Kirjoittaja Aihe: Mikä on paras bändi/laulaja?  (Luettu 108254 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Satakieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #225 : Joulukuu 25, 2007, 18:33:34 »
Linkin Park

Olen kuunnellut Linkin Parkia todella monta vuotta. Tutustuin siihen kaverini kautta, ja se on edelleenkin lempi bändini. Nyt en kyllä itsekään osaa oikein sanoa, mikä heidän kappaleissaan viehättää... ja nyt kun tuli puhe noista kappaleista, voisin nimetä pari lemppariani. Uudelta levyltä tykkään eniten kappaleesta Leave out all the rest. Vanhemmilta levyiltä voisin sanoa pitäväni eniten lauluista Papercut, Runaway ja One step closer (jotka nekin Hybrid Theorystä...).

Ja sitten toinen lemppareistani. Tokio Hotel

Kyllä vain, pitäähän nyt Tokio Hotelkin mainita, onhan se sentään toiseksi paras bändi. Sen jälkeen en sitten osaakaan listata muita yhtyeitä järjestykseen :D. Mutta Tokio Hotel... joo, onhan siitä jo itse Tokio Hotel-topiikissakin tullut puhuttua, mutta pitänee tähän vielä tiivistää. Kuulin tästä yhtyeestä erään kaverini kautta joskus viime vuoden kevätpuolella, ja olin jonkun ajan päästä itsekin bändin lumoissa. En kyllä luokittele itseäni miksikään Tokio Hotelin (saatikka Billin ja Tomin vaikka heistä eniten pidänkin) ihkuttajaksi, vaikka huoneen seiniltä kyllä löytyy paljon julisteita kyseisestä bändistä :D. Ja kiitos Tokio Hotelin, olen innostunut yhä enemmän saksan opiskelusta. Lempikappaleita on monia, näistä voisin mainita 1000 Meere, Spring nicht ja Wir sterben niemals aus.

Ja todellakin, kyllä minä muutakin kuuntelen, rockia ja poppia enimmäkseen, mutta hevikin menee jossakin määrin. Esimerkkeinä muista kuuntelemistani yhtyeistä / laulajista voisin mainita Green Dayn, Fall out boysin, Britney Spearsin (kyllä, vaikka itse henkilöä inhoankin), Nightwishin (kun Tarja vielä oli siinä), Evanescencen, Within Temptationin, Avril Lavignen ja Patrick Fiorin.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 19, 2008, 18:59:46 kirjoittanut Satakieli »

Livvy

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #226 : Tammikuu 05, 2008, 15:26:40 »
Tehdäämpä ihan uusi listaus. Poistin siis vanhat viestini täältä joten enköhän voi aloittaa alusta.

Diru an gurei
Elikkäs paremmin tunnetaan nimellä Dir en grey. Aivan mahtava j-rock bändi jotai ei voi kuin rakastaa. Nämä miehet osaavat tehdä musiikkia. Nykyään sekä joskus historiassa. Biisit ovat mahtavia vaikka tyyli suunta on nykyään paljon raskaampaa kuin joskus ennen. Paras tuotanto tältä bändiltä koskaan on Vulgar. Ensimäinen levy tältä bändiltä jonka ostin. Ja sekin tapahtui vain hetken mielijohteesta seko kolmen muun biisin kuuntelusta. Nykyään en kadu hetkeäkään sitä että ostin levyn. Se on täynnä hittejä ja se on minusta parasta dirua ikinä. Biisit eivät ole turhaa mättöä mutta eivät ole myöskään poppia (jota en siedä) se on juuri sopivasti siltä väliltä. Tosin eipähän tuo uusi musiikki bändiltä ole yhtään pahaa nykyäänkään vaikka se meneekin sitten sen mätön puolelle. Tosin heidän uusin sinkkunsa Dozing Green on kuin paluu vanhaan. Siltä se ainakin minusta kuulosti kun ensimäistä kertaa kuulin. Minulla on niin paljon lempibiisejä tältä bändiltä niin kaikkia niitä ei jaksa edes mainita mutta siihen listaan kuuluu esim. Saku, Yokan, Kodou, Ain't afraid to die, Dozing Green, Cage, Mr. Newsman, Disabled Complexes, Grief, Amber, Kasumi... Siinä nyt oli muutama mutta listä voisi jatkua vaikka kuinka pitkälle.


The GazettE
Tähän törmäsin ihan sattumalta. Törmäsin vain youtubessa biisiin Filth in the Beauty. Ja siitä se sitten lähti :D Gaze on todella lähellä sydäntäni vaikka dirut ovat lähimpänä enkä usko tilanteen muuttuvan pitkään aikaan.
Mutta tämän bändin tavastian keikan missasin todella kauniisti ja kyllä otti päähän kun huomasin lippujen olleen loppuun myyty. Mutta ei tätä voi kuin rakastaa. Rukin ääni on aivan mahti ja bändi tekee kertakaikkiaan loistavaa musiikkia. Vaikka tosin tämänkin bändin tyyli on hiukan muuttunut ei se minua ole hirveästi haittanut. Lemppareita tältä bändiltä löytyy myös ja tässä on muutama. Filh in the Beauty, Reila, Cockroach, Art drawn by vomit, Hyena...

Siinä nyt oli ne kaksi ehdotonta suosikkiani mutta loput taidankin vain kauniisti listata tähän perään.
-D'espairsRay
-D
-nega
-lynch
-Moi dix Mois
-Distraught Overlord - Dio
-The Candy Spooky Theater
-Girugämesh
-Mucc
-OZ
-Unsraw

Ancka

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #227 : Tammikuu 05, 2008, 20:14:20 »
En tiedä voinko sanoa kyseisen bändin olevan ehdottomasti kaikkein paras, mutta tällä hetkellä olen viehtynyt kovinkin The Smithsiin. Ystäväni lähetti minulle joskus muutaman biisin ja innostuin sitten kuuntelemaan enemmänkin ja hankkimaan kyseisen yhtyeen levyjä.

The Smiths viehättää lähinnä siksi, että pidän kovinkin Morrisseyn äänestä. Se on sellainen mukavan omaperäinen ja kirkas. Sopii hyvin kyseisiin kappaleisiin. Muutenkin bändin musiikki on sellaista ihanan tunnelmallista, jää kivasti mieleen.

Lempikappaleita on paljon ja nekin muuttuvat kausittain, mutta tällä hetkellä olen ihastunut A Rush and a Push and the Land Is Ours -biisiin. Some Girls Are Bigger Than Others on myös hyvin suloinen. =) Ei The Smithsiltä mielestäni edes löydy huonoja kappaleita. Ainakin minä pidän suurimmasta osasta jollain hullulla tavalla erittäin paljon.

Poissa Vergessen Kind

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • tumblr.
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #228 : Tammikuu 23, 2008, 18:34:20 »
Hmm... Kuuntelen muutamia bändejä. Suosikkini on EHDOTTOMASTI My Chemical Romance. Olen kuunnellut sitä nyt muutaman kuukauden, vähän Suomen keikan jälkeen kuulin bändistä ja sitten aloin kuuntelemaan MCR:ää enemmän ja enemmän...
Mielestäni Gerard Wayn ääni on ihan mieletön ja ne kaikki kitarajutskat (JÄRKEVÄÄ...) ja koko kokonaisuus on jotain mahtavaa, en ole koskaan kuullut paremmasta bändistä. Harmi vain että tauolla ovat, onneksi ensi vuodelle (Vuoden päähän! o___O -.-') on luvattu MCR:lle uusi levy (ja uusi jäsen...) Olen ollut niiiiin monesti kiitollinen siitä että Gerard hakeutui James Deweesin pyytämänä hoitoon kun hän oli ERITTÄIN masentunut, käytti alkoholia ja huumeita.

The Used on myös mielettömän hyvä, ei tosin ihan MCR:n veroinen. Kauaa en ole kuunnellut, muutaman viikon vasta, mutta ainuttakaan huonoa biisiä en ole kuullut. (En tosin MCR:ltäkään...) Bert McCracken on myös mieletön laulaja, tosin en tajua "Wake The Dead" -biisissä sitä, että sinne sekoitetaan huutoa ja karjuntaa sekä sellaista ihme lällykuoroa... "Paralyzed" ja "The Bird And The Worm" on aivan mielettömiä biisejä, rakastan niitä kamalasti. Samaa tässäkin, olen kiitollinen että Bert lopetti törttöilyn. (Ja ihmettelen miksi Gee ja Bert eivät ole enää kavereita...?)

Green Day on ihana bändi johon olin ihan hulluna ennen MCR:ää. Ovat pojat tehneet ansaitusti työtä lähes 20 vuotta ja jatkavat edelleen, tänä vuonnahan GD:ltä pitäisi tulla uusi levy, odotan innolla. On hienoa, että hekin ovat selvinneet näistä kaikista paniikkihäiriöistä ja vastaavista. Suosikissa oli muuten juttu keikasta, jolla oli jo ennen keikkaa murtunut jtn. 300 jalkaa ja Tré ja Mike loukkaantuivat ja Billie Joe laski housunsa alas. Pidän kamalasti etenkin American Idiot -cd:stä, mutta vanhat biisit kuullostavat todella, todella hienoilta. Musiikki on iskevää, näin myös kemiallisen romanssin ja käytetyn bändin.

Näiden lisäksi kuuntelen myös Tokio Hotellia, Fall Out Boytä, The Rasmusta, Papa Roachia, 30 Seconds to Marsia ja Linkin Parkia, mutta en jaksanut kirjoittaa niistä selittelyjä.

Niin muuten, Satakielellä oli mahtava ajatusvirhe, GD, FOB ja etenkin BRITNEY(!!!) HEVIÄ! 8''D (Kertokaa, kun se päivä koittaa. Kiitos.)
Kiitos Satakieli, se oli päivän piristys. :)
I wanna scream "I love you" from the top of my lungs
but I'm afraid that someone else will hear me.

Orochi

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #229 : Helmikuu 03, 2008, 20:29:41 »
Parhaimmaksi bändiksi nimeäisin Nightwishin.

ns. Vanhaa Nightwishia en kuunnellut, mutta uusi puri minuun heti. Anette Olzon on mainio laulaja, joka sopii yhtyeen keulakuvaksi. Anetella on myös luonnollinen ääni, eikä laulaminen ole mitään kiljumista. Dark Passion Play albumin saatuani olen sitä lähes päivättäin kuunnellut, ja tykkään erityisesti kappaleista "Poet and the Pendulum", "Meadows of Heaven" ja "The Escapist". On tuo Amaranth - kappalekin ihan hyvä, mutta lähes loppuun kulutettu jatkuvan soittamisen takia. Syksyllä se soi joka aamu, istuessani bussissa matkalla kouluun.

Kyllä silti Tarjallakin muutama hyvä biisi oli, kuten "Ever Dream" ja "Wishmaster".
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 03, 2008, 20:34:50 kirjoittanut Orochi »

Poissa miki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #230 : Helmikuu 07, 2008, 20:41:15 »
My Chemical Romance
Tämä bändi on vaikuttanut uskomattoman paljon elämääni, enkä osaa sanoa millainen olisin jos en olisi koskaan löytänyt heidän musiikkiaan. Tunnen suunnatonta kunnioitusta bändin jäseniä kohtaan. He ovat tehneet rehellistä työtä ja käyneet läpi vaikka minkälaisia koettelemuksia. Rakastan heidän musiikkiaan ja sen sanomaa. Tämä bändi ja heidän musiikkinsa merkitsevät minulle enemmän kuin mikään muu bändi ikinä, eikä minua hirveästi jaksa kiinnostaa ne "teiniemo"-jutut, joihin MCR nykyään aivan liian usein liitetään. Tiedän rakastavani bändiä and I'm happy with it.

LostAlone
En ole kuunnellut LostAlonea kovin pitkään, mutta ihastuin musiikkin heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kävin tammikuussa Jyväskylässä bändin keikalla ja silloin viimeistään rakastuin lopullisesti bändiin. Loistavan musiikkinsa lisäksi myös bändin pojat olivat todella ystävällisiä ja mukavia, hengailivat kokoajan faniensa kanssa ja olivat ihan innoissaan kaikesta. :D Rakastan heidän musiikkiaan ja koko bändiä paljon. Heidän levyllään on myös hyvä sanoma.

The Used
On kuulunut jo pidempään suosikkilistalleni. En osaa tarkalleen sanoa, mikä tästä bändistä tekee niin erityisen. Pidän eniten ehkä kappaleiden vaihtelevuudesta, kun samassa kappaleessa voi olla sekoitettuna sellaisia hitaampia "hempeilyjä", karjuntaa ja välissä kuuluu jotain naurunpätkiä. Bertin ääni kuulostaa hyvältä, samoin kuin ne kaikki kitaranvingutukset ja soolotkin. Rakastan.

Arvostan myös Green Daytä ja heidän pitkää uraansa, vaikka ko. bändiä en ihan yhtä paljoa kuuntelekaan kuin yllä olevia. Muita suosikkejani ovat mm. Alesana, Billy Talent, Lostprophets ja Simple Plan, jota en enää kyllä kovin paljon kuuntele, mutta bändi on silti minulle tärkeä koska olen kuunnellut sitä niin pitkään ja siihen liittyy niin paljon kokemuksia.
"Anything's possible if you've got enough nerve."

Poissa Suuri Johtaja

  • Suuri Johtaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #231 : Maaliskuu 15, 2008, 22:23:03 »
Hmm. Löytyy monia hyviä bändejä, mainitsen tarkemmin vain parista.

Apulanta

Niin loistava bändi. Voisin kuunnella vaikka koko loppu elämäni Apulantaa. Musiikki on puoleensa vetävää, sanoista saa hyvin selvää ja kappaleet on monipuolisia. Kaikki kappaleet on erilaisia ja silti kuitenkin sillä tavalla samanlaisia, että tietää sen olevan Apulantaa. Voisin melkein sanoa, että paras bändi minkä tiedän. Alotin Apulannan kuuntelun varmaan kun lainasin kaverilta levyä, jossa oli Apulannan - Ilona biisi. Se oli niin koskettava että ihastuin Apulantaan saman tien ja rupesin sitten muitakin kappaleita etsimään ja kuuntelemaan.

Nightwish

Ja tarkennan: Nightwish ennen. Tykkäsin siitä tosi paljon, lähes kaikki kappaleet ovat hyviä. Hyvän siitä varmaan teki Tarja Turunen, hän on niin loistava laulaja. Hyviä kappaleita on liikaa, en nyt tiedä mikä on paras mutta nämä tutuimmat kuten Nemo ja Over The Hills ovat ainakin hyviä. Uudesta Nightwishistä en pahemmin välitä, laulaja ei ole mielestäni yhtä hyvä.

Muita joita kuuntelen:


- Accept
- Mötley Crüe
- 50cent
- Skandaali
- Elastinen
- Steen1
- Asa
- Mariska
- Lord Est
- Etikettisetit
- Cheek


Poissa Musta Koira

  • Veni, vidi, vici.
  • Vuotislainen
  • libertiini
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #232 : Maaliskuu 16, 2008, 12:51:53 »
Myös minulla vaihtelee kausittain, minkälaista musiikkia tykkään kuunnella, ja elämäni varrella minulla on ollut useita eri suosikkibändejä ja -laulajia hyvin erilaisista genreistä. Nyt minulla on kuitenkin jo pidemmän aikaa ollut suuri ilo tuntea omasta mielestäni paras bändi ikinä: The Pogues, punkvivahteisen irkkurokin suuri legenda. Mielestäni The Poguesin musiikki on ihan uskomatonta. Jokainen kappale on taideteos. Melodiat ovat älykkäitä ja mukaansatempaavia, sanoitukset ovat ovelia ja kantaaottavia. Musiikki on erittäin tanssittavaa ja useissa kappaleissa on juuri sellainen mukaansatempaava kertosäkeenrenkutus, joka jää soiman päässä, mutta monilla lauluilla on myös syvempi merkitys, kun niiden sanat käsittelevät vakavia aiheita. No, tietenkin on myös huolettomia juomalauluja, mutta nekin on taitavasti tehty. Ja pidän myös Poguesin tekemistä sovituksista vanhoihin irlantilaisiin kansanlauluihin. Lisäksi bändin maanläheisyys viehättää: silloinkin kun he olivat jo kuuluisia, he käyttäytyivät samalla tavalla kuin aiemmin, kun vasta esiintyivät pubeissa juomapalkalla. Ja kuten jäsenet itse sanovat, he olivat enemmänkin perhe kuin vain bändi.

On mahdotonta nimetä lempikappaleita, koska pidän niin monista. Lisäksi lempikappaleetkin vaihtelevat kausittain. Bändin parhaat albumit kuitenkin syntyivät ehdottomasti silloin, kun Shane MacGowan oli mukana.

Muita bändejä, joista pidän, ovat esimerkiksi The Coral, Franz Ferdinand, The Libertines, Dirty Pretty Things, Babyshambles sekä meksikolainen Cafe Tacuba. Pidän monista eri musiikkityyleistä, ja näiden "rokimpien" bändien lisäksi kuuntelen paljon maailmanmusiikkia, erityisesti arabialaista, sekä jazzvivahteista musiikkia, kuten swingiä ja bossa novaa. Mitä tulee The Poguesin kaltaisiin uudempiin bändeihin, mikään ei mielestäni pysty nousemaan heidän tasolleen. Flogging Molly tosin on mielestäni ihan hyvä (ja Gogol Bordello gypsy punkin puolella), muttei lähellekään yhtä hyvä kuin The Pogues.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 26, 2008, 12:36:51 kirjoittanut Musta Koira »
-Non unde possim sed unde volo-

Glance

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #233 : Maaliskuu 16, 2008, 18:42:49 »
Backstreet Boys, ehdottomasti. Se on elävä esimerkki bändistä, joka on saanut olla oma itsensä kaikenlaisten villitysten vaihtumisesta huolimatta. Se koostuu oikeasti - tällä hetkellä neljästä - lahjakkaasta jäsenestä, jotka osaavat laulaa ja esiintyä. Voin kyllästyä mihin tahansa, mutta BSB:tä varmaan kuuntelen vielä vanhana mummonakin. Siinä on se jokin hohto, miksi siihen ei kerta kaikkiaan voi kyllästyä. Bäkkärin ukot ovat ammattitaitoisia ja tekevät kaiken faniensa vuoksi. Heistä näkee, että he tekevät tätä täydestä rakkaudesta musiikkiin ja laulamiseen. Vaikeudet eivät ole hajoittaneet bändiä, vaan päinvastoin vahvistanut. Backstreet Boys on todella harvinainen, ainutlaatuinen ja uskomattoman hieno bändi jollaista ei ole toista.
Eikä heidän biisit sisällä pelkkää "ai lav juuta", niissä on sisältöä ja tarinaa, vaikka moni ei uskoisi. Todella kuuntelemisen arvoista, ehdottomasti.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 16, 2008, 18:50:16 kirjoittanut Glance »

Onyksi

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #234 : Maaliskuu 17, 2008, 16:58:48 »
Nightwish:

Olen kuunnellut Nightwishiä lähes koko pienen ikäni, eikä kyllästyminen ole vielä ajankohtaista. Pidän kaksi kertaa enemmän vanhasta Nightwishistä kuin uudesta, mutta toki tuo Anettekin osaa laulaa, en minä tätä bändiä nyt enää jätä. Omistan kaikki Nightwishin levyt ja lähes puhki olen ne kuluttanut. Mielestäni on hienoa, että Suomesta löytyy metal -bändi, jossa on kerrankin naislaulaja eikä mies, niinkuin perinteisesti. Lempibiisini on ehdottomasti Nemo. Kuuntelin sitä lähes kyllästymiseen asti Once- levyn ilmestyttyä, mutta pidettyäni pikkuisen tauon tuon laulun kuuntelemisessa, on se taas kivunnut suosikikseni.

Tarja Turunen:

Tarjan saatua potkut Nightwishistä, olin perinpohjaisen järkyttynyt. Ajattelin, että minkälaista musiikkia Tarja pystyy tekemään ilman pitkäaikaista bändiään. Ostettuani Tarjan My winter storm- levyn, yllätyin positiivisesti, vaikka toki tiesinkin, että Tarjalla on upea lauluääni. Onneksi levyn musiikki ei ollut yksinomaan oopperaa. Suosikkilaulujani Tarjalta ovat I walk alone, Oasis ja Minor Heaven.

Marilyn Manson:

Ensin inhosin kyseistä laulajaa. Vähitellen aloin kuitenkin pitämään Mansonin musiikista, mutta juuri silloin paras ystäväni kailotti olevansa rakastunut sekä Mansoniin itseensä että hänen musiikkiinsa. No, mielestäni en enää silloin voinut vannoutua julkiseksi faniksi, koska olisin pitänyt sitä matkintana. Myönsin vasta vähän aikaa sitten, että Marilyn Manson on mielestäni upea laulaja. Bestikseni ei tietenkään pahastunut(olin tyhmä niin luullessani) ja antoi minulle joululahjaksi Eat me, Drink me- levyn. Tiedän nyt, että Mansonilta on ilmestynyt parempiakin levyjä, mutta pidän myös tästä uusimmasta levystä. Suosikkilaulujani ovat muun muassa The Nobodies, Beautiful People, Sweet Dreams, The Nightmare before Christmas -elokuvasta This is Halloween Marilyn Mansonin laulamana, This is the new shit ja I put a spell on you.

pölypunkki

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #235 : Maaliskuu 21, 2008, 18:12:13 »
Ripsipiirakka

Mielestäni siis niin loistava bändi ! Lyriikat useimmissa biiseissä luokitellaan kyllä melko alatyylisiksi, mutta itse kyllä pidän niistä ja on bändillä niitäkin biisejä jotka eivät niin 'alatyylisiä' ole ;D iPodilla on Ripsipiirakan lähes koko tuotanto ollut alusta lähtien ja (riippuen tietenkin hetken/päivän/viikon mielialasta) kuuntelen Ripsipiirakkaa todella usein. Parhaimpia kipaleita ei voi sanoa, kaikki on hyviä, mainittakoon hyvien joukosta vaikkapa Ota Mut, Näkemiin ja Älä Koskaan Jätä Mua. :)

HIM

HIM on minulle jotenkin outo juttu. Se on minulle aina yksi parhaimmista bändeistä maailmassa, mutta voin nytkin sanoa etten ole kuunnellut pariin kuukauteen sitä melkein lainkaan. Musiikinkuunteluni kulkee jaksoittain, en voi kuunnella HIMiä paljoa kesäisin/keväisin, sillä niinä vuodenaikoina on niin valoisaa ja olen niin iloinen, että tarvitsen iloista musiikkia. En sano, että HIM on jotain synkistely/kaikki on kakkaa -musiikkia, mutta kuuntelen sitä itse mieluiten syksyn ja talven piemydessä ja fiilistelen oikeen kunnolla .

Loput siitä kaikesta mitä kuuntelen, on niin vaikeasti lueteltavissa että huhhuh. Musiikkimakuni on todella laaja, johtuen ehkä siitä että se menee niin jaksoittain. Nyt olen kuunnellut sekalaista musiikkia vuoden alusta lähtien, ja se todellakin on sekalaista.. kaikkea hyvää iskelmästä heviin, välille mahtuu rokkia, poppia, hiphopia ja räppiä. Musiikki on vaan niin ihanaa:)

Poissa Minsvo

  • shakes all over like a jellyfish
  • Vuotislainen
    • dA
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #236 : Maaliskuu 22, 2008, 19:36:23 »
Panic At The Disco
 Aah, Panic. Mahtavat lyriikat, varsin kyvykkäitä soittajia ja laulajia, ja tietenkin mahtavia biisejä! Olen ihan hurahtanut. En kuitenkaan kauheasti toitottele, että olen todella suuri Panic-fani, koska fani on niin tyhmä sana. Olen Panic-ystävä.
Löysin heidät kun isosiskoni oli löytänyt erään kappaleen heiltä, ja pisti sen mp3-soittimelleni. Rakastuin siihen ja lähetin parille kaverilleni. Sitten vain kuuntelin enemmänkin biisejä, mutta vasta eräänä jouluna, joilloin olin ollut pitkän aikaa täysin rakastunut, sain A Fever You Can't Sweat Out-levyn. Ja rakastan Pretty. Oddin biisejä. Todella mukavia, tulee hyvä fiilis. Tyhmä sana.

HIM
 Hmm. Olen tuntenut bändin kauan, mutta en muista koska ryhdyin "faniksi". Mutta mahtavaa musiikkia, vaikkakin en yleensä pidä kovinkaan raskaasta musiikista, jota HIM välillä on. En ole kuitenkaan mikää himofanittaja, Ville on vain niin hyvä tyyppi ja biisit varsin mukavaa kuunneltavaa.

The Ark
 Uh ah, mitäs sitä nyt sanoisi. Aiheuttaa minussa hysteriaa. Lyriikat ovat ihania, jotkut ihalitavan kantaaottavia, ja Olan ääni on vahva ja kaunis. Arkin kappaleet ovat eerittäin mukavaa kuunneltavaa, ja eräs laulu on saanut minut lähes itkemään, tiedä miksi. Lempilaulua on mahdoton nimetä, mutta sanottakoot että kuuntelen ensimmäisen levyn (We are The Ark) biisit ovat erityisen mieluisia.

Boy George/Culture Club
CC:n 80-luvun musiikki on jotenkin ihanaa. Löysin bändin Singstarista, ja Mimmi-ystäväiseni alkoi istten googlettamaan ja löysi kaiken näköisiä lauluja, jotka ovat varsin mukavia. Pidän erityisesti Do You Really Want To Hurt Me-kappaleesta. CC:tä 90-luvultakin tulee kuunneltua aina välillä(Starman-coveria varsinkin!1).

Queen
Queen on siis jotain niin mahtavaa. Niin lahjakkaita soittajia kuin olla voi. Sanoitukset ovat ihania, ja jokaisella jäsenellä on oma tyylinsä kirjoittaa. Freddie Mercuryn ääni on siis niin ihanan kaunis ja vahva. Roger Taylor (avani btw.) on maailman paras rumpali, ja hänellä on ihana, persoonallinen lauluääni. Brian May on uskomaton kitaristi, ja pidän hänen lauluäänestään. John Deacon on aivan mahtavan lahjakas basisti. Valitettavasti hän on itse sanonut, ettei osaa laulaa.
He ovat mahtavia säveltäjiä, laulajia, kirjoittajia ja soittajia. Ah ah aah!

Kuuntelen myös Dead or Aliven vanhaa musiikkia. Ja tarina on sama kuin CC:llä; Singstar, googletus, tadaa.

//Tulin vähän päivittämään.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 24, 2009, 11:42:41 kirjoittanut Minsvo »

Poissa Kafee

  • Kahvikuppi
  • Vuotislainen
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #237 : Maaliskuu 22, 2008, 20:07:40 »
Popedaon hyvä koska lauluissa on hyvät sanat ja lauluja on paljon joten jos johonkin lauluun/lauluihin kyllästyy aina löytyy uusia hyviä biisejä.
paras laulu on Kuuma kesä tai Ei lasten käsiin. lisäksi on paljon muitakin hyviä esim. john holmes, kersantti karoliina, kellot lyö, ikurin mimmi, aino, reino ym.ym.....

toinen hyvä bändi on Klamydia ja sen biiseissä on kans niiiiin hyvät sanat!!!
Muumilimu 1,5 litran pulloihin! Kannatta käydä osallistuun...

tutkis

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #238 : Maaliskuu 25, 2008, 15:55:38 »
Tool on ehkä täydellisyyttä. Parasta, mitä tämä tyttö on ikinä kuullut. Kestihän siinä hetki, että pääsi sisään tähän, mutta sen jälkeen on kyllä ollut ehdoton ykkössuosikkini. Maynardilla on ihan järettömän upea lauluääni ja lyriikatkin on parhautta. Koko bändi toimii loistavasti yhteen ja levyt on ihan loistavia kokonaisuuksia. Se tunnelma! Suosikkibiisejä on useampia. Lateralus, Parabol-Parabola, 10,000 Days (Wings pt 2), Right in Two. Aenima- ja Undertow-levyiltä löytyy myös omat helmensä, mutta noilta kahdelta viimeisimmältä nostaisin nuo parhaat yksilöt.

A Perfect Circle on myös kohtuu suuri raukkaus. Yo. bändin solisti Maynard vaikuttaa myös tässä yhtyeessä, joten taasen voisin hehkuttaa MJK:n ääntä ja lyriikoita. Billy on myös onnistunut luomaan varsin ihastuttavan tunnelman levyille. Thirteenth Step on imo paras APC:n levyistä, vaikka toki Mer De Noms on myös kovin ihastuttava. Biiseistä ehkä Pet, 3 Libras, Judith ja The Noose kolahtaa parhaiten.

Tutustuin tähän yhtyeeseen 2005 kesällä. Marilyn Mansonin silloinen ex-basisti (nykyäänhän se on takaisin bändissä) vaikutti tässä yhtyeessä ja se oli se syy, miksi tämä ensinä kiinnitti huomioni. Muistan vielä niin tarkaan sen hetken, kun kuulin tältä bändiltä Imagine-coverin ja jäin vaan suu auki kuuntelemaan ko. viisua. Se oli kovasti nätti versio kovasti nätistä biisistä ja jäin kuuntelemaan varsinkin Maynardia, että miten voikin ihmisolennolla olla noin nätti ääni (tutustuin APC:en ennen tuota edellä mainittua Toolia).

The Smiths on aivan ihastuttava. Morrissey-Marr -yhteistyö loi aikanaan ihan älyttömän hienoja helmiä. Morrisseyn ääni ja lyriikat ovat jotain ihan loistavaa. Paras levy on ehkä The Queen is Dead, vaikka kaikilta löytyy kyllä omat hienot puolensa. Biiseistä mainitsisin ehkä Sweet and Tender Hooligan, Nowhere Fast, Girlfriend in a Coma ja Frankly Mr. Shankly.

Morrisseyn soolotuotannostakin nautin kovasti, mahdollisesti paikoitellen jopa enenmmän kuin Smithsistä. Levyistä ehdottomasti eniten mieleeni ovat Vauxhall & I, Your Arsenal ja Ringleader of the Tormentors. Biiseistä Life is a Pigsty, The Last of the Famous International Playboys, We Hate It When Our Friends Become Successful, Hairdresser on Fire plus monta monta muuta.

Mozzeriin tutustuin ensimmäisen kerran Ruisrockissa 2006. Olin tuonne Toolia menossa katsomaan, mutta samalla lavalla esiintyi myös tämä kyseinen herra. Rakastuin. Morrisseyllä on ihan järettömät määrät lavakarismaa ja vaikken ollut aikaisemmin juurikaan hänen tuotantoaan kuullut, oli tuo ehdottomasti yksi parhaista keikoista, mitä olen nähnyt.

Nine Inch Nails. Parasta raivoangstimusiikkia, mutta toisaalta sieltä löytyy tosi nättejäkin biisejä. Minä en ole oikein koskaan saanut selvitettyä itselleni, miksi pidän NINistä niin paljon kun pidän. En osaa osoittaa sormella mitään tiettyjä asioita tästä bändistä, mikä tekisi siitä yhden parhaista bändeistä, mutta ehkäpä se on sitten vaan se kokonaisuus. Ja Trentillä on kiva ääni. Plus, että NIN on ihan loistava livebändi. Levyistä tykkään mahdollisesti eniten Year Zerosta (se koko maailma, joka sen ympärille luotiin oli kovin nerokas) sekä biiseistä Somewhat Damaged, Wish, In This Twilight, Zero-Sum ja Right Where it Belongs.

Minulla on sellainen on/off-suhde Marilyn Mansoniin. Aina silloin tällöin innostun, mutta toisaalta saattaa tulla pitempiäkin kausia kun tuo enemmänkin vaan ärsyttää enkä jaksa juurikaan kuunnella. Helsingin keikka viime joulukuussa sai minut taas hetkeksi innostumaan ko. yhtyeestä, mutta hieman tuon jälkeen tuli tieto, että yhtyeen kitaristi Tim Skold lähtee bändistä ja nyt se on taasen siirtynyt lähemmäs sitä toista ääripäätä. Pistän kuitenkin tähän, koska tämä bändi on kuitenkin useampia vuosia hengannut lempibändieni joukossa, vaikka välillä ei ihan jaksakaan. MM myös edustaa eräänlaista kulmakiveä musiikkimaussani, koska sen jälkeen kun tähän bändiin tutustuin, on minun musiikkimakuni keventynyt ihan älyttömästi ja muutenkin laajentunut todella paljon.

Mansonin paras levy on imo The Portrait of an American Family, mutta tykkään myös The Golden Age of Grotesquesta paljon. Mechanical Animalsiakin voin suositella. Biiseistä ensimmäisenä mieleen tulee Cake and Sodomy, New Model no. 15, The Beautiful People ja Born Again.

Muita suosikkeja: Pain Confessor, Bruce Springsteen, Twisted Sister, Skold, Shotgun Messiah, Saul Williams, Modwheelmood ja Dirty Pretty Things. Toivottavasti ei unohtunut mitään kovin tärkeää.

Poissa Erizza

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • diibadaabafggh
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #239 : Maaliskuu 26, 2008, 19:49:40 »
30STM on todella koskettavaa ja upeaa musiikkia. Solisti Jared Leto on niin ihana, että katselen mielelläni sen kuvaa tuntikausia... Hän on näytellytkin jo useissa leffoissa, kivaa. Laulun sanat ovat todella upeat, eivätkä kappaleet ns. toista toisiaan.

Apulanta, suomalaista musiikkia, en yleensä kuuntele suomalaista musiikkia, mutta Apulanta menee.
Kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla...

Anna Abreu. Tyttöenergiaa! 17-v tyttö menee Idolsiin ja voittaa, aika makeeta. Mä tykkään Annan musiikista, koska ne suorastaan pursuavat energiaa.

Lordi! Hevillä ei hävitä! Just parasta hevimusaa, tosi nastaa, kun vielä sellasissa puvuissakin soittaa. Ennen Euroviisuja sanoin, että Lordi haisee, mutta nyt se kuulostaa korvissani tosi hyvältä.

The 69 eyes on tosi hyvää musaa. Jos vertaa vaikka HIMiin, niin tosi kiva ääni Jyrkillä, sellane möree. Makeita sanoja, tykkään erityisesti kappaleista Lost boys ja August moon.


Siinä niitä oli, mutta kuuntelen myös mm. Animorphista, HIMiä ja Linkin Parkia.

Ainiin, Anna tuli toiseksi. Pikku virhe.

Poissa adswil

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #240 : Maaliskuu 27, 2008, 19:52:46 »
Ääh, näitä on ihan liikaa tässä lueteltavaksi!

Nightwish - tällä hetkellä se kaikkein paras bändi. NW:n biisit ovat jotain elämää suurempaa, todella monipuolisia, mielenkiintoisia, jännittäviä ja hienot sanoitukset niistä usein löytyy. Kyllä Tuomas osaa <3 Tykkäsin NW:stä vielä enemmän kun Tarja oli laulajana, sillä hänen äänensä sopii mielestäni NW:n biiseihin huomattavasti paremmin kuin Aneten vikinä. Kuitenkin näiden uusimmalla levyllä on monta aivan mahtavaa biisiä, joten enpä taida hylätä NW:tä laulajanvaihdoksen takia.

Kate Bush - tällä naisella on aivan jumalainen ääni! En muista koskaan törmänneeni kehenkään toiseen naisartistiin, jonka ääneen olisin ihastunut heti ensi kuulemalta. Bushin biisitkin ovat todella koskettavia, mielenkiintoisia ja kaikin puolin loistavia. Suosikkibiisi lienee ihastuttava Wuthering heights.

Maija Vilkkumaa - ehkäpä pitkäaikaisin fanituksen kohteeni, olen nimittäin tykkäillyt Maijan musiikista jo ainakin viiden vuoden ajan, eikä kyllästymistä näytä olevan tiedossa. Maijalla on ihanan persoonallinen ääni, mutta eniten tykkään hänen biiseistään, sillä sanoitukset ovat ajatuksia herättäviä ja fiksuja, eivät mitään tyhjänpäiväistä hömpötystä. Ja Maija on livenä loistava.

Negative - niin joo, tästäkin olen pitänyt hirmuisen pitkään, tosin fanittamisellani näyttää olevan nyt selkeä laskusuunta, sillä en jaksa enää juurikaan kuunnella näiden biisejä. Negative on kuitenkin vaikuttanut elämääni kaikista bändeistä eniten, joten sitä ei voi olla mainitsematta, kun musiikista puhuu. Ennen kaikkea Negative on kuitenkin loistava livebändi - heidän keikoillaan on aina todella mukava ja riehakaskin fiilis.

The 69 Eyes - kyllä, synkistelyssäkin on hyvät puolensa. Jyrkin ääni on pelottavan matala ja ihana, sitä on aina ilo kuunnella.

Muita erittäin hyviä ovat esimerkiksi:
Sonata Arctica
Dido
PMMP
In my world love is for poets - so I'm trying to be one.

Poissa Severina

  • Pirunmarja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #241 : Maaliskuu 28, 2008, 08:47:14 »
Mun oma ehdoton suosikki bändini on ollut jo vuosia Negative, ja niin se on yhäkin vaikka Christus jättikin sen. Yhtä parasta biisiä en pysty bändiltä sanomaan, koska niitä on niin paljon mutta suosikkejani ovat mm. Swans, Frozen to lose it all, Inspiration ja Misery. Ja Negative on ehdottomasti yksi parhaita bändejä katsoa livenä. Se lavameininki on vaan niin ;D . Muita hyviä bändejä on The Rasmus, Uniklubi, Good Charlotte ja The 69 eyes

Youre

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #242 : Maaliskuu 29, 2008, 22:27:47 »
Apulanta, ehdottomasti. :) Ihana laulaja, mahtava ääni, mahtavat biisit, mahtavat sanat, mahtavaa musiikkia kokonaisuudessaan! Toki on myös biisejä joista en pidä, mutta suurimmaksi osaksi sellaisia joista pidän! (: Ja varsinkin kun on suomalaista musiikkia, niin jotenkin ne sanat merkkaavatkin jotain.

Enskuli

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #243 : Maaliskuu 30, 2008, 13:26:51 »
Iron Maiden
Tässä yhtyeessä on vain Sitä Jotain, on vaikea kertoa, että miksi Rautaneito on niin loistava. Kaikki yhtyeessä olleet soittajat ovat taitavia ja kaikki kolme laulajaa ovat osanneet hommansa hyvin. Kyllä, jopa Blaze Bayleyn aikainen tuotanto on kuunneltavaa, vaikka Brucen tuotanto uppoaakin parhaiten. Biisit ovat loistavia. Tärkeä bändi myös siksi, että tästä lähti se metallin kuuntelu silloin yläasteella.

Green Day
Toinen tärkeä bändi mulle, vaikka vähään aikaan en ole kuunnellutkaan niin aktiivisesti. Tämän bändin kohdalla jaksetaan aina tapella, että onko se punkia, rockia, punkrockia vai poppia. Mulle on ihan sama mitä se on, mutta musiikki on silti loistavaa ja tulee aina olemaan lähellä sydäntä. Tässäkin yhtyeessä kaikki palaset vain loksahtavat paikoilleen, loistavaa.

Näiden lisäksi on todella monia loistavia bändejä, mutta listaan nyt vain muutaman tähän ilman perusteluja:
- Pain Of Salvation
- Katatonia
- Blackfield
- Motörhead
- Mindless Self Indulgence
- Opeth
- Kreator
- Slayer
- Týr
- Thyrfing
- Falkenbach
- Ayreon
- Mokoma


Ja tuota listaa voisi todella jatkaa loputtomiin.

Poissa Larten

  • Anarkisti tarhatäti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: Nimbuspumpkin12006
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #244 : Huhtikuu 09, 2008, 11:36:15 »
Paras bändi on ehdottomasti Kotiteollisuus. Siinä on sitä jotain, joka vie mennessään ja ihastuttaa. Hynysen asenne ja ääni sopivat täydellisesti bändiin, biisit kertovat erillä tavalla elämisestä kuin tusinapoppibiisit, ja bändi kuvailee vahvasti 'Suomen karuja oloja'. Tämä on sitä aitoa realismia! Karut sanoitukset ja upea musiikki tempaavat mukaansa, ja Hynysen tyyli laulaa jotkut kohdat örinänä sopii biiseihin kuin nyrkki silmään.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 18, 2009, 10:45:48 kirjoittanut Larten »
Jos sanon että taivas on musta
se on niin musta kuin tahdon sen olevan ja
jos sanon että maailma ei pyöri
se ei silloin pyöri, jumalauta

Bélen

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #245 : Toukokuu 02, 2008, 16:23:21 »
Paras laulaja ikinä on ehdottomasti Céline Dion. Sillä on kaunis ja voimakas ääni.  Parasta kappaletta on mahdoton sanoa, ne laulut on kaikki niin hyviä.  Mutta jos tässä nyt joku pittää sanoa nii yks parhaista on Alone.  Céline on myös sen verran viisas ettei ole käynyt missään kauneusleikkauksissa tai tehnyt mitään typeryyksiä julkisuudessa.

Poissa Musta lilja

  • Lupus Tigris
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Apulannan kasvattama
  • Pottermore: FeatherProphecy121
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #246 : Toukokuu 09, 2008, 15:30:54 »
Apulanta On ehdoton suosikkini. Kuuntelen toki muutakin, mutta Apulanta menee reilusti yli muiden. Tonilla (Toni on laulaja/kitaristi/laulun tekijä) on loistava ääni. Kaikki kolme soittaa loistavasti. Toni ja yleensäkin Apulanta on kehittynyt tosi paljon ajan myötä. Sipekin hakkaa niitä rumpuja ihan eritavalla kuin 17 vuotta sitten. Tai pitäisi varmaan sanoa 15 vuotta sitten. Apulanta kyllä perustettiin -91 (samana vuonna kuin synnyin), mutta ensimmäinen julkaisu ilmstyi -93. Apulannassa viehättää... kaikki... sävel, rytmi, yleensäkin tyyli, sanoitukset... Apulannalla on hyvin erilaisia kappaleita, mutta silti niissä on se jokin Apulantamaisuus. En kylläkään ymmärrä kaikkia niitä sanoituksia, mutta ne on loistavia. Apulanta on livenäkin hyvä. Olen kuullut vain yhden oikeasti huonon Apulannan kappaleen (ja se on Vihollinen). Suosikki kappaleeni ovat tällä hetkellä Pirun morsian ja Paska meininki (ässä hihassa). Lempikappaleeni on vaihdelleet usein. Yhdessä vaiheessa Apulanta oli mulle terapiaa. Jos joku haluaa lukea lisää rakkaudestani Apulantaan voi lukea tilitykseni masentelu musiikkia topicista.

Rasmuskin on ihan ok, mutta Dingo ei pahemmin kiinnosta. Vastauksena aloittajan kysymykseen.
Entiseltä nimeltä AIV-rehu

Psykiatrisia toimia, jotka oman kokemuksen kautta täysin aukee -Apulanta

Rosella

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #247 : Toukokuu 09, 2008, 16:30:25 »
Laulajat:

Avril Lavigne  Oon Avrililia fanittanu jo monta vuotta. Uusimpaan levyy petyin vähän, ku tyyli oli muuttunu nii paljo. Kesällä oon kuitekkii menossa keikalle. Suosikki biisejä on paljo: Let goulta Ske8r boi, Comblicated, Tommorow, Naked Under my skiniltä Don't tell me, He wasn't, Nopodys home, My happy ending.. jne Ja the Best damn thingiltä the best damn thing, Innocence, Hot ja Keep holding on

Bändit:

Paramore  Paramore on miun uus tuttavuus :DD löysin joskus viime kesällä suosikista, jonku pienen levyarvostelun missä mainittii avril. Niimpä mie sit kuuntelin youtubesta pari videoo ja oon fanittanu siitä asti. Lemppari biisejä: Pressure, Misery Bussines, Crushcrushcrush..

Apulanta Apulantaa, ku ei voi ikinä olla mainitsematta :)) Sipe, Toni ja Parta sami vaan on nii parhaita! Lemppari biisejä Apelta: Maanantai, Ilona, Mitä Kuuluu, Mato :DD ja paaaljon muita :)

Metallica Metallicaa mie en nii kauheest kuuntele, mut kitaral tulee soitettuu biisejä ja enimmäksee tykkään Black levystä. Suosikki biisejä: Unforgive, One, Sad but True..

Siin ne sit varmaa olikii :P

Poissa Musval

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LeviosaUnicorn19035
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #248 : Toukokuu 10, 2008, 12:53:41 »
Ayumi Hamasaki on se ehdoton suosikkini. Neitokaisella on mahtava ääni, mahtavat biisit, ihanat lyriikat, mielettömän kaunis, ihanan monipuolista musiikkia... Olen ollut Ayumin fani kohta 2 vuotta. Omistan 4 hänen levyään ja aion ehdottomasti hankkia kaikki. Minusta Ayumin musiikki on todella mahtavaa ja hän on laulanut jo kymmenen vuotta, eikä musiikki oel huonontunut sitten yhtään. Oikeastaan Ayumin musiikki vain paranee koko ajan. En malta odottaa seuraavaa albumia...
"Dancing is like dreaming with your feet." -Constanze

Poissa Kartanon kummitus

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #249 : Toukokuu 12, 2008, 17:40:30 »
Enigma & Malice Mizer
Parhaimmat. Molempien musiikki on jotain niin sanoinkuvaamattoman hienoa. Ihmeellistä. Hämmentävää. Upeaa. Ja se maailma, jonka nämä ovat musiikillaan luoneet on jotain niin mieletöntä.

Michael Cretu
Lempilaulajani. Tuttu mies Enigman takaa, projektin pääjehu ^^ Kasarisyntikkapoppia. Cretun ääni on joku hienoin.

Rhapsody (of fire)
Lempimetallibändini. Mahtipontista, sinfonista, fantasiaa. Tämä iski niin täysillä. Toivottavasti tulevat joku päivä Suomeen.

London after midnight
Parhaimpia goottibändejä. Hyviä sanoituksia, melodioita ja kaiken kruunaa Sean Brennanin hieno ääni.

Dark sancturary
Yksi kauneimpia bändejä. Niin surumielistä ja melankolista, ettei siitä voi muuta kuin nauttia. Kun kuuntelen bändiä, niin toivon aina, että sataisi ja silloin kun sataa, niin nautin bändin kuuntelusta täysillä. Se on vain sellaista musiikkia.

Muita, joita en jaksa perustella: Moi dix mois, Bauhaus, Zi:kill, X Japan, Lucifer Luscious Violenoue, Fiction, Gille'loves, Myléne Farmer, Alien sex fiend, Sisters of mercy, Siouxsie and the banshees ym.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 29, 2009, 18:44:43 kirjoittanut Kartanon kummitus »