Kirjoittaja Aihe: Lempipaikkasi maailmassa?  (Luettu 1670 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Zhalar

  • Pahvilaatikko :]
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ~Vain kirjat ymmärtävät minua täysin~
  • Tupa: Puuskupuh
Lempipaikkasi maailmassa?
« : Syyskuu 27, 2012, 14:59:41 »
Eli kuten otsikko jo kertoo, mikä on lempipaikkasi ja mitä teet lempipaikassasi? Esim. säkkituoli, rakkaan syli, kirjasto, karkkikauppa, sauna ja luet, nukut, haistelet, maistelet, naurat.

Oma lempipaikkani on ehdottomasti sauna. Siellä voi lukea ja nukkua (ehkä hieman epämukavasti ja vaarallisesti, mutta kuitenkin :3) syödä ja haistella saunan tuoksua. Siellä on kaunis valaistus, pelkästään luonnonvaloa pienenpienestä ikkunasta, sieltä näkee kun sataa, voi jutella saunatontulle. Jokaisena vuodenaikana sieltä voi pompata ulos, juoksemaan, palelemaan, nauramaan ja sen jälkeen juosta kiljuen takaisin lämmittelemään. Tosin tuo voi onnistua vain, jos asuu eristyksissä kaikesta, kuten minä.
"Kuuluisa Harry Potter, hänen aseenkantajansa Ronald Weasley ja kartanlukijansa Hermione Granger", olisi Kalkaros voinut todeta missä vaiheessa tahansa heidän lukuvuottaan.

Poissa AIV-rehu

  • Lupus Tigris
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Apulannan kasvattama
  • Pottermore: FeatherProphecy121
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #1 : Syyskuu 28, 2012, 22:34:57 »
Toivottavasti et nuku saunassa, kun se on lämmin. Se on tosiaan vaarallista. Siinä kun kuivuu.

Lempipaikkani.. Tämä olikin vaikea kysymys (mutta samalla ihana ^^ ). Ensin tuli mieleen mieheni kainalo. Siinä on lämmin, turvallinen ja kaikin puolin kiva olo. Oma rakas on ihan vieressä. Siinä tulee usein vain oltua lähekkäin. Siinä voi myös esim. jutella, halata tai silittää toista. Tai kaikkia kolmea samaan aikaan. Siinä saa lohtua jos on sen tarpeessa ja siinä voi jakaa onnelliset hetket. :>

Toiseksi tulee mieleen koti. Kliseistä ehkä, mutta oma koti kullan kallis. Täällä voi olla oma itsensä ja tehdä (ainakin melkein) mitä ikinä haluan. Voi rentoutua ja vaikka vain lötkötellä tai puuhata jotain. Tai olla siellä oman kullan kainalossa. Paikan voi sisustaa itsensä näköiseksi ja itselle mieluisaksi. Toisaalta koti on siellä missä rakkaat ihmiset on. Eikä tämä asunto olisi yhtään niin mukava ilman rakastani. Joten kyllä se vastaus taitaa kuitenkin olla tuo ensimmäinen. Miksi sitten esittelin tämän toisenkin? No, on tämä todella hyvä kakkonen ja harkitsin vähän aikaa tosissani että se olisi tämä. Tätä kirjoittaessani ajattelin että se voisi olla molemmat, mutta kyllä tuo mies taisi voiton viedä. <3

Tai ehkä vastaukseni on: oman kullan kainalo kotona. :)
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 28, 2012, 22:41:14 kirjoittanut AIV-rehu »
Draco dormiens numquam titillandus.
Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
Psykiatrisia toimia, jotka oman kokemuksen kautta täysin aukee -Apulanta

Poissa Weasleyn Welhokaniini

  • Kynttilöiden lumo Suuressa salissa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MoonstoneSeeker27459
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #2 : Syyskuu 29, 2012, 18:20:29 »
Lempipaikkani on oman mieleni luoma fantasiamaailma joka pohjautuu hyvin pitkälti fantasiakirjallisuuteen. Sinne pakenen aina kun maailma tuntuu olevan minua vastaan tai haluan saada mahdollisimman pian unen päästä kiinni. Enimmäkseen olen mennyt omiin maailmoihini koulussa ellen ole nukkunut edellisenä yönä hyvin tai aine on muuten vain tylsähkö. Sillä tavalla oppitunnit kuluvat nopeammin ja tehtävistä mielenkiintoisempia vaikken niistä älyäisikään pätkääkään mitä niissä pitäisi tehdä. Tai ehkä elän luomassani fantasiamaailmassa... En tiedä, tuntuu kuin en olisi oikeasti se ihminen, jona olen syntynyt vaan jokin ylisuuri robotti tai oman mieleni tuottama illuusio. Maailmani on hyvin filosofinen (onko se noin?) ja joskus ajattelen joistain hetkistä, että ne voitaisiin kirjoittaa toisin. Rakastan tätä kirjojen luomaa epätodellisuutta jonka takia olen myöskin objektiivinen ajattelija =)
Welhokaniini -> Weasleyn Welhokaniini

Poissa Kynttiläkäärme

  • Syksyn liekki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: potioncharm26553
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #3 : Marraskuu 27, 2012, 20:22:52 »
Lempipaikkojani ovat sellaiset, missä on hyvä ja turvallinen, ehkä vähän jännittäväkin olla.

Yksi on tämä tässä. Oman kämppäni divaanilla, läppäri sylissäni, joululaulut taustalla ja tuikuista ja  minijoulukuusesta tulevat kirjavat lamput valaisemassa.

Toinen tärkeä, koti. Koti siellä pohjosessa, sen tuoksu ja kissojen karvat vaatteissa ja olohuoneen nojatuolissa. Muistot jotka siellä asuvat. Sänky jossa olen niin usein nukkunut, tuoli jossa olen niin usein katsonut ikkunasta ulos mailman syntyjä syviä miettiessäni.

Mökki, kaukana Kuusmossa, jossa harvoin edes pääsen käymään. Mökin tuvassa yhdistyy maailman mystisyys ja ikkunassa näkyvä sumu ronkonlammen yllä, sitä ei voi kokea muualla.

Hailuodon ranta. Siellä istuessani tunneen olevani vain pieni, mutta tärkeä pala jotain isoa kokonaisuutta. Siellä pystyn aistimaan meren syvyyden ja avaruuden huiput.

Pariisin Disneyland (en ole muissa Disney puistoissa vielä päässyt käymään). Siellä fantasiani muuttuu todellisuudeksi.

Poissa serpensortia

  • Aamu-usva
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Have a cup of tea.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #4 : Marraskuu 27, 2012, 22:11:01 »
Jaa-a...
Tosi ihana aihe, mutta vaikea vastata. Vastaukseni kun muuttuu tilanteen mukaan :)

Ensimmäisenä nyt tulee mieleen lippukuntamme oma, ihana leirikeidas Kuristenlahti. Siellä on tullut vietettyä lukuisia onnellisia hetkiä rakastakin rakkaampien kavereiden kanssa monena kesänä. Portaita rampatessa, vettä pumpatessa ja laavulla istuskellessa unohtuvat arjen murheet ja stressi ^^

Kaverini Eriyan lattia on myös hyvä vaihtoehto. Muistan mustalla karvamatolla istuskelun, syvälliset keskustelut, dataamiset ja lehtien lukemiset sekä magatempausten suunnittelun jo yli viiden vuoden takaa. Lämmin lattia kutsuu viettämään aikaa ja tuolit ovat nössöille (;

Oma saari kullan kallis. Sukumme juhannuksenviettopaikka on minulle henkilökohtaisesti oikein tärkeä, sillä olen ollut siellä joka kesä, ensimmäisestä kesästäni lähtien, vaikka asuinpaikkani on tähän mennessä vaihtunut 8 kertaa. Ihanat saaristomaisemat, suolainen merituuli ja lokkien äänet merkitsevät minulle kesää ja vapautta. Tilaa saaressa on juuri sopivasti, että siellä voi tehdä tutkimusmatkoja ja kadota halutessaan omaan rauhaansa metsän uumeniin.

Lontoo. Lontoolontoolontoo. Aivan ihana kaupunki, johon rakastuin päätäpahkaa. Metro, ruuhkat, aksentti, ihmiset, ruokapaikat, tunnelma, kaikki. En pysty selittämään viehätystä, mutta Lontooseen palaan takaisin :)

Vielä kirjasto, rauhallinen ja turvallinen paikka hengähtää vaikka lehden ääressä.

Ja ihania paikkoja ovat julkiset kulkuneuvot, kuten bussi ja juna. Siinä istuessa keskellä ruuhkaa on aikaa ajatella kaikenlaista, tarkkailla sivusilmällä ihmisiä ja keksiä heille taustoja ja tarinoita. Ruuhkassa jollain tavalla rentoutuu. Pidän siitä, että ympärillä parveilee ihmisiä ja tiedän, ettei kukaan voi käskeä minua taistelemaan laiskuutta vastaan ja tekemään jotain hyödyllistä tai syyttämään minua myöhästymisestä. Kuuntelen musiikkia, luen kirjaa tai istun toimettomana, jos niin vain haluan. Ihanaa<3
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 27, 2012, 22:16:39 kirjoittanut serpensortia »
"We'd apologize for being the best house...
But we don't really want to."

Poissa Merthur

  • ensimmäinen tähtilierihattu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: Merthur
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #5 : Joulukuu 04, 2012, 18:29:05 »
Minun ihan ehdoton lempipaikkani on opiston (siis paikka, jossa minä opiskelen). Täällä mielikuvitus saa siivet, täällä on todella paljon aivan ihania ihmsiä, tämä paikka on sen verran mystinen, että täällä jaksaa etsiskellä aina vain uusia ja uusia asioita ja tietenkin täällä on myös minun rakas huoneeni, jossa on minun rakas sänkyni ja pöytäni ja kaikki muu mahollinen. Minä vain kertakaikkiaan rakastan tätä paikkaa, tarvitseeko tässä nyt enää muutakaan sanoa? :D
Usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Poissa Astarael

  • Metsäsilmäinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Valokuvablogi
  • Pottermore: WolfsbaneHex23920
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #6 : Joulukuu 05, 2012, 13:34:03 »
Olohuoneen vihreä sohva. Meinasin aluksi vastata vain "koti", mutta täällä on liikaa hoidettavia asioita ja liian epäsiistiä. Sohvalle pääsee pakenemaan sitä sekasortoa. Kyllähän tässä alkaa paikat puutua kun istuu riittävän pitkään samassa asennossa, mutta muuten kyseessä on ehkä maailman mukavin istumapaikka.

Toinen, missä viihdyn turhankin hyvin, on auto. Kuljettajalla tosin on väliä, isäni kyydissä olen tottunut nukkumaan pienestä pitäen. Jokin siinä vain on rauhoittavaa, että saa istua ja katsoa ikkunasta miten maisema vilistää ohitse. Sama pätee tosin siihen kun itse olen ratin takana, silloin on vain pakko pysyä hereillä eikä voi vain sulkea ulkomaailmaa johonkin muualle.
Nu livlösa förbli var man, var kvinna,
domen falla och tystnad härska

Poissa anji

  • 4. silopeikko
  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #7 : Tammikuu 03, 2013, 03:47:12 »
Yleisesti ottaen jokainen paikka, tai paikka yhdistettynä tilanteeseen, jossa voi kadota omiin maailmoihinsa tai ajatuksiinsa tai tarkkailemaan etäisesti muita/ympäristöä, tai vain lakata hetkellisesti olemasta mitään. Häiritsemättä.

Okei... Ehkä kesäisin yhden ison puun oksien alla (sinne näkee ulkopuolelta, mutta on suojassa - hyvä lukupaikka, tai ainakin vaikuttaa siltä), keväisin koulun asfalttipihalla loikoilemassa kavereiden kanssa hiljaisuudessa tai naurussa, ja kylmempinä hetkinä harmaa nojatuoli ikkunan ääressä (valkoisessa valossa, joko auringon tai pilvien).
Omassa huoneessä eräs tietty nurkka, josta kukaan ei koskaan tule etsimään, jonne saa lampun, tyynyjä, peittoja, tietokoneen ja välipalaa aivan hyvin. Vaikka aika epämukavia muistoja siihen liittyykin, on nurkkaus silti verraten kivaisa :-P

Teidän paikat kuulostaa kanssa tosi ihanilta! =)

~anji~

Poissa pilvenpiirtäjä

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Words of pages
  • Pottermore: FeatherMarauder23566
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #8 : Tammikuu 09, 2013, 23:24:32 »
Minulla on oikeastaan kaksi lempipaikkaa, joista ensimmäinen on lukioni. Viihdyn koulussani tajuttoman hyvin, rakastan sitä rakennusta, ja välitunteja, joilla saa hengata ihmisten kanssa, mutta joilla myös voi etsiä paikan, jossa voi olla kaikessa rauhassa nenä kiinni kirjassa. Etenkin, jos minulla sattuu olemaan hyppytunti, jolloin aulat ym. ovat suhteellisen rauhallisia, jonkun pöydän ääreen on ihana linnoittautua mp3:n korvissa, kirja kädessä ja mahdollisesti jokin karkkipussi kädenulottuvilla..

Toinen paikkani löytyykin kotoa: pieni kolo huoneessani lipaston ja rahin välissä, ei juuri metriä leveämpi, ja jossa istuessaan voi nojata joko rahiin tai ihanan lämpimään lämpöpatteriin, usein istuen tyynyllä, hyvä kirja kädessä. Etenkin talvella, kun talomme on vanhuudestaan johtuen kylmä, kuumaan patteriin on ihana nojata.

Ehkä mainitsen vielä kaupungin kirjaston: yläkerrassa, aikuisten osastolla, on muutama pehmeä nojatuoli kulmassa, josta pystyy katsomaan myös alakertaan, pienen pöydän vieressä, pöydän, jolle kasaantuu helposti pino mangapokkareita, on ihana kuluttaa aikaa, joskus pari-kolmekin tuntia, lukien mangat, nauttien hiljaisuudesta.. Sääli vain, että tuo pöytä on useimmiten varattu..
"What about a side by side with a friend?"
"Aye, I could do that.."

Poissa ghostie

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DFTBA
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #9 : Tammikuu 18, 2013, 23:50:12 »
Lontoo. Lontoolontoolontoo. Aivan ihana kaupunki, johon rakastuin päätäpahkaa. Metro, ruuhkat, aksentti, ihmiset, ruokapaikat, tunnelma, kaikki. En pysty selittämään viehätystä, mutta Lontooseen palaan takaisin :)

^En voisi olla enempää samaa mieltä. Ehdottomasti suosikki kaupunkini koko maailmassa. Olen ollut siellä vain kerran, tuli vietettyä kolme elämäni parhaimmista viikoista. Siitä on kyllä harmillisesti jo 2,5 vuotta, mutta ensi kesäksi varattu lentoliput ja hotelli Hyde Parkista, en malta odottaa!!! Mikään kaupunki ei ole ikinä tehnyt sellaista vaikutusta minuun, ainut paikka jossa olen käynyt ja on oikeasti tullut sellainen olo, että tänne haluan muuttaa.

Ja jos miettii lähempänä olevia paikkoja, joissa olen usein niin ei tule mieleen muuta kuin oma sänky, omassa huoneessani, omassa kerroksessani. Asun äidin kanssa kahdestaan ja eipä tuo koskaan tänne yläkertaan kiipeä, joten tämä on omaa aluettani, jossa saan olla rauhassa.
Oma sänkyni on pehmeä, mukava ja turvallisen tuntuinen. Siinä on käden ulottuvilla kaikki mitä tarvitsen, Cornelius (minun läppärini) ja Anthony (akustinen kitarani). Jos kirjahyllyni vielä siirtäisi tähän viereen, olisi aika täydellinen.
Harmi vain, että pidän täällä vain tästä omasta kerroksestani, haluaisin jo muuttaa johonkin muualle, mutta vielä pitää odottaa 1,5-2,5 vuotta...
"'Cause I need Harry Potter like a grindylow needs water"
11 years and counting ♥

Poissa hanhyokkasikimppuuni

  • Kalpa Kassinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Nobody's Perfect
  • Pottermore: FrogMarauder14005
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Lempipaikkasi maailmassa?
« Vastaus #10 : Helmikuu 15, 2013, 21:04:58 »
Lempipaikkani maailmassa.... Haastava kysymys. Kun tähän kysymykseen törmäsin, tuli ensimmäisenä mieleeni tanssisali. En siis tarkoita tyhjää tanssisalia, ei niin että siinä lisi mitään vikaa. Tarkoitan keskellä treeniä kaikkensa antaneena ja vain uponneena tansiin.

Lontoo on kyllä kanssa korkealla listallani. En osaa paremmin selittää, von vain sanoa, rakastan Lontoota, etenkin sen metroa:):)

// Melkein unohdin mainita Tylypahkan. Vaikka en siellä ole koskaan ollutkaan, tuntuu se jotenkin aminitsemisen arvoiselta!! Jos sinne pääsisin, voittaisi se kaiken muun. Tai ihan mikä tahansa Potter-kirjoista tuttu paikka!!