Kirjoittaja Aihe: Mikä on paras bändi/laulaja?  (Luettu 91504 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Jinna

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #200 : Elokuu 07, 2007, 14:24:36 »
Suurin suosikkini on Lordi. Bongasin bändin euroviisuissa, mutta varsinainen fanitukseni alkoi vasta kansanjuhlassa kun kuulin Blood Red Sandmanin. Kolahti ja lujaa kolahtikin. Aloin etsiä tietoa ja kuulin muitakin biisejä. Siitä se sitten lähti. Hankin The Arockalypsen ja vähitellen Lordi aiheista tavaraa alkoi kiertyä. Parhaita biisejä Blood Red Sandmanin lisäksi ovat esim. It Snows In Hell sekä EviLove. Odotan innolla että nään joskus monsterit livenä :>

Suosikkibändeihini lukeutuu myös Poets of the Fall. Aivan mahtavaa musiikkia! Tämän bändin fanitus lähti oikeastaan vasta kun näin Carnival of Rustin videon. Ajattelin, että tuo kuulostaa ihan mukavalta.. Ei aikaakaan, kun poetsien levy ilmestyi levyhyllyyni! Sorry Go 'Round kolahti välittömästi, samoin Roses ja Gravity. Ja Dawn <3 rakastan sitä biisiä. Pitänee metsästää jostain myös vanhempikin levy..

Hanna Pakarinen kolahtaa myös, joskaan ei tule kuunneltua nykyään ihan niin paljon kuin ennen. Hannaa olen fanittanut Idolssin finaalista asti. Levyt löytyvät luonnollisesti levyhyllystäni ja keikoilla olen käynyt.. aivan varmasti tulee mentyä vielä keikalle jos suinkin tulee mahdollisuus. Hanna on mahtava livenä, ei voi muuta sanoa. Biiseistä kolahtaa ehdottomasti eniten Hard Luck Woman, kun taas Runin hitaasta versiosta en tykkää yhtään. Keikoilla toimii, mutta levyllä - ei kiitos.

Shamandalie

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #201 : Syyskuu 15, 2007, 16:34:28 »
Sonata Arctica.

Sonata Arctica on aika pitkälti ainoa bändi, josta voin sanoa, että pidän itse bändistä enkä pelkästään yksittäisistä lauluista. Tonyn ääni nyt on vain niin vaikuttava, että on paha sanoa, muuta, kuin että upeeta. Parhaita biisejä Shamandalie, Full Moon, Tallulah, Replica, Caleb ja paljon, paljon muita. Käytännössä kaikki.

Muita mukavia, jotka kuitenkin kalpenevat Sonatan rinnalla, ovat muun muassa Green Day ja - vaikka tämä sattuukin minuun myöntää - Tokio Hotel.


Poissa moottorisaha

  • Voldemortisti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • be loud, let your colors show.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #202 : Syyskuu 22, 2007, 23:04:55 »
Nämä kysymykset ovat niin vaikeita. Yritetäänpä nyt kuitenkin.

SLIPKNOT
Lähinnä meikäläisen sydäntä ikinä. Ilman tätä bändiä en olisi mitään mitä nyt olen, enkä olisi varmaan muutenkaan missään. Hetken kesti päästä muutaman vuoden HIM:in kuuntelun jäljiltä siinä 13-vuotiaana kiinni huomattavasti raskaampaan musiikkiin, mutta sittenpä se veikin meikäläisen ihan kokonaan.
Energista, aggressiivista, ah. Hemmetin kekseliäs ryhmä musikaalisesti, vaikkei live-esiintyminen parasta olekaan. Levyt ovat aivan mahtavia. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kuinka paljon rakastan tätä yhtyettä.
Parhaaksi levyksi voisin nimetä Slipknotin nimikkolätyn, ensimmäisen studiolevyn. Kaikissa lätyissä kuitenkin omat hyvät puolensa, enkä malta odottaa ensi vuoteen jolloin ukoilta pitäisi ilmestyä vihdoin ja viimein neljäs studioalbumi!

KILLSWITCH ENGAGE
Ai ai. Joka kerta kun KsE:n laitan soimaan, jään hetkeksi vain tuijottamaan seinää ja kuuntelemaan kaikilla minusta löytyvillä soluilla. Niin upeaa soitantaa, että ei rajaa! Nämä miehet piru vie hallitsevat soittimensa. Muutenkin jotenkin... En osaa edes perustella. Parasta! Jessen aikaisessa KsE:ssä on oma viehätyksensä, mutta nyt Howardin laulamana jotenkin todella vahvaa ja mahtipontista. En voisi elää ilman.
Paras lätty The End Of Heartache, ensimmäinen Howardin kanssa levytetty albumi.

(the) DEVIN TOWNSEND (band)
Tätä herraa ei voi kuin ihailla. Tuottaa, mukana (ainakin) kolmessa projektissa (SYL, "the - band" ja sooloura) ja ties mitä. Mutta ai että Devinin ääntä! Ennen en osannut nimetä parasta biisiä maailmassa. Sönkötin jotakin niiden paljoudesta jne. Nyt valitseminen on helppoa. The Devin Townsend Band - Deadhead ! En taas osaa perustella, uppoaa vaan suoraan sydämeen ja ravistelee kuin mikä. Rakkaus. Ah.
When you say it's dead and gone, yes, I know you're wrong

Poissa Remi

  • Siis nii Mary Sue
  • Vuotislainen
  • Fly away to the stars... Shit.
    • "Taidetta"
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #203 : Syyskuu 22, 2007, 23:18:43 »
HIM. Ehdottamasti HIM. Voisi sanoa vaikka, että syitä ovat muunmoassa nämä:
1. Valolla on niin ihana lauluääni (ja se on kaunis mies..)
2. Pidän sanoituksista
3. Pidän musasta muutenkin.
Niitä syitä löytyisi vielä kuinka..

Muita hyviä bändejä..
Sonata Arctika,
Nightwish,
Soul Asylum
Ja niitäkin löytyisi lisää.. En vain radiota kuunnellessa paina erityisemmin nimiä mieleeni.. ^^
"Shed your shrouds. Slip your fingertips through the ground. Get those catacombs open I'm hoping you'll join us. Everybody come on out, yeah~ What a lovely, lovely night for a drink and a parade. We'll dance until the morning light, this town should be afraid. " -Skeletons on Parade, Ludo

Homonyymi

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #204 : Lokakuu 06, 2007, 23:56:42 »
Dir en grey
Se absoluuttinen numero yksi. Dirut olleet nyt enemmän ja vähemmän ahkerassa soitossa jo kohta puolitoista vuotta. Se oli rakkautta ensi kuulemalla kun kaveri joskus muinoin pari biisiä kuuntelutti. Tällä hetkellä lempikappale on The Final, jonka kohdalla Ankkarockissa itkin. Tavastia, 5.11, täältä tullaan ♥

The GazettE
Toinen suursuosikkini. Tämänkin kuuntelun aloitin kiitos armaan ystäväiseni, joka Reilan joskus muinoin pakotti kuuntelemaan. Ja onneksi pakotti, pian aloin Gazea enemmänkin kuuntelemaan ja huomasin että tämähän on oikeasti ihanaa musiikkia. Lempikappale on jo pitemmän aikaa ollut Reila, koska sen ensimmäisenä Gazelta kuulin.

Muita sekalaisia suosikkejani ovat mm. Moon -Kana-, An Cafe, Steen1, Trilogia, Konala Cartelli, The Latin Kings, Ayumi Hamasaki, MUCC sekä lukematon määrä muita bändejä ja artisteja joita en jaksa tässä mainita.


Poissa greenie

  • junkie
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I think I'm a banana tree.
    • Last.fm-profiilini
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #205 : Lokakuu 07, 2007, 13:46:52 »
Suurimmat suosikkini ovat:

Red Hot Chili Peppers
Rakastan ja kunnioitan syvästi tätä bändiä. Herrat (Anthony, John, Flea + Chad) ovat tehneet pitkän uran, jonka aikana on ollut niin vastoinkäymisiä kuin onnellisia hetkiäkin. Kokemukset kuultavat heidän musiikistaan, se on hieno piirre, se, että musiikissa on tunnetta. Tykkään tosi paljon RHCP:n vanhemmasta tuotannosta, se oli silloin hauskaa ja jammaavaa. Uuskin on hienoa, ehkä musiikillisesti taidokkaampaa, kun Johninkin on päässyt ihan uusiin ulottuvuuksiin soitossaan. En oo vielä törmännyt yhteenkään sellaiseen biisiin, jota en voi sietää, se on aikamoinen saavut, omistanhan kaikki bändin levyt. Kerran oon nähnyt livenä enkä unohda sitä koskaan <3

John Frusciante
Tuon ylemmän bändin rakastettava kitaristi :) Johnny osaa soittaa aivan mahtavasti ja tuoda musiikkiinsa just sen hienon tunteellisuuden. Tykkään erikoisesta äänestä, muuntuu korkeesta matalaksi ja toisinpäin, ei kyllästy.
Muutenkin ihanan erikoinen hyypiö, vähän semmonen pikkunen kummajainen. Biisit ovat sitä laatua. Joskus haluaisin tämänkin nähdä livenä uudestaan, vaikkapa itsenäisenä, siis ilman bändiään.

Queen
Yksi kaikkien aikojen mahtavimmista bändeistä, suorastaan mahtava. Rakastan Freddien ääntä, ihanan korkee, mut toisaalta erikoisen muriseva ja karhee, joo, kuullostaa varmaan aika mielenkiintoselta. Tällä bändillä on paljon rauhallisia ja kauniita kappaleita, mutta myös vähän rankempia
ja nopeampia, löytyy siis moneen makuun.

Muista, joista pidän, ovat mm: The Beatles, Thin Lizzy, Styx, The Darkness, Fishbone, Sly & The Family Stone, Anthym, Bon Jovi, Ramones, OutKast...jne...
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 25, 2007, 12:03:43 kirjoittanut greenie »
Well heroin, heroin
And cocaine, cocaine
I loved them both

Poissa Cerridwen

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #206 : Lokakuu 08, 2007, 21:03:57 »
Uniklubi
Kyseistä bändiä olen alkanut kuuntelemaan ensimmäisen levyn ilmestymisen aikoihin, eli vuonna 2004, ja se on edelleen mielestäni maailman paras bändi. Sanoitukset ovat hyviä, Jussi laulaa todella hyvin ja Teemu, Janne, Pasi, että Antti soittavat hyvin. 
Kaikista biiseistä tykkään todella paljon, mutta kaikista parhaimmaksi voisin tässä sanoa, että Kehä, Kylmää,
Myrkky, Aika mustaa muistot, Ei kukaan ja Varjot.

Negative
Negativeä on tullut kuunneltua vasta noin vuosi. Kun kuulin biisin Planet of the sun, niin ihastuin Jonnen ääneen heti.
Se on vain nyt niin hyvä bändi.
Parhaimmat kappaleet ovat Glory of the shame ja Swans.
Pidän toki myös muistakin.

Jann Wilde and Rose Avenue
Tähän bändiin tutustuin Suomen Euroviisukarsitojen (?) ansiosta, eli aivan vähän aikaa sitten.  Musiikki jotakin niin ihanaa ja... En nyt oikein osaa sanoa. Jotenkin vain pidän siitä. Harmi kun bändi hajosi vähän aikaa sitten.
Parhaita kappaleita ovat ehdottomasti Mr.Wilde, Lover Lover Lover, Soft is selling ja Song for those who.

Lovex
No Lovexista aloin pitämään heti, kun kuulin Guardian Angel -biisin. Siinä oli vain jotain mistä pidin ja levy oli pakko ostaa heti. Toivottavasti pojilta ilmestyy pian uusi levy. Lempibiisejäni ovat melkein kaikki...

Indica
Jotakin niin satumaisen kaunista ja koskettavaa. Jonsun ääni on todella kaunis ja omaperäinen. Sanoitukset kauniita, ja sellaisia ei kovin monella bändillä tietääkseni ole. Parhaimmat biisit ovat Scarlett, Nukkuu Kedolla, Helmet ja Kummajaisten joukko

Smak
Tästä bändistä tuli suosikkini noin vuosi sitten, kuultuani Teen mitä teen -biisin.
Kappaleissa on kauniita ja jänniä sanoituksi, joita kuuntelee mielellään ja ne jäävät helposti soimaan päässä.
Kehtolaulu, Putoan ja Päätös iskevät erityisesti.

Dingo
Tätä en osaa perustella... Sorry...

Lempilaulajia ei okein ole. Siis, jos noiden yllä olevien bändien solisteja ei lasketa...

Totuus

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #207 : Lokakuu 09, 2007, 23:12:08 »
Izzy Stradlin, oikealta nimeltään Jeffrey Isbell

Hieno ääni, komea kaveri (tai ainakin nuorena oli), osaa säveltää hyvin.
Kyseinen kaveri soitti Gun`s N Rose`sissa komppi kitaraa, oli Axlin(laulajan) lapsuuden ystävä ja bändin perustaja jäsen. Siellä ollessaan hän sävelsi Axlin kanssa bändin biisejä ja lauloi muutamiakin, esim Dust N Bones ja 14 Years. 14 Years on kyllä ehdottomasti parhaimpia biisejä mitä olen kuullut, sama biisi jäin Izzyn viimeiseksi, koska hän lähti bändistä sisäisten riitojen takia, enimmäkseen johtuen Axlista. Biisikin kertoo heidän neljätoista vuotta kestäneestä ystävyssuhteesta.
Soolouran tuotannosta voisin mainita Far Below Me Now, Gotta Say ja Ain`t It A Bitch.
Izzy Stradlin on hyvin aliarvostettu kitaristi ja säveltäjä, ja moni on myös sitä mieltä että Gunnareiden lasku alkoi kun hän lähti kälppimään

But it's been 14 years of silence, It's been 14 years of pain


enskatar

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #208 : Lokakuu 10, 2007, 13:58:52 »
kent
Kentiä olen dikkaillut vuodesta 2001. En tiedä, mikä kentissä loppuviimeksi niin viehättää, sillä oikeastaan pääasiassa kuuntelen ihan erilaista musiikkia kuin mitä kent tekee. Kuitenkin, kappaleet ovat mahtavia, aina tapahtuu kivasti muutosta uuden albumin tullessa, ja ennen kaikkea keikat ovat mahtavia kokemuksia... Lempibiiseiksi voisin mainita vaikka Kärleken väntar, Mannen i den vita hatten, Istället för ljud ja Sundance Kid.

Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Tämä on uudempi tuttavuus, oon pitänyt tätä yhtenä lempibändeistäni vasta jotain reilun vuoden. Ensimmäinen biisi, jonka kuulin, taisi olla Rakkaus ei oo pysyvää, ja sitä kieltämättä vihasin aluksi :D Sitten kuulin Maailma on renki -kappaleen, ja siihen ihastuin täysin. Parhaimmiksi kappaleiksi voisin mainita Ainoaas, Rakasta rintani ruhjeille ja vaikka vielä Pisto tikarin.

gnarl

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #209 : Lokakuu 21, 2007, 12:47:12 »
Numero 1 musiikin saralla on ehdoton Pantera ah, jumala. Iski lujaa jo heti ensipuraisulla ;) Parhaimmiksi vedoiksi kai voisi sanoa Mouth For War, Death Rattle, (se ehdoton) Cowboys From Hell, Floods ja Revolution Is My Name. (Ah! Parasta kun on niin mahdoton päättää, olenhan sentään nainen:D) Olen ikuisesti suruissani siitä etten ole syntynyt aiemmin ja sitäkautta päässyt näkemään tätä bändiä. Samoin siitä että erittäin lahjakas kitaristi kuoli ennen aikoijaan sekopäisen fanin vuoksi.

2. Death. jumalattoman hienoa musiikkia, Chuck Schuldiner oli nero.

3. Testament

loppuja ei voikkaan järjestellä, löytyy Bloodbath, Devourment, Nile, Kreator, Lamb of God, Kataklysm, Elvis Presley, Dolly Parton, Mamba, Bolt Thrower, Necrophagist, Cannibal Corpse jne, lista on (melkein) loputon.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 26, 2009, 22:37:46 kirjoittanut gnarl »

Rusba

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #210 : Lokakuu 21, 2007, 17:48:11 »
Nightwish
Olen kuunnellut Nightwishia reilut kolme vuotta.
Vanhempani ovat kuunnelleet Nightwishia jostain vuodesta 1998 asti ilmeisesti, joten minäkin väistämättä siinä samalla bändiin tutustuin, mutta vasta kesällä 2004 havaitsin, miten upea bändi tämä on.
Nightwishissa parasta on upeat sanoitukset, upeat sävellykset.. kaikki. Toimii myös livenä, ainakin Tarjan kanssa toimi ja mitä nyt olen Youtubesta katsonut livevideoita Aneten laulamina, niin se toimii vähintäänkin yhtä hyvin.
Bändin jäsenet on ihanan semmoisia jalat maan päällä seisovia, menestys ei missään vaiheessa ole noussut päähän. Paitsi Tarjalla ehkä silloin aikoinaan, tiedä siitä sitten..
Paras biisi on The Poet and the Pendulum, mutta monen monta ihanan upeaa biisiä tämän lisäksi bändillä on. Ghost Love Score on huippu, samoin Devil & the Deep Dark Ocean, Creek Mary's Blood.. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Poissa Arminas

  • Addikti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #211 : Lokakuu 31, 2007, 20:48:48 »
Enpä muista olenko tähän osioon kommentoinut jo aiemmin, mutta....

The Ark
Todella mahtavat sanoitukset ja Ola Salolla on ihana ääni (juuu ja ihana ulkonäkö btw). Kantaaottavia biisejä oikeasti kun vähän ajattelee.
Parasta biisiä on todella vaikea sanoa, tällä hetkellä suosikkejani ovat Tell me this night is over, Beauty is the beast ja Absolutelu no decorum.

HIM
Vaikken yleensä tykkääkään tämäntyyisestä musasta, niin HIM on ehdottomasti toinen suosikkibändini.Ville Valo osaa laulaa todella hyvin( juu ja tähänkin lisään ulkonäön:D) ja biisit ovat kokonaisuudessaan mahtavia.Paras biisi?Hmm. Himilläkin on vaikea nimetä vain yhtä hyvää, mutta esim. Vampire heart ja Kiss of dawn sekä Funeral of hearts.

Sitten on tietenkin paljon yksittäisiä biisejä monilta bändeiltä, kuten Sunrise Avenue ja Tokio Hotel.
The stories we love best do live in us forever.

Sukkahousuagentti

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #212 : Marraskuu 01, 2007, 17:03:30 »
My Chemical Romance
varsinkin tän WTTBP:n ilmestymisen jälkeen oli taas kiva kuunnella mcr:ää, vaikka oonkin tätä jo sen 3 vuotta kuunnellu. Gerardilla on ihana ja kestävä ääni, joka sopii moneen tilanteeseen. osaampa selittää, mutta hyvä jos joku tajuu. biisien sanoja on kiva kuunnella, ne on jossain kohissa omalaatusia, mutta kivoja.

Tokio Hotel
Ihan ensiksi sanon, että olen kuunnellut 1½ vuotta th:ta. Inhoan niitä Elämä Lapselle ihkuttajia, jotka ihkuttaa vaan tomia ja billiä, vaikka koko bändi kokonaisuudessaan on ihana. Biisien sanat on kivat, saksa on kauniin kuuloista laulettuna, ja ne englannin kieliset biisit on myös hyviä, vaikka enemmän saksasta pidän.

Poissa Aiëdaíl

  • Näätärikkaus
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #213 : Marraskuu 18, 2007, 14:46:55 »
Kaksi on ylitse muiden.

Nightwish, joka iskee niin syvälle sydämeen. Tuomaksen sävellykset ja sanoitukset ovat vertaansa vailla, ja se maailma asuu minussa. Toimii myös livenä, ja minua on edes turha pyytää luettelemaan suosikkibiisejä. Jokaiselta albumilta on monta aivan yliloistavaa kappaletta, eikä huonoa olekaan. Ei minun tarvitse tätä kuvailla, kuuntelemalla sen tajuaa.
ja
Malice Mizer. Se maailma, jonka he loivat liveillään, musiikkivideoillaan, puvuillaan, melodioillaan, sanoituksillaan, elokuvillaan. Toista ei ole eikä tule. Ainutlaatuinen rakkaus.

Kaksi on loistavaa muutakin.

Moi dix Mois, Manan sooloprojekti. Mana ei yksin (okei, onhan sillä Seth ja K. Ja ennen Juka ja Kazuno ja Tohru, mutta...) yllä entiseen loistoon, mutta homma toimii, ja pidän siitä.
ja
X Japan on niin rehellistä rockmeininkiä, loistavine biiseineen, ajoittain melko huonolla englannilla höystettyine sanoituksineen, mahtavine liveineen. Kiitos kaikesta.

Ja sitten on liuta muita hyviä, mutta tuossa parhaat. Laulajien äänistä suosikkejani ovat Tarja Turusen (NW, jos joku ei tiennyt...) ja Toshin (X Japan) toisistaan äärimmäisen paljon poikkeavat lauleskelut. Gackt iski enemmän Malice Mizerissä, hänenkin äänensä on mainittava. Klaha oli loistava tenori MM:ssä myös.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 08, 2008, 21:58:44 kirjoittanut Aiëdaíl »

Poissa Lime

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: WitchWillow21467
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #214 : Marraskuu 20, 2007, 19:24:32 »
Tokio Hotel
Tykkään kovasti Billin äänestä, he kaikki ovat tosi lahjakkaita. Kaikkien biisien sanat ovat tosi kauniita, etenkin tykkään Spring Nichtin ja 1000 Meeren lyriikoista. Tykkään enemmän TH:n saksan kielisistä biiseistä, vaikka Billillä on englannissa kiva aksentti. Oon tykännyt TH:sta n. ½ vuotta, kun kaveri sai mut tajuamaan miten hyvä bändi tää oikeesti on. Haluan päästä näkemään nämä livenä, kun en EL-konserttiinkaan päässy.

Smak
Smakista oon tykännyt n. 1½ vuotta. Eräs kaverini sai minut tykkäämään tästä. Smakin lauluissa on myös kauniit sanat, varsinkin Elämä/Kuolemassa. Ainut biisi, josta en tykkää on Sodan lapset. Lempibiisejäni ovat Elämä/Kuolema, Kehtolaulu, Elohopeaa ja Hallanvaara. Aina kun kuuntelen Hallanvaaraa, tulee sellanen jännä fiilis, koska se on eka biisi, jonka Smakilta kuulin ja siihen biisiin ekana ihastuin. Haluan nähdä myös nämä livenä.
You don't know anything yet
about the dreams I have.

floora

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #215 : Marraskuu 24, 2007, 11:28:57 »
Fall Out Boys
Niillä vaan on hyviä musiikkivideoita, jotkut on aika omalaatuisia:D ja ne on muutenkin hyviä laulamaan.
En kyllä kauhean monia kappaleita niiltä oo kuullu, mut yks on erityisesti jäänyt mun mieleen. Se on Thnks fr th mmrs, iihana kappale<3

Alicia Keys
Ihana laulaja, ääni kuulostaa jotenkin houkuttelevalta. Vaikka vasta vähän aikaa sitten tutustuin tähän laulajaan, niin
silti olen ehtinyt jäädä koukkuun ;D
Kappale, josta pidän eniten on No one ja sitten on myöskin Fallin', en kyllä enää kauheasti tykkää, tai ei tule kuunneltua usein...Sillon kun ekaks kuulin ton Fallin' kappaleen, kuuntelin sitä koko viikon, ei kai ole ihme, jos kyllästyy :D

My Chemical Romance
Ihana ääni laulajalla. Voi laulaa monelta eri tasolta yhdessä kappaleessa, ihastuin heti, kun kuulin Welcome to the Black Parade -kappaleen.
Siinä tuliki jo yks tosi hyvä kappale niiltä, mut myös I don't love you on ihana.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 19, 2009, 01:44:00 kirjoittanut Bonnie »

otteita

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #216 : Marraskuu 25, 2007, 11:55:39 »
Evanescence
No, Evanescence on bändi, josta olen pitänyt kaikkein pisimpään. Oikeastaan ainoa, josta olen pitänyt jatkuvasti jo muutaman vuoden. Olin katsomassa heitä 18.6. Hartwall-areenalla ja upea esityshän se oli. Amylla on ihana ääni! Lempikappaleita on vaikea sanoa, koska kaikki ovat ihania, mutta mainitaan nyt Cloud nine ja Everybody´s fool.

Tokio Hotel
Tätä olen kuunnelut nyt jonkun aikaa. Ihastuin rysäyksellä, joskus ehkä puolisen vuotta sitten. En tiedä mikä siinä viehättää, mutta viehättääpä vaan. :D Saksan kuuntelu ja bändistä muutekin kiinnostuminen on auttanut ja motivoinut saksan opiskelujanikin. :D Lempikappaleita on taas vaikea sanoa, koska kaikki ovat ihania, mutta ihanimmat on varmaan Freunde bleiben, Ich bin nich´ ich, Gegen meinen willen ja Reden. Kaikki musavideotkin on ihania ja englanninkielisiä versioita on välillä hauska kuunella. ^^

Siinä kaksi lemppariani tällä hetkellä, muita on mm. : CMX, Emilie Autumn, The birthday massacre, Scarling, Dope stars inc, Apulanta, Kotiteollisuus jne...

Kommando

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #217 : Marraskuu 25, 2007, 16:02:49 »
The Ark, elämäni rakkaus. Heillä on asennetta, persoonallisuutta, kunnon mielipiteitä ja he ovat enemmän kuin upeita livenä. Arkin kuuntelu piristää aina, sillä valtaosa biiseistä on sellaisia ihastuttavan hyväntuulisia. En tiedä Arkilta yhtään biisiä, jossa ei olisi jotain kivaa. Samoin on hyvin vaikea määritellä suosikkibiisiäni. Lähes kaikki biisit merkitsevät jotain enempää minulle, kaikissa on tunnearvoa. The most radical thing to do on legenda, mielettömän kauniit sanat ja kaikki. Ensimmäisiä kuulemiani biisejä Arkilta. Tell me this night is over on tullut minulle hyvin läheiseksi viime aikoina. Kolla kolla on järkyttävän ihana, ruotsin kieli on laulettuna ihanan kuuloista. Hey Kwanongoma! on myöskin hurjan söpö. Ja Echo chamber. Ja Opera. Ja All I want is you. Ja...

Zen Café on myös hyvin rakas bändi minulle. Hyvin tyhjentävää on sanoa, että Samuli Putro on nero. Lyriikat ovat juuri sellaista yksinkertaista syvällisyyttä, jota rakastan. Hyvänä esimerkkinä Lohdutan sua. Biisit saavat sekä hyvälle tuulelle (Sella, Satavuotias, Antaa vituttaa, Hontelot pojat...) että itkemään (Vanha opettaja, Älä mee, Tuhannen kilometrin päässä...). Zen Caféta voi kuunnella milloin tahansa, eikä siihen voi koskaan kyllästyä.

Muitakin kivoja bändejä toki ovat, mutta nuo ovat ne tärkeimmät.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 25, 2007, 16:28:19 kirjoittanut Kommando »

Carneval

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #218 : Marraskuu 27, 2007, 17:20:20 »
Tokio Hotel
Ehdoton ykkönen itselläni on Tokio Hotel. Noin puoli vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran kappaleen Monsoon ja sydän jäi jonneki telkkariruutuun. Se musiikki kolahti muhun vain niin pirun hyvin. En ollut EL-konsertissa ja siksi toivon, että TH tulisi uudestaan Suomeen. Ja jos tai siis KUN he tulevat uudestaan, silloin kyllä menen katsomaan heitä.
Tokio Hotelin musiikki on vain juuri sellaista, mikä uppoaa muhun aivan loistavasti. Ja se ero, että jotkut vertaa heitä esim. The Rasmukseen, joka on yksi eniten inhoamistani bändeistä, niin se ero on siinä, että Bill laulaa saksaksi. Se vaan kuulostaa aivan uskomattoman ihanalta.
Ennen vihasin saksan kieltä, mutta se miten Bill laulaa saksaa sai mutkin melkein rakastamaan saksaa. Itse en puhu saksaa, enkä ymmärrä, joten englanninkieliset biisit on vaan ihanaa helpotusta välillä. Vaikka saksa kuulostaakin Billin suusta ihanammalta.
Loistavia biisejä on mm. Reden, Ich Brech Aus, Freunde Bleiben, Übers Ende Der Welt, Wo Sind Eure Hände, Wir Sterben Niemals Aus, Hilf Mir Fliegen jne.
(Tämä oli TODELLA vaikea, koska en oikein tiennyt mitä mainitsisin (meinasin mainita kaikki :DD))

The Gazette
Hurahdin Gazetteen muutama kuukausi sitten kuultuani biisin Cockroach. Aivan loistava biisi. Kuuntelin sen Youtubesta ja sen jälkeen olen kuunnellut Gazettea päivittäin. Gazeten musiikin erilaisuus tekee siitä niin hyvää. Heillä on niin erilaisia biisejä ja sen takia Gazettea voi kuunnella, oli mieliala mikä tahansa. Aoilla ja Uruhalla on mukaansatempaavia kitarariffejä ja Reitan basso on kyllä niin ihana lisä. Muuta ei melkein tarvita. :D ...voisin kuunnella Aioin, Uruhan ja Reitan kolminkeskeistä soittoa varmaan koko päivän. No joo, toki Rukia ja Kaitakin tarvitaan.
Hyviä biisejä on mm. Silly God Disco, Cochroach, Filth In The Beauty, Art Drawn By Vomit, Carry?, Miseinen jne.

Antic Cafe
Tähän japanilaiseen bändiin hurahdin heti Gazeten jälkeen. Minulle suositeltiin tätä ja katselinpa Youtubesta Escapismin. Sekin iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Aivan loistavaa musiikkia. Niin pirteää ja iloista, mutta tietyllä mielialalla todella surullista. Pojat on hassuja ja ihania. Harmittaa, kun Bou lähti, mutta onneksi tuli Yuuki ja Takuya tilalle. Yhtä ihania hekin ovat. :D
Tykkään niin uudesta kuin vanhastakin Antic Cafesta, enkä todellakaan koskaan pystyisi sanomaan kumpi on parempi. An Cafen uusi biisi Ryuusei Rocket on todella hyvä ja sen video on aivan loistavan ihana!
Parhaita biisejä on mm. Escapism, Ryuusei Rocket, Merrymaking, Candyholic, Ese Urnai jne.

Skandaali, Cheek ja Kapasiteettiyksikkö
Tämä kolmikko (vai pitäisikö sanoa viisikko :DD) tulee heti äsken luettelemieni bändien jälkeen ja heitäkin kuuntelen päivittäin. Loistavia sanoituksia ja tykkään räpätä mukana jos osaan.
Mielialamusiikkia, mielialasta riippumatta. Kaikkea löytyy.
Parhaita biisejä mm. Tää On Räppii (Sk), Mul On Femma Selässä (Ch), Kenest Sä Puhut (Ka), Kierteet (Ka), Onnelliset Ihmiset (Sk) jne.

Poissa Saffy

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #219 : Marraskuu 27, 2007, 17:33:53 »
Jos totta puhutaan, niin näitähän minulla edelleenkin on turhankin monta kappaletta, mutta koska edellisestä vastauksestani tähän ketjuun on jo kulunut hyvin pitkä aika, niin kerronpa vielä teille yhdestä rakkauteni kohteesta:

*Valot sammuvat ja valkokankaalle alkaa pikkuhiljaa hahmottua kirjaimia*

Simon&Garfunkel!

Ehdotttomasti parhain, ikuisuusrakkauteni johon tutustuin vasta muutamia kuukausia sitten mutta tiedän etten koskaan lakkaa rakastamasta tätä, en. Rakastan tyyppien ääniä, musiikkia, sanoja, tunnelmaa, kaikkea. Kaikkia lauluja. Aivan ehdottomasti. Tämä vain on niin erilainen kuin mikään muu, johtuu mahdollisestikin kyllä siitä että tämä on niin vanha jo, mutta niin ihana, niin ihana. Rakastanpa vain.

Muita tämänhetkisiä suosikkejani ovat mm. Zen Café, Placebo, Ultra Bra, RHCP ja The Crash sekä ah-niin-rakkaat gospelbändit Exit, Crux ja The Rain. Lyriikat ja äänet ja kaikki<3

Miy

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #220 : Marraskuu 29, 2007, 14:10:26 »
Kuuntelen todella monia bändejä, mutta listailen tähän ne tämän hetkiset (ja pitkään olleet) suosikkini.

the Ark
Aivan loistavaa musiikkia Ruotsista! Arkin jäsenet ovat karismaattisia, pidän Olan äänestä sekä tietenkin itse biisit ovat sydäntä lähellä, ja sanoitukset ovat myöskin aivan loistavia. Poikien energia on niin... vau.
Paras biisi on mielestäni Rock city wanker.

Coldplay
Tämän hetkinen ykkönen. Huomasin joskus, että isäni oli joskus ladannut X&Y-levyn koneelle, ja ajauduin sitten kuuntelemaan sitä. Olin kuullut Coldplayta joskus paljon aikaisemmin, mutta silloin se ei iskenyt. Mutta kuunnellessani tuota levyä rakastuin täysin tähän bändiin. Kerrankin juuri sitä, mitä olen etsinyt!  Chris Martinin ääni on jotakin sanoin kuvailematonta. Pidän Coldplayn omaperäisyydestä. Biisit ja lyriikat ovat täysiä kymppejä. Mitä tästä voi muuta sanoa? Rakastan Coldplayta, tulisipa jo pian se neljäs albumi.

Kate Nash
Tutustuin Kateen, kun näin tämän Foundations-videon televisiosta. Katen ääni on hauska ja omaperäinen. Ja se aksentti, british english. <3 Tietenkin biisit ovat myöskin aivan ihania. Muistuttaa hieman Lily Allenia, jonka musiikista muuten myöskin pidän.

Muita suosikkejani ovat the Candy Spooky Theater, the Killers, Kokusyoku sumire, Jenni Vartiainen, Guns`N Roses, Malice Mizer, Franz Ferdinand... kuten näette, musiikkimakuni on aikas laaja. On ns. alternative/indietä, rockia sekä jrockia. :)

Poissa Vergessen Kind

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • tumblr.
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #221 : Marraskuu 29, 2007, 18:26:10 »
Poistin aiemman viestini, sillä pidin sitä aivan sekona ja ääliömäisenä. ( Ja lapsellisena...)
Kuuntelen pääosin rockia, mutta sitten bändien tyylilajit kuitenkin vaihtelee jonkin verran.
Listataanpas sitten:

My Chemical Romance
Suosikkibäöndini, ehdottomasti. Gerard Wayn lauluääni on ihan mieletön ja sanoitukset todella loistavia. Pidän etenkin Three Cheers For Sweet Revengen ja The Black Paraden biiseistä. Myös monet yksittäiset kappaleen, kuten Heaven Help Us, Kill All Your Friends, Astro Zombies, All I Want For Christmas Is You, Disenchanted (Shut Up And Play) jne. ovat tosi hyviä. En ala luettelemaan suosikkibiisejä, etten koko tuotantoa ala kirjoittelemaan tähän. On jäänyt harmittamaan, etten nähnyt MCR dokumenttia, joka näkyi joskus tuossa kesän loppupuolella. Enkä heinäkuussa kummemmin tiennyt bändistä, joten keikallakaan en ole ollut silloin Helsingissä. ( 8''( )

Green Day
Olen pitänyt bändistä periaatteessa kunnolla vasta puolisenvuotta, mutta jo kauemmin olen tykännyt mm. American Idiot -biisistä. Kesälomalla menin Youtubeen ja siellä menin kuuntelemaan Green Dayta ja siitä se varsinainen fanitus sitten alkoi. Boulevard Of Broken Dreamsinkin aikana huomasin, että olin kuullut sen ennenkin ja tykännyt, mutta en tiennyt, että se on GD:n tuotantoa. Billie Joella on sellainen jännä ääni, se on matalampi kuin Gerardilla ja jotenkin siisti. Myös kappaleen aiheet ovat hienoja, vaikka eivät mene MCR:n mielikuvituksellisien sanoituksien ohitse. Syksyllä tämä oli todella kovassa soitossa, mutta MCR:n myötä hieman vähentyntynyt...

Tokio Hotel
Itseasiassa moni tuntui tykkäävän TH:sta. (Ja kyllähän oli myös MCR -faneja...)
Keväällä ja kesällä olin aivan lääpälläni ja pidin Billiä maailman suloisimpana miehenä, tosi nyt en pidä häntä enää niin suloisena, koska Bill on niin naisellisen näköinen, että kait se miehekkyys on taas enemmän minun mieleen. Mutta tosiaan, onhan toi aika letkeää musiikia kun on pop-rockia, mutta kyllähän se menee. Suosikkibiisisini on 1000 Meere, varmaan koska on jo "vähän" huudattanut sitä hiukan vanhempaa tuotantoa. En ole koskaan oppinut fanittamaan bändissa suuremmin Georgia tai Gustaviakaan, mutta en halua, että minua leimataan "Bill & Tom -ihkuttajaksi", sillä se ottaa minua itseasiassa aika paljon päähän. "Bill on NIIN IHQ" jne. Okei, onhan ne ihan söpöjä, mutta kaikella on rajansa. Minua raivopstuttaa toisinaan se, että siitä on tullut massateinien (Pissisten) ihkutuskohde, mutta eihän sille asialle voi mitään, joten kait sen pitää antaa olla. Pakko mainita vielä, että joissain biiseissä, kuten Vergessene Kinderissä on tosi koskettavat sanoitukset.

The Rasmus
Myönnän, että en kuuntele niin paljon kuin ennen, (Olin aivan sairas fani...) mutta kyllä se menettelee.
Suosikkilevyt on Into ja Dead Letters ja kovasti odotan uutta albumia.
Ja miksi en osaa sanoe mitään? Äsh... No, sanoitukset ovat mielenkiintosia, mutta tosin joitain ekoja pidän hieman outoina.

30 Seconds To Mars
Enpä tiedä bändistä kovinkaan paljon. Olen kuullut muutamia biisejä, kuten The Kill, From Yesterday, The Attack ja sitten erään jonka nimeä en ikinä muista. Jared Letolla on aika mahtava ääni ja suosikkibiisini on The Kill. Sanoitukset ovat todella hienot ja... Se on vain jotain niin käsittämätöntä.

Myös Papa Roachia, Linkin Parkia, Avril Lavingnea ja en voi kieltää, etteikö myös Lindsay Lohan osaisi jotain vetää...
Ihan mielenkiintoisiahan
I wanna scream "I love you" from the top of my lungs
but I'm afraid that someone else will hear me.

Poissa Guilty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Fear would be justified.
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #222 : Joulukuu 06, 2007, 18:51:05 »
The Rasmus
Oi olen ollut fani jo monta vuotta.:) Vaikka alku musiikki ei niinkään kuulu minun suosikki musiikkiini on sitä silti hauska kuunnella.:) Ja löytyyhän sieltäkin toki monia hyviä kappaleita. Suosikki albumi Rasmukselta taitaapi olla Dead Letters. Funeral Song, Guilty, In My Life, Immortal, Dead Promises..ja niin edelleen.

Sonata Arctica
Loistavaa musiikkia täytyy myöntää.:) Tykkään todella paljon. Black Sheep, Ain't Your Fairytale, UnOpened.. niin hyviä kappaleita joita jaksaa kuunnella useampaan kertaan.

Nirvana
Jea. Nirvanaa en ole vielä niin kauaa kuunnellut. Smells Like Teen Spirit oli kappale jonka takia ihastuin Nirvanaan.:) Myöhemmin kuulin myös Come As You Are, You Know You're Right, Rape Me..ym. Nam.

My Chemical Romace
Oi oi.:) En ole ollut fani vielä kovin pitkään, mutta musiikki on loistavaa. Yhteen väliin tuntui kuin en mitään muuta jaksaisikaan kuunnella.;) Tällä hetkellä paras biisi on varmaan..hmm..en osaa päättää.:) I'm Not Okay.

Ja lisää olisi vaikka kuinka paljon, mutta en ala sen enempää näitä tähän listaamaan.
---

Emily Popping

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #223 : Joulukuu 08, 2007, 10:36:56 »
Tokio Hotel
Ehdottomasti ykkösenä ja ainokaisena listallani. Mikään ei kyllä vedä vertoja, herättää tunteita aina kun kuuntelen. Aloin ihan kesäloman lopulla fanittaa bändiä, kun kavereilta siitä kuulin. Bill ja Tom on ehdottoman ihania ja söpöjä, mutta kahestaan ne ei tosiaan sais aikaan noin upeeta musaa mitä ne koko kokoonpanolla saa, eli kyllä ne Geet on varsin tarpeellisia. En kuitenkaan erityisemmin itse tyyppien elämää ole ulkoa opetellut, kuten jotkut fanit, vaan enimmäkseen kuuntelen musaa. Toki ostan varmaan kaikkki lehdet mistä löytyy haastattelu ja/tai juliste, mutta ei, en ole mikään ihkuttaja.

Vauhko-Harry

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on paras bändi/laulaja?
« Vastaus #224 : Joulukuu 24, 2007, 16:04:23 »
Tokio Hotel
Billin ääni jotenkin sopii niin ihanasti bändin tekemään musiikkiin. Olen juuri aloittanut fanituksen, mutta olen kuitenkin hyvin uskollinen fani ^^ Kaikki Tokio Hotel fanittajat: uusimmassa Suosikki-lehdessä on Tokio Hotel juliste!!
Tokio Hotelista vielä: pidän lauluista "Love is dead" ja "Monsoon" (kirjoitinko oikein?). Pidän bändin lauluista englanninkielisinä enemmän kuin saksankielisinä. Omistan itse vain kolme levyä, kun juuri aloitin fanituksen, enkä juuri tiedä kuinka paljon levyjä Tokio Hotel on tuottanut, mutta siis omistamani levyt:

Schrei

Zimmer 483

Scream(tässä levyssä on Sleichin ja Zimmer 483:n englanninkielisinä kaikki laulut)

Mucc
Rakastan j-rockia ^^!! Mucc on ihana (mutta Tokio Hotel on kuitenkin se lemppari bändi). Pidän kyllä Muccin yhdestä laulusta vain erityisen paljon: Saishuu Ressha (en tiedä, olenko kirjottanut oikein!!). Daikiraikin on hyvä! Omistan yhden Muccin levyistä. Pidän kyseisestä bändistä, koska ... lyhyesti: koska se on hyvä. Pidän siitä, koska se on hyvä.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 25, 2007, 18:25:14 kirjoittanut Tristan »