Kirjoittaja Aihe: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10  (Luettu 329 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10
« : Elokuu 25, 2015, 16:45:34 »
Author: Chilisuklaa
Title: Kastepisaroita
Beta: Ei ole, mutta virheitä on sitäkin enemmän :)
Rating: k12
Warnings: Väkivalta. Ja Sirius.
Disclaimer: Kaikki, mitä tunnstat J.K.Rowlingin luomaksi on Hänen. En saa tästä rahallista korvausta.
Paring: Lily/James, OC/Sirius/Mary Sue, lievä Alice/Frank
A/N: Elikkäs itsenäinen jatko-osa Lumikiteitä –joulukalenterificilleni. Toivottavasti pidätte! Rakentavaa palautetta kaipaillen, Chili :) Lumikiteitä löytyy tuolta ->http://vuotis.net/index.php?topic=34377.0

1. Kokeisiinlukua ja vähän muutakin...

Joulu oli jo ohi, kevät tulossa. Tai no, olihan vasta tammikuu, mutta aina saattoi toivoa. Lily ystävineen istuivat rohkelikon oleskeluhuoneen sohvalla, lähellä takkatulta. Lily oli nenä kiinni muodonmuutosten oppikirjassa, Alice neuloi kaulahuivia ja Emmy lakkasi varpaankynsiään violeteiksi.
”Lily?” Emmy sanoi kysyvästi.
”Mph”, Lily vastasi.
”Oletko ajatellut sitä, että mitä aiot tehdä koulun jälkeen?”
”En tiedä. Olen. Kai. Haluaisin ehkä parantajaksi –tai sitten opettajaksi Tylypahkaan. Entä sinä?”
”En oiken ole varma. Huispaajaksi varmaan, tai sitten toimittajaksi. Alice?”
”Häh?” Alice kysyi.
”Oletko ajatellut sitä, että mitä aiot tehdä koulun jälkeen?” Emmy toisti kysymyksensä.
”Öö joo, haluaisin olla ehkä parantaja niinkuin Lily, tai aurori, en minä tiedä”, Alice vastasi.
”Äh, kaikki haluavat olla parantajia! Kuitenkin te menette kahdestaan Mungoon töihin, ja minä jään yksin jonnekin tylsään paikkaan työttömäksi...”
”Ja sitten päädyt yhteen Siriuksen kanssa, te muutatte saman katon alle ja hankitte liudan lapsia”, Lily jatkoi.
”Mitä minusta?”
Sirius –ja muut kelmit– olivat tulleet oleskeluhuneeseen.
”Suunniteltiin vain tässä Emmyn ja-” Alice aloitti, mutta Emmy loi häneen murhaavan katseen.
”Ei mitään”, hän sanoi enkelinhymy kasvoillaan, ”Ei yhtikäs mitään.”
”Kerro nyt!” Sirius vänkäsi.
”Enkä!”
”Kyllä!”
”Ei!”
”Ei!”
”Ei niin”, Emmy sanoi, lankeamatta ansaan. Hän ja Sirius lähtivät kävelemään kohti muotokuva-aukkoa ja siitä läpi, ja heidän äänensä vaimenivat kun he kulkivat käytävää poispäin.
”Lily?” James sanoi.
”No, mitä”, Lily sanoi hieman ärtyneenä, kun hänen kokeisiinlukurauhaansa häirittiin toistuvasti.
”Meidän pitäisi lähteä partioimaan”, James vastasi.
”Ai niin. No, lähdetään sitten.”
James tarttui Lilyä kädestä, ja hekin kävelivät muotokuva-aukon suuntaan. Kun he olivat poistuneet, Alice totesi: ”Kaikki liukenevat täältä aika reippaaseen tahtiin.”
”Totta”, Remus vastasi.
”Voisitko muuten auttaa minua lukemaan taikuuden historiaa? En oikein älyä niitä maahiskapinajuttuja.”
”Tietenkin.”

Lily ja James kävelivät neljännen kerroksen käytävällä. He olivat tähän mennessä yllättäneet muutaman korpinkynnen ja luihuisen luutakomeroista, ja muutama puuskupuh ja rohkelikko oli ollut keittiössä.
”Melkoisen vilkas ilta tänään”, Lily totesi, ”tai siis aika monet ovat tänään luvattomilla teillä.”
”Totta. Muuten, onko sinulla mitään käsitystä siitä, minne Sirius ja Emmy menivät? Nimittäin ei olisi hirveän mukavaa yllättää heitä jostain...”
”Ei harmaintakaan aavistusta. No, täytyy vain toivoa, ettemme törmää heihin-” Lily aloitti, ja avasi samalla luutakomeron oven, jossa –yllätys, yllätys- olivat Emmy ja Sirius.
”Aha”, hän tokaisi, sulki luutakomeron oven ja jatkoi matkaansa, James kannoillaan. He kävelivät hetken hiljaisuuden vallitessa. Sitten James rikkoi hiljaisuuden.
”Onko sinulla suunnitelmia ensi viikonlopuksi?” hän kysyi Lilyltä.
”No ei kai mitään ihmeempiä, totta kai luen S.U.P.E.R.eihin. Miten niin?”
”Ensi viikonloppuhan on Tylyahon –viikonloppu.”
”Ai. Tuota en muistanut.”
”Niin, että tulisitko kanssani?”
Lily mietti, mitä vastaisi. Totta kai olisi ihanaa mennä Jamesin kanssa Tylyahoon, mutta hänellä oli muitakin töitä, sillä S.U.P.E.R -kokeisiin ei ollut enää kauaa –Lilyn mielestä.
”Ne SUPERit.” Lily sanoi.
”Älä viitsi, olet lukenut niihin jo viime kesällä, varmasti sinä osaat kaiken.”
”No, en minä tiedä...”
”Lily!”
”Katsos kun minun vain on luettava niihin. Tietenkin tahtoisin lähteä kanssasi, mutta...”
”Äh, okei.”
James otti Lilyn käden omaansa, ja suikkasi suukon tämän poskelle. Lily hymyili Jamesille ilkikurisesti, pysähtyi, ja painoi huulensa Jamesin huulille. James vastasi suudelmaan. Kuitenkin pian, liian pian, Lily irroittautui Jamesista.
”Ensin työ, sitten huvi”, hän sanoi.
”Hei, tuo oli epäreilua!”
”Eipäs ollut, sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.”
”Aha, no sitten-”, James aloitti.
”Okei, okei. Mutta voitaisiinko nyt kuitenkin ensin partioida, saataisiin se pois alta?”
”Hyvä on”, James suostui hieman vastahakoisena, mutta silti tyytyväisenä. Hän tiesi, että hänen ja Lilyn yhteinen aika kävisi S.U.P.E.R -kokeiden lähestyessä vähiin, sillä Lily oli aivan mahdoton -hän luki kokeisiin jo nyt, oli lukenyt kesästä asti, ja osasi varmasti kaikki kokeissa kysyttävät asiat täydellisesti ja vähän enemmänkin, mutta halusi lukea edelleen, joka oli välillä aika turhauttavaa.

”Entä kuka aloitti vuoden 133 maahiskapinan?” Remus kysyi Alicelta,
”Öö... Eikö se ollut Kornug Kalpa?”
”Oli. Entä ketkä kuuluivat Amadeus Assegain joukkoihin?”
”Hades Heittokirves, Hilmar Huotra, Tarde Tappara, Valentin Viidakkoveitsi ja Benjamin Burong”
”Oikein. Entä miten kävi Daryl Dorulle viidennen assialaisen maahiskapinan jälkeen?”
”Hänet teloitettiin koko kansan edessä katkaisemalla pää.”
”Hyvä. Eiköhän pidetä nyt pieni tauko?”
”Sopii.”
Alice rojahti sohvalle takkatulen eteen. Oleskeluhuoneessa ei ollut enää muita kuin he ja pari muuta seitsemäsluokkalaista rohkelikkoa, jotka hekin kertasivat kokeisiin.
”Kuinka minä ehdin oppia kaiken?” Alice valitti.
”Hei, älä viitsi. Osaat yli puolet taikuudenhistoriasta, ja ainakin silloin aiemmin kun kyselin liemiä ja muodonmuutoksia niin osasit myös ne, loitsuista ja PVStä puhumattakaan”, Remus vastasi.
”Mutta silti tuntuu siltä etten muista mitään. Ja jos sitten kokeessa alan stressaamaan ja kaikki unohtuu ja...”
”Alice, rauhoitu. Mene vaikka juttelemaan Frankin kanssa, hänhän saa sinut hyvälle tuulelle.”
”Kyllä, äiti”, Alice vastasi ja lähti metsästämään Frankia.

Lily ja James olivat jo tulleet partioinnilta, ja istuivat sylikkäin Rohkelikon oleskeluhuoneen sohvalla –sillä, joka on lähimpänä takkaa, sillä ulkona oli ollut kylmä.
”Kuinka kauan sinä ja Alice olette tunteneet toisenne?” James kysyi.
”Me tutustuimme jo ensimmäisellä luokalla, mutta toisesta luokasta eteenpäin olemme olleet parhaat ystävät, Emmy tuli mukaan kolmannella luokalla”, Lily vastasi.
”Aika kauan siis.”
”Joo. Muistan, kun kakkosella pidimme Alicen kanssa Emmyä outona pissiksenä. Sitten kolmosella, kun meidän piti tehdä kolmestaan liemien ryhmätyötä, minä ja Alice tutustuimme häneen.”
”Mekin – siis minä ja Sirius – tutustuimme Remukseen ja Peteriin ryhmätyön välityksellä.”
”Okei, hassua.”
Sitten kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa, ja he vain istuivat sylikkäin, kunnes menivät nukkumaan.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2015, 13:38:46 kirjoittanut Chilisuklaa »
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10!
« Vastaus #1 : Elokuu 30, 2015, 19:02:33 »
2. Muistoja

 Lily penkoi matka-arkkuaan löytääkseen lempivillasukkansa. Jossakin täällä niiden on oltava, hän tuskaili. Yhtäkkiä hänen käteensä sattui nippu vanhoja kirjekuoria, jotka oli sidottu yhteen punaisella silkkinauhalla. Lily istahti sängylle, irroitti varovasti nauhan ja alkoi lukea.

Hei Lily!

Mitä kuuluu? Onko Petunian kanssa ollut mukavaa?
  Täällä on ollut ihan kivaa, vähän yksinäistä vain. Kävin katsomassa yhden huispausottelun ja siellä oli pari tuttua. Tai siis neljä. Et varmaan arvaa ketkä... Kaksi ärsyttävää, yksi aivoton ja yksi ihan mukava. Väärin, oikea vastaus on –tättädää!- Kelmit! No, se siitä.
  Ja, ai niin, tädin ja sedän häät. Velhohäät siis. Se oli tosi hienoa! Ruokakulhot ja juomalasit täyttyivät itsekseen –aivan kuin Tylypahkassa– ja tädin puku oli ihana!
  Minulla on jo kauhea ikävä Tylypahkaa, sinua ja muita kavereita.
Nähdään viistokujalla tai viimeistään laiturilla 9 3/4!

 Terveisin, Alice

Kirjeet olivat siis hänen ja Alicen. Lily otti seuraavan kirjeen käteensä –se oli kopio hänen lähettämästään kirjeestä. Hän oli kopioinut kaikki lähettämänsä kirjeet, jotta tietäisi tarkalleen missä mennään.

Hei, Alice!

Minulle kuuluu hyvää, jos siis jästijästiä ei lasketa. Terveisiä Petunialta, olet siis hänen mukaansa Friikki numero kaksi. Arvon rouva Pötsyyynia Dööörsli (kyllä, hän menee naimisiin toisen jästijästin, Vernonin, kanssa. Vernon on se jolla on kaksoisleuka, valtava maha ja mursunviikset) on ollut niin raivostuttava, kun olla ja voi, pakotti minutkin tanssikurssille.
  Niin, se tanssikurssi. Siellä tanssittiin valssia ja muuta tylsää. Ja et arvaa, kenen pariksi minut laitttiin. Kyllä, oikein. Potterin. Mitäköhän hän edes teki jästien tanssikurssilla? No, joka tapauksessa se oli hirveää!
  Toin sinulle Ranskasta tuliaisia, saat ne sitten kun nähdään.
  Oletko muuten vielä yhdessä Frankensteinin hirviön kanssa? Okei, sori. Oli ihan pakko... :)
  Niin, vielä loman alussa kirjoittelimme Kalkaroksen kanssa. Se tosin loppui siihen, kun hän kutsui minua kuraveriseksi...
  Mutta nyt on ihan pakko kertoa. Eli, olen johtajatyttö! Voitko kuvitella?
Nähdään viistokujalla!

<3: Lily
-Friikki nro 1-


Moi Lily!

Kiva, että Ah-niin-kuuluisan Potterin kanssa on päästy oikein valssaamaan. Mitä hittoa James Potter teki tanssikurssilla?Oikeasti. Oliko hän hyvä tanssija? Pääsitkö tanssimaan tangoa hänen kanssaan?
  Joo, olen vieläkin (se-ei-ole-hirviö!!!) Frankin kanssa, sikäli kun asia sinule kuuluu. Ollaan nähty muutaman kerran tässä lomalla, ja sitten olin Frankin luona yötä, mutta älä nyt ala kuvittelemaan liikoja.
 Lähettelitkö sinä kirjeitä RUIKULILLE kaikista maailman ihmisistä? Oikeasti, olet hullu, Noh, sen siitä saa...
  Onnittelut johtajatytölle! Sen tosin arvasi, kun koulun paras tyttö, kaikista kokeista Upea, kiltti tyttö ja niin edelleen...
  Nähdään sitten viistokujalla!

     Alice
-Friikki nro 2-
(Kuka on Fiikki numero 3?)


No heipä hei, Alice!

Hyi että siellä tanssikurssilla oli kamalaa! Ainut hyvä puoli oli se, että opin tanssimaan. Niin, ja se, että sain olla kaukana Petuniasta. Mutta muuten se oli kyllä kidutusta.
  Hmmm... Mitä Potter tanssikurssilla teki? Tanssi tietenkin. Ja liehitteli minua. Mutta en todellekaan tiedä sitä, miksi hän oli siellä. Nimittäin siellä ei ollut ketään muuta noitaa tai velhoa, kaikki muut olivat jästejä. Paitsi siis minä, ja Jame-Potter, siis. Miksei Potter olisi voinut edes mennä jollekin velhojen ja noitien tanssikurssille? Sellaiselle, jossa minä en olisi ollut. Maailma on kyllä epäreilu. Kun kysyit, niin pakko kai se on vastata. Potter oli ihan hyvä tanssija. Tai no, todella hyvä. Ja kyllä, tanssimme myös tangoa ja salsaa ja Flamencoa.
  Mutta Potter kyllä onnistui pilaamaan koko päiväni. Ei, vaan viikon. Tai oikeastaan koko seitsemännen luokan. Sillä, JP=JP=JP, siis James Potter=JohtajaPoika=Järjettömän Pölvästi. Viiraako Dumbledorella päästä? Mutta, koitan kestää. Ehkä.
  Nähdää! Ikävä!

  -Lils


No heipä hei, Lilyseni!

Ihmettelit sitä, miksi Potter oli tanssikurssilla. Ehkä juuri sinun takiasi, ystäväiseni. En kyllä tosin tiedä, miten hän pääsi käsiksi osallistujalistoihin...
  Dumbledoren päästä tai mielenterveydetä en tiedä, mutta sen verran tajuan, että jollakulla on edessä aaivan iihana vuosi JP:n (mitä se nyt sitten tarkoittaakin...) kanssa. Onnittelut!
   Sinä olet sentään ollut edes jollain leireillä. Minä täällä homehdun neljän (tuhannen) seinän sisällä ympärilläni miljoona vanhaa tätiä jäkättämässä...
LILY EVANS LOVES JAMES POTTER 4EVER!!!
Ikävä!

-Friikki nro 2


Terveppä terve, arvon Friikki numero 2!

Jp ei voinut tietää, sillä hän ilmoittautui kai noin kolme viikkoa ennen minua. Omituista! Tai sitten hän salakuunteli, kun puhuimme arvon rouva Jästijästi Pötsyynia Döörslin kanssa kurssista. (Tai no, puhuminen on ehkä hieman liian sivistynyt sana meidän... Öh... Riitelemisellemme.)
  Ja koita käsittää se, että minä EN TODELLAKAAN rakasta Jamesia Potteria!
  Terveisiä muuten täältä kirjoitusleiriltä! En tainnutkaan mainita siitä. Olen siis Pohjois-Irlannissa kirjoitusleirillä. Olen tutustunut moneen mukavaan tyttöön, kaikki samanlaisia kirjatoukkia kuin minäkin. :) Hauska saada samanhenkistä porukkaa kavereiksi, varsinkin kun he kaikki ovat todella ystävällisiä.
   Meillä on muuten tänä vuonna Joulutanssiaiset, eikö olekin ihanaa? Kukahan pyytää minua? Tai no, Potter nyt ainakin, mutta... Toisaalta hän on todella hyvä tanssija. Kiire metsästämään asua, sillä vihreitä mekkoja ei joka nurkalta löydy, nehän ovat melkein aina pinkkejä.  Hyi että, punaiset hiukset ja pinkki mekko eivät todellakaan sovi yhteen!
  Oletko jo tehnyt kaikki läksyt? Kuinka monta jalkaa kirjoitit liemien esseeseen? En ollut varma oliko se kaksitoista vai kaksikymmentä, joten kirjoitin varmuuden vuoksi viisikymmentä, ainakaan ei voi valittaa. Toivottavasti.
  Kotona nousi muuten hirveä haloo, kun he lukivat pöydälläni olevasta kirjekuoresta –kyllä, juuri se kirjekuori, jossa lähetit edellisen kirjeesi– rouva Potter. Nyt he luulevat Jamesia poikaystäväkseni! Että kiitos vain...

Ikävä! Ethän anna Frankensteinin syödä sinua?
   -Lily


Hei, arvon friikkien friikki! :)

No jaksoitpa taas pälpättää Potterista. Kröhöm... Ja mistä lähtien se on ollut sinulle James? Taidat oikeastikin rakastaa häntä, mutta pidät edelleen kulissia pystyssä, eikö? Olin taas oikeassa. :) Nimittäin joka kirjeessö tolkutat, ettet rakasta JAMESIA, siis Potteria, jo joka kirje koostuu kuitenkin pelkästään hänen tekemisistään, Potter sitä ja Potter tätä.
  Kiva, että on tanssiaiset, menen varmaan Frankin kanssa. <3 Ja tiedän, että on hankalaa löytää sopivaa mekkoa. Aina se sama ongelma että mekko olisi muuten kiva, mutta joko se on väärän kokoinen tai värinen, tai siinä on jokin pikkuvirhe... Ärsyttävää!

Ei hätää, ei Frank sentään syö minua. Mutta melkein kuitenkin, sillä... Ei mitään, tuossa ei lukenut yhtikäs mitään!
   Alice


No heipä hei, neiti Longbottom!

En oikeasti rakasta Jamesia, usko jo!
   Leiri loppui. Nyyh... Siellä oli niin mukavaa, ja nyt joutuu kestämään jästijästi ykköstä ja kakkosta sekä nykyään myös kolmosta, Vernonin siskoa ja hänen hirveää hurttaansa. Se on sellainen ranskanbulldoggi, todella vihaisen näköinen ja omaa erittäin terävät hampaat –kokemusta on...
   Eipä tässä muuta, nyt on pakko kiirehtiä äidin kanssa kaupungille. :)

<3: Lils


Päivää, rouva Kyllä-olet-Potter-tai-ainakin-joskus-tulet-olemaan!

Onko ihanaa, kun talossa on paaljon jästijästejä? Ja verenhimoinen rakki?
   Onneksi nähdään jo parin päivän päästä. Tehdään niin, että minä ja Emmy tulemme teille keskiviikkona, ja sitten lähdemme viistokujalle loppuajaksi. OK?
   En keksi mitään kirjoitettavaa.

Pian nähdään!
Alice


”Mitäs sinä puuhaat?”
Ääni tuli ikkunan luota. Lily hätkähti ja kääntyi katsomaan. Siellä seisoi James, tukka sotkussa treenien jäljiltä, päällään mustat collegehousut ja punainen t-paita, ja kädessään luuta.
”James? Miten sinä tänne pääsit?”
”Lensin.”
”Hienoa.”
”Haittaako sinua se, että tulin?”
”Ei, ei todellakaan.”
”Hyvä. Mitä sinä siis puuhaat?”
”Luen minun ja Alicen vanhoja kirjeitä.”
”Saanko nähdä?”
”Äh... No, saat, ei se Alicea haittaa, sillä hän on näyttänyt kaikki kirjeemme Frankille”, Lily hymähti. James otti pinkan käteensä ja ryhtyi lukemaan. Yhtäkkiä hän kysyi: ”Olinko minä sitten niin huono tanssia, kun päivittelit sitä Alicelle? Tai oikeastaan miksi se oli niin kauheaa?”
”Ei se oikeastaan ollut yhtään kauheaa. Tai oli se silloin vähän ärsyttävää, mutta ei se minua oikeasti haitannut, siis se, että tulit sinne kurssille.”
”Oikeasti?”
”Joo. Ensinnäkin, en ollut nähnyt koulukavereita pitkään aikaan, ja toisekseen, taisin jo silloin olla vähän ihastunut sinuun.”
”Olitko?” James kysyi kummissaan.
”Olin”, Lily vastasi ja punastui. James astui Lilyn luokse, ja suuteli tätä.
”Olet ihana”, hän kuiskasi suudelmien välissä.
”Sinä olet ihanampi”, Lily kuiskasi. Hän nosti kätensä Jamesin kaulalta tämän hiuksiin ja alkoi haroa niitä. Jamesin kädet etsiytyivät Lilyn paidan alle. Lily vavahti, kun hänen kylmät kätensä koskettivat hänen ihoaan, mutta hän painautui tiiviimmin häntä vasten. James piirteli varovasti sormillaan pyörteitä Lilyn kyljille. Lily värisi. Hänen hengityksensä nopeutui, hän melkein huohotti, ja hänen sydämensä löi lujaa. James kaatoi Lilyn tämän sängylle ja kierähti itse tämän päälle, laskematta kuitenkaan koko painoa Lilyn keholle. Hän siirsi huulensa Lilyn huulilta tämän kaulalle, ja alkoi viljelemään pieniä suudelmia tämän solisluulle, kaulalle ja korvan alle. Lily veti Jamesia lähemmäs itseään. James näykkäisi Lilyä hellästi korvasta, ja Lily huoahti. Sitten hän kuitenkin erkani hitaasti Jamesista.
”Partiointi”, hän kuiskasi, ”alkaa ihan kohta.”
”Äh, okei”, James vastasi ja näytti vähän pettyneeltä. Lily suuteli tätä vielä kerran, ja nousi sitten ylös.
”Mennäänkö?”
”Mennään vaan.”

A/N: Kun kerran luit tänne asti, niin voinet samalla heittää kommentin?
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2015, 13:38:25 kirjoittanut Chilisuklaa »
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10!
« Vastaus #2 : Syyskuu 02, 2015, 16:17:23 »
3. Kyyneliä

A/N: Eli siis, kommenttejen antaminen on sallittua :)

 Emmy tuli myöhään illalla itkien makuusaliin. Lily oli puoliunessa, ja Alice nukkui jo.
”Mikä on?” Lily kysyi. Hän nousi äkkiä pystyyn, kiirehti Emmyn luokse ja kietoi kätensä tämän ympärille.
”No kun... Sirius jätti minut”, Emmy nyyhkytti.
”Mitä on tapahtunut?” kysyi juuri herännyt Alice.
”Sirius on ilmeisesti jättänyt Emmyn”, Lily vastasi.
”Voi Emmy”, Alice huokaisi myötätuntoisena ja kietoi hänkin kätensä Emmyn –ja samalla myös Lilyn– ympärille.
”Jos me kaikki menisimme nyt nukkumaan, ja sitten aamulla kertoisit meille kaiken?” Lily ehdoti järkevänä.
”Hyvä on”, Emmy nikotteli, käveli sängylleen ja kaivautui pienelle kerälle peiton alle. Noin hän teki aina kun oli todella surullinen. Hän ikäänkuin muodosti kilven itsensä ja muun maailman väliin, käpertyi kerälle ja yritti unohtaa kaiken muun. Joskus se toimi, joskus ei. Kunhan Emmy saisi nukuttua, niin aamulla he selvittäisivät koko jutun, aivan sama vaikka onkin kouluaamu, Lily ajatteli. Hän ei ollut jäänyt pois tunneilta kuin kerran aikaisemmin, jos siis sairautta ei lasketa, mutta nyt, kun Emmyllä oli paha mieli, niin säännöt saisivat jäädä. Tämä ei kyllä ollut yhtään hänen tapaistaan, eikä hän halunnut saada sen takia huonompia numeroita. Mutta kai opettajat ymmärtäisivät. Lily tiesi, että Emmy oli rakastanut Siriusta paljon, ja tämä olisi siksi kova pala. Lily varmisti, että Emmy ja Alice nukkuivat, ja käpertyi sitten itsekin peittonsa alle, toivoen, että uni tulisi pian ja että hän saisi nukuttua tarpeeksi –lähiaikoina unet olivat jääneet hieman lyhyiksi S.U.P.E.R –kokeiden takia.

     Aamulla Lily heräsi ensimmäisenä. Hän nousi vuoteestaan, kävi suihkussa ja puki vaatteet päälleensä. Sitten hän lähti kipittämään kohti keittiötä hakeakseen suklaata, sillä se auttoi kaikkiin vaivoihin. Lilyn saapuessa keittiöön noin tusina kotitonttua kipittivät hänen luokseen kysellen ”Mitä te tarvitsette, neiti?”, ”Neiti, pidättekö tuulihatuista?” ja ”Tahdotteko te teetä, neiti?”
”Voisitteko tuoda minulle jotain suklaista?” Lily kysyi. Pian liuta kotitonttuja kiirehti Lilyn luo. Yhdellä oli mukanaan valtava pussi erilaisia suklaakonvehteja, kaksi kantoi tarjoittimellista suklaaleivoksia ja yhdellä oli monta suurta pulloa kaakaota.
”Paljon kiitoksia”, Lily sanoi iloisena. Lily leijutti leivokset ja pullot pois kotitonttujen käsiltä ja otti suklaapussin sitä tarjoavalta kotitontulta.
”Kiitos paljon”, Lily sanoi vielä lähtiessään. Sitten hän lähti hölkkäämään kohti Rohkelikon oleskeluhuonetta kireä ilme kasvoillaan. Matkalla häntä vastaan tuli ensin muut Kelmit, joita hän ei edes tervehtinyt Siriuksen takia, ja sitten, vähän myöhemmin James.
”Mikä on, Lilyseni?” James kysyi.
”Emmy”, Lily sanoi lyhyesti.
”Mitä hänestä? Onko joku tehnyt hänelle jotain pahaa?”
”On. Musta.”
”Mitä Antura on tehnyt?”
”Eikö hän ole kertonut? Hän jätti eilen illalla Emmyn.”
”Jättikö?”
”Jätti. Ja nyt Emmy on aivan poissa tolaltaan. Tiesin, että hän rakasti Mustaa ihan oikeasti, muuten hän ei olisi tullut eilen illalla makuusaliin itkien hysteerisesti.”
”Aha. Mutta tiedäthän sinä Siriuksen.”
”Ikävä kyllä.”
”Hei, älä viitsi. Anturajalka on minunkin kaverini.”
”No voi kun hienoa. Ja minäkö olen niin vähä-älyinen, etten sitä tajuaisi?”
”Älä viitsi suuttua. Mitä teet muuten noilla suklailla?”
”En ainakaan vie Emmylle (tai syö niitä itse), mitä luulit?”
”Älä nyt heittäydy hankalaksi.”
”Jos tahdon heittäytyä hankalaksi, sen myös teen. Ja sitä paitsi minä en ole heittäytynyt hankalaksi!”
”Olethan.”
”Nyt minulla on kiire. Hei hei”, Lily sanoi äkäisenä ja lähti kävelemään rivakasti poispäin.
”Lily!” James vielä yritti, mutta Lily ei kuunnellut. Pian hän oli perillä tyttöjen makuusalissa. Emmy ja Alice olivat kummatkin jo hereillä. Emmyn silmänympärykset olivat punaiset ja turvonneet. Myös Diana istui Emmyn sängyllä. Hän oli ollut jonkin aikaa vanhempiensa luona ennen lomaa ja lomalla, sillä Dianan ukki oli vakavasti sairas. Ukki oli kuitenkin kaikeksi onneksi tervehtynyt ja vaikutti siltä, että hän eläisi vielä monta monituista vuotta. Nyt Diana oli kuitenkin paikalla, ja tyttöjen kokous voisi alkaa.
”Voi Lily, ei sinun olisi tarvinnut”, Emmy nikotteli kun näki suklaat jotka Lilyllä oli mukanaan.
”Tarvitsipas”, Lily sanoi päättäväisesti, ja istuutui Emmyn viereen, ”Nyt kyllä kerrot kaiken.”
”No siis”, Emmy aloitti, ”Meillä oli eilen treffit Siriuksen kanssa ihan normaalisti.”
”Missä te olitte?” Alice kysyi.
”Poikien makuusalissa”, Emmy vastasi.
”Mitä te teitte?” Diana kysyi.
”No aluksi me vähän juttelimme, mutta Siriuksen kanssa on melkein mahdotonta jutella-” Emmy selosti.
”-Joten siirryitte suoraan vaiheeseen kaksi eli nuoleskeluun”, Alice täydensi lauseen Emmyn puolesta.
”Jotakuinkin noin”, Emmy tokaisi.
”Mitä sitten tapahtui? Eikai Siriuskaan voisi vain sanoa että ’sori vaan, nyt aion jättää sinut’ vai mitä?” Lily kysyi.
”Meillä meni ihan hyvin ja sitten meille tuli riita...” Emmy alkoi nyyhkyttää.
”Mistä se riita johtui?” Diana kysyi.
”No kun minä sanoin Siriukselle, että hän kuristaa minut, siis ihan leikilläni. Mutta sitä minun ei olisi pitänyt sanoa. Sirius oli muutenkin jo pahalla päällä, en tiedä miksi. Ja sitten hän huusi minulle että minun pitäisi etsiä joku ’parempi suutelija’ jos hän ei kerta kelpaa. Ja sitten hän lähti pois paiskaten oven perässään kiinni”, Emmy selitti yhä nyyhkyttäen.
”Emmy kulta”, Alice sanoi ja tarjosi tälle nenäliinaa, joita hän oli varastoinut Emmyn pöydälle valtavan kasan.
”Kiitos”, Emmy sanoi ja niisti nenänsä.
”Tässä”, Lily sanoi ja ojensi Emmylle suklaakonvehtipussia ja kaakaopulloa.
”Olet ihana, Lily, tiesitkö sen?”
”Tiesin”, Lily sanoi ja otti itse suklaamuffinin.
”Kuule Emmy, kyllä Sirius vielä palaa luoksesi”, Diana lohdutti.
”Toivottavasti”, Emmy sanoi.
”Jos hänellä oli vain se aika kuukaudesta?” Alice ehdotti hihittäen.
”Luuletko? Ai niin, totta kai, hänhän on sisäisesti tyttö”, Dianakin hihitti. Emmy meinasi pärskäyttää kaakaot suustaan. Hän nielasi ne äkkiä ja alkoi hekottaa. Lilykin kikatti, Diana kieriskeli lattialle nauraen koko ajan, melkein hysteerisesti, ja Alice piteli vatsaansa. Kun hepuli oli loppunut tytöt pistelivät poskeensa suklaata ja kertoivat mehevimpiä juoruja. Lily tunsi mielensä perukoissa pienen pistoksen, sillä hän ei olisi halunnut jäädä pois yhdeltäkään tunnilta, mutta nyt Emmy tarvitsi tukea. Hänhän voisi lainata Remuksen muistiinpanoja, Lily ajatteli.

James ihmetteli, miksi Lily oli suuttunut hänelle niin helposti. Olihan hän itsekin ollut hieman äreä, mutta silti... Ja juuri kun kaikki oli ollut niin hyvin. Hän otti muut kelmit kiinni Suuren salin ovella, ja he menivät syömään aamiaista. Hän alkoi huolestua, kun Lilyä ei näkynyt aamupalalla. Jospa hän tulisi myöhemmin, James yritti rauhoitella itseään.
”Huhuu, Sarvipää? Onko ketään kotona?”
Ääni kuului Siriukselle. James havahtui mietteistään.
”Häh? Ai mitä?” hän kysyi.
”Sitä, että Lily strippaa tuolla koko koulun edessä opettajien pöydän päällä. Sinulta muuten jäi huomaamatta se kun hän kirosi kaikki opettajat”, Sirius sanoi.
”Oikeasti?” James valpastui.
”Ei.”
”Hah hah, olipa hauskaa, Antura”, James sanoi ärtyneenä.
”Mikä nyt? Suutut heti kun vain mainitseekin Lilyn. Onko kaikki teidän välillänne hyvin?” Sirius kysyi.
”Mitä se sinulle kuuluu?”   
”Älä nyt vedä jokamaunraetta nenääsi, Sarvekas”, Sirius tokaisi. James vain mulkaisi häntä ja jatkoi aamiaisensa syömistä. Loppu aamiainen kului hiljaisuuden vallitessa. Sama hiljaisuus jatkui oppitunneilla. James huolestui enemmän, kun Lilyä ei näkynyt koko päivänä tunneilla. Lily ei ikinä, ei ikinä, jättäisi oppitunteja väliin kuin todella hyvästä syystä. Emmyn täytyi siis olla todella surullinen.
”Tuota, Anturajalka?” James kysyi. Oli PVS:n tunti, ja professori Sunflower oli määrännyt heidät tekemään ryhmätyötä. Onneksi Kelmit muodostivat yhden ryhmän. Jamesia etoi professorin luokka –se oli nimittäin kokonaan keltainen. Niin oli kyllä professorikin.
”Niin?” Sirius kysyi.
”Oletko huomannut, että Lily ei ole tunneilla?”
”Olen, ja itseasiassa minua ihmetyttikin se aika lailla.”
”Tiedätkö miksi hän on poissa, niinkuin myös Din, Alice ja Em?”
”En. Pitäisikö tietää?”
”He ovat poissa, koska Emmyllä on niin paha mieli siitä, että jätit hänet”, James sanoi tunteettomasti, vaikka tiesi ettei Sirius nyt tahtonut mainittavan hänen ja Emmyn eroa.
”Perkele.”
”Niin”, James sanoi. ”Jatketaanko nyt tätä projektia, joka on niin tyhjänpäiväinen kun olla ja voi?”
”Okei.”

Oli ilta. Lily odotti Jamesia oleskeluhuoneessa, muotokuva-aukon edessä.
”Vihdoinkin tulit”, hän tiuskaisi Jamesille, joka raahusti alas poikien makuusalista.
”Älä viitsi tiuskia”, James ärähti. Lily tönäisi muotokuvan syrjään (”Hei, älä töni tuolla lailla, minullakin on tunteet, ja olen kunnioitettava taulu!”), ja he aloittivat partioinnin hiljaisina. Lopulta Jamesin oli pakko sanoa jotain.
”Lily?”
”Niin?” Lily sähähti.
”Oletko vihainen minulle?”
”Arvaa kaksi kertaa.”
”Olisitko ystävällinen ja kertoisit sen, miksi olet minulle vihainen?” James kysyi. Lily oli hiljaa.
”Ei sitten”, James sanoi, kuulostaen pettyneeltä ja vähän surulliselta. He olivat tarkastaneet melkein koko koulun, enää tähtitorni oli jäljellä. He kipusivat sinne vaitonaisina.
”James?” Lily kysyi, mutta ei katsonut poikaan.
”Niin?”
”Käsitätkö sinä sen, että minä olin aamulla äreä koska Emmyllä oli paha mieli enkä ollut nukkunut kunnolla. Sen lisäksi vielä stressaan S.U.P.E.Reita.”
”Käsitän.”
”Mutta minä... Anteeksi.”
”Saat anteeksi”, James sanoi ja kietoi kätensä Lilyn ympärille, ”Jos minäkin saan.”
”Saat”, Lily kuiskasi.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2015, 13:38:11 kirjoittanut Chilisuklaa »
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10!
« Vastaus #3 : Syyskuu 03, 2015, 16:20:29 »
4. Arvon neiti Täydellinen

”Hyvää päivää, tytöt”, professori McGarmiwa, joka oli nyt tyttöjen makuusalin ovella, tervehti. Mukanaan hänellä oli joku tuntematon tyttö.
”Tässä on neiti Charity West, uusi oppilaamme noin kahden päivän ajan. Hän on tullut tänne Ranskasta, Beauxbatonsista tutustumaan englantilaiseen taikaoppilaitokseen ja –yhteisöön. Hänet sijoitetaan täksi ajaksi samaan makuusaliin teidän kanssanne. Odotan, että kohtelette neiti Westiä kohteliaasti ja ystävällisesti. Neiti Evans, sinun tehtäväsi on esitellä koulua neiti Westille yhdessä herra Potterin kanssa. Saatte huomisen koulupäivän kokonaan vapaaksi, jotta voitte suorittaa tehtävänne.”
   Charity oli kaunis. Hänellä oli reisiin asti ulottuvat, vaaleat hiukset, jotka kimmeltivät kuin hopet tai timantit ikkunasta tulevan aamuauringon valossa, ja ne oli palmikoitu kauniille ranskanletille, jonkan lopussa oli vaaleansininen silkkinauha. Hänen silmänsä olivat kirkkaansiniset, ja niitä ympäröivät pitkät, tuuheat mustat ripset. Silmien ympärillä oli ohuet rajaukset. Hänen huulensa olivat täyteläiset ja kimmelsivät vaaleanpunaisina, ja hänen poskillaan oli hento ruusunpuna. Charity oli hoikka ja pitkä, ja hänen kätensä päättyivät siroihin sormiin ja täydellisesti hoidettuihin kynsiin. Charityn iho oli vaalea ja hänen kaulansa pitkä, ja solisluut erottuivat kauniisti. Charityllä oli päällään hopeinen, veneaukkoinen satiinipaita, vaaleansininen puuvillakankainen vekkihame, mustat sukkahousut ja hopeiset korkokengät, joissa oli arviolta noin viiden sentin korot. Hän oli ilmiselvästi osin veela.
   ”Neiti West, petisi on tuolla, ja matkatavarasi tulevat pian. Toivon, että vaihdat nyt päällesi Tylypahkan virallisen koulupuvun, sillä tämän kuukauden olet koulumme jäsen ja oppilas siinä missä muutkin, et ylempiarvoinen, etkä myöskään alempiarvoinen. Näkemiin, minun täytyy nyt mennä”, Professori McGarmiwa sanoi, ja poistui paikalta.
”He, Charity! Minä olen Lily Evans, ja toimin Tylypahkan noitien ja velhojen johtajatyttönä”, Lily kertoi.
”Lily on siis koko koulun paras oppilas”, Emmy lisäsi.
”Älä viitsi, Em. Toivottavasti viihdyt täällä”, Lily sanoi, osoittaen jälkimmäiset sanansa Charitylle. Charity mulkaisi häntä ja lähti niskojaan nakellen kohti sänkyään.
”Kauhea tyyppi”, Lily sanoi puoliääneen. ”Oli miten oli, minä menen juttelemaan Jamesille. Uskon, ettei hän tiedä vielä Charitystä, ja sitä paitsi meidän täytyy puhua seuraavasta Tylyahon –viikonlopusta.”
”Oiii...” Emmy aloitti, mutta lopetti äkkiä huomatessaan Lilyn äkäisen katseen. Lily käveli ovesta ulos ja pamautti sen perässään kiinni. Sitten hän käveli portaat ylös poikien makuusaliin.
”James?” Lily kysyi ovelta, ja pian pojan pää ilmestyi esiin vaateröykkiöiden keskeltä.
”Hyh, täällä pitäisi joskus siivota”, Lily tokaisi ja nyrpisti nenäänsä, sillä hän ei voinut sietää epäjärjestystä.
”Niin, kultaseni, oliko sinulla jotain muutakin asiaa?” James kysyi.
”Oli. Voitaisiinko mennä kävelylle? Pitäisi jutella yhdestä asiasta.”
”Totta kai, kukkaseni”, James vastasi, ja lähti Lilyn perässä kävelemään. He kulkivat vaitonaisina portaat alas, oleskeluhuoneen läpi ja ulos muotokuva-aukosta. Kun he olivat päässeet jonkin matkan päähän tupahuoneesta, Lily aloitti: ”Tiesitkö, että kouluumme tuli uusi oppilas?”
”Tuliko?”
”Tuli, pariksi päiväksi. Hänen nimensä on Charity West, ja hän on sekä ulkonäöstään päätellen osin veela että karmea ja nokkava typpi, ainakin näin ensinäkemältä.”
”Mahtavaa, saitteko kirouksen niskaanne?”
”Aika lailla, hän nimittäin asuu meidän makuusalissamme.”
”Otan osaa.”
”Kiitos. Ja me joudumme kuluttamaan koko huomisen päivän koulun esittelemiseen arvon neiti Westille.”
”No, eipähän tarvitse ainakaan mennä tunneille.”
”Niin”, Lily sanoi. Nyt Jameskin huomasi, että jokin oli pielessä. Lily oli pahalla päällä jostakin tuntemattomasta syystä.
”Lily? Mikä sinulla on nyt? Olet jotenkin apea”, James kysyi huolissaan.
”Ei tässä mitään”, Lily sanoi valjusti.
”Lily, pakkohan on jotakin olla, et sinä muuten olisi noin pahalla tuulella”, James intti. Lily ei vastannut. Hän ei kehdannut tunnustaa Jamesille, että hän pelkäsi Jamesin jättävän hänet, hän pelkäsi, että James rakastuisi Charityyn.
”Aa, nyt taidan ymmärtää, mistä kenkä puristaa”, James sanoi.
”Tiedätkö?” Lily kysyi, samaan aikaan helpottuneena ja ärtyneenä. Oliko häntä noin helppo lukea?
”Tiedän, tai ainakin luulen tietäväni. Sinä pelkäät, että rakastunkin Charityyn, etkö pelkääkin?”
”Niin”, Lily kuiskasi. James otti Lilyn syliinsä.
”Älä huoli. Minä olen rakastanut sinua ensimmäiseltä luokalta pitäen ja rakastan edelleenkin, ja vihdoin sain sinut. Luuletko, että pilaisin unelmani antamalla jonkun typerän, sievistelevän tytönhempukan tulla väliimme?”
”En. Minä vain...”
”Lily, minä rakastan sinua. Rakastan sinua, olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan”, James kuiskasi.
”Niin minäkin. Minäkin rakastan sinua”, Lily kuiskasi ja painoi helpottuneena pehmeät huulensa Jamesin huulia vasten.

Illalla Lily raahusti makuusaliin. Hän oli ollut koko illan kertaamassa S.U.P.E.R –kokeisiin Jamesin kanssa, ja oli nyt todella väsynyt. Hän rojautti laukkunsa sänkynsä viereen, nosti kirjat yöpöydälle ja kaatui sitten huokaisten sängylleen lepäämään.
”Hei Lils, missä olit? Ja miten menee?” Alice kysyi.
”Lukemassa kokeisiin Jamesin kanssa. Tai siis minä luin. Ja nyt väsyttää, ja sen lisäksi se neiti-aina-kaikessa-paras-ja-kaunein-ja-täydellisin-olento-maan-päällä raivostuttaa minua”, Lily sanoi.
”Vaikka et ole nähnyt häntä, siis Charityä, koko päivänä?”
”Niin.”
”Uskon. Minunkin mielestäni hän on ärsyttävä. Mutta Emmy näyttää olevan oikein hyvää pataa hänen kanssaan.”
”Ei ole totta!”
”On se”, Alice sanoi. Juuri silloin Emmy ja Charity tulivat sisään kikattaen.
”Tuo oli hyvä, Rity!” Emmy hihkui.
”Minunkin mielestäni se on aika ’auska”, Charity hihitti. Sitten hän vilkaisi Lilyä ja sanoi hieman synkistyneenä: ”’ienoa.”
Lily mulkaisi tyttöjä ja otti yöpöydältään paksun romaanin, Romeon ja Julian ranskaksi. Hän rakasti ranskan kieltä, koska se oli niin kaunis ja hienostunut. Tosin nyt innostus oli vähän laantunut, kun Charity tuli mukaan kuvioihin. Lily avasi kirjan kirjanmerkin kohdalta ja alkoi lukea keskittyneesti.
”Mitä sinä luet?” Charity kysyi.
”Mitä se sinua kiinnostaa?” Lily kysyi ärtyneenä, mutta näytti silti kirjan kantta Charitylle.
”Roméo et Juliette. Parlez-vous français? (’Romeo ja Julia. Puhutko sinäkin ranskaa?’)” Charity kysyi hunajaisella äänellä.
”Certains. Ma grand-mère est le français (’Jonkin verran. Isoäitini on ranskalainen.’) ”, Lily vastasi väkinäisesti. Häntä ei huvittanut puhua Charityn kanssa. Varsinkin, kun tämä yritti ilmeisesti mielistellä.
”Grande! Si vous fermez votre grand-mère? (’Hienoa! Onko isoäitisi sinulle läheinen?’)”
”Ma grand-mère était près de moi, jusqu’à sa mort (’Isoäitini oli minulle läheinen kuolemaansa saakka’)”, Lily sanoi pistävästi.
”Je suis désolé (’Olen pahoillani’)”, Charity sanoi kuulostamatta siltä, mutta koki viisaaksi lopettaa keskustelun tähän.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2015, 13:37:53 kirjoittanut Chilisuklaa »
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10!
« Vastaus #4 : Syyskuu 09, 2015, 14:49:59 »
5. Oli se sen arvoista

 James heräsi aamulla poikkeuksellisen aikaisin. Hän muisti, että oli koulupäivä –jonka hän ja Lily joutuisivat kuluttamaan koulun esittelemiseen sille typerälle ranskalaistytölle. Olihan tyttö kaunis, mutta hän oli jotenkin teennäinen, eikä James siksi pitänyt hänestä. Lily oli paljon mukavampi ja aidompi. Ja kauniimpi. Vaikka Charityllä oli vaaleat kiharat ja täydellinen vartalo, hän ei näyttänyt yhtä hyvältä -Jamesin mielestä - kuin Lily leiskuvanpunaisine hiuksineen ja vihreine silmineen. Sirius taas kuolasi Charityn -tai Rityn, jolla nimellä hän tätä kutsui- perään, ja Matohäntä katsoi aina pitkään hänen jälkeensä. Ei sillä, Matohännällä ei ollut mitään mahdollisuuksia jos Anturajalka oli lähettyvillä.
   James päätti pukea ja mennä herättämään Lilyn, jollei tämä siis jo ollut herännyt. Hän kaivoi matka-arkustaan esiin Tylypahkan koulupuvun; mustat suorat housut, kauluspaidan, puna-kultaisen kravatin, harmaan villapaidan, kaavun, mustat sukat ja mustat kengät, ja puki ne päällensä. Hän työnsi yksitoistatuumaisen mahonkisauvansa takataskuunsa, nappasi luutansa sänkynsä alta ja hiipi ikkunalle varoen herättämästä muita. Sitten hän avasi ikkunan, kiipesi sen reunalle ja lähti lentoon. Hän lensi koulun päälle, teki muutaman silmukan ja laskeutui sitten tyttöjen makuusalin ikkunan tasalle. James nousi luudanvartensa päältä ikkunalaudalle ja tiputtautui varovasti lattialle. Kaikki nukkuivat, jopa Lily. James oli ollut melkein varma siitä, että tämä olisi ollut hereillä. Hän hiipi Lilyn pylvässängyn luo, raotti verhoja ja istahti lopulta sängyn laidalle. James pyyhkäisi hellästi Lilyn tulenpunaiset hiukset tämän kasvoilta ja kuiskasi: ”Lily?” Lily ynähti unissaan ja käänsi kylkeä. James painoi huulensa Lilyn poskelle, ja tämä heräsi.
”James?” Lily kuiskasi.
”Kukas muukaan, Aku Ankka? Vai Hämähäkkimies?” James naurahti hiljaa.
”Hämähäkkimies oli lähempänä oikeaa. Mitä sinä täällä teet?”
”Ajattelin vain tulla tervehtimään sinua”, James sanoi muina miehinä, ”Ja muistuttamaan sinua siitä, että tänään meidän on esiteltävä koulua neiti ah-niin-ranskalaiselle-veelalle. Jos aiomme olla vähänkin aikaa ilman häntä niin meidän kannattaisi mennä nyt aamiaiselle.”
”Ai niin!” Lily muisti, ”Jos menisit jo oleskeluhuoneeseen, niin minä puen ja tulen sitten.”
”Enkö minä saisi jäädä, mitä pahaa siinä on?” James kysyi muka viattomana.
”James”, Lily sanoi huvittuneena mutta päättäväisenä.
”Lily?” James kysyi.
”Poistuisitko siksi aikaa kun puen?”
”Äh, kyllä, äiti”, James vastasi, ja nousi jo seisomaan.
”Hei, meinaatko sinä jättää minut ilman suukkoa?” Lily kysyi leikillään.
”Voi en toki, olen erittäin pahoillani kun unohdin, rouva Potter”, James vastasi lammasmainen hymy kasvoillaan.
”En minä ole rouva Potter.”
”Et niin -vielä.”
”Niin kai sitten”, Lily hymähti. Hän ei tiennyt, oliko James sanonut sen vain vitsillä vai oliko hän tarkoittanut sitä tosissaan. Lilyn ajatukset kuitenkin keskeytyivät, kun James suuteli tätä. Lily kietoi kätensä Jamesin kaulaan. Pian, liian pian, James kuitenkin irrottautui Lilystä.
”Kohta nähdään. Puekin sitten reippaasti”, James sanoi, iski silmäänsä, nappasi luutansa ja hyppäsi ikkunalaudalta alas -luutansa selässä tietenkin.
   Lily kävi nopeassa suihkussa, puki koulupuvun päällensä, harjasi hiuksensa ja letitti ne ranskanletille. Sitten hän nappasi koululaukkunsa ja kipitti portaat alas.
”Valmis”, hän huikkasi Jamesille,
”Oho, sehän oli ennätysnopeaa”, James ihmetteli ja hymyili.
”Mennäänkö?” Lily kysyi.
”Mennään vaan”, James vastasi ja tarttui Lilyä kädestä. He kävelivät rauhassa suureen saliin, yhteen liitettyjä käsiään heilutellen. Sitten he kulkivat Rohkelikon lähes tyhjän pöydän luo ja istuutuivat sen äären, aloittaen aamupalansa. Myöhemmin, kun he olivat jo lopettelemassa aamupalaansa, Charity, Emmy ja Alice tulivat paikalle.
”Huomenta. Charity, tässä on James Potter, johtajapoika ja minun poikaystäväni”, Lily esitteli, pakottaen äänensä kohteliaaksi.
” ’Ei, James”, Charity sanoi, ”Minä olen Charity West, ’auska tutustua. Tulin tänne kahdeksi viikoksi Ranskasta.”
”Bonjour, Charity. Comment allez-vous (’Hei, Charity. Hauska tutustua.’)”, James sanoi kohteliaasti. Tuo tyttö oli kyllä pahimman laatuinen mielistelijä. Hän puhuikin aivan kuin olisi kastanut kielensä hunajapurkkiin.
”Parlez-vous Français, James? (’Puhutko sinäkin ranskaa, James?’)” Charity kysyi ja räpsytteli pitkiä ripsiään. Tuo poika on kyllä hyvännäköinen, harmi että hän seurustelee tuon typerän punatukkaisen tytön kanssa. Mutta on tuo toinenkin mustatukkainen poika oikea namupala.
”Oui”, James vastasi ja jatkoi kylmemmällä äänellä: ”Mutta täällä meidän on puhuttava englantia, Englannissa kun ollaan. Olisitko ystävällinen ja söisit nopeasti aamupalasi, jotta voisimme aloittaa koulun esittelemisen?”
”’Yvä on, James. Voisitteko odottaa minua aulassa?” Charity kysyi selvästi ärsyyntyneenä Jamesin kohtelusta, ”Minulla menee noin viisitoista minuuttia.”
”Sopii”, Lily sanoi lyhytsanaisesti, tarttui Jamesin ojennettuun käteen ja lähti kävelemään tämän kanssa ulos salista. Heidän lähdettyään Charity siirtyi istumaan vähän lähemmäs Siriusta, ja se raivostutti Emmyä. Vielä raivostuneemmaksi Emmy tuli, kun Sirius tuijotti Charityä, hivuttautui tyttöön kiinni, iski tälle silmää, kuiskaili kohteliaisuuksia... Emmy nousi pöydästä ja käveli ulos salista, mutta ehti vielä juuri parahiksi nähdä Charityn suutelemassa Siriusta, istumassa Siriuksen sylissä.
”Mikä nyt tuli, Emmy?” Lily kysyi huolestuneena. Yleensä niin elämäniloinen ja vitsaileva Emmy oli raivostuneen ja surullisen näköinen, tämän poskella oli kyynel. Tosin ei se ollut mitenkään ihmeellistä jos oli kyse Siriuksesta.
”Sirius...” Emmy sai sanottua nyyhkäyksiltään. Lily astui Emmyn luo ja halasi tätä.
”Koita kestää, Em. Kyllä Sirius ajan mittaan tajuaa, että oli tyhmä erotessaan sinusta ja on pahoillaan.
”Toivottavasti”, Emmy nikotteli, ”Nyt hän kuolaa Charityn perään.”
”Pikemminkin Charityn päälle, sanoisin”, Lily lohkaisi ja Emmy purskahti nauruun.
”Aivan, juuri noin”, Emmy naurahti, ”Mutta nyt minun pitää mennä, tunti alkaa pian.”
”Mene vain”, Lily sanoi, ja huomattavasti piristynyt Emmy lähti hölkkäämään portaita ylös.
”Saiko se Siriuksesta eroaminen hänet noin pahalle mielelle?” James kysyi.
”Sai, ja vielä pahemmallekin. Hän oli muutama päivä sitten vielä aivan maassa. Se ei ollut kovin kivaa, hänhän on sentään toinen parhaista ystävistäni. Ja jos vielä Sirius ja Charity nuoleskelevat näin pian eron jälkeen... Voin kuvitella, että se tuntuisi pahalta, varsinkin jos ’voittajani’ olisi ollut joku Charityn tapainen. Se olisi ollut hirveää”, Lily selitti.
”Voi harmi. En itsekään tiedä, että miksi Sirius jätti Emmyn. Hän vain tuli makuusaliin pahalla päällä ja painui suoraan pehkuihin”, James kertoi, ”Kun minä, Peter ja Remus yritimme saada selville sen, että miksi hän on niin pahalla päällä, hän vain sanoi: ’Jätin Emmyn. Se siitä.’ ja veti verhot sänkynsä ympäriltä kiinni.”
Samassa Sirius ja Charity ilmestyivät ovelle.
”No, hei sitten, rakas”, Sirius sanoi.
”’ei ’ei, mon chéri”, Charity sanoi ja suuteli Siriusta kummallekin poskelle. Lily käänsi päänsä mielenosoituksellisesti poispäin.
”No, mennäänkö?” James kysyi.
”Kyllä, tietenkin”, Charity mielisteli.
”Lily?” James kutsui.
”Tullaan”, Lily sanoi, ja hän ja James lähtivät kiertämään ympäri koulua Charity vanavedessään. Esiteltyään linnan he siirtyivät tiluksille.
”Charity, voisitko kertoa vähän perheestäsi?” James kysyi. Ei häntä oikeasti kiinnostanut tytön perhe pätkääkään, mutta lopettaisipa ainakin hetkeksi tuon jatkuvan mielistelyn.
”Totta kai! Oma nimeni on Charity Cathy Camilla West ja olen kahdeksantoista. Isäni nimi on Christopher ja äitini Carolynne West. Sen lisäksi minulla on isoveli Shawn, isosisko Chloe ja pikkusiskot Christy ja Creed, kaksoset. Shawn on jo muuttanut pois kotoa, samoin Chloe. Christy ja Creed ovat kummatkin kaksivuotiaita. Minun isoäitini äidin puolelta, Cloette, on veela, samoin isäni äidinäiti Carolynne, joten olen itse puoliveela. Sitten...” Charity selosti ja luetteli liudan pitkiä, C-kirjaimella alkavia nimiä. James oli väärässä ajatellessaan, että Charity lopettaisi jatkuvan mielistelyn ja ylpeilyn. Ei lopettanut.
     Vihdoin he olivat esitelleet koko koulun Charitylle. He olivat olleet nopeita, joten päivällisaikaan oli vielä monta tuntia. Charity oli sanonut haluavansa mennä kirjastoon, joten Lily ja James saivat olla rauhassa. Kun Charity oli lähtenyt, Lily sanoi: ”Voi luoja, että tuo ämmä osaa olla raivostuttava!”
”Totta. Mielisteli ja ylpeili koko ajan. Charityyy Cäthiii Kamillla West, mikä nimi!” James päivitteli, ”Ja Shawn ja Chloe. Aivan kuin jostain huonosta shampoomainoksesta. Ja Christy, tulee mieleen joku karkki. Ovatpa vanhemmat osanneet nimet lapsilleen valita.”
”Menivätköhän he naimisiin pelkästään nimiensä ja veelaperimän takia? Mieti nyt, Christopher ja Carolynne. On heidän tyttärensäkin aikamoinen neiti Täydellinen”, Lily valitti. Puhuessaan he olivat kävelleet viidennen kerroksen käytävän luo.
”Itse olet täydellinen. Oikeasti”, James sanoi kävellessään edestakaisin käytävällä.
”Mitä ihmettä sinä teet?” Lily kysyi kummissaan.
”Kohta näet”, James sanoi arvoituksellisesti. Kolmannen ohimarssin jälkeen täysin tyhjään seinään ilmestyi ovi. Lily katsoi sitä äimistyneenä.
”Miten sinä tuon teit?” hän kysyi.
”Taikuutta”, James vastasi hilpeästi virnistäen, kaappasi Lilyn syliinsä ja kantoi tämän ovesta sisään. Sisällä hän laski Lilyn varovaisesti viereensä.
”Hei”, Lily naurahti.
”Niin, kukkaseni?” James kysyi, mutta Lily ei vastannut, sillä hän katseli ympärilleen hämmästyneenä.
”Vau”, hän kuiskasi itsekseen.
   He olivat tulleet jonkinlaiseen olohuoneeseen, jossa oli paljon leveitä, pehmeän näköisiä sohvia. Huone ei ollut kuitenkaan liian suuri, ja se oli sisustettu lämpimillä punaisen sävyillä. Yhdessä nurkassa oli takka, keskellä huonetta puinen pöytä ja seinillä eri kukkia esittäviä tauluja, suurin osa liljoja. Sohvilla oli täkkejä ja tyynyjä ja lattialla muun huoneen sisustukseen sopiva punasävyinen räsymatto.
”Tämä paikka on ihana. Kiitos, James, kun toit minut tänne!” Lily huudahti.
”Mitä vain, kukkaseni”, James hymyili ja haroi mustaa, sotkuista hiuspehkoaan.
”James, hiuksesi ovat aivan yhtä sotkussa kuin aiemminkin. Aivan kuin olisit noussut juuri luudanvarrelta”, Lily naurahti.
”Olet suloinen kun naurat”, James sanoi. Lily katsoi pojan silmiin. Tuon pojan ihaniin, pähkinänruskeisiin silmiin, joissa oli leikkisä, viaton katse. Lily olisi voinut katselle niihin vaikka kuinka kauan. Lily huomasi, että Jamesin katse harhautui tämän tästä hänen huuliinsa.
”Olet mahdoton”, Lily kuiskasi.
”Niin sinäkin, rakkaani”, James vastasi. Lily tarttui pojan käsiin, veti tämän hellästi lähemmäs ja kurottautui painamaan huulensa tämän huulille. James nosti kätensä Lilyn selkään ja kannatteli osaa tämän painosta käsillään. James näykkäisi hellästi Lilyn alahuulta. Lily huokaisi ja upotti sormensa pojan mustiin hiuksiin, samoihin, joita tämä oli juuri äsken haronut. Siinä he suutelivat, kiireettömästi.
   Myöhemmin Lily istui sohvalla Jamesin sylissä, joka silitteli tätä. He olivat jutelleet kaikesta maan ja taivaan väliltä, ja nyt he tahtoivat vain olla kaksin. Pian Lily kuitenkin katsahti hopeiseen rannekelloonsa. Hän oli saanut kellon kolmetoistavuotislahjaksi kummitädiltään.
”Meidän pitäisi mennä päivälliselle”, Lily sanoi, ”Muuten muut ihmettelevät.”
”Höh, olkoon menneeksi”, James sanoi, ja nosti Lilyn jalkeilleen. Sitten hänkin nousi, pujotti sormensa Lilyn sormien lomaan ja he lähtivät kävelemään käsikkäin kohti Suurta salia.
”Missä te olette olleet? Arvon neiti West palasi jo aikapäiviä sitten” Emmy kysyi, kun he tulivat Rohkelikon pöytään. Hän pani merkille Lilyn ja Jamesin yhteenliitetyt kädet, ja kohotti kulmiaan merkitsevästi.
”Siellä sun täällä. Mitä tuli läksyksi”, Lily vastasi, ohittaen kysymyksen.
”Minä kirjoitin ne pergamentille, annan sen sinulle makuusalissa”, Alice sanoi ystävällisesti.
”Kiitos”, Lily sanoi.
”Muuten, missä Charity on”, Emmy kysyi.
”Rity”, James sanoi, korostaen nimeä, ”sanoi menevänsä kirjastoon.”
”Siinä paha missä mainitaan”, Lily totesi. ”Sirius, teillä taisi olla oikein pitkä ja kestävä suhde Rityn kanssa. Vai onko Amos Diggory vain hänen hyvä ystävänsä tai kenties serkkunsa?”
”Mitä?” Sirius huudahti, ja McGarmiva katsahti häneen äkäisesti.
”Tuolla hän on”, Emmy sanoi, ilmeisesti nauttien tilanteesta, ”Tuolla ovella, kävelee tännepäin. Hän nauraa jollekin Diggoryn jutulle. Nyt hän suutelee Diggoryä. Taas naurua.”
”Voi vittu”, Sirius manasi.
”Kannattaako tuollaisen hurmurin ja miss playboyn kanssa edes olla? Suhteenne taisi kestää jopa... Odotas, kahdeksan tuntia, olenko oikeassa?” Alice sanoi.
”Yhdeksän ja puoli”, Lily korjasi.
”Voi anteeksi, olen erittäin pahoillani tästä laskuvirheestä. Sittenhän suhde oli aika pitkäkestoinen, kerta yli yhdeksän tuntia!”
”Tuota, Emmy, minulla olisi asiaa”, Sirius sanoi pienellä äänellä, ja kun Emmy nyökkäsi, lähti kävelemään tämän kanssa ovea kohti. Alice näytti peukkuaan Emmylle.
”Tuota, Emmy?” Sirius sanoi varovaisesti, kun he olivat päässeet Rohkelikon oleskeluhuoneeseen.
”Niin?” Emmy kysyi ja kuulosti äkäisemmältä kuin olikaan.
”Minä... Olen pahoillani. Siitä kun jätin sinut. Annathan anteeksi?”
”Totta kai. En muuten olisi uskonut, että näen sellaisen päivän jolloin kaikista maailman ihmisistä juuri Sirius Musta pyytää anteeksi ex-tyttöystävältään”, Emmy kikatti.
”Totta. En olisi minäkään”, Sirius naurahti ja veti Emmyn syliinsä.

A/N: Kommentit ovat tervettulleita, ja jos joku ranskankielen taitoinen voisi oikaista. Eivät varmasti ole oikein...
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2015, 13:37:29 kirjoittanut Chilisuklaa »
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10!
« Vastaus #5 : Syyskuu 23, 2015, 14:41:17 »
6. Ikävä yllätys

James kiiruhti kohti huispauskenttää, sillä huispausharjoitukset alkaisivat neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua, ja hän halusi ehtiä lentelemään ennen niitä. Hän oli pirteä, sillä Charity oli jo lähtenyt pois Tylypahkasta. James astui sisään pukuhuoneeseen, vaihtoi huispauskaapunsa päälleen ja käveli ulos luuta kainalossaan. Sitten hän nousi luudanvartensa selkään ja liisi ylös taivaalle. James tunsi tuulen ja ilmavirran hiuksissaan. Lentäminen oli vapauttavaa. Silloin ei tarvinnut -eikä oikein voinutkaan, jos oli tarkoituksena pysyä luudan selässä- ajatella koulua tai mitään muutakaan. Sai vain lentää vapaana kuin lintu. James teki muutaman kiepin ilmassa, syöksyi sitten suoraan alas, kohti maanpintaa, mutta oikaisi syöksynsä juuri ennen maanpintaa. Sitten hän kaarteli ympäri kenttää, pujotteli maalisalkojen ja katsomotornien välistä ja nousi taas ylös, niin korkealle kuin pystyi. Hän kiihdytti vauhtiaan ja pyöri ympyrää, laskeutuen koko ajan alaspäin, sitten taas muutama silmukka. James halusi rentoutua, ja lentäminen oli siihen paras keino. Sitä paitsi, pian heillä olisi tämän vuoden huispausmestaruusturnaus, ja Rohkelikon oli pakko voittaan se. Niinkuin edellisenä ja sitä edellisenä vuonna. Heillä oli nyt loistava joukkue, parempi kuin edellisvuonna, mutta niin oli luihuisillakin –heidän vastustajallaan. Jos he voittaisivat viimeisen turnauksen he voittaisivat mestaruuden.
     Äkkiä James kuuli taputusta katsomon suunnalta. Hän hidasti vauhtiaan ja katsoi äänen suuntaan. Se oli Lily, joka hymyili Jamesille leveästi. James lensi Lilyn luo.
”Hei, kukkanen, eikös sinun pitäisi olla kertaamassa supereihin”, hän kysyi.
”Pitäisi. Mutta halusin tulla katsomaan sinun lentoasi. Olet todella hyvä”, Lily sanoi hymyillen.
”Pidätkö lentämisestä?” James kysyi.
”En”, Lily vastasi.
”Mikset?” James uteli.
”No kun... Minä pelkään lentämistä”, Lily tunnusti.
”Miksi?” James kysyi. Hänen mielestään lentämien ei ollut pelottavaa, mutta hänhän olikin lentänyt koko ikänsä.
”En tiedä. Pelkään, että putoan. Tai jotain, en minä tiedä”, Lily vastasi.
”Sinun täytyy kyllä päästä pelostasi”, James totesi, ”Mitä jos jäisit katsomaan harjoituksiamme ja mentäisiin sitten yhdessä lentämään?”
”Äh, en minä tiedä”, Lily kierteli.
”Älä pelkää, ei sinulle käy kuinkaan, olenhan minä seurassasi”, James naurahti.
”Enpä nyt oikein tiedä”, Lily empi.
”Tulisit nyt”, James suostutteli.
”Hyvä on sitten”, Lily suostui lopulta.
”Hienoa”, James sanoi, suuteli Lilyä ja lensi pois.
     Myöhemmin, noin tunnin kuluttua huispausharjoitukset loppuivat. James odotti, että kaikki muut olivat lähteneet pukuhuoneeseen ja lensi sitten Lilyn luo.
”Mennäänkö?” James kysyi.
”Kai sitten”, Lily sanoi hermostuneena.
”Jännittääkö?”
”Lievästi sanottuna”, Lily vastasi.
”En päästä sinua putoamaan”, lupasi James.
”Paraskin luvata”, Lily sanoi.
”Tule nyt”, James maanitteli.
”Äh, olet ihan mahdoton. Ja minähän lupasin jo”, Lily tokaisi.
”Hyvä”, James sanoi ja rutisti Lilyä. ”No, tuletko?”
”Kai minä sitten tulen”, Lily vastasi.
”Et sinä putoa”, James toisti.
”Ymmärsin”, Lily sanoi yhä vain hermostuneena.
”Lily, kuuntele. Luotatko minuun?”
”Luotan.”
”Luuletko, että päästäisin sinut putoamaan?”
”En.”
”Onko sinulla mitään pelättävää?”
”Ei...”
”Mennään sitten”, James sanoi, tarttui Lilyä vyötäröltä ja nosti tämän eteensä luudan selkään.
”Älä pelkää”, hän kuiskasi Lilyn korvaan, ja suuteli tämän niskaa.

Lily käveli Tylypahkan tiluksilla. Hän halusi päästä rauhassa jonnekin. Hänen olisi pitänyt lukea kokeisiin, mutta hän ei jaksanut. Kaipa hän voisi ottaa loppukevään hieman rennommin, hänhän oli lukenut kokeeseen jo noin vuoden. Ainakin. Yhtäkkiä Lily huomasi kauempana, kielletyn metsän laidalla jonkin mustan möhkäleen. Sen ympärillä kierteli korppeja, kuin vaanien. Lilyn mielenkiinto heräsi. Hän lähti kävelemään kohti möhkälettä. Ollessaan noin viiden metrin päässä siitä hän huomasi, että se oli ihminen. Lily käveli vielä hiukan lähemmäksi. Sitten hän pysähtyi kuin seinään ja. Maassa makaava tyttö oli Paprica. Lily kiljaisi. Paprican kasvot ja kaavun rintamus olivat punaisena verestä. Lily pudottautui polvilleen ja alkoi nyyhkyttää hysteerisesti. Paprica oli ollut mukava tyttö, hieman erikoinen vain. Hän ei voinut olla kuollut. Ei vain voinut. Lily tajusi, että hänen olisi kerrottava löydöstään jollekulle. Hän nousi ylös ja juoksi linnaan. Ovilla häntä vastaan tuli professori McGarmiwa.
”Neiti Evans, johtajatytön ei kuulu juosta koulussa”, hän tokaisi tiukasti.
”Professori, teidän on tultava äkkiä. Löysin...” Lily huohotti.
”Mitä sinä löysit?”
”Paprica... Paprica Fiedsin. Hän on... Kuollut.”
”Missä?”
”Kielletyn metsän rajalla.”
”Näytä paikka minulle”, professori McGarmiwa sanoi. Lily alkoi kävellä rivakasti kohti paikkaa josta löysi Paprican. Pian he olivat perillä. McGarmiwa katsoi Paprica järkyttyneenä muutaman sekunnin. Sitten hän heilautti sauvaansa ja loihti puhuvan suojeliuksen, joka kiisi linnaan.
”Neiti Evans, sinun ei tarvitse enää huolehtia neiti Fieldsistä. Mene oleskeluhuoneeseen sairaalasiiven kautta niin matami Pomfrey antaa sinulle teetä”, hän sanoi.
”Hyvä on, professori”, Lily sanoi ja lähti raahustamaan kohti sairaalasiipeä. Heti kun hän astui ovesta sisään, matami Pomfrey liihotteli hänen luokseen.
”Päivää, neiti Evans”, matami Pomfrey sanoi, ”Mitä tarvitset?”
”Professori McGarmiwa sanoi, että antaisit minulle teetä”, Lily vastasi.
”Voi, sinäkö se löysit neiti Fieldsin? Totta kai saat teetä”, matami Pomfrey sanoi. Kun hän huomasi Lilyn kummastuneen ilmeen hän sanoi: ”Suojelius kertoi minulle.” Lily huokaisi ja otti vastaan matami Pomfreyn ojentaman valtavan teekupin.
”Menehän nyt, tyttö hyvä, lepäämään oleskeluhuoneeseen”, matami Pomfrey sanoi, ja Lily käveli yhä teekuppi käsissään oleskeluhuoneeseen, jossa hän rojahti sohvalle ja alkoi itkeä.
   Myöhemmin James löysi hänet samasta paikasta.
”Lily, rakas, mikä sinulla on?” James kysyi. Lily vain nyyhkytti, eikä pystynyt vastaamaan.
”Lily, mikä hätänä?” James toisti kysymyksensä ja nosti Lilyn syliinsä.
”Ei ole mitään hätää”, James kuiski rauhoittavasti Lilyn korvaan ja kantoi tämän poikien makuusaliin ja istuutui omalle sängylleen Lily sylissään.
”Minä – Paprica – kuollut –” Lily nikotteli.
”Voi Lily”, James sanoi ja silitti tytön hiuksia. Lily kietoi kätensä Jamesin kaulaan ja painoi päänsä tämän rintaa vasten. Hetken kuluttua hän nukahti. James laski hänet hellästi sängylleen ja istahti itsekin Lilyn viereen. Pian hänkin kuitenkin nukahti, Lily kainalossaan.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2015, 13:37:15 kirjoittanut Chilisuklaa »
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10!
« Vastaus #6 : Syyskuu 25, 2015, 15:19:26 »
7. Hyvää syntymäpäivää!

Lily räpytteli silmiään. Oli kirkasta, varmaankin aamu. Hän katsoi ympärilleen, ja huomasi olevansa poikien makuusalissa. Hän mietti, miten oli sinne joutunut. Pian hän muisti, että että edellisenä iltana James oli tuonut hänet tänne, koska Paprica... Ei, en saa ajatella sitä, Lily päätti. Hän venytteli jäseniään ja nousi sitten istumaan. Makuusalissa ei ollut ketään muuta. Erikoista. Paljonkohan kello on, Lily mietti ja huomasi samassa sieppikellon Jamesin yöpöydällä, Se näytti puoli kahdeksaa aamulla. Eivät kelmit näin aikaisin heränneet, herranen aika, oli lauantai eivätkä kelmit varmasti heräisi ennen puoltapäivää. Ei hän voinut olla poikien makuusalissa. Kuitenkin Jamesin pöydällä oleva sieppikello, järkyttävä kaaos huoneessa ja Siriuksen sängyn päädyssä olevat viillot todistivat sen. Lily nousi seisomaan, ja käveli portaat alas ja toiset ylös kunnes oli tyttöjen makuusalissa. Ei ketään sielläkään. Lily päätti mennä suihkuun. Lily pesi hiuksensa kaikessa rauhassa ja pukeutui sitten vihreään toppiin ja sinisiin farkkuihin. Hän istuutui sänkynsä laidalle ja alkoi selvittää kosteita hiuksiaan hopeisella hiusharjalla. Hän muisti kun oli saanut harjan silloin, kun hänelle annettiin influenssarokote. Se oli ollut ihan pienenä, ehkä viisivuotiaana. Hän muisti, kun oli jännittänyt rokotetta valtavasti. Hän oli mennyt sinne silloisen parhaan ystävänsä, Erican, kanssa.
   Kun Lily oli saanut hiuksensa selviksi, hän kuivasi ne yhdellä sauvan heilautuksella ja letitti ne sitten kalanruotoletille, jonka loppuun sitoi vihreän rusetin. Tämän tehtyään hän kipitti Suureen saliin aamiaiselle odottaen tapaavansa siellä ystävänsä. Ei ketään. Tai tottakai salissa oli paljon Tylypahkalaisia, mutta kelmejä tai tyttöjä ei näkynyt missään. Lily kohautti olkapäitään. Ehkä he olivat kirjastossa, tai sitten keittiössä tai ulkona. Hän istui pöytään ja söi nopeasti, ja kiiruhti sitten kirjastoon. Ei sielläkään. Lily huokaisi. No, kai minä sitten voin jäädä tänne, Lily päätti. Hän otti hyllystä paksun kirjan jossa kerrottiin riimukirjoituksen historiasta, ja alkoi lukemaan. Aika hujahti nopeasti, ja pian olikin jo lounasaika. Lily huomasi olevansa nälkäinen, keräsi tavaransa ja meni syömään. Kelmejä tai tyttöjä ei ilmaantunut paikalle, vaikka hän odotti salissa kauan. Sitten hän kuitenkin kyllästyi, ja lähti Rohkelikkotorniin. Matkalla tyttöjen makuusaliin hän kuvitteli nähneensä Emmyn, mutta se olikin vain joku kuudesluokkalainen, Emmyn näköinen tyttö. Lily rojautti laukkunsa sängylleen, nappasi takkinsa ja lähti ulos.
     Ulkona oli kaunis sää. Osa lumesta oli jo sulanut, vaikka oli vasta tammikuun loppu, ja paikoitellen maasta löytyi jo vihreää nurmea ja kuivia kohtia joihin voi istua. Lily käveli rantaan ja istui kiven päälle. Hän katseli rauhassa ympärilleen. Tämä oli hänen viimeinen vuotensa Tylypahkassa. Tuntui miltei mahdottomalta ajatella, että pian hän lähtisi täältä. Seuraavana vuonna ei olisi enää McGarmiwaa, joka vähentäisi kelmeiltä pisteitä... Niin, ei varmaan olisi kelmejäkään. Kelmit eivät olisi enää kelmejä ilman Severus Kalkaroksen kiroamista, ainaisia jekkuja opettajille, salakäytäviä ja luvattomia juomareissuja, Siriuksen likaisia ajatuksia McGarmiwasta ja kaikkea muuta. Mitä kelmit Tylypahkan jälkeen tekisivät? Luultavasti Remus hankkisi hyvän koulutuksen ja pääsisi johonkin arvokkaaseen virkaan. Peter taas... No, ei sitä koskaan tiedä. James haaveili aurorin urasta. Hänestä kyllä tulisi erinomainen aurori. Sirius varmaan jatkaisi naisten iskemistä –tai toivottavasti ei. Lily toivoi, että Sirius jatkaisi Emmyn kanssa. Mutta eihän Siriuksesta ollut vakaviin suhteisiin, ellei tämä muuttuisi. Joka oli erittäin epätodennäköistä. Toinen vaihtoehto olisi, että Siriuskin hakisi aurorikoulutukseen. Hän olisi hyvä siinä ja animaagiuudesta olisi luultavasti vain hyötyä. Ja hän saisi pysyä ”veljensä” Jamesin kanssa. Lily arvosti kelmeissä juuri sitä veljellisyyttä. Esimerkiksi se, että vain Remuksen ihmissuteuden takia James, Sirius ja Peter olivat opetelleet animaageiksi tietäen hyvin, että he voisivat jäädä pysyvästi eläimiksi tai jopa kuolla. Ja yhä edelleen he uhrasivat henkensä ystävyyden puolesta.
     Lily käveli takaisin sisälle. Häntä ei huvittanut olla ulkona enää sen jälkeen, kun Bellatrix Musta, Narcissa Musta, Severus Kalkaros ja muut luihuiset, mukaan lukien Malfoy, Crabbe, Goyle ja Nott olivat ilmaantuneet sinne. Lilyä ihmetytti ja harmitti se, että minne kaikki hänen ystävänsä olivat kadonneet. Hän ei uskonut, että he olisivat lähteneet minnekään kauas kertomatta hänelle. Näitä asioita miettiessään hän oli kävellyt Rohkelikkotornin luo. Lily huokaisi, sanoi tunnussanan (Aguatulio!) ja astui muotokuva-aukosta sisään. Samassa hänen kaikki ystävänsä loikkasivat esiin sohvien ja nojatuolien takaa huutaen: ”HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, LILY!!!”
”Mitä ihm-” Lily aloitti, mutta muisti samassa, että oli hänen syntymäpäivänsä. Hän katsoi tarkemmin ympärilleen. Katosta roikkui lippunauha, oleskeluhuoneessa oli paljon serpentiiniä ja ilmapalloja ja sohvat oli siirretty reunoille. Keskellä huonetta oli suuri pöytä, jolla oli kermakalja- ja tuliviskipulloja, suklaasammakoita, jokamaunrakeita, erilaisia leivoksia ja valtava kakku jossa luki kirkkaanvihreällä kaunokirjoituksella ”Hyvää syntymäpäivää, Lily-kukkanen!”
”Kiitos, ei teidän olisi tarvinnut”, Lily sanoi.
”Me ajattelimme, että tarvitsisit vähän piristystä”, Emmy sanoi. ”Mutta tuleppas nyt tänne, haluan nähdä ilmeesi kun avaat lahjat!”
”Pitäisikö minun olla huolissani?” Lily kysyi.
”Kyllä. Erittäin”, James kuittasi nauraen ja kaappasi Lilyn syliinsä, kantaen tämän yhdelle sohvalle, jolla oli valtava kasa lahjoja. Kaikki kerääntyivät Lilyn ympärille. Vasta nyt Lily katsoi tarkemmin, ketä paikalla oikein oli. Alice ja Frank, Emmy ja Sirius sekä Diana, James, Peter ja Remus.
”Avaa minun lahjani ensimmäisenä”, Emmy sanoi ja ojensi Lilylle siniseen paperiin käärityn, epäsäännöllisen muotoisen paketin. Lily avasi rusetin lahjan päältä ja repi paperin pois. Sisällä oli kaunis, kultainen kaulaketju, jossa oli pieniä ja sinisiä, todella paljon safiiria muistuttavia kiviä.
”Kaunis”, Lily henkäisi. Hän pujotti ketjun kaulaansa ja kävi muiden pakettien kimppuun. Alicelta ja Frankilta hän sai kirjan (Numerologia –taikuuksista parhain) ja suklaata, Siriukselta lumottuja ruukkuruusuja (vahtivat ikkunaasi ja kuristavat sisään tulevat), Dianalta kynsilakkoja, Remukselta kirjan riimuista ja Peteriltä jokamaunrakeita. Viimein jäljellä oli vain yksi paketti, Jamesilta. Se oli paketoitu hopeiseen paperiin, ja siinä oleva nauha oli vihreä. Lily avasi nauhat, irroitti varovasti teipin ja kääri paketin auki. Sisällä oli tummansininen korurasia. Lily avasi sen hopeisen lukon, ja kansi ponnahti hitaasti auki. Rasia oli vuorattu punaisella sametilla. Sen sisällä oli korusarja; hopeinen kaulaketju, jossa roikkui hopeisessa korupesässä suuri vihreä smaragdi sekä rannerengas ja hopeiset korvarenkaat, joihin oli upotettu pienenpieniä smaragdeja ja timantteja. Lily henkäisi ja katsoi koruja ihmeissään.
”Ovatko nämä oikeasti minulle?” Lily kuiskasi.
”Ovat”, James vastasi, ”Pidätkö niistä?”
”Totta kai pidän”, Lily sanoi, ja antoi Jamesin pujottaa kaulakorun hänen päänsä yli Emmyn antaman korun viereen. Sitten hän suuteli Lilyä pikaisesti huulille ja kuiskasi: ”Illalla tarvehuoneessa.”
     Iltapäivä kului kuin siivillä. Lily piti hauskaa ystäviensä kanssa, ja nautti joka hetkestä. Hän jopa melkein pystyi unohtamaan Paprican kuoleman ja Charityn. Pian kuitenkin oli ilta. Alice, Diana ja Emmy alkoivat tehdä lähtöä makuusaliin.
”Lily, tuletko?” Alice kysyi.
”En, minun täytyy vielä hoitaa yksi juttu”, Lily vastasi. Alice katsoi Emmyä ja Dianaa merkitsevästi, ja kuin sovinnosta kaikki tytöt vilkaisivat yhtä aikaa Jamesia.
”Pidä hauskaa”, Emmy vielä huusi ennen kun ovi sulkeutui heidän perässään. James soi Lilylle kelmivirneensä ja tarttui tätä kädestä. Sitten he lähtivät kävelemään kohti tarvehuonetta, heilutellen käsiään välissään. Kun he saapuivat tarvehuoneen luo, James suoritti tutun ohimarssinsa ja sitten he katosivat tarvehuoneeseen.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2015, 13:37:02 kirjoittanut Chilisuklaa »
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10!
« Vastaus #7 : Syyskuu 27, 2015, 19:34:19 »
8. Kahdeksan James Potteria

”Huomenta, Alice, Diana ja Emmy”, Lily sanoi. Oli Jamesin syntymäpäivä, 27.3. He olivat sopineet Remuksen, Peterin ja Siriuksen kanssa, että järjestäisivät Jamesille yllätyksen, jota hän ei ikinä unohtaisi. He olivat saaneet tähän itsensä rehtori Dumbledoren luvan, joten kiinnijäämismahdollisuutta ei ollut, sillä ei ollut mitään, mistä jäädä kiinni. (Menipäs nyt sekavaksi...) Lily kiskoi vaatteet päällensä, ja avasi ikkunan, josta kelmit (paitsi James) lensivät sisään.
”Okei”, Sirius aloitti, ”Kävimme eilen Remuksen kanssa professorien luona, ja saimme heidät mukaan juoneen.”
”Oikeasti?” Alice kysyi.
”Kyllä”, Remus vahvisti.
”Jesss!” Emmy tuuletti.
”Kerrataanpa. Eli tässä meillä on monijuomalientä”, Remus sanoi ja näytti pulloa, jonka sisällä oli kuplivaa, liejumaista nestettä, ”ja tässä”, hän jatkoi ja kohotti pientä muoviputkiloa, ”on Jamesin hiuksia. Me kaikki siis juomme tätä nyt aamulla, ja toisen satsin lounaalla, milloin se riittää sopivasti koko päiväksi. Kun oppitunnilla professorit kysyvät jotain James Potterilta, joku meistä vastaa. Olemme sopineet heidän kanssaan sen, että kaikki ”muka-Jamesit” pitävät vasemmassa kädessään sidottuna melko huomaamatonta nauhaa. Onko selvä?”
”On, Alice sanoi, ja muut nyökkäsivät. Remus pudotti pulloon tukon Jamesin hiuksia, ja liemi muuttui heleän kultaiseksi. Sitten hän otti pullosta kulauksen ja ojensi sen Siriukselle. Kaikki joivat vuorollaan pullosta, yökkäsivät ja alkoivat hiljalleen muuttua Jamesiksi. Pian rohkelikon seitsemäsluokkalaisten tyttöjen makuusalissa seisoi seitsemän James Potteria.
”Sitten mennään”, Sirius–James sanoi.
     ”Huomenta”, James (siis se aito) haukotteli, kun tuli Suureen saliin aamupalalle.
”Huomenta”, Lily–James vastasi.
”Mitä meillä on ensimmäisenä?” Alice–James kysyi.
”Muodonmuutoksia”, Emmy–Jamessanoi ja hymyili.
”Häh?” Peter–James kysyi.
”Juurikin näin”, Diana–James sanoi. James (siis edelleen se aito) hieraisi silmiään.
”Mennäänkö?” Sirius–James kysyi.
”Mennään vaan”, Emmy–James vastasi, ja kaikki lähtivät kävelemään kohti professori McGarmiwan luokkaa.
”Huomenta. Tänään harjoittelemme pulpetin muuttamista porsaaksi”, Professori McGarmiwa sanoi, ”Minä jaan parit. James Potter ja, katsotaanpa, James Potter, James Potter ja James Potter, James Potter ja James Potter, James Potter ja James Potter, Victory Vance ja Lila Blackgate...”
Kaikki muut oppilaat olivat hämillään, kun Jamesit järjestäytyivät pareiksi. James (se aito) sai parikseen Lilyn (Jamesin hahmossa), Emmy Siriuksen (kummatkin Jameseina) Alice Dianan (hekin Jamesiksi muuttunena) ja Remus Peterin. Kun kaikki parit olivat jaettu, he alkoivat harjoittelemaan pulpetin porsaaksi muuttumista. Tunnin lopussa professori McGarmiwa kysyi: ”Ketkä kaikki onnistuivat? Hyvä. No niin, miksi pulpetin muuttaminen porsaaksi on helpompaa kuin sen muuttaminen esimerkiksi käärmeeksi? Katsotaanpa... James Potter?”
”Koska porsas on noin pulpetin kokoinen ja saman mallinen”, Lily vastasi.
”Oikein. Kymmenen pistettä Rohkelikolle”, professori McGarmiwa sanoi. James (se aito, edelleenkin) näytti kummastuneelta.
     Kaikki tunnit kuluivat samaan tapaan. Lopulta illalla James rojahti oleskeluhuoneen sohvalle uupuneena. Muut Jamesit kokoontuivat hänen ympärilleen.
”Tiedätkö mitä?” Emmy kysyi Jamesilta.
”No?” James kysyi, ”Suostutko kertomaan miksi näen ympärilläni itseni lisäksi koko ajan seitsemän minua?”
”Kyllä. Itse asiassa...” Emmy vastasi ja katsoi rannekelloaan, ”Juuri nyt.”
James katsoi ihmeissään eteensä. Siinä, missä äsken oli seisonut seitsemän hänen kaksoisolentoaan, seisoivat nyt hänen ystävänsä hänen vaatteensa päällään.
”Mit... Miks...Mitä tapahtui?” hän kysyi pöllämystyneenä.
”Hyvää syntymäpäivää, James!” kaikki huusivat.
”Ai niin”, James muisti. ”Tiedätkö mitä, Lily? Nuo minun vaatteeni pukevat sinua aika hyvin” hän sanoi ja virnisti. Lily punastui. Sitten hän käveli Jamesin luo, ja painoi tämän käteen paketin.
”Hyvää syntymäpäivää ainoalle, oikealle Jamesille”, hän kuiskasi ja suuteli Jamesia. James vastasi suudelmaan, ja näykkäisi hellästi tämän huulta.
”Kröhöm”, Sirius rykäisi, ”Saammeko mekin antaa lahjamme, vai ajattelitteko kaulailla siinä koko päivän?” James erkani hitaasti Lilystä, ja otti vastaan muiden tuomat paketit. Hän sai muun muassa karkkeja (kaikilta), hirvipehmolelun (Sirius) ja kirjan, joka kertoi MM-huispauksesta (Remus).
”Kiitos teille kaikille”, James sanoi iloisena. ”Tiedättekö mitä? Kun näin ympärilläni vain itseni kaksoisolentoja, luulin, että näin unta. Onnistuitte oikeasti säikäyttämään minut!”
”Hah, se oli sinulle ihan oikein”, Sirius sanoi, ja koko porukka puhkesi nauruun.

A/N: Anteeksi todella tönkkö ja lyhyt luku, ei ollut oikein inspistä...

« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2015, 13:36:51 kirjoittanut Chilisuklaa »
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10!
« Vastaus #8 : Lokakuu 15, 2015, 11:52:07 »
9. Koepaniikkia

Viikot vierivät, kuukaudet kuluivat. Pian lukuvuosi olikin jo lopuillaan, ja kaikki seitsemäsluokkalaiset lukivat vielä viimeisiä päiviä S.U.P.E.R –kokeisiin. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan. Lily, Alice ja Emmy makoilivat viltin päällä lammen rannalla kirjat käsissään. Lily –tapansa mukaan – luki Muodonmuutokset edistyneille –kirjaa, ja säännöllisesti, noin viiden minuutin välein voivotteli sitä, miten ei oppisi tätä ja tuota, vaikka totuus olikin se, että hän oli osannut ne jo viimeiset kolme vuotta. Alice kirjoitti muistiinpanoja pimeyden voimilta suojautumisesta, ja Emmy lakkaili kaikessa rauhassa varpaankynsiään, jokaista eri värillä, lueskellen samalla jotain jännittävää jästien dekkaria, jonka Lily oli hänelle lainannut.
”Emmy, eikö sinun kannattaisi lukea kokeisiin?” Alice kysyi.
”Äh, älä nyt sinäkin ala nipotouhottamaan”, Emmy vastasi.
”Em, ensimmäiset kokeet ovat jo huomenna”, Alice sanoi.
”Mitä sitten?” Emmy kysyi.
”Äh, antaa olla”, Alice sanoi ja nosti kätensä ylös, ”Luovutan.”
”Hei, tytöt!” Sirius, joka oli saapunut paikalle muiden kelmien kanssa, huudahti.
”Hei, Sirius”, Alice vastasi, ”Etkö sinäkään aio lukea kokeisiin?”
”En”, Sirius vastasi yksiselitteisesti.
”No ainakin se tuli selväksi”, Alice mutisi ja jatkoi muistiinpanojensa kirjoittamista.
”Emmy, mennäänkö? Ei täällä ole mitään tekemistä. Nuo toiset tulivat tänne, koska halusivat lukea kokeisiin teidän kanssanne, mutta se ei ollut minulla päällimmäisenä mielessä...” Sirius sanoi vihjailevasti.
”Voinhan minä tulla”, Emmy vastasi, ja he lähtivät käsi kädessä kohti koulua.
”No, miten teillä sujuu?” Remus kysyi, ”Oletteko oppineet mitään?”
”En tiedä, minusta tuntuu, etten osaa yhtään mitään, että olen unohtanut kaiken, mitä ensimmäiseltä luokalta eteenpäin on opiskeltu”, Alice voivotteli.
”Kyllä sinä ne osaat”, Remus sanoi. ”Minustakin tuntuu siltä, mutta minä tiedän, että olen opiskellut asiat hyvin, joten siinä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Entä sinä, Lily? miten sinulla sujuu?”
”Ihan hyvin”, Lily vastasi, hymyili ja jatkoi lukemista.
     Liemien luokassa oli hiirenhiljaista, ainoa ääni oli mittalasien kilinä, kun seitsemäsluokkalaiset oppilaat mittasivat aineksia kattilaansa. Meneillään oli liemien käytännönkoe. Professori Kuhnusarvio valvoi koetta –eli toisin sanoen söi kuivattua ananasta ja liköörikonvehteja. Oppilaat raapivat päätään ja pähkäilivät, yrittivät muistaa mitä ainesosia liemeen tulee. Jotkut hämmntelivät hiljalleen porisevaa lientään, toiset pilkkoivat piparjuuren juurakoita. Alice silppusi parhaillaan alruunan lehtiä niin tarkasti kuin pystyi, Emmy pudotteli yöperhosten siipiä liemeensä.
”Aikaa on jäljellä viisi minuuttia”, professori Kuhnusarvio sanoi rikkoen hiljaisuuden. Vielä viimeiset hämmennykset myötäpäivään, ja liemi oli valmis.
”Ja aika loppu!” Kuhnusarvio julisti. ”Pullottakaa liemenne ja tuokaa ne etiketein varustettuna pöydälleni!” Alice pullotti kaikessa rauhassa liemensä, kirjoitti lappuun nimensä ja tupansa sekä sen liemen nimen, jota valmisti. Hän keräsi tavaransa, venytteli ja nousi ylös. Sitten hän vei liemen opettajanpöydälle luokan eteen. Tämän tehtyään hän liittyi Emmyn ja Lilyn seuraan, ja he kävelivät ulos luokasta.”Miten koe meni?” Emmy kysyi.
”Ihan hyvin”, Alice vastasi hymyillen, ”En tainnut unohtaa mitään, liemestä tuli miltei oikean väristäkin.”
”Kuhnusarvio on rento”, Emmy sanoi, ”Älä huoli, saat varmaan täydet. Miten sinä, Lily?”
”Täydellisesti, tottakai”, Alice vastasi ennen kuin Lily oli saanut sanaa suustaan. Lily mulkaisi häntä.
”Mitä, se on totta. Lily saa aina kokeista täydet”, Alice sanoi.
”Älä viitsi”, Lily punastui.
”Viimeinen koe, ja sitten olemme vapaita”, Emmy huokaisi, ”Kuulitteko muuten, että se korpinkynsityttö Laylah sai hermoromahduksen?”
”Kuulimme, kyllä. Eikä hermoromahdus minullakaan kovin kaukana ole”, Alice vastasi.
”Totta. Mutta enää ei ole kauaa”, Lily sanoi ja avasi historianluokan oven. Kun kaikki olivat paikalla, professori Binns alkoi puhumaan.
”Ottakaa esiin sulkakynänne. Kokeen valvojat, professori McGarmiwa ja ministeriön tutkimuslautakunnan puheenjohtaja Swarrible, tulevat tarkastamaan ne ja jakavat samalla teille koepaperit.” Pian kaikilla oppilailla oli edessään paksu pergamenttinivaska täynnä kysymyksiä.
”Saatte aloittaa”, professori Binns sanoi.
     ”VAPAITA! Me olemme vapaita!!!” Emmy huusi. Viimeinenkin koe oli suoritettu, ja tytöt olivat pihalla ottamassa aurinkoa.
”Se on totta, Emmy rakas, mutta älä silti kilju”, Alice naurahti. Tänä iltana pidetään tyttöjen bileet. Mennään valvojaoppilaiden kylpyhuoneeseen ja laitetaan kasvonaamiot ja kuoritaan iho, sen me olemme kyllä ansainneet.”
”Hyvä idea! Voitaisiin myös lakata kynnet ja syödä suklaata!” sanoi Emmy innostuneena.
”Sopii. Eli me kolme ja Diana?” Lily kysyi.
”Juu. Ja pojille ei sitten kerrota”, Emmy sanoi.
”Ai mitä meille ei kerrota?” Sirius, joka oli tullut paikalle muiden Kelmien kanssa, kysyi.
”Eeei mitään...” Emmy sanoi salaperäisesti ja iski Lilylle silmää.
”Ei niin”, Lily sanoi, ”Eiköhän mennä?”
”Mennään vaan”, Alice sanoi hymyillen. He pakkasivat tavaransa ja lähtivät sisään, jättäen kummastuneet Kelmit pihalle ihmettelemään,
     ”Hihii, tämä on hauskaa!” Diana kiljui leikkiessään vesihanoilla. Hän, Emmy, Alice ja Lily olivat valvojaoppilaiden kylpyhuoneessa viettämässä tyttöjen iltaa. He olivat päätäneet mennä aluksi kylpyyn. He olivat valaisseen huoneen kynttilöillä, altaan reunalla oli ruusuja, joiden terälehtiä kellui vedessä kylpyvaahdon seassa. Sen lisäksi heillä oli suuret tarjoittimelliset viinirypäleitä, suklaata ja karkkeja, ja paljon kermakaljaa. Dianan laskiessa vettä ammeeseen muut tytöt jo riisuuntuivat ja vaihtoivat bikineitä päällensä. Pian amme oli täynnä lämmintä vettä ja vaaleanpunaista, ruusuntuoksuista kylpyvaahtoa. He sukelsivat veteen yhtä aikaa auraen samalla kuin pikkutytöt ja roiskien vettä toistensa päälle. Jonkin ajan kuluttua Lily kysyi: ”Pitäisikö meidän kohta laittaa ne kasvonaamiot?”
”Se on varmaan viisainta. Ja lisäksi, olen kohta ryppyinen kuin rusina”, Emmy nauroi. He kapusivat pois altaasta vettä valuvina. Tytöt kuivasivat hiuksensa pyyhkeisiin, ja Lily heitti kaikille tytöille heidän kasvonaamionsa. Pian he olivat levittäneet ne ja alkoivat kuoria sääriään.
”Sinä näytät ihan muumiolta, Emmy”, Diana kikatti.
”Kuin myös”, Emmy naurahti.
”Ja sitten enää odotetaan...” Lily aloitti, kun Sirius, Remus, James ja Frank tulivat sisään huoneeseen. Diana kiljaisi. Emmykin kiljaisi. Sitten kiljaisivat Alice ja Lily.
”Mitä hittoa te täällä teette?” Lily kysyi.
”Ajateltiin tulla moikkaamaan teitä”, Sirius hymyili niinkuin asia olisi itsestäänselvyys.
”Entä mistä tiesitte meidän olevan täällä?” Emmy kysyi.
”Arvattiin”, James sanoi.
”Aha. Mutta nyt kun kerran olettekin paikalla, niin meillä olisi teille vähän hommia”, Emmy kieroili. Pian pojat palvelivat tyttöjä kuin viimeistä päivää. Frank syötti Alicelle viinirypäleitä, Sirius hieroi Emmyä, James rasvasi Lilyn sääriä ja Remus selvitti Dianan hiuksia.
”Tämän voisi tehdä useamminkin”, Emmy virnisti iloisena.
”Niin voisikin”, Lily vastasi nauraen, ”Sopisiko ensi viikon lauantai?”
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2015, 13:36:37 kirjoittanut Chilisuklaa »
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kastepisaroita, L/J, K-12, EPILOGI 18.10!
« Vastaus #9 : Lokakuu 18, 2015, 13:35:27 »
EPILOGI:

Oli lukuvuoden päätösjuhlat. Rohkelikko oli voittanut sekä Huispausmestaruuden että Tupapokaalin. Kaikki olivat iloisella mielellä (paitsi luihuiset) ja juttelivat keskenään kesäsuunnitelmistaan. Seitsemäsluokkalaiset muistelivat koko kouluaikaansa, ensimmäisellä luokalla olijat taas hehkuttiat sitä, että heillä oli vielä kuusi ihanaa, pitkää vuotta edessä. Kaikki lupailivat toisilleen pitävänsä yhteyttä ja tapaavansa kesän aikana. Yhtäkkiä eräs seitsemäsluokkalainen rohkelikkopoika, Sirius Musta, nousi Rohkelikon tupapöydän päälle.
”Hiljaisuutta, pyydän!” hän kailotti. Puheensorina laantui ja pian salissa oli hiirenhiljaista. Opttajat eivät valittaneet, se saattoi johtua siitä, että oli lukuvuoden viimeinen päivä, tai siitä, että pian he kuitenkin pääsisivät Sirius mustasta eroon, tai kenties molemmista. Joka tapauksessa kaikki olivat hiljaa.
”Hyvä. No niin, minulla olisi muutama asia”, Sirius sanoi. ”Tehän kaikki varmasti tunnette minut ja kaverini Sarvihaaran, Eli siis James Potterin, Kuutamon, eli Remus Lupinin, ja viimeisenä ja vähäisimpänä –okei okei, se oli vitsi- Matohännän, aliaan Peter Piskuilanin. Tiedätte varmaan myös, että joudumme nyt lähtemään tästä iki-ihanasta paikasta. Tiedän, että teille kaikille, varsinkin Minnielle tulee ikävä meitä. pahoittelen myös, ensiluokkaiset ensiluokkalaiset, sitä, että ette saaneet nauttia Kelmien mahtavasta seurasta vain yhden vuoden. Haluaisin siis kiittää teitä kaikkia siitä, että olette nauranet kanssamme. Erityiskiitokset professori Dumbledorelle sitä, että hän ei ole kaikista metkuistamme huolimatta potkinut meitä pihalle koulusta. Professori McGarmiwalle siitä, että hän on jaksanut meitä. Ja vielä Severus Kalkarokselle siitä, että häntä on ollut erittäin hauska kiusata. Tiedoksi myös kaikille, että tämän puheen on kirjoittanut Kuutamo, en minä.” Puhetta seurasi korvia huumaavat suosionosoitukset.
”Kiitos, kiitos”, Sirius toisteli. ”Ja nyt ystävälläni, veljelläni, Sarvihaaralla on vähän asiaa.” Sirius nousi pois pöydältä ja James kipusi hänen tilalleen. Sitten hän rykäisi. ”Noniin, Kuten kaikki varmaan tiedätte, olen kolmannesta luokasta lähtien yrittänyt iskeä tuota punapäistä kaunotarta, Lily Evansia. Kuten varmaan edellenkin tiedätte, vihdoin, tämän lukuvuoden alussa hän suostui tulemaan tyttöystäväkseni. Ja nyt minulla olisi hänelle asiaa. Lily, nousisitko pöydälle?” Lily nousi punastellen ja hieman vastahakoisesti pöydälle.
”Lily Evans, tiedät, että olen aina rakastanut sinua. Olet ollut minua kohtaan uskomattoman kärsivällinen, kiitokset sitä. Ja nyt minulla olisi sinulle tärkeää asiaa.” James sanoi. Sitten hän polvistui pöydälle, Lilyn eteen, ja kaivoi taskustaan samettipäällysteisen rasian. Lily haukkoi henkeään, ja salissa alkoi pieni kuiskinta.
”Lily Erica Evans, tahdotko tehdä minusta maailman onnellisemman ihmisen ja mennä kanssani naimisiin?” Hän kysyi samalla, kun avasi rasian. Salissa oli jännittynyt hiljaisuus.
”Tahdon”, Lily vastasi onnellisena, ja antoi Jamesin pujottaa kauniin sormuksen hänen vasempaan nimettömäänsä. Kaikki salissa olijat alkoivat hurrata, ja professori McGarmiwa pyyhki vaivihkaa silmäkulmiaan. James nousi seisomaan pöydällä ja suuteli onnesta itkevää Lilyä.
 
- kahta vuotta myöhemmin -

”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin. Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä, James Charles Potter, tahdotteko ottaa tämän Lily Erica Evansin aviovaimoksenne ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
“Tahdon”, James vastasi.
“Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä, Lily Erica Evans, tahdotteko ottaa tämän James Charles Potterin aviomieheksenne ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
“Tahdon”, Lily vastasi.
”Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi. Vaihtakaa nyt sormuksenne.” James pujotti vihkisormuksen Lilyn vasempaan nimettomään kihlasormuksen seuraksi, ja Lily pujotti vihkisormuksen vastavasti Jamesin vasempaan nimettömään.
”Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi. Voitte suudella”, Pappi lausui, ja James suuteli Lilyä hellästi.

Live your dream, before the nightmares come!