Kirjoittaja Aihe: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-12) 5/5 VALMIS!  (Luettu 699 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-12) 5/5 VALMIS!
« : Helmikuu 06, 2011, 14:45:49 »
Nimi: Et voi kieltää rakastamasta
Author: Gemmssy
Rating:  K-12
// Ikäraja muokattu & pyöristetty sääntömuutoksen mukaiseksi. :) -R
Genre: romantic
Pairing: Lily/James (ja muita epäolennaisia)
(Beta: Eräs vuotiksen ulkopuolelta ehkä vähän)
Warnings: Kliseitä, paljon kliseitä...
Disclaimer: Kaikki jonka tunnistatte on rakkaan Row-tädin. Muut sitten minun...

A/N: Tekstin tyyli vaihtelee huomattavasti tarinan aikana, vaikken edes ole klirjoittanut tätä  mitenklään erikoisen pitkään... Kai sitten otan vain vaikutteita jostain jota lauen... tai sitten vain olen liian vaihtelias... Osia tulee suunnilleen viisi, kaksi kolme viikossa varman.
Ja kommentteja pyydän, ensimmmäinen ficcini...

Luku 1 Suuteleva sarvikuono

Oleskeluhuone oli tukahduttavan täynnä oppilaita, jotka keskustelivat viikonlopun Tylyahon - retkestä, sekä muusta mieleenjuolahtavasta. Vain muutama vastuuntuntoinen oppilas raapusti pergamentille liemiesseitä ja tähtikarttoja tai harjoitteli loitsutunnilla opeteltuja loitsuja.
Lily kuului näihin harvoisiin vastuuntuntoisiin oppilaisiin. Hänen sylissää lepäsi paksu riimuopus, jota hän selasi etsien székely rovásírás -merkkien D:tä. Paperille piirtyi viiva, jonka halkaisi toinen lyhyempi vinossa.
     Lily huokasi ja nosti katsensa kirjasta kiertämään huonetta.
Faith, Alice, Ruby ja Reah istuivat läheisellä sohvalla. Alice hekotti hullun lailla, luultavasti jollekkin Rubyn sanomalle. Faith lakkasi kynsiään ja Reah luki vanhoja Päivän Profeettoja vilkuillen välillä toiselle puolelle huonetta. Lily katsoi samaan suuntaan ja näki kelmit istumassa nurkassa päät yhteen lyötyinä. Lily sääli poikien seuraavaa uhria, luultavasti jotakuta luihuista, mutta käänsi katseensa takaisin ystäviinsä Potterin katsottua häneen. Mikä kammottava otus koko poika! Miksi juuri hän oli ihastunut Lilyyn? Eikö se olisi voinut olla joku muu? Edes Remus, jolla nyt oli aivojen paikalla muutakin kuin kotitontun maksaa...
Lily oli unohtunut tuijottamaan Reahia, joka käänsi katseensa pois Siriuksesta punastellen. Punapää hieman sääli ystäväänsä, vaikkei ymmärtänytkään miten ujo ja muuten ihan järkevä tyttö oli voinut mennä rakastumaan sellaiseen rehvasteliaan.
     Lily näki silmäkulmastaan  Potterin nousevan ja kävelevän kohti itseään. Hän siirsi keskittymisensä takaisin riimukirjaan ja oli etsivänään Ü:ta. Lily ei olisi halunnut nostaa katsettaan kirjasta kohtaamaan pojan pähkinäsilmiä.
James seisoi Lilyn vieressä ja odotti tytön kääntyvän katsomaan, ennen kuin puhuisi. Viimmein  punapää kohotti katseen. James virnisti itsekseen ja kysyi:
”Oletko kohta valmis partiointiin?”
Lily näytti hetken kovin pöllämystyneeltä, mutta ponnahti sitten seisomaan.
”PARTIOINTI! Mikset muistuttanut aiemmin Potter?!” tyttö parahti samalla, kun änki kirjoja täpötäyteen laukkuunsa. James naurahti ja päästi Lilyn ryntäämään ohitseen kohti tyttöjen makuusalia. Itse poika istui vapautuneeseen nojatuoliin odottamaan punapäätään.
Lily ei pahemmin viivytellyt makuusalissa. Hän heitti laukkunsa sängylle ja nappasi johtajatyttö-merkin yöpöydältään. Matkalla portaita alas hän kiinnitti sen hätäisesti harmaaseen neuletakkiinsa.
     James nousi nojatuolista Lilyn saapuessa. Hän pörrötti hiuksiaan ja hymyili kuin kelmi ainakin. Tyttö tuhahti ja kiiruhti kohti muotokuva-aukkoa James perässään.
Poika sai käytävällä Lilyn parilla pitkällä harppauksella kiinni ja pysäytti tytön.
”Jos kävelemme tuota tempoa, on koko partiointi aivan turha, Lily rakas.”
”Evans, Potter, Evans!” Lily korjasi äkeästi kiinnittämättä huomiota kammottavaan rakas-sanan. Hän kuitenkin hidasti vauhtiaan, sillä Potter oli oikeassa, ei kannattaisi partioida ollenkaan, jos ei partioisi kunnolla.
”Evans-kulta, oletko ajatellut...” James yritti aloittaa keskustelua, joka loppui lyhyeen, kun Lily parahti väsyneenä:
”Pelkkä Evans kiitos!”
     Syntyi hiljaisuus, jonka rikkoivat vain kahdet askeleet käytävän kivilattialla.
”Tiedätkö Evans, kuinka rasittavaa on yrittää keskustella jollekkin, joka käy päälle kuin sarvikuono, jos vahingossa kutsuu häntä etunimellä?” James katkais vihdoin hiljaiuuden.
Lily tyytyi tuhahtamaan vastaukseksi.
”Ja on huomattavan typerää kutsua sukunimellä sarvikuonoa, jonka on tuntenut 7 vuotta”, James jatkoi.
Toinen tuhahdus tytön suunnalta.
”Lisäksi on hieman turhauttavaa keskustalla, kun toinen osapuoli on vain hiljaa tai tuhahtelee. On tietenkin otettava huomioon, etteivät savikuonot osaa puhua, mutta kun tämä sarvikuono vielä 5 minuuttia sitten osasi puhua ainakin 3 sanaisia lauseita, uskoisi sen osaavan yhä. Vaikka toki on mahdollista, että nimenomaine sarvikuono, on mykistynyt viehätysvoimastani ja...”
”Vai että vieähätysvoimasta? Luuletko todella, että olet kovinkin karismaattinen? Luuletko todellakin saavasi minut ihastumaan sinuun, jos kutsut minua sarvikuonoksi? Minä EN OLE SARVIKUONO!”
     Lily oli pysähtynyt raivoamaan keskelle käytävää naama punaisena. James kuitenkin vain virnisti Lilylle ja totesi rauhallisesti:
”Kovasti sinä sarvikuonolta nytkin vaikutat.”
Lily kääntyi jatkamaan matkaansa kannat kopisten.
”Olet äärimmäisen viehättävä suuttuessasi”, James jatkoi seuraten punapäätä.
Lily naurahti serkastiseti.
”Uskon kyllä. Tiedän, että olen mielestäsi viehäätävä, vaikka leikkaisin hiukseni pois ja puhkoisin silmäni. Uskon sen kyllä, mutta älä hitto vie hoe sitä koko ajan!”
Lily oli taas huomaamattaan pysähtynyt. James hymyili hieman hillitymmin ja molemmat jatkoivat hiljaa eteempäin.
     Jamesin päässä laukkasi. Oliko hän todella NIIN ärsyttävä? Olihan hän kestänyt Lilyn valitukset aiemminkin, mutta.... Olihan hän miettinyt tätä aiemminkin. Olihan Remus sanonut siitä kaiksesta joskus. Hän oli  mennyt ehkä liian pitkälle, mutta kun Lily ei antanut edes etunimeä käyttää, niin oli äärimmäisen ärsyttävää keskustella. Yksinpuhelukin oli hieman kyllästyttävä... Miksei Lily voinut pitää hänestä? Mitä hän oli tehnyt väärin?
Lily tuijotti Jamesiä hämmästyneenä, kun poika nosti katseensa tyttöön. Molemmat olivat taas pysähtyneet.
”Mi-mitä sinä sanoit?” Lily kysyi takellellen.
Jamesin ilme oli ainakin yhtä kummastunut. ”Milloin?”
”Ä-äsken. Mutisit jotain?”
James punehtui. Oliko hän todella sanonut ajatuksensa ääneen? Varmaan ainakin pari viimmeistä lausetta.
”Minä... en tiedä”, poika mutisi vaivaantuneena ja jatkoi taas kävelelyä.
     Lily katsoi inhoamaansa poikaa. Oliko Potter todella äsken nöyrästi kysynyt Miksei Lily voinut pitää hänestä ja Mitä hän oli tehnyt väärin? Oliko Potter todellakin mutissut ajatuksiaan ääneen? Ja punastunut? Oliko tuo se äänekäs rehvasteleva James Potter?
Hetken Lily mietti vastauksia kysymyksiin. Miksei hän voinut pitää pojasta? Mitä poika oli tehnyt väärin? Potter oli itsekäs ja rehvasteleva, huomionkipeä mäntti! Hän oli nolannut Lilyn noin 100 kertaa koko koulun, tai ainakin puolen nähden. Mutta, olihan poika nolannut itsensäkkin? Kuinka monta kertaa hän olikaan näyttänyt koko koululle, että hänet torjutaan? Varmaan lähes yhtä monta kertaa kuin  nolannut Lilyn... Ja aina Lily oli ollut töykeä. Ei Lily ikimaailmassa voisi pitää Potterista, mutta ehkä hänen pitäisi edes yrittää olla kiltti pojalle. Ei kuitenkaan antaa toivoa, ei missän nimessä.
     Lily juoksi pitkälle edelle päässeen Jamesin kiinni. Poika oli vieläkin punertava ja yllättävän nöyrän näköinen.
”Anteeksi”, Lily sanoi varovasti. ”Anteeksi, että olen ollut niin töykeä, vaikka olet monesti yrittänyt olla kohtelias ja auttaa. Olen pahoillani, mutta sinun on ymmärrettävä etten rakasta sinua.”
James oli nostanut katseensa ja hymyili vaisusti.
”Minä rakastan sinua silti, enkä aio luovuttaa...” hän sanoi hiljaa.
Lily tunsi olonsa tyhmäksi katsoessa poikaa.
”Sinun kannataisi unohtaa minut ja etsiä joku muu. Minä en rakasta sinua, enkä tule koskaan rakastamaan...”
Kyyneleet olivat kihota Lilyn silmiin, mikä sai hänet räpyttelemään ahkerasti. Keskustelu tuntui kovin typerältä.
”Luuletko tosiaan, että voisin unohtaa sinut? Olemme samassa kolussa, samassa tuvassa ja samalla luokalla. Näen sinut joka päivä ja rakastan sinua joka kerralla enemmän”, James naurahti hieman sarkastiseti ja katsoi Lilyä, jonka silmästä vierähti ensin kyynel ja sitten  toinen.
    ”James, minä olen niin pahoillani... Minä...” Lily kusikasi lisääntyvien kyyneltensä lävitse.
”Et saisi itkeä takiani”, James kuiskasi ja hymyili pyyhkiessään kyyneliä tytön kasvoilta. Kuinka pehmeä iho tytöllä olikaan...
Lily tärisi hysteerisenä kyynelten alla huolimatta Jamesin sanoista. Poika kietoi varovasti kätensä punapään ympärille ja tyttö antoi päänsä painua pojan rinnalle. Kyyneleet kastelivat Jamesin kauluspaidan rinnuksen, mutta poikaa ei kiinnostanut. Hän oli siinä ja nyt ja Lily nojasi häneen. Jos Lily ei olisi itkenyt kaikki olisi ollut täydellisä.
Pojan käsi silitti varosvasti tytön hiuksia. Lilystä siinä oli melkein hyvä olla, lämmintä rintakehää vasten, lohduttava käsi ympärillä. Käsi hiuksissakaan ei tuntunut pahalta.
Kyyneleet kuivuivat pikku hiljaa tytön kasvoille, mutta hän ei halunnut pois. Vahvat kädet ympärillä toivat turvallisuudentunteen ja  pojan kiihtyvät sydämmenlyönnit sekä nopea hengitys tuntuivat hyvältä korvassa.
     James tunsi olonsa jännittyneeksi. Eikö hän ollut odottanut tällaista hetkeä puoli ikuisuutta? Kyllä, viimmeisimmät 6 vuotta. Poika oli kuitenkin lamaantunut paikoillen, eikä uskaltanut räpäyttää silmääkään, ettei ihana hetki katoaisi.
Lopulta hän kohotti Lilyn kasvot kohti omiaan ja suuteli tyttöä varovasti.
Tuntiessaan huulet huulillaan Lily ei ajatellut enää partiointia eikä Potteria. Hän ajatteli poikaa ympärillään ja lämpimiä huulia omillaan. Lily vastasi suudelmaan ja kuljetti kätensä pojan hiuksien sekaan.
James rohkaistui tytön reaktiosta. Hän kuljetti kätensä Lilyn lanteille ja veti tytön lähemmäs itseään. Suudelma muuttui varmemmaksi – vahvemmaksi. Lily ja James olivat taivaassa, yhdessä.
    Lilyn aivotoiminta alkoi taas virota. Mitä hän teki? Suuteli Jame... Potteria?
Tyttö vetäyttyi suudelmasta ja oli lyödä poikaa. Pojan ilme oli kuitenkin hämmästynyt ja osin pelokaskin. Suu oli jäänyt raolleen ja pää hieman kallelleen. Autuus paistoi vain silmistä.
Lilyn oli pakko laskea kätensä – hän ei voinut lyödä avutonta poikaa.
”Anteeksi Lil's minä en olisi saanut...” poika sopersi hämillään.
”Minä... minä... ” tyttö änkytti perääntyessään kohti seinää.
Taas Lilyn silmähtä vieräti kyynelkarpalo. James astui lähemmäs lohduttaakseen  hämmentynyttä tyttöä, mutta Lily ei antanut välimatkan poikaan kutistua.
”Älä James...”
Poika pysähtyi. Lily oli puhutellut häntä etunimellä. James olisi halunnut pomppia riemusta ja rutistaa tytön syliinsä, mutta nopeat askeleet palauttivat hänet maanpinnalle. Punaiset hiukset heiluivat tytön juostessa pois.
    Kasvoillaan kyyneliä Lily juoksi kohti Rohkelikko-tornia. Hän kirosi vaivihkaa kesken jäänyttä partiointia, mutta käänsi sitten ajatuksensa poikaan. James oli suudellut häntä ja mikä pahinta hän oli vastannut suudelmaan! Miten hän ajatteli ikinä saada pojan lopettamaan liehittelynsä, jos antoi toivoa vastaamalla suudelmaan? Mutta loppuen lopuksi, halusiko hän enää Jamesin lopettavan? Olisiko hän vastannut suudelmaan, jos olisi halunnut? Ei, ei! Vastaaminen oli tullut refleksinä jostain päin aivoja, mutta... entä nautinto?
    Tyttö parahti ja oli kävellä muotokuvaaukon ohitse. Leidi kuitenkin tuhisi unisena ja Lily pysähtyi.
”Kirskuristaja!” Lily tuhahti herättäen muotokuvan.
”Valitan neiti Evans, mutta salasana muuttui 10 minuutia sitten, keskiyöllä, kuten joka kuukausi. Teidän pitäisi kyllä tietääs se, olette johtajattö!” Lihava Leidi naurahti.
Lily parahti todeten kellon tosiaan olevan jo reilusti yli 12.
”Minä.. ettekö voisi päästää minua? Minä olen valvojaoppilas! Tiedät, että olen rohkelikko...”
”Valitan. Jos ette muista salasanaa, sallikaa minun jatkaa uniani.”
Lilyn vastaus oli lyhyt ynähdys. Hän istui lattialle nojaten seinään muotokuvan vieressä. Lattia tuntui kylmältä ja viereinen ikkuna veti. Tyttö kietoi neuletakin paremmin ympärilleen.

James laahusti pitkin käytävää. Hän oli päättänyt jatkaa partioinnin loppuun – Lilyn omatunnon vuoksi.
Partiointi oli hyödytöntä tyhjillä hiljaisilla käytävillä ja poika oli vaipunut ajattelemaan tapahtunutta. Lily oli kutsunut häntä etunimellä ja se jos joku oli edistystä! Ja hän oli halannut Lilyä,  eikä tyttö ollu edes pyristellyt pois... Ja mikä tietenkin kaikkein tärkeintä ja ihaninta, he olivat suudelleet! Lily oli vastannut hänen suudelmaansa! Lily Evans, joka inhosi häntä miltä kannalta vain katsottaessa.
     James leijui pilvissä noustessaan portaita ylös kohti Rohkelikko-tornia.
Ylhäällä hän hätkähti nähdessään punahiuksisen möykyn istumassa Lihavan Leidin edessä. Hän käveli varovasti nukkuvan Lilyn luo ja kietoi kätensä tärisevän tytön ympärille. Lily mutisi jotain tokkuraisena, tajuamatta mailmanmenost mitään, ja antoi Jamesin nostaa itsensä vahvaan syliin.
Poika käveli nukkuva tyttö sylissään muotokuvalle ja katsoi kelloa – salasana oli vaihtunut.
”Romulus”, hän mutisi ja herätti nyrpeän Leidin, joka kuitenkin päästi parin sisään.
James laski Lilyn sohvalle nukkumaan ja ja peitteli tytön villaisella huovalla. Itse hän istui viereiseen nojatuoliin ja tuijotti tyttöä väsyneenä.
     Lily tunsi taas huulet huulillaan ja vahvat kädet ympärillään. Hän vastasi suudelmaan vetäen Jamesin kiinni itseensä. Sitten hän lopetti säikähtäneenä ja parahti surkeana.
Lily hätkähti ja katsoi Jamesiä, joka istui nojatuolissa. Poika katsoi tyttöä huolissaan epämääräisestä ynähdyksestä, jonka tyttö oli päästänyt.
”Kehtasitkin suudella minua vielä uudestaan! Ja vielä puollustuskyvyttömänä, nukkuvana!” Lily huudahti vihaisesti nousten istumaan.
James tuijotti häntä pöllämystyneenä.
    ”Lil's en minä... Minä istuin tässä.”
”Kehtaatkin valehdella minulle James!”
”Sinä näit unta.”
”En näe unta suutelevani sinua ja vielä nau-!” -ttivani siitä, tyttö jatkoi lauseen päänsä sisällä loppuun. Niinkö hän oli aikonut sanoa?
”Lily, minä en ikinä suutelisi sinua, jos et haluaisi!!”
”Minä EN halunnut tänään aiemmin!”
”Satuin nyt kuitenkin vastaamaan suudelmaan!”
”Minä...”
”Niin, mitä?”
”Se oli reaktio! Refleksi!” tyttö kivahti.
”Oliko sekin reaktio, kun nojasit minuun? Kun annoit minun pidellä sinua?”
”James, minä itkin!”
”Niin! Aluksi.”
”Minä, minä...”
    ”Sinä inhoat minua? Sinä pelleilet kanssani? Sinä et nauttinut suudelmasta? Ei Lily, sinä rakastat minua ja nautit suudelmasta!”
James oli puhuessaan astunut eteempäin ja painoi nyt huulensa tytön huulille.
Suudelma oli saman tien vahva ja  Lily vastasi siihen taas painautuen kiinni Jamesiin - niin kuin unessakin. Pojan kosketus niskassa kihelmöi ihanasti ja Lily oli lähes vihainen pojan vetäytyessä suudelmasta.
”Siinä sitten yksi reaktio lisää. Aiotko kohta lyödä minua? Tiedän, että pakotin sinut törkeästi suutelemaan itseäni”, James naurahti.
Lily ei vastannut, mutta hymyili leveästi istuessaan pojan viereen sohvalle. Hän painoi päänsä Jamesin syliin ja sulki väsyneenä silmänsä, antaen pojan pyöritellä hiuskiehkuroitaan.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 04, 2012, 17:28:05 kirjoittanut Renefer »
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa Miizhaa

  • Tähtililja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Rohkelikko <33
    • Ja kaikki kirjoittaa mun ystikseen! <3
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 1/5
« Vastaus #1 : Helmikuu 06, 2011, 17:22:16 »
Hmm... Luin tämän alun jo aikaisemmin päivällä, mutta sitten iki-ihana äityli käski minut pois tietokoneelta lukemaan äidinkielen kokeeseen. :) Joo palataanpa kuitenkin ficciin.
 Ensin nimestä, se on ihana! Suuri plussa. Miinuksena tulee siis kuitenkin se, että tapahtumat eteni vähän liian nopeasti jajajaja.... Juoni kuulostaa aika samanlaiselta kuin muutkin Kelmificit, mutta hankala sitä on tässä ekasta luvusta mennä sanomaan. Voi olla, että erehdyn. ;) Yllätä minut. :D
 Mulla oli vielä jotain sanottavaa... Ai niin, kannataa harkita betaa, koska tässä oli aika paljon kirjoitusvirheitä. Ei mulla muuta.
 Lupaan seurailla tätä ficciä ja ehkä ilmestyn jossain vaiheessa taas kommentoimaan! Yritin kerrankin saada rakentavaa aikaiseksi, sen siitä saa.
Kuolema on mysteeri ja hautaus salaisuus
 Stephen King

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 2/5
« Vastaus #2 : Helmikuu 10, 2011, 19:27:41 »
Miizhaa// Kiitos kommentista :) Tiedän että juoni etenee hirveän nopeasti, ja se häiritsee minua itseänikin, mutta olen kirjoittanut tämän noin puoli vuotta sitten ja nyt kun satuin lukemaan tämän niin ajattelin julkaista ja vain vähän muuttelin joitain kommentteja, sillä tekstistä oplisi tullut tönkköä jos olisin lisäinnyt väliin kokoanisia kohtauksia. Ja kliseisyydestä sen verran että minä varoitin niistä. Tykkään lukea kliseisiä tarinoita, joten myös kirjoitan niitä aina, vaikka yritänkin välttää niitä... Mutta teksti tulee jatkumaan varmaankin aika tavalisten kelmificcien mukaan.
Kaverinin on kyllä betannut nämä alun luvut montakin kertaa, eikä niissä pitäisi olla hirveästi kirjoitusvirheitä..? Mutta jos on se johtuu sittä, että koneeseeni ei saa asennettua kirjoitusohjelmaa, joka alleviivaisi punaisella suomenkielisiä virheitä, että sillä lailla surullisesti.. Itse haluaisin  kirjoittaa Wordilla, mutta sitä ei siis pysty asentamaan...


Luku 2
Huonoja(ko?) hätävalheita

”MITÄ HITTOA!?”
Lily heräsi hätkähtäen. Hän näki ensin järkyttyneen Faithin, joka tuijotti häntä sohvan takaa. Seuraavaksi Lilyn katse kohdistui mustaan pörröpäähän, joka veti vielä sikeitä hänen vieressään. Lily parahti noustessaan istumaan ja mietti mitä olikaan mennyt tekemään ja mitä ihmettä selittäisi ystävilleen.
James räpytteli silmiään, herättyään ilmeiseti tytön äkkinäiseen liikehdintään, eikä selvästikkään näyttänyt olevan oikein ajan tasalla. Poika tuijotti pöllämystyneenä tyttöjä, varsinkin vieressään istuvaa Lilyä.
”Mitä hittoa?” hänkin parahti.
”Mietin sitä aivan samaa Potter!” Faith ähkäisi.
     Lily tuijotti Jamesia häkeltyneenä. Eikö pojalla ollut pidempi muisti?
Pikku hiljaa pojan kasvoilla alkoi kuitenkin paistaa ymmärrys. Hän vilkaisi Lilyä, joka katsoi häntä apuapyytävästi. Lilyn silmistä paistoi kauhu ja hätäännys ja lisäksi päällä hämmennys.
”Lily nukahti käytävään, kun ei muistanut uutta salasanaa ja kannoin hänet sisään. En voinut viedä häntä nukkumaan tyttöjen makuusaliin, koska en pääse sinne, ja minusta tämä vaihtoehto oli kuitenkin poikien makuusalia parempi”, poika selitti nopeasti. Lily soi Jamesille nopean hymyn.
”Miksi ette tulleet yhdessä partioinnilta?” Faith kysyi epäillen.
”Päätäni alkoi särkeä ja James sanoi voivansa hoitaa sen yksin”, punapää sepitti  hymyillen ystävälleen vakuuttavasti.
James? Potter?” Faith kysyi yhä epäillen.
”James Potter. Dumbledore oli sitä mieltä, että meidän on puhuteltava toisiamme etunimillä. Olemme tämän vuoden aikana kuitenkin useissa eri toimissa yhdessä.” Lily nauroi omalle selitykselleen, mutta Faithiin se tehosi.
”Menen siistiytymään ja vaihtamaan vaatteet...” Lily mutisi. Hän nousi ja poistui tyttöjen makuusaliin.
     Reah ja Alice olivat päässeet jo ylös sängyistään, mutta Ruby makasi vielä sängyn pohjalla, valmiina nukahtamaan kohta uudestaan.
”LILY!” Alice parahti punapään astuessa sisään makuusaliin. Kaikki käänsivät saman tien katseensa Lilyyn ja Rubykin kohottautui istumaan.
”Missä sinä olit koko yön? Arvaa kuinka huolestunut olin yöllä 3:n aikaan, kun heräsin etkä ollut makuusalissa? Oli vähällä, etten lähtenyt etsimäään sinua, mutta Ruby oli sitä mieltä, että se liittyy jotenkin siihen, että olet johtajatyttö, eikä päästänyt minua!” Alice pajatti keskeyttäen vaaleanruskeiden hiustensa letityksen.
    ”Minä, minä...” Lily mutisi muistellen, mitä oli äsken selittänyt Faithille. ”Minulle tuli huono
olo, enkä muistanut salasanaa ja James kantoi minut kai sisälle ja laittoi sohvalle nukkumaan, kun ei voinut tuoda minua tännekkään...”
Muut tytöt katsoivat Lilyä ja yrittivät saada tolkkua hänen selityksestään.
”Sama uusiksi?” Ruby pyysi ja hieraisten aristavia ruskeita silmiään. ”Hitaammin kiitos, ja selvemmin, jos mahdollista...”
”Olimme Jamesin kanssa parti...”
”Potterin siis?” Alice keskeytti. Lily nyökäsi ja aloitti alusta:
”Niin, olimme James Potterin kanssa partioimassa ja minulle tuli huono olo. Potter lupasi hoitaa partioinnin loppuun yksin ja lähdin takaisin päin. Sitten tulin muotokuva-aukolle, mutta salasana oli vaihtunut jo, enkä muistanut uutta ja...”
    ”Et muistanut salasanaa?” Reah kysyi ihmeissään.
”En. En oikeastaan edes tiennyt vielä uutta, koska en ollut viimme valvoja-/johtajaoppilas-kokouskessa ja uusi salasana on ilmestynyt vasta tänään ilmoitustaululle ja..”
”Selvä selvä, riittää, jatka!” Ruby keskeytti ja Lily jatkoi taas.
”Öö... Sitten minä kai nukahdin siihen taulun luo, kun en päässyt sisään ja James, siis Potter, kai kantoi minut sisälle ja laittoi sohvalle nukkumaan, kun ei minua tännekkään voinut kantaa....”
Lily yritti hymyilä ystävilleen vakuuttavasti, mutta epäonnistui surkeasti.
Tytöt eivät näyttäneet kovinkaan vakuuttuneilta, mutteivat ehtineet kysyä muuta Lilyn paetessa harjaammaan hampaitaan.

     Samaan aikaan James käveli haukotellen poikien makuusaliin ja hieroi kutiavaa leukaansa. Niin, hän oli tosiaan suudellut eilen Lilyä. Koko juttu oli pojalle vieläkin vähän hämärä ja unenomainen.
Muut pojat makasivat vielä sängyissä, joskin Remus näytti siltä, että olisi pikapuoliin ehkä pääsemässä jopa ylös. Sirius haukotteli makeasti ja Peteristä ei näkynyt muuta kuin pari hiustupsua peiton alta.
”Hei!” James tokaisi mahdollisimman normaalisti ja suuntasi kohti kylpyhuonetta.
Remus katsoi häntä kysyvästi ja Sirius oli näytti siltä, ettei jättäisi poikaa koko päivänä rauhaan.
”Missäs vietit viimme yön?” jälkeisempi kysyi hieman kärkkäästi.
James heilautti päätään oleskeluhuonetta kohti ja sulkeutui kylpyhuoneeseen. Hän riisuutui ja astui suihkuun antaen haalean veden kastella itsensä.
     Poika ei ollut varma kertoisiko muille kelmeille suudelmasta. Hän ei osaisi olla kau'aa hiljaa, mutta Lily ei selvästikkään halunnut levittää tietoa, ehkä tyttö oli tullut katumapäälle...
Siriukselle kertomisessa oli tietenkin omat puolensa... hän ei jättäisi Jamesiä rauhaan ainakaan seuraan 3:n viikkoon. Peter taas... no, hän oli Peter, vähän liian yksinkertainen tämmöisille asioille... ja vähän liian suurisuinen. Remus saattaisi ymmärtääkkin. Kuunnella ja olla nauramatta, mutta James ei välttämättä haluaisi kuulla tämän neuvoja, tai ehkä halusikin...
Jotain oli kuitenkin pakko sanoa. Olihan Faith nähnyt hänet ja Lilyn. Kohta tietäisivät kaikki, vähintäänkin rohkelikot.
     James astui ulos suihkusta ja hieroi pyyhkeellä hiuksiaan. Toisen pyyhkeen hän kietaisi lanteilleen ja siirtyi takaisin makuusaliin.
Remus istui sänkynsä reunalla täysissä pukeissa ja luki jotakin paksua opusta. Sirius veti juuri haukotellen sukkia jalkaan, mutta Peter tuhisi yhä sängyssä.
James siirtyi matka-arkulleen pukeutumaan.
”Oliko oleskeluhuoneen sohvalla kovinkin mukava nukkua?” Sirius kysyi hassu virne kasvoillaan.
”Luultavasti ainakin mukavampi kuin täällä. Tiedätkös Anturajalka, sinä kuorsaat kuin höyryveturi, eikä Matohäntäkään ole kovin hiljainen”, James heitti.
Sirius irvisti ja vilkaisi Remusta, joka nyökkäsi naurahtaen. Sitten kaikki katsoivat Peteriä, joka tosiaankin päästeli jos jonkunmoisia ääniä. Syntyi pitkä hiljaisuus.
”Kerro nyt mitä sinä sinne jäit hommaamaan Sarvihaara. Emme mekään ihan tyhmiä ole, siis minä ja Remus”, Sirius ärähti lopulta. Hän vilkais taas Peteriä ja naurahti.
    ”Minä suutelin Lilyä.”
James tunsi punehtuvansa ystäviensä tuijottaessa. Sanat olivat vaan tipahtaneet hänen suustaan, ihan vahingossa. Siinä sitä nyt sitten oltiin. Sitten tipahti vielä pari sanaa:
”Kahdesti, ehkä useamminkin.”
James päätti sulkea varmuuden vuosi suunsa, ettei enää yhtään sanaa tippuisi itsekseen ulos. Hän hymyili hieman vaivaantuneesti, ja toivoi kovasti, että joku sanoisi jotain.
Lopulta Sirius puhui hieman epäilevällä äänellä:
”Sinä suutelit Evansia?”
Nyökkäys.
”Sinä suutelit Evansia kahdesti, ehkä useamminkin! Miten niin EHKÄ?”
”No kun... en ole ihan varma... saatoimme me pari kertaa pussata, ennen kuin nukahdimme...” James mutisi uskoen olevansa aika lailla tomaatin värinen.
Saatoitte ehkä pussata pari kertaa ennen kuin nukahditte? James mitä helvettiä sinä olet puuhannut viimme yönä?”
”Ei mitään sellaista, minä vain... me vain nukahdimme sohvalle... sen jälkeen kun olin öö... suudellut häntä, kahdesti...”
     James haki katseellaan apua Remukselta, joka hymyili ja kysyi sitten:
”Miten kaikki oikein meni?”
”Me... me menimme partioimaan, ja minä kai valitin hänelle jotain, kun hän ei halunnut puhua minulle...  Heran jestas, minä valitin Evansille! No, joka tapauksessa hän alkoi itkeä ja minä lohdutin häntä, eikää hän vastustellut yhtään kun halasi, itki vain kuin mikäkin. Olimme siinä kai aika kauan, ja sitten... sitten minä vain suutelin häntä, ja hän vastasi! Hän ihan tosiaan vastasi! Mutta sitten hän perääntyi ja itki taas, ja juoksi pois.
Jatkoin kierroksen loppuun, niin Lilykin olisi varmaan tehnyt, ja kun tulin Lihavan Leidin luo, hän nukkui siinä, seinää vasten, käytävällä. En minä häntä siihenkään voinut jättää, tietenkään en voinut, joten kannoin hänet sisälle sohvalle nukkumaan – olisi ollut mielestäni hieman epäsopivaa tuoda hänet tänne. Istuin siinä katselemassa häntä ja hän heräsi ja alkoi kai raivota minulle, en ole ihan varma mistä... Sitten minä... suutelin häntä uudestaan. En oikein tiedä mikä minuun meni... minä vain tiesin, että hän vastaisi taas, ja niin hän tekikin. Ja sitten me vain istuimme siihen sohvalle ja hän painoi kai päänsä syliini ja sitten me nukahdimme. Niin se varmaan suunnilleen meni, en minä oikein muista...”
    Sirius ja Remus vain tuijottivat Jamesia ja sitten Siriuh naurahti:
”Sarvihaara, sinä olet nähnyt unta!” Poika tipahti lattialle mahaansa pidellen ja Remus sekä James vai tuijottivat häntä ymmärrtämättä ollenkaan jutun juonta.
”Ettekö te tajua! Jameskö olisi pussannut Lilyä! Tyynyä hän on pussaillut unissaan! Ihan kuin säntillinen Lily Evans olisi jäänyt sohvalle nukkumaan hänen kanssaan!”
Remus huoksisi väsyneenä:
”Sirius... rauhoittuisit nyt, ei se nyt niin mahdotonta ole... eikä tässä ainakaan ole mitään hauskaa. Ryhdistäydy hyvä mies!”
”Mutta etkö kuullut kuinka innoissaan hän selitti siitä ja oikeasti hän on vain pussaillut tyynyä!” Sirius hohotti lattialla pyörien.
”Anturajalka! Minä olen ihan tosissani! Heräsin siitä hänen vierestään siihen, että Faith Gerbrow huusi siinä meidän vieressä 'Mitä hittoa!' ja sitten kehittelimme sille siinä hienon tarinan siitä, että Lilyn päätä särki.”
    Sirius lopetti nauramisen.
”Oletko nyt ihan tosissasi? Voiko joku todistaa?”
”Kohta varmaan koko koulu... sen valhetarinan.”
”Evans ei halunnut kertoa, että te suutelitte?”
”Ei... hän varmaan katuu...”
”Pää pystyyn Sarvihaara! Kukaan sinua suudellut ei voi katua!”
Sirius naurahti ja hänen ääni hänen ”kellossaan” oli täysin muuttunut. Hän läimäytti Jamesia veljelliseti selkään, tosin ehkä hieman liian lujaa, sillä James lensi sängystä seuraavalle ja rojahti yhä, ihme kyllä, nukkuvan Peterin päälle. Poika tietenkin heräsi ja ähki hyväntuulisen Jamesin alla.
”Sarvihaa – ra voisitko – voisitko siirtyä! En – en saa – hap – pea!” poika ähki tuskissaan ja yritti tiputtaa ystäväänsä lattialle.
    Lopulta James nousi ja yhtyi Remuksen aamupala-ehdotukseen. Sirius painui nopeasti vielä suihkuun ja Peter puki vaatteet päälleen.

Lily istui aamupalapöydässä katselleen ystäviään. Välillä hän vilkuili Suuren-salin oville peläten näkevänsä siellä mustan pörröpään.
Tyttö käänsi katseensa takaisin pöytään ja kahmaisi vispipuuroa lautaselleen. Hän näki syrjäsilmällä Reahin vilkuilevan itseään ja pysähtyessään kohtaamaan tytön katseen Reah hymyili tietävästi.
Mahtavaa! Reah ei ainakaan ollut uskonut hänen tarinaansa, Lily parahti, mutta käänsi sitten katseensa muihin ystäviinsä.
    Alice ja Ruby riitelivät siitä saiko leivän päälle laittaa juustoa ja oliko kurkku vai tomaatti parempaa makkaravoileivällä. He näyttivät siis varsin normaaleilta.
Faith flirttaili vieressään istuvalle pojalle, joka sattui olemaan 6. luokkalinen Keaton Roerman. Poika hymili silmät pyöreinä ja Lily oli varma paran pyörtyvän kohta onnesta. Paran siksi, että tietenkään Faith ei ollut tosissaan.
Joka ikinen, no se on ehkä liiotteltua, ¾ koulun pojista olisi vaikka maksanut saadakseen suudella Faithia pitkine tummine kiharoineen, jäänsinisine silmineen, virheetömine huulineen. Oikeastaan Faith oli muutenkin aika lailla virheetön. Tyttö oli pitkä ja solakka, muodoiltaan muutenkin sopiva. Hänen kasvoissaan ei ollut oikeastaan pienintäkään virhettä, joten se siitä sitten, Faith oli äärimmäinen Mary Sue, vaikkakin koulun kanssa aika välinpitämätön ja surkea.
No, joka tapauksessa hän vaikutti aika normaalilta, eikä Faithakaan kiinnittänyt Lilyyn mitään erityistä huomiota.
    Lily huokaisi helpottuneena, ja kääntyi taas katsomaan ovia.
Maito, jota tyttö oli kaatamassa puuroonsa, oli lentää humpsahtaa sinne kokonaan. Ovista käveli sisään neljän hengen poikaporukka, joka muistutti epäilyttävästi Kelmejä.
Lily otti lusikan käteensä ja yritti keskittyä syömiseen sen sijasta, että tuijottaisi lähestyviä Kelmejä.
Reah hymyili taas Lilylle ja Lilyn oli pakko jättää puurolautanen kesken ja nousta ylös.
”Menen kirjastoon, tuleeko joku mukaan?” hän parahti katsoen ystäviinsä.
Reah nousi myös ja nyökkäsi:
”Minä tulen.”
Lily kirosi ystävänsä alimpaan helvettiin, sillä hän ei olisi halunnut olla Reahin kanssa kahden, mutta lähti silti harppomaan kohti ovia. Hän ei katsahtanutkaan kohti Kemejä kävellessään heidän ohitseen, mutta Reah katsoi ensin Jamesia ja vilkaisi sitten ujosti Siriusta.
     James katsoi Lilyyn, joka porhalsi heidän ohitseen katsetta kohottamatta. Hän meinasi avata suunsa ja sanoa jotain, mutta se jäikin jotenkin tekemättä, ja kohta Lily oli jo ovista ulkona.
James ei tuntenut enää oloaan kovinkaan rohkeaksi eikä iloiseksi. Hän istui Siriuksen viereen kahmaisi munakasta lautaseleen.
”Näitkö! Hän ei edes vilkaissut minua, kun kulki ohi! Olen mokannut totaalisesti kaiken...” poika parahti Siriukselle, joka oli hymyillyt varsin viehättävästi vierestä astelleelle korpinkynnelle.
”Joskus käy niin, vietit sentään eilen hyvän illan”, Sirius vastasi ja sai Jamesin vähäisetkin ilonaiheet katoamaan. ”Sarvihaara! Rauhoitu, en ollut tosissani, sinun pitää ottaa rennosti!”
”Kyllä hän vielä tokenee. Hän on vain... hämmentynyt. Minäkin olisin. Hän sentään vihasi sinua vielä toissapäivänä”, Remus mumisi Päivän Profeetan takaa.
Peter kuunteli ystäviän hämmästyneenä.
”Mitä Sarvihaara on tehnyt?” hän kysyi suu täynnä riisimuroja.
”Hän hieman...” Sirius aloitti, mutta keskeytti Jamesin tökätessä häntä haarukalla ja Remuksen katsoessa ole-kerrankin-hiljaa-tai-James-saa-puolestani-nylkeä-sinut-elävältä -katseella. Peter näytti yhä hämmentyneeltä, mutta tyytyi Remuksen vastaukseen, ”kerromme myöhemmin”.
    James ei yhtynyt poikien mukana keskusteluun uudesta jäynästä – ilmeisesti koko eteishallin lattian muuttamisesta hyytelöksi, johon syntyisi polku kaikkien paitsi luihuisten kävellessä siitä.
James tuijotti masentuneena Korpinkynnen pöytään, ja tajusi tuijottavansa oranssihiuksista tyttöä, ja miettivänsä Lilyn hiusten lainehtivan kauniimmin, kuin tämän.
Hän mietti, minne Lily oli ollut menossa ja oliko hän lähtenyt heidän tulonsa takia. Häntä häiritsi epätietämättömyys tytön tunteista. Vihasiko Lily häntä?
James yritti karistaa ajatusket pois Lilystä, mutta päätyi vain ajattelemaan eilisiä suudelmia ja Lilyn hiuksia hänen käsissään, tuoksuaan hänen sieraimissaan...
Kaikki oli alkanut niin hyvin, eikö se voisi myös jatkua hyvänä?

A/N: Kiittää etukätääne toivotuista kommenteista ...
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 17, 2011, 15:53:01 kirjoittanut Gemmssy »
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 3/5
« Vastaus #3 : Helmikuu 17, 2011, 15:49:29 »
A/N: No, tässä nyt sitten seuraava luku, jos joku jaksaa vielä lukea. Harvinaisen kauhea luvun nimi mutta muuten... :)

Luku 3  Kohtalokas unikirja

   Lily tuijotti kirjoja edes miettimättä minkä ottaisi. Hän ajatteli Jamesiä, oliko poika katsonut häneen? Olisiko hänen pitänyt katsoa poikaan? Mutta ei! Kaikki oli ollut vain vahinko, koko eilisilta! Hän ei voinut rakastaa Jamesiä, James Potteria.  Ja sitten oli Reah, joka seisoi jossain aivan lähellä ja tiesi kaiken, avasi kaiken!
Lily repäisi sattumanvaraisesti hyllystä kaksi kirjaa. Hän romahti läheiseen nojatuoliin ja piiloutui toisen kirjoista taakse. Hän tiesi Reahin istuneen viereensä, mutta yritti lukea kirjaa, jonka oli avannut sattumanvaraisesti keskeltä.

Vuonna 1869 Fredric Pitkäperä väitti löytäneensä yhden gratulaarin, läheltä Wedelin kaupunkia Tanskasta. Väite todistettiin kuitenkin perättömäksi vuotta myöhemmin, joskaan Pitkäperää ei tuomittu, koska hän kärsi vakavasta isiotermiasta (johon kuolikin puolta vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1870) ja väitös voitiin laittaa sen syyksi.

    ”Lil's?”
Lily kohotti vaivautuneena katseensa kirjasta ja kohtasi Reahin harmaat silmät.
”Niin?”
”Mitä eilen tapahtui, siis oikeasti. Minä en... en haluaisi olla utelias, mutta tiedän kertomisen auttavan.”
Lily istui hiljaa ja laski kirjan syliinsä. Kirjasto oli autio, heitä kahta lukuun ottamatta. Syntyi pitkä hiljaisuus. Lopulta Lily kokosi rohkeutensa ja lähes kuiskasi.
”Hän suuteli minua.”
Reah nyökkäsi:
”Niin arvelinkin.”
     Lily tuijotti ystäväänsä hetken hiljaa ja kysyi sitten kuiskaten :
”Mistä arvasit?”
Reah kohautti olkiaan niin, että vaaleat hiukset nytkähtivät olilta selkään.
”Mutta sinä nautit siitä?” hän kysyi – se oli retorinen kysymys.
Lily katsoi taas ystäväänsä kysyvästi.
”Lil's rakas, se on ilmi selvää. Muuten et olisi noin... epävarma. Ja mitä Faith kertoi, heräsit sohvalta, aika sovussa Jamesin kanssa, et olisi ollut kovinkaan suopea, jos hän... Olisit saattanut jopa kertoa meille totuuden ja haukkua Potterin syvimpään maanrakoon, etkä olisi puhunut etunimellä. Eikä James olisi hymyillyt sinulle, kun he ohittivat meidät. Jos siis olisit lyönyt häntä.”
”Hymyilikö hän?”
”Yritti... Muttei enään, kun olit ohittanut hänet.”
”Olen kauhea... Reah, mitä minä teen?”
”Mistä minä voisin tietää. Sinun päätöksesi se on.”
”Reah, auta!”
”Miten asiat menivät? Miten hän päätyi suutelemaan sinua?”
    ”No, me menimme partioimaan. James lörpötteli kaikkea typerää ja minä olin hiljaa. Sitten hän kutsui minua sarvikuonoksi!” - tässä kohtaa Reahin kulmakarvat nytkähtivät huvittuneina ylöspäin - ”Monta kertaa! Sitten minä kai vähän suutahdin, mutta hän käyttäytyi muutenkin tosi epäkypsästi. Sitten yhtäkkiä, en muita mitä sanoin, mutta hän meni aivan hiljaiseksi ja yhtäkkiä hän vain mutisi ajatuksiaan ääneen, kai ihan vahingossa. Hän sanoi Miksei hän voi pitää minusta? Mitä minä olen tehnyt väärin? Ja kun kysyin häneltä, hän punastui – ajattele James Potter punastui – ja oli ihan hiljaa. Ja minusta alkoi tuntua tosi pahalta, kun en oikein tiennyt mitä olisin sanonut. Yritin olla mahdollisimman kiltti, kun sanoin hänelle, etten rakasta häntä, mutta sitten hän vain.. jotenkin oli niin nöyrä ja tunteellinen, että aloin itkeä ja annoin hänen lohduttaa itseäni. Se... tuntui hyvältä olla siinä häntä vasten, silloin. Ja sitten kun en enää itkenyt, hän kohotti kasvoni omiaan kohti ja suuteli minua, ja Reah, minä vastasin siihen suudelmaan! Sitten päässäni alkoi tikittää, että Lily Evans, mitä hittoa sinä oikein teet? ja minä peräännyin ja aloin taas itkemään ja juoksin pois ja jätin hänet yksin sinne käytävälle, Kasean Katedraali -taulun viereen.
    Sitten en muistanut salasanaa ja hän kai tosiaan kantoi minut sisään, kun olin nukahtanut ja laittoi sohvalle nukkumaan, että se osa meidänkin tarinassa oli totta. Ja minä näin unta, että minä suutelin häntä, ja kun heräsin, hän istui nojatuolissa vieressäni ja aloin raivoamaan siitä, ettei hän olisi saanut suudella minua uudestaan kun olin vielä kyvytön puolustautumaan tai jotai sinnepäin kuitenkin. Ja hän sanoi kai, ettei suudellut minua ja riitelimme siitä ja sitten hän taas suuteli minua, ja minä vastasin taas... - se oli ihana suudelma - ja sitten me istuimme sohvalle ja kai nukahdimme.”
     Lilyn selitys tarinasta oli huomattavasti tarkempi ja yksityiskohtaisempi, kuin Jamesin oma yli tunti sitten. Hän oli myös käyttänyt huomattavasti vähemmän epävarmoja sanoja kuten kai ja ehkä.
Sitä ei kuitenkaan tietänyt kumpikaan asianomaisista.
Reah oli kuunnellut tarkkaavaisena Lilyä koko selityksen ajan ja tuijotti nyt ystäväänsä mietteliäänä.
”No, mitä mieltä olet? Pidätkö hänestä?” Reah lopulta kysyi.
”Minä... totta kai, mutten siltikään. En tiedä. Tuntuu niin loogiselta, että pitäisin, mutta kuitenkaan en oikein voi pitää. Ja en oikein tiedä... mutta vaikka pitäisin, ei sitä kuitenkaan tulisi mitään. Minun ei pitäisi edes ajatella sellaista. Ja vaikka hän eilen olisikin ollut kuinka ihana, hän on kuitenkin Potter, eli keskenkasvuinen idiootti, joka haukkui minua sarvikuonoksi, ja yritti iskeä tyhmillä iskulauseilla. Siitä ei tulisi mitään. Ei puhuta siitä...”
Reah hymähti myöntymyksen merkiksi ja alkoi selailla tuolilla lojunutta aikakauslehteä.

Sirius kiusasi Remusta heittelemällä sukkiaan lukevan pojan niskaan. Peter heilutteli lyhyitä jalkojaan tyhmän näköisesti sängyn reunan yli ja vihelsi jotain epävireessä. James istui ja irvisteli  painien ajatustensa kanssa. Siriuksen sukka lennähti häntä päin ja poika katsoi häntä tympäänyneenä.
”Älä ryve murheissa Sarvihaara! Maailmassa on muitakin tyttöjä kuin Evans, ja kyllä hänkin leppyy vielä. Pelataan erä velhoshakkia tai räjähtävää näpäystä.”
James loi häneen väsyneen silmäyksen, mutta heitti sukan takaisin Siriukselle.
”Anturajalka on oikeassa, et saisi rypeä murheissa, se suurentaa niitä. Etsi Lily ja keskustele tai yritä unohtaa hänet hetkeksi”, Remus tokaisi.
James kohautti olkapäitään, mutta nousi ylös.
”Menen oleskeluhuoneeseen...” hän mutisi kadotessaan ovesta ulos.
”Ihme rypijä”, Peter tuhahti tietävästi, vaikkei ymmärtänytkään mitään rakkauden päälle. Pojat olivat aamiaisen jälkeen selostaneet Peterille eilisen tapahtumat, ja ne oli täytynyt selostaa neljästi, ennen kuin poika oli lopulta tajunnut jutun pääpiirteittäin.
     James istui syrjäiselle sohvalle toivoen Lilyn kävelevän ohi. Olisi turha lähteä haahuilemaan pitkin suurta linnaa, kun loppujen lopuksi tyttö istuisi luultavasti kutenkin makuusalissaan.
Hän katselit täpötäyttä huonetta ja mietti mitä sanoisi Lilylle, jos löytäisi tämän.
Minä olen pahoillani siitä eilisetä, mutta oliko hän? Tai Lily, merkitsikö eilinen sinulle mitään?, mutta se oli jotenkin niin... dramaattista, eikä James välttämättä haluaisi kuulla vastausta. Minä rakastan sinua ja olen todella pahoillani eilisestä, mutta sinäkin olit siinä kyllä mukana... No ei nyt ainakaan niin! Sehän kuulosti aivan idiootilta. Olisi tyhmää alkaa syytellä tyttöä, vaikka hän olikin ollut mukana. Olen pahoillani, kun saatoin sinut tällaiseen tilanteeseen ystäviesi kanssa... Se kuulosti jo vähän paremmalta...
     Kello löi puoli yhdeksän ja osa ensiluokkalaisista alkoi valua pikkuhiljaa kohti makuusaleja. James katseli kuinka muutama 6. luokkalainenkin nousi portaat ylös. Poika jäi kuitenkin istumaan ja tuijottamaan ovea.
”Hei James.”
James kohotti katseenas ruskeahiuksiseen tyttöön, joka oli istunut sohvan toiseen päähän. Tyttö räpytteli luonnottoman usein pitkiä ripsiään ja hänen siniset silmänsä kiilsivät.
”Hei”, James tokaisi.
”Minä olen Nicolette Flamm, ystävien kesken Lettie”, tyttö sirkutti.
”Minä ole James Potter, mutta taisitkin tietää sen jo...” James totesi kuivasti.
Tyttö liukui lähemmäs Jamesiä ja istui lähes kiinni poikaan.
”Mitä teet täällä. Yksin?” Lettieksi esittäytynyt kysyi pyöritellen hiusuortuviaan sormensa ympärille.
”Ööh, enpä mitään erityisempää... etsin yhtä... ystävääni, mutten löytänyt häntä.”
Lettie hymyili taas ja hivuttautui vielä lähemmäs.
”Voitkin sitten varmaan jutella kanssani, kun kaikki muut meidän makuusalista menivät jo nukkumaan, mutta minua ei nukuta vielä ollenkaan”, Lettie selitti mukamas surullisena. James kohautti olkiaan ja nyökkäsi sitten vaivaantuneena.
Tyttö hymyili taas onnellisena.
”Pelaat mielestäni tosi hyvin huispausta. Olet ehdottomasti Rohkelikon paras jahtaaja!”
”Ovat Kirk ja Renatakin aika hyviä... varsinkin Renata. Hän on paljon ketterämpi kuin minä...” James mutisi väsyneenä.
”Niin. Renata on minun luokallani, nukumme siis samassa huoneessa, mutta hänkin on sitä mieltä, että olet parempi kuin hän. Ja olet ehdottomasti komeampi kuin Kirk.”
”Ai.”
     James ei mitenkään erityisesti pitänyt vieressään istuvasta flirttailiasta, varsinkaan kun näki Siriuksen virnistelevän takan luona rohkaisevasti.
”Minun pitäisi varmaan käydä... käydä kirjastossa. Hakemassa yksi kirja”, poika totesi ja nousi.
”Näin myöhään?” Lettie kysyi ihmeissään.
”Joo... se on tärkeä kirja.”
”Minäkin voisin tulla! Minun pitää lainata yksi kirja unien tulkitsemisesta”, tyttö sanoi innokkaana.
”Ööö... eikun...” James mutisi miettien hyvää tekosyytä yksin menemiseen, mutta tyttö katsoi Jamesiä vetoavasti ja otti tätä kädestä kiinni:
”Mennään jo, että ehditään.”
Jamesin oli pakko tyytyä nyökkäämään tytölle ja irvistämään hymyilevälle Siriukselle.
     Käytävässä Lettie selitteli innoissaan niitä näitä kaikenlaisesta ja James tyytyi nyökkäilemään vaivaantuneena. Hän halusi mahdollisimman nopeasti eroon tytöstä.
He saapuivat kirjastoon ja James veti hyllystä kirjan riimuista.
”Onko tuo se tärkeä kirja?”
James nyökkäsi nopeasti ja kääntyi katsomaan tyttöä.
”Hae nyt se unikirja, kirjasto menee kohta kiinni.”
Tyttö nyökkäsi ja lähti kävelemään viereiselle hyllylle.
”Se on tuo tuolla ylhäällä. Minä en oikein yllä siihen, haluaisitko nostaa minua?”
James puuskahti, mutta totesi tytön kirjan todella olevan ylimmällä hyllyllä. Tämä oli niitä huonoja iskuyrityksiä, joista Sirius aina paasasi.
James kuitenkin otti tyttöä varovasti vyötäisistä kiinni ja oli juuri aikeissa nostaa häntä ylös kirjan luo, kun syntyikin monen tapahtuman ketju.
Tyttö kääntyi, ja suuteli häntä varmasti suoraan suulle kietoen kätensä hänen hiuksiinsa.
Lily ilmestyi hyllyväliin, tuijotti Jamesiä ja tyttöä ja parahti lopulta juosten pois, ulos kirjastosta.
James näki Lilyn, irtaantui nopeasti suudelmasta ja työnsi tytön kauemmas.
”Minun pitää mennä”, hän totesi kylmästi ja pyyhki suunsa tytön huulipunan jäljiltä kadoten hyllyrivien väliin.

Lily juoksi ulos kirjastosta, vähät välittämättä kirjastonhoitaja matami Halsenista, joka huusi hänen peräänsä tippuneista kirjoista.
Hän jätti Reahin yksin kirjastoon, vaikka tyttö olikin ystävällisesti viettänyt koko päivän siellä Lilyn kanssa, ettei tytön tarvitsisi kohdata Jamesia.
Nyt Lily sitten juoksi käytävää pitkin kohti Rohkelikko-tornia.
Hänen päässään hakkasi kuva Jamesista ja ruskeahiuksisesta tytöstä suutelemassa. James Potterista, joka oli nyt 5 vuotta vannonut hänelle ikuista rakkauttan ja suudellut häntä eilen! Mikä hitto sitä poikaa vaivasi? Ja Lily kun oli juuri lähes hyväksynyt tosiasian, että voisi pitää siitä pojasta... mutta ei. James oli suudellut uutta tyttöä heti hyvän paikan tullen!
Lilyn sisällä tuntui oudolta. Hän oli jotenkin aina ajatellut, että Potter pitäisi vain hänestä, mutta...
He olivat sentään suudelleet eilen!
     Lily nopeutti askeliaan kuullessaan takaansa raskaat juoksuaskeleet. Hän ei todellakaan kuuntelisi Potterin selityksiä, ei minkään laisia.
Tyttö painui sisään muotokuvaaukosta ja änki täyden oleskeluhuoneen läpi.
Hän näki sivusilmällä Remuksen heilauttavan päätään häneen päin, muttei välittänyt siitä, vaan paineli saman tien portaat ylös makuusaliin.
Se oli ihme kyllä tyhjä, ties missä muut heiluivat - se ei kiinnostanut juuri nyt Lilyä. Hän heittäyti sänkyynsä ja antoi kyynelten kastella kasvonsa. Hän painautui tyynyynsä ja käärityi peittoonsa tehden niistä muurin pahaa maailmaa vastaan.

James oli juossut Lilyn perään, muttei saanut tyttöä kiinni. Hänen teki mieli lyödä mokomaakin Lettietä! Ja itseään... Hakata päätään seinään ja purra kätensä verille. Mitä pirua hän oli ajatellut, kun oli aikonut toteuttaa pyynnön nostamisesta? Miksi hän ei ollut vain sanonut lähtevänsä nukkumaan, vaan oli pitänyt selittää jotain jostakin kirjastosta?  Kai hän oli toivonut näkevänsä Lilyn – niin kuin oli nähnytkin... Miksi hän ei ollut vain sanonut tytölle ”Sori, mua ei kiinnosta, hävy!” ? Ehkä hän ei ollut jaksanut välittää... Niin se kai oli.
Mutta hän oli saanut siitä mukavan rangaistuksen. Kaikki oli todellakin alkanut liian hyvin... ja muuttunut sitten ihan helvetin kauheaksi sekasotkuksi.
     James lähes huusi salasanan Leidille ja ryntäsi sitten sisään. Hän etsi Lilyä katseellaan, vaikkei uskonutkaan tytön jääneen oleskeluhuoneeseen. James näki Siriuksen nauravan takan edustalla Peterille ja Remuksen katsovan itseään säälivästi. Lily ei kuitenkaan istunut ystäviensä seurassa oven läheisesä nurkassa, joten James jatkoi suoraan makuusaliin. Hän istui sängyllen ja kirosi ääneen huonoa onneaan. Kyynel karkasi ruskeasta silmästä, mutta se pyyhittiin nopeasti pois.

Kului ikuisuus ennen kuin ovi aukesi hiljaa narahtaen. Kevyet askeleet tulivat kohti ja patja painui istuvan alla.
”Lil's?” Reah kysyi varovasti – se oli jo toinen kerta sinä päivänä. Reahin siro käsi silitti peittoa Lilyn päällä ja veti sen lopulta pois. Lilyn kasvot olivat punaiset kyynelten jäljiltä, mutta se ei ollut mitään verrattuna itkeneisiin silmiin. Reahin käsi siirtyi Lilyn punaisiin hiuksiin.
”Hän oli siellä, kirjastossa.”
Lilyn ääni oli ohut kuiskaus, kun hän lopulta avasi suunsa.
Reah nyökkäsi – taas, kuten aiammin päivällä.
”Hän, suu- Reah, hän suuteli ruskeahiuksista tyttöä!”
Reah nyökäsi, vaihteeksi.
”Niolette Flammia, kuudennelta.”
”Mistä tiedät?”
Niin, mistä Reah tiesi taas?
”Näin hänet seisomassa kirjastossa, kun olit lähtenyt. Hän oli yksin. Huulipuna oli levinnyt.”
”Miten James kehtaa, miten hän voi...”
Lilyn ääni sortui taas itkuun.
     Reah rutisti ystävänsä itseään vasten ja antoi itkun rauhoittua.
Itseasiassa, Reah kaipasi itsekkin sitä – rauhoittumista, vaikka olikin se ujo-hiljainen-kiltti-Reah. Hän olisi halunnut mennä alas ja raivota Jamesille... Huutaa hänelle ja lyödä poikaa kirjalla päähän. Poika oli sentään, no, mokannut aika pahasti Lilyn kanssa. Ei ihan Reahin tapaista. Reahin ajatukset eksyivät nopeasti Siriukseen, mutta hän pudisti pojan mielestään, nyt oli Lilyn aika.
”Hän on idiootti.”
”Eikä ole...”
Reah tuijotti ystäväänsä yllättyneenä.
”Minä... en tiedä.”
”Sinä pidät hänestä?”
”Niin...”
     Lilyn ääni katosi pois.
Reah hymyili hänelle rohkaisevasti.
”Minä en tiedä, en tiedä mikä minuun on mennyt... minä... minä olen ihastunut James Potteriin...”
Reah hymähti vastaukseksi ja Lily jatkoi sarkastiseti:
”Hieman huono ajoitus minulla... hän on rakastanut minua 5 vuotta ja nyt kun hän kyllästyi, niin minä hurahdan häneen... Tiedätkö, taisin lopultakin olla oikeassa. Hänen oli vain todistettava itselleen, tai joillekkin muille, että hän saisi minut lopulta...”
Reah pyyhki puheen nostattamat kyyneleet pois Lilyn poskilta.
”En usko... Hän ei kertonut kellekkään... jos hänen olisi todistettava jotain, kai hän ylpeilisi sillä puolelle koululle...”
Reah ei ollut varma uskoiko itsekkään itseään. Lily kohautti olkia.
”Ethän... ethän kerro muille. En halua, että he tietävä. Varsinkaan, että tykkään Potterista.”
”En ole tyhmä, kulta pieni.”

Remus astui sisään. Hän katsoi sängyllä istuvaa poikaa.
”James?”
”Remus?”
”Mitä... Mitä kävi?”
”Se tyttö suuteli minua... ja Lily näki sen.”
”Lettie suuteli sinua?”
”Olin nostamassa häntä yhden kirjan luo.”
”Miksi hitossa?”
”Kysyin sitä juuri itseltäni...”
     Syntyi hiljaisuus, jonka rikkoi lopulta häiriötekiä nimeltä Sirius.
Hän käveli huoneeseen nauraen itsekseen.
”Mitä kävi? Eikö tyttö suudellut hyvin? Vai eikö hän suudellut ollenkaan?” hän kysyi katsottuaan ystäviään.
James nappasi lähimmän esineen – tässä tapauksessa herätyskellonsa – ja heitti sen päin Siriusta, jahtaajan voimalla ja sihdillä. Se osui vatsaan ja Sirius parahti käpertyen kippuralle.
”SINÄ JA SINUN TYTTÖSI! ETKÖ VOISI KERRANKIN AJATELLA JOTAIN MUUTA! MINÄ EN OLE TUOLLAINEN... SUKANVAIHTAJA! JA JOS KERRAN HALUAT TIETÄÄ MITÄ TAPAHTUI, NIIN SE TYTTÖ SUUTELI MINUA! JA LILY NÄKI SEN!”
James hiljentyi, ja istui takaisin sängylle, jolta oli noussut huutamaan.
     Sirius tuijotti häntä ensin hämmästyneenä, ja sitten myötätuntoisesti.
”Sori... en, en tiennyt, että... tai siis... anteeksi.”
”Hän inhoaa minua koko loppu ikänsä, jonkun tällaisen takia. Ja juuri kun kaikki alkoi mennä hyvin... Jos se huora, Nicolette mikä lie, jos hän ei olisi tyttö, niin minä olisin.. minä olisin...”
Sirius nyökkäsi ymmärtävästi:
”Sinä olisit höyhentänyt hänet ja pilkkonut 13 palaksi, jotka olisit syönyt... tai syöttänyt hevoskotkille...”
”Miksi 13 palaksi?” James kysyi nyökättyään ensin myöntävästi.
”Se on epäonnenluku”, Remus arveli.
Sirius nyökkäsi.
”Etsi Evans ja yritä selitää... huomenna.”
James nyökkäsi Remukselle ja haukotteli.
”Painutaan pehkuihin. Minne sinä Matohännän jätit, Sirius?” Remus kysyi hänkin haukotellen.
”Sohvalle unelmoimaan Dumbledoren alusvaatteista.”
James ja Remus katsoivat kysyvästi Siriusta.
”Hän selitti niistä jotain kun lähdin.”
”Mitä sinä juotit hänelle Anturajalka?”
”Älä syytä minua Kuutamo! Se oli... mennään nukkumaan.”
Remus kohotti kumiaan Jamesille Siriuksen kadottua kylpyhuoneeseen.


A/N: Kiittää etukätääne toivotuista kommenteista ...
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 4/5
« Vastaus #4 : Helmikuu 24, 2011, 10:15:07 »
A/N: Ei kommentteja :(

Luku 4 Rakkaudesta kipeänä

Lily istui sängyssään hieman pöllämystyneen näköisenä. Hän katseli muita tyttöjä, jotka nukkuivat Faithia lukuunottamatta. Faith kuivasi hiuksiaan suihkun jäljiltä ja selitti jotakin eilisistä treffeistään Teddy Haierin kanssa. Poika oli kuulemma ollut äärimmäisen tylsä, joskin todella kohtelias.
Keskustelu, tai yksinpuhelu, ei ollut kovinkaan kiinostava, ja Lily pakeni suihkuun, käskettyään ystävänsä ensin herättä muut.
Vesi tuntui mukavan viileältä. Se selvitti päätä poistaen kyynelten tuomaa kipua ja huuhtoi mukavasti kasvoja, joiden pesu oli eilen illalla jäänyt vähäiseksi.
     Lily astui ulos suihkusta, kääriytyi suureen punaiseen pyyheliinaan ja työnsi hammasharjan suuhunsa. Hampaita harjatessaan hän tuijotti itseään peilistä ja totesi, ettei näytänyt kovinkaan edustavalta. Kasvot olivat vieläkin jotenkin kalpeat ja silmät kutistuneet pienemmiksi. Hiukset valuivat velttoina ja märkinä kasvojen vieritse ja silmäluomien alla näkyivät suuret univelat.
Tyttö sylkäisi hammastahnan suustaan ja asteli huoneeseen pukemaan. Faith oli saanut Reahin ylös sängystä ja Alicen istumaan, mutta Ruby, kuten tavallista, makasi sängyn pohjalla ja valitti, ettei halunnut kouluun.
Lily naurahti väsyneesti vetäessään tummanruskean puolipitkähihaisen paidan ja mustat farkut päälleen. Kosteat hiukset kastelivat inhottavasti paidan selkämyksen ja Lily kietoi ne korkealle nutturalle kahdella vihreällä nauhalla.
Hän istuutui sängylleen ja otti jalkansa syliin. Aika kului katsellen, kuinka Alice valitsi kellertävän  tunikatyyppisen mekon ja Reah viininpunaisen paidan ja mustan polvipituisen hameen. Faithilla oli tiukat siniset farkut ja musta kimalteleva toppi sekä valkoinen neulettakki.
Alice sai Rubyn ylös sängystä uhkaamalla aamupalan loppumisella – täysin perätön uhkaus tietenkin, mutta tepsi ruokaa rakastavaan tyhmemmänpuoleiseen Rubyyn – ja tytöt pääsivät lopulta perille saliin.
    Ruby pisteli poskeensa jo kolmatta hillovoileipää, kun Lily sai ensimmäisen kinkkuleipänsä vatsaan. Faith oli kieltäytynyt syömästä muuta kuin salaattia ja pari kurkkuviipaletta, mutta muut söivät hyvällä halulla pari leipää.
Lily etsi katseellaan tyttöä, jota James oli eilen suudellut, ja joutui harmikseen toteamaan tytön olevan itseään paljon kauniimpi. Ei ihme, että James oli sortunut... Mutta Faith oli kuitenkin kauniimpi. Lily hymyili ystävälleen pöydän toisella puolella.

    James astui saliin kuunnellen Remuksen selitystä viuhkapäisistä napokkaista, mitä lie nekin. Poika näki hyvin punaiset hiukset pöydän luona – Lily ilmeisesti selitti ystävälleen jotain innokkaasti, sillä hän viuhtoi vimmatusti käsillään.
James istui ystäviensä kanssapöydän toiseen päähän. Hän vilkaisi tappavasti Lettietä, joka keskusteli vilkkaasti Renata kanssa.
Remus huomasi ilmeisesti Jamesin katseen ja kiinnitti varmuuden vuoksi pojan huomion pois tytöstä:
”James, mitä mieltä sinä olet, pitäisikö meidän muuttaa kaikki luihuisen liput puna-kultaisiksi vai taikoa kaikkien käärmeiden päälle punainen raksi?”
”Ööö.. ihan sama, ehkä taikoa raksi”, James mutisi. ”Mennään jo, muodonmuutostunti alkaa kohta... Dumbledore ei pidä myöhästeliöistä.”
”Sarvihaara! Et ole syönyt mitään! Kuutamokin söi enemmän”, Peter totesi ihmeissään pöydän toiselta puolelta.
”Ja sitä paitsi kello on vasta varttia vailla. Ei meillä ole mikään kiire”, Sirius totesi lusikoiden mannapuuroa vatsaansa.
Remus vilkaisi taas ystäväänsä ja totesi nopeasti:
”Mennään vaan jo. Minä ainakin olen syönyt. Me voidaan mennä edeltä...”
Pojat nousivat ja jättivät Siriuksen ja Peterin pöydänääreen popsimaan ruokiaan.
     Lily katsoi Jamesin perään ja tökkäsi Reahia.
”Hän ei tullut tänne, hän ei edes yrittänyt tulla tänne! Hän ei todellakaan enää ole kiinnostunut”, tyttö parahti pettyneenä.
”Rauhoitu, ehkä hän... unohti kirjat torniin ja käy hakemassa ne ennen tuntia,” Reah ehdotti ja vilkaisi sitten Siriusta. Hän oikeastaan suri sitä, ettei James ollut tullut heidän luokseen, muutenkin kuin Lilyn takia, sillä missä oli Potter oli myös aina Musta...

Lily istui muodonmuutosluokan keskivaiheille Alicen viereen. Hän kääntyi takana istuvan Reahin puoleen ja katsoi samalla Jamesiin. Poika katsoi häneen ja painoi sitten päänsä.
Lily ei ehtinyt miettiä sitä sen enempää, sillä Dumbledore tuli sisään ja aloitti tunnin mainitsemalla siitä, että ”on mukavaa, että joillakin oppilailla on vielä huumorintajua tallella, mutta valitettavasti professori Dekovius ei ollut ollut kovinkaan iloinen herättyään aamulla ilman hiuksia, joten toivottaisiin, ettei tällaisia piloja enää tehtäisi”.
Kelmit pärskivät kovasti takana, varsinkin Sirius ja Peter, jotka olivat muutenkin tulleet tunnille hieman myöhässä ja Lily toivoi, että voisi päästä yli ihastuksestaan Jamesiin, kun poika kerran selvästi oli täysi idiootti.
     James ei pystynyt nauramaan muiden poikien mukana, vaikka häntäkin huvitti se, että pila oli onnistunut, sitä oli sentään suunniteltu hieman yli kuukausi.
Hän katsahti Lilyyn, joka loi kelmeihin paheksuvan katseen Dumbledorenkin puolesta, muttei pystynyt katsomaan tyttöä silmiin.
Hän alkoi raapustaa pergamenttiinsa taululle piirtyviä lauseita ja tajusi lopulta kirjoittaneensa tehtävänannon.
Poika rypisti paperin kasaan ja heitti sillä Siriusta takaraivoon.
Sirius näytti hänelle kieltä ja heitti tollon takaisin. Aika lapsellista.

Remus työnsi koulukirjansa laukkuun ja jäi seisomaan Jamesin viereen odottavasti.
”Menkää vaan, minä... minä puhun hänelle...” poika sanoi pörröttäen mustia hiuksiaan. Remus nyökkäsi ja raahasi Siriuksen ja Peterin perässä pois.
James katsoi kuinka oppilaat vähenivät luokasta.
Lily selvästi hidasteli laukkunsa kanssa odottaen Jamesin lähtevän.
Lopulta tyttöporukka suuntasi viimeisten mukana ovelle. James harppasi Lilyn luo ja tarttui tätä ranteesta. Tyttö kiskaisi pelästyneenä ranteensa irti ja tuijotti Jamesia.
”Ööö.. voimmeko me puhua?” poika lopulta sopersi.
”Minulla on tunti”, Lily sanoi nopeasti, yrittäen saada äänestään mahdollisimman töykeän.
”Vasta puolentunnin päästä.”
”Minun pitää hakea kirjat.”
”Ehdit kyllä.”
”En halua odotuttaa ystäviäni.”
”Lily, me voimme kyllä odottaa.”
Se oli Reah. Lily mulkaisi häntä pahasti.
”Olkoon, muutta teidän ei tarvitse odottaa minua, menkää vaan”, tyttö mutisi.
     Luokka oli tyhjä muiden tyttöjen poistuttua. Dumbledorekin oli kadonnut takahuoneeseen.
James tuijotti ensin lattiaa ja siirsi sitten katseensa Lilyyn, joka seisoi hänen edessään kädet puuskassa seinään nojaten. Mitä hittoa hän sanoisi?
”Lily, minä... minä olen pahoillani. Minä... en suudellut häntä. Hän suuteli minua, enkä vastannut suudelmaan.”
Lily kohotti kumiaan.
”Kätesi olivat hänen lanteillaan ja olitte aivan kiinni toisissanne! James Potter, luuletko minun olevan aivan tyhmä?” Lily huudahti vihaa äänessään. ”Sinä suutelit minua! Minä... ja siten sinä suutelet jotain tyttöä! Jotain helvetin Flammia! Ja sitten kehtaat vielä tulla väittämään, ettet suudellut häntä! Luuletko minun olevan aivan tyhmä!? Luuletko että minua edes kiinnostaa? Minun on valitettavasti kerrottava sinulle, että MINÄ – EN – OLE – TYHMÄ!” Lily oli nyt myös punainen kasvoiltaan ja valmis ryntäämään ovesta ulos. James vain seisoi inhottavasti oven ja hänen välissään.
    ”Lily minä... minä voin selittää... minä... hän ei yltänyt yhteen kirjaan ja minä... hän pyysi nostamaan ja olisis ollut tosi epäkohteliasta sanoa ei... ja hän vain suuteli minua ja työnsin hänet saman tien pois... ” James takelteli sanoissa.
”Potter! En ole typerä! Ymmärään kyllä, että halusit minulla vain toditaa, että saisit minut! Olitteko lyönyt siitä vetoa? Vaikka Mustan kanssa? Luulin koko ajan, kaikki viisi vuotta, että sinä sentään todella pidit minusta, vaikka olitkin ärsyttävä paska! Vaikka oletkin hiton moinen idiootti! Minulle on aivan sama ketä sinä hipelöit, kunhan vain tajuat jättää minut rauhaan! MINÄ EN OLE PALKINTO!”
”Lily, en ole lyönyt kenenkään kanssa vetoa, et ollut minulle mikään palkinto... Enkä minä hipelöi muita... Sinä sitä paitsi suutelit paljon paremmin kuin...” James yritti selittää, mutta Lily keskeytti hänet:
”ÄLÄ MUISTUTA MINUA SIITÄ SYRJÄHYPYSTÄ! MINUN EI IKINÄ, IKINÄ OLISI PITÄNYT SUUDELLA SINUA!”
Tyttö juoksi Jamesin ohi kyyneleet silmissä. Poika yritti tarttua häntä taas ranteesta, mutta tyttö vetäisi itsensä irti ja juoksi käytävään. James jäi seisomaan luokkaan sisältäpäin sirpaleina.
     Lily juoksi eteenpäin välittämättä kummalisista katseista, joita ohikävelevät oppilaat loivat häneen.
Hän päätyi umpikujaan ja lyyhistyi lattialle itkemään...
Miten James kehtasi... miten hän kehtasi väittää jotain tuommoista, miten hän kehtasi valehdella päin naamaa? Eikö hän... eikö hän yhtään ajatellut muita? Eipä tietenkään...
Miksi ihmeessä hän, Lily Evans, oli luullut Jamesin oikeasti välittävän hänestä? James Potterin, joka olikin osoittautunut tunteettomammaksi kuin varsinaninen sukanvaihtaja Musta! Ehkä hän todellakin oli tyhmä, kun oli luullut Potterin pitävän itsestään.
Ja nyt hän idiootti oli mennyt ihastumaan siihen paskiaiseen! Siihen...
    Lily purskahti itkuun ja itki yhtämittaisesti vartin. Hän ei välittänyt siitä, että kello löi puoli ja liemitunti alkoi, hän antoi vain kyynelten valua kasvojaan pitkin.
Lopulta Lily nousi ja käveli viereiseen vessaan.  Hän huuhtoi kasvojaan kylmällä vedellä ja kuivasi ne siten. Silmät jäivät punertaviksi ja hän näytti pahasti itkeneeltä.
Kasvot eivät enää kuitenkaan punoittaneet kyynelistä ja hän lähti juoksemaan kohti tyrmiä.
Hän antoi ovella hengityksensä tasaantua ja astui sitten sisään.
Professori Kuhnusarvio nosti katseensa oven avautuessa.
   ”Anteeksi, että olen myöhässä. Minä... olin sairaalasiivessä...” Lily selitti epäröiden.
”Aivan, aivan! Ystäväsi kertoivat sinun saaneen päänsärkyä, toivottavasti se meni jo ohi?” Kuhnusarvio totesi iloisena.
Lily nyökkäsi ja asteli ripeästi Reahin viereen.
”Kiitos.”
”Kiitä Alicea, se oli hän.”
Lily hymyili Alicelle, joka vastasi hymyyn.
Reah katsoi huolestuneena Lilyn itkeneitä kasvoja, mutta tyytyi olemaan hiljaa.

James katsoi helpottuneena Lilyä tytön tultua sisään. Hän oli pelästynyt, kun tyttö ei ollut tullut tunnille – lintsaaminen, tai ylipäänsä myöhästelykään, ei kuulunut Lilyn tapoihin.
Helpotus kuitenkin karkasi kukkaruukun taakse pojan nähdessä punapään itkeneet kasvot, jotka oli yritetty piilottaa hiusverhon taa. Silmät punoittivat pahasti vihreän värin korostamana ja kalpeilla kasvoilla näki punertavia jälkiä.
Inhottava tunne möllötti Jamesin mahassa. Lily oli itkenyt hänen takiaan.
James ei pystynyt keskittymään opetukseen. Hänen silmänsä karkasivat jakuvasti Lilyyn, joka tuijotti itsepintaisesti lattiaa, pulpettia tai noidankattilaa vilkuilematta ympärilleen - katsomatta ketään silmiin.
James ei edes huomannut hänen ja Peterin lieman muuttuneen kirkaan keltaseksi ja pahan hajuiseksi tahnaksi tummansinisen nesteen sijaan. Peter tuijotti epäillen pataa ja nyki Jamessiä hihasta pyytäen apua, mutta James tuhahti ja käski hämmentää toiseen suuntaan. Liemi muuttui verenpuaiseksi, joskin rakenne alkoi muistuttaa oikeaa.
Lopulta Remus totesi parhaaksi auttaa ystäviään. Tunnin lopussa poikien liemi muistutti oikeaa, mutta paha haju nousi yhä padan sisuksista, ja yhä James istui tuijottaen Lilyä.
     Tyttö poistui kellon soidessa ensimmäisenä. James ei uskaltanut lähteä perään, varsinkaan nähtyään Reahin kieltävän katseen, ja jäi odottamaan muiden kelmien kanssa Remusta, jonka laukun hihna oli hajonnut liiasta painosta.
Lily käveli ripeästi kohti tornia vastavirrassa muiden suunnatessa ruokalaan. Hän tunsi olonsa äärimmäisen huonovointiseksi. Päänsärky ei ollut mukava ystävä. Sairaalasiipikään ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta.
Lily päätyi portaat ylös, ehkä vähän  hoiperrellen, ja romahti sänkyyn käpertyen sänkyyn vaatteet päällä.

Alice ja Reah astuivat huoneeseen huhuillen Lilyä. Alice äkkäsi paloksi käpertyneen peiton ja astui Lilyn luo.
”Lily, tunti alkaa...” hän herätteli kalpeaa tyttöä vartovasti.
”Minä... taidan olla kipeä... sanokaa niin..” tyttö mutisi avaamatta silmiään.
Reah nyökkäsi.
”Oletkin aivan kalpea. Haenko sinulle lääkettä?”
”Kiitos, mutta sinä myöhästyt tunnilta”, Lily vastusteli peiton sisästä.
”Palaan kohta.”
Reah nousi ja poistui Alicen perässä huoneesta.
Pian tyttö palasi yksin mukanaan pikarillinen kevyesti poreilevaa nestettä.
Lily kohottautui ja joi pikarin tyhjäksi.
”Pomfrey pyysi sinua tulemaan sairaalasiipeen, jos särky pahenee”, Reah kertoi nojaten Lilyn sängyn tankoon.
”Kiitos.”
”Minun pitäisi ehkä mennä tunnille... pärjäätkö sinä, vai haluatko keskustella?”
Lily pudisti päätään:
”Mene vaan. En ole oikein keskustelukunnossa. Ehkä illalla...”
Reah nyökkäsi ja lähti.
Lily makasi pitkään hereillä käännelleen tyynystä esiin aina viileämmän puolen. Lopulta Pomfreyn liemi alkoi kuitenkin vaikuttaa ja Lily nukahti väsyneenä.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 01, 2011, 18:24:59 kirjoittanut Gemmssy »
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 4/5
« Vastaus #5 : Maaliskuu 01, 2011, 18:22:29 »
L.E// Tässä nyt viimmeinen luku. Mukavaa kun olet jaksanut pysyä alusta asti mukana. Tiedän että tarina hieman toistaaa itseöään mutta... :)
Thalon//Kiva jos pidit :) Tiedän toiston, yritän välttää sitä, mutta olin lkirjoittanut tämän jo. Ja pahoittelen mutten halua kirjoittaa enemmällä entterillä. Jos itse avaan ficcin, joka on aivan  täynnä eivinvälejä, ajattelenb sen näyttävän sekavalta, mutta jokaisella on omat mielipiteet. Kirjoitan mieluummin näin, omalla tavallani.
Ja kielipoppivirheet.
Ensimmäinen on huolimattomuutta, laitan usein turhia pilkkuja jos kirjoitan nopeasti, varsinkin kun minulla ei ole nykyään käytössä wordia.
Toinenkin huolimattomuutta.
Kolmannesssa pilkku huolimattomuusvirhe ja en liittopåartikkelista tai mikä lie, en tirennyt.
Neljäs on taas silkka vahinko. En osaa ajatella lukiessani tai kirjoittaessani sen olevan väärin, vaikka tiedän sen olevan ja tiedän tuon sanonnankin. Se on mielestäni hieman hämäävää..
Viimmeinen on jotain todella randomia, jonka olen kirjoittanut varmaan pahasti väsyneenä tai sokerin alaisena. Se on oikeasti aika paha hullu outo virhe mutta pahoitteluni siitä.
Korjasin kaikki virheet.


5 luku Glissadi v.s  Fenetigo

James tuijotti Professori Lipetititiä ja yritti jättää Lilyn tyhjän paikan huomiotta. Oli hieman liikaa Jamesille, että  Lily oli kaksi kertaa päivän sisällä poissa tai myöhässä tunnilta ja arvellenkin hänen takiaan. Siriuksen piristysyritykset eivät olleet olleet kovi hyviä ja lopulta poika oli luovuttanut ja jättänyt Jamesin rauhaan, saatuaan osakseen liikaa väsyneitä katseita sekä Jamesilta että Remukselta.
”Liike on erittäin tärkeä, eikä se saa olla liian suuri. Yleinen virhe on myös kallistaa sauvaa loitsiessa liikaa vasemalle, sillä silloin vesi suihkuaa sauvan toisesta päästä. Lukekaa sivut 43-45 ja jakautukaa sitten pareiksi”, Lipetit ohjeisti luokan edestä ja sai luokan täyttymään kahinasta ja rapainasta, kun kirjoja vedettiin esiin ja oikieita sivuja etsittiin. James selaili hajamielisesti kirjaa ja vilkaisi kelloa – kahtakymmentäviittä yli yksi.
”Ehkä hänellä on huono olo. Jos hänellä... jos on vaikka se aika kuukaudesta?” Remus kuiskasi.
”Tai sitten hän välttelee minua, ken ties, olisiko mitään?”
”Ei Lily jättäisi sen takia tuntia välistä.”
”Hän tuli liemitunnillekin 20 minuuttia myöhässä...”
”Mutta hän oli itkenyt.”
”Minun takiani silti.”
”Ei Lily...”
”Lupiin, Potter. Keskittykääpä työskentelyyn.”
Molemmat pojat käänsivät kasvonsa takaisin kohti kirjaa.

James käveli kohti Rohkelikon-tornia ärtyneenä. Hänen farkkunsa olivat yhä kosteat loitsutunnin jälkeen, vaikka välissä olikin ollut ennustusta.
Tuvassa hän rojahti takanläheiseen nojatuoliin. Hän etsi katsellaan Remusta ja Siriusta, muttei löytänyt kumpaakaan, oleskeluhuone oli lähestulkoon ythjä. Peter oli joutunut lähtemään loitsutunnilta sairaalasiipeen Siriuksen innostuttua hieman liikaa sauvalla huitomisesta, eikä Siriusksella taikka Remuksella kummallakaan ollut ennustusta valinnaisena, joten James oli joutunut viettämään ennustustunnin parinaan ruskeahiuksinen puuskupuh, joka kikkatti jokaiselle hänen sanalleen.
”Hei, James.”
James kääntyi kohtaamaan Reahin vakavat silmät. Tyttö istuutui viereiseen nojatuoliin.
ja veti jalat ristiin eteensä. Harmaat silmät haravoivat pitkään Jamesia ennen kuin suu avautui:
”Minä... minä ajattelin... haluaisin tietää...”
Jamesin ilme oli nyrpeä ja poika kääntyi väsyneenä katsomaan tulta tytön jatkaessa änkytystä:
”Lily, tai siis...hän haluaisi tietää... tai minä ajattelin..”
”Kakista ulos”, James äskähti haroen hiuksiaan.
Reah keräsi ajatuksensa ja antoi sitten suunsa vain aueta.
”Mitä helvettiä sinä säädät Lilyn kanssa?”
James päätti turvautua helppon tiehen.
”Vittuako se sinulle kuluu?”
”Lily on ystäväni. Hyvä ystäväni.”
James ei harkinnut kauaa. Hän päästi ilmoille viimmetuntien päätöksensä.
”No, jos kerran haluat tietää, niin en mitään. En yhtään mitään. Hän on minulle täyttä ilmaa. Jätän hänet rauhaan, niin kuin hän pyysi. Evans, ei enää kiinnosta minua.”
Reahin kulmat kurtistuivat ja seuraavaksi silmät laajenivat sanojen upotessa tajuntaan.
”Mitä helvetti sinua riivaa? Sinä jätät hänet rauhaan? Sinua ei enää kiinnosta?” Reah kysyi hiljainen ääni hieman täristen.
James vain nyökkäsi.
”Helvetti! Sinä olet sotkenut Lilyn elämän täydellisesti viimmepäiviltä! Ja sinä sanot, että jätät hänet rauhaan?” Reahin kasvot alkoivat punehtua, mutta ääni pysyi tavallisena.
”Mitä muutakaan minä voisin tehdä? Hän taisi ilmaista mielipiteensä varsin selvästi! Hän taisi varsin selvästi sanoa: jätä minut rauhaan idiootti, minua ei kiinnosta pätkän vertaa ketä sinä hipelöit, kunhan pysyt kaukana minusta! Mitä valinnanvaraa hän minulle jätti? Hän ilmaisi selvästi ettei pidä minusta.”
”Hän makaa tuolla ylhäällä sängyssään ja itkee. Sinä sotkit hänen päänsä pahan päiväisesti ja nyt hän makaa tuolla ylhäällä ja itkee, koska sinä suutelit Flammia! Helvetti, James, etkö sinä tajua kuinka paljon hän välittää sinusta? Etkö tajua että hän on ihastunut sinuun? Etkös sinä tajua että hän  pitää sinusta?” Reahin ääni oli enää terävä kuiskaus. Jamesin ääni alkoi sen sijaan pikkuhiljaa nousta ja kerätä niiden vähäisten huoneessa olioiden kiinnostuksen.
”Huonostippa hän sen ilmaisee!”
”Hän? Sinä se suutelit toista!”
”Enkä suudellut! Miksette te helvetti soikoon usko minua?”
Kuului tömähdys kirjan tippuessa, erään kolmasluokkalaisen nojautuessa liikaa pöydän päälle kuullakseen paremmin keskustelun. James vilaisi  vain ympärilleen ja katsoi vihaisena uteliaisiin silmäpareihin.
”Eikö teillä ole parempaa tekemistä? Mikesette te ole ulkona? Tai kirjastosssa tekemässä läksyjä?” poika karjaisi ja sai monet oppilasta nousemaan ja positumaan ripeästi huoneesta. Pari vanhempaa oppilasta jäi kuitenkin yhä istumaan paikalleen.
James ei jaksanut välittää asiasta vaan kääntyi takaisin Reahiin päin.
”Lily näki teidän suutelevan”, Reah totesi rauhallisella äänellä, jonka oli saanut aikaan Jamesin räyhätessä muille.
”Mutta minä en suudellut sitä tyttöä. Minä en vastannut suudelmaan!”
”Todista se Lilylle.”
”Hän inhoaa minua.”
Jamesin ääni laski ja ilme vääntyi välimpitämättömäksi. Naamion takaa loisti kuitenki tuska.
”Etkö sinä kuunnellut minua? James, hän rakastaa sinua. Hän ei muuten itkisi nyt ylhäällä. Hän sanoi minulle pitävänsä sinusta. Jos häntä ei kiinnostaisi, hän haukkusisi sinua meille ja nauraisi typeryydellesi.”
”Hän sanoi ettei pidä minusta.”
”Tietenkin! Oletko sinä aivan idiootti?! Eihän hän voinut sanoa sinulle, että pitää sinusta, kun olit suudellut Flammia.”
”Enkä ollut!”
Reah jatkoi välittämättä Jamesín huomautuksesta.
”Hän on aivan sekaisin. Hän inhosi sinua aina ja nyt hän pitää sinusta ja luulee ettet sinä pidäkkään hänestä!”
”Luulee etten pidä hänestä?”
Reah nyökkäsi ja lysähti nojatuolin uumeniin jättäen Jamesin rauhassa pohtimaan sanojaan. Hän sulki silmänsä antoi hengityksensä tasaantua puhetulvan jälkeen.
”Reah, voinko minä mennä sinne?”
”Et se on tyttöjen makuusali, et pääsisi sinne.”
”Olen ollut sielä monta kertaa aiemminkin. Katselimme usein Remusken kanssa teitä kun nukuitte. Silloin kun Remus vielä piti Alicesta.”
Reahin silmät rävähtivät auki.
”Te pääsette meidän makuusaliin?”
”Jep. Glissadi on helppo kumota, kunhan Kuutamo oli ensin tehnyt hiukan taustatutkimusta. Voinko minä mennä sinne? Lilyn kannalta?”
”Mutta te... Mene vaan.”
James nousi ja asteli portaiden luo. Hän osoitti sauvallaan portaita ja kuiskasi ”fenetigo”, ennen kuin astui ensimmäiselle askelmalle. Reah seurasi kuinka poika jatkoi matkaana normaalisti ja katosi kierteen taakse.

James seisahtui tyttöjen huoneen oven eteen epäröimään. Hän kuunteli kuuluiko sisältä mitään ja kun mitään ei kuulunut ja poika koputti oveen. Vastausta ei kuulunut, joten James uskltautui raottamaan ovea. Hän kurkisti ohuoneeseen ja näki Lilyn nukkuvan keskimmäiessä sängyssä peittoonsa kääriytyneenä.
James astui sisään ja käveli hitaasti kohti Lilyn vasemmalla puolella olevaa sänkyä. Lopulta hän uskaltautui istumaan punaiselle päiväpeitteelle. Ruskeat silmät katselivat punaisia hiuksia jotka olivat valuneet kasvoille ja pojan sormet eksyivät hermostuneena rummuttamaan polvea.
Lopulta James keräsi itsensä ja astui Lilyn sängyn viereen.
”Lily?”
Tyttö pyörähti hieman muttei reagoinut sen kummemin.
”Lily?” James toisti hieman lujempaa.
Tyttö hätkähti ja avasi silmänsä kääntyen katsomaan poika. Silmät punersivat vielä luultavasti itkun jäljiltä.
”James?”
Tyttö kohottautui nopeasti istumaan ja tuijotti poikaa pöllämystyneenä.
”Lily, minä... haluaisin jutella”, poika sanoi ja nielaisi kuuluvasti.
”Miten sinä pääsit tänne?”
James oli helpottunut kun tytön ääni kuulosti vain hieman äkeältä.
”Loitsin portaat.”
”Loitsit portaat?”
”Niin. Fenetigo kumoaa glissadin.”
”Fenetigo?”
”Remus löysi sen jostain kirjasta”, James kertoi hermostuneena.
Lily oli aikeissa avata suunsa, mutta James ehti ensin:
”Lily, minä olen todella pahoillani siitä, että se tyttö suuteli minua, mutta minä en voinut sille mitään. Minä olen ollut typerä ja minä en olisi saanut olla niin välinpitämätön, mutta olin masentunut, koska välttelit minua ja... Minä olen pahoillani, jos olen sotkenut sinun elämäsi ja pääsi tai jotain, mutta öö... minä rakastan sinua. Niin.”
Lily katsoi Jamesia ja puri huulta.
”James minä... minä en ole oikein varma.. tai siis... en oikein ole varma mistään ja minä alan varmaan itkemään kohta taas, enkä voi sille mitään, mutta kaikki on niin epävarmaa enkä tiedä mitä minun pitäisi ajatella ja... minä olen vain niin sekaisin...” Lily änkytti ja yritti estää kyyneliä valumasta poskille. Tytön itsehillintä kuitenkin petti ja kasvot peittyivät käsiin.
James tunsi itsensä tyhmäksi istuessaan siinä itkevän tytön vieressä, joten hän teki sen mikä tuntui luontevimmalta – hän veti Lilyn itseään vasten ja antoi kasvojensa painua lohduttavasti tytön hiuksiin. Lily hengähti syvään, mutta kääntyi sitten nopeasti Jamesiin päin ja suuteli tätä kyynelten kostuttamilla huulillaan. Poika hätkähti, mutta vastasi suudelmaan kietoen kätensä tytön ympärille, miettien samalla miksi päätyi aina suutelemaan itkevää tyttöä. Lily suuteli ahnaasti ja antoi käsiensä kulkea pojan selässä ja hiuksissa.
James oli vetäytymässä suudelmasta, mutta Lily ei päästänyt irti, eikä poika pistänyt yhtään pahakseen.
Lily päästi itsensä valumaan takaisin sänkyyn makaamaan ja veti Jamesin mukanaan. Hän antoi käsiensä etsiytyä pojan paidan alle ja tunnusteli selkänikamia.
Lopulta James vetäytyi hengästyneenä suudelmasta.
”Hups”, Lily naurahti nousi hänkin istumaan. Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka aikana molemmat miettivät samaa. James puki sen ensin sanoiksi:
”Me siis... me seurustelemme?”
”Minun puolestani.”
”Minunkin.”
Jamesin huulet etsiytyivät takaisin Lilyn omille.


A/N:  Se on loppu ny :)
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 01, 2011, 18:49:13 kirjoittanut Gemmssy »
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa Miizhaa

  • Tähtililja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Rohkelikko <33
    • Ja kaikki kirjoittaa mun ystikseen! <3
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 5/5 VALMIS!
« Vastaus #6 : Maaliskuu 18, 2011, 14:51:23 »
Hei taas! Nyt vóin viimein hyvällä (tai huonolla) omatunnolla sanoa, että olen lukenut tämän loppuun asti!
 Öm,öm,öm... Pidin todella paljon. Lopetus oli ihana ja taisit saada minut sanottomaksi. Kiitos kuitenkin tästä. Rakentavaa sen verran, että en lölytänyt enää kirj.virheitä, josta siis suuri plussa. Pidin. <3 Harmi kun loppui.
Kuolema on mysteeri ja hautaus salaisuus
 Stephen King

Poissa hunajaherttua

  • vain minä voin elää ikuisesti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Me tehtiin niistä selvää Potta on miehemme!
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 5/5 VALMIS!
« Vastaus #7 : Joulukuu 30, 2011, 22:06:28 »
Minä suorastaan rakastin tarinaasi , kirjoitat elävästi, tekstiisi jää koukkuun <3 Voisitko kirjoittaa jatkoa... odotan innolla:)

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 5/5 VALMIS!
« Vastaus #8 : Tammikuu 01, 2012, 19:17:37 »
Kiitos kiitos :)
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa lustica

  • Puuskupupu
  • Animaagi
  • Sukupuoli: Noita
  • Miten niin Lustica? Sehän on ihan pessimisti!!
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 5/5 VALMIS!
« Vastaus #9 : Helmikuu 14, 2012, 15:49:14 »
Joo, tälleen ystävänpäivän lukemiseksi tarina sopi oikein mainiosti. Pari pientä kirihäröä löysin, mutta en mitään niin vakavaa, että se olisi lukemista häirinnyt. Mielestäni kuljetit juonta luontevasti eteenpäin ja olit kuvaillut hahmojen tunteet hyvin, juuri sopivalla tarkkuudella ja mielestäni heidän käytös oli juuri tuon ikäisille just oikeaa. :) Pidin tarinastasi. :)

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Et voi kieltää rakastamasta (L/J K-11) 5/5 VALMIS!
« Vastaus #10 : Helmikuu 15, 2012, 20:41:08 »
Kiitos kiitos :)
Ja ihanaa kun kerroit gtarkemmin mistä pidit, etkä vain todennut että ihanaa ihanaa, raklastin kaikkea :)
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.