Kirjoittaja Aihe: Lodjaus / geocaching / geokätköily  (Luettu 1675 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Ronry

  • Vuotislainen
    • ketunluola
  • Tupa: Korpinkynsi
Lodjaus / geocaching / geokätköily
« : Toukokuu 05, 2004, 10:26:32 »
Siis. Lodjaus. Tulin tässä pohtineeksi yön pimeinä tunteina että lodjaako täällä kukaan. (Siis ajattelin silloin yön pimeinä tunteina mutta teen topicin vasta nyt.)

Lodjaus alkoi Englannissa 1850- luvulla, kun joku viktoriaaninen herrasmies kävi piilottamassa lodjun johkin dartmoorelaiseen rantapenkkaan. (kaikenlaisia hulluja siis on ollut jo maailmansivu) Nykyisellään Dartmooren kansallispuistossa on 20 000 lodjua, joiden paikoista saa vihjeet ihan jopa kirjasena. Jenkkeihin lodjaus levisi vasta 1998, josta voimme päätellä lodjauksen olevan hitaasti leviävää tyyppiä.
Englanniksi lodjaus on siis sama kuin letterboxing.
Suomessa Nuuksion maastossa on Metsähallitus piilottanut useita lodjuja mös. Muualla Suomessa, ympäri maata, on epäilemättä koko joukko lodjuja jotka vain odottavat etsijäänsä. Hämeenlinnassa tiedän tasan yhden lodjun, mutta eiköhän niitä sikiä lisää, kun vain joku asiasta innostuu.

Lodjaus on eräänlaista salapoliisileikkiä. Joku piilottaa lodjun, joka voi olla laatikko, pullo tai mikä tahansa rasia tai vastaava joka kestää vuodenaikojen vaihtelut, laittaa sinne "vieraskirjan", leimasimen ja ehkä jotain muutakin kamaa. Lodjun paikka ilmoitetaan johtolankana, joka voi olla ihan simppelisti kordinaatit tai sitten kasa vihjeitä. Vihjeet lodjaaja laittaa esimerkiksi nettiin ja sitten vain odottelee että muut ihmiset (eli siis lodjaajat) tulevat ja etsivät lodjun. Välillä on hyvä käydä tarkistamassa että lodju on vielä hengissä. Ja lodjuunhan voi esimerkiksi laittaa lapun että tämä on lodju, ethän vie. Tai jotain muuta vastaavaa.

Lodjun tekijä siis valmistaa lodjuun oman leimasimen (esimerkiksi perunasta saa kuulemma näperrettyä mitä oivallisimman leimasimen), hankkii sen vieraskirjan, joka voi olla vaikkapa tavallinen vihkonen, ja sulkee lodjun tiukasti.
Sitten arvoisa lodjaaja nappaa lodjun mukaansa ja kipittää viemään sen piiloon ja tekee siihen johtolangat. Joskus johtolanka voi olla simppelisti pelkät koordinaatit, tai sitten voi olla pätkä vaikkapa paikan historiaa tai muuta vastaavaa. Joskus on pitkästi vihjettä josta vain pari ensimmäistä on semmosia joista voi päätellä missä paikkaa se lodju sijaitsee ja loput voi tajuta vasta paikan päällä.

Lodjaaja puolestaan bongaa tuoreen lodjun vihjeen netistä ja kopioi vihjeet itselleen ylös. Sitten tämä lodjaaja-hemmo valmistaa semmoisen samanlaisen (mutta siis omanlaisensa) leimasimen itselleen, vaikka siitä perunasta hänkin. Lisäksi hän pakkaa reppuunsa mustetyynyn, vai mikä se nyt on, alueen kartan ja kompassin. Ja tietenkin muistikirjan ja kynän. Kynällä voipi kirjata muistikirjaseen ylös että mikäpä se tämä lodju oli, ja merkata viereen sitten vaikkapa sillä lodjun leimasimella että tällainen merkku tuli. Ja vastaavasti merkata omalla leimallaan lodjun kirjaan. Ymmärrättehän?

Itse olen lodjannut tasan kerran. Ja tänään on tarkoitus mennä vartioni ja toisen vartion kanssa lodjaamaan samaan paikkaan. (Siis ensin vaeltajien kanssa ja sitten vartioiden kanssa. Selkeetä, eh?)

Olettekos te muut koskaan lodjanneet? Jos olette, niin missäs lodjasitten ja löysittekö etsimänne lodjun?
Vai onko joku kenties piilottanut oman lodjun johonkin? Menikö kauan löytää sopiva paikka lodjulle ja joko joku on sen etsinytkin?

//Siirretty Keskusteluista -Lae
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 30, 2009, 14:19:35 kirjoittanut Uine »
A good friend will bail you out of jail, but best friend will be in the next cell saying "that was fucking awesome!"

Mida

  • Ankeuttaja
Lodjaus
« Vastaus #1 : Toukokuu 07, 2004, 12:58:32 »
Silloin, kun olin vielä vartiossa, niin kävimme löytämässä osan lodjuista. Ensi syksynä olisi tarkoitus mennä Nuuksioon etsimään ne loputkin...

Pidin lodjaamisesta tosi paljon ja odottelen ihan innolla ensi syksyn "keikkaa"...

Colin Kriivi

  • Ankeuttaja
Lodjaus
« Vastaus #2 : Toukokuu 07, 2004, 15:42:28 »
Pikkuinen huomautus vain, mutta eikö se ole jodlaus eikä lodjaus. Ainakin Suomen kielen perussanakirjani sanoo niin. Kauheata möykkää kuitenkin...

Selidor

  • Ankeuttaja
Lodjaus
« Vastaus #3 : Toukokuu 07, 2004, 19:21:30 »
*hipsis* Kuulostaa hauskalta^^ Missä täällä netissä sen voisi ilmoittaa? Eli voisinko kirjoittaa tänne vaikka, että 'lodjini istuu puussa' ja sitten odottaa, että se llöydetään? "Siistiä" Lähden heti etsimään jotain keksipurkkia ja vihkosta^^

Colin Kriivi

  • Ankeuttaja
Lodjaus
« Vastaus #4 : Toukokuu 08, 2004, 09:07:41 »
Jaa juu.. Anteeksi kauheasti [saa motata päin näköä].

Poissa Tanis

  • Tapiiri
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Velho
Lodjaus
« Vastaus #5 : Lokakuu 17, 2004, 11:45:01 »
Hmm. Itse en ole koskaan (ainakaan muistaakseni) lodjausta harrastanut suuremmassa mittakaavassa. Joidenkin leirien ohjelmaan on tullut pieni lodjin tapainen järjestettyä hyvin pienellä alueella ja pienessä mittakaavassa, joten sitä ei todellakaan voi laskea.

Eli en ole koskaan lodjausta harrastanut. Kuitenkin kuulisin tästä mielenkiintoisen kuuloisesta harrastuksesta lisääkin. Ehkäpä minäkin joskus eksyn lodjauksen pariin, sen verran mielenkiintoiselta se kuulosti.

Kaikki tieto siis aiheen tiimoilta kelpaa. Käytännön vinkkejä aloittelijoille (niin, eihän sitä tiedä, vaikka minä joskus alkaisin harrastaakin tätä), aiheeseen liittyvien nettisivujen linkkejä ym. Itse voisinkin kohta jo yrittää itselleni löytää niitä nettisivuja.

Muoks.

Hmm. Kun noita sivustoja katselin, mieleeni nousi kysymys, että onko tällainen harrastus mahdollinen vain partiota harrastaville vai onko näitä myös muillekin ihmisille?

Ja tässä vielä näitä nettisivuja, jos niistä vaikka olisi jollekin oikeasti hyötyä:

http://www.lilja.partio.fi/lodjaus//ohjeet.html
http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=252&Item=857
Kiltit lapset eivät vaadi mitään, kiltit lapset eivät saa mitään.
- Otto von Bismarck

Poissa Wulf

  • Offaava
  • Vuotislainen
Lodjaus
« Vastaus #6 : Lokakuu 17, 2004, 13:14:57 »
Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta, piti heti mennä kattomaan netistä jos jossakin lähistöllä olis lodjuja. Ja olihan niitä. Ei tosin ihan Oulussa, hämmästyttävää sinänsä... Mutta tätä täytyy kokeilla! *ryhtyy kaivertamaan pottuleimasinta* Taidankin tehdä pimeänpiirron muotoisen leimasimen...
Poissa toistaiseksi. Koita mesellä.

ankkalaps

  • Ankeuttaja
Lodjaus
« Vastaus #7 : Elokuu 15, 2005, 16:55:33 »
Olen etsinyt kerran lodjua(emme tosin löytäneet)Ja myös kerran tehnyt vaeltajaporukkani kanssa lodjun :) suosittelen lodjausta kaikille. Olen myös etsinyt gprs:llä (miksi sitä nyt kutsutaan ku sillä etitään aarretta kun en muista se yhtä hauskaa)

symptom

  • Ankeuttaja
Lodjaus
« Vastaus #8 : Elokuu 15, 2005, 17:45:20 »
Lainaus
Pikkuinen huomautus vain, mutta eikö se ole jodlaus eikä lodjaus. Ainakin Suomen kielen perussanakirjani sanoo niin. Kauheata möykkää kuitenkin...


Anteeksi kun tämä pisti nauramaan nii kauheesti :D No itsekki kattoin et mikä ihmeen keskustelu ku meil janotaa laatikkoja lodjuiks ni sit aattelin et mistä paketoinnista täs o kyse :D

Joo, mistäköhän niitä vihjeitä voi löytää? Googlesta koitin kattoa mut ei ainakaa viel tärpänny. Tosin en ole tosta ees koskaan kuullu et onkohan tääläpäin ees o.O

boloney

  • Ankeuttaja
Lodjaus
« Vastaus #9 : Elokuu 15, 2005, 18:17:43 »
Yhteen aikaan muakin kiinnosti lodjaus, mutta se vaan jotenkin jäi.

Vartion kanssa on tullut kaikenlaista aarteenetsinnästä vihjesuunnistukseen harrastettua. Lodjausta voisi olla hauska koittaa, nyt kun vartiolaiset suorittaa jo ykköstä.

Hyvästä selityksestä huolimatta lodjauksen se "perimmäinen idea" on aavistuksen hämärä, mutta kyllä se tästä selviää, kunhan jaksan keskittyä :D

Poissa Ouva

  • Toinen Niistä Kahdesta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tiedostamaton vuotaa tietoiseen.
    • "Matkapäiväkirja"
Lodjaus
« Vastaus #10 : Elokuu 15, 2005, 22:15:21 »
Oih! Lodjaus on ihanaa! Tuli harrastettua Hässäkkä 2005 leirillä tässä keväällä ja täytyy sanoa, että niin hauskaa minulla ei pitkään aikaan ollut ollut. Oli huippua ratkoa niitä vihjeitä/ohjeita ja etsiä niitä laatikoita. %Ryhmämme selvisikin leirin voittaja lodjausryhmäksi (olimme kakki ryhmässämme ensikertalaisia) ja saimme palkinnoksi laatikollisen karkkia. Eli, mitä suosittelen.

Ja vinkkivinkki: Pohjois-Savon partiolaisten nettisivuilta, Hässäkä osiosta, löytyy myös lodjauksen ohjeet.
Kuka tahansa siihen pystyvä saa vapaasti vaihtaa titteliäni, vaikka siinä olisi jo jokin nimike, kunnes toisin ilmoitan. / Kaurat ja Ryynit

ankkalaps

  • Ankeuttaja
Lodjaus
« Vastaus #11 : Elokuu 20, 2005, 08:53:53 »
Haa nyt muistan mitä se gprs:llä lodjaus olikaan :) se oli geokätköjen etsimistä :)

Poissa Mirzam

  • Henkihörhö
Lodjaus
« Vastaus #12 : Elokuu 20, 2005, 12:53:20 »
Lainaus käyttäjältä: "ankkalaps"
geokätköjen etsimistä :)


http://www.geocaching.com - sitä vuotiksen ympyröistä harrastan säännöllisen epäsäännöllisesti muun muassa minä. Viimeksi eilen olen kaivellut purteloita suolla Pomarkussa, hautausmaalla Porissa ja teollisuuspuistossa Noormarkussa. Viime viikolla taas löysin aarteita aallonmurtajalta (piparimuotti), majakan alta (mittanauha) ja Yyterin sannoilta (pelipaitamagneetti).

Oikein kiva harrastus.

Poissa Partiotyt

  • Jääsafiiri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Lodjaus
« Vastaus #13 : Kesäkuu 26, 2007, 10:51:53 »
Minulla ei kai voi juuri sanoa, että olisin harrastanut sitä, kerran oli pari vuotta sitten yhdellä kesäleirillä partiossa, ja tänä keväänä leirikoulussa sen muunnelmaa, X-kätköjä, aika lailla samanlaista, ihan hauskaa, monenlaisia tehtäviä siinä matkan varrella.
Tuolla kesäleirillä se meni kyllä vähän niin ja näin, meillä ei tainnut koko vartiosta olla kenelläkään siitä juurikaan kokemusta, ja se jäi melko lailla yritykseksi roikkua vartiolaisten perässä, ei taidettu löytää kuin yksi, sekin kai väärään aikaan, siitä ei jäänyt kyllä kovin hyvä vaikutelma, mutta leirikoulussa se oli hauskaa.
(Ja tehtävä: yrittäkää selvittää itsellenne, mitä minä yritän tässä sanoa, onnea siihen.)
Atra esterní ono thelduin / Mor’ranr lífa unin hjarta onr / Un du evarínya ono varda

Poissa pöllö

  • <3 pulu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Lodjaus
« Vastaus #14 : Heinäkuu 13, 2007, 23:50:26 »
Kuulostaa mielenkiintoiselta ja jännittävältä. Olisi todellakin mukavaa joskus koettaa itsekin, mutta minun päässäni saan tuon kuulostamaan kamalan hankalalta :D, mutta ehkä vika onkin sitten päässä. Ei sitä koskaan tiedä, ehkä minäkin joskus koetan, kunhan ensin perehdyn aiheeseen tosissani. Toisaalta, tämäkin voidaan lisätä listaani, 'kokeile näitä', joka onkin sitten ainakin kymmenen jalan mittainen, joten aika epätodennäköistä. En silti ollenkaan ihmettele miten jotkut tuollaista jaksavat harrastaa!

Jos minun lähimmät kokemukseni lodjauksesta pitäisi ilmoittaa, ne olisivat todennäköisesti juuri jotain partiossa tehtyjä vihjesuunnistuksia tai vastaavia, mutta jos lajista sain ollenkaan oikean käsityksen, lodjaus on paaljon mielenkiintoisempaa ja aika lailla kumminkin haastavampaa ja sellaista.
syön sun pään.

Poissa Nathaniel

  • melkoinen kelmi
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • neitihaamu
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Lodjaus
« Vastaus #15 : Heinäkuu 14, 2007, 00:55:26 »
Olen lukenut paljon aiheesta. Tehtiin oman ryhmän kanssa muiden vartioiden kanssa jaettavaksi oleva loota ja ajttelimme kätkeä sen jonnekkin majamme suojiin. Vihjeitä ja paikkaa ei ole vielä ehditty katsomaan, mutta tulemna pitää.

Itse en ole koskaan "oikeaa" lodjausta harjoittanut. Kaikki ohjeet vaikuttavat niin epäselviltä (olen hidas) ja tuota mikä-ihme-laite-paikannin-systeemiä en ymmärrä laisinkaan, vaikka olen yrittänyt lukea siitä. Pidän enmmän vanhan ajan vihjelappu-etsi meiningistä. Ehkä joskus innostun toden teolla etsimään ainakin yhden piilon (:
If I'cant hear your heart beat, you are too far away

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Lodjaus
« Vastaus #16 : Huhtikuu 13, 2009, 18:54:47 »
Minä harrastan lodjausta (tai geokätköilyä, kuten me sanomme) kummi-enoni kanssa joskus. Oikeastaan hänellä on se laite yms. ja minä, äiti ja siskot vain pidämme seuraa ja autamme etsinnässä... Taidan olla ollut mukana löytämässä tähän mennessä vain viittä kätköä, mutta olen sen verran innostunut, että tahdon jatkaa (eikä enonikaan ole sitä kauaa harrastanut).

Yleensä menemme viikonloppusin "geokätköilemään", viimeeksi eilen :)Lumen ollessa maassa oli hiukan hankalampaa etsiä, joten kävimme eilen sellaisella kätköllä jota ei ollut löytynyt lumen ollessa maassa, mutta nyt se, hyvän sään ansiosta löytyi. Törmäsimme jopa toisiin harrastajiin (aika jännää osua samalle paikalle kun kätköjä on niin paljon).

On (tähän asti ainakin) ollut hauskaa nähdä mitä erilaisia kätköpaikkoja ja -purkkeja ihmiset ovat keksineet. Luulen että jos tätä vielä on (ja mihinkähän se sitten häviäisi?) vielä sitten kun olen aikuinen, alan itsekin tosissani harrastamaan :)

~Barella
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

Poissa Uine

  • Metsätähti
  • Hirnyrkki
    • Suomu.org
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Lodjaus ja geocaching eli geokätköily
« Vastaus #17 : Huhtikuu 30, 2009, 14:18:50 »
Mie innostuin geokätköilystä hiljattain, kun arkeologian dokumentointiharjoituksissa etsimme pari kätköä. Nyt olen alkanut pitää sillä silmällä GPS-laitteita - erityisesti Garminin tuotteet vaikuttavat laadukkailta ja luotetuilta. Tulisi käytyä ulkona vähän useammin jos tästä harrastuksen itselleni saisin. Tuota vihjeiden avulla etsimistäkin olisi hauska kokeilla - pitääkin etsiä noita vihjeitä jostain. Helsingistä luulisi löytyvän kätköjä. :)

Poissa Wingardium

  • Anturajalan kirjeenvaihtaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • DeviantArt
  • Pottermore: MoonShield19540
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Lodjaus / geocaching / geokätköily
« Vastaus #18 : Syyskuu 03, 2011, 20:58:27 »
Täällä yksi kätköilyn aktiiviharrastaja huutelee :) Topic on jo vanha, mutta onko vielä muita aktiivisia, jotka kätköilyä harrastaa? :) Olen harrastanut nyt vähän yli 2 vuotta, eikä into ole vieläkään loppunut :)))
★ When you wish upon a star your dreams come true ★

Poissa neiti moitteeton

  • Hanki kevätauringonpaiste!
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Lukisin, jos kirja ei olisi lukutoukan limassa!
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Lodjaus / geocaching / geokätköily
« Vastaus #19 : Syyskuu 04, 2011, 11:37:27 »

Täälläkin on yks innokas geokätköiliä. Käyn aina välillä ettimässä niitä, mutta viimeaikoina en oo kerinny käymään pitkään aikaan. Harrastuksena sinäänsä kiva, kun sitä voi tehdä milloin tahansa. Ainakun kätkö löytyy niinon ihana olo että on onnistunut jossain.

Poissa huispauskotka

  • Teddy Lupinin vaimo
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Se uniikki ja lahjaton.
  • Pottermore: MarauderHeart20696
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Lodjaus / geocaching / geokätköily
« Vastaus #20 : Lokakuu 05, 2014, 16:16:25 »
Oooi! Minä alan kiinnostua tuosta geokätköilystä! Olisi tosi mukava saada ko. aiheesta lisää tietoa. Pitää alkaa viikonloppuisin etsiskelemään - syyslomallahan olisi kiva käydä Oulustakin etsimässä, kun olemme kerta sinne päin menossa!
"Kaunis puukko rinnassa haavoittaa ruostuneen lailla"
-Apulanta

Poissa Sakura

  • Sudenmorsian
  • Vuotislainen
  • 私は悪魔で執事ですから。
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Lodjaus / geocaching / geokätköily
« Vastaus #21 : Elokuu 28, 2016, 00:19:13 »
Mä olen varmaan sellainen vähän pidemmän linjan kätköilijä, kun oon harrastanut geokätköilyä on-off vuodesta 2007 ja nyt tämän vuoden puolella oon sitten etsinyt purkkeja maastosta enemmänkin. Mä olin tässä jossain välissä melkein ehtinyt unohtaa koko harrastuksen olemassaolon ja sitten nyt tässä viime huhtikuun jälkeen oon hurahtanut niin totaalisesti. Lodjulodjuja en oo itse hakenut, letterbox hybridit taas on kätköjen puolelta tuttuja, vaikken sellasta ookaan vielä saanut haettua.

Onko kukaan Vuotiksen kätköilijöistä innostunut/käynyt FTF-hunteilla? Eli käytännössä FTF-huntti meinaa sitä, että siinä vaiheessa, kun uus kätkö julkastaan, niin kätköilijä lähtee "hunttaamaan" ja pyrkii löytämään kätkön ensimmäisenä. Ite en oo sen kummemmin hunttaillut, vaikka oon saanutkin 7 FTF:ää (ne on kaikki samalta päivältä, Norjasta ja niissä kyllä huomas sen, että että siellä ei oo yhtä aktiivista kätköilijäporukkaa, kun päivienkin jälkeen saatto saada FTF:n. Täällä FTF menee muutamassa kymmenessä minuutissa). Tosin eilen kävin yhdellä huntilla, FTF tosin jäi saamatta, mutta STF (Second to find) tuli ja käytännössä homma meni miittailuksi :D Meitä oli 3 kakkoslöytäjää paikalla ja parasta lähestymissuuntaa yhden kätköilijän kanssa pohtiessa paikalle palautui autojensa luokse myös kaks kätköilijää FTF-hunttiporukasta ja vaihdettiin siinä pari sanaa ja saatiin vähän vinkkiä, että naatit heittää ja mistä kannattaa kurkkia. Eipä ne kyllä tarpeeseen tulleet, kun kohteessa kolmas kätköilijä oli jo purkin paikantanut.

Hunteille mä en ole kyllä ite jaksanu lähteä, jos ne ei ole oikeesti vieressä. Eilinen huntti oli muutaman kilsan päässä (riittävän vieressä) selkeessä paikassa ja pääsin nopeesti lähtöön mukaan. Toki paljon tekee sekin, kuinka nopeesti huomaan julkasun, koska mulla ei ole kännyhälyä päällä kuten monilla muilla, joten en saa uusista purkeista tietoa muuta kuin itse tarkistamalla ja siten huntit on aikalailla sattumasta kiinni. Oon mä sitä hälyä miettinyt, mut en oo jaksanu vaivautua. Toki eilisen huntin kiva puoli oli se, että se oli PMO-kätkö (Premium member only) eli kaikki ei edes näe sitä kätköä kartalla, jollon mahdollisia hunttaajia on vähemmän - tosin ne aktiivisimmat huntterit on joka tapauksessa premiumeja, että se siitä sitten :D Mutta sain kyl kivan hunttikokemuksen, vaikka näppejä jäinkin nuolemaan, koska spontaani minimiitti oli kiva ja sainpahan parille todella tutuksi tulleelle nimimerkille nyt naamatkin, kun oon ollut huono käymään eventeissä.

Oon kyl huomannu omassa harrastuksessani sen muutoksen, että aikasemmin ihan alkuaikoina swag (stuff we all get - eli se vaihtotavara, jota joissain kätköissä on) oli se top juttu, nykyään taas enemmän nautin ihan siitä kätkön löytämisestä ja reissaajat on se mun juttu enemmänkin. Yleensä, jos nään kätkössä reissaajan, niin nappaan sen kyllä matkaan ja siirrän uuteen paikkaan - tai vähintään kirjaan sen nähdyksi. Mulla ei itselläni ole ainuttakaan omaa kätköä, mutta oma reissaaja kyllä on ja sitä on kiva siirrellä paikasta toiseen itsensä mukana. Toki vaihtotavaroita näkee nykyään tosi harvoissa kätköissä (microja on ihan liikaa, etenkin kaupunkialueilla lähes kaikki purkit on microja), joten väkisinkin se menettää merkityksensä. Plus näin parikymppisenä siitä vaihtotavarasta ei välitä samalla tavalla kun joskus 14-vuotiaana mahdollisesti.
信じることさ必ず最後に愛は勝つ。
You've gotta believe that one day love will win.

Poissa Kata Kotinoita

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Kotinoidan kolo
Vs: Lodjaus / geocaching / geokätköily
« Vastaus #22 : Lokakuu 17, 2017, 16:40:37 »
Yritin aloittaa kätköilyä viime syksynä, kun vahingossa löysin puhelimeen ladattavan ilmaissoveluksen. Lähimpiä kätköjä yritin metsästää, mutta niistä kolme on kadoksissa ja vain yksi löytyi. Sen jälkeen homma vähän jäi, koska en halua lähteä autolla ihan vaan päästäkseni lähelle jotain kätköä.

Laiskuus on myös iskenyt mikrokokoisten löydettävien kanssa. Kun pitäisi kaupunkialueella joku tuhottoman pieni löytää ja samalla vahtia kahta lasta, niin ei siitä vaan tule mitään. Eikä me täältä vähän sivummalta päästä edes helposti sinne kaupunkiin etsimään kätköjä. Mutta ehkä voisi yrittää löytää jotain taas seuraavalla retkeilykerralla. Jos vaan muistan katsoa puhelimen sovellukseen retkeillessä...

Hauskaa tämä ainakin periaatteessa on ja puhelimen sovelluksen ansiosta on paljon helpommin toteutettavissa kuin joskus vuosikymmen sitten, kun partiolaisten kanssa oli ensimmäistä kertaa puhetta asiasta. Silloinhan gps-laite piti olla erikseen ja ne oli aika kalliita. Luulen, että haettiin porukalla silloin pari kätköä, mutta en enää muista yhtään mistäpäin.