Kirjoittaja Aihe: Hoopdance  (Luettu 415 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Audra Dancer

  • Sir Emilia Sarkington
  • Vuotislainen
  • Gaze the Haze
    • Livejournal
    • Vainajala.org
  • Pottermore: HazelNight52
  • Tupa: Luihuinen
Hoopdance
« : Huhtikuu 09, 2011, 21:42:21 »
No niin, onpa jännä ettei tällaista löytynyt vielä. Yleensä kaikki jutut, joista haluan tehdä aiheen, ovat jo olemassa. Audra testasi tänään sellaista jännää juttua kuin vannetanssia ja kiinnostui siitä, mahtaisiko Vuotiksen pimennoista löytyä muita vanteilijoita tai lajista kiinnostuneita (hähää yhden tiedänkin, sehän tätä avaruusotusta lajista vinkkasikin tässä talvella).

Hoopdance on lähtöisin Amerikan mantereelta ja se on syntynyt 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa. Vannetanssi on siis suhteellisen uusi tanssilaji, joka on käytännössä sekoitus sirkustelua, tanssia ja voimistelua. Vanteilla voi yhdessä tai yksikseen ja pääasia onkin omalla tyylillä tapahtuva itseilmaisu ja virtauskokemus eli flow. Lajina vannetanssi on monipuolinen ja siinä on paljon tilaa kehittyä. Siitä huolimatta aloittelijakin pääsee nätisti mukaan ja pystyy tekemään jänniä koreografioita kun vaan uskallusta, luovuutta ja rytmitajua löytyy. (Ellei löydy, lyön vaikka vetoa että niitäkin vanteilu kehittää.)

Olin tänään vannetanssimassa ensimmäistä kertaa elämässäni ja vaikka en ole koskaan osannut pyörittää lasten leikkivannetta, opin vaikka mitä tanssivanteen kanssa. Lajia ei siis kannata missään nimessä pelätä sen takia että kaverit nauroivat ala-astella kun vanne ei pysynyt lanteilla. Tanssivanne on oikeastaan helppo käsitellä ja tanssimiseen kuuluu muutakin kuin pelkkää vanteen pyörittämistä perusnormitavallisesti: juttua tehdään musiikin ja fiiliksen mukaan ja periaatteessa rajattomat improvisointumahdollisuudet koukuttavat opettelemaan lisää. Minulle tuli tuosta ensimmäisestä vanteilutunnistani ihan mahdoton hoopdancefever ja ajattelinkin alkaa harrastaa tätä ihan säännöllisesti. Paitsi että hooppaus on järjettömän kivaa ja koukuttavaa, se on myös aika tehokasta liikuntaa ja ihan huomaamatta tulee sheikattua hiki pintaan. Itselleni tuli mieleen, että hoopdance olisi ihan mahtavaa isommalla porukalla ulkoilmassa. Seuraavassa puistomiitissä johon Audra ilmaantuu, se varmasti vanteilee jos sillä on siihen mennessä lisää vanteita jotta muutkin halukkaat saavat kokeilla.

No joo. Miten olette löytäneet hooppailun ja mikä siinä kenties teidän mielestänne on niin jännää? Mikä musiikki on parasta vannetanssiin? Millainen vanne sinulla on tai millaisen tahdot? Oletko kenties tehnyt vanteen omin kätösin? Kaikenlaista keskustelua vanteilun ympäristöstä ja laitamilta tänne siis, kokemuksia ja vinkkejä ja kysymyksiä joita voidaan pohdiskella ja mitä vain.

Lopuksi vielä linkkejä, joita äkkiseltään löysin.
Mistä tähän sitten saa vinkkejä ja opetusta? Suomessa aiheesta kurssittavat:
Hoop A Trix
MataHoops
Mood For Hoop
Pole 4 Fit

Ja lisäksi juttua löytyy jos millä mitalla netistä:
The Hooppath
Hooping.org
Hoop City
Poi and Friends

- Audra, curcis

Poissa last hero

  • Naaperkuutiainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Love only matters
  • Pottermore: MidnightHowl38
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Hoopdance
« Vastaus #1 : Huhtikuu 16, 2011, 14:24:27 »
Ah, tuli ihan kesäinen fiilis, kun katselin Tuubista hoopdance videoita. :D Tätä voisi olla ihan hauska kokeilla, harmi vaan kun ei taida löytyä mistään edes niitä lasten hulavanteita, taitaa olla hajonneet kaikki meidän. No, ehkä täytyy tehdä visiitti jollekin nuoremmalle serkulle ja etsiä heidän vanteensa. ^^

Voin jo nyt kuvitella mielessäni lämpimän kesäpäivän, vanteita, musiikkia ja muutaman ystävän pihalle... :D Harmi vaan, ettei taida ihan kovaa kiinnostusta tällekään löytyä kaveripiiristäni. Onneksi tätä voi harrastaa yksinkin, tosin epäilen hieman omaa innostusta, kuinka pitkälle se riittää. No mutta, ainakin aion kokeilla joskus. :)

Olisi hienoa, jos joku paikallinen kuntosali taikka työväenopisto voisi järjestää hoopdance tunteja, olisin kyllä heti mukana. :D Mutta olenko oikeassa, että Tampereella on järjestetty World Hoopdance Day tms.?
"But why's she got to go to the library?"
"Because that's what Hermione does. When in doubt, go to the library."

Poissa Lady of the Shadows

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Hoopdance
« Vastaus #2 : Marraskuu 03, 2013, 18:34:09 »
Löysin itse hooppauksen alkukeväästä Mata-Hoopsin järjestämältä alkeiskurssilta :) Ostin sieltä aloittelijavanteen ja tilasin myöhemmin vielä Havu Hoopsilta kokoon menevän kevyemmän vanteen. Käväisin vielä alkukesästä Helsingissä vannetanssikurssilla, mutta hyvin alkanut harrastus kyllä lopahti aika lailla siihen, ettei Turussa yksinkertaisesti järjestetä mitään kursseja tai opetusta. Kaikki toiminta on Helsingissä ja Tampereella, eikä näin opiskelijana olisi varaa maksaa kurssimaksun lisäksi vielä matkoistakin...

Tilanpuute kotona on myös hankaloittanut harjoittelua. Olohuoneessa ja sängyn päällä mahtuu pyörittelemään vannetta vyötäröllä, muttei tekemään temppuja. Olenkin miettinyt, voisiko esimerkiksi yliopiston liikuntatiloissa käydä harjoittelemassa vanteen kanssa. On kyllä mielestäni tosi sääli, että lajissa on vasta niin vähän opetusta, ettei tänne Turkuun riitä kurssien vetäjiä :/ Viime vuonna järjestettiin joku työväenopiston pitkä kurssi aiheesta, mutta tänä vuonna ei ole ollut mitään sen alkukeväisen kurssin lisäksi.
Entinen Cyril