Kirjoittaja Aihe: Pimeän pelko (Regulus, S, songfic)  (Luettu 514 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Vadelmafairy

  • Metalfairy
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Poissa 11.8 asti
Pimeän pelko (Regulus, S, songfic)
« : Huhtikuu 08, 2008, 18:09:37 »
Nimi: Pimeän pelko
Kirjoittaja: Vadelmafairy
Beta: ei ole
Ikäraja: S
Genre: songfic, kerrankin en osaa luokitella tarkemmin
Musiikki: Fear of the Dark - Iron Maiden
Varoitukset: Kaikki, minkä tunnistat Rowlingille kuuluvaksi on hänen ja muu on minun oman mielikuvitukseni tuotosta, eikä sitä kopioida.

A/N: Tämä oli alunperin itse antamani haaste, joka ei koskaan tullut valmiiksi. Niinpä päätin loppujen lopuksi kirjoittaa aiheesta itse ja olen melko tyytyväinen. Lyhythän tästä tuli, mutta en olisi voinut kirjoittaa yhtää pidempää. Teksti ja laulu eivät varsinaisesti kulje aivan samaa tarinaa, mutta toivon teidän ymmärtävän tarkoitukseni. Kommentit olisivat enemmän kuin tervetulleita. Ja sitten musiikin päälle. \,,/ ;)



Pimeän pelko

Pimeän pelko. Se ajaa minua takaa kaiken aikaa. On ajanut koko tämän ajan. Mutta silti en osaa kertoa syytä tälle kaikelle kärsimykselle, ilmaan haipuneelle avunhuudolle. Miksi kaiken tämän pitää tapahtua? Miksi kaikki tämä tapahtuu? Kysymys kaikuu huuliltani vastausta vailla.

Muistan illan, jona ensimmäistä kertaa tapasin Hänet. Olin silloin kuusitoistavuotias, hyväuskoinen, kasvatettu pimeyden voimiin. Hän ihastui minuun täyttä päätä; olin lahjakas ja mikä parasta opiskelin Tylypahkassa. Lisäksi kuuluin oikeaan perheeseen; olin koko elämäni seurustellut oikeiden ihmisten kanssa. Kävin kahden kuukauden koeajan, minkä jälkeen olin vannoutunut seuraaja. Sopimus oli poltettu vasempaan käsivarteeni.

Salamat raivosivat sen vuoden lokakuisessa myrskyssä hurjemmin kuin koskaan. Joka paikka oli täynnä hysteerisiä ihmisiä, erivärisiä valosuihkuja sinkoili ilmassa sakeanaan ja rikottujen ikkunoiden takana loimusivat kohtalokkaat tulet. Ihmisten epätoivon saattoi haistaa raudan, tuhkan ja tuoreen mullan sekaisessa ilmassa. Olin liikkeellä kahden tutuksi tulleen miehen kanssa, he molemmat olivat vanhempia kuin minä. Sinä yönä tein ensimmäisen murhani.

Pojan nimi oli Mark Dean, tiesin hänet entuudestaan koulun kautta. Päällepäin saatoin näyttää tyyneltä kuin kuka tahansa, mutta sisältä olin shokissa. Minun piti kuitenkin näytellä välinpitämätöntä, vaikkei se aina ollutkaan niin helppoa. Miten kaksi sanaa olivat saattaneetkaan aiheuttaa niin paljon onnettomuutta? Saatatte vain kuvitella omantunnontuskani  kohdatessani seuraavan kerran Markin vanhemmat.

En tiedä, mikä sai minut lopulta heräämään unestani. Kuitenkin eräänä päivänä vain tajusin, että asiat eivät voineet jatkua nykyisellä tolallaan – kaiken oli muututtava. Vanhemmilta tulleet arvot alkoivat tuntua enemmän ulkoa opetelluilta kuin omilta. Omien tekojen seuraukset alkoivat pikkuhiljaa selvitä, mutta takaisin ei ollut enää tulemista. Voldemortin kanssa tehty sopimus oli aukoton, minkä huomasin erään minun tavoin perääntymässä olevan luopion ansiosta – vaihtoehdot olivat elinikäinen palvelus tai kuolema. Tajusin, että minulla ei ollut kuin yksi vaihtoehto – olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta edistää kaikin tavoin Pimeyden lordin kukistamista.

Aikaavievien tutkimusten ja lähes mahdottomilta tuntuvien ponnisteluiden seurauksena onnistuin saamaan selville hänen salaisuutensa. Olin niin helpottunut, että olisin voinut nauraa. Kuitenkin tajusin olevani suuremmissa vaikeuksissa kuin olin aluksi osannut kuvitellakaan. Mitä enemmän sain selville hirnyrkeistä sitä enemmän vakuutuin tehtäväni mahdottomuudesta. Jouduin varomaan jokaista askeltani ja sanaani. En luottanut keneenkään lukuun ottamatta kotitonttuamme Oljoa. Hänestä oli suuri apu kaikessa ihan perusturvallisuudesta lähtien. Hän turvasi selustani niinsanotusti.

Monilla tuntuu olevan sellainen harhaluulo, että kuolonsyöjät ovat jotenkin muita ihmisiä urhoollisempia. Ajatus siitä saa minut väkisinkin nauramaan. Kun ihmiset ovat nuoria, he kuvittelevat kuolonsyöjänä olemisen olevan jotenkin hienoa. Kuitenkin totuus paljastuu itse kullekin pikkuhiljaa. Ihmiset eivät rupea kuolonsyöjiksi, koska se on hienoa , vaan koska heidän on pakko. He rupeavat kuolonsyöjiksi, koska pelkäävät liikaa. Juuri se saa heidät polvistumaan Pimeyden lordin eteen, palvomaan häntä. Sillä vaikka suurin osa ei tunnustakaan sitä, se kalvaa heitä kaiken aikaa. Pimeän pelko.

__________________

Fear of the Dark - Iron Maiden

I am a man who walks alone
And when I’m walking a dark road
At night or strolling through the park

When the light begins to change
I sometimes feel a little strange
A little anxious when its dark

Fear of the dark, fear of the dark
I have a constant fear that someone’s always near
Fear of the dark, fear of the dark
I have a phobia that someone’s always there

Have you run your fingers down the wall
And have you felt your neck skin crawl
When you’re searching for the light?
Sometimes when you’re scared to take a look
At the corner of the room
You’ve sensed that something’s watching you

Have you ever been alone at night
Thought you heard footsteps behind
And turned around and no ones there?
And as you quicken up your pace
You find it hard to look again
Because you’re sure there’s someone there

Watching horror films the night before
Debating wiches and folklore
The unknown troubles on your mind
Maybe your mind is playing tricks
You sense and suddenly eyes fix
On dancing shadows from behind

Fear of the dark, fear of the dark
I have a constant fear that someone’s always near
Fear of the dark, fear of the dark
I have a phobia that someone’s always there

When I’m walking a dark road
I am a man who walks alone


//Jos joku ihmettelee, miksi laulun sanat ja teksti on erikseen, minulla on sille syyni.
Life is only a flash of light in this darkness. Love is only a faith for tomorrow with you.
Or then not.