Kirjoittaja Aihe: Cosplay  (Luettu 764 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Ihmissusi

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Cosplay
« : Tammikuu 29, 2012, 19:36:40 »
Harrastuksena siis cosplay! Näin wikipedia sanoo Cossauksesta;

Cosplay, lyhennetty sanoista ”costume play” (jap. コスプレ kosupure, suomalaisittain cossaus), on harrastus, jossa ihmiset pukeutuvat manga-, anime-, sarjakuva-, peli- tai elokuvahahmoiksi. Cosplayn juuret ovat Yhdysvaltain scifi-tapahtumissa, mutta nykymuodossaan se on rantautunut länteen Japanista, missä se on verraten suosittua ja josta suurin osa cosplay-pukujen hahmoista lainataan.

Suomessa cosplayta on harrastettu pienimuotoisesti noin 1990-luvulta alkaen. Nykyiseen suosioonsa cosplay kuitenkin kohosi Animecon III -tapahtumassa Jyväskylässä vuonna 2004, jolloin sen harrastajien määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Tapahtuman cosplay-kisa ei ollut Suomen ensimmäinen, mutta tuolloin siitä tuli tapahtuman suosituimpia ohjelmanumeroita. Tämän jälkeen cosplay-kisoja on pidetty melkeinpä jokaisessa suuremmassa suomalaisessa animetapahtumassa, yleensä Cosplay Finlandin järjestämänä.

Yleisöäänestyksistä kisan parhaiden pukujen valitsemisessa on sittemmin luovuttu sen populistisuuden takia ja yleisön suosikit valitaan nykyään omissa kategorioissaan. Kisoissa tuomarien valintaan vaikuttavat puvun lisäksi myös liikkeet ja ilmeet sekä ylipäätään hahmon luonteeseen eläytyminen lavalla.

Suomessa järjestetään useita 'coneja', joihin liittyy cosplayta. Hahmoja on lukemattomia ja tapahtumissa valokuvataan paljon niin tuttuja kuin tuntemattomiakin cosplayereita. Conit ovat yhteisöllisiä tapahtumia ja useat lähtevätkin paikalle pääasiassa tapaamaan ystäviään, vaikka jokaisella conilla onkin muuta ohjelmaa kuten paneeleja ja erilaisia työtupia.

~wikipedia~

Usein ajatellaan että kaikki cossaajat ovat outoja ernuja lapsellisissa pokemon puvuissa, vaan näin ei ole ;) Cosplay on ihana harrastus ja olen harrastellut sitä kohta yli vuoden. Eksyin tämän harrastuksen pariin kavereiden kautta. Cossaus on todella kivaa, saat pukeutua pukuun eikä kukaan pällistele (riippuu toki missä liikut ;D). Cosplayssahan tarkoitus on tehdä puvut itse mutta nykyään on lukuisia kauppoja jotka myyvät cossipukuja. Tosin halvaksi se ei tule jos haluat tilata näyttävän puvun. Halvimmaksi tulee kun ompelukoneen ja nuppineulojen kanssa näpertelet itse puvun :) Mittatilauspuvuissa on se vaara että joko se ei istu päällesi tai se on huonosti tehty tai liian pieni.. Lisäksi ne ovat kalliita!

Harvemmin itse teen pukuni. Yleensä ne on tilattu jostakin kaupasta. Olen cossannut Narutosta Kiba Inuzukaa ja nyt Desucon Frostbitessa Lily Evansia. Lilyn cossi oli itsetehty sillä kaavut ovat aika kalliita jos vaikka tilaa mittatilaustyönä. Punanaamiosta tilasin umpikaavun ja vähän leikkelin sitä ja ompelin (käskin äidin ommella >D). Kiban puku oli tilattu Omoista. Pari kertaa olen ilmestynyt coneihin itsekeksityssä puvussa, kuten kissatyttö jne.

Cosplayssa ihaninta on tallustaa coneissa ja nähdä muitakin harrastajia. Paras kaveri coneissa on kamera, kuvia tulee napsittua hyvin äkkiä pari kolmesataa ;) Coneissa useat näpräävät 'Hug me'- lappuja ja halivat tuntemattomia ihmisiä. Itsekin laukkaan ympäri conialuetta ja halailen kaikkia ketkä haluavat tulla halatuiksi. Coneissa on mahtava yhteishenki! Kaikki tuntuvat olevan ystäviä keskenään, toisin kuin vaikkapa koulussa. Ihania ihmisiä ja mielekkäitä ohjelmia :) Tosin itse en ole lähes koskaan mennyt katselemaan FFFightia tai cosplay-kisoja. Usein kiertelen paikkoja ystävien kanssa ja sitten erittäin tarkasti pengotaan kaikki myyntipöydät^^

Coneja järjestetään aika tiuhaan suomessa. Nyt vähän aikaa sitten oli Desucon Frostbite (Lahti) ja nyt ensi kuussa on Chibicon (Gloria talo, Helsinki). Lisäksi kesällä on kolmipäiväinen Desucon jota odotan kuin kuuta nousevaa :]

No, onko täällä muitakin cossaajia kuin minä? Ja anteeksi tämä aiheenaloitukseni repaleisuus ;)

~ihmissusi~

Poissa Luka

  • Laululintu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Cosplay
« Vastaus #1 : Tammikuu 29, 2012, 21:27:24 »
Minä harrastan cosplayta. Olen harrastanut neljä vuotta. Kaikki pukuni on ommellut äitini. Olen känynyt tähän mennessä kymmenessä conissa, viimeksi Desucon Frotbitessa. Ensimmäinen conini oli Finncon-Animecon 2008. Pukuja on kertynyt jo monta; Winry Rockbell (Fummletal alchemistista), Edwrad Elric (Fullmetal alchemistista), Marluxia (Kingdom Heartsista), Fullmoon (Fullmoon wo sagashitesta), Shotgun (Final Fantasy VII:sta), Shoka (Fushigi Yuugista), Roxas (Kingdom Heartsista), Suomi (Hetaliasta) ja Valko-Venäjä (Hetaliasta). Hirvesäti minusta ei yleensä ole otettu kuvia, luukuunottamatta Suomeksi pukeutumista. Itse otan kuvia aina kun vaan hienon puvun näen, mutta en kyllä mitenkään saisi otettua kahtasataa kuvaa! Parhaimmillaan ehkä (vain) neljäkymmentä. Seuraava con mihin menen on ensi kesän Desucon, joka tosiaan on monien suureksi riemuksi, tällä kertaa, kolmepäiväinen. En vielä tiedä montako pukua sinne rahtaan, mutta ainakin Suomen ja Valko-Venäjän puvut olisi tarkoitus käyttää taas. Jos äidillä vain riittää aikaa/taitoa ommella taas, niin saatan saada myös Tokyo Mew Mewin Berryn puvun mukaan. 
Ei oo riemulla rajaa, kun on päästänsä vajaa.
Winry -> Luka

Poissa Ihmissusi

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Cosplay
« Vastaus #2 : Tammikuu 30, 2012, 21:36:41 »
Voi olen kateellinen että jonkun äiti suostuu auttamaan cossin kanssa. Oma äitini juuri ja juuri suostui auttamaan kaavun kanssa mutta irtisanoi itsensä siitä hommasta^^' Joten täytyisi itse opetella ompelemaan tai sitten hommata kätyrit siihen hommaan.

Nyt asiasta pilkkimiseen; Olisiko kellään tietoa mistä saisi edullisesti sellaista foxtail karvaturkkikangasta? ;D Netistä olen yrittänyt etsiä mutta idioottivarmat hakusanat eivät tuota tulosta. Taidekujalla foxtailit ovat kalliita omalle kukkarolleni ja tahtoisin tehdä sellaisen oikean ketunhännän joten pitäisi hankkia siihen pelit ja vehkeet. Mutta se karvalikangas? Mistä nettikaupasta sitä saisi?

~NaitouWerewolf~

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Cosplay
« Vastaus #3 : Helmikuu 04, 2012, 12:55:23 »
Kaikki taplaa tyylillään, mutta aloitusviestissä pisti silmään cosplay-asujen ostaminen valmiina. Olen ehkä vanhan koulun väkeä, mutta viimeksi kun cosplayta tarkastelin lähemmin, cossaamiseen nimenomaan kuuluu osana tuo puvun valmistaminen itse tai sukulaisen tai muun tuttavan toimesta. Kun sitten saa valmiin asun yllensä conipäivänä, on kaikki aika ja vaiva sen arvoista. ^^ En ole itse erityisen hyvä ompelija, mutta ensimmäisen cosplay-asuni tein muokkaamalla kirpparilta ostamastani bleiseristä ja vaatekaapin kätköistä löydetyistä housuista oikeanlaisen asun. Seuraavat puvut ompelinkin itse alusta pitäen, joskin ystäväni äiti auttoi hihojen istuttamisessa. :D Ymmärrän kyllä, jos ompelukonetta tms. ei taloudesta löydy, mutta cosplayn perusidea ainakin täällä päin ymmärtääkseni on juurikin tuo puvun valmistaminen itse.

Cossasin ensi kerran Traconissa 2006, viimeksi Animeconissa 2007. Edellisestä kerrasta on siis jo aikaa, joka kevät kyllä aina suunnittelen, että tälle kesälle ainakin yksi asu on valmistettava...
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 04, 2012, 13:00:09 kirjoittanut Ruiskaunokki »

Poissa Ihmissusi

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Cosplay
« Vastaus #4 : Helmikuu 04, 2012, 14:33:56 »
Lainaus
Kaikki taplaa tyylillään, mutta aloitusviestissä pisti silmään cosplay-asujen ostaminen valmiina. Olen ehkä vanhan koulun väkeä, mutta viimeksi kun cosplayta tarkastelin lähemmin, cossaamiseen nimenomaan kuuluu osana tuo puvun valmistaminen itse tai sukulaisen tai muun tuttavan toimesta. Kun sitten saa valmiin asun yllensä conipäivänä, on kaikki aika ja vaiva sen arvoista. ^^ En ole itse erityisen hyvä ompelija, mutta ensimmäisen cosplay-asuni tein muokkaamalla kirpparilta ostamastani bleiseristä ja vaatekaapin kätköistä löydetyistä housuista oikeanlaisen asun. Seuraavat puvut ompelinkin itse alusta pitäen, joskin ystäväni äiti auttoi hihojen istuttamisessa. :D Ymmärrän kyllä, jos ompelukonetta tms. ei taloudesta löydy, mutta cosplayn perusidea ainakin täällä päin ymmärtääkseni on juurikin tuo puvun valmistaminen itse.
Muistaakseni olen itse jostain lukenut että cossauksen idea on tehdä puvut itse. Mutta johtuneeko nykyihmisten laiskuudeta vai mistä että niitä ostetaan. Minä ainakin haluan että pukuni on mahdollisimman aidonoloinen ja siksi mieluiten tilaisin jos vain rahat riittäisivät. Joidenkin asujen kohdalla tuntuu olevan järkevin vaihtoehto tilata se, sillä itse olen surkeista surkein ompelija (eikä kukaan oikein tahdo minua auttaa xD). Tosin se on hintavaa ja usein näyttävempien asujen kohdalla ne tulee tilata ulkomailta ja kaikki eivät ole halukkaita tilaamaan asua vaikkapa amerikasta. Helpot puvut kuten kigurumit on helppo tehdä itse (niin olen ainakin kuullut) ja ne ovat supersuloisia ;) Tosin se perus pikachu-kigu on aika kulunut jo. Usein näkee panda tai pokémon kiguja. Itsetehtyä pukua arvostaa kyllä enemmän kuin jostain ippaista tilattua. Mutta jotkut haluavat säästää aikaa ja vaivaa joten tilaaminen on siinä tapauksessa se helpoin tapa. Nyt en siis kallistu enemmän tilaamisen puolle mutta se on mielipiteeni. Jos osaisin tehdä asuja, kyllä totta maar niitä tekisin ;D

~ww~ 

Poissa Isilmírë

  • Pillipiipari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Cosplay
« Vastaus #5 : Helmikuu 14, 2012, 11:20:50 »
Luulisi olevan ihan se ja sama, onko asu ihan omin käsin väkerretty vai äidin tai pukuja kauppaavan firman ompelijan väsäämä. Pääasia, että se on sellainen kuin kantajansa haluaa ja hänellä on hauskaa se yllään. Näin siis ei-cossaavan larp- ja keskiaikahörhöilijän näkökulmasta ;)

Minun silloin kahdeksanvuotias esikoiseni halusi viime vuonna koulun vappujuhlaan Rakettiryhmän Jamesin puvun, ja sellaisen sitten väsäsin: Musta alupaita pojan omasta vaatekaapista. Valkoinen poolo huutonetistä, helmaan reipas taite ja siihen halkio koneompelulla viimeistellen, etumukseen iso punainen R huopakankaasta käsin aplikoiden. Valkoiset trikoohousut K-kaupan alerekistä. Mustat sormikkaat Tarjoustalosta, niiden varsiksi tekonahasta ommellut tuubit. Jalkaan "saapaspäälliset" eli samaisesta tekonahasta ommellut tuubit, joiden alapäähän on ommeltu alla olevat lenkkarit peittävät lipareet samasta materiaalista. Hiuksiin suihketuubillinen sinistä väriä (sitä oli pojan päänahassa vielä pari viikkoa myöhemminkin useasta pesusta huolimatta =D). Vielä varusteeksi kaksi isohkoa poképalloksi väritettyä styrokskuulaa, ja James oli valmis juhlaan.

Jälkeenpäin pohdimme, voiko nyt sitten sanoa, että minun poikani cossasi. Me kun lähdimme tähän projektiin asenteella "naamiaispuku", mutta kyseessä oli kuitenkin animehahmo ja juhlassa järjestettiin myös pukukisa, jossa kukin osallistuja tuli vuorollaan lavalle esiintymään (munamieheksi pukeutunut tyttö kuulemma voitti).
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 14, 2012, 11:30:21 kirjoittanut Isilmírë »
Constantem decorat honor

Poissa Ooka

  • Siivet kantapäissä -liitelijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pilvilinnan kuningas
    • Tuliaavikko
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Cosplay
« Vastaus #6 : Maaliskuu 18, 2012, 03:17:39 »
Itse en ole cossannut kertaakan vaikka olen nuissa coneissa käynytkin, jotenkin ei minulle nappaa. Autan mielelläni ystävääni joka on nyt kahdessa edellisessä conissa cossannut, olen ollut ns. "assistentti", pidellyt reppua kun joku on halunnut ottaa kuvia jne. Se passaa minulle vallan mainiosti, saan olla rauhassa (:D kukaan ei pyydä että saako ottaa kuvan) eikä ole sitten epämiellyttäviä asuja.. tarpeeksi huolta ja epämukavuutta aiheuttaa MSD kokoinen BJD jonka olen nyt muutaman kerran ottanut mukaan sillä lopputuloksella että se on loppupäivän ollut sikiöasennossa laukun pohjalla :'D

Cossauksessa tärkeintä on se, että puvusta saa edes jonkinlaisen käsityksen siitä mitä sen pitäisi esittää. Ja tietysti se on aina hienompi jos näyttää siltä että on nähnyt vaivaa, tai siis, itsetekemät/"kerätyt" puvut on ikävä kyllä usein paljon hienompia kuin kaupasta ostettu valmis setti. Tietysti sellainen setti voi olla erittäin hieno, en nyt tarkoita että niitä ei pitäisi olla olemassakaan xD
Toinen tärkeä asia on, että hahmo sopii kantajalleen. Onkohan se liian julmaa sanoa että esim. pituudelle ihminen ei voi mitään, ja jos hahmo on todella pitkä ja cossaaja erittäin lyhyt.. no jaa, ei sillä oikeastaan ole sinänsä väliä. Eli yliviivaan tämän kaiken.
Ehkä vielä sellainen asia, että jos tyttö cossaa poikaa/miespuolista hahmoa niin olisihan se bindaus tarpeen vaatiessa ihan hyvä ajatus. Epämukavaa, kyllä, mutta ei miehillä ole rintoja. Ainakaan kovin usein :'D

Kaverini kokosi oman asunsa kirpputoreilta ja vanhoista vaatteista. Vähän joutui värjäilemään ja jonkin vaateosan joutui kokonaan ompelemaankin ja lopputulos oli aika hyvä. Jos sitä jotain keksisi niin ensi kesänä voisi jotain cossata jossain conissa, tai pukeutua muuten vain?
Do the impossible, see the invisible.
ROW ROW FIGHT DA POWER!
Touch the untouchable, break the unbreakable.
ROW ROW FIGHT DA POWER!

Poissa Aurican

  • vinokas
  • Vuotislainen
  • Kirjoittaa liian pitkiä viestejä.
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Cosplay
« Vastaus #7 : Huhtikuu 06, 2012, 12:06:46 »
Meikäkin on tässä vuoden pari harrastanut cossaamista ja muutama cossikin on ehtinyt kertyä; Hibari Kyoya (Katekyo Hitman Reborn!), Kaidoh Kaoru ja Kikumaru Eiji (Prince of Tennis), Kira Izuru ja kouluikäinen Ukitake Juushiro(Bleach), Saitou Hajime (Hakuouki: Shinsengumi Kitan), Raistlin Majere (DragonLance) ja Spencer Reid(Criminal Minds). ( Ja jos sen nuoren Remus Lupinin tahtoo laskea, vaikken sitä missään conissa ole pitänyt.

Itse pidän juurikin niiden pukujen tekemisestä ja kaikki cossit ovat yhdistelmiä omasta vaatekaapista, kirpputori ostoksista ja itse tehdyistä osista. Ihan yläasteen oppimäärällä käsitöitä lähdin ompelemaan ja ihmeen hyvin se on sujunut, kun vaan rohkeasti lähti yrittämään. Hyödyllistä toki oli ompelutaitoinen äiti ompelukoneella ja kangaskaapilla varustettuna. :D

Ja pukujen teko vs. ostaminen: Jokainen näkee cosplayn omalla tavallaan ja kukaan muu ei voi sanoa, että "Se ei ole cossi jos et ole tehnyt sitä itse" tai "Se ei ole cossaamista jos et eläydy hahmoosi". Niinkuin Isilmírë tuossa sanoi, kunhan puvun kantaja on tyytyväinen ja hänellä on hauskaa.
Mutta on kyllä myönnettävä, että puvun itse tekemistä arvostetaa yleisesti enemmän ja kilpailuihin esimerkiksi ei saa osallistua ostetulla/jonkun muun tekemällä puvulla, koska sitä pukuahan siinä juuri arvostellaan.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 20, 2012, 14:17:09 kirjoittanut Aurican »
Lily:"You're disgusting, Black -- I don't know what Remus sees in you. If you were my boyfriend I'd poison your morning pumpkinjuice."
Sirius:"If you were my girlfriend, I'd drink it"
-Casting Moonshadows, chapter 59
deviantArt | Tumblr | instagram

Poissa Sectumsempra

  • Patented Daydream Charm
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • satunnaisesti kelmi
  • Pottermore: PurpleRune1479
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Cosplay
« Vastaus #8 : Huhtikuu 06, 2012, 19:57:22 »
Cosplay ja conit ovat olleet lähellä sydäntä vuodesta 2005. Asuja on tullut tehtyjä lähes vuosittain, mutta tykkään kierrättää myös vanhoja asuja välillä. Ensimmäinen asuni on Kikyo sarjasta Inuyasha. Asu onnistui hyvin ja ensimmäiseksi cosplayksi se ei ollut mikään huono. Uusin asuni on fursuit, jonka tein penkkareita varten, mutta coneissakin varmaan näkyy syksyllä kun ilmat viilenee. Nykyisin tuntuu, että aina tulee vaan suuruuden hullumpia ideoita asujen suhteen, eikä mikään mikä on jo nähty tai jossa ei ole jotain isoja härpäkettä tai proppia riitä. Kesäksi olen kyllä tekemässä hieman "keveämpää" ja helpompaa asua, sillä olen menossa vänkäriksi esim. Animeconiin ja helteet eivät ole olleet ikinä oikein minun juttuni.

En ole ikinä kisannut, koska olen jotenkin perfektionisti, joka uskoo että omassa asussa on aina jotain parannettavaa. Omalla kohdalla olen enemmän perfektionisti kuin muiden kohdalla - esimerkiksi jos cossaan jotain hahmoa, niin haluan että minulla on ruskeat silmät, jos hahmolla on, eikä omat sinisen väriset. Vaikka olenkin itsekriittinen, niin muiden asuihin en kiinnitä näin paljon huomiota. Tulevaisuudessa kuitenkin yritän päästä lavallekkin asti.
Puvut tosiaan teen suurimmaksi osaksi itse, mutta tietenkin jos jotain on aivan mahdoton tehdä niin sitten ostan ja tuunaan yleensä. En tosin katso pahalla silmällä puvun valmiina ostajiakaan, mutta itse arvostan enemmän itse tehtyjä pukua - koska niihin on yleensä nähty vaivaa ja aikaa ja ne ovat paljon persoonallisempia. Minusta muutenkin koko cosplay hauskuus piilee siinä, että on itse tehnyt asun ja voi sitten aina ihailla kehitystään ja omaa kädenjälkeään.
 
Lainaus
Nyt asiasta pilkkimiseen; Olisiko kellään tietoa mistä saisi edullisesti sellaista foxtail karvaturkkikangasta?
Eurokankaasta saa karvaturkkikangasta, valikoima on suuri, joten väri vaihtoehtoja löytyy. Kaverini kanssa tehtiin kokoasut karvaturkkikankaasta, silloin oli kyllä hintaakin, mutta jos tarkoituksesi on tehdä pelkkä foxtail niin ei ole mikään budjetintappaja.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 06, 2012, 20:07:42 kirjoittanut Sectumsempra »

Poissa Ihmissusi

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Cosplay
« Vastaus #9 : Heinäkuu 02, 2012, 13:44:37 »
Lainaus
Lainaus
Nyt asiasta pilkkimiseen; Olisiko kellään tietoa mistä saisi edullisesti sellaista foxtail karvaturkkikangasta?
Eurokankaasta saa karvaturkkikangasta, valikoima on suuri, joten väri vaihtoehtoja löytyy. Kaverini kanssa tehtiin kokoasut karvaturkkikankaasta, silloin oli kyllä hintaakin, mutta jos tarkoituksesi on tehdä pelkkä foxtail niin ei ole mikään budjetintappaja.
Okei kiitos :D ostin kyllä Desusta oikean ketun hännän, kallishan se oli mutta hieno :) Oikeat heiluvat hienosti kävellessä, itsetehdyt ovat vain sellaisia pötkylöitä :S tai ainakin ne mitä minä olen nähnyt.

Pitäisi tehdä uusi cossi seuraavaan coniin, joka taitaa olla Ropecon :) Olen tähän menessä cossannut vain Potter-hahmoja ja haluaisin cossata ns. oikeita hahmoja oikeista anime-sarjoista. Pitkään on ollut työn alla L:n cossi. Luin Death Notea siihen asti kunnes
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Sitten kiinnostus lopahti.. L:ää on helppo cossata koska hiukseni soveltuvat siihen hyvin ja vaatteetkin löytyy. Pitkään minun on myös pitänyt cossata Narutosta Kibaa mutta sekin on vain jäänyt. Työn alla on nyt random puuskupuh- cossi. Kaapu puuttuu ja käyttökelpoinen koulupuku XD Eli kaikki :'D Cosplay on kallis harrastus jollei osaa käyttää ompelukonetta.. eli minulle varsin kallista touhua >__o

Lainaus
Toinen tärkeä asia on, että hahmo sopii kantajalleen. Onkohan se liian julmaa sanoa että esim. pituudelle ihminen ei voi mitään, ja jos hahmo on todella pitkä ja cossaaja erittäin lyhyt.. no jaa, ei sillä oikeastaan ole sinänsä väliä. Eli yliviivaan tämän kaiken.
Tämä takia Kiban cossi on koko ajan lykkäytynyt. En näytä Kibalta yhtään eikä hiuksenikaan sovi tähän cossiin. Olen myös aika lyhyt :S Olen pitkään halunnut cossata Sebastiania mutta hmm.. koen vain raiskaavani hänet ulkonäölläni XD DX Animessa ja mangassa on kauniita miehiä ja naisia enkä ole mitenkään erityisen kaunis XD

-ihmissusi



// Spoilaus piiloon. - Taru
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 02, 2012, 15:31:08 kirjoittanut Taru »

Poissa Bloody Princess

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Cosplay
« Vastaus #10 : Syyskuu 27, 2012, 04:03:36 »
En ole mikään aktiivicossaaja, mutta tekeydyn kyllä oikein mielelläni muuksi persoonaksi kuin itsekseni aina kun kunnollinen tilaisuus koittaa. :'D Tähän päivään mennessä en ole cossannut kuin länsimaalaisia hahmoja, mutta helmikuisessa Desucon Frostbitessa olisi tarkoitus pukuilla Grell Sutcliffia (vaikka olinkin ensin Ciel Phantomhiven kannalla). Kukapa ei haluaisi voida päästää sisäistä fanityttöään valloilleen ihan luvan kanssa?

"Virallisia" (muita kuin kotioloissa kanniskeltuja) cossejani ovat tainneet olla lähinnä professori Kalkaros, Harmaa leidi, nuori Severus Kalkaros ja Luna Lovekiva. Pakon edessä toteutettua James Potteria ei lasketa, sen näkivätkin vain neljä ihmistä. Kalkaroksen professoriversio KV1:n Vuotisnäytöksessä feilasi eeppisesti, mutta seuraavan samanmoisen tapahtuman Harmaa leidi oli iloinen yllätys. Tuli siihen panostettuakin. Nuori Severus olin viime tammikuun Frostbitessa, Luna taas tämän vuoden Animeconissa. Kummastakaan ei ole erityistä sanottavaa.

Kaikki tähänastiset cossini olen koostanut palapelitekniikalla hankkimalla, yksi vaate sieltä, toinen täältä. Olin peruskoulun käsitöiden tekstiili/tekninen -valintaa tehdessäni niin epäkäytännöllinen että otin puutyöt, mitä kadun äärimmäisen paljon. Jos vain olisin tiennyt, miten paljon enemmän hyötyisin taidoiksi laskettavista tekstiilitaidoista... Valmiita pukuja karsastan etenkin niiden hinnan vuoksi (tosin kotimaan asuvalikoimat ovat muutenkin murjotettavan huonot) eikä minusta ole riistämään viattomien kankaiden henkiä kokeiluilla, joten cossien osien taviskaupoista ostaminen (tai omasta kaapista penkominen) ja erilaisin idioottivarmoin keinoin tuunaaminen on minun jopiani.

Grellin vaatekertaa olen työstämässä täyttä häkää, ja olen iloinen siitä että aikaa on - kuolonviikatekin olisi tarkoitus tehdä. Tai edes yrittää tehdä.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 28, 2012, 02:12:00 kirjoittanut Bloody Princess »

Poissa Weasleyn Welhokaniini

  • Kynttilöiden lumo Suuressa salissa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MoonstoneSeeker27459
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Cosplay
« Vastaus #11 : Syyskuu 27, 2012, 10:52:48 »
*poisto*
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 14, 2016, 12:12:36 kirjoittanut Welhokaniini »
Welhokaniini -> Weasleyn Welhokaniini

homopoika

  • Ankeuttaja
Vs: Cosplay
« Vastaus #12 : Lokakuu 07, 2012, 18:46:16 »
Niinno siis juu cosplayksesta ite oon käsittäny niin että kisoihin ja näin voi vaan ite tehdyillä puvuilla tms osallistua. mutta mitä sen estäis että ei sais mukamas cosplayata jos ostaa puvun tms? siinähän on idea että tekee mistä itse nauttii ja jos vaan nyt on lahjottu huonoilla käsitaidoilla tai näin niin ei se nyt omaa iloa ja cosplayn harrastamista voi estää :c omasta mielestäni ainakin. mutta niin juu cosplayn aloitin olikohan viime vuoden finncon/animeconissa ja siitä ei nyt enempää puhuta. mutta nyt tällä hetkellä oon käynyt 7 conissa. Viime vuonna Finncon/animeconissa,traconissa ja tänä vuonna Desucon Frostbitessä,Kikuconissa,Traconissa ja ensi viikonloppuna Yamaconiin menen c:...cosseja on kertynyt hetaliasta sealand,togainu no chi'stä akira ja nyt draco malfoy ja asu on 6 leffasta joka on melkein valmis....jja tulevaisuudessa joku avengers cossi meaby ja miliitary akira togainu no chi'stä...jjjajoo jos tääl on jotain yamaconiin tulevia tulkaas moikkaamaan tai juttelemaan :'D

Poissa Candysaur

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: Flamemugwump20002
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Cosplay
« Vastaus #13 : Marraskuu 10, 2012, 20:12:29 »
Jjjoooo ite cosplayta harrastanu jo jonkun aikaa..(pari vuotta??) Ja ainoa Potter aiheinen cossi on Harry. Suunnitteilla olis kyllä vielä Pikitie, Lucius, Scabior, Fred/George ainakin c:: Äiti on auttanut kaavussa, ja lähtenyt kirppareille mukaan etsimään tarvikkeita.. Itsehän en ole koskaan kokonaan tehnyt cossia, koska ompelutaidot ovat sen verran huonot : D Kaavat kyllä aina itse leikkaan ja piirrän.. Ja ollaan muuten kavereiden kans suunnittelemassa isoa Potter cossia Traconiin(2013) jos halukkaita olis mukaan niin kiva : 3

Poissa appelsiinikreemi

  • Fluffynnälkäinen olento
  • Vuotislainen
  • Omintakeinen makeilija
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Cosplay
« Vastaus #14 : Kesäkuu 06, 2015, 00:12:55 »
Oon hiljaa itekseni rakastunut cossaamiseen. Vanhemmat vaan on vähän eri mieltä. Etenkin conit on niille ehdoton ei. "onkohan tuo nyt ihan sopivaa" "tuollaista humpuukia vaan" "mikset sä tykkää mistään normaalista" jne.

Räpeltäisin ite itsellenk cossin jos vaan osaisin mutta kun ei oo käsityötaidot ihan hallussa ja hermo palaa niin äkkiä :D toki vois mummoa (joka on joku ompelija) auttamaan.
I am just sane as I am.

Poissa Aurican

  • vinokas
  • Vuotislainen
  • Kirjoittaa liian pitkiä viestejä.
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Cosplay
« Vastaus #15 : Kesäkuu 06, 2015, 17:17:11 »
Oon hiljaa itekseni rakastunut cossaamiseen. Vanhemmat vaan on vähän eri mieltä. Etenkin conit on niille ehdoton ei. "onkohan tuo nyt ihan sopivaa" "tuollaista humpuukia vaan" "mikset sä tykkää mistään normaalista" jne.

Räpeltäisin ite itsellenk cossin jos vaan osaisin mutta kun ei oo käsityötaidot ihan hallussa ja hermo palaa niin äkkiä :D toki vois mummoa (joka on joku ompelija) auttamaan.
Onpa harmi nuo vanhemmat. Oletko koittanut käydä niiden kanssa jotain keskustelua aiheesta enemmänkin? Netistä löytyy jonkin verran ihan hyviä blogipostauksia (vanhempien) harrastajien kirjoittamana, joista voi ehkä katsoa hieman osviittaa siitä, mitkä ovat hyviä argumentteja touhun puolesta tai ihan vaan vaikka luettavaksi niille vastahakoisille vanhemmille. (Kuten tämä Roran klassikko. Toinen aika geneerinen "Mitä on cosplay"-postaus.)

Ja coneissahan ei tosiaan tarvitse cossata, joten yksi askel olisi sekin että saisit suostuteltua porukkasi päästämään sinut ensin coniin "harrastamaan kulttuuria", "kuuntelemaan syväluotaavia analyyseja arvoista kuluttamassasi mediassa" ja "verkostoitumaan muiden innokkaiden populaarikulttuurin kuluttajien kanssa" ihan tavallisesti pukeutuneena. (Kuulostaa paremmalta noin sanottuna, kuin että menet "hengaamaan kavereiden kassa" ja "katsomaan yaoi-paneelia/cosplaydeittiä". ;D)
Lily:"You're disgusting, Black -- I don't know what Remus sees in you. If you were my boyfriend I'd poison your morning pumpkinjuice."
Sirius:"If you were my girlfriend, I'd drink it"
-Casting Moonshadows, chapter 59
deviantArt | Tumblr | instagram

Poissa Witchie

  • Elämäm koulun mallioppilas
  • Vuotislainen
  • Pottermore: HallowPixie11227
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Cosplay
« Vastaus #16 : Heinäkuu 27, 2015, 11:15:02 »
Oooh! Aihe cosplaysta vuotiksessa! Itse alotin harrastamaan tämän vuoden alussa, ja Animecon 2015 oli mun toinen con ikinä. Olen itsekkin aika huono noissa käsitöissä, mutta äiti yms. yleensä auttaa, ja olen tässä itekkin alkanut opettelemaan. Mun mielestä cosplay on ihan mahtavaa, koska aika pitkälti kaikki muutkin harrastajat on samanlaisia epäsosiaalisia nörttejä kun mä. Mitä mieltä te ootte tästä ''Ei se oo mitään oikeeta cosplayta jos sä ostat sen asun valmiina.''? Mun mielestä ite tekeminen ja kirppareilta metsästäminen on hauskempaa, mutta jokanen tavallaan eikö? :D

Poissa appelsiinikreemi

  • Fluffynnälkäinen olento
  • Vuotislainen
  • Omintakeinen makeilija
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Cosplay
« Vastaus #17 : Syyskuu 16, 2015, 21:52:44 »
Lainaus
Mitä mieltä ootte tästä "Ei se oo mitään oikeeta cosplayta jos sä ostat sen asun valmiina."?

Ite oon ihan alottelija cosplayn ihmeemaassa joten paha vähän sanoa varsinkin kun sorruin tilaamaan oman asuni netistä mutta musta cosplay on muutakin kun vaan se pukeutuminen. Tietty on musta ainakin tosi hienoo jos työskentelee asunsa eteen ja niin, mutta en menis sanomaan että sinä teet nyt väärin jos ostat valmiin puvun.

Witchie kuinka paljon Animeconissa oli väkeä? Mun eka coni on vasta tulossa (Kosucon aapua kolmen viikon päästä) ja kaveri sanoi että tuo on pieni coni verrattuna Traconiin tai Animeconiin ym ja mua vähän pelottaa :D vähän offtopic ehkä tää kysymys mut asian vierellä luistellaan
I am just sane as I am.

Poissa Witchie

  • Elämäm koulun mallioppilas
  • Vuotislainen
  • Pottermore: HallowPixie11227
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Cosplay
« Vastaus #18 : Syyskuu 17, 2015, 18:27:40 »
Lainaus
Mitä mieltä ootte tästä "Ei se oo mitään oikeeta cosplayta jos sä ostat sen asun valmiina."?

Ite oon ihan alottelija cosplayn ihmeemaassa joten paha vähän sanoa varsinkin kun sorruin tilaamaan oman asuni netistä mutta musta cosplay on muutakin kun vaan se pukeutuminen. Tietty on musta ainakin tosi hienoo jos työskentelee asunsa eteen ja niin, mutta en menis sanomaan että sinä teet nyt väärin jos ostat valmiin puvun.

Witchie kuinka paljon Animeconissa oli väkeä? Mun eka coni on vasta tulossa (Kosucon aapua kolmen viikon päästä) ja kaveri sanoi että tuo on pieni coni verrattuna Traconiin tai Animeconiin ym ja mua vähän pelottaa :D vähän offtopic ehkä tää kysymys mut asian vierellä luistellaan

No älä ainakaan missään nimessä panikoi turhaan :D Kosucon on tietääkseni pienimpiä coneja. Traconissa oli paljon porukkaa, Animeconissa silleen semisti. Vähän vaikea arvioida :)

Poissa Minorea

  • Pääkammotus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I am the one hiding under your bed
    • Minorealismi
  • Pottermore: Minorea
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Cosplay
« Vastaus #19 : Tammikuu 11, 2016, 14:12:43 »
Yksi cossaaja ilmoittautuu lisää (: KasakuxKosupure-blogia/facesivua pidän ja Minoreana tunnetaan kyseisissä piireissä.

Tänä vuonna tulee 10v. täyteen tätä harratusta, niin täytyy tehdä jotakin näyttävää, isoa ja upeaa!
... täytyisi saada myös vapaa-aikaa ja rahaa -_-

Poissa Veelan silmä

  • Outous
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hulluin ystävä, joka sinulla on koskaan ollut.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Cosplay
« Vastaus #20 : Helmikuu 18, 2016, 10:24:30 »
Kannattaisiko aloittelijan mennä Finnconiin? Onko siellä paljonkin cossaajia? Kuinka moni muu on tulossa?
Mitä ikinä teetkään elämälläsi, elä se täysillä!

Poissa Veelan silmä

  • Outous
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hulluin ystävä, joka sinulla on koskaan ollut.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Cosplay
« Vastaus #21 : Helmikuu 25, 2016, 18:01:33 »
Ja kysyn vielä lisää... Voiko Worldconiin pukeutua esim. sarjakuvahahmoksi? :D Olen esi vuonna menossa enkä yhtään tiedä miten pukeudun...
Mitä ikinä teetkään elämälläsi, elä se täysillä!

Poissa Aurican

  • vinokas
  • Vuotislainen
  • Kirjoittaa liian pitkiä viestejä.
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Cosplay
« Vastaus #22 : Helmikuu 29, 2016, 23:20:16 »
Kannattaisiko aloittelijan mennä Finnconiin? Onko siellä paljonkin cossaajia? Kuinka moni muu on tulossa?
En sinällään osaa sanoa, paljonko Finnconissa voisi olla cossaajia, mutta koska tapahtuma on ilmainen, niin luultavasti siellä on ainakin paljon kävijöitä. Profiililtaan Finncon on ehkä enemmän ohjema-painotteinen kuin jotkin muut tapahtumat. Mutta aina saa cossata eikä sitä minusta katsota tapahtumassa mitenkään vinoon. Cossaajat kuitenkin minusta tuovat omaa fiilistään coneihin.

Ja kysyn vielä lisää... Voiko Worldconiin pukeutua esim. sarjakuvahahmoksi? :D Olen esi vuonna menossa enkä yhtään tiedä miten pukeudun...
Mun mielestä mikään ei estä sinua cossaamasta sarjakuvahahmoa Worldconissa. Siitä vaan. Onneksi Worldconiin on vielä sen verran pitkä aika, että ehdit kyllä miettiä asua. :D
Lily:"You're disgusting, Black -- I don't know what Remus sees in you. If you were my boyfriend I'd poison your morning pumpkinjuice."
Sirius:"If you were my girlfriend, I'd drink it"
-Casting Moonshadows, chapter 59
deviantArt | Tumblr | instagram

Poissa Veelan silmä

  • Outous
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hulluin ystävä, joka sinulla on koskaan ollut.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Cosplay
« Vastaus #23 : Maaliskuu 01, 2016, 18:47:26 »
Kiitos, mahtavaa! Kiva, kun vihdoin sain vastauksia :)
Mitä ikinä teetkään elämälläsi, elä se täysillä!

Poissa Hopeakettu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Cosplay
« Vastaus #24 : Elokuu 31, 2017, 13:30:42 »
Herätelläänpäs tätä vanhaa topaa... :)

Minä en ole itse ikinä cossannut mitään, mutta kiinnostusta kyllä olisi. Ainoa vain, että olen kovin ujo enkä halua kummeksuvia katseita osakseni... Ihan joku perus (kauheaa, kirjoitin ensin persu! :D Hieno cossin aihe...) tylypahkalainen, ehkäpä puuskupuh, voisi olla hauska kokemus. Mutta oli minulla kysyttävääkin.

Oletteko cossanneet Harry Potter -hahmoja? Jos olette, niin keitä ja millainen cossinvalmistusprosessi oli?

Miten cossaamattomat perheenjäsenenne ja läheisenne suhtautuvat cossaamisharrastukseenne?

Mitä mieltä olette mahdollisista "virheistä" cosseissa? Tällä tarkoitan esimerkiksi silmälaseja, tatuointeja tai lävistyksiä. Pilaavatko rillit koko cossin, jos hahmolla ei niitä oikeasti ole?

Mitä aloittelevan cossaajan pitäisi tietää tai muistaa?

Entä miten pääsette yli sivullisten omituisista katseista ja ehkäpä mahdollisista huuteluista? Itse olin kerran menossa yhteen coniin ystäväni kanssa, ja hän cossasi, minä en. Matkalla conipaikalle hänelle huudeltiin tyyliin "missä on naamiaiset" ja naurua päälle. Se ei minusta ollut kovin mukavaa. :/ Ja kuten aiemmin sanoin, olen aika ujo enkä halua että minulle huudellaan mitään... Äh, kunpa ihmiset osaisivat pitää tuollaiset möläytykset mahassaan.

Lainaus
Mitä mieltä ootte tästä "Ei se oo mitään oikeeta cosplayta jos sä ostat sen asun valmiina."?

Minusta valmiina ostettu cossi on cossi siinä missä itse tehdytkin - minusta on aika tylyä olettaa, että esimerkiksi ensikertalaisen pitäisi rakentaa asunsa kokonaan itse omin käpälin. Toki nostan hattua heille, jotka tekevät pukunsa alusta asti itse, mutta ei cossin tarvitse olla verellä ja hiellä valmistettuja, pääasia että kaikilla on mukavaa. :)