Aivotoiminta ja sen puute > Kirjallisuus

Stiefvater Maggie-Väristys!

(1/2) > >>

Sillypillyvilly:
Väristys!

17-vuotias Grace on jo vuosia katsellut kotinsa takana asustelevia susia. Etenkin eräs keltasilmäinen yksilö on saanut hänet pauloihinsa. Suden ja tytön välillä tuntuu olevan molemminpuolinen, luottamuksellinen yhteys. Sam puolestaan viettää kaksoiselämää. Talvella hän elää metsässä pienen laumansa kanssa ja käy äänetöntä ajatustenvaihtoa pelottoman tytön kanssa. Kesän lämpimät säät suovat hänelle muutaman arvokkaan kuukauden ihmisenä - kunnes pakkanen jälleen vangitsee hänet lumiseen metsään, suden ruumiiseen. Yhtenä syksyisenä päivänä Grace tapaa kotiovellaan pojan, jonka tuttuus saa hänen henkensä salpautumaan. Vuosien hiljainen suhde kasvaa tiiviiksi, surullisenkauniiksi rakkaudeksi. Mutta samalla kun Gracelle selviää hänelle tutun susilauman tarina, nuorten yhteiset päivät käyvät vähiin: Sam ei enää uudelleen sudeksi muututtuaan ole palaava ihmiseksi. Ihmissusilegendaa raikkaasti hyödyntävä Väristys on hienovaraisesti kasvava, jäänhauras tarina nuoresta rakkaudesta. Realistinen koululais- ja kaveruuskuvaus kuljettaa huomaamatta syvemmälle vuoroin sudeksi ja ihmiseksi muuttuvan Samin ja häneen rakastuneen Gracen tarinaan. Herkällä tuntumalla kirjoitetut lauseet virtaavat eteenpäin ja vievät mukanaan, kunnes viimeisten kyynelten täyttämien sivujen jälkeen niiden lumosta ei malttaisi palata takaisin. Väristys on trilogian avausosa ja nostattaa suuria odotuksia jatkosta. Kirjasta on tekeillä elokuvasovitus.

Lumouduin täysin tätä lukiessani mielestäni todella soljuvaa tekstiä ja mielenkiinoon säilyttävää ahmaisin kirjan ensilukemalta. Onko kukaan muu tutustunut kyseiseen kirja sarjaan, kuuluu myös Häivähdys ja Ikuisesti. Yhtäläisyyksiä esim:Twilightiin löytyy mutta itse pidän enemmän Väristyksestä ja ihmisusi teemasta. Hyvä kirja teidän vuoronne.

Raparperi:
Huomasin tämän kirjan ja sen jatko-osan (Häivähdys) kirjastossa jo ajat sitten, mutta alkuun ajattelin näiden olevan vain yksi monista Twilightin suosiossa ratsastavista. Lopulta sitten päädyin lukemaan nämä ja käsitykseni muuttui täysin! Kirjat ovat aivan toista luokkaa kuin ällönsiirappinen Twilight. Teksti tosiaan soljuu ja koukuttaa jatkamaan lukemista paljon pitempään kuin olisi varaa (monenako aamuna heräsin mustat renkaat silmien alla kun olin jäänyt ahmimaan näitä kirjoja).

Hahmoista rakastan Rachelia ja Isabelia, Grace ja Samkin menettelee mutta heistä huokuu se jo Twilightista tuttu kohtalopariskuntafiilis (hei olen 17v ja suunnittelen jo naimisiinmenoa). Häivähdyksessä
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)muutkin kuin Sam ja Grace saavat isompaa roolia, mm Isabelista tuli sen myötä suosikkini, koska olen aina tykännyt räväkämmistä naishahmoista, joilla kuitenkin on myös herkempi puoli. Ja Colekin on aika ihana, vaikka se sekopäisyys vähän häiritseekin.
Vaikka ihmissudet onkin ikivanha juttu, Stiefvater on mielestäni uudistanut tarua kiinnostavaksi. Se, että ihmissudeksi muuttuminen on tiedettä, on minusta ainakin parempi juttu kuin iänikuinen täysikuu.

Zamira:
Minä tartuin Väristykseen juuri sen ihmissusiteeman takia ja hyvä että tartuinkin! Pääsi lempikirjojeni joukkoon heti parin ensimmäisen luvun jälkeen. Häivähdyksenkin luin heti perään, tällä hetkellä Ikuisuus odottelee kirjastossa noutoa.
Tosiaan, minäkin havaitsin ehkä jotain twilightmaista Gracen ja Samin välillä ja yhdessä vaiheessa toivoinkin, ettei romantiikkaa tulisi enempää, kun en niin hirveästi tuosta siirappirakkaudesta välitä. Mutta onhan näissä muutakin, onneksi. Hahmot ovat kaikki mahtavia, persoonallisia jokainen! Samin menneisyyteen ihastuin ja muutenkin poika on varsin kiva hahmo. Suosikkihahmoni on ehkä silti Cole, jotenkin tykästyin häneen.
Pidän siitä, millaisia ihmissudet kirjoissa ovat - juuri niin, että ne ovat tiedettä eivätkä täysikuuta. Vuodenaikojen yhteys siihen on kiinnostavaa. Onneksi tähän ei ole muita fantasiaolentoja tuotu, näin on hyvä näin. Stiefvater kirjoittaa aivan loistavasti, teksti on juuri sellaista mukaansatempaavaa ja jota tekee mieli lukea jatkuvasti vain lisää ja lisää, sellaista mitä harvat kirjat ovat. Harvat hyvät kirjat.

Kissanminttu:
Mä en kirjasta ees hirveesti tykännyt 0_0 Huomasin jutun sitten, kun olin pyytänyt trilogian joululahjaksi (ja sain sen!) (Y)

Siis Stiefvater kirjoittaa hyvin, hahmot (varsinkin Isabel) olivat kivoja (joskin hieman etäiseksi jäi ainakin minulle) ja juoni oli ihan OK...
Luokittelisin kirjan hieman syvällisemmäksi...  (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Siis ainaiset Sam istuu kirjakaupassa ja odottaa Gracen soittoa blaahjotenkin ärsytti... Idea oli hyvä, mutta jotenkin tämä nyt ei vaan pure minuun...
Nuo ihmissudet ei oikeestaan ollenkaan, ennemin juuri vampyyrit ja noidat (offtopic)

Ikuisuuden loppu jäi mielestäni liiiian auki (huom toi on iso spoilaus koskien Ikuisuutta!!!1 ->) (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Niin mitä se Isabel teki? Miten Cole on hengissä? Juonta olisi voitu viedä edes parilla luvulla eteenpäin, se metsäkohtaus oli ÄRSYTTÄVÄ lopetus trilogialle, olisin odottanut enemmän...
Väristyksen perusteella olisin odottanut enemmän, minusta jäjemmät osat olivat huomattavasti huonompia.

~ Kissanminttu kiittää ja kumartaa.

Millanenkohan lehvasta tulee? siis kun kuulemma semmonenkin on suunnitteilla (Samin silmät on kuitenkin varmaa ruskeet jajaja...)

Raparperi:
SPOILAA ERITTÄIN PALJON SARJAN KOLMATTA OSAA! ---->

Lukaisin tuossa tuon Ikuisuuden, ja olen kyllä aikalailla samaa mieltä kanssasi Kissanminttu. Kaikki jäi täysin auki, Colen henkiinjäämistä ei pahemmin selitelty, Isabelin muutto unohdettiin täysin, eikä Samin ja Gracenkaan tarinaan tullut minua tyydyttävää loppua. Osasin kyllä aavistaa, ettei Cole kuollutkaan siinä vaiheessa, kun Sam ja Grace eivät löydä hänen ruumistaan, mutta Isabelin ja Colen tulevaisuus jäi liian hämäräksi. Ja mitä kesän aikana ennen viimeistä lukua tapahtui, ja mitä Sam ja Grace nyt aikovat? Naimisiin joo, se tuli selväksi, mutta aikooko Grace yrittää parantaa itsensä?

Kaikkein eniten häiritsee se, ettei kunnollista tieteellistä selitystä ihmissudeksi muuttumiselle sittenkään löytynyt. Odotin kakkososan jälkeen, että Cole keksisi jonkin nerokkaan teorian tai muuta vastaavaa ja lukija saisi aukottoman selityksen, mutta ei. Onneksi Isabel ja Cole toivat viimeiseen osaan edes vähän väriä, ilman heitä Ikuisuus olisi jäänyt aika pannukakuksi.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta