Kirjoittaja Aihe: No air (Rose/Scorpius, K-12) 5.luku ilmestynyt 7.8!  (Luettu 880 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
No air (Rose/Scorpius, K-12) 5.luku ilmestynyt 7.8!
« : Maaliskuu 05, 2010, 14:49:14 »
Nimi: No air
Ikäraja: noin k-12
// Ikäraja muokattu & pyöristetty sääntömuutoksen mukaiseksi. :) -R
Paritus: lähinnä Rose/Scorpius, saattaa tietysti olla muita taustalla
Juoni: Melkein heti seitsemännen vuoden alussa entiset vihamiehet, Rose ja Scorpius, huomaavat ihastuvansa toisiinsa. Vuodesta tuleekin melko vauhdikas, riitaa ja rakkautta, surua ja iloa, mutta lopulta kaikki päättyy dramaattisella tavalla. Vai päättyykö?
Disclaimer: Tunnistatte varmasti mikä kuuluu Rowlingille ja mikä minulle. Enkä myöskään omista jokaisen luvun lopusta löytyviä laulunsanoja, siellä lukee sitten erikseen laulaja ja kappaleen nimi.

A/N Eli siis, päätin tuolta kelmilinjalta siirtyä uuteen sukupolveen. Jatkoa tulee, jos lukijoita löytyy ja silleensä. Ensin superlyhyt prologi ja heti perään ensimmäinen luku, nauttikaa!

---------

Prologi

Satoi. Pulleat pisarat läiskähtelivät ikkunaan ja valuivat sitten hitaasti lasia pitkin alas, kunnes katosivat näkyvistä. Rose Weasley istui sängyllään, avonainen kirja sylissään ja tuijotti ulos poissaolevan näköisenä. Oikeastaan hän oli tuijottanut siinä jo niin pitkään, että silmät alkoivat vetistää, mutta tyttö ei halunnut kääntää katsettaan. Sade toi mieleen muistoja, jotka hän halusi kiihkeästi unohtaa, mutta kuitenkin säilyttää viimeiseen asti. Rose pelkäsi, että silmien sulkeminen kadottaisi kaikki muistot, sen sateisen iltapäivän Tylyahossa, kun huulet painuivat yhteen ja samana iltana tarvehuoneessa, kun sade hakkasi ikkunoita…
Lopulta hänen oli pakko sulkea silmänsä. Kyyneleet valuivat suljettujen silmäluomien alta ja etenivät hitaasti alas kohti leukaa, samaa tahtia kun pisarat ikkunassa.
Ja sillä hetkellä Rose olisi halunnut huutaa ja kiljua, itkeä ja parkua, jos se vaan olisi tuonut Scorpiuksen takaisin.


1.luku-Aluksi


Se oli aivan normaali syysilta Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Takassa rätisi tuli, joka lämmitti koko punakultaista oleskeluhuonetta. Suurimmalla osalla oppilaista oli perjantain kunniaksi varsin hilpeä tunnelma, muutama seitsemäsluokkalainen poika oli avannut tuliviskipullon ja naurattivat porukkaa kovaan ääneen.
Rosesta tuntui, että hän oli ainoa huonotuulinen koko huoneessa. Jopa yleensä niin nyrpeä ja sarkastinen Amanda Swank nauroi kovaan ääneen jollekin vitsille, eikä varmaan edes huomannut olevansa mukava ensimmäistä kertaa elämässään.
Rose tuhahti ja pudisti päätään. Hänen edessään oli valtava läksyvuori ja vasta aloitettu loitsujen essee, jonka piti olla maanantaina valmis. Oleskeluhuoneen meteli kuulosti sillä hetkellä järkyttävältä, eikä se ainakaan helpottanut takaraivossa naputtavaa päänsärkyä. Lopulta tyttö ei enää kestänyt, vaan pomppasi seisomaan niin rivakasti, että mustepullo kaatui ja levisi esseenalun päälle. Rose ei jaksanut edes räjähtää, vaan jätti koko kaaoksen sekaisin pöydälle ja ryntäsi ulos oleskeluhuoneesta. Amanda Swankin kimakka kiljaisu oli viimeinen asia minkä hän kuuli, ennen kun oviaukkoa peittävä muotokuva heilahti takaisin paikalleen ja kaikki hiljeni.
Käytävässä ei ollut ketään muita, mikä sai Rosen huokaisemaan helpotuksesta. Hetkeksi hän jäi kuitenkin seisomaan paikalleen ja tuijottamaan miettivästi ikkunasta ulos pimenevään iltaan; mitä hän nyt tekisi?
Ainakin paikan piti olla hiljainen ja rauhallinen. Kirjasto oli ainoa paikka, mikä putkahti tytön mieleen, joten hän lähti maleksimaan soihduilla valaistuja käytäviä pitkin alakerroksiin.
Kirjastossa oli tosiaan siihen aikaan perjantai-illasta varsin rauhallinen tunnelma. Nurkkapöydässä muutama korpinkynteläinen tyttö, jotka Rose tunsi vaan ulkonäöltä, istuivat nenät kiinni kirjoissaan ja kirjoittivat nopeaa tahtia. Vielä hieman kauempana vaaleahiuksinen poika oli kumartunut kirjansa ylle ja pyöritteli kärsineen näköistä sulkakynää käsissään.
Kävellessään pojan ohi, Rose tajusi tämän olevan Scorpius Malfoy. Pojalla oli neliskanttiset silmälasit joita hän käytti aina lukiessaan, platinanvaaleat hiukset olivat kasvaneet hiukan ulos mallistaan ja roikkuivat huolimattoman tyylikkäästi silmillä. Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi ja Scorpiuksen kasvoille ilmestyi oudon tyhjä ilme ennen kuin hän painoi taas katseensa kirjaan. Rose melkein olisi voinut väittää, että poika punastui mutta vilkaistuaan olkansa yli hän päätteli valon vaan tehneen tepposia.
”Rose!” joku suhahti kirjahyllyjen välistä ja ennen kuin tyttö ehti huomatakaan, hänet oli jo vetäisty varjoihin. Albus Potter, hänen samanikäinen serkkunsa, pälyili ympärilleen epäluuloisesti.
”Mitä ihmettä sinä teet?” Rose kysyi, ilmeisesti hieman liian kovaan ääneen, koska Albus tukki hänen suunsa kädellään ja kurtisti kulmiaan.
”Minä olen piilossa”, poika kuiskasi. Hänen smaragdinvihreissä silmissään välähti kummallisesti, kun hän taas kurottautui katselemaan käytävälle.
”Vau, enpä olisi arvannut”, hänen serkkunsa tuhahti sarkastisesti ja töni Albuksen kättä kauemmas. ”Ketä muka?”
”Kristen Cabotia”, poika sanoi ja värähti. ”Hän on vaaninut minua koko päivän ihme paikoissa ja ruinannut lähtemään kanssaan Tylyahoon. Kaameaa.”
Rosen mieleen ilmestyi kuva hieman ylipainoisesta tytöstä, joka käytti pelkkiä vaaleanpunaisia vaatteita ja jonka kasvot näyttivät siltä, kun niihin olisi isketty aknekirous.
”Ymmärrän”, Rose sanoi ja taputti serkkuaan olalle vahingoniloisen näköisenä. ”Mutta sinuna etsisin paremman piilopaikan. Täällä on liian helppo ahdistaa nurkkaan, jos ymmärrät mitä tarkoitan.”
Hän väläytti häikäisevän hymyn ja pakeni nopeasti paikalta. Sivusilmällä hän vielä näki, miten Albus livahti uskomattoman nopeasti pois kirjahyllyjen täyttämästä syvennyksestä, juuri ennen kun Kristen Cabot kurkisti samaiseen paikkaan epätoivoisen näköisenä.
Albuksen omituisesti pakokuviosta hänen ajatuksensa vaelsivat takaisin Scorpiukseen ja vaivihkaa hän vilkaisi pojan vaaleaa takaraivoa. He olivat olleet aina niin sanotusti pahimpia vihamiehiä ja yrittäneet päihittää toisensa jokaisessa aineessa. Asiat olivat muuttuneet viime keväänä, kun juuri ennen kuudennen luokan loppua kaksikko oli määrätty samaan jälki-istuntoon oppitunnin häiritsemisestä. Hagrid, Tylypahkan riistanvartija, oli vienyt heidät keräämään yksisarvisen häntäjouhia puiden oksista ja verenhimoinen jättihämähäkki oli melkein syönyt Scorpiuksen. Jollain ilveellä Rose oli onnistunut iskemään niin lujan kilpiloitsun, että hämähäkki oli lentänyt metrien päähän ja kaksikko oli ehtinyt juuri ja juuri karkuun. Sen jälkeen kumpikaan ei ollut puhunut toisilleen, eikä millään muullakaan tavalla osoittanut, että he joskus olivat riidelleet joka asiasta.
Kirjastossa oli yhä uneliaan hiljaista, ei kuulunut kuin sivujen kahinaa ja hiljaista sulkakynän rapinaa pergamenttia vasten. Rose istui paikoillaan tuijottaen ikkunasta ulos ja antoi ajatustensa harhailla. Lopulta jatkuva hiljaisuus alkoi ahdistaa aivan yhtä paljon kuin oleskeluhuoneen melu, joten tyttö ponkaisi seisomaan ja käveli ripeästi kirjastosta ulos vilkaisematta kertaakaan taakseen.



Scorpius Malfoy seurasi katseellaan miten Rosen punaruskeat kiharat ponnahtelivat tiehensä ja heti kun kirjaston ovi sulkeutui hiljaa naksahtaen, hän kääntyi taas kirjaan päin ja tuijotti sivua, joka oli täynnä pienenpienellä fontilla kirjoitettua tekstiä. Oikeastaan poika ei jaksanut enää keskittyä, mutta hän myöskään jaksanut nousta ja kävellä takaisin kavereidensa luokse kuuntelemaan typeriä juttuja ja kuivia vitsejä.
Scorpius tunsi itsensä usein kovin omituiseksi, aivan kuin hänellä olisi ollut kolme eri persoonaa. Oli koti-Scorpius, kiltti ja tottelevainen poika, joka kantoi kotiin hyviä arvosanoja ja kertoi vihaavansa syvästi kaikkia rohkelikkoja. Sitten oli kaveri-Scorpius, kova jätkä, joka nauroi makeasti muiden virheille ja paistatteli huomion keskipisteenä hyvän sukunimensä ansiosta. Lopuksi jäi enää pelkkä Scorpius, jotenkin eksyneen oloinen poika, joka nautti kaikista eniten hiljaista hetkistä kirjastossa, kun sai vaan istua yksin ja olla ilman mitään häiriöitä.
Kirjaston ovi aukesi taas ja sisälle astui käsikkäin kulkeva pariskunta, jotka kuiskivat toisilleen ja kihersivät hiljaa. Scorpius tuijotti tiukasti kirjan sivua, hän ei todellakaan halunnut nähdä mitään ällöttävän romanttista juuri sillä hetkellä.
Vasta kun pari oli kadonnut jonnekin kirjahyllyjen sokkeloon, poika kohotti katseensa ja rupesi keräämään tavaroitaan kasaan. Hän kääri melkein valmiin loitsujen esseen rullalle ja survoi sen laukkuunsa, palautti sauvan näpäytyksellä kirjat takaisin hyllyyn ja nopeasti livahti ulos kirjastosta kenenkään näkemättä.
Käytävillä oli hiljaista, kaikki olivat jo omissa oleskeluhuoneissaan. Scorpius asteli rivakasti eteenpäin, askeleet kaikuivat autioilla käytävillä ja välillä joku aave lipui hänen ohitseen… poika kaarsi suoraan tyrmään vieviin portaisiin ja melkein hölkkäsi ne alas.
”Käärmeskieli”, hän huokaisi kiinteälle kiviseinälle, joka lipui pois edestä ja paljasti täpötäyden oleskeluhuoneen, jonne oli sulloutunut useita luihuisia iltaa viettämään.
Scorpius toivoi, että pääsisi makuusaliin ilman kenenkään kysymyksiä, mutta saman tien tummahiuksinen poika, Alex Ward, ponnahti jostain esiin ja nykäisi muiden sekaan.
”Scorp!” hän hihkaisi. ”Missä sinä olet ollut?”
”Kirjastossa”, poika vastasi mahdollisimman etäisellä äänellä.
”Kirjastossa?” Alex kysyi epäuskoisena. ”Mitä hemmettiä sinä siellä homehduit, kun täällä on näin hyvä meininki?”
Scorpius vilkaisi inhoavasti ympärilleen, porukka taisi olla jonkinlaisessa humalassa ja yksi pariskunta suuteli kiihkeästi muhkeassa nahkanojatuolissa.
”Minua väsyttää”, poika mutisi ja yritti paeta paikalta, mutta Alex veti hänet takaisin.
”Äläpäs nyt, Scorp”, toinen poika tuhahti ja tönäisi hänet sohvalle istumaan iskien pullon käteen. ”Sinä varmasti haluat juhlia meidän kanssamme, vai mitä?”
Siihen Scorpius ei jaksanut sanoa mitään, vaan otti kulauksen tuliviskiä ja irvisti sen polttavalle maulle.
”Kiitos vaan, Alex, mutta minua ihan oikeasti väsyttää.”
Tällä kertaa hän ei jäänyt odottamaan vastalauseita, vaan tönäisi ystävänsä pois tieltä ja kiirehti makuusaleihin, ennen kuin kukaan edes ehti reagoida mitenkään hänen poistumiseensa.
Makuusalissa ei ollut ketään, mikä tuntui rauhoittavalta. Scorpius löysensi solmiotaan ja lysähti sängylle istumaan haroen hiuksiaan. Silmälasit valuivat alemmaksi nenällä ja hän nappasi ne nopeasti pois laskien varovasti yöpöydälle.
Nyt kun hän oli vihdoin yksin täysin hiljaisessa paikassa, väsymys tosiaan otti vallan. Poika ei edes jaksanut vaihtaa vaatteita, vaan kaatui selälleen ja tuijotti vielä hetken kattoa, ennen kuin sulki silmänsä ja nukahti.



Rose heräsi siihen, että joku vetäisi punaiset samettiverhot pois ikkunoiden edestä ja aurinko paistoi seitsemäsluokkalaisten tyttöjen makuusaliin niin kirkkaasti, että oli vaikea nähdä mitään.
Saman tien epäselvä hahmo hyppäsi Rosen sänkyyn ja samalla tytön jalkojen päälle niin, että hän kiljaisi tuskissaan. Heti silmien totuttua valon määrään, hän näki parhaan ystävänsä (heti Albuksen jälkeen), Natalie Carlssonin, istumassa viattoman näköisenä yhä hänen jalkojensa päällä.
”Huomenta, unikeko”, tyttö lirkutti iloisesti ja räpytti hailakansinisiä silmiään.
”Paljon kello on?” Rose mutisi ja yritti tihrustaa herätyskelloaan.
”Puoli seitsemän”, Natalie vastasi iloisella äänellä. ”Tiedäthän, aikainen lintu madon nappaa ja sitä rataa.”
”Minä vihaan matoja”, toinen tyttö valitti ja yritti hautautua takaisin vällyjen alle, mutta hänen ystävänsä vetäisi peiton kokonaan pois ja heitti sen mytyksi lattialle.
”Ulkona on upea sää”, Natalie jatkoi yhä hilpeästi. ”Ensin me menemme kävelylle, kannattaa varmaan laittaa paljon päälle koska yöllä oli pakkasta. Sitten menemme aamiaiselle ja siirrymme taas ulkoilmaan, koska minulla on huispausharjoitukset. Sitten – ”
”Hetkinen!” Rose keskeytti ja ponkaisi istumaan. Hänen hiuksensa sojottivat joka suuntaan ja kasvoilla oli epäuskoinen ilme. ”Minä en varmasti lähde heti sängystä tuonne ulos jäätymään, emmekö voisi ensin käydä syömässä ja sitten – ”
”Ehei, ei onnistu. Ylös nyt, ennen kuin herätät kaikki muut!”
Rose vilkaisi haikeasti muita tyttöjä, jotka vielä nukkuivat lämpimästi peittojensa alla eivätkä joutuneet aamuvirkun Natalien uhreiksi. Lopulta hän nousi syvään huokaisten ja laahusti kylpyhuoneeseen, vääntäen suihkun päälle. Saman tien hän kiljaisi kovaan ääneen, kun ryöppy jääkylmää vettä tippui hänen niskaansa.
”Natalie Carlsson!” hän huusi ja kietoi pyyhkeen ympärilleen marssien takaisin makuusalin puolelle. Muutkin olivat heränneet Rosen kiljaisuun ja tuijottivat vihaisina tyttöä, jonka märistä hiuksista tippui vettä lattialle.
Natalien kasvoilla oli taas valloittavan viaton ilme, kun Rose mulkoili häntä murhaavasti.
”Lämmin vesi taisi loppua kun kävin suihkussa. Sori, kyllä se kohta siitä lämpenee.”
Rose olisi halunnut kiljua ääneen, kun hän asteli takaisin kylpyhuoneeseen ja paukautti oven tarpeettoman lujaa kiinni. Vihdoin suihkusta sentään tuli lämmintä vettä ja tyttö alkoi kiukkunsa valua viemäristä alas. Astuessaan pois suihkun alta, hän näki höyrystyneessä peilissä huolellisesti kirjoitetun anteeksipyynnön, mikä sai hymyn tytön huulille.
Yhä hymyillen hän palasi makuusaliin ja virnisti Natalielle, joka hymyili suloisesti takaisin. Eikä mennyt kauaakaan, kun nauraen tytöt poistuivat makuusalista ja astelivat reippain askelin kohti kirpeää syysaamua.



Rose ja Natalie eivät olleet ainoita aamuvirkkuja sinä lauantaina. Scorpius oli herännyt jo kuudelta ja maattuaan aikansa sängyssä kuunnellen Alexin ja muiden poikien kuorsausta, hän oli kyllästynyt ja päättänyt aloittaa päivänsä harvinaisella aamulenkillä.
Ulkona oli hämmästyttävän kylmää. Pakkanen oli värjännyt vihreän nurmikon valkoiseksi ja järven pintaan oli ilmestynyt ohut jääkerros. Scorpius kietoi kaulahuivia tiukemmin ympärilleen ja lähti vaeltamaan huispauskenttää päin. Kultaiset maalivanteet kohosivat korkeuksiin kimaltaen auringon valossa ja poika toivoi, että olisi ottanut luudan mukaan. Oli täydellinen päivä lentämiseen.
Jostain kuului iloista naurua, mikä sai Scorpiuksen heräämään ajatuksistaan. Hän olisi tunnistanut naurun missä vaan, mutta siristeli silti silmiään kirkkaassa auringonvalossa nähdäkseen Rosen hahmon kävelevän lähemmäs. Huomatessaan pojan molemmat tytöt hiljenivät ja Natalien kasvoille ilmestyi epäluuloinen ilme.
Scorpius antoi katseensa viivähtää Rosen kasvoissa, kirkkaissa silmissä jotka olivat sekoitus ruskeaa ja sinistä sekä haaleissa pisamissa joita oli nenässä ja poskipäissä. Tytön kasvoilla käväisi outo ilme, jotain hymyn ja irvistyksen väliltä, ennen kuin sanoi jotain hiljaa Natalielle ja kaksikko käveli pojan ohi nauraen.
Scorpius ei voinut sille mitään, mutta hänen oli pakko jäädä hetkeksi seisomaan paikoilleen. Hänen sydämensä hakkasi omituisen lujaa ja poskia kuumotti, vaikka ulkona oli yhä viileää. Lopulta hän pakotti itsensä kävelemään eteenpäin, tosin täysin erisuuntaan minne alun perin oli menossa.
Pojan aivot kävivät ylikierroksilla. Jostain tulvi muistoja viime keväältä, kohtalokas riita pimeydenvoimilta suojautumisen oppitunnilla, yhteinen jälki-istunto Kielletyssä metsässä, jättiläishämähäkin hyökkäys, kilpiloitsu, Rosen lämmin käsi hänen kädessään kun he olivat juosseet pois metsästä…
Scorpius jähmettyi paikoilleen. Sitten hän pakottautui taas kävelemään, koska jatkuva pysähtely saattaisi näyttää jonkun mielestä typerältä. Viimeinen muistikuva nousi vahvana hänen mieleensä, oikeastaan hän tajusi sen vasta nyt kunnolla. Hän tosiaan oli pitänyt Rosen kädestä kiinni kun he olivat juosseet karkuun sitä verenhimoista hyönteistä ja kun tarkemmin ajatteli, se ei ollut tuntunut ollenkaan omituiselta.
Poika päätti lopettaa kävelynsä siihen ja lähti astelemaan linnaa kohti. Kauempana hän näki Rosen ja Natalien kävelevän myös samaan suuntaan, yhä hilpeän näköisinä. Happamana Scorpius mietti, mahtoiko Rose edes muistaa koko jälki-istuntoa, saati sitten käsi kädessä kulkemista.
”Ei sillä edes ole mitään merkitystä”, poika tuhahti ääneen yrittäen samalla vakuutella itselleen puhuvansa totta. Hän ja Rose olivat pahimpia vihamiehiä, eivät mitään muuta.
Mutta kun hän kuuli taas tytön naurun kaikuvan jostain kaukaa, hän melkein saattoi nähdä tämän hymyilevän ja poika tunsi itsensä entistä ärtyneemmäksi astuessaan marmoriseen aulaan, josta hänen matkansa jatkui Suureen saliin. Ilmassa leijui paistetun pekonin ja paahtoleivän herkullinen tuoksu, mikä sai veden kielelle, vaikka Scorpius ei edes ollut erityisen nälkäinen. Hän istui synkkänä Alexin viereen, joka näytti olevan aikamoisessa krapulassa ja toivoi säästyvänsä kysymyksiltä.
”Taisi olla kovat bileet eilen”, Alex mutisi ja hörppäsi kuuluvasti kurpitsamehuaan. ”En oikein muista.”
Scorpius hymyili vahingoniloisesti ja naurahti, kun Alex kaatoi syliinsä pikarillisen mehua ja tippui lattialle kovaan ääneen kiroten.



Rosen täytyi myöntää, että aamuinen kävelylenkki piristi kummasti. Aulassa hän erosi Nataliesta, joka lähti hakemaan makuusalista luutaansa ja huispauskaapuaan valmiiksi harjoituksia varten, ja käveli itsekseen Suureen saliin, joka alkoi jo täyttyä nälkäisistä oppilaista.
Ensimmäiseksi hän huomasi kaksi vuotta nuoremman pikkuveljensä, Hugon, Albuksen ja tämän pikkusiskon, myös kaksi vuotta nuoremman Lilyn kanssa. Rose vilkaisi vielä kerran koko pöydän läpi, ennen kuin suuntasi veljensä ja serkkujensa luokse.
”Kappas, näkeehän sinuakin”, Albus sanoi virnuillen ja ojensi ystävällisesti serkulleen voidellun paahtoleivän.
”Kiitos”, tyttö tokaisi ja istui veljensä viereen pörröttäen tämän punaisia hiuksia. Hugo mulkaisi häntä pahasti, mutta hymyili sitten näyttäen uskomattoman paljon isältään.
”Me jo ajateltiin että sinut on kidnapattu tai jotain”, Lily liittyi keskusteluun huvittuneena. ”Sinua ei näkynyt eilen eikä tänä aamuna missään, yleensä olet aina kaikkialla.”
”Hmm”, Rose mutisi ja hymyili hieman. ”Oli vähän muuta tekemistä.”
”Harmi, sillä et ole kuullut päivän kuuminta puheenaihetta”, Lily sanoi ja vilkaisi Albusta, joka muuttui kasvoiltaan tulipunaiseksi ja yritti piiloutua paahtoleipänsä taakse.
”Ei sitä tarvitse kaikille kuuluttaa”, poika mutisi.
Rose kohotti kulmiaan kiinnostuneena.
”Mitä kivaa nyt on tapahtunut?”
”Alilla on tyttöystävä”, Hugo sanoi ja virnisti serkulleen, joka muuttui vielä punaisemmaksi, kun äsken ja tutki harvinaisen kiinnostuneesti paahtoleipäänsä.
”Nopeaa toimintaa”, Rose tokaisi huvittuneena. ”Vielä eilen piileskelit Kristen Cabotia kirjastossa. Kukas se onnellinen tyttö mahtaa olla?”
”Emma Swank!” Hugo kajautti niin kovaa, että vähän matkan päässä istuva poikakaksikko kääntyi katsomaan. Albus muutti väriään taas asteen verran.
”Korpinkynnestä?”
”Jep. Amanda Swankin pikkusisko, kuudennella luokalla”, Lily nyökytteli. ”Täysin erilainen kun siskonsa, sellainen mukava ja aurinkoinen. Mutta Albus varmasti kertoo mielellään, miten koko juttu tapahtui.”
Tyttö pukkasi veljeään kylkeen, joka rykäisi ja tuijotteli jonnekin katon rajaan kun avasi suunsa.
”No, se oli oikeastaan sellainen hetken mielijohde. Yritin miettiä miten pääsen helposti Kristen Cabotista eroon ja sitten näin Emman. Ja jos totta puhutaan, olen tykännyt hänestä salaa jo jonkin aikaa, joten jotenkin vaan kävelin hänen eteensä ja sanoin ’Ai hei kulta, täällähän sinä olet!’, vetäisin hänet pystyyn ja suutelin suoraan suulle. Kristen taisi nähdä sen, Lily nimittäin kertoi että hän itkee tällä hetkellä tyttöjen vessassa. Joka tapauksessa, Emmakin vaikutti aika innokkaalta, joten me päädyimme ulos kävelylle ja kerroin koko jutun. Ja Emma kertoi pitävänsä minusta myös.”
Albus lopetti kertomuksensa tulipunaisena ja otti pitkän ryypyn kurpitsamehua.
”Seurusteletteko te?” Rose uteli.
”Ei oikeastaan. Vielä.”
Seurueeseen lankesi hiljaisuus. Kaikkien katse hakeutui Korpinkynnen tupapöytään ja nauravaan Emma Swankiin, joka rupatteli tyytyväisen näköisenä ystäviensä kanssa.
”Ihan hyvä valinta”, Hugo sanoi ja nyökytteli hyväksyvästi päätään.
”En kyllä tajua miksi hän SINUT haluaa”, Lily sanoi ja hymyili veljelleen, joka pyöritteli silmiään.
”Onhan Al ihan hyvännäköinen”, Rose huomautti. ”Ihan näin serkun mielestä.”
”Voi kiitos Rose, arvostan tuota”, Albus sanoi ja räpytteli silmiään typerän näköisesti, mikä sai Lilyn kikattamaan ja Hugon hymähtämään.
”Sinä varmaan tiedät jonkun paremmankin näköisen”, Lily kiusoitteli ja käänsi ruskeiden silmiensä katseen serkkuunsa, joka jostain syystä jähmettyi paikoilleen. Rose ei voinut sille mitään, mutta tämä yksinkertainen lause sai hänet jännittyneesti. Tyttö puristi paahtoleipäänsä niin että se mureni ja hänen katseensa eksyi automaattisesti Luihuisten tupapöytään ja Scorpiukseen, joka nauroi lattialla istuvalle ystävälleen.
Muiden kolmen katse kääntyi samaan suuntaan, mikä sai Rosen heräämään ajatuksistaan. Hän naurahti hämillään ja pudisti päätään.
”Minä jo katsoin että Natalie istui tuolla luihuisten kanssa”, hän yritti hämätä veljeään ja serkkujaan, jotka tuijottivat tyttöä epäluuloisina.
”Mitä sinä oikein hourit?”
Natalie ilmestyi hänen viereensä punaisessa huispauskaavussaan, luudanvarsi olalla. Tyttö tunki istumaan Rosen ja Hugon väliin ja kauhoi kullatulle lautaselleen puuroa. Sitten hän kohotti katseensa ja tuijotti Lilyä.
”Missä sinun kaapusi ja luutasi on? Meillä on tänään harjoitukset!”
Lily räpytteli hetken silmiään ennen kuin ponnahti seisomaan nopeammin, kun kukaan ehti sanoa ”huispaus”.
”Hemmetti!”
Ja heti sen sanottuaan tyttö pinkaisi juoksuun punaiset hiukset hulmahdellen.
Melkein heti Lilyn jälkeen Albus ja Hugo lähtivät yhdessä takaisin oleskeluhuoneeseen ’tekemään läksyjä’ niin kuin he nimittivät sitä hetkeä, kun molemmat vaan istuivat masentuneina läksypinot edessään ja surkuttelivat elämää.
Jäljelle jäivät siis vaan Rose, joka oli jo syönyt aamiaisensa loppuun, ja Natalie, joka hotki puuroaan hirmuista vauhtia. Rose ei viitsinyt seurata ystävänsä syömistä, vaan antoi katseensa kiertää ympäri jättimäistä salia, joka alkoi tyhjentyä oppilaiden valuessa tekemään läksyjä tai tappamaan aikaansa.
Luihuisten pöydässä tosin oli vielä kiitettävästi porukkaa. Rose vilkaisi Natalieta, joka tuijotti lautastaan ja sitten taas luihuisia, erityisesti yhtä tiettyä poikaa.
Scorpius istui kyllästyneen oloisena kaveriporukkansa keskellä, säpsähti välillä kun joku purskahti nauruun ja tuijotti sitten taas hedelmäkulhoa apaattisena. Hän näytti täysin erilaiselta kuin eilen kirjastossa, ehkä se johtui silmälaseista…
”Mitä sinä tuijotat?” Natalien utelias ääni sai hänet irrottamaan katseensa. Hänen ystävänsä yritti tihrustaa samaan suuntaan minne Rose äsken, mutta luovutti kun ei nähnyt mitään erikoisen kiinnostavaa.
”En mitään, ajattelin vaan tuota… loitsujen esseetä.”
”Sinä olet huono valehtelemaan”, Natalie sanoi ja virnisti sitten. ”Eikä minua erityisemmin kiinnosta ketä sinä katselit, se on oma asiasi.”
Rose hymyili kiitollisena. Juuri sen takia Natalie oli upea ystävä, hän ei koskaan kysellyt mutta kuunteli, jos oli jotain mitä halusi kertoa.
Lopulta, kellon lyödessä vartin yli kymmenen, kaksikko nousi ja lähtivät hiljaisina kävelemään huispauskenttää kohti. Natalie kääntyi pukuhuoneisiin ja Rose suunnisti askeleensa katsomoon. Katsomossa ei ollut ketään muita, joten tyttö istui melko korkealle, josta näki kentälle ja kauemmas koululle hyvin. Viileä tuuli puhalsi hiukset kasvoille, mutta hän ei viitsinyt pyyhkäistä niitä pois. Muutaman minuutin päästä koko punaisiin pukeutunut huispausjoukkue, kolme jahtaajaa, kaksi lyöjää, pitäjä ja etsijä, astelivat kentälle. Natalie vilkutti Roselle, joka heilautti kättään vastaukseksi ja syventyi sitten seuraamaan peliä.
Vaikka hän ei edes erityisemmin ymmärtänyt mitään huispauksen päälle, tuntui jotenkin rauhoittavalta katsella, miten hänen luokkatoverinsa suhahtelivat luudilla ohi, huutelivat toisilleen ohjeita ja heittelivät kaatoa. Lily sai siepin aina vain uudestaan kiinni ja päästi sen sitten taas menemään ampaisten innokkaasti kultaisen pikkupallon perään.
Rose oli niin keskittynyt seuraamaan Lilyä, että ei huomannut kohti liitävää ryhmyä, kun vasta Natalien kiljaistessa ja silloin oli jo liian myöhäistä. Hänen suunsa avautui äänettömään huutoon, kun musta pallo osui hänen kylkeensä ja kuvottavan rusahduksen kera tyttö tippui penkiltä maailman mustuessa ympäriltä.



”Hei, hän herää!”
Rose raotti silmiään ja näki Natalien, Albuksen, Hugon ja Lilyn kasvot heilumassa yläpuolellaan. Tyttö yritti nousta istumaan, mutta Hugo painoi häntä takaisin makuulle.
”Mitä täällä tapahtuu?” Rose kysyi ärtyneenä ja tyytyi makaamaan paikallaan, muiden astuessa hieman kauemmas.
”Sinä olit katsomassa harjoituksia – ” Natalie aloitti.
”Joo, minä muistan kyllä.”
” – ja ryhmy lensi kylkeesi. Kolme kylkiluuta murtui ja kun pyörryit, iskit pääsi melko lujasti johonkin rautatappiin. Mistä lie sekin siihen ilmestynyt.”
Rose kuunteli happamana ja laittoi kätensä puuskaan. Hän olisi halunnut nousta ja kävellä ulos sairaalasiivestä, mutta uusi parantaja, matami Miller, ei olisi missään nimessä sallinut sitä. Jostain syystä nainen halusi aina pitää kaikki mahdollisimman pitkään vuodelevossa, vaikka vaiva olisi ollut pelkkä päänsärky.
Tyttö kohotti kätensä ja kokeili varovasti kylkeään. Se oli vähän arka, mutta muuten kipua ei tuntunut. Päästä hän tosin löysi mukavan kokoisen kuhmun ja melkein kiljaisi koskiessaan sitä. Hän antoi kätensä valahtaa taas alas ja tuijotti masentuneena valkoista kattoa. Se siitä rauhallisesta viikonlopusta.
”Ai, potilas on herännyt. Olisitte tulleet sanomaan!”
Matami Miller asteli kevyesti porukan luo. Hän oli noin neljäkymmentä, hymyilevä mutta tiukka parantaja. Nytkin hänen kasvojaan valaisi rauhallinen hymy, kun hän tutki Rosen kyljen perin pohjin nyökkäillen välillä.
”Kylki on kunnossa”, hän lopulta tokaisi. ”Aivotärähdystä ei ole, mutta tuo patti on ikävä juttu. Onko se kipeä?”
”Eipä erityisemmin”, Rose valehteli. Lily kurtisti hieman kulmiaan, mutta rentoutti kasvonsa melkein heti hymyillen epävarmasti. Hän oli ainakin nähnyt serkkunsa tuskaisen ilmeen tämän koskettaessa pattia ihan pikkuisen.
”Joka tapauksessa haluan nähdä, että olet varmasti kunnossa, ennen kun päästän sinut lähtemään. Muutama tunti vuodelepoa, eiköhän se auta. Ja jos saan pyytää, niin te muut voisitte poistua.”
Matami Miller hymyili ystävällisesti. Natalie, Albus ja Lily hyvästelivät Rosen ja lähtivät sitten ovea kohti. Hugo jäi vielä hetkeksi seisomaan siskonsa vierelle ja tuijotteli ikkunasta ulos.
”Kirjoitanko äidille ja isälle?” hän kysyi kohdistaessa katseensa Rosen kasvoihin. Tyttö pudisti päätään.
”Huolestuvat vain turhaan, ei tässä ole mitään hätää. Ja sinäkin voit mennä, kai minä nyt osaan yksin sängyssä maata.”
Hugo virnisti ja katosi melkein saman tien serkkujensa ja Natalien perään. Jäljelle jäi vaan tyhjä, ankea sairaalasiipi ja loputon hiljaisuus.



Vaikka ulkona oli yhä upea ilma, Scorpiusta ei huvittanut mennä ulos. Joten, kun Alex ja muut lähtivät ulkoilemaan, Scorpius suuntasi askeleensa kirjastoon.
Poika asettui yhdelle epämukavalle puutuolille ja veti lähimmän kirjan itselleen. Jo muutaman minuutin jälkeen hänen päätään alkoi särkeä ja hän tajusi jättäneensä silmälasit makuusaliin. Silti poika ei jaksanut lähteä hakemaan niitä, vaan pakotti itsensä lukemaan kirjaa eteenpäin.
Hetken kuluttua hänelle tuli olo, että joku seurasi häntä. Kohottaessaan katseensa kirjasta, hän katsoi suoraan Kristen Cabotia, joka tuijotti poikaa haaveileva ilme kasvoillaan.
Scorpius tiesi tytön maineen. Kristen oli epätoivoinen kuudesluokkalainen, joka ei ikinä ollut omistanut poikaystävää ja yritti iskeä kaikkia poikia Tylypahkassa. Ilmeisesti hän oli nyt kiinnittänyt huomionsa Scorpiukseen.
Poika nosti kirjaa korkeammalle kasvojensa peitoksi ja yritti karkottaa päänsäryn. Lopulta se yltyi niin pahaksi vihlonnaksi, että hänen oli pakko lähteä sairaalasiipeen.
Sairaalasiipi oli melkein tyhjä. Ainoastaan yhdessä sängyssä makasi joku, mutta Scorpiuksen päätä särki liikaa, että hän olisi jaksanut katsoa tarkemmin.
”Herra Malfoy”, matami Miller huokaisi. ”Voin jo arvata, miksi olet täällä. Et ole taaskaan käyttänyt silmälasejasi.”
Scorpius hymyili anteeksipyytävästi.
”Unohdin”, hän sanoi ja asettui makaamaan yhdelle epämukavalle sairaalasängylle.
”No, lepäile sillä aikaa kun käyn keittämässä sinulle päänsärkylientä. Voisit jututtaa myös neiti Weasleytä, on vähän pahalla tuulella kun joutuu olemaan täällä…”
Scorpius tiesi Tylypahkassa vain kaksi neiti Weasleytä ja nähtyään vilahduksen punaruskeita hiuksia, hän tajusi makaavansa aivan lähellä Rosea. Tyttö katseli toiseen suuntaan, joko esitti että ei ollut kuullut matami Millerin sanoja tai sitten oli oikeasti hieman kuuro.
Rose kääntyi katsomaan Scorpiusta ja kohotti kulmiaan.
”Mitä sinä täällä teet?”
Hetken ajan poika ei tiennyt mitä vastata. Tytön silmissä oli jotain sellaista, mikä sai hänet sanattomaksi.
”Päätä särkee”, hän lopulta mutisi ja käänsi katseensa. ”Entä itse?”
”Pieni onnettomuus”, Rose vastasi. Vasta siinä vaiheessa Scorpius huomasi mustelman ja patin välimuodon tytön otsassa ja hän saattoi vaan kuvitella, miten kipeä se olisi. Poika ei udellut enempää, vaan painoi päänsä tyynyyn ja yritti olla ajattelematta mitään. Se osoittautui yllättävän vaikeaksi, mikä lisäsi päänsärkyä entisestään.
Vihdoin matami Miller ilmestyi takaisin hopeisen pikarin kanssa, josta nousi sinertävää höyryä.
”Juo tämä, niin helpottaa”, nainen sanoi hymyillen ja kääntyi Rosen puoleen. ”Onkos neidillä jo parempi olo?”
”Erinomainen”, tyttö vastasi ja väläytti säteilevän hymyn, mikä sai Scorpiuksen melkein tukehtumaan liemeensä. Matami Miller siirtyi lähemmäs Rosea, kokeili otsaa ja vilkaisi epäilevästi pattia, ennen kuin huokaisi.
”No, jos ilmenee jotain jälkivaikutuksia, tule toki käymään. Haen sinulle vielä voidetta tuohon ruhjeeseen, niin pääset lähtemään.”
Nainen liihotti taas kaavun helmat liehuen lääkevarastoonsa. Scorpius vilkaisi varovasti tyttöä, joka näytti hieman kalpealta.
”Mitä sinulle oikein tapahtui?” hän uskaltautui kysymään.
”Miksi se sinua kiinnostaa?” Rose vastasi kysymykseen kysymyksellä.
Sitä poika ei tosiaan tiennyt. Hänen mieleensä ilmestyi kymmeniä vastausvaihtoehtoja, mutta mikään ei ollut sellainen, minkä olisi voinut sanoa ääneen, joten hän tyytyi kohauttamaan olkiaan.
”Kysyinpä vaan.”
”Kiva.”
Heidän väliinsä laskeutui taas omituisen jännittynyt hiljaisuus, jonka matami Miller rikkoi saavuttuaan taas paikalle kädessään punainen purkki.
”Ohut kerros tätä ennen kuin menet nukkumaan, se pitää ainakin kivun poissa.”
Rose otti purkin, kiitti ja sen jälkeen, sanaakaan sanomatta, käveli ovelle. Hetken mielijohteesta hän vielä kääntyi, vilkaisi Scorpiusta ja näytti siltä kun olisi halunnut sanoa jotain, mutta tyytyi lopulta vaan huokaisemaan ja häipyi hiljaisin askelin.



Samana iltana, kun Rose makasi sängyssään ja tuijotti kattoa kuunnellen muiden tyttöjen rauhallista hengitystä, hän tosiaan tajusi kaiken hyvin kirkkaasti. Hän olisi halunnut loikata ylös sängystään, kertoa jollekin, juosta ympäri makuusalia, huutaa ja kiljua. Ajatus oli samaan aikaan lämmin ja kylmä, ihana ja ahdistava. Tyttö puristi silmänsä kiinni ja keskittyi hengittämiseen mutta silti sama juttu kohosi koko ajan hänen mieleensä, kaikesta huolimatta.
Hän tosiaan oli ihastunut Scorpiukseen.



It’s getting hard to be around you
There’s so much I can’t say
Do you want me to hide the feelings
And look the other way?
•Jesse McCartney - Just so you know


-------------

A/N2 Ja siinäpäs olisi ensimmäinen luku. Pahoittelen, että on melko lyhyt ja tylsä, seuraavissa luvuissa stten tapahtuu enemmän. Kirjoitusvirheistä saa toki huomauttaa, niitä voi löytyä. Ja kommenttia toivon, jatkanko? (;
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 04, 2012, 12:20:09 kirjoittanut Renefer »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13)
« Vastaus #1 : Maaliskuu 12, 2010, 22:39:49 »
Raparperi, olen samaa mieltä tuosta next-gen 4ever jutusta. Ihanaa, kun saa keksiä hahmoille luonteet jne omasta päästä,kun kirjoissa ei erityisemmin niistä lue mitään! Nuo oudot lauseet, tiedän. Välillä vaikeaa asetella ajatukset lauseeksi mutta toivottavasti ne ei KAUHEASTI haittaa. :o I'm sorry! Ja halusin tehdä Scorpiuksesta vähän tuollaisen erilaisen, en niin ilkeää, vaan pikemminkin tuollaisen... öö, no 3 eri Scorpiusta, kun en osannut päättää mikä niistä olisi paras. :D Ja jatkan toki, kun ehdin. Kiitos tuhannesti kommentista! (:

HEI C'MON KAVERIT, missä ne kommentit viipyy? Huomaan, että tässä on lukukertoja, olisin NIIIN iloinen jos joku heittäisi kommentilla! Mutta eihän siinä sitten mitään jos ei uskalla... ;D

ps. I'm so sorry jos tästä vastauksesta löytyy kaameaasti kirjoitusvirheitä. Unta 5 tuntia, 4 tunnin automatka, pullo ED:tä ja jääkylmä suihku... hieman sekava olo? ;o
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13)
« Vastaus #2 : Maaliskuu 20, 2010, 16:01:10 »
A/N Noniin, eli toinen luku tulisi sitten tässä. Toivon yhä kommenttia, tiedän että pystytte siihen! :D

2.luku-Räjähtävä lempi

Sunnuntai valkeni sateisena. Oikeastaan siihen Rose heräsikin, sateen ropinaan ikkunaa vasten ja omituiseen pimeyteen kirkkaan päivän jälkeen.
Jopa Natalie nukkui vielä, vaikka kello lähestyikin hitaasti jo yhdeksää. Kellon tikitys oli ainoa ääni hämärässä ja hiljaisessa makuusalissa. Rose ei pystynyt enää nukkumaan, vaan päätti herättää Natalien ja raahata tämän mukanaan aamupalalle. Ehkä hän voisi jopa paljastaa, mitä oli viime yönä tajunnut.
”Nat”, tyttö suhahti ja ravisteli ystäväänsä hellästi. ”Nat!”
Natalie räpytti silmiään ja haukotteli makeasti.
”Mitä nyt? Paljon kello on?”
”Melkein yhdeksän. Mennään.”
”Minne?”
Rose ei vastannut, vaan ryntäsi suihkuun ja pesi nopeasti hiuksensa. Sillä aikaa Natalie oli jo päässyt ylös sängystään ja istui varsin virkeän näköisenä peilin edessä letittämässä hiuksiaan.
”Minne sinulla on tuollainen kiire, Rosie?”
”Minä tajusin jotain… minä…” Rose ei jatkanut vaan veti farkut jalkaansa ja kietaisi märät hiukset sykerölle. Natalie ei kysellyt enempää, vaan kohautti olkiaan. Muutamassa minuutissa he olivat valmiita ja hiipivät hiljaa ulos makuusalista. Oleskeluhuonekin oli tyhjä, takkaan tosin oli jo sytytetty tuli ja pöydällä paloi muutama kynttilä.
Tytöt asettuivat Rohkelikkojen tupapöydän ääreen ja latoivat hiljaisina lautasilleen ruokaa, ennen kuin Natalie avasi suunsa.
”Mitä sinä tajusit?”
Rose huokaisi. Hänen otsassaan oli yhä sinertävän mustelman peittämä patti, mikä sai hänet näyttämään vieläkin alakuloisemmalta.
”Minä olen ihastunut”, hän sanoi hiljaisella äänellä ja heti sen sanottuaan, tytön poskille kohosi punaiset läikät.
”Mitä pahaa siinä on?” Natalie kysyi huvittuneen näköisenä.
”Ei kai ihastumisessa ole mitään, mutta siinä kehen olen ihastunut…”
”Niin, ymmärrän. Mutta eihän Scorpiuksessa sinänsä ole mitään vikaa, vai?”
Rose kohotti katseensa salamana ja kohtasi Natalien hymyilevät silmät.
”Mitä… mistä sinä tiesit?”
”Ensinnäkin”, hänen ystävänsä aloitti. ”Eilinen kävelylenkki. Toiseksi, tuijottelusi eilen aamiaisella. Kolmanneksi, mutisit unissasi Scorpiuksen nimeä.”
”MITÄ?”
Rosen huudahdus kajahti yllättävän kovaa puolityhjässä salissa ja hän valui piiloon pöydän alle. Natalie ei voinut pidätellä nauruaan, vaan taipui melkein kaksinkerroin ja tönäisi vahingossa paahtoleipäkulhon nurin.
”Puhuinko minä unissani?” Rosen ääni kuului pöydän alta.
”Joo, mutta melko hiljaa. Mutisit jotain ja erotin välillä Scorpiuksen nimen.”
”Kuuliko kukaan muu?”
”Äh, luuletko että ne unikeot muka kuuntelevat yöllä mitä sinä puhut? Ei, en usko, että kukaan muu kuuli.”
Rose huokaisi helpottuneena, mutta ei noussut esiin pöydän alta.
”Kuule, minusta tuntuu, että Scorp – ” Natalie aloitti.
”Puhutaanko mielummin vaikka… selleristä?”
”No, selleri, pitää sinusta myös. Ainakin se katse… vau. Antaisin mitä vain, jos joku katsoisi minua sillä tavalla.”
Rose tuhahti, mutta ei voinut estää pientä hymyä, joka ilmestyi hänen huulilleen. Se kuitenkin kuoli nopeasti ja hän ilmestyi taas penkille vakavana.
”Minun pitää unohtaa koko juttu”, tyttö sanoi ja puraisi omenaa. ”Se olisi katastrofi, minun vanhempani ja sellerin vanhemmat… siitä tulisi ruumiita. Kaikenlisäksi selleri on epämukava, itserakas, röyhkeä, omahyväinen, itserakas – ”
”Itserakas tuli kaksi kertaa.”
”Kaksinkertaisesti itserakas.”
Natalie hymyili puolikasta hymyä ja vilkaisi oven suuntaan.
”Kaksinkertaisesti itserakas selleri on saapunut saliin”, hän kuiskasi. Rosen katse lennähti ovelle ja hän tosiaan näki Scorpiuksen astelevan huonotuulisen näköisenä saliin. Ja vaikka hän kuinka yritti pitää tunteitaan kurissa ja kasvonsa ilmeettöminä, se osoittautui yllättävän vaikeaksi. Scorpiuksella oli taas silmälasit, jotka saivat hänet näyttämään omituisen fiksulta ja pojan katse kiersi ympäri salia pysähtyen Roseen hetkeksi. Molemmat kääntyivät äkkiä katsomaan täysin vastakkaisiin suuntiin, mikä sai Natalien hymyn levenemään vielä muutaman asteen.
”Mitäs minä sanoin”, tyttö tokaisi tyytyväisenä.
”Mistä asiasta?” Albus kysyi kiinnostuneena. Rose melkein kiljaisi ja pudotti omenansa lattialle, mikä sai hänen serkkunsa nauramaan.
”En kai minä noin pelottava ole?”
”No et”, Rose vastasi äkkiä. ”Minä vaan…”
”Hän näki painajaista viime yönä ja on vähän säikky”, Natalie kiirehti selittämään vakuuttavalla äänellä.
”Voi pikku Losea”, Albus lässytti ja taputti serkkunsa päätä. ”Pikkuinen näki pahaa unta.”
”Suu umpeen, Al”, Rose sähähti ja sukelsi pöydän alle hakemaan omenaansa. Tosin häntä ei enää huvittanut syödä sitä, joten hedelmä jäi jyrsittynä pöydän reunalle.
Albus ja Natalie aloittivat pitkästyttävän keskustelun huispauksesta, vaikka Albus ei sitä edes virallisesti pelannut. Rose haukotteli mielenosoituksellisesti, mutta kun kumpikaan ei reagoinut, hän nousi seisomaan ja ilmoitti lähtevänsä kirjastoon.
”Varo sellereitä”, Natalie vielä huikkasi hänen peräänsä, johon Rose vastasi irvistämällä ennen kuin pyyhälsi ulos salista.
Ensin tyttö suunnisti makuusaliin hakemaan koululaukkunsa ja kipitti sitten kirjastoon. Hän valtasi itselleen yhden suuren pöydän, levitti kaikki tavaransa siihen ja jäi masentuneena tuijottamaan kaikkia tehtäviä, joita ei ollut vielä tehnyt. Yleensä hän sentään oli suhteellisen aikataulussa läksyjen kanssa, mutta joku oli ilmiselvästi sekoittanut hänen ajatuksensa. Joku, joka omisti vaaleat hiukset ja jonka nimi alkoi S:llä.
Siinä vaiheessa valittamisesta ei ollut mitään hyötyä, joten Rose tarttui sulkakynäänsä ja rupesi kirjoittamaan.



Scorpius olisi mieluusti viettänyt sunnuntain aivan itsekseen, mutta Alex sai jostain päähänsä, että he viettivät liian vähän aikaa yhdessä ja raahasi pojan mukanaan ulos vesisateesta huolimatta.
”Korpinkynnen huispaustreenit”, Alex kertoi ja nyökytteli kentälle päin, missä siniset hahmot lentelivät ympäriinsä kaatosateessa. ”Mennään hieman vakoilemaan heidän taktiikkaansa.”
”Jos me jäädään kiinni, olemme kuolleita”, Scorpius huomautti.
”Oletpas hilpeällä tuulella. Tule nyt, ei muutama pieni kirous haavaa tee!”
Alex lähti pomppimaan vesisateessa eteenpäin ja Scorpius seurasi haluttomasti perässä.
”Kirouksethan niitä haavoja juuri tekevät”, hän mutisi, lähinnä itselleen, eikä toisella pojalla edes ollut aikaa kuunnella, vaan hän livahti pukukoppien taakse ja kurkki sen takaa kentälle.
”Heillä on uusi pitäjä”, Alex suhahti ja viittoi kaveriaan liittymään seuraan. ”Katso nyt!”
Scorpius käänsi katseensa kentälle ja yritti erottaa uuden pitäjän kaatosateesta. Oikeastaan häntä ei edes kiinnostanut, hän oli huispausjoukkueessa vaan isänsä mieliksi, mutta tihrustamalla jäätävässä sateessa jotain typerää pitäjää hän pitäisi statuksensa yllä.
”Ihan hyvä”, Alex huokaisi hetken kuluttua. ”Huonompi juttu, ensimmäinen ottelu on Luihuinen vastaan Korpinkynsi. Meidän pitää treenata paljon enemmän.”
”Hetkinen”, kuului kirkas ääni heidän takaansa ja kun pojan kääntyivät, sinipronssiseen huispauskaapuun pukeutunut tyttö seisoi heidän edessään kädet lanteillaan. ”Te olette luihuisia.”
”Haittaako, muru?” Alex kysyi ja kohotti kulmiaan.
”Valitettavasti minun täytyy kertoa tästä muille, eikä siitä synny siistiä jälkeä”, tyttö jatkoi samalla, kirkkaalla äänellä käännähtäen ympäri. Alex oli nopea. Salamana hän oli vetänyt taikasauvan taskustaan ja osoitti tytön selkää.
”Tainnutu!”
Punainen valo välähti ja tyttö kaatui mahalleen kuraiseen maahan.
”Idiootti!” Scorpius sähähti ja tönäisi Alexia. ”Mitä hemmettiä sinä puuhaat?”
”Tainnutin hänet. Vai haluatko saada turpaasi kuudelta huispaajalta?”
Scorpius ei vastannut. Toinen poika vilkaisi häntä vielä nyrpeästi ennen kuin kumartui tytön viereen ja osoitti tämän kasvoja sauvallaan.
”Unhoituta”, poika mutisi ja nousi sitten taas pystyyn. ”Okei, homma hoidossa, nyt häivytään täältä.”
Scorpius vilkaisi maassa makaavaa tyttöä ja sitten Alexin loittonevaa selkää, kun tämä juoksi linnaa kohti. Poika pudisti päätään, heilautti taikasauvaansa niin, että heidän jälkensä hävisivät maasta, ja lähti sitten toisen pojan perään huolehtien tarkasti, että yhdestäkään askeleesta ei jäänyt painaumaa maahan.
Alexia ei näkynyt enää missään, kun Scorpius ehti aulaan asti. Ainoastaan mutaiset jalanjäljet paljastivat, että tämä oli luikkinut tyrmiin. Scorpius ei halunnut palata hänen seuraansa ja kuunnella sitä mahtailua, kun Alex kertoisi jutusta kaikille. Oikeastaan häntä kuvotti pelkkä ajatuskin maassa makaavasta tytöstä, ties milloin hän heräisi. Ja siinä vaiheessa olisi varmasti jo keuhkokuumeen vaara.
Poika käännähti ympäri ja käveli takaisin sateeseen, vaikka hänellä olikin äärimmäisen märkä ja epämukava olo. Hän juoksi koko matkan huispauskentälle, pukukopin taakse, missä tyttö makasi vieläkin tajuttomana.
Scorpius varmisti, että kukaan joukkueen jäsenistä ei ollut tulossa, ennen kuin kaappasi tytön syliinsä ja pinkaisi taas juoksuun kohti linnaa. Hän liukasteli märällä nurmikolla, kompuroi portaat ylös, syöksyi suurista tammiovista marmoriseen aulaan ja liukasteli vielä vähän lisää liukkailla lattioilla.
Vihdoin hän oli sairaalasiiven ovella ja säntäsi sisälle hengästyneenä ja läpimärkänä. Matami Miller jutteli nyrpeän näköisen tytön, kaulahuivista päätellen rohkelikon, kanssa ja molempien katse lennähti Scorpiukseen, kun ovi lennähti auki.
Rohkelikkotyttö kalpeni ja läpsäytti kädet suulleen.
”Emma!” hän parkaisi.
”Herranen aika”, matami Miller sanoi säikähtäneenä. ”Mitä on tapahtunut?”
”Minä löysin hänet pyörtyneenä”, Scorpius puuskutti yrittäen tasata hengitystään.
”Laske hänet tuohon sängylle”, parantaja huokaisi ja viittoi yhtä sänkyä kohden. ”Neiti Swank, odottaisitteko hetken sitä särkylääkettä, kun – ”
”Hän on minun siskoni!” rohkelikkotyttö parahti. ”Emma, Emma Swank!”
Scorpius muisteli kuulleensa nimen jossain ja päätteli vanhemman tytön sitten olevan Amanda Swank. Poika laski tytön lähimmälle vuoteelle ja astui kiusaantuneena sivummalle. Syyllisyys poltteli hänen mieltään, mutta hän yritti pitää kasvonsa peruslukemilla, kun matami Miller kumartui Emma Swankin puoleen.
”Te voisitte odottaa ulkopuolella. Oikeastaan, herra Malfoy, jos sinulla ei ollut muuta, voit kokonaan poistua, ellet välttämättä halua jäädä. Kiitos vaan.”
Scorpius mutisi jotain epäselvää ja heilautti kättään ennen kuin harppoi ovelle. Hän oli jo ehtinyt käytävään, kun kuuli askelia takaansa. Amanda Swank seurasi häntä, tyttö näytti kalpealta mutta väläytti jonkun hymyntapaisen Scorpiukselle.
”Aika kiltisti tehty, ottaen huomioon että olet millainen olet.”
Poika ei oikein tiennyt, tarkoittiko se hyvää vai pahaa, joten kohautti vaan olkiaan.
”Kiitos”, Amanda sanoi koruttomasti ja istahti yhdelle tuolille, joita sairaalasiiven oven vieressä oli tuijottaen suoraan eteensä. Scorpius ei viitsinyt jäädä pitämään seuraa sellaiselle nirppanokalle, joten kääntyi ympäri ja lähti tyrmiä kohti vettä valuen, kädet taskuissaan.
”Mikä sinulla kesti?” Alex suhisi heti kun Scorpius ehti oleskeluhuoneeseen. ”Jäitkö sinä kiinni?”
”Minä korjasin sinun jälkiäsi”, toinen poika sähähti takaisin ja tunkeutui Alexin ohi melkein väkivaltaisesti.
Alex oli hiljaa ja tuijotti vaaleahiuksista poikaa tyrmistyneenä.
”Sinä hait hänet pois sieltä.”
”Se tyttö olisi voinut kuolla!”
”Ja se ei ole meidän ongelmanne! Olisit vain antanut olla, vai onko sinusta tullut joku pehmo?”
Scorpius oli hiljaa, ennen kuin naurahti.
”Mitäs luulet? En vaan halua joutua Azkabaniin heti kun pääsen pois täältä sen takia, että joku idiootti kuoli sinun hölmöilyjesi ansioista.”
Poika vilkaisi vielä tummahiuksista ystäväänsä viileästi, ennen kuin katosi seitsemäsluokkaisten poikien makuusaliin jättäen ällistyneen Alexin tuijottamaan peräänsä.
Scorpius potkaisi matka-arkkua pyyhältäessään makuusalin läpi kylpyhuoneeseen. Hän tiputti lampun jalustaltaan ja katsoi, miten se rikkoutui ja jätti vain sirpaleet lattialle. Poika valahti istumaan kylpyammeen reunalle ja puristi viileää, valkoista marmoria rystyset valkoisena. Hän olisi halunnut huutaa, mutta se olisi herättänyt muiden huomion. Jostain kumman syystä häntä itketti, mutta poika puri hampaita yhteen ja valui istumaan ammeeseen, joka oli vielä hieman kostea jonkun kylpemisen jäljeltä. Miksi hänestä oli tullut tällainen? Ja miksi Alex ja muut idiootit muka olivat niin tärkeitä, että hänen piti valehdella ja teeskennellä koko ajan?
Scorpius ei todellakaan tiennyt vastauksia näihin kysymyksiin. Ainoa asia minkä hän tiesi oli se, että sillä hetkellä hän inhosi itseään enemmän kun koskaan aikaisemmin.



Rose painoi väsyneenä viimeisen pisteen pergamenttiin ja huokaisi niin syvään, että se varmasti kuului metrien päähän. Sitten tytön huulille levisi tyytyväinen hymy, kun hän katsoi useaa täyteen kirjoitettua pergamenttirullaa edessään. Hän oli viettänyt melkein koko päivän kirjastossa, ulkona alkoi olla jo pimeää, mutta sade ei silti lakannut. Rose vilkaisi kuvajaistaan pisaroiden raidoittamasta ikkunasta ja melkein hätkähti nähtyään kalpeat kasvot ja tummat silmänaluset. Sen siitä sai, kun oli koko päivän sisällä.
Tyttö sulloi niin paljon tavaroita laukkuun, kun sai mahtumaan, mutta lähti silti kirjastosta tasapainotellen melkoisen kirjapinon kanssa. Hän onnistui etenemään ensimmäiseen portaikkoon asti ilman ongelmia. Hän astui aivan normaalisti eräälle portaalle, kunnes (liian myöhään tosin) muisti sen olevan kompaporras ja ennen kuin ehti reagoida mitenkään, hän upposi polveaan myöten portaan sisälle. Huolellisesti kasattu ja kannettu kirjapino tippui hänen käsistään ja levisi ympäri käytävää.
”Hitto”, Rose sähähti itsekseen ja yritti turhaan repiä jalkaansa irti. Hän tiesi kokemuksesta, että se oli turhaa. Siinä piti seisoa niin kauan, että joku tulisi auttamaan hänet pois.
Viiden minuutin kuluttua käytävässä ei vieläkään ollut Rosen lisäksi ketään.
”Huhuu?” tyttö huhuili epätoivoisesti. ”Voisiko joku auttaa..?”
Heti kuullessaan askelia, hän jo arvasi, kuka sieltä oli tulossa. Oli juuri hänen tuuriaan, että Scorpius asteli esiin kulman takaa, juuri kun oli varsin epäedullisesti juuttuneena portaikkoon.
”Mitä sinä teet?” poika kysyi kulmiaan kohottaen.
”No ihailen näitä kauniita seiniä tässä ajan kuluksi”, Rose tuhahti. ”Olen jumissa! Auta minut pois täältä.”
Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi ja tyttö tunsi poskiensa lehahtavan punaiseksi. Hän yritti pelastaa tilanteet kääntämällä katseensa takaisin jalkaansa, joka oli yhä jumissa. Scorpius rykäisi ja astui lähemmäs.
”No, anna kun autan.”
Poika ojensi kättään, johon Rose tarrasi katsomatta tätä silmiin. Hän repi jalkansa irti portaasta ja kyykistyi salamana keräämään kirjojaan. Tyttö kuuli Scorpiuksen kyykistyvän hänen viereensä, mutta ei antanut itselleen lupaa vilkaista. Nostettuaan viimeisenkin kirjan syliinsä hän pomppasi seisomaan ja kohtasi viimein pojan katseen. Scorpius laski keräämänsä kirjat pinon päälle ja jäi hetken seisomaan paikoillaan, kädet taskuissaan, melko kiusaantuneen näköisenä.
Rose olisi halunnut sanoa jotain, mutta ei saanut sanaakaan suustaan.
”Minun pitää mennä”, poika töksäytti yhtäkkiä.
”Ai. Joo. Kiitos”, Rose onnistui änkyttämään.
”Eipä kestä.”
Ja sen sanottuaan Scorpius kääntyi ja jatkoi matkaansa sinne, mistä oli tullutkin. Tyttö vilkaisi vielä kerran hänen peräänsä, ennen kuin hyppäsi kompaportaan yli ja jatkoi matkaansa.



”Arvaa mikä on todella ärsyttävää?”
Rose valahti istumaan nojatuoliin Natalien viereen ja antoi kirjapinon romahtaa lattialle jalkojensa juureen. Hänen ystävänsä kohotti kysyvänä katseensa ja laski sulkakynän kädestään.
”No?”
”Minä en osaa puhua.”
”Sinähän puhut koko ajan.”
Natalie näytti hyvin hämmästyneeltä ja nojautui kiinnostuneena lähemmäs ystäväänsä, joka tuijotti ilmeettömästi takkatuleen.
”Se onkin eriasia puhua sinulle kuin… sellerille!”
”Ahaa. Tämä on hieman outoa, ihastuitko sinä vasta eilen Sco -, siis selleriin?”
”Ehkä minä tykkäsin hänestä jo aikaisemmin, mutta tajusin sen vasta eilen. Tämä on niin sekavaa, haluan nukkumaan!”
Rose vajosi alemmas tuolissaan ja tuijotti takassa roihuavaa tulta.
”Kyllä me joku keino keksitään”, Natalie tokaisi ja pyöritteli hiussuortuvaa sormensa ympärille, niin kuin aina silloin, kun mietti jotakin. ”Entäs jos kertoisit tunteistasi?”
”Oletko hullu vai tärähtänyt?” toinen tyttö sähähti. ”Se saa luvan olla suunnitelma Ö. Onko muita ehdotuksia?”
Natalie pyöräytti silmiään.
”Ota selvää mitä hän ajattelee sinusta.”
”Ja millähän tavalla?”
Tyttö ei ehtinyt vastata, kun masentuneen näköinen Albus laahusti heidän luokseen ja lysähti yhteen nojatuoliin niin, että se melkein kaatui.
”Mitäs nyt on tapahtunut?” Rose uteli.
”Emma on joutunut sairaalasiipeen.”
”Miksi ihmeessä?”
”Scorpius Malfoy löysi hänet tainnutettuna tuolta jostain. Huonointa tässä on, että nyt Emmalle nousi kova kuume ja matami Miller epäilee jopa keuhkokuumetta.”
”Scorpius Malfoy?” Natalie kysyi kiinnostuneena.
”Niin. Mitä siitä?”
Tyttö oli jo vastaamassa jotain, kun Rose ehti edelle.
”Ei mitään.”
Albus kohotti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään. Hän vaan nousi seisomaan ja mutisi hyvät yöt, ennen kuin jatkoi laahustamistaan poikien makuusalia kohti.
Tytöt istuivat hetken hiljaa paikoillaan ja tuijottivat hilpeästi räiskyvää takkatulta.
”Outoa”, Natalie sanoi lopulta.
”Niinpä.”
Kumpikaan ei edes erityisemmin tiennyt, mikä niin outoa oli, mutta kuin sopimuksesta he nousivat seisomaan ja astelivat hiljaisina tyttöjen makuusaliin.



Scorpius säpsähti hereille siinä kohdassa painajaista, kun Emma Swank kuoli hänen syliinsä juuri ennen sairaalasiiven ovea. Kesti hetken ennen kuin poika tajusi, että Emma oli vielä hengissä ja nukkui varmasti täysin turvallisesti matami Millerin valvovan silmän alla.
Hän nousi hitaasti istumaan ja irvisti pimeään, kun tajusi paidan liimaantuneen melkein kokonaan kiinni hikiseen ihoon. Mahdollisimman äänettömästi hän potki peiton päältään ja hiipi pimeän makuusalin poikki kylpyhuonetta kohti. Käsikopelolla hän löysi lopulta ovenkahvan ja livahti ihanan viileään kylpyhuoneeseen.
Nopea käväisi kylmän suihkun alla sai hänen ajatuksensa selkeytymään. Scorpius haroi märkiä hiuksiaan ja istahti kaakelilattialle haudaten kasvot käsiinsä. Hän ei tajunnut, miten yksi tainnutus-loitsu oli saanut hänet järkyttymään sillä tavalla, hän oli nähnyt Alexin kiroavan viattomia koko elämänsä.
”Ehkä minä olen muuttumassa”, poika kuiskasi ääneen.
Ehkä hän tosiaan oli muuttumassa. Ensimmäinen askel muutokseen oli ollut ihastuminen Roseen, vaikka Scorpius suostuikin myöntämään sen vasta istuessaan siinä kylmällä lattialla. Oikeastaan hän oli ihastunut Roseen jo sen jännittävän pakomatkan aikana, kun kumpikaan ei halunnut jäädä hämähäkin iltapalaksi. Toinen askel oli Emma Swankin vieminen sairaalasiipeen Alexin vihoittelusta huolimatta. Pojat eivät tosiaan olleet puhuneet sen välikohtauksen jälkeen toisilleen mitään.
Huokaisten Scorpius nousi seisomaan. Kello näytti puoli viittä, mutta häntä ei enää väsyttänyt, kiitos kylmän suihkun. Hän ei myöskään halunnut jäädä ahdistavan valkoiseen kylpyhuoneeseen eikä hiljaiseen makuusaliin, joten tassutteli mahdollisimman hiljaa oleskeluhuoneeseen, varoen herättämästä kuorsaavia kavereitaan. Poika ei todellakaan ollut sillä tuulella, että jaksoi kuunnella kenenkään valitusta ja kyselyä, miksi yleensä niin hilpeä Alex ei puhunut hänelle mitään.
Oleskeluhuone oli siihen aikaan tyhjä, mikä ei ollut yllätys. Takkatuli oli muuttunut punertavaksi hiillokseksi ja sen hehku oli ainoa valonlähde hämärässä tilassa. Scorpius asettui nahkaiseen nojatuoliin, kaikista pimeimpään nurkkaan ja tuijotti seinää.
Kello läheni hiljalleen kuutta ja ikkunan takana aamu alkoi hiljalleen sarastamaa. Kun ensimmäiset oppilaat alkoivat valua makuusaleista oleskeluhuoneeseen, Scorpius livahti pois nurkastaan ja hiippaili nopeasti, kenenkään näkemättä käytävään ja pois muiden luihuisten luota.


”Sinä näytät ihan krapulaiselta.”
Sellainen kommentti heti aamusta ei saanut Rosen mielialaa kohoamaan. Ensinnäkin, hänen herätyskellonsa oli päättänyt lopettaa toimintansa juuri sinä aamuna ja tyttö oli tunnin myöhässä aikataulusta. Tunnit alkaisivat neljän minuutin päästä, eikä hän ollut ehtinyt edes syödä. Toiseksi, hän oli valvonut puoli yötä Scorpiuksen kuva mielessä pyörien ja se näkyi hänen silmänalusissaan mukavasti.
”Kiitos”, Rose tuhahti ja istui Natalien viereen mulkaisten tätä pahasti.
”Huono aamu?” toinen tyttö kysyi ja väläytti myötätuntoisen ilmeen.
”Huonompi kuin huono.”
Rose ehti napata itselleen paahtoleivän, ennen kuin kaikki kulhot tyhjenivät ja oppilasmassa lähti ovea kohti ja tunneille. Natalie pomppasi nopeasti seisomaan, joten tyttö seurasi ystävänsä esimerkkiä ja mutusti samalla paahtoleipää kun he lähtivät kohti loitsujen luokkaa.
Loitsuja opetti vanhanpuoleinen herrasmies, Matthew Arnold, joka oli siirtynyt virkaan heti kun vanha professori Lipetit siirtyi eläkkeelle. Nytkin opettaja köpötteli oppilaita kohti toista jalkaansa ontuen ja yhdellä sauvan näpäytyksellä sai oven heilahtamaan auki sellaisella voimalla, että Amanda Swank melkein litistyi seinää vasten.
”Hyvää maanantaiaamua, oppilaat”, mies sanoi asettuessaan opettajanpöydän taakse. Muutama oppilas mutisi epämääräiset tervehdyksen laahustaessaan paikoilleen.
”Uskoisin, että teillä on minulle jotain”, professori Arnold jatkoi pilke silmäkulmassa. ”Tulejo, essee!”
Pergamenttirullat lennähtivät siististi hänen pöydälleen ja katosivat samantien. Rose tuijotti tylsistyneenä eteenpäin. Ennen tuo temppu oli saanut hänet haukkomaan henkeään, mutta nähtyään sen kymmenet kerrat koko juttu alkoi kyllästyttää. Kaikenlisäksi hänellä oli huutava nälkä yhden ainoan leivänpalan jälkeen.
”Aloitamme kertaamalla yksinkertaisia perusasioita”, professori Arnold aloitti, mikä sai luokan huokaisemaan yhteen ääneen. Mies ei joko huomannut tai välittänyt, nimittäin taululle alkoi itsestään ilmestyä tekstiä loitsuista, joita oli tarkoitus kerrata.
”Minulla on nälkä”, Rose suhahti Natalielle, joka hätkähti horroksestaan ja ravisteli päätään.
”Mitä?”
”Nälkä”, tyttö toisti ja osoitti vatsaansa.
”Käydään välitunnilla keittiössä”, Natalie kuiskasi ja antoi katseensa harhailla taululle ja ensimmäisenä lukevaan tulejo – loitsuun. Laiskasti tytöt kutsuivat tavaroita luokan etuosasta pulpetilleen, odottaen että jotain kiinnostavaa tapahtuisi. Ainoa ilon hetki oli, kun Albus yritti kutsua paksua sanakirjaa luokseen ja se lennähti suoraan hänen edessään seisovan pojan takaraivoon, joka tunnettiin kaikenlisäksi koulun pahimpana tappelijana. Professori Arnold kyllä ehti lausua loitsun, joka piti pojat metrin päässä toisistaan, ennen kuin mitään varsinaisen jännittävää tapahtui. Viimein tunti mateli loppuun ja kellon soitua Rose ja Natalie olivat ensimmäisten joukossa poistumassa luokasta.
”Minä pyörryn kohta”, Rose valitti seuratessaan ystäväänsä portaita alaspäin kohti keittiötä. Natalie hymyili toisella suupielellään.
”Se asia on kohta korjattu.”
Keittiöön onneksi pääsi helpoksi ja kotitontut olivat yhtä anteliaalla tuulella kuin aina ennenkin. Hetkessä Rosen edessä oli kasa aamiaiselta jääneitä paahtoleipiä, pekonia ja paistettuja kananmunia.
”Kiitos todella paljon”, Rose kiitteli vuolaasti peruuttaen paahtoleipäpinon kanssa oviaukkoa kohti. ”Olette niin ystävällisiä.”
”Mitä tahansa neiti haluaa”, joku tontuista vikisi, ennen kuin maalaus heilahti oven eteen ja jätti kotitonttulauman keittiön puolelle.
Seuraavan tunti oli liemiä, yhdessä luihuisten kanssa tietysti. Rose oli aina tiennyt että opettajana toimiva April Vance omisti kieroutuneen huumorintajun, mutta hänen sydämensä meinasi pysähtyä kun he Natalien kanssa ehtivät luokkaan. Opettaja oli päättänyt vaihtaa istumajärjestystä ja Rose näki ilmaan piirretyn nimensä leijuvan Scorpiuksen nimen vieressä.
”Nat”, tyttö suhahti ja iski kyntensä kiinni ystävänsä käsivarteen. ”Pelasta minut.”
Nataliella kesti hetki tajuta mikä Rosen oli järkyttänyt. Sitten hänen kasvoilleen levisi ymmärtävä ilme.
”Ehkä se on ihan hyvästä”, tyttö kuiskasi.
”Ei, ei todellakaan ole, minä en halua – ”
Rosen lause katkesi kun Scorpius asteli luokkaan. Pojan katse pysähtyi ilmassa leijuvien nimien kohdalle ja hänen katseensa kääntyi Roseen, joka seisoi Natalien vieressä kynnet upotettuina tämän olkapäähän. Poika ei sanonut mitään eikä reagoinut mitenkään, istui vaan paikoilleen ja jäi tuijottamaan eteensä.
”Mene”, Natalie tuhahti ja tönäisi ystäväänsä eteenpäin. Rose olisi halunnut juosta karkuun, mutta asteli ikuisuudelta tuntuvan matkan luokan poikki ja istui Scorpiuksen viereen, mahdollisimman kauaksi tosin.
Poika käänsi katseensa Roseen ja tämän huulille ilmestyi joku hymyn tapainen.
”Väsyttääkö?”
”Ei”, sanoi lyhyesti, katse tiiviisti luokan etuosassa.
Scorpius kohautti olkiaan ja sulki suunsa.
”Tänään teemme lemmenjuomaa”, April Vance julisti oppilaiden hiljennyttyä. Hänellä oli pitkät valkoiset hiukset ja niin vaaleansiniset silmät, että jotkut jopa erehtyivät luulemaan häntä sokeaksi. Naisella oli myös pieni, hyppyrimäinen nenä ja uskomattoman luja ääni heikkoon ulkomuotoon verrattuna. Ja kuten jo sanottu, hän omisti hyvin kieroutuneen huumorintajun. Nytkin Aprilin ohuilla huulilla karehti omituisen tyytyväinen hymy, kun hän pomppasi pöytänsä päälle istumaan ja heilutteli lyhyitä jalkojaan.
”Kaikkihan tietää mitä lemmenjuoma tekee, vai mitä?” nainen kysyi ja hänen katseensa kiersi luokan poikki. Rose olisi todella halunnut juosta ulos luokasta, suoraan omaan sänkyynsä, mutta hän puristi penkin reunaa rystyset valkoisena ja toivoi, että April ei huomaisi sitä.
Mutta silti naiselta ei mikään jäänyt huomioimatta.
”No, Rose varmasti osaa vastata kysymykseeni.”
”Se luo rakkautta muistuttavan tunnetilan, eräänlaisen pakkomielteen”, tyttö sanoi tasapaksulla äänellä, aivan kun hän olisi lukenut sen suoraan kirjasta. ”Mutta se ei luo mitään pysyvää. Oikeaa rakkautta on mahdoton luoda, joten heti kun juoman vaikutus lakkaa, se rakkautta muistuttava tunnekin loppuu.”
”Hienoa”, April sanoi. ”Viisi pistettä rohkelikolle. Olen jakanut teidät pareiksi, aikaa on kaksi tuntia ja aika alkaa nyt!”
Luokan täytti tuttu hälinä, kun kaikki lähtivät hakemaan tarvittavia välineitä ja ainesosia. Rose tuijotti taululle ilmestyneitä ohjeita, jotka vaikuttivat melko yksinkertaisilta. Sitten hän vilkaisi Scorpiusta, joka asetteli silmälasit päähänsä ja käänsi sitten jäänharmaan katseensa tyttöön.
”Aloitetaanko?”
Rose nyökkäsi ja kiiruhti salamana kaapille hakemaan tarvikkeita, kun poika taas jäi virittämään noidankattilaa tulille.
”No, miten menee?” Natalie ilmestyi jostain hänen viereensä kädet täynnä jotain mustilta pavuilta näyttävää.
Rose vilkaisi varovasti olkansa yli Scorpiusta, joka keskittyneesti asetteli mustaa pataa oikealle kohdalle. Pojan vaaleat hiukset olivat valahtaneet kasvoille eikä tyttö nähnyt kunnolla tämän ilmettä, mutta hänen sydämensä alkoi hakata nopeammin ja kiireesti hän käänsi katseensa takaisin Natalieen.
”Hyvin.”
Toisen tytön kasvoilla vilahti ’mitäs minä sanoin’ – ilme, mutta ennen kuin Rose ehti sanoa mitään, tämä oli jo lähtenyt takaisin oman parinsa luokse.
Rose keräsi nopeasti tarvittavat tavarat ja kiikutti ne paikalleen, jossa Scorpius vieläkin asensi noidankattilaa paikoilleen.
”Ihan kohta valmista”, poika sanoi ja pyyhkäisi hiuksia pois silmien edestä. Hänen otsaansa jäi nokinen viiru, mikä sai Rosen hymyilemään itsekseen.
”Minä aloitan jo mittaamisen”, tyttö sanoi. Sen jälkeen kumpikaan ei puhunut enää mitään, vaan jatkoivat molemmat töitään hiljaisuuden vallitessa.
Tunnin kuluttua heidän liemensä alkoi näyttää jo valmiilta. Padasta kohosi violettia savua ja ilmaan tulvi suloisia tuoksuja, joista Rose tunnisti ainakin kukkakedon ja vanhan kirjan…
Terävä koputus sai kaikkien katseet lennähtämään oveen. April, joka oli juuri neuvomassa Albusta ja tämän paria, tummahiuksista luihuistyttöä, kohotti katseensa ja kurtisti kulmiaan. Kevein askelin nainen hiippaili huoneen poikki ovelle ja nykäisi sen auki.
Oven takana seisoi tummahiuksinen poika, jonka käsi oli kohonnut koputukseen. Pojan tummanruskeissa silmissä oli hämmentynyt katse, kun hän antoi kätensä valahtaa kyljelle. Kun Rose kurotti kaulaansa, hän näki paremmin, miten ruskettunut tämä uusi tuttavuus oli.
”Niin?” April kysyi ystävällisesti, kulmat koholla. Poika näytti hieman hämmentyneeltä katsoessaan naista silmiin ja ilmiselvästi mietti, oliko tämä sokea vai ei.
”Olen Joonia Elefthèrios”, poika sanoi hassulla korostuksella. ”Olen uusi oppilas.”
Ilmoitus sai luokassa aikaan kohahduksen. Rose kohtasi Natalien katseen luokan poikki ja molemmat hymyilivät ennen kuin kääntyivät taas ovelle päin.
Aprilin kasvoilla oli hieman hämmästynyt ilme.
”Kukaan ei ole kertonut uudesta oppilaasta”, hän sanoi.
”Minun piti saapua jo monta viikkoa sitten, mutta lähteminen myöhästyi”, Joonia selitti ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Rose kuuli Scorpiuksen huokaavan kyllästyneenä ja rapistelevan jotain käsissään.
”Ahaa.”
Opettajan kasvoille levisi ymmärtävä ilme kun hän muisti tosiaan ilmoituksen uudesta oppilaasta. Nainen siirtyi sen verran, että Joonia pääsi hänen ohitseen luokkaan ja pamautti sitten oven taas kiinni.
”Hmm… Rose ja Scorpius ovat ilmeisesti siinä vaiheessa, että voit mennä heidän kanssaan istumaan kunnes keksin jonkun paremman järjestelyn.”
Joonian kasvoille kohosi kysyvä ilme.
”Rose ja Scorpius..?”
”Täällä”, kaksikko vastasi yhteen ääneen. Uusi poika vilkaisi heitä ja harppoi luokan poikki. Hän vetäisi itselleen tuolin ja istui pöydän päähän tuijottamaan violettia savua, joka noidankattilasta nousi.
”Hmm, lemmenjuomaa”, poika sanoi matalalla äänellä ja vilkaisi sitten Rose ja Scorpiusta. ”Oletteko te joku pari?”
”Ei!” molemmat parkaisivat samaan aikaan. Rosen posket lehahtivat punaiseksi ja hän kiirehti lisäämään hyppysellisen ruusulehtiä liemeen. Scorpius käänsi katseensa nolona taululle ja tihrusti mitä siellä seuraavaksi luki.
Kukaan ei puhunut mitään, Rose hämmenteli lemmenjuomaa hitaasti, Scorpius pilkkoi päivänkakkaran juuria ja Joonia antoi katseensa kiertää luokassa.
Scorpius mulkoili aina välillä pahasti toista poikaa, joka sitä ei tosin huomannut. Poika ärsytti häntä heti, joku tämän olemuksessa vaan sai hänet kiehumaan raivosta.
”Missä tuvassa sinä muuten olet?” Scorpius kysyi. Joonia hätkähti ja hänen huulilleen levisi puolikas hymy.
”Rohkelikossa. Sinä ilmeisesti olet luihuisessa.”
”Niin olen.”
Scorpius nappasi kourallisen leikattuja juuria ja kohotti kätensä padan ylle.
”Scorpius, älä…” Rose aloitti hätääntyneen kuuloisena, mutta poika ei ehtinyt enää perua tekoaan. Juurenpalat tippuivat noidankattilaan pulpahtaen. Tuntui, kun koko luokkaan olisi laskeutunut kuolettava hiljaisuus. Sitten kuului niin kova pamahdus, että se varmasti kuului toiselle puolelle linnaa. Noidankattila räjähti, mustaksi värjäytynyt neste läiskyi ja levisi koko luokkaan, ihmiset kiljuivat peloissaan ja yrittivät suojautua polttavalta aineelta. Scorpius tunsi miten joku tönäisi hänet kauemmas, poika iskeytyi kipeästi takana nököttävään pulpettiin ja onnistui kaatamaan sen. Sen ääressä työskennellyt pari perääntyi, kun heidän noidankattilansa kaatui ja kirkkaankeltainen, ilmiselvästi epäonnistunut lemmenjuoma levisi heidän jalkojensa juureen.
Paniikki valtasi hetkessä koko luokan. April yritti epätoivoisesti pidätellä teinilaumaa, jotka juoksivat ovea kohti mutta meteli oli niin kova, että jopa hänen voimakas äänensä hukkui jonnekin.
”PYSÄHTYKÄÄ!” nainen karjaisi lopulta niin kovaa, että kaikki jähmettyivät. Opettajan valkoiset hiukset olivat valahtaneet silmille ja hän hengitti raskaasti, taikasauva kohotettuna toisessa kädessään.
”Rauhoittukaa”, hän komensi. ”Ja palatkaa paikoillenne. Varokaa noita levinneitä liemiä.”
Oppilaat lähtivät taas liikkeelle, tällä kertaa hitaasti ja rauhallisesti. Kun kaikki olivat paikoillaan, April taas puhui.
”Onko joku loukkaantunut?”
Kaikkien katse kierteli luokassa, mutta ketään erityisen pahasti loukkaantunutta ei näkynyt. Scorpiuksen silmälasit tosin olivat rikki, Rosen poskesta tihkui verta ja Joonian hiukset sojottivat pystyssä, mutta muuten kaikki olivat säilyneet vaurioitta.
”Voisiko joku nyt selittää, mitä tapahtui?”
Aprilin katse kiersi kolmikossa, jotka seisoivat järkyttyneen näköisinä paikoillaan.
”Tuota… Scorpius lisäsi päivänkakkaran juuria hieman liikaa”, Rose aloitti varovasti. ”Mutta se ei ollut hänen vikansa, minun olisi pitänyt sanoa aikaisemmin!”
”Minä olisin voinut lukea ohjeita paremmin”, Scorpius mutisi katse lattiassa. ”Anteeksi.”
”No, tällä kertaa säilyttiin vahingoitta. Rose, voisit käydä näyttämässä poskeasi sairaalasiivessä ja Scorpius, tuo ne lasit tänne niin korjaan ne. Ja te muut, voitte lähteä. Lopetetaan tältä päivältä.”
Kaikki olivat harvinaisen hiljaa kerätessä tavaroitaan ja hiippaillessaan ulos luokasta.



Scorpius tiesi, että maanantait olivat aina huonoja päiviä. Nytkin, kävellessään kohti luihuisten oleskeluhuonetta, Alex juoksi hänet kiinni kasvoillaan raivostuttavan tyytyväinen ilme.
”Sinulle taisi käydä hieman hassusti liemien tunnilla”, poika sanoi melkein nauraen. Scorpius pysähtyi ja käänsi jäätävän katseensa Alexiin, jonka hymy pysyi kasvoilla raivostuttavan itsevarmana.
”Sinulle käy kohta hieman hassusti, jos et jätä minua rauhaan.”
”Hui kun minua pelottaa”, Alex piipitti ja nauroi sitten räkäisesti. ”Ethän sinä satuta edes kärpästä, vai? On tainnut tulla pupu pöksyyn. Sitä se verenpettureiden seura teettää.”
Poika harppoi muutaman askeleen eteenpäin, mutta Scorpius pysäytti hänet painaen taikasauvansa tämän kurkulle.
”Sinuna pitäisin turpani kiinni, tai kaikki saavat tietää mitä Emma Swankille oikeasti tapahtui. Ja minä osaan valita seurani ilman sinun asiantuntevaa kommenttiasikin, kiitos vaan.”
Poika käännähti ja lähti samaan suuntaan mistä oli tullutkin. Alex rääkäisi jotain hänen peräänsä, mutta Scorpius ei enää välittänyt. Ainoa asia jonka hän kuuli ennen kuin lähti nousemaan portaita, oli pojan ilkkuva, räkäinen nauru joka jäi kaikuvaan käytävään ja hänen päähänsä vielä pitkäksi aikaa.



But something happened
for the very first time with you
My heart melts into the ground
found something true
And everyone’s looking round
thinking I’m going grazy
•Leona Lewis – Bleeding love


A/N Eli siis tiedän, että luku on taas lyhyt. Kirjoitusvirheistä saa ja pitääkin huomauttaa. Toivon hauskoja lukuhetkiä kaikille ja paljon kommenttia. (;
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 21, 2010, 21:27:14 kirjoittanut Jippu »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Raparperi

  • Pahislynkkarikerhon puheenjohtaja ;)
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 2.luku ilmestynyt 20.3!
« Vastaus #3 : Maaliskuu 21, 2010, 20:03:35 »
Luku oli mielestäni juuri sopivan pituinen että jaksaa keskittyä koko lukemisen ajan. Paljon dramatiikkaa yhteen lukuun, tapahtumat etenevät aika vauhtia. Juoni keskittyy aika lailla Roseen ja Scorpiuksen ja oikeastaan toivoisin että muitakin henkilöitä kuvattaisiin vähän enemmän, esimerkkeinä Albus ja Natalie, kun kumminkin ovat siinä sivussa koko ajan melkein, koska pitemmän päälle pääparin hehkutukseen kyllästyy.

Sitten tekstin ulkoasusta. Tyylisi on nopeatempoinen, mutta tekstin selkeydessä on kuitentin vielä vähän tekemistä. Vaikka teksti on hyvää, yritä saada siitä vielä vähän asiatyylisempää (kuulostampa äikänopeltani). Muuten taisi olla yhdyssanat ja muut hallussa, ei ainakaan pistänyt silmään pahempia kirjoitusvirheitä ja kuvailuakin oli kiitettävästi.

Ja ai niin
Poika vilkaisi vielä tummahiuksista ystäväänsä viileästi, ennen kuin katosi kuudesluokkalaisten poikien makuusaliin
käsitin että Scorpius ja kumppanit olisivat seitsemännellä?


Tulipa kehittävää kommenttia, toivottavasti saat siitä edes jotain irti.
"Muikkunen, ota airo."

Solemn Spoiler Alert -blogi tv-addikteille ja lukutoukille ;)

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 2.luku ilmestynyt 20.3!
« Vastaus #4 : Maaliskuu 21, 2010, 21:32:01 »
Kiitos taas kommentista, Raparperi. Tiedän, että tapahtumat etenevän äkkiä, joskus on tylsää lukea sellaista tekstiä joka jumittaa vain paikoillaan, vai? Jeb, näissä ensimmäisissä luvuissa on pelkästään Rosea ja Scorpiusta mutta ajatuksena oli, että näistä muistakin henkilöistä kerrotaan sitten vähän myöhemmin. Ja tiedän, että jotkut lauseet kuulostavat omituisilta (itsekin nimittäin joskus ihmettelen), johtuu varmaan siitä että kirjoitan yleensä aika myöhään illalla/yöllä, koska silloin on jotenkin paras inspiraatio mutta pää ei ehkä ole niin terävänä... enpä tiedä. :D Ja tuo lainaus, tosiaan, ovat seitsemännellä, tuli pieni ajatusvirhe mutta korjasin sen jo.
Ja sain kyllä jonkun verran irti ja lupaan että yritän kirjoittaa paremmin. Jos osaan. Btw, kiitos kovasti kommentista, oletkin ainoa (!) joka tätä viitsii kommentoida. : D
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

iituliini

  • Ankeuttaja
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 2.luku ilmestynyt 20.3!
« Vastaus #5 : Maaliskuu 22, 2010, 22:28:44 »
Oiih, aivan ihana fikki <3 Ja muuten, saattaa olla ainoa kommentoija, mutta lukijota kyllä riittää, tosin laiskoja sellaisia kun eivät viitsi kommentiia raapustaa *virnistys*

Noniin... Ihana idea, rakastan kirjoitustyyliäsi ja kuvailuasi. Luvut ihanan pitkiä, ei sellaisia ettei jaksa lukea kerralla mutteivät myöskään liian lyhyitä. Olisi kiva saada joku luku ihan jonkun randomin (vaikka liemiopettajan) näkökulmasta, mutta se tietenkin myöhemmin, sillä alussahan tutustutaan päähenkilöihin. Pilkkuja laitat sopiviin paikkoihin (naksahtavat paikoilleen kuin palapelin palat), kuvailet osuvasti (että luin kolme kertaa sen liemiopettajan kuvauksen... Hyppyrimäinen nenä, mistä sä noita revit? :)) ja sivulauseet + lauserakenteet on selvät ja helposti ymmärrettävissä ja vaihtelee sopivasti eikä ole ollenkaan tönkköä tekstiä. Etenee omasta mielestäni juuri sopivaa tahtia. Olis kiva myös saada Harrysta, Ginnysta, Ronis ja Hermionesta joku pätkä aikuisina, muistelemassa villejä nuoruusvuosia... (vaikkapa Scorpius tulee joskus kylään Roselle ja siellä sattuu olemaan juuri AK:n kokous menossa ja he salakuuntelevat... *naurahdus*)

Eli ehdottomasti jatkoa ja jatka samaa rataa! Kannattaa vaihdella noin joka neljäs luku teemaa (kertojaa yms.). Olen erittäin innoissani tästä fikkistä ja jännitän täällä sitä jatkoa :)

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 2.luku ilmestynyt 20.3!
« Vastaus #6 : Huhtikuu 05, 2010, 14:53:12 »
iituliini: Kiitos kovasti kommentista ja kehuista. (:
Elikkäs... kiva kun tykkäät. :D Voisihan sitä kirjoittaa jonkun muunkin näkökulmasta, ihan hyvä idea. Pitää katsoa saanko tungettua johonkin väliin... :> Enkä tiedä mistä nuo kuvailut tulee, henkilön kuva vaan ilmestyy jostain päähän ja sitten vaan keksimään sopivia sanoja miten saa selitettyä. :D Ja voin luvata, että tulee noita aikuisiakin mukaan jossain vaiheessa, mutta missä merkeissä... ;) Btw, kiitos vielä kerran ja toivottavasti kommentoit toistekin. :>

A/N Eli siis, uusi luku taas valmis. Kirjoitusvirheitä ja muista sellaisista tottakai saa huomauttaa ja toivoisin taas kommentteja. :> Tämäkin luku on vielä tällaista lämmittelyä ennen kuin alkaa tapahtua. (:
Joten, enjoy!


----------------


3.luku-Joonia

“Hei Rose, lähtisitkö treffeille kanssani?”
Scorpius tuijotti peilikuvaansa odottavasti, mutta kehysten sisällä seisova poika ei vastannut mitään. Kaikenlisäksi hän näytti ihan idiootilta seisoessaan siinä sellainen ilme kasvoillaan, joten poika päätti käyttää toisenlaista taktiikkaa. Hän kaivoi silmälasinsa esille ja tuijotti sitten peilikuvaansa haudanvakavana.
”Hei Weasley. Ajattelin, että haluaisit neuvoa minua joissain jästitieteeseen liittyvissä asioissa, sinun äitisihän on jästisyntyinen, vai mitä?”
Makuusaliin laskeutui taas ahdistava hiljaisuus. Scorpius tuijotti peilikuvaansa ja melkein nauroi ääneen, ajatellessaan miten typerä oli. Aivan kun Rose lähtisi hänen kanssaan minnekään, vaikka hän muotoilisi asian kuinka hienosti.
Poika huokaisi ja kaatui sängylleen makaamaan. Päivän aiemmat tapahtuvat pyörivät yhä hänen mielessään, räjähtävä noidankattila ja Rosen verta tihkuva poski. Ja se kaikki oli hänen syytään.
Seuraavaksi hänen mieleensä kohosi kuva Jooniasta, joka asteli luokkaan kuin mikäkin maailmanvaltias. Se sai Scorpiuksen tuhahtamaan ja hän kierähti mahalleen tuijottaen päiväpeiton käärmemäistä kuviointia.
”Hei Rose”, hän mutisi puoliääneen. ”Haluaisitko lähteä käymään Tylyahossa kermakaljoilla joku päivä? Minä tarjoan.”
Ovi lennähti auki pamahtaen ja Henry Carbera rynnisti sisään. Hän vilkaisi Scorpiusta kulmat koholla ja istahti sängylleen tuijottaen poikaa.
”Mitä sinä teet?”
”Ajattelen”, toinen poika mutisi tuskin kuuluvalla äänellä.
”Aika mielenkiintoinen tapa. Tehoaako?”
”En nyt sanoisi.”
Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus, ennen kuin Henry avasi taas suunsa.
”Oletteko te Alexin kanssa riidoissa?”
”Kuinka niin?”
Scorpius kohotti kasvonsa päiväpeitosta ja vilkaisi silmiään siritellen Henryä, joka kohautti olkiaan.
”Hän haukkui sinua tänään aika kovaan ääneen pelkuriksi oleskeluhuoneessa. Mietin vaan, yleensä hän ei ole sellainen.”
Scorpius hymyili kylmästi.
”Niinkö luulet?”
Henry kohautti taas olkiaan ja ilmeisesti päätteli, että poika ei ollut sillä hetkellä hyvää seuraa ja livisti takaisin oleskeluhuoneeseen.
Makuusaliin laskeutui taas hiljaisuus ja Scorpiuksen oli pakko upottaa kyntensä niin syvälle kämmeneen kuin pystyi hillitäkseen halunsa rynnätä oleskeluhuoneeseen kuristamaan Alexin.  
”Kuka tässä pelkuri on?” hän kuiskasi tyhjälle huoneelle. Hetken poika punnitsi vaihtoehtoa, että kävisi kertomasta Emma Swankin tarinan kokonaisuudessa rehtorille, mutta loppujen lopuksi siitä ei olisi mitään hyötyä. Alex saisi vaan lisää vettä myllyynsä.
Turhautuneena Scorpius pomppasi seisomaan ja suoristi valkoisen kauluspaidan helmaa. Hän löysensi solmiotaan ja suki hiuksia pois silmiltään ennen kuin marssi oleskeluhuoneeseen.
”Voitteko uskoa?” Alex kuulutti kovaan ääneen, pöydällä seisten ja nauraen makeasti. ”Jätkä melkein itki ja käski minun lopettaa. Ja minä vaan pikkuisen väänsin hänen käsivarttaan.”
”Itsestäsikö puhut?” Scorpius kysyi makuusalin ovelta niin jäätävällä äänellä, että juuri nauruun purskahtanut porukka hiljeni salamannopeasti. Alexin tyytyväinen ilme valui pois hänen kasvoiltaan ja tilalle astui silkka raivo.
”Sinua ei kaivata täällä, pelkuri.”
”Mietipäs tarkkaan, kelle puhut pelkuruudesta. Vai haluatko tosiaan, että kaikki nämä ihmiset kuulevat, miten raukkamainen olet?”
Oppilaat seurasivat kahta poikaa tarkkaavaisina ja koko huoneeseen oli laskeutunut hiljaisuus.
”En tajua, mitä tarkoitat”, Alex tuhahti ja loikkasi alas pöydältä niin, että seisoi aivan Scorpiuksen edessä.
”Jos sinusta on hienoa jättää joku kuolemaan vesisateeseen, olet pahasti päästäsi sekaisin”, toinen poika kuiskasi niin hiljaa että kukaan muu ei kuullut. ”Eikä se varmasti ole näiden ystäviesikään mielestä erityisen mahtavaa, vai mitä luulet? Joten parempi olisi, että pitäisit nuo pelkuri-jutut omana tietonasi ja pitäisit suusi kiinni.”
”Parempi olisi, että pitäisit itse suusi kiinni”, Alex sihahti myrkyllisesti ja paineli Scorpiuksen ohi makuusaliin paukauttaen oven kiinni. Samantien oleskeluhuoneeseen puhkesi puheensorinaa, kun kaikki miettivät yhteen ääneen mistä kaksikon riita oikein johtui. Scorpius ei jäänyt kuuntelemaan typeriä arvailuja vaan pujahti kenenkään näkemättä ulos oleskeluhuoneesta hiljaiseen ja rauhalliseen käytävään.



Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa oli leppoisa tunnelma. Rose istui pyöreän pöydän ääressä ja pureskeli sulkakynänsä kärkeä samalla kun luki paksua kirjaa. Natalie istui hänen vieressään nojaten leukaan käsiinsä ja tuijotti toiselle puolelle oleskeluhuonetta, missä Joonia istui Albuksen seurassa ja selitti jotain huitoen samalla hurjasti käsillään. Albuksen kasvoilla oli puoliksi ymmärtävä, puoliksi hämmentynyt ilme mutta hän nyökkäili kuin olisi tajunnut mitä hänelle selitettiin.
”Hän on aika hyvännäköinen”, Natalie huokaisi ja kallisti päätään hieman.
”Häh? Kuka?”
Rose kohotti katseensa ja vilkaisi serkkuaan ja Joonia toisella puolella huonetta.
”No Joonia”, hänen ystävänsä sanoi tuskastuneena. ”Eikös hän muuttanut Kreikasta?”
”Kai.”
Rosea ei erityisemmin edes kiinnostanut, joten hän kohautti olkiaan ja jatkoi kynän pureskelua kääntäessään haurastunutta sivua varovasti.
”Onko Emma muuten jo päässyt pois sairaalasiivestä?” Natalie keskeytti hänen lukemisensa jälleen. Tuskastuneena Rose pyöräytti silmiään ja huokaisi syvään.
”No käy kysymässä Albukselta, en minä mikään kaikkitietävä ole.”
Natalie pomppasi ilomielin seisomaan ja purjehti huoneen poikki Albuksen ja Joonian luokse kasvoillaan leveä hymy. Rose pyöritteli päätään ja laski sulkakynän kädestään jääden hetkeksi seuraamaan tapahtumien kulkua. Albus ilmiselvästi esitteli Natalieta uudelle oppilaalle, nimittäin tyttö kätteli Jooniaa hymyillen suloisinta hymyään. Joonia ei vaikuttanut erityisen innokkaalta, mutta hymyili silti kohteliaasti.
Yhtäkkiä poika kääntyi katsomaan Rosea suoraan silmiin ja tämän huulille levisi aidosti lämmin hymy, johon tyttö vastasi epävarmasti. Sitten hän käänsi katseensa salamana takaisin kirjaan ja jatkoi lukemistaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Hetken kuluttua Natalie palasi pöydän ääreen hymyillen toisella suupielellään.
”No, onko?”
”Mitä onko?”
”Emma jo päässyt pois.”
Natalie tuijotti Rosea kuin vähäjärkistä ennen kuin hänen kasvoilleen levisi ymmärtävä ilme ja heti sen jälkeen nolostus.
”Unohdin kysyä”, hän myönsi. Rose vilkaisi ystäväänsä säälivästi ennen kuin molemmat purskahtivat raikuvaan nauruun, mikä keräsi kummastuneita katseita muilta rohkelikoilta, mikä taas sai kaksikon nauramaan kahta kovemmin.



Seuraavana päivänä ennen liemien tuntia Scorpius oli suunnittelut kaiken valmiiksi mielessään. He istuisivat Rosen kanssa taas koko kaksoistunnin vierekkäin ja pojalla oli kaksi tuntia aikaa kerätä rohkeutta pyytää tyttöä kanssaan Tylyahoon.
”Haluaisitko lähteä kanssani Tylyahoon? Haluaisitko lähteä kanssani Tylyahoon?” Scorpius hoki mielessään koko matkan tyrmiin asti. Hänen rohkeutensa tosin romuttui täysin kun hän saapui paikalle ja näki Rosen seisomassa Natalien kanssa niin tuskastuttavan upeana, että Scorpius olisi halunnut vain rynnätä hänen luokseen suutelemaan tyttöä välittämättä kenestäkään muusta.
Kun April avasi luokan oven, oppilaat valuivat hiljaa höpötellen sisälle. Scorpius käveli Rosen vanavedessä heidän paikalleen ja molemmat istuivat melkein yhtä aikaa kaivellen kirjoja laukuistaan.
”Eilisen katastrofin jälkeen”, April aloitti tiiraten haaleilla silmillään luokkaa. ”Olen päättänyt, että jatkamme yksinkertaisella iloliemellä. En usko, että kukaan onnistuu räjäyttämään sitä. Joonia, voit siirtyä tuonne Amanda Swankin pariksi. Aloittakaamme.”
Ohjeet ilmestyivät taululle sauvan näpäytyksellä. Scorpius vilkaisi Rosea, joka keskittyneesti luki ohjeita. Hän keräsi rohkeutensa ja suoristi ryhtinsä ennen mullistavaa kysymystään.
”Kuule Rose…”
”Niin?”
”Rose!”
Joonian ääni keskeytti Scorpiuksen ja hän lysähti kasaan, kun tytön huomio kiinnittyi toiseen poikaan.
”Osaatko neuvoa, miten tämä vaaka korjataan. Joku on varmaan rikkonut tämän…”
Rosella ei kestänyt kuin muutama sekunti asettaa se takaisin tasapainoon. Joonia kiitteli hymyillen Scorpiuksen mielestä todella typerää ja aivan liian leveää hymyä, ennen kuin palasi takaisin nyrpeän Amandan luokse.
”Oliko sinulla jotain asiaa?”
Rosen kasvoilla oli kysyvä ilme.
”Äh, unohda koko juttu”, Scorpius tuhahti ja pomppasi seisomaan. ”Viritä noidankattila, käyn hakemassa tavarat.”
Lopputunnin aikana poika ei enää onnistunut keräämään rohkeuttaan, joten tunnin lopuksi hän laahusti masentuneena ulos luokasta. Ulkona satoi vettä, aivan kuin sää olisi jotenkin liittynyt pojan alati huononevaan mielialaan.
Tympääntyneenä Scorpius potkaisi yhden ruostuneen haarniskan kasaan ja huokaisten suunnisti askeleensa seuraavalle tunnille.



Natalie ei oikeastaan ollut koskaan rakastunut, ei edes erityisemmin ihastunut. Joskus monta vuotta sitten hänen vatsaansa oli lehahtanut muutama perhonen kun hän oli ollut jossain tekemisissä Albuksen kanssa, mutta se oli mennyt nopeasti ohi.
Oikeastaan hän oli sen verran itsenäinen ja ennen kaikkea itsepäinen luonne, että ei koskaan ollut kaivannut poikaystävää. Siksi tuntuikin hassulta, miten nopeasti Joonia Elefthèrios oli vienyt hänen sydämensä.
Natalie olisi voinut katsella Jooniaa vaikka koko päivän. Pojalla oli upeat, pitkät silmäripset ja mukavan kokoiset lihakset. Kun poika hymyili, hänen silmänsä siristyivät suloisesti ja toiseen poskeen ilmestyi pieni hymykuoppa.
”Nat”, Rosen ääni kuului aivan hänen korvansa juuresta. ”Olisi kiva jos keskittyisit välillä minuunkin etkä vaan tuijottaisi siinä kuola valuen Jooniaa.”
Natalie hätkähti ja käänsi katseensa ystäväänsä, joka kohotti kulmiaan uteliaana.
”Äh”, tyttö mutisi ja punastui hieman. ”En minä Jooniaa tuijota.”
”Et toki”, Rose myönteli, mutta ilkikurinen virne paljasti, että hän ei uskonut.
”No, joko olet keksinyt ratkaisun selleri-ongelmaasi?” Natalie vaihtoi taitavasti puheenaihetta. Scorpius Malfoy oli nimittäin ainoa asia, jolla Rosen keskittymiskyvyn sai herpaantumaan sata prosenttisesti.
Tosiaan, oli toisen tytön vuoro punastua ja hän selaili sylissään lepäävää kirjaa sanomatta mitään. Natalie virnisti itsekseen ja yritti keskittyä aineeseen, jota oli kirjoittamassa. Se osoittautui melko haastavaksi, nimittäin tytön pää humisi tyhjyyttään. Ainoa sana joka pyöri hänen mielessään oli ”Joonia”, mikä taas ei liittynyt Lordi Voldemortin aikakauteen ja tämän aiheuttamiin tuhoihin mitenkään. Kaikenlisäksi oli harvinaisen tylsää lukea tekstiä josta tiesi jo kaiken; Rose ja Albus olivat yhteen aikaan innokkaasti lukeneet läpi kaikki kirjat jotka kertoivat heidän vanhemmistaan ja Voldemortista, joten Natalie tiesi kyseisistä henkilöistä kaiken mahdollisen. Esseen aiheen siis olisi pitänyt olla helppo, mutta juuri sillä hetkellä kaikki tuntui harvinaisen vaikealta.
Lopulta tyttö luovutti ja laski sulkakynän kädestään. Rose oli yhä keskittynyt kirjaansa jota oli lukenut jo useamman päivän eikä olisi varmaan huomannut, vaikka koko oleskeluhuone olisi räjähtänyt. Natalie hymähti itsekseen ajatellessaan, että he olivat tainneet saada räjähdyksistä tarpeekseen sille viikolle.
”Hei”, sanoi joku jo tutuksi tulleella korostuksella hänen selkänsä takaa. Jopa Rose havahtui kirjansa maailmoista ja vilkaisi Jooniaa, joka seisoi Natalien takana kasvoillaan taas täydellinen, lempeä hymy.
”Hei”, tytöt vastasivat yhteen ääneen. Rose vilkaisi merkitsevästi ystäväänsä ja laski kirjan käsistään.
”Minulla on oikeastaan Albukselle asiaa, te voitte varmaan keskustella sillä aikaa jostain mukavasta…”
Tyttö katosi paikalta ennen kuin Natalie ehti estää. Joonian kasvoilla välähti pettynyt ilme joka ehti jo kadota, ennen kuin Natalie kääntyi katsomaan poikaa.
”No”, tyttö aloitti epävarmasti. ”Asuit siis ennen Kreikassa?”
”Mm…”
Heidän välilleen laskeutui kiusaantunut hiljaisuus, jonka aikana Joonia katseli ympärilleen oleskeluhuoneessa ja Natalie selaili Roselta jäämää kirjaa huulet yhteen nipistettynä.
Lopulta Joonia nousi seisomaan ja hymyili pahoittelevasti.
”Minun pitää mennä.”
Ennen kuin tyttö ehti sanoa mitään, poika oli jo lähtenyt ja katosi pian makuusaleihin vieviin portaisiin. Natalie jäi istumaan paikalleen ja antoi yhden ainoan kyyneleen valua poskelleen ennen kuin pyyhkäisi sen pois. Hän ei ollut koskaan ennen itkenyt poikien takia eikä aikonut tehdä niin nytkään. Tyttö taikoi kasvoilleen pirteän hymyn ja tarttui taas sulkakynäänsä sulkien Joonian pois päästään lopullisesti. Tai ainakin sen esseen ajaksi.


Seuraavien viikkojen aikana Scorpiuksen päässä ei pyörinyt melkein mitään muuta kuin Rose. Hän ajatteli tyttöä jatkuvasti, tunneilla, kirjastossa, käytävillä, huispaustreeneissä, jopa suihkussa ja omassa sängyssään. Hän myös huomioi monia asioita, joita ei ennen ollut edes ajatellut, esimerkiksi sen, että Rose oli vasenkätinen ja että tämän oikea silmä siristyi kun tyttö nauroi.  
Valitettavasti Scorpiukselle ei siunaantunut yhtään sellaista hetkeä, että hän olisi voinut pyytää tyttöä kanssaan Tylyahoon ilman, että kaikki kuulisivat.
Ensinnäkin, sen jälkeen kun he olivat Alexin kanssa ottaneet yhteen oleskeluhuoneessa, luihuisen tupa oli jakaantunut melko tasaisesti kannattamaan poikia. Se taas aiheutti riitaa ystävyksien ja jopa seurustelevien parien välillä, kun toinen osapuoli kannusti ehdottomasti Scorpiusta ja toinen taas kääntyi Alexin puoleen. Eniten harmia aiheutti Scorpiukselle aiheutti Henry Carbera, joka ei jättänyt poikaa hetkeksikään rauhaan, vaan seurasi tätä joka paikkaan. Henry jopa saattoi uuden ”ystävänsä” tunneille, vaikka Scorpius yritti estellä tätä, yleensä melko teräväsanaisesti ja ilkeästi.
Toiseksi, liemien tunneilla, joka sattui olemaan ainoa tunti, jonne Henry ei tunkeutunut, Joonia roikkui jatkuvasti Rosen kimpussa kyselemässä typeriä kysymyksiä, joihin pikkulapsetkin olisivat osanneet vastata. Scorpius ei ollut erityisen innoissaan siitä, miten paljon Rose nauroi tämän kummallisen kreikkalaispojan jutuille ja miten paljon Joonia näytti ilahtuvan aina, kun näki tytön hymyilevän.
Scorpius kyllä huomasi, mitä Joonia oli miehiään, se hehkui pojasta kilometrien päähän. Poika esitti Roselle herkkää ja rauhallista runopoikaa, mutta Scorpius oli jo ajat sitten tajunnut, että Joonia oli niitä naistenmiehiä, jotka eivät ottaneet mitään vakavasti. Se näkyi tämän itsevarmasta hymystä ja kävelytavasta, joka viestitti tämän kuvittelevan olevansa muita parempi. Harmi vaan, että Rose ei sitä huomannut, eikä Scorpiuksella ollut aikomustakaan huomauttaa asiasta tytölle.
Hänen ensimmäinen mahdollisuutensa kysyä Rosea kanssaan Tylyahoon koitti aivan syyskuun lopussa, kun Joonia sairastui normaaliin syysflunssaan ja joutui jäämään pois tunneilta. Scorpius ei voinut sille mitään, mutta hänen oli pakko hymyillä kun Rose ja Natalie astelivat luokkaan ilman kolmatta pyörää, joka seurasi heitä jatkuvasti.
”Mitä sinä virnuilet?”
Rosen kulmat kohosivat, kun hän istui omalle paikalleen ja vilkaisi yhä hymyilevää poikaa.
”Hyvä päivä”, Scorpius vastasi ja yritti piilottaa ilmeensä kumartumalla noidankattilan puoleen. Tytön kasvoilla viipyi epäilevä ilme, mutta hän tyytyi kääntämään katseensa April Vanceen, joka naputti liitutaulua taikasauvallaan, samalla kun siihen ilmestyi aivan itsestään tekstiä.
”Tänään”, nainen aloitti lujalla äänellä, mikä sai kuhisevan luokan rauhoittumaan hetkessä. ”Yritämme uudestaan lemmenjuomaa. Toivottavasti olette jo selvinneet viime kerran traumoista, en voi luvata, että tämä kerta onnistuu täydellisesti. Ohjeet ovat taululla, töihin!”
Rose oli jo pompannut ylös, ennen kuin Scorpius ehti sanoa mitään. Tyttö pujotteli oppilasmassan seasta tarvikekaapille ja jäi huolellisesti valitsemaan parhaimmat ainesosat, kun poika taas rupesi kyhäämään tulta noidankattilan alle. Luokassa on hiljainen ja keskittynyt ilmapiiri, kukaan ei halunnut taas juosta karkuun räjähtäviä noidankattiloita. Ainoastaan April puhui, kierteli oppilaiden seassa ja antoi neuvoja, miten lemmenjuoman saisi onnistumaan.
Scorpiuksen ja Rosen kohdalle hän pysähtyi ja silmäili kaksikkoa pelottavilla, haaleilla silmillään. Nainen oli vetänyt valkoiset hiuksensa tiukalle poninhännälle, mikä korosti hänen kasvojensa piirteitä. April ei sillä hetkellä näyttänyt kovin huvittuneelta, vaan kumartui noidankattilan puoleen ja nytkäytti hyväksyvästi päätään liemelle, joka poreili hiljalleen padassa.
”Toivon, että ette tänään aiheuta mitään hämminkiä, sopiiko?”
Rose ja Scorpius nyökkäilivät hiljaisina ja jatkoivat siementen pilkkomista hiljaisuuden vallitessa. Opettajan kasvoilla käväisi omituinen ilme, melkein huvittunut, ennen kuin hän jatkoi matkaansa seuraavan parin luokse.
”Kuule, Rose”, Scorpius aloitti hiljaisella äänellä ja pyöritteli veistä kädessään jännittyneen oloisena.
”Mmm?”
”Mietin vaan, että – ”
”Auts!”
Pojan lause keskeytyi, kun Rose kavahti kauemmas pöydästä. Veitsi tippui kolisten lattialle, terässä kimalteli jotain punaista…
Scorpius käänsi katseensa tyttöön, joka piteli kättään pelästyneen näköisenä. Veri valui sormenpäästä rannetta kohti ja siitä vielä hitaasti alemmas käsivarteen.
April käännähti kuullessaan tytön kiljaisun ja ilmestyi uskomattoman nopeasti heidän pöytänsä viereen kireä ilme kasvoillaan.
”Scorpius, vie hänet sairaalasiipeen.”
Poikaa ei tarvinnut kahdesti käskeä. Hän tarttui kalpeaa Rosea käsivarresta ja lähti johdattelemaan tätä ovelle, Natalien ja Albuksen ponnahtaessa seisomaan.
”Rose!” molemmat sanoivat täsmälleen yhtä aikaa, mutta Aprilin katse sai heidät pysymään paikoillaan.
”Jatkakaa töitänne, Rosella ei ole sairaalasiivessä mitään hätää…”
Scorpius ei ehtinyt kuulla äkäisiä vastalauseita, kun luokan raskas ovi jo sulkeutui ja he seisoivat kahdestaan käytävässä.
”Oletko kunnossa?” poika kysyi Roselta, joka ei haavan jälkeen ollut sanonut sanaakaan. Tyttö piti silmiään kiinni ja nojasi melkein koko painollaan Scorpiukseen, joka ei pistänyt sitä lainkaan pahakseen. Varovasti hän nosti tämän kokonaan syliinsä ja lähti nopeasti hölkkäämään sairaalasiipeä kohti.
Matami Miller näytti hämmästyneeltä, kun poika rynnisti sisälle tilaavaan huoneeseen kantaen Rosea sylissään.
”Oletko sinä nykyään joku haavoittuneiden tyttöjen pelastaja?” nainen kysyi ja osoitti sänkyä, jonne Scorpius voisi tytön laskea.
”Jotain sinne päin”, poika vastasi virnistäen pienesti.
Matamikin hymyili pienesti ennen kuin kääntyi Rosen puoleen tutkimaan tämän sormea.
”Jaahas, jaahas… tässä tarvitseekin luultua isomman toimenpiteen… melkein koko sormenpää irti… hmm…”
Nainen suoristui ja hänen otsansa rypistyi hieman.
”Ei tässä ole mitään hätää”, hän vakuutteli Scorpiukselle, joka seisoi jännittyneenä paikoillaan. ”Minä hoidan asian. Haluatko jäädä odottamaan?”
Poika nyökkäsi, ennen kuin ehti edes harkita asiaa. Matami Millerin kasvoilla käväisi omituinen hymy, ennen kuin hän viittoi Scorpiusta käytävään odottamaan, ja kääntyi taas Rosen puoleen.
Scorpius ei yksinkertaisesti voinut istua paikoillaan. Vaikka Rosen haava ei ollut erityisen vakava, tuntui turhauttavalta istua paikoillaan ja odottaa, kun tyttö jota hän rakasti…
Poika jähmettyi paikoilleen ja kelasi ajatuksiaan. Rakastiko hän todella Rosea? Ihan aikuisten oikeasti, kaikesta huolimatta?
Onneksi hän ei ehtinyt miettiä asiaa enempää, kun matami Miller jo avasi sairaalasiiven oven ja astui sivuun niin, että Scorpius pääsi pujahtamaan sisälle.
Rose makasi sängyssä, hänen kasvonsa olivat yhä kalpeat ja valkoinen sänky korosti hänen punaruskeita hiuksiaan. Tyttö punastui hieman nähdessään Scorpiuksen ja nyppi peitosta karannutta langanpätkää hermostuneena.
”Se ei ollut erityisen iso toimenpide, vaikka niin luulin”, matami Miller myönsi. ”Tosin koko sormenpää oli melkein irti, mutta verenvuodon sai tyrehtymään melko nopeasti. Pieni arpi voi jäädä, en minäkään ihmeitä osaa tehdä.”
Rosen kasvot kalpenivat vielä asteen kun hän kuuli sormenpään irtoamisesta ja verenvuodon tyrehtymisestä.
”Käyn keittämässä sinulle nopeasti hieman vahvistavaa lientä ja loppupäivä lepoa, niin kaikki on hyvin. Vieläkö nuoriherra Malfoy jää tänne?” parantaja kysyi kulmiaan kohottaen.
”Minulla olisi hieman asiaa Roselle, jos sopii?”
”Miten vain.”
Matami Millerin ilme oli tosin hieman hapan, kun hän kääntyi ja asteli salaiselle keittokomerolleen.
Rose oli taas aloittanut langanpätkän nyppimisen ja tuijotti sitä, kun se olisi ollut mielenkiintoisin asia koko huoneessa. Scorpiuskaan ei osannut sanoa mitään, vaan tuijotti ikkunasta ulos sumuiseen iltapäivään.
”Tuota…” Rose selvitti kurkkuaan ja kohotti katseensa. Hänen silmänsä näyttivät kirkkailta kohdatessaan pojan katseen. ”Kiitos.”
”Eihän tuo mitään. Olisit varmaan tehnyt samalla tavalla.”
”Ai kantanut koko matkan tänne?”
”Vaikka.”
He molemmat hymyilivät ja käänsivät katseensa muualle. Scorpius keräsi kaiken rohkeutensa ja pakotti itsensä katsomaan tyttöä.
”Minä ajattelin…”
”Liemi on valmista!”
Matami Miller liihotteli takaisin salin puolelle hopeisen pikarin kanssa. Kaikista mieluiten poika olisi kaatanut koko sisällön parantajan päähän, mutta onnistui pusertamaan huulilleen hymyn ja astui kauemmas sängystä.
”No, nähdään joskus.”
Ja sen sanottuaan poika lähti kävelemään poispäin miettien, oliko kaikilla joku salaliitto, että Rosen pyytäminen Tylyahoon oli melkeinpä mahdottomin tehtävä koko maailmassa.



Albuksen mielestä Emma Swank oli kaunein ihminen koko Tylypahkassa. Emma oli siro, tummahiuksinen ja hieman kalpea. Ja sen lisäksi, että hän oli kaunis, tyttö oli myös uskomattoman viisas. Täydellinen pakkaus.
Ja kun Emma istui siinä, kirjaston pyöreän pöydän ääressä, kumartuneena kirjansa ylle, Albus olisi voinut tuijottaa häntä vaikka koko päivän. Välillä tyttö kohotti katseensa ja huomatessaan pojan tuijotuksen, hänen poskilleen ilmestyi punaiset laikut ja hän painoi taas hymyillen katseensa.
Kirjastossa oli muutenkin mukavan rauhallista. Kuului vaan sivujen kahinaa ja sulkakynien rapinaa, joku hihitti hiljaa hyllyjen välissä ja oven saranat narahtivat, kun sisälle lappasi taas lisää porukkaa.
Emman käsi liisi pergamentin yllä ja hitaasti kellertävä paperi täyttyi tekstistä. Siinä vaiheessa Albuksen ajatukset alkoivat harhailla ja hän siirtyi katselemaan, ketä muita kirjastossa sattui olemaan.
Hieman kauempana istui Joonia, jostain syystä melkein vihaisen näköisenä. Poika tuijotti jonnekin, joten Albus käänsi katseensa samaan suuntaan. Hän ei nähnyt muuta kun Natalien istumassa itsekseen, lukien kirjaa keskittyneen näköisenä. Hänen mielestään siinä ei ollut mitään, mistä kannattaisi suuttua. Toisaalta, Joonia oli vaikuttanut alusta pitäen omituiselta, aivan liian itsevarmalta. Ehkä heillä oli riitaa Natalien kanssa?
”Mennäänkö?”
Emman ääni keskeytti hänen ajatuksensa. Tyttö oli jo pakannut tavaransa kasaan ja oli valmis lähtemään.
”Totta kai.”
Albus seurasi tyttöä käytävään.
”Kuule Al…” Emma aloitti hiljaisella äänellä.
”Niin?”
”Oletko sinä ihastunut Natalieen?”
Poika jähmettyi paikoilleen ja tuijotti tyttöä hämmästyneenä.
”Natalieen?”
”Niin. Siihen serkkusi ystävään, tiedät varmasti.”
Albus ei tiennyt mitä sanoisi. Emman tummansiniset silmät katsoivat häneen kiinteästi, odottaen vastausta kysymykseen.
”En tietenkään!”
”Minä vaan ajattelin… sinä katselit häntä kirjastossa ja näytät muutenkin viihtyvän aika hyvin hänen seurassaan…”
Tyttö lähti kiireesti kipittämään eteenpäin ja Albus säntäsi hänen peräänsä tarttuen tämän käsivarresta kiinni.
”Emma”, hän sanoi katsoen suoraan tytön sinisiin silmiin. ”Minä en todellakaan ole ihastunut Natalieen. Hän on serkkuni paras kaveri, siksi satun viettämään aikaa hänen kanssaan. Sinä olet minun elämäni ainoa oikea nainen.”
Emman huulille levisi suloinen hymy ja hän kietoi käsivartensa Albuksen kaulan ympärille painaen pehmeän suudelmaan suoraan tämän suulle.  
”Sinä olet ihana”, tyttö hihitti.
”Sinä olet ihanampi.”
He jakoivat vielä yhden hymyn, ennen kuin jatkoivat matkaansa käytävää pitkin käsi kädessä, umpirakastuneen näköisinä.



Kun Rose pääsi pois sairaalasiivestä, hän päätti olla siitä hetkestä lähtien varovaisempi kuin ennen. Kaksi kertaa sairaalasiivessä melko lyhyen ajan sisällä oli melkoinen saavutus, nimittäin yleensä hän kävi siellä vain kerran vuodessa päänsäryn tai flunssan takia.
Kävellessään hiljaisilla käytävillä rohkelikkotornia kohti, tytön mielessä pyöri muutakin kun vierailut matami Millerin luona. Oikeastaan hän ajatteli lähinnä Scorpiusta ja pojan silmiä, joissa oli jotain salaperäistä ja lämmintä kylmästä väristä huolimatta…
”Rose!”
Joonia harppoi hänen vierelleen ja ruskettuneille kasvoille levisi ilahtunut hymy. Hän näytti yhä hieman flunssaiselta, nenänalus punotti ja ääni oli painuksissa, mutta silmissä oli iloinen pilke.
”Kuulin mitä liemien tunnilla tapahtui”, poika jatkoi ja niiskautti nenäänsä. ”Onneksi olet kunnossa.”
”Pieni naarmu vaan, ja Scorpius onneksi urhoollisesti kantoi minut sairaalasiipeen…”
”Jos olisin ollut paikalla, olisin voinut tehdä sen”, Joonia sanoi ja hymyili Roselle valkoiset hampaat vilkkuen. ”Olen varmasti hieman voimakkaampi kuin se ruipelo.”
Siinä vaiheessa Rosen temperamentti kohotti päätään ja nuuhki uteliaana ilmaa. Tytön silmät siristyivät ja ääneen ilmestyi viileähkö sävy.
”En nyt tiedä”, tyttö sanoi ja tuijotti arvostelevasti Joonian lihaksikkaita käsivarsia. ”Minusta Scorpius on melko voimakas.”
Poika hymyili hieman säälivästi.
”Oletko sinä yhtään katsonut niitä käsivarsia?”
”Kyllä.”
Rose tuijotti juttelukaveriaan uhmakkaasti suoraan silmiin. Jooniakin alkoi ilmiselvästi ärsyyntyä, nimittäin hänen kasvoilleen ilmestyi hapan ilme.
”No, siinä tapauksessa sinun olisi varmaan parasta hankkia silmälasit.”
”Samoin.”
Tyttö käännähti niin, että punaruskeat hiukset melkein osuivat poikaa kasvoihin ja lähti kävelemään päinvastaiseen suuntaan.
”Rose!” Joonia huusi vihaisesti hänen peräänsä.
”Älä seuraa minua!” tyttö ärjäisi takaisin ja kiihdytti askeliaan. Vasta kun hän oli varma, että Joonia ei tosiaan ollut lähtenyt hänen peräänsä, hän hidasti vauhtiaan ja valitsi pisimmän reitin rohkelikkotorniin.
Suurin osa oppilaista oli onneksi jo nukkumassa, kun Rose kömpi muotokuva-aukosta sisälle pyöreään huoneeseen. Ainoastaan Natalie ja Albus istuivat yhden pöydän ääressä ja ilmiselvästi jo odottivat Rosea, joka suunnisti askeleensa heti kaksikon luo.
”Rosie!” Natalie hihkaisi ja loikkani niin nopeasti pystyyn, että tuoli kaatui kolisten lattialle. Hän heittäytyi halaamaan ystäväänsä. ”Onneksi sinulle ei käynyt kovin pahasti.”
Albuskin nousi seisomaan, huomattavasti hillitymmin kuin Natalie.
”Minä jo ajattelin että Scorpius jättää sinut jonnekin tekemään kuolemaa, mutta kerrankin hän teki jotain oikein…”
”Ei Scorpius ole sellainen”, Rose huomautti hieman närkästyneenä halatessaan serkkuaan.
”Ei tietenkään.”
Mutta Albuksen ilme kertoi, että hän ei uskonut tytön sanoja.
Tytöt toivottivat Albukselle hyvät yöt ja painelivat sitten makuusaliin, jossa muut olivat jo sopivasti nukkumassa. Rose päätti jättää suihkun aamuun ja vaihdettuaan yöpuvun hän hiippaili kylpyhuoneeseen pesemään hampaitaan. Natalie jo istuikin kylpyammeen reunalla rasvaamassa kasvojaan ja vilkaisi tyttöä nopeasti kääntäen sitten katseensa takaisin peilikuvaansa.
”Riitelittekö te tänään jostain Joonian kanssa?”
”Kuinka niin?”
Rose työnsi hammasharjan suuhun ja vilkaisi Natalieta.
”Hän tuli oleskeluhuoneeseen hirveän äkäisenä ja mutisi jotain sinusta.”
”Kai meille tuli vähän riitaa. Scorpiuksen lihaksista.”
Natalie tuijotti ystäväänsä hetken ennen kuin purskahti nauruun.
”Et ole tosissasi”, hän tirskui. ”Vain sinä pystyt aiheuttamaan riidan jostain noin naurettavasta aiheesta.”
Rose virnisti ja sylkäisi hammastahnat pesualtaaseen.
”Olet ehkä oikeassa.”
Ja sen sanottuaan hän tassutteli takaisin makuusalin puolelle, livahti lämpimän peiton alle ja sulki tyytyväisenä silmänsä.



”Mitä tämä oikein luulee olevansa?”
Rose käänsi kyllästyneenä katseensa Hugoon, joka sekoitteli aamiaispuuroaan närkästyneen näköisenä.
”Sitä kutsutaan puuroksi”, tyttö selvensi veljelleen, joka pyöräytti ruskeita silmiään. ”Se on ruokaa.”
”Oletko ihan varma? Minusta tämä muistuttaa enemmän liisteriä.”
”Laita vähän hilloa, kyllä se siitä paranee.”
Rose töni hillopurkkia lähemmäs Hugoa, joka kauhoi samantien puolet hillosta puuronsa päälle nenäänsä nyrpistäen.
”Tämä on melkein yhtä pahaa kuin isän tekemä”, poika valitti ja työnsi lautasen kauemmas itsestään.
”Niinpä niin.” Rose hymähti veljensä touhuille ja vajosi sitten taas ajatuksiinsa. Kaikki olivat kadonneet jonnekin; Natalie oli mennyt tarkistamaan jonkun asian kirjastosta, Albus istui Emman kanssa korpinkynsien pöydässä ja Joonia istui kauempana ilmeisesti vieläkin suuttuneena. Hugo oli hänen ainoa turvansa sillä hetkellä, eikä veljelläkään näyttänyt olevan kovin hyvä päivä. Hajamielisesti Rose pyöritteli lusikkaa käsissään ja kuunteli Hugon mutinaa ruoan epämääräisestä olemuksesta.
”Rose”, tuttu ääni sanoi aivan hänen vierestään. Lusikka tippui kolisten lattialle ja säikähtäneenä tyttö kääntyi ääntä kohti. Joonia seisoi hänen vieressään, otsa hienoisesti rypyssä ja tuijotti häntä hievahtamatta.
”No mitä?” Rose kysyi ja kumartui nostamaan lusikkaa.
”Minä haluaisin vähän jutella. Kahdestaan.”
Poika vilkaisi Hugoa, joka katseli vastakkaiseen suuntaan kuin ei muka tietäisi mistään mitään.
”Minä syön”, Rose vastasi koleasti ja vetäisi nopeasti Hugon puurolautasen eteensä työntäen lusikallisen harmaata mössöä suuhunsa. Se oli tosiaan vielä pahempaa kuin isän tekemä, mutta tyttö nielaisi sen kuuliaisesti.
”Tule nyt vaan, ole kiltti.”
Huokaisten tyttö nousi ja kääntyi vielä Hugon puoleen.
”Pidä minulle paikkaa, ei kestä kauaa.”
Joonia johdatteli hänet ulos Suuresta salista, hiljaiseen eteisaulaan. Rose risti käsivarret rinnalleen ja kallisti hieman päätään.
”No?”
”Minä olen pahoillani siitä eilisestä”, poika aloitti ja viritti huulilleen hymyn, johon tyttö ei vastannut. ”Ja anteeksipyynnöksi vien sinut Ty - ”
”Rose!”
Scorpius säntäsi jostain heidän luokseen sellaista vauhtia, että liukastui ja lensi tytön eteen mahalleen.
”Scorpius?” Rose kysyi hämillään.
”Häivy, minulla on Roselle asiaa”, Joonia ärähti ja yritti potkaista maassa makaavaa poikaa, joka kierähti pois jalan tieltä.
”Niin minullakin”, Scorpius sähähti takaisin ja loikkasi ketterästi takaisin jaloilleen. Jooniasta välittämättä hän tarttui tytön käsiin ja tuijotti suoraan tämän ruskeansinisiin silmiin.
”Minun on pitänyt kysyä tätä sinulta jo monta kertaa aiemmin, mutta aina joku on ollut keskeyttämässä. Joten, Rose Weasley, haluatko lähteä kanssani Tylyahoon?”
”Rose lähtee minun kanssani!” Joonia tiuskaisi ja tönäisi Scorpiuksen kauemmas hämmentyneen näköisestä Rosesta.
”Niinkö luulet?”
Siinä he kaksi poikaa seisoivat, tumma ja vaalea, tuijottamassa toisiaan haastavasti. Kukaan ei sanonut mitään, ennen kuin Rose avasi suunsa.
”Joonia”, hän sanoi ja kääntyi poikaan päin. ”Tosi ystävällistä, mutta annan minä anteeksi ilman Tylyaho käyntiä. Ja Scorpius, mielelläni.”
Tyttö hymyili vaalealle pojalle niin suloisesti, että tämä oli hetken sanaton. Joonia sen sijaan mulkaisi toista poikaa murhaavasti ja lähti marssimaan poispäin vilkaisten vielä kerran taakseen. Jos katse olisi voinut tappaa, he molemmat olisivat maanneet kuolleina maassa.
”Mistä sinä muuten siihen ilmestyit?” Rose kääntyi katsomaan Scorpiusta.
Poika hymyili nolostuneena.
”Oikeastaan näin, kun Joonia johdatteli sinut ulos salista. Jotenkin arvasin mitä asiaa hänellä olisi, joten päätin tulla pelastamaan sinut. Enkä muutenkaan halua menettää sinua tuollaiselle kusipäälle.”
Rose ei hetkeen sanonut mitään, tuijotti vaan lattiaa. Sitten hän kohotti katseensa ja hänen kasvoillaan oli niin ilahtunut hymy, että se sai Scorpiuksenkin hymyilemään.
”Tässä aulassa”, tyttö sanoi. ”Lauantai-aamuna kello kymmenen.”
”Sovittu.”
Molemmat hymyilivät vielä ja kääntyivät nopeasti eri suuntiin. Rose palasi hämmentyneen näköisenä, sydän hulluna hakaten veljensä luokse joka oli siirtynyt puurosta paahtoleipiin ja mussutti niitä tyytyväisenä.
”Mitä asiaa sillä uudella pojalla oli?” Hugo kysyi ja haukkasi taas palan leivästään.
”Ei mitään erikoista…”
Rose hymyili itsekseen ja nappasi itselleen omenan. Poika tuijotti siskoaan kysyvästi, mutta tyttö oli jo vajonnut omiin maailmoihinsa. Eikä Hugoa edes erityisemmin kiinnostanut tämän rakkauselämä, joten heti kun hän huomasi Natalien astuvan saliin, poika livisti matkoihinsa.
”Kylläpäs sinä näytät hilpeältä. Tunnustiko selleri rakkautensa vai mikä on?”
Natalie lysähti Rosen viereen istumaan ja sai tytön hätkähtämään.
”Häh?”
”Mitä on tapahtunut?”
Rose laski omenan koskemattomana takaisin kulhoon ja hymyili jonnekin kaukaisuuteen.
”Scorpius pyysi minua Tylyahoon kanssaan.”
Natalie avasi suunsa kuin sanoakseen jotain ennen kuin sulki sen. Toistettuaan liikkeen monta kertaa, tyttö puristi huulensa lannistuneena yhteen ja kohotti kulmiaan.
”Vau.”
”Niinpä.”
”Kerropas koko juttu alusta alkaen”, Natalie kehotti, asetti kyynärpäänsä pöydälle ja nojasi leukaa kämmeniinsä.
Rose huokaisi ja rupesi puhumaan.
”Sinähän tiedät, että riitelin eilen Joonian kanssa. No, tuossa äsken hän halusi jutella kanssani kahdestaan ja menimme aulaan. Hän pyysi anteeksi ja oli juuri pyytämässä minua Tylyahoon, kun Scorpius syöksyi jostain paikalle ja ehti ensin. Totta kai Joonia hermostui ja hetken jo luulin että he aloittavat tappelun ennen kuin hylkäsin Joonian pyynnön ja hyväksyin Scorpiuksen. Sitten Joonia vaan mulkoili meitä pahasti ja häipyi. Ja minä sovin Scorpiuksen kanssa, että näemme lauantai-aamuna aulassa, ennen kuin hänkin lähti jonnekin.”
Natalie oli hetken hiljaa, ennen kuin naurahti.
”Kylläpäs sinua viedään.”
”Sinähän voisit ehdottaa Joonialle, että menisitte yhdessä Tylyahoon”, Rose huomautti.
”Jaa, enpä tiedä…”
Sali alkoi tyhjentyä ihmisistä. Rose näki Albuksen kävelevän Emman kanssa käsikkäin ovea kohti ja taas pieni hymy kohosi hänen huulilleen. Oli mukava nähdä serkkua pitkästä aikaa niin onnellisena.
”Eiköhän lähdetä”, Natalie lopulta sanoi, kun salissa oli enää muutama puurojaan hotkiva oppilas. Rose nousi ylös ja vilkaistuaan vielä kerran ympärilleen, hän seurasi ystäväänsä ovelle ja paineli tiistain ensimmäiselle oppitunnille.



I'll give you everything
I'll treat you right
If you just give me a chance
I can prove I'm right
•Avril Lavigne-Contagious


---------

A/N2 Tiedän, että tuo loppu meni hirveän nopeasti, mutta älkää tappako minua. :D Joten lava on nyt teidän, mielipiteitä ja kommentteja, kiitoos. <:

« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 05, 2010, 15:21:45 kirjoittanut Jippu »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Katriona

  • usvalyhty
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 3.luku ilmestynyt 5.4!
« Vastaus #7 : Huhtikuu 28, 2010, 12:38:59 »
Nonniin! Ensinnäkin minun täytyy pyytää anteeksi, kun en ole aikaisemmin kommentoinut, (yritän korvata sen nyt hyvällä, pitkällä kommentilla :-)... Huom! Yritän! ) mutta löysin tämän fikin melkein heti (paritus<3), kun se oli tänne putkahtanut ja luin ensimmäisen luvun. No, en silloin jaksanut kommentoida, kun oli taas hiukka univelkaa kertynyt ja eikös sen jälkeen ollut koneen aika hajota!?! No, nyt se on kunnossa ja luin ensimmäisen luvun uudestaan ja -ihanaa! kaksi uutta lukua!!- seuraavatkin samaan syssyyn. Nyt kyllä silmisä särkee, mutta... kyllä kannatti!

Sinulla on kivan mutkaton kirjoitustyyli, pidän hahmoista ja parituksesta (Scorpius on juuri sellainen kuin kuvittelinkin!). Tempo on nopea, mutta minusta se on vain kiva, se sopii tyyliisi. Huumoria on sopivasti ja se saa hihittelyä osakseen XD... Pitäisikö keksiä moitittavaakin...? Hmmm...
No, muutamia pikku kirjoitusvirheitä on löytynyt, mutta mitäpä niistä. Mielestäni jotkin kohdat tosin ovat hiukan... epärealistisia. Esim. kun Rose loukkaa sormensa, mielstäni sitä ei olisi tarvinnut hehkuttaa niin paljon. Tuskinpa siinä muutamassa minuutissa valtavaa verenhukkaa syntyy? (tietty jos Rose kammoaa verta, niin asia on eri, mutta sen olisi voinut mainita.) Ja päinvastoin: kolmannen luvun lopussa, tuossa supersuloisessa kohdassa, kun Scorp vihdoin rohkaistuu ja pyytää Rosea Tylyahoon, olisi mielestäni voitu korostaa vaikka sitä hätäisyyttä ja rähmälleen kaatumista näkyvämmin (se oli hyvä idea! XD)
Ja tässä kohtaa kuuluu mainita, että mielestäni näkökulmat vaihtelevat ihan sopivasti! Eniten Rosea ja Scorpia ja pikkuisen Natalieta ja Albusta jne... Juu, ja tuo oli kyllä hyvä idea, että Harry, Ron , Hermy ja Ginny saisivat osansa jossakin luvussa.

Sitten on vielä pakko hehkuttaa hahmoista: sanon tätä samaa varmaan joka kommentissani, mutta se, että hahmoja on erilaisia ja heihin voi samaistua tekee VALTAVAN paljon! Sinulla se onnistuu. Joka hahmolla on selkeä persoona:
On ärsyttävä Joonia, ystävällinen Natalie, luihu Alex, tuittupäinen Rose ja kolmen eri persoonan Scorp: LOISTAVAA!

Sitten pitää sanoa vielä -*käsi kramppaa*-, että sinulla on muutamia ihania kohtauksia ja ideoita. Olisit kuullut "oooooooooooooi"-ääniefektini siinä kohataa ekaa lukua, kun Al kertoo, kuinka päätyi "seurustelemaan". <3

LISÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Äläkä luovuta! Kyllä niitä kommentteja tulee!
"Pelkääkö jättiläistä uhmannut tyttö typerää kasiluokkalaista?"
    Jess Arons, Silta Salaiseen Maahan
Katsokaa ja ihmetelkää!

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 3.luku ilmestynyt 5.4!
« Vastaus #8 : Kesäkuu 17, 2010, 23:28:32 »
Oho, onpas tullut paljon kommenttia :o

Ensinnäkin pyydän tuhannesti anteeksi, että jatkoa ei ole ilmestynyt vähään aikaan. On ollut hirveä kiire ja *punastuu* neljäs luku ei ole vieläkään valmis. ANTEEKSI. Yritän nyt olla nopeampi.

Pyydän samantien anteeksi sitäkin, että en jaksa vastata kaikkiin kommentteihin erikseen. Kiitän tuhannesti kehuista ja rakentavista palautteita ja toivon että tulette toistekin kommentoimaan. Kiitos, kiitos, kiitos. Pienikin kommentti piristää päivää kummasti. 8)

Ja lähdenkin tästä kirjoittelemaan, toivottavasti tulen pian takaisin uuden luvun kanssa. Kiitos ja kumarrus kaikille!
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 3.luku ilmestynyt 5.4!
« Vastaus #9 : Kesäkuu 19, 2010, 16:15:51 »
Kirjoitat sujuvaa tekstiä, ja olen onnellinen etteivät asiat tapahtuneet liian nopeasti, vaan annoit niiden kehittyä pikkuhiljaa. Niin syntyvät kirjatkin, jos kaikki päähenkilöt löytäisivät toisensa ensimmäisessä luvussa, tulisi kirjoista luvun mittaisia.

Lopussa tapahtumat muuttuivat hieman sekaviksi ja oudoiksi. Olin ajatellut että Scorpiuksen pyntö olisi ollut rauhallisempi. En ajatellut häntä niin... räväkäksi, se ei oikein toiminut mielestäni.

Hahmot ovat hyvin luotuja, varsinkin jakautunut Scorpius. Lily on mielestäni hieman tympivän tavallinen hahmo, mutta et toisaalta kertonut hänestä paljonkaan. Toinen vajavaisuus hahmoissa on liemiopettaja... ajattelin hänen olevan ilkeämpi, mutta hän suhtautui varsin leppoisasti sotkuun jne.

Selleri-juttu on mahtava ja minun oli pakko revetä esim. Natalien "Varo sellereitä!" -huomautukselle. Se tuo eloa tarinaan (ja muistuttaa minun ja ystäväni miljoonia nimiä ihastuksillemmee tmv.)

Osaat keksiä hyviä ongelmia kuten istumajärjestys. Myös haava sormessa ohtaus oli jotenkin mahtava, vaikka se olikin niin tavallinen. Tykästyin siihen.

Oli myös hauska lukea Albuksen tuttavuuksista.

Tästä tuli nyt huono arvostelu, kun selitin kaiksesta vähän, enkä mistään paljon. Koonaisuudessa teksitisi on loistavaa (mitä nyt jossain jotain joka/mikä kirjoitusvirheitä). Huomaa että olen nostanut esille myös huonoja puolia, mutta se ei tarkoita että ficci olisi huono :)

Kiitos ja kumarrus ihanasta lukukokemuksesta!
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 3.luku ilmestynyt 5.4!
« Vastaus #10 : Kesäkuu 19, 2010, 19:37:21 »
Gemmssy: Kiitos kovasti kommentista. Ensinnäkin juu, tiedän että tuo loppu on outo, siitä tuli vahingossa sellainen, anteeksi. :D Ja arvostelusi oli ihan hyvä, rakentavaa palautetta on tietysti mukava saada. Kiitos vielä kerran (:

A/N Mitäpä tässä enää höpöttämään... 4.luku, olkaa hyvä!

----------------

4.luku-Tylyaho

Lauantai valkeni harmaana ja sateisena. Scorpius heräsi herätyskellon piipitykseen ja ihmetteli hetken, miksi heräsi niin aikaisin lauantaiaamuna kunnes muisti, että hänellä tosiaan oli treffit Rosen kanssa. Pojan huulille levisi hymy ja hetken hän vaan tuijotti kattoa onnellisen näköisenä ennen kuin ponnisti istumaan.
Yhtäkkiä häneen iski pienimuotoinen paniikki. Mitä ihmettä hän laittaisi päälle? Mistä he puhuisivat? Minne he menisivät? Näkisikö kukaan?
”Miten sinä näin aikaisin heräät?” Henryn uninen ääni kuului yhdestä sängystä. Scorpius olisi halunnut hakata päätään seinään, mutta hyppäsi vaan ylös sängystään ja huokaisi.
”Lähden Tylyahoon.”
Henry oli sekunnissa pystyssä.
”Kenen kanssa?”
”Yksin.”
Scorpius syöksyi kylpyhuonetta kohti, mutta toinen poika ehti jo esittää kysymyksen jota hän olikin pelolla odottanut.
”Lähtisitkö minun kanssani?”
”En, minulla on siellä vähän tekemistä.”
Ennen kuin Henry ehti sanoa mitään, poika livahti kylpyhuoneen puolelle ja läimäisi oven kiinni.
Scorpius pudisteli päätään ja asteli peilin eteen. Hän oli kalpea ja silmien alla oli mustat pussit, mutta muuten hän näytti täysin normaalilta. Onneksi. Poika kumartui huuhtelemaan kasvonsa jääkylmällä vedellä ja vilkaisi uudelleen peilikuvaansa. Platinanvaaleissa hiuksissa roikkui vesipisaroita ja nenä punoitti kylmän veden ansioista.
Huokaisten poika sieppasi smaragdinvihreän pyyhkeen ja kuivasi kasvonsa huolellisesti. Hieman kauhulla hän palasi makuusalin puolelle ja vilkaisi Henryä, joka jo napitti kauluspaitaansa.
”Miksi haluat niin kovasti mennä yksin?” poika kysyi ja vilkaisi Scorpiusta peilikuvansa kautta. Vaalea poika käänsi hänelle selkänsä ja keskittyi penkomaan vaatekaappiaan.
”Siksi.”
”Onko sinulle treffit?”
”No ei”, Scorpius tuhahti ja veti esiin mustan kauluspaitansa. Se olisi ihan hyvä suoristusloitsun jälkeen.
”Minä voisin mielelläni tulla kanssasi”, Henry yritti vielä. ”Meillä olisi varmasti hauskaa.”
”En usko”, toinen poika mutisi, tosin niin hiljaa, että Henry ei kuullut sitä. Kovemmalla äänellä hän sanoi: ”Kiitos, mutta ei kiitos. Menen yksin.”
Kello alkoi jo lähentyä kymmentä, joten Scorpius napitti paitansa jättäen pari ylimmäistä nappia auki, veti farkut jalkaansa, sujautti valkoiset tennarit jalkaansa ja varmisti että rahapussi oli mukana. Naulakosta hän vielä heitti harteilleen mustan nahkatakkinsa ja melkein juoksi ulos makuusalista.
Sydän pamppaillen hän asteli aulaan ja jäi odottamaan Rosen saapumista.



Rose ei jännitykseltään pystynyt nukkumaan melkein koko yönä. Heti kun herätyskello ilmoitti kellon olevan viisi, tyttö loikkasi ylös sängystään ja syöksyi suihkuun. Höyryävän kuuma vesi ei valitettavasti vienyt hänen paniikkiaan muualle, päinvastoin. Kaikki pyöri Rosen päässä sellaista vauhtia, että hän olisi halunnut oksentaa. Mitä jos Albus ja Hugo näkisivät? Jostain syystä he kaksi olivat aina vihanneet Scorpiusta, johtui varmaan heidän vanhempiensa vanhoista kiistoista.
Lämmin vesi loppui, joten Rose astui alas suihkun alta ja kietoutui punaiseen pyyhkeeseen. Höyrystyneestä peilistä hän näki kalpean kuvajaisensa ja käänsi kiireesti katseensa muualle. Kuivatessa hiuksiaan Albuksen ja Hugon mielipiteet kohosivat taas hänen mieleensä, mutta tyttö työnsi ne muualle. Nyt hän keskittyisi vain treffeihinsä, ei mihinkään muuhun.
”Paljon kello on?” Natalien uninen ääni kuului yhden sängyn pohjalta, kun Rose kolisteli vaatekaapilleen.
”Puoli kuusi”, Rose vastasi ja heitti kirkkaankeltaisen paidan lattialle. Se ei todellakaan sopinut hänelle. Seuraavaksi ilmojen halki lensi valkoinen minihame, joka laskeutui Natalien kasvoille. Uneen vajonnut tyttö hätkähti ja tippui sängystään.
”Mitä sinä riehut?” Natalie kysyi ja viskasi hameen muualle.
”Minulla ei ole mitään päälle pantavaa!” Rose sanoi paniikki äänessään. ”Auta minua, Nat!”
”Odotas nyt…”
Tyttö laahusti ystävänsä vaatekaapille ja veti esille mustan t-paidan.
”Tämä?”
”Liian yksinkertainen.”
Seuraavaksi esille ilmestyi vaaleanpunainen röyhelöpaita.
”Tämä?”
”Natalie, oletko seonnut?”
”Eli ei…”
Neonvihreä toppi.
”EI!”
Violetti villapaita.
”Nat, älä viitsi.”
Ruskea trikoopaita.
”Tuo on vanha kuin taivas.”
Sininen, ruudullinen kauluspaita.
”Tämä korostaa sinistä silmissäsi”, Natalie sanoi ja hymyili odottavasti.
”Ah, sinä olet fiksu.”
Rose puki sen nopeasti ja pyörähti peilin ääressä. Se tosiaan sopi hänen silmiensä kummalliseen väriin.
”Ja nämä tuon kanssa niin olet täydellinen pakkaus”, Natalie sanoi ja heitti ystävälleen vaaleat farkut.
”Kiitos. Etkö sinä ole lähdössä kenenkään kanssa?” Rose kysyi vetäessä farkkuja jalkaansa. Toinen tyttö pudisti päätään.
”Jään tänne tekemään rästiin jääneitä läksyjä.”
”Voithan sinä tulla minun ja Scorpiuksen kanssa?”
Natalie purskahti nauruun.
”Ehkä teidän on parasta olla ihan kahdestaan. Olisin vaan kolmas pyörä.”
”No ei se niin menisi”, Rose vastusteli, vaikka tiesi Natalien olevan oikeassa. Hänen ystävänsä naurahti vielä kerran ja kömpi takaisin peiton alle.
”Toivottavasti on hauskat treffit”, tyttö sanoi ja iski silmää ennen kuin hautasi päänsä tyynyn alle.
Rose virnisti hermostuneesti ja asettui peilin ääreen meikkaamaan ja laittamaan hiuksia. Tunnin päästä hän alkoi hiljalleen olla tyytyväinen ulkonäköönsä. Kello näytti vasta kahdeksaa, joten tyttö päätti suunnistaa aamiaiselle.
Aika kului tuskallisen hitaasti. Suuressa salissa on yllättävän paljon porukkaa, ottaen huomioon aikaisen ajankohdan ja sen, että tosiaan oli lauantai. Vaikka Rosella ei ollut edes nälkä, hän kaatoi kulhonsa täyteen muroja. Aikaa tappaakseen hän söi jokaisen lusikallisen huolellisesti ja otti päälle kulauksen kurpitsamehua. Silti kello tuntui tikittävän normaalia hitaammin.
Kello oli tasan yhdeksän, kun haukotteleva Albus raahautui hänen viereensä ja kaatoi ajatuksissaan kurpitsamehua puurolautaselle. Sitten hän otti tyhjän pikarinsa ja kohotti sen huulilleen. Hetken päästä poika laski sen ja tuijotti hopeisen pikarin pohjalle typertyneen näköisenä.
”Oletko nähnyt kurpitsamehuani?” poika kysyi serkultaan, joka nyökkäsi hitaasti puurolautasta kohti. Hetken kaksikko tuijotti toisiaan ennen kuin repesivät nauramaan.
”Miten sinä täällä näin aikaisin?” Rose kysyi naurun laannuttua.
”Meillä on Emman kanssa tapaaminen aulassa kymmeneltä ja menemme sitten Tylyahoon. Oletko sinä lähdössä?”
”Öö”, tyttö onnistui sanomaan. ”Een. En. Jään Natalien kanssa tänne, tuota öö, koululle.”
Albus kohotti kulmiaan mutta ei sanonut mitään. Kello tikitti eteenpäin kunnes vihdoin löi viittä vaille kymmenen. Poika pomppasi seisomaan.
”Nähdään sitten illalla.”
”Hauskaa päivää”, Rose toivotti teennäisen iloisesti ja veti Päivän profeetan eteensä. Katseellaan hän seurasi, miten Albus hävisi Suuren salin ovesta aulan puolelle, ja laski sitten lehden pois käsistään. Viisarit siirtyivät ja kello näytti tasan kymmentä. Hermostuneena tyttö naputti pöytää kynnellään ja mietti, oliko Albus jo kadonnut tyttöystävänsä kanssa näköpiiristä. Hän ei edes halunnut kuvitella tilannetta, kun Scorpius kävelisi hänen luokseen ja serkku tuijottaisi suu auki taustalla…
Kellon ollessa viisi yli, Rose pomppasi seisomaan ja sydän pamppaillen asteli aulaan. Ensimmäisenä tytön katse osui Albukseen ja Emmaan, jotka astuivat juuri suurista pariovista sateiseen ulkoilmaan. Ovet pamahtivat lujasti kiinni ja jättivät aulaan pelkästään kumean kaiun.
Seuraavaksi Rose huomasi Scorpiuksen, joka nojaili hieman kauempana seinää vasten ja tuijotti tyttöä suupielet nykien. Pojan vaaleat hiukset roikkuivat hieman silmillä ja hän näytti niin hyvältä, että tytön sydän pomppasi muutaman kerran hassusti. Rose pakotti itsensä kävelemään ja yritti näyttää mahdollisimman luontevalta. Hän jopa onnistui kohottamaan suupieliään pieneen hymyyn.
Scorpiuksen oli pakko keskittyä hengittämiseen, kun hän näki Rosen kävelemän aulan poikki uskomattoman kauniina ja iloisen näköisenä. Oikeastaan hetken poika oli jo epäillyt, että tyttö jättäisi tulematta, mutta siinä Rose nyt seisoi, valmiina lähtemään ulos juuri hänen kanssaan. Sillä hetkellä hänestä tosiaan tuntui, että hän olisi koko Tylypahkan onnekkain poika.
Scorpius astui hieman kauemmas seinästä, jota vasten oli nojaillut jo jonkun aikaa. Hänen sydämensä hakkasi luonnottoman kovaa, kun poika käveli Rose vastaan ja pysähtyi aivan tämän eteen. Kaksikon välille lankesi hetkeksi hiljaisuus.
”Hei”, Scorpius sanoi lopulta ja hymyili. Jännitys laukesi ja Rosekin rentoutui silminnähden.
”Hei”, tyttö vastasi tervehdykseen hilpeästi. ”Mennäänkö?”
Kaksikko asteli ulos ja ovi pamahti juuri sopivasti kiinni, ennen kuin Hugo asteli Natalien kanssa portaat alas ja kysyi kovaan ääneen siskonsa ystävältä: ”Missä Rose on?”



Tylyahossa oli yllättävän paljon ihmisiä huonosta säästä huolimatta. Rose käveli vaitonaisena Scorpiuksen vieressä ja vilkuili jatkuvasti ympärilleen miettien, missä Albus mahtoi olla Emman kanssa. Muutaman kerran hän epäili nähneensä serkkunsa mustan hiuspehkon, mutta erehtyi joka kerran.
”No, haluatko mennä vaikka kahveille?” Scorpius kysyi lopulta ja nyökkäsi Kolmea luudanvartta kohti. Siellä näytti olevan tungosta, muutama oppilas kävi kahvilan ovella mutta kääntyi heti takaisin ja lähtivät toiseen suuntaan.
”Mennäänkö jonnekin muualle?” Rose kysyi. Hän oli lopultakin nähnyt aidon ja oikean Albuksen, poika istui selkä ikkunaan päin mutta nähtyään Emman, Rose oli varma pojan olevan hänen rakas serkkunsa.
”Minne sitten?” Scorpius kysyi ja virnisti hassusti. ”Matami Puddifootille?”
Vaikka kahvilanomistajana toiminut matami Puddifoot oli kuollut jo ajat sitten, kahvilan nimi oli jäänyt käyttöön. Se oli yhä yliromanttinen paikka, jonne eksyi harvoin ketään Tylypahkan oppilaista. Uusi omistaja nimittäin laukoi härskejä vitsejä, joista kukaan ei erityisemmin pitänyt.
”Sinne siis”, Rose vastasi ja hymyili ovelasti. Ainakaan paikalla ei olisi paljon silminnäkijöitä levittämässä juorua hänen ja Scorpiuksen treffeistä.
Jo kahvilan ulkopuoli suorastaan tihkui romantiikkaa. Vaaleanpunaisesta ikkunasta näki suoraan sisälle pinkillä sisustettuun kahvilaan, joka sillä hetkellä ammotti tyhjyyttään.
Scorpius avasi painavan ulko-oven ja kumarsi herrasmiesmäisesti.
”Sinun jälkeesi, madam”, hän virnuili antaen Rosen kävellä edellä sisään. Tyttö naurahti ja astui kynnyksen yli vaniljalta tuoksuvaan kahvilaan.
Uusi omistaja, neiti Cantell seisoi tiskin takana kuivaamassa vaaleanpunaista lasia ja hymyili maireasti nähdessään uusien asiakkaiden astuvan sisälle. Kaksikko ehti juuri ja juuri istua pieneen nurkkapöytään, kun nainen jo liihotti heidän luokseen pinkissä kaavussaan, vaaleanpunainen sulkakynä ja samanvärinen muistivihko käsissään.
”Mitäs PANNAAN?” neiti Cantell kailotti kovaan ääneen ja nauroi itsekseen. ”Tajusitteko, PANNAAN?”
”Öö…” Scorpius vilkaisi Rosea, joka näytti siltä, että repeäisi nauramaan minä hetkenä hyvänsä. ”Kaksi kermakaljaa, kiitos.”
”Tulossa!”
Nainen liihotti takaisin tiskin taakse itsekseen naureskellen.
”Hän on tainnut seota”, Scorpius totesi kulmiaan kurtistaen, toista suupieltään kohottaen. Rose hihitti ja vilkaisi neiti Cantellia, joka nosteli vaaleanpunaisia kermakaljapulloja pöydälle hyräillen omituisen kuuloista sävelmää. Nainen kohotti juuri katseensa ja iski silmäänsä liioitellen, mikä sai kaksikon nauramaan.
”Toivottavasti teillä on oikein mukava päivä”, nainen sanoi iskiessään kermakaljat heidän eteensä. Vielä kerran hän vinkkasi silmäänsä ennen kuin liiteli pinkissä kaavussaan takahuoneeseen.
”No”, Scorpius sanoi ja pyöritteli pulloa käsissään. Hänen päänsä suorastaan humisi tyhjyyttä, eikä mieleen putkahtanut yhtään fiksun kuuloista lausetta. ”Mitä kuuluu?”
Rose hymyili hieman ujosti.
”Oikein hyvää. Itsellesi?”
”Hyvää.”
Keskustelu tyrehtyi taas siihen. Vaikka heidän välillään suorastaan kipinöi aina, kun katseet kohtasivat, kumpikaan ei keksinyt kerrassaan mitään sanottavaa. Aika nopeasti pullot tyhjenivät ja kaksikko poistui kahvilasta kaikessa hiljaisuudessaan takaisin sateiselle kadulle.
”Mitäs nyt tehtäisiin?”
Scorpius vilkaisi seuralaistaan kysyvästi seuralaistaan, joka tuijotti takaisin omituisen kiinteästi. Poika ei ollut edes tajunnut, miten lähekkäin he todellisuudessa olivat…
Kaikki tapahtui sekunnissa. Heidän kätensä vain hipaisivat hieman toisiaan ja samantien Rosen huulet painuivat Scorpiuksen huulille. Se oli pitkä ja sateen takia märkä suudelma, joka kihelmöi varpaissa asti ja oli täynnä tunnetta. Vaikka molemmat tiesivät, että koko juttu oli periaatteessa väärin, kaikki tuntui niin oikealta, että kumpikaan ei halunnut liikahtaa senttiäkään.
”Jos jatkettaisiin illalla, tarvehuoneessa”, Scorpius sanoi kun he vihdoin irrottautuivat toisistaan. Pojan silmissä tuikki ihanasti ja Rose ei voinut muuta kun hymyillä ja nyökätä.
”Seitsemältä.”
Kuin yhteisestä sopimuksesta he lähtivät eri suuntiin suudelma huulilla polttaen, lupaus yhteisestä illasta ajatuksissa pyörien.



”Eikös sinun pitäisi olla Tylypahkassa Natalien kanssa?”
Albus tuijotti epäilevästi serkkuaan, joka istahti viereiselle tuolille poissaolevan näköisenä, itsekseen hymyillen. Poika vilkaisi varovasti Emmaa, jonka kulmat olivat kevyesti koholla tämän tuijottaessa Rosea, joka näytti leijuvan jossain pilvien yläpuolella.
”Oletko sinä aineissa vai muuten vaan seonnut lopullisesti?” Albus lopulta kysyi ja heilutti kättään tytön kasvojen edessä. Rose räpytti hämmästyneenä silmiään ja näytti sitten vasta tajuavan istuvansa serkkunsa ja tämän tyttöystävän kanssa Kolmessa luudanvarressa.
”Ai. Hei.”
”Eikö sinun pitäisi olla Tylypahkassa Natalien kanssa?” Albus toisti alkuperäisen kysymyksensä puoliksi huvittuneen, puoliksi ärtyneen näköisenä. Rose virnisti ja nappasi serkkunsa kermakaljapullon ottaen pitkän huikan ennen kuin laski sen taas pöydälle.
”Minä halusin kävelylle”, tyttö sanoi olkiaan kohauttaen.
”Kaatosateessa?” Emma kysyi huvittuneena.
”Liikunta tekee hyvää”, Rose sanoi kättään huitaisten ja vaihtoi puheenaihetta. ”Onkos teillä ollut hauskaa?”
”Totta kai”, Albus vastasi ja tarttui Emmaa kädestä hymyillen niin rakastuneen näköisenä, että hänen serkkunsa nyrpisti nenäänsä ja nousi seisomaan.
”No, jatkakaa te tuota hempeilyä, minä lähden takaisin koululle. Nähdään illalla!”
Tyttö heilautti kättään hyvästiksi ja tunkeutui ihmismassan läpi ovesta ulos suoraan kaatosateeseen. Jääkylmä vesi sai hänet hetkessä hytisemään, mutta onneksi Tylypahkaan ei ollut pitkä matka ja pian hän kipittikin jo marmoriportaita ylös kohti rohkelikkojen oleskeluhuonetta.
Natalie istui muhkeassa nojatuolissa aivan takkatulen edessä ja kohotti katseensa kun Rose kompuroi muotokuva-aukosta sisälle huoneeseen.
”Kappas, yhä hengissä”, tyttö tokaisi huvittuneena ja sulki sylissään lepäävän kirjan. ”Onnittelut.”
”Huh, juuri ja juuri. Tee tilaa, minä olen ihan jäässä.”
Rose lysähti ystävänsä kanssa samalle nojatuolille, puoliksi tämän syliin ja huokaisi tuntiessaan takkatulen lämmön.
”Sinä olet ihan litimärkä!” Natalie kiljaisi ja tönäisi toisen tytön lattialle. ”No kerro kaikki. Mitä te teitte?”
”No”, Rose aloitti närkästyneenä ja hieroi olkapäätään joka oli kolahtanut kipeästi maahan. ”Kävimme matami Puddifootilla kermakaljoilla. ”
”Ja?”
”Sovimme että tapaamme tänä iltana tarvehuoneessa seitsemältä.”
”Mahtavaa! Minä niin arvasin tämän!”
”Minkä?” Hugo ilmestyi heidän luokseen ja istahti läheiselle nojatuolille.
”Natalie arvasi että on idiootti”, Rose kiirehti sanomaan ja hymyili herttaisesti ystävälleen, joka näytti närkästyneenä kieltään.
”Okei, te olette outoja”, poika tokaisi ja kääntyi tuijottamaan tulta poissaolevan näköisenä. Tytöt vilkaisivat kysyvästi toisiaan, mutta koska kumpikaan ei tiennyt mikä Hugoa vaivasi, he nousivat ja pakenivat tyttöjen makuusaliin.



”No, oliko mukavaa?”
Scorpius säpsähti kuullessaan ensimmäiseksi Alexin äänen astuessaan makuusaliin. Hän vilkaisi sängyllä makaavaa poikaa, joka tuijotti ivallisesti hymyillen takaisin ja käänsi sitten katseensa peilikuvaansa.
”Oikein mukavaa, joo.”
Alex punnersi itsensä istumaan ja kallisti päätään aavistuksen.
”Miten meinasit toimia? Salata tuota teidän juttuanne? Eipä uskoisi, että sinä vajoat noin alas…”
”Mitä helvettiä sinä sekoilet?” Scorpius sähähti ja käännähti taas poikaan päin, joka purskahti ilkeään nauruun.
”’Mitä helvettiä sinä sekoilet?’” Alex matki hänen ääntään. ”Samaa voisi kysyä sinulta. Rose Weasley. Mielenkiintoinen valinta.”
”Sinuna pitäisin turpani kiinni. Et tiedä asiasta yhtään mitään.”
”Eikä tiedä isäsikään, ainakaan vielä…”
Alexin silmät kiiluivat ja hänestä näki, että poika nautti Scorpiuksen tuskastuneesta ilmeestä.
”Eikä tule tietämäänkään”, Scorpius tokaisi jäätävästi ja napitti kauluspaitansa auki heittäen sen huoneen nurkkaan. Hän olisi mieluusti hakannut Alexin ivalliset kasvot tohjoksi, mutta yritti pidätellä vihaansa kaivaessaan vaatekaapista puhdasta t-paitaa.
”Sehän olisi katastrofi. Malfoyt ja Weasley eivät koskaan ole tulleet oikein hyvin toimeen, vai mitä mieltä sinä olet?”
”Olen sitä mieltä, että asiat voivat muuttua”, vaalea poika sanoi ja veti mustan paidan päänsä yli. ”Ja olen myös sitä mieltä, että sinä pidät liian suuren suusi kiinni tai hankin sinulle potkut nopeammin kuin ehdit sanoa ’Emma Swank’.”
Alexin kalpeille poskille ilmestyi punaisena hehkuvat kohdat, mutta Scorpius ei enää jäänyt kuuntelemaan mitä sanottavaa tällä oli, vaan vilkaisi kelloaan ja paineli ulos makuusalista paukauttaen oven lujaa kiinni. Onneksi alkoi olla jo päivällisaika ja Suureen saliin oli kertynyt sen verran porukkaa, että kukaan ei ihmetellyt kun Scorpius istui luihuisten pöytään ja nappasi Päivän profeetan eteensä. Upotessaan mielenkiintoiseen lehtiartikkeliin hän ei edes huomannut miten vähitellen muutkin valuivat saliin ja puheensorina voimistui.
”Hei!”
Henryn innokas ääni sai pojan hätkähtämään takaisin todellisuuteen.
”No hei.”
”Oliko mukavaa?”
Scorpius suoristi ryhtinsä ja vilkaisi Alexia, joka istui kauempana pöydässä. Poika katseli toiseen suuntaan mutta tuntiessaan Scorpiuksen katseen, hän käänsi päätään ja siristeli silmiään ilkeästi.
”Kuinka niin?” Scorpius kysyi Henryltä irrottamatta katsetta Alexista.
”No, eikö sitä yleensä kysytä kun joku tulee jostain?”
”Niin kai.”
Scorpius käänsi katseensa lautaseensa ja puristi haarukkaa kädessään.
”No, oliko?”
”Ihan.”
Onneksi vadit täyttyivät juuri sillä hetkellä ruoasta, eikä pojan enää tarvinnut vastailla mihinkään, vaan hän keskittyi syömiseen. Hän soi jokaisen suupalan mahdollisimman hitaasti ja nielaistessaan viimeisenkin haarukallisen, kello oli jo puoli seitsemän ja poika päätti lähteä suoraan tarvehuoneelle odottamaan Rosea.
Koko matkan hänen sydämensä hakkasi ja kämmenet hikosivat. Jokainen solu hänessä halusi Rosen lähelle, suutelemaan tyttöä ja pitämään tätä sylissä, mutta se tuskin oli sopivaa, olivathan he olleet vasta yksillä treffeillä.
Poika istahti käytävään odottamaan Rosea, tuijottaen samalla ikkunasta ulos. Sade hakkasi yhä lasia ja tummat pilvet täyttivät koko taivaan. Jossain kaukana välähti salama, mikä sai käytävän hetkeksi kylpemään sähköisessä valossa.
”Scorpius?”
Rosen ääni kuului niin läheltä, että poika hätkähti ja pomppasi seisomaan.
”Rose.”
Tyttö hymyili ja työnsi poninhännästä karanneen hiussuortuvan korvansa taakse. Scorpius ei voinut vastustaa kiusausta vaan kosketti tytön poskea hellästi ja naurahti hiljaa.
”Näytät söpöltä.”
Rosen posket muuttuivat punaisiksi ja hän yskäisi.
”Jospa mennään sisälle.”
”Minä hoidan tämän”, Scorpius ilmoitti ja lähti kävelemään. Kun hän oli kävellyt kolme kertaa edestakaisin, seinään ilmestyi koristeellinen ovi, jonka hän kiirehti avaamaan ja piti sitä herrasmiehen tavoin auki.
”Naiset ensin.”
”No voi kiitos.”
Rose astui sisälle huoneeseen ja hänen oli pakko pysähtyä hetkeksi ihastelemaan näkemäänsä. Suurista ikkunoista näkyi ulos sateeseen mutta lämpimänä leimuava takkatuli sai huoneen tuntumaan turvalliselta. Takkatulen edessä oli pehmeä sohva ja yhdessä nurkassa oli muhkean näköinen sänky. Sängyn vieressä oli pieni pöytä, jonka päälle oli aseteltu kaksi kahvikuppia ja suklaakonvehteja. Huone oli pieni ja melko ahdas, mutta uskomattoman kotoisa.
Scorpius oli jo ehtinyt tunkea hänen ohitseen ja istahti sohvalle taputtaen paikkaa vieressään.
”Istu toki alas.”
Rose istui pojan viereen ja tuijotti kuumana hehkuvaa takkatulta.
”Saanko kysyä yhtä asiaa?” tyttö kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Miksi sinä annat itsestäsi niin kylmän kuvan?”
Scorpius naurahti matalasti ja pyyhkäisi vaaleat hiukset pois silmiensä edestä.
”Sukunimeni varmaan kertoo kaiken”, hän sanoi ja kohautti olkiaan. ”Se kuuluu imagoon.”
Rose kääntyi niin, että istui enemmän poikaan päin.
”Sinä olet paljon mukavampi tuollaisena, nauravana.”
Scorpius kohotti kulmiaan ja hänen silmissään oli arvoituksellinen katse.
”Mistä sinä tiedät, minkälainen olen oikeasti?”
Tyttö kumartui lähemmäs niin, että pystyi katsomaan kunnolla pojan kylmänharmaisiin silmiin. Jäätävästä väristä huolimatta niissä tuikki lämpimästi, vaikka poika ei edes hymyillyt.
”Sen näkee sinun silmistäsi”, Rose sanoi hymyillen. ”Jos osaa katsoa oikein.”
Scorpius hymyili ja pudisti päätään.
”No, minun vuoroni kysyä. Miksi sinä välität Albuksen mielipiteistä niin paljon?”
Rose käänsi katseensa takaisin takkatuleen ja oli hetken hiljaa ennen kuin avasi taas suunsa.
”Kuinka niin?”
”Huomasin sen Tylyahossa. Sinä vilkuilit jatkuvasti ympärillesi etkä suostunut menemään Kolmeen luudanvarteen koska Albus oli siellä”, Scorpius huomautti.
”Äh, se on oikeastaan ihan tyhmää. Al on ollut paras kaverini vauvasta lähtien ja pelkään kauheasti, että hän suuttuu minulle. Ja sinä varmasti tiedät että sukumme… no, eivät tule toimeen keskenään. Al on valitettavasti samalla linjalla eikä erityisemmin pidä sinusta. Hän raivostuu kun saa kuulla tästä.”
Kaksikon välille lankesi hiljaisuus. Molemmat tuijottivat takkatulta, joka alkoi jo hiipua hohtavaksi hiillokseksi.
”Kompromissi”, Scorpius sanoi yhtäkkiä. ”Minä yritän antaa itsestäni lämpimämmän kuvan jos sinä yrität olla välittämättä serkkusi mielipiteistä.”
Rosen oli pakko hymyillä katsoessaan pojan ilmettä.
”Okei. Minä yritän.”
”Hienoa.”
Hetken mielijohteesta poika kumartui eteenpäin suutelemaan tyttöä. Rose kietoi käsivartensa pojan kaulalle ja vastasi suudelmaan yhä hymyillen.
Ja jos joku olisi sillä hetkellä katsonut ikkunasta sisään, hän olisi nähnyt kaksi nuorukaista uppoutuneena suudelmaan, sulkien mielestään kaiken muun paitsi toisensa.



I can't stop thinking about it
I want you all around me
And now I just can't hide it
I think I'm falling for you
• Colbie Caillat – Falling for you


-----------------

A/N2 Hmm anteeksi, lyhyt luku. Mutta kommentteja kaipailen... (:
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Katriona

  • usvalyhty
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 4.luku ilmestynyt 19.6!
« Vastaus #11 : Kesäkuu 30, 2010, 13:39:42 »
Ihanaa, ihanaa! Olisitpa kuullut riemunkiljaisuni, kun näin uuden luvun!

 Olipa romanttista :D Ensisuudelma oli kyllä ihana ja sopivan aidon tuntuinen. Mielestäni on todella hienoa, kun tarinan jatkuessa hahmot syvenevät, ja heille kehittyy aivan oma luonteensa. Kuinka Rose hermoilee treffeistä ja Albuksen suhtautumisesta ja kuinka Scorp alkaa hiljalleen muuttua hiukan rohkeammaksi. Ja Natalie on ihana - oikea unelmaystävä! Heihin ehtii kiintyä ja samaistua, mikä on tärkeää - ainakin minulle (Anteeksi, olen sanonut sen varmaan 73 kertaa, mutta niin se on!)

Lainaus
Tapahtumat etenivät aika nopeasti, vaikka kyse olikin vain yhdestä päivästä. Olisin kaivannut ehkä enemmän tauotusta, välillä jotai täysin Scorpiuksesta ja Rosesta irrallista tapahtumaa, koska henkilöitä kuitenkin riittää. Hugon esiintyminen oli mukavaa, toivottavasti Hugokin saa omat juonikuvionsa.
Juuh, tästä olen samaa mieltä Raparperin kanssa - ainakin osittain. Tapahtumat kuluivat nopeaan tahtiin, mikä kyllä toisaalta on hyvä. Jos vetkutellaan liika, alakaa pinna palaa... Mutta väliin olisi voinut lisätä jotain muuta vaikka juuri Hugon tai Albuksen osalta. Näin lukija ehtii pyöritellä asioita pääparista jossakin harmaiden aivosolujensa perukoilla ja jännitys kasvaa. Ja kun taas seuraavan kerran palataan pääpariin ollaankin jo ihan innoissaan ;D.
Loppu oli suloinen <3
Olen tosiaan tykästynyt tähän fickiin. Rakastan tätä!!!! KVoin vilpittömästi sanoa, että kirjoitustyylisi on aivan ihana. Lisää kaipailen mahdollisismman pian!
"Pelkääkö jättiläistä uhmannut tyttö typerää kasiluokkalaista?"
    Jess Arons, Silta Salaiseen Maahan
Katsokaa ja ihmetelkää!

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 4.luku ilmestynyt 19.6!
« Vastaus #12 : Elokuu 07, 2010, 17:46:33 »
Kiitos kovasti kommenteista, Raparperi, Katriona ja Crusnik. Kiva kuulla että joku jaksaa tätäkin lukea. (:

A/N Olen taas toooodella pahoillani että uudella luvussa kesti näin kauan, kesällä ei ole kauheasti aikaa kirjoittaa. :< Mutta tässä kuitenkin olisi uutta lukua, toivottavasti tykkäätte! Ja kommenttia saa toki jättää.

--------------

5.luku-Päivän profeetta

Rose heräsi kirkkaan auringonvalon osuessa hänen silmiinsä. Eilinen vesisade oli muuttunut raikkaaksi syysauringoksi ja ulkona oli ilmiselvästi pakkasta, koska pisarat olivat jäätyneet ikkunaan hauskan näköisesti.
Tyttö venytteli ja kääntyi sitten kyljelleen nähdäkseen paremmin Scorpiuksen, joka nukkui hänen vieressään. Illan muistot palasivat hänen mieleensä; he olivat suudelleet ja jutelleen myöhäiseen yöhön asti, kunnes hän oli nukahtanut sohvalle. Ilmeisesti poika oli kantanut hänet sänkyyn nukkumaan ja jäänyt siihen myös.
Rosen oli pakko kurottautua eteenpäin ja pyyhkäistä vaaleat hiukset pois Scorpiuksen kasvojen edestä. Poika liikahti ja raotti unisesti silmiään.
”Ai, sinä olet jo hereillä”, hän mutisi ja haukotteli.
”Huomenta vaan sinullekin”, Rose sanoi hymyillen ja nousi istumaan. ”Minusta tuntuu että on aika lähteä, ennen kuin Albus ja Hugo huolestuvat.”
Scorpius vilkaisi häntä merkitsevästi.
”Sanoin, että huolestuvat, en minä välitä heidän mielipiteistään”, Rose huomautti ja pomppasi seisomaan. Hän suki nopeasti hiuksiaan ja kääntyi vielä hymyilemään sängyssä makaavalle pojalle, joka seurasi hänen touhujaan huvittuneen näköisenä.
”Nähdään myöhemmin!”
Tyttö lähetti Scorpiukselle lentosuukon ja pyyhälsi ulos tarvehuoneesta. Käytävillä ei, ihme ja kumma, näkynyt ketään, joten tyttö pääsi livahtamaan lähimpään vessaan missä selvitteli hiuksensa siedettävän näköisiksi ja huuhteli kasvonsa. Sen jälkeen hän melkein juoksi rohkelikkotorniin, miettien mitä kaikkea ehtisi tehdä ennen kuin menisi aamupalalle. Ainakin hampaat piti pestä, hiukset laittaa ja vaatteet vaihtaa, sekä valita mukaansa niiden aineiden kirjat, joiden läksyt olivat vielä tekemättä. Aivan normaali sunnuntai, koko päivä menisi kirjastossa läksyjen parissa.
Harmi vaan, että se sunnuntai muuttui epänormaaliksi hyvin nopeasti.


Hugo heräsi aamulla yllättävän aikaisin, mikä oli epänormaalia. Hän oli sitä tyyppiä, joka nukkui aamulla pitkään ja valvoi sitten illalla myöhään, myös koulupäivinä. Kirkas aurinko häiritsi hänen untaan, joten poika päätti kerrankin olla reipas ja nousta aikaisin ylös. Pari poikaa nukkui vielä, kun hän veti farkut jalkaan ja hupparin päälle, pörrötti vähän hiuksiaan ja asteli ulos makuusalista.
Oleskeluhuonekin oli tyhjillään, joten hän suunnisti askeleensa suoraan aamiaiselle. Suuressa salissa kävi omituisen kova kuhina, vaikka olikin sunnuntai-aamu, sunnuntaihan tunnetusti oli hyvin masentava päivä, hienosta säästä huolimatta.
Hugo ehti juuri ja juuri istua, kun yksi hänen ihan hyvistä ystävistään, Patrick Fox, kiirehti hänen luokseen kädessään Päivän profeetta.
”Oletko jo nähnyt päivän lehden?” poika kysyi kiihtyneen näköisenä ja tunkeutui istumaan hänen viereensä puristaen lehteä yhä kädessään.
”Öö… onko siinä jotain erikoista?” Hugo kysyi hämmästyneenä tiputtaen teekuppiinsa pari palaa sokeria.
”Vai että onko! Sinun siskosi, etusivulla!”
Lusikka kolahti epätavallisen äänekkäästi kupin reunaa vasten ja koko systeemi kaatui, kun poika syöksähti sieppaamaan lehden Patrickin kädestä. Tosiaan, etusivulla luki kissankokoisin kirjaimin: WESLEY + MALFOY = MAHDOTON YHDISTELMÄ?
”Mitä helvettiä..?” Hugo kähähti katsoessaan otsikon alapuolella sijaitsevaa valokuvaa, missä hänen siskonsa suuteli Scorpius Malfoyta. Kuvan alapuolelta alkoi lyhyt juttupätkä ja sen alla vielä pari kuvaa, missä samainen kaksikko istui kahvilassa ja toinenkin suutelukuva.

Tietääkö suku ?

Tylyahossa nähtiin lauantaina hyvin poikkeuksellinen näky, Weasleyn sukuun kuuluva Rose ja Malfoyn sukuun kuuluva Scorpius kuljeksivat kaduilla täysin sulassa sovussa. Nämä kaksi sukua ovat olleet riidoissa ja monen sukupolven ajan, mutta onko tilanteeseen tullut muutos?
Epäilemättä, nimittäin kaksikon tapaaminen päättyi hempeään suudelmaan matami Puddifootin kahvilan edessä. Kahvilanomistaja, neiti Cantell, kertoo nuorenparin käyneen kermakaljoilla ja huomauttaa myös erityisen lämpimistä väleistä.
”Ilmiselvää silmäpeliä, koko ajan! Ihme kun eivät syöneet toisiaan elävältä!” neiti Cantell kommentoi.
Treffit päättyivät tähän suudelmaan ja kaksikko lähti eri suuntiin, molemmat hymyillen, mikä oli merkki siitä, että tästä parista kuullaan vielä. Sitä odotellessa!
Päivän profeetta yritti myös tavoittaa nuorten vanhempia, Ronald Weasleytä ja Draco Malfoytä, mutta eivät ehtineet tavoittaa ennen lehden ilmestymistä.


Pätkän oli kirjoittanut Jennifer Luodiko, entisen journalistin, Rita Luodikon, siskontytär, mikä sai Hugon suun vääntymään rumaan irveeseen.
”Voi helvetti.”
Patrick seurasi ystävänsä ilmeitä puoliksi huolissaan, puoliksi huvittuneena.
”Kaikki okei?”
”No ei todellakaan”, Hugo puuskahti ja tiputti lehden käsistään kun se olisi poltellut. Kuva Rosesta ja Scorpiuksesta jäi yhä näkyviin, joten poika paiskasi lehden samantien lattialle ja jatkoi teensä sekoittelua yrittäen palauttaa kasvojensa ilmeen peruslukemille.
”Scorpius Malfoy”, hän tuhahti. ”Malfoy, Scorpius!”
”Mitä hänestä?”
Albus istahti serkkuaan vastapäätä ja nappasi itselleen paahtoleipää. Kun Hugo ei vastannut, hän kohotti katseensa leivästä ja vilkaisi poikaa kysyvästi.
”Mitä on tapahtunut?”
Hugo kumartui nappaamaan lehden lattialta ja iski sen Albuksen eteen.
”Tämä on tapahtunut.”
Toinen poika laski leivän käsistään ja veti lehden lähemmäs nähdäkseen paremmin kuvat ja pienellä kirjoitetun tekstin. Mitä enemmän hän luki, sitä vihaisemmaksi hänen ilmeensä muuttui.
”Rose ja Scorpius? Mitä helvettiä?”
Siinä vaiheessa Patrick nousi ja kiirehti äkkiä pois paikalta viitsimättä pyytää lehteään takaisin. Eipä siinä ollut hänelle mitään ihmeellistä.
Ilmiselvästi muutkin oppilaat olivat kiihdyksissä tästä uudesta juorusta, nimittäin salissa kuhisi normaalia enemmän. Vähän väliä jostain kajahteli sanat Rose Weasley, Scorpius Malfoy, Tylyaho, suudelma ja Päivän profeetta.
”Jos isä on nähnyt tämän…” Hugo aloitti mutta ei sanonut lausettaan loppuun, vaan pudisteli päätään. ”Rose on pulassa.”
Albus näytti yhä vihaiselta tuijottaessaan edessään lepäävää artikkelia.
”Hyi, laita se pois”, hänen serkkunsa pyysi, mutta poika ei voinut liikkua. Kuva piirtyi hänen verkkokalvolleen eikä suostunut katoamaan, vaikka hän sulki silmänsä.
”Minä hakkaan hänet”, Albus sanoi voimattomasti. ”Ihan varmasti hakkaan.”
Ja sitten hän huitaisi lehden alas pöydältä haukaten samalla paahtoleipäänsä mielenosoituksellisesti.



Scorpius ei heti tajunnut, miksi Suureen saliin puhkesi melkoinen meteli hänen astuessa kynnyksen yli, mutta Henryn juostessa häntä vastaan Päivän profeetta käsissään, poika tajusi kaiken harvinaisen selvästi. Se kuva ei jättänyt mitään arvailujen varaan, hän yhä melkein tunsi miten Rosen huulet painautuivat hänen omilleen vesisateessa…
”Sinä olet kusessa”, Henryn kiihtynyt ääni palautti hänet maanpinnalle. ”Sinun isäsi.”
Pienimuotoinen paniikki iski Scorpiukseen, kun hän ajatteli isäänsä lukemassa lehteä. Ehkä hän luki siitä juuri samaisella hetkellä…
Poika ei saanut sanaa suustaan, puristi vaan lehteä tiukasti kädessään ja vaelsi kuin unessa supisevan ihmismassan läpi luihuisten pöytään. Alex vilkuili häntä virnuillen raivostuttavasti ja monet muutkin nyrpistivät inhoavasti nenäänsä.
”Öö… joo, taidan tosiaan olla kusessa”, Scorpius tokaisi ja huokaisi masentuneesti. ”Ja aika helvetin pahoissa ongelmissa.”



Rose löysi Natalien makaamasta yhä sängystään, vaikka kello läheni jo puolta kymmentä. Tytön vaaleat hiukset olivat levinneet tyynylle ja hänestä ei näkynyt muuta kuin käsivarsi, joka roikkui sängyn reunan yli.
”Nat?” Rose kuiskasi ja ravisti tyttöä varovasti. ”Nat?”
”Häh?”
Tyttö kohotti päätään tyynystä ja tuijotti ystäväänsä tokkurassa. Tunnistettuaan Rosen hän pomppasi niin innoissaan pystyyn, että peitto lensi lattialle.
”Hei kuules, mitä peliä tämä on! Et tainnut nukkua omassa sängyssäsi, vai?” Natalie kiusoitteli ja vinkkasi silmäänsä.
”Kysymys kuuluu, miksi sinä nukut vielä näin myöhään?” Rose kysyi silmiään pyöritellen ja etsi samalla hammasharjaansa. ”Kello on puoli kymmenen.”
”Uh, en voinut nukkua”, Natalie valitti ja venytteli haukotellen. ”Ajattelin Jooniaa enkä saanut millään unta. Raivostuttavaa.”
Rose hymyili tietäväisen näköisenä ja joutui samantien väistämään tyynyä, joka lennähti huoneen poikki häntä kohti.
”Sitä se rakkaus teettää”, tyttö tokaisi ja kiirehti sulkemaan kylpyhuoneen oven ennen kuin seuraava tyyny ehti tavoittaa hänet.
Puolen tunnin päästä tytöt lähtivät yhdessä aamiaiselle, kinastellen matkalla leikkimielisesti Natalien ihastuksesta Jooniaan. Suuren salin ovella yllättävä puheensorina sai heidät kuitenkin vaihtamaan epäilevän katseen, mikä sai ihmiset niin levottomaksi sunnuntaiaamuna?
Vastausta ei tarvinnut hakea kauaa, nimittäin ohi kävelevä tyttö tyrkkäsi Päivän profeetan Natalien käteen. Tyttö läppäsi käden suunsa eteen nähdessään etusivun ja kuvat, joissa Rose ja Scorpius suutelivat.
”Mitä ihmettä..?” Rose kuiskasi ja repäisi lehden ystävänsä käsistä. Maailma keikahti rajusti kun hän huomasi otsikon ja tyttö nojasi Natalieen kalmankalpeana.
”Oletko kunnossa?” Natalie kysyi huolestuneena ja yritti tuulettaa ystäväänsä heiluttelemalla lehteä edestakaisin. Hän huomasi Albuksen ja Hugon vihamieliset ilmeet, mutta ei viitsinyt huomauttaa asiasta Roselle, joka näytti jo valmiiksi huonovointiselta. Natalie tavoitti Scorpiuksen huolestuneen katseen luihuisten pöydästä, mutta poika oli ilmiselvästi yhtä hämmentynyt kuin Rose eikä siksi osannut liikahtaakaan.
”Mennään istumaan”, tyttö kuiskasi Roselle ja raahasi tämän rohkelikkojen pöytään ja tunki istumaan.
”Hei, sinulle tuli kirje…” Lily ilmestyi heidän luokseen ja katsoi huolestuneena kalpeaa serkkuaan. ”Rose, oletko kunnossa? Mennään sairaalasiipeen…”
”Minä olen ihan kunnossa, anna vaan se kirje, jooko?” Rose sanoi heikolla äänellä ja ojensi kätensä. Lily puraisi huultaan mutta laski ojennetulle kädelle punaisen kirjekuoren jonka päälle oli kirjoitettu ”Rose Weasley” siistillä käsialalla.

ROSE WEASLEY

Kirje alkoi Ron Weasleyn sotkuisella käsialalla mutta vaihtui samantien Hermionen hillittyyn kaunokirjoitukseen.

Miten voit kulta? Onhan sinulla kaikki kunnossa, tarpeeksi vaatetta mukana ja yhä kaikki koulukirjat tallessa? Täällä on kaikki ihan normaalisti, James on vihdoin ja viimein päässyt Ronin ja Harryn mukaan ”vaarallisiin” tehtäviin ja Ginny viettää paljon aikaa meillä. Hän taitaa olla hieman huolissaan, James on aina ollut sellainen hurjapää mutta serkkusi kuulemma pärjää erinomaisesti, on perinyt isänsä taidot.
Isistä puheen ollen…


Käsiala vaihtui taas Ronin harakanvarpaisiin.

Rose, me olemme hyvin, hyvin huolestuneita tilanteestasi. Et arvaa, minkälainen shokki oli nähdä Päivän profeetan etusivu! Sinä ja Malfoy, mitä tämä oikein tarkoittaa?
Me olemme aina opettaneet sinulle, että Malfoyt eivät yksinkertaisesti enteile mitään hyvää. He ovat kieroja tyyppejä, muista se Rose! Ja mitä nopeammin pääset eroon siitä pojasta, sen parempi. Sinä olet aivan liian hyvä sellaiselle mulk -, siis ihmiselle kuin Scorpius Malfoy.


Ja käsiala vaihtui taas Hermionen käsialaan.

Isäsi kyllä nyt yleistää vähän liikaa puhuessaan meistä. Minä vaan haluan että sinä olet onnellinen, sillä ei ole väliä onko se Albus vai Scorpius Malfoy, kuka tekee sinut onnelliseksi. Ehkä hän ei ole ihan paras valinta, mutta jos sinä tosiaan tätä haluat, niin siitä vaan. Isäsi on hieman, tai oikeastaan aika paljonkin, närkästynyt tilanteeseen, mutta se menee nopeasti ohi. Muista, että me kaikesta huolimatta rakastamme sinua valtavasti. Kerro Hugolle ja serkuillesi terveisiä ja nähdään joululomalla.

Rakkain terveisin, vanhempasi


Rose tuijotti kirjettä puoliksi ärtyneenä, puoliksi huvittuneena. Hän saattoi hyvin kuvitella miten hänen vanhempansa repivät kynää ja pergamenttia toisensa käsistä päästäkseen ilmaisemaan mielipiteensä. Hitaasti huvittuneisuus muuttui raivoon ja hän rytisi kirjeen nyrkkinsä sisään huokaisten syvään.
”Mitä?” Natalie ja Lily kysyivät yhteen ääneen.
”Äiti ja isä. Isä on raivoissaan.”
”Voi ei”, Natalie huokaisi ja Lily nyökkäili pontevasti vieressä. Rose kohautti hartioitaan ja nousi seisomaan.
”Minulla ei ole enää nälkä…” hän mutisi. ”Nähdään myöhemmin.”
Tyttö lähti katse maahan luotuna, puskien yhä innoissaan rupattelevan ihmisjoukon läpi ovelle ja siitä melkein tyhjään käytävään. Hänen loittonevaa selkäänsä jäi tuijottamaan moni utelias silmäpari, mutta kukaan ei halunnut seurata häntä. Olihan se nyt todella omituista, että Weasley ja Malfoy…



Scorpius tuijotti lasittunein silmin pergamenttiliuskaa, jonka mahtavan kokoinen musta pöllö oli juuri tuonut hänen luokseen. Hänen isänsä pöllö. Kirje oli hänen vanhemmiltaan.
”Voit mennä”, hän tuhahti pöllölle ja töni makuusalin ikkunaa enemmän auki että se mahtui lentämään ulos. ”Äläkä mieluusti tule vähään aikaan takaisin.”
Pöllö naksutti loukkaantuneena nokkaansa ja pörhisteli siipiään ennen kuin lehahti lentoon ja oli pian vain musta täplä taivaalla.
Scorpius sen sijaan istahti sängylleen ja tuijotti pergamenttia, jota ei vieläkään ollut uskaltanut lukea. Hän tosin jo saattoi arvata mitä asia koski ja mitä kirjeessä lukisi. Ajatus sai hänet nyrpistämään nenäänsä. Poika olisi mieluusti heittänyt kirjeen suoraan roskiin mutta pakkohan se oli avata ja näytellä katuvaa.

Scorpius,

minulla ei olisi aikaa kirjoitella tällaisia kirjeitä, tiedät sen varmasti. Siksi sanonkin asiani mahdollisimman lyhyesti: hankkiudu eroon siitä tytöstä.

Terveisin, isäsi


Scorpius tuhahti halveksivasti ja rypisti kirjeen palloksi heittäen sen roskakoria kohti. Hankkiudu eroon siitä tytöstä.
”Entä jos en halua?” poika kuiskasi tyhjälle huoneelle ja kaatui sängylleen makaamaan. Sulkiessaan silmänsä hän saattoi yhä tuntea Rosen huulet huulillaan ja nähdä tämän huvittuneen hymyn.
Scorpius pomppasi istumaan ja samantien seisomaan. Hänen oli pakko nähdä Rose.



Albus oli pitkästä aikaa oikeasti vihainen. Hän harppoi rivakasti käytävää pitkin ja yritti unohtaa serkkunsa ja Scorpiuksen kuvan lehdessä, mutta se oli yllättävän vaikeaa. Mitä Scorpius oikein juoni? Miten hän oli onnistunut huijaamaan Rosea?
Ja miksi helvetissä Rose oli niin sinisilmäinen? Malfoy oli aina Malfoy, se oli varmaa.
Poika pysähtyi kesken kävelyn huomatessaan Rosen hennon hahmon sujahtavan käytävään tyttöjen vessasta. Tyttö tuijotti lattiaan kävellessään ripeästi eteenpäin, punaruskeiden kiharien pomppiessa askelten tahdissa.  
”Rose!” poika huudahti hetken mielijohteesta. ”Pysähdy!”
Rose jähmettyi paikoilleen ja Albus melkein juoksi hänen luokseen.
”Mitä helvettiä tämä on, Rose?” poika ärähti ja tuijotti serkkuaan suoraan silmiin.
”Se ei taida kuulua sinulle”, tyttö sanoi ja astahti kauemmas. ”Ja minulla on nyt kiire.”
”Malfoyn luokse?”
Rosen silmät kaventuivat kiukkuisesti.
”Onko sinulla joku ongelma?”
”Malfoy se on ongelma on! Mitä sinä oikein ajattelit..?”
”En ajatellut mitään ja se tuntuu ihan helvetin hyvältä! Oma Emmasihan on täydellinen, mutta jos minä löydän jonkun kivan jätkän…”
”Joonia on kiinnostunut sinusta”, Albus töksäytti. ”Ota hänet mielummin.”
”Ota itse, jos hän on sinusta niin ihana”, Rose tiuskaisi. ”Minä olen kenen kanssa haluan!”
Tyttö lähti painelemaan eteenpäin pää urheasti pystyssä. Albus tuijotti vihaisena hänen selkäänsä ja kääntyi sitten vastakkaiseen suuntaan.
Rose oli itsepäinen mutta kuinka kauan hän jaksoi roikkua Scorpiuksessa jos puolet suvusta ei puhuisi hänelle?



Rose oli niin vihainen, että kyyneleet puskivat automaattisesti esiin. Hän käveli eteenpäin näkemättä mitään ja puristi kätensä tiukasti nyrkkiin, että ei olisi hyökännyt kenenkään kimppuun. Ohi kulkevat ihmiset tuijottivat häntä epäilevinä, jotkut kuiskailivat kaverilleen ja osa huusi hänelle jotain Malfoysta. Tyttö yritti sulkea kaikki äänet ulkopuolelle ja keskittyi päämääräänsä, tähtitorniin. Hän ei tiennyt miksi, mutta hänen oli pakko päästä juuri sinne, miettimään rauhassa tilannettaan.
”Minne noin kiire? Joko Malfoy odottaa?” tuttu ääni huikkasi hänen edestään. Tyttö pysähtyi ja kohotti katseensa veljensä sinisiin silmiin.
”Hugo”, tyttö sanoi. ”Älä sinäkin aloita.”
Hugon kasvoilla pysyi vihainen ja kylmä ilme.
”Kyllä aloitan. Malfoy ei todellakaan ole se oikea sinulle, Rose.”
”Minä en jaksa kuunnella tuollaista!” Rose parkaisi niin lujaa kun pystyin. ”Mikä sinua ja Albusta vaivaa? Onko teille niin vaikeaa, että saattaisin kerrankin olla onnellinen?”
Ihmiset kääntyivät katsomaan mutta tyttö ei välittänyt. Kyyneleet alkoivat virrata hänen poskiaan pitkin kun hän työntyi veljensä ohi ja jatkoi matkaansa rivakasti. Vielä kerran hän kääntyi katsomaan taakseen, mutta näki vain Hugon välinpitämättömän ilmeen, joten jatkoi matkaansa juosten. Hän ei voinut kyynelille enää yhtään mitään, hänen näkökenttänsä sumentui ja tyttö vain jatkoi eteenpäin. Jotenkin hän kuitenkin päätyi tähtitorniin vieville portaille ja lähti kipuamaan niitä ylöspäin.
Pyöreässä huoneessa ei onneksi ollut ketään, joten tyttö lysähti istumaan selkä seinää vasten ja veti polvet rintaansa vasten. Ulkona oli ihana ilma, taivas oli vaaleansininen ja sopivan viileä tuuli puhalsi ikkunattomaan huoneeseen. Nopeasti tytön kyyneleet kuivuivat poskille ja hän istui paikoillaan tuijottaen ulos. Kaikki oli mennyt pilalle muutamassa tunnissa. Kukaan ei puhunut hänelle, isä, Hugo, Albus… kyyneleet kihosivat uudelleen hänen silmiinsä mutta tyttö räpytteli ne pois.
”Arvasin, että olet täällä”, tuttu ääni sanoi oviaukon luota. Rose käänsi katseensa ja näki Scorpiuksen nojailevan ovenpieleen, kasvoillaan vakava ilme.
”Minne muuallekaan sitä voisi mennä? Minä en jaksa kuunnella sanaakaan…” tyttö alkoi lauseenlopun hiipua ja käänsi katseensa taas ikkunasta ulos.
”Anteeksi?” Scorpius sanoi kysyvällä äänellä. Hän olisi kovasti halunnut mennä Rosen viereen, mutta ei uskaltanut liikkua. Poika ei tiennyt, miten lehtijuttu oli vaikuttanut heidän väleihinsä eikä kehdannut ottaa asiaa esille. Rose näytti niin pieneltä ja surkealta istuessaan siinä itsekseen, että Scorpius olisi tehnyt mitä tahansa saadakseen hänet hymyilemään.
”Miksi sinä pyydät anteeksi? Tämä ei todellakaan ole sinun vikasi”, tyttö huokaisi ja pakotti itsensä hymyilemään. ”Minähän se sinua suutelin siellä Tylyahossa.”
”Olen pahoillani että olen niin vastustamaton”, Scorpius vitsaili varovaisesti ja väläytti tahallaan omahyväisen virneen.
Rosen kasvoille levisi oikea hymy ja hän pudisteli päätään.
”Idiootti.”
Tyttö nousi seisomaan ja käveli Scorpiuksen luo pyyhkäisten vaalean hiussuortuvan pois tämän kasvoilta. Hän kohtasi kylmänharmaiden silmien katseen ja vastasi siihen vakavasti.
”Tämä ei vaikuta meidän väleihin mitenkään. Ei kukaan jaksa kauaa kiukutella jos emme huomioi sitä mitenkään”, Rose kuiskasi ja painoi kätensä pojan poskelle. ”Sinä saat kunnian olla minun poikaystäväni, eikä kukaan voi estää sitä.”
Scorpius hymyili ja kietaisi kätensä tytön vyötärölle.
”Mielelläni, neiti Weasley.”
Poika painoi hellästi huulensa tytön huulille hymyillen samalla. Sillä hetkellä hän varmasti oli koko Tylypahkan onnellisin poika.



Joonia tuijotti lehden etusivua eikä pystynyt liikahtamaankaan. Oikeastaan hän oli tuijottanut sitä jo lähemmäs puoli tuntia ja jokaisella minuutilla hänen raivonsa ja surunsa kasvoi hieman. Poika ei voinut olla ajattelematta että hän olisi voinut olla kuvassa Scorpiuksen tilalla, suutelemassa Rosea.
Lopulta poika sai liikautettua kättään sen verran, että lehti lennähti lattialle. Hän jäi yhä istumaan paikalleen ja tuijotti ulos ikkunasta sinistä taivasta ja yritti ajatella jotain muuta kuin Rosea.
Joonia ihastui todella harvoin, mutta joku Rosessa sai hänen sydämensä hakkaamaan hulluna. Aina kun hän näki tytön nauravaiset silmät ja punaruskeat kiharat… sitä tunnetta oli mahdoton kuvailla.
Poika vilkaisi lattialla lepäävää lehteä ja jäi taas hetkeksi tuijottamaan kuvaa. Tällä kertaa hän tosin kiinnitti huomiota vain ja ainoastaan vaaleahiuksiseen poikaan, joka näytti kuvassa suorastaan naurettavan innokkaalta. Viha valtasi koko hänen ruumiinsa ja poika puristi kätensä nyrkkiin.
”Minä vihaan häntä”, Joonia kuiskasi itsekseen ja iski nyrkkinsä huteraan kirjastonpöytään. Se huojui hieman ja kirjastonhoitaja ilmestyi hyllyjen välistä mulkoilemaan poikaa pahasti.
”Minä olen koko ajan lähdössä”, Joonia mutisi ja pomppasi seisomaan. Hän vielä potkaisi pöydänjalkaa jolloin koko pöytä romahti kasaan ja onnekkaasti peitti lehden alleen.
Ja ennen kuin kirjastonhoitaja ehti reagoida siihen mitenkään, poika ryntäsi ulos kirjastosta.



”Rose, missä hitossa sinä olet ollut?”
Natalie ryntäsi heti vastaan kun Rose astui sisään Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Kaikki huoneessa olijat kääntyivät katsomaan ovelle ja tuttu kuhina täytti oleskeluhuoneen heti kun ihmiset tajusivat tulijan olevan Rose.
”Tähtitornissa”, Rose vastasi ja lysähti lähimpään pöytään. Hänen suupielessään leikki pieni hymy mutta ilme oli muuten kaikin puolin stressaantunut.
”Yksin?”
”No, Scorpius oli siellä myös…”
Natalie hymyili tietäväisenä ja nojasi leukaa käsiinsä.
”Kuule Rose, haluan sinun vain tietävän, että minulle sinun ja Scorpiuksen juttu on ihan okei. Oikeastaan te olette täydellinen pari.”
Rosen oli pakko hymyillä.
”Kiitos, Nat. Sinä olet kyllä maailman paras ystävä.”
Samalla muotokuva-aukko lennähti taas auki ja sisään astui Joonia. Pojan tumma katse pysähtyi Rosen kohdalla ja hän käänsi päänsä heti pois. Vilkaisematta tyttökaksikkoa enää kertaakaan, hän harppoi huoneen poikki ja katosi poikien makuusaliin vieviin portaisiin.
”Hmm, siinä taas yksi joka ei taida ymmärtää tätä juttua”, Rose mutisi myrkyllisesti ja nousi seisomaan. ”Minulla on kauheasti läksyjä. Pakko yrittää tehdä jotain tai opettajat hirttävät minut.”
Natalie nyökkäili itsekseen ja seurasi katseellaan miten hänen ystävänsä katosi portaikkoon. Hän tunsi pienen kateuden pistoksen sisällään ja painoi katseensa lattiaan. Miksi Rose sai kaikki pojat ihastumaan itseensä? Ilmiselvästi myös Joonia oli täysin lääpällään, ainakin siitä pettyneestä ilmeestä päätellen. Ja silti Natalie valvoi yöt ajatellen Jooniaa, miettien miten saisi tämän itselleen…
Oleskeluhuoneeseen ilmestyi taas lisää porukkaa, tällä kertaa Albus ja Hugo, jotka molemmat näyttivät melko kireiltä. He vilkaisivat Natalieta mutta eivät viitsineet edes tervehtiä vaan kävelivät toiselle puolelle huonetta ja valtasivat pari nojatuolia. Tyttö seurasi miten kaksikko jutteli hetken päät yhteen painettuina jonka jälkeen Albus pomppasi seisomaan ja käveli huoneen poikki suoraa hänen luokseen.
”Natalie, me tarvitsemme apua”, poika töksäytti ja istui tuolille josta Rose oli hetki sitten noussut.
”Missä asiassa?” Natalie kysyi aavistaen pahinta.
”Me olemme Hugon kanssa sitä mieltä että Scorpius ei ole se oikea Roselle joten… voisitko sinä mitenkään saada Rosea muuttamaan mielensä?”
Natalie ei voinut muuta kuin tuijottaa hämmentyneenä ja hyvin ärtyneenä Albusta, joka tuijotti vakavana takaisin.
”Miten te kehtaatte?” tyttö tiuskaisi ja pomppasi seisomaan. ”Rosella on nyt muutenkin vaikeaa, koko Tylypahka juoruilee hänen yksityisasioistaan eikä TUO ainakaan auta tilannetta yhtään!”
Albuksen kasvoille ilmestyi melkein kylmä ilme.
”Kai me jo tavallaan arvattiinkin tuo. Tuhannet kiitokset ei mistään.”
Poika kääntyi ja käveli takaisin Hugon luo. Natalie oli niin kiukkuinen, että ei enää kestänyt istua paikallaan vaan pomppasi seisomaan ja ryntäsi ulos oleskeluhuoneesta, että ei olisi heittänyt poikakaksikkoon jotain kirousta. Hän pyyhälsi käytäviä eteenpäin ja potkaisi välillä haarniskoja nurin nauttien kovasta kolinasta jonka sai aikaan. Hän oli vihainen Albukselle ja Hugolle, Joonialle ja jopa Roselle, eikä paikkojen hajottaminen auttanut yhtään.
”Vau, enpä ole ikinä nähnyt sinun menettävän malttiasi tuolla tavalla.”
Lily Potter seisoi hänen edessään luuta olkapäällä keikkuen ja hymyili melkeinpä hilpeästi.
”Anteeksi”, Natalie huokaisi ja potkaisi viimeisen haarniskan kasaan. ”Huono päivä.”
”Näköjään.” Lily hymyili ja kiepautti punaisen hiussuortuvan sormensa ympärille. ”Haluaisitko puhua siitä?”
”Tuskin”, toinen tyttö vastasi ja hymyili. ”Oletko lähdössä lentämään?”
Lily vilkaisi luutaansa ja kohautti olkiaan.
”Siltä tämä ainakin näyttäisi.”
”Kelpaako seura?”
”Olen aivan varma että minun luutani kulkee nopeampaa kuin sinun!”
Natalie nauroi ääneen ja pudisteli päätään.
”Unelmissasi.”
”No, otetaan kisa.”
”Haen vain luutani.”
Rynnätessään takaisin Rohkelikkojen oleskeluhuonetta kohti Natalien olo oli huomattavasti parempi. Hetkeksi hän voisi unohtaa aivan kaiken muun ja keskittyä pelkästään lentämiseen.

---------------
« Viimeksi muokattu: Elokuu 07, 2010, 17:50:44 kirjoittanut Jippu »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Raparperi

  • Pahislynkkarikerhon puheenjohtaja ;)
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 5.luku ilmestynyt 7.8!
« Vastaus #13 : Elokuu 09, 2010, 13:06:18 »
No jopas, asiathan saivat aika radikaalit mittasuhteet! Sinänsä hyvä idea tuo lehtijuttu, mutta kiinnostaako Profeettaa koululaisten seurustelusuhteet? Vaikka kyseessä olisikin Weasley ja Malfoy, niin niidenkin sukujen välien olisi pitänyt parantua 25 vuodessa edes vähän.

Nyt olit ottanut muitakin näkökulmia kuin Rosen ja Scorpiuksen, pisteet siitä, vaikka näkökulmat olivatkin aika lyhyitä pätkiä. Teksti hyvää, sujuvaa, mukavaa lukea, ja oli kiva saada uusi luku vielä ennen loman loppua :)
"Muikkunen, ota airo."

Solemn Spoiler Alert -blogi tv-addikteille ja lukutoukille ;)

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 5.luku ilmestynyt 7.8!
« Vastaus #14 : Elokuu 09, 2010, 15:55:50 »
Raparperi, arvasin että joku ihmettelee miten Päivän profeettaa kiinnostaa sellaiset asiat mutta ajattelin että Päivän profeetalla on ollut vähän tylsä päivä ja silleensä. Hmm, tässä vaiheessa on vähän vaikea ottaa muita näkökulmia mutta seuraavasta luvusta sen verran, että siinä keskitytään enemmän Hugoon... Kiitos kuitenkin kovasti kommentista. (:
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa lustica

  • Puuskupupu
  • Animaagi
  • Sukupuoli: Noita
  • Miten niin Lustica? Sehän on ihan pessimisti!!
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 5.luku ilmestynyt 7.8!
« Vastaus #15 : Elokuu 12, 2010, 12:16:28 »
Heippa!

Jee, pidin tästäkin luvusta! Ihmettelin hieman Raparperin kanssa samaa asiaa: Miten profeettaa kiinnostaa kaksi koululaista. Mutta selitykseni oli kyllä hyvä.

Toisaalta on hauska, että et keskity tarinassasi vain ja ainoastaan roseen ja Scorpiukseen, vaan kerrot myös Albuksesta ja Nataliasta jne. toisaalta, en millään malttaisi odottaa, että heidän juttunsa etenisi. :)

Kerronta on hyvää, pidän pienistä sattumuksista, joita olet kehitellyt hahmojesi päänmenoksi (kuten kurpitsamehu puurolautasella tai kiistely paremmasta luudasta). Kuvailu on kaikenkaikkiaan hyvää, sopivan yksityiskohtaista, olematta kuitenkaan liian pikkutarkkaa. Lukijan mielikuvitukselle jää siis tilaa.

Teksti on mielestäni helppolukuista (en nyt siis tarkoita liian yksinkertaista vaan sujuvuutta) ja dialogi sujuvaa. Sanat sopivat nuorten päähenkilöiden suuhun.

Mitäpä kritiikkiä? No jaa, en oikein osaa nyt mitään sanoa. Ehkä sen, että varo, ettet lähde liikaa rönsyilemaan muiden hahmojen kanssa. Kun ficcin otsikossa kuitenkin mainitaan Rose ja Scorpius niin uskoisin, että moni lukija on heistä kiinnostunut.

Terkuin,
lustica

// 30.8.10. klo 14.35 oho, selityksesi. Tietysti, ei selitykseni.. Sori!
« Viimeksi muokattu: Elokuu 30, 2010, 14:37:06 kirjoittanut lustica »

Poissa Katriona

  • usvalyhty
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-13) 5.luku ilmestynyt 7.8!
« Vastaus #16 : Elokuu 28, 2010, 13:49:27 »
Jeeeee! Lisää lukuja! *onnesta soikea*
Olen hyvin samaa mieltä Raparperin ja lustican kanssa. On hiukan outoa, että profeetta seurailee Rosen ja Scorpin puuhia... Mutta hyväksyn selityksesi. :-) Ja seuraava pieni epäloogisuus on mielestäni se, että tuskin siitä koululaisten keskuudessa ihan NOIN iso kohu nousisi... Lisäksi Weasleyn ja Pottereiden poikien reaktiot olivat yllättävän rajuja...

Mutta kokonaisuudessaan taas aivan ihana luku!! <3

Ja nyt löysin pitkstä auikaa jotakin nipotettavaa kieliopistakin (vitsi vitsi!) Huomasin vain, että joskus toistat samaa sanaa turhankin lähekkäin - jopa samassa lauseessa. Synonyymit piristävät :D siinäpä maailman mullistava vinkki! Anteeksi, taidan olla taas hiukan väsynyt...

Nyt mielestäni näkökulma vaihtui sopivasti. Ja Lilystäkin kuultiin hiukan, hän kun on muuten jäänyt hiukan varjoon...
"Pelkääkö jättiläistä uhmannut tyttö typerää kasiluokkalaista?"
    Jess Arons, Silta Salaiseen Maahan
Katsokaa ja ihmetelkää!

Poissa White Rose

  • Punapää
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-12) 5.luku ilmestynyt 7.8!
« Vastaus #17 : Lokakuu 24, 2012, 20:11:34 »
Blää. Tämä on ihana fic. Miksi jätit kesken? Tykkään tässä versioistasi 3gen. hahmoista ja vanhemmista. Joissakin rosescorp ficeissä Ronia liioitellaan aika paljon. Tykkäsin myös tuosta vihannes/scorpius jutusta. En vain kuollakseni jaksa muistaa mikä se oli. Toivon todella, että tähän joskus ilmestyy jatkoa.

Rose

Poissa Jjaams

  • Vuotislainen
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-12) 5.luku ilmestynyt 7.8!
« Vastaus #18 : Toukokuu 03, 2014, 17:27:00 »
Ääää😩 tää ei voi loppuu! Just ku alko muuttuu mielenkiintoseks:((

Poissa Kangistettu

  • Sieppi joulukuusen latvassa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: No air (Rose/Scorpius, K-12) 5.luku ilmestynyt 7.8!
« Vastaus #19 : Heinäkuu 10, 2015, 05:22:43 »
Tässä on aika jännä Romeo ja Julia- kuvio. Reaktiot olivat toki melko rajuja, mutta se ei kyllä lukemista haitannut. Hyvä fikki. Harmi ettet ole jatkanut tätä tämän enempää.