Kirjoittaja Aihe: Joulunäytelmän paluu (K-12, Rose/Scorpius) 12/12 luku 18.5! VALMIS  (Luettu 1048 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Title: Joulunäytelmän paluu
Author: Röhkö
Beta: Nici (Finistä)
Ikäraja: K-12
Genre: romance, humor, adventure
Paritukset: Rose/Scorpius?
Summary: Tylypahkassa järjestetään toisen kerran kautta aikojen joulunäytelmä. Ensimmäisestä epäonnistuneesta yrityksestä voitte lukea Siuntio Silosäkeen tarinoista sivulta 32.
Joulunäytelmässä halutaan esittää Tylypahkan viimeinen taistelu, jossa Harry Potter päihitti itse Pimeyden Lordin. Kisa päärooleista käy kuumana.
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa maailman ja hahmot.
Muuta: Vaikka joulu meni jo, näin unta tällaisesta hupaisasta tapahtumasta. Tämä on ensimmäinen ficini kolmannesta sukupolvesta. Lukuja  on yhteensä 12 ja olen jo luonnostellut tämän loppuun asti. Koko fici ilmestyy kesään mennessä! Huom! Prologi on tahallaan kökköä kieltä, lukekaa muutakin kuin se x)


Hahmoja (iät saattavat poiketa hieman oikeista):

Rose Jane Weasley: neljännellä luokalla oleva rohkelikko, Hermionen ja Ronin tytär, joka on perinyt äitinsä viisauden ja isänsä äkkipikaisuuden.
Hugo Samuel Weasley: Rosen pikkuveli, joka on kolmannella luokalla Puuskupuhissa. Hän on hieman ujo, suurihampainen poika, joka ihailee serkkuaan James Junioria.
Albus Severus Potter: Vihreäsilmäinen, todella utelias neljäsluokkalainen rohkelikko, Jamesin pikkuveli ja Rosen ja Hugon serkku. Hänen vanhempiaan ovat Harry ja Ginny Potter.   
James Sirius Potter: Albuksen 16-vuotias isoveli, ja myös hän on rohkelikko. Hän on erittäin äänekäs, valvojaoppilas ja huispauskapteeni. Hän haluaisi Tylypahkan jälkeen auroriksi.
Lily Luna Potter: Albuksen ja Jamesin pikkusisko, joka on kolmannella luokalla Korpinkynnessä. Hän viihtyy paljon kirjastossa.
Scorpius Hyperion Malfoy: Neljäsluokkalainen luihuinen, joka rakastaa seikkailuja, huispausta sekä mainetta.
Dominique Georgiana Weasley: Billin ja Fleurin 16-vuotias tytär, joka on Rohkelikossa Jamesin luokalla. Hän on kaunis, mutta hieman hajamielinen blondi.
Louis Arturus Weasley: Dominiquen älykäs pikkuveli, joka kuuluu Korpinkynnen tupaan. Hän antaa Hugolle tukiopetusta, puhuu mielellään ranskaa ja pukeutuu tyylikkäästi.
Sir Tristan Margaus Pendragon: Tylypahkan hyväsydäminen rehtori, joka rakastaa näytelmiä.
Tässä piirroksia muutamista hahmoista - Louisilla on välillä myös silmälasit tyyli- eikä näkösyistä :)
+Scorpius

Joulunäytelmän paluu


PROLOGI

 
Käsikirjoitus: Valitun viimeinen taistelu,
Kirjoittanut Professorit Longbottom ja Pendragon. Perustuu tositapahtumiin ja haastatteluihin.


Ensimmäinen näytös


Esirippu kohoaa. Näyttämöllä ovat Harry Potter, Ronald Weasley ja Hermione Granger. He ovat matkalla Tylypahkaan lohikäärmeen selässä.

Harry: ”Minä aion tuhota pahan pimeyden lordin, Voldemortin!”
Ron: ”Älä sano sitä nimeä!”

He hyppäävät alas lohikäärmeen selästä ja päätyvät Tylyahoon. Siellä ystävällinen muukalainen auttaa heidät salakäytävään, joka johtaa Tylypahkaan. Komea Neville Longbottom on heitä vastassa. Hän on löytänyt Rohkelikon miekan.

Hermione: ”Hienoa nähdä, Neville! Tuon miekan avulla sinun pitää katkaista pimeyden Lordin uskollisen käärmeen pää, jotta paha lordi muuttuu kuolevaiseksi.”
Neville: ”Sen aion tehdä. Tylypahka ei ole entisensä: täällä opettavat pahat kuolonsyöjät. Minä olen urhoollisesti vastustanut heitä ja pelastanut muutaman ihmishengen!”
Harry: ”Minä aion kostaa Dumbledoren kuoleman! Mutta nyt on meidän kiirehdittävä. Minun on etsittävä Korpinkynnen kadonnut diadeemi.”

Harry Potter poistuu näyttämöltä.

Neville: ”Mutta tuolta saapuu ilkeä rehtori Kalkaros!”

Severus Kalkaros saapuu lavalle. Hän osoittaa Nevilleä, Ronia ja Hermionea taikasauvalla.

Kalkaros: ”Jäitte kiinni, Potterin avustajat!”

Minerva McGarmiwa saapuu näyttämölle. Hän ja Kalkaros kaksintaistelevat, kunnes McGarmiwa kompastuu. Neville menee taistelemaan hänen tilalleen, kunnes Kalkaros pakenee.

Neville: ”Lepakko on lähtenyt!”

Lavalle saapuu oppilaita, jotka taputtavat hurjasti.

Ensimmäinen näytös päättyy
.

Rose Weasley kohotti epäuskoisen katseensa käsikirjoituksesta. Hänen mielestään se oli turhan typistetty ja muunneltu, koska hän itse tiesi melko tarkasti tapahtumien oikean kulun. Rehtori Pendragon ei ollut maininnut edes Aberforth Dumbledorea, jolle Rosen vanhemmat lähettivät joka joulu ison hedelmäkakun kiitokseksi avunannosta Viimeisessä taistelussa.
Rose katsahti viereiseen pulpettiin ja seurasi Albuksen reaktiota. Serkku tiesi yhtä hyvin kuin hänkin, että Luna-täti oli kertonut Harrylle, että hirnyrkki oli luultavasti Rowena Korpinkynnen diadeemi.

Rose viittasi kipakasti. Professori Binns, joka opetti heille taikuuden historiaa, katsoi häntä ärtyneesti.
  ”Niin, neiti Worby?”
  ”Weasley”, Rose korjasi, ”niin kuin Ronald Weasley.”
Tieto ei näyttänyt hätkähdyttävän Binnsiä, joka oli heidän ainut kummitusopettajansa. Hän oli opettanut myös Rosen vanhempia ja isovanhempia – siis isänsä velhovanhempia.
  ”Tässä käsikirjoituksessa on kammottavia aukkoja”, Rose huomautti. ”Näytelmästä puuttuu tärkeitä hahmoja.”
Binns leijaili muutaman tuuman lattianrajan yläpuolella ja katseli kädessään olevaa pergamenttia.
  ”Tämä on näytelmä, neiti Wellendy”, Binns sanoi kärsivällisesti, ”sen ei suinkaan ole tarkoitus esitellä Tylypahkan viimeisen taistelun jokaista osanottajaa. Edes minua ei mainita tässä.”
Binns näytti loukkaantuneelta.
Rose vilkaisi Albusta tukea hakien. Tämä nojasi käteensä ja kohautti olkiaan. Kuten tavallista, Rose joutuisi yksin puolustamaan yksityiskohtien oikeinkirjoitusta.
  ”Professori, saanko minä esittää Ginny Weasleytä?” kysyi pikkuruinen Hetty McBluewater. ”Minä haluan suudella Harry Potteria.”
Rose värähti inhosta. Oli omituista, että joku halusi suudella hänen silmälasipäistä setäänsä. Albus painoi päänsä pulpettia vasten.
Professori Binns näytti kärsimättömältä.
  ”Minä en päätä roolivalinnoista”, aave murahti. ”Koe-esiintymisten aikataulut löytyvät oleskeluhuoneista. Nyt jatkamme Viimeisen taistelun analysointia ja vertaamme sitä vuoden 1889 suureen velhokapinaan. Jästien osallisuus näissä taisteluissa vaihtelee paljon…”
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 18, 2012, 21:29:33 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius)
« Vastaus #1 : Tammikuu 11, 2012, 17:12:32 »
– ensimmäinen luku –
Roolit

Muutama viikko lukukauden alkamisen jälkeen Rohkelikkojen ilmoitustaululle ilmestyi harvinainen lappunen: Tylypahkan toiseen joulunäytelmään etsittiin näyttelijöitä. Rose, joka halusi valvojaoppilaaksi, komensi toisiaan tönivät rohkelikot jonoon. Näin jokainen sai vuorollaan lukea koe-esiintymisten aikataulut. Lopulta Rose pääsi itsekin näkemään kuuluisan ilmoituksen.

Tylypahkassa järjestetään historiansa toinen joulunäytelmä syyslukukauden viimeisenä päivänä.

Koe-esiintymiset rooleihin järjestetään lauantaina 21.9. alkaen kello kymmenen. Halukkaita pyydetään saapumaan suureen saliin. Seuraavat roolit on tarkoitettu yli 13-vuotiaille oppilaille, koska niissä vaaditaan taikomista:

Harry Potter
Ronald Weasley
Hermione Granger
Neville Longbottom
Severus Kalkaros
Voldemort
Professori McGarmiwa

Kaikki voivat hakea näitä rooleja:

Ginny Weasley
Suuri käärme
Lohikäärme
Taustaoppilas (tarvitaan ainakin kuusi)
Kuolonsyöjä (tarvitaan kolme)

Lisäksi tarvitsemme lavastus- sekä puvustusavustajia ja kuorolaulajia.

Terveisin,
Professori Pendragon,
rehtori


Rose tiesi heti, mihin rooliin hän hakisi. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi näyttämölle esittämään äitinsä urotöitä. Toivottavasti vanhemmat kutsuttaisiin katsomaan ensi-iltaa.
  ”Kuka hoitaa erikoistehosteet?” kysyi Rosen hyvä ystävä, irlantilainen Brina Finnigan, joka oli melko altis sytyttämään paikkoja tuleen.
Tytöt istuivat punaisille nojatuoleille, joissa heidän vanhempansa olivat joskus luultavasti myös tuskailleet kotitehtävien parissa.   
Rose kohautti olkiaan.
  ”Sinä voit kysyä Pendragonilta, jos hän antaisi sinun hoitaa pyrotekniikan.”
Rose hieroi innoissaan käsiään. Hän aikoi päästä naispääosaan. Se olisi jännittävintä, mitä hänelle oli pitkään aikaan tapahtunut. Luettuaan Harry-setänsä muistelmia ja kuunneltuaan isänsä nuoruustarinoita, Rose tunsi itsensä hieman mitättömäksi. Hän ponnisteli arvosanojensa eteen, koska hän halusi yltää vanhempiensa tasolle. Silti hänestä tuntui, että mikään ei riittäisi. Hänen vanhempansa mainittiin useissa vanhoissa Päivän Profeetoissa ja myyntimenestyskirjoissa.

Kun Rose oli aloittanut Tylypahkassa, moni oli osoitellut häntä ja kuiskutellut selän takana. Jopa opettajat olettivat, että hän olisi superoppilas.
Ei ollut helppoa olla sellaisten ihmisten lapsi, joiden muotokuva komeili neljännen kerroksen käytävän seinällä.
Rose havahtui ajatuksistaan, kun Dominique lipui tavalliseen sulavaan tyyliinsä alas makuusalin portaikosta. Rosen 16-vuotias serkku oli kesän aikana muuttunut entistä enemmän isosiskonsa Victoiren näköiseksi. Ennen kaikkea heistä puhuttaessa tuli mainita Fleur, sisarusten äiti, joka oli osittain veela. Häneltä Dominique ja Victoire olivat perineet platinanvaaleat hiukset ja heleän ihon, sekä ylivertaisen kauneuden, joka sai kaikki tylypahkalaiset tytöt tuntemaan itsensä lähinnä peikoiksi. Vaikutelma haihtui, kun Dominique avasi suunsa.
  ”Isä lähetti kirjeen. Hän sanoi olevansa Manchesterissa työmatkalla. Onko se Egyptissä vai Iso-Britanniassa?”
Vaikka Dominique kurtisti kulmiaan, hän onnistui näyttämään Rosea viisi vuotta vanhemmalta.
  ”Mini, teidän kotoa on Manchesteriin suunnilleen tunnin matka vaarin autolla.”
Mutta Dominiquen helposti herpaantuva huomio oli jo kiinnittynyt muualle. Hän katseli uteliaasti ilmoitustaulun luona käyvää kuhinaa.
  Ei, Rose tajusi siinä samassa, serkkutyttö ei missään nimessä saisi huomata, että tarjolla oli naispääosa vuoden spektaakkeliin. Jos Dominique Weasley pelmahtaisi koe-esiintymiseen ja hurmaisi tuomariston, Rosen peli olisi pelattu.
  ”Huispauskarsinnat tulossa”, Rose valehteli ja toivoi, että Dominique ei muistasi, että karsinnat oli järjestetty jo edellisenä viikonloppuna.
Kaikeksi onneksi serkku nyrpisti nenäänsä.
  ”Taidan mennä valvojaoppilaiden kylpyhuoneeseen”, hän sanoi voipuneesti ja hieroi otsaansa. ”Mikä se salasana taas olikaan?”
Dominique ei oikeasti ollut valvojaoppilas, mutta hän oli lahjonut Rosen paljastamaan sen olinpaikan ja tunnussanan - Rose oli saanut muutaman serkkunsa hiuksen taikajuomaansa varten. Rosella ei ollut vielä valvojaoppilaan merkkiä, mutta heidän tupajohtajansa Agnus McGarmiwa oli nimittänyt hänet luokkansa omaksi vastaavaksi.
  ”Mantelinaamio”, Rose muistutti ja oli hyvillään, kun Dominique ohitti ilmoitustaulun vilkaisemattakaan siihen.

Brina katsoi häntä tietäväisen näköisenä vastapäisestä tuolista.
  ”Mitä?” Rose kivahti. ”Haluaisitko sinä mieluummin katsella, kun Mini unohtelee vuorosanoja ensi-illassa, mutta on silti kaikkien mielestä upea ja hurmaava nuori nainen?”
Brina hymyili ja pudisti päätään. Hänellä oli hiekanvaaleat, lyhyet hiukset ja punertavat kasvot, aivan kuin hänellä olisi ollut jatkuvasti kuumetta.
 ”Minusta sinä suhtaudut vain turhan suurella palolla tuohon näytelmähommaan”, Brina perusteli.
Rose venytteli raukeasti.
  ”Oikeat näyttelijät tekevät mitä vain saadakseen unelmiensa roolin”, hän huomautti ystävälleen. Sitten hän nousi ja lähti makuusaliin harjoittelemaan kohtausta, jossa Hermione Granger tuhoaa hirnyrkin.

Viimein saapui odotettu ja kohuttu koe-esiintymislauantai, joka tunnettiin myös tuomion päivänä. Kun Rose asteli suureen saliin Brina vanavedessään, he näkivät, että sali oli aamiaisen jälkeen tyhjennetty ja pöydät siirretty sivuun.
Rose näki monta erikoiseen asuun sonnustautunutta tuttavaansa: Puuskupuhin tupaan kuuluva Ernie McMillan Junior oli vetänyt päälleen mustan kaavun ja maalannut naamansa valkoiseksi, Isabella Simpson oli värjännyt hiuksensa luonnottoman punaisiksi ja Max Thomas oli taiteillut käteensä pimeän piirron. Moni oli piirtänyt otsaansa arven ja laittanut silmälasit nenälleen.

Lumottu katto paljasti, että ulkona satoi räntää. Huono sää tuntui vain lisäävän tunnelman dramatiikkaa.
Rosen pikkuveli Hugo seisoi aran näköisenä nurkassa, joten Rose ja Brina kävelivät hänen luokseen.
  ”Aiotko sinä hakea taustajoukkoihin?” Rose kysyi. Hän itse ei ollut pukeutunut erikoisesti, koska oikeat näyttelijät vakuuttivat taidoillaan, eivät ulkonäöllään.
Hugo pudisti päätään.
  ”Minä haluaisin olla isä.”
Rose nauroi, jolloin Brina tyrkkäsi häntä varoittavasti.
  ”Kuule, siihen rooliin tarvitaan joku vanhempi kuin sinä. Enkä minä voi suudella pikkuveljeäni!”
Hugo katsoi häntä tuimasti.
  ”Minä olen 13-vuotias ja sitä paitsi pidempi kuin moni sinun ikäisesi! Eikä meidän tarvitse suudella.”
Rose taputti häntä olalle.
  ”Niin, mutta sinä olet edelleen minua viisi senttiä lyhyempi. Isä ja äiti alkoivat seurustella taistelun aikana, joten luultavasti roolihahmojen täytyy suudella.”
Hugo kohotti leukaansa ja näytti järkyttyneeltä.
  ”Minusta on ajanhaaskausta edes kutsua tänne muita Potteriksi haluavia”, sanoi kopea ääni heidän takaansa. Rose kääntyi ja näki Jamesin virnistelevän heille. Brina liikahti hermostuneesti.
  ”Tai siis, eiköhän meillä pitäisi olla jonkinlainen etuoikeus päärooleihin”, James huomautti ja risti kätensä. Hän oli pukeutunut tavallisiin vaatteisiinsa, mutta oli silti salin vakuuttavin Harry Potter: mustat, sotkuiset hiukset valuivat otsalle, tutut kasvonpiirteet tekivät hänestä kuin isänsä veljen, ja hontelo vartalo sopeutui hyvin sellaiselle roolihahmolle, joka oli juuri sinnitellyt melkein vuoden ilman kunnollista ruokaa. Tietysti myös kiiltelevä huispauskapteenin merkki yhdisti isää ja poikaa. Brina punastui entistä syvemmin Rosen vieressä.
James oli varmasti Rosen sisarus- ja serkkukatraasta ainoa, joka nautti täysin siemauksin isänsä saavutuksista. Tietysti Dominique oli oma lukunsa, mutta hän ei aina muistanut mitä kaikkea hänen setänsä tai isänsä oli Voldemortin nousun aikana tehnyt – vaikka Bill Weasleyllä oli kasvoissaan ikuinen muisto taistelusta.
Rose oli sitä mieltä, että Jamesin pikkuveli Albus muistutti isäänsä sisaruksista eniten luonteeltaan. Hän oli vaatimaton, jalo ja hieman hiljainen. Albus ei ollut hakenut isänsä rooliin, vaikka hän olisi sopinut siihen yhtä hyvin kuin James. Toisaalta James nostaisi varmasti katsojalukuja, Rose mietti seuratessaan kikattavien tyttöjen ja Brinan ihailevia silmäyksiä serkkuunsa.

Hetken kuluttua saliin asteli rehtori Pendragon. Hän oli tummahipiäinen mies, joka oli tehnyt pitkän uran Taikaministeriön kulttuuriosastolla. Lisäksi hän oli puhdistanut Päivän Profeetan maineen ja istunut velhojen neuvostossa. Rehtorin jälkeen saliin saapui yrttitietoa opettava Neville Longbottom, joka oli Rosen perhetuttu. Rose hymyili itsekseen.
  ”Hyvää huomenta, oppilaat!” Rehtori tervehti. Hän oli sinä päivänä pukeutunut hopeaiseen kaapuun.
Käsin kosketeltava jännitys tavoitti Rosen, ja hän alkoi hikoilla.
  ”Pyytäisin teitä jakautumaan ryhmiin sen mukaan, mitä roolia haette. Ensimmäiseksi saliin jäävät Harry Potterin osaan halajavat. Muut siirtykööt eteisaulaan, kunnes teidät kutsutaan takaisin”, Pendragon kuulutti.

Rose ja Brina toivottivat Jamesille onnea ja lähtivät tungoksen mukana eteisaulaan. Rose vilkuili vaivihkaa ympärilleen sillä aikaa kun Brina katui, ettei ollut hakenut Ginnyn rooliin.
Moni varmasti piti Rosea pahimpana vastuksenaan, koska Rose oli äitinsä tytär, toden totta. Vain hänen punaiset hiuksensa kavalsivat hänen olevan aito Weasley, kuten vaari oli tavannut sanoa - kunnes muisti että Victoirella, Dominiquella ja Louisilla oli vaaleat hiukset. Rose oli kuitenkin perinyt äitinsä silmät ja - onneksi - siron olemuksen.
  ”Minulla on hyvät mahikset”, Ernie intoili hänelle. ”Kukaan muu ei näytä panostaneen pimeyden ruhtinaan asuun.”
Niin, koska kukaan muu ei halua näyttää idiootilta, Rose tuumi salaa. Hän kuunteli jännittyneitä arvailuja, mitä heidän pitäisi suuressa salissa esittää. Kaikille koulun oppilaille oli jaettu käsikirjoituksen ensimmäinen näytös. Rose oli tietenkin opetellut sen varmuuden vuoksi ulkoa, vaikka tekstissä oli kammottavia aukkoja.
Hetken kuluttua tammiset ovet avautuivat sen merkiksi, että Harry Potterit olivat tehneet osansa. James kohautti olkiaan, kun hän tavoitti Rosen odottavan katseen.
  ”Valinnat julkaistaan vasta huomenna.”
James lähti huispausharjoituksiin iloisesti viheltäen. Rosen isän rooliin haluavat siirtyivät saliin seuraavina, myös pelokas Hugo. Höröhampainen pikkuveli ei luultavasti saisi roolia, mutta pian Rose alkoi melkein toivoa, että Hugoa onnistaisi. Kun Rose näki itsevarman ja sliipatun Scorpius Malfoyn saapastelevan ohitseen, Rose aukoi suutaan järkyttyneenä.
  ”Mielenkiintoista”, Brina kommentoi seesteisesti.
Rose puri hampaansa yhteen.
  ”Ei, mielenkiintoista on, että sekoitetun myrkyn vastalääke on suurempi kuin kunkin erillisen ainesosan vastalääkkeiden summa. Se, että Scorpius Malfoy hakee minun isäni rooliin, on pöyristyttävää!”

Moni katsoi häntä huvittuneesti, mutta Rose ei välittänyt.
  ”Mitä pahaa hän on sinulle tehnyt?” Brina kysyi kulmat koholla. ”Olen käsittänyt, että teidän vanhempanne ovat ihan hyvissä väleissä nykyään.”
Rose pyöräytti silmiään.
  ”Isä inhoaa häntä – tai siis vanhempaa Malfoyta. Äiti kyllä lähettää niille joulukortteja, joissa on meidän kaikkien nimet.
Brina tuhahti.
  ”Minusta sinun ei pitäisi antaa sen hämätä, että vanhemmillasi on joskus mennyt tikku ristiin Scorpiuksen isän kanssa. Ajattele nyt Severus Kalkarosta!”
Niin, se oli pitkä ja kipeä tarina, jonka Rose oli lukenut Harry-setänsä muistiinpanoista viime vuonna, kun hän ja Albus olivat salaa livahtaneet Harryn työhuoneeseen.
Rose päätti vaihtaa kaistaa.
  ”Scorpius on ylimielinen ja hän hakeutuu hankaluuksiin.”
Mutta Brina oli nojannut vahingossa liian kauan lyhtyyn, joka oli sytyttänyt hänen kaapunsa tuleen, eikä hän kuullut Rosen selityksiä.

Pian oli Hermione Grangerin valinnan vuoro. Rose käveli hermostuneena saliin kymmenen muun tytön kanssa - eräs poika komennettiin ulos. Rehtori Pendragon ja Neville istuivat pienen pöydän takana.
  ”Asettukaa jonoon ja tulkaa vuorotellen tänne eteen”, Neville komensi.
Syntyi pieni sekasorto, kun jokainen yritti päästä jonon hännille. Kukaan ei halunnut olla ensimmäinen. Lopulta Rose päätti olla urhea kuin valvojaoppilas ja hän marssi opettajien eteen.
  ”Nimi, tupa ja ikä?” Rehtori kysyi sulkakynä kädessä. Neville hymyili hänelle kannustavasti.
Rose oli varma, että Pendragon tiesi hänestä nuo tiedot ja enemmänkin, mutta hän vastasi kuuliaisesti:
  ”Rose Weasley, Rohkelikko, 14-vuotias.”
Pendragon kirjasi tiedot ja katsoi häntä sitten ystävällisesti.
  ”Neiti Weasley, voisitteko esittää kuolevanne?”
Rose kurtisti kulmiaan. Sellaista kohtausta ei luultavasti tarvittaisi joulunäytelmässä, mutta hän teki työtä käskettyä. Hän vajosi polvilleen pidellen kylkeään, vaikeroi ja kaatui lopulta maahan.
Neville taputti. Pendragon kirjasi jotain muistiinpanoihinsa ja hiljensi Nevillen katseellaan.
  ”Seuraavaksi minä haluaisin teidän kertovan, millaisia tunteita nuorella Hermione Grangerilla on Ronald Weasleytä kohtaan.”
Rose nielaisi ja punastui. Tällaiseen hän ei ollut osannut varautua. Oli eri asia näytellä äitiä kuin kertoa hänen tuntemuksistaan avoimesti.
  ”Jos se on liian hankalaa, niin toki – ” Pendragon aloitti, mutta Rose huudahti säikähtäneenä:
  ”Ei ei, ei se ole liian vaikeaa, ei tietenkään.”
Neville näytti anteeksipyytävältä ja haroi harventuneita hiuksiaan.

Rose kohensi ryhtiään ja yritti miettiä, mitä hänen äitinsä olisi siinä tilanteessa kertonut.
  ”Hermione Grangerin mielestä Ron Weasley on hauska”, hän aloitti tönkösti, mutta totuudenmukaisesti. Hän jätti sanomatta, että välillä isä oli äidin mielestä liiankin hauska.
  ”Äiti – ei kun siis Hermione – ihastui Ronissa luotettavuuteen ja siihen, että isä – ei kun siis Ron, näkee Hermionen sisimpään. Tarkoitan, että Hermione ei ole Ronin mielestä vain nainen vaan älykäs noita. Hermione rakastuu pitkäaikaiseen ystäväänsä, jolle hän voi kertoa kaiken.”
Rosen naamaa kuumotti, mutta Pendragon kirjoitti jälleen välinpitämättömän näköisenä muistiinpanoihinsa. Sitten rehtori rykäisi.
  ”Lopuksi”, hän sanoi katsoen tummilla silmillään Rosea, ”minä haluan tietää, mitä Viimeinen taistelu sinulle merkitsee?”
Vihdoinkin kysymys, johon Rose osasi vastata sulavasti.
  ”Tylypahkan viimeinen taistelu puhdisti taikakansan pitkään vallinneesta epätietoisuudesta. Taistelu uudisti meidän arvojamme”, Rose aloitti kuuluvalla äänellä, mutta tavoitti sitten Nevillen hieman pettyneen katseen. Rose änkytti ja aloitti alusta:
  ”Moni minulle tärkeä ihminen taisteli Viimeisessä taistelussa. Kunnioitan vanhempiani, jotka melkein saivat surmansa täällä. Toivon, että voisin näytelmän avulla kertoa, miten paljon heidän tekonsa minulle merkitsevät.”
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 14, 2012, 15:29:11 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius)
« Vastaus #2 : Tammikuu 12, 2012, 14:03:59 »
– Toinen luku –
Valitut nimet

Kauan sitten nuori poika nimeltä Harry Potter oli Valittu, jonka kohtalo oli tappaa Lordi Voldemort. Harry oli onnistunut, joten Valitusta tuli todellinen Valittu.
Kunnianhimoinen Rose Weasley toivoi, että hänellä olisi edessään samanlainen tulevaisuus kuin Harry-sedällä. Hän halusi olla valittu. Hän halusi ihmisten muistavan hänet. Hän halusi Päivän Profeettaan.

Mutta Rose ei ollut tyhmä. Hän tiesi, että joulunäytelmä oli vain juhlallisuus, jolla haluttiin rikastuttaa koulun kulttuuria.
 Nyt, 14-vuotiaana, Rose oli samanikäinen kuin Harry-setä silloin kun tämä oli nähnyt pimeyden lordin nousevan uudelleen. Rose ei osannut kuvitella, että voisi itse taistella niin mahtavaa velhoa vastaan neljäsluokkalaisena. Hän ei varmasti koskaan pelastaisi ihmishenkiä. Urheinta, mitä hän oli koskaan tehnyt, oli luultavasti hänen äitinsä vanhan kissan, Koukkujalan, pelastaminen suuresta tammesta. Rose ei edes koskaan leuhkinut, että hänen vanhempansa olivat tuhonneet osan Voldemortia tai pelastaneet Harryn järvestä keskellä talvea.

Joulunäytelmä oli oiva tilaisuus näyttää, että Rose kunnioitti Harryn, Ronin ja Hermionen vuosikymmenten takaisia urotöitä.
Sunnuntaiaamu oli toiveita täynnä. Joulunäytelmän roolivalintojen kutkuttavat tulokset odottivat oleskeluhuoneessa. Kaikki neljäsluokkalaiset rohkelikkotytöt olivat osallistuneet näytelmän koe-esiintymisiin, tosin Brinan ei tarvinnut varsinaisesti esiintyä: hän oli vain kertonut ideansa siitä, millaisia ruutilajeja käyttäisi Valitun viimeisessä taistelussa. Lisäksi Brina oli ehdottanut, että lohikäärme voisi syöstä tulta turvallisesti, jos joku täysi-ikäinen olisi lohikäärmeen sisällä ja joisi juuri ennen esitystä tuliviskin ja sontapommin sekoitusta.

 Sen sijaan rikkaasta perheestä kotoisin oleva Hetty McBluewater, joka aikoi lukemaan kirjallisuutta Lontoon yliopistoon Tylypahkan jälkeen, oli kokenut Ginnyn roolin omakseen. Suuressa salissa Hettyn oli pitänyt esittää suuttuvansa rehtorille.
  ”Onneksi isä rahoitti minun draamaopintoni, kun olin vielä jästikoulussa”, Hetty sanoi huojentuneesti, kun hän harjasi mustaa kiiltävää polkkatukkaansa, ”muuten en olisi osannut ilmaista Ginevran luonteen kaikkia ulottuvuuksia.”
Rose ei pystynyt kuvittelemaan Hettyä spontaaniksi ja huumorintajuiseksi tädikseen. Hän pysyi kuitenkin vaiti.

Myös harteikas Cecilia Dursley  (joka oli paljastunut edellisenä vuonna Albuksen pikkuserkuksi*)  ja suupaltti Matilda Hudson olivat hakeneet Ginnyn rooliin. Näiden kolmen tytön välillä vallitsi hyytävä tunnelma, kun he poistuivat yksitellen makuusalista.
Rose viivytteli tahallaan oleskeluhuoneeseen menoa: hän puki sunnuntaivaatteet hyvin hitaasti ja varmisti, että hänellä oli kaikki tarvittava mukanaan kirjastoon menoa varten. Kävi miten kävi, hän aikoi viimeistellä muodonmuutosesseen animaageista tänään. Hän toivoi, että Potterin ukki olisi ollut elossa kertomassa, millaista animaagin elämä oli käytännössä.
Brina näytti ärsyttävän levolliselta loikoillessaan sängyllään. Hänen hiekan väriset hiushaituvansa sojottivat sinne tänne ja hän onnistui näyttämään pojalta ylisuuressa paidassaan. Päiväpeitossa oli vihreitä apilan kuvia – aivan kuin kukaan ei olisi aksentista huomannut, mistä tyttö oli kotoisin: Brina käytti liikaa d-kirjainta.

Hyvähän Brinan oli ottaa rennosti: Professori Pendragon oli muitta mutkitta hyväksynyt hänet erikoistehostevastaavaksi. Rose oli vinkannut kuuluvasti – niin kuuluvasti, että rehtori varmasti kuuli – että hän voisi pyytää Weasleyn Welhowitseistä näyttäviä raketteja ja ruutipaketteja ilmaiseksi ystävälleen.
Rose tiesi, että koe-esiintymisten tulokset olivat jo alakerrassa. Hän muisteli omaa suoritustaan ja imeskeli huuliaan. Hän ei ollut ollut loistava.
  ”Ehkä on parempi, jos sinä et joudu näytelmään”, Brina huomautti ja nousi istumaan. Hänellä oli väljässä collegessaan Irlannin huispausjoukkueen logo. Värit korostivat hänen sinivihreitä silmiään.

Rose mulkaisi huispauslogoa. Suuri, palohaavaa muistuttava syntymämerkki pilkisti kalpean kaulan kohdalla Brinan paidan alta.
  ”Tiedäthän, miten siinä edellisessä esityksessä kävi”, Brina jatkoi maltillisesti ja venytteli raukeasti. ”Suuri mato päätti räjähtää ja päähenkilöt esittivät lasten sadun sijaan vakavan ihmissuhdedraaman.”

Rose risti kätensä ja käveli hermostuneesti edestakaisin makuusalissa. Brina oli se, joka palautti hänet maan pinnalle haaveiluistaan – tosin Rose haaveili harvoin, koska hän oli rationalistinen ihminen. Sen sijaan Rose joutui sammuttamaan Brinan tulisen vihan, kun se pääsi valloilleen.
Lopulta Rose lähti tärisevin askelin alas portaita. Sieltä ne jo kaikuivat: riemun ja pettymyksen kiljaisut. Rose veti syvään henkeä ja käveli ilmoitustaululle, jonne oli ilmaantunut uhkaava keltainen lappu. Hän toivoi, etteivät hänen luiperot jalkansa olisi olleet niin pitkät: matka taululle sujui liian nopeasti. Ehkä hän oli liian pitkä esittämään äitiään, joka oli jo nyt häntä lyhyempi.
Kun suurikokoinen seitsemäsluokkalainen poika väisti, Rose näki koukeroisen kirjoituksen.

Joulunäytelmän roolivalinnat:

Harry Potter: James Potter
Ron Weasley: Scorpius Malfoy


Rose sulki hetkeksi silmänsä. Voi ei, Malfoy oli valittu hänen isänsä rooliin. Miten se jälki-istunnoista nauttiva lurjus saattoi päästä Ron Weasleyn paikalle? Ehkä poika oli tehnyt sen vain härnätäkseen Rosea.
Sitten hän jatkoi henkeään pidättäen lukemista, sydän jännityksestä jyskyttäen.

Hermione Granger: Rose Weasley

Rose kiljaisi riemusta ja hypähti paikoillaan. Brina taputti häntä olalle ja hymyili mitäs-minä-sanoin -hymyään.
  ”Onneksi olkoon. Pääset kuhertelemaan julkisesti Scorpin kanssa”, Brina ilkkui.
Rose heilautti päätään niin, että punaiset hiukset lennähtivät selkään. Hän aikoi olla todellinen näyttelijä ja sysätä epäilevät tunteensa sivuun. Hän tarkasti loput näyttelijävalinnat.

Neville Longbottom: Channing Rinne
Severus Kalkaros: Zebadiah Smith
Voldemort: Ernie McMillan Junior
Minerva McGarmiwa: Judy Hill
Ginny Weasley: Hetty McBluewater
Suuri käärme: Marvin Abbot
Lohikäärme: Hugo Weasley ja Louis Weasley

Avustajia haemme edelleen. Kaikki kuolonsyöjäksi ja taustaoppilaaksi hakeneet pääsivät mukaan.

Näyttelijöitä pyydetään ensimmäiseen harjoitukseen maanantai-iltana 1.10. kello kuusi muodonmuutosluokkaan.


Rose ei muistanut nähneensä serkkuaan Louisia koe-esiintymisessä. No, lohikäärmeen rooli ei ollut kovin vaativa: kunhan pojat vain jaksaisivat kannatella kolmea ihmistä. Toisaalta Pendragon ei varmasti antaisi Brinan juottaa 13-vuotiaille pojille tuliviskiä.
Rose huokaisi helpottuneena. Hän oli saanut naispääosan.
  ”Parasta ruveta harjoittelemaan käsikirjoitusta”, Brina huomautti ja naksautteli sormiaan.
”Sinun pitää sentään peitota tiedät-kai-kuka: Ernie Junior.”

He lähtivät kirjastoon. Rose tunsi itsensä hurjan pitkäksi Brinan vierellä. Toivottavasti Scorpius Malfoy oli Rosea pidempi, koska he näyttäisivät jo muutenkin tarpeeksi typeriltä ja luonnottomilta yhdessä lavalla.
Rosen helpotuksen tunteen tilalle iski pienoinen pakokauhu.
  ”Olet oikeassa. Ensi-iltaan on vain kolme kuukautta. Luuletko, että minä en siinä ajassa opi tekstiä? Tulkinta vaatii harjoittelua, samoin vuorovaikutus.”
Brina myhäili eikä huomauttanut, että ensi-ilta oli samalla ainut ilta. Hän ei itse stressannut melkein koskaan, mistä Rose oli kateellinen. Hän itse merkitsi läksykalenteriin kaiken ja heräsi aina aamuisin samaan aikaan varmistamaan, että hän oli tehnyt kaiken vaadittavan.
  ”Kiitos kuitenkin, että lupasit kysyä George-sedältäsi raketteja”, Brina huomautti. ”Niitä tarvitaan paljon.”

He saapuivat kirjastoon, joka oli epätavallisen täynnä oppilaita. Rose irvisti tiskin takana istuvalle Victoirelle ja marssi hyllyjen väliin. Dominiquen isosisko oli oikeasti sairaalasiivessä töissä apulaishoitajana, mutta välillä hän joutui tuuraamaan sairaalloista Matami Prilliä, jonka eläkepäivät lähestyivät. Victoire oli fiksumpi ja tilannetajuisempi kuin Mini, mutta hän veti myös tiukan linjan työn ja vapaa-ajan välille: kirjastossa hänen kanssaan ei saanut jutella mistään kirjaston ulkopuolisista asioista.

Victoire oli kihloissa Ted Tonksin kanssa. Ted oli Weasleyden ja Potterien perhetuttu sekä osa sukua. Hän oli Harry-sedän kummipoika ja metamorfimaagi. Tedin molemmat vanhemmat olivat kuolleet Viimeisessä taistelussa.

Rose karisti sukulaiset mielestään ja keskittyi muodonmuutosmaailman kiemuroihin. Jossain hänen takaraivossaan kyti kuitenkin onnellinen ja voitokas ajatus, että hän pääsisi pian loistamaan yhtä kirkkaana kuin oma äitinsä kerran jos toisenkin.

Seuraavan päivän liemitunti luihuisten kanssa päättyi meluisissa merkeissä. Monen oppilaan välit olivat kiristyneet, koska he olivat kamppailleet samoista joulunäytelmän rooleista.
  ”Miksi kaikki ovat niin vimmoissaan siitä hiivatun näytelmästä”, Albus parahti, kun hän joutui väistämään keskenään riitelevien luihuiskaksosten, Zebadiah ja Mark Smithin, viskomia juureksia. Zebadiah oli saanut molempien himoitseman Kalkaroksen osan, jonka tulkinnassa riittäisi varmasti haastetta.
Rose hämmensi omaa virheetöntä aurinkolientään iloisena. Hän ei ollut varma, johtuiko hyvä tunne hänestä itsestään vai juomansa aromeista.  Oli miten oli, hän ei välittänyt itseensä kohdistuvista juroista katseista.
  ”Tämä on sisäoppilaitos. Kaikki uudet mahdollisuudet erottua massasta viehättävät nuoria”, hän järkeili.

Heidän juomamestarinsa, Lähi-idästä pari vuotta sitten saapunut Professori Imeil, yritti saada luokkaan järjestystä ja huitoi vimmatusti käsiään. Hänen valkoinen pellavakaapunsa oli täynnä liemitahroja.

Rose vilkaisi kelloa. Enää vartti, ja tunti päättyisi. Sitten hän menisi muiden kanssa päivälliselle ja sen jälkeen koittaisivat ensimmäiset näytelmäharjoitukset! Rose oli niin innoissaan, että hän unohti melkein lisätä emakon veren oikealla hetkellä.
Albus katseli myrtyneesti omaa paakkuuntunutta keitostaan. Hän oli Rosen lempiserkku, mutta poika oli viimeaikoina ollut kummallisen masentunut ja synkkäilmeinen. Ehkä Albus kärsi kuuluisan isän varjosta, aivan kuten Rose. Hänestä tuntui, että murrosiän myötä omien vanhempien saavutukset muuttuivat painostaviksi uhkakuviksi.

Rose oli tyytyväinen, koska alkoi pikkuhiljaa löytää tasapainon itsensä kanssa. Hän voisi keskittyä auttamaan Albusta –
Yhtäkkiä joku tönäisi Rosea rajusti ja hän löi kätensä hehkuvan kuuman kattilan reunaan. Hän voihkaisi ja vilkaisi kimpaantuneesti ympärilleen.
Scorpius Malfoyn platinanvaalea hiuspehko erottui hämärässä liemiluokassa selvästi. Hän oli ilmeisesti kiiruhtanut vesipisteelle pesemään käsiään.
  ”Hoi, Malfoy! Voisit opetella pyytämään anteeksi”, Rose huusi melun yli. Edes aurinkoliemen tuoksu ei sillä hetkellä rauhoittanut hänen oloaan.
Scorpius kääntyi katsomaan häntä hämmentynyt ilme kapeilla kasvoillaan. Ainakin poika osasi näytellä, mikä oli hyvä asia Valitun viimeisen taistelun kannalta. Siniharmaissa silmissä oli viaton katse, mutta Rosea se ei hämännyt.

Kiihtynyt Rose kohotti punoittavan kätensä ja asteli hanan luokse vähentääkseen kuumotusta. Scorpius ei kuitenkaan väistynyt hänen tieltään, vaan joi vielä röyhkeästi vettä.
  ”Eikö sinulla ole lainkaan käytöstapoja?” Rose kivahti. Hän tyrkkäsi Scorpiuksen sivuun ja sysäsi kipeän kätensä hanan alle.
  ”Hei, onko sinun pakko töniä?” Scorpius älähti.
Rose mulkaisi häntä vihaisesti.
  ”Sinä aloitit, Ötökkäpoika.”
  ”Älä ole lapsellinen, Kukkakeppi”, Scorpius huomautti ivallisesti ja yritti kai tavoitella jonkinlaista rauhoittelevaa äänensävyä. ”Meidän pitää pystyä tekemään yhteistyötä seuraavat kolme kuukautta. Tuollaisella asenteella se ei onnistu.”
Sitten hän häipyi takaisin oman kattilansa luokse, jonka oranssia sisältöä Imeil kehui parhaillaan. Rose kihisi kiukusta; Scorpius oli saanut hänet tuntemaan itsensä suunnilleen 12-vuotiaaksi. Vain Minillä oli oikeus siihen.

Kello soi tunnin päättymisen merkiksi. Hengästynyt Professori Imeil jakoi jälki-istuntolaput Smithin kaksosille ja muutamalle muulle, jotka olivat rakentaneet luokkaan pienimuotoisen sota-alueen.
Rose heilautti laukun olalleen ja purnasi Albukselle ja Brinalle koko matkan suureen saliin, miten sietämätön liero hänen vastanäyttelijänsä oikein oli.
  ”Ehkä se oli vahinko”, Brina ehdotti, kun he istuivat kanapaistoksen äärelle.
Rose naurahti kimakasti ja näytti jälleen kerran punertavaa kättään.
 ”Niin, joo, varmaan hän vahingossa unohti pyytää anteeksi. Ihan varmasti hän vain yrittää sabotoida minun esiintymiskuntoni.”
Albus ja Brina katsoivat toisiaan ärsyttävän kaikkitietävästi. Aivan kuin Rose ei saisi valittaa, sen kerran kun valitti. Rose täytti lautasensa ja pureskeli kanaa kiivaasti. Sitä paitsi Malfoy oli nimittänyt häntä pitkän tauon jälkeen Kukkakepiksi.
  ”Rose, tuo näytelmäinto on tehnyt sinusta vainoharhaisen”, Albus totesi. ”Olet aina ollut päämäärätietoinen, mutta jossain se raja kulkee.”
Hän pudisti päätään ja onnistui näyttämään ihan mummilta.
  ”Tuletko sinä harjoituksiin?” Rose kysyi Brinalta eikä välittänyt serkkupojan kommentista.
  ”Näihin ensimmäisiin, kyllä. En usko, että minun tarvitsee ravata teidän kaikissa kokoontumisissa”, Brina vastasi ja söi hyvällä ruokahalulla. ”Toisaalta olisi ihan mielenkiintoista nähdä, miten sinä rähjäät Scorpin kanssa.”
Brina oli siitä omituinen, että hän keksi usein ihmisille omia lempinimiä, vaikka ei olisi edes tuntenut heitä. Kai se oli jonkinlaista luovuutta: esimerkiksi Dominiqueta hän sanoi salaa Dommyksi.

Rose vilkaisi punertavaa kämmenselkäänsä. Hän ei saisi antaa äkkipikaisuudelleen valtaa lukuharjoituksissa.
Albus sai pienen annoksensa syötyä ja vilkaisi kattoon.
  ”Mainio lentosää, ei liian kirkasta mutta tyyntä. Nähdään!”
Sitten Rohkelikon joukkueen tuore etsijälupaus häipyi Rosen ja Brinan seurasta.
  ”Eikö sinusta ole yhtään huvittavaa, että huispausjoukkue on melkein kuin Potter-Weasley -sukurieha?” Brina hymähti. Hän oli itse hakenut joukkueeseen viime vuonna jahtaajaksi, mutta hänen sijastaan oli valittu James Potter, Roxanne Weasley (joka oli Rosen 17-vuotias serkku) ja Michael Weasley-Hamilton, joka sen sijaan oli Rosen pikkuserkku.
  ”Velhomaailmassa on todennäköistä, että puhdasveriset ovat sukua toisilleen”, Rose huomautti, vaikka Brina tiesi sen varsin hyvin. ”Äh, kyllä sinä tiedät minun kantani huispaukseen. Minun mielestäni kaikkien halukkaiden pitäisi saada pelata.”

Brina tuhahti idealle, mutta Rose pysyi kannassaan: hän itse oli huono lentäjä, osittain siksi, koska ei sietänyt urheiluhullujen sukulaisten asettamia paineita. Ei ollut helppoa, kun oma isä, kaikki hänen setänsä ja ainoa tätinsä olivat olleet koulun huispausjoukkueessa. Hugon kummisetä oli kaikenkukkuraksi entinen Bulgarian maajoukkuepelaaja.
Percy-setä oli poikkeus, ja siksi Rose kirjoitti Percylle usein ja pyysi vinkkejä, miten hän pääsisi valvojaoppilaaksi.
Yksi urheilusankareista, James, ilmestyi heidän viereensä ja rummutti pöytää kärsimättömästi. Yleensä tyyni Brina pudotti haarukkansa kilahtaen lattialle.
  ”Mennäänkö?” James hoputti. Rose katseli silmät kiiluen pientä merkkiä serkkunsa rinnassa. Suvun tilastoja seurattuaan oli mahdollista, että myös hän saisi ensi kesänä tuollaisen.
  ”Tiedätkö, ehkä Al on oikeassa”, Rose totesi nielaistuaan viimeisen palan ruoasta. ”Tämä näytelmä kiihdyttää tunteita. Tämä on minun huispausotteluni.”
James katsoi häntä kuin tolloa. Sitten hän vilkaisi Brinaa.
  ”Onko Rosier syönyt jotain sopimatonta?”
Brina tyytyi kohauttamaan olkiaan.

He lähtivät yhdessä muodonmuutosluokkaan. Matkalla Brina rentoutui ja alkoi hehkuttaa jotain irlantilaista pientä huispausseuraa, joka pelaisi seuraavana lauantaina liigassa. James tarttui aiheeseen ja Rose tyytyi olemaan hiljaa: aivan kuten hänen äitinsä vaikeni silloin, kun isä puhui Hugon kanssa kilpaluudista.
  ”…mutta Kanuunat on hyvä esimerkki”, James puhua pulputti. ”Ei tarvita hienoja peliasuja, rikasta manageria ja paljon sponsoreita, että pystyy voittamaan matsin.”
Ja jälleen oli päästy Kadlein Kanuunoihin, joka tuntui olevan pyhä aihe varsinkin Rosen isälle. Samassa Rose muisti, että hänen pitäisi kirjoittaa kotiin ja kertoa joulunäytelmästä. Ehkä hänen ei kannattaisi mainita, kuka esitti Ronia.
  ”Kanuunoilla on fiksu kapteeni, sen takia joukkueella menee hyvin. Ferrington osaa laskea”, Rose sanoi jotain sanoakseen, koska jopa hän tiesi Kadlein Kanuunoista nippelitietoa.

He saapuivat luokan eteen, johon oli muodostunut pieni ryhmä valittuja näyttelijöitä. Hugo ja Louis riensivät heidän luokseen.
  ”Rosier, minä voin ostaa sinulle pulkan joululahjaksi, niin sinäkin voit opetella laskemaan”, James sanoi ja nauroi omalle typerälle vitsilleen. ”Ehkä sinä pysyt sen selässä paremmin kuin luudan.”
Rose naksautti kieltään. James ei sentään nimittänyt häntä kasvia tukevaksi puutikuksi vaan käytti Fleur-tädin valitsemaa muunnosta Rosen nimestä.   
  ”Juniori”, Rose painotti nimeä, jota yleensä vain vanhemmat käyttivät. ”Yritätkö sinä ihan totta naurattaa noitaa, jonka isä ja setä ovat luoneet uraa pilailupuodissa?”
Heidän kepeä kinastelunsa loppui, kun luokan ovi aukesi. Rose käveli muodonmuutosluokkaan, joka oli todella kokenut muutoksen sitten viime näkemän.

*) Cecilia Dursleyn isä on Dudley Dursley, Harry Potterin serkku. Rose ja Albus selvittivät tämän kolmantena kouluvuotenaan, kun he matkustivat joululomalla kahdestaan nuuskimaan Harryn menneisyyttä ja Likusteritietä. Samalla Albus tapasi ensimmäistä kertaa isotätinsä Petunia Dursleyn.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 14, 2012, 14:39:54 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius)
« Vastaus #3 : Tammikuu 15, 2012, 14:01:37 »
A/N: sain tähän ficiin liittyen todella kauniita kehuja yksärillä. Tämä luku on omistettu sen antajalle! =)

– Kolmas luku –
Suorituspaineita

Muodonmuutosluokan pulpetit oli siirretty seiniä vasten ja parikymmentä tuolia oli asetettu keskelle lattiaa ringiksi. Huoneen valaisi tuolien yläpuolelle asetettu suuri kynttelikkö.
Agnes McGarmiwan sijasta liitutaulun edessä seisoi itsekseen höpöttävä pyöreäposkinen Neville Longbottom, joka kirjoitti parhaillaan ylös harjoitusten aikatauluja: kaksi kertaa viikossa, mutta joulukuussa useammin.  Kenraaliharjoitus järjestettäisiin 18.12. ja varsinainen joulunäytelmä sitä seuraavana päivänä.
Neville pyysi näyttelijöitä istumaan alas. Avustajat, kuten Brina, menivät sivummalle pulpettien päälle odottamaan ohjeita.
  Kaikki muut paitsi Scorpius Malfoy olivat paikalla – tyypillistä, hän ei selvästi arvostanut harvinaista tilaisuutta yhtä paljon kuin muut.
James istahti Rosea vastapäätä ja asetti Harry-sedän vanhat silmälasit, joista oli poistettu linssit, nenälleen. Hänen viereensä istui Nevillen roolin saanut Channing Rinne, joka oli Rosea vuoden vanhempi ja Korpinkynnessä. Isokokoinen Channing ei muistuttanut kömpelöä Neville-setää laisinkaan, kun hän hymyili Jamesin hölmöille laseille. Yhtäkkiä Rose oli todella tietoinen kukkivista finneistään ja rehottavista kulmakarvoistaan. 
  "Tässä on kaikille koko käsikirjoitus", Neville sanoi ja antoi jakoon paksut monisteniput. "Te ette saa näyttää niitä sivullisille, rehtorin käsky."
Rose selasi käsikirjoitusta tyytyväisenä. Hänellä oli varsinkin toisessa näytöksessä paljon vuorosanoja.
Neville-setä haroi hiuksiaan ja näytti kuumeisesti pohtivan, mitä hänen pitäisi seuraavaksi sanoa. Lopulta hän löysi multaisen kaapunsa taskusta muistilappunsa.
  "Tällipajulle täytyy tehdä vuosihuolto... ei kun siis... Luemme näytelmän vain läpi tänään", Neville luki lapusta ja käveli edestakaisin liitutaulun edessä, "lisäksi minun pitää pyytää avustajia kirjaamaan ylös huomautukseni esimerkiksi erikoistehosteista tai lavasteista."
 Hän vilkaisi pöydällä olevaa käsikirjoitusta. 
"Tässä alussa tarvitsemme heti lohikäärmepuvun – puvustuksesta huolehtivat Professori McGarmiwa ja Mini – ei kun siis neiti Weasley", Neville jatkoi.
Rose vilkuili ympärilleen. Serkkutyttöä ei näkynyt: luultavasti Dominique oli unohtanut, mihin oli lupautunut. Jos Professori McGarmiwa ei auttaisi, Rose ja muut joutuisivat mitä luultavimmin esiintymään alasti.
  "Professori, minä voin hoitaa lohikäärmeen syöksemään tulta", Brina sanoi kovaa.
Neville raapi päätään hajamielisesti ja mumisi hyväksyvästi.
  "Lisäksi Hugoon ja Louisiin pitää asentaa sopiva leijutusloitsu", eräs avustajista huomautti.
Seuraavaksi Neville ja lavastajat (lahjakas piirtäjä Max Thomas ja muutama muu) pohtivat, miten Tylypahkan kylä olisi helpoin toteuttaa. Rose haukotteli, mutta säpsähti rajusti, kun luokkahuoneen ovi pamahti äänekkäästi auki.
  "Anteeksi, että olen myöhässä", aina yhtä kalpea Scorpius sanoi hengästyneesti. Hän viskasi laukkunsa kädestään ja meni istumaan viimeiselle vapaalle paikalle. Kuka tahansa kurista järkähtämätön opettaja olisi antanut hänelle jälki-istuntoa, mutta Neville oli liian hyväsydäminen ja liian keskittynyt lavastajiin.
Scorpius pyyhkäisi luonnottoman vaaleat hiukset kasvoiltaan ja otti Zebadiahilta käsikirjoituksensa. Rose mulkaisi poikia halveksuvasti. Luihuiset olivat koulun taitavimpia vastuun välttelijöitä.
  "Minun oli pakko jäädä salakuuntelemaan Jonia ja Pendragonia", Rose kuuli Scorpiuksen selittävän röyhkeästi ystävälleen.
Jon oli heidän pimeyden voimilta suojautumisen opettajansa, joka oli aloittanut Tylypahkassa työskentelyn samaan aikaan kuin Rose opintonsa. Jon oli Bill-sedän pitkäaikainen ystävä ja ihmissusi.
  "Kuulin jotain tosi jännittävää", Scorpius sanoi niin kovaa, että kaikki varmasti kuulivat. Rose kiristeli hampaitaan, jotka hänen äitinsä oli viime kesänä suostunut muokkaamaan suoriksi. Häntä ei kiinnostanut mikään, mikä oli Malfoyn mielestä jännittävää. Rose oli pahoillaan Jonin vuoksi, eivätkä rehtorin asiat sitä paitsi kuuluneet neljäsluokkalaisille.

Pian he aloittivat varsinaisen näytelmän ääneen lausumisen, mikä sai Rosen piristymään. Hän kohensi asentoaan ja kuunteli, kuinka James eläytyi rooliinsa. Scorpius lausui ensimmäisen repliikkinsä laiskasti. Vihdoin tuli Rosen vuoro:
  ”Neville!" hän kiljahti niin iloisesti että vieressä istuva Hetty hätkähti. Rose jatkoi:
"Ihanaa nähdä! Tuon miekan avulla sinun pitää katkaista Pimeyden Lordin uskollisen käärmeen pää, jotta Voldemort muuttuu jälleen kuolevaiseksi!”
Hän oli hieman muunnellut vuorosanoja, jotta ne kuulostaisivat uskottavilta. Neville ei huomauttanut siitä, joten Rose oletti tehneensä oikein, vaikka hän huomasi Scorpiuksen pyöräyttävän silmiään Zebadiahille.
Ensimmäisessä näytöksessä hänellä ei ollut muita vuorosanoja.   
Neville käsitteli jälleen lavasteita ja esiripun laskemista hetken avustajien kanssa. Sitten päästiin toiseen näytökseen, jossa Ron ja Hermione menevät Salaisuuksien kammioon ja tuhoavat Puuskupuhin kupin.
Rose vilkaisi Scorpiusta nopeasti. He olisivat näyttämöllä aivan kahdestaan tässä kohtauksessa.
  "Niin, tästä minun pitikin sanoa", Neville mutisi paperin takaa, "Pendragon haluaa järjestää teille kahdelle muutaman yksityisen harjoittelutunnin."
Hän katsoi Rosesta Scorpiukseen.
  "Mitä?" Rose huudahti.
Scorpius tyytyi näyttämään hapanta naamaa.
  "Niin no, aivan turhaan muut näyttelijät istuvat paikalla, kun te kaksi työstätte tätä kohtausta", Neville huomautti.
Rose tuijotti käsikirjoitusta. Rehtori oli järkevä, mutta hänellä ei missään nimessä ollut kunnon ihmistuntemusta. Rose ja Scorpius eivät olleet lainkaan sopiva pari, eivätkä heidän lavakemiansa tulisi pelaamaan yhteen. Vaikka näytelmä oli tuhoon tuomittu, Rose voisi yrittää pelastaa sen omalla olemuksellaan.
  "Luetaan tämä näytös nyt vain läpi", Neville hoputti ja pudotti vahingossa paperinsa lattialle.
Scorpius sihisi näkymättömälle vesihanalle ja sanoi tasaisella äänellä:
  "Kärmeskieltä voi opetella matkimaan."
Rose nyökkäsi ja sanoi hämmästyneesti:
  "Tuolla alhaalla se on, Salaisuuksien kammio."
Neville keskeytti heidät taas ja huomautti lavastajille, että heidän pitäisi rakentaa uskottavan näköinen kaariportti, joka toimittaisi kammion sisäänkäynnin virkaa. Tunnelin rakentaminen olisi liian työlästä.
  Rose oli käynyt oikeassa kammiossa muutaman kerran, koska siellä järjestettiin välillä opastettuja kierroksia.
  "Sinun täytyy tehdä se", Scorpius jatkoi lukemista aneemisesti, "Hermione, sinun täytyy tuhota hirnyrkki."
Rose vastasi innottomaan repliikkiin pelon ja jännityksen sekaisella, tunteita pursuavalla äänellä:
  "Miksi minun?"
Samalla hän ihmetteli, oliko tällainen keskustelu joskus todella käyty. Ehkä Neville tai Pendragon olivat saaneet ongittua hänen vanhemmiltaan esiin totuuden siitä, mitä Salaisuuksien kammiossa oli tapahtunut Viimeisen taistelun aikana.
  "Minä tuhosin jo omani", Scorpius vastasi niin elottomasti, että Rosen oli pakko läväyttää monistenivaskansa polviaan vasten ja mulkaista vastanäyttelijäänsä.
  "Voisitko edes vähän yrittää?" Rose pyysi inhoten.
Scorpius katsoi häntä välinpitämättömästi, kun Neville kiiruhti sanomaan:
  "Tänään vain luetaan, jatkakaa vain."
Rose huokaisi raskaasti ja katsoi taas repliikkejä.
  "Minun tekee mieli juoda tuosta kupista", hän kuiskasi kuuluvasti.
Scorpius kohotti vaaleita kulmiaan. Hän kai aidosti yllättyi juonen käänteestä.
  "Täh?" hän älähti melkein uskottavasti.
Rose mietti tarkkaan, millaisella äänellä lausuisi seuraavan kohdan. Lopulta hän päätyi sanomaan tavallisella puheäänellään:
  "Minä haluan juoda Puuskupuhin kupista."
  "Älä", Scorpius kielsi monisteensa takaa. "Iske siihen basiliskin hampaalla."
Siihen loppuivat toisen näytöksen repliikit. Tekstissä ei selitetty, mikä oli saanut Hermionen janoiseksi.
Seuraavaksi oli vuorossa kohtaus, jossa Harry eli James sai Ronilta ja Hermionelta suuren hampaan ja tuhosi Korpinkynnen diadeemin. Jostain syystä Scorpius näytti todella kireältä ja hänen äänestään jopa kuulsi inho, kun hän sanoi:
  "Enää on jäljellä käärme."
James hieroi otsaansa teatraalisesti ja sanoi kovaa:
  "Hän on Rääkyvässä röttelössä. Minä tunnen hänen läsnäolonsa."
Channing henkäisi kuuluvasti ja James pärskähti naurusta. Rosen mielestä kohtaus ei ollut naurun asia, mutta hän ei viitsinyt ryhtyä läksyttämään serkkua.
  "Mutta entäs kaikki muut?" Scorpius kysyi. "Me ei voida jättää kotitonttuja tänne kuolemaan."
Rose luki seuraavan lauseen itsekseen, nielaisi ja punastui.

Ron ja Hermione suutelevat.

James virnisti omahyväisesti. Myös muut näyttivät huvittuneilta, paitsi Scorpius, joka katseli eteensä välinpitämätön ilme naamallaan.
  "Hei, meillä on tässä sota kesken", James huomautti hymyillen.
Onneksi Neville kiiruhti huomauttamaan, että tässä kohtaa Brinan pitäisi sytyttää muutama pieni raketti.

Harjoitusten päätyttyä Rosella oli epätodellinen olo. Hän ei millään pystynyt kuvittelemaan itseään toteuttamaan äskeistä tarinaa lavalla, vaikka hän osasi jokaisen vuorosanan moitteettomasti.
Neville oli kertonut, että kaikkien vanhemmat kutsuttaisiin koululle katsomaan joulunäytelmää. Rose ei halunnut suudella Malfoyta vanhempiensa edessä. Ensinnäkin Scorpius oli mäntti. Lisäksi hän vaikutti siltä, että Valitun viimeinen taistelu oli hänelle aivan yhden tekevä. Suudelma, jonka pitäisi herättää katsojissa mukavia tunteita ja toimia rakkauden ilmentymänä surun keskellä, tulisi olemaan täydellinen tunnelman latistaja.
James vihelteli ärsyttävästi, kun he kävelivät pois muodonmuutosluokasta.  Hän hyvästeli Channingin, joka olisi varmasti sopinut paljon paremmin Ronin rooliin kuin Scorpius Malfoy. Turhautunut Rose huokaisi raskaasti. Brina taputti häntä kannustavasti olalle.
  "Haluatko näkymättömyysviitan lainaan?" James kysyi yhtäkkiä.
Rose katseli, kun Scorpius ja Zebadiah katosivat kulman taakse. Vaikka hän inhosi heitä, hän halusi tiedonjanoisena, mahdollisena tulevana valvojaoppilaana tietää, miten usein Malfoy harrasti toisten ihmisten salakuuntelua. Mistä Jon ja rehtori olivat keskustelleet niin, että jopa Scorpius kiinnostui kuuntelemaan opettajia?
  "Mitä minä viitalla tekisin?"
James kohautti olkiaan.
  "Ajattelin, että haluaisit piiloutua. Näytät tosi nolostuneelta."
Rose punastui entistä syvemmin, mikä tietysti raivostutti häntä.
  "Minä en ole nolostunut. Miksi olisin?"
Hän katsoi tiukasti eteensä, kun he nousivat portaita ylös.
  "No, onhan ensisuudelman saaminen aika vakava juttu", James heitti kepeästi. "Varsinkin suuren yleisön edessä."
Hetty McBluewater kikatti heidän takanaan. James virnisti.
  "Haluatko sinä, että minä työnnän linkkarini sinun kurkkuusi?" Rose kysyi serkultaan pahaa enteilevästi.
   "En", James vastasi ykskantaan. "Mutta olen sitä mieltä, että isä teki väärin antaessaan teräaseen noin epätasapainoiselle naiselle."
Rose pudisti päätään, kun he saapuivat Lihavan Leidin eteen.
  "Minusta taas siinä ei ole mitään järkeä, että huomionkipeällä valvojaoppilaalla on näkymättömyysviitta."
James mulkaisi häntä.
  "Tiedät hyvin, että vaihtaisin sen mieluusti Alin Kelmien karttaan."
Rose lausui muotokuvalle tunnussanan ja marssi oleskeluhuoneeseen. Kuten tavallista, James ei ollut tyytyväinen siihen mitä sai. Näkymättömyysviitta oli sentään todella arvokas perintökalleus, joka oli pelastunut Harry-sedän monesta pahasta pinteestä.
Koska Rose oli Harryn kummityttö, hän oli saanut 11-vuotis syntymäpäivälahjaksi Sirius Mustan vanhan lumotun linkkuveitsen, jolla sai melkein minkä tahansa lukon auki. Vaikka Rose ei ollut vielä löytänyt veitselle käyttöä (paitsi viime vuonna, kun hän ja Albus olivat livahtaneet Dudley Dursleyn taloon), sillä oli tunnearvoa. Hän oli kuullut paljon tarinoita Siriuksesta.
  Albus istui tulisijan ääressä ja yritti selvitä tähtitieteen läksykartoista. Hän ilahtui nähdessään Rosen, Brinan ja Jamesin.
  "Miten ekat näytelmäharjoitukset meni?" hän kysyi ja sysäsi kartat sivuun.
James valtasi viereisen nojatuolin ja potki kengät jalastaan.
  "Melko tylsää", hän kommentoi. "Minulla on vain yksi nuoleskelukohtaus äitini kanssa."
Hän katsoi ilkikurisesti Hettyä, joka käveli heidän ohitseen. Albus päästi inhoa kuvastavan älähdyksen. Rose istui lämpimälle lattialle ja alkoi korjailla Alin tähtikarttoja. Brina nappasi tuoreen Ilta-Profeetan, jonka kannessa oli taikaministeri Kingsley Kahlesalpa, Jamesin ja Albuksen pikkusiskon, Lilyn, kummisetä. Hymyilevän Kingsleyn kuvan alapuolella oli iso otsikko: TAIKAMINISTERI HYVÄKSYY LENTÄVÄT AUTOT.
  "Äiti lähetti kirjeen", Albus sanoi. "Heillä on kuulemma uusi kotitonttu."
James katseli välinpitämättömästi takassa loimuavaa tulta.
  "Mitä Oljo Toiselle tapahtui?" Rose kysyi planeettojen tutkiskelun lomasta. Potterien kotitonttu oli asustanut omassa talossaan Kalmanhanaukiolla vielä viime kesänä.
  "Isä päästi sen eläkkeelle", Albus vastasi. "Oljo Kolmas on kuulemma tosi innokas. Se on jo sisustanut minun huoneeni uudestaan."
Rose ojensi kartat takaisin Albukselle, joka hymyili hänelle kiitollisena.
  "Lupaan korvata tämän", serkku sanoi.
Rose nyökkäsi ja haukotteli. Hänen pitäisi vielä kertauksen vuoksi lukea muutama kappale Loitsujen käsikirja nelosesta huomista varten.
  "Ai niin", Brina sanoi ja ilmestyi esiin sanomalehden takaa. "Satuin kuulemaan, kun Malfoy kerskaili äsken harjoituksista lähtiessä Smithille, että näytelmä on kuulemma luultua isompi tapaus."
Albus tuhahti. Aivan kuin hänen mielipiteensä joulunäytelmää kohtaan ei olisi jo tullut kaikille selväksi.
  "Ei mutta, hänen isänsä mukaan paikalle tulee niin sanottuja isoja tekijöitä", Brina jatkoi. James suoristautui nojatuolissaan.
  "Siihen on herra Draco Malfoyn mielestä hyvä syy, miksi te joudutte taikomaan joulunäytelmässä. Kykyjenetsijä haluaa nuoria ministeriöön kesäksi. Hän haluaa varteenotettavia auroreita harrastustoimintaan mukaan."
Jamesin silmät suurenivat hämmästyksestä ja innostuksesta.
  "Mikset kertonut aikaisemmin?" hän huudahti.
Brina kohautti olkiaan ja näytti epäilevältä.
  "Se on Malfoy. Hänen jokainen sanansa ei ole vedenpitävä."
Mutta James ponkaisi seisomaan ja hieroi käsiään yhteen.
  "Minä haluan auroriksi! Harjoittelupaikka ministeriössä... minusta tulee sen hemmetin näytelmän tähti! Olen pääosassa, joten paikka on käytännössä minun!"
Sitten hän rutisti Brinaa ja riensi makuusaleihin vievään portaikkoon. Häkeltynyt Brina ei huomannut, että hänen pitelemänsä lehti oli syttynyt palamaan, joten Rose joutui sammuttamaan sen aquatulio-loitsulla.
  Oli huolestuttavaa, että joulunäytelmä olisi muuta kuin iloinen kulttuuritapahtuma. Ei ihme, että Malfoy oli kiinnostunut pääroolista. Eniten Rosea harmitti kuitenkin se, että James kuvitteli nousevansa Valitun viimeisen taistelun puheenaiheeksi.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 25, 2012, 16:48:02 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 3. luku 15.1.
« Vastaus #4 : Tammikuu 16, 2012, 20:57:11 »
A/N: jei, ficin eka kommentti :D Hupaisaa, koska Finin puolella en ole mistään saanut niin paljon kommentteja kuin ko. ficistä. Kiitos Tylypahkan pikajunalle! Pienen virheen löysi eräs lukija, ja korjasin sen nyt: Rose ei ole valvojaoppilas! Hän on luokkansa vastuuhenkilö, jolla on lupa käyttää valvojaoppilaiden kylppäriä xD

– Neljäs luku –
Joulunäytelmän kirous

Masentavan vetinen ja kolea syyssää riepotteli oranssin ja punaisen kirjavia puunlehtiä ympäri Tylypahkan maita. Tilustenvahti Wilhelm Matoisa-Lankku yritti kesyttää niitä taikasauvallaan, mutta leikkimielinen tuuli kuljetti lehdet itsepäisesti sinne sun tänne.
  Huispaajat harjoittelivat sinnikkäästi vesisateessa eräänä lokakuisena lauantaina. Sen sijaan Rose Weasley pysyi mukavan lämpimässä ja kuivassa kirjastossa. Hän piti syksystä erityisesti siksi, että huono sää oli hyvä syy jäädä sisätiloihin tekemään järkeviä asioita.
Victoire oli ystävällisesti etsinyt hänelle vanhan kellastuneen Päivän Profeetan, jossa oli artikkeli Tylypahkan ensimmäisestä joulunäytelmästä. Tuolloin oli yritetty esittää vanhaa Siuntio Silosäkeen satua nimeltä Oivan onnen alkulähde.
Lehtijutussa oli haastateltu muun muassa yhtä päänäyttelijöistä, joka oli Rosen laskujen mukaan nykyään suunnilleen hänen mumminsa ikäinen. Rosea miellytti ajatus, että mahdollisesti hänenkin nimensä komeilisi velhomaailman luetuimmassa lehdessä muutaman kuukauden päästä.
  Uutisen vieressä oli iso kuva suuresta salista, joka näytti siltä kuin lumottu katto olisi tarjoillut aamiaiseksi pyörremyrskyn.

TYLYPAHKASSA KATASTROFI - JOULUNÄYTELMÄ EI PÄÄTTYNYT ONNELLISESTI

Tylypahkan noitien ja velhojen koulun oppilaista puolet joutui eilen sairaalahoitoon, kun suuri madon näköinen eläin räjähti. Koulussa järjestettiin ensimmäistä kertaa joulunäytelmä, jonka turvajärjestelyt pettivät pahanpäiväisesti.
  Rehtori Armando Dippet kertoo, että kukaan ei ole loukkaantunut pysyvästi. Suuren madon näytelmään sijoittanut taikaeläintenhoidon opettaja on asetettu koeajalle.
Haastattelimme Amataa esittänyttä viidesluokkalaista Lucy Huiskia, joka säästyi suurimmilta vammoilta. Hän joutui kaksintaisteluun kesken näytelmän.
  "Joulunäytelmä meni pieleen, koska Amaryllis varasti minun poikaystäväni", nuori neiti kommentoi.
  "Minun mielestäni näytelmä olisi voinut olla hyvä, vaikka se otus räjähti. Sitten Amaryllis alkoi sohia minua loitsuilla", Huiski kertoo.
Lisäksi kysyimme paikalle saapuneiden katsojien mielipidettä. Tavoitimme Abraxas Malfoyn, joka oli Tylypahkassa kutsuvieraana.
  "Syy on tarinassa", herra Malfoy kommentoi. "On hyvä, että näytelmä päättyi, ennen kuin näimme vastenmielisen esityksen jästin ja velhon käsittämättömästä suhteesta."
Herra Malfoy työskentee taikaministeriössä lainsäädäntö osastolla. Hän on pyrkinyt monta kertaa ajamaan läpi lakia, jossa kielletään velhojen ja ei-taikovien ihmisten väliset avioliitot.
  Tylypahkassa leijailee luultavasti vielä pitkään ruudin katku. Oppitunnit jatkuvat normaalisti. On varmaa, että joulunäytelmän taru päättyy tähän.


Rose taitteli sanomalehden ja palautti sen paikoilleen. Hän ei antaisi moisen aikoja sitten tapahtuneen kömmähdyksen masentaa tai hermostuttaa itseään. Tänä jouluna lavalle ei päästettäisi yhtäkään villieläintä tai kolmiodraamaa.
Rose oli vihdoin kirjoittanut vanhemmilleen näytelmästä kirjeeseen, joka oli vielä hänen laukussaan. Hän oli kuitenkin jättänyt mainitsematta, kuka esitti Ronia – muuten isä saapuisi Tylypahkaan yhdessä vihreässä hormipulverin väläyksessä ja nolaisi Rosen takuu varmasti, kun hän rähjäisi korvat punaisena ensin Nevillelle, sitten rehtorille ja lopuksi syyttäisi jollain verukkeella Rosea. Hän värähti inhosta muistellessaan erästä ikävää räyhääjää, jonka isä oli lähettänyt hänelle edellisvuonna, koska isä oli siivotessaan löytänyt Rosen huoneesta pilailuhämähäkin.
  Kun Rose etsi aineistoa ennustusesseetä varten, hän kuuli toiselta puolelta kirjahyllyä jonkun mainitsevan oman nimensä. Hänen uteliaisuutensa heräsi ja hän painoi korvansa hyllyä vasten.
  "...sitä paitsi isä on aina sanonut, että minun täytyy pyrkiä sankareiden lapsia korkeammalle", Rose erotti Scorpiuksen leuhkan äänen. Ilmeisesti hän ei kunnioittanut ihmisten lukurauhaa: kirjastossa ei saanut puhua noin kovalla äänellä.
  "Harry Potter kuulemma saapasteli kouluaikoina nokka pystyssä ja kerskaili hyvällä onnellaan", Malfoy jatkoi. "Hän ei pitänyt minun isääni minään."
Rosen mielestä Scorpius kuulosti katkeralta. Hän tiesi, että Harry-setä ei todellakaan ollut ylpeillyt sillä, että hän oli kasvanut orpona ja joutunut vähän väliä hengenvaarallisiin seikkailuihin. Scorpiuksen oma puhdasverinen suku oli rikas ja aikanaan myös vaikutusvaltainen, kunnes Lucius Malfoy oli paljastunut kuolonsyöjäksi. Draco Malfoy oli Rosen vanhempien ja Harryn verivihollinen kouluaikoina. Nimenomaan veri ratkaisi, koska Rosen äiti oli jästisyntyinen.
  Nykyään Draco Malfoy näytti jopa katuvan huonoja välejä: viimeksi Viistokujalla ennen lukukauden alkua hän oli tilannut koko Rosen isän pöytäseurueelle kermakaljat.
  "Ainakin sinä olet paljon coolimpi kuin se Rose Weasley. Hän yrittää liikaa", tytölle kuuluva ääni sanoi. Puhujan täytyi olla neljäsluokkalainen luihuinen Mary-Elizabeth Kery, joka oli ärsyttävästi kiilannut Rosen himoitsemalle paikalle loitsukerhon puheenjohtajaksi.
  "Niin no, minun täytyy katsella sitä finninaamaista äkäpussia näytelmän harjoituksissa", Scorpius tuhahti. "Ihan kuin joku olisi työntänyt kepin Weasleyn takapuoleen. Ainut järkevä siinä porukassa on James Potter."
  Kery huomautti vielä Rosen takkuisista hiuksista. He nauroivat. Rose paiskasi kirjat lattialle ja käveli nopeasti ulos kirjastosta. Finninaamainen äkäpussi? Hän oli kiukkuinen vain huonossa seurassa, eikä hänellä sitä paitsi ollut yhtä paljon epäpuhtauksia naamassa kuin Keryllä.
Kiukkuinen Rose päätti lähettää vanhemmilleen kirjoittamansa kirjeen. Hän katui, että oli hehkuttanut siinä näytelmää monta sivua. Scorpius oli pilannut hänen hyvän mielensä. Lisäksi häntä ärsytti, että hän antoi sen limanuljaskan mielipiteiden vaikuttaa itseensä niin. Ei sillä ollut mitään väliä, mitä Scorpius Malfoy hänestä ajatteli – kunhan vihamielisyys ei näkyisi lavalla.
 
Matkalla Pöllölään Rose näki Roxanne-serkkunsa, joka oli George-sedän tytär ja Rohkelikon huispausjoukkueen jahtaaja. Hänen äitinsä oli menestyvä huispaaja, jolta Roxanne oli perinyt maitokahvin värisen ihonsa. Hänellä ja Rosella oli melko vähän yhteisiä puheenaiheita, koska Roxannen koko elämä pyöri lähinnä liikunnan ympärillä. Nytkin Roxannella oli verryttelypuku yllään ja punertavat hiukset tiukalla poninhännällä.
  "Ai niin, Rox, voisitko kysyä isältäsi tarvikkeita joulunäytelmää varten?" Rose muisti kysyä, kun he olivat vaihtaneet kohteliaat tervehdykset.
Roxannen ilme kiristyi: hän ei pitänyt pilapuodista, koska välillä George-setä viihtyi siellä liian paljon. Roxanne ei edes suostunut tekemään Weasleyn Welhowitseissä työvuoroja, vaikka hänen isoveljensä Fred aikoi jatkaa isänsä jalan jäljissä.
  Lopulta Roxanne suostui ja Rose kirjoitti hänelle nopeasti listan tarvikkeista, joita Brina oli kaivannut. Sitten serkku hölkkäsi matkoihinsa. Rose ihmetteli, miksi kukaan viitsi lähteä lenkille niin sateisella säällä. Hän oli salaa sitä mieltä, että Roxanne yritti vain miellyttää isäänsä.
  Luultavasti George-sedän hieman omituinen käytös, silloin tällöin poissaoleva katse ja peilien karttaminen johtui kauan sitten kuolleesta identtisestä kaksoisveljestä, jonka mukaan hän oli nimennyt esikoisensa. Rose oli nähnyt vanhoja valokuvia. Hänen setänsä olivat näyttäneet täsmälleen samanlaisilta.
  Weasleyn mummi ja vaari olivat päässeet Fredin menetyksestä yli, tai ainakin vaikutti siltä: isovanhemmat puhuivat hänestä lämmöllä. Molly jopa sanoi joskus lapsenlapsilleen, että näillä oli hyvät mahdollisuudet saada kaksoset. Mutta George poistui huoneesta heti, jos hänen kuollut kaksoisveljensä tuli puheeksi.

Rose saapui korkeaan Pöllölään, joka oli täynnä nukkuvia tai toisiaan nokkivia lintuja. Hän etsiskeli katseellaan isältä saamaansa huuhkajaa, Pasi Tyyhtystä, mutta se oli kai metsästämässä peltohiiriä.
  Rose kuuli läheltään omituista rapinaa ja huomasi tiiliseinän kolossa pesän, jossa oli kolme suurta harmaata munaa. Yksi niistä oli alkanut lohkeilla.
  Rose ilahtui: hän ei ollut koskaan ennen todistanut minkään eläimen syntymää. Hän voisi hyödyntää kokemusta taikaeläintenhoidon esseessä.
Hän astui varovaisesti lähemmäs oljista kyhättyä pesää. Emoa ei onneksi näkynyt lähettyvillä, vaikka eräs suurikokoinen tornipöllö loi Roseen törkyisiä katseita.
  "Oooh", Rose ihasteli, kun munasta kuoriutui esiin pieni vaaleanpunainen linnunalku. Hän tiesi, että muutaman viikon päästä poikanen olisi niin suloinen untuvikko, että hänen olisi aivan pakko tulla katsomaan sitä uudelleen.
  Loputkin kaksi munaa alkoivat liikahdella. Pian Rose katseli kolmea kiivaasti piipittävää vastasyntynyttä pöllöä, jotka olivat selvästi nälissään.
  "Minä en saa koskea teihin", Rose sanoi poikasille. "Teidän emonne ei pitäisi siitä. Se voisi jopa hylätä teidät."
Pikkuiset pöllöt jatkoivat vaikeroimista. Aikuiset yksilöt liikahtelivat hermostuneesti. Rosea pelotti, että joku niistä saattaisi hyökätä vastasyntyneiden kimppuun.
  "Minä voin kyllä viihdyttää teitä", Rose leperteli. Hän päätti harjoitella hieman vuorosanojensa ilmaisua sillä aikaa, kun odotti Pasi Tyyhtystä. Koulun omat pöllöt olivat toki käytettävissä, mutta Pasi Tyyhtynen oli niin tukevassa kunnossa, että sen pitäisi saada liikuntaa.
Rose heilautti kättään ja sanoi kuuluvasti:
  "Minä haluan juoda Puuskupuhin kupista!"
Se kuulosti liian dramaattiselta. Hän yritti uudestaan, hillitymmin, ja repliikki kuulosti heti paljon uskottavammalta. Rose kokeili jälleen, mutta silloin jotain märkää lävähti hänen päähänsä. Hän kosketti sitä inhoten sormillaan ja tajusi, että joku linnuista oli osoittanut mieltään jätöksellään.
  "Anteeksi, keskeytinkö minä jotain?"
Rose hätkähti rajusti ja käännähti kannoillaan. Pöllölän ovensuussa seisoi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Jon. Mies ravisti päätään niin, että vesi loiskui sysimustasta piikkitukasta. Hän oli suunnilleen Bill-sedän ikäinen, mutta nuoremman näköinen. Luultavasti se johtui siitä, että Jonilla ei ollut arpia kasvoissaan eikä naururyppyjä silmien ympärillä.
Kukaan ei olisi arvannut Jonin ulkonäöstä, että hän oli ihmissusi: hän näytti terveeltä ja kaikin puolin elämäniloiselta velholta, jolla oli täydellinen hymy ja alituisesti valpas ilme kasvoillaan. Tällä hetkellä hänellä oli kädessään sinetöity pergamenttikäärö.
  "Öh", Rose sopersi ja punastui rajusti, "minä harjoittelin joulunäytelmää varten."
Jon hymyili leveästi ja pidätteli selvästi naurua. Hän heilautti taikasauvaansa ja pöllön jätökset katosivat Rosen kiharapehkosta. 
 Rose huomasi punkeron pöllönsä kaartavan luokseen ja keskittyi sitomaan kirjettään sen koipeen. Hän tunsi itsensä idiootiksi, vaikka Jon olikin tuttu ja mukava opettaja.
  "Siitä tulee varmasti mielenkiintoinen esitys", Jon sanoi rohkaisevasti. Hän antoi omalle mustalle huuhkajalleen pöllönameja. Tyyhtynen tuijotti Rosea vaativasti keltaisilla silmillään, mutta Rose vain silitti sen päälakea, koska hän ei ollut muistanut ottaa mitään herkkupaloja mukaan – eikä Tyyhtynen niitä sen puoleen tarvinnut. Tyyhtynen puraisi häntä ja lensi matkoihinsa, toivottavasti viemään kirjettä määränpäähänsä eikä viskaamaan sitä Mustajärveen.
  "Enpä oikein tiedä", Rose epäröi. "Oman äidin esittäminen on vaikeaa. Sitä paitsi käsikirjoitus on hieman outo. Aivan kuin oikeat tapahtumat olisi vedetty mutkattomiksi."
Jon katsoi häntä myötätuntoisesti. Hänellä oli lempeän ruskeat, kapeat silmät.
  "Se on vain joulunäytelmä", hän muistutti.
Rose katseli jalkoihinsa. Samaa hän oli yrittänyt hokea itselleen viime päivät, mutta Brinan kertomus kykyjenetsijästä huolestutti häntä. Lopulta hän päätti kysyä asiasta suoraan.
  "Onko se totta, että näytelmää on tulossa katsomaan myös ministeriön väki?"
´Ministeriön väellä´ hän ei tarkoittanut Kingsley Kahlesalpaa, joka tulisi Tylypahkaan joka tapauksessa. 
Jon katsoi häntä otsa rypyssä.
  "Pelottaako sinua esiintyä ministeriön edessä? Tuskin heitä kovin montaa saapuu tänne."
Jon ei ollut vastannut ihan siihen, mitä Rose halusi tietää, mutta Rose ei viitsinyt udella enempää. Hän ei halunnut paljastaa, että hän luotti huhuihin.
   "Kuule", Jon sanoi ja hoputti oman pöllönsä lentoon, "tule käymään minun huoneessani teellä. Voin antaa sinulle jotain, joka auttaa sinua näytelmän kanssa."
Rose ilahtui. Rennon Jonin avulla hän varmasti kohottaisi itsetuntoaan vielä vähän. Ennen kuin he poistuivat pöllölästä, Rose vilkaisi vielä kerran vastasyntyneitä poikasia. Ne aukoivat nokkiaan ja liikahtelivat kärsimättömästi odottaessaan äitiään.

Jonin työhuone oli kodikas, jos ei laskettu muutamaa lapsellista huispausjulistetta seinällä. Rose istui pehmeälle tuolille ja katseli ympärilleen. Kirjahylly pursui mielenkiintoisia teoksia. Huoneen nurkassa oli hieman kulunut sänky, jonka päiväpeitto oli riekaleina. Luultavasti Jon käpertyi tänne nukkumaan täydenkuun aikaan.
  "Mitä Billille kuuluu?" Jon kysyi koristeellisen teepannun luota. "En ole kuullut hänestä sen jälkeen, kun hän sai ylennyksen."
Rose käänsi katseensa valokuvasta, jossa nuori Jon seisoi vanhempiensa kanssa suuren talon edustalla. Rose oli kuullut vanhimmalta sedältään, että Jon oli perinyt niin sanotun sairautensa isältään. Kuvassa Jonin isä näytti yhtä terveeltä kuin Jon nyt.
  "Bill on kai viihtynyt tutkijan hommissa", Rose vastasi. "Mutta hän matkustelee aina silloin tällöin ulkomaille ja etsii vanhoja vaarallisia kirouksia, jotka pitää poistaa."
Jon ojensi höyryävän teekupin Roselle ja alkoi sitten kaivella työpöytänsä laatikoita. Viimein hän löysi metallisen kaikkarin.
  "Nauhoita tämän avulla suorituksiasi", Jon neuvoi. "Sitten näet itse, missä asioissa sinulla on parannettavaa. Voit palauttaa sen näytelmän jälkeen."
Rose otti kaikkarin ja tutki sitä. Hän oli nähnyt sellaisia joskus Viistokujalla, mutta ne olivat hurjan kalliita. Rosen perhe ei ollut köyhä, mutta hänet oli kasvatettu järkeväksi rahankäyttäjäksi.
  "Kiitos paljon, tästä on varmasti hyötyä. Minusta vain tuntuu, että vaikeinta tässä näytelmässä on toimiminen muiden ihmisten kanssa", Rose vastasi totuuden mukaisesti ja ajatteli ylimielistä Scorpius Malfoyta, joka haukkui häntä.
Jon kallisti päätään.
  "Sinulla on vaikeuksia tulla toimeen muiden kanssa?" hän puuskahti epäuskoisena. "Sinähän olet aina niin kohtelias ja tomera tyttö."
Rosen poskia kuumotti ja hän joi sitruunateetään. Kehut lämmittivät joka tapauksessa hänen mieltään.
  "Se on vain näytelmä", Jon sanoi taas.
Rose nyökkäsi.
  "Mutta minä en halua, että se on huono näytelmä."
Jon hymyili niin, että vitivalkoiset, suorat hampaat näkyivät. Rose joi teensä loppuun ja tunsi olonsa hieman paremmaksi. 
 
Illalla Rose makoili pylvässängyllään ja selasi käsikirjoitusta. Hän oli alleviivannut omat repliikkinsä ja lisännyt marginaaleihin huomautuksia. Kaikkari odotti sängyn alla käyttäjäänsä: makuusalissa oli myös muodonmuutoksia harjoitteleva Cecilia, joten Rose ei kehdannut – eikä rehtorin sääntöjen mukaan saanut – lausua vuorosanoja ääneen Cecilian läsnäollessa. Hän mutisi silloin tällöin muutaman repliikin itsekseen ja pohti niille sopivaa äänenpainoa.
  "Äh, miksi tämä ei toimi?" Cecilia tuskaili yrittäessään muuttaa tyynyään puiseksi. Hän hakkasi turhautuneesti tyynyä taikasauvallaan.
Rose ei voinut keskittyä metelissä ja nousi seisomaan.
  "Sinun pitää vetää sauvaasi hitaasti tyynyä pitkin ja antaa loitsun vaikuttaa hitaasti", hän neuvoi pikkuserkkuaan. "Pehmeä ei muutu kovaksi pelkällä tahdonvoimalla."
Cecilia yritti uudestaan ja onnistui taikomaan tyynyliinaan puisia säikeitä.
  "Kiitos", Cecilia sanoi hartaasti. "Sinä olet aina niin hyvä kaikessa."
Hän istahti sängylleen ja laittoi kädet syliinsä. Hän oli melko tukevassa kunnossa, mutta hänellä oli sievät kasvonpiirteet, korkeat poskipäät ja pitkät silmäripset.
  "Minä ihmettelen välillä, miten minä olen päässyt tänne, Tylypahkaan ja kaiken kukkuraksi Rohkelikon tupaan", Cecilia huokaisi ja katsoi Rosea. "Sinun vanhempasi ovat mahtavia velhoja. Minun vanhempani ovat pesunkestäviä jästejä, samoin isovanhempani."
Cecilia katsoi taas lattiaa ja hypisteli kaapuaan.
  "Sitä paitsi minun ukkini mielestä olen suuri pettymys."
Rose tunsi myötätuntoa Ceciliaa kohtaan: hän tiesi, miten kammottavia Dursleyt saattoivat olla. Harry-setä oli joutunut sietämään heidän valheitaan 11-vuotiaaksi asti.
  "Sinä voit vielä näyttää ukillesi, mitä kaikkea noita voi tehdä", Rose kannusti. "Kun he ovat vanhoja ja raihnaisia, sinusta on heille suuri apu."
Cecilia kohautti olkiaan.
  "Ukkia pelottaa."
  "Kaikki tuntematon pelottaa", Rose huomautti. "Sinun kannattaa kertoa heille meidän maailmamme hyvistä puolista, kuten sairaanhoidon tehokkuudesta."
Cecilia hymyili epävarmasti.
  "Olisi niin mukavaa, jos sinä voisit tulla joskus meille kylään."
Rose hymyili takaisin. Hän oli kerran käynyt Cecilian kotona, eikä se ollut päättynyt hyvin: hän oli livahtanut jästitaloon salaa Albuksen kanssa, koska he olivat löytäneet Harryn muistiinpanoista Dursleyn nimen. Albus halusi löytää isänsä komeron portaiden alla, mutta sitten kävi ilmi, että talo kuului Harryn kasvattivanhempien pojalle, Dudleylle.
  "Ehkä ensi kesänä", Rose sanoi ja toivoi, että Dudley ei enää uhkailisi häntä poliiseilla. Sitten hän meni jatkamaan käsikirjoituksen opettelua.
  "Sinä olet aito rohkelikko", Cecilia sanoi vielä. "Uskallat osallistua siihen joulunäytelmään, vaikka se on kirottu."
Rose vilkaisi häntä hämmentyneenä.
  "Mutta kyllähän sinäkin hait Ginnyn osaan."
Cecilia kohautti olkiaan.
  "Ehkä minulla kävi tuuri, kun en saanut sitä. Kuulin joulunäytelmän kirouksesta vasta toissapäivänä Hettyltä."
Rose jätti mainitsematta, että ehkä Hetty yritti vain parannella välejään Cecilian kanssa, joka oli ollut kateellinen roolista. Rose ei itse välittänyt mahdollisesta typerästä kirouksesta: hän ei ollut taikauskoinen vaan taikataitoinen.


A/N2: Pasi Tyyhtysestä sen verran, että no, OLI PAKKO. xD
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Serious

  • Tillintalla
  • Vuotislainen
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) JATKOA 16.1.
« Vastaus #5 : Tammikuu 18, 2012, 10:41:09 »
Mahtava fici!! =) Tässä on uusi idea, hyvin rakennettuja tilanteita sekä selkeä juoni. Hahmot ovat huolellsesti toteutettuja, ja huumori ei tunnu päälleliimatulta. Tekstissä pysyy hyvin mukana.

Rakastan omia hahmojasi! Varsinkin Brina ja Jon vaikuttavat mielenkiintoisilta. Sinun luomasi mielikuvat myös esimerkiksi Dominiquesta on helppo kuvitella. Hahmot tuntuvat todella eläviltä! Aivan kuin olisit suunnitellut heidät todella huolellisesti. Jatkoakin on tullut mukavan nopeaan tahtiin! :) Olen ihan koukussa tähän. En bongannut edes virheitä tai mitään sen suurempia huomautettavia seikkoja. Ehkä tuo prologi vaikutti aluksi vähän oudolta.

Tässä on tosi söpöjä kohtia, enkä viitsi lainailla niitä tähän koska joutuisin lainaamaan puolet ficistä. Mainittakkoon nyt nuo viittaukset Roniin, vastasyntyneet pöllöt sekä se, että Draco oli tilannut niille kermakaljat.

Tätä tahtoo lisää!


Elämän tarkoitus on etsiä se.

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) JATKOA 16.1.
« Vastaus #6 : Tammikuu 22, 2012, 23:41:40 »
A/N: Kiitos kommenteista, The Mind ja Tylypahkan pikajuna!

– Viides luku –
Naurettavaa ilkivaltaa

Viimein näytelmän yksinkertaiset lukuharjoitukset päättyivät, tuolit siirrettiin sivuun ja rooleja alettiin työstämään kunnolla. Professori McGarmiwa saapui eräänä tiistaina tuomaan muodonmuutosluokkaan keskeneräisiä pukuja sovitettavaksi. Mini oli auttanut häntä valmistamaan ne, mutta Mini ei ollut päässyt mukaan sovitukseen yrttitiedon tunnin takia (mutta James oli kyllä mieluusti jättänyt saman tunnin väliin harjoituksiin vedoten). 
  Moni voisi pukeutua vain omaan koulukaapuunsa näytelmässä, mutta esimerkiksi Ernien valkoinen Voldemort-maski vaati suunnittelua. Kun hänen silmistään taiottiin punaiset, hän näytti aidosti pelottavalta. Lisäksi ihmisten hiusten väriä piti muuttaa ja kuolonsyöjille piirrettiin mustat pääkallot eli pimeän piirrot käsivarteen.
 
Victoiren ja Minin pikkuveli Louis sovitti suurta ja pahvista lohikäärmeen päätä, mutta hän ei nähnyt mitään sen alta. Hän oli melko lyhyt ja Hugon ikäinen, mutta Korpinkynnessä. Edellisvuonna hän oli voittanut Tylypahkan velhoshakkimestaruuden. 
  "Siihen voisi kaivertaa silmäaukot", Rose ehdotti ja otti laukustaan linkkuveitsensä. Louis antoi päähineen hänelle.
  "Toisaalta, eikö se lohikäärme ollut sokea, jolla ne pakenivat Irvetasta?" Louis muisteli setiensä kertomuksia. Ei ollut ihme, että Louis muisti tuollaisen yksityiskohdan, koska ainut käytännöllinen asia josta hän tuntui pitävän, oli taikaeläintenhoito.
  "Uskomatonta, että sisko on osannut tehdä tuollaisen", Louis pohti katsellessaan taitavasti maalattua päähinettä ja suoristi silmälasinsa.
  "Minusta tuntuu, että Mini ei ole tehnyt tätä itse", Rose sanoi matalalla äänellä. Luultavasti joku sinisilmäinen miespuolinen oppilas oli mieluusti auttanut Miniä, ihan vain nähdäkseen tämän hymyilevän säteilevästi.
 Saatuaan silmäreiät valmiiksi Rose katsoi omaa vaatelistaansa. Hän voisi pukeutua omiin arkivaatteisiinsa. Hänen hiuksensa olivat valmiiksi melko kiharat, kuten äidillä, mutta sävyä piti muuttaa.
 James ei ikävä kyllä ollut perinyt isänsä salama-arpea, joten sellainen piti kaivertaa hänen otsaansa. Joulunäytelmän jälkeen sen voisi helposti poistaa. James oli kivuliaasta toimenpiteestä innoissaan, ja Hetty kauhisteli suureen ääneen hänen vieressään.
  Brina testasi erästä pientä rakettia, joka räjähti äänekkäästi mutta ei aiheuttanut suuria valonsäteitä. 
  Albus ilmestyi muodonmuutosluokan ovelle. Hän katsoi ärtyneesti isoveljeään, joka oli Nevillen käsittelyssä.
  "Tuo on minusta jo aika paksua", Albus sanoi nähtyään arven ja käveli luokkaan. "Tulin hakemaan teitä päivälliselle. En halua syödä taas yksin, kun te jumitatte täällä."
Rose auttoi Brinaa kasaamaan George-sedän lähettämät tavarat varastoon. Sitten hän alkoi pakata omaa laukkuaan.
  "Hetkonen", hän älysi tunnustellessaan laukkunsa pohjaa, "minun linkkarini on kadonnut."
Hän etsiskeli sitä lattialta, mutta turhaan: Harry-sedän antama linkkuveitsi oli tiessään.
  "Mutta minulla oli se hetki sitten!"
Louis tarkisti lohikäärmeen pään luota, mutta veitsi ei ollut siellä.
  "Joku varasti sen!" Rose tiuskaisi. Hän katsoi vimmatusti ympärilleen ja äkkäsi Scorpiuksen huoneen toisella puolella harjoittelemassa värinvaihdosloitsua.
  "Hei Malfoy, vaikka minä olen sinun mielestäsi finninaamainen äkäpussi, ei se oikeuta sinua pöllimään minun kamojani!" Rose huusi vihaisesti. Hän marssi Scorpiuksen eteen ja ojensi kätensä.
  "Anna se takaisin."
Scorpius katsoi häntä yllättyneen ja ärtyneen sekaisella ilmeellä. Hänen hiuksensa olivat nyt samanväriset kuin Rosen, mutta huomattavasti sileämmät. 
  "Mikä?" Scorpius kysyi happamasti.
Rose tuhahti turhautuneesti.
  "Minun linkkarini!"
Scorpius muutti lyhyet hiuksensa takaisin vaaleiksi ja sanoi laiskasti:
  "Minä en ole varastanut sinulta mitään linkkaria. En todellakaan tarvitse sellaista."
Rose katseli häntä epäluuloisesti. Kukaan muu tässä luokassa ei ollut yhtä itsekäs ja rikollisuuteen taipuvainen kuin Malfoy.
  "Hyvä on, mutta jos minä saan sinut kiinni varkaudesta, lupaan kirota korvasi pois!" Rose kärisi. Sitten hän kiiruhti Albuksen ja Brinan kanssa suureen saliin, tarkistaen vielä kerran laukkunsa sisällön, turhaan. 

Rosea ärsytti, koska linkkari oli hänen vanhin esineensä. Se ei ehkä ollut rahallisesti arvokas, vaikka joku keräilijä olisikin saattanut innostua Harry Potterin entisestä linkkuveitsestä, mutta Roselle se oli kuitenkin ainoa esine, joka teki hänestä edes hieman kapinallisen.
  Hän mätti lautasensa täyteen sisälmysmuhennosta. Hän vilkaisi opettajien pöytään ja mietti, voisiko Jon tai Neville auttaa häntä etsintäkuuluttamaan veitsensä.
  "Minä haluan varmuuden siitä, että Ötökkäpoika ei pöllinyt sitä", Rose jupisi. Hän katsahti Luihuisten pöytään, missä Scorpius istui Keryn ja Smithin kaksosten kanssa. He näyttivät huolettomilta.
  "No, sinä voisit juottaa hänelle totuusseerumia", Albus ehdotti. "Harmi, että se on laitonta etkä sinä osaa valmistaa sitä."
Rose osaisi valmistaa sitä oikean kirjan avulla, mutta aineksien hankkimisessa ja valmistuksessa menisi liian kauan. Hän halusi linkkarinsa takaisin heti.
  "Tuskin hän joisi mitään, mitä minä tarjoaisin", Rose huomautti. Hän mietti kuumeisesti, miten saisi totuuden selville.
  "Miksi sinä epäilet häntä?" Brina ihmetteli ja ryysti keittoa niin äänekkäästi, että pöydän toisessa päässä istuva Hetty kumartui luomaan heihin äkäisen silmäyksen.
  "Linkkarista olisi Malfoylle hyötyä", Rose perusteli. "Hän hiiviskelee öisin käytävillä."
Oikeastaan hän oli todistanut sen vain kerran, kun hän ja Albus olivat näkymättömyysviitan kanssa tulossa takaisin huispauskentältä. Silloin Albus oli yrittänyt opettaa Rosea lentämään luudalla. He olivat nähneet Scorpiuksen kävelevän tiluksilta sisälle linnaan, ja sama lahjottu kotitonttu auttoi sekä hänet että Rosen ja Albuksen takaisin linnaan avaamalla lukot. Joka tapauksessa Scorpiuksen hiippailu oli epäilyttävää.
  Pian Louis ja Hugo liittyivät heidän seuraansa Rohkelikon pöytään. Jostain syystä pikkuveli näytti tuimalta, eikä hän ollut sanonut sanaakaan Roselle näytelmän harjoituksissa.
  "Ai niin, hyvää syntymäpäivää Hugo!" Albus toivotti ja pöyhötti Hugon punaisia hiuksia. "Toivottavasti Lily muisti antaa meidän lahjamme."
   Rosen vatsassa muljahti. Hän oli unohtanut pikkuveljensä syntymäpäivän. Ei ihme, että Hugo näytti Murjottavalta Myrtiltä.
  "George-setä lähetti minulle naurusumutetta", Hugo kertoi ja asetti vierelleen pöydälle kirkkaan vihreän suihkupullon.
  "Hugo", Rose aloitti, "anteeksi, en muistanut. Paljon onnea! Voin syntymäpäiväsi kunniaksi tehdä taikahistorian esseesi sinun puolestasi."
Hugo hymyili.
  "Minä tiesin, että murjottaminen toimii", hän tokaisi, "katso nyt sisko, olen yhtä hyvä näyttelijä kuin sinä."
  Rose tönäisi häntä leikkimielisesti. Albus otti naurusumutepullon käteensä ja tutki sitä otsa rypyssä.
  "Minua kiinnostaa, mitä sinun linkkuveitsellesi tapahtui", hän mutisi ja näytti siltä, että uteliaisuus ja seikkailunhalu olivat saaneet jälleen kerran vallan. Hän ravisti mietteliäästi sumutepulloa.
  "Ehkä meidän pitäisi pelotella Ötökkäpoikaa", Albus ehdotti hitaasti.
Rose hymyili ovelasti.
  "Minä voisin kostaa sen, että hän haukkui minua."
Brina tuijotti heitä epäuskoisena. 
  "Ette ole tosissanne", hän puuskahti, "pitääkö minun taas räjäyttää jotain?"
Albus pudisti päätään.
  "Hugo, me lainaamme tätä sumutetta. Lisäksi me tarvitsemme Jamesin viitan."
Rose rypisti otsaansa. Hän ei pitänyt piileskelystä. Sitä paitsi heidän pitäisi keksiä jokin tekosyy viitan lainaamiselle, koska James ei varmasti pitäisi heidän aikeistaan. James oli ensinnäkin valvojaoppilas, ja jostain syystä hän ei ikinä osallistunut Malfoyn härnäämiseen.
  "Sanotaan, että me mennään etsimään Kielletystä metsästä taikasieniä", Rose ehdotti, "niitä tarvitaan taikajuomatunneilla."
Albus hieroi käsiään innostuneesti ja näytti aivan isoveljeltään, kun tämä oli kuullut kykyjenetsijästä.
  "Sinä olet omituisen kiinnostunut kostamaan Malfoylle rikoksesta, josta meillä ei ole mitään todisteita", Brina huomautti ja pureskeli ruokaansa tyytymättömän näköisenä.
  Mutta Albus ei kuunnellut: hän oli jo bongannut Jamesin ja huitoi tätä heidän luokseen.
 
Brina ei viitsinyt lähteä mukaan kostoretkelle, koska hänellä oli kuulemma vahva tunne sen epäonnistumisesta, joten Rose ja Albus piiloutuisivat näkymättömyysviitan alle kahdestaan. Kun he olivat vieneet laukkunsa Rohkelikkotorniin, he tarkistivat kelmien kartasta, missä Scorpius oli.
  "Hän on Smithin kanssa kasvihuoneilla", Albus huomasi ilahtuneena.
  "Luultavasti hän kerskailee uudella varkaudellaan", Rose arveli. Oli kuitenkin omituista, että pojat olivat vielä siihen aikaan lähteneet kasvihuoneille, koska päivän viimeiset oppitunnit päättyisivät pian.
He lähtivät ulos, mutta eivät vielä pukeutuneet viittaan, koska sen kanssa kulkeminen oli hankalaa yhdessä. Rose oli jo hieman pidempi kuin Albus.
  "Mukavaa vaihtelua", Albus sanoi leppoisasti ja tarkoitti varmasti pientä jännityksen tunnetta, jota hän niin kovasti rakasti.
  "Minä haluan vain linkkarin takaisin", Rose mutisi.
He ohittivat lauman ekaluokkalaisia ja heilauttivat perintöviitan ylleen. Sitten he suuntasivat kasvihuoneille ja etsivät Malfoyta.
  "Hän on kakkosen edessä", Albus tarkisti.
He hiipivät mahdollisimman hiljaa lasisen rakennuksen taakse ja näkivät Scorpiuksen juttelevan toisen Smithin kaksosen kanssa. Rose huomasi Smithin ojentavan Malfoylle rahaa, mutta tämä torjui kaljuunat kädellään ja pudisti päätään.
  Luultavasti kaupanteossa oli nimenomaan kyse lumotusta linkkuveitsestä. Rose asteli lähemmäs, jotta näkisi veitsensä ja voisi syöksyä nappaamaan sen takaisin itselleen. Häntä harmitti, ettei hän ollut vielä valvojaoppilas: muuten hän olisi voinut rokottaa Luihuiselta monta pistettä.
Albus otti naurusumutepullon esiin kaapunsa taskusta ja ravisteli sitä uhkaavasti.
  Silloin kasvihuoneen ovi avautui ja luokallinen oppilaita purkautui ulos. He peittivät Scorpiuksen ja Smithin hetkeksi näkyvistä. Kun iloisesti rupatteleva kuudeluokkalaisten joukko oli lähtenyt, Rose näki Minin jääneen luihuispoikien seuraan. Serkun vahva laventelin tuoksuinen hajuvesi tulvahti Rosen nenään. Hän ihmetteli, mitä asiaa Minillä mahtoi olla Scorpiukselle tai Smithille.
  "Kiitos, että odotit", Mini sanoi kirkkaalla äänellä ja katsoi Scorpiusta silmät loistaen. Aivan kuin hän olisi tavannut kauan sitten kadottamansa ystävän.
  "Minulla ei ole sitä mukana vielä", Scorpius huomautti. Smith näytti hänen vieressään melko häkeltyneeltä ja tuijotti Miniä suu raollaan. 
  "Voi, ei se mitään. Minä voin silti maksaa jo nyt", Mini vastasi hymyillen ja kaivoi laukkuaan.
Rose ei ollut uskoa korviaan: idiootti Malfoy kauppasi Rosen linkkuveistä hänen omalle serkulleen, mieluummin kuin Smithille!
Vastaus outoon käytökseen paljastui, kun Mini otti laukustaan esiin suljetun koeputken, jonka sisällä kimalteli kaksi pitkää ja platinanvaaleaa hiusta, jotka olivat mitä luultavimmin peräisin hänen omasta typerästä päästään.
  Scorpius otti veelan dna:ta sisältävät hiukset kiitollisena vastaan. Hän jupisi jotain täydellisestä taikajuomasta ja pudotti koeputken laukkuunsa. Rosen teki mieli syöksyä kuristamaan ensin valehteleva Scorpius ja sitten vihollisen kanssa veljeilevä Dominique.
  Ilmeisesti Albus aisti Rosen valkohehkuisen raivon, koska hän nykäisi heidät vielä lähemmäs kaupantekijöitä, hiipi heidän taakseen ja hivutti kätensä kaavun alta. Hän suihkautti nopeasti naurusumutetta Scorpiuksen päälle. Sitten hän veti Rosen mukanaan kauemmas.
  Scorpius alkoi vähitellen hihittää ja hytkyä. Mini ja Smith tuijottivat häntä hämmentyneinä.
  "Koska minä saan nähdä sen?" Dominique kysyi innoissaan ja kieputteli hiussuortuviaan sormensa ympärille.
Scorpius remahti nauruun ja piteli vatsaansa.
  "Mi-nä en voi tälle mi-tään... ha ha ha... tämä on jokin – haha – loitsu!"
Jostain syystä nauru vain ärsytti Rosea lisää. Aivan kuin häntä olisi pilkattu henkilökohtaisesti.
  "Sinä... saat, haha, nähdä sen... hahaha, vaikka heti", Scorpius kikatti.
Dominique risti kätensä ja näytti loukkaantuneelta.
  "Valehteliko sinä minulle? Taisit vain haluta hiukset."
Scorpius ei pystynyt enää puhumaan, vaan räkätti kuuluvasti. Samalla hän yritti hillitä naurua laittamalla käden suunsa eteen.
  "Scorpius, mikä sinulla on?" Smith kysyi huolestuneena.
Malfoy valahti polvilleen ja otti taikasauvansa esiin.
  "Joku... haha, on noitunut minut, hahaha!"
Kun Smith ja Mini kiinnittivät huomionsa Scorpiukseen, Rose päätti tutkia maahan pudonnutta Scorpiuksen laukkua. Hän osoitti sitä Albukselle ja he kyykistyivät.
  Mutta laukussa ei ollut mitään epäilyttävää. Turhautunut Rose päätti toimia: hän heilautti näkymättömyysviitan yltään, jolloin Albus voihkaisi ja Mini kiljaisi.
  "Anna se takaisin!" hän kivahti likaista maata hakkaavalle Scorpiukselle.
Rose tähtäsi häneen kumoutusloitsun ja remakka nauru lakkasi saman tien. Scorpius hengitti nopeasti ja hieroi vatsaansa.
  "Ettäs kehtaat!" Rose huudahti. "Pöllit minun linkkuveitseni ja kauppaat sitä parhaiten tarjoavalle."
Hän osoitti Scorpiusta taikasauvallaan ja mulkaisi Miniä, joka näytti tavallista hölmistyneemmältä. Luultavasti serkku ei tiennyt, että hänelle tarjottiin varastettua tavaraa.
  Scorpius kömpi seisomaan ja pyyhki kädellään hieman liejua kasvoistaan.
"Minä en ole koskenutkaan sinun rakkaaseen linkkuveitseesi, Weasley", hän sanoi hampaat irvessä.
Rose astui lähemmäs häntä sauva ojossa.
  "Valehtelija! Minä näin, kuinka te kävitte siitä kauppaa!"
Scorpius otti laukkunsa maasta ja pudisti sotkuista päätään.
  "En ymmärrä, miten olet pärjännyt tuollaisen päättelykyvyn avulla neljännelle luokalle saakka", hän tuhahti.
Rose naksautti kieltään. Hän ei antaisi solvauksien hämätä itseään. Hän oli saanut Scorpiuksen rysän päältä kiinni.
  "Anna olla", Rose kärisi, "anna veitsi takaisin, se ei ole sinun. Mini on ehkä tyhmä, mutta se ei oikeuta sinua käyttämään häntä hyväksesi."
Hän kuuli Minin henkäisevän kuuluvasti, mutta Rose ei välittänyt. Hän oli liian vihainen. Nyt oli varmaa, että hän ei voinut luottaa vastanäyttelijäänsä pätkääkään.
  Scorpius huokaisi raskaasti. Hänen kaapunsa etumus oli täynnä kuraa.
  "Anteeksi, mutta mitä hemmettiä sinä riehut, Rose-rakas?" Mini kysyi kiivaasti ja nakkeli pitkiä hiuksiaan. Hän katsahti Scorpiusta äkäisesti ja jatkoi: "minä olin ihan rauhallisesti ostamassa tässä pöllöä, kun sinä ilmestyit tyhjästä haukkumaan minua!"
Rose tuijotti häntä otsa rypyssä.
  "Mitä pöllöä?" hän kysyi nopeasti ja vilkaisi Scorpiusta, jonka irvistys oli muuttunut pingoittuneeksi hymyksi. Smith hieroi terävää leukaansa ja näytti pelkästään uteliaalta.
Mini polki jalkaansa turhautuneesti.
  "Scorpius lupasi myydä minulle yhden pöllönsä poikasista!"
Hyvin hitaasti Minin kiukkuiset sanat valuivat Rosen tajuntaan. Hän tunsi, kuinka hänen poskiaan ja kaulaansa alkoi kuumottaa. Hän vilkaisi taakseen ja tajusi, että Albus oli edelleen piilossa näkymättömyysviitan alla.
  "Hän lupasi antaa myös minulle yhden niistä kolmesta tornipöllöstä ilmaiseksi, koska autoin häntä jästitiedossa", Smith kiiruhti sanomaan.
Ehkä tosiaan oli niin, että Rose oli todistanut Pöllölässä yli viikko sitten, kuinka kolme pöllöä kuoriutui munista, joiden koko ja sävy täsmäsivät tornipöllön munien määritelmään. Ehkä tosiaan ne vastasyntyneet linnut olivat Scorpius Malfoyn suuren tornipöllön poikasia. Ehkä Rose oli erehtynyt, kun oli syyttänyt Malfoyta varkaaksi.
  Tosin, ehkä oli vielä pieni mahdollisuus, että linkkuveitsi olisi sittenkin Malfoylla, ja Rose voisi pelastaa kasvonsa...
  "Mennään vaikka heti Professori Imeilin luokse ja pyydetään häneltä vähän totuusseerumia", Scorpius sanoi tasaisella äänellä ja katsoi Rosea tiukasti tuuheiden ripsiensä alta, jolloin Rosen oli pakko katsoa maahan. Häntä hävetti oma äkkipikaisuutensa.
  "Anteeksi, minä erehdyin", Rose mutisi kengilleen hyvin hiljaa. Häntä ärsytti, että Albus pysyi turvallisesti viitan alla, koska nyt Rose sai syyt niskoilleen myös naurusumutteesta.
Smith naurahti ilkeästi, mutta muut olivat hiljaa. Loputa Dominique tuhahti ja marssi pois. Rosen teki mieli juosta pakoon, mutta hänen jalkansa eivät totelleet.
  "Ikävää, että meidän täytyy tehdä yhteistyötä vielä kaksi kuukautta", Scorpius huomautti kylmästi.
Rose kohotti katseensa.
  "Sinä haukuit minua! Et ole itse yhtään sen parempi!"
Scorpius rypisti kalpeaa otsaansa.
  "Sinä solvaat minun etunimeäni."
Rose pudisti päätään.
  "Minä kuulin kirjastossa, kun sinä puhuit minusta –" hän sopersi, mutta silloin Scorpius asteli rivakasti aivan hänen eteensä ja huusi vihaisesti:
  "Salakuunteletko sinä minua? ODOTATKO SINÄ, ETTÄ OLEN SAMANLAINEN RIKOLLINEN NIIN KUIN ISÄNI SINUN MIELESTÄSI, NIINKÖ?"
Rose kavahti kauemmas säikähtäneenä. Hänen kurkkuaan kuristi, kun hän pudisti päätään. Scorpius hengitti kiivaasti rinta kohoillen, kun hän mulkoili Rosea. Rapa valui pojan yllättävän tummien kulmakarvojen yli.
  "Sinun mielestäsi olet kovinkin tärkeä", Scorpius kuiskasi halveksivasti, "mutta sinusta ei koskaan tule muuta kuin kuuluisien vanhempien mitätön lapsi."
  Sitten Scorpius lähti nopeasti kohti linnaa, häkeltynyt Smith kintereillään. Rose puristi käsivarsiaan ja toivoi, että hän olisi syntynyt jästiperheeseen niin kuin Cecilia Dursley.

Seuraavat päivät eivät olleet mukavia.
Rose odotti seuraavia näytelmäharjoituksia pelon sekaisin tuntein. Häntä jännitti kohdata Malfoyn synkkä katse.
Onneksi Mini antoi hänelle nopeasti anteeksi: jo muutaman päivän päästä kasvihuone-episodin jälkeen tämä esitteli hänelle uutta Fleurilta saamaansa hajuvesipulloa.
  Laventelin tuoksuinen Rose antoi harjoituksien piinata mieltään niin paljon, että muodonmuutostunnista ei meinannut tulla yhtään mitään. Kun hän oli paiskannut kolmannen hiirensä vahingossa kattoon, Brina sanoi myötätuntoisesti:
  "Et sinä voinut tietää, mistä ne puhuivat. Ihan hyvin Malfoysta voisi uskoa, että hän ei arvosta toisten omaisuutta."
Mutta Brina ei ollut koskaan haukkunut Scorpiusta tai syyttänyt tätä varkaaksi.
  "Sinä et saanut edes jälki-istuntoa", Brina lohdutti. Sitten hän sytytti hiirensä vahingossa tuleen ja kiiruhti sammuttamaan sen. Professori McGarmiwa pudisti heille päätään.
  "Brina, kuinka monta kertaa sinulle pitää sanoa, että keskity!" Professori huusi. Hän oli melko nuori opettajaksi, ja myös hänen tätinsä oli aikoinaan opettanut muodonmuutoksia. Professori McGarmiwan mustat hiukset olivat tiukalla poninhännällä ja hän puhui vahvaa skotlannin murretta.
  "Ei se johdu keskittymisestä", Brina jupisi naama punoittaen, "ihan totta, joskus minusta tuntuu, että isoisoisäni oli lohikäärme tai jotain vastaavaa."
Hän ei onneksi ollut huomauttanut Roselle, että ´mitäs minä sanoin´, mistä Rose oli kiitollinen. Brina jopa solvasi Malfoyta, mikä ei kuulunut lainkaan hänen tyyliinsä. Ikävä kyllä se ei tällä hetkellä piristänyt Rosea, joka tunsi itsensä lapselliseksi ja hölmöksi. Häntä ei edes harmittanut, että linkkuveitse oli edelleen kateissa: ehkä oli Roselle aivan oikein, että hän ei voinut murtautua mihinkään.
  Oppitunti päättyi. Hiiret palautettiin häkkeihinsä ja kuolleet eläimet laitettiin roskiin. Rose, Brina ja Hetty jäivät luokkaan valmistelemaan näytelmäharjoituksia. He raivasivat pulpetit pois tieltä ja jäivät odottamaan muita. Hetty kampasi jälleen polkkatukkansa ojennukseen ja tarkasteli kasvojaan pienestä peilistä.
  "Saatko sinä tuosta jonkinlaista tyydytystä?" Brina kysyi hieman töykeästi. Hänen omat hiuksensa näyttivät siltä, kuin hän olisi vasta herännyt.
Hetty sulki taskupeilinsä niin että se napsahti äänekkäästi. Hän mutristi huuliaan.
  "No, minun mielestäni peiliin on ihan kiva vilkaista välillä", Hetty töksäytti.
Brina pyöräytti sinivihreitä silmiään, jotka olisivat oikein somat, jos niitä eivät olisi kehystäneet palaneet kulmakarvat.
  Hetty kehui Rosen hajuvettä, joka oli oikeasti Dominiquen. Muusta he eivät sitten enää keksineetkään yhteisiä puheenaiheita. Onneksi hengästynyt Neville kiiruhti pian luokkaan, kantaen suurta paperipinkkaa.
  "Korjatut käsikirjoitukset", hän puuskutti ja tömäytti monisteet pöydälle.
"Ei huolta", hän lisäsi huomattuaan tyttöjen epäuskoiset ilmeet, "niissä on vain teidän ehdottamianne pieniä muutoksia. Te opitte ne kyllä nopeasti."
Hetken kuluttua loput näyttelijät saapuivat. Brina alkoi puuhastella lohikäärmepuvun kimpussa.
  Rosen kasvoja kuumotti, kun Scorpius käveli luokkaan, mutta hän ei vilkaissutkaan Roseen. Ehkä hän unohtaisi naurusumutteen käytön ja antaisi asian olla, jos Rose pysyttelisi etäällä eikä ärsyttäisi häntä enempää.
  Smith auttoi Nevilleä jakamaan hiotut käsikirjoitukset. Sitten ensimmäisen kohtauksen näyttelijät jäivät keskelle lattiaa seisomaan. James oli flunssassa, joten hän aivasteli vahingossa muiden päälle ja lausui vuorosanansa melko aneemisesti.
  "Minä aion tuhota pahan pimeyden lordin, Lordi Voldemortin", James pärski.
  "Älä sano sitä nimeä!" Scorpius tiuskaisi niin vihaisesti että Rose hätkähti. Hän katsoi omaa paperiaan ja luki ääneen uudistuneet repliikkinsä:
  "Hienoa nähdä, Neville, että olet viimein uskaltautunut ulos oleskeluhuoneesta!"
Rose kurtisti kulmiaan ja katsoi tekstiä. Niin siinä tosiaan luki. Aikuinen Neville näytti joka tapauksessa hieman punakalta ja hämmästyneeltä. Myös muut vilkuilivat toisiaan häkeltyneesti, kunnes jatkoivat lukemista.
  "Puoliverinen prinssi on lähtenyt!" Channing riemuitsi hetken kuluttua ja kohotti Matoisa-Lankun valmistaman puisen miekan kohti kattoa.
Kaikki huoneessa olijat taputtivat, ja ensimmäinen kohtaus päättyi.
  "Se meni hyvin, mutta Rose, älä muuntele repliikkejäsi enempää", Neville kommentoi.
Rose nyökkäsi hämillään. Hän luki suoraan paperista, ihan niin kuin muutkin.
  "Kärmeskieltä voi opetella matkimaan", Scorpius aloitti toisen näytöksen.
Rose henkäisi:
  "Tuolla alhaalla se on, Sairaalloinen kammio."
Rose korjasi nopeasti virheensä:
  "Ei kun siis Salaisuuksien kammio."
Hän siristi silmiään. Ehkä hänen pitäisi hankkia silmälasit.
  "Sinun täytyy tehdä se", Scorpius jatkoi hämmästyttävän kiihtyneesti ja eläytyen, "Hermione, sinun täytyy tuhota hirnyrkki."
  "Miksi minun?" Rose kysyi ja katsoi Scorpiusta ensimmäistä kertaa kasvoihin koko harjoituksen aikana. Scorpius katsoi takaisin silmiään räpäyttämättä.
  "Minä tuhosin jo omani", Scorpius sanoi vakuuttavasti matalalla äänellä. Rose ihmetteli, miten paljon Malfoy olikaan parantanut ilmaisuaan viime kerroilta.
Rose katsoi taas vuorosanojaan.
  "Minun tekee mieli jäätelöä", hän kuiskasi kuuluvasti ja läimäytti käden suulleen. Hän vilkaisi paperiaan uudestaan ja huomasi, että siinä luki jäätelön sijasta: juoda Puuskupuhin kupista. Mutta Rose oli varma, että vielä äsken siinä luki jäätelö.
  "Täh?" Scorpius älähti kovaa ja virnisti.
  "Minä haluan juoda Puuskupuhin kupista", Rose korjasi, mutta muut nauroivat niin kovaa, että he eivät kuulleet.
  "Rose, sinun pitäisi ottaa tämä vakavasti", Neville sopersi, "meillä ei ole aikaa pilailulle."
Mutta James läimäytti Rosea selkään ja kehui tämän löytäneen viimein huumorintajunsa.

Sitten tuli suutelukohtaus, joka oli kummitellut Rosen mielessä alusta asti. Punasteleva Neville änkytti:
  "Rehtori esitti pyynnön, että näytelmään pitää saada myös romantiikkaa. Se vetoaa naiskatsojiin."
Sekä Rose että Scorpius tuijottivat häntä tyrmistyneesti.
  "Ei kai me suudella oikeasti?" Rose töksäytti.
Neville katseli erittäin kiinnostuneesti taikasauvaansa ja mumisi:
  "Niin."
James nauroi.
  "Ei hätää, serkku. Jos te epäonnistutte, minä ja Hetty korvataan se maailman mahtavimmalla suudelmalla", hän virnuili ja iski silmää.
Rose tuhahti. Hänen takaansa kuului äänekäs paukahdus ja kolinaa: Brina oli vahingossa kaatanut yhden rekvisiitaksi tarkoitetuista haarniskoista. 
  "Professori", Scorpius sanoi vilpittömästi, "tiedäthän, Weasley on vähän hermoheikko. Hän kanniskelee veitsiä mukanaan ja kiroaa viattomia."
Rose tuhahti. Neville katseli heitä jokaista vuorollaan ja mumisi itsekseen. Lopulta hän ilmoitti, että harjoitukset olivat päättyneet. Ne eivät olleet sujuneet alkuunkaan hyvin, mitä Rose oli etukäteen pelännyt.
  Kun kiukusta kihisevä Rose pakkasi laukkuaan, käsikirjoituksen otsikko osui hänen silmiinsä: Valitun viimeinen taikina. Sen täytyi olla virhe.
Hän repäisi Hugolta tämän oman version: siinä otsikko luki oikein, kuten ennenkin, Valitun viimeinen taistelu. Eli vain Rosen paperi oli virheellinen ja hän tajusi, miksi harjoitukset olivat sujuneet huonosti.
  "Joku muunteli minun repliikkejäni!" Rose parahti.
Sitten hän tavoitti luokasta juuri poistuvan Scorpiuksen ivallisen katseen.

Taistelu oli virallisesti alkanut.
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 5. luku 22.1!
« Vastaus #7 : Tammikuu 30, 2012, 18:26:23 »
A/N: kiitos kommenteista! (:

– Kuudes luku –
Kuvattua

Lokakuun lopussa pelattiin ensimmäinen tupien välinen huispausottelu, Rohkelikko vastaan Luihuinen. Pelipäivän aamu oli sen syksyn kurjin: lumottu katto paljasti aamiaisella, että pelaajat joutuisivat taistelemaan toisiaan vastaan ukkosmyrskyssä.
  Rose suostui katsomoon vain, koska Albus pelaisi ensimmäistä kertaa etsijänä. Rose oli luvannut ottaa kaikkarin mukaan ja kuvata pelin. Hän toivoi, että Rohkelikon joukkue rökittäisi Luihuiset oikein kunnolla: Scorpius oli vastapuolen jahtaaja.
Rose voiteli juuri paahtoleipäänsä, kun Professori McGarmiwa käveli heidän luokseen tuiman näköisenä.
  "Finnigan, sinä pääset pelaamaan jahtaajan paikkaa", Professori ilmoitti. Hän oli pukeutunut punaiseen kaapuun, jossa oli kultainen kaulus.
Brinan silmät laajenivat innostuksesta. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin päässyt oikeaan otteluun pelaamaan.
  "Roxanne Weasley on sairaalasiivessä", McGarmiwa sanoi kireästi. "Hän valitteli kipeää mahaa."
Brina hihkaisi riemusta.
  "Onneksi olkoon, että Roxanne haluaa varmasti surmata sinut", Rose huomautti. "Hän on treenannut koko kesän."
Mutta Albus onnitteli Brinaa ja alkoi heti kertoa pelitaktiikasta. Pian James saapui heidän luokseen kapteeninmerkki kiillotettuna. Hän näytti todella myrtyneeltä, kun hän kaiveli taskujaan.
  "Minun onnensieppini on kadonnut", hän jupisi. "Sen takia Roxanne sairastui ja sää on yhtä ruma kuin Muriel-tädin muotokuva."
Rose tuhahti.
  "Brina on ihan yhtä hyvä kuin Roxanne."
Itse asiassa hän ei tiennyt tuon taivaallista siitä, kuka oli hyvä huispauksessa, mutta hän halusi kannustaa parasta ystäväänsä. Brina hymyili hänelle pöydän toiselta puolelta.   
  Kun pelaajat lähtivät pukuhuoneelle, Rose jäi pöytään suunnittelemaan itsekseen seuraavaa siirtoaan omassa taistelussaan.
  Viimeksi eilen Rose oli löytänyt linnan seiniltä julisteita, joissa oli hänen kuvansa ja teksti: VARO VIHAISTA NOITAA.
Kuvan alapuolella oli Zebadiah Smithin haastattelu siitä, kuinka hän oli nähnyt Rosen hyökkäävän "nimeltä mainitsemattoman ystävänsä" kimppuun.
Rose pureskeli murojaan. Hän joutui kostamaan Malfoylle yksin, koska Albus ja Brina olivat jostain syystä päättäneet jäädä heidän kamppailunsa ulkopuolelle. Ikävä kyllä Malfoylla oli yhteistyöhaluisia liittolaisia, jotka osoittelivat Rosea käytävillä ja huutelivat hänen peräänsä hävyttömyyksiä.
  Itse asiassa Scorpius oli suuttunut myös Dominiquelle, koska tämän antamat hiukset eivät olleet toimineet hänen haluamallaan tavalla. Luultavasti Scorpius ei vain osannut käyttää niitä oikein, koska Rose oli hiusten avulla saanut Upean monesta taikajuomastaan Professori Imeililtä.

Lopulta Rose lähti muiden kanssa ulos sateeseen ja kohti huispauskenttää. Hän avasi punaisen sateenvarjonsa ja yritti olla sohimatta sillä muita, kun hän valui punakultaisen massan mukana katsomoon. Päästyään hyvälle paikalle Rose otti Jonin kaikkarin käteensä.
  "Missä Finnigan on?" hänen viereensä istunut Hetty kysyi. Hän oli pukeutunut tilanteeseen ja säähän nähden melko virallisesti: hänellä oli laivastonsininen jakkupuku ja vekkihame. Lisäksi Hettyllä oli punakultainen hiuspanta. 
Rose sääti kaikkarin vipuja ja vastasi:
  "Brina pääsi pelaamaan jahtaajaksi varapaikalta, koska Roxanne on kipeä."
Hetty aukoi suutaan hämmästyneenä ja muistutti hieman kalaa kuivalla maalla.
  "Onko Brina siis nyt pukukopissa Jamesin kanssa?"
Rose sai kaikkarin säädöt kohdilleen ja katseli sen läpi vastapäiseen katsomoon. Näky ei sateen takia ollut kovin selkeä.
  "Niin kai", hän vastasi ja kuuli Hettyn marmattavan jotain hyvin hiljaa. Sitten Rose keskittyi tarkkailemaan katsojia. Hän äkkäsi Scorpiuksen isän, Draco Malfoyn. Harvoin kenenkään vanhemmat viitsivät tulla katsomaan matseja. Ilmeisesti vanhempi Malfoy ei voinut vastustaa tilaisuutta nähdä poikansa leveilyä koko koulun edessä.
  "Hyvää päivää, arvoisat Tylypahkan oppilaat ja opettajat sekä muut katsojat!" kuulutti melutusloitsulla vahvistettu Channing Rinteen ääni.
Rose etsi hänet kaikkarillaan näköpiiriinsä. Channing oli pukeutunut puolueettomasti mustavalkoiseen juhlakaapuun. Miksi kaikki olivat laittautuneet niin hyvin? Rosen mielestä huispausmatsi ei ollut mikään arvokas tapahtuma.
  "Tervetuloa lukuvuoden ensimmäiseen huispausotteluun!" Channing toivotti. "Tänään vastakkain pelaavat valpas Rohkelikko ja säälimätön Luihuinen."
Yleisö hurrasi. Rose tyytyi kuuntelemaan Channingia ja mietti harmistuneena, miksi tämä ei ollut hakeutunut Ron Weasleyn rooliin näytelmään. Channingin ääni oli pehmeä mutta kantava.
  Seuraavaksi esiteltiin pelaajat. Rose taputti kohteliaasti, varsinkin sukulaistensa kohdalla, vaikka se olikin hankalaa sateenvarjo kädessä. Hän yhtyi muihin rohkelikkoihin, kun nämä buuasivat luihuisille. Kun hän näki Scorpiuksen, joka oli värjännyt hiuksensa jälleen punaisiksi, hän huusi sellaisia kirosanoja, että lähellä istuvat ekaluokkalaiset siirtyivät kauemmas.
  "Tuomarimme herra Gabriel viheltää pelin alkaneeksi!" Channing mylvi.
Rose painoi kaikkarin nauhoitusnappulaa ja yritti kohdistaa kuvan kaatoon. Oli todella vaikeaa yrittää saada kaikki tilanteet talteen, varsinkin myrskysäässä. Ukkonen jyrähteli ja salamat valaisivat taivaan aina silloin tällöin.
 Välillä Rose kuvasi Albuksen surmansilmukoita, mutta hän ei ehtinyt nähdä ensimmäistä maalia, jonka James teki. Sade piiskasi Rosen sateenvarjoa niin lujaa, että oli vaikeaa yrittää pysyä kärryillä pelistä.
Rohkelikot mylvivät ja Channing kuulutti:
  "Rohkelikon kapteeni James Potter avaa pistetilin 10-0!"
Ilmeisesti ei haitannut, vaikka onnensieppi oli kadonnut ja sade kasteli pelaajat: rohkelikot tekivät vielä monta näyttävää maalia, kunnes Scorpius sai viskattua kaadon keskimmäisen vanteen läpi. Luihuiset hurrasivat samalla, kun ukkonen jyrisi mahtavasti. Scorpius lensi kunniakierroksen ja pöyhötti hiuksiaan Rohkelikon päädyssä näyttävästi.
  "Scorpius Malfoy haastaa Rohkelikon Weasley-rintaman", Channing kuulutti.
Rosea ärsytti, että Scorpius oli värjännyt hiuksensa punaisiksi. Hän solvasi aivan selvästi suoraan Rosea, ei ketään muuta. Tämä peli ei ollut vain Rohkelikko vastaan Luihuinen. Se oli Scorpiuksen keino näyttää, että hän oli jossain asiassa Rosea paljon parempi. 
   "Voi ei", Hetty vinkaisi. "Albukseen osui ryhmy!"
Yleisöstä kuului kohinaa. Rose etsi nopeasti litimärän Albuksen näköpiiriinsä: hän piteli kättään tuskaisen näköisenä, ja kaapu oli veressä.
  "SIEPPI ON FRANK LEWISILLÄ!" Channing huusi juuri silloin. "LUIHUINEN VOITTAA PISTEIN 160-60!"
Rose tunsi olonsa pettyneeksi, vaikka hän ei huispauksesta niin kovasti välittänytkään. Toivottavasti Albus oli kunnossa. Ryhmyt olivat Rosen mielestä typerin keksintö maan päällä, koska ne olivat hengenvaarallisia. 
No, ainakin peli oli ollut niin lyhyt, että hän ei ollut ehtinyt kyllästyä. Olisi ollut tosin mukavaa nähdä, jos joku olisi iskenyt ryhmyn mieluummin Scorpiusta kuin Albusta kohti.
  Luihuiset hurrasivat ja taputtivat käsiään, kun heidän pelaajansa lensivät yhtenä kasana märkään maahan. Tuomari Gabriel auttoi kalpean Albuksen pois kentältä ja luultavasti sairaalasiipeen.
Rose huomasi Jamesin ja Brinan kiistelevän äänekkäästi jostain, kun he laskeutuivat maahan. Rose näki parhaaksi kiiruhtaa heidän väliinsä, ennen kuin Brina sytyttäisi mitään, kuten Jamesia, tuleen.    Ikävä kyllä Hetty seurasi hänen kintereillään, luultavasti siksi, että hän oli ällöttävän utelias ja työnsi nokkansa joka paikkaan. 
  "...ollut minun syyni, koska se köntys taklasi minut!" Brina huusi parhaillaan.
James heilautti kättään vähättelevästi.
  "Juuri siksi kenen tahansa olisi pitänyt ehtiä näkemään Bosley ajoissa!" James huusi takaisin.
Brina haroi tuulen tuivertamat hiukset pois silmiltään. Hän näytti todella vihaiselta, mikä oli harvinaista.
  "Itse mokasit toisen syötön!" Brina syytti.
  "Mutta James teki ensimmäisen maalin", Hetty kiiruhti huomauttamaan ja hymyili Jamesille typerästi. Brina mulkaisi häntä.
  "Ikävä kyllä tässä pelissä siitä ei saa lisäpisteitä."
Rose huomasi Luihuisten pelaajien naureskelevan heille. Hän yritti hyssytellä riitapukareita, turhaan. Samalla hän huomasi sateen lakanneen.
  "Sinun pitäisi kunnioittaa kapteenia", Hetty tiuskaisi.
Brina naurahti kimakasti.
  "Vaikka Juniori on kapteeni, ei se oikeuta häntä huutamaan minulle turhaan."
James mulkoili häntä.
  "Onneksi sinä olet vain varapelaaja. Äläkä sanoa minua tuolla nimellä", hän tiuskaisi ja marssi sitten pukuhuoneeseen. Hetty kipitti ovelle odottamaan.
Brina paiskasi luutansa maahan ja karjaisi turhautuneena.
  "Älä huoli, Finnigan", huudahti Scorpius voitonriemuisesti, "ei sinun kannata surra sitä, että et pääse enää pelaamaan luuserijoukkueessa!"
Rose loi häneen inhoavan katseen, kun luihuiset nauroivat.
  "Anna olla, Malfoy", hän sanoi varoittavasti.
Luihuiset nauraa räkättivät entistä kovempaa. Sitten Scorpius laittoi nopeasti käden suunsa eteen.
  "Hups. Minä en uskalla enää nauraa sinun edessäsi. Taidat saada siitä jotain outoa mielihyvää."
Hänen kaverinsa nauroivat lisää. Rose asteli kipakasti heidän eteensä ja osoitti Scorpiusta sormellaan.
  "Minä kuvasin koko ottelun kaikkarilla. Kohta kaikki saavat tietää, miten likaista peliä te oikein pelaatte!" hän kähisi.
Scorpius pudisti päätään.   
  "Ei sillä ole mitään merkitystä enää. Ottelu on vihelletty päättyneeksi. Aika pelottavaa, että sinä kuvaat meitä."
Rose risti kätensä. Hän inhosi huispausta. Hän inhosi Scorpius Malfoyta. Sitten hänen katseensa osui kosteaa nurmikkoon ja hän näki jotain omituista mutta tuttua: kastuneen värillisen valokuvan, jossa oli joukko ihmisiä. Hän kumartui nostamaan sen.
Kuva oli otettu viime kesänä Arthur Weasleyn syntymäpäivillä. Siinä olivat Rose ja hänen lähimmät sukulaisensa kokoontuneena kameran eteen. He kaikki hymyilivät.
  "Se on minun."
Rose kohotti kulmiaan ja katsoi Scorpiusta, joka oli tunnustanut pudottaneensa kuvan.
  "Miksi sinulla on kuva minun perheestäni?" Rose tiukkasi.
Scorpius imeskeli huuliaan mietteliäästi.
  "Minä... minä halusin ottaa mallia sinun isästäsi, näytelmää varten."
Rose puristi taikasauvaansa.
  "Mistä sinä sait tämän? Sinä olet siis joka tapauksessa varas?" hän sylkäisi.
Scorpius pudisti taas punaista päätään.
  "James Potter antoi sen."
Hän riuhtaisi perhekuvan Rosen kädestä ja riensi ystäviensä perässä pukukoppiin. Brina kiroili itsekseen, mutta Rose oli liian häkeltynyt sanoakseen mitään.

Illalla Rohkelikon oleskeluhuoneessa vallitsi ankea tunnelma. James käänsi paikkoja nurin ja huusi viattomille sivustakatsojille, kun hän yritti löytää kultaisen sieppinsä. Albus mökötti nojatuolissa, oikea käsi tiukasti paketoituna siteisiin.
Brina oli marssinut suoraan tyttöjen makuusaliin vilkaisemattakaan muihin, kun he olivat Rosen kanssa palanneet kentältä. Rose halusi antaa hänen rauhoittua itsekseen, joten hän oli jäänyt oleskeluhuoneeseen kertaamaan vuorosanojaan.
Mini yritti vilpittömästi auttaa Jamesia siepin etsinnässä, mutta hänen kutsuloitsunsa onnistui surkeasti: siepin sijaan hän taikoi muutaman taulun seinältä maahan.
  "Miten tuo on edes mahdollista?" Rose ihmetteli.
Nolostunut Mini ripusti äkäiset muotokuvat takaisin paikoilleen.
  "Taidan olla liian väsynyt", Mini huokaisi ja sitoi hiuksensa poninhännälle. "Pippa valvotti minua koko yön."
Rose kohotti kulmiaan.
  "Minun pöllöni", Mini tarkensi, "se, jonka ostin Malfoylta."
Rosen mieliala laski entisestään. Hän ei halunnut puhua siitä kiusankappaleesta enää. Oli omituista ja kiusallista, että Scorpiuksella oli hänen kuvansa. Tai siis kuva, jossa oli hänen koko perheensä. Jos Scorpius todella oli innostunut näytelmästä niin paljon, miksi hän ei etsinyt Ronald Weasleyn kuvaa esimerkiksi vanhasta sanomalehdestä?
James istui häneen viereensä myrtyneen näköisenä. Rose päätti kokeilla kepillä jäätä.
  "Miksi sinä annoit Malfoylle valokuvan vaarin synttäreistä?" hän kysyi varovaisesti. Hän ei halunnut suututtaa Jamesia yhtään enempää, koska Rose halusi vastauksia.
James tuijotti takkaan ilmeettömästi. Hän näytti jotenkin vanhemmalta kuin yleensä, kun tulen liekit loivat varjoja hänen kasvoilleen. 
  "Mitä väliä sillä on? Me hävisimme", James mutisi.
Rose esti tuhahduksen vaivoin.
  "Minusta hän ei tee sillä mitään. Se ei kuulu hänelle!"
James katseli poissaolevasti makuusaliin vievään portaikkoon.
  "Scorpius Malfoy ei ole niin typerä kuin luulet. Hän on itse asiassa ihan mukavaa seuraa välillä", James sanoi seesteisesti. Rose tyrmistyi.
  "Mukavaa seuraa?" hän toisti epäuskoisena.
James nousi nojatuolista ja venytteli raukeasti. Hetty kipitti hänen luokseen ja kuiskutti jotain Jamesin korvaan. Rosen teki mieli harjoitella näyttelemistä ja esittää oksentavansa.
  "Kuule", James sanoi Roselle yllättävän rauhallisesti siihen nähden, että hän oli hetki sitten raivonnut kuin villieläin, "minun isäni on aina halunnut, että ystävystyisin niiden kanssa, joita ensisilmäyksellä halveksun."
Sitten hän työnsi Hettyn karskisti sivuun ja lähti nukkumaan.
  "Hän on niin syvällinen", Hetty henkäisi ja valui vapaalle tuolille.
Rose hieroi väsyneesti otsaansa. Hän oli miettinyt jo tarpeeksi sitä, mitä hänen vanhempansa häneltä odottivat. Hänen oli aika löytää oma tiensä, eikä se todellakaan tarkoittanut, että hän ryhtyisi kaveeraamaan Scorpius Malfoyn kanssa.
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Naralithien

  • Mietiskelijä
  • Vuotislainen
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 6. luku 30.1!
« Vastaus #8 : Helmikuu 10, 2012, 16:14:15 »
Hurmaava ficci! En ole moneen vuoteen lukenut fanfictionia, mutta nyt innostus siihen ja samoin kirjoittamiseen alkaa palailla. Tämä on ensimmäinen kolmannesta sukupolvesta kirjoitettu ficci, jota olen alkanut lukea, ja imaisi minut heti mukaansa! En vielä kerinnyt lukea loppuun asti, mutta koetan kommentoida tässä vähän jokaista tähän mennessä lukemaani lukua ja lopuksi sitten jotain yleistä.

Prologi : Tuolle käsikirjoitukselle ei voinut muuta kuin hihittää! Sen jälkeen nautin hyvin kuvaillun Taikuuden historian tunnin ja erittäin Rowlingmaisen dialogin lukemisesta, tuli jotenkin tuttu ja turvallinen olo: Taas ollaan Tylypahkassa, ja vaikka moni asia on muuttunut, tietyt asiat säilyvät ennallaan, kuten professori Binns.

1. Luku: On mielenkiintoista lukea kolmannesta sukupolvesta, minkälaisia tyyppejä he olisivat. Mielestäni olet saanut näistä lapsista hyvin uskottavia ja he ovat hauskalla tavalla saaneet piirteitä ja asenteita vanhemmiltaan.
Hieman hämäännyin tuosta kohtauksesta, jossa Dominique esiteltiin ja hän jutteli Rosen kanssa. Se oli minusta jotenkin sekava kohta, mutta Dominique selvästi on hyvin ailahtelevainen persoona, joten ehkä se oli tarkoituskin.
Olet sitonut tekstiin rowlingmaisella tyylillä huumoria ja nasevaa dialogia. Pidin kovasti esimerkiksi tästä:
 
Lainaus
”Mielenkiintoista”, Brina kommentoi seesteisesti.
Rose puri hampaansa yhteen.
  ”Ei, mielenkiintoista on se, että sekoitetun myrkyn vastalääke on suurempi kuin kunkin erillisen ainesosan vastalääkkeiden summa. Se, että Scorpius Malfoy hakee minun isäni rooliin, on pöyristyttävää!”

2. Luku: Erittäin sujuvaa ja eteenpäin menevää tekstiä, + kivoja yksityiskohtia, kuten Brinan pyrokokeilut, viittaukset erinäisiin kirjasarjasta tuttuihin hahmoihin, taikajuomatunnin sotatanner ja omalaatuinen juomamestari. Aina vaan paranee! Ja hauskaa on se, että näytteijäkaartiin päätyi Rose ja Scorpius, joilla selvästi on eripuraa keskenään.

Yleistä: Todella mukavaa luettavaa, ihan oikeasti kyllä nautin tästä. Sujuvaa ja eteenpäin vievää tekstiä, hyvää dialogia ja mielenkiintoisia hahmoja. Se, mitä ehkä kaipaisin, olisi selkeämpi kappalejako. Nyt teksti on välillä vähän sellaista pötköä… toisaalta, dialogia ja yksittäisiä mietteitä on paljon, joten se varmaan vaikeuttaa kappalejaon tekemistä.
Täytyy lukea lisää heti kun vaan kerkeän! Kiitoksia tästä päivänpiristyksestä.

-Naralithien
"Aika on suuri opettaja, mutta valitettavasti se tappaa kaikki oppilaansa."

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 6. luku 30.1!
« Vastaus #9 : Maaliskuu 23, 2012, 20:08:31 »
A/N: Tämä fici on edelleen elossa! :D Ja tännehän on sen levon aikana ilmestynyt huimasti kommentteja, kiitos niistä!
karkkipää: hui, olen imarreltu. Enpä ole ennen kuullut, että joku kannattaa ficiäni O_o
Tylypahkan pikajuna: noh, en tiedä onko reilu 1½ kuukautta ´jatkamista pian´, mutta kiitos kuitenkin kommentista!
lustica: luelue vain, toivottavasti jaksoit :D
Naralithien: Tervetuloa takaisin ficien pariin! Ymmärrän hyvin pointtisi siitä, että tässä ficissä _on_ sekavia kohtia ja tässä seuraavassa luvussa varsinkin. Mutta kun, minulla tempo meinaa olla aina nopea. Ehkä sitten loppuratkaisu viimeistään selkiyttää tätä.
Kathelin: kiitos, tuollaisia adjektiiveja on kiva kuulla :3
Cho: minulla on vähän sama tunne tätä kirjoittaessa: jea, Tylypahkassa taas!
Kissanminttu: Rowling on suurin idolini, joten eiköhän sieltä ole jotain tarttunut. Toivottavasti tässä on myös jotain Röhkö-lisää :)

– Seitsemäs luku –
Ensilumi

Rose katsoi vastanäyttelijäänsä silmissään mitä syvin inho. Hän oli tietämättään puristanut molemmat kätensä tiukasti nyrkkiin.
  Rose oli äärettömän tietoinen likaisista ja hapsottavista hiuksistaan, joita hän ei ollut ehtinyt pestä pariin päivään koulu- ja näytelmäkiireiden vuoksi. Sen sijaan Scorpiuksen vaaleat hiukset kiilsivät luokan kirkkaassa valaistuksessa täydellisinä kuin aamun kajo tai jokin muu yhtä runollinen näky. Rose päätti siinä samassa, että hän ei vielä sinäkään iltana pesisi hiuksiaan, ihan vain periaatteesta.
  Neville rykäisi kuuluvasti, jolloin sekä Rose että Scorpius hätkähtivät. He olivat jo tovin olleet täysin vaiti.
  "Yksi pieni pusu", Neville sanoi hämillään. "Tiedän, että se ei ole kovin, tuota, helppoa, mutta Pendragon haluaa näytelmän herättävän tunteita."
Rose pudisti päätään.
  "Me teemme sen yleisön edessä. Se saa luvan riittää."
Scorpiuksen ilme oli kireä. Luultavasti hän vain tyrkkäisi Rosen suudelmakohtauksen koittaessa kauemmas ja poistuisi lavalta, tai niin Rose ainakin kuvitteli.
Häntä harmitti: hän olisi halunnut näyttää, miten ammattitaitoinen näyttelijä itse oli. Hän inhosi Scorpius Malfoyta, mutta silti Rose olisi ollut valmis tekemään tämän kanssa jotain, mitä ei ollut ikinä ennen tehnyt kenenkään muun pojan kanssa... Ihan vain, koska Rose halusi miellyttää rehtoria.
  Neville huokaisi ja vilkaisi muistiinpanojaan. Sitten hän alkoi ohjeistaa Brinaa musiikin valinnassa.
He olivat nelistään muodonmuutosluokassa harjoittelemassa kohtausta, jossa Rosen oli määrä tuhota Puuskupuhin kuppi. Brina ei vilkaissutkaan Scorpiusta: hän oli edelleen katkera huispaustappiosta.
  Rose vilkaisi ulos ikkunasta. Talven ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat rauhallisesti maahan. Joulunäytelmän ensi-ilta lähestyi kovaa kyytiä. Rose ei osannut sanoa, oliko hän siitä iloinen vai ahdistunut: hän odotti innolla suurta hetkeään, ja hän osasi jo kaikki vuorosanat.
Mutta Rose ei missään nimessä ollut valmis suutelemaan Scorpiusta.
  "Eiköhän tämä riitä tältä erää", Neville sanoi lopulta ja hieroi otsaansa.  Muodonmuutosluokassa oli vierähtänyt melkein pari tuntia.
Rose pakkasi tavaransa nopeasti. Hän oli jäljessä omasta aikataulustaan muutaman esseen suhteen, joten hän halusi takaisin Rohkelikkotorniin mahdollisimman nopeasti.
  "Onneksi tämä pelleily näyttää hyvältä päättötodituksessa", Brina huokaisi, kun he nousivat portaita ylös rättiväsyneinä.
  "Olen päättänyt hakea Tylypahkan jälkeen Irvetan vartijakoulutukseen", Brina jatkoi ja kuulosti todella päättäväiseltä. Rose ei ollut aikaisemmin kuullut ystävänsä jatkosuunnitelmista koulun jälkeen.
  "Joudut työskentelemään maahisten kanssa", Rose huomautti.
Brina kohautti olkiaan.
  "Maahiset ovat taatusti parempaa seuraa kuin moni velho tässä koulussa."
Rose ei viitsinyt kysyä, kuka Brinan mieltä sillä hetkellä pänni. Hän tiesi, että Brinasta tulisi loistava vartija: tämä rakasti maanläheistä työtä eikä pelännyt mahdollisia loukkaantumisia. Sitä paitsi Brina oli roteva tyttö, ja varsinkin viime aikoina hän oli alkanut kuntoilla ahkerasti ja treenata lentämistä. Rose uumoili, että Brina haaveili pääsevänsä vielä huispausjoukkueeseen todistamaan kykynsä tappion jälkeen.

He saapuivat oleskeluhuoneeseen. Moni rohkelikko oli syventynyt läksyjen pariin, mutta Albus istui tutulla paikallaan nuhjuisessa nojatuolissa ja piteli kädessään kelmien karttaa. Hänen otsansa oli mietteliäästi rypyssä, joten Rosen oli pakko udella:
  "Näkyykö jotain mielenkiintoista?"
Albus hätkähti ja veti kartan nopeasti itseään vasten.
  "Ai sinä vain – " hän huojentui nähdessään Rosen ja Brinan. Kelmien kartta ei ollut sellainen esine, jota Albus mieluusti esitteli muille. Nyt hän kuitenkin ojensi rakkaan perintönsä Roselle.
  "Osaatko selittää, mitä James tekee Luihuisten oleskeluhuoneessa?" Albus kysyi tuimasti.
Rose vilkaisi karttaa: totta, hänen serkkunsa oli sen mukaan tyrmien lähellä, Luihuisten oleskeluhuoneessa. Hänen vierellään luki muutaman luihuisen nimi, muun muassa Scorpiuksen.
  "Jonkun on täytynyt vapaaehtoisesti päästää James tuonne", Brina huomautti, kun hän oli vilkaissut karttaa Rosen olan yli.
Rose ei ymmärtänyt, mitä James oikein puuhasi. Toki hän oli Scorpiuksen kanssa hyvää pataa, tai ainakin jonkin asteinen tuttava, mutta toisten tupien oleskeluhuoneeseen meneminen oli todella epätavallista.
  "Miten harjoituksissa meni?" Albus kysyi lopulta ja taitteli kartan kaapunsa taskuun. Rose valui istumaan hänen viereensä lattialle, kun Brina valtasi vapaan nojatuolin. Hän oli leikellyt itse hiuksiaan edellisenä iltana: uusi kampaus oli melko räväkkä, todella lyhyt toiselta sivulta.
   "Rose ei vieläkään saanut ensisuudelmaansa", Brina vastasi tyynesti.
Rose nakkasi sohvatyynyn ystäväänsä päin ja tuhahti, mutta samalla hänen vatsassaan muljahti: ikävä totuus oli, että näillä näkymin hän todella tulisi saamaan ensisuudelmansa Scorpius Malfoylta.
Rose halusi vaihtaa puheenaihetta:
  "Tietääköhän Hetty, mitä James puuhaa luihuisten kanssa?"
He vilkaisivat Hettyä, joka istui malttillisesti ikkunan ääressä kirjoittamassa pitkää esseetä.
  "Tuskinpa", Albus vastasi, "James ja Hetty eivät vaikuta kovin... puheliaalta parilta."
Brina pyöräytti silmiään.
   "Minua ei oikeastaan kiinnosta, mitä James teki mistäkin syystä", Brina sanoi halveksuen ja hypisteli silmille valuvia hiussuortuviaan. "Mutta se minua kiinnostaa, että Rose pitää saada harjoittelemaan suutelemista."
Rose mulkaisi ystäväänsä jälleen.
   "Ihan totta", Brina sanoi naama peruslukemilla, "minun hienot erikoistehosteeni menevät hukkaan, jos ujostelevat näyttelijät karkaavat lavalta kesken näytöksen."
Rose huokaisi raskaasti. Hän ajatteli, että hänen pitäisi nopeasti löytää joku kiva poika, jonka kanssa voisi harjoitella suutelemista. Yhtäkkiä Channing Rinteen kulmikkaat kasvot ilmestyivät jostain Rosen mieleen ja hän tunsi poskiaan kuumottavan. Channing oli häntä vuotta vanhempi eikä varmasti ollut koskaan edes huomannut Rosen olemassaoloa.
  "Ehkä minut ja Scorpius pitää komentaa sen kohtauksen ajaksi", Rose ehdotti. 
  "Ei hassumpi idea", Brina myötäili huvittuneesti.
Albus näytti siltä, että puheenaihe ei häntä erityisesti kiehtonut. Hän kaivoi laukustaan paksun kirjan ja alkoi selailla sitä välinpitämättömästi.
  Rose venytteli ja päätti siirtyä kirjoittamaan esseetään rauhalliseen makuusaliin.
Salissa ei onneksi ollut muita. Muutaman rivin maa-artisokasta kirjoitettuaan Rose huomasi kuitenkin taas ajattelevansa suudelmakohtausta: tällä kertaa Rose kuvitteli Scorpiuksen tilalle Channingin, joka hymyili hänelle. Se oli todella omituista: Rose ei ollut koskaan aikaisemmin ihastunut. Häntä jännitti, kun hän mietti, millaista todella olisi hengailla Channingin kanssa esimerkiksi Tylyahossa. Ehkä Rose joskus uskaltaisi kysyä Korpinkynnen huispauskapteenia kylään kanssaan...
   "ROSE!"

Kova huuto sai Rosen avaamaan silmänsä ja heräämään unesta. Hän ei ollut voinut nukkua pitkään siinä työpöydän ääressä: makuusalin sängyt olivat edelleen tyhjät ja pedatut. Kalpea Brina oli tarranut Rosea olkapäästä.
  "Oljo Toinen ilmestyi äsken oleskeluhuoneeseen", Brina sopersi. "Se toi viestin sinun äidiltäsi."
Rose säikähti Brinan huolestunutta ilmettä, ja mikä epätavallista, Rose saattoi jopa erottaa kyynelten alkuja ystävänsä sinivihreissä silmissä. Se enteili pahaa.
   "Onko jotain tapahtunut?"
Brina tarttui häntä kädestä.
  "Sinun Arthur-vaarisi on saanut sairaskohtauksen. Hän on tällä hetkellä Pyhässä Mungossa."
Rose kavahti seisomaan. Siitä oli todella pitkä aika, kun hän oli viimeksi nähnyt vaarin. Silloin tämä oli ollut elämänsä kunnossa. Ei Arthur voinut vielä lähteä tästä maailmasta, koska hän oli niin nuori, ehkä 100-vuotta tai jotain sinnepäin. Ja Rose halusi, että vaari pääsisi joulunäytelmän ensi-iltaan, niin typerältä kuin ajatus sinä hetkenä tuntuikin...
  "Oljo sanoi, että teidän pitää pysyä Tylypahkassa viikonloppuun asti. Arthurin tila on kuulemma vakaa, eikä hänen luokseen kannata päästää vielä liikaa vierailijoita", Brina kertoi.
Vakaa tila? Mutta miksi Brina sitten näytti niin oudolta ja melkein itkuiselta?
   "Mutta – mutta – millainen sairaskohtaus se oikein oli?" Rose kysyi turtana. Hänen sisintään kylmäsi.
Brina kohautti olkiaan ja hieroi silmiään ohimennen.
  "Luultavasti jonkinlainen sydämen rytmihäiriö", Brina vastasi hiljaa. "Oljo ei oikein osannut ilmaista itseään. Te saatte kuulemma tietää lisää myöhemmin. Kaikki järjestyy kyllä, älä huoli."
Sitten Brina halasi häntä lohduttavasti. Rosea ei itkettänyt ainakaan vielä, koska jostain syystä hän uskoi vahvasti, että vaari selviäisi. Mutta miksi Brina, joka yleensä oli vankka kuin muuri, näytti äsken niin surulliselta? Ja halaus oli tavallista voimakkaampi... Aivan kuin Brina olisi salannut häneltä jotain.
   Rose päätti mennä takaisin oleskeluhuoneeseen varmistamaan, että Albuksella oli kaikki hyvin. Vaari oli heille molemmille todella rakas.
Rose sai kuitenkin todeta, että Albus ei vaikuttanut kovin surulliselta tai lohduttomalta: sen sijaan Alin vihainen huuto kantautui hänen korviinsa jo kierreportaissa.
   "...AJATTELET VAIN ITSEÄSI, SENKIN KUSIPÄÄ!"
Rose oli harvoin kuullut Albuksen raivoavan sillä tavalla. Hän näki, että serkun vihan kohteena oli James, joka huusi takaisin pikkuveljelleen:
  "Minulla oli tapaaminen, okei? Ei minun tarvitse kertoa sinulle kaikkea elämästäni."
Albus paukautti nyrkkinsä sohvapöytään.
  "Ei nyt ole kyse siitä! Mitä vaari sanoisi, jos kuulisi sinun touhuistasi?"
Hämmentynyt Rose asteli lähemmäs varovaisesti. Hän huomasi Brinan seuraavan takanaan.
  "Minun touhuni eivät kuulu sinulle mitenkään, ja pidä vaari erossa tästä!" James mylvi.
Brina työntyi Rosen ohi niin kovaa, että Rose horjahti.
  "Voisitteko antaa olla? Täällä on muitakin ihmisiä, jotka haluaisivat opiskella", Brina ehdotti vihaisesti. Sitten hän meni Hettyn luokse, joka istui kyyryssä Jamesin takana. Rose huomasi vasta silloin, että Hetty näytti todella surkealta ja itkuiselta: Hettyn äsken niin siistit meikit olivat valuneet ympäri kasvoja.
  "Vaari on sairaalassa", Rose totesi pää pyörällä. "Hänen tilansa on vakaa, eikö niin? Miksi te kaikki riehutte tuolla tavalla?"
   Albus mulkoili isoveljeään, joka mulkoili takaisin.
"James vain, tuota, erosi juuri Hettystä", Brina selitti heidän puolestaan. "Todella tyylittömästi, mutta erosi kuitenkin. Hän muun muassa haukkui minua pojaksi, kun huomautin, että pettäminen on rumaa."
   Rose avasi suunsa hämmentyneenä. Heidän vaarinsa oli sairaalassa, ja James puolusteli itseään?
  "Minä olin tapaamassa erästä tyttöä äsken", James selitti ykskantaan. "Olen pahoillani vaarin vuoksi, tietysti."
Sitten hän marssi makuusaleille. 
   Rose katsoi äimistyneesti Albusta, joka kihisi edelleen kiukusta.
"Ei hän voi käyttäytyä noin", Albus selitti. "Minä kysyin, mitä hän teki Luihuisten oleskeluhuoneessa, ja hän kailotti Hettyn kuullen, että hän oli pyytämässä toista tyttöä ulos. Hän sanoi sen todella kopeasti, vaikka oli juuri kuullut, mikä vaarin tilanne on!"
Hetty nyyhkäisi kuuluvasti.
  "Tiedän, tiedän", Brina lohdutti ja vilkaisi Rosea nopeasti, "James Potter Juniorille pitää kostaa."
 Rose imeskeli huultaan ja katsoi ulos. Jossain tuolla kaukana asui ihmisiä, jotka elivät normaalia ja huoletonta elämää sekä nauttivat ensilumen mukanaan tuomasta odotuksen tunteesta.

*

AN2 (26.3.2012): Seuraava, kahdeksas luku, on jo valmis. Postailen sen tänne parin viikon sisällä, mutta ensin haluaisin vähän palautetta aiemmista =]
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 26, 2012, 13:03:06 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 7/12 luku 23.3!
« Vastaus #10 : Maaliskuu 30, 2012, 09:14:44 »
A/N: Kiitos taas kommenteista! (:
karkkipää: tällä kertaa jatkoa tuli edellistä nopeammin, koska en malttanut olla postaamatta tätä myöhemmin.
Tylypahkan pikajuna: no, tämä tuli tosiaan kuukauden sisällä. Hyvä, jos ihmissuhdedraama ei pursunut yli.
Nämä seuraavat neljä lukua ovat siis viimeiset luvut ja toivottavasti ovat yllätyksiä täynnä...


– Kahdeksas luku –
Hädässä sukulainen tunnetaan

Synkän ja riitaisan illan jälkeisenä aamuna Rose sai äidiltään pitkän kirjeen, josta selvisi tarkemmin Weasleyn vaarin tila: Arthur oli kuulemma jo melko hyvässä kunnossa ja puhui vilkkaasti uudesta pistorasianäyttelystä. Vaaria pidettäisiin Pyhässä Mungossa vielä pari päivää tarkkailtavana. Hänelle oli määrätty loppu iäkseen päivittäinen lääkitys, mutta äkillinen sairaskohtaus ei ollut vahingoittanut hänen aivojaan vakavasti.
   Hermione Weasleyn mielestä lastenlasten ei kannattanut jättää opintojaan rästiin ja lähteä Lontooseen, vaan he näkisivät vaarin vasta joulunäytelmän ensi-illassa muutaman viikon kuluttua. Molly-mummi tuki ajatusta; luultavasti siksi, että mummi ei halunnut päästää jästitiedosta innostunutta Lilyä tuomaan vaarille sairaalaan vessaharjaa tai muuta omituista jästitavaraa. Arthurin pitäisi mummin mielestä saada levätä rauhassa.
     Toki Victoire oli käynyt katsomassa vaaria ja ottanut tästä todisteeksi muutaman valokuvan, jotta Rose ja muut vakuuttuisivat siitä, että vanhemmat eivät vähätelleet Arthurin sairauskohtausta. Lisäksi Percy-setä oli käynyt pienten lastensa Mollyn ja Lucyn kanssa sairaalassa piristämässä vaaria.
   Rose halusi kuitenkin ilahduttaa vaaria, joten hän oli ehdottanut, että he Tylypahkassa opiskelevat sukulaislapset askartelisivat vaarille yhdessä kortin. Max Thomas oli lupautunut auttamaan heitä piirtämään lentokoneen, kun hän oli nähnyt sivusta Rosen piirtämän "lentokoneen".
   "Minusta vierailu olisi ollut paljon parempi ajatus", James jupisi kirjoitettuaan oman nimensä kortin alalaitaan. Hän oli ollut todella äksy ja hieman ylimielinen koko aamupäivän, eikä hän vilkaissutkaan Albusta, joka sen sijaan loi todella pahansuopia silmäyksiä isoveljeensä silloin tällöin. He näyttivät pitävän mykkäkoulua keskenään, mutta suostuivat kuitenkin saman pöydän ääreen vaarin vuoksi.
   Rose, Albus, James, Hugo, Mini, Louis ja Lily olivat kokoontuneet kirjastoon kyhäämään parane pian -korttia ja lohduttamaan toisiaan. Varsinkin nuorimmat Lily ja Hugo olivat todella järkyttyneitä, joten ehkä juuri siksi James ja Albus eivät viitsineet piikitellä toisiaan.
   James vaikutti todella kylmänviileältä eikä hän ollut oma vitsaileva itsensä. Rose oli pannut merkille, että Jamesin silmänaluset olivat tummat; ehkä James oli valvonut yön miettien tyhmiä loukkauksiaan muita kohtaan.
   Rose oli saanut Alin kautta selville, miksi Brina oli näyttänyt niin itkuiselta edellisiltana: kun Brina oli puolustanut Hettyä, James oli solvannut Brinaa muun muassa irlantilaiseksi pojaksi, jota James ei koskaan hyväksyisi huispausjoukkueeseensa, koska Brina vain sytyttäisi koko kentän tuleen.    Tosin oli outoa, että Brina antoi loukkausten vaikuttaa itseensä niin vahvasti. Mutta, kuten heillä kaikilla, Brinallakin oli tunteet.
   Rose ei keksinyt mitään hyvää syytä, miksi James oli ollut viime aikoina niin töykeä. No, tietysti huispaus herätti ihmisissä (varsinkin nuorissa) outoa käytöstä, mutta luudilla lentäminen oli kuitenkin harrastus, jota sekä James että Brina rakastivat. Oli ironista, että monille tärkeä asia loi oppilaiden välille kitkaa eikä suinkaan yhdistänyt heitä.
   Urheilu oli typerää Rosen mielestä.
   "Roxanne on taas sairaalasiivessä. Meidän pitää hakea hänenkin allekirjoituksensa tähän", Louis muistutti ja kurtisti kulmiaan. Rose huomasi, että hän oli nyppinyt kulmakarvansa ja häpeili omia liian tuuheita kulmiaan. Louis oli ikäänsä nähden aina todella siisti ja asiallinen, ilman että hän näytti liian sliipatulta.
   "Hän on kärsinyt kovista mahakivuista viimeaikoina", Louis jatkoi.
   Rose läikytti mustetta pöydälle, kun Mini henkäisi teatraalisesti:
"Serkkutyttö on tietenkin raskaana!"
  Myös Lily parahti hämmästyksestä, mutta Rose järkeili näreissään:
"Tuo on aika kaukaa haettua. Mahakivut voivat johtua mistä vain."
Mutta Mini hymyili typerästi ja sanoi:
  "Meidän suvussamme on todennäköisempää, että kyseessä on vauva eikä mikään pöpö."
Max Thomas nauroi äänekkäästi, mutta Louis tuhahti siskolleen ranskaksi:
   "Dinde!"
Kun sisarukset riitelivät leikkisästi niin, että kukaan muu ei ymmärtänyt sanoista hölkäsen pöläystä, Max sai kortin viimeisteltyä ja laulamaan Arthurin lempisikermää (Selestina Taigoria). Vaari ilahtuisi varmasti, Rose tuumi hyvillään. Hän oli huolehtinut, että hänen oma nimensä oli ensimmäisenä kortissa, koska se oli ollut hänen ideansa.
   "Joulunäytelmän harjoitukset alkavat kohta!" Hugo huomautti innoissaan ja ponkaisi seisomaan. "Minä pääsen taas leijumaan."
Rosen vatsassa muljahti ikävästi ja hän toivoi, että voisi mennä Roxannen seuraksi sairaalasiipeen. Harjoituksista oli alkanut tulla yhä epämiellyttävämpiä sitä mukaa, mitä lähempänä Joulunäytelmä häämötti.
  Oikeastaan Hugo taisi siinä seurueessa olla ainoa, joka todella näytti vielä innostuvan harjoituksista. Albus ei tietenkään ilahtunut, että hän joutuisi jälleen palaamaan oleskeluhuoneeseen yksin.
  James näytti todella synkältä, kun hän tajusi joutuvansa esiintymään Hettyn kanssa. Vaikka ajatus ministeriön auroriharjoittelijaksi pääsystä kutkutti edelleen Jamesin mieltä, tämä ei olisi millään viitsinyt lähteä harjoituksiin.
   "Se on sinun oma vikasi", Rose muistutti, "olisit voinut olla eilen paljon hienotunteisempi Hettyä kohtaan."
James hieroi päätään, kun he kävelivät kahdestaan edeltä muodonmuutosluokkaa kohti. Muut menivät tervehtimään nopeasti Roxannea.
   "Ehkä minun pitäisi pyytää anteeksi", James mutisi. Hän laittoi kädet kaapunsa taskuihin eikä katsonut Rosea silmiin.
   "EHKÄ?" Rose huudahti. "Sinun pitää pyytää anteeksi, myös muilta kuin Hettyltä. Hän on kana, mutta Brina on sentään yksi parhaimmista tyypeistä koko Tylypahkassa!"
James katsoi tiukasti eteensä eikä vastannut, mikä ärsytti Rosea entisestään.
   "Ja mitä se soopa oli, että sinä olit eilen tapaamassa jotain tyttöä Luihuisten oleskeluhuoneessa?" Rose kysyi mahdollisimman maltillisesti. Hän halusi serkultaan vastauksia, eikä jaksanut riidellä. "Minä näin kelmien kartasta, että sinä seisoit Scorpius Malfoyn vieressä."
James pöyhi mustia hiuksiaan.
   "Okei, valehtelin. Halusin vain päästä eroon Hettystä."
Rose tuhahti kuuluvasti. Hän paheksui Jamesin käytöstä ja ihmetteli, miten tuollainen idiootti saattoi olla sukua Harry-sedälle.
  "Albus on ihastunut Hettyyn", James sanoi seesteisesti, kun he ohittivat lauman kotitontun poikasia.
Rose älähti tahtomattaan omituisesti ja sulki sitten suunsa: totta, Albus oli käyttäytynyt viimeaikoina hieman vaisusti ja suuttunut todella Jamesille edellisiltana. Tosin Rose oli kuvitellut, että Albuksen vihoittelu johtui joulunäytelmästä ja siitä, että James esitti heidän isäänsä.
  Mutta väittikö James, että hän oli toiminut jalosti loukatessaan Hettyä? Ja sitä paitsi, Hetty oli kana: eivät kaikki Potterit voineet sellaiseen snobiin tosikkoon sortua. Rose päätti kuitenkin olla vaiti, koska hän ei halunnut puhua Albuksen tunteista Jamesin kanssa. Oikeastaan Rose ei halunnut puhua tunteista lainkaan.

He saapuivat muodonmuutosluokkaan, jossa itsekseen höpöttävä Neville kirjoitti liitutaululle muistiinpanoja. Sitten Rose kuuli rykäisyn ja huomasi yllätyksekseen, että huoneen perällä seisoi myös rehtori Pendragon pikimustassa kaavussa. Rehtorilla oli tummien hiusten päällä silinterihattu ja käsissään paksu vanha kirja, jota hän luki monokkelin avulla.
   "Kas, päivää, neiti Weasley ja herra Potter!" rehtori sanoi ilahtuneesti, vaikka ei ollut vilkaissutkaan heihin päin.
Rose vilkaisi hämmentyneenä Jamesia, joka kohautti olkiaan laiskasti.
  "Tulin seuraamaan sivusta harjoituksia", Pendragon sanoi vakaasti, asetti monokkelin taskuunsa ja sulki paksun kirjan. Viimein hän katsoi heitä ja hymyili.
  "Professori Longbottom on kertonut, että kaikki on hyvällä mallilla. Minäkin voin todeta, että olen hionut kuorosta erinomaisen. Joulunäytelmästä tulee upea!"
Rose nyökkäsi hermostuneesti. Rehtorin läsnäolo ei varmasti parantaisi hänen suoritustaan.
  Pian muut saapuivat luokkaan. Jälleen punatukkainen Scorpius irvisti Roselle rumasti, kun heidän katseensa kohtasivat.
 Näyttelijät asettuivat aloituspaikoilleen, osa seinän viereen odottamaan vuoroaan. Tänään harjoituksiin eivät osallistuneet Brina tai muut avustajat, joten luokassa oli mukavan paljon tilaa.
  Pendragon taputti innoissaan käsiään.
"No niin, aloitetaanpa sitten", Neville sanoi hieman epäröiden. Myös hän taisi hieman kiusaantua rehtorin läsnäolosta.
  Louis ja Hugo leijuivat hetken kuluttua ilmassa, mutta ilman lohikäärmeasua, joten he eivät vielä voineet kannatella Jamesia, Rosea ja Scorpiusta. Neville taikoi heidät maahan, minkä jälkeen James astui askeleen eteenpäin ja sanoi kuuluvasti:
   "Minä aion tuhota pahan pimeyden lordin, Voldemortin!"
Hetty naurahti pilkallisesti sivusta. Muuten ensimmäinen näytös sujui ongelmitta: Scorpius ei edes kampannut Rosea lattialle tai lausunut vuorosanojaan synkän aneemisesti.
  "Se oli varmasti paras suoritus tähän mennessä, loistavaa!" Neville kehui.
Rose hymyili säteilevästi ja vilkaisi rehtoria. Tämä hieroi mietteliäästi paksua partaansa. Silinteri loi hänen kasvoilleen hieman pelottavan varjon.
  Tuli toisen näytöksen vuoro, jota varten Neville ojensi Roselle hirnyrkkiä esittävän puisen kupin, joka oli maalattu kultaiseksi.
 Oli todella odottamatonta, että kerrankin Scorpius katsoi Rosea suoraan silmiin puhuessaan vakuuttavalla äänellä:
  "Sinun täytyy tehdä se."
Rose pudisti päätään.
  "Hermione, sinun täytyy tuhota hirnyrkki."
Sitten Scorpius Malfoy tarttui varoittamatta Rosen oikeaan käteen molemmilla käsillään. Liike sai Rosen hätkähtämään ja unohtamaan seuraavat sanansa hetkeksi. Hän änkytti ja tuijotti vastanäyttelijäänsä hämmästyneesti. Scorpiuksen otsa oli lievästi rypyssä, mutta hän ei näyttänyt pitävän todella vastenmielisenä sitä faktaa, että hän kosketti Rosea. Hänellä oli todella pitkät ja vaaleat silmäripset, Rose huomasi.
  "Miksi minun?" Rose sai vihdoin kysyttyä.
  "Minä tuhosin jo omani", Scorpius vastasi kovaa ja katsoi edelleen Rosea tiiviisti, niin tiiviisti, että olisi voinut melkein kuvitella, että Scorpius oli todella tuhonnut hirnyrkin.
  "Minun tekee mieli juoda tuosta kupista", Rose kuiskasi kuuluvasti. Tässä kohtaa olisi ollut loogista irrottaa ote Scorpiuksen käsistä ja kohottaa kuppi kasvojen eteen, mutta Rose ei tehnyt niin.
Scorpius esitti hämmästynyttä ja älähti:
  "Täh?"
Rose toisti:
  "Minä haluan juoda Puuskupuhin kupista."
Hän oli todella tietoinen lämpimistä käsistä, jotka puristivat hänen omaansa.
  "Älä", Scorpius kielsi. "Iske siihen basiliskin hampaalla."
Lopulta Rose vetäisi kätensä vapaaksi, käänsi katseensa pois Scorpiuksesta ja esitti tuhoavansa Puuskupuhin kupin.

Sitten James näytteli diadeemi-kohtauksen, joka sujui hyvin, vaikka Hetty edelleen naurahtelikin  pilkallisesti.
  "Enää on jäljellä käärme", Scorpius lausui, kun he kolme hengittivät raskaasti vaikuttaakseen uskottavilta.
James hieroi otsansa salama-arpea tuskaisen näköisenä ja sanoi irvistäen:
  "Hän on Rääkyvässä röttelössä. Minä tunnen hänen läsnäolonsa."
Yhtäkkiä luokkahuone tuntui Rosen mielestä todella ahtaalta ja kuumalta. Suudelmakohtaus olisi seuraavana. Hän tunsi ihmisten tuijotuksen itsessään ja mietti, mitä Channing mahtoi sillä hetkellä ajatella hänestä.
  "Mutta entäs kaikki muut?" Scorpius kysyi hämmästyttävän huolestuneen kuuloisena. "Me ei voida jättää kotitonttuja tänne kuolemaan."
   Rose muisti turhankin hyvin, mitä rehtori oli kirjoittanut näytelmän tähän kohtaan: Ron ja Hermione suutelevat.
  Rose vilkaisi nopeasti rehtoria, joka katseli heitä todella intensiivisesti. Huone tuntui sillä hetkellä liian hiljaiselta ja... odottavalta. Scorpius seisoi liian lähellä.
  Vasta ensi-illassa, Rose muistutti itseään. Minä suutelen häntä vasta oikeassa joulunäytelmässä.
"Hei, meillä on tässä sota kesken", James huomautti hymyillen ja Rose huojentui. He jatkaisivat eteenpäin –
Rehtori rykäisi kuuluvasti ja nousi seisomaan, mikä sai Rosen voihkaisemaan hiljaa mielessään. Ei, älkää pakottako minua siihen vielä. En halua suudella poikaa ensimmäisen kerran elämässäni kaikkien näiden ihmisten edessä.
  Mutta juuri silloin Hugo nojasi vahingossa lavasteeksi tarkoitettuun tekopuuhun, joka kaatui rymisten lattialle. Scorpius väisti sen nipin napin.
  "Senkin idiootti höröhammas!" Scorpius tiuskaisi. Samalla hänen hiustensa väri muuttui takaisin vaaleaksi; Malfoy oli taas oma inhottava itsensä.
Hugo näytti säikähtäneeltä ja loukkaantuneelta.
  "Älä hauku häntä!" Rose ärähti. 
Scorpius mulkaisi häntä, kun Neville taikoi lavasteen takaisin paikoilleen.
  "Sinä olet tekopyhä", Scorpius syytti. "Itselläsi oli isot etuhampaat vielä viime vuonna. Taisit ottaa ohjeistani vaarin ja hankkiutua eroon niistä? Silti sinulle on okei, että veljelläsi on edelleen nuo taltat!"
Rosen sisuksissa kuohahti viha.
   "Minä en tee mitään sinun käskystäsi!" hän huusi. "Sinä haukut muita, jotta näyttäisit itse paremmalta, vaikka et ole!"
Scorpius astui uhkaavasti häntä kohti, mutta silloin rehtori Pendragon mylväisi:
  "Mainiota!"
Rose säpsähti ja katsoi äimistyneesti Pendragonia, joka seisoi melkein heidän vieressään. Rehtori läimäytti kätensä sekä Rosen että Scorpiuksen olalle.
  "Teidän sisuksissanne velloo kipakoita tunteita! Kun opitte kanavoimaan ne, teistä tulee todella oivallisia esiintyjiä", Pendragon hehkutti. "Jälki-istuntoa, molemmille, mutta älkää toki vaimentako tuota tunteiden paloa! Ja se jälki-istunto on tarkoitettu näytelmän työstämiseen."
  Rosen kurkkuun nousi pala. Hän ei ollut varma, oliko häntä juuri kehuttu, mutta ainakin hän oli saanut jälki-istuntoa ensimmäisen kerran elämässään. Se ei ollut reilua.
   "Jatketaan", Pendragon kehotti ja siirtyi takaisin istumaan myhäillen itsekseen.
Neville katseli hämmentyneenä papereitaan ja sanoi:
  "Eli kolmas näytös siis!"

Harjoitusten jälkeen Rose päätti kiittää pikkuveljeään siitä, että tämä oli pelastanut hänet suudelmakohtaukselta.
   "Älä välitä Malfoysta", Rose lohdutti, kun he kävelivät yhdessä päivälliselle. "Hän on vain kateellinen sinulle. Mieti nyt, hän esittää meidän isää näytelmässä! Varmasti hän haluaisi, että hänenkin isänsä olisi kuuluisa."
Hugo kohautti vaisusti olkiaan.
   "Äiti lupasi käsitellä sinun hampaasi ensi kesänä", Rose muistutti.
Hugo hymyili vaisusti, paljastamatta kohuttuja hampaitaan.
  "Melko hyvät treenit tänään, vai mitä? Ei nähty kuin yksi riita."
James oli saavuttanut heidät, Channing vierellään.
  Rose ei vastannut mitään. Harjoitukset olivat kyllä sujuneet moitteettomasti lukuun ottamatta pientä välikohtausta, mutta Rosella ei ollut mukava olo. Häntä ahdisti, mutta hän ei keksinyt siihen kunnollista syytä. Totta, hän pelkäsi suutelemista ja hän oli saanut jälki-istuntoa, mutta hän pärjäsi edelleen hyvin opinnoissa.
   Aivan kuin jokin Rosen sisuksissa olisi halunnut sanoa, että hänen pitäisi vetäytyä joulunäytelmästä niin pian kuin mahdollista.
   "Minulla on vielä huispausharjoitukset", James sanoi väsähtäneesti. "Yritän samalla pyytää Alita anteeksi."
Rose oli serkun sanoista hyvillään. Hänellä oli tarpeeksi huolia ilman sukulaistensa riitelyäkin. Rose vilkaisi nopeasti Channingia ja yllättyi, kun tämä hymyili hänelle. Rosen poskia kuumotti, mutta hän yritti hymyillä takaisin. Ehkä hän ei ollut tänään nolannut itseään täysin.
Suuri sali oli täynnä, mutta Rose onnistui löytämään Brinan kiljuvien ekaluokkalaisten lomasta.
   "Kuoliko kukaan harjoituksissa? Malfoy? James?" Brina kysyi toiveikkaasti.
Rose pyöräytti silmiään ja lappasi lautaselleen kasan lihapullia ja perunamuusia.
  "Onneksi en siis vaivautunut paikalle", Brina hymähti ja vilkaisi äksysti Jamesia, joka istui muutaman metrin päähän heistä.
  "Hän kuulosti siltä, että hän haluaa pyytää anteeksi käytöstään", Rose kertoi matalalla äänellä nielaistuaan ensimmäisen haarukallisen.
Brina tuhahti.
   "Totta kai", hän naurahti hiljaa. "Hän haluaa, että kaikki pitävät hänestä."
Rose tyytyi kohauttamaan olkiaan suu täynnä ruokaa.
   "Oli miten oli", Brina jatkoi kuuluvammin, "minä sain täydet pisteet pimeyden voimilta suojautumisen esseestäni. Tänään on loistava päivä."
Rose pysytteli vaiti. Hän oli saanut vain odotukset ylittävän samasta tehtävästä. Ehkä joulunäytelmä vaikutti sittenkin hänen suorituksiinsa heikentävästi.
   "Jon on tämän koulun paras opettaja", Brina sanoi kovaa ja nojasi kyynärpäällä pöytään. "Eikä hän ole hullumman näköinen."
Rose oli nielaista lihapullan väärään kurkkuun. Hän ei ikinä ollut kuullut Brinan puhuvan kenestäkään pojasta tai miehestä sellaiseen sävyyn. Itse asiassa Brina harvoin edes kehui ketään.
   "Mutta hän on vanha!" Rose huomautti.
Brina kohotti kulmiaan.
   "Ainakin hänellä on käytöstapoja."
Rose mietti, mahtaisiko Jon antaa hänen uusia esseensä näkymättömistä suojaloitsuista. Roselle ei riittänyt, että hän ylitti odotukset.

Illalla Rose jäi oleskeluhuoneeseen odottamaan, että rohkelikkojen huispausharjoitukset päättyisivät. Rose halusi puhua Albuksen kanssa kahden, koska he eivät olleet keskustelleet pitkään aikaan kunnolla yhdessä.
   Brina oli itsepäisesti halunnut mennä seuraamaan huispausharjoituksia. Luultavasti hän halusi vain ärsyttää Jamesia läsnäolollaan.
   Takassa loimusi mukavasti lämmittävä tuli. Rose toivoi, että hänellä olisi ollut hormipulveria, jonka avulla hän olisi voinut matkustaa katsomaan vaaria. Lisäksi Rose halusi kysyä äidiltään neuvoja kasvokkain, koska Hermione Weasleyllä oli aina hyviä ohjeita opiskeluja koskien. Channingin kaltaisista pojista äiti ei varmasti tiennyt mitään, koska isä oli äidin ensimmäinen poikaystävä.
  Rose keskittyi jälleen loitsukirjaansa, mutta tekstin seuraaminen ei tuntunut yhtä kodikkaalta kuin ennen. Rose tarttui taikasauvaansa ja päätti harjoitella taikoja käytännössä.
  Aika kului ja Rose kyllästyi täydellisiin loitsuihinsa. Hän valui nojatuoliin ja antoi ajatustensa harhailla jälleen kerran joulunäytelmään. Mitä jos Rose vain kiroaisi Scorpiuksen niin pahasti, että Channing Rinteen pitäisi asettua hänen tilalleen Ron Weasleyn rooliin? Tosin, syvällä sisimmässään Rosen oli myönnettävä itselleen, että Scorpius oli Channingia parempi näyttelijä. Channing oli liittynyt näytelmään pitääkseen hauskaa. Mutta miksi Scorpius oli halunnut esittää Ronald Weasleytä? Hän oli jopa halunnut valokuvan Ronista.
   Rose vilkaisi kelloa. Huispausharjoitusten olisi pitänyt jo päättyä. Kohta olisi jo niin myöhä, että Rosen pitäisi siirtää keskustelutuokiotaan Albuksen kanssa: Rose ei koskaan nukkunut kuutta tuntia vähempää.
   Rose mietti parhaita ystäviään, Alia ja Brinaa. He puhuivat harvoin tunteista. Mitä jos joku heistä kolmesta alkaisi seurustella? Rose ei voinut kuvitella, että Hetty liittyisi heidän tiiviiseen joukkoonsa. Rose ei halunnut eikä uskonut, että Hetty oppisi koskaan tuntemaan Alia niin kuin hän.
   Rosesta tuntui, että hän ei halunnut vanheta. Olisi niin paljon helpompaa pysytellä Weasley-Potter -suvun nuorena jäsenenä, jonka piti keskittyä vain koulunkäyntiin. Joka päivä Rosen viidestoista syntymäpäivä lähestyi. Hän tiesi, että James oli saanut ensisuudelmansa sen ikäisenä. Harry-setä ja hänen vanhempansa olivat taistelleet taikaministeriössä kuolonsyöjiä vastaan viidennen kouluvuoden päätteeksi.
   Lopulta Rose luovutti ja lähti suosiolla nukkumaan. Ulkona oli pilkkopimeää; kuu oli piiloutunut pilvien taakse. Marraskuu oli vaihtumassa joulukuuksi.
   Ei sellaisessa hämärässä valaistuksessa voinut enää lentää, joten joukkueen oli täytynyt jäädä pukuhuoneeseen hiomaan uusia strategioita. Olkoot, Rose ajatteli. Hän ehtisi hyvästelemään lapsuutensa myöhemminkin.

Rose näki painajaista, jossa hänen Arthur-vaarinsa kuristui sähköjohtoon. Aamulla Rose heräsi hikisenä ja voipuneena. Hän yllättyi nähdessään, että Brina ei ollut omassa sängyssään: se oli siististi pedattu, kuten illalla. Muut tytöt nukkuivat edelleen.
   Oli niin aikaista, että unikeko Brina ei ollut voinut lähteä minnekään Rosen huomaamatta. Hänen oli täytynyt viettää yönsä muualla, mutta missä?
  Hämmentynyt Rose puki koulupuvun ylleen ja letitti pörröiset hiuksensa niskaan. Loitsutunti alkaisi vasta kahden tunnin päästä, joten hänellä olisi hyvin aikaa syödä aamiaista ja selvittää Brinan olinpaikka. Ehkä Brina oli nukahtanut huispauskentän katsomoon tai mennyt kirjastoon tuskailemaan esseen parissa.
  Oleskeluhuone oli hiljainen; muutama vanhempi oppilas hyödynsi aamun rauhaa ja työskenteli pöydän ääressä.
  Rose nautti aamun sarastuksesta, joka tervehti häntä käytävien ikkunoista. Oli ihan mukavaa olla välillä yksin ajatustensa kanssa. Rose ei enää tuntenut oloaan yhtä ahdistuneeksi kuin edellisenä päivänä. Hän ehtisi vielä hyvin kerrata kutsuloitsun perusteet aamupuuronsa äärellä. Ehkä hän voisi mennä luokkaan harjoittelemaan etukäteen – tömps.
Joku törmäsi häneen suoraan sivulta. Rose horjahti mutta onnistui säilyttämään tasapainonsa.
   "Anteeksi!"
Rose hieroi kylkeään ja näki Scorpiuksen kalpeat kasvot.
   "Katsoisit joskus eteesi niin huomaisit, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin sinä!" Rose tiuskaisi. Hänen raukea mielialansa oli hetkessä kadonnut. Jotenkin Scorpius onnistui viime aikoina pilaamaan hänen jokaisen päivänsä jollain konstilla.
   "Ihan totta, minä olin ihan ajatuksissani", Scorpius sanoi vilpittömän kuuloisena ja nosti kätensä pystyyn. "En yleensä ole hereillä tähän aikaan, joten tarkkaavaisuuteni ei ole kohdillaan."
Rose kohotti kulmiaan. Eikö Malfoy todella haastanut riitaa tai vain tyytynyt pakenemaan paikalta tyypilliseen tapaansa?
   "No", Rose tokaisi ja kohotti leukaansa, "yritä olla vähän varovaisempi."
Tilanne oli kaikin puolin outo: käytävällä ei ollut muita eikä Scorpius näyttänyt siltä, että haluaisi vaihteeksi sylkeä Rosen kasvoille. Sen sijaan Malfoy hieroi niskaansa hieman harmistuneen näköisenä ja haukotteli. Tarkemmin katsottuna hän näytti todella väsyneeltä, eivätkä hänen hiuksensa olleet yhtä hyvässä ojennuksessa kuten yleensä.
   "Tuota", Scorpius aloitti hitaasti, "sinä et ole tainnut vielä kuulla uutisia."
Rose oikoi laukkuaan näreissään. Niinpä tietysti, Ötökkäpoika halusi taas vain leuhkia sillä, että tiesi tuoreimmat juorut ennen häntä. 
   "Minä olen vasta menossa aamiaiselle lukemaan Päivän Profeetan", Rose vastasi puolustellen.
Scorpius pudisti päätään.
  "Tätä sinä et saa tietää sanomalehdestä", hän vakuutti. "En usko, että Profeetta on kiinnostunut siitä, että joulunäytelmän pääosan esittäjä vaihtuu."
Sanat tavoittivat Rosen aivot hitaasti.
   "Siis mitä, eikö James esitä Harrya?" Rose kysyi hitaasti.
Scorpius pudisti taas päätään.
   "Hän loukkaantui eilen huispausharjoituksissa vakavasti. Albus tulee hänen tilalleen näyttelemään Harry Potteria."

Rose aukaisi suunsa vaistomaisesti, mutta ei osannut sanoa mitään, koska hän oli niin järkyttynyt kuulemastaan. Eivät huispausharjoituksissa tapahtuneet loukkaantumiset yleensä olleet kovin vakavia; Matami Hawford osasi korjata murtumat ja aivotärähdykset hetkessä.  Miten Albus oppisi vuorosanat ajoissa? Joulunäytelmän kenraaliharjoitukset olisivat jo kahden viikon päästä.
   "James on sairaalasiivessä", Scorpius jatkoi vakavana. "Hän on vajonnut koomaan."
Siinä samassa Rose unohti koko joulunäytelmän ja keskittyi Scorpiuksen jälkimmäiseen lauseeseen. Hän on vajonnut koomaan.
   "Mutta – miten – sinä..." Rosen puhe oli pelkkää änkytystä. Hän puristi laukkunsa hihnaa tiukasti ja seisoi paikoillaan jäykkänä kuin patsas. Hänen pitäisi päästä sairaalasiipeen, mutta sinne tuntui olevan monen kilometrin mittainen matka.
   Rose tuskin huomasi, että Scorpius tarttui jälleen hänen käteensä.
Brinan täytyi olla myös sairaalasiivessä, koska hän oli muiden tavoin huolissaan Jamesista. Brina oli varmasti nähnyt huispauskentällä, mitä Jamesille oli tarkalleen ottaen käynyt. Tai ehkä... ehkä ne kaksi olivat taas tapelleet ja menneet liian pitkälle... Rose puri hampaansa yhteen. Brina oli halunnut kostaa Jamesille.
   Jos Jamesia ei osattu herättää taikakeinoin, hänen tilansa täytyi olla vakava. Rose alkoi täristä hienoisesti.
   "Minä näin illalla eteisaulassa, kun verinen James leijutettiin hoitoon", Scorpius sanoi hiljaa. "Hän on ollut mukava minulle ja auttanut minua näytelmän kanssa. Toivottavasti hän tulee kuntoon."
   Tai ehkä Scorpius oli itse satuttanut Jamesia ja esitti nyt Rosen ystävää peitelläkseen tekojaan. Malfoy oli aina ollut ovela liero.
   Rose riuhtaisi itsensä kauemmas, kun kyyneleet alkoivat poltella hänen silmissään. Sitten hän lähti juoksemaan.
    Ensin vaari ja nyt James. Rose yritti vakuuttaa itselleen, että joulunäytelmällä ei ollut mitään tekemistä vastoinkäymisten kanssa.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 31, 2012, 11:19:44 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 8/12 luku 30.3!
« Vastaus #11 : Huhtikuu 05, 2012, 18:50:49 »
Kiitos kommenteista Seriousille ja Meriadocille! :)
Lisäksi hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille!

– Yhdeksäs luku –
Kenraaliharjoitukset

Kimaltelevat joulukoristeet olivat ilmestyneet Tylypahkan käytäville ja haarniskojen ympärille. Suureen saliin leijutettiin kaksitoista upeaa joulukuusta, joiden tuoksu lisäsi ihmisten hyvää mieltä.
    Kaikkien oppilaiden vanhemmille lähetettiin koreat kutsut joulunäytelmään nimeltä Valitun viimeinen taistelu. Joulunäytelmä järjestettäisiin koulussa vasta toista kertaa, joten kyseessä oli melko historiallinen tapahtuma. Esiintyjien vanhemmat saisivat eturivin paikat. Lisäksi aitiopaikalle pääsisivät Päivän Profeetan kulttuuritoimittaja, joka kirjoittaisi näytelmästä arvostelun, sekä ministeriön auroriviraston edustaja, joka etsi uusia kykyjä. Tietenkin myös taikaministeri Kingsley Kahlesalpa oli kutsuttu paikalle.

   Rehtori Pendragonin valmentama kuoro harjoitteli päivittäin suuressa salissa joululauluja. Vaikka Tylypahkan paras laulaja ja sopraano, Louis Weasley, ei voinut laulaa kuorossa roolinsa vuoksi, joululaulut viimeistelivät mukavasti jouluisen tunnelman. Ikävä kyllä kaikki eivät voineet nauttia sesongista täysin siemauksin.

Rose ei varmasti ollut koskaan nähnyt James-serkkuaan niin levollisena ja haavoittuvaisena kuin nyt, kun James makasi sairaalasiiven vuoteella silmät kiinni. Hänen päänsä ympärille oli kiedottu valkoinen side, ja hänen toinen jalkansa oli kipsissä.
   Rosen lisäksi vuoteen vierellä istuivat Ginny Potter ja Brina. Muut olivat aamiaisella tai edelleen nukkumassa. Ginny-täti oli vieraillut Tylypahkassa joka päivä Jamesin loukkaantumisesta kuultuaan: James oli kolmatta päivää koomassa.
   Harrykin oli vieraillut sairaalasiivessä ehtiessään työkiireiltään, mutta oli aina hyvin vaitonainen. Sen sijaan Jamesin äiti vakuutteli jatkuvasti, että heidän vanhin poikansa heräisi pian.

Yöpöydällä oli muutama Päivän Profeetta, joiden otsikot huusivat lähinnä, että velhomaailmassa oli kaikki hyvin. Täti oli lukenut ne jo moneen otteeseen läpi ja vilkuillut jokaisen uutisen kohdalla Jamesia. 
   "Kyllä hän selviää", Ginny-täti sanoi ääni täristen ja oikoi poikansa peittoa. "Hän on isänsä poika. Hän herää. Kyllä tässä on pahemmastakin selvitty."
Rose tarttui tätiään kädestä.
  "Totta kai hän herää", Rose vakuutti varmasti sadannen kerran.

Brina pysytteli vaiti ja katseli nukkuvaa Jamesia väsyneesti. Tuskin Brina edes huomasi, että hänellä oli sama paita päällään kolmatta päivää.
  "Minä en tehnyt sitä", Brina sanoi jälleen kerran, tällä kertaa todella hiljaa. Hän oli vakuuttanut olevansa syytön koko aamun, vaikka kukaan ei ollut edes syyttänyt häntä Jamesin loukkaantumisesta tai mistään muustakaan. Kaikki tiesivät, että Brina puhui totta: ensinnäkään hän ei osannut valehdella, ja toiseksi, hänen loitsutaitonsa eivät olisi riittäneet ihmisen harhauttamiseen.
  "Minä uskon sinua", Rose sanoi väsyneesti. "Albus kertoi jo monta kertaa, mitä harjoituksissa tapahtui. James törmäsi maalisalkoon vahingossa, ryhmy osui häneen ja hän tippui maahan."

Ginny-täti pudisti päätään hajamielisesti.
   "Mutta Junior on taitava lentäjä. Hänen ajatustensa on täytynyt olla jossain aivan muualla kuin huispauksessa", Ginny huomautti. Sitten hän vilkaisi rannekelloaan ja nousi seisomaan. Hän oli pukeutunut todella virallisesti valkoiseen kauluspaitaan ja kynähameeseen.
   "Minun täytyy palata Lontooseen. Olen sopinut haastattelusta Pikku Whingingin huispausseuran kapteenin kanssa", Ginny kertoi.

  Päivän Profeetan huispaustoimittajana toimiva Ginny joutui usein liikkumaan työnsä vuoksi, mikä ei yleensä haitannut tätiä yhtään. Tänään hän ei näyttänyt omalta itseltään, kipakalta ja sujuvasanaiselta, vaikka hänellä oli hienot vaatteet: Ginny-tädin silmänaluset olivat tummat, ja punaiset hiukset hapsottivat tiukasta nutturasta.

  Ginny-täti hyvästeli heidät ja pyysi Rosea ilmoittamaan hänelle heti, jos James heräisi. Sitten hän poistui sairaalasiivestä korot kivilattiaa vasten kopisten.
   "Hän on tosi kaunis", Brina kommentoi vaimeasti. "Hänellä on samanväriset silmät kuin Jamesilla."
Rose katsoi käsiään. Olisipa hänkin kaunis, niin kuin Ginny tai Fleur. Ikävä kyllä Rose ei ollut perinyt taipumusta urheilullisuuteen tai veeloihin.

  He katsoivat Jamesia murheellisesti. Brinan maha murisi äänekkäästi.
   "Mennään syömään jotakin", Rose ehdotti. "Meistä ei ole tässä mitään hyötyä."
Hän tarttui Brinan käteen ja veti tämän mukaansa alakertaan.
   
Heillä oli sinä päivänä vain pimeyden voimilta suojautumista sekä muodonmuutostunti. Sekä Jon että McGarmiwa olivat hyvin ymmärtäväisiä, eivätkä he vaatineet Roselta ja Albukselta vastauksia päivän kysymyksiin.
   Itse asiassa Jon kertoi luokalle, että täysikuu lähestyi jälleen, eikä siksi antanut yhtään läksyjä. Ei se ollut häntä ennenkään estänyt: oikeasti hän halusi vain helpottaa Albuksen ja Rosen oloa mahdollisimman paljon.

   "Al, ehkä sinun pitäisi mennä lepäämään", Rose huomautti, kun kello soi tunnin päättymisen merkiksi. Serkku näytti kalpealta ja melkein pahoinvoivalta, mutta pudisti päätään.
  "Ei minua vaivaa mikään", Albus sanoi karheasti.
  "Sinä et näytä siltä", Rose totesi.
Albus marssi jo ulos luokasta kuin hänellä olisi ollut tulenpalava kiire jonnekin - ehkä katsomaan isoveljeään. Aivan kuin hän olisi yrittänyt vältellä Rosen seuraa.

   Kun Rose käveli ajatuksissaan käytävälle, joku naputti häntä olkapäähän. Se oli Hank McBluewater, tankeatukkainen ja päivettynyt korpinkynsi, Hettyn kaksoisveli. Jos kaksosista piti väkisin löytää jotain yhteistä, se oli ehdottomasti taipumus kalliisiin harrastuksiin kuten laskuvarjohyppyyn, viulunsoittoon tai lentopooloon. Lisäksi Hank kuului Tylypahkan kuoroon.
  "Anteeksi, että häiritsen, mutta tiedätkö missä Al on?" Hank kysyi kohteliaasti. Hän oli selvästi paljon ystävällisempi kuin siskonsa.
  "Hän meni jo", Rose vastasi, "Ei jäänyt odottamaan edes minua."
Hän katsoi Hankia hieman hämmentyneesti. Tämä pyöri välillä Louisin kanssa, mutta muuten hän ei yleensä liikkunut Albuksen tai Rosen kanssa.
  "Onko teillä jokin ryhmätyö kesken? Pitääkö minun välittää viesti?" Rose veikkasi.
Hank katseli kynsiään mietteliäästi.
  "Sano vain, että minä etsin häntä." Sitten hän nyökkäsi lyhyesti ja lähti joustavin askelin portaikkoon. Rose huokaisi. Ei sillä ollut mitään väliä, vaikka hän löytäisi Albuksen. Hän ei silti tavoittaisi serkkuaan, tai ainakaan serkkunsa ajatuksia.

Viimeinen pukujen sovitus ja korjaus sujui alakuloisissa merkeissä. Mini oli siirtynyt käyttämään neulaa ja lankaa käsin, koska hän ei millään saanut ompelutaikaa toimimaan. Onneksi hän kiroili ranskaksi, koska paikalla oli muutama ensiluokkalainen. 
 Samalla Neville valmensi hermostuneen oloista Albusta ja kertoi tälle näytelmän yksityiskohtia.
   "Minä voin harjoitella hänen kanssaan", Rose lupasi ja hymyili serkulleen kannustavasti. Albus huokaisi raskaasti. Ei väkisin, Rose ajatteli katkerasti. Mitä pahaa hän muka oli tehnyt?
   "Miksi James teki tämän minulle?" Albus parahti.
Rose kohotti kulmiaan.
   "Etkö sinä ollut vapaaehtoinen rooliin?"
Albus kohautti olkiaan.
   "Olin, tai siis, minut suostuteltiin tähän, koska näytän isältä", hän mutisi ja vilkaisi merkitsevästi Louisia ja Hettyä.
  Niin, kuten Rose oli tuuminut jo koe-esiintymisissä, Albus sopisi Harry Potterin rooliin ihan yhtä hyvin kuin isoveljensä. Mutta tässä vaiheessa harjoituksia Alin pitäisi tehdä paljon töitä vuorosanojen muistamisen eteen eikä hän voisi tuhlata aikaa niskurointiin.
 
Kun muut viimeistelivät asujaan, Rose yritti jälleen etsiä kadonnutta linkkuveistään muodonmuutosluokasta. Sen oli pakko olla siellä, jos kukaan ei kerran ollut varastanut sitä. Rose vilkaisi Scorpiusta salaa. Tämä oli käyttäytynyt melko hillitysti ja jopa kysynyt Jamesin vointia.
   "Ehkä joku kotitontuista on vienyt linkkarin parempaan talteen", Al ehdotti ja meni sitten irvistäen Nevillen luokse: myös Alin otsaan täytyi taikoa salama-arpi.
   "Toivottavasti tuon arven saa pois", Hetty kommentoi Roselle. "Se näyttää tosi karulta."
   "Totta kai", Rose vastasi ja tarkkaili Hettyä hetken. Oliko tämän ja Albuksen välillä todella jotain kaveruutta enemmän?
Rosen mielestä Al ei käyttäytynyt Hettyn lähellä niin kuin olisi ihastunut häneen. Hetty piti Jamesin kaltaisista rehentelijöistä. Albus sen sijaan piti... no, ei ainakaan Hettyn kaltaisista hienostelijoista.

   Rose katsoi Channingia, joka heilutteli niin sanottua Rohkelikon miekkaa. Rose ei ikinä voisi puhua Channingille luontevasti ja punastumatta. Toisaalta, Rose tuumi, Channing oli melko lapsellinen tökkiessään kavereitaan tekomiekalla. 
   "Hank on hiiviskellyt viime aikoina tosi myöhään poikien makuusaliin", Louis huomautti yllättäen. Hän puhui Hettyn kaksoisveljestä, joka kuului Korpinkynnen tupaan Louisin tavoin.
   "Hänen puuhansa eivät kuulu minulle", Hetty ärähti. Kaikki tiesivät, että hän noudatti tarkasti kaikkia koulun sääntöjä. Hän, kuten Rose, tavoitteli kiihkeästi johtajaoppilaan asemaa. Edessä häämöttäisi tiukka taisto.
   "Hank ei yleensä hiiviskele öiseen aikaan käytävillä", Louis jatkoi pohdiskelua ja oikoi ratsastuskypärän näköistä pipoaan. "Ajattelin, että sinä tietäisit, mitä hän puuhaa."

   Jostain syystä Hetty näytti hieman nololta, mutta kukaan ei jatkanut aiheesta – Louis tosin höpisi jotain itsekseen ranskaksi samalla, kun ompeli vihreitä paljetteja siipiin. 
   Rose menetti kiinnostuksensa muihin ja päätti lähteä valmistautumaan taikaeläinten hoidon tunnille. Hän huitaisi irtonaiset paljetit kaavultaan ja heilautti laukun olalleen.

Kun hän avasi luokan oven poistuakseen, hän näki edessään yllättävän näyn: ruhjoutunut James tuijotti häntä suoraan kasvoihin. Rose kiljaisi ja peruutti muutaman askeleen.
   "Kiva nähdä sinuakin", James mutisi. Hän nojasi kahteen kävelykeppiin. Hänen päänsä ympärillä oli edelleen tiukka sideharso.
Muodonmuutosluokka hiljeni kuin salamaniskusta: puheensorina loppui ja kaikki jähmettyivät paikoilleen.
Rose tunsi olonsa kevenevän: James oli herännyt koomasta.
   "James!" Neville parahti lopulta. "Sinun pitäisi pysyä sairaalasiivessä lepäämässä!"
Hän käveli Jamesin luokse ja auttoi tämän istumaan.
   "Tiedättekö", James huokaisi, "ei ole kivaa herätä yksin isosta huoneesta ja huomata, että minut on korvattu näytelmässä. Minun yöpöydälläni ei ollut yhtään korttia tai suklaata!"
Hän katsoi merkitsevästi Albusta, jonka otsassa komeili nyt kirkas arpi.

   Rose ei ehtinyt edes tajuta Jamesin sanoja kunnolla, kun hän jo seurasi sivusta, kuinka Brina tömisteli huoneen läpi ja läimäytti Jamesia poskelle.
   "Luuletko että meistä on kivaa seurata sivusta, kun sinä melkein kuolet?" Brina tiuskaisi. Sitten hän marssi ulos luokasta ja jätti hämmentyneen Jamesin istumaan paikoilleen.
   "Se oli ihan varmasti hän!" James parkaisi. "Brina myrkytti minun jalkani! Hän haluaa nähdä minut heikkona ja rumana!"
    Rose kurtisti kulmiaan ja päätti olla välittämättä Brinan väkivaltaisesta käytöksestä. Jos kooma ei saanut Jamesin itserakkautta katoamaan, niin hän oli ansainnut pienen läimäyksen.
   "Myrkytetty jalka?" Rose kysyi hämmästyneenä.

James katseli ulos ovesta, josta Brina oli äsken mennyt.
   "Niin, matami Hafwordin mukaan minun jalassani on myrkytys. Hän epäili, että murtumani haavaan on päässyt huispauskentän nurmesta jotain vaarallista ainetta, jonka on tarkoitus pitää ruoho vihreänä talvisin", James selitti ykskantaan. "Oikea jalkani näyttää nyt mädäntyneeltä."
Hetty ynähti inhoten.
   "James", Albus sanoi heikosti, "sinä saat roolisi koska vain takaisin. Minä en halua olla pääosassa."
James pudisti päätään.
   "Al, se on sinun hommasi nyt. Ei kukaan halua nähdä kävelykeppien kanssa taistelevaa Harry Potteria."
Albus vaihtoi painoa jalalta toiselle. Neville näytti mietteliäältä.
   "Voit halutessasi osallistua valmisteluihin", Neville ehdotti lopulta. "Osaat kuitenkin näytelmän ulkoa. Voit toimia Albukselle kuiskaajana ja auttaa muutenkin."
   "Teen sen mielelläni. Mutta sitä ennen haluan päivittäisen kipulääkkeeni", James sanoi irvistäen ja kapusi seisomaan.

Seuraavana päivänä James päästettiin sairaalasiivestä jälleen Rohkelikkotornin huomaan. Hän joutui edelleen kinkkaamaan keppien kanssa, mutta ainakin hän pääsi osallistumaan tunneille. Hän oli yllättävän hyvällä tuulella, vaikka hänen jalkansa parantumisesta ei ollut vielä täysiä takeita. Rose tiesi, että jalan tila pelotti Jamesia: hänen tulevaisuutensa joko huispaajana tai aurorina riippuisi paranemisesta. 
   "Tarkemmin ajateltuna näytelmään osallistuminen olisi ollut sosiaalinen itsemurha", James kommentoi, kun he valmistelivat suurta salia näytelmää varten. "Kukaan ei kunnioittaisi minua enää huispauskapteenina, jos olisin hypellyt lavalla hölmön näköisenä."
   Rose kiristeli hampaitaan, mutta ei viitsinyt alkaa kinastella.

Rehtori Pendragon oli taikonut opettajien suuren pöydän taakse ison lavan, joka ikään kuin uppoutui seinään. Sen taakse oli tehty myös takahuone, jossa näyttelijät voisivat odottaa vuoroaan.
    Kaikki pöydät siirrettäisiin joulunäytelmän ajaksi sivuun ja tilalle asetettaisiin hienoja, pehmustettuja tuoleja. Suuresta salista tehtäisiin oikea teatteri.
 
Rose ja Brina ripustivat punaista samettiesirippua lavan eteen. James auttoi heitä huutelemalla neuvoja kauempaa.
   "Minusta joululaulut eivät oikein sovi tähän esitykseen", Brina huomautti, kun he saivat viimeisen reunan kiinnitettyä kattoon.
   "Minusta on hyvä, että esitämme edes jotain jouluun liittyvää", Rose sanoi. Hän olisi itsekin halunnut laulaa kuorossa, koska hän rakasti joululauluja. Oikeastaan Rose piti kaikesta jouluun liittyvästä – paitsi mistelinoksista. Ernie McMillan Junior oli ottanut tavakseen odotella pahaa-aavistamattomia tyttöjä niiden alla. Rose ei missään nimessä halunnut saada ensisuudelmaansa Ernieltä, varsinkaan jonkun hölmön mistelinoksan takia.
 Brina pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
   "Huh, en tajunnut, kuinka vähän aikaa meillä on enää jäljellä. Minun pitää vielä lisätä muutamaan valetaikasauvaan tehosteita, jotta kukaan ei satuttaisi itseään..."
Brina hätkähti, kun Pendragonin suuri käsi läimähti hänen olalleen.
   "Neiti Finnigan! Kuulostaa siltä, että te tarvitsette itsellenne avustajan", rehtori hörähti. Jollain ihmeen tavalla häneltä ei voinut pitää mitään salassa.

Brina näytti hieman säikähtäneeltä.
   "En minä sillä – kyllä minä ihan mieluusti –"
Pendragon osoitti Jamesia sormellaan.
   "Herra Potter, te olette tästä lähtien erikoistehostevastaavan avustaja."
Sekä Brina että James näyttivät pöllämystyneiltä.
   "Rehtori, minä pärjään yksinkin", Brina totesi kiireesti.
   "Rehtori, minä olen jo kuiskaaja", James huomautti.
   "Rehtori, minä haluan näytelmän onnistuvan", Rose huomautti. Hänestä oli huono idea, että nuo kaksi riitapukaria työskentelisivät yhdessä.
Pendragon kuitenkin piti päänsä ja antoi Jamesille kopion tehosteiden muistiinpanoista. Brina risti kätensä ja sulki hetkeksi silmänsä.

*

Rosea hermostutti. Hänellä olisi enää viikko aikaa saavuttaa täydellinen näyttelijättären olemus. Kenraaliharjoitukset pidettäisiin muutaman päivän päästä.
   Ikävä kyllä lähestyvä joululoma sai kaikki muut Tylypahkan oppilaat käyttäytymään kuin villieläimet: Rohkelikkotornissa ei yksinkertaisesti voinut ajatella hiljaa itsekseen.
   Kirjastossa sen sijaan oli liian hiljaista. Rose halusi tilaa harjoitella, joten hän hiipi eräänä vapaapäivänään muodonmuutosluokkaan, jonka oven hän oli tahallaan jättänyt edellisissä harjoituksissa auki.
   Luokka tuntui mukavan kotoisalta, koska se oli täynnä rooliasuja ja meikkauspeilejä. Rose hypisteli hetken tavaroita, kuten Puuskupuhin kuppia ja Rohkelikon miekkaa. Ne eivät tietenkään olleet aitoja, mutta esineille oli helppo kuvitella maagisia voimia. Pienen hetken Rose tunsi olevansa jälleen lapsi, kun hän tanssahteli ympäri huonetta diadeemi päässään.

   Ajatella, että hänen vanhempansa olivat oikeasti joutuneet kokemaan sen kaiken, mikä oli Roselle ja hänen ystävilleen vain näytelmää, leikkiä. Alle kouluikäisenä Rose oli monesti etsinyt serkkujensa kanssa heidän takapihaltaan hirnyrkkejä ja kuvitellut, että naapurin äksy herra Sottons oli paha Voldemort. Rosen vanhemmat olivat useammin kuin kerran joutuneet selittämään herra Sottonsille, miksi tämän pihamaalla suoritettiin milloin mitäkin rituaalimenoja.

Rose asetti diadeemin takaisin paikoilleen ja vilkaisi kirkkaasti valaistuun peiliin. Isä oli aina sanonut, että Hermione ja lapset olivat parasta, mitä hänelle oli koskaan tapahtunut. Rosen mielestä se kuulosti todella hölmöltä: kaikillahan oli puoliso ja lapsia. Isä oli sentään taistellut kuolonsyöjiä vastaan ja käynyt Salaisuuksien kammiossa.
   Ehkä arkiset asiat kuitenkin tuntuivat todella myönteisiltä, kun oli ensin kokenut vastoinkäymisiä. Rose huokaisi. Hän ei ollut kokenut mitään jännittävää. Riittäisikö joulunäytelmä ruokkimaan hänen seikkailunnälkäänsä?

Rosen iholla kukki muutama finni. Hän ei näyttänyt seikkailijalta. Rosella ei ollut lainkaan arpia tai mustelmia. Hän näytti siltä kuin olisi viettänyt koko pienen elämänsä kirjastossa.
   "Ajattelitko vielä kauankin tuijottaa itseäsi?"
Rose murahti itsekseen ja käännähti kannoillaan.
  "Malfoy, älä häiritse minua!"

Punatukkainen Scorpius oli tällä kertaa taikonut kasvoilleen pisamia ja pidentänyt nenäänsä. Hän näytti typerältä, Rose ajatteli. Punaiset hiukset ja pisamat olivat typerintä, mitä Rose tiesi. No, Minilläkin toki oli pisamia, mutta hänellä niitä oli vain muutama, ja ne olivat asettuneet juuri oikeisiin kohtiin tytön poskipäille.
  "Täällä ei saa olla", Rose huomautti ja nojasi meikkauspöytään.
Scorpius naurahti pilkallisesti.
  "Tulin vain hakemaan sen valokuvan perheestäsi, jotta voisin ottaa siitä mallia. Unohdin sen aiemmin", hän selitti.
Rose äkkäsi perhekuvansa yhdellä pöydällä ja sieppasi sen nopeasti käteensä.
  "En minä halua, että sinä kanniskelet kuvaa meidän suvusta", Rose kommentoi kärkkäästi.
Scorpius näytti ärtyneeltä.
  "Älä viitsi", hän parahti, "Se on vain valokuva!"

Rose piti pintansa. Scorpius yritti napata kuvan häneltä, mutta Rose väisti.
  "Olet surkea näyttelijä", Scorpius syytti. "Pelkäät, että minä olen parempi."
Hän yritti selvästi loukata Rosea ja saada hänet tolaltaan.
  "Turha yrittää haukkua minua", Rose sanoi ivallisesti. "Se kertoo vain omasta epävarmuudestasi."
Scorpius huokaisi raskaasti.
  "Miksi minä olisin epävarma?" hän kysyi synkästi. "Minun ei tarvitse kilpailla huomiosta kenenkään, kuten sukulaisten, kanssa."
Touché.

Rose aukoi suutaan eikä osannut vastata mitään piikikästä takaisin. Scorpius hymyili voitonriemuisesti. Rose viskasi valokuvan häntä kohti, mutta se leijaili materiaalinsa vuoksi tyynesti kieppuen maahan.
   "Pidä se", Rose tiuskaisi. "Siinä sinulle kilpailukumppaneita."
Scorpius rypisti hienoisesti otsaansa. Hän näytti heti muutamaa vuotta vanhemmalta, kun hänen kasvoillaan ilmestyi uomia.
   "Suurin osa aikuisista sukulaisistani työskentelee ministeriön johtoportaassa", Rose sanoi äänellä, joka oli muuttunut vahingossa muutamaa oktaavia korkeammaksi kuin yleensä. "Olen pienestä asti joutunut toimittajien kynsiin. Vanhempani haluavat parantaa maailmaa. Ehkä minä en haluakaan olla enää osa heitä. Sinä voit mennä minun tilalleni esittämään täydellistä sotasankarin jälkeläistä, koska olet niin hyvä näyttelemään!"
  Scorpius näytti typertyneeltä, mutta vain hetken.
   "Sinä olet siis raivoissasi siitä, että vanhempasi ovat velhomaailman ihailemia?" hän kysyi inhoten. "Sinä olet niin hemmoteltu."
Rose kohotti kulmiaan ja katsoi merkitsevästi Scorpiuksen uusia kiiltonahkakenkiä sekä kallista merkkilaukkua.
   "Minä en ole ylpeä kaikesta siitä, mitä isäni on tehnyt nuorena", Scorpius selitti, "mutta hän oli kuitenkin vain koululainen. Minä olen ylpeä siitä, mitä hän on saavuttanut myöhemmin."

Käytävältä kaikui ääniä, jolloin he molemmat hätkähtivät. Rose säikähti: he eivät olisi saaneet olla muodonmuutosluokassa kaksin. Hän kuuli askelten lähestyvän ovea.
  Rose veti Scorpiuksen perässään suuren kaapin luokse ja syöksyi sen sisään. Samalla Scorpius älähti vastahakoisesti, mutta Rose vaiensi hänet katseellaan ja veti pojan viereensä.
   "Minä en halua jälki-istuntoa taas!" hän sihahti.
Luokan ovi aukesi narahtaen ja he vaikenivat.
   "...mutta koska sinä olet rampa, minä voin hoitaa raskaat työt", Brinan ääni selitti kovaa. Rose raotti kaapin ovea varovaisesti. Brina kantoi suurta laatikkoa, jossa oli epäilemättä uusia räjähteitä.

  James kinkkasi luokkaan kävelykeppien avulla. Hän jupisi itsekseen.
Rose olisi poistunut ahtaasta kaapista, mutta sitten hän näki rehtori Pendragonin saapuvan luokkaan mahtipontisessa kaavussa, johon oli maalattu galaksi.
   Ehkä oli parempi pysytellä piilossa kunnes rehtori olisi häipynyt. Rose hengitti pölyistä ilmaa ja yritti pysytellä niin kaukana vieressään seisovasta Scorpiuksesta kuin mahdollista. Samalla hän kihisi kiukusta, koska häntä oli väitetty hemmotelluksi.

   James lysähti maahan ja viskasi kävelykepit äkäisesti sivuun. Hän katsoi kipsattua jalkaansa inhoten.
   "Herra Potter, teistä tulee varmasti mainio erikoistehostevastaavan apulainen vielä joskus", Pendragon mairitteli. Jos hän yritti lohduttaa, hän ei ollut siinä kovin etevä.
Brina tuhahti.
  "Minä vien ensimmäisen lastin suureen saliin", rehtori selitti. "En halua, että kukaan muu kuin minä joutuu vaaraan näiden herkkien esineiden vuoksi."
Brina ja James katsoivat rehtoria alta kulmien.
   "Niin no", rehtori sopersi hymyillen, "teidän taitoihinne minä luotan. Erotelkaa täällä sillä aikaa pienet raketit suurista."
   Sitten Pendragon lähti leijuttamaan muutamaa jättikokoista räjähdettä luokasta. James istui edelleen lattialla, kun Brina alkoi etsiä oikean kokoisia raketteja Weasleyn Welhowitsien paketeista.
  "Se ministeriön kykyjenetsijä bongaa minut taatusti lavan takaa", James mutisi katkerasti. "Olen erikoistetehostevastaavan apulainen. Se aurorien kesätyöpaikka on minun."

   Brina ei välittänyt kiukuttelusta vaan käsitteli raketteja edelleen varovaisesti. Rose ei vieläkään viitsinyt poistua kaapista, koska ensinnäkin rehtori saattaisi yllättäen palata, ja toiseksi huonotuulinen James varmasti kiroaisi hänet salakuuntelusta.
  "Minä olen kyllästynyt pilailutuotteisiin", James marisi. "Saan niitä jokaisena syntymäpäivänäni."

Brina kolisteli laatikkojen parissa eikä näyttänyt kuuntelevan marinaa, joka ärsytti ainakin Rosea. Jos James luuli olevansa tympääntynyt pilailutuotteisiin, niin miltä Roxannesta mahtoi tuntua?
  "Voisin lyödä vaikka vetoa, Finnigan, että olen noiden rakettien kanssa parempi kuin sinä. Olen joutunut katselemaan niitä koko ikäni, enkä ole koskaan saanut ainoatakaan palohaavaa", James sanoi kyllästyneesti.
Brina viskasi käsissään olevat ilotulitteet maahan ja syöksähti varoittamatta Jamesin eteen lattialle.
   "Voi pientä James-raukkaa!" Brina huudahti ivallisesti. "Sinulta jää ehkä yksi kesätyöpaikka saamatta, mitä sitten! Luuletko, ettei sinua jo tunneta ministeriössä? He kaikki tietävät, kuka sinun isäsi on!"

   Brinan koko olemus enteili vaaraa. Hänen silmänsä kipunoivat. Rose ihmetteli, miksi James ei yrittänyt paeta. Tosin, Rose tajusi, tavallaan nuo kaksi riitelivät melko samasta aiheesta kuin hän ja Scorpius juuri hetki sitten: perhetaustoista ja niiden hyväksymisestä.
   "Minä en halua menestyä isäni ansiosta!" James puolustautui, aivan samalla tavalla kuin Rose olisi puolustautunut. Rose oli kuitenkin aina luullut, että juuri James Potter Junior olisi se, joka yrittäisi hyötyä isänsä kuuluisuudesta kaikin keinoin.
  Rose toivoi, että Scorpius ei olisi siinä hänen vieressään. Nuo kaksi kiistelivät selvästikin yksityisistä asioistaan ja tuntemuksistaan. Ja henkilökohtaisempaan suuntaan porskutettiin koko ajan:
   "Sinun mielestäni minä olen mitättömyys", Brina tokaisi ykskantaan. "Et edes huolinut minua huispausjoukkueeseen. Olen vain irlantilainen poikatyttö, joka ei tiedä kumpaa sukupuolta haluaisi olla eikä pysty pelaamaan sytyttämättä kenttää tuleen!"

   James aukoi suutaan ja yritti selvästi keksiä jotain nasevaa vastausta. Lopulta hän sulki suunsa ja pudisti päätään.
   "Sinä olet 14-vuotias ja ihan selvästi tyttö, muuten et edes muistaisi tuota kommenttia", James sanoi lopulta rauhallisesti. "Eikö me kaikki olla näin nuorina aika mitättömiä?"
Hän hymyili. Brina hengitti edelleen kiihtyneesti, mutta lopulta hän kohautti olkiaan ja virnisti.
   "Onneksi sinä heräsit koomasta", Brina sanoi hiljaa.
James kohotti tuuheita kulmiaan niin, että ne katosivat hiuspehkon alle.
   "Sinusta olisi tullut huispauskapteeni, jos minä en olisi herännyt", James huomautti.
Brinan kasvoille levisi hämmentynyt ilme.
   "Älä naurata."
Jamesin ilme oli vakava, kun hän puhui:
  "Kysy vaikka Albukselta. Hän on ainoa, jolle ehdotin sinua varakapteeniksi pari viikkoa sitten. Kukaan muu joukkueessa ei ole yhtä voimakastahtoinen ja – auts!"

  James vingahti, kun Brina nojasi hänen kipsatun jalkansa yli, mutta vaikeni nopeasti, kun Brinan huulet kohtasivat hänen omansa.
He suutelivat.
Rose läimäytti vaistomaisesti kätensä Scorpiuksen silmille. Tuo oli jo liian intiimiä.
   "Hei –!"
   "Shh!"
Scorpius taisteli silmänsä vapaiksi, minkä jälkeen he molemmat tuijottivat äimistyneinä luokkaan. James ja Brina pitivät kiinni toisistaan ja näyttivät siltä, ettei heillä todella ollut aikomustakaan irrottautua toisistaan hetkeen.
   "Älä katso!" Rose sihahti Scorpiukselle.
   "Katsot itsekin", tämä huomautti.
   "He ovat minun tuttujani!"

Brina oli saanut ensisuudelmansa, tai siis sai sitä parhaillaan. Rose tunsi olonsa hieman tukalaksi. Kohta hän itse voisi ryhtyä nunnaksi tai vain lähteä suoraan vanhainkotiin... 
   Eikä tuo ollut mikä tahansa pusu: James ja Brina näyttivät siltä, kuin olisivat jo pidemmän aikaa odottaneet pääsevänsä toistensa kimppuun.
 
   Luokan ovi pamahti äänekkäästi auki ja kaikki hätkähtivät. Pendragon palasi luokkaan.
James ja Brina peruuttivat nopeasti kauemmas toisistaan. Brina punastui railakkaasti.
   "Jaa, hmm", Pendragon myhäili typerästi, "neiti Finnigan, voisitteko mennä tarkistamaan lavan valot? Yksi niistä ei syty."
   Tässä kohtaa Rose muisti, että lavan valot toimivat erinomaisesti taikakeinoin eivätkä ne siis voineet mennä rikki sähkölamppujen tavoin.
   Silti Brina nousi ripeästi seisomaan ja juoksi ulos luokasta naama raivokkaasti hehkuen.
"Herra Potter, etsikää minulle se kirottua tulta esittävä hologrammi", Pendragon jatkoi ohjeistamista, "ja napittakaa paitanne."

Kun kenraaliharjoitukset koittivat, kaikki erikoistehosteet toimivat moitteettomasti ja juuri oikeaan aikaan. Silti, kun tuli kohutun Ronin ja Hermionen suudelmakohtauksen vuoro, pääpari tyytyi vain kiirehtimään seuraavaan kohtaukseen ja jätti intiimin hellyydenosoituksen odottamaan varsinaista näytöstä.


-----
- Miten luulet ficin/joulunäytelmän päättyvän?
- Mitä Rosen linkkuveitselle tapahtui?
- Lempikohtasi tähän mennessä koko ficistä?
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 06, 2012, 09:16:52 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Mustikkapiirakka

  • Pöpö numero: Luihuinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Hirveen, hirveen, väsynyt jaajaaaja...
  • Pottermore: FrogRook9037
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius?) 9/12 luku 5.4!
« Vastaus #12 : Huhtikuu 06, 2012, 09:39:48 »
Nyt tuli kyllä parhain luku koko ficissä. Siis ihan hirveän hyvä idea tuo kaappi, James/Brina-paritus sun muuta.
Palkkioksi annan yhden munan sulle! Jatkoa odottelen, harmi vaan että jäljellä on enää kolme lukua O__O!
Äkkiä jatkoa, ja viisi tähteä. Mahtava ficci.

-Luulen sen päättyvän siihen, että näytelmän ensi-illassa tulee jonkinlainen ongelma, ja Rose ja Scorpius EI pussaa näytelmässä, mutta näytelmän jälkeen he silti rakastuvat toisiinsa, ja pussaavat.
James saa kävelykepit pois, ja hänelle tulee asiat hyviksi.
Brinasta en oikein osaa arvata.
Albukselle tulee raivokohtaus Scorpiukselle ja Roselle, ja hän huutaa: "TE PILASITTE SEN! SENKIN IDIOOTIT!".

-Linkkuveitsi katosi, eikä Malfoy ollut varastanut sitä. Mutta hän löytää sen, ja pitää salassa se.

- Absolutely paras oli tämä luku. Ihan paras!
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 06, 2012, 09:55:23 kirjoittanut karkkipää »
"Mmm... Fish... - No, its me!"

- Homer Simpson
karkkipää -> Mustikkapiirakka

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius?) 9/12 luku 5.4!
« Vastaus #13 : Huhtikuu 14, 2012, 22:02:24 »
A/N: Ja jatkoa saapuu (:

Kissanminttu: hmm, en taida jatkaa tätä ficiä ihan hahmojen elämän loppuun saakka, mutta ainakin sinulla on myönteinen kuva kaikkien tulevaisuudesta :D Kiitos kommentista!
karkkipää: kiitos munasta sekä kommentista, hih :) Voin paljastaa, että näytelmässä tulee jonkinlainen pienimuotoinen ongelma, kuten arvasit. Oheisesta luvusta selviää! 
Minäkin pidin ysiluvusta, mutta täytyy sanoa, että tässä kympissä riittää myös sulateltavaa...

– Kymmenes luku –
Joulunäytelmän paluu

Kun lukukauden viimeinen päivä koitti, suurin osa Tylypahkan oppilaista jäi kouluun vielä yhdeksi yöksi ennen kotiinlähtöä: moni halusi nähdä joulunäytelmän. Ne, joita itse esitys ei kiinnostanut, halusivat nähdä edes vilaukselta kuuluisan Harry Potterin, joka oli huhujen mukaan myös tulossa Tylypahkaan katsomaan Valitun viimeistä taistelua.

Takahuoneen tunnelma oli levoton; meikkauspöytien ääressä kävi kova kuhina, kadonneita vaatteita etsittiin kutsuloitsujen avulla ja jotkut kertasivat vielä vuorosanojaan.
  Rose toivoi, että hän olisi päässyt yksityiseen kabinettiin, jossa hän olisi voinut meditoida rauhassa.
Minä olen Hermione Granger.

Kutsuvieraita oli jo ilmestynyt katsomoon. Viimeksi, kun Rose oli vilkaissut suureen saliin, hän ei ollut nähnyt muita tuttuja kuin Kingsley Kahlesalvan, joka istui kunniapaikalla eturivissä.
  Rose hypisteli ruskeita kiharoitaan ja yritti hengittää rauhallisesti. Siellä jossain istui myös kykyjenetsijä sekä Päivän Profeetan toimittaja.
  "Minua jännittää!" Rose parahti, kun Albus tuli hänen viereensä pyöreät silmälasit nenällään. Hän näytti aivan isänsä nuoruuskuvien kopiolta.
  "Niinkö?" Albus murahti synkästi. "Olet harjoitellut muutaman kuukauden, minä sen sijaan pari viikkoa. Luuletko, että minusta on helppoa mennä tuonne tekemään itsestäni narrin?"
  Rose ei sanonut mitään. Näytelmä merkitsi paljon enemmän hänelle kuin Albukselle, se ero tilanteessa oli.
  "Hyvin se menee", rohkaisi Scorpius yllättäen heidän takaansa. Hän näytti todella erilaiselta punaisine hiuksineen ja pisamineen.
  "Kunhan ette luule itsestänne liikoja", Scorpius nälvi.
Rosen ajatukset singahtivat saman tien suutelukohtaukseen. Hänen ensisuudelmansa koittaisi tänä iltana, tuon kanssa. Rosea alkoi hieman kaduttaa, että hän ei ollut suostunut harjoittelemaan aikaisemmin Ernien kanssa mistelinoksan alla... Mitä jos hän olisikin surkea?
  "Meidän pitää puhua!" Rose vinkaisi hätäisesti ja katsoi Scorpiusta vaativasti.
Scorpius katsoi häntä hämmentyneesti.
  "Mennään lavalle, täällä on liikaa väkeä", Rose ehdotti ja kiiruhti ulos takahuoneesta.

Lavalla ei ollut ketään, paitsi suuri lohikäärmeasu. Esirippu oli vielä heidän suojanaan, mutta sen takaa kuului vaimeaa ihmisten puheensorinaa, joka sai Rosen jännityksen kasvamaan entistä enemmän.
  Rose pysähtyi keskelle näyttämöä ja kääntyi katsomaan Scorpiusta niin vakavalla ilmeellä kuin osasi.
  "No?" Scorpius ärähti.
Rosen poskia kuumotti. Sano se.
  "Minä... minä olen vähän epävarma siitä meidän suudelmastamme", Rose änkytti viimein.
Scorpius pureskeli purukumia välinpitämättömän näköisenä, mikä ärsytti Rosea.
  "Olen tosissani", Rosen sanoi kipakasti, "me emme ole harjoitelleet sitä kertaakaan."
Scorpiuksen vihreät silmät laajenivat hieman. Hän näytti tuntevan olonsa yhtä epämukavaksi kuin Rose.
  "Tarkoitatko, että sinä haluat suudella minua nyt?" hän kysyi hämillään.
Rose vaihtoi painoa jalalta toiselle ja katseli käsiään.
  "En minä halua suudella sinua", Rose mutisi. "Minä en vain halua suudella lavalla... ekaa..."
Rosen ääni vaimeni epäselväksi sönkötykseksi. Hän ei todellakaan ollut aikonut paljastaa Scorpiukselle, että hän ei ollut koskaan aikaisemmin suudellut ketään poikaa.
  "Ekaa kertaa?" Scorpius arvasi. Onneksi hänen äänessään ei kuulunut ivaa kuten yleensä.
Rose nyökkäsi. He olivat hetken hiljaa. Sitten Scorpius sanoi vakaalla äänellä:
  "En minäkään ole koskaan suudellut ketään."
Rose katsoi häntä yllättyneesti. Se oli hämmentävää; Scorpius oli suosittu ja leuhka.
  "Minusta me voisimme vain esittää suutelevamme lavalla", Scorpius ehdotti, "tiedäthän, minä peitän sinun kasvosi käsilläni."
Eikä Rose saisi vieläkään ensisuudelmaansa, mikä oli hyvä asia, kai...
  "Kuulostaa hyvältä", Rose totesi ja hymyili epävarmasti.
He katsoivat toisiaan silmiin.
  "Onnea", Scorpius toivotti hiljaa.
  "Samoin", Rose vastasi.
Sitten Scorpius marssi pois lavalta.   

Rose pyyhki hikeä otsaltaan ja jatkoi hiuksiensa räpeltämistä. Lavalla oli mukavan tilavaa verrattuna takahuoneeseen. Hän kuuli, että kuoro aloitti yleisön viihdyttämisen esiripun toisella puolella.
  Hänen olonsa oli osittain helpottunut: ainakin suudelmakohtauksen kohtalo oli selvitetty. Mutta Rosen sisällä velloi outo tunne, joka ärsytti häntä. Ehkä se johtui Brinasta ja Jamesista: parivaljakon lämpimät välit saivat Rosen kateelliseksi. Lisäksi Scorpiuksen käytös hieman harmitti: oliko Rose todella niin vastenmielinen, että kukaan ei halunnut suudella häntä?

Avauskohtauksen tanssijat kävelivät asemiinsa lavalle. Heidät oli puettu sinisiin, hohtaviin harsoihin; tanssijat esittivät järveä lohikäärmeen alla.
  Rose päätti palata korjaamaan meikkiään. Hän huomasi kuitenkin lattialla pergamentin palan ja noukki sen käteensä. Joku näyttelijöistä oli luultavasti tiputtanut lunttilappunsa.

Scorpius,

tottele minua tämän yhden ainoan kerran. Älä pilaa elämääsi typerän näytelmän vuoksi. Potterin sakki epäilee sinua varmasti, jos ja kun jotain pahaa tapahtuu. Minä en pidä siitä, että sinä vietät aikaasi Rose Weasleyn kanssa. 

Isä


Kirje oli osoitettu Scorpiukselle tämän isältä, Draco Malfoylta. Hän ei selvästi halunnut poikansa esiintyvän. Mutta mitä pahaa näytelmässä muka tapahtuisi?

*

Arthur ja Molly Weasley saapuivat Tylypahkaan lentävällä, mustalla mersulla. Laskeutuminen sujui hieman töyssähdellen, koska hermostunut Molly joutui ajamaan pitkästä aikaa: Arthuria oli kielletty menemästä auton rattiin sairaskohtauksen jälkeen.
   "Vähemmän kaasua!" Arthur rääkäisi, kun auto nytkähti uhkaavasti kohti tällipajua.
Molly kiepautti rattia rajusti oikealle ja auto pyörähti ilmassa ympäri.
   "Älä huuda!" Molly huusi. "Olen tarpeeksi peloissani jo valmiiksi."
Lopulta mersu laskeutui turvallisesti Tylypahkan parkkipaikalle. Muutama komeaan turkikseen sonnustautunut noita loi autoon paheksuvia silmäyksiä.
   "Katso nyt, minua tuijotetaan", Molly jupisi ennen kuin astui ulos mersusta. "Minähän sanoin, että käytetään mieluummin hormipulveria!"
Arthur kampesi itsensä ulos, suoristi silmälasinsa ja nojasi kävelykeppiinsä. Hänen harmaat hiuksensa sojottivat hassusti.
   "Höpsistä. Sinä ajoit vallan mainiosti: törmäsimme vain yhteen liito-oravaan", Arthur huomautti.
Molly huokaisi ja pudisti päätään.

He molemmat katselivat lumen kuorruttamaa linnaa ihaillen.
   "Pitkästä aikaa", Arthur huokaisi.
   "Ajatella, että me olemme jo niin vanhoja, että osa lapsenlapsistamme on valmistunut Tylypahkasta", Molly sanoi haikeasti.
Arthur laittoi kätensä vaimonsa harteille.
   "Meidän on oltava pahuksen ylpeitä niistä veijareista!"
He lähtivät hymyillen kohti Tylypahkan sisäänkäyntiä, joka oli koristeltu pienin kynttilöin.

Eteisaulassa heidät vastaanottivat kotitontut, joilla oli punaiset tonttulakit päässään.
  "Tervetuloa Tylypahkan joulunäytelmään", tontut toivottivat ja ottivat Arthurin ja Mollyn ulkovaatteet.
Suuren salin ovilla Arthur näytti heidän lippunsa yli-innokkaan näköiselle pullealle pojalle, joka ohjasi heidät paikoilleen, toiseen riviin. Heidän vieressään oli vielä monta tyhjää paikkaa.
   "Onpa täällä kaunista", Molly kehui ja vilkuili ympärilleen. Samalla hän vilkutti muutamille tuttaville, jotka istuivat kauempana.

Sali oli jo melkein täynnä katsojia. Kingsley istui eturivissä, tietenkin, koska hän oli taikaministeri. Arthur ylisti Kingsleytä melkein joka päivä uuden autolain vuoksi, mutta Molly oli sitä mieltä, että lentävät autot olivat yhtä typerä keksintö kuin ei-lentävät autot.
  Kingsleyn vieressä oli tuiman näköinen velho, jolla oli lehtiö ja sulkakynä kädessään. Molly toivoi lähinnä kunnianhimoisen Rosen vuoksi, että toimittaja olisi armollinen. Kyseessä oli sentään vain lasten, Nevillen ja teatterihullun Pendragonin kyhäelmä. 
 
Suuri sali tuntui olevan yhtä kuin joulu: ikkunat oli koristeltu tekolumella ja pienillä, tuikkivilla valoilla, joulukuuset somilla, elävillä keijuilla.
  Lavan vieressä seisoi joukko hienosti pukeutuneita oppilaita, jotka hymisivät rauhallisia joululauluja. Molly äkkäsi Lilyn laulamassa ja heilutti tälle kättään leveästi hymyillen. Lily ei näyttänyt huomaavaan, joten Molly nousi seisomaan ja vilkutti entistä suurieleisemmin. Lopulta Lily kohotti kättään nopeasti ja soi mummilleen pikaisen hymyn. Hän näytti todella sievältä kuoropuvussa.
   "Pian tyttö saa oman moponsa", Arthur tuumi iloisena. Hän oli ottanut tavakseen ostaa lapsenlapsille mopon näiden 13-vuotispäivänä.
  "Toivon todella, että hän ymmärtää pysytellä kotimaassa, toisin kuin Albus", Molly huomautti.
Arhur nyökytteli päätään ja jatkoi listaa:
  "James ajoi ylinopeutta samana iltana kun pääsi mopon selkään. Rose ei uskaltanut edes käynnistää sitä. Mini yritti tankata mopon kermakaljalla. Louis pelkää vaatteidensa likaantuvan. Näin ollen Lily ja Hugo ovat viimeiset toivoni, koska Percy ei luultavasti päästä lapsiaan pois kirjojen ääreltä."
   Mutta Molly ei enää kuunnellut, vaan hytkyi hermostuneesti paikoillaan. Hän vilkaisi rannekelloaan nopeasti.
   "Missä muut ovat? Näytelmä alkaa kohta."
   "Luulen, että rehtori on itse vastaanottanut heidät", Arthur uumoili. "Tiedäthän, Pendragon ei voi vastustaa tilaisuutta tehdä näyttävää sisääntuloa."
Ja tosiaan, kun suuren salin valoja himmennettiin, kaikui ilmoille kuuluva miesääni:
   "Hyvää joulua kaikille ja tervetuloa Tylypahkan toiseen joulunäytelmään!"

Suuren salin oville oli ilmestynyt kirkkaan punaiseen juhlakaapuun sonnustautunut Sir Tristan Pendragon. Hänen tavaramerkkinsä, musta silinterihattu, oli koristeltu välkkyvillä jouluvaloilla. Hän käveli keskikäytävää pitkin kohti lavaa ja levitteli dramaattisesti käsiään.
   "Toivon, että nautitte esityksestä! Olemme tehneet kovasti töitä tämän illan eteen!" rehtorin taialla voimistettu ääni mylvi. Molly huomasi, että Harry, Ron ja muut puuttuvat lähisukulaiset kipittivät saliin Pendragonin perässä.
   "Olkaa hyvät, tässä Valitun viimeinen taistelu!" rehtori lopetti puheensa.
Yleisö taputti, ja rehtori istui Kingsleyn toiselle puolelle eturiviin. Samalla hän sammutti valot hatustaan.

Ron istui äitinsä viereen. Hän oli pukeutunut hölmöön mustavalkoiseen juhlakaapuun, joka näytti olevan uusi muotivillitys. Muriel-tädin vanha kaapu olisi sopinut kuopukselle vallan mainiosti. Molly loi pahan silmäyksen myös Tedin kirkkaan pinkkiin hiuspehkoon, mutta sitten se toi hänen mieleensä vanhan, jo kuolleen tuttavan...
  "Rose on intoillut tästä näytelmästä jo ties kuinka kauan", Ron supatti. "Hän ei ole suostunut paljastamaan, kuka esittää minua."
Molly oli salaa tyytyväinen, että Ron ei ollut tajunnut vilkaista näytelmän esittelyvihkoa, joka oli jaettu jokaiselle penkille. Kesken esityksen hän ei voisi alkaa riehua. 

Kuoro aloitti uhkaavan kuuloisen balladin, joka ei varmasti ollut joululaulu. Loputkin salin valot sammuivat. Lavan edessä oli edelleen punainen esirippu.
  "Kuinka kauan tämä kestää?" Ron kysyi, mutta Molly vaiensi hänet äkäisellä äännähdyksellä.
Esirippu vetäytyi sivuun.

*

Rosen sydän tykytti. Hän piti tiukasti kiinni lohikäärmeen selästä ja toivoi, että paksu meikki peitti hänen punoittavan ihonsa.
   Onneksi sali oli pimennetty niin, että lavan kirkkaasta valaistuksesta ei voinut erottaa yleisöä. Rose kuitenkin aisti, että häntä katseli sillä hetkellä monta sataa silmäparia. Häntä, Albusta ja Scorpiusta. Hugo ja Louis olivat turvallisesti piilossa lohikäärmeen sisällä.
   Minä olen oikea näyttelijä, Rose hoki itselleen. Nauti tästä tilanteesta.
Sinisellä maalilla sivellyt tanssijat heiluivat rytmikkäästi heidän alapuolellaan, matkien aaltojen liikkeitä.

Rose oli erottavinaan katsomosta isänsä epäuskoisen älähdyksen: hän oli varmasti jo tajunnut, kuka istui Rosen takana ja esitti Ronald Weasleytä.
   ”Minä aion tuhota pahan pimeyden lordin, Voldemortin!” Albus lausui joulunäytelmän ensimmäiset vuorosanat.
   ”Älä sano sitä nimeä!” Scorpius mylväisi äkäisesti. Yleisöstä kuului aivan varmasti Rosen äidin naurahdus, ja Rose sai uutta voimaa sisuksiinsa.
Lohikäärme syöksi tulta kohti katsomoa. Muutama lapsi kiljaisi. Tanssijat pyörähtelivät pois lavalta.
   "Hemmetti", Scorpius kirosi hiljaa. "Hökötys syttyi tuleen!"
Kauhukseen Rose huomasi, että lohikäärmeen oikea siipi oli leimahtanut liekkeihin. 
He hyppäsivät nopeasti alas tekoeläimen selästä. Louis ja Hugo kiikuttivat lohikäärmeen nopeasti pois lavalta, toivottavasti ehjin nahoin.

Näytelmän täytyi jatkua pienestä takaiskusta huolimatta.
Lavan taustalle oli heijastettu kolmiulotteinen kuva Tylyahon lumisesta kylästä. Channing käveli lavalle ja kohotti niin sanottua Rohkelikon miekkaa.
   ”Hienoa nähdä, Neville! Tuon miekan avulla sinun pitää katkaista pimeyden Lordin uskollisen käärmeen pää, jotta paha lordi muuttuu kuolevaiseksi", Rose lausui hieman huohottaen. Hän ei voinut uskoa, että Brina olisi jotenkin töpeksinyt turvajärjestelyjen suhteen.
Channing ei näyttänyt murehtivan Hugon ja Louisin kohtaloa:
   ”Sen aion tehdä. Tylypahka ei ole entisensä: täällä opettavat pahat kuolonsyöjät. Minä olen urhoollisesti vastustanut heitä ja pelastanut muutaman ihmishengen!”
Albus käveli aivan lavan etureunaan ja sanoi:
   ”Minä aion kostaa Dumbledoren kuoleman! Mutta nyt on meidän kiirehdittävä. Minun on etsittävä Korpinkynnen kadonnut diadeemi.”

Kuva Tylyahosta vaihtui ensin Tylypahkan linnaksi ja sitten käytäväksi sen sisällä. Albus käveli pois näyttämöltä.

”Mutta tuolta saapuu ilkeä rehtori Kalkaros!” Channing huudahti ja katsoi tuimasti lavalle saapuvaa Zebadiah Smithiä, joka osoitti heitä taikasauvallaan. Smith oli pukeutunut mustaan kaapuun ja hänen hiuksensa roikkuivat likaisina silmillä.

Smith toljotti heitä tyhjin silmin. Hänen olisi jo pitänyt lausua vuorosanansa. Hiljaisuus tuntui painostavalta.
   "Jäitte kiinni, Potterin avustajat!" James kuiskasi kopistaan lavan alta.
Mutta Smith ei tuntunut kuuntelevan: sen sijaan hän kallisti päätään ja murahti:
   "Avada ke–"
Anteeksiantamaton kirous jäi kesken, kun Smith kaatui tainnutettuna maahan: Channing oli ehtinyt käyttää sanatonta kirousta.
  Rose toljotti eteensä hämmästyneenä. He olivat poikenneet käsikirjoituksesta. Mitä Smith oikein pelleili? Anteeksiantamaton kirous?

"Lepakko on lähtenyt!" Channing karjaisi. Lavalle tuli taputtavia oppilaita, jotka hurrasivat. 
Kuoro alkoi laulaa välimusiikkia ja esirippu valui lavan eteen. Ensimmäinen näytös päättyi.

"Mitä hemmettiä tuo oli olevinaan? Smith oli selvästi tainnutettu! Hän on paras kaverini, ei hän voisi tappaa minua!" Scorpius huusi hätääntyneenä, kun he syöksyivät takahuoneeseen lavasteiden vaihdon ajaksi. Channing raahasi tajuttoman Smithin perässään heidän viereensä. Takahuoneessa olivat myös Louis ja Hugo, jotka pitelivät kylmiä hauteita palohaavojensa päällä. Tuhoutunut lohikäärme lojui lattialla. 
   "Joku temppuilee", Rose päätteli ja käveli nopeasti edestakaisin. Häntä raivostutti: miksi joku halusi pilata hänen suuren hetkensä?
   "Joku on tätä näytelmää vastaan", Albus tuumi. "Ajatelkaa nyt. Ensin James joutuu koomaan, sitten lohikäärme syttyy tuleen ja lopulta joku on komennuttanut Smithin tappamaan teidät."
Rose pysähtyi äkisti ja tajusi tosiasiat: hän olisi voinut kuolla äsken lavalla. Toisaalta, Smith oli 15-vuotias.
  "Minun linkkuveitseni...", Rose mutisi, "se sama tyyppi vei minun linkkuveitseni!"
Albus pudisti päätään.
  "Äh, minä se olin. Yritin saada sinut kääntymään Malfoyta vastaan", Albus tunnusti.
Rose aukoi suutaan äänettömästi.
  "Ja minä epäilen, että Malfoy on tämän kaiken takana!" Albus jatkoi ja osoitti Scorpiusta vihaisesti.

Hämmentynyt Scorpius kohotti kätensä ilmaan.
  "Hei haloo, en minä osaa komennuttaa ketään!" hän puolustautui.
Rose katseli hänen viattoman näköisiä kasvojaan. Entäs epäilyttävä kirje, jonka Rose oli löytänyt?
  "Sinun isäsi tiesi, että jotain pahaa tapahtuu!" Rose päätti huutaa. "Minä löysin kirjeen!"
Hän otti esille pergamentin palan. Scorpius katsoi sitä säikähtäneenä.
  "Hän on 15-vuotias", Channing huomautti. "Minä puolestani epäilen Pendragonia. Hän esiintyi ensimmäisessä joulunäytelmässä vuosia sitten. Minun isäni kertoi. Luulen, että hän on katkera ja haluaa kostaa jollain tavalla meille."
   Rose katsoi Channingia hämmentyneesti. Hän ei ollut koskaan kuullut, että rehtori olisi ollut mukana epäonnistuneessa joulunäytelmässä.

Takahuoneen ovelle ilmestyivät Jon, Brina ja James. He kaikki näyttivät huolestuneilta.
   "Toinen näytös alkaa, menkää jo!" Jon hoputti.
   "Mutta rehtori on paha!" Hugo parkaisi.
Jon kurtisti kulmiaan ja meni auttamaan poikia palohaavojen hoidossa.
   "Selittäkää te Jonille. Me jatkamme", Rose sanoi nopeasti, tarttui Scorpiuksen käteen ja veti tämän mukanaan lavalle.
   "Oletko hullu?" Scorpius tiuskaisi. "Mitä jos joku yrittää taas tappaa meidät?"     
   "Tässä näytöksessä olemme vain me", Rose supatti itsepäisesti, kun esirippu alkoi kohota. "Ei kukaan voi satuttaa meitä satojen silminnäkijöiden edessä."
   Scorpius vilkaisi häntä huolestuneen ja ärtyneen sekaisella ilmeellä, mutta jäi kuitenkin lavalle. Rose ei antaisi yhden typerän tappokirouksen pysäyttää itseään, olihan hän sentään sukua Harry Potterille. 

He esittivät matkaavansa salaisuuksien kammioon, minkä jälkeen Rose kohotti Puuskupuhin kupin selkeästi yleisön nähtäville.
  "Sinun täytyy tehdä se", Scorpius sanoi vakuuttavasti, "Hermione, sinun täytyy tuhota hirnyrkki."
Rose katsoi häntä niin pelokkaasti kuin osasi.
  "Miksi minun?"
Scorpius tarttui hänen täriseviin käsiinsä. Ehkä tutina johtui jännityksestä, tai sitten aidosta pelosta. Tai sitten siitä, että Scorpius oli jälleen todella lähellä... 
  "Minä tuhosin jo omani", Scorpius sanoi rauhallisesti, mutta kuuluvasti, koska hänen ääntään oli voimistettu loitsulla.
  "Minun tekee mieli juoda tuosta kupista", Rose kuiskasi. Hän ei voinut olla ajattelematta äitiään, joka katseli toisintoa menneisyydestään.
Scorpius kohotti kulmiaan ja älähti hämmästyneesti.
  "Minä haluan juoda Puuskupuhin kupista", Rose sanoi taas.
  "Älä", Scorpius kielsi käsikirjoituksen mukaan. "Iske siihen basiliskin hampaalla."
Mutta Rose katsoi kullattua kuppia lumoutuneesti. Se oli jostain syystä täyttynyt omituisella kirkkaalla nesteellä, joka ei kuulunut käsikirjoitukseen.
Sen enempää ajattelematta, Rose kohotti kupin huulilleen ja joi nestettä. Se maistui todella makealta, jopa hyvältä. Rose ei halunnut lopettaa juomista.
  Scorpius heilautti kupin pois hänen suultaan, jolloin se kalahti maahan. Rose havahtui ja iski "hirnyrkkiä" hampaalla, jolloin kuppi rikkoutui hampaaseen taiotun hajotusloitsun ansiosta.

Kuoro alkoi laulaa entistä mahtipontisempaa sävelmää, kun he kävelivät pois lavalta. Albus tuli heitä vastaan diadeemi kädessään ja meni yleisön eteen. Kirottua tulta esittävät tanssijat aloittivat riehakkaan esityksen hänen ympärillään.
   "Mitä tuo juoma oli?" Scorpius kysyi, kun he pääsivät pois ihmisten näköpiiristä.
Rose ei saanut sanoja suustaan, koska häntä huimasi. Hän tunsi jäseniään pakottavan, eivätkä hänen kätensä totelleet.
   "Ei sinun pitänyt juoda mitään!" Scorpius sopersi hätääntyneenä.
Rose kaatui maahan. Hän oli edelleen tajuissaan, mutta hän ei pystynyt liikuttamaan raajojaan. Hän oli halvaantunut.

Scorpius valahti hänen viereensä ja katsoi kauhuissaan Rosea.
   "Mikä sinulla on?"
Hän yritti auttaa Rosen istumaan, mutta Rosen keho tuntui kuolleen. Rose sai haukottua henkeä. Hän tunsi pakokauhun valtaavan velton ruumiinsa.
Rose kuuli kiireisiä askeleita. Pian Jonin huolestuneet kasvot ilmaantuivat hänen näköpiiriinsä.
   "Minä vien Rosen takahuoneeseen ja koitan parantaa hänet. Jatkakaa näytelmää, jotta tämän kaiken aiheuttaja ei suutu liikaa. Yleisö ei saa hätääntyä", Jon selitti nopeasti. "Olkaa varovaisia! Improvisoikaa, jos täytyy!"
Scorpius näytti hämmentyneeltä, mutta hän ei ilmeisesti uskaltanut vastustaa opettajan pyyntöä. Jon leijutti Rosen pois samalla, kun Rose ihmetteli, miksi näytelmää jatkettiin tällaisessa tilanteessa. Aikoiko rehtori kenties räjäyttää koko koulun, jos tarpeeksi moni ei saisi surmaansa? Sitäkö Jon pelkäsi?

Jon ei vienyt Rosea takahuoneeseen, missä muut olisivat olleet. Sen sijaan Jon leijutti halvaantuneen Rosen pienestä palo-ovesta ulos kylmälle pihamaalle. Rose olisi hytissyt, jos hänen kehonsa olisi pystynyt siihen. Hän sai suustaan ulos vain vaimeaa änkytystä. Puhekyky oli kadonnut.
Tähdet tuikkivat pilvettömällä taivaalla. Kuu oli ohut sirppi.
  "Tiedätkö, tämä olisi ollut paljon helpompaa täysikuun aikaan", Jon sanoi rauhallisesti ja laski Rosen kovakouraisesti lumeen. Rose ei onneksi tuntenut kylmyyttä kuin kasvoillaan. Hän ihmetteli, auttoiko lumi kenties halvaantumiseen, koska Jon oli tuonut hänet ulos.

Rosea itketti: näytelmä oli mennyt ihan pieleen. Tässä hän makasi toimettomana, mutta miksi?

"Arthur Weasleystä on tullut vanha ukko", Jon sanoi yllättäen ja siveli mustaa piikkitukkaansa. Hän oli melko kalpea; täysikuusta ei ollut kovin kauaa. Hänellä oli hieno laivastonsininen juhlakaapu, jossa oli kultaiset napit, yllään.
Mutta miksi Jon höpisi Rosen vaarista tuollaiseen sävyyn?
  "Kun minä olin pieni lapsi, Arthur Weasley toi minun jästi-isäni autokorjaamoon erään vanhan auton huollettavaksi. Se taisi olla Ford Anglia, jos oikein muistan", Jon tuumi ja hieroi sängen peittämää leukaansa.
   Minua ei kiinnosta, Rose ajatteli. Minä en halua kuulla vaarin vanhoista autojutuista, en varsinkaan nyt! Miksi Jon ei vienyt häntä sairaalasiipeen?
Mutta Jon jatkoi tarinaansa:
  "Ikävä kyllä se auto ei ollut Arthurin. Hän oli töidensä avulla takavarikoinut sen toiselta velholta, koska se oli viritetty taikakeinoin kulkemaan liian nopeasti", Jon selitti.
   Niin, vaari oli joskus vuosia sitten ollut töissä taikaministeriössä jästiesineiden väärinkäyttöä valvovalla osastolla. Miten se liittyi siihen, että Rose makasi halvaantuneena maassa? Toivottavasti muut olivat selvittämässä, kuka oli kironnut Puuskupuhin kupin. Ehkä rehtorilla tosiaan oli sormensa pelissä, ja Jon yritti vain rauhoitella Rosea täällä ulkona. 

Jon kyykistyi Rosen viereen ja sipaisi lumet pois hänen kasvoiltaan.
   "Se Ford Anglia kuului Fenrir Harmaaselälle."
Rosen silmät laajenivat. Harmaaselkä, kaikkien aikojen kammottavin ihmissusi, oli aikoinaan kynsinyt syvät arvet Bill-sedän kasvoille. Ikivanhoissa skandinaavisissa myyteissä auringon nielaisevaa petoa kutsuttiin nimellä Fenrir, Rose muisti ohimennen.
Jon hymyili katkerasti.
  "Rakas Fenrir halusi autonsa takaisin. Hän tappoi isäni ja puri minua", Jon kertoi hiljaisella äänellä.
   Rose ei osannut – eikä voinut – kuin tuijottaa Jonia. Hänestä alkoi tuntua, että Jonilla oli oma osuutensa illan vastoinkäymisissä.
   "Olin pitkään katkera väärälle henkilölle", Jon huokaisi. "Kun lopulta, aikuisena, löysin Harmaaselän, hän osoittautui yhtä katkeraksi mieheksi kuin minä."
Jon sipaisi taas Rosen kasvoja. Hän ei näyttänyt Rosen mielestä enää komealta, vaan ainoastaan pelottavalta.
   "Sinun vaarisi on syy siihen, miksi minun lapsuudestani tuli maanpäällinen helvetti", Jon sanoi hyisesti. "Minä kostan hänelle, hänen lapsilleen sekä hänen lapsenlapsilleen. Mutta aina palataan siihen, että satutan Arthur Weasleytä kaikkein pahiten."
Hän hymyili edelleen irvokkaasti.

Rose haukkoi jälleen henkeä. Hän ei voinut uskoa että se mukava teetä tarjonnut Jon, joka oli vuosia opettanut hänelle pimeyden voimilta suojautumista, oli paha ja katkera. Hän oli Bill-sedän ystävä, tai ainakin oli ollut...
  "Se valokuva perheestäsi huispauskentällä oli minun. Minun piti tietää, miltä te kaikki näytätte", Jon selitti. "Sen matsin jälkeen minun piti komennuttaa Malfoyn poika valehtelemaan, että joku oli antanut sen hänelle."
Rose tunsi, että juoman vaikutus alkoi hiipua. Hän pystyi jo rykimään kurkkuaan.
  "Vakoilin sinua kaikkarin kautta", Jon jatkoi paljastuksiaan, "se oli minun oma pieni vakoilukamerani. Kuulustelin Roxanne Weasleytä, jotta sain selville hänen isoveljensä olinpaikan. Eikö olekin hauskaa, että lyhyen ajan sisään kuolee kaksi Fred Weasleytä?"
Jon nauroi julmasti.
  "Älä", Rose sai sanottua viimein.
Jon katsoi häntä musertavasti ja jatkoi:
  "Postitin Dominique Weasleylle hajuveden, joka heikensi hänen taikavoimiaan, myös veelan hiuksien voimaa. Minä myrkytin kaadon, joka osui Jamesiin. Minä aiheutin Arhurin sairaskohtauksen."
Jon kumartui lähemmäs Rosen kasvoja.
  "Minä pilasin joulunäytelmän."
Rose mulkoili häntä.
  "Minä en aio tappaa sinua", Jon sanoi rauhallisesti. "Minä aion vain hieman purra sinua."
Sitten hän painoi suunsa Rosen kaulalle.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 14, 2012, 22:15:38 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa zip

  • Dreamer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius?) 10/12 luku 14.4!
« Vastaus #14 : Huhtikuu 14, 2012, 23:15:37 »
Apuaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!!!

Ei olisi todellakaan kannattanut lukea tätä tähän aikaan, varsinkaan Aamunkoin katsomisen jälkeen...
Alku osa oli hienoa ja ja ja mahtavaa, kuten aina. Olen lukenut tätä ficciä alusta asti, mutta vasta
nyt ehdin tänne kommentoimispuolelle, sillä on yksikertaisesti pakko rikkoa sanallinen patoni ja antaa
tekstin tulla.
                 Eli siis Arthurin ja Mollyn saapuminen toi mieleeni muistoja HP kakkosesta, mikä sai minut
erittäin iloiseksi. Molly ajamassa lentävää autoa naurattaa varmaan vielä huomennakin :) Ja ongelmat
näytelmän kanssa olivat hyvin keksittyjä.
                 Tykkäsin lukea koko lukua, kunnes tuli se loppu. Ensin ajattelin, että nyt siitä tulee vampyyri,
kunnes muistinkin, ettei tämä liity mitenkään twilight-sarjaan.
Pakko tunnustaa, että minua pelotti aivan oikeasti kun luin viimeisiä lauseita. Johtuuko vuorokauden ajasta,
leffasta jonka juuri katsoin, vai oletko vain niin hyvä, se jää arvoitukseksi.

Odotan innolla mitä tapahtuu, saako Jon purtua Rosea vai ei, ja mitä tapahtuu.
                  Ja toivon etten näe painajaisia yöllä, että huomenna olen virkeä kun pitää juhlia omia synttäreitä xD

- zip
Kirjoitus jatkuu, vaikka kuinka paljon sattuisi...

Poissa Tylypahkan pikajuna

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: CentaurSkull9709
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius?) 10/12 luku 14.4!
« Vastaus #15 : Huhtikuu 14, 2012, 23:30:40 »
Tylypahkan pikajuna on täällä taas!

Joo. Kerkesin nyt vasta tulla sillä typerä internettini ei halua toimia *kiroaa nettinsä ties mihin*. Tarina on edennyt roimasti sitten viime kommenttini. Scorp ei varastanutkaan Rosen linkkuveistä. Se olikin Albus. Olen tavallaan pettynyt Albukseen, sillä hän aleni moiseen tekoon. Ja hän teki sen jotta saisi Rosen Scorpia vastaan. Todella toivon että Roselle ei käy kuinkaan. Mutta Jon pahis! Maailma on kaatunut päälaelleen. Ja minustakin oli todella mukavaa kun laitoit Mollyn ajamaan lentävää autoa. Olet vieläkin todella hyvä kirjoittaja ja mielikuvituksesi tuntuu olevan rajaton.

Tylypahkan pikajuna kiittää ja katoaa.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 25, 2012, 18:53:31 kirjoittanut Tylypahkan pikajuna »
"Always..."

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 10/12 luku 14.4!
« Vastaus #16 : Toukokuu 15, 2012, 09:52:29 »
A/N: Kuukausihan tässä jatkon laittamisessa taas vierähti, mutta toivottavasti lukijoita edelleen löytyy! Kiitos kommenteista!

zip: mahtavaa, että tämä herättää lukijoissa myös pelkoa! Pyrin aina saamaan aikaan koko tunneskaalan :)
Tylypahkan pikajuna: usko tai älä, minunkin kohdallani tulee jossain se mielikuvituksen raja vastaan. Toivottavasti nettisi toimii taas!
karkkipää: katsotaan, katsotaan :)
hainippari: olen todella imarreltu!

Toiseksi viimeinen luku siis tässä:

– Yhdestoista luku –
Räjähtävä loppuratkaisu

Arvovaltainen mutta nöyryytetty Draco Malfoy oli vieraillut kaikissa Scorpiuksen huispausjoukkueen otteluissa. Draco oli ostanut pojalleen hienon ja arvokkaan kilpaluudan. Hän oli jopa kerran vienyt nuoren Scorpiuksen huispauksen maailmanmestaruuskisoihin Ranskaan. Scorpius muisti edelleen, kuinka isä oli nostanut hänet harteilleen ja hurrannut hänen kanssaan yhteen ääneen. Scorpius muisti sen illan laskevan auringon kajon ja tuhannet tuntemattomat ihmiset, jotka olivat kaikki todistaneet hänen elämänsä parasta isä-poika-hetkeä.

Mutta joulunäytelmään vanhempi Malfoy ei varmasti tulisi, siitä Scorpius oli vuoren varma. Isä tiesi kyllä, että näytelmää tulisi katsomaan myös aurorien kykyjenetsijä, mutta isä oli menettänyt arvostuksensa auroreita ja ministeriön väkeä kohtaan jo aikoja sitten. Aurorit olivat lunastaneet monet Malfoyn kartanon rikkauksista ja tuhonneet heidän sosiaalisen verkostonsa juuret. Platinanvaaleat hiukset ja Abraxas Malfoyn rannekello eivät merkinneet enää mitään velhomaailmassa.

Scorpiusta jännitti. Häntä jännitti enemmän kuin hän oli kuvitellut jännittävänsä joulunäytelmää.
Se ei ollut hänelle luontaista; jos jotain Scorpius oli isältään oppinut, niin sen, että ei kannattanut hermostua turhasta.

Scorpius nojasi pukuhuoneen seinään ja hengitti syvään. Enää puolituntia.
Mutta mitä hän oikeastaan hermoili? Toki suuri sali olisi pian täynnä katsojia, mutta suurin osa heistä oli Tylypahkan oppilaita tai heidän vanhempiaan. Scorpius ei piitannut kykyjenetsijästä - ei enää. Olihan selvää, että Channing tai Rose pääsisi ministeriöön. Molemmat olivat todella vakuuttavia rooleissaan.

Ehkä Scorpius jännitti, koska hän odotti isänsä mahdollista mutta epätodennäköistä saapumista. Isä oli lähettänyt typerän kirjeen. Varoituksen, joka saattoi olla aiheellinen. Tylypahkassa oli viime aikoina sattunut kummia, kuten Jamesin loukkaantuminen tai Scorpiuksen oudot muistikatkot. Mutta mistä Draco Malfoy tiesi, että jotain pahaa saattaisi tapahtua? Ehkä isä vain pelotteli häntä, jotta Scorpius luopuisi roolistaan näytelmässä. Isä ei pitänyt siitä, että Scorpius hengaili "verenpetturien" kanssa.
 
Isä oli aikaisemmin vaatinut Scorpiusta vetäytymään näytelmästä. Kuulemma ihan vain siksi, että kaikki, missä joku Pottereista oli osallisena, veti puoleensa ikävyyksiä.
Tai sitten... Scorpius katsahti nopeasti pukuhuoneen toisella puolella olevaa Rosea, jonka ruskeaksi taiotut kiharat valuivat selkään. Hän näytti melko itsevarmalta, kuten yleensä, mutta pienistä eleistä huomasi totuuden: Rose hipaisi välillä oikealla kädellään vasenta tai vilkaisi kelloa. Rosea jännitti selvästi yhtä paljon kuin Scorpiusta.

Ärsyttävä pieni kupliva tunne valtasi Scorpiuksen vatsan. Hän ei kuulu sinulle, Scorpius muistutti itseään. Rose Weasley ei kuulu sinulle. Channing Rinne maksoi sinulle kymmenen kaljuunaa, jotta et suutelisi Rosea lavalla.

Kun Scorpius oli aloittanut opintonsa Tylypahkassa, hän oli ollut varsin tietoinen siitä, keitä Weasleyt ja Potterit olivat. He olivat paitsi sankareita (sekä heidän lapsiaan) että rikkaita, arvovaltaisia ja hyveellisiä. Rosen vanhemmat lähettivät Scorpiuksen perheelle joulukortteja, vaikka Malfoyn perhe ei koskaan lähettänyt sellaisia omasta puolestaan - ei ennen kuin Scorpius oli oppinut kirjoittamaan. Hän oli vaikuttunut siitä, että niin kunnioitetut perheet muistivat heitä. Scorpius oli aina hieman hävennyt vanhempiaan, jotka yrittivät selvitä elämästä mahdollisimman helpolla. Eniten hän häpesi ukkiaan, Lucius Malfoyta, joka oli edellisenä vuonna kuollut juopoteltuaan liikaa.

Vähitellen Scorpius oli tutustunut James Potteriin, joka sai Scorpiuksen viimein vakuuttuneeksi siitä, että hänen ei tarvinnut elää vanhempiensa tavoin varjoissa. Ikävä kyllä muut sankarisukujen jäsenet eivät suhtautuneet Scorpiukseen yhtä suopeasti.

Niinpä rehti Scorpius ehdottikin Roselle pian kahden kesken, että he eivät oikeasti suutelisi näytelmässä. Ehdotus ei vain tuntunut oikealta teolta - toki Channingin kannalta, olihan Scorpius jo ehtinyt luvata, mutta... Scorpius tajusi, ettei hän tarvinnut eikä halunnut saamaansa viittä kaljuunaa (Channing lupasi antaa loput summasta vasta näytelmän jälkeen).

Kun joulunäytelmä lipsui pahasti raiteiltaan, Scorpiuksesta alkoi tuntua, että Draco Malfoyn lähettämässä kirjeessä oli sittenkin jotain perää. Asiat vain pahenivat, kun näytelmä eteni.

Ensinnäkin suuri lohikäärmepuku syttyi tuleen. Sitten komennettu Smith yritti tappaa Rosen. Näytti siltä, että joulunäytelmä oli kuin olikin kirottu. Scorpius kuitenkin tiesi, että kirouksiin vaadittiin aina jokin tekijä, joku, joka oli kaiken takana.

Puuskupuhin kupin ei olisi pitänyt oikeasti täyttyä. Scorpius katsoi hämmästyneenä, kun Rose joi varoittamatta vieraan aineen. Toisen näytöksen päätyttyä tyttö kaatui jäykkänä maahan lavan takana.
Scorpius syöksähti hänen viereensä maahan.
   "Mikä sinulla on?"
Scorpius yritti kammeta Rosea istumaan, mutta turhaan. Hänen ei olisi pitänyt juoda sitä litkua. Luoja, että hänellä oli kauniit silmät, vaikka hän haukkoi henkeä ja näytti kärsivältä!
  "Rose -" Scorpius sönkötti, mutta paikalle kiiruhtanut Jon keskeytti hänet:
   "Minä vien Rosen takahuoneeseen ja koitan parantaa hänet. Jatkakaa näytelmää, jotta tämän kaiken aiheuttaja ei suutu liikaa. Yleisö ei saa hätääntyä", Jon selitti nopeasti. "Olkaa varovaisia! Improvisoikaa, jos täytyy!"
Scorpius avasi suunsa esittääkseen vastalauseen, mutta ei tiennyt, millaisen. Ei Scorpius pystyisi enää keskittymään tähän halvatun näytelmään!

Mustaan ja pitkään nahkatakkiin sonnustautunut Jon leijutti Rosen pois.
   "Voisiko se todella olla Pendragon?" Scorpiuksen viereen ennättänyt James kummasteli.
Scorpius yritti kuumeisesti miettiä. Rehtori oli omituinen, mutta ei sentään kiero. Scorpius tunsi paljon ovelia ja julmia ihmisiä, eikä jouluvaloihin sonnustautuva Tristan Pendragon varmasti kuulunut heihin.
   
Yhtäkkiä joku tuuppasi Scorpiuksen maahan ja kiersi kylmät kätensä hänen kurkkunsa ympärille.
   "Mitä sinä juotit Roselle, kusipää?" Albuksen vihasta kurtistunut naama tarkentui Scorpiukselle. Albus kuristi Scorpiusta ja huusi kirosanoja.
   "Al, lopeta!" James huusi ja riuhtoi pikkuveljensä irti Scorpiuksesta. "Hän ei ole tehnyt mitään!"
Albus hengitti raskaasti ja mulkoili heitä kumpaakin. Scorpius nousi seisomaan ja oli juuri kiroilemassa takaisin, kun suuri pamaus säikäytti hänet: näyttämöllä räjähti useampi kuin yksi raketti. Monet katsomossa kirkaisivat.

  "Mitä hemmettiä?" James mylväisi ja katsoi verhojen välistä näyttämölle. Scorpius erotti oranssinpunaiset lieskat.
  "Tulipalo! Taas!" Brina huusi raivoissaan toiselta puolelta lavasteiden takaosaa. Hän heilautti vimmoissaan taikasauvaansa ja suihkutti vettä lavalle, mutta tuli näytti yltyvän. James riensi auttamaan tyttöystäväänsä. 
   Ihmiset huusivat. Lavalla tanssineet oppilaat pakenivat katsomoon.

Scorpius vilkuili ympärilleen. Ihmiset pitäisi saada turvaan takahuoneesta. Hän juoksi sinne ja hoputti näyttelijät ja muut katsomoon.
Samalla aika tuntui jotenkin hidastuvan; Scorpius ei osannut kuin seisoa ovensuussa ja katsella vierestä, kuinka hienosti, turhaan, maskeerattu Ernie kompuroi pois takahuoneesta. Hänen perässään menivät Louis sekä Rosen pikkuveli Hugo, jonka etuhampaat eivät enää näyttäneet isoilta vaikka niitä ei ollut kutistettu - miksi Scorpius oli koskaan vaivautunut haukkumaan poikaa?
He kaikki juoksivat paniikissa kohti suurta salia, kun Scorpius jäi varmistamaan, että takahuone oli tyhjä. Jon ja Rose eivät olleet siellä, vaikka Jon oli sanonut koittavansa parantaa Rosen takahuoneessa.

Savun haju tunkeutui Scorpiuksen sieraimiin. Hänen silmiään alkoi kirvellä, kun hän kiiruhti pientä käytävää pitkin kohti lavaa. Hän tunsi kuumuuden ja pian hän törmäsi esteeseen: lavasteet olivat kaatuneet käytävän tukkeeksi.
  "Ei!" Scorpius parahti.
Hän huomasi maassa miekan, joka oli tarkoitettu näytelmään Rohkelikon miekan verukkeeksi. Scorpius nappasi sen ja yritti hakata tietään vapaaksi - turhaan. Kattoparrut narisivat ja vinkuivat.
Kuumuus alkoi tunkeutua ihon läpi.
Lopulta hän kääntyi takaisin ja yski. Täytyi olla olemassa loitsu, joka auttoi selviytymään tulipalosta! Mutta Scorpiuksella ei ollut aavistustakaan, millainen taika se oli. Hemmetti, eivätkö toiset saaneet tulta sammutettua? Vai oliko tuo kirottua tulta?

Lopulta Scorpius löysi oven, joka ei kaikeksi onneksi ollut lukossa. Hän riuhtaisi sen auki ja syöksähti yllättäen raikkaaseen pakkasilmaan. Hänen kenkänsä täyttyivät kylmästä lumesta.
  "Mitä-?"
Scorpiuksen oli pakko räpytellä silmiään pari kertaa, ennen kuin hän ymmärsi edessään siintävän näyn: Rose makasi hangessa ja Jon oli kumartunut hänen ylleen. Oliko Jon pelastanut Rosen tulipalosta ulos?
   Piikkitukkainen pimeyden voimilta suojautumisen opettaja käänsi kasvonsa häneen ja Scorpius älähti nähdessään Jonin veriset huulet. Tajuttoman Rosen kaulassa oli purujäljet!

  "Eih-!"
Scorpius huusi. Hän tajusi puristavansa edelleen miekkaa ja iski sillä täysin voimin irvokkaan näköistä Jonia rintaan. Koska ase ei ollut kovin terävä, se ei uponnut syvälle. Jon voihkaisi tuskasta ja kaatui maahan, mutta huitoi vimmatusti käsillään.
  Scorpius riuhtaisi taikasauvansa esiin taskusta ja iski tainnutustaian opettajaansa kohti, koska hän ei osannut tappokirousta. Haavoittunut Jon kaatui tiedottomana lumeen.
  Rosen silmät olivat edelleen kiinni. Scorpius kyykistyi hänen viereensä ja kosketti haavaa hänen kaulassaan. Ihmissuden purema... Sellaiseen ei tehonnut Scorpiuksen tietämyksen mukaan mikään. Paitsi, tuo haava oli vielä tuore, ehkä Rosen voisi vielä pelastaa... Eikä Jon sitä paitsi ollut suden muodossaan.

Scorpius keräsi kaiken nuoren elämänsä rohkeuden ja painoi huulensa Rosen kaulalle. Hän imi haavasta raudan makuista verta, kunnes hän alkoi köhiä. Hän pyyhki veren leualtaan ja hengitti nopeasti. Kunpa se toimisi...

Miksi Jon oli tehnyt sen? Hän oli ollut aina niin mukava opettaja, joka selvästi välitti oppilaistaan. Nyt Scorpius istui siinä hytisten ja odotti, että suden myrkky imeytyisi hänen kehoonsa. Se ei tuntunut kovin dramaattiselta tai kivuliaalta. Toivottavasti Roseen ei jäänyt enää mitään.

Lopulta Scorpius nosti tajuttoman Rosen käsivarsilleen varovaisesti ja lähti kuljettamaan häntä pihamaan poikki kohti pääovia. Ihmisten täytyi olla siellä. 

Melko lähellä tällipajua Scorpiuksen oli pakko levähtää ja laskea Rose maahan. Hänen kylkeään pisti. Hän erotti kaukaa puheensorinaa: enää vähän matkaa.
Sitten hän muisti, että petturi Jon oli jäänyt varaoven luokse. Se liero varmaan heräisi hetkenä minä hyvänsä ja lähtisi vahingoittamaan muita viattomia.
  "Rose! Herää!" Jon ravisteli tyttöä ja haukkoi henkeään. Sydäntä puristi oudosti ja aivoissa tuntui sumenevan. Ehkä myrkky alkoi vaikuttaa... Scorpius kävi selälleen kylmään maahan ja sulki silmänsä.
Hyvä Scorpius, hän kuuli isänsä äänen mielessään, olet kerrankin tehnyt jotain sankarillista, jotain, josta voidaan kirjoittaa historiankirjoihin.
Kuvitteliko hän vain, vai oliko isä sittenkin tuossa vieressä seisomassa? Hänellä oli liituraitainen juhlakaapu sekä tummanvioletti kravatti. Vaaleat hiukset oli suittu päätä myöten.
Päätit sitten ryhtyä ihmissudeksi. No, onhan sekin keino hankkia julkisuutta.
Ei, se oli sittenkin vain isän muotoinen pensas.
Minä rakastan häntä, pensas.
Scorpius tiesi kuvittelevansa, että pensas nauroi hänelle ivallisesti.
Ei kukaan rakasta ihmissutta.

*

Rosen päätä kivisti ja selkää kylmäsi, kun hän virkosi ja avasi silmänsä. Vastassa oli yötaivas sekä miljoonat tuikkivat tähdet. Hän tajusi makaavansa lumessa ja nousi hitaasti istumaan. Hän pystyi taas liikkumaan! Mutta miksi hän ei alunperin ollut voinut liikkua? Rosen lähimuisti pätki; hän ei aluksi saanut mieleensä muuta kuin kirkkaasti valaistun näyttämön.
 Oli hämmentävää huomata, että hän oli Tylypahkan hyisellä pihamaalla, vaikka vasta äsken hän oli ollut lavalla esittämässä äitiään.

Kiukusta kihisevä Rose puristi kätensä nyrkkiin. Hän oli kerrankin saanut mahdollisuuden tehdä itsestään yhtä tärkeän kuin vanhempansa, ja sekin mahdollisuus oli viety häneltä.
   Jon! Samassa Rose muisti, miksi hän oli siellä kylmässä. Hän tunsi kaulassaan tykyttävän haavan ja koski sitä varovaisesti... voi ei, voi ei... Hänen elämänsä olisi pilalla. Jon oli halunnut kostaa kaikille Arthur Weasleyn lähisukulaisille.

Rose katsoi ympärilleen ja näki hämmentyneenä, että Scorpius makasi tuskaisen näköisenä vain parin jalan päässä.
   "Scorpius!" Rose parahti ja nojautui lähemmäs poikaa. Hänen kasvoillaan oli hieman verta, mutta haavaa ei näkynyt.
   "Oletko sinä kunnossa?" Rose kysyi hätääntyneesti. "Missä Jon on?"
Scorpius liikahteli ja avasi silmänsä. Hän hengitti raskaasti. Rose pyyhkäisi lumet pois hänen kasvoiltaan ja paljaalta kaulaltaan. Scorpiuksen kaulassa ei sentään näkynyt purujälkiä, onneksi. Hän näytti todella haavoittuvaiselta siinä valkoista hankea vasten. Hänen hiuksensa olivat jälleen vaaleat, melkein yhtä vaaleat kuin lumi hänen allaan.

Kyyneleet täyttivät Rosen silmät. Alkoi sataa lisää lunta.
  "Anteeksi!" Rose sai soperrettua. Hän puristi Scorpiuksen kättä ja antoi pakokauhun lamaannuttaa itsensä.  "Anteeksi, että minä saatoin sinut tähän jamaan."
Scorpius puristi hänen kättään takaisin ja nousi kömpelösti istumaan. Hän yski hieman.
  "Onneksi Jon ei purrut sinua", Rose sanoi. "Minusta tulee jokin ihmissuden kaltainen loppuiäkseni."
   Scorpius pudisti päätään. Jokin hänen siniharmaissa silmissään näytti erilaiselta kuin ennen: ehkä se johtui valosta. Hänen pupillinsa olivat omituisen kapeat.
   "Minä join myrkyn pois", Scorpius henkäisi hieman ärtyneesti. "Sinä pysyt normaalina, älä huoli."

Rosen silmät laajenivat. Hän änkytti toimettomana. Sillä aikaa Scorpius sai hengityksensä tasaantumaan.
  "Meidän pitää nousta", Scorpius sanoi nopeasti, "minä tainnutin Jonin, hän on varmasti jo herännyt!"
Rose yritti selventää päätään. Scorpius oli juuri pelastanut hänen henkensä! Scorpius oli uhrautunut hänen puolestaan.
  "Tule!" Scorpius hoputti ja veti hänet seisomaan. Maa tuntui huteralta jalkojen alla.
  "Mutta - mutta -" Rose ei ollut varma, mitä hän halusi sanoa. Hänen ajatuksensa myllersivät jossain aivojen ja sydämen välillä.
   
Lopulta he lähtivät tarpomaan kohti etupihaa. Scorpius näytti olevan melko hyvässä kunnossa, mutta varmasti myrkky teki hänen olostaan heikon.
  "Sinun pitää päästä sairaalasiipeen", Rose huomautti, kun he pääsivät tasaiselle pihapolulle.
Scorpius tuhahti.
  "Tämän jälkeen meidän kaikkien täytyy päästä sinne."
Lausahdus jopa hieman huvitti Rosea, mikä synnytti hänessä uutta voimaa.
  "Scorpius, sinä teit tänään jotain peruuttamatonta", Rose sanoi. Hänen äänensä vapisi edelleen. Scorpius katsoi synkästi suoraan eteensä.
  "Olisit antanut ihmissuden myrkyn pysyä minussa", Rose jatkoi, "Jon halusi minut, ei sinua! Hän janosi kostoa minun isoisälleni, koska hänen takiaan ihmissusi Harmaaselkä meni hänen perheensä luokse ja puri Jonia!"
Scorpius pysähtyi yhtäkkiä ja katsoi äksysti Rosea.
  "Kuule, anteeksi jos tällä kertaa minä tein jotain oikein!" hän huudahti.
Rose katsoi häntä säikähtäneenä. Muutosta ei voinut olla huomaamatta: silmät olivat kellertyneet, Scorpiuksen kasvot olivat kalvenneet entisestään ja kulmahampaat pidentyneet. Eikä ollut edes täysikuu! Miksi myrkky vaikutti noin?
Scorpius harppoi eteenpäin nopeaa tahtia. Pian he näkivät ihmisjoukon, joka oli kokoontunut pääovien eteen. Rose toivoi, että hän voisi löytää kaikki tuttunsa sieltä, turvassa. Mutta tällä hetkellä häntä piinasi myös syyllisyys siitä, että Scorpius jäisi loppuiäkseen olennoksi, jolle ei ollut edes virallista nimeä. Miksi Scorpius ei ollut vain antanut Rosen kokea sellaista kohtaloa? Eikä Rose ollut koskaan edes kuullut, että ihmissuden myrkyn saattoi imeä tuoreesta haavasta pois.

Ihmiset näyttivät viluisilta ja pelokkailta, kun Rose ja Scorpius pääsivät heidän luokseen.
   "Tuolla on isä!" Rose huudahti erotettuaan tutun punatukkaisen hahmon. "Ja Harry-setä! Ja - "
"Minun isäni", Scorpius täydensi hämmentyneenä hänen puolestaan.

Omituista kyllä, Draco Malfoy seisoi Rosen isän ja sedän vieressä. He kaikki näyttivät olevan kunnossa, tosin Harry-sedällä oli iso mustelma poskessa.
  "Rose!" isä huudahti tunnistaessaan tyttärensä. "Sinä olet turvassa!"
Rose syöksähti isänsä syliin ja halasi tätä tiukasti.
  "Hemmetti, minä jo ehdin pelätä pahinta, kun sinua ei näkynyt", Ron sanoi vakavana ja irrotti otteensa.
Scorpius seisoi isänsä edessä tutkimaton ilme kasvoillaan.
  "Isä, mitä sinä meinaat?" hän kysyi Dracolta.
Draco kurtisti kulmiaan ihmeissään. Hänenkin täytyi nähdä poikansa muuttunut olemus.
  "He eivät pidä sinusta", Scorpius mutisi.
Silloin Harry astui lähemmäs häntä ja painoi kätensä Scorpiuksen olalle, mikä sai Scorpiuksen hätkähtämään.
   "Sinun isäsi pelasti minut juuri tulipalon keskeltä. Kyllä minä hänestä siis vähän pidän", Harry sanoi hymyillen hienoisesti.
Scorpius tuijotti häntä hämillään. Rose tiesi, että pelastamisessa oli kyse myös erään vanhan velan maksusta.
   "Scorpius", Draco sanoi hartaasti, "minä ja äitisi tulimme katsomaan joulunäytelmää, koska se tuntui sinulle niin tärkeältä."
Scorpius katsoi häntä hienoisesti vapisten. Samassa Rose muisti, miksi he olivat ylipäätään pihamaalla.
  "Jon!" Rose rääkäisi ja kaikki lähellä olevat katsoivat häneen. "Jon on petturi! Hän pilasi joulunäytelmän! Hän puri minua!"
Hän sanoi sen kaiken hyvin nopeasti ja toivoi, että edes hänen nopeaälyinen äitinsä oli kuullut hänet.

"Jon?" Harry ihmetteli. "Pimeyden voimilta suojautumisen opettajako?"
Rose nyökkäsi kärsimättömänä.
   "Hän meni juuri äsken sisälle linnaan", Ron sanoi kiireesti, "hän meni etsimään Jamesia ja Brinaa, koska heitä ei näy täällä. Puri sinua?"
Rose syöksähti siinä samassa kohti pääovia, eikä välittänyt takaansa kuuluvista vastalauseista. Jostain ilmestynyt Dominique tarrasi hänen käteensä, mutta Rose ravisteli itsensä irti.
  "Hän puri minua jo! Hän ei voi enää haavoittaa minua pahemmin, paitsi tappamalla ystäviäni!" Rose huusi. "Isä, Harry, Scorpius - pysykää kaikki ulkona!"
Varmasti normaalissa tilanteessa Rosesta olisi tuntunut typerältä komentaa vanhempia velhoja,
varsinkin Harry-setäänsä, mutta nyt hänellä oli oikeus kohdata tämä vihollinen itse. Tämä oli Rosen näytelmä, ei kenenkään muun!

Eteisaula oli tyhjä. Suuresta salista kantautui huudahduksia. Rose hiipi varovaisesti oville ja kurkisti sisään. Hänellä olisi yllätyksen suoma etu puolellaan.

Suurin osa katsomon penkeistä oli palanut poroksi. Ilmeisesti Jon oli sytyttänyt tulipalon kesken näytelmän. Rosen silmiä häikäisi muutama kauempana sädehtivä loitsu:
James ja Jon kaksintaistelivat lavalla.
  "Anna olla!" Jon huusi mielipuolisesti. "Tyttöystäväsi on kuollut! Serkkusi on ihmissusi!"
James huusi raivoissaan ja iski virnuilevaa Jonia kohti punaisen valosuihkun, joka ei osunut kohteeseensa. Rose puristi ovenkarmia ja tunsi raskaan painon putoavan vatsansa pohjaan. Brina ei voinut olla kuollut...
  "En minä ole kuollut", joku kuiskasi yhtäkkiä Rosen korvaan. Se oli Brina! Hän oli nokinen ja tuhruinen, mutta kuitenkin elossa. Lisäksi hän piteli kädessään valtavaa rakettia.
  "Ei minua voi tappaa tulella", Brina sihahti ja vinkkasi silmää. Sitten hän asetti raketin maahan ja laittoi sen alle puusta kyhätyn jalustan. Brina asetteli rakettia hetken tarkasti, sytytti sytytyslangan taikasauvallaan ja sanoi:
  "Ikävä kyllä sudet eivät taida pitää tulesta."
Pian raketti suhahti lentoon, ja Brina huusi:
  "JAMES, VÄISTÄ!"

James ehti juuri ja juuri pois alta, kun suuri raketti lensi lavalle ja osui suoraan Joniin. Sininen kipunoiva valo täytti lavan. Se oli niin kirkas, että Rosen oli pakko sulkea silmänsä.

"James!" Brina huusi, kun kukkamainen räjähdyksen kuvio hiipui pois. "James!"
Brina juoksi lavalle ja auttoi Jamesin pystyyn. He suutelivat siellä, missä Rosen ja Scorpiuksen olisi pitänyt suudella joulunäytelmässä satojen silmäparien edessä.
Rose taputti.

Rose kuuli vaikerointia perimmäisen tuolirivistön luota. Hän näki rehtori Pendragonin ryömivän esiin penkkien alta. Hänen silinterihattunsa oli kadonnut.
  "Minun näytelmäni!" Pendragon vaikeroi. "Pilattu! Häväisty! Tuhottu!"
Samassa suureen saliin ilmestyi velho, joka räpsi vimmatusti kuvia ja onnistui nappaamaan yhden otoksen myös Rosesta.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 15, 2012, 16:17:07 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa zip

  • Dreamer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 11/12 luku 15.5!
« Vastaus #17 : Toukokuu 15, 2012, 13:33:22 »
Mahtavaa! Älyttömän upean fantastista! Toi hymyn huulilleni muutamaankin kertaan, mutta
Scorpiuksen teko oli aivan upea! Jännää olisi saada tietää, mitä Scorpiukselle nyt tapahtuu...
Tämän luvun aikana koin monenlaisia eri tunteita, joten hienosti tehty!
      Niin ja sitten tuolla
Lainaus
"Anteeksi!" Rose sai soperrettua. Hän puristi Jonin kättä ja antoi pakokauhun lamaannuttaa itsensä.
eikö siinä pitäisi olla Scorpius, eikä Jon? Ja muistaakseni jossain muussakin kohdassa oli samanlainen virhe, mutta en enää
löydä sitä mistään.

Kuitenkin kiitos tästä luvusta ja odotan innolla viimeistä :)

- zip
Kirjoitus jatkuu, vaikka kuinka paljon sattuisi...

Poissa Tylypahkan pikajuna

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: CentaurSkull9709
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 11/12 luku 15.5!
« Vastaus #18 : Toukokuu 15, 2012, 17:59:19 »
Oih! Aivan mahtava jatko. Scorp oli niin jalo kun hän imi myrkyn pois Rosesta. Mutta nyt hänestä tulee ihmissusi. Miksi kaikki ei voi olla hyvää?

Tämä oli jo tokavika luku. En voi uskoa että kohta tämä ficci loppuu. Mitä minä sitten luen ajan kuluksi?

Teksti oli taas loistavaa ja mielikuvituksesi ei ole vieläkään pettänyt. Tykkäsin erityisesti Pendragonin viimeisestä replasta. Se oli jotenkin niin huvittava. Tyyppi ei huomaa mitään kun hänen koulunsa melkein palaa poroksi. Tämä on kyllä todella upea ficci.


Tylypahkan pikajuna kiittää ja katoaa
"Always..."

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-11, Rose/Scorpius) 11/12 luku 15.5!
« Vastaus #19 : Toukokuu 18, 2012, 18:45:57 »
A/N: Laitanpas jo tämän viimoisenkin luvun tänne (: Suurkiitos lukijoille, että olette jaksaneet tänne asti lukea!
zip: korjasin huomaamasi kirjoitushärön, kiitos tarkkaavaisuudesta. Kiitos piristävästä kommentista!
Tylypahkan pikajuna: kiitos sinullekin aktiivisesta kommentoinnista! Iloksesi voin kertoa, että tälle on tulossa jatko-osa nimeltä Tylypahkan poikakoulu. Laitan prologin samantien tänne Vuotikseen.

Ja tässä sitten viimeinen luku, olkaapa hyvät!
- Röhkö

– Kahdestoista luku –
Jalot suvut kohtaavat

Joulunäytelmää seuraava päivä oli melko kaoottinen: Tylypahkan henkilökunta, oppilaat ja heidän vanhempansa olivat järkyttyneitä, mutta ennen kaikkea jokainen paloi halusta kuulla vastauksia. Vastauksia kysymyksiin, joita kuultiin joka puolella linnaa. Kuka oli sytyttänyt tulipalon? Oliko kukaan kuollut? Miksi joulunäytelmä oli keskeytetty?

Päivän Profeetassa komeili neljän sivun juttu (jälleen) pieleen menneestä joulunäytelmästä. Lannistunut Pendragon oli antanut hyvin lyhytsanaisen haastattelun. Uutisen lopussa oli pieni kuva likaisesta ja nuutuneen näköisestä Rosesta, jolla oli pöllämystynyt ilme kasvoillaan.
  "Ettäs kehtaavat", Rose tiuskaisi ja nakkasi lehden maahan.
  "Ainakin pääsit lehteen", Albus huomautti, "etkös sinä halunnut julkisuutta?"
Rose tuhahti.
Hän makasi sairaalasiiven vuoteessa, johon hänet oli edellisiltana pakotettu lepäämään. Matami Hafword oli ottanut häneltä verikokeen ja todennut, että Rosen veri oli puhdasta.

Sen sijaan viereisessä sängyssä istuva Scorpius tulisi loppuelämänsä ajan olemaan osittain ihmissusi. Hän oli saanut vastamyrkkyä, joka oli tehnyt hänen kasvoistaan hieman inhimillisemmät kuin myrkyn nielemisen jälkeen, mutta Scorpiuksen silmiin oli jäänyt outo kellertävä vivahde.
  Matami Hafword oli varoittanut, että täysikuun aikaan oli odotettavissa melkein mitä tahansa: joko Scorpius muuttuisi sudeksi tai sitten hän vain kokisi outoa halua juoksennella ympäri nummia.
  "Bill-setä ei muutu hirviöksi", Rose oli yrittänyt lohduttaa.
Scorpius hypisteli peittoaan eikä vastannut mitään. Varmasti häntä pelotti, mitä oli luvassa.
 
Heidän ympärillään istuivat Hugo ja Rosen serkut. Vanhemmat olivat jo lähteneet takaisin Lontooseen, koska lapset olivat kieltäytyneet yhteisestä automatkasta. He kaikki lähtisivät joululomalle yhdessä Tylypahkan pikajunalla illalla.

Scorpius oli joutunut huutamaan vanhemmilleen, jotta nämä jättäisivät hänet rauhaan. Rose kuitenkin näki, että he välittivät toisistaan syvästi.
  "Minä lupaan mennä teidän kanssanne Pyhään Mungoon lomalla", Scorpius oli vakuuttanut, "minä pärjään kyllä yhden junamatkan ajan ilman teitä."
Draco Malfoy oli näyttänyt huolestuneelta.
  "Herra Malfoy", James oli tullut väliin, "minä autan häntä, jos ongelmia ilmenee."
Draco oli näyttänyt hieman hämmentyneeltä, mutta lopulta hän oli kätellyt Jamesia ja poistunut ujon oloisen vaimonsa kanssa linnasta.
   Rosesta tuntui pahalta: hänestä tuntui, että hänen olisi pitänyt sanoa jotain Scorpiuksen vanhemmille. Hänen takiaan heidän poikansa joutui kärsimään. Rose ei ollut kuitenkaan uskaltanut avata suutaan.
  "Anna olla", Scorpius oli tuhahtanut, kun Rose pyysi häneltä anteeksi varmasti sadannen kerran.
  "Minä tein sen omasta halustani", Scorpius mutisi ja nieli lääkkeensä.
Sanat eivät helpottaneet Rosen oloa yhtään.
  "Uskomatonta", Scorpius jatkoi hieman kuuluvammin, "minun isäni luotti Joniin. Se petturi oli kertonut isälle, että Tylypahkassa juonittelee joku. Hän sai isän kääntymään teitä vastaan. Kykyjenetsijä oli vain Jonin aloittama huhu, jotta mahdollisimman moni haluaisi näytelmään."
  Rose katseli myrtyneesti käsiään. Jonin täytyi olla sisimmässään todella kiero, jotta hän saattoi keksiä sellaisen suunnitelman keskelle joulua. Onneksi se idiootti oli haavoittunut sekä palanut pahasti. Hänet vietäisiin pian Azkabaniin, jossa hän viettäisi toivottavasti loppuelämänsä. Ikävä kyllä raketit eivät olleet tarpeeksi väkeviä tappamaan häntä...

Scorpius katsoi heitä kaikkia arvioiden. Tarkemmin katsottuna hän näytti hieman laihtuneen, varsinkin kasvoista. Piirteistä oli tullut teräviä.
  "Olette onnekkaita, kun teillä on toisenne täällä", Scorpius huokaisi.
Rosesta oli yllättävää kuulla hänen äänessään sellaista kunnioitusta. Muut olivat liian ujoja tai hämmentyneitä sanoakseen mitään, mutta James ja Dominique hymyilivät kannustavasti Scorpiukselle.
  "Kuule, sinä olet tervetullut meidän sakkiin koska vain", James hymähti ja istui Scorpiuksen sängylle. Dominique pörrötti Scorpiuksen vaaleita hiuksia leikkisästi, mikä sai Scorpiuksen punastumaan ja näyttämään hieman terveemmältä. Rose nappasi kiukkuisesti yöpöydältään Jonin kaikkarin, jolla tämä oli kuvannut katastrofaalisen näytelmän. Toki muut saivat lohduttaa Scorpiusta niin paljon kuin sielu sieti, mutta Roselle poika äksyili.
Rose pyöritteli kaikkarin nappeja, mutta kuunteli silti muiden keskustelua:
  "Minun taikavoimani ovat palanneet", Dominique kertoi iloisesti. "Kaadoin sen typerän hajuveden viemäriin!"
Rose pyöräytti silmiään. Ei kirottua hajuvettä heitetä viemäriin, mistä se saattaisi levitä muualle linnaan. Kohta he kaikki menettäisivät taikavoimansa, koska Mini oli niin hölmö. 
  "Mutta yhden asian minä haluaisin tietää", Albus sanoi hetken kuluttua. "Scorpius, minä epäilin sinun juonittelevan jotain, koska hiiviskelit usein Tylypahkan tiluksilla."
Scorpius katsoi häntä hymyillen lyhyesti. Kaventuneita pupilleja ei voinut olla katsomatta. Oikeastaan uudet silmät olivat todella kiehtovat, jopa kauniit.
  "Minä kävin Tylypahkan hautausmaalla", Scorpius selitti. "Välillä vein kukkia sodassa kuolleiden haudoille, toisinaan vain vaelsin siellä selvittämässä ajatuksiani."
Dominique henkäisi ihaillen. Rose ei osannut kuin mulkoilla serkkuaan, vaikka hänenkin mielestään Scorpiuksen käytös kuulosti suloiselta.
 
Hetken päästä Matami Hafword tuli huoneestaan ja ilmoitti, että Rose ja Scorpius voisivat lähteä pakkaamaan tavaroitaan ja valmistautumaan joululomaan. Hän antoi Scorpiukselle pullollisen sudenmyrkkyjuomaa. Tulevaisuudessa sitä pitäisi ostaa Viistokujalta, eikä lääke ollut halvimmasta päästä.
  "Juna lähtee kahden tunnin päästä", Louis huomautti, kun he astuivat ulos sairaalasiivestä, "minun pitää mennä vielä silittämään kauluspaitani!"
Katsellessaan Louisin juoksua Rose tajusi, että hän oli koko syksyn kiirehtinyt kohti jotain, joka oli nyt ohitse. Vaikka joulunäytelmä oli mennyt lievästi sanottua mönkään eikä Rosesta ollut tullut vanhempiensa kaltaista sankaria, hänellä ei ollut tyhjä tai mitätön olo. Päinvastoin: Rosesta tuntui, että hän oli viimein saanut kokea sykäyksen, seikkailun, josta riittäisi ammennettavaa loppuiäksi.

Tylypahka oli hiljainen. Lähestyvän joulun tunnelman saattoi aistia koristeiden lisäksi ihmisten ilmeistä ja puheista. Rose muisti äkkiä, että hän ei ollut ehtinyt suoda ajatustakaan joululahjoille. No, hän ehtisi vielä vierailemaan Viistokujalla ennen aattoa.

Kun Rose vähän ajan kuluttua käveli muiden mukana kohti helakan punaista Tylypahkan pikajunaa, hän mietti, miten onnekas olikaan. Scorpius oli oikeassa: Rosella oli paljon läheisiä Tylypahkassa. Hänellä oli ystäviä, jotka jakoivat samoja geenejä. Sen lisäksi hänellä oli oma sankarinsa, joka oli iskenyt Jonia miekalla.
Rose vilkaisi vaivihkaa Scorpiusta, joka käveli edempänä Jamesin kanssa. Brina käveli Jamesin toisella puolella ja piteli tätä kädestä.
  "Ällöttävää", Albus tokaisi matalalla äänellä Rosen vierestä.   
  "Joo, tosi ällöttävää", Rose vastasi päätään nyökytellen.
He saapuivat laiturille ja kapusivat matkatavaroiden kanssa sisälle junaan, joka oli tavallista tyhjempi. Moni oli lähtenyt lomalle vanhempiensa kanssa edellisiltana näytelmän jälkeen.
   Albus, James, Brina, Scorpius, Louis ja Dominique istuivat Rosen kanssa samaan vaunuosastoon. Oli outoa, että Scorpius oli siellä heidän kanssaan, istumassa Rosea vastapäätä. Ihme, että hän ei etsinyt muita luihuisia. Tosin Smithin kaksoset olivat lähteneet jo edellisenä päivänä kotiin vanhempiensa kyydillä.
   Rose päätti, että hän ei enää lajittelisi ihmisiä tiettyihin kategorioihin tuvan perusteella. Harry-setä oli kertonut, että hän oli melkein aikoinaan päätynyt Luihuiseen, vaikka Luihuisen tupa oli Rosen mielestä kaikkea muuta kuin sedän paikka.
  No, Scorpius oli oiva esimerkki siitä, että luihuiset olivat kunnollisia ihmisiä. He eivät olleet vain juonittelevia laiskimuksia, vaan... omalla tavallaan ihan mielenkiintoisia ja rohkeita.

Juna vihelsi ja lähti matkaan. Väsynyt Rose sulki silmänsä ja antoi sumean unen vallata mielensä.
Parin tunnin päästä vaunun liukuovi avautui ja Rose heräsi säpsähtäen. Jästiasuun pukeutunut Channing astui sisään ja katsoi heitä hieman vaivautuneen näköisenä. Hän näytti pienessä vaunussa entistä rotevammalta, varsinkin, koska hänellä ei ollut väljää koulukaapua yllään.
Lisäksi Channingia näytti hämmentävän, että Scorpius istui Rosen ja muiden kanssa sulassa sovussa.
  "Malfoy, hyvä että olet kunnossa!" Channing sanoi reippaasti. "Minulla olisi vähän asiaa..."
Channing näytti odottavalta, mutta Scorpius sanoi:
  "Voit sanoa sen kaikkien kuullen. He ovat minun ystäviäni."
Channing kohotti paksuja kulmiaan.
  "Öh, no, sitä vain, että minä haluan rahani takaisin", hän töksäytti.
Kaikkien päät kääntyivät uteliaasti Channingista Scorpiukseen ja takaisin. James taputti olematonta tilaa vieressään ja sanoi hyväntuulisesti:
  "Channing, istu alas äläkä törötä siinä! Matkaa on vielä monta tuntia jäljellä."
Mutta Channing pudisti päätään.
  "Minulla on paikka valvojaoppilaiden vaunussa, missä sinunkin pitäisi olla, James."
James virnisti ja laittoi kätensä Brinan olalle.
  "Anteeksi, täällä on velvollisuuksia hoidettavana", James pahoitteli.
Channing käänsi taas kulmikkaan päänsä Scorpiukseen.
  "Muutitko sinä mielesi?" Scorpius kysyi kovaa. Hän näytti hieman närkästyneeltä. "Saanko minä sittenkin suudella Rosea?"
Rose älähti yllättyneesti ja katsoi poikia hämillään. Channing näytti hapanta naamaa ja ojensi kätensä eteensä.
  "Ne viisi kaljuunaa, kiitos."
Scorpius huokaisi ja kaivoi rahat taskustaan.
  "En suosittelisi, että suutelet tuota", Channing huikkasi Roselle vielä ennen lähtöään. "Näyttää siltä, että hän saattaa purra ja levittää sinuun myrkkyään."
Channing pamautti liukuoven kiinni perässään.

  "Idiootti!" Rose huusi perään.
  "Sori, hän on vähän tahditon", James sanoi nolona.
Rose mulkaisi häntä ja sitten Scorpiusta.
  "Mitä tuo oli olevinaan?"
Scorpius mutristi huuliaan.
  "Hän taisi juuri loukata minua ihmissusisolvauksella. Ensimmäinen laatuaan, mahdankohan minä olla keväällä kovinkin koulukiusattu", hän sanoi kepeästi.
Rose katsoi häntä odottavasti.
  "Äh, Channing maksoi minulle, jotta en suutelisi sinua joulunäytelmässä", Scorpius selitti viimein.
Rose vilkaisi yllättyneesti ovelle. Oliko suosittu ja terävä-älyinen Channing oikeasti ollut niin ihastunut häneen? Kuvitella. Eikä Rose enää piitannut siitä pojasta rahtuakaan. Mutta Scorpius oli kuitenkin ottanut rahat...
  "Minä palautin rahat, kuten näit", Scorpius huomautti, aivan kuin olisi lukenut Rosen ajatukset. "Mutta en usko, että Tylypahkassa järjestetään joulunäytelmää tämän jälkeen. Sääli."
Scorpius virnisti. Rose punastui.
  "Sinä olet hölmö", Rose takelteli. Hänen suutaan kuivasi yhtäkkiä.
  "Miksi?" Scorpius kysyi hämillään ja tarttui varoittamatta Rosen käteen. He istuivat ikkunapaikoilla, vastapäätä toisiaan, ja metsäiset maisemat vilkkuivat ohi. 
  "Ensinnäkin sinä halusit esittää minun isääni näytelmässä, eli olet todella outo", Rose aloitti.    "Sinä ryhdyit minun sijastani ihmissudeksi. Et ehkä saa koskaan töitä -"
Scorpius hiljensi hänet laittamalla käden Rosen suun eteen.
  "Me emme elä enää kivikaudella", Scorpius huomautti. "Saihan Jonkin töitä Tylypahkasta."
He tuijottivat toisiaan hetken hiljaa, kunnes Brina rykäisi kuuluvasti. Scorpius ja Rose hätkähtivät kauemmas toisistaan ja muistivat, että vaunuosastossa oli muitakin.

Ennen kuin juna saapui Lontooseen, kaikki lähtivät etsimään kavereitaan ja hyvästelemään heitä. Louis käänteli päätään pitkään pienen taskupeilin edessä. Hän asetti vielä uudet vihreälasiset silmälasit nenälleen ennen kuin kiiruhti pois vaunuosastosta.
  "Louis Arturuksella on varmasti tyttöystävä", James tokaisi ja matki serkkunsa keimailua kuvitellun peilin edessä.
Jostain syystä Brina näytti hieman nololta.
  "Sinä tiedät jotain", Rose sanoi epäilevästi ystävälleen silmät viiruina.
Brina väänteli käsiään ja vilkaisi nopeasti käytävälle.
  "Louis tapailee Hank McBluewateria", Brina paljasti.
James älähti yllättyneesti, mutta alkujärkytyksestä toivuttuaan hän tokaisi:
  "Niin no, sehän on aika... hienoa ja itsestään selvää."
Rose ajatteli Louisin hienoja vaatteita, hyviä käytöstapoja ja ranskalaista puhetta. Kyllä, Louis ja rikas ja ylikohtelias Hank sopisivat hyvin yhteen.

Brina venytteli raukeasti ja vilkaisi kujeilevasti Jamesia.
  "Minusta tuntuu, että ihmiset eivät ole vielä saaneet tarpeekseen räjähdyksistä", Brina sanoi virnuillen ja nousi kaivelemaan matkalaukkuaan. Hän otti sieltä käsiinsä muutaman Weasleyn Welhowitsien raketin ja käveli käytävälle. Siellä hän sytytti raketit ja antoi ilotulitteiden täyttää junan käytävät.
James suuteli Brinaa hellästi. Rose tunsi olonsa hieman kiusaantuneeksi heidän lähellään. Niskuroivasta serkkupojasta ja pessimistisestä Brinasta oli kuoriutunut kypsän oloinen parivaljakko, jonka saattoi kuvitella avioituvan ja perustavan joskus perheen. Tosin, rakettien viskominen junassa ei ollut kovin aikuismaista.

Pamahdusten saattelemana juna saapui Lontooseen King´s Crossin asemalle ja pysähtyi kirskuen. Rosen valtasi lämmin tunne. Hän pääsisi pian kotiin ja voisi yrittää unohtaa ikävät tapahtumat.
  Pasityyhtynen näytti äreältä, kun Rose otti sen häkin tavarahyllyltä. Scorpiuksen kolme pöllöä (hän ei ollut saanut kaikkia poikasia vielä kaupaksi) olivat häirinneet sitä matkan aikana.
  "Mitä sinä ajattelit tehdä lomalla?" Rose kysyi, kun he olivat jääneet Scorpiuksen kanssa kahden vaunuosastoon kokoamaan matkatavaroitaan.
Scorpius kohautti olkiaan.
  "No, kuten tiedät, ainakin muutama sairaalavierailu tiedossa."
Rose tunsi myötätuntoa ja edelleen häpeää.
  "Jos tarvitset tukea, niin voit toki kirjoittaa minulle", hän sanoi arasti. "Minulla ei oikeastaan ole lomalla muuta kuin aikaa. Lähinnä aion olla sukulaisten kanssa, niin kuin aina, meidän suvussa ollaan tosi tiiviisti yhteyksissä. Ukki varmaan pukeutuu vieläkin joulupukiksi, vaikka Percyn lapset ovat jo melkein tylypahkalaisia..."
Rose sulki suunsa ja tunsi olonsa hölmöksi, koska eihän Scorpius ollut edes kysynyt hänen joululomasuunnitelmistaan.

He kävelivät yhdessä pois junasta ja auttoivat toistensa matkalaukut väkeä pursuavalle laiturille. Pakkanen sai posket kirvelemään.
  "Olisi mukavaa, jos kirjoittaisit", Scorpius sanoi kovaa metelin yli.
Rose hymyili.
  "Kiitos, että pelastit henkeni", Rose sanoi vielä kerran.
Scorpius huokaisi. Tuuli tuiversi hänen hiuksensa pois kasvoilta.
  "Sovitaan, että minä tein sen ihan vain leikkiäkseni sankaria", hän letkautti. "Sinä jäit minulle velkaa, joten että minun ei tarvitse enää pelätä sinun odottamattomia hyökkäyksiäsi."
Rose kallisti päätään.
  "En minä hyökännyt sinun kimppuusi kuin kerran naurusumutteen kera, ja sekin oli erehdys. Mutta totta, minun pitää joskus maksaa sinulle velka takaisin."
Scorpius virnisti, laittoi kädet taskuihinsa ja käveli hitaasti Rosen ympäri. Samalla hän katsoi Rosea alta kulmien melko salaperäisesti.
  "Mitä sinä katsot?" Rose kysyi ihmeissään, mutta hymyili silti seuratessaan Scorpiusta katseellaan.
  "Olen kuullut, että näin ihmissudet tekevät ennen hyökkäämistä", Scorpius sanoi salamyhkäisesti.
Rose katsoi häntä kuin vinksahtanutta. Ehkä myrkky oli vaurioittanut pojan aivoja jotenkin.
  "Toivottavasti minä en joudu ihan hirveään pulaan, jotta sinun on helppo pelastaa minun henkeni", Scorpius sanoi ja pysähtyi Rosen kasvojen eteen.
  "Millaiseen hirveään pulaan sinä muka joutuisit?" Rose hämmästeli.
  "No, toivottavasti sinun isäsi ei ihan heti halua tappaa minua - "
Sitten Scorpius nojautui lähemmäs ja suuteli Rosea suulle. Rose yllättyi, mutta vastasi suudelmaan. Scorpius kietoi kätensä hänen selkäänsä. Tuntui, kuin he olisivat hetkeksi palanneet taas joulunäytelmän lavalle ja todistivat kaikille, että he osasivat kuin osasivatkin ilmaista tunteitaan. Rose huusi mielessään riemusta ja kuvitteli, että katsojat taputtivat heille.

"Tule käymään meillä jouluna", Rose henkäisi, kun he irrottautuivat toisistaan.
Scorpius hymyili, mutta ei ehtinyt vastata, koska silloin Rosen olalle laskeutui käsi.
  "Rose Jane Weasley", Ron Weasleyn ääni kajautti pahaa enteilevästi hänen takaansa, "sinua odottaakin vähän erilainen joulu."
Rose kääntyi ja näki isänsä pingoittuneen hymyn. Hänen takanaan seisoivat myös äiti sekä Bill-setä, joka halasi parhaillaan Miniä.
  "Isä, sinä oletkin jo tavannut Scorpiuksen", Rose esitteli hermostuneesti. Miksi isän oli pitänyt nähdä hänen ensisuudelmansa? Miksi?
  "Scorpius pelasti minun henkeni", Rose jatkoi, kun Hermione Weasley tuli halaamaan häntä, vaikka he olivat juuri edellisenä päivänä nähneet.
Ron nyökkäsi.
  "Hänen isänsä odottaa tuolla vähän matkan päässä", Ron sanoi ja hymyili hieman lämpimämmin. Sitten hän kätteli Scorpiusta.
  "Olen pahoillani siitä, mitä jouduit kokemaan", Ron sanoi hänelle vakavana. "Noin nuorelle tuollainen on rankka kokemus."
Rosen äiti katsoi Scorpiusta hieman surumielisesti.
  "Olet toki tervetullut käymään meillä lomalla. Tarjoamme kiitokseksi päivällisen", Hermione sanoi sydämellisesti.
  "Niin, olet tervetullut sitten kun Rosekin on kotona", Rosen isä täydensi omituisesti. Pingoittunut hymy oli palannut hänen kasvoilleen.
Scorpius näytti hämmentyneeltä ja hieman punertavalta, mutta hän kiitti kutsusta.
  "Miten niin sitten kun Rosekin on kotona?" Rose tarttui isänsä sanoihin. Hän ei ymmärtänyt, mistä tämä oikein höpisi. Hän oli tulossa kotiin nyt, koko loman ajaksi.
  "Hyvää joulua teille, sir", Scorpius sanoi katsoen Rosen isää. "Samoin teille, rouva Weasley."
Ron nyökkäsi Scorpiukselle, ja tämä hymyili pikaisesti Roselle. Sitten Scorpius käveli isänsä luokse. Rose näki, että Malfoyt halasivat.
 
"Isä, mitä sinä tarkoitit kun sanoit, että Scorpius voi tulla meille sitten, kun minä olen kotona? Minähän olen koko loman kotona", Rose ihmetteli taas, kun he lähtivät yhdessä kohti autoa. Hän olisi halunnut vielä sanoa jotain Scorpiukselle, mutta sen pitäisi odottaa pöllöpostiin. Ronald Weasleyllä tuntui olevan melkoinen hoppu Saukkonummelle.
Rosen äiti käveli Hugon kanssa taaempana ja väitteli siitä, saisiko Hugo joululahjaksi lohikäärmeen.
  Isä avasi Fordin autonovet sähköavaimella ja kapusi autonrattiin. Rose istui itsepäisesti pelkääjänpaikalle, mutta isä ei vastannut hänen uteluihinsa.
  "Kultaseni", Rosen äiti sanoi hetken kuluttua, kun he olivat päässeet moottoritielle, "sinä käännyit väärästä liittymästä."
Isä ajoi määrätietoisen näköisenä kohti etelää.
  "Isä, mihin me mennään?" Hugo kysyi takapenkiltä. "Minulla on nälkä."
Ron ei vastannut, vaan keskittyi liikenteeseen.
  "Ron, et voi olla tosissasi", Rosen äiti puhui taas, kun he pääsivät maaseudulle. Rose tunnisti paikan ja hänen vatsassaan muljahti.
  "Onko hän vielä elossa?" Rose ihmetteli.
Isä painoi kaasua ja auto kiisi lumista tietä pitkin kohti pientä maataloa.
  "Minä tulen hakemaan sinut muutaman päivän päästä", isä ilmoitti, kun hän oli pysäyttänyt auton Muriel-tädin pihaan. "Täti varmasti saa sinut ymmärtämään, ettei ole sopivaa 14-vuotiaalle, tuota, keskittyä muuhun kuin kouluun!"

Ford täyttyi vastalauseista, Pasityyhtysen rääkynästä ja huudosta, joka kantautui jopa Muriel-tädin puolikuuroihin korviin. Joulunäytelmä on palannut, täti ajatteli kiiruhdettuaan vanhoilla jaloillaan terassille juuri parahiksi katsomaan, kuinka Arthur Weasleyn poika yritti kiskoa tytärtään ulos jästien peltiromusta.

The End
"Pants - like shorts, but longer!"

Poissa Brina

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-12, Rose/Scorpius) 12/12 luku 18.5! VALMIS
« Vastaus #20 : Toukokuu 19, 2012, 00:26:15 »
Myös minä pidin kovasti ficistäsi! En oikeastaan pahemmin lue ficcejä, mutta jo pitkään on tehnyt mieli lukea jotain juuri tästä kolmannesta sukupolvesta ja tämä oli kyllä mainio siihen. Luen varmaan sen jatko-osankin (mahtavaa, että kirjoitat sellaisen!). Olin iloinen tämän luvun ilmestyttyä, en todellakaan uskonut sen tulevan näin nopeasti (onneksi päätin kuitenkin epäilyistäni huolimatta käydä vielä tänään tarkistamassa asian). :) Pidin paljon Rosen-Scorpius -parituksesta ja yllätyin iloisesti kaimani Brinan nimestä. Onko se sittenkin oikea nimi?

Tekstisi onnistui herättämään minussa tunteita, mikä on aina mahtavaa. :) Sitä vähän kyllä ihmettelin, että miksei Scorpius vain sylkäissyt sitä ihmissusiverta maahan? Vai ehkä hän ei vain tullut ajatelleeksi? Toisaalta, tarina olisi toki ollut vähemmän dramaattinen siinä tapauksessa.

Pidin myös kaikista omista hahmoistasi, Brinasta erityisesti, ja siitä, että kerroit vähän aikaa tarinaa Scorpiuksen näkökulmasta toisiksi viimeisessä luvussa. Kerrontatapasi on kiva, se ei vetkuile ja käytät paljon dialogia, mistä ehdottomasti tykkään. :)

Poissa Meriadoc

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SickleFlame23606
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-12, Rose/Scorpius) 12/12 luku 18.5! VALMIS
« Vastaus #21 : Toukokuu 21, 2012, 08:22:19 »
Aww, ihana lopetus! :D Ehdottomasti paras mahdollinen!
Ron on oma itsensä, voisin hyvin kuvitella hänen reagoivan juuri noin tuossa tilanteessa :)
Kaiken kaikkiaan tämä ficci oli minulle positiivinen päivän piristys, ja oli ihana saada viimeiset osat niin nopeasti. Juoni oli hyvä ja kerronta sujuvaa, mutta tuossa ensi-illassa tapahtumat etenivät ehkä vähän turhan nopeasti. En meinannut pysyä aina tapahtumissa mukana. Rosen henkistä kasvua olisi voinut myös vähän enemmän kuvata. Hänhän herää tajuamaan, ettei Scorpius mikään typerä juonittelija olekaan. Jonkin verran siitä olikin tuossa junamatkalla, mutta jo aiemminkin olisi voinut olla. (Minun mielestäni)
Mikähän Channingin hermostutti? En ainakaan huomannut, että mitään erityistä olisi tapahtunut hänelle tai että hän olisi joutunut riitoihin Scorpin kanssa tms.
Täytyy kyllä onnitella siitä, että olit realistinen etkä sortunut yliromanttisuuteen. Olisi ollut moniakin mahdollisia tilanteita, joissa Rose ja Scorp olisivat voineet käydä toisiinsa kiinni, mutta jätit ne käyttämättä. Hyvä näin, koska juuri tällaisena tämä on aidoin. Tuo lopun suutelukohtauskaan ei liioitellut mitään. Voin kuvitella, kuinka Scorpius on suunnitellut sitä junassa ja miettinyt, uskaltaisiko.
Ainoa varsinainen epäkohta tarinassa on juuri se, että Scorp nieli sen myrkyn. Mutta Brinaa myötäillen, tarina olisi siinä tapauksessa menettänyt paljon.
Mutta mitä tapahtui linkkuveitselle?

Kiittäen,
~Meriadoc
Ronald Weasley
Fun, spontaneous, and loyal wins your heart. Completely lacking in pretention, you seek the guy that others might overlook but who will be totally dedicated to you alone...and will make you laugh along the way.

Poissa Ruby

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Taika on valtaa.
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-12, Rose/Scorpius) 12/12 luku 18.5! VALMIS
« Vastaus #22 : Kesäkuu 02, 2014, 12:07:42 »
Hei. Olen lukenut tämän jo Finfanfunissa, mutta en ole rekisteröitynyt sinne joten kommentointi ei ole onnistunut. Nyt huomasin tämän olevan täälläkin, joten ei muuta kuin kommentoimaan! :-)
Olen lukenut Finfanfunissa muitakin ficcejäsi ihaillen. Miten voitkaan osata kirjoittaa niin sujuvaa ja mielenkiintoista tekstiä, vieläpä lähes täysin ilman kirjoitusvirheitä? Sinulla on suurenmoinen mielikuvitus. En ihmettelisi jos kirjottaisit joskus oman kirjan.
Tämän ficin lukemisesta on kulunut jo jonkin aikaa, mutta yritän muistella sitä ja kommentoida parhaani mukaan.
Tässä on juuri sellainen hyvä ja jännittävä juoni. Lukijalla ei ole aluksi aavistustakaan, että jokin on menossa pahasti pieleen. Kaikki näytelmässä tuntuu sujuvan, ja tarinan suurinpana ongelmana vaikuttaa olevan suudelma Scorpiuksen kanssa. Silloin ei tule vielä mieleenkään, että tarinassa on joku suuri pahis. Kun näytelmässä sitten alkaa tapahtua yhtä sun toista, ei ainakaan minulle tullut mieleen että pahis voisi olla Jon. Loppu oli ihana. Itse keksimäsi hahmot olivat myös hyviä ja luonteensa hyvin keksittyjä. En voi muuta kuin nostaa hattua tälle ficille.

Tämä oli ensimmäinen lukemani kolmas sukupolvi -ficci, joten tämä on jäänyt mieleeni aidoimpana. Myös näiden hahmojen luonteet ovat nyt päässäni juuri tällaisia miksi sinä ne olet kirjoittanut.

En ole ennen ficcejä kommentoinut, mutta toivottavasti tässä oli jotain rakentavaakin tai jotain...
"They're taking the hobbits to Isengard!"

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Joulunäytelmän paluu (K-12, Rose/Scorpius) 12/12 luku 18.5! VALMIS
« Vastaus #23 : Kesäkuu 08, 2014, 12:43:41 »
Kiitän suuresti ihanista kommenteista, kaikkien näiden vuosien jälkeen! :)

Brina, nimesi todella on olemassa! Pidän nimestä todella. Kuten sinä ja Meriadoc pohditte, minäkään en ihan osaa vastata siihen, miksi Scorp loppujen lopuksi muuttui osittain ihmissudeksi eikä sylkenyt verta pois? Linkkuveitsen pölli Al, se tuolla olikin lopussa.
Ruby: Tervetuloa kommentoimaan ficcejä! Finissä taitaa tällä hetkellä olla aktiivisempaa kuin Vuotiksessa, joten olinkin yllättynyt, että sain täälläkin pitkästä aikaa kommentin. Kiitos ihanasta ylläristä! Oman kirjan kirjoittaminen on tosiaan haaveissa, ja ideanpoikanenkin on valmiina. Sitä ennen työstän kuitenkin "ekan oikean kirjani" eli gradun valmiiksi :D
"Pants - like shorts, but longer!"