Kirjoittaja Aihe: Fanny ja Alexander  (Luettu 614 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Fanny ja Alexander
« : Helmikuu 24, 2011, 21:41:21 »
Kaikki ovat aina kehuneet tätä, sanoneet että se on hieno klassikko.
Itse petyin kovasti. Elokuvassani ei mielestäni ollut juonta, ainakaan hyvää sellaista. Alussa juonta ei mielestäni ollut ollenkaan ja elokuvan puolessa välissä alkoi lyhyt erillinen juoni. Hahmot olivat sekavia ja mikä kaikista oudointa, Fanny ei ollut päähenkilöä nähnytkään. Alexander oli ikään kuin päähenkilö, ja hyvä näytteliävalinta mielestäni. Fanny kuitenkin oli vain hänen siskonsa, joka ei oikeastaan liittynyt mihinkään mitenkään muuten, valehtelipa nyt kerran veljensä puolesta ja siitäkin vain veli sai rangaistuksen. Ja tapahtumat eivät myöskään pyörineet Alexanderin ympärillä, vaan reilusti yli puolissa kohtauksista poika ei ollut ollenkaan mukana, ei myöskään niin, että henkilöt olisivat jotenkin keskustelleet hänestä tmv. Elokuvan nimeksi olisi paremminkin sopinut esim. Ekdahlien perhe jos nyt välttämättä jokimn nimi halutaan nimeen sisällyttää.
Lavasteet ja asusteet sen sijaan olivat hienoja ja hyvin toteutettuja.

Mielipiteitä?
 
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.