Kirjoittaja Aihe: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)  (Luettu 247 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa HelenHopkin

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« : Tammikuu 03, 2015, 17:06:36 »
Hei vaan kaikille jotka ekyivät lueskelemaan minun kertomustani eräästä Hopkinista. Tämä on ensimmäinen julkaisemani kirjoitus ikinä (ensimmäinen myös öhöm.. 3 vuoteen kirjoittamani) ja sen lisäksi vielä kolmas viestini koko Vuotiksessa. Joten olkaa armollisia, koska en todellakaan osaa tehdä sitä alkujuttua joka näissä kirjoituksissa yleensä on :D Olkaa myöskin siinä armollisia jos vahingossa hyppelen aikamuodosta toiseen, erittäin hankala juttu minulle!

Mutta lyhyesti siis tarina kertoo eräästä nuoresta Helenistä, joka elää Voldemortin ja Harry Potterin jälkeisessä maailmassa ja on juuri aloittamassa ensimmäistä vuottaan Tylypahkassa. Tapahtumat sijoittuvat siis Rowlingin luomaan maailmaan, mutta olen ottanut pieniä vapauksia muutella joitakin yksityiskohtia :) Tässäpä tämä ja ensimmäinen luku, olkaa hyvä!

//En saa teksitn lihavoittumista pois, sori :/
//Réw muokkasi lihavoinnin pois :)


Luku 1
Poikkeuksellisuutta Viistokujalla


”Hmm.. Tee olettekin poikkeuksellisen vaikea asiakas neiti Hopkin. Kuinka pitkä te nyt olittekaan?” kysyi mies, jonka hiukset olivat j hennosti harmentuneet, samalla hääriessään ympäri tuhansien ja taas tuhansien laatikoiden täyttämää huonetta.
”60 tuumaa, herra Ollivander, mutta en vieläkään käsitä miksi te tahdotte tietää pituuteni?”
Herra Ollivander ei vastannut mitään, vaan palasi hyllyjen väliin tutkimaan laatikoita. Hetken kuluttua hän palasi mukanaan vihreä pitkänmallinen rasia.
”Ehkäpä tämä...” Ollivander totesi hajamielisenä ja ojensi sauvan neiti Hopkinille. ”11 tuumaa, lehtikuusta, ydin erittäin poikkeukselliseti thestralin häntäjouhta, melko taipumaton.”
Neiti Hopkin otti sauvan käteensä ja huiskautti ilmassa pienen liikken, kuten oli tehnyt jo ainakin 25 kertaa. Tällä kertaa sauvasta ei kuitenkaan lentänyt punaisia kipunoita tai päästä kohonnut savupilviä vaan ilmaan kietoutui kultaisten juovien meri. Herra Ollivander hihkaisi innosta ja nappasi sauvan takaisin laatikkoon.
”Se se on! Sinun sauvasi, vihdoinkin, aloin jo huolestua ettemme löytäisi mitään!”
Neiti Hopkin, jota voisimme alkaa kutsua pelkästään hänen etunimellään Helenillä, hymyili myöskin iloisesti, samalla hän oli tyytyväinen myös sitä, että pääsi ulos tuosta tunkkaisesta ja pölyisestä kaupasta, ply alkoi jo ottaa henkeen. Maksettuaan sauvan, 7 kaljuunaa, Helen suuntasi kohti Viistokujan pohjoispäätyä, jossa hänen oli tarkoitus tavata veljensä Dean ja äitinsä Mary-Kate.

Kävellessään Viistokujaa Helenin ajatukset alkoivat pyöriä siinä kaikessa mitä viimeaikoina oli tapahtunut.
Elokuun 1. päivä Helenin aamu oli saanut yllättävän käänteen, kun pöllö oli tuonut Deanin kirjeen lisäksi hänelle ihka oman kirjeen. Helen oli jo vaipunut epätoivoon, että veli jäisi Hopkinien suvun ainoaksi velhoksi, mutta toisin kävikin.Dean oli jo viidennellä luokalla eli 15 vuotias.
Siitä päivästä kun Dean sai oman kirjeensä oli Helenkin odottanut omaansa. Deanin Tylypahkan kutsukirje tuli kaikille yllätyksenä sillä koko Hopkinien suku on jästejä, ei yhden yhtä velhoa tai noitaa ennen heitä. Kukaaan muu ei tosin tiennyt heidän ominaisuudestaan lukuunottamatta äitiä, isä oli kuollut Helenin ollessa vasta pieni alkio äidin vatsassa. Ja kun kirje oli sitten viimein saapunut oli äiti ollut Helenistä todella ylpeä.
”Minua on siunattu maailman ihanimmilla lapsilla” äiti oli toistellut elokuun ensimmäisestä asti. Se oli Helenin mielestä hieman hassua, sillä Dean ja Helen eivät olleet tehneet itse mitään asian hyväksi, heistä oli vain tullut velhoja. No ei hän asemastaan valittanutkaan, oli oikeastaan aika mukavaa, että äiti oli heistä niin kovin ylpeä.

”Helen täällä näin!”
Helen säpsähti ja katsahti ympärilleen. Hän ei ensin löytänyt äänen alkulähdettä sillä Viistokuja oli tänään täynnä velhoja ja noitia viime hetken ostoksilla. Olisi kannattanut tulla aikaisemmin kuin kaksi päivää ennen lähtöä, Helen mietti ja haravoi katua katseellaan. Jaahas tuollahan he, missäs muuallakaan kuin Qaino Vahvahqon jäätelöbaarissa, Helen huokaisi. Hän heilautti kättään, jotta äiti lopettaisi tuon järjettömän heilumisen. Joka vuosi kun he tulivat Viistokujalle tekemään Deanin ostoksia ,ja tänä vuonna myös hänen, oli Mary-Kate aina yhtä innoissaan.
”Voi, että katsokaapa nyt tuotakin ja tätä, sammakko joka on suklaata ja liikkuu!” 
”Dean ostetaanko sinulle luuta?”
”Haluaisitko vielä toisen pöllön?”
”Täällä on niin upeaa!” Deaniä lähinnä nauratti äidin vouhottaminen. Heleniä ei niinkään.
”Noh, saitko sauvasi?” Mary-Kate kysyi Heleniltä.
”Joo”
”Noh, minkälaisen, vähän monisanaisemmin kiitos”
”Se on sellanen puinen ja ruskea, ja kokeilin ainakin kaht.. sataa sauvaa!”  Mary-Kate pörrötti Helenin hiuksia iloisesti.
”Äiti, minä tarvitsisin vielä sen uuden kaavun, tässä lukee, että mieluiten musta tai tummansininen.”
Mary-Kate vilkaisi nopeasti kelloaan ja sanoi:
”Meillä on vielä kaksi tuntia aikaa, joten toimitaan nopeasti, että ehditään käydä Weasleyn WelhoWitseissä”
Dean vaihtoi merkitsevän katseen Helenin kanssa, Mary-Kate oli hulluna kyseiseen pilailukauppaan ja halusi käydä siellä joka vuosi.
”Ainiin Helen, tässä on sinun kattilasi, eikö sen pitänytkin olla kokoa 2?” Mary-Kate kysyi ja osoitti vieressään pönöttävää pahvilaatikkoa. Helen kohautti olkiaan, koska hänellä ei ollut mitään tietoa, minkälainen hänen kattilansa pitäisi olla. Sen olisi voinut tarkistaa listasta jo tuli Tylypahkan kirjeen mukana, mutta Helen oli liian väsynyt kaivaakseen reppuaan.
”Pitääkö minun tosiaankin huolehtia aina kaikki?” Mary-Kate puuskahti. Helen ja Dean katsahtivat toisiinsa, nyökkäsivät äidille ja purskahtivat nauruun, Mary-Katenkin suupieli nyki.
”Noh, me söimme jo Deanin kanssa sitruunajäätelöt, haluaisitko sinä jotain?” Helen nyrpisti nenäänsä ja pudisti päätään.
”Noh, Matami Malkinille sitten!” Mary-Kate sanoi ja taputti Deania selkään.

Matami Malkin oli hyvin kyyry noita, hänen selkänsä oli ainakin 90 asteen kulmassa. Hän oli myöskin hieman pelottava, vaikka hymyilikin lähes koko ajan. Helen kierteli kaupassa, sillä aikaa kun Matami mittasi Deanille sopivaa kaapua. Kaikesta päätellen Helen saisi kierrellä vielä kauan sillä veljellä meni ainoastaan kaavun sinisen sävyn valitsemiseen puoli tuntia.
”Olisiko jotakin hieman viileämpää tummansinistä?” ”Ei ehkä noin paljon, hieman kirkkaampi kuitenkin.” veli kyseli seistessään sovituskorokkeella. Deanista oli tullu vähän leuhka sen jälkeen kun hänet valittiin Rohkelikon parhaaksi huispauksen pelaajaksi. Todellisuudessa Dean oli pienikokoinen ja hintelä poika, jolla oli tavalliset mustat hiukset, vaalea iho ja ruskeat silmät. Ei mitää ihmeellistä, mutta pienikokoisuudesta oli hyötyä etsijnä. Etsijän piti olla pieni ja nopea, niinkuin Dean. Dean alkoi tosin olla jo niin pienikokoinen, että Helenkin olisi pian häntä pidempi.
”Kultaseni” Malkin sanoi kaupan toisesta päästä ” Nyt olisi sinun vuorosi”
”Sinullekko ensiluokkalaisen kaapuja. Kolme?”
”Juu, ja yksi talviiviitta sekä suippohattu.” Helen luki tarvikelistastaan.
”Ei käsineitä?”
”Ei käsineitä, otan veljeni vanhat”
Seuraavan puolen tunnin ajan Matami Malkin mittasinja leikkasi, tai oikeastaan mittanauha mittasi itsekseen ja sakset leikkasivat ilman leikkaajaa, ja hääräili Helenin ympärillä. Välillä Malkin käski Helenin katsoa peiliin ja sanoa jotain helman pituudesta ja muista yksityiskohdista. Kaapu istui oikein hyvin ja musta väri oli täydellinen, se sointui hyvin Helenin lähes mustiin hiuksiin ja helmenvaaleaan ihoon. Matami Malkin lisäsi vielä viitan kaulukseen yhden pronssisen napin, joska sopi kauniisti Helenin kirkkaanvihreisiin silmiin.
”Noin se taitaa olla nyt siinä!” Matami Malkin sanoi pakatessaan kaapuja ruskeisiin paperikääreisiin.
Kohta Helen, Mary-Kate ja Dean jo astelivat kaupasta ulos, mukanaan neljä kaapua, kaksi talviviittaa ja yksi juhlaasu.

”Haluaisitko sinäkin olla velho, äiti?” Helen kysyi kun he istuivat junassa menossa kotiin. Viistokuja sijaitsi Lontoossa ja he asuivat Lontoon lähellä pienemmässä kaupungissa nimeltä Haylond. 
”Olisihan se mukavaa, mutta kyllä minulle riittää se, että pääsen kerran vuodessa teidän kanssanne Viistokujalle ja näen miten te kehitytte velhoina ja noitina” Mary-Kate vastasi hymyillen sydämmellisesti.
Dean oli keskittynyt pelaamaan puhelimellaan jotain älytöntä peliä, missä täytyi vallata kyliä ja sotia. Äiti luki kirjaa ja Helenin uusi kissa nukkui penkin alla. Heleniä alkoi yhtäkkiä hymyilyttämään. Se oli erittäin poikkeuksellista sillä hän ei hymyillyt kovin usein. Helen hymyili koko loppumatkan aina kotiin asti. Kuka tietää mistä se johtui.

« Viimeksi muokattu: Tammikuu 05, 2015, 17:18:38 kirjoittanut Réwier »
Tuntuuko sinusta joskus, kuin olisit kyllästynyt elämääsi?
-Kyllä varsinkin menninkäisiä kitkiessä.

Poissa Ginskukka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #1 : Tammikuu 03, 2015, 18:41:58 »
Tää oli tosi kivan olonen alotus. Teksti oli sujuvaa ja vuoropuhelut hyvin kirjoitettu, tosin vuorosanat tulevat aina uudelle riville. Kuvailua oli riittävästi. Kuitenkin havaitsin kirjoitusvirheitä kohtuullisen paljon. En tiedä olivatko vain näppäilyvirheitä, mutta ajattelin nyt sanoa niistä.

Lainaus
”Minua on siunattu maailman ihanimmilla lapsillä” äiti oli toistellut elokuun ensimmäisestä asti.
Lapsilla.

Lainaus
Helen säpäshti ja katsahti ympärilleen.
Säpsähti

Lainaus
Joka vuosi kun he tulivat Viistokujalle tekemään Deanin ostoksia ,ja tänä vuonna myös hänen, oli Mary-Kate aina yhtä innoissaan.
Voi , että katsokaapa nyt tuotakin ja tätä, sammakko joka on suklaata ja liikkuu!”  ”Dean ostetaanko sinulle luuta?” ”Haluaisitko vielä toisen pöllön?” ”Täällä on niin upeaa!”
Pilkkujen kohdat olivat hassusti ja sen lisäksi vuorosanat aloitetaan uudelta riviltä.

Lainaus
Mary-Kate vilkaisi nopeasti kelloaan ja sanoi: ”Meillä on vielä kaksi tuntia aikaa, joten toimitaan nopeasti, että ehditään käydä Weasleyn WelhoWitseiissä
WelhoWitseissä ja vuorosana uudelle riville.

Lainaus
”Noh, me söimme jo Deanin kanssa sitruuna jäätelöt, haluaisitko sinä jotain?” Helen nyrpisti nenäänsä ja pudisti päätään.
Sitruunajäätelöt

Siinä nyt muutama esimerkki kirjoitusvirheistä jotka pistivät silmään. Suosittelen siis, että luet tekstisi kirjoituksen jälkeen ajatuksen kanssa läpi ja eliminoit kaikki huomaamasi kirjoitusvirheet, jonka jälkeen voisi olla fiksua luetuttaa teksti vielä jollakulla ulkopuolisella joka eliminoisi loputkin virheet, niin tekstiä olisi sitten miellyttävämpi lukea.

Mutta kuten jo alussa sanoin, oikein mukavaa tekstiä olet kirjoittanut ja minä jään seuraamaan tämän ficin jatkoa.

Poissa HelenHopkin

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #2 : Tammikuu 03, 2015, 18:51:13 »
Tää oli tosi kivan olonen alotus. Teksti oli sujuvaa ja vuoropuhelut hyvin kirjoitettu, tosin vuorosanat tulevat aina uudelle riville. Kuvailua oli riittävästi. Kuitenkin havaitsin kirjoitusvirheitä kohtuullisen paljon. En tiedä olivatko vain näppäilyvirheitä, mutta ajattelin nyt sanoa niistä.

Lainaus
”Minua on siunattu maailman ihanimmilla lapsillä” äiti oli toistellut elokuun ensimmäisestä asti.
Lapsilla.

Lainaus
Helen säpäshti ja katsahti ympärilleen.
Säpsähti

Lainaus
Joka vuosi kun he tulivat Viistokujalle tekemään Deanin ostoksia ,ja tänä vuonna myös hänen, oli Mary-Kate aina yhtä innoissaan.
Voi , että katsokaapa nyt tuotakin ja tätä, sammakko joka on suklaata ja liikkuu!”  ”Dean ostetaanko sinulle luuta?” ”Haluaisitko vielä toisen pöllön?” ”Täällä on niin upeaa!”
Pilkkujen kohdat olivat hassusti ja sen lisäksi vuorosanat aloitetaan uudelta riviltä.

Lainaus
Mary-Kate vilkaisi nopeasti kelloaan ja sanoi: ”Meillä on vielä kaksi tuntia aikaa, joten toimitaan nopeasti, että ehditään käydä Weasleyn WelhoWitseiissä
WelhoWitseissä ja vuorosana uudelle riville.

Lainaus
”Noh, me söimme jo Deanin kanssa sitruuna jäätelöt, haluaisitko sinä jotain?” Helen nyrpisti nenäänsä ja pudisti päätään.
Sitruunajäätelöt

Siinä nyt muutama esimerkki kirjoitusvirheistä jotka pistivät silmään. Suosittelen siis, että luet tekstisi kirjoituksen jälkeen ajatuksen kanssa läpi ja eliminoit kaikki huomaamasi kirjoitusvirheet, jonka jälkeen voisi olla fiksua luetuttaa teksti vielä jollakulla ulkopuolisella joka eliminoisi loputkin virheet, niin tekstiä olisi sitten miellyttävämpi lukea.

Mutta kuten jo alussa sanoin, oikein mukavaa tekstiä olet kirjoittanut ja minä jään seuraamaan tämän ficin jatkoa.

Kiitos paljon palautteesta! :)
Minä kun luulin, että olin  oikolukenut tämän tarpeeksi monta kertaa :D  No ensiluvussa sitten paremmin.
+ korjasin kyseiset virheet niin muiden on miellyttävämpi lukea :)
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 03, 2015, 19:00:38 kirjoittanut HelenHopkin »
Tuntuuko sinusta joskus, kuin olisit kyllästynyt elämääsi?
-Kyllä varsinkin menninkäisiä kitkiessä.

Poissa Koruto Rini

  • Suklaan suurkuluttaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Anna hali!
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #3 : Tammikuu 10, 2015, 21:32:17 »
Hyvältä vaikuttaa, jään innolla seurailemaan jatkoa! :)
Tokio Hotel <3<3<3

Poissa Kermakaljakissa

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: DreamSpirit10028
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #4 : Tammikuu 11, 2015, 12:35:47 »
tää oli hyvä, odotan kanssa jatkoa! ite en huomaa juurikaan virheitä tekstissä, koska lukiessa korjaan ne automaattisesti.
- well, it may have escaped your notice but life isn`t fair -

Poissa HelenHopkin

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #5 : Tammikuu 13, 2015, 15:09:22 »
Kiitos paljon molemmille kommenteista :)! Lisään uuden luvun tänään tai huomenna.
Tuntuuko sinusta joskus, kuin olisit kyllästynyt elämääsi?
-Kyllä varsinkin menninkäisiä kitkiessä.

Poissa HelenHopkin

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #6 : Tammikuu 30, 2015, 15:17:16 »
// Uuden luvun laitto vähän nyt venähti, mutta tässäpä tämä! Toivottavasti tykkäätte, ja en ehtinyt oikolukea tätä joten anteeksi jos on joitain virheitä :)!
Luku 2
Kauan odotettu syyskuun 1.


”Dean!” hiljaisuus. ”Deaaaaan!” Helen loikki rappuset ylös kaksi kerrallaan. Hän seisois käytävän päässä, jonka varrella oli äidin, hänen itsensä ja Deanin huoneet. Helen juoksi käytävän päähän mahdollisimman paljon melua pitäen. Ja ryntäsi veljensä huoneeseen.
”Deaaan!” Helen kiljui ”Olen huutanut jo kaksi minuuttia ja sinä vaan nukut! Tänäään ei ole varaa myöhästyä! Nyt ylös!”
Deanin huone oli sotkuisempi kuin yhdenkään peikon luola ikinä. Tosin Helen ei ollut koskaan vieraillut sellaisessa.
Koko kesän vaatteet lojuivat lattialla epämääräisinä kasoina, ikkunoita ei oltu avattu moneen päivään ja huone kaipasi tuuletusta. Veli käänsi kylkeä ja mutisi jotain tämän kaltaista: ”Vielä viisi minuuttia, ei me myöhästytä, arkut ja kaikki on jo pakattu valmiiksi.... joten ole nyt vaan hiljaa” Helen puuskahti ja lähti huoneesta.

”Eikö herännyt?” Mary-Kate kysyi ja asetteli puhtaita lautasia kaappiin. Helen pudisti päätään ja istuutui ruokapöytään. Se oli tummaa puuta ja neliön muotoinen, isä oli tehnyt sen äidille häälahjaksi. Helenin mielestä pöytä oli kaunis. Isä oli viettänyt monta tuntia veistäessään sen muotoiltuja jalkoja ja kaivertamassa suurta tammen kuvaa sen kanteen. Aivan tammeen juurilla lepäsi neljä suurta terhoa, jotka Helenin mielestä kuvasivat heidä perhettä, Mary-Katea, isää, Heleniä ja Deania. Pöydän alakulmaan oli kaiverettu tekijän nimi: Gilderoy Hopkin. Äiti ei yleensä halunnut puhua isästä ja eipä hänestä löytynyt mitään tietoakaan mistään. Helen oli varma, että tähän liittyi jotakin salaista ja hän haluaisi palavasti tietää sen.

Kun Dean oli vihdoin noussut ja syönyt aamupalansa, perhe sulloutui naapurilta lainattuun punaiseen kuplaan, jossa oli hieman ahdasta kahden arkun, yhden pöllöhäkin, kissan ja kolmen ihmisen kanssa. Mutta Helen ei valittanut, nyt oltiin kumminkin menossa Tylypahkaan! Ja niin alkoi matka kohti Lontoon King's Crossin asemaa.
”Äiti käske Helen päästi taas Herbertin vapaaksi ja se tahrii vaatteeni!” Dean marisi matkan puolessavälissä. Helen tyytyi vain pyöräyttämään silmiään ja nappasi mustan kissansa syliinsä ennenkuin Dean heittäisi sen ulos autosta, kuten oli uhannut jo viisi kertaa. Herbert katsahti Heleniä aivan kuin pyytäen anteeksi. Helen ei tosin nähnyt katsoiko kissa sitä vai auton takaikkunaan kiinni jäännyttä hyönteistä, sillä Herbertin silmät ja turkki olivat niin mustat ettei piirteitä erottanut.
”Hymyä huuleen, juna ei ota teitä mukaan jos olette noin synkän näköisiä.” Mary-Kate sanoi etupenkiltä.  Deania ei selvästikään jännittänyt tuleva lukukausi, hän oli rennon näköinen niinkuin aina. Toisin oli Helenillä, hän oli nukkunut viimeyönä suunnilleen tunnin ja väsymys teki hänestä yhä jännittyneemmän.
”Helen kiristä hieman lettiäsi, se on purkautumis pisteessä ja samalla lisää vähän hymyä. Noin, kiitos” 
Helen irvisti äidilleen, onneksi Mary-Kate ei huomannut, Helen olisi saanut vuoden kotiarestia, sillä äiti oli todella tarkka, että he käyttäytyivät siististi. ,
”Perillä ollaan.” sanoi Dean  ja heilautti kättään ystävälleen tervehdykseksi. Helen nousi autosta vilkkaan juna-aseman parkkipaikalle. Ihmisiä oli todella paljon ja ainakan kolme neljäsosa heistä oli tulossa Tylypahkaan. Helenin vatsassa muljahti.
”Äiti, entä jos en saa yhtään kaveria?” Helen kysyi ja suurista vihreistä silmistä paistoi hätäännys ja pelko. Mary-Kate nappasi tytärtään kädestä ja sanoi lempeällä äänellä:
”Tylypahkassa on niin pajon oppilaita, että kyllä sieltä sinulle ystävä löytyy ja muutenkin olethan ihanan valloittava ja aurinkoinen persoona!” Dean naurahti viimeisille sanoille, joten Helen päätyi tallomaan veljensä vasemman jalan. Mary-Kate torui sisaruksia ja samalla lastasi arkkuja työntökärryihin, jotka Dean oli hetki sitten hakenut.
”Dean pidähän huoli itsestäsi, äläkä telo itseäsi huispaus-otteluissa.” Mary-Kate sanoi pojalleen ja halasi tätä. Sen jälkeen hän halasi Heleniä ja antoi viimehetken neuvoja ennenkuin heidän olisi aika lähteä laiturille. Äiti ei päässyt laiturille, koska oli jästi, mutta onneksi Helenillä olisi Dean joka pitäisi huolta hänestä, toivottavasti. Helen halasi vielä kerran äitiä ja kiiruhti sitten Deania perään joka työnsi kärryjään jo melkein aseman ovella.

King's Cross:n asema oli hienoin ja mahtavin juna-asema minkä Helen oli eläessään nähnyt. Katossa oli koristeelliseesti aseteltuja metalli siivuja ja seinät olivat tehty kauniista kivestä.
”Helen ala tulla, ehdit ihailla tätä joskus muulloinkin.” Dean huusi Helenille kahdenkymmenen metrin päässä. Helen työnsi kärrynsä taas liikkeelle.
”Näetkö tuon tolpan? Hyvä, juokse sitä päin?” Dean neuvoi ja katseli miten Helenin leuka putosi lattialle, kuvainnollisesti.
”Juokse päin kivipylvästä, oletko tyhmä vai tyhmä?” Helen sopersi. Samassa heidän takaansa juoksi poika päin tuota tolppaa ja ikäänkuin meni siitä läpi, kuin tolppa olisikin pelkkä hologrammi.
”Näitkö?” Dean kysyi ”Mene nyt vaan, tai myöhästytään” Helen puristi kärrynsä kahvoja ja alkoi juosta kohti kiviseinää.
”Tyhmintä mitä olen ikinä tehnyt” Helen mutisi itsekseen ja odotti kovaa törmäystä ja murtuneita luita. Niitä ei kuitenkaan tullut vaan Helen tosiaan juoksi pylvään läpi toiselle laiturille, jossa seisoi vanha punainen höyryjuna. Laituri oli täynnä nuoria velhoja ja noitia perheineen. Kaikkialla oli arkkuja ja pöllöjä, sammakoita ja koiria.
”Eikö olekin siisti?” Dean kysyi. Helen ei hämmästykseltään pystynyt sanomaan mitään nyökytteli vain. ”Okei, minä menen kavereideni kanssa istumaan ja sinä voit etsiä kavereita tai jotain.. ja ainiin tässä on äidin antaman kaljuunat ja sirpit jos haluat ostaa jotain” Dean sanoi.
”Entä arkut ja muut?”
”Jätä ne vaan siihen, mutta Herbert kannattaa ottaa mukaan vaunuun, ettei se tuhoa mitään” Dean sanoi ja häipyi ystäviensä luo. Helen seisoskeli hetken paikallaan Herbert sylissään ja oikoi vaatteitaan: tummansinisiä farkkuja ja ruosteenpunaista huppariaan, ne olivat Helenin lempivaatteet. Äiti olisi halunnu, että hän laittaisi päälleen jotain hieman siistimpää, mutta Helen ei ollut kovin kiinnostunut ulkonäöstään. Hetken siinä seisoskeltuaan Helen päätti kerätä itsensä ja nousta junaan. Ja juuri oikealla hetkellä sillä junan piiput alkoivat yskiä savupilviä lähdön merkiksi.

Juna oli täynnä pieniä vaunuosastoja, ikäänkuin juna olisi ollut täynnä pieniä huoneita. Helen käveli junassa ja katseli vaunuosastoihin sisälle niiden lasisista ikkunoista, kaikkialla oli täyttä. Hän näki paljon mahdollisia tulevia tupalaisiaan, erityisesti mieleen jäi yksi tyttö jonka hiukset uloittuivat lattiaan asti. Helen meinasi itseasiassa astua niiden päälle.
Lopulta aivan viimeisessä vaunuosastossa istui vain yksi tyttö, joten Helen päätti mennä hänen kanssaan istumaan. Helen avasi oven ja sanoi :
”Voisinko tulla tänne, kun muualla on aivan täyttä?” Tyttö nyökkäsi ja esitteli itsensä Beatriz Morrikseksi. Helen kertoi oman nimensä ja istuutui toiselle puolelle penkkejä Herbert sylissään. Beatrizin sukujuuret olivat luultavasti jostakin Etelä-Amerikasta, sillä hänellä tummat hiukset ja kulmakarvat ja iho oli kauniin oliivin ja tumman sekoitus.
”Sukuni on kotoisin Brasiliasta, jos sitä mietit” Beatriz sanoi hymyillen. ”Ota suklaasammakko” hän jatkoi ja ojensi Helenille sinistä rasiaa. Helen otti yhden, mutta sammakko pääsi karkaamaan junan avoimesta ikkunasta.
”Noh, ainakin keräilykortti jäi” Helen sanoi ja työnsi keräilykortin taskuunsa. Ehtisin katsella sitä myöhemminkin, hän ajatteli. Sillä välin Herbert oli kiivennyt Beatrizin syliin ja nukahtanut siihen. Helen oli jo valmis nousemaan ja hakemaan Herbertin pois toisten kimpusta, mutta Beatriz sanoikin vain: ”Ei se haittaa minä pidän kissoista, en tosin saanut omaa, koska äiti pelkäsi, etten muistaisi huolehtia siitä joten sain pöllön!” Beatriz otti yhden hengenvedon ja jatkoi ” Mistä sinun sukusi on, ja oletteko kaikki velhoja?”
Helen pudisti päätään ja selitti: ”Kukaan meidän suvusta ei ole velho lukuunottamatta veljeäni Deania ja minua.” Beatriz näytti hämmästyneeltä:
”Eihän se ole mahdollista pitäähän jonkun olla velho!” ”Ehkä se on joku sinun tositositosi kaukainen setä tai jotain”
”Ehkäpä, olisi mielenkiintoista tietää.” Tämän jälkeen Beatriz kertoi, että he voisivat käydä koulun kirjastossa tutkimassa jos sieltä löytyisi Hopkineista.
Tytöt juttelivat koko matkan ja heistä tuli heti ystäviä. Beatriz kertoi perheestään kolmesta siskostaan joista kaksi oli tällä hetkellä Tylypahkassa kolmannella luokalla ja kolmas oli lähtenyt takaisin Brasiliaan. Beatrizin äiti taas toimi parantajana Pyhän Mungon sairaalassa. Helenistä oli hirveän mielenkiintoista kuulla Beatrizin perheestä ja Beatriz oli puolestaan kiinnostunut jästi elämästä. Matka taittui nopeasti ja kohta juna pysähtyisikin jo Tylyahon juna-asemalle josta matka jatkuisi veneillä Tylypahkaan.
Tuntuuko sinusta joskus, kuin olisit kyllästynyt elämääsi?
-Kyllä varsinkin menninkäisiä kitkiessä.

Poissa Koruto Rini

  • Suklaan suurkuluttaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Anna hali!
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #7 : Helmikuu 10, 2015, 21:33:08 »
Tosi hyvä luku :)

Lainaus
Helen pudisti päätään ja istuutui ruokapöytään. Se oli tummaa puuta ja neliön muotoinen, isä oli tehnyt sen äidille häälahjaksi. Helenin mielestä pöytä oli kaunis. Isä oli viettänyt monta tuntia veistäessään sen muotoiltuja jalkoja ja kaivertamassa suurta tammen kuvaa sen kanteen. Aivan tammeen juurilla lepäsi neljä suurta terhoa, jotka Helenin mielestä kuvasivat heidä perhettä, Mary-Katea, isää, Heleniä ja Deania. Pöydän alakulmaan oli kaiverettu tekijän nimi: Gilderoy Hopkin. Äiti ei yleensä halunnut puhua isästä ja eipä hänestä löytynyt mitään tietoakaan mistään. Helen oli varma, että tähän liittyi jotakin salaista ja hän haluaisi palavasti tietää sen.
Voin jopa arvailla xD ensimmäisenä tuli mieleen Gilderoy Lockhart xD

Lainaus
Helen pudisti päätään ja selitti: ”Kukaan meidän suvusta ei ole velho lukuunottamatta veljeäni Deania ja minua.” Beatriz näytti hämmästyneeltä:
”Eihän se ole mahdollista pitäähän jonkun olla velho!” ”Ehkä se on joku sinun tositositosi kaukainen setä tai jotain”
Onhan se Gilderoy Lockhart? ^.^

Ja sitten kieliopin pariin.

Lainaus
Hän seisois käytävän päässä, jonka varrella oli äidin, hänen itsensä ja Deanin huoneet. Helen juoksi käytävän päähän mahdollisimman paljon melua pitäen.
Seisoi

Lainaus
Helen juoksi käytävän päähän mahdollisimman paljon melua pitäen. Ja ryntäsi veljensä huoneeseen.
Piste pois. Ja -sana pienellä alkukirjaimella.
Sen voi varmaan kirjoittaa noin, miten olit kirjoittanut, mutta mielestäni ilman pistetta se kuulostaisi paremmalta.

Lainaus
Helen kiljui ”Olen huutanut jo kaksi minuuttia ja sinä vaan nukut!
Vain

Lainaus
Tänäään ei ole varaa myöhästyä!
Tänään

Lainaus
Koko kesän vaatteet lojuivat lattialla epämääräisinä kasoina
Ei varsinaisesti virhe, mutta itse kirjoittaisin näin:
  Kaikki kesän aikana käytetyt vaatteet lojuivat lattialla epämääräisinä kasoina

Lainaus
Helen pudisti päätään ja istuutui ruokapöytään.
Istui
Kuulostaisi paremmalta.

Lainaus
"Äiti käske Helen päästi taas Herbertin vapaaksi ja se tahrii vaatteeni!”
   "Äiti, Helen päästi taas Herbertin vapaaksi ja se tahrii vaatteeni!"

Lainaus
Helen ei tosin nähnyt katsoiko kissa sitä vai auton takaikkunaan kiinni jäännyttä hyönteistä, sillä Herbertin silmät ja turkki olivat niin mustat ettei piirteitä erottanut.
Häntä


Itse en muita virheitä löytänyt :)

Taidampa sanoa tän jo toisen kerran, mutta hyvä luku!


Jatkoa odotellessa...

Tokio Hotel <3<3<3

Poissa HelenHopkin

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #8 : Helmikuu 14, 2015, 22:07:14 »
Voi ei, taas noin paljon kirjoitusvirheitä :/ Kolmannen luvun luen läpi vähintäänkin kymmenen kertaa! Mutta kiva, että pidit:)
Tuntuuko sinusta joskus, kuin olisit kyllästynyt elämääsi?
-Kyllä varsinkin menninkäisiä kitkiessä.

Poissa HelenHopkin

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #9 : Helmikuu 19, 2015, 22:02:37 »

Luku 3
Lajitteluhatun laulu


Matka veneillä kohti Tylypahkaa oli jännittävä, veneet lipuivat kolmion muotoisessa muodostelmassa sakean sumun läpi kohti kallion päällä seisovaa Tylypahkan mahtavaa linnaa. Ensimmäisessä veneessä matkusti Rubeus Hagrid, puolijättiläinen ja Tylypahkan riistanvartija. Hän oli tullut ensiluokkalaisia asemalle vastaan ja saattanut heidät veneisiin. Helen oli päätynyt Beatrizin ja kolmen muun oppilaan kanssa samaan veneeseen. Herbert nukkui Beatrizin sylissä rauhallista unta. Helen ei tosin tuntenut itseään kovin rauhalliseksi, ympäröivä vesi teki hänet hieman levottomaksi. Vesi oli sakeaa ja illan kajossa näytti melkein mustalta.
”Pohjassa asuu kuulemma kalmari, iso sellainen” Beatriz totesi ohimennen ja kurotti kätensä veteen. Vene heilahti kevyesti.
”Toivottavasti se ei näyttäydy nyt” Helen totesi hiljaa. Herbert heräsi ja vaihtoi syliä Beatrizilta emäntänsä syliin.
”Olen kuullut, että se tykkää syödä aina kymmenen vuoden välein yhden oppilaan” eräs poika heidän veneestään sanoi ja kääntyi heitä kohti: ”Gregor Thompson palveluksessanne neidit.” Gregor esittäytyi ja kumarsi Helenille ja Beatrizille istualtaan. Tytöt alkoivat kikattaa.
”Minä olen Helen ja tämä tässä on Beatriz” Helen esitteli heidät kummatkin.
Gregor oli vaalea hiuksinen merkittävän pitkä poika 11 vuotiaaksi, ja hänellä oli iloiset siniset silmät ja hampaissa hammasraudat. Loppumatkan nuoret keskustelivat muunmuassa siitä mihin tupaan haluaisivat kuulua Gregor haluaisi Rohkelikkoon koska pitää punaisesta väristä (todellisuudessa hänelle oli aivan sama minne pääsisi), ja Rohkelikon vaakunassa on tunnetusti punaista. Beatriz haluaisi olla Korpinkynsi, mutta Helen, Helen ei ollut varma minne haluaisi, ehkä Korpinkynteen tai jopa Luihuiseen.
”Noniin ekaluokkalaiset! Kuunnelkaapa hetki, nousette tuonne suurille oville ja sieltä tullaan teitä vastaan!” Veneet tömähtivät puisiin laitureihin kiinni. Beatriz nousi ensimmäisenä ja hyppäsi sulavasti ylös veneestä.
”Minä voin ottaa Herbertin, niin pääset ylös helpommin.” Beatriz tarjoutui. Helen nosti Herbertin kiitollisena Beatrizin syliin ja kampesi itsensä ylös.
”Mennäänkö?” Gregor kysyi ja odottamatta vastausta alkoi kiivetä jyrkkiä kiviportaita ylöspäin kohti linnaa. Kiivetessään portaita Helen mietti jännittyneenä mitä tulevan piti. Olisiko edessä jokin koe? Pitäisikö taikoa jotain? Eihän hän osannut mitään. Helenhän oli jästi, eikä tiennyt taikamaailmasta juuri mitään. Sama asia taisi pyöriä monen muunkin mielessä sillä veneissä vallinnut iloinen puheensorina oli vaihtunut hyytävään hiljaisuuteen.

”Tänne päin!” pieni ja pönäkkä opettaja huusi linnan ovilta. ”Minun nimeni on Pomona Verso, ja olen Tylypahkan noitien ja velhojen koulun vararehtori.” Verso kertoi itsestään oppilaiden mennessä sisään ovista. Kaikkien päästessä linnan eteishalliin (joka oli todella suuri ja sitä valaisivat sadat soihdut) Verso viittoi heitä seuraamaan hieman pienempään huoneeseen.
”Noniin levittäytykääpä siihen. Kuuleko kaikki minut? Hyvä. Seuraavaksi teillä on edessä ensimmäinen suuri tapahtumanne.” Verso sanoi ja jatkoi samaan hengenvetoon ”Suuressa Salissa, johon kokoonnumme, on neljä pitkää pöytää yksi jokaiselle tuvalle, pöytien päässä on opettajien koroke ja heidän istumapaikkansa, joten siis asettukaa tämän korokkeen eteen säännölliseen riviin. Teitä jokaista kutsutaan nimellä ja loput saatte tietää myöhemmin” professori Verso kertoi hymyillen. Gregor vilkaisi Beatrizia ja Heleniä kauhuissaan. Verso poistui tilasta ja jätti heidät odottelemaan hetkeksi. Heti kun suuri tammiovi oli sulkeutunut professorin perässä alkoi vilkas puheensorina. Kaikki ehdottelivat mitä oli edessä, eräs poika sanoi, että siellä odottaisi jonkinlainen laatikko mistä pomppaisi jokaisen pahimmat pelot, jotka pitäisi sitten tuhota käyttämällä taikasauvaa. Helenin jännityneisyys kohosi tuon kuultua ainakin kattoon asti, ellei jopa siitä läpi. Siinä tunnetilassa tuntui kuin Verso olisi ollut poissa tunteja, eikä kymmentä minuuttia kuten palattuaan ilmoitti.
”Anteeksi tämä kymmenen minuutin odottelu, mutta Suuressa Salissa oli hieman maagisia ongelmia, nyt kaikki on kuitenkin valmista joten asettuisitteko jonoon eteeni?” Verso nyökytteli tyytyväisenä kun pienet Tylypahkalaiset järjestäytyivät siistiin jonoon lähes ennätysajassa. Tämän jälkeen professori saaattoi koko joukon Suureen Saliin, sen suurista pääovista.

”Vau.” Helen kuiskasi edessään kulkevalle Batrizille.
”Niinpä vau, mutta on kieltämättä hieman häiritsevää kulkea tässä keskellä pöytiä kaikkien tuijottaessa” Beatriz supatti Helenille. Helen vilkaisi ympärilleen ja huomasi saman, kaikki oppilaat katsoivat keskikäytävälle ja tuijottivat heitä. Voi kumpa minunkin valinta olisi jo ohi ja voisin vain istua joissain noista pöydistä.
Jokaisella tuvalle oli Suuressa Salissa oma pitkänmallinen pöytä jossa kaikki tuvan jäsenet istuivat. Ja salin päädyssä tosiaankin oli opettajien koroke, jossa kaikki opettajat istuivat odottava ilme kasvoillaan. Opettajien pöydän edessä oli pieni jakkara, johon heidän luultavasti piti kohta jokaisen  yksitelllen istua. Jakkaran päällä oli rispaantunut vanha hattu.
”Odotin jotain.. hieman mahtipontisempaa ja heinompaa” Gregor hämmästyi tuijottaessaan hattua. ”Tämä on kuitenkin suuri tapahtuma meille” Kumpikaan tytöistä ei ehtinyt kuitenkaan vastata Gregorille mitään, sillä professori Verso oli kiivennut korokkeelle jakkaran viereen.
”Hyvää iltaa kaikille! Aloitamme lajitteluseremonialla kuten aina, sen jälkeen rehtorimme Minerva McGarmiwa pitää perinteteisen puheensa.” Verso sanoi hymyillen koko salille, joka oli hiljentynyt kuin taikaiskusta. ”Noniin aloitetaanpa, kutsun jokaisen nimeltä”  Verso otti taskustaan suuren pergamentti käärön ja luki listan ensimmäisen nimen.
”Anders Aakil”
Rivistä astui esiin hyvin lyhyt ruskeahiuksinen poika, jolla oli hieman ulospäinsuuntautuneet korvat ja neliönmuotoiset silmälasit. Poika asteli arasti jakkaran luo ja katsoi pelokkaasti Versoa.
”No mitä sinä kuhnailet istu siihen ja hattu päähän”
Poika teki työtä käskettyä ja istahti tuoliin ja painoi hatun päähänsä. Hetken hiljaisuuden jälkeen huusi: ”PUUSKUPUH”
Puuskupuhin pöytä ratkesi riemunkiljahduksiin ja aplodeihin. Pojan huulille nousi pieni hymy ja hän käveli, edelleen hieman pelokkaasti, uuden tupansa pöytään. Verso kutsui uuden oppilaan ja taas uuden, kunnes hän huusi: ” Helen Hopkin”
Helenin jalat meinasivat tuolla hetkellä pettää, mutta onneksi Beatriz tökkäsi häntä selkään ja Helen sai taas jalkansa liikkeelle. Jännittynein askelin Helen nousi korokkeelle ja etsi Rohkelikkojen pöydästä Deania. Helen huomasi Deanin, ja veli näytti hänelle peukaloa, aivan kuin sanoen : ”Kyllä se hyvin menee, sinustakin tulee Rohkelikko”
Mutta entä jos ei tulisi? Mitä jos minusta tuleekin pahamaineinen Luihuinen? Helen oli jo jakkaran kohdalla ja istahti siihen. Verso ojensi hatun ja Helen työnsi hatun päähänsä.
”Hm.. mihinkäs minä sinut” hattu puheli Helenille. Helen säikähti ääntä
”Kuuleeko muut mitä sinä puhut”
”Eivät kuule, mutta minusta tuntuu, että sinusta tulisi hyvä Luihuinen, onko suvussasi heitä?”
Helen pudisti päätään. ”En halua sinne, kiltti jonnekkin muualle!”
”Rohkenen olla eri mieltä, mutta jos Luihuinen ei kelpaa, miten olisi KORPINKYNSI!” Korpinkynnen pöytä puhkesi raikuviin aplodeihin. Kivi vierähti Helenin sydämmeltä, ja eikös Korpinkynnet olleet niitä viisaita? Helen mietti harppoessaan Korpinkynnen pöytää kohti.
Hän istahti erään tytön viereen, joka oli lajiteltu hetki sitten Korpinkynteen, he vaihtoivat pikaiset katseet ja hymyt, mutta sitten molemmat siirsivät keskittymisensä takaisin korokkeen tapahtumiin.

Monien oppilaiden jälkeen oli vihdoin Beatrizin vuoro. Beatriz asetti hatun päähänsä ja istuutui jakkaralle ryhdikkäänä. Helen risti sormensa ja toivoi, että Beatriz pääsisi samaan tupaan hänen kanssaan.
”KORPINKYNSI” hattu huusi ja Beatriz puhkesi hymyyn, Helenkin hymyili ja taputti muiden mukana. Myös Gregor pääsi Korpinkynteen, niinkuin moni muukin tänä vuonna. Helen oli onnensa kukkuloilla, mutta samalla hämmästynyt Lajitteluhatun sanoista. Hänenkö suvussaan joku Luihuinen, miten muka kun hän on toiseksi ainoa velho suvussaan ja toinen istuu Rohkelikon pöydässä.

Lajittelun jälkeen rehtori McGarmiwa piti lyhyen puheen ja sitten olikin illallisen aika. Tarjolla oli satoja eri ruokalajeja aina porsaankyljyksistä japanilaiseen sushiin. Gregorilla, Helenillä ja Beatrizillä oli todella hauskaa, ja Helenistä tuntui, että hänet oli lajiteltu oikeaan tupaan.
Mahtavan illallisen jälkeen valvojaoppilaat (Korpinkynnessä Garriwick Clearwater) saattelivat uudet oppilaat omiin tupiinsa.

”Korpinkynnen tupa on jossain toooosi korkealla” Gregor puhisi kiivetessään yhdeksännen kerroksen portaita ylöspäin. Helen ja Betriz nyökyttelivät vieressä.
”Muistaakseni kahdennessatoissa kerroksessa” Helen totesi.
He kapusivat portaita vielä hetken kunnes tulivat tornin huipulle.
”Noniin tässä näette kotkan, mutta se ei olekkaan mikä tahansa kotka vaan sisäänkäynti Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen. Päästäksenne siitä sisään teidän täytyy tietää tunnussana.” Garriwick Clearwater kertoi ja asteli hopeisen kotkan luo, joka seisoi ylväästi jalustallaan.
”Tällä hetkellä tunnussana on Lipetitdelipitius, tiedän hieman hankala muistaa, mutta etteköhän te sen opi. Mutta nyt seuratkaa jokaista liikettäni tarkasti” Garriwick sanoi tiukasti, ja siirtyi varmin askelin kotkan eteen. Hän suoristi selkänsä ja rykäisi pari kertaa.
”Lipetitdelipitius”
Helen ja muut oppilaat seurasivat tapatumia jännityksellä. Lehahtaisiko kotka lentoon? Mitä nyt tapahtuisi, oli monen nuoren Korpinkynnen päässä tuolla hetkellä. Oppilaiden pettymykseksi kotka vain kääntyi 180 astetta siten, että ovi sen takana mahtui aukeamaan. Garriwick ohjasi oppilaat oleskeluhuoneeseen, jonka sisustus korvasi äsköisen pettymyksen.
”Vähän hieno” Gregor ja Beatriz sanoivat yhteen ääneen. Helen tyytyi vain nyökyttelemään ja tuijottamaan tornin kaunista kattoa. Kattoon oli maalattu satoja pieniä tähtiä, jotka loistivat Korpinkynnen väreissä, sinisessä ja hopeassa.
Muuten huone oli pyöreä ja sen suurista ikkunoista aukesi kauniit maisemat Tylypahkan tiluksille. Vanhemmat oppilaat istuskelivat suurissa pehmeissä nojatuoleissa ja lueskelivat kirjoja, jotka olivat mitä ilmeisemmin huoneessa olevista kirjahyllyistä. Kirjahyllyt myötäilivät tornin pyöreitä muotoja.
”Kuten huomaatte täältä löytyy kattavat valikoimat erilaisia kirjoja, joten voitte viettää vapaa-aikaanne järkevästi niiden parissa”  Garriwick kertoi ja heilautti kättään kirjahyllyjen suuntaan. ”Oleskeluhuoneessa on myös hyvät mahdollisuudet tehdä kotitehtäviä ja harrastaa hillittyjä ja hiljaisia vapaa-aika aktiviteettejä.” Tässä vaiheessa Gregor ja Helen vaihtoivat merkitseviä katseita. Beatriz oli kertonut, että hänen siskojensa mukaan meno oleskeluhuoneissa oli lähinnä hullua ja erittäin äänekästä. Weasleyn veljesten pilailupuodin tuotteiden testailu oli yksi suosituimmista ajan tappo keinoista.

Sinä iltana Helen nukahti onnellisena ja hymy huulillaan. Hänet oli todellakin lajiteltu oikeaan tupaan.

Tuntuuko sinusta joskus, kuin olisit kyllästynyt elämääsi?
-Kyllä varsinkin menninkäisiä kitkiessä.

Poissa My Name Is

  • V.I.P-tasoa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Helen Hopkin - elämä ja teot (S)
« Vastaus #10 : Heinäkuu 11, 2015, 22:23:10 »
Hauska fikki, jatka ihmeessä kirjoittamista! Tiedän kyllä, joo, fikkaajilla on vapauksia muokata Tylypahka vaikka kanan muotoiseksi, mutta sanon silti: Tietääkseni Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen pääsee, jos vastaa oikein kotkakolkuttimen kysymykseen. Esimerkki:

"Mikä on Albus Dumbledoren koko nimi?
"Albus Percival Wulfric Brian Dumbledore."


En ole yhtään varma, kirjoitinko tuon oikein, mutta jos vastaa oikein, oven pitäisi aueta. Saatoithan sinä tietää tämän, mutta halusit vain muuttaa sitä, mainitsin vain. Tämä on kaikin puolin hyvä fikki, jatka kirjoittamista! Ja huomaa: se kirjoitetaan näin:

"Hei, minä olen Mary", pieni tyttö sanoi ujosti.

ei näin:

"Hei, minä olen Mary" pieni tyttö sanoi ujosti.

Eli pilkku tuonne väliin, ellei hän kysy tai huuda jotain:

"Mikä sinun nimesi on?" kysyin.
"Älä tee sitä!" Monica huusi perääni.

Tämä on kyllä hyvä fikki, jatka kirjoittamista!
Toistaiseksi epäsäännöllisen säännöllisesti täällä käyvä, en vastaa poissaoloista.