Kirjoittaja Aihe: Kyllä mä rakastin (S/R, K-12, one-shot)  (Luettu 998 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Owlis

  • Pikkuficcari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Kyllä mä rakastin (S/R, K-12, one-shot)
« : Syyskuu 02, 2008, 15:28:32 »
Nimi: Kyllä mä rakastin
Kirjoittaja: Owlis
Pairing: Sirius / Remus
Rating: K-12 (sisältää kiroilua, muuten melkolailla sallittu)
// Ikäraja muokattu & pyöristetty sääntömuutoksen mukaiseksi. :) -R
Genre: One-shot, angst, romance
Disclaimer: Kaikki minkä tunnistatte Rowlingin omaksi, on edelleen hänen. Minä en saa kirjoittamisesta kuin hyvän mielen.
Summary: Sirius miettii rakkautta ja suhdettaan muihin kelmeihin. Sijoittuu jonnekin Siriuksen Azkabaniin joutumisen jälkeiseen aikaan, kuitenkin ennen kolmannen kirjan loppua.
A/N: Tämä on aikoa sitten kirjoitetuista pätkistä nyt vihdoin kokoon kursittu ficci, jossa ei varsinaisesti ole päätä eikä häntääkään, mutta joistain osista pidän kyllä kovasti. Alunperin yritin rikkoa vähän rajoa kirjoittajana, joten kirjoitin sitten ensimmäisen kerran sekä slashia että puhekieltä (koettakaa kestää), mutta huomaan silti kuulostavani (ainakin omissa silmissäni) ihan itseltäni. Tiedä sitten onko se hyvä vai ei, mutta tulipahan kokeiltua. Kommentit olisivat ihania!


*****

Kyllä mä rakastin

Sota meidät repi rikki. Sota teki yhdestä neljä. Se repi ja raateli kuin villipeto, kunnes kukaan ei enää tiennyt mitä meistä oli tullut. Tunnistamaton. Se oli mun pahin pelkoni. Että musta tulisi jotain, mitä mun ystäväni eivät enää tunnistaisi. Ja sehän musta tulikin. Kaikkien muiden silmissä ainakin. Minä tunnistin itseni, mutten sitä miestä, jona maailma minut näki. Mutta vitut maailmasta, mä en välittänyt. Kunhan Remus tunnistaisi. Mä olin kuitenkin romuttanut sen toiveen itse, sillä en ollut antanut sille mahdollisuutta. Mä olin epäillyt mun Kuutamoani. Ehkä se teki mustakin petturin. Ja se repi mut sisältä rikki.

Ne oli mun perhe. Niinä upeina Tylypahkan vuosina, mulla tosiaan oli perhe. Aika uskomatonta. Me tehtiin kaikki yhdessä, tai ainakin toiset oli ajatuksessa mukana. Niin perheissä tehdään, kuulemma. Mutta jotenkin vain se kaikki muuttui. Sotaa minä syytän. Se raastoi selkiämme, kunnes tasapaino murtui. Tai sitten se olin minä. Ehkä minä horjutin meidät. Tai sitten en vain koskaan kyennyt sitä tasapainoa  löytämäänkään.

Mutta kyllä mä rakastin sitä. Rakastin niin paljon kuin vain ystävää voi rakastaa, muttei se silti riittänyt. Tai ehkä se olisi voinut riittää, jos se olisi tiennyt sen. Kaiken sen kiroilun ja vitsin vääntämisen väliin mun olisi pitänyt sanoa se.
Hei Matohäntä, mä rakastan sua kaveri!
Jep, typerältä se olis kuulostanut. Se kuulostaa edelleen typerältä.

Minun lohtuni on siinä, että ehkä se kaikki rakastaminen ei kuitenkaan olisi riittänyt. Ehkä se olisi kuitenkin pettänyt meidät ja nauranut mun rakkaudelle. Ehkä se teki sen joka tapauksessa. Sillä vaikka kuinka paljon mä rakastin sitä, mä rakastin toisia vielä enemmän. Ja se teki siitä aina ulkopuolisen. Ehkä mun kiroukseni on siinä, että mä rakastin liikaa. Voitko kuvitella? Sirius Musta, joka rakasti ihan liikaa.

Helvetti.

Mutta mä rakastin Jamesia, rakastin sitä niin kuin veljeä rakastetaan. Ja veljeä rakastetaan enemmän kuin ystävää. Joku voisi väittää mulle vastaan. Sanoa, että mähän teen just päinvastoin. Mutta Regulus lakkasi olemasta mun veli. Lakkasi olemasta yhtään mitään. Se että me oltiin molemmat Mustia, ei merkinnyt mitään. Eikä merkitse vieläkään.

Jamesille mä puhuinkin siitä joskus. Rakkaudesta. Heikkona hetkenä, pää täynnä viinaa. Mä en edes muista kumpi sen sanoi ensin. Tuskin sillä on väliäkään. Mutta me mokellettiin ne sanat suustamme ja tiedettiin molemmat mitä niillä tarkoitettiin. Me oltiin veljiä. Ja seuraavana aamuna päät vessanpöntössä me sovittiin, ettei niitä tarvitse sanoa toiste. Mä en osaa sanoa oliko se sitten viisasta.

Helvetti.

Ja mä rakastin Remusta myös. Mutta sitä mä rakastin taas ihan toisin. Rakastin kuin… Niin mitä? Ei sellaiselle ole sanoja.  Mä rakastin sitä kuin vain Remusta voi rakastaa. Hiljaa ja pimeässä enimmäkseen. Mutta silti se ylitti kaiken, mihin mun ymmärrykseni riitti. Eikä se ole siitä mihinkään muuttunut.

Sillä se kai niin vitusti koskikin. Se saatanan epäilys. Musta tuntuu, että tavallaan me kaikki oltiin niin vainoharhaisia silloin, että ehkä siks me ei koskaan tajuttu kuka meidät petti. Ei ennen kuin se läiskäsi sen asian päin meidän näköä. Kai sen olisi pitänyt olla ihan selvää. Ainakin sen, ettei se Remus ollut. James uskoi meihin kaikkiin. Mä ehkä kadehdin sitä vähän. Mä taas en luottanut edes itseeni. Ja sen takia kai mä Kuutamoa epäilinkin. Ei siksi, etten mä olis siihen luottanut, vaan siksi etten mä luottanut omaan päähäni. Siinä sodassa oltiin häviöllä ihan siksi, ettei me enää uskottu siihen, mitä me itse ajateltiin.

Remus meistä oli aina ollut synkin. Sillä oli hulvattomat hetkensä, varsinkin silloin kun se vielä rakasti mua. Mutta se mietti vakavia ja juttelikin niitä joskus. Silti sodan tullen se jaksoi loputtomasti uskoa siihen, että meidän toimista on hyötyäkin. Että kun me vain yritetään, me saatetaan voittaa. Mä en tiedä mistä se hiljainen voima tuli, mutta mä tarvitsin sitä. Mä toivon, että se piirre ei ole muuttunut. Mä toivon, etten se ole minä, joka sen repi siitä irti. Sen voiman, jolla Kuutamo joka ilta nousi.

Mä tarvitsen sitä yhä. Mä rakastan sitä yhä.

Helvetti.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 04, 2012, 16:09:31 kirjoittanut Renefer »
Ficcejäni: Kyllä mä rakastin (Sirius/Remus), Aurinko ja kuu (Remus/Tonks) ja Veljeys (Regulus)

Poissa Ihmeolio

  • Massuupukki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • It really wasn't me...
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kyllä mä rakastin (S/R, K-11, one-shot)
« Vastaus #1 : Lokakuu 11, 2009, 21:22:01 »
Ensin: Maigguli, slashissa nyt vaan ruukataan parittaa niitä jotka ei oikeesti kuulu yhteen, ja niitä jotka on molemmat samaa sukupuolta

Tokaksi: Nyt tähän oikeeseen aiheeseen. Ei yhtää hassumpi kirjotus mun mielestä! Tarina oli tosi synkkä, mutta siksi se varmaan oli tarkotettukki? Elikkä ei mulla kyllä oo tosta mitää valittamista :) Jos tykkäät iha tosissaa kirjotella nii jatka vaan! Ihan mukavaa luettavaa oli. Ei nyt ei keksi enää muuta ku ei oo mitää valitettavaakaa... :))
Cadillac.

Poissa Carrot

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kyllä mä rakastin (S/R, K-11, one-shot)
« Vastaus #2 : Tammikuu 25, 2010, 20:15:12 »
Itken. Toi vaan on niin ihana. Sirius on jotenkin vaan niin uskottava. Ja toi "Jamesille mä puhuinkin siitä joskus. Rakkaudesta. Heikkona hetkenä, pää täynnä viinaa. Mä en edes muista kumpi sen sanoi ensin. Tuskin sillä on väliäkään. Mutta me mokellettiin ne sanat suustamme ja tiedettiin molemmat mitä niillä tarkoitettiin. Me oltiin veljiä. Ja seuraavana aamuna päät vessanpöntössä me sovittiin, ettei niitä tarvitse sanoa toiste. Mä en osaa sanoa oliko se sitten viisasta." Kohta oli aivan ihana. Kaikki oli aivan ihanaa mut nyt mä meen hakeen nenäliinan jotta voin itkee kunnolla. Rakastin tätä one-shottia. Kiitos ja kumarrus.
Oikeasti, minä inhoan porkkanaa.