Kirjoittaja Aihe: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, L/J, k-12) 19.osa 24.6!!!  (Luettu 7034 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Sheridan

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SkyHazel4429
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 16.osa 6.3!!!
« Vastaus #25 : Maaliskuu 06, 2009, 22:28:53 »
Ei. Ei näin. Ei todellakaan näin. Mieluiten miten tahansa toisin.

Murskasit sydämeni miljooniksi sirpaleiksi kun palautit Jamesin Lilyn luokse, voi surkeutta. Lily/Tim ja Annie/James/Katie menevät, ei James/Lily. Älä huoli, näitä paritusehdotuksia minulta voi löytyä helposti vaikka kuinka monta - kerran koulumatkalla(parasta aikaa ajatteluun, minun kävelyvauhdillani melkein puoli tuntia korvessa) suunnittelin kai jotain kasiodraamaa(mitensetaivutetaan.com) tai sen tyyppistä. Hahaa, Remus/Alison/Tim/Lily/James/(Annie)/Katie/Sirius/Jessie/Severus/Megan/Louis/Emmy/Peter- neliötoistadraamaa :''''D Hihii, innolla odottelen 8'''D Unohda, olen vain niin onnellinen kun olen katsonut juuri Star Warsin Uuden toivon - voiko parempaa elokuvasarjaa ollakaan?

Pullonpyöritys on niin Iso Paha Klise kelmificeissä, en olisi toivonut sitä ollenkaan. Erityisesti tehtävät/totuudet melkeinpä särkivät silmiäni, pelkkään Kelmien+ kumppanieden rakkauselämään liittyen. Joo, sylitanssi liittyy tähän aiheeseen läheisesti. Kiltti, älä kirjoita enää ikinä pullonpyörityksestä tässä ficissä - se pilaa vaikutelman sangen onnistuneesti.

Ai juu. Ranskikset Tylypahkaan, vihdoin neljätoistadraamaista ficciä kehiin <3 Melkein tungin Anakinin Severuksen tilalle loistavaan suunnitelmaan, kunnes juuri silloin keksit loppuivat ja palauduin maan pinnalle. Nami nami, jaffakeksit ovat hyviä paitsi kun niitä veti kahden leffan(Sithin koston ja Uuden toivon) aikana yhden paketin sekä kolme lasia mansikkamehua, pippurinuudeleita ja viisi pasteijaa. Mutta haloo, kuka voi olla rakastamatta Anakinia tai Annie/James/Katieta? Varmaan suurin osa ihmisistä ketkä tiedän, mutta silti. Minä en. Meni ohi aiheesta, anteeksi.
Lainaus
(pieni off, Velia, kun luin sunkin kommentin, sain jostain syystä sellaisen käsityksen, että meillä on erilaiset toiveet tän ficin suhteen ;P)
No joo, mä olen aina kannattanut happy endejä, ja haluan aina kaikille hyvää (Tästä on tullut jopa ongelmia simssiä pelatessa, kun en voi pitää niiitä ukkeleita nälässä XD)

Sori vain Kurnuttaja, meillä on ihan eri toiveet tän ficin suhteen 8'''D Rakastan surullisia loppuja, ja kun Simsiä pelasin niin huvin vuoksi laitoin ne kuolemaan kun oli hassun näköistä kun ne kärsi. Ja ei, kuvitellaan että en sytytellyt tulipaloja tahallaan taloissa missä ei ollut palohälytintä. Nyt kaikki varmaan pitävät minua hulluna x_x

Odotan jatkoa ja Remus/Alison/Tim/Lily/James/(Annie)/Katie/Sirius/Jessie/Severus/Megan/Louis/Emmy/Peteriä <3 Jota ei kylläkään tule, mutta saahan sitä toivoa, joksikin ihan turhaan.

Poissa momentum

  • Daydreamer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hi~ ♥
    • Tunneterapiaa
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 16.osa 6.3!!!
« Vastaus #26 : Maaliskuu 12, 2009, 15:58:37 »
Minä sain juuri hetki sitten luettua kaksi uusinta osaa. En ollut edes huomannut, että niitä oli tullut kaksi ennen kuin tänään. Mutta joo.

Aika outoa, että molemmat osat herättivät minussa erikoisia tunteita. Koin ärtymystä, onnea, huvittuneisuutta ja neutraalisuutta. Huomasin ärtymykseni lähteeksi tuon omituisen quadrupledraaman Jamesin, Lilyn, Katien ja Timin välillä. :p Minua aina ärsyttää jostain syystä tämmöset, mutta silti lueskelen aina ficcejä eteenpäin. Alan kyllä vähitellen saada sellaisia ajatuksia mieleeni, että Katie tulee Tylypahkaan ja yrittää viedä Jamesin Lilyltä samalla kun Tim yrittää viedä Lilyn Jamesilta. Minua ärsyttää aina tällaiset kuviot, mutta sitten taas huomaan niiden kuitenkin toimivan. Tämän tarinankin kohdalla ne saattaisivat hyvinkin toimia. Hieman kyllä huolestuttaa se kun James valehtelee Lilylle, eikä se ole hauskaa. :< Uskallan jo melkeinpä sanoa tietäväni, että Lily saa tietää Katien pikku suudelmasta jossain vaiheessa ja James ja Lily eroavat taas vaihteeksi. Se menisi kyllä toistoksi enkä toivoisi sitä tapahtuvan.

Mutta tuo olikin ainoa asia, joka aiheutti raivoa. Koska fanitan Annieta kovasti, olen iloinen että Lily ja hän ovat jälleen ystäviä. Annie oli todella epämiellyttävä välillä, mutta nyt hän on taas todella mukava. Toivottavasti hän on sitä ficin loppuun saakka. Ja käskee Katieta painumaan hiiteen, ettei mitään draamaa taas tule. :3

Tuo Lilyn näkemä painajainen oli mielenkiintoinen juttu. En tiedä, oliko se jokin enne uni, joita minä ainakin näen joskus, mutta ainakin tuossa paljastui se mitä olinkin jo epäillyt jonkin aikaa. PVS opettaja on kuolonsyöjä. Siltä minusta tuntuu. :3

Lilyn sylitanssi oli ehdottomasti paras kohtaus noissa kahdessa osassa. :D Minusta oli hauskaa lukea sitä ja nähdä melkein sieluni silmin muiden ilmeet, kun Lily Evans, nörttibeibi, vetää sylitanssin James Potterille. Mahtava idea. En muista olisinko jossain muualla koskaan tällaista kohtausta nähnyt. Se toimi tosi hyvin. Olin täällä ihan että "Voi lol, Lily-parka". :3 Koomisemmaksi koko homman teki se kun James joutui juoksemaan vessaan.

Tykkäsin molemmista osista todella paljon, vaikka olenkin alkanut pitää vähemmän Timistä ja Katiesta, jos totta puhutaan en pitänyt kummastakaan alun alkaenkaan. Mutta osat olivat oikein viihdyttäviä ja jään odottelemaan lisää jatkoa. :)
Löydätte mut myös näistä:
last.fm||Twitter||Facebook||LiveJournal||Fanfiction.net||DeviantART

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 16.osa 6.3!!!
« Vastaus #27 : Maaliskuu 16, 2009, 17:03:27 »
Oooi, miten paljon kommenttia. Rakastan teitä. :D
Mutta koska olen tänään tosi laiskalla tuulella ja haluan vaan äkkiä laittaa uuden luvun, en jaksa vastata kaikkiin erikseen, eli
Kiiitos kaikkille ihanille ihmisille toooooosi paljon että viitsitte kommentoida. Ja toivon, että kommentoitte seuraaviinkin lukuhin. Kiitos, kiitos, kiitos.<3 :)

Ja tosiaan, sitten seuraavaan lukuun. <:

-----------------

17.osa-Ranskalaisia

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena – ja kylmänä. Makuusalissa oli jäätävän kylmä ja Lily painautui lähemmäs Jamesia, joka silitti unenpöpperössä hänen hiuksiaan.
Sirius sen sijaan päätti pyöräyttää esityksen käyntiin heti aamusta ja kun hän nousi silmät vain puoliksi auki, lattialle jäänyt matka-arkku kamppasi hänen komeasti kovalle kivilattialle. Poika ei viitsinyt edes nousta vaan painoi otsansa lattiaa vasten ja antoi unen taas ottaa vallan. Hitot mistään aamuherätyksistä, häntä väsytti suunnattomasti ja ajatuskin koulusta maistui pahvilta.
”Kuka hitto rupeaa kolistelemaan keskellä yötä?” Jessie rääkäisi närkästyneenä. Hän oli hautautunut kokonaan peittonsa alle ja vain suikale vaaleita hiuksia valui sängyn laidan yli.
Remus oli ainoa aamuvirkku. Hän palasi makuusaliin kirja kainalossaan ja vilkaisi lattialla torkkuvaa Siriusta ja muita kavereitaan, jotka näyttivät sillä hetkellä vain epämääräisiltä möykyiltä, koska kaikki olivat mahdollisimman syvällä peittojensa alla.
”Kello on jo kahdeksan”, hän kuulutti kovalla äänellä. ”Ja ne ranskalaiset ovat täällä tunnin päästä.”
Se sai makuusaliin liikettä. Tai ainakin melkein.
Lily viskasi peiton päältänsä välittämättä poikaystävänsä närkästyneestä murinasta, kun kylmä ilma iskeytyi iholle. Jessien ja Meginkin peitot lensivät ympäriinsä, kun he hyppäsivät ylös sängyistään. Kaikki kolme rynnistivät kohti kylpyhuoneen ovea hurjalla vauhdilla, kaikilla mielessä kuuma suihku ennen muita. Isossa porukassa huomasi, että lämmin vesi loppui usein ennen viimeistä, joka suihkuun päätti raahautua.
Harmi vaan, että siinä vauhdissa kaikki kolme ryntäsivät toisiaan kohden ja kaatuivat sätkiväksi kasaksi lattialle.
Sirius oli herännyt lattialta juuri hetki sitten ja kiersi kasan tyytyväisesti virnuillen. Kylpyhuoneen ovella hän vielä kääntyi katsomaan kolmea tyttöä, jotka kaikki tuijottivat murhaavan ja anelevan sekaisilla ilmeillä takaisin.
”Sori, tytöt, mutta nopeat syövät hitaat”, poika sanoi ja läimäytti oven kiinni perässään. Jessie näytti pahantuuliselta pompatessaan seisomaan.
”Hyvästi, lämmin suihku, tervetuloa jääkylmä vesi”, hän sanoi ärtyneenä. ”Me tarvitsemme suihkuvuorot.”
Lily napsautti sormiaan ja hymyili, kuin olisi juuri tajunnut jotain tärkeää.
”Loistava idea, Jessie.”
Meg näytti nyrpeältä, aivan kuin olisi harmissaan siitä, että ei itse ollut tajunnut ehdottaa samaa. Lily jo kaivoi pergamenttia esiin koululaukustaan ja kiersi mustepullon korkin auki.
”Maanantai”, hän kirjoitti. ”Ja aamulla…”
”Mitä sinä teet?”
James raotti unisena silmiään ja vilkaisi Lilyä, joka kirjoitti jo täyttä päätä suihkuvuoroja.
Tyttö heilautti paperia niin nopeasti pojan nenän edessä, että tämä ei ehtinyt tajuta mitään. James hapuili silmälasejaan yöpöydältä ja tyrkkäsi ne nenälleen lukien pergamenttia Lilyn olan yli.
”Suihkuvuorot… Fiksua!”
”Minun ideani”, Jessie sanoi. Hän oli taas kääriytynyt peittonsa sisälle ja kyttäsi kylpyhuoneen oven vieressä milloin pääsisi suihkuun. Heti kun Sirius asteli hiukset kosteina, koulupuku epämääräisesti päälle vedettynä takaisin makuusaliin, tyttö hylkäsi peittonsa ja syöksähti eteenpäin lukiten kylpyhuoneen oven perässään.
”Okei, eli torstaina ensimmäisenä Sirius, toisena Jessie, sitten…”
”Sinä voit mennä kolmantena, niin minä voin olla neljäs”, Meg lupasi jalomielisesti.
Remus virnisti.
”Minä kävin jo monta tuntia sitten suihkussa”, hän huomautti ja yritti samalla tökkiä Peteriä hereille.
”Mitä, missä, milloin?” Peter hätkähti hereille ja katseli ympärilleen. ”Hitto täällä on kylmä!”
”Hieno huomio, Matohäntä”, Sirius sanoi. Hän vaikutti huomattavasti hilpeämmältä nyt, kun oli herännyt kunnolla suihkussa.
”Paljon ulkona on pakkasta?” Peter kysyi. Sirius vilkaisi ulkona kimaltavaa lumihankea ja virnisti vinosti.
”Aika paljon.”
Jessiekään ei viipynyt kauaa suihkussa vaan palasi kavereidensa luo napittaen koulupuvun kauluspaidan nappeja kiinni. Dumbledoren pyynnöstä kaikilla oli koulupuku, että vieraat saisivat mahdollisimman hyvän kuvan koulusta.
Lilykin keräsi koulupukunsa ja paineli suihkuun. Remus kyllästyi jo seisomaan makuusalin ovella ja nappasi koululaukkunsa tunkien vielä viimehetkellä muutaman kirjan jo muutenkin täyteen laukkuunsa ennen kuin lähti Suurta Salia kohti.
Seuraavaksi makuusalista poistuivat Jessie ja Sirius hieman vaitonaisissa tunnelmissa. Lopulta Jessie avasi suunsa.
”Ovatkohan ne ranskalaiset mukavia?”
Sirius kohautti olkiaan ja työnsi kädet koulupuvun housujen taskuun. Puku ahdisti häntä. Sellaiseen piti tunkeutua ihan vaan jotain typeriä nipottajia varten!
”Toivon todella, että ovat, tai heitän tämän hemmetin puvun lähimpään roskikseen.”
Jessie hymyili hartaasti pojan ahdingolle. Oikeastaan hän ymmärsi tätä. Harmaa villahame kutitti ja rohkelikon kravatti kuristi hieman. Tyttö löysensi sitä ja veti syvään henkeä.
Suuri Sali kuhisi kuin muurahaispesä, kun kaksikko pelmahti paikalle. Opettajat yrittivät epätoivoisesti rauhoitella oppilaita, mutta huonolla menestyksellä.
Jessie ja Sirius istahtivat rohkelikon tupapöydän puoliväliin ja molemmat lappoivat lautasilleen aamiaista hiljaisuuden vallitessa.
Ei kestänyt kauaa, kun kirjastossa poikennut Remus saapui paikalle ja istui Jessien viereen.
”Täällähän on kuin jossain markkinoilla”, poika sanoi ja voiteli itselleen paahtoleipää.
”Sanos muuta”, Sirius myönteli ajatuksissaan. Hänen katseensa lipui Jessieen, joka näytti niin kauniilta, että poika ei pystynyt hetkeen kääntämään katsettaan hänestä.
James ja Lily ilmestyivät heidän viereensä, nauraen ja käsi kädessä. Sirius virnisti. James näytti onnellisemmalta kuin ikinä. Kai hän olikin.
Yhtäkkiä Dumbledore ponnahti seisomaan ja löi käsiään yhteen.
”Vieraamme ovat saapuneet”, hän sanoi juhlallisesti. Sali hiljeni yhtäkkiä tyystin, mutta puheensorina räjähti taas käyntiin kun rehtori kipitti kaavun helmat liehuen eteisaulaan päin.
Hiljaisuus palasi, kun vanhus palasi vierellään näyttävä nainen, James tunnisti rouva Frenchin, Beuxbatonsin rehtorin ja perässään neljäkymmentä oppilasta, jotka katselivat hämmästyneenä salin kattoa ja Tylypahkan oppilaita, jotka tuijottivat vieraita varuillaan.
Jokaiseen tupapöytään sijoitettiin kymmenen ranskalaista. Pikarit kaatuilivat, kun oppilaat tekivät nopeasti tilaa ranskalaisille.
James näki heti Katien väkijoukon seassa. Tytön vaaleat hiukset häikäisivät ja poika käänsi heti katseensa Lilyyn. Seuraavan kerran kun James vilkaisi ranskalaisia vieraita, Katien ympärillä oli neljä toinen toistaan kauniimpia tyttöjä. Poika muisti nämä hämärästi norkoilemassa Beuxbatonsin käytävillä, mutta nimiä hän ei saanut mieleensä.
Katien katse kääntyi Jamesiin ja kauniisiin silmiin iski saman tien salamia. Tyttö mulkaisi poikaa murhaavasti ja kääntyi sitten näyttävästi kavereidensa puoleen sanoen jotain ranskaksi. Kaikkien muidenkin tyttöjen uteliaat katseet kiinnittyivät Jamesiin.
”Mennäänkö?” James kysyi käännähtäen kavereihinsa päin. Sirius kohotti kulmiaan suu täynnä paahtoleipää ja pekonia. Lily oli tukenut kirjan kurpitsamehu kannua vasten ja vain vilkaisi poikaa kääntäen katseensa saman tien takaisin kirjaan. Eilinen lupaus läksyjen jättämisestä harmitti jälkeenpäin ja tuntui, kun läksyjä olisi jäänyt hurja pino tekemättä.
”Minne?” Jessie kysyi ystävällisesti huomatessaan, että kukaan ei viitsinyt vastata pojalle.
”No tunnille.”
James alkoi näyttää niin tuskastuneelta, että Lilykin hylkäsi kirjansa ja kurtisti kulmiaan.
”Et sinä ennen ole välittänyt milloin tunnit alkavat. Kaikenlisäksi nyt on taikuudenhistoriaa”, hänen tyttöystävänsä huomautti kummastuneena.
”Minähän rakastan taikuudenhistoriaa”, poika sanoi viattomasti hymyillen. Sivusilmällä hän vilkaisi Katieta ja tämän neljää ystävää, jotka tuijottivat yhä.
”Sinulla on jotain kieroa mielessä”, Sirius mutisi suu yhä täynnä ruokaa.
”Ei tietenkään ole.”
”Älä yritä”, Jessie sanoi.
”Tämä on epäreilua, sinä olet Siriuksen puolella!”
”Niin, mutta vain siksi koska tiedän, että sinulla on tosiaan jotain mielessäsi.”
”Hmm… niin on. Nimittäin taikuudenhistorian tunti”, James tuhahti loukkaantuneena. Sirius nielaisi viimeisen suupalan ja kulautti päälle vielä kahvikupin lopun.
”No, mennään.”
Jessiekin työnsi vain puoliksi tyhjän lautasen kauemmas itsestään, Lily nappasi kirjapinon syliinsä ja Remuskin keräsi tavaransa. He olivat jo Suuren Salin ovella, kun Peter ja Meg ilmestyivät paikalle ja saivat päälleen ystäviensä epäilevät katseet.
”Teillä on sitten likainen mielikuvitus”, Peter voihkaisi nähdessään tutun pilkkeen Siriuksen silmissä. ”Me tultiin vaan samaa matkaa.”
Meg nyökkäsi.
”Joko te söitte?”
Tällä kertaa oli Lilyn vuoro nyökätä.
”Joo, herra Potterilla on kiire taikuudenhistorian tunnille.”
James virnisti mahdollisimman viattoman näköisesti ja kohensi koululaukkunsa asentoa. Harmi vaan, että hän sattui vilkaisemaan samalla olkansa taakse ja näki hyvin, hyvin vihaisen näköisen Katien tulevan heitä kohti ystäviensä kanssa.
”Mennään”, poika hoputti ja tarttui tiukasti kiinni Lilystä, joka näytti hämmästyneeltä. Hän vilkaisi taakseen ja sitten taas Jamesia.
”Mikä sinua vaivaa?”
”Hei, Potter!” Katie rääkäisi. ”Pysähdy siihen paikkaan tai minun pitää noitua sinut!”
Lily mulkaisi poikaystäväänsä pahasti. Katie ystävineen pysähtyivät heidän viereensä ja Meg ja Peter livistivät syömään.
”Se oli tosi törkeä temppu”, Katie aloitti räyhäämään. ”Ilmoitit sitten kirjeellä, että lähdet. Oli aika paha juttu, kun postilaatikosta löytyi kirje eikä sinua näkynyt missään! Cata kertoi, että lähdit takaisin Englantiin! Senkin – ”
Tyttö hiljeni kun tajusi jokaisen Jamesin ystävän ja jopa omien ystäviensä tuijottavan häntä hämmästyneenä.
”Tosiaan, tämä on Katie Hewer, ystäväni Ranskasta”, James sanoi ystävilleen, jotka näyttivät yhä hämmästyneitä. Katie esitteli nopeasti Jamesin vielä virallisesti ranskan kielellä omille ystävilleen.
”Niin, ja Katie, tässä on tyttöystäväni Lily, ja sitten Remus, Jessie ja Sirius.”
Katien katse kiinnittyi Siriukseen ja hän valahti kalpeaksi. Sirius virnisti omituisen näköisenä.
”Hauska tavata. Taas”, poika virnuili.
”Niinpä”, tyttö mutisi. Hänen kalpeat poskensa hehkuivat punaisina, kun hän kääntyi ystäviinsä päin.
”Ainiin, tässä on Bianca – ”
Tyttö, jonka ruskeat hiukset olivat kauniilla laineilla, käänsi toffeenruskeiden silmiensä katseen Jamesiin ja tämän ystäviin ja nyökkäsi sirosti.
” – Olivia – ”
Tyttö näytti aivan kreikkalaiselta tai joltain muulta siltä seudulta kotoisin olevalta, hänen ihonsa oli oliivinvärinen, hiukset olivat paksut mutta kiiltävän mustat ja oliivinvihreissä silmissä oli hullunkurinen pilke. Olivia väläytti säkenöivän hymyn.
” – Keira – ”
Keira näytti siltä joukon vähä-älyiseltä blondilta, hänen hunajanvaaleat hiuksensa valuivat olkapäille kuin silkkilanka ja suuret, mantelinmuotoiset ja täydellisen siniset silmät tuijottivat ympärilleen.
”Ja Jules.”
Julesissa oli kaikki sellaista, mikä sai tuijottamaan häntä hetken pidempään kuin muita. Iho oli niin kalpea, että näytti melkein yhtä valkoiselta kuin puhdas lumi. Hänelläkin oli mustat hiukset, mutta ne korostuivat vielä tummempina kuin muilla, koska iho oli niin vaalea. Silmätkin olivat melkein mustat ja hän tuijotti uhmakkaasti, leuka nostettuna, ylöspäin. Huulilla ei näkynyt hymynhäivääkään.
”Oletteko te jonnekin kauneuskilpailuihin menossa?” Sirius kysyi saaden kaikki muut paitsi Katien ja Julesin kikattamaan. Katie hymähti ja Jules käänsi vain mustien silmiensä katseen Siriukseen.
”Meillä alkaa tunti”, James huomautti. Hänellä oli yhä vaivaantunut olo. Lily seisoi mahdollisimman kaukana hänestä, tai niin kaukana kun vain pystyi että ei herättänyt epäilyksiä.
Katiekin mulkaisi poikaa pahasti.
”Oli mukava jutella”, hän sanoi ivallisesti. Katsellaan hän vielä viestitti: tämä ei jää tähän. James lähti toiseen suuntaan ystäviensä kanssa ja Katie toiseen tyttöjoukko perässään.
”Minun pitää vielä käydä kirjastossa, tuletko mukaan James?” Lily kysyi, kun he olivat kirjaston kohdalla. James näki tytön ilmeen ja nyökkäsi nopeasti. Sirius kohotteli kulmiaan mutta ennen kuin ehti sanoa mitään, Remus ja Jessie nykäisivät tämän mukaansa ja kolmikko jatkoi matkaansa oikeaa luokkaa kohti.
James pysähtyi Lilyn viereen. Molemmat vilkaisivat kyllä kirjaston ovea mutta eivät menneet sisälle.
”Mitä helvettiä tuo oikein oli?”
”Mikä?” James kysyi yrittäen näyttää mahdollisimman tietämättömältä.
”No Katie Hewer, se ystäväsi.”
Lily sylkäisi ystävä-sanan kuin se olisi polttanut hänen kieleensä reiän.
James kohotti toista kulmaansa.
”Niin, Lily-kulta, ystäväni. Pelkkä ystäväni.”
No melkein, poika kuitenkin ajatteli itsekseen. Jos ei lasketa suudelmaa ja paria muuta juttua niin pelkkä ystävä.
”Minä en usko sinua, James Potter”, Lily sanoi vihaisella äänellä. ”Minä näin sen… ystäväsi katseet.”
”Hmm… hän katsoi varmaan silloin Siriusta”, James sanoi. Häntä alkoi ärsyttää tyttöystävänsä asenne. Okei, heillä oli ollut jotain säpinää Katien kanssa mutta se oli ohi eikä sitä pitänyt enää muistella.
Lily tuhahti ja vetäisi kirjaston oven rajusti auki.
”Lils!” James huusi hänen peräänsä, mutta ovi heilahti jo kiinni ja poika jäi seisomaan yksin käytävään. Ärtyneenä hän potkaisi seinää.
”Helvetti!”
Lily oli melkein yhtä kiukkuinen. Hän marssi hyllyjen välissä tietämättä mitä oikeastaan edes etsi. Tyttö ei viitsinyt edes katsoa eteensä ja suuttui vielä enemmän, kun törmäsi johonkin ja löysi itsensä lattialta.
Lily oli kävellyt suoraan Timin selkää päin. Poika kääntyi yllättyneen näköisenä ja tyrkkäsi käsissään olevan kirjan takaisin kirjahyllyyn.
”Oho, anteeksi”, poika sanoi ja ojensi kätensä auttaakseen tytön ylös. Lily pudisteli likaa vaatteistaan ja tuhahti äänekkäästi.
”Onko kaikki okei?”
”No ei”, Lily sähähti ja vilkaisi ympärilleen, että kirjastonhoitaja ei kuullut. Ketään ei näkynyt.
”Ai”, Tim sanoi hämmästyneenä suorasta vastauksesta. ”Minne olet Potterin jättänyt?”
”No uuden tyttöystävänsä luokse”, Lily sanoi melkein täristen vihasta.
”Tyttöystävän? Minä luulin, että sinä ja – ”
”Niin minäkin, Tim, niin minäkin”, tyttö sanoi mahdollisimman kärsivällisellä äänellä mutta ei pystynyt hillitsemään kiukkuaan. ”Minä vihaan ranskalaisia!”
Saman tien kirjastonhoitaja ilmestyi hyllyjen väliin ja osoitti tiukasti koukkuisella sormellaan ovelle päin. Lily epäili, että heti kun hän pääsisi koulusta, vanha kotka jäisi eläkkeelle.
”Ulos”, kirjastonhoitaja sähisi käheällä äänellä. ”Heti!”
Lily käännähti punaiset kiharat heilahtaen ja marssi ulos. Tim yritti pysytellä hänen perässään.
”Hei kuule, mitä jos pidetään tänään taas tukiopetusta?” tyttö kysyi kääntyen poikaa päin niin nopeasti, että tämä ei ehtinyt pysähtyä ja he törmäsivät.
Tim astui hämmästyneenä taaksepäin ja haroi hiuksiaan.
”Öö… totta kai se käy. Entäs Potter..?”
”Minun asiani ei kuulu hänelle”, Lily tulistui salama poikaystävänsä nimestä. ”Tai kuuluvat mutta ei tänä iltana.”
”Okei, okei, rauhoitu”, Tim kiirehti sanomaan. ”Mutta hei, oleskeluhuoneessa seitsemältä?”
Tyttö puristi huulilleen hymyn.
”Joo, nähdään”, hän sanoi ja kääntyi nopeasti. Taakseen katsomatta hän paineli eteenpäin ja toivoi, että ei olisi paljon myöhässä taikuudenhistorian tunnilta.

¤¤¤

”Lily, voidaanko jutella hetki?”
Tyttö vilkaisi nopeasti kelloa ja sitten Jamesia, joka tuijotti takaisin pää kallellaan.
”Ei nyt James, minulla on muuta tekemistä.”
”Niin kuin mitä?”
”Ei kuulu sinulle”, Lily tiuskaisi ja yritti päästä pojan ohi oleskeluhuoneeseen, mutta tämä seisoi oven edessä eikä liikahtanut minnekään.
”Mene pois tieltä!”
”En.”
”James Potter!”
Poika vilkaisi tyttöystävänsä leimuavia silmiä ja uhmakasta ilmettä.
”Minä haluan vaan jutella”, hän sanoi.
”Jutelle Katiesi kanssa”, Lily ehdotti mahdollisimman herttaisella äänellä.
”Minä ja Katie – ”
”En halua kuulla”, tyttö tiuskaisi ja yritti työntää Jamesia pois tieltä. ”Minulla on oikeasti kiire.”
Silti poika ei liikahtanut minnekään. Hän katsoi Lilyn epätoivoisia yrityksiä hetken ennen kuin astui sivulle.
”Olisin vaan halunnut jutella”, hän sanoi hiljaisella äänellä.
Tyttö kuuli sen, mutta ei viitsinyt edes kääntyä katsomaan. Hän halusi vain mahdollisimman kauas pois, että pystyisi rauhoittumaan ja sanomaan jotain viisasta.

¤¤¤

Tim odotti jo alhaalla. Hän vaihtoi hermostuneena painoa jalalta toisella ja hymyili helpottuneesti, kun näki Lilyn loikkivat poikien makuusalin portaista oleskeluhuoneeseen. Tyttö heilautti kättään ja hymyili pienesti.
”No, missä aineessa sinä olet tällä kertaa ongelmissa?” Lily kysyi ja vilkaisi pojan sylissä komeilevaa kirjapinoa.
”No tuota… aika monessa.”
Lily ei ehtinyt sanoa mitään, kun muotokuva-aukko heilahti auki ja kikattava tyttöjoukko tunkeutui sisälle oleskeluhuoneeseen Katie etunenässä. Tyttö nyrpisti nenäänsä. Heidän katseensa kohtasivat Katien kanssa huoneen poikki ja toinen tyttö hymyili ystävällisesti mutta Lily mulkaisi jäätävästi takaisin.
”Mennäänkö mielummin kirjastoon, täällä on aika kova melu?” punapää kysyi. Tim nyökkäsi hämmästyneen oloisena ja seurasi Lilyä, joka lähti päättäväisesti kirjastoon päin. He valtasivat rauhallisen nurkan kirjaston perältä ja alkoivat töihin.
Tim oli tosiaan jäänyt jälkeen melkein joka aineessa. Heillä kesti tunti kun Lily edes sai selitettyä perusasiat ja sitten he pääsivät vasta tekemään läksyjä.
Lily oli oikeastaan ihan muissa maailmoissa, kun poika rupesi raapustamaan pergamenttiin sanoja. Jamesin hiljainen ääni kaikui hänen päässään. Olisin vaan halunnut jutella…
”Kuunteletko sinä ollenkaan, Lils?”
Tyttö hätkähti ja käänsi katseensa Timiin.
”Joo, totta kai.”
”No, miten on?”
Lily katsoi nopeasti, mitä Tim oli kirjoittanut ja selitti nopeasti, mitä pojan pitäisi tehdä.
Tim sen sijaan jäi vaan tuijottamaan Lilyä. Tämän huulia, silmiä, ilmeitä, kaikkea. Tyttö oli vaan yksinkertaisesti niin upea…
Poika keräsi kaiken rohkeutensa ja veti syvään henkeä.
”Lily hei”, hän sanoi omituisen käheällä äänellä. Tyttö nosti katseensa pergamentista ja kohotti kulmiaan.
”No?”
Tim ei sanonut mitään, vaan kumartui eteenpäin ja painoi huulensa tytön huulille.
Lily jähmettyi mutta ei pystynyt työntämään poikaa kauemmas. Hän maistui ihan erilaiselle kuin James. James maistui kermakaljalle ja salmiakkipastilleille, joita söi koko ajan salassa muilta.
Tim sen sijaan oli karheamman makuinen, jonkin mausteen ehkä. Lily vain istui paikoillaan, ei vastannut suudelmaan mutta ei työntänyt poikaa kauemmaskaan.
Harmi vaan, että Sirius sattui näkemään koko tapahtuman ja lähti saman tien oleskeluhuonetta kohti etsimään Jamesia.

¤¤¤

”James! SARVIHAARA!”
Sirius ryntäsi makuusaliin semmoista vauhtia, että James kavahti hämmästyneenä kauemmas. Hän oli juuri lähdössä oleskeluhuoneeseen katsomaan, mitä siellä tapahtuisi, mutta Sirius tukki hänen tiensä.
”No mitä, Anturajalka?” James kysyi.
”Arvaa mitä minä näin?” Sirius jatkoi yhä huutaen.
”No en tiedä! Ei tarvitse huutaa!” James huusi virnuillen takaisin, mikä sai Siriuksen hiljenemään.
Poika virnisti nolona ja puhalsi otsalle valahtaneet mustat hiukset pois tieltä. Sitten hän alkoi tosiaan miettiä, kertoisiko ystävälleen mitä Lily oli puuhannut kirjastossa ja vielä Timin kanssa.
”No, mitä sinä näit?” James kysyi uteliaana.
”Tuota… kirjastonhoitajan”, Sirius sanoi. Toinen poika pyöräytti silmiään.
”No, mitä hän sitten teki?”
”Järjesteli kirjoja…”
”Anturajalka, mitä sinä salailet?” James kysyi kulmiaan kohottaen. Sirius pudisti päätään.
”En mitään!”
”Sirius”, poika sanoi mahdollisimman painostavasti.
”NoLilyjaTimolivatsiellä”, Sirius sanoi jättäen suosiolla loppuosan kirjoittamatta.
”Häh?”
”Että Lily ja Tim olivat siellä”, toinen poika toisti hitaammin.
Jamesin käsi puristui nyrkkiin, mutta hän yritti olla mahdollisimman normaalisti.
”Niin?”
”Senkin sarviaivo”, Sirius puuskahti. ”Sinun tyttöystäväsi ja Tim, joka vei viimevuonna Peterin tyttöystävän. Muistatko?”
”Eihän Peter edes tykännyt siitä tytöstä.”
”No ei niin, mutta ajatus tässä on tärkein. Tyttöystävänviejä, tajuatko?”
Sirius yritti katsoa ystäväänsä mahdollisimman merkitsevästi, mutta tämä vaan tuhahti ja astui pojan ohi makuusalin ovelle.
”Ei hän onnistu viemään Lilyä minulta”, James sanoi itsevarmasti ja pamautti oven kiinni selkänsä takana.
”No mutta kun – ” Sirius yritti, mutta poika ei enää kuullut. Hän vetäisi oven auki ja juoksi ystävänsä perään.
”Sarvihaara”, hän sanoi ja lysähti sohvan käsinojalle. James kohotti muka-kiinnostuneen näköisenä kulmiaan.
”No mitä, Anturajalkanen?”
Ranskalaisneidot nurkassa vilkaisivat tätä harvinaisen hyvännäköistä kaksikkoa ja kikattivat.
Sirius valui melkein Jamesin syliin istumaan ja virnisti hurmaavasti.
”Suututko jos kerron jonkun asian?”
”En, jos se ei liity Lilyyn.”
”No ei sitten.”
”Sirius! Mitä asiaa sinulla on Lilystä?”
”No kun hän on yhä kirjastossa Timin kanssa…”
”Hän auttaa Timiä läksyissä.”
”No joo, mutta kun – ”
Sirius oli juuri sanomassa lauseensa loppuun ja kertomassa Lilyn ja Timin hellistä hetkistä, kun Katie pelmahti paikalle ja istui Jamesin viereen.
”Olet siis ilmeisesti vaihtanut tuollaiseen homokulttuuriin, Potter.”
”Aina yhtä teräväkielinen”, Sirius virnisteli ja kietoi toisen kätensä löyhästi Jamesin hartioiden ympärille. He molemmat virnistivät yhtä aikaa identtisesti, mikä sai Katien pyöräyttämään silmiään.
”Aina yhtä ärsyttävä.”
”Niin mikäkin sinua, Katie-kulta”, Sirius sanoi.
Katie huokaisi.
”Oikeastaan minä tulin haukkumaan sinut, James, mutta ei huvita enää.”
”Mitä tämä sarviaivo on nyt tehnyt?”
”En mitään”, James sanoi viattomasti ja vilkaisi Katieta merkitsevästi.
”Minä huomasin tuon”, Sirius julisti heti.
”Minkä?”
”No tuon katseen.”
”Vilkaisin vaan, onko Katiella kaikki kunnossa. Hän saa välillä outoja kohtauksia.”
”Enkä saa!” Katie kiisti heti. ”Itse saat!”
Sirius nauroi.
Yhtäkkiä James napsautti sormiaan.
”Hei, tehän tunnette jo.”
Katie punastui ja katseli kattoa, kuin se olisi ollut maailman kiinnostavin asia.
”Joo, tapasimme kolme vuotta sitten Lontoossa”, Sirius sanoi melko kovalla äänellä.
”Oikeastaan törmäsimme”, Katie korjasi. ”Tuo pyyhälsi suoraa minua päin ja – ”
”Kaadoin hänen kirjapinonsa.”
”Mielenkiintoista”, James kommentoi väliin, vähän ironisesti tosin.
”Joo, ja Sirius auttoi minua korjaamaan kirjat kadulta ja tarjosi jäätelön.”
”Niin, juttelimme ja sitten Katie häipyi eikä ole sen jälkeen näkynyt”, Sirius päätti tarinan dramaattisella äänellä.
”No olipas jännää”, James virnisteli ja Katie löi häntä tuttavallisesti tyynyllä päähän.
”Todella”, Sirius sanoi ja nyökkäsi tuijottaen Katien sinivihreitä silmiä.
”Mitä täällä tapahtuu?”
Jessie heittäytyi rennosti sohvalle puoliksi istuvaan, puoliksi makaavaan asentoon ja vilkaisi sylikkäin istuvia poikia ja Katieta, joka näytti taas viattomalta.
”Ei mitään ihmeellistä. Homoillaan Jamesin kanssa”, Sirius sanoi ja muiskautti märän suukon parhaan ystävänsä poskelle, joka purskahti nauruun.
”Herra jestas teidän kanssa. Missä Lils on?”
”Kirjastossa Timin kanssa”, Sirius sanoi ja vilkaisi Jamesia, jonka käsi puristui taas automaattisesti nyrkkiin.
”Vai niin”, Jessie sanoi ja vaipui ajatuksiinsa. Samoin taisi käydä muillekin kolmelle, nimittäin kaikki hiljenivät ja jäivät tuijottamaan takassa palavia liekkejä.

¤¤¤

”Mitä hittoa sinä teet?”
Lily sai viimeinkin tönäistyi Timin kauemmas. Hän näki tutunnäköisen hahmon livahtavat ulos kirjastosta ja voihkaisi. Se oli Sirius. Hemmetti.
”Minä… minä pidän sinusta tosi paljon, Lily. Enemmän kuin ystävänä.”
”Tim!” Lily parahti. ”Minulla on James.”
”No olen huomannut”, Tim mutisi myrkyllisesti. ”Potter sitä ja Potter tätä. Etkö sinä tajua, että minäkin pidän sinusta yhtä paljon?”
”Tim”, tyttö sopersi. Hän ei yksinkertaisesti keksinyt muuta sanottavaa. ”Minä… minä…”
”Joo, tämä taitaa olla tässä.”
Tim pomppasi ylös niin pikaisesti, että tuoli kaatui. Hän kahmaisi kirjat syliinsä ja paineli vauhdilla ulos kirjastosta välittämättä lainkaan ihmisistä, joita töni pois tieltään.
”Neiti Evans!”
Kirjastonhoitaja ilmestyi raivosta täristen pöydän luo.
”Olen huomauttanut sinulle jo kaksi kertaa tänään, että metelöit ja saat kohta porttikiellon, jos tuo ei lopu!”
Lily huokaisi ja painoi katseensa kenkien kärkiin.
”Olen hyvin pahoillani, matami. Tämä ei tule toistumaan.”
Kirjastonhoitaja mulkaisi häntä teräksenharmailla silmillään ja köpötteli pois tytön näköpiiristä. Hetken Lily jäi paikalleen istumaan ja miettimään Timin sanoja. Tosiaan, hän oli ollut idiootti, kun ei tajunnut että Tim oli ihastunut häneen. Tyttö oli tukeutunut Timiin, kun hänellä oli ikävä Jamesia, ja koko ajan hän oli ajatellut vain poikaystäväänsä, kun toinen poika oli täysin lääpällään häneen.
Lily pamautti itseään kirjalla päähän ja kasasi tavaransa huolellisesti laukkuun. Hän halusi viivytellä makuusaliin palaamista, Jamesille pitäisi selittää koko juttu…
Paitsi että hän oli riidoissa Jamesin kanssa. Oliko tosiaan niin, että poika olisi pettänyt häntä Ranskassa ja vielä Katien kanssa?
Tyttö oli niin sekaisin ajatuksistaan, että pamautti itseään uudelleen ja yritti ajatella järkevästi. Timin kanssa mikään juttu ei tulisi koskaan toimimaan. Parin kuukauden päästä Lily jo lopettaisi koulun ja vuoden nuoremmalla pojalla oli sitä vielä jäljellä.
Jamesin kanssa taas kaikki menisi varmasti hyvin. He menisivät naimisiin ja hankkisivat lapsia eläen elämänsä onnellisena loppuun, istuen vanhana kiikkutuoleissa muistellen kouluaikoja lastenlapset ympärillä peuhaten. Oli typerää kuvitella, että Jamesilla ja Katiella olisi suhde…
Lily huokaisi ja nousi seisomaan mahdollisimman hiljaa ja melkein hiipi ulos kirjastosta. Hän vaelteli käytävillä tietämättä, mitä sanoisi Jamesille nähdessään tämän taas. Pyytäisi vaan anteeksi ja suutelisi?
Lihavan Leidin muotokuva kohottautui uhkaavana hänen edessään.
”Punkpore”, hän mutisi.
”Onko kaikki hyvin, kultaseni?” maalaus kysyi heilahtaen auki.
”Kaikki on… mainiosti”, Lily mutisi ja nielaisi nähdessään Siriuksen, Jamesin, Jessien ja harmikseen Katien istuvan sohvalla. Mustasukkaisuuden aalto vyöryi hänen ylitseen, mutta tyttö kohotti uhmakkaasti päätään ja käveli nelikon luo.
”James”, hän sanoi pelästyen melkein miten heiveröiseltä hänen äänensä kuulosti. Rykäisten hän jatkoi. ”Voidaanko jutella?”
”Mit – totta kai!”
Poika tönäisi Siriuksen sylistään puoliksi Jessien ja puoliksi Katien syliin ja kompuroi tyttöystävänsä luo.
”Mennään jonnekin rauhalliseen paikkaan”, Lily pyysi. James mietti hetken.
”Tähtitorniin?” hän ehdotti. Tyttö nyökkäsi epäröiden. Poika vilkaisi ystäväänsä, joka näytti nauttivan olostaan kahden hyvännäköisen tytön sylissä. Sirius iski silmää, joka selvästi tarkoitti: mene jo, komistus, voita Lily takaisin itsellesi.
Kaksikko vaelsi hiljaisena käytäviä pitkin. Siellä täällä tuli oppilaita vastaan, jotka kipittivät nopeasti kauemmas luullen varmaan johtajaoppilaiden olevan partioimassa käytävillä. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan.
Heidän kätensä hipaisivat välillä toisiaan, mutta kumpikaan ei tiennyt olivatko he niin hyvissä väleissä, että pystyivät pitämään käsistä kiinni.
Vihdoin he nousivat ikuisuudelta tuntuvat portaat tähtitorniin. Alkuillan kirkkaat tähdet olivat syttyneet taivaalle ja valaisivat koko pyöreän muotoisen huoneen tuikkeellaan. Lily värähti kylmyyttä ja katui, että oli unohtanut kaapunsa makuusaliin.
”Sinulla on kylmä”, James sanoi käheällä äänellä ja riisui oman viittansa kietoen sen nopeasti tyttöystävän harteille.
”Hei, sinullakin on.”
Jamesilla oli päällään vaan ohut kauluspaita, mutta hän hymyili urhoollisesti.
”Kyllä minä kestän.”
Lily hymähti ja nojasi ikkunalautaan katsellen taivaalla vilkkuvia tähtiä. James asettui hänen viereensä, mutta tarpeeksi kauas peläten, että tyttö hakkaisi hänet, jos hän tekisi jotain väärää.
”Tim suuteli minua”, Lily pamautti yhtä äkkiä. James hätkähti ja värähti heti perään, tuntiessaan kylmyyden ihollaan.
”Tim?”
”Tim.”
”Okei.”
”Okei?”
Lily alkoi raivostua, mutta James yritti pysytellä tyynenä.
”Kai se on niinkun tasapeli, kun olin Ranskassa, Katie suuteli minua…”
”Minä arvasin!” tyttö sähähti ja käännähti nopeasti katsomaan Jamesia. Hänen silmänsä räiskyivät taas uhkaavia salamia.
”Mutta siinä ei ollut mitään ihmeellistä”, poika yritti sanoa.
”Hän suuteli sinua!” Lily tiuskaisi.
”Helvetti!”
Jameskin raivostui.
”Tim suuteli sinua, mutta raivoanko minä sinulle?” hän tiuskaisi vielä murhaavammalla äänellä kuin tyttöystävänsä.
”No raivoat!”
”Koska sinä olet niin yksinkertaisen raivostuttava!” James ärähti. ”Se oli yksi helvetin suudelma, onko sillä väliä?”
”No on!”
”Suuteli se niljakas tyttöystävänviejä sinuakin ja se on okei, niinkö?”
”No… on.”
Lilyn uhmakas äänensävy alkoi hiipua, mutta James oli vasta päässyt vauhtiin.
”Tajuatko sinä, että Katien suudelma ei merkinnyt mitään? Minä en jaksa kuunnella, kun sinä jaksat valittaa siitä, kun nuolet itse Timisi kanssa kirjastossa!”
”Minä en ’nuollut’ hänen kanssaan! En edes vastannut siihen suudelmaan!” Lily tulistui taas.
”No minä vastasin siihen Katien! Ja arvaa mitä, kaduin sitä niin paljon, että palasin takaisin Englantiin ja halusin unohtaa koko jutun!”
”No mene sitten vastaamaan niihin Katiesi suudelmiin”, Lily karjui ja viskasi viitan Jamesin syliin. ”Minä vihaan sinua!”
”No samoin!” James huusi tytön perään, mutta tämä juoksi jo kaukana portaissa.

¤¤¤

Minerva McGarmiwalla oli ollut todella mukava ilta. Hän oli ollut Albus Dumbledoren työhuoneessa teellä ja he olivat jutelleet monta tuntia taikamaailmaa koskevista uutisista.
Heidän hauska iltansa päättyi käytävillä partiointiin.
McGarmiwa hätkähti ajatuksistaan, kun kuuli askelia. Hän vilkaisi terävästi Lily Evansia, joka marssi kiukkuisesti tähtitornilta päin.
”Neiti Evans”, nainen sanoi. Tyttö pysähtyi, yhä vihaisen näköisenä. ”Sinulla ei ole tänä iltana partiointia.”
”No onneksi ei”, Lily mutisi.
”Viisi pistettä pois Rohkelikolta”, McGarmiwa sanoi tiukasti. ”Ja nyt heti omaan tupaasi!”
Tyttö kohautti olkiaan ja paineli sanaakaan sanomatta muualle.
”Nykyajan nuoriso”, nainen sanoi Dumbledorelle, joka hymyili siniset silmät tuikkien. Heti kun Lily katosi nurkan taakse, James pyyhälsi heidän eteensä.
”Potter!” McGarmiwa sanoi. Kiukku alkoi nousta päällimmäiseksi tunteeksi. ”Miksi et ole tuvassasi?”
”No oli muuta tekemistä”, poika tiuskaisi takaisin.
”Kymmenen pistettä pois Rohkelikolta!” McGarmiwa sanoi vihaisena. ”Ja omaan tupaasi, HETI!”
James tuhahti aivan kuin asia ei olisi liikuttanut häntä ollenkaan ja marssi opettajien ohi.
”Mikähän heitä vaivasi?” nainen ihmetteli.
”Se on sitä nuorta rakkautta, Minerva, nuorta rakkautta”, Albus totesi hymyillen.

¤¤¤

”No, mikä on Lils?”
Jessie vilkaisi varovasti Lilyä, joka käveli ympäriinsä makuusalissa levottoman oloisena. Tämä oli tullut noin viisitoista minuuttia sitten, vihasta kiehuen, ja nyt tytön ilme alkoi muuttua epätoivoiseksi. Koko aikana tyttö ei ollut sanonut sanaakaan tervehdystä lukuun ottamatta.
”Me riideltiin”, Lily sanoi surullisen näköisenä ja lysähti sängylle istumaan.
”Ketkä?”
”No minä ja James! Ja hän huusi minulle.”
”No kai sinäkin huusit hänelle?”
”No joo, mutta…”
”Tasapeli. Miksi sinä saisit huutaa joka toinen päivä Jamesilla, jos hän ei saa huutaa sinulle ollenkaan?” Jessie kysyi fiksusti.
”Mutta James on James”, Lily huokaisi. ”Hän vaan virnuilee, eikä huuda ikinä.”
”No joo, taidat olla oikeassa. Mutta miksi te edes riitelitte?”
Lily näytti heti vaikealta. Hän nypläsi päiväpeitosta työntyvää langanpätkää ja tuijotteli kenkiensä kärkiä.
”Suutelemisesta.”
”Onko teillä jotain ongelmaa sen kanssa?”
”Ei tietenkään”, Lily sanoi ja vilkaisi kattoa. ”Mutta jollain muilla on.”
”Älä kaartele, Lils, vaan kerro koko juttu”, Jessie käski ja istui ystävänsä viereen päätään kallistaen.
Juuri kun tyttö oli aloittamassa, ovi pamahti auki ja Peter ja Remus ryntäsivät sisään.
”Anteeksi jos keskeytimme jotain”, Remus sanoi nolon näköisenä. Peter virnisti nolosti.
”Me lähdetään saman tien, tultiin vaan hakemaan rahapussini.”
Pulleampi poika kaivoi hetken matka-arkkuaan ja työnsi ruskean kukkaron taskuunsa.
”Jatkakaa toki”, Remus sanoi ja sulki oven perässään.
”No”, Jessie kannusti innostuneena kuulemaan koko tarinan.
”Tim suuteli minua tänään kirjastossa”, Lily huokaisi. ”Ja James kertoi, että Katiekin oli suudellut häntä Ranskassa.”
”Taas tasapeli”, Jessie kommentoi. ”Miksi sinä sitten raivostuit?”
”James oli hei Ranskassa. Minä en ollut siellä vahtimassa häntä, mutta Tim ja James ovat nyt samassa maassa ja samassa rakennuksessa! Kaikenlisäksi, James oli vastannut siihen Katien suudelmaan ja minä en vastannut Timin suudelmaan.”
”Sinä olet kyllä pöhkö, Lily Evans.”
”Kiitos.”
”No, rakastatko sinä Jamesia vai Timiä?”
Siinä vaiheessa Lilyn silmät täyttyivät kyynelistä ja ne lähtivät hitaasti valumaan poskille.
”Minä sanoin Jamesille, että vihaan häntä.
”Ihan ymmärrettävää, olit vihainen.”
”Hän sanoi, että samoin”, Lily nyyhki.
”Hänkin oli vihainen.”
Lily hautasi kasvonsa tyynyyn.
”Hitto että minä olen tyhmä”, hän ulisi.
”Etkä ole, Lils”, Jessie sanoi neuvottomana. Hän silitti ystävänsä punaisia hiuksia ja huokaisi kärsivästi toivoen, että joku tulisi pelastamaan hänet.
Jessie oli aina ollut surkea lohduttaja. Ja Lily nyt oli aina tarvinnut lohduttajaa, kun James oli ahdistellut häntä koko kouluajan ja muutenkin kariutuneissa suhteissaan.
”Kyllä sinä voit mennä”, Lily nyyhki ja kohotti tyynyn kasvoiltaan pyyhkien poskiaan. ”Minä tiedän, että vihaat näitä tilanteita.”
”Ei kun minä olen sinun kanssasi”, Jessie totesi rautaisesti ja puristi ystävänsä kättä.
”Kiitos, Jess.”
”Ei kestä, Lils.”
Lily hymyili niin hyvin kun siinä tilassa pystyi. Sitten hän huokaisi ja kumartui kaivamaan yöpöydän laatikosta nenäliinapakkauksen.
”Hei, pärjäätkö hetken, käyn katsomassa miten Jamesilla menee?” Jessie kysyi ja rutisti Lilyä lujasti.
”Juu, totta kai”, Lily sanoi pyyhkien silmiään nenäliinalla.
Jessie halasi vielä kerran ystäväänsä ja hyppeli sitten oleskeluhuoneeseen.
Kaikki kelmit olivat kerääntyneen nurkkaan, pyöreän pöydän ympärille. James oli aika epätoivoisen näköinen, mutta ei sentään pillittänyt samalla tavalla kuin Lily.
Jessie istahti viattomasti viimeiselle vapaalle tuolille kelmien valtaaman pöydän ääreen.
”Hei”, hän sanoi aurinkoisesti.
”Häivy, Stuart”, Sirius sanoi, mutta ei kovin tosissaan. ”Meillä on kriisikokous.”
”Liittyykö se jotenkin itkevään Lilyyn?” Jessie kysyi viattoman näköisesti.
”Itkeekö Lils?” James kysyi. Jessie nyökkäsi ja kohautti olkiaan heti perään vaikuttaakseen välinpitämättömältä. Se oli paras tapa onkia tietoja kelmeiltä.
”Helvetti, ei olisi pitänyt huutaa hänelle…”
”No hei, hänkin huusi sinulle”, Peter sanoi. Porukan ainoa tyttö vilkaisi tätä poikaa melko terävästi ja sai tämän punastumaan.
”Matohäntä on ihan oikeassa, turha mulkoilla siinä, Stuart”, Sirius kommentoi ja läimäisi Jamesia selkään.
”Ja minulla on sinulle ratkaisu ongelmiisi!”
”Jos siihen liittyy alkoholia – ”
”Ole hiljaa, Stuart, sinulta ei kysytty mitään.”
”Sirre, minun ei oikeasti mieli tee ryypätä tänään”, James mutisi väsyneen näköisenä. ”Taidan mennä nukkumaan…”
”Lily on siellä!” Jessie kiljaisi saman tien. ”Et voi mennä sinne.”
”Ei herra jestas, Jessie, se oli alun perin meidän makuusali…”
”Ole hiljaa, Musta. Käyn vain sanomassa Lilylle, että James on tulossa.”
Tyttö pomppasi pystyyn hiukset hulmahtaen ja asteli lanteet keinuen poikien makuusaliin vieviin portaisiin. Hän vielä kääntyi portaiden alapäässä vilkaisemaan taakseen ja väläytti Siriukselle hymyn ennen kun katosi portaisiin.
”No mitäs tuo oli?” Remus kysyi katsoen kohtaa, josta Jessie oli hävinnyt portaisiin.
”No en tiedä”, Sirius vastasi mahdollisimman viattomasti. ”Ei aavistustakaan.”

¤¤¤

Sinä yönä Lily ei nukkunut Jamesin vieressä niin kuin yleensä. Koska Annie ja Alison olivat yhä poissa ja heidän sänkynsä tyhjinä, tyttö meni nukkumaan Annien sänkyyn.
Tyttö kävi nopeasti suihkussa, veti yöpuvun päälleen ja pujahti peiton alle vetäisten sen myös päänsä yli.
Ei kestänyt kauaa, kun meluava kelmijoukko ja äänistä päätellen myös Jessie saapuivat makuusaliin. Lily puristi silmänsä kiinni ja yritti estää kyyneliä. Jamesin ääni tunkeutui hänen tajuntaansa peittokerroksesta huolimatta.
Puolen tunnin hyörimisen päästä makuusali alkoi rauhoittua. Meg ilmestyi myös paikalle, äänestä päätellen ryntäsi suoraan kylpyhuoneeseen ja läimäytti oven perässään kiinni.
Jessie asettui nukkumaan Lilyn viereen. Tyttö tunsi tämän vartalon lämmön ja kuuli tämän hengityksen. Lopulta Lily uskaltautui pois peiton alta ja tuijotti pimeää huonetta. Vain kylpyhuoneesta kuului suihkun kohinaa ja oven alta pieni valonsäde lankesi tummalle lattialle.
Tyttö puristi silmänsä kiinni ja käänsi kylkeä. Hän kuuli myös jonkun kelmin liikahtavan. Suihku väännettiin kiinni ja hetken päästä Meg sujahti omalle paikalleen Lilyn toiselle puolelle.
Vaikka oli hiljaista ja rauhallista, tyttö ei pystynyt nukahtamaan. Jokainen pikkuinenkin rasahdus sai hänet hätkähtämään horroksen kaltaisesta tilasta takaisin hereille.
Lopulta kello alkoi näyttää kolmea ja Lily sai viimein pariksi tunniksi unenpäästä kiinni. Hän heräsi kuudelta siihen, kun Jessie alkoi pyöriä ja lopulta viskasi peittonsa lattialle marssien suoraan kylpyhuoneeseen.
Saman tien muutkin alkoivat heräillä. Ensimmäisenä Jessien jälkeen nousi Remus, joka alkoi penkoa matka-arkkuaan mahdollisimman hiljaa. Meg oli seuraava, hän ei ollut niin hiljainen vaan tippui levottomasti pyöriessään sängystään ja voihkaisi kovaäänisesti osuessaan lattiaan.
Lily ei voinut enää nukkua. Hän ponnisti istumaan ja hieroi silmiään.
Remus vilkaisi häntä anteeksipyytävästi.
”Sori jos metelöin”, hän sanoi ja työnsi matka-arkkunsa takaisin sängyn alle. Hänen sänkynsä ympäristö oli huomattavasti siistimpi kuin muiden, kaikki tavarat olivat siististi yöpöydän laatikossa tai matka-arkussa eikä jokainen likainen vaatekappale lojunut ympäriinsä.
”Ei, et metelöinyt”, Lily mutisi yhä unisena ja vilkaisi Megiä, joka kömpi juuri ylös lattialta.
Sitten koitti se hetki, mitä tyttö oli pelännyt. Jamesin pörröinen pää kohosi tyynystä ja hänen ruskeat silmänsä kohtasivat Lilyn vihreiden silmien katseen.
Tuntui, kun kaikki olisivat hiljentyneet. Remus vilkaisi pariskuntaa uteliaasti, Megin pää kohosi ja jopa Jessie kurkisti kylpyhuoneen ovesta mitä tapahtui.
Sitten Lily siristi silmiään ja katsoi mielenosoituksellisesti toiseen suuntaan. James huokaisi ja vilkaisi Siriusta, joka nukkui vielä ihan tyytyväisenä. Hän tönäisi pojan pois sängystään.
”Ylös, Sirius, kello on jo vaikka kuinka paljon.”
”No jaa”, Sirius mutisi äkäisenä ja vetäisi vaan peiton päänsä yli. ”Minä haluan nukkua!”
”Sori kamu, mutta ei onnistu tänä aamuna”, James sanoi ja vetäisi peiton itselleen.
”Anna peitto takaisin!” Sirius ulisi. Peterkin heräisi hätkähtäen.
”Mitä täällä tapahtuu?”
”Sarvihaara varasti peiton!”
”Älä ole vauva, Anturajalka, herää jo.”
Sirius mulkaisi ystäviään vihaisena ja pomppasi pystyyn kun vieteriukko.
”Minun tekee mieli kahvia”, hän sanoi ja lähti päättäväisesti makuusalin ovea kohti.
”Boksereissa ja ilman paitaako?” suihkusta ilmestynyt Jessie kysyi suloisesti hymyillen.
Sirius vilkaisi asustettaan ja huokaisi pahantuulisesti.
”Ihan sama”, hän tokaisi ja marssi ulos ovesta.
”Hän on sekaisin”, Jessie sanoi päätään pudistellen. Oleskeluhuoneesta kuului innostunut kiljaisu ja sitten hieman epäinnostuneempi kiljaisu: ”SIRIUS!”
”Minä käyn katsomassa”, suihkusta tullut tyttö julisti. Lily livisti saman tien suihkuun ennen kuin kukaan ehti hänen edelleen.
Jessie kietaisi vielä hieman kosteat hiuksensa poninhännälle ja kietaisi rohkelikon kravatin puolihuolimattomasti kaulaansa ennen kun loikki oleskeluhuoneeseen.
Sirius seisoi ärtyneen näköisenä Katien ja tämän kavereiden ympäröimänä ja yritti päästä heidän ohitseen, mutta kaikki muut paitsi Katie puhuivat yhtä aikaa niin, että siitä ei saanut sanaakaan selvää.
Jessie virnisti ilkikurisesti ja purjehti tyttöjoukon läpi Siriuksen viereen.
”Hei”, hän sanoi imelällä äänellä ja kietoi kätensä pojan vyötärölle ennen kuin käänsi kasvonsa tähän päin ja painoi viivytellyn suukon pojan suupieleen.
”Sirius-kulta, suosittelen laittamaan vaatteet päälle, ennen kuin lähdet huitelemaan ympäri linnaa”, tyttö sanoi ja tarttui pojan kädestä. ”Minä voin jopa auttaa sinua pukemisessa, jos sinä sitä haluat.”
”Onko tuo tyttöystäväsi?” Katie kysyi kun Jessietä ei olisi olemassakaan ja vilkaisi tyttöä jotenkin halveksivasti.
”Tuota…”
”Juu, olen. Mennään nyt!”
Tyttö nyki poikaa eteenpäin ja veti perässään makuusaliin vieviin portaisiin.
”Mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi?” Sirius kysyi kun he olivat kuuloetäisyyden päässä. Poika vetäisi kätensä irti tytön otteesta ja laittoi ne puuskaan paljaan ylävartalon päälle.
”Idiootti, pue päällesi”, Jessie tiuskaisi takaisin ja vetäisi makuusalin oven auki. Sirius marssi oman sänkynsä luokse ja vetäisi samettiset verhot sänkynsä ympärille ja äänestä päätellen rupesi vaihtamaan vaatteita.
Jessie pyöräytti silmiään Lilylle, joka juuri veti polvisukkia jalkaansa. James seurasi koko ajan mitä hänen, ainakin sillä hetkellä vielä, tyttöystävänsä teki.
Juuri kun Jessie ja Lily olivat lähdössä makuusalista, poika avasi suunsa.
”Lils, voidaanko jutella?”
”Ja miksihän?” tyttö kysyi ja vilkaisi poikaa kylmästi.
James yritti olla rauhallisena ja möläyttämättä jotain typerää.
”Minä haluan”, hän sanoi olkiaan kohauttaen.
”No minä en”, Lily vastasi ja paineli ulos makuusalista.
”Huono säkä, kamu”, Sirius kommentoi. Hän astui esiin verhojensa takaa kauluspaita puoliksi napitettuna ja vilkaisi itseään peilistä antaen hiusten valua silmien eteen ja puhalsi ne taas pois näköyhteyden edestä.
”Itselläsi on”, James mutisi ja heitti ystäväänsä mustalla t-paidalla, joka osui ensimmäisenä käteen. Sirius nappasi sen taitavasti kiinni ja antoi tippua lattialle. Sitten poika virnisti säkenöivästi.
”Ala tulla, James, minä haluan muutaman paahtoleivän ennen kuin Stuart ehtii syödä kaikki.”
Jameskin vilkaisi itseään vielä kerran peilistä pörröttäen hiuksiaan ennen kuin löysensi hieman solmiotaan ja seurasi muita kelmejä pois makuusalista.
Suuressa Salissa oli jo tungosta. Sirius istui nopeasti lähimmälle vapaalle paikalle ja kasasi lautaselleen mahdollisimman monta paahtoleipää.
”Onko hauskaa juosta ilman paitaa ympäri koulua, Sirius?”
Katie istui herttaisesti hymyillen Siriusta vastapäätä, Jamesin viereen ja nappasi itselleen yhden paahtoleivän.
”Harrastan sitä joka päivä”, poika vastasi rennosti ja vilkaisi Katieta naistenmies-katseellaan. Tyttö pyöräytti silmiään ja vilkaisi Jamesia, joka vaikutti harvinaisen hiljaiselta.
”No, mikä on?”
”Naiset”, James puuskahti. ”En voi tajuta niitä.”
”En minäkään”, Sirius nyökkäili.
”Ongelmia Lilyn kanssa?” Katie kysyi välittämättä Siriuksen kommentista.
James tyytyi vaan tuhahtamaan ja hämmentämään puuroaan raivokkaasti. Katie oli juuri sanomassa jotain, kun hänen ystävänsä, Bianca, Olivia, Keira ja Jules ilmestyivät paikalle.
”Tule jo, Katie”, Keira sanoi englanniksi, vaikka siitä kuuluikin vahva korostus. ”Myöhästymme linnan esittelykierrokselta.”
Tyttö vilkaisi Siriusta ja Jamesia ennen kuin laski puoliksi syödyn paahtoleivän lautaselle ja nousi seisomaan.
”Jutellaan myöhemmin, James”, hän sanoi ja katosi sitten tyttönelikon kanssa muiden ranskalaisten joukkoon.
”Joo, jutellaan vaan”, James mutisi hänen peräänsä vaikka tyttö tuskin enää kuuli.
”Sarvihaara hei”, Sirius aloitti. ”Mistä sinä ja Lily edes riitelette?”
Toinen poika huokaisi ja vilkaisi kattoa.
”Pitkä juttu.”
”Onhan meillä aikaa.”
”PVS:n tunti alkaa kohta.”
”Äh, ei se mitään. Kerro!”
James virnisti ja pomppasi seisomaan.
”Minä lähden ainakin tunnille”, hän sanoi ja pyyhälsi nopeasti kauempana seisovan Peterin luokse. Sirius tuhahti.
”Pojat…”

¤¤¤

Meg vihasi Jessietä. Hän vihasi Jessietä koko sydämestään ja aina kun hän edes näki tytön, vihan aallot pyyhkäisivät kaikki muut tunteet syrjään. Hänen oli pakko puristaa kädet nyrkkiin, että ei hyökännyt toisen tytön kimppuun.
Meg vilkaisi kirjansa reunan yli ovelle, joka oli juuri auennut. Se oli Jessie. Meg puristi kirjaa niin kovaa, että sivu repeytyi ja kirjastonhoitaja mulkaisi häntä murhaavasti.
Täydellinen Jessie. Tyttö näytti jopa pölyisten kirjojen keskellä upealta ja itsevarmalta, blondit hiukset valuivat tasaisen kiiltävänä selkää pitkin ja hän haravoi katseellaan kirjahyllyjä ja pöytiä, jossa vielä oli jotain oppilaita. Hän ei tietenkään noudattanut koulupuvun sääntöjä ja oli ballerinojen sijaan vetänyt jalkaansa tyylikkäät korkokengät näyttäen vielä pidemmältä kuin oikeasti oli.
Meg vilkaisi kelloaan. PVS:n tunti alkaisi ihan parin minuutin päästä, mutta hänellä ei ollut mikään kiire. Jessien katse pysähtyi Megiin ja hän muuttui viileän näköisesti nykäisten päänsä toiseen suuntaan.
Meg tuhahti itsekseen ja käänsi kirjan sivua niin rajusti, että se repesi vähän lisää. Kirjastonhoitaja oli saman tien hengittämässä hänen niskaansa.
Lopulta tyttö ei enää kestänyt näiden kahden pistäviä katseita vaan läimäytti kirjan kiinni ja nautti nähdessään, miten vieressä istuva kolmasluokkalainen hätkähti ja tiputti oman kirjansa. Kirjastonhoitaja siirtyi hänen luokseen ja Meg pystyi yhtään selittelemättä nappaamaan laukkunsa, tunkemaan sinne muutaman lainaamansa kirjan ja pyyhältämään Jessien ohi ulos.
Hän maleksi käytäviä pitkin toivoen, että hänellä kestäisi mahdollisimman kauan ennen kuin olisi oikean luokan kohdalla.
Ei kestänyt kauaa, kun takaa alkoi kuulla se ääni, kun korkokenkien korot kopsahtelevat lattiaan. Meg käännähti ympäri ja Jessie käveli melkein suoraa häntä päin.
”Varo vähän”, Meg tiuskaisi. Jessie näytti siltä kun saattaisi lyödä häntä.
”Varo itse!”
”No mikäs siinä jos haluat kävellä ihmisiä päin, mutta jos kävelet minua päin…”
Meg jätti lauseen lopun leijumaan ilmassa. Jessie naurahti pilkallisesti.
”Teet mitä? Kerrot rehtorille?”
”Älä ole typerä.”
”Älä itse ole”, Jessie sähähti ja marssi Megin ohi korot maahan napsahdellen.
”Idiootti!” Meg kiljaisi hänen peräänsä. Jessie kääntyi vielä kerran vilkaisemaan yhden vihaa uhkuvan katseen olkansa yli ennen kuin jatkoi matkaansa ripeästi.
Meg jäi hetkeksi seisomaan itsekseen käytävälle, ennen kuin huomasi iloisesti ranskaa puhuvan lauman ilmestyvän lähemmäs. McGarmiwa käveli lauman edessä ja pysähtyi nähdessään Megin.
”Neiti Thompson”, opettaja sanoi närkästyneenä. ”Tunnit ovat alkaneet jo. Miksi seisot siinä?”
”Professori Halliwell lähetti minut hakemaan muutaman kirjan kirjastosta”, Meg valehteli ja laittoi sormensa ristiin selkänsä takana.
”Miksi seisot sitten siinä?”
”Unohdin mitä kirjoja minun piti hakea ja jäin hetkeksi miettimään, käännynkö takaisin.”
McGarmiwan kireä ilme alkoi hellittää hiukan.
”No, mene jonnekin suuntaan”, nainen tiuskahti ja kohensi noidanhattuaan. ”Minulla on tässä vähän kiire…”
”Siltä näyttää. Hauskaa päivänjatkoa, professori”, Meg toivotti ystävällisesti ja lähti kirjastoa päin. Ranskalaisten nauravat kasvot vilahtelivat ohi ja Meg yritti tunnistaa edes yhdet. Suurin osa näytti tutuilta, mutta nimet eivät palautuneet mieleen.
Yhtäkkiä hän jähmettyi paikalleen ja vilkaisi mustahiuksista tyttöä, joka näytti olevan ainoa joka ei nauranut.
”Jules!”
Tytön katse kääntyi Megiin ja hänen huulilleen levisi hymy.
”Megian!”
Jules hyppäsi ystävänsä kaulaan ja rutisti tätä lujasti.
”Ei olla nähty pitkään aikaan”, Meg sanoi ranskaksi ja irrottautui ystävänsä otteesta. Jules hymyili toisella suupielellään.
”Et ole kirjeitäkään lähetellyt.”
”Olen tosi pahoillani, Juls, minulla on ollut – ”
”Kiireitä, ymmärrän.”
Kaksikko vilkaisi McGarmiwaa, joka viipotti hattunsa kanssa jo kaukana.
”Minun pitää mennä…” Jules mutisi ja astui askeleen kauemmas katse maassa. ”Mutta jutellaan myöhemmin?”
”Minä etsin sinut käsiini”, Meg lupasi juhlallisesti käsi sydämellään ja jäi katsomaan, miten hänen entinen paras ystävänsä juoksi muiden tovereidensa perään.
Sitten hän kääntyi ja lähti taas kirjastoa päin. Ehkä hän saisi siellä kulutettua aikaansa ainakin ruokailuun asti.

¤¤¤

Lily huokaisi. Sitten hän huokaisi uudestaan mutta kellon viisarit eivät liikahtaneet mihinkään suuntaan. Se oli pitkäveteisin taikuudenhistorian tunti ikinä. Aave-professori vaan puhui ja puhui, tasaisella äänellä ja sai innokkaimmatkin oppilaat vajoamaan horroksen kaltaiseen tilaan.
Sirius nukkui jo täyttä päätä, hänen poskensa oli pergamenttia vasten ja mustepullo keikkui niin lähellä pulpetin reunaa, että se oli vaarassa tippua millä hetkellä hyvänsä. Lily siirsi katseensa Jamesiin, joka nojaili kyynärpäillään pulpettiin ja tuijotti pitkästyneen näköisenä lattialle tippunutta sulkakynää viitsimättä nostaa sitä.
Remus yritti ainakin näyttää siltä, kun kuuntelisi. Hän raapusteli jotain pergamentille mutta se tuskin liittyi millään tavalla taikuuden historiaan. Peter kuorsasi onnellisena ihan viimeisessä pulpetissa ja näytti siltä, kun ei edes tajuaisi olevansa oppitunnilla.
Kello pirahti soimaan ja koko luokka hätkähti eloon. Ympärillä kuhisi, kun jokainen halusi uneliaasta ilmasta pois.
Lily sulloi muistiinpanovälineet laukkuunsa ja venytellen lähti maleksimaan ovea kohti. Hän vielä vilkaisi taakseen, Remus ja James olivat jääneet herättelemään unisia ystäviään.
Tyttö kääntyi poispäin hiukset hulmahtaen ja lähti etsimään Jessietä, joka oli lopettanut taikuudenhistorian opiskelun jo viidennen luokan jälkeen.
Lily lähti vaeltamaan Suurta salia kohti, vaikka oli melko varma, että Jessie ei viettäisi vapaatuntiaan siellä, ehkä tämä olisi kirjastossa tai makuusalissa kauneusunilla.
Tyttö kuuli jonkun juoksevan hänen selkänsä takana, mutta ei viitsinyt kääntyä katsomaan kuka siellä oli. Tylsän tunnin jälkeen hänellä oli yhä laiska olo.
Yhtäkkiä joku kaappasi häntä vyötäröltä toisella kädellä ja toisen painoi Lilyn suun eteen vaimentamaan ilmoille karkaavan kiljaisun.

-----------------------

A/N2 Hihiii. <: kommentteja yhtä paljon kun edelliseen lukuun! :D
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 16, 2009, 17:07:21 kirjoittanut Jippu »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 17.osa 16.3!!!
« Vastaus #28 : Huhtikuu 11, 2009, 21:23:08 »
Oi, kiitos taas kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat viitsineet tulla kommentoimaan. Olen taas laiskalla tuulella enkä jaksaa vastata jokaiseen erikseen, mutta tuskimpa tekään kaipaatte turhanpäiväisiä löpinöitä tässä alussa.
Eli, pidemmittä puheitta, uutta lukua kehiin ja kiitos vielä tosi, tosi, tosi kovasti kaikki kommentoijille. :) ♥

----------------

18.osa-Kevättä rinnassa

”Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.”
Lily huokaisi salaa helpotuksesta. James. Ihana, turvallinen, suloinen James. Saman tien tyttö suuttui ja yritti rimpuilla itsensä pojan otteesta irti.
James irrotti kätensä hänen suultaan mutta piti silti tiukasti kiinni.
”Päästä irti!” Lily tiuskaisi ja yritti ravistaa pojan kättä lantioltaan. Ote ei hellittänyt.
”Minä haluan selvittää tämän jutun nyt”, James totesi ja kaappasi tytön kevyesti käsivarsilleen. Lily ei jaksanut rimpuilla joten tyytyi kontrolloimaan kaiken vihansa äänensävyyn.
”Päästä minut alas, Potter.”
”En.”
”Oikeasti, James!”
”En.”
Lily napsautti suunsa vihaisena kiinni ja huokaisi. Häntä ei huvittanut kuunnella, mitä sanottavaa pojalla oli.
Lopulta he olivat tarvehuoneen edessä. James käveli muutaman kerran ympyrää ja nykäisi sitten oven auki. Huone oli muuttunut upeaksi, se oli kuin pieni asunto. Keittiönurkkaus, parisänky ja suuret ikkunat, josta avautui näkymä linnan tiluksille.
Poika laski Lilyn parinsängylle ja napsautti oveen munalukon sujauttaen avaimen taskuunsa.
”Se on sitten sataprosenttisesti taikuudelta suojattu, joten sinun on turha yrittää pakoon, Lils”, James sanoi ja istui tytön viereen parisängylle, tarpeeksi kauas tietenkin.
Lily ei sanonut mitään. Hän laittoi kätensä puuskaan ja tuijotti kattoa.
”Okei, sinun ei tarvitse sanoa mitään, kunhan vaan kuuntelet”, James sanoi epätoivoisen kuuloisena. Lily pysyi yhä hiljaa.
”No, ihan miten vaan. Mieti sitä hetkeä, kun Tim suuteli sinua. Jos se ei merkinnyt mitään, miltä se tuntui? Ihan sama juttu silloin, kun Katie suuteli minua. En välittänyt siitä. Minä vaan… jotenkin se tuli automaattisesti että vastasin siihen. Minulla oli niin kova ikävä sinua ja…” pojan ääni vaimeni koko ajan ja hävisi lopulta kokonaan. Sitten hän veti syvään henkeä.
”Olen niin pahoillani, Lily, muuta en voi sanoa.”
Lily tuijotti yhä eteenpäin. James kaivoi lukon avaimen taskustaan ja ojensi sen tytölle.
”Mene ihan rauhassa, jos haluat.”
Lily nappasi avaimen ja puristi sen nyrkkinsä sisään. Hän nousi hitaasti ja käveli ovelle. Tyttö vilkaisi olkansa yli Jamesia, joka tuijotti lattiaa kuin se olisi ollut maailman mielenkiintoisin asia.
Tyttö pudisti päätään ja työnsi avaimen lukkoon.
”Lily, yksi juttu vielä”, James sanoi yhtäkkiä. Lily kääntyi vielä katsomaan poikaa.
”Minä rakastan sinua.”
Tyttö ei sanonut mitään, naksautti vaan lukon auki ja asteli käytävään enää taakseen katsomatta.

¤¤¤
James olisi halunnut itkeä. Hän jäi istumaan sängylle ja tuijotti ovea, joka oli juuri sulkeutunut hänen elämänsä naisen perässä.
Silti, pojat, eivätkä varsinkaan kelmit, itkeneet. Poika pomppasi seisomaan ja potkaisi ärtyneenä sängyn jalkaa. Ihan kun se olisi mitään auttanut, varpaaseen vaan rupesi koskemaan.
Lopulta James huokaisi ja lähti huoneesta pamauttaen oven takanaan kiinni hieman turhankin lujaa. Hän haahuili hetken käytävällä ennen kuin kokosi ajatuksensa ja päätti jättää seuraavan tunnin väliin. Anniella oli varmasti tylsää sairaalasiivessä.
Annie oli tosiaan sen näköinen, että saattaisi kuolla tylsyyteen minä hetkenä hyvänsä. Hän selaili jotain muotilehteä niin rajusti, että sivut melkein repesivät.
Nähdessään Jamesin, hän viskasi lehden lattialle ja väläytti säkenöivän hymyn.
”Herrajumala James, pelastit juuri päiväni!” tyttö huudahti ja loikkasi ketterästi seisomaan ja kapsahti serkkunsa kaulaan.
”Ai, sinä olet jo noin hyvässä kunnossa”, James sanoi ja rutisti tyttöä kunnolla ennen kuin astui askeleen kauemmas.
”Pääsen jo huomenna pois!” Annie hehkutti hymyillen.
”Hienoa”, James sanoi yrittäen kuulostaa innostuneelta, mutta ei onnistunut kovin hyvin. Lilyn vihreiden silmien kylmä katse oli juuttunut hänen verkkokalvolleen eikä lähtenyt pois.
”Et kuulosta kovin innostuneelta”, tyttö sanoi moittivalla äänellä ja istui sängylleen taputtaen tyhjää tilaa vieressään. ”Istu ja kerro koko juttu.”
James istui serkkunsa viereen ja tuijotti yöpöydällä lojuvaa lääkemäärää.
”Me varmaan erotaan Lilyn kanssa.”
”Taas?”
”Se on monimutkainen juttu. Tunnetko Katie Hewerin?”
”Kaikki tuntevat hänet”, Annie tuhahti. ”Miten Katie liittyy tähän juttuun.”
”No, Ranskassa tutustuin häneen ja hän suuteli minua ja minä tietenkin vastasin siihen suudelmaan. Lähdin heti seuraavana päivänä takaisin Englantiin ja nyt Katie on täällä koulunsa kanssa”, James sanoi melkein yhteen hengen vetoon.
”Tuossako koko juttu?”
”No, Tim oli mennyt suutelemaan Lilyä. Lily kertoi siitä minulle ja minä tietenkin kerroin siitä Katien suudelmasta siinä samalla. Lily suuttui aivan suunnattomasti ja ei ole sen jälkeen puhunut minulle. Minä tavallaan kidnappasin hänet, kiidätin tarvehuoneeseen ja pyysin anteeksi, mutta hän ei sanonut mitään ja vaan lähti”, poika selitti jutun loppuun.
Annie hymyili vinosti, näyttäen oikeastaan vähän vahingoniloiselta.
”Oletpa taas sopan keittänyt, serkku-kulta”, hän sanoi ja pudisti päätään. ”En oikein voi tietää, mitä voisit tehdä.”
James pyöräytti silmiään.
”Annie, sinä tiedät aina kaiken, eikö sinulla ole mitään neuvoa, millä saisin Lilyn lepytetyksi?” hän melkein aneli.
”Tuohon ei enää mikään kukkakimppu auta, uskoisin. Kirje voisi olla aika kova juttu…”
”En minä osaa kirjoittaa kirjeitä”, James sanoi kauhistuneen näköisenä. ”Entä jos sinä…”
”Ei, James, minä en kirjoita sinun puolestasi sitä kirjettä. Se on tärkeintä, että Lily tajuaa, että olet itse kirjoittanut sen ja tarkoitat joka sanaa”, Annie sanoi ja hymyili rohkaisevasti. ”Kyllä sinä osaat.”
Poika huokaisi ja vilkaisi ympärilleen.
”Ehkä tuossa on ideaa”, hän sanoi ja nousi seisomaan. ”Kiitos, Annie.”
”Oli hauska auttaa”, Annie sanoi. James virnisti.
”Monelta pääset huomenna?” poika kysyi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle.
”Aamulla, yhdeksän aikaan”, Annie vastasi ja rupesi taas selailemaan jotain muotilehteä.
”Minä tulen hakemaan sinut”, James lupasi.
”Siitä vaan.”
”Nähdään huomenna”, poika sanoi ja suikkasi suukon serkkunsa poskelle. Annie hymyili hajamielisesti ja heilautti sirosti kättään, kun James lähti astelemaan ovea kohti.
Pojalla oli huomattavasti kevyempi olo, kun hänellä oli edes joku idea Lilyn lepyttämiseksi. Kirje oli oikeastaan aika hyvä idea, vaikka hän ei erityisemmin osannutkaan kirjoittaa.
Oleskeluhuoneessa ei ollut ketään. James vilkaisi kelloa ja päätteli, että tunnit olivat vielä menossa. No, se oli hänen kannaltaan vaan hyvä asia. Poika kipaisi hakemassa makuusalista pergamenttia, sulkakynän ja smaragdinvihreää mustetta, jota käytti harvoin.
Hän istui pyöreän pöydän ääreen ja pureskeli sulkakynän kärkeä miettien miten aloittaisi. Ehkä normaali aloitus olisi hyvä.

Lily,

huomasin kyllä, että sinua ei kiinnosta, mutta haluan sanoa vielä yhden kerran, että olen pahoillani ja rakastan sinua, aina ja ikuisesti vaikka sinä jättäisit minut nyt.


James luki alun ja rupesi miettimään jatkoa. Mitään imelää lässytystä hän ei siihen halunnut, Lily tuskin välitäisi sellaisesta. Hän kastoi sulkakynän taas musteeseen ja jatkoi kirjettään ensimmäisellä ajatuksella, joka välähti päähän.

Tiedän, että olet vihainen ja kai se on minulle ihan oikein. Tiedän myös sen, että olen idiootti ja sika, etkä voi ehkä enää luottaa minuun, mutta sinä tiedät jossain sisimmässäsi, että se typerä suudelma ei merkinnyt mitään minulle.
Katie häipyy kohta lopullisesti elämästämme, tai minun elämästäni, jos jätät minut, ja sitten koko asian voi unohtaa.
En tietenkään halua, että jätät minut. Voisin sanoa sen vaikka sata kertaa ja tarkoittaisin sitä joka kerta: minä rakastan sinua, Lily Evans. Rakastan, ymmärrätkö?
Äh, tästä tuli aika siirappinen vaikka ei pitänyt. Olet varmaankin kuitenkin ymmärtänyt, mitä tarkoitan.
Olen pahoillani, kaikesta.
Rakkaudella James.


James ei ollut kovin tyytyväinen kirjeeseen, mutta hän oli sentään yrittänyt ja kirjoittanut sen koko sydämestään. Poika taitteli sen huolellisesti ja sujautti taskuunsa. Ehkä hän saisi sen ujutettua Lilyn koululaukkuun jossain vaiheessa.
James huokaisi ja korjasi musteen ja sulkakynän laukkuunsa ennen kuin lähti kapuamaan makuusaliin. Hän ehtisi nukahtaa hetkeksi, ennen kuin tunnit loppuisivat.

¤¤¤

Alisonilla oli hyvin epävarma olo, kun hän seisoi matka-arkkunsa kanssa poikien makuusalin ulkopuolella. Oleskeluhuoneessa ei ollut vielä ketään, joten tyttö oli päässyt sinne asti ilman kyselyjä. Lopulta Alison veti keuhkonsa täyteen happea ja vetäisi oven auki. Makuusali näytti ensisilmäyksellä tyhjältä, mutta tarkemmin katsottuna hän huomasi yhden peiton alla mustan hiuspehkon.
”James?” Alison huhuili ja jätti matka-arkkunsa ulko-oven viereen. Pojan pää kohosi tyynystä ja hän hapuili nopeasti silmälaseja.
”Alison!”
James vaikutti aidosti iloiselta, hän loikkasi ylös viskaten peiton lattialle ja halasi kaverinsa tyttöystävää lujasti.
”Miten menee?” poika kysyi vetäytyen kauemmas.
Tyttö hymyili ilottomasti
”No, tiedät varmaankin. Ei kovin hyvin. Sinulla?”
James virnisti suunnilleen yhtä ilottomasti.
”Ei kovin hyvin. Olen taas onnistunut suututtamaan Lilyn.”
Alison ei oikein keksinyt siihen mitään sanottavaa. Rehellisesti häntä ei jaksanut kiinnostaa koko asia, äiti ja Elisabeth pyörivät hänen päässään koko ajan, eikä hän saanut ajatuksiltaan rauhaa. Hän oli itkenyt niin paljon, että ei enää pystynyt itkemään ja pelkkä suru ahdisti häntä suunnattomasti.
James ei oikein tiennyt mitä sanoa. Alison oli muuttunut siinä ajassa kun oli ollut poissa todella paljon. Hän näytti jotenkin sulkeutuneelta, sellaiselta, että häneltä oli turha kysyä mitään tai yrittää auttaa jotenkin. Silmät näyttivät surullisilta, niistä vaan heijastui niin loputon suru, että poika värähti tahtomattaankin.
Lopulta Alison avasi suunsa.
”Täällä ei varmaan ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, kun olin poissa?”
”No, ainahan täällä tapahtuu kaikenlaista”, James aloitti virnuillen. ”Mutta tosiaan, ei mitään kovin ihmeellistä.”
Alisonkin hymyili hieman.
Ei kestänyt kauan, kun makuusalin ovi pamahti auki ja iloisesti höpöttävä joukko sulloutui sisään huoneeseen. Jessie oli ensimmäinen, joka älysi Alisonin.
”Ali!” hän hihkaisi ja loikki huoneen poikki kapsahtaen ystävänsä kaulaan. Alison naurahti käheästi ja vilkuili sisälle sulloutunutta joukkoa. Kaksi ihmistä, jotka hän kipeimmin olisi halunnut nähdä, puuttuivat. Lily ja Remus.
”Missä Lils ja Rem ovat?” tyttö kysyi kun Jessie vihdoin irrottautui hänestä.
”Lily ei oikein viihdy makuusalissa, hän meni… jonnekin. Ja Remus taisi mennä kirjastoon”, toinen tyttö vastasi ja vilkaisi Jamesia, joka näytti yhä hieman uniselta.
”Missäs sinä olit viimeiset tunnit?” tyttö kysyi kiinnostuneen näköisenä.
”Nukkumassa”, James vastasi ja sanojensa todistukseksi haukotteli mahtavasti. Sirius mutristi suutaan.
”Tyhmä, olisit pyytänyt minut mukaan.”
”Seuraavalla kerralla, kultaseni.”
Sirius ei näyttänyt siltikään tyytyväiseltä, mutta väläytti kelmivirneensä ja halasi Alisonia aivan yllättäen.
”Tosi kiva kun päätit palata takaisin.”
Alison ei vastannut mitään. Ei hän sitä ollut päättänyt, isä oli pakottanut hänet takaisin. Hän oli kuulemma ihan turhaan kotona, isä pärjäsi loistavasti ja Alisonin opinnot eivät saaneet häiriintyä äidin ja Elisabethin kuolemasta.
Alison tuhahti. Totta kai ne häiriintyivät, ihan kun kouluun palaamisesta olisi ollut mitään hyötyä. Lopulta kavereiden vaivaantunut hiljaisuus ja tutkivat katseet saivat tytön pomppaamaan sängyltä ylös.
”Minä lähden etsimään Remusta”, hän mutisi ja häipyi makuusalista. Ennen kun ovi sulkeutui, hän ehti vielä kuulla kavereiden helpottuneet huokaisut ja hiljaiset kuiskaukset.

¤¤¤

Remus ei voinut olla tuijottamatta nurkassa istuvaa tyttöä, vaikka hän kuinka yritti ajatella Alisonia ja kirjaa, jota yritti lukea.
Tytön kiiltävän mustat hiukset olivat valahtaneet kasvojen peitoksi joten silmiä ei näkynyt ja tämä jyrsi pitkiä kynsiään hermostuneen oloisena.
Remus huokaisi ja vilkaisi kirjansa sivuja, mutta kirjaimet pomppivat hänen silmissään eikä lukemisesta tullut mitään. Hän käänsi taas katseensa tyttöön, joka tuijotti seinää ilmeettömän näköisenä.
Lopulta poika pomppasi seisomaan ja sulki kirjansa. Hän tunki sen laukkuunsa ja vilkaisi tyttöä taas. Uskaltaisiko hän mennä juttelemaan? Tyttö oli varmasti niitä ranskalaisia, hän ei näyttänyt kovin tutulta.
Dumbledore oli kyllä kehottanut hieromaan tuttavuutta ulkomaalaisten kanssa. Lopulta Remus nousi seisomaan, pyyhki hiostuneet kätensä housuihinsa ja asteli tytön luo.
”Hei”, poika sanoi. Tyttö nosti tummien silmiensä katseen ylöspäin ja kohtasi Remuksen vaaleampien silmien katseen.
”Hei”, hän sanoi uhmakkaalla äänellä. Remus hätkähti mutta toipui hämmennyksestään nopeasti.
”Voinko istua?” poika kysyi. Tyttö kohautti olkiaan ja kääntyi tuijottamaan toiseen suuntaan.
”Minä olen Remus.”
”Jules”, tyttö mutisi ja pureskeli taas kynsiään. Hän vilkaisi ovelle, tuijotti ikkunasta ulos ja kattoa, mutta ei kertaakaan katsonut Remusta.
”Sinä olet varmaan niitä ranskalaisia?” Remus kysyi, kun ei muuta sanottavaa keksinyt.
”Mm…” Jules mutisi ja vilkaisi häntä taas jonkun takia vihamielisen näköisenä.
”Odotatko sinä täällä jotain?” poika kysyi jo melko epätoivoisena.
Jules ei ehtinyt vastata, kun Meg pyyhälsi paikalle.
”Jules! Ja Remus”, tyttö sanoi mahdollisimman hiljaisella äänellä. Hän halasi tyttöä ja hymyili nätisti Remukselle.
”Tunnetteko te toisenne?” Meg kysyi ja istui yhdelle vapaalle paikalle pöydän ääreen.
Jules pudisti päätään nopeasti ja pomppasi seisomaan.
”Mennäänkö jonnekin muualle, Meg?” hän kysyi vilkaisten Remusta, joka näytti melko hämmentyneeltä. Meg nyökkäsi vilkaisten Remusta suunnilleen yhtä hämillään, mutta seurasi tyttöä ulos kirjastosta.
Remus jäi istumaan pöytään ja tuijotti kaksikon perään. Jokin Julesissa sai hänen mielenkiintonsa heräämään. Poika pudisti päätään ja kumartui kaivamaan koululaukustaan kirjaa, jota oli lukenut ennen kuin Jules oli kiinnittänyt hänen katseensa.
”Rem?”
Poika hyppäsi tuolistaan melkein metrin ilmaan kuullessaan tutun, hieman hennon äänen selkänsä takaa.
”Alison?”
Tyttö hymyili toisella suupielellään. Remus olisi halunnut vain hymyillä säälivästi nähdessään tytön kokonaisuudessa. Alison oli vaan varjo entisestä. Hiuksista oli hävinnyt kiilto, silmissä ei näkynyt naurua ja hän oli laihtunut jo muutenkin laihasta olemuksestaan suorastaan anorektiseksi.
Alison olisi halunnut vajota maan alle nähdessään poikaystävänsä katseen. Kaikesta päätteli, että Remus oli odottanut jotain muuta.
Tyttö livahti istumaan viereiselle penkille ja vilkaisi kirjan kantta, jota poika luki. Täysikuu – pelastus vai painajainen?
Alison irvisti ja vilkaisi Remuksen nyrkkiin puristettuja käsiä. Kumpikaan ei puhunut mitään ja hiljaisuus tuntui hieman ahdistavalta.
”No, mitä kuuluu?” Remus kysyi lopulta ja survoi kirjan laukkuunsa. Alison huokaisi.
”Näet varmaan. Sinulle?”
”Ei mitään ihmeellistä.”
He hiljenivät taas hetkeksi ja juuri kun Remus oli sanomassa jotain, kirjastonhoitaja ilmestyi haukankatseineen hyllyjen välistä.
”Tämä ei ole mikään seurustelupaikka, menkää muualle”, nainen suhisi vihaisena.
”Mennään”, Remus mutisi ja pomppasi seisomaan. Hän meinasi tarttua Alisonin kädestä mutta muutti mielensä viime hetkellä.
Tyttö seurasi Remusta itku kurkussa pitkin linnan käytäviä. Kaikesta päätellen he olivat menossa tarvehuoneeseen. Maalausten iloiset kasvot vilahtelivat ohi, käytävät loppuivat ja uudet alkoivat. Koko ajan Alison käveli poikaystävänsä perässä, katse maahan painettuna ja tuijotti Remuksen kenkiä.
He pysähtyivät tosiaan tarvehuoneen ovelle ja kävelivät suoraan sisälle. Huone oli kuin pienoismalli rohkelikkojen oleskeluhuoneesta, kaikkine nojatuoleineen ja takkatulineen.
Remus istahti yhdelle nojatuolille ja Alison hänen viereensä. He olivat hetken hiljaa, ennen kuin poika rupesi puhumaan.
”Kiva kun tulit takaisin”, hän sanoi tuijottaen takkatulta.
”Tosiaanko?” Alison sanoi hieman ivallisemmin kuin oli tarkoitus. Remus painoi nolona katseensa lattiaan ja potki maton hapsuja.
”Anteeksi”, Alison totesi kuuliaisesti. ”Tarkoitan vaan sitä, että tuntuu, kun kaikki olisivat jotenkin sopeutuneet elämään ilman minua. Nyt kaikki ovat kauhean vaivaantuneita, kun palasin takaisin.”
Poika hymähti mutta ei silti vieläkään katsonut tyttöystäväänsä kunnolla. Alison oli oikeassa, mutta Remus ei halunnut myöntää sitä.
Alison oli kyllästynyt kun ihmiset eivät katsoneet häntä silmiin.
”Remus, katso minua”, hän kuiskasi yrittäen pitää äänensä kuitenkin hieman uhkaavana. Se ei onnistunut, hänen äänensä vapisi ja murtui melkein lauseen lopussa.
Poika veti syvään henkeä ja kohotti katseensa Alisonin silmiin vaan hetkeksi, mutta saman tien se kaikki tuska sai hänet laskemaan katseensa maton kuviointiin.
Tyttö pomppasi ylös niin nopeasti, että nojatuoli oli kaatua. Se keikkui hetken paikallaan ennen kuin saavutti tasapainonsa ja palautui oikeaan asentoon.
”Alison”, Remus sanoi hiljaisella äänellä ja pomppasi seisomaan. Tyttö vilkaisi poikaystäväänsä silmät salamoiden.
”En olisi uskonut sinusta, Rem”, hän tiuskaisi ja lähti ovea kohti.
”Alison, pysähdy!” poika sanoi, mutta tyttö ei ollut kuulevinaankaan. Hän repäisi oven auki vauhdilla ja livahti käytävään jättäen jälkeensä vain vaivaantuneen hiljaisuuden.
Alison ei itkenyt, hän ei vaan yksinkertaisesti pystynyt. Hän pystyi vaan huutamaan. Tyttö pysähtyi seinän viereen ja kiljui niin kovaa kun jaksoi. Hän valui istumaan selkä kylmää seinää vasten, veti jalat rintaansa vasten, painoi pään polviin ja jatkoi huutamista.
”Neiti Weinstein!”
Alison nosti päänsä ja vilkaisi häntä kohti juoksevaa Chris Halliwelliä hiuksiensa alta.
”Oletko kunnossa?” Chris kysyi vaivaantuneen oloisena ja jäi seisomaan tarpeeksi pitkän etäisyyden päähän. Alison ei vastannut, hän käänsi katseensa toiseen suuntaan ja puristi silmänsä kiinni.
”Huhuu?” opettaja huhuili ja astui askeleen lähemmäs.
”Älä tule!” Alison sähähti.
”Öö… käynkö hakemassa matami Pomfreyn?”
”Mitä täällä tapahtuu?”
Lily ilmestyi juuri sopivasti kulman takaa, hän painoi rintaansa vasten kirjapinoa ja toisella olalla roikkui täyteen ahdattu koululaukku.
”Lils!” Alison parkaisi ja loikkasi seisomaan. Chris kavahti kauemmas ja työnsi kädet taskuihin, kun tyttö loikkasi punahiuksisen ystävänsä kaulaan ja halasi tätä lujasti.
”Missä vaiheessa sinä siihen ilmestyit?” Lily kysyi silittäen tytön selkää. Hän vilkaisi Chrisiä sen merkiksi, että tämä tajuaisi häipyä.
”Minä tulin jo ajat sitten”, Alison mutisi ystävänsä olkapäätä vasten.
”Pitäisikö minun ilmoittaa sairaalasiipeen?” Chris yritti vielä kerran.
”Mistä?” Lily kysyi hämmästyneenä.
”Löysin neiti Weinsteinin täältä kiljumasta”, mies vastasi mahdollisimman asiallisella äänellä. Hän yritti kaikin voimin pitää kiinni opettajan roolistaan.
”Onko kaikki kunnossa, Alison?” Lily kysyi ja työnsi ystävänsä hellävaraisesti kauemmas. Hänkin värähti tytön silmien katsetta, mutta ei katsonut muualle.
”No mitäs luulet?” Alison kysyi ja ripustautui taas ystävänsä kaulaan. Lily huokaisi ja vilkaisi Chrisiä, joka vaikutti hyvin levottomalta. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle ja tuijotti halaavaa kaksikkoa.
”Hei, jospa käydään sairaalasiivessä?” punapää kuiskasi ystävänsä korvaan ja tarttui tämän kädestä.
”Minä en halua sinne”, Alison kuiskasi ja tuijotti kivilattiaa kohottaen ääntään. ”En halua!”
Lily säikähti ystävänsä huutamista mutta ei päästänyt irti tämän kylmästä kädestä.
Chris vilkaisi Lilyä katseella, joka viestitti: vie hänet sairaalasiipeen, heti! Kerrankin tyttö päätti totella opettajan ohjeita ja lähti johdattamaan ystäväänsä sairaalasiipeä kohti.
”No, miten kotonasi voidaan?” hän yritti puhua mahdollisimman rauhallisella äänellä. Alison vaikutti hysteeriseltä.
”Ihan hyvin”, tyttö sanoi kimeällä äänellä, ympärilleen vilkuillen. ”Isä on koko ajan töissä ja minä pidin enimmäkseen perhettä pystyssä. Anne nyt jäi sinne, mutta…”
Tyttö hiljeni ja huokaisi. Lilykin pysyi vaan vaiti ja keskittyi ohjaamaan ystävänsä sairaalasiipeen. Alison puhui sekavia, toinen tyttö ei saanut nopeasti virtaavista sanoista paljoakaan selvää.
Vasta sairaalasiiven ovella Alison hätkähti.
”Minä en halua tuonne”, hän sanoi ja mulkaisi Lilyä pahasti. Punapää huokaisi ja raahasi vastaan taistelevan Alisonin melkein väkivaltaisesti ovesta sisälle.
”Mitä täällä tapahtuu?”
Matami Pomfrey ilmestyi paikalle kuivaillen käsiään esiliinaan.
Alison ja Lily pysähtyivät hänen eteensä, Alison näytti yhä vihamieliseltä ja Lily epätoivoiselta.
”Ali hei, minulla on matamille asiaa. Annie on ihan yksin tuolla…”
Alison tuhahti ja kääntyi mielenosoituksellisesti marssien Annien sängyn luokse.
”No, mitä nyt?” matami Pomfrey kysyi, hieman jopa ärtyneen oloisena. Hänellä oli kiire eikä kumpikaan tytöistä vaikuttanut vakavasti loukkaantuneelta.
”Minusta vähän tuntuu, että Alisonilla ei ole kaikki ihan kunnossa”, Lily sanoi madaltaen ääntään. Matami Pomfrey vilkaisi Alisonia, joka istui Annien sängyn vieressä. Annie puhui, mutta toinen tyttö näytti olevan ihan omissa maailmoissaan.
”Mistä sinä niin päättelet?”
”No, tiedät kai, että Alisonin äiti ja sisko kuolivat vähän aikaa sitten. Alison lähti kotiin perheensä tueksi ja kun hän palasi… no, Chris Halliwell löysi hänet kiljumasta käytävällä. Äsken hän höpötti ihan omituisia ja kun olimme tuossa ovella, hän vasta hätkähti hereille siitä horroksestaan.”
”Mitä hän höpötti?” matami Pomfrey kysyi.
”Minusta vähän tuntuu, että hän… hän jutteli äidilleen ja siskolleen”, Lily sanoi surullisen kuuloisena. Sairaanhoitaja huokaisi ja vilkaisi vielä kerran Alisonia.
”Minä juttelen hänen kanssaan, sopiiko?”
Tyttö nyökkäsi nopeasti.
”Juttelen hänen kanssaan saman tien, sinä voit mennä jo”, vanhempi nainen lisäsi ja lähti Annieta ja Alisonia kohti.
Lily vaihtoi nopean katseen Annien kanssa ennen kuin hymyili ja livisti ulos sairaalasiivestä. Hänellä oli huono olo.
Entä jos Alison menettäisi mielenterveytensä ja joutuisi jollekin suljetulle osastolle? Lily tuhahti ajatuksilleen ja mutisi salasanan Lihavalle leidille, joka päästi hänet paheksuvan näköisenä sisälle. Ei Alisonilla ollut mitään vikaa päässään, hän oli vaan vähän väsynyt.
Tyttö käveli ajatuksissaan makuusaliin ja jähmettyi ovelle nähdessään vain Jamesin sisälle. Pojan katse nousi salamana PVS:n kirjasta oviaukolle, kun Lily vetäisi henkeä.
”Ai hei”, poika sanoi pehmeästi ja laski kirjan käsistään. Lily aukoi suutaan saamatta aikaan järkeviä lauseita.
”Äh… missä kaikki muut ovat?” tyttö sai lopulta kysyttyä. James kohautti olkiaan ja kohottautui istumaan.
”Heistä ei saa koskaan selvää, kuka menee kirjastoon ja ketkä luutakomeroon…”
”Luutakomeroon?”
”Tarkoitin lähinnä Siriusta ja Jessietä”, James tarkensi virnuillen. Lilykin hymyili epävarmasti ja antoi koululaukkunsa tippua lattialle.
Poika seurasi tämän jokaista liikettä, kun tyttö käveli huoneen poikki ja istahti Annien sängylle. Hän nappasi yöpöydältä kirjan ja käänteli sitä hetken käsissään ennen kun laski sen sängylle.
”James”, hän aloitti.
”Lily”, James aloitti täsmälleen samaan aikaan. He vilkaisivat toisiaan epävarmasti.
”Sano sinä ensin”, poika kiirehti sanomaan.
Lily huokaisi ja väänteli käsiään sylissään.
”Minusta meidän täytyy pitää vähän taukoa”, hän sanoi.
”Mutta – ” James aloitti. Lily kohotti toisensa kätensä sen merkiksi, että poika hiljenisi.
”Se riita oli typerä ja pyydän anteeksi, että suutuin sillä tavalla, mutta minusta olisi terveellistä pitää vähän aikaa etäisyyttä.”
”Lils…”
Tyttö pudisti päätään ja pomppasi seisomaan.
”Älä, James”, hän kuiskasi ja melkein juoksi ulos makuusalista. James jäi tuijottamaan tytön perään suu raollaan ennen kuin huokaisi ja vetäisi aiemmin kirjoittamansa kirjeen tyynynsä alta.
”Yritys hyvä kymmenen”, hän mutisi. ”Mutta pieleen meni.”
Poika rutisti kirjeen palloksi ja tähtäsi roskakoriin. Kirje tippui juuri sinne, minne sen pitikin. James vaan mulkaisi roskakoria äkäisesti kun kaikki olisi sen vika, ennen kuin kaatui selälleen makaamaan ja yritti taas keskittyä kirjaansa.

¤¤¤

Sirius huokaisi ja valahti istumaan sohvalle Katien viereen. Tyttö kohotti katseensa lukemastaan lehdestä vaan hetkeksi ennen kuin tuhahti kyllästyneen oloisena ja jatkoi lukemistaan kaikessa rauhassa.
”Minulla on tylsää”, Sirius sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Ahaa”, Katie mutisi kohottamatta katsettaan.
”Keksi minulle jotain tekemistä”, poika jatkoi.
”Etsi vaikka se tyttöystäväsi”, tyttö vastasi hajamielisesti ja käänsi sivua. Sirius tuhahti.
”Jessie ei ole minun tyttöystäväni.”
”Ei tietenkään…”
Sirius repäisi lehden Katien kädestä. Tyttö käänsi närkästyneenä katseensa tämän silmiin ja ojensi kätensä.
”Saisinko sen takaisin, kiitos?”
”Jessie ei ole minun tyttöystäväni”, Sirius sanoi uudestaan irrottamatta katsettaan Katien silmistä.
Tyttö pyöräytti silmiään ja yritti kurotella sen verran, että saisi lehtensä takaisin.
”Ei minua oikeastaan edes kiinnosta, Musta”, hän sanoi.
”Ei silti ole.”
”Voisitko häipyä?” Katie kysyi pakottaen äänensä kohteliaaksi. ”Yritän lukea tätä lehteä ja sinä häiritset minua aika pahasti.”
”No anteeksi”, Sirius sanoi loukkaantuneen kuuloisena. ”Minä menen.”
”Etsimään Jessien”, Katie mutisi itsekseen ja painoi katseensa lehteen, kun Sirius mulkaisi häntä pahasti.
Poika huokaisi ja heilautti itsensä sohvan selkänojan yli. Hän vilkaisi vielä kerran Katien vaaleaa hiuspehkoa mutta koska tyttö ei vastannu katseeseen, Siriuskin luovutti siltä erää ja lähti rennosti muotokuva-aukkoa kohti. Koska hänellä ei ollut muuta tekemistä, hän tosiaan päätti etsiä Jessien.
Käytävät alkoivat jo tyhjetä, kello oli sen verran paljon. McGarmiwa mulkaisi Siriusta pahasti ohi kävellessään, mutta poika näytti viattoman ilmeensä.
”Tuo ei tehoa, Musta”, nainen sanoi kireästi.
”Olen pahoillani, Minerva”, Sirius sanoi kohteliaasti ja suoristi ryhtinsä. ”Olen etsimässä Jessie Stuartia, lupaan palata oleskeluhuoneeseen heti kun löydän hänet.”
McGarmiwa näytti epäilevältä, mutta hänen suupielensä nyki hieman.
”En usko sinua, mutta jos saan sinut ja tyttöystäväsi kiinni hiippailusta, olette molemmat jälki-istunnossa koko loppukevään!”
”Totta kai, rouva”, Sirius sanoi yhä kohteliaalla äänellä ja kumarsi syvään ennen kuin käännähti ja lähti harppomaan käytävää eteenpäin. Hän kuuli McGarmiwan huvittuneen tuhahduksen, ennen kuin nainen hävisi opettajanhuoneeseen ja Sirius jäi yksin käytävään.
Ikkunoista lankesi kuunsäteitä lattialle ja soihduissa paloi tulet. Sirius huokaisi ja vilkuili ympärilleen. Hänellä ei ollut aavistustakaan, missä Jessie mahtoi piileskellä.
Poika oli niin ajatuksissaan, että ei edes tajunnut löytäneensä etsimänsä, ennen kuin kuuli Jessien suusta ärtyneen älähdyksen ja huomasi tämän istuvan maassa.
”Sirius Musta, auta minut heti ylös, tai…”
”Tai mitä?” Sirius virnuili työntäen kädet taskuihinsa. Jessie työnsi alahuultaan ulospäin.
”Nilkkaan sattuu”, hän sanoi hieman liian hilpeällä äänellä, että Sirius olisi uskonut.
”Olet huono näyttelijä, kulta.”
”Itse olet! Enkä ole kultasi, Musta!”
Sirius kohotti toista suupieltään.
”Se on harmi juttu”, hän sanoi ja astui Jessien ohi.
”Sirius! Auta minut ylös!”
Poika kääntyi katsomaan taakseen. Jessie istui yhä lattialla, hänen vaaleat hiuksensa olivat korkealla poninhännällä ja kasvoilla oli vihainen ilme.
”Minä nostan vaan kultani lattialta.”
Jessie yritti nousta itse, mutta ilmeestä päätellen, häneen sattui.
”Oletko kunnossa?” Sirius kysyi ja astui hieman lähemmäs.
”Kynteni katkesi!”
Jessie kohotti toista kättään ja yhtä revennyttä kynttä. Sirius pyöräytti silmiään ja käänsi tytölle taas selkänsä. Ei hänellä ollut aikomustakaan mennä minnekään, mutta Jessien ärsyttäminen oli harvinaisen hauskaa.
”Sirius!” tyttö alkoi jo kuulostaa epätoivoiselta. ”Auta minut ylös.”
”Voin taikoa sinulle kynsiviilan, jos haluat.”
”Mikä siinä on niin vaikeaa auttaa vaan minut ylös!” Jessie rääkäisi hieman liian lujaa. Sirius kohotti kulmiaan huvittuneena.
”Huuda toki kovempaa, silloin Voro tulee nostamaan sinut.”
Tyttö kavensi silmiään, mutta sitten hänen äkäinen ilmeensä muuttui kuin taikaiskusta anovaksi.
”Sirius, olen sinun rakkaasi, kultasi, mussukkasi, ihan mitä tahansa.”
Poika veti kädet taskuistaan ja ojensi sen Jessietä kohti. Hän auttoi tytön helposti ylös, vetäisten tämän samalla itseään vasten.
Heidän katseensa kohtasivat. Sirius kallisti päätään ja antoi katseensa valua Jessien huulille. Tyttö hengitti nopeasti kuulostaen hengästyneeltä ja nojautui hieman eteenpäin.
Heidän huulensa koskettivat ensin varovasti ja sitten rohkeammin. Hetken päästä he vetäytyivät hengästyneenä kauemmas toisistaan.
”Minä vihaan sinua, Musta”, Jessie henkäisi ja painoi huulensa taas Siriuksen huulille.
”Niin minäkin sinua, Stuart”, Sirius mutisi tytön huulia vasten. Hänen kätensä vaeltelivat paidan verhoamalla selällä.
”Jatketaanko jossain muualla?” Jessie kysyi hengästyneenä. Sirius vilkaisi ympärilleen käytävällä ja mietti lupausta, minkä oli antanut McGarmiwalle.
Pojan huulille kohosi ilkikurinen hymy.
”Jatketaan vaan”, hän sanoi ja kaappasi tytön käsivarsilleen. Jessie naurahti ja kietoi käsivartensa taas pojan ympärille. Hänelle oli ihan sama minne Sirius hänet kantaisi, kunhan he vaan saisivat olla hetken kahdestaan.

¤¤¤

Makuusalissa ei ollut ketään. Lily seisoi typertyneenä sänkyjen keskellä ja vilkuili ympärilleen, kuin ei olisi uskonut sitä, että kaikki olivat jossain muualla.
Lopulta tyttö huokaisi ja istahti peilipöydän ääreen. Jessie oli vaatinut ja taistellut sen puolesta, että pöytä oli saatu raahattua sinne ja pojat olivat suostuneet, koska joka puolelle levitetyt meikit ja muut purkit olivat alkaneet häiritä kaikkia.
Tyttö huokaisi ja kuljetti kättään punaisten hiuksien lomassa. Hän huokaisi vielä toisen kerran ja katseli taas ympärilleen.
Makuusalissa oli jotenkin sotkuista. Vaatteita lojui lattialla, niitä pursusi ulos lipastoista ja roikkui ovien päällä. Vaikka kaikki purnukat oli yritetty pitää peilipöydällä, niitäkin löytyi mitä oudoimmista paikoista. Roskakorista pursusi paperimyttyjä lattialle. Lily huokaisi ja kumartui noukkimaan papereita takaisin sinne, mistä ne olivat tippuneetkin.
Yhtäkkiä hän jähmettyi yksi palloksi puristettu pergamentti käsissään. Hän tunnisti Jamesin käsialalla kirjoitettuja sanoja ja silitti nopeasti paperin auki.

Lily,

huomasin kyllä, että sinua ei kiinnosta, mutta haluan sanoa vielä yhden kerran, että olen pahoillani ja rakastan sinua, aina ja ikuisesti vaikka sinä jättäisit minut nyt.
Tiedän, että olet vihainen ja kai se on minulle ihan oikein. Tiedän myös sen, että olen idiootti ja sika, etkä voi ehkä enää luottaa minuun, mutta sinä tiedät jossain sisimmässäsi, että se typerä suudelma ei merkinnyt mitään minulle.
Katie häipyy kohta lopullisesti elämästämme, tai minun elämästäni, jos jätät minut, ja sitten koko asian voi unohtaa.
En tietenkään halua, että jätät minut. Voisin sanoa sen vaikka sata kertaa ja tarkoittaisin sitä joka kerta: minä rakastan sinua, Lily Evans. Rakastan, ymmärrätkö?
Äh, tästä tuli aika siirappinen vaikka ei pitänyt. Olet varmaankin kuitenkin ymmärtänyt, mitä tarkoitan.
Olen pahoillani, kaikesta.
Rakkaudella James.


Kuumat kyyneleet kohosivat taas tytön silmiin. Hän yritti pyyhkiä niitä pois, mutta ei onnistunut tyrehdyttämään tunteenpurkaustaan.
Lopulta hän ei enää jaksanut estellä vaan antoi kyynelten valua vapaasti poskilleen.
Lily tiesi, että Jamesille se Katien suudelma ei merkinnyt mitään. James oli toistanut sitä niin monta kertaa, mutta oikeastaan tyttö ei edes ollut kuunnellut sanoja, hän oli vain ajatellut automaattisesti, että totta kai Jamesin nyt rakasti Katieta.
Mutta eihän hän itsekään rakastanut Timiä, vaikka he olivat suudelleet. Lily kyllä muisti pienen tunteen sisällään suudelman aikana mutta pohjimmiltaan koko juttu ei ollut merkinnyt mitään.
Ovi avautui ja tyttö piilotti kasvonsa saman tien.
”Ai, hei.”
Se oli Remus. Lily tuijotti seinää.
”Hei”, hän sanoi ja olisi halunnut vajota saman tien maan alle kuullessaan miten tukkoiselta hänen äänensä kuulosti.
”Itketkö sinä?” Remus kysyi. Lily pudisti päätään ja yritti nopeasti pyyhkiä hihalla kyyneleitä poskiltaan.
”Lils, hei…”
Poika kuulosti vaivaantuneelta mutta ei kuitenkaan lähtenyt pois. Tyttö huokaisi ja kääntyi katsomaan Remusta.
”Mitä on tapahtunut?” poika kysyi ja oli saman tien Lilyn luona. Punapää nyyhkäisi ja pyyhki taas poskiaan. Hän tökkäsi pöydälle levittämäänsä kirjettä ja purskahti taas itkuun.
Remus luki Jamesin kirjoittamat sanat ryppyiseltä paperilta ja huokaisi.
”Tuntuu, että James on ihan tosissaan.”
”Minäkin rakastan häntä”, Lily ulisi. Remus puri huultaan ja nappasi nopeasti nenäliinan pöydälle jättämästä paketista.
”Mikä ongelma tässä sitten on?” poika kysyi.
”En minä tiedä”, Lily sanoi tukahtuneella äänellä ja paineli silmiään nenäliinalla. Remus kurtisti kulmiaan. Tytöt olivat kummallisia olioita, hänen aivonsa eivät ainakaan riittäneet ymmärtämään näiden mielten muutoksia ja muita outoja juttuja.
”Minä jätin Jamesin tänään.”
”Ahaa”, Remus totesi. ”No miksi sinä et vaan kerro, että sinäkin rakastat häntä?”
”Te pojat olette kyllä hidasälyisiä”, Lily tuhahti ja heilautti kättään, että Remus ojentaisi hänelle uuden nenäliinan.
”Miten niin?”
”No mieti miltä sinusta tuntuisi, jos Alison jättäisi sinut ja illalla kertoisi rakastavansa sinua.”
”No olisihan se vähän outoa”, Remus nyökkäsi ja ojensi kolmannen nenäliinan yhä hiljaa itkevälle Lilylle. Tyttö nyökkäili pontevasti ja heitti kaksi käytettyä liinaa roskakoriin.
Hetken kaksikko istui hiljaa, Lily pyyhki poskiaan ja niisti nenänsä. Ovi avautui niin yhtäkkiä, että molemmat hätkähtivät. Meg vaan vilkaisi ilmeettömästi kaksikkoa ja istahti sängylleen seinää tuijottaen.
”Onko kaikki kunnossa?” Remus kysyi vilkuillen vuoroin Lilyä, vuoroin Megiä.
”Äh, mietin vaan Julesia”, Meg huokaisi kättään heilauttaen. Jules oli muuttunut oudoksi. Ennen tyttö oli nauranut, kertonut hauskoja juttuja ja puhunut pojista. Nykyään tämä puhui arvoituksellisia lauseita ja tuijotteli tyhjyyteen. Se oli kerrassaan kummallista.
Remus mietti Julesia ja palautti mieleen jokaisen yksityiskohdan minkä muisti. Miten tyttö oli jyrsinyt kynsiään ja nykinyt hiustensa latvoja.
Poika huokaisi. Kahden masentuneen tytön seura alkoi ahdistaa, mutta eipä hänellä ollut muutakaan tekemistä. James, Sirius ja Peter huitelivat ties missä ja Alison oli sairaalasiivessä. Ranskalaisten seura oli hieman tylsää, koska Remus ei ollut treenannut ranskan puhumista moneen vuoteen, eikä hän ymmärtänyt nopeasti virtaavista sanoista paljon mitään.
”Rem, sinä näytät kyllästyneeltä”, Lily sanoi hieman huvittuneella äänellä. Remus kohotti toista suupieltään.
”Minua vaan väsyttää.”
Meg huokaisi ja nousi sirosti seisomaan.
”Minä menen suihkuun.”
Lily kohotti kulmiaan ja seurasi tytön selkää, kun tämä livahti kylpyhuoneeseen ja sulki oven hitaasti kiinni perässään.
”Outoa”, Remus sanoi ääneen. Lily nyökkäsi. He molemmat tuijottivat hetken kylpyhuoneen ovea ja kuuntelivat suihkun ääntä, ennen kuin poika nousi huokaisten seisomaan.
”Minä lähden etsimään Peteriä.”
Poika oli jo ovella menossa, kun Lily havahtui.
”Rem hei…”
”No?”
”Älä sitten kerro Jamesille. Minä kerron sitten kun tuntuu oikealta.”
Remus mietti hetken ennen kuin nyökkäsi. Lily hymyili kiitollisena ja kääntyi taas lukemaan Jamesin kirjettä ties monennen kerran.
Poika vilkaisi Lilyn punaisia hiuksiaan, pudisti päätään ja livahti ovesta ulos iskien sen takanaan kiinni ehkä hieman turhankin kovaa.

¤¤¤

James kaatoi viimeiset tipat tuliviskilasista kurkkuunsa ja tähyili ihmisjoukon läpi baaritiskille. He olivat Peterin kanssa päättäneet viettää poikien illan ja koska Remusta ja Siriusta ei näkynyt, he lähtivät kahdestaan Tylyahoon.
James oli tilittänyt koko Lily-sotkun Peterille, joka oli kuunnellut hiljaa ja aina välillä kantanut pöytään uudet lasilliset tuliviskiä.
”Pitäisikö meidän lähteä?” Peter kysyi ja vilkaisi kelloa. Jos he jäisivät kiinni, siitä seuraisi jälki-istuntoa. Paljon jälki-istuntoa.
Toinen poika tuhahti ja kulautti ystävänsäkin lasin tyhjäksi. Peter näytti epätoivoiselta, ei juomansa vaan ystävänsä takia.
”Hei, turha sinun on hukuttaa murheitasi viinaan”, poika aloitti.
”No mihin sitten?” James kysyi turhaantuneena ja väänteli läpinäkyvää lasia käsissään.
”Mieti nyt, miten epätoivoisena Lily pitää sinua kun makaat huomenna, joka sattuu olemaan koulupäivä, krapulassa.”
James mietti hetken ystävänsä sanoja ja päätti, että kerrankin tämä puhui ihan viisaita. Juominen piti lopettaa siihen.
”Olet oikeassa”, hän sanoi ääneen ja työnsi lasinsa kauemmas. ”Lähdetään.”
Peter huokaisi helpottuneena mielessään mutta Jamesille hän tyytyi vaan virnistämään. Molemmat pomppasivat seisomaan ja lähtivät ovea kohti.
”Potter ja Piskuilan!” ääni kajahti ihmisjoukon halki. Ihme kyllä, kukaan ihmisistä ei tuntunut kuulevan sitä, vaan nämä jatkoivat omia juttujaan edes vilkaisematta paikalleen jähmettynyttä kaksikkoa.
Chris Halliwell sulloutui ihmismassan seasta heidän eteensä. Opettaja ei näyttänyt kovin vihaiselta, hieman ärtyneeltä vain.
”Potter ja Piskuilan”, mies sanoi uudestaan. ”Mitä ihmettä te teette täällä ja vielä tähän aikaan?”
”Eihän nyt ole vielä edes keskiyö”, James sanoi ihmettelevän kuuloisena.
”Kello on puoli kaksitoista ja teidän olisi pitänyt olla linnassa yhdeltätoista”, Chris sanoi.
”Et kai sinä jätä meitä jälki-istuntoon?” Peter kysyi, puoliksi peloissaan, puoliksi hieman hyökkäävällä, jopa ivallisella asenteella.
”Chris, minne sinä hävisit…”
Varjoista astui esiin…
”Bellatrix?” James ja Peter älähtivät yhtä aikaa. Tyttö sähähti epämääräisesti ja astui nolostuneen Chrishin taakse piiloon.
”Minä käskin sinun pysyä piilossa”, Chris tiuskaisi olkansa yli tytölle, joka nakkeli ärtyneenä niskojaan tummat hiukset heilahdellen.
”Miksi te olette täällä kahdestaan?” James kysyi kulmiaan kohottaen.
Chrisin kasvoille ilmestyi uhkaava ilme.
”Meillä on… keskusteltavaa. Ja te kaksi”, hän mutisi. ”Pysytte ihan hiljaa, okei?”
Molemmat nyökkäsivät, Peter vähän peloissaan ja James rennosti.
”Totta kai, professori”, James sanoi vähän pilkallisesti ja käännähti tallustellen baarista ulos Peter perässään.
”No, ei ainakaan saatu jälki-istuntoa”, Peter sanoi yrittäen kuulostaa hilpeältä. James vilkaisi ystäväänsä ja purskahti nauruun.
Nauraen he lähtivät vaeltamaan linnaa kohti.

¤¤¤

Jessie venytteli kissamaisesti nauttien Siriuksen tuijotuksesta vartalollaan. Poika hipaisi kevyesti hänen selkäänsä mikä sai tytön värähtämään.
”Sirius, kello on jo vaikka kuinka paljon”, hän naurahti mutta kumartui silti painamaan suukon pojan suupieleen. Sirius veti tämän itseään vasten ja hymyili tytön huulia vasten.
”Me voidaan jäädä tänne yöksi.”
”Minä haluan nukkua muutaman tunnin”, Jessie nauroi ja kumartui noukkimaan paitaansa lattialta.
”No miksi et voi nukkua täällä?”
”Sinun kanssasi ei voi nukkua.”
Sirius virnisti viattoman näköisenä.
”En tiedä mistä puhut, muru.”
”Mutta minä tiedän”, Jessie vastasi vetäen farkut jalkaansa. Sirius seurasi hänen jokaista liikettään tarkasti ja hymähti aika välillä.
Tyttö huokaisi ja vetäisi hieman sekaiset hiuksensa poninhännälle.
”Etkö sinä tule?” hän kysyi ja vilkaisi itsensä vielä peilistä. Sirius pudisti päätään.
”Tulen perässä, muut ihmettelevät jos tulemme yhtä matkaa.”
Jessie kohautti olkiaan ja lähetti vielä lentosuukon pojalle, ennen kuin pyrähti ovesta ulos ja sulki sen perässään.
Tyttö olisi halunnut pomppia ja loikkia paikallaan, mutta ei viitsinyt. Hän käveli autioita käytäviä pitkin yrittäen vilkuilla eteen ja taakseen, että ei törmännyt opettajiin. Hän kuuli takaansa askelia ja kääntyi sinne päin kävellen takaperin.
Yhtäkkiä hän törmäsi johonkin. Jessie tukahdutti kiljaisun käteensä ja vilkaisi ylöspäin. Hän huokaisi helpotuksesta nähdessään vaan Jamesin kasvot ja kun hän hieman käänsi katsettaan, tyttö huomasi Peterin seisovan hieman sivummalla.
”Missäs sinä olet ollut?” James kysyi ja auttoi tytön ylös lattialta. Jessie avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen. Hän ei tiennyt mitä sanoa.
”Minä… kävelyllä”, tyttö sanoi luonnottoman nopeasti. James ja Peter vaihtoivat keskenään tietävän katseen.
”Ihan oikeasti”, Jessie totesi äkäisemmin kuin oli tarkoitus. Hän ravisti hieman poninhäntäänsä ja laittoi kätensä puuskaan.
”Mitä te täällä jumitatte?”
Sirius ilmestyi varjoista. Jessie henkäisi hiljaa ja halusi saman tien läimäyttää itseään. Sirius näytti rennolta ja hyvännäköiseltä, hänen hiuksensa valuivat suloisesti otsalle ja harmaissa silmissä pilkahteli iloisesti.
Kukaan kolmesta ei ehtinyt vastata, kun McGarmiwa astui käytävän vastakkaisesta suunnasta kuin Sirius heidän eteensä.
”Musta! Potter! Piskuilan! Ja Stuart!” hän ärjäisi.
Kaikki neljä säpsähtivät ja vaistomaisesti kohensivat ryhtejään, aivan kuin siitä olisi ollut jotain hyötyä.
”Musta”, McGarmiwa sanoi ja käänsi pistävän katseensa Siriukseen. ”Sinä lupasit, että etsit vaan neiti Stuartin ja painutte sitten molemmat omaan tupaanne!”
”Niinhän minä lupasin”, Sirius sanoi. ”Ja niin minä teinkin. Jessie vaan lähti saman tien hakemaan laukkuaan, joka oli jäänyt ennustusluokan eteen ja kun häntä ei kuulunut, lähdin etsimään häntä uudestaan.”
Jessie mulkaisi Siriusta pahasti mutta onneksi McGarmiwa ei huomannut sitä. Nainen oli kääntänyt katseensa Jamesiin ja Peteriin.
”No, mikäs teidän selityksenne on?”
”Professori Halliwell lähetti meidät viemään Tylyahoon joitakin paketteja jotka liittyvät seuraavaan PVS:n projektiin”, James valehteli kirkkain silmin. ”No, professori oli siellä itsekin ja jäimme juttelemaan hänen kanssaan.”
Peter nyökkäsi vahvistaakseen tarinan.
”No, entäs sinä Stuart”, McGarmiwa jatkoi kierrostaan. ”Minne jäit kun lähdit hakemaan laukkuasi ennustusluokan edestä?”
Jessie huokaisi. Sirius oli tahallaan ajanut hänet umpikujaan.
”Sitä on hieman nolo myöntää, mutta…”
Sirius virnuili tyytyväisen näköisenä.
”Löysin kristallipallon. Se oli jäänyt käytävään. Ja minä rakastan ennustamista ja kristallipalloja joten päätin kokeilla ennustamista… jäin tuijottelemaan palloa moneksi tunniksi ennen kuin havahduin ja tajusin miten paljon kello on.”
Kerrankin hyvistä näyttelijän lahjoista oli hyötyä. Jessie onnistui jopa punastumaan ja hän painoi katseensa nolona lattiaan.
McGarmiwa antoi katseensa kiertää vielä kerran kaikkien kasvoissa ennen kuin hän suoristi ryhtinsä ja kehitteli kasvoilleen tiukan ilmeen.
”Te neljä”, hän aloitti äänellä, joka ei merkinnyt hyvää. ”Jälki-istuntoa kolme viikkoa eteenpäin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Ja ensimmäinen kerta on huomenna!”
”Kolme viikkoa?” Jessie ähkäisi.
”Kolme kertaa viikossa?” Sirius kysyi poissaolevalla äänellä.
”Eli yhteensä yhdeksän kertaa”, James sanoi.
McGarmiwa näytti siltä, että saattaisi räjähtää millä hetkellä hyvänsä.
”Nyt. Tupiinne. Siitä!” hän ärjäisi ja osoitti sormellaan suuntaa, johon nelikko lähti saman tien.
”Missä te oikeasti olitte?” James kysyi kun he olivat kuulomatkan ulkopuolella. Jessie ja Sirius vilkaisivat toisiaan.
”Kävelyllä”, Jessie sanoi uudestaan ja hänen kasvoilleen kohosi itsepäinen ilme.
”Minä olin vaan… kävelyllä”, Sirius sanoi ja vilkaisi kattoa, että ei tarvitsisi katsoa ystäviään silmiin. Lihava leidi hätkähti hereille, kun nelikko ilmestyi hänen eteensä.
”Potter ja Musta”, hän mutisi unisena ja vilkaisi myös Jessietä ja Peteriä. ”Taas pahanteossa?”
”Ei tietenkään, leidiseni”, Sirius sanoi ja väläytti hurmaavimman hymynsä.
”Punkpore”, Jessie tokaisi pojan selän takaa väsyneenä. Lihava leidi huokaisi ja heilahti auki.
”Hyviä öitä!” hän huikkasi nelikon perään. Kaikki mutisivat jotain epämääräistä vastaukseksi ja painelivat poikien makuusaliin vieviin portaisiin tyhjän oleskeluhuoneen poikki.
Makuusalissa suurin osa oli vielä hereillä ja ilmeisesti odottamassa milloin muut ilmestyisivät paikalle. Lilyn kasvoilla oli jotenkin pettynyt, jopa hieman katkera ilme mutta hänen suupielensä kääntyi yllättäen hymyyn, kun hän näki Jamesin. Poika hymyili hieman hämillään takaisin ja heitti takkinsa naulakkoon.
”Missä te olitte?” Remus kysyi mulkaisten pahasti kolmea ystäväänsä.
”Minä ja Peter olimme Tylyahossa ja Sirius ja Jessie kävelyllä”, James sanoi.
”Niin kävelyllä, mutta erikseen kävelyllä”, Jessie kiirehti lisäämään. Lily kohotti kulmiaan epäilevän näköisenä ja vilkaisi nauruaan pidättelevää Megiä mutta ei sanonut mitään.
Vähitellen makuusali alkoi rauhoittua eikä kestänyt kauaa, kun kaikki seitsemän nukkuivat.

¤¤¤

James heräsi aamulla ensimmäisenä. Se oli oikeastaan aika harvinaista, yleensä Lily tai Remus oli ensimmäisenä pystyssä mutta nyt heidän sänkyjensä ympärille oli vedetty verhot ja jokaisesta sängystä kuului tuhinaa.
James pudisti päätään ja potki peiton lattialle. Oikeastaan häntä väsytti vielä, mutta poika ei pystynyt nukkumaan. Eilisten tuliviski lasien takia päänsärky jyskytti takaraivossa ja hän päätti pyytää samalla krapulalääkettä kun hakisi Annien sairaalasiivestä.
”James?”
Lily oli töninyt samettisia verhoja sänkynsä ympäriltä sen verran pois, että pystyi katsomaan poikaa.
”Huomenta”, James sanoi mahdollisimman rennosti ja kaiveli lipaston laatikosta vaatteita.
Tyttö hymyili. Hän näytti uniselta, punaiset hiukset olivat pörrössä ja vihreät silmät näyttivät jotenkin sumeilta. James vastasi hymyyn epävarmasti ja osoitti sitten kylpyhuoneen ovea.
”Minä menen suihkuun”, hän sanoi. Tyttö nyökkäsi huvittuneen oloisena ja poika livisti nopeasti suihkuun. Hänellä ei kestänyt kauaa ja pian poika ilmestyi hiukset märkänä, koulupuku päälle vedettynä makuusalin puolelle.
”Minne sinulla on kiire?” Lily kysyi ja kietoutui paremmin peittoonsa. Hänen huulillaan leikitteli koko ajan pieni hymy, mikä sai Jamesinkin heti paremmalle tuulelle.
”Annie pääsee tänään pois sairaalasiivestä ja lupasin hakea hänet sieltä”, poika kertoi samalla kun yritti asetella hiuksiaan vähän siistimmin. Siitä ei tietenkään tullut mitään ja lopulta tämä tyytyi vaan pörröttämään niitä vähän lisää.
”Monelta sinä lähdet sinne?” Lily kysyi ja viskasi peittonsa lattialle.
”No tuota… Annie pääsee yhdeksältä ja ajattelin käydä sitä ennen aamupalalla… eli kohta.”
Lily vilkaisi kelloa, joka osoitti kahdeksaa ja puri sitten huultaan.
”Viitsitkö odottaa minua? Voisin tulla samaa matkaa sairaalasiipeen ja hakea Alisonin.”
James kohautti olkiaan ja tyttö ryntäsi saman tien suihkuun. Hänellä kesti huomattavasti kauemmin kun Jamesilla ja poika alkoi olla jo kärsimätön kun Lily vihdoin kirmasi makuusalin puolelle. Hän oli pukeutunut huolellisesti, koulupuvussa ei näkynyt yhtään likaa ja solmio oli suorassa. Tyttö oli vetänyt punaiset hiuksensa korkealle poninhännälle ja meikannut hieman.
”Kylläpä kesti”, James totesi. Lily ei vastannut mitään, nappasi vaan koululaukun olalleen ja pyyhälsi pojan edeltä ulos makuusalista. James seurasi häntä hieman hitaammin. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, kun he kävelivät kohti Suurta Salia.
”Ranskalaiset lähtevät huomenna”, Lily sanoi yhtäkkiä. James vilkaisi vierellään kävelevää tyttöä.
”Niin. Niinhän ne lähtevät.”
Tyttö pysähtyi ja James seurasi hänen esimerkkiään.
”Minä luin sen kirjeen.”
”Minkä kirjeen?”
”Sen kirjeen, jonka kirjoitit.”
Poika punastui ja käänsi katseensa poispäin.
”Ai sen.”
”Niin.”
Lilynkin poskilla paloi punaiset läikät. Hän tavoitteli Jamesin katsetta.
”Oliko se kirje totta?”
”Häh?”
”Olitko sinä tosissasi kun kirjoitit sitä?”
James katsoi Lilyn kirkkaan smaragdinvihreitä silmiä ja veti syvään henkeä.
”Olin. Olin täysin tosissani.”
Lily seisoi hetken paikallaan mietteliään näköisenä. Hän mittaili poikaa katsellaan ja sitten hymyili hieman ujosti.
”Minäkin rakastan sinua, James. Vaikka oletkin tuollainen ääliö.”
James väläytti naistenmies virneensä ja vetäisi Lilyn sitten itseään vasten. Poika painoi huulensa lujasti tytön huulia vasten ja nautti tämän kukkaisesta tuoksusta.
”Äh, aika klisee!”
Sirius käveli heidän viereensä ja pudisteli päätään.
”Mistä sinä siihen ilmestyit?” James kysyi närkästyneenä keskeytyksestä.
Sirius virnisti arvoituksellisesti.
”Taivaasta”, hän vitsaili.
”Anturajalka!”
”Okei, okei, seurasin teitä.”
”Miksi ihmeessä?” Lily kysyi kulmat kevyesti koholla.
”Halusin tietää mitä ihmettä te teette kahdestaan tähän aikaan aamusta. Tai siis, teidänhän piti olla eronneita, vai?”
James ja Lily vilkaisivat toisiaan hitaasti.
”Oikeastaan”, poika aloitti.
”Me olemme taas yhdessä”, tyttö päätti lauseen päättäväisesti Jamesin puolesta.
Sirius vilkaisi vuorotellen molempia kuin etsien merkkejä, että kaksikko huijasi häntä mutta nähdessään ystäviensä vakavat ilmeet, pojan suu levisi ilkikuriseen virneeseen.
”Mahtavaa! Onnea vaan, teille molemmille”, hän hihkaisi. Kauempana kävelevä tyttöjoukko käänsi katseensa Siriukseen ja jokaisen tytön silmät pyöristyivät hämmästyksestä ja ihastuksesta. Koko joukko pysähtyi ja jäivät tuijottamaan Siriusta.
Sirius ei näyttänyt edes huomaavan innokkaita fanejaan, vaan tunkeutui Jamesin ja Lilyn väliin niin, että pariskunta joutui vetäytymään erilleen, ja kietaisi kätensä molempien hartioille. Päättäväisesti hän lähti johdattamaan heitä kohti Suurta Salia.
”Minnes me aamiaisen jälkeen menemme?” Sirius kysyi. Lily vilkaisi taakseen ja huomasi samaisen tyttöjoukon seuraavan heitä muutaman metrin päässä. Tyttö huokaisi ja käänsi katseensa takaisin eteenpäin.
”Annie ja Alison pitäisi hakea pois sairaalasiivestä”, hän vastasi Siriuksen kysymykseen. James mutisi jotain myöntyvää pojan toiselta puolelta.
Kolmikko astui Suureen Saliin ja James antoi katseensa kiertää ihmisjoukossa. Suurin osa oli vielä siihen aikaan nukkumassa, koska perjantaina tunnit alkoivat aina vasta kymmeneltä ja kello oli vasta puoli yhdeksän. Rohkelikon tupapöydästä he valtasivat parhaat palat ja alkoivat kerätä lautasilleen aamiaista.
Lily lappoi itselleen kaurapuuroa ja levitti päälle hieman hilloa, Sirius kasasi kultaiselle lautaselleen jättimäisen kasan paahtoleipiä ja James tyytyi muroihin. Herrasmiesmäisesti hän kaatoi kaikkien pikareihin kurpitsamehua ja he hiljenivät syömään.
Lily selaisi pöydälle jäänyttä Päivän Profeettaa hajamielisesti samalla kun lusikoi puuroa suuhunsa. Mitään järisyttävää ei ollut tapahtunut ja lehdessä vaan kerrottiin taikaministerin koiranpennusta.
”Hei, kello on jo varttia vaille”, James sanoi yhtäkkiä. Lily hätkähti ja onnistui tönäisemään pöytää sen verran, että kurpitsamehua loiskahti pikarin reunan yli pöydälle. Siriuskin vilkaisi Jamesia kulmiensa alta.
”Minulla on vielä ruokailu kesken”, hän huomautti teennäisen närkästyneellä äänellä.
”No, seuraahan sinä aina saat”, James sanoi ja nytkäytti huomaamattomasti päätään kauempana istuvan tyttöjoukon suuntaan, jotka kaikki tuijottivat Siriusta ja rupesivat kikattamaan pojan kääntäessä katseensa heihin.
Lily taitteli lehden huolellisesti ja jätti sen siihen, mistä oli ottanutkin. Hän nousi seisomaan ja sujautti kätensä Jamesin käteen. He vilkaisivat vielä Siriusta, joka pienensi keskittyneesti paahtoleipäkasaansa ja lähtivät sitten uloskäyntiä kohti.
”Se teidän kohtaamisenne oli silti paha klisee!” Sirius vielä huikkasi heidän peräänsä. James kääntyi ja näytti ystävälleen kieltään vetäen sitten Lilyn mukanaan ulos salista.
Annie odotti jo malttamattomana sairaalasiiven oviaukolla. Alison seisoi hänen vieressään normaalin, mutta hieman kyllästyneen näköisenä.
”James Potter, aina myöhässä. Meinasin jo lähteä itsekseni käveleksimään ja – ai hei, Lils.”
Annien tiukka äänensävy suli, kun hän näki Lilyn. Tytön katse valui Jamesin ja Lilyn yhteen liitettyihin käsiin ja hän hymyili.
”Te olette taas yhdessä.”
James ei ehtinyt edes avata suutaan mitään, kun Lily jo puhui.
”Niin olemme”, tyttö sanoi ja katsoi hymyillen poikaystäväänsä. James virnisti epävarman oloisesti ja vilkaisi Annieta ja sitten Alisonia.
”No, oletteko valmiita lähtemään?” hän kysyi. Saman tien matami Pomfrey ilmestyi lääkevarastonsa uumenista pyyhkien käsiään esiliinaan.
”No, mitä te vielä siinä seisotte. Annoin luvan lähteä jo ajat sitten”, hän sanoi hilpeällä äänellä.
”Tuota… kiitos”, Annie sanoi ja hymyili kauniisti sairaanhoitajalle, joka huitaisi kättään.
”Se on vaan työtäni. Yritäpä pysyä erossa ongelmista ja romahtavista katoista”, nainen sanoi. Annie naurahti.
”Minä yritän”, hän sanoi. Kaikki hyvästelivät matamin nopeasti ja lähtivät joukolla kohti Suurta Salia.
”Jengi on taas koossa”, Annie naurahti. ”Me kaikki, kelmit, minä, Lily, Alison, Meg ja Jessie.”
Lily virnisti ja painautui tiukemmin Jamesin kainaloon.
”Tehtäisiinkö jotain kivaa tänä iltana?” Alison ehdotti hieman ujosti.
”Mahtava idea!” Annie innostui saman tien.
”Tuota”, James aloitti. ”Minulla, Siriuksella, Peterillä ja Jessiellä on jälki-istunto.”
”Jälki-istunto?” Lily kysyi terävällä äänellä ja vetäytyi askeleen kauemmas poikaystävästään.
”Hmm… joo. McGarmiwa yllätti meidän eilen käytävältä ja… niin, no olemme kolme viikkoa eteenpäin jälki-istunnossa joka maanantai, keskiviikko ja perjantai. Ja tänään on ensimmäinen kerta.”
”No, osataanhan me pitää hauskaa ilman Jamesia, Siriusta, Peteriä ja Jessietä?” Annie huomautti.
”Ai osaammeko?” Alison kysyi ironisesti ja kohotti toista kulmaansa.
”No tuota… ehkä ei sittenkään. Tai siis, James ja Sirius ovat joukon vitsiniekkoja ja ilman Jessien ja Siriuksen kinastelua koko ilta kuihtuisi kokoon.”
James virnisti itsekseen. Kuunnellessaan puheita siitä, miten jengi olisi taas koossa, poika tunsi itsensäkin pitkästä aikaa kokonaiseksi.
Ja se jos mikä oli hyvä tunne.

---------------------

ääh, tiedän jo että Velian mielestä tuo Jamesin ja Lilyn yhteenpaluu on ällöttävä klisee, mutta sentään yritin Remus/Jules paritusta. :D
Toivon taas PAAALJON kommentteja, joten:
Rakkaat vuotislaiset, lava on teidän.

~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 18.osa 11.4!!!
« Vastaus #29 : Kesäkuu 24, 2009, 22:45:48 »
Iiiiso kiitos kaikille taas kommenteista ja syvimmät pahoittelut siitä, että tämän uusimman luvun ilmestymisessä on kestänyt näin kauan. Toivon, että ette ole ihan unohtanut tätä ficciä ettekä vihaa minua, vaikka tässä tosiaan kesti pari kuukautta. Kiitos ja kumarrus. Olette rakkaita. ;>
Eli pidemmittä puheitta uusimpaan osaan, sitähän te tässä lähinnä odottelette, vai mitä?

--------------

19.osa-Jälki-istuntoa ja bileitä

Jessie vilkaisi huolestuneena peilikuvaansa ja sen jälkeen kelloa. Hänellä ei tosiaan olisi aikaa vaihtaa vaatteita mutta jälki-istunto korkokengissä ja minihameessa ei kuulostanut kovin viisaalta. Kaiken lisäksi McGarmiwa kilahtaisi nähdessään tytön sellaisissa vaatteissa.
Huokaisten tyttö potkaisi saappaansa nurkkaan ja kiemurteli ulos minihameesta. Kello tikitti eteenpäin ahdistavan nopeasti. Hän saisi varmasti ylimääräisiä jälki-istunto kertoja jos myöhästyisi.
Onni oli hänen puolellaan, nimittäin kun Jessie kaahasi tyylikkäästi liemin luokan eteen tasan minuutin yli kahdeksan, siellä ei vielä ollut muita kuin James, Sirius ja Peter, jotka nojailivat kiviseen seinään. Sirius puhalteli purukumikuplia jotka räjähtelivät hänen naamalleen ja kaksi muuta huokailivat kyllästyneen oloisena.
Jessie ei ehtinyt edes tervehtiä poikia, kun McGarmiwa ilmestyi käytävään perässään Voro, joka hymyili ilkeästi.
”Kas, kas”, mies mutisi. ”Te kelmit taas.”
”Joo, ja Jessie”, Sirius sanoi ja nytkäytti päätään Jessietä päin. Tytön poskille ilmestyi punaiset laikut, kun Voro kääntyi katsomaan häntä.
”Neiti Stuart”, mies sanoi. Jessie hämmästyi hänen kunnioittavaa äänensävyään. Myös poikien kulmat kohosivat aavistuksen.
”No, mitä te vielä jumitatte?” McGarmiwa äyskäisi. Hän näytti muutenkin olevan pahalla tuulella eikä kukaan halunnut ärsyttää häntä enempää. Pojat hätkähtivät irti kiviseinästä ja Jessie seurasi heitä koleaan liemien luokkaan.
McGarmiwa heilautti kättään laajassa kaaressa.
”Täällä on törkyistä, noita pöytiä ei ole puhdistettu kunnolla viikkokausiin. Ja lattiakin kaipaa puhdistusta. Professori Biel myös tuumi, että varaston voisi lajitella kuntoon, kaikki ainekset ovat sekaisin”, nainen selitti töykeästi.
Kaikki neljä voihkaisivat yhteen ääneen.
”Kaikkiko nuo pitää tänään tehdä?” Jessie kysyi kauhistuneella äänellä. McGarmiwa vilkaisi häntä lasiensa yli.
”Onhan teillä kolme viikkoa aikaa.”
Sen sanottuaan nainen käännähti ja häipyi kaavun helmat liehuen ulos tyrmistä. Jessie nyrpisti nenäänsä.
”Kamala, vanha akka”, Sirius mutisi myrkyllisesti. Jessie nyökkäsi osoittaakseen olevansa samaa mieltä.
”No, töihin siitä!” Voro komensi tiukasti ja raahasi kaapista sankon, kaksi rättiä ja kaksi moppia.
”Saatte ihan itse jakaa, kuka tekee mitä”, hän jatkoi ilkeällä äänellä ja linnoittautui nurkkaan seuraamaan nuorison tekemisiä.
”Minä voin luututa lattioita”, Jessie kiirehti sanomaan. Pelkkä ajatuskin pöytien jynssäämisestä sai hänen niskavillansa pystyyn.
”Minä voin luututa pöytiä”, Sirius sanoi.
”Minäkin”, James sanoi tyrkäten Peterin syliin mopin. Pienempi poika horjahti ottaessaan sen kiinni mutta pysyi tasapainossa.
”No, ei kun vaan töihin”, James sanoi yrittäen kuulostaa pirteältä, mutta Jessien mielestä kaikki näyttivät jotenkin lannistuneilta. Edes Jamesin tsemppaus ei auttanut.
Ensimmäiset viisitoista minuuttia he luuttusivat lattiaa ja hankasivat pöytiä puhtaaksi hiljaisuuden vallitessa. Yhtäkkiä suoraan tyrmien yläpuolella sijaitsevalta käytävältä kuului kova pamahdus ja sen jälkeen askelia.
Voro hätkähti ja loi katseensa kattoon. Lattialle tipahti vähän kivimurskaa ja pölyä. Äänet jatkuivat, lisää askelia ja uusi räjähdys.
”Minä käyn katsomassa mitä siellä tapahtuu”, Voro mutisi ja loi häijyn katseen nelikkoon, jotka tuijottivat takaisin kiinnostuneen ja pettyneen sekaisilla ilmeillä. Hekin halusivat mennä katsomaan, mitä yläkerrassa tapahtui.
”Ja sillä aikaa te siivoatte, ymmärrättekö? Mopit ja rätit käteen ja jos te teette jotain muuta kun siivoatte kun palaan takaisin, pidennän jälki-istuntoanne kahdella viikolla!” mies rähisi ja paineli ulos tyrmistä.
”Mitähän siellä tapahtuu?” James mietti ääneen heti kun Voro oli kuulomatkan etäisyydellä. Sirius kohautti olkiaan ja hankasi sitkeästi pulpetin pintaan pinttynyttä likatahraa.
”Varmaan jotain rohkelikko – luihuinen rähinöitä taas”, hän ehdotti ja kohotti katseensa tahrasta kohdaten Jessien sinisten silmien katseen. Tyttö kohautti olkiaan ja jatkoi sitten lattian luuttuamista keskittyneen näköisenä.
”Harmi kun emme ole mukana”, Peter sanoi haikeasti ja nojasi mopinvarteen. Harmi vaan, että moppi ei ollut sillä hetkellä parhaassa asennossa, vaan lipesi ja poika huomasi makaavansa kovalla kivilattialla.
Jessie tirskahti mutta peitti sen aivastukseksi ja purjehti lähemmäs.
”Oletko kunnossa?”
”Hmm joo, moppi vaan petti alta…”
James ja Sirius rupesivat ulvomaan naurusta. He nojasivat toisiinsa, että eivät olisi kaatuneet.
”Tuo oli – ” James aloitti nauraen niin kovasti, että ei pystynyt sanomaan lausettaan loppuun.
”Hulvattoman näköistä!” Sirius ulvoi lopettaen lauseen ystävänsä puolesta.
Jessiekin purskahti nauruun auttaen samalla Peteriä pois lattialta. Poika näytti närkästyneeltä.
”Ei se noin hauskaa voinut olla”, hän tuhahti ja puhdisteli vaatteitaan.
”Oli se!” Sirius hihkui. Harmi vaan, että hän onnistui samalla tönäisemään pöytää sen verran, että sen päälle jätetty sanko kaatui ja saippuavesi vyöryi lattialle.
Nauru loppui kun seinään.
”O-ou”, Jessie sanoi tuijottaen hitaasti leviävää lammikkoa.
”Tuosta Voro ei tykkää”, James ennusti.
”Antakaa se saamarin moppi tänne!” Sirius sähähti ja ojensi kättään Jessietä kohti. Hän astui saippualammikkoon ja liukastui – löytäen itsensä seuraavaksi makaamassa selällään lammikossa.
”Hyi helvetti!” hän parkaisi ja yritti nousta seisomaan, mutta saippua oli sen verran liukasta, että hän liukastui uudestaan ja tällä kertaa mahalleen.
James nauroi kaksinkerroin ja otti tukea Jessiestä, joka seisoi vaarallisen lähellä lammikkoa. Tyttö horjahti ja astui veteen, kaatuen saippuan vaikutuksesta saman tien Siriuksen päälle ja kierähti sitten siitä pois veteen. Ilman tukea Jameskin kaatui, ei sentään näiden kahden päälle vaan hieman kauemmas, mutta tähän samaan lammikkoon kuitenkin.
Peter purskahti hermostuneen hihitykseen ja astui varovasti lähemmäs kolmea ystäväänsä, jotka makasivat maassa vaatteet saippuavedessä ja nauroivat niin paljon, että eivät päässeet ylös. 
”Matohäntä, auta vähän!” Sirius tyrskähteli ja yritti vielä viimeisen kerran epätoivoisesti päästä ylös.
Käytävästä kuului askelia, mikä sai kaikkien naurun hiljenemään. Ovi pamahti auki ja liemien opettaja, Heidi Biel, astui sisälle.
”Mitä ihmettä te teette?” hän kysyi vilkaisten kolmea oppilasta jotka makasivat lattialla ja yhtä, joka seisoi hermostuneena hieman kauempana.
Sirius avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Heidi nosti kätensä ylös vaientaakseen pojan.
”Se oli retorinen kysymys, en halua oikeastaan edes tietää”, nainen sanoi ja kaappasi paperipinon opettajanpöydältä.
”Jatkakaa vaan mihin jäitte. Mutta pikku vinkki, tuo yläkerran kahnaus on kohta selvitetty ja toivon todella, että olette päässeet jaloilleen ja siivonneet kun Voro palaa paikalle”, hän sanoi, iski silmäänsä ja häipyi saman tien.
”Matohäntä, auta meidän nyt vaan ylös täältä”, James sanoi yhä huvittuneella äänellä. Peter virnisti ja ojensi kätensä nykäisten ensin Jamesin, sitten Jessien ja viimeiseksi Siriuksen pystyyn.
Kolmikko oli niin huvittava näky, että Peter purskahti uudelleen nauruun. Kaikkien vaatteista tippui lattialle vettä ja he näyttivät melkein surkeilta, ellei jokainen olisi hymyillyt leveästi.
”Äkkiä ennen kun Voro tulee”, Sirius hoputti ja nappasi mopin käteensä. Saman tien hän alkoi mopata vettä lattialta puristaen aika märän rätin sankoon. Peter auttoi häntä oman moppinsa kanssa ja Jessie ja James rupesivat hinkkaamaan taas pöytiä, että näyttäisi siltä, että he olisivat saaneet edes jotain aikaiseksi.
Kun Voro palasi takaisin, suurin osa pöytien pinnoista melkein hohti, kiitos Jessien ja Jamesin uurastuksen ja lattialta oli pyyhitty kaikki ylimääräinen vesi pois. Sirius ja Peter moppasivat innokkaasti likaista kohtaa ja näytti siltä, kun mitään jännittävää tai hauskaa ei olisi tapahtunut.
”Voitte lopettaa tältä illalta”, Voro sanoi voipuneen kuuloisena. ”Mutta muistakaa maanantaina, sama aika ja sama paikka!”
Kaikki neljä nyökkäilivät, tunkivat sangot, mopit ja rätit siivouskaappiin ja kaahasivat ulos luokasta.
”Kello on vasta kymmenen”, Sirius sanoi vilkuiltuaan rannekelloaan käytävän hämärässä valaistuksessa. ”Tässähän ehtii tehdä vaikka mitä!”
”Minä kyllä etsin Lilyn”, James mutisi puoliääneen. Jessie nyökkäsi.
”Minunkin pitää kertoa Lilylle, miten traumatisoivia jälki-istunnot voivat olla. En mene enää ikinä metriäkään lähemmäs saippuavesisankoja”, tyttö sanoi ja värähti dramaattisesti.
”Höh”, Sirius sanoi pettyneen näköisenä. ”Minä olisin halunnut Tylyahoon.”
Jessie vilkaisi häntä ja hymyili arvoituksellisen näköisenä. Katse oli täynnä lupauksia ja jotain muutakin. Sirius iski silmää huvittuneena ja jatkoi kävelyään rohkelikkotornia kohti.
Remus, Annie, Alison, Lily ja Meg olivat kaikki uppoutuneet omiin hommiinsa makuusalissa. Remus ja Lily lukivat, Annie selaili lehteä, Alison raapusti pitkän näköistä kirjettä ja Meg parsi villasukkiaan.
”Mihin sinä tarvitset villasukkia?” Sirius kysyi heittäytyen sängylleen makaamaan. ”Kevät on tulossa jo kovaa vauhtia.”
Meg kohotti katseensa sukista.
”Kevätsäät ovat petollisia”, hän mutisi painaen katseensa taas työhönsä. Sirius kohautti olkiaan.
”No, miten jälki-istunnossa meni?” Lily mumisi katse yhä kirjaan painettuna.
”Jos totta puhutaan, sain elinikäisiä traumoja”, Jessie huokaisi. Lily kohotti katseensa.
”Miten niin?” hän kysyi kiinnostuneena ja pani kirjansa syrjään.
”Saippuavettä sisältävät sankot ovat hengenvaarallisia”, toinen tyttö vakuutti vakavalla naamalla.
”Saippuavettä sisältävät sankot?” Lily toisti hämmästyneen näköisenä. James virnisti ja istui Lilyn nojatuolin käsinojalle.
”Jessie on hieman… hupsu”, poika sanoi.
”Siinä ei ollut mitään hupsua”, Jessie julisti. ”Se hemmetin sanko pilasi melkein koko jälki-istunnon.”
”Voisiko joku nyt selittää mitä siellä jälki-istunnossa tapahtui?” Remus pyysi kärsivällisesti.
”Minä selitän!” James hihkaisi. ”Meidän piti kuurata liemien luokan pöydät ja lattiat ja sitten yläkerrassa tapahtui jotain ja Voro ryntäsi sinne. Peter oli hieman kömpelö ja kompastui – ”
”Se oli mopin vika”, Peter kommentoi.
”No ihan sama kenen vika, joka tapauksessa se oli niin typerän näköistä että olimme kuolla nauruun. Sirius nojasi siihen pöytään, jonka päällä oli saippuavesisanko ja… no, sanko tippu. Ja tietysti se kaikki vesi levisi lattialle. No, Sirius sitten yritti mopata sitä, mutta kaatui sinne veteen ja koska siinä oli saippuaa hän ei päässyt ylös. Ja Jessie yritti auttaa häntä ylös mutta kaatui itsekin ja loppujen lopuksi minäkin kaaduin sinne”, James selitti.
”Joo, ja loppujen lopuksi minä sain nostettua kaikki ylös sieltä”, Peter lopetti tarinan ylpeän näköisenä.
Sirius virnisti.
”Että sellaista”, Lily totesi ja nosti taas kirjansa pöydältä.
”Se oli kuule traumaattinen kokemus. Makaat kahden kelmin kanssa saippuavesilammikossa ja professori Biel asteli sisälle”, Jessie sanoi ja huokaisi. ”Todella traumaattinen.”
Lily naurahti ja uppoutui taas kirjaansa.
”Äh, kaverit”, Jessie voihkaisi vähän ajan päästä. Muut vilkaisivat häntä kiinnostuneena. ”Nyt on sentään perjantai-ilta ja te vaan luette ja luette ja luette ja…”
”Luemme?” Remus ehdotti virnuillen. Hän taittoi lukemansa sivun yläreunan hiirenkorvalle ja sulki kirjan laskien sen viereensä yöpöydälle.
”Bileet!” Sirius hihkaisi ja pomppasi pystyyn.
”Älä viitsi”, Alison tuhahti ja kieritti kirjeensä rullalle vilkaisten sitten ystäviään. Kaikki katsoivat takaisin hämmästyneen näköisenä.
”Minä lähden”, hän mutisi ja nousi seisomaan. Tuolin jalat raapaisivat lattiaa ja herkkäkorvainen Annie irvisti.
”Lähdet minne?” Remus kysyi huolestuneen näköisenä.
”Muualle”, Alison vastasi ja kohautti olkiaan. Hän työnsi kirjerullan kaapunsa syvyyksiin ja häipyi makuusalista ovet paukkuen.
”Hmm”, Sirius mutisi mietteliään kuuloisena. ”Tyttöystäväsi on sekoamassa, Kuutamo.”
”Sirius”, Lily, Jessie ja Annie sähähtivät yhtä aikaa.
”Alison on ihan kunnossa”, Lily lisäsi itsevarmana, vaikka ei oikeasti ollut asiasta ollenkaan varma. Remus hymyili surullisesti toisella suupielellään ja kääntyi sitten Siriukseen päin.
”Pidetäänkö ne bileet joskus toiste, Anturajalka?”
Sirius nyökkäsi hämmästyneen näköisenä ja katsoi, miten Remus nousi seisomaan ja paineli ulos ovesta.
Meg sai sukkansa parsittua ja tunki ne matka-arkkuunsa. Annie selaili lehtensä loppuun ja viskasi sen sitten lattialle. Lily asetteli kirjanmerkin huolellisesti kirjan väliin ja laski kirjansa sitten pöydälle.
Hetkeksi makuusaliin lankesi hiljaisuus.
”No, mitäs sitten?” James kysyi.
”Öö… miten olisi joku lautapeli?” Annie ehdotti vaivaantuneena. Idea sai heti kannatusta ja Lily kaiveli jästilautapelejä kaappinsa uumenista.
”Ei tätä… eikä todellakaan tätä… inhoan tätä peliä… juu, ei kiitos… tässä! Afrikan tähti!” tyttö hihkaisi lauseen lopun kovaan ääneen ja kohotti peliä hieman.
”Afrikan tähti?” James toisti typertyneen oloisena.
Lily levitti pelin lattialle ja komensi kaikki sen ympärille. Muut siirtyivät epäilevästi lähemmäs ja seurasivat Lilyä, joka jakoi nappuloita ja selitti sääntöjä.
Ja vaikka heillä oli hauskaa, huoli Alisonista ja Remuksesta kiristi silti heidän ilmapiiriään. Ja vaikka he kuinka yrittivät nauraa ja ottaa rennosti, huolestuneet vilkaisut kelloon ja epävarmat katseet vaan lisääntyivät, kun kellon viisarit siirtyivät eteenpäin.

¤¤¤

Alison oli raivoissaan. Hän läimäytti poikien makuusalin oven perässään kiinni tarpeettoman lujaa ja ryntäsi portaat alas toivoen, että kompastuisi ja taittaisi niskansa. Tietysti hänellä ei voinut olla huonoa tuuria sinä päivänä ja portaiden laskeutuminen onnistui upeasti.
Muutama alempiluokkalainen tyttö vilkaisi Alisonia pelästyneesti, kun hän pyyhkäisi oleskeluhuoneen poikki muotokuva-aukolle läimäyttäen sen auki.
”Varovasti!” Lihava Leidi kiljaisi. Alison ei viitsinyt edes pyytää anteeksi vaan jatkoi etenemistään leidin kiroukset päässään kaikuen.
Lopulta hän pysähtyi ja valui istumaan selkä seinää vasten. Hän hengitti raskaasti mutta yritti kaiken voimin rauhoittua.
”Oho”, kuului tuntematon ääni hänen vierellään. Tyttö kohotti salamana katseensa lattiasta ja vilkaisi poikaa, joka oli ilmestynyt varjoista.
Poika näytti muutenkin siltä, että viettäisi kaiken aikansa varjoissa. Hänen mustat hiuksensa olivat lyhyet ja sojottivat pystyssä, iho oli melkein yhtä valkea kuin paperi ja silmien alla oli tummat varjot, jotka näyttivät kalpeaa ihoa vasten pahemmilta kuin oikeasti olivat. Poika oli pukeutunut mustiin mikä sai hänen muutenkin liian laihan vartalonsa kuihtumaan kokoon.
”Kuka sinä olet?” Alison kysyi ja yritti nousta seisomaan, mutta jalat eivät kestäneet. Pojan tummien silmien läpitunkeva katse sai vilunväreet kulkemaan hänen selkäänsä pitkin.
”Onko sillä väliä?” poika kysyi laiskasti ja nojasi seinään.
”Minulle on.”
”Olen Andreas. Oletko nyt tyytyväinen?”
”Andreas. Oletko sinä tästä koulusta?”
Andreas hymyili ivallisesti.
”Sitä on varmaan vaikea uskoa. Kukaan ei koskaan kiinnitä mitään huomiota.”
Alison olisi halunnut kieltää sen, mutta ei halunnut valehdella. Hän ei ollut koskaan huomannut Andreasta.
”Sinä seurustelet sen yhden kelmin kanssa”, Andreas totesi. Hänen katseessaan näkyi ivaa.
”Niin, Remuksen”, Alison mutisi. Yhtäkkiä häntä nolotti kauheasti. Miten ihmeessä hän oli päätynyt yhteen kelmin kanssa? Andreas mittaili häntä katseellaan.
”Ehkä sinusta voisi vielä tulla jotakin, jos vaan jättäisit sen idiootin.”
Alison painoi katseensa maahan.
”Hei, tarvitset piristystä”, Andreas sanoi. ”Lähdetkö kanssasi Tylyahoon?”
Tyttö vilkaisi poikaa terävästä.
”Tutustuin sinuun kymmenen minuuttia sitten, miksi ihmeessä luottaisin, että et raiskaa ja tapa minua matkalla?”
Andreas naurahti ja autiossa käytävässä se kuulosti pelottavalta. Silti Alison vaan tuijotti häntä, kuopalle painuneita poskia ja tummia silmänalusia.
”Et voi tietää sitä, ellet lähde mukaan.”
Tyttö nousi seisomaan harkitsematta sekuntiakaan.
”Ja vaikka olisitkin joku hullu murhaaja, minä en välitä. Minulla ei ole enää täällä mitään.”
Andreas kohotti kulmiaan mutta ei sanonut mitään, lähti vaan kävelemään eteenpäin käytävällä. Alison veti syvään henkeä ja seurasi häntä itsevarmasti. Heidän askeleensa kaikuivat aavemaisesti tyhjillä käytävillä. Soihtujen liekit heilahtelivat ilmavirtojen mukana ja jostain kuului pöllön huhuilua.
Alison huokaisi helpottuneena kun he pääsivät ulkoilmaan. Kevään tulo näkyi jo, lumi oli muuttumassa harmaaksi sohjoksi ja pakkastakaan ei ollut enää kuin muutama aste.
Andreas oli hiljaa. Hän vaikutti hermostuneelta, rapisteli koko ajan jotain taskussaan ja huokaili.
”Onko kaikki okei?” Alison kysyi vähän ajan päästä. Andreas huokaisi ja nykäisi kätensä pois taskusta.
”On, on”, hän mutisi ja potki lumisohjoa.
Alison hämmästyi, kun Andreas ohjasi hänet suosiolla normaalien baarien, Sianpään ja Kolmen Luudanvarren ohi.
”Minne me ollaan menossa?” tyttö kysyi. Andreas ei vastannut, vaan tarttui häntä lujalla otteella ranteesta ja veti perässään syrjäiselle metsäpolulle.
”Päästä irti”, Alison tiuskaisi ja yritti riuhtoa itseään irti, mutta pojan ote oli luja. Poika veti hänet yhä syvemmälle ja syvemmälle metsään.
”Minne sinä olet minua viemässä?” Alison äyskähti. Andreas pysähtyi metsäaukion reunalle, vilkuili ympärilleen ja kaivoi taikasauvan taskustaan. Hän kohotti sen ylös ja mutisi jotain kielellä, mitä Alison ei tunnistanut. Taikasauvan päästä purkautui valonsäde, joka kiersi aukion ympäri ja aivan yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi melko suuri talo, jonka suurista ikkunoista lankesi valoa lumelle. Musiikki pauhasi kovalla ja ihmisiä lappoi talosta ulos ja sisälle. Suurin osa oli kuin Andreas, kalpeita ja laihoja. Tummia silmänalusia ja kuopalle painuneita poskia. Alison värähti tahtomattakin mutta seurasi Andreasta sisälle.
Näky sai hänet jähmettymään paikalleen oven rakoon. Andreas oli tuonut hänet huumebileisiin! Tyttö värähti, mutta siinä vaiheessa hän ei enää voinut perääntyä. Poika tarttui häntä lujasti kädestä ja nyki peremmälle taloon. Olohuone oli täynnä väkeä, kaikki olivat luonnottoman hiljaa. Musiikki soi, mutta tuskin kukaan sitä edes kuunteli. Kukaan ei tanssinut, kukaan ei nauranut.
”Andreas!” eräs poika sanoi kumealla äänellä nousematta sohvalta. ”Toitko nappeja?”
Andreas kaiveli taskujaan ja viskasi paperipussin pojan syliin, joka hyökkäsi sen kimppuun kuin hänen henkensä olisi siitä kiinni. Alison astui pienen askeleen poispäin, kun poika kaatoi kämmenelleen kourallisen sähkönsinisiä pillereitä ja kulautti ne tuliviskiryypyllä alas.
”Tässä on Alison”, Andreas esitteli ja tönäisi tyttöä hieman eteenpäin. Alison mulkaisi poikaa pahasti eikä sanonut tämän ystäville mitään. Hekään eivät sanoneet mitään, tuijottivat vaan Alisonia poissaolevan näköisinä.
”Minä haluan pois”, tyttö sähähti, kun poika yritti nykiä häntä sohvalle istumaan.
”Älä viitsi”, Andreas sanoi ärtyneen oloisena. ”Bileet ovat vasta alkamassa.”
Alison ei uskaltanut enää sanoa mitään, vaan hivutti itsensä sohvan nurkkaan istumaan ja yritti olla kiinnittämättä muiden huomiota.
Andreas kaatoi kahteen lasiin tuliviskiä ja ojensi toisen Alisonille, joka otti sen vastahakoisesti itselleen. Poika nappasi pari sähkönsinistä pilleriä itselleenkin ja kulautti ne kerralla alas. Ei kestänyt kauaa, kun Alison huomasi Andreaksenkin käyvän vaisuksi, poika tuijotteli häntä kuin ei olisi ikinä nähnytkään.
Andreas nappasi paperipussin taas syliinsä ja kaatoi viimeisen pillerin kämmenelleen.
”Otatko?” hän kysyi tytöltä, joka vaan tuijotti pientä, viatonta pilleriä ennen kuin nyökkäsi ja ojensi kätensä. Andreas virnisti poissaolevan näköisenä tiputtaen sen tytölle ja kääntyi tuijottamaan ikkunasta ulos.
Alison pyöritteli pilleriä kädessään. Vain yksi ainut nielaisu ja hän pääsisi maailmaan, jossa voisi vaan olla, ilman tuskallisia ajatuksia ja huonoa omatuntoa.
Lopulta tyttö nappasi sen suuhunsa ja nielaisi tuliviskihuikan kanssa. Sitten hän käpertyi sohvan nurkkaan odottamaan mitä tapahtuisi.
Ensin aika pysähtyi. Tai ei, viisarit liikkuivat eteenpäin mutta mikään muu siinä huoneessa ei liikkunut. Musiikki jumputti raivokkaasti ja Alison halusi vaan vajota syvemmälle siihen maailmaan. Hän keskittyi vaan musiikkiin, äiti, Elisabeth, Remus, kaikki muu pyyhkiytyivät pois mielestä.
Tyttö nauroi, hän ei tiennyt nauroiko hän ääneen vai vaan omassa mielessään. Andreas hymyili, hänen silmänsä olivat ilmeettömät mutta hymy näytti ainakin sillä hetkellä aidolta.
Sitten Alison jo tanssi, jalat veivät kuin itsestään ja musiikki sai koko huoneen sykkimään värejä ja ääniä. Muutkin nousivat ja huojuivat epämääräisesti musiikin tahdissa.
Alison ei huolehtinut enää mistään. Mutta joku muu huolehti hänenkin edestään.

¤¤¤

Remus potkaisi lumikokkaretta ja vilkaisi Sianpäätä ärtyneenä. Hän oli etsinyt Alisonia jo melkein kaksi tuntia, mutta tyttöä ei löytynyt mistään. Poika oli etsinyt tätä linnasta ja lopulta lähtenyt Tylyahoon. Sianpäästä virtasi ulos miesjoukko, jotka kaikki olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin ja piiloutuneet huppujensa sisälle. Remus värähti ja kääntyi lähteäkseen takaisin linnaan. Etsinnät olivat turhia, mutta poika luotti, että Alison palaisi yön mittaan takaisin makuusaliin.
Kello oli jo reilusti yli kaksitoista ja yö oli pimeä ja kylmä. Poika kietoi viittaa paremmin ympärilleen ja nykäisi hupun päähänsä. Hän astui pari epävarmaa askelta ja pysähtyi taas. Ei hän pystyisi lähtemään takaisin linnaan ilman Alisonia.
Aivan yhtäkkiä läheisestä metsästä kuului epämääräistä ääntä, aivan kuin joku olisi rynnännyt oksien päältä niin, että ne katkesivat. Remus hätkähti ja hapuili taikasauvaa taskustaan.
Puiden seasta ilmestyi Alison, joka nauroi itsekseen ja kompastui puunrunkoon kaatuen mahalleen suoraan Remuksen eteen. Poika hätkähti ja auttoi hänet nopeasti ylös.
”Hei”, tyttö sanoi oudolla äänellä, samealla mutta samaan aikaan oudon kirkkaalla. ”Tunnetaanko me jostain?”
”Mitä sinulla on tapahtunut. Mitä sinä tuolla metsässä teit?” poika kysyi ja vilkuili metsään päin, mutta näki vain puita ja pimeyttä.
”Hihihi, olin vuosisadan parhaissa bileissä”, Alison hihitti. Remus kurtisti kulmiaan.
”Mitä sinä olet ottanut?”
”Mitä luulet?” tyttö kikatti. Poika huokaisi ja tarttui tyttöä kädestä.
”Mennään nukkumaan”, hän sanoi. Alison huokaisi, nojasi hetken poikaan ja aivan yhtäkkiä hätkähti kauemmas.
”Enhän minä edes tunne sinua!” hän kiljui. ”Miksi lähtisin sinun kanssasi yhtään mihinkään?”
”Alison”, Remus sanoi hitaasti.
”Mistä sinä tiedät minun nimeni?” tyttö parkaisi.
”Minä olen sinun poikaystäväsi!”
Alison mulkoili poikaa vihaisesti ja kääntyi sitten taas metsään päin. Hän huojui ja kaatui taas lumihankeen mutta nousi sinnikkäästi pystyyn ja lähti tarpomaan pientä polkua pitkin eteenpäin. Remus ryntäsi hänen peräänsä ja tarttui kiinni ranteesta.
”Andreas!” Alison parkaisi ja yritti irrottaa pojan otetta, mutta se oli liian luja.
”Kuka on Andreas?” Remus kysyi terävästi.
”Minun oikea poikaystäväni”, tyttö rääkäisi. Pojan suu loksahti auki ja ote heikkoni sen verran, että Alison sai repäistyä itsensä irti. Tyttö vilkaisi Remusta vielä kerran pelokkaan näköisenä ja lähti sitten huojuen juoksemaan metsän syvyyksiin.
Remus ei pystynyt huutamaan eikä lähtemään hänen peräänsä. Poika vaan tuijotti metsään johtavaa polkua ennen kuin kääntyi ja lähti kohti linnaa.
Makuusalissa kaikki olivat vielä hereillä ja kohottivat uteliaina katseensa lautapelistä jota pelasivat, kun Remus asteli huoneeseen. Poika hymyili ystävilleen surumielisesti ja paineli kylpyhuoneeseen. Hän ei ehtinyt kylpeä kovin kauaa, kun ovelta kuului jyskytystä.
”Kuutamo, löysitkö sinä sen hemmetin Alisonin?” Sirius rääkyi.
”Älä viitsi!” Lily tiuskaisi.
Remus huokaisi ja väänsi suihkun pois päältä. Sirius hakkasi yhä ovea, kun hän pamautti sen auki. Hämmästyneenä toinen poika astui kauemmas ja tuijotti ystävänsä kasvoja. Remus näytti oudolta; samaan aikaan vihaiselta ja surulliselta.
”Minä kyllä löysin hänet”, poika sanoi.
”No missä hän sitten on?” Lily kysyi.
”Poikaystävänsä luona”, Remus murahti katkerana.
”Mitä? Taisin pudota kärryiltä. Mutta sinähän olet…”
”Niin minäkin luulin, mutta hän puhui jostain Andreaksesta… ’oikeasta poikaystävästään’. Kaikenlisäksi hän ei edes tunnistanut minua.”
Jessien kulmat kohosivat.
”Mitä hän oli vetänyt?”
Remus kohautti olkapäitään.
”En kysellyt.”
Kaikki hiljenivät huolestuneina. Meg näytti mietteliäältä ja loikkasi yhtäkkiä seisomaan kaivaen matka-arkustaan paksun kirjan.
”Mitä sinä oikein touhuat?” Annie kysyi epäilevän näköisenä.
”Nyt ei ole tosiaan aikaa lukea”, Jessie lisäsi nenäänsä nyrpistellen.
”Ei, en minä sitä. Olen ihan varma yhdestä asiasta…” Meg mutisi nenä kiinni kirjassa. Kaikki tuijottivat tyttöä, joka selasi kirjan sivuja hurjaa vauhtia.
”Siinä se on! Andreas Carlsson!”
Lily ja Remus kiirehtivät ensimmäisenä hänen viereensä tutkimaan kirjaa ja muut seurasivat hitaammin perässä.
”Andreas on muuttanut Englantiin Ruotsista. Hänen vanhempansa ovat eronneet, isä on ruotsalainen ja äiti englantilainen. Isä kuoli kun Andreas oli seitsemän ja sen jälkeen poika muutti äitinsä luo Lontooseen. Ollut erottamisuhan alla kaksi kertaa huumeiden hallussapidon ja pahoinpitelyn takia, mutta saanut molemmat kerrat anteeksi ja luvannut parantaa tapansa”, Meg luki kirjastaan.
”Kerran narkkari, aina narkkari”, Jessie mutisi myrkyllisesti.
”Mikä kirja tuo oikein on?” Sirius kysyi. Meg vilautti kirjan kantta.
”Tylypahkan vuosikirja viimevuodelta. Ostin kesälomalla, halusin vähän tutustua porukkaan ennen kuin tulin tänne.”
Remus vilkaisi vielä Andreaksen kuvaa. Poika näytti kuvassa kyllästyneeltä, likaiselta ja Jessien sanojen mukaan narkkarilta.
”Ja Alison on tuon kanssa viettämässä iltaa?” Annie kysyi typertyneen näköisenä.
”No, eipä täällä koulussa muitakaan Andreaksia taida olla.”
”Mikä häneen on oikein mennyt?” Jessie voihkaisi dramaattisesti. Lily pyöräytti silmiään tuskastuneen näköisenä.
”En tosiaan tiedä, mutta meidän pitää hakea hänet pois sieltä ennen kuin hän tapattaa itsensä!”
”En usko että se onnistuu”, Remus huokaisi alakuloisesti. ”Hän ei tunnistanut minuakaan eikä suostunut lähtemään mukaani.”
Sirius ja James huokaisivat täsmälleen samaan aikaan, mutta Lily ei lannistunut.
”Älkää viitsikö”, tyttö tiuskaisi ja veti takkiaan esiin vaatekaapista. ”Minä lähden sitten vaikka yksin!”
”Minä tulen sinun mukaasi”, James sanoi nopeasti.
”Minä myös”, Sirius sanoi.
”No, jos tekin niin sitten minäkin”, Jessie huokaisi ja heilautti hiuksiaan.
”Totta kai minäkin tulen etsimään tyttöystävääni”, Remus huomautti. ”Vaihdan vaan vaatteita.”
”Jos muutkin kelmit lähtevät, niin kyllä minäkin”, Peter piipitti hieman onnettoman näköisenä. Mielummin hän olisi jäänyt lämpimään makuusaliin, mutta ystäviensä takia hän teki mitä tahansa.
”Jonkun olisi parasta jäädä makuusaliin, jos Alison vaikka palaakin paikalle”, James totesi fiksusti. Kaikki kääntyivät katsomaan Annieta ja Megiä, jotka myös vilkaisivat toisiaan.
”No, kai me sitten jäämme tänne”, Meg mutisi. Annie kohautti olkiaan.
”Sopii minulle.”
”No, älkää hidastelko!” Lily ärähti käsi ovenkahvalla. Muut vetivät nopeasti lisää vaatetta päälleen ja sulloutuivat ovesta ulos huikaten hyvästit makuusaliin jääneelle kaksikolle.
”Hei tyypit”, Jessie sanoi hieman epäilevän oloisena, kun he luikkivat oleskeluhuoneesta käytävään. ”Jos me nyt jäämme kiinni, saamme tulla suorittamaan jälki-istuntoja vielä kesälomallakin.”
James ja Sirius vilkaisivat toisiaan ja sen jälkeen Jessietä.
”Älä viitsi”, Sirius tuhahti.
”Eivät opettajat nyt niin ilkeitä voi olla”, James lisäsi ja tarttui Lilyn käteen. He hiippailivat käytäviä pitkin ja livahtivat sitten raikkaaseen ilmaan.
”Mihin päin, Kuutamo?” Sirius kysyi. Remus vilkaisi häntä kuin vähä-älyistä.
”Tylyahoon”, hän sanoi ja siirtyi porukan etunenään lähtien tarpomaan eteenpäin. Muut seurasivat perässä.
Vasta kun he olivat turvallisesti linnan porttien ulkopuolella, he uskalsivat hengähtää ja jopa hieman jutella. He olivat jo melkein Tylyahon keskustassa, kun Remus pysähtyi ja vilkaisi puiden sekaan.
”Mitä nyt?” Sirius kysyi ja vilkuili myös eteensä, mutta näki vaan ammottavaa pimeyttä.
”Alison ilmestyi ja hävisi aiemmin tänään tuonne”, Remus sanoi ja osoitti lumisohjoon tallattua polkua, joka johti syvemmälle metsään.
”Sinne siis”, James sanoi ja astui pari askelta eteenpäin. Muut viisi seurasivat häntä hiljaisina, jopa hieman pelokkaina, puristaen taikasauvoja käsissään.
Polku tuntui jatkuvan ikuisuuden, kunnes yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi metsäaukio. Kuusikko jäi seisomaa aukion reunalle.
Lily näytti mietteliäältä.
”Minä tunnen, että täällä on jotain”, Jessie sanoi ja katseli ympärilleen.
”Ehkä…” Lily mutisi enimmäkseen itselleen kuin muille. Hän kohotti taikasauvaansa jännittyneen näköisenä ja sanoi jotain erikoisella kielellä. Hänen taikasauvansa päästä purkautui valonsäde, joka kiersi aukean.
Jessie kiljaisi, kun heidän eteensä ilmestyi talo. Talon sisältä kuului musiikinpauhu ja ikkunoissa paloi kirkkaat valot.
Remus huokaisi ja vilkaisi Lilyä kiitollisena ennen kuin marssi talon luo ja vetäisi oven auki kadoten saman tien sisälle.
Joka puolella oli ihmisiä, jotka näyttivät siltä, kun eivät ymmärtäisi mitään, mitä ympärillä tapahtui. Remus haki Alisonia katseellaan ja pongasi hänet vihdoin huoneen nurkasta sen narkkari-Andreaksen kainalosta.
”Alison!” poika sanoi lujasti ja asteli aivan tytön eteen.
”Sinä taas”, Alison voihkaisi. ”En tunne sinua, jätä minut rauhaan.”
”Me lähdemme takaisin Tylypahkaan. Nyt heti!”
Remus hämmästyi itsekin vihaista äänensävyään. Alison tuijotti häntä lasittunein silmin, poika huomasi selvästi, että tämä oli ottanut jotain muutakin kun tuliviskiä.
”Minä en lähde minnekään”, tyttö sanoi jääräpäisesti.
”Kyllä sinä lähdet”, Lilyn luja mutta ystävällinen ääni kuului Remuksen takaa. Alison pyöräytti silmiään.
”Lily”, hän sanoi. ”Olisi pitänyt arvata.”
”Me lähdemme nyt”, Jameskin sanoi ja tarttui kiinni Alisonin käsivarresta. Tyttö ei edes rimpuillut vastaan.
”Olipa hauska tavata”, Sirius sanoi ivallisesti kaikki haamujen näköisille ihmisille, jotka tuijottivat ilmeettömästi takaisin. ”Toista kertaa ei tulla.”
Jessie katsoi inhoavasti ympärilleen ja ripustautui sitten Siriuksen käteen. Peterkin mutisi jotain epämääräistä ja hävisi sitten ensimmäisenä pihalle. Sirius ja Jessie seurasivat häntä, Remus vilkaisi vielä kerran ympärilleen ja viimeisenä ulos lähtivät James, Alison ja Lily.
”Alison”, Andreas yritti sanoa vielä jotain, mutta James hiljensi hänet äkäisellä mulkaisulla. Sitten hekin kolme lähtivät ja pamauttivat oven lujasti kiinni perässään.

¤¤¤

Remus ei pystynyt nukkumaan. Hänen selkänsä oli niin märkä, että paita oli liimaantunut siihen kiinni ja lakanat olivat kietoutuneet hänen kroppansa ympärille liian sängyssä pyörimisen vuoksi. Pojan suuta kuivasi ja lopulta hän pomppasi ylös sängystä heittäen peiton ja lakanan lattialle.
Hän kaatoi kannusta itselleen pikarillisen vettä ja hyppäsi ikkunalaudalle painaen otsansa viileää lasia vasten. Ajatukset syöksyivät hänen päässään kuin kaato huispausottelussa.
Remus vilkaisi Alisonia, joka makasi kaikessa rauhassa omassa sängyssään. Tytön rintakehä kohoili rauhallisesti hengityksen tahtiin. Hän oli hieman kalpea, mutta muuten näytti olevan kunnossa.
Poika käänsi katseensa taas ulos. Miksi Alison oli tunnistanut kaikki muut, paitsi ei häntä, omaa poikaystäväänsä? Jopa Jamesin ja Siriuksen!
”Remus”, joku kuiskasi käheästi. Poika hätkähti ja käänsi katseensa Jamesin sängyn suuntaan kohdaten nousevan auringon oranssissa hohteessa Lilyn silmät.
”Miksi olet valveilla?” tyttö kysyi ja pujahti pois Jamesin sängyn alta. Remus katsoi taas surumielisenä ulos. Oli tulossa ilmeisesti lämmin päivä, huomasi selvästi miten kevät oli tulossa. Ja kesä… ja Tylypahkan loppu.
”En saanut unta”, poika vastasi todenmukaisesti ja teki ikkunalaudalle tilaa, että Lilykin mahtui istumaan. Auringon oranssi hehku sai tämän punaiset hiukset hohtamaan. Lily näytti uneliaalta ja Remusta kadutti, että oli onnistunut herättämään hänet.
”Alisoniako mietit?” tyttö kysyi ja veti jalat rintakehäänsä vasten kietoen kätensä niiden ympärille.
”Mm…”
”Älä välitä, hän oli sekaisin. Aion kysyä mitä hän oikein otti, kunnes hän herää.”
”Ei kun minä vaan sitä… miksi hän ei tunnistanut minua”, Remus mutisi. Lily vilkaisi häntä mutta ei sanonut mitään.
Remus huokaisi ja antoi ajatuksensa vaeltaa pois Alisonista. Eräs toinenkin henkilö mietitytti häntä. Eräs mustahiuksinen, vihamielinen ja kalpea…
”Älä murehdi sitä Alisonia”, Lily sanoi ja laski kätensä lohduttavasti Remuksen olalle.
”En, en”, poika sanoi mahdollisimman normaalilla äänellä. ”Minä taidan käydä pienellä kävelyllä…”
Lily hymyili ja hypähti pois ikkunalaudalta. Remus seurasi esimerkkiä.
Tyttö iski hänelle silmää ja sujahti taas Jamesin viereen sängylle. Poika hymähti, veti aamutossut jalkaan ja paineli ulos makuusalin ovesta.
Oleskeluhuoneessa oli hiljaista, ainoastaan takassa räiskyi iloiset liekit. Remus asteli lähemmäs takkaa eikä huomannut lainkaan mustahiuksista hahmoa, joka istui nojatuolissa hieman syrjemmässä.
”Remushan sinä olit?”
Poika hätkähti ja kääntyi nopeasti äänen suuntaan.
”Ai. Jules?”
Tyttö nousi seisomaan. Hän näytti yhtä kalpealta kuin silloin kirjastossakin ja mustat hiukset olivat pörrössä.
Remus istui nopeasti sohvalle takkatulen viereen ja Jules asettui hänen viereensä, turvallisen välimatkaan päähän tosin.
Hetken he istuivat hiljaa, ennen kuin Remus avasi suunsa.
”Te siis lähdette tänään.”
”Hmm… juu.”
”Saanko kysyä yhtä asiaa?” poika kysyi yhtäkkiä. Jules kohotti kulmiaan mutta nyökkäsi.
”Miksi sinä mulkoilit minua siellä kirjastossa niin vihaisesti?”
Jules ei vastannut heti. Hän pureskeli hetken kynsiään ennen kuin nykäisi kätensä kauemmas ja puristi sen nyrkkiin.
”Jos totta puhutaan, vaikutit niin helvetin täydelliseltä, että minua pelotti.”
Remus tuijotti häntä hämmästyneenä.
”No, sinä olet komea ja puhuit hienostuneesti. Minä itse en ole tottunut sellaiseen ja minua… niin, pelotti. Harva asia saa minut pelkäämään, mutta täydellisyys… se on juuri sellainen asia”, tyttö sanoi ja katseli ulos ikkunasta.
Remus kuunteli häntä lumoutuneena. Hän huomasi, että tytöllä oli paljon sydämellään, paljon kipeitä asioita, joista hän halusi kuulla lisää.
”Meillä on liian vähän aikaa”, poika mutisi puoliääneen. Jules ei katsonut häntä, hetken Remuksesta tuntui, että tämä ei edes kuullut, mutta sitten tyttö hymyili. Hän näytti oudolta hymyillessään, se oli jotenkin ristiriidassa tytön luonteen kanssa. Oudolta, mutta kauniilta.
”Ihan tarpeeksi”, Jules sanoi. ”Sinä et halua tutustua minuun enkä minä erityisemmin sinuun. Mutta yhden asian me voimme tehdä.”
Remus katsoi suoraan tytön tummiin silmiin ja kumartui lähemmäs. Heidän huulensa kohtasivat.
Julesin suuteleminen oli täysin erilaista kuin Alisonin. Julesin kanssa se tuntui joltain erilaiselta. Jännittävältä, ei voinut tietää mitä seuraavaksi tapahtui. Alisonin kanssa se oli jo hieman tylsää, kuin hyvä kappale, jota oli kuunnellut niin kauan että teki mieli löytää jotain uutta kuunneltavaa.
He vetäytyivät kauemmas toisistaan ja katsoivat vielä kerran toistensa silmiin.
”Au revoir, Remus Lupin”, Jules sanoi ja pomppasi seisomaan. Remus antoi sanojen upota päähänsä, ennen kuin vasta tajusi mitä tämä oli sanonut.
”Mistä sinä tiesit sukunimeni?” hän kysyi, mutta tyttö oli jo menossa makuusaliinsa eikä kuullut.
Remus istui vielä hetken järkyttyneenä paikoillaan ennen kuin nousi hänkin seisomaan ja paineli poikien makuusaliin
Hyvällä tuurilla hän ehtisi vielä nukkua pari tuntia.

¤¤¤
”En varmasti tule”, Alison tiuskaisi ja pysähtyi aivan pimeydenvoimien luokan eteen näyttäen pahoinvoivalta.
”Alison”, Lily sanoi tiukasti ja tarttui kaveriaan kaavun hihasta. ”Sinun pitää.”
”Minun ei ’pidä’ tehdä mitään. Minä lähden takaisin kotiin enkä tule tänne enää ikinä takaisin”, toinen tyttö sanoi epätoivoisen näköisenä ja perutti muutaman askeleen.
”Älä viitsi”, Lily sanoi jo hieman väsyneen kuuloisena. ”Ihan tiedoksi vaan, alan jo hieman väsyä sinun kiukutteluusi. Perjantaina sinut piti raahata jostain huumehörhöjen bileistä keskellä yötä, lauantaina sinulle piti kantaa päänsärkyrohtoa viiden minuutin välein ja eilen et viitsinyt edes nousta ylös sängystä! Ja nyt et tule tunnille! Mikä sinua oikein vaivaa? ”
Tytön ääni nousi uhkaavasti ja Alison tuijotti suoraan tämän vihaisesti leimuaviin silmiin.
”Okei, ymmärrän kyllä, että sinulla on vaikeaa ja niin edelleen, mutta ryhdistäydy! Et voi murehtia äitiäsi ja Elisabethiä koko elämääsi!”
Alison ja Lily tuijottivat toisiaan pitkään, molemmat yhtä vihaisen näköisinä, ennen kuin Alison pyyhälsi PVS:n luokkaan nenä pystyssä.
Lily seurasi häntä yhä ärtyneen näköisenä.
”Oletpas sinä taas aurinkoisella päällä”, Jessie sanoi, kun Lily lysähti istumaan hänen viereensä. Punapää mulkaisi ystäväänsä vihaisesti ja iski pimeydenvoimilta suojautumisen kirjan pulpettiin. Hän kiinnitti katseensa Alisoniin, joka istui luokan toisella puolella tuijottaen tiukasti eteenpäin.
”Ai, Alison”, Jessie älysi ja pyöritteli sulkakynää laiskasti käsissään. ”Älä sinä hänestä huolehdi, kyllä hän toipuu.”
”Noniin, luokka!”
Chris Halliwell käveli ovesta sisälle leijuttaen vierellään suurta paperipinoa. Hän istahti opettajanpöydän taakse hermostuneen näköisenä ja heilautti taikasauvaansa, jolloin paperipino laskeutui siististi pöydän kulmalle.
”Minulla on uutisia, nimittäin projektini on melkein valmis toteutettavaksi.”
Luokassa syntyi uutisen jälkeen hieman hälinää, mikä sai opettajan näyttämään entistä hermostuneemmalta.
”En kerro vielä enempää”, Chris sanoi melun yli. ”Mutta – ”
Ovi lennähti auki ja James ja Sirius pyyhälsivät luokkaan viattoman näköisinä.
”Potter, Musta”, Chris sanoi. ”Myöhässä.”
”Niinkö?” James sanoi ja vilkaisi opettajaa merkitsevästi, jolloin mies punastui hieman ja katsoi ikkunasta ulos.
”Istukaa alas, kiitos”, hän sanoi. Sirius vilkaisi Jamesia kysyvästi ja he istuivat nopeasti vakiopaikalleen Jessien ja Lilyn taakse.
”Mitäs tuo oli?” Sirius kysyi. Chris aloitti taas selityksensä projektista, mutta pojat eivät kuunnelleet.
”Näin erään mielenkiintoisen jutun torstai-iltana kun tulimme Matohännän kanssa Tylyahosta”, James supatti ja vilkaisi Peteriä ja Remusta, jotka istuivat hieman kauempana. Remus katsoi häntä kysyvästi mutta James vaan hymyili.
”Minkälaisen?” Sirius tenttasi uteliaana.
”Hän oli Tylyahossa Bellatrixin kanssa.”
”Bellatrixin?”
”Jep. Ja hän käski meitä olemaan hiljaa, joten nyt Chris ei uskalla ryppyillä meille lainkaan”, James sanoi tyytyväisen näköisenä.
Hänen edessään istuva Lily nojautui hieman taaksepäin ja vilkaisi poikaystäväänsä kysyvästi.
”Miksi te myöhästyitte?” tyttö suhahti.
”Bisneksiä, muru”, Sirius vastasi Jamesin puolesta. Jessiekin kääntyi katsomaan taaksepäin.
”Minkälaisia bisneksiä?” tyttö kysyi terävästi.
”Onko teillä joku ongelma?” Chris kysyi ystävällisen kuuloisena ja vilkaisi nelikkoa. Lily käänsi katseensa salamana eteenpäin, Jessie teki samoin, hieman hitaammin tosin.
”Ei”, James vastasi.
”Ei minkäänlaista ongelmaa”, Sirius lisäsi nyökkäillen ja katsoi opettajaa merkitsevästi. Mies yskäisi ja kääntyi tauluun päin.
”Siinä tapauksessa jatketaan. Odotum Suojelius on…”
Lily vilkaisi vielä poikaystäväänsä nopeasti, mutta James vaan iski silmää ja käänsi sitten katseensa taululle.
Tyttö pudisti päätään ja lupasi itselleen pitää kunnon kuulustelun kunhan he pääsisivät välitunnille.

¤¤¤

”James, olisiko sinulla hetki aikaa?”
Katie pysähtyi pojan taakse ja laski matka-arkkunsa maahan. Tyttö oli pukeutunut vaaleansiniseen viittaan ja siistiin jakkupukuun, joka oli myös vaaleansininen. Hänen vaaleat hiuksensa olivat kahdella letillä ja päässä hänellä oli vaaleansininen baskeri.
”Ai, joo, totta kai.”
James pomppasi nopeasti seisomaan ja vilkaisi Lilyä, joka näytti olevan harvinaisen kiinnostunut aamuisesta Päivän Profeetasta. Sirius ryysti keittoaan äänekkäästi Jessien mulkoillessa häntä pahoinvoivasti.
James tarjoutui herrasmiesmäisesti kantamaan Katien matka-arkun ja seurasi sitten tyttöä aulaan, jossa vilisi paljon vaaleansinisiin vaatteisiin pukeutuneita ranskalaisia hyvästelemässä Tylypahkasta saatuja ystäviä.
”Minä… minä haluaisin vain sanoa, että olen onnellinen sinun ja Lilyn puolesta”, Katie sanoi tuijotellen lattiaa. ”Olette upea pari.”
”Kiitos”, James sanoi kun ei muuta keksinyt. ”Ja anteeksi. Se kirjetemppu oli tosi törkeä, en vaan keksinyt muuta tapaa.”
Katie hymyili.
”Olin aika raivoissani. Mutta ei se mitään, nyt minä ymmärrän varsin hyvin miksi teit sen.”
James vastasi hymyyn helpottuneena ja antoi katseensa sitten kiertää aulassa.
”Katie!” Bianca huudahti hieman kauempaa. ”Meidän täytyy mennä, tai myöhästymme!”
Katie pyöräytti silmiään ja katsoi sitten Jamesia suoraan silmiin ojentaen kätensä.
”Kavereita?”
Poika tarttui käteen ja vispasi sitä hieman turhan hurjasti.
”Kavereita.”
Leveä hymy valaisi Katien kasvot ja hän kapsahti James kaulaan rutistaen tiukasti. Poika taputti häntä hämmästyneesti selkään.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi huolestuneena. Katie astui kauemmas ja pyyhki poskiaan nyyhkäisten.
”Olen, olen. Näin annetaan kunnon jäähyvästit, ei millään typerällä kirjeellä”, tyttö sanoi. Sitten hän vielä suukotti ranskalaisittain Jamesin molempia poskia ja paineli Biancan luokse.
James seurasi katseellaan, miten Bianca kietoi kätensä Katien hartioille ja johdatti hänet ulkoilmaan, ennen kuin poika käännähti ja käveli takaisin Suureen Saliin.
Lily kohotti katseensa sanomalehdestään tuijottaen Jamesia pistävästi.
”Toivottavasti oli mukavaa”, tyttö sanoi.
”Mikä?” poika kysyi hämmästyneenä.
”No, antaa ranskalaisneidillesi jäähyväissuukkoja, tietysti.”
”Minä en antanut Katielle jäähyväissuukkoja”, James kiisti heti.
”Etpä tietenkään.”
Lily työnsi sanomalehden kauemmas tuijottaen itsepäisesti opettajienpöytää.
”Lily, sinä olet ainut jolle haluan antaa suukkoja”, poika sanoi alistuvasti huokaisten.
”Ai jäähyväissuukkoja?”
”No, niitäkin, jos olet lähdössä jonnekin. Ja hyvänhuomenentoivotussuukkoja, läksyjenlukusuukkoja, hyvienunientoivotussuukkoja ja sitten muuten vaan suukkoja”, James luetteli. Lily hymyili toisella suupielellään.
”Okei, okei, minä uskon sinua”, tyttö sanoi. James virnisti hyvin kelmimäisesti.
”Tämä on sitten päivällissuukko”, hän sanoi ja kumartui pöydän yli painamaan huulensa tytön huulille.
”Inhottavaa, Sarvihaara”, Sirius kommentoi. Hän oli aloittanut kolmannen lautasellisensa keittoa ja kittasi sitä suuhunsa hyvällä ruokahalulla.
”Itse olet inhottava, senkin piski.”
”Haista hirvi, ystäväiseni.”
”Niin minäkin sinua, muru.”
Lily ja Jessie vilkaisivat toisiaan kärsivästi mutta tajusivat pitää suunsa kiinni.
”Minä lähden oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjä”, Lily totesi ja nousi seisomaan.
”Minä tulen mukaan”, James sanoi nopeasti ja seurasi tyttöystävänsä esimerkkiä. Yhdessä he kävelivät ulos Suuresta Salista.
”Minä en sitten halua mitään läksyjenlukusuukkoja tällä kertaa”, Lily sanoi vilkaisten poikaystäväänsä varoittavasti. James yritti näyttää viattomalta.
”En minä sellaista ajatellutkaan.”
Hetken he jatkoivat matkaansa hiljaisuuden vallitessa. Yhtäkkiä James pysähtyi.
”No mikä sinulle nyt tuli?” Lily kysyi hämmästyneenä. Pojan silmiin kohosi ilkikurinen pilke.
”Miten olisi yksi käytäväsuukko?”
”James!”
”Yksi vaan?”
”Hyvä on, yksi, mutta sitten menemme tekemään läksyjä.”
James kietaisi kätensä tyttöystävänsä vyötärölle ja suuteli tätä pitkään ja hartaasti. Lily naurahti, kun poika viimein vetäytyi kauemmas.
”Ja nyt, me jatkamme matkaa”, tyttö määräsi. James virnisti ja tarttui tämän kädestä.
”Totta kai.”
Sillä kertaa he tosiaan pääsivät oleskeluhuoneeseen asti. Lily käveli suoraan yhden pöydän luo, mikä oli sijoitettu hieman syrjemmäksi. James seurasi häntä virnuillen. Juuri sen pöydän ääressä he olivat suunnitelleet suurimman osan piloistaan kelmien kanssa.
Lily purki koululaukkunsa sisällön pöydälle ja alkoi saman tien kirjoittaa sulkakynä sauhuten. Jameskin kaivoi pimeydenvoimilta suojautumisen kirjan laukustaan ja selaili laiskasti sivuja lukien muutaman lauseen sieltä täältä.
”Eikö edes yhtä läksyjenlukusuukkoa?” poika aneli ja katsoi tyttöystäväänsä toiveikkaasti.
”Ei, James”, Lily vastasi nostamatta katsetta pergamentista. James huokaisi kyllästyneenä ja nojasi taaksepäin antaen katseensa kulkea oleskeluhuoneen poikki. Missään ei näkynyt ketään tuttuja, lukuun ottamatta Timiä, joka oli keskittynyt omiin läksyihinsä huoneen toisella puolella.
”Yksi pienenpieni – ”
”Ei”, Lily toisti teräksisesti.
Juuri silloin Sirius ja Jessie astuivat oleskeluhuoneeseen. Ilmeisesti he kinasivat jostain, nimittäin Sirius näytti ärtyneeltä ja Jessie huitoi käsiään ilmassa niin, että Siriuksen piti väistää vähänväliä.
”Anturajalka!” James huudahti ja heilautti kättään. Sirius kääntyi katsomaan pöytään päin, sanoi vielä jotain Jessielle, joka näytti raivostuneelta, ja marssi sitten Jamesin luo.
”Hei, Sarvihaara”, poika sanoi. Ärtymys paistoi yhä hänen komeilla kasvoillaan. ”Täällä on aika kireä tunnelma, mennään.”
Lily kohotti viimeinkin katseensa pergamentista ja katsoi kaksikkoa kysyvästi.
”Minä menen käymään…” James vilkaisi Siriusta, joka katseli muualle. ”Jossain. Nyt voisin antaa nähdäänkohta-suukon.”
Lily huokaisi mutta antoi silti poikaystävälleen nopean suukon ennen kuin jatkoi kirjoittamista.
”Mistä te nyt riitelitte Jessien kanssa?” James kysyi heti kun he pääsivät ulos oleskeluhuoneesta.
”Äh, ei se ollut mitään vakavaa”, Sirius vastasi ja virnisti sitten aidon kelmivirneen. ”Lähdetäänkö Tylyahoon?”
”Ei, ei lähdetä, Anturajalka.”
”Älä ole tylsä, Sarvihaara, minä tarvitsen vähän tuliviskiä.”
”Kerro ensin mistä te riitelitte Jessien kanssa”, James sanoi.
”Minähän sanoin jo, että se oli vaan pikkujuttu!”
”Ei se siltä näyttänyt”, James tiuskaisi takaisin. Sirius mulkaisi häntä.
”Ihan kaikella rakkaudella, Sarvihaara-muruni, se ei kuulu sinulle. Sinulla ja Lilyllä on omat salaisuutenne, niin on minulla ja Jessielläkin.”
James tuhahti ja pyöräytti silmiään.
”Ihan miten vaan.”
”Minä menen pyytämään Matohäntää mukaani, hän lähtee varmasti”, Sirius mutisi. Hän teki täysikäännöksen ja harppoi nopein askelin samaan suuntaan mistä he olivat tulleetkin.
James ei viitsinyt kääntyä, vaan jatkoi matkaansa kohti ulko-ovia. Ehkä pieni happihyppely tekisi hyvää.
Pehmeäksi sohjoutunut lumi kasteli kengät melkein heti ja viileä tuuli sotki pojan jo muutenkin sotkuisia hiuksia vielä lisää.
James tunki kädet taskuihin ja lähti kiertämään Tylypahkaa ympäri. Puolessa välissä hänen sukkansa olivat aivan litimärät ja pojalla oli muutenkin hyvin epämukava olo. Silti hän jatkoi matkaansa kunnes pääsi vihdoin takaisin sisälle. Hän vilkaisi kelloa joka näytti viittä vaille kahdeksaa.
”Ihan kun minulla olisi ollut jotain tekemistä tänään…” poika mutisi puoliääneen. Yhtäkkiä hän muisti.
”Helvetti!” hän sähähti. Muutama pelokkaan näköinen toisluokkalainen vilkuili häntä kuin mielipuolta.
”Jälki-istunto!”
James säntäsi nopeasti juoksuun, onnistuen matkan aikana kaatamaan yhden viidesluokkalainen luihuisen, tönäisemään haarniskaa niin, että se levisi ruostuneeksi peltikasaksi maahan ja lopulta vielä kaatamaan yhden kolmasluokkalaisen rohkelikkotytön kirjapinon.
”Anteeksi”, hän huikkasi olkansa yli. Loppujen lopuksi hän ehti ajoissa tyrmien ovelle. Ainoastaan Jessie oli paikalla, hän nojaili jotenkin surullisen näköisenä kiviseen seinään.
”Ai, hei James”, tyttö sanoi. ”Minä olin jo ihan varma, että saan kohdata tämän kärsimyksen itsekseni.”
James väläytti ystävällisen hymyn.
”Ei nyt sentään. Tosin, Anturajalka ja Matohäntä eivät taida ilmestyä tänään paikalle.”
Jessien kasvoille ilmestyi synkkä ilme, kun hän kuuli Siriuksen lempinimen.
”Mitä teidän välillä oikein tapahtui?” James uteli.
”Eikö Sirius muka kertonut sinulle?”
”Ei”, poika vastasi lyhyesti.
”Hän flirttaili sen… sen lehmän kanssa!” Jessie sähähti vihaisen näköisenä.
”Hän flirttailee kaikkien kanssa”, James huomautti kuivasti. ”Kuka tällä kertaa?”
”Se helvetin täydellinen Amalia Jones”, tyttö melkein sylkäisi nimen suustaan.
”Minä en tiennyt, että olette Siriuksen kanssa yhdessä”, poika sanoi hieman virnistäen.
”Ei me tavallaan ollakaan, vaan – ”
Tyttö ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Voro köpötteli paikalle Norriska – kissa perässään.
Jessie värähti inhosta, mutta onnistui muuttamaan sen taidokkaasti vilunvärähdyksen näköiseksi.
”Missä Musta ja Piskuilan ovat?” Voro kysyi ja mulkoili kaksikkoa pahasti. Jessie oli avaamassa suunsa kertoakseen poikien lintsauksesta, mutta James ehti ääneen ensin.
”Meidän makuusalissamme on hyvin paha vatsatauti, herra vahtimestari”, poika sanoi huolettoman näköisesti. ”Valitettavasti he molemmat makaavat kylpyhuoneen lattialla ja vuorottelevat, kumpi saa oksentaa sillä kertaa vessanpönttöön. He eivät todellakaan jaksaneet liittyä seuraamme.”
Voro huokaisi raskaasti ja näytti ärtyneeltä.
”Sitten teillä onkin kaksin verroin hommia”, vahtimestari mutisi ja naksautti liemien luokan oven auki.
”Jatkakaa lattioiden ja pöytäpintojen hankausta, minulla on hieman muuta tehtävää. Tulen kohta tarkistamaan oletteko työnteossa. Ja antakaa taikasauvanne tänne!”
James ojensi hyvin vastahakoisesti taikasauvansa Vorolle, joka nappasi sen hyppysiinsä ja tunki taskuunsa Jessien taikasauvan kanssa.
”Ja nyt töihin!”
Jessie ja James nappasivat nopeasti sankoja, luutuja ja moppeja ja rupesivat hommiin ahkeran näköisinä. Vahtimestari mulkoili heitä hetken ennen kuin painui muualle jättäen kuitenkin Norriskan istumaan nurkkaan. 
”Minä tapan Siriuksen”, Jessie sanoi vihaa tihkuvalla äänellä ja hankasi pöydän pintaa niin raivokkaasti, että James pelkäsi sen kuluvan puhki.
”Huomisessa on hänelle tarpeeksi rangaistusta”, James sanoi mopaten lattiaa huomattavasti rauhallisemmin kuin Jessie hankasi pöytiä.
”Mitä tarkoitat?”
”Voin kuvitella sen krapulan, jos he Matohännän kanssa eksyivät Tylyahoon.”
Norriska tuijotti heitä keltaisilla silmillään himoavasti.
”Minua inhottaa tuo kissa”, Jessie sanoi nenäänsä nyrpistäen. ”Se on jotenkin perverssi.”
James tyrskähti mutta hillitsi naurunsa ja kastoi sitten taas moppinsa ämpärissä.
”Älä viitsi, Jess, kissoillakin on tunteet”, hän sanoi katsoen muka-säälivästi Norriskaa.
”Myös pervoilla kissoilla”, Jessie myönteli yhä ärtyneen kuuloisena. Yhtäkkiä hän viskasi rättinsä lattialle.
”Minä vihaan Sirius Mustaa”, hän julisti.
James säikähti nähdessään kyyneliä tytön sinisissä silmissä.
”Jessie hei…” hän aloitti yrittäen keksiä jotain sanottavaa. ”Älä välitä Siriuksesta. Hän kyllä toipuu. Minä uskon, että hän välittää sinusta todella.”
”Sirius ei välitä kenestäkään tytöstä todella”, Jessie nyyhkytti. James huokaisi. Kaksi itkevää tyttöä yhden päivän aikana oli hieman liikaa, ainakin hänen hermoilleen.
”No okei, tuo saattaa olla totta, mutta miksi hän olisi palannut takaisin luoksesi jos hän ei välittäisi sinusta?”
Jessie kohautti olkiaan ja pyyhki sitten poskiaan.
”Anteeksi, James, minun ei todellakaan ollut tarkoitus aloittaa mitään pillityskohtausta…”
”Ei se mitään”, James sanoi nopeasti ja ojensi rätin taas Jessien käteen. ”Mutta meidän pitäisi saada jotain aikaan ennen kuin Voro ilmestyy paikalle.”
Jessie hymyili itkuisesti ja kohotti rättiään alistuneen näköisenä.
”Palveluksessasi, Potter”, hän sanoi tukkoisella äänellä ja alkoi taas hangata pöytää. James virnisti vaikka ei tuntenut oloaan kovin hilpeäksi.
Hänen piti tosiaan jutella Siriuksen kanssa, kunhan tämä palaisi ryyppyreissultaan.

¤¤¤

Kun James ja Jessie raahautuivat keskiyön jälkeen makuusaliin rättiväsyneinä, kädet rakoilla, kaikki muut näyttivät olevan jo nukkumassa. Ainakin Alisonin, Annien ja Megin sängyistä kuului tasaista hengitystä, Remuksen sängyn ympärille oli vedetty verhot ja Jamesin peiton alta näkyi tukko punaisia hiuksia.
Jessie hiippaili suihkuun ja kääntyi vielä ovelta toivottamaan Jamesille hyvää yötä, joka vastasi nyökkäyksellä ja hymyllä. Sen jälkeen poika vaihtoi nopeasti inhottavan kauluspaidan t-paitaan, viskasi housunsa jonnekin vaatekaapin lähettyville ja pujahti peiton alle yrittäen olla herättämättä Lilyä.
”James?”
Lily kääntyi katsomaan poikaystäväänsä, joka hymyili.
”Joo, nuku vaan, olen pahoillani jos herätin.”
”Et sinä herättänyt”, Lily sanoi mutta hänen ulkonäkönsä paljasti hänet. ”Okei, torkahdin hetkeksi, mutta – ”
James hiljensi hänet suutelemalla tyttöä hellästi.
”Se oli hyvienunientoivotussuukko”, poika sanoi ja iski silmää, vaikka hämärässä huoneessa sitä ei oikeastaan huomannut. ”Kauniita unia.”
Lily hymyili ja sulki sitten silmänsä. James makasi vielä kauan valveilla sormeillen tytön punaisia hiuksia kunnes viimein vaipui levottomaan uneen.

¤¤¤

Lily heräsi seuraavana aamuna siihen, että sadepisarat ropisivat ikkunaan hyvin häiritsevästi. Tyttö yritti vielä hetken saada unenpäästä kiinni, mutta tyytyi lopulta kohtaloonsa ja hivuttautui pois lämpimän peiton alta asettuen hetkeksi istumaan viileälle ikkunalaudalle.
Ulkona satoi aivan kaatamalla. Harmaat pilvet olivat peittäneet taivaan ja suuret sadepisarat hakkasivat rytmikkäästi ikkunaa. Sillä säällä jäi kaikista mieluiten nukkumaan pitkäksi aikaa ja heräsi myöhään lukemaan hyvää kirjaa ja syömään suklaata. Harmi vaan, että se ei tiistaipäivinä onnistunut.
Tyttö kävi nopeasti suihkussa ja kun hän palasi pukeutuneena koulupukuun, hiukset siistillä poninhännällä, kaikki nukkuivat yhä. Lily kulutti hetken aikaansa lukien läpi eilen kirjoittamansa taikaeläinten hoidon aineen, mutta siinäkään ei mennyt muutamaa minuuttia kauemmin.
Lopulta hän päätti herättää Jessien, joka nukkui täysin tietämättömän näköisenä sateisesta päivästä Alisonin ja Annien keskellä.
”Jess!” Lily suhahti ja yritti ravistella ystäväänsä, joka ynähti jotain unissaan. ”Jessie!”
”Jätä minut rauhaan, Lily, nyt on varmaan vasta keskiyö…”
”Kello on vartin yli kuusi”, Lily suhisi.
”Vartin yli kuusi? Oletko hullu?” Jessie sähähti ponnahtaen istumaan.
”En”, toinen tyttö sanoi kuivasti. ”Minua ei enää nukuttanut.”
”Mutta minuapa nukuttaa. Herätä poikaystäväsi, hän varmasti pitää sinulle seuraa…”
”Varmasti”, Lily mutisi. Hän seurasi ärtyneenä, miten Jessie painoi taas päänsä tyynyyn ja näytti pian olevansa taas untenmailla.
Lopulta Lilylle ei jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin herättää Remus. Poika sentään ymmärsi häntä, James olisi ollut huonolla tuulella koko päivän, jos hänet olisi herättänyt siihen aikaan.
”Remus?” Lily kuiskasi ja tökkäsi poikaa varovasti. ”Reemuus?”
”Häh?”
Poika hätkähti istumaan ruskeat hiukset sotkussa, kasvoillaan hämmästynyt ilme.
”Lily? Onko jotain tapahtunut?”
Tyttö virnisti nolona.
”Anteeksi kun herätin, mutta minä kaipaan juttuseuraa.”
”Ai, joo. Totta kai”, Remus mutisi yhä unisen näköisenä ja kömpi pois peittonsa alta. Hän veti päälleen ensimmäiset housut jotka osuivat käteen ja seurasi sitten Lilyä oleskeluhuoneeseen.
”Mistä sinä halusit jutella?” poika kysyi ja peitti haukotuksensa.
”Ihan mistä vaan”, Lily vastasi ja hiljeni hetkeksi. ”Miten Alisonin kanssa menee?”
Remus katsoi ikkunasta ulos.
”Me… me emme ole oikein jutelleet viime aikoina.”
”Kyllä Alison siitä piristyy, hän tarvitsee vaan vähän aikaa.”
”Lily, tässä ei ole aikaa kovin paljoa”, Remus sanoi kuulostaen vihaiselta jopa omiin korviinsa. ”Siis tarkoitan, että koulu loppuu kohta. Ulkomaailmassa meitä odottaa joku, mitä emme osaa odottaa, mitä emme voi edes kuvitella. Aikaa ei ole tarpeeksi.”
Lily katseli jalkojaan ennen kuin käänsi katseensa pojan silmiin.
”Remus, sinä et voi jättää Alisonia nyt. Hän ei kestäisi sitä.”
Remus tuijotti itsepäisesti ikkunasta ulos.
”Minä ymmärrän sen”, hän sanoi yhtäkkiä. ”Mutta minä en kestä tätä. Hän on kun zombi, sinäkin olet huomannut sen. Hän… hän ei ole enää Alison.”
Lily kurtisti kulmiaan ja tuijotti takkatuleen.
”Ehkä sinä olet oikeassa”, hän mutisi. Remus huokaisi ja haroi hajamielisesti hiuksiaan.
”Anteeksi, mutta minä menen suihkuun.”
”Mene vaan. Olen pahoillani, että herätin sinut.”
Remus väläytti uupuneen näköisen hymyn ja katosi poikien makuusaliin vieviin portaisiin. Lily istui hetken paikallaan odottaen, että joku saapuisi hänen seurakseen ennen kuin kyllästyi ja lähti Suureen Saliin aamiaiselle.
Kello oli vasta sen verran, että siellä nökötti vaan muutama oppilas. Rohkelikkojen pöydässä istui uupuneen näköinen Tim lukien kurpitsamehukannua vasten asetettua kirjaa. Lily ei viitsinyt häiritä poikaa, joten istui hieman kauemmas ja nappasi itselleen paahtoleivän.
Ei kestänyt kauaa, kun Remus ilmestyi Suureen Saliin. Poika oikoi solmiotaan ja istahti tyttöä vastapäätä virnistäen hieman nolon näköisenä.
”Anteeksi jos olin töykeä aamulla”, hän sanoi ja nappasi itselleen myös paahtoleivän. ”Elämä on nykyään vähän turhan vaikeaa.”
Lily nyökkäsi toivoen, että näytti edes etäisesti ymmärtäväiseltä. Oikeastaan hänen ajatuksensa juoksivat muualla, säässä, Alisonissa, koulun loppumisessa ja Jamesissa.
”Kurjaa kun sataa”, Remus sanoi yhtäkkiä. Lily kohotti nopeasti katseensa paahtoleivän kullanruskeasta pinnasta ja vilkaisi pojan kasvoja. Remus näytti masentuneelta ja tyttö uskoi, että se ei johtunut pelkästään säästä.
Kello tikitti hitaasti eteenpäin. Lily söi paahtoleipänsä loppuun mahdollisimman hitaasti ja nousi sitten seisomaan.
”Minä menen herättämään ne unikeot”, hän sanoi päättäväisesti. Remus nyökkäsi lukien muodonmuutosten oppikirjaa.
Tyttö vilkaisi häntä vielä kerran ennen kuin lähti kohti rohkelikkotornia.
Oli tosiaan aika herättää muut. Jos ei muuten, niin ainakin todellisuuteen.

-----------

Olisiko liikaa pyytää ainakin yli viisi kommenttia? Jään odottelemaan. ;D
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Kurnuttaja

  • Kukkakaali
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #30 : Kesäkuu 25, 2009, 18:45:06 »
Härre gyyd, mähän olen melkein unohtanut tän ficin =O
Pyydän anteeksi ja lupaan, että tulen kommentoimaan ensi kerralla.

Lukuun: ensimmäinen jälki-istunto nauratti. Ei alkanut kauhean hyvin.
Muutenkin olen iloinen, että löydän kohtauksia joita lukiessa naurattaa. Mulle ei ole annettu taitoa kirjoittaa huumoria, se on liian vaikeaa.
Tuo Alison kyllä huolettaa minua. Kiljuntaa, itsekseen mutinaa, aineita, mitä seuraavaksi?
Toivottavasti tyttö toipuu jotenkin.
Tästä kommentista tuli aika epämääräinen. Syy voi olla, että olen viime yönä nukahtanut n. neljän aikaan aamuyöllä johtuen muutamasta eri seikasta. En siis ole nyt niin virkeä, kuin voisin.

Mutta, odottelen että kirjoitat jatkoa =)

Muoks. Juu, tästä kommentista tuli erittäin epäselvä.
Voin muuten sanoa Velialle ei ku Sheridanille (kirottu, kaikilla vaihtuu nimimerkit ja mä meen ihan sekasin), että minä olen saanut hänen aivoistaan jotain salaperäisiä singnaaleja (kirjoitetaanko se noin?), sillä Remus/Jules on kiinnostava, ja Alison ei enää tunnu sopivan tähän.
Toisin sanoen, minäkin taidan jopa toivoa Julesin jäävän (oikeesti, mikä muhun on menny? Epäilen vahvasti Velian, ei ku Sheridanin ilmeisesti kierojen aivojen lähettämiä singanaaleja (huomaako joku, etten viime yönäkään saanut unta? Huone on kuin sauna, eli minulla on syy, miksi olen nukahtanut kolmen aikaan).
Taidan häipyä tästä, mutta odotan silti seuraavaa lukua.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 27, 2009, 15:44:34 kirjoittanut Kurnuttaja »

Poissa Sheridan

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SkyHazel4429
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #31 : Kesäkuu 26, 2009, 12:24:34 »
Håhåå. Mä rakastan sua, Jippu! Mutta en enää jos tosissasi lähetät Julesin pois, sano et se voi jäädä, pliiiiiiis 8<<< Alisonilla menee lujaa, se on nyt entistäkin oudompi, Juleshan tasapainoittaa tätä ficciä sopivasti? Ah kun olen hyvä tekosyissä <3

Mutta. Todennäköisesti tiedät mikä oli lempikohtani - Remus/Jules, äwws :3 Söpöä. Ei sellaista hattaramaista kuin Lilylla ja Jamesilla vaan sellaista siedättävää ihanaa fluffia :D Oikeasti, save me, jätä Jules Tylypahkaan! Alison voi heilastella huumebileissään Andreaksen kanssa, eikösjuu ^^

Olen jostain syystä(köhön, siksi että tänään on siivouspäivä ehkäpä) äärimmäisen ärtynyt enkä jaksanut lukea kunnolla kaikkea :----D "juu ne on jälki-istunnos ja Peter... no se sano jotain"- meiningillä. Älä tapa :< Mutta ainoa kohta jonka jaksoin lukea toistamiseen oli se söpösöpöihanaihanaJules/Remus <3 I'm in love !

Hyvä alku hirwittäwälle siivousurakalle oli kyllä tämän lukeminen. Onkohan meidän mielien välillä yhteys kun osaat kirjoittaa minun mieleisiäni kohtauksia ó_________Ò

e// ah. aivopesu ihkuttamiseni siis toimii :------D
ee// c'mon, miten sä voit tehdä tän meille D:::: hohoo, haen kohta julesin takaisin! *pirullista naurua*. nojoo. palauta se sitten, muistakin :D
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 15, 2009, 11:05:35 kirjoittanut Sheridan »

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #32 : Heinäkuu 01, 2009, 22:50:31 »
Tulinpa vaan vastailemaan kommentteihin, tylsä ilta kun on. :>

Kurnuttaja: Ihan ymmärrettävää, että olet unohtanut, kesti tosiaan aika kauan tämän uuden luvun kanssa, inspis hävisi jonnekin mutta palasi kuitenkin takaisin. :D Minusta vähän tuntuu, että aina kun yritän kirjoittaa jotain huumorijuttuja, ne menee ihan pipariksi, mutta onnistui ilmeisesti ihan hyvin tällä kertaa. :o vau, nyt voin olla ylpeä itsestäni. :D
Kerta noin moni (tai siis kaksi...) tuosta Remus/Julesista on kiinnostunut, voi olla mahdollista, että heidän välillään ehkä tapahtuu vielä jotain. Huom. EHKÄ! :D Ja minunkin huoneessani on aika trooppinen tunnelma, enkä pysty nukkumaan, joten anteeksi jos tässä vastaillessa tulee aika paljon kirjoitusvihreitä. Sorisori. :D Ja suuuuuri kiitos ja iso hali kommentista. ;D

Sheridan: Hähähää, olen ilkeä ja lähetän Julesin pois - ainakin vähäksi aikaa. Katsellaan jos hän (ihan sinun ja vähän myös Kurnuttajan mieliksi) palaa kuvioihin jossain vaiheessa. En oikeastaan tiedä mikä teitä tuossa parituksessa kiehtoo. :oo Mutta Alison on nykyään aika kuiva tyyppi, myönnän, vaikka itsepä hänet olen luonut. :D Ja hyvin mahdollista, että meillä on jotain omituisia yhteyksiä mielien välillä. :DDDDD Pitääkin pyydystää jostain sinun kirjoittamia tekstejä ja vilkaista, pidänkö niistä. :DDD
No mutta kiitokset sinullekin kommentista. :D

HEI KAMOON TYYPIT, KOMMENTTIA KEHIIN NYT. :DDD Kaksi vasta, ja pyysin viittä. En haluaisi ruinata mutta pliispliispliiiiiis, elämäni riippuu näistä kommenteista.
Ehhhh... taidan tästä häippästä kirjoittamaan Draco/Hermione ficciäni mutta lupaan ja vannon kirjoittaa myös Sopeutumisvaikeuksia tänä iltana yönä. Joooten, baibai. (ja niitä kommentteja, pliis *koiranpentu katse*)
Jippu kuittaaaaa...
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #33 : Marraskuu 01, 2010, 19:00:08 »
Voi... jatkoa on tullut viimmeksi yli vuosi sitten, joten sitä ei varmaankaan tule enää.
Muttaa joo... rakastuin ficciisi. Luin sen kahdessa illassa läpi <3

Siinä ei ollut pariakaan piirrettä jotka ärsyttävät minua suunnattomasti ja niistä kaikkein tärkeimpänä:
Hahmot eivät päätyneet heti yhteen, vaan kiertelivät ja kaartelivat synnyttäen erillaisia jännitteitä, eikä kokoajan tiennyt ketkä lopulta pariutuvat. Kliseitä ja saippuaoopperaa! Minä tykkään :)
Oli myös ihanaa, kun ihmisiä eroili ja päätyi aina yhteen. Esim Lily ja James. Mutta he erosivat kyllä toisella kerralla jotenkin vähän.. tai siis ei se eroamis tilanne, se oli mielestäni ihan hyvä [heidän viimmeisin yhteenpaluunsa oli järkyttävä! Pahoitteluni :D Vaikka yleensä rakastan Gliseitä ja Siirappia se oli jotenkin... liian pehmeä. Jännitteet puuttuivat. Pahoitteluni :( ], mutta se että he erosivat kahdesti oikeastaan saman saian takia... se ei toiminut, mutta pidin siitäsilti :D

Kuvailua (esim ulkonäöistä) olisit voinut limittää enemmän tekstiin, vaikka tiedänkin kokemukseta, että se on hieman vaikeaa. Kuvaukset vain ryöppysivät nopeina pätkinä päälle. Yleensä tekstistä tekee sujuvampaa, kun esim hiustenvaäri ja muu ulkonäkö on laitettu rivienväliin. Onnistuin kyllä kuvittelemaan kaikki hahmot tosi hyvin, vaikka oma Jessieni olikin tavalisen pituinen/hieman lyhyt ja sinun tais olla pitkä, ja vaikka minun Katieni hiukset olivatkin olkapituiset :)

Mutta tuo Sirius/Jessie paritus! Kuinka ihana! Ja onnistuit tekemään Lily/Jamesistakin niin ihanan (rakastan niitä kyllä aina, mutta tämä oli niin ihana kun se ei sujunut sillee vettä vaan...) Allison/Remus oli mielestäni aluksi jotenkin tylsä ja liian luonnistuva kuten Remus paritukset yleensäkkin (miksi niin harvat kirjoittavat ongelmia ihmissuteuden ja tyttöjen välille?) mutta kun Remsu oli Tylyahossa etsimässä Alicea (Alisonia siis, omat lempinimeni :D Anteeksi.) Minun oli pakko heltyä kun Remus oli ja on vain niin hellyyttävä!
Tuo Tim juttu oli tuolla välissä hauska ja sitä olisi voinut olla vähän enemmän, ja siis lisää ongelmia, mutta loppuen lopuksi kallistun (tietenkin <3) Jamesin kannalle.
Ja olikos vielä muita tärkeitä parituksia...
Ai niin! Ann(Annabel)/Regulus parituksesta olisin halunnut kuulla enemmän :)

Tuo Chris (oliko se opettaja Chris) (ja Bella) juttu oli mielestäni vähän random... tai siis perjaatteessa en pitänyt siitä, mutta perjaatteessa se jäi häiritsemään minua. En ole koskaan pitänyt ficceistä joissa joku vainoa jotakuta/joitakuita (jos nyt ei lasketa Neigen Athenea)... Se jotenkin pilaa tunnelmaa, ja rasittaa mkinua, vaikka n toisaalta ihan kivaa :D En ainakaan puhu itseäni solmuun :D

Oli mielestäni hieman outoa kun kokoajan jotkun tytöt olivat riidoissa. Ensin Annie (valitan miuelstäni aika tylsä hahmo... ehkä hänestä ei vain  kerrottu tarpeeksi..) ja Lily ja sitten Jessie ja Meg...

Mutta joo... mä tykkäsin. Oo kiltti ja jatka...  

Tuli vähän sekava viesti ja pahoitrtelen jos masensin sinut haukuilla, mutta pidin kyllä todella paljon. Yritän vaan antaa mahdollisimman paljon rakentavaa kritiikkiä... :)

Pyydän vielä erittäin nöyrästi,
jatka, jatka kiltti Jippu. Ei ketään haittaa että ficci on ollut vuoden tauolla...



//  Oi voi ja kiitos jos jatkat Jippu! Olen kiinnostunut olen :)
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 14, 2010, 00:16:54 kirjoittanut Gemmssy »
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #34 : Marraskuu 12, 2010, 15:45:31 »
Oho, luulin että tämä ficci on jo kokonaan unohdettu :o

Nojoo, mutta yllätyin (iloisesti tottakai) kun huomasin että tähän on kommentoitu. Etkä ollenkaan masentanut minua kommenteilla, kaikki tuo on varmasti totta.
Hmm, jatkosta en osaa luvata mitään, mutta kun huomasin, että joku on kiinnostunut, voi olla että katson saanko inspistä kirjoittamaan tätä pitemmälle.
Wau, kiitos kommentista. Olen ihan otettu. 8)

~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa elephanthouse

  • kesän lapso mä oon
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: FeatherHallow19419 & QueenRune11201
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #35 : Helmikuu 20, 2012, 01:24:48 »
Moi, lueskelin tässä juuri koko ficin yhessä illassa yössä.
Ymmärrän kyllä, että viimeisestä kommentistakin on jo yli vuosi, mutta elättelen silti toivoa, että jatkaisit tätä vielä.
Teksti oli mukavan virheetöntä ja juoni sujuvaa. Näin putkeen lukiessa ei minulle ainakaan silmään pistänyt hirveitä hyppimisiä. Paritukset suloisen ärsyttäviä <3 haluaisin kuulla loputkin ficistä :::)))

Vilpittömästi,

The Elefantti Talo
Yksi ajatus täyttää äärettömyyden - William Blake
Amin mela lle = Minä rakastan sinua
Ficcifoorumi

Poissa hainippari

  • Vuotislainen
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, L/J, k-12) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #36 : Lokakuu 03, 2012, 17:01:21 »
Luin koko jutun yhdessä illassa :o aivan ihana ficci. Ymmärrän kyllä jos jatkoa ei enää tule, koska viimeisimmästä kommentista on aiika kauan, mutta ainahan saa toivoa ;) toivottavasti saat inspistä kirjottamiseen :) rakastan tätä ficciä <3

Poissa Jani

  • Vuotislainen
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, L/J, k-12) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #37 : Syyskuu 07, 2016, 20:52:30 »
Olisiko mitenkään mahdollista, että kirjoittaisit vielä jatkoa tähän ficciin? Sain nimittäin juuri luettua 19. osan, ja haluaisin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ymmärrän kyllä, jos jatkaminen ei enää kiinnosta, mutta jos kuitenkin päätät kirjoittaa uusia osia, niin täällä on ainakin yksi innokas lukija odottamassa. :)

Poissa Hattaraprinsessa

  • Pikkunoita jääräpää
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: miisaneen
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, L/J, k-12) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #38 : Helmikuu 01, 2017, 18:26:17 »
Löysin tän ficcin ihan vaa 'pari' vuotta myöhemmin julkasemisen jälkee ja voin sanoo et tää on yks parhaimmista ficceistä minkä oon lukenu:D jäi vaa vähä harmittaa ku loppu tollee aik äkkii :( Mut tykkäsi iha sikana ja oli sika kiva lukee tätä :) Aluks ku löysin tän joskus ehkä marraskuussa aattelin et on aika tylsä mut päätin kummiski vilkasta. Luin kaks ekaa osaa ja pidin pienen tauon, rupesin taas tänään lukemaan ja sainkin huomata että olin yhtäkkiä lukenut koko ficcin loppuun :'D Nautin todella tätä lukiessani kun kuuntelin samaan aikana mm. 5 seconds of summerin biisiä Wherever you are. (muuten sopii aiva täydellisesti joihinkin osiin;) )
Warning! Olet astunut vaaravyöhykkeelle! Varo ärsyttävää ja hattarapäistä prinsessaa!

Miisaneen -> Hattaraprinsessa