Kirjoittaja Aihe: Kelly Osbourne  (Luettu 2266 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Drace

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« : Toukokuu 29, 2003, 13:35:02 »
Mitä mieltä hänestä? Onko Kelly mielestänne turha julkkis joka yrittää vain hyötyä kuuluisalla isällään, vai onko hän oikeasti lahjakas?

--
Itse ensimmäisen kerran kuultuani Kellyn coverin 'Papa don't preach' ja nähtyäni hänet telkkarista olin myyty. Tuollaisia roolimalleja (lukekaa kolmannet sulut) ihmiset ennemmin tarvitsisivat anorektisten silikonimallien rinnalle (hieman karkeasti sanottu -anteeksi).  Kelly on persoonallinen ja räväkkä ja uskaltaa jopa pitää tyylistään kiinni (jos nyt ei tosiaan oteta huomioon sitä kiroilua jne. mitä olemme saaneet todistaa telkkarista..). Jotkut vihaavat häntä ja jotkut rakastavat. Miten te?

Mutta.. Kuullessani Kellyn levyn jouduin pettymään. Olin odottanut Kellyltä aivan erilaista musiikkia mitä se loppujen lopuksi olikaan. Papa don't preach ja Shut up olivat luvanneet minulle vähän enemmän mitä tulevan piti. Osan kappaleista olen kuunnellut vain kerran, osaa sitten vähän enemmän, mutta hyvin vähän loppujen lopuksi. Jouduin pettymään Kellyn musiikkiin, joka ei sitten näemmä ollutkaan tyyliäni, mutta hänen tyyliään ihannoin -jos sitä The Osbournes'issa nähtyä älytöntä biletystä ja kiroilua ei oteta huomioon.

Että levy taisi olla turha ostos. Mitä mieltä te olette Kellystä?

Poissa Lady Asensio

  • Nilkanvilauttaja niinikään
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DH luettu 9.12, KV 11.3
  • Pottermore: HeartWitch62
  • Tupa: Korpinkynsi
Kelly Osbourne
« Vastaus #1 : Toukokuu 30, 2003, 11:21:00 »
Mielestäni kyseinen henkilö vain ratsastaa isänsä kuuluisuudella. Jackilla on vain oma levy-yhtiö ja hän on hieman enemmän taka-alalla. Kuitenki se Papa don't preach on hyvä biisi (varmaan siksi kun se on Madonnan 80-luvun hitti ja 80-luvun Madonna biisit on hyviä). Kellyllä ei mielestäni kuitenkaan ole ääntä. Siinä Osbournes ohjelmassa se laulo automatkalla yhtä biisiä ja ääni oli kauhee. Ja se julkisuudessa esiintymisääni on selvästi muokattu. No kaikkien laulajien ääntä muokataan,  osalla enemmän ja osalla vähemmän.
Mun blogi: http://www.pointblog.fi/?go=milluska    (HUOM! OSOITE HIEMAN MUUTTUNUT)
Vuoden 2008 kotitonttu  tässä, terve!

Sirima Granz

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« Vastaus #2 : Kesäkuu 01, 2003, 10:46:05 »
Kelly osaa laulaa - muttei hyvin. Välillä tuntuu ettei hänen äänensä riitä, ja hän rääkyy äklösti. Kai se on sitä kun haluaaa päästä kunnon rokkimimmin maineeseen...hän kyllä on päässyt otsikoihin vain töllösarjan The Osbournesin ja isänsä kuuluisuuden siivellä. Sitten Kellyn pukeutumisesta - on ihailtavaa kun joku uskaltaa pukeutua niin räiskyvästi ja omaperäisesti. Mutta kieltämättä hänellä on minusta karmiva maku. Ihmeellisiä vaateyhdistelmiä ja karmivia värejä...

Kellyn kappaleet ovat kaikki samanlaisia räyhääviä rockkipaleita. Vain Shut up, papa don't preach ja se hidas biisi erottuvat massasra. Olen kuunnellut levyn kokonaan läpi vain keran, ja en toiste kuuntele. Korvat särkyvät sitä musaa kuunnellessä. Ei sellainen rocki iske minuun, ehkä jotkut pitävät.

myrkkyleppis

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« Vastaus #3 : Kesäkuu 02, 2003, 21:28:54 »
no, Huh Huh.

Musiikki=Shit  
Kaakatusta ja ääni muokattu. Ja pimpelipom, musiikki on poppia.

Hirveä wannabe-punk-different ja jne.

Todella lapsellinen.

Pukeutuminen on ihan jees. yliampuvaa, mutta niin yök.

puhun enemmän ulkönäöstä, koska näköjään muulla ei sen tilanteessa ole arvoa. Antanut selvästi ymmärtää.

Isabell McAnich

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« Vastaus #4 : Kesäkuu 06, 2003, 14:01:13 »
Juuh, min tykkää lauluista Papa don't preach ja Shut up. Ne ovat ihan hyviä lauluja, mutta muita en ole kuullut.

Muutamat ystäväni (jotka omistavat levyn) ovat myös sanoneet, että laulut ovat aivan kamalia. Min ei ole kuullut muita, mutta nuo kaksi ovat ihan hyviä!

Ja ihailen Kellyn pukeutumistyyliä. En sillä, että se olisi kaunista, vaan siksi, että Kelly uskaltaa pukeutua niin räväkästi ja näyttävästi. Eli mikään stylisti ei hänen päätään saa kääntymään, Kelly vain antaa turpiin! ^^

Ja onhan se hienoa, että Kelly ei ole mikään langanlaiha mallikaunotar, mitä nykyään julkkikset tuppaavat olemaan.. Kélly näyttää, että ihminen on sellainen mikä haluaa! ^^

Akane

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« Vastaus #5 : Kesäkuu 07, 2003, 13:23:06 »
Itse rakastuin välittömästi "Papa don't Preachiin" ja sen jälkeen "Shut upiin"... Luin jotain levyarvosteluja ja huomasin surukseni, että Kellyn levy oli haukuttu lyttyyn. Minä en siitä kuitenkaan lannistunut, vaan ostin sen heti ilmestyttyään. Nyt voin sanoa, että se oli turha ostos! Muut raidat jäävät KAUAS "Papa don't Preachin" ja "Shut upin" kaltaisista mahti kappalesta!!

Ei Kelly itse ehkä ole mikään hyvä rooli malli, paitsi ehkä ulkonäöllisesti. (Hän uskaltaa olla sitä mitä on!)
The Osbourneista sai sellaisen käsityksen, että Kelly on vähän pilalle hemmoiteltu pentu, joka riehuu aina sopivan hetken tullessa...
Suhtkoht holtiton muija, joka väittää  vihaavansa sitä, että kaikki tuntee hänen isänsä, vaikka ihan selvästi nauttii tilanteesta!

Ponzo

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« Vastaus #6 : Kesäkuu 07, 2003, 17:41:24 »
Minusta hän on julkkis vain isänsä ansiosta. Eikä hän mielestäni osaa tehdä musiikkia, tai ainakaan laulaa. Varsinkin Shut ut, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa järkytyin. Niin mitään sanomaton kappale eikä laulussa mitään kehumista. En tiedä hänestä muuten mitään, mutta lauluhomma häneltä ei luonnistu lainkaan.

Fear

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« Vastaus #7 : Kesäkuu 16, 2003, 22:49:05 »
Ei sitä ahdistunut ongelmanuori- asennetta kovin pitkälle jaksa, "Papa don't preach" on lähinnä Madonnan hyvän biisin raiskausta ja Shut up todella ärsyttävä (varsinkin video :x ).
Kai siitäkin tytöstä jotain tulisi, mutta ääni vain ei riitä, ainoa hyvä puoli on ehkä se, että Kellyn myötä tältä planeetalta löytyy edes yksi kuuluisa naisartisti, joka ei näytä samasta muotista valetulta barbie-nuken kanssa.

Poissa Kiiwi

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Kelly Osbourne
« Vastaus #8 : Lokakuu 18, 2003, 14:47:54 »
Minä ihastuin myös Shut Upiin ja Papa don't preachiin. Ei siitä sen enempää, en rientänyt heti ostamaan levyä, tyydyin kuuntelemaan sitä radiosta.

Nyt kun olin laivalla, en osannut päättää minkä levyn ostan, joten kaappasin sieltä vain jonkun. Se olikin - yllätys yllätys - Kelly Osbourne. Kuuntelin levyn kerran. Aika tylsä, mutta kuunneltava. Kuuntelin useammin ja hups, Kellyhän tuntuikin aivan mahtavalta. Tuntuu, tarkoitan. Pidän ihan kaikista biiseistä kyseisellä levyllä, mutta parhaita ovat Contradiction, Shut Up, On Your Own, More Than Life Itself ja Papa Don't Preach. Suosittelen kuuntelemaan nämä kappaleet uudestaan niin tajuatte että Kelly onkin hyvä! ^_^

Pidän Kellyssä myös siitä, että hän ei ole kuin muut. Ei mikään langanlaiha anorektikko, kuten normaalisti nykyajan julkkikset. Eivät kaikki mutta useimmat. Lisäksi se pukeutumistyyli. Se on mahtava. Siinä tulee esiin myös se "ei niinkuin kaikki muut" tyyli esiin. Kelly osaa olla persoonallinen, eikä välitä vaikka pilipali juorulehdet haukkuvatkin tämän lyttyyn. GO KELLY!
'Cause I love you and I need you and I'll never let you go.

Aileena

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« Vastaus #9 : Lokakuu 19, 2003, 11:06:13 »
Joo, mä olin myöskin ihan myyty kun kuulin 'Papa don't preach' ja 'Shut up:in'. Sitten kuulin vielä MTV:ltä Kellyn 'Dig me up' kappaleen ja se oli aivan ihana. Se oli oikeastaan parempi kuin kumpikaan noista ensimmäisistä hiteistä! Olen harkinnut Kellyn levyn ostamista, mutta jos se kerran ei ole hintansa väärti, niin enpä taidakaan tuhlata vähäisiä rahojani siihen (tai siis, nyt mulla ei ole laisinkaan rahaa kun ne varastettiin): )

Kellylla on tosi hyvä ääni ja sen esiintymiset kaikissa konserteissa ja sellaisissa on tosi hyviä. Ja se on ihan totta, että kyllä mä mieluummin Kellya katson, vaikkei se olekaan mikään huippumalli vartaloinen, kuin sellaisia anorektikoita, joilla on silikonihuulet ja silikonirinnat. The Osbourns on alusta asti ollut lempiohjelmani ja Kelly idolini. Siinä mimmissä vaan on sitä jotain. Tosin se kiroilu ärsyttää joskus ja se että Kelly haastaa aika usein riitaa Jackin kanssa.

Toivottavasti Kellylta tulee taas pian uutta materiaalia. Hyvä kun Osbournissa ollaan nyt siinä kohtaa kun Kelly alkaa käydä kiertueilla!

vegetable

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« Vastaus #10 : Lokakuu 25, 2003, 19:19:27 »
Kun kyseisen levyn ensisinkku pap don't preach, ilmestyi kauppoihin, ja joku luokkalaiseni osti sen, huudatti täysi luokassa, ja minä saoin että: yök... kamala laulu... en pidä yhtään papa dp't preachista radiosta, tai levyltä, mutta musavideona se on siedettävä, ja keikalla tai livenä suorastaan rakastettava.
 Poltin levyn joltain kaveriltani, ja kuuntelin sitä hetken, oli se ihan hyvä. pidin shut up:ista, se on vaan niin ihana pompittava kappale, että sitä on pakko kuunnella... Muutkin olivat ihan okei, paitsi viimeinen papa don't preach... en voi kerrassaan sietää sitä biisiä.

Tytön pukeutumisesta, seon ihanaa,a ihanan räväkkää, ja muutenkin sellaista ihkutettavaa, enpä usko että paljoa kukaan sellaista tyyliä itselleen reväyttäisi, sen verran erikoinen se on, [Offtopic/] tuo on ihana tuo carmenin kuva vuotisgalleriassa, ihana![Offtopic] Jossakin kuvassa kelly näytti ihan minni Hiireltä, mutta oukeutuminen on ihanan persoonnaallista [onkohan levyyhtiö käskenyt sen muutta tyylli erottuvaksi?]  luultavasti. Mutta silti, siitä ei vaan voi olla pitämättä, ainakaan minä en voi.

Poissa Winky

  • Vuotislainen
    • http://vinkulelut.cjb.net
Kelly Osbourne
« Vastaus #11 : Lokakuu 27, 2003, 19:11:20 »
Kellyllä on asennetta!

Mä seurasin Osbournes -sarjaa jo aivan ekoista jaksoista asti ja sitten mä kuulin 'Papa don't preach'in ja mä rakastuin siihen. Shut up menee samaa rataa ja kun Kellyn levy oli niin halpa yhdessä nettikaupassa, ostin sen ja en oikeastaan pettynyt. Esim. Coolhead on todella jees ja monet muut. Mutta ei se aivan parhaita levyjäni oo, mutta en kyllä todellakaan kadu ostosta, oikeastaan suosittelisin sitä!

En sanoisi, että Kellyllä on hyvä lauluääni, mutta ei se nyt kauheen pahakaan oo, ja tollanen musa just rocks. Ja mä oon myös sitä mieltä, että ilman Ozzya, ei Kelly olisi voinut tehdä sitä coveria, mutta levytyssopimus mun mielestä riippui myös vähän siitä laulusta, coveri myi niin hyvin, että se oli osasyy miksi Kelly sai levytyssopimuksen.

Stand up, sit down, be nice!
Did you hear me asking for your advice?

Winnie the Weela

  • Ankeuttaja
Re: Kelly Osbourne
« Vastaus #12 : Marraskuu 01, 2003, 19:48:05 »
Kelly on rakentanut itselleen upeaa imagoa. Hänellä on selvä tyyli ja se on hienoa. Musa, jota hän tekee, sopii hänelle aivan fantastisesti.
Mutta ei, hän ei ole lahjakas. Ilman isäänsä hän ei olisi päässyt lähemmäksi musiikintekoa kuin EMI:lle siivoojaksi.
Ilkeää sanoa, mutta totta kuin potta.

Wolfie

  • Ankeuttaja
Kelly Osbourne
« Vastaus #13 : Marraskuu 08, 2003, 10:45:52 »
HYI. HYI!!!
Kuuluu ehdottomasti "Näitä ihmisiä vihaan eniten maailmassa"-listalleni!
Kelly karjuu "laulunsa" kamalan kuuloisesti, eikä olisi kuuluisa ilman Ozzy-isukkiaan.. Kaiken lisäksi Kellyllä on kamala luonne, (jonka takia siis tyyppiä vihaankin) maine noussut päähän eikä Kelly tee muuta kuin vetäsee aina perskännejä ja haistattelee muita, fiksumpia tyyppejä (kuten Christina Aguilera).. Hah, kyllä tuli hyvä olo kun luki (silloin kauan sitten..)siitä, miten Christina melkeen kuristi Kellyn raivostuneena Kellyn v*ttuiluista :D *naur* sitten Kelly uhosi että voittaisi Chrissen milloin vain! Hiiiieman ristiriitaista, Kelly oli aivan shokissa kun Xtina nappasi tämän pään kainaloonsa ja sähisi kiukkuisesti... ;'D Joo. Mutta siis, en diggaa :P

Phoebe

  • Ankeuttaja
Vs: Kelly Osbourne
« Vastaus #14 : Heinäkuu 10, 2007, 15:33:29 »
Tykkäsin Papa don't preachista ja Shut upista (ainoat kappaleet mitkä olin kuullut) ja ostin levyn jostain Stockmannin alesta kauan sitten. Pidin silloin levystä paljon, nykyään en niin hirveästi. Kappaleet ovat aika samantyylisiä, mutta tykkään kyllä Come dig me out-kappaleesta ja Coolheadista. Kyllä sitä levyä joskus kuuntelee, kun olen koneelle laittanut sen.
Se kappale, mikä on Kellyn toisella levyllä on tosi hyvä. One Word muistaakseni sen nimi on. :)