Kirjoittaja Aihe: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2  (Luettu 112481 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa tulppaanipenkki

  • kastelua vailla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #175 : Heinäkuu 17, 2009, 19:26:54 »
Nyt kauanodotettu PP on sitten nähty. Ensiksi sanon, että minä pidin. "Omia" kohtauksia oli lisätty paljon, mutta minua ei edes haitannut se niin paljon. Elokuva on kuitenkin eri juttu kun kirja.

parhaat kohtaukset:
- Ehdottomasti huispauskarsinnat :D Oli niiiiiin hauska ja piristävä kohtaus, ettei mitään rajaa. Mc Laggen oli hurjan hauska, kuten myös Ron. Itse asiassa koko huispaus toi suuren plussan leffaan!
- Kun Luna löytää Harryn junasta. Vaikka kohtaus ei ollut kirjan mukainen, niin se sopi tähän hyvin. Se oli hyvin tehty, ne ihme 3D- lasit oli hyvät ja oli hienoa, että leffassa todistettiin rikkokirien olemassaolo (:
- Taikajuomatunti. Oli tehty hienosti kirjan mukaiseksi ja oli hauska!
- Kaikki Draco- kohtaukset. Erittäin loistavaa, että tämä koko Dracojuttu, johon kirja perustuu, näytettiin elokuvan aikana kohtauksina, eikä kerrottu vain lopussa. Tom Felton oli loistava! Aloin tykätä hänestä ja Dracon hahmosta elokuvan ansiosta. Loistavaa.

muita plussia:
- Se, että Dumbledoren hahmosta oli yritetty tehdä hiukan hilpeämpi, vaikkakin yritys jäi vähän kököksi. Mutta päästiinpä Dumbledoren huonosta näyttelijästä...
- Mielestäni kaikki näyttelijät olivat erinomaisia tässä leffassa. Etenkin Jessie Cave (sori jos kirjoitin väärin) yllätti iloisesti, hän oli tosi hyvä. Myös Bonnie Wright oli ihan mainitsemisen arvoinen, Alan Rickman luonnollisestikin oli tajuttoman hyvä, kuten myös Bellatrixin näyttelijä. Myös Kuhnusarvio oli erinomainen.
- Muistot oli kunnolla tehtyjä ja määrittelivät kirjaa.
- Kaikki liikkikset kohtaukset olivat loistavia, todella hyvin näyteltyjä.
- Huumori. Ainut Potter leffa tähän mennessä, jossa en meinannut saada naurua loppumaan.
- Musiikki. Etenkin siinä kohtaa, kun Harry ja Dumbledore ilmiintyivät kalliolle.
- Luna. : D Niin täydellinen!

miinuksia:
- Suolla juoksentelu... Huoh. Urhea Harry juoksee Bellan perään ja rakastunut Ginny juoksee Harryn perään. Sitten he taistelevat yhdessä. Onneksi pahikset sentään pääsivät karkuun.
- " Voi kultaseni " Tonksin kommentti.. Ihan väärässä kohtaa!
- Lopussa se kun Harry uppoaa järveen. Ainut kohta jossa meni yli.
- Tylypahkan taistelua oli aika vähän :(
- Kuhnusarvion kala. Voi luoja!
We're not gonna sit in silence,
We're not gonna live in fear

Poissa Simbelmynë

  • Iltahämärä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MistMoon155
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #176 : Heinäkuu 17, 2009, 20:57:58 »
Ja minua alkoi häiritä se Dumlen kysely Harrysta ja Hermionesta. Mikä se nyt oli?
Nokun kirjoissa "kaikki" luulee, että ne on yhessä (esim. Krum ja Rita nelosessa, Ron seiskassa). Kai sitä haluttiin tuoda tässäkin esiin, miltä se "näyttää ulkopuolisten silmissä", kun poika hengaa paljon tytön kanssa.
Jokin tämän tapainen teoria päässäni liikkui. Silti se jäi häritsemään, kun Dumlen suusta kuului tuollaisia, tuntui muutenki turhalta. Tai sitten olen ainoa, jolle tuntuu olevan itsestään selvää, ettei Harry ja Hermione ole pari, kun en ole Harry/Hermione-fani :P

Et ole ainoa:) Minäkin olin ihan ällistynyt, että mitä se Dumbbis nyt tollasia kyselee, kyllähän se nyt tietää et Harry ja Hermione on vaan best friends. Se kohtaus oli muutenkin aika hauska, kun ne kaikki opettajat vaan siinä seuras Hermione-Ron-Lavender sählinkiä xD

Niin ja Billiä ja Fleuria ei tosiaankaan ollut yhtään! Miten ihmeessä ne aikoo tyhjästä nyhjästä yhtäkkiä ne häät ja kaiken. Ja "Lima" kohtaukset kirjassa on kyllä niin hauskoja, harmi ettei niitä saatu. Ja eikö Fenrir nyt sitten koskaan hyökkääkään Billin kimppuun. Ylipäänsä olen pettynyt, että eivät näyttäneet Billiä ja Charlieta jo kolmosessa, kuten olis kuulunut, ja sitten sanottiin että vitosessa ne esitellään, niin eipä ollut vielä kutosessakaan. Kyllä sitä olis jo tähän mennessä pitänyt esitellä koko Weasleyn perhe, eikös:)

Ja musiikista en vielä maininnut, se oli tosiaan upeaa, sopi hyvin leffaan. Ajoittain tuli ihan kylmät väreet.
muita plussia:
- Musiikki. Etenkin siinä kohtaa, kun Harry ja Dumbledore ilmiintyivät kalliolle.
Se oli todellakin mahtava kohta, musiikki ja se meren pauhu. Vau.

Ja yhdyn mielipiteisiin myös huispauksesta, sitä oli jo ikävä FK:ssa, joten oli tervetullut, ja ne karsinnat oli todellakin huippuhauskat :D Siinä tuli naurettua ja paljon.

miinuksia:
- Lopussa se kun Harry uppoaa järveen. Ainut kohta jossa meni yli.
- Kuhnusarvion kala. Voi luoja!

Täytyy sanoa, että minuakin ärsytti nuo kohdat. Liljan terälehti kalamaljassa ja niin edelleen. Se olisi voinut olla nätti kohtaus, mutta tuo kalajuttu meni överiksi. Ja tuntuu, että se Harry aina kiskotaan järveen xD LP:ssa hyökkäs kirskuristajat, ja tässä, kuten moni on niitä osuvasti nimittänyt, klonkku-manaliukset. Kyllä näin jälkeenpäin voin sanoa, että ne tosiaan muistutti etäisesti klonkkua. Kuitenkin, olis se Harry nyt kerranikn voinut kuivana pysyä, kun ei se kirjassakaan sinne järveen tippunut.
"Hogwarts will always be there to welcome you home." - J.K. Rowling

07.07.2011 <3

Retiisi

  • Ankeuttaja
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #177 : Heinäkuu 17, 2009, 20:59:20 »
Wow. Nyt se on sitten odotus palkittu ja leffa nähty. Jos tarkkoja ollaan se loppui jo muutamia tunteja sitten, mutta anyway.

Päällimmäisenä on olo, että leffa oli hyvä.
Felix Felicis kohtaus oli oikeasti ihana, etenkin nauratti Harryn äänensävy ("Harry!" - "Professor!"). Ron oli myöskin loistava, monet naurut irtosivat siitäkin. Ja, ah, ihanat Weasleyn kaksoset! Eli sanotaan kiteytettynä: huumori.
Huispaus oli myöskin plussaa, sitä olenkin odotellut.
Dracon rooli. Hyvä sekin, oikeasti juuri sopiva sääliä ja ymmärrystä nostattava. Uskottavakin, varsinkin lopussa, kun Draco kertoo Dumbledorelle, Voldemortin uhanneen tappaa hänet, jos hän ei tapa Dumbledorea. Se tuntui oikeasti oikealta ahdistukselta ja pelolta.
Vaikka Dumbledoren hautajaiset vähän skipattii, kohtaus, jossa sauvat nousivat, sai kyllä aikaan kylmiä väreitä.
Bellatrix! Melkein unohdin, ihana sadistinen kuolonsyöjämme. Se ilo paikkoja tuhotessa oli kyllä ihan aitoa...!
Luna oli myös sopivasti esillä, hyvä niin, kuuluu suosikkeihin, mutta kuten joku jo totesikin, Neville ja muut olivat ehkä liikaakin taka-alalla.
Musiikista tykkäsin kovasti, vaikka toistoa oli viitosesta.

Ja hei, Lavender oli ärsyttävämpi kuin kirjoissa! Mutta se nyt ei ole miinusta, vaan plussaa! :D

Eikä kaikki epäkirjanmukaisuudet (minä ja suomen kieli) oikeastaan haitanneet, paitsi suojuoksentelu/Kotikolon palaminen ja juu, tämä...
- " Voi kultaseni " Tonksin kommentti.. Ihan väärässä kohtaa!
Ei kiitos näin.
Ja Narcissa oli pettymys. Ei tykkää.

Kuitenkin antaisin tähdistöstä 5-, kun pienet haittaavuudet otetaan huomioon. Ensi keskiviikoksi on jo taas liput...
Tulipa sekainen viesti (taas). Ja unohdin varmaan puolet. mitä piti laittaa. No palaillaan asiaan, kun muistan!

Poissa Tuazophia

  • Tinwen
  • Vuotislainen
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #178 : Heinäkuu 17, 2009, 21:26:57 »
- Fenir oli täysi turhuus. Hänen nimeään ei edes kerrottu eikä sitä, että hän on ihmissusi.

Hänet esiteltiin jossain kohtauksessa olleessa etsintäkuulutuksessa. Olikohan se, kun Malfoy, Harry & co hipparoivat Borgin and Burgesin lähistöllä. :) Ja hyvä, että hahmo on tuttu, koska hän varmaankin tulee esiintymään seiskaleffoissa.

Se tuli vielä mieleen elokuvasta, että lopussa tuntui aika epätodennäköiseltä, että DD olisi kuitenkaan antanut Dracon ottaa taikasauvansa, kun hän vain seisoi ja odotti, että kukas se sieltä tuleekaan, eikä ollut kiireinen Harrya suojellessaan...

Poissa last hero

  • Naaperkuutiainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Love only matters
  • Pottermore: MidnightHowl38
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #179 : Heinäkuu 17, 2009, 21:45:37 »
No niin, siinä se sitten meni. Sanoisin, että itseni kohdalla vaatii useamman katselukerran, ennen kuin alan todella tykkäämään tästä, mutta nyt voin sanoa, että oli hyvä!
Voisin oikeastaan listata hyvät/huonot kohdat, tulee toivottavasti hieman selkeämpi.

Hyvät

- Alkukohtaus, jossa Bellatrix huutaa "I killed Sirius Black!" En voisi kuvitellakaan ketään muuta kuin Helenaa esittämään Bellatrixia.
- Weasleyn Welhowitsit oli hieno paikka, varsinkin ulkopuolelta kuvattuna, muuten pimeä/synkkä katu, mutta sitten iloinen WW.
- Draco ja muut menossa Borgin & Burkesille, oikeastaan se oli parempi kuin kirjassa, koska sinne meni muitakin ihmisiä kuin Draco (vaikka aluksi hieman ärsytti kun kuvattiin Draco äitinsä kanssa menevän sinne).
- Kotikolon kuvaus, aivan ihana paikka, varsinkin huone jossa kolmikko juttelee.
- Kaikki huumori, mitä oli tungettu mukaan, varsinkin McLaggenin iskuyritykset ja lohikäärmeenpallit naurattivat paljon. :D
- Harry ja Ron tappelemassa taikajuomakirjasta.
- Lavender oli juuri sellainen mitä kuvittelin! Paras oli junassa, kun hän hönki ikkunaan ja teki sen sydämen.
- Draco oli niin paljon mukana, hän on eritoten leffoissa suosikkini, Tom teki taas erittäin vaikuttavan työn.
- Sektumsempra-kohtaus oli tehty hyvin, Tom loisti taasen taidoillaan. Tosin olisi voinut olla verisempi.
- Ron lemmenjuoman vaikutuksessa, varsinkin halailu Kuhnusarvion kanssa. :D
- Hyökkäys Kotikoloon oli toteutettu ihan kivasti, sai aikaan kylmiä väreitä, kun talo roihahti liekkeihin ja Mollya kuvattiin.
- Tapahtumat korkeimman tornin huipulla. Sanon taas, mutta Tom on todella, todella vaikuttava.
- Kaikenkaikkiaan melkein kaikki näyttelijät paransivat viime leffoista.

Tom Feltonia, eli suosikkiani, oli myös mukavasti. Hän osasi myös itkeä hyvin uskottavasti - ainakin uskottavammin kuin Radcliffe. :D

Jep, yksi parhaiten onnistuneimmista kohtauksista kirjan perusteella. Tom osasi itkeä uskottavasti, niin kuin sanoit.

Sitten ne huonommat kohtaukset:

- Harry istuu kahviossa ja yrittää iskeä sitä tyttöä. Mitä hel-?! Ja kaiken päälle Dumlen kommentit siitä....
- Kuhnusarvion muuttuminen nojatuolista itsekseen. Ja oli muuten vähän epäilyttävää, täysin ehjä nojatuoli muuten hajotetussa talossa?
- Rouva Weasley Kotikolossa: "Harry kuka?" Jos tuon piti olla vitsi, niin todella surkea. Itkettää.
- Rakkausjutut oli hieman liiaksi esillä, varsinkin Ron&Hermione paritus, minkä ihmeen takia? Paljon parempi kirjan mukaan.... Ja Ginny&Harrykin hieman liian aikaisessa vaiheessa, samoin kuin Remus&Tonks.
- Puoliverinen Prinssi liian vähän esillä.
- Katien koskettua kaulakoruun, Hagrid tuli ja nosti hänet syliinsä ja jäi vain seisoskelemaan siihen! Hieman ripeämpään toimintaa kiitos... Ja Leannekin olisi voinut kiljua ja itkeä enemmän, aika vaisu loppujen lopuksi.
- Miksei ollut kunnon huispausottelua?! Vain karsinnat.... Parempi se kuin ei mitään ja oli hauska kohtaus juu, mutta oisin vihdoin kaivannut kunnon ottelua.
- Manaliukset muistuttaa liian paljon Klonkkuja.
- Ei taistelua koulussa! Tyypit vaan kävelee linnan läpi, mitä nyt Bella räjäyttää suuren salin ikkunat. Ei voi sanoa muuta kuin, että laimea kohtaus. Olen erittäin pettynyt siihen.
- Kalkaros oli lopussa hieman liian vaisu, varsinkin Harryn juostua hänen perään. Missä oli se kirjoissa kuvattu leiskuva viha? Hagridin mökki oli ainoa joka leiskui....
- Hautajaisten puuttuminen.
- Hirnyrkeistä ei kerrottu juuri mitään.
- En kuvitellut teini-ikäistä Valdreoa tuollaiseksi, SK:n Valedro oli parempi.
- Taikasanoja olisi voinut käyttää enemmän, useimmiten he vain heilauttelivat sauvojansa ja siinä meni loitsu.

Tällä erää näin, muoksin sitten kun tulee mieleen lisää juttuja.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 17, 2009, 21:51:10 kirjoittanut last hero »
"But why's she got to go to the library?"
"Because that's what Hermione does. When in doubt, go to the library."

Poissa colina

  • Vuotislainen
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #180 : Heinäkuu 17, 2009, 21:48:30 »
AH. Odotus palkittu ja leffa nähty! Olen aiiivan täpinöisssäni, mutta jaksoin silti jopa lukea kaikkien muiden arviot täällä!
 
Omasta mielestäni leffa oli ehdottomasti paras Potter tähän mennessä. Menin todella epäilevänä katsomaan leffaa, olin ajatellut että sen on oltava tajuton pettymyt ("mitäh, k-11 ja romansseihin painotettu?"), mutta päälimmäinen ajatus on nyt, että leffa oli oikeasti aika loistava. Siis oli siinä vikojakin, mutta kyllä tämä löi mut ällikällä.

Mä oikeasti pidin siitä, että leffassa oli niin paljon huumoria, ja vielä hyvää sellaista suurimmalta osalta. Ei mulle tullut sellaista oloa, että sitä liikaa olisi ollut. Ron oli aivan mahtava, ja jopa Harry Felix -kohtauksessa sai mut nauramaan. Ja Kuhnusarvion juhlissa se "dragonballs" -juttu sai kyllä teatterin repeämään! =D Mun mielestä romanssijutut oli myös yllättävän hyviä, vaikka pakko myöntää että vähän liikaa painotettu ja kaikki suhteet tulivat kyllä aika puskista.

Mun mielestä tunnelma, lavasteet ja musiikit olivat ihania. Tämä leffa todellakin oli tunnelmaltaa hyvin erilainen verrattuna muihin. En osaa edes sanoa, miten. Musiikki oli kai vähän hiljaisempaa (vaikkakin loistavaa!) ja eikä sellaista niiin mahtipontista tunnelmaa ja väriloistoa ollut, niin kuin nyt vaikka VK:ssa (mikä ei kyllä haitannut). Ja juuri tuo paljonkin viljelty huumori toi sen loistavan säväytyksen muuten melko tummasävyiseen elokuvaan.

Huono puoli oli kyllä se, että muistot ja hirnyrkit olivat jätetty liian vähälle huomiolle! Sehän on kirjassa se pääjuoni, Volden menneisyyden selvittäminen ja hirnyrkkien merkityksen selviäminen. Ja mua ärsytti todella, että lopussa ei ollut Tylypahkan taisteluja eikä D:n hautajasia. Ja se loppu tuli ja meni aivan, aivan liian nopeasti. D:n kuoleman jälkeen tuntui vain että yhtäkkiä Harry vaan seiso siellä Hermyn kanssa jutskailemassa ja sitten lopputekstit pamahti ruutuun.
Sekin vielä ärsytti, että joitakin kohtauksia oli "laimennettu" aika lailla ja Danielilta on tuo tunteiden esiintuominen vieläkin ihan hukassa: Dumbledoren kuoleman Harry otti liian kevyesti ja luola -kohtauskin sujui jotenkin liian liukkaasti. Etukäteen myös pelkäsin, että millaista sontaa Sektumsempra -kohtaus mahtaa olla, mutta yllättävän hyvä sekin oli, kyllä minä kauhistuin sitä.

Näyttelijäsuorituksistakin pitää mainita jonkun verran. No tietenkin ihanaihanaihanamahtavaupea Alan Rickman loisti taas Snapena! Mun kaverin käsivarsi oli koetuksella kun puristin sitä niin kovin ihastuksesta ja jännityksestä aina kun Snape tuli ruutuun ja alkoi puhua. Onneksi häntä oli yllättävän paljon leffassa, on se niin loistava mies. Ja aika jännä juttu, en tiedä moniko muu kiinnitti huomiota, mutta minusta pystyi selvästi huomaamaan, ettei Sev oikeasti halunnut tappaa Dumbledorea. Se D:n "Severus please" ja Seven järkyttynyt ilme teon jälkeen paljasti aika paljon.

Tom Feltonia haluisin myös kehua, loistava suoritus. Oli ihan kiva että Dracoa oli niin paljon leffassa. Toisin kuin Radcliffe, Felton osaa oikeasti näytellä eri tuntemuksia, itkukin oli aidon tuntuista ja siinä lopussa Dracon ahdistus tuli valkokankaan läpi. Ja joku aikaisemmin sanoikin, se nenänmurtamiskohtaus oli itseasiassa aika karmea, vaikka niin nopeasti ohi olikin, samoin sektumsempra.

Edit: Joo, pakko vielä vähän lisäillä juttuja!
 
Olenn monen kanssa samaa mieltä siinä, että yleisesti ottaen näyttelijäsuoritukset nuorilla ovat parantuneet. Rupert Grint on edelleen mahtava ja sopii tuollaiseen komediatyyppisiin kohtauksiin oikein hyvin. Watson on kaunis kuin enkeli ja se vähän kyllä häiritsee (ei Hermyn kuulu näyttää mallilta! Hah, no minkäs naamalleen mahtaa), mutta hänkin on mielestäni saanut oikeanlaista tunnetta peliin. Paljon mielestäni paransivat Radcliffe Hartsana ja Bonnie Wright Ginnynä, vaikka molemmat olivat edelleen liian puupökkelöjä ja one-face  näyttelijöitä. Daniel vakuutti juuri enemmänkin niissä huumorikohdissa, vakavissa kohtauksissa olisi saanut olla enemmän tunnetta pelissä.

Se Cormac oli kyllä aika komistus! Muutenkin aika nappiin osunut valinta. Positiivisesti yllätyin teini-Voldesta. Silloin kun ensimmäisen kerran näin hänestä kuvan, tuli sellainen olo että mitä ne ovat menneet tekemään, mutta elokuvassa poika oli itseasiassa aika creepy. Jotenkin se ääni ja puhetyyli saivat sellaisen karmivan fiiliksen aikaan. Lapsi-Volde veti roolinsa myös hyvin, hänessäkin sellaista kylmyyttä ja piilevää mielipuolisuutta, joka on olennasita Tom Valedrolle.

Helena Bellana oli edelleen ihanan sekopäinen ja Kuhnusarvio oli mahtava! Ulkonäkö ei tosiaan vastannut ihan kirjan Kuhnua, mutta muuten oikein mukavasti onnistunut valinta. Ne ilmeet ja kaikki. Gambon mielestäni paransi, tällä kertaa hän ei ollut niin vihainen ja riehakas kun välillä aikaisemmin on ollut, well done.

Ja kyllä, kyllä minä itkin siinä lopussa. En pariin minuuttiin nähnyt mitään kun itkin vain Dumbledorea ja koko sitä tunnelmaa, sitä pitää taas kehua. Ja kyllä pituuskin oli mun mielestä oikein jämpti.
Viesti on varmaan aika sekava, mutta kokonaisuudessaan mun mielestä elokuva oli onnistunut, ja niin kuin sanoin jo, paras Potter -leffa tähän mennessä. Hyvä näin, sillä Puoliverinen -prinssi on meikäläisen lemppari kirjoista!
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2009, 17:50:33 kirjoittanut colina »

Poissa Hartsa

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • http://www.freewebs.com/moottoriurheilu05
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #181 : Heinäkuu 17, 2009, 22:04:26 »
Nyt on sitten elokuva nähty, ja erittäin hyvä oli mielestäni. Leffa oli sopivan synkkä, mutta onneksi huumoriakin löytyi paljon vastapainoksi , ja monissa kohdissa suunnilleen koko sali nauroi. Elokuvassa oli myös paljon kohtia, joita ei kirjassa ollut ja moni asia meni muutenkin hieman eri tavalla, esim. kuolonsyöjien hyökkäys Kotikoloon ja sen palo, mutta ei se minua haittaa, olen aina ajatellut kirjat ja elokuvat erillisinä teoksina, joilla on yhteistä vain nimi ja pääjuoni. Molemmat nuoren Voldemortin näyttelijät olivat erittäin hyviä, niitä muistoja olisi kyllä voinut olla enemmänkin, sillä ne ovat lempikohtiani kirjassa ja sitä paitsi erittäin tärkeitä muutaman hirnyrkin kannalta, nyt jäivät kyseiset esineet aivan liian vähälle huomiolle, esim. Dumbledore yhtään kertonut, minkä murhan avulla Voldemort teki Kolkon sormuksesta hirnyrkin sekä miten ja mistä Dumbledore sen löysi eikä myöskään osannut yhtään arvailla, mitä loput sellaiset olisivat, medaljonkia tietenkin lukuun ottamatta. Myös Lavender oli hyvä, juuri saman tyyppinen kuin kirjassakin. Kuhnusarvio ei ulkonäöltään ihan vastannut mielikuvaani, mutta muuten oli kyllä loistava huumorinsa ja luonteensa kanssa. Se kalajuttu oli kyllä erittäin hauska :D Enpä minäkään bongannut nuorta Luciusta, mutta kaipa hän oli siinä Kuhnusarvion hirnyrkkimuistossa, tosin sehän tarkoittaa, että hän olisi kuudennen elokuvan aikoihin kutakuinkin 70-vuotias. Kylläpä on Dracolla vanha isä. :D Ei ihan pidä kyllä paikkaansa, kirjojen mukaan Lucius on 28 vuotta Voldemortia nuorempi (Volde syntynyt 1926 ja Lucce 1954). Lopun taistelua ja Dumbledoren hautajaisia olisin myös kaipaillut, mutta oli se loppu kyllä näinkin hyvin koskettava, erityisesti se, kun Harry ja Ginny itkivät toisiaan vastaan Dumbledoren ruumiin vieressä ja koko Tylypahkan väki nosti sauvansa ylös ja tietysti, kun Kalkaros tappoi Dumbledoren. Kalkaroksen reaktio Harryn haukkumiseen oli aivan liian laimea, eihän se suuttunut yhtään, vaan vastasi aivan normaalilla äänellä. Dracon tuska oli kyllä hyvin ja uskottavasti näytelty, juuri noinhan se meni kirjassakin. Harryn ja Dumbledoren hirnyrkin hakumatka oli loistava. Harmaaselästä olisi kyllä voinut jotain kertoakin, hädin tuskin nimeä mainittiin koko leffassa. Antaisin plussaa myös Michael Gambonille, mielestäni Dumbledore oli tässä elokuvassa enemmän kirjojen kaltainen huumorintajuinen mies kuin aiemmissa Pottereissa, joissa Gambon on näytellyt, en huomannut hänen nyt huutavan kertaakaan.

Kyllä Potter-leffat mielestäni vain paranevat mitä pitemmälle mennään, tämä oli ehdottomasti paras tähänastisista. Voi olla, etten vielä näin pian leffan näkemisen jälkeen osaa ihan kaikkea arvostella, ehkä editoin viestiä myöhemmin.
Terve kaikille!

Hemming

  • Ankeuttaja
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #182 : Heinäkuu 17, 2009, 22:52:48 »
Kävin katsomassa ennakon eilen vaatimattomassa lähiteatterissa ja olen tässä vuorokauden sulatellut omaa näkemystäni... joten täältä tulee.

Kun sitä ajattelee pelkästään elokuvana ja pitää sen erillään kirjasta, se oli hyvä ja nautittava, varsin jännittäväkin elokuva. Pidin todella paljon siitä, miten huispausta oli kuvattu. Se oli paljon uskottavampaa kuin aiemmissa elokuvissa, korkeudet tuntuivat vatsanpohjassa ja siinä oli sitä pelin kiihkeää sykettä. Lisäksi linna ja sen maat olivat kauniimpia kuin koskaan ja paljon lähempänä sitä, millaisena olen sen itse nähnyt. Erinomaista kyytipoikaa värittämään mielikuvitusta lukiessa. Pakko myös sanoa, että pääroolien esittäjät ovat kasvaneet rooleihinsa hyvin ja elokuva elokuvalta ovat yhä enemmän hahmoissa sisällä. Annan aplodit Tom Feltonin suoritukselle Dracona, se oli upeaa katsottavaa.

Sitten se kriittinen puoli: kovin, kovin monia avainkohtauksia oli muutettu kirjan versiosta ja Kotikolon tuhoutuminen oli minusta jo liikaa. Olen ehkä vähän kirjaelitisti, mutta kirjan alkuperäistä tarinaa pitäisi minusta seurata eikä lisätä kokonaisia kohtauksia mielivaltaisesti. Kuten monien pitkiin kirjoihin perustuvien elokuvien kohdalla, tuntui ajoittain siltä, että tarina eteni sykäyksin ja kävi mielessäni, että kuinka hyvin kirjoja tuntematon pystyisi seuraamaan juonen etenemistä. Ajoittain se tuntui sekavalta ja loppu floppasi mielestäni pahasti. Siitä puuttui kaikki kirjan kliimaksi - missä olivat loput Kuolonsyöjistä, missä taistelu linnan portaikossa, missä Harryn ja Kalkaroksen huutomatsi pakomatkan lopuksi? Mutta tosiaan, jos kirjat pitää kirjoina ja elokuvat elokuvina, ei leffaversiossa mitään erityistä vikaa ollut vaan ihan ammattitaidolla toteutettu kokonaisuus. Bellatrixista oli tuotu loistavasti esiin sekä täysi mielenvikaisuus että viettelevä vamppius, näyttelijänsä sopii rooliin täydellisesti vaikka onkin erilainen kuin mielikuvani kirjojen Bellasta. Kuolonsyöjistä oli muutenkin tehty uskottavan uhkaavia, vaarallisia hahmoja.

Näin nopea summaus: peukut ylös, kyllä tämä kannattaa katsoa!

Orvokki

  • Ankeuttaja
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #183 : Heinäkuu 18, 2009, 00:17:51 »
Tulin juuri katsomasta tuon leffan. Aivan mahtava!

Vaikkakin hirveästi kohtauksia puuttui. Aivan hirveästi. Missä tylypahkan taistelu lopussa? Missä Dumbledoren hautajaiset? Missä huispausmestaruus? Jne. Ja leffan omia kohtauksia oli melkoisesti. (mm. kotikolon tuhoaminen jne). Mutta, siis aivan mahtava leffa! :D Parhaat kohtaukset olivat ehdottomasti ne, kun Ron sai sitä lemmenjuomaa ja se, kun Harry joi Felixiä. Nauroin ihan koko ajan. Haha, vieläkin naurattaa!

Nauroin melkein koko leffan ajan, repesin siinä alussakin suunnilleen yksin siinä alussa. Hahaho. Paras leffa Pottereista tähän asti. En halua nyt niin kriittisesti ajatella.

Mutta joo. Ehdottomasti kaikki menkää katsomaan!

Poissa Nathaniel

  • melkoinen kelmi
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • neitihaamu
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #184 : Heinäkuu 18, 2009, 00:21:53 »
Noniin, leffa on sitten nähty. Se oli hyvä - Potter-leffaksi, joista en oikeastaan tykkää. Odotin trailereiden perusteella taas jotain vielä suurempaa, mutta tämäkin oli ihan kiitettävää.

Ensin hyviin asioihin:
- Alku oli aivan mahtava. Aivan mykistyin kuinka sellainen lähtö olikin saatu leffaan. Kaikki ne valokuvaajat ja wohoaa. No hyvimpä kerkisivät tunnelman laskemaan jo seuraavaan kohtaukseen. Joku kahvilatyttö, just?
- Emma Watson. Vaikka en pitänyt aina käsikirjoituksesta, hän tottavie näytteli oman osansa. Jokainen ilme jne.. Kehittyy näyttelijänä leffojen aikana.
- "Liekkiympyrästä" saatiin juuri sitä irti, mitä halusinkin.
Lainaus
- Harry ja Ron tappelemassa taikajuomakirjasta.
Repeilyä. :D
- Rubert Grint. :D Jälleen kympin arvosanoin.
- Huispaus ja siihen liittyvä Feliks-huijaus.
- Molemmat Valedrot. Lapsi oli loistava roolissaan, mutta minusta myös nuori versio osasi hyvin asetella sanansa ja ilmeensä oikein, vaikka ulkonäkö ensin vähän hämäsi.
- Junakohtaus. Sitä todella odotin ja sen sain.
- Ja kaiken huippuna, Tom Felton. Draco Malfoyta on jo vaikea kuvitella itkemään ja se nähdään valkokankaalla aitona versiona. Muutenkin Dracon esillä olo oli ehdotonta plussaa. En tiedä teistä muista, mutta minä sain todellista katselunautintoa, kun ne sormuspeitteiset kädet siveli kaappia jne. :D (hyvin keskittynyt olennaiseen..)

Sitten katseet isoon risukasaan:
- Harry Potter ja mikä? Ei ainakaan puoliverinen prinssi, jos elokuvan pohjalta lähdetään.
- Ensimmäiseksi, eikö ketään häirinnyt, että puhe oli koko ajan 'Dracosta'? Teki mieli kirkua, että se on Malfoy teille idiootit!
- Kuten monet ovat ilmaiseet, turhat pois ja asiaa tilalle. Liikaa pirstaleisuutta. Ehkä THS-lefoojen jälkeen mikään ei tunnu enää miltään, MUTTA kirjalle uskollisen, yhtenäisen ja kirjaa lukemattomallekin avautuvan leffan teko on mahdollista. Esim. Waesleyden talon poltosta en saanut irti yhtään mitään.
- Teinisuhteet liian selviä ja liioiteltuja.
- Harry. Voi luoja, en edes tiedä mistä aloittaisin. Aina välistä tuntuu, että varsinkin osa huumorista tulee suoraan Danielilta itseltään, ei Harryltä. Ei sillä etten tykkäisi. Hämähäk kohtaus oli kyllä minustakin hulvaton ja nämä "Harry?" "Professor?" , muttaööö.. Entä se vessa kohtaus sitten? Harry vaan toljottaa hiljaisena, kun toinen makaa verisenä maassa. Aivan. Haa, ja sillä luonteella tuskin oltaisiin kiltisti odoteltu ku Dumbledore heittää veivinsä. Minusta olisi ollut juuri mahtavaa, että DD olis sohaissut sauvallaan Harryn seinää vasten ja näkymättömyysviitta samaa kyytiä.
- Ginny tarvitsee ehdottomasti jotain särmää. Leffojen Ginny on ihan ok, mutta erilailla kuin kirjojen Ginny.
- Moni on kehunut Lavenderia, mutta minusta siinä näyteltiin yli. On eri asia olla söpöilijä ja hyökkäävä kuin bimbo ja hössöttäjä.

Aivan lopusta en osaa sanoa juuta enkä jaata. Olisin tahtonut kovasti hautajaiset, mutta toisaalta loppukohtauksessa oli ehkä "sitä jotain" kuitenkin. Taistelua silti olisi saanut olla. Ehkä se huipentuu viimeisessä leffassa. Bellatrix kävelemässä pitkin tupapöytiä, nami :D.

Miksi Potter-leffoissa pahikset hoitaa hommansa hyvin ja jättävät hyvikset varjoon kuus-nolla? Draco, Bellatrix, Voldemort kolmena versiona, Kalkkaros....
If I'cant hear your heart beat, you are too far away

Poissa Shieldmaiden

  • I solemnly swear that I am up to no good.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mischief Managed. Nox.
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #185 : Heinäkuu 18, 2009, 00:26:05 »

- The Cave -kohtauksessa se Dumbledoren ring of fire oli aikas mahtava. En yhtään ihmettele Daniel Radcliffen sanoja siitä, että se kohta, jolloin hän nousee veden pinnalle ja näkee Michael Gambonin tai siis Dumbledoren tulen keskellä on the best and most amazing scene he's ever going to do, in any movie.

Oli yksi niitä harvoja kohtauksia tuossa elokuvassa (sen Dumbledorelle tehdyn kunnioituksen lisäksi) kun nosti mulla vedet silmiin ja ihon kananlihalle. Siinä on vaan jotain niin mahtipontista ja sellaista tietynlaista päättäväistä raivoa (silleen "Harry on tuolla ja se on tärkeempi kun mää ja mun pitää se pelastaa vaikka viimeisillä voimilla ja hitto määhän oon maailman paras velho" ).

Aika hyvin sanottu, just tollasia fiiliksiä mullekin siitä kohtauksesta tuli. Plus että olihan se visuaalisesti todella vaikuttava myös.

HBP tuli nähtyä kolme kertaa 36 tunnin sisään Vuotis-näytöksessä, gaalakutsarissa ja yöennakossa. Olo on siis hiukan dazed & confused (vaan ei Confunded).

Leffan parhaita paloja näin kolmen kerran jälkeen ovat seuraavat (pardon me for the bullet list, en jaksa kirjoittaa pitemmin):
- Spinners End -kohtaus, joka oli hyvin tehty, mutta liian lyhyt. Snape ja Bellatrix olivat loistavia, Narcissa jäi vähän liian etäiseksi ja kylmäksi, eikä hän murtunut niin totaalisesti kuin kirjassa.
- Quidditch-kohtaukset, tosin jäin kaipaamaan Weasley Is Our King -hoilotusta. Cormac McLaggenin limainen flirtti oli loistavaa niin Quidditch-kohtauksessa kuin Slug Club -illallisellakin.
- Sectumsempra-kohtaus, joka oli hyvin tehty, vaikkakin liian laimea (siis liian veretön) kirjaan verrattuna. Se oli jätetty pois, kun Snape kuulustelee Harrya, mikä oli kieltämättä vähän ärsyttävää, koska Alan Rickmanin Snapea katselisi mielellään... Lisäksi Snapen yhteys Half-Blood Princen kirjaan jää huomattavasti epäselvemmäksi, kun Harryn ei tarvitse piilottaa kirjaa Snapelta.
- Ronin Love Potion -kohtaus (*repskops* LOL). Siinä kohtauksessa oli hyvää likimain kaikki, etenkin Rupertin ilmeet ja touchy-feely-lähentely Harrya kohtaan poikien dormitoryssa ja varsinkin se, kun Ron halailee Slughornia. :-D
- Harryn Felix Felicis -kohtaus, varsinkin se "Harry!" "Professor!" -sananvaihto kasvihuoneen luona. :-D
- Dumbledoren ring of fire, kun hää pelastaa Harryn Inferin kynsistä The Cave -kohtauksessa.
- Dracon sisäinen taistelu. Tom Felton onnistuu välittämään Draco-poloisen ahdistuksen ja pelon erittäin vakuuttavasti.
- Astronomy Tower -kohtaus, vaikkakin aika erilainen kuin kirjassa, oli hyvin tehty. Dracon pelko, ahdistus ja sisäinen ristiriita purkautuvat vaikuttavasti, mutta siitä en tykännyt yhtään, kun Dumbledoren suuhun oli istutettu sana assassin (salamurhaaja). Muuten Michael Gambon oli siinä(kin) kohtauksessa loistava, jos kohta Dumbledoren olisi pitänyt olla heikommassa hapessa, kirjassahan Dumbledore-parka pysyy pystyssä vain seinään nojaamalla. Lisäksi elokuvan Astronomy Tower -kohtaus alleviivaa sitä, miksi kirjassa Dumbledore käyttää Harryyn Petrificus Totalus -hexiä. Jos mä olisin ollut leffaversion Harry, en tiedä, olisinko pystynyt olemaan menemättä Dumbledoren avuksi. Snapen Avada Kedavra laittoi kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää ja nosti kyyneleet silmiin Dumbledoren puolesta.
- Vaikka Dumbledoren hautajaiset puuttuivat (mikä on aika iso miinus), kohtaus Astronomy Towerin juurella, kun oppilaat, opettajat ja koulun muu henkilökunta nostivat taikasauvansa kohti taivasta ja hajoittivat valolla Dark Markin, oli erittäin vaikuttava. Kuten oli myös se hetki, kun näytettiin Bellatrixin hajottamaa Great Hallia, jossa Dumbledoren tuoli oli tyhjänä. Siinä kohtaa itketti ;-(

HBP:n huonoimpia puolia näin kolmen katselukerran jälkeen (pardon me for the copy-pasting):
- Dumbledoren hautajaiset puuttuu. En tajua miksi, hautajaiset olisi voitu typistää melkein yhtä lyhyeksi kohtaukseksi kuin se kohtaus Harryn, Hermionen ja Ronin kanssa Astronomy Towerissa, mihin elokuva nyt päättyy. Muutama minuutti lisää pituutta ja the greatest wizard of all time olisi saanut arvoisensa hautajaiset.
- Half-Blood Princen kirja jäi ihan liian vähälle huomiolle. Jos Sectumsempra-kohta olisi kuvattu enemmän kirjan kaltaiseksi, kirja olisi saanut edes hiukan lisää huomiota.
- Dumbledoren Pensieve-muisteloita oli karsittu liikaa, jolloin mm. Slytherinin locketin tarina jäi täysin kertomatta, samoin Marvolon sormuksen tarina. Tästä syystä myös Horcruxit ja niiden merkitys ja lukumäärä jäi epäselväksi. Ja mikä ärsyttävintä (pardon for the English, copy-pastetin tän muualta), they have Dumbledore saying something about the Horcruxes being ordinary objects? It was Harry in the books and Dumbledore was the one explaining how they’re not going to be ordinary objects but objects that have a very powerful magical history.
- Harryn ja Ginnyn orastava suhde tuli esille ihan liian aikaisin ja ihan liian avoimesti, samoin Hermionen ihastus Ronia kohtaan, sekä myös Lupinin ja Tonksin suhde. Kirjassahan Hermione nimenomaan ei paljasta tunteitaan kovinkaan selvästi mustasukkaisuutta lukuun ottamatta, ainakaan ennen kuin Ron juo myrkytettyä viiniä, eikä hän senkään jälkeen ilmaise tunteitaan läheskään niin avoimesti kuin leffassa. Harry on kirjassa se, jonka tunteita kuvaillaan, kun taas leffassa Ginnystä on tehty aktiivisempi osapuoli. Ja Lupinin ja Tonksin tunteet paljastuvat kirjassa vasta toiseksi viimeisessä luvussa, mutta leffassa he ovat pariskunta jo joulun aikaan. Lisäksi kirjan lopussa Harry toteaa Ginnylle, että he eivät voi olla yhdessä, mikä jäi elokuvasta puuttumaan kokonaan.
- WTF se Ginnyn ja Harryn kengännauhansitomiskohtaus oikein oli? Todella kornia ja täysin tarpeetonta.
- Liikaa huumoria ja teiniromantiikkaa ja liikaa käsikirjoittajien omia sävellyksiä, jotka vievät tärkeää ja kallista aikaa kirjassa oikeasti olevilta tapahtumilta. En malta olla pohtimatta, mitä kaikkea kirjasta olisi saatu mahdutettua leffaan mukaan, jos siihen ei olisi ängetty Harryn ja Dumbledoren metroseikkailua ja Death Eaterien hyökkäystä The Burrow'hun.

Parhaita näyttelijäsuorituksia vetää, ei niinkään yllättäen, Alan Rickman Professor Snapen roolissa, Michael Gambon Dumbledoren roolissa, Helena Bonham-Carter mielipuolisena Bellatrixina (I killed Sirius Black! I killed Sirius Black!) sekä Hogwartsin uusin opettaja, Jim Broadbent Professor Slughornin roolissa. Broadbent näyttää tehneen roolilleen saman, minkä Alan Rickman on tehnyt Professor Snapelle jo ensimmäisestä Potter-leffasta lähtien, siis että he took the role and ran with it. Alan Rickman on niin Snape kuin vaan voi olla, vaikka tod.näk. käsikirjoituksellisista syistä ei olekaan yhtä raivona Harrylle "fight back, you coward" -heiton jälkeen kuin mitä hän kirjassa on. Myös Helena Bonham-Carter on jälleen aivan loistava, vaikkei hänen Bellatrixinsä ihan yksi yhteen kirjan kanssa menekään. Bonham-Carter tuo Bellatrixiin maanista, mielipuolista pahuutta ja juuri sellaista henkeä, että Bellatrix todella nauttii tappamisesta, kiduttamisesta ja tuhoamisesta.

Nuoremmista näyttelijöistä Rupert Grint loistaa elokuvan comic relief -kohdissa, etenkin toi yllä mainittu Ronin Love Potion -kohtaus on jotain kipeen hauskaa. Ilmeet ja eleet, Harryn lähentely, Slughornin halailu ja putoaminen sohvan selkänojalta... Classic comedy at its best. Myös Tom Feltonista löytyy aivan uusia ulottuvuuksia, kun Draco yrittää täyttää Lord Voldemortin antamaa tehtävää ja kaikesta päättäväisyydestään huolimatta alkaa pikku hiljaa murentua pelon ja tehtävän vaikeuden alla. Poor Draco, he would so much want to be the Harry Potter of the bad guys...but he just doesn't have it in him to become so evil. Niin ja Jessie Cave Lavender Brownin roolissa oli kans ihan loistava, just sellanen ensirakkauden huumassa oleva teinityttö, jolle koko maailma on vaaleanpunainen ja sydämenmuotoinen ja jolle mikään ei ole tärkeämpää kuin oma kultsipuppeli. Esimerkiksi "my Won-Won" ja sydämen piirtäminen ikkunalasiin Hogwarts Expressissä oli aika LOL, samon kuin tapahtumat Ronin sängyn vierellä sairaalasiivessä. :-D "Oh to be young and feel love's keen sting", Dumbledorea lainatakseni.

Sitten vielä englanninkielinen kommentti Michael Gambonin roolityöstä, kopsattu sellasen artikkelin yhteydestä, missä Gambon kertoo (ilmeisesti aika monetta kertaa), että ei ole lukenut kirjoja eikä aio niitä lukeakaan. (Kommentti on siis mun kirjoittamani, en vaan jaksa kääntää sitä tänne.)

What is missing from Gambon’s Dumbledore is the subtle, witty humour and manner of speech, as exemplified in the quotation "let us step out into the night and pursue that flightly temptress, adventure", when they set out to meet Professor Slughorn. But Gambon himself is not to blame for that, it’s the scriptwriters who have ripped the movie-Dumbledore of his characteristic way of speaking.

I absolutely adore the book-Dumbledore’s manner of speech! But, unfortunately, the scriptwriters have taken that away and replaced it with words like "assassin" (Dumbledore would not use such a word!) and crude, hurried lines of explaining why Dumbledore cuts his hand in the ante-chamber to The Cave, instead of keeping the wonderfully humorous and so very Dumbledore-ish "Oh, surely not. How crude" when he discovers the blood sacrifice in the book. And what’s with Dumbledore’s sudden interest in Harry’s love life? That’s not Gambon’s fault either of course, he definitely tries to make the best of the lines he’s given.

All in all, I’m happy with Gambon’s portrayal of Dumbledore in HBP. He is very intense, more intense than the book-Dumbledore, and sometimes a bit too hasty for my liking, but I sincerely doubt that can be attributed to Gambon himself, but rather to Yates and the scriptwriters. The "Severus….please" in the Astronomy Tower was quite perfect. And I liked how they tried to convey Dumbledore’s increasing weakness with making him stumble to sit on the stairs after seeing Slughorn’s true memory.
"I am not afraid, Harry. I am with you."
- Albus Dumbledore, the greatest wizard of all time -
"You're a wizard, Harry."
- Rubeus Hagrid -

Poissa Jukka

  • Vuotislainen
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #186 : Heinäkuu 18, 2009, 02:32:55 »
Elokuva kipusi Azkabanin vangin jälkeen Potter-elokuvien helmeksi, ainakin tänhetkisen arvostelukyvykkyyden ja mutu-tuntumien pohjalta, jotka voivat pettääkin.

Kuinka hämmästänyt, häkeltynyt ja onnellinen olenkaan! David Yates todella skarppasi, onnistui ja pusersi kasaan kaikkine puutteineenkin hyvän elokuvan - PALJON paremman kuin mitä tällä hetkellä sarjan peräpitäjän paikkaa pitävä Feeniksin kilta on.

Radikaalit originaalitarinan muutokset eivät olleet yllätys, sillä ensi-illassa olleet kaverit vinkkasivat niistä. Lisätyissä kohtauksissa oli useimmiten ideaa, poislukien Hyökkäys kotikoloon -kohtauksen, joka menee samaan sarjaan Feeniksin killan Voldemort juna-asemalla -lisän kanssa. Alku kahvilassa oli niin ikään turha.

NÄYTTELEMISEN TASON RAVISTUTTAVA NOUSU! Jos se on näinkin laadukasta, ei hahmojen poikkeavuus alkuperäisestä jaksa haitata. Pääkolmikko tiesi, mitä teki. Danielia tuskin voi juuri kukaan lukea tämän jälkeen enää Emmaa tai Rupertia huonommaksi näyttelijäksi. FF-kohtaus oli helmi, samoin monet E:n ja R:n hetket (kuitenkin varsinkin Rupertin näyttelemistä on liikakorostettu, ihan samaa tasoa kuin kollegoillaan, painaisiko hänen ylistämisessään, kuten myös Tom Feltonin roolisuorituksen kohtuuttomassa diggaamisessa, jotkut muutkin syyt?)

Kuhnusarvio, muisto-Voldemorteista varsinkin se teini-ikäinen ja lipevä, sanansa älykkäästi asetteleva näyttelijä, kaikkien aikojen Dumbledore-roolisuoritukseen yltänyt Gambon, aina yhtä huikeat Rickman, Smith ym. perusluotettavat laatutyön tekijät sekä Helena Bellatrixina, jonka roolista alk.per. hahmon suunnaton ilo aiheuttaa sekasortoa ja tehdä tuhoja tuli upeasti läpi.

Minusta hienossa elokuvatulkinnassa lisätyt kohtaukset ovat luonnoltaan sellaisia, että kirjailija olisi voinut ne kirjoittaa jos olisi tehnyt kohtauksesta pidemmän. Tällainen hetki tuli Dumbledoren kuolinhetkellä, jossa Dumbledore toteaa kirjassa mainittuun huolettomaan sävyynsä "Voisi olla tarvetta esittelylle" ja Bellatrix vastaa "Kyllä Dumbledore, mutta aika alkaa käydä vähiin."

Vaikkei kirjassa aivan tuollaista sanavaihtoa käydäkään, on asetelma kuin kirjasta. Ikään kuin ohjaaja (ihme kyllä, Yates!) toisi meille jotain, joka kuuluu tarinaan, mutta mitä emme saaneet koskaan kirjasta. Siis tulkitsee sisältöä, mikä on valtaisa plussa.

Niitä miinuksia on toki myös melkoinen joukko. En voi vielä antaa sanaani siitä, onko leffa lopulta kestävää ainesta. Azkabanin vanki on sellaiseksi osoittautunut useiden katselukertojen nimissä.

Avainkysymyksiksi negatiivissävytteisten huomioiden kannalta jää: Miksei Harry ollut taikojen alaisena näkymättömyysviitan alla kun DD kuoli? Miksi Harryn ja Kalkaroksen loppukohtauksesta tehtiin niin vaisu, kun näyttelijöissä olisi ollut potentiaali kunnon kohtaukseen? Miksi hirnykkien huolellinen esittely skipattiin, vaikka niiden tuleva merkitys tiedetään?

Suurin ihmeen aihe on silti se, miten David Yates pystyi näin kovatasoiseen elokuvaan, annettuaan edellisen leffansa perusteella itsestään kuvan pikemminkin kaikkien mahdollisten kämmien tekijänä kuin parasta HP-näyttelemistä sisältävän leffan ohjaajana ja jopa uusien Potter-sävyjen löytäjänä.

Mahus

  • Ankeuttaja
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #187 : Heinäkuu 18, 2009, 11:35:45 »
Täytyy muistaa, et FK:n floppaamiseen saatto vaikuttaa kyl sekin, että siinä oli eri käsikirjoittaja, ku muissa Potter-leffoissa.

Jaa että floppaamiseen? Minulla vasta Feeniksin kilta sai todella ihastumaan Potter-maailmaan (eivät aikaisemmat elokuvat), ja FK-leffan näkemisen jälkeen siirryin lukemaan kaikki kirjatkin!

PP sen sijaan oli pettymys, kirja on yksi parhaita Pottereita mutta odotukset ja näyttelijöiden kasvamisen huomioonottaen voisi sanoa että PP on Potter-leffoista huonoin! (Tosin pitää Liekehtivä pikari tarkistaa jossain välissä uudestaan.)

Kaikki on niin kuivaa ja tylsää, ja paljon tärkeitä selityksiä on jätetty pois tai toteutettu huonosti. Esim. juomakohtauksen alku luolassa tuntuu oudolta, Harry alkaa ihan välittömästi ja epäröimättä lapata lisää sitä juomaa.

Parhaita kohtauksia olivat Felix Felicis, Dracon kohtaukset ja Huispaus-ottelu(!) Broadbent oli lopulta myös mainio Kuhnusarvio erikoisine ilmeineen ja valtavasti kohoavan silmäkulman kanssa. Mutta kokonaisuutena jäi keskinkertainen tuntuma elokuvasta ja alkaa mietityttää, miten Kauhistuttavat Voivotukset onnistuu elokuvaparina. Esim. onko Dumbledoren hautajaiset "säästetty" aloittamaan ne.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2009, 11:39:24 kirjoittanut Mahus »

Poissa EJR

  • Varjelusten toinen puoli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • I just want things to make sense
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #188 : Heinäkuu 18, 2009, 11:58:50 »
Pidin elokuvasta, joten annan ensin

plussat;
-Kuhnurarvion 'kala' (just helmi :D)
-alku (kahvilassa :D)
-dumbeledoren vihjailut Harry/Hermione....
-sektumsempra
-sektumsempraa edeltävä 'taistelu'
-pikku kohtaukset 'mitä draco tekee'

miikat:
-Dumbeledoren AJATUSEULA! Senhän piti olla kivinen... niinkuin LP:ssä. Nyt se in joku leijuva vati ;D
-"Severus" puolen tunnin tauko ..."Minä pyydän"
-manalius vetää harryn veden alle.
-ei muuta, oikeen...

Eniten häiritsi se ajatuseula, ja se kuhniksen kala toi jotain hauskaa särmää...

Ja ne aavepokat (vai mitälie rikkokirin(?) paljastajat :D) Ihan parhaat...


Paras Potter-leffa tähän mennessä!

Arvosanaksi hän saa......................      9+
MS Hirmun kapteeni!

Poissa verppa

  • Vihollikseton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • PUF!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #189 : Heinäkuu 18, 2009, 12:00:35 »
Ei vitsi!!! Kävin eilen kattomassa Harry Potterin ja täytyy sanoa että se oli huippuhyvä!!!
Yksi parhaimmista Potter-leffoista.Hyvä että leffasta löytyi huumoria ja kaksimielisiä asioita.
Plussia:
+Huumori
+Musiikki todella upea niin kuin moni on jo sanonut siinä kalliokohtauksessa todellakin
+Hermione-Ron-Lavender kohtaus kun opettajat katto vierestä
+Kun Ron menee halaamaan Kuhnusarviota
+Muutenkin koko lemmenjuomajupakka
+Dracon enempi olemassa olo
(aloin vieläkin enemmän pitämään Dracosta)
+Sectumsempra hyvin tehty
+Huispaus!!! Ja varsinkin ne karsinnat!!!
+Harry ja Ron tappelee taijuomakirjasta ei vitsi että nauroin
+Bellatrix olis loistava! Varsinkin kun käveli niitä tupapöytiä pitkin
+Puf-kohtaus en tiedä muista mutta mua nauratti todella paljon

Miikat:
-Kun manaliukset vetää Harryn veden alle
-Kotikolo taistelu en tykkää itse lisätyistä kohtauksista leffoissa
-Ja aika outo oli se Kuhnusarvion kertoma kala-juttu ?
-Ja ite en tykänny Lavenderista.Mun mielestä se meni jotenkin yli näyttelyksi
Ei niitä kait muita ole Arvosanaksi 9½
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2009, 12:35:45 kirjoittanut verppa »
Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

Poissa Miseria

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #190 : Heinäkuu 18, 2009, 12:51:22 »
Aah, nyt se on nähty. Tiesin jo oikeastaan etukäteen, että tää on se leffa, parhain kaikista ja olin oikeassa. Siis tässä on kyse vain minun mielipiteestäni. Omasta mielestäni kutoskirjassa jo rupesi ilmenemään se, kuinka hyviä ystäviä ne kolme keskenään on, ja miten paljon Dumppis tykkää Harrysta. Tykkäsin todellakin, ja rupesin melkein itkemään siinä kotikolokohtauksessakin :s Mollyn ilme oli niin järkyttynyt.

Sai nauraa monessa kohtaa ja itkin tietysti lopussa. :) tykkäsin

luneria

  • Ankeuttaja
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #191 : Heinäkuu 18, 2009, 14:11:50 »
Joo eli näin itse elokuvan siinä kutsuvierasnäytöksessä ja pakko sanoa, että mä yksinkertaisesti rakastin tätä leffaa, vaikka muutamat ovatkin näköjään pitäneet tätä huonona. Löytyihän sieltä jotain huonoa, mutta mutta...

+ HUUMORI, okei ei ehkä aivan tyypillistä HP-elokuvalle, mutta mä tykkäsin Dumppiksen homomaisuudesta ("you need a shave") ja ahh se Harryn leukajuttu Hämäkäk -kohtauksessa ♥ jos joku löytää tän kohtauksen jostain videolta, tänne sitä!
+ RON, ahh miten se onkaan kehittynyt!
+ LAVENDER, ui kun se oli sulonen rakastuneena :)
+ LUNA, voisin hehkuttaa tätä aina ♥
+ DRACO MALFOY, se itku! ja "I have to do this" ja se siellä suuressa salissa kävely!
+ MCLAGGEN, aah ♥ tarvitseeko sanoa muuta
+ alun kuolonsyöjähyökkäys oli upea, ihan kuin olisi itse ollut mukana.
+ Ginnyn muffinssinsyöttö kohtaus ♥
+ kotikolo kohtaus, jossa Harryn tavarat olivat saapuneet kotikoloon

- Hermione + Ron, ei ei ei ei vielä! Oli kyllä ihana, mutta jäi häiritsemään, että se oli jo nyt tungettu elokuvaan, mutta olihan jo salaisuuksien kammiossa vähän Herm/Ron paritusta :)
- suomennokset! WTF
- Harryn ja Ginnyn suudelma, olin kuvitellut sen aina hiukan intohimoisemmaksi.
- Miksei ollut taistelua :'(

ainiin, se hautajaiset nekin puuttuivat, mutta mua ei ne jäänyt häiritsemään, koska jotenkin kuvittelen, että se nähdään heti seiskan alussa, en tiedä miksi näin kuvittelen :'D

JA missä oli CHO CHANG, eikö hänen pitänyt olla mukana elokuvassa?

JA2 ihan kuin joku olisi kirjoittanut Hermionen ja Ronin suudelmasta... Miksi en muista tälläistä :O
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2009, 14:16:26 kirjoittanut luneria »

Frile

  • Ankeuttaja
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #192 : Heinäkuu 18, 2009, 15:05:08 »
Tykkkäsin PALJON tästä elokuvasta. Se oli paljon hauskempi kuin kirja. :) Suosikki kohtia oli mm. kun Ron oli juonut sitä lemmenjuomaan ja sano Kuhnusarviolle: "Moi kultsu!" tai jotain sen tapaista. :D Hyvää leffassa oli myös se että Feltonia näytettiin paljon. Hermy/Ron paritus oli aika loistava. :) Dumbledoren ja Harryn tapaaminen Dumbbiksen huoneessa oli kanssa hyvä, se alku siis. Miinusta toi erittäin paljon Dumbledoren hautajaisten puuttuminen ja Dumbbiksen putoaminen tornista! Myös hirnyrkin etsintä retki ja taistelun pois jättö oli aika iso  pettymys.

Olin ite kattomassa ennakkonäytöstä Joensuussa, mutta tahtoisin tietää oliko muissa teattereissa tää sama juttu: Lopussa kun "taistelu" oli käyty ja sit tuli se pimeä kohta, ennen kuin näytettiin suurisali joka oli ihan romuna. Niin oliko muillakin koko teatteri hengittämättä silloin? Siis siinä pimeässä kohdassa? :)

Poissa Calamity

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #193 : Heinäkuu 18, 2009, 17:08:52 »
Minä näin leffan vuotisnäytöksessä keskiviikkona. Aluksi ajattelin että se oli aivan mahtava elokuva, tai ainakin paljon parempi kuin odotin. Mutta nyt kun sitä on tullut sulateltua sen kolme päivää, niin kyllähän se olisi voinut paljon parempikin olla. Täytyy sanoa, että leffayleisö oli parempi kuin itse elokuva. Ehkä mielipiteeni vielä muuttuu, kunhan saan leffan katsottua omassa rauhassa...

Hyvää:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Huonoa:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Mun mielestä oli itse asiassa ihan hyvä, ettei Dumbledoren hautajaisia ollu. Jotenki vaan tuntuu aika tyhmältä jos hänet olisi haudattu heti kuoleman jälkeen, aivan niinku kaikki vaan ottais Dumbledoren kuoleman kyselemättä vastaan ja ruumiista haluttais päästä mahdollisimman nopeasti eroon. En osaa selittää... Tai olisihan ne voitu näyttää siinä ihan leffan lopussa, tosin sitten elokuvan loppu ois venyny tyhmästi, en tiedä. En jotenki usko että niitä hautajaisia näytettäisiin KV:n ekan osan alussa, kun uskon että siinä vaiheessa tyypit eivät enää ole Tylypahkassa, ja totta kai ne hautajaiset pitää pitää siellä. Ja elättelen toivoa että Fleurin ja Billin häät on KV:ssa, niin ei siihen sopis että heti hautajaisten jälkeen ois häät... No jaa, selitän taas jotain omaa.

Mulla ei jostain syystä ainakaan tullut manalius -kohtauksessa ollenkaan mieleen Klonkku o_o.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2009, 17:17:25 kirjoittanut Calamity »

Poissa Isetom

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #194 : Heinäkuu 18, 2009, 17:10:57 »
Jooh, kävin katsomassa yönäytöksessä ja myös perjantai-iltana serkun kanssa. Elokuva oli hyvä, huomattavasti parempi kuin LP ja myös parempi kuin FK, saattaa olla jopa minun listalla paras Potter-elokuva.

Plussaa:

- Kuhnusarvio, Ron, Bellatrix, molemmat Valedrot, Lavender, McLaggen, Hermione, Malfoy, Kalkaros, Dumbledore (eli melkein kaikki)
- Dumbledoren oudot puheet huvittavia
- Huispaus, torjunnat olivat upeita katsella
- Kuhnusarvio Kolmessa luudanvarressa ja se miksi hän kutsui Ronia (Wallenby? :P) Ja mitä hän sanoi Hermionelle? Ekalla kerralla meni ohi ja toisellakin kerralla jotenkin...
- Luola-kohtaus ihan hyvä ja Felix felicis-kohtaus, huvittava oli se missä Kuhnusarvio sanoi Harry! ja Harry: Professor!?
- Bellatrix poltti Hagridin talon, 'Huhuu, Hagrid!'
- Kameratyöskentely, käsikirjoitus loistava
- Kaikki se Malfoyn tekeminen tarvehuoneessa ja miten se lintu lentää elävänä ulos kaapista, kun Harry ja Ginny tulee...
- Ronin ihastuminen Romilda Vaneen

Ja paljon muuta...

Miinusta:

- Harry (Daniel Radcliffe) ei oikein säväyttänyt taaskaan, vaikka olihan hän ihan OK parissa kohtaa
- Myrtti puuttui sektumsempra-kohtauksesta
- Se vitsi siinä alussa, kun he veikkasivat Dumbledoren ikää oli ihan huvittava aluksi, mutta kun naurua jatkui niin pitkään niin alkoi jo rasittaa (olinko ainoa?) Ei se niin hauska ollut.
- Hautajaisten puuttuminen

Ja sitten se Kalkaroksen hyssyttely ja se, kun Harry ei ollut kangistettu ja Dumbledore vilkaisi häntä ennen kuolemaansa ja kun Kalkaros ja Dumbledore keskustelivat siellä tähtitornissa sen jälkeen, kun Harry ja Dumbledore olivat tulleet luolasta ja Harry kuuli siitä osan (?). Se oli oikeastaan ihan hyvä kohtaus, mutta en tiedä oikein oliko se sittenkin huono ja liian paljastava. Mutta minusta se oli myös joten hyvä, koska tiesi että kaikki oli suunniteltua. :)

Neljä luutaa
« Viimeksi muokattu: Elokuu 03, 2009, 23:00:20 kirjoittanut Tomataro »

Poissa Kaapo

  • Suuri kyselijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ALITUINEN VALPPAUS!
  • Pottermore: NightJinx26
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #195 : Heinäkuu 18, 2009, 18:20:56 »
Ei, kyllä oli loistava! Viisi luutaa tuli multa. :D

+Kuhnusarvion kala, jotenkin koskettava, mutta samalla hauska
+Puf-juttu oli kyllä hulvaton
+Taistelu taikajuomakirjasta
+Kohtaus, jossa Harry saapuu Kotikoloon. Muistan ikuisesti. :D "Harry kuka?" "Sanoiko joku Harry?" "Oliko se pöllö?" :D
+Kuolonsyöjät hyökkäävät kotikoloon, vähän vaisu, mutta muuten aivan loistava.
+Luola-kohtaus
+Dumbledore, kun Harry nousee takaisin pinnalle veden alta luolassa. Aivan loistava!
+Lavender oli niin... Lavender!
+Emma oli aivan loistava tässä elokuvassa, pakoilu McLaggenia oli paras. Myös vuorosanat: "Menen oksentamaan" olivat hyvät.
+Sairaalasiipi kohtaus, jossa Ron kuiskii Hermionen nimeä.
+Dracon tekemisten näyttäminen
+Sektumsempra kohtaus oli loistava!
+Lunan lasit! Ihanaa, että Rikkokirejä onkin. :D
+Kuhnusarvio kasvihuoneella säikähtämässä. Aivan loistava juttu!
+Hagridin laulu ja sammuminen oli aivan loistavaa!
+Dumbbiksen kuolema oli loistava, nopea, mutta surullinen... :( Mutta silti tietyllä tapaa hyvä.
+Bellatrix suuressa salissa
+Dumbledoren vihjailut Harry/Hermionesta

Muutenkin plussia oli paljon, en vain muista enää kaikkea. :D
Sitten miinuksiin:

-Miksei hautajaisista olisi voinut olla edes pientä pätkää. Tuo kohtaus, jossa kaikki nostivat sauvansa ylös oli kuitenkin ihan kiva, mutta silti jäi ärsyttämään.
-Taistelu Tylypahkassa oli järkyttävä. Eihän kuolonsyöjien tarvinnut muuta kuin kävellä siitä läpi. Ainoa kiva oli, kun Bellatrix räjäytti Suuren salin lasit
-Narcissan näyttelijä oli surkea! >:(
-Harry veden alla luolassa, aivan liian valoisaa, sanon vaan!
-Harry/Ginny tuli liian nopeasti ja näkyvästi
-Ron/Hermione oli liikaa esillä.
-Dean oli liian pienessä osassa, samoin Blaise Luihuisista.

Siinä ne päällimmäiset. Kyllä tämä elokuva kuitenkin tähän mennessä oli ehdottomasti paras. Tähän mennessä elokuvat laitan järjestykseen: PP, AV, SK, LK ja VK ja FK ovat sitten melko tasoissa.

Innolla odottaen sitten Kuoleman varjelusten ensimmäistä osaa. :)
Tässä lepää Dobby, vapaa kotitonttu

Poissa Narnia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #196 : Heinäkuu 18, 2009, 19:51:12 »
Mielestäni elokuva oli ehkä paras tähän astisista(tosin lähelläni istuva katsoja tarkkaili mua ärsyttävästi,eikä keskittynyt aina elokuvaan,sanoi kaverilleen,et": kato ku se ottaa karkkii nii se kattoo välil leffaa välil taas ei",lapsellista,ärsyttävää,sit se":kato,miten se eläytyy"sano sen viel sillee ivallisesti,tosin en antanut sen pilata näin upeaa Potter leffaa).Leffassa oli mahtavasti huipennuskohtauksia:järisyttäviä,hienoja,suurella rahalla tehtyjä.Luola kohtauksessa säikähdin sitä manaliusta,mikä tarttu Harryyn vaan sen takii ku mun vierustoveri säikähti sitä.Ihan tosi,osasin varautua,et vedestä tulee joku käsi.Olinhan lukenut kirjan(kuten monet muut,mut silti).Olin henkisesti ihan valmis siihen.Alun Kuolonsyöjähyökkäys Viistokujalle(?) oli mahtava.Niiden kieppuminen siellä ilmassa kameran pysytellessä niiden vauhdissa ihan niissä kiinni niiden takana hienojen Lontoon rakennusten ja maisemien vilistäessä silmien edessä,vaikuttavaa!Sillan sortuminen oli hyvin voimakas kohtaus.Ryminä,mikä siitä syntyi todella tuntui,lattia tärisi ja olo oli silleen,et apua!(paisutellen vähän).Alun"I killed Sirius Black!"(taisi olla eka repla elokuvassa)loi jatkuvuuden tunnetta edellisestä leffasta,hienoa!...silti se oli myös aika viiltävä,kylmä tapa alottaa leffa.Hieno juttu silti.:)Kotikolo hyökkäys oli erittäin näyttävä ja jännä huolimatta kaislikossa rämpimisestä.Sektumsempra kohtaus:intensiivinen toimiva,Dracon aito itku,ilme ku se näkee Harryn seuranneen häntä Myrtin vessaan,se piileskely,viha Dracon ja Harryn välillä siis ihan kaikki.Melkeen.Alko naurattaa(anteeks kaikki Draco fanit:/)se Kalkaroksen parannusloitsu,ku se toisti sitä sil samalla "aneemisella"(en tiiä ees mitä se tarkottaa,säälittävää siis käyttää sitä, tiiän)äänellään.Wealeyn welhowitsit(kauppa),loistavaa,ei kerenny ees nähä niit kaikkii juttui,mitä siel kaupas oli,kun kamera vilisti niin nopeesti.Selvästi WB haluu ihmisten katsovan elokuvan uudelleen ja uudelleen.Kaikki ne vitsit oli hauskoja.Musiikki hienoa,etenkin luolakohtauksessa(soundtrack tilauksessa CDON.COM:sta =) )Romanssit liian ilmeisiks tehty,mut silti muuten ihan kympin arvosii(eläytyminen,ilmeet,eleet,teot,sanat:toimii! =) ).Muistokohtaukset hienoja(mun mielest ainakin se hirnyrkkiasia oli tehty niin selväks,ku voi,mut harmi et puuskupuhin kuppi-muisto puuttui,elintärkeä KV:tä ajatellen.Kotikolo sisältä oli hauska.Rouva Weasley kutsui Harrya jne.niin sit Ron ja Hermione vastas erikoisissa paikoissa(jännästi uudelleen tehty Kotikolo hyvällä tavalla).Loput, lähinnä haukut laitan miinuksina.

+huumori
+näyttely,näyttelijät
+musiikki
+lavasteet
+puvustus
+hieno tasapainottelu huumorin ja toiminnan välillä
+järisyttävät ja salaperäiset ja näyttävät kohtaukset

-ilmeiset romanssit
-Narcissa,liian vanhannäköinen,liian vaisu noin vakavassa tilanteessa(senhän piti sisäisesti vuotaa verta,anella Severukselta apua,ulvoa surusta jne.)
-puoliverinen prinssi jäi pinnalliseksi
-loppu(Harry vaan seisoo alemmalla tornitasolla ja antaa sen kaiken tapahtua,EI NÄIN!,Dumbledoren hautajaisten puuttuminen ei niinkään haitannut)

Tuomio:aivan upea elokuva!Aion heti ostaa DVD:lle,kun se julkastaan joulukuussa.Ehkä paras Potter elokuva tähän asti tai sitten AV,en tiiä.

Vahvat neljä luutaa!


Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #197 : Heinäkuu 18, 2009, 21:18:33 »
Arvaatteko mitä miulle kävi? Aivan USKOMATTOMAN HYVÄ TUURI! Olimme isäni kanssa eilen klo 18.00 tennispalatsin edessä syömässä mansikoita ja vaan jotenkin oltiin siinä hengaamassa, kun isä meni huvikseen kysymään onko vapaita paikkoja näytöksessä. Siellä sivussa oli kaksi vierekkäistä paikkaa! Joten aikailematta menimme katsomaan leffan =) Leffa oli mielestäni kolmanneksi paras Potter-elokuvista. Mikään ei voita AV:tä eikä LP:tä. En jaksa tehä mitään kilometriviestiä tähän, joten tyydyn pienempään. Lopun hautajaisia jäin kaipaamaan, ja mikä se Harryn ja Ginnyn suudelma oli olevinaan? Tarvehuoneessa? Taas? Elokuvassa oli paljon kaksimielisyyksiä (Dragonballs!) joka on hyvä juttu. Mutta ei se mennyt niin, että Ginnyn ja Harryn suhde oli selvä jo joululomalla. Repeilin kyllä McLaggenin flirttinuolaisulle ja Ronin istumiselle Harryn ja Ginnyn väliin ja tarjoamiselle leivoksia :') Samoin Kalkaroksen "You just know" repliikki sai hyvät naurut. Harry oli koominen Felixin juoneena ja Ron oli ihana lemmenjuoman alaisena :) Lopullinen tuomio: *jotain randomia rumpujen pärinää* (tättärää!) Neljä tähteä ****

//Ai niin, ja manaliuskohtaus oli ok, mut se ei ollu must niin pelottava ku ne sitä hehkutti "pelottavammaksi kohtaukseksi tähän mennessä." Kun eka manalius (miten meinaan kirjottaa aina "manalius" -sanan paikalle "klonkku?" :D) hyökkäs niin vähän säikähdin mut ei se muuten ollu mikään jännin kohtaus.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2009, 22:00:14 kirjoittanut Presto »
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.

Poissa Isetom

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #198 : Heinäkuu 18, 2009, 22:02:14 »
NÄYTTELEMISEN TASON RAVISTUTTAVA NOUSU! Jos se on näinkin laadukasta, ei hahmojen poikkeavuus alkuperäisestä jaksa haitata. Pääkolmikko tiesi, mitä teki. Danielia tuskin voi juuri kukaan lukea tämän jälkeen enää Emmaa tai Rupertia huonommaksi näyttelijäksi. FF-kohtaus oli helmi, samoin monet E:n ja R:n hetket (kuitenkin varsinkin Rupertin näyttelemistä on liikakorostettu, ihan samaa tasoa kuin kollegoillaan, painaisiko hänen ylistämisessään, kuten myös Tom Feltonin roolisuorituksen kohtuuttomassa diggaamisessa, jotkut muutkin syyt?

Itse olen kyllä edelleen sitä mieltä, että Radcliffe ei näytellyt paremmin kuin Rupert Grint, Emma Watson tai Tom Felton. Häneltä vain puuttuu karismaa, mutta oli tässä elokuvassa joitakin kohtauksia, jossa hän onnistui ihan hyvin. Mutta ei, Rupertin näyttelemistä ei ole liikakorostettu koska hän todella näytteli erittäin hyvin esim. hupaisan lemmenjuoma-kohtauksen. Tom Felton taas osasi hyvin tuoda esille Malfoyn sisäisen murheen ja myös itki loistavasti (niinkuin joku sanoikin; verrattuna Radcliffen itkuun). Ja anteeksi tällainen ilkeähkö kommentti Radcliffea kohtaan, mutta en pidä hänen hymystäkään. :P Se on niin ärsyttävä, vaikka eihän hän tietenkään mitään sille mahda.

Poissa Live

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Puoliverinen prinssi -elokuva (spoilaa!) vol. 2
« Vastaus #199 : Heinäkuu 18, 2009, 22:02:56 »
Munkin on ihan pakko tulla hehkuttamaan tätä elokuvaa. Ennen kun näin elokuvan niin olin jo katsonut paljon toisten kommentteja siitä (tässä kyseisessä keskustelussa) ja olin vähä ennakkoluuloilla matkassa. Mutta nyt elokuvan nähtyäni oon kyllä aivan hekumas :D

Alku oli aivan mahtava, ne sillan katkeamiset ja Ollivanderin kaappaus. Se toi jo siihen alkuun sellaisen uhkaavan tunnelman. Ja Bellatrixin "I killed Sirius Black", jotakin tossa lauseessa oli jo niin vaikuttavaa.
Siitä metroasema-kohtauksesta en kyllä pitänyt. Mielestäni se Kotikolo-kohtaus, jossa kuolonsyöjät ilmestyi sinne oli todella hyvä. Sehän ei todellakaan noudattanut kirjaa mitenkään ja jäin kyllä kaipaamaan Tylypahkan taistelua, jota ei tullutkaan, mutta se oli todella upea kohtaus. Se Bellan "I killed Sirius Black" on jotenkin niin vetovoimainen ja se tunnelma siinä oli niin uhkaava, en osaa oikein edes selittää. Oli myös ihanaa, että Weasleyn Welhowitseistä nähtiin edes se pieni katsaus. Fred ja George ovat niiin hurmaavia!
Muuten se luola-kohtaus oli hyvä, mutta ne Klonkun näköiset manaliukset oli kyllä erinnäköisiä miksikä olin ne kuvitellut. Ja se teini-ikäinen Tom Valedro ei kyllä sopinut mun mielestä rooliinsa ulkonäöltään. Se oli liian lapsellisen näköinen. Kohtaus, jossa Hagridin mökki sytytettiin tuleen oli myös hyvä, se Bellatrixin "Huhuu, Hagrid". Tom Felton näytteli myös osansa Dracona todella hyvin kuten myös Alan Rickman Severuksena. Ja Rupert oli aivan mahtava ja Emma myös. Harry on aina ollut ihan ok. Ginny oli myös ihan ok, mutta hän ei ole kyllä läheskään niin räväkkä persoona kuin kirjoissa. Gambon esitti myös Dumbledoren roolin hyvin, pidän hänestä enemmän kuin kahdessa ensimmäisessä elokuvassa näytelleestä Dumbysta. Horatius Kuhnusarvio oli hyvä myös ja todella huvittava henkilö, mutta en pitänyt siitä "kultakala"-jutusta, se oli jotenkin niin keksitty. Tai toisaalta kaunis idea, mutta teennäinen.

Itkin kolme kertaa elokuvan aikana: kuolonsyöjien Kotikoloon hyökätessä, Hermionen itkiessä Harrylle Ronin ja Lavenderin suhdetta ja Dumbledoren kuolemassa. Elikkä melkein koko elokuvan loppuosassa.

Mutta mielestäni todella hyvin toteutettu elokuva ja musiikki oli aivan upeaa. Sitä huumoria oli aika paljon, ehkä vähemmänkin olisi riittänyt, mutta se ei mun mielestä mitenkään tehnyt elokuvasta sellaista "komediamaista" vaan se tunnelma vaihtui hyvin siitä vitsikkyydestä vakavuuteen ja se oli myös koskettava. Jäin innolla odottamaan seiska-elokuvaa, toivottavasti tekevät siitä yhtä hyvän nimittäin tämä elokuva ponnahti kyllä Potter-elokuvista suosikikseni!