Kirjoittaja Aihe: Mielikuvia näyttelijöistä  (Luettu 1338 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Jukka

  • Vuotislainen
Mielikuvia näyttelijöistä
« : Marraskuu 26, 2010, 00:12:49 »
En tiedä, onko moista topikkia jo täällä, haulla en löytänyt.

Katselin (mutta miksi?) Puoliverisen prinssin extroja ja oli ikävää havaita, miten enimmät nuoret näyttelijät olivat olemukseltaan jotenkin itseriittoisia. Toisaalta voisiko kyse olla vain heidän epävarmuudestaan ja psyykkisestä keskeneräisyydestään tahi hataruudestaan julkisuudessa olemiseen (ja ikään) liittyen?

Emma ja Rupert kuuluvat mielestäni siedettävimpiin tyyppeinä ja ovat myös näyttelijöinä nuorista näyttelijöistä parhaimmat. Sehän siis on yhdentekevää, ovatko tyypit hieman kusipäisiä, jos sillä ei ole haitallista vaikutusta roolityön kannalta, mutta Daniel on paitsi karismaton kameran edessä myös itseriittoinen ärsyttävä pelle silloin kuin kameran valo ei pala. :-)

Mutta joo, Ginnyn näyttelijän, jonka nimeäkään en jaksa muistaa, osuutta dvd:ssä en edes katsonut, kun koko tyyppi on jopa Dania karismattomampi ja yhtä lailla vääränlainen rooliinsa (surullista kyllä).

Rowling vaikuttaa kypsältä ja vaatimattomalta.

Poissa nutcracker

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mielikuvia näyttelijöistä
« Vastaus #1 : Helmikuu 01, 2011, 01:00:07 »
Ottaen huomioon kuinka paljon nämä nuoret ovat saavuttaneet, en sinänsä ihmettelisi jos he olisivatkin hiukan itseriittoisia. Toisaalta julkisuuden paineet heillä ovat todennäköisesti niin valtavat, etten ihmettelisi jos he olisivat, kuten topicin aloittaja sanoi, myös hiukan epävarmoja.

Itse olen aina ihaillut Rupertia ja etenkin Emmaa valtavasti, nuorista näyttelijöistä ehdottomasti eniten. Tomista olen myöskin tykännyt, kuten myös Phelpseistä. Esimerkiksi Dania sen sijaan olen etenkin aikaisemmin usein jopa dissannut, myös tällä foorumilla. Minulla on ollut näyttelijöistä hyvin erilaisia mielikuvia, mutta nyt minulla on näiden mielikuvien lisäksi myös todellisia muistoja heistä.

Olin serkkuni kanssa DH pt 1:n kutsuvierasnäytöksessä Lontoossa viime marraskuussa (siis siellä ulkona Leicester Squarella missä näyttelijät kiersivät jakamassa nimikirjoituksia), ja täytyy sanoa että osa heistä oli erittäin miellyttäviä -  sen lyhyen ajan perusteella mitä heitä näin ja mitä heidän kanssaan kommunikoin. Aika oli tietysti erittäin lyhyt koska näyttelijöitä revittiin ja huudettiin koko ajan joka suuntaan, mutta kyllä siinä lyhyenäkin aikana ehti saada heistä kaikista ainakin jonkinlaisen kuvan.

Emma, jota olen aina ihaillut valtavasti, yritti jakaa mahdollisimman monelle nimikirjoituksia (kuten tietysti he kaikki), ja pääkolmikkoa tietysti huudettiinkin kaikista eniten, joten hänestä jäi hiukan etäinen ja hymytön mielikuva minulle. Tosin pistän sen osittain stressin piikkiin, koska paine noissa tilaisuuksissa nuoria näyttelijöitä kohtaan on valtava. Rupertista jäi ikävä kyllä myös hiukan samankaltainen kuva, hänkin vain syöksähteli mekaanisesti fanin luota toiselle nostamatta edes katsettaan edessään olevista papereista ja kirjoista. Sain molemmilta kuitenkin nimikirjoitukset, ja olen valtavan iloinen että tapasin heidät, mutta silti täytyy sanoa että heistä kahdesta jäi kyllä kaikista epämiellyttävimmät mielikuvat - vaikka oikeasti he ovat taatusti huipputyyppejä, ja ovat aina olleet suosikkejani, sitä en sano ollenkaan.

Clemence, Fleurin näyttelijä, jäi vielä Emmaa ja Rupertiakin etäisemmäksi, hän käytännössä katsoen vain saapasteli punaisen maton päästä päähän ja siinä se. Muut näyttelijät sen sijaan, vau. He olivat valtavasta paineesta ja väkimäärästä huolimatta enemmän tai vähemmän mukavia, ja pyrkivät ainakin hiukan kommunikoimaan fanien kanssa jakaessaan nimikirjoituksia. Phelpsin veljekset olivat, kuten Helsingissäkin, täyttä kultaa. He juttelivat ja nauroivat fanien kanssa, itsekin pystyin vaihtamaan heidän kanssaan jälleen muutamia sanoja heidän signeeratessaan kirjaani, erityisesti Jamesin. Kerroin hänelle että olimme katsomassa heitä Helsingissäkin, ja hän puhui hiukan Suomen ensi-illasta ja piirsi nimensä perään ison hymynaaman kirjaani. Kaiken kaikkiaan pidän Phelpsejä miellyttävimpinä ja mukavimpina nuorista näyttelijöistä, hehän olivat silloin Tennarillakin aivan ihania, siellä juttelin Oliverin kanssa paljon.

Seamusin näyttelijä Devon yritti pitää huolta, että kaikki tosiaan saisivat signeerauksen kirjaansa - minä jäin häneltä ensiksi välistä, ja hän oli jo lähdössä kun hän tajusi sen, ja hän kävi lainaamassa joltain kynää ja tuli takaisin ainoastaan signeeratakseen minun kirjani. Aww. Grindelwaldia näyttelevä Jamie välitti faneistaan niin paljon, että hän klonkkasi ympäri Leicester Squarea jakamassa nimikirjoituksia vaikka hänellä oli jalka murtunut ja hän nilkutti kainalosauvojen avulla. Bonnie ja Matthew kyselivät molemmat siitä miten voimme ja kuinka kauan olemme heitä odottaneet, ja molemmat vaikuttivat aidosti vaikuttuneilta kuullessaan vastauksen, he olivat erittäin mukavia. Evanna vaikutti edelleen hiukan häkeltyneeltä saamastaan huomiosta, hän oli erittäin vaatimaton ja vaikutti siltä ettei kuuluisuus ole ainakaan hänellä noussut päähän. Kaikista suurimman vaikutukseen minun kuitenkin teki, erittäin yllättävästi, Daniel. Vaikka hän oli ehdottomasti Leicester Squaren ykkösvetonaula, ja jokainen media halusi jutella nimenomaan hänelle, ja kaikki fanit huusivat kaikista eniten hänen nimeään, hän onnistui jotenkin tekemään kaikki onnellisiksi. Myönnettäköön, meillä oli poikkeuksellisen hyvät paikat (12 nimikirjoitusta sen kai kertoo), mutta puhun nyt ainakin omasta puolestani. Daniel kävi ensiksi puhumassa erikseen joka medialle, ja sen jälkeen hän siirtyi fanien luokse. Vaikka hänen henkilökuntansa yritti hoputtaa häntä koko ajan, hän ei kiirehtinyt yhdenkään fanin luona, vaan hymyili ja katsoi silmiin ja signeerasi kirjoja huolella. Minun kirjani hän signeerasi erityisen huolellisesti, sillä hengähdin onnellisena 'thank you' kun hän tarttui kirjaani kirjoittaakseen siihen nimensä, ja hän kirjoitti sen erittäin selvästi hymyillen samalla kauniisti.

Tästä nyt tuli järjetön romaani, eikä tästä ollut tarkoitus tulla mikään second-by-second selvitys siitä miten meillä Leicester Squarella meni, mutta se oli jotenkin välttämätöntä ottaen huomioon että halusin tosissani kuvata minkälaisia mielikuvia minulla näistä näyttelijöistä nyt oikein on. Eli all in all, kaikki nuoret näyttelijät vaikuttavat ihan mukavilta, mutta Daniel, Bonnie, Matthew, Evanna, James ja Oliver tekivät minuun erityisen vaikutuksen.
"I'm selfish, impatient and a little insecure. I make mistakes, I am out of control and at times hard to handle. But if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best." - Marilyn Monroe