Kirjoittaja Aihe: Käsiala [K-7, Minerva/Tom, one-shot]  (Luettu 230 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Käsiala [K-7, Minerva/Tom, one-shot]
« : Heinäkuu 24, 2011, 12:32:55 »
Nimi: Käsiala
Kirjoittaja: Neithan
Ikäraja: K-7
Paritus: Minerva/Tom
Genre: drama

Tekijänoikeus: Rowling omistaa kaiken ja minä olen vain yksi onneton ficcari muiden joukossa.
Summary: Minerva takavarikoi pienen mustan päiväkirjan oppilaaltaan ja kokee elämänsä järkytyksen ymmärtäessään kenelle se aikoinaan kuului...
A/N: Sain tämän haasteen finissä EpikFeililtä. Itse pidän tässä näkemäänne tyyliä viehättävänä ja sen lisäksi ainoana sopivana tälle paritukselle. Olen iloinen siitä, että otin haasteen vastaan, sillä loppujen lopuksi tästä parituksesta oli oikein mukava kirjoittaa. Epikille kiitokset siitä.  ;) Tyyliltään tämä ei ole kovin puhdas eikä muutoinkaan tarpeeksi hiottu, eli en ihan tyytyväinen ole, mutta uskallan silti tuoda sen julki. Lukuiloa teille!


Käsiala

Minerva McGarmiwa istui tyhjässä luokkahuoneessa ja tuijotti takavarikoimaansa mustaa päiväkirjaa epäuskoisin silmin. Kirja oli pistänyt hänen silmiinsä kesken oppituntia Ginny Weasleyn keskittyessä mieluummin siihen kuin koppakuoriaisen muuttamiseen kolikoksi.

Vetäessään kirjan pois pelästyneen tytön käsistä oli hän tuntenut kylmien väreiden vilistävän ihollaan. Hän oli laskenut silmänsä kirjaan ja tajunnut, kuinka ihmeellisen tutulta se näytti…

Mitä sinä tuon kanssa teet, Tom?

En mitään. Se on vain typerä kirja, Minerva.

Oppilaat eivät olleet huomanneet sitä, mutta loppuosan tunnista oli heidän professorinsa ollut hyvin kalpea ja hajamielinen. Oppituntinsa päätyttyä oli professori vajonnut tuoliinsa yhä vain pientä, mustakantista kirjaa kädessään puristaen. Päiväkirjaansa kyselevän Ginny Weasleyn vanhempi nainen oli huitaissut pois katsomatta nuorta tyttöä päinkään.

Ja nyt hän oli yksin siinä huoneessa tuon pienen ja valheellisesti viattoman päiväkirjan kanssa.

***

Kesti viikon ennen kuin professori McGarmiwa uskalsi avata tuon päiväkirjan, jonka hän kuvitteli kuuluneen pojalle, jonka hän oli joskus tuntenut.

Naisen kädet olivat vuosien kuluessa muuttuneet ryppyisiksi ja rivakasta loitsinnasta karheiksi. Ne olivat hyvin erilaiset kuin viimeksi hänen koskiessaan tämän saman kirjan sivuja. Kirjan kanteen painettuja nimikirjaimia hän sen sijaan tuijotti ajasta huolimatta samanlaisina pysyneillä hailakan vihreillä silmillä.

Hänen sormensa vapisivat hieman hänen lehteillessään läpi vanhojen ja kuluneiden sivujen, joiden tyhjyys ei yllättänyt häntä. Sen sijaan se taikuus, jonka hän voimakkaana noitana tunsi noista kellastuneista sivuista yhä hohkaavaan sai hänen sydämensä hakkaamaan hermostuneesti.

Vanha nainen laski kirjan hennoin sormin alas työpöydälleen ja riisti silmälasinsa silmiltään. Ikkunasta heijastuva kirkas valo osui mustan päiväkirjan kanteen ja korosti sen vikoja ja vanhuudesta aiheutuneita kuluman merkkejä. Samoja merkkejä löytyi myös Minervan itsensä ryppyisiltä kasvoilta ja hitaasti harmaantuvista hiuksista sekä varmasti kellastuvista hampaista.

Katsoessaan vetistävin silmin ulos työhuoneensa ikkunasta tunsi Minerva kuitenkin olevansa sydämeltään edelleen se nätti, mutta typerä koulutyttö, joka aikoinaan toivottomasti rakastui Tom Valedroon ja tämän valheisiin.

***

Oli kylmä ja kolea maanantai aamu kun Minerva McGarmiwa ensimmäisen kerran kirjoitti Tom Valedron päiväkirjaan.

“Minun olisi pitänyt tietää paremmin kuin muiden. Minun olisi pitänyt jo silloin ymmärtää, ettet sinä tulisi seuraamaan niitä jalanjälkiä, joita kaikki sinun olettivat seuraavan. Tietenkin sinun täytyi seurata omaa, meille muille käsittämättömältä vaikuttavaa polkuasi. Kuinka sokea minä silloin olinkaan, oman itsepäisyyteni ja sinun viekkautesi sokaisema, olin typerä kun luulin tuntevani sinut paremmin kuin kukaan muu. Ja silloin tällöin kun huomaan edelleen ajattelevani niin, ymmärrän, että sama typeryys elää edelleen sydämessäni.”

Nainen nosti kynänsä sivulta ja katsoi hiljaisena, kuinka hänen sanansa imeytyivät tuon pienen esineen sisään kuin veri. Vastauksen käsiala oli kivuliaan tuttu ja sai vanhan haavan kivistämään naisen sydämessä.

Tunnenko sinut?

“Näemmä tosiaan olen edelleen yhtä typerä kun kuvittelen sinun muistavan minut, Tom. Huijasit monia ihmisiä eläessäsi, joten miksi minä erottuisin muiden joukosta? Olit aina yhtä ovela, viisas ja huomaavainen, mutta olit myös hyvin voimakas ja tiesin aina, että sinä olit erilainen kuin me muut. Ehkä sinä kutsuisit sitä heikkoudeksi, mutta juuri niistä syistä minä niin kiinnyin sinuun ollessani nuori.”

Minerva McGarmiwa laski huokaisten fasaaninsulkakynän kädestään ja laski vapisevan kämmenensä otsalleen. Yleensä niin hyvin voimakas ja kurillinen professori tunsi järkytyksekseen menettävänsä itsehillintänsä pitkästä aikaa vuosiin. Mutta Tomilla oli ollut sellainen vaikutus häneen jo nuorena, joten miksi asiat olisivatkaan muuttuneet toisiksi vuosien yhtälailla kuluessa ja kuluttaessa?

Minerva pudisti päätään väsynyt hymy huulillaan. Hän tunsi langenneensa vanhaan ansaan antautuessaan vanhojen muistojensa ja niihin liittyvien tunteidensa viemäksi. Hän ei pitänyt tunteitaan heikkoutena, kuten Tom oli koko elämänsä ajan ajatellut, vaan hän oli vain oppinut menneisyydessä selkeästi erottamaan oikean ja väärän toisistaan.

“Olit väärässä niin monista asioista, Tom.”

Huomenna hän veisi päiväkirjan professori Dumbledorelle, kuten hänen olisi jo viikkoja sitten pitänyt tehdä, päätti Minerva McGarmiwa ryhdistäytyen. Hän oli ollut typerä salatessaan päiväkirjan näinkin kauan ja takertuessaan epätoivoisesti siihen liittyviin, mutta jo kuolleisiin muistoihin.

Minerva?

Välittämättä päiväkirjaan ilmestyneistä, hänelle jo kuolleen henkilön sanoista, sulki professori McGarmiwa pienen mustan päiväkirjan, jättäen samalla taakseen kaikki sen sisältämät menneisyytensä luurangot.

Seuraavana aamuna päiväkirja oli poissa eikä Minerva nähnyt sitä enää uudelleen ennen kuin sen sisässä elänyt muisto oli tuhottu.

***

“Toivon saavani pitää tämän, Albus.”

“Oletko varma siitä, Minerva? En estä sinua, mutta tulevaisuudessa voin vielä tarvita sitä.”

“Kyllä, ja kun se aika tulee tulet saamaan kirjan itsellesi, mutta nyt toivoisin voivani pitää sitä itselläni.”

“Hyvä on, hyvä on…”
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 25, 2011, 12:29:15 kirjoittanut Neithan »

Poissa Siunsäe

  • Ihmissusitar
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin me ollaankin, Sev~
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Käsiala [K-7, Minerva/Tom, one-shot]
« Vastaus #1 : Heinäkuu 24, 2011, 20:06:19 »
Tämä on ihana! Tykkäsin todella hienovaraisesta ja tarkasta kirjoitustavastasi. Ajatus Minervasta ja Tomista yhdessä on hyvin eksoottinen, mutta tarinasi luettuaan se vaikutti ihan toimivalta. Kiitos tästä, Hellitrix. :)
"Sinä tiedät, mikä minä olen ja mihin pystyn."

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Käsiala [K-7, Minerva/Tom, one-shot]
« Vastaus #2 : Heinäkuu 24, 2011, 22:11:02 »
Kiitos kiitos, Siunsäe.

Poissa Ihmissusi

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Käsiala [K-7, Minerva/Tom, one-shot]
« Vastaus #3 : Heinäkuu 25, 2011, 01:58:17 »
Tämä oli jotenkin niin herkkä mutta kova. McGarmiwa oli oma itsensä:)
Hienosti kirjoitettu ja siistiä jälkeä /,,/

-Ihmissusi joka syö porkkanoita perunamaalla

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Käsiala [K-7, Minerva/Tom, one-shot]
« Vastaus #4 : Heinäkuu 25, 2011, 01:59:00 »
Kiitos myös sinulle, Ihmissusi

Poissa blindside

  • sokotettu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • AKTIVISTI
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Käsiala [K-7, Minerva/Tom, one-shot]
« Vastaus #5 : Heinäkuu 25, 2011, 09:43:35 »
"olin typerä kun luulin tuntevani sinut paremmin kuin ketään muu"

Ei ketään vaan kukaan! Muita noin karmaisevia virheitä en löytänyt (toki pilkutukseen kannattaa kiinnittää jatkossa parempaa huomiota).

Se siitä kielipoliisileikistä. Pidin. Kuten Siunsäe sanoi, ajatus Minerva ja Tom -parituksesta on eksoottinen, mutta melko toimiva. Ihailen Minervan vahvuutta hänen sulkiessaan päiväkirjan vielä senkin jälkeen, kun Tomin "Minerva?"-kysymys piirtyy sivulle. Mutta tottahan se on, Minerva on vahva nainen ja sellaisena hänet tuleekin esittää. Siinä onnistuit varsin hyvin. Toki päiväkirjan pyytämistä Albukselta voidaan lukea jonkin asteiseksi heikkoudeksi, mutta kukapa nainen ei vaalisi muistoa kiintymyksestä niin pitkään kuin mahdollista?
Taivaalla jahtasin aurinkoa
Tavoite oli puhdasta hulluutta

- Stam1na - Eloonjäänyt

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Käsiala [K-7, Minerva/Tom, one-shot]
« Vastaus #6 : Heinäkuu 25, 2011, 12:28:47 »
blindside, kiitos kiitos. Minua tämä paritus ei ole sen erityisemmin miellyttänyt, mutta näin kirjoitettuna näen sen sopivana.