Jos voisin opiskella animaagiksi, hahmoni tulisi olemaan ehkä lohikäärme. Rakastan lohikäärmeitä älyttömästi niiden yleisen kuvatun ulkomuodon ja ominaisuuksien vuoksi. Ne ovat oikeastaan lempi taruolentojani. Mutta eiväthän ne HP:ssa ole pelkkää tarua vaan totta, koska niitä on olemassa taikamaailmassa. Kaipa lohikäärmekin siis on eläin ja näin ollen voisi olla animaagihahmo, vai?
Mutta eihän animaagihahmoaan voi valita. Eikös se määräydy luonteen ja muun olemuksen mukaan? Ainakin sellaisen käsityksen olen saanut. On kamalan vaikeaa selittää, miksi minä voisin olla animaagina juuri lohikäärme. Erilaisissa tarinoissa niitä kuvataan aina joltakin osin eri tavalla. Ne voivat olla kamalia hirviöitä, jotka hajottavat keskiaikaisia kyliä ja surmaavat tuhansia ihmisiä. Toisaalta ne taas voivat olla vain väärin ymmärrettyjä ja oikeastaan ihan mukaviakin olentoja, kuten Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvassa. Tolkien on kuvannut Smaugin lisäksi kultaa rakastavaksi (sivumennen sanoen minusta yksi Hobitti-elokuvien pahimmista virheistä on se, ettei Smaug ole niissä lohikäärme vaan traakki). Yleisesti lohikäärmeet ovat varmaankin aika itsenäisiä ja omassa rauhassaan viihtyviä. Minulla on sellainen mielikuva, että ne myös käyvät kimppuun useammin vain silloin, jos niitä häiritään ja ärsytetään. Juuri sellainen minäkin olen. Jos minua ärsytetään, eikä puhuminen (minun paljon kirjoitustaitoa huonommilla puheenlahjoillani) auta tilanteessa mitään, saatan vaikkapa viskata jonkin esineen ärsyttäjää kohti tai potkaista häntä suuttuessani, mikäli hän ei jätä minua rauhaan. Saatan ajatella raa'asti ja olla julman suorasanainen sellaisissa asioissa, joita inhoan ja halveksun jostakin syystä. En pystyisi täysin järjissäni tappamaan edes sellaista eläintä, joka on tehnyt tuhoja tai aiheuttanut onnettomuuksia jossakin ihmisten alueilla, mutta sen sijaan mm. kosmetiikan saralla tehtyjen eläinkokeiden harrastajia minun tekisi kovasti mieli rangaista jotenkin. Sellainen on ehdottoman väärin. Miksi eläinten pitäisi kärsiä, jotta ihmiset saisivat olla kauniita? Onko kauneus muka oikeasti tappamisen ja kiduttamisen arvoista? Siinä, missä eläimet toimivat vaistojensa ja eloonjäämisviettinsä varaisesti, ihminen toimii niin sanotusti älykkäämmin ja tiedostaa tekojensa seuraukset paremmin kuin eläin. Eikö sitä viisautta kannattaisi siis käyttää jotenkin tuossakin asiassa?
Nyt sivusin tavalliseen tapaani aihetta. Mutta siis... Olen aika hiljainen ja kaipaan harvoin juttuseuraa oikeassa elämässä. Enemmänkin vain kuuntelen muiden sanomisia ja saatan (suurempien ihmisjoukkojen keskellä hyvin harvoin) sanoa jonkinlaisen oman mielipiteeni. Lohikäärmeiden paksunahkaisuuden voisi myös soveltaa olemukseeni. Yleensä, jos minua satutetaan henkisesti ja minulle jää siitä jonkinlainen paha tunne, pidän tunteen sisälläni, enkä näytä sitä ulospäin, ellei minulle sitten tule siitä niin pahaa oloa, etten yksinkertaisesti pysty olemaan asiasta hiljaa. Oikeastaan suuremmissa joukoissa, tai kun useampi ihminen huomioi minua esimerkiksi jonkin kouluesitelmän aikaan, olen usein aika ilmeetön ihminen. Osaan sanoa ihmisille, mitä ajattelen ja osaan myös puolustaa itseäni, jos joku yrittää kiusata tai ryppyillä. Huumorintajuni on keskiluokkaa; en ymmärrä aivan kaikkea huumoria enkä keksi itse usein mitään kovinkaan hauskoja juttuja, mutta osaan nauraa niille asioille, joiden hauskuuden ymmärrän, eivätkä ne ole tarkoitettu pahalla ketään kohtaan. Minusta on mukavampaa olla kaikenlaisten ihmisten seurassa ja kaikenkokoisissa joukoissa, ellei minun ole pakko puhua kamalasti. Nautin myös vapaudesta useiden asioiden suhteen.
Ja tätä sepustustahan voisi jatkaa vaikka millä mitalla, mutta en tiedä, kiinnostaako millään muotoa perinpohjaisempi selonteko luonteestani oikeastaan ketään, kun olen kuitenkin vain teille kaikille joku tuntematon ihminen nimimerkin takana. :DD
Sitten vielä sellainen asia tuli mieleeni, että animaagihahmoni voisi olla myös kissa. Voisin olla vaikka joku suurikokoinen ja kenties jopa rotukissa, kuten vaikka maine coon. Olisinpa sitten millainen kissa tahansa, niin en ainakaan mikään pieni taikka pyöreä, koska olen ihmisenäkin suhteellisen pitkä ja aika laiha. Kissat sopisivat minuun sillä tavalla hyvin, että ne ovat aika itsenäisiä ja niillä on omaa tahtoa. Toisinaan ne kuitenkin kaipaavat jonkun seuraa, kuten minäkin. Seuran ei tarvitse olla pitkäaikasta, kunhan en joudu olemaan montaa päivää ihan yksin. En ole mikään "laumasielu" enkä halua olla liiaksi vastuussa kenestäkään toisesta ihmisestä. Olen muutenkin olemukseltani aika kissamainen. Saatan esimerkiksi sähähtää ollessani vihainen...
//Muokkaus: Kirjoitin koko viestin uudestaan, koska tuo entinen pätkäni näytti niin surkealta, enkä selittänyt siinä kunnolla ajatuksiani animaagihahmoni suhteen. Tämäkin viesti taisi mennä hieman sivuraiteille, ja siitä tulikin jonkinlainen luonnekuvaus enemmän kuin perustelu. Mutta toivottavasti siinä on ajatusteni mukaan sellaisia asioita, joita voisi yhdistää lohikäärmeiden ja kissojen olemuksiin. ^^'
