Kirjoittaja Aihe: Slytherin and his Gryffindor (K-12 Lily/Scorpius) epilogi 14.3.!  (Luettu 5268 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Nimi: Slytherin and his Gryffindor
Kirjoittaja: Jazmín
Rating: K-12 korkeimmillaan
// Ikäraja muokattu & pyöristetty sääntömuutoksen mukaiseksi. :) -R
Pairing: Lily/scorpius, OC/OC
Genre: ainakin pääasiassa romance/drama(/fluffy)
Disclaimer: Taikamaailma ja suurin osa hahmoista kuuluu Rowlingille, enkä minä saa tästä mitään rahallista hyötyä.
Summary: Lily ja co. lähtevät viettämään viimeisiä vuosiaan Tylypahkan koulussa. Lukuvuosi alkaa melko normaalisti, kunnes Lily huomaa, tuntevansa Scorpiusta kohtaan jotain muutakin kuin inhoa. Itse asiassa kaikkea muuta. Mutta kenenkään muun mielestä luihuisen ja rohkelikon rakkaussuhde ei ole ollenkaan hyvä asia...

A/N: Olen laittanut Lilyn ja Hugon olemaan vuoden vanhempia, kuin he oikeasti ovat, jotta Lilyllä ja Scorpiuksella ei olisi kovin suuri ikäero. Ja en ole ihan varma, että kuka tuon Tylypahkan rehtorin nyt pitäisi olla. Silloin kuin kirjoitin tätä, luin jostain, että Versosta olisi tullut rehtori Kalkaroksen jälkeen, mutta sitten myöhemmin jossain luki, että se olisi ollut McGarmiwa. Joten nyt se on kuitenki joka tapauksessa Verso.
Ja tiedän, että McGarmiwa on ehkä pikkaisen liian vanha ollakseen enään töissä tylypahkassa, mutta mitä on Tylypahka ilman McGarmiwaa? :D

Tulipas pitkä selitys, mutta nyt asiaan. Ja olisin tosi kiitollinen kommenteista!


1. Tylypahkassa jälleen

”Lily! Hei Lils”, Kaitlin huusi yrittäen kiinnittää ystävänsä huomion itseensä kaikkien junamatkalle valmistautuvien nuorien velhojen ja noitien keskeltä. Lilyltä kesti hetki paikantaa Kaitlin, vaikka tytön lyhyet, tummanlilat hiukset erottuivatkin joukosta aika paljon. Toisaalta Kaitlinin melko vaatimaton pituus sai hänet hukkumaan ihmismassaan.
”Kaitlin!” Lily kiljaisi ja juoksi viisihenkisen perheensä luota Kaitlinin luokse. ”Mitä kuuluu?”
”Ei mitään uutta”, Kaitlin sanoi nauraen halattuaan Lilyä. ”Mehän nähtiin vasta pari päivää sitten Viistokujalla.”
”Niin… Mutta arvaa mitä?” Lily hihkaisi silmät innosta loistaen.
”No?”
”Teddy Ja Victoire menivät vihdoinkin kihloihin!”
”Oi ihanaa! Vihdoinkin”, Kaitlin hihkaisi hymyillen. ”Eivätkö he tulleet saattamaan teitä?” Hän kysyi sitten, vilkuillen ympärilleen.
”Ei, kummallakin oli kuulemma jotain työkiireitä. Eikä Jameskaan päässyt. Mutta nyt pitää mennä, tavataan junassa”, Lily sanoi ja hymyili ystävälleen vielä kerran pikaisesti, ennen kuin pyyhälsi takaisin perheensä luokse.

Palattuaan takaisin, hän huomasi, että Weasleyt olivat liittyneet heidän seuraansa.
”Hei Rose, hei Hugo”, Lily tervehti serkkujaan hymyillen. ”Mennäänkö varaamaan vaunu junasta, ennen kuin kaikki on jo täynnä?” hän ehdotti sitten.
Lily, Albus, Rose ja Hugo veivät matka-arkkunsa ja pöllönsä tyhjään vaunuosastoon ja menivät sitten takaisin ulos hyvästelemään vanhempansa.
Ginny kaappasi ensin Albuksen tiukkaan syleilyynsä. ”Tämä on jo sinun viimeinen vuotesi. Miten ihmeessä aika onnistuu aina kulumaan niin nopeasti.”
”Äiti”, Albus huokaisi. ”Sinä toistat tuon saman lauseen joka kerta. Tiedätkö, ajalla nyt vain on tapana kulua.”
”Niin kai sitten”, Ginny huokaisi ja antoi Albukselle vielä ekstrahalauksen ennen kuin siirtyi hyvästelemään Lilyn.
”Hei hei, kulta”, Ginny sanoi ja kaappasi Lilyn tiukkaan syleilyynsä. ”Koita pärjätä.”
”Äiti, minä pärjään ihan hyvin, niin kuin olen pärjännyt aina ennenkin”, Lily sanoi hiukan ärtymystä äänessään, mutta halasi itsekin äitiään lujasti.
”Muista olla kunnolla, älä hankkiudu jälki-istuntoon, kirjoita meille säännöllisesti ja opiskele ahkerasti”, Harry muistutti Albukselle hyvästellessään tätä, mutta vain puoliksi tosissaan, hymyillen samalla.

Hyvästelyihin kului vielä jonkun aikaa, ennen kuin kaikkien neljän piti juosta junaan, etteivät he myöhästyisi. He menivät omaan vaunuosastoonsa ja kumartuivat ikkunasta vilkuttamaan Harrylle, Ginnylle, Ronille ja Hermionelle kun juna lähti liikkeelle.

”Täällähän te olette”, Kaitlin huudahti jonkun ajan kuluttua, löydettyään oikean vaunuosaston.
Albus nousi ylös ja auttoi Kaitlinia nostamaan matka-arkkunsa matkatavarahyllylle.
”Mitä sinulla oikein on täällä”, Albus puuskutti. ”Tiiliskiviä vai?
Kaitlin pyöritteli silmiään. ”Sinä et vain ole harrastanut tarpeeksi liikuntaa viimeaikoina.”
”No mutta joka tapauksessa minun pitää nyt mennä valvojaoppilaiden osastoon antamaan uusille valvojaoppilaille ohjeet”, Albus huokaisi.
”Heippa herra johtajaoppilas”, Lily sanoi virnistäen.
”Hei, nähdään myöhemmin”, Hugo huikkasi ja nosti katseensa Päivän profeetasta, jota oli ollut lukemassa. Albuksen mentyä hän taitteli lehden ja jätti sen penkille vierelleen. ”Minunkin pitää itse asiassa mennä, on vähän asiaa Lukelle ja Nicolle”, Hugo sanoi ja virnisti toisille hyvästiksi. Nico ja Luke olivat identtiset kaksoset ja Hugon parhaat kaverit, joiden kanssa Hugo onnistui aina joutumaan jonkinlaisiin ongelmiin.
”Yritä olla joutumatta vaikeuksiin, jo ennen kuin ollaan päästy edes Tylypahkaan saakka”, Rose huikkasi veljelleen hyvästiksi.
Rose, Lily ja Kaitlin jäivät vaunuosastoon kolmestaan ja kuluttivat aamupäivän vaihtamalla kesäloman kuulumiset ja ahmimalla noidankattilakakkuja lounaaksi.

”Minä menen etsimään Jamien nyt, me ei ehditty jutella vielä melkein yhtään”, Kaitlin sanoi ja nousi ylös.
”Niin, sinähän haluatkin vain jutella hänen kanssaan”, Lily sanoi ja virnisti Kaitlinille merkitsevästi.
Kaitlin heitti Lilyä noidankattilakakun käärepaperilla. ”Ole hiljaa.”
”Mutta minä olen oikeassa”, Lily sanoi virnistäen.
Kaitlin vain kohautti olkiaan ennen kuin poistui.
”Minäkin taidan mennä etsimään Ethanin, en ole nähnyt häntä vielä ollenkaan tänään”, Lily sanoi ja nousi ylös.
”Hei! Et sinä voi jättää minua yksin tänne”, Rose protestoi.
”Minä tulen kohta takaisin”, Lily huokaisi. Totta puhuen juuri nyt hän olisi mieluummin viettänyt aikaa Rosen kuin Ethanin kanssa, mutta Ethan oli sentään hänen poikaystävänsä (tai jotain sen tapaista) joten kai se oli hänen velvollisuutensa olla hänenkin kanssaan.
”Onko kaikki hyvin?” Rose kysy rypistäen otsaansa. ”Siis teidän kahden välillä.”
”On kai, en minä tiedä”, Lily kohautti olkien, ihmetellen kuinka hyvin Rose oikein pystyikään lukemaan häntä. ”Meidän suhteemme on vain jotenkin sekava, en viitsisi selittää sitä nyt, kun en oikein vielä tiedä itsekään, missä mennään.”
Rose loi vielä yhden tutkivan katseen serkkuunsa, ennen kuin kumartui kaivamaan kirjaa laukustaan.
”Nähdään kohta”, Lily huikkasi vielä hyvästiksi ennen kuin lähti.

Jonkin ajan kulutta Lily löysi Ethanin eräästä vaunuosastosta juttelemasta ystäviensä kanssa. Ethan oli viimeiselle luokalle menevä Korpinkynsi, joten hän oli siis vuoden Lilyä vanhempi. Hänellä oli tummanruskeat, kihartuvat hiukset ja hän oli pitkä ja harteikas, sellainen joka aina herätti hiukan varautuneisuutta nuoremmissa, vaikka itse asiassa Ethan oli todella mukava ja hauska.
”Hei kulta”, Ethan hymyili ilahtuneena ja ponkaisi pystyyn nähtyään Lilyn.
”Hei”, Lily sanoi hymyillen pienesti. Ethan tuli käytävälle juttelemaan Lilyn kanssa.
”No, miten sinun kesälomasi meni?” Ethan kysyi kietoen lihaksikkaat käsivartensa Lilyn hartioiden ympärille.
”Ihan hyvinhän se. Ei mitään erikoista. Vaikka toisaalta ihan kiva palata taas Tylypahkaan.”
”Niinpä.”
”Mutta miten sinun kesäloma meni?” Lily kysyi pienen tauon jälkeen.
”No joo, kai se ihan hyvin meni, vaikka oli vähän tylsää, kun en nähnyt sinua yhtään”, Ethan sanoi kietoen käsivartensa vielä tiukemmin Lilyn ympärille.
”Niinpä”, Lily huokaisi ja painautui Ethania vasten. Jotenkin hänellä oli kuitenkin niin turvallinen olo tässä, Ethanin lämpimässä syleilyssä. Ehkä siksi Lily olikin Ethanin kanssa, Ethan oli niin tuttu ja turvallinen.
”Mutta nyt sinä olet täällä taas”, Ethan sanoi ja kumartui painamaan kevyen suukon Lilyn huulille.
”Ja nyt minun täytyy taas mennä. Lupasin etten jätä Rosea pitkäksi aikaa yksin”, Lily sanoi.
Ethan työnsi alahuultaan eteenpäin kuin kiukutteleva uhmaikäinen ja sai Lilyn nauramaan.
”Nähdään myöhemmin”, Lily sanoi ja suuteli Ethania vielä kerran, tällä kertaa pidempään, ennen kuin lähti.

Loppu päivä kului nopeasti ja pian he huomasivatkin jo seisovansa ulkona, hiukan viileässä iltailmassa koulukaavut päällään, toisessa kädessä matka-arkku ja toisessa pöllön häkki.
”Hei tuolla on Al ja Hugo”, Rose sanoi ja nyökkäsi väkijoukkoa kohti. Tytöt kiiruhtivat heidän luokseen ja etsivät yhdessä tyhjän vaunun. Kaitlin tuli pian perässä Jamien kanssa ja he ahtautuivat kaikki samaan vaunuun. Jamie oli myös rohkelikko ja samalla vuosikurssilla Lilyn ja Kaitlinin kanssa. Lily oli aina viihtynyt Jamien seurassa. Jamie oli juuri sellainen miltä näyttikin, mukavalta ja hauskalta, tällä oli vaaleanruskeat melko lyhyet hiukset ja siniset silmät joista paistoi ilo ja nauru.
Jamie oli keskimääräistä hiukan pidempi, joten Kaitlin näytti vieläkin lyhyemmältä Jamien vieressä, mutta Lilystä he kaksi olivat aina olleet söpö pari.

Kohta thestralit alkoivat kuljettaa oppilaita kohti Tylypahkaa ja Lily hymyili ajatukselle, että olisi kohta taas Tylypahkassa ja saisi nukkua makusalissa yhdessä muiden tyttöjen kanssa, syödä suuressa salissa ja pelata huispausta… Kaikkea sitä, mitä hän oli kaivannut kesäloman aikana.
Kohta he kapusivatkin jo peräkanaa pois vaunuista ja astuivat taas kerran sisään Tylypahkaan.

”Katso”, Rose kuiskasi Lilylle ja nyökkäsi kohti luihuisten pöytää, kun he astuivat Suureen saliin. ”Scorpius Malfoy riitelee tyttöystävänsä kanssa.”
Lily käänsi katseensa Rosen osoittamaan suuntaan. Scorpius Malfoylla ja hänen vaalealla, pitkähiuksisella tyttöystävällään näytti olevan menossa kiivas riita keskenään.
”Hah”, Lily naurahti vahingoniloisesti. ”Tuo tyttö on vielä kamalampi kuin Scorpius.”
”Joo, jos se edes on mahdollista”, Rose mutisi. ”Minä menen nyt, nähdään myöhemmin pitojen jälkeen”, Rose sanoi, ennen kuin pyyhälsi korpinkynnen pöytään, muiden korpinkynsien joukkoon.
”Mennään istumaan, lajittelu alkaa varmaan ihan kohta”, Lily sanoi Kaitlinille ja tarttui tätä käsivarresta. He istuivat rohkelikon pöytään Albuksen ja Hugon viereen odottamaan että professori McGarmiwa toisi uudet ekaluokkalaiset saliin lajiteltavaksi.

Lopulta salin ovet avautuivat ja professori McGarmiwa astui sisään kainalossaan puinen jakkara ja lajitteluhattu ja vanavedessään pitkä liuta hiukan säikähtäneen näköisiä ensiluokkalaisia. McGarmiwa asetti jakkaran lattialle ja hatun sen päälle. Sen jälkeen lajitteluhattu lauloi laulunsa niin kuin joka vuosi ja lajittelu pääsi alkamaan.

Lajittelu meni nopeasti ja pian kaikki uudet oppilaat istuivat helpottuneina omien tupiensa pöydissä. McGarmiwa vei lajitteluhatun ja jakkaran pois ja asettui istumaan omalle paikalleen opettajanpöytään.
Sen jälkeen rehtori nousi seisomaan. Pomona Verso oli toiminut Tylypahkan rehtorina siitä lähtien, kun edellinen rehtori, professori Kalkaros oli kuollut. Professori Verso oli iloinen ja hymyileväinen rehtori ja hyvin pidetty Tylypahkan oppilaiden keskuudessa.
Verso hymyili säteilevästi oppilailleen ylhäältä korokkeelta.
”Tervetuloa Tylypahkaan uudet oppilaat”, hän aloitti lyhyen puheensa. ”Ja tervetuloa takaisin vanhat oppilaat. Toivottavasti saamme nauttia yhtä mukavasta ja onnistuneesta lukuvuodesta, kuin edellinenkin oli. Olette tehneet pitkän matkan ja olette kaikki varmasti nälkäisiä, joten pidemmittä puheitta: käykää kiinni.” Verso hymyili ja täsmälleen samaan aikaan, kun hän lopetti puheensa, tyhjät ruoka-astiat jokaisessa pöydässä täyttyivät kukkuroilleen toinen toistaan herkullisemmilta näyttäviä ruokia. Oppilaat tottelivat rehtorin kehotusta välittömästi ja alkoivat lappaa ruokaa lautasilleen.

Pitojen jälkeen oppilaat laahustivat tyytyväisinä ja vatsat täynnä kukin omiin makusaleihinsa. Lily ja Kaitlin kapusivat muiden saman ikäisten rohkelikkotyttöjen kanssa kierreportaita pitkin makusaliinsa jutellen niitä näitä.
Päästyään omaan makusaliinsa he vaihtoivat kaikki heti vaatteensa ja menivät nukkumaan. Päivä oli ollut pitkä ja huomenna pitäisi herätä aikaisin.
Lily nukahti heti sänkyyn päästyään pieni hymy huulillaan, hänestä oli mukava olla taas Tylypahkassa.
 

A/N2: Siinä oli sitten ensimmäinen, hiukan lyhyehkö luku. Mutta siitä se paranee! Olkaa kilttejä ja kertokaa, mitä mieltä olitte, jos jaksoitte luke tänne saakka :)

« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 04, 2012, 15:37:15 kirjoittanut Renefer »
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Magnum

  • Frozen Windows
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius)
« Vastaus #1 : Tammikuu 30, 2009, 15:30:39 »
Vähän vaikea nyt tätä ensimmäistä luku kommentoida, kun jo kerran on lukenut niitä seuraaviakin. Joo, eli tämä nyt oli ihan hyvä aloitus, henkilöt oli kivasti esitelty, eikä asiaan ollut rynnätty suoraan. Tajusin muuten tässä ekassa luvussa sillon etä ainiin, tämä olikin Lily/Scorpius ficci. En viitsi nyt sitten Scorpiuksen hahmoa kommentoida vielä, vaikka haluaisinkin. Odottelen sitten vaan seuraaviin lukuihin.
Hassua oli kylläkin ajatella Ginny äitinä ja niin edelleen. Jotenkin on vaan sitten pitänyt alkaa ajatella hahmoja ihan yksilöinä ja unohtaa se ketä niiden vanhemmat ovat.
Eihän tässä ekassa luvussa oikein mitään ollut, mutta paranee niin jo heti tuohon seuraavaan lukuun. Hyvin olit kirjoittanut, mukava taas lukea ficcejäsi. Virheitä en löytänyt. Pahoittelen nyt etten saa aikaan tämän ralentavampaa kommenttia, mutta lupaan että sitten toiseen lukuun kirjoitan vähän enemmän mielipidettä ja analyysiä. Jatka vaan samaan malliin ja lähetäs mulle sitten äkkiä seuraava luku :)

magnum.
"Heaven's not a place that you go when you die
It's that moment in life when you actually feel alive"

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius)
« Vastaus #2 : Helmikuu 02, 2009, 19:52:08 »
A/N:Kiitos, kommentista, Aenova! :)
Kiitos, Magnum! Mustakin on jotenkin niin hassua ajatella Harryä niitten isänä :D Mutta kai siihen tottuu.

Tässä on toinen luku. Kommenntteja kaipailen kipeästi :)


2. Ensimmäinen koulupäivä

”Kaitlin”, Lily ravisteli ystävänsä hiukan kovakouraisesti hereille. ”Kaitlin, herää!”
”Mitä nyt?” Kaitlin mutisi unisesti.
”Nouse ylös”, Lily sanoi ja veti Kaitlinin pystyyn.
”Miksi sinä herätit minut?” Kaitlin sanoi hiukan pöllämystyneenä noustuaan istumaan sänkynsä laidalle.
”Koska kohta pitää lähteä aamupalalle. Mutta”, Lily sanoi ja piti dramaattisen tauon ennen kuin jatkoi. ”Minulla on sinulle näytettävää.”
Kaitlin katsoi uteliaana, kun Lily kaivoi jotain taskustaan. Se osoittautui vanhaksi pergamentinpalaksi.
”Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni”, Lily sanoi virnistäen ja pergamentille alkoi ilmestyä kirjoitusta.
Kaitlinin ei tarvinnut lukea tekstiä tajutakseen, mikä pergamentinpala oikeasti oli. ”Oooh”, Kaitlin henkäisi ihastuneena ja nappasi pergamentin pois Lilyn kädestä. ”Kelmien kartta! Miten sinä sait tämän?”
”James antoi sen minulle, koska hän ei tietenkään tarvinnut sitä enää”, Lily virnisti. ”Hän sanoi että antaa sen mieluummin minulle kun Albukselle, kun Albus on sellainen tosikko.”
”Vau! Aivan mahtavaa!” Kaitlin hihkaisi ja tutkiskeli pieniä täpliä kartalla. Oli vasta niin aikainen aamu, että suurin osa täplistä oli paikallaan omissa makusaleissaan, mutta Kaitlin katsoi silti karttaa lumoutuneena.
”Lily”, hän hihkaisi sitten innostuneena, ”Mieti mitä kaikkea me voidaan tehdä nyt!”
”Tiedän”, Lily sanoi hymyillen. ”Mutta pidä pienempää ääntä ennen kuin joku - ”
”Mitä te oikein meluatte siellä?” Kaitlinin viereisessä sängyssä nukkuva Jessica kysyi unisesti.
”Herää”, Lily päätti lauseen huokaisten ja nappasi kartan Kaitlinilta. ”Ilkityö onnistui”, Lily kuiskasi hiljaa ja taitteli sitten kartan koulukaapunsa taskuun.
”No niin, menepä sitten pukeutumaan, että me ehditään saada aamupalaa”, Lily sanoi Kaitlinille.

Noin vartin päästä Kaitlin ja Lily kävelivät Suureen Saliin ja istuutuivat paikoilleen rohkelikon pöytään. Kaitlin alkoi heti lappaa lautaselleen kaikkea paahtoleivistä pekoniin ja makkaroihin.
”Minä en tajua, miten sinä voit pysyä noin laihana, vaikka sinä syöt noin paljon”, Lily sanoi katsoen Kaitlinin aamiaislautasta.
”Minulla on hyvä aineenvaihdunta”, Kaitlin virnisti tunkiessaan paahtoleipää suuhunsa. ”Ja hyvä ruokahalu.”
Lily ei vastannut Kaitlinille mitään, sillä juuri silloin McGarmiwa tuli heidän kohdalleen kädessään paksu pinkka lukujärjestyksiä. Hän ojensi kaksi päällimmäistä Lilylle ja Kaitlinille ja jatkoi kierrostaan.
”Uh…” Lily voihkaisi vilkaistuaan lukujärjestystään. ”Kaksoistunti liemiä luihuisten kanssa”, Lily sanoi melkein epätoivoisen kuuloisena, ”Heti aamulla.”
Kaitlin katsoi omaa lukujärjestystään aivan yhtä epätoivoisen näköisenä. ”Miten me kestetään.”
”En tiedä, mutta paras lähteä, jos aiotaan ehtiä ajoissa tunnille. Professori Sweeney olisi varmasti iloinen saadessaan antaa meille jälki-istuntoa heti ensimmäisenä koulupäivänä.”
”Niin, tai tipauttaa Rohkelikon tupapisteet heti miinuksen puolelle”, Kaitlin sanoi ja nousi jättäen puoliksi syödyn aamiaisensa lautaselle.
Kaitlin ja Lily kiiruhtivat rohkelikkotorniin hakemaan kirjansa ja sitten alas tyrmiin.

Suurin osa luihuisista ja rohkelikoista istui jo tyrmien portailla, kun Lily ja Kaitlin saapuivat paikalle. He menivät portaiden yläpäähän muiden rohkelikkojen joukkoon, mutta heti kun he olivat istuneet kylmille kiviportaille, Professori Sweeney aukaisi luokkahuoneen oven ja päästi oppilaat sisälle.
Professori Sweeney oli keski-ikäinen, tummahiuksinen mies, joka ei ikinä pukeutunut mihinkään muuhun, kuin mustaan. Sweeney oli aina äkäinen ja suosi luihuisia aivan yhtä paljon, kuin hänen edeltäjänsäkin ja kaikki rohkelikot, puuskupuhit ja korpinkynnet inhosivat häntä yksissä tuumin.

Sweeney pyyhälsi luokan eteen viitan helmat liehuen.
”No niin”, Sweeney aloitti määrätietoisella äänellä tutkiessaan luokkaa katseellaan. ”Suurin osa tänä vuonna tehtävistä töistä tehdään pareittain, joten te tarvitsette työparin itsellenne.”
Lily siirtyi automaattisesti lähemmäs Kaitlinia kuullessaan sanan työpari, mutta Sweeney virnisti ilkeästi nähtyään Lilyn reaktion.
”Ja minä olen päättänyt, että kaikkein parhaat tulokset te saatte, kun parina on joku eri tuvasta”, Sweeney jatkoi myhäillen. ”Joten minä määrään parit itse.”
Luokasta kuului tyytymätöntä mutinaa, kukaan rohkelikoista ei halunnut olla luihuisen pari sen enempää, kuin luihuiset halusivat olla rohkelikkojen pareja.
Lily vilkaisi Kaitlinia kauhistuneena. ”Miten minä selviän tästä vuodesta jonkun luihuisen vieressä.”
”Neiti Potter”, Sweeney sanoi ivalliseen äänensävyyn. ”Lakkaa juoruilemasta ja tule neiti Abramsin viereen istumaan.”
Lily loi yhden kauhunsekaisen katseen Kaitliniin, ennen kuin keräsi tavaransa ja siirtyi luokan eteen, vaaleatukkaisen luihuistytön viereen. Jessica Abrams oli Scorpiuksen tyttöystävä.
Tai oli ainakin ollut, tosin Lily ei voinut olla enää varma eilisen riidan jälkeen. Kaikkien mielestä Jessica oli yksi pahimpia luihuisia, edes kovin moni luihuisista ei pitänyt hänestä hirveästi, vaan kaikkien mielestä ainoa hyvä puoli hänessä oli hänen ulkonäkönsä.

Professori Sweeney jakoi muutkin oppilaat uudelleen pareiksi, eikä yksikään oppilas näyttänyt olevan tyytyväinen vierustoveriinsa.
”Ja sitten aloitetaan”, professori Sweeney sanoi huomioimatta oppilaiden tyytymättömiä ilmeitä. ”Tänään valmistatte – tai yritätte valmistaa – sekaannusjuomaa. Se on voimakas ja vaikeasti valmistettava juoma, jonka vaikutukset ovat myös vahvat, kirjassa kerrotaan lisää sekaannusjuomasta sivulla kaksisataaviisitoista. Lukekaa se ensin, ennen kuin alatte valmistaa juomaa. Ohjeen löydätte taululta ja ainekset varastokaapista.”
Professori Sweeney kääntyi ja pyyhälsi työpöytänsä taakse katsomaan, kuinka oppilaat kaivoivat kirjojaan esiin ja selasivat esiin sivun kaksisataaviisitoista.

Lily selasi omasta kirjastaan esiin oikean sivun ja luki sen nopeasti läpi. Sen jälkeen hän luki ohjeet taululta huolellisesti, ennen kuin alkoi kerätä tarvittavia aineita pöydälleen. Hän halusi valmistaa liemen mahdollisimman hyvin, ettei Sweeneyllä olisi heti ensimmäisellä tunnilla syytä ottaa rohkelikolta pisteitä pois.
Kaksoistunnin aikana Lilylle kävi ilmi, että sen lisäksi, että Jessica oli ilkeä ihminen, hän oli myös erittäin laiska oppilas. Hän ei viitsinyt tehdä mitään heidän yhteisen keitoksensa hyväksi, vaan katseli, kun Lily työskenteli ja huomautteli tämän työn laadusta aina tilaisuuden tullen.
Tunnin lopuksi professori Sweeney tarkasteli Lilyn keitosta hymyillen. ”Hyvää työtä, neiti Abrams, liemi on aivan oikean näköistä”, Professori Sweeney sanoi, ja jätti Lilyn kokonaan huomioimatta. Lily mulkaisi opettajaa pahasti, kun tämä pyyhälsi tiehensä mustan kaapunsa helmat liehuen.

***
Scorpius Malfoy istui pimeyden voimilta suojautumisen luokan perällä kädet tiukasti puuskassa rinnallaan ja tylsistynyt ilme kasvoillaan, kun heidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja marssi sisälle luokkaan.
Opettaja oli nuori vaalea nainen. Hänellä oli tiukka, haalean vaaleanpunainen, muotoon leikattu kaapu ja säteilevä hymy koristi hänen kasvojaan paksun meikkikerroksen kanssa.
”Hyvää huomenta, oppilaat!” opettaja kajautti iloisella äänellä ja istahti jalkojaan heilutellen työpöydän reunalle kasvot oppilaita kohti. ”Minä olen professori Lizzie Spears, mutta te voitte kutsua minua tuttavallisemmin pelkästään Lizzieksi”, Lizzie sanoi ja heläytti perään iloisen naurun.
Lizzie piti pienen tauon, mutta koska kenelläkään ei näyttänyt olevan mitään kommentoitavaa, hän jatkoi.
”Ennen kuin alamme hommiin, voisimme pitää pienen esittäytymiskierroksen, jotta tutustuisimme toisiimme paremmin. Minä aloitan”, Lizzie sanoi innokkaalla äänellä. ”Olen siis Lizzie, 25-vuotias noita, Lontoosta. Minulla on kaksi siskoa ja veli ja harrastan Huispausta, kaapujen suunnittelua ja MeNoitien lukemista.”
”Miten kukaan voi harrastaa MeNoitien lukemista?” Scorpius kuiskasi vieressään istuvalle luihuiskaverilleen pilkallisesti.
”No niin nuoriherra siellä takana”, Lizzie sanoi ja nyökkäsi Scorpiukselle.”Sinun vuorosi.”
”Olen Scorpius Malfoy, minulla ei ole sisaruksia, ja se ei kuulu sinulle, mitä minä teen vapaa-aikanani”, Scorpius töksäytti epäystävällisesti.
Lizzie naurahti hämillisesti ja siirtyi puhuttelemaan Scorpiuksen vierustoveria. Scorpius sulki korvansa Lizzien ärsyttävältä höpötykseltä ja vaipui omiin ajatuksiinsa.

Kohta koko luokka oli käyty läpi ja Lizzie läpsäytti käsiään yhteen tarmokkaasti. ”No niin, lapset! Tänään me kertaamme yksinkertaiset itsensä puolustamiseen tarvittavat loitsut. Kuinka moni teistä osaa tehdä kunnollisen Karkotaseet -loitsun?”
Kaikkien oppilaiden kädet nousivat ilmaan ja koko luokka näytti joko huvittuneelta tai ärtyneeltä. Karkotaseet oli opetettu ensimmäisellä luokalla, ja jokainen osasi tehdä loitsun unissaankin.
”Loistavaa!” Lizzie hihkaisi ja hymyili edelleen. ”Mutta kertaus ei ole ikinä pahitteeksi. Taikasauvat esiin ja jakautukaa pareiksi, tänään kertaamme Karkotaseet–loitsua.”
Luokka alkoi jakautua hitaasti pareihin luoden epätoivoisia silmäyksiä toisiinsa ja opettajaansa, joka vain hymyili heille ystävällisesti, ymmärtämättä, miksi kaikki näyttivät niin nyrpeiltä.
Loppu tunti menikin sitten oppilaiden loitsiessa Karkotaseet loitsua ja Lizzien kierrellessä ympäri luokkaa tyytyväisesti hymyillen. Scorpius oli varma, että Lizzien hymy ei ollut hyytynyt kertaakaan koko oppitunnin aikana – naisella oli pakko olla todella vahvat poskilihakset.

***
Lilyn ensimmäinen koulupäivä meni kammottavaa taikajuomien tuntia lukuun ottamatta melko vaivattomasti. Ennen lounasta Lilyllä ja Kaitlinilla oli vielä yrttitietoa yhdessä puuskupuhien kanssa. Lily oli aina pitänyt yrttitiedosta ja Neville oli yksi Lilyn ja Kaitlinin lempiopettajista ja muutenkin pidetty oppilaiden keskuudessa.

Lounaan jälkeen rohkelikot saivat kuitenkin kärsiä kaksoistunnin Lizzien opetuksessa.  Ja pitivät siitä aivan yhtä vähän kuin luihuisetkin.
”Hän on aivan kamala”, Kaitlin valitti Lilylle heidän marssiessaan kielletyn metsän laidalle Hagridin taikaolentojen hoidon tunnille. ”Jos katsoisit hänen korvastaan sisälle, näkisit varmasti toisesta ulos.”
Lily naurahti Kaitlinin sanoille, mutta hänen oli pakko myöntää, että Kaitlin oli oikeassa, Lizzie sopi hyvin kaikkien blondivitsien päähenkilöksi.

Päivällisen jälkeen Kaitlin ja Lily menivät rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Kaitlinista ei kuitenkaan ollut sinä iltana paljon seuraa, koska heti huomattuaan Jamien Kaitlin ryntäsi tämän syliin ja sen jälkeen heitä oli mahdoton erottaa toisistaan.
”Minä taidan mennä kirjastoon”, Lily huokasi hetken kuluttua ja nousi sohvalta.
”Joo, heippa”, Kaitlin ynähti edes katsomatta Lilyyn päin. Lily pyöritteli silmiään ja kapusi ulos muotokuva-aukosta.

Lily käveli Tylypahkan hiljaisia käytäviä pitkin kirjastoon. Sielläkään ei ollut enää tähän aikaan paljon oppilaita.
Tutkiessaan historian kuuluisien noitien rakkaustarinoista kertovaa paksua opusta, hän kuuli Ethanin äänen kirjahyllyn toiselta puolelta. Poika oli uppoutunut intensiiviseen keskusteluun jonkun tytön kanssa.
Lily kurkisti hyllyrivistön toiselle puolelle hiukan epäluuloisena, mutta huomasi että Ethan juttelikin vain Rosen kanssa.
”Hei”, Lily sanoi ja hymyili kummallekin.
”Hei, Lils”, Rose vastasi ja hetken Lily oli näkevinään Rosen kasvoilla hiukan pettyneen ilmeen, mutta nopeasti sen tilalle ilmestyi iloinen hymy.
”Hei”, Ethan sanoi ja nousi ylös suudellakseen Lilyä tervehdykseksi.
”Miten teidän ensimmäinen koulupäivä meni?” Lily kysyi ja istui Ethanin viereen pyöreän puupöydän ääreen.
”Ihan hyvin”, Rose sanoi. ”Sweeney oli kamala niin kuin aina ja se uusi Pimeyden Voimilta Suojautumisen opettaja on aika naurettava tapaus, mutta muuten, ihan ok.”
”Niin, se Lizzy Spears”, Ethan huokaisi. ”Minä en tajua, miten me ikinä selviämme S.U.P.E.R. – kokeista sellaisella opetuksella.”
”Niinpä”, Lily myönsi. ”Ette varmaan mitenkään. Onneksi meillä on niihin vielä pari vuotta aikaa.”
”Kiitos vaan, tosi lohduttavaa”, Ethan sanoi ja sai Lilyn nauramaan muka-loukkaantuneelle ilmeelleen.
”No ei, kyllä sinä pärjäät, kun olet niin fiksukin, senkin korpinkynsi”, Lily sanoi ja sai suukon palkkioksi.
”Mutta nyt minun pitää kyllä mennä”, Ethan sanoi ja nousi seisomaan.
”Nyt jo, mehän ei olla nähty toisiamme yhtään tänään”, Lily sanoi hiukan pettyneenä.
”Niin, minä sovin, että me tehdään läksyjä oleskeluhuoneessa parin kaverin kanssa. Nähdään, huomenna, tule syömään aamupalaa meidän pöytään”, Ethan sanoi ja suukotti Lilyä vielä poskelle, ennen kuin lähti.

”Ethan on oikeasti tosi mukava”, Rose huomautti Lilylle hieman hymyillen, kun Ethan oli lähtenyt.
”Niin”, Lily sanoi. ”Minä en vain näe häntä enää niin usein, kuin ennen. Hänellä on aina kiire jonnekin.”
”Oletko sinä onnellinen hänen kanssaan”, Rose kysyi ja loi serkkuunsa tutkivan katseen.
Lily hätkähti hiukan yllättävää kysymystä ja kohautti sitten olkiaan. ”Kyllä kai. Siis vaikka ei meidän suhde olekaan mikään kovin vakava. Enkä minä haluaisikaan, että se olisi.”
”Niin kun sinulla on joku ihmeen sitoutumiskammo”, Rose sanoi virnistäen.
”Hei, eikä ole!” Lily huudahti ja tönäisi Rosea kevyesti. ”Minä olen vasta 16, ei minun tarvitse sitoutua. Sitä paitsi sinähän meistä kahdesta olet se sinkku.”
Rose kohautti olkiaan hymyillen hiukan oudosti, niin kuin hän oli tehnyt jo useamman kerran tänään.
Lily kohotti kulmiaan Rosen ilmeelle. ”Vai oletko?”
”Olen minä”, Rose sanoi nopeasti.
”Mutta kuinka kauan?”
Rose vain kohautti olkiaan uudestaan, eikä sanonut mitään.
”Kuka se on?” Lily kysyi uteliaasti.
”Ei kukaan”, Rose vastasi.
”No älä sitten kerro, kyllä minä sen kohta saan kuitenkin saan selville”, Lily sanoi hymyillen.
”Äh, en minä usko, että siitä tulee mitään”, Rose sanoi nyt jo vakavammin.
”Totta kai siitä tulee”, Lily virnisti. ”Sinä olet niin kaunis ja suosittu, kaikki Tylypahkan pojat haluaisivat lähteä ulos sinun kanssasi.”
Rose hymähti Lilyn sanoille. ”Sinä taidat hiukan liioitella. Sitä paitsi tämä on nyt vähä eri juttu… Mutta joka tapauksessa, nyt on jo myöhä, pitäisi mennä takaisin oleskeluhuoneeseen”, Rose sanoi ja nousi seisomaan.
Lily nousi myös ja he lähtivät eri suuntiin toivotettuaan ensin hyvät yöt toisilleen.

"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Magnum

  • Frozen Windows
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 2. luku 2.2.!
« Vastaus #3 : Helmikuu 04, 2009, 20:01:58 »
Niinkuin sinulle jo aiemmin sanoin, niin oli ihan mahtavaa, että Lilyllä oli kelmien kartta! Siis se oli todella ihana linkki menneisyyden välillä ja siitä voi olla vielä paaaljon hyötyä. hehehe :)

Vihasin Sweeneytä, ja senkin olen jo sinulle kertonut mutta kuitenkin. Hän on hyvin synkkä henkilö ja tuo läheisesti mieleen Kalkaroksen. Mietin vähän että minkälaisia suunnitelmia sinulla on hänen varalleen. Hän vaikuttaa niin läpeensä pahalta. Jos elettäisiin Voldemortin aikaa niin sanotusti, olisin varma, että hän on kuolonsyöjä. Oletko mahdollisesti lisäämässä tähän tarinaan jotain pahaa? Tarkoitan jotain juuri Kuolonsyöjien tapaista, ihmisiä jotka olivat vaikka jääneet ihannoimaan hänen ajatuksiaan ja toimintatapojaan. Velhomaailmassa on ollut kamalan hiljaista ja eihään mikään maailma pysy rauhassa kauaa. No, ehkä tämä sitten selviää myöhemmässä vaiheessa. Tällainen pahan ja hyvän vastakkain asttelu voisi muutenkin mukavasti syventää Lilyn ja Scorpiuksen suhdetta. Siihen tulisi erään lainen Romeo/Julia vivahde. Mutta ehkä nämä jutut sitten johtuvat vaan siitä että juuri äsken sain luettua kyseisen teoksen :)Sweeneyllä oli muuten hauska nimi :D

Ja nyt sitten Scorpiuksen näkökulmaa! Siis mielestäni olet nyt onnistunut luomaan Scorpiuksen hahmon hyvin. Hän on salaperäinen, vaikeasti luettava ja kiinnostava. Aina näiden Scorpius kohtien jälkeen haluaa aina vaan lukea enemmän. Hyvin onnistunut hahmon luonti, vaikka periaatteessa hän pn Rowlingin. Scorpius on kuin paranneltu versio Dracosta :)

Lizzie, voi sitä. Se on aika rasittava,rehellisesti sanottuna, kumpa se lähtisi pois. Se aliarvioi oppilaitaan ja se on ärsyttävän ylipirteä. No toivottavasti täytät lupauksesi tästä henkilöstä piakkoin ;)

Voi voi! Ethan and Rose, sitting in the tree, K-I-S-S-I-N-G! Joo toi tuli mieleen Bella Halesta xD Mutta kuiteskin. Rosen ihastuminen on huuri sopivan läpinäkyvää ja annat juuri tarpeeksi hienovaraisen vihjeen. Rosesta voisi muutenkin silleen kirjoittaa enemmän, siitäkin saisi varmaan hyvän ficin aikaiseksi. Kiva että Rowling jätti nämä lapset, ficcareiden mielikuvitus saa lentää!

Eipäs sitten muuta, hyvä luku, uutta pian vaan kehiin.

magnum
"Heaven's not a place that you go when you die
It's that moment in life when you actually feel alive"

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 2. luku 2.2.!
« Vastaus #4 : Helmikuu 08, 2009, 19:22:44 »
A/N: kiitos kommentista, Magnum. Ihana kuulla että tykkäät mun Scorpiuksesta! :) Ja tosta kuolonsyöjäjutusta me jo puhuttinkin, eli kyllä, tähän tarinaan on myöhemmin tulossa mukaan vähän toimintaakin ;D


3. Myöhästelyä ja jälki-istuntoa

Ensimmäinen kouluviikko kului nopeasti ja pian olikin jo perjantai-iltapäivä, jolloin Lily, Kaitlin, Al, Rose ja Hugo olivat luvanneet mennä teelle Hagridin luokse. Se oli perinne, heidän ensimmäisestä kouluviikostaan Tylypahkassa lähtien. Ja ainoa aika koko vuodesta, kun he kävivät kaikki samaan aikaan Hagridin luona. Hagridin pieni mökki tulikin aika täyteen, eikä tuolejakaan riittänyt kaikille, mutta se ei haitannut.
”Miten teidän vanhemmat voi?” Hagrid kysyi, ensimmäiseksi, kun kaikki olivat päässet sisälle ja löytäneet itselleen jonkun paikan, johon asettua. ”Ei olla nähty toisiamme pitkään aikaan.”
”Ihan hyvin”, Hugo vastasi. ”Lähettivät terveisiä.”
Hagrid kaatoi kaikille kupilliset liian vahvaa teetä ja tarjosi itse tehtyjä, leuat yhteen liimaavia toffeita, joista jokainen tiesi nyt jo kohteliaasti kieltäytyä.
Seuraavat tunnit he viettivät iloisesti rupatellen Hagridin mökissä ja kun he vihdoin lähtivät takaisin linnaan, aurinko oli laskenut jo ajat sitten.

Muuten koko viikonloppu kuluikin suurimmaksi osaksi läksykirjojen parissa, koska jokainen opettaja oli jo ehtinyt antaa kauhean kasan läksyjä ensimmäisen kouluviikon aikana. Ulkona oli sateinen ja myrskyinen sää, joka myös osaltaan auttoi pitämään oppilaat kiltisti sisällä ja kirjojen ääressä.

Kaitlin, Lily ja Rose linnoittautuivat päättäväisesti kirjaston pöydän ääreen koko lauantaiksi ja saivatkin kaikki läksyt tehtyä pois alta.

***
Maanantaiaamu valkeni aivan yhtä harmaana ja ankeana, kun koko loppuviikko oli ollut. Ulkona satoi kaatamalla ja Lily oli onnellinen, ettei heidän tarvinnut poistua linnasta vielä heti aamulla, vaan vasta myöhemmin yrttitiedon tunnille. Ehkä sade on jo silloin lakannut, Lily ajatteli toiveikkaasti pukiessaan ylleen kouluvaatteita.
”Kaitlin”, Lily huokaisi ja heitti tyynyn vasten ystävänsä kasvoja, joka nukkui vielä sänkynsä pohjalla, onnellisen tietämättömänä siitä, että jos he eivät kohta lähtisi aamupalalle, he eivät ehtisi syödä ollenkaan ennen professori Sweeneyn tuntia.
”Häh? Mitä?” Kaitlin sanoi unisesti ja heitti tyynyn takaisin Lilyn syliin.
”Nouse ylös, senkin unikeko”, Lily vastasi. ”Kannattaisiko harkita vähän aikaisemmin nukkumaan menemistä?”
”Ei, miten niin?”Kaitlin sanoi noustessaan istumaan sänkynsä laidalle. ”En minä ehtinyt.”
”Niin koska sinulla oli liian kiire nuoleskella Jamien kanssa”, Lily sanoi pyöritellen silmiään.
”Eikä ollut!” Kaitlin huudahti. ”Tai okei, oli. Mitä sitten?” hän virnisti sitten.
”Ei mitään. Mutta jos sinä et ole valmis viidessä minuutissa, minä lähden ilman sinua.”

Ihme kyllä he ehtivät aamiaiselle ajallaan, vaikka suurin osa oppilaista olikin lähtenyt jo, kun he saivat syötyä.

”Hei Lily”, Ethan tarttui Lilyn käsivarresta kiinni, kun Lily ja Kaitlin olivat lähdössä Suuresta Salista kohti tyrmiä ja liemien kaksoistuntia.
”Huomenta Ethan”, Lily virnisti ja kääntyi Ethanin puoleen, joka suukotti Lilyä kevyesti nenänpäähän.
”Mene sinä edeltä, minä tulen ihan kohta”, Lily sanoi Kaitlinille.
”Paraskin puhuja”, Kaitlin mutisin jatkaessaan matkaansa silmiään pyöritellen.

”Mitä teillä on nyt?” Ethan kysyi vetäen Lilyn karhumaiseen halaukseen lihaksikasta rintakehäänsä vasten.
”Taikajuomia”, Lily sanoi irvistäen.
”No se ei sitten varmaan haittaa, vaikka sinä unohtaisitkin ilmestyä tunnille”, Ethan sanoi virnistäen ilkikurisesti.
”Niinpä, ja Sweeney nauttisi saadessaan määrätä minut koko seuraavaksi kuukaudeksi jälki-istuntoon kuuraamaan jotain limaklönttipurnukoita”, Lily sanoi nyökäten.
”Okei sitten”, Ethan sanoi ja virnisti. ”Tule tarvehuoneelle kello kymmenen tänä iltana. Me ei olla oltu kunnolla yhdessä pitkään aikaan.”
”Miksi niin myöhään?” Lily sanoi rypistän otsaansa.
”No minulla on jälki-istuntoa ennen sitä…”
”Ethan!” Lily huudahti hiukan pöyristyneeseen äänensävyyn. ”Miten ihmeessä sinä olet jo onnistunut hankkiutumaan jälki-istuntoon?”
”No se on pitkä juttu”, Ethan sanoi välttelevästi.
”Mutta sinä tiedät, ettei me saada liikkua niin myöhään käytävillä”, Lily sanoi rypistäen otsaansa.
”Minä tiedän, että James antoi sinulle kelmien kartan”, Ethan sanoi iskien silmää. ”Et sinä jää kiinni.”
Sitten hän nosti Lilyn vyötäisiltä ilmaan niin että tämä oli samalla tasolla Ethanin kanssa ja suuteli häntä suoraan huulille nopeasti, mutta sitäkin intohimoisemmin.
”Nyt sinun on paras mennä, olet jo melkein myöhässä tunnilta”, Ethan sanoi laskettuaan Lilyn takaisin jaloilleen ja lähdettyään itse toiseen suuntaan ehtiäkseen muodonmuutosten tunnilleen.
”Kiitti vaan”, Lily sanoi heittäen nyrpeän katseen Ethaniin, ennen kuin pinkaisi juoksuun. Hän ei todellakaan halunnut myöhästyä professori Sweeney tunnilta, se oli tarpeeksi kamala muutenkin.

Lily ei kuitenkaan ehtinyt edes tyrmien oville saakka, ennen kuin hän törmäsi johonkin toiseen, kovalla vauhdilla liikkuvaan olentoon ja huomasi pian makaavansa rähmällään lattialla Scorpius Malfoyn kanssa.
”Mitä ihmettä?” Lily sanoi ymmällään ja nousi istumaan kylmälle kivilattialle.
”Kannattaisi katsoa eteensä”, Scorpius huomautti ärtyneesti ja nousi pystyyn.
”Auh”, Lily ähkäisi ja nosti kätensä ilmaan. Oikean käden ranne oli vääntynyt kummalliseen asentoon iskeytyessään maahan. ”Auts”, Lily valitti uudestaan ja rypisti otsaansa katsoen rannettaan. Siihen todellakin sattui.
”Se on varmaan murtunut”, Scorpius sanoi ja Lily oli kuulevinaan tämän äänestä jotain myötätuntoon viittaava, mitä hän ei ihan heti osannut odottaa Scorpius Malfoyltä.
”No joo, varmaan”, Lily tiuskaisi kipakammin, kuin oli tarkoittanut. Tykyttävä kipu ranteessa teki hänet ärtyneeksi.
”Okei, anteeksi”, Scorpius huokaisi alistuneesti. ”Minulla oli vain kiire tunnille.”
Lily oli niin järkyttynyt Scorpiuksen, että jäi vahingossa vain tuijottamaan tätä suu auki. ”Mitä?” Lily kysyi sitten heikolla äänellä. ”Pyysitkö sinä minulta anteeksi?”
”Kyllä pyysin”, Scorpius sanoi, näyttäen nyt vuorostaan ärtyneeltä. ”Niin yleensä tehdään, jos törmätään, johonkuhun, vaikka sinä et sitä sattuisi tietämään.”
Lily oli niin järkyttynyt Scorpiuksen ystävällisyydestä, että unohti taas vastata pojalle mitään. Missä vaiheessa Malfoyt muka olivat olleet ystävällisiä hänelle?
”No niin, tulepa sitten”, Scorpius sanoi, kun Lily ei vieläkään puhunut mitään. Scorpius tarttui Lilyä kainaloista ja nosti tämän lattialta seisomaan. ”Meidän on parasta viedä sinut sairaalasiipeen.”
Odottamatta Lilyn vastausta Scorpius lähti viemään Lilyä vastakkaiseen suuntaan, kuin mistä tämä oli tullut.

Lily oli vieläkin niin järkyttynyt Scorpiuksen ystävällisyydestä, että ei edes pannut vastaan, kun Scorpius talutti hänet sairaalasiipeen ja meni sitten hakemaan matami Pomfreyn.
Hoitaja tutki Lilyn kättä kieltään paheksuvasti naksutellen. ”Mitä sinä oikein teit.”
”Kaaduin”, Lily mutisi.
”No niin. Ei mitään hätää, minä saan tämän korjattua käden käänteessä”, matami Pomfrey hymyili Lilylle rauhoittavasti. Ja yhdellä taikasanalla ja sauvanheilautuksella Lilyn käsi olikin taas kunnossa ja matami Pomfrey pyyhälsi takaisin toimistoon jättäen Scorpiuksen ja Lilyn kahdestaan.
Lily vilkaisi Scorpiusta joka tuijotteli lattiaan ilmeisen hämillään, tietämättä mitä hänen nyt piti tehdä.
”Kiitos”, Lily mutisi tuskin kuuluvalla äänellä. Hän ei uskonut, että olisi ikinä sanonut tuota sanaa Scorpiukselle. Koko tapaus oli niin omituinen, Scorpius oli yleensä tyytynyt vain jättämään Lilyn huomiotta, Lily ei ollut puhunut Scorpiukselle montakaan sanaa koko aikana, jonka hän oli ollut Tylypahkassa. Enemmänkin hän oli kuullut Ethanilta ja Roselta juttuja, kuinka inhottava Scorpius oli.
”Minun pitäisi varmaan mennä tunnille”, Scorpius sanoi kohauttaen olkiaan ja katosi kulman taakse, ennen kuin Lily ehti vastata.
Lily istui hetken sairaalasängyn laidalla pöllämystyneenä, ennen kuin lähti kohti rohkelikkotornia. Hän ei todellakaan aikonut mennä taikajuomatunnille noin paljon myöhässä.

***
”Missä sinä olit?” Kaitlin tivasi Lilyltä, tavatessaan tämän taikajuomien tunnin jälkeen. ”Ethanin kanssa?”
”En.”
”No missä sitten?” Kaitlin kysyi ärtyneenä Lilyn vähäpuheisuudesta.
”Äsken tapahtui jotain todella outoa”, Lily sanoi heidän talsiessa muiden rohkelikkojen kanssa yrttitiedon tunnille. Lily pysähtyi, kunnes kaikki muut oppilaat olivat ohittaneet heidät ja jatkoi sitten: ”Minä olin kyllä tulossa tunnille, mutta sitten törmäsin Scorpiukseen.”
”Scorpius Malfoyhin?”
”Oikeasti, Kaitlin. Kuinka monta Malfoyta me muka tiedetään”, Lily huomautti.
”No joo, ihan sama, jatka”, Kaitlin sanoi kärsimättömästi.
”Niin, eli minä siis törmäsin häneen ja onnistuin murtamaan ranteeni”, Lily sanoi.
Kaitlin tirskahti. ”Sinä siis törmäsit häneen ihan kirjaimellisesti?”
”Kyllä. Eikä se ollut yhtään hauskaa.”
Kaitlin kohautti olkiaan. ”Mutta ei tuo nyt kovin outoa ollut, niin siinä käy kun juoksentelee pitkin linnaa, eikä katso eteensä.”
”Ei, kun nyt se vasta tulee, se outo osuus”, Lily selitti.
”Okei, jatka. Minä en keskeytä enää.”
”No niin. Outoa siinä oli, että Scorpius oli niin ystävällinen. Hän pyysi minulta anteeksi. Ja hän vei minut sairaalasiipeen, hän vaikutti oikeasti mukavalta”, Lily selitti.

Kaitlin katsoi Lilyä kuin tärähtänyttä, mukava ei ollut ensimmäinen adjektiivi, jolla hän olisi kuvaillut Scorpiusta. Itse asiassa se oli yksi niistä viimeisistä. ”Totta, tuo oli outoa. Hänellä on jotain kavalaa mielessään.”
”Mitä jos hän oli vain ystävällinen?” Lily ehdotti.
”Scorpius Malfoy?” Kaitlin kohotti kulmiaan. ”Mistä lähtien hän on muka ollut ystävällinen yhtään kenellekään? Hänhän on aina juonittelemassa jotain jonkun päänmenoksi.”
Lily kohautti olkiaan. ”Ehkä hän vain oli oikeasti pahoillaan.”
”Tai sitten ei”, Kaitlin sanoi epäilevään äänensävyyn.
”Ihan sama. Tule nyt, me ollaan jo myöhässä yrttitiedontunniltakin”, Lily huomautti.

***
Loppupäivä kului ilman suurempia ongelmia ja kohta olikin jo ilta ja Lily oli lähdössä tapaamaan Ethania.
”Minne sinä olet menossa?” Kaitlin kysyi kun Lily ohitti hänet matkallaan ulos muotokuva-aukosta.
”Minulla on treffit Ethanin kanssa”, Lily vastasi.
”Tähän aikaan?” Kaitlin kysyi kohottaen kulmiaan.
”Niin hänellä oli jälki-istuntoa”, Lily kertoi.
”Ja sinullakin on kohta, jos menet. Sinä tiedät kyllä, että oppilaat eivät saa vaellella pitkin Tylypahkaa yöllä”
Lily otti kelmien kartan taskustaan ja heilutteli sitä Kaitlinin nenän edessä.
”Eikä ole”, hän sanoi virnistäen.
Kaitlin huokaisi. ”Niin ei kai sitten.”

Lily heilautti Kaitlinille kättä hyvästiksi ja jatkoi matkaa, kun Kaitlin pysäytti hänet taas. ”Tuota… Lily?”
”Niin?” Lily kääntyi ja rypisti otsaansa nähdessään ystävänsä vakavan ilmeen.
”Minä olen ollut vähän huono ystävä viimeaikoina”, Kaitlin aloitti. ”Minä vietän liikaa aikaa Jamien kanssa ja silloin kun minä en ole hänen kanssaan minä puhun hänestä…”
”Ai jaa”, Lily sanoi hymyillen tajutessaan syyn Kaitlinin huolestuneelle ilmeelle. Kaitlin oli vain huolissaan, että Lily olisi vihainen hänelle. ”Ei se mitään, sellaista se on.”
”Ei kun oikeasti, minä olen surkea ystävä”, Kaitlin sanoi pahoittelevaan äänensävyyn.
”Ihan oikeasti, etkä ole”, Lily keskeytti Kaitlinin. ”Kyllä minä ymmärrän että Jamie on sinulle tärkeä ja onhan minulla muitakin ystäviä.”
”Niin, mutta – ” Kaitlin aloitti.
”Ei mitään muttia”, Lily virnisti. ”Hei, kyllä minä pärjään.”
”Varmastiko?”
”Kyllä.”
”Mutta minä lupaan silti yrittää olla vähemmän Jamien kanssa ja enemmän sinun kanssasi”, Kaitlin sanoi.
Lily hymyili. ”Minua ei ihan oikeasti haittaa. mutta kello on jo yli kymmenen, minun pitää mennä.”
”Pidä hauskaa”, Kaitlin sanoi ja iski silmään Lilylle.
”Pidän, pidän. Nähdään”, Lily vastasi ja heilautti kättään.

”Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni”, Lily sanoi kiivettyään ulos muotokuva-aukosta ja napautti pergamenttia taikasauvansa kärjellä.
Kelmien kartta ilmestyi pikkuhiljaa näkyviin ja Lily huokaisi helpotuksesta nähdessään, ettei kukaan ollut lähelläkään häntä. Itse asiassa, käytävät olivat lähes autiot, lukuun ottamatta vanhaa ja kärttyisää vahtimestaria, joka partioi aina koulun käytävillä, innokkaana nappaamaan oppilaita kiinni luvattomilta teiltä.

Lily tunki kartan kaapunsa taskuun ja lähti kulkemaan kohti tarvehuonetta, jossa hänen oli tarkoitus tavata Ethan. Linnan käytävät olivat autiot ja hiljaiset, jopa hiukan aavemaiset, kun niitä pitkin käveli yksin illalla. Lily nopeutti askeliaan ja kaivoi aina välillä kelmien kartan taskustaan varmistaakseen, ettei kukaan ollut edelleenkään lähellä häntä.
Niinpä Lily pelästyi puolikuoliaaksi kuullessaan äänen takanaan. ”Mitä sinä teet täällä?” joku kysyi hänen takanaan töykeällä äänellä.
Lily kääntyi hitaasti ympäri ja huomasi tuijottavansa Scorpiuksen vaaleansinisiin silmiin. Lilyn otsa rypistyi, hän oli katsonut kelmien karttaa juuri vähän aikaa sitten ja oli aivan varma, ettei poikaa ollut näkynyt missään hänen lähellään. Oliko hän todellakin ollut niin huolimaton?
”Samaa voisi kysyä sinulta”, Lily töksäytti siristäen silmiään. ”Tietääkseni luihuistenkaan ei ole lupa oleskella koulun käytävillä kymmenen jälkeen arki-iltoina.”
Scorpius naurahti koleasti. ”Enpä olisi uskonut, että Lily Potter on tarpeeksi rohkea uhmaamaan koulun sääntöjä”, Scorpius nauroi ivallisesti.
”Minä olen meistä kahdesta se rohkelikko”, Lily sanoi mulkaisten Scorpiusta. Lily ei voinut kuin ihmetellä Scorpiuksen käytöstä, päivällä tämä oli vaikuttanut jopa ystävälliseltä, mutta nyt tämä oli taas oma töykeä itsensä. Tai ehkä se johtui vain siitä, että Scorpiuskin oli hiukan hermostunut, niin kuin hän itsekin. Olisi varmaan paras lähteä, ennen kuin joku saisi heidät kiinni.

”Joka tapauksessa”, Lily jatkoi, yrittäen pitää äänensävynsä mahdollisimman tavallisena. ”Minä tästä sitten vain jatkan matkaa.”
”Etpä taida jatkaa, neiti Potter”, sanoi joku hänen takanaan ja Lily käännähti taas kerran ympäri, vain nähdäkseen professori Sweeneyn, joka oli ilmestynyt kulman takaa, kasvoillaan ilkeä virne. Lily jähmettyi paikalleen.
”Potter ja Malfoy”, Sweeney hymähti pudistaen päätään. ”Enpä olisi uskonut.”
”Ei me oltu – ”, Lily aloitti selittämisen, mutta Sweeney vaiensi hänet yhdellä merkitsevällä mulkaisulla.
”Kertokaapas, miksi te olette tähän aikaan kuljeskelemassa pitkin Tylypahkan käytäviä”, Sweeney kehotti kulmat kohollaan.
Kun kumpikin pysyi hiljaa, keksimättä yhtäkään pätevää selitystä, tyytyväinen hymy ilmestyi taas kerran Sweeneyn kasvoille.
”Jaahas. Se taitaa sitten olla jälki-istunnon paikka”, professori Sweeney sanoi. ”Odotan teitä kumpaakin huoneeseeni keskiviikkona päivällisen jälkeen.”
Scorpius ja Lily vain nyökkäsivät, osaamatta sanoa mitään vastaankaan. Lily oli yllättynyt että Sweeney oli antanut Scorpiukselle samanlaisen rangaistuksen kuin hänellekin; Sweeney ei yleensä todellakaan kohdellut luihuisia ja rohkelikkoja samalla tavalla.
”Mitä te siinä vielä seisotte”, Sweeney ärähti, kun kumpikin pysyi vain liikkumattomana paikallaan. ”Takaisin oleskeluhuoneisiinne. Heti.”
Lily ja Scorpius kääntyivät kummatkin ympäri ja lähtivät omiin suuntiinsa, Lily luotuaan ensin yhden pahan mulkaisun Scorpiuksen suuntaan. Hän ei voinut uskoa, että oli samana päivänä sekä murtanut ranteensa että joutunut jälki-istuntoon Scorpiuksen takia. Ilmeisesti olisi parasta pysytellä mahdollisimman kaukana koko pojasta.

***
Scorpius käveli takaisin luihuisten oleskeluhuoneeseen mietteisiinsä vaipuneena. Hän ei tajunnut, miksi oli ollut niin töykeä Lilylle äsken. Toisaalta hän ei myöskään tajunnut, miksi oli ollut niin ystävällinen tytölle päivällä. Oli outoa millainen vaikutus Lilyllä oli häneen. Miksi hän ei voinut käyttäytyä tytön seurassa samalla tavalla kuin muidenkin rohkelikkojen? Tasaisen välinpitämättömästi. Hän ei tajunnut mikä häntä vaivasi. Ja nyt hän ei saanut edes sitä hemmetin tyttöä pois mielestään, Scorpius ajatteli vihaisena itselleen ja läimäisi kämmenellä otsaansa.
”Au”, Scorpius älähti ja tajusi vasta sen jälkeen, että oli itse asiassa lyönyt itseään. Kovaa. Scorpius tirskahti pienesti tajutessaan, kuinka typerästi hän käyttäytyi ja se sai hänet nauramaan vielä enemmän.
Mikä ihme häntä vaivasi, Scorpius mietti ryhdistäydyttyään taas. Hän oli varmasti menettämässä järkensä, ei hän keksinyt mitään muutakaan selitystä oudolle käytökselleen.
Scorpius meni makusaliinsa, vaihtoi ripeästi yöpuvun päälleen ja kömpi lakanoiden väliin. Hän yritti parhaansa olla ajattelematta mitään, mutta kuitenkin kesti vielä kauan, ennen kuin hän vihdoinkin nukahti.

A/N2: Taas kerran kommentteja toivoisin... :)
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Raimei

  • Ms. Stalker
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 3. luku 8.2.!
« Vastaus #5 : Helmikuu 11, 2009, 17:28:52 »
No jes! Vihdoinkin joku tarina, mitä on kiva lukee ;) !
Se oli tosi hyvä juttu, et Rose on ihastunut Ethaniin. Se kyllä jäi harmittamaan, et Lily ei päässy tapaamaan
Ethania. En nyt tarkota sitä, ettei Sweeneyn olis pitäny hiippailla käytävällä ja törmätä Lilyyn ja Scorpiukseen.
Se oli tosi hyvä kohta, se!! Ja tuosta Sweeneystä, se tuo niin paljon mieleen Kalkaroksen. Se siinä oli kai tarkoituksenakin.

Toivottavasti tälle tulee jatkoo pian! :)) Anteeksi taas lyhyt kommenttini.. :/

Lainaus
”Sinä siis törmäsit häneen ihan kirjaimellisesti?”
Hah, toi oli se kohta, jossa repesin parhaiten.
Älä minua katso, en minä mitään sanonut!

Poissa Magnum

  • Frozen Windows
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 3. luku 8.2.!
« Vastaus #6 : Helmikuu 13, 2009, 14:25:41 »
Noin, pääsinpäs tänne! Yritän nyt sitten palauttaa mieleeni että mitäs tässä luvussa taas tapahtuikaan, niin voisin ainakin yrittää antaa jonkin sorttista rakentavaa palautetta.

Joo, alku oli mukava, kiva että Hagridkin on vielä mukana kuvioissa. Ja on myös ihana nähdä että miten tiiviisti Potterit ja Weasleyt ovat yhdessä tuolla koulussakin, on niin kivaa kun serkukset ovat niin läheisiä että voit kertoa heidänkin elämästään tässä samalla.

Ja tässä luvussa sitten tulikin Scorpiusta vähän enemmän! Niin kivaa, se on niin mun lempihahmo. Siinä vaan on sitä jotain, jonkinlaista salaperäistä "säteilyä" sanoisinko :) Mietit sitä että oliko se liian kliseistä kun Lily ja Scorpius törmäsivät tuolla käytävällä, mutta itseasiassa se oli juuri sopi sellainen ns. ensikohtaaminen. Siinä Lily sai nähdä, että vaikka Scorpius onkin luihuinen, on hänellä silti hyvät piirteensä. Oli juuri hyvä tapa "pakottaa" ne tutustumaan. Mutta joo, ehkä tosta kuitenkin tuli hieman, ihan vain pikkiriikkisen mieleen Redin ja Jazzin ensikohtaaminen Sharran Pakkaskukissa. Mutta ei se kyllä haitannut. Kai sitä nyt voi yksi jos toinenkin mahtava pari saada alkunsa sillä tavalla :D

Voi ei, en taidakaan kirjoittaa sitä mitä piti sanoa, voisin vahingossa spoilata seiska lukua :) Joo, mutta tässä luvussa tuli hyvin kanssa esiin se, miten rohkelikot ja luihuiset eivät koskaan ole päässeet eroon vihamielisyydestään ja ennakkoluuloistaan. Tämä on niin mehukas tarina sitten kun päästään vähän pidemmälle, tämä kahden maailman vastakkain asettelu on kiintoisa. Siis tässä on kaikki hyvän rakkaustarinan ainekset: söpö pari, mahdoton rakkaus, toimintaa ja kaikkea muuta mitä en sano tässä, mutta muistat varmaan kun ollaan juteltu asiasta.

Vaikka niin vihaankin Sweeneytä, koska se muistuttaa niin paljon Kalkarosta enkä koskaan päässyt irti vihastani sitä kohtaan, niin kyllä sitten vaan naurattikin tuo, kun Sweeney luuli että Lily ja Scorpius oli yhdessä, niin ironinen. Ja vaikka tuossa Tonks harmittelikin että lily ei päässyt tapaamaan Ethania, niin minä olen kyllä täysin erimieltä. Ethan ja Lily vaan ei ole tarkoitettu yhteen, ei niillä ole mitään tulevaisuutta yhdessä. Mitä nopeammin ne eroavat, sen parmpi (olen ilkeä, tiedän :)

Ja Scorpiuksen POV, aivan mahtava, haluan niin paljon lisää sitä. Scorpius on niin paljon kiinnostavampi kuin Lily, ei millään pahalla. Mutta se sen niin sanottu kahtiajakautunut imago on niin kutkuttava. Alkuun se on sellainen pahis luihuispoika, ja sitten selviääkin että sillä on herkkäpuoli ja kaikkea. Se vaan on niin mahtavasti rakennettu hahmo. Ja kuka tyttä nyt ei pahoista pojista tykkäisi ;)

magnum.
"Heaven's not a place that you go when you die
It's that moment in life when you actually feel alive"

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 3. luku 8.2.!
« Vastaus #7 : Helmikuu 14, 2009, 19:23:55 »
A/N: Kiitos paljon Tonks, tosi kiva kuulla, että tykkäsit lukea tätä :)
Ja kiitos Magnum! Olet kyllä ihana, kun jaksat kirjottaa mulle tollasia pitkiä kommentteja <3 Ja Scorpius on munkin lempihahmo tässä ficissä, pahat pojat on ihania!

Ja tässä on seuraava luku, olisin tosi iloinen, jos viitsisitte kommentoida :)
Ja hyvää ystävänpäivää kaikille!


4. Jälki-istunnossa

”Miksi sinä et tullut eilen illalla?” Ethan kysyi Lilyltä, heti kun sai hänet silmiinsä seuraavana aamuna.
”Sweeney sai minut kiinni”, Lily irvisti. ”Minä sain jälki-istuntoa.”
”Eikö sinulla ollut karttaa?” Ethan kysyi epäluuloisena.
”Oli. Mutta minä törmäsin Scorpiukseen, enkä saanut katsottua sitä vähään aikaan ja sitten Sweeney pääsi yllättämään meidät.”
”Sinä törmäsit Scorpius Malfoyhin. Mitä hän teki siellä siihen aikaan?” Ethan kysyi rypistäen otsaansa ärtyneenä.
”No en kuule tiedä”, Lily tiuskaisi vähän epäystävällisemmin, kun oli aikonut. Hän oli jo valmiiksi hiukan äreä, Kaitlinin kaikkien ”mitä minä sanoin” kommenttien takia, eikä hän ollut tottunut siihen, että Ethan oli huonolla tuulella.
Ethan ei vastannut Lilylle mitään ja hetken aikaa kumpikin oli hiljaa, tietämättä mitä sanoa.
”No, minä lähden tunnille, ennen kuin myöhästyn taas kerran”, Lily sanoi ja pyyhälsi pois paikalta. Häneltä kesti hetki tajuta, ettei hän ollut edes suudellut Ethania hyvästiksi, niin kuin hän yleensä teki aina, ennen kuin he erosivat.

Lily käveli kohti muodonmuutosluokkaa ajatuksiinsa vaipuneena.
”Hei Kaitlin”, Lily nyökkäsi tavattuaan Kaitlinin muodonmuutosluokan edessä.
”Hei Lily”, Kaitlin vastasi. ”Mitä nyt?”
”Ei mitään. Kuinka niin?” Lily sanoi katsoen Kaitlinia kysyvästi.
”Sinä näytit jotenkin niin oudolta”, Kaitlin sanoi.
”Ai jaa, minä vain mietin…” Lily kohautti olkiaan.
”Mitä?”
”Ei mitään”, Lily huokaisi. Kaitlin katsoi Lilyä oudosti, mutta tämä säästyi selittelyiltä, koska juuri silloin McGarmiwa saapui paikalle.

Muodonmuutosten tunnin jälkeen heillä oli taikaeläinten hoitoa ja sen jälkeen pimeyden voimilta suojautumista jonka opetuksen taso oli aivan yhtä huonoa, kuin ennenkin. Lizzien oli tarkoitus kertoa heille anteeksiantamattomista kirouksista, mutta hän onnistui aina eksymään aiheesta. Tosin Lizzie mainitsi Lilyn isän muutaman kerran ainoana tappokirouksesta henkiin jääneenä, ja Lily oli helpottunut, ettei Lizzie tuntunut tajuavan, että Lily oli Harry Potterin tytär. Hän oli saanut jo aivan tarpeeksi huomiota asian takia.

”Hän on surkein pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, joka meillä on ikinä ollut, me ei opita mitään hänen tunneillaan”, Kaitlin valitti taas kerran Lilylle oppitunnin jälkeen.
”Tiedän”, Lily huokaisi. ”Kunpa hän löytäisi äkkiä jostain parempaa työtä.”
”Hah, ihan niin kuin hän löytäisi yhtään minkäänlaista työtä”, Kaitlin nauroi. ”Miksi hänet ikinä edes otettiin Tylypahkaan töihin?”
”En tiedä”, Lily kohautti olkiaan. ”Ehkä he eivät löytäneet ketään parempaa.”
”Jopa kuolonsyöjä olisi luultavasti parempi kuin hän”, Kaitlin sanoi, kun he astuivat sisälle suureen saliin. Suurin osa oppilaista oli jo pöytien ääressä syömässä lounasta ja Kaitlin ja Lily asettuivat nopeasti istumaan rohkelikkojen pöytään samalla vuosikurssilla heidän kanssaan olevan Annien viereen.

”Scorpius Malfoy katsoo sinua oudosti”, Kaitlin kuiskasi Lilylle hetken kuluttua, kun tämä oli lappamassa perunoita ja kastiketta ruokalautaselleen.
”Mitä?” Lily kysyi ja käänsi katseensa kohti luihuisten pöytää. Scorpius istui ystäviensä vieressä katse tiukasti ruokalautasessa. ”Eikä katso.”
”Katsoi äsken”, Kaitlin sanoi rypistäen otsaansa ja vilkuillen edelleen kohti luihuisten pöytää. ”Se oli outoa.”
”Tuskin katsoi. Ja jos katsoikin, niin ehkä hän vain yritti miettiä tapaa, jolla voisi kostaa minulle sen, että hän joutui jälki-istuntoon minun takiani”, Lily huokaisi niin hiljaa, ettei kukaan muu, kuin Kaitlin kuullut. ”Äläkä tuijota häntä, se on epäilyttävää.”
”Hän on epäilyttävä. Muistatko miten ystävällisesti hän käyttäytyi eilen, kun sinä olit murtanut kätesi?” Kaitlin kysyi mietteliääseen äänensävyyn.
”Hän oli vain pahoillaan, koska oli murtanut minun käteni, voidaanko puhua vaihteeksi jostain muusta?” Lily pyysi.

”Mistä te oikein supisette?” Annie kysyi kääntyen heidän puoleensa, ennen kuin Kaitlin ehti vastata mitään.
”Ei mistään”, Lily sanoi nopeasti. ”Tai siis, yhdestä koulutehtävästä vain.”
”Niin”, Annie nyökytteli. ”Miten minä saan ikinä kirjoitettua professori Sweeneylle tarpeeksi paljon sekaannusjuoman historiasta.”
”Niinpä”, Lily huokaisi muistaen vasta nyt, että hänen pitäisi viettää koko ilta läksykirjojen ääressä, koska huomenillalla hän tuskin ehtisi tehdä mitään jälki-istunnon takia.

***
Keskiviikko iltana, päivällisen jälkeen, Lily lähti kohti tyrmiä muiden mennessä rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Hän tapasi Scorpiuksen professori Sweeneyn työhuoneen edessä. Scorpius koputti Sweeneyn huoneen oveen sanomatta sanaakaan Lilylle tai huomioimatta muutenkaan tytön läsnäoloa.
Sweeney aukaisi oven jonkin ajan kuluttua ja päästi Lilyn ja Scorpiuksen sisälle. Lily oli ollut Professori Sweeneyn työhuoneessa kaksi kertaa aikaisemminkin, kummallakin kerralla myös jälki-istunnossa ja hänestä huone oli aina ollut hiukan karmiva. Se oli luultavasti pimein ja kylmin kaikista linnan huoneesta ja siellä oli myös outo, tunkkainen haju.

”Hyvää iltaa”, Sweeney sanoi heidän astuttuaan peremmälle huoneeseen. Lily kietoi kätensä automaattisesti ympärilleen, hän ei ollut muistanutkaan kuinka kylmä huoneessa itse asiassa oli.
Sweeney viittoi kädellään kohti hyllyjä jotka peittivät kaksi huoneen seinistä. Niitä täyttivät kaikenlaiset limaklöntit lasipurkeissaan sekä suuri valikoima taikajuomien valmistusaineita erilaisissa säilytysastioissa.
”Teidän tehtävänne on pyyhkiä hyllyt ja kaikki astiat pölystä”, Sweeney sanoi ja leijutti heille taikasauvallaan kaksi suurta rättiä. ”Teidän on parasta ryhtyä hommiin, jos aiotte päästä täältä pois tämän vuorokauden puolella”, Sweeney huomautti, ”Ja muistakaa laittaa kaikki takaisin täsmälleen samoille paikoille.”
Sitten Sweeney istuutui työpöytänsä ääreen ja otti esille paksun pinkan oppilaiden esseitä. Lily katsoi hetken aikaa epätoivoisena hyllyrivistöjä, jotka peittivät seinää lattiasta kattoon.
”Aloitetaan vaikka ylhäältä ja edetään järjestyksessä alaspäin”, Scorpius mutisi Lilylle ja heitti tälle toisen räteistä, jotka näyttivät jo melko vanhoilta ja kuluneilta.

He kiipesivät puisia tikkaita pitkin katonrajaan ja aloittivat työnsä. Jonkin ajan kuluttua Lily kadotti ajantajunsa ja kun joku koputti huoneen oveen monen hyllyrivillisen lasipurkkeja jälkeen, Lily ei tiennyt oliko aikaa kulunut pari tuntia vai vain parikymmentä minuuttia.
”Sisään”, professori Sweeney kutsui ja matami Pomfrey työnsi oven auki ja astui huoneeseen.
”Minä tarvitsen sinun apuasi”, matami Pomfrey sanoi hitusen hermostuneen kuuloisena. Ehkä huoneella oli samanlainen vaikutus häneenkin, Lily mietti. ”Olen melko varma, että osa lääkkeistä on vanhentunut kesän aikana, mutta tarvitsisin vielä sinun mielipiteesi…” matami Pomfrey aloitti.
”Hyvä on”, Sweeney myöntyi ja nousi työpöytänsä takaa ärtyneen oloisena. ”Minä tulen kohta takaisin”, hän sanoi vielä varoittavaan sävyyn Lilylle ja Scorpiukselle, ennen kuin pyyhälsi ulos huoneesta mustan kaapunsa helmat hulmuten.

Scorpius huokaisi ja otti taas käteensä lasipurkin, jota oli ollut pyyhkimässä, ennen matami Pomfreyn tuloa. Lilykin käännähti takaisin oman hyllynsä puoleen, mutta sohaisi vahingossa kyynärpäällään yhden lasipurkin alas ja se räsähti tuhansiksi sirpaleiksi osuessaan kylmään kivilattiaan.
”Voi hemmetti”, Lily huudahti.
 ”Kannattaisi olla vähän varovaisempi, jos et halua menettää teidän loppujakin tupapisteitä”, Scorpius kivahti Lilylle.
Lily mulkaisi Scorpiusta pahasti. ”Ole hiljaa, se olit sinä, joka minut tänne alun perinkin järjesti.”
”Miten niin? Sinä olisit voinut ihan hyvin törmätä johonkin opettajaan, vaikka minä en olisikaan pysäyttänyt sinua”, Scorpius huomautti ärtyneeseen sävyyn.
”Enkä muuten olisi”, Lily tiuskaisi takaisin muistaen kelmien kartan. Hän ei ollut voinut ottaa sitä esiin Scorpiuksen seurassa, joten Sweeney ei olisi päässyt yllättämään häntä, jos Scorpius ei olisi ensin pysäyttänyt Lilyä.
”Miten niin et?” Scorpius kysyi epäluuloisesti.
”En vain olisi”, Lily intti itsepäisesti.
Scorpius huokaisi ärtyneenä. ”Ihan miten vaan, mutta kannattaisiko tehdä jotain tuolle, ennen kuin Sweeney tulee takaisin”, Scorpius sanoi nyökäten kohti lattialla olevaa rikkunutta lasipurkkia.

Lily kapusi alas tikkailta ja korjasi lasipurkin yhdellä taikasauvan heilautuksella. Hän huokaisi helpotuksesta, huomatessaan, että sen sisällä ollut limaklöntti oli kiinteä ja onneksi edelleenkin yhtenä kappaleena.
”Yyh”, Lily nyrpisti nenäänsä poimiessaan vaaleanvihertävän, pahalta haisevan klöntin lattialta. ”Mitäköhän tämä on?” Lily mietti puoliksi itsekseen pannessaan klöntin purkkiin ja sulkiessaan kannen tiiviisti.
”En tiedä”, Scorpius vastasi virnistäen nyt jo melko hyväntuulisesti. ”Professori Sweeneyn tuntien ehkä on parempikin, että me ei tiedetä.”
Lily virnisti takaisin hiukan hämmentyneenä Scorpiuksen mielialan muutoksesta. Samalla hän huomasi, että Scorpiuksessa oli itse asiassa aika kaunis, aavistuksen vino virnistys.
Kohta Lily huomasi, että oli jäänyt tuijottamaan Scorpiusta hiukan liian pitkäksi aikaa ja käänsi nolona katseena toiseen suuntaan. Lily rypisti otsaansa vihaisena itselleen, palatessaan takaisin töihinsä. Miksi ihmeessä hän oli ajatellut, että Scorpiuksen hymy oli kaunis? Eihän hänen kuulunut pitää Scorpiuksesta. Mistään osasta Scorpiusta, edes tämän hymystä.

Lopun iltaa Lily yritti keskittyä vain ja ainoastaan hyllyihin, joita hän oli puhdistamassa, mutta se oli yllättävän vaikeaa, Lily oli koko ajan kummallisen tietoinen Scorpiuksesta, joka työskenteli hänen vieressään. Hän ei tajunnut, miten ei voinut yhtäkkiä saada Scorpiusta pois mielestään. Hän ei ollut ikinä ennen kiinnittänyt Scorpiukseen kovin paljon huomiota, ei ainakaan positiivisessa mielessä, eikä hänellä ollut mitään aikomusta aloittaa nytkään. Scorpius oli edelleen se ärsyttävä luihuispoika, josta ei ikinä seurannut mitään muuta kuin ongelmia, Lily yritti vakuuttaa itselleen. Kuitenkaan Lily ei saanut mielestään Scorpiuksen virnistystä, joka oli jostain syystä, kaikesta huolimatta ollut aika kaunis.

***

Torstai-iltana Kaitlin ja Lily istuivat rohkelikon oleskeluhuoneessa, sohvalla, joka oli kaikista lähimpänä rätisevää takkatulta. He olivat levittäneet koulukirjat sohvapöydälle, mutta kumpikaan ei oikein jaksanut keskittyä läksyihin.
”Mitä mietit?” Kaitlin kysyi.
”En mitään”, Lily kohautti olkiaan. ”Ethania.”
”Jaa Ethan on nykyään sama kuin ei mikään?” Kaitlin virnisti.
Lily tönäisi Kaitlinia kevyesti kylkeen, mutta ei voinut olla virnistämättä ystävälleen takaisin, Kaitlinin hymy vain jotenkin oli niin tarttuva. Pian Lilyn ilme kuitenkin vakavoitui taas.
”Onko kaikki hyvin teidän välillä?” Kaitlin kysyi vakavoituen itsekin.
”On”, Lily vastasi. ”Periaatteessa.”
”Mutta?”
”Sitä on vaikea selittää”, Lily aloitti. ”Minä en ole varma pitäisikö meidän seurustella enää.”
Lily piti pienen tauon ja kun Kaitlin ei sanonut mitään, vaan vain katsoi häntä odottavasti, kulmat hiukan kohollaan Lily jatkoi: ”Kyllä minä pidän hänestä todella paljon ja kaikkea, mutta… en tiedä pidänkö hänestä sillä tavalla. Sitä paitsi me näemmekin toisiamme niin harvoin nykyään, hänellä ei oikein ikinä tunnu olevan tarpeeksi aikaa minulle. Niin että minusta olisi parempi, jos me olisimme vain ystäviä.”
”Miksi sinä et sitten sano tuota hänelle?” Kaitlin kysyi
”En minä tiedä”, Lily sanoi pörröttäen tummanpunaisia hiuksiaan. Se oli tapa, jota hän teki aina huomaamattaan, kun mietti jotain asiaa kovasti, eikä hän ollut ikinä päässyt siitä eroon. ”Ehkä minä vain pelkään menettäväni hänet kokonaan. Kyllä minä välitän hänestä silti, vaikka en haluakaan enää seurustella hänen kanssaan.”
”Lily”, Kaitlin aloitti. ”Jos sinä et kerran halua seurustella hänen kanssaan, eikö olisi reilumpaa sanoa se hänelle suoraan?”
Lily puraisi huultaan. ”Niin kai…”
Kaitlin huokaisi. ”Ethan haluaisi, että sinä kerrot hänelle suoraan tunteistasi ja sinä tiedät sen.”
Lily nyökkäsi, hän tiesi että Kaitlin oli oikeassa. ”Hyvä on, minä puhun hänen kanssaan.”
Kaitlin katsoi Lilyä edelleen odottavasti, kulmat kohollaan. ”Mitä?” Lily kysyi puolustelevasti.
”Mene sitten puhumaan hänen kanssaan”, Kaitlin kehotti.
”Enhän minä nyt voi mennä. En minä edes tiedä, missä hän on”, Lily vastusteli.
”Sinä kuulit kyllä, että hän suunnitteli menevänsä kirjastoon tekemään läksyjä ystäviensä kanssa”, Kaitlin huomautti.
”Okei, okei, minä menen”, Lily luovutti. Hän ei kuitenkaan ikinä voittanut väittelyitä Kaitlinin kanssa.

Lily nousi seisomaan vastahakoisesti ja lähti kohti kirjastoa. Perille päästyään, hän huomasi että Kaitlin oli ollut oikeassa, Ethan oli kirjastossa muutaman ystävänsä kanssa, joiden nimet Lily oli jo aikoja sitten unohtanut. Lily oli yllättynyt huomatessaan, että myös Rose oli heidän seurassaan.
”Hei”, Lily sanoi astuessaan esiin hyllyrivistön takaa.
”Hei, Lily”, Rose vastasi hymyillen Lilylle, jostain syystä hiukan syyllisen näköisenä. Rose oli muutenkin käyttäytynyt vähän oudosti viime aikoina, Lily ajatteli mietteliäänä, hänen pitäisi puhua tämän kanssa.
”Hei”, Ethan sanoi ja iloinen virnistys levisi hänen kasvoilleen. Lily nielaisi, hän tiesi, ettei tämä tulisi olemaan helppoa, hänestä ei olisi mitenkään mukava loukata Ethania. Ethan oli aina niin huoleton ja hyväntuulinen, hänen kanssaan oli mahdoton pysyä vakavana kovin kauaa.
”Voidaanko me jutella?” Lily kysyi Ethanilta purren huultaan hermostuneena.
”Okei”, Ethan sanoi hiukan hämmästyneenä ja nousi ylös kysyvä ilme kasvoillaan.

Lily käveli Ethanin edellä ulos kirjastosta ja harppoi käytävää pitkin eteenpäin, tietämättä miten aloittaa.
”Lily? Onko kaikki hyvin?” Ethan kysyi tarttuen Lilyn olkapäästä kiinni, kääntäen tytön itseään kohti.
”On”, Lily vastasi automaattisesti, hiukan liian nopeasti. ”Tai siis ei.”
Ethan kohotti kulmiaan kysyvästi.
”Tai siis on, mutta…” Lily aloitti, tietämättä oikein mitä sanoa.
”Niin?” Ethan sanoi ja hymyili Lilylle rohkaisevasti. ”Kerro vain?”
Lily henkäisi syvään ryhdistäytyen ja päätti sitten, että olisi parasta vain sanoa asia suoraan. ”Minusta olisi parempi, jos me olisimme vain ystäviä.”
Lily tuijotti varpaitaan, mutta käänsi sitten katseensa hitaasti Ethanin kasvoihin, kun tämä ei vastannut mitään. Ethanin ilme oli vaikeaselkoinen, aivan kuin hän ei olisi itsekään oikein osannut päättää mitä tunsi.
”Ehkä sinä olet oikeassa”, Ethan sanoi lopulta hitaasti.
”Etkö sinä ole vihainen minulle?”
Ethan nauroi huvittuneesti hetken, ennen kuin vakavoitui taas. ”En tietenkään ole, kai minä osasin jo odottaakin jotain tälläistä.”
”Kuinka niin?”
”No eihän meidän suhde mikään paras mahdollinen kai ollutkaan”, Ethan sanoi. ”Ehkä
meidän on parempi vain olla kavereita.”
”Niin”, Lily sanoi helpottuneena ja onnistui jo hymyilemään hiukan. ”Mutta minä haluan silti olla sinun ystäväsi, kyllä minä pidän sinusta edelleenkin.”
Ethan nauroi uudestaan virnistäen iloisesti. ”Totta kai sinä pidät minusta. Tai siis, kuka nyt voisi olla pitämättä minusta?” Lilyn oli pakko yhtyä Ethanin nauruun, tämä oli ainoa Lilyn tuntema poika, joka pystyi nauramaan ja vitsailemaan sen jälkeen, kun oli juuri tullut jätetyksi. Ja se oli yksi niistä monista syistä, joiden takia hän piti Ethanista niin paljon.

Vakavoiduttuaan uudestaan Lily keskittyi taas tuijottamaan kengänkärkiään, tietämättä, mitä sanoa tai tehdä seuraavaksi.
”Älä huolehdi, kaikkien mielestä tuo on vain terve kolaus minun itsetunnolleni”, Ethan sanoi ja kaappasi Lilyn vielä kerran karhumaiseen halaukseensa, niin että Lilyn kantapäät irtosivat lattialta.

Lilykin kietoi kätensä hiukan hämmentyneenä Ethanin ympärille, kunnes he kuulivat merkitsevän yskäyksen käytävän toisesta päästä.
Lily irrottautui Ethanista ja kääntyi hiukan nolona katsomaan professori McGarmiwaa, joka katsoi heitä kulmat merkitsevästi kohollaan.
”Iltaa, professori McGarmiwa”, Lily sanoi punastuen.
”Iltaa, neiti Potter. Teidän olisi parasta lähteä tupiinne, nyt on jo myöhä”, McGarmiwa huomautti.
”Aivan”, Lily sanoi, käännähti ympäri ja lähti kiireesti kohti rohkelikkotornia, katsomatta taakseen.

***
Scorpius istui ystävineen luihuisten tupapöydässä aamiaislautasen ääressä, mutta jostain syystä hän oli saanut tuskin yhtäkään palaa alas koko aamuna.
”Tule Scorp, meidän tunti alkaa”, Scorpiuksen kaveri Alex sanoi nousten seisomaan.
”Joo, joo”, Scorpius sanoi hajamielisesti ja hänen katseensa vaelsi kuin huomaamatta kohti rohkelikon pöytää.
”Miksiköhän hän ei ole tänään ollut poikaystävänsä kanssa. Minusta he eivät edes sanoneet huomenta toisilleen”, Scorpius sanoi itsekseen, hiljaisella äänellä.
”Mitä?” Alex kysyi hämmentyneenä.
”Ei mitään”, Scorpius sanoi miettien itsekin, mikä häntä oikein vaivasi. Hän pakotti katseensa kääntymään pois rohkelikkojen pöydästä, hän ei käsittänyt, miksi hän ei vain voinut jättää sitä yhtä tiettyä rohkelikkotyttöä rauhaan. Hän ei edes ajatellut Lilyä tietoisesti, miksi hän olisi niin tehnyt? Eihän Lilyssä ollut yhtään mitään erikoista, tämä oli vain aivan tavallinen, ylimielinen rohkelikkotyttö, joka piti itseään kuitenkin automaattisesti parempana kuin kaikki luihuiset. Sellaisiahan kaikki rohkelikot olivat. Scorpius ei silti käsittänyt, miksi hän tunsi olonsa ihan hitusen iloisemmaksi, kuin tavallisesti, kun hän huomasi, että Lily ei ollut edes vilkaissut korpinkynnen pöydän suuntaan koko aamuna.
”Scorpius?” Alex kysyi kärsimättömänä, otsa rypyssä.
”Mitä?” Scorpius kysyi.
”Lähdetäänkö?” Alex kehotti kohottaen kulmiaan. ”Me myöhästymme tunnilta.”
”Mitä? Ai joo, aivan. Oppitunti. ”, Scorpius nyökytteli ja yritti karistaa päästään kaikki ajatukset, joiden ei pitänyt olla siellä.
Lopulta Scorpius tajusi nousta seisomaan ja lähteä Alexin perässä pois suuresta salista, kohti luokkahuonetta.
”Mikä sinua oikein vaivaa?” Alex kysyi ärtyneeseen sävyyn.
”En minä tiedä”, Scorpius huokaisi. Sitähän hän oli itsekin yrittänyt selvittää.
”Sinä olet ollut ihan outo viime päivien ajan”, Alex sanoi pudistellen päätään.
”Olenko?” Scorpius kysyi kummastuneena. Hän ei ollut huomannut käyttäytyneensä oudosti ennen kuin tänään aamulla. Ainakaan käyttäytyneensä oudosti kenenkään muun seurassa.
”Olet”, Alex sanoi, kasvoillaan ilme, joka kieli siitä, ettei hän ollut enää kovin varma Scorpiuksen mielenterveydestä.
”Okei”, Scorpius sanoi. Hänen olisi paras selvittää päänsä nopeasti, ennen kuin hän onnistuisi sotkemaan asioitaan vielä pahemmin.


A/N2: Niitä kommentteja? :)
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Magnum

  • Frozen Windows
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 4. luku 14.2.!
« Vastaus #8 : Helmikuu 14, 2009, 19:47:42 »
Ja mites me aina päädytään siihen tilanteeseen että mä tuun raapustelemaan sulle tänne kommentteja? Mä olen varmaan sun uskollisin fanis :) Mutta kyllä muidenkin kannattais, koska tämä vaan nyt sattuu olemaan mun lemppari HP ficci heti Memin ja Pakkaskukkien jälkeen. Tässä on niin ainesta uudeksi paljon luetuksi HP ficiksi, mutta mä luulen, että aika monta vähän ns "pelottaa" tarttua ficciin missä on tällainen aihe. Mä luulen että ne pelkää, että tämä ei olisikaan tarpeeksi hyvä, mutta mä sanon että niiden on ihan turha pelätä, koska tää on ihan mahtava. (Jos ihmettelet tätä vuodatusta, ni se johtuu siitä et mä kuuntelen Celin Dionin keikkaa ja täältä tunlee My heart will go on. Mä haluun kattoo Titanicin, nyyh)

Jos nyt sitten menisin asiaan. Mä luulen, että sä arvostaisit sitä jos saisin tähän kommenttiin jotain rakentavaakin. No mä yritän, katsotaan mitä saan aikaan ;)

Okei, no mä olin todella tyytyväinen, että Ethan ja Lily erosivat, eiväthän ne nyt selvästikään kuuluneet toisilleen. Jos katsottaisiin tätä jostain vähän erinäkökulmasta, voisi sanoa että se tuli nopeasti, mutta sitten taas kukaan ei olisi jaksanut lukea sitä, kun kaikki (tai aiankin minä) odottavat sitä että Lily ja Scorpuis päätyisivät yhteen ja sehän nyt ei onnistu jos Lilyllä on rakastava poikaystävä käsipuolessa.
Ethan on kyllä kiva hahmo, niin mukava ja rento. Ero oli hyvä ja realistinen, koska luulen ihan oikeasti että Ethan on ollut salaa ihastunut Roseen :) Ja oli hyvä että ne erosivat ystävinä, koska olisi ollut ikävää, että Lily olisi joutunut ikävään tilanteeseen sitten kun Rose ja Ethan alkavat seurustella. Kiiruhdan nyt vähän asioiden edelle, mutta ketäs se haittaa :)

Koko tämä Scorpius Malfoy katsoi sinua oudosti - kohta toi mieleen Twilightin, jossa Edward kyylää Bellaa. No eihän sille mitään voi. Ehkä mä olen vaan niin pakkomielteinen, että mä saan kaikesta väännettyä Bella/Edward kohtauksia.

PVS tunneilla Harryn mainitseminen oli hyvä veto. Se oli hyvä muistutus siitä, mitä Harry on tehnyt. Oli ihan oikein, että sait otettua sitä arvostusta jota velhomaailma tuntee häntä kohtaan tähän mukaan. Odotan sitä kyllä vielä innolla lisää. Ja muuten, en malta odottaa, että Lizzie lähtee! Siitä tulee niin hauskaa :)

Jälki-istunto ei ollut onneksi mennyt liioitteluksi. Siinä olisi helposti käynyt niin, että siitä olisi tullut kamalan imelä I love you kohta, ja niitä me ei vielä tässä vaiheessa haluta. Pitää antaa nille aikaa. Scorpius oli juuri sopivan etäinen. En ihan oikesti jaksa enempää kirjoittaa tästä jälki-istunnosta, olisin varmaan voinut selittää siitä ummet ja lammet, mutta mua väsyttää nyt ihan liikaa. Eli hyppään suoraan vaan ylistämään Scorpiuksen POV:n ihanuutta.

Mahtavaa, mä niin rakastan Scorpiuksen näkökulmia! Tässä saa niin ihania kurkkauksia Scorpiuksen mieleen ja on ihanaa nähdä miten paljon se kuitenkin kiinnittää huomiota Lilyyn. Tästä tulee vielä jotain ihanaa. En malta odottaa seuraavaa lukua. Vielä enemmän Scorpiusta kiitos!

magnum. (next Mrs. Malfoy :D)
"Heaven's not a place that you go when you die
It's that moment in life when you actually feel alive"

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 4. luku 14.2.!
« Vastaus #9 : Helmikuu 19, 2009, 19:02:41 »
A/N: Kiitos Magnum, sun kommentit on kyllä aina niin ihanaa luettavaa! En tiedä, mitä tekisin ilman sua :D

Ja tässä on nyt viides luku. Toivottavasti tykkäätte, ja toivottavasti kommaatte!


5. Aamuherätyksiä


Kun toinen kouluviikko oli vihdoinkin ohi, Lily oli onnellinen, että edessä oli lauantai ja sai nukkua pitkään. Kuitenkin Lily huomasi tulleensa ravistelluksi hereille lauantaiaamuna jo ennen auringon nousua. Hierottuaan suurimman osan unihiekasta silmistään, Lily huomasi, että syypää oli rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni, Erica Wood.
”Erica? Mitä ihmettä?” Lily haukotteli unisesti, puristaen tiukasti peittonsa reunaa, ettei Erica saanut vedettyä sitä hänen päältään. ”Miksi sinä herätät minut tähän aikaan? Lauantaina!”
”Meillä on huispausharjoitukset”, Erica ilmoitti, ”Ala tulla, laiskiainen.”
”Eiii”, Lily voihkaisi, uskomatta korviaan. Kyllähän hänestä oli hauska pelata huispausta, mutta hänestä ei todellakaan ollut hauska tulla herätetyksi tähän aikaan lauantaina.”Miksi tähän aikaan?”
”Koska kenttä on vapaa tähän aikaan. Luihuisilla on harjoitukset myöhemmin”, Erica kertoi, kiskoen peittoa pois Lilyn päältä.
”Hemmetin luihuiset”, Lily sanoi, tosin melko ponnettomasti, koska häntä väsytti vieläkin.
”Mitä ne nyt ovat tehneet?” Kaitlin kysyi unisesti viereisestä sängystä.
”Ei mitään. Nouse ylös, meillä alkaa huispausharjoitukset”, Lily huokaisi alistuneesti ja veti vihdoin peiton pois päältään.

Kahdenkymmenen minuutin päästä Lily ja Kaitlin seisoivat muun joukkueen kanssa huispauskentän laidalla väristen kylmästä. Lilyn, Kaitlinin ja Erican lisäksi heidän joukkueeseensa kuului, Albus, Annie sekä laiha, mutta sitäkin voimakkaampi lyöjä Matt Burke ja roteva jahtaaja Riley Sanders.

Aamu oli tuulinen ja kostea, mutta onneksi sillä hetkellä ei satanut. Erica vapautti ryhmyt ja siepin ja heitti sitten kaadon ilmaan. Lily alkoi tähyillä ympärilleen etsien sieppiä, ja huomasi sen jonkin ajan kuluttua heilumasta ilkikurisesti, Annien korvan vieressä. Lily syöksyi kohti sieppiä ja ajoi sitä takaa, kentän poikki, kunnes vihdoin nappasi sen tiiviisti nyrkkiinsä.

He eivät ehtineet pelata kuin puoli tuntia, ennen kuin Annie onnistui vahingossa heittämään Albusta, heidän pitäjäänsä kaadolla nenään. Albus lensi alas maahan, pidellen toisella kädellä kiinni nenästään ja hänen sormiensa läpi tursui verta, joka tahrasi hänen huispauskaapunsa etumuksen. Muu joukkue seurasi hänen perässään.
”Voi ei Al, olen pahoillani”, Annie sanoi laskeutuessaan maahan.
”Ei de midään”, Albus sanoi pidelleen edelleen nenästään kiinni.
”Lily, Matt, viekää Al sairaalasiipeen, ennen kuin hän menettää liikaa verta tai jotain”, Erica sanoi huolestuneena silmäillen Albuksen nenää, josta tursui edelleen verta kovalla vauhdilla.

Lily ja Matt lähtivät viemään Albusta puolijuoksua kohti sairaalasiipeä ja nopeuttivat vauhtia koko ajan, sillä Albus alkoi muuttua melko kalpeaksi kasvoiltaan.
Matami Pomfrey naksutti kieltään moittivasti, nähdessään Albuksen, Lilyn ja Mattin. ”Huispaustapaturma taas?  Minä olen jo monta vuotta jankuttanut, että huispaus on liian vaarallinen urheilulaji nuorten oppilaiden pelattavaksi, mutta he vain eivät usko”, Pomfrey mutisi korjatessaan Albuksen nenää.
”Sinun olisi paras levätä jonkin aikaa”, matami Pomfrey sanoi sitten Albukselle. Matami Pomfrey pyyhälsi takaisin toimiston puolelle ja vasta silloin Lily huomasi, etteivät he olleetkaan yksin, vaan Albuksen viereisessä sängyssä makasi Hugo.
”Hugo!? Mitä sinä teet täällä?” Lily kysyi yllättyneenä.
”En mitään”, Hugo sanoi nolona ja punastui helakasti pisamiensa alla.
”Mitä sinä olet taas mennyt tekemään?” Lily kysyi huokaisten. Heidän Tylypahkassa opiskelunsa aikana Hugo oli viettänyt heistä huomattavasti eniten aikaa sairaalasiivessä. Johtuen ehkä siitä, että Hugo oli heistä uhkarohkein ja onnistui aina joutumaan jonkinlaisiin ongelmiin aivan yhtä uhkarohkeiden ystäviensä kanssa.
Lily tuijotti Hugoa kulmat kysyvästi kohollaan.
”Yksi taika, joka meni pieleen”, Hugo mutisi punastuen vieläkin enemmän. Lily nauroi vain aivan
hiukan vahingoniloisesti. ”Okei, ehkä minä en edes halua tietää.”
”Olet oikeassa, sinä et todellakaan halua tietää”, Hugo virnisti.

”Tuletko Lily? Meidän on luultavasti parasta mennä takaisin kentälle”, Matt huomautti.
”Niinpä, ennen kun me suututamme Erican”, Lily nyökkäsi. Erica osasi olla aika temperamenttinen ainakin huispauksen suhteen, vaikka ehkä juuri sen takia heidän joukkueensa olikin pärjännyt niin hyvin.
”Nähdään myöhemmin”, Lily sanoi yhteisesti sekä Hugolle, että Albukselle, ennen kuin lähti takaisin harjoituksiin.

***
”Hei Lily”, Lily kuuli jonkun huutavan itseään ollessaan menossa lounaalle suureen saliin myöhemmin huispauharjoitusten jälkeen.
Lily kääntyi ympäri, ja huomasi Albuksen rientävän häntä kohti.
”Hei Al. Matami Pomfrey päästi sinut sitten vihdoinkin pois?” Lily virnisti.
Albus pyöritteli silmiään. ”Vihdoinkin.”
Lily naurahti Albuksen tuskastuneelle ilmeelle, ja he jatkoivat matkaa kohti suureen saliin hiljaisuuden vallitessa.
”Kuule Lily?” Albus kysyi hetken kuluttua, näyttäen jostain syystä hiukan nololta.
”Niin?”
”Mitä sinun ja sen Ethanin välillä oikein on?” Albus kysyi.
”Miten niin?” Lily kysyi siristäen silmiään epäluuloisesti.
Albus kohautti olkiaan. ”Ei mitenkään, minä vain ajattelin… Minusta sinä olet liian nuori seurustelemaan.”
”Albus!” Lily huudahti. ”Minä olen ihan tarpeeksi vanha, sinun on ihan turha ruveta leikkimään ylisuojelevaista isoveljeä enää tässä vaiheessa.”
”Miten niin?” Albus kysyi nyt vuorostaan. ”Minä vain haluan varmistaa, että sinä et tee mitään, mitä sinä et halua tehdä. Pojat osaavat olla melko…”
”Al”, Lily keskeytti Albuksen kiireesti, ennen kuin tämä jatkaisi enää yhtään pidemmälle. Lily ei ollut varma nauraisiko vai nolostuisiko hän, joten hän tirskahti pienesti punastuen samalla helakasti.
”Sinun ei ihan totta tarvitse huolehtia minusta, minä osaan pitää huolen itsestäni tässäkin asiassa.”
”Niin mutta”, Albus yritti aloittaa näyttäen vähintäänkin yhtä nololta, kuin Lily.
”Ole kiltti”, Lily pyysi. ”Minä en ihan totta halua keskustella tästä asiasta. Sitä paitsi minä ja Ethan ei edes seurustella enää.”
”Ettekö?” Albus kysyi hämmentyneen näköisenä. ”Miksi ette?”
”No me päätettiin, että meidän suhde toimii paremmin vain ystävyyssuhteena”, Lily sanoi helpottuneena, kun oli saanut käännettyä keskustelun turvallisimmille urille.
”Ai, okei”, Albus sanoi ja oli hetken aikaa hiljaa, ennen kuin avasi taas suunsa. ”Hetkinen. Onko sinulla sitten ketään muuta..?”
”Ei ole Al”, Lily huokaisi. ”Onko meidän ihan totta pakko puhua minun rakkauselämästäni?”
Albus hätkähti vähän viimeisen sanan kohdalla, mutta hymyili sitten helpottuneena. ”Eipä kai.”
”No hyvä?” Lily sanoi aivan yhtä helpottuneena. ”Kerro sitten, mistä sinä edes sait tuon päähäsi? Käskikö isä sinun puhua minulle?”
”Mistä sinä arvasit?” Albus kysyi hämmästyneenä.
Lily nauroi. ”Joskus sinä vain käyttäydyt liian ilmiselvästi. Mutta käske hänen olla huolehtimatta, minä osaan ihan totta pitää huolta itsestäni.”

Illallisen jälkeen maleksittuaan rohkelikon tupahuoneeseen, Lily ja Kaitlin huomasivat, että ilmoitustaululle oli kiinnitetty sen vuoden ensimmäisen Tylyahon reissun päivämäärä.
”Ensi viikolla!” Kaitlin hihkaisi innoissaan. ”Nyt on ainakin jotain mitä odottaa.”
”Niin”, Lilykin sanoi hymyillen. Oli mukavaa päästä välillä pois koulun alueelta. ”Sinä menet varmaan Jamien kanssa, vai?” Lily sanoi sitten, hiukan pettyneemmällä äänensävyllä.
Kaitlin epäröi ehkä sekunnin murto-osan, ennen kuin vastasi. ”En tietenkään”, hän sanoi sitten. ”Totta kai minä olen sinun kanssa, nyt kun sinä ja Ethan erosittekin ja kaikkea.”
Lily hymyili Kaitlinille kiitollisena.

Kaitlin ja Lily istuivat jonkin aikaa pelaamassa velhoshakkia Jamien ja Hugon (joka oli vihdoinkin päässyt sairaalasiivestä, eikä suostunut vieläkään kertomaan, miksi oli sinne joutunut) kanssa, oleskeluhuoneen lämpimän takkatulen ääressä. Kuitenkin heitä kumpaakin alkoi väsyttää jo melko aikaisin, johtuen ehkä siitä, että heidät oli kiskottu aamulla pelaamaan huispausta jo ennen auringonnousua. He lähtivät ylös makusaliin yhdessä, Kaitlinin ensin suudeltua Jamieta pitkään hyvästiksi.

”Hei Lily”, Kaitlin aloitti, heidän vaihtaessaan yöpukuja päälleen. ”Etkös sinä ole jo ollut sinkku tarpeeksi pitkään?”
”Mitä?” Lily naurahti, kääntyen katsomaan Kaitlinia, joka istui sänkynsä laidalla.
”Niin että minusta meidän olisi aika etsiä sinulle uusi poikaystävä”, Kaitlin nyökytteli.
”Kaitlin”, Lily aloitti nauraen. ”Jos et ole sattunut huomaamaan, minä olen itse asiassa ollut sinkku vasta muutaman päivän.”
”Niin?” Kaitlin kysyi.
”Ja sinä sanot tuon vain sen takia, että saisit enemmän aikaa nuoleskella Jamien kanssa”, Lily jatkoi.
Kaitlin kohautti olkiaan. ”Entäs sitten? Mutta vakavasti puheen ollen, oletko sinä jo huomannut ketään kiinnostavaa?”
Lily huokaisi. ”En ole, tuo on jo toinen kerta, kun minulta kysytään tuota tänään.”
”Ai jaa”, Kaitlin kohotti kulmiaan. ”Kuka toinen?”
Lily irvisti. ”Al.”
Kaitlin nauroi. ”Älä välitä, se tarkoittaa vain, että hän välittää sinusta.”
Lily pyöritteli silmiään. ”Aivan. Toisin sanoen sitä, että isä käski hänen pitää minua silmällä.”

Kaitlin nauroi uudestaan. ”Sinä pääset hänestä kuitenkin eroon tämän vuoden jälkeen, yritä kestää.”
”Yritän”, Lily haukotteli, ennen kuin käpertyi sänkynsä pohjalle, lämpimien peittojen alle. ”Hyvää yötä, Kaitlin.”
”Hyvää yötä”, Kaitlin vastasi, mutta Lily oli jo puoliksi unessa, eikä enää kiinnittänyt huomiota Kaitliniin.

***
Lily käveli pitkin Tylypahkan käytäviä ja ihmetteli, miksi kaikkialla oli niin autiota. Yhtään oppilasta ei näkynyt kuljeskelemassa ympäriinsä, eikä myöskään yhtään opettajaa. Kummallista, Lily mietti, mutta jatkoi matkaansa päättäväisesti, kunnes huomasi, ettei hän itse asiassa tiennyt, minne oli menossa. Kohta Lily kuitenkin tajusi olevansa luihuisten oleskeluhuoneen ovella. Lily astui kohti ovea, vaikka tajusikin, ettei hän tiennyt tunnussanaa. Kuitenkin, kun Lily pääsi oven luokse, se aukeni kuin itsestään ja Lily astui sisään.
Heti astuttuaan sisälle, hänet valtasi kuitenkin tunne, että hän oli tekemässä jotain hirveän väärin. Hänen ei pitäisi olla täällä. Juuri kun Lily oli jo kääntymässä takaisin, hän kuitenkin huomasi hahmon huoneen toisella puolella. Lily lähti kävelemään kohti tätä, kuin magneettisen vetovoiman vetämänä.
Kun Lily oli vain muutaman metrin päässä liikkumattomasta hahmosta, tämä kääntyi. Ja Lily huomasi seisovansa vastatusten Scorpius Malfoyn kanssa. Scorpius astui kaksi askelta lähemmäs Lilyä ja vasta nyt Lily huomasi ensimmäisen kerran, että Scorpius oli oikeastaan aika hyvän näköinen. Ja samalla hetkellä hän tajusi myös, että hän näki unta. Mutta se ei haitannut, koska heti sen jälkeen hän huomasi, että Scorpius myös itse asiassa tuoksui erittäin hyvälle.
Eikä myöskään haitannut, että se oli Scorpius Malfoy, joka seisoi hänen edessään, enää muutaman sentin päässä, koska tämähän oli vain unta.
Scorpius tarttui Lilyn kädestä kiinni ja hymyili hiukan. Lily hymyili takaisin, vaikkei itse asiassa tajunnut, miksi. Scorpius hipaisi toisella kädellä Lilyn poskea, niin että Lily värähti.
Scorpius taivutti kasvojaan lähemmäs Lilyn päätä –

Ja juuri kun Scorpiuksen huulet olivat vain henkäyksen päässä Lilyn huulista, Lily heräsi. Lily ponkaisi istumaan sängylleen jostain syystä hiukan hengästyneenä. Häneltä kesti hetken koota ajatuksensa ja tajuta, että äskeinen oli ollut pelkkää unta. Ja silti Lily oli jollain tapaa pettynyt, hän olisi halunnut tietää, miltä Scorpiuksen punaiset, pehmeät huulet olisivat tuntuneet hänen omiaan vasten.
Saman tien ajatuksen putkahdettua Lilyn päähän, Lily läimäisi itseään kämmenellä otsaansa. Se oli juuri sellainen asia, jota Lilyn ei olisi missään nimessä pitänyt edes ajatella. Ja kuitenkin, sehän oli vain pelkkää unta, Lily vakuutti itselleen ainakin tuhannennen kerran. Aivan kuin se ei olisi jo ollut tarpeeksi hälyttävää, että Lily näki unta Scorpius Malfoystä, mikä häntä oikein vaivasi, Lily mietti vaipuessaan takaisin uneen.

***
Seuraava kouluviikko kului nopeasti, kaikkien odotellessa viikonloppua ja retkeä Tylyahoon. Lauantaiaamuna Lily heräsi taas kerran aivan liian aikaisin siihen, että joku heitti tyynyn hänen kasvoilleen.
”Anna minun nukkua, Kaitlin”, Lily sanoi avaamatta silmiään, vetäen peittoa tiukasti korviin saakka.
”Enkä anna, tänään on Tylyaho-päivä”, Kaitlin hihkaisi innoissaan.
”Niin? Meillä on vielä paljon aikaa lähtöön, minä haluan nukkua”, Lily mutisi sängyn pohjalta.
”Mutta sinun täytyy auttaa minua valitsemaan, mitä minä laitan päälleni”, Kaitlin sanoi, heittäen toisen tyynyn Lilyä päin.
”Mene herättämään Jamie ja pyydä häneltä apua, hän auttaa varmaan mielellään”, Lily mumisi. ”Ja lakkaa pommittamasta minua niillä tyynyillä.”
”Enkä. Pelataan tyynysotaa jos sinä et kerran halua auttaa minua vaatteiden valinnassa”, Kaitlin sanoi innostuneena.
”Kaitlin! Oletko sinä kuusi vai kuusitoista?” Lily nauroi ja aukaisi silmänsä.
”Hahaa!” Kaitlin hihkaisi. ”Sinä aukaisit ne!”
”Mitä?” Lily kysyi hämmästyneenä.
”Minä sain sinut aukaisemaan silmäsi”, Kaitlin hihkui, pomppien oman sänkynsä luota istumaan Lilyn sängyn laidalle.
”Voisitko sinä lakata olemasta noin ylienerginen?” Lily pyysi. ”Minua väsyttää.”
”Ei sinua saa väsyttää, nyt on lauantai, ihmisiä saa väsyttää vain arkipäivisin”, Kaitlin sanoi.
Lily huokaisi hiukan liioitellun syvään. ”Etkö sinä voisi mennä kiusaamaan jotain toista? Minä haluan nukkua.”
”En”, Kaitlin sanoi pudistellen päätään, niin että hänen tummat, pörröiset hiuksensa heiluivat, mennen vielä enemmän sotkuun. ”Mutta nouse ylös, meidän pitää ihan oikeasti lähteä aamupalalle, minulla on nälkä.”

Puolen tunnin päästä Lily ja Kaitlin asettuivat rohkelikkojen pöytään, Albuksen ja Jamien viereen.
”Missä Hugo on?” Lily kysyi.
”En minä tiedä”, Albus kohautti olkiaan. ”Luultavasti tekemässä jotain sääntöjen vastaista ystäviensä kanssa.”
”Niin, Luultavasti”, Lily sanoi levittäessään marmeladia paahtoleipänsä päälle. ”Mitäs muutakaan.”

Syötyään aamupalan, Tylyahoon lähtevät oppilaat kokoontuivat jonoksi eteisaulaan, nuorempien oppilaiden luodessa heihin kateellisia katseita. Ulko-ovien edessä seisova vahtimestari tarkisti jokaisen pitkästä, lattiaan asti ulottuvasta pergamentista, ennen kuin päästi heidät lähtemään.
Lily, Kaitlin, Rose ja Jamie lähtivät vasta viimeisten joukossa, suuren osan jo mentyä.

Ulkona ilma oli melko viileä, mutta onneksi ei tuullut, eikä satanut, joten oli melko mukava kävellä Tylyahon kylään, jonne oli kuitenkin jonkun verran matkaa.
Lily ja Rose kävelivät hiukan edellä Kaitlinia ja Jamietä, jotka kävelivät käsi kädessä, eivätkä oikein onnistuneet kiinnittämään huomiota mihinkään muuhun kuin toisiinsa. Toisaalta Lily ei voinut oikein syyttää Kaitlinia siitä, vaikka tämä oli luvannut olla hänen kanssaan. Jamie ja Kaitlin vain olivat niin rakastuneita; Lily oli nähnyt miten he katsoivat toisiaan, ja siinä oli jotain pelottavaakin, heidän suhteensa oli edennyt niin nopeasti niin vakavaksi. Vaikka Lilyn oli kyllä myönnettävä, että Kaitlin ja Jamie sopivat hyvin toisilleen, he olivat molemmat niin iloisia ja positiivisia persoonia.

Niinpä Lily keskittyi juttelemaan Rosen kanssa niitä näitä, jättäen Kaitlinin ja Jamien rauhaan. Lilystä Rosekin vaikutti jotenkin oudolta, mikä johtui luultavasti tämän uudesta ihastuksesta, vaikka Rose ei vieläkään suostunut kertomaan Lilylle mitään.
”Sinä tiedät kyllä, kuinka hyvin minä tunnen sinut, minä arvaan sen kuitenkin ennen pitkää”, Lily sanoi tuskastuneena.
”No arvaa sitten”, Rose virnisti.
”Mutta minä en jaksa odottaa, sinä tiedät kyllä, että minä olen ihan liian utelias”, Lily sanoi.
”Niin olet”, Rose nyökkäsi.
”Ole kiltti, Rose”, Lily sanoi, katsoen serkkuaan anovasti. Rose vain nauroi Lilyn ilmeelle. ”Ei onnistu, sinä saat keksiä sen ihan itse.”
”En minä tiedä! Mihin tupaan hän kuuluu?” Lily kysyi.
Rose pudisti päätään, näyttäen nyt vähän vaivaantuneelta. ”Voidaanko me puhua välillä jostain muusta?”
”Okei, kunhan vaan ensin kerrot – ”
”Ole kiltti, Lily”, Rose keskeytti anovalla äänensävyllä.
”Okei”, Lily sanoi hiukan hämmentyneenä. Rose ei yleensä ollut kovin salailevainen ihastustensa suhteen. Ainakaan Lilyn seurassa, he olivat kertoneet toisilleen kaiken jo pienestä pitäen.
Rose alkoi kuitenkin heti selittää Lilylle jotain tyhjänpäiväistä huispauksesta, kiinnittääkseen Lilyn huomion muualle, mutta Lily oli vakaasti päättänyt onkia salaisuuden selville Roselta joku toinen kerta, hän oli kuitenkin loppujen lopuksi aika utelias ihminen.

Heidän päästyään vihdoinkin Tylyahon kylään, Lilynkin mieliala kohosi innostuneeksi, niin paljon kuin hän pitkin Tylypahkasta, oli aina kiva päästä välillä Tylyahoon, pois linnan seinien sisältä. Ja nyt heillä oli koko päivä aikaa tehdä, mitä ikinä he halusivat.


A/N: Niitä kommentteja olisi tosiaan kiva saada! :) (En tiedä, miksi sanon sen joka luvussa kaks kertaa xD)
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Magnum

  • Frozen Windows
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 5. luku 19.2.!
« Vastaus #10 : Helmikuu 20, 2009, 14:19:21 »
Uusi luku! Mahtavaa. Vaikka olen tämän jo lukenutkin, on kiva tulla aina tänne kommentoimaan. Aloitetaan nyt aivan alusta, eli Erican raa'asta herätystavasta :)
Voi, Ercia on niin Oliverin tytär! Sillä on niin ihanan paljon isänsä piirteitä. Tässä tulee sellainen tuttu taurvallinen Tylupahka tunne. Mikään ei ole muuttunut, huispaus kapteenit ovat aivan yhtä fanaattisia kuin aina ennenkin.
Ja Hugokin on niin ihana hahmo, se on kuin ilmetty Fred ja George! Sitä on ihana seurata. Se on niin söpö ja sillä todellakin on Weasleyn kaksosten piirteitä, huomasin vasta nyt :)

Ja voi kuinka söpö Albus olikaan! Oli varmaan kova paikka isoveljelle tulla kyselemään siskoltaan sen seurustelu asioista. Harrylla on kyllä varmaan kova paikka, se on jo kaks poikaa kasvattanut, mutta nyt tulee sen teini-ikäisen, seurustelevan tyttären vuoro. Tämä asetelma tuo jotenkin mieleeni Frozen Windowsin ja siitä Vinnien tilanteen :)

On niin kiva lukea noita kohtia kun Kaitlin yrittää tyrkyttää Lilylle poikia. Aika hassua että se ei huomaa että Lily on ihastunut, mutta kai se sitten on vaan ihan liian keskittynyt Jamieen.
Ainiin, ja kiva että otit sairaalasiiven mukaan tähän lukuun! On kiva että kierrätät meitä ympäri Tylypahkaa näin alkuun, se saa tuntemaan olonsa kotoisaksi, ja kaikki paikat näkee selkeästi mielessään. Kiva kanssa että matami Pomfrey oli paikalla, vaikka ehkä hän kyllä olisi jo jäänyt eläkkeelle... :)

Lilyn uni!!! Siis se oli niin ihana ja sait siinä hyvin esille Lilyn kehittyvät tunteet Scorpiusta kohtaan. Uni olisi kyllä ollut vielä parempi jos he olisivat oikeasti suudelleet, mutta et kai halunnut sitten suutelu kohtaa vielä tähän väliin. No, ensimmäistä suutelu kohtaa odotellessa (vaikka tiedänkin mitä siinä tapahtuu, muahahahaa) Niin ja tuossa unessa oli ihana tunnelma, teki itsekin mieli pussata Scorpiusta, nam!

Vähän ärsyttävää kun Kaitlin on koko ajan Jamiessa kiinni ja unohtaa Lilyn.. No onneksi Lilylla on kohta muutakin ajateltavaa ;) En malta odottaa esi lukua, se on aivan paras! Rosen ihastuminen on niin söpöä, siitä ja Ethanista tulee aivan mahtava pari. Kiitos taas uudesta luvusta, en malta odottaa seuraava!

magnum.
"Heaven's not a place that you go when you die
It's that moment in life when you actually feel alive"

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 5. luku 19.2.!
« Vastaus #11 : Helmikuu 24, 2009, 19:24:32 »
A/N: Kiitos kommentista Magnum. Ihana lukee näitä sun mietteitä tästä :)

Ja tässä on sitten seuraava luku, jota oli ainakin kiva kirjoittaa. Kommentit olisivat tosi kivoja :)


6. Päivä Tylyahossa

Lily ja Rose kävelivät pitkin Tylyahon pääkatua rennosti rupatellen. Kaitlin ja Jamie olivat jättäytyneet heistä jälkeen heti ensitöikseen, heidän saavuttua perille Kaitlinin lupauksesta huolimatta. Tosin Lily tiesi, ettei Kaitlin olisi lähtenyt jos Lilyllä ei olisi ollut Rosea seuranaan.
”Käydäänkö ensin Hunajaherttuassa?” Rose kysyi nyökäten kohti karkkikauppaa, joka oli jo täynnä nuoria velhoja ja noitia. Hunajaherttua oli luultavasti suosituin liike koko Tylyahossa, sinne Tylypahkan oppilaat aina ryntäsivät ensimmäiseksi päästyään Tylyahoon.
”Mennään vaan”, Lily nyökkäsi, aukaisi kaupan oven ja he astuivat sisään.

Lily ja Rose viihtyivät Hunajaherttuassa jonkin aikaa, valiten karkkejaan ja poistuivat sitten rahapussit huomattavasti kevyempinä.
”Minne sitten?” Rose kysyi.
”Mennään vaikka Kolmeen Luudanvarteen, minulla on jo ikävä kermakaljaa”, Lily virnisti.
”Niin minullakin”, Rose virnisti, heidän lähtiessä kohti Matami Rosmertan kahvilaa. ”Sitä paitsi täällä on aika kylmä.”

”Hei Rose”, joku huusi heidän takaansa, heidän käveltyään jonkin matkaa. Rose ja Lily kääntyivät ympäri samaan aikaan. Lily huomasi, että heitä lähestyi eräs korpinkynsi, joka oli ilmeisesti Rosen ystävä.
”Hei Julie”, Rose sanoi hymyillen.
”Hei”, Julie sanoi uudestaan ja hymyili pienesti ja jotenkin surullisesti.
”Mikä hätänä?” Rose kysyi huolestuneen näköisenä.
”Andy”, Julie sanoi pienellä äänellä. ”Hän jätti minut.” Sitten Julie purskahti hillittömään itkuun ja heittäytyi Rosen kaulaan.
Rose ei ilmeisesti tiennyt mitä olisi tehnyt yhtään sen enempää, kuin Lilykään ja lopulta taputti vain Julieta kömpelösti selkään.
”Anteeksi kauheasti”, Julie sai lopulta nyyhkittyä. ”minä vain… hän…”
”Ei se mitään, Julie”, Rose sanoi. ”Mitä tapahtui?”
Julie nyyhki jotain, mistä ei saanut selvää, sillä hän oli taas haudannut kasvonsa Rosen niskaan.
”Ehkä sinun pitäisi mennä edeltä”, Rose ehdotti, katsoen Lilyä pahoittelevasti.
”Niin kai.”
”Anteeksi”, Rose pahoitteli. ”Mutta en minä oikein voi jättää häntä yksinkään.”
”Niin, ei se mitään, et tietenkään voi”, Lily sanoi hymyillen Roselle. ”Minä taidan mennä etsimään Jamien ja Kaitlinin.”
Rose hymyili Lilylle vielä kerran pienesti, ennen kuin keskittyi taas rahoittelemaan Julieta.

Lily vaelteli pitkin Tylyahon sivukujia tietämättä oikein minne mennä. Hän ei ollut löytänyt Jamieta ja Kaitlinia mistään, eikä häntä huvittanut mennä Kolmeen Luudanvarteen yksin, niinpä hän oli vain päätynyt vaeltelemaan päämäärättömästi pitkin Tylyahon kujia ja pian hän huomasi olevansa jo lähellä Rääkyvää Röttelöä, melkein autiolla pikkukujalla. Tämä puoli oli Tylyahon sellaista osaa, joka ei ollut Lilylle kovinkaan tuttua. Yleensä he pysyttelivät hänen ystäviensä kanssa aina Tylyahon pääkaduilla, sillä siellä oli kaikki kaupat.

”Lily”, Lily kuuli jonkun kutsuvan itseään. Hän käännähti ympäri ja huomasi Scorpiuksen, joka katsoi Lilyä outo ilme kasvoillaan. Lily oli näkevinään hänen ilmeessään jotain epävarmuuteen viittaava, jossa ei ollut mitään järkeä. Miksi poika, joka luultavasti omisti koulun suurimman egon tuntisi olonsa epävarmaksi yhtään missään?
”Hei Scorpius”, Lily nyökkäsi, tietämättä oikein, miten suhtautua luihuispoikaan, joka oli vuorotellen hänelle ystävällinen ja vuorotellen töykeä.
Scorpius käveli muutaman askeleen Lähemmäs Lilyä, eikä kumpikaan puhunut mitään.
”Missä sinun ystäväsi ovat?” Scorpius kysyi lopulta.
”Miksi ihmeessä se kuuluisi sinulle mitenkään?” Lily kysyi epäluuloisesti. Hän ei käsittänyt, miksi Scorpiuksen piti tunkea nokkansa joka asiaan.
”Eipä kai kuulukaan”, Scorpius nyökkäsi ja Lily alkoi katua hyökkäävää äänensävyään. ”Mutta ei ole ihan turvallista kuljeskella yksin Tylyahon tässä osassa.”
”Scorpius, nyt on päivä”, Lily nauroi, ”Ja minä osaan kyllä pitää huolen itsestäni.”
”En olisi niin varma”, Scorpius mutisi.
Lily siristi silmiään, mutta ei ehtinyt vastata mitään terävää, ennen kuin Scorpius jatkoi: ”Mutta sekään ei tietenkään kuulu minulle.”

Lily tuijotti jalkojaan, uskaltamatta kohottaa katsettaan Scorpiuksen kasvoihin, vaikka olisikin kovasti halunnut nähdä Scorpiuksen ilmeen. Lopulta, kun Scorpius ei edelleenkään sanonut mitään, Lily kohotti katseensa. Scorpius katseli Lilyä kasvoillaan melko outo ilme. Lily mietti, käyttäytyikö Scorpius tuolla tavalla kaikkien muidenkin seurassa, vai vain Lilyn.
Huomattuaan Lilyn katseen, Scorpius käänsi äkkiä päätään, ja keskittyi tuijottelemaan Rääkyvää Röttelöä.
”Oletko sinä koskaan käynyt tuolla?” Scorpius kysyi yllättäen ja sai Lilyn hätkähtämään.
”En”, Lily pudisti päätään. ”Minä luulin, että sinne meno on kiellettyä.”
Scorpius naurahti, niin kuin Lilyn sanoissa olisi ollut jotain hyvinkin huvittavaa. ”Niin se onkin. Entäs sitten?”
Lily kohautti olkiaan sanomatta mitään.
”Haluatko sinä käydä?” Scorpius kysyi sitten ja kääntyi virnistämään Lilylle leveästi.
Lilyn ei tarvinnut miettiä vastausta kauaa. Hän ei ollut ikinä ollut turhan tarkka pitämään kiinni säännöistä. Ja sen lisäksi hän oli kyllä aina halunnut nähdä, miltä Rääkyvä Röttelö näytti sisältäpäin.
”Haluan”, Lily vastasi.
”Tule”, Scorpius sanoi. ”Äkkiä, ennen kuin joku huomaa.”
Sitten hän ällistytti Lilyn tarttumalla tämän kädestä kiinni ja veti tämän mukanaan puolijuoksua kohti hylättyä mökkiä.

Kohta he seisoivat mökin ulko-oven edessä ja Lily puuskutti pienesti, juostuaan koko matkan. Scorpius piti edelleen kiinni Lilyn kädestä, aivan kuin ei olisi huomannut sitä ollenkaan. Lily mietti, kuinka outoa oli, että hän oli kahdestaan Scorpiuksen kanssa, menossa Rääkyvään Röttelöön ja että Scorpius piti Lilyn kädestä kiinni. Ja että se ei oikeastaan edes haitannut Lilyä ainakaan kovin paljon. Ulkona oli kylmä ja Scorpiuksen käsi lämmitti mukavasti Lilyn kättä. Mitäköhän Kaitlin sanoisi, jos saisi tietää tilanteesta, Lily ajatteli.
Lopulta Scorpius huomasi vihdoin päästää irti Lilyn kädestä ja aukaisi oven, joka ei ollut edes lukossa.
Scorpius astui sisälle ja Lily seurasi uteliaasti hänen jäljessään. Lily huomasi tulleensa pölyiseen ja pimeään eteiseen, josta johti ovi toiseen huoneeseen ja portaat yläkertaan. Lily aukaisi oven ja astui sisälle seuraavaan huoneeseen.
Se oli aivan yhtä pölyinen ja likainen, kuin eteinenkin. Valoa oli hyvin vähän, sillä ikkunat oli laudoitettu umpeen, mutta Lily näki, että jokainen huoneessa oleva huonekalu oli rikki. Huoneessa myös haisi erittäin tunkkaiselle.
Lily astui peremmälle huoneeseen, hipaisten sormellaan varovasti tummaa puutuolia, jonka jokainen jalka oli rikki.

”Luuletko että tarinat niistä aaveista on totta?” Lily kysyi Scorpiukselta hiljaa, jokin talon ilmapiirissä sai hänet kuiskailemaan.
Scorpius naurahti hiljaa. ”Enpä usko, että mikään aave saisi tälläistä aikaan.”
”Niinpä kai”, Lily myönsi. ”Mutta jotain täällä on tapahtunut.”
Scorpius oli hetken hiljaa. ”Niin. Kuka tietää. En usko, että se jokin on tapahtunut ihan vähän aikaa sitten.”
Lily nyökkäsi. Ei tosiaankaan näyttänyt siltä, että kukaan olisi käynyt Rääkyvässä Röttelössä vähään aikaan. Ja huoneen kalustuskin oli vanhanaikaista, se oli luultavasti ollut asuttamattomana jo pitkään.
”Haluatko käydä yläkerrassa?” Scorpius kysyi hetken kuluttua. Lily nyökkäsi ja Scorpius lähti hänen edellään eteiseen ja sieltä portaita pitkin yläkertaan.
Portaat heiluivat ja narisivat uhkaavasti, heidän kävellessään niillä ja Lily mietti, kuinkakohan kauan ne enää kestäisivät.
Scorpius ja Lily saapuivat pimeälle porrastasanteelle. Heidän edessään oli ovi, joka oli auki ja Lily astui sisälle.
Huone oli aivan yhtä pölyinen ja likainen, kuin muukin talo, mutta se oli huomattavasti vähäisemmin kalustettu. Lilyn katse kiinnittyi heti huoneen nurkassa olevaan isoon pylvässänkyyn. Se oli samaa, vanhahtavaa tyyliä, kuin muutkin kalusteet ja vaikka sen verhot repsottivat pölyisinä, se oli ihme kyllä ehjä.

Lily astui kohti sänkyä ja kosketti sen päällä olevaa paksua päiväpeitettä. Talossa oli jotain salaperäistä, joka kiehtoi Lilyä. Hän olisi halunnut tietää, mitä siellä oli tapahtunut.
Lily käännähti katsomaan Scorpiusta, joka oli jäänyt oviaukkoon seisomaan. Scorpius katsoi Lilyä ja Lily kohotti katseensa Scorpiuksen kasvoihin, hymyilläkseen tälle pienesti. Scorpiuksen silmissä oli kuitenkin jotain, joka vangitsi Lilyn huomion ja yhtäkkiä hän ei saanutkaan käännettyä katsettaan muualle. Scorpiuksen harmahtavan vaaleansinisten silmien katse oli läpitunkeva, aivan kuin hän olisi nähnyt suoraan Lilyn läpi. Ja kuitenkin, Scorpiuksen katse oli aivan ystävällinen, ei yhtään niin kylmä, kun Lily muisteli joskus ajatelleensa sen olevan.

Lily ei osannut arvioida, kuinka kauan he seisoivat siinä, tuijottaen toisiaan silmiin, mutta Lily oli se, joka käänsi ensimmäisenä katseensa pois. Lilyn olo oli hiukan hengästynyt ja huojuva ja hän huomasi sydämensä lyövän hiukan tavallista nopeammin. Hän päätteli, että se johtui ainakin osittain mökin tunkkaisuudesta, hänen päänsä selvenisi, kunhan hän pääsisi takaisin raittiiseen ulkoilmaan. Mutta vaikka hän yritti kuinka kovasti, hän ei saanut työnnettyä Scorpiuksen läpitunkevaa katsetta pois mielestään.

He viipyivät mökissä vielä jonkin aikaa ja astuivat sitten takaisin ulkoilmaan. Lily värähti kylmän tuulen osuessa hänen kasvoilleen.
Taaskaan kumpikaan ei sanonut mitään. He eivät olleet puhuneet kovin paljon sisällä mökissäkään, mutta hiljaisuus ei kyllä tuntunut mitenkään kiusalliselta.
Scorpius ja Lily kävelivät hiljaisuuden valitessa takaisin tielle, jossa he olivat aikaisemmin tavanneet.
”Minun pitäisi varmaan mennä”, Scorpius sanoi lopulta. ”Ennen kuin muut alkavat ihmetellä, mihin minä oikein katosin.”
”Joo, niin minunkin”, Lily nyökkäsi.
”Nähdään varmaan joskus”, Scorpius sanoi ja pyyhälsi pois paikalta.
Lilyllä oli hämmentynyt olo, hän ei oikein tiennyt, mitä olisi ajatellut äskeisestä. Lopulta Lily vain päätti työntää koko asian hetkeksi pois mielestään ja selvittää kaiken itselleen myöhemmin.

***
Scorpius käveli katse maassa ja omiin mietteisiinsä vaipuneena. Hänellä ei ollut mitään kiirettä etsiä ystäviään ihan vielä. Hänestä nimitäin tuntui, että hän oli vihdoinkin keksinyt, miksi hän käyttäytyi niin omituisesti Lilyn seurassa. Miksi hänen oli niin vaikea saada Lily pois mielestään edes silloin, kun tyttö ei ollut missään lähettyvillä. Ja miksi hän joskus näki jopa unta tästä.
Mutta koko ajatus oli kerta kaikkiaan mahdoton. Ei sellaista tapahtunut. Koko ajatus, että hän olisi ihastunut Lily Potteriin, oli kerta kaikkiaan järjetön.
Ja silti se oli ainoa järkevä selitys.
Ja nyt kun Scorpius ajatteli sitä oikein kunnolla, hänen oli pakko myöntää, että se oli totta. Hänestä Lily oli totta kai kaunis, mutta siinä oli muutakin. Hän piti Lilystä. Hän nautti Lilyn seurasta ja hänestä Lily oli fiksu ja hauska ja hänen vatsassaan muljahti, kun Lily katsoi häneen.
Scorpius pudisteli päätään, vihaisena itselleen. Hän ei tajunnut, mikä ihme häntä oikein vaivasi. Miksi hänen piti kaikista maailman ihmisistä ihastua juuri Lily Potteriin? Hänen pitäisi pitää tarkasti huolta, siitä että kukaan ei saisi tietää, ei varsinkaan Lily. Joskus hänen oli vain vähän vaikea ajatella selkeästi, kun hän oli Lilyn lähellä.
”Hei Scorp, missä sinä oikein olit?” joku keskeytti Scorpiuksen pohdinnat. Alex tietysti. Vaikka Alex olikin ihan mukava, niin Scorpiuksesta tämä osasi joskus olla melko ärsyttävä ja joskus hän olisi vain halunnut viettää vähän enemmän aikaa yksin. Varsinkin nyt, kun hänellä oli niin paljon mietittävää.
”Hei Alex. En missään”, Scorpius vastasi kohauttaen olkiaan.
Alex loi Scorpiukseen epäluuloisen katseen. ”Miten niin, et missään?”
”Ihan sama, anna olla”, Scorpius mutisi.
”Onko kaikki hyvin?” Alex kysyi rypistäen otsaansa.
”On on”, Scorpius sanoi.
”Sinä vain olet ollut niin outo viimeaikoina”, Alex sanoi.
”Ai jaa, ehkä minä olen tulossa kipeäksi”, Scorpius sanoi, yrittäen saada äänensävynsä mahdollisimman huolettomaksi. Se ei kuitenkaan tainnut toimia erityisen hyvin, sillä Alex vilkuili Scorpiusta edelleen huolestuneen näköisenä.
”Meidän on varmaan parasta palata takaisin Tylypahkaan, alkaa olla jo myöhä”, Scorpius sanoi, vaihtaen puheenaihetta mahdollisimman nopeasti.
”Joo, niin varmaan”, Alex sanoi nyökäten ja lähti kulkemaan kohti Tylypahkaan vievää tietä.

***
Lily tunsi olonsa hämmentyneeksi. Hän ei oikein tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tuntea. Vasta vähän aikaa sitten, hän oli inhonnut Scorpiusta aivan yhtä paljon kuin jokainen muukin rohkelikko. Mutta nyt hän oli alkanut ajatella, että ehkä poika ei ollutkaan niin kovin kamala. Itse asiassa tämähän oli vaikuttanut ihan mukavalta tänään. Mitä Lily itse asiassa edes tiesi Scorpiuksesta, jonka perusteella hän tuomitsi tämän ja automaattisesti inhosi koko poikaa vain muiden puheiden perusteella, vaikka hän ei itse asiassa edes tuntenut tätä? Vain siksi, että rohkelikkojen kuului inhota luihuisia.
Mutta oli vaikea päästää irti ajatusmalleista, joista oli pitänyt kiinni jo niin kauan. Eikä Lily edes ymmärtänyt, mitä hänen ja Scorpiuksen välillä oli tapahtunut. He olivat tuskin puhuneet toisilleen montakaan sanaa, niiden viiden vuoden aikana, jotka Lily oli viettänyt Tylypahkassa, eikä hän tiennyt, mikä oli muuttunut nyt.
Ehkä Lilyn olisi vain parasta pysyä mahdollisimman kaukana Scorpiuksesta. Hänhän oli kuitenkin luihuinen, eikä hänestä varmaankaan seuraisi mitään muuta kuin harmia, luihuiset eivät kuitenkaan olleet niitä kaikista luotettavimpia.
Eikä kukaan hänen ystävistään todellakaan ymmärtäisi hänen tuttavuuttaan Scorpiuksen kanssa.

Kaitlin keskeytti Lilyn mietteet tupsahtamalla sisään rohkelikon oleskeluhuoneeseen, ennen kuin Lily ehti päättää mitä tekisi Scorpiuksen suhteen.
”Lily, minä olen niin pahoillani”, Kaitlin sanoi ensimmäiseksi.
”Mistä?” Lily kysyi pöllämystyneenä, hänen ajatuksensa karkasivat vieläkin Scorpiukseen, vaikka hän yritti karistaa pojan mielestään.
”Että petin lupaukseni, tietysti”, Kaitlin sanoi katuvaisen näköisenä.
”Minkä lupauksen?” Lily kysyi rypistäen otsaansa.
”Minähän lupasin olla sinun kanssasi tänään Tylyahossa. Mutta sitten minä kuitenkin karkaan Jamien kanssa kuhertelemaan jonnekin nurkkaan heti”, Kaitlin puuskahti. ”Minä olen niin pahoillani.”
”Ai”, Lily hymyili. ”Ei se mitään. Unohda se.”
Kaitlin katsoi Lilyä hämmästyneenä. ”Etkö sinä ole vihainen minulle?”
”En tietenkään, sellaista sattuu”, Lily nyökkäsi poissaolevan näköisenä.
”Mitä sinä sitten teit?” Kaitlin kysyi epäluuloisena.
”Äh, en mitään”, Lily huiskautti kättään. ”Kuljeskelin vain ympäriinsä, tyhjensin Hunajaherttuaa Rosen kanssa. Sitä tavallista.”
Kaitlin nyökkäsi, mutta katsoi edelleenkin Lilyä hieman epäluuloisen näköisenä.
”Meidän pitäisi varmaankin mennä syömään”, Lily sanoi, vaihtaen puheenaihetta.
Kaitlin nyökkäsi ja he lähtivät muotokuva-aukosta ulos ja kohti suurta salia.

Suuri Sali oli jo melko täynnä Kaitlinin ja Lilyn astuessa sisälle. He menivät istumaan rohkelikkojen pöytään, tavalliselle paikalleen Albuksen ja Hugon viereen.
”Hei”, Albus hymyili heille. ”Oliko teillä hauskaa Tylyahossa.”
”Joo, oli”, Kaitlin nyökkäsi hieman nolon näköisenä. Hän oli ilmeisesti vieläkin pahoillaan siitä, että oli jättänyt Lilyn yksin tänään. Lilyä se ei kuitenkaan haitannut, hänen päivänsä oli ainakin ollut aika mielenkiintoinen, jos ei muuta.
Lilyn katse vaelteli luihuisen pöytään, muiden jatkaessa keskustelua päivästään Tylyahossa. Lily huomasi Scorpiuksen, joka istui melkein pöydän päässä, ystäviensä vieressä. Yhtäkkiä Scorpius nosti päänsä, aivan kuin olisi tuntenut Lilyn katseen ja katsoi suoraan kohti Lilyä.
Lily oli jo kääntämässä katseensa takaisin ruokalautaseensa, kun Scorpius yhtäkkiä hymyili hänelle. Hymy oli aivan pieni, hiukan vino virnistys, johon Lily oli kiinnittänyt huomiota jo silloin jälki-istunnossa.
Hetkeksi Lily häkeltyi niin, että jähmettyi paikalleen ja kun hän sitten tajusi hymyillä ujosti takaisin, Scorpius oli jo kääntänyt katseensa.
Lilyn ei enää tehnytkään mieli ruokaa. Hän ei käsittänyt, mikä tuon hymyn merkitys oli. Tai ehkä sillä ei ollutkaan mitään erikoista merkitystä, ehkä se oli vain ihan ystävällinen hymy, kun Scorpius huomasi, että Lily oli katsonut häntä kohti. Ehkä Lily oli vain tyhmä, analysoidessaan jokaista Scorpiuksen pienintäkin ilmettä ja elettä, aivan kuin ne olisivat merkinneet paljon enemmän, kuin oikeasti merkitsivät.
”Hei Lily?” Kaitlin kysyi.
”Niin, mitä?” Lily kysyi, kääntäen kasvonsa kohti vieressään istuvaa Kaitlinia. Hän oli taas kerran uppoutunut huomaamattaan täysin omiin ajatuksiinsa, ja unohtanut ympäröivän maailman kokonaan.
”Sinä olit taas jotenkin poissaolevan näköinen, onko kaikki hyvin?” Kaitlin kysyi rypistäen otsaansa.
”On”, Lily huokaisi. ”Minä olen vain vähän väsynyt. Tänään oli pitkä päivä.”
”Niin oli”, Kaitlin hymyili. ”Lähdetäänkö? Oletko sinä syönyt jo?”
”Joo, mennään vaan”, Lily nyökkäsi. Hän oli syönyt tuskin puoliakaan annoksestaan, mutta ei uskonut, että saisi enää palaakaan alas sinä iltana.

Lily ja Kaitlin menivät melko aikaisin nukkumaan, niin kuin suurin osa muistakin oppilaista. Vaikka Lily olikin väsynyt, hän makasi sängyssään pitkään, saamatta unenpäästä kiinni, ehkä siksi, että liian paljon ajatuksia yritti mahtua hänen päähänsä samaan aikaan. Miksi hän ei vain pystynyt unohtamaan sitä hemmetin Scorpius Malfoytä?

"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Magnum

  • Frozen Windows
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 6. luku 24.2.!
« Vastaus #12 : Helmikuu 24, 2009, 20:40:27 »
Oi, tätä lukua oli ehkä kaikkein kivoin lukea! Siis tässä luvssa oli mahan pohjassa semmonen kutittava fiilis. Tämä oli siis todella ihana, juuri sellaista alun jännitystä. Tästä tulee varmaan aivan kamala ihkutus kommentti, bujt no can do :)

Arvaa vähänkö olin et Julie? Joo, mistäköhän sä sen keksisit, ei ollu kovin kova miettiminen :) Mutta ihan kiva että Julie sai oman nimikkohahmon sun ficissä. Vaikka mun Julie ei olisi kyllä ikinä tullut tuolla lailla itkemään. Kaverit siis hylkäsivät Lilyn, surullista. Mutta onneksi hänelle on luvassa niin paljon parempaa seuraa... namm<3

Siis aivan ihana idea viedä Lily ja Scorpius Rääkyvään röttelöön! Kelmit palasivat mieleeni oiken kohinalla. Pakko myöntää että tulivat ennemminkin kaikki Sharran jutut mieleen kuin ne mitä Rowling on kirjoittanut. Kuinkakohan monta kertaa olen ylistänyt Sharraa näissä kommenteissa mitä olen sulle kirjoittanut? Minunhan pitäisi ylistää sinua, mutta ei sille vaan mitään voi, Sharra on ficcien kruunaamaton kuningatar.
Hyvin kuvailtu muuten sieltä röttelön sisältä. Onhan se huomattavasti helpompi päästä tunnelmaan kun paikka jossa ollaan on hyvin tuotu esiin. Tämä toi myös muuten esille Scorpiuksen ns. "pahismaisuuden". Vaikka Lily nyt rohkelikko onkin, eikä kovin paljon piittaa säännöistä, on Scorpius silti luihuinen. Hän tekee mitä tekee mieli. Rakastan tätä ominaisuutta fiktiivisissä pojissa/miehissä.

Lainaus
Kohta he seisoivat mökin ulko-oven edessä ja Lily puuskutti pienesti, juostuaan koko matkan.
Tästä en ole ikinä pitänyt, en edes sillon kun Sharra oli kirjoittanut sitä Pakkaskukissa. Tarkoitan nyt tupta puuskutti pienesti. Please, käytä mielummin vaikka että puuskutti hieman, vähän tai jotain muuta sanaa. En tiedä miksi tuo pienesti sanan käyttö sieppaa, mutta niin se vaan tekee, en voi sietää sitä.

Kun Scorpius otti Lilyä kädestä... Voi kun tuntui ihanalta! Scorpius osaa olla juuri tuollainen, renttu ehkä, joillain tavalla. Sillä on itsevarmuutta, ainakin ulkoisesti. Kun on lukenut kuitenkin noita Scorpiuksen POV:itä, huomaa, että ei asia kuitenkaan taida olla ihan näin. Scorpiuksella on juuri tällainen luonne, jonka luulen melko monen luihuisen omaavan, varsinkin Scorpiuksen Dracon poikana. Heiltä odotetaan julmuutta, jonkin sorttista kylmyyttä. Mutta kyllä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että melkein kaikki ovat kuitenkin pohjimmiltaan hyviä. Uskon että vain hyvin harvat yksilöt kykenevät täydelliseen julmuuteen, eivätkä tunne katumusta. Mutta niin, mielestäni Scorpiukselta odotetaan Malfoyna paljon. Hänen odotetaan seuraavan isänsä jalanjäljissä ja kaikki uskovat hänen olevan samasta puusta veistetty. Scorpiuksella on varmasti vaikeata, koska kukaan tuskin näkee häntä yksilönä, Scorpiuksena. Kaikki näkevät hänet Malfoyn suvun vesana ja olettavat asioita sen perusteella. Se onkin varmaan yksi tämän ficin pääteemoista, ja se on hyvä. Se saa kaikki ajattelemaan luhuisista hieman eritavalla, minut ainakin.

Löysin muuten toisen pienesti sanan...

Joo mutta vaikka Lily ja Scorpius eivät tässä suudelleet, sait silti aikaan sellaisen jännityksen, että joka sekuntti lukiessa toivoi sen suudelman tulevan. Olit niin hyvin kirjoittanut sen kohdan. Se virta heidän välillään oli käsikosketeltava. Onneksi se ei kuitenkaan vielä tullut, se olisi voinut pilata kaiken. Kaikkien suhteiden pitäisi edetä varovasti, jotta tuntee toisen kunnolla. Lilyn ja Scorpiuksen tapauksessa tämä on hyvinkin tärkeää. Heillä on paljon opittavaa toisistaan ja toistensa maailmoista.

Näissä Scorpiuksen POV:issä huomaa miten yksinäinen susi hän on. Scorpiuksella ei tunnu olevan paljon ystäviä. Tässäkin vertaan häntä Dracoon, koska eihän hänelläkään ollut muita kuin Crabbe ja Goyle ja heidän ystävyytensä perustui enemmänkin niihin etuihin mitä toisista sai. Scorpiuksen ystävät eivät tunnu olevan tätä tarkoitusta varten, vaan pikemminkin kulissina, jotta Scorpius vaikuttaisi normaalimmalta. Hän vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä joka tarvitsee ainoastaan yhden ihmisen rinnalleen elämänsä ajaksi.
Oli ihanaa huomata millä tavoin Scorpius reagoi omiin tunteisiinsa. Se on ymmärrettävää, hän tuntee syyllisyyttä. En voi kuin kuvuitella mitä hänen sukunsa on hänelle Pottereista syöttänyt.

Kiva että Lilyn ystävät ja perhe alkavat huomata hänen poissaolevuutensa. En kuitenkaan usko että kukaan keksii mitä on kyse. Tai oikeastaan joku voi kyllä keksiä mistä on kyse, mutta ikimaailmassa he eivät keksi kehen Lilyn tunteet kohdistuvat ennen kuin hän kertoo heille. Odotan innolla sitä päivää jolloin skandaali tulee julki ja koko Tylypahka, opettajat mukaan lukien puivat tätä odottamatonta ja sopimatonta suhdetta.

Toivon että olen tässä nyt tarpeeksi hyvin miettinyt. Kiitos vaan tästä, äkkiä vaan lisää

magnum.
"Heaven's not a place that you go when you die
It's that moment in life when you actually feel alive"

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) 6. luku 24.2.!
« Vastaus #13 : Maaliskuu 02, 2009, 18:06:01 »
A/N: Kiitos taas ihanan pitkästä kommentista Magnum! Olin just lukenu FW:tä ja menin sit kirjottamaan tota, niin Julie oli eka nimi joka tuli mieleen :D Ja oon ihan samaa mieltä kaikestä mitä sä sanoit Scorpiuksesta ja Malfoysta, sille ei tosiaankaan oo annettu mitään kovin hyvää kuvaa Pottereista :D

Tässä on nyt sitten seuraava luku, jolla on kyllä aika tyhmä nimi, mutta en keksinyt parempaakaan :) Kommenteja please? :)


7. Hämmentävää

Lily istui pulpetissaan muodonmuutostunnilla, yrittäen epätoivoisesti keskittyä opettajan opetukseen. Iltapäivän viimeinen tunti ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen otollista aikaa keskittyä professori McGarmiwan puheeseen ja Lilyn ajatukset karkasivat vähän väliä sivuraiteille.
Lily seurasi laiskasti, kun McGarmiwa otti suuren, valkoisen kyyhkysen häkistä ja muutti sen yhdellä viehkeällä sauvanheilautuksella kuvioiduksi, posliiniseksi teekannuksi.
”Muistakaa; sauvan näpäytys ei saa olla liian terävä tai äkkipikainen, vaan sulava ja harkittu, jotta taika onnistuu kunnolla”, McGarmiwa muistutti. ”Minä jaan nyt jokaiselle parille yhden kyyhkysen, niin pääsette harjoittelemaan käytännössä.”
McGarmiwa tömäytti Lilyn ja Kaitlinin eteen pulpetille suuren valkoisen kyyhkysen häkissään.
”Haluatko sinä yrittää ensin?” Lily kysyi epävarman näköisenä.
”Ei, sinä saat kunnian olla ensimmäinen, joka ottaa McGarmiwan vihat niskoilleen”, Kaitlin virnisti ja työnsi linnun häkkeineen kohti Lilyä.
”Kiitos vai”, Lily sanoi nyreästi.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt yrittää taikaa, ennen kuin heidän takaansa kuului pamahdus ja Hugon edessä ollut kyyhkynen lähti lentoon ympäri luokkaa. Paitsi että enää se ei ollut kyyhkynen, vaan teekannu, jolla oli linnun jalat ja nokka.
Kyyhkysteekannu raapaisi yhden tytön hiuksia, lentäessään hurjaa vauhtia tämän ohi. Tyttö pomppasi kirkuen pystyyn ja tönäisi siinä samassa mustepullonsa kumoon niin, että kaikki muste kaatui hänen vierustoverinsa kirjan päälle.

Hetkessä yksi lentävä melkein-teekannu oli saanut täyden kaaoksen aikaan luokkahuoneessa, kunnes McGarmiwa taltutti sen yhdellä kätevällä taialla, ja muutti sen sitten aivan tavalliseksi, paikoillaan pysyväksi teekannuksi, ennen kuin kääntyi silmät salamoiden Hugon puoleen.
Hugo istui tuolissaan paikoillaan jähmettyneenä ja oli keskittynyt näyttämään mahdollisimman viattomalta.
”Hugo Weasley!” McGarmiwa ärähti.
”Niin, professori McGarmiwa?” Hugo sanoi hymyillen kaikista viattominta enkelinhymyään, joka ei koskaan tehonnut sen paremmin opettajiin, kuin vanhempiinkaan, mutta jota hän silti aina jaksoi yrittää.
”Enkö minä juuri äsken sanonut, että sen sauvanliikkeen pitää olla sulava ja harkittu, jotta taika onnistuu kunnolla?” McGarmiwa sanoi, kohottaen toista kulmakarvaansa.
”Sanoit, professori”, Hugo vastasi.
”Mutta sinä et ottanut asiaksesi kuunnella, tai ainakaan toteuttaa saamiasi ohjeita. Sinä olet onnistunut aiheuttamaan jo tuhoa melkein jokaisella minun oppitunnillani. Olisiko se liian paljon vaadittu, että kerran keskittäisit huomiotasi minun opetukseenikin?”
”Ei, professori.”
”Hyvä, teepä sitten niin. Viisi pistettä pois rohkelikolta”, McGarmiwa sanoi kääntyessään kannoillaan. ”Te muut; jatkakaa harjoittelua, toivottavasti onnistutte saamaan aikaan paremman lopputuloksen, kuin herra Weasley.”

Lily kääntyi virnistämään Hugolle vahingoniloisesti, opettajan kääntäessä selkänsä.
”Tee itse paremmin”, Hugo kuiskasi jurosti.
”Niin teenkin”, Lily virnisti ja kääntyi kohtaamaan kyyhkysen, joka virnuili hänelle ilkeästi häkistään. Tai ainakin Lily oli ihan varma että se virnuili.
Lily lausui taikasanan ja heilautti sauvaansa mahdollisimman sulavasti McGarmiwan opettamalla tavalla.
Kohta häkissä ei enää ollutkaan kyyhkystä, vaan teekannu, jossa oli kyyhkyskuviointi. Ja jolla oli siivet.
Hugo nauroi äänettömästi ja Lily kääntyi mulkaisemaan häntä vihaisesti. ”Ainakaan se ei lentele ympäri luokkaa aiheuttamassa tuhoa, niin kuin sinun kannusi.”
”Niin, koska se on lukittuna häkkiin”, Hugo huomautti. Lily näytti Hugolle kieltä.
”Lapset, lapset, lopettakaahan sitten se riitely”, Kaitlin huokaisi kaikista tätimäisimmällä äänensävyllään.
Lily pyöritteli silmiään. ”Paraskin puhuja.”
Kaitlin vain virnisti Lilylle ja veti sitten häkin lähemmäs itseään, yrittääkseen itse.

Koko lopputunnin he kuluttivat, yrittämällä muuttaa kyyhkysiään teekannuksi ja tunnin loppuun mennessä Lily oli jo onnistunut saamaan kannunsa aivan tavallisen teekannun muotoiseksi, vaikka sitä koristikin vielä lintukuviointi. Oli se kuitenkin parempi kuin Hugon yritelmä, joka ei koskaan päässyt eroon koivistaan.

Oppitunnin jälkeen Kaitlin, Lily ja Hugo laahustivat vihdoin rohkelikkotorniin yhdessä muiden rohkelikkojen kanssa, nuristen McGarmiwan antamasta valtavasta läksypinosta.
”Ja sitten vielä ne kaikki Sweeneyn tehtävät. Miten minä ikinä ehdin tehdä ne kaikki jälki-istunnon lomassa”, Hugo nurisi.
”Ei kannata joutua jälki-istuntoon”, Lily huomautti. Hän ei enää vaivautunut kysymään, miksi Hugo tällä kertaa oli päätynyt sinne, tämä ei olisi kertonut kuitenkaan.

Päivällisen jälkeen Lilyn ja Kaitlin oli jätettävä läksyjen teko sikseen ja mentävä huispausharjoituksiin. Erica oli kiristänyt harjoitustahtia, sillä ensimmäinen huispausottelu lähestyi koko ajan ja hän halusi joukkueensa olevan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Ja totta puhuen Lily viettikin iltansa paljon mieluummin pelaten huispausta, kuin läksyjen kimpussa.

Tällä kertaa harjoitukset sujuivat ilman suurempia haavereita ja loukkaantumisia, vaikka Lily kerran melkein tipahtikin luudaltaan, törmättyään ryhmyyn.
Puolessa välissä harjoituksia alkoi kuitenkin sataa ja kun joukkue lopulta laahautui takaisin pukuhuoneeseen, he olivat kaikki läpimärkiä.
Lily ja Kaitlin vaihtoivat nopeasti märistä huispauskaavuista takaisin tavallisiin vaatteisiin ja lähtivät kohti linnaa.
Rankkasade oli vaihtunut pelkäksi tihkutukseksi, joten he pääsivät sisälle linnaan kastumatta pahemmin.

Mennessään kohti rohkelikkotornia he törmäsivät Rosen.
”Hei Rose”, Lily sanoi
 ”Hei Lily, Kaitlin”, Rose sanoi näyttäen hiukan säikähtäneeltä. ”Teillä oli huispausharjoitukset, vai?”
”Joo”, Lily nyökkäsi.
Rose epäröi hetken ja aukaisi sitten suunsa. ”Lily, voitaisiinko me puhua kahdestaan?” Rose kysy, luoden epäröivän katseen Kaitliniin.
”Totta kai”, Lily sanoi, katsoen serkkuaan kummastuneena.
”Minä menenkin tästä etsimään Jamien”, Kaitlin sanoi ja katosi kohti rohkelikkotornia, jättäen Rosen ja Lilyn kahdestaan.
”Onko kaikki hyvin?” Lily kysyi Roselta, rypistäen otsaansa.
”On, minä vain…”
”Niin?” Lily sanoi, hymyillen Roselle rohkaisevasti.
”No minä vain ajattelin, että sinun on parempi tietää… kun en ollut varma miten sinä reagoisit”, Rose aloitti, tietämättä mitä hänen pitäisi sanoa.
”Mitä minun olisi parempi tietää?”
”No minä vain ajattelin, että vaikka sinä ja Ethan ette enää olekaan yhdessä, niin ehkä sinä – ”
Yhtäkkiä kaikki palaset loksahtivat yhteen Lilyn päässä. Lily ei ymmärtänyt, miten hän ei ollut tajunnut sitä aikaisemmin, sehän oli ilmiselvää. ”Ethan”, hän huudahti, hymyn kohotessa hänen kasvoilleen. ”Aivan! Totta kai se sinun ihastuksesi on Ethan! Miten minä en tajunnut sitä aikaisemmin?”
”Shh, Lily”, Rose sanoi, vilkuillen hätääntyneenä ympärilleen. ”Voisitko pitää vähän pienempää ääntä?”
”Ai, anteeksi”, Lily sanoi vähän nolona.
”Etkö sinä siis ole vihainen minulle?” Rose kysyi epäröiden.
”En tietenkään”, Lily naurahti. ”Miksi ihmeessä olisin? Sinusta ja Ethanista tulee tosi söpö pari.”
Rose katsoi Lilyä epävarman näköisenä. ”Tuleeko?”
”Totta kai tulee”, Lily hymyili, hän ei voinut lakata hämmästelemästä, miten hän ei ollut tajunnut sitä aikaisemmin, vaikka ratkaisu oli ollut aivan hänen nenänsä edessä.
”Mutta…” Rose sanoi. ”Mitä jo Ethan ei pidä minusta? Miksi hän pitäisi?”
”Miksi ei pitäisi?” Lily nauroi, aivan kuin koko ajatus olisi ollut mahdoton. ”Sinähän olet yksi koko Tylypahkan kauneimmista tytöistä ja lisäksi fiksu ja hauska…”
Rose naurahti Lilyn sanoille pyöritellen silmiään. ”Vaikka tuskin hän koskaan edes saa tietää koko asiasta.”
”Totta kai hän saa, kerro hänelle”, Lily hymyili.
”Hah, en varmasti.”
”Minä kerron”, Lily sanoi innokkaasti.
”Et varmasti kerro”, Rose sanoi, luoden Lilyyn uhkaavan silmäyksen.
”Katsotaan”, Lily sanoi välttelevästi.
”Lily”, Rose sanoi varoittavaan sävyyn.
Lily vain virnisti Roselle vielä kerran. ”Minun pitää mennä nyt, nähdään huomenna Rose.”
”Nähdään. Minä tiesin, ettei minun olisi pitänyt sanoa sinulle mitään”, Rose jupisi Lilyn loikkiessa matkoihinsa.

***
Lily istui rohkelikon oleskeluhuoneessa, takkatulen ääressä yrittäen ankarasti keskittyä läksyihinsä. Jamie ja Kaitlin istuivat söpösti sylikkäin viereisessä nojatuolissa ja olivat hylänneet läksynsä jo aikoja sitten.
”Minä taidan lähteä kirjastoon”, Lily sanoi lopulta.
Kaitlin irrottautui heti Jamiesta, kuullessaan Lilyn äänen ja loi pahoittelevan katseen Lilyyn. ”Haluatko että minä tulen mukaan?”
”Ei tarvitse, pidä sinä vain hauskaa Jamien kanssa”, Lily sanoi virnistäen ja iski silmää Jamielle. Jamie virnisti Lilylle takaisin kiitollisena, hän ei selvästikään ollut aivan vielä valmis päästämään Kaitlinia menemään. Kaitlin näytti vieläkin epäröivän vähän, joten Lily poistui äkkiä, ennen kuin tämä ehtisi esittää vastalauseensa.
Tällä kertaa Lilyä ei haitannut yksinolo, vaikka yleensä hän ei viihtynytkään kovin kauaa yksikseen. Tällä kertaa hänellä olikin enemmän ajattelemista, kuin yleensä.
Vaikka Lilyä ei hirveästi huvittanutkaan lukea, hän suuntasi silti kohti kirjastoa. Siellä oli ainakin rauhallista ja hän saisi olla omissa oloissaan.

Päästyään perille Lily laahusti hitaasti pitkin kirjaston loputtomia hyllyrivejä, silmäillen laiskasti kirjojen nimiä hyllyissä. Ja sitten, käännyttyään taas yhden hyllyn toiselle puolelle Lily huomasi seisovansa vastapäätä Scorpiusta. Scorpius istui puisen pöydän ääressä, syventyneenä paksuun, vanhan näköiseen opukseen. Hän kohotti päänsä hiukan säikähtäneen näköisenä, Lilyn astuessa esiin.
Sitten, nähtyään tulijan, hänen kasvoilleen ilmestyi pieni, melkein ilahtunut hymy. Lily huomasi sydämensä lyövän ihan aavistuksen verran nopeampaa nähtyään tuon hymyn. Hän ei oikein tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hänen järkensä kehotti häntä vain lähtemään pois, hänellä ei ollut mitään tekemistä Scorpiuksen kanssa, hän oli jo mennyt aivan liian pitkälle, eikä hän edes tiennyt minkä takia. Eihän hän edes pitänyt Scorpiuksesta. Eihän?
Ja kuitenkin, kun Scorpius hymyili ja taputti kutsuvasti vieressään olevaa tuolia, Lily istuutui muitta mutkitta Scorpiuksen viereen.
”Hei”, Scorpius sanoi, mutta nyt hymy oli jo kadonnut tämän kasvoilta, aivan kuin tämä olisi juuri muistanut jotain.
”Hei”, Lily vastasi ujosti, eikä hän voinut olla taas kerran ihmettelemättä mitä hän oikein teki täällä, kahdestaan Scorpiuksen kanssa.
”Mitä sinä olit lukemassa?” Lily kysyi lyhyen hiljaisuuden jälkeen, nyökäten kohti paksua opusta heidän vieressään.
Scorpius hymähti. ”Taikahistorian vaarallisimmat taikajuomat ja niiden vaikutukset”, Scorpius kertoi, näyttäen Lilylle kirjan kantta.
Lily nyökäytti päätään hiukan hämmentyneenä.
”Älä pelkää”, Scorpius hymyili, ”en minä ole myrkyttämässä ketään.”
Lily naurahti pienesti ja hänen omissa korvissaan ääni kuulosti oudon kimeältä ja säikähtäneeltä.

”Eikö sinun pitäisi tehdä läksyjä tai jotain?” Scorpius kysyi sitten. Lily mietti, halusiko Scorpius hänen lähtevän, mutta tämän äänensävy vaikutti vain puhtaan keskustelevalta.
”Pitäisi”, Lily huokaisi. ”Mutta minä en jotenkin pysty keskittymään, eikä Kaitlin ja Jamie siinä vieressä yhtään paranna tilannetta – ”
Lily lopetti yhtäkkiä, tajuttuaan, että hän puhui Scorpius Malfoylle. Miksi ihmeessä hän selitti Scorpiukselle jotain tuollaista? Minkä ihmeen takia hän selitti Scorpiukselle yhtään mitään?
”Mutta minun pitäisi varmaan jättää sinut rauhaan”, Lily sanoi vilkaisten taas Scorpiuksen kirjaa.
”Ei tarvitse”, Scorpius sanoi. ”Tämä on itse asiassa aika tylsä, kun tässä ei kerrota mitään noiden juomien valmistuksesta.”
”Ja sinä haluaisit oppia valmistamaan niitä?” Lily virnisti. ”Miten minä en ole yhtään yllättynyt?”
”Miten niin?” Scorpius kysyi.
”No kai se jotenkin sopii tuohon sinun luihuis-imagoosi”, Lily kohautti olkiaan.
Scorpius nauroi, mutta vakavoitui sitten yhtäkkiä. ”Niinkö sinä ajattelet minusta?”
”Miten?” Lily kysyi häkeltyneenä pojan yhtäkkisestä vakavoitumisesta.
”Että minä olen luihuinen ja automaattisesti ilkeä ja huono ihminen?” Scorpius sanoi. Tällä kertaa hänen äänensävynsä oli jälleen kerran kepeä, mutta Lily näki, ettei kysymys ollut ihan kokonaan vitsi.
”Eivätkö kaikki sitten ajattele niin”, Lily virnisti teeskennellen hämmästynyttä. Hän ei pitänyt tästä vakavammasta sävystä, jonka heidän keskustelunsa oli saanut, se hämmensi ja jopa hiukan pelotti häntä.
”Niin kai”, Scorpius virnisti. ”Siksi sinä oletkin aina niin peloissaan minun lähettyvilläni.”
”Enkä ole!” Lily protestoi, huojentuneena.
Scorpius vain hymyili Lilylle omahyväisesti.

Ja sitten heidän katseensa kohtasivat taas kerran. Scorpiuksen silmät vangitsivat taas Lilyn katseen, vaikka tämän ilme olikin tutkimaton ja salaperäinen. Tai ehkä juuri sen takia. Scorpiuksen silmät saivat Lilyn olon aina tuntumaan niin oudolta, jotenkin rauhattomalta. Aivan kuin hän olisi halunnut jotain, mutta ei vain tiennyt mitä. Ja tämä kaikki pelotti häntä aivan suunnattomasti.
Yhtäkkiä Scorpius kohotti kätensä ja pyyhkäisi yhden karanneen, punaisen hiussuortuvan takaisin Lilyn korvan taakse. Lily sävähti Scorpiuksen kosketuksesta. Se tuntui yhtä aikaa niin väärältä ja kuitenkin juuri oikealta. Yhtä aikaa lämpimältä ja kylmältä ja Lily meni vielä enemmän pyörälle päästään eikä se tuntunut pelkästään mukavalta. Ja kuitenkaan se ei ollut kuin pieni hipaisu, joka kesti vain pari sekuntia. Ei mitään elämää suurempaa, ei mitään minkä takia hänen pitäisi menettää yöunensa, Lily vakuutti itselleen. Se ei merkinnyt mitään. Ja siltikin se merkitsi kaikkea.
”Minun pitäisi varmaan lähteä”, Lily sanoi kavahtaen kauemmas.
Scorpius nyökkäsi sanomatta mitään, näyttäen taas hiukan katuvalta ja Lily nousi pystyyn.
”Hyvää yötä, Lily”, Scorpius sanoi, Lilyn ollessa jo menossa.
Lily pysähtyi ja kääntyi.
”Hyvää yötä, Scorpius”, hän sanoi sitten jälleen kerran enemmän kuin hiukan hämmentyneenä.

***
”Lily”, Kaitlin kuiskasi, tönäisten Lilyä terävästi kylkeen. ”Lily hei.”
”Mitä?” Lily kysyi havahtuen hereille ajatuksistaan.
Kaitlin nyökkäsi kohti Lizzietä, joka katsoi Lilyä odottava hymy kasvoillaan – tuo nainen ei sitten koskaan lakkaa hymyilemästä, Lily mietti.
”Anteeksi?” Lily kysyi.
”Kysyin, että tietääkö neiti Potter mikä on hämykeiju”, Lizzie toisti kysymyksensä.
Ennen kuin Lily ehti vastata mitään, Lizzie kuitenkin jatkoi ainaisen pirteällä äänellään: ”Älä välitä, minä muistan kyllä vielä, millaista oli olla tuonikäinen, aina vain pojat mielessä, niin että ei jaksa edes keskittyä oppitunteihin…”
Lily katsoi Lizzietä kiusaantuneena Kaitlinin nauraessa äänettömästi vieressä. Lily tunsi punastuvansa, sillä kaikkein pahinta Lizzien lausahduksessa oli, että tällä kertaa hän oli itse asiassa osunut oikeaan. Vaikka Lily ei kuollakseenkaan ikinä paljastaisi sitä kenellekään, hän oli taas kerran ajatellut Scorpiusta ja heidän eilisiltaista tapaamistaan kirjastossa.
Lilyn onneksi kukaan ei kuitenkaan ollut kiinnittänyt kovin paljon huomiota Lizzien puheisiin, kaikki olivat jo tottuneet siihen, että yhdeksänkymmentäviisi prosenttia Lizzien höpinöistä oli täysin turhaa, eikä auttanut heidän opintojaan eteenpäin millään tavalla.
”Kyllä, minä tiedän mikä on hämykeiju, se – ”
”Loistavaa”, Lizzie keskeytti Lilyn, ”Minä en viitsinyt tuoda teille yhtä näytille, koska se olisi varmaankin ollut teille liian pelottavaa. Hämykeijujen kukistamiseen on kuitenkin yksi helppo taika…”

Lily antoi taas keskittymisensä herpaantua ja päästi Lizzien puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. He olivat opiskelleet hämykeijut ja niiden kukistamisen jo kolmannella luokalla, mutta Lizzie ei ilmeisesti näyttänyt tietävän sitä.
Kohta Kaitlin ojensi Lilylle taitellun pergamentinpalasen pulpetin yli. Lily taitteli sen varovasti auki ja luki sen sisällön.

Mitä sinä ajattelit, kun olit niin ajatuksissasi? Poikia? Jotain tiettyä poikaa?

Lily huokaisi. Hän oli pelännytkin jo sitä hetkeä, jolloin Kaitlin huomasi, että hän käyttäytyi jotenkin oudosti. Lily raapusti Kaitlinille nopeasti vastauksen, toivoen kuulostavansa tarpeeksi vakuuttavalta.

En mitään, minua vain väsytti. Koska sinä olet alkanut uskoa Lizzien puheita?


Kaitlinin vastaus tuli nopeasti ja Lily huomasi, ettei hän ollut ainakaan ollut tarpeeksi vakuuttava. Tai sitten Kaitlin vain tunsi hänet liian hyvin.

En minä usko Lizzien puheita. Luuletko sinä, etten minä ole huomannut, kuinka oudosti sinä olet käyttäytynyt viimeaikoina? Minä luulin, että meidän piti kertoa toisillemme kaikki…

Nyt Kaitlinin sävy oli jo hiukan loukkaantunut ja Lily tajusi, että hänellä oli edellisten lisäksi, vielä yksi ongelma lisää mietittävänään. Hänen pitäisi keksiä Kaitlinille joku selitys ja äkkiä. Hänen olisi pitänyt tietää, että Kaitlin näkisi hänen läpi ja hän tajusi, että jos ei kertoisi Kaitlinille mitään, hän vain loukkaisi tätä. Ja kuitenkaan hän ei voisi kertoa totuutta, Kaitlin ei ymmärtäisi sitä. Kun Lily ei itsekkään ymmärtänyt sitä, sillä eihän hänen ja Scorpiuksen välillä edes ollut mitään. Ei voinut olla.

Tunnin jälkeen Kaitlin veti Lilyn sivuun, kauemmas muista oppilaista.
”Haluaisitko jo selittää?” Kaitlin kysyi kulmat kohollaan.
”No tuota…” Lily aloitti, yrittäen kuumeisesti keksiä sopivaa selitystä.
Kaitlin odotti kärsivällisesti, johdattaen Lilyä yhä kauemmas muista oppilaista.
”Se johtuu Ethanista”, Lily valehteli lopulta ensimmäisen mieleensä tulleen asian.
”Mitä Ethanista?” Kaitlin kysyi.
”No minusta tuntuu, ettei eroaminen hänestä sittenkään ollut paras mahdollinen vaihtoehto”, Lily aloitti epäröiden. ”Ja nyt Rose on kuulemma ihastunut häneen – ”
”Ja sinä olet mustasukkainen”, Kaitlin lopetti lauseen nyökkäillen.
”Niin kai, Lily myönsi.
Kaitlin oli hetken hiljaa. ”Ehkä sinun pitäisi puhua Ethanin kanssa?”
Lily pudisteli päätään. ”Ei, minusta se ei ole hyvä idea.”
Kaitlin katsoi Lilyä kysyvästi, joten Lily selitti kiireesti: ”Kaikki on kuitenkin ohi minun ja Ethanin välillä, nyt minun pitää vain päästä siitä yli.”
”No, ihan miten sinä parhaaksi näet”, Kaitlin sanoi, katsoen Lilyä hiukan huolestuneena. ”Nyt meidän pitää mennä, että ehditään seuraavalle tunnille.”
Kaitlin kääntyi ympäri, lähteäkseen kohti heidän seuraavaa luokkaansa.
”Kaitlin”, Lily sanoi tarraten Kaitlinin käsivarteen.
”Niin?”
”Älä kerro kenellekään, ethän?” Lily varmisti.
Kaitlin rypisti otsaansa. ”En tietenkään, miksi kertoisin?”
Lily kohautti olkiaan, keksimättä mitään vastausta ja he jatkoivat Kaitlinin kanssa matkaansa kohti seuraavaa tuntia.
Lilyn olo oli hiukan helpottunut, sillä Kaitlin ei näyttänyt enää epäilevän mitään, mutta kuitenkin hänellä oli kurja olo, hän ei tykännyt valehdella kenellekään, varsinkaan Kaitlinille, jolle hän oli aina voinut kertoa kaiken. Niinpä hän päätti, että hänen olisi vain parasta saada päätös koko tälle Scorpius jutulle mahdollisimman pian.
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 2.3.!
« Vastaus #14 : Maaliskuu 14, 2009, 18:08:41 »
A/N: Tässä on nyt sitten seuraava luku. Tää nimi on ihan liian paljastava ja kaiken lisäks englanniks, mut mun oli vaan pakko laittaa se :D

Kommentteja kaipaisin kovasti? :)


8. I kissed a slytherin and I liked it

Viiden ensimmäisen kouluvuotensa aikana Lily ei ollut koskaan kiinnittänyt kovin paljon huomiota Scorpius Malfoyhin. Hän oli nähnyt Scorpiusta silloin tällöin käytävillä ja Suuressa Salissa ja hän oli kuullut Roselta ja muilta oppilailta juttuja tästä, mutta Scorpius ei ollut ikinä olennaisesti vaikuttanut hänen elämäänsä. Ei ennen kuin nyt. Nyt Lily tuntui näkevä Scorpiuksen minne ikinä hän menikään. Scorpius kiinnitti hänen huomionsa Suuressa Salissa, hän ohitti tämän käytävällä, törmäsi tähän kirjastossa tai huispauskentän laidalla. Pieni ääni Lilyn pään sisällä jankutti hänelle, että se johtui vain siitä, että nykyään Lily kiinnitti Scorpiukseen paljon enemmän huomiota, mutta Lily kieltäytyi itsepäisesti uskomasta sitä.
Tämä uusi ja outo tilanne hämmensi Lilyä ja häntä pelotti se, että hän ei saanut Scorpiusta mielestään, vaikka kuinka yritti. Hän ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä, joten hän päätyi olemaan tekemättä mitään. Hän yritti unohtaa ja käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Hänen onnekseen koulutyöt ja huispaus pitivät hänet niin kiireisenä, ettei hänelle jäänyt paljon ylimääräistä aikaa murehtimiseen. Kaitlinkaan ei näyttänyt enää epäilevän mitään, mikä oli Lilystä huojentavaa, vaikka hän tunsi edelleenkin huonoa omaatuntoa Kaitlinille valehtelusta.

Syksyn edetessä yhä pidemmälle ja sään viiletessä myös lukuvuoden ensimmäinen huispausottelu lähestyi kovaa vauhtia. Ensimmäisenä vastassa pelasivat perinteisesti Luihuinen ja Rohkelikko. Tämän takia Erica kiristi joukkueen harjoittelutahtia niin, että lopulta he harjoittelivat melkein joka ilta, kunnes muu joukkue huomautti, että heidän oli pakko tehdä läksyjäkin jossain vaiheessa.

Niinpä Kaitlin, Rose, Lily ja Hugo istuivat perjantai-iltana kirjastossa, puurtaen kiltisti läksyjen kimpussa, sen sijasta, että olisivat olleet pelaamassa huispausta.
Hugo pakkasi ensimmäisenä kirjansa, vaikka he eivät olleet saaneet vielä puoliakaan läksyistä tehtyä. ”Minun pitää nyt lähteä, te saatte jatkaa ahertamista keskenänne. Nähdään myöhemmin”, Hugo virnisti.
”Minne sinä nyt olet menossa?” Lily kysyi hämmästyneenä. ”Eihän me olla saatu vielä läheskään kaikkia näistä tehtyä.”
Hugo vain iski virnistäen silmää ja katosi matkoihinsa.
”Onkohan tuolla joku salainen tyttöystävä?” Kaitlin kysyi tuijottaen Hugon perään.
”Enpä tiedä. Tai sitten hän vain suunnittelee jotain pahojaan niiden ystäviensä kanssa”, Rose ehdotti. ”Ei hänestä oikein ota selvää.”
Lily kohautti olkiaan. ”Niinpä. Mutta palataanko takaisin näihin tehtäviin, että saadaan ne joskus tehtyäkin?”

He saivat loput läksyt tehtyä reilussa puolessa tunnissa ja sen jälkeen Kaitlin lähti etsimään Jamieta jättäen Lilyn ja Rosen kahdestaan.
Rose pakkasi myös kirjansa Kaitlinin mentyä. ”Minunkin pitäisi varmaan tästä lähteä”, Rose aloitti epäröivästi.
”Onko sinulla kiire jonnekin?” Lily kysyi.
Rose hymyili ujosti. ”Itse asiassa on. Minä tapaan Ethanin”, Rose kertoi.
”Oi!” Lily hihkaisi ja ponkaisi pystyyn. ”Mitä minä sanoin”, hän virnisti Roselle.
Rose virnisti Lilylle takaisin, mutta vakavoitui sitten äkkiä. ”Mutta älä kerro vielä kenellekään”, Rose pyysi. ”Koko juttu on vielä niin alussa ja me pidetään vähän niin kuin matalampaa profiilia näin alussa.”
”En tietenkään kerro”, Lily hymyili. Sitten hän rutisti Rosen tiukkaan halaukseen. ”Minä olen niin onnellinen sinun puolesta, teistä tulee niin hyvä pari.”
Rose hymähti pienesti. ”Toivottavasti tulee.”
”Kyllä tulee, minä tiedän sen”; Lily nyökkäsi.
”Mistä lähtien sinä olet osannut ennustaa?” Rose kysyi kohottaen kulmiaan.
Lily virnisti Roselle. ”Tästä lähtien.”
”Mutta nyt minun pitää mennä”, Rose sanoi nostaen laukun maasta. ”Jutellaan toiste lisää.”
”Joo jutellaan, nähdään huomenna”, Lily sanoi ja heilautti vielä Roselle kättään hyvästiksi.

Lily lähti kohti rohkelikon oleskeluhuonetta ajatuksiinsa vaipuneena. Sen takia hän oli vähällä törmätä taas kerran Scorpiukseen, mutta onnistui välttämään yhteentörmäyksen viime hetkellä, johtuen ehkä siitä, että Scorpius oli paremmin tietoinen ympäristöstään, kuin Lily. Lily katsoi pöllämystyneenä Scorpiusta, joka hymähti ja nyökkäsi hänelle pienesti, ennen kuin jatkoi matkaansa. Lily jäi hetkeksi tuijottamaan Scorpiuksen perään pää pyörällä, ennen kuin jatkoi taas matkaansa kohti rohkelikkotornia.

***
Seuraava viikko alkoi ja vähään aikaan Lily ei nähnyt Scorpiusta kuin silloin tällöin käytävällä. Mutta seuraavan kerran Lily ja Scorpius tapasivat taas kerran kirjastossa. Lily istui aivan kirjaston nurkassa, nenä kiinni paksussa opuksessa Scorpiuksen pelmahtaessa paikalle.
”Hei”, Scorpius sanoi ja sai Lilyn säpsähtämään. Hän oli ollut niin syventynyt kirjaansa, ettei ollut yhtään huomannut Scorpiuksen lähestymistä. Se sai Lilyn hämmentymään vielä enemmän, mikä ei ollut hyvä asia, sillä Lily oli aina Scorpiuksen lähettyvillä jo valmiiksikin niin hämmentynyt. Hän ei tiennyt, halusiko hän Scorpiuksen jäävän, vai lähtevän.
Scorpius kuitenkin istui muitta mutkitta tuolille Lilyn viereen.
He istuivat jälleen kerran yhdessä hiljaisuuden vallitessa. Nyt kun Scorpius oli niin lähellä, Lily ei pystynyt enää kääntämään katsettaan takaisin kirjaan. Vaikka toisaalta hän pelkäsi katsoa Scorpiukseenkin. Niinpä hän tuijotti keskittyneesti pöydän tummaa puupintaa. Hetken kuluttua hän kuitenkin kohotti katseensa Scorpiukseen, joka katsoi häneen pieni hymy kasvoillaan.
”Mitä?” Lily hymähti takaisin.
”Sinä”, Scorpius sanoi.
”Mitä minusta?”
”Sinä vain vaikutit jotenkin niin hämmentyneeltä”, Scorpius sanoi. Lily mietti, miten helposti hän oikein oli luettavissa, vaikka yrittikin parhaansa mukaan vaikuttaa itsevarmalta. ”Ja minä yritän selvittää minkä takia.”
Lily kohautti olkiaan, sanomatta mitään.
”Minä hämmennän sinua”, Scorpius sanoi. Se ei ollut sen enempää kysymys kuin toteamuskaan.
”Etkä hämmennä”, Lily vastasi vähän turhan nopeasti. ”Miksi hämmentäisit?”
Scorpius virnisti Lilylle. Lily huomasi taas kerran miettivänsä, miten Scorpiuksella oli niin kaunis hymy.
”Enpä tiedä”, Scorpius vastasi. ”Kerro sinä.”
”En minä ole hämmentynyt”, Lily väitti itsepintaisesti. Hän ei pitänyt keskustelun saamasta käänteestä.

”Okei, puhutaan vaihteeksi vaikka jostain muusta”, Scorpius vaihtoi puheenaihetta hymyillen. Jotenkin Lilystä tuntui, että Scorpius teki sen vain, helpottaakseen Lilyn oloa, nähtyään, että tyttö vaikutti vähän vaivaantuneelta. ”Vaikka huispauksesta.”
”Me voitetaan teidät”, Lily sanoi hymyillen. Nyt hänen olonsa oli jo hiukan itsevarmempi; hänestä tuntui paljon turvallisemmalta puhua huispauksesta, kuin hänen tunteistaan.
Scorpius nauroi pienesti. ”Enpä usko. Ette voittaneet viime vuonnakaan”, Scorpius huomautti.
”Niin. Sitä suuremmalla syyllä me voitetaan tänä vuonna”, Lily sanoi.
”Lyödäänkö vetoa?” Scorpius kysyi nojautuen lähemmäs Lilyä.
”Ei”, Lily sanoi. ”En minä halua sinun rahojasi.”
Scorpius nauroi. ”En minä ollutkaan lyömässä vetoa rahasta, minulla on jo tarpeeksi rahaa.”
”No mistä sitten?” Lily kysyi epäluuloisesti. Hän ei keksinyt mitään muuta, mitä Scorpius olisi halunnut hänestä.
”Jos me voitamme, sinä lähdet minun kanssani seuraavalle Tylyahon retkelle. Saa nähdä mitä sinun rohkelikkoystäväsi siitä tykkäävät”, Scorpius sanoi kohottaen kulmiaan.
”Ei käy”, Lily ilmoitti edes miettimättä.
”Sinä et uskalla”, Scorpius sanoi. ”Sinunhan se pitäisi meistä kahdesta olla rohkeampi.”
Lily rypisti otsaansa, välillä Scorpius osasi olla aivan niin raivostuttava, kun häneltä osasi odottaakin.
”Ei käy”, Lily sanoi uudestaan. Aina oli pieni mahdollisuus, että luihuiset sittenkin voittaisivat, aina voisi tapahtua loukkaantumisia tai muuta sellaista. Ja Lily ei pitänyt lupaustensa rikkomisesta. ”Ja sehän vain todistaa, että minä olen meistä se rohkeampi, minä uskallan kieltäytyä sinun typeristä vedoistasi.”
Scorpius nauroi, mutta ei kuitenkaan ilkeästi, vaan aivan niin kuin jokin olisi vain huvittanut häntä. Lily rypisti otsaansa.
”Mitä nyt?”
”Joskus sinä olet vain niin huvittava”, Scorpius sanoi.
”Jaaha”, Lily sanoi ja ponkaisi pystyyn. ”Ehkä on parempi, että minä vain lähden.”
Lily oli jo aikeissa marssia pois paikalta, mutta Scorpius oli nopeampi, hän oli pystyssä ennen kuin Lily ehti ottaa askeltakaan ja tarrasi kiinni Lilyn ranteesta.

Lily yritti ravistella Scorpiuksen otteen irti, mutta luopui pian yrityksestä, huomattuaan sen turhaksi. Mutta kaikkein huolestuttavinta oli, että Scorpiuksen kosketus ei itse asiassa tuntunut pelkästään huonolta.
”Alkoiko sinua pelottaa?” Scorpius kysyi ja astui askeleen lähemmäs Lilyä, niin että heidän vartalonsa olivat vain parinkymmenen sentin päässä toisistaan. Lily rypisti otsaansa, Scorpius oli aivan liian lähellä häntä, että hän olisi pystynyt ajattelemaan tarpeeksi selkeästi. Lisäksi hän tunsi sydämensä takovan rinnassaan niin lujaa, että Scorpiuskin varmaan kuuli sen.
”Minä en pelkää sinua”, Lily sanoi kohottaen katseensa Scorpiuksen kasvoihin. Totta kai hän pelkäsi. Hän pelkäsi ihan hirveästi. Mutta hänen oli vain luotettava näyttelijänlahjoihinsa, ettei ainakaan Scorpius saisi sitä selville.
”Etkö?” Scorpius kysyi kasvot melkein kiinni Lilyn kasvoissa, niin hiljaisella äänellä, että se oli melkein pelkkä kuiskaus. ”Sehän nähdään.”
Ja ennen kuin Lily ehti sanoa mitään, itse asiassa ennen kuin Lily ehti edes ajatella mitään, Scorpiuksen huulet painautuivat tiukasti Lilyn huulille. Scorpiuksen sormet kietoutuivat hellästi Lilyn punaisiin hiussuortuviin ja taivuttivat Lilyn päätä takakenoon.
Hänen suunsa viipyi Lilyn suulla vain muutaman sekunnin, mutta Lilystä aika tuntui paljon pidemmältä. Lily ei ollut tiennyt, että oli mahdollista tuntea niin monta tunnetta samaan aikaan. Mutta kun Scorpiuksen huulet painautuivat vasten hänen omiaan, kaikki nämä tunteet pyyhkiytyivät pois, vain tullakseen esiin myöhemmin ja yhtäkkiä, muutaman pienen hetken ajan, mikään muu ei merkinnyt yhtään mitään, kuin Scorpiuksen pehmeät, lämpimät huulet hänen omillaan. Scorpiuksen pitkät sormet hänen hiuksissaan. Scorpiuksen tuoksu hänen sieraimissaan. Lily ei ollut koskaan tuntenut mitään vastaavaa, mitään yhtä järisyttävää ja samalla pelottavaa.
Ja kun Scorpius irrotti otteensa Lilystä, vain hetkeä myöhemmin, Lily olisi halunnut tarttua heti uudestaan kiinni häneen.

Scorpius vain seisoi paikallaan ja odotti, kunnes Lily sai ajatuksensa jotenkuten järjestykseen. Ja loppujen lopuksi Lilyllä ei mennytkään siihen kovin paljon aikaa, ja vihdoin hän tajusi, että tässä oli Scorpius Malfoy, hänen ei olisi kuulunut suudella tätä. Ja samalla hetkellä Lily tajusi, ettei hän välittänyt vähääkään siitä, mitä hänen kuului tai ei kuulunut tehdä.
Lily lähestyi Scorpiusta, painaakseen huulensa uudelleen hänen huulilleen. Scorpius kuitenkin tarttui lujasti kiinni Lilyn olkapäistä ja pysäytti tämän.
”Ehkä sinun on tosiaan parasta mennä nyt”, Scorpius sanoi hiljaisella äänellä.
”Miksi?” Lily kysyi. Eikö tuo poika ollut juuri äsken suudellut häntä? Miksi hän nyt halusi Lilyn lähtevän pois?
Scorpius ei osannut vastata hänelle mitään, ensimmäisen kerran Scorpius oli se, joka ei suostunut kohtaamaan Lilyn katsetta. Joten lopulta Lily vain kääntyi ympäri ja pyyhälsi pois paikalta.

***
Scorpius ei voinut uskoa, miten hän oli ollut niin typerä. Miksi hän oli mennyt ihastumaan Lilyyn? Miksi hän oli mennyt juttelemaan Lilyn kanssa ylipäätä? Ja minkä ihmeen takia hän oli mennyt suutelemaan tyttöä? Niin monta typerää virhettä peräkkäin, ihan niin kuin Scorpius ei olisi oppinut vielä mitään elämänsä aikana. Ihan niin kuin Scorpius ei olisi tiennyt, että aina ei voinut antaa tunteille valtaa. Itse asiassa useimmissa tilanteissa ei saanut antaa tunteille valtaa, vaan oli toimittava järkevästi.
Ja nyt Scorpius aavisteli, että ainakin hänen osaltaan oli jo liian myöhäistä, hän ei enää välittänyt toimia järkevästi. Ja niinpä hän vain toivoi, että Lily olisi järkevämpi ja tajuaisi jättää hänet rauhaan. Ja samalla ajatus siitä kauhistutti häntä.

Hänen kaverinsakin olivat huomanneet hänen käyttäytyvän oudosti ja Scorpiuksen piti keksiä heille jatkuvasti tekosyitä. Hän ei ollut nukkunut tarpeeksi, koulu stressasi… Mutta hänestä tuntui, että he arvasivat että se johtui jostakin tytöstä. Onneksi he eivät vain tienneet kenestä.

”Scorp?” Alex kysyi. He istuivat luihuisten kolkossa oleskeluhuoneessa tekemässä läksyjään ja Scorpius oli jälleen kerran vaipunut ajatuksiinsa.
”Häh? Niin, mitä?” Scorpius kysyi pöllämystyneenä.
”Minä kysyin, että oletko jo tehnyt sen liemien esseen?” Alex vastasi.
”Ai jaa, olen”, Scorpius vastasi. ”Ei kun hetkinen”, hän sanoi sitten selaten pergamenttikasaansa. ”Liemien esseen? En olekaan vielä.”
”Okei”, Alex sanoi rypistäen otsaansa Scorpiukselle. ”Minun täytyy sitten varmaan vain tehdä se itse.”
”Joo”, Scorpius sanoi pahoittelevasti. Sitten hän nousi seisomaan, todettuaan, ettei läksyjenteosta todellakaan tulisi enää mitään sinä iltana. ”Kuulkaa minä taidan mennä nukkumaan, minulla on vähän huono olo. Jatkakaa te vain.”
”Okei”, Alex sanoi epäluuloisen näköisenä. ”Hyvää yötä.”
”Hyvää yötä”, Scorpius sanoi kiivetessään portaita ylös heidän makusaliinsa.

Päästessään makusaliin, hänen ei kuitenkaan tehnyt yhtään mieli mennä nukkumaan. Ja hänestä tuntuikin, että vaikka hän olisi yrittänyt, hän ei olisi millään saanut unen päästä kiinni. Niinpä hän nappasi luutansa sängyn alta, missä se oli säilössä ja viiletti ikkunan kautta viileään iltailmaan. Hän ei tiennyt mitään parempaa keinoa rentoutua ja selvittää ajatukset, kuin lentäminen.

***
Lily ei tiennyt mitä ajatella. Se ei ollut mikään uusi tunne hänelle, mutta ei se silti tuntunut mukavalta, että jostain syystä tuolla pojalla, jota hän ei edes vielä tuntenut kunnolla, oli tuollainen ote hänen tunteisiinsa.
Ja Lily ei halunnut tuntea niin kuin tunsi. Ei sillä, etteikö Scorpius olisi ollut fyysisesti puoleensavetävä ja etteikö Scorpiuksen ja Lilyn suudelma olisi ollut koko Lilyn elämän paras. Mutta Scorpius oli kuitenkin luihuinen ja hän oli rohkelikko, siitä ei voisi ikinä tulla mitään. Lily tiesi järjellään, että hänen pitäisi vain pyytää Scorpiusta jättämään hänet rauhaan, mutta samalla hän myös tiesi, ettei kuitenkaan pystyisi tekemään sitä.

”Lily?” Kaitlin kysyi astuessaan takaisin rohkelikon makusaliin ja kiinnittäessään Lilyn huomion taas nykyhetkeen. ”Tuletko sinä? Me myöhästytään kohta aamupalalta.”
”Ai joo”, Lily nyökkäsi ja nousi seisomaan sänkynsä laidalta.
”Onko kaikki hyvin?” Kaitlin kysyi.
”On”, Lily sanoi ja hymyili Kaitlinille vaisusti. ”Minua vain väsyttää.”

Lily ja Kaitlin astuivat Suureen saliin viimeisten joukossa.
”Hei, Lily”, Ethan pysäytti Lilyn, heidän mennessään korpinkynnen pöydän ohi.
”Huomenta Ethan”, Lily hymyili.
”Tuota Lily, onko sinulla hetki aikaa?” Ethan kysyi nousten seisomaan.
”Totta kai, Ethan”, Lily nyökkäsi. ”Mene sinä edeltä, minä tulen kohta”, hän sanoi sitten Kaitlinille.
Ethan veti Lilyn vähän syrjemmälle ja aloitti sitten hiukan epäröivän näköisenä. ”Minä halusin vain varmistaa, ettei sinulla ole mitään sitä vastaan, että Rose ja minä ollaan..?”
”Ei tietenkään”, Lily keskeytti Ethanin, ennen kuin tämä ehti jatkaa pidemmälle. ”Minä olen vain onnellinen teidän puolesta. Mehän ollaan nyt ystäviä, muistatko?” Lily virnisti Ethanille.
Ethan hymyili takaisin ja nyökkäsi Lilylle, helpottunen näköisenä. ”Hyvä.”
”Sitä paitsi Rose ehti kysyä minulta jo”, Lily kertoi.
”Ehtikö?” Ethan kysyi kohottaen kulmiaan.
Lily nyökkäsi. ”Hän on aika ihastunut sinuun.”
”Onko?” Ethan kysyi virnistäen toiveikkaan näköisenä.
”Mutta varokin särkemästä hänen sydäntään”, Lily sanoi dramaattisella äänensävyllä. ”Tai saat vastata minulle.”
Ethan nauroi Lilyn uhkaavalle ilmeelle. ”Ooh, pelottavaa”, Ethan nauroi.
”Etkö sinä ota minua vakavasti”, Lily kysyi muka loukkaantuneena.
”Totta kai otan, kultaseni”, Ethan sanoi ja taputti Lilyä lohduttavasti olkapäähän. Lily näytti Ethanille kieltä, ennen kuin pyyhälsi rohkelikon pöytään, ehtiäkseen syödä jotain vielä ennen tuntien alkua.

Lily ja Kaitlin odottivat muiden rohkelikkojen kanssa innottomasti aamun ensimmäisen tunnin, pimeyden voimilta suojautumisen alkua. Kenenkään ei erityisemmin tehnyt mieli kuunnella Lizzien turhanpäiväisiä höpinöitä.
He hämmästyivät, kun kellon soidessa, heidän luokseen ei saapunutkaan Lizzie, vaan professori McGarmiwa.
”Teidän tuntinne on peruutettu”, hän kajautti tavallisella, virallisella äänensävyllään.
”Minkä takia?” joku kysyi kaikkien mielessä pyörineen kysymyksen.
”Professori Spears loukkaantui, eikä pysty opettamaan”, McGarmiwa ilmoitti.
”Mitä hänelle tapahtui?” joku toinen ääni kysyi.
”Pieleen mennyt loitsu”, McGarmiwa ilmoitti pudistellen päätään hiukan paheksuvasti, mikä herätti heti kaikkien mielenkiinnon. ”Enempää teidän ei tarvitse tietää.”
Joku avasi suunsa, kysyäkseen vielä jotain, mutta McGarmiwa keskeytti hänet: ”Menkäähän sitten, teidän tuntinne on peruutettu siihen asti, kunnes professori Spears on taas työkykyinen tai kunnes olemme löytäneet toisen opettajan.”
Niine hyvineen McGarmiwa pyyhälsi pois paikalta, tummanvihreän kaapunsa helmat hulmuten, jättäen yllättyneen oppilasjoukon taakseen.

”Mitäköhän hänelle on tapahtunut?” Lily kysyi Kaitlinilta.
Kaitlin naurahti. ”Olisi hauska tietää. Luultavasti hän on onnistunut loitsimaan jonkun kirouksen itseensä, tai jotain.”
”Niin, se onnistuu häneltä varmaan aika helposti”, Lily naurahti.
”No, ei haittaa minua kyllä yhtään”, Kaitlin sanoi kohauttaen olkiaan. ”Ei ole kyllä ikävä hänen oppituntejaan.”
Luokka hajaantui pikku hiljaa, hyvillään ylimääräisestä hyppytunnista. Lily ja Kaitlin päättivät mennä tapaamaan Hagridia, jonka luona he eivät olleet käyneetkään vähään aikaan.

He koputtivat Hagridin mökin oveen ja tämä tuli avaamaan hetken kuluttua. Hänen kasvoilleen ilmestyi yllättynyt hymy, hänen nähdessään tulijat.
”Hei”, hän sanoi päästäessään Kaitlinin ja Lilyn peremmälle. ”Eikö teillä pitäisi olla joku tunti nyt?”
”Niin pitäisi”, Kaitlin vastasi. ”Mutta Lizzie Spears on kuulemma loukkaantunut, eikä pysty opettamaan.”
”Ai jaa, se”, Hagrid naurahti, kaivellessaan teepannua ja kuppeja kaapistaan.
”Tiedätkö sinä mitä hänelle tapahtui?” Lily kysyi.
”Taisi mätkäistä itseään vahingossa jollakin kirouksella”, Hagrid naurahti.
”Mitäs minä sanoin”, Kaitlin nauroi Lilylle.

He kuluttivat koko hyppytunnin juomalla teetä Hagridin luona ja lähtivät sitten taas takaisin linnaan. Koulupäivä kului ainakin Lilyn osalta aivan liian hitaasti, kun hänellä ei koko päivänä ollut oikein muuta tekemistä kuin kuluttaa kaikki tylsät oppitunnit ajattelematta Scorpiusta. siinä vaiheessa, kun hänen vakavat pohdintansa siitä, mitä tilanteelle pitäisi tehdä, alkoivat muuttua enemmän ja enemmän unelmoimiseksi Scorpiuksen suutelemisesta hän yritti kuitenkin kääntää huomionsa jonnekin muualle.
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Magnum

  • Frozen Windows
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 14.3.!
« Vastaus #15 : Maaliskuu 14, 2009, 20:45:08 »
Kivaa, uusi luku :) Olen pahoillani etten saanut tuohon edelliseen kommentoitua, mutta niin kuin nyt varmaan huomasit, niin enpäs kamalasti koneella oleillut. Tai ehkä sitten olin niin ylpeä tuosta viimekertaisesta kommentista että en halunnut pilata seuraavaa kommenttia jollain tyhjänpäiväisellä löpinällä. Mutta nyt tulin taas kommentoimaan, toivottavasti saan jotain aikaiseksi :)

Luvun nimi oli niin hyvä, täytyykin varmaan mennä kuuntelemaan se biisi. Mutta se oli kuitenkin osuva, ehkä liian paljastava niinkuin tuossa alussa totesit, mutta se kuitenkin sopi tähän lukuun. Ehkä vähän tylsää joillekin lukijoille jotka eivät tiedä etukäteen mitä tässä tapahtuu, nooh, mutta toivottavasti saat muilta kommentteja tuosta kyseisestä asiasta, itse kun olen vähän huono sanomaan :)

Ei millään pahalla, mutta alkaa tuntua että kaikilla on salainen tyttö- tai poikaystävä. Lily, Hugo, Albus... Mutta se on kivaa :D Vai menikö Hugo vaan tekemään kepposia? No ei sen väliä. Olisi kyllä kiva että silläkin joku tyttö olisi.

Vaikka Lilyn suhtautuminen Ethaniin jo Roseen on melko luonteva, en silti ihan sulata sitä... No en tiedä sitten että menisivätkö kaikki tunteet toista kohtaan vessan pytystä alas heti kun on saanut uuden poikaystävän, en tiedä... Mutta pakko sanoa että itse ainakin olisin jollain tavalla ärsyyntynyt. Noo, ehkä Lily sitten on vain parempi ihminen kuin minä.

Aww... vitsit että Scorpius on kyllä joka tytön unelma! Olen varmaan toitottanut sitä jo joka luvussa, mutta ei voi mitään, se on vaan niin ihana, moniuloitteinen... En enää osaa edes kehua Scorpiusta, olen kehunut sitä jo niin paljon. Ei mulla vaan ole enää mitään sanottavaa, mutta toivottavasti sä otat mun sanattomuuteni hyvänä asiana :) Ja en kyllä osaa sanoa mitään enää tosta Scorpiuksen näkökulmasta, koska mä olen jo kehunut sen maasta taivaaseen varmaan kaikissa kommenteissa. Joo, mutta jatka vaan samaa rataa! Scorpiuksen POV:t vaan on jotenkin niin paljon mielenkiintoisempia kuin Lilyn. Mutta älä kuitenkaan käytä niitä liikaa, koska sitten se teho voi mennä, jos tiedät mitä mä yritän sanoa :) No mä taas vaan toistan itseäni, joten siirrytäänpäs eteenpäin...

Ahh.. mahtavaa, Lizzie tajus vihdoin lähteä... en vaan kestänyt enää! Onneksi saattiin se pois, ja uutta tilalle, en jaksa odottaa uutta opettajaa. Mulle tulee tästä astelmasta mileen tiedätkös Red... Voi Red parkaa, rest in peace... Joo, mutta en mä nyt sitten halua vielä kommentoida sitä seuraavaa opettajaa jos joku nyt vaikka sattuu lukemaan tämän mun, ah niin todella kiinnostavan kommentin. Juuu.. Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä....

Suudelma!!!! Awww.... Miten ihana se poika voi olla? Vastaus: TODELLA IHANA! Siis todella hyvin kuvailtu, onneksi niiden eka suudelma ei ollut sellainen muutaman minuutin kestoinen xD (Huomaa pilkka rivien välissä xD) Se oli realistinen ja sai varmasti jokaisen lukijan olemaan täällä tietokoneen äärellä ihan että awww!! Mutta niinhän sen pitikin, ihan mahtavasti onnistuttu! Lisää Lily/Scorpius fluffya :)

Tässä tämä minun kamalan rakentava kommenttini, mutta toivottovasti sait siitä edes jotain irti. Hyvitän kyllä jotenkin sen että viime lukuun ei tullut kommenttia, saa nähdä miten :) Kiitos kiitos taas, lisää äkkiä :)

magnum.
"Heaven's not a place that you go when you die
It's that moment in life when you actually feel alive"

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 14.3.!
« Vastaus #16 : Maaliskuu 20, 2009, 18:35:24 »
A/N: Kiitos paljon kommentista Magnum :) Hugolla ei ainakaan vielä ole salaista tyttöystävää, ehkä joskus tulevaisuudessa :D Ja tosta Lilyn suhtautumisesta Ethaniin, se vaan jotenkin meni niin, että mä ajattelin koko ajan, että Lilyn ja Ethanin ei kuulu olla yhdessä ja Rosen ja Ethanin kuuluu, niin sitten se ajatus heijastu Lilyn käytökseen :D Ja hyvä että sä tykkäsit siitä noitten suudelmasta! Mustakin oli parempi, ettei se ollut ihan parin minuutin pitunen (pilkkaa ei voi olla huomaamatta xD)

Ja tässä on nyt seuraava luku, kommentit olis kivoja :)



9. Iloinen yllätys

Lily ja Kaitlin astuivat suureen saliin aamiaiselle jälleen kerran rättiväsyneinä, edellisiltaisten huispausharjoitusten takia. Erica vain kiristi harjoitusten tahtia ja Kaitlin epäilivät, että ennen kuin heidän ensimmäinen pelinsä luihuisia vastaan koittaisi, Erica tuskin jättäisi heille aikaa edes syödä saati nukkua.
Heidän oloaan ei myöskään piristänyt se, että päivän ensimmäinen oppitunti olisi kaksoistunti taikajuomia. Lilyn yhteistyö Jessican kanssa ei ollut lähtenyt sujumaan yhtään sen paremmin, kun hän oli odottanutkaan.
Ja niin tänäänkin, Sweeneyn annettua ohjeet, Jessica vain istui pulpetissaan, hämmensi välillä laiskasti noidankattilaa ja odotti Lilyn tekevän kaikki työt.

”Lily, pilko nuo juuret”, Jessica töksäytti epäystävällisesti ja työnsi juuresveitsen Lilyn käteen.
”Miksi sinä et voi vaihteeksi tehdä jotain?” Lily nurisi, mutta alkoi kuitenkin pilkkoa juuria. Hän oli jo tottunut siihen, että jos aikoi selvitä liemien tunneista kunnialla läpi, oli parasta olla soittamatta suutaan. Lily ei ollut erityisemmin pitänyt taikajuomatunneista koskaan, mutta nyt, uuden parijaon ansiosta, hän inhosi niitä todella. Sen lisäksi, että hänen piti aina tehdä kaikki työt, hänen piti vielä kestää Jessican piikittelyä ja arvostelua.

”Neiti Potter?” professori Sweeney kysyi tullessaan heidän noidankattilansa äärelle. ”Kerropas miksi sinun liemesi näyttää sairaan kellertävältä, vaikka sen pitäisi näyttää purppuraiselta?”
Lily vilkaisi lientään ja huomasi nyt vasta ensimmäisen kerran, että se ei todellakaan näyttänyt siltä, kun sen olisi pitänyt. Hän oli ilmeisesti taas syventynyt omiin ajatuksiinsa, sen sijaan, että olisi keskittynyt tuntiin. Lily oli huomannut, että viime aikoina hänen oli ollut tavallista vaikeampi keskittyä opetukseen ja hänen ajatuksensa eksyivät aina jonnekin sivuraiteille.
”En tiedä, miksi et kysyisi häneltä”, Lily sanoi nenäkkäästi nyökäten kohti Jessicaa.
”Viisi pistettä pois rohkelikolta”, Sweeney sanoi muitta mutkitta. ”Kannattaa pitää varasi, jos et halua uudestaan jälki-istuntoon”, Sweeney varoitti kohottaen kulmiaan, ennen kuin pyyhälsi pois paikalta.
”Ääliö”, Lily mutisi itsekseen Sweeneyn selälle. Jessica virnisti Lilylle vahingoniloisesti. Lily tuhahti ja kääntyi takaisin heidän liemeensä, yrittäen pelastaa sen, mikä oli pelastettavissa.

”Minä en kestä Sweeneyä”, Lily marisi Kaitlinille, heidän suunnatessa vihdoinkin ulos tyrmistä. ”Inhottava luihuisten suosija.”
”Tiedän”, Kaitlin vastasi. ”Koita vain olla välittämättä hänestä.”
”Vähän vaikeaa, kun hän on koko ajan puuskuttamassa niskaan ja ottamassa tupapisteitä pois ilman mitään syytä”, Lily sanoi.
”Niinpä. Mutta sellainen hän on aina ollut.”

Lilyn ja Kaitlinin tullessa eteishalliin Erica juoksi heitä vastaan. ”Huispausharjoitukset”, Erica puuskutti stressaantuneen näköisenä. ”Tänään. Päivällisen jälkeen.”
”Erica hei, meidän pitäisi joskus tehdä läksyjäkin”, Lily huomautti.
”Meidän ensimmäinen huispausottelu on jo alle viikon kuluttua”, Erica huudahti. ”Haluatko sinä hävitä luihuisille?”
”En halua”, Lily sanoi, muistaen hänen ja Scorpiuksen keskustelun, vasta vähän aikaa sitten. ”En tosiaankaan halua.”
”Hyvä”, Erica sanoi. ”Kertokaa Albukselle, jos näette häntä jossain”, Erica kehotti vielä, ennen kuin pyyhälsi pois paikalta.

Iltapäivän viimeisillä tunneilla taivas alkoi uhkaavasti tummua, ja päivällisen jälkeen, kun heidän olisi pitänyt lähteä huispauskentälle, ulkona satoi ja tuuli ja ilma oli hyytävän kylmä.
”Ei yhtään huvittaisi mennä tuonne”, Kaitlin sanoi osoittaen peukalollaan ulos ikkunasta.
”Ei niin”, Lily sanoi kaivaen huispauskaapuaan matka-arkustaan.
”Piiloudutaanko ja sanotaan, että me unohdettiin?” Kaitlin ehdotti.
”Äh, ei”, Lily pudisti päätään. ”Erica tappaisi meidät. Ja määräisi sitten kymmeniin ylimääräisiin harjoituksiin.”
Kaitlin huokaisi syvään. ”Niin luultavasti”, hän myönsi.
”Tule nyt vaan, sitä nopeammin me päästään pois, mitä nopeammin me ilmestymme paikalle”, Lily sanoi, tarttuen Kaitlinin käsivarteen ja vetäen tämän ulos huoneesta.

Huispausharjoitukset sujuivat tavallista huonommin, kaikki olivat väsyneitä ja huono sää masensi. Erica ei kuitenkaan suostunut antamaan periksi, vaan piti heitä harjoituksissa jopa tavallista kauemmin. Kaikki olivat litimärkiä, uupuneita ja huonotuulisia, heidän vihdoin lopetettuaan.
Päästyään makusaliinsa Lily ja Kaitlin kömpivät rättiväsyneinä sänkyihinsä, edes harkitsematta läksyjen tekoa.

Niinpä heidän piti seuraavana aamuna herätä aikaisemmin, kuin tavallisesti ehtiäkseen tehdä edes osan läksyistä ennen aamupalaa. Kun he vihdoin pääsivät aamupalapöydän ääreen, saatuaan pakolliset läksyt tehtyä, kumpikin oli liian väsynyt, syödäkseen mitään.
Lily piristyi hiukan, nähdessään Ethanin ja Rosen kävelevän Suureen saliin käsi kädessä. ”Oi!”, Lily hihkaisi. ”He ovat niin söpö pari.”
Kaitlin katsoi Lilyä oudosti ja vasta silloin Lily muisti, että hän oli itse asiassa valehdellut Kaitlinille vasta vähän aikaa sitten, että hän ei ollut vielä edes päässyt kokonaan yli Ethanista.
Lily hymyili Kaitlinille viattomasti ja kohautti olkiaan.
Ennen kuin Kaitlin ehti udella mitään, saapui kuitenkin Lilyn onneksi päivän posti. Lilyn vanhempien pöllö, August, laskeutui sulavasti Lilyn puurokulhoon.
”Ei se mitään, en minä niitä olisi halunnutkaan syödä”, Lily vakuutti pöllölle, irrottaessaan kirjettä.
Lily avasi kirjeen ja silmäili sen nopeasti läpi.

Hei Lily,
Mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti koulu ja kaikki muukin on sujunut hyvin. Meillä on kaikki hyvin, paitsi että isälläsi on ollut aika kiire töiden kanssa. Oletko jo muuten kuullut teidän uudesta pimeyden voimilta suojautumisen opettajasta? Tulet varmasti pitämään hänestä enemmän kuin edellisestä!
Anteeksi, että tästä kirjeestä tulee nyt näin lyhyt, mutta minun pitää lähteä töihin.
Sano terveisiä Albukselle ja serkuillesi. Minulla on jo nyt ikävä teitä kaikkia.

Äiti (isäsi ehti jo lähteä töihin)


”Mitä äiti tietää meidän pimeyden voimilta suojautumisen opettajasta?” Lily rypisti otsaansa näyttäen kirjettä Kaitlinille.
”En tiedä”, Kaitlin vastasi kohauttaen olkiaan. ”Se varmaan selviää kohta. Meillä on pimeyden voimilta suojautumista nyt.”
”Niinpä onkin”, Lily sanoi ja pomppasi pystyyn, taitellen kirjeen taskuunsa. ”Mennäänkö?”
”Mennään vaan”, Kaitlin sanoi. ”En minä kuitenkaan saa mitään syötyä.”

Ginnyn kirjeen merkitys selvisikin heille tuota pikaa. Heidän odottaessaan pimeyden voimilta suojautumisen luokan edessä muiden oppilaiden kanssa, heidän luokseen ei tullutkaan Lizzie, eikä edes McGarmiwa, kertomaan, että heidän tuntinsa oli peruttu.
Heidän luokseen marssi Teddy Lupin, tällä kertaa tummanlila tukka pörrössä ja leveä virne naamallaan. Teddyllä oli päällään tavalliset jästivaatteet: farkut ja valkoinen t-paita ja Lily kuuli muiden luokkansa tyttöjen ihailevat huokaisut takaansa.
”Teddy!” Lily, Kaitlin ja Hugo huudahtivat täsmälleen samaan aikaan.
”Mitä sinä täällä teet?” Hugo kysyi hämmästyneenä, saman kysymyksen, jota Lily oli juuri ollut kysymässä.
”Minä olen teidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettajanne”, Teddy virnisti.
”Mitä”, Lily purskahti nauruun. ”Sinä?”
”Kyllä”, Teddy sanoi nauraen. ”Älä nyt näytä niin hämmästyneeltä, minä olen aivan pätevä teidän opettajaksenne.”
Lily kohotti kulmiaan.
”No okei, en tarkalleen ottaen ihan pätevä vielä, mutta kuitenkin”, Teddy kohautti olkiaan, avaten luokkahuoneen oven ja päästäen uudet oppilaansa sisälle.
”No ainakin pätevämpi kuin meidän edellinen opettaja”, Kaitlin myönsi pyöritellen silmiään, astuessaan sisälle luokkaan.
”Oletko sinä siis hänen sijaisensa, vai onko hän kokonaan lopettanut?” Lily kysyi.
”Lizzie päätti, ettei opettaminen ehkä sittenkään ole ihan hänen juttunsa”, Teddy sanoi virnistäen.
Lily ja Kaitlin virnistivät toisilleen voitonriemuisesti ja läppäsivät kätensä yhteen, ennen kuin menivät istumaan paikoilleen luokan oikealle laidalle.

”Terve kaikille”, Teddy aloitti, kaikkien asetuttua vihdoinkin istumaan. ”Minä olen Teddy Lupin, teidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja.” Teddy virnisti pörröttäen samalla hiuksiaan, mikä sai luokan perällä istuvan, tyttöporukan kikattamaan äänekkäästi.
Lily muljautti silmiään ja käänsi katseensa takaisin Teddyyn.
Teddy piti nimenhuudon, jonka jälkeen hän otti työpöydältään pinkan pergamentteja.
”Anteeksi, että tästä ensimmäisestä tunnista taitaa tulla aika tylsä”, Teddy aloitti. ”Mutta minun pitää saada selville mitä te osaatte, noin suurin pirtein, niinpä teidän pitäisi ensimmäiseksi täyttää tämä kysely. Toivon, että kaikki vastaavat rehellisesti, mutta teidän ei tarvitse laittaa nimiä pergamentteihin.”
Teddy jakoi kaikille pergamentin ja kohta luokassa kuului vain sulkakynän rahinaa pergamenttia vasten.

Tunnin loputtua Lily ja Kaitlin jäivät hetkeksi juttelemaan Teddyn kanssa muiden lähdettyä. ”Oletko sinä nyt sitten ihan meidän vakituinen opettaja?” Lily kysyi Teddyltä.
”Me sovimme rehtori Verson kanssa, että minä opetan nyt ainakin tämän lukuvuoden loppuun”, Teddy kertoi. ”Katsotaan sitten, mitä tehdään sen jälkeen.”
”No hyvä”, Kaitlin virnisti. ”Ei kukaan olisi kestänytkään sitä Lizzietä kovin paljon kauempaa.”
”Niinpä”, Lily nyökkäsi. ”Mutta nyt meidän pitää mennä taikaeläinten hoitoon. Nähdään myöhemmin.”
”Nähdään”, Teddy huikkasi heidän peräänsä, Lilyn ja Kaitlinin pyyhältäessä ulos luokasta.

Kaitlin ja Lily kävelivät puolijuoksua pitkin Tylypahkan käytäviä huomattuaan, että he olivat jälleen kerran myöhässä. Kaitlin kääntyi ennen Lilyä yhdestä kulmasta ja juuri kun Lily oli menossa hänen peräänsä, joku tarttui häntä kiinni ranteesta ja veti hänet nurkan toiselle puolelle.
Lily kääntyi ympäri ja huomasi, että Scorpius piti tiukasti kiinni hänen ranteestaan.
”Mitä ihmettä sinä luulet tekeväsi?” Lily tiuskaisi ja yritti riuhtaista kätensä irti pojan otteesta, mutta huomasi kuitenkin, että Scorpius oli paljon voimakkaampi kuin hän.
”Meidän pitää puhua”, Scorpius sanoi.
”Ja sinusta nyt on sopiva aika?” Lily kysyi sarkastisesti, vilkuillen hädissään ympärilleen, ettei kukaan vain nähnyt heitä. ”Jos et sattunut huomaamaan, minä ainakin olen jo myöhässä tunnilta.”
”Tule tänään illalla, päivällisen jälkeen tarvehuoneen eteen”, Scorpius pyysi.
”Minulla on huispausharjoitukset”, Lily ilmoitti.
”Ole kiltti, Lily”, Scorpius sanoi ja hänen sinisten silmiensä katse oli anova. ”Kai sinä nyt voit yhdet harjoitukset jättää välistä.”
”Minä yritän”, Lily sanoi kohauttaen olkiaan. Sitten hän loi merkitsevän katseen käteensä, jota Scorpius edelleen puristi.
”Ai, anteeksi”, Scorpius sanoi, päästäen irti Lilyn kädestä.
”Mutta älä odota liikoja”, Lily huikkasi vielä olkansa yli, lähtiessään juoksemaan, saadakseen Kaitlinin kiinni. Kuitenkin hän oli tehnyt päätöksensä oikeastaan jo sillä hetkellä, kun Scorpius oli kysynyt. Totta kai Lily ilmestyisi paikalle, hän oli aivan liian utelias kuulemaan, mitä Scorpiuksella olisi sanottavaa. Ja hänen olisi myönnettävä, että hän halusi myös tavata Scorpiuksen uudestaan. Hän oli alkanut nauttia Scorpiuksen seurasta aivan liikaa.

”Minne sinä hävisit? Kaitlin kysyi, Lilyn saatua hänet kiinni.
”En minnekään”, Lily sanoi hengästyneenä. ”Minä olin tässä sinun takana koko ajan.”
Kaitlin pyöritteli silmiään. ”Edes minä en ole noin tyhmä”, hän mutisi, mutta Lily esitti, ettei ollut kuullut mitään.

Koko loppupäivän Lily hermoili Scorpiuksen tapaamista. Hän mietti päänsä puhki, mitä asiaa Scorpiuksella oli. Häntä pelotti, että Scorpius suutelisi häntä taas, mutta samalla hänestä tuntui, ettei hän halunnut mitään muuta enemmän.
Päivällisen Lily kulutti miettimällä, miten hän livistäisi huispausharjoituksista.
”Mikä sinulla on?” Kaitlin kysyi heidän kävellessään vihdoinkin päivällisen jälkeen kohti rohkelikkotornia. ”Sinä olet jotenkin tavallista hiljaisempi.”
”Minulla on vähän huono olo”, Lily sanoi hiljaisella äänellä. ”Minusta tuntuu, että minun pitäisi jättää tämäniltaiset huispausharjoitukset välin.”
Kaitlin nyökkäsi, väittämättä vastaan, josta Lily päätteli, että hän tosiaankin taisi näyttää aika huonovointiselta. ”Minä kerroin Ericalle.”
”Kiitos”, Lily sanoi, ja heittäytyi sängylleen makaamaan, kun Kaitlin kaivoi luutansa sänkynsä alta.
”Ehkä sinun pitäisi mennä käymään sairaalasiivessä”, Kaitlin sanoi, silmäillen Lilyä huolestuneena.
”Äh, en minä usko, että tämä on mitään”, Lily sanoi pudistellen päätään. ”Menen sitten myöhemmin, jos tarvitsee.”
”Okei”, Kaitlin sanoi. ”Koita pärjätä.”
”Joo, pidä hauskaa”, Lily sanoi hymyillen.
”Joo, tosi hauskaa. Siellä taitaa sataa taas”, Kaitlin huokaisi, ennen kuin lähti.
Lily odotti hetken, ennen kuin oli varma, että Kaitlin oli häipynyt ja nousi sitten ylös sängyltään ja lähti kohti tarvehuonetta.

Saapuessaan seitsemänteen kerrokseen, käytävään, missä sijaitsi ovi Tarvehuoneeseen, Lily tunsi olevansa enemmän kuin vähän hermostunut. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt jättää Scorpiuksen pyyntö huomioimatta ja mennä vain huispausharjoituksiin. Tietenkään hän ei olisi tehnyt sitä.
Lily huomasi, että Scorpius odotti jo häntä. Jostain syystä Scorpius näytti itsekin hiukan hermostuneelta ja Lily ei voinut olla ihmettelemättä miksi. Yleensä Scorpius oli aina niin itsevarman oloinen. Scorpius kohotti katseensa kengänkärjistä, Lilyn astellessa lähemmäs. Sitten Scorpiuksen kasvoille levisi hitaasti ilahtunut hymy. ”Sinä tulit.”
Lily kohautti olkiaan, ja vaikka hän yritti kaikin voimin vastustaa Scorpiuksen hymyä, hän huomasi kohta hymyilevänsä Scorpiukselle takaisin.
Scorpius alkoi kävellä edes takaisin Tarvehuoneen seinän ohi ja Lily mietti uteliaana, minkälainen huone olisi, kun he astuisivat sisään.

Vihdoin Scorpius pysähtyi ja seinään ilmestyi ovi. Scorpius aukaisi sen ja Lily astui sisälle hänen perässään. Huone oli melko pieni, mutta ei kuitenkaan ahtaan oloinen. Kolme seinää oli täynnä lattiasta kattoon ulottuvia kirjahyllyjä ja neljännessä oli takka, jossa rätisi iloinen tuli. Takan ääressä oli kaksi valtavaa nojatuolia.
Lily nyökkäsi hyväksyvästi. Huone oli itse asiassa aika viihtyisä, mutta jostain syystä Lily tunsi olonsa kuitenkin vähän vaivautuneeksi. Ehkä se johtui Scorpiuksesta, siitä että he olivat kahdestaan tässä huoneessa ja ovi oli tiukasti kiinni. Tämä oli jollain tasolla paljon intiimimpää, kun heidän edelliset tapaamisensa. Ja samalla Lilystä tuntui, että oli jotenkin väärin olla täällä, että hänen ei olisi pitänyt olla Scorpiuksen kanssa. Lily työnsi nämä ajatukset syrjään, ärtyneenä itseensä. Hän päätti kerrankin olla ajattelematta kaikkien muiden mielipidettä samalla kuin omaansa. Ja ajatella Scorpiusta kerrankin vain Scorpiuksena, eikä luihusena.

”Mistä sinä halusit puhua?” Lily kysyi, toivoen, ettei kuulostanut liian töykeältä.
Scorpius kääntyi ympäri, tarttui kiinni Lilyn molempiin kämmeniin ja katsoi häntä suoraan silmiin. Lily tunsi sydämensä jättävän muutaman lyönnin väliin, tuntiessaan Scorpiuksen hiukan viileät kädet käsissään.
”Lily, minä – ”, Scorpius aloitti, mutta ei sitten näyttänytkään tietävän, miten jatkaa.
”Niin?” Lily kysyi.
”Minä en oikein tiedä, miten sanoisin tämän sinulle”, Scorpius sanoi mietteliäänä, aivan kuin olisi puhunut puoliksi itselleen.
”Minkä?”
”Ehkä minun on paras puhua ihan rehellisesti”, Scorpius päätti sitten.
Lily nyökkäsi. Rehellisyys kuulosti hyvältä idealta.
”Lily, minä pidän sinusta”, Scorpius sanoi suoraan. Yhtäkkiä Lily huomasi, että hänen oli vaikea hengittää. Scorpius piti hänestä. Tarkoittiko Scorpius, että hän piti Lilystä sillä tavalla? Vai tarkoittiko hän, että piti Lilystä, mutta ei sillä tavalla? Lily karisti häiritsevät ajatukset pois päästään ja keskittyi Scorpiuksen sanoihin.
”Minä pidän sinusta todella paljon, enkä vain ystävänä”, Scorpius sanoi. ”Mutta en silti ole varma, tulisiko tästä mitään.”
Scorpius jäi odottamaan, että Lily sanoisi jotain, mutta Lily ei saanut muodostettua yhtään järkevää lausetta. ”Lily?” Scorpius kysyi varovasti.
”Minä – en tiedä mitä sanoa”, Lily vastasi sitten totuudenmukaisesti.
”Ehkä tämä on huono idea”, Scorpius sanoi ja lause kuulosti ainakin Lilyn korvissa vähän niin kuin kysymykseltä, ”Ehkä siitä ei tulisi kuitenkaan mitään. Kun sinä olet rohkelikko ja minä luihuinen ja kun meidän vanhemmat… ehkä me eletään liian erilaisissa maailmoissa.” Scorpius päästi irti Lilyn käsistä ja kerrankin tämä näytti siltä, ettei tiennyt yhtään sen enempää, mitä tehdä, kuin Lilykään.

Lilystä tuntui, että Scorpius oli etääntymästä hänestä. Eikä Lily tiennyt miksi ajatus siitä tuntui niin kivuliaalta. ”Ei”, Lily sanoi, ”älä.”
Scorpius nosti taas katseensa kohti Lilyn kasvoja.
”Nyt ei ole kyse rohkelikoista eikä luihuisista, eikä meidän vanhemmista. Tässä on kyse meistä kahdesta, eikö niin?” Lily kysyi.
Scorpius nyökkäsi.
”Ehkä se voisi toimia”, Lily sanoi mietteliäänä.
”Voisiko?” Scorpius kysyi.
”Ehkä.”
”Mutta oletko sinä valmis yrittämään?” Scorpius kysyi sitten hiljaisella äänellä, melkein, kuin kuiskaten.
Lily katsoi Scorpiuksen kasvoja, joiden totinen ilme oli kuin kopioi hänen omastaan. Heidän vartalonsa olivat aivan lähellä toisiaan ja Lily olisi halunnut suudella Scorpiusta uudestaan ja kietoa sormensa tämän vaaleaan tukkaan. Lily olisi halunnut tuntea, miltä Scorpiuksen kädet tuntuisivat hänen ympärillään. Lilyn tiesi, että hänen olisi pakko sanoa kyllä. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.
Hän ei kuitenkaan sanonut sanaakaan, hän vain painoi huulensa Scorpiuksen huulille ja punoi sormensa Scorpiuksen hiussuortuvien lomaan. Hän ei todellakaan ollut suunnitellut sitä, hän oli vain toiminut puhtaasti hetken mielijohteesta ja ehkä sen takia se tuntuikin niin luonnolliselta.
Scorpius kietoi kätensä Lilyn vyötärön ympärille ja veti tytön tiukasti lähelle itseään. Hän painoi suunsa vieläkin tiukemmin Lilyn suulle, se tuntui sopivan siihen täydellisesti.

Tällä kertaa suudelma oli pidempi kuin edellisellä kerralla. Se tuntui Lilyn varpaissa ja vatsanpohjassa saakka. Lopulta Scorpius vetäytyi vähän kauemmas Lilystä ja irrotti kätensä tytön vyötäisiltä. Lilyn huulia aristi, hän huohotti hiukan ja hänen sydämensä pamppaili niin kovaa, että hän oli varma, että Scorpiuskin pystyi kuulemaan sen.
”Tuo oli varmaan myöntävä vastaus?” Scorpius kysyi kulmat kohollaan.
Hymy karehti Lilyn suupielissä. ”Mutta minusta meidän ei pitäisi edetä turhan nopeasti.” Lily oli vieläkin peloissaan ja hämmentynyt, vaikka hän tunsikin olonsa jo hiukan varmemmaksi. Hänestä tuntui silti vieläkin, että hän oli aivan vieraalla maaperällä.
Scorpius nyökkäsi, hymyillen pienesti, ja Lily pystyi aistimaan ääneen lausumattoman huomautuksen. Ihan niin kuin se ei olisi ollut Lily, joka äsken suuteli häntä, eikä toisin päin.
Scorpius tarttui taas kiinni Lilyn vyötäisiltä, mutta tällä kertaa kevyemmin. Yhtäkkiä hänen ilmeensä oli taas vakava. ”Lily, minä en tiedä, tuleeko tästä mitään. Minä en voi luvata, että tämä päättyy hyvin.”
”Minä olen valmis ottamaan riskin”, Lily sanoi, vaikka tunsikin perhosten lepattavan mahanpohjassaan. Hänkään ei tiennyt, päättyisikö tämä hyvin, hän ei voinut olla yhtään varma siitä. Mutta se oli totta, hän oli valmis ottamaan riskin.

”Minun pitäisi varmaan mennä”, Lily sanoi. Hän oli taas saanut paljon ajattelemisen aihetta ja hänen olisi hyvä saada olla yksin, vaikka hän ei oikeastaan olisikaan halunnut lähteä Scorpiuksen luota.
Scorpiuskaan ei näyttänyt olevan aivan vielä valmis päästämään häntä menemään. ”Miksi pitäisi?”
”Huispausharjoitukset loppuvat varmaan kohta. Kaitlin voi vähän ihmetellä, miksi minä en ole makuusalissa”, Lily selitti.
”Niin kai sitten”, Scorpius myöntyi vastahakoisesti.
Lily hymyili ja irrottautui Scorpiuksesta, mennäkseen ovelle.
”Tavataanko uudestaan huomenna?” Scorpius kysyi Lilyltä.
”Huomenna minun pitäisi varmaan mennä huispausharjoituksiin”, Lily sanoi. ”Ja läksyjäkin pitäisi tehdä jossain vaiheessa.”
Scorpius nyökkäsi, mutta Lily vaistoisi, että tämä oli pettynyt.
”Sopisiko perjantaina?” Lily kysyi.
”Sama aika, sama paikka?” Scorpius kysyi virnistäen hiukan vinoa virnistystään, josta Lily erityisesti piti.
Lily nyökkäsi ja kääntyi aukaistakseen tarvehuoneen oven.
Scorpius kuitenkin nappasi kiinni hänen käsivarrestaan ja käänsi hänet vielä itseään kohti.
”Hyvää yötä, Lily”, Scorpius sanoi ja suuteli Lily vielä nopeasti, ennen kuin päästi irti.
”Hyvää yötä, Scorpius”, Lily vastasi, ennen kuin lähti.
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Sukka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 20.3.!
« Vastaus #17 : Maaliskuu 25, 2009, 18:49:01 »
Moi! Olen lukenut tätä jo alusta alkaen, mutta nyt vasta jaksoin tulla kommentoimaan. Olen laiska. Tää on muuten ihana ficci. Olet osannut hyvin luoda hahmoille persoonat joista huomaa samoja piirteitä, kun heidän vanhemmistaan. Hugo on jotenkin tosi ihana,kun se on sellanen Weasleyn kaksosten kaltanen, mutta tottakai Scorpius on kumminkin kaikista paras. Se on niin söpö. Tykkään muuten tästä parituksesta, vaikka tää onkin eka Harryn, Ginnyn, Hermionen ja Ronin lapsista kertova ficci jota luen. Luen nimittäin  enemmän kelmeistä kertovia ficcejä. Kaksi edellistä lukua on kyllä ollut tosi ihania. Ja se kahdeksas luku. Mua se ei ainakaan haitannut vaikka se luvun nimi oli aika paljastava. Sitä oli sitten ihana odottaa. Edellinen luku oli myös ihana. Osaat kirjottaa tosi hyvin.

En saa mitään järkevää tähän kirjotettua. Tää on vähän sekava. Sori! Tää on kuitenkin yksi mun suosikki ficci. Odotan jatkoa...

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 20.3.!
« Vastaus #18 : Maaliskuu 27, 2009, 21:15:19 »
A/N: Kiitos kommentista, Sukka. Piristi päivääni mukavasti :) Tosi kiva kuulla, että pidät tästä.

Ja tässä on nyt sitten kymppiluku. Tästä ois voinu tulla parempi, jos oisin osannu kirjottaa huispausta paremmin, mutta saa nyt kelvata. Toivottavasti pidätte :) Ja kommentit on aina kivoja!


10. Huispausta

Scorpius ei tiennyt, miten ihmeessä hän oli joutunut tähän. Tapailemaan rohkelikkoa, ja mikä kaikista pahinta, tapailemaan Potteria. Scorpius ei välittänyt edes ajatella, mitä hänen isänsä olisi sanonut, jos olisi saanut tietää tästä. Scorpius ei edelleenkään käsittänyt, miksi hän ei vain voinut pysyä erossa Lilystä. Lilyllä vain tuntui olevan joku kummallinen vetovoima, joka veti häntä puoleensa. Sitä paitsi Lily ei edes vaikuttanut yhtä ylimieliseltä kuin kaikki muut rohkelikot. Lily vaikutti mukavalta ja lisäksi tämä oli kaunis ja hauska ja jotenkin salaperäinen, koska tämä ei koskaan puhunut turhan paljon. Tai ehkä tyttö oli vain ujo. Joka tapauksessa Lilyssä oli jotain, joka kiehtoi häntä, joten ehkä hänen olisi vain parasta katsoa mihin suuntaan asiat etenisivät.

Tajuttuaan, että oli jo melkein myöhässä hänen ja Lilyn tapaamisesta, Scorpius nousi luihuisen oleskeluhuoneen sohvalta ja keräsi äkkiä kirjansa kasaan.
”Minne sinä olet menossa, Scorp?” Scorpiuksen kaveri Jeremy kysyi hämmästyneenä, Scorpiuksen jo ollessa puolimatkassa kohti ovea.
”Minun pitää vain hoitaa yksi asia”, Scorpius sanoi kohauttaen olkiaan.
Jeremy ja Alex katsoivat Scorpiuksen perään kummeksuen, mutta Scorpius jatkoi matkaansa selittämättä mitään. Hän ei ollut koskaan tykännyt selitellä kenellekään menojaan ja ehkä siksi hän olikin aina pysynyt jollain tasolla aika etäisenä ystäviensä kanssa, vaikka puhuikin heille yleensä melkein kaikesta.

Scorpius kulki pitkin linnan hiljaisia käytäviä seitsemänteen kerrokseen. Perillä Scorpius huomasi, että Lily olikin jo odottamassa häntä. Tyttö nojaili seinää ja katseli ympärilleen – ehkä etsien Scorpiusta tai varmistaen, ettei kukaan tuttu nähnyt. Yhtäkkiä Lily näytti Scorpiuksesta aika hauraalta, tai siltä kuin tämä olisi ollut eksyksissä.
Scorpius käveli hitaasti lähemmäs ja Lily käänsi päätään hänen suuntaansa, kuullessaan askeleet. Pieni hymy ilmestyi Lilyn huulille ja tämä pörrötti taas hiukan hämmentyneenä punaisia hiuksiaan. Scorpius oli huomannut, että tyttö teki sitä aina silloin tällöin, kun ei oikein tiennyt, mitä olisi tehnyt tai sanonut.
”Hei”, Scorpius sanoi päästyään lähemmäs.
Lily vastasi Scorpiuksen tervehdykseen hymyllä ja pään nyökkäyksellä.
Scorpius alkoi heti harppoa Tarvehuoneen seinän edessä edes takaisin, hänestä tuntui, ettei Lily olisi kovin iloinen, jos joku tuttu näkisi heidät, joten ei ehkä olisi hyvä asia oleskella käytävällä liian pitkään.

Kohta he astuivat sisälle samaan huoneeseen, jossa he olivat paria päivää aikaisemminkin olleet. Lily harppoi Scorpiuksen edellä sisälle huoneeseen ja kääntyi sitten ympäri katsomaan Scorpiusta, joka oli jäänyt sulkemaan ovea.
Scorpius käveli lähemmäs Lilyä, mutta ei vielä yrittänyt suudella tätä. Hän säästäisi sen myöhemmäksi. Hänestä ei ollut kovin hyvä ajatus edetä hirveän nopeasti, kun heillä kummallakaan ei ollut sen enempää hajua, mitä he olivat tekemässä.
”Mitä sinä haluaisit tehdä?” Scorpius kysyi, aivan kuin heillä olisi ollut paljon vaihtoehtoja, jos he eivät halunneet jäädä kiinni.
Lily kohautti olkiaan. ”Ihan kun meillä olisi paljon vaihtoehtoja täällä”, Lily sanoi Scorpiuksen ajatuksen ääneen.
Silloin Scorpiuksen mieleen tuli eräs ajatus ja hän virnisti Lilylle ilkikurisesti. ”Minä keksin.”
”Mitä?” Lily kysyi hiukan varuillaan.
”Minä vien sinut ajelulle”, Scorpius ilmoitti.
”Mitä?” Lily kysyi uudestaan, rypistäen otsaansa, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt, mitä Scorpius tarkoitti.
”Luuta-ajelulle”, Scorpius sanoi. Heidän oli aivan turha nököttää täällä pienessä huoneessa, kun he voisivat aivan hyvin lähteä uloskin.
”Scorpius”, Lily aloitti. ”Ehkä se ei ole ihan hyvä ajatus, jos me emme halua, että kukaan näkee meitä yhdessä.”
”Ei kukaan näekään”, Scorpius sanoi, iskien silmää Lilylle. ”Siellä on niin pimeää, ettei kukaan näe yhtään mitään.”
Lily näytti edelleenkin epäröivältä, joten Scorpius laski kätensä rauhoittelevasti Lilyn olalle. ”Minä tulen ihan kohta takaisin, odota täällä.”

Sitten Scorpius lähti, ennen kuin Lily ehtisi esittää enää enempää vastalauseita. Hän kipaisi hakemassa luutansa makusalistaan ja pyyhältäessään luihuisen oleskeluhuoneen läpi, hän esitti, kuin ei olisi edes huomannut Jeremya ja Alexia, eivätkä nämäkään sanoneet hänelle mitään. Hän ei todellakaan jaksanut nyt alkaa keksiä ystävilleen mitään selityksiä.
Kun Scorpius tuli takaisin, Lily istui toisessa takan ääressä olevista nojatuoleista ja vaikutti hermostuneelta. Scorpius tarttui Lilyn käteen ja veti tämän pystyyn. Sitten hän raotti ovea, tarkistaakseen, ettei käytävällä ollut ketään.
”Tule, ei me jäädä kiinni”, Scorpius rauhoitteli Lilyä.
”Toivottavasti ei”, Lily sanoi, ennen kuin astui Scorpiuksen perässä ulos.

He hiippailivat lähimmän ikkunan ääreen ja lensivät siitä ulos, viileään iltailmaan. He tekivät kierroksen Tylypahkan ympäri ja päätyivät sitten lopulta järven rannalle.
”Et voi sanoa, etteikö tämä olisi hauskempaa, kuin sisällä istuminen”, Scorpius huomautti Lilylle, heidän kavuttuaan pois luudan selästä.
”En minä sanonutkaan”, Lily vastasi. ”Minä vain pelkäsin, että me jäädään kiinni.”
”No eipä jääty”, Scorpius sanoi hiukan omahyväisellä äänellä ja virnisti Lilylle.
”Mutta voidaan vielä jäädä, kun me mennään takaisin”, Lily huomautti.

He jäivät tuijottamaan tyynen järven pintaa hiljaisuuden vallitessa, kunnes Lily vihdoin aukaisi suunsa uudelleen.
”Luuletko, että se jättiläiskalmari asuu tuolla vielä?” Lily kysyi nyökäten kohti järveä. ”Kukaan ei ole kuullut siitä mitään pitkään aikaan.”
”Ehkä se on kuollut”, Scorpius vastasi. ”Sehän oli jo aika vanha.”
”Niin. Se oli varmaan täällä jo meidän isovanhempien aikaan.”
Yhtäkkiä Scorpius tajusi, kuinka naurettava tilanne itse asiassa oli. Hän ja Lily Potter keskustelemassa jättiläiskalmarista järven rannalla, ei ihan sitä, mitä hän oli kuvitellut lukuvuodelta vielä vähän aikaa sitten.
Lily värähti kylmästä ja laittoi kätensä tiukasti puuskaan rinnalleen. Scorpius kietoi vaistomaisesti käsivartensa Lilyn hartioiden ympärille, koska hänellä ei ollut mukana takkia, jonka hän olisi voinut antaa Lilylle. Lily jäykistyi ensin, mutta rentoutui nopeasti ja painautui Scorpiuksen kehoa vasten. Sitten hän käännähti hiukan ja kohotti päätään kohti Scorpiusta. Scorpius arvasi heti, mitä hän halusi ja painoi huulensa Lilyn huulille.
Lily sulki silmänsä ja hymyili hiukan vasten Scorpiuksen huulia. Hän kohottautui varpailleen ja kietoi kätensä Scorpiuksen niskan ympärille.
Scorpius olisi voinut suudella Lilyä loputtomiin, mutta lopulta hänen oli pakko irrottaa huulensa Lilyn huulilta hengittääkseen.
Lily kääntyi katsomaan Tylypahkaa mietteliäs ilme kasvoillaan. ”Ollaankohan me tekemässä oikein?” Lily kysyi ja Scorpius tiesi, että hän tarkoitti taas samaa; voisiko heidän suhteestaan tulla mitään, kun he olivat kumpikin niin eri maailmoista. Scorpius tiesi, että Lily halusi, että Scorpius vakuuttaisi hänet, mutta Scorpius ei voinut tehdä sitä, sillä hän ei tiennyt itsekään.
”En tiedä”, Scorpius vastasi kohauttaen olkiaan.
”Onko sillä väliä?” Lily kysyi.
Siihen oli helpompi vastata. ”Ei”, Scorpius sanoi ja veti Lilyn vielä yhteen suudelmaan.

”Nyt meidän pitää mennä”, Lily sanoi lopulta, Scorpiuksesta aivan liian pian.
”Miksi?”
”Kaitlin alkaa tulla epäluuloiseksi, jos minä viivyn liian pitkään”, Lily selitti.
Scorpius huokaisi ja päästi vastahakoisesti irti Lilystä. ”Okei, sitten. Mennään.”

***

”Lily, herää”, joku kuiskasi ja ravisteli Lilyn kovakouraisesti hereille.
”Mitä nyt?” Lily kysyi unisesti ja aukaisi silmänsä hitaasti. Sitten hän pomppasi nopeasti istumaan sänkynsä laidalle. ”Voi ei! huispaus”, Lily henkäisi, muistettuaan mikä päivä tänään oli. Heidän ensimmäinen huispausottelunsa luihuisia vastaan.
”Niin”, sanoi Kaitlin ja istui Lilyn sängynpäätyyn. ”Meidän pitää mennä, että ehditään syödä rauhassa aamupalaa ennen peliä.”
”Voi ei, Kaitlin”, Lily voihkaisi. ”Mitä jos me ei voiteta niitä?”
Kaitlin katsoi Lilyä vähän oudosti, Lily ei yleensä pahemmin hermoillut huispauspeleistä. ”Kyllä me voitetaan. Tule nyt.”
Lily puki nopeasti päälleen ja he lähtivät alas Suureen saliin ja istuutuivat muun huispausjoukkueen kanssa pöydän päätyyn.
Erica tuputti kaikille ruokaa ja selitti, että heidän piti syödä kunnolla ennen peliä, mutta Lily huomasi, että hän söi itse kaikista vähiten.
Jamie, Hugo, Rose ja Ethan tulivat toivottamaan heille onnea vielä ennen kuin he lähtivät hakemaan luutiaan. Jamie kaappasi Kaitlinin tiukkaan halaukseen ja suuteli tätä intohimoisesti, välittämättä yleisöstä, ennen kuin Lilyn oli vihdoin pakko repiä Kaitlin irti hänestä, jotta he ehtisivät hakemaan luutansa.

Lily tunsi perhosten lepattavan vatsassaan, kun he vihdoin astuivat ulos ja lähtivät kävelemään kohti huispauskenttää. Sää oli viileä ja pilvinen, mutta heidän onnekseen ei satanut eikä tuullut. Se oli kaikin puolin mukava sää pelata huispausta.
Pukukopissa Erica käveli hermostuneesti edestakaisin ja piti tavanomaista kannustuspuhettaan ja kertasi heidän strategioitaan, kunnes heidät kutsuttiin kentälle. Lily katsoi hermostuneena Scorpiusta, joka pelasi luihuisten pitäjänä ja Scorpius iski Lilylle huomaamattomasti silmää.

Vihdoinkin pallot päästettiin vapaaksi ja peli pääsi alkamaan. Lily nousi hiukan muiden pelaajien yläpuolelle ja etsi sieppiä, jota ei tuntunut näkyvän missään. Lily huomasi myös luihuisten etsijän, Alexin, kaartelevan muiden yläpuolella, huomattuaan Lilyn katseen, tämä kääntyi virnistämään Lilylle ilkeästi, ennen kuin käänsi katseensa taas alapuolelleen. Se sai Lilyn vähän hermostuneeksi, luihuisen etsijä oli paljon isompikokoinen, kuin hän, ja vaikka Lily tiesikin, että kevyestä ruumiinrakenteesta oli etsijälle etua, Lily ei voinut olla miettimättä, miten helppo jonkun tuonkokoisen, olisi tyrkätä hänet alas luudaltaan.
Hiukan alempana Annie kaappasi kaadon yhdeltä luihuisen jahtaajista ja teki pelin ensimmäisen maalin. Lily hurrasi muiden rohkelikkojen mukana ja pani merkille Scorpiuksen ärtyneen ilmeen. Sitten hän keskittyi taas siepin etsimiseen.

Lily näki siepin ensimmäisen kerran jonkun ajan kuluttua, kun luihuiset johtivat peliä jo 20 – 10. Se lenteli hiukan Alexin alapuolella ja Lily syöksyi sitä kohti. Alex oli kuitenkin nähnyt sen täsmälleen samalle hetkellä ja tyrkkäsi Lilyn toisella kädellä helposti syrjään ja kurotti kohti sieppiä. Hän ei ollut kuitenkaan aivan tarpeeksi nopea ja sieppi karkasi kadoten kummankin näköpiiristä.
Lily huokasi helpotuksesta ja pyyhi otsaansa kämmenselällään. Erica hymyili Lilylle kannustavasti kentän toiselta laidalta.

Pelin edetessä luihuiset ehtivät saamaan vielä kaksi maalia ja rohkelikot yhden. Lily näki siepin pari kertaa ja meinasi kerran napatakin sen, mutta Alex työnsi hänet pois viimetingassa.
Minne ikinä Lily lensikin, Alex tuntui seuraavan perässä ja virnuilevan hänelle ilkeästi ja olevan hänen tiellään, mikä hiukan hankaloitti hänen työtään.
”Lily, varo!” Lily kuuli Kaitlinin huutavan ja käännähti nopeasti ympäri, nähdäkseen ryhmyn, joka kiisi kovaa vauhtia suoraan kohti hänen kasvojaan. Lily väisti pois ryhmyn tieltä henki kurkussa ja ehti juuri pois sen reitiltä. Ja huomasi, että ryhmy oli osunut Alexin luutaan, jonka toinen pää oli irronnut lähes kokonaan irti ja Alex lähti putoamaan kohti maata koko ajan kiihtyvällä nopeudella.
”Hyvä Kaitlin”, Lily huusi nauraen takaisin Kaitlinille. Kaitlin virnisti Lilylle pikaisesti ennen kuin kääntyi ympäri jahdatakseen ryhmyjä.

Lilyn oli huomattavasti helpompi keskittyä nyt, kun Alex oli poissa pelistä. Hän löysi siepin melko nopeasti ja sai sen kiinni paljon vaivattomammin nyt kun Alex ei ollut estämässä häntä. Koko peli oli ohi yllättävän äkkiä.
Yhtäkkiä koko rohkelikon joukkue oli Lilyn ympärillä ja he lensivät maahan yhtenä kasana. Erica syöksyi halaamaan Lilyä heti, kun he olivat taas päässeet omille jaloilleen.
”Mahtavaa Lily! Sinä olit uskomaton”, Erica kiljui, ja rutisti Lilyä tiukasti. Lilystä hänen suorituksensa ei kyllä ollut mikään erikoinen, ottaen huomioon, että hänellä ei enää siinä vaiheessa ollut edes toista etsijää vastustajana, mutta hän oli onnellinen rohkelikon voitosta. Hän halasi Ericaa lujasti takaisin.
Erican olan yli Lily näki Scorpiuksen joukkueensa kanssa. Scorpius käänsi päätään, aivan kuin olisi vaistonnut Lilyn tuijotuksen ja vastasi Lilyn katseeseen. Lily virnisti Scorpiukselle vahingoniloisesti ja Scorpius näytti Lilylle kieltä. Lily hymyili Scorpiukselle vielä pienesti ja käänsi sitten katseensa nopeasti pois, ennen kuin kukaan ehtisi huomata mitään. Sen jälkeen katsojat alkoivat vyöryä kentälle ja Scorpius katosi johonkin ihmismassan keskelle.

***
Sunnuntaiaamuna Lily olisi vihdoinkin saanut nukkua pitkään, ilman että kukaan tuli herättämään häntä, koska kaikki muutkin nukkuivat pitkään, sillä rohkelikkojen voitonjuhlat olivat venyneet vähän pitkäksi. Itse asiassa he olivat lopettaneet vasta joskus aamuyöllä, kun McGarmiwa oli tullut valittamaan heille. Ja silti juuri sinä aamuna hän heräsi aikaisemmin kuin kukaan muu, eikä onnistunut enää saamaan unenpäästä kiinni.
Lily makasi sängyssään kuunnellen muiden tasaista hengitystä, joka kertoi, että hän oli ensimmäinen hereillä. Lily mietti jälleen kerran Scorpiusta. Hänen mahanpohjassaan kutitti, kun hän vain miettikin tätä. Häntä pelotti heidän suhteensa eteneminen; kaikki tuntui etenevän niin kovaa vauhtia, eikä Lily ollut yhtään valmis siihen. Häntä pelotti, että joku saisi tietää heistä; hän ei edes viitsinyt ajatella, mitä siitä seuraisi. Ja samalla hän tiesi, etteivät he voineet pitää sitä loputtomiin salaisuutena. Kaitlin alkaisi käydä epäluuloiseksi millä hetkellä hyvänsä, eikä Lily tiennyt, minkä selityksen hän olisi voinut tälle antaa.
Mutta juuri nyt Lily ei halunnut ajatella sitä. Ensin hän halusi tutustua Scorpiukseen paremmin, hän halusi saada ajatuksensa ja tunteensa järjestykseen. Oli hämmentävää, kun Scorpius olikin osoittautunut aivan erilaiseksi, kun Lily oli alun perin luullut. Lily ei myöskään tajunnut, miten hän ei ollut huomannut aikaisemmin, kuinka hyvännäköinen Scorpius oli. Ja nyt Scorpiuksen jokainen hymy sai hänessä aikaan niin voimakkaan reaktion. Lily ei voinut olla ihmettelemättä, mitä Scorpius oikein näki hänessä. Lilyhän oli vain aivan tavallinen tyttö, eikä edes mikään erityisen kaunis. Ja samalla häntä pelotti, että jossain vaiheessa Scorpiuskin tajuaisi sen.

Lily nousi ylös ja hiipi suihkuun, varomatta, ettei herättäisi muita. Tullessaan suihkusta, kaikki muut olivat vieläkin unessa joten Lily puki päälleen mahdollisimman vähin äänin ja lähti sitten alas rohkelikon oleskeluhuoneeseen.
Oleskeluhuone oli tyhjä lukuun ottamatta Albusta, joka luki jotain kirjaa nojatuolissa takan lähellä.
”Hei, Al”, Lily sanoi ja istui toiseen nojatuoliin.
”Hei”, Albus sanoi ja kohotti katseensa kirjasta. Hän laittoi kirjanmerkin väliin ja työnsi kirjan sivuun.
Lily ja Albus istuivat hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa. Lilystä tuntui, että hän oli etääntynyt Albuksesta viimeaikoina. He olivat olleet ennen läheisempiä, mutta nyt he näkivät toisiaan paljon harvemmin kuin ennen.
”Mitä sinä olit lukemassa?” Lily kysyi nyökäten kohti kirjaa.
Albus kohautti olkiaan. ”Ai tämä. Liittyy vaan yhteen taikajuomien tehtävään. Aika tylsä itse asiassa.”
Lily hymähti. ”Sellaista se koulunkäynti on.”
Seurasi toinen lyhyt hiljaisuus.
”Mutta tosi kiva, että me saatiin Teddy opettajaksi”, Albus huomautti.
”Niinpä”, Lily nyökkäsi. ”Hän on niin paljon parempi kuin se Lizzie.”
Albus irvisti, muistellen ilmeisesti Lizzien tunteja. ”No niinpä. Onneksi me saatiin joku kunnollinen, me ei oltaisi muuten selvitty S.U.P.E.R. – kokeista millään.”
Lily oli onnellinen, ettei hän ollut vielä seitsemännellä luokalla. Hänellä olisi vielä paljon aikaa miettiä, mitä hän haluaisi tehdä Tylypahkan jälkeen ja tällä hetkellä hänellä ei ainakaan ollut mikään kiire päästä pois Tylypahkasta, hän viihtyi siellä itse asiassa vähän liiankin hyvin.
”Mutta minä taidan nyt mennä aamiaiselle”, Albus sanoi ja nousi ylös. ”Nähdään myöhemmin.”
”Minä menen herättämään Kaitlinin”, Lily sanoi. ”Nähdään.”
Albus heilautti kättään ja katosi ulos muotokuva-aukosta. Lily lähti takaisin yläkertaan repimään Kaitlinia ylös sängystä.

”Kaitlin, herää”, Lily sanoi heittäen Kaitlinia tyynyllä päähän.
”Mitä nyt?” Kaitlin kysyi unisena, aukaisematta silmiään. ”Pitääkö meidän mennä jonnekin?”
”Eipä oikeastaan”, Lily vastasi. ”Mutta minulla on tylsää.”
”Äh”, Kaitlin huokaisi kääntäen kylkeään ja vetäen peiton korviinsa. ”Painu… jonnekin. Ja annan minun nukkua.”
Lily pudisti päätään, vaikka Kaitlin ei voinutkaan nähdä sitä ja veti peiton pois Kaitlin päältä. ”Enpä taida.” Lily heitti Kaitlinia vielä yhdellä tyynyllä ja tämä heitti sen takaisin Lilyn syliin.
Hetken kuluttua Kaitlin vihdoin avasi hitaasti silmänsä. ”Mahtavaa Kaitlin, sinä pystyit siihen”, Lily totesi sarkastisesti. Kaitlin näytti Lilylle kieltä ja tarttui Lilyn käteen, joka veti hänet istumaan sängyn laidalle.
Kaitlin istui sängyn päätyyn nojaten selkäänsä seinää vasten. ”No mitä me aiotaan tehdä tänään?” Kaitlin kysyi.
”En tiedä. Vaikka läksyjä vaihteeksi?” Lily ehdotti. He eivät tosiaankaan olleet tuhlanneet liikaa aikaa läksyjen tekoon viime aikoina.
”Tyyyylsääää”, Kaitlin valitti. ”Minä menen mieluummin herättämään Jamien. Hän keksii varmasti jotain hauskempaa.”
”Kuule, Kaitlin”, Lily selitti kärsivällisellä äänellä, aivan kuin hän olisi puhunut pikkulapselle, ”läksyjäkin on pakko tehdä joskus.”
Kaitlin huokaisi syvään ja liioitellusti.
”Hyvä on”, Lily myöntyi, ”Aamupäivä Jamien kanssa. Iltapäivällä läksyjä.”
”Minä menen herättämään hänet”, Kaitlin sanoi, hyppäsi ulos sängystään ja suuntasi kohti ovea.
”Tiedätkö, sinulla ei oikeastaan olisi lupa mennä poikien makusaliin”, Lily huomautti.
Kaitlin kohautti olkiaan. ”Ihan sama.”
”Ehkä sinun pitäisi kuitenkin pukea päällesi ensin”, Lily virnisti.
Kaitlin vilkaisi kerran vanhaa, reikäistä pyjamaansa ja käännähti sitten ympäri. ”Joo, ehkä pitäisi”
Lily pyöritteli silmiään Kaitlinin mennessä suihkuun ja nousi sitten ylös lähteäkseen itse aamupalalle.

Linnan käytävät olivat vielä melko tyhjiä ja Suuressa salissakin oli vasta muutamia oppilaita. Rose viittoili Lilylle korpinkynnen pöydästä, joten Lily meni istumaan hänen viereensä.
”Huomenta. Mihin sinä Ethanin jätit?” Lily kysyi.
”Nukkumaan”, Rose virnisti, ”en viitsinyt herättää häntä.”
Lily nyökkäsi ja katsoi kuinka Rosen kasvoille ilmestyi pieni, hempeä hymy, hänen ajatellessaan Ethania. Juuri sillä hetkellä Scorpius kavereineen astui sisään Suureen saliin ja Lily tajusi, että hänen huulilleen oli ilmestynyt hälyttävästi samanlainen hymy.
Lily pakotti kasvonsa taas peruslukemille, ja vilkaisi sitten takaisin Scorpiuksen suuntaan. Scorpius ja hänen kaverinsa – joista toinen oli Alex, jonka luudan Kaitlin oli eilen onnistunut rikkomaan – olivat juuri istuutumassa luihuisen pöytään.
Huomattuaan Lilyn katseen Scorpius virnisti Lilylle lyhyesti ja mahdollisimman huomaamattomasti, ennen kuin kääntyi vastaamaan toiselle ystävistään jotakin. Lilykin käänsi katseensa nopeasti toiseen suuntaan, ennen kuin Rose huomaisi.
Juuri nyt Lilystä tuntui kuitenkin hyvältä, että kukaan muu ei vielä tiennyt hänen ja Scorpiuksen orastavasta suhteestaan. Se oli heidän kahden salaisuus ja se teki siitä jollain tavalla intiimimpää ja yksityisempää. Ja se myös tuntu turvalliselta, koska hän ei vieläkään voinut olla varma, voisiko heistä kahdesta koskaan tulla mitään. Itse asiassa hän ei tiennyt, voisiko hän ylipäätänsä koskaan olla varma. Mutta hän halusi kokeilla.
Lily vilkaisi vielä kerran Scorpiukseen ja näki että Scorpius vilkaisi takaisin häneen. Ja sillä hetkellä hänestä tuntui, että kaikki oli ihan hyvin, itse asiassa paremmin kuin hyvin, vaikka hän olikin ihastunut luihuiseen. Tai ehkä juuri sen takia.
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Anylouse

  • Noita
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 27.3.!
« Vastaus #19 : Huhtikuu 04, 2009, 11:26:48 »
Paras tarina jota oon ikinä lukenu! :o

Oikeastaan, tää on eka tarina jota luen tosta nuoremmasta sukupolvesta..

Scorpiuksen ja Lilyn suhde on just ihana, oon aina rakastanu Dracon luonnetta ja nyt sä onnistuit paranteleen sitä pikkasen tolla Scorpiuksella. En vaan jaksa oottaa, että ne jossaki vaiheessa paljastas sen suhteen, niin näkis mitä mieltä Harry ja Draco on :)
Ajatella nyt, verivihollisten lapset seurustelemassa, aah<3


Luku 8 oli ehottomasti mun suosikki, kun luin sen nimen aloin melkee hyppiin onnesta.
Jostaki ihmeen syystä, aina ku Scorp ja Lily suutelee, mulle tulee hyvä olo :o
Onneks se eros Ethanista, mun mielest ne ei sopinu yhteen niin ollenkaan.

Jatkas samaan malliin pikkune :D:D
"Sinulla ei ole kirjainta.."
"Hän kai olettaa, ettet sinä unohda nimeäsi. Muttei mekään tyhmiä olla - me tiedetään että meidän nimet on Gred ja Feorge."

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 27.3.!
« Vastaus #20 : Huhtikuu 05, 2009, 17:40:44 »
A/N: kiitos paljon Anylouse, kommentisi piristi päivääni :) Mäki odotan, sitä ku niitten suhde tulee julki, siitä tulee mielenkiintosta... :D

Tässä on nyt luku 11. Toivottavasti tykkäätte, ja kommentit olis tosi kivoja! :)


11. Epäilyksiä

Seuraava viikko alkoi rauhallisissa merkeissä, ilman että mitään erikoista sattui. Maanantai-illan Lily ja Kaitlin päättivät opiskella kirjastossa, sillä he olivat jääneet vähän jälkeen koulussa huispauksen ja muun takia.
Niinpä he keräsivät kirjansa päivällisen jälkeen ja suunnistivat kohti kirjastoa. Kirjasto oli melko tyhjä, mutta siellä täällä istui läksyihinsä syventyneitä oppilaita ja melko perällä, kahden hyllyrivistön välissä Lily huomasi Scorpiuksen. Tällä kertaa Scorpiuksella ei ollut ystäviään mukanaan, vaan hän oli yksin, jälleen kerran syventyneenä johonkin paksuun opukseen.
Kaitlin ei kiinnittänyt Scorpiukseen mitään huomiota, mutta Lily kyllä kiinnitti. Hän uskalsi vilkaista Scorpiusta vain nopeasti, jottei herättäisi Kaitlinin huomiota, mutta sinä aikana hän ehti huomata, että Scorpiuskin huomasi hänet. Heidän katseensa kohtasi vain hetkeksi ja sitten Scorpius taas syventyi takaisin kirjaansa, aivan kuin ei olisi edes tunnistanut Lilyä.
Lily käänsi katseensa nopeasti lattiaan ja he istuutuivat Kaitlinin kanssa hyllyrivistön toisella puolella olevan pöydän ääreen.

Lily yritti parhaansa mukaan syventyä läksyihin, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Hän oli koko ajan tietoinen, että Scorpius, jota erotti heistä vain yksi hyllyrivistö, kuuli kaiken, mitä he puhuivat ja jostain syystä Lily tiesi, että Scorpius myös kuuntelisi.
Kaitlinkin vaistosi Lilyn levottoman mielentilan, mutta tämä ei sanonut mitään, loi vain muutaman oudoksuvan katseen Lilyyn.
Jonkin ajan kuluttua Kaitlin läimäisi läksykirjan kiinni ja nojautui taaksepäin tuolillaan. ”Mennäänkö takaisin oleskeluhuoneeseen ja jatketaan toisena iltana?” Kaitlin ehdotti, vaikka he olivat saaneet tuskin puoletkaan läksyistä tehtyä.
”Hyvä idea”, Lily nyökkäsi. ”Mene sinä edeltä, minä kirjoitan vain tämän äkkiä loppuun ensin.”
”Kyllä minä voin odottaakin”, Kaitlin vastasi ja kohautti olkiaan, kerätessään kirjojaan laukkuunsa.
”Ei kun mene vaan”, Lily sanoi, yrittäen saada äänensä kuulostamaan mahdollisimman välinpitämättömältä. ”Mene vaikka etsimään Jamie jostain käsiisi, minä tulen ihan kohta.”
”Okei sitten”, Kaitlin sanoi. ”Nähdään kohta.”
”Nähdään”, Lily sanoi, edelleen nenä kiinni pergamentissa, johon hän oli kirjoittamassa, vaikka tajusi, ettei edes muistanut enää mitä hänen piti kirjoittaa.

Lily odotti hetken Kaitlinin lähdettyä ja keräsi sitten kirjansa, sulkakynänsä ja pergamenttinsa laukkuunsa. Sitten hän nousi ja kiersi hyllyn toiselle puolelle Scorpiuksen pöydän ääreen.
Scorpius istui edelleenkin nenä kiinni samassa kirjassa, mutta heti Lilyn astuessa esiin kirjahyllyn takaa, Scorpius kohotti katseensa ja sulki kirjan
”Hei Lily”, Scorpius sanoi ja taputti vieressään olevaa tuolia.
Lily istuutui siihen ja laski laukkunsa lattialle. ”Hei.”
”Läksyjen teko ei sitten oikein innostanutkaan, vai?” Scorpius kysyi virnistäen.
Lily pudisti päätään. ”Hei”, hän huomautti sitten, ”sinä et olisi saanut salakuunnella.”
Lilystä näytti, että Scorpiuksen hymy vain leveni. ”En minä salakuunnellutkaan, minä en vain voinut olla kuulematta, mitä te puhuitte.”
”Niin, niin”, Lily huokaisi pyöritellen silmiään.
Scorpius nauroi Lilyn ilmeelle, mutta vakavoitui sitten taas yhtäkkiä. ”Ehkä meidän pitäisi lähteä jonnekin vähän vähemmän julkiselle paikalle”, Scorpius sanoi. ”Jos sinä et nimittäin halua että meitä nähdään.”
”Aivan”, Lily sanoi. Kirjastossa tosiaankin oli muitakin ihmisiä, vaikka onneksi Lily ei ainakaan tähän mennessä ollut huomannut ketään tuttua.
”Ellet sinä sitten halua lähteä Kaitlinin perään?” Scorpius kysyi kohottaen kulmiaan.
Lily pudisti päätään ja nousi ylös. ”En, hän pärjää Jamien kanssa hetken ihan hyvin ilman minuakin.” Sitten hän nappasi laukkunsa ja lähti seitsemänteen kerrokseen hiukan Scorpiuksen edellä.

Hetken kuluttua Lily ja Scorpius astuivat sisään jo tutuksi tulleeseen tarvehuoneeseen. Se oli samanlainen kuin aina ennenkin; nurkassa ritisi iloinen takkatuli ja sen edessä oli kaksi nojatuolia. Lily pudotti laukkunsa lattialle oven viereen ja astui sitten peremmälle.
”Tämä on kiva huone”, Lily aloitti. ”Jotenkin kotoisa.”
Scorpius hymähti kohauttaen olkiaan. ”Se vain muistuttaa minua yhdestä toisesta huoneesta.”
Lily kääntyi katsomaan Scorpiusta, mutta tämä ei enää jatkanut samasta aiheesta vaan käveli Lilyn ohi ja istuutui toiseen nojatuoleista. Lily istui hänen vieressään olevaan nojatuoliin, veti jalat ylös ja nojasi leukansa vasten polviaan.

Hetken he istuivat vain hiljaa, kummankin tuijotellessa takkatuleen.
”Mitäköhän Kaitlin sanoisi, jos hän saisi tietää?” Lily ajatteli sitten ääneen.
”Tai Alex ja Jeremy”, Scorpius lisäsi.
”Niinpä”, Lily sanoi. ”Tai meidän vanhemmat.”
Scorpius hymähti. ”Niinpä. Minun vanhempani varmaan kieltäisivät olevansa mitään sukua minulle.”
Lily nyökkäsi sanomatta mitään. Hän ajatteli, mitä hänen isänsä tekisi, jos hän saisi tietää. Luultavasti lukitsisi Lilyn pois Scorpiuksen ulottuvilta tai jotain sen tapaista.
”Mutta ei jaksa puhua heistä nyt”, Scorpius sanoi sitten.

He juttelivat hetken aikaa koulusta ja huispauksesta ja muista arkipäiväisistä asioista. Mutta Lily huomasi, että Scorpiuksen kanssa oli yhtä helppo puhua, kuin olla hiljaakin.
Hän menetti ajantajun kokonaan, ollessaan Scorpiuksen seurassa, eikä tajunnutkaan, kuinka myöhä oli, ennen kuin hänen päänsä alkoi nuokkua väsymyksestä. Hän yritti urheasti pitää silmiään väkisin auki, sillä hän ei olisi halunnut lähteä Scorpiuksen luota vielä.
”Pitäisikö sinun lähteä nukkumaan?” Scorpius naurahti ja kohotti kulmiaan.
”Joo”, Lily mutisi. ”Varmaan.”
Scorpius nousi ylös nojatuolista, jossa hän oli istunut ja veti Lilynkin ylös. ”Sinä nukahdat kohta istuallesi, jos sinä et lähde nukkumaan”, Scorpius huomautti.
”Niin kai sitten”, Lily myöntyi, luultavasti Scorpius oli oikeassa.
”Vaikka en minä haluaisikaan päästää sinua vielä”, Scorpius sanoi ja veti Lilyn lähemmäs itseään.
Lily tunsi itsensä yhtäkkiä paljon tarkkaavaisemmaksi, Scorpiuksen kietoessa kätensä hänen vyötärönsä ympärille ja painaessa huulensa Lilyn huulille.

Heidän suudelmansa tuntui kestävän ikuisuuden ja silti se loppui aivan liian äkkiä. Scorpius painoi otsansa vasten Lilyn otsaa hetkeksi ja Lily puristi silmänsä kiinni, hengittäen sisäänsä Scorpiuksen tuoksua. Lily vaistosi, ettei Scorpius oikeasti halunnut päästää irti hänestä, mikä tuntui kivalta, sillä hän ei olisi halunnut lähteä.
Lilyä pelotti, kuinka nopeasti heidän suhteensa oli edennyt, hän ei oikeasti edes tuntenut Scorpiusta kunnolla, vaikka jollain tasolla hänestä tuntui, että hän oli lähempänä Scorpiusta, kuin monia muita, jotka oli tuntenut paljon kauemmin. Ja jo nyt, jostain käsittämättömästä syystä, Scorpius merkitsi niin paljon hänelle.
Scorpius päästi irti Lilystä aivan liian pian. ”Hyvää yötä”, Scorpius sanoi. ”Älä nyt näytä noin pettyneeltä, mehän nähdään huomenna taas.”
Lily ei ollut tajunnut, että hän oli näyttänyt pettyneeltä, vaikka siltä hänestä olikin tuntunut. ”Hyvää yötä”, Lily mutisi punastuen ja pujahti nopeasti ulos tarvehuoneesta ja hiipi kohti rohkelikkotornia, toivoen ettei hän jäisi kiinni, sillä hänellä ei ollut kelmien karttaa mukana, eikä oppilailla ollut lupa oleskella käytävillä enää niin myöhään.

Rohkelikkojen oleskeluhuone oli jo melko tyhjä, Lilyn saapuessa perille. Kaitlin ja Jamie istuivat takkatulen ääressä, samalla nojatuolilla, keskustellen jostain päät kiinni toisissaan.
”Hei”, Lily sanoi istuutuen vapaaseen nojatuoliin Kaitlinin viereen.
”Missä sinä olet ollut?” Kaitlin kysyi kohottaen kulmiaan.
”Tuota…” Lily aloitti. Hän ei todellakaan ollut muistanut miettiä mitään selitystä Kaitlinille. ”Minä törmäsin Roseen.”
”Okei”, Kaitlin sanoi, luoden epäluuloisen silmäyksen Lilyyn. Lily näki, ettei Kaitlin ollut niellyt hänen selitystään ja tiesi, että tämä ottaisi sen vielä puheeksi joku kerta heidän ollessaan kahden.
”Minä taidan tästä lähteä nukkumaan”, Lily ilmoitti ja nousi ylös.
”Hyvää yötä”, Kaitlin sanoi.
”Hyvää yötä”, Lily vastasi puolivälissä kohti makusaliin vieviä portaita. ”Nähdään aamulla.”
Lily vaihtoi yöpuvun nopeasti päälleen ja pujahti lakanoiden väliin. Hän nukahti nopeasti päästyään vihdoinkin rättiväsyneenä sänkyynsä.

***
Seuraavana aamuna Lily heräsi siihen, kun Kaitlin ravisteli hänet kovakouraiset hereille.
”Lily, herää”, Kaitlin sanoi. ”Haluatko sinä myöhästyä tunnilta?”
”Mitä?” Lily kysyi tokkuraisena ja hiukan ärtyneenä. Hän oli juuri nähnyt jotain ihanaa unta, ja vaikka hän ei muistanutkaan mitä siinä tapahtui, hän muisti, että Scorpius oli ollut siinä. Joten hän ei siis todellakaan olisi halunnut herätä.
Lily hautasi kasvonsa tyynyyn ja käänsi kylkeään, mutta kohta hänen oli pakko nousta ylös raskaasti huokaisten ja ruveta kaivelemaan vaatteitaan jostain lattialta.

Lopulta he saapuivat Suureen saliin aamiaiselle taas kerran viimeisten joukossa. Heidän istuessaan alas rohkelikon pöytään Lily huomasi heti Scorpiuksen. Scorpius jutteli ystäviensä kanssa, mutta kohta hän käänsi päätään ja huomasi Lilyn. Hänen katseensa pysyi Lilyssä vain hiukan liian pitkään, niin että se tuskin olisi tuntunut kovin epäilyttävältä joltain sivulliselta, mutta Lily jäi tuijottamaan Scorpiusta. Scorpiuksesta ei ollut mitenkään näkynyt, että hän edes tunsi Lilyn, ja jostain syystä se jäi vaivaamaan Lilyä vähän. Totta kai hän tiesi, että juuri niin Lily oli pyytänyt Scorpiusta tekemään, mutta silti.
”Lily?” Kaitlin kysyi ja kiinnitti Lilyn huomion taas itseensä. ”Sinä vaikutat jotenkin poissaolevalta. Mitä sinä oikein tuijotat?”
”En mitään”, Lily sanoi ja käänsi kiireesti katseensa toiseen suuntaan.
”Kuule, sinä olet ollut jotenkin omituinen viime aikoina. Pitäisikö sinun kertoa minulle jotain?” Kaitlin kysyi.
”Kuinka niin?” Lily kysyi, yrittäen saada äänensä kuulostamaan mahdollisimman normaalilta, mutta hän tajusi itsekin kuinka huono yritys se oli, hänen äänensä kuulosti hermostuneelta ja kimeältä. Se ei ikinä vakuuttaisi Kaitlinia.
”No sinä vain olet. Ihan totta Lily, mitä ikinä se onkin, sinä voit kertoa minulle.”
En voi, Lily ajatteli pudistaen päätään pienesti. Kaitlin ei ikinä ymmärtäisi, eikä hän voinut oikeastaan tätä siitä moittiakaan.
”Tule, meidän pitäisi lähteä tunnille, ennen kuin myöhästytään”, Lily sanoi yrittäen vaihtaa puheenaihetta.
Kaitlin nousi myös seisomaan, silmäillen Lilyä kasvoillaan ”tästä puhutaan vielä” –ilmeensä.
Lily tiesi, ettei Kaitlin unohtaisi asiaa, vaan ottaisi sen esille heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Niinpä Lilyn olisi parasta keksi hyvä tekosyy ja vähän äkkiä.
Vaikka toisaalta Lilyn mielessä kävi ajatus, mitä jos kertoiskin Kaitlinille totuuden. Kaitlin kauhistuisi ja raivostuisi ja yrittäisi parhaansa mukaan saada Lilyn jättämään Scorpiuksen rauhaan. Mutta sittenkin, kuinka kamalaa se voisi olla? Kaitlinin olisi pakko tottua ajatukseen jossain vaiheessa.

Kaitlin ja Lily kävelivät hiljaisuuden vallitessa pimeiden voimilta suojautumisen luokan eteen. Kohta Teddy marssi pitkin askelin kohti oppilaitaan, rento hymy huulillaan. Tällä kertaa hänen lilat hiuksensa olivat hiukan pidemmät ja tummemmat ja niissä oli punertava sävy.
”Huomenta”, Teddy sanoi ja aukaisi luokan oven päästäen oppilaansa sisälle.
”Tänään me aloitamme harjoittelemaan äänettömästi taikomista”, Teddy kertoi, kun luokka oli asettunut aloilleen. Luokassa alkoi pieni innostunut kuhina oppilaiden kuullessa Teddyn sanat, tätä he olivatkin jo kaikki ehtineet odottaa.
”Ottakaapas sitten taikasauvat esille ja etsikää itsellenne pari”, Teddy sanoi. Seurasi hetken hälinä oppilaiden kaivellessa taikasauvojaan ja jakautuessaan pareiksi. Kaikkien noustua vihdoin seisomaan Teddyn lennätti yhdellä taikasauvanheilautuksella pulpetit ja tuolit luokan sivustoille.
”No niin, nyt täällä on paremmin tilaa”, Teddy sanoi silmäillen tyytyväisenä ympärilleen. ”Loitsiaksenne äänettömästi teidän pitää vain ajatella taikasanaa ja heilauttaa taikasauvaanne, niin kuin tavallisesti. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa, kuin miltä kuulostaa; te ette saa antaa ajatustenne vaellella. Ja muistakaa, että harjoitus tekee mestarin. Kukaan ei opi tätä ihan nopeasti, joten kärsivällisyyttä.”
Sitten hän osoitti Lilyä taikasauvallaan ja teki esimerkiksi luokalle äänettömän karkotaseet -loitsun saaden Lilyn taikasauvan lennähtämään käteensä. Teddy sai sen tosiaankin näyttämään helpolta ja vaivattomalta.
”Tähän tapaan”, Teddy sanoi ja vilautti valkoista hammasrivistöään tyytyväisen näköisenä. ”Sitten voittekin kokeilla itse, mutta muistakaa, yrittäkää vain karkotaseet –loitsua näin aluksi. On parasta aloittaa loitsulla, jonka osaa jo aluksikin hyvin.”

Sitten luokkaan lankesikin hiiskumaton hiljaisuus. Näytti varmaan oudolta, kun luokallinen nuoria velhoja ja noitia huitoi taikasauvoillaan päästämättä ääntäkään. Kenelläkään ei näyttänyt olevan erityisesti onnea loitsujen onnistumisen suhteen ja tunnin lopuksi vain muutama oppilas oli onnistunut saamaan jonkinlaisen reaktion aikaan.
”Älkää lannistuko”, Teddy sanoi oppilailleen tunnin lopuksi, heidän kerätessään tavaroitaan. ”Kyllä te sen vielä opitte, vaikka se onkin aluksi turhauttavaa.”
”Niin varmaan”, Lily mutisi heidän tehdessään lähtöä ulos luokasta.
Teddy vain virnisti Lilylle iloiseen tapaansa ja heilautti kättään hyvästiksi.

Loppupäivä sujui ilman tavalliseen tapaan. Lily katseli ympärilleen, törmätäkseen Scorpiukseen jossain vaiheessa, mutta hän ei kohdannut tämän kuin kerran käytävällä Kaitlinin kanssa. Scorpius vilkaisi Lilyä nopeasti, vain ohikiitävän hetken verran, mutta sai tuon hetken vaikuttamaan  merkitykselliseltä, niin kuin yleensäkin. Lily tunsi pienten perhosten lepattavan vatsanpohjassaan, niin kuin aina Scorpiuksen katsoessa häntä. Scorpiuksen katseessa oli jotain taianomaista, hän ei vain oikein tiennyt mitä.
Ja sitten tuo hetki oli ohi, eikä Kaitlin ollut huomannut mitään. Se sai Lilyn miettimään, että he olivat Scorpiuksen kanssa ihan omassa maailmassaan. He olivat samalla aaltopituudella, jota kukaan muu ei nähnyt eikä ymmärtänyt. Se oli Lilystä mukava ajatus. Hän hymyili itsekseen tuijottaessaan lattiaan, jottei Kaitlin olisi huomannut. Kaitlin taisi kuitenkin huomata, sillä hän loi Lilyyn taas yhden epäluuloisen silmäyksen.

***
Illalla Lily, Kaitlin, Jamie ja Albus istuivat rohkelikon takkatulen lämmössä. Kaitlin ja Jamie pelasivat velhoshakkia Albuksen toimiessa tuomarina ja Lily yritti syventyä paksuun, vanhaan romaaniin. Jotenkin hänen ajatuksensa kuitenkin aina ajautuivat väärille urille. Ja jotenkin ne aina päätyivät Scorpiukseen.
Jamien ja Kaitlinin pelattua pelinsä loppuun (Jamie voitti) Albus keräsi kirjansa kasaan. ”Minun pitää nyt mennä”, hän selitti noustessaan seisomaan.
”Minne?” Lily kysyi kohottaen päänsä kirjasta, jonka lukemisesta ei muutenkaan tullut yhtään mitään.
”En minnekään”, Albus sanoi lehahtaen punaiseksi. ”Tai siis minulla on tapaaminen.”
”Punastuitko sinä, Al?” Lily kysyi virnistäen leveästi.
”En”, Albus sanoi kiireesti, punastuen samalla vielä enemmän. ”Nähdään myöhemmin, heippa”, hän sanoi kiirehtiessään ulos muotokuva-aukosta.
He jäivät katsomaan hetkeksi Albuksen perään. Sitten Lily kääntyi katsomaan toisia. ”Ketäköhän hän on menossa tapaamaan?” Lily kysyi vieläkin kasvoillaan ilkikurinen virnistys.
”Jotain tyttöä?” Kaitlin ehdotti.
”Epäilemättä”, Lily vastasi. ”Kukakohan se on?”
”En tiedä. Ehkä se selviää meille jossain vaiheessa”, Kaitlin sanoi.

”Mutta minäkin voisin tästä lähteä kirjastoon”, Lily sanoi sitten nousten myös seisomaan. Kirjan lukemisesta ei kuitenkaan tulisi nyt mitään ja Lily elätteli mielessään pientä toivoa, että sattuisi törmäämään Scorpiukseen.
”Sinä olet viime aikoina viettänyt aika paljon aikaa kirjastossa”, Kaitlin huomautti.
Lily kohautti olkiaan punastuen samalla ja tajusi sitten, kuinka paljon samalta hänen käyttäytymisensä vaikutti, kuin Albuksen oli ollut juuri vähän aikaa sitten.
”Mikä teitä Potterin sisaruksia oikein vaivaa?” Kaitlin mutisi puoliääneen pudistellen päätään.
”Nähdään myöhemmin”, Lily sanoi ja luikki äkkiä ulos oleskeluhuoneesta.

Oli jo niin myöhä, että melkein koko kirjasto oli tyhjä ja viimeisetkin oppilaat olivat jo keräilemässä tavaroitaan. Mutta niin kun Lily oli toivonutkin, Scorpius istui yhdessä nurkassa lukemassa kirjaa. Lily ajatteli, että Scorpiuskin oli viettänyt aika paljon aikaa kirjastossa viime aikoina. Ellei sitten, Lilyn mieleen putkahti, Scorpius tullut sinne samasta syystä, kuin Lilykin oli tullut.
Joka tapauksessa, Lily tunsi taas mukavaa kutitusta mahanpohjassaan, nähdessään Scorpiuksen ja hänen huulensa kaartuivat automaattisesti hymyyn.
Scorpius kohotti katseensa ja laittoi sitten kirjansa kiinni. Lily huomasi, että Scorpiuksenkin kasvoille ilmestyi ilahtunut hymy, hänen nähdessään Lilyn.
Lily ihmetteli jälleen kerran, mitä Scorpius oikein näki hänessä, hänhän oli aivan tavallinen, eikä hänessä ollut oikein mitään kiinnostavaa. Kun taas Scorpius… Scorpius oli salaperäinen ja mukava ja todella hyvännäköinen. Scorpiuksessa oli jotain, joka piti Lilyä lujasti otteessaan, niin lujasti, että se pelotti häntä, mutta ei hän voinut sille mitään tehdäkään. Ja lisäksi Scorpius oli luihuinen. Lily ei käsittänyt, miten Scorpius oli ikinä päätynyt luihuiseen, tämä ei ollut yhtään sen tapainen, kuin kaikki muut luihuiset.

”Hei”, Scorpius sanoi ja hymyili Lilylle.
”Hei”, Lily vastasi ja istuutui tuolille Scorpiuksen viereen.
Scorpius oli aikeissa sanoa jotain, mutta ennen kuin hän ehti päästää sanakaan suustaan, kärttyisä kirjastonhoitaja keskeytti hänet.
”Kirjasto menee kiinni nyt”, kirjastonhoitaja tiuskaisi. ”Teidän olisi parasta hankkiutua oleskeluhuoneisiinne.” Niine hyvineen hän marssi matkoihinsa, vilkaisten vielä Scorpiusta ja Lilyä epäluuloisesti olkansa yli.
Scorpius hymähti Lilylle pienesti ja he nousivat seisomaan. Heidän poistuessaan kirjastosta, Scorpius tarttui Lilyn käteen. Hän sai eleen tuntumaan täydellisen luonnolliselta, aivan kuin he olisivat kävelleet käsi kädessä pitkin Tylypahkan autioita käytäviä monta kertaa ennenkin.
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 5.4.
« Vastaus #21 : Huhtikuu 14, 2009, 20:24:57 »
A/N: Kiitos Anylouse, ihanaa kun tykkäät. Tuo Alin seuralainen selviää parin luvun päästä ;)
Kiitos paljon kommentista, Sukka, mäki odotan, et niitten suhde tule julki, siit tulee hauskaa! :D
Kiitos Nekku, kiva kiun tykkäät! :)

Tätä lukua oli kiva kirjoittaa, toivottavasti pidätte :)


12. Totuus

Lily ja Scorpius istuivat jälleen kerran Tarvehuoneessa, takkatulen ääressä. He olivat kuluttaneet koko illan kahdestaan välillä jutellen, välillä ollen hiljaa. Lily tiesi, että Kaitlin ihmetteli jo, missä hän oli, mutta hän ei vain saanut lähdettyä Scorpiuksen luota. Ja siitä hänen mieleensä muistuikin aihe, josta hänen piti puhua Scorpiuksen kanssa.
”Minusta minun pitäisi kertoa Kaitlinille”, Lily sanoi.
Scorpius kääntyi katsomaan Lilyä yllättyneenä.
”Hän on jo muutenkin alkanut tulla epäluuloiseksi”, Lily selitti. ”Ja minä en ole tottunut valehtelemaan hänelle. Sitä paitsi ei hän kerro kenellekään.”
”Ehkä sinun sitten pitäisi kertoa hänelle, jos olet sitä mieltä”, Scorpius sanoi ja kohautti olkiaan. Hän ei tuntenut koko Kaitlinia, joten hän ei voinut luottaa tähän, mutta hän luotti kyllä Lilyn sanaan ja tämän kykyyn valita ystävänsä.
Lily nyökkäsi helpottuneena, ettei Scorpiuksella ollut mitään sitä vastaan. ”En minä kuitenkaan olisi onnistunut salaamaan tätä häneltä enää kauaa.”
”Miten sinä luulet, että hän suhtautuu tähän?” Scorpius kysyi Lilyltä kohottaen kulmiaan.
Lily pudisti päätään, hän ei olisi mieluiten edes ajatellut koko asiaa. ”Ei ainakaan kovin hyvin. Anteeksi nyt vaan, mutta meille ei ole ikinä annettu mitään kovin hyvää kuvaa teidän suvusta”, Lily selitti.
”Ei meillekään teidän suvusta”, Scorpius virnisti. ”Tietäisit vaan, mitä isä on selittänyt minulle sinun isästäsi.”
”No mitä?” Lily kysyi kiinnostuneena.
”Ehkä on parempi, ettet tiedä”, Scorpius pudisti päätään nopeasti. ”Mutta takaisin Kaitliniin.”
Lily voihkaisi. ”Parempi vain saada se pois alta mahdollisimman nopeasti.” Sitten Lily vilkaisi seinällä olevaa, vanhanaikaista kelloa. ”Ehkä minun pitäisi lähteä.”
”Ei vielä”, Scorpius vastusti.
”Minä etsin Kaitlinin käsiini, jotta voin kertoa hänelle”, Lily sanoi hymyillen ja nousi seisomaan. Scorpiuskin nousi ja kietoi kätensä Lilyn ympärille, vetäen tytön lähemmäs itseään.
”Mitä jos minä en päästä sinua lähtemään?” Scorpius mutisi Lilyn korvaan, hänen naamansa melkein kiinni Lilyn niskassa. Lily tunsi sydämensä hakkaavan ainakin kolme kertaa normaalia nopeammin.
Lilyn huulet kaartuivat hymyyn ja hän kietoi kätensä Scorpiuksen niskan ympärille. ”Ehkä minä en haluakaan lähteä ihan vielä”, hän vastasi.
”Hyvä päätös”, Scorpius sanoi, ennen kuin painoi huulensa Lilyn huulille.

Heidän huuliensa painuessa toisiaan vasten, kaikki ajatukset kaikkosivat Lilyn päästä. Hän ei ollut enää huolissaan Kaitlinin reaktiosta. Kaikki hänen aistinsa olivat täynnä Scorpiusta, hän tunsi Scorpiuksen huumaavan tuoksun, tunsi Scorpiuksen kädet tiukasti ympärillään ja maistoi hänet huulillaan... Scorpius sai hänet aina unohtamaan ympäröivän maailman kokonaan. Kukaan ei ikinä ollut suudellut häntä sillä tavalla, kukaan ei ollut ikinä saanut Lilyä tuntemaan sillä tavalla. Hän ei ymmärtänyt tarkalleen, mitä tuossa luihuispojassa oli niin erikoista, mikä sai hänet tuntemaan tällä tavalla. Siinä oli jotain taianomaista, jotain jännittävää ja mahanpohjaa kutkuttavaa.

Lopulta, pitkän ajan kuluttua Scorpius irrottautui Lilystä. ”Pitikö sinun mennä jonnekin?” Scorpius kysyi toinen kulma kohollaan.
”Niin kai sitten”, Lily sanoi. Vaikka hän ei olisikaan vielä halunnut lähteä, hänen olisi ihan totta etsittävä Kaitlin käsiinsä ja kerrottava tälle. Ja sen parempi, mitä nopeammin se olisi pois alta. ”Nähdään taas huomenna?”
Scorpius nyökkäsi. ”Sama paikka, sama aika?”
Lily nauroi. ”Sinä saat tämän kuulostamaan kovinkin salaperäiseltä.”
”Eikö tämä sitten sinusta ole?” Scorpius kysyi.
”No on kai”, Lily sanoi. ”Nähdään huomenna.”
”Nähdään”, Scorpius sanoi ja suuteli Lilyä vielä nopeasti, ennen kuin päästi tämän menemään.

Lily lähti vastahakoisesti kohti rohkelikkotornia. Hän tunsi askeleidensa hidastuvan sitä mukaan, kun hän lähestyi oleskeluhuonetta. Hänen kavutessaan sisälle muotokuva-aukosta, hän huomasi hetki Kaitlinin, joka luki kirjaa, käpertyneenä nojatuoliin, takkatulen lämpöön. Oli jo niin myöhä, että koko oleskeluhuone oli tyhjä, Kaitlin oli varmankin pysynyt ylhäällä vain odottamassa Lilyä.
Ja heti Lilyn astuessa peremmälle Kaitlin käännähtikin katsomaan häntä.
”Missä sinä olet ollut?” Kaitlin kysyi terävästi.
Lily jäi seisomaan epäröiden paikoilleen, tietämättä mitä sanoa.
”Tule tänne”, Kaitlin sanoi nähdessään Lilyn epäröinnin. Lilyn astuessa lähemmäs Kaitlin työnsi hänet istumaan viereiseen nojatuoliin. ”Kyllä sinä voit kertoa minulle, sinä tiedät, että voit kertoa minulle mitä vaan.”
”Niin mutta”, Lily aloitti. ”Tämä on vähän mutkikkaampi juttu.”
”Liittyykö siihen joku poika?” Kaitlin kysyi.
Lily nyökkäsi.
”Minä arvasin”, Kaitlin virnisti. ”No, kerro kuka se on?”
”En minä voi.” Lily kuiskasi hätääntyneellä äänellä. Ei hän voisi tehdä sitä, ei hän voisi kertoa Kaitlinille. Hän ei olisi saanut olla Scorpiuksen kanssa, se ei vain käynyt päinsä. Kukaan ei ymmärtäisi sitä. Lily ei käsittänyt, miten hän oli ikinä voinut kuvitella kertovansa Kaitlinille, Kaitlin ei voisi ikinä hyväksyä sitä. Ja Kaitlinin mielipide oli hänelle niin tärkeä, jotenkin hän tunsi pakottavaa tarvetta saada Kaitlin ymmärtämään häntä, hyväksymään Scorpiuksen.
”Miksi et voi?” Kaitlin kysyi kärsimättömänä, vaikka yrittikin saada äänensä kuulostamaan mahdollisimman lempeältä.
”Sinä suutut”, Lily sanoi ensimmäisen asian, joka hänen mieleensä tuli.
Kaitlin henkäisi terävästi, aivan kuin olisi juuri keksinyt jotain kamalaa. Lily tuijotti jalkojaan, hän oli varma, että Kaitlin oli jo keksinyt asian.
”Voi ei Lily!”, Kaitlin henkäisi kauhistuneena. ”Miten sinä saatoit?”
Lily piti katseensa tiiviisti sylissään. ”En minä voinut sille mitään”, Lily yritti puolustautua.
”Tuo ei ole mikään selitys”, Kaitlin kivahti, hänen äänensä muuttui vihaisemmaksi ja kauhistuneemmaksi koko ajan. ”Sellaista ei vain voi tehdä. Miten sinä saatoit tehdä tämän minulle?”
”Mitä?” Lily kysyi ymmällään. ”Enhän minä ole tehnyt sinulle mitään.”
”Jaa et vai”, Kaitlin sähähti. Lily kohotti katseensa Kaitlinin vihaisiin kasvoihin hämmästyneenä. ”Miten sinä kehtasit ihastua Jamieen?”
”Mitä?” Lily huudahti. ”En minä ole ihastunut Jamieen!”
Nyt oli Kaitlinin vuoro näyttää hämmentyneeltä. ”Etkö?”
”No en!”, Lily sanoi helpottuneena, tajuttuaan vihdoinkin koko jutun. ”En tietenkään, en minä voisi ikinä ihastua Jamieen. Hänhän on sinun kanssasi.”
”Mutta minä luulin”, Kaitlin aloitti. ”Kun sinä sanoit, että minä suuttuisin…”
Lily pudisti päätään. ”Sinä ymmärsit väärin.”
”Ai jaa”, Kaitlin sanoi hymyillen hiukan nolona. ”No hyvä. Anteeksi, että minä raivosin sinulle.”
”Ei se mitään. Mutta minä en voisi ikinä tehdä mitään sellaista sinulle”, Lily huomautti.
”Et tietenkään voisi. Mutta hei!”, Kaitlin huudahti sitten, muistaen heidän alkuperäisen puheenaiheen. ”Kuka se sitten on?”
Lily käänsi taas katseensa toiseen suuntaan.
”Kerro nyt vaan. Ei se voi olla mitään kovin kamalaa”, Kaitlin maanitteli. ”Onko se joku meitä nuorempi?”
Lily pudisti päätään äänettömästi.
”Ei kai..?” Kaitlin aloitti sitten, muistaen jotain. ”Ei kai se vaan ole Ethan?”
”Ei!” Lily sanoi painokkaasti. ”Me ollaan erottu. Ja hän on nyt Rosen kanssa.”
”No kuka sitten?” Kaitlin kysyi alkaen jo ärtyä.

Lily oli hetken hiljaa, eikä Kaitlinkaan sanonut mitään. Hän päätteli, että olisi vain parasta sanoa asia suoraan. ”Sinun täytyy luvata, ettet kerro kenellekään”, Lily sanoi Kaitlinille vakavana. Totta kai hän tiesi ettei se ollut tarpeellista, ei Kaitlin muutenkaan olisi hänen asioitaan kenellekään puhunut, mutta hänestä vain tuntui, että hänen oli pakko varmista.
”En tietenkään”, Kaitlin nyökkäsi jännittyneenä.
”Se on Scorpius Malfoy”, Lily sanoi hiljaa.
Sitä seurasi tyrmistynyt hiljaisuus. Sitä jatkui niin pitkään, että lopulta Lily vilkaisi Kaitliniin, joka tuijotti tyrmistyneenä suoraan eteensä.
”Ei ole totta”, Kaitlin sanoi lopulta, omituisen rauhallisella äänellä.
”Kyllä se on”, Lily sanoi.
”Ei voi olla”, Kaitlin henkäisi. ”Scorpius Malfoy? Malfoy.”
Lily vain istui hiljaa ja odotti, että Kaitlin pääsisi yli järkytyksestään.
Kaitlin pudisteli päätään epäuskoisena. ”Mutta… Hänhän on luihuinen. Hän on Malfoy. Lily sinä tiedät kyllä millainen hän on, hän on ilkeä, itsekäs ja... luihuinen.”
Kaitlin ei näyttänyt tietävän, mitä olisi sanonut, ja Lilystä näytti huolestuttavasti vähän siltä, kuin tämä olisi menossa shokkiin.
”Lily”, Kaitlin henkäisi sitten. ”Sano minulle, että sinä pilailet. Sano, ettei sinulla ole oikeasti mitään tekemistä hänen kanssaan.”
”En minä voi sanoa niin Kaitlin”, Lily sanoi.
”Tiedätkö sinä kuka hän on?” Kaitlin kysyi kiihkeällä äänensävyllä.”Etkö sinä muista mitä kaikkea meille on kerrottu hänen suvustaan!?”
”Mutta hän ei ole samanlainen!” Lily sanoi pudistaen päätään. Vaikka hän oli osannut varautua Kaitlinin reaktioon, nyt hän olisi kipeästi kaivannut Kaitlinin hyväksyntää. ”Sinä et tunne häntä, hän on oikeasti mukava, ei yhtään samanlainen, kuin muu perheensä.”
”Minä en voi uskoa tätä”, Kaitlin sanoi. Sitten hän henkäisi jälleen kerran terävästi, saadessaan jonkun oivalluksen. ”Juottiko hän sinulle lemmenjuomaa?”
Tilanteen vakavuudesta huolimatta Lilyn oli pakko purskahtaa nauruun. ”Ei tietenkään. Minä vain pidän hänestä.”

Kaitlin näytti miettivän ankarasti, miten hän pystyisi puhumaan Lilyn ympäri. Lily näki, että Kaitlin epäili Lilyn menettäneen järkensä. Ja ehkä niin tosiaan olikin käynyt, sillä eihän luihuisen tapaileminen mitään kovin järkevää toimintaa ollut, mutta Lily ei välittänyt.
”Okei Lily”, Kaitlin aloitti sitten mahdollisimman vakavalla ja tyynellä äänensävyllä, vaikka olikin kiihdyksissä. Hän päätteli, että parhaiten saisi Lilyn vakuutettua sillä tavoin. ”Minä ymmärrän kyllä että hän on hyvännäköinen ja kaikkea, mutta sinä et silti voi tehdä tätä. Sinun on pakko päästä hänestä eroon. Hänhän on luihuinen. Hän on Malfoy”, Kaitlin toisti ties kuinka monennen kerran sinä iltana.
”Minä tiedän kyllä kuka hän on, kiitos vaan”, Lily sanoi kuivasti. ”Minä en aio päästä hänestä eroon, minä ihan totta pidän hänestä todella paljon.”
Kaitlin tuijotti Lilyä ällistyneenä, aivan kuin tämä olisi muuttunut joksikin aivan eri henkilöksi, siinä hänen silmiensä edessä. ”Lily, mikä sinua vaivaa?” Kaitlin huudahti. ”Sinä olet ollut ihan outo viime aikoina.”
”Ei minua mikään vaivaa”, Lily huusi takaisin. Hän ei tajunnut, mitä oikeutta Kaitlinilla oli arvostella Scorpiusta, tai mitä oikeutta hänellä oli tuomita Lily, siksi että hän sattui pitämään Scorpiuksesta. ”Sinä et edes tunne häntä”, Lily sanoi.
”Lily, sinä et voi – ”
”Minä taidan nyt mennä nukkumaan”, Lily sanoi keskeyttäen Kaitlinin puheen. Hän päätteli, että olisi parasta antaa Kaitlinille vähän aikaa totutella ajatukseen, kyllä Kaitlin sitten lopulta ymmärtäisi. Kyllä hän lopulta päästäisi irti ennakkoluuloistaan, niin kuin Lilykin oli tehnyt. Hänen olisi pakko.
Niine hyvineen Lily pyyhälsi heidän makusaliinsa, ennen kuin Kaitlin ehti sanoa enää mitään. Vaikka olikin myöhä, hän ei saanut unta, kaikkien ajatusten pyöriessä hänen päässään. Onneksi huomenna olisi lauantai, muuten hän ei olisi ikinä saanut kiskottua itseään ylös sängystä.

***
Lilyn lähdettyä Scorpius odotti hetken ja lähti sitten kävelemään kohti tyrmiä ja luihuisten oleskeluhuonetta. Lilyn puheet olivat saaneet hänet miettimään omaa tilannettaan. Kestäisi varmaan kauan, ennen kuin Jeremy ja Alex tulisivat todella epäluuloisiksi, sillä he olivat tottuneet Scorpiuksen salaperäisyyteen, eivätkä varmastikaan olleet yhtä läheisiä hänen kanssaan kun Kaitlin oli Lilyn kanssa. Mutta jossain vaiheessa hänen olisi varmaankin pakko kertoa. Hän yritti kuvitella heidän reaktioitaan, he varmaan järkyttyisivät aluksi, tämä ei todellakaan ollut mitään sellaista, mitä he olisivat osanneet odottaa Scorpiukselta.
Totta puhuen eihän Scorpius ollut edes osannut odottaa sitä itseltään. Miten hän olisi osannut tietää, että hän yhtäkkiä, ilman mitään järkevää syytä rakastuisi rohkelikkoon. Rohkelikkoon, joka kaiken lisäksi sattui olemaan Potter.
Scorpius hätkähti ajatuksiaan. Rakastua. Se oli niin voimakas verbi. Hän ei ollut ennen ajatellut sitä niin, vaikka hän pitikin Lilystä kovasti, hän ei ollut koskaan ajatellut olevansa rakastumassa häneen. Mutta nyt kun hän pysähtyi miettimään sitä, niin kai se oli, hän oli kovaa vauhtia rakastumassa tuohon suloiseen rohkelikkoon. Tai jos hän ei vielä ollutkaan rakastunut häneen, ainakin hän tiesi, että tulisi jossain vaiheessa rakastumaan. Tai mistä sen oikeastaan tiesi, Scorpius ei ollut ikinä ennen rakastunut kehenkään.

Päästyään luihuisen oleskeluhuoneeseen, hän huomasi että se oli jo tyhjä ja takkatuli oli jo hiipumassa yksikseen. Oliko kello jo tosiaan niin paljon? Hän ei ollut tajunnut, että oli jo niin myöhä, mutta toisaalta, aikahan kului aina kuin siivillä, hänen ollessaan Lilyn kanssa.
Scorpius meni makusaliin, jossa kaikki muut pojat kuorsasivatkin jo onnellisen tietämättöminä ympäröivästä maailmasta.
Päästyään sänkyyn hän ei kuitenkaan saanut unenpäästä kiinni. Hän ei voinut lakata ajattelemasta Lilyä. Hän mietti olikohan Lily jo kertonut Kaitlinille. Mitenköhän Kaitlin oli suhtautunut? Vai lepäsiköhän Lily juuri nyt omassa sängyssään? Ajatteliko Lily myös Scorpiusta?
Scorpius yritti parhaansa mukaan johdattaa ajatuksena muualle, hänestähän oli pikkuhiljaa tulossa pakkomielteinen Lilyn suhteen.

***
Seuraavana aamuna Lily heräsi ensimmäisenä heidän makusalissaan, mikä oli aika ihme, sillä oli lauantai. Tällä kertaa hän oli kuitenkin vain helpottunut, että oli herännyt aikaisin, sillä hän halusi päästä ulos makusalista, ennen kuin Kaitlin heräisi. Hän tiesi kyllä, että oli tyhmää vältellä Kaitlinia, se ei kuitenkaan onnistuisi kovin pitkään, ja olisihan se parempi selvittää tämä Scorpius juttu hänen kanssaan ennemmin kuin myöhemmin, mutta hän ei ollut kuitenkaan ihan vielä valmis kohtaamaan Kaitlinia uudelleen.
Niinpä hän sitten pukeutui mahdollisimman hitaasti ja äänettömästi ja hiipi ulos makusalista. Hän kulutti hetken lukemalla kirjaa oleskeluhuoneessa ja kellon ollessa tarpeeksi paljon hän lähti aamiaiselle.

Suuri Sali oli vielä melko tyhjä Lilyn astuessa sisään, mutta Rose ja Ethan istuivat jo korpinkynnen pöydässä, joten Lily meni heidän luokseen.
”Huomenta”, Lily sanoi istuutuessaan heidän viereensä.
”Huomenta”, Rose vastasi pirteästi. Lily huomasi, että Rose oli ollut paljon pirteämpi sen jälkeen kun oli alkanut seurustella Ethanin kanssa. ”Miten sinä jo näin aikaisin olet hereillä?” Rose kummasteli, hän tiesi kyllä, ettei Lily ollut mikään aamuvirkku.
Lily kohautti olkiaan. ”Nukuin vain jotenkin aika huonosti.”
”Ai jaa”, Rose sanoi, luoden tutkivan katseen Lilyyn. Lily hymyili kiireesti Roselle mahdollisimman pirteästi, se tästä nyt vielä puuttuisikin, että Rosekin alkaisi epäillä jotain.

Lily vaihtoi nopeasti puheenaihetta toiseen, ei niin tulenarkaan aiheeseen, samalla kun voiteli itselleen paahtoleivän. Lilystä oli aina mukava jutella Ethanin ja Rosen kanssa. Vaikka he olivatkin yhdessä, Lily ei tuntenut itseään kolmanneksi pyöräksi, niin kuin väistämättä kävi aina silloin tällöin Jamien ja Kaitlinin kanssa.
Heidän ollessaan jo lopettelemassa aamiaistaan Kaitlin tuli vihdoinkin suureen saliin. Lily ei uskaltanut katsoa Kaitliniin päinkään, tämä astellessa heidän luokseen.
”Hei”, Kaitlin sanoi kaikille yhteisesti ja istui sitten vapaalle tuolille Lilyn viereen. Lilyn vilkaistessa Kaitliniin päin tämän ilme näytti jotenkin jähmettyneeltä, ei ehkä suorastaan vihaiselta, mutta ei kyllä mitenkään tyytyväiseltäkään.
Koko aamiaisen aikana Lily ja Kaitlin eivät puhuneet mitään toisilleen mitään ja Lily huomasi Rosen vilkaisevan heitä uteliaasti, hän ilmeisesti näki, ettei kaikki ollut kunnossa heidän kahden välillä.

Lopulta he nousivat pöydästä ja Lily tiesi, että heti heidän päästyään kahdestaan Kaitlin jatkaisi saarnaansa. Puolivälissä pois Suuresta salista Erica kuitenkin otti heidät kiinni.
”Huispausharjoitukset. Tänään kello kaksitoista”, Erica ilmoitti heille ja pyyhälsi sitten pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ennen kuin he ehtivät edes vastata hänelle, ilmeisesti etsimään muita heidän joukkueensa jäseniä.
Heidän päästyään vihdoin pois Suuresta salista Kaitlin alkoi harppoa pitkin käytäviä sellaisella vauhdilla, että Lilyn oli vaikea pysyä perässä.
”Lily, sano ettet sinä ollut tosissasi eilen illalla”, Kaitlin yritti vielä kerran, vaikka hän tähän mennessä jo tiesi varsin hyvin, että Lily oli tosissaan.
”Minä olen tosissani”, Lily sanoi. ”Niin tosissani kuin vain voi olla.”
”Oletko sinä menettänyt järkesi”, Kaitlin sanoi pysähtyen niin yhtäkkiä, että Lily melkein törmäsi hänen selkäänsä. ”Ethän sinä voi…”
”Totta kai minä voin”, Lily sanoi. ”Minä voin tapailla ihan ketä minä haluan, ei sinulla ole siihen mitään sanomista.”
”Et sinä voi noin vain ilmoittaa minulle jotain tuollaista ja olettaa, ettei minulla ole mitään sanomista siihen!” Kaitlin kivahti Lilylle.
”Hei, se on minun päätös, kenen kanssa minä haluan aikani viettää”, Lily huomautti Kaitlinille. Hän tunsi jo itsekin suuttuvansa vähän, vaikka juuri tätähän hän oli osannutkin odottaa. Mutta silti Kaitlinin ennakkoluuloinen asenne ärsytti häntä, miksi Kaitlin ei vain voinut hyväksyä Scorpiusta? Eihän hän todellakaan edes tuntenut koko poikaa.
”Niin on, ja se on ihan sama minulle, kunhan et vain sekaannu luihuisiin”, Kaitlin sanoi ja sai sen kuulostamaan siltä, kuin Lily olisi tehnyt jotain rikollista. Ja niin kai hän olikin Kaitlinin mielestä. ”He ovat epäluotettavia, heistä ei koidu mitään muuta kuin harmia. Minä välitän sinusta, Lily. Minä en anna sinun sekaantua mihinkään sellaiseen.”
”Sinä et voi sille mitään”, Lily tiuskaisi ja lähti uudestaan kävelemään kohti rohkelikkotornia.
”Yritä nyt ajatella järkevästi”, Kaitlin pyysi juosten Lilyn perään ja tällä kertaa hänen äänensä kuulosti anovalta. ”Sinä tiedät kyllä millaisia Malfoyt ovat.”
”Yritä itse ajatella järkevästi”, Lily huudahti. ”Tajuaisit nyt jo, että hän ei ole isänsä, hän on oikeasti kiltti ja mukava ja – ”
”No miksi hän sitten muka on luihuisessa?” Kaitlin kysyi kohottaen kulmiaan.
”En tiedä”, Lily vastasi. ”Mutta voisitko puhua vähän hiljempaa.” Lily vilkaisi toisluokkalaisia rohkelikkoja, jotka katselivat heidän menoaan uteliaasti.

He olivat jo ehtineet Lihavan Leidin muotokuvan luokse, joten sen sijaan, että olisi vastannut Lilylle, Kaitlin tiuskaisi salasanan Lihavalle Leidille.
”Joo, joo, ei tarvitse olla noin äkäinen”, Lihava Leidi mutisi näreissään päästäessään tytöt sisälle. Päästyään oleskeluhuoneeseen, joka oli melko tyhjä, sillä suurin osa oli joko aamupalalla, kirjastossa tai ulkona, Kaitlin käännähti taas Lilyyn päin.
”Mikä sinua oikein vaivaa?” Kaitlin kysyi. ”Mitä ihmettä sinä oikein ajattelet?”
”Ei minua vaivaa yhtään mikään”, Lily sanoi. ”Sitä paitsi en minä voinut sille mitään, niin vain kävi.”
”Mutta niin ei vaan saa käydä”, Kaitlin tiuskaisi. ”Sinä olet ihan mahdoton.”
Sitten Kaitlin marssi suoraan makusaliin, antamatta Lilylle tilaisuutta vastata mitään. Lily vajosi huokaisten lähimpänä olevaan nojatuoliin ja nojasi päätään taaksepäin. Hän ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hänen tunteensa olivat taas pahasti ristiriidassa keskenään, hän oli vihainen Kaitlinille, joka ei suostunut ymmärtämään hänen tilannettaan, mutta samalla hän halusi vain taas olla sovussa Kaitlinin kanssa. Jotenkin hänen olisi pakko saada Kaitlin ymmärtämään, hänen olisi pakko saada Kaitlin puolelleen.

Lily ja Kaitlin eivät nähneet toisiaan kuin seuraavan kerran vasta huispausharjoituksissa. Lily oli viettänyt aamupäivän Rosen kanssa ja niin kuin hän oli arvellutkin, Rose oli kysynyt häneltä hänen ja Kaitlinin riidasta, mutta Lily oli vastannut vain olankohautuksilla ja epämääräisillä vastauksilla, joten lopulta Rose oli antanut aiheen olla.
Päästyään huispauskentän laidalle, muun joukkueen luokse, Lily ei sanonut Kaitlinille mitään ja Kaitlinkin vain silmäili häntä jähmeästi.
Heidän päästyään luudanvarsille ja ilmaan, Lilyn olo koheni hiukan, huispauksella oli yleensä sellainen vaikutus häneen, mutta harjoitukset sujuivat kuitenkin Lilyn osalta melko huonosti. Lilyllä oli pahoja ongelmia keskittymisen kanssa, sieppi karkasi häneltä monta kertaa ja hänen ajatuksensa karkasivat tuon tuosta pois pelistä. Kaitlinilla näytti olevan samantapaisia ongelmia, jonka takia Lily oli pari kertaa saada ryhmystä päähän. Tosi hän ei ollut aivan varma oliko se vahinko vai tahallista. Ehkä Kaitlin ajatteli Lilyn tulevan järkiinsä kunnon kumauksella päähän.

Harjoitusten jälkeen Erica veti Lilyn sivuun, muiden vaeltaessa kohti pukuhuonetta.
”Onko kaikki kunnossa?” Erica kysyi huolestuneen näköisenä.
”On, on”, Lily sanoi ja onnistui puristamaan naamalleen vaisun hymyn. ”Minua vain vähän väsyttää.”
”Okei”, Erica sanoi näyttämättä yhtään vakuuttuneelta. ”Onko kaikki kunnossa sinun ja Kaitlinin välillä?” hän kysyi sitten.
Lily nyökkäsi. ”Meillä on vain vähän riitaa, mutta kyllä me se selvitetään.”
”Okei sitten”, Erica vastasi ja päästi Lilyn menemään. Lily tiesi, että Erica tarkoitti vain hyvää ja oli huolissaan hänestä, mutta juuri nyt tämän huolenpito tuntui vain ärsyttävältä. Lily ei olisi jaksanut muiden ihmisten uteluita, vaikkeivät he mitään pahaa tarkoittaneetkaan.

Päästyään takaisin rohkelikon oleskeluhuoneeseen, Lily huomasi Hugon istuvan takkatulen ääressä kirjan kanssa ja suuntasi tämän luokse. Kaitlin marssi matkoihinsa mutisten jotain Jamien etsimisestä.
”Hei”, Lily sanoi istuutuessaan nojatuoliin Hugon viereen ja huomasi vasta silloin ihmetellä kuinka outoa oli nähdä Hugo itse asiassa lukemassa jotain kirjaa.
”Hei”, Hugo sanoi nostaen katseensa kirjasta. ”Miten teidän huispausharjoitukset menivät?”
”Ihan ok”, Lily sanoi kohauttaen olkiaan.
”Mutta olisivat voineet mennä paremminkin, vai?” Hugo sanoi hymyillen.
”Niinpä kai”, Lily myönsi. ”Mutta hei, mitä kirjaa sinä olet lukemassa? Tämä on varmaan ensimmäinen kerta, kun minä näen sinut nenä kiinni kirjassa.”
”Äh, tämä on vain taustatietoa”, Hugo sanoi peittäen kirjan kannen Lilyn näkyvistä. ”Yhteen projektiin.”
”Toivottavasti se ei ole kovin laitoin projekti”, Lily sanoi kohottaen kulmiaan.
Hugo yskäisi hieman vaivaantuneesti. ”Eihän toki, eihän me ikinä tehdä mitään sääntöjen vastaista”, hän sanoi sitten enkelinhymy naamallaan.
”Ette toki”, Lily sanoi pyöritellen silmiään. ”Yritä nyt olla joutumatta kovin pahoihin vaikeuksiin.”
”Ja siitä puheen ollen”, Hugo sanoi. ”Minun pitääkin tästä lähteä. Jutellaan myöhemmin lisää.”
”Joo jutellaan”, Lily sanoi Hugon lähtiessä. Jäätyään yksin, hän päätti että voisi saman tien lähteä etsimään Scorpiusta, kun ei hänellä ollut oikein muutakaan tekemistä ja juuri nyt hän ei erityisemmin kaivannut Kaitlinin seuraa.

Päästyään käytävään hän kuitenkin törmäsi Albukseen, joka oli menossa jonnekin melko salaperäisen ja ehkä hiukan syyllisen näköisenä.
”Hei Al”, Lily keskeytti Albuksen kulun.
”Ai hei Lily. Minä en huomannutkaan sinua”, Albus sanoi hermostuneena.
Lily virnisti. ”Minne sinä olet menossa?”
”En minnekään”, Albus sanoi. ”Tai siis… Tapaamaan vain yhtä tyyppiä.”
”Jotain tyttöä vai?” Lily kysyi uteliaana.
Albus kohautti olkiaan. ”Entäs sitten jos olenkin?”
”Ei mitään”, Lily sanoi virnistäen. ”Mutta kuka se on?”
Albus nauroi Lilyn kärsimättömälle ilmeelle. ”Sinä olet aivan liian utelias.”
”Kyllä minä sen kuitenkin saan selville ennemmin tai myöhemmin”, Lily varoitti.
”Mieluummin myöhemmin”, Albus sanoi, ennen kuin marssi matkoihinsa. Lily huokaisi turhautuneena. Hän inhosi salaisuuksia. Ainakin silloin kun hän ei ollut niissä itse mukana.
No joka tapauksessa hän saisi sen jossain vaiheessa selville, Lily päätteli ja jatkoi matkaansa. Nyt hän halusi vain löytää Scorpiuksen, hänelle oli jo ehtinyt tulla ikävä tätä. Lily huokaisi, tajutessaan, että hän ei nykyään enää paljon muuta ajatellutkaan, jos hän ei pitäisi varaansa, Scorpiuksesta kehittyisi vielä pakkomielle hänelle.

A/N2: Kommentteja? :)
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Sukka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 14.4.
« Vastaus #22 : Huhtikuu 14, 2009, 20:45:53 »
 Uusi luku! Jee!

  Nyt sitten Kaitlin sai tietää Scorpiuksesta. Ensin ajattelin ,että jess, mutta kun Kaitlin suuttui Lilylle en enää tiennytkään oliko se niin jess. Joka tapauksessa tää oli hyvä luku, vaikkakin Scorpiusta tässä ei hirveesti ollut. Oli kiva, kun puhuttiin jotain Hugosta. Hän on niin hauska persoona.

  En ole muuten ennen sanonut mitään oikeinkirjotus juttuja, mutta en kylläkään huomannut mitään virheitä. Kirjoitat tosi sujuvaa tekstiä. Olen tosin huono huomaamaan pieniä virheitä enkä ole pilkunviilaaja.

Nyt jään odottelemaan uutta lukua!

Poissa Greenmoon

  • Final Fantasy friikki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Bibi.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 14.4.
« Vastaus #23 : Huhtikuu 19, 2009, 18:36:29 »
Hei,

Olen jo seurannut tätä jonkin aikaa, mutten ole laiskuudeltani jaksanut ikään kommentoida. Ficcisi on mielenkiintoinen, täytyy myöntää.
Kirjoitat hyvin ja melkein aina selkeästi. Joskus tulee sellainen olo, että nyt jokin asia ei mennyt oikein kaaliin. Se voi johtua siitä, että itse kirjoittajana tiedät kaikki yksinkertaiset itsestäänselvyydet tarinassa, mutta unohdat kertoa ne sitten luvun aikana.

Mutta hei, tykkää lukea tätä. Hahmosi kaipaisivat ehkä hieman enemmän personaalisutta, mutta kyllä tätä näinkin lukee!

Pikaista jatkoa toivoen,


Upah
When there is will, there is a way

Upah -> Greenmoon

Poissa Magnum

  • Frozen Windows
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Slytherin and his Gryffindor (K-13 Lily/Scorpius) jatkoa 14.4.
« Vastaus #24 : Huhtikuu 20, 2009, 19:13:24 »
*Pyytää tuhannesti anteeksi ettei ole kommentoinut aikoihin ja ryhtyy kirjoittamaan*

En edes muista mitä viime luvussa jonka olet julkaissut tapahtuu. Mutta hei, ei se varmaan haittaa, koska olenhan mä antanut sulle suoraa kommenttia :)
Ahaa, Lily siis kertoi Kaitlinille! Mahtavaa, siitä tykkäsinkin todella paljon, koska Kaitlinin reaktio ei todellakaan pettänyt mua. Olisin ollut todella pettynyt jos se olisi ollut vaan että, voi Lily, ei se mitään, mä rakastan sua silti. Ja sitten kaikki olisivat lähteneet yhdessä tapaamaan Scorpiusta. Juu, se ei ihan olisi toiminut. Kaitlinilla on liian voimakkaat mielipiteensä. Mä kuitenkin toivon, että se saa pian nieltyä ylpeytensä ja sovittua Lilyn kanssa. Mutta kuitenkin se olisi huono jos ne sopisivat nopeasti, koska sitten sun OC:stä tulisi aikas OOC ja se olis aikas outoa xD

On muuten aika kivaa kun tietää mitä tässä tapahtuu seuraavaksi ja muut ei tiedä. Tulee sellainen mahtava olo että mauhahahahahahh. Joo älä välitä. Anteeksi nyt etten jaksa kommentoida tämän enempää. En näes jaksa kirjoittaa xD Joo, mutta olen esim. Scorpiuksen ylistänyt taivaisiin jo niin monta kertaa että kukaan ei jaksa kiinnostua, en varsinkaan minä itse. Vaikka se kyllä onkin niin söpis ja salaperäinen<3

Lisää ja äkkiä, siis mulle, olisi kiva jos saisin tänään luettavakseni. :)

Magnum.
"Heaven's not a place that you go when you die
It's that moment in life when you actually feel alive"