Kirjoittaja Aihe: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)  (Luettu 21908 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa KiertoVoltin Poika

  • Vuotislainen
  • Pottermore: CrimsonOwl3178
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #175 : Marraskuu 27, 2010, 00:50:03 »
Täällä vaikuttaa olevan suht aktiivista koiraporukkaa, ehkä pitäisi joskus nähdä jossakin näyttelyssä? : )

Kuten esittelyssäni mainitsin, omistan sen aidon japanilaisen akita inun (on siis olemassa myös amerikkalainen akita) joka voi olla toisille tuttu Hopeanuoli anime/mangasta.
Nyt joku voi huokaista että olen onneton vekara joka on ottanut akitan Hopeanuolen takia... Ei ihan.
Joskus kolmisen vuotta sitten eräs kaverini oli aivan vaahdossa akitoista (hän lueskeli enemmän hopeanuolta kuin minä yms) ja alkoi sitten innostuksissaan tuputtamaan asiasta minulle. Eräänä päivänä kun sitten näin ihka aidon akitan kuvan - rakastuin.
Siitä päivästä lähtien olin halunnut akita inua niin pirkuleesti. Se ylväs leijonaharjainen möllikkä vaan tuntui katsovan toisia koiria nenänvarttaan pitkin. Erään kasvattajan luonakin vain kuolasin sen suuren koiran ylvästä olemusta, niitä pehmeitä askeleita jotka tuntuivat suutelevan maata allaan...

Ja nyt tänä syksynä unelmani kävi toteen! ^^ Välivuosi on nyt mulla menossa, joten koiran hankkimiselle ilmaantui hyvä ajankohta. Koiria meillä on kyl aina olllu suvussa.
Siihen tosiaan voin yhtyä että akita alkaa siitä mistä toiset koirat loppuvat. En vaadi koiraltani hienoja temppuja (kieri, anna tassu, vedä homo voltti) vaan vilpitöntä rakkautta, uskollisuutta ja pettämätöntä ystävyyttä jossa kumpikin kunnioittaa toistaan. Akitahan ei ole joka pojan koira eikä mikään kultainennoutaja. Se on iso dominoiva "koirien kingi" josta saa helposti huonolla koulutuksella vaarallisen ongelmakoiran.
Omien kokemuksieni mukaan akita sopii hyvin sellaiselle ihmiselle joka on oikeasti tosi päättäväinen, sisukas ja itsepäinen. Välillä tuntuu ettei jaksais pistää koiralle vastaan ja näyttää kuka määrää vielä kun se on pieni ihana nappisilmä - mutta se raataminen maksaa itsensä takaisin kun koira on iso (ihmisiä kohtaan)lempeä jättiläinen.

.. Ajatukseni katkesi : D
Mut multa voi kysellä jos akita rotu kiinnostaa tai shibat. Shibasta on aika rutkasti kokemusta kun paras kaveri omistaa sellaisen. Ihania kiljuvia pallopäitä <3

Unelmissa olisi joskus jalostaa rotua ja kenties ryhtyä kenneltoimintaan~

Poissa worldsayshello

  • Snivellus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SnidgetDream29844
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #176 : Joulukuu 05, 2010, 23:54:05 »
Liityn tänne muiden vuotislaisten koiraihmisten sekaan juttelemaan.
Meillä täällä kotona asustaa tammikuussa kaksi vuotta täyttävä beagle poika. Niin kuin esittelyssäni kävi ilmi. Harrastetaan Manun kanssa siis eniten agilityä ja käydään myös ahkerasti näyttelyissä. Myös puskatokoilua harrastetaan silloin tällöin. Tuo 'puskatokoilu' on siis keksimä termi meidän toko harrastuksellemme; emme todennäköisesti ikinä tule kovin hyvin lajissa menestymään ja siitä erinomaisena tunnusmerkkinä ahkeruutemme harjoitella.

Onkos täällä vuotiksessa muita beaglen omistajia? Rohkeasti vaan viestiä tulemaan tänne tai yksärillä, en minä pure. Olen myös petsiessä.

Täällä vaikuttaa olevan suht aktiivista koiraporukkaa, ehkä pitäisi joskus nähdä jossakin näyttelyssä? : )

Tuo iski heti silmään katsellesani topicia. Mielestäni olisi kauhean kiva nähdä vuotislaisia koiraihmisiä, vaikka jossain näyttelyssä ^^
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 06, 2010, 00:03:57 kirjoittanut worldsayshello »
"Honestly, woman, you call yourself our mother." -George Weasley

Poissa Grazygrand

  • Kansainvälinen valio
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • TomFelton<3
  • Pottermore: FlameCharm28
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #177 : Joulukuu 07, 2010, 20:13:11 »
Onko muut vuotislaisista tulossa messariin tänä viikonloppuna? Itse siellä kumpanakin päivänä pyörin :) 
Wait till my father hears about this!

Poissa Ronry

  • Vuotislainen
    • ketunluola
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #178 : Joulukuu 09, 2010, 19:14:07 »
Olen näköjään kirjoittanut viimeksi puolitoista vuotta sitten, ja tilanne on muuttunut ihan kivasti sen jälkeen.
Ensinnäkään en asu enää kahden pienen kelpieni kanssa. Eikä kelpie ole enää kamalan pieni, Hukka täytti lokakuun alussa jo kolme vuotta.
Lisäksi Hukalla on nykyään "pikkuveli", puolitoista vuotias bretoniuros Miska.

Molempien kanssa harrastetaan hakua ja tokoa, ja Hukka on lisäksi ihastunut agilityyn. Tosin se ihastuisi ihan mihin tahansa, jos sanon sille tarpeeksi innoissani että "katohan kun tehhään yhesä!" Hurmaava pieni paviaani <3
Miska taas... no, sille ei oo vielä aivot tainnu kasvaa. Miska on meidän "vahinkopentu", koira jonka ei ollut tarkoituskaan liittyä laumaan. Se vaan livisti pentuaitauksestaan ja säntäsi Hukan häntään roikkumaan. Samalla se ikäänkuin ilmoitti, että mä tuun sitten teille. Ukkelilla taisi olla silloin ikää viisi viikkoa, ja kuka nyt semmoista hurmaavaa pientä palleroa voisi vastustaa?


Hukan ja Miskan eka yhteinen ulkoilu- siis luvallinen sellainen.

Hukka taitaa edelleen pitää Miskaa pienenä ja vastuuttomana kakarana, vaikka oikeasti Miska onkin jo Hukkaa kaikinpuolin suurempi, vaikka aivoista ei mitään puhutakaan. Miska innostuu joka jutusta, kiskoo hihnassa, törttöilee ja sukeltelee vesilätäköihin.
Miskassa on parasta sen taolaisen tyyni suhtautuminen asioihin. Se on pennusta asti ollut vähän omapäinen kulkija "havukka-ahon ajattelijaksi" minä sitä alkuun kutsuin. Nyt sen päälle voi heittää takin ja se seisoo paikallaan ilmeellä "jaha, tuli takki päälle. No, tässä olen enkä muuta voi". Kuonopanta on ainoa, mitä se vastustelee.
Sen ollessa hoidossa vanhempieni luona mun ja tyttökaverin Lontoonreissun ajan, isä kertoi seisottaneensa sillä fasaania. Hienosti oli ukkeli seissyt, vaikken ole sitä sille ikinä opettanut.
A good friend will bail you out of jail, but best friend will be in the next cell saying "that was fucking awesome!"

Poissa Yamaneko

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I am the warrior of shadowclan
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #179 : Joulukuu 10, 2010, 14:04:37 »

Lainaus
Onko muut vuotislaisista tulossa messariin tänä viikonloppuna? Itse siellä kumpanakin päivänä pyörin :) 


Minä tulen, tosin vaan sunnuntaina :) oma koira ei ole mukana, ja luultavasti olen suurimman osan ajasta katsomassa htm/freestyle finaalia :P harmi kun en itse tiennyt että karsinnat olivat samaan aikaan kun viralliset sm-kisat, olisin muuten varmaan osallistunut :)
Where once was light,
now darkness falls
Where once was love,
love is no more                      -Gollum's song

Poissa trixie

  • pallomereen piiloutunut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ChaserDraconish148
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #180 : Joulukuu 10, 2010, 14:37:10 »
eli täältä ilmoittautuu 6 koiran omistaja. Yksi koirista on karhukoiramix ja loput siperianhuskyja. Koirien kanssa harrastetaan vetohommia, näyttelyitä ja jonkin verran myös tokoa ja agilitya. Tuonne messariin olisi ollut aivan mahtava päästä ja ilmoittaa omia koiria mukaan mutta valitettavasti meillä on muita suunnitelmia. Ehkä sitten ensi vuonna nähdään meidätkin kehässä ;)
"kun taivaalle ilmaantuu kaksi neptunusta, se on varma merkki siitä, että syntyy rillipäinen kääpiö, Harry..."

Poissa worldsayshello

  • Snivellus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SnidgetDream29844
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #181 : Joulukuu 10, 2010, 16:35:35 »
Onko muut vuotislaisista tulossa messariin tänä viikonloppuna? Itse siellä kumpanakin päivänä pyörin :) 

Tuutko lauantaina vai sunnuntaina ? Itse olen tulossa huomenna, ilman koiraa. Olen siellä aamu yhdeksästä todennäköisesti neljään asti :P
"Honestly, woman, you call yourself our mother." -George Weasley

Poissa evyen

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #182 : Joulukuu 10, 2010, 22:45:54 »
Onko muut vuotislaisista tulossa messariin tänä viikonloppuna? Itse siellä kumpanakin päivänä pyörin :) 

Tulossa ollaan molempina päivinä :)
Oma koira ei ole ilmoitettuna, mutta tulee sinne mentyä joka vuosi katsomaan.
Huomenna olisi tarkoitus mennä heti kahdeksalta katsomaan koiratanssia ja jäädä ihan BIS-kehään asti eli tulee sellainen 12 tunnin näyttelyreissu :D Ja sunnuntaina uudestaan!

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #183 : Joulukuu 11, 2010, 23:04:36 »
Itsekin olin tuolla messarissa tänään, omat koirat eivät olleet mukana vaan toimin näytteilleasettajana. Olen siellä myös huomenna, ihanasti saa kaikkea kamaa siinä samassa ostetuksi.

Poissa Zamira

  • Valehymy
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: GhostPumpkin31142
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #184 : Maaliskuu 26, 2011, 09:15:08 »
Haa, löytyhän täältä koiratopic! :D (Kyllä tuo haku on oiva keksintö...)

Meiltä löytyy tällainen toukokuussa neljä täyttävä, brindle-valkoinen bullterrieri. Kyseessä on siis varsin äänekäs neiti, Typy nimeltään. :) Nimi ei ollut ihan minun ykkösehdotukseni, mutta nuo vanhemmat sen halusivat. Mutta silloin ei nimellä paljoa väliä ollut, kunhan koira tuli taloon, sillä sitä olin koko ikäni vinkunut. Olen todella iloinen, että olen yksi niistä onnekkasta, jonka koiran joskus saavat. Kaikkihan eivät syystä tai toisesta sitä voi ottaa, mutta kannattaa muistaa, että koirattomillekin löytyy koiramaista toimintaa. ;)
Typy on minulle tosi rakas otus, josta en voisi ikinä luopua. Luonteeltaan neiti on toisaalta mukavuudenhaluinen auringonpalvoja (en käsitä, miten se viimekesänkin helteissä lojui vain puolikuolleena, väkisinkin mökin terassilla ottamassa aurinkoa...) ja toisaalta todella äänekäs ja iloinen. Typy on myös todella ahne ja painoakin on kertynyt ehkä muutama liikakilo, mutta yritämme juuri laihduttaa. Käymme kyllä lenkeillä ahkerasti ja koiran yksi lempipuuha on metsässä ympäriinsä sinkoilu...
Äänekkyyttä korostan, koska Typy on vähän turhankin innokas vahtimaan ikkunoissamme ja lenkillä tervehtii jokaista ohikulkijaa äänellä, jonka me tunnistamme iloiseksi ja ystävälliseksi, mutta ikävä kyllä kaikki eivät varmaankaan aina ymmärrä. En siis tietenkään päästä koiraa kenenkään luo, mutta vaikka kulkisimme kadun toisella puolella, kyllä aina pitää kohteliaasti tervehtiä - ainakin Typyn mielestä.
Haluaisin sanoa pari sanaa vielä bullterriereistä - niin monilla on niistä huonoja ennakkoluuloja. Mutta oikeasti, vaikka näitä koiria on joskus muinoin käytetty tappeluissa, ne ovat nykyään hurmaavia perhekoiria, jotka eivät kyllä oikeasti hyökkää jokaisen ohikulkijan kimppuun. Tottakai rodussa on säilynyt jotakin luonteenpiirteitä, esimerkiksi periksiantamattomuus ja mekin ollaan aina tarkkana, ettei toisen koiran kanssa leikkiminen mene vähän liiankin rajuksi. Mutta ainakin meidän koira on maailman ystävällisen otus, ehkä vähän turhankin innokas tekemään tuttavuutta kaikkien kanssa. :) Ja saahan minkä rotuisesta koirasta tahansa vihaisen, se riippuu mielestäni omistajasta.
Emme Typyn kanssa harrasta mitään, mutta minusta olisi hauska aloittaa jokin harrastus. Agility ei kyllä taida meidän laji olla, sen verran raskas tuo on, ei hirveän ketterä. Tokoa ollaan vähän treenattu, mutta en henkilökohtaisesti perusta niin pilkuntarkasta lajista. Sitä on kyllä hauska huvikseen treenailla ja näin, muttei oikein millekään kurssille ole hinku.
Olen ajatellut Rally-Tokoa, itseasiassa meidän piti aloittaa se jo tänä keväänä, mutta koska neidin takajalka jouduttiin leikkamaan (eturistiside melkein poikki) ei viitsitty nyt ihan mennä. Ehkäpä syksyllä sitten?
Kesällä ollaan menossa Kennelliiton suurleirille, olin viimekesänä ilman omaa koiraa GouHaussa. Onko kukaan muu tulossa tuonne?

Öhm, anteeksi. Voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan, mutten kuitenkaan taida, vaikka tuostakin tuli aikamoinen eepos. Piti vielä sanoa jotain muista roduista yms., mutta taidankin jättää toiseen kertaan. :D

Poissa Nefgliniel

  • Puuton lehti
  • Vuotislainen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #185 : Maaliskuu 26, 2011, 09:58:35 »
Me olemme alkaneet haaveilla koiravauvasta. Suomenlapinkoira olisi rotu. Kirjallisuutta on luettu ja kaverin koira on ollut hoidossa, netistä olen pikkuisen katsellut alueella olevia kasvattajia. Sekä koiraharrastaja-kaveri on suomennellut minulle kaiken maailman luokituksia. Seurakoira halutaan ja semmoinen "personal trainer" joka pakottais ulos silloinkin kun ei itseä huvita... Näyttelytoiminta ei kiinnosta eikä sillein kasvattajaksi ryhtyminen, eli meidän tuleva koira saa olla semmonen jolla on jotain ulkoisia virheitä, kunhan on fyysisesti muuten terve. Että alussa on nämä toiveet ja haaveet, mutta pikku hiljaa.

Fleur

  • Ankeuttaja
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #186 : Maaliskuu 26, 2011, 19:03:34 »
Mie omistan juuri kaksivuotiaan cockerspanielin (mussukkani), Fredin :-D Nimi on tullut Frediltä & Georgelta Pottereista ;-) Olinkin tapaamassa Oliver & James Phelpsiä, kun he saapuivat suomeen, ja nimi tulikin siinä samassa (MUHAHAHA, ooks kade XD) Toinen koira otetaan, George ♥

Poissa Grazygrand

  • Kansainvälinen valio
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • TomFelton<3
  • Pottermore: FlameCharm28
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #187 : Maaliskuu 30, 2011, 13:56:53 »
Mulle synty viime viikon torstaina toinen koira :) rodultaan siis sama kun edellinen eli grand basset griffon vendeen, mutta uros tällä kertaa :)
Tässä kuva:

Noista todennäkösesti tummin tulee meille :)
Wait till my father hears about this!

Poissa Vammasipuli

  • Järjen riemuvoitto
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Let us die young or let us live forever
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #188 : Kesäkuu 11, 2011, 14:08:48 »
Aiemmin kirjoittelinkin, että äitini appenzellinpaimenkoira asusteli luonani. No, tuo koira asusteli luonani sen puolisen vuotta ennen kuin äitini sitten saikin asunnon (vanhempieni eron vuoksi siis alunperin muutti luokseni). Jonkun aikaa sitten ihmettelin koiratonta elämää. Nykyisen avomieheni tapasin vain paria kuukautta ennen kuin tuo appenzelli sitten muuttikin luotani pois ja ennen kuin aloimme virallisesti seurustelemaan, tiedotin jo että minulla tulee aika varmasti aina olemaan koiria. Ihan noin, ettei sitten tule yllätyksenä. Koska minä en koirattomaan elämään suostuisi vaikka olisi kuinka unelmien prinssi siinä tarjolla (vai voisiko se sitten ollakaan unelmien prinssi, kun kuitenkin yhtenä kriteerinä olen pitänyt sitä, että tulee koirien kanssa toimeen?).

Kuitenkin, ystävänpäivän kieppeillä 2011 haettiin meidän pikkuinen Varjomme kotiin. Hurja kuvitella, että tuo pikkuvauva täyttää muutaman päivän päästä 6 kuukautta. Niin se aika vaan menee, mutta pakko todeta että tuo varmasti minun elämäni The Koira. Minun pieni täydellisyyteni <3

Kuvassa ikää n. 4kk

Tässä vielä aika tuore pääkuva (5,5kk)

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #189 : Heinäkuu 05, 2011, 15:21:09 »
Meille tuli tämän vuoden helmikuussa pikkuinen collie vauva Kira kotiin. Sitä ennen kokemusta koirista oli 5 vuotta isäni perheen vinttikoirien kanssa. Nyt Kira täyttää 12.7 7kk - kamalaa miten aika menee nopeasti! Tällä hetkellä aikamoinen riehuja ja joka aamu saan herätä siihen, että tuo läähättää aivan naamani edessä. :) Kira on vähän arka varsinkin koirapuistossa, mutta ihmisistä se sen sijaan vähän liikaakin tykkää. Syksyllä aloitetaan joku kurssi tuon kanssa kunhan saan aikaiseksi sellaisia tulevia selata.

Tässä muutama kuva naperosta:

Ekoja päiviä


5kk


kuva ©Nina H

Poissa hroselle

  • Princeshion
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #190 : Heinäkuu 05, 2011, 20:23:27 »
Aivan ihana collie! :) Me ollaan poikaystävän kanssa ottamassa todnäk shetlanninlammaskoiraa, ja ehdottomasti blue merle värissä, sillä tämä ollut värisuosikki jo pitemmän aikaa :) Shelttipennut vaan on aika kiven takana, ja toisena ollaan mietitty myös japaninpystykorvaa / kleinspitzia / mittelspitziä, mutta toisaalta nuo rodut ei kiinnosta yhtään, vaan collie on alkanut miellyttää enempi... Tosin vähän mietityttää tuo, että niistä aika isokokoisia kuitenkin tulee sheltteihin verrattuna, että ollaanko me sitten kaksiossa ahtaasti :D Äidin luona asuessani otettiin 7 vuotta sitten shar pei - uros, Edvard, joka nyt pari viikkoa sitten lähti äidin kanssa 500 km päähän asumaan. Nyt kun pääsin parin viikon tauon jälkeen taas halailemaan ja pussailemaan lempimiestäni, oli tämä pakahtua onnesta. Ah, koirat on niin ihania kun ne osoittaa aina rakkautta vilpittömästi ♥
"I like the Virgos. We're so much smarter than everyone else. At least we like to think so."

- Rose McGowan

Poissa Semmé

  • Sievä Sivetti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Bumtity Bumtity Bum! My life for you!
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #191 : Heinäkuu 05, 2011, 21:54:31 »
Täälläkin on onnellinen koiranomistaja :)
Itseltä löytyy aivan yli-ihana chiontyttö(chihuahuan ja papillonin sekoitus) Nemesis, joka tuli meille seitsemän viikkoisena ja joka täyttää kohta jo vuoden. (Hui kamala kun aika menee nopeasti, juurihan tuo pallero mahtui kämmeneen, mutta nyt tarvii käyttää koko käden pituutta.) Aivan ihana pakkaus, energinen, leikkisä ja todella oppivainen. Tässä nyt pari kuukautta olen opetellut tytölle temppuja ja osaa jo suuren liudan käskyjä (mm. laittaa oven kiinni, istua(nätisti), peruuttaa, kieriä, pyöriä, kumartaa ja paljon muuta) Nemen nopeaoppivaisuus suorastaan yllätti minut, omistaja sanoi, ettei koira kuulemma opi mitään ;D Tyttö on myös lahjakas agilityssä, hyppää kokoonsa nähden kohtuullisen korkeita esteitä(ja takastaa putkea :D)
Mutta on hänessä varjopuoliakin, Neme on pikku paholainen, eikä millään opi, ettei kaikkea pidä syödä. Tytön toimessta on palasteltu niin johtoja, DVD -levyjä kuin listojakin. Kaikkea on yritetty(luitakin on iso kasa), mutta vielä on kova työ opettaa olemaan tekemättä tihutöitä.
On se kuitenkin niin ihana :}

Tässä muutama kuva kaunokaisesta;

Wawwana :}


Vähä vähemmän wawwana(kuitenkin aina mamman pikku wawwa ;))


'Kato mamma kuinka nätisti mää kumarran..!'
”Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha, ha.  Niitähän minun pitikin ampua.”
-Homsantuu

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #192 : Heinäkuu 05, 2011, 22:04:37 »
Kiitos, hroselle. Siskoni asui alkuaikoina collien kanssa kaksiossa ja ihan hyvin he sinne mahtuivat. ;) Mutta mittelit ja kleinit on kyllä upeita otuksia myös, rakastuin sellaiseen sekarotuiseen kleiniin, jonka isäni vinttikoirien kasvattaja omistaa! Mutta tietenkin mieluiten suosittelisin omaa rotuani. Onnea koiran etsintään!

Poissa Vammasipuli

  • Järjen riemuvoitto
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Let us die young or let us live forever
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #193 : Heinäkuu 06, 2011, 12:21:39 »
Tosin vähän mietityttää tuo, että niistä aika isokokoisia kuitenkin tulee sheltteihin verrattuna, että ollaanko me sitten kaksiossa ahtaasti :D
Ite asuin appenzellinpaimenkoiran (52cm/~30kg) kanssa 28,5 neliön yksiössä täysin ongelmitta vielä senkin jälkeen kun nykyinen avomieheni muutti sinne. Nykyään meillä on 59,5 neliön kaksio, jossa asutaan avon, kissan ja keskikokoisen koiran kanssa ja hyvin mahtuisi vielä toinenkin koira, jos sen aika vaan vielä olisi.

Isokin koira vie loppujen lopuksi todella vähän tilaa sisältä, oli asunto minkä kokoinen tahansa. Opettaa vain, että riehumiset hoidetaan ulkona, sisällä korkeintaan temppujen opettelua ja pientä aktivoimista sekä tietenkin nukkuminen ja syöminen, niin ongelmitta pitäisi selvitä :)

Poissa DIASPRO

  • hirviä stalkkari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • seisoo sateessa & aina äänessä
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #194 : Heinäkuu 10, 2011, 14:11:26 »
Meiltä täältä löytyy valkoinen kääpiösnautseri. Neitokainen täyttää lokakuussa vuoden ja mökkireissussa hän on harmaantunut. Sitten kun neiti pääsee suihkuun tulos on parempi ja hän voi näyttääkkin valkoiselta. Tyttökoira sai kutsuma nimekseen Armin. Armi on hyvin vilkas ja mökillä tykkää karkailla. Hän rakastaa potteria ja usein löydän hänet nukkumasta Kuoleman varjelukset - kirjan päältä :----D
LUIHUISTENPRINSESSA, mutta silti niin huomaamaton ♔

Poissa pende

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #195 : Syyskuu 27, 2011, 16:51:51 »
mulla oli koira vuoden verran kunnes toetiin , että pikku veli oli sille allerginen . ja  sitten se myytiin. sen  nimi oli nekku. kysynpä vielä ett onko teiän mielestä outoo kun koiralla ei oo normaalii nimee tai siis eim. juhani veikko lotta tai joku semmonen. mun kaverin mielest on.

Poissa Lunttu

  • ankeuttaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #196 : Lokakuu 14, 2011, 16:04:26 »
Tästä talosta löytyy tällä hetkellä 10 kk vanha espanjanvesikoira Lissu. Aiemmin minulla oli novascotiannoutaja, mutta se jouduttiin lopettamaan verisyövän takia.

Harrastetaan Lissun kanssa aktiivisesti agilityä ja tällä hetkellä olen tokalla kurssilla ja treenaan kotona joka päivä. :) Match showssa kasvattaja on Lissua käyttänyt ja ensi keväänä mennään ihan oikeaan näyttelyyn. Koiraan menee kyllä paljon aikaa ja rahaa mutta se on sen arvoista. Suunnitelmissa olisi teettää parin-kolmen vuoden päästä Lissulle pennut ja niistä minulle toinen koira :)
What doesn`t kill you, makes you stronger.

Poissa Hufflepuff Charm

  • Käytöksellisesti rajoittunut ja silti julkisesti uskottava
  • Ylihörhö
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • sekä välttelevä yökein nolife-stalkkaaja
    • Vuotis, duh!
  • Pottermore: StormSpell22
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #197 : Joulukuu 02, 2011, 19:38:26 »
Jos Vuotiksesta löytyy koirien käyttäytymisestä yms. kiinnostuneita henkilöitä niin ensi toukokuussa olisi mahdollisuus osallistua ilmaiseen seminaariin, jossa käsitellään mm. tieteellisesti tutkittuja koulutusmetodeja, käytännönläheisiä ratkaisuja käyttäytymisongelmiin ja koiran lajityypillistä käyttäytymistä. Seminaarissa puhujina on Suomen johtavia eläinkouluttajia ja -tutkijoita. :)

http://faktaakoirasta.net/
Jos et näe sen kauneutta, mitä järkeä sinun on katsoa sitä?

Poissa Hartsa

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • http://www.freewebs.com/moottoriurheilu05
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #198 : Joulukuu 02, 2011, 19:47:03 »
Meille tuli kaksi viikkoa sitten Bichon frisé -tyttö nimeltään Lotta. Siskon nimissä se virallisesti on, joten häneen se ehkä eniten on kiintynyt, ja hän sen kai ottaa mukaansa, kun lähtee opiskelemaan, mutta kyllä se meistä muistakin paljon pitää (tulee mm. nuolemaan eri ruumiinosia) ja me muutkin sitä hieman yritämme kouluttaa ja leikimme sen kanssa. Oikein iloinen, hauska, leikkisä ja mukava pikku veijari, jonka touhuja ja kehitystä on ilo seurata. Kun koira on hieman vanhempi, olisi ehkä tarkoitus käydä sen kanssa mm. näyttelyissä ja harrastaa agilityä. Oikein innolla odotankin jo kävelylenkkejä, sillä pidän muutenkin lenkkeilystä paljon.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 02, 2011, 20:47:23 kirjoittanut Hartsa »
Terve kaikille!

Poissa Ihmissusi

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Koirat (koiran saaminen, rodut, ym.)
« Vastaus #199 : Joulukuu 03, 2011, 22:08:13 »
Lainaus
kysynpä vielä ett onko teiän mielestä outoo kun koiralla ei oo normaalii nimee tai siis eim. juhani veikko lotta tai joku semmonen. mun kaverin mielest on.
Itse en antaisi koirani nimeksi Lotta tai Juhani. Mielestäni ihmisien nimet eivät sovi eläimille. Poikkeuksiakin on sillä en oikein tahdo mieltää Tenhoa tai Lissua ihmisen nimeksi. Ne kuulostavat korviini niin lemmikkihamsterin nimiltä. Tai Tarzan, suomessa on yksi Tarzaniksi nimetty mies mutta muuten tämä nimi on annettu vain lemmikeille. Tarzan ei kuulosta ihmisen nimeltä :'D

Jos nimeä lähdetään koiralle antamaan niin antaisin koiran nimeksi jonkin erikoisen nimen. Tiedän monta tuttua jonka koiran nimi on Nappi. Kiva nimi, erikoinen ja ihana :'D Itse en pidä suomalaisista koirien nimistä. Eli en näistä perus Rekku, Musti, Pepi nimistä. Mutta en kyllä näe mitään pahaakaan siinä jos antaa koiransa nimeksi Antti tai Seppo. Itse varmaan repeäisin jos joku huutelisi koirapuistossa; "Seppoo! Tänne poikaa!" :'D

~ihmissusi~