Kirjoittaja Aihe: Lunan haavemaailma (S, one shot)  (Luettu 154 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Suklaa Sammakko

  • Mikä se oli?
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Oletko nähnyt tätä noitaa?
  • Pottermore: PatronusFirebolt8891
  • Tupa: Puuskupuh
Lunan haavemaailma (S, one shot)
« : Syyskuu 25, 2012, 17:36:03 »
Title: Lunan haavemaailma
Author: Suklaa Sammakko
Rating: S
Disclaimer: Rowling on tämän mahtavan taivaankappaleen keksinyt.
Genre: En voi oikeastaan kuvailla tätä, hieman liian lyhyt.
Summary: Katsahdetaampa hieman Lunan uniin.



Takaraivooni iskeytyi kova ja epäilemättä myös jäinen lumipallo. Ei sinänsä mitään että pelkäisin hiukseni kastuvan, mutta tämä ''lumi''pallo tuli niin kovalla voimalla, että tunsin jo kuinka takaraivossani sykki uusi kuhmu. Käännyin ympäri silmissäni väsynyt ja turhautunut katse. Tämä sai jo tosiaan riittää. Eikö tyttö saa enää rauhassa istua ja lukea tulevaan taikuudenhistorian kokeeseen? Ja niinkuin arvasin, kaksi pyöreää luihuispoikaa hihitti. Toinen oli käpertynyt kerälle ja piteli vatsaansa, toinen poika, jolla oli lunta käsissään, nojasi polviinsa ja takoi jalallaan maata.
''Näitkö sen ilmeen, Goyle!'' tyrskähti maassa makaava poika.
''Ette viitsisi mennä sisälle, saatatte paleltua. Tosin en usko että saatte flunssaa, tuo rasvakerros on varmasti lämmin!'' sanoin ivallisesti ja juoksin pää kumarassa sisälle.

Ehdin juuri ja juuri tunnille ajoissa. McGarmiwa tuntui jotenkin etäisen oloiselta, kun istuin penkkiini ja nojasin käteeni. Huokaisin syvään ja yritin kovasti keskittyä tuntiin. Ajatukseni harhailivat ikävästi, taistelin hetken halua vastaan mennä päiväunille kesken tuntia, mutta lopulta luovutin ja suljin silmäni.

Näin edessäni suuren metsän. Ja voi kuinka kaunis se oli. Kasvillisuutta näkyi jo pilkottavan vaikka kuinka, ja silti oli keskitalvi. Jossain kaukana kuulin: ''Kuten näette, neiti Chang on saanut hyvin sammakon laikut punertavammiksi.''
''Ohoh... Onkohan pääni täynnä narskuja kun kuulen omiani?'' mietiskelin ääneen, mutta samassa kuulin, kuinka erilaiselta ääneni kuulosti. Enemmän kulkusten helinältä ja ennen kaikkea varmemmalta. Lähdin vakain askelin kävelemään syvemmälle metsään, kun etenin syvmmälle pitkin polkua, lumi oli jo alkanut sulamaan ja aurinko porotti hiostavana niskaani. Pienet hikikarpalot valuivat ohimollani, joka oli kuin merkki siitä, että olisi aika riisua paksu talvikaapu. Heti kun se oli jätetty valkoisena hohtavaan lumeen, tunsin viileän ilman ihollani ja haistoin - ''Pannukakkuako joku täällä tekee?'' kysyin ääneen, mutta sen peitti kaunis lintujen laulu.

Korviini kantautui tuttu, mutta jotenkin niin kummallisen vieras ääni. Katselin hölmistyneenä ympärilleni, mutta missään ei näkynyt jälkeäkään äänen aihuttajasta. Lähdin siis kävelemään ääneä kohti ja pian (nyt jäljellä olevassa lumessa, joka oli enää rännän tapaista litkua) lumessa oli jälki. Se oli varmasti kahden ihmisen kokoinen linnun jalan jälki. Sisälläni tuntui tarve juosta ääntä kohti, ja pian tuo halu ottikin minusta vallan ja lähdin juoksemaan jälkien ja äänen perässä. En koskaan ollut juossut niin kovaa kuin juoksin, en edes tuntenut hengästyväni. Edessäni avautui pelto, jossa kukki jo pari kieloa ja kissankelloa. Mutta se ei minua pelästyttänyt, vaan pellolla oleva... otus.

Se oli varmasti 20 jalan mittainen feenikslintu. Hyökätä se ei aikonut, mutta feeniksin suuruus sai minut ottamaan askeleen taakse. Jokin tuntui työntävän minua jättiläislintua kohti. Sen silmät katselivat minua varuillaan, mutta lämpimästi ja vastaanottavasti. Huomasin kauhukseni että olin itse kävellyt suoraan linnun eteen, jouduin nyt olemaan melkein niskat nurin, jotta pystyin nähdä linnun silmät.
''Hei!'' sanoin arasti. Nyt kun mietin, niin miksi ihmeessä puhuin linnulle, joka tuskin tajuaisi sanaakaan puheestani? Kuitenkin tuo iso otus kumarsi päänsä minun tasolleni. Juuri kun luulin sen olevan vaaraton se näykkäisi isolla keltaisella nokallaan minua käsivarresta, joka sai kovan nipistyksen aikaan. Sen iso nokka avautui ammolleen ja haistoin sen hengityksen, mutta sitten se puhui tutulla äänellä: ''Luna Lovekiva!''

Silmäni rävähtivät auki ja vaistosin juotuneeni pulaan. Edessäni olivat äkäiset kasvot. McGarmiwan silmät olivat viiruina ja suu samassa viivassa, kuin silmät. ''Taasko sinä elät haavemaailmassasi!'' nainen kivahti ja irrotti puristusotteen kädestäni.

« Viimeksi muokattu: Syyskuu 25, 2012, 17:42:59 kirjoittanut Suklaa Sammakko »
Harry Potter, Always!