Kirjoittaja Aihe: Katastrofi kahdella jalalla | K-12 | toinen luku 3.8.  (Luettu 165 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Werewolf

  • kuolonsyöjän kasvonaamio
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • 100% Death Eater
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Katastrofi kahdella jalalla | K-12 | toinen luku 3.8.
« : Heinäkuu 26, 2014, 15:08:03 »
Nimi: Katastrofi kahdella jalalla
Kirjoittaja: Werewolf
Ikäraja: K-12
Tyyli: vähän kaikkea
Päähenkilöt: Danielle McKay & Danin perhe (Livia, Steve, Mark ja Allison) sekä kelmit ja muut Rowin hahmot
Vastuunvapautus: Kaikki minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille, kuulu hänelle. En saa tästä rahaa.




Traileri


Mitä tapahtuu...
"Isä!"
"Danielle, hiljaa!"

Kun muutos...
"Lontooseen?"
"Niin."

Tulee yllättäen...
"Minulle?"
"Sinulle."
"Mitä siinä on?"

Uudet ystävät...
"Olen Petunia ja hän on..."
"Olen Lily."

Korvaavat vanhat...
"Entä Andy?"
"Joudut hyvästelemään hänet."

Katastrofit...
"Et ole tosissasi!"
"En ole ollut ikinä näin tosissani."

Seuraavat toisiaan...
"Sinäkin?!"
"Onko joku muukin?"

Ihastukset...
"Katso noita silmiä!"
"Entä tuon toisen pojan hiukset?"

Viholliset...
"Olen Malfoy. Lucius Malfoy."
"Mitäh!!??"

Valheet...
"Ettekä viitsineet kertoa aiemmin?!"
"Ketkä?"

Totuudet...
"Charlus."
"Ja?"

Ja kaikki muu...
"Niin vähän? Yllättävää."
"50 pistettä pois..."
"Okei okei!"

Werewolf esittää...
"Hänkö muka ihmissusi? En usko."
"Totta se on."


Katastrofi kahdella jalalla


31.7.2014
« Viimeksi muokattu: Elokuu 03, 2014, 16:33:34 kirjoittanut Werewolf »

Poissa Werewolf

  • kuolonsyöjän kasvonaamio
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • 100% Death Eater
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Katastrofi kahdella jalalla | K-12 | ensimmäinen luku 31.7.
« Vastaus #1 : Heinäkuu 31, 2014, 00:07:05 »
Ensimmäinen luku



Nova Scotian rannikolla on pieni kalastajakylä, Sailor City. Kylässä asuu McKayn perhe. Perheeseen kuuluu äiti Allison, isä Steve, kaksoset Mark ja Livia, sekä nuorin tytär, Danielle.
   Livia rakastaa hienoja vaatteita, meikkejä ja koruja. Hän on aina toivonut muuttoa suurkaupunkiin. Sailor City on hänelle vain paikka muiden joukossa.
   Mark on pikkupojasta lähtien myötäillyt kaksoissiskoaan kaikessa. Koskaan hän ei sano omia mielipiteitään, vaan myötäilee sisartaan. Markista paistaa kuitenkin läpi rakkaus rannikkoa kohtaan.
   Toisin kuin muut perheestään, Danielle rakastaa rannikkoa koko sydämestään. Hän ei myöskään haluaisi olla tyttö. Dan, Danielle. Kumpikin on hänen nimensä, mutta vain Dania hän pitää oikeana nimenään. Parhaan ystävänsä Andyn kanssa hän käy melomassa ja kalastelee.
   Danin isä, Steve on kalastaja. Hän etsii jatkuvasti parempaa työpaikkaa.

Sateinen ja tuulinen saa oli jatkunut jo yli viikon. Raskaat pilvimassat vyöryivät taivaalla ja merellä velloi myrsky. Aallot löivät korkealle rantakalliohin ja ukkonen jyrähti silloin tällöin. Talot seisoivat pienenä rykelmänä sadan metrin päässä pauhaavasta merestä. Ikkunoissa lepattivat öljylamppujen valot luoden varjoja sisälle taloihin.
   Kylän laidalla, pienessä harmaassa talossa on meneillään vakava keskustelu:
"Me muutamme."
"Isä!"
"Danielle, hiljaa!"
"Minne me muutamme isä?" Livia kysyi toiveikkaana.
"Lontooseen."
"Lontooseen?" Livian oli pakko varmistaa.
"Niin."
"Et ole tosissasi!" Danielle huudahti.
"En ole ikinä ollut näin tosissani!"
"Miksi me muutamme?" Mark kysyi.
"Sain töitä eräästä paikallisesta liikkeestä."
"Ihanaa!" Allison McKay, Steven vaimo sanoi.
"Milloin lähdemme?" Livia kysyi.
"Ylihuomenna."

Danielle marssi huoneeseensa. Hän paiskasi oven voimalla kiinni ja kaivoi kaappinsa perältä kaksi pahvilaatikkoa. Toiseen hän pakkasi kirjansa, lehtensä, aurinkolasinsa, kamman, peilin, vaateripustimia, pehmolelunallensa, valokuva-albumin ja muuta sellaista. Toiseen hän laskosti polvihousunsa, hupparinsa, sukat, nahkatakin, farkut ja tennarit. Lähtöpäivänä voisi pakata yöpuvun ja vuodevaatteet. Aikuiset huolehtisivat varmasti huonekaluista ja matoista.
   Dan veti harmaat ikkunaverhonsa kiinni ja haroi molemmilla käsillään lyhyttä ja ruskeaa tukkaansa. Joku oli joskus sanonut, että hän näytti serkkupojaltaan Henryltä. Molemmilla oli samanlaiset tummanruskeat hiukset ja siniharmaat silmät. Henry ja Dan viihtyivät myös paljon keskenään. Yleensä mukana oli myös Danin paras ystävä, Andy, sekä Henryn veli Tom.
   Tom oli mustahiuksinen ja ruskeasilmäinen poika. Andy oli taasen vaaleahiuksinen ja hänen silmänsä olivat siniset. Andy, Tom, Dan ja Henry olivat tiivis porukka, jonka motto oli yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.
   Dan heittäytyi vuoteelleen makaamaan katse suunnattuna kattoon. Jos he muuttaisivat Lontooseen, hänen olisi jätettävä kaikki taakseen ja aloitettava alusta. Toisaalta muutto antoi toisen mahdollisuuden. Dan ei tiennyt, mitä ajatella muutosta.
   Ilta hiipi pikkuhiljaa, mutta sitä Dan ei huomannut. Hän oli kääriytynyt peittoonsa ja makasi valveilla. Kello löi yhdeksän. Steve koputti tyttärensä huoneen oveen.
"Danielle! Iltapala!"
Kukaan ei vastannut Steven huutoon. Hän huusi uudestaan:
"Danielle! Iltapalalle! Heti!"
Taas oli hiljaista. Puhisten Steve lähti oven takaa.
   Dan oli kyllä kuullut isänsä huudot, muttei tahtonut vastata niihin saati sitten totella. Dan vihasi nimeään. Oliko kamalampaa nimeä kuultu kuin Danielle? Dan ei halunnut vastata. Hän vihasi sitä, että häntä sanottiin Danielleksi eikä Daniksi.
   Ovelta kuului taas koputus.
"Dan, tule iltapalalle." Allison, Danin äiti, pyysi.
"Joo.."
Dan nousi sängystä vasten tahtoaan ja käveli alakertaan.
   Keittiössä oli pöytä ja sen ympärillä kuusi tuolia. Mark ja Livia istuivat ikkunan vieressä vastakkain. Steve istui Livian vieressä ja Allison Steveä vastapäätä. Dan otti pöydältä leivän ja soi sen seisaaltaan pikavauhtia. Sitten hän paineli takaisin yläkertaan.
"Dan!" Steve jyrähti.

Helikopteri. He menisivät helikopterilla. Dan oli odottanut vähintäänkin vesitasoa. Tavarat oli aikuisten mukaan viety jo aiemmin.
"Lennänme siis Nova Scotiasta helikopterilla New Yorkiin ja New Yorkista lentokoneella Lontooseen", Steve kertasi.
"Ja Lontoon lentokentältä taksilla keskustaan", Allison jatkoi.
"Miksi keskustaan?" Fan kysyi.
"Uusi asuntomme on keskustassa."
Perhe astui helikopteriin ja lähti pitkälle matkalle Lontoota kohti.

Poissa Werewolf

  • kuolonsyöjän kasvonaamio
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • 100% Death Eater
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Katastrofi kahdella jalalla | K-12 | toinen luku 3.8.
« Vastaus #2 : Elokuu 03, 2014, 16:32:28 »
Toinen luku


McKayn perheellä oli pitkä matka takanaan. He olivat matkustaneet ensin Nova Scotiasta New Yorkiin ja sitten New Yorkista Lontooseen.
   Perheen sisällä on tapahtunut paljon. Allison ja Steve puhuvat aiempaa enemmän, Livia on kerrankin onnellinen, Mark on puheliaampi kuin koskaan ja Dan on riidoissa isänsä kanssa.

Lentokentän ahtaat penkit olivat epämukavat istua. Dan yritti saada ajatuksensa pois muutosta. Ensimmäisenä hänen mieleensä tulvahti muistot Sailor Citysta.

"Entä Henry ja Tom?" Dan kysyi.
"Tapaat serkkusi aina välillä. Heidän isovanhempansa asuvat Lontoon maaseudulla, joten he tulevat lomilla Englantiin."
"Entä Andy?"
"Joudut hyvästelemään hänet."


Dan ravisti päätään ja katseli ympärilleen. Hänen huomionsa kiinnittyi kolmihenkiseen perheeseen:
"James, otithan hammasharjan?"
"Kyllä äiti", Danin ikäinen poika mutisi.
"Onko villapaita mukana?"
"On, äiti."
"Oletko aivan varma?"
"Olen, äiti."
"Charlus, sano sinäkin nyt jotain!" nainen kivahti.
"Lukitsitko luutavaraston, poika?"
"Tietenkin!" poika älähti näyttäen loukkaantuneelta kysymyksesta.
   Dan näytti pöllämystyneeltä. Puhuiko perhe luutavarastoista? Poika taisi pitää siivoamisesta. Tai nainen, joka oli ilmeisesti pojan äiti.
   Danin ajatukset keskeytettiin, kun äiti kiskoi hänet ylös penkiltä ja raahasi taksiin. Taksi suuntasi kohti keskustaa.
"Minun pitää hoitaa eräs asia King's Crossilla. Pysähdymme sinne hetkeksi", kuski selitti.
   Hetken kuluttua auto kaarsi King's Crossin asemalle.
"Voitte katsella hieman paikkoja. Minulla menee parikymmentä minuuttia." Kuski lähti ja jätti McKayt laiturin vilinään. Eräs mues tuli kysymään Steveltä kellonaikaa.
"Paljonko kello mahtaa olla, herra?"
"Kello on tasan kymmenen yli 15."
"Monesko päivä tänään olikaan?"
"Ensimmäinen syyskuuta, kuinka niin?"
"Kunhan varmistin. Mikä teidän nimenne on?"
"McKay. Steve McKay. Entä te, hyvä herra?"
"Piskuilan. Thomas Piskuilan."
"Paikallisia, kenties?"
"Kyllä vain. Tulin viemaan poikaani Ulricia junalle", herra Piskuilan sanoi ja taputti vieressään seisovaa poikaa päälaelle.
"Vai niin. Onko teillä muita lapsia Ulricin lisäksi?"
"Kyllä vain. Kymmenvuotias poika, Peter."
"Nuorimmaiseni Danielle on myös kymmenen."
"Dan", Dan korjasi. "Nimeni on Dan."
"Dan ja Peterhän voisivat tavata toisensa jossain vaiheessa. Kenties heistä tulee ystäviä."
"Niin. Se olisi mukavaa. Suo anteeksi uteliaisuuteni, mutta missä päin te asutte, herra Piskuilan?"
"Asun poikien ja vaimoni kanssa kerrostalossa Lontoon keskustassa."
"Me muutimme sinne juuri. Osoite oli muistaakseni jokin Kalmanhanaukio 10 tai 14... En ole aivan varma... Se osoite oli pienellä paperilapulla..."
"No ei sillä niin väliä. Asumme kilometrin päässä Kalmanhanaukiosta. Tuossa numeroni. Voit soittaa myöhemmin ja katsotaan, josko Peter ja Dan tulisivat toimeen keskenään."
"Hyvä on. Hauskaa päivänjatkoa!"
"Sitä samaa!" mies antoi Stevelle paperinpalan, heilautti kättään ja katosi poikansa kanssa ihmisvilinään.

Taksimatka Kalmanhanaukiolle sujui joutuisasti. Kuski rupatteli rennosti Steven ja Allisonin kanssa, Mark ja Livia puhuivat jostakin Starbucks -nimisestä kahvilasta. Dan oli vaipunut ajatuksiinsa.
   Taksi pysähtyi Kalmanhanaukio kolmentoista eteen. Dan katseli ympärilleen.
"Täällä ei ole numero kahtatoista!" hän huudahti huomattuaan, että heidän talon toisella puolella oli numero 11 ja toisella puolella numero 14.