Kirjoittaja Aihe: Tulppaanipenkin Potterkuvia! / UUTTA 26.10 !  (Luettu 649 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa tulppaanipenkki

  • kastelua vailla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Tulppaanipenkin Potterkuvia! / UUTTA 26.10 !
« : Elokuu 20, 2009, 12:51:10 »
Hei! Olen saanut vihdoin ja viimein pienen mieleni rohkaistua ja aloitettua aiheen suurenmoisille taideteoksilleni. Nämä taiteen ylistykset käsittelevät lempikirjasarjamme ihmishenkilöitä ja ne on kaikki piirretty viimeisen puolen vuoden aikana. Piirtelen kahdenlaisilla eri puuväreillä ja joitakin piirustuksia tussaan jos huvittaa. Mitenkään vakavasti en tätä ajankuluttamistani ota eli en käytä aikaa tuntitolkulla pikkupiiperrykseen tai hienosäätöön. Ihan asiallinen kommentti on silti  toivottua. :)

Asiaan: kuvani!

/MUOKS.26.10 Tässä ihan uusimmat kuvat :) Piirtely on koulun alettua vähentynyt, mutta uusia ja vanhoja kuvia tuppaa edelleen, kunhan kiireeltäni (laiskuudeltani) ehdin

Luna ja poika
Tässä vanha Luna ja toinen hänen pojistaan :) Mielestäni taustaa (mitä taustaa?) lukuunottamatta onnistunut kuva ja etenkin väritys !

Luna kotikonnuilla
Tällainen aikoja sitten väkerretty tuherrus, jonka taustalla näkyy Lunan koti. Mielestäni väritys on aika onnistunut tässäkin :)

Hermione and snow
Tässä vähän aikaa sitten piirretty kuva, jossa Hermione iloitsee lumentulosta :D Tausta oli niin haalea että skanneri tulkitsi sen söhryksi :/ Nuo hiukset on mielestäni kivat :D

Ginny ja Hermione oleskeluhuoneessa
Tämä jäi vähän haaleaksi, koska tussaustussini on tehnyt katoamistempun :(

---

Neville ja Hannah
.. ja hirveä paint- tausta. Ajattelin laittaa nyt tämän, kun kerran tykkäsitte Hannahista. Tämä on aika vanha kuva ja löytyy tästä ilman taustaa :)

Luna häissä
Aika perus kuva, upea tausta on livenä parempi. Ja kaikille vielä varmistukseksi, että tuo on etusormi! Lunaahan oli kyseisessä kirjan kohdassa murrut menninkäinen sormeen :D

Luna
Eilen piirtämäni Luna, joka on mielestäni juuri oikean näköinen.Väritin sen haaleasti, minkä skanneri tulkitsi suttuiseksi :P

Mustan sisarukset vol2
Löysin tämän jostain kätköistäni. En osaa sanoa kumpi on parempi tämä vai edellinen:)

Fleur kolmivelhoturnajaisissa. Ylhäällä näkyy, miten hän kiroaa lohikäärmeen, keskimmäisessä hän nostaa iki ihan Gabriellen vedestä ja viimeisessä hän lähettää punaisia kipinöitä, koska on pahassa pinteessä.  Olen ihan tyytyväinen tähän raapustukseen, sitä oli oikein hauska piirtää. Fleur on mielestäni onnistunut, vaikka Gabrielle näyttääkin tuossa hiukan saukolta tai sen sellaiselta.

Hermione murheellisena. Syynä siihen on tietysti takana kuhertelevat Ron ja Lavender. Hermione on lievästi sanottuna kammottava ja tausta aika kökköinen, mutta tuota pariskuntaa pidän ihan onnistuneena :D

Mustan sisarukset
Tämä on aika vanha tuherrus,mutta kiva silti. Kaikki Mustan tytöt näyttää ihan samanlaisilta, kuin omissa kuvitelmissani. Skanneri pilasi vähän tätäkin kuvaa, mutta kaipa tuosta selvää saa..

Victoire ja Rose
Tämäkin on vanha kuva, mutta päätin laittaa senkin tänne, kun mielestäni hahmot näyttävät omanlaisiltaan. Aika suttuinen, kun ei ole tussattu.

Luna ja Hermione
umm... Aika tylsä ja kökköinen könötyskuva. Lunan jalat on hassut :P

Hannah Abbot eli Nevillen morsian kouluaikoinaan. Muistaakseni häntä kuvattiin lettipääksi joten piirsin hänelle yhden letin, koska se on trendikäämpi :DD

Lupin ja Tonks
Tonks näyttääturhaantuneelta ja Lupin on pelokas. He ovat mielestäni oikean näköisiä, mutta kuva on kamalan suttuinen, pahoittelen.

Parvati ja Lavender
Olen aina saanut jotenkin sellaisen piilokäsityksen, että Parvati ja Lavender ovat vähän diivoja. Hyväntahtoisia diivoja. Tässä he saattaisivat olla vaikka ennustustunnilla.

Lily ja Rose
... sekä hölmöt vaatteet, kuten olin tuohon paperinreunaan kirjoittanut, mutta rajasin sen pois. :D Ääriviivat on vaaleanruskealla, ja siksi tuo on vähän haalea. Eilen piirretty kuva.

Hugo
Olen jostain syystä vakaasti päättäny, että Hugo on Puuskupuhissa!

Pahoittelen, joidenkin kuvien rajat on vähän kököt. Lisäksi olen muokannut kuvat aika pieniksi. Valittaa saa ja toivon rakentavaa palautetta! Ai niin, olen tosi laiska tekemään taustoja, jos huomasitte.. Lisään vielä, että jatkoa (=lisää kuvia) on tulossa.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 26, 2009, 21:26:01 kirjoittanut tulppaanipenkki »
We're not gonna sit in silence,
We're not gonna live in fear

Poissa Chisa

  • Angstisieni
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mugiwara no Ichimi
  • Pottermore: DragonSky115
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Tulppaanipenkin Potterkuvia!
« Vastaus #1 : Elokuu 20, 2009, 15:58:17 »
Hienoja kuvia ovat. Itse pidän eniten Fleurista kolmivelhoturnajaisissa ja Hugosta. Minua ei paljonkaan haitannut joidenkin kuvien vähäinen "suttuisuus".
En osaa kirjoittaa kovinkaan rakentavaa palautetta, joten toivottavasti muut osaavat paremmin. =)
Jatka vain piirtämistä. =)
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 15, 2009, 19:32:40 kirjoittanut Chisa »
"So many books, so little time."
"Who will tell the story of your life?"
*****
R.I.P. Jatkis vol. 3 (11.8.2009-2.7.2011) ♥

Poissa Elva

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Tulppaanipenkin Potterkuvia!
« Vastaus #2 : Elokuu 20, 2009, 16:33:55 »
Vau, tosi hienoja kuvia : ))))

Okei, myönnetään, kun aloin selailla kuviasi, tuosta Fleurin kuvasta tuli sellainen ajatus, että tyyppi ei oikein taida osta piirtää :p Piti kuitenkin aika äkkiä pyörtää mielipiteeni, sillä heti Murheellinen Hermione-kuva olikin ihan hineo :> Mustan sisarukset eivät ehkä olleet kovinkaan kovasti sellaisia, jonkalaisiksi heidät kuvittelen, mutta ihan kivoja silti. Victoire ja Rose ovat muuten onnistuneet, mutta mitasuhteet ovat hiukan pielessä, tai ainakin Victoiren jalat näyttävät epäilyttävän lyhyiltä. Luna ja hrmionekin menevät vielä ok-sarjaan, sillä Lunan hiuket ovat liian keltaiset :D Hannah Abbot puolestaan on hirmu hieno :))) Minusta Lupin ja Tonks-kuvakin onnistui hyvin, Tonks on tosi tonksmainen, juuri sellainen jollaiseksi hänet kuvittelen. parvati ja Lavender-kuva on varmasti yksi hienoimmista, tykkään ihan kauheasti, molemmat ovat tositosi aidon näköisiä, huolimatta siitä etten kuvittele Parvatille mustia hiuksia. Lilyn ja Rosenkin kuva on hieno, vaikka molempien jalat ovat aika lyhyet. Minulle tulee tytöistä mieleen Rachel ja Miri, erään kirjan henkilöt, kuvassa on nimittäin jotain hirmu racheljamirimäistä :] Hugo on ehkä suosikkini, tosi aito, hieno kuva, tykkään kovasti :)))

Sulla on mielestäni tosi hieno tyyli piirtää, sellainen uniikki ja hauska. Tykkään siitä ihan kauheasti :]]] Tyypit näyttävät yleensä tosi aidoilta, olet hyvähyvähyvä piirtäjä :)))

Elva kiittää ja kumartaa, ja esittää pahoittelunsa epäraketavasta ja sekavasta kommentista.

Poissa Tobin

  • aka Tinna
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • leeroy
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Tulppaanipenkin Potterkuvia!
« Vastaus #3 : Elokuu 20, 2009, 18:00:53 »
Todella hienoja piirrustuksia !

Eniten pidän tuosta Parvatista ja Lavanderista, tytöt näyttivät juuri siltä kuin mitä olen aina kuvitellut tyttöjen näyttävän. Etenkin Parvatilla on hauska ilme.

Myös Mustan sisarukset ovat todella hienosti piirrettyjä. Andromeda etenkin on kaunis, Bella pahis kuten kuuluukin!

Olen itsekin piirrellyt pari Pottertyötä - Tylypahkan linnasta (johon olen kieltämättä tyytyväinen) sekä Hannah Abbotista. Harmi kun skanneri on rikki.. Upeaa jos et käytä koko vapaa-aikaasi piirrustuksiesi hienosäätöön, kuten minulla on tapana jos alan piirtämään - Tylypahkan piirtämiseen meni melkein puolitoista kuukautta, jokainen ikkuna ja tiili erikseen.. Heh!

Poissa Suuri Johtaja

  • Suuri Johtaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Tulppaanipenkin Potterkuvia!
« Vastaus #4 : Elokuu 20, 2009, 23:38:44 »
Vähän kivoja kuvia. :) Tyylisi on aika jännä, mutta pidän siitä. Ehkä hahmoille olis voinu enemmän tehdä jotain selkeempiä tuntomerkkejä, ainakin joillekin - mutta siis kyllä suurimman osan ainakin tunnisti helposti! Eniten tykkäsin Parvatista ja Lavenderista, he ovat kivan näköisiä. Ja kuvien suttuisuus sopi jotenkin täydellisesti noihin kuviin, ei se häirinnyt ainakaan minua lainkaan. Jossain on pelkät valkoset taustat, olis ehkä kivemman näköisiä jos taustalla olis edes jokin väri, jossei mitään muuta :)

Joop, en taida nyt osata sanoa yhtään mitään tämän rakentavampaa... :)

Poissa tulppaanipenkki

  • kastelua vailla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Tulppaanipenkin Potterkuvia!
« Vastaus #5 : Elokuu 21, 2009, 11:11:57 »
Kiitos kaikille kommentista!

Vastaan kaikille yhteisesti, että ryhdistäysyn ja alan ehdä töihini edes jonkinlaisia taustoja. :) Ilmeisesti Parvati ja Lavender saivat suurimman suosion, mutta se olikin melkein uusin piirrustus. Ne jista jotain negatiivista palautetta tuli, niin olimat melkein sitten niitä vanhoja töitä. Otan virheistä opikseni, ja lisäilen tänne ehkä jo tänään uusia töitä. :D
We're not gonna sit in silence,
We're not gonna live in fear

Poissa pokep

  • Merirosvona taistelen sun mukana
  • Fletkumato
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Tulppaanipenkin Potterkuvia! / UUTTA 21.8 Lunax2 ja muutakin!
« Vastaus #6 : Lokakuu 03, 2009, 02:27:25 »
Voi, piirroksesi ovat todella hienoja ja sellaisia hymyileviä! Sulla näkyy olevan mukavan yhdenmukainen tyyli, joka näkyy joka kuvassa. Tuollainen ei liian pikkutarkka ja kepeä ja kaikkea. Piirrät hahmot tosi tunnistettaviksi ja värejävärejävärejä! Olen aikaisemmin käynyt katselemassa töitäsi mutten ole oikein tiennyt miten näitä kommentoida, mutta antaa mennä nyt sitten. :)

Ehdoton suosikkini oli Luna häissä! Ihanan aurinkoinen, Luna näyttää todella oivaltavalta ja Lunalta. Lisäksi tuo asetelma on kivan näköinen, että Luna on tuossa edessä ja hän on ainoa tussattu.

Molemmat kuvat Mustan sisaruksista ovat todella mukavia. Tytöt ovat itsensä näköisiä, ja näyttävät oikeasti sisaruksilta, jotka välittävät toisistaan. Ja nuo mekot päällä voisin kuvitella heidät esimerkiksi menossa tanssiaisiin yhdessä, tuli sellainen olo. :---D

Lisäksi pidän todella Hermionesta murheellisena, tuo asetelma on ihana, lisäksi Ronin olemuksesta tulee mieleen, että hänen ajatuksensa ovat jossain ihan muualla kuin Lavenderissa (LUE: Hermyssä). Tiedä sitten oliko se tarkoitus.

Parvati ja Lavender vastaavat hyvin mielikuviani, voisin hyvin kuvitella heidät harrastamaan surullisen kuuluistaa päästä-varpaisiin-katsetta. Ehkä ihan huomaamattaan, ei ne ihan läpimätiä voi olla! :D

Tässä siis lempparini, muutkin olivat todella hienoja ja toistaisin vain itseäni jos arvostelisin jokaisen. Jos joitan kriitikin tapaista pitäisi antaa, voisin huomauttaa anatomiasta, mutten tee sitä, sillä tuollainen suttuisuus tosiaan sopii näihin töihin. Sellainen sinne päin vasemalla kädellä. Ja muksaa jälkeä tulee! :-----)
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 25, 2009, 02:06:01 kirjoittanut pokep »
Hän elää nukkekodissa joka palaa
Pottafanitaidettani,
sekä originaalitöitäni

Orvokki

  • Ankeuttaja
Vs: Tulppaanipenkin Potterkuvia! / UUTTA 21.8 Lunax2 ja muutakin!
« Vastaus #7 : Lokakuu 10, 2009, 23:01:11 »
Hoo, hienoja kuvia!

Lempparini on varmaan tuo Fleur kolmivelhoturnajaisissa, hyvä idea, ja onnistunut teos!
Samoin pidin myös tuosta ensimmäisestä Mustan sisaruksista, ja tuosta Parvatista ja Lavenderista. Minäkin olen jotenkin pitänyt aina heitä jollain tavoin diivoina. Sitten tykkäsin tuosta Lupin ja Tonks kuvasta. Tuo Tonks on minusta niin itse kuvittelemani Tonksin näköinen!

Minua tuo suttuisuus ei oikeastaan haitannut, mutta joissain kuvissa tuo paint tausta ei oikein sopinut...

Mutta kyllä hienoja töitä ovat, en oikein keksi mitään rakentavaa, anteeksi kamalasti. Tälläiset hienot työt saavat itseni aina sanattomaksi :p

-Orvokki


Poissa tulppaanipenkki

  • kastelua vailla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Tulppaanipenkin Potterkuvia! / UUTTA 26.10 !
« Vastaus #8 : Lokakuu 26, 2009, 21:45:10 »
Kiitos miljoonasti palautteesta ! Nuo nyt tulleet kuvat ei ehkä näytä siltä, mutta yritän taas panostaa taustoihin!

Untukka Kiitos, hauskaa (ja helpottavaa) kuulla, että kehitystä on näkynyt! Anatomiaakin on paranneltava, harjoitteen, harjoittelen.. :)

pokep Kiitos positiivisesta palautteesta! Ihanaa että sulla syntyi mielikuvia piirrustuksistani. Itseasiassa tuossa Ron-Hermione-Lavender- kuvassa ajattelin juuri korostaa sitä, ettei Lav ollut Ronille oikein mieleen :DD On aina hyvä, että katsojalle tulee sama olo :)

Örhikkipörhikki Kiitti, Luna häissä on oma suosikkini, mukavaa että siitä on tykätty :)

Orvokki Joo, noi paint-taustat on aika kauheita! Kiva että kuvat vastasi mielikuviasi ja että tykkäsit tuosta Fleur-työstä, se on kanssa yksi mun suosikki :D Kiitti palautteesta!

puskajussi Kiitos, kiva kun tykkäsit!

Ihmeolio Kiitos tyylin kehumisesta, kohottaa roimasti itsetuntoani :D  Jatkan varmasti piirtämistä!

Anteeksi nyt tämä periaatteessa aika turha viesti, mutta halusin nyt vastata kommentoijille "henk.kohtasesti", koska minusta olisi ainakin kommentoijana kiva tietää, että olen  kommentillani ilahduttanut :) Ja tämä pienoinen kommenttivyöry ei mitään muuta teekkään, kun ilahduttaa minua suunnattomasti ! Kiitos, kiitos, jatkoa seuraa...



We're not gonna sit in silence,
We're not gonna live in fear

Poissa sanpe hpf

  • Hullu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Laiturilla 9 3/4 tavataan!
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Tulppaanipenkin Potterkuvia! / UUTTA 26.10 !
« Vastaus #9 : Tammikuu 07, 2014, 19:36:28 »
Voikun photobucket toimisi mun tabletissa. Muuten olisin tehny oman piirrustussivun:(


Ja nämä ovat hienoja kuvia, oma lempparini on Fleur Kolmivelhoturnajaisissa. Niin hyvä idea :)
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 08, 2014, 15:50:50 kirjoittanut sanpe hpf »
Täällä ollaan.