Kirjoittaja Aihe: Voimistelulajit  (Luettu 874 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Amethyst

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Voimistelulajit
« : Huhtikuu 24, 2007, 20:58:58 »
Elikkä siis, päätin aloittaa uuden aiheen, sillä tällaista en löytänyt ja minusta olisi ihan mielenkiintoista saada kuulla muiden mielipiteitä ja niin edespäin. Voimistelulajejahan on monia; telinevoimistelu, rytminen voimistelu, joukkuevoimistelu, näytösvoimistelu, aerobic ja trampoliinivoimistelu (kyllä taitaa olla useampiakin, minulle ei tule nyt mieleen). Tässä olisi jonkinlaisia kysymyksiä liittyen aiheeseen:

Harrastaako kukaan täällä mitään voimistelua? Mitä? Miksi?
Mitä mieltä olette voimistelusta? Miksi niin?
Jos ette harrasta mitään voimistelulajia, oletteko katsoneet TV:stä ikinä mitään? Ainakin rytmisen- sekä joukkuevoimistelun ja aerobicin kisoja on näytetty televisiosta.

Minä olen itse harrastanut jo aika monta vuotta rytmistä voimistelua. Pidän kyseisestä lajista todella paljon. Harjoitukset kestävät noin kaksi- kolme tuntia. Tavallisesti harkkoja on kolme kertaa viikossa, kesäisin viisi. Rytmisessä voimistelussa tarvitaan monia taitoja, mm. notkeutta, peruskuntoa ja välineiden käsittelyä. Rytmistä voi harrastaa sekä kilpailematta, tai niin, että käy kisoissa. Myös joukkueessa voimisteleminen on mahdollista. Rytmisessä voimistelussa ohjelmia tehdään ilman välinettä, sekä välineiden kanssa. Välineisiin kuuluu pallo, nauha, naru, keilat ja vanne.

Eiköhän tässä ollut tarpeeksi, areena on teidän.

jääkuningatar

  • Ankeuttaja
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #1 : Huhtikuu 24, 2007, 21:42:08 »
Harrastaako kukaan täällä mitään voimistelua? Mitä? Miksi? Sori en. Haluaisin, mutta olen kömpelö ja vanha, 16-vuotta.

Mitä mieltä olette voimistelusta? Miksi niin? Minusta ne on hienoja lajeja, voimaa, notkeutta, täydellistä kehon hallintaa. Puvut ovat usein ihan hienoja. Jos voimistelussa haluaa pärjätä ja menestyä, niin laji täytyy aloittaa hyvin nuorena ja se vaatii kovaa omistautumista lajiin ja uhrautumista muista asioista. Kaverini reenaa 6 kertaa viikossa. Rankka laji, täytyy myöntää :]

Jos ette harrasta mitään voimistelulajia, oletteko katsoneet TV:stä ikinä mitään? Ainakin rytmisen- sekä joukkuevoimistelun ja aerobicin kisoja on näytetty televisiosta. Joo, olen katsonut. Ainakin MM-kisoja on tullut seurattua, ja tietty Olympialaisten voimistelu-kilpailuja.
Olen huomannut, että Kiina, Japani, Venäjä, Valko-Venäjä, Romania ovat pärjänneet kiistattomasti muita maita paremmin, onhan niitä poikkeuksia muualtakin löytynyt, mutta huiput tulevat idästä :D Olen myös miettinyt, miksi. Onko se sitten niin, että siellä voimistelu aloitetaan nuorena, reenataan hyvin paljon, ei välitetä murrosiästä (siis tytöt jäävät aika muodottomiksi ja pieniksi ja kevyiksi juuri kovan reenaamisen takia, kuukautisia tulee harvalla...) Eikös syömishäiriötkin ovat aika yleisiä näissä lajeissa? Kukapa on törmännyt lihavaan voimistelijaan... :/ Kun monet kaverini ovat lopettaneet kun murrosikä alkaa, ehkä siksi Suomessa ei ole juuri ollenkaan kansainvälisesti menestyviä voimistelijoita. Tää on niin kakspiippunen juttu :/

Poissa Amethyst

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #2 : Huhtikuu 24, 2007, 22:02:46 »
Onko se sitten niin, että siellä voimistelu aloitetaan nuorena, reenataan hyvin paljon, ei välitetä murrosiästä (siis tytöt jäävät aika muodottomiksi ja pieniksi ja kevyiksi juuri kovan reenaamisen takia, kuukautisia tulee harvalla...) Eikös syömishäiriötkin ovat aika yleisiä näissä lajeissa? Kukapa on törmännyt lihavaan voimistelijaan... :/[/i]

Kyllä, ainakin Venäjällä parhaat aloittavat voimistelun todella nuorena ja käyvät koulua voimistelun lomassa, eivätkä harrasta voimistelua koulun lomassa. Suurin osa ajasta menee salilla.
Ja syömishäiriöistä, kyllä, aika monilla voimistelijoilla voi esiintyä erilaisia syömishäiriöitä, yleisimpänä anoreksia. Joissakin seuroissa saatetaan voimistelijoita punnita viikottain, mistä tietenkin syntyy paineita. Mutta kyllä ainakin tältä ei-huipputasolta löytyy vähän lihavampiakin voimistelijoita. En sanoisi itseäni lihavaksi, mutta en kyllä todellakaan laihakaan ole ja silti pärjään ihan hyvin. Ja meidän ryhmässä on yksi, joka on minusta vähän lihava, ei hänkään huono ole. Mutta totta on, että suurin osa todellakin on laihoja, eikä tuolta huipputasolta löydy yhtään lihavaa voimistelijaa.

murmure

  • Ankeuttaja
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #3 : Huhtikuu 25, 2007, 14:21:31 »
Harrastaako kukaan täällä mitään voimistelua? Mitä? Miksi?
Mitä mieltä olette voimistelusta? Miksi niin?
Jos ette harrasta mitään voimistelulajia, oletteko katsoneet TV:stä ikinä mitään? Ainakin rytmisen- sekä joukkuevoimistelun ja aerobicin kisoja on näytetty televisiosta.


Juu, rakastan voimistelua ihan sikana ja harrastan nyt rytmistä. Ennen olin teline- ja näytösvoikkari, mutta joulun jälkeen siirryin rytmiseen. Paljon kivempaa. :> Rytmisessä notkeus ja kunto tuntuu kehittyvän nopeammin, sekä siellä opetellan enemmän erilaisia vartaloliikkeitä kuten illuusioita, siltakaatoja ja sellaisia. Notkeus siis kehittyy ainakin minun tapauksessani todella nopeasti. Pää peppuun ja ristari suoraksi n. 2 kuukauden harjoittelulla. Spagaatit menevät paremmalla tokalta ja huonommalla ekalta puolapuulta. Koska oon harrastanut rytmistä vasta joku nelisen kuukautta, harkkoja on vain kerran viikossa tunnin ajan. :< Harmi. Venyttel ja harjoittelen kuitenkin kotona joka päivä. Tulevaisuudessa harkkoja siis tulee enemmän.
TV:stä katson aina kun vain tulee. Viimeksi katsoin rytmisen SM-kisat.

Olin muuten tosi iloisesti yllättynyt että tänne oli tällainenkin aihe ilmestynyt. (:

Poissa Liberty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • http://liberty.vuodatus.net
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #4 : Huhtikuu 28, 2007, 20:04:33 »
Onko se sitten niin, että siellä voimistelu aloitetaan nuorena, reenataan hyvin paljon, ei välitetä murrosiästä (siis tytöt jäävät aika muodottomiksi ja pieniksi ja kevyiksi juuri kovan reenaamisen takia, kuukautisia tulee harvalla...) Eikös syömishäiriötkin ovat aika yleisiä näissä lajeissa? Kukapa on törmännyt lihavaan voimistelijaan... :/[/i]

Kyllä, ainakin Venäjällä parhaat aloittavat voimistelun todella nuorena ja käyvät koulua voimistelun lomassa, eivätkä harrasta voimistelua koulun lomassa. Suurin osa ajasta menee salilla.
Ja syömishäiriöistä, kyllä, aika monilla voimistelijoilla voi esiintyä erilaisia syömishäiriöitä, yleisimpänä anoreksia. Joissakin seuroissa saatetaan voimistelijoita punnita viikottain, mistä tietenkin syntyy paineita. Mutta kyllä ainakin tältä ei-huipputasolta löytyy vähän lihavampiakin voimistelijoita. En sanoisi itseäni lihavaksi, mutta en kyllä todellakaan laihakaan ole ja silti pärjään ihan hyvin. Ja meidän ryhmässä on yksi, joka on minusta vähän lihava, ei hänkään huono ole. Mutta totta on, että suurin osa todellakin on laihoja, eikä tuolta huipputasolta löydy yhtään lihavaa voimistelijaa.

Ja minä ainakin olen kuullut juttuja niistä kylkiluiden poistattamisista, että tytöistä tulisi notkeampia. Suomessa minkäänlainen voimistelu ei ole yhtä hysteeristä kuin esim. Venäjällä. Siellä se on oikeastikin vakava asia ja tyttöjä tiputetaan jatkuvasti, eikä se ole enää harrastus vaan jotain aivan muuta. Verta, hikeä, kyyneliä. Jatkuvaa treenausta, mutta kyllä sen tuloksissakin huomaa. Sellaista kehon hallintaa ei saada kuin koko elämän pituisella rääkillä. Laihuus ei kuitenkaan nyt ole aivan välttämätöntä, koska voittihan Alina Kabaeva (jota minä ainakin kunnioitan suuresti hänen upean voimistelunsa vuoksi) olymppialaiset, vaikka olikin lihonut juuri aika reilustikin. Hänestä huomasi heti, että hän oli ns. "pulska" muihin verrattuna. Kukaan ei silti häntä päihiuttänyt.

Syömishäiriöt ovat aika yleisiä Suomessakin eikä pelkästään rytmisessä voimistelussa, jossa ollaan vartolosta suhteellisen tarkkoja, vaan myös joukkuevoimistelussa, jossa ei sen kummempia painojuttuja ole. Voimistelu on sellainen laji, jossa huomio kiinnittyy väkisinkin omaan vartaloon ja sitä kautta siinä saattaa huomata vikoja, joita ei välttämättä ole lainkaan. Joukkuevoimistelussa juttu luultavasti perustuu siihen, että verrataan itseään muihin joukkuetovereihin ja saattaa olla, että aluksi ei edes ole kyse siitä, että olisi lihavampi kuin muut vaan siitä, että tuntee olevansa huonompi. Jotkut ajattelevat, että sillä on tekemistä lihavuuden kanssa. Ja perustapaushan on se, että treenaa niin paljon, että ei muista syödä tarpeeksi. Itse ainakin laihduin vuosi sitten viitisen kiloa, koska unohtelin ruuan välillä rankan treenauksen ja koulun käynnin takia. Se ei kuitenkaan syömishäiriöksi kehittynyt.

Harrastan siis joukkuevoimistelua. Olen harrastanut kai pian kahdeksan vuotta. En ole ikinä ollut kovin hyvä siinä, koska pienenä olin kovin laiska treenaamaan ja jäin muista silloin jälkeen. Murrosiän jälkeen muiden kiinni ottaminen osoittautuikin suhteellisen vaikeaksi, mikä oli harmi, koska silloin juuri motivaationi alkoi kasvaa. Olen täysin menettänyt sydämeni kyseiselle lajille, koska se on ihanan fyysistä, mutta samalla kamalan henkistä. Sitä on vaikea selittää. Kisat ovat aina olleet mieleeni, koska silloin kerätään rankan puurtamisen hedelmät ja on aina hirveän palkitsevaa huomata, että tuomaritkin huomaavat taidot ja palkitsevat pisteillä.

Olen aina voimistellut samassa joukkueessa ja olemme aina olleet aika hyviä. Tai siis oikeastaan joukkue on aivan huippuluokkaa. Meillä on pitkän aikaa ollut hyvät mahdollisuudet SM-mitaliin, mutta olemme vielä toistaiseksi aina jääneet sitä vaille. Neljänsiä sijoja on ja olemme tainneet aina olla vähintään viidentoista parhaan joukossa. Tänä vuonna kuuluimme junioreiden maajoukkueeseen eli osallistuimme MM-kisoihin, mikä oli kyllä aivan mieletöntä. MM-kisat ovat olleet pienestä asti unelmamme. Minä tosin en kuulu kisajoukkueeseen enää, kun olen muuttanut paikkakunnalta ja ehdin harjoituksiin vain 1-3 kertaa viikossa. Se lämmitti silti.

Voimistelusta on tullut elämäntapa ja sitä ei pysty enää lopettamaan, koska ei enää osaa tehdä muuta. Olen pitkään yrittänyt ajan puutteen takia päästää irti, mutta aina minä palaan treenisalille. Muutama ystävänikin kannustaa minua lopettamaan, koska minulla on aikasen paljon fyysisiä vaivojakin, mutta tiedän, että se nyt ei ole mahdollista. Olen koukussa.
You are everything I want 'cause you are everything I'm not.

tuire

  • Ankeuttaja
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #5 : Syyskuu 24, 2007, 16:54:31 »
  Harrastan itse tansillista voimistelua, ihana ja monipuolinen laji!!! En ole kilpajoukkueessa, joten reenaaminen on mukavaa eikä mitään hullua. Suomessa sellainen hullu reenaaminen on harvinaista, mutta tietäisittepä paljonko eräät ystäväni harjoittelevat. Heidän elämäänsä ei mahdu muuta kuin voimistelu. `säälii`

  Meillä on reenit 3 kertaa viikossa, 2 h, juuri sopivasti, varsinkin kun on niin paljon muitakin harrastuksia. Jos et harrasta voimistelua, kannattaa mennä johonkin alkeisryhmmään tutustumaan!!!

           

Poissa Dreik

  • Fanpire
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • UuhLaLaahLaLaaLaLaahLaLaahLaLaa!!!
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #6 : Lokakuu 15, 2007, 16:58:26 »
Harrastin ennen joukkuevoimistelua, mutta lopetin sen syksyllä. EN enää jaksanut käydä treeneissä, ne olivat niin hyödyttömiä. Meillä oli muutnekin aika huono joukkue. Olisin halunnut seuramme toiseen joukkueeseen, mutta heillä oli 3 kertaa viikossa treenit, mikä ei olisi sopinut aikatauluuni. Täytyisi keksi ä joku uusi voimistelu/tanssi harrastus. ;)
Lukekaa Hömppätarinaa, se kasvattaa oven narinaa... ;)

Poissa Greippi

  • - doctor Who?
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #7 : Helmikuu 09, 2008, 14:05:28 »
Nostatan topsua kertomalla siis harrastavani joukkuevoimistelua. Seitsämän vuotta on tullut harrastettua. Kuusivuotiaana aloitin. Nyt olen periaatteessa "nuorten SM-joukkueessa". Joukkueessamme on ikäisiä ajalta 96-94, joten siirrymme 12-14 sarjaan vasta ensi keväänä. Harkkoja meillä on 4 kertaa viikossa 2-3 tuntia kerrallaan, syksyllä tulee viides kerta. Nyt olisi toukokuussa kisat Seijäjoella, josta joukkueemme voi bongata mustista puhuivuista, joissa on vähän oranssia :D. Jotenkin mukavaa löytää täältä toisia kyseisen lajin harrastajia, kun on niin tottunut siihen, että on ainut tämänikäinen harrastaja Oulussa. Pidän lajista, koska se on monipuolista. Välillä tehdään hyppyjä, välillä tasapainoja, välillä akrobatiaa, liikkuvuutta etc. ja ne sitten yhdistetään kauden ohjelmaan. Meillä kuuluu myös yksi harjoituskerta viikossa puoliksi balettia. Itsellä on aika notkea selkä, ja kaikki selkäjutut ja muut akrobatiat menee tosi helposti, mutta voin ihan kokemuksesta sanoa, että mitä notkeampi selkä, sen varovaisempi täytyy olla. Yksi joukkueestamme joutui lopettamaan, koska selkä kirjaimellisesti hajosi. Liikkuvuudessa en ole mitenkään erityisen hyvä. Toki spagat menee yli kolmannelta puolalta kaikin päin, mutta ikinä ei voi olla liian notkea. Tiedän, että tämä laji on omiaan tällaiselle lyhyelle tapille, joka on kuitenkin suhteellisen urheilullinen.


« Viimeksi muokattu: Elokuu 06, 2010, 15:26:08 kirjoittanut Greippi »

tuire

  • Ankeuttaja
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #8 : Helmikuu 09, 2008, 20:41:51 »
 Pakko jatkaa voikan ihkuttamista:) meilläkin on balettia, pidän siitä kovasti. Totta, ikänä ei voisi olla tarpeeksi notkea. Minulle vaikeinta on juuri tanssilliselle voimistelulle tarvittava ns. rentous liikkeissä. Se on ihan mahdotonta! kurjaa... :) Suosittelen kovasti kaikennäköistä voimistelua, varsinkin omaa lajiani!

Poissa Liberty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • http://liberty.vuodatus.net
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #9 : Helmikuu 09, 2008, 21:00:54 »
ONV:ssä (Oulun naisvoimistelijat) siis voimistelen. Nyt olisi toukokuussa kisat Seijäjoella, josta joukkueemme voi bongata mustista puhuivuista, joissa on vähän oranssia :D.

Tuntuu, että "kaikilla" joukkueilla on tällä kaudella mustat puvut. Hassua huomata, että entiset ns. pukutrendit ovat kääntyneet aivan päälaelleen. Ennen syksyisin oli kovin tummaa ja keväisin kirkasta. On ilmeisesti tulossa aika tummanpuhuvia kisoja.

Olen tässä itse tehnyt siirtymää voimistelusta tanssiin, koska paikat eivät enää kestä tuota treenirääkkiä - molemmat takareidet revähtänyt, alaselkä venähtänyt, yläselässä rasitusvamma, nivelsiteet löystynyt ihan lörpöiks jne. Ihan uskomatonta huomata, miten toisaalta niin samanlaiset lajit (liikettä musiikin tahtiin) ovatkin niin erilaisia. Minulle on kahdeksan vuotta paukutettu aivoihin, että pitää olla tiukka ja terävä ja liikkeiden pitää olla venyviä ja linjakkaita. Nyt sitten, kun tanssimaikka yrittää takoa päähäni, että minun pitäisi rentoutua ja olla pehmeä niin ei kyllä onnistu!!!
You are everything I want 'cause you are everything I'm not.

Mespa

  • Ankeuttaja
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #10 : Maaliskuu 24, 2009, 20:58:45 »
No, minä harrastan myös voimistelua, mutta se mitä niistä niin se on taas hiukan eri asia. Tavallaan harrastan telinevoimistelua, mutta olemme painottaneet ennemmin teamgymiin eli emme tee nojapuilla ja puomilla mitään (onneksi olen niissä sukka) Aloitamme kyllä harjoittelemaan kohta harjoitus vapaata, joten kai se voi jo teamgymiksi laskea. Emme vielä kisaa, koska jotkut ovat porukastamme, hmm.. miten sen sanoisin, noh ei kumminkaan mitenkään erityisen lahjakkaita voimistelijoita. Ja niinkuin te sanoitte että syömishäriöt ovat aikas yleisiä, varsinkin tädssä harrastuksessa, minun on pakko ollla samaa mieltä, nääs eräs hyvä ystäväni oli jo lähellä anoreksiaa kunnes lääkäri puuttui asiaan. Ja todellakin melkein kaikki tuntemani voimistelija movat todella muodottomia ja pieniä, minäkin kuulun niihin... no kumminkin ei oikeen muuta keksi tästä. Mutta voimistelu on kivaa ja eikä haittaa vaikka aloittaakin myöhässä, minäkin aloitin kuudennella ja olen kehittynyt siitä huonosta voimistelijasta ihan hyväksi ja viime treeneissä tein vihdoin sen suorapuolkierteen oikein! Tyhmä voltti, se ei ikinä onnistunu...



oukei...

plasticbeans

  • Ankeuttaja
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #11 : Heinäkuu 14, 2009, 09:20:27 »
Harrastaako kukaan täällä mitään voimistelua? Harrastan telinevoimistelua, koska pidän siitä. Tykkään tehdä permannolla voltteja ja flikejä, pidän siitä tunteesta, joka tulee kun onnistuu jossain liikkeessä :D Ja telinevoimistelu on lähellä sydäntäni, koska olen melkein koko ikäni sitä harrastanut, n. 10 vuotta.
Mitä mieltä olette voimistelusta? Voimistelu on hauskaa, mutta jossain määrin vaarallistakin. Ainakin telinevolimistelussa voi ihan hyvin puomilla tapahtua jotain. Tai permannolla, missä vaan. Itse pidän tosi paljon voimistelusta, etenkin telinevoimistelusta. Haluaisin harrastaa joukkuevoimistelua ja rytmistä.
Jos ette harrasta mitään voimistelulajia, oletteko katsoneet TV:stä ikinä mitään? Juuh, katselen niitä silloin kun tulee (: Joukkuevoimistelua ja rytmistä eniten katselen, mutta kyllä mää aerobiciä olen vähän myös katsonut.

lankarulla

  • Ankeuttaja
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #12 : Elokuu 09, 2009, 22:57:57 »
Olen totaalisen rakastunut voimisteluun, varsinkin rytmiseen.
Olen sinänsä aika tuore voimistelija, kun alotin joukkuevoimistelun vasta viime syksynä (ja joskus pienempänä harrastin pari vuotta), mutta ihan hyvin on tullut siinäkin kehityttyä, vaikka harkkoja olikin vaan kolme kertaa viikossa.
Tosin olisin nyt vaihtamassa rytmiseen, vaikka tiedänkin että se on tässä iässä aika hankala alottaa (olen 13), mutta ei se mitään. Tiedän nimittäin erään ryhmän, mihin voisinkin päästä mukaan. Tosin sitten mun pitää mennä junalla harkkoihin, mutta ei se mitään.
Juu, olen kunnianhimonen.

Voimistelussa kiehtoo varmaan se, että se on niin kamalan vaikeeta ja kaunista. En mä osaa selittää.
Viimeksi katoin varmaan jotain JV-kisoja. Oiskohan ollut SM-kisat?

Poissa kkaro

  • Datisprinsessa
  • Vuotislainen
  • bujakaza
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #13 : Syyskuu 25, 2009, 20:34:50 »
Harrastan Kilpa-aerobicciä ja mitäs siitä kertoiskaan..
http://www.svoli.fi/lajit/kilpa-aerobic/lajiesittely/
siinä lajiesittely xD en jaksa kirjjottaa
 meillä on 4 kertaa viikossa harkat d:
I don't care what you think. lol

Viipottaja

  • Ankeuttaja
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #14 : Elokuu 06, 2010, 14:27:13 »
Harrastan myös kilpa-aerobiccia, samassa ryhmässäkin kuin Karo =) Rakastan ♥

Poissa Ariel

  • Huispaajan ensilento
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #15 : Tammikuu 20, 2011, 18:59:41 »
harrastan telinevoimistelua porin tarmossa. kilapilen D-luokassa mikä on mun mielestä aika hyvä saavutus näin surkeella treenimäärällä ja ku valmentajista on puutetta. mun valmentaja on ex-voimistelija, nykyään vähän huonossa kunnossa...... meidän seuralla ei oo lähes yhtään rahaa ja huonot telineet. harkkoja on n. 8½ h viikossa ja usein niitä perutaan. oon ihan hirveen huono tässä lajissa mut en haluu harrastaa muutakaan :-D joku koris ehkä kiinnostais mut en mä enää tän ikäsenä viitti alottaa
all I want to do is wear glitter and dance in my underwear

Poissa Puppet

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PhoenixAccio1128
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #16 : Maaliskuu 25, 2012, 14:47:27 »
Oih, kiva, että täältäkin löytyi aihe voimistelulajeille! Olen harrastanut voimistelua todella kauan, ihan pienestä pitäen. Harrastin aluksi monta vuotta telinevoimistelua, mutta joukkuevoimistelu alkoi kiinnostaa enemmän yhdessä vaiheessa. Se näytti tosi kivalta ja ihailin taitavien joukkueiden hienoja hyppyjä ja tasapainoja, kaikkea! Rytminen voimistelu vaikuttaa myös kivalta, mutta joukkuelajeista pidän pääasiassa enemmän.

Meillä on tosi hyvä joukkuehenki ja ollaan kaikki toistemme hyviä kavereita, jos ei oo treenejä niin ollaan usein vapaa-ajalla joukkuekavereiden kanssa! Kisat on tosi kivoja, tällä hetkellä on kova halu kisamatolle. :) Ekat kisat meillä on 31. tätä kuuta, eli vajaa viikko enää <3
Draco Malfoy: Training for the ballet, Potter?

Poissa Rupertismyking

  • Luppakorva
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mun rakkaat<3
  • Pottermore: WitchWatch10541
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Voimistelulajit
« Vastaus #17 : Heinäkuu 09, 2012, 00:17:48 »
Harrastan joukkuevoimistelua, koska (aika yksinkertasta) minut potkastiin pihalle ex-harrastuksestani, jota rakastan vieläkin aivan mielettömästi. Usein iltaisin itken, kun se loppui.. Nytkin kyyneleet tulvii silmiin.. Offia offia, jatketaan.. Voimistelu on ihan kivaa, muttei se ole se mun unelma(harrastus) eikä koskaan tuu olemaankaan. Harkkoja neljä kertaa viikossa+omatoimiset joka toinen päivä. Katson joukkuevoimistelua tv:stä, yleensä ihan sen takia, jotta pääsisin vähän tunnelmaan ja enemmän juttuun mukaan.. Että silleen.
I will cry when you go away because I love you forever♥