Kirjoittaja Aihe: Poika-/tyttöystävät vol. 3  (Luettu 39118 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Kate

  • Hänen korkeutensa
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Otteita elämästä lasikellon alla
  • Tupa: Puuskupuh
Poika-/tyttöystävät vol. 3
« : Toukokuu 08, 2008, 16:55:48 »
Edellisen topicin venyttyä 14 sivuiseksi jatketaan keskustelua täällä.

Ihmiselle on luontaista pariutua jossain vaiheessa elämäänsä ja osa nuoruudesta tuntuu kuluvan sopivan kumppanin etsimiseen. Tässä topicissa siis keskustellaan poika- ja tyttöystävistä yleensä tai niiden puuttesta. Seurusteletko itse vai oletko sinkku? Kaipaatko kumppania rinnallesi vai oletko ennemminkin yksinäinen susi? Onko olemassa jotain yleistä ajankohtaa, jolloin sukujuhlilla alkaavat sukulaiset kyselemään, että "koskas se meidän Maija nyt poikaystävän hankkii" vai löytyykö ymmärrystä myös heille, jotka syystä tai toisesta eivät halua/muuten löydä kumppania? Aiheen sisällä voi keskutella myös rakkauskirjeistä sekä ihastumisesta yleensä. Oletko tyyppiä, joka on varovainen tunteissaan vai ihastutko suuna päänä?

Edellisen topicin (vol. 2) kommentit löydät täältä.

Jatkakaa.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 28, 2011, 01:33:35 kirjoittanut Zirendaril »
"Jos mielesi tekee joskus arvostella jotakuta, hän sanoi, - niin muista, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ole olleet yhtä edullisessa asemassa kuin sinä."

F. Scott Fitzgerard: Kultahattu

Poissa vermonth

  • Vuotislainen
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #1 : Toukokuu 08, 2008, 17:09:02 »
Olenkin ensimmäinen joka tänne kirjoittaa ja uusi. Itse seurustelen, mutta olen toisaalta sellainen vapaa sielu, tykkään kokeilla kaikkea, mennä ja tulla. Pettämistä en hyväksy, eikä meillä niin vapaa suhde ole, mutta yleisen käsityksen mukaan seurustelusta annetaan sellainen kuva että parit nysväävät joko kahdestaan, tai muiden parien kanssa, ja sinkut ovat heille kauhistus. Poikaystävämme kanssa olemme sekoitus sinkkua ja pariutunutta. Välillä tosin vaikeuksia tuottavat määritellä vakava suhde, jota poikaystäväni haluaa, mutta minä taas en. Ja kaiken lisäksi meillä on vielä niin eriävä käsitys sanasta vakava.

Jos nyt ihan meidän suhteesta puhutaan, niin vasta nämä muutamat kuukaudet ovat olleet hyviä, sillä meillä oli alussa tosikin vaikeaa, sillä menin pussailemaan hänen parhaan kaverin kanssa (ennen kun oltiin yhdessä!!!!), joka sitten paljastui  kaverini ihastukseksi, ja nykyinen ex- kaverini suuttui siitä niin paljon, että yritti kaikella mahdollisella tavalla tuhota poikaystäväni ja minun välit. Aluksi se onnistuikin, kuvitelkaa kaikki mahdolliset amerikan teini leffa efektit, oissa jotkut yritetään erottaa valheilla yms. ja kuvitelkaa sen jälkeen että kaverini otti niistä mallia!!

Onko täällä muuten muita kaltaisiani ei romantikkoja, jotka nauttivat hauskanpidosta, eivätkä odota romantiikka miehilta?

yukiko -> vermonth

scorpy

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #2 : Toukokuu 08, 2008, 19:22:04 »
Minä olen kerran seurustellut, mutta eipä se kovin vakavaa ollut. Olin silloin aika nuori, 12-vuotias, ja se oli vähän sellaista ''haluan poikaystävän'' aikaa. Nyt kun olen sekä henkisesti, että fyysisesti kypsyneempi, tajuan että kyllä se poikaystävä tulee kun on tullakseen. Olen minä tälläkin hetkellä ihastunut, tai oikeastaan voisi sanoa jopa että rakastunut, koska tämä henkilö on ollut mielessäni jo kohta kolmen vuoden ajan. Tottakai haluaisin tämän kyseisen henkilön kanssa seurustella ja olen jo sitä kerran häneltä kysynyt 2½ vuotta sitten, ja tiedän että jos kysyisin nyt uudelleen, niin tilanne voisi olla muuttunut, mutta koska pelkään liikaa, en vain voi kysyä. Toisaalta jopa pelkään sitoutumista, koska en ole koskaan kunnolla kenenkään kanssa ollut.

Onneksi minulla ei ole tuollaisia ''onkos teidän tytöllä ja poikaystävää'' -sukulaisia. Äiti on kyllä joskus sanonut ''älä sitten hanki poikaystävää ennenkun olet yhdeksännellä luokalla''. Nyt olen siis lopettamassa yhdeksättä luokkaa eikä kunnon poikaystävää ole ilmaantunut. Joten äiti on ainakin tyytyväinen :D
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 09, 2008, 16:33:14 kirjoittanut Scorpy »

Poissa Lady Asensio

  • Nilkanvilauttaja niinikään
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DH luettu 9.12, KV 11.3
  • Pottermore: HeartWitch62
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #3 : Toukokuu 08, 2008, 22:49:33 »
Onko olemassa jotain yleistä ajankohtaa, jolloin sukujuhlilla alkaavat sukulaiset kyselemään, että "koskas se meidän Maija nyt poikaystävän hankkii" vai löytyykö ymmärrystä myös heille, jotka syystä tai toisesta eivät halua/muuten löydä kumppania?

Onneksi sukulaiseni ovat jättäneet minut rauhaan tämän asian suhteen, tosin niitä sukujuhlia ei ole paljoa. Enkä todellakaan jaksaisi alkaa selitellä etten seurustele, koska silloin sukulaiset yleensä kuulema kyselevät miksi ja tuskin ne selitystä edes ymmärtäisivät. Parisuhdehan on lähes kaikkien mielestä must ja jos ei sellaista ole tai halua, pidetään heti jotenkin päästään vinksahtaneena.
Mun blogi: http://www.pointblog.fi/?go=milluska    (HUOM! OSOITE HIEMAN MUUTTUNUT)
Vuoden 2008 kotitonttu  tässä, terve!

Poissa Amiale

  • Kangastus
  • Vuotislainen
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #4 : Toukokuu 09, 2008, 00:27:37 »
Minä en seurustele. En ole koskaan seurustellut. Ja ikää on 19 vuotta. Tämä aihe pomppaa jotenkin aina silmääni, kun katselen uusia viestejä ja minun tekee aina mieli vain klikata tätä topikkia, jotta se muuttuisi luetuksi, eikä enää näkyisi siinä lukemattomissa. Ja kun katsoo tätäkin, vol. 3... Joskus olen lukenutkin ja miettinyt, että kirjoitankohan minä joskus tänne, että minullakin on poikaystävä. Todella ahdistava aihe kuitenkin ja on ahdistavaa nähdä se siinä uusien viestien joukossa, kun ajattelen, että taas joku, joka kertoo, miten monta poikaystävää/tyttöystävää hänellä on ollut, ja että onhan se ymmärrettävääkin, kun on jo 14- vuotias tms. (En siis tarkoita mitenkään loukkauksena neljätoistavuotiaita kohtaan, mutta vain näin esimerkkinä.)

Minulla ei ole mitään seurustelua vastaankaan (sinänsä, vaikka kaipaankin melko paljon vapautta ja omaa tilaa ystävyyssuhteissakin), mutta koskaan en ole seurustellut. Olen ihastunut (ja rakastunut?) kyllä ja tehnyt aloitettakin useamman kerran, mutta koskaan nämä minun tunteideni kohteet eivät tunne vastaavaa minua kohtaan. Onnistuin välttämään jopa sen ”olemis”-vaiheen, kun piti olla joku poikakaveri silloin joskus ajat sitten. Seurustelu tuntuukin nykyään jotenkin taakalta. Se, ettei ole koskaan seurustellut edes sillä lailla epävakavasti kuin joskus yläasteella tai ala-asteella tehdään. Ajattelen kai, että jos tutustuisin johonkin uuteen ihmiseen ja tämä saisi tietää, etten ole koskaan seurustellut, tämä ajattelisi heti jotain tyyliin: ”Jaa, sussa on varmaan jotain vikaa.”

Olen aika erakkomainen kylläkin, eikä minulla ole mitään hinkua parisuhteeseen. Että jos tuohon tämän jatkotopikin ensimmäiseen viestiin viittaisi, niin kai minä sitten olen enemmän sellainen yksinäinen susi. Kuitenkin sellainen yksinäinen susi, joka kaipaisi toista yksinäistä sutta seuraksi. En siis etsimällä etsi poikaystäväehdokkaita, en edes ihastu kauhean usein (ja kun ihastun, niin ikävä kyllä ihastun kauhean pitkäaikaisesti, enkä kykene heittämään toivoa syrjään, vaan teen lopulta aloitteen ja saan pakit ja sitten ollaan taas maassa seuraavat vuodet, kunnes sama toistuu, argh!), mutta silti tuntuu välillä, että kun ei ole koskaan seurustellut ja kun ei seurustele, niin jotain puuttuisi.

Ainoa ystävänikin aloitti juuri vähän aikaa sitten elämänsä ensimmäisen seurustelun. Ei kauhean vakavan, mutta kuitenkin minä kutsuisin sitä silti seurusteluksi (ja poika teki aloitteen hänelle, kirjoitti oikein kirjeen ja kaikkea). Ehkä sekin on nyt sitten jotenkin (viimeaikaisten pakkien lisäksi) saanut hieman turhautuneeksi koko seurustelua kohtaan. Tietysti sitä tulee sitten ajatelleeksi sitäkin, että ehkä minussa onkin jotain vikaa, kun kukaan ei pidä minusta (koska minulle ei ole koskaan tultu tekemään aloitetta), kun minulla ei yhtään poikaystävää ole koskaan ollut, mutta koulussa on monet jo kihloissa tai naimisissa tai asuvat yhdessä poikakaverin kanssa (ja siis tietysti vielä suurempi osa tavisseurustelee ja imuttelee käytävillä kaikkien nähtävillä).

Eikä ole kylläkään ihmiset/sukulaiset tulleet kyselemään, että onkos minulla poikaystävää tai koska aion hankkia sellaisen. Toivottavasti ei tulekaan, vähän YO-juhlat hirvittää, kun joutuu taas näkemään kauhean liudan sukulaisia. Kylläpäs tuli kauhea vuodatus tästäkin. :D
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 09, 2008, 12:07:34 kirjoittanut Amiale »
I want to hunt with the tameless heart, I want to learn the wisdom of mountains afar
In my world love is for poets...

Poissa Musta Koira

  • Veni, vidi, vici.
  • Vuotislainen
  • libertiini
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #5 : Toukokuu 09, 2008, 10:28:43 »
Parisuhdehan on lähes kaikkien mielestä must ja jos ei sellaista ole tai halua, pidetään heti jotenkin päästään vinksahtaneena.

Näin on, tai sitten ajatellaan, että tyypissä täytyy olla jotain jotain vikaa, kun ei kukaan häntä "huoli". Ihan kuin se siitä olisi kiinni! Ja lisäksi yleinen käsitys tuntuu olevan, että jokainen sinkku kyllä varmasti oikeasti haluaisi seurustella ja on koko ajan haku päällä, mutta on vain niin onneton, ettei onnistu nalkittamaan ketään.

Itse en ole seurustellut ja olen yli kaksikymppinen, mutten suostu pitämään asiaa kummallisena, vaikka joidenkin silmissä olen friikki. Pitää tehdä miltä itsestään tuntuu. Jos viihtyy paremmin yksin, niin pitäisikö sitä vain muiden mieliksi seurustella? Tosin kyllä sekin alkaa välillä ärsyttää, kun on muiden silmissä joko epänormaali tai muuten vain toivoton tapaus. Onneksi kaveripiirissä on samanhenkisiäkin ihmisiä.
-Non unde possim sed unde volo-

Poissa moottorisaha

  • Voldemortisti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • be loud, let your colors show.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #6 : Toukokuu 09, 2008, 13:50:38 »
Minäkään en ole vakavasti seurustellut koskaan, ja ikää on kohta 18 laakissa.
Olen itseasiassa keskustellut yhden ystäväni kanssa aiheesta todella paljon viime aikoina, hänkin on seurustellut "kunnolla" vain kerran, eikä se suhde kovin kauaa kestänyt, kun tilanne kävi ystäväni kannalta ahdistavaksi.

Kyllä sitä joskus tulee mietittyä, että onkohan meikäläisessä joku vika, kun kenellekään "ei kelpaa". On noita säätöjä ollut aika kiitettävät määrät, ja parin kanssa juttu on aluksi vaikuttanut enemmän kuin lupaavalta, mutta sitten on kuitenkin tullut märät lapaset naamaan.
Sinänsä se on hassua, ettei 'vientiä' ole enempää, sillä reippaasti suurin osa kavereistani on jätkäpuoleisia, ja tulen vastakkaisen sukupuolen kanssa loistavasti toimeen olematta kuitenkaan täysi poikatyttö, monesta tuutista saa kuulla kehuja ulkonäöstä yms., ja ystäviä on sen verran paljon, että tuskin mikään kovin rasittavakaan tyyppi olen. Ihmiset suorastaan hakeutuvat luokseni... :D Haha.
Parin kuukauden sisään olen saanut muutamankin kerran kuulla tyttökamujen suusta ihmettelyä "Miksei siulla oo poikaystävää, sie oot niin kaunis ja huippu?!". Tiedäpä sitten.

Nojaa, onhan noita kiinnostuneita muutama ollut, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että minulla taitaa olla aika korkeat kriteerit. En odota mitään Prinssi Täydellistä, en todellakaan, mutta jonkinmoiset standardit päässäni ovat, en mahda sille mitään.

Toisaalta taas olen sen verran erakko ja vapaa sielu, nimenomaan se vapaa sielu, että välillä pelkkä seurustelun ajatteleminenkin alkaa puistattaa. En tahdo olla kahlittu kehenkään, tahdon mennä minne haluan, tehdä mitä haluan. Mutta sitten samalla taas haaveilen turvallisesta sylistä johon käpertyä, kun maailma tuntuu kaatuvan niskaan. Ristiriitaista.

En ole kuitenkaan ajatellut etsimällä etsiä ketään, sillä ei tässä kiire ole minnekään. Se veret seisauttava tapaus kävelee vastaan sitten kun kävelee, saanpa nyt rauhassa nauttia villeistä sinkkuvuosista.
When you say it's dead and gone, yes, I know you're wrong

Poissa Valeriana

  • Enimmäkseen harmiton
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #7 : Toukokuu 09, 2008, 19:54:03 »
Minulla tuntuu, etteivät sukulaiset ole kauheasti häiritsemässä seurusteluasioista kyselemällä. Kai ne ovat oppineet, ettei minua innosta selittää parisuhteettomuudestani. Kälyni ei ole tainnut vielä oikein tajuta. Ei olisi pitänyt ollenkaan sanoa, että olen yrittänyt etsiä miestä netistä. Jostain syystä minusta tuntuu liian oudolta, joten en sano etten ole koskaan harrastanut seksiä enkä tosissani koskaan ole halunnutkaan. En ole vielä törmännyt mieheen, jonka kanssa minulla olisi sellaista henkistä yhteyttä, jota kaipaisin fyysisen hellyyden lisäksi, jotta voisin edes harkita alkavani seurustella /hypätä sänkyyn. Luokittelen itseni aseksuaaliksi biseksuaaliksi. Minulla on naispuolisia tuttavia, joiden kanssa minulla on henkistä läheisyyttä ja tavallaan rakkauttakin, muttei oikeastaan seksuaalista jännitystä ja he ovat joko heteroita tai varattuja enkä muutenkaan halua sotkea suhteitani heihin jollain seurustelusotkuilla. Rakkauteen näyttää melkein aina liittyvän mustasukkaisuutta ja ihan ihme pelkoja omasta riittämättömyydestä. Yksi parhaista ystävistäni tuntuu joka toinen viikko harkitsevan poikaystävän vippaamista pellolle ja sitten kun yritän tentata siitä, miksi hän haluaa tehdä niin hän aina muuttaa taas mielensä. Ihmiseksi, joka ei osaa rakastaa, minä tunnun kummasti edistävän kavereideni pysymistä parisuhteessa.
If God does not understand, then he is not God, and we have nothing to fear.

Poissa Laku

  • paperisydän
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Laku's life
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #8 : Toukokuu 14, 2008, 20:18:07 »
Hahaa, uusi topici! :D Saan taas pitää hauskaa...nojoo...

Kaverini painosti minua sitten tänään kysymään yhtä tyyppiä alkamaan. Mesessä. (hei, täytän vajaan kuukauden päästä 14! ;D) Ihan läpällä kysyin.
Mutta kyseisen jätkän kanssa oltiin oikeasti koko ajan sitä mieltä (vaikka kysyinkin häntä. Hän nimittäin halusi välttämättä kuulla mitä kaverini käski minun kysyä häneltä), että tooosi fiksua alkaa jonkun kaa, joka asuu pyöreästi sellaisen 200km päässä. Ja judoleireillä nähtäisiin. Tai kisoissa. Seuraava leiri hänen kotipaikkakunnallaan syyskuun lopussa, seuraavat kisat oman seurani järjestämänä marraskuun viimeisenä vkl, että pianhan sitä taas nähdään. :P
Hänen mielipiteensä oli, että jos oikeasti haluaa olla jonkun kanssa, sitä ei kysellä vaan ollaan. Tottapa totta.
Sitten todettiin, että mitä turhaa pilaamaan hyvii välei jollaki seurustelemisella. Jotkut tyypit on vaan kivempii kavereina. Ja loppujen lopuksi en edes haluaisi pilata kys. kaverisuhdetta. Hän on liian hyvä tyyppi siihen.
Kysyin kuitenkin ihan varmuudeksi, että ollaanko kuitenkin kavereita. Hän sanoi sen jotenkin niin kauniisti, että tuijotin vain kauan näyttöä ja keskustelua.
"no, eiköhän me olla jo :D"
Ei mitään erityisen kaunista, mutta se....se vain oli. Ja emme ole edes kovin kauaa tunteneet! Tämän kuun oikeastaan... Ja huhtikuun viimeisen viikon.

Offia? Kenties. Mutta oli siinä jotain asiaakin. Toivottavasti joku älysi mitä asiaa. Piiloasiaa. :D

~sano Lakuksi
Close the doors but never look inside
Time will tell if all your love has died


Poissa Zirendaril

  • Vuotiksen Virallinen Vompatti
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • Murpatti
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #9 : Toukokuu 20, 2008, 23:39:26 »
Rakkauteen näyttää melkein aina liittyvän mustasukkaisuutta ja ihan ihme pelkoja omasta riittämättömyydestä.
Ymmärrän. Liiankin hyvin. Mustasukkaisuus on varmasti tunneperheen jäsenistä se epämiellyttävin. Pelot omasta riittämättömyydestä. Olen varmaan hautonut niitä mielessäni 17 vuotta, ja tulen varmaan hautomaan vielä vuosia tästä eteenpäin. *Halaus* Minä ymmärrän.

Pienenä ihastuessani olin pirun ujo, ja ihastuin vielä aina niihin, joita kaikki rakasti. 5-8 luokka oli tuskaista aikaa. Lukion 1-2 olin taas ihan kuollakseni ihastunut yhteen tyhjäpäiseen idioottiin(tajusin tämän heti ihastuessani, mutta minkä sille voi??). Nyt helpottaa. Paljon. Tunnen kerrankin olevani vapaa typerän typerän biologisen itseni vallasta. Kiitos ties kuinka monelle randomyydelle tai kohtalolle tai mille lie, mutta ainakin on yksi päänvaiva vähemmän tällä hetkellä.


Melodrama

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #10 : Toukokuu 21, 2008, 01:22:14 »
(Kirjoitin vuodatusta, mutta sitten en saanut enää sitä näyttämään mitenkään positiivista kuvaa minusta...)

Joten: seurustelen. Kymmenen kuukautta olemme olleet yhdessä (kihloissa kahdeksan... eikä sitä varsinkaan kukaan ymmärrä). Ensimmäinen poikaystäväni. Ja olen kahdeksantoista, ja sitten minusta on hassua ne ihmiset, jotka ovat neljäntoista ja ahdistuneita kun eivät ole koskaan seurustelleet.
Luulisin että enimmäkseen menee ihan hyvin. Kiukkua kyllä ja ahdistusta, mutta toisaalta... tuon kainalossa nukkuu vierellään. Ja se pitää huolta minusta ja rakastaa, vaikka olen kamala.
Ja on se ihana. <3

Kamaluudesta sitten lisää.
Kun ihmiset puhuvat kamalista seurustelukumppaneista, jotka eivät tahdo heidän tapaavan muita ja ovat omistushaluisia niin... minä olen vähän sellainen. Ahdistun, jos se tapailee ihmisiä ilman minua. (Voisin sanoa että jos kauniita tyttöjä, mutta oikeastaan jos mitä vaan; kun sillä on kivaa muiden kanssa mihin se minua tarvitsee.)
Mustasukkainenkin olen. Edelleen tunnen olevani huonompi, eikä se varmaan ainoa syy ole: saa minut kuulostamaan liian... hyveelliseltä, vaikkei olekaan sitä.

Ihastunut olen moniin, mutteivät ne mihinkään ole johtaneet. Aluksi oli sellaisia kouluihastuksia, ja koulussa en ole ollut tekemisissä juuri kenenkään kanssa. Sitten tuli muutamia sellaisia, joiden kanssa olin tekemisissäkin, muttei niistäkään sitten mitään. (Yhdestä on vieläkin ongelmia: vaikka siitä on jo yli vuosi kun kävi hyvin selväksi ettei se minua tahdo ja seurustelen toisen kanssa, välillä en osaa unohtaa. Onneksi poikaystäväni sentään tietää asiasta, ja saa tietää uudelleen joka kerta kun on vaikeampaa unohtaa. Äh.)

Poikien suhteen olen enimmäkseen haaveillut tietyistä ihastuspojista seurustelunäkökulmasta, kun taas tytöistä yleisemmin. Aikoinaan toivoin kovasti omaa tyttöä, muttei minulla oikeastaan ole rahkeita moiseen; en edes tunne ketään, ja jokainen tyttö ei kuitenkaan tykkää tytöistä. Ja, ehkä muutenkin.

Mutta seurustelusuhteessa on kyllä ollut mukavaa. Tukea. Lämpimiä öitä. Hmh.

hensku

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #11 : Toukokuu 21, 2008, 18:55:42 »
Mulla on poikaystävä. :) Yleensä menee todella hyvin, vaikka välillä tulee pientä kinaa. Kaikkea kivaa me keksitään, mutta ei olla kauheen usein kaksistaan niin se on yleensä semmoistä kädestä pitelemistä ja tekstailua.. (ääk mun puhelinlasku on ihan liikaa vanhemmat ei oikeen tykkää..)
Se on tykänny musta yli vuoden ja ja me ollaan oltu yhessä pari kuukautta. Muistan kuinka se viime vuonna ärsyttii niin hirveesti, että meni hermot (mä en sillon tykänny siitä.) Nykyään se on varsin mukava tyyppi. <3
Seurustelu on kyllä kivaa!
Eka poikaystäväni, oon kyllä tykänny aika monesta, mutta ne ei oo ikinä tykänny musta. Mä oon niin kamala! 

Mulla on  ongelma (tai no ei oikeestaan ongelma), mutta ei voi mitenkään sietää niitä sukulaisia ne on kaikki muutenkin niin ärsytttävii, että! Kun ne aina kysylee, että onkos sulla jo poikaystävä (ihan piruuttani sanon aina, että ei oo) ja sit ne rupee kysyleen, että koskas meinaat hankkia. Onneks osaan olla välittämättä tommosista... :D

Dian

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #12 : Toukokuu 21, 2008, 20:46:05 »
Onko täällä muuten muita kaltaisiani ei romantikkoja, jotka nauttivat hauskanpidosta, eivätkä odota romantiikka miehilta?

On, ilmoittaudun. Tiedän itseni tällaiseksi ihmiseksi, en ihan täysin kuitenkaan; kuten joku muukin ylhäällä jo kirjoitteli, olen myös sellaisia tapauksia, jotka kaipaavat sitä turvallista syliä kun maailma tuntuu kaatuvan päälle. Ja itse asiassa muutenkin, mutta ei missään vakavammassa mielessä. Se ei tosiaankaan tunnu ajankohtaiselta. (Täytän tänä vuonna 16.)

Aikaisemmin, joskus viime vuoden puolella suunnilleen, en vielä voinut kuvitellakaan että alkaisin joskus lähiaikoihin seurustella. Sitten helmikuussa hairahduin, vastasin myöntävästi kun joku kysyi "ollaanko me nyt sitten yhdessä". Sitä virhettä en taida tehdä ihan heti uudestaan. Olihan se aikansa tosi mukavaa kun oli joku joka välitti, mutta ei siitä olisi koskaan tullut mitään pidemmällä tähtäimellä: minua ajatus vakavasta suhteesta kauhistuttaa, häntä ei. Se oli ahdistavaa. Siihen se sitten loppuikin, kesti vain vajaan kuukauden ja hyvä niin. Ainoa huono puoli siinä oli se, että meni välit poikki hyvin mukavan ihmisen kanssa.

Olen maaliskuusta lähtien ollut lähinnä sitä mieltä, että kaikista paras tilanne minulle olisi "ystävä lisäeduilla"; joku jota voisi suudella ja halia kun huvittaa, mutta tämä ei olettaisi siitä mitään ylimääräistä, joku joka olisi samanmielinen kuin minä, eli ei aikeissa sitoutua. Sääli ettei kukaan kaveripojista ole ilmoitellut olevansa tällä suunnalla, ehkä asun liian pienellä paikkakunnalla ^^ Koska tosiaan, nautin siitä että saan tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa, ilman että joku on nitisemässä ettei pidä siitä jos puhun toisille pojille. Nykyinen tilanne kelpaa minulle.

Latu

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #13 : Toukokuu 29, 2008, 16:01:41 »
Itse en ole niitä, jotka metsästävät itselleen seurustelukumppania (ks. HYVIN suuri osa meikän tuntemista tytöistä roikkuu poikien perässä), vaan odotan että ne löytävät meikäläisen. Toisaalta vain kaksi on onnistunut meikäläisen bongaamaan elämänsä aikana, muttaah... No, ei meikän mikään hemaiseva tarvitsekaan olla.
Lienet olen onnekas, päädyin yhteen ystäväni kanssa, homma loppui ja pysyimme ystävinä. Tunnen oloni itse asiassa hyvin onnekkaaksi. Muillekin käynyt näin?
   Meikäläisen sukulaiset eivät luojan kiitos kysele, mitäs äiti välillä on joskus joistakin kaveripojista kiusannut, mutta lopettanut nyt senkin kun sai selville Latun pienet ongelmat ja alkujärkytyksen jälkeen on tarjonnut olkapäänsä jota vasten itkeä. Koska sitä saa tottua tekemään, jos itselleen pojan/tytön tahtoo. meikä ei tahtonut, mutta sai silti. <'D
Itse olen yliromanttinen ihminen, mutta toisaalta en tahtoisi itselleni ketään sellaista, kenen perään joutuisin itkemään. Ikävä kyllä näin on, mutta ei siitä sen enempää. En tosin pidä yliromanttisista elokuvista tai kirjoista tai mistään muustakaan, korkeitaan Shakespearen näytelmien epätoivoisesta rakkaudesta.

Aiheeseen liittyen, tunnen erään ihmisen netin kautta, joka löysi nykyisen aviomiehensä ala-asteella, ryhtyi seurustelemaan hänen kanssaan yhdeksännellä luokalla ja on nyt naimisissa. Eikä koskaan ollut seurustellut kenenkään muun kanssa. Pointtikysymys se, pystyykö näin nuori todella rakastumaan? Tai siis, eiköhän edellinen lyhyt selonteko kaverin elämästä sen todistanut, mutta mitä sanoisit, jos yläasteen tallaaja tulisi sanomaan, että rakastaa jotakuta niin paljon että tekisi mitä vain toisen eteen?

Btw, meikä ei ole paras mahdollinen tyttöystävä, koska en osaa päästää ihmisistä irti. n.n'

Carablea

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #14 : Kesäkuu 02, 2008, 01:34:44 »
Mulla on avomies, Markus. Ollaan monesti saatu kuulla että ollaan maailman söpöin pari. Kavereiden, perheen, itsemme ja jopa horoskoopin mielestä sovimme toisillemme täydellisesti. Mä olen taitelijaluonne, tunneihminen. Syvällinen, hajamielinen, kapinallinen, bilehile, epätasapainoinen, impulssiivinen. Joistakin olen pelottava. Markus ei ole kenestäkään pelottava. Hän on etusijaisesti järkevä ja tasapainonen. Kaveriporukasta se joka pitää huolta muista kun ryypätään, sovittelee välejä, puhuu järkeä ihmisille. Huolehtivainen, vaatimaton, naurattaja, kaikkien kanssa toimeentuleva, rauhallinen, mukava, yleisesti pidetty, harkitsevainen, luotettava. Me ollaan melko Ying & Yang. Mä pidän huolta ettei elämä käy tylsäksi ja se pitää huolta turvallisuudesta, raha-asioista ja useimmista muistakin asioista.
Ja me ollaan erittäin rakastuneita. Seurusteltu vähän yli 1½ vuotta, asuttu yhdessä 9 kk. Meillä on yhdessä kisu.

Irene

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #15 : Kesäkuu 09, 2008, 00:24:37 »
Olen sinkku (mikä ei ole kovin suurin yllätys), mutta minusta on aina tuntunut että pidän seurustelemisesta, vaikken ikinä olekkaan seurustellu. Hieman kummallista, mutta näin asiat ovat. Aika ajoin olen todella hellyydenkipeä ja yritän kuvitella itselleni poikaystävää. Mutta se on melko vaikeaa. Ihastun melko helposti, mutta en voi olla ihastunut kuin yhteen ihmiseen samaa aikaa. Vaikka ihastunkin helposti, olen melko varovainen yleensä silti. En yritä edetä nopeasti. Yleensä minä olen se, joka tekee aloitteen. En ole kovin pinnallinen, enkä siksi katso ulkonäön perusteella. Omasta mielestäni minulle on melko helppo puhua, mutta ihmiset kuvaavat minua pelottavaksi mm. katseeni takia. Mutta minkäs minä sille voin, ei ole mukavaa tietää, että ihmiset pelkäävät. Olen myös melko suorasanainen, vaikkakin tiedän hyvän käytöksen ja suoraan puhumisen rajan. Mutta eiköhän asiat ala joskus menemään seurustelun suhteen parempaan päin, sillä ei minua tarvitse pelätä!

Poissa Valeriana

  • Enimmäkseen harmiton
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #16 : Kesäkuu 09, 2008, 00:39:53 »
Saanko kysyä vuotislaisilta miehiltä jotain? Koskee lähinnä aikuisia, koska alle parikymppisenä tuskin törmää tähän ilmiöön. Häiritseekö teitä, jos naisella on korkeampi koulutustaso ja/tai suurempi kuukausipalkka? Surullisenkuuluisien nettideittailukokemusteni yhteydessä olen huomannut, että tyypit jotka kirjoittavat minulle, ovat hyvin usein duunareita. Se on ok, ja sanon niin profiilissanikin, koska minusta on tärkeämpää, että luonteet sopivat yhteen. Minun profiilissani myös lukee, että minulla on maisteritason tutkinto, mutta se tuntuu aina tulevan treffiseuralaiselle yllätyksenä ja se siitä sitten. Minulta kysyttiin eilen ihan suoraan, paljonko ansaitsen. Moukka.
If God does not understand, then he is not God, and we have nothing to fear.

Carablea

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #17 : Kesäkuu 09, 2008, 15:01:32 »
Olen sinkku (mikä ei ole kovin suurin yllätys), mutta minusta on aina tuntunut että pidän seurustelemisesta, vaikken ikinä olekkaan seurustellu. Hieman kummallista, mutta näin asiat ovat. Aika ajoin olen todella hellyydenkipeä ja yritän kuvitella itselleni poikaystävää. Mutta se on melko vaikeaa. Ihastun melko helposti, mutta en voi olla ihastunut kuin yhteen ihmiseen samaa aikaa. Vaikka ihastunkin helposti, olen melko varovainen yleensä silti. En yritä edetä nopeasti. Yleensä minä olen se, joka tekee aloitteen. En ole kovin pinnallinen, enkä siksi katso ulkonäön perusteella. Omasta mielestäni minulle on melko helppo puhua, mutta ihmiset kuvaavat minua pelottavaksi mm. katseeni takia. Mutta minkäs minä sille voin, ei ole mukavaa tietää, että ihmiset pelkäävät. Olen myös melko suorasanainen, vaikkakin tiedän hyvän käytöksen ja suoraan puhumisen rajan. Mutta eiköhän asiat ala joskus menemään seurustelun suhteen parempaan päin, sillä ei minua tarvitse pelätä!

Olen itse juuri tuollainen! Siis suorasanainen ja mullakin on "pelottava katse", ja ihmiset aina sanovat että mulle on helppo puhua. Tosin oon sen verran kapinallinen että saatankin sanoa suoraan sellaista mikä ei muista ole hyvää käytöstä, jos vain itsestäni se on.

Poissa Fimca Worthleberr

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Capricorn Ascending
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #18 : Kesäkuu 10, 2008, 16:27:34 »

Jee, vihdoin minullakin on poikaystävä, vaikka luulin, etten ikinä sitä päivää näkisi. Siis täytän tässä kuussa 21 ja olemme olleet yhdessä vasta vähän vajaat 3 kk, eikä minulla koskaan aikaisemmin ole ollut mitään säpinää poikarintamalla (paitsi muutama tyhmä tekstari), joten aika myöhään olen liikenteessä. Tosin ei se haittaa yhtään, aloin muutenkin kiinnostumaan pojista aika myöhään, enkä olisi voinut kuvitellakaan seurustelevani joskus yläasteikäisenä. Mutta nyt koen olevani sopivan ikäinen, suhteemme on ihanan kypsä ja vakaalla pohjalla - ei mikään teiniromanssi (poikaystäväni on minua puoli vuotta vanhempi, eikä hänelläkään ole ennen minua ollut ketään).

Niin, tähän asti kaikki on kyllä sujunut hyvin, luotamme toisiimme ja viihdymme hyvin yhdessä, emme ole edes riidelleet pahasti (vielä^^). No, luonne-eroja meillä kyllä on jonkin verran, mutta minusta me täydennämme toisiamme aika hyvin. Esim. poikaystäväni on hyvin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, toisin kuin minä, ja on vain hänen ansiotaan, että olemme yhdessä (koska minä en koskaan tee aloitteita).

Usein ihastun melko hitaasti (tosin poikkeuksiakin on), ja rakastumiseen vasta aikaa meneekin. Sytyn hitaasti - olimme ensin poikaystäväni kanssa ainakin puoli vuotta pelkästään ystäviä (vaikka hän kyllä teki aika selväksi, että piti minusta muutenkin), mutta sitten jossain vaiheessa tajusin, että ei hitto, kyllä minä taidan hänestä pitää vähän enemmänkin... ja minusta tuntuu, että edelleenkin tunteeni ovat aina vain syventyneet ja tulevat syventymään, pikku hiljaa, ajan kanssa. Rakastamme toisiamme kyllä hyvin paljon, enkä koskaan voisi ajatella pettäväni poikaystävääni, eikä hän minua. Arvostamme kumpikin rehellisyyttä.

Olemme myös melko itsenäisiä ihmisiä emmekä roiku koko ajan yhdessä, sekin on hyvä asia, ettei suhde ala ahdistamaan liikaa. Ja jos on välillä erossa, jälleentapaaminen on sitä mukavampi^^ .. teemme kyllä yhdessäkin paljon, esim. pelaamme roolipelejä yms. (juu, hän on aikas nörtti). Ja läheisyyttä löytyy yllin kyllin kun olemme yhdessä. Eipä ole juuri valittamista minulla^^
Look, look, keep looking straight into those cold eyes.

jaina

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #19 : Kesäkuu 10, 2008, 16:55:32 »
En ole ikinä seurustellut, ja tänä vuonna täytän 14. Aika monet kaverini ovat joskus 'seurustelleet'. Jotenkin minulle vain tulee mieleen kysymys:
Onko minussa jotain vikaa, kun ei ole poikapuolisia kavereitakaan?

Olen ollut aina ujo, tosin nyt suunta on muuttunut villimpään ja en enää olekaan niin ujo. Siitä olen todella tyytyväinen ! Enkä halua olla itsekäs, mutta mielestäni olen ihan kaunis, siis oikeastikin. Sukulaisenikin aina sanovat, että 'Olet niin nätti', kaverini sanovat 'Olet söpö' ja mummini: (molemmat) 'Sinusta tulee malli'. Tiedän, että he eivät valehtele. Eli ainakaan kukaan ei voi vihata minua ulkonäköni perusteella, joka tulee aina ensimmäiseksi (tietenkään ulkonäkö ei suhteissa ole tärkein, ehei) esille.

No joo, en voisi olla kertomatta, että minulle on seiskaluokan aikana ysiluokkalaiset jätkät monta kertaa viheltäneet yms (;
Mutta nyt kun menen kasille, heitä ei koulussa enää näy... Ja nyt me tulevat kasit (tai siis ne pojat) eivät osoita minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Miksi kaksi vuotta vanhemmat, mutta eivät samanikäiset? (jos alkaisin seurustelemaan, mielummin kylläkin seurustelisin kaksi vuotta vanhemman kanssa)

Ärsyttävää.

Poissa Kate

  • Hänen korkeutensa
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Otteita elämästä lasikellon alla
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #20 : Kesäkuu 11, 2008, 19:23:02 »
En ole ikinä seurustellut, ja tänä vuonna täytän 14. Aika monet kaverini ovat joskus 'seurustelleet'. Jotenkin minulle vain tulee mieleen kysymys:
Onko minussa jotain vikaa, kun ei ole poikapuolisia kavereitakaan?

Et, ei minullakaan ollut ala-asteen viidennen luokan ja lukion välillä niitä lainkaan. Ei yhtäkään.
"Jos mielesi tekee joskus arvostella jotakuta, hän sanoi, - niin muista, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ole olleet yhtä edullisessa asemassa kuin sinä."

F. Scott Fitzgerard: Kultahattu

Poissa Laku

  • paperisydän
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Laku's life
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #21 : Kesäkuu 12, 2008, 14:14:36 »
jaina: Ei sinussa mitään vikaa oo, pojissa se vika tuossa iässä on. :D

Mulla ittellä on kauheet määrät poikapuolisia kavereita (oikei, vähän liioiteltua, muttamutta... ). Mutta se taas johtuu vain ja ainoastaan judosta, jossa ei ole muita ikäisiäni tyttöjä.
Ja muutenkin tulen paremmin poikien kanssa toimeen. Poikien kanssa on paljon helpompi olla, kuin tyttöjen. Pojat esimerkiksi eivät juorua kavereilleen selän takana niinkuin tytöt tekevät monesti. Monesti minulla on hauskempaa poikien kanssa kuin tyttöjen ja poikien kanssa olen paljon enemmän oma itseni kuin esim. luokkamme tyttöjen kanssa. Mutta se, että olen pokien kanssa hyvissä väleissä edellyttää tietty sitä, että ollaan vain kavereita. Ei saa edes vihjailla, että olisi kiinnostunut. :D
Ja judossa on pakko olla tekemisissä pojan kanssa, vaikka mun naamaa kattomalla ei varmasti haluaiskaan. Mutta sitten tutustuu paremmin ja osa jopa huomaa, et mun kanssa voi jutella mesessäkin! :D

Onnekasta perjantai 13. päivää huomiselle! ;D
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 31, 2008, 10:51:01 kirjoittanut Laku »
Close the doors but never look inside
Time will tell if all your love has died


jaina

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #22 : Kesäkuu 13, 2008, 13:46:03 »
Ite en seurustele, mut yks tosi hyvä kaveri (tyttö) seurustelee ja jotenki tuntuu et se niiden touhu alkaa menee jo pikkasen överiks.
Ne on AINA kahestaan, ei se miun kaveri enään oo kauheest muiden kanssa ku poikakaverinsa.
Aluks ku ne alko olee yhdessä, ni mietin et kyl ne koht rauhottuu et ku ne on ollu pitempää yhessä ni enää ei tarvii olla aina vaan kahestaan, mut eikä mitä!
Onks toi enää ees normaalii? Minuu ainaki alkais jo ahistaa.

Jaa-a, tuohon en oikein osaa vastata. Ehkä he vain ovat niin rakastavaisia. Hmm.
Yksi tyyppi (tyttö) luulee, että minä yritän varastaa hänen poikaystäväänsä. Tämä tyttö aina mulkoilee minua. Emme edes ole ikinä jutelleet, mutta on minulla silmät päässä, heh. En todellakaan koita viedä hänen 'ihanaa' poikkista. Hassua vain, sillä tämä 'ihana' poikkis aina hymyilee minulle sellaista FlirtFlirt-hymyä *Ihmettelee*

Poissa Meew

  • Valkea susityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kelmit for ever
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #23 : Heinäkuu 26, 2008, 21:36:46 »
Äh, minä en ole ikinä seurustellut kunnolla. 6.lk olin kyllä yhden pojan kanssa yhdessä, mutta se oli niitä ala-asteen "tekstailu ja messenger - suhteita". Njoo...
Siihen se seurustelu on jäänytkin. Mutta hei, eihän minulla ole mitään hätää! Olen sentään vasta 14 vuotias, mutta haluaisin kuitenkin sellaisen oman kullan <3

Yleensä kun ihastun syvästi, silloin myös ihastun. Pidän tyypistä niin kauan, kunnes tämä saa jotain kautta selville että pidän hänestä ja antaa rukkaset. Jopa useita vuosia... Enkä osaa päästää irti, ennen kuin tämä henkilö sanoo ettei välitä minusta. Enkä uskalla mennä hänen juttusillekaan, koska olen niin ujo ja pelkään että jos olenkin vain tulkinnut kaiken väärin eikä hän välitäkään minusta. Pelkään, että teen itseni naurun alaiseksi.. (Huhhuh, olenpa minä typerä ^^")
Tam ja Fahr, Sirius ja James. << heitä minä kadehdin, koska heillä on ystävä mitä ilman ei voi elää, heillä on ystävä kenen puolesta kuolisi. Heillä on ystävä kenestä välittää, ketä pitää omana veljenään. Sellaista rakkautta, sanatonta viestintää ei näe joka päivä. Kiitos. <3

Dust to Dust

  • Ankeuttaja
Vs: Poika-/tyttöystävät vol. 3
« Vastaus #24 : Heinäkuu 29, 2008, 03:09:44 »
Vihdoin minullakin tärppäsi ja löysin itselleni poikaystävän :) Olen siis hieman vajaa kahdeksantoista (tuntuu hassulta kirjoittaa 17 kun siihen ei enää paljoa ole! :D ..epäolennaista) vuotias enkä ole ikinä seurustellut. Ei oikeastaan ole ollut edes mitään juttuja... tai ehkä yksi jos sitä voi jutuksi edes kutsua... vähän meseteltiin ja käytiin kerran ulkona. Ei edes suukkoa vaihdettu :D Ei näin...

Olen tavallaan tuntenut tarvetta poikaystävälle, en oikeastaan ala tai edes ylä-asteella... mutta nyt tässä lähivuosina on kyllä käynyt mielessä että mitäs. Varsinkin kun pikkuhiljaa kaikki ystävät ovat seurustelleet, enemmän tai vähemmän ja vakavammin ja vähemmän vakavammin... kukaan ei silti ole ikinä sanonut oikeastaan minulle mitään. Paitsi ehkä jotain "etsitään minulle mies" tyyppisiä, joita olen aina vihannut... eli periaatteessa itselläni ei mitään ahdistusta ole asian tiimoilta syntynyt. Kaverien painostus enempi. Sillä vaikkeivat he ole sitä ääneen sanoneneetkaan, niin kyllä sen tavallaan huomaa kun he alkavat seurustella, niin väkisinkin päät kääntyvät ainoaaseen joka ei seurustele tai ole koskaan seurustelut...
Viimisen vuoden olen kuitenkin liikkunut yhdessä porukassa missä oli paljon jätkiä, itseasiassa jokainen heistä oli minua ainakin kolme vuotta vanhempi. Isosiskoni kautta tähän porukkaan päädyin ja tästä porukasta tämän nykyisen poikaystäväni pongasin :) Ensin ihastuin yhteen toiseen tyyppiin, mutta hän alkoi hyvin pian seurustella. Oli vaikea unohtaa hänet, mutta onneksi pystyin siihen. Koska pian huomasin tämän herran ja minähän se hänet oikeastaan "iskin" :D Tosin hän sanoi että ensitapaamisestamme lähtien hän oli tavallaan minusta pitänyt :)

Tuntuu jotenkin hassulta kun eka seurustelu suhde tuntuu heti näin vakavalta, joka periaatteessa todellakaan ole huono asia. Itseasiassa tavallaan hyvä että vasta nyt alkoi seurustella, sillä tunnen ainakin olevani riittävän kypsä jopa rakastamaan. Tämä tosin on vielä sen verran uusi juttu etten ihan uskalla vielä rakkaudesta puhua. Ehkä...
Meillä oli pientä juttua ennen kesää... sitten isäni kuoli ja hän oli siinä heti, tukemassa ja huolehtimassa. Siinä vasta tajusin miten ihana hän oikeasti oli ja miten hukassa olisin ollut ilman häntä. Ja minun suruni tavallaan yhdisti meidät tiiviimmin. Nyt sitten etenemme kokoajan pikkuhiljaa eteenpäin. Ei ole viikkoakaan kun "päätimme" että noh, kyllä kai me voimme jo sanoa että seurustelemme. Ehkä sekin auttaa kun tosiaan olemme jo vuoden tunteneet ja olleet kavereita...

Minulla on kyllä ollut pari kertaa mahdollisuus seurustella aikaisemminkin. Pari tyyppiä ollut ihastuneet minuun ja jutelleet mesessä yms. mutta ne ei ole tuntuneet jotenkin oikeilta. Siis helppoahan se olisi ollut, ottaa joku sellainen mistä ei oikeastaan edes tykkää ja seurustella ettei ketään vaan ihmettele, että miksi ihmeessä toinen on jo pian täysi-ikäinen eikä ikinä seurusteut! Minä olen sitä mieltä että jokaisen pitää odottaa ihan niin kauan kuin vaan on tarvit, seurata oman sydämen ääntä kunnes löytää jonkun kenestä todella välittää. Se on niin typerää miettiä toisten ihmisten mielipiteitä... Jokainen löytää jonkun kun tai jos löytää. Kunhan itsestä tuntuu hyvältä.
Lisäksi jos miettii itseään joskus kolme neljä vuotta sitten, niin kaikki omanikäiset pojatkin olivat niin lapsellisia ja sellaisia, ettei tavallaan edes kiinnostanut :D Mutta... jos löytää nuorena hyviä poikaystäväehdokkaita niin mikäs siinä.

Toivon todella että tämä juttu kestää. Tuntuu kyllä molemmista niin hyvältä, tuntui heti alkuunsakin... että kyllä nyt ainakin luulisi. Vaikka hän on minua tosiaan kolmevuotta vanhempi, niin ei sekään oikeastaan haittaa. Vaikka tuntuu tyhmältä sanoa, mutta mielestäni olen ihan kypsä ihminen... Elämässä kuitenkin kokenut kaikenlaista mikä tavallaan väkisinkin kasvattaa.

Tulipa vuodatus :D