Kirjoittaja Aihe: "Kummallisuudet"  (Luettu 43939 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Eleisa

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #75 : Helmikuu 25, 2003, 22:48:25 »
- Minulla on jäisenkylmät kädet ja jalat. Asia vain pahentuu vuosien mittaan.
- Hoilaan itsekseni. Ja jotenkin se aina sama naapurin poika onnistuu tuppautumaan paikalle, kun vedän laulun huippukohtaa silmät kiinni ja kovalla äänellä (luultavasti vielä nuotin vierestä). Tosin se itsekin lallattelee itsekseen, ettei se kovin outona voi minua pitää
- Pelatessani tietokonetta (erityisesti tasohyppelypelejä) heilun ja kääntyilen ohjaamani hahmon mukana
- Kalisuttelen hampaitani laulun sanojen tahdissa.
- En osaa piirtää suurelle, tyhjälle ja pelottavalle paperille. Koulukirjojen laitoihin kyllä syntyy vaikka minkälaisia töherryksiä
- Alan pillittää aina kirjoissa kummallisissa kohdissa.
- En pysty edes viemään ullakolle vanhoja barbejani ja muita romujani (väittääkö joku että olen materialisti?) Ja jos pystynkin, haen ne pian pois.
- Saatan rämplätä tuntikausia Wordin kanssa ja harjoitella kymmensormijärjestelmää, jota en ole vieläkään oppinut. Se on varmaan jotenkin alitajuista, koska minusta on niin hauskaa lukea tuotoksiani en edes tahdo oppia kirjoittamaan oikein.
- Kuulen joskus olematonta musiikkia
-Addiktoidun ihmisiin. En huulirasvaan, suklaaseen tai tupakkaan, vaan ihmisiin. Pakko saada puhua sen kanssa ja olla sen lähellä-vaiheet kestävät muutamia viikkoja. Useimmiten nämä ihmiset ovat vielä kavereitani, eivätkä vastakkaisen sukupuolen edustajia. Tai jos ovatkin, olen vain addiktoitunut.
-Sekoitan usein, mikä on tapahtunut oikeasti ja mikä on ollut unta. Saatan alkaa puhumaan Selidorille jostain asiasta ja kun sen on ihan kysymysmerkkinä, tajuan, että se näin unta.

mandella

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #76 : Helmikuu 27, 2003, 21:19:55 »
mun varpaat naksuu nykyään koko ajan samoin lapaluut. lapaluiden naksuminen kuulostaa lähinnä siltä että siä välissä oli pieniä hiekan murusia.

Dargonie

  • Ankeuttaja
omituisuuksiani.
« Vastaus #77 : Helmikuu 28, 2003, 17:28:31 »
Minäkin olen hyvin monella tavalla omituinen...

- teen myös niin että ajattelen "jos nyt läikytän vaikka vettä niin huomenna kaikki menee pieleen" ja sit jos läikytän ajattelen että "tää oli vaan vitsi. Ei tosta otettu"

- joskus puhuessani toisille toinen nenän sivuista silleen vetäytyy äkkiä  ylös. Se sitten "vippaa" siinä kokoajan ja en itse sitä huomaa. Kaverini jatkuvasti jaksavat tästä huomautella.

- kun puhun puhelimessa kiertelen ympäri taloa ja porukat huomauttelee siitä et "etkö sä voi pysyä paikoillas?"

- pompin aina välillä kun olen tietokoneella. Lähden yhtääkkiä siitä koneelta pois ja pompin ympäri taloa.

- molemmat etusormeni taipuvat tosi paljon taakse ilman apua. laitan niistä tänne kuvat. Ja sitten pystyn taivuttamaan niiden toista niveltä yksinään. Siitäkin kuvat.

- Joskus minulle tulee "muistikatkos" ja en muista miten joku sana taivutetaan. Voin vaikka sanoa kukertaa vaikka pitäisi sanoa kukkia.

- joskus olen tosi hermostunut ja vapisen. Niinkuin nyt. Se on inhottavaa.

- kun luen kirjoja, pompin monta lausetta eteenpäin ja palaan sitten lukemaan ne väliin jääneet kohdat uudestaan.

- minullakin on hyvä haju- ja kuuloaisti. Kuulen milloin isäni tulee kotiin. Haistan kotona mummon leipomat piirakat alakertaan asti.

- jos luen kirjoja ensimmäistä kertaa, niin usein luen jonkun nimen väärin ja se pinttyy päähäni enkä pääse siitä eroon. Tämä kävi Harry Potterin kanssa ja luulin pitkään että Hermionen nimi on HERMONIE. hehee...että olen viksu...

- joskus irvistelen peilikuvalleni ja yritän säikäyttää itseni hirveillä ja rumilla ilmeillä.

- naksauttelen hampaita musiikin tahtiin ja rummutan usein pöytään ilman mitään erityistä syytä.

- minulla on verisuonia kasvoissa, rintakehässä ja jaloissa, jotka näkyvät todella selvästi joskus. Se ärsyttää.

- Minulla on tapana nostaa joskus hirveä meteli joistakin pikkujutuista. Joskus jos ratkaisen jotakin esim. tehtävää luokassa, ja tehtäviä ruvetaan jo tarkastamaan enkä ole vielä valmis ja kuulen oikean vastauksen, minua ärsyttää ihan älyttömästi kun en saanutkaan ratkaista tehtävää itse loppuun.

- joskus mietin mikä oikein olen. Olenko vain pää joka laijuu jossakin avaruudessa? Miksi olen ruumiissa? Mikä minä oikeasti olen?

Ja tässä ne skannatut kuvat sormistani:
http://www.geocities.com/dargonie/sormi1.jpg siinä on se liikaa taipuva sormi.
http://www.geocities.com/dargonie/sormi2.jpg siinä on se 2 nivel joka taittuu yksinään.

välilyöntiä jos ei toimi!

noniin... siinäpä niitä oli.... toivottavasti kuvat eivät aiheuta teille valvomista tai painajaisia. :twisted:

Irvikissa

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #78 : Helmikuu 28, 2003, 17:32:34 »
Omituisuuksia on mullakin, osa niistä mainittu täällä muillakin.
-Taipuisat nivelet ja niiden naksuttelu (muut ei todellakaan tykkää siitä!) erityisesti sormien naksuttelu, välillä varpaidenkin
-Mun toisen kulmakarvan juuressa kasvaa pitkä albiinokarva, jota ei huomaa kuin tietyssä valossa ja tietystä kulmasta, joten se pääsee kasvamaan aika pitkäksi
-Se lattian naputtelu autossa lyhtypylväitten kohdalla, mä olen aiemmin luullu että oon ainoa joka niin tekee! Selvis sekin täällä...
-Hampaiden pureminen toisiaan vasten musiikin tahtiin
-Jääkylmät sormet ja varpaat. Ootteko muuten huomannu, että tietokoneella ollessa hiirikäsi jäätyy aina melkein miinuksen puolelle? Sitten on kiva mennä poikakaverin luo ja työntää jääkylmä käsi sen paidan alle :lol:
-Kummankin jalan pikkuvarpaan kynnet kasvaa ylöspäin. Se on sukuvika, mun äitillä kasvaa toinen ja mun papalla kummatkin. Luultavasti siis mun mahdollisilla tulevilla lapsilla kasvaa vaan toinen
-Pakkomielle puhdistaa esim. kaukosäätimet nuppineulalla, siis niistä väleistä mihin jää likaa... Tätä en kehtaa muille tunnustaa...
Eiköhän ne siinä ollu, jos tulee vielä jotain, muoksin sitten.

scout

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #79 : Maaliskuu 01, 2003, 00:16:53 »
Hahhaa!!
Kummallisuuksia löytyy minultakin:

-Myös minun niveleni naksuvat. Erityisesti sormet, ja joskus jos nousen äkkiä ylös esim. kyykystä niin polvista ja nilkoista kuuluu sellainen kauhian kova NAKS! Päät kääntyy aina luokassa minun suuntaan kun joku naksuu...

-Minä osaan raksuttaa korviani, siis jotenkin nitten sisäpuolta.
Tosin sitä ei kuule kukaan muu kuin minä itse ja joku jolla on oma korva kiinni minun korvassani. Sieltä vain kuuluu sellainen hiljainen raks raks...

-Minunkin nenäni alkaa kutiamaan ihan kauhiasti kun olen syönyt sipsiä. Se on kyllä alkanut ihan viime aikoina. Olen kehittänyt sille sellaisen teorian että mikroskooppiset sipsin palat menee nenään kiinni ja sitten niitä ei saa enää pois. XD

-Minä olen myös uskomattoman pikku tarkka kirjojeni järjestyksestä:
Saatan esim. istua puoli tuntia kirjahyllyn ääressä järjestelemässä kirjoja ja oikomassa niitä.

Siinä niitä sitten olikin, kai minä muoksitan jos tulee jotain mieleen.

scout

Hikka

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #80 : Maaliskuu 01, 2003, 01:59:35 »
Höm. Mä aina kuvittelin olevani kummallinen, mutta nyt kun edellisiä viestejä lukee, niin emmä taida ollakaan. No joo. Meikäläisen kummallisuuksia (?)... hmm.. Mä osaan sormi suorana taivuttaa ainoastaan ylimmän nivelen kaikista sormistani (peukku ei tuottane vaikeuksia kenellekään, mutta muut sitten...?). Lisäksi mä olen yksi Naksujista: ranteet naksuu, sormet naksuu, olkapäät naksuu, jalat naksuu, polvet naksuu, selkä naksuu, varpaat naksuu blablabla.

Mitähän muuta muillekin kerrottavaa kummuutta... hmm. No mulla on tapana puhua yksinäni. Mä kerron joskus ensin mielessäni jonkun kumman 'tarinan' ja sitten kommentoin sen ääneen itelleni. Kommentointi tapahtuu useesti englanniksi tai ruotsiksi. Lisäksi mä laulelen itsekseni useesti kävellessäni ulkosalla. (Ei liian paha, mutta kun tietää meikäläisen laulutaidon, niin.. hm.)

Vilja

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #81 : Maaliskuu 01, 2003, 08:51:48 »
Lisää kummallisuuksia.

Kun laitan käteni johonkin tasaiselle alustalle sillä tavalla että käteni on suorassa nousee jokaisen sormen ylin nivel ylös. Pikkuveljelläni on ainakin sama.
Ja minun käteni ovat todella kapeat, verrattuna siihen etten minä ole mikään alipainoinen. Käteni ovat kapeammat kuin pikkuveljeni kädet.
Kun syön Pantteri karkkeja alkaa kurkussani semmoinen inhottava kutina. Aina pitää sen jälkeen mennä juomaan maitoa tai vettä.

Mä nauran liikaa. Mä kutian helposti. Jopa siitä, että äiti on vasta alkamassa kutittamaan minua minä käkätän lattialla hirveässä rypyssä huutaen Lukea apuun. Tuoon ne on huomannu tepsivän kun sanon olevani väsynyt. Hirveä kutitus päälle ja minä nauran ennen kuin äiti on koskenutkaan minuun n_n

Mordicia Bagshot

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #82 : Maaliskuu 01, 2003, 12:06:55 »
Minultahan näitä kummallisuuksia löytyypi, vaikka kaikki ei ehkä olekkaan niin outoja...

-Selkäni on jotenkin varmaan liian taipuisa, koska jos teen siltakaadon esim. seisoen viivalla saan myös käteni siihen viivalle ja itseasiassa vielä pidemmällekkin(venyttelemättä yhtään). Tähän liittyy myös jonkin asteinen pakkomielle. En nimittäin voi tehdä siltaa maasta ilman, että kävelen käsilläni kohti jalkoja. Taaskaan kukaan ei pysynyt mukana...

-Polveni taipuvat 'taaksepäin' tai jotain kun istun lattialla jalat suorina.

-Minäkin kärsin tästä klassisesta sormien ja varpaiden kylmyydestä... Etenkin kun on tietsikalla niin hiirikäsi jäätyy ja sen takia pidänkin lapasia kädessä kun istun koneella...

-Jos luen jotain pitkää juttua netissä tai teen esitelmää tietsikalla, menen välillä omaan huoneeseeni laitan musiikin päälle, tanssin vähän aikaa ja palaan tietokoneelle

-Aina kun suutun teen outoja juttuja. Esim. eilen päätin etten käy nukkumaan ennen kuin olen lukenut AV:n(enkuks) kokonaan ja loppujen lopuksi luin siitä 10 sivua. Ja kerran suutuin pikkuveljelleni niin paljon että potkaisin kantapäällä hänen oveensa reiän :oops: ... se on siinä vieläkin ja aika ajoin se on jotenkin kummalllisesti suurentunut... (ei saa katsoa minua kuin olisin syyllinen!)

-Minulla on sama vika jonka Dargonie sanoi. Eli jos lukee nimen väärin ei pysty enää korjaamaan sitä. Kun luin LotRia sana Rohirrim  vääntyi jotenkin oudosti. En enää edes muista miten(varmaan jotenkin tyyliin rorhimin), mutta kaverini ihmettelivät pitkään mistä ihmeestä minä höpötin(eivät ne minulle sanoneet etteivät ymmärtäneet mistä puhuin), kunnes bestikseni tajusi että outo sanani tarkoitti Rohanin ratsastajia ja korjasi sanan oikeaan muotoonsa...

-Kun kävelen kadulla yritän olla asumatta varjoihin ja katulaattojen saumoihin.

-Tätä tein pienenä aina kun kävelin koulusta kotiin: kuvittelin että roikuin sähköjohdoista ja katulampuista ja tein kaikkia hienoja voltteja yms. En siis tee sitä enää!

-Yleensä kun puhun puhelimessa(etenkin jos ulkona on pimeää) menen huoneeseeni ja sammutan kaikki valot, koska minusta on kiva katsoa kun tamakoruni vilkkuu huoneeni peileissä ja ikkunassa kun hyppelen ympäri huonetta...

Tossa oli nyt vaan osa kun en enää jaksa kirjottaa näitä...
Mutta minkä ihmeen takia puolet noista liitty jotenkin tanssimiseen tai tietokoneeseen?

Ai niin...
-Saan vasemman käden peukalon sijoiltaan

Malys

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #83 : Maaliskuu 02, 2003, 23:13:12 »
Pureskelen huuliani kun minua jännittää.
Minun on aivan pakko koko ajan kohennella rillejäni (oikealla kädellä) vaikkei minulla rillejä olisikaan päässä.
Aina kun minulla on hiukset auki, hipelöin ja räplään niitä koko ajan (aika pitkät kutrit nääs..)
Jos minulla on jokin koru kaulassa, on aivan pakko venyttää sitä leuan yli (äh, en mä osaa selittää..)

Shanpuu

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #84 : Maaliskuu 04, 2003, 21:33:12 »
Minä saan rusauteltua niskaani, selkääni, ranteitani ja leukaani. Herätän kammotusta niillä äänillä. Kerran sain rusautettua polveni oikein kunnolla. Paukahti niin kovaa, että joku kiljaisi ja huusi: "Mikä se oli?!" Naurettavaa, ne ovat heikkohermoisia. ^^

Mumisen itsekseni. Toisin sanoen puhun itsekseni. Kun kävelen kaupungilla, mumisen itsekseni. En huomaa sitä itse. Isä huomautti siitä minulle. Nyt selvisi miksi ihmiset tuijottavat minua. Minä myös hymyilen ja nauran itsekseni. Ja olen hirvittävän usein niin omissa ajatuksissani, etten kuule mitään, mitä ympärilläni tapahtuu.

Kun alkaa sataa vettä, minun on pakko mennä ulos seisoskelemaan, hyppimään tai tanssimaan sateeseen. Ensilumen tullessa teen samalla tavalla.

Ihmisten ilmeet saavat minut nauramaan, joskus oikein kovaan ääneen ja saatan saada myös kamalan hepulikohtauksen, jonka seurauksena nauran seuraavat pari tuntia.

Joskus kun tulee täysin hiljaista ja olen yksin kotona, minun on pakko huutaa tai kiljaista niin kovaa kuin pystyn. Koska olen kerrankin yksin kotona, kukaan ei välitä siitä. (Paitsi naapurit, tietenkin. Eh.)

Olivatko nuo kummallisuuksia? Kutsuisin niitä enemmänkin erikoisiksi luonteenpiirteiksi. Enkä pitäisi ketään ihmistä kummallisena, koska jokaisessa on jotain erilaista ja ehkä hieman erikoistakin. Olemme kaikki omalaatuisia, muistakaa se. ^^

Muoks. Muutama lisäys.

Minulla on melkein aina kuumat kädet. Kaverit aina lämmittelee käsissäni omia kylmiä käsiään.

En voi kävellä peilin ohi ilman, että katson siihen.

Joko rummutan jalkaani, naputtelen sormillani tai "hytkytän" jalkojani. Sillä tavalla... ääh. Minä mitään osaa selittää. Joskus kun seison alan keinua edes takaisin. Nousen aina varpaille ja sitten takaisin. Joskus menen varpailleni seisomaan ja hytkyn. Se on kamalaa, en huomaa sitä ennenkuin joku huomauttaa, että lopeta. Joskus kun hytkytän (että minä vihaan tuota sanaa) jalkoni en pysty lopettamaan. Heh.

Lord Azog

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #85 : Maaliskuu 04, 2003, 22:35:08 »
Lainaus käyttäjältä: "Carmen Sandiego"
Kummalisuudet.


-Pidän huolta meidän perheen nauhotetuista videoista ja tiiän millä kasetilla mikäkin elokuva on, vaikka kaseteissa ei lukisikaan leffan nimeä

-Olen J Ä R K Y T T Ä V Ä perfektionisti. Kasi on minulle aivan liian huono numero. Vaadin itseltäni aivan liikaa, muutenkin kuin kokeissa yms.

-Olen aika usein ihan ihme tyyppien puolella elokuvissa

~Carmen the friikki


Sama täällä. 8½ on liian huono hissankoetulos. Ja yritän vaikuttaa tuhottomalta älyköltä, luen tiedelehtiä, hissankirjoja, kommentoin kokoajan historian epäkohtia (Ope: "Puhelimen keksi Alexander Graham Bell." *Viittaan* "Puhelimen keksi kylläkin eräs amerikanitalialainen, en muista kuka...") ja puhun jotain, joka liittyy hämärästi aiheeseen ("Afghanistanissa oli vielä 20-luvulla brittejä [tunnilla puhutaan Venäjän laajenemista...]. Luin jostain ala-asteen ikivanahasta kirjasta.*nolaa itsensä*)


Puhun itsekseni esim. hiihtohisseissä ja pyöräillessä.

Tietsikan ääressä istun yleensä jossain jalat pöydällä. Isäni tekee samoin. Onkohan toi pyriytyvää?

No enpä olekkaa niin outo...huono viesti, kuten yleensä

emotions

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #86 : Maaliskuu 06, 2003, 11:36:00 »
Hm. Miun sormet, esimerkkinä nyt vaikka etusormi taipuu kaikista kolmesta nivelestä..  lopputuloksena erittäin kaunis vänkkyrä.. :)
Ja en nyt välttämättä laskisi perfektionismiä omituisuudesksi, kun itsekin omaan kaverita, jotka ovat.. noh, tuota, "perfektionistipaskiaisia" :) Tuota ei sitten pidä ottaa henkilökohtaisesti.. :)
Ehkäpä yksi omituisuus on tämä ihana kyky olla huomaamatta omia kirjotusvirheitään.. *murinaa*

Leppäkerttu

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #87 : Maaliskuu 07, 2003, 14:15:38 »
Chabat, minullakin on outo yleensä ajatella kaikki englanniksi.. Ja jos vaikkapa on ollut äidinkielen tunti ajatteluni on muotoa "menin imperfekti vessaan substantiivi"  :oops:
 
Toinen omituisuuteni, josta pidin kovasti, oli ns. vampyyrin hampaat. Koska hammasrivistöni oli ahdas, kulmahampaani "nousivat" muiden hampaiden "yläpuolelle" ja ne oli vähän sellaiset "kolmion" muotoiset ja päistään terävät. Mutta tietysti mulle iskettiin raudat suuhun, ja nyt ne on mennyttä  :cry: Vieläkin ne on tosiaan "kolmion" muotoiset ja erottuu terävempinä hammasrivistöstä, mutta ei muuten.. Tulee ikuva niitä. Niiden takia mä alunperin kiinnostuin vampyyreistä  :)

Raudat oli mulla n. 2 vuotta, ja nyt musta tuntuu että mun suussa ei ole edes hampaita, ettei siellä ole mitään. On mulla vieläkin alarivistön kulmahampaasta toiseen siellä hampaiden takana sellainen rautakaari, ja sitä mä aina räplään kielenpäällä, niin että se on joskus ihan kipeä  ^^;

Onko ketään muuta, jolla on/on ollut "vampyyrinhampaat", ja piditkö vai et niistä?

Enkä jaksanut lukea kaikkia vastauksia, niitä oli niin paljon, eli jos jossain joku on jo kertonut "vampyyrinhampaistaan" pyydän anteeksi ^^;
Ja jos tässä viestissä rikon lakia, anteeksi, olen uusi (onneksi tuota tekosyytä voin vielä käyttää, Luoja paratkoon kun en enää voi ^^;)

Andine

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #88 : Maaliskuu 08, 2003, 11:00:18 »
Kummallisuuksia.. no kai niitä on:
Mä saan taivutettua joka sormesta ylimmän nivelen, et muu sormi on suorana (sillä tyyliin on kiva säikytellä pikkulapsia, on kuulemma ihan noidan kädet!) Sit mä puhun itsekseni. Paljon. Monet kattoo vähä pitkään kun mä kiroilen pitkää kävelymatkaa tai jotain..
Sit mä alan aina nauraa kun joku sanoo sanan KUONO. *hihittää*  Enkä mä osaa pitää pokkaani, kun ajattelen tota. Kiva sit nauraa yksikseen esmes tunnilla..
Ja autolla liikkuessa kuvittelen meneväni köysiradalla sähkölinjoissa.. tai sit aina kun tulee sähköpylväs tai joku liikennekeppi mä kohotan kulmiani, tavallaan "hyppään" sen yli.. varmaan aika hauskan näköstä!

Agrippa

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #89 : Maaliskuu 08, 2003, 17:02:47 »
Vihaan tätä omituisuuttani. Se on pakkomielle.
Mutta, minä luen ja ajattelen kaiken takaperin. Siis en kaikkea, en tietenkään kirjoja, mutta yksittäisiä sanoja tai lyhyitä lauseita joka paikassa. Ja olen varsin nopea jo siinä. Pyytäkää vaan minua puhumaan takaperin jos joskus kohtaamme... tai älkää, yritän unohtaa sen taidon. On oikeasti rasittavaa, kun lukee vaikka jotain vaalimainosta, ja sitten on pakko miettiä, miten se menee takaperin: Niiraav atsavuav atuutsav.

Cukel

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #90 : Huhtikuu 25, 2003, 15:35:10 »
Näh, voiko näitä edes sanoa omituisuuksiksi mutta:
1. Jos olen autokyydissä, ja sivulla näkyy puita, ryhdyn heti kuvittelemaan että tästä jos tästä autosta laittas semmosen laasermiekan tonne metsään asti niin ois hassun näköstä... ja sitten kuvittelen mielessäni puiden rysähtelyt ja kaatuilut... tai sitten saatan kuvitella itseni joksikin ohjukseksi tai sellaiseksi joka lentää puiden seassa väistellen niitä kunnes yhtäkkiä törmään...
2. istun ihan sohivlla/sohvatuoleilla ihan hulluissa asennoissa. Nytkin kökötän tietokoneen ääressä toinen jalka näytön päällä ja toinen alleni väännettynä, ja itse nojaan käsinojaan.... brr...
3. alahammasrivistöni on kiero kun politiikko, hampaat menevät toistensa päälle ja ovat 45 asteen kulmissa toisistaan nähden.
4. jos ryhdyn hyräilemään esimerkiksi Leevi & the leavingsin marja-leenaa, ja aukaisen television, niin eiköhän televisiosta ryhdy heti soimaan Marja-Leena... näin käy jatkuvasti, ja se on ärsyttävää...

muoksis:
5. jos esim luen tai surffaan tai teen jotain johon ei vaadi kokoajan kahta kättä niin mun on kerta kaikkiaan pakko räplätä jotain tavaraa, esim leeegopalikkaa tai kynää tai jotain... sitten usein kynät mä puren ihan rikki ;)

Huhhuh.

Urvelo

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #91 : Huhtikuu 25, 2003, 16:39:15 »
-Jos saan kokeesta ysiä huonomman, se meni pieleen. (seiskoja en ole ajatellut, koska en saa niitä. Aina kasia, ysiä tai jopa kymppiä.

-Osaan antaa ainakin lyhyen selostuksen ulkomuistista varmaan joka asiasta. Esimerkki: Kerran historian tunnilla opettaja ketoi sivumennen Kolumbuksen retketä Amerikkaan. Täydensin tarinaa aina, kun kuulin kohdan, jota opettaja ei maininnut. Suunnilleen näin:
Lainaus

opettaja: Ja Kolumbus lähti jostain satamasta, en muista mistä...
minä: Paloksen satamasta.
opettaja. Niin, ja sitten kun hän saapui Amerikkaan...
minä: Miehet aikoivat tehdä kapinaa, koska maata ei näkynyt. He aikoivat heittää Kolumbuksen yli laidan ja kääntyä takaisin, mutta viime hetkellä he näkivat saaren ja rantautuivat. Kolumbus nimesi saaren San Salvadoriksi...
Tajusitteko? Ja yhdellä tunnilla selostin ilman kirjaa yli minuutin pituisen esitelmän Yhdysvaltain sisällissodasta. (Sain historiasta kympin) Minulle sanotaan usein "hengitä välillä!"

-Muistan joskus joitain ajat sitten lukemiani juttuja sanasta sanaan.

- Pystyn lukemaan paljon kerralla. (Luin AV:n ja LP:n samana iltana, molemmat kokonaan.)

-Luen nopeasti. (Tajuan sanan sillä sekunnilla kun näen sen. Nykyään sama pätee osittain myös englantiin.)

- Jos keskityn johonkin, en välttämättä huomaa mitään ympärillä tapahtuvaa.

- Rupean aina välillä luettuani jonkun tarinan miettimään mitä olisi tapahtunut, jos joku asia olisi mennyt eri tavalla. Sama pätee myös tosielämään. (Harkitsee AU-ficcien kirjoittamista.)

- Ajattelen joskus englanniksi.

- Osaan selittää jotain asioita todella[i/] monimutkaisesti.

- Pystyn olemaan lähes koko päivän syömättä paljon mitään. (Pari palaa leipää tms.)

- Puhun osaksi kirjakieltä. (Sinä ja minä, ei sä ja mä. En kuitenkaan sano vaikkapa hän tai he.)

- Osasin lukea varmaan jo nelivuotiaana.

- En pidä limsasta, juon vain vettä ja maitoa.

Jotenkin minusta tuntuu, etää noista saa sellaisen käsityksen, että olisin joku älykkö :oops: . No, en nyt niinkään. Tai ehkä. Riippuu mihin vertaa. (Lukuaineiden keskiarvo 9,2 ja kaikkien aineiden keskiarvo 8,6)

Hito Tamashii

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #92 : Huhtikuu 25, 2003, 17:19:44 »
Ai minullako kummalisuuksia???

Kyllähän niitä löytyy.. Jokaisella on oma oma persoonansa. ^^

Esimerkiksi, minä aina kun lähden kouluun (tai jonnekkin), tuijotan itseäni peilistä , ja vahtaan  ja taas tuijotan ,itseäni joka suunnasta "Onko kaikki hyvin? Hiukset hyvin, paita hyvin, en näytä typerältä, JEP." Ja sitten lähdenkin kouluun.. Meidän koulussa ei oo ketään, jota varten pitäis laittautua.!  

Tai vaikkapa se ,kun sanon meidän koululaiselle (jota vihaan) raivoni suoraan. Se on niin käsittämättömän tyhmä, että ei voi mitään muuta kun olla vihoissan sille... Tai enhän minä vihoissani ole, vaan en pidä hänestä ja haluan osoittaa sen.. Vaikka kyllähän  hän sen jo tietää. ^^
 Olemme olleet ystäviä vähän aikaa sitten ja hän vain ei anna periksi.. Nimittäin hän haluaisi olla taas minun kaveri. Buahh! Minähän en sen kaveriksi enää ryhdy!.

*muoks*
Niin! Olihan minulla vielä se kummallisuus että naksuttelen varpaitani!!
Aina kun menen nukkumaan , menen jokaisen varpaan järjestyksessä läpi ,naksuttaen niitä. Sen jälkeen ,pyöräytän nilkkaani pari kertaa ympäri ja se naksahtaa.. Siitä on tullut tapa ,eikä muuta voi. Vaikka kuinka yrittäis sen lopettaa mutta ei. Vaikka toisaalta en kyllä haluaisikkaan lopettaa. ^^

Ja aina kun menen kontilleni ,polvenikin naksahtavat. JA oikein äänekkäästi. Enkö olekkin kummalinen ?? o_O Polveni on vielä kaiken lisäksi epämuotoiset. Niissä on monta klumppua. Se on minun mielestäni iljettävää..  :?

Mai

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #93 : Huhtikuu 25, 2003, 22:19:55 »
Miusta on ihana naksutella varpaita! Sit mie narskuttelen hampaitani, se on kivaa.

Aina kun mie oon autossa ja on esim niitä heijastin keppejä ni mie ajattelen hyppääväni niiden yli hevosella ^_^ Sit mie oon myös ajatellu et autosta lähtee kummaltakin puolelta terät ja ne katkoo puita ja autoja *evil* Sit mie veivaan jalkaani ku seison paikallani.

Sit miulla on hirvee hinku yrittää räjäyttää lamppuja tahdon voimalla, vielä en oo onnistunu :D

Ja jos mie luen jotain kirjaa mie sulen kaiken muun ympäriltäni. En kuule mitään enkä tajua mitään.

Muokkailen sitten kun keksin jotakin.[/code]

Poissa Lady of the Shadows

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Kummallisuudet..
« Vastaus #94 : Huhtikuu 26, 2003, 17:13:43 »
Pienenä nimesin hampaat jonkinnäköiseen arvojärjestykseen, kaksi etummaista olivat kuningas ja kuningatar, ylhäällä olevat olivat hyviä ja alhaalla olevat pahoja, kuninkaan ja kuningattaren vieressä olivat prinssi ja prinsessa jne, ja harjasin hampaat aina arvon mukaan, prinsessat, prinssit, kuninkaat ja kuningattaret saivat enemmän harjausta kuin muut jne.

Aina kun tyhjennän tiskikoneen järjestän lasit, lautaset ja muut tietyille paikoille, vaikka muut laittavat ne aina eri paikkaan ja miten sattuu. Siirrän aina lasin oikealle paikalleen jos se on väärässä kohdassa.

Pureskelen huuliani ja poskiani koko ajan niin että on huulet verillä ja poski kipeänä.

Jos kosken johonkin oikealla kädellä täytyy siihen tasavertaisuuden vuoksi koskea myös vasemmalla, ja jos esim painan sitten vasemmalla kädellä seinää kovempaa kuin oikealla, täytyy oikealla tehdä se uudestaan painaen yhtä kovaa. Ja tästä syntyy loputon kierre.

Näplään koko ajan korvalehteäni. Minulla oli kaksi vuotta sitten reiät korvissa, mutta korvat tulehtuivat ja lääkäri käski ottaa korvikset pois. Reiät menivät pinnalta umpeen, mutta korvalehden sisällä on edelleen reiät ja ulkona pieni 'näppylä' edessä ja takana siinä kohtaa missä reikä oli. Näplään koko ajan näitä 'näppylöitä', huomaamatta sitä kunnolla edes itsekään.

Pureskelen/näplään koko ajan kaulakoruja. Ennen käytin pientä kultaista sormusta jossa roikkui pienenpieni kultainen sydän, ja pureskelin koko ajan sormusta ja sitä sydäntä, nyt se on vääntynyt niin pahasti että sitä pitää yrittää vääntää jotenkin että sen saa sormeen, kun se on niin vänkyrä.

Vilkuilen kelloa koko ajan, parin sekunnin välein, ilman mitään syytä.

Kolme vuotta sitten minulla oli pitkät hiukset, 20-30 cm yli olkapäiden. Kesällä kun menin Kosille perheeni kanssa hiukset lyhentyivät kahdessa päivässä 15-20 cm, vaikka en leikannut niitä tai mitään.

Ja kaikkea muuta.. olen omituinen, kyllä O.o..
Entinen Cyril

Kelpie

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #95 : Huhtikuu 26, 2003, 17:56:51 »
Eh. Olen pitänyt itseäni yli-normaalina ihmisenä mutta näitä teidän juttuja lukiessani huomaankin olevani ihan friikki:)

Minä ajattelen koko ajan ficcejä. Siis aivan koko ajan. En ole vielä mitään kirjoittanut ylös, mutta ajattelen ne silti pienimpiä yksityiskohtia myöten. Ficcien aiheet heittelee laidasta laitaan, jos vaikka alan seurata jotain sarjaa, valitsen siitä jonkun lempihahmon, ja aina kun vaikka istun autossa mietin sitä kyseistä tyyppiä ja 'kirjoitan' pääni sisällä ficcejä siitä. Kunnes aiheet loppuvat ja siirryn seuraavan uhrin pariin. Minulle on pakkomielle jatkaa ne ficit loppuun saakka, ja jos aihe on jännä saatan pyörittää ficin läpi muutamaankin kertaan. No, ainakaan minulla ei ole koskaan tylsää, kun ficit pyörivät päässäni. Bussissa, pyöräillessä, tallia siivotessa, koulutunneillla...Aina. Hassuinta on että jos sarja josta ficci kertoo on englanninkielinen niin mietin hahmojen sanomiset englanniksi... Ja kun suomennamme enkuntunneilla kappaleita ymmärrän ihan hyvin mitä tekstissä lukee, mutten osaa kääntää sitä järkevästi suomeksi. Luen hirveästi englannin kielisiä ficcejä.

Kun istun tietokoneella lukemassa jotain minun on pakko räplätä jotain. Uusin villitys on tuo teippirulla. Nyppään siitä palan ja kiedon sen hetkeksi sormeni ympärille, otan irti ja kiedon sen seuraavan sormen ympärille. Kun teippi ei enää tartu, taittelen sen ja otan seuraavan palan. Nytkin tuossa vieressä on teippirulla ja kasa taiteltuja teipinpalasia.

Osaan heiluttaa korviani. Tai siis nostella. Samaan aikaan tai yksitellen. Jos joku ihminen ärsyttää tai hermostuttaa minua jännitän korviani huomaamattani ylöspäin, kai se on jonkinlaista luimistelua:) Kaverini inhoaa kun teen niin.

Minulta naksuu vasemman käden etusormi, siihen osui joskus lentopallo ja se taittui. Jos venytän vasenta kättäni vinosti selkäni taakse se menee jollain tapaa lukkoon, ja kun vedän käteni takaisin eteen kuuluu kauhea naksahdus. Se kyllä satuu aika lailla. Tekstiilitöiden opettajani luuli kerran että ompelukone hajosi kun naksautin kättäni:)

Vlozie

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #96 : Huhtikuu 27, 2003, 14:23:44 »
Heh. Mi olen aika friikki. Listataanpas asiat, ja tästä tulee kilometrin pituinen:
- Kieleni. Voin nuolaista leukaa, mutten nenää. Kieleni venyy alaspäin.

- Sormeni. Saan sormeni taivutettua niin, että ne ovat 90 asteen kulmassa kädenselkään.
Toinen juttu on se että peukaloni taipuvat, vasemman saa helposti ranteeseen ulkokautta, ja peukut myös ovat yleensä ojennettuina (nytkin, kun kirjoitan) ulospäin kämmenestä. Eli nyt, kun kirjoitan, peukalot osoittavat minuun päin.
Kolmanneksi saan etusormen ja pikkusormen 90 asteen kulmaan ja sen jälkeen voin näpäyttää sormenpäätä niin, että sormenpää heiluu kolmannesta nivelestä.
Ja neljänneksi saan etu-, keski- ja nimettömät sormet kolmannesta nivelestä taivutettua alaspäin.

- Pureskelen ja revin nahkaa sormenkynsien vierestä.

- Ajattelen usein englanniksi/ranskaksi, ja osaan ehkä juuri tästä syystä englantia hyvin, ei tule ongelmia puhua ulkomaalaisten kanssa ^__^.

- Räplään nenääni. Niin että otan peukalolla sierainten välissä olevasta "kielekkeestä" kiinni ja etusormella nenän päältä ja liu'utan sormiani poispäin kasvoista, kun nenä loppuu etusormi ja peukalo läpsähtävät vastakkain.

- Minäkin piirtelen tähtiä, esim. kun pidän kättäni hiiren päällä niin piirrän siihen kylkeen tähtiä peukalollani.

- Aina autolla matkustattaessa seuraan katseellani sähkölankaa tien yläpuolella.

- En osaa pitää silmiä täysin kiinni, aina kun nukun, nukun "koiranunta" niin että silmät ovat raollaan, samoin kun suljen silmäni, näen hiukan.¨

- Näen joitain asioita ennalta, kuten vaikka eilen tiesin kumpi joukkue voittaa jääkiekossa ja millä pisteillä.

- Luen ruokapöydässä kotona. Siitä tulee pakkomielle kasata iso pino kirjoja lautasen viereen.

- Osaan kirjoittaa siistillä käsialalla vain lyijytäytekynälläni ja 0,7-lyijyllä ja tusseilla ja geelikynillä.

- Minua ei saa voimaan pahoin ruokapöydässä. Mistä lie johtuu. :D

- Saan hirveän oksettavan ällö-olon, kun joku keittää kahvia ja haistan sen.

-Saan helposti hirveän naurukohtauksen, se tulee melkein mistä vain. Esim. Sanon/kuulen "Njouuuuuung" ja nauran sille seuraavan tunnin. :wink:

-Minullakin on hyvä kuulo, kuulen jo oven äänestä kuka tulee, erotan ja tunnen jos kaveri hyppää takaapäin. Toisaalta, jos en jaksa kuunnella, vastaan yleensä kysymyksiin: "Eilen. Ai puhuitsä mulle?" En myöskään aina oikeasti kuule mitä toinen sanoo. Vaikka puhuja olisi ihan lähellä.

-Räplään huultani aina välillä. Alahuulta. Myös pureskelen huuliani. :oops:

-Luen nopeasti, LP, AV, SK ja VK menevät helposti yhdessä illassa.

-Osaan kohottaa oikeanpuoleista kulmakarvaa ilman että vasen kohoaa. Harjoitteluun meni kolme kuukautta :mrgreen: .

-Huidon käsilläni aina, kun selitän/puhun.

-Kylmät kädet ja jalat. En pidä siitä, mutta opin elämään sen kanssa.

-Kirjoitan joskus varpaillani, ukkovarpaat ovat siihen käyttöön  :D .

-Kun kuulen hyvää musiikkia, tanssin. Jopa koulussa, tosin silloin tanssimiseni on eräänlaista nytkähtelyä ja pientä heilumista.

-pidän joskus kauheaa meteliä, esim. hoen vain: "mioouuuuiiiooiiiimiiuuiiiooiiuii..." ja ylipäätään ärsytän muita. :oops: .

Siinä oli nyt useat kummallisuuteni. ^___^*

Hepseliini

  • Ankeuttaja
Re: spooky..
« Vastaus #97 : Huhtikuu 27, 2003, 16:50:05 »
Lainaus käyttäjältä: "jackie"
Automatkoilla, kun menee ohi kylttejä/katulamppuja/muuta sellaista, painan varpaani voimakkaasti alas.


ai... en näymmä ole ainoa jolla on outoja tapoja automatkoilla...  

joskus kun minulla on tylsää autossa alan kuvitella että auton edessä juoksee "pupu"...  olen kehitellyt siihen kyllästyttyäni uudenlaisia sääntöjä "pupulle" esim. se latautuu auringosta, että jaksaa sitte hyppiä varjojen yli...

usein lasken myös katulamput... (jossain vaiheessa menen sekaisin ja aloitan alusta)

ja sitten jos tien vieressä on kyltti, siitä että kuinka pitkästi on määränpäähän, niin monesti ilmoitan kilometrit kanssamatkustajilleni

~*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*~

myönnän että olen outo...

Crookshanks

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #98 : Huhtikuu 30, 2003, 18:04:10 »
Lainaus käyttäjältä: "Leppäkerttu"

Onko ketään muuta, jolla on/on ollut "vampyyrinhampaat", ja piditkö vai et niistä?


Mulla on tavallaan. Ei ne mitenkään ulkone, mutta kulmahampaat vaan ovat päistään terävät. Mä olen aina ollu ylpeä siitä. :)

Mä tanssin. Yläkerrassa. Laitan jotain hyvää musiikkia ja revittelen. Se on ihan ylihauskaa.

Mulla on kummallisia ruokatottumuksia. Kotona tuppaan laittaa juustonpalasia suurinpiirtein kaikkiin ruokiin mitä syön. Aina kun syön muroja, syön ne kaakaon (kylmän) kanssa. Leivistä syön aina reunat ensin, ja muutenkin jätän aina parhaat palat viimeiseksi.

Olen todella notkea ja naksuva. Se ei tosin oikeastaan ole kummallista koska harrastan joukkuevoimistelua, mutta se herättää jatkuvasti hämmennystä kun unohdan olevani tavallisten ihmisten keskuudessa ja vähän nostan jalkaa tai naksautan lonkkani. (niistä kuuluu kyllä aikas mielenkiintoisia ääniä.)

Friikki

  • Ankeuttaja
"Kummallisuudet"
« Vastaus #99 : Huhtikuu 30, 2003, 20:13:35 »
Kummallisuuksia?
Kaikkein eniten fyysiset kummallisuuteni liittyvät ääneen ja sen käyttöön. Saattaa johtua osaksi murrosiästä, mutta minä en kerta kaikkiaan osaa kontrolloida äänenkäyttöäni.

Päästelen erilaisia ääniä. Enimmäkseen ne muistuttavat kissan mouraisuja, sähähdyksiä, miukaisuja ja sellaista. Ne vain äkkiä tulevat, mielialan mukaan. Jos tappelen jonkun kanssa saatan alkaa murista ja sähistä.

Äänen hyppely. Liittyy varmasti murrosikään. Minä puhun kovalla äänellä. Ja lause voi alkaa matalasta äänestä, päättyä hirveän kimeään ininään. Minulle sanotaan usein, että voinko olla hiljempaa ja lakkaisinko huutamasta. Kiihtyessä ääni yleensä nousee nopeasti ylimpiin oktaaveihin. Äänen hyppiminen innostaa yleensä kaikenlaisiin äänileikkeihin. Imitointiin. Mutta monia se häiritsee.

Puhun yksikseni. Se on kai suhteellisen tavallista ihmisten keskuudessa. Mutta minä teen sitä vain vessassa. Meninkin sitten vain hakemaan fööniä, niin kielenkantani aukeavat siinä samassa, kun astun vessaan. Yleensä puhun englantia, mutta joskus improvisoin ja näyttelen jotain ihan päätöntä myös suomeksi. Ja puhelen peilikuvalleni.