Kirjoittaja Aihe: Everything will be Alright (Hermione/Ron, Hermione/Draco, S)  (Luettu 243 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Suetus

  • Tuulenhaltia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Namárië
    • Talath Rhune
Title: Everything will be Alright
Author: Suetus
Rating: S //Surumielinen muokkasi ikärajan suomenkieliseksi. ^^
Pairing: Hermione/Ron, Hermione/Draco
Genre: General, lievä fluff
Warnings: -
Beta: Eräs Suetuksen ystävä
Disclaimer: Hahmot omistaa kunnianarvoisa J.K. Rowling. Tarinan omistaa yksinkertainen Suetus, eli minä.
Summary: Mitä tapahtuukaan kun Hermione tajuaa Ronin olevan täysi mäntti?
Feedback: Kommenttia otetaan vastaan mielellään!
A/N: Ihanhan hyvä tästä tuli, pitempi kuin ensin ajattelin. Tuli väkerrettyä kuunnellen Sonata Arcticaa kun en saanut unta.

Harry kuljeskeli mietteliäänä Ron vierellään kohti taikajuomien tuntia. Viimeinen kouluvuosi oli hurahtanut käyntiin. Harry ja kumppanit olivat nyt vuoden muita viimeisen vuoden lukijoita vanhempia. Hehän olivat olleet poissa kukistamassa Voldemortin ja nyt palasivat kouluun innoissaan ja vähemmän innoissaan. Luihuisten tupa oli poistettu koulusta ja luihuiset itse oli nyt jaettu muihin tupiin. Tietenkin Malfoy oli päässyt Rohkelikkoon. Harryn mielestä Lajitteluhattu oli viimeistään nyt seonnut. Harry oli tosin myös huomannut että Malfoy oli alkanut käyttäytyä mukavemmin, aivan kuin Malfoyn huono käyttäytyminen olisi ollut Voldemordin painostusta. Ehkä Malfoy olisi sittenkin mukava. Harry kuitenkin pudisteli päätään ajatuksilleen ja unohti saman tien Malfoyn kun astui taikajuomien luokkaan.

Hermione oli innoissaan. Vihdoinkin hän saisi päättää opiskelunsa Tylypahkassa onnistunein arvosanoin ja pyrkiä johonkin töihin. Hänestä ei todellakaan tulisi hammaslääkäriä niin kuin vanhemmistaan. Hänestä tulisi jotain luovaa, jotain suurta. Onneksi Severus Kalkkaros oli erotettu virastaan ja paljon mukavampi opettaja Kuhnusarvio opettaisi taikajuomia. Hermionea vaivasi kuitenkin eräs asia: Malfoyn tuijotus. Malfoy oli selvästikin alkanut tuijottaa Hermione vakavilla silmillään yhä useammin. Hermione ei voinut ymmärtää tätä, ja itse asiassa häntä inhotti aika paljon tuo. Hän ei missään tapauksessa tahtonut olla Malfoyn kanssa missään tekemisissä. Hänhän sitä paitsi rakasti Ronia.

Ron istuskeli pulpetissaan mietteliäänä. Hän ei ollut erityisesti innoissaan kouluun palaamisesta. Kaikki jännitys oli jäänyt taakse, juuri kun hän oli oppinut sanomaan Voldemordin nimen ääneen ilman pelon tunnetta. Ronin maailma kuitenkin hymyili, Hermione rakasti häntä ja heillä oli erittäin romanttinen suhde. Paljon parempaa kuin Lavenderin kanssa, Ron ajatteli ja vieläkin häntä inhotti se kaikki siirappisuus jota siinä suhteessa oli ollut.

Pian taikajuomatunti oli ohi ja kolmikko suuntasi Rohkelikkojen tupaan. Hermione jäi matkan varrella vessaan. Ron olisi halunnut jäädä odottamaan Hermione mutta hän kielsi sen jyrkästi. Hermione oli nimittäin päättänyt saada selville miksi Malfoy tuijotteli häntä jatkuvasti. Heti kun Harry ja Ron olivat kadonneet näkyvistä Hermione siirtyi käytävälle. Hän odotti ja odotti ja lopulta Draco käveli käytävää pitkin. Hän antoi silmiensä pysähtyä Hermionessa kauan ja lopulta punastui kun huomasi Hermionen tuijottavan itseään.

"Hei", Draco sanoi. Hermione kohotti kulmiaan. Kuuliko hän harhoja, vai tervehtikö Malfoy häntä todella.
"Hei vaan Malfoy. Haluaisinpa tietää miksi olet tuijotellut minua lähiaikoina niin paljon", Hermione sanoi mennen heti suoraan asiaan.
"Ööm.. En minä.. En.. Kiellän tuon asian jyrkästi", sai änkyttävä Draco lopulta sanottua.
"Olen kyllä huomannut, turha kieltää sitä Malfoy", Hermione sanoi kopeasti. Draco katseli hetken suoraan Hermionen silmiin ja sanoi sitten:
"Minun ei varmasti tarvitse selittää sinulle mitään Granger. Mutta olisi mukavaa jos sanoisit minua edes Dracoksi, vaikket minusta pidäkään". Hermione ei ollut kuulevinaan. Mitä noituutta tämä oli?
"Ööh. Selvä Malfoy, tarkoitan Draco. Mutta tuo ei tarkoita että todellakaan pidän sinusta", Hermione tokaisi ja lampsi tiehensä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Hermione puhui Dracon kanssa, eikä se todellakaan ollut viimeinen kerta.

Lopulta Hermione palasi takaisin tupaan. Harry ja Ron olivat jo ehtineet huolestua pahoin.
"Tulit vihdoin. Mikä kesti noin kauan?" kysyi Ron kiukkuisesti mutta riensi kuitenkin halaamaan Hermionea. Hermione halasi innottomasti takaisin ja totesi:
"Minulla oli pieni keskustelu Dracon kanssa". Harry kohotti kulmiaan ja Ron huudahti:
"Dracon?! Koska olet ruvennut kutsumaan häntä Dracoksi? Hän on M-A-L-F-O-Y!"
"No sitten sinä olet Weasley", Hermione sanoi kiukkuisesti. Ron painoi nolona katseensa alas, muttei vieläkään tajunnut miksi hänen rakas Hermionensa kutsui Malfoyta etunimellä.
"Älä välitä Ronista, saat kutsua ihmisiä miksi haluat. Mutta kerro kuitenkin mitä keskustelitte?" Harry kysyi uteliaasti. Hermione oli kuitenkin vihoissaan Ronille, eikä puhunut kummallekaan pojista enää mitään sinä päivänä. Hän laahusti makuukammariin ja ilmestyi vasta seuraavan kerran aamupalalle.

"Huomenta Granger!" kuului ivallinen ääni Hermionen takaa. Hän oli jäänyt pohtimaan Suuren Salin oven eteen, puhuisiko jo Ronille. Hermione kääntyi ympäri ja näki Dracon edessään. Draco oli itseasiassa aika komea, kun asiaa tarkemmin mietti. Hermione punastui omia ajatuksiaan ja vastasi änkyttäen:
"Hu-huomenta vaan. Jos minun pitää kutsua sinua Dracoksi, niin voisit sinäkin sanoa Hermione".
"Sehän sopii arvon neiti, mutta jos sallitte menen nyt aamupalalle. Kuulin muuten eileen sinun ja Weasleyn riidan. Älä ole enää vihainen sille", Draco puhui totinen ilme naamallaan ja astahti Suureen Saliin ennen kuin Hermione ehti sanoa sanaakaan. Hermionen kasvoille puhkesi hymy. Kappas, Draco osaa olla siis todella kohteliaskin ja hauskakin hän on. Mutta Ronille kai täytyy antaa anteeksi, Draco on ehkä oikeassa.

Niin Hermione raahusti Ronin ja Harryn luo. Pojat söivät jo aamiaistaan ja tervehtivät iloisesti Hermione.
"Anteeksi Hermione se eilinen. Näytit taas puhuvan Malfoyn kanssa, mutta se on tietenkin oma asiasi", Ron sanoi ivallisesti. Hermione meinasi taas suuttua mutta leppyi muistaessaan Dracon sanat.
"Saat anteeksi ja se totta vie on oma asiani veljeilenkö toisen rohkelikon kanssa vai en", Hermione sanoi reippaasti, otti omenan aamiaispöydästä ja lähti matkoihinsa. Ron kohotti kulmiaan ja sanoi Harrylle:
"Myönnä pois, Hermione on ihan seonnut". Harry vastasi viivytellen:
"Enpä tiedä. Olen itsekkin huomannut Malfoyssa inhimillisiä piirteitä. Mutta rohkelikoksi Malfoyta en kutsuisi". Niin kului loppupäivä jälleen puhumattomuuden merkeissä. Vasta illalla Hermione toivotti pojille hyvää yötä ja kävi yöpuulle.

Aamulla Hermionea ei näkynyt. Tämä oli lähtenyt aikaisin selvittämään ajatuksiaan järven rannalle. Hermione ei voinut sille mitään, mutta hän oli huomannut Ronin olevan todellinen mäntti. Minun pitää jättää Ron, Hermione pohti. Hän ei olisi halunnut satuttaa Ronia, muttei halunnut ollakaan Ronin kanssa, sillä Ron ei vain ollut hänen tyyppiään. Puoli tuntia kului ja sitten Hermione päätti ottaa härkää sarvista. Matkalla linnaan hän kuitenkin törmäsi Dracoon.
"Minne neidillä on noin hoppu?" Draco kysyi pilke silmäkulmassa. Hermionen vatsassa pyöri perhosia ja hän kysyi:
"Jos totta puhutaan, voinko luottaa sinuun?" Draco nyökkäsi totisena ja niin Hermione kertoi hänelle Ronista.
"Voi ei. Mitenkä tuo Weasley noin teki? Hänenhän piti olla sinulle oikein mukava. Ehkä näin on parasta", Draco selitteli jotenkin kevyen oloisesti. Hermione nyökkäsi ja lähti linnaan päin.

Draco katseli Hermionen perään. Ei voi olla totta, Hermione oli alkanut kaveraamaan hänen kanssa ja selvästi luottikin häneen. Draco tuntui olevan seitsämännessä taivaassa. Kaikki oli alkanut ihailusta jonka tuotti se että Hermione oli uskaltanut uhmata Pimeän Lordia. Sitten ihailu oli johtanut ihastumiseen, jonka Draco ensiksi kielsi itseltään jyrkästi. Olihan Hermione kuraverinen. Sitten Draco oli tajunnut, että kukaan ei enää ollut käskemässä häntä pysymään pimeän puolella. Silloin oli Draco alkanut elää omaa elämäänsä. Hän oli antanut periksi itselleen ja päättänyt saada Hermionen omakseen. Tosin hän oli kuullut, että Hermione oli Ronin kanssa. Draco kuitenkin arvasi että Ron kuitenkin osottautuisi täydelliseksi mäntiksi. Ja nyt sitten siinä oli niin käynyt. Draco ehkä saisikin Hermionen omakseen!

"Ron?" Hermione oli aivan hermona. Miten tämän nyt selittäisi.
"Niin Hermione?" Ron kysyi. Hän oli ymmällään, sillä Hermione oli pyytänyt Harryä jättämään heidät kahden kesken. Ei Hermione yleensä tee tälläistä.
"Asia on nyt niin, että minusta sinä et ole enää se Ron jonka tunsin ennen matkalle lähtöämme", Hermione selitti vaisusti. Ron katsoi Hermionea vakavasti ja vastasi:
"Jos totta puhutaan, niin et sinäkään ole minusta enää se vanha Hermione jonka minä tunsin ennen". Hermione katsahti nopeasti Ronia. Ei vihaa silmissä, se on hyvä merkki. Ehkä tämä kävisikin helpommin kuin hän luulisi.
"Minä ajattelin jättää sinut huomenna, mutta sinä näköjään ehdit ensin. Toivottavasti Draco saa sinusta hyvän tyttöystävän, kun et muille kelpaa!" Ron alkoi pauhaamaan. Nyt hänestä kuvastui inhoa, jota Hermione ei ennen ollut nähnytkään Ronissa. Hermione ei enää kestänyt. Hän antoi kyynelten valua pitkin poskia ja säntäsi ulos linnasta järven rannalle.

Ron jäi hölmistyneenä katsomaan Hermionen perään. Mitäköhän minä oikein sanoin? Ron tuumasi itsekseen.
"Sinä pölvästi! Katso nyt mitä teit!" Harry huudahti tullen varjoista esiin. Ron säikähti toden teolla.
"Sinä olet salakuunnelut", Ron huudahti syyttävästi. Harry puolustautui:
"En ole. Satuin kuulemaan lopun, josta olen hyvin pettynyt. Luulisi että sinulta olisi löytynyt edes jotain vähän tahdikkaampaa kuin tuo".
"No, se saattoi olla aika tahditonta, minun täytyy pyytää Hermionelta anteeksi, muttei nyt. Huomenna. Jos sinä menet lohduttamaan tätä?" Ron kysyi toivekkaasti. Harry huokaisi ja nyökkäsi. Hän menisi kohta, muttei ihan vielä. Hermionen pitäisi saada surra ensin rauhassa.

Järven rannassa Hermione tutisi äänettömän itkun vallassa. Nyyhkytykset purkaantuivat ulos. Ei, ei. Ei tämän näin pitänyt mennä, Hermione ajatteli itkuisena. Hänen piti jättää Ron eikä toisin päin. Ja hän luuli Ronia edes vähän enemmän herrasmieheksi. Miksi kaiken pitää aina mennä pieleen. Ron oli silloin samanlainen kun Hermione tanssi Krumin kanssa. Ehkä tämä kaikki johtui vaan Dracolle puhumisesta, Hermione lohduttautui tällä ajatuksella. Mutta Ronin hän jättäisi, viimeistään tämän takia. Pitäisihän Hermionellakin olla oma elämänsä. Ei tuosta suhteesta kuitenkaan tulisi mitään! Sitä paitsi, hänestä oli alkanut tuntua, että hän oli ihastunut Dracoon, peruuttamattomasti ja ehdottomasti.

Draco oli kävelemässä järven rannalla rauhassa, kunnes hän kuuli lohduttomia nyyhkytyksiä. Draco hiipi puun taakse. Sieltä hän näki Hermionen. Tämä oli itkenyt silmänsä punaiseksi ja istui nyt nyyhkien puun alla. Tuo oli surullisin näky jonka Draco oli ikinä nähnyt. Hän arvasi Ronin sanoneen jotain Hermionelle. Mutta mitä? Miten kukaan voisi saattaa noin kaunista tyttöä tuohon mielentilaan? Draco tiesi tilaisuutensa tulleen. Hän ei vain tiennyt miten täyttää kaikki odotukset. Hänen täytyisi lohduttaa Hermionea.

"Hermione", Draco kuiskasi lohduttavasti tullen puun takaa esiin.
"Draco?", Hermione kysyi hämillään yrittäen peittää itkuisuuttaan.
"Älä peittele ikinä sitä että olet surullinen. Sinua luultaisiin vain kovaksi. Tiedän jo että olet itkenyt", Draco kertoi hymyillen. Hermione katsoi Dracoa, tästähän oli purkautunut aivan uusi ihminen.
"Kerrothan nyt mitä Ron sinulle sanoi?" Draco suostutteli Hermionea. Hermione pudisti päätään, mutta sanoi:
"Sinuun liittyvää se oli, saatat arvata. Mutta miksi olet ollut minulle näin mukava?" Draco pudisti päätään vuorostaan hämillään:
"Eikö ihminen saa olla mukava halutessaan? Voinhan toki kertoa syynkin. Taidan olla rakastanut sinuun Hermione. Etkö ole jo huomannut sitä?". Hermionen hengitys salpautui. Miten hän saattoikin olla näin sokea. Hiljaisuus tuli noiden kahden väliin.

Lopulta Hermione hengähti:
"Minäkin pidän sinusta Draco. Tajusin sen tänään, ja nyt viimeistään". Draco luuli näkevänsä unta.
"Nipistä minua", Draco pyysi. Hermione kohotti kulmiaan:
"Miksi?"
"Haluan varmistaa näenkö unta", Draco selitti totisena. Hermione kikatti ja nipisti Dracoa. Samassa Draco tarttui Hermionen ojennettuun käsivarteen ja veti tämä syliinsä. Draco suuteli Hermione hellästi. Hermione sulki silmänsä ja vastasi suudelmaan onnellisena.
"Näetkö, tämä ei ole unta", Hermione sanoi lopulta rikkoen suudelman. Draco naurahti pehmeästi ja suuteli uudelleen Hermionea. Hän kysyi huolissaan Hermionelta:
"Meillä on tunnit tänään. Mitäs siihen sanot?". Hermione vain heilautti kättään puoli huolimattomasti:
"Tunnit. Pyh. Tunnit voivat jäädä tältä päivältä. Haluan elää tätä hetkeä ikuisesti". Niin he jäivät istumaan puun alle toisiinsa kietoutuneina.

Harry etsi Hermionea kaikkialta. Hermione oli tuntunut katoavan maan uumeniin. Lopulta Harry alkoi miettiä, mihin itse menisi, jos kantaisi paljon huolia. Sitten hän sen keksi; Järvelle tietenkin. Siellä kaikki purkavat sydäntään. Harry suuntasi kulkunsa järvelle. Lopulta hän huomasi puun alla kaksi hahmoa. Hahmot näyttivät nukkuvan. Harry tunnisti Hermionen. Hermione näytti onnelliselta nukkuessaan vaalehiuksisen pojan sylissä. Harryn henki salpautui tajutessaan pojan Malfoyksi. Hän kuitenkin tajusi kuinka onnellisia nämä molemmat olivat, joten hän päätti hyväksyä Hermionen päätöksen. Ehkäpä hän saisi tutustua itsekin paremmin Dracoon. Mutta miten Ron suhtautuisi tähän? Harry päätti jättää kertomatta.

Seuraavana päivänä Harry ja Ron söivät aamupalaa Suuressa Salissa.
"Muuten, missä Hermione on? En ole nähnyt häntä eilisen kiistan jälkeen?" Ron kysyi, mutta hänen äänessään ei ollut huolen häivääkään. Harry nielaisi kuuluvasti.
"En tiedä. En löytänyt häntä mistään, ehkä"... Harryn lause jäi kuitenkin kesken. Hermione kulki onnellinen ilme kasvoillaan kohti Harrya ja Ronia. Hermionen vierellä käveli Draco, yhtä onnellisen näköisenä kuin Hermionekin. Ron sihahti:
"Tiesin sen! Mutta olen kuitenkin onnellinen hänen puolesta. Ehkä Hermione herättää Malfoyssa uuden ihmisen eloon". Harry nyökkäsi hyväksyvästi ja teki nuorelle parille tilaa.

Pari viikkoa kului. Harryn mielestä asiat olivat täydellisesti. Ron oli löytänyt uuden tytön, joka oli oikein mukava. Ronia ei itseasiassa näkynyt enää ollenkaan, paitsi tunneilla, sillä hän vietti niin paljon aikaa uuden tyttönsä kanssa. Harry kulkikin nykyään Hermionen ja Dracon seurassa. Draco osottautui yllättävän mukavaksi. Hän kertoi Harrylle ja Hermionelle kaiken lapsuudestaan. Harry sai huomata että Dracolla ei ollutkaan niin mukavaa kuin Harry oli aina luullut. Kaikesta onnellisin Harry oli Hermionen puolesta. Vihdoinkin Hermionen kasvoilla oli onnellinen ilme. Ja Hermione tunsi olevansa onnellinen käpertyessään Dracon lämpimään syliin illan pimeinä tunteina.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 11, 2009, 01:16:55 kirjoittanut Surumielinen »
Harry/Draco, James/Sirius, Frodo/Sam, Aragorn/Legolas, Merri/Pippin

Poissa Bella Swan

  • Puolivampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • If I could fly, I'd be coming right back home to u
  • Pottermore: HowlBlood17347
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Everything will be Alright (Hermione/Ron, Hermione/Draco, S)
« Vastaus #1 : Marraskuu 01, 2012, 21:36:50 »
Olipas hyvä ficci! Kirjoitusjälkesi on sujuvaa, enkä bongannut virheitä.
"Don't wanna be without you,
My judgement's clouded,
Like tonight's sky"