Meilläpäin ei puolestaan pakotettu ketään mihinkään. Esim. eräällä riparilla oli moniongelmainen tyttö, jonka ongelmat tiedostettiin, mutta häntä ei painostettu mihinkään. Toisekseen, tämä kyseinen tyttö ei tuntunut kuuluvan oikein mihinkään porukkaan, tavallaan meidän seurakuntamme ulkopuolelta, vaikka asuikin alueella, mutta koska hän kävi toisella paikkakunnalla koulua, niin ei hänellä oikein kavereita ollut. Eräs isosista jutteli hänen kanssaan, koska hän ja tämä tyttö asuivat samassa kylässä ja tunsivat toisensa miten kuten entuudestaan. Valitettavasti tämä isonen leirin loppupuolella valitteli meille muille isosille kuinka hän ei enää jaksanut tätä kysesistä tyttöä ja tämän ongelmia. Me kyllä tiesimme, että ko. tytöllä ei ollut kaikki hyvin, mutta emme me oikein uskaltaneet lähestyä häntä, koska emme halunneet säikyttää häntä kertomalla, että me kaikki isoset tiedämme hänen taustoistaan.
Meillä ohjaajat on oikeasti ehkä kaikkein ystävällisimpiä ja lämminhenkisiä ihmisiä, joita olen koskaan tavannut. Kukaan ei tunnu ohjaajalta, vaan ennemminkin kaverilta. Tai ainakin mulle, koska oon isoskoulutuksesta asti roikkunu seurakunnassa enemmän tai vähemmän kiinni ja nyt kun taas on jotain toimintaa meille muillekin, niin tulee vaan kaikki hyvät jutut mieleen isko-ajoista kun näkee joitain samoja tuttuja naamoja. Huonoja ei taas jaksa muistella. Pointtini oli kuitenkin ihan muu kuin selitellä mitä meillä. Luulen, että joissain paikoissa missä ei järjestetä iskon ja riparikoulutuksen lisäksi mitään muuta toimintaa, niin vääjämättä ne ohjaajatkin jää etäisiksi niille nuorille, mikä on harmi. En tiedä, mitä muualla järjestetään, esim. nuorten iltoja tai muita seurakunnan taholta, mutta täällä oli aika monta vuotta nuorteniltoja, joissa vääjämättäkin tutustu paremmin ohjaajiin ja muihin nuoriin. Mut nii, olin sanomassa, että jos niihin ohjaajiin ja pappeihin ei pääse tutustumaan henkilökohtasemmalla tasolla, niin ei kai niiden voi olettaa ymmärtävänkään nuoria kovin hyvin. Kaikki ohjaajat eivät välttämättä tajua, ettei ole kiva kun muut leiriläiset kuulevat sivusta, että sulla onkin syömishäiriö tai jokin muu mitä ei halua kaikkien kuulevan. Vaikka sitä kuinka ajattelis, että kyllä ne ohjaajat tajuaa, niin ei ne välttämättä tajua vaan tekee just niin kun ei itse ei haluaisi, kun ei oo sanonut miten haluttaisiin tehtävän.
Asiasta kukkaruukkuun. Oikeestaan taas oon huomannu kuinka sitä kaipaa leireille isostelemaan kun tässä on pyöriny seurakunnan tiloissa suunnittelemassa kaikkea härdelliä meidän matkaa varten. Ikävä kaikkea sitä toimintaa ja leirikeskuksia :P
