Kirjoittaja Aihe: Ystävänpäivän taikaa, Lily/James, S  (Luettu 155 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Minorea

  • Pääkammotus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I am the one hiding under your bed
    • Minorealismi
  • Pottermore: Minorea
  • Tupa: Rohkelikko
Ystävänpäivän taikaa, Lily/James, S
« : Tammikuu 11, 2016, 14:19:13 »
Author: Minorea
Rating: S //Ikäraja lisätty otsikkoon. -gamma
Genre: Romance
Disclaimer: Harry Potter kirjasarjaan perustuva kirjoitus, Lily ja James.
Summary: Ystävänpäivä on vihdoin koittanut ja James on saanut puhuttua Lilyn ensimmäisille treffeille kanssaan. Nyt olisi aika näyttää, ettei James oli niin kusipää, mitä Lily hänestä luulee.
A/N: *tarina kirjoitettu 2013, samoin tämä A/N* Sainhan vihdoinkin kirjoitettua tämän! En ole n. kuuteen, seitsemään vuoteen kirjoittanut yht. ainutta Harry Potter-ficciä, joten olihan nyt jo aikakin. Tein tämän ystävänpäivähaasteeseen hieman jälkijunassa, kun sulkakynä vaan ei tupannut luistamaan pergamentilla yhtään. Nyt kumminkin iski inspiraatio ja sain kirjoitettua tämän. Toivottavasti nautitte!



Oli kylmä pakkaspäivä jonka seurauksena hengitys huurusi nousten kiemurrellen korkeuksiin. Nenänpäätä kirveli inhottavasti pakkaspojan pureskellessa sitä varomattomasti etuhampaillaan. Lumi natisi jalkojen alla kun nuori poika hyppeli tasaisesti jalalta toiselle. Oli pakko tanssahdella, jotta pysyi lämpimänä.

Pojan mustat hiukset tanssahtelivat päälaella. Otsatukka oli jäätynyt kevyesti pojan hengityksen huuruista, samoin punakultaisen kaulahuivin etuosa. Purevasta pakkasesta huolimatta poika piti kumminkin takkiaan auki.

”Ääh, hemmetti”, poika kirosi hiljaa. ”Pitääkö minun oikeasti laittaa tämä kiinni.”

Poika oli juuri alkamassa sulkea takkiaan, kun huomasi tiellä edessään punertavan hiuspehkon. Poika lopetti tanssahtelunsa jättäen takin sulkemisen sikseen. Hän otti kasvoillan rennon virnistyksen ja heilautti kättään rentoon tervehdykseen kun tulija käveli lähemmäs.

”Hei Lily, mukava että tulit.”
”Tottakai minä tulin kun kerta lupasin”, Lily tuhahti kävellen Jamesin viereen. ”lähdemmekö me?”
”Joo, joo totta kai, totta kai…”

James lähti kävelemään Lilyn kanssa tietä eteenpäin kohti Tylyahon keskustaa. Aina välillä James vilkuili Lilya sivusilmällä yrittäen keksiä jotakin sanottavaa.
”Tuli sitten todella kirpeä pakkanen,” James totesi muina miehinä tuijotellen taivasta. Kuitenkin sivusilmällä poika vilkaisi vieressään kulkevaa punapäistä tyttöä.
”Mm, niin tuli,” Lily totesi.  ”Ja silti sinä ääliö pidät takkiasi auki.”
”No mutta ei minulla ole kylmä!” James naurahti haroen osittain jäätyneitä hiuksiaan. ”Olen katsos lämminverinen.”
”Sirius sanoi, että tekisi minuun vaikutuksen jos kuljet takki auki?” Lily totesi sitten kääntyen katsomaan Jamesia.

James tunsi jäätyvän paikalleen, mutta se ei johtunut kylmästä. Lily katsoi häntä suoraan silmiin, tapittaen häntä kuin hevoskotka saalistaan. Tytön silmät olivat todella vihreät, aivan kuin smaragdit. Niin vihreät, aivan todella vihreät. Ne toivat Jamesille mieleen kielletyn metsän lammen reunuksen nurmikon, joka hohteli kesäisin smaragdista hohdettaan lammen ympärillä. James olisi voinut hukkua noihin silmiin, jäädä juoksentelemaan ajatuksiinsa iäksi...

James näytti saaneen unhoitusloitsusta suoraan päin naamaa, sillä tämän kasvot muuttuivat poissaoleviksi ja tämän silmät lasittuivat tuijottamaan Lilya. Tyttö huokaisi lähtien jatkamaan matkaa. Tuolloin James heräsi ajatuksistaan lähtien kiireesti seuraamaan tyttöä.

”Minne me olimme menossa? Kolmeen luudanvarteenko?”
”Ei, ei, menemme matami Puddifootille,” James totesi sitten. ”Se on suosittu par…”
”Ai parien keskuudessa?” Lily totesi mulkaisten Jamesia.
”Ei, ei, vaan piti sanoa parhaiden keskuudessa, kuten me!” James sopersi korjaten pikaisesti sanomisiaan. ”Me kuulutaan parhaimmistoon, kun ollaan päästy Rohkelikkoon!”
”Tarkoitatko, ettei siellä ole muita kuin Rohkelikkoja?”
”No, on siellä muitakin”, James sanoi haroen taas hiuksiaan. ”Jotka ei nyt välttämättä ole ihan Rohkelikko-parhaita.”
”Kai sinä tiedät, että lupasin tulla kanssasi treffeille vain, että jättäisit Severuksen rauhaan?”
”Joo totta kai, totta kai”, James totesi nostaen kätensä alistuvasti ylös. Lily vilkaisi poikaa kulmiensa alta epäilevänä, mutta ei sanonut enää mitään.

Pari saapui lopulta matami Puddifootin kahvilan luo Jamesin avatessa oven Lilylle. Tyttö astui sisälle kiittäen poikaa, jonka hymy kasvoilla leveni. Lilyn täytyi pitää häntä herrasmiehenä, kun hän oli avannut tälle ovenkin. Jos hän jatkaisi samalla mallilla, hän varmasti saisi Lilyn ihastumaan itseensä.

Matami Puddifootin kahvilassa oli täyttä. Ystävänpäivä oli houkutellut muitakin pareja liikkeelle ja kaikki näyttivät istuvan nyt tuossa pubissa.
”Aah, tervetuloa, tervetuloa”, vaaleahiuksinen noita toivotti heidät tervetulleeksi. Noidalla oli vaaleanpunainen kaapu päällään ja tällä oli hempeän kultainen, sydämen muotoinen esiliina nyöritettynä vyötärölle.
”Kaksi paikkaa?”
”Kyllä kiitos”, James totesi noidalle. Tämä lähti ohjaamaan Jamesia ja Lilya syrjemmälle kahden istuttavaan pöytään. Pöytä oli kullanväristä mahonkia ja koristeltu erilaisin vaaleanpunaisin sydämin ja kultaisin kohteliaisuuksin.

James veti tuolin Lilylle, joka tuhahti istuen tuolille. James auttoi Lilylta myös päällystakin pois kunnes istui itse vastapäätä tyttöä.
”Tämä kyllä vaikuttaa parien paikalta, eikä parhaimpien”, Lily totesi sitten katsoen ympärilleen. Kaikkialla näkyi rakastuneita pareja pöytiensä ääressä istumassa, suutelemassa tai lepertelemässä siirappia. Katosta satoi hiljalleen valkoisia, punaisia ja vaaleanpunaisia sydämen muotoisia konfetteja, jossa jokaisessa luki pienelle, kimaltelevalla tekstillä joku kohteliaisuus. Lilyn eteen pöydälle satoi yksi punainen konfetti jossa loisti sana: ”suloinen.”

”Sopii sinulle”, James totesi sitten hymyillen Lilylle.
Lily ei ehtinyt vastata mitään, kun paikalle pyyhälsi tällä kertaa vaaleanpunaiset, melkein vaahtokarkin väriset hiukset omaava pyylevä noita joka hymyili heille lempeästi.
”Makeaa ystävänpäivää teille mussukat! No, mitä saisi olla?”
”Tuota, minulla ja neidille kermakaakaot sekä amorin leivoskakut”, James totesi sitten Lilynkin puolesta. Hattarahiuksinen noita otti tilauksen vastaan hymyillen parille rohkaisevasti.
”Tuon tilauksenne tuota pikaa mussukat, malttakaa hetki!”

Noita tuntui ikään kuin leijuvan pois jättäen hieman hölmistyneet nuoret keskenään.
”Mussukat”, Lily totesi hieman hölmistyneenä. Tytön äänensävy oli nyt enemmän hämmästelevä kuin koppava, joten James päätti tarttua tähän hieman ystävällisempään sävyyn.
”Haha joo, miten imelää.”

Sen jälkeen pöytään laskeutui hiljaisuus. James mietti kuumeisesti, mitä sanoisi. Lily taas katseli uteliaana ympärilleen, eikä näyttänyt enää niin turhautuneelta kuin aluksi. James olisi halunnut käyttää tilaisuuden hyväkseen, mutta ei oikein tiennyt miten. Hän oli ollut ihastunut Lilyyn jo pitkään, mutta ei ollut saanut vietyä tätä ulos. Nyt kun tyttö oli suostunut (vaikkakin erinäisistä syistä mitä James ei halunnut ajatella) oli pojan tehtävä tähän vaikutus. Mutta miten? Hän ei halunnut antaa vaikutelmaa, että olisi ylimielinen kusipää, jollaiseksi Lily häntä ilmeisesti luuli.

Kermakaakot ja leivokset saapuivat yllättävän nopeasti. Hattarapäinen noita toivotti vielä ”mussukoilleen” makeaa yhdessäolon hetkeä, ennen kuin leijaili pois. James olisi voinut olla melkein varma, että nainen käytti jotakin leijuntaloitsua, koska liikkui niin tasaisesti ahtaudesta huolimatta.

Lily tuijotti edessään olevaa amorin leivosta. Sen yllä satoi koko ajan hiljalleen vaaleanpunaista tomusokeria, joka peitti noin kämmenen kokoista, sydämenmuotoista kakkupalaa. Lusikka oli lävistetty niin, että sen toinen pää pilkisti esiin kakun toiselta reunalta ja toinen toiselta. Lusikka oli muodoltaan nuoli ja väriltään kultainen. Nuolen pääty ei kuitenkaan ollut terävä, vaan hieman soikea lusikka.

”Ainakin nimensä veroinen leivos”, Lily totesi sitten ottaen lusikan irti kakusta ja lohkaisten siitä palan.

James tuijotti välillä ympärilleen katsoen, kuinka parit suutelivat toisiaan tai silittivät toisiaan kädestä pöydän yli. Ei hän voinut tehdä sellaista Lilylle. Vai voisiko?

Sivusilmällä James huomasi, kuinka viereisen pöydän pariskunnan poika otti tytön lusikan omaan käteensä ja syötti tytölle kakkupalan. Tyttö punastui ja kikatti hieman ottaen vastaan tarjotun kakkupalan. James hymyili päättäen kokeilla samaa.

Idea oli kuitenkin paljon hankalampi toteuttaa, mitä James oli ajatellut. Lusikkaa oli hankala napata Lilylta, joka piti sitä tiiviisti kädessään myös silloin, kun he juttelivat.
”Professori Kuhnusarviolla on taas ensi viikolla tanssiaiset, hän yrittää luoda suhteita sillä tavalla”, Lily sanoi huitoen samalla lusikallaan ilmaa, kuin yrittäen taikoa sillä kuvaa Kuhnusarvion tanssiaisista.
”No, jokainenhan sen tietää, että hän yrittää sitä”, James totesi ottaen itse palan kakkuaan samalla, kun väijyi Lilyn kädessä olevaa lusikkaa, jolla tyttö huitoi edes takaisin selityksensä tahdissa.
”Onhan ne ihan mukavia”, Lily totesi sitten tehden ympyrää lusikallaan. ”Tai siis, kyllä minäkin olen tutustunut siellä joihinkin tärkeisiin ihmisiin, kuten matami Hienohapseen, joka johtaa jästiyhteisön piilotustaikojen osastoa.”
”Niinkö?” James totesi kiinnostuneempana kuin oikeasti olikaan. Poika väijyi edelleen lusikkaa, joka oli hetkeksi asettunut lautaselle puoliksi syödyn kakkupalan viereen. ”Oliko hän mukava?”
”Olihan hän kyllä ja hänellä oli mielenkiintoisia ideoita. Kuten se, että jästien katseilta piilottaminen…”

Lilyn sanat hukkuivat täysin Jamesin voitonhuutoon pojan pään sisällä. Lily oli laskenut lusikkansa kädestään, jolloin se nyt makasi yksin nätisti lautasella kakun vieressä. James kurkotti ottamaan lusikkaa käteensä, mutta siirsi painoaan samalla liian nopeasti tuolin etuosaan, jolloin tuoli kippasi ja heitti Jamesin selästään.

Poika yritti tarrata hädissään kiinni pöytään mutta ei ehtinyt, kun rämähti jo naama edellä lattialle. Koko kahvila kääntyi katsomaan heitä ja Lily näytti säikähtäneeltä.
”Oletko kunnossa?”
”Joo, olen, olen,” James totesi nolona nousten lattialta. Hän vilkaisi ympärilleen huomaten, kuinka jokainen lähipöydän ja hieman kauemmankin pöydän pariskunta katsoi häntä. Nopeasti kumminkin muut pöydät unohtivat Jamesin kaatumisen ja keskittyivät jälleen omiin juttuihinsa – lähinnä suuteluun ja lepertelyyn.

James istui nolona takaisin penkilleen Lilyn tuijottaessa tätä. Poika alkoi haroa jälleen hiuksiaan, jolloin muutama konfetti putosi tämän hiuksista tämän kakkuun.
”Mitä sinä oikein yritit?” Lily kysyi sitten.

Tytön ilme oli hieman varautunut. Tämän päässä liikkui selvästi ajatuksia, joiden loppupäätelmä oli Jamesille epämieluisa. Poika yrittikin siis nopeasti keksiä selitystä teolleen.
”Yritin antaa sinulle konfetin jonka löysin”, James totesi alkaen hädissään katsella pöydällä olevia konfetteja. Osa pudonneista konfeteista oli muodostanut pieniä kasoja, joista osa oli levinnyt Jamesin kaatuessa ja yrittäessä ottaa pöydästä tukea.
”Miksi?” Lily kysyi epäilevänä, kun James etsiskeli sopivaa konfettia.
”Koska se minusta kuvasi sinua niin hyvin”, James vastasi sitten toivoen, että selitys menisi läpi. Lopulta James löysi sopivan konfetin antaen sen hillitysti Lilylle.
”Tässä. Tämän meinasin antaa, ennen kuin kaaduin.”

Lily katsoi Jamesin eteensä pudottavaa vaaleanpunaista sydäntä jossa luki: oikeudenmukainen.

Lily katseli konfettia häkeltyneenä ja kääntyi sitten katsomaan Jamesia, joka hymyili tälle. Tyttö ei voinut sille mitään, että hymyili hieman takaisin.
”Kiitos.”

James joi tyytyväisenä kermakaakaotaan jossa uiskenteli pari konfettia. Lily oli hymyillyt hänelle, joten olihan hän saanut aikaan jo ainakin pienen erävoiton.

Loppukakun aikana James ei yrittänyt tarttua Lilyn lusikkaan ja syöttää tälle kakkua. James tyytyi vain katselemaan, kuinka kakku hupeni pala palalta Lilyn lautaselta tämän itse sitä avittaessa ilman Jamesia. Lily kumminkin näytti nauttivan kakusta ja kermakaakaosta, koska ei jättänyt niistä mitään jäljelle. Muuta kuin pari kaakaon tuhoamaa konfettia ja vaaleanpunaisen tomusokerin peittämää sydäntä.

James katseli Lilya pöydän toiselta puolelta yrittäen keksiä jotakin sanottavaa. Pojan itsevarmuus tuntui kadonneen kokonaan kaatumisen pöytä. Tämä haroi hiuksiaan miettien, mitä hauskaa voisi Lilylle sanoa. Jamesin ajatukset kumminkin keskeytyivät, kun tämä kuuli tutun, venyttelevän äänen takaansa.

”Katsos, Potta on päässyt kuraverisen kanssa treffeille. No mikäs sen parempi kuin mitäänsanomaton hyypiö ja kuraverinen.”
James kääntyi katsomaan taakseen ja näki, kuinka heidän takanaan olevalle vapaalle pöytäryhmälle parkkeerasi Lucius Malfoy nätin vaaleaverikön – Narcissan – kanssa. Molempien kasvoilla oli ylimielinen ilme heidän tuijottaessaan viereisen pöydän paria.

”Täällä ei ilmeisesti ole laatutarkastusta sisään, kerta mädätkin yksilöt pääsevät sisälle”, James totesi sitten kylmäkiskoisesti vanhemmalle pojalle.
”Oi, ihan sydäntä kirvelee”, Lucius totesi pilkallisesti istuen tuoliinsa. ”Oletko oppinut uusia herjoja?”
”Lähdetään, olimmekin jo valmiita”, Lily totesi nousten tuolista. James seurasi esimerkkiä ja lähti Lilyn perässä ulos pysähtyen kumminkin maksamaan harttarapäiselle noidalle herrasmiesmäisesti kummankin osuuden.
”Parempikin, että kuraveriset ja verenpetturit lähtevät, en olisi kestänytkään olla sellaisten kanssa samassa tilassa”, Lucius totesi vielä kuuluvasti parin perään. Sanat jäivät kaikumaan Jamesin korviin vielä pitkäksi aikaa, kun he olivat astuneet ovesta ulos kylmään pakkasilmaan.

Molemmat kävelivät vaitonaisina pitkin Tylyahon katuja. Ilta oli alkanut hämärtää ja kauppojen ikkunoista pilkisti valoa hämärtyvälle kadulle. Pakkanen oli tullut myös purevammaksi, vaikka se ei tuntunut enää mahdolliselta. Pian Jamesin nenä ja korvat olivat jälleen punaiset pakkasen nakerrellessa niitä tyytyväisenä.

”Olen ylpeä sinusta, ettet järjestänyt kohtausta kahvilassa”, Lily totesi sitten pitkän hiljaisuuden jälkeen. Pakkashuurut nousivat kohti korkeuksia tytön sanojen seurauksena.

James kääntyi katsomaan Lilya, joka hymyili pojalle. Poika hymyili takaisin.
”Ajattelin, että et ehkä arvostaisi sitä.”
”Olet oikeassa,” Lily totesi kävellessään eteenpäin, lumen narskuessa tytön kenkien alla.  ”On paljon aikuismaisempaa selvittää riidat sanoin kuin sauvoin.”
James tunsi jonkin lämpimän valuvan kohti vatsaansa saaden pakkasenpuremat tuntumaan hieman lievemmiltä. Ei ilma itse asiassa tuntunutkaan enää niin kylmältä...

James ja Lily saapuivat lopulta takaisin Tylypahkaan, jossa juron näköinen vahtimestari Voro tarkisti tulijoiden nimiä listasta.
”Jättävät vielä lunta jälkeensä ja se jää meidän siivottavaksi Norriska…” Voro mutisi kissan kiehnätessä isäntänsä jaloissa. James ja Lily eivät ottaneet kuuleviin korviinsa vahtimestarin mutinoita, vaikka James astelikin Rohkelikkotorniin menevät portaat hieman voimallisemmin ylös, jotta kaikki kengissä olleet lumet varmasti jäisivät vahtimestarin kiusaksi portaikkoon sulamaan.

Lihava leidi hätkähti unestaan Jamesin ja Lilyn ilmestyttyä tämän eteen.
”Jahas, jahas, ystävänpäivää viettämässä?” lihava leidi totesi sitten iskien nuorille silmää.
”Normaali Tylyaho viikonloppu”, Lily totesi leidille takaisin. ”Viuhpiipore.”
”Niinhän ne kaikki sanovat”, lihava leidi tokaisi hymyssä suin päästäen nuoret sisälle. James tunsi poskiaan kuumottavan Lilyn sanojen jälkeen. Hänen olisi keksittävä jotakin, jotta saisi Lilyn vielä uudelleen hänen kanssaan kahville. Ei hän niin epäviehättävä voisi olla.

James oli niin ajatuksissaan, että meinasi törmätä Lilyyn, joka oli seisahtunut maalauksen toiselle puolelle odottamaan poikaa.
”Minulla ei ollut niin kamalaa, mitä olisin luullut”, Lily totesi sitten sipaisten kasvoillaan roikkuvan hiussuortuvan korvansa taakse.
”No sehän on kiva, jos ei ollut niin kamalaa, tai jotain…” James totesi haroen hiuksiaan. Poika ei ollut ihan varma, oliko Lilyn sanoma kohteliaisuus vai ei.
”Joten… haluaisitko lähteä vaikka katsomaan huispauspeliä ensiviikolla?”

Lily tuntui hieman hämmästyvän kysymyksestä, mutta nyökkäsi pienesti punehtuen kevyesti poskilta. James tuntui lukkiutuvan täysin tuosta pienestä nyökkäyksestä. Lily oli suostunut lähtemään hänen kanssaan uudelleen ulos. Ei hän ilmeisesti ollut niin epäviehättävä. Hänellä oli mahdollisuuksia.

”No, nähdään”, Lily totesi sitten huiskauttaen kättään pojalle. ”Kiitoksia eväiden tarjoamisesta, se oli kohteliasta.”
”Lily, odota!” James huudahti sitten ajattelematta loppuun asti ja tarttui Lilya kädestä. Tyttö näytti hieman säikähtävän äkillistä elettä ja jäi hämmentyneenä katsomaan poikaa. James ei tiennyt, mistä rohkeus häneen kumpusi, mutta sitä tulvi jostakin.

Poika veti Lilyn lähemmäs itseään tuijottaen suoraan tytön metsän värisiin silmiin ja nostaen toisella kädellään Lilyn leukaa hieman ylemmäs. Yhtään epäröimättä James painoi huulensa Lilyn huulia vasten suudellen tätä kokeilevasti.

Lily oli vähintäänkin hämmästynyt Jamesin äkillisestä eleestä ja meinasi aluksi vetäytyä kauemmas. Kumminkin pieni kipristely vatsan pohjassa sai tytön jäämään ja suutelemaan Jamesia takaisin.
Ei hän niin kamala olekaan, pieni ääni Lilyn päässä sanoi.
Hän on kehityskelpoinen, toinen ääni korjasi.

Pari irtautui suudelmasta hymyillen toisilleen.
”Joten, ensi viikolla katsomaan huispausta?” Lily kysyi sitten.
”Joo,” James vastasi haltioituneena.
”Joo, minä odotan sinua tässä.”
”Hienoa, nähdään!”

Sen sanottuaan Lily juoksi tyttöjen portaat yläkertaan kadoten näkyvistä. James jäi vielä hetkeksi leijailemaan pilviin siihen kohti, missä hän ja Lily olivat juuri suudelleet. Ystävänpäivässä oli selkeästi jotakin taikaa.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 19, 2018, 23:42:33 kirjoittanut gamma »

Poissa Niki

  • Haahuilija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Kuulokkeet korvilla
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Ystävänpäivän taikaa, Lily/James
« Vastaus #1 : Tammikuu 11, 2016, 22:01:07 »
Kuin söpö! ^-^ aww, ei voi paremmin sanoa, tykkäsin hirveästi :)
I'm not a prince I'm a princess!