Kirjoittaja Aihe: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!  (Luettu 1006 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« : Marraskuu 01, 2014, 15:57:27 »
Tämän topikin tarkoituksena on, että käyttäjät, joilla on ideoita ja toiveita Vuotiksessa järjestettävistä aktiviteeteista, voivat täällä niitä esittää.

Samaten sekä Vuotiksen moderaattorit että käyttäjät itse voivat täällä huhuilla auttavia käsiä erilaisten toivottujen aktiviteettien järjestämiseen.

Jos sinulla on kova hinku päästä tekemään, etkä vain vielä tiedä, mitä, voit myös täällä ilmoittautua vapaaehtoiseksi järjestämään aktiviteetteja Vuotiksessa. Emmeköhän jotain keksi!

Näissä asioissa voi myös edelleen halutessaan lähestyä yksityisviestitse osaston modeja (tällä hetkellä minua eli Marygoldia, samettiinaa tai Réwieria), ja voimme alkuun yhdessä miettiä, onko ideasi osastolle sopiva ja minkälaista apua sen toteuttamiseen voisit tarvita.

Painotamme, ettemme pysty lupautumaan järjestämään ihan kaikkea, mitä toivotaan - mutta jos idea muuten on hyvä ja osastolle sopiva, tarvittaessa yritämme sitten huhuilla käyttäjien keskuudesta vapaaehtoisia sen toteuttamiseen. :) Kun ideoita alkaa ketjuun tulla, niin listailen niitä tähän aloitusviestiin, josta ne ovat sitten helpommin löydettävissä. 

Luethan myös osaston ohjeet!

Huomaathan myös, että tämä topik on tarkoitettu aktiviteetti-ideoille, sen sijaan palautetta Vuotiksen yleisestä toiminnasta voit lähettää sille tarkoitetulle osastolle! Topikia on myös tarkoitus siivoilla aika ajoin, joten pidemmälle viety ideointi kustakin projektista kannattaa siirtää omaan ketjuunsa kun sille ensin on annettu vihreää valoa :)


***

Toivottua ja/tai toteutettua:

Jatkotarinat - Marraskuun jatkotarinan aloitti Helmiina :)
Kirjoituspiiri - Toiminnassa täällä!
Joulu/Postikorttirinki - Mary selvittelee, voisin mahdollisesti järjestää keväällä :)


***
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 10, 2016, 12:12:08 kirjoittanut samettiina »
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #1 : Marraskuu 01, 2014, 16:05:59 »
Ylläpidolta on toivottu jatkotarinoita. Löytyisikö meiltä innokasta jatkotarinoihin perehtynyttä kynäniekkaa, joka haluaisi aloittaa sellaisen tänne KKK-osastolle?

Arvelimme, että aluksi jatkiksia voisi lähteä kokeilemaan yksi kerrallaan ja siten, että sovitaan alussa, kauanko jatkotarinaketju on auki. Katsottaisiin sitten, miten tämä lähtisi rullailemaan!
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 01, 2014, 16:44:05 kirjoittanut Marygold »
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #2 : Marraskuu 01, 2014, 16:34:57 »
*Viittaa huoneen nurkasta*
Minulta kyllä jatkotarina luonnistuisi, rakastan kirjoittamista, ja halu
kynäillä on suuri, en nyt vitä olevani Suuri Jatkotarinaemerita, mutta
vapaaehtoinen ilmoittautuu kuitenkin, jos ymmärsin topan idean oikein. :)
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #3 : Marraskuu 01, 2014, 16:49:22 »
Kyllä taisit ymmärtää ihan oikein :)

Jatkiksen ideahan olisi tosiaan se, että yksi tekisi siihen aloituksen, ja sitten muut varailevat vuoroja kirjoittaakseen jatkoa. Eli tämä toimisi samaan tapaan kuin muutkin ketjut Vuotiksessa toimivat. Jos sinulla Helmiina kynä syyhyää aloituksen suhteen, niin kynäile toki sellainen ja laita vaikka minulle sitten yksityisviestillä niin katsotaan saisiko siitä vaikka ensimmäisen ketjun tänne osastolle. Ihan kamalan pitkähän aloituksen ei kannata olla, jotta seuraavilla on sitten riittävän matala kynnys lähteä siitä jatkamaan.

Tämä ei suinkaan tarkoita, etteivät muutkin saisi jatkis-vapaaehtoistua, koska jos jatkotarinoiden on tarkoitus olla ajallisesti rajallisisa niin peräänhän tarvitaan aina sitten uusia.
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #4 : Marraskuu 01, 2014, 17:12:57 »
Selvä pyy sitten, otan aloituksen kirjoituksen alle.
Koitan saada sen jatkiksen aloituksen valmiiksi melko pian, huomenna
täytyy katsoa ehdinkö HKI-miititin jälkeen. :)

Onko väliä mitä tyylilajia jatkotarina edustaisi?
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #5 : Marraskuu 01, 2014, 17:27:54 »
Tyylilaji lienee nyt aluksi vapaa, kun ensin kokeillaan, miten tämä lähtee toimimaan :)

Toiveita siitäkin saa toki esittää - halutaanko HP-jatkiksia vai jotain ihan yleisiä?
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #6 : Marraskuu 01, 2014, 18:11:17 »
Joo okei, ajattelin nyt aloittaa yleisen jatkotarinan, mutta sen voi minun puolesta
vaihtaa vaikka kesken tarinan HP-aiheiseksi. :)
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Stargazer

  • astrum metallum
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • we were here
  • Pottermore: CrimsonScale68
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #7 : Marraskuu 01, 2014, 18:18:41 »
Mä voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi tekemään jotain, en vain osaa tällä hetkellä sanoa, että mitä, koska hyvä ystäväni migreeni estää järjellisen ajattelutoiminnan. Mutta jotain aktiviteetteihin liittyvää mielelläni teen sen eteen, että Vuotis hieman tästä horroksestaan heräilisi.

Mutta mulle siis saa keksiä jotain :'D
To be rich is to seek, to relive the memory

Poissa Suvituuli

  • Tsirp tsirp krääk titityy.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • You're not mating with me, sunshine!
  • Pottermore: AccioDream**
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #8 : Marraskuu 01, 2014, 18:23:40 »
Mulla olisi toive jatkotarinaa koskien! Olisi hirveän kiva, jos kirjoittajat ihan itse pyrkisivät pitämään hahmokavalkadin suht pienenä. En ole kovin paljon jatkotarinoissa ollut, joten älkää kuvitelko että puhuisin millään kokemuksen syvällä rintaäänellä. Mua itseäni on vain tökkinyt tällaisissa osallistumisen vaikeus sen takia, kun noin kolmekymmentä muuta kirjoittajaa on jo tuonut omat hahmonsa tarinaan tekemään kuka mitäkin. Jälkijunassa mukaan tulevana on vaikea muistaa, kuka sanoi ja mitä ja kuka edes oli kukakin - sellainen punainen lanka katoaa.

Vähentäisikö se kirjoittajien intoa / pilaisi koko jatkotarinoiden lumon, jos hahmoja ei olisi niin paljon?

Stargazer, Haloo-topassa oli puhetta niistä kirjotus- ja piirustuspiireistä ja ainakin muutama kiinnostui. Olisiko niistä kumpikaan mieleen sulle ja modeille? :)
Se hyppi ja pomppi, söi ja nauroi. Se istui ja itki. Se ilmassa leijui.
Outo heppu, kummajainen, vailla mieltä ja ruumista.
Itketään yhdessä, olemattomuudessa, ihan yksin.
Jos sinulle sopii, se minulle käy

Poissa Stargazer

  • astrum metallum
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • we were here
  • Pottermore: CrimsonScale68
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #9 : Marraskuu 01, 2014, 18:28:16 »
Stargazer, Haloo-topassa oli puhetta niistä kirjotus- ja piirustuspiireistä ja ainakin muutama kiinnostui. Olisiko niistä kumpikaan mieleen sulle ja modeille? :)

Mitään piirustusjuttuja ei varmaan mulle kannata antaa kun en ite tunnustaudu kovinkaan lahjakkaaksi tai ahkeraksi piirtäjäksi, mut kirjoitusjutut sen sijaan on kyllä mun mieleen. Tosin mistä tässä koko kirjoituspiirissä oikein on kyse? En laiskana ihmisenä jaksa lukea viittäkymmentä kilometriviestiä läpi löytääkseni sen sieltä :'D
To be rich is to seek, to relive the memory

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #10 : Marraskuu 01, 2014, 18:31:36 »
Suvituuli, koitetaan ottaa tuokin huomioon sitten jatkiksen ohjeistuksessa :) Niidenhän on tarkoitus olla nyt ainakin aluksi ajallisesti rajattuja, joten sinällääkään tarinan ei kannata ehkä antaa levitä joka suuntaan kuin jokisten eväiden - mutta toisaalta liikaa en ainakaan itse haluaisi lähteä ylhäältä sisältöä rajoittamaan, jotta sekin ei sitten nostaisi sitä osallistumisen kynnystä. Katsotaan tosiaan nyt siis ensin yhdellä tarinalla, miten tämä toimisi, ja sitten ehkä mahdollisuuksien mukaan ja jos intoa riittää niin voidaan miettiä, olisiko näille kysyntää enemmän!

Minäkin mietin, että kiinnostaisiko Stargazeria jokin kirjoitusaiheinen juttu, kun ainakin ymmärtääkseni kuitenkin kirjoittelet noin muutenkin? Joskus Vuotiksessa on yritetty koota erilaisia kirjoituspiirejä periaatteella kirjoitetaan ja kommentoidaan yhdessä toisten tekstejä, mutta en nyt ole ihan varma, ovatko ne sitten ottaneet tuulta alleen pidemmän päälle. Minkälaisellehan sitten olisi kysyntää ja kiinnostusta?
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #11 : Marraskuu 01, 2014, 18:33:40 »
Mulla olisi toive jatkotarinaa koskien! Olisi hirveän kiva, jos kirjoittajat ihan itse pyrkisivät pitämään hahmokavalkadin suht pienenä. En ole kovin paljon jatkotarinoissa ollut, joten älkää kuvitelko että puhuisin millään kokemuksen syvällä rintaäänellä. Mua itseäni on vain tökkinyt tällaisissa osallistumisen vaikeus sen takia, kun noin kolmekymmentä muuta kirjoittajaa on jo tuonut omat hahmonsa tarinaan tekemään kuka mitäkin. Jälkijunassa mukaan tulevana on vaikea muistaa, kuka sanoi ja mitä ja kuka edes oli kukakin - sellainen punainen lanka katoaa.

Vähentäisikö se kirjoittajien intoa / pilaisi koko jatkotarinoiden lumon, jos hahmoja ei olisi niin paljon?

Okei yritän itse pitää hahmokavalkadin kasassa enkä marssita
paikalle  tyyliin viittäkymmentä eri hahmoa, ja sekin määrä varmaan
tulisi elämään tarinan aikana, mutta joo, ajattelin, että
jutussa olisi ensin vain mutama päähenkilö, ja pikkuhiljaa
mukaan voisi liittyä useampi hahmo, mutta ehkä ei paljon
yli kymmentä hahmoa mukaan, tai kattoo ensin miten tarina lähtee kulkemaan. :)
//Hups, Marygold ehti kommata väliin
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Renefer

  • Koira
  • Aurori
  • *
  • Teidän alhaisuutenne Renefernefernefer
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #12 : Marraskuu 01, 2014, 18:35:29 »
Tosin mistä tässä koko kirjoituspiirissä oikein on kyse? En laiskana ihmisenä jaksa lukea viittäkymmentä kilometriviestiä läpi löytääkseni sen sieltä :'D

Kirjoituspiirissähän voi olla kyse vaikka mistä ihan sen mukaan, millaista toimintaa halutaan niin kuin Marygold sanoi, mutta esimerkiksi Helmiina on herätellyt asiaa henkiin täällä. Siellä on siis esimerkki siitä, miten kirjoituspiiri voisi esimerkiksi toimia. :)

Minusta kivointa olisi, jos piiri olisi julkinen ja keskustelut käytäisiin Vuotiksessa, koska sellaisesta saa iloa koko kansa, mutta mikäli kysyntää on enemmän esimerkiksi suljetuille s-postipiireille, niin piireilijät varmaan sitten sellaisen tekevät.
Muista tervehtiä alakuloisia lintuja
POISSAOLEVAINEN
Toistaiseksi lopullisesti.

Poissa Stargazer

  • astrum metallum
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • we were here
  • Pottermore: CrimsonScale68
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #13 : Marraskuu 01, 2014, 18:46:19 »
Jos tässä kerran pyritään Vuotiksen aktiivisuutta nostamaan ja foorumia yleisesti herättelemään, ei sen ulkopuolinen suljettu piiri auttaisi mitenkään. Sitä voisi melkeinpä verrata siihen, että sanoisi "tulkaa hei tänne toiselle foorumille, täällä on yks sellane kiva juttu jota Vuotikses ei oo!!1" eli toisin sanoen se vetäisi huomioita Vuotiksesta poispäin kun taas mun käsittääkseni ideana on nimenomaan saada Vuotikseen eloa.

Joten ehkä se julkinen, Vuotiksessa tapahtuva piiri (vähän kuin tuo lukupiiri) olisi paras vaihtoehto. Mutta mitä ihmiset sitte tarkkaan ottaen haluaa siltä, se olis mukavaa kuulla. Ja ylipäänsä, että onko sellaiselle kysyntää enemmän kuin vain kahden kolmen käyttäjän tasolla.
To be rich is to seek, to relive the memory

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #14 : Marraskuu 01, 2014, 18:51:48 »
Juu, tuohan se näissä on aina se ongelma, selvittää paljonko on kiinnostuneita :) Huutoäänestyskään ei aina kerro (kuten lukupiirissä) että moniko sitten oikeasti jaksaa ja ehtii. Mutta ainahan sitä voi kokeilla, sittenhän sen näkee!

Minua ainakin kiinnostaisi tuollainen julkinen (tahi muu) kirjoituspiiri ja voisin siihen hyvin kuvitella osallistuvani. Ja tarvittaessa olla ideointiapuna tai teknisenä tukena, jos sellaista johonkin tarvitsee.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 01, 2014, 18:56:50 kirjoittanut Marygold »
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Renefer

  • Koira
  • Aurori
  • *
  • Teidän alhaisuutenne Renefernefernefer
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #15 : Marraskuu 01, 2014, 18:52:35 »
Jos tässä kerran pyritään Vuotiksen aktiivisuutta nostamaan ja foorumia yleisesti herättelemään, ei sen ulkopuolinen suljettu piiri auttaisi mitenkään. Sitä voisi melkeinpä verrata siihen, että sanoisi "tulkaa hei tänne toiselle foorumille, täällä on yks sellane kiva juttu jota Vuotikses ei oo!!1" eli toisin sanoen se vetäisi huomioita Vuotiksesta poispäin kun taas mun käsittääkseni ideana on nimenomaan saada Vuotikseen eloa.

Minusta on tosi hienoa, että Vuotiksen ravisteleminen ja ravitseminen on nostettu tärkeäksi asiaksi ja itsehän liputan julkisen piirin puolesta. Mutta ei ravisteleminen ja ravitseminen mun mielestä saa jyrätä kaikkea alleen, ja voi olla, että julkinen keskustelu esimerkiksi omista teksteistään (riippuu nyt millainen piiri toivotaan :)) voi olla niin hankalaa, että mieluummin tekee sen pienessä piirissä katseilta suojassa.

Menisin siis mieluummin se kärki edellä, että millaista piiriä toivotaan kuin se, että millainen palvelee eniten Vuotista. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, piiriläiset tekevät niin kuin parhaaksi näkevät. :>

Toivottavasti piiri saadaan!
Muista tervehtiä alakuloisia lintuja
POISSAOLEVAINEN
Toistaiseksi lopullisesti.

Poissa Suvituuli

  • Tsirp tsirp krääk titityy.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • You're not mating with me, sunshine!
  • Pottermore: AccioDream**
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #16 : Marraskuu 01, 2014, 19:08:35 »
Minä olen kanssa innolla kirjoituspiirissä mukana!

Mulla on tosiaan valmiina jo maailma, jota pyrin laajentamaan ja johon kirjoituspiiristä ja haasteista olisi apua.

Kaipaisin tukea kanssakirjoittelijoilta ongelmakohtiin. Olisi mukavaa, että oisi jo valmiiksi poppoo joka tuntee suurinpiirtein mistä kirjoitan, ettei joka kerta tarvisi vetää tiivistelmää. Samoin kuulisin mielelläni kommentteja siitä, onko kirjotustyylissä parannettavaa, selitänkö jotain omasta mielestäni tosi simppeliä ihan liian sekavasti tai kevyesti ja käytänkö jotain sanaa toistuvasti huomaamattani.

En oo ikinä ollut aiemmin kirjotuspiirissä, joten en tiedä miten ne yleensä toimii. Sellanen vapaamuotoisuus ois kuitenkin mun toivelistalla, niin ettei homma mene sillä lailla kaavamaiseksi että ensin laitetaan teksti ja sitten muut kommentoi. Haluaisin välistä heittää lyhyitä tuskanpurkauksia siitä, että mun kaupunki siirtyi tekstissä B viissataa kilometriä itään siitä missä se oli tekstissä A, mitä teen. Eli jonkinlaista tukea ja apua myös kesken haasteen/kirjoituksen, ja et voisi myös antaa pätkiä tai vaikka kokonaisen keskeneräisen tekstin. (Ei siis arvioitavaksi, ellei tosi pahasti oo kiireitä, vaan et ihmiset vois auttaa ja neuvoa kesken kirjottamisenkin.)

Koska meitä varmaan tulee aika pieni porukka, voitaisiin kaikki varmaan arvioida kaikkien tekstejä oman ehtimisen mukaan. Siinä sais vähän eri näkökulmiakin samasta tekstistä eri tasosilta kirjottajilta, joilla on erilaiset arviointitavat! Eli ettei mitään tekstit kiertoon -tyylistä ratkaisua, paitsi jos piirin väkimäärä kasvaakin mun odotusten vastaisesti niin suureksi, ettei tuota pysty enää toteuttamaan.

Oon myös julkisen piirin kannalla. Komppaan Reneferin ja Stargazerin perusteluja.

Aikataulutuksen vois varmaan hoitaa sitten ihan kirjotustehtävä kerrallaan, että kauanko luulis tämän kanssa menevän ja koska sen ehtis tehdä. Mut tätä ehtinee miettiä, kun piiri on ensin kasassa. :D
Se hyppi ja pomppi, söi ja nauroi. Se istui ja itki. Se ilmassa leijui.
Outo heppu, kummajainen, vailla mieltä ja ruumista.
Itketään yhdessä, olemattomuudessa, ihan yksin.
Jos sinulle sopii, se minulle käy

Poissa Kaminski

  • Vuotislainen
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #17 : Marraskuu 01, 2014, 21:10:42 »
Kävinkin jo louskuttamassa tuolla kirjoituspiiritopassa että voisin harkita.

Lainaus
En oo ikinä ollut aiemmin kirjotuspiirissä, joten en tiedä miten ne yleensä toimii. Sellanen vapaamuotoisuus ois kuitenkin mun toivelistalla, niin ettei homma mene sillä lailla kaavamaiseksi että ensin laitetaan teksti ja sitten muut kommentoi. Haluaisin välistä heittää lyhyitä tuskanpurkauksia siitä, että mun kaupunki siirtyi tekstissä B viissataa kilometriä itään siitä missä se oli tekstissä A, mitä teen. Eli jonkinlaista tukea ja apua myös kesken haasteen/kirjoituksen, ja et voisi myös antaa pätkiä tai vaikka kokonaisen keskeneräisen tekstin. (Ei siis arvioitavaksi, ellei tosi pahasti oo kiireitä, vaan et ihmiset vois auttaa ja neuvoa kesken kirjottamisenkin.)
Allekirjoitan. Siinä että katsellaan vuoronperään toisten tekstejä ja vaan konemaisesti kommentoidaan koska niin kuuluu tehdä ei vaan toimi. Ja ainakin itse olen kiinnostunut myös siitä millaisia kirjoitusprosesseja toisilla on ja lopputuloskin on usein kiintoisampi lukea kun tietää vähän jotain taustoja.
Olen ihan ruttoväsynyt, mutta siis näinkö että tekstillä on deadline vaikka nyt sitten kaksi viikkoa ja sitten sen kahden viikon ajan voi käydä juttuamassa vapaasti tekstistä/kirjoittamisesta kirjoituspiiritopicissa ja sitten kun deadline saavutetaan niin kaikki laittavat omansa yhtäaikaa näkyville, vai laitetaanko niitä sitten sitä mukaa kun ne sattuvat valmistumaan?

Ja tuosta suljettu vs. avoin piiri niin eikö foorumeilla yleensä ole se vaihtoehto että alueen saa näkyviin, mutta vain tietty käyttäjäryhmä pääsee sinne? Vai tulisiko tuosta liian eliittiklubi-henki? Jos piirillä olisi oma topic, jossa on jotain perustietoa + mahdollisuus liittyä mukaan, mutta itse tekstit/keskustelut (vai pelkät tekstit) olisivat ulkopuolisten katseilta piilossa?
Minulle käy tosin julkinen piirikin, mutta olisi tosiaan ihan hauskaa jos se toimisi täällä vuotiksessa eikä esim. sähköpostin välityksellä. 

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #18 : Marraskuu 01, 2014, 21:19:07 »
Suljetun ryhmän isoin ongelma varmaan olisi se, että luulen, että ainoastaan hörhöt pystyisivät liittämään siihen uusia jäseniä. Sen sijaan jos Vuotiksessa kaipaa helposti kaikkien käytössä olevaa 'suljettua' viestintää, niin yksärihän on aina vaihtoehto :)
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Stargazer

  • astrum metallum
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • we were here
  • Pottermore: CrimsonScale68
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #19 : Marraskuu 01, 2014, 22:37:06 »
Sen sijaan jos Vuotiksessa kaipaa helposti kaikkien käytössä olevaa 'suljettua' viestintää, niin yksärihän on aina vaihtoehto :)

Vuotiksen lilliputtimainen yksärilaatikko ei kyllä sovellu mun mielestä tällaiseen tarkoitukseen. Viime vuonna jouluhuispauksessa kun kaikki joukkueen väliset keskustelut käytiin yksäreitse, sain jatkuvasti olla poistelemassa viestejä kun laatikko täyttyi ja täyttyi ja täyttyi...

Eli jos multa kysytään, niin ehdottomasti topicissa, oli se sitten avoin tai suljettu tai ihan mitä tahansa, mutta topicissa joka tapauksessa.
To be rich is to seek, to relive the memory

Poissa Kynttiläkäärme

  • Syksyn liekki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: potioncharm26553
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #20 : Marraskuu 02, 2014, 11:33:34 »
Muutama vuosi sitten täällä pidettiin joulukorttienvaihtorinki. Tykkäisin siitä itse tosi paljon. Vaikka nyt joulu on tulossa, niin kiire tulee jos sellaisen tähän näin kiireessä saisi tehtyä, mutta tavallinen postikorttivaihtorinki oisi todella kiva.

Poissa Suvituuli

  • Tsirp tsirp krääk titityy.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • You're not mating with me, sunshine!
  • Pottermore: AccioDream**
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #21 : Marraskuu 02, 2014, 14:39:02 »
Oon samaa mieltä et yksärit on aika poissuljettu vaihtoehto sen poistelemisrumban takia, joka tosta seuraisi. Ymmärrän ton suljetun piirin viehättävyyden, koska oon itse aika vainoharhanen kaikkien keskenerästen tekstien suhteen ja vielä sekopäisempi niiden julkasemisen kanssa. Mut eiköhän se nyt mene tälläsessä epävirallisemmassa, ketjumaisemmassa piirissä, jossa kaikilla muillakin on tekstit eikä vain mulla. :D Ei ole niin paraatipaikalla.

Ton piirin alotusviestiin vois lisätä, että jos jokin teksteistä inspaa tai haluaa muuten vain kommentoida kirjottamatta omaa tuotostaan, niin sekin sopii. Oon vähän skeptinen kommentoisko kukaan piirin ulkopuolelta, mutta ehkä joku seuraaja tahtois joskus sanan tai pari sanoakin.

Mun mielestä vois toimia jos tekstejä julkaistais sitä mukaan kun ne valmistuu, mutta niin et alotettais esim. 3 päivää ennen deadlinea aikasintaan niin että topassa ois kuitenkin kesken-kaiken-kysymyksille rauha. En oikein kannata sellasta kertarysäystä, koska jos kommentoidaan toinen toisiamme, tossa vois olla aika kova homma yheltä istumalta. Tosin tos vois tulla ongelmaksi se, että vaan niitä ekoja tekstejä jaksettais kommentoida tosi tarkasti ja loput menis vähän "äh vielä kaks pitäis jaksaa mitä kirjotan" -asenteella.

Vai pitäiskö teksteille antaa kommentointirauha niin kauaksi, että ehtisi jakaa niitä useemmalle päivälle? Mielipiteitä?

Kynttiläkäärme, joulukorttivaihtorinki oli hauskaa seurattavaa! Ikävä kyllä en pysty itse osallistumaan, mutta jos sellanen järjestetään, seurailen mielelläni tälläkin kertaa. :D
Se hyppi ja pomppi, söi ja nauroi. Se istui ja itki. Se ilmassa leijui.
Outo heppu, kummajainen, vailla mieltä ja ruumista.
Itketään yhdessä, olemattomuudessa, ihan yksin.
Jos sinulle sopii, se minulle käy

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #22 : Marraskuu 02, 2014, 14:48:54 »
Jouluksi tosiaan voi tulla kiire tänä vuonna järjestää vaihtorinkiä, mutta pistetään idea korvan taakse. :) Kuten Kynttiläkäärme sanoi, voihan kortteja muulloinkin lähettää.  Ystävänpäivänä, esimerkiksi.

Olen itse suuri postikorttien ystävä, joten voin kaivella vanhaa topikkia jossain vaiheessa varmaan arkistosta esiin ja katsoa miten se on toiminut, ja ehkä vetää tällaisen itsekin kun on sopiva hetki.

Kirjoituspiirin ideoinnille voisi minun puolestani tehdä ihan oman ketjunsa jossain vaiheessa, jos sellaisen järjestäjäksi joku vapaaehtoistuu. Nimittäin tätä ketjua minun on tarkoitus siivoilla aina välillä vanhemmista viesteistä, ihan jotta tänne eksyvä täältä löytäisi kaiken mahdollisimman helposti, ja hyvät ajatukset sitten katoavat jälkipolvilta, jos pohdinta on kovin pitkälle tehty täällä. :) Eli täällä saa kyllä miettiä näitä ideoita näin alustavasti, mutta aika pian kun joku vastuuhenkilö löydetään niin kannattaa siirtää keskustelu asiasta täältä omilleen!
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 02, 2014, 17:13:54 kirjoittanut Marygold »
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Kaminski

  • Vuotislainen
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #23 : Marraskuu 02, 2014, 16:50:02 »
Mitä kaikkea kirjoituspiirin järjestejän pesti sitten sisältää? Voisin nääs harkita.

Lainaus
Ton piirin alotusviestiin vois lisätä, että jos jokin teksteistä inspaa tai haluaa muuten vain kommentoida kirjottamatta omaa tuotostaan, niin sekin sopii. Oon vähän skeptinen kommentoisko kukaan piirin ulkopuolelta, mutta ehkä joku seuraaja tahtois joskus sanan tai pari sanoakin.
Tää vois olla ihan kiva ja ehkä jopa madaltaa kynnystä liittyä itse piiriin. Ehkä kaikki eivät uskaltaudu piirin ulkopuolelta kommentoimaan, mutta jo pelkästään se että sellaiseen on mahdollisuus toisi kuitenkin tiettyä avoimuuden ja toveruuden henkeä. (...oho, kuulostaa taas kommaripuolueen pikkujoulujen maljapuheelta.)

Lainaus
Mun mielestä vois toimia jos tekstejä julkaistais sitä mukaan kun ne valmistuu, mutta niin et alotettais esim. 3 päivää ennen deadlinea aikasintaan niin että topassa ois kuitenkin kesken-kaiken-kysymyksille rauha. En oikein kannata sellasta kertarysäystä, koska jos kommentoidaan toinen toisiamme, tossa vois olla aika kova homma yheltä istumalta. Tosin tos vois tulla ongelmaksi se, että vaan niitä ekoja tekstejä jaksettais kommentoida tosi tarkasti ja loput menis vähän "äh vielä kaks pitäis jaksaa mitä kirjotan" -asenteella.
Aivan joo tuo massakommentointi voi käydä aika työlääksi. Pitäisiköhän sitä aikaa venyttää niin että tekstin valmiiksi saamisen deadline olisi kaksi viikkoa, johon mennessä tekstit julkaistaan ja sen jälkeen olisi viikko varattuna kommentoinnille. Vai menisikö liian verkkaiseksi?

Poissa Lilla Myy

  • ei oikein ihminenkään
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Nescit vox missa reverti
  • Pottermore: SnitchCharm26124
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #24 : Marraskuu 03, 2014, 12:53:23 »
Lisäilenpäs minäkin lusikkani soppaan...

Komppaan Reneferiä, Stargazeria ja Suvituulta sen suhteen, että tuosta mahdollisesta kirjoituspiiristä tulisi julkinen, koska sitten siitä voi olla hyötyä myös piirin ulkopuolisille kirjoittajille. Se myös saattaisi innostaa lisää porukkaa mukaan sinne, kun muutkin huomaavat, että jaa täällä on tällainenkin piiri menossa, etenkin jos piirissä on hyvä henki osallistujien kesken. (:

Suvituulella oli myös hieno pointti siinä, että saisi laittaa sinne piiriin myös keskeneräistä tekstiä ja saada sen suhteen jotain neuvoa muilta. Itse voisin tähän väliin ehdottaa hieman samanlaista toimintatapaa kuin eräällä toisella foorumilla on ficci-piirien suhteen, että kun henkilö A linkittää piiriin luettavan tekstin, niin muut osallistujat kommentoivat sitä vuorollaan piiriin ja keskustelevat ko. tekstistä tietyn aikaa, jonka jälkeen on henkilön B vuoro linkittää seuraava teksti. Tämä tosin tässä tapauksessa tulisi varmaan toimimaan siten, että kirjoittaja postaa viestiinsä sen tekstin, eikä laita mitään linkkiä siihen. Lisäksi tuli mieleeni, että näiden tekstien julkaisukynnystä voisi ehkä hieman madaltaa se, jos sen tekstin postaisi spoiler-tageissa piiriin, niin sitten se ei olisi koko aikaa kaikkien näkyvillä.

Kaminskin kommenttiin pohjaten tuota edellistä ajatusta voisi muokata vielä sillä lailla, että jos kaikilla on se jokin haaste, jossa on tietty deadline, jonka aikana teksti on tuotettava, niin sitten voisi tehdä niin, että kaikki postaavat omansa sitten, kun sattuvat saamaan sen valmiiksi (tai aika umpeutuu) ja sitten sitä mukaa, kun niitä poksahtelee topiciin, voisivat muut käydä keskustelemassa niistä teksteistä. Sitten vältettäisiin ehkä sen topicin ruuhkautuminen, jos kaikki eivät ole yhtä aikaa postailemassa tuotoksiaan, riippumatta siitä kuinka monta piiriläistä sitten ikinä tulekaan olemaan.

Lainaus käyttäjältä: Suvituuli
Ton piirin alotusviestiin vois lisätä, että jos jokin teksteistä inspaa tai haluaa muuten vain kommentoida kirjottamatta omaa tuotostaan, niin sekin sopii.
Komppaus tälle, ja tätä voisi vielä jatkaa siten, että jos jostain syystä X ei jokin haaste innosta, tai aika ei jossain välissä vaan yksinkertaisesti riitä tiettyyn haasteeseen osallistumiseen, niin sillä kertaa voi vain kommentoida, mutta jatkaa sitten kuitenkin seuraavan haasteen parissa taas itsekin kirjoittamista. Koska joskus yksinkertaisesti kirjoittamisen ulkopuolinen elämä (niillä, joilla sellainen jopa on!), voi oikeasti viedä niin hirveästi aikaa, ettei siitä jää enää kirjoittamiselle.

Itse kuitenkin tykkään todella paljon tästä ajatuksesta ja toivoisin tämän piirin järjestyvän jossain välissä. (: Olisi hauska, jos tämän piirin avulla voisi löytää jonkinlaista uutta näkökulmaa omaan kirjoittamiseensa. Lisäksi voisin vielä kysäistä, olisiko täällä kenelläkään tarvetta varsinaiselle kirjoitusharjoituspiirille, vai liippaako tuo turhan läheltä kirjoituspiiriä? Tarkoitan siis tuolla harjoituspiirillä sellaista, missä jokaiselle annetaan jokin aihe tai sana, josta sinulla on tietyn verran aikaa kirjoittaa teksti. Esim. itse olen aina tiistaisin Vaasa-opistolla eräällä tällaisella kurssilla, ja meille saatetaan antaa lauseen alku (kerran piti esim. kirjoittaa alusta Jos olisin talo) ja sitten on kolme minuutti aikaa kirjoittaa, mitä ikinä nyt sattuukaan tulemaan mieleen tuosta alusta. (:
There's absolutely no way you could make me break
No way to wipe the smile off my face

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #25 : Marraskuu 03, 2014, 23:28:36 »
Lainaus
Mitä kaikkea kirjoituspiirin järjestejän pesti sitten sisältää? Voisin nääs harkita.

Varmasti tämä osin riippuisi myös siitä, minkämuotoiseen piiriin päädyttäisiin. Tärkeimpänä tässä nyt tietenkin kuitenkin olisi piirin organisoiminen alkuun, topikin perustaminen, sinne ohjeet ja tärkeät päivämäärät yms. päivitettynä aloitusviestiin ja otsikkoon, sekä ehkä niiden muistuttelu topikissa kun deadlinet ovat lähestymässä ja niin edelleen :) Sitähän voi sitten miettiä, että jos piirissä annetaan tehtäviä tai rajattuja aiheita, päättääkö niistä vetäjä vai esim. piiriläiset vuorotellen.

Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Kaminski

  • Vuotislainen
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #26 : Marraskuu 04, 2014, 10:21:48 »
Tarkoitan siis tuolla harjoituspiirillä sellaista, missä jokaiselle annetaan jokin aihe tai sana, josta sinulla on tietyn verran aikaa kirjoittaa teksti. Esim. itse olen aina tiistaisin Vaasa-opistolla eräällä tällaisella kurssilla, ja meille saatetaan antaa lauseen alku (kerran piti esim. kirjoittaa alusta Jos olisin talo) ja sitten on kolme minuutti aikaa kirjoittaa, mitä ikinä nyt sattuukaan tulemaan mieleen tuosta alusta. (:
Minä olen ainakin mieltänyt kirjoituspiirin juuri tuollaiseksi että on jokin tehtävä yms. josta sitten kirjoitetaan. (Mutta että lopputulos toimisi kuitenkin myös valmiina kirjallisena tuotoksena ja kirjoittaja saisi myös vapaasti käyttää luovuuttaan eikä vain harjoitella kirjoittamisen teknisiä hienouksia. :))

Lainaus
Varmasti tämä osin riippuisi myös siitä, minkämuotoiseen piiriin päädyttäisiin. Tärkeimpänä tässä nyt tietenkin kuitenkin olisi piirin organisoiminen alkuun, topikin perustaminen, sinne ohjeet ja tärkeät päivämäärät yms. päivitettynä aloitusviestiin ja otsikkoon, sekä ehkä niiden muistuttelu topikissa kun deadlinet ovat lähestymässä ja niin edelleen :) Sitähän voi sitten miettiä, että jos piirissä annetaan tehtäviä tai rajattuja aiheita, päättääkö niistä vetäjä vai esim. piiriläiset vuorotellen.
Ei tuo nyt kovin mahdottomalta tunnu. :) Kannattaisin kyllä tuollaista "demokraattista" piiriä, jossa piiriläiset vuorotellen päättäisivät tehtävistä, jos haluavat.

Pitäisiköhän tälle jo pystyttää oma topic?

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #27 : Marraskuu 04, 2014, 11:19:23 »
Piirin vetäjäksi halukkaan on helpointa muokata aloitusviestiä joten hänen kannattaa tehdä topik. Aurorit toki auttavat tarvittaessa. Mutta siis antaa mennä vain!
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 04, 2014, 12:12:11 kirjoittanut Marygold »
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Kaminski

  • Vuotislainen
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #28 : Marraskuu 04, 2014, 11:38:22 »
Piirin vetäjäksi halukkaan on helpointa muokata aloitusviestiä joten hänen kannattaa tehdä topik. Aurorit toki auttavat tarvittaessa. Mutta siis antaa mennä vain!
Apua, ollaanko tässä nyt ihan virallista piiritopaa jo pystyttämässä?

Ja jotta topicin alkutaival ei alkaisi kurjasti väärissä maisemissa niin olisiko sen paikka täällä KKK:ssa vai Luomisen tuskassa vai jossain muualla?

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #29 : Marraskuu 04, 2014, 12:00:57 »
Voi se olla aluksi vähemmän virallinenkin, jos sen nimeää vaikka piirin suunnittelutopaksi. (Eikä tämä nyt muutenkaan niin kovin vakavaa ole, että ei paineita! :)). Aluksi ehkä kannattaa perustaa tänne KKK:hon, koska minulla on oikeudet auroroida. Ketjun voi siirtää muualle myöhemmin jos tuntuu että se sopii toiselle osastolle paremmin :)

Muoks//Hienoa, kiitos Kaminskille! Kirjoituspiirin pohtimista jatketaan siis omassa ketjussaan täällä!
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 04, 2014, 15:03:09 kirjoittanut Marygold »
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #30 : Marraskuu 09, 2014, 15:49:19 »
Viskaan nyt tämmöisen idean pöytään kirjoituspiirin
kaveriksi, että voisin jossain vaiheessa suostua juonittelupelin tms vetäjäksi, en tiedä
missä saati milloin, mutta tulinpahan huutamaan ideani julki. :)
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #31 : Marraskuu 22, 2014, 23:38:13 »
Hei, muistakaas käydä jatkamassa marraskuun jatkotarinaa nyt kun vielä ehtii :)

Juonittelupeliinkin on parhaillaan ilmoittautuminen käynnissä.
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Peetuli

  • Spoilaajia syövä
  • Hirnyrkki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #32 : Marraskuu 27, 2014, 10:18:23 »
Mulla olis valmis pohja juonittelupeliin. Yritin aloittaa sitä jo Facebookissa, mutta siellä ei jostain syystä innostuttu asiasta. Onnistuisikohan se täällä?

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #33 : Marraskuu 27, 2014, 15:26:32 »
Kiva juttu, Peetuli, että juonittelupelin vetäminen kiinnostaa :) Juonariasioissa kannattaa olla yhteydessä Suru-sanomattomaan, koska hän tuntee aiheen minua paremmin. Enempää kuin yhtä juonaria meillä ei tosin kannata kerrallaan olla pyörimässä, jotta kaikkiin riittäisi osallistujia, mutta toivotaan että nykyinen saataisiin täyteen ja pyöritettyä läpi, ja esimerkiksi joskus ensi vuoden puolella voisi sitten taas olla uudelle juonittelupelille tilausta.
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Aurican

  • vinokas
  • Vuotislainen
  • Kirjoittaa liian pitkiä viestejä.
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #34 : Marraskuu 27, 2014, 17:02:02 »
Minä ainakin olen tykännyt joulukorttiringistä. Ilmeisesti kerran ongelmaksi muodostui se, että jotkut eivät sitten lopulta ikinä saaneet korttejaan, oliko sitten postin vika vai se että jotkut jättivät lähettämättä sanaakaan sanomatta. Mutta minulla ainakin oli hauskaa kortteja tehdessä ja joku niistäkin ilahtuivat, joten se oli minulle pääasia. Joten kannatan jonkin moista korttien lähettelyä joskus tulevaisuudessa.

Ja voisin vielä samaan hengenvetoon kompata niitä, jotka piirustusrinkiä jossain ehdottelivat. Itselläni ei ole aikaa sellaisen pyörittämiseen, mutta varmasti osallistuisin. (Rinki saisi jotenkin ehkä tuottamaan jotain vähän tasaisemmin.)
Itse ajattelin, että ehkä kätevin olisi, jos olisi vaikka kuukauden teema (Ehkä osallistujamäärästä riippuisi kuinka tiiviisti teemassa pitäisi pysyä ja kauanko teemat kestäisi.) ja sinä aikana voisi postailla hahmotelmia ja valmiita tuotoksia ja antaa toisille vinkkejä tai palautetta yms. Toivottavasti jollain olisi resursseja tällaisen kasaan laittamiseen. Olisin iloinen.
Lily:"You're disgusting, Black -- I don't know what Remus sees in you. If you were my boyfriend I'd poison your morning pumpkinjuice."
Sirius:"If you were my girlfriend, I'd drink it"
-Casting Moonshadows, chapter 59
deviantArt | Tumblr | instagram

Poissa Lilla Myy

  • ei oikein ihminenkään
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Nescit vox missa reverti
  • Pottermore: SnitchCharm26124
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #35 : Huhtikuu 28, 2015, 11:02:48 »
Voisin nyt kysäistä täällä, että onko tuollaiselle piirustuspiirille, josta sekä täällä että HALOO-topassa on ollut puhetta, koska itse voisin ehkä olla innostunut vetämään sellaista? Saisinpas samalla ehkä oman piirustusintoni taas takaisin, ja samalla taitoni pois ruosteesta. :D Osaisin myös ehkä keksiä jotain kivoja tehtäväntynkiä, koska vietin itse aikoinani 13 vuotta Taidekoulussa, joten uskallan väittää osaavanikin jopa jotain. (:

Jos siis kiinnostuneita löytyy, niin voisin pistää piirin vireille. (:
There's absolutely no way you could make me break
No way to wipe the smile off my face

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #36 : Huhtikuu 28, 2015, 23:05:38 »
Lilla Myy, olisi huisin kivaa jos vetäisit. :) Nyt kun meille hankittiin skanneri niin minäkin voisin osallistua mieluusti.
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Lilla Myy

  • ei oikein ihminenkään
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Nescit vox missa reverti
  • Pottermore: SnitchCharm26124
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #37 : Huhtikuu 29, 2015, 10:06:42 »
Jes, yritän tässä vapun aikana askarrella jonkunnäköistä aloitusta tuolle piirille ja pohdiskella vähän mahdollisia tehtäviäkin, että laitan sen sitten varmaan ihmisten ilmoille joskus vapun jälkeen. (:

//Olinkin nopeampi (ja innokkaampi) kuin kuvittelinkaan, ja sain tuon pystyyn jo. Tänne voi siis tulla ilmoittautumaan mukaan, jos piirtely porukalla kiinnostaa! (:
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 29, 2015, 16:38:45 kirjoittanut Lilla Myy »
There's absolutely no way you could make me break
No way to wipe the smile off my face

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #38 : Marraskuu 12, 2015, 20:26:24 »
Voisin vetää Star Wars-juonaria, jos idea saa  vihreää valoa hörhöiltä. (:
Kokeilulla oppisin. En varmasti laiminlöisi tehtäviäni PJ:na.

Huomhuom

Jos Vuotksen juonittelupelikulttuuria elvytetään vielä joskus, niin olen vapaaehtoinen PJ tai kirjailija peleihin :)
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Taru

  • Kesäkettu
  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • ID 12 (Sessun vaimo)
  • Pottermore: BronzePhoenix3707
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #39 : Marraskuu 12, 2015, 22:13:57 »
Voisin vetää Star Wars-juonaria, jos idea saa  vihreää valoa hörhöiltä. (:
Kokeilulla oppisin. En varmasti laiminlöisi tehtäviäni PJ:na.

Huomhuom

Jos Vuotksen juonittelupelikulttuuria elvytetään vielä joskus, niin olen vapaaehtoinen PJ tai kirjailija peleihin :)


...eihän juonarikulttuuri ole minnekään kuollut? Eiks just keväällä ollut peli? :D Yhtäkaikki, kannattaa lähettää yksäriä jollekin osaston aurorille; mutta muista, että juonarissa kannattaa olla ainakin 2-3 pelinjohtajaa ja juonen/hahmojen/mitäsiinänytonkaan pitää olla edes suurin piirtein kirjoitettuna, kun sen lähettää aurorille hyväksyttäväksi.
Ilmamerirosvot tottelevat aina äitiään.
<AdamGibbon> (( Mun sydän hakkaa hirveän lujaa. ))
<CainGibbon> (( iik, iik, jännää jännää. o: ))

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #40 : Marraskuu 13, 2015, 00:44:43 »
Ja hyvä niin (:
Laitan vielä viestiä auroreille juonittelupeliasiasta,  on pahat mielessä,  muahhahhaa :D

"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Rantsake

  • Ei mikään surkkimus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SparksWolf20852
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #41 : Helmikuu 03, 2016, 11:13:50 »
Hei, tulipa tässä mieleen, että voisikohan sellainen fikkipiirisysteemi toimia Vuotiksessa?

Käsittääkseni täällä on jonkin verran innokkaita fikkreita ja fikkien lukioita. Ideana olisi siis, että ensin kerätään vakiojäseniä (4-5 tyyppiä) jotka voisivat ilmoittautua Fikkipiiri-topikiin näin halutessaan. Sen jälkeen kukin vakiojäsen vuorollaan linkkaa piiriin jonkun valitsemansa fikin, jota sitten porukalla rakentavasti kommentoitais ja pureskeltais. Rakentavassa hengessä ja positiivisen kautta, totta kai.

Vakiojäseneksi ilmoittautuessaan jokainen sitten samalla kertoisi, millaisia rajoituksia itsellä on (esim. jos joku genre, fandom tai paritus ei mene alas). Näin piiristä saadaan jokaiselle sopivampi.

Kuulostaako ihan hullulta ajatukselta? Voisin vetää tätä ihan hyvin itse.
"Tuntematonta me pelkäämme, kun katsomme kuolemaa ja pimeyttä, siinä kaikki."
- Harry Potter ja Puoliverinen prinssi

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #42 : Helmikuu 05, 2016, 07:11:21 »
^Rantsake, kuulostaa mukavalta ajatukselta. Voit kokeilla kyseisen piirin vetämistä, katsotaan sitten miten lähtee käyntiin.
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Rantsake

  • Ei mikään surkkimus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SparksWolf20852
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #43 : Helmikuu 05, 2016, 15:58:08 »
Lainaus
^Rantsake, kuulostaa mukavalta ajatukselta. Voit kokeilla kyseisen piirin vetämistä, katsotaan sitten miten lähtee käyntiin.
Okei. Saanko siis vain pistää topikin pystyyn?
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 05, 2016, 16:01:30 kirjoittanut Rantsake »
"Tuntematonta me pelkäämme, kun katsomme kuolemaa ja pimeyttä, siinä kaikki."
- Harry Potter ja Puoliverinen prinssi

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #44 : Helmikuu 05, 2016, 16:29:49 »
Lainaus
^Rantsake, kuulostaa mukavalta ajatukselta. Voit kokeilla kyseisen piirin vetämistä, katsotaan sitten miten lähtee käyntiin.
Okei. Saanko siis vain pistää topikin pystyyn?

Senkun laitat, kun suunnitelmat ovat selvillä :)
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #45 : Maaliskuu 03, 2017, 13:38:05 »
Kevätaurinko alkaa lämmittää entistä enemmän, lämmittääkö se myös vuotislaisten aktiivisuutta? Lukupiirin myötä heräsi pohdintaa siitä, haluttaisiinko tänne jotain puuhaa, esimerkiksi:

- luku/kirjoitus/kommentointi/valokuvaus/askartelu tms piiri
- jokin aktiviteetti, millainen?
- jokin muu
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Sisssilisko

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #46 : Maaliskuu 03, 2017, 14:14:06 »
Itseä kiinnostaisi taiteilupiiri, jossa olisi vaihtuva aihe, jonka voisi toteuttaa valitsemallaan tekniikalla: piirtämällä, maalaamalla, valokuvaamalla, askartelemalla jne. Aiheet voisivat olla tarkkoja tai tulkinnanvaraisia ja ne voisi valita aina eri osallistuja. Jos aiheen kesto ja sen valitsija päätetään etukäteen tiettyyn pisteeseen asti, voisi piiri pyöriä aktiivisten piiriläisten avulla itsekseen vetäjän aloitettua se.

Taitelupiiri rohkaisisi kokeilemaan uusia tekniikoita ja harjaamaan vanhoja, sekä kannustaisi säännölliseen taiteiluun, joka mielestäni piristää elämää :>

Piirustuspiiri täällä on ollutkin, tämä ehdottamani piiri eroaa tuosta sillä, että tekniikka on täysin vapaa.

Poissa Aurican

  • vinokas
  • Vuotislainen
  • Kirjoittaa liian pitkiä viestejä.
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #47 : Maaliskuu 03, 2017, 17:19:34 »
Itseä kiinnostaisi taiteilupiiri, jossa olisi vaihtuva aihe, jonka voisi toteuttaa valitsemallaan tekniikalla: piirtämällä, maalaamalla, valokuvaamalla, askartelemalla jne. Aiheet voisivat olla tarkkoja tai tulkinnanvaraisia ja ne voisi valita aina eri osallistuja. Jos aiheen kesto ja sen valitsija päätetään etukäteen tiettyyn pisteeseen asti, voisi piiri pyöriä aktiivisten piiriläisten avulla itsekseen vetäjän aloitettua se.

Taitelupiiri rohkaisisi kokeilemaan uusia tekniikoita ja harjaamaan vanhoja, sekä kannustaisi säännölliseen taiteiluun, joka mielestäni piristää elämää :>

Piirustuspiiri täällä on ollutkin, tämä ehdottamani piiri eroaa tuosta sillä, että tekniikka on täysin vapaa.

En tiedä oliko piirustuspiirissäkin tyyli oikeastaan aika vapaa, mutta onhan se aikalailla kuivunut kasaan. Ei ole ollut uutta teemaa eikä kukaan ole sellaista edes hetkeen käynyt vaatimassa. Mutta varmaan hyppäisin kyllä taas parhaani mukaan kyytiin, jos joku taidepiiri olisi. Ja voisi olla kyllä hyvä idea, jos aiheen keksijä ja ohjeistaja olisi kiertävä, niin vastuuta ei olisi liikaa yhdellä tyypillä.
Lily:"You're disgusting, Black -- I don't know what Remus sees in you. If you were my boyfriend I'd poison your morning pumpkinjuice."
Sirius:"If you were my girlfriend, I'd drink it"
-Casting Moonshadows, chapter 59
deviantArt | Tumblr | instagram

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kerro ideasi tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!
« Vastaus #48 : Maaliskuu 04, 2017, 07:35:41 »
Itseä kiinnostaisi taiteilupiiri, jossa olisi vaihtuva aihe, jonka voisi toteuttaa valitsemallaan tekniikalla: piirtämällä, maalaamalla, valokuvaamalla, askartelemalla jne.

Tällainen piiri kuulostaa toteuttamiskelpoiselta: siinä pääsisi tosiaan toteuttamaan monia erilaisia "taiteenmuotoja".

Ja voisi olla kyllä hyvä idea, jos aiheen keksijä ja ohjeistaja olisi kiertävä, niin vastuuta ei olisi liikaa yhdellä tyypillä.

Totta tosiaan, ja näin saataisiin monipuolista tekemistä.

Odotellaan vaikkapa ensi viikkoon, ja laitetaan kyseinen piiri tuolloin pystyyn. Näin ehkäpä jokunen muukin näkee tämän keskustelun ja innostuu, ja jo nyt innostuneet voivat alustavasti alkaa miettimään mitä kyseiseltä piiriltä haluavat :)
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.