Aihe: Universumien tomu -trilogia

[Undomiel]

Kuinka moni on lukenut kyseistä sarjaa?
Sarjaan kuuluu kirjat:

~Kultainen kompassi
~Salaperäinen veisti
~Maaginen kaukoputki

Kirjat on kirjoittanut Philip Pullman

Olen lukenut kaksi ensimmäistä osaa ja pidin Kultaisesta kompassista hyvin paljon.
Mitä pidätte sarjasta? Mielipiteitä? Minkälainen on trilogian päätösosa?

// Ja perusteluja jällleen kerran perään kuulutan. Ja osa viesteistä meni mappiin-Ö, turha itkeä. ~M

[Oollah]

Olen lukenut kaikki kolme kirjaa, viimeisen reilut vuosi sitten.

Varsinkin kolmannesta pidin kyllä. Mielestäni se oli tyylillisesti aika erilainen kuin kaksi aiempaa, jotka kuitenkin aika selkeästi ovat lasten-/nuortenkirjoja, kun taas kolmosessa mennään jo aika monimutkaisiin teologisiin pohdintoihin (jotka ovat mielenkiintoisia kyllä : ). Pullmannilla on todella hienoja ajatuksia - esimerkiksi koko tomu-idea kiehtoi minua kovasti.

Henkilökuvauksista kirjoissa en kuitenkaan pitänyt. Jotenkin ontoiksi jäivät, varsinkin Lyra (joka ei minusta oikein vaikuttanut... aidolta pikkutytöltä, monissa kohdin. Mutta tämä nyt on tietysti myös makuasia).

Mutta... ajatuksia herättäviä kirjoja, ainakin jos lukee sarjana. Lukemisen arvoisia, juu.  :)

-Ulla

[jackie]

~Kultainen kompassi
~Salaperäinen veisti
~Maaginen kaukoputki

Kultainen kompassi on aivan loistava. Minulla on se omana. Kirja on hyvin jännittävä, scifiä ja fantasiaa... Kultainen kompassi on sellainen kirja, joka täytyy ymmärtää. Mielestäni henkilöitä kuvaillaan hyvin mielenkiintoisesti, heistä jaksaa aina kiinnostua.

Toinen kirja, Salaperäinen veitsi, ei ollut niin hyvä. En pitänyt ainakaan yhtä paljon. Mutta sekin kelpaa. :D

Maagista kaukoputkea en ole saanut vielä lainattua. Kuulin, että se on paras...

[Chabat]

Olen lukenut koko sarjan läpi.
Pullmannilla oli liian pitkä tauko toisen ja kolmannen kirjan välissä.
Ensimmäinen ja toinen osa olivat muistikuvani mukaan melko tylsiä, mutta jotenkin jaksoin ne kuitenkin kahlata läpi.
Ja sitten joskus parin vuoden päästä kun se kolmas osakin sitten vihdoin ilmestyy, en ehkä muistanut niin paljoa siitä mitä oli tapahtunut mutta se kolmas ja viimeinen osa silti oli kaikista vaikuttavin ja sydämeni ansainnut. :)
Nimenomaan viimeinen.
Se sai minut itkemäänkin.

Ajatus daemoneista viehättää minuakin, ja kuten melkein jokaisen fantasiamaailman kohdalla,  joudun kysymään: miksi tämä maailma on näin tylsä? miksei meillä ole näkyviä daemoneja?

Myöskin Philip Pullmannin Universumien tomu-trilogiassa esiin tuoma käsitys kuolemasta "ilahduttaa". Ei nyt ilahduta, mutta se selkiyttää omaa käsitystäni, voin nyt paremmin ehkä tukeutua siihen, sanoa millainen kuolema on sitten _loppujen lopuksi_.

Ehkä se on vain lapsellista höpöttää jotakin Tomusta ja aukoista ilmassa ja kuolemasta ja tällaisista mutta minä kokoan fantasiakirjoista itselleni todellisuuden kuvan.
Hullu:)

[Irian]

Tunnustaudun faniksi. Sain joskus aikanani trilogian ensimmäisen osan joululahjaksi tädiltäni ja luin sen suurella mielenkiinnolla. Sen jälkeen sarja unohtui, kunnes sain toisen osan käsiini melko kauan sen ilmestymisen jälkeen ja siitä lähtien olikin sitten lähes mahdotonta odottaa viimeistä osaa. Luettuani Realms of fantasysta vimeisimmän osan ilmestymisestä sain pakkomielteisen halun hankkia se mahdollisimman pian vaikka englanniksi, vaikka kahteen ensimmäiseen osaan olinkin tutustunut suomenkielisinä. Juoksentelin sitten Lontoon-reissullani (ei en matkustanut englantiin vain kirjan vuoksi) "kieli vyön alla" pitkin kirjakauppoja etsien Maagista kaukoputkea, jonka löysin viimeinkin lastenosastolta, mistä en tieteenkään aluksi osannut sitä edes etsiä. Ah, kuinka olin onnellinen. Ja olin vielä lukemisenkin jälkeen tyytyväinen hankintaani.

Mielestäni sarjan juoni on ihan hyvin suunniteltu ja erityisesti aikuisten hahmojen sisäinen ristiriitaisuus miellyttää minua kovin, enkä voi väittää, etteikö ajatus seniilistä jumalasta olisi varsin hykerryttävä.  :lol: Kirjojen näkemys kuolemasta oli ihastuttava ja yllätyin kovin, kun törmäsin lähes identtiseen ajatukseen toisessakin tämänhetkisistä lempikirjoistani (en spoilaa)...

Ja daimoneista.. Olisipa minullakin sellainen. Olisi mukava edes tietää mihin hahmoon daimonini olisi päättänyt teini-iässä jäädä...

Suosikkihahmoni taitavat olla Serafiina ja Lee... Luulisin...

[Salmakia]

Yksi lempisarjoistani. Mitäpä muuta voi minulta odottaa kun nickinikin on Maagisesta kaukoputkesta poimittu? Pidän gallivespialaisista muutenkin. Vinkeitä tyyppejä. Minulta löytyy omana Universumien tomu ja His dark materials, eli molemmilla kielillä. Pullmanilla on muuten mukavia Suomi -yhteyksiä kirjoissaan, englanniksi lukiessa se oikein pistää silmään. XP
Pidän jokaisesta kirjasta, mutta kyllä siitä kolmosesta eniten.. Pullman on erinomaisen hyvä lukijan itkettämisessä, varsinkin minun kun pillitän kirjoja lukiessa vähän joka hetki. Pullman saa suremaan sellaistenkin henkilöiden kuolemaa joita ei kirjaa lukiessaan pahemmin ole sympatisoinut. Jotkut eivät tunnu ymmärtävän kolmannen kirjan viehätystä, vaan valittavat että se on niin eri tyylinen.. Niin onkin. Mutta siksi parempi. Se liikkuu ihan eri mittakaavassa, ja on paljon fantasiamaisempi kuin edeltäjänsä, joita lapsikin voi lukea ihan helposti..

Juup. Sukunimi puhuu puolestaan. Hän on myös kotoisin (kirjoitankohan sen nyt oikein..) Enara -järveltä Lapista, josta voimme päätellä hänen olevan Inarin seudulta, järven nimi vain on eri maailmassa erilainen.
Pohjanperukoilta mainittiin eräät kammottavat aaveet, nälkäiset, ja englanninkielisessä opuksessa se on 'nälkäinens'. Wihii. Eri maailman Suomessa on sellaisiakin. Onneksi ei täällä. Ja Maagisessa kaukoputkessa on *köhköhköh, enpäs spoilaa* henkilö nimeltä Kirjava, jonka nimen keksii siis Serafina itse. Tuo nimi sopii myös erinomaisesti tähän tyyppiin. Lyra kyselee Serafinalta nimen tarkoitusta, mutta hänpä ei kerro (sitä kohtaa oli suomalaisena hauska lukea, silloin kun The Amber spyglassin ensimmäistä kertaa käsiini sain.)

[Cissa]

Nämäkin on tullut luettua ja oikein ihunaa valtavirrasta uusilla ideoilla ja hieman vanhemmillakin ideolla varustettuja kirjoja. Kaikki kolme osaa olen lukenut. Kirjassa ehkä eniten kiehtoivat daimonit ja herää ajatus minkälainenkohan minun daimonini olisi?

Päähenkilöt eivät oikein olleet minun mieleeni, en osaa sanoa tarkasti miksi mutta ehkä niissä ei vain ollut tietynlaista karismaa. Kirjan enkeli kuva oli myös kiehtova, samoin kuoleman jälkeinen paikka ja sen ratkaisu ongelmaan. kirjoissa oli kiehtova juoni joka kulki oikein mukavasti eikä takkuillut. Nyt kuin mietin kirjoja tarkemmin niissä ei ollut yhtään minua kiehtovaa henkilöä - hassua...

[Yuki]

Olen lukenut kaksi ensimmäistä varmaan kolme, jopa neljä vuotta sitten. Kun kuulin sen kolmannenkin ilmestyneen, päätin, että nyt luen kyllä kaikki uudestaan läpi. Nyt olen sitten saanut ykköstä luettua  ensimmäisen osan, ja luulisin ymmärtäväni enemmän kuin ensimmäisellä kerralla.  Kuten muutama muukin on sanonut, daimonit ovat aika mielenkiintoinen seikka, ja - kuten myös on moni maininnut - haluaisin tietää omani. Rinnakkaismaailmat yms. olivat varsinkin ensimmäisellä kerralla todella hämääviä, mutta nyt ne lienevät hieman selkeämpiä. Aika erilaista fantasiaa, jota on ilo lukea. Jos pysyy kärryillä.

[Ariana]

Olen lukenut Kultaisen kompassin ja Salaperäisen veitsen. Tosin en kummastakaan muista enää paljoakaan. Maagisen kaukoputkeen olen saanut käteeni 2-3 kertaa, mutta vain kerran ehdin sen aloittaa enkä silloinkaan ehtinyt lukea paljoakaan. Pitäisi joskus todella lukea se.

Mäkin olen joskus miettinyt minkä näkönen daimonini voisi olla. Se eläinen oli varmaan joka kerta erillainen. Mutta oikeasti. Olisisuunnattoman mielenkiintoista tietää millainen oma daimoni olisi.

Noista kahdesta jotka olen lukenut, muistelisin pitäneeni kaikkein eniten Kultaisesta Kompassista. Tosin päähenkilöt eivät vedonneet kovinkaan hyvin. Lyrasta en pahemmin pitänyt. En oikeen osaa sanoa miksi.

[Anastasia]

Kultaisen kompassin ja Salaperäisen veitsen luin joskus vuosia sitten ja ne ovat yhä erottamaton osa lempikirjalistaani. Kolmatta osaa aloitin noin vuosi sitten, mutten koskaan saanut sitä loppuun. Syynä oli varmasti se, että edellisistä osista oli jo kulunut hiukan aikaa. Uskon pitäväni kirjasta, kunhan ensin saisin jostain aikaa kahden ensimmäisen uudelleen lukemiseen... Niiden kautta pääsisi taas siihen tunnelmaan paremmin mukaan.

Minun daimonini olisi varmasti orava... :wink:

[Juliette]

Olen lukenut sarjan, monesti, mutta eräs asia jäi pimentoon...
Nimittäin, miten päättyi lopun sota?

Willin ja Lyran hyvästi-kohtaukset jättivät toisten maailmojen tapahtumat varjoon....Kenelläkään mitään hajua?

Tämä trilogia on sellainen, jonka luen aina uudelleen ja uudelleen, enkä siltikään ole siitä täysin selvillä.
Tämä on ehdottomasti parasta fantasiaa, jota koskaan olen lukenut. Tarinassa minua kiehtoo sen monimutkaisuus (tässä päässä ainakin  :roll: ), henkilöhahmojen erilaisuus (Lyra on ihmeellisen vahva, Will hieman sulkeutunut, Rouva Coulter pelottava apinansa kanssa ja Pantalaimon erittäin suojeleva), monien maailmojen olemassa olon käsittämättömyys sekä ne *huokaus* maisemat.

Lisäksi tarinassa on jotain opettavaa, ja se on minulle sitä että mikään ei ole ikuista.
Eniten pidän ensimmäisestä kirjasta, sillä se on pitkälti pelkkää Lyraa, ja Lyra on sarjan kiinnostavin henkilö. Lisäksi se ensimmäisen kirjan yksinkertaisuus ja se pohjoinen kylmyys tekee siitä parhaimman. Salaperäisessä veitsessä ja Maagisessa kaukoputkessa tarinaan sotketaan mukaan niin paljon uutta, että joskus on pakko kesken lukemisen pysähtyä miettimään. Kultaisessa kompassissa ei näin tapahdu.

Tämä trilogia ohittaa kaiken muun lukemani, ja pidän siitä valtavasti.

[Winnie the Weela]

Oon lukenut Kultasen kompassin, Salaperäinen veitsi kesken.
Jännittää ihan, miten trilogia päättyy!

Kirjoissa on hyvä juoni ja ennen kaikkea koko aihe. Päähenkilö on kiinnostava ja uudet hahmot esitellään hmm lupaavasti.

Yleensä ulkomaalaisten kirjoittamissa kirjoissa ei tapahdu mitään pohjoisessa. Kultasessa kompassissa pohjoinen esitellään kinnostavasti.

Tiesittekö muuten, että Phil Pullman keksi itse antaa noidalle sukunimen Pekkala ja sen daimonille Kaisa? Eli kukaan suomentaja ei niitä suomentanut.

[Karen Hill]

Wau. tästäkin on topic. Salmakia kerto just jotain, mitä en todellakaan tiennyt. Makeeta. Mä kun en yleensä edes lempikirjojeni taustoja pahemmin tutki... On se sit kiva kun joku ees tietää, niin on taas NIIN kiva oppia uutta...   :)

 Joo. Luin nää kirjat ekaa kertaa ihan liian aikasin, siitä on nyt jo aikaa, pari-kolme vuotta ainakin ekan lukemisesta. Olin ihan ulalla, keskittyminen oli nollassa enkä suoran sanottuna tajunnut niin mitään. Kolmannen sain sitten toissa jouluna lahjaksi, luin sen, ja yllätysyllätys, pysyinkin täysillä mukana yydissä. Luin nyt sitten ekan ja tokankin uusiksi, ne aukes ihan eri tavalla...  :)  Nyt luenkin kyseisen sarjan yhdeksi lemppareistani... Ja tietty omistan koko trilogian.

[Marmalady]

Tietääkseni Philip Pullman on etsinyt Serafina Pekkalat sun muut eri maiden puhelinluetteloista, ainakin näin luin jostain  :)
   Luin Universumin tomu -sarjan viime joulun aikoihin. Viimeisen osan luin läpi ihan ahmimalla ja näin neljänä seuraavana yönä unta sarjasta. Niin minulle ei ole käynyt minkään muun kirjan suhteen.
  Sarja on (Harry Pottereiden ja Michael Enden Tarina vailla loppua -kirjan lisäksi) parasta koskaan lukemaani fantasiaa. Pidin erityisesti kirjojen maailman omalaatuisista uskonnollisista teorioista, henkilöissä tapahtuvan psykologisen kehityksen tarkasta kuvauksesta, hyvyyden ja pahuuden kuvauksesta (juuri kukaan ei ole pelkästään hyvä tai pelkästään paha, vaan inhimillinen) sekä rinnakkaismaailmoiden kuvauksesta. Täytyy myös mainita, että kolmoskirjan Kuoleman valtakunta -kohtaus oli todella hienosti kuvattu, kun kuolema yleensä on fantasiakirjoissa vain tabu.

[Emzzie]

Olen lukenut kaksi ensimmäistä ja olen kolmannen kirjan puolivälissä. Tai no, vähän pitemmällä. Ensimmäinen kirja on ihana, toinen ei ihan niin hyvä. Kolmas kirja on omalla tavallaan synkkä... Mutta ihmekkös tuo...  :wink:  Joka tapauksessa, on ihana lukea, kuinka Lyra ja Pantalaimon seikkailevat Willin kanssa eri maailmoissa ja saavat uusia liittolaisia, sekä vihamiehiä. Hyvien hahmojen kuolema ja häipyminen on surullista, mutta sille ei voi mitään.  :cry: Philip Pullman on kuvannut hahmonsa hienosti ja elävästi. Uskonnolliset teoriat ovat tosiaankin todella hienoja, ja ihmisten tunteet koskettavia. Tomun trilogia on todella mahtavaa kirjallisuutta, ja suosittelen sitä kovasti niille, jotka eivät ole siihen vielä tutustuneet.

muoks.   Hahaa! Nyt olen lukenut kolmosenkin kokonaan! ^___^

[Daisha]

No, näitä kirjoja ei voi kuin rakastaa. Ihan totta.
Niitä ei voi olla lukematta, jos on pienenkin pätkän lukenut.

Olen kaikki osat lukenut siis, ja moneen kertaan. En itse niitä omista, mutta rakas paras ystäväni kyllä niitä auliisti lainaa.. *gg*

Paras osa on mielestäni Maaginen kaukoputki. Se on niin hyvä,
mutta se loppu on mielestäni aivan hirveä. Siis ihan kamala. Ja eihän tuota sarjaa voi enää jatkaakaan? No, vaikka onkin trilogia, niin silti.. Nyt ei voi edes mitään jatkokirjaa kirjottaa. Surullista. : (

Paras kirjasarja, minkä olen koskaan lukenut. Ihkutan suunnattomasti. ^^
Suosittelen lämpimästi.

[Darine]

Mä pidin erittäin paljon Kultaisesta Kompassista.. Mutta toiset kirjat eivät olleet läheskään yhtä hyviä. Ne meni jotenkin.. Liian.. En mä osaa selittää.. Kun Lyra ei enää ollut niin itsestäänselvyytenä päähenkilö. Siinä kerrottiin liikaa muistakin. Mä en tykkää semmosesta.

Maaginen kaukoputki oli ehkä tokahunoin niistä kolmesta, mutta Salaperäinen Veitsi ärsyttävään kohtaan. Ikään kuin kirja katkesi kesken. Maaginen kaukoputki oli toisaalta ihan okei.. Mutta se loppu oli liian surullinen. Samantapainen kuin Mahlaa Suonissa -kirjan loppu.

[Pastel]

toiset kirjat eivät olleet läheskään yhtä hyviä. Ne meni jotenkin.. Liian.. En mä osaa selittää.. Kun Lyra ei enää ollut niin itsestäänselvyytenä päähenkilö. Siinä kerrottiin liikaa muistakin. Mä en tykkää semmosesta.
]

Tosiaan Kultainen Kompassi on trilogian ehdoton helmi. Sen jälkeen se taso vähän laski... Ehkä se johtui juuri tuosta, että keskityttiin eri hahmoihin ja ne taas jäivät etäisemmiksi kuin Lyra. Saatoin olla normaalia herkemmässä mielentilassa mutta KK:n kappale, jossa Lyra ja Pantalaimon melkein joutuivat erotetuiksi, sai minut todella liikuttuneeksi. Tunnevammaisille ihmisille se on harvinaista se.

Maaginen kaukoputki oli jotenkin erilainen kuin muut, itse ainakin jäin pohtimaan noita kristinuskoa kritisoivia viittauksia yms. Luoja hajosi tomuna ilmaan ja istuin lentokoneessa matkalla rippileirille Roomaan. Ironista.

[Graveheart]

Siskoni luki tuon Kultaisen Kompassin joskus siihen aikaan kun se ilmestyi ja piti siitä valtavasti. Noin vuosi sitten hän halusi lukea sen uudestaan, jolloin itsekin kiinnostuin kirjasta ja uppouduin siihen samantien.

Siskoni oli silloin lukenut myös tuon Salaperäisen Veitsenkin, mutta ei ollut pitänyt siitä ollenkaan. Itse luin sen heti sen jälkeen kun olin lukenut Kompassin loppuun, pidin Veitsestä melkein yhtä paljon vaikka se on toisinaan erittäin vaikealukuinen. Sitä tuli luettua vähän puolitranssissa ajattelematta ollenkaan mitä oli lukenut, mutta jostain syystä sen kirjan loppuluvut sai minut hereille. [lievä spoileri --->] Tässä kirjassa eräät suosikkihenkilöni kohtaavat kuolemansa, mikä olikin mielestäni aika kuohuttava lukukokemus.[<--- lievä spoileri ends]

Mutta sitten. Innokkaana halusta tietää miten sarja jatkuu minuun iski kova jano lukea Maaginen Kaukoputki. En toisinaan osaa päättää pidänkö tästä kirjasta jopa enemmän kuin Azkabanin Vangista. Minua ei ole yksikään kirja liikuttanut niin paljon kuin tämän trilogian viimeinen voluumi, sen loppu on suorastaan hirveä, mutta upea... Veitsen lopussa en järkyttynyt puoliksikaan niin paljon kuin tässä. Harmi kun satuin illalla tuon lukemaan loppuun, silloin ei meinannut tulla syömisestä eikä nukkumisesta mitään. Philip Pullman ei hirveästi kuvaile henkilöitään, mutta silti Lyraan ja Williin kiintyy pakostikin tarinan mukana, että heidän loppukohtaloansa ei unohda koskaan. Miespuolisena henkilönä minua suorastaan ällistyttää ajatus, että kirja on saanut minut lähes itkemään. [ei-niin-lievä spoileri --->] Tässäkin kirjassa muutama henkilö kuolee, joukossa myös vähän keskeisimpiä henkilöitä, joista ei heti uskoisi että he kohtaavat loppunsa niin äkkiä. Ei heidän kuolemansa silti aiheuta läheskään niin suurta shokkia verrattuna siihen mitä tapahtuu viimeisten sadan sivun aikana. [<--- spoilaus loppuu]

Olen käynyt joillain englanninkielisillä His Dark Materials-palstoilla, joista olen lukenut että New Line julkaisee The Golden Compass-elokuvan talveksi 2003. Se ei nähtävästi tullut alkuvuoden talvesta, joten jotain saattaa tapahtua puolen vuoden päästä, sen saa nähdä... Pelkäämpä vain että siitä tulee joku erikoisefekti-pommi niiden daimonien tekemisen suhteen.

Philip Pullman on tosiaan poiminut Serafina Pekkalan nimen puhelinluettelosta vieraillessaan Helsingissä. Muitakin suomenkielisiä nimiä olen kirjoista bongannut, kuten Yambe-Akka (henki, joka toimii noitien "kuolemana" joka vie noidat mukanaan kun he kuolevat), Kirjava (tästä henkilöstä ei voi kertoa mitään spoilaamatta) ja Kaisa (Serafina Pekkalan daimoni). Sinänsä hauska juttu, että Kaisa sattuu olemaan nimestään huolimatta miespuolinen. Englanninkielinen versio varmistaa sen, sillä tästä Kaisasta kerrotaan "he"-pronominilla.

Philip Pullman on sittemmin siirtynyt kirjoittamaan jotain synkkää trilleriä aikuisväelle, mutta kuulemma HDM saa vielä jatkoa, ainakin Lyran osalta. Trilogian jälkeen ilmestyy vielä teos nimeltä Book of Dust, jossa kerrotaan ainakin Farder Coramin ja Serafina Pekkalan rakkauselämästä sekä Lyrasta 16-vuotiaana (Maagisen Kaukoputken lopussa Lyra on mielestäni 13-vuotias).

Jos saisitte päättää, minkä kapineen haluaisitte, a) Kultaisen Kompassin, b) Salaperäisen Veitsen tai c) Maagisen Kaukoputken... ...minkä ottaisitte? Itse ottaisin ehkä tuon a:n, silloin saisin tietää miten saisin käsiini b:n ja c:n ^^

Ai niin. Minun daimonini on käärme.

[Villemo]

Miten täällä voi olla topicci tästä aiheesta, mihin mä en oo kirjottanu? Kahvimuki, mä oon sulle ikuisesti kiitollinen noista tiedoista... Oon kirjoja lukiessa aina ajatellut, miten hienon elokuvan niistä saisi ja samalla pelännyt, että joku tekee niistä elokuvan ja ja samalle tekee sen, mitä Chris Columbus Harry Pottereille: melkeen pilaa ne kaiken maailman erikois efekteillä. Mutta toi kirja Farder Coramista ja Serefina Pekkalasta! Niiden kahden välinen rakkaustarina on aina hirveesti liikuttanut minua, taisimpa vuodattaa muutaman kyyneleenkin Kultaista kompassia lukiessa.
Henkilöistä mä pidin eniten Willistä, mutta rouva Coulter kiehtoi selvästi eniten. En voi ymmärtää miten joku sanoo henkilökuvia huonoiksi, mun mielestä ne olivat täydellisiä pienintäkin piirtoa myöten. Pidin siitä, että kirjoissa ei sanottu kaikkea suoraan, vaan sai itse muodostaa kuvan.
lopussa lähes kaikki lempihahmoni kuolivat, mikä oli valtava järkytys. Pullmann oli vielä kirjoittanut kuolemat turhia fiilistelemättä, mutta tavallaan se teki niistä vielä kammottavampia. Maagisen kaukoputken jälkeen oli samanlainen fiilis kun jos JKR tappaisi viitosessa Siriuksen, Lupinin, Hermionen, Dumbledoren ja kaikki Weasleyt.
Universumin Tomu kirjat ovat monelta osin jopa parempia kuin Harry Potterit. Niitä on vain liian vähän.

[Fleur]

En ole lukenut kaikkia aikaisempia viestejä spoilereiden pelossa, anteeksi mahdollinen toisto. Myös tämä viesti sisältää spoilereita Kultaisesta kompassista.

Aloin lukea Kultaista kompassia viime jouluna ja ahmin yli puolet varmana siitä, että olin löytänyt uuden ihkutettavan kirjasarjan. Olin jo melkein lopussa kun kyllästyin.
En voi sanoa pitäneeni päähenkilöstä Lyrasta, joka muistutti minua ärsyttävien tyttökirjojen Liisoista ja Maijoista, ja lisäksi juoni oli kökkö. Lyra pakenee erilaisista paikoista. Yay. Ja se, että pahis paljastuu päähenkilön lähisukulaiseksi on aika usein käytetty, vanha kikka.
Ei kirja kuitenkaan aivan peestä ollut. Siksi yritän vältellä spoilereita: kuka tietää, ehkä innostun kesällä Universumin tomusta uudelleen...

[Afrikan kuningas]

Sisältää spoilausta


*niisk* Sain juuri Maagisen kaukoputken loppuun, itkin Willin ja Lyran tähden viimeiseen sivuun saakka. Loppu oli todellakin liikuttava, paljon vaikuttavampi kuin jos rakastavaiset olisivat saaneet elää yhdessä kuolemaan saakka. Koko lopun oivallusketju oli sydäntäsärkevä...  ikkunat on suljettava, jokaisen pitää pysyä omassa maailmassaan, yhden ikkunan voi jättää auki mutta se jätetään kuolleille... Ääh. nyyh. Rakkaustarina oli koko kirjan ihanin juttu, oikeesti.

Yksi hieman ärsyttävä seikka oli kirjojen suomenkieliset nimet - ensinnäkin "His Dark Materials" on suora säe Paradise Lostista, lukekaa se John Miltonin kappale ensimmäisen kirjan alussa. Siinähän on koko kirjan idea! Tosin kappaletta ei ole suomennettu siten, että se vastaisi täydellisen sanantarkasti englanninkielistä, joten olisi ollut vaikeaa ottaa suomenkielistä nimeä siitä. Muutenkin Paradise Lost-viittaukset ja quotet olivat minusta tosi traki juttu. Mii laiks.
Sitten - "Maaginen Kaukoputki"! Ei, ei, vaan the Amber spyglass. Amber. Yhteys ambran ja sähkön välillä oli erittäin kiehtova yksityiskohta, varsinkin jos sattuu tietämään Antiikin Kreikkalaisten kutsuneen meripihkaa elektroniksi... Mitenköhän tuo oltaisiin voitu kääntää... hmm, ambaarinen kaukoputki? :)
Hela Tomujuttu on hyvin pitkälle mietitty, harmi että siitä tuli loppua kohden eräänlainen itsestäänselvyys - se vain oli, eikä sen enempää mietitty, mitä se oli. Tomututkimus on mielestäni kirjasarjan mielenkiintoisimpia seikkoja - se on tietoisuus, se on perisynti, sitä kerääntyy tiettyjen kallojen ympärille enemmän, se liittyy mulefan öljyyn ja se on sekä pelottavaa että kaunista.

Kuitenkin, vaikka niin suunnattoman hienoa ideaa on kirjoissa, niin jossain keskikohdan paikkeilla tuntui kuin olisi jotain taka-alalla... jokin ilkeä sivumaku, kuin kirjoittajalla olisi ollut sairas ajatus, ja hän olisi kirjoittanut sen paperille käyttäen tarinassaan lapsia ja sankareita, niin että vain herkkä ihminen saattaa tuntea sen jonkin sairaan tihkuvan rivien välistä (oo, olenko minä herkkä?)... kuulostaapa oudolta. Ehkä pidän suuni kiinni tästä asiasta. Mutta jokin paha lenteli ajatuksen nurkassa, siitä olen varma.

Lee Scoresby oli yksi sankarillisimmista hahmoista!!1 *rakastus*
Ääk, olen ihan ihkuuntunut siihen... ja John Parryyn. :P

Asriel ja Coulter oli aika vaikeaselkoisia hahmoja, ehkä se olikin tarkoitus. Kohtauksessa, jossa he kohtaavat loppunsa ja syöksyvät yhdessä kuiluun jotta Lyra pelastuisi, on jotain tosi liikuttavaa, varsinkin kun siinä tulee heti mietittyä Lyran ajatuksia kuiluun putoamisen kammottavuudesta.
Vaikka rouva Coulter tekikin niin paljon pahaa elämässään, en voinut olla tuntematta pientä pehmeätä myötätunnon pistosta kun ajattelin, että hän *ehkä* *sittenkin* rakasti vähän Lyraa ja Asrielia.

Ajatus ihmisen kolmijakoisuudesta - ruumis, haamu ja daimoni esiintyy varmasti monessa vanhassa uskonnossa/kulttuurissa/miten sanoisi, mainitakoon Suomen (luultavasti Lapin) shamanismi. Shamaani pystyi erkanemaan ruumiistaan yhdellä kolmesta osastaan, ja kuolemassa... hei, kuolemassa yksi osa (oliko se nyt "löyly"?) sulautui maailmankaikkeuteen, ilmaan ja elämään, ruumis mätäni ja kolmas osa ("sielu"?) joutui mihin sitten joutuikaan, sinne minne ihmisten sielujen uskottiin menevän. Niin, siis shamaanit saattoivat lähteä tripille toisiin maailmoihin, etsimään vastauksia tai parannuskeinoja.
Olisikohan Pullman joskus perehtynyt pohjoisen shamanismiin? :)

[Xaphania]

Oi oi. Minä rakastan niitä kirjoja. Näkeehän sen jo nimestä.

En osaa sanoa, mikä osista on paras. KK:n luminen maailma lumosi minutkin, ja siinä lempihahmoni (tai siis yksi heistä) Iorek on eniten esillä. Tässä kirjassa myös tunnelma on aivan ihana. Toisaalta kirja on liian Lyra-keskeinen.

SV on juonellisesti ehkä paras, mutta aivan liian lyhyt. Ja "Alamon rotko"-luku... En ole koskaan aikaisemmin itkenyt mitään kirjaa lukiessani niin paljon (tämä on siis plussaa!). Niin kaunista ja surullista.

MK taas on ylivoimainen, mitä tulee Tomujuttuihin ja muihin filosofisiin pohdintoihin. Kirja on kuitenkin vähän epätasainen, joskus pirun kiinnostava ja joissain kohdin laahaava.

Lempihahmoni: Iorek, Serafina, Lee ja Hester sekä Pantalaimon.

Ai niin. Minun daimonini on varis.

[Piparminttu Pipsa]

Olen käynyt joillain englanninkielisillä His Dark Materials-palstoilla, joista olen lukenut että New Line julkaisee The Golden Compass-elokuvan talveksi 2003.

 ...mutta kuulemma HDM saa vielä jatkoa, ainakin Lyran osalta. Trilogian jälkeen ilmestyy vielä teos nimeltä Book of Dust, jossa kerrotaan ainakin Farder Coramin ja Serafina Pekkalan rakkauselämästä sekä Lyrasta 16-vuotiaana (Maagisen Kaukoputken lopussa Lyra on mielestäni 13-vuotias).

 Ihanaa! Lisää Pimeää materiaa! Voisiko joku kertoa, että mistä sivuilta noi tiedot on saatu?
 Entä onko netissä joku testi josta saa tietää mikä daimoni kenelläkin olisi?
 Toi leffa on kyllä aika pelottavakin ajatus. Kuitenkin siihen tulee kaikki super-starat pilaamaan sen kokonaan...
 Noi kirjat on tosi ihania. Lempikirjojani, Potterien ja Artemisten ohella. Ne on jännittäviä ja vetävät mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta asti.

 spoiler spoiler

Toi lopetus oli hyvä ja niin kuin monet on jo sanonutkin se oli paljon ikimuistoisempi kuin jos Willin ja Lyran ei ois tarttenu erota. Sekin oli aika järkytys kun John Parry kuoli.
 Lempikirjani niistä on Maaginen kaukoputki, koska se on paljon aikuisempi. (Niin kuin monet on jo sanonutkin) Kuolleiden maailma ja Mulefakin kiinnosti.
 Farder Coramin ja Serafina Pekkalan suhde oli mustakin tosi mielenkiintoinen. Kivaa päästä lukemaan siitä lisää.

 spoiler

 Tosin yks juttu oli kyllä vähän outo. Se, että ekaks Lyra oli vielä ihan lapsi ja yht'äkkiä pamautetaankin, että seuraavaksi Pantalaimon ottaa pysyvän hahmon.

 muoks. Löysin tälläsen sivun missä on kaikki Aletiometrin symbolien merkitykset. Ossa on: http://www.randomhouse.com/features/pullman/alethiometer/index.html

[Shona]

Joo. Jee.

Olen lukenut vasta ykkösosan, ja se löytyy kirjahyllystä. Pidin siitä PALJON, (ISOLLA) se oli jotenkin niin mukaansatempaava. Huu. Tomu on minusta aika mielenkiintoinen juttu, noin niinkuin, vaikka en oikeastaan jäin aika epätietoiseksi siitä, että onko Tomu hyvää, niinkuin Lyra ja Pantalaimon olettivat KK:n lopussa, vai perisynti. Sen kyllä varmaan saa selville kun on lukenut loputkin koko hommasta.

Minun pitää nimittäin odottaa että saan ne omaksi, kun en tykkää lainata hyviä kirjoja kirjastosta, sillä jos joskus keskellä yötä tuleekin hinku lukea niitä, niin ei niitä mistään saa jos ei satu omistamaan. Ja mitä järkeä on lainata kirja ja lukea se, ja ostaa sitten kirja jonka on jo lukenut? Vaikka sen haluaisi lukea uudelleen? Aika monimutkaista, mutta so what.

Hyviä kirjoja.

[Hattara]

Suorastaan rakastan tätä trilogiaa. Tunnelma niissä kirjoissa on ihanan taianomainen, jotenkin tuttu, mutta samalla vieras. Lyrassa on jotain viattomuutta, mutta kirjan edetessä hän muuttuu, oikeastaan pidin eniten  siitä 'lapsellisemmasta' Lyrasta.

Miten jollakin ihmisellä rittää mielikuvitusta tuollaisen kirjoittamiseen? Itkin vuolaasti Alamon rotko-luvussa sekä lopussa (luonnollisesti). Muistan selvästi kun olin lopun surullisimmassa kohdassa (olin silloin mökillä) ja juuri silloin meni sähköt ja tuli pilkkopimeää. Huusin itku kurkussa:"Sähköt äkkiä!" ja juoksin ympäri taloa seiniin törmäillen.

Olen kiitollinen äidilleni, joka hankki Kultaisen Kompassin minulle kirjakaupan alennusmyynnistä. Kauan se lojui kirjahyllyssäni, kunnes viimein luin sen. Sitten oli pakko lainata loput osat ja viimein ostaa ne.

Daimonini olisi varmasti kissa. Mau..

SPOIL
Pidin myös teoroista jumalasta ja 'taivaasta' tomusta perisyntinä ja Lyrasta 'eevana'. Upeaaaa...

Maagisessa Kaukoputkessa tuntui hieman oudolta kun Lyra ja Will yhtäkkiä 'löysivät' toisensa. Toisaalta onhan se ihan ymmärrettävää.

[Tanis]

Juu. Minäkin olen lukenut kyseisen sarjan kokonaan lävitse. En nyt juuri muista kirjailijan nimeä [vaikkakin sen juuri äsken noista edellisistä viesteistä luin], mutta olen yrittänyt etsiä ko. kirjailijan muuta tuotantoa.. Löysin vain jotain surkeitä "lastenkirjojen" tapaisia.

Mutta jos siis joku tietää jotain HYVIÄ kyseisen kirjailijan kirjoja, voisiko lähettää minulle yksärillä nimiä?

Mutta siis.. Mielipiteeni Universumien Tomusta:

Pidän sarjasta hyvin paljon. Luin sen reilu vuosi sitten [Vai onkohan siitä enemmän?], ja olen harkinnut lukevani sen uudelleen, mutten ole juuri nyt ehtinyt, sillä olen löytänyt muita tosi hyviä fantasiakirjoja, jotka siis TÄYTYY lukea..

Kuitenkin sarja on tosi hyvä, hahmot mielenkiintoisia ja juoni etenee mukavasti. Kerronta on tosin joskus tokkivaa ja sekavaa. SIlti suosittelen Universumien Tomuja kaikille - erityisesti fantasiakirjojen ystäville.

[Vilena]

Siitä on jo reilu vuosi,kun luin kirjat, mutta muistan kyllä niistä jotain, ja olen tässä ajatellutkin lainata kyseiset opukset uudelleen.
Jos luettelisin lempikirjani, kuuluisivat nuo kolme joukkoon. Hyvä juoni, minusta Kultainen kompassi tai Maaginen kaukoputki olivat parhaat. Salaperäinen veitsi ei niin paljon iskenyt, mutta hyvä sekin.
Kirjoittajalla oli hyvä mielikuvitus!!
Minulta ei ihan heti olisi tuollaista tekstiä tippunut:)

[Mc Puuhto]

Oon just tänään menossa kirjastoon ettimään Universumien tomua enkuksi. :) Luin sarjan n. kuukausi sitten poikaystävän suosituksesta ja RAKASTUIN. Täällä on monet sanoneet, että kakkososa on heikoin, ja kai se tavallaan on: mutta luulen tämän johtuvan siitä että siinä käydään läpi paljon asioita jotka pitää selvittää kolmosta varten...

Anyway, joku tuolla mainitsi Iorek Byrnison -faniutensa: MINÄ MYÖS! Iorek nousi ehdottomaksi lempihahmokseni jo ykkösessä, ja vahvisti asemansa kolmosen aikana. :) Juuri se, ettei Pullman ole sortunut tekemään hahmosta pehmeämpää vain fiilistelyn mahdollistaakseen, tekee siitä niin ihanan. Iorek on niin kylmä ja iso, eikä näytä tunteitaan, ja juuri se tekee siitä niin sympaattisen. :)

Muoksis: Ai niin, ja teologiset ajatukset olivat LOISTAVIA. Hallinnon anastanut, ikivanha Jumala... Kuvaus oli mahtava.
Perustetaanko uskonto. ;)

Mielestäni myös muut hahmot olivat loistavia. Joku moitti Lyraa, minä en. On huippua, kuinka hahmot kuvaillaan: esim. Lyra on niin nokkela siksi, että hänellä EI ole liiaksi mielikuvitusta, vaan käytännöllisyydentajua! Will oli myös aivan loistava.

Ekassa ja vikassa kirjassa oli aivan hyytävän pelottavia kohtia. Ja vikan osan lopussa itkin, yllätys yllätys... Se oli aika koomista, kun kaverini lojui sängyllä päiväunilla ja KUORSASI, ja viereisellä sängyllä minä luen kyynelet poskilla valuen...

Ja koko sen ajan, kun luin trilogiaa, jankutin kavereilleni, että haluan oman daimonin. Olen siitä saakka miettinyt, mikä daimonini olisi (olen jo 18 ja se siis taitaisi olla jo yhdessä hahmossa!) mutta en ole löytänyt. Nisäkäs, sen tiedän, mutta missä olisi sopivasti rajuutta ja pehmeyttä oikeassa suhteessa?!

Kertokaa tekin minkä hahmon uskoisitte daimoninne ottavan??

Ja kun joku kysyi, minkä noista kolmesta esineestä (kompassi, veitsi, kaukoputki) ottaisi, vastaan...: Periaatteessa veitsen. Koska haluaisin toisiin maailmoihin. Mutta se synnyttää haamuja. Eli kompassin. Mutta sen tulkinnan oppimiseen menisi elinikä. Ja kaukoputkella näkisin Tomun, joten sekin on vahvoilla... :)

Muoks vielä: Niin,unohdin sanoa että nämä kirjat on musta parempia kuin Potterit.

Huomattavasti.

[Melisande]

Hoo! Eksyin tänään sattumalta Akateemiseen kirjakauppaan ja hämmästyin suuresti nähdessäni englanninkielisten nuortenkirjaosaston hyllyn vieressä näytillä Philip Pullmanin Lyra's Oxford -nimisen pienen, punaisen kirjan. Selaillessani sitä myyjä tuli huomauttamaan, että kirja oli ilmestynyt tänään (olipas minulla hyvä tuuri) ja se ei sinänsä kuulu trilogiaan (johon ei tule enää uusia kirjoja), vaan on oma itsenäinen tarinansa. Pikaisen lueskeluni aikana huomasin ainakin sen, että kirja sijoittui trilogian jälkeiseen aikaan, siinä seikkaili noitia ja mukana oli myös jotain karttoja ja postikortteja tms. Hintaa oli muistaakseni 12 euroa. Pitänee hankkia teos joskus käsiin.

Luin trilogian itse joskus viime vuonna. Pikkusiskoni oli suositellut niitä, samoin eräs scifiä lukeva parikymppinen miespuolinen tuttavani, joten tartuin toimeen. Pidin ensimmäistä osaa hyvänä, mutta mukaan tempauduin vasta toisen kirjan kohdalla. Kolmas oli ehkä kaikkein paras, vaikka sen juoni melkein natisikin liitoksissaan. Pidin daimoneista ja filosofisista jutuista - tosin kirkonvastaisuus tuntui välillä pikkuisen liioitellulta, vaikka kyse olikin toisen maailman kirkosta ja kirkkoinstituution vallankäyttöä on syytäkin välillä arvostella. Luran vanhemmat olivat myös taitavasti kuvattuja hahmoja - kumpikin oli niin ihmisenä kuin vanhempanakin julma, mutta toisaalta kuitenkin...no, heidän loppuratkaisunsa oli yllättävyydessäänkin looginen. Minusta oli myös hyvä, että kerrankin fantasiakirjan pääosassa oli tyttö, vaikka samaistuin välillä ehkä enemmän Williin.

Onko kenelläkään lisää tietoa tuon elokuvaprojektin tämänhetkisestä tilasta?

[Sarah]

Tämä viesti spoilaa.

Noniin, toinen kerta. Ensimmäisestä on jo aikaa. Edelleenkin aivan ihania kirjoja, nytkin olen lukemassa kolmosta. Pian saavun siihen lopun erittäin liikuttavaan kohtaan. Etsin juuri oikeaa paikkaa ja mielentilaa sen lukemiseen. Se on niin liikuttava. Missään kirjassa koskaan en ole itkenyt niin paljon.
Kultainen kompassi on mukava kirja. Ne Pohjoisen kuvaukset olivat ihania. Ja se Suomen selvä näkyminen nimissä. Tuntui niin paljon läheisemmältä kuin se, jos Lyra olisi vaikka seikkaillut Etelänavalla, vaikka kylmä sielläkin on. Kultainen kompassi oikeastaan kertoo enemmän taustoja, kakkosessa ja kolmosessa, tai lähinnä kolmosessa, ne merkittävät tapahtumat ovat. Tai onhan sekin mistä kaikki alkoi-juttu toki mielenkiintoista.
Salaperäinen veitsi on liikuttava, ainakin se Alamon rotko-luku. Lee Scoresby oli ihana henkilö. Harmi kun hän kuoli. En oikeastaan hirveästi pitänyt Salaperäisestä veitsestä. Kirja ei oikein iskenyt, siinä tuntui oikeastaan olevan päähenkilönä Willin verinen käsi, jos tiedätte mitä tarkoitan. Siitä kerrottiin niin kovin paljon.
Maaginen kaukoputki. Tämä on se ylivoimaisesti paras kirja. Se on kypsempi, kuten muut tässä jo sanoivatkin. Siinä oli monta liikuttavaa kohtaa. Kuolleiden maailma oli jännä ajatus. Ainakin minulle täysin uusi teoria kuolemasta. Se kohta, jossa Rogerin aave lähtee pois kuolleiden maailmasta todella nosti kyyneleet silmiin. Ja se loppu. Siitä ei voi puhuakaan. Uskonto oli mielenkiintoisesti esitetty, hyvin kriittisesti tosin. Hyvin kirkonvastaisesti. Lordi Asriel oli kiinnostava hahmo. Kaikki hyvät tyypit tapetaan.
Daimoni-ajatus oli mielenkiintoinen, olisi muksaa päätellä ihmisestä paljon hänen daimoninsa perustella. Itselläni en oikein tiedä että mikä hahmo daimonillani olisi. Sellainen kissa, kuin Farder Coramin daimoni on, olisi hieno. Tosin ei minussa mitään kissamaista ole.
Olen tainnut tässä viestissä toistaa muista aika tavalla. Mutta kauniita kirjoja ne ovat.

[Matron]

Minäkin löysin nyt tieni tänne topicciin. Elikkäs:

Olen lukenut vasta Kultaisen Kompassin. Tarkoitus olisi lukea nuo muut osat mahdollisimman pian. Ihana Sarah minulle suosittelikin noita kirjoja. Kiitos <3 Pitäisi muistuttaa sinua tuomaan nuo kirjat minulle joku päivä. Nuo ovat aivan ihania. Tai, miksi minä monikossa puhun? Ensimmäisenhän osan vasta olen lukenut. No mutta kuitenkin. Ihastuin todellakin tuohon kirjaan. Mielestäni kirjassa käytettiin todella paljon kuvailuja. Ja se oli vain hyvä. Henkilöt ja tapahtumapaikat pystyin hyvin kuvittelemaan pääni sisällä. Se oli aika mahtavaa. Pohjoisen kuvaileminen oli todella kaunista. Ainakin omasta mielestäni.

Lempihahmoni kirjassa on Iorek Byrnison. Mielestäni hän on jotenkin aivan ihana. Kylmä tyyppi, joka ei näytä tunteitaan helposti. Jotenkin se sopi täydellisesti minuun. Pantalaimonkin oli yksi lempihahmoista.

Minäkin haluaisin mielelläni oman daimonin. En ole kyllä varma, että mikä se olisi? Ehkä joku varis? x) Hassua, mutta sellainen ehkä sopisi minulle.

Mielestäni Lyra on vahva henkilö ja kyllä pidin hänestä myös. Joissakin kohdissa tosin, hän pakenee asioita turhaan. Mutta en minä mitään kovin pahaa osaa sanoa hänestä. Täydellinen sankari ja hän sopii kirjaan.

En voi ymmärtää, että miten kirjailija on voinut keksiä ja kehittää noin mahtavan juonen. Aika käsittämätöntä. Esim. minun taitoni moiseen eivät riittäisi. Ei lähellekkään. No, siitähän tässä topicissa ei kyllä ollut kyse.

Minun mielestäni tämä sarja on kahdella sanalla erittäin hyvä.

[Carola]

Nämä ovat selkeästi lempikirjojani-etenkin viimeinen-,en ole vielä törmännyt mihinkään yhtä hyvään kirjaan. Toivottavasti ette nyt hirtä minua, kun todellakin pidän tätä parempana kuin Harria... Mutta ihanaa että tästä on tehty topicci, en vain ole huomannut.

Pullman osaa kirjoittaa selkeästi, johdonmukaisesti ja mukaansatempaavasti ja lisäksi kirjoissa on "sielua", jota kaikki kirjailijat eivät yrityksestä huolimatta teoksiinsa saa.

Tomu-teoria kiehtoi minua, toivon, että omakin maailmamme olisi sellainen... Lisäksi yhteydet esimerkiksi tutkimusmatkailijaan, jonka nimi muistaakseni oli jokin Parry, ehkäpä William.

Ai lisää kirjoja lyrasta? Ihkua! Mutta jotenkin  olisin toivonut, että Pullman kirjoittaisi Willistä, ole aivan rakastunut häneen. Mutta lyran kohdalla tarina jäi enemmän auki. Mutta Maagisen kaukoputken lopussa itkeskelen aina. Se on niin ihanan nyyhkysurullinen. Haluaisin lukea nämä englanniksi, jos löytäisin jostain... Onko pullmanilta muuta tuotantoa, siis sellaisia hyviä. "Olin rotta!" oli mielestäni aika laimea.

Daimoni... Ehdottomasti kissa. Sellainen musta ja notkea...

[Mc Puuhto]

Toivottavasti ette nyt hirtä minua, kun todellakin pidän tätä parempana kuin Harria...

---

 Haluaisin lukea nämä englanniksi, jos löytäisin jostain... Onko pullmanilta muuta tuotantoa, siis sellaisia hyviä. "Olin rotta!" oli mielestäni aika laimea.

Ne on TODELLAKIn kirjoina parempia kuin Harryt, antavat paljon enemmän mietittävää, juoni ei ole perinteinen hyvä-paha -kamppailu vaan siinä menee ihan sekaisin, että kukas nyt olikaan paha ja hývä ja miksi hyvät tekee pahoja asioita tai toisin päin...;) Tämä siis mitenkään väheksymättä pottereita, jotka ovat edelleen loistavia mutta vain ihan erilaisia, kevyempiä.

Enkuksi minä ainakin sain kirjastosta, jouduin tilaamaan espoosta mutta ei se maksanut kuin 50 senttiä, eli mee kysymään kirjastontädeiltä! :D Ja tosiaan se Lyra's Oxford olisi nyt kaupoissa, pitää hankkia rahaa..!! Tai sitten joulariksi :)

Muoks: Ai niin, ja tosiaan muusta tuotannosta: kuten se Rotta-juba, taitavat miehen muut kirjat olla aika selviä lastenkirjoja. :P

[Ecera`s Darkness]

Hyvin erilainen trilogia. Kultaisessa kompassissa tarina alkaa mielenkiintoisena ja tutustutaan kaikkeen mahdolliseen. Harva kirja alkaa tosiaan mielenkiintoisesti ja sytyttää sellaisen jännityksen liekin sisällä. Mielikuvituksellisesti kerrottua, joka jatkuu entistä huikeampana Salaperäisessä veitsessä. Rinnakkaiset maailmat sekä tämä kyseinen tomu kiinnostivat erityisesti, ja kihelmöi mieltä niin, että trilogiaa ei yksinkertaisesti voinut jättää kesken. Maaginen kaukoputki todellakin erosi kahdesta ensimmäisestä osasta. Lyra oli kasvanut etenkin henkisesti ja tapahtumia seurattiin eri kulmasta. Aiemmin vapaiksi jätetyt langat punoutuivat yhteen erinomaiseksi kertomukseksi ja jotkut kohdat jätettiin itselle mietittäväksi.
Yksi niistä lukuisista asioista, jotka tekivät trilogiasta henkeäsalpaavan, oli Lyran ja Willin ystävyyden kehittyminen rakkaudeksi. Kolmosen loppu oli niin koskettava ja herätti takaisin todellisuuteen..oi kuinka itkinkään..

Miten syntyy tuollainen mielikuvitus? Ainutlaatuinen kokonaisuudessaan.

[Carola]

Mutta kun nämä ovat paljon parempia kuin Potterit, niin miksi ne eivät ole saaneet läheskään niin paljoa huomiota? (mielestäni Pullmanin kuuluisi saada kirjallisuuden Nobelinpalkinto) En nyt mitenkään tahdo esiintyä Pottervastaisena, mutta itse perustaisin oikopäätä foorumin kyseiselle trilogialle, siis jos osaisin. Ehkä tämäkin kohoaa arvoiseensa asemaan, kun se saa enemmän lukijoita. Itse en kyllä tuota edesauta... Siis en suosittele kirjaa kenellekään, koska tahdon pitää kirjojen taian itselläni... Mutta onhan tämä varmaan minulle tärkein paikka koko vuotiksessa. En vain osaa kuvailla tuota, miksi ne vetosivat minuun. Viimestään viimeisen osan luettuani tajusin, että rakastan His Dark Materialsia.

Juu, pitää varmastikin kaukolainata jostain ne enkunkieliset versiot...
*muokkaa*
Ja tuo elokuva? Menee katsomaan vaikka Guineaan asti, että näkee sen. Vaikka en tietenkään tule pitämään siitä läheskään niin paljon. Mutta tahdon nähdä, millainen näyttelijä valitaan Willin osaan. Rakastan sitä hahmoa. Toivon, että hän olisi oikeasti olemassa...

*fanitusta, mielettömästi fanitusta*

[Mc Puuhto]

Mutta kun nämä ovat paljon parempia kuin Potterit, niin miksi ne eivät ole saaneet läheskään niin paljoa huomiota? (mielestäni Pullmanin kuuluisi saada kirjallisuuden Nobelinpalkinto) En nyt mitenkään tahdo esiintyä Pottervastaisena, mutta itse perustaisin oikopäätä foorumin kyseiselle trilogialle, siis jos osaisin. Ehkä tämäkin kohoaa arvoiseensa asemaan, kun se saa enemmän lukijoita.

Sanoisin, että ne laadukkaimmat tekeleet eivät yleensä kohoa sellaiseksi massaviiihteeksi kuin Potter. HDM:t ovat vaikeaselkoisempia ja monimutkaisempia, mikä karsii nuorimmat lukijat. Potter myös on "mukavan perus", eli on hyvä ja paha, jotka tappelevat: tämä käy kenelle vain. Massaviihteeksi ei ehkä kohoa kirjat, jossa kyseenalaistetaan hyvyyttä, pahuutta ja kristinuskoa.

Ja toisaalta se on ehkä hyväkin... Massaviihteys on tehnyt pahaakin pottereille. Esim. oheistuotteet ovat ärsyjä ja leffat muovisia. Ehkä on parempi, jos HDM:t pysyvät poissa siitä kaikkein suurimmasta hysteriasta..:) Ovathan ne palkintoja saaneet ja tuskin tarvitsevatkaan mieletöntä maailmanluokan fanitusaaltoa tuekseen.

Voihan tietysti käydä niinkin että tuo leffa sellaisen aiheuttaa. Nousihan Sormusten herrakin leffojen myötä tuhansien sellaisten fanitettavaksi, jotka eivät olleet - eivätkä ehkä vieläkään ole kirjoja lukeneet... En sitten tiedä oliko se TSH:n suhteen ja olisiko HDM:n suhteen kovin hyvä juba. :P

[Carola]

Asiaa. En kestäisi, jos jokaisella vastaantulevalla ipanalla lukisi paidassa "pantalaimon". Tai jos olisi Daimonipehmoleluja. "sata erilaista, kerää kaikki daimonisi olomuodot-nyt sielukaverisi muuttaa muotoa" Tai jotain tuommoista. tai mikä pahempaa, pikkusiskoni lukisi ne.
1. Hän ei tajuaisi niistä mitään
2.Hän rupeaisi heti fanittamaan älyttömästi ja yliepähillitysti.
Minua ärsytti aivan tarpeeksi se, kun eräs meidän luokkalainen poika luki ne. Koska se tyyppi ärsyttää minua suunnattomasti.
  Hyvä että joku perusteli noita syitä, kun en itse niitä osannut sanoiksi pukea. Ja toisaalta, jos jo Hpstä nousee niin kova kohu, niin saako joku paavi sydänkohtauksen, kun hänen jumalansa kyseenalaistetaan?

[Mc Puuhto]

Ja toisaalta, jos jo Hpstä nousee niin kova kohu, niin saako joku paavi sydänkohtauksen, kun hänen jumalansa kyseenalaistetaan?

Aevan... HDM:n "sanoma" voi olla liian rankkaa massaviihteeksi... Olisipa näin! Minusta on vaikea uskoa, että esim. Amerikassa näin jumalavastaiset kirjat nousisivat Potterin tavoin kultiksi, kun siellä Potterienkin kohu on, kuten sanoit, ollut niin valtaisa. Siispä ehkä leffa ei vaikuta suosioon yhtä massaviihteyttävästi (tuo ON sana) kuin esim. sormusten herrojen suosioon, eihän TSH:ssa mitään jumalanvastaista juttua heitetä...

Kuten sanoit, olisi tosiaan järkkyä nähdä ihmiset Pantalaimon-paidoissa ja Tomu-lippiksissä...:P Koska HDM on kuitenkin nyt jo aikas mukavassa suosiossa: itse huomasin kirjat luettuani että on monia (fiksuja :) ), jotka ovat pitäneet niistä valtavasti.

[Marisa Coulter]

VAROITUS: Sisältää spoilereita! (Valitan punainen väri ei toimi..)

Luin koko trilogian viime joulukuussa ja ihastuin siihen heti. Eniten pidin Kultaisesta kompassista, koska siinä Lyra on vahvimmillaan ja hänen hahmonsa oli erittäin vahva. En väitä että hänen hahmonsa pehmentyisi loppua kohden, mutta kahdessa jälkimmäisessä osassa mukaan tulee muita möys hyvin vahva luonteisia ihmisiä, kuten Will Parry. Pikkuinen feminiini minussa ei oikein pitänyt siitä kun 2. osassa Lyra tuli jotenkin riippuvaiseksi Willistä. >:)

En osaa nimetä yhtä lempihahmoa, mutta erityisesti pidin Iorek Byrnisonista, Rouva Coulterista ja lordi Asrielista. Älkääkä valittako etten perustellut, koska en osaa selittää miksi pidän juuri näistä hahmoista. Niissä on vain sitä omaa taikaansa, joka puree lukijaan (tässä tapauksessa minuun).

Lempiosani oli trilogian päätösosa Maaginen kaukoputki. Minun mielestä kirjan loppu oli niin surullinen, koska Willin ja Lyran oli erottava toisistaan, vaikka olivat vasta "löytäneet" toisensa. Aloin taas itkeä, kun luin kohtaa jossa Will rikkoo veitsen ajattelemalle Lyraa *niisk*
Kirjan toinen hyvä/liikuttava kohta oli kun Rouva Coulter ja Lordi Asriel uhrasivat itsensä pelastaakseen Lyran.

[Nienna]

Minä pidin myös. Olen saanut kaikki osat lahjaksi kummitädiltäni. Ne lojuivat pitkään hyllyn pohjalla, kunnes sitten eräänä iltana satuin olemaan hyvän lukemisen puutteessa ja päätin tarttua Kultaiseen kompassiin. Kirja osoittautui erittäin hyväksi. Salaperäinen veitsi ei ollut ehkä niin hyvä, mutta ei sekään mikään huono ollut. Maaginen kaukoputki oli myös oikein hieno kirja. Ja loppu oli surullinen ja vaikuttavakin omalla tavallaan. Ei mikään he-elivät-onnellisena-elämä-loppuun-asti-juttu. Ja hyvä niin.

Henkilöistä vielä. Pidin eniten Lyrasta ja Iorekista. Lyra on hauska ja omaperäinen henkilö ja erityisesti hyvä valehtelija.^^  Iorek on muuten vaan upea hahmo ja jotenkin tykkäsin hänestä heti, kun hän juoneen ilmaantui. Olin todella pettynyt kun Iorekia ei ollut ollekaan Salaperäisessä veitsessä, mutta onneksi hän tuli takaisin Maagisessa kaukoputkessa. Daimonitkin olivat hauskoja.

[Marmalady]

Iloisia uutisia! Tammi suomentaa syksyksi teoksen Lyra´s Oxford, joka julkaistiin englanniksi viime syksynä.

"Todellinen jalokivi kaikille Philip Pullmanin kirjojen ystäville: pieni, kaunis ja syvällinen teos, joka kertoo Lyrasta, Universumien tomu -trilogian toisesta päähenkilöstä.

Oxford on kaupunki, jossa todellinen ja kuviteltu sekoittuvat, missä mennyt, nykyinen ja tuleva kulkevat rinta rinnan. Oxfordissa ikkunat voivat aueta toisiin maailmoihin...
Niin myös tässä tarinassa eri osaset sekoittuvat toisiinsa arvoituksellisella ja kiehtovalla tavalla: vanha Oxfordin kartta, kustantajan mainoslehtinen – ne saattavat olla peräisin toisesta todellisuudesta, toisesta universumista, ne ovat saattaneet lennähtää sieltä luoksemme avonaisesta ikkunasta. Ehkä tulevaisuus vaikuttaa menneeseen tai ehkä universumi onkin toisenlainen kuin luulemme, tietoisempi?

Novellin lisäksi teoksen lopussa on tasku, jossa on kartta Lyran Oxfordista: niistä paikoista ja rakennuksista, mitkä ovat mukana myös Pullmanin trilogiassa, ja vinkkejä Pullmanin Oxfordiin matkustaville. Mistä esimerkiksi voisi etsiä kaukoputkia tai salaperäisiä kompasseja..."

Teksti löytyy myös täältä.

[jediani]

Olen nyt lukenut.. ei.. ahminut ensimmäisen ja toisen osan ja himoitsen kirjastolta kolmatta. Sain Kultaisen kompassin joskus vuosia sitten kummitädiltäni lahjaksi, mutta kartoin sitä pitkään, sillä aiemmin teksti tuntui liian vaikealta ja hämärältä. Olen ilmeisesti vähän hitaasti syttyvä, kun vasta näin vanhana tänä kesänä uskalsin tosissani tarttua hyllyssäni pölyttyvään kirjaan ja innostuin sekavan alun jälkeen oikein kunnolla ^_^

Minunkin mielestäni HDM:n aihe ja maailma ovat hyvin mielenkiintoisia, kiehtovia ja inspiroivia (vaikken ole vielä ihan kaikesta selvillä). Olen hurjan kiinnostunut teologiasta ja astronomiasta, joten en jaksa odottaa, että saan selville, miten Pullman on ne saanut kiedottua yhteen = mitä on tomu?!
Jos verrataan His Dark Materialsia Harry Pottereihin niin ensinnäkin yllätyin kyllä iloisesti(?) siitä, kuinka paljon roisimmin Pullman kertoo omista aikuishahmoistaan ja heidän ihmissuhteistaan, JKR:n aikuiset ovat "viattomampia" eikä heitä edes kuvata kunnolla. Mutta mielestäni Pullman ei osaa kuvata hahmoja/tunteita yhtä elävästi kuin JKR, vaan kirjoissa on hiukan kolkko tunnelma.. Varsinkin Kultaiseen kaukuputkeen oli vaikea päästä mukaan, kun ei ollut oikein mitään mihin tarttua eikä mistään annettu sen enempää taustatietoja, mutta tarinaan kasvoi jos jaksoi sinnitellä.
Mutta olen miettinyt, että onko Universumin tomut lasten kirjoja, kun sieltä lasten osastolta minä sen kakkosenkin kaivoin. En minä ainakaan olisi paljoa irti saanut HDM:sta nuorempana, mutta ehkä olenkin ollut vain tavallista tyhmempi ^_____^

spoilaaaaa!!
muoksista Haa, luin kolmosenkin! Tuntui sydäntä raastavalta lukea, kun Lyra irroittautui Panista - ehkä, kun olin juuri itsekin ollut jo monta päivää erossa minun tärkeimmästä henkilöstä, minun daimonistani. Kummasti eläydyin myös Balthamosin tunteisiin ;_; Kolmosessa oli kyllä paljon hahmoja, joita ihailin (Mary, Baruch, Balthamos...), mutta pidin Salaperäisestä veitsestä ehkä enemmän, vaikka inhosin ja itkin, kun Lee kuoli ;_;; Lee oli lempihahmoni..

Ryhdyn vastarintaan HDM-elokuvia vastaan. Kumpa niitä ei koskaan tehtäisi! Hienoa trilogiaa ei saa pilata yltiömaalisella hypetyksellä.. >_<

[Kurvaa Aka]

Oivoivoi, miksen ole huomannu tätä topiccia aiemmin??
Aivan mahtikirjoja! Ja se Lyra´s Oxford tulossa, hienoa.

Mutta asia mikä hiukan minua huolestuttaa on se elokuva... En oikein usko, että kukaan pystyy ikinä tekemään lempikirjoistani elokuvia, joista pitäisin (olen ehdoton Potter-leffojen vastustaja, inhoan näyttelijöitä, inhoan ohjaajaa, inhoan koko muovista elokuvaa ja krääsäoheistuotevalikoimaa! Anteeksi.)

Niin ja pelkään myös sitä, että liian monet löytävät nämä kirjat. On jotenkin kiva juttu että on jotain omaa, mitä kaikki ei tiedä, ja sitten joskus saattaa löytää jonkun, joka on innostunut samasta asiasta!
Potteritkin oli PALJON parempia silloin kun niitä luin muutaman kaverin kanssa, ja sitten oli NIIN hauskaa höpöttää jutuista, joita kukaan muu ei tajunnut... Oi niitä aikoja...

Joka tapaukseessa upeita kirjoja, hienot (ja kirjojen mukana kehittyvät) hahmot, loistava juoni... Niin ja täytyy tunnustaa, että Maagisen kaukoputken loppu sai minutkin itkemään. Jota en kovin usein tee kirjoja lukiessani.

[Tugez]

Kultainen kompassi oli todella hyvä ja tuntui että se oli suunnattu enimmäkseen lapsille. Sitten ostin kirjamessuilta Salaperäisen veitsen ja Maagisen kaukoputken.
Salaperäinen veitsi oli minusta aika kammottava. Varsinkin se kun sitä Willin sormien katkomista kuvailtiin ja muistuteltiin miten kipeät sormentyngät olivat. Tuollainen ei mielestäni sovi lapsille.
Maaginen kaukoputki taas oli paljon parempi kuin salaperäinen veitsi, mutta tuntui, että kirjailijalla oli jonkinlainen uskonkriisi. Loppu (se kohta missä sanotaan jotenkin näin, että teidän täyttyy rakentaa taivaan valtakunta itsenne sisälle)oli paras kohta koko sarjassa.
Kokonaisuus oli mielestäni tosi hyvä.

[viuhka]

Kun sain trilogian, en oikein innostunut siitä, olin sen verran pieni vielä. En Maagista kaukoputkea lukenut kuin parin sivun verran.

Nyt luen sitä uudestaan, olen Salaperäisen veitsen keskivaiheilla. Se on siinä mielessä Kultaista kompassia huonompi, että juonella ei ole mitään "päämäärää" kuten KK:ssa Rogerin ja muiden lasten pelastaminen. Suomennos on jotenkin ärsyttävä, esimerkiksi se 'minä tiedä'. Onhan se aika vaikea suomennettava (jos en ole väärin päätellyt, se on englanniksi 'don't know') mutta kuitenkin. Ja gyptien puhe. He puhuvat niin kuin Hagrid HP:ssa, tosin lievemmin. Vain taivutukset ovat "puhekieltä" ja se ei tunnu yhtään luontevalta!
Kuitenkin rakastan noita kirjoja, ne ovat niin ihanan salaperäisiä.

[talvi]

Olen myös lukenut tämän sarjan. Se oli ensimmäinen fantasiakirja minkä luin. Luin kirjan muistaakseni kolmisen vuotta sitten. On pitänyt lainata se ensimmäinen osa moneen kertaan uudestaan, mutta en vaan ole saanut aikaseksi.
Muistaakseni kaikki kirjat olivat ihan hyviä, mutta en tykännyt kolmosen lopusta, toisin kuin muut ovat sitä kehuneet. Mielestäni se oli silloin hieman sekava, enkä muistaakseni edes jaksanut lukea sitä kunnolla loppuun. Johtunee varmaan siitä, että olin silloin vielä niin ns. tietämätön fantasiasta ja se oli ensimmäinen lukemani kirja tätä laatua.
Daimonit olivat kivoja, ja tulikin nyt mieleen Isabell Allenden kirja Petojen kaupunki, jota olen muistaakseni jossain täällä jo kehunut. Siinä kirjan päähenkilöillä on muistaakseni (tästäkin kirjasta on jo aikaa) eräänlaiset ns. daimonit... ;)

[Meiju]

Luin sarjan läpi joskus kauan sitten. Aloitin lukemaan rakkaan ystäväni neuvosta, ja koukkuun sitä jäätiin. Minun oli PAKKO lukea kaikki osat. Se oli hyvin kiinnostava kirja, ja minulla on taipumusta liimautua kirjaan/kirjoihin, kunnes saan ne luettua. En yksinkertaisesti voi päästää irti.

Loppu oli siinä hyvin liikuttava, olisin tietenkin halunnut, että he olisivat voineet elää samassa maailmassa, mutta... Toisaalta on hyvä, ettei siinä ollut perinteistä "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti" - lopetusta. Olenko ristiriitainen? x)

[ciorra]

Aloitin jostain syystä lukemaan kirjoja ensin kakkososan kun sain sen lahjaksi joten en ihan heti päässyt mukaan. Kirjojen hahmot ovat moniulotteisia. Rakastan myös Lyran Pantalaimonia. Sellainen olisi ihana olla olemassa, et olisi koskaan yksin... Ja Lyra oli hahmona tosi kiinnostava. Kirjaan oli keksitty kaikenlaista uutta ja vanhaa sekoitettuna siihen. Lainasin juuri kirjastosta Lyran Oxford pitäneepä mennä lueskelemaan :)

Jos et ole vielä lukenut kaikkia osia seuraava spoilaa
Maaginen kaukoputki oli sarjasta paras, koska siinä oli eniten "asiaa". Paras oli loppu, jossa Lyra ja Will joutuivat lopulta eroon. Se oli kyllä ehkä kirjan surullisin kohta. Toisaalta olisin toivonut, että Lyra ja Will olisivat keksineet jonkun keinon...

[Inidra]

Luin kirjat n.2 vuotta sitten, joten kaikki kohdat eivät ole ihan kirkkaana muistilohkossa. MIelestäni sarja oli mielenkiintoinen, hiukan poikkeava fantasia-sarja ja sisälsi paljon erillasia tunteita ja käännekohtia. Koskaan en muista arvanneeni mitä seuraavaksi tapahtuu. Miten kauniisti kuolemakin oli kuvattu, pidin siitä hyvin paljon.
Kirjaan oli jännästi sekoitettu eri fantasiaolentoja noitia ja enkeleitä esimerkiksi.
En kiintynyt sarjan aikana kehenkään hahmoon, kirjat jotenkin tuli vain luettua intohimoisesti vierestäkatsojana. Kokoajan piti kuitenkin olla kirjassa läsnä, ettei pudonnut kärryiltä. Vaikka en kehenkään ollut kiintynyt, niin Kultaisen kompassin loppu pisti itkemään, koska se oli karulla kovalla tavalla niin realistinen, ja sai lukijan tajuamaan, että nyt ei eletä unimaailmassa, vaikka tämä fantasiaa onkin.
Luin kirjat järjestyksessä 2,1,3, mutta hyvin sain kiinni jo tokassa (itselleni ensimmäisessä) kirjassa juonen ja mihin kirjassa pyritään.
Suosittelen lämpimästi kaikille, ja näin kahden vuoden takaisen ajattelun ja muistelun jälkeen, arvostan sarjaa suuresti :)

[Pieni Hikke]

Tämä viesti sitten spoilaa

Yritin lukea kirjoja 8-vuotiaana, mutta kuten arvata saattaa, en alkanut lukea niitä. Mutta parin vuoden jälkeen tartuin rompsuun ja luin ja tyytyväinen olin. En olisi uskonnut tuollaista loppua trilogialle. Byhyyt. Surullinen, niin surullinen. Mutta romanssia hieman kaipasinkin. Se jäi pahasti kesken. annettu alku, muttei loppua. Jäämme mielikuvituksemme varaan. Toivottavasti Row ei ota mallia, eikä kerro kaikkea, mitä ptäisi. Jos se sen tekee, minä suutun ja mustaksi muutun. Mikä lieneekään norsu-olennot olivat kivoja. Niiden yksinkertainen elämäntyyli. Ei sotaa, ei kaunaa. Vain  mikä nyt lieneekään öljy-huolia. Kaikkiinhan kirjoihin on pakko laittaa leppoisa hemmo. Tähän tuli leppoisa heimo. Kaikki kuolemat oli kuvattu hyvin, minä saatoin nähdä sen kaiken. Minä saatoin tuntea niiden tunteet, kun toveri kuolee silmien edessä. Pulman on muutenkin ihan fantastinen kuvailija, se ei jätä melkein mitäään sattumanvaraan. Kuolemista vielä vähäsen: Niitä oli viljelty ja paljon. Hyvällä tuloksella. Minua ei häirinnyt ollenkaan, vaikka melkein puolet hahmoista kuoli. Hyvä trilogia oli, lisää tälläistä Pulmanilta!

[Ceciliah]

Saattaa spoilata.

Juuri tänään sain vihdoin ja viimein luettua viimeisen osan, maagisen kaukoputken ja pidin siitä todella paljon. Koko trilogian paras osa. Paljon oli surullisia kohtia, Lyran eroaminen daimonistaan ja tietenkin loppu. Zalifit olivat todella kivoja heppuja, niin kuin Pieni Hikke sanoikin :) Kirja eteni hyvällä tahdilla ja vuorotellen seurattiin eri henkilöiden tapahtumia, ei kerennyt kyllästymään kenenkään puuhasteluihin, kun henkilöt "vaihtuivat" nopeasti. Salaperäinen veitsi sekä kultainen kompassi oli molemmat hyviä, samaa tasaista hyvää laatua Philip Pullmannilta... Todella onnistunut kokonaisuus, tämä koko trilogia. Tykkään.

[Artemiina]

Enkö minä oikeasti ole vielä kirjoittanut tänne?
Tomu-tilogia on paras lukemani kirjasarja heti Potterien jälkeen. Kerronta on minusta hyvää ja kuvailut on todella havainnoillistavia.
Henkilöt ovat monipuolisia ja heidät on kuvailtu hyvin, ajatuksiltaan ja teoiltaan.
Tein kirjasta lukupäiväkirjankin äidinkielen tunnille.

Sain juuri luettua kolmannen osan ja oli kyllä itku herkässä siinä lopussa.. Vaikka olinkin lukenut sen ennenkin ja tiesin mitä siinä tapahtuu.

Trilogioissa pahin asia on juuri se, että tietää varmasti, että ne eivät jatku.

[xir]

(Olin ihan varma, että olen kirjoittanut jo tänne, mutta en sitten ollutkaan)

Luin kirjat yhteen putkeen viime kesälomalla, ja pidin kyllä, aika paljonkin. Vertaamista TSH:n en kylläkään hyväksy, mutta hyviä kirjojahan nuo olivat. Hyvä/paha sekoittui todellakin mukavalla ja mielenkiintoisella tavalla. Kirjat olivat lapsenomaisia, vaikka tiedänkin, etteivät ne kuitenkaan ollet pikkulapsille tarkoitettuja, ne olivat lähinnä kuin satufantasiaa aikuisille/nuorille.

Ainut mikä kirjoissa häiritsi, oli niiden kieli. Tai siis, en ole lukenut kirjoja alkuperäiskielellä, joten uskon että vika oli suomennoksessa - sanoja oli taivutettu omituisesti ja lauseet olivat usein hyvinkin tönkköjä.

Onko kukaan lukenut tuota Isilmirën mainitsemaa kirjaa? Onko se samantyylinen, yhtä huolella kirjoitettu vai jonkinlainen pakkopulla-jatko-osa menestyneelle kirjalle?

[serehviina]

Oi. Ihana aihe.

Olen lukenut kaikki nelisen kertaa, eilen tai toissapäivänä aloitin Kultaisen kompassin viidennen kerran. Kirjat ovat todella hyviä, kirjailija on tehnyt perusteellista työtä.

Luin kirjat ensimmäisen kerran vuoden 2003 kesällä, jos oikein muistan. Olimme juuri Oulussa matkailuvaunun kanssa, kun luettava loppui. En pysty kuvittelemaan elämää ilman kirjoja, joten mentiin kipinkapin lähimpään kirjakauppaan. Äiti siitä sitten löysi tuon ensimmäisen kirjan, mutta en heti syttynyt kirjalle. Silti se ostettiin, seuraavana päivänä käytiin hakemassa myös seuraavat osat. *naur* Kannattava ostos.

Kirjan henkilöihin on helppo samastua. Tunsin heti yhteenkuuluvuutta Lyran ja Serafina Pekkalan kanssa (*vink* meidän nimemmekin ovat aika samanlaiset), ne olivat niin käsin kosketeltavia henkilöitä. Niin tosin muutkin.

Ajatus daimoneista on ihana. Samastuin siihen heti. Toinen puoli itsestä, se meille näkymätön puoli, onkin näkyvä. Pelottavaa. Mutta ihanaa. :]

Minulla on myös tuo Lyran Oxford -kirjanen. Se on siis enemmänkin kirjanen, tavallaan liiteosa sarjalle. Se sisältää kartan, yhden lyhyen tarinan, postikortteja ja muita liiteosia. Kannattaa hankkia, jos omistaa muutkin kirjat.

Loppu onkin sitten spolaavaa.

Ja kirjan loppu. Itken. Se oli niin kaunis. Kumpikin omalla puolellaan maailmaa, mutta kuitenkin samalla paikalla puistossa. Niin lähellä mutta tavoittamattomissa. Aluksi ajattelin, että on kamalaa, kun Lyra ja Will joutuivat eroon toisistaan, mutta sitten tajusin, että se on vain parempi näin. Aina kaikki ei mene niin kuin haluttaisiin. Myös se kuolleiden luo meneminenkin. Lyra joutuu ensimmäistä kertaa eroon Pantalaimonista, varmasti koettelevaa.

Minen tiedä. Tämä viesti on nyt todella sekava, tulen kirjoittamaan lisää kun saan sarjan taas luettua. Siitä nimittäin on jo aikaa kun viimeksi nuo luin, nimissä saattaa olla virheitä, samoin muissakin asioissa. n__n'

[Bek]

En sokeana ole tätäkään topicia huomannut aiemmin..

Kuitenkin. Olen lukenut Universumin tomu- trilogian jo äärettömän kauan sitten. Pidin siitä kovasti, ja tarkoituksena olisi lukea se uudestaankin kunhan tässä taas aika antaa myöten.
Vähän poikkeuksellisesti aloitin lukemisen toisesta kirjasta. Meidän piti ala-asteella tehdä kirjaesitelmä, ja Salaperäinen veitsi näytti kivalta kirjastoauton hyllyssä. Rakastuin tähän kirjaan ihan täysin, ja olen edelleenkin sitä mieltä, että se on tämän trilogian paras kirja.
Kirjaesitelmäni jälkeen eräs luokkakaverini kertoi omistavansa Kultaisen kompassin, ja näin sain sen häneltä lainaan. Se jäi ehkä hieman latteaksi lukukokemukseksi, koska olin lukenut Veitsen jo sitä ennen. Ei Kompassi joka tapauksessakaan huono ollut, pidin siitäkin paljon, ja siksi aloinkin metsästää käsiini vielä trilogian viimeistä kirjaa, jonka löysinkin hieman myöhemmin kirjastosta.
Maaginen kaukoputki oli mielestäni samalla tasolla Kultaisen kompassin kanssa. Pidin siitä, mutta jokin ei ihan toiminut niin että siitä olisi tullut elämääkin suurempi lukukokemus kuten Salaperäisen veitsen kanssa oli. Syynä saattoi tosin olla se, että olin kohtuullisen pieni vielä silloin, viidennellä tai kuudennella luokalla, ja näin ollen kirjan kohtuullisen synkät osat eivät niin jaksaneet innostaa. Ja siksi aionkin lukea nämä nyt reilun kuuden vuoden jälkeen uudestaan! ^^

[katve]

Minäkin luin Salaperäisen veitsen, ties mistä syystä, ennen Kultaista kompassia. Se tietysti vähän sotki lukukokemusta, mutta siitä huolimatta ihastuin sarjaan. Myös Lyran Oxfordista pidin, ja odottelenkin innolla mahdollista jatkoa Universumin tomulle. Pullmanin kirjoitustyylissä vain on parhaimmillaan sitä jotakin, joka tekee melkein mahdottomaksi kirjan laskemisen käsistä. Aina taika ei toimi: Kellopeliappelsiinia yritin joku kuukausi sitten lukea, mutta se jäi kesken. Ehkä se tuntui jo liikaa lastenkirjalta.

Ttrilogian kansista en ole ikinä pitänyt. Ne ovat jotenkin pliisuja, kuin jonkun päiväunesta napattuja. En edes tarkkaan osaa sanoa mikä niissä ärsyttää, kai ne vain ovat liian pyöreitä ja pehmeitä. Eiväthän kirjojen tapahtumatkaan ole mitään pullataikinaa. Maagisen kaukoputken kannesta pidän  ehkä eniten, vaikka sekin on aika sekava.

[Timri]

Lainasin vuosi sitten trilogian ensimmäisen osan, Kultaisen kompassin. Ehdin lukea kirjan ensimmäisen osan, ja päästyäni toiseen osaan eli Bolvangariin, jouduin palauttamaan kirjan. Menin kirjastoon ja pyysin uusintalainaa. Joku oli kuitenkin varannut kirjan, enkä saanut lainattua sitä uudestaan. Se harmitti, sillä kirja oli mielenkiintoinen ja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.
 En ole saanut aikaiseksi lainata kirjaa uudestaan, mutta aikeissani on lukea koko trilogia, ja vieläpä tämän vuoden aikan.

[Raindrops]

Minä luin.. hetki.. kuudennella - juu kuudennella kyseisestä kirjasarjasta sen ensimmäisen osan. Minä pidin siitä, vaikka kirja olikin melko karu, mm. nämä ihran syönti kohdat ja muut, mutta pidin Pullmanin tyylistä kirjoittaa. Asiat kirjassa olivat myös kuvailtu hyvin tarinaan sopivasti, eikä liian raskaasti. Kirja oli kokonaisuudessaan hyvin persoonallinen ja erilainen, mikä minua juuri kiehtoikin. Alku vaan jumitti jonkin verran ja silmät harotti minun yrittäessä keskittyä kirjaan. :D Mutta siten kun juoneen pääsi mukaan, se oli todella kiinnostava.

Ja sanon sen vielä, että kirjailijalla täytyy olla todella upea, ja monipuolinen mielikuvitus. Kirjassa nimittäin melkein kaikki ideat ovat uusia, eikä muualta kopioituja. Siitä pisteet Pullamanille. ^^ Tomu oli loistava keksintö!

[Fessa]

Tutustuin näihin puolitoista tai kaksi ja puoli vuotta sitten, kun olimme lähdössä matkalle ja piti saada lukemista. Kirjakaupasta löysin Kultaisen Kompassin, ja se sitten ostettiin. Pidin siitä tarpeeksi, joten lainasin kirjastosta myös jälkimmäiset osat. Myöhemmin ostin nekin omaksi ja tilasimpa vielä pari kuukautta sitten enkuksikin. Lyran Jordanin olen myös lukenut.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Kaikista eniten minua liikutti se loppu, Lyran ja Willin ero. Eniten siinä kirpaisi se, että he tekivät sen itse, mikään muu kuin olosuhteet eivät pakottaneet heitä siihen. Sitä lukiessa tunsi itsensä todella avuttomaksi ja epätoivoiseksi, "onko tässä pakko käydä näin?"
Muistan kuinka heräsin yöllä pari viikkoa luettuani sen, ja huomasin itkeväni.
Toinen surullinen kohta on Leen ja Hesterin kuolema. Ennen en ole tajunnut sitä, vasta kolmatta kertaa ja ensimmäistä kertaa enkuksi lukiessani rupesi itkettämään. Miksei Lee vain voinut muistaa sitä Serafina Pekkalan antamaa kukkaa? ._.

Kirjan henkilöt ovat loistavia, niiden moniulotteisuus ja ennalta-arvaamattomuus, on vaikea päättää mitä heistä ajattelisi. Esimerkiksi lordi Asriel, hän tappoi Rogerin, mutta uhrasi itsensä Lyran vuoksi.
Kaikista eniten olen ehkä kiintynyt Williin, hänen menneisyytensä ja halunsa löytää isänsä, rakkaus äitiinsä, itsepäisyys ja kaikki.
 

Pullman on todella loistava kirjailija, ja kaikki uudet teoriat ja esineet ovat mahtavia. Aletiometri, kuolemanjälkeinen elämä, jumalkuva, daimonit, jnejne. Adjektiivit loppuvat.

Lempikirjojani ehdottomasti.

[muokkistarallaa]
Löysin netistä daimonitestin
Minun olisi hiiri :D

[kasriel]

Niiden on paras jättää lukematta, SPOILAA SPOILAA.



Njääh, en oikein tykkää koko trilogiasta, mutta idea on silti hyvä.
Lyraa ei voisi mitenkään uskoa 12-vuotiaaksi tytöksi Kultaisessa Kompassissa.

Maaginen kaukoputki on kaiken huippu: Lyra on kuin mikäkin 12 vuotias tytön heitukka. Ja on mennyt kirjalijalla vähän pasmat sekaisin, sillä siinä sanotaan että kun Roger kuoli pari viikkoa sitten..
Njääh, ei ikinä. Reilu kuukausi siinä on mennyt.
Loppu ihan kamalan siirappinen, en vain pidä siitä että hyvissä fantasia kirjoissa tulee eteen jotain niin kamalaa lässytystä. Säästäisivät lässytyksen muille. Ja kuten kirjaa puolivälissä saattaa arvata, niin kyllähän Will ja Lyra lopulta heittäytyvät toistensa kaulaan. Voihan kerrotuista asioista muutenkin päätellä.

Yksi asia haittaa minua suuresti: Salaperäisessä veitsessä on Lyra Kaunopuheinen, kun kolmannessa se on Lyra Hopeakieli. On ollut suomentajalla vähän muistin menetystä.

Muutenkin kirjojen nimet antavat sisällölle tylsänpuoleisen ennakkoluulon, vaikka ne ovat täynnä lentävää mielikuvitusta, vähän liiankin lentävää.
Hahmot on ehkä päästetty liian vähällä, mutta olen siihen vähyyteen tyytyväinen sillä juoni olisi alkanut kiehua liiankin kanssa yli ja potut olisivat olleet ihan liian pehmeitä, you know what I mean.

Arvostan silti Philip Pulmania suuresti hänen mielikuvituksensa johdosta, mutta kun en tykkää niin en tykkää.

[Eda]

Minäkin olen suuri fani ja olen lukenut kaikki kolme osaa ja nyt myös omistan ne kaikki.

Ihastuin heti tähän kirja sarjaan kun aloin lukea sitä se on niin ihana ja toivoisin asuvani Lyran maailmassa ja toivoisin omistavani oikean daimonin. Kirjat oli kirjoitettu loistavasti ja hyvin että siinä pysyi kärryillä.

Arvostan Philip Pulmania suuresti varsinkin luettuani tämän kirja sarjan se on loistava.
Pulmanilla on todella hyvä mielikuvitus ja olen onnellinen että hän on ruvennut kirjailiaksi.

Suosittelen tätä kirja sarjaa kaikille, jotka pitävät jonkin laisesta fantasia kirjallisuudesta.

SPIOLAUS VAARA

Pidin Maagisessa kaukoputkessa niistä norsuja muistuttavista pyörillä kulkevista otuksista. Ne kuulosti tosi kivoilta ja ystävällisiltä.  
Olisi hauskaa kävellä mailmoista toisiin ilman, että mitään pahaa tapahtuisi.
Kultainen kompassi oli myös todella hyvä ja myös Salaperäinen veitsi oli mielestäni hyvä.

[C'anossa]

Sain viimein kahlattua Maagisen kaukoputken loppuun. Hyviä kirjoja koko trilogia, mutta kesti kauan että sain ne luettua. Minulla on kaikki kolme kirjaa omana, sain ne lahjaksi kummitädiltäni.

(Sisältää spoilereita)

Ennen kuin olin lukenut viimeistä kirjaa loppuun, olisin sanonut epäröimättä että Kultainen kompassi on sarjan paras kirja. Olen lukenut sen kaksi kertaa ja tehnyt siitä esitelmänkin kouluun. Kirjassa on monia hyviä oivalluksia. Rakastuin erityisesti daimoni -ajatukseen, siihen että se ensin muuttaa muotoaan ja sitten murrosiässä asettuu yhteen muotoon... Aloin monen muun tavoin kaivata omaa daimoniani ja miettiä millainen se olisi. Yksi kirjan parhaista kohdista on se, missä Lyra ja Pantalaimon melkein erotetaan toisistaan... Kauhea kohta, mutta hyvin kirjoitettu.

Salaperäisestä veitsestä muistan ihmeen vähän. Siinä tutustuttiin Williin, ja jotenkin pidin heti tästä hahmosta. Jo tämän kirjan aikana oli itsestään selvää että Lyra ja Will vielä rakastuvat. Lyran tutustuminen Willin maailmaan (eli meidän maailmaamme) oli hauskaa luettavaa.

Sitten on Maaginen kaukoputki. En oikein osaa sanoa pidinkö siitä. Kun aloitin kirjaa, en pitänyt sitä niin kovin kummoisena. Mutta päästyäni loppuun olin vakuuttunut että tämä oli sarjan ehdottomasti paras kirja. Ehkä. Kirjassa tuli lisää daimoniasiaa. Se, että ihmisellä on oma daimoni, haamu ja kuolema, oli jännä ajatus. Will ja Lyra kuolleiden maassa, ero daimoneista... Ne olivat kirjan parhaita kohtia. Lopun lisäksi. Olen ehkä turha romantikko, mutta Lyran ja Willin rakkaustarina oli jotain niin kaunista. Ja se että he joutuvat eroamaan, se että totuus valkeni heille askel askeleelta ("yksi ikkuna voidaan jättää auki..."). Jokin siinä kaikessa liikutti minua.

Yksi asia haittaa minua suuresti: Salaperäisessä veitsessä on Lyra Kaunopuheinen, kun kolmannessa se on Lyra Hopeakieli. On ollut suomentajalla vähän muistin menetystä.

Sama juttu häiritsi minuakin. Pidin enemmän "Kaunopuheisesta", vaikka se ei ehkä kuulostakaan yhtä hienolta kuin "Hopeakieli". Kaunopuheinen sen olla pitää.

Ai niin, vielä yksi asia. En tiedä menikö minulta jotain ohi, mutta miten Mary Malone liittyi käärmeeseen? Ymmärsin että hänen piti houkutella Lyra ja Will johonkin kiusaukseen, vai miten se oli? Tekikö Mary jotain tällaista? En ainakaan muista.

[Nellukka]

Kolmas kerta kun luen tuota kirjasarjaa, neljännen kerran luon sen englanniksi ehkä ensi syksynä. Sitä koskaan tierä. Aivan ihana kirjasarja.

Siitä oikein ilman spoilausta osaa sanoa mitään, joten seuraava voi olla aika SPOILAAVAA.

Ensimmäinen kirja on kyllä paras, se jotenkin on enemmän tapahtumaa ja vähemmän puhetta Tomusta. ÄO ei riitä xD No ei vaiskaa, kyllähän siitä niitten höpötyksestä vähäsen ymmärtää. Ja tavallaan nyt on pakko kun teen Philip Pullmanista esitelmän koulussa, eh.

Eli kait tässä muutakin pitäisi sanoa. Jotenkin Rouva Coulter on todella pelottava ja outo, jollakin tavalla yliluonnollinen. Sitten se yhtäkkiä rupee itkemään kolmannessa kirjassa ja se turvalliselta vaikuttava lord Asriel on se pelottava.

Iorek on todella.. Söpö? Vähän outo se sen karhukuva kun se vaan vaikuttaa söpöltä kun se tykästyy Lyraan. Parasta kyllä koko kirjasarjassa on ollut kun Lyra ja Iorek menivät sinne kaupunkiin, jossa oli se poika (Tony? vai mikä sen nimi nyt oli) joka oli erotettu daimonistaan. Siinä jotenkin se söpöys taas erottu :P

Nyt luen kolmatta kirjaa kolmatta kertaa sen koulutyön takia. Koska sain juuri tietää, että se esitelmä on vasta Toukokuun alussa, niin sen lukeminen on vähän jäänyt. Kirjan loppu on niin... Ihana, mutta kamala. Sen miettiminen jo on ihan... Örk! Tässähän rupee itkemään, se on niin liikuttava. Varsinkin kun ne on juuri "löytäneet toisensa" ^^

Ihan kiva uutinen, tai ehkei sitte niin kiva, mutta kuitenkin. Kirjathan tulee elokuviin jossain vaiheessa. Ei ollenkaa lukenut millon ja missä jne, mutta ohjaaja on valittu ja käsikirjotus on kait vasta alotettu. Että sellasta. Ne aikoo jättää kaikki "kirkolliset" asiat pois, mikä on aika outoa sillä koko kirjasarjahan perustuu kirkkoon. Ollenkaa tiedä miten ne aikoo onnistua siinä.

Ja Pullmanhan on aloittanut jatkoosan kirjoittamisen, The Book of Dust. Niin ainakin siellä sen sivuilla on ilmoitettu, mutta saa sitte nähä kuinka kauan sen tulemiseen kestää ><. Kyllähän Tomutrilogian kakkos ja kolmososan välissä oli se pari vuotta, eikö? Onneksi ite luin kirjasarjan vasta sillon odotuksen loppuvaiheissa. Ei sitä kirjaa tarttenu odottaa kun pari kuukautta (vai oliko se vaan kääntäjä kun oli kääntänyt koko kirjasarjan vasta sittenkun kolmas kirja oli tullut englanniksi, en tierä).

Se on muuten ainakin ruotsinkielisessä koko sarjan läpi Lyra Silvertunga (hopeakieli), ainakin muistaakseni. Vois katsoa kotona mikä se englanniksi on. Silvertongue kuulostaa oudolta?

[nominal]

Olen lukenut trilogian jonkin aikaa sitten, eli en muista kaikkea aivan täydellisesti.

Luin kirjat väärässä järjestyksessä, ensin Salaperäisen Veitsen, sitten Kultaisen kompassin ja lopuksi Maagisen Kaukoputken. Pidin siitä, että vaikka aloitin vahingossa toisesta kirjasta, kaikesta pääsi heti perille. Suunnitelmissa olisi lukea trilogia uudestaan, mutta vielä ei ole tullut tilaisuutta (:

Idea oli aivan mahtava. Kuten oikeastaan kaikissa muissakin sarjoissa, pidän alun tiedottomuudesta. Kun kolmannessa kirjassa alkoi paljastua, mitä tomu todella oli, kirjasta tuntui aluksi menevän maku. Minulle kävi sama Harry Potterin kanssa. Kun jatkoin joka tapauksessa lukemista, totesin, että vau, tämähän on mahtava idea ja näin.

Loppu oli mahtava. Tietysti sitä aina kaipaa onnellista loppua, mutta se olisi ollut jotenkin kyllästyttävää. Trilogiasta jotkin asiat ovat jääneet unohduksiin, mutta erityisen selvästi muistan tämän mahtavan lopun. Siitä on hyvin hankala kirjoittaa mitään, sillä se vain oli sanalla sanoen fantastinen. Kuinka Lyra ja Will eivät saaneet toisiaan, eivät edes nähneet, mutta tiesivät silti, että odottivat toisiaan, vaikka eivät sinänsä voineet olla varmoja. Haluaisin tietää, miten heille kävi loppuelämässään - löysivätkö kenties toisen rakkauden, vai mitä. Vaikka sanon haluavani tietää sen, tiedän silti, että jos saisin vastauksen, en pitäisi siitä. Haluan vain ajatella, että niin he elivät elämänsä loppuun saakka, kaivaten toisiaan ja muistellen yhteisiä hetkiään, mutta ollen silti onnellisia.

[Ginnuna]

Aloitin Universumien tomu-trilogian lukemisen ehkä pari vuotta sitä kun opin lukemaan, ja törmäsin kirjastossa ensimmäiseksi Salaperäiseen veitseen. Serkkuni oli kehottanut minua lukemaan niitä ehkä hiukan vanhempana, mutta itsepäisenä halusin saada kirjan jo käsiini. Silloin minua viehätti Lyran daimoni ja daimonit yleensäkin: söpöjä eläimiä, jotka osaavat puhua! Noitia, jääkarhuja ja rohkea tyttö joka osaa käyttää maagista kompassia joka kertoo lähes kaiken. En nyt ymmärrä miten ihmeessä ymmärsin tarinasta edes jotain kun alotiin vasta toisesta osasta, mutta ilmeisesti skippasin kaikki Pekkala-Coulter-Scoresby-kohtaukset ja keskityin pääkaksikon seikkailuihin :D Onneksi luin kirjat nyt uudestaan vähän vanhempana, niistä sai paljon enemmän irti.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Olisi ehkä pitänyt noudattaa vanhemman serkun neuvoa silloin aikaisemmin, sillä sain nyt ihmissuhteista ja henkilöistä aivan uuden kuvan. Lyran ja Willin suhde toisiinsa avautui, syveni, oli niin suloista lukea kuinka Lyra vakuutti valehtelevansa vain Willin takia ja tulkitsevansa aletiometriä vain hänen käskystään. Kultaisessa kompassissa Lyra oli ollut niin itsepäinen ja omaa tietänsä kulkeva otus, että oli hauskaa saada hänestä tämä hellempikin puoli esiin. :) Will sai sympatiani puolelleen jo heti Salaperäisessä veitsessä, se kuinka hän huolehti sairaasta äidistään ja otti vastuun veitsestä vaikkei sitä halunnutkaan.

Kolmas kirja on mielestäni parhain koko sarjasta. Tietenkin se loppu on niin surullinen ja koskettava, mutta oli myös mielenkiintoista saada tietää Marysta lisää ja varsinkin Mulefasta, zalifeista vai mitä ne nyt olivatkaan... No kuitenkin, oli myös hyvä kun Mary ja Will saivat tietää daimoniensa oikeat muodot. Kissa sopi todella hyvin Willille, samoin sen nimi Kirjava. (Aluksi luulin että se oli vain kääntäjän hölmö suomennos nimelle. Kun sain Amber spyglassin käsiini ja luin ettei näin ollutkaan, en ollut uskoa silmiäni. Sama juttu Serafina Pekkalan kohdalla ;)) Kirjasarja on ehkä paras jota olen ikinä lukenut, ei sitä oikein voi verrata Pottereihinkaan, sillä ne ovat jotenkin niin erilaisia. Potterien tapahtumat menevät vauhdilla eteenpäin, tässä trilogiassa on jotenkin vähän rauhallisempi, syvempi tunnelma.. En oikein osaa kuvailla sitä. Kannattaa ehdottomasti lukea, olen hokenut ystävilleni, mutta eivät ne taida uskoa... Ehkä olen huono suostuttelija, sillä kirjassa ei ole mitään vikaa.

[Quende]

I love those books. Ne ovat niin ihania. Pullman on todellakin osannut upottaa niihin sen jännitteen, joka kirjoissa koko ajan kasvaa mitä lähemmäs loppua tullaan. Hän on muutenkin hyvä ja taitava kirjoittaja. On tullut luettua muitakin hänen kirjojaan.

Minusta kirjat paranevat koko ajan loppua kohden. Kolmas kirja on ehdottomasti paras. Loppu oli todella onnistunut. Kun olin saanut luettua kirjan jäi jotenkin outo olo. Jäin kaipaamaan jatkoa, mutta tiesin, että tähän se nyt loppui. Aina tuo tunne valtaa minut silloin, kun olen lukenut jonkun yksinäisen kirjan tai hyvän sarjan loppuun. Sen tunteen kyllä tunnistaa. Se on kaipuuta  ja haikeutta. Miten sen muuten kuvailisi?

Juoni itsessään on hyvä ja todella kekseliäs. Olisiko tullut itse mieleen kirjoittaa samasta aiheesta? Eipä minulla ainakaan. Se kaikki mysteerisyys, jota kirjat pitävät sisällään, se on lumoavaa.

[Felicie]

Olen lukenut kaikki kolme kirjaa. Ensimmäisen luettuani en oikeastaan jaksanut aloittaa toista kirjaa, mutta sitten muistin miten jännittävään kohtaan kirja oli jäänyt ja kaivoin sen esille. Olin yhdeksän kun luin nuo kirjat. Sitten kahlasin läpi toisen kirjan ja aloin lukea Maagista kaukoputkea, se jäi hetkeksi kesken ja sitten enää muistanut missä menin ja aloin lukea koko kirjasarjaa uudestaan. Luin ja luin. Jäin juoneen ja sen salaperäisyyteen koukkun enkä melkein voinut lopettaa lukemista. Kun olin saanut luettua Kultaisen kompassin, sain kuulla että siskoni oli jäänyt myös koukkuun kyseiseen sarjaan, hän oli lukenut sen englanniksi, mutta luki sen sitten suomeksikin. Toisen kirjan luettuani pidin erittäin pienen tauon ja aloin lukea Maagista kaukoputkea. Loppu oli surullinen. Lyra ja Will rakastivat toisiaan, mutta eivät voineet olla yhdessä. Niisk! Silloin en ollut vielä niin herkkä (miltä tuokin kuulostaa/näyttää?), mutta kun viimeksi luin kirjat aloin itkeä. Liian surullista. Mutta Pullman on mainio kirjailija ja vaikka viimeisen kirjanlehdet tulivatkin hieman märiksi kyyneleistä surullisen lopun takia.

Kultainen kompassi. Saatan kuulostaa tyhmältä, mutta ihastuin siihen etukanteen ihan mielettömästi, sitten kun luin takaata sen juonen niin mummoni osti sen minulle joululahjaksi. Tämä oli niin ihana. Roger se kokkipoika oli mukava. Sitten Asriel oli omasta mielestäni kamala. Enkä tajua, miten se on osannut rakastaa, pystyin kuvittelemaan hänet klmäksi ja kopeaksi ja se mielikuva ei ollut mukava. Hänen daimoninsa puolestaan oli minusta ihana. Sellaisen voisin itsekin haluta. Mutta Lyran daimon Pantalaimon oli myös ihana. Muuttuva olisi ihana, mutta kun ne muuttuvat pysyvään muotoonsa kun lapsi on tullut aikuiseksi. Tämä oli hyvä kirja. Pullmanin mielikuvitus pelaa... ja hyvin.

Salaperäinen veitsi oli myös hyvä. Will oli hyvä hahmo, mutta naurakaa tai älkää minä kirkaisin kun häneltä leikattiin sormet tai siis se veitsi leikkasi itsekseen. No siinä naurakaa? Willin äiti ja isä olivat hyvi keksityt hahmot, mutta miksi-ihmeessä-se-isä-piti-tappaa. Ai niin taisin kokonaan unohtaa karhut. Jotka kuulostivat mahtavilta, ihnilta ja raaoilta hahmoilta. Mikä olikaan se Lyran hyvä ystävä? En muista, mutta se karhu oli ihana.
Hyvä veto Pullmanilta tässä kirjassa olivat kaikki jutut.

Maaginen kaukoputki, oli myös hyvä kirja. Tässä mukaan taisivat tulla ne pienet ihmiset nimiä en muista, mutta hyvä juoni oli tässäkin. Willin ja Lyran erottaminen toiseistaan oli ilkeää, mutta kuitenkin oli hyvä kirja.

[Herttuatar]

Tämä viesti SPOILAA

Veljeni sai nämä kirjat joskus kummeiltaan lahjaksi ja minä sitten niitä lukemaan.... ;)

Lyra on ihana hahmo. Hän ei ole mikään puhdas pulmunen (valehtelee...) ja tekee hänestä siksi niin inhimillisen kiinnostavan. Minusta ajatus, että jokaisella ihmisellä on daimoni, on niin ihana. Ajatella, ei ole koskaan yksin. Sekin, että lopulta daimonit eivät voi enää muutta muotoaan, ja ettei Lyra halua, että Pantalaimon jää pysyvästi joksikin eläimeksi, kertoo kasvamisesta. Kukapa sitä haluaisi kasvaa pois vapaudesta? Mutta Lyra muuttuu matkan aikana. "Matkan." Surullinen kohat kirjassa onkin, kun Lyra ja Pantalaimon melkein erotetaan toisistaan. Ja se, kun Lyra joutuu jättämään Pantalaimonin.
Willi joka ilmestyy mukaan kuvioihin Salaperäisessä veitsessä on myös mielenkiintoinen.
Veitsi vaatii paljon huomiota. se on osa tarinaa aivan niin kuin Sormus TSH:ssa.
 Se miten Lyra yrittää näyttää Wilille, että kyllä hankin osaa ja kysyy aletiometriltä Willistä... En tiedä, jokin siinä on niin lapsellisen ihanaa. Ja toinen on sentään tehnyt murhan! Willin ja Lyran välit ovat alusta asti täynnä jonkinlaista jännitystä. Se miten heidät viimeisessä kirjassa erotetaan toisistaan...... Jotkin asiat vain eivät saisi tapahtua.

Jos kaipaa jotain uutta luettaavaa, pitää fantasiasta ja eläimistä, eikä ole turhan nirso toiminnalle, suosittelen näitä kirjoja. Tomu jyrää!

P.S. Anteeksi, en pystynyt tämän parempaan tekstiin tällä kertaa, mutta oli pakko ilmaista mielipiteeni. Pyydän anteeksi niiltä joita aliarvoinen teksti ärsyttää.

Muoks: Jostakin syystä Spoilausvaroitukseni ei näy punaisena? Olen pahoillani, en saanut sitä, en tajua missä vika.

[Tanuki]

Olen lukenut paljon hehkutusta tästä sarjasta, joten keväällä rohkaisiin itseni ja lainasin ensimmäisen osan. Kirja oli aluksi hyvin mielenkiintoinen. Pidin tarinasta ja hahmoista. Ajattelin, että hienoa, hehkutus on ollut ihan ansaittua ja tästä sarjasta tulen pitämään. Mietin jo että ostan kirjat itselleni kirjahyllyäni koristamaan.

Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Kirjan edetessä aloin löytämään yhä enemmän minua ärsyttäviä asioita; Lyra on minusta lähinnä rasittava räkänokka, hahmot teennäisiä, koko kirjoitustyyli jotenkin haiskahtaa keinoteikoiselta. En pystynyt enää uskomaan kirjan maailmaan ja sen ihmisiin. Inhosin sitä miten kirjassa kaikkia hahmoja puhuteltiin sekä etu- että sukunimellä. Inhosin sitä että Lyra oli aina jonkin seikkaulun jälkeen niiiin kuoleman väsynyt ja nukkui. Tai että hän oli niiiin kylmissään. Tuntui jotenkin, täällä Suomen pakkasissa asuneena, että kirjoittaja ei ole tainnut poistua päiväntasaajaa pohjoisemmaksi, sillä itse en tunne kylmää siten kuin kirjassa kerrottiin mikä oli jälleen kerran jotain, mikä söi kirjojen uskottavuutta. Inhosin sitä, että hahmoilla oli suomenkielisiä junttinimiä. Sama kuin jonkun eeppisen fantasiatarun päähahmo olisi Maija Mattila ja hänen rakastettunsa Toivo Turunen, kuninkaansa Raimo Alastaron valtakunnassa. Doh.. Aloitin myös toista kirjaa, koska sitkeästi tahdoin tietää josko Lyra kehittyisi fiksuksi nuoreksi naiseksi, mutta lopetin puoliväliin. Ei näin. Argh. En vain voinut viedä sarjaa loppuun, koska toivoin jatkuvasti että pliis tappakaa joku jo Lyra. Will oli ihan jees, ja toisen kirjan tarinakin vaikutti paljon entisä mukavammalta. Mutta ne muut hahmot, ne muut hahmot..!

Taustatarina olisi ollut niin loistava, mutta minun ja kirjan hahmojen kemiat, erityisesti Lyran, eivät vain pelanneet yhtään. Jos tapaisin Lyran tosielämässä, inhoaisin tätä. En ymmärrä mikä meni vikaan, sillä kirjasarja vaikutti alussa aivan älyttömän hyvälle ja tarina lähestulkoon täydelliselle. Tämä saa jäädä minulta kirjaston hyllyyn, en koske pitkällä tikullakaan.

(jännä muuten lukea hehkutuksia kun en tajua yhtään mitä ihmiset näkevät näissä kirjoissa. =) no, meitä on moneen junaan ja kaikki ei selvästikään sovi kaikille.)

[Snowrose]

Olen lukenut trilogian joku 3 kertaa, nyt neljäs menossa. Ekan kerran luin Kultaisen kompassin kai kuudennella luokalla ja pidin siitä esitelmän. En silloin edes tiennyt, että kirja kuuluu trilogiaan, vaan luulin sitä yksittäiseksi teokseksi. Tykkäsin kyllä silloinkin kirjasta jo tosi paljon varsinkin Iorekista. En ymmärtänyt ollenkaan kirkon kritisointia. Kirjasarja heikoin osa on mielestani ehdottomasti Salaperainen Veitsi. Eniten pidin ehka Kultaisesta Kompassista, koska sen tapahtumat sijoittuvat Pohjoiseen ja siina on eniten Lyraa ja Iorekia. Myos Kultaisen kompassin ihan loppu osa on koskettava. Minulla menee aina siina kohti kylmat vareet selkaa pitkin.

Nyt kun olen lukenut trilogian moneen kertaan, alan jo oivaltaa kirjasarjaa paremmin ja nyt kylla ymmarran myos kirja uskonnolliset ja kirkkoa kritisoivat osat. Pystyn myös lukiessani keskittymään enemmän joihinkin pieniin sivuhuomautuksiin, kun muistan tapahtumat kokonaan. Olen huomannut, että jokaisella lukukerralla kirjoista saa aina uutta irti. En koskaan kyllästy näihin kirjoihin.

Lempihahmojani kirjassa ovat Lyra ja Iorek, näiden kahdes suhde on myös kiehtova ja monitasoinen. Lyra vaikuttaa ihan oikealta ihmiseltä, hänkin tekee virheitä, eikä ole mikään pyhimys. Toisaalta Lyra on kyllä vähän epäuskottavan vahva henkisellä tasolla, vaikka hän näkee kaikkia kauheuksia, ne eivät vaikuta tyttöön millään tavalla. Olen myös Iorek fani! Iorekin hahmo on ihana juuri sellaisena kuin se on. Jos sitä olisi liikaa lähdetty ruotimaan ja fiilistelemään sen ja Lyran ystävyyttä, olisi koko hahmosta kadonnut särmä. Juuri se kovuus ja raakuus tekee Iorekista karhun.

Olen myös täysin lumoutunut Pohjoisen ja Pohjan tulien kuvailuista. Tuntui kuin itsekkin olisi pohjoisessa. Vähän liikaa ehkä korostettiin, kylmyyttä. Itse en ole koskaan Lapissa ollessani esimerkiksi tuntenut koko ajan sellaista kivistävää kylmyyttä, kuin kirjassa kuvattiin olevan koko ajan.

[Carola]

Voisin sanoa, etta ehka, jos lukee HDMn liian vanhana, sanotaan vaikka yli kuusitoistavuotiaana, voi se lapsena koettu taianomaisuus jaada kokematta. Jos itse lukisin trilogian nyt vanhempana ja kyynisempana, en ehka loytaisi samaa taikaa kuin viela yksitoistavuotiaana. Itse olen kuitenkin kasvanut Tomun parissa, samalla tavalla kuin monet kasvavat Pottereiden parissa. Ensimmainen lukukerta vei minut aivan uusiin sfaareihin; "vau, nainkin voi kirjoittaa fantasiaa" ja paaasia oli juoni ja surullinen rakkaustarina. Myohemmilla lukukerroilla sitten teologiset ajatukset avautuivat paremmin ja kirjojen syvemmat merkitykset saivat pohtimaan asioita. Jossain vaiheessa tuli sitten luettua englanninkieliset versiot, ja niita suosittelen ehdottomasti. Pullmanin englanninkielisessa kerronnassa on jotain sellaista rauhallisuutta, jota en ole viela suomennoksista loytanyt. Aivan kuin kertoja sanoisi "ei hataa, mina tiedan, miten tassa lopulta kay" Oikeastaan kertojan aani tuo minulle mieleen Dumbledoren. Joka tapauksessa kasvoin aikuiseksi HDMn kanssa ja se on minulle aina rakkain ja tarkein juuri noiden lapsuudessa/varhaisnuoruudessa koettujen oivaltavien hetkien ansiosta. Ja onhan se nyt vaan niin hyva kuitenkin.

Elokuvaa odotellessa.

*muoks*
hui kamala. Huomasin ensin kirjoittaneeni Dumbledoren nimen vaarin. Taitaa olla aika lukea Potterit uusiksi.

[Pirkko]

Olen lukenut ensimmäisen kirjan ja luen nyt toista. Kolmas osa on lainattuna kirjastosta.
Ne ovat hyviä kirjoja. Pidän niiden paksuudesta, ja se on ihan kiinnostava yksityiskohta, että ihmisillä on daimonit. Mutta olen miettinyt sitä asiaa, että miten daimonit syntyvät? Synnyttävätkö vanhempien daimonit ihmisiensä lapselle daimonin? Vai syntyvätkö lapsi ja daimoni yhdessä , ja onko ne kiinni toisissaan ja irtoavat erilleen myöhemmin vai syntyvätkö ne "kaksosina"? Tähän kysymykeen kaipaisin vastausta, ellei sitä ole kolmannessa kirjassa.

[Citrus]

Itse olen kuvitellut daimonien vain olevan heti lapsen syntymästä asti. Kuin ne ilmestyisivät vain tyhjästä heti lapsen pullahdettua maailmaan. En okein usko, että äidit synnyttäisivät lapsen lisäksi daimoneita.
Muuten uskoisin, että äidin ja isän daimonit saisivat oman pikkudaimonin, joka sitten olisi syntyneen vauvan "elämänkunppani", mutta esim. leopardin ja variksen parittelu vaikuttaa melko vaikealta puuhalta, joten ehkä luovun näistä mietteistä. Ja kun aikuisten daimonithan eivät muotoaan voi muuttaa.
Valitettavasti vastausta emme löydä yhdestäkään kirjasta.

Ömh, milloin sen elokuvan olisi tarkoitus ilmestyä? Muistan lukeneeni jonkun kolmesta kirjasta sisäkannesta, että elokuva olisi suunnitteilla, mutten ole hankkeesta sittemmin muuta kuullut. Olisi varmasti mielenkiintoista, miten nämä kirjat toteutettaisiin valkokankaalla.
//Kiitos valaisusta.

[Fessa]

The His Dark Materials trilogy is to be made into a movie. The first film, The Golden Compass, is currently in production by New Line Cinema, recent producers of the Lord of the Rings movies. The movie's scheduled release date is December 7th 2007.

Minä olen todella pessimistinen elokuvan suhteen ja olen päättänyt, että en käy katsomassa sitä. Pelkään, että omat mielikuvani hahmoista, paikoista ja tapahtumista syrjäytyisivät elokuvan antamien mielikuvien takia ja se pilaisi kirjat minulta. Nyt kun olen katsellut roolivalintoja, niin ainoa näyttelijä, johon voisin olla tyytyväinen on Nicole Kidman mrs. Coulterin roolissa. Äsken kun näin kuvan hänestä ja Dakota Richardsista eli Lyrasta bridgetothestarsin etusivulla, tuntui kuin olisin nielaissut jotain todella pahaa väärään kurkkuun. Tietysti en kuvitellutkaan, että elokuvantekijät saisivat mistään Lyraa (tai Scoresbya tai Asrielia tai ketään muutakaan) joka vastaisi juuri minun kuvitelmiani, ja sen takia jätänkin sen katsomatta. En voi väittää, ettei minua yhtään kiinnostaisi nähdä, millainen HDM on elokuvana, mutta joskus on valittava kahdesta pahasta pienempi.

[Carola]

Mita Fessa sanoi, on aivan totta. En usko, etta elokuvantekijat mitenkaan saavat vagittua kirjoja valkokankaalle, eivat vaikka miten yrittaisivat. Itse haluan kuitenkin kayda katsomassa elokuvan(-t?) vain sen takia, etta se tullaan tekemaan. Kyllahan Potteristakin tehtiin elokuvat, ei mielestani millaan tavalla kirjaa vastaavat, mutta kyllahan nekin silti lampimikseen katsoi, eivatka ne millaan tavalla pilanneet omaa nakemystani kirjoista. Tuskinpa elokuvakaan siis sita tulee tekemaan ja uteliaisuudesta haluan nahda, miten se tullaan toetuttamaan. Ja olisihan se hienoa nahda haarniskakarhujen ja muiden lempparijuttujen onnistunut ja huikea visuaalinen toteutus, vahan niin kuin LotR oli.

Elokuvan roolituksesta sen verran, (offtopiciksi menee) etta Niicole Kidman Mrs. Coulterina on hyva valinta, joskin vaaleat hiukset roolissa ovat kasittamaton valinta. Mrs. Coulterhan oli tummahiuksinen. No, eipa silla niin valia. Lyran nayttelija on mielestani ehka hieman liian sopo rooliinsa. Toivon vain, etta Willin nayttelija on joku taydellinen, han kun on lempihahmoni, enka ehka kestaisi, jos se roolitus menisi pieleen.

[Amilie]

Oon nyt lukemassa vikaa osaa, ja melkeimpä lopussa :D
Ihan vahingossa rupesin lukemaan kyseistä kirjasarjaa ihan vahingossa, äidinkielen tehtävän kautta.
Kirjat on ihan hyviä, tosin mua ärsyttää se jatkuva tappaminen, ja hahmojen kuoleminen. Varmasti olis kirjottajalla ollu jotain muitakin keinoja edetä tarinassa.  Mutta se on tietysti vaan mun mielipide :>
Daimonit on tosi jänniä, ne on hyvin saatu sulautuun tarinaan, eikä ne vaikuta mitenkään typeriltä, niinkuin alussa ajattelin. 
Tässä vaiheessa kirjat on mielestäni ihan jees, ei mitenkään tosi hyviä, mutta mukavaa lukemista. Tuskin jaksan uudestaan lukea koko triologiaa, Niinkuin harry pottereita oon jaksanu lukee ^^

[Gwindorfyel]

No niin, vihdoin ja viimein sain aikaseksi haalia tätäkin sarjaa käsiini. Jo varmaankin monta vuotta pitänyt lukea, kun paljon kaikkia suosituksia lukenut, mutta enpä vain ole saanut aikaiseksi. Nyt sitten vihdoin joululomalla sain ensimmäisen osan käsiini, ja sehän menikin kohtalaisen vikkelästi, oli todella hyvä siis! Tykkäsin kirjailijan kirjoitustyylistä, ja tarinakin oli todella jännittävä. Monesti, vaikka olisikin pitänyt olla tekemässä jotain muuta, niin ei vain voinut laskea kirjaa käsistä, kun oli niin jännittävä! Pidin karhusta kovasti, ja inhosin sitä Lyran äitiä sydämeni pohjasta!:D
Nyt pitäisi sitten löytää sarjan muut osat jostakin, tulisi vain se kesäloma pian niin voisi lueskella. Elokuvaa en malttaisi millään odottaa, toivottavasti eivät pilaa hienoa kirjaa. Kuvia en näyttelijöistä vielä ole nähnyt, mutta pitäisi kai katsella pian. Mutta että Nicole Kidman coulterina?Se ei enteile kyllä hyvää, mutta eihän sitä tiedä. Onkohan elokuvasta mahdollisesti vielä mitään trailereita tullut? (Tämänkin löytäisin toki helposti internetistä, mutta en valitettavasti jaksa nyt ruveta etsimään, kun kellokin tikittää jo ties mitä..)

[Miléna]

Tarkoitukseni ei ole spoilata, mutta jos kirjoista ei halua yhtään mitään tietää, kannattaa viestini yli hypätä varmuuden vuoksi *hymy*

Kultainen kompassin luin keväällä ollessani sairaalaosastolla. Kirja oli siellä hyllyssä ja ajattelin sen olevan kirja, jonka minun olisi pitänyt olla lukenut. Kun vielä tiesin, että siitä ollaan tekemässä elokuvaa, ajattelin, että varmaan menen elokuvan katsomaan, joten halusin lukea sen ennen sitä. Luin sen ja rakastuin <3 Kirja oli oikein ihastuttava, tarina oli mielenkiintoinen ja kirjan maailma mahtava. Lyran Oxford oli lähes täydellinen ihannemaailmani. 

Daimonit olivan hyvä keksintö, voi kumpa niitä olisi tässäkin maailmassa *huokaus*

Salaperäinen veistä yritin lukea, mutta jätin sen sitten kesken puolenvälin tienoilla, kun se ei mielestäni ollut yhtään kiinnostava. Kolmatta osaa en ole siis vielä myöskään lukenut, koska haluan tuon toisen osan ensin alta pois. Toisaalta jos en jaksa odottaa, hyppään sen yli ja katson onko se kolmonen enemmän ykkösen vai kakkosen tasoa :)

[Dermi]

Salaperäinen veistä yritin lukea, mutta jätin sen sitten kesken puolenvälin tienoilla, kun se ei mielestäni ollut yhtään kiinnostava. Kolmatta osaa en ole siis vielä myöskään lukenut, koska haluan tuon toisen osan ensin alta pois. Toisaalta jos en jaksa odottaa, hyppään sen yli ja katson onko se kolmonen enemmän ykkösen vai kakkosen tasoa :)

Oo.. Kakkonen onkin niistä tylsin : ) Mutta kolmonen on paras. Olen lukenut sen turhan monta kertaa, ja se loppu siinä on mahtava! Voe voe. Daimonit ovat mahtava keksintö, ja päähenkilö Lyra, on mahtava persoona. Willistä en pidä niin paljoa. Mmm... Pidän lopun juonenkäänteistä,

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

kuten että rouva Coulter oli lopulta ihan hyvä, ja uhrasi itsensä Lyran isän kanssa tämän vuoksi.

Elleivät nämä foorumit olisi Harry Potter foorumit, julistaisin tämän trilogian Pottereita paremmaksi. Nyt vain kuiskaan sen ihan hiljaa... Se on parempi :)

[Sinadra]

Luin kyseisen sarjan joskus ala-asteen puolella. Olisikohan neljännellä luokalla ensimmäisen kerran. Silloin kirja oli hyvä, vaikka nyt tuntuu, että tajusinkohan siitä kaikkea oikein.

Kävin vähän aikaa sitten leffateatterissa ja huomasin mainoksen, että Kultaisesta Kompassista on tulossa leffa. Juteltiin serkun kanssa kirjasta, ja huomasin, että en muistanut siitä mitään. Se siis innoitti lukemaan uudestaan sarjan ja huomasin, että se oli edelleenkin hyvä. Jopa parempi kuin edelliskerralla. ;)

Kuten jo sanoin, ensimmäisellä lukukerrallani en varmasti tajunnut kaikkia sanoja. Tuntuu, että "pääni sisäinen sanakirja" on vasta vähän aikaa sitten sisällyttänyt suurimman osan Universumien Tomun sanastosta päähäni. Kaiken maailman tieteissysteemeitä yms... Ja niiden lisäksi ihmissuhteita; syitä niihin ja seurauksia, miksi niin ja niin piti tapahtua.

Otetaan nyt esimerkiksi Lyran äidin, rouva Coulterin ja isän, lordi Asrielin suhde. Pienessä päässäni olin saanut ensimmäisestä lukukerrasta sen kuvan, että kumpikin vihasivat toisiaan, sekä Lyraa. Mutta olinkin ihan kokonaan unohtanut Kultaisen kompassin lopun, tai Salaperäisen veitsen (itseasiassa tuntui, että Salaperäistä veistä luin vasta ensimmäistä kertaa, sillä niin paljon olin siitä unohtanut).
Ja tietenkin kaikki Tomu/varjo jutut, kirkkoja ja uskontoja myöten olivat olleet minulle - en sanoisi pimennossa vaan - jotenkin hämärässä.

Olenkin nyt sitä mieltä, että voisin joskus lukea tämän sarjan vielä kolmannenkin kerran. Ehkä sitten selviää jotakin muuta.

Ai niin! Pitikin vielä kirjoittaa oma mielipiteeni sarjasta! :)
Elikkä pidin siis mahdottoman paljon! Kirja oli jotenkin opettavainen, ja varsinkin taistelu Kaikkivaltiasta vastaan oli Pullmanilta aika rohkea veto. Sai sekaisin kaikki käsitykset hyvästä ja pahasta. Ja plussapisteitä minulta tulee, kun tämä oli ihanan erilainen! Söpöyttäkin kyllä löytyy! Lyran ja Willin suhde oli ihana, vaikkakin tuntui, että he olivat aika nuoria. Eniten juuri ehkä haittasi, että Lyra oli niin nuori, mutta sehän olikin tarkoituksella, että daimoni pystyy vielä muuttumaan. Ja tästä sarjasta ei mielikuvitusta puuttunut!

Edelliselle kirjoittajalle sanoisin mielipiteeni, että Pottereita on melkeinpä mahdotonta verrata tähän sarjaan. Nämä kun eroavat niin hirveästi Pottereista! (tämä siis oma mielipiteeni) 

[Dermi]

Edelliselle kirjoittajalle sanoisin mielipiteeni, että Pottereita on melkeinpä mahdotonta verrata tähän sarjaan. Nämä kun eroavat niin hirveästi Pottereista! (tämä siis oma mielipiteeni) 

Juu siis toki en eroavat, mutta perustelen mielipiteeni sillä, että kun olin lukenut Potterit, oli tunteeni toki haikea "nyt se loppui", mutta luettuani tämän sarjan olivat tunteet paljon vahvemmat, ja tuntui ettei tätä parempaa sarjaa voi mitenkään tehdä. Tunnelmaa täydensi vielä se että koko sarjan luin aivan putkeen, tuntui kuin yhtä ainoata pitkää kirjaa olisi lukenut.
Mutta olet oikeassa, ovathan ne täysin erilaisia, juoneltaan, teemaltaan, kirjoitustyyliltään... Fantasiaa kuitenkin molemmat, ja mahtavia kirja-sarjoja :)

[Promise]

Olen lukenut viime kesänä kyseiset kolme kirjaa, ja elokuva on tullut katsottua.

Luettuani ensimmäisen osan, odotin innolla toista. Suuri pettymykseni oli, kun Salaperäisessä veitsessä kirjoitettiin melkeinpä vain Willin näkökulmasta. Lyra ei ollut enää entisensä. Kolmas kirja oli taasen parempi. Ensimmäinen oli kuitenkin suosikkini, Iorek suosikkihahmoni. Kun katsoin elokuvan, sekin oli hiukan pettymys. Tärkeitä kohtia oli jätetty pois.

Vieläkään en ymmärrä tomun tarkoitusta, vaikka monesti olen sen tankannut. Kolmannen kirjan loppu </3. Itkin, ja itken aina kun luen sen. Koskettava.

Muoks//
http://www.goldencompassmovie.com/ Jos haluat saada jonkinlaisen arvioin daemonistasi, niin sen saat täältä.

[Flamich]

Olen jäänyt tähän koukkuun.
Luin Kultaisen kompassin lähes kokonaan menneenä kesänä, mutta jostain syystä siinä tuntui olevan jotenkin ahdistava tunnelma (jos luen jotain kirjaa vähän paskoissa fiiliksissä, tulen muistamaan kyseisen opuksen juuri siitä, vaikkei se millään tavalla olisi sidoksissa kirjaan.)
Törmättyäni netissä trilogiaa ylistäviin viesteihin, aloin jo vähitellen suhtautua epäilevästi kirjan ahdistavuuteen. Niin siinä sitten kävi, että joulukuun alkupuolella löysin itseni elokuvateatterista katsomasta Kultaista kompassia ja jouluaattona omistin jo koko sarjan englanniksi, sekä aloitusosan suomeksi.

Suomessa näitä kai markkinoidaan hiukan nuoremmalle lukijakunnalle, ainakin takakansiteksteistä päätellen. Suomenkielisen version läpätykset ovat sitä lapsekkaan selittelevää, englantilaisversion tekstit puolestaan antavat vähän tilaa ajatelullekin. No joo, sivuseikkahan tämä, mutta huomioinpa sen kuitenkin.

Vaikka yleensä kammoksun uskontopainotteista kirjallisuutta, tämä on poikkeus. Uskonto on upotettu osaksi tarinaa, mutta sitä ei tungettu piiloon vihjailevasti, mikä saa lähes poikkeuksetta hermoni kiristymään äärimmilleen. Miettikää nyt vaikka Narniaa "täälläpä on tälläinen raamatullinen piilojuoni, mutta eiväthän ne tyhmät lukijat sitä huomaa". Lukijaa ei missään vaiheessa pakoteta uskomaan mihinkään, kirjoissa on monia eri vaihtoehtoja, mutta missään vaiheessa ei lukijaraukkojen mieleen tatuoida mitään selkeää, mustavalkoista määritelmää oikeasta ja väärästä.

Kirjoitustyyli on sellainen, joka nostattaa inspiraation herkästi pintaan. Soljuva, kuvaileva, mutta jotenkin arkinen. Paikat näkee selkeinä mielessään, vaikka sattuisikin olemaan tällainen mielikuvituspuutteinen olioparka. Missään vaiheessa kirjoittaja ei jää löpisemään turhia, asioiden kuvaus kulkee kätevästi muun mukana tarinan rullatessa eteenpäin. HDM sopii loistavaksi luettavaksi oman kirjoittelun/muun taiteilun lomassa, se on kuin taidokkaan luomistyön ruumiillistuma.

Lyra on ihana. En tiedä mikä hänessä viehättää, koska yleensä vihaan tuollaisia hahmoja yli kaiken. Nuori ikä ja rohkeus vielä kaiken itsekkyyden lisäksi. Hänestä löytyy kuitenkin myös muuta kuin sankarillisuutta ja sitä fantasiatarinoissa ylikäytettyä stereotypistä naisekkuutta (nainen = vahva, kaunis, kokenut, itsepäinen, himokas).
The Subtle Knifesta löytyi kiva pieni lausahdus Lyrasta: "No one should speak to her like this. She was an aristocrat. She was Lyra. " Lyran sisin olemus tiivistettynä kolmeen lauseeseen.

Daimoneista minulla on melko ristiriitaiset mielipiteet. Pantalaimon on suorastaan rasittava kaikkitietävä ovimatto, mutta Serafinan Kaisassa on jo tyyliä (varsinkin sukupuolen ja nimen välinen näppärän käppärä ristiriita). En kyllä itse haluaisi daimonia. Jos se jonain kärpäsenä tai muuna mitätöntä sieluani korostavana kääpiökokoisena elikkona pörräisi, joku voisi listiä sen ihan "vahingossa".

Meidän maailmamme maat ja kansat on myös sotkettu mielenkiintoisella tavalla yhteen Lyran maailman kanssa. Helpottavaa huomata, että sielläkin särvitään vodkaa. :D

[Vauhko-Harry]

Olen itse lukenut kaksi ensimmäistä, mutta kolmaskin kohta pulkassa on.
 
Lempihahmojani ovat ehdottomasti Lyra, Will, Serafina Pekkala, Lordi Asriel ja rouva Coulter.

Kultainen kompassi oli paljon parempi kuin Salaperäinen veitsi, pakko myöntää. Itse kuitenkin pidin Salaperäisestä veitsestä siinä mielessä, että Will tulee kuvioihin, mutta se oli tylsää, kun koko ajan Will tätä ja Will sitä. Lyra on ehdottomasti mielenkiintoisempi hahmo, jota on kiva seurata.
 
Hahaa, nyt Maaginen kaukoputki on pulkassa, joten muokkailen vähän, ja lisäilen tekstiä:

Maagisesta kaukoputkesta jäi tyhjä olo. Lopussa halusin tietää enemmän, mitä tapahtuisi Lyralle ja Willille tulevaisuudessa.
Siis, kaikki te, jotka haluaisitte jonkinlaista jatkoa maagisen kaukoputken surulliselle lopulle, lukekaa seuraavat kirjat jotka ovat ilmestyneet ja jotka ovat tulossa (juosten sinua päin):

Lyran Oxford. Siinä Lyra on noin 14 vuotta. Kannattaa lukea, se on jonkinlaista epävirallista, lyhyttä, jatkoa.
 
Philip Pullmanilla on menneillään tällä hetkellä kirja nimeltä "The Book of Dust" (minun epävirallinen suomennos: "Kirja Tomusta" tai "Tomusta kirja" (hehhe) naura pois).
Siinä taas kerrotaan Lyrasta kun hän on 16 vuotta, tai Willistä, olen saanut hyvin epävarmaa ja katkonaista tietoa tästä.
 
Ja sitten joskus huhtikuun/maaliskuun maissa ilmestyy myyntiin (Isossa-Britaniassa) kirja nimeltä "Once Upon a Time in the North", ja se on kuulema samantapainen kuin Lyran Oxford, mutta siinä kerrotaan Lee Scoresbyn ja Iorek Byrnison ensitapaamisesta. Philip Pullman on kirjoittanut sen jo valmiiksi, joten hänellä on tällä hetkellä menneillään The Book of the Dust.
 
Willin tulevaisuudesta tulee ilmestymään salaperäinen "vihreä" kirja (Lyran Oxford on tumman punainen, Once Upon a time tumman sininen). Ja niin kuin aiemmin mainitsin, niin on hyvin epävarmaa, että onko The Book of Dust Lyrasta 16 vuotiaana vai Willistä? Hmm... *miettii*

[siilinpiikki]

Universumien Tomu pääsi kyllä minun parhaimpien kirjasarjojen listalle, niin hyvä se mielestäni nyt on. Kirja kirjalta se alkoi käsitellä isompia asioita ja kyllä se kuitenkin pysyi kasassa. Jotenkin tuntuu että useissa fantasia kirjoissa päähenkilöinä on lapsi/ lapset, jotka täytyy pelastaa vaikka joku perheenjäsen tai koko maailma, tässä kirjasarjassa se kuitenkin toimi, vaikka Lyra ja Will olvat kyllä liiankin kypsän oloisia, varsinkin lopussa. Tänään tuli luettua viimeinen osa ja pidin siitä. Loppu oli kyllä apea, mutta kirjat voivat ollakkin kivalla tavalla ärsyttäviä, kun kaikki ei aina lopukaan aivan hyvin.

Noista epävirallisista jatko-osista en ollut kuullutkaan, voisin lukea kun ne tulee ja Lyran Oxfordia voisin katsoa kirjastosta.

[Azura]

Olen lukenut koko kirjasarjan, kesällä luin maagisen kaukoputken loppuun. Nämä olisivat lempikirjojani jollen olisi lukenut Pottereita, sillä pidän niistä suuresti! En nähnyt niissä mitään plagioitua tai toista kirjasarjaa muistuttavaa ja mielestäni kaikki nuo daimonihössötykset olivat melko hyvin keksittyjä. ^^ Vihasin Williä kuitenkin hahmona, en yhtään pitänyt siitä että tämä tuli mukaan. Lyra forever <3

Nojaa, pidin kolmannesta kirjasta eniten. Lempilukuni olivat ne viimeiset ja ne missä Mary seikkali siellä pyörä-eläinten joukossa, Mary-luvut olivat erittäin upeita! Ne luvut myös jossa Lyra oli siellä kuolleiden maailmassa olivat hyvin kirjoitettuja ja sain todella tunnelmasta kiinni, lukisin tämän mieluusti uudestaan!

Alun perin lähdin kirjasarjan maailmaan kun yksi luokaltani teki esitelmän salaperäinen veitsi-kirjasta, ja myöhemmin päätin sitten kultaisen kompassin kaapata kirjastosta. Olen nähnyt myös tämän elokuvan, mutten siitä oikein pitänyt. :/ Luin kesällä kaksi viimeistä ja suostuttelin lopulta siskonkin tähän mukaan ja hän pitää myös kirjoista luettuaan ne molemmat. Mielestäni nämä sopivat yli yksitoistavuotiaille, itse luin Kultaisen Kompassin yksitoistavuotiaana ja loput kaksi vuotta myöhemmin. Siskoni oli myös saman ikäinen aloittaessaan lukemista.

Serafina Pekkala muuten rulettaa kaikki! x)

[Vilma]

Ihana sarja! Kävin katsomassa Kultaisen kompassin elokuvissa ja sen jälkeen äitini osti sen kirjan minulle. :) Luin sitä joka ilta pari lukua ja ihastuin! Kävin hakemassa muutkin osat kirjastosta ja ahmin ne hetkessä. :D

Kultainen kompassi oli ehkä paras. Daimonit kuvailtiin niin ihanasti! Toivoisin että minullakin olisi oma kissa-daimoni... :)
Salaperäinen veitsi oli ihan hyvä myös.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Oli inhottavaa kun Will menetti sormensa, kun tappeli veitsestä.

Maagisen kaukoputken loppukohtaus oli surullinen. Itkin. :)

Mutta ihana sarja! Kannattaa lukea!

[Azura]

Okei, ajattelin itse, että se Lordi Asrielin linnoitus olisi siinä maailmassa, missä oli niitä haamuja (joku cittágasse??), koska silloin, kun Lyra ja Lordi Asriel astuivat siitä portista toiseen maailmaan, niin Lyra ainakin päättyi sinne Cittágazzeen (en oikeasti muista miten se kirjoitetaan!).

P.S. Onko joku törmännyt foorumiin, jossa olisi ihan pääjuttu Universumien tomu? Vähän niin kuin täällä vuotiksessa Harry Potter.

Ei Asrielin linnoitus voinut olla Cittagazessa... Lyrahan olisi löytänyt sen heti! Hänenhän piti koluta varmaan kymmenen maailmaa ennen kuin hän löysi sen linnoituksen. Sitä paitsi, Cittagazessa ei ollut aikuisia ollenkaan. Jos Asriel olisi mennyt sinne, ne haamut olisi tulleet ja napanneet tämän.

Kannattaa hakea foorumeita trilogian englanninkielisellä nimellä (His Dark Materials) tai sitten yksinkertaisesti Golden Compass Forums, Subtle Knife forums tms... :D En ihan tiedä löytyykö, mutta kannattaa kokeilla.

[Miss Strigidae]

Oih kaverin painostamana luin tämän trilogian ja pidin paljon! Philip Pullmanin kirjoitustyyli on henkeäsalpaavaa ja Lyrasta ja Willistäkin muodostui minulle hyvin rakkaita hahmoja. Rakastan daimoneita, ilman niitä tämä kirjasarja ei oikeastaan olisi mitään. Suomentajan työtä voisin joissakin kohtaa hieman arvostella, sillä esimerkiksi Lyran oxfordin murre oltiin suomennettu hyvin tökerösti.

Mahtavaa fantasiaa, mutta ei tietenkään jättänyt yhtä rakkaita jälkiä sisimpääni kuin Potterit.

Kultainen kompassi on kirjoista tavallaan toimivin, mutta toisaalta pidän myös Willistä ja koska ykkösessä ei sitä ole, nimeäisin lempparikseni MK:n. Salaperäinen veitsi jäi turhan keskeneräiseksi, juuri sellaiseksi jatko-osaksi.

Rakastan kyllä kauhean paljon Philip Pullmanin luomaa maailmaa, joka on todentuntuinen ja, johon on sävytetty joitain tieteellisiäkin seikkoja/kysymyksiä: tomu, pimeä materia jne. Ja Universumien tomun jälkeen oli vaikea lukea fantasiaa, jossa ei ole haarniskakarhuja :)

[Kestler]

Sain kirjat joululahjaksi viime vuonna ja luin ne todella nopeasti. Kakkosesta en hirveästi pitänyt, mutta ykkös ja kolmos osat olivat todella ihania. Minua kiehtoi ajatus daimojeista, sillä olisi ihana nähdä oma daimoni.
Kirja oli hyvin kirjoitettu, välillä kohdat menivät todella nopeasti. Kirjoissa oli se hyvä että pystyin itse kuvittelemaan ne. Lyra ja Will olivat aivan ihana paritus. Mutta lempi hahmoni oli silti Lyran daimoni Pantolaimon ja Iorek Byrnison.

[Artemiina]

Hiukanko ketuttaa kun kirjoitin tekstiä puoli tuntia ja sitten se hävisi >.<.

Tässä tekstissä ei ole erillisiä spoilerivaaramerkintöjä, oletan, että tämän lukijat ovat lukeneet myös kirjan.

Olen lukenut kirjasarjan kahdesti ja olen varma, että tulen lukemaan sen vielä useasti. Haaveenani on saada se omaksi kirjahyllyyn. Elokuvastakin pidän, minusta Lyra on juuri sellainen, jollaiseksi olin hänet kirjaa lukiessani kuvitellut. Lyran Oxford on kuitenkin mielestäni aika kehno teos.. Voi olla, että silti luen, jos lisää lisäosia tulee. On se maailma kuitenkin sen verran hieno.

Kultaisessa kompassissa on minusta hieno juoni, pidän myös siitä maailmasta, jossa Lyra elää. Kirja on hyvä aloitus trilogialle, kerrotaan kaikestä vähän, kaikki ei ole heti päivän selvää. Salaperäinen veitsi on sitten taas hyvä jatko-osa. Will on kiehtova hahmo ja veitsen käyttö ja sen säännöt ja muu on mielenkiintoista luettavaa. Mieleen jäi erityisesti kohtaus, jossa Will pilkkoo Iorekin kypärän. Maagisesta kaukoputkesta jäi mieleen loppukohtaus, jonka aikani itkin molemmilla lukukerralla *snif*. Seikkailu kuolleiden maailmassa oli upea.

Parasta kaikissa kirjoissa on ehkä niiden syvällisyys joka tasolla. Pohditaan ensisijaisesti Tomua, mutta Daimoneiden ja perhesiteiden kautta päästään paljon syvemmälle ihmisyyteen. Kirjasarja herättää lukijassaa paljon ajatuksia. Ajatus Daimoneista on minusta hieno, sielu ihmisen ulkopuolella. Olisi ihana omistaa oma Daimoni. Kirjasarjan parhaita hahmoja ovat ehdottomasti Lyra ja Iorek. Loistava parivaljakko. Muutkin hahmot ovat toki hienoja. Arvostan sitä, että ne ovat lähes kaikki todella syvälle asti suunniteltuja.

Tuo testi oli kiva, minun Daimonini olisi Tiikeri ja sen nimi olisi Arkadion :).

Universumien Tomu -trilogia ei minun mielestä kopioi mitään muuta kirjaa, mutta Ilkka Auerin Lumen ja jään maa -sarjassa on pääosassa tyttö ja jääkarhu. Tuli heti mieleen Tomu -trilogia.. Jonkin verran samaa löytyy näistä kahdesta kyllä..

[Surku]

Itse en ole saanut lainatuksi (lue: olen ollut liian laiska ja/tai unohtanut lainata) kyseistä trilogiaa, mutta täytyyhän minun tuo lukea.
Kävin katsomassa kyseisen trilogian ensimmäisestä osasta tehdyn elokuvan silloin kun se tuli elokuviin. Mukavan erillainen maailma. Jotenkin tieto tästä Tomusta jäi kuitenkin elokuvan pohjalta vajaaksi. Olihan tuo kyseinen elokuva tehty ainoastaan Kultaisen kompassin perusteella, joten asiaahan tulee enemmän kun tarina jatkuu.
Phuu, nyt tuli himo saada lukea nuo kirjat 8D

Tein tuon testin myös, oma daimonini olisi Diodium niminen kettu.

[motiivi]

Viestini saattaa spoilata niitä joilla sarja on vielä kesken.

Tykästyin tähän kirjasarjaan todella, kun luin sen pari vuotta sitten hetkessä läpi. Outoa, että niin moni täällä on puhunut kirjoitustyylistä positiivisesti, itseeni se ei niinkään iskenyt. Kirjat eivät kuitenkaan olleet missään nimessä tylsiä, vaikka hiukan arkisia ehkä.

Kirjan maailma on mielestäni kiinnostavin. Jotenkin se arkisuus välittyy hyvin selkeästi. Olen aina tykännyt siitä, että luodaan vaihtoehtoinen todellisuus, joka sijoittuu nykyisen todellisuuden päälle, ja jossa on sekä historiallisia elementtejä että kehittynyttä teknologiaa - ja vielä sekoitettiin pakkaa rinnakkaistodellisuuksilla, daimoneilla, tomulla, ja vielä nivottiin kaikki nämä onnistuneesti lopuksi yhteen. Rakastuin erityisesti tomuun ja teologisiin pohdintoihin, ja siksi pidänkin toisesta ja kolmannesta osasta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä. Kolmas osa oli ehkä se kaikista paras, kiinnostavin, jännittävin ja yllättävin, ja rakastin enkeleitä enemmän kuin varmaan mitään muuta kirjan hahmoa aiemmin (paitsi ehkä Dumbledorea).

Hahmot olivat kiinnostavia ja moniulotteisia, vaikka rouva Coulter ja lordi Asriel olivat mielestäni molemmat erittäin luotaantyöntäviä persoonia. D_D Ihanimpia olivat kaiketi Farder Coram, Lee Scoresby (ihanan kyynisyytensä kanssa) ja Iorek Byrnison. Tykkäsin muutenkin panssarikarhujen luonnonläheisyydestä. (Ja siitä että Svalbard on olemassa ko. nimellä, meinasin tukehtua sydämeeni kun huomasin sen kartalta. :D)
Tykkäsin myös daimoneista, vaikka Pantalaimon ei ehkä ollut mieleeni, enemmän pidin itse ideasta. Ja tein muuten testinkin, ja oma daimonini on Rasthmus-niminen urosleijona. Oi kun kivaa, leijonat <3. :3

[Minger]

Olen samoilla linjoilla kuin Motiivi. Sarja oli hyvä, kaunis ja herttainen, etenkin ensimmäinen ja kolmas osa, mutta oletin sen olevan parempi kaiken sen rakastavan kehujoukon jälkeen, mitä olin kuullut. Etenkin daimonit olivat minusta jotenkin - en osaa kuvailla, ihana ajatus kuitenkin, ettei koskaan tarvitsisi olla yksin. Tosiaan myös panssarikarhut olivat hienoja henkilöitä (hmmm... eläimet henkilöitä... ne kuitenkin olivat enemmän kuin eläimiä...) ja myös nuo pyörillä kulkevat oliot (jossa niille nimi mainittiin, enää en sitä muista) olivat iloisesti yllättäviä ja sympaattisia. Lopun haikeus oli juuri sellainen suurten tunteiden ryöppy josta minä pidän kirjojen lopuissa - se takaa, että kirja jää mieleen. Uskon nimittäin kirjoissa saman asian pätevän kuin musiikissa: parhaiten mieleen jäävät alku ja loppu. Jos lopusta saadaan sellainen, että suurten tunteiden alla jää niin kaipaamaan tuota kirjaa ja sen neitsytlukua, on se ehdottomasti onnistunut ja loistava.
Kakkosen ja osan kolmosta kohdalla kuitenkin ilmeni tällainen, ei ihan tylsyys, mutta hidas etenemistahit, ja se jotenkin harmitti minua. Pidän pitkistä kirjoista, mutta sivuilla täytyy olla täytettä. Siksi Salaperäinen veitsi ei iskenyt samoin kuin Kultainen kompassi, jonka luin itse asiassa puoli vuotta enne  kahta muuta, ja se toimi melko hyvin irrallisenakin.

Täytyy nyt käydä tapaamassa daimoniani, huomasin tuolla linkin...

[Celestial]

Enkö ole vielä kirjoittanut tänne? :) Viestini voi spoilata ihan vähäsen...

Kirjat ovat ihania. Ensimmäinen ja viimeinen osa ovat koskettavia ja itkettäviä joistakin kohdista. Daimonit ovat ihana keksintö ja niitä ilman ei olisi koko kirjasarjaakaan. Hienoa, daimoni on sielu eläimen muodossa ja kulkee aina vierellä. Pyöräeläimet MK:ssa ovat myös kivoja. Philip Pullmanilla on hieno mielikuvitus. Hahmot ovat moniulotteisia ja hyvin suunniteltuja. Kultainen kompassi on hyvä kirja, mutta Maaginen kaukoputki vielä parempi. Se vain on niin ihanan kaunis ja koskettava ja vaikka mitä! MK:n loppu oli niin kamalan haikea, joten kirja jäi hyvin mieleen. Kylmiä väreitä tulee, kun ajattelen loppua. Salaperäinen veitsi on hieman tylsempi, vaikka on sekin ihan ok. Olen tottunut kirjoihin, joissa hypitään maailmasta toiseen kuin paitaa vaihtaisi, ja sellaiset ovat lempikirjojani. Lisäksi Willin veitsi on myös kiva keksintö. Mahtava ajatus, että voi leikata ilmaan aukon ja hypätä siitä toiseen paikkaan. Tomu on aika ihmeellinen juttu. O__O

Suosittelen kirjoja kaikille lämpimästi! Ne sentään lopetetaan hyvään kohtaan, mutta elokuva ei loppunut ihan siihen mihin olisi pitänyt... no, ainahan kirjat ovat parempia. Luultavasti kahdesta muustakin osasta tehdään elokuva, ja toivon täydestä sydämestäni, että Maagisesta kaukoputkesta, lempikirjastani, tehdään kunnon elokuva. Kultainen kompassi oli kuitenkin aika yllättävän ihana elokuva, joten toiveeni voi hyvinkin toteutua. Vaikka kirjojen kuvitelmat murskaantua... -.-

Minun daimonini vaihtaa jatkuvasti muotoaan tuon testin mukaan. Ensimmäisellä kerralla se oli tarantella, sitten lumileopardi, ja kolmanneksi joku... varisko se oli? :) Testi on kuitenkin hyvä ja pidän myös tuosta sivustosta. :)

//Jaahas. Minä en tajunnutkaan, kiitos. :))

[Celestial]

Ihan tyhmää että nuo sivut ovat muuttuneet eikä siellä ole enää daimonitestiäkään. :'( Olisin halunnut nyt tehdä sen. Tällä hetkellä tosin daimonini olisi ihan varmaan joku lintu. Senhän olisi jo pitänyt muuttua vakituiseen muotoonsa. Minulle ei mikään joutsen sopisi, kotka olisi ehkä ihan hyvä muttei sekään ihan laululintu ole. :D Ei se varmaan ihan mikään pikkulintukaan olisi, mutta mustarastas olisi aikas täydellinen. :) Olen aina ihaillut mustarastaita; ne ovat niin mysteerisiä ja niillä on ihana lauluääni. Lintu vaan sopii minulle niin hyvin, ja mustarastas on ihan kunnon laululintu ja minun tyylisenikin lintu. :D Lisäksi se on musta mutta sen nokka oranssihtava. Minä pukeudun usein mustaan, mutta voi siellä häivähdys jotain muutakin väriä olla. :D

//Testit on kivoja. :D Mutta ehkä kuitenkin tiedän itse paremmin, mikä daimonini on. :) Joku lintu se ainakin on :D

[Carmel]

Olen lukenut trilogian ensimmäisen ja viimeisen osan. Ensimmäiseksi näin ensimmäisestä osasta tehdyn elokuvan. Se oli tosi hyvä ja mielenkiintoinen. Niinpä päätin lukea sen kirjan ja koukkuun jäin. Kirja oli vielä parempi kuin elokuva. Pakkohan sitä sitten oli lukea toinen ja kolmaskin kirja. En kuitenkaan ikinä lukenut toista osaa loppuun. En tiedä, miksi. Se vaan jotenkin jäi kesken. Kolmas osa myös oli loistava. Paras. Tai parempi niistä kahdesta, paha sanoa kun en sitä kakkosta ole lukenut. Mutta ainakin siitä tehdyn elokuvan haluan nähdä heti kun se tulee. Jos sit vaikka sais taas kipinän lukea kirjankin. Vähän jäi kyllä auki jotakin kysymyksiä. Mutta ehkä se oli kirjoittajan tarkoituskin. Pidin myös kirjasta siksi, että sai aivosolut välillä miettiä ja työskennellä. Suosikkihahmoni on kyllä rouva Coulter. Se on ilkeä ja paha, ainakin siinä ekassa osassa. Mutta myöhemmin se jotenkin saa mun sympatiat puolelleen. Olen myös aina tykännyt Nicolesta, ja koska näin elokuvan ennen kuin luin kirjan, voi olla että fanitukseni rouva Coulteria kohtaan johtuu osin myös siitä.

[louska]

Pidän kovasti Universumien tomu-sarjasta. Ensin en olisi edes halunnut lukea ensimmäistä kirjaa, mutta sitten yhtäkkiä kaikki kehuivat kirjasarjaa ja päätin alkaa lukemaan ensimmäistä kirjaa. Kirja oli todella hyvä ja mielikuvituksellinen. Toinen osa alkoi sillä kun uusi päähenkilö ilmaantui kuvaan heti alussa. Juoni vaikutti vieläkin ihan kivalta. Luin ja luin, mutta petyin vähän 2. osaan. Kun aloitin 3.osan halusin lukea sen mahdollisimman nopeasti loppuun. Se oli jännittävä, siinä oli selkeä juoni ja uusia kiinnostavia käänteitä. Kirja oli kirjasarjan pisin ja minusta välillä vähän tylsähkö mutta kun kirjaan pääsi sisälle oppi arvostamaan tylsiä kohtiakin. Loppuratkaisu kirjassa oli todella yllättävä. Kaikki tuli jotenkin liian äkkiä, mutta ei kirjan loppu ollut silti liian surullinen. Se vaan jäi mietityttämään, että miksi kaikki tuli niin nopeasti.

Philip Pullman on tehnyt hienon trilogian, lukekaa ihmeessä!

[Haisku]

Minä olen olen lukenut! Aivan ihana sarja. Ajatus rinakais mailmoista on aina kiehtonut minua. Ajatus daimoneitsta on mielestäni loistava. Itse kirjan juoni on hyvä, kirjat ovat ehkä vähän turhan "sekavia" tai jotain joilekkin pienemillä. Kultainen kompassi on näistä paras. Muutkin osat ovat hyviä. Luen nämä varmaan vielä uudeleenkin. Meinas itku tulla siinä kohossa kun tajusin etteivät Lyra ja Will voisi enää koskaan tavata toisiaan :<
 Ehdottomasti parhaita Pottereiden lisäksi :) Olen aloittamassa Kultaista kompassia uudestaan. Daimonini olisi ihan varmasti jänis. Hiljainen ja vähän arka eläin, tulee paremin toimeen tuttujen kanssa jne...

[snikkeri]

Oon lukenut kaikki osat kahdesti. Pidän eniten Kultaisesta kompassista. Se on jostain syystä erillainen, kuin kaksi seuraavaa. Siis on nekin hyviä, mutta jos paras pitää sanoo niin eka.

Lyra on ihanan tuittupäinen ja päättäväinen tyttö. Ja Pan on hauska yrittäessään pitää Lyran kaidallapolulla. Muita hyviä hahmoja on Iorek ja Will. Sarjan päätös on koskettava ja ihastuttava. Taisi kyyneleitäkin tulla vuodatetuksi, kun luin lopun ensikertaa.

Daimonini olisi ehkä kissa. Jos minua ärsytetään saatan sähähtää. Mutta eihän sitä tiedä. Ois se aika siistiä, jos eläisi maailmassa, jossa on daimonit. Tai jos pääsisi sellaisessa käymään. Ja muutenkin kiva ajatus, että on monia maailmoja rinnakain. Ja aika käsittämätönkin.

[Soul Spirit]

Universumien Tomu -trilogia on yksi parhaista kirjasarjoista, joita olen lukenut. Pidin eniten Kultaisesta kompassista, vaikka en osaa oikeastaan kertoa, miksi. Lempihahmojani ovat Lyra, Pantalaimon ja Iorek Byrnison. En varmaan tietäisi koko sarjaa olevan olemassakaan, jos en olisi nähnyt ensimmäisestä kirjasta tehtyä elokuvaa, joka oli eräänä jouluna kuusen alla paketissa. Ensin en oikein innostunut katsomaan sitä, mutta sitten ihastuinkin näkeemääni ja halusin ostaa ja lukea kirjat.
Kuten monen muun tätä aihetta kommentoineen mielestä, myös minusta olisi upeaa ja kiehtovaa, jos minulla olisi daimoni. Daimonini olisi luultavasti ottanut villikissan tai suden hahmon, koska muistutan omasta mielestäni luonteeltani hyvin paljon noita kumpaakin eläintä.