Kirjoittaja Aihe: Pelko vanhempien erosta  (Luettu 8106 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Ahdistus

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« : Elokuu 26, 2004, 15:03:18 »
Pelkäättekö te joskus vanhempienne eroavan?
Minä ainakin.
Mitä tekisitte jos ero tapahtuisi?
Ovatko vanhempanne eronneet?
Mitä mieltä olette erosta?
...

Poissa Hufflepuff Charm

  • Käytöksellisesti rajoittunut ja silti julkisesti uskottava
  • Ylihörhö
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • sekä välttelevä yökein nolife-stalkkaaja
    • Vuotis, duh!
  • Pottermore: StormSpell22
  • Tupa: Puuskupuh
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #1 : Elokuu 26, 2004, 16:36:33 »
Siirretään keskusteluihin, koska aihetta käsitellään ensimmäisessä viestissä subjektiiviselta kannalta.

Kaipaisin viestiin myös hieman muuta kuin pelkkiä kysymyksiä, kenties kirjoittajan itsensä ajatuksia liittyen esittämiinsä kysymyksiin.
Jos et näe sen kauneutta, mitä järkeä sinun on katsoa sitä?

Poikkeustapaus

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #2 : Elokuu 26, 2004, 16:44:15 »
Vanhempani erosivat jo monta vuotta sitten, olin silloin vasta 3-vuotias. En muista siitä oikein mitään, mutta minusta se on parempi näin. Isäni ja äitini eivät tule toimeen keskenään eivätkä pidä toisistaan.

Poissa Spectre

  • Wraith
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #3 : Elokuu 27, 2004, 17:34:47 »
Minun vanhempani olivat erota silloin kun olin vielä koululainen ja asuin kotosalla. Se oli kova paikka silloin, ja ymmärrän hyvin, että joku itkee koulussa tunneilla tai illalla sängyssä peiton alla kuunnellessaan vanhempien (mahdollisesti humalaista) riitaa pitkälle aamuyöhön.
No, he eivät eronneet, en tiedä miksi näin kävi, nykyään he ovat taas ihan normaali pariskunta, jolta on lapset lentäneet pesästä.

Ajattelin joskus, että olisi maailman kamalin asia, jos isä ja äiti eroaisivat, mutta nyt kun oma elämäni ei keskity siihen meidän entiseen perhe-elämään, tuntuu, että kyllä siitä olisi yli päässyt, tai pakkokin kai olisi ollut. Voinhan minä rakastaa omia vanhempiani ihan samalla tavalla kuin ennenkin, ja hekin jaksavat olla parempia minulle kun heidän oma olonsa paranee ajan ja eron myötä. Näin ajattelin.

Mutta voimia niille joitten vanhemmat ovat eronneet tai eroamassa, se vaikuttaa kaikkiin osa-alueisiin sinun ja mahdollisten sisarustesi elämässä. Itseään ei saa milloinkaan syyttää, ja olisi ehkä hyvä välttää ottamasta jomman kumman vanhemman puolia, kaikkea ei ole välttämättä kerrottu lapsille.

TytoAlba

  • Ankeuttaja
Re: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #4 : Elokuu 27, 2004, 19:38:45 »
Ero.
Kammottava ja kaunis asia.

Minä oikeastaan toivon, että vanhempani eroaisivat (Älkää nyt siinä haukkoko henkeänne, tai muuta, toivottavasti ymmärrätte, kunhan selitän).
Minulla nimittäin ei ole koskaan ollut hyvät välit isääni. Hän huutaa minulle pienimmistäkin asioista. Hän huusi siskolleni eilen (vai oliko se sitä edellisenä päivänä? En muista...), ja silloin järkytyin; minulle hän saa huutaa minun puolestani vaikka sydämensä kyllyydestä, minä oikeastaan pidän hänen kanssaan riitelemisestä, sillä loppujen lopuksi hänelle menee sormi suuhun. Mutta siskolleni ei huudeta sillä tavalla!
Luulisi nyt isän tietävän, että siskoni on herkkä ja ottaa tuollaiset asiat vakavasti.

Joskus saatan herätä aamulla siihen, kun isä ja äiti riitelevät. He oikein huutavat toisilleen, niin että koko talo rämisee. Ja minä kuuntelen.
Minä kuuntelen, millaisista asioista he riitelevät. Ja minä kuulen.
Minä kuulen, että oikea syy riitaan on se, että isä on omahyväinen jääräpää, joka ei ikinä myönnä olevansa väärässä.

Yhteen aikaan isä jo puhui minulle ja siskolle jotakin tyyliin; "Tapahtuis mitä tahansa, niin te olisitte kuitenkin mun lapsia, eikä me erottaisi, et muistakaa se..."
Millaista imelää puhetta!
Mutta silloin oli jo ero lähellä. Vanhempani kuitenkin sinnittelevät vieläkin yhdessä. Uskon, että syy, miksi he vieläkin yrittävät, on se, että heillä on kuitenkin 5 yhteistä lasta, ja 2 heistä (minä ja tämä siskoni) on vielä kasvattamatta loppuun saakka.

Yksi mutta kuitenkin eroamisessa olisi; äiti varmaan muuttaisi Tampereelle. Ja minähän en isän kanssa tänne jäisi! Ilmeisesti minä olisin täällä arkisin, koska kouluni on täällä. Periaatteessa; minä olen menossa vasta ylä-asteelle ja jos nyt ero yllättäisi, minä voisin lähteä Tampereelle äidin kanssa. Vaihtaisin joka tapauksessa silloin koulua.
Mutta kaverit jäisivät tänne. Samoin muistot. Voisin tietysti aina käydä isän luona, silloin tällöin.
Mutta Tampereella muuttaminen ei muuten houkuttelisi...

//Muoks. Zerijah: Ei, isäni ei ole rapu. Hän on neitsyt. Jos oikein muistan. En ole kiinostunut isäni asioista. Se on hänelle oikein. Kuka haluaisi tutustua enemmän typeriin, itsekkäisiin idiootteihin?
En minä ainakaan.

Poissa tahra

  • Vuotislainen
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #5 : Elokuu 27, 2004, 20:03:38 »
Tytöalba, samanlaisia tuntemuksia.

Minä en pelkää vanhempieni eroa. Saatan jopa hieman toivoakin sitä. He luultavasti rakastavat toisiaan, mutta on tapahtunut kaikenlaista, ja en halua sen todellakaan jatkuvan. Itseasiassa olin pitkästä aikaa onnellinen, kun isäni lähti viikoksi ulkomaille. Olisi kaikille parempi, että he eroaisivat. Ainakin meille lapsille, jotka kärsimme luultavasti eniten. He ovat niin erilaisia, että ihmettelen miten he ylipäänsä ovat päätyneet naimisiin. Tottakai, jos he eroaisivat, niin miettii, että miten me äidin kanssa eläisimme? Opettajan palkka on kuitenkin niin pieni, ettei sillä kolmea lasta todellakaan hyvin elätä. Kun nytkin on todella tiukkaa. (Toisaalta, nytkin me elämme lähinnä äidin palkalla. Isä käy satunnaisesti kaupassa. Äiti ei saa koskea isän tiliin.) Joudun melkein joka ilta kuunnella, kun he riitelevät hiljaa seinäni takana. Äitini on minulle hyvinhyvin rakas, enkä halua, että hän on onneton. Ja hän tulee onnettomaksi, jos he eroaisivat. Isäni on.. No hän ei suostu yksinkertaisesti myöntää olevansa väärässä. Hän valehtelee, huutaa jokaisesta asiasta, ja joskus tuntuu, että hän ei edes pidä meistä. Kerran siskoni huusi hänelle vihaavansa tätä. Isäni järkyttyi tästä todella paljon, mutta huusi silti siskolleni. Huusi. Huusi lisää, että siskoni vihaisi enemmän ja enemmän häntä. Aina on tehnyt mieli huutaa isälleni tämä sama, mutten koskaan halua. En halua haavoittaa häntä. En, vaikka hän haavoittaa minua joka päivä kymmenen kertaa pahemmin.


Ai pitäiskö täällä keskustella? *viaton*

Bek

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #6 : Elokuu 28, 2004, 14:55:03 »
Zerijah, meillä on melkein sama tilanne, mutta äitini vain on itsekin puhunut pois lähtemisestä. Hän on yksinkertaisestikin vain jo niin kyllästynyt siihen, että isä ei tee mitään, jättää kaikki laskut äidin maksettavaksi jne. Ja toden totta itsekin jo toivoisin heidän eroavan! En tule oikeastaan yhtään toimeen isän kanssa.
Mutta mitäpä itse voisin asialle tehdä? Nykyään aina kun äiti alkaa valittaa siitä kuina hän haluaisi lähteä jne, sanon hänelle, että miksei sitten lähde, mutta ne keskustelut päättyvät yleensä sitten aika nopeasti..

Poissa Seatear

  • Vedenneito
  • Vuotislainen
    • http://www.kuusade.net
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #7 : Elokuu 28, 2004, 21:42:49 »
Olin seitsemän kun vanhempani erosivat. Silloin olin vielä niin nuori enkä tajunnut asiaa melkein yhtään. Itkin, koska halusin pitää perheen yhdessä. Kokonaisena. Nyt  kun kahdeksan vuotta on kulunut (olen siis 15) tajuan, että jos äitini ja isäni olisivat vielä yhdessä, eläisimme suuressa helvetissä. Vanhemmillani on myös yhteishuoltajuus, mutta haluaisin että äitini olisi yksinhuoltaja. Äitini on nyt kihloissa ja isälläni vaihtelee tyttöystävä melkein vuosittain. Isääni nään hädintuskin pari kertaa vuodessa ja se on vain hyvä. Hän ei pidä lupauksiaan eikä tee mitään muutakaan. Paitsi juo ja käy joskus töissä.
Joten tästä voi vain päätellä, että mielestäni on vain hyvä, että vanhempani erosivat. Kaikilla ei nääs ole onnellista perhettä.
Tahdotko lukea sarjakuvaa? -> Exceptional Abilities || Kuusade.net Se pienen ihmisen domain

Sweetie

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #8 : Lokakuu 03, 2004, 11:00:37 »
Minä olin neljä kun vanhempani erosivat ja veljeni oli kaksi. En muista siitä juuri mitään. Olin aina joka toisen viikon isän luona ja joka toisen äidin luona. En tainnut oikein tajuta siitä mitään.
Nykyään isäni asuu kiinassa. (Hän on siellä töissä) Ja näen häntä hyvällä tuurilla pari kolme kertaa vuodessa. Vanhempani tulevat nykyään ihan hyvin toimeen. Ainakin luulen niin.
Isälläni on uusi kiinalainen vaimo ja tulen hänen kanssaan ihan hyvin toimeen.
Äitini oli noin 7 vuotta naimisissa yhden miehen kanssa kunnes he erosivat pari vuotta sitten. Sen jälkeen hänellä on ollut muutamia poikaystäviä, ja nyt hän on vuoden seurustellut yhden miehen kanssa.

Se oli varmaan ihan hyvä, että vanhempani erosivat silloin kun olin niin pieni, etten muista siitä mitään. Olen saanut kuulla kavereilta kamalalia juttuja heidän vanhempiensa erosta.

Ruma ankanpoikanen

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #9 : Lokakuu 03, 2004, 15:15:11 »
Minä en pelkää että vanhempani eroaisivat. On se aina välillä käynyt mielessä, mutta olen luottavainen siihen että he eivät tule eroamaan. Vanhempani riitelevät toki silloin tällöin, ja inhoan sydämeni pohjasta kuunnella sitä kun he marmattavat toisilleen yhdentekevistä asioista mutta kai heillä on oikeus riidellä. Kummini sen sijaan erosivat vuoden sisällä. Se on ikävää koska nyt näen kummejani harvemmin, mutta kai siihen tottuu.

Poissa Elosäde

  • Wanhus
  • Vuotislainen
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #10 : Lokakuu 04, 2004, 14:55:50 »
Joskus olen pelännyt että vanhempani eroaa, mutta nyt taas ei ole sellainen tilanne. Nyt he tuntuvat oikeasti elävän onnellisena yhdessä ja varmaan odottavat, että minä häivyn tästä parin vuoden päästä :)

Mutta muista kun oli suurinpiirtein kymmenen vuotias ja kuulin mutsin ja faijan riitelemässä kunnolla. En kuullut mistä asiasta he riitelivät, mutta mutsi haki matkalaukun ja en tiedä kuinka lähellä oli, että mutsi olisi tosissaan lähtenyt himasta vai pelotteliko hän vain teollaan faijaa. Kumminkin riita rauhoittui ja jonkun aikaa oli semmoista varovaisuutta ilmassa. Vanhempani eivät kuitenkaan tiedä, että kuulin heidän riitelynsä..
Tämän jälkeenkin on ollut riitaisampia kausia, ja se on saanut minut miettimään, että sitten kun muutan kotoa pois, ja vanhempani olisivat eronneet, niin miten minä pystyisin päättämään, kumman luo menisin. Kumminkin mutsin kanssa on paremmat välit, mutta jos ero tulisi, se olisi faija joka jäisi tähän mun lapsuuden kotiin. Todellakin olen kiitollinen, että faijan ja mutsin välit on nyt hyvät, minun ei tarvitse murehtia erosta. Mutta kumminkin tuntuu, että nyt ne riidat on tavallisia avioparin riitoja, niitähän on aina.

Ero on muutenkin ikävä juttu. Mummoni ja vaarini ovat eronneet jo ennen syntymääni, ja minä en siis oikeastaan tiedä syitä. Tuntuu vaan jotenkin kiusalliselta ajatella, että äitini sisko ei pidä minkäänlaista yhteyttä omaan isäänsä. Serkkunikin siis elävät kuin heillä ei olisi toista isoisää, vaikka hän on jokseenkin hyvissä voimissa. Minusta kyllä voisi pitää jonkinlaiset välit molempiin vanhempiin eron jälkeen, vaikka nyt ei kumminkaan aina tarvitse olla yhdessä.
"Insinööri on ihmisenä osaamistaan suurempi ihme" -Esa Saarinen

Ceinwen

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #11 : Lokakuu 05, 2004, 10:42:27 »
Pelkäättekö te joskus vanhempienne eroavan?

Käsittääkseeni nyt on kotona meneillään vaihe jossa vähän haetaan omaa paikkaa. Erostakin puhutaan. Kyllä, myönnän, välillä pelottaa, mutta jostain syystää en ole huolissani.
Äitini on vahva persoona jolla menojalka vipattaa.. *hym*


Mitä tekisitte jos ero tapahtuisi?

Varmaan muuttaisin omilleni.. en haluaisi loukata kumpaakaan valitsemalla kumman luokse jäisin. Mutta minulle ollaan luvattu ettei eroa tule ennen kuin  minä olen turvallisesti ulos koulusta. Pikkusisko huolettaisi, hän joutuisi valitsemaan. On myös vaikeaa olla, kun ei tiedä kumman puolella olisi. Yrittää siinä sitten välissä olla puolueeton samalla kun molemmat vanhemmat hakevat minulta tukea mielipiteilleen. Ymmärrän heidän pointtinsa, mutta.. olen asiasta ulkopuolinen

Mitä mieltä olette erosta?

Itse asiassa se on ihan hyvä asia, jos lapset eivät ole enää pieniä ja siltä tuntuu. Mitä turhaan kahlita itseään asiaan joka ei enää kosketa. Tarkoitan tietenkin että ei sitä pidä heti mennä eroamaan ensimmäisestä riidasta, niitä parisuhdekolhuja pitää yrittää hoitaa. Mutta jos suhde on esim. kestänyt pitkään ja sitten "kuollut" eikä yrityksistä huolimatta enää starttaa, niin mikäs siinä sitten.

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #12 : Joulukuu 11, 2004, 03:34:31 »
En tiedä, pelkäänkö, että vanhempani eroavat. He eivät ole eronneet, mutta monesti tuntuu, että kohta varmaan, sillä toisinaan he riitelevät kovastikin. Yleensä se alkaa sellaisesta, kun äitini on kaverillaan pitkään kylässä ja tulee myöhään kotiin, joskus hieman hiprakassa, joskus ei. Eikä heillä välttämättä ole mennyt aina niin hienosti, ei enää muutamaan vuoteen (kohta olleet 18 vuotta naimisissa, olen itse kohta 17 v.). Kuitenkin saman katon alla kaikki asutaan. Joka kerran kun he riitelevät, olen vain omissa oloissani. En puutu. Saavat itse hoitaa asiansa. Olen kyyninen ihminen.

Jos vanhempani eroaisivat. En oikein tiedä, mitä tekisin. Luultavasti jäisin asumaan tänne, missä nyt, toisin sanoen isän luo. Suurimmalla todennäköisyydellä äiti joutuisi lähtemään. En tiedä, itkisinkö. Tietenkin toivoisin, että pysyisivät yhdessä. En haluaisi ruveta harrastamaan sitä toisen vanhemman luona vierailua viikonloppuisin.

Olen sitä mieltä, että ero on hyvä asia, jos kertakaikkiaan suhde ei toimi. Tosin jos on pieniä lapsia, ehkä silloin kannattaisi yrittää olla, mutta tiedän kyllä erään sukulaisperheen, jossa on tuskin kouluikäisiä lapsia ja he ovat ainakin asumuserossa.

Poissa Ibiza

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #13 : Joulukuu 11, 2004, 20:19:38 »
Toisinaan olen pelännyt vanhempieni eroavan. Joskus kun olin paljon pienempi. Ehkä siksi, että vanhempani riitelevät usein viikonloppuisin kun isäni on juonut tarpeeksi... Äitini nimittäin inhoaa sitä, että iskä juo lähes joka viikonloppu. En itsekään tykkää siitä.

Muistan, että olen monta kertaa herännyt öisin kuunnellen vanhempien huutoa ties mistä asioista. Pienenä se oli todella pelottavaa ja peiton alla itkeminen on tietysti jotakin mitä ei haluaisi kokea sen ikäisenä^

Joskus äiti on suuttunut kunnolla ja muistan kerran, että äiti vaan päätti lähteä. Se sanoi, että nyt lähdetään. Sitten minä ja veljeni istuttiin sen kanssa autoon. Tosin sitten me ajettiin McDonaldsiin ja juotiin pirtelöt. Tilanne taisi rauhoittua parin päivän päästä ihan normaaliksi. Mutta silti oli vaikeaa ajatella, että äiti edes puhui lähtemisestä.

En kuitenkaan nykyään enää usko, että vanhempani eroaisivat riidoistaan huolimatta. Kyllä he sen verran toisiaan rakastavat. En voisi kuvitellakaan vanhempieni eroa. Olemme sen verran tiivis perhe. Se olisi todella vaikeaa meille kaikille.

Poissa Wemia

  • Hupsu.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ?
  • Tupa: Puuskupuh
Re: Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #14 : Joulukuu 12, 2004, 17:49:06 »
Lainaus käyttäjältä: "Ahdistus"
Pelkäättekö te joskus vanhempienne eroavan?
Minä ainakin.
Mitä tekisitte jos ero tapahtuisi?
Ovatko vanhempanne eronneet?
Mitä mieltä olette erosta?


Vanhempani erosivat kun olin jotakin 3-5 vuotias. En muista.
Daddy huusi minut ulos jossa äiti pakkasi pakettiautoon tavaroita.
Daddy käski minua pitämään kiinni hänen kädestään, ettei hän huutaisi äidille. Siispä minä puristin siinä daddyä kädestä kun äiti pakkasi auton täyteen kalusteita ja otti pikkusiskoni mukaan, joka oli vasta vauva. Äitini muutti Hämeenlinnaan. Kotiimme jäi vain minä, siskoni sekä daddy.

Minusta oli kivaa asua kolmestaan siskon ja daddyn kanssa. Mutta minulla oli kyllä pikkusiskoa ja äitiä ikävä. Monta vuotta elimme kolmestaan ja kävimme huvipuistoissa ja pidimme hauskaa. Eräänä päivänä daddyni meni korjaamaan jonkun naisen tietokonetta. Ja sitten noin viikon kuluttua meidän, siskoni ja minun, piti jäädä tämän naisen luokse yöksi, daddy nukkui naisen kanssa samassa sängyssä.

Tätä jatkui monta yötä kunnes.
Häät. Häät olivatkin ja tajusin että ne saa lapsen, äitipuoleni maha oli ihmeän pullea. Näyttelin onnellista mutta sydämmessäni oli suuri suru, sain tietää vasta häiden viikolla että ne menee naimisiin. Vauvankin tajusin itse. Äitipuoli muutti taloomme kahden lapsensa kanssa. Hän on rikkonut lähes kaiken mikä muistuttaa minusta äitiäni. Hän jyräsi äidin rakkaan kukkapenkin, maalasi keittiön uudestaan, piilotti valokuvat ja lelli omia lapsiaan. Daddy ja äiti riitelivät pikkusiskoni menosta, hän tuli meille ja meni takaisin ja taas uudestaan.

Minusta dady ja äiti olisivat voineet yrittää viellä kerran, eivät he edes riidelleet paljon. Kyllä sitä luulisi pystyvän yrittää viellä kerran, kun on kolme yhteistä lasta tehnytkin. Äitini muutti tiuhaan tahtiin minusta hän on asunut varmaan jo 10 paikassa.

Äiti rakastui mieheen ja he muuttivat samaan taloon. Minulla oli heti ensi näkemällä outoja aavistuksia tämän miehen varalta. No, pari vuotta eteenpäin, olin äitini luona vierailulla. Oli äidin syntymä päivä, hän täytti 30. Hän oli mennyt kylän pubiin juhlimaan ja kun hän tuli sitten myöhään kotiin, minä ja siskoni olimme jo nukkumassa.

Kuulin huutoa. Ja inhottavia mäiskähdyksia. Kuulin miehen huutavan jotain mutta en välittänyt, luulin että äänet tulivat televisiosta. Mies hakkasi äitiä.  Seuraavana päivänä äiti oli ihan mustelmilla ja hän kertoi minulle että aikoo muuttaa pois. Minä ymmärsin häntä. Tällä hetkellä äitini asuu siskoni kanssa Hyvinkäällä, ja miehen, johon luotan paljon enemmän kuin siihen ensimmäiseen. Siskoni sai koirankin. He ovat onnellisia ja se on pääasia. Luulen kuitenkin että minulle jäi pysyviä traumoja äidin hakkaamisen näkemisestä tai, kuulemisesta.

Nyt menee paljon paremin, mutta olisihan se kivaa että äiti ja daddy asuisivat saman katon alla, mutta ei sille mitään voi jos he eivät enään pidä toisistaan.
Oisinpa luolassa rosvoklaanin, oisinpa rohkea intiaani!

Poissa Sun Lee

  • Ronnieponnie
  • Vuotislainen
    • Tarinamaa
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #15 : Joulukuu 13, 2004, 11:53:40 »
Minä olen ilkeä, mutta oikeastaan toivoisin, että minun vanhempani eroaisivat, koska he riitelevät todella paljon ja ovat aina eri mieltä asioista. Se on hyvin raskasta kuunneltavaa pidemmän päälle. Siskoni on kuitenkin tätä vastaan eikä hän tykkää ajatuksesta, että vanhempamme eroaisivat. Äiti on kuitenkin sanonut, ettei pysty eroamaan isästä, koska ei kykene elättämään yksin meitä, sillä opiskelut ja muut maksavat todella paljon. Harmi, että sellainen asia on esteenä eroamiselle, kun muuten menee todella huonosti. Vaikka olenkin läheinen äidin kanssa ja isän kanssa en, on silti hiukan kurjaa ajatella, että vanhemmilla menee huonosti. Jäisimme siskon kanssa ehdottomasti äidin luokse asumaan, koska emme tule kovin hyvin toimeen isän kanssa, sisko nyt tulee vähän lähemmin mutta kuitenkin. Minulla ei ole kavereita, joiden vanhemmat olisivat eronneet, mikä on aika ihme, kun ajattelee, kuinka paljon vanhemmat nykypäivänä eroavat :(

Gizmo

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #16 : Maaliskuu 26, 2005, 20:06:27 »
Sain tietää vanhempieni erosta vasta  vähän aikaa sitten. Itkin öisin. Se on hirveää ja vanhempien eroa kannattaakin pelätä. Jos totta puhutaan naimisiin meno on syvältä (anteeksi...) Se sattuu lapseen ja hänen sydämensä särkyy. Ja vielä näkee muiden rakatavaisia vanhempia ja ajattelee miten onnellinen voi perheen lapsi olla. Sulla on asiat hyvin jos sinun äitisi ja isäsi on vielä yhessä. Älkää menkö naimisiin ellette ole yhdessä elämäänne loppuun asti, sillä se sattuu lapseen. :cry:

Poissa Quinetta

  • Vuotislainen
    • http://kat5u.proboards41.com
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #17 : Maaliskuu 27, 2005, 00:53:54 »
Vanhempani ovat olleet miltei 30 vuotta naimisissa. Vain kaksi kertaa minun elämäni aikana ovat he riidelleet. Toinen oli silloin, kun me lapset olimme äidin kanssa viettäneet koko päivän tehden pipareita jouluksi. Niistä tuli todella upeita... ja sitten isä meni ja söi kaikki piparit ennen joulua. :'D ja siitä he sitten riitelivät vähän. Tai äiti oikeastaan riiteli, isä näytti koiranpennulta, jota toruttiin. Toinen oli kun olin jotain viisi. Syytä en muista.

Olen 100% varma, että vanhempani eivät eroa. Olen niin täysin varma, sillä heillä ei ole mitään aihetta erota. Molemmat ovat onnellisia yhdessä. En kuitenkaan viittaa mitenkään siihen, että heidän 30 vuotisen avioliiton takia he eivät eroa. Ehei.

Kaverini vanhemmat erosivat tässä kolmeviikkoa sitten. HE olivat olleet naimisissa 25 vuotta. 25 vuotta, ja sitten yhtenä päivänä, aivan tyhjästä, kaverini isä tuli taloon ja sanoi "Haluan avioeron." Meni se mies nuoremman naisen perään. He myivät jättitalonsa, kaikki kolme autoa, koko omaisuutensa he muuttivat rahoiksi jotka menivät puoliksi. Lapset jäivät äidin luokse, koska olivat yli 15 vuotiaita ja saivat päättää itse. Kaverillani on hyvin vaikeata juuri nyt, kun asia on vielä niin uusi.


Minä en pelkää avioeroa. En siksi, koska tiedän, etteivät vanhempani eroa, vaan siksi, koska mielestäni se ei ole niinkään suuri asia, mitä jotkut sanovat. Monet touhottavat siitä monta vuottakin, voivotellen elämäänsä ja vanhempiansa, jotka ovat eronneet. Jos minun vanhempani eroaisivat, minä nyökäyttäisin päätäni ja hyväksyisin asian. En minä muuta haluaisi, että molemmat ovat onnellisia, ja pitämällä heidät väkisin yhdessä ei ole minun käsitykseni onnesta.
Useimmat sanovat, että he itse ovat kauhean surullisia. Minusta asiassa ei ole paljoakaan suremista. Tietenkin olisi mukavaa nähdä heidät yhdessä, mutta eihän avioero muuta mitään. He olisivat silti vanhempiani, ja rakastaisin heitä ihan yhtä paljon kuin ennen. Ei siinä ole mitään suremista, jos vanhemmat eivät enää halua asua yhdessä. (ja taas näitä minun mielipiteitäni)

Lainaus
Mielestäni avioero on ylipuhuttua, tai siis sitä pidetään turhan kamalana asiana!

Totta.
Roolipelien Maailmankaikkeus - (melko) aktiivinen Roolipelifoorumi.

Pohjantähti

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #18 : Maaliskuu 28, 2005, 01:30:31 »
Varsinkin pienempänä pelkäsin kamalasti vanhempieni eroa. Sitten noin kolme kesää sitten isäni vain häipyi. Siis minun silmissäni. Koska äitini ei kertonut minne hän oli menny (ei oikeastaan tiennyt edes). Tajusin vain, että isä ei ole ollut kotona pariin päivään, ja tajusin, ettei kyse ole työmatkasta, kun kysyin äidiltä, missä isä on, ja tämä vastasi, ettei tiedä.
Eli isäni oli jättänyt meidät. Otin sen aika pirun raskaasti, se pahensi masennustani ja kieltäydyin menemästä kouluun. Osaksi se johtui siitä, että isä halusi myydä talomme, enkä olisi kestänyt sitä ajatusta, että joku vieras asuisi talossa, jossa olen asunut koko lapsuuteni.

Onneksi perhe kokoontui joskus kesän puolivälissä ja asiat sovittiin. Vähäksi aikaa.

Toissakesänä isä lähti taas. Istuin koneella ja hän tuli sanomaan, että hän ja äiti ovat päättäneet (äiti kivahti, että miten niin hän ja äiti), että isä muuttaisi pois. En tiennyt miten reagoida. Olin tajunnut jo silloin, kun isä muutti kotiin viimeksi, että ei siitä voi noin vaan palata onnelliseen avioliittoon, joten olin varautunut. Istuin vain ällikällä lyötynä. Mitä siinä voi sanoa? Kysyin kai "miksi" tai jotain. Sitten parin tunninpäästä oli pakko päästä pois kotoa ja ilmestyin varoittamatta kaverille. Jollekin oli pakko puhua.

no sillä kertaa otin sen paljon rauhallisemmin. Homma meni sitten niin, että isä maksoi äidille 200 euroa elatusta minusta (siskoni on täysikäinen), joka ei meinannut riittää, että vyötä oli kiristettävä.
Isä muutti takaisin yhdeksän kuukauden jälkeen.

Nykyään minua ahdistaa suunnattomasti se, jos vanhempani kinastelevat. Pärjäisin kyllä, jos he eroaisivat, enkä usko, että äitini päästäisi isää uudelleen takaisin. En ole vihainen isälle, mutta en ole silti antanut täysin anteeksi sitä, että hän oli noin valmis vain kävelemään ulos ja hylkäämään meidät. Hän ei tiedä sitä, ehkä joskus kerron sen hänelle. rakastan silti isääni paljon ja on parempi, että hän asuu kotona.

Tellu

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #19 : Toukokuu 20, 2005, 12:45:12 »
Minun  vanhempani on monesti riidoissa ja niistä seuraa usein eron harkitseminen. Tai siis aina kun niillä on jokin riita niin jompi kumpi sanoo mä haen eron....Eli siis noin on käyny ainakin 6kertaa jopa voi olla enemmänkin! Ja sitten saa aina olla pelkäämässä millon se hetki koittaa...

Mutta olen jo tottunut siihen ettei he eroa kumminkaan... Mutta minulla on/oli kavereita joiden vanhemmat ovat eronneet. Se on ikävää...Miettikääs nyt jos sinun äitisi muuttaisi toiselle puolelle maapalloa( ei nyt kumminkaan) tai siis noin tuskin käy mutta olisi se kauheaa.
Ainakin minun mielestäni...

pesukarhu

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #20 : Toukokuu 20, 2005, 18:21:09 »
17 vuoden ajan olen elänyt lähes pumpulissa, katsellen kuinka kavereiden vanhemmat eroavat, enkä koskaan uskonut sen tapahtuvan itselleni.. nyt se kuitenkin tuntuu olevan lähellä...

Vanhempani riitelevät lähes joka päivä, ja lähes aina riidan päätteeksi äitini ilmoittaa ovet paukkuen kävelevänsä maistraattiin panemaan eron vireille. Sen hän on jo tehnyt pariinkin otteeseen. Aina se ero on jotenkin jäänyt. Isäni ei ole halunnut kirjoittaa eropapereita ja äitini on jättänyt asian sikseen. Että kyllä he varmaan jollakin tasolla toisistaan vielä pitävät..

En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteivätkö he eroaisi heti kun muutan kotoa pois.. sillä tiedän äitini olevan yhä naimisissa vain helpottaakseen minun elämääni... Tiedän tämän kuulostavan ristiriitaiselta ja sitä se myös on.. en tajua sitä aina itsekään...

Ecera`s Darkness

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #21 : Toukokuu 21, 2005, 22:49:47 »
Pelkäsin eroa pienenä. En kyllä koskaan uskonut sen tapahtuvan enkä nyt suorasanaisesti pelännytkään, mutta usein yllätin itseni miettimästä miten elämäni muuttuisi, jos vanhempani eroaisivat. Pelkäsin hieman, mutten sen enempää koska olin varma ettei ero koskaan tulisi omalle kohdalleni.

Olin 10-vuotias, kun ruokapöydässä selitin jotain perheelleni eroavista perheistä ja päätin selitykseni lauseeseen "Mutta tehän ette koskaan eroa?" Muistan tämän liiankin elävästi, koska seuraavana aamuna herätessäni isä oli lähtenyt.. En nyt mene tämän syvemmälle aiheessa, koska nyt keskustelujen puolella ollaan.
Kyllähän se elämä melkoisesti muuttui, mutta olin aika onnekas tapaus siinä mielessä, ettei eroon liittynyt sen suurempia riitoja. Kävimme veljen kanssa joka toinen viikonloppu yötä isällä, mutta onneksi se ei ollut mitenkään ylitarkkaa ja pakollista. Nykyään käymme silloin kun ehdimme, yöksi asti ehdin jäädä vain muutaman kerran vuodessa, mutta minulle se on juuri sopivasti.
Ero ei itsessään ollut mikään maailman kamalin eikä se lopulta vaikuttanut ainakaan ulkoisesti kovinkaan paljoa elämääni, asiasta puhutaankin niin vähän. En enää osaa edes ajatella pitäisinkö elämästäni sellaisena, jollainen se olisi jos perheeni olisi kokonainen. Kai se olisi melko samanlaista kuin nytkin. Eli tarkoitan siis sanoa, ettei eron tarvitse maailmaa kaataa. Helppohan se ei koskaan kuitenkaan ole, on vain paljon kiinni yksilöstä miten erosta selviää. Ulkoisesti minulla on edelleen muiden silmissä kaikki hyvin ja se on suurelta osin myös totta. Sisäisesti jatkan huonoina päivinä omaa hiljaista taisteluani: näin seitsemän vuoden jälkeen tajusin vasta muutama kuukausi sitten, että olen tainnut alkaa antamaan isälle anteeksi. En tosin edelleenkään ole lakannut vihaamasta kaikkea muuta isän ympärillä. Kai voisin lopettaa vihaamisen, mutta silloin kymmenkesäisenä päätin vihata isän uutta elämää koko sydämestäni. Se on varmaan syy siihen miksen viihdy isän luona. Isä itsessään on aivan mahtava tyyppi, mutta se ei tarkoita että minun täytyisi pitää hänen uudesta perheestään..

Joop, eli lyhyesti sanottuna eron ei aina tarvitse olla kamalaa. Voi kyllä tosin olla, että satuin vain olemaan onnekas tapaus, mutta elämäni ei tällä hetkellä ole sen kamalampaa, kenties jopa vapaampaa. Ja kun vanhemmat huonolla omalla tunnolla yrittävät usein jossain vaiheessa korvata eroa ostamalla lapselle lahjoja, voi lapsi tästä suuttuneena käyttää tilaisuuden pirullisesti hyväkseen pyytämällä kalliita lahjoja... *pirunsarvet*

Fielia

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #22 : Elokuu 13, 2005, 15:14:48 »
Kyllä, pelkään vanhempieni eroavan. He eivät onneksi riitele usein, mutta muutamakin iso riita vuodessa on liikaa. Jos vanhempani eroaisivat, tuntuisi hirveältä päättää, kumman luoksi muuttaisin. En halua loukata kumpaakaan, sillä rakastan molempia yhtä paljon. Silti luulen, että päätökseni olisi äiti. En tiedä, osaisinko asua isäni luona, mutta vierailisin siellä usein. Kun mietin, miten suhtautuisin eroon, en sopeutuisi kovin nopeasti. Tuntisin itseni onnettomaksi. Jos jompi kumpi heistä löytäisi uuden, en osaisi suhtautua ollenkaan.

alcor

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #23 : Elokuu 24, 2005, 22:26:59 »
Pienempänä olin ihan varma, että ei meidän vanhemmat varmasti eroaisi. Se tuntui hirveän epärealistiselta, jotenkin olin vain pienenä niin varma, että ei äiti ja isä voi erota. Nehän ovat yhdessä aina.

No. Eiväthän ne olekaan eronneet, tähän päivään mennessä, mutta läheltä kai on menty.. En itse ole tietoinen vanhempieni kaikista riidoista, ja heillä oli kausi, jolloin he riitelivät ihan mielettömästi. Silloin puhuin pikkusiskoni kanssa asiasta ja kävi selväksi, että molemmat me odotimme, että he eroaisivat. Muistan vaan, kun äiti joskus illalla sanoi isälle jotain eroamisesta ja asumisjärjestelyistä tai vastaavasta.. En varmaan ikinä ole pelännyt niin paljon mitään. Silloin oltiin jo niin lähellä eroamista, että jouduin ihan paniikkiin, kun tajusin, että joutuisin muuttamaan pois, joutuisin valitsemaan äidin ja isän väliltä ja joutuisin pahimmassa tapauksessa ehkä jopa muuttamaan koulua. Ja muutenkin, tuli jotenkin sellainen olo, että jos vanhemmat ihan oikeasti eroavat, perhe repeää lopullisesti.

Onneksi he eivät eronneet, ja se "riitelykausi" meni ohi ja siitä on jo pari vuotta aikaa. Tokihan he yhä riitelevät, mutta enää ei oikeastaan tunnu missään, jos näin käy. Tiedän, että lähellä ollaan käyty, mutta lopputulos oli, että avioeroa ei tullut. Eivätkä he todellakaan riitele niin pahasti kuin jotkut aikuiset, joita olen tavannut. Enää.

Uuvat

  • Ankeuttaja
Pelko vanhempien erosta
« Vastaus #24 : Syyskuu 09, 2005, 20:38:17 »
Mun vanhemmat on eronneet.  En muista siitä yhtään mitään en edes sitä että minkä ikäinen olin... varmaan 3. Äidin uusi mieskaveri alkoi heti asumaan kanssamme, kun isä oli muuttanut pois. Kävin kuitenkin aina isän luona, viikoittain. Isäpuoltani en ole koskaan kutsunut isäksi, en ole edes koskaan pitänyt siitä erityisemmin. Mielessäni kummittelevat yhä lapsuuden unet, joissa isäpuoleni paljastui ufoksi ja uhkasi tappaa meidät. Silloin jopa uskoin vakaasti että tottahan tuo voisi olla.

En kuitenkaan ollut vihainen tai surullinen mistään silloin. Ehkä siksi etten ymmärtänyt sanaa "avioero". Muistan kumminkin sen etten koskaan yksinkertaisesti uskaltanut kysyä äidiltä miksi he erosivat, koska pelkäsin äidin tulevan surulliseksi.

Nyt, kymmenen vuotta vanhempana ja viisaampana en vieläkään tiedä syytä. Pelkään sitä edelleen, mutta tällä kertaa syynä on entisen lisäksi "Koska isäsi petti minua" tai muu tuon kaltainen vastaus. Surullisinta tässä koko tarinassa on kuitenkin se, etten ole isäni kanssa enää väleissä. Tuntui että se tuli vain velvollisuuden tunnolla konfirmaatioonikin. Viime syntymäpäivä oli itse asiassa ensimmäinen, kun en saanut lahjaa.

Olisi mukavaa, että olisi edes sisaruksia, joiden kanssa voisi yhdessä kirota tälläista tilannetta. Eipä ole. Olen tottunut tähän tilanteeseen eikä se masenna kuitenkaan niin paljoa, onneksi mulla on paljon hyviä kavereita. :) kaikki kääntyy hyväksi. uskon.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 25, 2007, 19:56:53 kirjoittanut Uuvat »