Kirjoittaja Aihe: Blogit, bloggaaminen yms.  (Luettu 11923 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Laku

  • paperisydän
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Laku's life
Blogit, bloggaaminen yms.
« : Toukokuu 28, 2011, 12:07:23 »
En ainakaan haulla mitään löytänyt, ja mielestäni tästäkin asiasta voisi keskustella. Ja keskustelulla en tarkoita nyt mitään pelkästään oman blogin mainostamista, vaan sekaan ihan asiaakin.  
Alkuun nyt ainakin pari kysymystä helpottamaan keskustelun aloittamista:

Luetko blogeja? Millaisia?
Entä kirjoitatko itse?
Millainen on hyvä/huono blogi?
Lempiblogi(t)?


Itse olen tuola bloggerissa pyörinyt vasta suhteellisen vähän aikaa, mutta on sinne luettavaa jo kertynyt ihan kiitettävästi. Oman blogini aloitin vasta pari-kolme kuukautta sitten, kun pitkän harkinnan jälkeen uskaltauduin viimein kokeilemaan. Ja nyt siinä on sitten tavallaan koukussa. :D Omalla kohdallani ei ainakaan vaikuta kirjoittelemiseeni mitenkään lukijoiden määrä, vaan kirjoittelen ihan siitä mistä itte haluan silloin kun haluan. Jos niitä lukijoita sinne sitten kertyy (mitä ei kamalasti ole tapahtunut :D), niin plussaahan se vaan on. Ylipäätänsäkään en pidä siitä kauheasta kilpailusta, että kenellä on eniten lukijoita. Vähän samahan se on kuin kilpailu kenellä on eniten Facebook-kavereita...
Itse arvostan blogeissa enemmän teksiä kuin kuvia. Koska haluan oikeasti lukea niitä blogeja, enkä vain katsella miljoonaa samanlaista kuvaa jostain yhdestä asiasta (ja näin btw, kun on kohtuullisen hidas netti, en millään jaksaisi odotella kuvien lataantumista). Sillä ei mulle ole väliä, onko ne kuvat otettu isin ostamalla järkkärillä vai ihan vaan peruspokkarilla. Molemmilla saa hyviä kuvia, jos vain osaa ottaa. Mutta jos niitä kuvia on sinne tunkenut, niiden pitää kuitenkin olla sellaisia, joista saa suhteellisen helposti jotain selvää.
Tekstissä eniten ehkä ärsyttää ihan perus virheet. Lause alkaa pienellä, pilkutuksesta ei ole kuultukaan/sitä ei vain muuten vaan osata, yhdyssanat erikseen (ja ne jotka ovat erikseen, niin yhteen), pisteen lauseen lopussa korvaa parhaimmillaan ":DDDDDDDD" spämmi. Okei, aina sattuu virheitä ihan kaikille, mutta jos nuo on enemmän sääntö kuin poikkeus. Nuo asiat kun on kunnossa, Laku on tyytyväinen. Mitään kirjakieltä ei mielestäni ole pakko kirjoittaa, mutta sitten taas jos kirjoittaa liiaksi jollain murteella, niin ei sekään ole hyvä. Musta tuntuu, että mä olen aika vaativa näissä asioissa... :D
Ja sitten se, että miksi pitää kirjoittaa, jos ei ole mitään kirjoitettavaa? "menintänäänkouluunjasenjälkeenmäkkiineimullamuutamoi" -tyyliset päivitykset ovat mielestäni melko turhia, suoraan sanottuna.
Kaikki varmaan ymmärtää tuosta millaiset blogit sitten ovat mielestäni huonoja (ja siis vain mun henk.kohtanen mielipide, ei kaikki halua välttämättä lukea vaan katsella kuvia). Lisäksi on olemassa tietyn "genren" (jos noin voi sanoa), mistä en itse pidä yhtään. Loistavina esimerkkeinä on kynsi- ja laihdutusblogit.  Laihdutusblogit siksi, että ne ovat harvoin semmosia, joissa painoa pudotettaisiin ihan fiksusti liikunnalla eikä syömättömyydellä. Parissa laihdutusblogissa olen kukkahattutäteillytkin, toinen taisi olla vm. 98 tyttönen... Kynsiblogit taas siksi, että itse en harrastukseni vuoksi voi pitkiä kynsiä oikeastaan pitää, joten olen ikuisesti katkera niille, joilla on nätit, pitkät kynnet. Ja eipä niillä sitten oikeastaan ole paljoa mulle annettavaakaan.

Lempiblogin valinta on vaikeaa, koska tietenkin mähän luen vain niitä parhaita! ;)
Yksi uusimmista lemppareistani on pojan (!!) pitämä blogi naag - not an avarage Guy.


Sitten vaan omia mielipiteitä ja keskustelua aiheesta!

//Lupin korjasi linkin.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 29, 2011, 12:45:23 kirjoittanut Laku »
Close the doors but never look inside
Time will tell if all your love has died


Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #1 : Toukokuu 29, 2011, 23:43:06 »
Täällä on ilmeisesti yksi muinainen ketju otsikolla Journalit; onko blogi sitten täysin eri asia kuin journali? Mitä eroa niillä on, vai onko mitään eroa? Onko blogi vain uusi nimitys journalille? Aiemmin kirjoitettiin enemmän tai vähemmän yksityisiä journaleita, julkisia päiväkirjoja. Nyt puhutaan enemmän blogeista (joita tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella). Itse olen huomannut erilaisten muotiblogien suosion kasvaneen suorastaan räjähdysmäisesti: kun yksi aloittaa oman bloginsa, muutama muu lukija seuraa perässä. Ylittääkö tarjonta kysynnän, toistavatko blogit toisiaan? Miten löydät sen juuri sinua eniten kiinnostavan helmen suuresta blogimerestä?

Eroaako blogi journalista siinä mielessä, että blogi keskittyy yleensä vain yhteen tai kahteen pääteemaan, kun taas journalissa puidaan enemmän henkilökohtaisempia arkipäivän asioita? Näin olen viime aikoina itse erotellut nämä kaksi nimitystä, joskin olen edelleen sitä mieltä, että näiden kahden raja on varsin häilyvä. Harva bloggaaja pystyy täysin olemaan tuomatta omaa arkeansa päivityksiinsä. Toisaalta blogia kirjoittaessaan voi jättää ne tylsimmät arkiset jutut mainitsematta saaden näin aikaan mielikuvan, että bloggaajan elämässä ei ole tavallista, tylsää arkea ollenkaan.

Itse luen joitakin muoti- (ja elämäntyyli-)blogeja, muutamaa suomalaista sekä joitakin ulkomaalaisia. Useimmilta saan inspiraatioita omaan tyyliini, toisinaan löydän asioita joita en olisi itse keksinyt etsiä.

Joskus kauan sitten aloitin uuden julkisen blogin, jonka teema on vähän häilyvä, mutta päivitykseni ovat tyyliä kuva ja muutama lause kyseisestä aiheesta. Olen alkanut karsastamaan hehtaaripostauksia, joissa on kymmenen isoa kuvaa ja tekstiä kolmestatoista eri aiheesta vaikeaselkoisesti kirjoitettuna. Kun kyseessä on tietokoneen näyttö, helppolukuisuus on avainsana.

Poissa Lorainne

  • glottaaliklusiili
  • Hämykeiju
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MoonMist
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #2 : Toukokuu 30, 2011, 10:59:41 »
Blogimaailmassa on tullut pyörittyä nyt kolmisen vuotta. En muista, mistä sain idean perustaa oma blogi nukkekotiharrastukseni ympärille, mutta sellaisen kuitenkin tekaisin Vuodatukseen. Ne alkuaikojen postaukset ovat kyllä sellaista kuraa, että voisin suosiolla poistaa ne kunhan kerkiän... Kirjoittelin aika harvakseltaan, koska en saanut kovin usein minirintamalla mitään aikaiseksi, eikä lukijoiden puute ainakaan motivoinut bloggaamaan. Muutaman kuukauden täyden stopin jälkeen päätin laajentaa aihepiiriä vähän kaikenlaisiin käsitöihin, ja tekstiä alkoi syntyä vähän tiheämpään tahtiin. Tällä hetkellä päivitän blogiani säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä koulu on verottanut aika paljon käsityöaikaani. Kesällä postauksien määrä tulee varmasti kasvamaan melko radikaalisti. Lukijoiden määrästä en osaa sanoa mitään tarkkaa, sillä Vuodatuksessa sitä ei näe mistään. Sikäli harmi, että olisi ihan mukavaa tietää, paljonko porukkaa minun sepustuksiani jaksaa silmäillä, mutta toisaalta tuolla ei ole sitä kilpailua lukijoista.

Vuodatuksen lisäksi olen rekisteröitynyt Bloggeriin, jotta voisin seurata sielläkin vaikuttavien käsityöihmisten aikaansaannoksia. En lue juuri muuta kuin käsityöblogeja - poikkeuksena muutama sisustusblogi, joissa niissäkin on kuitenkin käsillä tekeminen mukana. Muotiblogit eivät oikein nappaa, sillä aihe on aika kaukana kiinnostuksenkohteistani. Olen kuitenkin yrittänyt etsiä jotain blogia, jonka kirjoittajalla olisi tyyli, josta pitäisin. Ei ole vielä löytynyt. :D

Hyvässä blogissa on muutakin kuin kuvia. Tietysti kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta jos puolet kuvista on niitä "tässäpä tämä muumimuki, josta join aamulla kaakaota", niin eipä siitä paljon saa irti. Kuvia on kuitenkin hyvä olla, sillä sivu täynnä pelkkää tekstiä on puuduttava näky. Kirjakielellä ei tarvitse kirjoittaa (vaikka itse kirjoitankin), mutta ei kiitos kuitenkaan mitään "ostin eilen tämmösii ihanii korviksii, eiks o ihQt?!!!11"

Täytyy kyllä sanoa, että bloggaamiseen jää auttamattomasti koukkuun. :)
Using the "are we", are we?

Poissa Ariel

  • Huispaajan ensilento
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #3 : Toukokuu 30, 2011, 20:09:26 »
Luen aikalailla erilaisia blogeja. Luen täysin valokuvapainotteisia ja myös täysin tekstipainotteisia blogeja. Tekstipainotteisia blogeja vähemmän, sillä tykkään katsella enemmän valokuvia. Valokuvapainotteisista blogeista yleensä selaan valokuvat läpi, enkä lue tekstejä ollenkaan (paitsi joidenkin blogien tekstit). Suurinosa lukemistani blogeista on sellasii että siinä on pari hassuu kuvaa ja pieni tekstipätkä päivän tapahtumista (tai jostain muusta). Lempiblogini on Little dreams, mut on paaaaljon muita jotka on myös mun lemppareita, mut ne vaihtuu aika tiuhaan.. Little dreams on ollut pitkäkestoisin suosikki. Mut siis kuitenkin tällähetkellä tykkään myös blogeista Looking good ja Goodnight bad morning. Tota vikaa kirjottaa mun kaveri joka asuu kaukana musta, joten tykkään sen takia lukea sitä että tiiän mitä sille kuuluu! Ja tuo ihan ykköslemppari on meiän koulussa olevan seiskaluokkalaisen tytön kirjottama.
Huono blogi on sellainen, jonka postaukset on sekavia (esim. paljon kirjoitusvirheitä ja nyt tarkoitan sitä että kirjaimet ovat menneet sekaisin tmv, enkä sitä että kirjoittaa esim. pienellä kaiken). En tykkää myöskään blogeista joissa kuvat on pieniä ja epätarkkoja (esim. bloggerissa ladattu blogiin bloggerin kautta). En myöskään tykkää blogeista jotka ovat täynnä tärähtäneitä kuvia esim. juissipurkeista, ja alla valitetaan että olipas tarkka ja tärkeä kuva. Ottakaa ihmiset hyvät parempi kuva, jos se tärähtää! Ja miksi laittaa jokin kuva jos se on mielestään tarpeeton ja pitää valittaa että ompas tääkin nyt tärkeetä. Hyvä blogi on kirjoitusvirheetön ja kuvat ovat suht suuria hyvälaatuisia (ei ladattu bloggerin kautta) + huolellisesti otettuja, eikä ylimuokattuja. Toki hyvä blogi voi olla myös jonkinmuun lainen, kuten huono blogikin!

Show me your jazz hands on oma blogini, jota oon kirjottanu yli vuoden. Tosin oon poistanu vanhimpia postauksia aika reilulla kädellä.. mutta siis bloggerissa oon ollu joulukuusta 2009, jolloin mulla oli blogi jonka nimi oli vissii.... tomorrow is another day? En oo varma, joku tollanen. Lopetin sen melkein heti alotettuani, mut toi show me your jazz hands on ollu pystyssä kauan, eikä oo aikomustakaan lopettaa! Yhessä vaiheessa vaihoin sen nimen vaan paper dreams'sta show me your jazz hands'iin. Lukijoita on tällähetkellä 89, joten niitä on kivasti kertyny!
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2011, 11:32:26 kirjoittanut Ariel »
all I want to do is wear glitter and dance in my underwear

Poissa Svitanie Tonttu

  • Onnettoman oikukas
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #4 : Kesäkuu 02, 2011, 12:15:53 »


Luetko blogeja? Millaisia?
Entä kirjoitatko itse?
Millainen on hyvä/huono blogi?
Lempiblogi(t)?


Olipas kiva löytää täältä keskustelu blogeista :)
Joo, minutkin tuolta bloggerin syövereistä tosiaan löytää, ja luen tällä hetkellä varmaan valehtelematta jotain 20+ blogia, joista suurin osa taitaa olla hevosiin painottuvia tai pelkkiä hevos/ratsastusblogeja. Myös pari ns. lifestyle blogia löytyy. Muutama kynsiblogi sieltä löytyy myöskin ja yksi käsityöblogi ainakin näin äkkiseltään ajateltuna.

Hyvä tai huono blogi on vähän vaikea määrittää, mutta mun lemppariblogit on sellaisia, joissa on kohtuullisesti tekstiä ja muutama kuva, ja tekstissä muutakin sisältöä kuin ''olin tänään koulussa ja sit oltiin Iidan kaa kaupungilla sit tulin kotii ja söin ja nyt meen nukkuu moi'' ja muutama iso kuva jotka eivät liity aiheeseen mitenkään. Jostain kumman syystä nämäkin blogit tuntuvat saavan lukijoita kuin ihmeen kaupalla (tai sitten ovat kirjoittajan tuttuja...) mutta itse en näe näissä blogeissa mitään ''järkeä''
Inhoan myös blogeja joissa suurinpiirtein jokatoinen teksti alkaa jotakuinkin ''anteeksi kun en oo kirjotellu''
Jos pitää blogia, ei sitä kukaan määrää että kuinka usein sinne ''pitää'' kirjottaa.

Kirjoitan myös itse blogia, joka on järjestyksessään toinen, jos joskus 10v. tehtyjä ei lasketa. :D Edellisen blogini poistin henkilökohtaisista syistä, mutta tätä nykyistä olen pitänyt kohta kai 2 kk ja sinne kirjoittelu innostaa, ja oikeastaan joka viikko tulee kirjoiteltua jotakin.
Blogin aihepiiri on aika laaja, välillä kirjotan hevosista ja välillä siitä kuinka ihanaa on kun tulee kesä, ja välillä siitä mikä nyt vois olla mun unelma-ammatti. Lukijoita mulla taitaa olla 7, joista 5 on tuttuja. :'D
Mun blogiin pääsee tästä

Lempiblogini ovat Tiuski's life ja Tästä elämästä
''Emme lopeta leikkimistä sen takia, että vanhenemme. Vanhenemme sen takia, että lopetamme leikkimisen.''

''Hänet vastaanotti lääkäri, joka totesi:
Tonttu on lisätty keskusteluun'' (c)ryhmis

Poissa Haltiamieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Photography
  • Pottermore: MirrorSand193 / NettleIce25622 / SickleNox2785
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #5 : Kesäkuu 06, 2011, 11:11:05 »
Olen tämän vuoden puolella koukuttunut blogien lukemiseen, kun olen löytänyt lukuisia hyviä sellaisia. Itsekin kirjoitan blogia ja olen ylpeä kun olen vihdoinkin saanut sille jonkinlaisen suunnan ja idean eikä se ole kuollut oikeastaan kertaakaan. Ennenkin olen blogeja pitänyt, mutta ne ovat sitten kuolleet. Tähän nykyiseen panostan ja olen ylpeäkin saavutuksestani. Tuo blogihan löytyy Bloggerin puolelta ja linkki on omassa profiilissani. x)

Hyvät blogit ovat sellaisia, joiden parissa viihtyy ja joiden kirjoitukset ovat eläväisiä ja kenties jopa omaa elämäänsä koskettavia. On myös mahtavaa lukea muiden mietteita ja todeta, että on tainnut löytää jonkinasteisen sielunkumppanin. Blogien kautta voi myös löytää uusia kiinnostuksen kohteita ja minä ainakin olen saanut jo useamman lukuvinkin muutamasta blogista, joita seuraan. Huonona pidän blogia, joka tuntuu olevan pidetty asenteella "pidän nyt blogia kun kaikki muutkin pitää" eikä sitten blogissa varsinaista ideaa ole. Sillä mielestäni blogissa täytyy jonkinlainen idea olla, suunta jonka mukaisesti tekstejä kirjoitetaan. Tietysti sekablogit ovat mielenkiintoisia ja näin, mutta kyllä niissäkin pitää olla tietynlainen suunta. Myös blogin kirjoituskieli vaikuttaa minun osaltani suuresti siihen, jatkanko blogin lukemista vai en. Jostain syystä luen paljon mielummin kirjakielisiä blogeja kuin puhekielisiä, omaa blogiani taidan pitää suurimmaksi osin kirjakielellä vaikka välillä taitaa mukaan sujahtaa puhekieltä (tai siis samaa jota puhun netissäkin x)). Hyvässä blogissa on myös kuvia, sillä ne elävöittävät ja piristävät huomattavasti blogia (nimim. olen vasta vähän aika sitten alkanut laittamaan omiin blogiteksteihini kuvia ja eron kyllä huomaa). Mutta varsinaisesti hyvän ja huonon blogin erottaa sillä, millainen fiilis itselleen tulee blogin asenteesta. Jos kirjoittaja todella haluaa pitää blogia ja näyttää sen, niin silloin blogi on hyvä olivat sen tekstit vaikka kirjoitusvirheitä täynnä.

Lempiblogeja on liikaa, tai ainakin sellaisia joita seuraan, mutta monet niistä löytyvät oman blogini blogilistasta. Tänään löysin kasan kirjablogeja ja niihin sitten ihastuin. Mutta blogeja löydän aika lailla seikkailemalla seuraamieni blogien blogilistoissa. :'>
If more of us valued food and cheer and song above hoarded gold, it would be a merrier world.

Poissa Omppu

  • potterpore
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PumpkinWitch94
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #6 : Kesäkuu 12, 2011, 13:09:24 »
Blogien lukemisen aloitin jo muutama vuosi sitten, silloin ne tosin olivat vain askartelu- ja nukkekotiblogeja joista hain ideoita omaan nukkekotiini. Omana nukkekotiblogin perustin viime elokuussa ja sitä pidän vieläkin.
Minusta hyvä blogi on sellainen, jonka kirjoittaja on oikeasti kiinnostunut bloggaamisesta. Sellaiset "jootänäänolinkaupassajasieltäostinpurkinmaitoaeimulmuuta"-kirjoitukset ovat aika turhia, sillä ketä oikeasti kiinnostaa jonkun maidonhakureissut?
Tykkään lukea blogeja joissa kirjoitus on sujuvaa, jotka saattavat inspiroida ja joiden kirjoittaja todella yrittää kirjoittaa hyvin. Suurin osa blogeista joita luen, on kirjoitettu kirjakielellä. Olen sitä mieltä että hyvillä blogeilla on yleensä jokin pääaihe. Itse luen mm. muoti- ja valokuvausblogeja. Toisen blogini perustin vähän aikaa sitten.
Lempiblogini ovat tällä hetkellä Colour me!, Pupulandia ja Time runaway.
Should I sink or swim or simply disappear?

Poissa Vispilä

  • kermavaahdossa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Pottermore: SkyLight149
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #7 : Kesäkuu 12, 2011, 13:13:42 »
Kirjoittelen vähän vakavammanpuoleista blogia Kriittinen näkökulma, jossa pohdiskelen itsekseni maailman uutisia ja menoja, joskus jopa esitän ratkaisuehdotuksia. Kesäisin siitä tulee hieman enemmän "kesäblogi", jolloin se saa vapauden kirjoittautua täyteen myös kuulumistekstejä, mitä olen tehnyt yms. :D Se tietää sitä, että kesäisin sinne tulee tekstiä melkein joka päivä. Palvelimena käytän blogspotia.
Luen joskus muotiblogeja, mutta harvoin. Kavereiden blogit tulee aina selattua viikottain läpi, luettua tekstit ja joskus kommentoituakin. Enemmän kiinnostavat nuo Uuden Suomen Puheenvuoron -blogit, missä (puoli)julkkikset poliitikot kirjoittelevat vähemmän tai enemmän asiatekstejä. Siitä on hyötyäkin: saa ensi vaaleihin ainakin valttikortteja tietämällä ketä äänestää, tai kontrastina, ketä ei ainakaan äänestä.

Hyvä blogi ei ainakaan hauku muita, kuten Uudessa Suomessa usein, mutta kritisoi kohteliaasti kaikkea. En nyt tarkoita mitään aivan skeptikkomeininkiä, vaan että osataan etsiä ratkaisuvaihtoehtoja. Jos blogi on vapaampi, kuten esimerkiksi kesänäkökulmani ja mm. muotiblogit, toivon niihin ainakin mielenkiintoa herättäviä kuvia. Mutta ei niitäkään liikaa, teksti se on se pääasia. :)
Tänään on hyvä päivä auttaa.

Poissa Koala

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #8 : Kesäkuu 12, 2011, 13:40:08 »
Luen yleensä tyyliblogeja ja sen tyyppisiä. Lisäksi luen muutamaa valokuvausblogia. En lue sellaisia, joissa kerrotaan vaan nopeasti päivän tapahtumat tyyliin "Tänään kävin kaverilla ja mentiin sitten leffaan ja katottiin uusin potteri ja sit mentii takas kaverille ja syötii pari päärynää." Tykkään blogeista, joissa kirjoitetaan yksinkertaisesti ja hauskasti, mutta silti tekstiä pitää olla tarpeeksi. Tykkään myös siitä, jos blogissa on tarpeeksi kuvia. Pitkää ja monimutkaisesti kirjoitettua tekstiä on joskus tylsä lukea.
 Pidän siskoni kanssa sellaista elämästä kertovaa blogia, johon kirjoittelen mm. vaatteista ja valokuvauksesta. Perustettiin blogi siis vasta vähän aikaa sitten, toukokuussa.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 14, 2011, 10:41:46 kirjoittanut Koala »

Poissa Vergessen Kind

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • tumblr.
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #9 : Kesäkuu 14, 2011, 04:11:57 »
Jaa, no olen ollut kiinnostunut blogaamisesta jo parikin vuotta, mutta se on aina lopahtanut jossain vaiheessa. Nyt kun kaikki (!) blogaavat, innostuin minäkin herättämään vanhan kunnon blogini eloon. En ole kuitenkaan mainostanut sitä, joten lukijoita ovat vain muutamat tutut, jotka eivät kuulu Bloggeriin. Lukijakohta siis näyttää tyhjää. :--D

Tykkään blogeista, joissa on sitä tekstiä, muttei liikaa. Kerrotaan ehkä kuulumisia ja mielipiteitään ja kaikkea tällaista. Ja suotavaa olisi, että edes jonkinlainen oikeinkirjoitus luonnistuisi blogaajalta. Se tekee blogin seuraamisesta heti paljon mukavampaa.
Tykkään kuitenkin myös blogeista, joissa kuvat ovat suuressa osassa, koska pidän itsekkin valokuvauksesta ja niistä blogeista saa paljon ideoita kuvaamiseen. En kuitenkaan taida seurata blogeja, joissa on pelkästään valokuvia, tykkään kuitenkin sen verran myös itse lukemisesta. Minun mielestäni kirjoittaminen on jotenkin se blogaamisen alkutarkoitus, tai miten sen nyt sanoiksi pukeekaan. :'D

Luen aika paljon sellaisia lifestyle -blogeja, ja toisinaan myös muoti-/tyyliblogeihin eksyn. Myös juuri niitä valokuvauspainoitteisia blogeja tulee seurattua. En itse seuraa muotia, mutta yleensä luen vain poikien pitämiä muotiblogeja. Johtunee osittain siitä, etten pukeudu kovin tyttömäisesti, joten en sitten seuraa tyttöjen muotiblogeja sen vuoksi.

Hmm, monenlainen blogi voi olla kiva. Se voi kertoa sekalaisesti kaikesta tai sitten se voi olla keskittynyt yhden asian ympärille. Kuitenkin, sisällön tulee olla jollain tavoin kiinnostavaa, ettei blogin lukeminen ole vain puuduttavaa pakkopullaa. On jotenkin niin vaikea määritellä hyvä tai huono blogi.

Seuraan useita blogeja, mutten ole mikään maailman aktiivisin lukija.
Voisin nyt kuitenkin listata pari seuraamaani blogia. boy called johannes on kaveripoikani pitämä blogi. Se on keskittynyt paljon valokuvaukseen, mutta kyllä hän kertoo siellä ihan kuulumisiaankin (ja nyt voin stalkata mitä hänelle kuuluu kun nähdään paljon harvemmin). Sitten pidän myös valokuvaukseen keskittyneestä blogista Picture Puttonen, joka on myös pojan ylläpitämä. Hassua muuten, seuraan paljon poikien ylläpitämiä blogeja. Johtunee varmaan siitä, että ne ovat harvemmassa kuin tyttöjen blogit.
Näiden lisäksi on tullut seurattua mm. Cupcake Couturea ja VIVIDBEATia. (:

Oma blogi löytyy kans ihan Bloggerin puolelta, Softer Sin sijaitsee täällä näin. OHOO ja huomasin, että minulla on lukija ♥ ! :--D

Anteeksi sekava viestini, mutta tosiaan kello on neljä yöllä. Yritin kyllä pinnistää aivosoluni toimintaan, mutten ole varma, toimiko se. :--D
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 14, 2011, 04:43:26 kirjoittanut Vergessen Kind »
I wanna scream "I love you" from the top of my lungs
but I'm afraid that someone else will hear me.

Poissa Ninzai

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Rohkelikko
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #10 : Kesäkuu 21, 2011, 21:48:12 »
Minulla on blogi sitä voi käydä lukemassa osoiteesta www.ninzai-mytime.blogspot.com . Pahoittelen siellä tulee vastaan paljon kirjoitus virheitä,koska unhodan joskus tarkistaa tekstin kun olen lukenut sen.Kyllä siitä selvää saa x )

Poissa Houself

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #11 : Heinäkuu 14, 2011, 21:46:32 »
Lainaus
Luetko blogeja? Millaisia?
Entä kirjoitatko itse?
Millainen on hyvä/huono blogi?
Lempiblogi(t)?

Luen blogeja esimerkiksi lehtien sivuilta. Pidän sellaisista blogeista jossa, kerrotaan muodista, kauneudesta tai elämästä.
Minulla on blogi siskoni kanssa. Kirjoitamme kaikesta kivasta ja elämästä. Yritämme panostaa blogin ulkonäköön c:
On vaikea sanoa onko jokin blogi huono... Hyvä blogi on ainakin sellainen jossa näkyy kirjoittajan persoona.

Lemppariblogit:
colour me
Puuterituiskuja

-Elf

Poissa velhokarkki

  • Yksi Weasleyn serkuista
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosMoon200
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #12 : Heinäkuu 15, 2011, 14:27:57 »
Mä luen muutamia blogeja, parilla kaverilla on blogit joita tulee seurailtua ja sitten kaikkia ihan randomeja.

Itse kirjotan englanniksi (äidinkieleni on suomi, mutta englanniksi tuntuu vaan kotoisammalta kirjoittaa O.o) Mutta siis, mulla on tätä nykyistä blogia (jonka alotin vasta muutama päivä sitten) ollut 2 muuta blogia, joita en melkein koskaan päivitellyt, joten nyt päätin ottaa itseäni niskavilloista ja aloittaa kirjoittamisen.

Oma blogini kertoo vain elämästäni, siellä on kaikkea ihan sekalaista, kuulumisia, ajatuksia yms :) imnotkiddingg.blogspot.com

Hyvä blogi on sellainen missä on kuvia tarpeeksi, mutta tekstiä sopivasti. Tekstin pitää olla helposti luettavaa, ei sellaista että keskellä lausetta on isoja kirjaimia, pilkutuksista ei ole koskaan kuultukaan ja yhdyssanatkin olisi ihan suositeltavia. Tälläiset pikkuseikat tekevät lukemisesta paljon hauskempaa ja helpompaa.

//Muoks. Poistin blogin osoitteen
// Blogin osoite takas
« Viimeksi muokattu: Elokuu 23, 2011, 14:52:52 kirjoittanut velhokarkki »
"Miksi kukaan muka tahtoo juhlia kuolinpäiväänsä?" ihmetteli Ron, joka teki taikajuomien kotiläksyjä ja oli pahalla päällä. "Kuulostaa kuolettavan masentavalta, jos saan sanoa."

Poissa Rikkokiri

  • Vuotislainen
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #13 : Heinäkuu 16, 2011, 14:11:58 »
Mie olen vasta aika uusi tulokas blogimaailmassa. Olen lukenut aina silloin tällöin aiemminkin joitakin blogeja, mutta varsinaisesti uppouduin asiaan tänä keväänä. Lueskelin pari viikkoa muiden tekstejä ja sitten ihan spontaanisti perustin omani (linkki profiilissani). Ihan tuosta vain. Ei välttämättä mitenkään erityisen fiksua, mutta hauskaa kyllä. Tykkään kirjoittaa. vielä kun saisin aikaiseksia lisäillä kuvia blogiini ja tehdö siitä muutenkin hieman kiinnostavamman. Kesällä sellainen jää kuitenkin ainakin minulta helposti sivuun. Ei huvita istua jatkuvasti sisällä koneen ääressä.

Tuntuu ikävältä puhua hyvistä ja huonoista blogeista. Pikemminkin jakaisin blogit sen mukaan kiinnostavatko ne minua vai eivät. Nämä täällä jo moneen kertaan mainitut melko turhilla kuvilla ja muutaman lauseen postauksilla täytetyt blogit, joissa on sisältöä yhtä paljon kuin Saharassa ihmisiä, eivät minua pahemmin kiinnosta. Paitsi ehkä jos kyseinen ihminen on tuttu. Ihmisluonto kun on utelias ja blogit ovat stalkkaajan aarreaittoja.

Pidän ja koen kiinnostaviksi niin tekstistä kuin kuvistakin rakentuvia blogeja. Niitä on minusta kuitenkin oltava sopivassa suhteessa. Tai riippuu blogista. Yksi suosikkiblogeistani Näkemättömin silmin (ronjaoja.blogspot.com) koostuu oikeastaan vain tekstistä. Ojalla on kuitenkin sana hallussaan ja tekstit ovat minun mielestäni aina kiinnostavia eikä kuvattomuus haittaa tippaakaan. Teksti onkin lopunperin minulle tärkeämpää. Tykkään lukea hyvin kirjoitettuja blogeja ja taitava sanankäyttäjä saa arkisistakin asioista kiinnostavia.

Tästä ketjusta taitaa kyllä löytyä minulle monta uutta blogia luettavaksi. Noin ylipäätään olisin kiinnostunut käsityö-, kirjallisuus- ja ihan lifestyleblogeista. Mutta riippuu toki blogista. Lopunperin olen kaikkiruokainen.

Rikkokiri kuittaa ja sukeltaa lukemaan uusia blogipäivityksiä
Jos et opi tekemään jotakin hyvin, opettele pitämään sen tekemisestä huonosti.

Poissa Ooka

  • Siivet kantapäissä -liitelijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pilvilinnan kuningas
    • Tuliaavikko
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #14 : Heinäkuu 23, 2011, 00:14:01 »
Itselläni on blogi, jonne päivittelen lähinnä itse kirjoittamiani novelleja sekä runoja. Skannerin kun omistan niin joitakin piirrustuksia löytyy myös, samoin kuin valokuvia, harrastuksista kerron myös silloin tällöin.. kyseessä on lähinnä tämmöinen yleisblogi jossa on vähän kaikkea, paitsi päiväkirjamaista papatusta koska kun kirjoitin viimeksi sellaista, niin pari tuttua löysi sen ja luki ja pahoitti mielensä :/

itse seuraan muutamia blogeja.. esimerkkinä on kaksi sarjakuvablogia joita tykkään lukea, eli asiat on piirretty sarjakuvamaiseen tyyliin :) nämä on kivoja.. sitten on yksi tarina blogi, jonka kirjoittaja oikeasti osaa kirjoittaa kivoja tarinoita, siis ihan semmoisia kettu karhu pikku susi tyylillä, eli eläinsatuja oikeastaan.

Hyvä blogi on sellainen, jota käydään aktiivisesti päivittelemässä niin että lukijan mielenkiinto pysyy yllä :)
Do the impossible, see the invisible.
ROW ROW FIGHT DA POWER!
Touch the untouchable, break the unbreakable.
ROW ROW FIGHT DA POWER!

Poissa bunnypirates

  • *Insert a cool title here*
  • Vuotislainen
    • Tumblr
  • Pottermore: ScaleSand
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #15 : Heinäkuu 23, 2011, 01:02:12 »
Itse en ole seurannut muiden blogeja, mutta silloin tällöin päivitän omaani... Se on vaan ns. WIP blog, johon laitan screenshotteja keskeneräisistä töistä ja joita tietenkin saa (ja pitää! D:<) kommentoida ja tehdä ehdotuksia. :> Viimeisin WIP on eräs Potter fan art~ http://thebunnypirates.blogspot.com/

Mutta kun tässä olen jo löytänyt kaikkea mielenkiintoista, alanpa seuraamaan blogeja ja viisastun :> haha
I'm sick of feeding my soul
to people who'll never know
just how purposeless
and empty they've grown .

Poissa Affu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • pullamies
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #16 : Heinäkuu 24, 2011, 01:32:14 »
Kyllä, pidän blogia minäkin.
Sellaista pientä vain, mihin aina välillä kirjoitan jotain ihan turhaa.
www.hiisulinblogi.vuodatus.net
Päivittelen välillä kirjoituksiani sinne, ainakun elämä vähän potkii niin alan kirjoittelemaan blogiin, käun pari kaveria sitä lukee, ja näin ollen tietenkin luen heidän blogejaan.
Skäbädäm.
  Vuotiskoomalainen, epämääräisesti ölisee.
Ananas.

Poissa Sulkakynä

  • Animaagi ja ilmiintyjä.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Did you call me?
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #17 : Heinäkuu 27, 2011, 13:13:16 »
Luetko blogeja? Millaisia? - luen luen, luen sellasia mis on kivoja kuvia eikä tekstiä ole liikaa :-)
Entä kirjoitatko itse? - kirjoitan, magicbbox.blogspot.com
Millainen on hyvä/huono blogi? - empä taija laittaa mitään tähän :D
Lempiblogit? - 6 minutes overtime, henkiset alushousut ja up in the sweet clouds
Animaagimuotoni on jänis.

Poissa Astarael

  • Metsäsilmäinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Valokuvablogi
  • Pottermore: WolfsbaneHex23920
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #18 : Heinäkuu 31, 2011, 01:29:15 »
Blogeja tulee luettua ja lisäksi kirjoitan itse. Luen enimmäkseen kavereiden ja tuttujen blogeja, mukava tietää mitä ihmisille kuuluu vaikkei muuten nähtäisikään. Tai vaikka nähtäisiinkin, niin blogissa on kuitenkin helpompi lähteä purkamaan tuntojaan kuin koulun käytävällä. Lisäksi seuraan parin fanittamani bändin blogia, toisen kohdalla pysyäkseni kärryillä bändin kuulumisista, toisen kohdalla lähinnä tietääkseni mitä laulaja pukee päälleen, tai siltä se ainakin vaikuttaa. En kyllä edes jaksa lukea jälkimmäistä blogia nykyään...
Oman blogini, She doesn't seem herself at all, perustin hetken mielijohteesta joskus viime lokakuussa. Kirjoittelen enimmäkseen ihan vain omasta elämästäni (koska rakastan puhua itsestäni) ja keikoista. Kuviakin löytyy jonkin verran, vaikka olen äärettömän huono pitämään kameraa mukanani. Lisäksi blogini vilisee pilkkuvirheitä.
Tykkään itse lukea blogeja, missä oikeasti tapahtuu jotain tai sitten se on muuten vain jollain tavalla humoristinen. Pelkkä muotiblogi käy tylsäksi tällaiselle vaateostoksia inhoavalle eikä oikeastaan kiinnosta lukea jatkuvista ryyppyreissuista, vaikka ne jonkinlaisia tapahtumia onkin...
Lempiblogia ei löydy, en kuitenkaan lue niin aktiivisesti eri blogeja, kunhan vain stalkkaan tuttuja.
Nu livlösa förbli var man, var kvinna,
domen falla och tystnad härska

Poissa Cakauki

  • "SEMMONE KUTINA O NY PERSEESSÄ"-huutoa huuteleva TÄYSIN VIATON pahispallero! <3
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I'm nothing without you.
  • Pottermore: BatFeather132
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #19 : Huhtikuu 07, 2012, 21:50:48 »
Tähän ei nyt viimeaikoina ole hirveästi tekstiä tullut, mutta nyt kamalasti kutkuttais taas tuo blogin pitäminen, joten käyn vähän täällä hyppimässä kirjoituksieni kanssa. Samalla tässä ajattelin vastailla nuihin kysymyksiin.


Luetko blogeja? Millaisia? - No luen monensorttisia blogeja, kaikista mielenkiintoisimpia ovat kavereiden, tuttujen ja puolituttujen blogit, sillä ihmisen tuntee/tietää. Monet niistä ovat sellaisia ''massablogeja'', mutta se, että tunnet ihmisen niin koukuttaa sut siihen. Noh, lisäksi luen paria blogia, jossa ihmiset pukeutuvat niinkuin minä itse haluaisin pukeutua ja myös sellaisia blogeja, jossa on samallatavalla ajattelevia ihmisiä.
Entä kirjoitatko itse? - Tällä hetkellä en kirjoita, vaikka kuten mainuttua, minua kutkuttelisi kovastikkin kirjoitella nyt. Blogeja olen kyllä pitänyt.
Millainen on hyvä/huono blogi? - Hyvässä blogissa ihminen on oma itsensä, eikä yritä olla mitään muuta. Pidän paljon myös omalaatuisista ja vähän erikoisemmista blogeista, niihin nimittäin jää koukkuun. Huonossa blogissa jokainen kirjoitus on edellisen jäljennös. Sama paska eri paketissa meiningillä

Lemppariblogeja en nyt ala tähän linkitteleen, mutta tekstistä kyllä löytyy sellaiset blogit, joista itte tykkään.

Mutta nyt halusin vain täältä bloggaajien seurasta tulla kyselemään, että Miten saatta mielenkiinnon säilymään bloggauksessa? Minua nimittäin oikeasti kauhiasti haluttas taas perustaa blogi, mutta jos se menee taas siihen, että into lopahtaa ja sitten poistan sen, niin ei siihen rumbaan paljon kiinnostas asettuu. Jospa tänne joku tulis kertoon. :--)
I will not die, I'll wait here for you
I feel alive, when you're beside me
I will not die, I'll wait here for you
In my time of dying !

Poissa Koala

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #20 : Huhtikuu 08, 2012, 11:29:37 »
Cakauki: Itse luen tosi paljon muiden blogeja, joista haen inspiraatiota omaani. Muiden blogit innostavat bloggaamiseen. Lukijat ja kommentit kannustavat myös. Lisäksi mielenkiinto pysyy yllä, jos löytyy asioita, joista blogata ja tietää mistä kirjoittaa. Omaan blogiinsa ei kyllästy heti, jos se on omasta mielestään hyvä ja ulkoasu miellyttää silmää.
 Oma mielenkiintoni pysyy nykyään yllä muiden antaman palautteen, positiivisten kommenttien ja lukijoiden avulla. Yritetään panostaa postauksien laatuun, ei määrään :)

Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #21 : Huhtikuu 08, 2012, 12:42:09 »
Hmm, blogit. Itse en kirjoita blogia. Aloitin joskus pari vuotta sitten blogin, mutta en oikeastaan jaksanut sinne mitään kirjoittaa. Jotenkin minuun ei tuo blogiajatus iske. Taidan sitten vain olla pessimisti, mutta miksi kirjoittaa itsestään nettiin sellaiselle sivulle, jota kuitenkaan kukaan ei lue? :P Vaikka joku jotenkin ihmeellisesti lukisikin, niin äkkiä minä bloggailuun kyllästyisin. Ei vain ole minun juttuni.

En myöskään kauheasti lue muiden blogeja. Parhaat blogit ovat mielestäni sellaisia, jotka sisältävät ajatuksenvirran ja päiväkirjamaisuuden lisäksi jotain hyödyllistäkin, esimerkiksi ruoka- ja käsityöohjeita yms. Tai jotain mukavaa, vaikkapa omia kirjoitelmia. Itseäni ei kauheasti kiinnosta lukea pelkästään asioita jonkun elämästä. Sinne väliin pitäisi saada jotain muutakin, että minut saa kiinnostumaan.

Tämä on vain minun mielipiteeni blogeista, älkää masentuko. :D
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.

Poissa Zamira

  • Valehymy
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: GhostPumpkin31142
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #22 : Huhtikuu 08, 2012, 13:34:55 »
Minä luen paljon blogeja, se on hyvä tapa tappaa aikaa ja jotenkin tykkään lukea muiden juttuja ja etenkin katsella kuvia. :>

Lukemistooni ei hirveän montaa "muoti"blogia tms. (miksi niitä sanoisi?) kuulu, valokuvauksesta ja muista jutuista on kivempi lueskella. Tuttujen blogit on tietty niitä parhaimpia, mutta löytyy niitä muitakin kiinnostavia. Esim. tästä topasta olen löytänyt monta blogia luettavaksi. Yksi ehdoton lemppari on Picture Puttonen.
Koiraharrastuksen myötä seuraan myös muutamien koiratuttujen blogeja ja itsekin olen joskus vuonna nakki ja makkara omalle koiralleni sellaisen pystyttänyt, vaikkei meiltä mitään varsinaista harrastusta löydykään. Blogger käytössä. Kuvapostailuksi se vähän on mennyt, en oikein tiedä mikä siinä on niin kivaa - tuskin sitä edes kovi moni tuttu lukee. Muuta blogia ei tuon lisäksi itseltäni löydykään; aina välillä ajatus siitä houkuttelee, mutta jotenkin silti tuntuu että myöhemmin häpeäisin kirjoituksiani ja niin. En tiedä, en kai vaan uskalla. :D Mistäköhän edes kirjoittaisin, kuvia varmaan lähinnä vaan.

Siihen, miten mielenkiinto säilyy, en oikein osaa vastata. Muiden blogeista juuri varmaankin saa inspistä, usein muiden juttuja lueskellessa alkaa tehdä itsekin mieli blogata jotain. Tuossa koirablogissani onkin aika hiljainen postaustahti ja taukojakin löytyy monta. :D Kieltämättä, välillä kyllä tunnen itseni vähän typeräksi, kun mietin että miksi sitä pidän - sen takia tuntuisi todella oudolta kirjoittaa omasta elämästään kaikkien nähtäville.

Poissa Laku

  • paperisydän
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Laku's life
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #23 : Huhtikuu 09, 2012, 18:39:14 »
Miten saatta mielenkiinnon säilymään bloggauksessa? Minua nimittäin oikeasti kauhiasti haluttas taas perustaa blogi, mutta jos se menee taas siihen, että into lopahtaa ja sitten poistan sen, niin ei siihen rumbaan paljon kiinnostas asettuu. Jospa tänne joku tulis kertoon. :--)

En kyllä ehkä oo maailman paras vastaamaan, kun omakin mielenkiinto on vähän kortilla ollut jo jonkin aikaa. Lähinnä siksi, että haluaisin kuvia nykyään omaan blogiini enemmän. Tämä taas on melko mahdotonta, kun kamera on käytännössä rikki, jonka lisäksi ajuriohjelman asentaminen koneelle on osoittanut mahdottomaksi tehtäväksi -> en voi siirtää kuvia koneelle muuten kuin äitin luona, jossa käyn pari kertaa kuukaudessa. Sitten, kun saan kuvat koneelle, ne ovat jo "vanhoja juttuja".
Mutta mitä kuitenkin huomannut, niin lukijat ovat motivaation kannalta melko tärkeitä ja heiltä saatu palaute. Koala tuola aika hyvin tiivisti munkin ajatukseni. :) Mutta ei ne lukijatkaan kuitenkaan kaikkea määrää. Sekin riittää, jos itse nauttii kirjoittelemisesta tai mitä sinne blogiin nyt sitten tunkeekaan. Ei siis mitään ajattelutapaa: "tästä mun lukijat varmasti tykkää...", se jos mikä tappaa motivaation. Ellei sitten itseäkin kiinnosta samat asiat. Mutta siis mun neuvo olisi tuo itselle tärkeistä asioista postailu! :)
Close the doors but never look inside
Time will tell if all your love has died


Poissa Azura

  • ENFJ
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • do not go gentle
    • parasomnia
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Blogit, bloggaaminen yms.
« Vastaus #24 : Toukokuu 29, 2012, 21:27:53 »
Bloggaus on ollut minulle aina ikuinen dilemma - olen perustanut vaikka kuinka monta lifestyleblogia, runoblogia, unipäivä- ja nettipäiväkirjaa, mutta jossain vaiheessa innostus on aina kadonnut. Tällä hetkellä ongelmanani on videoblogi, jota minun pitäisi ylläpitää kuuden viikon kestoisen kesävaihtoni aikana - viime postauksesta on yli kuukausi, kun innostusta ei riitä.

Löysin kuitenkin joulukuussa kaverin avustuksella tosi hyvän blogialustan eli tumblrin, joka on määritelmältään 'mikroblogi.' Tumblria on helppo päivittää, sillä päivittäminen toimii 'rebloggaamalla.' Tumblrissa voi seurata muita blogeja mielensä mukaan, jolloin omalle etusivulle ilmestyy vain juuri sitä, mitä haluaa. Näitä omalle etusivulle ilmestyviä kuvia, lainauksia, animaatioita ja videopätkiä voi 'reblogata' eli postata omaan blogiinsa vain napin painalluksella, ja jos jokin postaus ei tunnu uudelleenpostaamisen arvoiselta, siitä voi myös tykätä jolloin se näkyy vain itselle. Tumblriin on mahdollista tehdä omia postauksia, ja olen itse kokenut sen todella mukavaksi ajanvietteeksi. Kun laiskottaa, selaan muiden postauksia ja valitsen blogiini kuvia sen mukaan mitä dashille ilmaantuu, kommentoiden niitä sitä mukaan mitä siellä esiintyy. Silloin kun huvittaa saatan kuitenkin postata omia kuvia, analyysejä tai biisejä, joista muut voivat puolestaan tykätä tai reblogata. Tumblrin oikeastaan ainut huono puoli on sen koukuttavuus ja toisaalta sensuroimattomuus: kaverini kerran kuvasi sitä sanoin 'one second you have puppies on your screen, the other porn.' Tietty oman dashin sisältö määräytyy sen mukaan mitä blogeja seuraa, mutta aina kaikelta ei voi välttyä. Viruksia en ole kuitenkaan koskaan tumblrista saanut, joten kannattaa tutustua jos pidemmän blogin pidossa on ongelmia. Todella nopeaa ja helppoa ja blogista voi tehdä aivan oman näköisensä. Itse olen nimimerkillä moodrose, ja otan followerit avosylein vastaan :)
"For if you're not afraid, how can you be really brave?"

- The Exploits of Moominpappa