Kirjoittaja Aihe: Eläköön - Sirius/Remus- songfic, K7  (Luettu 149 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Isfet

  • Haahuilija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Eläköön - Sirius/Remus- songfic, K7
« : Maaliskuu 24, 2016, 21:11:41 »
 Nimi: Eläköön
 Ikäraja: K7 //Ikäraja lisätty. -gamma
 Kirjoittaja: Isfet eli minä
 Beta: ei ole :( Ihan itse vastaan virheistäni ja tökkivästä tekstistä
 Genre: fluffy, pohdinta, (pienenpieni angst)
 Vastuunvapautus: en omista hahmoja enkä paikkoja, ne kuuluvat Rowlingille. Laulun sanat kuuluvat Juha Tapiolle.
 Summary:Vuodet eivät ehkä sittenkään muuttaneet koko maailmaa, vain minua, ja tapaa jolla katson sitä. Näin syvälliset ajatukset eivät taida sopia minulle.

A/N: No niin, tässä sitä ollaan. Minun ei alun perin pitänyt edes lukea fikkejä, saati kirjoittaa niitä. Ensimmäinen fikkini jonka julkaisen tänne, joten rakentavaa toivoisin. Kaikenlainen "hei, luin tämän ja pidin/ en pitänyt " ilahduttaa toki myös, mutta niitä voi laitaa yksärilläkin etteivät valvojat pahastu :) Nimi on tosiaan tullut Juha Tapion saman nimisestä kappaleesta, ja sen voi kuunnella vaikka täältä: https://www.youtube.com/watch?v=rRr8wqwS3ms


  Eläköön



Ihmetellä pakkasöiden lujaa kirkkautta

Asioita alkaa arvostaa eri tavalla kun joutuu viettämään yli kymmenen vuotta Azkabanissa näkemättä muuta kuin likaisen haisevan sellin, silloin tällöisen vilkaisun harmaasta kalliosta, sekä hiekasta minne ankeuttajat hautaavat ruumiit. Ja ruumiita oli paljon. Sen jälkeen oli ihmeellistä istua hangessa hengitys huuruten katsomassa tähtiä, uskotko sen? Kun piileskelin siellä luolassa minulla oli aikaa ajatella; Harrya -tietysti, koska hän oli vaarassa-,  mutta myös sinua, ja kaikkea sitä mitä meillä oli. En ollut varma tuntisitko enää samoin.

Valtamerten raivoa ja albatrossia

Paetessani olin väsynyt, enkä ollut varma jaksaisinko uida takaisin mantereelle. Pakkomielteeni kuitenkin antoi minulle voimaa, samoin kuin raivoisan meren suolaiset pärskeet, jotka saivat minut tuntemaan pitkästä aikaa että olen elossa, elossa ja vapaa. Kuin taivaan lintu.

Sormenpäitä, suudelmaa ja ihon taivasta

Olin lähes unohtanut miten ihanaa meillä oli. Osasimmeko me silloin olla kyllin onnellisia? Nyt keveinkin kosketuksesi on nautinnollinen ja täynnä rakkautta. Voisin kirjoittaa päivät pitkät imeliä rakkausrunoja, mutta en osaa. Kaikille on varmasti parempi etten yritäkään, mutta voisin. Tosi miehekästä, tiedetään. Hivelet vatsaani sormenpäilläsi, suutelet minua niin nälkäisesti kuin vain ihmissusi osaa, ja minä tahdon vain päästä lähemmäksi sinua, lähemmäksi pehmeää ja lämmintä arpien kirjomaa ihoasi.

Sateen jälkeen hiekkatiellä pilvilauttoja

Tahtoisin kääntää kelloa taaksepäin, vaikka viimeiseen vuoteemme Tylypahkassa. Sota ei päässyt linnan muurien sisälle, kaikki kelmit olivat vielä yhdessä tiiviinä ryhmänä, ja elossa. Me kaksi vaihdoimme salaisia suudelmia ja kosketuksia tyhjissä luokkahuoneissa ja luutakomeroissa, salakäytävissä ja kielletyn metsän laitamilla. Muistatko kun suutelimme rankkasateessa järvenrannalla siksi koska siellä ei varmasti ollut muita, ja kävelimme vasta sen loputtua lätäköiden laikuttamaa hiekkatietä takaisin sisälle? Voro olisi saanut meidät kiinni lattioiden likaamisesta, elleivät James ja Peter olisi hämänneet häntä parilla hyvin tähdätyllä sontapommilla. 

Siksi laulan: Eläköön
Päivät, jotka juoksi iltaan
Niiden riemut ja työt
Rohkeus mennä vastavirtaan
Eläköön hellät yöt


 Ne päivät ovat ohitse, mutta niiden muistoa ei voi kukaan meiltä viedä. En unohda kepposiamme, en McGarmivan jälki-istuntoja (vaikka en niistä niin välittäisikään), en Sarvihaaran ilmettä kun Lily suostui lopulta lähtemään hänen kanssaan Tylyahoon, enkä varsinkaan sitä kun suutelin sinua ensimmäisen kerran, ja sinä vastasit välittämättä siitä että meidän olisi pitänyt rakastua tyttöihin, eikä toisiimme. Ja kaikki ne yöt jolloin hiivin viereesi ja painoit pään vasten rintaani pysyvät mielessäni aina. 

Ja rakkaus arpinenkin
Suru, myös sirpaleet
Sillä tarvitsin mä senkin
Eläköön kyyneleet


Ehkä me tarvitsimme kaikki ne kolhut. Olen pahoillani erostamme, mutta minä en vain käsittänyt tarvettasi surra, enkä minä jaksanut silloin katsella miten vetäydyit kuoreesi päivä päivältä enemmän, miten ajattelit suudellessammekin vain kaikkia jotka olivat kuolleet. Minä halusin vielä katsoa eteenpäin vaikka nyt ymmärränkin sinua.Kun erosimme epäilys alkoi kalvaa mieltäni, ja me vaihdoimme salaisuudenhaltijaa, koska minun olisi ollut vaikea vastustaa sinua, vaikken kertonutkaan sitä muille. Ja siten minä tapoin Lilyn ja Jamesin. Anna anteeksi, Kuutamo.

Ihmetellä metsää, valtavuutta mantereen

Maailma heittelehtii niin paljon, että on suorastaan outoa nähdä miten puut jotka seisoivat tässä jo silloin kun synnyimme ovat tässä vieläkin. Se on toisille itsestään selvyys, mutta minulle ei. Vuodet eivät ehkä sittenkään muuttaneet koko maailmaa, vain minua, ja tapaa jolla katson sitä. Näin syvälliset ajatukset eivät taida sopia minulle.

Katsetta ja viisautta vastasyntyneen

Hassua ettei kukaan tajunnut vieläkään että olimme, ja olemme yhä, enemmän kuin vain ystäviä. Ei kukaan tajunnut silloinkaan kun olimme vielä nuoria. Vaikka joskus minusta tuntui että Harry tiesi. Kun hän katsoi meitä tarkkaan vastasyntyneen sinisillä silmillään kuin Dumbledore konsanaan, hän tuntui nauravan meille tietävänsä kaiken. Onneksi vauvat eivät puhu. Silmät muuttuivat vihreiksi pikkuhiljaa, parissa kuukaudessa. Me selvästi tyhmenemme kun kasvamme, sillä nykyään hän ei tajua mitään sen enempää kuin muutkaan. 

Kasvojemme uurteita ja tähtikarttoja

Kuljetan sormeani kevyesti kasvojasi halkovia poimuja ja viivoja pitkin. Muistan tuon huolenrypyn keskellä otsaa, mutta tuntuu kuin se olisi syventynyt ja saanut toisen seurakseen. Tuo poimu toisessa suupielessä kun hymyilet on tuttu, samoin nuo väsymyksestä kielivät uurteet silmien alla. Mutta niitäkin on useampi kuin muistan, ja nuo ovat varmasti kokonaan täysin uusia. Näen että sinäkin huomaat niitä kasvoillani. Aika ei ole kohdellut meitä kumpaakaan hellästi, vaan on riipinyt meihin merkkejä, jotka tekevät meistä vanhempia kuin oikeasti olemmekaan. En löydä enää omaa tähteäni mustalta taivaalta. Tai ehkä vain silmäni ovat mustat.

Ihmetellä kaupunkia aamunkoitteessa

Aurinko nousee talojen ylle, ja sumu väistyy kerrankin vähäksi aikaa. Ihmiset lähtevä ajamaan töihin, ja hetken kaikki näyttää olevan hyvin, ettei ole mitään pimeyttä eikä sotaa. Sama valo tunkeutuu sisään myös Kalmanhanaukio kahdentoista pölyisistä ikkunoista sisään, ja leikkii sinun paljaalla selälläsi. Minä en pääse täältä minnekään, mutta se on siedettävää jos sinä olet siinä. Ei sinunkaan vielä tarvitse lähteä töihin, joten me makaamme vain vierekkäin kun aamu valkenee jossain kaukana.

Siksi laulan: Eläköön
Päivät, jotka juoksi iltaan
Niiden riemut ja työt
Rohkeus mennä vastavirtaan
Eläköön hellät yöt


Minä kestän tämän kaiken jos pysyt vierelläni. Menneiden ja tulevien päivien vuoksi, sen vuoksi että vastustamme yhdessä pimeyttä. Toivon saavani lisää öitä, jolloin hiivit vuorostasi muiden nukkuessa minun sänkyyni, väistellen narisevia lattialankkuja ja Oljoa, joka onneksi varoittaa tulostaan kärisemällä niin äänekkäästi että se kuuluu jo kauas. 

Ja rakkaus arpinenkin
Suru, myös sirpaleet
Sillä tarvitsin mä senkin
Eläköön kyyneleet


Olen todella onnekas kun otit minut takaisin, vaikka minä aikoinani jätin sinut. Ehkä se vain vahvisti rakkauttamme, kaikki ne pirstaleet jotka raapivat meitä sisältä päin vain siksi että parantaisimme ne toisiltamme. Me tarvitsimme eilisen epäilyksen saadaksemme paremman luottamuksen tänään. Tarvitsimme kaikki ne poskille vierivät suolaiset pisarat, jotka silloin pyyhimme häpeillen pois. Mutta kyllä miehetkin saavat itkeä.

Siksi laulan: Eläköön
Päivät, jotka juoksi iltaan
Niiden riemut ja työt
Rohkeus mennä vastavirtaan
Eläköön hellät yöt
Ja rakkaus arpinenkin
Suru, myös sirpaleet
Sillä tarvitsin mä senkin
Eläköön kyyneleet
Eläköön



Älä sure minua liikaa.





« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 19, 2018, 23:45:45 kirjoittanut gamma »
Ajattelen, siis olen.

Poissa Isfet

  • Haahuilija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Eläköön - Sirius/Remus- songfic
« Vastaus #1 : Toukokuu 15, 2016, 21:59:12 »
Oi, tähän kommentoitu, ja minä huomaan sen vasta nyt! Kiitos, Renefer <3

Oho, tuota -kin päätettä ei ole tosiaan säästelty, mutta hyvä ettei tässä kuitenkaan ollut liian raskas :) Sama ongelma on meikäläisen lauseenvastikkeiden kanssa jossain toisissa teksteissä... Mutta kyllä se siitä! Ihanaa että viitsit kommentoida, taidan julkaista vielä lisää myös Vuotiksessa!
Ajattelen, siis olen.