Kirjoittaja Aihe: Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)  (Luettu 92686 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Browey

  • Vuotislainen
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #225 : Joulukuu 16, 2005, 17:37:38 »
Minä en voi sanoa, että pidän Launiksen piirtämistä kansista. Jotkut kannet ovat ihan kivoja, mutta useimmat ovat epäonnistuneita.

Viisasten kiven kansi oli huono. Harry, Ron ja Hermione eivät vastanneet mielikuviani, ja shakkinappulatkin näyttävät ihmisiltä. Se ei ole mielestäni kuitenkaan tarkoitus. Dumbledore takakansitekstin vieressä näytti tosin kantta paremmalta.

Salaisuuksien kammion kannet jatkavat samaa kammottavaa linjaa. Lockhart näyttää naiselta, ja päätös siitä, että kansi on Säilä & Imupaperista oli huono. Dobby vastasi suhteellisen paljon odotuksiani kirjan takana.

Azkabanin vangen kannessa oli väläys parempaa. Hiinokka olisi voinut olla jonkun toisen tekemänä paljon kamalampikin. Tajusin muuten aika myöhään, että Sirius ja ankeuttajat ovat päässeet kuvaan mukaan. Hermione näyttää paljon järkevämmältä kuin ensimmäisen kirjan kannessa.

Liekehtivän pikarin kannet ovat suosikkini. Lohikäärmeet ja hautausmaa ovat hienoja piirroksia kuvien taustalla. Kannesta pystyy huomaamaan myös, että neljännessä kirjassa on paljon edellisiä kirjoja pimeämpi tunnelma. Sirius kirjan takana täydentää kokonaisuuden.

Feeniksin kilta oli taas askel taaksepäin. Sirius ei vastannut mielikuviani, ja Dolores Pimento oli jo liian rupisammakkomainen, kaikella on sentään rajansa. Hedwig kirjan takana oli yllätys.

Ja sitten... puoliverinen prinssi. Tämä kansi ei ole erityisen hieno, pidin enemmän ensimmäisen kirjan Dumbledoresta. Kannesta pystyy kuitenkin päättelemään enemmän kuin aikaisemmista kansista. Dumbledorella on suuri rooli kirjassa kannesta päätellen (oli myös englantilaisen ja amerikkalaisen kirjan kannessa), pimeän piirto on taivaalla (tapahtuuko Tylypahkassa kauheita?) ja Ginnyllä on jokin rooli.

Jaija

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #226 : Joulukuu 19, 2005, 18:27:49 »
tykkään niistä kuvista, kun ne ei oo liian näkösiä. ihan kun piirtäjä haluaisi viestittää, että "nämä pitää kuvitella aivan omanlaiseksi ja tämä on vain minun näkemykseni". Hauskoja ja omaperäisiä :) mutta tosiaan, yksi on häirinnyt, muistaakseni luulin Lockhartia ihan aluksi naiseksi kun näin sen kuvan...:P

Dian

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #227 : Tammikuu 23, 2006, 21:32:03 »
Hm. Mitäpä näistäkin sanoisi.

VK:n kannet ovat tylsät, sen takia (kun en ollut aikaisemmin Pottereita lueskellut) kirja pysyikin joskus vuonna käpy kaapissani puolisen vuotta, ennen kuin aloitin sen lukemisen. Ja ne Hermionen lepakot, ei herranjumala. Dumbledore takakannessa on kyllä tosi hieno.

SK:n kannet, hyihyi, Malfoyt ovat typerän näköisiä, Lockhart näyttää naiselta ja Ginny typerältä. Enkä pidä niistä nenistä, vaikka ne omalaatuiset ovatkin. Takakannen Dobby on kylla aika hyvä. Miksi taakse tulee kaikki hyvät kuvat? O.o

AV:n kansista tykkään eniten. Hiinokka oli oikeasti ihan hieno, eikä tässä niitä neniä ollut niin tungettu esille. Sirius-kultakin löytyy. ;>  Hermione on paljon parempi siinä kuin ensimmäisen kannessa. Ja Koukkujalka takakannessa taas hieno.

LP:n kansiin on ehkä tungettu liikaa kaikkea, ja se joku yrittää esittää Myrttiä, näyttää vaahtosammuttimelta. Mutta Krum ja Fleur ovat ihan kivoja.

VK:n kannet - no jaa, Sirius on typerän näköinen ja Pimento liian sammakko. Harryn pipo on järkyttävä.

HBP. En pidä sen kansista. Dumbledore ei ole edes hieno, Harry näyttää tyhmältä. Pimeän Piirto on kyllä hienosti taustalla.

Ruotsin- ja englanninkielisten kannet ovat mielestäni kivoja. Mutta Launiksen kannet persoonallisempia.. ja no, mitäs muuta tässä. Eipä mitään.

Poissa Ouva

  • Toinen Niistä Kahdesta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tiedostamaton vuotaa tietoiseen.
    • "Matkapäiväkirja"
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #228 : Tammikuu 27, 2006, 17:50:16 »
Lainaus käyttäjältä: "Ulputti"
Launiksella on ihana tyyli! Pidän erityisesti niistä nenistä... :wink:
Ah, täällä on joku muukin "nenäfriikki". Ne nenät ovat kerta kaikkiaan ihania! Rakastan niitä. Ne ovat silmänilo minunlaiselleni, joka tykkää katsella ihmisten neniä ihan oikeassakin elämässä. (Eikä kukaan siitä toki minulle ole virnuillutkaan, ei. *viheltelyä*)

Muutenkin Launiksen tyyli piirtää on mukava. Varsinkin hiuksissa olevat "värikerrokset" tuovat pintaan mukavasti eloa. Ja hahmojakaan ei ole yritetty tehdä orjallisesti kuvauksen mukaan, vaan - kuten Jaija sanoikin - tyyliin "nämä pitää kuvitella aivan omanlaiseksi ja tämä on vain minun näkemykseni". Ja ne nenät... *huokaus*
Kuka tahansa siihen pystyvä saa vapaasti vaihtaa titteliäni, vaikka siinä olisi jo jokin nimike, kunnes toisin ilmoitan. / Kaurat ja Ryynit

Anglie

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #229 : Tammikuu 27, 2006, 17:54:50 »
Niiden kirjojen kannet ovat silleensä ihan kivan näköisiä, saa etsiä vihjeitä mitä kirjassa tapahtuu. Sitten kun on sen lukenut, tietääkin että miksi ihmeessä esim. Ginnylläkin oli sellanen käärmepanta päässä SK:ssa.

Nenistä en minäkään midä, monien muiden tapaan. Ne näyttävät keskelle kasvoja tungetuilta kartioilta..tai joltain. Se taikasauva, joka on Harryllä kädessä liekehtivän pikarin kannessa, näyttää vähän (tai aika paljon) joltain television antennilta..  Kansi, josta tähän mennessä olen pitänyt eniten, on varmaankin liekehtivä pikari tai azkabanin vanki. Feeniksin killan kanteen oli tungettu vähän liikaa tapahtumia pienelle alalle. Sitä Siriusta ensin luulin Ginnyksi, jolla olisi jotkut korvaläpät päässä..Sitten kun huomasin sen parransängen olin lentää selälleni. Vasta käytyäni kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot läpi päädyin Siriukseen, ja Sirius se sitten mitä ilmeisimmin oli..
Siskoni luuli muuten liekehtivän pikarin kannessa olevaa Krumia Voldemortiksi :)

Poissa Elros

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Älä spoilaa
  • Tupa: Rohkelikko
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #230 : Tammikuu 29, 2006, 12:10:52 »
Suomalaiset Pottereiden kannet ovat ihan karmeita. Muissa maissa ne ovat paljon parempia. Muuten kannet ovat parempia kuin muissa maissa paitsi ne Launiksen karmeat kuvat häiritsevät. Paremmat kannet saisi esimerkiksi kirjoittamalla vihreälle pohjalle kultaisin kirjaimin Harry Potter ja (esim.) Puoliverinen prinssi. Ja sen lisäksi sinne jonnekkin kirjailijan ja kustantajan nimi.

Launiksen piirrustuksissa ei ole mitään mieltä. Azkabanin Vangin töherrykset sentään ovat jonkinmoisella tasolla. Ne nenät ovat ihan kauheita tikkuja ja taikasauvatkin ovat joitain tikkunekkuja. FK:llassa se Kalkoron näyttää ihan lepakolta ja Pimennonkin pitäisi olla edes vähän ihmismäinen. Vaikka Rowling on kuvannut sen rupikonnaksi niin ei hän sitä aivan kirjaimellisesti tarkoittanut. Entäs VK:ven kannessa ne shakkinappulat. Eivät ne kirjassa mitään narreja olleet.

Minäkin yritin piirtää Liekehtivästä Pikarista ja Viisasten Kivestä uudet kannet paperille niin nekin näyttivät peremmilta kuin Mika Launiksen söhräämät. Ja minä en todellakaan ole kuuluisa piirrustustaidoistani. Tai olenhan minä, mutta vain siksi, että piirrän niin surkeasti. Mutta oikein kovasti ponnistelemalla saan piirrettyä edes jonniinmoisia piirrustuksia.

gravitation

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #231 : Tammikuu 29, 2006, 12:24:14 »
En tykkää Launiksen tavasta tehdä kansia: kaikkia on sekavaa, hahmoista ei tiedä keitä ne on (luulin 5. kirjan Siriusta Cho Changiksi), tungettu liian paljon tavaraa kansiin ja tämä kaikki on huonosti sommiteltu. Tila loppuu, kun niin paljon pitää siihen kanteen saada, eikä siitä silloin hyvä tule. Etukansi on aina todella ruma.
Mutta Launiksen jälki kyllä on persoonallista, se on melkeinpä ainoa asia mistä pidän. Jotkut hahmot kyllä on hyvin piirretty, ne mitkä siellä takakannessa on. Takakansi on oikeastaan se parempi puoli Launiksen kansissa.

Ja tässä kuudennessa kirjassa Launis jatkaa ihan samaa linjaa, paljon tavaraa, tai nyt tällä kertaa ei niin paljoa, mutta sitäkin huonommin sommiteltu. Ja ne hahmot. Dumbledore ei näytä yhtään Dumbledorelta, en meinannut ensin häntä tunnistaa. Siis se mies siinä on Dumbledore, eikös? Ja se tausta siinä henkilöiden takana on niin ruma ja tylsä.
Miten Launis aina saa tällaista aikaan?

Poissa pienenpieni Lakana

  • Valkaisuaineen suurkuluttaja
  • Vuotislainen
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #232 : Tammikuu 30, 2006, 11:34:47 »
Jee, pääsen taas vuodattamaan suurta tuskaani!! Minä siis syvästi inhoan niitä kansia! Juu, taiteilijoiden työtä pitäisi varmaankin kunnioittaa ja silleen, mutta ei kykene ei pysty eikä voi!
Ne henkilöt ovat tosi epämääräisen näköisiä, niistä tunnistaa vain muutaman ja sitten ne ovat jotenkin liian särmikkäitä *koittaa kovasti muistella niitä kansia* voi olla että muistan väärin tuon särmikkyyden, mutta sellainen mielikuva minulle ainakin jäi..

minä voisin ylistää joitain englantilaisia kansia! Niissä on kauniita värejä ja hieno yksinkertainen kuva. Suomessa kaikki mahdollinen kirjaa liittyvä on ängetty pieneen kanteen, kuva on sekava ja kaiken lisäksi kamalan värinen!
No onhan se joskus mukava etsiä niitä yksityiskohtia suomalaisista kansista, mutta harvemmin...

Huh, vihdoin ja viimein sain asiani sanottua, ennen kuin kukaan pääsi keskeyttämään! :)
Stones taught me to fly
Love taught me to lie
Life taught me to die

Columbine Willowfrost

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #233 : Huhtikuu 03, 2006, 03:32:05 »
Lainaus käyttäjältä: "MariaPaige"
Krumin kultainen korvarengas on hilpeä... en muista siitä mainintaa kirjassa, oliko sitä?.


Ei ollut, luojan kiitos. Räkättäisin itseni pöydän alle jos olisi. Krum ei vain oikein vaikuta sellaiselta henkilöltä, jonka korvissa killuisi metallia. Muutenkin Krumin olemus LP:n kannessa on kyllä melko hilpeä. Töyhtöhiukset ja inkkariletit ovat jokseenkin, ööh, mielenkiintoinen tyylisuuntaus. Sen verran LP:n kansi on kuitenkin (varsinkin julistekokoisena seinälläni roikkuessaan) vaikuttanut mielikuviini, että minun on mahdotonta kuvitella Krumia normaaleilla, ei-ylikasvaneilla hiuksilla, kuten myöskään Cedricin hiukset eivät mitenkään taivu minun mielikuvissani kastanjanruskeiksi.

Chia

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #234 : Huhtikuu 04, 2006, 15:24:07 »
Minäkin pidän launiksen kansista. Ja mitä siihen Lochartiin tulee, minusta se on oikein hyvin maalattu. Se näyttää siinä juuri kuviltelmieni Lochartilta! Ja niistä nenistä: Jokaisella on oma tyylinsä!
Ja oikein muutamat ovat muistelleet. Malfoytten hiusten väriä ei tiedetty SK:ssa.

// Spectre luuttusi värit pois

Expecto

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #235 : Huhtikuu 04, 2006, 17:15:04 »
heh, täälläkin yksi nenä-fani! Velhoilla pitää ehdottomasti olla oksat neninä, se juuuri tekee niistä (vai pitäisikö sanoa heistä) niin noitamaiset...:D
Vitoskirjan kannet ovat ihanat, varsinkin Siriuksen korvat ja Pimento<3 Samoin ykkösen, se shakkikuningatar on loistava!
Nelosen kansissa Myrtti on kamala...
Muuten ne ovat hyvät, kaikki ottelijat rivissä, loistavaa.
Myös kolmosen kannet ovat tosi hyvin piirretty,  hevoskotkaan on tosiaan panostettu.
Kakkoskirjan kansissa häiritsee malfoyt taustalla, heidät olisi voinut jättää kokonaan pois... Mutta makunsa kullakin:D

Tommi

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #236 : Huhtikuu 04, 2006, 21:24:37 »
Minusta  Launiksen taide on outoa. Puoliverisessä prinssissä Dumbledore on ihan erinäköinen kuin Viisasten kivessä. Ja Salaisuuksien kammiossa minua eniten häiritsee Lucius ja Draco Malfoyn hiukset. Ja sama juttu niinkuin Dumbledorellakin, että Ginny on ihan erinäköinen Salaisuuksien kammiossa kuin puoliverisessä prinssissä. Ja minusta Launis voisi laittaa kanteen muitakin henkilöitä eikä aina samoja.

Yanni

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #237 : Huhtikuu 05, 2006, 17:43:58 »
Minä en pidä Mika Launiksen taiteesta. En todellakaan. Suomalaisten pottereiden kannet ovat rumia, ja Potterit näyttävät pikkulasten kirjoilta. Ne nenätkin ovat karmivat. Ei ole luonnollista, että nenä loppuu niin tönkösti. Että naks vaan, puukolla poikki. *hyrr*. Kuutosen kannet ovat aika.. miten sen nyt sanoisi... pervot? Ginny jotenkin kummasti nojaa Dumbbikseen päin. Se näyttää aika epäilyttävältä.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 08, 2007, 12:27:23 kirjoittanut Yanni »

Poissa koipen

  • Scififisti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Tuvaton
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #238 : Toukokuu 06, 2006, 21:07:02 »
Minä luulin tuota Launiksen Lp:n hahmoja aivan toisiksi.
Fleur oli Madame Maxime, Krum oli Voldemort ja Myrtti oli Irkoroff.
VK: kannet ovat fiasko. Hermione on niin outo ja Ron.
SK::n kansissa luulin että se oli porraskohtaus jossa Malfoy otta kirjan Harrylta. FK:n kansissa luulin sitä tyttöä Hermioneksi.
nr: Douglas Adams / Linnunradan käsikirja liftareille

Poissa Ruppanainen

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Lady Jane Clayton, Tarzanin vaimo
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #239 : Toukokuu 13, 2006, 13:38:21 »
Launiksen kannet ovat mielenkiintoisia ja niihin sisältyy paljon. Aika paljon liiottelee, esim. neniä:D.
Mutta hänellä on oma tyyli ja sitten ainakin tietää millon Launis on päässyt taas piirtämän kirjan kanteen.
Malfoyden mustat hiukset. Jos hän aattelee heidän olevan niin synkkiä kun joku tuossa sanoikin. Jos piirtäjä on halunnut, että Harry ja Lockhart ovat keskeisimpiä ja Malfoyt vain taustaa siellä. Jos heillä olisi vaaleat hiukset, luulisi heidän olevan kiltimpiä(tai iloisen näköisiä, mikskä niitä nyt sanotaankaan). Luulin Lockhartia myös naiseksi:).
Minua kaivelee siinä vitosessa eniten se, että kun siinä on kaksi Harrya. Toisella se punainen jutska siinä kaavussa ja toisella taas lila. Sitten aattelin että se toinen on James. Kuka tietää. Ja onko se takana riippuva ukkeli Kalkaros, kun Harryhan oli nähnyt Dumbledoren ajatuseulassa kun James taiko Kalkaroksen ylösalaisin... kuka tietää. riippuu mistä roikkuu;)
Ja monethan puhu SK:n kansista, että niissä Harrylla on rikkinäiset silmälasit. Minäkin ihmettelen sitä. Kun VK:ssa Hermione taiko Harryn silmälasit ehjäksi(rillius entisus.). Niitten pitäisi olla ehjät?
LP:ssä minua häiritsi se outo ukkeli pitämässä sitä TAMMI-kylttiä. Kuka se on? Ja Cedric ei minun mielestäni ollut komea... Mutta Harry, Viktor ja Fleur onnistuivat hyvin, ja pidin niistä.
Värikkäitä ja paljon sisältäviä nämä Launiksen kannet. Ovat onnistuneet hyvin mielestäni!
Kurkota kuuhun ja ole Ruppana!
MeneTarZan.comiin!

Mallu

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #240 : Toukokuu 14, 2006, 10:45:13 »
FK:n kansi on vähän outo. Ensiksikään en tajunnut ollenkaan että kannessa on Sirius.Ihan aluksi katsoin että hän on joku TYTTÖ. Joku koulun uusi oppilas vaikka. Vasta tosi pitkän ajan kuluttua sen jälkeen kun olin kirjan lukenut tajusin niistä korvista että se on Sirius. Myöskin Dolores Pimento on vähän liioteltu. Kyllähän kirjassa kuvailtiin että hän on tosi ällöttävän näköinen mutta mä sentään ajattelin että hän näyttäis ihmiseltä...
SK: Muakin häiritsee tässä se että Malfoyilla on mustat hiukset. Ei niille sovi mustat hiukset. Mutta se nyt ei kuitenkaan oo niin vakavaa.

Shannon

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #241 : Toukokuu 14, 2006, 12:57:14 »
Pidän Launiksen kuvituksista, koska ne eivät "aukea" ihan ensi silmäyksellä, silti niihin kuitenkin sisältyy paljon asiaa. Kuvat ovat kivan värikkäitä ja hauskannäköisiä. Jotkut ovat haukkuneet niitä typerän näköisiksi, mutta mielestäni ne ovat persoonallisia ja sopivat hyvin Pottereihin.
Launis on myös tuttavani eno. ;)

Karhunmarja

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #242 : Toukokuu 14, 2006, 18:50:35 »
No joo... persoonallisia ne kuvat ainakin ovat. Mutta totta on se, että jokaisessa kannessa on kirjan sisältöä saatu ripoteltua "näkyville" sopivasti. Kuudennen kirjan kannesta en kyllä pitänyt oikeastaan yhtään... Ginny näyttää siinä aivan tärähtäneeltä. Neljännen kirjan lohikäärmeet ovat minusta ovelasti kuvitettu, mutta lempikanteni taitaa olla Azkabanin vangin kansi. Myös Viisasten kiven kansi on hyvä.

aaroms

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #243 : Kesäkuu 21, 2006, 00:46:33 »
Minulla on enkunkielinen VK pokkari. Kauhea kansi, vain mustavalkoinen valokuva veturista. Löysin Turun Akateemisesta (siellä oli myös samaa sarjaa SK pokkari: Valokuuva pilvisestä taivaasta johon oli leikaa/liimaa tekniikalla laitetu valokuva Ford Angliasta). Launiksen kannet ovat hieman satukirjatyylisiä, varsinkin VK, mutta muuttuvat pikkuhiljaa synkemmiksi. Nelosesta eteenpäin on ollut hienoja kolaaseja, joista pidän oikein kovasti. FK:n taustalla oleva Ruikuli on jännä yksityiskohta. Ennen kirjan lukemista ajattelin että se voisi (hassua kyllä) olla Draco... Pimentoa luulin (ennen lukemista) Trevoriksi jolle Kalkaros oli tehnyt jotain TOSI ilkeää.

Mimmi

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #244 : Kesäkuu 21, 2006, 14:25:56 »
Lainaus käyttäjältä: "Cassandra"
Salaisuuksien Kammion kannessa minua häiritsi eniten Lockhart. Näytti siinä enemmän naiselta kuin mieheltä, ja tietysti ne Dracon ja Luciuksen hiukset. Mutta minusta Launis osaa kuvailla asioita varsin omaperäisesti, ja se on hyvä se. Tosin hän ei varmaankaan ole lukenut kirjoja, tai ainakaan kovin tarkasti  :wink:


Salaisuuksien kammiossa Lockhart on mielestäni jo liikaa! Launis lue enemmän pottereita! Draco ja Lucius... Hohhoijaa!!!

Fress

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #245 : Heinäkuu 08, 2006, 23:58:50 »
Heti ensimmäiseksi. ANTEEKSI en jaksanut lukea koko 11 sivuista topiccia. :/

Eli siis, kuka on tuo oranssi hiuksinen nainen HP & Puoliverinen Prinssi kirjassa? Ja sitte Feeniksin killassa taisi olla kansi kuvassa kaksi musta hiuksista, toinen oli Harry, kuka oli toinen? :o

Poissa Mariapaige

  • Noita-akka
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #246 : Heinäkuu 09, 2006, 00:20:35 »
Puoliverisen prinssin kannessa oleva tyttö on Ginny. Feeniksin killassa Harryn (pipopäinen) lisäksi tummat hiukset on James Potterilla. Jamesilla on erotuksena Harryyn myös ruskeat silmät. Ja takana roikkuu Kalkaros, jota James koulukiusii (kaksi muutahan ovat sitten Sirius ja Pimento).

norsuttaja

  • Ankeuttaja
Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #247 : Tammikuu 08, 2007, 19:04:44 »
Malfoyt

Kakkoskirjassa ei sanota muistaakseni Malfoyn hiuksien väriä. Typerältähän se tuntuu, mutta luin sekä ykkösestä että kakkosesta kohdat, joissa Malfoyta kuvaillaan, eikä hiuksien väristä puhuta.
Mutta jos olen väärässä, joku valaiskoon minuakin.;)

Poissa dzinni

  • Mangosose
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #248 : Tammikuu 21, 2007, 16:08:22 »
Minäkään en pidä kauheasti kansista, mutta en nykyään kiinnitä niihin niin paljon huomiota. Alussa en tunnistanut Pimentoa edes ihmiseksi :).
En ole edes huomannut, että kakkosenkannessa ovat Malfoyt. Olen aina luullut heitä joiksikin "tausta ihmisiksi".

Mustesydän

  • Ankeuttaja
Vs: Suomenkielisten Pottereiden kannet (6. kansi julkistettu!)
« Vastaus #249 : Tammikuu 21, 2007, 17:27:42 »
En tajua koskaan noita, että kuka on kukakin niissä kansissa. Nyt kun luin näitä joitakin kommentteja tuli heti semmoinen, että niinpä tietysti.
  Esim. Feeniksin killassa luulin Siriusta LILYKSI! Vaikka Lilyllä on punaiset hiukset ja vihreät silmät. Mutta se näyttää ihan tytöltä. Ja nyt huomasin, että ne mustat jutut siinä päässä onkin ne koiran korvat... Hiukset pitäisi kyllä olla mustat... Mutta se näyttää vaan niin tytöltä..
 Ja Malfoyta en todellakaan tunnistanut kakkosen kannesta.. Aivan outoja.
Pimennon tajusi heti.
 Muuten olen kyllä ihan tyytyväinen kansiin. Ihan kuvaavia.. Joitakin semmoisia juttuja on, jotka eivät ole kauhean hyviä.. Mutta muuten. (: