Kirjoittaja Aihe: Omat suuret rakkaustarinanne  (Luettu 745 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Lucianne

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Omat suuret rakkaustarinanne
« : Lokakuu 17, 2008, 17:07:26 »
Kuten otsikosta voitte jo päätellä, tämän topicin aiheena on oman kynänteränne luomat rakkaustarinat omiin tarinoihinne. Ajatus aiheen aloittamiseen sai alkunsa erään oman tarinani rakastavaisia suunnitellessa, ja nyt haluaisin kuulla miten te suhtaudutte kyseiseen asiaan ja kuinka suuri merkitys rakkaustarinoilla tekstienne sisällössä on.
  Minkälaisia rakastavaisia sommittelette omiin tarinoihinne? Mistä saatte inspiraationne? Sijoitatteko rakkaustarinanne tekstienne ytimiin vai vain silkaksi vilahdukseksi yhdelle sivulle? Suositteko hetero -vai homoseksuaalisvaikutteisia pareja? Kuinka päätätte rakastavaisten kohtalot, seisotteko onnellisten vai surullisten loppujen rinnalla? Entä kuinka paljon lukemienne kirjojen rakkaustarinoiden luonteet, käännekohdat ja hahmot vaikuttavat kirjoittamiseenne?
  En löytänyt kyseisestä asiasta topicia, joten pyydän nyt tässä teitä kertomaan omista rakkaustarinoistanne. En tarkoita rakkausrakkaustarinoita paksuissa kansissa, vaan tarinoihin sisälletettyjä rakastavaisten tarinoita, joko koko tarinan kattavina tai yksittäisinä viuhahduksina. (Anteeksi sekavuuteni, taisin toistaa itseäni useampan otteeseen...)
  Mutta pitemmittä puheitta, olkaa hyvät, kertokaa kaikki!
 
 
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 17, 2008, 18:11:12 kirjoittanut Lucianne »

Poissa Mirrekala

  • Suklaamurmeli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #1 : Helmikuu 23, 2011, 22:10:49 »
Otan vapauden nostaa tämän topikin aikojen mudasta, koska aioin itse luoda samankaltaisen. Katsotaan, jos se heräisi henkiin.

Itse olin ennen hyvinkin rakkaustarinoita vastaan ja romanssitoleranssini oli hyvin vähän nollan yläpuolella. Sittemmin olen siitä parantunut, mutta edelleenkään en kestä siirappia kovin hyvin. Se taitaa näkyä siinä, miten omat rakkaustarinani kirjoitan. Nykyiseen päätarinaani en halua sotkea kovinkaan selviä romansseja, koska sen tarinan pointti on olemassaolonsa ajan ollut erilaisten ystävyyssuhteiden kuvaaminen, enkä halua romanssien vievän huomiota tältä. Rakkauttahan ystävienkin välillä tosin on, että sinänsä juttu on täynnä rakkaustarinoita, mutta se taitaa olla käsitteen venyttämistä. Toisaalta joskus on vaikeaa erottaa paita ja peppu -suhdetta parisuhteesta. Tähänkin tarinaani on tainnut eksyä viitteitä romantiikasta suuntaan jos toiseenkin, mutta pyrin pitämään sen hyvin kurissa. Siinä vähässä romantiikassa, jonka siihen tarinaan päästän, ei juuri saa siirapin makua olla.

Sitten varsinaisiin rakastavaisiin. Minun tarinoissani on sekä homo- että heteropariskuntia, jopa pari sellaista, joiden osapuolten sukupuolia en itsekään tiedä. Toiset ovat vain olemassa, enkä kuvaa heidän suhdettaan mainintaa kummemmin, toiset pidän omana kivanani ja jätän suhteen laadun hiukan avoimeksi, joidenkin yhteiselämään jaksan keskittyä paljonkin. Pyrin siihen, että hahmojen suhde olisi heidän näköisensä ja haluan kuvata arkea - jokaisessa ihmissuhteessa on hyvät ja huonot hetkensä, ja siirappiallergiani pitää huolen, etteivät romanssit hukuta muuta juonta alleen. Rakastavaiset saattavat olla hyvinkin näkyvillä ja heidän suhteellaan voi olla isokin rooli tarinassam mutta en silti halua tehdä romantiikasta isompaa numeroa kuin on tarpeen. Vierastan ajatusta rakkauden kaikkivoipuudesta. Se on osa elämää, ja sellaisena haluaisin sitä kuvata. En tosin liian isona osana.

Tarinoideni rakastavaisten kohtalot vaihtelevat. "He elivät elämänsä onnellisina loppuun asti" -loppuja en harrasta, sen kai saattaa arvata, kun tarinoideni henkilöillä on elämässään muitakin tavoitteita kuin prinsessa ja puoli valtakuntaa. Mutta voi kai sitä olla onnellinen vaikka joskus tulisikin tappelua tiskeistä tai anopin typeristä mielipiteistä, vastaavasti punainen tupa ja perunamaa ei ole kaikille avain onneen. Puhtain rakkaustarinani kulkee äkkirakastumisesta pikaiseen avioliittoon ja vaimon äkkinäiseen kuolemaan pian esikoisen syntymän jälkeen - edes minä en tiedä, olisivatko hahmoni voineet elää vuosia tai vuosikymmenia onnellisessa liitossa, jos nainen ei olisi kuollut, vai olisivatko he kenties pitemmän päälle löytäneet toisistaan puolia, joista olisi ollut mahdotonta pitää. Jos keskityn kuvaamaan rakkautta, ihan minkälaista vain, se yleensä sattuu jossain vaiheessa. Mutta eivät kaikki tarinoideni hahmojen ihmissuhteet ole onnettomia.
"Paras tapa toimia on ystäville kostaa
jos päältä kauniin hevosen saa silmiin tuijottaa
Mut takaisin ei käytettyä sieluaan voi ostaa
kun kalpein kauppamiehistä ovelle kolkuttaa
" -Viikate: Tie

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #2 : Huhtikuu 21, 2011, 14:46:59 »
Hmm, mielenkiintoinen aihe...
Olen huomannut että viime vuosina kirjoittamani tarinat (ainakin nykyisin pääasiassa ficit) ovat alkaneet yhä enemmän keskittyä ihmissuhteiden ja rakkauden ympärille. Kuitenkin tulevaisuudessa haluan ainakin jossain vaiheessa kirjoittaa tarinoita, joissa rakkaussuhteet eivät ole pääosassa, vaikka uskonkin että rakkaus pysyy tärkeänä teemana kirjoituksissani. Ja toki haluan että tarinoissani on aina muitakin teemoja kuin "pääparin" rakkausuhde. Vaikka nykyinen ficcinikin onkin pitkälti keskittynyt kahden nuoren rakastumiseen, tärkeiksi asioiksi nousevat myös ystävyys, epävarmuus ja kummankin päähenkilön ongelmat perheessä, mutta toisaalta nämä perheongelmat myös vaikuttavat vahvasti heidän rakkaussuhteeseensa.. Ja jos ikinä pääsen niin pitkälle, niin ficin loppupuolelle pitäisi tulla vielä oikein kunnon saippuaoopperatyylinen ihmissuhdedraamasekasotku, joka vie vähän huomiota pois itse rakkaussuhteelta.

Minun tarinoissani on pääasiassa heteropareja, olisikonhan muutama homoparikin joskus ollut sivuosassa. Luen välillä homotarinoitakin, mutta koska olen itse kuitenkin hetero, heterosuhteet tuntuvat läheisimmiltä ja luontevammilta kirjoittaa, enkä varmaan edes osaisi kirjoittaa homosuhteesta tarpeeksi uskottavasti. Ja sääntöhän kuuluu, että kirjoit siitä, minkä tiedät tai jotain sellaista.
Inspiraation rakkaustarinoihini saan oikeastaan kaikkialta, mistä sen voi saada. Tosi elämästä, kirjallisuudesta, musiikista, kehittämällä hahmoja ja kuuntelemalla niitä, koska se millaisia hahmot ovat, määrittävät pitkälti heidän suhdettaan muihin hahmoihin.
Vaikka periaatteessa rakastan kauniita surullisiakin loppuja, pakko sanoa että loppujen lopuksi olen aika romantikko ja päädyn ihan tahattomastikin kirjoittamaan yleensä hamoilleni aika onnellisia loppuja. Mutta oikeastaan suosin kaikista eniten aika avoimia loppuja, sellaisia joissa tiedostetaan että hahmoilla on tulevaisuus ja sitä voi vain arvailla mitä se tuo tullessaan.
Olen myös huomannut että kirjoituksissani rakastuminen ei ole koskaan helppoa tai yksinkertaista tai edes välttämättä kivaa. Mutta oikeastaan se on sitä tosielämässänkin vain aika harvoin.

Loppuen lopuksi uskon kuitenkin tosi rakkauteen ja se varmasti paistaa läpi tarinoissanikin. Ei sellainen, "elämme koko elämämme onnellisena emmekä koskaan riitele" rakkaus. Vaan epätäydelliseen, monimutkaiseen, mutta kuitenkin tarpeelliseen rakkauteen. Että toiseen on mahdollista rakastua ja myös pysyä yhdessä, vaikka toinen olisi välillä ärsyttävä ja muistaa että tuo on kuitenkin se ihminen jota rakastan, vaikka roskien vieminen ulos olisikin välillä mahdoton tehtävä ja raha-asiat, anopit, lapset ja muutenkin kaikki muu aiheuttaisi erimielisyyksiä. Olen kuitenkin päätähuimaavien eroprosenttienkin keskellä nähnyt tosielämässäkin niin paljon ihmisiä jotka rakastuvat ja kasvavat ja vanhenevat yhdessä. Kai sen täytyy olla tosirakkautta, että kestää toisen virheet, viat ja tyhmät mielipiteet vuosikymmenestä toiseen. Tai sitten se on vain sitkeyttä..

Joka tapauksessa tiedostan itsekin että olen vielä nuori ja jokseenkin naivi enkä vlättämättä osaa aina kirjottaa rakkaudesta tarpeeksi realistisesti tai monipuolisesti, mutta siinäkin varmasti kehittyyy ajan myötä, eikä lukijat edes välttämättä kaipaa rakkaustarinoilta ensisijaisesti realismia.

"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Amyna

  • 'urmaava neito
  • Vuotislainen
  • Vapaamatkustaja
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #3 : Huhtikuu 27, 2011, 00:34:46 »
Luen välillä homotarinoitakin, mutta koska olen itse kuitenkin hetero, heterosuhteet tuntuvat läheisimmiltä ja luontevammilta kirjoittaa, enkä varmaan edes osaisi kirjoittaa homosuhteesta tarpeeksi uskottavasti.
Samaa mieltä. Siis rakkaus on rakkautta tietenkin sukupuolesta riippumatta, mutta uskoisin, että dynamiikka on vähän kuitenkin erilaista homo- ja heterosuhteissa. Vähän helpompi samaistuakin hahmoihin, varsinkin jos on naispääosa rakastunut johonkin mieshahmoon.

En osaa kirjoittaa pelkästään rakkaustarinaa. Romanssi saa kulkea siinä sivussa, jos on kulkiakseen, mutta pelkkään romanttiseen suhteeseen keskittyminen on mahdotonta, kun koen itseni kuitenkin vähän liian nuoreksi ja kokemattomaksi kirjoittamaan pelkkää parisuhdetilitystä. Olen nähnyt melkein pelkästään epäonnistuneita avioliittoja, että niistä nyt en ainakaan uskaltaisi kirjoittaa :D

Minusta kunnon romanttinen tarina ansaitsee vähän avoimen lopun. Ei täysin onnellisen eikä onnettoman, vaan sellaisen avoimen katsauksen tulevaan.

Poissa Mirrekala

  • Suklaamurmeli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #4 : Huhtikuu 27, 2011, 15:51:33 »
^Olen jokseenkin samaa mieltä siitä, että kirjoitetaan siitä, mistä tietää. Siitä täytyy lähteä. Itse en tosiaan pitkään kirjoittanut lainkaan romantiikkaa, koska omassa elämässäni en ollut rakastunut enkä seurustellut ja koko rakastumisen käskite oli niin hämärä, ettei siihen halunnut tarttua. Nykyisin kirjoitan sitten kaikenlaisista pareista. Jos ihan tiukkoja ollaan, niin "saisin" kirjoittaa ainoastaan naisnäkökulmasta. Mutta itse olen bi, ja kokemusta on sekä naisista että miehistä. Kyllä, suhteen dynamiikka on erilaista, ainakin aluksi. Ympäristön suhtautuminen on erilaista. Suhteen osapuolten ja ulkopuolisten odotukset ovat ehkä hieman erilaisia. Mutta se tunne, ihastuminen ja rakastuminen, se on aivan sama.

Ja varmasti nyt joku toinen voi tulla kertomaan, että eihän se nyt niin mene, eikä se varmasti kaikille menekään. Itse uskon, että ihminen on enemmän yksilö kuin mies tai nainen. Kukaan ei voi väittää, ettei mies voisi ajatella, kuten joku miespäähenkilöistäni ajattelee. Minulle se ei kirjoittajana merkitse mitään. Sen kyllä nielen, että hän mieslukija itse ei voisi ajatella, tuntea tai toimia niin, kyse on yksilöstä. Mutta enemmän minua kiinnostaa, voiko ihminen ajatella kuten päähenkilöni ajattelee. Kuka muka tietää, mitä toisten ihmisten päässä liikkuu? Tietysti ymmärrän, että miehissä ja naisissa on eroja, ja että en koskaan kykene katsomaan maailmaa täysin miehen näkökulmasta. Toisaalta uskon, että miespuolisen yksilön näkökulma riittää, ja sen voi saavuttaa käyttämällä hiukan mielikuvitustaan. Ja ahdistelemalla sekä nais- että miespuolisia ystäviä omituisilla kysymyksillä.

Joskus muuten kiroan tarinoiden naiskuvauksia alimpaan helvettiin. Sitten tajuan, että kirjan onkin kirjoittanut nainen. Ei kai se, etten minä henkilön ajatusmaailmaa ymmärrä, tarkoita, ettei se voisi olla mahdollinen?

Jaa, tietysti olen itse niin nuori ja levoton, etten ole päässyt vielä kokemaan pitkää parisuhdetta, joka on varmasti aivan oma maailmansa, ja sellaista en osaa syvällisemmin kuvata. Enkä yleensä pyri kuvaamaankaan sellaisia suhteita sisältä päin. Muutenkaan harvoin ajattelen rakkaustarinoita rakkaustarinoina, ennemminkin tarinoina ihmisten suhtautumisesta toisiinsa. Täytyy lähteä siitä, mistä tietää, mutta minusta ei ole kiellettyä käydä myöskään tuntemattomilla vesillä, siis kirjoittaa sellaisesta, mitä ei ole itse kokenut. Sitä vartenhan mielikuvitus on. Silloin täytyy vain muistaa kyseenalaistaa, kyseenalaistaa ja kyseenalaistaa. Kirjoittaessani täysin hetero- tai homoseksuaaleista minun on vaikea sisäistää ajatus, että sukupuoli vaikuttaa suhteen kehittymiseen, mutta keskustelemalla, hankkimalla tietoa ja astumalla hahmoni saappaisiin pyrin pääsemään mahdollisimman lähelle hänen sielunelämäänsä, oli se sitten miten kaukana omastani vain. Jos kaikki hahmoni näkisivät maailman niin kuin minä, niin siinä olisi rinnakkaisuniversumi täynnä toistensa klooneja. Minulla nyt tosin on vähän sellainen näkemys, että sivuhahmojakin pitäisi edes jotenkuten ymmärtää.

En tiedä tajuaako tuosta tajunnanvirrasta kukaan mitään. Yritän sanoa jotain sen suuntaista, että parisuhteita on yhtä paljon erilaisia kuin on pariskuntiakin. Tapoja suhtautua ja tuntea on yhtä paljon kuin ihmisiä. Rakkautta ja kiintymystä on varmasti enemmän kuin ehdin tämän elämän aikana kokea. Omista kokemuksista täytyy löytää se pohja, jolle tarinansa rakentaa, mutta ei saisi liikaa antaa kokemattomuutensa kahlita. Itse haluan tarinoissani paitsi kertoa, myös tutkia. Näin minä sen näen. Että sikäli olen myös vähän eri mieltä edellisten kanssa.

Ei mennyt pahastikaan offiksi, eihän? : D
"Paras tapa toimia on ystäville kostaa
jos päältä kauniin hevosen saa silmiin tuijottaa
Mut takaisin ei käytettyä sieluaan voi ostaa
kun kalpein kauppamiehistä ovelle kolkuttaa
" -Viikate: Tie

Sab

  • Ankeuttaja
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #5 : Huhtikuu 27, 2011, 20:26:54 »
Muutenkaan harvoin ajattelen rakkaustarinoita rakkaustarinoina, ennemminkin tarinoina ihmisten suhtautumisesta toisiinsa. Täytyy lähteä siitä, mistä tietää, mutta minusta ei ole kiellettyä käydä myöskään tuntemattomilla vesillä, siis kirjoittaa sellaisesta, mitä ei ole itse kokenut.
Jepjep. En oikeastaan edes tajua termiä "rakkaustarina" siten, miten se "pitäisi". En osaa ajatella, että joku teksti/ muu ilmaisukeino voisi kertoa vain ja ainoastaan rakkaudesta ja sen ilmenemisestä yksistään. "Rakkaustarina" on käsittääkseni hyvin suljetuissa oloissa tapahtuva. Mutta miten henkilöt voivat osata rakastaa, jos he eivät ole päässeet liikkumaan tahtonsa mukaisesti, olemaan vapaita? Käyttämäsi käsite "tarina ihmisten suhtautumisesta toisiinsa" on jotenkin paljon korrektimpi. En ainakaan lukijana ole kiinnostunut siitä, miten henkilöt keskenään voivat rakkautta harjoittaa. Ennemminkin olen kiinnostunut lukemaan ihmissuhteiden ja maailman vaikutuspiirissä olevista henkilöistä, jotka kokevat muutakin kuin rakkautta. Miten voi olla rakkautta ilman vihaa?

Ja tosiaan, miten voi kuvata asioita, joita ei ole kokenut? Miten esmes 1500-luvun lappalainen ummikkoerakko voi kuvata koneiden vallankumousta tai homosortoa? Miten 12-vuotias, jonka lapsenvahtina televisio on koko lapsen iän ollut, voi kuvata aikuisten tai oman ikäistensä välistä rakkautta? Asiat pitää kokea joko itse tai jonkun toisen kautta. Ei pelkkä kasvoton media tai metallilla kehystetty opus voi "opettaa" tai "välittää" kokemuksia, jos ei ole saanut omia silmiään muutenkaan avattua, saati sitten aiheen suhteen.

Itse pidän ihmissuhteiden kuvaamisesta, rakkauden kuvaamisesta. Olen saanut usein hyvää palautetta, mutta silti harvemmin tekstini heräävät henkiin. Kokemuksen puute, uskon minä. Eivät silmät avaudu, jos elää pimeässä. Pitää uskaltaa mennä ulos.

Höm, taisi mennä vähän filosofeilun ja off-toppailun puolelle. :S Älkää syyttäkö, korjaan mielipiteitäni ja tekstiäni, kunhan lumet sulavat. ;)

Poissa Joku

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MarauderIce16727
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #6 : Lokakuu 31, 2011, 00:21:31 »
Ja tosiaan, miten voi kuvata asioita, joita ei ole kokenut? Miten esmes 1500-luvun lappalainen ummikkoerakko voi kuvata koneiden vallankumousta tai homosortoa? Miten 12-vuotias, jonka lapsenvahtina televisio on koko lapsen iän ollut, voi kuvata aikuisten tai oman ikäistensä välistä rakkautta? Asiat pitää kokea joko itse tai jonkun toisen kautta. Ei pelkkä kasvoton media tai metallilla kehystetty opus voi "opettaa" tai "välittää" kokemuksia, jos ei ole saanut omia silmiään muutenkaan avattua, saati sitten aiheen suhteen.

Itse en ihan allekirjoittaisi tata. Jos kaikki kirjoittaisivat vain omista kokemuksistaan, kirjallisuus olisi kamalan tylsaa. Asioita, joita ei ole itse kokenut, voi hyvinkin kuvata ja kirjoittaa. Itse kirjoitin elamaa suuremmasta rakkaudesta ollessani 12-vuotias joka ei ollut viela edes pitanyt poikaa kadesta kiinni. J. M. Barrie tuskin oli koskaan taistellut merirosvoja vastaan tai lentanyt keijukaisten kanssa Mika-mika-maassa kirjoittaessaan Peter Panin. Mika Waltari ei koskaan elanyt Sinuhe Egyptilaisen maailmassa ja ajassa. Asioita ei tarvitse kokea oikeassa elamassa jotta niista pystyisi kirjottamaan. Ne pitaa vain kokea omassa paassa, ja sita varten meita ihmisia on siunattu mielikuvituksella.

Mutta sitten itse aiheeseen.

Itse kirjoitan lahinna ihmissuhteista ja rakkaudesta, mutta yritan aina olemaan menematta siihen romanttiseen homppaan. Rakkaudessa on niita kivikoitakin, eika pelkastaan ruusuja. Lisaksi hyvin harvoin kirjoituksissani on sita tavallista paria. Lahinna keskityn sellaisiin pareihin, jotka rikkovat yhteiskunnan normit: milloin kyseessa on lesbopari jossa toinen osapuoli on sitoutumiskammoinen, milloin homopari jossa toinen tyoskentelee maksullisena, milloin nuoret serkukset jotka rakastuvat vahingossa... Siina sitten kirjoitan heille konflikteja ja yritan saada heidat selviamaan niista, joskus he eroavat, joskus paasevat konfliktien yli ja pysyvat yhdessa. Mutta siis, rakkaus kylla on se yleisin teema minun tarinoissani. Tai sanotaanko, etta kirjoitan ihmisista ja heidan suhteistaan toisiinsa.

Poissa Suruton

  • Sienimies
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: NightDraconis17
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #7 : Joulukuu 18, 2011, 04:04:21 »
Itse en kauhean paljon laita suuria rakkaustarinoita tarinoihini mutta silloin kun niistä kirjoitan, ne lähes aina loppuvat surullisesti, yleensä toisen kuolemaan. (Ai miten niin tykkään tapattaa hahmojani..) Rakkaustarinoissani vältän liiallista siirappia, koska en voi yleensäkkään kestää liian siirappisia rakkaustarinoita. Kuvaan rakkaustarinani vähän kuin ystävyytenä mutta joka on kuitenkin vähän enemmän. Äää vaikea selittää x) Inspiraatiota haen omista kokemuksistani, musiikista ja läheisistäni ja heidän kokemuksistaan. Lukemani kirjat varmaan vaikuttavat niin, että se rakkaus on tavallaan siellä kaiken pohjalla, kaiken kantavana voimana, mutta se ei nouse sieltä eikä tee numeroa itsestään. Se vaan on. Itse suosin heteroparituksia, koska en varmaan osaisi kirjottaa muusta. En tiedä, en ole kokeillut, mutta jotenkin tuntuu, että heteropareista kirjoittaminen on luontevampaa itselleni. Yleensä myös tarinoideni rakkaus lähtee ystävyydestä ja kasvaa tarinan mukana.
http://www.adressit.com/oriveden_opisto_sailytettava_orivedella Kouluani uhkaa siirto toiselle paikkakunnalle.

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #8 : Huhtikuu 25, 2013, 18:37:50 »
Suuret rakkaustarinat! Minähän elän niistä. Tai en ainakaan eläisi ilman.

Lähes jokaisesta kirjoituksestani löytyy tällainen "suuri rakkaustarina", joskaan rakkaustarinan merkitys ei ehkä ole omassa mielessäni yhtä suppea kuin mitä sen herkästi ajattelisi tarkoittavan. Suuren rakkaustarinan ei siis tarvitse olla minulle romanttin tai parisuhdetarina, vaikka toki niitäkin joukosta löytyy, ehkä jopa valtaosin.

Jonkinlainen "suuri rakkaustarina" on lisäksi melkein väistämättä löydyttävä niistä kirjoista, peleistä, elokuvista ja vastaavista, joista edes kuvittelen todella innostuvani.

Joku kirjoitti täällä aiemmin realismista ja siitä, voiko rakkaudesta kirjoittaa, jos ei ole kokenut esimerkiksi pitkää suhdetta tai näin pois päin (tähän en lähde ottamaan kantaa pidemmin, koska Joku jo vei sanat suustani - olisi jokseenkin surullista, jos kirjoittaja voisi kirjoittaa vain siitä, minkä on itse kokenut - itse pikemminkin ajattelen niin, että kirjoittajan on hyvä tunnistaa ero sen välillä, mitä hän voi "tietää" ja mitä hän voi "vain kuvitella", mutta kirjoittaa voi silti ihan hyvin myös kuvittelemastaan). Jazmin puhui myös tuosta "realistisesta" suuresta rakkaudesta, eli siitä, että pysytään yhdessä, vaikka välillä vaikeaa olisi ja toisen naama ärsyttäisi.

Pyrin kyllä itsekin kirjoittaessani ihmisistä ja ihmissuhteista ainakin jonkinlaiseen realismiin, mutta jos mietitään kirjojen juonikuvioita sinänsä, en yleensä varsinaisesti hae niiltä realismia. Päinvastoin, itselleni tarinat ovat tärkeitä siksi, että niissä on jotain elämää suurempaa (ainakin suurempaa, kuin tällaisen tavallisen, hyvään tottuneen pulliaisen elämä). Minua kiehtovat suuresti kaikenlaiset "mahdottomat" rakkaustarinat,  joissa jokin asia ainakin alkuun näyttää täysin ylitsepääsemättömältä.

Kun nyt viittasin aikaisemmin siihen, ettei kyse välttämättä tarvitse olla romanttisesta ja/tai parisuhdetarinasta, niin mainittakoot Fullmetal Alchemist, jossa Edwardin ja Alphonsen välinen veljessuhde on mielestäni hieno esimerkki tällaisesta "elämää suuremmasta" rakkaudesta. En usko, että ihan jokaisella on tosielämässä samanlaista suhdetta sisaruksiinsa, mutta en toisaalta myöskään usko, että ihan jokainen on onnistunut saamaan omaa sisarustaan samanlaiseen jamaan kuin missä Al sarjassa on.

Toinen esimerkki olkoot vaikkapa Hobbin kirjojen Fitz ja Narri. Myös lempipeleihini kuuluvat Blackwellit ovat omassa päässäni yhdenlainen "mahdoton" rakkaustarina, ainakin Laurenin ja Joeyn osalta.

Ja nyt kun aloin asiaa oikein kunnolla miettiä, niin eipä omista kirjoituksistani taida löytyä yhtäkään, joka ei jollain tavalla olisi rakkaustarina. Pidemmät kirjoitukseni taitavat olla sitä kaikki, jopa kantavilta voimiltaan. Mutta vaikka "suuri rakkaus" olisikin kirjoitukseni lähtökohta, se ei suinkaan aina tarkoita, että suuri rakkaus, sen enempää kuin hahmotkaan, suostuisivat siihen muottiin, jonka niille alunperin olen ajatellut, vaan usein ne ketaleet lähtevät elämään ihan omaa elämäänsä, eikä rakkaustarinakaan aina pääty ihan kuin kuvittelin :)
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 27, 2014, 19:41:42 kirjoittanut Marygold »
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Bellex

  • triX
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Just smile, let it shine!
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #9 : Toukokuu 15, 2013, 23:58:18 »
Siis rakkausjutut on mun tarinoiden pääasia :D No okei ei ihan, mutta tosi tärkeitä! Rakastan romantiikkaa joten sitä ei mun kirjotuksista puutu


Jonkinlainen "suuri rakkaustarina" on lisäksi melkein väistämättä löydyttävä niistä kirjoista, peleistä, elokuvista ja vastaavista, joista edes kuvittelen todella innostuvani.

"You're never fully dressed
Without a smile!"

Poissa Ooka

  • Siivet kantapäissä -liitelijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pilvilinnan kuningas
    • Tuliaavikko
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #10 : Joulukuu 29, 2014, 01:58:34 »
Hmm. Joskus nuorempana tekstit olivat täynnä rakkaustarinoita ja parituksia! Nykyään? Näh. Toiminta vie tarinaa eteen päin eikä rakkaudelle oikein jää tilaa, sellaisia suuria rakkaustarinoita ei oikein ole. Ainoastaan yksi originaali tekstini pohjautuu paritukselle ja sitäkin kirjoittelen vain silloin tällöin kun jaksaa.. eikä siinäkään tarinassa pääpari ole päässyt mihinkään etenemään :'D mitä nyt kumpikin ajattelee että jos ehkä kunpa... khjäh häh hää.

Itse tykkään kyllä lukea hyvin kirjoitettua rakkaustarinaa. Omasta mielestäni sellainen "katseemme kohtasivat ja tiesin että Hän on se oikea" tapaukset ovat vähän.. hmph. Kliseitä. Jotenkin haluan, että pari tutustuu toisiinsa - kaveripohjalta ei ole pakko lähteä, voihan siinä olla se rakkaus ajatus heti mutta... rakkautta ensi silmäyksellä? Hyvin kirjoitettuna toimii, mutta harvoin se on hyvin kirjoitettua.
Do the impossible, see the invisible.
ROW ROW FIGHT DA POWER!
Touch the untouchable, break the unbreakable.
ROW ROW FIGHT DA POWER!

Poissa Ginger

  • Tyy
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Melko yksinkertainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #11 : Heinäkuu 01, 2018, 22:07:06 »
Hmm. Joskus nuorempana tekstit olivat täynnä rakkaustarinoita ja parituksia! Nykyään? Näh. Toiminta vie tarinaa eteen päin eikä rakkaudelle oikein jää tilaa, sellaisia suuria rakkaustarinoita ei oikein ole.
(Todennäköisesti monologi tästä taas tulee, mutta. Reflektointi on kivaa.) Huomasin itsessäni saman, kun jokin aika sitten selasin niitä vanhoja juttuja, jotka multa on foorumeille jääneet / jotka selvisivät Suuresta Kovalevykuolemasta. Tietty ajoittain kirjoitan omaksi ilokseni jotain hömppää, mutta jos työstän vakavampia aiheita, keskityn enemmän perhe- ja ystävyyssuhteisiin.

Aina kun luen tai kirjoitan, kaipaan rakkaustarinalta tiettyyn pisteeseen asti kompastuskiviä ja esteitä. Hyvässä tarinassa turhautuu siitä, etteivät jotkut vielä ole yhdessä. (Toki turhautumisella on rajansa, kun tässä on katsonut kohta kolmekymmentä vuotta Kauniiden ja rohkeiden Ridgen ja Brooken soutamista ja huopaamista. Camoon, jääkää jo pois.) Haluan kuitenkin rakkaustarinalta sen onnellisen lopun. Ehkä siksi niitä Kelmi-fikkejä jaksoi lukea sen sata. Tiesi, että lopussa odotus palkitaan ja James ja Lily päätyvät yhteen, mutta aina sai jännittää miten se tällä kertaa tapahtuu.

Lukisitteko te tarinan, jonka takakansitekstinä olisi "tämä on tarina siitä, miten en päätynyt yhteen elämäni rakkauden kanssa"?

Rakkaustarinani ovat siinä mielessä kulkeneet melkein täyden ympyrän, että nuorena kirjoitin paritukset monesti sellaisten ihmisten välille, jotka olivat tunteneet toisensa pitkään. Jossain kohtaa se vaihtui "ensisilmäyksellä" -romantiikaksi (pari mun viime vuosien lempishippiä on kyllä edelleen näitä!), mutta nyt olen suosinut taas sitä, miten ystävyys tai ystävyyden kaltainen muuttuu suhteeksi. Ehkä liiankin usein kierrätän sitä ajatusta, että ensin toinen rakastuu, sitten toinen ihastuu ja lopulta päädytään onnellisesti yhteen, kun tunteet ovat paljastuneet. Hyppään turhan usein suoraan vakavaan parisuhteeseen, enkä malta kirjoittaa tapailuja.

Mun suuret rakkaustarinat päättyvät poikkeuksetta siihen, että toinen kuolee - vanhuuteen, sairauteen, onnettomuuteen. Kun olen noita tarinoitani lukenut, niin omasta mielestäni jätän hiljalleen marginaaliin ne ihmissuhteet, jotka aikanaan väljähtyvät ja päättyvät (eivät siis välttämättä tarinassa). Miksi kirjoittaa, jos ei kirjoita Siitä Oikeasta? Mun rakastavaiset toki myös eroavat ja ovat suhteessa muihin, mutta lopulta päätyvät aina yhteen. Rakkaussuhteen kruunaa usein lapsi, biologinen tai adoptoitu.

Poikkeus sääntöön taitaa olla yksi shippi kahdeksan vuoden takaa, jota yritin pakottaa toimimaan, koska lukijat niin pitivät siitä ja koska sitoudun mun rakastavaisiin. Käsittelin siinä isoa ikäeroa ja mietin pitkään, että olisin kirjoittanut naishahmon raskaaksi ja näin survonut hahmokehityksen onnellisen ydinperheen suuntaan. Onneksi se rakkaustarina päättyi eroon, koska tänäkin päivänä tykkään siitä päähenkilöstä ja hänen kehityksestään. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä mitä hän näki siinä ukossa. Ehkä siinä mielessä rakkaustarinoiden kirjoittaminen myötäilee oikeaa elämää?
Those who don't believe in magic will never find it.
~ Roald Dahl ~
Ikuisuusprojekti

Poissa Sharra

  • That girl.
  • Vuotislainen
    • Redin ja Jazzin uudet seikkailut
Vs: Omat suuret rakkaustarinanne
« Vastaus #12 : Heinäkuu 02, 2018, 00:09:18 »
Lainaus
Lukisitteko te tarinan, jonka takakansitekstinä olisi "tämä on tarina siitä, miten en päätynyt yhteen elämäni rakkauden kanssa"?

Tästä tulee mieleen 500 Days of Summer -leffa, jossa heti alussa ilmoitetaan, että "This is a story of boy meets girl, but you should know upfront, this is not a love story." Kyllä, katsoin silti :) (romantikkona toivoen, että ehkä siinä alussa huijattiin ja tämä onkin rakkaustarina. Ja sitten elokuvaa katsoessa tajusin, että riippumatta loppuratkaisusta ((jota en spoilaa tässä)) elokuvan anti on ihan jossakin muualla kuin siinä, että onko tämä rakkaustarina vai ei).

Lainaus
Aina kun luen tai kirjoitan, kaipaan rakkaustarinalta tiettyyn pisteeseen asti kompastuskiviä ja esteitä. Hyvässä tarinassa turhautuu siitä, etteivät jotkut vielä ole yhdessä.
Tästä olen samaa mieltä. Kaikissa parhaissa rakkaustarinoissa, onpa ne sitten fikkejä tai originaalitekstejä, parasta on juurikin se will-they-won't-they, ja myöskin slow burn on konsepti josta tykkään. Mutta tässä tosiaan vaaditaan uskottavuutta sekä sen ihmissuhteen rakentamisen suhteen että niiden esteiden suhteen, olen joskus lukenut jotain tosi pitkiä fikkejä jotka alkuun vaikuttivat hyvältä, mutta sitten päätynyt jättämään ne kesken, kun pariskunta oli viidennentoista kerran päätymässä yhteen, mutta taas joku omituinen käänne esti sen, ja mikään näistä viidestätoista käänteestä ei ollut ensimmäisen kolmen jälkeen edes uskottava. Jossakin vaiheessa vaan turhautuu ja antaa periksi. Mutta hyvin kirjoitettuna... <3. Mii likes rakkaustarinat.

Tykkään kirjoittaa teksteihini rakkaustarinoita, en ole varmaan kirjoittanut kuin ihan yksi tai kaksi pidempää tekstiä, joissa rakkaustarina ei olisi ollut missään merkittävässä roolissa, mutta samaan aikaan koen rakkausjuonten kirjoittamisen tosi vaikeaksi. Pitäisi jotenkin osata tasapainoilla epäuskottavan instaloven välillä ja sitten toisena ääripäänä se, että päätyy kuvaamaan romanssin osapuolten tutustumista ihan liikaa ja liian väkinäisesti vakuuttaakseen lukijat että huomaattehan varmasti, nämä kaksi hahmoa tuntevat toisensa hyvin! Romanssin uskottava eteneminen on jotenkin tosi vaikeaa kirjoittaa, etenkin jos hahmot eivät tunne itseään ennestään. Varmaan juuri tästä syystä päädyn usein kirjoittamaan rakkaustarinoita lähinnä toisensa entuudestaan tuntevien hahmojen välille niin kuin Gingerkin.

Lainaus
Mun rakastavaiset toki myös eroavat ja ovat suhteessa muihin, mutta lopulta päätyvät aina yhteen. Rakkaussuhteen kruunaa usein lapsi, biologinen tai adoptoitu.
Mulla jostain syystä hyvin harvoin tarinoissa rakastavaiset päätyvät selkeästi yhteen vaan pikemminkin harrastan niitä avoimia loppuja, joista joku aiemmin topicissa puhuikin. Eli että oletettavissa on, että hahmot päätyvät yhteen, mutta toisaalta loppu jättää lukijalle mahdollisuuden kuvitella myös toisin ja ainakin yksityiskohdat jäävät lukijan päätettäväksi. Toki hahmot ovat luultavasti olleet jo jossakin matkan varrella yhdessä, jotta pääsen kirjoittamaan pääparista myös yhdessä eikä se jää lukijalle täysin kuvittelun varaan, mutta jostain syystä en osaa tai halua kirjoittaa auki sitä suurta onnellista loppua, jossa hahmot saavat toisensa. Ehkä siksi, että tuntuu että en osaisi tehdä sitä hyvin ilman että se kuulostaisi joltain Harlequin-kirjasta kopioidulta tavaralta tai koomisen yliromanttiselta :D

Rakkaustarinoita on kyllä ihana lukea ja kirjoittaa, olen sen verran romantikko, että siitä tulee hyvä mieli. Silti jopa rakkaustarinoita enemmän tykkään lukea (ja toivon, että osaisin kirjoittaa) vanhasta kunnon BrotP-dynamiikasta tyyliin Sirius ja James ja Teho-osastossa Carter ja Benton. Jostain syystä miesten välisessä ystävyydessä on jotain tosi söpöä mun mielestä, lienenkö kahjo. Lisäksi nykyään viehättävät niin lukemisessa kuin omassa kirjoittamisessa monimutkaiset sisarussuhteet, ja oikeastaan aina kun kehittelen jotain uutta (vakavampaa) tarinaideaa, on siinä sisarussuhteet jotenkin keskiössä. Väittäisin että yritän työstää tällä jotain sisäistä kompleksia, mutta se ei tunnu todennäköiseltä koska mun omat siskot on ihania <3

//Loppu meni vähän offiksi ja vielä enemmän offina todettakoon, että suorastaan hypähdin riemusta kun huomasin, että Luomisen Tuskaan on tipahtanut viesti. Olen ollut jo pidempään musertunut, että mitä ihmettä, eikö ihmiset enää halua keskustella kirjoittamisesta ja että olenko ainoa kirjoittaja(dinosaurus) joka täällä vielä pyörii :D Kiitos siis piristyksestä, Ginger!