Hienoa väittelyä! Toin tämän aiheen esille, koska olen ihmetellyt, mitkä ovat niitä syitä jotka saavat nykyihmisen menemään naimisiin.
Itse olen ollut naimisissa reilun vuoden, ja ikää on 19 vuotta. Olen vanhoillis-lestadiolainen, eli uskon että avioliitto on tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi ja seksi on Jumalan lahja aviopuolisoille. Seurustelu tähtää aina avioliittoon eikä sen tarkoitus ole jäädä pysyväksi tilaksi. Olen kasvanut näihin oppeihin ja siihen lähtökohtaan, että ei erota vaan tehdään kaikki mahdollinen, jotta rakkaus ja halu pysyä yhdessä säilyisivät.
Itselleni siis naimisiinmeno oli itsestäänselvyys, jos elämänkumppanin joskus kohtaisin. Kun sitten kohtasin, olin valmistumassa ammattiin ja miehelläni oli oma yritys johon minä voisin mennä töihin, oli talo katsottuna. Tapaamisemme ja seurustelumme alku oli niin ihmeellisiä sattumia täynnä, että se oli selvästi Jumalan johdatusta, ja se tunne oli molemmilla koko ajan. Yhtään kertaa ei käynyt mielessä epäilys siitä, onko kyseessä oikea ihminen. Niimpä menimme naimisiin, järjestimme kirkkohäät ystävillä ja sukulaisilla varustettuna, muutamassa kuukaudessa teimme valmistelut eikä tullut kovin kalliiksi. Teetin mekkonikin ompelijalla, jolloin sen hinta jäi todella alhaiseksi. Hääpäivä ei ollut se pääasia, en ole mikään huomion keskipisteenä viihtyvä juhlaihminen.
Näistä lähtökohdista en siis oikein ymmärtänyt, miksi sellaiset ihmiset menevät naimisiin, joiden ajatusmaailma on erilainen.
On liian aikaista arvioida, miten avioliittomme on onnistunut, mutta tämä kulunut vuosi on ollut elämäni parasta aikaa. Olemme erittäin sopivat kumppanit toisillemme, monessa suhteessa niin samanlaisia ja kuitenkin sopivassa määrin vastakohtia. On ollut helppo elää sellaisen ihmisen kanssa, joka on kasvanut samanlaisessa ilmapiirissä ja jonka arvot ovat samanlaisia. En yhtään epäile, ettemmekö voisi pysyä onnellisesti yhdessä loppuelämäämme, kun vain sitoudumme siihen koko sydämestämme. Meillähän on vanhemmissamme ja isovanhemmissamme loistavia esimerkkejä vuosikymmeniä kestäneistä onnellisista rakkausavioliitoista.
Entä mitä olette mieltä järkiavioliitoista? Kiinnostaisi kuulla mielipiteitänne aiheesta. :)
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe. Miten järkiavioliitto määritellään? Oma järkeni sanoo, että se merkitsee naimisiin menoa järkevistä syistä, vaikkapa taloudellisista tai mistä tahansa, ilman että siihen liittyy rakkautta. Itse ymmärrän asian niin, että Suomessa ei tarvita järkiavioliittoja. Jokainen tulee taloudellisesti toimeen edes mitenkuten itsekin. Joissakin Lähi-idän, Aasian ja Afrikan maissa lapsia naitetaan siitä syystä, että he saavat taloudellisesti toimeentulevan miehen mukana edes jonkinlaiset edellytykset elämälleen. Joskus taas syynä on pelkkä perinne: vanhemmat ovat ennenkin etsineet lapsilleen puolison.
Mikäs siinä, niin kauan kuin se tapahtuu kummankin suostumuksesta (ja siten, että molemmat ymmärtävät mistä on kyse. Voiko kovin nuori lapsi ymmärtää sellaista?) Jos vanhemmilla ei oikeasti ole mahdollisuutta elättää tytärtään, kun taas huolenpitävä aviomies voisi sen tehdä, onko muuta vaihtoehtoa?
Tällaisessa liitossa elävä voi olla aivan tyytyväinen elämäänsä, jos puolisoiden kesken on molemminpuolista kunnioitusta. Rakkauttakin voi syntyä, kiintymystä ainakin. Tytöt tyytyvät kohtaloonsa, koska eivät paremmasta tiedä ja koska muuten voisivat jäädä tyhjän päälle. En menisi sanomaan, että järkiliitot ovat pahasta, mutta niissä on parantamisen varaa. Nykyään naitetaan pikkulapsia ja vastoin tahtoa, tullaan äidiksi 13-vuotiaana ja joudutaan perheväkivallan uhriksi. Mutta ihannetapauksessa järkiavioliitto voi toimia hyvinkin ja olla paljon kestävämpi ja onnellisempi kuin tulisen intohimon ajamana solmittu epävakaa liitto.
