Kirjoittaja Aihe: Pelko vanhempien erosta  (Luettu 8108 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Coraline Jones

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #25 : Syyskuu 09, 2005, 22:59:52 »
Minun vanhempani erosivat kun olin vasta joku 1-vanha. En siis osannut suhtautua siihen mitenkään mutta sitten vanhempana alkoi miettiä että mikä kaikki voisi olla erilaista jos he olisivat yhdessä? Miksi he erosivat?

Vietin kyllä isäni kanssa aikaa. Siinä ei ollut mitään juttuja että äiti olisi kieltänyt minua tapaamasta isääni. Yleensä oli isän kanssa kolme päivää viikossa ja tuo oli kyllä ihan hyvä.

Iskä alkoi seurustelemaan jossain vaihees. Varmaan sillo kun oli pieni. En muista kunnolla. Minulle se oli ihan sama. Minulle riitti että molemmat oli onnellisia ja sain viettää aikaa molempien kanssa.

En minä heidän eroaan niin kamalasti sure.

Ticulié

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #26 : Maaliskuu 01, 2006, 18:51:41 »
Monilla täällä on hieman samansuuntaisia kokemuksia kuin minulla. Pelkästään tämän topicin lukeminen sai minut todella surulliseksi ja ajattelemaan omia vanhempiani. Avioero on kipeä asia ja eniten se satuttaa osallisia, mutta kyllä esimerkiksi kaveritkin saavat siitä osansa. Mutta antakaas kun kerron hieman tarkemmin.

Omat vanhempani olivat jo kohtalaisen pitkään olleet huonoissa väleissä. Eivät he riidelleet kovin paljoa, päinvastoin, hei eivät oikeastaan puhuneet toisilleen lähes ollenkaan. En edes tiedä mistä kaikki oli alkanut, mutta kai heillä sitten oli jotain selvittämättömiä asiota. Kyllä he puhuivat, minulle ja pikkuveljelleni nimittäin, mutta lähinnä se sisälsi toisesta valittamista.

Isäni vietti pitkäle syksyyn kaikki viikonloput mökillä. Joskus veljeni oli mukana. Äitini oli tuolloin yleensä todella hyvällä tuulella, muutoin hänellä oli tapana nalkuttaa aivan kaikesta.

Eräänä päivänä äitini sitten yhtäkkiä kysyä paukautti, että kumman luona haluaisin asua eron sattuessa. No enhän minä nyt niin äkkiseltään osannut siihen mitään sanoa, vaikkakin olin jo pidempään uumoillut, että joskus senkin aika tulisi. Järkytyin.

Myöhemmin äitini sitten yritti puhua asioista isälle, tosin melko huonolla menestyksellä tosin. Huutoahan siitä vain seurasi. Veljeni ei ollut juuri tuolloin kotona, ja hyvä niin, mutta minä itse olin ja kuulin kyllä joka ainoan sanan yläkertaan huoneeseeni. Ovi oli kiinni ja radio erittäin kovalla. Eipä auttanut ei. Kuulin silti joka ainoan sanan, enkä varmasti unohda niitä aivan heti. No siis, puhuminen ei (näköjään) auttanut. Pari päivää myöhemmin äitini sitten sanoi, että oli käynyt täyttämässä lakiasiaintoimistossa eropaperit. Tulin surulliseksi, mutta itku otti valtansa vasta illalla nukkumaan mennessäni. Olin surullinen vanhempieni puolesta, pikkuveljeni puolesta ja omasta puolestani, vaikka tiesinkin, että heidän oli parempi erota. Olin järkyttynyt ja vihainen jopa itselleni, koska kuvittelin olevani syypää kaikkeen. Tajusin kuitenkin myöhemmin ettei se voi olla mahdollista - jokin hiersi heidän välejään pahasti. Mutta ennen kaikkea olin peloissani. Kai pelkäsin menettäväni jotain niin suurta, etten jaksaisi enää jatkaa. Henkinen romahdus ei ollut kaukana tuona aikana.

Muutaman viikon ajan itkin itseäni uneen joka ainoa ilta ja olin muutenkin hyvin masentunut. Eräs hyvä ystäväni tuki minua koko sen ajan. Muutoin olisin varmaan romahtanut täydellisesti. Hän pakotti minut puhumaan asioista, ja huomasin sen auttavan. Se oikeasti auttoi, kannattaa puhua! Mielialani kohosi vähitellen. Olen ikuisesti kiitollinen tälle ystävälleni tuesta. <3

Myöhemmin sitten puhuimme useasti äitini kanssa muuttamisesta. Tai oikeastaan hän puhui, minä vain kuuntelin. Hän etsi aktiivisesti lehdistä ja netistä asuntoa ja kävi jopa muutamissa esittelyissä. Sitten se jotenkin vain jäi, ja nykyisin vanhemmillani menee oikeastaan hyvin. Tuosta kaikesta on nyt varmaan pari vuotta, mutta onneksi tilanne on rauhoittunut. He itse asiassa tulevat toimeen.

Nyt olen iloinen heidän puolestaan :)

Mewci

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #27 : Maaliskuu 01, 2006, 19:03:55 »
Minun vanhempani erosivat kun olin juuri siirtymässä kolmannelle luokalle. Kesälomalla äiti ja minä muutettiin pois.
Olin tietysti kuullut että joidenkin vanhemmat ovat eronneet, mutta ei tullut mieleenikään että omat vanhempani eroaisivat. He halusivat että minulla oli kiva joulu, eivätkä siksi kertoneet siitä. Uutena vuotena äitini kertoi siitä minulle. Ei kivaa ollut, ei todellakaan. En osannut aavistaakkaan että he näin olivat päättäneet. Lähinnä tuli sellainen ajatus että eihän minulle voi käydä näin? Sitten he vielä kertoivat että olivat tienneet siitä kauan, että eroaisivat mutta eivät kertoneet minulle. :/ Se tuntui tosi pahalta, mielummin olisivat kertoneet suoraan. Kai he ajattelivat minun parastani, en tiedä.
Kun kerroin siitä ystävilleni, ärsyttävintä oli että heti he kysyvät: "Miksi?". Mistä hemmetistä minä sen tietäisin?
En muista kovin tarkkaan kun siitä on niin kauan.

Wiwije

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #28 : Maaliskuu 02, 2006, 15:22:07 »
Minua ei enaa voi pelottaa, sillä vanhempani erosivat kun olin neljä. Isäni erosi naisystävästään, joka oli minulle kuin isosisko, ja se oli minulle myös kova pala, sillä silloin ymmärsin jo sen. Nyt minua pelottaa vain, että äitini ja isäpuoleni eroavat, mutta en usko että siihen on tarvetta, sillä he ovat minusta onnellisesti yhdessä.

Poissa Carmelie

  • menninkäinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #29 : Maaliskuu 02, 2006, 15:38:01 »
Minun vanhempani erosivat pari vuotta sitten...se oli kamalaa aikaa....onneksi minä ja sisko olemme toipuneet siitä hyvin (tai ainakin minä olen). Vanhempien erossa on hyvät ja huonot puolet...Siihen tottuu ajan myötä...
Nykyään iskä asuu tyttöystävänsä kanssa Hämeenlinnassa ja minä, siskoni, äiti ja äidin miesystävä asumme Kotkassa. Välillä sitä toivoo, että vanhemmat olisivat yhdessä, mutta välillä taas ei....Kaikki on minulla just niin kuin pitääkin....
xD

Poissa Myy

  • Vuotislainen
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #30 : Maaliskuu 02, 2006, 16:24:53 »
Vanhempani erosivat kun olin siinä seitsämän-kahdeksan-vuotias. Se tuli minulle yllätyksenä, sillä en ollut nähnyt äitiä ja isää koskaan riitelemässä, paitsi vähän aikaa, ennen kuin he kertoivat eroavansa. Muistan, miten näin, kuinka äiti itki lavuaariin ja se oli minulle iso yllätys, sillä minulla oli se käsitys, että aikuiset eivät voi itkeä (jeh, kaikkihan me ollaan aika naiiveja oltu joskus :p ).
Mieleeni on myös jäänyt muistiin se, miten istuin tietokoneella pelaten Jazz-nimistä peliä, jossa vihreä pupu seikkailee, kun äiti tuli kertomaan, että he eroavat. Kyllähän siinä itku tuli.

Totuin nopeasti eroon, äiti muutti pois, mutta jäi samaan kaupunkiin ja asuin molempien luona, niin että vaihdoin viikottain asuntoa. Ja vaihtelen yhä. Nykyisin - tällaiset kymmenen vuotta myöhemmin, olen kyllästynyt jo tähän edestakaiseen ramppailuun, mutta täytän puolen vuoden päästä 18 ja olen kyllä miettinyt omaan kämppään muuttamista. Mutta toisaalta olen aina haaveillut Tampereelle muuttamista, niin että asun mahdollisesti kotona kunnes saan koulun loppuun (puolitoista vuotta) ja hankin sitten töitä Tampereelta.

Koska totuin eroon, se ei vaikuttanut minuun kovinkaan paljoa. En ainakaan ole huomannut mitään. Olin varsin nuori, niin että sopeutuminen oli kai sitten helpompaa.

Sain vasta vähän yli puoli vuotta sitten tietää todellisen syyn vanhempien eroon. Tai itseasiassa tajusin sen jo muutama vuosi sitten silloisen isäpuoleni vihjailuista äitille, mutta vasta viime kesänä kysyin suoraan isältä, ja iskä kertoi, miten äiti oli asiallisesti ruokapöydässä hänelle ilmoittanut, että oli löytänyt toisen miehen ja että heidän olisi parempi erota. Isälle se oli shokki, sillä hän kuvitteli että heillä meni ihan hyvin. Itsekin tuosta kuultuani järkytyin. En siksi, että äiti oli pettänyt isää, sen arvasin jo vuosia sitten, vaan tapa, millä äiti sen kertoi. Äiti ei ole mitään asiasta maininnut, isäpuolelleni hän sanoi, että kertoo lapsille vasta kun olemme valmiita sen kuulemaan, mutta minä olen nuorin ja pian täysi-ikäinen, että tässä sitä edelleen odottelen tunnustuksen kuulemista. Ehkäpä kyselen sitä itse sitten joskus...

Minnehoo

  • Ankeuttaja
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #31 : Joulukuu 04, 2007, 18:38:05 »
Olen ollut alle 1-vuotias kun vanhempani erosivat ja jäin äitini luo. Siitä asti olen ollut peli nappula. Vanhempani riitelivät huoltajuudestani, ja siitä kuinka usein isäni saa tavata minua. Sain tukihenkilön jonka kanssa puhua ja se helpotti. Nyt muutama vuos on ollut ihan rauhallista. Tapaan isääni kun haluan enkä käy viikonloppuisin yö kylissä siellä. Itseasiassa aika tarkalleen 2 vuotta sitten. Itsenäisyyspäivän tienoilla äitini päätti etten pääse isäni luo yöksi.   

Olen aina asunut äitini kanssa enkä osaisi edes ajatella että perheeseeme kuuluisi mies! Mutta kaikki on niin kauan hyvin, kunhan samat riidat eivät enää toistu. Se oli hirveää. Se aiheutti minun ja äitini välillä hirveitä riitoja.

Vaikka on ikävää jos vanhemmat eroavat, on myös hirveää lasten kannalta jos vanhemmat ovat yhdessä vain lasten takia. Tai eihän se aina kamalaa pakosti ole, en tiedä koska en ole kokenut. En muista aikaa jolloin isäni asui perheeni luona.

Hiflis

  • Ankeuttaja
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #32 : Joulukuu 07, 2007, 22:51:31 »
Meinasin etten kirjoita, mutta kirjoitanpa kuitenkin.

Vanhempani erosivat jotakuinkin kaksi vuotta sitten. Olin tosin jo pitempään uskonut, että näin vielä tulisi käymään. Pienenä olin aivan varma, että ei, ei meidän vanhemmat koskaan eroa. Mutta eihän sitä pienempänä ymmärtänyt. Ei tiennyt, että normaalisti avioliitossa elävät ihmiset kuitenkin tykkäävät toisistaan paljon, ehkä jopa rakastavat. Tai sitten vanhempani vielä silloin rakastivat toisiaan... Näin en kuitenkaan luule olleen, mutta ei siitä sen enempää.
Muistan kuitenkin, kuinka ehkä kuusivuotiaana itkin mökillämme, kun äiti ja isä riitelivät jostain kalasta, jonka isä oli kalastanut. Sen riidan jälkeen kysyin äidiltäni, että eivät kai he ikinä eroa. Ja siihen äiti vastasi sen, mitä en ollut halunnut kuulla. Eli sen, että aina ei voi aivan varmaksi luvata.

Ero ei ollut minulle mikään maailmanloppu. Olin ehkä kerennyt sitä siitä kuusivuotiaasta asti miettiä monelta kannalta. Ja kyllähän sitä siinä sitten tuli mietittyä melkoisen monta vuotta. Välillä ajattelin, että ei ne sitten taidakaan erota, mutta niinhän siinä silti kävi. Muistan sen illan, kun sain sitten asiasta kuulla ihan todella. Vaikka se ei mitenkään aivan kamalaa ollutkaan, niin en kiellä, kyllä itkin.

Meillä kävi kaikin puolin aika hyvin. Isäni ja veljeni jäivät asumaan vanhaan taloomme ja minä äitini kanssa muutin alle puolen kilometrin päähän uuteen asuntoon. Vanhempamme ovat ihan hyvissä väleissä, mistä olen kiitollinen.
Aikaisemmin ne riiteli aika paljon. Joskus heräsin aamulla ja sain heti kuulla huutoa jostain aivan pikkuasiasta. Niin siis en itseäni kohtaan tarkoitettua, eivät he yleensä kääntäneet riitojaan minuun tahi veljeeni. Ne riiteli vain toistensa kanssa. Pahimmissa tapauksissa riita loppui siihen, että isäni itki. Ja silloin minä menin aina ja halasin sitä. Äiti ei koskaan itkenyt. Tai luulen että itki, mutta ei muiden kuullen.
Olen iloinen, että ne erosivat. Niin, todellakin olen siitä iloinen. En ole saanut kuulla vanhempieni riitelyä enää pitkiin aikoihin. Tarkemmin ottaen kahteen vuoteen.

sinny

  • Ankeuttaja
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #33 : Joulukuu 08, 2007, 00:16:13 »
Tuntuu kuin etten osaa enää pelätä mitään. Olin tuolloin 10-vuotias kun olin kahtavuotta vanhemman veljeni kanssa kävelyttämässä koiraamme. Oli kesä ja ohitimme juuri paikallista ruokakauppaa kun isä kurvaa autolla viereemme. No hyppäämme kyytiin ja silloin isä kertoo sen mitä en sitä ennen ollut osannut koskaan ajatella, -tai pelätä. Avioero. Äiti haluaa avioeron.
 Mentiin kotiin, äiti oli pyykinpesukoneen luona, isä sanoi äidille, että tämän tulisi nyt sanoa meille (minulle ja veljelleni) mitä hän oli sanonut isälleni. Äiti huusi. Menin lukemaan Aku Ankkoja sänkyyni. Veljeni meni omaansa lukemaan Ankkalinnan Rämäpää-kirjaa ja sanoi "tiesin tämän." Vastasin siihen "niin....." vaikkei minulla ollut mitään aavistusta asiasta.
 Sitten jaettiinkin huonekaluja, koira jouduttiin antamaan pois, isä muutti, mutta onneksi lähelle.
 Ollaan (pikkuveljen kanssa, isoveli muutti pois) vuoroviikoin toisen vanhemman luona.. Onko ketään muita samanlaisessa tilanteessa olevia? Se on nimittäin hankalaa vaikka saattaa kuulostaakin helpolta. minulla on kaksi kotia, kaksi jouluaattoa, kaksi synttäriä, kaksi sänkyä


Poissa Lemmonleikko

  • Tom
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • Soulshine!
    • Herra Hahmo
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #34 : Joulukuu 08, 2007, 00:25:14 »
Itse olen myös näitä, joiden kalloa vanhempien mahdollinen ero ei millään muotoa tullut sivuamaan ennen kuin yksi viikonloppu, koko perheen ollessa taas koolla, isä ilmoitti varsin asialliseen sävyyn siinä syömisen jälkeen, että hän ja äeti ottavat keväällä eron. En ollut osannut odottaa sitä ollenkaan, mutta enpä liioin tyrmistynytkään tai reagoinut mitenkään muutenkaan. Koko asia oli minulle vähän samanlainen uutinen kuin se, että Bagdadissa teurastettiin kymmenen siviiliä. Tiedostin ja ymmärsin asian täysin, mutta tunnetasolla mitään ei oikeastaan tapahtunut. Ymmärtäähän sen, toisaalta - he ovat aikuisia ihmisiä täysi-ikäisin lapsin, ja tietävät, mitä tekevät. Tai josseivät tiedä, niin heidän ongelmansahan se on eikä enää kenenkään muun. Tiedän, että he ovat edelleen varsin lämpimissä väleissä keskenään, mutta heidän yhdessä asumisestaan ei enää tule mitään. Molempia on alkanut kasaantunut ikä jo muuttamaan aiempaa taipumattomammiksi, joustamattomammiksi. Enemmän omiksi itsikseen, ettenkö sanoisi, eikä kummallakaan kovapäisyys ole mitään vähiten dominoivia ominaisuuksia. Täysin ymmärrettävää siis, että myyvät tämän talon ja muuttavat kukin tahoilleen.

Heidän eronsa tarkoittaa käytännössä sitä, että 1) kääräisin partiolippukunnalleni kuutiokaupalla puuta, kun juttelin isän kanssa, että lippukunta saa haltuunsa takapihalla lojuvat pölkyt ja 2) pääsen vihdoinkin muuttamaan pois kotoa (tähän mennessä se ei ole ollut taloudellisesti järkevää), omaan kämpään, jonne voin sulkeutua juuri niin tiivisti kuin huvittaa juuri silloin kuin huvittaa - tulee pitkästä aikaa olemaan joku paikka, jossa saa olla rauhassa. Ikävä tulee vain tämän talon saunaa, joka on yksi parhaita jatkuvalämmitteisiä, joissa olen saunonut. Lisäksi olin itse rakentamassa sitä, eli suhteeni saunaan on varsin kiinteä.

Perhehän ei ole hajoamassa, sillä, kuten jo sanoin, kaikki ovat yhä varsin hyvissä väleissä keskenään, mutta noiden kahden ikääntyjän yhteisasumisesta ei tule lasta eikä paskaa. Otaksuttavasti ajoittaiset syöpöttely- ja juopotteluviikonlopun koko perheen voimin tulevat jatkumaan, joko isän tai äidin asunnolla sitten. Itse uskon jopa, että ero vain parantaa vähän joka asiaa, kun nuokin kaksi rupeavat välimatkan tähden sietämään toisiaan huomattavasti paremmin, ja minä heitä molempia, kun pääsen hyvällä syyllä muuttamaan itsekseni johonkin soveliaaseen kammioon.

Oikein sijoitettu, järjellä perusteltu ja siististi hoidettu ero voi olla koko perheen eduksi, tosiasiassa.
"You don't have to be black to be a nigger. Being born penniless also makes you an outlaw." -Ronnie van Zant
         Row, row, row thy boat gently down the stream. Oh Charon, hast thou ever know'd that Death is but a dream?
Hyviä emme ole, pahoiksi emme halua tulla - olkaamme siis rumia!

Hiflis

  • Ankeuttaja
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #35 : Joulukuu 08, 2007, 18:36:38 »
Onko ketään muita samanlaisessa tilanteessa olevia? Se on nimittäin hankalaa vaikka saattaa kuulostaakin helpolta. minulla on kaksi kotia, kaksi jouluaattoa, kaksi synttäriä, kaksi sänkyä

No juu, ei nyt aivan samassa tilanteessa, mutta melkein. Asun joka toinen viikonloppu äitini luona, joka toinen viikonloppu isäni luona. Viikot äidilläni. Mutta kesällä se on lähes niin, että joka toinen viikko isällä, joka toinen äidillä. Oikeastaan tämä ei tunnu minusta mitenkään hankalalta. Ja se on tietysti ihan ihmisestäkin kiinni, toiselle sopii, toiselle ei. Mutta kuten asian ilmaisit, minullakin on kaksi kotia, kaksi jouluaattoa, kaksi synttäriä, kaksi sänkyä.

Poissa Erizza

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • diibadaabafggh
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #36 : Huhtikuu 05, 2008, 15:20:51 »
Enpä pelkää, että he eroavat. Jos eroavat, niin näenhän molempaa, niiden päätöshän se on. Elämä jatkuu.

Enpä tekisi mitään... Siis jos vanhemmat eroaisivat. Eläisin normaalia elämää, näkisin kumpaakin joka viikon loppu (tai oikeastaan asuisin toisen luona, toinen muuttaisi luultavimmin pois).

Vanhempani eivät ole eronneet.

Ero on mielestäni typerää, mutta jos ei rakasta enää, niin ei sitten. Heidän päätöksensä, ketkä eroavat.

Poissa Meew

  • Valkea susityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kelmit for ever
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #37 : Heinäkuu 17, 2008, 18:37:22 »
Jaa, en ole koskaan pelännyt vanhempieni eroavan. Kerran kun yhden kaverini vanhemmat olivat eronneet, ajattelin turvallisesti mielessäni: "onneksi minun vanhempani eivät eroa ikinä" mutta se oli typerä ajatus. Nimittäin muutamien vuosien päästä vanhempani erosivat. Tulihan sitä vähän itkettyä, mutten ole koskaan ollut siitä niinkään kamalan järkyttynyt/surullinen tms. Alkujärkytyksen mentyä tilanne oli minulle okei, ainoa pelkoni oli että jompi kumpi vanhemmistani menee uudestaan naimisiin jonkun kamalan tyypin kanssa. Sitä ei ole vielä onneksi tapahtunut (: Syynä siihen, etten surrut niin paljon kuin esim. pikkusiskoni, voi olla ajattelutapani. Yleensäkin näen kaikessa ensin hyvät ja positiiviset puolet, enkä niinkään negatiivisia puolia. Näen minä nekin, mutta positiivisuuden varjossa. Joo nyt menee jo offiksi..
Tam ja Fahr, Sirius ja James. << heitä minä kadehdin, koska heillä on ystävä mitä ilman ei voi elää, heillä on ystävä kenen puolesta kuolisi. Heillä on ystävä kenestä välittää, ketä pitää omana veljenään. Sellaista rakkautta, sanatonta viestintää ei näe joka päivä. Kiitos. <3

Poissa Laku

  • paperisydän
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Laku's life
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #38 : Heinäkuu 18, 2008, 19:46:49 »
Mun vanhemmat erosi n. kuukausi sitten. Äiti vain oli eräs aamu poissa.

Näin viime kesänä erohakemuspaperit vahingossa pikkuveljeni vaatekaapissa etsiessäni hänelle paitaa. Oikeastaan veikka tiputti ne paperit ja ne levisivät lattialle, jolloin asiat selvisivät minulle. Enkä muuten kertonut asiasta kellekään.
Noh, asiat rullasivat eteen päin ihan normaalisti, mutta sitten alkoi taas riitely ja huuto.
Joulun aikoihin ne sitten sopivat yrittävänsä uudelleen, muttah... Se ei ihan onnistunut, vaan asiat paheni aina vaan. Ne takkusi niin kauan, että salaa toivoin, että voisin jo muuttaa äidin kanssa keskustaan, jotta asiat selkeäisivät. Ei tarvitsisi kuunnella enää ainaisia riitoja, huutoja ja pihasta kovaa ajavan auton ääniä (äidilläni on semmoinen paha tapa aina paeta)... Olin koko ajan siinä uskossa, että kun joku muuttaa, muutan minäkin. Mutta ei. Emme saa edes mennä äidin luo. Emme laisinkaan. Isä ei anna. Talo on kieltämättä vanha, mutta pystyssä se pysyy. Ja äiti remppaa siellä koko ajan.
Isä haluaisi nähdä talon terveystarkastuspaperit. Äiti ei niitä saa, koska niitä ei tehdä jos ei ole syytä epäillä niiden tarpeellisuutta. Isä haluaisi nähdä ilmantilamittaukset. Äiti ei saa niitäkään, koska on kesä. Niitä ei ilmeisesti saa kesäisin.
Ne eivät voi puhua asioista. Ne on menossa käräjille selvittämään huoltajuutta. Sossun kanssa sovittiin kaksi viikonloppua, jolloin saimme olla äidin kanssa -mutta emme tietenkään äidin kotona. Olimme äidin vanhempien luona. Kaksi viikonloppua neljän viikon odotuksen jälkeen. Ja nyt kukaan ei tiedä, koska näemme äidin taas. Ja nuorin veljeni on vasta kolme. Ja minä 14.

Joten nyt en pelkää enää mitään. Oikeastaan en ikinä ajatellutkaan kamalasti vaihtoehtoa entä jos. Niin tapahtuu vain muille, ei mulle. Kaveritkin hämmästyi, kun kuuli. Niillä oli kai jokin käsitys meidän perheestä; Täydellinen. Siksi en ole kertonut kenellekään yksityiskohtaisemmin viimeisen kahden kuukauden tapahtumia. Ne ei oikeasti tapahdu meillä, ei meidän perheessä. Jossain muualla kyllä, mutta ei meillä. Ehkä tämä onkin vain yksi painajainen, josta mä herään kohta? Ei, ei oo. Mä hautasin tuon toiveen jo kauan sitten.
Close the doors but never look inside
Time will tell if all your love has died


Poissa morvanvarjo

  • o_O
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #39 : Heinäkuu 18, 2008, 22:08:35 »
Vanhempani ovat eronneet jokin aika sitten. Oikeastaan en ole edes varma ovatko he vielä eronneet kokonaan, äiti puhuu vain asumuserosta. Joka tapauksessa, isä on asunut jo yli puoli vuotta eri osoitteessa, mutta onneksi vain kävelymatkan päässä, joten näen häntä miltei joka päivä.

Olisikos ollut suunnilleen 9 kuukautta (hemmetti, siitä on jo niin kauan o_O) sitten, kun äiti ja isä eräänä päivänä pyysivät minut ja pikkusiskoni olohuoneeseen juttelemaan. Tiesin vakavasta äänensävystä, että nyt oli joku iso asia tulossa. (Aluksi luulin, että kyse oli minusta itsestäni, olen välillä - tahtomatta tosin - vähän vaikea vanhemmilleni.) Muistaakseni minulla käväisi myös sillä hetkellä mielessä pieni, ohikiitävä ajatus, että mahdollisesti asia koskisi avioeroa. Sitä ennen vanhemmat olivat olleet tavallista riitaisampia, joten olin sitä jonkun verran jo ehtinyt pelätä. Uutisen kuultuaan sisko juoksi heti itkien huoneeseensa ja itki ties kuinka pitkään. Muistan, että minä en itkenyt silloin (vasta myöhemmin on tullut itkettyä). Kun isä ja äiti olivat kertoneet asiansa, minä menin... lukemaan lehteä. En muista miksi tein niin, ehkä vain halusin yrittää sysätä asian pois mielestä. En tietenkään hyväksynyt sitä vielä silloin. Luin lehteä ja pinnistelin, etten olisi itkenyt.
No, siinä meni jokin aika sulatellessa asiaa. Se aika oli muutenkin vähän hankalaa, kotona oli kireä tunnelma. Yhtenä iltana isä ja äiti huusivat toisilleen niin, että talo raikui ja äiti rupesi vielä paiskomaan isän tavaroita rikki. Oli kamalaa kuunnella ja katsella vierestä, olin todella peloissani ja juoksin järkyttyneenä huoneeseeni. Äidin kiukkuisista huudoista päättelin, että isä oli rakastunut toiseen naiseen. Myöhemmin sain kuulla, että näin olikin, mutta isä katkaisi välinsä siihen naiseen eikä sen koommin ole tietääkseni häneen ollut yhteydessä.
Onneksi tilanne rauhoittui sen jälkeen kun isä muutti pois. Aluksi tuntui todella hankalalta, oli vaikea mennä yökylään isän luo, koko uusi talo tuntui inhottavalta. Sitten tuli joulu - ensimmäinen joulu, jota ei vietetty koko perheellä. Isä kävi kyllä joulun aikaan usein kylässä, muttei se tuntunut samalta. Uuden vuoden vietimme sitten ihan eri porukoissa, isä työkaverinsa kanssa ja minä, sisko ja äiti menimme serkkujen luo.

Nykyään ero ei tunnu enää pahalta, sillä tiedän että näin on parempi. Kotona on rauhallisempaa, on paljon vapaampi olo. (Myöhemmin äiti tosin riiteli pahasti oman siskonsa kanssa eroon liittyvistä asioista ja kesti jonkin aikaa ennen kuin heidän välinsä paranivat taas.) Isä käy usein kylässä ja minä ja sisko käymme hänen luonaan (isä vaikuttaa välillä tosi yksinäiseltä). Nyt, kun nykyistä taloa ollaan myymässä, ja sitä kunnostetaan, isä käy entistä useammin. Tuntuu välillä samalta, kuin ennen, tänäänkin oltiin kaikki yhdessä syömässä saman pöydän ääressä. Joskus kuvittelee, että entä jos isä ja äiti palaisivatkin vielä yhteen, kun heillä näyttäisi menevän sen verran hyvin. Mutta samalla ajattelee, että se ei olisi enää niin hyvä. Näin meidän kaikkien elämä on helpompi. Vaikka nykyään raha on vähän tiukassa ja vyötä täytyy välillä kiristää, varsinkin kun on toisen talon vuokrakin maksettavana. Sen takia alunperin päätettiin myydä talo, jossa minä, sisko ja äiti nyt asumme, ja muuttaa johonkin halvempaan. Todennäköisesti asuisimme kuitenkin muuton jälkeenkin lähistöllä, mutta sisko joutuisi silti vaihtamaan koulua. Hieman käy häntä sääliksi.
When Remus Lupin rules the world all problems will be solved with chocolate.

Poissa charmed

  • Sourcream and onion!
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #40 : Heinäkuu 20, 2008, 18:40:05 »
Meitin vanhemmat eros, ku olin kuus. Sillon muuten itkin ja iha pirusti, sisko oli kymmenen.
Muistan ku meillä oli menossa joku leikki, sitte isä tuli huoneeseen ja rupes kertoo että ne meinaa erota. No enhä minä sitä älynny, pyörin vaan tuolilla ja ihmettelin että miks sisko itki ja isä oli nii vakavana. Sitte ku mentiin olohuoneeseen ni äiti sano suoraan että me nyt erotaan, sitte itkin, vaikka en ees tiiä että miten ihmeessä älysin sellasia asioita.

Otettiin tavaks että nähtiin isä joka toinen viikonloppu, toimii vieläkin, joskus ehkä kolmen, neljän viikon välein. Isä ajaa about 700 km meijän takia tonne peräkorpeen. Oli joskus siitäki juttu Apu-lehessä. Kesäsin ollaan neljän vuoden ajan oltu heinäkuussa pari viikkoa isän ja sen avovaimon, Pirjon, ja sen lasten luona, tänä kesänä tulin jo kesäkuun lopulla. Hauskaa on ollut ja Särkänniemen/Linnanmäen reissu tehään joka vuosi.
 
Nyt ku ajattelee, ni oikeastaan kivaa ku vanhemmat erosi. Nämä Pirjon lapset iha mielettömän kivoja, pidän oikeina sisaruksina. Pirjon tytär muutti jo pois kotoa, pidettiin sen kanssa just tyttöjen ilta ja tää Pirjon poika, eli meitin isoveli, kans iha pirun kiva tyyppi, vaikka meilläkin neljä vuotta ikäeroa. Sisko on tänään tulossa tänne.

Ja luulenpa, että kun isä ja Pirjo erosi välillä, sillon taisin itkeä vielä enemmän kuin sillon ku äiti ja isä erosi.

Että kaikille, joiden vanhemmat on vasta eronnu tai meinaa erota, haluun sanoo että ei maailma siihen kaadu, siitä pääsee yli. Ja jos käy yhtä hyvä tuuri ku minulla, saattaa äitipuoleks tulla samanlainen ku Pirjo, ja sillon muuten kannattaa olla iha pirun ilonen.
so then i was like AVADA KEDAVRA
and he was like *dead*

Satsuma

  • Ankeuttaja
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #41 : Syyskuu 28, 2008, 22:39:19 »
Oikeastaan ennen vanhempieni eroa en koskaan pelännyt, että ne eroaisi. Kerran tulin koulusta ja minulla oli ollut tosi hyvä päivä, ja jostain syystä aloin ajattelemaan avioero juttuja. Mietin, että onneksi meidän vanhemmat ei varmasti koskaan eroa. Ja kun pääsin kotiin, niin pommi putosi. Äiti kertoi mulle, että se aikoo erota iskästä, mutta että iskälle ei saa kertoo mitään. Sitten se ootti muutaman kuukauden, kävi kattoo talojaki, ja sitten se kertoi iskälle aikeistaan. Siinä sitten ne vatvoi sitä koko ajan. Ja nyt niiden erosta on yli vuosi. Aluksi aattelin, että muutan varmaan äitin luokse, mutta sitten, kun se erotilanne oikeasti tuli ja piti päättää, kumman luokse menee asumaan, niin iskä kertoi, että se ei aio muuttaa tästä ihanasta omakotitalostamme kuin vasta äärimmäisessä tilanteessa. Siinä vaiheessa päätin, että jään asumaan iskälle, koska en halua kylälle asumaan, ja täällä minulla oli kaveritkin ja koirallani on täällä paljon parempi olla. Myös viha ja inho äitiä kohtaan rupesi kasvamaan, kun se laittoi tämän erohomman aluille, ja loppupeleissä minusta oli suorastaan vastenmielistä edes ajatella äitin luokse muuttamista.

Poissa Erizza

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • diibadaabafggh
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #42 : Heinäkuu 21, 2009, 18:14:03 »
Enpä pelkää, että he eroavat. Jos eroavat, niin näenhän molempaa, niiden päätöshän se on. Elämä jatkuu.

Enpä tekisi mitään... Siis jos vanhemmat eroaisivat. Eläisin normaalia elämää, näkisin kumpaakin joka viikon loppu (tai oikeastaan asuisin toisen luona, toinen muuttaisi luultavimmin pois).

Vanhempani eivät ole eronneet.

Ero on mielestäni typerää, mutta jos ei rakasta enää, niin ei sitten. Heidän päätöksensä, ketkä eroavat.
Haha, oon kirjottanut tän vuosi sitten.
Nytpä ovat eronneet (odottelevat kait vielä käräjäoikeuden päätöstä..), eikä elämä ole paljoa muuttunut. Isä muutti pois ja me nähdään sitä suunnilleen kerran kuukaudessa.
Naurettavaa, vuosi sitten mielestäni ero oli typerää. Nyt kun olen kokenut vanhempien eron, olen eri mieltä. Se on riitoja parempaa, ja mahdollisuus aloittaa uusi elämä uuden kumppanin kanssa.

Poissa Audra Dancer

  • Sir Emilia Sarkington
  • Vuotislainen
  • Gaze the Haze
    • Livejournal
    • Vainajala.org
  • Pottermore: HazelNight52
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #43 : Heinäkuu 26, 2009, 09:30:42 »
Itse en pelkää vanhempieni eroavan. Syitä on ainakin kaksi. Toinen syy on, että vaikka he olisivatkin aikeissa erota, en pelkäisi asiaa sanan varsinaisessa tai ei niin varsinaisessa merkityksessä, koska minusta se on heidän oma asiansa. Ei se minun elämääni edes vaikuttaisi kovin radikaalisti, kun muutan öbaut kahden viikon päästä pois kotoa. Toinen syy on se, että vaikka eroa pelkäisinkin sen uhatessa, ei moista tilannetta ole näkösällä. En väitä, että vanhempieni romanssi olisi kukkeimmillaan en, itse asiassa heillä on varsin väljähtänyt suhde toisiinsa - kunhan nyt sen verran kavereita ovat että yhteiselo onnistuu ilman sen suurempia rähinöitä ja talossa on suurin piirtein rauhaisaa. Ei täällä idyllistä ole, mutta vanhemmilla ei ole henkistä ongelmaa toisistaan johtuen ja ne tulevat ihan hyvin toimeen saman katon alla.

Jos ne kuitenkin jostakin mielenhäiriöstä (tai jostakin radikaalista muutoksesta heidän suhteessaan näin korrektimmin ilmaistuna) eroaisivat, en olisi järkyttynyt. En ottaisi asiasta ongelmaa, koska eihän se minun asiani sinällään ole jos toiset ovat päättäneet erota. Siinäpähän eroavat sitten, jos uskovat että elämä on yksin tai uuden ihmisen kanssa parempaa, kivempaa tai jollakin tavoin antoisampaa. Olisin yhä tekemisissä molempien kanssa, vaikkakin äidin luona hengaisin enemmän koska sen kanssa itselläni on paremmat välit ja tulemme loistavasti toimeen keskenämme ja koska äiti jäisi tähän huusholliin kortteeraamaan. Näin uskon nyt, jos tosi tulisi kyseeseen niin saattaisi käydä toisinkin, mistä sitä tietää.

Eroaminen on mielestäni ihan ookoo, jos elämä menee riitelyhulabalooksi tai ikimykkäkouluiluksi tai jos esiintyy vaikkapa perheväkivaltaa tms. Pikkuasioiden ja pienen, satunnaisen arkiriitelyn takia eroaminen tuntuu kuitenkin melko turhalta. Täydellistä suhdetta kun ei ole olemassakaan ja niiden epätäydellisyyksien, jotka hermoja kovasti kiristävät, kanssa täytyy joko oppia elämään tai sitten niihin täytyy keksiä joku ratkaisu. Joku ratkaisu voi tietysti olla avioero, mutta se astunee kuvaan vasta sitten kun asiat on puitu siihen malliin ettei ole enää puimista, eikä yhteistä säveltä löydy.

Itse tuskin eroaisin, koska jättäsin ennemmin menemättä naimisiin ollenkaan. Voi olla, että jos minulla joskus on joku elinkumppani (sydän-, maksa- tai munuais-?) niin se on avokki aika pitkään, ellei ikänsä. Pitäähän toinen tuntea riitelytyyleineen päivineen ennen kuin sen kanssa naimisiin voi mennä, ainakin minun mielestäin. 

~Moondancer (joka kirjoitti vahingossa lyhyitä kappaleita)

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #44 : Toukokuu 25, 2014, 11:06:24 »
Pelkään, ja en pelkää vanhempieni eroa.
Joskus, kun vanhempani riitelevät, olen varma, että ne eroavat jonain päivänä, mutta jokin minussa huutaa "ei, se ei voi tapahtua", eli liekö kyse siitä, että jokin minussa yrittää torjua ajatuksen siitä, että vanhempani eroaisivat
Sydämeni nurkassa myös pelkään, vähän aiheesta sivuten, että vanhemmat jättävät minut yksin jos he eroaisivat, ja olen jo suunnitellut, että jos he eroavat, otsn rakkaimmat tavarani, ja muutan mummon ja vaarin luo asumaan.
Noh, turha lietsoa sitä ajatusta kun perhe ei kuitenkaan hylkää minua, vaikka vanhemmat eroaisivatkin.
Mutta en halua niin käyvän. En ikinä!
Ja tätä kirjoittaessani huomaan, että oikeasti pelkään vanhempieni eroa, vaikken sitä aluksi myönnäkään suoraan.
Ja sanottakoon, että ennen moiselle pelolle ei ollut syytä..
*huokaus, aivan valtava huokaus*
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Zenzibar

  • Pelastaja katsoi profiiliaan ja läikytti teetä pöydälle
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • kesäinen-eskapisti-merirosvo-jedi-söpö-skotti
    • Home sweet home
  • Pottermore: BloodNight6399
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #45 : Toukokuu 25, 2014, 19:12:00 »
En ole 100% varma kuuluuko tämä oma kokemukseni tähän keskusteluun, mutta en koe kyllä tarpeelliseksi uuttakaan aloittaa.

Minä en ole ikinä pelännyt että vanhempani eroavat - päinvastoin, olen aina toivonut että he eroaisivat. Siitä asti kun muistan, he ovat riidelleet. En ikinä muista heidän olleen onnellisia yhdessä tai edes käyttäytyvän kuten ihmiset jos ovat samassa huoneessa. Jo ihan pienestä pitäen pelkäsin lähinnä sitä, että he eivät eroa vaan tuhoavat koko perheen samalla kuin oman suhteensa.

No, eivätpä nuo vieläkään ole eronneet ja nyt se on lasten kannalta vähän myöhäistäkin, kun minä ja veljeni olemme molemmat muuttaneet pois kotoa jo monta vuotta sitten.

Mielestäni vanhempien olisi paljon parempi erota jos he eivät tule keskenään toimeen, kuin pysyä yhdessä lasten takia. Lasten kannalta ei todellakaan ole parempi asua samassa kodissa molempien vanhempien kanssa jos nämä vain kylvävät vihaa ympärilleen koko ajan. Mieluummin lapset viettävät viha-vapaata aikaa aina kerrallaan yhden vanhemman luona.

Olen edelleen vähän katkera siitä, että osaa lapsuudestani varjostaa vanhempieni inho toisiaan kohtaan. Edelleenkin kyllä välillä mietin, että mikseivät nuo edes nyt sitten voi erota? Ehkä he eivät osaa enää olla ilman toisiaan, vaikkeivat toimeen tulekaan.
"You're only given a little spark of madness. You mustn't lose it." -Robin Williams

Poissa Meleth

  • Viimeinen vihollinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Remember that the last laugh is on you.
  • Pottermore: RiverLight18790
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #46 : Toukokuu 29, 2014, 15:05:01 »
Minun vanhempani erosivat kun olin jotain 7 vuotta ja siitä on jotain 17 vuotta.
Olin paikalla kun äitini ja iskäni lisäksi pappani keskustelivat eroasioista ja lopuksi iskä otti pitkät.
Äidistäni tuli yksinhuoltaja ja hyvin hän pärjäsi vaikka välillä oli vaikeaa.
Isäni lähti Venäjälle eikä hänestä kuulunut vuosiin yhtään mitään mutta vuotta ennen kuin pappani kuoli iskäni otti yhteyttä.
Sitten hän tuli kaupunkiin missä asun ja tapasin hänet äitini kanssa. Siitä lähtien olen ollut väleissäni iskäni kanssa.
Taas kun pikkusiskoni ei ole missään väleissä, koska hän ei halua.
Vanhempani tulevat toimeen mikä on ihan mukavaa. Käyn iskäni luona Venäjällä aina silloin tällöin.
Happiness can be found, even in the darkest of times, if one only remembers to turn on the light.