Kirjoittaja Aihe: Lostprophets  (Luettu 1331 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Getorick

  • Haaveilija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Ian <3
Lostprophets
« : Heinäkuu 08, 2008, 16:07:36 »
Ihmetys oli suuri, kun en tälle bändille omaa topicia löytänyt. Luulisin kuitenkin, että Vuotislaisten joukosta heidän faneja löytyy. Itse olen kuunnellut Lostprophetsia jo yli puolitoista vuotta.

Elieli, Lostprophets on Walesista kotoisin oleva alternative-rockia soittava bändi, vuodesta 1997 lähtien. Heiltä on ilmestynyt tähän mennessä kolme albumia, ja neljäs on tuloillaan. Eka levy oli Thefakesoundofprogress, joka ilmestyi vuonna 2001. Toinen; Start Something, ilmestyi 2004, sekä kolmas; Liberation Transmission vuonna 2006. Alunperin neljännen, vielä nimeämättömän levyn piti ilmestyä tämän vuoden keväällä, mutta näiltä näkymin se ilmestyy vasta vuoden 2008 lopulla tai 2009 alussa.

Lostprophetsin keulahahmona toimii laulaja Ian Watkins. Lisäksi bändiin kuuluvat Lee Gaze (kitara), Mike Lewis (kitara), Stuart Richardson (basso), Jamie Oliver (taustalaulu, koskettimet), sekä Ilan Rubin (rummut).

Lostprophets ei ole Suomessa kovinkaan kuuluisa, eikä sitä täällä ainakaan toistaiseksi ole nähty. Ehkäpä heidät voitaisiin tänne Suomeenkin saada, kun pikkuhiljaa tunnettavuutta radiosoittojen avulla on tullut. Itse ainakin odotan innolla, ja voisihan sitä lähteä keikalle vaikka Ruotsiin, jos edes sinne menisivät ^^.

Yhtyeen kotisivut, sekä Myspace

//muoks. Omia lemppari biisejä on ehdottomasti Last Summer, Rooftops (jota NRJ:ltä Suomessa ainakin on kuulunut, joskus keväämmällä), Can't stop gotta date with hate, sekä For all these times son, for all these times. <3
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 08, 2008, 16:12:18 kirjoittanut Getorick »
Luonnevika.
Täytyy taistella.
Joskus voi myös taiteilla. Tai ainakin yrittää.

Poissa Nefertiti

  • Niilin krokotiili
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Lostprophets
« Vastaus #1 : Heinäkuu 11, 2008, 12:49:16 »
Parisen vuotta sitten Lostprophets oli yksi suosikkibändeistäni, nyt en tosin ole vähän aikaan heitä kuunnellut, mutta miksikäs ei pitkästä aikaa voisi kaivaa jostain hyllyn pohjalta heidän levynsä. ^^

Tämä oli ensimmäisiä alternative rock -bändejä, joita kuuntelin. Muistan että ensimmäinen biisi, jonka Lostprophetsilta kuulin, oli Last train home ja ihastuin siihen aivan älyttömästi. En ole siihen oikeastaan vieläkään kyllästynyt, on ehkä yksi parhaita biisejä ikinä. Last Summer ja Wake up ovat myös hyvä. Uudempaa tuotantoa en heiltä ole juuri kuullut, paitsi nyt tuon Rooftopsin, joka radiossakin on soinut. Tai no eihän tuo nyt enää mitään uutta tuotantoa varsinaisesti ole, kun uusikin levy on piakkoin jo tulossa. ^^ Pitäisi ehkä tutustua paremmin tuohon "uuteen" kuitenkin ennen kuin levy tulee. Maailmassa on kanssa liikaa bändejä, joita pitäisi ehtiä kuuntelemaan... :P

Jos Lostprophets Suomeen tulisi, niin olisin varmasti katsomassa. Tuntuu tosin kyllä vähäsen siltä, ettei se ole Suomessa vielä niin tunnettu, että olisi kannattavaa tulla... Ehkä seuraavan levyn jälkeen. ;>

Mutta hyvä bändi! Ihmetyttää minuakin vähän, että miksei täällä aikaisemmin jo ollut topsua pystyssä.. ^^
Life isn't about waiting for the storm to pass, it's about learning to dance in the rain.

Tanja

  • Ankeuttaja
Vs: Lostprophets
« Vastaus #2 : Lokakuu 29, 2008, 14:53:24 »
Sellainen tunne on että olisin kuullut Lostprophetsia ensimmäisen kerran joskus 2006-2007, en ole nyt yhtään niin varma ajankohdasta, mutta biisi oli kuitenkin tuo Rooftops, radiosta. Tykästyin kuitenkin sitten siihen sen verran, että etsin muitakin biisejä käsiini. 2007 keväällä sain sitten synttärilahjaksi Liberation Transmissionin (olin tainnut kotona puhua tästä bändistä sen verran että nimi jäi vanhemmille päähän ^^'). Kuuntelin, kuuntelin, kuuntelin ja olin aivan rakastunut. Jossain vaiheessa eräs nettikaverini lähetti minulle pari vanhempaakin biisiä, en nyt muista mitkä ne olivat, mutta en kuitenkaan pitänyt niistä alussa jotenkin yhtään. En tiedä, se kuulosti jotenkin niin erilaiselta verrattuna LT'n biiseihin. Sen takia olin sitten aika kauan ennakkoluuloinen vanhempaa Lostprophetsia kohtaan, mutta joku kerta vaivauduin kuuntelemaan muitakin vanhoja, ja löytyi sieltä muutamia ihan hyviä. Esim. Last Train Home (vaikka itse asiassa kuulin tämän biisin ensimmäisen kerran jo muutamaa kuukautta ennemmin radiosta), siihen nyt olen aivan rakastunut, ja haaveeni on laulaa sitä joskus yleisön keskellä Ianin mukana.
Kuitenkin, Liberation Transmissionin biisejä lähinnä kuuntelen silloin kun tekee mieli kuulla Lostprophetsia, en ole ihan päässyt sisään vanhempaan tuotantoon. Ehkä sekin koittaa vielä joku päivä.

Ianin ääni kuitenkin on mahtava, en ole törmännyt vastaavaan ääneen vielä. Oikeastaan se on jollain tasolla aika tavallinen ääni, mutta kuitenkin jotain on mikä tekee siitä niin erilaisen verrattuna muihin.
Ja tosiaan, jos nämä Suomeen tulisivat tahtoisin kyllä kovasti mennä.

Ja jotain lempibiisejä vielä, no Last Train Home ja Rooftops, sitten myös Always All Ways; Broken Hearts, Torn Up Letters and the Story of a Lonely Girl, sekä 4:AM Forever.

Poissa ghostie

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DFTBA
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Lostprophets
« Vastaus #3 : Tammikuu 25, 2013, 00:14:28 »
Jotenkin on tämä bändi päässyt vähän unohtumaan lähiaikoina :O mutta voin silti sanoa pitäväni siitä kovasti. Ehkä se kuulostaisikin taas paljon paremmalta pienen tauon jälkeen.
Omistan kaikki levyt paitsi tuon ihan uusimman, johon en ole edese ehtinyt oikeen tutustumaan. Maailmassa on liikaa hyvää musiikkia, ei kaikkea vaan ehdi aina kuuntelemaan. Suosikki levyikseni mainitsen Start Something ja Liberation Transmission.
Ianilla on kyllä aikas hyvä ääni (eikä mies rumakaan ole).
Nyt tuli kyllä sellainen olo, että pitää kaivaa vanhat lostprophets levyt jostain ja löytää aikaa myös tuon Weapons levyn kuuntelemiseen jossakin välissä.
"'Cause I need Harry Potter like a grindylow needs water"
11 years and counting ♥