Kirjoittaja Aihe: Ristiriitaista [Harry/Draco, drama, one-shot, K-12]  (Luettu 350 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Cathy

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Ristiriitaista [Harry/Draco, drama, one-shot, K-12]
« : Heinäkuu 15, 2009, 14:06:16 »
Ristiriitaista
Kirjoittaja: Cathy
Paritus: Harry/Draco
Tyylilaji: drama, romance, one-shot
Ikäraja: K-12
// Ikäraja muokattu & pyöristetty sääntömuutoksen mukaiseksi. :) -R
Varoitukset: no, pari kirosanaa, jos siitä nyt on varoitettava. :)
Yhteenveto: Harry ei enää tiedä mitä ajatella Dracosta.
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat tietysti J.K Rowlingille.

A/N: Olen vasta aloittelija, mitä tulee HP- ficcien kirjoittamiseen.. joten otan kaikenlaisen palautteen mielelläni vastaan. Parannusehdotuksia ym. saa laittaa ihan vapaasti, haluan kuulla mitä mieltä oikeasti olette tästä. ;)



”Harry! Ylös, nyt!”

Ronin ääni tunkeutuu syvälle uneeni ja vetää minut rajusti mukavista unikuvistani takaisin todellisuuteen. Melkein tunnen vielä sen kihelmöivän kosketuksen ihollani ja ne harmaat silmät...

”Mitänyh?”

”Sitä vaan, että jos haluat ehtiä syödäkin jotain tänä aamuna, olisi paras nousta jo! Aamiaista tarjoillaan enää puoli tuntia. Menen jo edeltä, jos sopii? Hermione varmaan jo odottelee...”

”Ai. Okei, joo sopii” sanon poissaolevasti ja nousen vastahakoisesti sängystä. Ron kävelee jo ovelle, mutta pysähtyy siihen ja kääntyy vielä katsomaan minua epäileväisen näköisenä.

”Mistä hemmetistä sinä muuten uneksit? Mutisit jotain ’Dracosta’. Mistä lähtien Malfoy on sinulle joku Draco ollut?”

Sydämeni jättää yhden lyönnin välistä. Taisin sitten puhua ääneen. Kasvojani alkaa kuumottaa, mutta toivon ettei Ron huomaa.

”Häh? Mitä oikein tarkoitat? Pelasimme huispausta Luihuista vastaan, mitä sinä kuvittelit?!” yritän saada ääneeni ärtyneen sävyn ja onnistun siinä, koska Ron naurahtaa ja mutisee jotakin vähän nolona. Sitten hän lähtee ja sulkee makuusalin oven perässään.

Voi hitto. Mitä ihmettä oikein taas kuvittelin? Malfoy on inhottava ja leveilevä ja luihuinen. Ja silti niin komea eikä hän enää ole –

Ei! Ei ikinä!

Ehtiessäni Suureen saliin se on lähes tyhjä. Ron ja Hermione istuvat Rohkelikon pöydässä Ginnyn kanssa. Katsahdan jotenkin vaistomaisesti Luihuisen pöytään, mutta Draco – ei, Malfoy - ei enää ole aamiaisella. Kävelen ystävieni luokse ja kauhon nopeasti lautaseni täyteen puuroa. Ginny ojentaa minulle ystävällisesti kurpitsamehulasin ja väläyttää aurinkoisen hymyn. Vastaan hymyyn ja kiitän mehusta.

Ensimmäisenä aamulla meillä on taikajuomia. Vaikka inhoankin koko oppiainetta sydämeni pohjasta, tunnen jonkun ilon tapaisen sykähdyksen tajutessani että se on yhdessä luihuisten kanssa. Vatsassani lepattaa jokin. Mutta ei, hetkinen, jos jonkin pitäisi lepattaa vatsassani, niin kuvotuksen. Mutta ei se siltä tunnu...

”Varo vähän, Potter!”

Törmään jotakin päin ja tajuan että se jokin on Malfoy. Hän horjahtaa ja hänen laukkunsa putoaa hänen olaltaan ja kaatuu lattialla niin että mustepullo ja liemiaineksia kierii lattialle.

”Tarvitset selvästikin vahvemmat rillit kun et enää näe eteesi!” Malfoy äyskähtää.
En vastaa. Malfoy kumartuu noukkimaan liemiaineksia takaisin laukkuunsa ja yhtäkkiä tajuan kumartuneeni nostamaan jalkoihini kierinyttä mustepulloa ja ojentavani sitä hänelle. Malfoy kiskaisee musteen minulta ja hipaisee siinä samalla kättäni, minkä takia vatsassani hypähtää. Malfoy katsoo minua hetken yllättyneenä pienen ystävällisen eleeni johdosta ja tuntuu menettäneen puhekykynsä. Sitten hän marssii nopeasti matkoihinsa Grabbe ja Goyle perässään.

”Mitä hittoa tuo oli? Miksi sinä sen nostit?” Ron kysyy samalla kun lähdemme kävelemään kohti tyrmiä. Hermionekin katselee minua epäluuloisena.

Liemitunti sujuu kuten ennenkin – melkein. Huomaan välillä jääväni katsomaan luihuisten suuntaan, ja varsinkin yhden tietyn luihuisen... Mutta kun tajuan mitä olen tekemässä, ravistelen päätäni. Mikä minuun oikein on mennyt? Malfoy on vihollinen! Malfoy on... hyvännäköinen ja mukavampi, hän ei enää vinoile minulle joka välissä –

Ei, ei, ei! Minulla ei tosiaankaan ole varaa ajatella Dracoa – siis Malfoyta.

”Harry, olet varmaan jo sekoittanut sitä viisi minuuttia?” Hermione kumartuu kuiskaamaan minulle ja hätkähdän.

Huomaan sekoittaneeni lientäni jo kymmenen minuuttia, kaksi kertaa vaaditun ajan. Liemi pölläyttelee savuhattaroita ja viskaan kiireesti seuraavat ainesosat kattilaan, jolloin liemi rauhoittuu ja muuttuu tasaisen kerman väriseksi. Juuri silloin Kalkaros nousee seisomaan luokan etuosassa.

”Noniin. Aika loppui. Palauttakaa liemistänne näytteet pöydälleni”, Kalkaros käskee.

Täytän pullon aikaansaamallani liemellä – joka on aivan liian vaaleaa ja tahmeaa – ja vien sen hajamielisenä Kalkaroksen pöydälle. Draco sattuu pöydän luo juuri samaan aikaan, ja sen sijaan että hän heittäisi minulle jotakin ilkeää, hän vain katsoo minua kummallinen ilme naamallaan. Lähden ällistyneenä takaisin omalle paikalleni hakemaan laukkuni ja seuraan Ronia ja Hermionea ulos tyrmistä ja kohti loitsuluokkaa.

***

On aamiaisaika Suuressa salissa. Ginny ja Hermione väittelevät jostakin Me Noidat – lehden artikkelista. Ron, Fred ja George juttelevat tulevasta huispausottelusta, Korpinkynsi vastaan Puuskupuh. Nyökkäilen ja myöntelen aina sopivissa väleissä, mutta mielessäni myllertää jotain aivan muuta kuin seuraava matsi.

Jo viikko on kulunut, eikä Draco ole nälvinyt minua lähes yhtään. Tämä alkaa tosiaan mennä oudoksi. Ja joka pahuksen yö uneni ovat täynnä niitä harmaita silmiä, vaaleita hiuksia, viileitä käsiä ja kapeita huulia, jotka kohoavat hymyyn, jotka painautuvat omiani vasten -

Ei käy!

En tiedä mitä hittoa tästä kaikesta pitäisi ajatella. Draco on kuitenkin Malfoy. Mutta Draco ei ole oikeasti... paha. Joskus Dracon naamio melkein murtuu, sen huomaa hänen silmistään. Joskus... Mutta enhän minä häntä nyt niin tarkasti katsele, enhän, enhän? En todellakaan.

Etsin häntä vastapäätä salia olevasta luihuisten pöydästä. Hoksaan hänet istumasta ystäviensä keskeltä, ja, tuijottamasta suoraan minuun.

Tajutessaan että katson häneen päin, Draco kääntää nopeasti katseensa pois ja vannon että näen pienen punan kohoavan hänen kasvoilleen.

Siis mitä? Malfoyko punastuu... Nyt minua alkaa jo todella pelottaa.

”Harry, sano nyt sinäkin”, Ronin ääni saa minut havahtumaan.

”Joo, niinhän se on”

”Öh, mikä on?” Ron katsoo minua epävarmana.

”Tuota, en ihan kuullut, mitä sanoitkaan...?”

”Äh, unohda. Missä oikein olet?”

Juuri silloin saapuu posti, ja vältyn keksimästä tekosyitä sille miksi olen niin pihalla keskustelusta. Ron saa yllättäen kotoaan kirjeen, jota kaksoset ryhtyvät myös lukemaan hänen olkansa yli. Hermionelle tulee, kuten tavallista, Päivän Profeetta ja hän katoaa sen taakse. Ginny katsoo minuun hymyillen, muttei sano mitään.

Iltapäivän taikakausien historian tunti matelee. Tuntuu että se menee vieläkin hitaammin kuin yleensä. Silmäni lipsuvat melkein kiinni ja kuva hymyilevästä Dracosta liukuu jostakin mieleeni.

Huh. Ravistelen päätäni selvittääkseni ajatukseni. Tässä ei ole enää järkeä. En todellakaan halua ajatella Dracoa.

Ron nojaa viereisessä pulpetissa päätään käsiinsä ja hän näyttää melkein nukkuvalta. Hermionen sulkakynä on ainoa joka raapii pergamenttia.

Vihdoinkin se kuolettavan tylsä tunti on ohitse. Kävelen Ronin ja Hermionen kanssa kohti Rohkelikkotornia. Viemme laukkumme makuusaleihin ja suuntaamme saman tien päivälliselle. Puolimatkassa suureen saliin Hermione kiljahtaa vaimeasti.

”Mitä?” Ron kysyy hermostuneena.

”Äh, sitä vain, unohdin yhden jutun”, ja Hermione ampaisee takaisin oleskeluhuoneen suuntaan. Ron kohauttaa olkiaan ja jatkamme matkaa.

”Ron, minä käyn vessassa, tulen perässä, okei?” sanon kun lähestymme toisen kerroksen poikien vessoja.

”Joo, selvä, tai no odotan tässä ulkopuolella, en minä yksinkään halua syödä…”

Astun sisään yhteen wc-kopeista, mutta juuri käännettyäni sen oven lukkoon kuulen kuinka joku muukin tulee sisään vessaan. Jähmetyn kuullessani Malfoyn äänen. Hän naljaisee oven ulkopuolella odottavalle Ronille jotakin ilkeää, mutta Ronin kiukkuinen vastaus vaimenee kuulumattomiin kun ovi heilahtaa kiinni Dracon perässä.

Kuulen Dracon käyvän vessassa ja vedän itsekin pöntön samaan aikaan kuin hän. Avaan vessakopin oven ja –

TUMP.

”Harry!”

Draco on juuri lähdössä ja avautuva ovi iskee häntä päin. Hän horjahtaa hieman taaksepäin nenäänsä pidellen – ei kai se murtunut? -, muttei vedä sauvaansa esiin eikä yritä muutenkaan kostaa minulle. Sen sijaan hän lehahtaa punaiseksi.

Harry? Milloin Draco on alkanut kutsua minua etunimeltä... Se kuulosti oikeastaan aika mukavalta.

”Öh, anteeksi...”, mutisen ja voisin saman tien läimäyttää itseäni. Se on Malfoy, MALFOY.

Malfoy katsoo minua kummallisesti. Hän on metrin päässä ja jalkani jotenkin astuvat eteenpäin riippumatta käskystäni lähteä. Draco on kahdenkymmenen sentin päässä.

Draco katsoo minua suurin silmin ja nojautuu eteenpäin. Astun vielä yhden askeleen lähemmäs ja suutelen häntä hallitsematta enää lainkaan itseäni ja kiedon käteni hänen ympärilleen. Draco seisoo hetken jähmettyneenä, mutta vastaa sitten suudelmaan antaumuksella. Hänen viileät sormensa ottavat minusta kiinni –

”MITÄ HELVETTIÄ!?”

Säpsähdämme erillemme ja tajuan puoliksi järkyttyneenä mitä olin juuri tekemässä. Kasvoni lehahtavat punaisiksi, kun Ron vain seisoo ovella ja tuijottaa meitä tajuamatta mitään. Kompuroin pikaisesti metrin päähän Dracosta. Dracon silmät kapenevat ja hän tuijottaa Ronia murhaavasti.

”Kuulin jonkun pamauksen ja ajattelin...”, Ron selittää vaivautuneena ja katsoo vuoroin minua, vuoroin Dracoa. Hetken ajan tyrmistynyt hiljaisuus.

 ”Mutta kaikki näyttääkin olevan kunnossa!” Ron huutaa ja katsoo minuun petetyn ja tyrmistyneen näköisenä ennen kuin kääntyy ja pamauttaa oven perässään kiinni. Jäämme seisomaan soivaan hiljaisuuteen. Sitten –

”Voi helvetin helvetti!” Draco vajoaa kyykkyyn ja repii epätoivoissaan hiuksiaan. Hänen silmänsä ovat kosteat. Katson häneen tietämättä lainkaan mitä tehdä. Koko tilanne on kerta kaikkiaan älytön.

Voisin lohduttaa häntä. Mutta miten?

Draco kohottaa katseensa minuun ja minä tuijotan takaisin. Seison vaan siinä tekemättä mitään ja hetken päästä käännyn lähteäkseni. Käteni on ovenkahvalla, kun Draco sanoo tärisevällä äänellä:

”Älä lähde”

Käännyn katsomaan häntä. Hän on noussut seisomaan ja kävelee ihan minun eteeni. Käteni toimii taas omin päin ja kohoaa sipaisemaan hänen poskeltaan yksinäisen kyyneleen. Dracon suupielet kohoavat hymyyn ja hän kuiskaa ennen kuin suutelee minua:

”Vihdoin sinä tajusit, kyllä siinä kestikin”

Tajusin? Mutta ei, en minä halua tajuta. Enhän... Jokin kaiken aikaa hiljenevä ääni anoo minua lopettamaan koko touhun ja kiroamaan Malfoyn irti minusta. Mutta sitten toinen ääni puhuu myös, ja se peittää pienen vastustuksen äänen alleen.

Kyllä, juuri tätä minä haluan, juuri tässä on hyvä. Kyllä, minä rakastan sinua, Draco. Millään muulla ei ole tässä hetkessä väliä.

Ja vedän Dracon tiukasti itseäni vasten ja tunnen viimein hänen lämpönsä lämmittävän minuakin.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 04, 2012, 16:00:33 kirjoittanut Renefer »
Anything is possible.

Poissa Skelegirl

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Ristiriitaista [Harry/Draco, drama, one-shot, K-12]
« Vastaus #1 : Kesäkuu 27, 2018, 03:56:57 »
Tää on varmaan paras tarina minkä oon lukenu vähään aikaan:)