Kesä, ehdottomasti. En voi sietää talvea, mielestäni siinä kamalassa kylmyydessä ja pimeydessä ei ole mitään ihanaa - toki, saattaa olla mukavaa löhöillä takan edessä ja polttaa kynttilöitä, mutta se ei korvaa niitä huonoja ouolia, jotka ottavat vallan. Kun on kylmä ja pimeä, aurinko saattaa näyttää vilauksen itsestään kerran tai pari koko talven aikana, koska muulloin taivaskin on valkoinen/harmaa ja lunta pyryttää enemmän tai vähemmän, eikä se ollenkaan ole hyväksi edes meidän ihmisten mielille, varsinkin kun suomalaiset ovat niin herkkiä reagoimaan vuodenaikoihin tunnetasolla - ihmisetkin vaipuvat kaamokseen. Talvisin toivoisin olevani joku eläin, joka voi mennä horrokseen/talviuneen ja herätä vasta kun kevät saapuu. Talvella ei kerta kaikkiaan jaksa mitään, hymyt palaavat ihmisten kasvoille kiurujen mukana.
Kesä, taas. Kesällä on valoisaa ja lämmintä. Luonto on uhkeimmillaan, samoin ihmiset, kesälomalla olevat ottavat rennosti eikä huolet paina. Ja todellakin, luonto on suuri tekijä siihen, miksi pidän kesästä niin paljon: en osaa kuvitella kauniinpaa näkyä, kuin järvimaisema (ihme kyllä, vaikka olenkin rannikolta), jossa aurinko on juuri painumassa mailleen värjäten kaiken kullan eri sävyillä, niin veden pinnan kuin koivujen lehdet ja mäntyjen havut. Kun taustalle vielä lisää lintujen laulun ja sirkkojen soinnut, ah. Toinen ihana ajatus on myöskin istua meren rannalla jollain kivellä, uittaa jalkojaan vedessä, katsella kuinka ilma muuttuu harmaammaksi ja pilviä tulee lisää, kuin sadetta/ukkosta odottaen, ja merituuli hyväilee kasvoja ja koko olemusta, hiukset hulmiavat tuulessa. Tuollaisissa kuuvaamissani hetkissä jos joissain voi tuntea Rauhan, sellaisen että tahtoisi vain jäädä siihen, muuttua yhdeksi maiseman ja luonnon kanssa, eikä koskaan enää palata nykyajan kiireiseen, rahan pyörittämään maailmaan. Vaikka tietenkin, hyönteiset ovat suuri vika, joka rikkoo kuvan, mutta ne voidaan antaa anteeksi.
Tuohon aiempaan kysymykseen vastaten lyhyesti, mieluisampi minulle on kevät. Kun kevät tulee, kaikki herää eloon, päivät pitenevät eikä asiat vaikuta enää niin synkiltä. Sitä on joutunut odottamaan pitkään, koko synkän talven ja märän (vaikkakin kauniin) syksyn, kun taas syksyn tullessa tulee välittömästi ikävä kesää, haluaisi vielä hetken aikaa nauttia, mutta kun ei niin ei, ja tietää, että joutuu odottamaan taas yhden vuoden lisää sitä ihanuutta.