Kirjoittaja Aihe: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, L/J, k-12) 19.osa 24.6!!!  (Luettu 7010 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, L/J, k-12) 19.osa 24.6!!!
« : Huhtikuu 03, 2008, 14:59:38 »
Nimi: Sopeutumisvaikeuksia
Ikäraja: k-12
// Ikäraja muokattu & pyöristetty sääntömuutoksen mukaiseksi. :) -R
Paritus: Lily/James ainakin...
Gengre: Romantiikka, jännitys, fluff, huumori + muut
Summary: Lukuvuosi Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa ei ole ehtinyt edes alkaakaan, kun Pottereille muuttaa heidän iki-ihanat serkkunsa Ranskasta. Kukaan ei tosin tiedä, että Annie on hieman hankaluuksissa ja pian muitakin ihmisiä alkaa sekaantua tähän salaperäiseen suunnitelmaan. Mikä on tämän kaiken tarkoitus ja miten kaikki lopulta päättyy?
Varoitukset: Sisältää ainakin yhden kuoleman
Disclaimer: Rowlingin suurin osa, se pienempi osa minun. XD

A/N Jippu kirjoittaa taas kelmificciä. xDD No, yrittäkää kestää. Ja ensimmäinen osa, olkaa hyvät. ;D

--------------------------

1.osa-Kolmiodraamaa heti alussa

Aurinko laski hiljalleen kukkulan taakse. Sen viimeiset säteet lankesivat ruohikossa istuvan tytön kasvoille. Tyttö, Megian Thompson, siristi silmiään ja kaatui selälleen nurmikolle. Se oli liian pitkää, sinne suorastaan upposi.
Megianin korpinmustat hiukset levittäytyivät viuhkan lailla hänen päänsä ympärille ja tummat silmät korostivat kalmankalpeaa ihoa. Tytön huulet oli maalattu verenpunaisella huulipunalla ja kokonaisuudessaan Megian oli hyvin kaunis.
Silti hänellä oli synkkä salaisuus. Se söi häntä sisäpuolelta. Jonain päivänä Megian ei enää kestäisi. Jonain päivänä se lopulta pysäyttäisi hänet. Ja silloin kaikki tuntisivat Thompsonin koston ja kauhun.

¤¤¤

”Tiedätkö, Sarvihaara, minulla on ihan tappavan tylsää.” Sirius Musta heittäytyi parhaan ystävänsä James Potterin sängyn jalkopäähän saaden ystävänsä älähtämään, kun hänen i:nsä piste venähti melko pitkäksi.
Sirius oli Tylypahkan naistenmies huolettomasti myrskynharmaille silmille valuvine mustine hiuksineen ja lihaksikkaine vartaloineen.
James taas… no, hän oli rohkelikon huipausjoukkueen kapteeni, tyttöjen päiväuni numero 2. Hänellä oli sotkuiset, mustat hiukset, pähkinänruskeat silmät, pyöreät silmälasit ja hän yhtä treenattu kuin Sirius.
”Tiedätkö, Anturajalka, että minä yritän kirjoittaa”, James sanoi ja korjasi nopealle taikasauvan heilautuksella i:n pisteen, ennen kuin kastoi sulkakynänsä kärjen uudestaan musteeseen.
”Kirjoitat? Mitä muka? Jotain rakkausrunoja taas Evansista, kenties?” Sirius kysyi ja yritti napata Jamesin pergamentin joka kuitenkin veti sen kauemmas ystävänsä ahneilta käsiltä.
”Itse asiassa minä kirjoitan kirjettä Kuutamolle”, James sanoi.
”No miksi sinä et sitten voi näyttää sitä?”
Remus Lupin alias Kuutamo, oli heidän paras ystävänsä. Remus oli suloinen, hänellä oli huolettomat, ehkä hieman liian pitkät vaaleanruskeat hiukset ja samansävyiset silmät. Remuksella oli myös synkkä salaisuus, hän oli ihmissusi.
”Kirje on täynnä salaisia paljastuksia sinusta”, James sanoi dramaattisella äänellä ennen kuin virnisti.
”No ei vaineskaan, tässä ei ole vielä mitään tärkeää joten turha sinun on sitä lukea. Pyydän vaan Kuutamoa Viistokujalle tiistaina.”
Sirius mutristi suutaan ja puhalsi silmille häiritsevästi valuvia hiuksia pois silmiltään ennen kuin valui maahan kuin pyörtynyt fletkumato.
”Keksi minulle jotain tekemistä”, hän nurisi kuin 3-vuotias pikkukakara.
James vilkaisi ikkunasta ulos ja siristi silmiään auringonsäteiden häikäistessä ikävästi hänen silmiään.
”Mene vaikka rannalle iskemään tyttöjä”, hän sanoi.
Siriuskin vilkaisi ulos ikkunasta ennen kuin irvisti.
”En halua. Jos uskallan edes pistää jalkani rannalle, tytöt kuolaavat alleen niin suuren lammikon, että kohta koko ranta lainehtii.”
James huokaisi ja pudisteli päätään kärsivän oloisena.
”En ole eläissäni tavannut yhtä itserakasta ihmistä kun sinä”, hän sanoi ennen kuin puhalsi pergamenttiaan jotta muste kuivuisi nopeammin.
”Mielummin itserakas kuin itsesäälissä uiskenteleva – ”
”Joo, joo, tajusin jo”, James sanoi ja virnisti kuuluisan kelmivirnistyksen. Sirius kurtisti kulmiaan ennen kuin venytteli ja pomppasi seisomaan.
”Ja nyt – ”
Hän ei ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun ikkunan taakse lehahti vitivalkoinen pöllö, jonka jalassa roikkui vaaleanpunainen pergamenttirulla.
”Kenen pöllö tuo on?” Sirius kysyi.
”En tiedä, mutta se näyttää vähän sen meidän vuosiluokkalaisemme korpinkynnen, Olivia Stuartin, pöllöltä”, James sanoi ja avasi ikkunan jolloin pöllö lehahti sisälle ja laskeutui Siriuksen olkapäälle. Poika irrotti kummissaan pergamenttirullan kirjeen jalasta ja avasi sen varovasti.

Sirius,

tiedän, että et pakosti tunne minua, mutta minä tunnen sinut. Olen Olivia Stuart, seitsemäsluokkalainen korpinkynsi ja… nojoo, olen käynyt muutaman kerran treffeilla Jamesin kanssa mutta siitä ei todellakaan tullut mitään.
Hermostuin vähintään siinä vaiheessa, kun James sanoi minua vahingossa Evansiksi. 
Eli, jos sinulla ei ole tällä hetkellä tyttöystävää tai/ja sinulla ei ole mitään tekemistä niin voisitko tulla kanssasi Viistokujalle vaikka kahveille tai jotain… minun pitäisi ostaa myös uusi juhlakaapu sisareni häihin ja sinä olisit loistava valitsemaan minulle mahdollisimman hienon sellaisen.
Niin että voisitko lähettää mahdollisimman nopeasti vastauksen Prinsessan mukana?
Olivia.


James, joka oli lukenut kirjeen Siriuksen selän takaa, valahti hetkeksi punaiseksi ennen kuin virnisti.
”Noniin, siinä sinulle tekemistä!”
”Oletko SINÄ kutsunut STUARTIA EVANSIKSI?” Sirius kysyi nauruaan pidätellen.
”Hei se oli vahinko ja – ”
”Joo, joo. Minkä näköinen se Olivia on?”
”Sellaiset olkapäille ylettyvät punaiset hiukset, oliivinvihreät silmät, pisamia nenässä ja sirot kasvonpiirteet.”
Sirius mietti hetken ennen kuin napsautti sormiaan aivan kuin olisi tajunnut jotain merkittävää.
”Ahaa!”
”Ahaa?”
”Niin?”
”Niin! Ei kukaan sano ’ahaa’ ellei ole aivan titi tyy”, James selvensi.
”Itsekin sanoit!” Sirius huomautti.
”Nii-in, mutta vain näin fiksuilla ihmisillä kuin minä on oikeus sanoa niin. Fiksujen ihmisten suusta se kuulostaa fiksulta”, James sanoi viisaan kuuloisena.
”Ahaa?”
James huokaisi ja pudisti päätään muka-toivottomana.
”No, aiotko mennä Viistokujalle tuota… kahville ja valitsemaan Olivialle uutta juhlakaapua?” hän kysyi tarkistettuaan asian Siriuksen kirjeestä.
”No joo, ei tässä muutamaan tekemistä ole”, toinen poika sanoi ja raapusti nopeasti vastauksen Olivialle. Hän sitoi sen Prinsessan jalkaan ja antoi pöllön lehahtaa ulos avoimesta ikkunasta.
James pudisti huokaisten päätään ennen kuin ajoi Siriuksen ulos huoneestaan ja heittäytyi itse sängylleen miettien mitä hänen elämänsä rakkaus, Lily Evans, tekisi sillä hetkellä.

¤¤¤

Lily Evans seisoi vaatekaappinsa oven raossa ja haroi hermostuneena hiuksiaan. Hänen paras ystävänsä, Jessie Stuart, oli kymmenen minuutin päästä heillä ja Lily seisoi yhä alusvaatteillaan etsimässä jotain sopivaa päälle pantavaa.
Eiväthän he olleet menossa kuin vain Viistokujalle ostamaan Jessielle uutta juhlakaapua, hänen serkun, Olivia Stuartin, sisko meni naimisiin ja Jessien juhlakaapu oli jo käynyt liian pieneksi.
Vielä minuutin mietittyään Lily tyytyi vetämään ylleen vekkihelmaisen farkkuhameen, tiukan v-aukkoisen, vihreän t-paidan ja vihreät ballerinat joissa oli keltaisia palloja ja pieni korko.
Kello näytti jo viittä vaille kolmea joten Lily istui salamana meikkipöytänsä ääreen ja rupesi harjaamaan punaisia hiuksiaan. Paksut kutrit olivat ehdottomasti liian kuumat jättää vapaaksi joten hän sitaisi ne nopeasti korkealle poninhännälle.
Smaragdinvihreät silmät hän rajasi vaaleanvihreällä kajaalilla, ripsiin hän laittoi mustaa ripsiväriä ja otsaansa, poskiinsa ja nenäänsä puuteria.
Lily ehti vielä heittää farkkukankaasta tehtyyn käsilaukkuun rahapussin ja muita hyödyllisiä tarvikkeita, kun ovikello soi ja tyttö ryntäsi avaamaan.
Jessie seisoi ovella yhtä huolitetun näköisenä kuin aina. Hänen hopeanhohtoisen vaaleat kiharansa valuivat puoleen selkään asti, täydellisen muotoiset siniset silmät olivat rajattu vaaleansinisellä rajauskynällä, täyteläiset huulet oli värjätty vaaleanpunaisella ja yllään hänellä oli vaaleansininen, niskan takaa solmittava hellemekko ja hopeat, korkeakorkoiset narusandaalit.
”Lily!” Jessie hihkaisi ja astui askeleen eteenpäin halatakseen Lilyä mutta korkokengät kamppasivat hänet ja hän kaatui suoraan ystävänsä syliin.
”Oho, sori…”
Lily työnsi hänet hellävaraisesti kauemmas itsestään ja kurtisti kulmiaan.
”Oletko sinä ottanut jotakin?”
”Mitä? En! Nämä kengät vaan tekevät minut hulluksi”, Jessie ähisi ja pyyhki silmille valuvat hiuksensa takaisin korvan taakse.
Lily hymyili ja oli onnellinen, että käveli melko matalakorkoisilla kengillä. Kymmenen sentin korot olisivat hänelle aivan liikaa.
”No miksi et sitten vaihda kenkiä?” punapää kysyi huvittuneena.
”No, nämä kengät sopivat TÄY-DEL-LI-SES-TI tähän mekkoon”, Jessie sanoi turhaantuneena ja osoitti kenkiään ja sen jälkeen mekkoaan.
”Ahaa, niinpä tietysti. No, ilmiinnytäänkö me?” Lily kysyi.
”Minä en ole vielä 17, jos satut muistamaan”, Jessie sanoi.
”Niin, mutta minäpä olen. Eli, kätenne, neiti Stuart.”
Jessie tarttui Lilyn ojennettuun käteen ja sulki silmänsä. Tuntui, kun hänet olisi ahdettu putkeen. Hän ei saanut henkeä ja juuri kun hän oli pyörtymässä, paine loppui ja Jessie huomasi seisovansa Viistokujan vilinässä.
Lily veti syvään henkeä hänen vieressään ennen kuin hymyili kierosti.
”Inhoan tuota tunnetta”, he sanoivat yhtä aikaa. Toisaalta ilmiintyminen oli helppo tapa liikkua paikasta toiseen, joten ärsyttävä paine oli aina pakko kestää.
”Minne mennään ensimmäiseksi?” Jessie intoili ja kaivoi rahapussiaan käsilaukusta.
”Eikö sinun pitänyt ostaa joku juhlakaapu?” Lily kysyi ja katsoi ympärilleen. Viistokujalla oli jostain kummasta syystä normaalia enemmän porukkaa, Lily tosin arveli sen johtuvan siitä, että oli niin yksinkertaisen kaunis päivä ja Jessie siitä, että eräässä vaatekaupassa oli suuri alennusmyynti.
”No, eiköhän suunnisteta matami Malkinille”, Jessie sanoi ja lähti iloisesti (tosin vähän huojuen) kävelemään kohti lähellä sijaitsevaa kaapukauppaa.
Lily tajusi jäävänsä seisomaan hetkeksi hämmentyneenä paikoilleen, ennen kuin ryntäsi ystävänsä perään.
”Jessie, sinä ryntäilet koko ajan joka paikkaan enkä minä edes pysy sinun perässäsi”, hän valitti. Jessie työnsi matami Malkinin kaapukaupan oven auki ja astui sisään pieneen liikkeeseen, joka oli ahdettu täyteen erivärisiä -, kokoisia – ja merkkisiä kaapuja.
”Mitäs teille saisi olla?”
Matami Malkin oli ilmestynyt heidän eteensä ja hymyili ystävällisesti.
”Juhlakaapu, sellainen, mikä sopii häihin”, Jessie vastasi ja viskasi hiukset olkansa taakse. Matami Malkin rypisti otsaansa ja otti tytöltä muutaman mitan, ennen kuin hävisi hyllyjen ja tankojen taakse ja tuli takaisin syli täynnä eripastellin sävyisiä mekkoja.
Jessie tuijotti niitä hämmästyneenä. Sitten hän näytti ärtyneeltä.
”Puhuiko joku tuollaisista lässytilässyti sävyistä?” hän kysyi.
”No mutta, neiti - ?”
”Stuart.”
”Neiti Stuart, nämä värit sopivat teille mainiosti.”
Lily vilkuili mekkoja. Vaaleankeltaista, vaaleanpunaista, vaaleansinistä, vaaleanruskeaa, vaaleanviolettia…
”Minä haluan tummanviolettia ja mustaa”, Jessie julisti. Matami Malkin tuhahti ja olkiaan kohautellen hän käveli takaisin tankojen väliin.
”Jess, sinä inhoat violettia”, Lily suhahti, kun matami oli tarpeeksi kaukana.
”No joo, minusta se voisi sopia niinkin tylsiin, kun Amalia Stuartin, häihin”, Jessie totesi ja kohautti olkiaan välinpitämättömän oloisesti.
Lily pudisti huokaisten päätään ja istui läheiselle pallille katsomaan, miten Jessie juoksutti matami Malkinia hakemaan uudenlaisia mekkoja uudestaan ja uudestaan.

¤¤¤

Vihdoin Lily ja Jessie poistuivat kaupasta lämpimään ulkoilmaan. Jessiellä oli paperisessa kassissa mustavioletti mekko, minkä hän oli valinnut pitkän ajan jälkeen.
Mekko oli kaunis ja sopi Jessielle hyvin. Se oli violetti, mutta rintakehän kohdalla oli musta hämähäkki joka oli koristeltu pienillä jalokivillä. Mekko oli kahisevaa kangasta ja sen takana, selän kohdalla oli korsettimaiset nyörit. Helma ylsi maahan asti.
”Mitähän äiti sanoo tästä mekosta?” Jessie hihitti.
Hänen perheensä oli yksi niistä ikivanhoista ja rikkaista velhosuvuista, aivan kuten Mustat ja Malfoyt. Jessie osti aina kaikki vaatteensa mahdollisimman kalliista päästä ja törsäsi muutenkin rahojaan reilusti, aivan äitinsä ja isänsä kiusaksi.
”Varmaan: ’voi, Jessie, sinä näytät kamalalta. Laita tämä pinkki röyhelömekko mielummin’”, Lily sanoi kuivasti ja kaiveli käsilaukkuaan mietteliäästi.
Jessie huokaisi teatreelisesti ja painoi käden otsalleen.
”Voi minua.”
”Hah, hah.” Lily kohotti katseensa laukkunsa uumenista ja huomasi hieman kauempana ihmisjoukon seassa Sirius Mustan. Hän katsoi pojan ympärille, mutta hänen onnekseen (tai harmikseen) muita kelmejä ei näkynyt.
Lily oli vihannut James Potteria viimeiset… no, viisi vuotta, mutta kuudennen luokan lopussa hän oli huomannut tunteidensa kääntävän suuntaa ja nyt…
No, hän ei tiennyt mitä mieltä nyt oli mutta tärkeintä, että hän ei enää vihannut Jamesia.
”Mitä sinä tuijotat?” Jessie kysyi ja siristi silmiään samaan suuntaan minne hänen ystävänsä katsoi.
”Eeh… no oikeastaan katsoin, kuka Mustan kanssa tällä kertaa on”, Lily keksi nopean tekosyyn.
”Häh? Onko Sirius täällä?” Jessie kysyi ja tarkensi katsettaan entisestään.
”On, tuolla, menossa matami Malkinin kauppaa kohti”, Lily sanoi.
Jessien silmät siristyivät uhkaavasti, kun hän huomasi kenen kanssa hänen kestoihastuksensa käveli.
”Se on Olivia. Minun serkkuni!” hän sihahti.
”Jess, älä nyt vaan tee mitään – ” Lily aloitti mutta Jessie oli jo kaukana korkeakorkoisine korkokenkineen.
”Typerää”, Lily pihahti ja juoksi ystävänsä perään joka seisoi jo Siriuksen ja Olivian luona. Olivia ei näyttänyt yhtään ilahtuneelta siitä, että Jessie oli ilmestynyt paikalle.
Jessie ja Olivia olivat olleet pikkulapsina parhaita ystäviä, lukeneet toistensa päiväkirjat ja leikkineet jatkuvasti yhdessä.
Ajan kuluessa Olivia oli kyllästynyt Jessien täydellisyyteen ja ruvennut ilkeilemään hänelle ja kerta toisensa jälkeen hän oli yrittänyt varastaa serkkunsa poikaystävät.
”Hei Sirius”, Jessie sanoi ja räpäytti silmiään. Sirius virnisti rennosti.
”Hei, Jessie.”
Olivia rykäisi mutta vaan Lily kiinnitti siihen huomiota.
”Ja hei Lily. Mikä suo minulle tämän kunnian nähdä teidät täällä tänään?” Sirius kysyi ja kumarsi herrasmiesmäisesti.
”Minä tulin ostamaan mekkoa serkkuni häihin”, Jessie sanoi ja väläytti keimailevan hymyn mikä sai Lilyn suun loksahtamaan auki. Jessie oli omassa elementissään, taas kerran, tosin hurmaamassa serkkunsa seuralaista mutta sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot sallittuja.
”Niin, hänen serkkunsa on minun siskoni”, Olivia sanoi siirappisesti. Lily voihkaisi mielessään. Kun nämä kaksi olivat tuollaisella päällä, syntyisi vaan ruumiita.
Jessie väläytti imelän hymyn joka paljasti hänen vitivalkoiset hampaansa.
”Niinpä niin. Haluaisitko sinä, Sirius, tulla minun seuralaisekseni sinne?”
Olivian kauniit silmät siristyivät uhkaavasti.
”No joo, ei minulla muutakaan tekemistä ole…” Sirius vastasi huomaamatta seuralaisensa murhaavaa ilmettä.
Olivia puristi kiukusta kihisten kätensä nyrkkiin ja nykäisi Siriuksen hihasta mukaansa.
”Oli kiva nähdä, Sirius, lähetän sinulle vielä kirjeen!” Jessie huusi heidän peräänsä.

¤¤¤

”Voi luoja, en mene enää koskaan Viistokujalle Olivia Stuartin kanssa”, Sirius ulvaisi ja lysähti istumaan Jamesin huoneessa olevaan punaiseen nojatuoliin.
James pläräsi kyllästyneenä uusinta huispauslehteä ja kuunteli Siriuksen valitusta puolella korvalla. Vasta kuullessaan nimen Lily Evans, hän kehtasi nostaa katseensa lehdestä.
”Mitä sinä sanoit?”
”Niin, että Lilykin oli siellä”, Sirius sanoi huvittuneena ennen kuin muisti roolinsa tuskastuneena tyttöjen välisenä leikkikaluna jolloin hän viritti taas kasvoilleen tuskallisen ilmeen.
”Niin, Jessie siis pyysi minua Olivian siskon häihin ja Olivia mökötti minulle koko lopputreffejen ajan”, hän päätti valitusvirtensä.
James pudisti päätään huvittuneena.
”No, aiotko mennä Jessien kanssa Olivian siskon häihin?”
”Totta kai. Uskoisin ainakin”, Sirius sanoi ja pomppasi seisomaan.
”Toisaalta en tiedä ollenkaan milloin ne ovat ja niin edes päin.”
”Ehkä sinun kannattaisi lähettää kirje”, James ehdotti ja jatkoi huispauslehtensä selailua.
”Kirje?”
”Niin, sellainen pergamentti mihin on kirjoitettu kirjaimia jotka muodostavat sanoja ja sanat sitten muodostavat lauseita. Esimerkiksi – ”
”Kyllä minä tiedän, mikä kirje on”, Sirius ärähti.
”Hienoa, Antsukka, sitten vaan sulkakynä kauniiseen käteen ja omaan huoneeseen kirjoittamaan kirjettä Jessielle”, James sanoi.
Sirius tyrskähti.
”Antsukka?”
”Jep. Vähän niin kuin Anturajalka mutta ei ihan. Se on lempinimen lempinimi”, James selitti muka-vakavana.
”Ahaa. No, menen nyt kirjoittamaan sitä kirjettä. Nähdään, Sartsukka”, Sirius vinoili ja paukautti oven kiinni perässään poistuessaan huoneesta.

¤¤¤

Seuraava aamu valkeni yhtä kirkkaana kuin edellinenkin. Lily venytteli pitkään ja hartaasti ennen kuin jaksoi nousta istumaan sängyllään istumaan.
Jessie oli jäänyt heille yöksi ja tytön tasainen tuhina kuului lattialta olevalta patjalta.
Lily haroi punaisia hiuksiaan ja haukotteli ennen kuin nousi kokonaan seisomaan ja tassutteli huoneensa ovelle.
Hän vilkaisi vielä kerran sikeästi nukkuvaa Jessietä ennen kuin sulki oven hiljaa perässään ja hiipi portaat alas keittiöön missä hänen äitinsä ja isänsä jo siemailivatkin kahvejaan.
Herra Evans luki sanomalehteä ja kohotti katseensa kuullessaan askelia.
”Kas huomenta, Lily”, hän sanoi ja hymyili leveästi.
”Huomenta isä. Huomenta äiti”, Lily sanoi ja istui äitinsä viereen pyöreän pöydän ääreen.
”Huomenta, kultaseni. Otatko kahvia?” rouva Evans kysyi ja hymyili omaa, sievää hymyään.
Lily työnsi kahvikuppinsa lähemmäs ja nyökkäsi.
Rouva Evans kaatui höyryävää nestettä tyttärensä kuppiin ja jatkoi jonkun sisustuslehden selaamista. Rouva Evansilla oli pakkomielle sisustaa, uusia, kyllästyä vanhaan sisustukseen, sisustaa, uusia ja… no, tajusitte varmaan. 
Lily tiputti kahviinsa sokeripalan ja lurautti sinne vähän kermaa ennen kuin uskalsi maistaa sitä. Todettuaan sen hyvän makuiseksi, tyttö otti isomman kulauksen sitä.
Keittiöön laskeutui hiljaisuus jonka rikkoi vaan hiljainen kahina, kun herra Evans käänsi sanomalehtensä sivua tai kolahdus, kun Lily hämmenteli kahviaan.
Noin vartin kuluttua Jessie ilmestyi keittiöön haukotellen.
”Huomenta, Lils. Ja huomenta herra ja rouva E”, hän sanoi ja istui ystävänsä viereen.
”Huomenta, Jessie. Olitko meillä yötä?” rouva Evans kysyi.
”Joo, olin. Eikö Lily kertonut?” Jessie kysyi ja loi syyllisen katseen vieressään istuvaan ystävään.
”Kulta, Lily sanoi siitä meille kyllä”, herra Evans muistutti sanomalehtensä yli. Rouva Evans näytti muistelevan jotain hyvin tarkkaan ennen kuin hymyili.
”Ai, no nyt muistan. Vanhuus alkaa jo painaa”, hän sanoi ja hymyili hieman alakuloisesti. 
Jessie hymyili takaisin. Hän maksaisi mitä tahansa, jotta hänellä olisi niin mukava ja lämmin äiti kuin Lilyllä. Rouva Evans ei välittänyt ulkonäöstään, toisin kuin Margareta Stuart.
Margareta ei näyttänyt äidiltä, hän näytti siltä, kun yrittäisi olla Jessien isosisko. Niinpä niin, yrittäisi.
”Jessie, oletko hereillä?” Lily kysyi ja kopautti ystäväänsä ei-niin-hellävaraisesti päähän.
”Lily”, rouva Evans torui mutta Jessie heilautti kättään näyttääkseen, että kopautus ei haitannut pätkääkään.
”Joo, kysyitkö jotain?”
”Niin että otatko kahvia vai teetä?” Lily kysyi uudestaan.
”Teetä, kiitos”, Jessie sanoi. Lily kaatoi hänen kuppiinsa kuumaa vettä ja ojensi sitruunateepussin.
Herra Evans nousi seisomaan ja pörrötti toisella kädellä Lilyn ja toisella Jessien hiuksia.
”Minun pitää kyllä nyt mennä töihin. Nähdään illalla, Lily”, hän sanoi, iski silmää Jessielle ja pyyhälsi ulos keittiöstä.
”Minä menen pesemään pyykkiä”, rouva Evans sanoi ja pyyhälsi kohti kylpyhuonetta.
Hetken kahden tytön väliin lankesi hiljaisuus ennen kuin Lily avasi suunsa.
”Oletko miettinyt, että kun kutsuit Siriuksen Amalian häihin, siellä saattaa olla koko Siriuksen suku”, hän sanoi.
Jessien silmät levisivät kauhusta ja hän läpsäytti käden suunsa eteen.
”Voi ei.”
”Voi kyllä.”
”Voi ei.”
”Voi kyllä.”
”Voi ei.”
”Voi riittää jo”, Lily päätti erittäin opettavan keskustelun siihen.
”Voi ei, mitä minä teen? En voi perua treffejä ja jos Sirius tulee, koko häistä tulee katastrofi”, Jessie hermoili.
”Naamioi Sirius”, Lily sanoi niin vakavana että molemmat purskahtivat nauruun.
”Hyvä idea, miten olisi vaikka apinapuku? Mieti Siriusta apinapuvussa?” Jessie kikatti.
”Mieti häissä olevaa Siriusta apinapuvussa!” Lily sanoi ja purskahti taas nauruun. Jessie nauroi niin, että ei saanut enää henkeä.
”Tytöt, oletteko kunnossa?” rouva Evans huhuili alakerran kylpyhuoneesta. Yläkerrassakin oli kaksi kylpyhuonetta, toinen Lilyn ja toinen hänen siskonsa Petunian.
”Joo”, Lily sai henkäistyä. Hänen kahvinsa oli kaatunut pöydälle ja herra Evansin sanomalehti oli sotkeutunut siihen mutta muuten heidän naurukohtauksestaan ei ollut syntynyt vahinkoa.
Jessie tirskahti vielä kerran ennen kuin nousi hieman huojuen seisomaan ja istui takaisin tuolilleen.
”Minä rakastan olla teillä yötä. Teillä on ihana koti, ei sellainen kauhea linna niin kuin meillä”, hän sanoi ja siemaisi varovasti jo vähän jäähtynyttä sitruunateetään.
”Minä taas rakastan teidän kotianne. Tämä talo on niin tylsä verrattuna siihen”, Lily sanoi ja nousi seisomaan hakeakseen tiskirätin.
Oikeastaan hän olisi voinut kuivata pöydän taikasauvan heilautuksella mutta koska Lily oli elänyt jästinä niin kauan, hän toimi kuten jästit.
Jessie taas oli tottunut siihen, että kotitontut siivosivat pienimmänkin sotkun aina hänen petaamattomasta sängystään lattialla oleviin leivänmurusiin.
No, jästeillä se oli vaikeampaan.
Jessie kyllä tiesi, mitä hänestä Tylypahkassa ajateltiin. Hän oli se rikas tyttö joka sai kaiken minkä halusi. 
Päällepäin saattoi luullakin niin, mutta oikeastaan Jessie oli herkkä ja inhosi perhettään melkein yhtä paljon kuin Sirius omaansa.
Oikeastaan tyttö tunti juuri sen takia vetoa Siriukseen. He olivat tavallaan niin samanlaisia ja mikä tärkeintä – yhtä hyvännäköisiä.
Ja olihan Jessiekin suosittu, niin kuin Sirius.
”Jessie, sinä teet tuota taas”, Lily sanoi huokaisten.
”Häh?”
”Niin, että sinä taas haaveilet.”
”Enkä haaveile, minä ajattelin perhettäni ja…”
”Niin?” Lily kohotti kulmiaan kuivatessaan kahvia pöydältä.
”Ja Siriusta”, Jessie myönsi ja kohotti teemukiaan kun Lilyn tiskirätti kulki pöydän pinnan halki.
Keittiöön laskeutui taas kummallinen hiljaisuus. Jessietä kylmäsi.
Inhosiko Lily kelmejä vuosi vuodelta enemmän kunnes ei enää suostuisi olemaan Jessien ystävä kun hän piti Siriuksesta?
Entä jos se vahva side, mikä Lilyn ja Jessien välillä oli, kuihtuisi ja murtuisi kokonaan?
Jessie pudisti päätään kun Lily käänsi hetkeksi selkänsä.
Hän ei antaisi sen tapahtua. Hänen ja Lilyn ystävyydestä tyttö tulisi pitämään kynsin ja hampain kiinni.

¤¤¤

Sirius heräsi kovaääniseen paukuntaan joka kuului keittiöstä. Oikeastaan se kuulosti siltä, kun joku olisi hakannut kahta kattilan kantta yhteen.
Sen jälkeen kuului huutamista, mutta unenpöpperöinen Sirius ei saanut sanoista selvää.
Huutamisen jälkeen oli hetki hiljaista ennen kuin korvia huumaava pauke alkoi uudestaan.
”No voi helvetin helvetti…” Sirius äyskähti ja viskasi peiton sivuun. Hän veti paljaan ylävartalonsa peitoksi mustan t-paidan ja astui huoneestaan käytävään täsmälleen samaan aikaan kun James astui omasta huoneestaan.
”Mitä hittoa tuolla tapahtuu?” Sirius nurisi äreissään ja hieroi silmiään ennen kuin haroi nopeasti mustat hiukset silmilleen.
”No älä minulta kysy. Toisaalta minulla on kyllä omat aavistukseni…” James sanoi hieman pahoinvoivan näköisenä.
Sirius ei jäänyt kyselemään enempää vaan lähti nopeasti laskeutumaan portaita alas.
Potterit asuivat melko suuressa talossa Codricin notkossa. Se oli kolmekerroksinen (alakerta, yläkerta ja ullakko) ja rouva Potter oli sisustanut sen kauniisti ja hillitysti.
James juoksi Siriuksen perään ja yhtä aikaa he saapuivat ruokasaliin, missä noin 5-vuotias tyttö paukutti kahta suurta kattilankantta yhteen.
Muutaman metrin päässä seisoi kaunis tyttö, joka nojaili rennosti seinään. Tytöllä oli korpinmustat hiukset, jotka valuivat sileinä ja kiiltävinä aika alaselkään asti.
Hänen safiirinsinisissä silmissään oli kyllästynyt pilkahdus siihen asti, kun hän huomasi Jamesin ja Siriuksen.
”James!” tyttö hihkaisi innoissaan ja pomppasi suoraan Jamesin kaulaan.
”Annie? Mitä ihmettä te täällä teette?” James kysyi ja rutisti serkkuaan lujasti.
Eli sellaisille jotka eivät jo tajunneet, tyttö oli Jamesin serkku, Annie Potter. Annie opiskeli ranskalaisessa noitakoulussa, Beauxbatonsissa. 
”Äiti ja isä riitelivät taas kerran ja isä löi äitiä. Äidille riitti ja ’än kaappasi meidän mukaansa ja ilmiintyi suoraan Lontooseen. Olimme muutaman yön Vuotavassa noidankattilassa kunnes äiti muisti veljensä, eli sinun isäsi. Tulimme tänne”, Annie selitti kyyneleet suurissa silmissään.
Eli siis pikakelauksena, Jamesin isän, Jackin, sisko Catherine oli ihastunut erään ranskalaiseen mieheen, Ernieen, ja muuttanut tämän perässä Ranskaan.
He olivat saaneet kolme lasta mutta koska Catherine ei suostunut menemään Ernien kanssa naimisiin, mies oli alkanut väkivaltaiseksi.
Oikeastaan Jamesin äiti, Jane, aina puhuikin siitä, milloin ”Cata” kyllästyisi ja tulisi heidän luokseen. Ja vihdoin niin oli tapahtunut.
James käänsi katseensa yhä kattilan kansia paukuttavaan tyttöön, toiseen serkkunsa Angelinaan, jonka kasvoilla oli mielipuolinen ilme.
”Voisitko lopettaa hetkeksi, Lina?” hän pyysi ja kyykistyi serkkunsa tasolle.
Angelina tiputti kattilankannet suuren kolahduksen kera lattialle ja kapsahti Jamesin kaulaan.
”’Urmaava nähdä, James”, hän sanoi ranskalaisella aksentilla, millainen oli myös Anniella.
”Samoin, Lina”, James sanoi virnistellen ja nousi seisomaan vaahtosammuttimen kokoinen Angelina yhä kaulassaan roikkuen.
”Kuka täällä huusi?” Sirius kysyi keskeyttäen iloisen jälleennäkemisen. Häntä ei oikeastaan edes kiinnostanut ketä nämä kaksi outoa tyttöä olivat, kunhan hän vaan pääsisi äkkiä nukkumaan…
Annien hiukset heilahtivat dramaattisesti olan yli, kun hän kääntyi katsomaan Siriusta. Tytön täyteläisille huulille levisi hymy, kun hän näki Siriuksen.
”Anteeksi, se olin minä. Lina ei suostunut olemaan ’iljaa”, hän sanoi anteeksipyytävän oloisena.
”Aijaa.”
Annie kallisti päätään ja kohotti täydellisen muotoisia kulmiaan.
”Kuka sinä muuten olet?”
”Ai joo, Sirius Musta. Asun täällä”, Sirius sanoi.
Annie purjehti hänen luokseen ja ojensi kätensä.
”Annie Potter, Jamesin serkku. Minä en vielä asu täällä mutta muutaman viikon saatankin asua jos Jack-setä antaa luvan”, hän sanoi ja hymyili kun Sirius tarttui hänen käteensä ja puristi sitä.
James virnisti ja laski Angelinen maahan.
”Aiotko palata Ranskaan kouluun?” hän kysyi.
Annie hymyili.
”En, en todellakaan. Äiti sanoi, että etsimme Viistokujalta tai jostain Lontoosta talon. ’Än on aina ’alunnut, että kävisin Tylypahkassa koulua”, hän sanoi.
”Tylypahka on todella näkemisen arvoinen paikka”, James sanoi.
Angelina hihitti ja kurotti taas kattilankansia kohti mutta Sirius nappasi ne nopeasti pois.
”Ihan vaan korvia ajatellen”, hän sanoi.
Angelina laittoi kätensä uhmakkaasti puuskaan ja katsoi Siriusta kulmiensa alta mutristaen pientä suutaan.
”Minä ’aluan ne takaisin, senkin rumilus”, hän sanoi.
Sirius virnisti anteeksipyytävän näköisenä ja lähti keittiötä kohti mutisten jotain päällekäyvistä pikkulapsista.
Annie hymyili Jamesille anteeksipyytävästi.
”Toivottavasti ystäväsi ei suuttunut, Lina on ’ieman tuollainen uusille ihmisille. Tullut isään.”
James huitaisi kättään ja virnisti.
”Ei Sirius suutu. Vai mitä, Antsukka?” hän kysyi taas ovelle ilmestyneelle Siriukselle.
”En, kun kauniita naisia on näköpiirissä”, poika vastasi ja haroi rennosti mustia hiuksiaan mikä sai Annien punastumaan joka sai taas Jamesin virnistämään.
”Missä Annabel muuten on?” James kysyi.
Annien ilme tummui. Annabel oli hänestä kaksi vuotta nuorempi, eli 15-vuotias. Siskonsa tavoin tyttö oli hyvin kaunis ja hurmaava.
”Erään ystävänsä kanssa eräretkellä jossain päin Ranskaa. Äiti ei löytänyt ’äntä millään emmekä tiedä ollenkaan missä ’än on ja kenen kanssa. Toivottavasti ainakin kunnossa”, Annie sopersi. Kyyneleet valuivat hänen sileille poskilleen mutta tyttö pyyhki ne mahdollisimman nopeasti pois, kun ruokasalin ovet aukesivat ja sisään astui kolme ihmistä, Jamesin vanhemmat ja Catherine Potter.
”Herra jestas, James, sinä olet niin uskomattoman paljon isäsi näköinen että! Ja olet kasvanutkin aivan hirveästi, olet jo pitempi, kuin minä. Viimeksi kun näin sinut olit noin vaahtosammuttimen kokoinen”, Catherine pölpötti innoissaan ja rutisti Jamesia niin kovaa kuin jaksoi.
”Ihana nähdä, Cata-täti”, James pihahti.
”Anteeksi, rutistanko liian kovaa? Ei ollut tarkoitus, olen vaan niin innoissani! Isäsi antoi minun ja tyttöjen jäädä tänne siksi aikaa, että löydämme oman kodin ja Annie tulee tietysti kanssasi Tylypahkaan syksyllä. Toisaalta onhan tätä lomaakin vielä riittävästi, ottaen huomioon, että kesäloma alkoi juuri. Eiköhän oteta snapsit sen kunniaksi”, Catherine hihkui niin ylipirteästi, että Siriuksen vatsassa alkoi kiertää kummallisesti.
Catherine oli Jackista viisi vuotta nuorempi. Hän näytti kauniilta mutta äidilliseltä olkapäille ylettyvine, mustine hiuksineen ja yhtä kirkkaansinisine silmineen kuin tytöillään.
”Nyt on aamu”, Jack sanoi ja tarttui siskoaan olkapäästä kiinni.
”Tietysti nyt on aamu, koska nyt ei ole ilta eikä nyt ole päivä eli on pakko olla aamu – ”
”Tule, minä näytän sinulle huoneesi. Nukut yhdessä Angelinan kanssa, Annie saa oman huoneen”, Jane sanoi ja tarttui Catherinea kädestä.
”Luojan kiitos”, Annie kuiskasi Jamesin korvaan. Ovelta kuului napakka koputus, mikä sai Jamesin ja Siriuksen ryntäämään suoraan eteiseen.
Sirius oli se, joka ehti ovelle ensin ja vetäisi sen auki. Oveen nojautunut James lensi mahalleen suoraan oven takana seisovan tytön jalkojen juureen.
”James?” tyttö sanoi kirkkaalla äänellä.
”Annabel?” James kohotti katseensa maasta safiirinsinisiin silmiin.
”James!” Annabel hihkaisi innoissaan.
”Annabel!”
James pomppasi seisomaan ja halasi kolmattakin serkkuaan lujasti.
”Oikeasti, ihana nähdä, Jamie. Ovatko äiti ja muut muuten täällä?” Annabel kysyi rutistaen Jamesia. Hänen punaruskeat hiuksensa olivat laineilla. Hän oli ainut, joka oli perinyt isänsä hiukset.
”Juu, ovat. He ovat huolissaan sinusta”, James sanoi. Annabel kohotti katseensa Jamesista ja huomasi Siriuksen.
”’Ei, minä olen Annabel Potter”, hän sanoi ja ojensi kätensä.
”Sirius Musta”, Sirius sanoi ja puristi kättä.
Annabel väläytti hymyn ja marssi poikien ohi sisälle. James ja Sirius vilkaisivat vielä toisiaan ennen kuin virnistivät ja luikkivat yläkertaan.
Kukaan ei voi tietää mitä heillä oli mielessään.

¤¤¤

Jessie oikoi turhaantuneena pinkin pitsimekon helmoja ja katsoi itseään peilistä. Pinkki värinä kyllä sopi hänelle mutta mekko oli aivan kammottava.
Kaiken lisäksi kangas raapi hänen ihoaan, joten tyttö luikerteli siitä mahdollisimman nopeasti pois. Mekko putosi lattialle pienen kahahduksen kera.
”Kultaseni, joko sovitit sitä mekkoa?” hänen äitinsä ällöttävän mairea ääni kuului oven takaa.
”Sovitin mutta toiste en enää todellakaan sovita!” Jessie kiljui ja potkaisi mekon pylvässänkynsä alle.
”Kulta, minä sanoin, että et voi laittaa sitä hämähäkkimekkoa serkkusi häihin”, Margareta sanoi ja pamautti oven auki astuen huoneeseen.
”Ulos!” Jessie kiljaisi. Hänhän oli pelkillä alusvaatteilla. Margareta perääntyi ja sulki oven hienovaraisesti.
Jessie napsautti taikalukon kiinni ja valahti ovea vasten istumaan. Lukko oli siitä erikoinen, että sitä ei saanut ulkopuolelta käsin auki Alohomora-loitsulla. Vaan Jessie sai sen auki sanomalla sille yksinkertaisesti auki. Niin, ja hänen piti koskettaa lukkoa jolloin se naksahti automaattisesti auki. Kätevää, vai mitä?
”Jessie, et kai vaan laittanut ovea lukkoon?” Margareta kiekui. Jessie haroi hermoromahduksen partaalla hiuksiaan ja katsoi itseään aivan ovea vastapäätä olevasta peilistä. Hän näytti kovin särkyvältä mutta myös hyvältä. Veelamaiset hiukset olivat korkkiruuvikiharoilla ja vartalo oli hoikka mutta muodokas juuri oikeista kohdista.
Hän tosiaan näytti täydellisesti. Hän melkeinpä oli täydellinen.
Mutta oli hänelläkin heikkoutensa. Jessie pudisti päätään ja pyyhkäisi kyyneleet silmäkulmastaan ennen kuin pomppasi seisomaan ja kiskoi päälleen kulahtaneen t-paidan ja vanhat verkkarit.
Asuvalinta sai hänen äitinsä raivon partaalle.
”Jessie, sinä olet Stuart, samoin kuin minä, eikä kukaan Stuart käytä tuollaisia vaatteita!” Margareta tiuskaisi ja laittoi kädet lanteilleen.
”Paitsi minä”, Jessie sanoi kapinallisesti ja viskasi hiukset olkansa taakse.
”Olet ilmiselvästi viettänyt liikaa aikaa sen verenpetturi Mustan kanssa. Jos ajattelit erota suvusta, minä ihan oikeasti tapan sinut”, Margareta sihisi.
”Sirius ei ole verenpetturi ja minä vihaan sinua niin paljon, että voisin oikeasti erota!” Jessie tiuskaisi. Tytön siniset silmät salamoivat kun hän kääntyi ja marssi takaisin huoneeseensa pamauttaen oven kiinni niin lujaa kuin jaksoi.
Salamana hän oli vaihtanut ylleen mustan lyhyemmästäkin lyhyemmän minihameen ja vaaleanpunaisen tiukan topin. Jalkaansa hän veti mustat nahkasaappaat ja hieman sekaisin olevien hiuksiensa peitoksi hän veti vaaleanpunaisen baskerin.
Nopeasti Jessie työnsi oven auki ja livahti käytävään. Hän kipitti alakertaan ja marssi suorinta tietä ovesta ulos.
Hän oli saanut tarpeekseen vanhemmistaan ja ainoa joka ymmärsi häntä, oli tässä tapauksessa Sirius.
Lilykin saattaisi ymmärtää minua, mutta… kyllä Sirius ymmärtää paremmin. Hänkin vihaa puhdasverisiä vanhempiaan ja on jopa eronnut suvusta. Minulla ei ole kanttia siihen.
Viha hänen sisällään sai Jessien kävelemään yllättävän nopeaa vauhtia katuja pitkin. Hän ei asunut kovin kaukana Codricin notkosta, mutta kuitenkin sen verran kaukana, että piikkikorkoisilla saappailla käveleminen alkoi rasittaa muutaman kilometrin jälkeen.
Saappaiden korot napsahtelivat asfalttiin ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta täydellisen kirkkaasti.
Vihdoin Jessie oli suuren, kartanon kokoisen talon edessä. Puutarha loisti kirkkaana väriloistona, oli punaista, sinistä, keltaista, oranssia, violettia, vihreää…
Jessie huokaisi ja työnsi vaaleanpunaista baskeria syvemmälle päähänsä.
Hän astui varovasti puutarhaan ja oli loikata kymmenen metriä ilmaan, kun lähimmästä puskasta kuului rapinaa ja esiin astui noin 5-vuotias, mustahiuksinen ja sinisilmäinen tyttö, jonka kasvoilla oli läpeensä ilkikurinen ilme.
”Tuota… hei”, Jessie sanoi ja astui varmuuden vuoksi askeleen poispäin. Samalla laatoitettu polku hävisi hänen altaan ja saappaiden piikkikorot upposivat smaragdinvihreään nurmikkoon.
Tyttö kallisti päätään ja väläytti hymyn. Lapsella ei ollut kumpaakaan etuhammasta mikä sai hänet näyttämään vieläkin ilkikurisemmalta.
Jessie huokaisi mielessään ja riuhtoi korkokenkänsä nurmikosta irti astuen takaisin laatoitukselle.
”’Ei”, pikkutyttö sanoi yhtäkkiä niin uskomattoman kirkkaalla äänellä, että Jessie melkein hätkähti.
”Minä olen Jessie Stuart”, Jessie sanoi mikä sai pikkutytön virnistämään leveästi.
”Minäpä olenkin Angelina Potter. Paljon kauniimpi nimi kuin sinulla, vai mitä?” tyttö, Angelina, kysyi.
Jessie hymyili epävarmasti ja tähyili ympärilleen. Kaikesta vähiten hän oli uskonut joutuvansa pikkutytön hiillostettavaksi heti, kun astuisi Pottereiden pihaan.
”Kyllä, se on hyvin kaunis nimi. Mitä sinä muuten teit yksin täällä puutarhassa?”
”Minä vakoilen”, Angelina kuiskasi salaperäisen näköisenä.
Jessie kohotti kulmiaan ja katsoi Angelinaa suoraan silmiin. Tytöllä oli kauniit, safiirinsiniset silmät ja ne saivat olon tuntumaan uniselta…
”Ketä sinä vakoilet?”
”Erästä tyttöä. Olen nähnyt sen ennenkin, se tyttö oli äsken tuossa kadulla ja tuijotti tätä taloa. Se tyttö on Ranskasta, minä asuin Ranskassa, tiesitkö?”
Jessie pudisti hymyillen päätään. Tästä pikkuipanasta ei saanut selville paljon mitään, asiat mitä tyttö höpötteli, eivät kuulostaneet kovin vakuuttavilta.
”Ai olet? Siellä oli varmaan mukavaa. Onko Sirius muuten täällä?” Jessie kysyi ja huitoi taloa kohti.
”On, ne ovat olleet James-serkun kanssa lukittuneena James-serkun ’uoneeseen koko aamun. ’Aluatko sinä tavata ’änet?” Angelina kysyi ja tapitti Jessietä suloisilla silmillään.
”Juu, sinä varmaan voitkin viedä minut Jamesin huoneeseen? Minä en katsos ole ennen käynyt täällä, enkä tiedä missä serkkusi huone on”, Jessie selitti.
”Totta kai, seuraa minua!” Angelina sanoi ja lähti pomppimaan ovea kohti. Jessie oli juuri lähdössä seuraamaan häntä, kun tien toisella puolella olevasta puskasta kuului kovaääninen rasahdus. Salamana tyttö oli kääntynyt ympäri ja tuijotti nyt silmä kovana puskaa, jonka tuuheat oksat heilahtelivat tuulessa.
”Taisin vaan ajatella”, hän mutisi.
”Tule jo, Jessie! Minä en jaksa odottaa”, Angelina huusi ovelta. Jessie pudisti päätään ja kääntyi.
”Tullaan, tullaan”, hän mutisi ja työnsi kahisevan puskan pois mielestään. Se oli varmaan vaan joku eläin ja hän oli vainoharhainen. Nyt hänellä oli paljon parempaakin tekemistä, kun miettiä niinkin tavallisia mutta samalla erikoisia asioita.

¤¤¤

Puskan rasahdusta ei todellakaan ollut aiheuttanut lintu tai joku muu olio. Megian Thompson ravisteli muutaman lehden mustalta viitaltaan ja katsoi silmiään siristellen Pottereiden kotitaloa.
Se oli upea, valkoinen, melkein kartanon kokoinen talo, jossa oli kolme kerrosta. Se oli varmasti sisäpuolelta vielä upeampi kuin ulkoa.
Megian huokaisi ja astui nopeasti kadulle. Hän tiesi, että Angelina Potter oli nähnyt hänet. Hän tiesi, että Angelina muisti hänet.
Oikeastaan se pikkuipana oli ainoa, jonka muistiloitsu sen päivän tapahtumien ajalta oli epäonnistunut. Megianin huulille kohosi ilkeä hymy.
Nyt, kun hän asui taas Lontoossa, kaikki oli hyvin. Hän onnistuisi, se olisi varmaa. Ranskassa se oli ollut paljon vaikeampaa, uusi paikka, uudet ihmiset mutta Englannissa Megian tiesi paljon ihmisiä, jotka voisivat auttaa häntä.
Siis oikeasti todella paljon, koska hänen äidillään oli hyvät välit suurimpaan osaan Lontoossa asuviin ihmisiin.
Hänen äitinsä oli jopa saanut Megianin Tylypahkaan, jotta suunnitelma onnistuisi paremmin. Megian nauroi mielessään.
Dumbledore oli hyväuskoinen hölmö. Ja ennen kuin tämä suurenmoinen rehtori huomasikaan, hänen nenän edessään oli tapahtunut kauheuksia.

¤¤¤

Sirius istui vaivaantuneena sängyllään Jessien istuessa hänen vieressään. He molemmat nojasivat seinää vasten (Siriuksen sänky oli seinässä kiinni) ja katselivat huoneessa ympärilleen.
Jessien mielestä Siriuksen huone oli viihtyisä, tosin vähän pieni. Seinillä oli paljon erilaisten huispausjoukkuiden julisteita ja viirejä, muutama rohkelikon viiri ja auroriakatemian juliste. Lattialla oli punainen matto ja ikkunassa oli punaiset verhot. Sängyn päiväpeitossa oli rohkelikon leijonan kuva ja tummapuinen pöytä oli täynnä tavaraa. Huone oli oikeastaan aika samanlainen kuin Jamesin, siellä ei vaan ollut niin paljon roinaa eikä kirjahyllyä.
”Otatko jotain juotavaa?” Sirius kysyi.
”Niin kuin mitä?”
”Kermakaljaa tai jotain mustaa lientä mitä jästit sanovat kokikseksi.”
”Nääh, minä tarvitsen tuliviskiä”, Jessie sanoi ja irvisti.
Siriuksen kulmakarvat pomppasivat silmille valuvien mustien hiuksien taakse.
”Minä luulin, että kiltit tytöt eivät juo.”
”Kuka on sanonut, että minä olen kiltti tyttö?” Jessie kysyi ja kallisti päätään. Siriuksen päähän ilmeisesti ilmestyi muutama kaksimielinen ajatus, nimittäin hän virnisti ja meni vaatekomerolleen.
Hetken pengottuaan hän palasi Jessien vierelle kädessään melkein täysi tuliviskipullo.
”Mistä sinä tuon olet hankkinut?” Jessie kysyi ja pyyhkäisi hopeanhohtoisen blondit hiukset korvansa taakse. Sirius kohautti olkiaan.
”Minulla on suhteita ja James on jo 17”, hän sanoi ja otti pitkän kulauksen kirkasta nestettä ennen kuin ojensi pullon tytölle. Jessie tarttui siihen ja hörppäsi. Poltteleva neste kurkussa sai hänet irvistämään mutta rohkeasti hän otti toisenkin hörpyn ja antoi pullon takaisin Siriukselle joka hymyili huvittuneena.
”Huomaa kyllä, että olet juonut aikaisemminkin. Usea tyttö purskauttaa tuliviskit suoraan minun naamalleni.”
”Se olisi jo liian noloa. Kaiken lisäksi, minä muuta minä tekisin typerissä tanssiaisissa, kun ryyppäisin?” Jessie kysyi ja kohotti toista kulmaansa.
Sirius näytti miettivän ennen kuin kohautti olkiaan ja otti uuden ryypyn pullosta.
”Tanssisit Lucius Malfoyn kanssa, ehkä”, hän sanoi mikä sai Jessien kikattamaan typerästi. Hänellä oli joko melko huono viinapää tai tuliviski vaan on aika vahvaa kamaa (Sirius kallistui viimeisemmän puolelle).
Melko nopeasti koko pullo tyhjentyi. Jessie kikatti melkein pelkästään sillekin, että Sirius pyöräytti silmiään (jota poika teki ihan tahallaan, että saisi tytön nauramaan).
”Miksi sinä muuten edes tulit tänne?” Sirius kysyi yhtäkkiä. Jessie hillitsi kikatustaan ja pyöritteli tyhjää tuliviskipulloa kädessään.
”Äiti saa minut hermoromahduksen partaalle”, hän sanoi.
”Miten niin?” Sirius kysyi. Jessie katsoi häntä silmät tuikkien. Miten poika onnistuikin näyttämään niin seksikkäältä vaan nojatessaan seinään?
”Hän yrittää pakottaa minulle jonkun ihme mekon sinne serkkuni häihin. Ja yrittää muutenkin määrätä koko minun elämäni. Ja sanoi sinua verenpetturiksi”, tyttö sanoi. Kyynel valui hänen poskelleen.
Sirius jäykistyi.
”No, kaikkihan minua sanovat verenpetturiksi. Aivan sama. Sinäkin voisit erota suvusta, niin olisimme kaksi hylkiötä”, hän sanoi.
”Miten mainio idea. Minä tosin jäisin ilman perintöä ja olisin aivan pennitön”, Jessie sanoi. Sirius virnisti.
”Jep, veisi aikaa totutella siihen, että ei saa ostaa jokaista ihanaa mekkoa mitä vastaan tulee.”
”Minä en osta jokaista ihanaa mekkoa mitä vast- hups, ostanhan minä”, Jessie sanoi ja kikatti.
”Me molemmat olemme humalassa ja nyt on vasta päivä”, hän sanoi ja kikatti lisää. Sirius kallisti päätään ja katsoi Jessietä. Tyttö oli aika kaunis ja… tosiaan, Sirius ei ollut huomannutkaan miten seksikäs Jessie oli. Koulupuku ei todellakaan päästänyt tytön upeita muotoja esille mutta kun hänellä oli yllään minihame ja toppi, tyttö oli todellakin kaunis.
”Lily varmaan kiroaisi minut alimpaan helvettiin jos tietäisi missä olen, missä kunnossa ja kenen kanssa”, Jessie sanoi ja painoi pään koukussa oleviin polviinsa.
”Mikä vika minun seurassani on?” Sirius kysyi muka-loukkaantuneena.
”Niinpä, ei mikään mutta Lily on erimieltä”, Jessie sanoi vakavan näköisenä ennen kuin virnisti ja kaatui selälleen niin, että hänen päänsä oli Siriuksen sylissä. Poika katseli tytön maidonvalkeita kasvoja, täydellisiä huulia ja upeita silmiä, minne suorastaan upposi. Kaukaa katsottuna ne näyttivät vaan sinisiltä mutta lähempää katsottuna niissä oli vähän tummansinisimpiä läikkiä.
Jessien sydän hakkasi hulluna, kun Sirius katsoi häntä suoraan silmiin. Pojan myrskynharmaat silmät välkähtivät kummallisesti mikä sai Jessien sydänkohtauksen partaalle.
Katse oli suoraa himoa ja… jotain muuta mitä tyttö ei tunnistanut. Juuri kun Sirius oli kumartumassa, ovi pamahti auki. Jessie ja Sirius lennähtivät salamana irti toisistaan ja Sirius tunki tyhjän tuliviskipullon tyynynsä alle. Onneksi huoneeseen ei astunut herra tai rouva Potter, vaan punaruskeahiuksinen tyttö joka punastui hiusrajaansa myöten.
”Anteeksi, ei ollut tarkoitus keskeyttää mitään”, hän mutisi ja silmäili Jessietä ja Siriusta epäluuloisena.
”Et sinä keskeyttänytkään, minä olen juuri lähdössä”, Jessie sanoi ja pomppasi seisomaan mutta horjahti ja kaatui suoraan Siriuksen syliin. Tyttö käänsi katseensa ikkunasta ulos.
”Ehkä sinun kannattaisi jäädä tänne yöksi?” Sirius kuiskasi hänen korvaansa niin, että kylmänväreet kulkivat Jessien koko vartalon läpi.
”Ei, kyllä minä menen kotiin”, Jessie sai vaivoin sanottua ja nousi uudestaan seisomaan. Tyttö katsoi epävarmana miten Jessie huojui ovelle ja katosi käytävään ennen kuin lysähti Siriuksen viereen istumaan.
”Hei Annabel”, Sirius sanoi ja virnisti.
”’ei vaan. Oliko tuo sinun tyttöystäväsi?” Annabel kysyi ja näpläsi hiuksiaan niin kuin aina kun oli epävarma tai hermostunut.
”Jessiekö? Ei, me olemme ystäviä”, Sirius sanoi ja puhalsi mustia hiuksia silmiltään niin rennosti, että Annabelin sydän hypähti kummallisesti.
Sinä et ole ihastunut serkkusi parhaaseen ystävään, tyttö sanoi tiukasti päänsä sisällä itselleen mutta sydän sanoi jotain muuta.
”Aijaa, no mitä se tyttö täällä sitten teki?” hän kysyi yrittäen peittää innostunutta äänensävyään.
”No, juttelimme niitä näitä. Olen menossa hänen kavaljeerikseen Amalia Stuartin häihin ja juttelimme vähän siitä ja perheistämme”, Sirius sanoi välttelevästi. Hänen teki mieli ajaa Annabel ulos koska hän pilasi hänen loistavan tilaisuutensa suudella Jessietä mutta se olisi hieman epäystävällistä eikä Sirius todellakaan halunnut joutua Catherine Potterin mustalle listalle.
”’Ienoa. Minä rakastan ’äitä, ainakin ranskalaisia sellaisia”, Annabel sanoi ja räpäytti silmiään. Sirius virnisti ja nousi seisomaan. Häntäkin huippasi mutta poika pysyi urhoollisesti pystyssä.
”Kiva, minun pitää käydä sanomassa Sarvi-, tarkoitan Jamesille yksi juttu”, hän sanoi ja ryntäsi nopeasti ulos huoneestaan jättäen Annabelin istumaan hämmästyneenä sängylleen.
Koska tytöllä ei ollut muuta tekemistä, hän tarkisti, että Sirius tosiaan oli häipynyt ennen kuin sulki oven ja käveli pojan vaatekomerolle.
Oikeastaan oli rumaa kaivella toisten tavaroita mutta jos Sirius ilmestyisi paikalle ja kysyisi, Annabel voisi sanoa etsivänsä likapyykkiä. Toisaalta se tuskin menisi läpi. Annabel vilkaisi ovea ja avasi varovasti vaatekaapin oven. Siellä oli siisteissä pinoissa vaatteita. Annabel kurtisti kulmiaan. Sirius muka siisti ihminen? Toisaalta, eihän tyttö ollut tuntenut tämän kun vasta muutaman tunnin. Vaatteiden takana oli… Annabel ojensi kätensä ja kiersi sen jonkun viileän ympärille. Toden totta, se oli täysi tuliviskipullo. Ja toinen ja kolmas…
Annabel tunki ne nopeasti vaatteiden taakse ja luikki nopeasti käytävään. Eihän viinapullojen piilottamisessa mitään pahaa ollut, Annabel vaan ei voinut sietää alkoholia ja lupasi itselleen kaataa Siriuksen litkut ikkunasta ulos heti kun oli mahdollisuus. Ei hän ollut paha ihminen, hän vaan halusi Siriukselle kaikkea hyvää.

------------------------

A/N2 Noniin, uusi ficcinen taas aloitettu, toinen osa tulee... nojoo, en tiiä mutta ainakin vielä tässä kuussa. :DD
Kommentteja? *koiranpentu ilme*

//muoks. Jos saisin pyytää, niin ilmoittakaa missä on kirjoitus - tai ajatusvirheitä niin korjailen. ;DD
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 04, 2012, 15:46:00 kirjoittanut Renefer »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13)
« Vastaus #1 : Huhtikuu 05, 2008, 19:15:08 »
Ohhoh, kommentsii. xDD

Fregie: Voi ei, ajatusvirhe. ^^ Minulle tulee aina ajatusvirheitä silmien ja hiuksien kuvailussa mutta korjattu on. : D

nelly: kiitos. :D

Onyksi: Wohoou, arvasin että tulet kommentoimaan. ;D Minähän sanoin tuossa Contigo corazónissa että olen kirjoittamassa uutta kelmificciä. :D
En ollut ihan varma, että laittaisiko tuollaisen vertauksen mutta onneksi laitoin jos se on hyvä. Aina välillä pitää harkita niin kovin tarkkaan mitä kirjoittaa. xD
Juuh, niinkuin jo sanoin Remuksen silmäjuttu oli ajatusvirhe ja se on korjattu. Tätä ficciä on tosi sujuva kirjoittaa joten kai tekstikin sitten on helposti luettavaa. Toivottavasti.
Onneksi apinapuku juttu nauratti edes jotain, ajattelin että se on taas minun idioottihuumoriani eikä kukaan naura sille mutta... tsadaa. No, kiitos kuitenkin kommentista ja ihanaa jos kommentoit lisää. :D

falpony: Hyvä jos juoni kulkee hyvin eteenpäin, välillä tuntuu että se tökkii (ja saattaa oikeastikin tökkiä) mutta kai se sitten suurimmaksi osaksi ihan OK. Megian Thompsonin on tarkoituskin olla salaperäinen hahmo, ainakin yksi pikkujuttu selviää hänestä seuraavassa (eli toisessa) osassa. ;D
Juu, tiedän että tuo Stuart on... no äääh, mutta en keksinyt muuta. Olen huono keksimään hienoja sukunimiä mutta toivottavasti kestät tuota Stuartia. XD
Näissä kahdessa ensimmäisessä osassa on kyllä aika paljon tuota Sirius/Jessietä mutta toisen osan lopussa on ihan vähän James/Lilyä.
Hehee, eipä ihme kun et löytänyt kirjoitusvirheitä kun korjasin niitä salamana heti kun laitoin tämän tänne. Ja kivaa saada yksi uusi vakkarilukija. Jippu kiittää ja kumartaa. ;D

A/N Noniin, hyvät ihmiset, tässäpä teille toinen osa jossa Sirius mm. käy sukunsa (tai no, sukunsa ja sukunsa) häissä ja Jessiestä paljastuu eräs mielenkiintoinen asia. Enjoy. ;D

-----------------------

2.osa-Perhe on paras

Eräässä suuressa kartanossa, oikeastaan sitä voisi kutsua linnaksi, oli täysi hälinä päällä. Isabel Stuart neuvoi kotitontuille minne mikäkin pöytä tuli ja ohjaili samalla taikasauvallaan kukka-asetelmia. Morsian, Amalia Stuart tuleva Malfoy, ryntäili ympäriinsä varmistaen, että jokainen kukka oli oikean värinen, ennen kuin lähti siskonsa Olivian kanssa pukeutumaan upeaan häämekkoonsa.
Muutenkin kartanossa oli sellainen vilinä, että heikompihermoinen ei pysyisi tahdissa.
”Liv, viitsisitkö laittaa tämän vetoketjun kiinni?” Amalia kysyi. Hän seisoi peilin edessä, punaiset hiukset taidokkaalle nutturalle nostettuna ja oliivinvihreät silmät kauniisti vihreällä rajattuna. Hänen suuren sänkynsä päällä lepäsi kaunis, punaisista ja valkoisista ruusuista kyhätty kukkakimppu.
Yllään tällä 25-vuotiaalla naisella oli maahan asti valuva, lumenvalkoinen mekko, jossa ei ollut ollenkaan olkaimia. Se oli kovin yksinkertainen ja hienointa silkkiä mitä maailmasta löytyi. Punaisia hiuksia koristi hopeinen tiara mikä oli koristeltu monilla suurilla timanteilla.
Olivia veti mekon vetoketjun varovasti kiinni ja katsoi itseään peilistä. Oikeastaan Oliviaa harmitti, kun Jessie oli onnistunut nappamaan Siriuksen kavaljeerikseen aivan hänen nenänsä alta.
”Miten se on mahdollista?” hän kysyi huomaamattaan ääneen. Olivia oli oikein kaunis vaaleanvihreässä juhlapuvussaan, jonka helma ylsi maahan asti. Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan vihreä mutta sen lantiolla oli vaaleanvihreä silkkinauha joka oli takana rusetilla. Mekossa ei ollut olkaimia mutta se kiinnitettiin niskan takaa kahdella vaaleanvihreällä silkkinauhalla.
Lyhyet hiuksensa Olivia oli onnistunut kihartamaan.
”Ai mikä?” Amalia kysyi katsellen itseään kriittisesti peilistä.
”Häh?”
”Niin, että mikä on mahdollista?” Amalia kysyi ennen kuin kääntyi ja nosti ruusukimppunsa sängyltä.
”Äh, ei mikään tärkeä”, Olivia mutisi ja nosti oman, hieman pienemmän kimppunsa syliinsä.
”Kiva. Näytänkö minä liian läskiltä tässä mekossa?”
”Ama! Et todellakaan, olet niin langanlaiha, että luusi melkein törröttävät!” Olivia huudahti järkyttyneenä. Amalia nyrpisti nenäänsä ja pyörähti ympäri niin, että hänen mekkonsa helmat heilahtivat ihanasti.
”Tämä puku näyttää kermakakulta.”
”Idiootti, tuo on upein mekko mitä olen missään häissä nähnyt. Kaiken lisäksi meillä alkaa olla jo kiire, pitää vielä varmistaa kukka-asetelmat, muistatko?”
Olivia kohotti kulmiaan.
”Ainiin, et sinä millään voisi?” Amalia kysyi ja katsoi epäilevänä pitkiä kynsiään jotka oli maalattu verenpunaiseksi samoin kuin naisen huulet.
”Amalia!”
”Okei, eli et. Minä vaan – ”
”Tuo puku sopii sinulle loistavasti, et näytä lihavalta, kengät ovat juuri oikean väriset, meikki on kohdallaan, hiukset ovat hyvin eikä mikään kukista ole katkennut eikä kuollut. Nyt mentiin”, Olivia sanoi ja otti sisarensa käsikynkkään.
”Liv”, Amalia nauroi mutta seurasi siskoaan tottelevaisesti kartanon kolmannesta kerroksesta aina kaikista suurimpaan saliin, missä häät tultaisiin viettämään.

¤¤¤

Jessie sujautti violetin hämähäkkimekkonsa päälleen ja katsoi itseään peilistä. Hän oli kihartanut blondit hiuksensa ja vetänyt ylikasvaneet otsahiuksiset hän oli vetänyt pois silmiltä soljella joka oli hämähäkin muotoinen. Silmänsä oli rajannut hyvin voimakkaasti mustalla rajauskynällä ja huulensa hän oli maalannut voimakkaalla punaisella.
Jalkaansa hän oli vetänyt piikkikorkoiset, mustat saappaat.
”Jessie!” Margareta huusi alakerrasta. Jessie hymyili kannustavasti peilikuvalleen ennen kuin nosti pienen mustan käsilaukkunsa sängyltään ja syöksyi alakertaan. Hän ei ollut vielä kertonut äidilleen, että oli menossa häihin Siriuksen kanssa ja pelkäsi miten tämä suhtautuisi.
Potkisi suoraan ulos suvusta? Jessielle se alkoi olla ihan sama. Hän oli niin täynnä kun vaan voi olla äitinsä jatkuvaa hössötystä ja isän jatkuvaa angstia.
”Äiti, minä lupasin käydä Lilyn luona näyttäytymässä. Osaan kyllä tulla itsekin sinne Stuartin kartanolle”, tyttö sanoi. Margareta voihkaisi.
”Kuules nyt, nuori neiti, sinä tulet tasan meidän kanssamme”, hän sanoi ja laittoi kädet lanteilleen. Jessie siristi silmiään ja viskasi kiharretut hiukset olkansa taakse.
”Turha luulo.”
”Jessie Stuart!” Margareta kiljui mutta Jessie vaan vilkutti ja juoksi puutarhan poikki. Kun hän oli poissa kotinsa alueelta, hän heilautti sauvakättään jolloin hänen eteensä poksahti violetti bussi.
”Tervetuloa – ai hei, Jessie.” Bussista oli astunut jalkakäytävälle vihreisiin vaatteisiin pukeutunut tyttö.
”Moi Rachel”, Jessie sanoi ja hymyili. Rachel vastasi hymyyn ja sipaisi kirkuvanpinkit hiukset korvansa taakse.
”Näytät upealta. Juhliinko menossa?” Rachel kysyi.
”Serkun häihin.”
”Ookoo. Minnes mennään?”
”Codricin notkoon, Pottereille”, Jessie vastasi ja istui lähimmälle penkille. Bussi syöksyi matkaan ja Jessie nytkähti rajusti. Ei kestänyt kun muutaman sekuntin, kun he pysähtyivät Pottereiden talon pihalle.
”Paljonko olen velkaa?” Jessie kysyi ja pomppasi nopeasti pois tuosta violetista hurrikaanista.
”Äh, ei tuo matka kestänyt kun pari sekuntia, et mitään”, Rachel sanoi ja heilautti kättään vähättelevästi.
”Kiitos”, Jessie hihkaisi ja asteli nopeasti Pottereiden puutarhaan. Angelina ryntäsi häntä vastaan.
”’Ei Jessie! Sinä näytät ihanalta. Ihan prinsessalta”, hän sanoi.
”Kiitos, Lina. En tosin usko, että prinsessat pukeutuvat näin synkästi”, Jessie nauroi ja taputti Angelinan päälakea. Angelina hymyili.
Ulko-ovi lennähti auki ja Sirius kompuroi ulos. Hänellä oli yllään musta puku ja hiuksetkin oli kammattu pois silmiltä.
”Iltaa, kaunokainen”, Sirius sanoi ja suuteli leikkimielisesti Jessien kämmenselkää.
”Nyt on aamu”, Jessie kikatti. Angelinakin hihitti. 
”Ei se haittaa”, Sirius väitti ja virnisti hurmaavinta hymyään.
”Millä me muuten pääsemme sinne?” Jessie kysyi.
”Minä osaan ilmiintyä”, Sirius sanoi. Jessie kohotti kulmiaan.
”Tiedän, mutta sinä et saa.”
”Eipä haittaa, minä teen mitä haluan”, Sirius sanoi ja tarttui Jessietä kädestä. Hetken tuntui, kun heidät olisi ahdettu ohueen putkeen, ennen kuin he seisoivat Stuartin kartanon puutarhassa. Se ei ollut yhtä kirjava kuin Pottereiden puutarha, mutta yhtä paljon kukkia siellä oli.
Sirius näytti vähän kalpealta, joten Jessie puristi hänen kättään lohduttavasti. Sirius hymyili hänelle ei-mitään-hätää-hymyään ennen kuin he lähtivät astelemaan eteenpäin.
Olivia seisoi ovella kättelemässä ja hymyilemässä vieraille. Kun hän huomasi Siriuksen, tytön kasvoille levisi kaunis hymy.
”Sirius!” hän hihkaisi ja heittäytyi pojan kaulaan.
”Hei vaan, Liv”, hän sanoi. Jessie naputti kaakeleita kengällään, mutta Olivia ei kääntänyt katsettaan häneen vaan katsoi suoraan Siriuksen silmiin.
”Ihanaa kun tulit”, hän sanoi.
”Ei minua edes kutsuttu, tulin Jessien kanssa”, Sirius sanoi ja veti Jessien kainaloonsa. Jessie hymyili imelästi.
Olivian ilme synkkeni mutta hän väläytti leveän hymyn.
”Ah, niin ihana nähdä, serkku”, hän sanoi ivallisesti.
”Samoin”, Jessie sanoi samalla äänen sävyllä. Sirius virnisti ja otti parhaakseen kiikuttaa Jessien mahdollisimman nopeasti pois paikalta.
He istuivat mahdollisimman taakse suurimpaan saliin aseteltuihin penkkeihin, morsiamen puolelle tietysti. Sirius väänteli käsiään sylissään ja piti katseensa tiukasti lattiassa, että kukaan ei tunnistaisi häntä. Taisi olla huono idea tulla tänne…
Jessie laski kätensä pojan olkapäälle ja kumartui eteenpäin kuiskatakseen Siriukselle muutaman sanan.
”Sinun vanhempasi menivät istumaan tuonne aivan eteen ja sulhasen puolelle. Voit vähän katsella ympärillesi.”
Sirius virnisti itsekseen ja kohotti katseensa. Tosiaan, hänen koko perheensä istui sulhasen, Lucius Malfoyn, puolella, aivan eturivissä. Hänen äidillään, Walburgalla, oli kammottava lierihattu ja hänen isänsä Orionin mustat hiukset oli sliipattu kuvottavasti.
Siriuksen veli, Regulus, oli kammannut hiuksensa ja näytti melko asialliselta.
”Tiedätkö, minun tekisi mieli vähän tehdä pilaa noiden kustannuksella”, Sirius kuiskasi Jessielle. Jessie kurtisti kulmiaan.
”Et todellakaan rupea riehumaan täällä, tai ensin Olivia tappaa sinut, sen jälkeen Amalia tappaa sinut uudestaan ja herra ja rouva Stuart hautaavat sinut kiviaidan sisälle”, hän suhahti ja hymyili herttaisesti, kun edessä istuva herra kääntyi katsomaan heitä kummastuneena.
Mies kohotti kulmiaan hienostuneesti ennen kuin taas kääntyi. Sirius puri huultaan, että ei olisi revennyt nauramaan. Kaikki se epävarmuus oli poispyyhittyä.
”Minä en kestä näitä häitä loppuun asti. Minua naurattaa”, Sirius tyrskähti.
”Suu kiinni”, Jessie sihahti huvittuneena ja katseli ympärilleen. Kukaan ei ainakaan vielä ollut huomannut hytkyvää Siriusta joka yritti epätoivoisesti olla nauramatta.
”Katso tuota äidin lierihattua”, Sirius hihitti hiljaa hänen korvaansa.
Jessie laittoi käden suunsa eteen ja yritti olla nauramatta. Hattu oli kammottava, väriltään ruskea ja siinä oli keltaisia kukkia. Walburga kantoi sitä päässään kuin kruunua mikä sai Jessien pomppaamaan ylös ja vetämään Siriuksen perässään ulos salista ennen kuin he molemmat purskahtivat nauruun.
”Ihan oikeasti, minä en kestä olla täällä”, Sirius hekotti.
”Sinun on pakko, äiti tappaa minut jos ei huomaa minua tuolla salissa”, Jessie kikatti. Viidessä minuutissa he saivat ilmeensä jotenkin peruslukemille ja luikkivat takaisin saliin. Juuri kun he istuivat, Amalia Stuart asteli ylväästi saliin isänsä käsipuolessa.
Sirius virnisti ja nojautui taaksepäin kovassa ja hyvin epämukavassa penkissä.
Ehkäpä tästä tulisikin ihan hauskaa, vaikka hän epäilikin sitä kovasti…

¤¤¤

”Noniin, minne mennään ensin?” James kysyi Remukselta ja Peter Pirskuilanilta, joka oli heidän kelminelikkonsa neljäs jäsen. Peter oli melko pyöreä ja hänellä oli vaaleat hiukset ja hieman vetistävät siniset silmät.
Kolmikko oli päättänyt lähteä Viistokujalle siksi aikaa, kun Sirius oli Jessien kanssa häissä.
”Hienoihin huispausvarusteisiin, kenties?” Remus kysyi ilkikurisesti.
”Hei, tuo oli kohtuutonta, en minä mahda mitään, että se on suosikkikauppani ja – no, aivan sama, mennään vaan”, James virnuili ja marssi nopeasti suosikkikauppaansa kohti.
Remus ja Peter vilkaisivat toisiaan ja Remus pudisti päätään.
”Meidän pitäisi varmaan mennä vahtimaan, että hän ei kuolaa ja lääpi joka paikkaa”, poika sanoi.
”Minä luulin, että hän haluaa lääppiä vain Evansia”, Peter sanoi.
Remus virnisti.
”Jep, olet oikeassa. Ja siinä paha missä mainitaan…”
Toden totta, Lily Evans käveli juuri sisään matami Malkinille seitsemäsluokkalaisen rohkelikon, Alison Weinsteinin, kanssa. Alison oli ihan hyvännäköinen, kelmien hyvännäköiset tytöt listalla viidentenä. Hänellä oli paksut, kiiltävät ja ruskeat hiukset, suuret tummansiniset silmät ja kaunis hymy. Olemattomia haittoja olivat vähän liian pitkä kaula ja pieni rako etuhampaiden välissä. Alison oli myös mahtava tanssia, hän osasi tanssia melkein mitä vain normaalista diskotanssista aina valssiin ja tangoon saakka.
”Huh, onneksi James ei nähnyt häntä, muuten saisimme juosta koko päivän Evansin perässä”, Peter sanoi ja pudisteli päätään.
Hän ei todellakaan ymmärtänyt Jamesin pakkomiellettä Lilystä ja koska Lily vielä inhosi Jamesia, tuloksena oli yleensä muutama murtunut luu, venähtänyt nilkka tai verta valuva nenä.
”Hei kelmiset, minne te jäitte!” James huhuili vähän matkan päästä.
”Ei sanaakaan Lilystä”, Remus kuiskasi ja Peter nyökkäsi hieman hämillisenä.
”Joo, joo, tullaan”, Remus huikkasi ennen kuin vilkaisi vielä kerran matami Malkinille päin ja lähti seuraamaan Jamesia vähän matkan päässä olevalle huispauskaupalle.
Noin viidentoista minuutin kuluttua Remus ja Peter saivat yhteisvoimin raahattua Jamesin ulos täpötäynnä olevasta kaupasta takaisin raikkaaseen ja lämpimään ulkoilmaan.
”Ääh, lyödäänkö vaikka vetoa, että kaikilla on tänä vuonna Nowski 2000”, James valitti. Hienoihin huispausvarusteisiin oli juuri ilmestynyt uusi luutamalli, Nowski 2000, joka huhujen mukaan oli hienoin luuta siihen mennessä. Salamannopea ja luotettava.
Bulgarian huispausjoukkue oli jo ostanut koko joukkueelleen sellaiset.
”Enpä usko, se maksoi maltaita”, Remus sanoi ja pyyhkäisi silmille valuvat hiukset pois näköyhteyden edestä.
”Harmi, kun minun syntymäpäiväni menivät jo”, James jatkoi huomiomaitta Remuksen lohdutusyritystä ollenkaan.
”Luulisi, että vanhemmillasi on rahaa ostaa Nowski 2000. Hehän ovat upporikkaita”, Remus muistutti kuivasti. Häntä ärsytti, kun hänen perheensä oli niin köyhä. Toisaalta, sille ei voinut mitään ja Remus oli jo tottunut ostamaan kaiken käytettyinä.
”Kuutamo, älä puhu noin syyttävästi. Kaikenlisäksi he eivät ole upporikkaita, he ovat vain… no, rikkaita”, James sanoi ja tähyili ympärilleen kadulla.
”Hei, Evans ja Weinstein ovat tuolla”, hän hihkaisi yhtäkkiä.
”Hän taisi huomata”, Peter mutisi Remukselle suupielestään. Remus virnisti, kun James lähti hyppelemään Lilyä ja Alisonia kohti. Alison väläytti pojalle keimailevan hymyn mutta Lily vaan risti käsivartensa ja kohotti kulmiaan.
”Sinä olet kaunis tänään, Evans. Onko sinulla meikkiä, kun näytät noin upealta?” James kysyi ja virnisti hurmaavasti. Remus läimäytti käden otsalleen.
Lily näytti raivostuneelta.
”Väitätkö sinä, että minä näytän rumalta ilman meikkiä?” hän sihisi. Jamesin käsi lennähti automaattisesti hiuksiin.
”En tietenkään, minä vaan…”
”Turha selitellä, tajuan kyllä. Mennään, Ali”, Lily sanoi ja kääntyi punaiset hiukset hulmahtaen.
”En minä tarkoittanut, että sinä olisit ruma ilman meikkiä, meikki vaan korostaa kauniita silmiäsi”, James sanoi ja virnisti toiveikkaasti. Lily oli yhä selkä Jamesiin päin ja hän virnisti ennen kuin loihti (siis kuvaannollisesti, ei kirjaimellisesti) kasvoilleen nyrpeän ilmeen.
”Ei tarvitse imarrella, Potter”, hän sanoi ennen kuin iski silmää ja livisti paikalta. James jäi seisomaan paikoilleen kasvoillaan niin kertakaikkisen typertynyt ilme, että Remus purskahti nauruun.
”Tässä ei ole mitään hauskaa, Kuutamo. Näitkö, hän iski minulle silmää!” James sanoi ja autuas hymy levisi hänen kasvoilleen.
Remus pudisti virnuillen päätään.
”Ei uskoisi, että kuuluisa James Potter tulee onnelliseksi, kun yksi tyttö hymyilee”, hän sanoi.
”Ei kuka tahansa tyttö, se oli Lily Evans!” James iloitsi.
”Meillä on kyllä silmät, Sarvihaara”, Peter sanoi.
”Hienoa! Nyt me menemme jäätelöille”, James julisti ja lähti loikkimaan eteenpäin, toisin kuin Remus ja Peter jotka olivat kuin liimaantuneet paikoilleen.
”Minulla ei ole – ” Remus aloitti mutta James keskeytti hänet.
”Minä tarjoan. Tulkaa nyt!”
Remus virnisti ja pudisteli päätään. Piti ottaa kaikki irti, kun James oli tuolla päällä. Ja vain ja ainoastaan yhdestä silmäniskusta!
Kunpa Remuksellakin olisi niin helppoa, mutta ihmissuseudessa oli omat vaikeutensa. Hän ei koskaan pystyisi olemaan kenen kanssa. Eikä hän koskaan voisi jahdata ketään tyttöä niin kuin James Lilyä.
Se ei vaan sopinut.

¤¤¤

Jessie huokaisi ja kulautti viimeiset tilkat tuliviskistään kurkkuunsa. Sirius oli riidellyt vanhempiensa kanssa viimeisen tunnin ja Jessie oli enemmän kuin kyllästynyt.
Oli todellakin ollut huono idea tuoda Sirius mukaan näihin tappavaan tylsiin häihin. Amalia parkui kartanon yläkerrassa, koska hänen häänsä olivat menneet pilalle.
Olivia oli yrittänyt kiskoa Siriuksen pois Walburgan ja Orionin luota, mutta Sirius oli työntänyt hänen syrjään joten Olivia oli marssinut ulos huoneesta, mennyt ilmeisesti isosiskonsa luokse.
Muut häävieraat kuiskuttelivat ja tuijottivat kolmea Mustaa jotka huusivat toisilleen syytöksiä (paitsi tietysti Walburga ja Orion eivät haukkuneet toisiaan).
”Senkin kiittämätön kakara, tämä hattu maksoi monta sataa kaljuunaa ja on aitoa silkkiä ja sinä kehtaat haukkua tätä”, Walburga kiljui ja heilutti hattuaan ilmassa.
Sirius naurahti pilkallisesti.
”Olet varmaan ostanut sen joltain velho kirpputorilta muutamalla sulmulla. Kaiken lisäksi tuo on 100 prosenttista puuvillaa”, hän ilkkui.
”Kehtaatkin puhua tuollaisia!” Orion karjaisi.
”Isä ja äiti, ihan totta, rauhoittukaa”, Regulus suhahti.
”Kaikki tuijottavat.”
Walburga nyrpisti nenäänsä ja työnsi lierihatun takaisin päähänsä.
”Sinulle käy vielä huonosti”, hän sanoi Siriukselle ennen kuin kääntyi ja käveli koppavasti yhden pitkän pöydän luo, missä oli asteltu juomisia.
Sirius taas kääntyi ja marssi kiukusta kihisten Jessien luo, joka kohotti kulmiaan happamasti.
”Joko lopetit?”
”Minkä?” Sirius kysyi ärtyneenä.
”Äh, unohda. Ehkä meidän olisi parasta lähteä”, Jessie sanoi ja rupesi nousemaan mutta Sirius vetäisi hänet syliinsä.
Jessien poskille ilmaantui kevyt puna mutta se hävisi nopeasti.
”Ihan oikeasti, Sirius, täällä ei ole enää niin kovin fiksua olla”, hän sanoi ja yritti rimpuilla pois pojan sylistä, mutta ei päässyt juuri hievahtamaankaan.
”Äh, nämä juhlat jatkuvat täysin normaalisti, jos morsian ilmestyisi paikalle”, hän sanoi.
”Siinä paha missä mainitaan…”
Taas ylvään näköinen Amalia ilmestyi salin parioville Olivia perässään. Olivia huomasi Siriuksen ja iski flirttailevasti silmää.
Sirius nielaisi ja kiskaisi nopeasti Jessien lähemmäs itseään painaen tämän huulille suukon. Jessie näytti hämmästyneeltä, ennen kuin vastasi suudelmaan.
Olivia ulvahti ja marssi suorinta tietä Reguluksen luo, joka jutteli nurkassa Narcissa ja Bellatrix Mustan kanssa.
Sirius sen sijaan vetäytyi hienovaraisesti kauemmas hyvin, hyvin hämmästyneen näköisestä Jessiestä.
”Mistäs hyvästä tuo oli?” Jessie kysyi ja valui Siriuksen sylistä takaisin omalle paikalleen.
Sirius kohautti harteitaan ja virnisti.
”Ei pakosti mistään”, hän sanoi ja väläytti hurmaavimman hymynsä. Jessie hymyili takaisin ja kaatoi lasiinsa lisää tuliviskiä täyttäen samalla myös Siriuksen lasin.
”Mille otetaan?” Sirius kysyi.
”Ööh… häille?”
”Häille sitten!” Sirius hihkaisi ja he kilisyttivät lasejaan. Ilta kului rattoisasti. Margareta Stuart oli jo ehtinyt käydä haukkumassa Jessietä siitä, että hän oli ottanut Siriuksen mukaansa sukuhäihin (tosin kuuluihan Siriuskin sukuun mutta hän ei tuskin ollut kovin suosittu vieras) ja yksi jos toinenkin tuliviskipullo oli tyhjentynyt.
”Tiedätkö, Jess, että sinä olet oikeastaan aika hyvä ryyppäämään”, Sirius sanoi kuulostaen vain hivenen humalaiselta.
Jessie väläytti säkenöivän hymyn.
”Sanos muuta, kultaseni.”
Sirius kaatoi pikariinsa koko velhomaailman parasta tonttuviiniä ja kohotti pulloa.
”Otatko?”
Jessie pudisti päätään ja oikoi mekkonsa helmoja.
”Taidan pitää vähän taukoa, minulla on vähän huono olo”, hän sanoi. Tosiaan, tytön kasvot vihersivät hienoisesti.
”Oletko kunnossa?” Sirius kysyi.
”Minähän sanoin, että minulla on huono olo”, Jessie sanoi ja ponkaisi seisomaan.
”Minun pitää – ”
Tyttö läpsäisi käden suunsa eteen ja ryntäsi muualle Siriuksen siemaistessa tonttuviiniään ja katsoessaan huolestuneena Jessien perään.
Hän joi viinin nopeasti loppuun ja lähti tytön perään. Yhdestä suuren vessan kopeista kuului yökkäämistä joten Sirius nojasi ovea vasten ja kuunteli tarkemmin.
”Jess, oletko siellä?” hän kysyi hiljaisella äänellä.
”Juu”, hento ääni vastasi.
”Avaatko oven?”
”En.”
Sirius pyöräytti silmiään ja koputti ovea uudestaan.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi.
”En.”
Sirius kirosi mielessään ja hätkähti kauemmas, kun ovi lennähti auki ja Jessie seisoi hänen edessään.
Pojan silmät laajenivat hämmästyksestä. Tyttö näytti todella heikolta eikä yhtään Jessiemäiseltä. Hänen blondit hiuksensa eivät näyttäneet enää niin kiiltäviltä ja kasvot olivat kalmankalpeat. Silmänaluset olivat todella tummat ja hän näytti niin särkyvältä, että Sirius kääntyi katsomaan seinää.
Jessie huojui askeleen eteenpäin mutta hänen silmänsä muljahtivat ja hän kaatui suoraan Siriuksen käsivarsille.
”Auta”, tyttö kuiskasi hiljaa, ennen kuin hänen koko vartalonsa alkoi kouristella kummallisesti ja hän vajosi Siriuksen otteesta lattialle yhä kouristellen.
Sirius oli jähmettynyt paikalleen, hän ei pystynyt liikahtamaankaan. Vihdoin Jessien kouristukset loppuivat ja hän jäi makaamaan lattialle hikisenä ja kalpeana – ja myös ilmeisesti tajuttomana.
”Jess?”
Jessie liikahti mutta ei herännyt.
Sirius kyykistyi hänen viereensä ja siirsi blondit hiukset tytön korvan taakse. Ne olivat saaneet hohtonsa takaisin ja Jessien kalpeille poskille oli kohonnut taas pieni puna.
”Jessie!”
Jessie säpsähti ja hänen silmänsä rävähtivät auki. Kun hän näki Siriuksen kalpeat kasvot, siniset silmät täyttyivät kyynelistä.
”Voi ei, en kai minä…” hän sopersi ja kohottautui istumaan.
”Hei, varovasti”, Sirius esteli ja istui tytön viereen.
Jessie nyyhkäisi ja pyyhki kyyneliään.
”Oletko kunnossa?” Sirius kysyi ties kuinka monennen kerran samana iltana.
”Voin ihan hyvin, kiitos vaan”, Jessie sanoi hieman ärtyneesti ja painoi keski -, ja etusormensa ohimoilleen. 
”Anteeksi, ei ole tarkoitus ärhennellä, tuo kohtaus vaan…”
”Mikä kohtaus?” Sirius kysyi hieman liiankin terävällä äänellä, mikä sai Jessien vavahtamaan.
”Tiedän, että sinä saatat vihata minua mutta… minulla on Shapovalov.”
Sirius säpsähti. Shapovalov oli yksi ikivanhoissa noitasuvuissa oleva tauti, joka toi mukanaan tietynlaisia kohtauksia. Kohtaukset vaihtelivat eri ihmisten välillä, joillekin nousi vaarallisen korkea kuume, toiset saivat pahoja päänsärky kohtauksia, toiset taas oksentelivat ja heille tuli kouristuksia.
Sirius oli todella iloinen, että ei ollut saanut Shapovalovia, hänen äitinsä siskolla oli ollut sellainen ja ne kohtaukset olivat olleet kauheaa katseltavaa.
”Sano jotain”, Jessie sanoi. Sirius hymyili hieman epävarmasti ja nousi seisomaan.
”Tuota… minun pitää vähän ajatella. Nähdään joskus”, hän sanoi ja marssi ulos vessasta. Jessie purskahti itkuun ja hautasi kasvot käsiinsä.
Hän inhosi itseään. Hän inhosi tätä tautiaan. Ja hän inhosi kaikkia niitä ihmisiä, jotka inhosivat häntä tämän taudin takia.

¤¤¤

”Voi luoja, täydellinen katastrofi”, Sirius ilmoitti ja lysähti kaikkine juhlavaatteineen Jamesin sängylle. Sängyssä maannut poika hätkähti ja avasi unisena silmänsä.
”Mitä helvettiä sinä touhuat?” hän ärähti ja hapuili silmälasejaan yöpöydältään. Hän oli juuri nähnyt ihanaa unta Lilystä eikä ollut ollenkaan mielissään keskeytyksestä.
”Ne häät olivat täydellinen katastrofi”, Sirius toisti.
James huokaisi ja hautasi kasvonsa tyynyyn. Kaikesta vähiten häntä huvitti kuunnella juopuneen Siriuksen selityksiä, mutta kaverin oli tehtävä mitä kaverin oli tehtävä.
”No?” hän kysyi.
”Jessiellä on Shapovalov”, Sirius pamautti. James oli tukehtua sylkeensä ja sai yskänkohtauksen, mikä varmasti herätti koko yläkerran.
”Et ole tosissasi”, hän sanoi kun sai vihdoinkin yskänsä loppumaan. Sirius laittoi kätensä puuskaan.
”Näytänkö minä siltä, että minä vitsailen?”
”En minä tiedä. Ehkä, mutta se saattaa johtua siitä, että olet humalassa”, James sanoi.
”Kuka on sanonut, että minä olen humalassa?” Sirius kysyi närkästyneenä.
”On minullakin hajuaisti, Anturajalka”, James huomautti huvittuneena. Sirius nappasi tyynyn ja iski Jamesia mahaan.
”Mukava tietää, oikein hyödyllinen tieto. No, mitäs sinä teit tänään?”
James virnisti ja kohotti silmälasiensa asentoa.
”Olin Viistokujalla Kuutamon ja Matohännän kanssa.”
”Mitä virnuiltavaa siinä on?” Sirius kysyi hämmästyneenä.
”Lily ja Alison Weinstein olivat siellä. Ja kaikkein parasta tässä on se, että Lils iski minulle silmää!”
”Ehkä hänellä meni roska silmään?” Sirius ehdotti ja tällä kertaa oli hänen vuoronsa saada tyynystä päähän.
”Idiootti”, James tuhahti huvittuneena.
”Haluatko kuulla vitsin? Mitä Idi teki bussipysäkillä? Idi ootti”, Sirius hirnui ja James tyrkkäsi hänet pois sängystään.
”Mene muualle hirnumaan, senkin kirppukasa”, hän sanoi.
”Minulla ei ole kirppuja kuin kerran kuussa”, Sirius vastusteli mutta lähti kiltisti konttaamaan kohti ovea.
”Tiedätkö mitä, Antsukka?”
”No, Sartsukka?”
”Sinä olet aika koiramainen”, James sanoi ennen kuin Sirius ehti luikahtaa pois huoneesta. Hän kuuli tyrskähdyksen oven ulkopuolelta ennen kuin ovi sulkeutui.
James pudisti hymyillen päätään ja työnsi taas silmälasinsa yöpöydälle ennen kuin hautasi päänsä tyynyyn ja haukotteli.
Vihdoinkin hänellä olisi koko yö aikaa haaveilla Lilystä.

¤¤¤

Lily heräsi terävään koputukseen ja lattialta kuuluvaan kahahteluun.
”Oletko jo hereillä, Lils?” Alison mutisi lattialta. Lily oli juuri aikeissa vastata, kun ovi lennähti auki ja sisään astui violettiin mekkoonsa pukeutunut Jessie.
”Lils, siellä häissä oli aivan – ” tyttö nyyhkytti mutta kun hän huomasi Alisonin, hänen itkunsa tyrehtyi ja hän jähmettyi paikoilleen.
Alison hymyili ja kohottautui kyynärpäittensä varaan.
”Huomenta, Jessie”, hän sanoi. Lily huokaisi mielessään. Hän tiesi, että Jessie oli melko mustasukkainen Lilystä, koska Lily oli hänen ainoa ystävänsä joka tiesi siitä kamalasta sairaudesta.
”Nyt on päivä”, Jessie sanoi hieman synkän kuuloisena ja katsoi Lilyä syyttävästi, aivan kun olisi löytänyt tämän petipuuhista Siriuksen kanssa.
”Paljon kello on?” Alison kirkaisi ja pomppasi kokonaan istumaan.
”Yksi”, Jessie vastasi ja pyyhki nopeasti kyynelten raidoittamia poskiaan.
Alison kirkaisi uudemman kerran ja pomppasi seisomaan.
”Minun piti olla jo kahdeltatoista kotona! Äiti tappaa minut!”
Tyttö keräsi salamana tavaransa.
”Moikka, Lils. Nähdään!” hän huikkasi ja ryntäsi ulos huoneesta. Jessie istui Lilyn sängyn reunalle ja potkaisi kenkänsä huoneen toiseen päähän.
”Mikä hätänä?” Lily kysyi ja peitti haukotuksensa. Jessie ei vastannut.
”Sinulla ja Alisonilla taisi olla hauskaa eilen”, hän sanoi.
”No juu, valvoimme melkein neljään”, Lily sanoi ja yritti estää hymyä leviämästä kasvoilleen. Hän ei ollut ennen tuntenut Alisonia kovin hyvin, mutta eilen hän oli huomannut, että heillä kahdella oli paljon yhteistä. He molemmat pitivät lukemisesta ja loitsuista ja molemmilla oli isosisko. Alison myös piti jästi jalkapallosta niin kuin Lilykin.
Jessie huokaisi ja haroi takkuisia hiuksiaan.
”Se tapahtui taas eilen. Siellä häissä. Siriuksen edessä”, hän sanoi kyyneleitään nieleskellen.
”Voi, Jessie”, Lily sanoi ja kietoi kätensä myötätuntoisesti ystävänsä ympärille. Jessie painoi kasvonsa ystävänsä olkapäätä vasten ja antoi kyyneleiden virrata.
”Sirius ei tahdo enää koskaan nähdä minua”, hän nyyhkytti. Lily rutisti ystäväänsä lujasti ja kuiskaili lohduttavasti tämän korvaan.
”Hän tarvitsee vaan vähän aikaa totutella asiaan. Sirius pitää sinusta, ihan varmasti pitää. Hän on vaan vähän järkyttynyt.”
”Olisitpa nähnyt hänen ilmeensä. Hän vihaa minua, ihan varmasti vihaa!”
”Hei, ei se ole sinun vikasi että sairastat Shapo – ”
”Älä sano sitä sanaa!”
” – sitä sairautta. Sinun pitää puhua Siriuksen kanssa, kyllä hän ymmärtää”, Lily sanoi ja työnsi Jessien hellävaraisesti kauemmas itsestään. Hänen yöpaitansa olkapää oli märkä Jessien kyyneleistä mutta se ei Lilyä haitannut.
Punapää tarkkaili ystäväänsä. Jessien meikit olivat levinneet poskille, hiukset olivat takkuiset ja likaiset ja mekko oli hieman repeytynyt helmasta.
”Missä sinä olet ollut?” Lily kysyi.
”Ulkona”, Jessie niiskaisi. Lily huokaisi ja haroi hiuksiaan.
”Noniin, ensin sinä menet suihkuun ja sen jälkeen saat lainata minulta jotain toisia vaatteita. Minä korjaan mekkosi helman taikuuden avulla, olenhan jo täysi-ikäinen, ja sen jälkeen menemme syömään aamiaista.”
”Lounasta”, Jessie korjasi ja rupesi riisumaan mekkoa yltään. Se valahti Lilyn huoneen lattialle ja Jessie nappasi tuolin selänojalla olevan pyyhkeen.
”Saanko lainata tätä?” hän kysyi. Lily nyökkäsi ja nosti mekon syliinsä. Hän varmisti, että verhot olivat kiinni ennen kuin ajoi Jessien käytävään ja nappasi itse taikasauvansa.
Hetkessä hän oli korjannut mekon ja viikannut sen siististi. Lily nappasi sängyn alta yhden vaatekaupan muovipussin ja sujautti mekon ja mustat nahkasaappaat sinne.
Kului vielä muutama minuutti, ennen kuin Jessie ilmaantui suihkusta. Lily löysi hänelle sopivan farkkuhameen ja punaisen t-paidan jotka hänen ystävänsä sujautti nopeasti päälleen.
Vihdoin he seisoivat Evansien hellan edessä. Herra ja rouva Evans olivat molemmat töissä ja Petunia oli poikaystävänsä Vernon Dursleyn luona.
”Mitä sinä haluat syödä?” Lily kysyi ja virnisti.
”Ihan sama, vaikka jotain munakasta, vai?” Jessie kysyi ja katsoi Lilyä joka nyökkäsi.
”Se kelpaa”, hän sanoi ja etsi paistinpannun.
”Otatko kananmunia ja maitoa?” tyttö kysyi. Jessie kaivoi ne nopeasti jääkaapista ja ojensi ystävälleen joka taikoi (kuvaannollisesti) kaksi munakasta.
”Kerro nyt ihan kaikki mitä siellä häissä tapahtui”, Lily käski ja laittoi palasen munakasta suuhunsa. Jessie veti syvään henkeä ja kertoi kaiken, miten he olivat nauraneet vihkimistilaisuudessa, Siriuksen riidasta perheensä kanssa, suudelmasta, juomisesta, hänen oksentamisestaan, kohtauksesta ja Siriuksen poistumisesta vessasta.
Lily kuunteli tarkkaan joka sanan ja otti sen jälkeen kulauksen tuoremehua.
”Minusta sinun pitää ihan oikeasti jutella Siriuksen kanssa”, hän sanoi kun oli saanut nielaistua.
”Ei hän varmasti suostu puhumaan kanssani”, Jessie mutisi ja tuijotti lautastaan. Yhtäkkiä hänellä ei ollutkaan enää yhtään nälkä.
”Hei haloo, ei Shapo – ”
”Älä. Sano. Sitä. Nimeä.”
” – sairaus niin vaarallinen ole, eikä se kaiken lisäksi tartu. Nojoo, ne kohtaukset ovat tosi kiusallisia ja kammottavia mutta kyllä niihinkin tottuu.”
Lily oli oikeassa. Häntä oli alussa kammottanut, kun Jessie oli alkanut kouristella hänen huoneensa lattialla tai Tylypahkassa tyttöjen makuusalissa mutta Lily oli tottunut siihen eikä enää yrittänyt epätoivoisesti auttaa ystäväänsä.
Paras apu oli ajaa kaikki ulos makuusalista kun Jessie ryntäsi oksentamaan ja pitää heidät poissa siihen asti, kun hän oli saanut Jessien hereille ja tyttö oli valmis menemään sairaalasiipeen. Matami Pomfrey halusi varmistaa, että Jessie oli kohtauksen jälkeen aivan kunnossa.
”Mutta Sirius ei ikinä totu”, Jessie valitti.
”Muistatko sen yhden tytön, kenen kanssa Sirius oli ja sille tytölle havaittiin epilepsia ja Sirius lemppasi hänet heti?” hän kysyi.
Lily nyökkäsi kiusallisena. Hän tiesi, että Jessielle ja Siriukselle saattaisi käydä samoin, mutta hän halusi uskoa, että niin ei kävisi. Mitä enemmän vastoinkäymisiä Jessien elämässä olisi, sitä pahemmaksi sairaus ylettyisi kunnes se vihdoin saisi tytön pois päiviltään.
”No joo, ei puhuta enää näin ikävistä aiheista. Mitä teit eilen Alisonin kanssa?” Jessie kysyi yrittäen tukahduttaa mustasukkaisuutta sisällään.
”Olimme Viistokujalla. Potter, Lupin ja Pirskuilan olivat muuten siellä ja olen melko varma, että Alison tykkää Remuksesta”, Lily sanoi ja pyöritti tyhjää lasia kädessään.
”Aijaa, minä luulin, että Lupin tykkää siitä yhdestä puuskupuhista, Julie Williamista”, Jessie sanoi ja kohotti kulmiaan. Julie siis oli seitsemäsluokkalainen puuskupuh, jolla oli vaaleanruskeat hiukset, siniharmaat silmät ja hymykuopat. No, olihan tyttö aika hurmaava, mutta ujo ja punastui herkästi ainakin poikien seurassa.
”Niin tykkääkin, mutta kai Alison saa silti tykätä Lupinista? No, törmäsimme siis heihin. Ensin minä suutuin Potterin imartelulle mutta sitten minä oikeastaan iskin hänelle silmää”, Lily sanoi ja kevyt puna kohosi hänen poskipäilleen. Jessie hymyili ilkikuristesti.
”Oikeastaan? Ihan vaan vahingossa vai halusitko sinä tehdä niin?”
”En tiedä, jossain syvällä sisässäni varmaan, mutta oikeastaan on helpompi vihata Potteria, jos tajuat mitä tarkoitan. Olisihan se vähän kummallista, kun ensin vihaan häntä ja torjun jokaisen treffipyynnön ja yhtäkkiä hyppäänkin ihan innoissani hänen kaulaansa.” Lily huokaisi ja pudisti päätään.
”Juu ei, vihaaminen on helpompaa.”
”Lils!” Jessie huudahti ja työnsi lautasen kauemmas itsestään.
”Oletko sinä ihan sekaisin? James-parka kituu yksinäisyydessään ja sinä olet ihastunut häneen!”
”Minusta Potter ei tunnu kovin yksinäiseltä”, Lily sanoi kuivasti mutta sisimmässään hän oli samaa mieltä ystävänsä kanssa. Hän oli ilkeä Potterille, mutta tyttö ei todellakaan aikonut näyttää tälle tunteitaan.
”No, ehkä minä alan vähitellen olla hänen ystävänsä ja… no, katsotaan.”
Lily huokaisi uusimiseen ja keräsi astiat. He tiskasivat ne yhdessä kastellen samalla koko keittiön ja itsensä leikkimielisen vesisodan ansiosta.
”Täällä on aikamoinen sotku”, Jessie sanoi yhtäkkiä. Lily kuivasi kätensä käsipyyhkeeseen ja virnisti.
”Huomaan. Meidän varmaan kannattaisi siivota, ennen kuin äiti ja isä tulevat kotiin.”
Oikeastaan kumpaakaan tyttöä ei huvittanut ruveta siivoamaan, joten he käyttivät Lilyn täysi-ikäisyyttä hyväkseen ja kuivasivat keittiön taian avulla.
Viimeinenkin kuppi lennähti kaappiin juuri kun ovi aukesi ja Petunia astui sisälle Vernon perässään.
”Miksi sinulla on tuo kädessäsi, friikki”, Petunia sihahti.
”Minä siivosin”, Lily sihahti takaisin ja laittoi kätensä puuskaan. Jessie pyöräytti silmiään ja heilautti hiukset olkansa taakse katsoen Petuniaa ja Vernonia kuin kahta roskaläjää.
”Ja mitä sinäkin siinä mulkoilet, senkin kummajainen. Ulos täältä!” Petunia kirkui ja osoitti Jessietä.
”En nyt niinkään sanoisi kummajainen, oletko huomannut, että poikaystäväsi on ruokaillut ehkä vähän liikaa eikä häntä voi enää luokitella normaaleihin ihmisiin?” Jessie kysyi ja kohotti kulmiaan.
”Älä hauku minun poikaystävääni, senkin friikki!”
”Voiko sika olla poikaystävä? Mielenkiintoista.”
”Jess, lopeta”, Lily sanoi hiljaisella äänellä ja katsoi Petuniaa silmiin.
”Minun ystävilläni on täysi oikeus olla täällä. Ja jos he eivät saa, niin ei saa sinun poikaystäväsikään”, hän sanoi.
”Sinä et varmaan edes saa poikaystävää. Siellä friikkilandiassa kaikki ovat samanlaisia kuin sinä: kummajaisia!” Petunia äyskähti.
Lilyn silmissä leimahti vaarallisesti, mikä sai Vernonin astumaan askeleen taaksepäin.
”Minä saan poikaystävän jos haluan”, Lily sanoi.
Petunia naurahti ivallisesti.
”Yritä ymmärtää, että friikit eivät saa koskaan poikaystäviä. Sen huomaa jo koulussakin. Tule, Vernon, mennään minun huoneeseeni.”
Lily puristi kätensä nyrkkiin ja irvisti, kun hänen kyntensä upposivat ikävästi ihoon.
”Sinulla on sitten niiiin ihana sisko”, Jessie sanoi irvistellen.
”Eikö olekin? Joskus tekisi mieli nirhata tai ainakin loitsia tuo ääliö. Sehän on enemmän friikki kuin minä”, Lily sanoi saaden Jessien hymyilemään.
”Olen aivan samaa mieltä.”
Lily hihitti ja nosti lattialle pudonneen taikasauvan tunkien sen farkkujensa takataskuun.
”Tiedätkö, minun pitää mennä. Äiti varmasti huutaa minulle, mutta aivan sama”, Jessie sanoi ja kallisti päätään aavistuksen.
”Mm… muista ihan oikeasti puhua Siriukselle”, Lily sanoi.
”Katsotaan nyt…” Jessie mutisi ja nappasi ystävänsä kädestä muovipussin missä hänen vaatteensa olivat ennen kuin ryntäsi pihalle.
Lily huokaisi ja pudisteli päätään. Yläkerrasta kuului epämiellyttävää kikatusta ja ulkona oli alkanut tuulla. Taivaalle nousi muutama harmaa sadepilvi.
Lilyä suorastaan ärsytti Siriuksen käytös. Miten hän saattoi olla niin ilkeä Jessielle? Eihän se ollut Jessien vika, että hänellä oli se kammottava sairaus.
Hetkeäkään harkitsematta Lily veti collegepaidan päälleen ja asteli ulos. Tuuli heilautti hiukset hänen kasvoilleen ja puhalsi paidan läpi.
Lily huokaisi ja lähti kävelemään. Tyttö ehti kävellä muutaman metrin, kun pullea sadepisara tipahti hänen poskelleen ja sen jälkeen toinen ja kolmas.
”Tämä tästä vielä puuttuikin.”
Oli todellakin ollut vikatikki lähteä ulos tällaisella ilmalla.

¤¤¤

James istui keittiön ikkunalaudalla tuijottamassa ulos ikkunasta. Hetki sitten oli syttynyt suoranainen myrsky ja poika sääli kaikkia, jotka olivat ulkona tuolla ilmalla.
”James, miksi sinä istut ikkunalaudalla?” hänen äitinsä oli juuri astellut huoneeseen ja katsoi poikaansa nyt pää kallellaan.
”Huvikseni. Ulkona sataa.”
”Hienoa, James, sinusta on tullut oikein syvällinen mutta valitettavasti olen jo huomannut sen. Pyykit ovat ulkona kuivumassa eikä kukaan suostu hakemaan niitä sieltä…” Jane sanoi vihjailevasti.
James virnisti.
”En.”
”Mitä ’en’?”
”Minä en suostu hakemaan niitä ulkoa. Siellä on järkyttävä myrsky”, poika virnuili.
Jane huokaisi.
”Voi missä on se minun kiltti ja avulias poikani?” hän kysyi dramaattisesti.
”Eksynyt ehkä tuonne myrskyyn?”
”Älä kuules yhtään vinoile”, Jane sanoi ja heristi leikkimielisesti etusormeaan. James oli juuri sanomassa jotain kun ovikello soi.
”Minä avaan”, poika hihkaisi ja pomppasi alas ikkunalaudalta.
Jane pudisteli päätään, kun James ryntäsi hänen ohitseen ja kiirehti eteisaulan halki pikkueteiseen avaamaan ovea. 
Poika vetäisi oven auki ja hämmästyi kovasti, kun huomasi tärisevän ja litimärän Lilyn seisovan sen takana.
”Ai hei, Evans”, hän sanoi.
”He-hei, Po-potter”, Lily sanoi hampaat kalisten.
”Ai joo, tule vaan sisään”, James sanoi ja astui ystävällisesti sivuun päästäen Lilyn sisälle.
”Kuka tuli?” Jane, Catherine ja Annabel karjuivat yhtä aikaa eripuolilta taloa.
”Minä yritän nukkua!” Sirius ja Annie karjuivat yhtä aikaa yläkerrasta. James virnisti Lilylle pahoittelevasti.
”Tälläistä tämä – öh, perhe-elämä, on”, hän sanoi olkiaan kohauttaen. Lily yritti hymyillä mutta hänen huulensa värisivät niin, että siitä ei tullut mitään.
”Onko sinulla kylmä?” James kysyi yhtäkkiä.
”Li-lievästi sa-sanottuna”, hänen edessään seisova tyttö änkytti.
”Odota hetki”, James käski ja pinkaisi keittiöön missä hänen äitinsä touhusi tiskien kimpussa.
”Kuka se oli?” Jane kysyi ja heilautti taikasauvaansa jolloin astiat lennähtivät itsestään kaappiin.
”Lily Evans. Hän on ihan jäässä, voitko auttaa jotenkin?” James kysyi ja kohotti kulmiaan. Jane pyyhki kädet tummaan hameeseensa ja liihotti eteiseen James perässään.
”Lily, tämä on minun äitini, Jane. Ja äiti, tämä on Lily Evans”, James esitteli naisväen nopeasti toisilleen.
”Ha-hauska ta-tavata”, Lily änkytti ja ojensi tärisevän kätensä.
”Samoin. Sinähän aivan täriset, tyttö kulta, nyt mennään kuumaan kylpyyn ja sitten saat lainata kuivia vaatteita. Ja jos myrsky ei lakkaa, jäät tänne yöksi”, Jane sanoi ja lähti johdattelemaan Lilyä kylpyhuonetta kohti.
James virnisti itsekseen ja lähti hyppelemään yläkertaan Siriuksen huonetta kohti.
Sirius makasi yhäkin sängyssään krapulassa. Oven ulkopuolelle asti kuului tasainen kuorsaus.
James työnsi oven auki ja asteli ikkunalle jonka verhot olivat kiinni. Tosin niiden avaaminen ei tehnyt mitään vaikutusta, nimittäin ulkona oli pilkkopimeää myrskyn takia.
”Herätyyyyssss!” James karjui. Sirius hätkähti ja pomppasi istumaan.
”Häh? Miksi ulkona on noin pimeää? Onko tullut takatalvi?”
”Idiootti, sinä olet tosiaan ihan ulalla. Siellä on kunnon myrsky. Ja Evans on meillä”, James sanoi ja veti peiton pois Siriuksen päältä heittäen sen maahan.
Sirius voihkaisi ja hautasi päänsä tyynyyn.
”Minulla on vahva aavistus, että se tyttö on tullut puhumaan minun kanssani”, hän mutisi.
”Miten niin?”
”Muistatko ollenkaan mitä sanoin sinulle viime yönä?”
”Jotain Jessiestä ja Shapovalovista?”
”Niin. Jessie on sanonut Lilylle ja Lily tulee saarnaamaan minulle. Anna se peitto takaisin, minä haluan jatkaa uniani”, Sirius nurisi.
”Ahaa. Joo.” James heitti peiton takaisin ystävänsä päälle.
Hän maleksi keittiöön ja rupesi keittämään itselleen kahvia. Hetken kuluttua hänen äitinsä ja Lily tulivat keittiöön. Lilyllä oli yllään Janelle pieneksi käynyt musta villapaita ja hieman liian suuret farkut. Hänen kosteat hiuksensa valuivat olkapäille ja tyttö tärisi vieläkin hieman.
James nojasi rennosti tiskipöytään ja virnisti.
”Luulisi kuuman suihkun auttavan”, hän sanoi.
”Niin se – atsiuh! – auttoikin”, Lily tiuskaisi ja niisti nenänsä Janen ojentamaan nenäliinaan.
”Ei kuulosta siltä”, James jatkoi vinoiluaan.
”Tuki suusi, Potter”, Lily ärähti.
”Noh, noh, ihan rauhassa lapsukaiset. Pitäisikö sinun jäädä tänne yöksi, Lily?” Jane kysyi ja ojensi uuden nenäliinan kun Lily taas aivasti.
”Ei, ei minun pidä. Minulla on vaan asiaa Siriukselle ja lähden sen jälkeen”, tyttö sanoi ja pärskähti uudestaan nenäliinaansa.
Jane hymyili pahoittelevan näköisenä.
”Lähetän vanhemmillesi pöllön, että olet meillä yhden yön ja palaat huomenna kotiin. Tässä ilmassa ei ole viisasta mennä ulos”, hän sanoi.
Lilyn räpäytti silmiään hämmästyneenä muutaman kerran.
”Ei, minä en todellakaan voi jäädä. Minulla on kotona niin paljon tekemistä – ” Lily vastusteli mutta Jane keskeytti hänet lempeästi.
”Sinä tarvitset nyt unta. Pienet päiväunet ovat varmasti kohdallaan”, hän sanoi ja lähti johdattamaan Lilyä yläkertaan.
”Missä minä muka edes nukkuisin?” Lily kysyi epätoivoisena. Jane pysähtyi miettimään. Tosiaan, kaikki kaksi vierashuonetta olivat varatut mutta Jameshan ei nyt nukkunut omassa huoneessaan…
”Voit mennä lepäämään Jamesin sänkyyn”, hän sanoi ja johdatti tytön erään huoneen ovelle. Ovessa oli pieni nimikyltti jossa luki James ”Sarvihaara” Potter.
”Mene sisälle vaan, haen sinulle kuumaa kaakaota ja nenäliinoja.”
Lily työnsi oven auki ja astui melko suureen ja lämpimästi sisustettuun huoneeseen. Seinillä oli viirejä ja julisteita, lattialla oli punakelta raitainen matto ja verhossa oli tummanpunaiset samettiverhot kuten Tylypahkassa. Ikkunan alla oli melko leveä sänky jota peitti rohkelikon leijonan kuvalla varustettu päiväpeitto. Yhdessä nurkassa oli kirjahylly ja sen vieressä kirjoituspöytä.
Lily käveli varovasti kirjahyllyn luo ja kuljetti sormeaan kirjojen kansia pitkin. Hän ei voinut uskoa, että Jamesilla oli niin paljon mielenkiintoisia ja harvinaisia kirjoja.
Yhtäkkiä hän huomasi kirjojen takana hieman repeytyneen pergamenttirullan. Tyttö nappasi sen nopeasti käteensä ja juuri kun hän oli avaamassa sitä, ovi aukesi narahtaen ja hän piilotti sen selkänsä taakse.
”Tässä on kuumaa juomista ja nenäliinoja. Voin sanoa, että sinua ei saa häiritä niin saat nukkua niin kauan kuin haluat. Lähetin muuten jo vanhemmillesi kirjeen, että jäät yöksi”, huoneeseen astunut Jane sanoi kohottamatta katsettaan tarjottimestaan.
”Öö… mukavaa”, Lily sanoi. Se kuulosti niin tökeröltä, että hän olisi halunnut vajota maan alle eikä Janen tutkiva katse auttanut yhtään.
”Onko sinulla kuumetta?” hän kysyi. Lilyn poskia kuumotti entistä enemmän.
”En usko. Minua vaan vähän väsyttää”, hän sanoi ja hymyili yrittäen katsoa menisikö valhe läpi.
”Aijaa. No, nuku hyvin. Käsken Jamesin pysyä poissa”, Jane sanoi ja iloisesti nauraen hän poistui huoneesta.
Lily huokaisi ja veti pergamentin selkänsä takaa esille. Se oli tosiaan hyvin repeytyneen ja nuhjuisen näköinen mutta jotain arvokasta siinä oli.
Tyttö rullasi sen auki kovin paljoa miettimättä.

James,

on tosiaan joskus vaikea miettiä kaikkia asioita yksin. Minä isoisänäsi tietysti autan sinua, poikaseni.
Vai että olet ihastunut Lily Evansiin! Ei kuulosta kovin maagiselta tuo sukunimi, jästisyntyinen kenties?
Voi että minä niin pidän punapäistä. Isoäitisikin oli punapää ennen kuin hänen hiuksensa alkoivat harmaantua. Ja miten temperamenttinen nainen hän olikaan… huh, huh.
Toivon todella, että sinulle ja Lilylle tulee vielä jonain päivänä oikein mukava rakkaustarina, tosin silloin en tuskin ole enää katselemassa sitä.
Haluaisin kovasti nähdä tyttöystäväsi mutta olen sitä mieltä, että minun aikani maan päällä alkaa olla jo vähissä. Siksi minä oikeastaan lähetän tämän kirjeen sinulle.
Haluan sinun tietävän, että olen jättänyt sinulle, juuri sinulle, melko suuren omaisuuden. Se ei näy testamentissa, olen luovuttanut kirjeen missä tiedot lukevat eräälle ystävälleni, Steve Thompsonille. Voit mennä kysymään häneltä ihan milloin vain haluat kirjettä itsellesi. Tietysti silloin vasta, kun olet valmis. Kirjeessä on myös se rahasumma, minkä olen lahjoittanut serkullesi Annielle.
Saatte vielä jonain päivänä sen kirjeen itsellenne.
En ole varma, näemmekö me enää. Toivon, että näemme mutta jos emme, sanon vaan, että pidän sinusta todella.
Hyvästi, James, poikaseni.

Isoisäsi Josh Potter

Lily rypisti kulmiaan. Kirje ei ollut mitenkään kauhean kiinnostava, muutama asia vaan vaivasi häntä. Oliko James jo hankkinut tuon kirjeen itselleen? Kuka oli Jamesin serkku Annie? Ja miten paljon rahaa James oli saanut?
Ja saisiko Lily koskaan näihin kysymyksiin vastauksia?

--------------------------

A/N2 Jeijee, toinen osa olisi sitten siinä. Uskallanko pyytää kommentteja? :'D

~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) Jatkoa 5.4!!!
« Vastaus #2 : Huhtikuu 15, 2008, 18:58:45 »
Onyksi: Hehee, piristyin tosi paljon kommentistasi. : D Juups, minulle tulee varmaan joka lukuun yhdyssana virhitä, olen ihan surkea yhdyssanoissa (varmaan). Ihanaa jos tykkäät tästä ficistä, minua itseänikin vähän epäilyttää miten tähän suhtaudutaan. xDD
Ja voin luvata, että tässä seuraavassa luvussa on vähän romantiikkaa Lilyn ja Jamesin välillä. Anyway, kiitos ihanasta kommentista ja kommentoi lisää. ;DD

White lady: Thompsonin perhe on tosiaan aika mielenkiintoinen ja siitä selviää lisää tässä luvussa. Toisaalta, kaikki ei ole niin kuin tässä luvussa kerrotaan... ;D Hyvä kysymys tuo, kävelikö vai ilmiintyikö Lily. Kai hän ilmiintyi sen verran, että päätyi sinne päin missä James asui ja sitten käveli loppumatkan. Tyhmä minä, en edes itse ajatellut tuollaista. xDD Niin, kiitos siis kehuista ja kommentoi vaan toisenkin kerran. : D

Noniin, kolmas osa, jossa kerrotaan mm. lisää Thompsonien perheestä, missä Lily ja James melkein suutelevat ja jossa on hieman kesäfiilistä, on tässä.
En jaksa odottaa kesää. :D
Noniin, siis nyt tässä on se luku, nauttikaa. ;D

---------------------------

3.osa-Se salaperäinen kirje

Sade ei ollut lakannut vielä seuraavanakaan päivänä täydellisesti. Ulkona tihkutti ja Lilyllä oli karmea olo, kun hän sai itsensä kammettua Jamesin sängystä.
Oikeastaan hän oli nukkunut melko hyvin flunssasta huolimatta. Jamesin sänky oli ollut lämmin ja turvallinen eikä Lily ollut edes ennen huomannut, että James oikeastaan tuoksui aika hyvältä.
Tosin Lily oli nukahtanut melko myöhään yöllä. Hän oli lukenut Jamesin isoisän lähettämän kirjeen uudestaan ja uudestaan kunnes osasi sen melkein ulkoa. Loput ajasta hän oli miettinyt salaperäistä kirjettä.
Joku tuossa vanhassa pergamentissa ja Jamesin salaperäisessä perinnössä epäilytti Lilyä. Oliko kultakaljuunoiden seassa jotain arvokkaampaa?
Toisaalta, ehkä Lilyn hyvä mielikuvitus oli taas tehnyt tepposet eikä James saanut muuta kuin kasan kaljuunoita.
Lily siis raahasi luunsa aamiaispöytään, missä istuvatkin Jane, James ja Sirius.
”Huomenta, Lily. Nukuitko hyvin?” Jane kysyi ja kaatoi itselleen toisen kupin kuumaa vettä jonne tiputti teepussin.
”Mmm…” Lily mutisi ja veti itselleen yhden palan paahtoleipää ruveten näykkimään sitä haluttomana.
”Niin, sinä nukuit hyvin minun sängyssäni. Jouduin nukkumaan Siriuksen huoneen lattialla ja Sirius kuorsaa”, James mutisi näreissään. Lily väläytti vahingoniloisen hymyn.
”Minä EN kuorsaa”, Sirius kiisti kahvia siemaillessaan.
”Kuorsaatpas”, James väitti.
”Enkä, itse kuorsaat!”
”Hei, kyllä minä olisin huomannut jos se kuorsaus olisi kuulunut minun suustani. Ja kaiken lisäksi olin hereillä, joten en pystynyt kuorsaamaan toisin kuin sinä.”
”Niin mutta silloin kun MINÄ olin hereillä, SINÄ kuorsasit.”
”Te molemmat kuorsaatte”, Jane keskeytti heidän väittelynsä omaan huvittuneen mutta huolehtivaiseen tapaansa.
Lily hymyili paahtoleivälleen ennen kuin huokaisi ja veti tuolin kauemmas pöydästään.
”Minun pitäisi varmaan jo mennä kotiin”, hän sanoi.
”No, lähetä vanhemmillesi pöllö ja pyydä heitä tulemaan hakemaan sinua. En todellakaan anna sinun lähteä tuossa ilmassa ulos, en, en, en”, Jane sanoi.
”Missä on pergamenttia?” Lily kysyi. Jane nousi seisomaan ja lähti pyyhältämään olohuoneen suuntaan. Kirjahyllyssä oli tosiaan suuri kasa tyhjiä pergamentteja.
”Jos viitsit vähän etsiä, Jamesin kirjoituspöydällä on sulkakyniä ja mustetta”, Jane sanoi ja hymyili sydämellisesti.
Lily mietti pojan hyvin, hyvin sekaisin olevaa kirjoituspöytää ennen kuin hymyili.
”Voi, kyllä minä löydän muutaman tavaran siitä siististä pöydästä”, hän sanoi.
”Hmm… se voi olla hieman vaikeampaa kuin kuvittelisi, James ei siivoa kovin usein”, Jane vastasi ennen kuin lähti taas alakertaan jättäen Lilyn poikansa huoneen ovelle.
Punapää pudisti päätään ja työnsi oven auki. Kirjoituspöytä oli tosiaan hieman sotkuinen, joten Lily otti käyttöönsä siivousintoilunsa ja rupesi järjestelemään tavaroita.
Hän oli juuri tunkemassa yhtä pergamenttia kirjoituspöydän laatikkoon, kun hän huomasi laatikon perällä rapistuneen pergamentin palasen. Tyttö vilkaisi ovelle ennen kuin noukki sen käteensä.
Tällä kertaa pergamentti ei ollut kirje. Se oli kelmien salaista kirjeen vaihtelemista muodonmuutos tunnilla.

McGarmiwa on oikea vanha kuivaluumu. – Anturajalka
Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Päältä kuiva mutta sisältä ehkä vähän mehukkaampi. – Sarvihaara
Oletko syönyt kuivaluumuja? Tai maistanut McGarmiwaa? – Anturajalka
Idiootti, en todellakaan. Evansia tosin voisin maistaa. – Sarvihaara
Hmm, olen kuullut tuon muutaman kerran. Miltä Evans maistuisi? – Anturajalka
KESKITTYKÄÄ OPETUKSEEN! – Kuutamo
Nythän se rupesi villiksi. – Anturajalka
Hah, hah. Niin, Evans maistuisi ehdottomasti jollekin makealle. Ehkä karamellille tai mansikalle. – Sarvihaara
Ovatko mansikat makeita? – Matohäntä
En tiedä, mutta hyviä ne ainakin ovat! – Sarvihaara
Lopettakaa heti tämä kirjoittelu, Minerva hermostuu. – Kuutamo
Mitäs sinä itse teet? – Anturajalka
Yritän saada teidät lopettamaan! – Kuutamo
O-ou, McGarmiwa tulossa, Kuutamo, tiedät mitä tehdä… - Sarvihaara


Lily huokaisi ja puristi pergamentin palloksi. Hän oli huomannut pergamentin alalaidassa pienen siepin, jonka keskellä komeili nimikirjaimet L.E.
Varmuuden vuoksi Lily tunki pergamentin takaisin laatikkoon, jos se vaikka olisi Jamesille joku tärkeä.
Samasta laatikosta löytyi lisää kelmejen paperilappuja, mutta Lily jaksoi lukea niistä vaan muutaman. Yleensä niissä haukuttiin opetusta tai opettajia, tuntien pituutta ja lyhyttä, vertailtiin karamellimerkkejä, pilatavaroita ja kaikkea muuta, mitä voisi vertailla kun tunnilla oli tylsää.
Sieltä löytyi myös muutamat kolmannen ja neljännen luokan pimeydenvoimilta suojautumisen muistiinpanot ja vanha loitsujen käsikirja.
Siellä oli myös kätevän kokoinen kirja, mikä kertoi erilaisista kirouksista. Lily selasi sitä muutaman sivun ja heti ällöttävät kuvat saivat hänet tunkemaan kirjan takaisin laatikkoon.
”Mitä sinä teet?” ovelta kuului yhtäkkiä. Lily kääntyi ympäri ja kohtasi Jamesin pähkinänruskeiden silmien kysyvän katseen.
”Siivoan”, tyttö sanoi mahdollisimman viattomasti ja toivoi, että oli oppinut kelmeiltä edes muutaman asian niinä vuosina, kun oli nämä tuntenut ja näiden pilailua seurannut.
”Laatikkojani?” James kysyi ja kohotti kulmiaan. Lilyn sydän hakkasi melko lujaa, mutta hän ei välittänyt siitä vaan nappasi pergamentti-laatikon pohjalta sulkakynän ja musteen. Sulkakynä näytti melko räjähtäneeltä ja muste oli puoliksi kuivanut, mutta ne kelpasivat siihen hätään.
”Etsin oikeastaan näitä”, hän sanoi ja rupesi etsimään tyhjää pergamenttiaan, jonka oli laskenut Jamesin kirjoituspöydälle. Se oli ilmeisesti kadonnut, nimittäin sitä ei näkynyt missään.
”Hitto, minä heitin pergamentin roskikseen”, Lily sanoi ja läpsäisi käden otsalleen. James virnisti ja veti selkänsä takaa tyhjän pergamentin.
”Ole hyvä”, hän sanoi ja ojensi sen tytölle.
”Tuota… kiitos.” Lily ei oikein tajunnut, oliko James ottanut hänen pergamenttinsa vai oliko tuo joku aivan muu, mutta silti hän otti sen vastaan ja hymyili kiitollisena ennen kuin raapusti vanhemmilleen nopeasti kirjeen ja sitoi sen Jamesin pöllön jalkaan.
”Onko Sirius muuten missä?” Lily kysyi, kun pöllö hävisi pisteeksi taivaalle.
”Uimarannalla”, James sanoi nopeasti.
”UIMARANNALLA? Ulkona sataa vettä!” Lily parkaisi.
”Sanoinko uimarannalla? Hups, tarkoitan kellarissa. Hänen pitää… siivota, juu, siivota eikä hän pääse sieltä koko aamuna eikä aamupäivänä eikä iltapäivänä eikä iltana pois”, James sanoi.
Lily rypisti kulmiaan ja pudisti päätään.
”En oikein usko, että hän siivoaa kellaria. Ihan oikeasti, missä hän on?”
”Juu-u, kaupassa. Lähti juuri.”
”Potter!”
”Okei, huoneessaan”, James sanoi alistuneena.
Lily heilautti hiuksiaan ja marssi pois huoneesta James perässään.
”Potter, paikka”, tyttö sanoi Siriuksen huoneen edessä. James pysähtyi mutta näytti ärtyneeltä.
”Miksi minun pitäisi seisoa tässä?” hän kysyi.
”Siksi, koska minä juttelen kahdestaan Mustan kanssa”, Lily sanoi ja astui Siriuksen huoneeseen paukauttaen oven Jamesin nenän edestä.
”Ai hei, Evans. Mukava yllätys”, Sirius sanoi ja yritti virnistää. Hän makasi pitkin pituuttaan sängyllään ja selaili Jamesin huispauslehteä.
”No hei vaan”, Lily sanoi ja hyppäsi istumaan Siriuksen kirjoituspöydälle katsellen sängyllä makaavaa poikaa tuimasti.
”Lils, älä tuijota, tuo saa minut tuntemaan oloni niiin syylliseltä”, Sirius ulvahti dramaattisesti.
”Se on Evans ja sinä olet syyllinen”, Lily sihahti ja mulkoili Siriusta vihaisesti. Hänen mieleensä palautui Jessie, joka oli suunnilleen itkenyt silmät päästään Siriuksen takia.
”Tajuatko sinä ollenkaan miten hajalla Jessie on?” tyttö kysyi silmät viiruina.
”Tuota… en. Hei, ei se ole minun vikani, että hänellä on Shapovalov”, Sirius sanoi ja nosti kätensä ylös antautumisen merkiksi.
Siinä vaiheessa Lily raivostui todella ja hän pomppasi seisomaan.
”Ei se ole Jessienkään vika! Oletko oikeasti noin sika vai näytteletkö vain? Sinun pitäisi olla Jessien tukena, se sairaus ei todellakaan ole helppo hänelle! Tajuatko ollenkaan, miten rankkaa on sairastaa sellaista tautia? Ei ollenkaan mukavaa, mieti, kun kouristukset saattavat joskus kestää melkein kymmenen minuuttia!” Lily kiljui. Sirius näytti hämmästyneeltä.
”Minä en tiennyt, että – ”
”No et tietenkään tiennyt, sinä et vaivautunut edes kysymään! Kannattaisi ehkä mennä juttelemaan Jessien kanssa. Hän on aivan murtunut ja sinä vaan luet täällä huispauslehteä!” Lily jatkoi huutamistaan.
”Rauhoitu ja kuuntele! Kuka tahansa saattaisi hieman järkyttyä, jos hänen tyttöystävällään olisi Shapovalov. Mieti vaikka, jos Jamesilla olisi se? Miten reagoisit?” Sirius kysyi ja laittoi kätensä puuskaan.
Lilyn olisi tehnyt mieli sanoa ’hihkuisin innosta’ mutta kun hän mietti Jamesin nykyään hieman aikuismaisempaa käytöstä, hän ei sanonut niin.
”Mistä lähtien Jessie on ollut sinun tyttöystäväsi?” hän kysyi kääntäen aiheen pois Jamesista.
Sirius kohautti olkiaan.
”En tiedä. Niistä häistä, ehkä?”
”Noniin, mene sitten sanomaan se hänelle. Jessie on pahana ja todellakin haluan, että puhut hänelle. Ja jos satutat Jessietä millään tavalla…” Lily ei lopettanut lausettaan vaan havainnoitsi mitä tulisi tapahtumaan ja näytteli, miten katkaisisi Siriuksen kaulan.
Sirius virnisti ja pomppasi seisomaan.
”En halua kuolla Sarvihaaran tyttöystävän tappamana, joten minun on paras mennä”, hän sanoi.
”Minä en ole kenenkään tyttöystävä”, Lily tiuskaisi.
’Vielä’ hän lisäsi mielessään ja virnisti itsekseen, kun Sirius tallusteli pois huoneestaan. Lily antoi katseensa kiertää vielä kerran pojan huoneen läpi ennen kuin seurasi Siriusta pois sieltä ja paukautti oven kiinni perässään.

¤¤¤

Iltapäivällä Lilyn kuume nousi. Hän hytisi lämpimästä untuvapeitosta ja reilusta vaatekerroksesta huolimatta olohuoneen sohvalla. 
Jane pudisti päätään mitatessaan Lilyltä kuumetta.
”38.9. En tajua, miten sait sairastettua itsesi noin pahasti”, hän sanoi. Lily kohautti olkiaan ja aivasti kädessä olevaansa nenäliinaan.
Yhden asian hän oli huomannut. Jästinä sairastaminen oli paljon mukavampaa, kuin noitaperheessä. Pottereiden olohuoneessa ei ollut televisiota, mikä sai Lilyn tuntemaan olonsa pitkästyneeksi. Tosin Jamesin serkku, Annabel Potter, oli lainannut Lilylle muutamia hyviä kirjoja, joita punapää oli ruvennut innoissaan lukemaan.
Osa kirjoista oli ranskankielisiä, tosin Lily oli lukenut ranskaa ja osasi suurimman osan sanoista hyvin.
”Lily, vanhemmiltasi tuli kirje.” Jane oli taas liihottanut olohuoneeseen toisessa kädessään höyryävä kaakaomuki ja toisessa kirje.
Lily avasi kirjekuoren nopeasti ja alkoi lukea.

Lily kulta,

olemme hyvin pahoillamme mutta emme pääse tänä iltana hakemaan sinua. Isäsi auto meni hieman rikki ja se on nyt korjaamolla. Kukaan ei pystynyt lainaamaan autoa, eikä tänään kulje busseja, koska eilen melkein kaksi suistui tieltään märkien teiden ansiosta.
Taksiakaan emme saaneet, ne ovat kuulemma koko päivän varattuina.
Toivottavasti et nyt vihaa meitä, mutta Jane Potter tuntuu ystävälliseltä ja uskon, että saat siellä asianmukaista hoitoa. .
Terveisiä Petunialta.

Äiti ja isä.


”No?” Jane kysyi.
Lily ojensi kirjeen Janelle joka pudisti surullisena päätään.
”Voi, voi, asiat menevät taas huonosti. No, keitän sinulle kuumelientä ja sen jälkeen menet nukkumaan”, hän sanoi äidillisesti ja lähti keittiöön kirje yhä kädessään. Heti kun Jane oli poistunut, James livahti olohuoneeseen. Hän haroi hiuksiaan hieman hermostuneesti ja istui Lilyn sohvan jalkopäähään siirrettyään ensin tytön jalat pois tieltä.
”Hei”, poika sanoi.
”Hei vaan”, Lily vastasi ja otti huikan kuumaa kaakaota.
”Miten voit?” James kysyi. Lily hymyili kaakaokuppinsa uumeniin ennen kuin kohotti katseensa ja kohautti olkiaan.
”Ihan hyvin, kai”, hän sanoi yrittäen tavoitella huoletonta sävyä äänessään.
James virnisti.
”Kuulin, kun huusit Antsukalle.”’
”Antsukalle? Ai joo, Siriukselle. Niin no, minun oli pakko”, Lily sanoi ja hymyili pienesti.
”Liittyykö se jotenkin Jessieen ja siihen… no, tautiin?” James kysyi. Lily vetäisi kaakaota väärään kurkkuun ja rupesi yskimään hurjasti.
”Tiedätkö sinäkin siitä?” hän sai kysyttyä.
”Joo, Sirius kertoi. Mutta ei hätää, en kerro kenellekään”, James sanoi.
Lily kohotti kulmiaan. James painoi käden sydämelleen ja nyökytti päätään pontevasti.
”Kelmien kunnia sanalla”, hän lupasi.
Lily nyökkäsi sen näköisenä, kun miettisi voisiko luottaa Jamesiin mutta vihdoin näytti päässeensä epäluuloista yli ja nyökkäsi uudestaan.
”Hyvä on, luotan sinuun, mutta jos sanot sanankin ihan kenelle tahansa, minä kidutan sinua hyvin, hyvin kivuliaalla tavalla”, hän sanoi painottaen jokaista sanaa.
”En kerro kenellekään, johan minä sanoin”, James huokaisi ja aivan arvaamatta laski kätensä Lilyn käden päälle.
Lily katsoi Jamesia kulmat koholla mutta ei vetänyt omaa kättään pois. James katsoi Lilyä syvälle silmiin ja lähti kuljettamaan kättään Lilyn käsivartta pitkin, ylemmäs ja ylemmäs kunnes vihdoin jätti sen tytön olkapäälle ja kumartui lähemmäs.
Lily tunsi Jamesin lämpimän hengityksen poskellaan kun poika tuli koko ajan lähemmäs ja lähemmäs…
Juuri kun heidän huulensa hipaisivat kevyesti toisiaan, kuului valtava rysähdys. James säpsähti ja tippui lattialle, kun taas Lily kiljaisi ja tippui Jamesin päälle.
”Ai hei, Lily”, James sanoi virnistellen tytön alta. ”Ei ollakaan aikoihin nähty.”
”Hah, hah. Mikä se oli?” Lily kysyi ja kierähti mahdollisimman nopeasti pois pojan päältä. Eteisestä kuului epämääräistä rahinaa, ennen kuin valot räpsähtivät pois päältä ja olohuoneeseen tuli täysin pimeää ja hiljaista.
”Valois!” Jamesin taikasauvan kärkeen syttyi kirkas valo, mikä sai Lilyn siristelemään silmiään.
”Mikä se oli?” tyttö kysyi uudestaan.
”Ei aavistustakaan”, James vastasi ja kömpi seisomaan.
Kaksikko kompuroi olohuoneen poikki ja James työnsi olohuoneeseen vievät pariovet auki. Eteisaula oli täynnä ihmisiä; Catherine, Annie, Annabel, Angelina, Jane, Jack ja Sirius.
”James!” Annie kiljaisi ja hyppäsi serkkunsa kaulaan. Lily astui askeleen taaksepäin ja katsoi tyttöä ihmeissään. Kuka ihme hän oli ja miksi hän halaili Jamesia?
Vastaus selvisi melkein heti.
”Ai ’ei. Minä olen Annie Potter, Jamesin serkku. Ja sinä olet?” tyttö kysyi ranskalaisella korostuksella.
”Lily. Lily Evans”, Lily vastasi ja tarttui tytön ojennettuun käteen. Annie hymyili leveästi.
”Niinpä tietenkin. Mukava tavata”, hän sanoi ja kääntyi taas äitinsä puoleen joka puhui kahdelle muulle tytölle nopeaa ranskaa.
Jane ja Jack keskustelivat hiljaisella mutta kovin kiivaalla äänellä läheisessä nurkassa. Jack näytti hieman neuvottomalta.
”Mikä se oli?” James kysyi isältään, joka virnisti hieman hermostuneesti.
”Joku katkaisi meidän sähkömme, uskoisin”, hän sanoi.
”Joku?” Catherine kysyi ja astui veljenpoikansa vierelle.
”Niin, joku. Joku ihminen”, Jane sanoi ja laittoi kätensä puuskaan.
”Mistä se pamahdus kuului?” Annie kysyi ja sipaisi mustat hiukset korvansa taakse.
”Joku räjäytti sen järjestelmän, mikä pitää sähköä yllä. Sitä ei saa korjattua normaalilla entius-loitsulla, mutta koska Jack on niin hyvä näissä hommissa, hän korjaa sen”, Jane sanoi ja vilkaisi miestään jonka posket näyttivät punaisilta taikasauvojen päissä loistavien kelmeiden valojen kohdistuessa hänen kasvoihinsa.
Mies kohotti ryhtiään ja virnisti.
”Krhm, tämän talon sähköasiat hoidetaan kellarissa ja siellä on, tuota, pimeää…” hän yritti mutta Jane polkaisi napakasti hänen jalalleen.
”Älä valita siinä kuule. Sinulla on taikasauva ja… juu, James ja Sirius tulevat sinun mukaasi”, nainen sanoi ja lähti työntämään miestään pientä ovea kohti, joka ilmiselvästi vei portaat alas kellariin.
”Mutta…” James ja Sirius sanoivat yhtä aikaa.
”Ei mitään muttia. Annie ja Annabel, viitsisittekö taluttaa pojat kellariin?” Jane kysyi ja hymyili.
Annie ja Annabel vilkaisivat toisiaan ja hymyilivät ilkikurisesti.
”Ilomielin.”
”Tuo ilme ei tiedä hyvää, kuomaseni.” James oli kumartunut lähemmäs Siriusta, mutta he eivät ehtineet pakoon, kun kaksi tyttöä jo ilmestyivät heidän viereensä ja lähtivät raahaamaan heitä kellaria kohti.
Lily naurahti Jamesin ja Siriuksen pakokauhuisille ilmeille ja totesi mielessään, että kellari tuskin oli mikään mieluisa paikka.
”Hetkinen, mitä sinä siinä teet? Sinun pitäisi olla jo sängyssä, se kuumeliemen valmistaminen ei onnistukaan, kun on näin pimeää. Saat nukkua tämänkin yön Jamesin sängyssä”, Jane sanoi ja lähti taluttamaan Lilyä yläkertaan.
”Kello on viisi”, Lily vastusteli, vaikka ajatus lämpimästä peitosta houkuttelikin häntä kovin.
”Nii-in, sairaana joutuu tekemään uhrauksia. Hopi, hopi, sänkyyn siitä. Lue vaikka siellä mutta vällyjen alla sinun pitää olla”, Jane sanoi ja käveli Lilyn perässä portaita ylös.
Lily huokaisi ja pysähtyi Jamesin huoneen oven eteen.
”No, viitsitkö sanoa Jamesille, että minulla on asiaa kun hän palaa sieltä kellarista”, Lily sanoi. Jane virnisti ja iski silmäänsä.
”Totta kai sanon.”
Lily lehahti punaiseksi ja livisti mahdollisimman nopeasti Jamesin huoneeseen. Oliko Jane huomannut heidän ns. suudelmansa?
Hän todella toivoi, että ei. Se olisi ollut jo hieman liian paksua. Lily livahti peiton alle ja nosti yöpöydältä paksun kirjan, jossa kannessa oli kultaisin kirjaimin: Mistä kaikki alkoi? Lisää Tylypahkan perustajista.
Vaikka kirja oli mielenkiintoinen ja harvinainen (myös melko kallis), Lily ei jaksanut keskittyä siihen. Hänen mielessään pyöri ensinnäkin hänen ja Jamesin suudelma. Oikeastaan sitä ei voinut kutsua edes suudelmaksi, pelkäksi pusuksi vaan. Heidänhän huulensa vain hipaisivat toisiaan.
Siitä seurasi synkempi ajatus. Kuka ihme oli ollut niin typerä ja murtautunut Pottereiden kellariin vain katkaistakseen sähköt? Ja mitä tämä sähköjenkatkaisija oli hyötynyt siitä, että valot olivat sammuksissa.
Kylmät väreet kulkivat tytön selkärankaa pitkin. Oliko tämä salaperäinen ihminen vieläkin sisällä talossa?
Lily kääriytyi tiukasti peittoonsa ja yritti jatkaa kirjansa lukemista mutta faktat Tylypahkan syntymisestä suhahtivat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Kaikista eniten sillä hetkellä hän toivoi, että James tulisi äkkiä käymään huoneessaan.

¤¤¤

”Noniin… James, ojennatko ruuvimeisselin?” Jack pyysi ja ojensi kätensä, jotta James voisi antaa hänelle kyseisen työkalun.
James huokaisi kyllästyneenä ja nappasi Siriuksen kädestä ruuvimeisselin tunkien sen isänsä käteen.
”Kiitos. Ja näin… tuosta vielä vähän ja…VALMIS!” Jack huudahti voiton riemuisesti ja teki pienen voitontanssin.
Sirius hätkähti horroksestaan ja pomppasi seisomaan pahvilaatikon päältä, missä oli istunut viimeiset kaksi tuntia.
”Ihanaa, joko me nyt voimme mennä?” hän pyysi. Jameskin kohotti kulmiaan innoissaan.
”Kyllä, jos valot toimivat”, Jack sanoi ja laittoi ruuvimeisselin työkalupakkiin.
James napsautti valokatkaisinta ja hymyili odottavasti.
Kellari pysyi pimeänä.
Sirius mutristi suutaan ja lysähti uudestaan istumaan pahvilaatikolle joka romahti, joten Sirius löysi itsensä lattialta.
”Kaikki sitten menee pilalle”, poika mutisi lattialta ja ponnisti seisomaan pyyhkien pölyä vaatteistaan.
”Hetkinen, eihän tuo lamppu ole toiminut viimeiseen kahteen vuoteen”, Jack huudahti.
James oli jo sammuttanut valon taikasauvansa kärjestä ja hiipi sillä hetkellä pois kellarista. Lämpö hulvahti hänen lävitseen, kun poika loikkasi viimeiset portaat pois kellarista eteisaulaan, missä valot paloivat jo täyttä päätä.
Annabel ryntäsi häntä vastaan hymy huulilla.
”’Ienoa, joko saitte sen korjattua?” hän kysyi. Jamesin mielestä tytön olemuksessa oli jotain syyllistä, mutta hän nyökkäsi ja viittoi kellaria kohti.
”Sirius ja isä yrittävät päästä vielä pois sieltä.”
”Yrittävät?”
”Joo, valot eivät toimi ja ovi on kiinni”, James selitti vakavana vaikka nauru kumpusikin hänen sisällään.
”Eikö Siriukselle ole taikasauvaa?” Annabel kysyi kulmat koholla.
”Juu-u”, James sanoi välttelevästi ja livahti serkkunsa ohi keittiöön, missä hänen äitinsä keitti hyväntuulisena teetä.
”Hienoa, saitte sähköt korjattua”, hän sanoi ja kaatoi Catherinen posliiniseen kuppiin kuumaa vettä.
Catherine hymyili ja näytti Annielle kädessään olevia kortteja.
”Voitin taas”, hän sanoi ja iski ne pöytään niin, että kuuma vesi hänen kupistaan roiskahti pöydälle.
Anniekin viskasi omat korttinsa pöytään ja hautasi kasvot käsiinsä.
”Sinä huijaat ihan varmasti”, hän sanoi.
Catherine hymyili ja pudisti päätään niin, että mustat hiukset heilahtelivat puolelta toiselle.
”Minä olen rehellinen nainen, enkä huijaa”, hän sanoi.
Jane naurahti tiskipöydän ääreltä ja kääntyi katsomaan Jamesia. 
”Lily muuten käski sanoa, että hänellä on jotain asiaa”, hän sanoi ja hymyili tietävästi. James kohotti miettivänä kulmiaan ja istui pöydän ääreen. Mistä Lily muka haluaisi puhua? Toisaalta, olihan se rysähdys keskeyttänyt heidän suudelmansa, josta olisi voinut kehittyä jotain vakavaakin…
James pudisti päätään. Varmasti Lily vaan halusi haukkua häntä jostain heikon hetken hyväksikäytöstä.
”Etkö aio mennä?” Jane kysyi hämmästyneenä.
”Hän varmaan jo nukkuu…” James mutisi ja katsoi Annieta, jonka silmät välkähtivät ikikurisesti.
”Enpä usko”, tyttö sanoi ja hymyili viattomasti, kun James vilkaisi häntä murhaavasti.
”James, onko kaikki kunnossa?” Jane kysyi.
”On, mainiosti. Miten niin?”
”Sinä vaan käyttäydyt hieman… oudosti”, hänen äitinsä sanoi ja hymyili ystävällisesti ennen kuin kääntyi taas keittämään lisää vettä.
James mutisi jotain, mistä kukaan ei saanut selvää ennen kuin nousi seisomaan ja venytteli.
”No, kai minä käyn juttelemassa Lilyn kanssa ja menen sitten nukkumaan”, hän sanoi. Annie kääntyi katsomaan seinää ja hytkyi naurusta.
”Turha nauraa, An”, James sanoi mutta hymyili itsekin. Ennen kuin kukaan ehti sanoa muuta, James oli jo kiirehtinyt ulos keittiöstä ja lähti pomppimaan portaita ylös kohti yläkertaa.
Oikeastaan hän oli melko varma, että Lily aikoi haukkua häntä. Varmasti tyttö huutaisi ja lopuksi sanoisi, että lähtisi pois Pottereilta heti huomenna eikä palaisi enää ikinä.
Hieman masentuneena James työnsi huoneensa oven auki ja kohtasi heti Lilyn smaragdinvihreiden silmien katseen. Tyttö makasi mahallaan hänen sängyllään, peitto kietoutuneena ympärilleen ja luki erästä hänen huispauskirjoistaan.
”Mistä lähtien sinua on kiinnostanut huispaus?” James kysyi ja istui kirjoituspöytänsä tuolille. Lily laittoi hieman ränsistyneen kirjan varovasti kiinni ja kohautti olkiaan.
”En tiedä. Kai minä haluan tietää siitä enemmän”, hän sanoi ja työnsi kirjan kauemmas itsestään. Hetkeksi huoneeseen laskeutui hieman jäykkä hiljaisuus ennen kuin he molemmat rupesivat puhumaan yhtä aikaa.
”Minusta…”
”Siitä suudelmasta…”
”Sano vaan sinä ensin”, he sanoivat yhtä aikaa.
James naurahti hermostuneesti ja hänen kätensä lennähti automaattisesti hiuksiin.
”Sano sinä vaan”, hän sanoi.
Lily rykäisi.
”Siitä suudelmasta… se oli vahinko eikä niin tule toista kertaa tapahtumaan. Me voimme olla ystäviä mutta ei muuta”, hän sanoi.
Jamesin ilme venähti hieman.
”No, onhan ystävätkin parempi kun jatkuva vihanpito”, hän mutisi ja nousi seisomaan.
”Minun pitää mennä vielä lähettämään kirje Kuu – Remukselle. Nuku hyvin.”
Lily hymyili hieman teennäisesti ja sujahti peittonsa alle. Hän kuuli, miten ovi naksahti kiinni Jamesin perässä.
Oikeastaan hän ei voinut kunnolla olla edes ystävä Jamesille. Miten hän voisi olla luonnollisesti sellaisen ihmisen kanssa, joka oli ihastunut häneen?
Ei mitenkään, mutta Lily ei voinut särkeä Jamesin sydäntä.
Hitaasti tyttö vaipui uneen Jamesia ja muitakin kelmejä ajatellen.

¤¤¤

Taivas oli kirkas, Lily lensi aina vaan korkeammalla ja korkeammalla. Tuuli puhalsi hänen hiuksissaan ja maa näytti niin kaukaiselta.
Auringon säteet hyväilivät Lilyn kalpeita olkapäitä ja yllään hänellä oli vain silkkinen ja kapeaolkaiminen mekko.
Yhtäkkiä maisema muuttui. Kova tuuli riepotteli höyhenenkevyttä Lilyä ympäriinsä, ukkonen jyrisi ja salamat välähtelivät.
Vesisade hakkasi Lilyn kasvoja, kun hän yritti turhaan laskeutua alaspäin. Tuuli oli liian voimakas.
Jostain kaukaa kuului puhetta. Se kuulosti niin rauhoittavalta, että Lily oli melkein valmis tuulen vietäväksi.
Puhe lakkasi ja tilalle tuli epämääräistä kirkumista. Lily painoi kädet korvilleen ja yritti vielä turhaan kääntää kulkusuuntansa maata kohti.
Kuului lisää huutoa. Kamalaa, kimeää huutoa. Salama välähti Lilyä kohti. Koko taivas alkoi pyöriä, myrsky lakkasi ja Lily alkoi vajota maata kohti.
Kiljaisu karkasi hänen huuliltaan. Nyt hän kuolisi, maahan oli enää muutama metri...


”Lily, herää!” Lily räväytti silmänsä auki ja näki Janen lempeät kasvot. Tyttö ponnisti istumaan ja katseli ympärilleen. Hän ei maannut maassa, vaan Jamesin sängyssä eikä ulkona enää myrskynnyt vaan aurinko paistoi taivaan täydeltä.
”Huomenta”, Jane sanoi hyväntuulisesti ja avasi ikkunan. Kevyt tuulenhenkäys puhalsi Lilyn kasvoille, kun tyttö vapisevin käsin pyyhki hikiseen otsaan liimaantuneita hiussuortuvia korvansa taakse.
”Huomenta”, tyttö sanoi ja nousi kokonaan seisomaan.    
Jane loi häneen myötätuntoisen katseen.
”Näitkö pahaa unta?” hän kysyi.
”Mm…”
Lily vilkaisi itseään nopeasti seinällä roikkuvasta peilistä. Hän ei näyttänyt oikeastaan enää yhtään sairaalta, poskiin oli palautunut terve puna eikä hänen olonsakaan enää ollut niin huono.
”Sinähän näytät jo ihan terveeltä”, Jane sanoi kun lukien Lilyn ajatukset. Tyttö nyökkäsi ja vaipui ajatuksiinsa.
Hän ei ollut nähnyt painajaisia moneen vuoteen, miksi nyt? Toisaalta se saattoi johtua kuumeesta, mutta mistä painajaiset ylipäätänsä johtuivat?
”Vanhempasi muuten lähettivät tänä aamuna kirjeen. Isäsi auto on korjattu ja he tulevat hakemaan sinua yhden maissa”, Jane sanoi ja lajitteli Jamesin vaatteita kaappiin. Lily virnisti itsekseen.
”Teetkö sinä tuon Jamesin puolesta?” hän kysyi huvittuneena.
”Valitettavasti. James ei osaa edes laittaa astioitaan tiskialtaaseen joten miksi hän osaisi viikata vaatteensa ja laittaa ne kaappiin?” Janen ääni kuulosti vaimealta, koska hän oli tunkenut päänsä Jamesin vaatekaapin uumeniin.
”Julmaa”, Lily sanoi ja vilkaisi vielä kerran itseään peilistä ennen kuin asteli pois Jamesin huoneesta. Pottereiden talo oli aivan erilainen kirkkaassa auringon valossa kuin silloin, kun ulkona riehui kova myrsky.
Käytävään lankesi valoa isoista ikkunoista ja muutenkin joka puolella oli huomattavasti avarampaa ja valoisampaa.
”’Uomenta, Lily”, Annie sanoi ja hymyili aurinkoisesti, kun Lily istui hänen viereensä aamiaispöydässä.
”Huomenta”, Lily sanoi ja tukahdutti vaivoin haukotuksensa.
James istui häntä vastapäätä, Siriuksen vieressä, mutta poika ei vilkaisutkaan Lilyyn, vaan piti katseensa tiukasti paahtoleivässä, välillä Siriuksessa joka selitti hänelle jotain ”Ruikulista” ja välillä Anniessa, joka katseli Jamesia ja pudisti päätään.
Lily tunsi piston sydämessään mutta tyytyi syömään mahdollisimman nopeasti paahtoleivän, joi kupillisen teetä päälle ja kiiruhti kiittämättä ulos ruokasalista.
Ei hän nyt ihan tälläistä ollut tarkoittanut, kun halusi olla vain Jamesin ystävä. Poika saattaisi olla ihan mukavakin, eihän Lily oikeastaan edes tuntenut tätä.
Tyttö ei kehdannut mennä enää Jamesin huoneeseen, joten harhaili päämäärättömästi ympäriinsä pysähtyen lopulta olohuoneeseen.
Yhteen oli vielä puoli tuntia aikaa, joten hän nappasi pöydältä hieman rähjääntyneen kirjan ja lysähti sohvalle lukemaan sitä.
Eilen minä suutelin James Potteria tällä sohvalla,tyttö ajatteli ja käänsi yhden hauraan sivun kirjasta. Hänen silmilleen pomppasi suurin, punaisella musteella kirjoitetuin kirjaimin sanat: ”Et löydä sitä koskaan.”
Lily hätkähti ja kumartui lähemmäs kirjaa. Punainen muste näytti kuivuneelta vereltä.
”Et löydä sitä koskaan”, Lily kuiskasi ja kohotti kirjalle kulmiaan. Mitä tuo teksti voisi tarkoittaa? Lily pläräsi kirjan nopeasti läpi, mutta missään muualla ei ollut punaisella musteella kirjoitettua tekstiä.
”Mitä sinä teet?” Annie oli ilmestynyt ovelle ja hänen kauniilla kasvoillaan oli hieman kauhistunut ilme.
”Luen”, Lily vastasi ja paukautti kirjan kiinni. Annie kalpeni nähtyään kannen.
”Näyttääkö tutulta?” punapää kysyi ja kohotti kirjaa paremmin Jamesin serkun nähtäväksi.
”Kyllä. Tuo on minun kirjani”, Annie sanoi ja laittoi kätensä puuskaan.
Lily pomppasi seisomaan. Nyt olisi aika tehdä hieman salapoliisin töitä.
Hän selasi kirjaa sille aukeamalle, missä sanat lukivat ja näytti ne Annielle, joka kalpeni vielä vähän lisää ja rojahti läheiselle nojatuolille istumaan.
”Minun ei pitäisi olla näin ’uolimaton”, hän mutisi ja hautasi kasvot käsiinsä.
Lily istui takaisin sohvalle ja hymyili kannustavasti.
”Kerro kaikki.”
”Se on kauhean pitkä juttu”, Annie vastusteli. Lilyn olisi tehnyt mieli sanoa, että hänellä oli aikaa, mutta äidin ja isän tuloon oli vain noin kymmenen minuuttia, missä ei ehtinyt paljoa puhua.
”Minua tullaan juuri hakemaan, mutta nähdäänkö Viistokujalla huomenna?” Lily kysyi. Annie pureskeli alahuultaan miettivän näköisenä.
”’Yvä on”, hän vihdoin sanoi.
”Qaino Vahvahqon jäätelöbaarissa yhdeltä”, Lily sanoi ja pomppasi seisomaan kirja yhä kädessään.
”Minä tutkin vähän tätä, jos sopii?”
Annie nyökkäsi. Hän näytti yhä kalpealta mutta lähti saattamaan Lilyä ovelle.
”Nähdään sitten huomenna”, Lily sanoi ja astui pienelle kivitetylle polulle, joka vei Pottereiden puutarhan halki.
”Juu, ’ei’, ei”, Annie sanoi ja vilkutti vielä ennen kuin sulki oven. Lily käänteli mietteliäänä kirjaa käsissään kulkiessaan puutarhan poikki.
Hänen isänsä ja äitinsä vilkuttivat innoissaan, kun Lily sulki puutarhan portin kiinni perässään ja asteli jalkakäytävälle. Hän avasi isänsä auton oven ja hypähti kevyesti sisälle.
”Hei, kultaseni”, rouva Evans sanoi hymyillen.
”Hei”, Lily sanoi ja napsautti nopeasti turvavyön kiinni.
”Et näytä kovin sairaalta”, herra Evans sanoi vilkaistuaan tytärtään peilin kautta.
”Se johtuu siitä, että minä en ole enää sairas”, Lily vastasi huvittuneena. Rouva Evans hymyili ja kiinnitti huomionsa Lilyn kädessä olevaan kirjaan.
”Mitä sinulla on siinä?”
”Yksi kirja. Murhaajan uudet tuulet”, Lily vastasi ja pyöritteli kirjaa käsissään.
”Niinkö? Olen jo kauan halunnut lukea sen, mutta tuota ei ole kirjastossa. Onko se alkuperäinen versio?” rouva Evans kysyi innostuneena.
Lily katsoi kirjan rähjäistä olemusta ja nyökkäsi.
”No, saanko lukea sen vaikka huomenna?” rouva Evans kysyi. Lilyyn iski pienimuotoinen pakokauhu. Ei äiti saisi lukea kirjaa, siellä saattaisi olla lisää vihjeitä, punaisella musteella (tai verellä) kirjoitettuja merkintöjä.
”Minä luen tämän itse tänä iltana ja pitää palauttaa tämä huomenna Annielle”, tyttö sanoi nopeasti.
”Aijaa. Harmi”, rouva Evans sanoi ja kääntyi hieman pettyneenä eteenpäin.
Lily puraisi alahuultaan ja päätti pitää loppumatkan suunsa kiinni.

¤¤¤

Seuraava aamu valkeni kirkkaana mutta hieman tuulisena. Lily oli jo seitsemältä pystyssä ja lenkillä, vaikka olikin ollut juuri kuumeessa.
Kun tyttö palasi kotiin kahdeksalta, hänen vanhempansa olivat jo heränneet ja Vernon oli saapunut paikalle. Sian näköinen mies mulkoili Lilyä pöydästä, kun herra ja rouva Evansin silmä vältti.
Lily ei jaksanut välittää siskonsa poikaystävän kiukuttelusta vaan loikki portaat ylös yläkertaan ja meni heti raikkaaseen suihkuun.
Veden lorinankin yli hän kuuli viereistä huoneesta Vernonin ja Petunian naurua.
Vähintään siitä vaiheessa Lilyä alkoi oksettaa, kun Petunian huoneesta alkoi kuulua erehdyttävästi suutelemisen ääniä.
Tyttö meni omaan huoneeseensa, kuivasi hiuksensa, veti ne tiukalle poninhännälle ja vetäisi päälleen farkkucaprit ja limenvihreän t-paidan.
Aikansa kuluksi tyttö tutki jo kolmannen kerran Murhaajan uudet tuulet läpi löytämättä kuitenkaan mitään sen kiinnostavampaa, kun tekstin minkä oli jo eilen huomannut.
Lopulta hän tunki sen harmaaseen olkalaukkuunsa ja lähti loikkimaan taas alakertaan.
Rouva Evans hyräili hyväntuulisesti samalla kun hämmenteli liedellä porisevaa vaaleanruskeaa kastiketta.
”Minä lähden Viistokujalle”, Lily huikkasi ja oli jo avaamassa ovea, kun rouva Evans pysäytti hänet.
”Stop tykkänään, nuori neiti. Vernonilla ja Petunialla on jotain tärkeää asiaa ja koko perhe plus Vernon syö lounasta tänään yhdessä”, hänen äitinsä sanoi ja ripautti kevyesti suolaa keitokseensa.
”Mutta kun minä lupasin Annielle, että tapaamme Qaino Vahvahqon jäätelöbaarissa yhdeltä”, Lily sanoi.
”Valitettavasti sinun on peruttava se”, rouva Evans sanoi jyrkästi.
Lily huokaisi. Viha alkoi jo kiehua hänen sisällään.
”Tuota… minulla kestää muutama tunti, nähdään!” tyttö tiuskaisi ja työnsi oven auki.
”Lily Evans, pysähdy siihen paikkaan”, rouva Evans kiekaisi ja heilautti soppakauhaansa niin, että kastiketta roiskahti lattialle.
Lily paukautti oven perässään niin lujaa kuin jaksoi ja ilmiintyi, ennen kuin hänen äitinsä ehtisi hänen peräänsä. Seuraavaksi Lily huomasikin seisovansa Viistokujan vilinässä, oikeastaan matami Malkinin kaapukaupan edessä.
Hän käveli pari minuuttia katua pitkin ja olikin jo Qaino Vahvahqon jäätelöbaarin edessä. Annie istui jo pöydässä. Hänen mustat hiuksensa olivat kahdella löysällä saparolla ja safiirinsinisiä silmiä peittivät jättimäiset aurinkolasit.
”Hei”, Lily sanoi ja istui tytön seuraksi. Annie hätkähti ja vilkaisi Lilyä aurinkolasiensa yli.
”’Ei”, tyttö sanoi ja naputteli hermostuneena pöytää pitkillä, vaaleanpunaiseksi maalatuilla kynsillään.
”Tässä on tämä kirja”, Lily sanoi hieman vaivaantuneena ja kaivoi kirjan olkalaukustaan.
”Kiitos”, Annie sanoi jäykästi ja tunki sen omaan laukkuunsa.
”Ja nyt, jos sinulla ei ole muuta minun pitää mennä”, tyttö sanoi ja oli jo nousemassa, kun Lily nykäisi hänet käsivarresta takaisin istumaan.
”Ei sinulla ole kiirettä minnekään ja kaikenlisäksi lupasit kertoa minulle koko jutun.”
Annie istui takaisin penkilleen ja kalpeni.
”No, alkoi siitä, kun isoisä lähetti minulle kirjeen. ’än oli kuolemaisillaan ja kertoi minulle salaisesta perinnöstä, joka kuuluisi minulle ja Jamesille. Siinä mainittiin nimi Steve Thompson”, tyttö aloitti hiljaisella äänellä.
Lily mietti Jamesin kirjettä, jossa kerrottiin nämä samat tiedot. Hän nyökkäsi ja kehotti Annieta jatkamaan.
”Rupesin selvittämään, kuka Steve Thompson oli ja missä hän asui. Äiti on töissä taikaministeriössä ja livahdin kerran hänen mukanaan töihin. Se ei ollut mikään maailman helpoin juttu, mutta pääsin livahtamaan ’änen työhuoneeseensa. Siellä on iso kasa kansioita, jokaiselle ministeriössä työskentelevälle omansa. No, minä selailin niitä, kunnes Steve Thompson nimi ponkaisi silmilleni. Minä otin sen kansion mukaani ja selailin sen kotona läpi”, tyttö jatkoi. Siinä vaiheessa hieman lyhyenläntä ja kaljuuntuva mies tuli hakemaan heiltä tilaukset.
Lily tilasi toffee - ja Annie mansikkajäätelön.
”No, mitä siinä kansiossa luki?” Lily kysyi kiinnostuneena.
”Siinä luki… siinä luki, että Steve Thompson on kuollut. Joku oli murhannut hänet. Selailin kansiota hieman lisää ja löysin luettelon hänen perheen jäsenistä. Steven vaimo, Jennifer Thompson, oli jästisyntyinen ja työtön. ’Änen tyttärensä, Megian Thompson, oli samassa koulussa kun minä, eli Beuxbatonsissa. En oikein hoksannut, kuka Megian oli, kunnes muistin minun ikäiseni tytön, johon en koskaan ollut viitsinyt tutustua. Megian on kammottava, ’än on…” Annie ei pystynyt jatkamaan vaan rykäisi ja jatkoi puhumistaan.
”Niin siis, menin juttelemaan Megianin kanssa. Tutustuimme kunnes vihdoin otin puheeksi hänen isänsä. ’Än raivostui. ’Aukkui minua petturiksi ja ties miksi. Kerroin koko tarinan ukin testamentista ja ’än sanoi minulle vain muutaman sanan ’Et löydä sitä koskaan’ ja sen jälkeen muistissani on pelkkää velliä”, Annie lopetti ja laittoi lusikallisen vaaleanpunaista jäätelö suuhunsa.
”Onko vielä jotain muuta?” Lily kysyi ja kohotti kulmiaan.
”Tuota… oikeastaan minusta tuntuu, että Megian vainoaa minua. Ne samat sanat ’Et löydä sitä koskaan’ ilmestyvät joka paikkaan ja… ne on kirjoitettu verellä”, Annie sanoi ääni värähtäen. Lilyn lusikka putosi kolisten lattialle ja muutama ihminen kääntyi katsomaan häntä.
”Verellä?” Lily kuiskasi. Annie nyökkäsi totisena, kauniinsiniset silmät täynnä kyyneliä.
”Minua ihan oikeasti pelottaa”, hän kuiskasi ja työnsi äkkiä aurinkolasit takaisin silmilleen. Tyttö pomppasi seisomaan ja nosti olkalaukkunsa lattialta.
”Mutta nyt minun täytyy oikeasti mennä”, Annie sanoi ja ryntäsi pois syömättä jäätelöäkään loppuun. Lily jäi katsomaan mietteliäänä hänen jälkeensä. Hän veti olkalaukustaan kierrevihkon ja jästien mustekynän ja rupesi kirjoittamaan muistiin kaikkea mitä Annie oli kertonut.
Oikeastaan tyttö ei ollut koskaan ennen välittänyt tällaisista salapoliisi-hommista, mutta tämän jutun hän halusi selvittää.
Joku tässä jutussa kiinnosti häntä ja Lily todella toivoi, että se ei ollut James, joka oli omalla tavalla myös sotkeutunut juttuun.
Lily pyöritteli mustekynää kädessään ja naputteli sillä pöydällä lepäävää keksin murua. Hän ei ollut kysynyt, tiesikö James koko jutusta mitään.
Tuskinpa, poika olisi varmaan selvittänyt koko jutun loppuun asti eikä tyytynyt pieneen muistin menetykseen.
”Muistin menetys…” Lily mutisi ja katsahti nopeasti vihkoonsa.
”Muistiloitsu…”
Hän työnsi nopeasti viimeisen lusikallisen toffeejäätelöä suuhunsa, pomppasi seisomaan ja liihotti takaisin Viistokujan vilinään. Rahapussin pohjalla oli muutama kultakaljuuna, joten tyttö meni suorinta tietä Säilään ja Imupaperiin. Kirjojen tuttu tuoksu tulvahti häntä vastaan.
Solakka nainen, jonka vaaleat hiukset oli kerännyt nutturaksi päälaelle, tuli Lilyä vastaan ja hymyili.
”Mitäs saisi olla?” nainen kysyi.
”Kirjoja, jotka kertovat muistinmenetyksistä”, Lily sanoi ja kaivoi rahapussiaan olkalaukustaan huomaamatta ollenkaan naisen kummastunutta ilmettä.
Vasta kohottaessaan katseensa, punapää huomasi myyjän ilmeen.
”Minun pitää siis tehdä… tuota… eräs aine niistä”, Lily sanoi ja toivoi, että valhe menisi läpi. Nainen kohotti viimeisen kerran hyvin muotoiltuja kulmiaan ennen kuin katosi hyllyjen taakse palaten hetken päästä syli täynnä kirjoja.
”Se olisi kolme kaljuunaa”, nainen sanoi ja ojensi kirjapinon Lilylle, joka horjahti sen painosta.
Lily kaivoi vaivoin kultakolikoita rahapussistaan, iski ne naisen käteen ja lähti huojumaan pois kaupasta.
Kun hän pääsi hieman kauemmas ihmisvilinästä, hän ilmiintyi mahdollisimman nopeasti takaisin kotiin ja suoraan huoneeseensa.

¤¤¤

”James kiltti, vietkö pyykit ulos kuivumaan?” Janen huuto kajahti alakerrasta. James lopetti tavaroiden tunkemisen reppuun ja pyöräytti silmiään Siriukselle joka löhösi hänen sängyllään.
”En ehdi, olemme menossa rannalle!” James karjui takaisin.
”Annie, voisitko sinä?” Janen huuto kuului uudestaan.
Annie, joka istui lattialla ja nojasi seinään huokaisi.
”En ehdi, olen menossa rannalle!” hänkin huusi.
”Onko ketään kuka ei olisi menossa rannalle?”
”EI!” James, Sirius ja Annie huusivat yhtä aikaa.
James tunki vielä pyyhkeen reppuun ja suoristi selkänsä.
”No niin, eiköhän mennä”, hän sanoi. Sirius ja Annie pomppasivat seisomaan, Annie työnsi suuret aurinkolasit silmilleen ja Sirius heitti repun olalleen.
He lähtivät ryminällä laskeutumaa portaita alas ja menivät suoraan ulos, ennen kuin kukaan ehtisi tyrkätä heidän mukaansa pyykkikoria. 
Pottereilta lähellä olevalle uimarannalle ei ollut matkaa kuin vain noin puoli kilometriä, joten kolmikko oli siellä kymmenessä minuutissa.
Annie venytteli kissamaisesti ja veti vaatteet pois päältään. Hän oli jättänyt bikinit vaatteidensa alle ja lysähti nyt istumaan lämpimään ja pehmeään hiekkaan syvään huokaisten. Hänen ja Lilyn keskustelu pyöri yhä uudestaan ja uudestaan tytön päästä. Oli oikeastaan ihan mukava hautoa asioita lämpimässä ulkoilmassa kun tunkkaisessa huoneessa, jossa ei pölyistä päätellen ollut kukaan majaillut vähän aikaa.
”Mitäs mietit?” James kysyi ja pudottautui istumaan hänen viereensä virnuillen. Annie huokaisi ja kohensi aurinkolasiensa asentoa hieman.
”Oikeastaan, sitä sinun tyttöystävääsi, Lily Evansia”, hän sanoi ja ojensi Siriukselle aurinkorasva purkin pyytäen tätä levittämään sitä hänen selkäänsä.
”Ahaa. Miksi?” James kysyi ja otti kourallisen hiekkaa käteensä antaen sen valua sormiensa lomasta takaisin maahan.
”Minä tapasin ’änet Viistokujalla tänään ja… no, me juttelimme yhdestä asiasta” Annie sanoi hieman epämääräisesti ja läpsäisi Siriuksen kättä, kun se valui vähän liian alas hänen selkäänsä pitkin.
Sirius virnisti ja heitti aurinkovoiteen Jamesille joka tunki sen reppuun. Annie piirteli ympyröitä vaaleaan hiekkaan ja tuijotti jonnekin kauas.
Muutama kikattava, noin 16-vuotias jästi tyttö käveli heidän ohitseen. Tytöt vilkuilivat hieman kauempana Siriusta ja Jamesia ennen kuin yksi tytöistä, langanlaiha punapää käveli heidän luokseen.
”Hei”, hän sanoi. Sirius kohotti kulmiaan aavistuksen saaden tytön lehahtamaan punaiseksi.
”No hei”, poika sanoi ja puhalsi otsalle valuvat hiukset pois silmiltä.
”Minä olen Anne-Jeanne Jones”, tyttö sanoi ja katsoi vuoroin Siriusta, vuoroin Jamesia silmiin.
”Mielenkiintoista. Minä olen Sirius Musta”, Sirius sanoi.
James virnisti ja heittäytyi selälleen sulkien silmänsä. Hän ei jaksanut juuri sillä hetkellä olla kiinnostunut kenestäkään muusta, kuin Lilystä.
Tytön vihreät silmät palautuivat elävinä hänen mieleensä, punaiset hiukset ja suloinen tuoksu…
Anne-Jeanne kikatti kimeästi, mikä sai Jamesin heräämään unelmistaan.
”Olen aivan samaa mieltä”, Anne-Jeanne sanoi mikä sai Jamesin rypistämään kulmiaan Annielle. Tyttö kohautti olkiaan ja käänsi suupielensä hymyyn.
”Kuule Sirius…” A-J (Anne-Jeannen lempinimi) sanoi seksikkään matalalla äänellä.
”Sirius!” iloinen kiljaisu kuului vähän matkan päästä ja pian Jessie lysähti istumaan Siriuksen viereen hiekalle. Tyttö painoi suukon pojan suulle ja kääntyi sitten katsomaan A-J:tä.
”Hei”, Jessie sanoi ja väläytti imelän hymyn. A-J tuijotti tyttöä hetken suu auki ennen kuin nakkeli niskojaan mielenosoituksellisesti ja marssi takaisin ystäviensä luo.
”Mitä sinä täällä teet?” Sirius sai kysyttyä Jessieltä. Tyttö näytti upealta jäänsinisissä bikineissä, hiukset valtoimenaan.
”Ajattelin tulla kylään, mutta Jane sanoi, että olette rannalla joten tulin tänne”, Jessie selitti iloisena mutta James huomasi tämän luovan myrkyllisen silmäyksen A-J:n tyttöporukkaan.
Jessie kääntyi katsomaan Jamesia ja hymyili ilkikurisesti.
”Tiedän, että mietin missä Lily on. Minä kyllä pyysin häntä mukaan, mutta Petunialla on jotain ilmoitettavaa ja hänen piti jäädä perhepäivälliselle.
”En minä miettinyt, missä Lily on”, James valehteli.
Jessie kohotti hämmästyneenä kulmiaan.
”Onko jotain tapahtunut?”
”Ei”, James sanoi yksinkertaisesti ja vajosi taas ajatuksiinsa. Ystäviä. Ei ystäviä mietitty koko ajan, vai mietittiinkö? Ei James ainakaan ajatellut melkein koskaan Siriusta, Remusta ja Peteriä, ainakaan samalla tavalla kuin Lilyä.
”Mennään uimaan”, James sanoi ja pomppasi seisomaan. Sirius seurasi hänen esimerkkiään.
”Viimeinen vedessä on mätämuna!” Sirius hihkaisi ja pinkaisi juoksuun James perässään.
Jessie pudisteli päätään ja vilkaisi vieressään makaavaa tyttöä, jonka mustat hiukset kiiltelivät auringonvalossa ja silmiä peittivät suuret aurinkolasit.
”Minä olen Jessie Stuart”, Jessie sanoi ja ojensi kätensä. Vaikka Anniesta sai hieman viileän vaikutelman, tyttö hymyili lämpimästi ja tarttui ojennettuun käteen.
”Annie Potter, Jamesin serkku”, tyttö sanoi omalla, ranskalaisella korostuksellaan.
”Ranskasta, kenties?”
”Juu, asuin siellä lapsesta asti, mutta äiti on opettanut minulle englantia, koska on täältä kotoisin. ’Än on Jamesin isän Jackin sisko”, Annie sanoi innoissaan ja kohottautui seisomaan.
”Puhut englantia tosi sujuvasti”, Jessie sanoi vilpittömästi. Annie kohautti olkapäitään.
”Kai minä puhun, mutta ’arjoittelemista vielä on.”
Vedestä kuului naurua, kun James ja Sirius aloittivat rajun vesisodan. Heidän ohitseen uinut vanhemmanpuolinen naisihminen äyskähti pojille jotain, mikä sai heidät purskahtamaan nauruun.
”Mennäänkö mukaan?” Jessie kysyi silmät välkkyen. Salamana Annie oli pystyssä.
”Viimeinen vedessä on mätämuna!” hän hihitti ja pinkaisi juoksuun.
”Hei!” Jessie kiljaisi ja juoksi tytön perään. He juoksivat samaan aikaan veteen ja sukelsivat aaltoihin.
Sirius ja James roiskuttivat heidän päälleen vettä ja hetkeksi kaikki muu unohtui. Oli kesä, kuuma päivä ja aallot.
Eikä mitään muuta tarvittu.

¤¤¤

Sillä aikaa kun muut leikkivät innoissaan rannalla, Lily istui päivällispöydän ääressä ja katseli hänen vastapäätään istuvia Petuniaa ja Vernonia, jotka mulkoilivat taas Lilyä.
”Äiti, hän olisi ihan hyvin voinut mennä jonkun ystävänsä luokse”, Petunia suhahti rouva Evansin korvaan ja mulkaisi Lilyä erityisen pahasti.
”Minä olisin mielummin ihan missä tahansa muualla kun täällä”, Lily tiuskaisi.
”Lopettakaa heti, tytöt! Mitä asiaa sinulla ja Vernonilla on, Pet?” herra Evans kysyi kohteliaasti.
”Me olemme kihloissa”, Petunia ja Vernon sanoivat yhtä aikaa.
Lily vetäisi jäävettä henkeensä ja purskautti ne suoraan Petunian naamalle.
”Menetkö sinä possun kanssa naimisiin?!” hän kiljaisi.
”Ole hiljaa, friikki! Äläkä hauku Vernonia!” Petunia kiljui takaisin.
”Minä en ole friikki! Menettekö te NAIMISIIN?!” Lily kiljui.
”KYLLÄ!” Vernon mylvi.
”RAUHOITTUKAA KAIKKI!” herra Evans karjui. Lily puristi kätensä nyrkkiin ja istui takaisin tuolilleen. Vernonin ohuet viikset vapisivat suuttumuksesta ja Petunia puristi miehensä kättä.
”Olen jo odottanutkin, että menisitte naimisiin”, rouva Evans sanoi lempeästi. Lily siemaisi vettään uudestaan ja oli salaa iloinen, että oli sylkäissyt edellisen suullisen siskonsa naamalle.
Herra ja rouva Evans juttelivat innoissaan tulevista häistä ja sillä aikaa Lily livahti pois keittiöstä kiukusta kihisten.
Hänen oli pitänyt laittaa paras hameensa ja toppinsa sitä varten, että Petunia voisi saada hänen sydänkohtauksen partaalle. Ja tässä tapauksessa sydänkohtaus oli huono juttu.
Hän lysähti sängylleen makaamaan ja nappasi kirjoituspöydältään kirjeen, minkä Jessie oli aiemmin päivällä hänelle lähettänyt.

[Hei Lily!

Minun on pitänyt kirjoittaa sinulle jo ikuisuus, mutta Pölhö oli metsästämässä. Minä seurustelen nyt Sirius Mustan kanssa, kiitos sinun. Tai ainakin uskoisin sen johtuvan sinusta, nimittäin Sirius sanoi jotain temperamenttisesta punapäästä ennen kuin suuteli minua.
Olin ihan ällikällä lyöty! Oikeasti, kiitos, kiitos, kiitos, rakas Lily! Joo-o, pikkulinnut (toisin sanoen Sirius) myös lauloivat (hahaa, kuvittele Sirius laulamassa), että olit Pottereiden luona yötä.
Etkä sitten kertonut minulle! Mutta saat anteeksi tällä kertaa, koska saatoit minut ja Siriuksen yhteen.
Tulisitko minun kanssasi tänään Pottereille? Olen menossa Siriuksen luo ja olisi kivaa jos pääsisit mukaan. Ole niin kiltti!

Jessie


Lily huokaisi ja rypisti kirjeen pieneksi mytyksi heittäen sen roskakoriin. Tälläkin hetkellä Jessie varmaan oli Siriuksen ja Jamesin kanssa rannalla ja Lily homehtui sisällä.
Alakerrasta kuului viinilasien kilinää ja Petunian kikatusta.
Lily hautasi kasvonsa tyynyyn ja huokaisi syvään. Sitten hän pomppasi seisomaan ja etsi vaatekaapista esiin tulenpunaiset bikininsä, vihreän vekkihameen ja samanväriset t-paidan.
Hän veti vaatteet päälle ja tunki olkalaukkuunsa pyyhkeen, aurinkorasvan ja MeNoidat-lehden ennen kuin hyppelehti alakertaan, missä Petunia kikatti jollekin mitä Vernon oli sanonut.
”Minä lähden rannalle!” hän huikkasi äidilleen joka siemaili viiniä.
”Mi-” rouva Evans aloitti mutta Lily oli jo poksahtanut pois hänen nenänsä edestä.
Seuraavan kerran kun punapää avasi silmänsä, hän seisoi muutaman kilometrin päästä Pottereiden lähellä olevasta uimarannasta.
Hän lähti tarpomaan eteenpäin varvassandaalit asfalttiin läpsyen. Jo kauas hän huomasi Jessien, Jamesin, Siriuksen ja Annien jotka istuivat hiekalle levitetyllä viltillä.
Jessie oli ensimmäinen, joka huomasi Lilyn. Hän alkoi huitoa niin villisti, että Lily purskahti nauruun. Muutama tyttö katsoi häntä nenänvarttansa pitkin, mutta Lily ei välittänyt heistä. Jessie juoksi häntä vastaan hiukset liehuen.
”Lils, minä arvasin, että sinä tulet!” tyttö kiljaisi ja heittäytyi ystävänsä kaulaan. Lily ei osannut odottaa niin dramaattisia tunteita joten he molemmat kaatuivat pehmeälle hiekalle päällekkäin.
”Ai helkutti, Jess”, Lily mutisi ja kömpi pois ystävänsä alta.
”Tarvitsetko apua?” Lily kohotti katseensa ja kohtasi Jamesin pähkinänruskeat silmät. Hetkeksi hänen puhekykynsä oli mennyttä ennen kuin tyttö kokosi itsensä ja pudisti päätään.
”En, en tarvitse”, hän sanoi ja käänsi katseensa pois, pusikkoon päin. Hetken hän kuvitteli nähneensä jonkun pusikossa mutta tarkennettuaan katseensa, hän ei nähnyt enää mitään.
Sinusta on tulossa harhaluuloinen,hän torui itseään ja pomppasi nopeasti seisomaan työntäen kahisevan puskan pois mielestään. Nyt mikään ei pilaisi hänen hyvää mieltänsä.
   
¤¤¤

Megian kirosi ja potkaisi ärtyneenä luolan lattialla lepäävää kiveä. Taas kerran hänen suunnitelmansa oli mennyt pilalle ja kaikki oli sen temperamenttisen punapään syytä.
Jos tyttö ei olisi kääntänyt katsettaan, hän olisi saattanut onnistua.
Hän olisi ehkä saanut vihdoin tehtävänsä lopetukseen. Pottereiden sähköjen katkaiseminen oli vasta alkua.
Ja nyt, nyt edessä oli lomaa jonka jälkeen kukaan ei enää olisi rauhassa.

-------------------------------

Huhuu, kommentteja. :D *aneleva ilme*


~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) Jatkoa 15.4!!
« Vastaus #3 : Huhtikuu 23, 2008, 14:48:41 »
Onyksi: Hihii, ihanaa kun tulit taas kommentoimaan. : D Minulla on sama vika, aloitan aina kommentin juu, joo tai jollain muulla sellaisella sanalla. Anyway, tämäkin kommentti sai hymyilemään, niin kuin sinun kommenttisi aina. :D Mietin vähän, että onkohan tuo kohta, minkä lainasit, kauhean tönkkö ja sellainen, mutta kannatti se kai sitten kirjoittaa...
Lilyn ja Jamesin suudelma saattaa tulla aiemmin kun odotatkaan, mutta ei sentään vielä seuraavassa luvussa. Voisi kai tuon ns:än vaihtaa oikeaan muotoon, mutta toivottavasti se ei haittaa kauheasti, koska en kehtaa ruveta vaihtelemaan. Megianin salaisuuden ratkeamiseen menee vielä jonkun aikaa, mutta toivottavasti jaksat odottaa ja kommentoit lisää. ;D
ps. Olit AINUT joka kommasi viimeisintä lukua. xD

Nojuu, kiitokset Onyksille kommentista ja tässä tulee taas seuraava luku, jossa mm. kelmit ja tytöt tapaavat viistokujalla, saamme tietää lisää Jessien isästä ja rakkaat päähenkilömme palaavat Tylypahkaan. Enjoy. :D

--------------------------

4.osa-Paluu Tylypahkaan

”Pojat, Tylypahkan kirjeet saapuivat!” Jane Potter huhuili alakerrasta.
”Teidänkin, Annie ja Annabel!” Catherine lisäsi. James vilkaisi vielä kerran uutta luutaansa, Nowski 2000:tta, jonka oli pitkän mankumisen jälkeen saanut.
Kuului oven pamahdus ja pitkä liuska ranskankielisiä kirosanoja, joista James tunnisti vaan muutaman.
Hän raotti oman huoneensa ovea ja vilkaisi Annieta, jonka jalkojen juuressa lojui suuri kirjapino. Kirjapinon viereen oli rikkoutunut mustepullo, joka levitti mustaa nestettä pitkin Janen persialaista mattoa.
”Anteeksi”, Annie sanoi ja kahmaisi kirjakasan syliinsä. James ei ehtinyt nähdä päällimmäisen kirjan nimeä, kun hänen serkkunsa jo viiletti alakertaan.
”Mitä tapahtuu?” Sirius oli ilmeisesti vielä ollut nukkumassa, nimittäin hän tuli hiukset pörrössä käytävään haukotellen samalla.
”Kello on yksi”, James sanoi järkyttyneenä.    
”Hienoa”, Sirius sanoi ja hieroi silmiään.
”Mitä tapahtuu?” hän kysyi uudestaan.
”Tylypahkan kirjeet tulivat”, James sanoi ja lähti hyppelemään alakertaan Sirius perässään.
”Sirius, paita päälle”, Jane sanoi ja heitti Siriukselle miehensä mustan t-paidan, joka oli tuolin selkä nojalla.
Sirius nappasi sen ilmasta ja haukotellen veti sen päällensä. Se oli Siriukselle juuri sopivalla, oikeastaan se oli herra Potterille vähän liian iso, Sirius oli nykyään pidempi kuin melkein isänsä. Jamesin kohdalla oli käynyt samalla tavalla.
Jane jakoi kaikille (Siriukselle, Jamesille, Annabelille ja yhä kirjapinon kanssa taiteilevalle Annielle) omat kirjekuorensa.
James huomasi omansa olevan hieman normaalia painavampi, mutta juuri ollenkaan siitä välittämättä, hän repi kirjekuoren auki ja kaatoi sisällön pöydälle.
Normaalien pergamentinpalasten lisäksi pöydälle tipahti kolahduksen saattelemana…
”Johtajapojan merkki?!” Sirius kiljaisi ja kaappasi merkin käteensä, ennen kuin James ehti liikahtaakaan.
”Älä kilju, Sirius, ole mies”, James sanoi mutta näytti järkyttyneeltä. Sirius sen sijaan oli purskahtanut nauruun ja tyrkkäsi punakullan hohtoisen merkin ystävälleen.
Jane otti merkin käteensä ja tutki sitä tarkkaan.
”Tämä on ihan aito”, hän sanoi viiden minuutin tutkimisen jälkeen ja pudisteli päätään.
”Uskon, että joku hullu on tänä vuonna valinnut valvojaoppilaat”, hän sanoi. James näytti loukkaantuneelta.
”Onko Dumbledore sinusta hullu?” hän kysyi ja katsoi itsekin merkkiä kädessään. Siinä oli jo muutama naarmu ja yksi pienenpieni lommo, mutta muuten se oli ihan kunnossa. Punaisella taustalla hohti kultainen rohkelikon leijona ja leijonan yläpuolella oli kultaisin kirjaimin ”JP”.
”Kukahan on johtajatyttö?” hän kysyi ääneen. Sirius näytti kyllästyneeltä.
”Hyvin vaikeaa, mutta minä veikkaan Lily Evansia”, hän sanoi ja vilkuili kädessään olevaa tarvikelistaa. Siinä oli liuta kirjoja, mitä sinä vuonna tarvitsi ja muutama muu tavara.
”Milloin lähdetään Viistokujalle?” hän kysyi.
”Lähetä kirje Kuutamolle ja Matohännälle”, James sanoi.
”Miksi juuri minä?” Sirius nurisi.
”Koska minä olen johtajapoika”, James sanoi ja virnisti omahyväisesti.
”James, en usko, että Dumbledore myönsi sinulle tuon merkin ihan vaan että saat mahtailla sillä”, Jane sanoi toruvasti.
James näytti äidilleen kieltä ja virnisti sitten hurmaavasti.
”Tuli vaan mieleen, että mitä muita syitä hänellä on? Minä en todellakaan ole mikään siveyden sipuli”, poika sanoi saaden Siriuksen nauramaan.
”Siveyden sipuli!” toinen pojista ulvoi.
Annie oli taas häipynyt keittiöstä suuren kirjapinonsa kanssa. Hetkeksi taloon lankesi hiljaisuus ennen kuin kuului kovaääninen räsähdys ja vihaista ranskaa.
”Annie!” Catherine kiljaisi ja marssi ulos keittiöstä.
”Juu… mennään nyt kirjoittamaan se kirje”, Sirius sanoi ja pojatkin poistuivat keittiöstä. Jane pudisteli päätään.
”Pojat…” hän mutisi ja rupesi tiskaamaan.

¤¤¤

Lily käänteli uutuuden hohtavaa johtajatytön merkkiä kädessään eikä voinut estää hymyä leviämästä kasvoilleen.
Hän ei ollut arvannutkaan, että voisi olla johtajatyttö. Ihan yhtä hyvin se olisi voinut olla vaikka puuskupuhin Julie Williams tai joku korpinkynnestä…
Toisaalta, eihän Lilyllä ollut tähän tilanteeseen mitään valittamista.
”Lils, joko olet hereillä?” rouva Evans huhuili oven takaa.
”Totta kai”, Lily huikkasi takaisin ja vilkaisi vielä kerran johtajaoppilaan merkkiään ennen kuin pomppasi seisomaan ja hyppelehti iloisesti ulos huoneestaan.
”Tylypahkan kirjeet tulivat”, hän sanoi käytävässä seisovalle äidilleen.
”Niinkö?” rouva Evans kysyi ja hymyili kohteliaasti.
”Minä olen johtajatyttö!” Lily hihkaisi ja näytti merkkiään.
”Mitä? Sehän on hienoa, onnea!” rouva Evans sanoi ja rutisti tytärtään lujasti. Lily hymyili itsekseen ja rimpuili irti äitinsä tiukasta syleilystä.
”Kiitos, mutta minun pitää lähettää äkkiä kirje Jessielle ja Alisonille…” Lily sanoi iloisena.
”Onko Alison joku uusi ystäväsi?” rouva Evans kysyi.
”No tavallaan on, olen kyllä tuntenut hänet jo monta vuotta mutta tutustunut häneen vasta nyt paremmin. Ajattelin kutsua heidät molemmat meille tänään yöksi, niin voisimme mennä porukalla huomenna Viistokujalle”, Lily sanoi ja kohotti kulmiaan.
”Se sopii mainiosti, kultaseni. Ruoka on muuten ihan juuri valmista, tule syömään, kun olet kirjoittanut ne kirjeet”, hänen äitinsä sanoi ja katosi alakertaan vieviin portaisiin, kun taas Lily meni takaisin omaan huoneeseensa ja veti esille pergamenttia, sulkakynän ja smaragdinvihreää mustetta.
Hetken hän pyöritteli sulkakynää kädessään, miettien miten kirjoittaisi ennen kuin kastoi kynänsä pään musteeseen ja veti pergamentin lähemmäs itseään.

Hei, Jessie!

Sain Tylypahkan kirjeen tänään ja varmaan sinäkin sait. Minä sain muuten myös jotain ylimääräistä, nimittäin johtajatytön merkin! Olen aivan innoissani, se on vaativa mutta uskon, että hauska tehtävä.
Ajattelin, että voisitko tulla meille yöksi tänään? Kutsun Alisoninkin, niin voitte tutustua toisiinne paremmin. Sitten voimme huomenna mennä porukalla Viistokujalle ostoksille.
Uskon, että siitä tulee hauskaa. Tiedän, että et kauheasti pidä Alisonista, mutta hän on oikeasti tosi mukava ja fiksu.
Pidätte toisistanne taatusti, kun tutustutte tarpeeksi hyvin! Lähetä vastaus mahdollisimman nopeasti, tarvitsen tätä pöllöä vielä tänään!

Rakkaudella, Lily.


Lily antoi musteen kuivua hetken ennen kuin sitoi kirjeen pöllönsä jalkaan ja avasi ikkunan, jotta pöllö pääsisi lehahtamaan tiehensä.
Huokaisten Lily veti uuden pergamentin itselleen ja aloitti kirjoittamaan kirjettä Alisonille.

Hei, Ali!

Emme olekaan nähneet aikoihin! Tänään tulivat muuten Tylypahkan kirjeet, kuten varmaan huomasit. Minä olen johtajatyttö! Se on ihanaa, olinhan minä myös rohkelikon valvojaoppilas viidennellä luokalla.
No, ei siitä sen enempää, ajattelin kutsua sinut ja Jessien yöksi tänään. Sitten voisimme huomenna mennä yhdessä Viistokujalle hankkimaan kaikki tarpeelliset koulutarvikkeet uutta lukuvuotta varten.
Tiedän, että mielestäsi Jessie on kevytkenkäinen eikä omaa aivoja, mutta oikeasti Jessie on todella fiksu, hän vaan piilottaa sen hyvin.
Jos vaan tutustuisitte… No, lähetä vastaus mahdollisimman nopeasti, niin tiedän tuletko vai et.
Tiedän, että asut toisella puolella Lontoota, mutta voit tulla vaikka Pommittajaislinjalla.
Nähdään (jos nähdään) illalla!

Terveisin, Lily.


Tyytyväisenä lopputulokseen, Lily nojautui taaksepäin ja katseli hetken kirkkaalle taivaalle. Hänen pöllöään, Fannyä, ei näkynyt. Toisaalta, Jessien talolle oli melko pitkä matka, joten pöllöllä kestäisi ehkä vähän aikaa.
Hetken Lily vaan nautti hiljaisuudesta. Petunia oli mennyt Vernonin luo ja aikoi olla siellä niin kauan, kunnes Lily palaisi hänen sanojensa mukaan takaisin ”friikkikouluunsa”.
”Lily, syömään!” rouva Evans huusi alakerrasta. Lily hätkähti. Hän vilkaisi taivaalle näkemättä kuitenkaan tuttua pöllöä.
”Kyllä Fanny osaa jäädä minun huoneeseeni odottamaan”, tyttö sanoi ääneen ja marssi nopeasti alakertaan.
Pöytään oli katettu vain kaksi lautasta.
”Missä isä on?” Lily kysyi hämmästyneenä ja istui äitinsä seuraan pöydän ääreen.
”Hän jäi ylitöihin”, rouva Evans sanoi hieman kireällä äänellä. Lily ei kehdannut kysellä enempää joten söi nopeasti annoksensa lihapullia ja perunamuusia ennen kuin meni nopeasti takaisin huoneeseensa.
Fanny istui hänen pöydällään ja huhuili matalasti, kun Lily silitti sen päätä. Pöydällä lepäsi Jessien siistillä käsialalla kirjoitettu kirje.

Lily,

minä todella haluan tulla teille yöksi, mutta… oletko tosissani, siis Alison? Mistä lähtien sinä olet hänestä välittänyt?
Tiedän, että olen vaan epäluuloinen, mutta minä en luota Alisoniin.
Olet varmaan nyt ihan hermoraunio. Ainiin muuten, onnea johtajatytön virasta. Minä muuten tiedän, kuka on johtajapoika.
Sillä aikaa, kun kirjoitin tuota pätkää, päätin tulenko vai en.
Totta kai tulen! Sinä olet minun ystäväni, sanoi Alison mitä vaan. Niin, että tulen joskus kuuden maissa, okei?
Nähdään, rakkaudella, Jessie.


Lily hymyili tyytyväisenä ja sitoi Alisoninkin kirjeen Fannyn jalkaan. Hetken päästä pöllö oli taas kadonnut taivaalle ja Lily oli melko varma, että Alisonkin suostuisi.

¤¤¤

Lily heräsi Jessien ja Alisonin tuhinaan lattialta. Lily oli luonnollisesti työntänyt heidät molemmat nukkumaan lattialle.
Jessie havahtui ja nousi haukotellen istumaan.
”Paljon kello on?” hän mutisi ja hieroi silmiään. Tyttö ei sillä hetkellä ollut mitenkään hehkeimmillään, vaaleat hiukset olivat takussa ja silmien alla oli mustat varjot valvomisesta.
”Seitsemän”, Lily vastasi vilkaistuaan ensin herätyskelloaan.
”Seitsemän!” Jessie parkaisi ja kaatui taas makaamaan sängylleen sulkien kärsivänä silmänsä. ”Herätä minut joskus puolen päivän jälkeen”, hän mutisi.
”Häh, joko kello on 12?” Alison havahtui ja ponkaisi istumaan.
”Kello on seitsemän”, Lily sanoi ja virnisti nähdessään Alisonin kasvoilla kauhistuneen ilmeen.
”Oletko sekaisin?” hän sanoi mutta nousi kissamaisesti venytellen seisomaan.
”Täysissä järjissäni, uskoisin”, Lily sanoi ja kaivoi vaatekaappiaan. Ulkona näytti taas paistavan aurinko, joten tyttö valitsi sen päiväsiksi vaatteikseen khakinvihreän vekkihameen ja keltaisen t-paidan.
Jessie ja Alison olivat huomanneet toisissaan ainakin yhden saman piirteen, he molemmat olivat tosiaankin aamu-unisia.
Nuristen he seurasivat Lilyä alakertaan ja istuivat haukotellen pöydän ääressä, kun Lily kattoi pöytään paahtoleipää ja tuoremehua.
Vasta kun he pääsivät ulkoilmaan, molemmat virkistyivät.
”Millä me menemme?” Alison kysyi ja veti tummanruskeat hiuksensa poninhännälle. Jessie suoristi miniminihamettaan ja heilautti hiukset olkansa yli. Muutama kadun toisella puolella seisonut, noin 18-vuotias poika, vislasi matalasti.
”Tuota…” Lily näytti hieman miettivältä.
”Bussilla?” hän ehdotti.
”Jästibussilla?” Jessie kysyi hieman liiankin kovaan ääneen.
”Shh!” Lily ja Alison suhahtivat yhtä aikaa. Kadun toisella puolella olevat pojat kurtistelivat kulmiaan, mutta Jessie vaan väläytti häikäisevän hymyn, jolloin pojat livistivät karkuun.
”Nääh, miten tylsää”, Jessie valitti ja lähti marssimaan kohti bussiasemaa. Lily ja Alison vilkaisivat toisiaan, ennen kuin ryntäsivät tytön perään.
Bussi tuli pysäkille tasan kello kahdeksan, jolloin tytön hyppäsivät kyytiin ja asettuivat bussin takaosaan.
Kesti vaan kymmenen minuuttia, kun he olivat Lontoon keskustassa ja lähtivät vaeltamaan kohti Vuotavan noidankattilan sisäänkäyntiä.
Vuotavassa noidankattilassa ei ollut siihen aikaa paljon liikennettä, muutama vanha mies olivat aamiaisella ja paikan omistaja, Tom, pyyhi tuoppeja tiskin takana.
”Kappas, ei ole neitejäkään näkynyt täällä aikoihin”, Tom sanoi ja virnisti.
”Juu, olemme menossa Viistokujalle”, Lily sanoi.
”Minä voisin kyllä ottaa yhden tulivis – ”
”Sinä et ota mitään, Jess, mennään”, Alison sanoi ja lähti raahaamaan Jessietä takahuonetta kohti. Lily virnisti hyväntahtoisesti. Oli ihanaa, kun he olivat nyt ystäviä.
”Minä tarvitsen jotain, että aamu lähtee käyntiin”, Jessie valitti.
”Miten olisi vaikka kahvi?” Lily ehdotti viittoen lähellä olevaan uutuuskahvilaan, Kahvila Kattilaan, joka oli aikaisesta kellonajasta huolimatta jo puolillaan.
”Kahvia! Mainio idea, mennään kahville”, Jessie hihkaisi ja lähti luovimaan itselleen tietä ruuhkaisessa aamuliikenteessä.
Lily ja Alison lähtivät perään. Tosin heidän etenemisensä ihmisiä täynnä olevalla Viistokujalla ei ollut niin helppoa kuin Jessiellä, joka oli kuuluisasta velhoperheestä joten suurin osa siirtyi yksimielisesti hänen tieltään.
”Varoisit vähän!” eräs heistä noin kaksi vuotta vanhempi mies tiuskaisi, mutta nähdessään Lilyn ja Alisonin hän hymyili viekkaasti.
”Kappas, neitejä liikenteessä”, hän sanoi lipevästi. Lilyä puistatti.
”Juu, hei!” hän huikkasi ja raahasi Alisonin perässään pois paikalta.
”Karmea mies”, hän mutisi ystävänsä korvaan.
”Niinpä, todella… limainen”, Alison sanoi ja värähti. Vihdoin he pääsivät Kahvila Kattilan ovelle. Jessie istui jo neljän hengen kulmapöydässä ja oli kumartunut Päivän profeetan ylle.
”Minä tilasin jo”, hän sanoi.
”Sinulle, Lily, kahvi maidon ja sokerin kera ja sinulle, Alison, kahvi mustana”, Jessie sanoi.
”Mistä sinä tiesit, että juon kahvin mustana?” Alison henkäisi.
”Minä tiedän paljon asioita”, Jessie sanoi yksinkertaisesti.
”Onko jokin vialla?” Lily kysyi.
”On!” Jessie läimäytti Päivän profeetan hänen kasvojensa eteen hapan ilme kasvoillaan.

Tylyahoon kohdistetusta hyökkäyksestä vastanneet kuolonsyöjät kiinni!

Eilen Tylyahoon, ainoaan jästittömään kylään koko Iso-Britanniassa, kohdistettu kuolonsyöjien hyökkäys epäonnistui karvaasti.
Suuri joukko auroreita oli juuri samaan aikaa viettämässä vapaailtaa Kolmessa luudanvarressa kuolonsyöjien hyökätessä ja tilanne saatiin tasoitettua nopeasti.
Hyökkäystä johtaneet kuolonsyöjät saatiin tänä aamuna kiinni. Aurori Jack Potter yllätti Rufus Stuartin aamiaiselta ja sai tämän tainnutettua ilman suurimpia ohjelmia.
”Stuart on tällä hetkellä tallessa Azkabanissa odottamassa kuulustelua”, Potter sanoo lyhyesti.
Stuartia siis syytetään tiedät-kai-kenen palvelemisesta ja kuolonsyöjä hyökkäyksen järjestämisestä.
”Syytteet ovat sen verran vakavat, että Stuartia odottaa mahdollisesti elinikäinen vankeus Azkabanissa”, Potterin auroritoveri, Brad Brown, kertoo Päivän Profeetalle.
Saa nähdä, minkä tuomion Stuart saa, siitä saamme kuulla varmasti lisää!


”Miten isä voi olla niin tavattoman typerä!” Jessie ärähti kahvimukilleen. Lily puri alahuultaan ja luki artikkelin uudestaan. Siihen oli vielä liitetty kuva Jackista ja toisesta miehestä, joka ilmeisesti oli Brad Brown.
”Johtaa nyt kuolonsyöjä juttuja, hänellä on sentään tytär”, Jessie jatkoi yksinpuheluaan.
”Nyt kaikki liittävät minut jotenkin pimeyden voimiin niin kuin sen saastaisen Bellatrix Mustan!”
”Mitä on tapahtunut?” Alison kysyi. Lily ojensi lehden ystävälleen, joka luki sen nopeasti.
”Jack Potter, onko hän…?”
”Jamesin isä, on”, Lily sanoi. Jessie näytti nyrpeältä.
”Pitäisi käydä kiittämässä häntä omakätisesti”, hän sanoi ja hörppäsi kahviaan.
”Oletko sinä iloinen, että isäsi menee Azkabaniin?” Alison kysyi. Häntä ajatus näytti puistattavan.
”Olisin iloinen jos isä saisi ankeuttajien suudelman”, Jessie julisti.
”Oikeasti?” Alison näytti hämmästyneeltä.
”Minä vihaan koko perhettäni ja sukuani.”
”Eikö Olivia Stuart ole serkkusi?”
”Kyllä, mutta vihaan häntäkin.”
Alison hymyili hieman epävarmana Lilylle, joka hymyili takaisin naputellen kahvilan pöydällä olevaa punaista pöytäliinaa.
Kahvila Kattila oli oikeastaan aika mielenkiintoinen paikka, seinät olivat hopeat ja loivat kahvilaan utuista valoa. Pöydät olivat samaa hopeaa ja niissä oli punaiset pöytäliinat.
Tiski oli kiiltävän punainen ja katto oli muuten hopea, mutta lamput olivat japanilaistyylisiä ja punaisia. Lattian joka toinen laatta oli punainen ja joka toinen hopea.
He joivat nopeasti kahvinsa ja menivät takaisin jo hieman hajaantuneeseen ruuhkaan.
”Minun pitää käydä Irvetassa”, Alison sanoi, kun Jessie oli jo menossa matami Malkinia kohti.
Jessie näytti ärtyneeltä.
”No käy sitten nopeasti, ei tässä koko päivää aikaa ole”, hän sanoi ja katsoi Lilyä.
”Me varmaan voimme sillä aikaa olla vaikka Vahvahqolla.”
”Oikeastaan minunkin rahani ovat loppu”, Lily sanoi pahoittelevan oloisena. Jessie tuhahti ja lähti marssimaan Quaino Vahvahqon jäätelöbaaria kohti.
Alison näytti järkyttyneeltä, kun hän ja Lily lähtivät toiseen suuntaan kohti Irvetaa, velhojen pankkia. 
”Onko Jessie aivan tosissaan isänsä suhteen?” hän kysyi ja sipaisi epävarmana ruskeat hiukset korvansa taakse.
”Sen mitä minä Jessiä tunnen, niin kyllä. Hän inhoaa isäänsä ja äitiään”, Lily sanoi.
”Mutta…”
”Jessie on hieman ailahtelevainen, mutta siihen tottuu”, punapää sanoi lyhyesti ja käveli tiskin takana olevan menninkäisen luo.
Sillä aikaa, kun Lily ja Alison olivat Irvetassa, Jessie istui pyöreässä pöydässä ja hämmenteli hieman sulanutta vanilijajäätelöä vaaleanpunaisella lusikalla.
Ajatuksen surrasivat hänen päässään. Isä, Rufus, oli Azkabanissa. Mitenköhän äidillä meni?
Toivottavasti mahdollisimman huonosti, Jessie ajatteli katkerasti.
”Katsokaa, Jessie on tuolla! Jessieeee!” tuttu ääni kuului vähän matkan päästä. Jessie kohotti katseensa ja näki neljä kelmiä, Sirius vilkutti hurjasti ja muut seurasivat hieman nolona perässä.
Jessie heilautti kättään laiskasti ja Sirius lopetti vilkutuksen.
”Oletko täällä yksin?” poika kysyi ja lysähti istumaan tyttöystävänsä viereen laittaen suullisen hänen jäätelöään suuhunsa.
”En, Lily ja Alison ovat Irvetassa”, Jessie vastasi ja veti jäätelön pois poikaystävänsä luota.
James näytti kiinnostuneelta, mutta peitti sen nopeasti ja istui Siriuksen viereen.
Remus ja Peter seurasivat esimerkkiä ja istuvat myös.
”Kuulin, että isäsi on Azkabanissa”, Remus sanoi ja katsoi Jessietä myötätuntoisesta.
”Mistä sinä sellaista kuulit?” Jessie sähähti.
”Siitä luki lehdessä”, Peter huomautti ystävällisesti, saaden päälleen blondin tytön vihaisen mulkaisun.
James näytti nololta.
”En usko, että isä – ”
”Isäsi teki vaan töitä ja parempi vaan, että Rufus on vankilassa”, Jessie sanoi kylmästi ja työnsi jäätelöannoksen kauemmas itsestään.
James kohautti harteitaan hieman mutta päätti olla puhumatta tytölle, kun tämä oli niin äksyllä päällä.
Sirius kurtisti kulmiaan katsoessaan Jessietä, joka näytti kertakaikkisen vihaiselta. Olikohan tyttö oikeasti niin välinpitämätön isästään?
Muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen Lily ja Alison saapuivat paikalle. Lily laittoi kätensä puuskaan nähdessään kelminelikon, mutta Alison väläytti Remukselle häikäisevän hymyn johon poika vastasi hieman kummastuneena.
Sirius ja James vilkaisivat toisiaan ja virnistivät identtisesti.
”Turha yhtään virnuilla”, Lily sanoi.
”Miten niin?” Sirius kysyi ja kohotti kulmiaan kiinnostuneena kuulemaan vastaukset.
”James hymyilee aivan samalla tavalla jos satun vähänkin nostamaan suupieliäni häntä kohti. Mennäänkö, Jess ja Ali?” punapää kysyi. James näytti hieman nololta ja hänen kätensä lennähti automaisesti hiuksiin.
Jessie pomppasi seisomaan ja seurasi puna – ja ruskeahiuksisia ystäviään pois kelmien luota.
Ensimmäisenä he menivät ostamaan uudet kaavut matami Malkinilta. Kaavun lisäksi heidän mukaansa liittyi muutamia muita alennuksessa olevia vaatteita, sekä Jessielle punaisesta silkistä tehty mekko, joka oli sen verran kallis, että Alison näki tähtiä mutta Jessie vaan hymyili.
Säilästä ja Imupaperista he ostivat kaikki uudet koulukirjat, sulkakyniä, mustepulloja ja pergamenttia. Apoteekissä Lily ja Alison täyttivät liemien aineksia (Jessie ei ollut jatkanut viidennen luokan jälkeen liemiä).
He olivat juoksennelleet ympäri Viistokujaa jo puoli päivää, kun vihdoin heillä oli kaikki uudet tavarat. Sen jälkeen Alison halusi välttämättä mennä käymään Hienoissa huispausvarusteissa (tyttöhän oli rohkelikon huispausjoukkueen yksi kolmesta jahtaajasta). Rohkelikon huispausjoukkueeseen kuului tietysti kapteeni, James, joka oli myös jahtaaja, lyöjät Sirius ja viidesluokkalainen Heather Whitman, pitäjä kuudesluokkalainen Sam Bacon, Jamesin lisäksi kaksi muuta jahtaajaa, neljäsluokkalainen Christina Cooper ja Alison sekä etsijä, kolmasluokkalainen Oliver Swanson.
”Joko voimme lähteä?” Jessie nurisi, kun Alison oli kymmenen minuuttia jutellut myyjän kanssa uusimmasta luudasta, jonka nimi oli Nowski 2000.
”Kas, ovatko nämä uusia ystäviäsi, Weinstein?” myyjä kysyi ja nyökäytti Lilyä ja Jessietä kohtaan.
”Tavallaan, tämä punapää on Lily Evans ja tämä blondi Jessie Stuart”, Alison sanoi ja hymyili.
”Stuart? Sinunkos isäsi joutui tänä aamuna Azkabaniin?” myyjä kysyi. Jessien silmät kaventuivat kahdeksi viiruksi.
”Ei, en usko”, hän sanoi ja kääntyi niin nopeasti, että vieressä ollut hylly, mikä oli täynnä lyöjien mailoja, oli kaatua.
Alison katsoi myyjää pahoittelevasti ja he lähtivät Lilyn kanssa mahdollisimman nopeasti kiukusta kiehuvan ystävänsä perään.
”Taidan vaihtaa sukunimeni”, Jessie sanoi vihaisena, kun he istuivat Vuotavan noidankattilan pimeimpään nurkkaan, minne kukaan tuskin katsoi kahta kertaa.
”Minusta Stuartissa ei ole mitään vikaa”, Alison sanoi ja huikkasi tarjoilijan heidän luokseen, tilatakseen itselleen poreilevaa kurpitsajuomaa.
”’Minusta Stuartissa ei ole mitään vikaa’”, Jessie matki. ”On siinä paljonkin vikaa!” tyttö ärähti ja löi pöytää niin, että poreileva kurpitsajuoma läikähti yli lasin reunan.
”Jessie, rauhoitu. Onhan se suuri aihe, kun ensimmäinen Voldemortin kannattaja on saatu kiinni, mutta se unohtuu heti, kun seuraava on saatu kiinni”, Lily sanoi omaan järkevään tapaansa. Alison nyökkäsi ärtyneen oloisena, kuivatessaan sanomalehden palasella kurpitsamehua pöydältä.
”No, seuraava kuolonsyöjä saisi jäädä kiinni vähän äkkiä, tai minä menen henkilökohtaisesti puhumaan herra aurori Potterille ja käsken hänen päivystää niin kauan, että tämä löytää jostain yhden ihmisen, joka kannattaa Voldua”, Jessie sanoi ja laittoi kätensä jääräpäisesti puuskaan koskemattakaan houkuttelevasti poreilevaa kurpitsajuomaansa.

¤¤¤

Samoin kun tytöt, kelmitkin olivat kierrelleet ympäri Viistokujaa etsimässä kaikki Tylypahkaan tarvittavat tarvikkeet.
”Minun pitää vielä käydä ostamassa yksi kirja, unohdin sen”, Remus sanoi pahoittelevan oloisena, kun he miettivät, minne lähtisivät seuraavaksi.
”Minä menen mukaan, sen jälkeen minun pitää käydä Irvetassa hakemassa lisää rahaa”, Peter sanoi nopeasti.
”Entäs me?” Sirius ja James kysyivät yhtä aikaa.
”Te olette jo isoja poikia ja pärjäätte kyllä”, Remus sanoi ilkikurisesti matkien taitavasti Jamesin äitiä.
”Kyllä, äiti”, James sanoi ja kumarsi syvään. Remus naurahti ja he lähtivät Peterin kanssa toiseen suuntaan, kun taas Sirius ja James lähtivät kohti Vuotavaa noidankattilaa.
Ympärillä kuhisi keskustelua, suurimmassa osassa kaikki keräytyivät juoruilemaan uusimmasta käänteensä Voldemortiin liittyen, Rufus Stuartin nappaamisesta.
Yleensä keskusteluista erottui selvästi ”kuolonsyöjä”, ”se aurori, Potter”, ”Rufus Stuart” ja paljon muutakin syyttävää höpinää.
Muutama isän työkaveri pysäytti Jamesin ja kyseli Jackin vointia.
”Hän voi loistavasti, mitä muuta luulit?” James ärähti Siriuksen nyökytellessä vieressä.
”Mieti vähän, hänhän vaan nappasi kuolonsyöjän, ei mitään muuta”, Sirius sanoi.
”Huomaa selvästi, että olet Jackin ottopoika, se Musta. Jackina olisin harkinnut vähän kauemmin, mitä pimeydenvoimien kannattajia päästän talooni asumaan. Ties vaikka seuraavana aamuna ei enää heräisikään”, vanha velho, jolla oli ruskea pukinparta ja tuuheat kulmakarvat, sanoi nenäkkäästi.
”Pidä sinä suusi kiinni, kun et ymmärrä tästä asiasta mitään!” Sirius ja James tiuskaisivat yhtä aikaa ja kääntyivät mahdollisimman nopeasti poispäin miehestä päästäkseen pois.
”Tästä sanon isällesi, Potter!” mies karjui heidän peräänsä.
”Aivan sama minulle!” James huusi takaisin ja avasi Vuotavan noidankattilan oven kiukusta kihisten. He istuivat lähimpään pöytään ja tilasivat tuliviskit.
”Minusta Musta ei ole vielä 17”, Tom sanoi antaessaan heidän tuliviskilasinsa.
”Henkisesti olen ollut 17 jo 13-vuotiaasta asti”, Sirius sanoi.
”Älä valehtele, Sirius, olet vieläkin viisivuotiaan tasolla!” Jessie oli ilmestynyt Siriuksen taakse.
”Oho, mistäs sinä siihen ilmestyit?” Sirius kysyi ja veti Jessien syliinsä.
Jessie viittoi nurkkapöytään kohti, missä istuva Lily väläytti leveän tekohymyn ja Alison heilautti kättään.
”Minne te olette Remuksen ja Peterin jättäneet?” Jessie kysyi ja liukui Siriuksen sylistä viereiselle tuolille.
Siriuksen kasvoille ilmestyi teko-pettynyt ilme.
”Olen pahoillani, kulta, mutta jos ajattelet muita miehiä kun olen paikalla, emme voi olla yhdessä”, hän sanoi hieman liiankin ylitsepursuavan surullisella äänellä.
Jessie liittyi leikkiin.
”Olen myös pahoillani, mutta olen niin palavan rakastunut Remukseen, että en voi olla enää kanssasi”, hän sanoi ja räpäytti suuria silmiään.
”Remukseen? Voi, en voi elää tämän asian kanssa, minun täytyy juoda pääni täyteen, että unohdan kaiken, jopa oman nimeni ja sen jälkeen menen tappamaan Remuksen!” Sirius sanoi dramaattisesti.
”Jaa, miksi sinä minut haluat tappaa?” Remuksen ääni kuului huvittuneena Siriuksen selän takaa.
”Voi Kuutamo, elämäni on pilalla, Jessie on rakastunut sinuun!” Sirius ulvaisi ja laittoi käden sydämelleen.
”Mielenkiintoista”, Remus sanoi ja hymyili Jessielle joka hymyili takaisin.
”Katso James, katso, miten rakastuneita he ovat!” Sirius sanoi ja tökkäsi parasta ystäväänsä kylkeen. James oli niin keskittynyt katselemaan nurkkapöytää ja Lily Evansia, että hän hätkähti.
”Häh, mitä sanoit?”
Sirius huokaisi dramaattisena.
”Sinä et välitä pätkääkään, vaikka paras ystäväsi menettää juuri tyttöystäväänsä”, hän sanoi ja pudisteli päätään.
”Koko maailma hylkää minut, mutta onneksi minulla on sinut, Matohäntä!” Sirius sanoi ja räpytti koomisesti silmiään Peteriä kohtaan joka kavahti kauemmas.
”Anteeksi nyt vaan, mutta minä olen varattu”, hän sanoi hienovaraisesti.
James pudotti tuliviskilasinsa lattialle ja Sirius putosi tuolilta.
”Tuon oli pakko olla vitsi!” Sirius mutisi ja hieroi takamustaan ärtyneenä.
”Ei ollut, tiedättehän sen yhden kuudesluokkalaisen puuskupuhin, Maria Scottin?” Peter kysyi.
”Puuskupuhin huispausjoukkueen pitäjän, tiedämme juu”, James vastasi ja hymyili pahoittelevasti Tomille, joka korjasi lasin taikasauvan heilautuksella ja meni tiskille täyttämään sen.
”Niin, sama tyttö. Tapasimme muutaman kerran kesällä ja nyt me seurustelemme”, Peter sanoi tyytyväisenä.
Sirius muisti nähneensä huispausotteluissa lyhyen tytön, jolla oli likaisenvaaleat hiukset ja harmaat silmät, mutta tarkkaa muistikuvaa hänellä ei Maria Scottista ollut.
Remus pudisteli päätään Jamesin ja Siriuksen hämmästyneille ilmeille.
”Ei se nyt noin järkyttävää voi olla, onhan Peter sentään kelmi”, hän huomautti.
”Miksi et ole kertonut meille aikaisemmin?” James kysyi syyttävästi ja siemaisi uutta tuliviskiään.
Peter kohautti olkiaan.
”Kai minä jo tiesin, miten te suhtautuisitte.”
Hetken heidän pöytäänsä lankesi hiljaisuus ennen kuin Jessie huokaisi ja nousi seisomaan.
”Anteeksi vaan arvon kelmit, mutta minun täytyy poistua seurastanne. Nähdään, Remus”, hän sanoi ja virnisti ilkikurisesti Siriukselle joka tuijotti Jessietä suu auki.
Tyttö liihotti ystäviensä pöytään ja hetken päästä kolmikko katosi kaikkien pussiensa ja kassiensa kanssa jästikadulle.
”Ehkä meidänkin pitäisi lähteä?” Remus ehdotti.
”Jep, Tylypahkan alkuun on vain enää muutama päivää ja minun pitää pakata”, Peter sanoi.
Kelmit hyvästelivät Tomin ja katosivat myös jästikadulle.
Hetken Vuotavassa noidankattilassa oli hiljaista ennen kuin kaksi riitelevää naista ilmestyivät yläkertaan vievistä kierreportaista alakertaan toisilleen kiljuen.
”Sinun pitää hankkiutua heistä eroon, tajuatko?!” vanhempi nainen kiljui.
”Se on vaikeampaa, kun luulet!” nuorempi huusi takaisin ja puristi kätensä nyrkkiin. Tyttö näytti oikeastaan aika pelottavalta, hänen hiuksensa olivat pörrössä ja silmät leimusivat.
Tom yritti keskittyä puhdistamaansa tuoppiin mutta naisten keskustelu oli huomattavasti mielenkiintoisempi.
”Se on vielä minulla tallessa, mutta se on vaikeampaa kuin luulet”, nuori tyttö sanoi vihaisena.
”Sinun pitää vaan pitää sitä siellä, minne se kuuluu etkä saa koskea siihen, tajuatko? En tappanut isääsi turhaan”, vanhempi sanoi matalalla äänellä.
”Olet sairas, kun ylipäätänsä teit niin”, tyttö sihahti ja käännähti ympäri.
”Megian, odota nyt! Se onnistuu kyllä, minulla on suhteita!” nainen sanoi ja tarttui tyttöä hartioista.
”Päästä irti, äiti, minulla on muuta tekemistä!”
Kuului ovien paukkumista, kun nuori tyttö poistui takaovesta Viistokujalle vievälle aukealle ja kun äiti taas meni taas yläkertaan ja pamautti vuokrahuoneensa oven kiinni niin, että tärähti.

¤¤¤

Vihdoinkin koitti päivä, mitä kaikki 11–17 vuotiaat velhot ja noidat olivat hartaasti odottaneet. James ja Sirius ryntäilivät ympäriinsä kauheassa kiireessä etsien tavaroitaan, mitä löytyi mitä kummallisimmista paikoista. Esimerkkinä siitä, oli se, kun Sirius löysi pinon t-paitojaan Annabelin sängyn alta ja kun Jamesin loitsukirja löytyi ruokakomerosta.
Vihdoin pojat (ja Annabel ja Annie tietysti) raahasivat matka-arkkunsa alakertaan.
”Minä jo luulin, että myöhästymme mutta kyllä me ehdimme”, Jane sanoi iloisena.
”Missä isä on?” James kysyi.
”Ylitöissä, kultaseni, hän ei nyt tällä kertaa ehtinyt lähteä saattamaan teitä”, hänen äitinsä vastasi.
”Millä me menemme asemalle?” Annie kysyi.
”Ilmiintymällä. Sinä ja Annabel menette äitinne kanssa, minä otan Jamesin ja Siriuksen”, Jane vastasi ja tarttui poikia olkapäistä kiinni.
”Osaan kyllä ilmiintyä ihan itsekin”, James sanoi ja rimpuili pois äitinsä otteesta.
”Samoin minä”, Sirius sanoi ja virnisti hurmaavasti.
”Sinä olet alaikäinen, Sirius”, Jane varoitti ja tarttui taas ottopoikaansa olkapäästä. Kuului poksahdus ja he olivat poissa.
James sulki silmänsä ja ei kestänyt kun hetken, kun hän huomasi seisovansa Siriusta vastapäätä King’s Crossin asemalla, laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä.
Joka puolella oli tuttuja oppilaita, iloisia kasvoja, vanhempia ja huhuilevia pöllöjä. Kuului poksahdus ja Catherine ilmestyi heidän viereensä tyttäriensä kanssa. Kolmikko alkoi jutella nopealle ranskankielellä jotain, joten Janekin kääntyi poikien puoleen.
”Sanonpahan vaan, että jos saan yhdenkin kirjeen missä räjäytätte vessan – ”
”Se oli viime vuonna”, Sirius huomautti väliin.
” – laitan teidät ikuiseen kotiarestiin josta pääsette vasta satavuotiaina”, hän lopetti ja väläytti hymyn.
”Kiitos koskettavista jäähyväissanoista, äiti-kulta”, James sanoi kuivasti mutta rutisti äitiään lujasti ja antoi tämän suikata suukon poskelleen.
Jane hyvästeli Siriuksen yhtä lämpimästi ja antoi heidän lähteä junaa kohti. Hetken päästä Annie ja Annabel seurasivat perässä, hekin olivat ilmeisesti päässeet pois äitinsä tiukoista syleilyistä ja puhuivat keskenään ranskaa.
James ja Sirius olivat jo löytäneet tyhjän vaunuosion, joka täyttyi jo kymmenessä minuutissa. Ensin saapui Remus Peterin kanssa, sen jälkeen Annie ja Annabel jotka olivat unohtaneet sanoa äidilleen jotain ja lopuksi vielä Lily, Jessie ja Alison, koska Jessie oli välttämättä halunnut samaan vaunuosioon kelmien kanssa ja Lily oli ainoa, joka vastusti sitä.
Vaunuosastossa alkoi todella olla ahdasta, kun Sirius halusi raahata huispausjoukkueen lyöjätoverinsa, Heather Whitmanin vaunuosioon Annabelin seuraksi.
Heather ei näyttänyt olevan ensin kovin innoissaan mutta pian hän jo höpötti täyttä päätä Annabelin kanssa ja toivoi, että tytöstä tulisi rohkelikko.
Vaunuosion ovi liukui taas kerran auki ja hengästynyt Christina Cooper ryntäsi paikalle.
”Lily Evans ja – ” hän veti syvään henkeä ennen kuin pystyi jatkamaan ” – James Potter mahdollisimman nopeasti valvojaoppilaiden vaunuosioon.”
”Onko jotain tapahtunut?” Lily kysyi.
”Ei muuta kun te vaan myöhästyitte valvojaoppilas kokouksesta, samoin sinä, Heather”, Christina sanoi.
”Miten niin Potter muka myöhästyisi valvojaoppilas kokouksesta?” Lily kysyi hämmästyneenä.
”Ainiin, minä olen johtajapoika!” James hihaksi ja kaivoi kiiltävän merkin taskustaan.
”Aivan sama, olemme joka tapauksessa myöhässä!” Heather huomautti ja lähti raahaamaan jähmettynyttä Lilyä perässään käytävään.
James iski silmää Siriukselle ennen kuin juoksi jo kaukana juoksevien tyttöjen perään. Hetken päästä he saapuivat valvojaoppilaiden osioon, missä oli sangen levoton joukko valvojaoppilaita.
Lily tasasi sekunnin hengitystään ennen kuin aloitti.
”Anteeksi, olemme vähän myöhässä. Minä olen siis johtajatyttö, Lily Evans ja – ”
”Minä olen johtajapoika, James Potter”, James sanoi ja hymyili leveästi. Korpinkynnen ja puuskupuhin naispuoliset valvojaoppilaat huokaisivat ihastuksesta.
Lily pyöräytti silmiään ennen kuin alkoi ladella ulkomuistista valvojaoppilaiden tehtäviä ja lopetti litanian siihen, että heidän pitäisi partioida junan käytävillä.
”Niin, Lily on tässä viimeiset viisitoista minuuttia yrittänyt selittää, että teidän pitää auttaa johtajaoppilaita mahdollisien juhlien järjestäjinä, auttaa suunnittelemaan Tylyaho retkien suunnittelemisessa ja partioida käytävillä seitsemästä yhdeksään, jonka jälkeen vuoroon siirtyvät opettajat ja me valvojaoppilaat”, James tiivisti. Koko joukko kuunteli Jamesia huomattavasti kiinnostuneempana kuin Lilyä, joka sai punapään raivon partaalle.
”Niin siis, hopi, hopi, käytäville partioimaan siitä”, poika sanoi. Valvojaoppilaat hajaantuivat ja pian Lily ja James jäivät kahdestaan vaunuosioon.
Lily tuhahti, vaikka kieltämättä Jamesin asenne oli ollut mukiin menevää.
”En tiedä, mitä rehtori on nauttinut valitessaan sinut johtajapojaksi, mutta toivon, että osaat kerran elämässäsi käyttäytyä siivosti”, tyttö sanoi, kun he lähtivät takaisin omaa vaunuosiotaan kohti.
”Dumbledore on hyvä mies, kun auttaa minua si – tarkoitan tässä simppelissä ajatuksessa”, James sanoi vaihtaen ”sinun valtaamisesi” viime tingassa ”simppeliksi ajatukseksi”.
Lily pyöräytti silmiään ja veti heidän vaunuosionsa oven auki. Kaikki kääntyivät katsomaan heitä.
”Mitä te tuijotatte?” Lily tiuskaisi. James virnisti Siriukselle tytön selän takaa, jolloin Sirius virnisti takaisin.
Remus ja Alison olivat syventyneet juttelemaan jostain oppiaineesta, Sirius ja Jessie olivat keksineet parempaa tekemistä, Annie ja Annabel olivat kadonneet hieromaan tuttavuutta uusien oppilaiden kanssa ja Peter oli lähtenyt tyttöystävänsä luokse, joten Lilylle ei oikein jäänyt muuta seuraa kuin James.
Pojan pähkinänruskeat silmät tuikkivat silmälasien takaa, eikä Lilykään pystynyt kieltämään, ettei poika olisi komea.
Luonteessa on kyllä parantamisen varaa, tyttö tuumasi ja istui junan pehmeälle penkille Jamesin viereen.
Hän nappasi Päivän profeetan käsiinsä ja vilkaisi otsikkoa.

Lisää kuolonsyöjiä kiinni!

Aurorit ovat ilmiselvästi alkaneet tehdä kunnolla töitä, nimittäin pitkään aikaan ei ole saatu kiinni näin paljon kuolonsyöjiä kuin lähiaikoina.
Jack Potter ja Brad Brown ovat huhujen mukaan saaneet ylennyksen mainiosti hoidetusta työstä.
”En kommentoi tuollaisiin huhuihin, mutta onhan noita kuolonsyöjiä kyllä kiinni saatu”, Brown sanoo lehdellemme.
Potterilla on töitä piisannut. Emme ole ehtineet tavoittaa häntä, mutta Potterin vaimo suostui antamaan pienen lausunnon.
”No, Jack paiskii nykyään kovin paljon töitä, toivon, että hän saisi ylennyksen”, Jane Potter sanoo.
Lähipäivinä Azkabaniin on mennyt muutamia Malfoyta ja pari Mustaa.
”Nimiä emme halua paljastaa”, Brown sanoi ja lisää: ”Siitä tuli viimeksikin liian suuri uutiskohu.”
Rufus Stuartin tuomiosta lisää sivulla 13!


Lily huokaisi ja selasi nopeasti sivulle 13.

Rufus Stuartin oikeudenkäynti käsitelty – elinkautinen vankeus Azkabanissa!

Rufus Stuartin oikeudenkäynti on käyty ja tulokseksi on tullut elinkautinen vankeus Azkabanissa.
”Ensin luulin, että Stuart pääsee vapaaksi, mutta silminnäkijöitä oli sen verran, että vankeutta ei pystynyt välttämään”, oikeudenkäynnissä syyttäjänä ollut Jennifer Cooper sanoo.
Syytteinä olivat mm. anteeksiantamattomien kirouksien käyttäminen, syyllisyyden kiistäminen ja tiedät-kai-kenen palveleminen.
”Rufus on hyvä ihminen, eikä todellakaan kuulu Azkabaniin”, Stuartin vaimo, Margareta Stuart, os. Malfoy, tiuskii.
Lehdistömme myös kysyi, oliko Stuartissa näkynyt mitään outoa, ennen Tylyahon hyökkäystä.
”No… hän oli hieman hiljaisempi kuin normaalisti, mutta se ei kuulu teille”, Margareta tiuskaisee.
Margaretalla ja Rufuksella on myös yhteinen tytär, Jessie Stuart, joka on Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa viimeisellä luokalla.
”Minusta tämä tuomio on täysin syvältä. Kannatta miettiä myös Jessietä, hänellä ei periaatteessa ole enää isää!” Margareta kommentoi.


Lily lopetti lukemisen ja vilkaisi Jessietä, joka oli niin uppoutunut Siriukseen, että ei huomannut Lilyn tuijotusta.
Oikeastaan tyttö ei varmaan ollut edes lukenut tämän päivän lehteä, muuten tämä olisi varmasti aivan raivoissaan. Nyt hänet varmasti yhdistettiin pimeyden voimiin.
Lily puri alahuultaan ja vilkaisi ympärillään olevia ihmisiä. Lehden oli pakko olla jonkun hänen ystävistään, joten tyttö sujautti sen olkalaukkuunsa ja päätti tutkia sitä illalla tarkemmin.
Totta kai hänellekin tuli Päivän profeetta, mutta hän ei ollut aamulla ehtinyt lukea sitä, joten oli sen jättänyt lojumaan huoneensa pöydälle.
James oli syventynyt lukemaan uusinta huispauslehteä, joten Lily nojautui taaksepäin ja sulki silmänsä. Seuraavan kerran hän havahtui, kun Alison ravisteli häntä lujasti.
”Olemme vartin päässä Tylypahkassa, sinun pitää vaihtaa koulupuku!” tyttö suhahti. Hänellä oli jo yllään koulupuku johon kuului harmaa vekkihame, v-aukkoisen, myös harmaan, slipoverin ja sen alle valkoisen kauluspaidan, harmaat polvisukat, punakultaisen rohkelikon kravatin, mustat ballerinat ja musta kaapu, jonka rintaan oli koristeltu rohkelikon leijona.
Jessie, kelmit ja Annie ja Annabel olivat myös pukeutuneet, joten Jessie ja Alison ajoivat kelmit siksi aikaa ulos, että Lily ehti vaihtaa koulupukunsa ennen kuin kaikki palasivat takaisin vaunuosioon.
James virnisti Lilylle ja laittoi kätensä rennosti puuskaan. Hän näytti hyvältä jopa koulupuvussa, kauluspaidan hihat käärittynä ylös ja kravatti löysästi kaulassa roikkuen.
Lily hymyili pienesti takaisin, mikä sai pojan kasvot sädehtimään. Ehkä James ei ollutkaan niin kamala.
Juna pysähtyi nytkähtäen ja alkoi kuulua ruminaa, kun sadat ja taas sadat matka-arkut vedettiin alas matkatavaroille tarkoitetuilta hyllyiltä. 
Kaikki kelmienkin vaunuosiossa vetivät matka-tavaransa hyllyiltä ja lähtivät oppilasmassan vanavedessä ulos.
Ulkona oli alkanut sataa hiljakselleen, mutta pienestä sateesta alkoi vähitellen kertyä kunnon myrsky. Lily värähti, kun vesi tavoitti hänen ohuet ballerinansa ja tunkeutuivat sukkien läpi. Hän hyppäsi hevosettomiin vaunuihin Jessien, Alisonin, Annien ja Annabelin kanssa, kun taas kelmit menivät toiseen vaunuun Sam Baconin ja Tom Westin kanssa.
”Tänne jäätyy”, Jessie sanoi hampaat kalisten. Hänen huulensa sinersivät hienoisesti ja tyttö tärisi hullun lailla.
Annie ei näyttänyt niin kylmettyneeltä.
”Olen jo tottunut tällaisiin myrskyihin”, hän sanoi ja kohautti olkiaan huolimattomasti. Annabel nyökkäsi sanojen vahvistukseksi ja tutki kynsiään, jotka oli maalattu verenpunaiseksi.
Alison oli vetänyt olkalaukustaan jästien kierrevihkon ja mustekynän ja pureskeli kynän päätä samalla kun kirjoitti jotain.
”Onneksi tässä vaunussa on katos, muuten paperini olisi jo litimärkä”, tyttö sanoi ja hymyili. Lily vilkaisi paperia, jossa paljon kirjoitusta ja kuvia.
”Eikö tuo muka ole jo tarpeeksi märkä?” hän kysyi viitoten litimärkään paperiin. Alison virnisti.
”No, tekstit eivät ole vielä huuhtoutuneet pois”, hän puolusteli ja työnsi vihkon olkalaukkuunsa.
Hän huomasi Lilyn kysyvän ilmeen ja hymyili.
”Teen uutta koreografiaa erääseen tanssiin”, Alison selitti. Myrsky vaan yltyi, kun vaunut lähenivät Tylypahkaan.
Tytön juoksivat Tylypahkan porteilta suurille tammisille oville, raahaten samalla painavia matka-arkkujaan perässään ja väistellen suuria vesilätäkköjä.
Jessie pudotti matka-arkkunsa ärtyneenä kuraiselle lattialle ja pudisti päätään, jolloin vesipisaroita lensi jo muutenkin litimärän Lilyn päälle.
”No on ihan hiton ihanaa olla täällä taas”, hän sanoi ja puristi täydellisistä hiuksistaan vettä lattialle.
Lily kaivoi taikasauvansa kaapunsa taskusta ja heilautti sitä, jolloin kaikkien vaatteet ja hiukset kuivuivat sekunnissa.
”Minua ärsyttää, kun olet noin hyvä sanomattomissa loitsulla”, Jessie nurisi ja kuljetti kätensä nyt kuivien ja pehmeiden hiuksiensa läpi.
Nyt jo kuiva kolmikko lähti kulkemaan Suurta Salia kohti. He ehtivät juuri istua, kun kelmit jo tulivat heidän luokseen litimärkinä.
”Miten te voitte olla kuivia?” Sirius kysyi ällistyneenä. Lily kohotti taikasauvaansa.
”Tiesitkö, että tällainenkin on keksitty?” hän kysyi ja yhdessä heilautuksessa kelmitkin olivat kuivia. Useat oppilaat valittivat märkyydestä ja pudistelivat päitään niin, että vettä lenteli ympäriinsä.
Vihdoin kaikki oppilaat olivat salissa ja piti enää odottaa ensiluokkalaisia, jotka saapuivat äärimmäisen hermostuneina ja äärimmäisen litimärkinä koko salin eteen lajiteltavaksi. 11-vuotiaiden seassa oli myös Annie, Annabel ja joku muu, noin 17-vuotias tyttö.
McGarmiwa asetti lajitteluhatun pienelle jakkaralle ja rykäisi saadakseen kaikkien huomion.
”Annie Potter!”
Annie hymyili pienesti, istui jakkaralle ja veti hatun päähänsä.
”Rohkelikko!”
Annie hihkaisi ja riensi serkkunsa viereen istumaan.
”Annabel Potter!”
”Korpinkynsi!”
Annabel ei näyttänyt kovin iloiselta ohittaessaan rohkelikon pöydän ja istuessaan korpinkynnen tupapöytään.
”Kate Gilbert!”
Viimeinen isoimmista tytöistä istui jakkaralle. Kului hetki, ennen kuin hattu avasi seuraavan kerran suunsa.
”Rohkelikko!”
Sen jälkeen Lily uppoutui ajatuksiinsa ja taputti hajamielisenä aina, kun hänen muutkin ystävänsä taputtivat tytön ympärillä.
Vihdoinkin kultaiset vadit heidän edessään täyttyivät erilaisista ruuista. Lily kauhoi lautaselleen lihapataa ja perunaa ja alkoi syödä tyytyväisenä kuunnellen puolella korvalla Jamesin ja Siriuksen höpinää uusista rohkelikoista ja heidän tasostaan.
”No niin, saisinko huomionne, kiitos?” rehtori Dumbledore kuulutti lujalla äänellä. Oppilaat hiljentyivät ja kääntyivät katsomaan rehtoria, joka oli noussut seisomaan.
”Kiitos, taas uusi lukukausi alkaa Tylypahkassa ja on minun puheeni aika. Ensinnäkin herra Argus Voro haluaa muistuttaa, että käytävillä taikominen on ehdottomasti kielletty, niin kuin aina ennenkin. Uusille oppilaille tiedoksi, kiellettyyn metsään ei missään tapauksessa saa mennä. Tänä vuonna johtajaoppilainamme toimivat Lily Evans ja James Potter rohkelikosta”, rehtori sanoi ja hänen silmänsä tuikahtivat vierekkäin istuvien Lilyn ja Jamesin suuntaan.
”Tänä vuonna pimeydenvoimilta suojautumista opettaa ystävällisesti entinen oppilaamme, Chris Halliwell”, Dumbledore sanoi.
Nuori, ehkä noin 25-vuotias mies, jolla oli seksikkäästi otsalle valuvat, blondit hiukset ja tuikkivan siniset silmät, heilautti kättään hajamielisen oloisena.
Jessie kohensi ryhtiään kiinnostuneena ja kumartui Lilyn puoleen.
”Aika hyvännäköinen, vai mitä?” hän supisi. Lily nyökkäsi pienesti ja Alison hymyili leveästi.
Sirius ja James sen sijaan näyttivät aika myrtyneiltä.
”Ei opettaja voi olla hyvännäköinen”, Sirius sanoi.
”Mielestäni ei ole mitään estettä, miksi ei voisi olla”, Remus sanoi järkevästi.
”Niin mutta…” James aloitti mutta lopetti lauseensa, kun ei keksinyt mitään sanottavaa.
”Ja nyt, teidän pitää olla huomenna tarkkaavaisia joten kaikki vaan omiin tupiin nukkumaan. Hyvää yötä!”
Iloisesti rupatteleva ihmisjoukko alkoi valua ulos salista. Lily ajautui mukana, yhä ajatuksissaan, kun yhtäkkiä Annie vetäisi hänet sivuun.
”Mitä nyt?” Lily kysyi hämmästyneenä. Käytävä, missä he olivat, oli täysin tyhjillään.
”Muistatko sen uuden oppilaan, Kate Gilbertin?” Annie kysyi ja tarkisti, että kukaan ei kuullut.
”Mm…”
”’Än näyttää tutulta.”
”Tarkoitatko, että…”
”Se voisi olla Megian Thompson, mutta en ole varma”, Annie sanoi ja puraisi alahuultaan. Lily huokaisi. Oppilasmassa oli jo kadonnut ja Lilykin halusi jo nopeasti nukkumaan.
”Tarkkaile, miten Kate-Megian käyttäytyy ja kerro sitten minulla”, punapää sanoi ja haukotteli.
”Anteeksi, sinä taidat olla väsynyt. Ei olisi pitänyt pysäyttää sinua”, Annie sanoi.
”Hei, minähän tavallaan olen luvannut auttaa sinua tässä jutussa, eikä väsymys ole mikään este”, Lily vastusteli.
”Mutta toisaalta, en panisi pahakseni jos pääsin jo nukkumaan”, hän lisäsi ja hymyili. Annie nauroi ja pujotti kätensä Lilyn käsikynkkään, kun he lähtivät rohkelikkotornia kohti.
”Tunnussana?” Lihavaa leidiä esittävä maalaus kysyi ja kohotti kulmiaan.
”Menneisyys on tulevaisuus”, Lily vastasi.
Lihava leidi heilahti tottelevaisesti sivuun ja Lily ja Annie kömpivät sisälle. Oleskeluhuone oli täynnä rupattelevia ihmisiä, mutta Jessietä eikä Alisonia näkynyt missään.
”He ovat varmaan makuusalissa”, Lily mutisi.
”Ketkä?” Annie kysyi ja vilkuili ympärilleen. Joka puolella oli lämpimän punaista, tummaa puuta ja kultaa. Se oli ihanan lämmin ja viihtyisä.
”Jessie ja Alison. Tule, haluan näyttää sinulle makuusalimme”, Lily sanoi innoissaan ja lähti vetämään Annieta perässään.
Toden totta, Jessie ja Alison olivat jo makuusalissa. Alisonin ääni kuului suihkusta, kun hän huusi jotain Jessielle veden kohinan yli ja Jessie viilasi kynsiään huutaen välillä jotain takaisin.
”Onko pakko huutaa?” Lily kysyi ja heitti olkalaukkunsa oven vieressä olevaan naulakkoon.
”Kyllä”, Jessie vastasi ja hymyili säkenöivästi.
Lily virnisti takaisin ja katseli ympärilleen tutussa makuusalissa. Sinne oli ilmestynyt kaksi sänkyä lisää, joten kolmen sängyn sijasta sänkyjä oli nyt viisi. Muuten kaikki oli normaalia, rohkelikon leijonaa esittävä seinävaate, tummapuiset pylvässängyt, yöpöydät, kukkakuvioinen matto, muutama pylvässänkyjen kanssa yhteen sopiva vaatekaappi, kaksi suurta kokovartalopeiliä ja leveät ikkunalaudat, joissa mahtui hyvin jopa istumaan.
”Miksi täällä on viisi sänkyä?” Annie kysyi yhtäkkiä. Lilykin alkoi vasta tarkemmin ajatella ja huomasi, että heitä todellakin oli vain neljä.
”Ei kai…”
Lily ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Kate Gilbert asteli huoneeseen. Hänen hiuksensa olivat kummallisen väliset, aivan kuin niitä olisi yritetty vaalentaa, mutta se ei olisi onnistunut. Silmät olivat tummat ja iho kalpea, jopa hieman kelmeä.
”Hei”, tyttö sanoi hieman töykeästi ja marssi nenä pystyssä omalle sängylleen. Annie loi Lilyyn tietäväisen katseen, johon Lily vastasi pienellä, hermostuneella hymyllä.
”Minä olen Kate Gilbert”, Kate sanoi.
”Tiedetään”, Jessie mutisi tutkiskellen yhä kynsiään.
”Mistä?”
Jessie huokaisi kärsivästi ja kohotti katseensa.
”Hmm… mietitäänpäs. Miten olisi vaikka lajittelusta?” hän kysyi ja loi jäätävän silmäyksen Kateen, joka nakkeli niskojaan tympääntyneenä.
”Minä arvasin, että Tylypahka ei ole minun juttuni”, tyttö äyskähti ja vetäisi samettiset verhot sänkynsä ympärille.
Lily, Jessie ja Annie vilkaisivat toisiaan ennen kuin hymyilivät. Vihdoin uusi lukukausi oli vihdoin alkanut Tylypahkassa.

--------------------------

Nojuu... luku saattaa olla liian nopeasti kulkeva, eikä tässä tapahdu oikein mitään, mutta tämä on silti aika tärkeä luku ottaen huomioon ficin kokonaisuuden ja... no, turhaa minä enää tässä selitän, kommentteja toivoisin vähän enemmän kuin edelliseen lukuun. : DD



~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) Jatkoa 23.4!!!
« Vastaus #4 : Huhtikuu 26, 2008, 20:09:55 »
Rose: Kiitos vaan kehuista. Tiedän, että kirjoitusvirheitä tulee mutta toivottavasti ne ei haittaa kauheasti. :D

ettsku: Kiitos myös sinulle. Katesta saadaan kyllä tietää enemmän vielä ihan seuraavissa osissa, mutta vähän aikaa pitää odottaa. :D En aio lyhentää lukujen pituutta, enkä murskaa sydäntäsi. ;DD

Valkovuokko: Juuh, Megian Thompson on sitten onnistunut hahmo, jos hän on salaperäinen. :D Hehee, toivottavasti et pudonnut kärryiltä kovin pahasti, en oikeastaan edes ymmärtänyt miksi putosit, oliko se kohta sekava? Juu, noista sanajärjestyksistä sen verran, että jos löytyy jotain mitä olen kirjoittanut oudosti, sanokaa se kohta ja miten itse sen kirjoittaisitte, niin korjailen jos tuntuu siltä. Alisonista on myös tulossa lähiaikoina varmasti lisää, samoin muutamista muista hahmoista. Juu, minustakin on aika ärsyttävää kun kovin monessa kelmificissä ei kerrota mitään kesälomasta joten tässä sitä nyt vähän on. Kivaa, jos kesälomaosio on onnistunut. Ja juu, lukujen kirjoittamisessa kestää melko kauan, joskus kyllä vähän vähemmäs aikaa, riippuu vähän mitä tekemistä on. Kiitos kuitenkin kommentista ja kommentoi uudestaankin. :D

Onyksi: Hehee, vakiokommentoijani (kirjoitetaanko se noin?!!) on täällä taas. xD Minusta tämä luku tuntui kauhean lyhyeltä kun kirjoitin, mutta kun laskin sivuja (Wordissa) huomasin, että niitä oli ihan kiitettävästi. :D Tuossa ensimmäisessä kohdassa minkä lainasit, ei ollut kyllä tarkoitus kirjoittaa vihaista ranskaa, huomasin sen vasta kun lainasit tuossa, mutta annan sen sitten jäädä tuohon kerta se kelpaa. :D Toisessa lainauksessa, Kahvila Kattila oli ensimmäinen nimi mikä tuli mieleen. Minä ja minun loistava mielikuvitukseni. xDD En ole muuten edes tullut ajatelleeksi tuossa kolmikossa hiusten värejä mutta nyt kun ajattelen, niin... hehee, sopii hyvin. : DD Ja lupaan, että Jessien ja Alisonin välit parantuvat ja heistä tulee oikein hyviä ystäviä. No, Meigani ja Megian on melko lähellä toisiaan, että what ever. Ja Megianin salaisuutta en vielä paljasta (oikeastaan en ole vielä ihan 100% varma mikä se edes on XD). Lilyn ja Jamesin romanttinen kohtaus on tässä mielessä, mutta ylös en ole sitä vielä saanut, seuraavassa luvussa se ei ainakaan vielä ole. Ficin pituudesta en vielä tiedä, aika pitkä, uskoisin. xD Jos jaksan siis kirjoittaa. xD Kaiken lisäksi sinun kommenttisi ovat aina loistavia, odotan niitä aina ihan innolla. :D Jooh, kiitos siis kommentista. :D

HUOM: En tullut tällä kertaa lisäämään uutta lukua mutta kun on ilmoitusasiaa, niin vastailin samalla noihin kommentteihin. Elikkäs, muutin tuota summarya ja lisäsin muutaman varoituksen, tästä ficistä ei tulekaan sellainen, minkälainen piti tulla alunperin. Mutta samankaltainen tästä kyllä tulee, vanha summary vaan ei enää kelvannut tätä juonta selittämään. Nojoo, en oikein tiedä mitä löpisen mutta katsokaapa se uusi summary ja varoitukset. Ja nyt menen tästä hölöttämästä.

-Jippu

PS: Uusi luku tulee lähiaikoina. ;D
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) Jatkoa 23.4!!!
« Vastaus #5 : Huhtikuu 28, 2008, 18:48:28 »
Valkovuokko: En kerro vielä kuka kuolee, mutta voin sanoa, että se on joku näistä: Annie, Annabel, Alison tai Jessie. ;D Ja laitoin lihavoitujen sanojen jälkeen välin, kiva kun huomautit.

Elikkäs, tämä uusi luku on Wordilla vain n. 11 sivua, ei mikään kovin pitkä muttaa... what ever, sanoisin. Eli viides luku, missä mm. kerrotaan Tylypahkan ensimmäisestä päivästä ja on myös romantiikkaa ja kiperiä tilanteita... ;D

---------------------------------

5.osa-Alku

”Maanantai… kaksoistunti loitsuja, kaksoistunti liemiä, lounas, pimeydenvoimilta suojautumista, yrttitietoa ja riimuja. Hienoa, lounas kuulostaa mahtavalta”, Sirius sanoi tutkiessaan uutta lukujärjestystä, jotka McGarmiwa oli juuri jakanut.
Remus oli tutkinut omaansa hiljaisena. Se näytti täydemmältä kuin Siriuksen, riimujen jälkeen oli vielä numerologiaa.
”Minua kiinnostaa minkälainen opettaja se Chris Halliwell on”, hän sanoi ja työnsi lukujärjestyksen koululaukkuunsa.
”Joku idiootti, joka ei uskalla astua kuutta kilometriä lähemmäs vampyyria, joka on kasvissyöjä?” James ehdotti tutkiessaan hänkin lukujärjestystään. Se oli täysin identtinen kuin Siriuksen.
Remus virnisti hänen katseensa harhaillessa salissa. Erityisesti hän kiinnitti huomiota puuskupuhin pöytään ja Julie Williamsiin, joka kikatti jollekin, mitä Rupert Speleers, puuskupuhin joukkueen kapteeni oli sanonut.
Hän tunsi pienen mustasukkaisuuden pistoksen joten käänsi katseensa äkkiä pois ja tutki erityisen kiinnostuneena kultaisella lautasellaan lepäävää paahtoleipää.
”Hei, Rem”, Alison istui hänen viereensä. Tyttö oli kihartanut tummat hiuksensa ja ne valuivat kauniisti hänen olkapäilleen.
”Ai hei, Alison”, Remus sanoi tytölle, joka väläytti hänelle kauniin hymyn.
Hetkeksi poika käänsi katseensa puuskupuhin pöytään, missä Rupert oli laskenut kätensä Julien poskelle ja oli vaikea arvata mitä siitä seuraisi, joten Remus pomppasi nopeasti seisomaan ja nappasi paahtoleivän mukaansa.
”Minne sinä nyt?” Alison kysyi hämmästyneenä.
”Kirjastoon, pitää... öh, tarkistaa yksi juttu”, poika vastasi ja pyyhälsi ulos salista. Ovilla hän melkein törmäsi hämmästyneeseen Lilyyn, joka melkein kaatui selälleen, mutta Remus ei viitsinyt edes pyytää anteeksi vaan jatkoi matkaansa.
Lily sai juuri ja juuri pidettyä tasapainonsa ja katsoi nyt hämmentyneenä käytävän kääntymiskohtaa, minne Remus oli juuri kadonnut.
”Mitä sinä katselet?” Jessiekin oli viitsinyt raahautua aamiaiselle, hänen silmänalusensa olivat hieman tummat ja hiukset sitaistu nopealle poninhännälle. Lily huomasi, että tyttö oli taas valvonut myöhään.
”Remusta”, Lily vastasi lainkaan ajattelematta. Jessie näytti järkyttyneeltä.
”James on ihastunut sinuun ja sinä haikailet Remuksen perään!” hän kiljaisi.
”Häh? Kuka sinulle niin on väittänyt?”
Jessie naputti jalallaan lattiaa.
”Juurihan sinä itse sen sanoit.”
”Ai sanoinko? En minä tarkoittanut, että olisin ihastunut Remukseen, hän oli vaan outo tänä aamuna.”
Jessie nappasi Siriuksen ojentaman lukujärjestyksen ja istui poikaystävänsä viereen.
”Miten niin?”
”No, hän melkein kaatoi minut kumoon eikä edes pyytänyt anteeksi”, Lily selitti ja kaatoi itselleen kurpitsamehua.
”Kuka?” James liittyi keskusteluun.
”Remus”, Jessie ja Lily sanoivat yhtä aikaa ja ojensivat kumpikin kätensä ottaakseen paahtoleipiä suuresta korista, mikä oli niitä täynnä.
”Huuhaho? Mihä hän on hehnyh?” Sirius kysyi suu täynnä paahtoleipää. Alison nyrpisti pojalle nenäänsä pöydän toiselta puolelta ennen kuin pudisteli päätään ja rupesi piirtelemään pöydän puiselle pinnalle sormenpäällään pieniä ympyröitä.
”Minä uskon, että se johtuu Julie Williamsista”, hän sanoi ja nyökkäsi kevyesti kohti puuskupuhin pöytää, missä Julie ja Rupert suutelivat toisiaan kiihkeästi.
”Miten niin?” Jessie kysyi. Hänen katseensa oli siirtynyt Suuren salin ovelle, missä Annie seisoi hieman epävarman oloisena kaivelemassa laukkuaan.
Mustahiuksinen tyttö kohotti epätoivoisena katsettaan ja puri alahuultaan. Hän huomasi rohkelikon pöydässä Jessien, joka viittoi hänelle hullunlailla.
Annie pudisti päätään ja käännähti ympäri. Vaikka nälkä kurnikin hänen vatsassaan, tytön oli pakko löytää taikasauvansa.
”Minä laitoin sen aivan varmasti aamulla laukkuuni…” hän mutisi itsekseen. Kaiken sen epätoivon keskelläkin, hän ei pystynyt olemaan huomaamatta sitä, että Tylypahka oli huomattavasti mukavampi paikka kuin Beauxbatons. Joka puolella näkyi hymyileviä naamoja, ilmassa kaikui nauru ja –
Annie kääntyi nurkan taakse eikä ehtinyt nähdä edes mitään, kun joku raskas esine osui hänen päähänsä sellaisella voimalla, että tyttö kaatui lattialle.
Viimeiset sanat ennen loputonta pimeyttä olivat.
”Et löydä sitä koskaan.”

¤¤¤

Julie Williams oli omasta mielestään ihan normaali koulutyttö. No, olihan hän ihan kaunis, hurmaava ja suosittu. Luulisi, että hän olisi aivan tyhmä mutta ei oikeastaan. Julie oli oikeastaan aika fiksu, mutta hän piilotti sen tavoitellessaan typerän blondin mainetta.
Oli siis aivan normaali lukukauden ensimmäinen päivä. Julie käveli käytävällä miettien puuskupuh toveriaan, seitsemäsluokkalaista Rupert Speleersiä, joka oli pitkän piirittämisen jälkeen langennut hänen pauloihinsa.
Tyttö oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, että kääntyi täysin väärään suuntaan, ollessaan menossa hakemaan oikeita kirjoja.
Ensimmäinen havainto tällä täysin oudolla käytävällä oli se, että vaikka Julie olikin käynyt jo seitsemän vuotta Tylypahkaa, hän ei koskaan ollut käynyt siellä.
Seinällä oli tauluja, jotka esittivät toinen toisiaan kummallisempia kuvia, seinät olivat syvänvioletit ja lattia oli pinkki.
Julie tiesi, että ensimmäisen tunnin (pimeydenvoimilta suojautumisen) alkuun olisi vielä pitkä aika, joten hän voisi mainiosti hieman tutkia tätä käytävää.
Tyttö astui askeleen eteenpäin ja kuljetti sormeaan seinää pitkin. Kun sitä katsoi tarkemmin, saattoi huomata sadat pienet tähdenmuotoiset painaumat violetissa seinässä.
Julie astui nurkan taakse ja kiljaisu karkasi hänen huuliltaan. Lattialla makasi uusi oppilas, Annie Potter, päässä syvä avohaava, josta valui verta lattialle.
Julie kirkaisi uudestaan ja katsoi taakseen. Ovi, mistä hän oli äsken tullut, oli kadonnut violettiin tähtiseinään.
Huone alkoi pyöriä. Julie ei tiennyt, pyörikö huone oikeasti vai pyörikö hänellä päässä, mutta käännyttyään, hän huomasi Kate Gilbertin, jonka kauniilla kasvoilla oli ilkeä hymy.
”Kappas, luulet varmaan olevasi tämän tarinan sankari”, hän tiuskahti.
”Mi-minä taidan olla vaan väärässä paikassa väärään aikaan…” Julie sanoi ja astui askeleen taaksepäin. Kate napsautti sormiaan ja huone pyörähti uudestaan, mikä sai Julien vajoamaan lattialle päätään pidellen.
”Lopeta, ole kiltti, lopeta”, tyttö kirkui. Ilmeisesti oli tapahtunut jotain muutakin, kun pelkkä huoneen pyörähtäminen, nimittäin tyttö piteli päätään ja aneli Katea lopettamaan.
”Tyttö kulta, olet täysin oikeassa paikassa oikeaan aikaan”, Kate sanoi ja hymyili tyytyväisenä, kun Julien kirkuminen yltyi.
Vihdoin hän napsautti sormiaan ja Julie valahti lattialle hengästyneenä.
”Onko… onko hän kuollut?” Julie kysyi ja osoitti vapisevalla sormellaan Annieta. Kate vilkaisi halveksivasti tyttöä ja nyrpisti nenäänsä.
”Hän on elossa, ainakin vielä. Näin käy, kun työntää nenänsä toisten asioihin.”
Katen kasvoille kohosi poissaoleva ilme, kun hän tuijotti Annieta. Julie nielaisi vaikeasti ja kurotti hitaasti kohti taikasauvaansa, joka oli tippunut hänen valahtaessaan lattialle.
Vihdoin hän kietoi sormensa taikasauvan ympärille ja kohotti sen voitonriemuisena. Ennen kuin Kate ehti edes kääntyä, Julie oli ehtinyt loitsia.
”Tainnutu!”
Kate valahti tajuttomana lattialle, jolloin violettiin seinään ilmestyi taas ovi ja huone lopetti pyörimisen.
Julia puri alahuultaan. Hän myöhästyisi jo pahasti tunnilta, jättäisikö hän Annien ja Katen tänne vai pelastaisi vain oman nahkansa?
Jos hän nyt lähtisi, huonetta ei pakosti löytäisi enää kukaan, mutta jos hän raahaisi kahta tajutonta tyttöä mukanaan, hän joutuisi vaikeuksiin.
Viiden minuutin harkinnan jälkeen Julie vihdoin kyykistyi Annien viereen ja pyyhki pienen verinoron pois tytön ohimolta.
”Noniin, varovasti nyt”, Julie kuiskasi ja nosti tytön syliinsä. Annie oli kevyt kuin keijukainen. Tytön pitkät, mustat hiukset melkein viistivät maata, kun hän lähti kantamaan tätä ovea kohti.
Julie heilautti taikasauvaansa, jolloin Kate kohosi maasta ilmaan kuin räsynukke. Puuskupuh avasi violetin huoneen oven, eikä edes vilkaissut taaksepäin lähtiessään taivaltamaan sairaalasiipeä kohti.

¤¤¤

James istui kyllästyneenä loitsujen tunnilla ja leijutti sulkakynää muutaman sentin päästä pulpetin pinnasta.
Professori Lipetit oli selittänyt viimeiset kymmenen minuuttia miten yksinkertainen tulejo-loitsu toimi. James olisi osannut tämän selostuksen vaikka takaperin ja kiinankielellä, niin monta kertaa se oli heille kerrottu.
Ovelta kuului hiljainen koputus ja James lennätti sulkakynänsä vahingossa lattialle. Lipetit jatkoi selostustaan koputusta huomioimatta, kunnes se kuului uudestaan, tällä kertaa kovempaa.
”Sisään!” professori huikkasi. Ovi raottui ja ujon näköinen, noin 11-vuotias tyttö, jolla oli yllään puuskupuhin kaapu, astui sisään.
”Anteeksi häiriö, mutta professori McGarmiwa pyytää James Potteria ja Sirius Mustaa toimistoonsa”, tyttö sanoi ja oikoi pähkinänruskeita lettejään.
Professori Lipetit katsoi epäilevänä vierekkäin istuvia Siriusta ja Jamesia jotka tuijottivat hämmästyneinä takaisin.
”Mitä te olette jo tehneet, eihän koulua ole ollut vielä kuin puoli tuntia”, kääpiön kokoinen mies sanoi epätoivoisen ja huvittuneen sekaisella äänellä.
”Sitä minäkin tässä mietin”, Sirius sanoi ja nyökkäsi totisena.
Tyttö oven raossa rykäisi.
”Asia on kiireellinen”, hän piipitti. Professori Lipetit hymyili hyväntuulisesti.
”No, menkää sitten pojat. Miten kauan Minervalla suunnilleen kestää?” hän kysyi pikkutytöltä, joka punastui.
”Hän… hän käski Potteria ja Mustaa ottamaan tavarat mukaansa”, tyttö sanoi ujosti.
James ja Sirius keräsivät nopeasti tavaransa muiden luokkatovereiden katsellessa ja kiiruhtivat puuskupuhilaisen pikkutytön perässä ulos luokkahuoneesta.
”Mikä sinun nimesi on?” Sirius kysyi tytöltä, joka viiletti heidän edellään letit heiluen. Tyttö punastui räikeästi ja mutisi jotain suuntaan: ”Serena Sandler”.
”No, Serena, kertoiko Minerva miksi kutsui meidät luokseen?” James kysyi ja kohensi laukkunsa asentoa olallaan.
”Julie Williams löysi serkkusi jostain päin linnaa ja jotain muuta. En ole ihan varma”, Serena mutisi tuijottaen tiiviisti lattiaa.
”Hetkinen – minun serkkuni? Kuka?” James rääkäisi niin, että Serena pomppasi metrin ilmaan.
”A-Annie, Annie Po-Potter”, tyttö änkytti pelokkaana.
”Löysi hänet jostain päin linnaa? Mitä Annie teki?” James jatkoi kyselyään. Tulipunainen Serena jatkoi poikien johdattamista McGarmiwan huonetta kohti.
”Hän oli tajuton”, hän sanoi.
James ja Sirius pysähtyivät vararehtorin oven eteen ja katsoivat, miten Serena koputti oveen huomattavasti reippaammin kuin loitsujen luokan oveen.
”Sisään!” kuului ääni sisältä. Serena työnsi oven auki.
”Ai hei, neiti Sandler. Hienoa, sait heidät tänne. Seuraavaksi voit mennä hakemaan Annabel Potterin.”
”Selvä”, Serena piipitti ja vilisti tiehensä. McGarmiwa nosti silmälaseja paremmin nenälleen ja huokaisi.
”Minun on surukseni ilmoitettava sinulle, että – ”
”Onko Annie kunnossa?” James ja Sirius kysyivät yhtä aikaa.
”Antaisitteko minun puhua loppuun? Niin, mihinkäs jäinkään… ai niin, minun piti sanoa, että surukseni minun on ilmoitettava, että serkkusi, Potter, on yhä tajuttomana. Puuskupuhin Julie Williams löysi hänet… hmm… jostain päin linnaa. Neiti Williams on sen verran sekavassa mielentilassa, että ei pysty kertomaan enempää, mutta hän saapui noin vartti sitten sairaalasiipeen Annie Potterin ja uuden oppilaan, Kate Gilbertin, kanssa”, McGarmiwa sanoi vakavana.
”Mitä Annielle tapahtui?” James kysyi.
”Poppy sanoi, että häntä on lyöty erittäin raskaalla esineellä päähän ja tuloksena on ainakin aivotärähdys. Emme tiedä mahdollisista muista haitoista.”
”Pääsemmekö katsomaan häntä?” Sirius kysyi.
”Odotamme ensin Annabel Potterin”, McGarmiwa sanoi ja rupesi selailemaan edessään olevia papereita.
Sirius ja James vilkuilivat ympärilleen McGarmiwan huoneessa, kunnes viimein hengästynyt Annabel ryntäsi koputtamatta sisään Serena perässään.
”Minun siskoni! Onko ’än kunnossa?” Annabel kysyi.
”Rauhoitu, neiti Potter. Kiitos, Sandler, voit palata tunnillesi”, McGarmiwa sanoi ja viittoi Serenaa sulkemaan oven kiinni perässään.
”Ilo oli kokonaan minun puolellani”, Serena sanoi ja liihotti taas pois.
McGarmiwa kertoi nopeasti Annabelille kaiken, mitä oli kertonut pojillekin ja lähti sitten johdattamaa heitä sairaalasiipeä kohti.
Julie Williams istui yhdellä sängyllä kasvoillaan hieman poissaoleva ilme, yhden sängyn ympärille oli vedetty verhot ja Kate Gilbert makasi vihaisena yhdessä sängyssä.
Kate mulkoili Annabeliä vihaisena ennen kuin vetäisi riuskasti verhot sänkynsä eteen. James kuuli tuhahduksen.
”Minerva, minähän sanoin, että neiti Potter tarvitsee lepoa!” Matami Pomfrey liihotti McGarmiwan eteen ja katsoi tätä tiukasti.
”Poppy, nämä ovat hänen sukulaisiaan ja sukulaisilla on oikeus tavata hänet”, McGarmiwa sanoi ja viittoi selkänsä takana seisovaa kolmikkoa kohtaan.
Matami Pomfrey tuhahti ja päästi kolmikon Annien sängyn luo.
”Ei kannata järkyttyä”, hän sanoi ja mulkoili kolmikkoa hieman näreissään ennen kuin vetäisi punaiset verhot sivuun.
Annie makasi kalmankalpeana pienessä sängyssä, hänen molemmat silmänsä olivat mustana ja ohimolla oli kuivunut verinoro. Pään ympärillä oli valkoinen side, mikä oli yhdestä kohdasta veressä.
”Verentulemista ei saanut tyrehdyttyä taikakeinoilla, kun vasta hetki ennen kuin tulitte”, matami Pomfrey sanoi ja kaatoi tipan sähkönsinistä nestettä Annien hieman raollaan olevaan suuhun.
Annabelin poskelle valui kyyneliä, kun hän katsoi isosiskoaan.
”Tietääkö äiti, että ’än on sairas?” hän kysyi sairaanhoitajalta, joka pudisti päätään.
”Sinuna lähettäisin hänelle kirjeen”, matami Pomfrey sanoi ennen kuin lähti työntämään Siriusta ja Jamesia ovea kohti.
”Vierailuaikanne päättyi nyt, teinä menisin suoraan lähettämään kirjettä rouva Potterille”, hän sanoi.
”Äidille vai Cata-tädille?” James kysyi hurmaavasti virnistäen.
Matami Pomfrey tuhahti ja laittoi oven kiinni heidän nenänsä edestä.
”Hei, miksi Anna sai jäädä sinne?” Sirius huudahti vihaisena.
”Anna on hänen siskonsa. Juu, mennään me lähettämään se kirje Catalle”, James sanoi ja lähti raahaamaan Siriusta perässään kohti rohkelikon oleskeluhuonetta.

¤¤¤

”Miksihän se pentu tuli hakemaan Siriuksen ja Jamesin pois tunnilta?” Jessie mietti ääneen. He olivat Lilyn ja Alisonin kanssa päässeet juuri loitsujen tunnilta, Jessiellä oli edessään kaksi vapaatuntia ja kahdella muulla liemiä.
Lily yritti näyttää välinpitämättömältä kohauttaessaan hartioitaan, mutta oikeasti huoli myllersi hänen sisällään. James ei millään voinut ehtiä tehdään mitään pahaa ennen loitsujen tuntia, joten kyse oli jostain vakavammasta.
”No, me luvataan Lilyn kanssa kysyä sitä heiltä liemien tunnilla”, Alison sanoi ja taputti melkein-ystäväänsä selkään.
”Jaloa”, Jessie mutisi ja penkoi keskittyneesti olkalaukkuaan. 
”Häh?” Lily hätkähti ja katsoi ystäviään vuorotellen.
”Mistä te puhuitte?”
”Minä lupasin kysyä Siriukselta ja Jamesilta miksi he lähtivät loitsujentunnilta”, Alison sanoi ja kohotti kulmiaan Jessielle, joka penkoi laukkuaan kuin henkensä hädässä.
”Oletko kadottanut jotain?” hän kysyi.
”Minun… eräs asiani. Täytyy käydä sairaalasiivessä, nähdään lounaalla!” Jessie sanoi ja liihotti tiehensä mustan kaavun helmat liehuen.
Alison ja Lily vilkaisivat toisiaan ennen kuin jatkoivat matkaansa tyrmiä kohti, missä liemien tunnit pidettiin.
Lilyn mieltä askarrutti jo moni asia. Hän uskoi, että Jessie oli kadottanut Shapovalov lääkkeensä mutta Jamesin kohtalo oli vielä epäselvä.
Tytöt pysähtyivät liemien luokan oven eteen ja kuuntelivat ympärillä pöliseviä seitsemäsluokkalaisia rohkelikkoja ja korpinkynsiä, joiden kanssa liemien tunnit sillä kertaa olivat.
Hetken kuluttua hieman apean näköiset Sirius ja James saapuivat muiden kelmien kanssa tyrmiin, jolloin Alison kiirehti heti heidän luokseen viittoen Lilyä seuraamaan.
”Miksi te lähditte kesken tunnin?” Alison kysyi ja kohotti suupieliään odottavasti.
”Annie on sairaalasiivessä”, Sirius vastasi lyhyesti ja katsoi tyrmässä olevaa ihmismassaa pää hieman kallellaan.
”Julie Williams löysi hänet jostain”, James lisäsi. Remus hätkähti ja käänsi katseensa Alisonista Jamesiin.
”Sanoitko Julie?” hän kysyi.
”Juu, se sinun ihastuksesi puuskupuhista”, James sanoi virnistäen, mutta suloinen virne ei yltänyt silmiin asti.
”Pääseekö Annieta katsomaan?” Lily liittyi keskusteluun.
”En usko. Hän tarvitsee lepoa, matami ajoi meidätkin ulos sieltä”, James vastasi katsoen Lilyä suoraan silmiin. Lily nielaisi ja käänsi katseensa nopeasti pois. Mikä hänellä oli? Miksi hän ei pystynyt katsomaan Jamesia kunnolla silmiin?
Liemien luokan ovi pamahti yhtäkkiä auki ja oppilaat alkoivat valua sisään. Lily ja Alison istuivat eturiviin, kun taas kelmit jäivät takariviin.
Pöydän takana istui nuori noita, joka oli pitänyt heille myös viime vuonna liemiä, vasta 30-vuotias Heidi Biel.
”Viimeinen laittaa oven kiinni”, Heidi sanoi nostamatta katsettaan papereistaan. Korpinkynnen Matthew Paltrow veti oven kiinni perässään ja istui tyttöystävänsä, Vanessa Jaggerin viereen.
”No niin, kaikki paikalla? Hienoa, pidetäänpä nimenhuuto ihan varmuuden vuoksi, eihän me ollakaan nähty koko kesänä”, Heidi (hän inhoaa professori Biel nimitystä) sanoi pirteästi ja veti esiin nimilistan.
”No niin… Lily Evans?”
”Paikalla”, Lily sanoi ja vilkaisi Alisonia, joka virnisti.
”Alison Weinstein?”
”Täällä ollaan!”
”James Potter?”
”Täällä!”
”Sirius Musta?”
”Kuin myös.”
”Remus Lupin?”
”Paikalla.”
”Peter Pirskuilan?”
”Juu, täällä.”
”Matthew Paltrow?”
”Paikalla.”
”Vanessa Jagger?”   
”Täällä näin!”
”Mandy Garnen?”
”Juu, paikalla ollaan.”
”Joel Carter?”
”Mmm…”
Lista jatkui loputtomiin, kunnes kahden viimeisen nimen (Annie Potter ja Kate Gilbert) oli täysi hiljaisuus.
”Missä nämä kaksi ovat, tietääkö joku?” Heidi kysyi ja katsoi luokassa ympärilleen. Hänen katseensa pysähtyi erityisesti Jamesin kohdalle joka huokaisi.
”He ovat sairaalasiivessä”, poika sanoi ja haroi hiuksiaan.
”Miksi, ovatko he kaksintaistelleet vai mitä?” Heidi kysyi näyttäen kiinnostuneelta.
”No, tavallaan”, James sanoi välttelevästi. Heidi virnisti tyytyväisenä.
”Hienoa. Siis ei, tarkoitan huono asia. No jaa, aivan sama… Tänään tehdään lemmenjuomaa, jota ei missään nimessä saa käyttää toisiin oppilaisiin”, hän sanoi ja napautti taikasauvaansa jolloin ohjeet ilmestyivät taululle.
”Kaikki ainesosat ovat kaapissa, aikaa on kaksi tuntia. Hopi, hopi, töihin siitä!” Heidi komensi ja istui taas pöytänsä ääreen katsomaan, miten oppilaat lähtivät hiljaa nuristen etsimään aineksia ja virittelivät tulta noidankattilansa alle.

¤¤¤

Jessie vaelteli vaitonaisena ympäri koulunkäytäviä, miettien, menisikö sairaalasiipeen vai ei. Hänen Shapovalov-lääkkeensä olivat hävinneet ja Jessie tiesi vallan mainiosti, että ne olivat kohtalokkaita niille, jolla tätä kyseistä tautia ei ollut.
Vihdoin syyllisyys vei voiton ja Jessie lähti raahautumaan sairaalasiipeä kohti. Hän oli koputtamassa oveen, kun kuuli kiukkuisia ääniä oven takaa.
”Minä en ole hyökännyt Annie Potterin kimppuun!” joku sanoi vihaisesti.
”Hyvänen aika, ole nyt vähän hiljempaa!” Se ääni oli selvästi McGarmiwan.
”Minä en ole hyökännyt kenenkään kimppuun, usko jo!”
”Pyydän, että et huuda minulle, olen sentään opettaja enkä luokkatoverisi. Kai ymmärrät, Megian, että rehtori antaa sinun esiintyä salanimellä vain siksi, että luottaa sinuun.”
”Minä olen Kate, Kate, yritä ymmärtää!”
Jessie raotti varovasti ovea ja kurkisti sisälle. Kate Gilbert ja McGarmiwa seisoivat keskellä sairaalasiipeä ja molemmat näyttivät vihaisilta.
”Minusta - ” Kate aloitti, mutta Jessie keskeytti hänet rykäisemällä äänekkäästi.
”Neiti Stuart, miksi et ole tunneilla?” McGarmiwa äyskähti. Jessie tiesi tämän olevan pahalla tuulella, joten otti alistuvan asenteen puhutellessaan vararehtoria.
”Minulla on hyppytunti ja minun pitäisi jutella matami Pomfreyn kanssa…” tyttö sanoi ja vilkuili ympärilleen.
Matami Pomfrey oli kumartunut jonkun potilaan ylle ja kuullessaan Jessien äänen, hän kohotti salamannopeasti katseensa.
”Jessie, mitä sinä täällä teet?” hän kysyi hämmästyneenä.
”Minulla olisi oikeastaan kaksinkeskistä asiaa”, Jessie vastasi ja katsoi matamia tietävästi.
”Minun täytyy pyytää teitä poistumaan, Minerva ja neiti Gilbert”, sairaanhoitaja sanoi.
”Pääsenkö täältä pois?” Kate kysyi ilahtuneena.
”Minä saatan sinut tunnillesi”, McGarmiwa sanoi ja lähti johdattamaan Katea pois sairaalasiivestä. Kun ovi vihdoin pamahti heidän perässään kiinni, matami Pomfrey kääntyi Jessieen päin.
”Liittyykö tämä jotenkin Sha – ”
”Shhh!” Jessie suhahti ja katseli ympärilleen. Yhden sängyn eteen oli vedetty verhot ja yhdessä makasi Julie Williams, joka näytti nukkuvan.
”Kukaan ei kuule, neiti Williams nukkuu ja neiti Potter on yhä tajuton”, matami Pomfrey sanoi.
”Hetkinen – sanoitko neiti Potter?”
”Mmm… Annie Potter on ollut täällä koko aamun, mutta sinun ei tarvitse tietää siitä enempää.”
Jessie pudisteli päätään aivan kun ei olisi uskonut, mitä sairaanhoitaja hänelle sanoi.
”No, puhu nopeasti ennen kuin Williams herää”, matami Pomfrey kannusti.
”Se liittyy minun… lääkkeisiini”, Jessie mutisi, tarkkailen koko ajan Julieta, joka oli sikeässä unessa.
”Ahaa, luulisin sinun tarkoittavan Shapovalov lääkkeitä. Mitä on tapahtunut, tarvitsetko vahvempia vai laimeampia?”
”Vanhat lääkkeet ovat ihan OK, mutta… no, ne ovat kadonneet”, Jessie paukautti.
Matami Pomfrey näytti kauhistuneelta.
”Hetkinen! Kai sinä tiedät, että ne ovat kohtalokkaita niille, jotka syövät niitä ilman Shapovalovia?” nainen kysyi.
Jessie nyökkäsi pelästyneen näköisenä.
”Laitoin ne aamulla varmuuden vuoksi laukkuuni, mutta kun yritin etsiä niitä äskettäin, en löytänyt niitä mistään”, hän sanoi itkua nieleskellen.
Matami Pomfrey puri ankarasti huultaan ennen kuin käveli hyllylleen ja nappasi sieltä pienen purkin.
”Saat nämä siihen asti kun löydät omasi. Menet heti etsimään niitä ja muista – ne voivat tappaa”, hän sanoi.
Jessie työnsi pilleripurkin laukkuunsa ja liihotti pois sairaalasiivestä. Vanhojen lääkkeiden etsiminen ei ollut mikään maailman helpoin urakka, mutta toisaalta eihän hän ollut käynyt kun vaan suuressa salissa, ensimmäisen ja toisen kerroksen käytävillä ja loitsujen luokassa.
Yhtäkkiä hän tunsi sen kammottavan pahoinvoinnin aallon pyyhkäisevän ylitseen.
”Ei, ei nyt…” Jessie mutisi kauhuissaan, läpsäisi käden suulleen ja juoksi lähimpään vessaan, joka oli sattumoisin epäkunnossa oleva tyttöjen vessa, jossa Murjottava Myrtti asusti.
”Voi, taasko pikkuneiti Stuart on täällä oksentamassa?” kummitus kysyi vahingoniloisesti.
”Mene pois, Myrtti”, Jessie sanoi kerta kaikkiaan surkealla äänellä. Hän piti tiukasti kiinni vessanpöntön reunasta ja oksensi vielä kerran ennen kuin valahti lattialle makaamaan.
”Ei, ei nyt. EI…” tyttö uikutti. Taas kerran hänen vartalonsa alkoi kouristella vessan likaisella lattialla, Murjottavan Myrtin kikattamassa vieressä.
”Kiva, kun jotkut muutkin kärsivät tässä vessassa kuin minä”, läpinäkyvä tytönkuvatus sanoi.
Jessien otsalla helmeili hiki, kun hän vihdoin jäi makaamaan vessan kopin lattialle ja kuunteli hengästyneenä putkien kurlutusta ja kummituksen hihitystä.
”Minä inhoan tätä tautia…” hän uikutti ja kompuroi seisomaan. Vaikka peili olikin lohkeillut, hän näki oman kammottavan kuvajaisensa peilistä.
”Sinuna menisin sairaalasiipeen”, Myrtti sanoi taas surkealla äänellä.
”Sinne minutkin vietiin kun kuolin.”
Jessie mulkaisi kummitusta, nappasi laukkunsa lattialta ja lähti juoksemaan. Hänen jalkansa jaksoivat juuri ja juuri kantaa hänet sairaalasiiven kynnyksen yli kun hän jo valahti lakananvalkoisena maahan.
”Ei kai taas?” matami Pomfrey kysyi.
Jessie nyökkäsi ja yritti kohottautua seisomaan, mutta Pomfrey esti hänen aikeensa.
”Minä autan ja sinä jäät tänne tunniksi lepäämään”, hän sanoi.
Jessie huokaisi mutta tyytyi kohtaloonsa, niin kuin aina ennekin.

¤¤¤

Lounas sujui hilpeissä merkeissä, Lily tosin pani merkille Jessien oudon puuttumisen mutta uskoi tämän olevan rohkelikon oleskeluhuoneessa ja lopetti murehtimisen, kun kelmit (oikeastaan James ja Sirius) rupesivat kertomaan vitsejä, jotka saivat kaikki lähellä olevan tyrskähtelemään ruokiinsa.
Sirius ei näyttänyt panevan ollenkaan merkille tyttöystävänsä omituista poissaoloa, joten Lilyn oli pakko huomauttaa siitä hänelle.
”Ai Jessie? Hän on varmaan nukahtanut, kun on yrittänyt tehdä sitä kutsuloitsun esseetä”, Sirius sanoi ja keihästi kanan palasen haarukkaansa.
Lily mulkaisi poikaa pahasti, jolloin Sirius laski haarukkansa ja huokaisi.
”Minä käyn katsomassa oleskeluhuoneesta, okei?” hän kysyi ja kohotti kolmiaan.
”Ei tarvitse, minä teen sen”, Lily äyskähti, nappasi laukkunsa maasta ja marssi pois salista.
”Hienoa Anturajalka, sait ajettua Lilyn pois”, James sanoi syyttävällä äänellä.
”Naiset ovat liian herkkiä. Otatko lisää perunoita, Alison?” Sirius kysyi ja ojensi perunavatia tyttöä kohti, joka oli niin uppoutunut kirjoittamaan jotain kierrevihkoonsa, että hätkähti. Hän näki Siriuksen kädessä perunavadin ja pudisti kiireesti päätään.
”Ei kiitos, olen ihan täynnä”, hän sanoi ja työnsi vihkon nopeasti laukkuunsa.
”Minne Lily katosi?” hän kysyi ympärilleen tähystäen.
”Lähti oleskeluhuoneeseen etsimään Jessietä”, Sirius vastasi ja laski perunakulhon takaisin pöydän puiselle pinnalle.
James oli taas kerran uppoutunut ajatuksiinsa. Hän muisti Lilyn smaragdinvihreiden silmien hämmästyneen katseen…
”Sarvihaara, lopeta tuo heti”, Sirius komensi.
”Häh?”
”Sinä unelmoit taas Lilystä, sen näkee kasvoistasi”, Sirius sanoi vakavalla naamalla. James heitti ystäväänsä perunalla, jonka poika valitettavasti väisti ja peruna osui yhden korpinkynnen selkään.
Korpinkynsi tyttö kääntyi katsomaan mutta nähdessään kelmit, hän vain hymyili ja kääntyi taas lautaseensa tytön ystävien kikattaessa vieressä.
”Jessie ei ollut oleskeluhuoneessa.”
Sirius kohotti katseensa ja näki Lilyn, jonka kasvoilla oli hieman miettivä ilme.
”Hienoa. Siis ei, ei yhtään hienoa, missä hän voi olla?” Sirius kysyi ja loihti myös miettivän ilmeen kasvoilleen.
”Miten olisi vaikka sairaalasiipi”, Lily avusti ystävällisesti.
”Tarkoitatko, että…? Voi hitto, mennään!” Sirius pomppasi seisomaan ja tiputti haarukkansa kovalla kolinalla kultaiselle lautaselleen. 
”Öö… joo”, James sanoi, kun ei muutakaan keksinyt. Sirius ja Lily juoksivat jo Suuren salin ovilla, eikä James kehdannut lähteä heidän peräänsä joten hän jäi Remuksen, Peterin ja Alisonin seuraan.
”Onkohan se uusi PVS:än opettaja, Chris Halliwell, mukava?” Alison kysyi rikkoen painostavan hiljaisuuden.
”Uskon, että hänellä on aivojen siasta päässään pumpulia”, James sanoi totisena.
”Ai siksi, että hän on hyvännäköinen?” Alison kysyi kulmiaan kohottaen.
”Luonnollisesti, kaikki hyvännäköiset ovat tyhmiä.”
”Onko Sirius sinusta tyhmä?”
”Onko Sirius sinun mielestäsi hyvännäköinen?”
”Totta kai.”
”Jaa, harmi…”
Alison virnisti Jamesille, joka oli ruvennut ahmimaan Siriuksen keskenjäänyttä ateriaa.
”Me myöhästymme kohta pimeydenvoimilta suojautumisen tunnilta”, Remus huomautti kymmenen minuutin päästä.
Alison kahmaisi lukemansa kirjat syliinsä ja pomppasi seisomaan.
”Voi ei, minun pitää vielä ehtiä käydä sairaalasiivessä, päätäni särkee. Sanokaa, että myöhästyn hieman”, hän sanoi ja juoksi niin kovaa kun jaloistaan pääsi pois hitaasti tyhjenevästä salista.
Kelmi kolmikko sen sijaan lähti melko hitaasti kohti pimeydenvoimien suojautumisen luokkaa. Toki heitä kiinnosti nähdä, millaisen opettajan he sinä vuonna saisivat, mutta silti he kävelivät hitaasti.
Ehkä juuri siksi he kolme myöhästyivät viisi minuuttia tunnilta. Chris (vai pitäisikö sanoa professori Halliwell?) seisoi luokan edessä ja käänsi sitten katseensa kolmeen kelmiin, jotka seisoivat ovella.
”Kas, ihmettelinkin miksi täältä puuttuu näin paljon porukkaa.”
Chris osoitti tyhjiä paikkoja, joista puuttuivat Annie, Kate, Lily, Sirius, Jessie, Alison ja äsken olivat myös puuttuneet James, Remus ja Peter.
Luihuiset istuivat lopen kyllästyneen näköisinä luokan toisella puolella, vaan Bellatrix Musta silmäili uutta opettajaa kasvoillaan sietämättömän tietäväinen ilme.
Chris näytti kovin kiusaantuneelta vetäessään pergamentin esiin.
”Öö… ketkä puuttuvat?”
”Lily Evans, Sirius Musta, Annie Potter, Alison Weinstein ja Jessie Stuart”, James luetteli viittaamatta.
”Ahaa, kiitos, herra – ”
”Potter, James Potter”, James sanoi ja väläytti mukava-ihminen-virneensä.
”Ahaa, selvä. Tuossa on kyllä vielä yksi paikka…”
Ovi pamahti auki ja Kate Gilbert pelmahti sisälle.
”Anteeksi, että olen myöhässä, unohdin kirjat makuusaliin”, hän sanoi ja räpytteli silmiään. Bellatrix nyrpisti nenäänsä, kun olisi haistanut jotain pahaa, mutta luihuispojat kohensivat ryhtejään.
James pyöräytti silmiään. Olisipa Lily täällä…
Ovi pamahti uudelleen auki ja tällä kertaa Alison kiirehti sisälle.
”Anteeksi, minun piti hakea särkylääkettä, sanoin kyllä kelmeille, että sanovat, että myöhästyn”, hän sanoi hengästyneenä.
Chris näytti vielä kiusaantuneemmalta. Tämä ei mennyt ollenkaan niin, kuin oli pitänyt…
Ovi pamahti auki jo kolmannen kerran ja Sirius, Lily ja Jessie astuivat sisälle. Jessie näytti hieman kalpealta ja huonovointiselta, mutta hymyili urheasti.
”Anteeksi, olimme sairaalasiivessä”, kaikki kolme sanoivat yhtä aikaa.
”Minä en halua kuulla enää kertaakaan, kun joku sanoo anteeksi”, Chris tuskaili ja istui opettajanpöydän päälle.
”Onko tässä nyt kaikki paikalla?”
”Yksi kyllä puuttuu”, Sirius sanoi totisena istuttuaan Jamesin vierelle.
”Kuka?”
”Annie Potter, hän on sairaalasiivessä”, Sirius vastasi. Chris näytti kummastuneelta.
”Mitä te kaikki teette sairaalasiivessä, onko se nykynuorison treffipaikka? Minä suosittelisin mielummin vaikka keittiötä…” hän sanoi saaden muutaman tytön tirskumaan.
”Niin minäkin”, James sanoi kovaan ääneen ja iski silmää Siriukselle, joka virnisti. Lily pyöräytti silmiään kattoa kohden, mutta Chris huomasi sen.
”Mikä sinun nimesi on?” hän kysyi ja osoitti Lilyä, jonka kauniit silmät laajenivat hämmästyksestä.
”Lily Evans”, tyttö sanoi tottelevaisesti.
”Minusta sinun pitäisi istua tämä tunti Potterin vieressä”, Chris sanoi.
Koko luokka kääntyi katsomaan vuoroin Lilyä, vuoroin Jamesia.
”Öö… miksi?” Lily kysyi vihdoin.
”Koska minusta niin on parasta. Sinä blondi neiti Evansin vieressä – ”
”Minun nimeni on Jessie Stuart”, Jessie kivahti.
” – vaihda paikkaa Potterin kanssa”, Chris lopetti tyytyväisesti virnistellen.
”Tai oikeastaan, sekoitetaanpa tätä luokkaa saman tien enemmän. Eli neiti Stuart ja… uskoisin sinun olevan Sirius Musta, te olette pari. Potter ja Evans, Th – tarkoitan Gilbert ja Piskuilan, Lupin ja Weinstein…”
Kukaan ei viitsinyt kysyä, mistä Chris yhtäkkiä tiesi kaikkien nimet. Oikeastaan kukaan ei edes välittänyt, kaikki keräsivät nuristen tavaroitaan ja vaihtoivat paikkoja.
”Hienoa, nyt kaikilla on enemmän tai vähemmän miellyttävä pari, joten voimme aloittaa – ” Chris ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun seinän takaa (sen seinän takana ei tietojen mukaan ollut mitään muuta kuin ulkoilmaa) kuului kammottavaa mylvintää.
Muutama tyttö kiljaisi ja jotkut hätkähtivät. Hätkähtäjiin kuului myös Lily, joka kaatoi samalla mustepullon. Pullo särkyi Jamesin pulpetille ja musta neste valui pojan housuille.
”Ei hätää, tuo kuuluu yllätykseen, mikä teille on tulossa tässä… no, lähiaikoina”, Chris sanoi järkyttyneelle luokalle.
Bellatrix näytti taas kovin tietäväiseltä, mikä sai opettajan hermostuneen oloiseksi.
”Niin, siis… ööh… joo, tänään tiedän pitää siis… voi, Merlin, tarkoitan, että…” Chris änkytti.
Hän ei edes näyttänyt huomaavan sitä pientä väittelyä, mitä James ja Lily melko kovaan ääneen juttelivat luokan perällä.
”Anteeksi, minun ei ollut tarkoitus kaataa tuota mustepulloa…” Lily sanoi hermostuneen oloisena ja kaivoi taikasauvan laukustaan.
”Vau, Lily Evans pyytää minulta anteeksi! Hienoa, tosin minun housuni ovat aivan musteessa…” James virnuili.
”Anna minä autan…” Lily kohotti taikasauvaansa, mutta James työnsi sen kauemmas ja onki omansa täydestä koululaukustaan.
”Anteeksi nyt vaan, mutta en ole varma, haluatko taikoa minut lapsettomaksi vai puhdistaa housuni, joten teen sen itse”, James vastusteli ja heilautti taikasauvaansa sanoen: ”Kuuraannu” ja muste katosi pulpetilta ja myös hänen housujensa etumukselta.
Lily pyöräytti silmiään ja laski taikasauvansa pulpetille.
”Sinulla on kyllä mielikuvitusta, miksi haluaisin taikoa sinut lapsettomaksi?” hän kysyi.
”Et miksikään, koska haluat saada kanssani lapsia”, James vastasi hilpeästi ja hivuttautui vähän kauemmas, että Lily ei pystyisi lyömään häntä.
”Vain unelmissasi, Potter”, Lily sanoi vihreät silmät viiruina ja kääntyi taas seuraamaan Chrisiä, joka haroi hiuksiaan.
”Hmm… aika useasti kyllä niissä”, James myönsi ja virnisti. Lily nappasi taikasauvansa ja osoitti sillä Jamesia.
”Sanakin vielä, niin sinulle käy huonosti”, hän sanoi, mutta James näki tytön silmistä, että tämä ei ollut tosissaan.
Poika virnisti hieman epävarmasti ja nyökkäsi, kääntyen katsomaan opettajaa, joka oli saanut koottua itsensä.
”Aivan, tänään siis harjoittelemme yksinkertaisia asioita, aseistariisuntaa, tainnuttamista ja herpaannu-loitsua”, Chris sanoi.
”Menkää parinne kanssa jonnekin tänne luokkaan, mieluusti melko kauas toisesta parista ja keskittykää! Loitsuja ei saa väistää eikä estää mutta aseistariisumista saa yrittää”, hän jatkoi.
Pian koko luokka täyttyi punaisista välähdyksistä, muksahduksista ja huudoista.
”Tämä on lasten leikkiä”, Sirius mutisi ärtyneenä heilauttaessaan sauvaansa, jolloin Jessien taikasauva lennähti hänen käteensä, vaikka poika ei ollut edes sanonut mitään.
Jessie nyökkäsi tympääntyneenä, nappasi taikasauvansa ilmasta Siriuksen heittäessä sen hänelle ja taikasauvan heilautuksella riisui taas pojan aseista.
Jamesilla ja Lilyllä meni suunnilleen samalla tavalla, kyllästyneenä he heilauttelivat sauvojaan, jolloin heidän taikasauvansa lentelivät ympäriinsä.
Peterillä sen sijaan ei mennyt niin hyvin, Kate oli ehtinyt tainnuttaa hänet jo monta kertaa ja herättänyt tämän yhä uudelleen ja uudelleen, kun taas Peter ei ollut onnistunut kuin vain sytyttämään vahingossa kaapunsa tuleen.
Remus ja Alison olivat myös kyllästyneitä, he tainnuttivat toisiaan yhä uudestaan ja uudestaan kunnes vihdoin Chris huusi melun yli, että he saisivat lähteä.
”Hmm… ihan hyvä opettaja, tunti vaan oli tylsä ja helppo”, Remus sanoi Alisonin nyökkäillessä vieressä.
”Tylsä on liian vaimea ilmaisu, tappavan tylsä olisi paljon parempi”, James nurisi. Lily nyökkäsi näyttääkseen olevansa samaa mieltä.
”Neiti Evans, herra Potter, viitsisittekö tulla käymään täällä!”
James ja Lily kääntyivät ja näkivät professori McGarmiwan tulevan heitä kohti.
”Tehän olette valvojaoppilaita ja tiedätte, että valvojaoppilailla on tiettyjä tehtäviä, esimerkiksi partioiminen käytävillä – herra Musta, tässä ei ole mitään hauskaa, te muut voitte mennä jo siitä seuraavalle tunnille – mihin minä jäinkään? Ainiin, teidän pitää tänä iltana partioida käytävillä yhdeksästä yhteentoista. Nähdään minun huoneessani kahdeksalta, niin kerron hieman tarkemmin”, McGarmiwa sanoi ja kohotti kulmia.
”Selvä, professori”, Lily sanoi ja astui ei-niin-hellävaraisesti Jamesin varpaille.
”Au! Niin siis juu, totta kai”, James sanoi ja pomppi yhdellä jalallaan.
McGarmiwan suupieli nyki mutta hän kääntyi ja poistui paikalta skottiruutuisen kaavun helmat liehuen.
”Auts, Lily, yritätkö murskata varpaani?” James ähkäisi ja astui ’murskatulle’ jalalle irvistäen.
”Yritän”, Lily sanoi yksinkertaisesti ja lähti marssimaan ulko-ovia kohti, seuraavaksihan oli yrttejä. James ryntäsi hänen peräänsä virnuillen.
”Tiedätkö, minä odotan innolla meidän partiointiamme”, hän sanoi leveästi hymyillen. Lily kohotti kulmiaan.
”Niinkö? Minä en.”
James virnisti ja iski silmäänsä.
”Syvällä sisimmässäsi – ”
Lily huokaisi syvään ja kääntyi katsomaan Jamesia. Hänen katseensa lipui pähkinänruskeista silmistä huuliin aivan vahingossa…
Vaivalloisesti hän sulki silmänsä ja avasi ne taas, varomatta katsomasta Jamesia edes silmiin.
”Syvällä sisimmässäni minä haluan nyt mennä yrttien tunnille”, hän sanoi ja lähti päättäväisesti tarpomaan vihreän nurmikentän yli kohti kasvihuoneita.
James katsoi hänen peräänsä virnistellen ennen kuin pinkaisi juoksuun.
”Hei Lily...!”

¤¤¤

”Te olette myöhässä.”
Ne olivat ensimmäiset sanat, mitkä professori McGarmiwa sanoi, kun hengästyneet Lily ja James ryntäsivät sisälle hänen huoneeseensa.
”Anteeksi, professori, tämä idiootti oli hävittänyt taikasauvansa ja etsi sitä vielä hetki sitten”, Lily selitti nopeasti ja hengästyneenä.
McGarmiwa tutkaisi kaksikkoa silmälasiensa yli ennen kuin heilautti taikasauvaansa, jolloin hänen pöytänsä eteen ilmestyi kaksi epämukavan näköistä puutuolia.
”Istukaa, olkaa hyvät”, hän sanoi ja nyökkäsi.
Lily ja James istuutuivat nopeasti, James kaiveli taskujaan kunnes vihdoin löysi uuden johtajapojan merkkinsä ja kiinnitti sen nopeasti kaapunsa.
Professori McGarmiwa kohotti kulmiaan ennen kuin pudisti päätään ja huokaisi.
”Teidän siis pitää partioida tänään kaksi tuntia käytävillä”, hän aloitti katsellen Jamesia hieman epävarmasti.
”Ja –?” James kysyi.
”Ja passittaa kaikki oppilaat omiin tupiinsa. Valvojaoppilaat auttavat teitä yhdeksään asti, jonka jälkeen opettajia siirtyy niiden oppilaiden tilalle”, McGarmiwa sanoi.
”Ymmärsittekö?”
”Kyllä”, James sanoi. Lily nyökkäsi ja vilkaisi vähän paheksuvasti Jamesia, joka virnuili tyytyväisenä. McGarmiwa huokaisi raskaasti ja nyökkäsi.
”Hienoa, sitten voittekin mennä”, hän sanoi. Lily ja James pomppasivat seisomaan, nyökkäsivät McGarmiwalle ja viilettivät käytävään.
”Pitääkö meidän kulkea yhdessä?” Lily kysyi kiinnittäen valvojatytön merkkiä paremmin kaapunsa rintamukseen.
”Luonnollisesti”, James sanoi nyökkäillen näyttäen niin paljon joltain opettajalta, että Lily tirskahti. James sen sijaan näytti hämmästyneeltä. Oliko hän saanut Lily Evansin nauramaan?
”Mitä sinä tuijotat?” Lily kysyi. Hänen smaragdinvihreät silmänsä loistivat iloisesti, mikä sai Jamesinkin hymyilemään.
”En mitään, jatketaan matkaa”, hän sanoi.
Kaksikko jatkoi matkaansa. He ajoivat muutaman nenäkkään, noin neljäsluokkalaisen korpinkynnen oleskeluhuoneeseensa samoin muutaman puuskupuhin ja rohkelikon huispausjoukkueen pitäjän, kuudenluokkalaisen Sam Baconin ja tyttöystävän, jota kumpikaan ei tunnistanut.
”Anteeksi, kapteeni”, Sam sanoi virnistellen ja kumarsi Jamesille, joka virnisti takaisin.
”Tämä on sen verran paha rikos, että minun on jätettävä sinut jälki-istuntoon”, hän sanoi muka-tosissaan.
”Sanoo herra, joka hiippailee ympäriinsä pitkin yötä. En kyllä tajua miten onnistutte siinä…”
Tyttö Samin vierellä rykäisi merkitsevästi.
”Ai niin, tämä on tyttöystäväni Amy Shepard”, Sam sanoi ja osoitti hänen vieressään olevaa tyttöä, jonka kasvoilla oli nyrpeä ilme. Tytön kuparinpunaiset hiukset olivat leteillä ja harmaanvihreät silmät olivat suuret, mutta niissä oli ilkeä pilkahdus.
”Hän on korpinkynnestä”, Sam lisäsi vielä nopeasti ja lähti raahaamaan tyttöystäväänsä poispäin.
”Minä tiedän tuon tytön, kauhean epäkohtelias kaikille. En tajua, miten Sam on voinut kiinnostua hänestä”, Lily sanoi katsoen säälivästi heidän peräänsä.
”Ehkä tuo ihme gepardi vai mikä se sukunimi olikaan, on noitunut Samin”, James ehdotti heidän jatkaessaan matkaansa.
Lily aloitti pitkän selostuksen lemmenjuomista, - loistuista ja muusta Jamesin mielestä kovin hyödyttömästä.
”Kiva”, James sanoi, saadakseen Lilyn lopettamaan mutta tyttö vaan jatkoi puhettaan. Vihdoin James ei jaksanut enää vain pysähtyi ja katsoi Lilyä suoraan silmiin.
Tyttö katsoi takaisin. Tällä kertaa Jamesin katse lipui hänen huuliinsa, poika astui askeleen eteenpäin, työnsi Lilyn hellästi seinää vasten ja painoi huulensa tytön huulille.
Lily oli jo aikeissa kohottaa kätensä läpsäistäkseen Jamesia poskelle niin kovaa kun jaksoi, mutta antoi kätensä valahtaa alas.
Oikeastaan James oli hyvä suutelija ja kerran sitä vaan eletään…
Molempien hämmästykseksi Lily vastasi suudelmaan ja kietoi käsivartensa tämän kaulan ympärille. Suudelma oli juuri sellainen, millaisen Lily oli aina halunnut saada, samalla intohimoinen mutta lämmin ja pehmeä.
”Hyvää iltaa, johtajaoppilaat”, Dumbledoren huvittunut ääni kuului hieman kauempaa. Lily ja James kavahtivat kauemmas toisistaan ja kääntyivät katsomaan rehtoria, jonka vaaleansiniset silmät tuikkivat puolikuiden muotoisten silmälasien yli.
Lily tunsi kasvojaan kuumottavan ja oli varmasti yhtä punainen kuin hiuksensa.
”Iltaa, rehtori”, James sanoi.
”Huomaan, että olette keksineet muutakin tekemistä, mutta kai tuon voisi hoitaa työajan ulkopuolella?” Dumbledore kysyi silmät yhä tuikkien.
”Se – ” Lily aloitti mutta James keskeytti hänet.
”Luonnollisesti, olen aivan samaa mieltä”, poika sanoi nyökkäillen.
”Hienoa.” Dumbledore jo lähdössä, ennen kuin kääntyi ja iski Jamesille silmää.
”Ja onnea muuten.”
Vanhus hävisi kevein askelin nurkan taakse jättäen taakseen hyvin nolostuneen Lilyn ja hyvin hölmistyneen Jamesin.

-----------------------

Hähää, siinäpä se luku nyt oli. Yritin vähän vihjailla tuosta Katesta yhtä juttua, en tiedä tajusiko kukaan... no, sana on nyt teillä joten kommentteja, kommetteja. ;D
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 03, 2008, 17:13:16 kirjoittanut Jippu »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) Jatkoa 28.4.!!!!!
« Vastaus #6 : Toukokuu 03, 2008, 18:54:20 »
Onyksi: Kiitos taas kommentista. :D Juu, tuossa piti lukea huuto, korjasin sen. Kiireessä kirjoittaa vähän mitä vaan... Miten tuo Peterin sukunimi kirjoitetaan? xD Minä olen kirjoittanut sen aina Pirskuilan, mutta kai se on sitten joku Piskuilan tai joku sinne päin. Joo, se on siinä siis ihan tahallaan. xD
Hähää, Dumbledoren ei olisi tarvinnut ilmestyä paikalle, mutta minäpä olin ilkeä tällä kertaa. ;D
Tuosta Remuksesta ja Alisonista en kerro vielä mitään, ajan myötä selviää, ovatko he yhdessä vai erikseen tämän ficin... kröhöm... loppukohdassa. ;D
Tämä luku oli aika lyhyt ja seuraava on vielä lyhyempi mutta lupaan, LUPAAN kirjoittaa sen jälkeen pidemmän, joka korvaa nämä kaksi lyhyttä. :D No, kiitos kuitenkin kommasta. : D

Valkovuokko: Joo, olen lukenut niitä kirjoja, olen toivoton noissa nimissä ja kopsaan niitä usein kirjoista tai elokuvista, eli jostain kirjoista tuttuja nimiä kyllä löytyy... Ja se on muuten Weinstein, ei Weinstain :DDDD
Niin, siis tähän kommenttiin... Tämä luku oli oikeastaan aika lyhyt, seuraava on vielä lyhyempi niin kuin jo sanoinkin... Remuksen haikailuista en vielä tiedä, haikaileeko hän kenen perään ja milloin muttaaa... Alisonin ei ole tarkoitus olla kylmä hahmo, kylmyys varmaan johtuu siitä, että en ole syventänyt tätä hahmoa vielä juuri ollenkaan. Ehkä hän on vaan utelian ja kun kuuli Lilyn ja Siriuksen puhuvan jotain Jessiestä, hän halusi lähteä itse katsomaan. Ehkä, en tiedä. xDD Lily/Jamesia tuleekin jo seuraavassa luvussa aika paljon. ;D Ja Bellatrix todella tietää yhden... asian, josta en vielä kerro. Ainiin, unohdin melkein kiittää kivasta kommentista. Eli kiitos. :DD

Juuh, tämä luku siis on lyhyt verrattuna näihin muihin lukuihin. Tässä luvussa siis on täysikuu ja sitä ah-niin-ihanaa Lily/Jamesia. ;D

6.osa-Kuutamon kuujuhlat

Seuraavana aamuna Lily ei olisi halunnut nousta ollenkaan lämpimästä sängystään. Eilinen palautui hänen mieleensä kirkkaana, kuin hän olisi katsellut sitä filmiltä.
”Lily, ystäväiseni, ylös, ulos ja lenkille!” Jessie hihkui pirteästi. Hän oli vetänyt jo koulupuvun päälleen, mutta kauniin vaikutelman pilasi tummat varjot silmien alla.
”Minä en halua enää ikinä nousta tästä sängystä”, Lily mutisi vetäen peiton päänsä päälle.
”Mistä päin nyt tuulee?” Jessie kysyi. Sängyn jouset narahtivat, kun tyttö istui peittonsa alle hautautuneen ystävänsä sängyn reunalle.
”Mistä minä voin tietää, sinuna menisin ulos ja tarkistaisin asian”, Lily sanoi. Alison, joka istui sängyllään harjaamassa hiuksiaan, virnisti itsekseen ja laski harjan käsistään.
”Tapahtuiko eilen jotain… hmm… no, epäsopimatonta?” hän kysyi. Lilyn pää ilmestyi peiton sisältä ja hän ponnisti istumaan.
”Juu ei, minun täytyy vielä ehtiä suihkuun”, punapää sanoi kiusaantuneena ja juoksi niin nopeasti kuin pystyi kylpyhuoneen ovelle.
Alison ja Jessie vaihtoivat tietävät katseet, ennen kuin Alison kietaisi hiuksensa nopealle poninhännälle ja pomppasi seisomaan. Yhdellä taikasauvan heilautuksella hän petasi sänkynsä ja nappasi laukkunsa lattialta ennen kuin viiletti ovelle.
”Pitää käydä poikien makuusalissa utelemassa tästä lisää”, hän sanoi ja iski silmää. Jessie tuijotti hetken kylpyhuoneen ovea, kylpyhuoneesta kuului Lilyn laulelua, ennen kuin hänkin kahmaisi laukkunsa mukaan ja ryntäsi Alisonin perään.
”Hei, odota minua! Minäkin haluan tietää!”
Poikien makuusali oli pelkkää sekasortoa. Sirius konttasi lattialla etsimässä jotain, James heitteli vaatekaapista lisää vaatteita lattialle, hänkin kai etsi jotain, Peter kuorsasi melusta välittämättä ja Remus viskoi Jamesin vaatteita (joista suurin osa lensi hänen päälleen) Siriuksen sängylle.
Sirius oli ensimmäinen, joka älysi tyttöjen seisovan ovella.
”Ai hei, kaunokaiset. Saanko kysyä, mitä teette täällä tähän aikaan?” poika kysyi ja roikotti ilmeisesti puhtaita sukkia käsissään.
”Tulimme kysymään Jamesilta yhtä asiaa”, Jessie vastasi ja katsoi inhoten Siriuksen sukkia.
”Häh?” James kääntyi ympäri ja viskasi vielä viimeisen valkoisen kauluspaidan Remuksen päälle.
”Se koskee Lilyä”, Alison jatkoi Jessien puolesta. James kohensi hieman ryhtiään ja veti vaatekaapistaan viimeisen vaatekappaleen, punaisen t-paidan mihin oli kirjailtu mustalla erilaisia kuvioita.
Poika tiputti sen lattialle ja kävi Siriuksen vaatekaapin kimppuun. Alison naputti ärtyneenä lattiaa jalallaan ja katsoi Jamesin selkää.
James alkoi taas heitellä vaatteita ympäriinsä, Siriuksen likainen sukkapari lensi suoraan kuorsaavan Peterin naamalle.
”Eli jotain siis todella tapahtui!” Jessie sanoi voitonriemuisena. James kääntyi ja kohautti olkiaan.
”Voi sen kai niinkin sanoa, mutta minä lupasin Lilylle, että en kerro”, hän sanoi ja kääntyi taas vaatekaapin puoleen jatkaessaan vaatteiden heittelemistä.
Jessie iski salaa Alisonille silmää ja istui rennosti Siriuksen sängylle tutkien kynsiään.
”Onko Lily hyväkin suutelija?” hän kysyi. Alison virnisti ja istui Jessien viereen. He molemmat tuijottivat Jamesin selkää.
”Loistava, kuulemma”, Sirius sanoi. Jessie hätkähti, ääni kuului sängyn alta ja pian Sirius ilmestyikin pölyisenä ja sukkapari kädessään sängyn päälle.
”Anturajalka!” James ja Remus sihahtivat yhtä aikaa.
”No mitä, minähän kerroin vaan totuuden?”
”Sinulla on liian iso suu. Vihdoin!”
James vetäisi Siriuksen vaatekaapista mustan t-paidan, mihin oli kirjailtu punaisella ja kullalla rohkelikon leijona.
Sirius näytti hieman nololta, Jamesin mulkaistessa häntä.
”Se… on ilmeisesti jäänyt sinne.”
Alison rykäisi juhlallisesti ja kaikki kääntyivät taas katsomaan häntä (paitsi Peter, joka nukkui yhä sukat naamallaan).
”Me emme tulleet tänne kuuntelemaan teidän kiistaanne t-paidasta vaan utelemaan Lilystä ja… jostain”, hän sanoi. Remus viskasi yhden Siriuksen mustista kauluspaidoista lattialle ja virnisti.
”James lupasi kyllä Lilylle, että ei kerro kenellekään, mutta kyllä Lily kertoisi teille muutenkin, joten sillä ei ole väliä jos kerromme”, hän sanoi.
”Sinä saat sitten olla se, jolle Lily huutaa”, James mutisi vetäen mustaa t-paitaa paljaan ylävartalonsa peitoksi.
Jessie kohensi jännittyneenä asentoaan ja katsoi vuoroin Remusta, vuoroin Siriusta ja vuoroin Jamesia.
”Ei se ollut mitään ihmeellistä. Me vaan suutelimme, Dumbledore tuli ja sanoi jotain, en muista mitä, Lily tiuskaisi, että en saa kertoa suudelmasta kenellekään ja rynnisti pois paikalta”, James sanoi olkiaan kohauttaen.
”Minä tapan Lilyn…” Jessie murisi.
”Miksi?” Sirius kysyi kiinnostuneen näköisenä.
”Siksi, että…” Hän lopetti lauseensa kesken ja katsoi kaikkia makuusalin henkilöitä, jotka olivat kääntyneet katsomaan häntä. Eihän Jessie voinut sanoa, että Lily oli oikeastaan ihastunut Jamesiin, hän oli luvannut, ettei kertonut siitä kenellekään.
”Siksi, että hän on täydellinen tollo, kun päästää tuollaisen… hyvännäköisen ihmisen livahtamaan näpeistään”, tyttö sanoi ja hymyili leveästi.
Sirius tuijotti tyttöystäväänsä suu hieman raollaan ennen kuin virnisti hieman teeskennellysti.
”Pitäisikö minun olla mustasukkainen?” hän kysyi.
”Enpä usko, minä en vie parhaan ystäväni miehiä, mutta muuten…” Jessie iski Siriukselle hilpeästi silmää, loikkasi seisomaan vekkihameen helmat heilahtaen ja hyppelehti Alison perässään pois poikien makuusalista.
Sirius tuijotti heidän peräänsä ennen kuin käänsi katseensa tyytyväiseen Jamesiin.
”Hän vain vitsaili”, Sirius sanoi nyökytellen vakavasti.
”Niinpä kai…” James virnisteli, sitaisi nopeasti rohkelikon punakultaisen kravatin kaulaansa, heilautti koululaukun olalleen ja lähti kepein askelin kävelemään oleskeluhuoneeseen.
Hän ei todellakaan ollut tullut niin hilpeäksi siitä, että Jessie oli sanonut häntä hyvännäköiseksi vaan eräästä aivan toisesta asiasta.
Oikeastaan James oli melko varma, että oli saanut rivien välistä luettua Lilyn pitävän hänestä. Toisaalta James ei olisi ihmetellyt yhtään, jos Lily olisi hankkinut hänelle lähestymiskiellon sen eilisen suudelman vuoksi.
Ensimmäisen kerran elämässään poika kirosi sitä, että Dumbledore oli olemassa. Siis olihan rehtori oikein mahtava velho, nerokas ja hauska tyyppi, mutta käsittämätön romanttisten hetkien keskeyttäjä.
James huokaisi. Hänen hilpeä mielialansa alkoi hiljalleen latistua. Mitä hän sanoisi, nähdessään Lilyn Suuressa salissa? Tervehtisikö vai sanoisi jotain muutakin?
Toisaalta punaiset kämmenenjäljet poskessa eivät kuulostaneet kauhean mukavalta, joten James tyytyi istumaan Sam Baconin ja tämän parhaan ystävän Tim Bransonin seuraan mahdollisimman kauaksi Lilystä, joka istui aivan pöydän toisessa päässä.
”Milloin seuraavat huispausharjoitukset muuten ovat?” Sam kysyi voidellessaan paahtoleipäänsä. James työnsi lusikallisen puuroa suuhunsa ja näytti miettivältä.
”Oikeastaan menen tänä iltana puhumaan McGarmiwalle ja kysyn kenttää huomiseksi”, hän sanoi.
Sam virnisti.
”Varokin, jos huomenna sataa vettä. En aio uhrata kaunista kampaustani vesisateen takia”, hän sanoi. James vilkaisi huvittuneena Samin hiuksia, ne olivat melkein yhtä sotkuiset kuin hänen omansa mutta porkkananoranssit.
”Niinpä niin…” James mutisi ja käänsi katseensa pöydän toiseen päähän, missä Lily kaatoi hajamielisenä kurpitsamehua puurokulhoon.
Sam ja Tim pomppasivat seisomaan sanoen jotain taikuudenhistorian tunneista ja poistuivat paikalta. Jamesin äsken niin iloinen mieliala oli jo melkein pohjalukemissa, Lily ei näyttänyt havaitsevan ollenkaan, että joku tuijotti häntä.
Jameskin käänsi ärtyneenä katseensa ja hämmensi puuroa kulhossaan niin, että sitä roiskahti pöydälle ja hänen syliinsä.
”Voi helvetin helvetti…”
”Antoiko Jessie sinulle pakit?” Sirius lysähti huvittuneena istumaan ystävänsä viereen.
”Ei”, James vastasi lyhyesti ja yhdellä huolimattomalla taikasauvan heilautuksella hän korjasi puuron sylistään.
Vaikka päivä oli tavallaan mennyt jo pilalle siinä vaiheessa, vielä paljon pahempaa oli edessä.

¤¤¤

Oli aivan normaali tiistai-aamu sairaalasiivessä. Matami Pomfrey liihotti ympäriinsä jakelemassa lääkkeitä potilailleen, joita oli eilisen kahakan muutaman rohkelikon ja luihuisen välillä, lisääntynyt huimasti.
Yksi potilas, Annie Potter, ei ollut vieläkään herännyt sitkeästä tajuttomuudestaan. Oikeastaan matamin laskujen mukaan, tämän viehättävän ranskalaisneidin olisi pitänyt olla hereillä jo aikapäiviä sitten.
Annien sisko, Annabel, ei ollut millään suostunut menemään yöksi korpinkynnen tupaan, matami Pomfreysta hieman vaikutti, että tytöllä ei ollut juurikaan ystäviä siellä.
Matami Pomfrey veti verhot Annien sängyn ympäriltä sivuun ja antoi auringonvalon paistaa nuoren neidin kasvoille.
Annie ei liikahtanutkaan. Tytön aamulääkkeet olivat yöpöydällä pienessä muovikupissa, mihin matami oli ne eilen illalla jättänyt.
Vaikka lääkkeet näyttivät ihan normaalilta, matamilla oli vahva aavistus, että kaikki ei ollut kunnossa. Joku lääkkeissä oli vialla, tajuttomuuspotilaille ei ikinä annettu vihreitä lääkkeitä.
Matami Pomfrey onki pienen, vihreän pillerin muovikupin pohjalta ja tutki sitä tarkkaan.
”Aah, niin arvelinkin”, sairaanhoitaja mutisi. Pilleriin oli kirjailtu koristeltu kirjan, melko pieni S, mutta matami Pomfrey tunnisti heti, että se oli Shapovalov lääke.
”Miten neiti Stuartin lääke tänne on joutunut?” matami Pomfrey kysyi ääneen ja työnsi sen kaapunsa taskuun.
Ehkä olisi korkea aika pitää Jessie Stuartille kunnon puhuttelu.

¤¤¤

”Kuka osaa selittää, mitä animaagit ovat?” Professori McGarmiwa tutki seitsemäs luokkalaisia rohkelikkoja silmälasiensa yli.
Lilyn ja Remuksen kädet nousivat heti ylös mutta muutamat näyttivät harkitsevan tarkkaan, ennen kuin kohottivat käsiään hieman.
James ja Sirius juttelivat melko kovaan ääneen luokan perällä.
”Herra Potter, selitä mitä animaagit ovat”, McGarmiwa ärähti. James hätkähti mutta alkoi ulkomuistosta luetella mitä animaagit ovat, miten animaagiksi opiskeltiin ja jopa kuuluisimmat animaagit.
”Hienoa, Potter, viisitoista pistettä rohkelikolle. Pisteet kyllä lähtevät heti pois, jos jatkat tuota kaameaa meluamista siellä luokan perällä”, McGarmiwa sanoi. James virnisti Siriukselle, kun professori jatkoi paasaustaan animaageista. 
Kesken McGarmiwan luennon ovelta kuului koputus ja se sama puuskupuh tyttö, Serena Sandler kurkisti sisään.
”Matami Pomfrey pyytää Jessie Stuartia sairaalasiipeen”, Serena sanoi. McGarmiwa vilkaisi Jessietä, joka pyöritteli sulkakynää hermostuksissaan kädessään ja nyökkäsi.
”Selvä, ota tavarasi ja lähde, neiti Stuart”, professori sanoi. Jessie kahmaisi nopeasti kirjat, mustepullon, sulkakynän ja pergamenttirullan syliinsä, hymyili Lilylle ja Alisonille ja marssi päättäväisesti Serenan perään.
Serena lähti erisuuntaan kuin Jessie, ilmeisesti tunnilleen, kun taas Jessie lähti sairaalasiipeä kohti. Tytön mielessä pyörivät useat eri selitykset sille, miksi hänet kutsuttiin kesken tuntia sairaalasiipeen. Oliko joku syönyt hänen Shapovalov lääkkeitään ja kuollut? Mitä oli tapahtunut?
Hermostuneena Jessie työnsi sairaalasiiven oven auki. Matami Pomfrey kaatoi vettä hopeiseen kannuun ja nähdessään Jessien, hänen ilmeensä synkkeni.
”Neiti Stuart, minä löysin tänään yhden lääkkeistäsi Annie Potterin aamulääkkeitten seasta. Olisiko selitettävää?”
Hetken Jessie tuijotti sairaanhoitajaa suu raollaan ennen kuin sai puhekykynsä takaisin.
”Mitä tarkoitat?” hän kysyi.
”Yritätkö sinä tappaa Annie Potterin?” matami Pomfrey kysyi. Jessien silmät levisivät hämmästyksestä.
”Minä?! No en todellakaan, oletko ihan pimahtanut? Miksi minä haluaisin tappaa ystäväni serkun?” hän äyskähti ja laittoi kätensä puuskaan.
”Minun tietääkseni kenelläkään muulla ei ole Shapovalovia tässä koulussa, kuin sinulla”, matami Pomfrey sanoi rauhallisella äänellä.
”Satutko muistamaan, että ne lääkkeet varastettiin?” Jessie melkein huusi.
”Voisitko puhua vähän hiljempaa, täällä on potilaita, jotka kaipaavat lepoa. Voimme jatkaa tätä keskustelua kansliassani”, sairaanhoitaja sanoi.
”Minä en halua, minulla on muuta tekemistä”, Jessie tiuskaisi ja kääntyi niin, että hänen kauniit, blondit hiuksensa melkein osuivat matami Pomfreyn kasvoihin.
Sairaanhoitaja jäi hämmästyneenä katsomaan, miten Jessie marssi ulos sairaalasiivestä ja paukautti oven kiinni niin, että tärähti.
Matami Pomfrey pudisti päätään ja kääntyi taas kaatamaan vettä kannuun. No, ehkä hänen sitten piti uskoa tyttöä, kerta tämä näytti olevan niin tosissaan siinä, että ei yrittänyt tappaa ketään.
Seuraava kysymys kuuluikin: kuka sitten?

¤¤¤

Vihdoin kaikki tunnit olivat ohi ja kaikki alkoivat valua kuka minnekin, kirjastoon, johonkin nurkkaan nuoleskelemaan, oman tuvan oleskeluhuoneeseen, tarvehuoneeseen, pihalle…
Kelmit kuuluivat siihen joukkoon, mikä oli menossa pihalle ja Lily ja Alison siihen, jotka olivat menossa tekemään läksyjä kirjastoon. Jessie oli vieläkin niin näreissään, että meni suoraa päätä oleskeluhuoneeseen.
Ulkona oli lämmintä, tuulenvire nosti muutaman lehden maasta ja ne lensivät jättiläiskalmarin järveen jääden kellumaan veden pinnalle.
Kelmit istuivat hieman kulahtaneelle nurmikolle, suuren puun alle. Remus veti läksykirjansa esiin, Sirius heittäytyi selälleen, James nojasi puunrunkoon ja Peter… no, Peter vaan istui ja tuijotti eteensä.
Hiljaisuus ei ollut kestänyt kuin muutaman minuutin, kun Remus alkoi puhua hyvin hiljaisella ja väsyneellä äänellä.
”Tänään on täysikuu”, hän mutisi ja paukautti kirjan kiinni. Sirius ponnisti istumaan ja virnisti.
”Hienoa, minulla onkin tylsää”, hän sanoi ja kietoi pitkän ruohonkorren etusormensa ympärille. James nyökkäsi ystävänsä sanojen vahvistukseksi ja tuijotti pilvistä taivasta.
”Näkymättömyysviitta alkaa pölyttyä, kun en käytä sitä kesällä”, poika sanoi.
Remus ei näyttänyt lainkaan niin iloiselta, kun ystävänsä. Oikeastaan hän pelkäsi täysikuuta, hän inhosi sitä… Kuka idiootti oli keksinyt edes täysikuun ja ihmissudet?
Sillä aikaa kun kelmit makasivat ulkona, Lily ja Alison raatoivat kirjastossa. Lily luki olevinaan kirjaa animaageista, mutta oikeasti hän ajatteli Jamesia. Hän tunsi pojan pehmeät huulet omillaan, Jamesin kädet vyötäröllään, viileän seinän selkänsä takana…
”Öhöm, Lils, voisit välillä vaihtaa sivuakin”, Alison huomautti hienovaraisesti.
”Miten niin, minä luen tätä”, Lily sanoi hieman terävämmin kuin oli tarkoitus.
”Sinä olet tuijottanut tuota samaa kohtaa noin vartin”, Alison sanoi ja nappasi kirjan Lilyn käsistä.
”Kelmit kertoivat, että sinä ja James suutelitte eilen.”
Lily mulkaisi Alisonia pahasti.
”Se oli vahinko”, hän sanoi punan kohotessa taas hänen poskilleen.
”Miten suuteleminen voi olla vahinko?” Alison kysyi tietäväisesti virnuillen ja kumartui lähemmäs.
”Oliko James hyvä suutelija?”
Lily pyöräytti silmiään ja kumartui myös lähemmäs.
”Oli, aivan uskomattoman hyvä”, hän sanoi dramaattisella äänellä.
”Ei, kun oikeasti”, Alison kannusti.
Lily kohautti harteitaan ja nojasi taas taaksepäin.
”Paras niistä, ketä minä olen suudellut”, hän sanoi. Nähdessään Alisonin ilmeen, hän läimäytti muodonmuutosten kirjan kiinni ja huokaisi.
”Mutta se oli vahinko ja onneksi Dumbledore tuli keskeyttämään. Mitä kaikkea siitä olisikaan syntynyt”, hän sanoi ja värähti (ei inhosta, ei todellakaan, jos niin luulette).
”Lily, James ja pimeä luutakomero. Tulisia suudelmia ja…”
”Ää, en halua kuulla enempää!” Lily työnsi virnistellen kirjat laukkuunsa ja pomppasi seisomaan.
”Minne sinä menet?” Alison kysyi.
”Vaihtamaan kuule suudelmia Jamesin kanssa”, Lily vastasi muka-tosissaan.
”Oikeasti?”
”En, minä menen päivälliselle”, hän sanoi ja lähti jättäen hölmistyneen Alisonin taakseen.

¤¤¤

Samaisena iltana, joskus kymmenen maissa, kelmit istuivat yhä takkatulen ääressä. Remus oli oikeastaan lähtenyt jo seitsemän maissa sairaalasiipeen, mutta muut kelmit vielä odottivat, että oleskeluhuone tyhjentyisi.
Vihdoinkin, noin puoli yhdeltätoista viimeisetkin ihmiset (oikeastaan Sam ja Tim) keräsivät kirjansa ja lähtivät vaeltamaan kantamuksiensa kanssa kuudenluokkalaisten poikien makuusaliin.
”Minä haen viitan ja kartan”, James sanoi ja lähti salamana makuusaliin tullen takaisin viiden minuutin päästä käsivarrellaan viitta, joka näytti juoksevalta vedeltä ja kädessään pergamenttirulla, joka oli juhlallisesti nimitetty kelmien kartaksi. Se näytti kaikki Tylypahkan salakäytävät ja käytävät. Sekin hyvä kartassa oli, että se näytti joka ikisen Tylypahkassa olevan ihmisen pienellä pisteellä ja nimilapulla. Oikeastaan se olikin kelmien syy siihen, että he eivät koskaan jääneet kiinni.
Kukaan ei koskaan päässyt yllättämään heitä näkymättömyysviitan ja kartan ansiosta.
”Kuka oli laittanut kartan Anturajalan sukkakoriin?” James kysyi heilauttaessaan viitan heidän päälleen ja työntäessään muotokuvan auki.
”Kuka siellä?” Lihava leidi kiekaisi.
”Me vaan, leidi rakas”, Sirius sanoi. Lihava leidi ei nähnyt heitä, pojathan olivat näkymättömyysviitan alla.
”Taas menossa tekemään tuhmuuksia? Jonain päivänä minä vielä kantelen teistä opettajalle”, Lihava leidi sanoi, mutta kelmit menivät jo kaukana.
Kuu oli vielä pilvien takana, mutta silti kelmikolmikko tihensi askeliaan. He halusivat olla Remuksen kanssa, kun muutos tapahtui.
Ulkona Peter muutti muotoaan rotaksi ja kipitti Tällipajun juurelle. Hän painoi siinä olevaa muhkuraa ja puu lopetti huojumisensa.
Matohäntä livahti edeltä pieneen koloon ja James ja Sirius (yhä ihmishahmoissa) tulivat perässä. James jätti näkymättömyysviittansa luolan suulle kelmien kartan kanssa. He muuttivat Siriuksenkin kanssa muotoaan (Siriuksesta tuli iso, musta koira ja Jamesista hirvi).
He löntystivät (Matohäntä oikeastaan kipitti) huoneeseen, missä Remus istui lattialla.
”Ai, te tulitte”, poika sanoi ja katsoi eläimiä, jotka tapittivat takaisin. Juuri silloin kuu tuli esiin pilven takaa ja pojan muodonmuutos alkoi.
Sarvihaara ja Anturajalka vilkaisivat toisiaan. Luvassa olisi taas kivulias yö…

¤¤¤

Lily ei jostain syystä saanut sinä yönä unta. Ehkä se johtui taivaalla möllöttävästä täysikuusta, jonka hehku siivilöityi verhojen läpi.
Kun Lily oli aikansa pyörinyt sängyssään unta saamatta, hän nousi ärtyneenä istumaan ja katseli ympärilleen makuusalissa.
Alison oli vetänyt peiton päänsä yli, Jessie nukkui täysin rauhallisesti vaaleat hiukset viuhkan tavalla tyynylle levinneenä, Annien sänky oli vieläkin tyhjä ja Kate oli vetänyt verhot sänkynsä eteen.
Lily nappasi yöpöydältä paksun kirjan, mitä oli lukenut ennen kuin oli yrittänyt nukkua, veti aamutossut jalkaansa ja tassutteli hiljaa oleskeluhuoneeseen.
Takan tuli oli palanut hiillokseksi ja yhdelle nojatuolille oli käpertynyt Heather Whitmanin kissa, Nauku.
Lily istui mahdollisimman lähelle vielä vähän lämmittävää takkaa ja uppoutui kirjaansa. Oleskeluhuoneen ikkunan eteen ei ollut vedetty verhoja, joten Lily ei edes tarvinnut valoja täysikuun valaistessa huoneen lempeällä hohteellaan.
Kello oli melkein kolme, kun muotokuva heilahti sivuun. Lily tiputti kirjan vahingossa lattialle kääntyen niin nopeasti katsomaan, ketkä olivat olleet niin myöhään ulkona.
Oikeastaan hän ei edes yllättynyt, kun sisään kömpivät ontuva James, Sirius, jonka poskessa oli avohaava ja Peter, joka näytti yllättävän hyväkuntoiselta verrattuna ystäviinsä.
”Missä te olette olleet?” Lily tiuskaisi ja nousi seisomaan laittaen kädet lanteilleen. Kolme kelmiä hätkähti ja kaikki katsoivat väsyneenä Lilyä.
”Emme voi kertoa, anteeksi vaan”, Sirius sanoi.
Lily katsoi heitä vihaisena ennen kuin kääntyi punaiset hiukset heilahtaen ja marssi tyttöjen makuusaliin vieviin portaisiin.
James katsoi alakuloisena hänen peräänsä.
”Minusta tuntuu, että olen taas nollapisteessä”, hän sanoi. Sirius virnisti pahoittelevasti ja pyyhkäisi verta poskeltaan.
”Ehkä meidän kannattaisi mennä nukkumaan, huomenna ensimmäinen tunti on pimeydenvoimilta suojautumista eikä Chris varmasti tykkää jos nukumme koko tunnin”, Peter sanoi viisaasti.
”Kuutamon henki on siirtynyt viideksi minuutiksi Matohäntään”, Sirius sanoi dramaattisella äänellä.
”Minä en tiennyt, että Kuutamolla on henki”, Peter sanoi. Hän näytti taas omalta tyhmältä itseltään.
James ja Sirius vilkaisivat toisiaan epätoivoisena.
”No joo, ehkäpä meidän sittenkin pitäisi mennä sinne nukkumaan…”

¤¤¤

Seuraava aamu valkeni sateisena. Pulleat pisarat hakkasivat Tylypahkan linnan ikkunoita ja saivat kaikki pysymään tiukasti aamuilla sängyissään, vaikka tunnit olivat alkamaisillaan.
Annie Potter raotti varovasti silmiään. Takaraivossa tykytti ilkeästi ja kaikki näkyi sahalaitaisena. Tyttö puristi silmänsä kiinni ja avatessaan ne uudestaan, kaikki näytti taas normaalilta. Sahalaidat ainakin olivat poissa.
Tyttö ei tiennyt ollenkaan, missä hän oli. Hän ei edes muistanut, mitä oli tapahtunut.
”Neiti Potter, olette hereillä. Hienoa, sitä onkin jo odotettu!” Pyylevä nainen kipitti hänen luokseen kädessä pikari, joka kupli hiljalleen.
”En ’aluaisi olla epäkohtelias, mutta kuka ’itto sinä olet?” Annie kysyi ja hivuttautui hieman kauemmas.
”Aivan, sinähän olet uusi täällä. Minä olen matami Pomfrey, sairaalasiiven parantaja”, nainen sanoi ystävällisesti hymyillen.
”Olenko minä sairaalasiivessä?” Annie kysyi.
”Olet, olet ollut jo kaksi päivää ja vielä tajuttomana. Juo tämä liemi, niin pääset ehkä jo huomenna pois”, matami Pomfrey sanoi ja ojensi pikarin Annielle. Se oli täynnä punaista, kuplivaa nestettä.
Annie tuijotti sitä epäluuloisena.
”Juo vaan”, matami Pomfrey sanoi ystävällisesti. Annie nosti pikarin huulilleen ja siemaisi sitä varovaisesti. Neste oli jääkylmää kuplinnasta huolimatta ja se maistui hieman mansikkajogurtilta.
Lopulta pikari oli tyhjä.
”Hienoa, nyt vaan lepäämään”, matami Pomfrey sanoi ja laski pikarin yöpöydälle. Hän oli jo kääntymässä, kun Annie pyysi häntä pysähtymään.
”Tuota… onko Annabel käynyt täällä?” tyttö kysyi vajotessaan makaamaan.
”Siskosi? Kyllä on, viimeksi eilen illalla. Minusta tuntuu, että hänellä ei ole kauheasti ystäviä siellä korpinkynnessä”, matami Pomfrey sanoi, ennen kuin katosi kansliaansa jättäen Annien miettimään sanojaan.

¤¤¤

Matami Pomfrey oli siinä oikeassa, että Annabelillä ei ollut paljon ystäviä tuvassaan. Oikeastaan Annabel oli niin kovasti halunnut rohkelikkoon siskonsa, serkkunsa ja Siriuksen kanssa, että ei päästänyt ketään lähelleen, vaikka muutama tyttö oli yrittänyt tutustua häneen.
Annabel itki usein itsensä uneen. Hän nukkui samassa, hyvin pienessä ja sinisellä sisustetussa makuusalissa kolmen tytön kanssa, jotka olivat olleet toistensa parhaita ystäviä jo ennen kuin edes tulivat Tylypahkaan.
Lena Kramer oli melkoinen… no, hienostelija. Hänellä oli täydelliset suklaanruskeat hiukset, harmaansiniset silmät, täydellisesti hoidetut kynnet, aina kauniisti meikatut kasvot, täydellinen vartalo ja kaiken hyvän lisäksi hän oli vielä todella fiksu.
Lena ei ollut ensimmäisenä iltana viitsinyt edes vilkaista Annabeliä kahta kertaa vaan oli iloisesti rupatellut ystäviensä kanssa jostain söpöstä pojasta, jonka oli tavannut Kaliforniassa.
Vanessa Goldman taas oli Annabelin mielestä ihan mukava, ainakin paljon mukavampi kuin Lena. Vanessalla oli mustat, luonnonkiharat hiukset joita tyttö piti aina pienellä poninhännällä niskassa, suuret, tummanruskeat silmät ja normaalia tummempi iho. Hän oli todella hyvä muodonmuutoksissa ja muuntelikin usein esimerkiksi hiustensa väriä huvittaakseen muita. Oikeastaan Vanessa oli todella mukava ja yritti olla Annabelin ystävä, mutta kuten sanottu, Annabel ei päästänyt ketään lähelleen.
Makuusalin kolmas tyttö oli Claire Bargiel. Hänellä oli vaaleat hiukset, mutta ne eivät olleet läheskään yhtä upeat kuin Jessie Stuartin kauniit, hopeanhohtoiset hiukset, vihreät silmät, mutta ei läheskään yhtä vihreät kuin Lily Evansin smaragdinvihreät silmät ja hän oli melko lyhyt.
Ja vaikka Vanessa olikin niin mukava, Annabel oli yksin. Yksin ensimmäistä kertaa elämässään.

¤¤¤

”Annie on herännyt”, James sanoi innoissaan Siriukselle ja Peterille, jotka olivat odottaneet häntä muodonmuutosten luokan edessä. Remus oli yhä sairaalasiivessä eilisen täysikuun takia. McGarmiwa oli pyytänyt Jamesin jäämään tunnin jälkeen puheilleen ja kertonut, Annien heränneen sinä aamuna.
”Hienoa, milloin mennään katsomaan häntä?” Sirius kysyi, heidän lähtiessään kohti Suurta salia ja hyvin ansaittua lounasta.
”Oikeastaan – ”
James ei ehtinyt sanoa mitään, kun joku huusi hänen nimeään kauempaa.
”James, Sirius, odottakaa!”
Pojat kääntyivät ja näkivät Annabelin juoksevan heitä kohti hiukset hulmuten.
”Moi”, tyttö sanoi ja veti syvään henkeä. Tyttö näytti kalpealta ja siltä, että ei olisi nukkunut ollenkaan moneen yöhön, mutta safiirinsiniset silmät tuikkivat iloisesti. James oli hieman pahoillaan, että ei ollut pitkään aikaan edes jutellut serkulleen, mutta tunne meni nopeasti ohi, kun Annabel aloitti paapattamisen.
”Ihanaa nähdä teitä taas! Joko kuulitte, että Annie on herännyt? Tulin juuri sairaalasiivestä, Annie on ihan innoissaan, kun pääsee jo ’uomenna kouluun! ’Än on aina halunnut käydä Tylypahkassa koulua, onhan Beauxbatons ihan kiva paikka mutta tämä on yliveto…”
James ja Sirius vilkaisivat huvittuneina toisiaan.
”Vedä välillä henkeä”, Sirius opasti. Annabel punastui kevyesti ennen kuin hymyili hieman ujosti.
”Anteeksi, olen perinyt tuon tavan äidiltä. Mutta minun pitää mennä lounaalle, tai myöhästyn muodonmuutoksista.”
Annabel heilautti kättään ja lähti Suurta salia kohti.
”Muistan elävästi sen aamun, kun Lina herätti meidän paukuttelemalla kattilankansia yhteen”, Sirius sanoi värähtäen.
James virnisti ja taputti ystäväänsä olalle.
”Niin minäkin. Korvani ovat vieläkin hellinä.”
”Se on ihan oikein sinulle, Potter.”
James pysähtyi kun seinään ja tajusi tuijottavansa suoraan Lilyn kauniisiin silmiin. Tyttö kavensi silmiään pelottavasti ja laittoi kätensä puuskaan.
”Meidän pitää puhua”, hän sanoi.
”Minä tiedän jo, sinä inhoat ja heidät niskaani kirouksia, jos tulen metriä lähemmäs sinua”, James sanoi kyllästyneenä äänellä, vaikka oikeasti hän oli kaikkea muuta kuin kyllästynyt.
Lily kallisti päätään koiramaisesti ja naputti jalallaan lattiaa.
”Siinä ei mene kauaa, tulisit vaan”, hän sanoi ystävällisellä äänellä. Sirius tönäisi yllättynyttä Jamesia niin, että poika melkein lensi Lilyn päälle.
”Nähdään kasvihuoneilla”, Sirius sanoi ja raahasi Peterin Suureen saliin.
James vilkaisi epävarmasti Lilyä, joka ei näyttänyt kauhean vihaiselta. Tyttö saattoi kyllä muuttua hetkessä suloisesta kissanpennusta hulluksi koiraksi.
Lily johti hänet tyhjään luokkahuoneeseen, jota ei ilmeisesti ollut käytetty aikoihin, ainakin pulpettien päälle kerääntyneestä pölystä päätellen.
”Miksi sinä minut tänne halusit?” James kysyi epäilevästi ja istui yhdelle huteralle pulpetille. Lily istui hänen viereensä ja huokaisi.
”Koska meidän pitää puhua. Miksi te olitte eilen niin myöhään ulkona?” tyttö kysyi tarkkailen Jamesia.
”En voi kertoa”, James sanoi heti. Lily kohotti aavistuksen kulmiaan ja hivuttautui lähemmäs poikaa, seuraten miten tämä muuttui jännittyneeksi.
”Miksi?”
”Öö… se on salaisuus”, James sanoi.
Lily hivuttautui vieläkin lähemmäs. Hän oli oikeastaan aivan kiinni Jamesissa.
”Minä… minä suutuin eilen ehkä vähän liian helposti”, hän sanoi tuijotellen kenkiään. Hän tunsi Jamesin liikahtavan.
”Ehkä”, poika sanoi hiljaisella äänellä. Sillä hetkellä Lily tiesi tarkalleen mitä tehdä. Hän käänsi katsomaan Jamesia, joka kääntyi myös katsomaan häntä ja…
Lily kumartui lähemmäs ja painoi huulensa Jamesin huulille. James vastasi suudelmaan omalla, ihanalla tavallaan mikä sai (hyvällä tavalla) kylmän väreet kulkemaan hänen selkäänsä pitkin.
Tällä kertaa kukaan ei tulisi keskeyttämään heitä.
Juuri kun James oli hivuttamassa kättään hieman alemmas Lilyn selällä, ovi lennähti auki ja huoneeseen astelivat Sam Bacon ja Amy Shepard. He riitelivät kovaäänisesti mutta molemmat hiljenivät nähtyään Jamesin ja Lilyn.
”Oho, anteeksi”, Sam sanoi. James vilkaisi häntä murhaavasti Lilyn hypätessä alas pulpetilta ja silotellessaan hiuksiaan.
Lily vilkaisi Amyä, joka tuijotti kylmästi takaisin ennen kuin hymyili Jamesille ja viiletti ulos luokasta.
”Minä en tiennyt, että sinulla on juttua Lily Evansin kanssa”, Sam sanoi nolona.
”En minäkään, oikeastaan. Ai niin, tänään on huispausharjoitukset, kuudelta. Sanotko muillekin?”
Sam nyökkäsi yhäkin hieman hämillään ja Jameskin lähti mahdollisimman nopeasti luokasta. Hän näki Lilyn käytävän päässä ja ryntäsi tytön perään.
Hänen yllätykseen Lily hymyili nähdessään Jamesin.
”Miksi kaikki aina keskeyttävät meidät?” hän kysyi hymyn leikitellessä hänen huulillaan.
”Koska kaikki ovat idiootteja?” James ehdotti.
”Meistä ei voi koskaan tulla mitään”, Lily sanoi yhä hymyillen. James astui lähemmäs Lilyä ja painoi suukon tämän poskelle.
”Ehkä ei, mutta yritetään.”

¤¤¤

Jo muutamassa päivässä tieto siitä, että James Potter ja Lily Evans seurustelivat, oli levinnyt koko kouluun. Vaikka James ja Lily yrittivät pitää matalaa profiilia, kaikki ohi kävelijät hymyilivät heille tietäväisesti tai onnittelivat Jamesia.
”Minä en käsitä mitä ihmeellistä siinä on, että seurustelen Jamesin kanssa. Onnittelevatko kaikki sinua ja Siriusta, kun kävelette yhdessä käytävällä?” Lily mutisi ärtyneenä perjantai-iltana makuusalissa. 
Jessie laski harjan kädestään ja väläytti säkenöivän hymyn.
”Ensinnäkin, on melko ihmeellistä, että olet inhonnut Jamesia koko elämäsi ja yhtäkkiä te seurustelette. Toiseksi, kukaan ei onnittele minua ja Siriusta, koska emme kävele yhdessä käytävillä emmekä tee muutenkaan mitään epäsopimatonta”, hän sanoi.
Alison tyrskähti.
”Ette muka tee Siriuksen kanssa mitään epäsopimatonta. Minä muistan, miten muutama ensiluokkalainen säikähti, kun te…”
”En halua kuulla enempää!” Lily ja Annie kiljaisivat yhtä aikaa. Alison hymyili ja jatkoi lausetta.
”Kun te nuoleskelitte melko tiiviisti taikuudenhistorian luokassa, kun niillä pikkuisilla alkoi tunti”, hän sanoi.
Jessie kohautti olkiaan ja pomppasi sängyltään seisomaan. Hänellä oli yllään vain lyhyt, silkkinen ja tummanpunainen yömekko ja hänen hiuksensa putoilivat olkapäille.
Lily istui risti-istunnassa omalla sängyllään ja selaili sylissään olevaa päiväkirjaa, Annie makasi omalla sängyllään mahallaan selaillen hajamielisesti MeNoidat-lehteä ja Alison seisoi peilin edessä kokeilemassa erilaisia kampauksia.
Katea ei näkynyt, tyttöjen onneksi, missään.
”Hei, tänään on perjantai-ilta!” Jessie hihkaisi yhtäkkiä. Lily ja Alison vilkaisivat toisiaan.
”Eikä…”
Annie kohotti katseensa lehdestään ja ponnisti istumaan.
”Mitä?” hän kysyi innoissaan.
”Pullonpyöritystä tyttöjen kesken, niin kuin joka perjantai”, Alison selitti ja kiepautti taikasauvaansa, jolloin hänen hiuksensa kihartuivat.
Lily huokaisi ja veti päälleen punaisen hupparin.
”Anteeksi vaan, mutta minun pitää mennä Jamesin kanssa partioimaan käytävillä”, hän sanoi.
”Älä ole tylsä, Lils, pyydä rakkaalta poikaystävältäsi, että partioi yhden kerran yksin”, Jessie aneli. Hänellä oli kädessään tyhjä kermakalja pullo.
Lily vilkaisi häntä vihaisesti.
”Olkaa vaan kolmestaan, minä menen rakkaan poikaystäväni luo”, hän sanoi, nappasi taikasauvansa ja johtajatyttönsä merkkinsä ja marssi ulos makuusalista.
Muut tuijottivat sulkeutunutta ovea hämmästyneinä.
”Mistä se nyt suuttui?” Jessie kysyi.
Alison tiesi vallan hyvin, mutta ei jaksanut ruvetta selittämään koko asiaa uudestaan joten kohautti vaan olkiaan ja heilautti taas sauvaansa, jolloin hiukset suoristuivat.
”No, ollaan sitten pullonpyöritystä kolmestaan.”

¤¤¤

Äiti,

olen nyt ollut ensimmäisen kouluviikon täällä Tylypahkassa. Onhan tämä ihan kiva paikka, mutta minulla on ikävä Ranskaan, Beauxbatons oli paljon mukavampi paikka.
Oikeastaan minulle tulee tästä paikasta, rohkelikon tuvasta ja kaikesta hieman haikea tunne, onhan tämä isän vanha koulu.
Tiedän, että sinun oli pakko tappaa isä, jotta saimme sen testamentin omaksemme, mutta olen seuraillut hieman Annieta ja Jamesia, ja minusta se testamentti kuuluu heille.
Mehän varastimme sen. Tainnutin Annien, niin kuin pyysit, mutta en onnistunut tappamaan häntä, enkä edes halunnut. Oikeastaan sen jälkeen minä aloin älytä, että on ihan älytöntä yrittää tappaa hänet.
Vaikka testamentti kuuluu hänelle, ei hän saa sitä ikinä. Sain muuten selville, että Jessie Stuartilla on se ikivanha velhosairaus, Shapovalov. Löysin Jessien lääkkeet hänen laukustaan ja yritin soluttaa yhden Annien lääkkeiden sekaan, jotta Jessie joutuisi vaikeuksiin. Hän on meidän makuusalimme inhottavin tyttö, kauhean ylimielinen ja kylmä. Ainakin minulle, ystävilleen ei.
Lääkkeen taas yritin soluttaa muihin lääkkeisiin, että vararehtori McGarmiwa epäilisi häntä, eikä minua.
Dumbledore luottaa minuun, eikä minusta ole oikein yrittää tappaa ketään. Yritän muuttaa itseäni.
Tiedän, että et pidä tästä, mutta testamentti on minulla ja annan sen, kunhan vaan saan olla Annien kanssa hetken kahdestaan.
Selitän myös samalla tämän kaiken hänelle. Olen vaihtanut siis puolta ja olen ylpeä siitä. Ehkä voisin myös sanoa kaikille kuka oikeasti olen.
En ole Kate Gilbert vaan Megian Thompson. Eikä Megian Thompson ole oikeasta paha ihminen.
Olen pahoillani.
Megian


-------------------------------

Lyhyt on, lyhyt on, mutta toivon kommentteja. ;D

« Viimeksi muokattu: Toukokuu 03, 2008, 21:49:23 kirjoittanut Jippu »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Onyksi

  • Ankeuttaja
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) Jatkoa 3.5!
« Vastaus #7 : Toukokuu 04, 2008, 22:11:04 »
Olin menossa jo nukkumaan. Ajattelin vain nopeasti vilkaista, onkos mihinkään suosikkificceihini tullut jatkoa ja sitten huomasin tämän. Olin oikeasti aika väsynyt mutta halusin lukea jatkon nyt enkä aamulla, sillä olisin kuitenkin koko yön pähkäillyt mitä ihmettä Lilylle ja Jamesille käy, herääkö Annie, saadaanko Megianista tietää jotain lisää. Nyt olen ihan tyytyväinen, että luin tämän jo nyt, sillä luku oli tosi hyvä ja ihanasti kirjoitettu. Saat nyt kommentin hyvin uniselta ja sekavalta Onyksilta, joten jos kommentissani esiintyy jotain hölmöä ja idioottimaista, pistä se väsymyksen piikkiin.

Elikkä. Luku oli siis ihana ja suloinen ja kertakaikkiaan mainio huolimatta "lyhyydestä". Nyt tulevat taas nämä perinteiset "ei kirjoitusvirheitä, sujuvaa tekstiä, kivoja vertauskuvia"- kehut, joita olen antanut nyt jo kaikille tämän ficin luvuille. Hahahaa. Innostuin totaalisesti lukiessani kommenttiasi luvusta.

Lainaus
Tässä luvussa siis on täysikuu ja sitä ah-niin-ihanaa Lily/Jamesia. ;D

Lause sai kasvoilleni idioottimaisen virneen. Olit myös kirjoittanut että seuraavassa luvussakin esiintyy L/J'tä. Oikeastiko?? Kiljun riemusta jos se on totta.

Nyt tulevat taas nämä minun lainaukseni.

Lainaus
”Niinpä niin…” James mutisi ja käänsi katseensa pöydän toiseen päähän, missä Lily kaatoi hajamielisenä kurpitsamehua puurokulhoon.


Lily tosiaan on hajamielinen. Tiedän minkä takia! :D

Lainaus
Lily luki olevinaan kirjaa animaageista, mutta oikeasti hän ajatteli Jamesia.

Lauseen alkua en oikein tajunnut, onko siinä yksi sana liikaa vai mitä?

Lainaus
”Vaihtamaan kuule suudelmia Jamesin kanssa”, Lily vastasi muka-tosissaan.
”Oikeasti?”
”En, minä menen päivälliselle”, hän sanoi ja lähti jättäen hölmistyneen Alisonin taakseen.

Ajattelin tämän kohdan luettuani "Lily, älä yritä huijata." Ihana kohta, sai minut hymyilemään. On mukavaa ettei kaikki huumori ole aina sitä kaksimielisyyttä.

Lainaus
Takan tuli oli palanut hiillokseksi ja yhdelle nojatuolille oli käpertynyt Heather Whitmanin kissa, Nauku.


Nauku! Mikä nimi!

Lainaus
”Neiti Potter, olette hereillä. Hienoa, sitä onkin jo odotettu!” Pyylevä nainen kipitti hänen luokseen kädessä pikari, joka kupli hiljalleen.
”En ’aluaisi olla epäkohtelias, mutta kuka ’itto sinä olet?” Annie kysyi ja hivuttautui hieman kauemmas.


Jännää. Olen aina kuvitellut että matami Pomfrey on luuviulu ja että muutkin ajattelevat niin. No, mielipiteistä ei voi tietenkään kiistellä. Ja tuo Annien "´itto" kuulostaa tosi naurettavalta, hyvällä tavalla siis. Tämän luvun ehkä huvittavin kohta mielestäni. Sinä se sitten osaat kirjoittaa hauskoja kohtia! :)

Lainaus
Tyttö saattoi kyllä muuttua hetkessä suloisesta kissanpennusta hulluksi koiraksi.

Hulluksi koiraksi? Kuten Siriukseksi? :)

Noniin. Siinäpä olivat lainaukseni tällä kertaa. Toivottavasti aurorit eivät tule poistelemaan mitään.
Lilyn ja Jamesin suudelma; täydellistä! On aina ihanaa lukea tuon parin välisiä suloisia kohtauksia! Ja voin hyvin tuntea miltä heistä tuntuu kun heidät keskeytetään jatkuvasti. Olen nimittäin yhtä raivoissaan kuin hekin. Ole ilkeä kun kirjoitat jonkun tyhmeliinin häiriköimään heitä! (Jos Dumbledore olisi ollut taas se keskeyttäjä, olisin varmasti sitonut hänen partaansa solmuja.)

Megian siis vaihtoi puolta. Olin niin keskittynyt inhoamaan häntä etten oikein nyt tiedä pitääkö hänestä vai en. On kuitenkin hyvä ettei hänestä ole tappajaksi.

Tämähän käy jännittäväksi. Odotan seuraavaa lukua hyvin innokkaasti, onhan siinä paljon romantiikkaa Lilyn ja Jamesin välillä, ehkäpä selityksiä joihinkin arvoituksellisiin asioihin ja paljon pituutta. :)
Ja anteeksi tämä typerä kommentti, yritin kuitenkin parhaani.

Onyksi (joka on sangen väsynyt.)

Poissa taivaan tähtönen

  • raindancer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) Jatkoa 3.5!
« Vastaus #8 : Toukokuu 07, 2008, 17:11:17 »
Hmm... Tämäpä on mielenkiintoinen ficci. Luin tämän joku pari viikkoa sitten ja olen seurannut tätä viimeiset kaksi kappaletta. Täytyy heti sanoa, että on hyvin kirjoitettu ficci ja hyvin keksit kaikkea ja on kyllä ihan listallani top50-fcit. Mutta silti tämä tuntuu vähän teennäiseltä ja hirveällä kiireellä kulkevalta. Tiedän että sitä on vaikea tajuta kirjoittajan kuvakulmasta ja kun kirjoittaa jokaisen kappaleen erikseen. Mutta kun lukee kaikki yhteen putkeen, huomaa, että tässä on kyllä aika nopeasti kaikki menossa.

Sitten voitaisiin siirtyä Jessiehen. En pidä hänestä melkein yhtään. Täytyy sanoa, että tässä on mielestäni melkein Mary Sue. Anteeksianteeksianteeksianteeksi. Tyttö on kaunis, seksikäs, ja tuollaista sairautta, jota en osaa kirjoittaa, on vain todella harvalla jne. Tiedän, että se on todella kivulias ja ei kiva ja hirveä. En vain saa päästäni pois sitä mielikuvaa, että hän on Mary Sue, en tiedä miksi. Sitten vielä on se, että hän on rengastanut Siriuksen pikkusormensa ympärille. He ovat juuri aloittaneet koulun ja hän ja Sirius jo seurustelevat. Ymmärtääkseni Sirius oli aika flirtti nuoruudessaan, joten tuntuu aika oudolta, että he alkavat yhtäkkiä seurustella. Ja mikä tekee Jessiestä vielä enemmänkin Mary Suen, on se, että hänen perheensä on pimeyden lordin kannattajia ja hän vihaa perhettään. Vähän niin kuin Sirius. Se varmaan myös vahvistaa mielipidettäni siitä Mary Sue-teoriastani. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni, eikä mitään muuta. Joten toivon, että et loukkaannu niistä^^

Lilystä ja Alissonista en oikein saa mitään paljon irti, mutta en olekaan niin tarkkaan syventynyt tähän ficciin. Lily ja James menivät yhteen ärsyttävän nopeasti ajatellen, että he ovat vihanneet toisiaan koko koulun ajan. Enkä oikein ymmärtänyt tuota Megan-juttua oikeastaan. Onko se niin, että James ja Annie perivät joltain kuolleelta sukulaiselta paljon rahaa ja tarvitsevat siihen testamentin, joka on Meganilla. Megan varjostaa Annieta, mutta miksi? Mitä ihmettä heillä - Meganilla ja hänen äidillään - on vastaan Pottereita? En oikein ymmärrä

Tämä on nyt tällainen ärsyttävän lyhyt viesti, mutta voisin vielä sanoa, että pidän silti kirjoitustyylistäsi. Se on virkistävän erilaista verrattuna muihin ficceihin. Mutta kiitän tästä hienosta ficin alusta ja aion jatkaa seuraamista lukemista vielä. Tässä on uusi lukija sinun ficciisi! Ja vaikka viestini saatoin vaikuttaa hirveän negatiiviselta, se ei ollut tarkoitus. Se on vain tyylini kirjoittaa kommentteja ficceihin. Koska en koskaan kirjoita: "Ihana! Pidin, ei mitään virheitä ja jatkoa!" -viestejä. En vain pidä niiden lukemisesta, enkä kirjoittamisesta, joten tällaisia viestejä syntyy sitten. Ja jos ymmärsin jotain väärin, ole kiltti ja korjaa väitteeni.

Mutta kiitos ja heipparallaa,
taivaan tähtönen
White shores are calling. You and I will meet again. And you’ll be here in my arms, just sleeping

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) Jatkoa 3.5!
« Vastaus #9 : Toukokuu 15, 2008, 21:23:23 »
Onyksi: Juu, kiitos kommentista. :D Seuraavassa luvussa tosiaan on myös Lily/Jamesia. Tai siis juu... On on. :D Juu, kiitos kaikista kehuista noitten lainausten jälkeen, en jaksa ruveta erikseen niitä vatvomaan. :D Hähää, minusta on hauskaa keskeyttää aina keskeyttää L:län ja J:in suudelmat. Ensin ajattelin Dubbista mutta onneksi vaihdoin sen Samiin ja Amyyn, arvon rehtorille ei saa olla väkivaltainen. ;DD Seuraavassa luvussa (jos se nyt joskus sattuu ilmestymään) on paljon romantiikkaa, draamaa ja rakkautta (romantiikka ja rakkaus on sama asia, tiedän). :D Niin siis... ja voin luvata, että se on pidempi. :D Siis luku on pidempi kun edellinen.

Luisachenchenchen: (Aarrghh, inhoan vaikeita nimimerkkejä. xD) Juu-u, se testamentti juttu. Eli siis, Jamesin isoisä, Josh (oliko se Josh vai John, en muista xDD) antoi testamentin parhaalle ystävälleen, joka sattumoisin oli Megianin isä Steve. Megianin äitiä, Mirandaa, alkoi tämä testamentti kiinnostamaan aivan kauheasti joten lopulta hän päättyi tappamaan aviomiehensä saadakseen sen käsiinsä. Testamentin he saivat, mutta vain Steven perillinen eli tässä tapauksessa Megian, pystyi sitä koskemaan. Miranda taas tiesi, että jos testamentin omistajat kuolisivat, testamentin saisi kuka vaan, mutta vaan siinä tapauksessa jos Jamesilla ja Anniella ei olisi lapsia ja eihän heillä ole. Ja Megianin pitää tehdä kaikki yksin, koska olisihan se vähän epäilyttävää jos aikuinen nainen kävisi koulua. :D Ja en nyt ymmärtänyt mikä sukunimi on kauhea? Ei mikään. :D Mutta jos ihmettelet miksi Megian vaihtoi nimeään, niin ihan vaan siksi, että Annie ei tunnistaisi häntä. :D

taivaan tähtönen: No, onhan se mukavaa saada välillä vähän negatiivisempääkin kommenttia. Oikeastaan minua ärsyttää vastatakin sellaisiin ihkutus-viesteihin ja tuo sinun kommenttisi on täyttä asiaa. :D Yleensä minun ficcini menevät hirveällä kiireellä tai/ja tuntuvat teennäisiltä omastakin mielestäni. Jos rupean kirjoittamaan kovin yksityiskohtaisesti ja jokaisesta asiasta, tähän ficciin tulisi yli sata osaa mikä ei olisi kovin mukavaa ja aikaakin menisi ihan liikaa. :D
Jessie... no, omasta mielestäni Jessie-hahmosta on mukava kirjoittaa ja myönnän, että tavallaan melkein (HUOM. MELKEIN) kirjoitinkin Jessien Mary Sueksi. Anteeksi vaan siitä. xDD Ja se sairaus kirjoitetaan Shapovalov ja se venäjänkielinen sukunimi. XDD Ja voin sanoa vielä, että Jessie ei eroa suvustaan, niinkuin Sirius, mikä taas saa... joo, en kerrokaan enempää. ;D
Aika moni sanoo, että Alison on vähän kylmä hahmo. Myönnän, niin onkin, Alisoniin en ole vielä ehtinyt kunnolla syventyä. En oikein keksi miten siitä (vai hänestä? whatever) kirjoittaisin vaikka minulla on koko hänen elämäntarinansa ylhäällä.
Juu, Megian juttu on monelle epäselvä, selitin sen tuossa äskeisessä, kun vastasin tuon outonimimerkkisen (en jaksa kirjoittaa sitä, sorry) kommentiin, että siitä voi lukea. Eivätkä Annie ja James ole perineet pelkästään rahaa, on siinä mukana jotain arvokkaampaakin. ;D Megan siis varjostaa Annieta koska haluaa halusi tappaa hänet. Megian ja hänen äitinsä ja oikeastaan koko suku, ovat olleet Pottereiden suvun kanssa verivihollisia koko elämänsä, siksi he niin kovasti toisiaan vihaavat. Jamesin isoisä ja Megianin isä vaan tekivät poikkeuksen, vähän niinkuin Sirius ja James. Heidän sukunsa inhoavat toisiaan ja - no, tajusit varmaan idean. :D
Ja minun mielestäni sinun viestisi ei ollut lyhyt, ainakin pidempi kuin minun. Minusta et ymmärtänyt mitään väärin, tai ei ainakaan tästä kommentista tullut sellaista mielikuvaa. :D
Ainiin, kiitos kommentista. :DD

HUOM Tämä ficci on nyt tilapäisesti tauolla. Anteeksi. :( Ei ole kauheasti aikaa jatkaa tätä, koulussa on kokeita niin paljon nyt kun koulut on loppumassa. Ja minulla on muutama projekti kesken mm. tämä minun uusin ficcini, P.S I love you, joka kertoo Dracosta ja Hermystä. Kaikki, jotka rakastavat kelmejä ja inhoavat D/Hrm paritusta, varmaan haluavat tappaa minut, mutta anelen armoa ja yritän jatkaa tätä ficciä mahd. nopeasti. Mutta nyt minun pitää mennä nukkumaan, huomenna pitää näyttää kauniilta koska... tai no, se on salaisuus. ;DD Hyvät yöt kaikille! :DD

-Jippu
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) TAUOLLA
« Vastaus #10 : Toukokuu 25, 2008, 17:24:43 »
Siis, nyt tämä ficci palaa tauolta. Tämä luku ei ole niin pitkä kuin lupasin, en nimittäin jaksa kirjoittaa jumittuneiden niskojen takia. ;D
Joka tapauksessa, tässä tulee tämä... tuota... 7.osa. :D
Enjoy! ;DD

---------------------------

7.osa-Otsikoita, huispausta ja huolia

Lily peitti vaivoin haukotuksen hämmennellessä puuroaan Suuressa salissa. Oli taas maanantai, ihanan leppoisa viikonloppu oli historiaa ja oli taas aika lähteä tunneille.
”Väsyttääkö?”
James istui tyttöystävänsä viereen ja virnisti hurmaavasti.
”Vähän juu, valvoin eilen myöhään tehden taikajuomien esseetä”, Lily sanoi ja haukotteli uudestaan.
James oli juuri vastaamassa jotain, kun posti saapui. Tuhannet pöllöt lehahtivat saliin ja kiertelivät ympäriinsä etsien ihmisiä, joille niillä oli postia.
Lilyn eteen eräs ruskea pöllö pudotti Päivä profeetan ennen kuin liihotti tiehensä.
Kannessa oli kuva jostain ministeriön tärkeästä virkamiehestä ja juttu kuolonsyöjistä, joita oli tullut ennätys paljon Azkabaniin lähiaikoina.
Lily käänsi sivun ja tyrkkäsi vahingossa pikarinsa vetäistyään nopeasti henkeä. Jo pelkkä otsikko sai Lilyn suuttumaan mutta luettuaan koko jutun, hän oli suunniltaan raivosta.

Stuartin suvussa Shapovalov!

Luotettavien huhujen mukaan, Stuartin suvun nuorin vesa, Jessie Stuart, sairastaa hyvin harvinaista ja vanhaa velhosairautta, Shapovalovia.
Shapovalov havaittiin velhosuvuissa jo keskiajalla ja se on pysynyt melko kauan pimennossa, mutta nyt se on ilmeisesti taas yleistynyt.
Taikaministeriö pitää tiukkaa kirjaa Shapovalovin saaneista ja toimittajamme on saanut kurkata tilastoihin. Shapovalovia sairastaa tällä hetkellä vaan noin 30 maapallolla.
”Minusta neiti Stuart pitäisi erottaa Tylypahkasta. Ties minkä tartunnan muut lapset saavat”, tiedon antaja, Miranda Thompson, sanoo lehdistölle.
Tylypahkan rehtori, Albus Dumbledore, sen sijaan on erimieltä asiasta.
”Kukaan ei voi sanoa varmuudella, että neiti Stuartilla olisi tämä kyseinen sairaus eikä huhuihin kannata uskoa”, Dumbledore toteaa.
Nähtäväksi jää, miten tämä juttu lopulta ratkeaa. Stuartin isä, Rufus, on juuri tuomittu elinkautiseen vankeuteen Azkabanissa, se saattaa vaikuttaa Jessien kohtauksiin. Päivän profeetta kehottaa pitämään lapsianne hieman kauempana Jessie Stuartista, ihan varmuuden vuoksi vain.


”Uskomatonta”, Lily sihahti hampaidensa välistä.
”Uskomatonsa, kerrastaan sietämätöntä…”
”Mitä on tapahtunut?” James kysyi. Lily tyrkkäsi lehden hänen eteensä.
”Lue”, hän tiuskaisi. James kohotti kulmiaan mutta luki artikkelin nopeasti läpi. Luettuaan hänkin näytti vihaiselta.
”Kuka kirjoittaa tällaista soopaa?” hän kysyi. Lily tarkisti artikkelin alalaidasta nimen.
”Joku harjoittelija, Rita Luodiko. Kuulostaakin jo aivan idioottimaiselta, hän saa kyllä kuulla kunniansa.”
Juuri silloin Jessie ilmestyi Suuren salin ovelle. Hän oli hyvällä tuulella, aamu oli kulunut Siriuksen kanssa tarvehuoneessa ja muutenkin kaikki oli jotenkin sillä hetkellä vaan niin… hyvin.
Kaikki kääntyivät katsomaan Jessietä tytön kulkiessa ohi. Epäilys täytti tytön mielen. Mitä oli oikein tapahtunut?
Lily ja James olivat kumartuneen Päivän profeetan ylle Jessien saapuessa heidän luokseen.
”Huomenta, kyyhkyläiset. Mitäs uutta tänään?” Jessie kysyi.
”Minä olen raskaana”, Lily sanoi muka-tosissaan.
”Juu, ja me menemme naimisiin”, James heitti huolettomasti kääntäen lehden sivua. Jessie kikatti ja kaatoi itselleen kurpitsamehua. Muutama kolmasluokkalainen poika katsoi häntä hieman kauhuissaan.
”Tuijottavatko kaikki minua vai tuntuuko minusta vain?” Jessie kysyi laskien kannun kädestään. Lily ja James vilkaisivat toisiaan.
”Oikeastaan… kaikki tuijottavat sinua, olet oikeassa”, Lily sanoi. Jessie kohotti kulmiaan.
”Lue”, James sanoi ja ojensi lehden tytölle, joka otti sen vastaan.
”Sivu 2.”
Jessie avasi lehden sivulta 2 ja rupesi lukemaan. Lily seurasi, miten Jessien ilme muuttui hämmästyneestä vihaiseksi.
”Kuka tämän on kirjoittanut?!” hän melkein kiljui.
”Rita Luodiko, joku Päivän profeetan harjoittelija”, Lily vastasi. Jessie tyrkkäsi pikarinsa pois tieltään pompatessaan seisomaan ja marssiessaan vihaisena ulos salista.
”Minnes hän nyt menee?” James kysyi.
”Varmaan lähettämään valituskirjeen Päivän profeettaan, sen jälkeen taikaministeriölle ja lopuksi äidilleen”, Lily vastasi olkiaan kohauttaen. James kohotti suupieltään huvittuneena.
”Voisin hyvin uskoa Jessiestä.”
Lily huokaisi muka-surullisena.
”Siinä meni minun hyvä lehteni. Ja siinä oli juuri mister velho ekstra.”
James ei näyttänyt surevan sitä ollenkaan.
”Tiesitkö, että meillä on vielä vartti ennen tuntien alkua”, hän vihjaili.
”Hienoa, ehdin käydä kirjastossa”, Lily sanoi ilkikurisesti.
”Miten tylsää, minä keksin sinulle parempaa tekemistä.”
”Uskon.”
”Hienoa, tule.”
Lily ei vastustellut, kun James veti hänet ulos Suuresta salista, veti itseään vasten ja suuteli suoraan huulille kaikkien katsellessa.
Eräs viidesluokkalainen puuskupuh tyttö mulkaisi suutelevaa paria pahasti ennen kuin purjehti Suureen saliin nokka pystyssä.
Ja sillä hetkellä Lily oli omasta mielestään maailman onnekkain tyttö.

¤¤¤

Miranda Thompson oli hyvin sivistynyt, mutta myös omalla tavallaan raju nainen. Hänellä oli mustat, siististi leikatut, olkapäille ylettyvät hiukset, kalpea iho ja aivan jäänsiniset silmät.
Tylypahkan käytävillä vastaan tulevat oppilaat katselivat naista epäluuloisesti, osoittelivat ja kuiskailivat mutta Miransa ei välittänyt, vaan jatkoi päättäväisesti matkaansa kohti rehtorinkansliaa.
”Rouva Thompson? Odotin sinun tulevan vasta illalla”, ystävällinen ääni kuului hänen takaansa. Nainen kääntyi ja katsoi Albus Dumbledorea suoraan silmiin.
”Minulla on illalla muuta menoa, tämä on ainut aika mikä minulle sopii”, hän sanoi kopealla äänellä.
”Aivan, uskon sinun olevan kiireinen nainen. Mutta jatkamme keskustelua huoneessani, jos sopii?” Dumbledore ehdotti silmät tuikkien.
”Sopii mainiosti”, Miransa sanoi ja veti mustat silkkihansikkaat pois käsistään.
Dumbledore kääntyi kivihirviön puoleen ja kuiskasi sille jotain, jolloin kivihirviö siirtyi sivuun paljastaen takaansa kiertävän portaikon, minne kaksikko astui.
Pian he astuivatkin jo Dumbledoren työhuoneeseen. Miranda katseli ympärilleen ja istui varovasti rehtorin pöydän edessä olevalle pehmeälle nojatuolille.
Dumbledore istui taas omalle tuolilleen ja risti kätensä.
”No, kerrohan mitä asia sinulla oli.”
Miransa rykäisi ja väänteli silkkihansikkaita kädessään.
”Haluaisin, että tyttäreni eroaa tästä koulusta”, hän sanoi. Dumbledore näytti hämmästyneeltä.
”Tarkoitat varmaan neiti Megian Thompsonia?”
”Kyllä.”
”Asia on tietenkin kokonaan sinun päätettävissäsi, mutta kehotan sinua vielä harkitsemaan”, rehtori sanoi lempeästi.
Miranda risti kädet syliinsä.
”Olen jo päättänyt tämän asian ajat sitten. Opetus on alalaatuista, minä otan tänään tyttäreni mukaan ja lähden kotiin hänen kanssaan. Megian palaa Beauxbatonsiin ja kaikki on hyvin”, hän sanoi viileästi.
”No, jos se on sinun tahtosi, pyydän Megianin heti kansliaani”, rehtori sanoi surumielisen kuuloisena, nappasi pergamentin ja kirjoitti nopean kirjeen.
”Tyttärelläsi on ensimmäisenä loitsuja, lähetän kirjeen loitsujen opettajalle ja pyydän häntä lähettämään Megianin tänne”, hän sanoi lähettäen kirjeen feenikslintunsa matkaan.
Miranda nyökkäsi ja nojasi taaksepäin. Nyt piti vain odottaa.

¤¤¤

Megian raapi nenäänsä hajamielisesti sulkakynällä ja tuijotteli ulos ikkunasta. Lipetit selosti innoissaan jostain uudesta loitsusta, Megian ei edes muistanut koko homman nimeä.
”Neiti Gilbert, osaatko vastata?” opettaja vikisi.
Megian ei edes liikahtanut. Hän ei muistanut, että hänen piti olla Kate Gilbert, ei Megian Thompson.
”Kate Gilbert, keskittyisitkö vähän?!”
Megian hätkähti.
”Anteeksi, mitä sanoit?” hän kysyi kevyesti punastuen.
”Olisi suotavaa, että keskittyisit paremmin tunneillani”, Lipetit vikisi ja jatkoi opetustaan. Megian tuijotti pientä miestä ja mietti, oliko tämä sama mies opettanut joskus hänenkin isäänsä.
Äiti oli tappanut isän, se oli kuulunut suunnitelmaan. Suunnitelma oli muutenkin melko yksinkertainen, piti tappaa isä, että saatiin Josh Potterin testamentti ja sen jälkeen piti jäljentää Annie Potter Ranskasta ja James Potter Lontoosta. Kaikki piti tappaa, että hänen äitinsä saisi Annielle ja Jamesille periytyneet tavarat itselleen.
Suunnitelma tosin oli alkanut rakoilla jo heti alku vaiheessa. Isän kuolema oli ollut Megianille sen verran rankka asia, että hän ei ollut kauheasti jaksanut jäljittää Annieta. Tytön etsiminen oli vaikeaa ja vielä se, että tämä muutti Lontooseen kesken suunnitelman, oli vaikeuttanut asioita huomattavasti.
Jamesiin Megian ei ollut vielä edes ehtinyt, kun oli tajunnut, että halusi mieluummin antaa testamentin Annielle ja Jamesille, kuin äidilleen.
Megian oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, että ei huomannut mitään ennen kuin professori Lipetit ojensi hänelle kirjeen.
”Rehtori pyytää sinua hänen kansliaansa. Ota tavarasi mukaan ja lähde”, mies sanoi. Megian näytti hämmästyneeltä.
Hän tunsi kaikkien katseet selässään kasatessaan tavaransa ja lähtiessään nopeasti ovea kohti. Hän melkein kompastui omiin jalkoihinsa ja kuuli muutaman tirskahtavan. Yhdessä ainoalla mulkaisulla nauranut vaikeni.
Megian paiskasi oven kiinni ja astui viileään käytävään. Hänen askeleensa kajahtelivat seinistä, tytön astellessa kohti kivihirviötä.
Vasta pysähtyessään sen eteen, hän tajusi, että ei tiennyt salasanaa.
”Öö… Yskänpastilli? Suklaasammakko? Jokamaun rakeet? No voi hitto sentään… Vadelmaviineri!”
Megian potkaisi kivihirviötä ja hänen yllätykseen se väistyi sivuun.
”Vadelmaviineri? Mielenkiintoista…”
Megian kapusi portaat ylös ja oli jo koputtamassa oveen, kun kuuli äitinsä äänen.
”Sanoithan sinä sille opettajalle, että tyttäreni pitää kiirettä? Minun pitää lähettää vielä tänään Beauxbatonsiin kirje ja tietysti lähteä muutenkin Ranskaan, asun vaikka sen ajan siskoni luona ennen kuin saan uuden asunnon…”
Sanat iskeytyivät Megianin tajuntaan. Oliko äiti lähettämässä hänet takaisin Ranskaan? Siihen hän ei kyllä suostuisi, Tylypahkassa meni… no, ihan hyvin ja tämä koulu oli muutenkin ihan mukava.
”Kyllä Megian sieltä pian saapuu, esimerkiksi…”
”Nyt.” Megian pamautti oven auki ja mulkoili rehtoria ja äitiään vihaisesti. Miranda pomppasi seisomaan ja liihotti tyttärensä luo. Hän suukotti tytön molempia poskia ja astui kauemmas.
”Näytätpä sinä laihalta! Täällä ei selvästikään saa kunnon ruokaa, lähdemme heti Ranskaan…” Miransa hössötti.
”Minä en halua.”
”Mitä sinä tarkoitat?”
”Minä en halua lähteä Ranskaan, haluan jäädä tänne.”
Miranda näytti siltä, kuin joku oli läimäyttänyt häntä lujaa kasvoihin. Vihaisena hän kääntyi katsomaan Dumbledorea, joka tuijotteli kattoa.
”Voisitko jättää meidät hetkeksi kahdestaan?” hän äyskähti. Dumbledore kääntyi katsomaan häntä vihaisesti ja nyökkäsi.
”Luonnollisesti, minun pitikin mennä hakemaan vadelmaviineri keittiöstä…”
Rehtori poistui sulkien oven hiljaa kiinni takanaan.
”Miksi sinä et halua lähteä takaisin Ranskaan?” Miranda kivahti.
”Etkö muista että meillä on suunnitelma?” Megian kysyi ja kohotti kevyesti kulmiaan. Oikeastaan hänellä ei ollut aikomustakaan jatkaa koko suunnitelmaa mutta valehtelu oli ainut keino päästä eroon äidistä.
”Sinähän lähetit minulle kirjeen, että olet päättänyt lopettaa koko jutun”, Miranda sanoi lujasti.
”Muutin mieltäni, onko siinä mitään niin erikoista? Tytöt vaihtavat aina salamannopeudella mieltään, miksi minä en saisi?” Megian kohautti rennosti olkiaan ja yritti olla rauhallisesti.
Miranda taisi aavistaa, että Megian huijasi, nimittäin hän tuijotti tytärtään silmiin monta minuuttia hyvin läpitunkevasti.
”No, hyvä on sitten. Saat jäädä tähän kouluun vielä muutamaksi kuukaudeksi mutta jos suunnitelma ei edisty, haen sinut pois vaikka väkisin”, hän sanoi ja veti silkkihansikkaat takaisin käsiinsä.
”Seuraavaksi voisit yrittää hoitaa sen James Potterin pois tieltä. Uskoisin, että hän on helpompi nakki, kuin tämä Annie.”
Megian ei näyttänyt ollenkaan iloiselta. Äiti pakotti hänet tekemään jotain, mitä hän ei missään nimessä halunnut tehdä. Oikeastaan hän oli ajatellut ystävystyä näiden kahden Potterin kanssa ja ehkä jopa antaa testamentin, kun olisi oikea aika.
”Miten ajattelit minun tappavan Jamesin? Hän on minusta viisi kertaa vahvempi?” Megian kysyi alakuloisena. Ajatukset pyörivät hänen päässään hurjaa vauhtia. Voisiko hän huijata äidilleen vähän ajan päästä, että James olisi kuollut?
Entä jos äiti menisi käymään Pottereilla? Toisaalta, kaikki tunsivat Miranda Thompsonin ja suurimmaksi osaksi pimeällä puolella olleet Thompsonit olivat Pottereiden verivihollisia ja olivat aina olleetkin.
Oikeastaan Miranda ja Megian olivat Thompsonin suvun viimeiset jäsenet, joten Miranda oli ottanut elämäntyökseen inhota Pottereita ja tehdä heidän elämästään vaikean.
”Kuulitko ollenkaan mitä sanoin, neiti hyvä?” Miranda äyskähti katkaisten Megianin ajatukset.
”Anteeksi, voisitko toistaa?” Megian kysyi alahuultaan purren. Hänen äitiään ei kannattanut suututtaa, kerran Miranda oli jopa lyönyt tytärtään, kun tämä oli väittänyt vastaan.
”Sanoin, että sinulla on taikasauva. Mutta voit myös tietysti iskeä Jamesin, ruveta seurustelemaan hänen kanssaan, hypätä sänkyyn ja aamulla…” Miranda sanoi häijyn hymyn koreillessa hänen huulillaan.
”Äiti, Jamesilla on tyttöystävä”, Megian huomautti mahdollisimman hienovaraisesti.
”’Jamesilla on tyttöystävä’”, Miranda matki piipittävällä äänellä.
”Aika monella muullakin on ollut, ennen kuin olen astunut kuvioihin. Toisen poikaystävän iskee helposti, yrität vaan saada tämän – mikäs se Jamesin tyttöystävän nimi on?”
”Lily, Lily Evans.”
”Tämän Lily Evansin näyttämään tylsältä, jolloin James valitsee heti sinut”, Miranda lopetti. Megianin mielestä suunnitelma kuulosti hyvin kaukaa haetulta.
”Ensinnäkin, minun kuulemani mukaan James on jahdannut Lilyä jo viisi vuotta ja saanut tämän vihdoin, joten miksi hän yhtäkkiä vaihtaisi tämän minunlaiseeni, melko normaaliin tyttöön. Toiseksi, minä en osaa iskeä poikia ja kolmanneksi – ”
Miranda vilkaisi rannekelloaan ja pudisti päätään.
”Ei nyt kultaseni, hoida James pois päiviltään, minulla on lounastapaaminen taikaministerin kanssa”, hän sanoi.
”Mutta – ” Megian aloitti. Miranda kohotti kulmiaan.
”Hoidat asiat ja kaikki on hyvin. Nähdään, kulta.”
Nainen suikkasi tyttärensä molemmille poskille ja liihotti tiehensä. Megian katsoi hänen jälkeensä kyyneleen valuessa hitaasti hänen poskeaan pitkin.

¤¤¤

Alison istui oleskeluhuoneen pöydän ääressä ja piirteli pergamenttiin ympyröitä. Hänen ajatuksensa harhailivat, enimmäkseen hänen perheessään ja Remuksessa.
Alison oli juuri saanut kirjeen, missä kerrottiin, että hänen äitinsä oli joutunut sairaalaan. Äiti odotti kymmenettä lastaan mutta nyt raskaudessa oli nyt jokin vialla. Alison oli tottunut elämään isossa perheessä, hän oli perheen kolmanneksi vanhin lapsi.
Hänellä oli kaksi isosiskoa, vanhin oli Elisabeth, joka oli 23-vuotia ja sen jälkeen 19-vuotias Anne. Alisonin nuorempia sisaruksia olivat 15-vuotiaat kaksoset Ellen ja Emma, 13-vuotias Jasmin, 10-vuotias Alex, 7-vuotias Adrian ja 5-vuotias Lars.
Suuresta perheestä huolimatta Alisonin perhe ei ollut mitenkään erityisen rikas, isä oli töissä ministeriössä melko pienen palkan kanssa ja äidin oli pakko pysyä kotona.
Toisaalta olivathan Alison, Ellen, Emma ja Jasmin Tylypahkassa mutta kolmessa muussa lapsessa oli hoitamista ja siihen kun vielä lisättiin äidin uusi raskaus…
Alison pudisti päätään ja yritti vaihtaa ajatusratansa Remukseen. Pojan ihanan ruskeisiin silmiin, söpöihin hiuksiin ja ilmeisiin, kun muut kelmit tekivät jotain tyhmää.
Toisaalta, Remus oli ihastunut Julieen. Vain ja ainoastaan Julieen, poika ei varmastikaan ajatellut Alisonia muuna kuin ystävänä.
Hetken mielijohteesta Alison taikoi paperin, mihin oli ympyröitä piirrellyt, puhtaaksi ja päätti kirjoittaa Elisabethille kirjeen.
Hänen vanhin sisarensa asui poikaystävänsä kanssa Lontoossa, melko kaukana Weinsteinin muusta perheestä.
Ja vaikka Alison rakastikin perhettään paljon, hän todellakin halusi muuttaa heistä kaikista mahdollisimman kauas pois heti koulun loputtua.
Alison oli juuri kastamassa sulkakynänsä kärjen musteeseen kun tuttu ääni keskeytti hänen puuhansa.
”Hei, Alison.”
Alison säpsähti. Se oli Remus!
”Ai moi, Remus”, hän sanoi mahdollisimman huolettomasti.
”Mitä kirjoitat?” Remus kysyi ja istui Alisonin seuraksi pyöreän pöydän ääreen. Alison hymyili pienesti.
”Ajattelin kirjoittaa kirjeen isosiskolleni, mutta en taidakaan.”
”Minä voin toki lähteä, jos sinulla on jotain salaista asiaa tälle siskollesi”, Remus sanoi nopeasti ja oli jo nousemassa seisomaan, kun Alison laski kätensä hänen käsivarrelleen.
”Älä, en minä kirjoita koko kirjettä.”
Remus istui nopeasti takaisin. Hän katseli Alisonia pää hieman kallellaan. Oikeastaan hän ei ollut ennen edes huomannut, miten kaunis tyttö oli. Hiukset näyttivät silkinpehmeiltä ja tummansinisiin silmiin melkein upposi.
Alison taisi huomata Remuksen tuijotuksen, nimittäin hän väläytti pienen hymyn ja kumartui taas kirjoittamaan jotain pergamenttiinsa.
Remus ravisti hieman päätään ja käänsi katseensa toiselle puolelle oleskeluhuonetta, missä Sirius ja James olivat tyynysotaa Peterin seuratessa vierestä.
Alison ei keksinyt mitään sanottavaa joten hetken hän vaan tuijotti tyhjää pergamenttia edessään ennen kuin kohotti katseensa taas Remukseen.
”Tuota…” hän sanoi ja puraisi alahuultaan. Remus näytti oikeastaan hieman huvittuneelta.
”Minäkään en keksi mitään sanottavaa. Mutta ei aina tarvitse puhua”, hän sanoi.
Alison hymyili. Poika näytti niin uskomattoman komealta keikkuessaan huolimattomasti tuolillaan.
Mutta vaikka Alison kuinka yritti, hän ei saanut itseään puhumaan ja paljastamaan tunteitaan.
Ehkä huomenna…

¤¤¤
”Noniin, kuunnelkaapas nyt”, James huusi. Ilmassa liitelevät huispaustoverit eivät kuulleet, joten James kaivoi punakultaisen huispauskaapunsa alta pillin ja puhalsi siihen kimeästi.
Pian kaikki olivat laskeutuneet ringiksi hänen ympärilleen. James yritti näyttää mahdollisimman arvokkaalta puhutellessaan muita joukkueen jäseniä.
”Kaikki varmasti tietävät, että ensimmäinen peli luihuisia vastaan on ensi viikonloppuna. Ja mehän luonnollisesti voitamme ne… ne… lierot. Joten hopi, hopi ilmaan siitä”, hän sanoi.
Muut hurrasivat leikkimielisesti ja yksi toisensa jälkeen ponkaisivat ilmaan. James virnisti tyytyväisenä.
Oliver Swanson, joukkueen etsijä, päästi siepin irti ja pyrähti sen perään. Sirius ja Heather Whitman, joukkueen lyöjät heittivät mailat olalleen ja lähtivät Oliverin perään.
Christina Cooper ja Alison ponkaisivat ilmaan, James päästi ryhmyt irti, nappasi kaadon ja lehahti ilmaan muun joukkueen perään. 
Heidät harjoituksensa sujuivat odotettua paremmin. Sam torjui melkein kaikki heitot, mitkä edes tulivat maalisalkoja kohti, Oliver ehti napata siepin useamman kerran ja Sirius onnistui tyrkkäämään Alisonin luudaltaan.
”Sirius, senkin hirviö! Minä tapan sinut, tiedät varsin hyvin, että eilen satoi ja nyt olen ihan kurassa!” Alison karjui maasta.
Sirius virnisti ja heilautti lyöjänmailaansa.
”Lyöjän on tehtävä, mitä lyöjän on tehtävä”, hän sanoi viisaasti ja huomasi pian makaavansa kuraisessa maassa Alisonin vieressä.
”Lyöjän on tehtävä, mitä lyöjän on tehtävä!” Heather matki Siriusta yläilmoista.
James nauroi ja puhalsi taas pilliinsä. Oliver lennähti hänen luokseen sieppi kädessään, Christina toi kaadon ja Sam nosti Siriuksen tippuneen lyöjänmailan.
”Lensitte tänään upeasti ja jos lennätte viikonloppuna tällä tavalla, voitamme luihuisen leikiten”, hän sanoi.
”Hienoa, heitä yläfemma, kapteeni!” Sam nauroi ja kohotti käteensä, johon James iski oman kätensä.
”Ja nyt vaihtamaan vaatteita, en halua, että koko joukkue on kipeä viikonloppuna”, James kuulutti.
Mutisten mutta tyytyväisinä kaikki lähtivät suihkua kohti. Sirius jahtasi Heatheria takaa lyöjänmaila kohollaan ja molemman nauroivat niin, että kaatuivat mutaiseen maahan ja näyttivät pian mutamonstereilta.
Silloin James todella tiesi sen. He voittaisivat luihuisen leikiten niin kauan, kun tämä kokoonpano piti.

¤¤¤

Huispausottelu-päivän aamu valkeni aurinkoisena. Aurinko oikeastaan paistoi vähän liiankin kirkkaasti, mikä vaikeuttaisi siepin havaitsemista.
James hämmenteli puuroaan hajamielisenä. Vaikka poika oli jo käynyt monta kertaa ottelun mielessään ja ajatellut upeaa joukkuettaan, hän tiesi, että myös luihuisella oli sinä vuonna mahtava kokoonpano.
”Huomenta, herra kapteeni.” Ilkikurisesti hymyilevä Lily istahti poikaystävänsä viereen pöydän ääreen ja nappasi itselleen paahtoleivän.
”Huomenta”, James mutisi ja työnsi puurolautasensa syrjään. Lily katsoi poikaa hieman myötätuntoisena.
”Hermostuttaako?”
”Vähän, mutta kyllä me tämä peli voitetaan”, James vastasi ja torjui Lilyn ojentaman paahtoleivän.
”Minä kasaan joukkueen, nähdään kentällä.”
Poika suukotti nopeasti Lilyn poskea ja nousi seisomaan. Matkalla Suuren salin ovelle hän vetäisi kaikki huispausjoukkueen jäsenet mukaan ja ovelta vielä Siriuksen, joka yritti huomaamatta livahtaa saliin.
”Hei, minä en ehtinyt syödä mitään!” Sirius sanoi närkästyneenä, kun James raahasi hänet paidan hihasta kohti pukuhuoneita.
”Se on sinun tappiosi, olisit herännyt aikaisemmin”, James sanoi hilpeästi.
Sam virnisti vahingoniloisena ja mutusti tyytyväisenä paahtoleipää, jonka oli napannut mukaan Suuresta salista. Hetken päästä paahtoleipä oli jotenkin oudosti joutunut Siriuksen käsiin ja poika haukkasi sen yhdellä suupalalla.
Sam mulkoili Siriusta vihaisesti Jamesin avatessa pukuhuoneen oven ja hätistäessä kaikki sisälle.
Koko joukkue vaihtoi huispauskaapunsa hiljaisina ja kääntyivät sitten Jamesia.
”Tänään on oikeastaan aika hyvä päivä ottelulle, ainakaan ei sada, mutta aurinko saattaa häikäistä”, James aloitti puheensa.
”Sirius, Heather, katsokaa tarkkaan, ketä päin ryhmyn laukaisette, en halua että pommitatte omaa joukkuettamme. Christina, Alison, tarkistakaa kenelle sen kaadon heitätte tai pian luihuinen johtaa 100 – 0. Ja mehän voitamme tämän pelin!”
Muut virnistelivät tyytyväisinä.
”Kaikki kuvioit on tuoreessa muistissa? Hienoa, luudat käteen ja matkaan!” James hihkaisi ja nosti uuden luutansa penkiltä.
”Ja sieltä tulee rohkelikkojen joukkue! Sama kokoonpano kuin viime vuonna, tänä vuonna lähteekin tästä joukkueesta paljon ihmisiä pois. Etunenässä lentää joukkueen kapteeni ja jahtaaja, James Potter perässään muut jahtaajat, Alison Weinstein ja Christina Cooper. Ja siinä lentävät lyöjät, Sirius Musta ja Heather Whitman. Perää pitävät pitäjä Sam Bacon ja etsijä Oliver Swanson”, Remus kuulutti.
”Noniin ja luihuistenkin joukkue päättää lyllertää kentälle. Kapteeni ja pitäjä, Argus Lestrange perässään jahtaajat Narcissa Musta, Elanora Stuart ja joukkueen nuorin pelaaja Lucas Malfoy. Malfoyn perässä lentävät lyöjät Victor Crabbe ja George Goyle. Ja tämäkin joukkueen perää pitää etsijä, Regulus Musta.”
James näki miten Sirius puristi luudan kahvaa rystyset valkoisina heidän laskeutuessaan kentälle.
”Rauha, Anturajalka, heti ilmassa saat lyödä ryhmyn häntä päin”, poika mutisi ystävälleen. Sirius nyökkäsi ja käänsi katseensa Reguluksesta, joka virnuili itserakkaasti.   
”Kapteenit kätelkää!” matami Huiski käski. James kätteli hieman inhoten Argus Lestrangea. Argus oli tukeva, seitsemäsluokkalainen poika, jolla oli joka suuntaan sojottavat vaaleat hiukset ja hampaat olivat mustuneet.
James yritti vetää kätensä pois kättelystä, mutta Argus puristi kaksi kertaa kovemmin kuin äsken.
”Sinun joukkueesi häviää, Potter”, poika mutisi uhkaavasti. James virnisti huolettomasti.
”Unissasi, Lestrange”, hän sanoi ja riuhtaisi kätensä irti hypäten luutansa selkään.
Matami Huiski puhalsi pilliinsä ja kaikki pelaajat ponnistivat ilmaan.
”Ja kauden ensimmäinen huispauspeli on alkanut! Kaadon saa heti Sar – tarkoitan Potter, joka heittää sen Ali – siis Weinsteinille”, Remus kuulutti.
”Muista sukunimet!” professori McGarmiwa kiljui Remuksen vieressä.
”Kyllä, kyllä, professori. Cooper menettää kaadon Malfoylle, tästä Ja – siis Potter ei kyllä ilahdu!”
James kääntyi katsomaan, miten Lucas Malfoy ampaisi kohti rohkelikon salkoja kaato tiukasti kainalossaan.
Sam valmistautui mutta…
”Ja luihuiselle maali. Luihuinen johtaa 10 – 0”, Remus sanoi alistuneen kuuloisena.
”Niin, ja peli jatkuu. Potter nappaa kaadon ja syöttää Cooperille. Cooper – Weinstein – Potter – Weinstein ja MAALI! Rohkelikko tasoittaa 10 – 10”, Remus hihkui megafoniinsa.
James heitti nyrkkinsä ilmaan ja rohkelikon puoleinen kenttäpuoli alkoi hurrata.
Oikeastaan sieltä alkoi kuulua rytmikästä taputusta ja huutoa ”Potter, Potter, Potter!”
”Potterilla onkin oivat kannustusjoukot, toivokaamme että hänen tyttöystävänsä Lily Evans hurraa mukana – joo, joo, professori. Eli siis kaato luihuisella, Stuart syöttää mutta Potter nappaa kaadon.”
Huuto yleisössä voimistui, kun James heitti kaadon keskimmäisen vanteen läpi ja rohkelikko meni johtoon.
”Haa, rohkelikko johtaa! Auts, professori, minä olen puolueeton, juu, juu! Niin siis… onko Swanson nähnyt siepin?”
Koko katsomo kohahti ja kääntyi katsomaan pienikokoista Oliveria, joka syöksyi maata kohti luihuisen etsijä, Regulus, perässään.
James näki vallan hyvin, että Oliver vaan harhautti ja kun Argus Lestrangen huomio herpaantui, hän kiisi hurjaa vauhtia maalisalkoja kohti ja onnistui tekemään maalin.
”Ja se oli hieno harhautus, mahtavaa Swanson! Ja Potter teki taas maalin, tilanne on 10 – 30 rohkelikon hyväksi!” Remus hihkui.
James hymyili tyytyväisenä. Yleisö jo suorastaan mylvi ”Potter, Potter, Potter” – huutoaan kunnes aivan yhtäkkiä ryhmy lensi suoraan häntä kohti.
Poika ei ehtinyt väistää, kun ryhmy jo osui kuvottavasti rusahtaen hänen kasvoihinsa. Jamesin nenästä turskahti veret punaiselle huispauskaavulle ja poika tippui luudaltaan.
Lily vetäisi kauhuissaan henkeä yleisön joukossa. Hän näki, miten hänen poikaystävänsä lähti tippumaan, pudotus oli niin pitkä, että James ei millään voisi selvitä siitä täydessä kunnossa.
Jessien kynnet kaivautuivat Lilyn käsivarteen.
”Voi ei”, tyttö ulvahti.
Lily vetäisi taikasauvan taskustaan ja tönäisi lähellä seisoneen viidesluokkalainen korpinkynsi tytön tieltään lähtiessään juoksemaan kohti kenttää.
”Lily, pysähdy!” Jessie kiljaisi ja pomppasi myös seisomaan tyrkäten saman tytön jonkun pojan syliin lähtiessään ystävänsä perään.
James oli jo tippunut ja makasi oudossa asennossa maassa kaikki joukkuetoverinsa ympärillään.
Lily tönäisi Christina Cooperin pois tieltään ja polvistui poikaystävänsä viereen.
”James, kuuletko minua?” hän kysyi. Jamesin nenästä valui yhä runsaasti verta ja tämän toinen käsi ja toinen jalka oli vääntynyt kummalliseen asentoon.
”Lils…” Jessie kuiskasi ja veti ystäväänsä kauemmas. Matami Huiski karjui naama punaisena lyöjille ja professori McGarmiwa oli juoksemassa selostajan kopista Remus perässään kohti Jamesia ja muuta joukkuetta.
Remuksella oli yhä taialla vahvistettu megafoni kädessään. Poika tuijotti hetken Jamesia mitään näkemättömin silmin ennen kuin kohotti katseensa yleisöön. Usea kurotteli nähdäkseen, mitä kentällä oli tapahtunut joten poika kohotti megafonin ja rupesi puhumaan.
”Peli ilmeisesti jatkuu vielä, James viedään vaan sairaalasiipeen. Rohkelikolle kaksi rangaistusheittoa ja… no, nyt ei ole kapteenia päättämässä kuka ne heittää mutta uskaltaisin epäillä Cooperia ja Alisonia.”
Professori McGarmiwa ei edes viitsinyt muistuttaa sukunimien käytöstä vaan napautti taikasauvaansa jolloin James nousi ilmaan ja lähti kohti linnaa Lily kintereillään.
Joukkueen muut jäsenet jäivät seisomaan keskelle kenttää tuijottaen veren tahraamaan nurmikkoa erityisesti juuri sitä kohtaa missä James oli äsken maannut.
Sirius rykäisi.
”Minähän luonnollisesti olen varakapteeni joten… Hei kaverit, älkää masentuko! Aiheutetaan Jamesille aihetta juhlaan kun hän pääsee pois sairaalasiivestä. Oliver, pidä katse tarkkana ja nappaa sieppi mahdollisimman nopeasti. Heather, tönäistään mahdollisimman moni luihuinen pois luudaltaan ja Christina ja Alison, teidän pitää nyt yrittää pärjätä kahdestaan. Sam, torju kaikki, ihan kaikki. Nyt ei tuoteta Jamesille pettymystä”, poika sanoi nopeasti.
Muut nyökkäilivät hermostuneen oloisena. Kaikki ponnistivat ilmaan, paisti Sirius. Hän katsoi haikeana linnalle päin ennen kuin kuiskasi hiljaa ”parane” ja ponnisti myös ilmaan.
Kuten sanottu, hän ei tulisi tuottamaan Jamesille pettymystä.

¤¤¤

”Neiti Evans, neiti Potter, saanen pyytää teitä nyt poistumaan?” matami Pomfrey katsoi näitä kahta tyttöä kädet lanteillaan. Lily ja Annie mulkoilivat vihaisesti takaisin. 
”Et saa”, Annie sihahti Lilyn nyökkäillessä vieressä.
”Me haluamme tietää, miten James voi”, Lily sanoi ja tällä kertaa oli Annien vuoro nyökkäillä.
Matami Pomfrey ei näyttänyt lainkaan iloiselta mutta siirtyi lopulta oven edestä ja päästi kaksikon sisälle. Jamesilla oli yhä yllään veren tahrima huispauskaapu mutta hänen jäsenensä eivät olleet enää kummallisesti vääntyneet.
Silti poika näytti kummalliselta. Ehkä se johtui lakanankalpeista kasvoista tai siitä, että hän oli yltä päältä veressä… Lily ei pystynyt myöntämään sitä, mutta James näytti aivan kuolleelta.
Annie nyyhkäisi hänen vieressään ja kääntyi katsomaan sairaanhoitajaa, joka katseli Jamesia alakuloisena.
”Onko ’än kunnossa?” tyttö kysyi paksulla äänellä.
”Herra Potter toipuu täysin. Kallonmurtuma, muutama kylkikuu murtui myös, samoin oikea käsi ja vasen jalka. Nenäkin murtui, mutta sen sain hoidettua”, matami Pomfrey sanoi.
Lily räpytteli silmiään ollakseen itkemättä ja istui poikaystävänsä sängyn reunalle. Ikkunasta näkyi huispauskentälle, mutta hahmot näkyivät sumeina kyynelverhon takaa.
”Minä olen aina sanonut, että huispaus on vaarallinen laji. Joka ikisen ottelun jälkeen koko sairaalasiipi on täynnä porukkaa ja koko muu joukkue…” sairaanhoitaja katosi kansliaansa itsekseen mutisten.
Lily otti Jamesin käden omaansa ja huokaisi. Milloin poika heräisi vai heräisikö koskaan?
”James paranee, kuulit mitä ’än sanoi”, Annie sanoi ja istui pojan toiselle puolelle.
”Niin, mutta milloin? Kestääkö monta kuukautta ennen kuin James herää?” Lily kyseli ja piirteli ympyrää Jamesin kämmeneen.
”Pian, ihan varmasti pian.” Annie vakuutti sitä enemmän itselleen kuin Lilylle. Sairaalasiiven ovi narahti kovaäänisesti ja molemmat tytöt hätkähtivät, kun Kate Gilbert astui sisään ujon näköisenä.
”Tuota… hei”, tyttö mutisi ja käveli suoraan Jamesin luo. Annie katseli tyttöä inhoten mutta Lily pakottautui vastaamaan tervehdykseen, hieman viileästi tosin.
”Näin mitä kentällä tapahtui - ”, Kate sanoi hennolla äänellä.
”Aika moni muukin näki”, Annie sähähti.
” – ja ajattelin tulla...” Kate ei pystynyt lopettamaan lausettaan.
”Jatka vaan”, Lily sanoi mahdollisimman ystävällisesti puristaen samalla lujasti Jamesin kättä.
”Pyytämään anteeksi. Olen ollut tosi törkeä viime aikoina, minä…” tyttö puri lujasti alahuultaan.
”Minä kerron kaiken kun hän herää”, Kate mutisi ja nyökkäsi Jamesia kohti.
”Siihen asti minä todella toivon, että te yritätte ymmärtää… tämä ei ole niin helppoa kuin luulette…” tytön tummiin silmiin tulvahti kyyneleitä ja hän juoksi ulos sairaalasiivestä.
Lily ja Annie vilkaisivat toisiaan.
”No se oli kummallista”, Lily sanoi ja kääntyi katsomaan Jamesia ennen kuin tuijotti taas Annieta.
”Todellakin. En ole oikeastaan koskaan nähnyt mitään noin… ’upsua”, Annie sanoi ja nousi seisomaan.
”’Uomasin, että Annabel ei ollut ottelussa. Minun pitää etsiä ’änet ja kertoa mitä tapahtui… Nähdään Lily”, tyttö sanoi ja häipyi myös sairaalasiivestä.
Punapää jäi hetkeksi yksin istumaan paikalleen ja tuijotti Jamesin kalpeita kasvoja, kunnes Sairaalasiiven ovi pamahti auki ja leveästi hymyilevä rohkelikon huispausjoukkue marssi sisälle.
”Me voitettiin!” Sirius hihkaisi ja ennen kuin Lily huomasikaan, Sirius oli jo vetänyt hänet tiukkaan halaukseen niin, että tytön jalat irtosivat maasta.
”Hienoa, mutta voisitko laskea minut alas?” Lily kysyi huvittuneena.
”Ai joo, anteeksi, kaverin naisiin ei kosketa”, Sirius virnuili ja tiputti parhaan ystävänsä tyttöystävän maahan.
Seuraavaksi Alison hyppäsi Lilyn kaulaan sellaisella voimalla, että he melkein kaatuivat lattialle.
Myös muut halasivat Lilyä (tyttö hämmästyi kovasti kun jopa Sam Bacon veti hänet tiukkaan halaukseen).
Vihdoin kaikki keskittivät taas huomionsa Jamesiin ja saman tien kaikki hilpeys oli poissa.
Kaikki tuijottivat pojan liikkumatonta ruumista kuin odottaen, että poika ponkaisisi seisomaan ja huudahtaisi ”aprillia”.
Vihdoin matami Pomfrey tuli hätistämään kaikki muualle. Lily mutisi Alisonille nopeasti jotain kirjastosta ja lähti harppomaan autioita käytäviä pitkin.
Tytön mielessä pyöri koko ajan sama filmi. Ryhmy lensi Jamesia päin ja poika lähti tippumaan yhä uudestaan ja uudestaan…
Vasta kirjaston ovella Lily tajusi, että se oli luonnollisesti jo kiinni siihen aikaan.
”Sinunlaisesi kiltin tytön ei pitäisi olla käytävillä tähän aikaan”, kuului huvittunut ääni varjoista.
Lily hätkähti ja kääntyi katsomaan mutta ei nähnyt muuta kuin pimeyttä.
”Kuka siellä?” hän kysyi ärtyneenä.
”Oletko varma, että haluat nähdä?”
Ääni kuulosti tutulta, mutta Lily ei millään muistanut missä oli sen kuullut.
”Olen”, Lily sanoi ja laittoi kädet puuskaan. Varjoista kuului naurua ja esiin astui hahmo, joka oli pukeutunut hupulliseen viittaan. Kasvot olivat peittyneet, mutta silti Lily melkein tunnisti tämän hahmon.
”Sinä olet kuraverinen, vai mitä?” mies kysyi ja sormeili taikasauvaansa. Lily olisi halunnut huutaa, mutta ääntäkään ei kuulunut.
”Minä… olen jästisyntyinen, jos sitä tarkoitat”, Lily sai sanottua. Oikeastaan hän kuulosti melko normaalilta, mikä oli ihan hyvä saavutus siinä tilassa.
”Jästisyntyiset saastuttavat taikamaailmaa, tiesitkö?” mies kysyi siirappisella äänellä.
”Minun mielestäni taikamaailma ei olisi mitään, ilman muutamaa jästisyntyistä”, Lily vastasi rohkeasti ja kääntyi.
”Anteeksi, minun on mentävä. Oli mukava rupatella”, hän mutisi ja pinkaisi juoksuun.
”Ei niin nopeasti!” mies karjaisi ja tähtäsi Lilyyn kokovartalolukon, joka lensi ohi ja osui koristeelliseen maljakkoon joka räjähti.
Lily kiljaisi ja kääntyi nurkan taakse. Hän juoksi niin nopeasti käytävää pitkin kuin pystyi. Mies ei seurannut häntä.
Tyttö pysähtyi ja valahti seinää vasten. Tässä kokojutussa oli jotain vialla. Uusi oppilas, Bellatrixin tietäväiset ilmeet PVS:n tunneilla, Jamesin putoaminen… Lily oli koko ajan pitänyt silmällä luihuisen lyöjiä ja oli myös huomannut, että kumpikaan ei ollut edes hipaissut ryhmyjä.
”Lily? Mitä sinä täällä teet?” Chris Halliwell, pimeydenvoimilta suojautumisen opettaja, katsoi Lilyä pää kallellaan. Hän näytti hieman hermostuneelta, niin kuin usein.
Lily pudisti päätään ja antoi hengityksensä tasaantua hieman ennen kuin hymyili.
”Minulla ei ole mitään hätää, juoksin tänne koska – ”
Chris jännittyi ja hänen ilmeensä muuttui entistä hermostuneemmaksi.
”Koska?”
”Tajusin, että olin unohtanut tänne yhden tärkeän jutun joka ei olekaan täällä”, Lily huijasi nopeasti. Chris pyyhkäisi hiukset otsaltaan ja osoitti työhuoneensa ovea.
”Haluatko tulla teelle?” hän kysyi.
Lily hämmästyi kysymystä niin, että ei saanut sanaa suustaan. Vihdoin hänen onnistui nytkäyttämään päätään sen verran, että se näytti nyökkäykseltä.
”Hienoa, hienoa…” Chris pamautti huoneensa oven auki ja antoi Lilyn mennä edeltään sisälle.
”Kuulin miten sinä äsken kiljuit ja ajattelin, että onko sinulla jokin vialla”, Chris sanoi ja kaatoi upeaan, kullattuun kuppiin teetä samaan sarjaan kuuluvasta kannusta.
”Aijaa”, Lily sanoi ja kohotti kupin huulilleen. Viime hetkellä hän kuitenkin laski kupin käsistään ja tuijotti teetä. Siinä oli jotain kummallista, se ei ollut normaalin sitruunateen väristä.
”Minä… minulla… juhlat. Rohkelikko voitti, nähdään!” tyttö sanoi ja ponnisti seisomaan.
”Hei, ei niin nopeasti”, Chris esteli. Lily jähmettyi.
”Se olit sinä”, hän henkäisi.
”Sinä jahtasit minua äsken käytävällä!”
Chris vetäisi taikasauvan taskustaan ja osoitti Lilyä.
”Unhoita!” hän sanoi nopeasti ja Lilyn silmät muuttuivat uneksivan näköisiksi.
”Olen pahoillani”, Chris mutisi ja heilautti sauvaansa taas kerran.
”Niin pahoillani…”

-----------------------------

Joo, tiedän, että aika moni tippui kärryiltä tuossa lopussa mutta KAIKELLE ON SELITYS KUNHAN JAKSATTE ODOTTAA. ;DD
Eli siis commentseja. xD
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Onyksi

  • Ankeuttaja
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 7.osa 25.5!!!!
« Vastaus #11 : Toukokuu 28, 2008, 22:43:46 »
Uskallappa laittaa tämä ficci vielä kerran tauolle. En pitäisi siitä yhtään. Onneksi tämänkertainen tauko jäi lyhyeksi, toivottavasti saat tulvimalla inspiraatioita ja koet niskasi ihmeparantumisen. Muuten minulta loppuu lukeminen.

Rakastuin heti tuohon huispausharjoituskohtaan. Ihanaa huumoria, juuri Siiuksen tyyliä kumauttaa joku luudalta alas, mutaan. Jessietä ei tässä luvussa esiintynyt, mutta eipä se haittaa, hän on toisinaan hiukan ärsyttävä, täydellinen kun on. Ja jos laitat Megianin/Katen iskemään Jamesin ja sen jälkeen tappamaan, en todellakaan hihku riemusta. Vaikka tuo tyttö onkin jo huomattavasti inhimillisempi kuin ficin alussa, en pidä hänestä siltikään. Tuntuu vähän luonnottomalta, että juuri on yrittänyt tappaa Annien ja juoniskelee kaikennäköistä kenkkua, mutta seuraavassa onkin jo nöyrä ja katuvainen. Onhan se hyvä että tuot tyttö ei ole mikään pahis sisimmältään, mutta jotain pienen pientä lisäselvitystä olisi voinut esiintyä.

Remus ja Allison, Allison ja Remus. Tahdon että heistä tulee pari, vaadin sitä. Olit ihanasti kirjoittanut tuon heidän jutuskelutuokionsa, ihanan herttainen tunnelma siinä.

Pelkään Lilyn puolesta. Unohtaako tyttö ihan kaiken, vai vain sen, että oli nähnyt Chrisin? Inhottava tyyppi tuo Chris, ohittanut jopa Megianin listassa "Näistä OC-hahmoista en pidä".

Kirjoitusvirheitä ei ollut, ylläri pylläri. Muistathan kuitenkin, että nestemäinen aine, kuten vesi, tippuu, kun taas kiinteä putoaa. Esim:

Vuotavasta vesihanasta tippui pisaroita likaiselle lattialle.
Lily kiljaisi yllättyneenä ja putosi tuoliltaan.

Okei, tosi huonot esimerkit, mutta oletan että tajusit. Pieniä sekaannuksia noiden tippu ja putosi-sanojen kanssa oli. Mutta varmasti minullakin olisi, ellei ala-asteen opettajani olisi paukuttanut tuota asiaa karttakepillä päähäni.

Ihana luku oli, nyt vain JATKOA!

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 7.osa 25.5!!!!
« Vastaus #12 : Kesäkuu 19, 2008, 15:10:52 »
Valkovuokko: Joo-o, Lily ja James menivät yhteen...öö... millois ne nyt menivätkään... ainiin joo, siinä kuudennen luvun loppupuolella. Jotain siinä puhuttiin, että tästä ei tule mitään ja ei niin mutta yritetään ja pälä pälä. :D Toivottavasti tajusit mistä kohdasta puhun. :) Sitten... joo, yritän lukea aina kirjoittamisen jälkeen mitä olen kirjoittanut mutta yleensä on kauhea kiire saada osa nettiin ja aloittaa sitten uusi, että aina ei jaksa. Olisin kiitollinen jos sanoisit virheistä, kun niitä löydät. ;D Jessiestä ja kaikesta tulee lisää sitten myöhemmin. Ehkäpä Megianin äiti ei halua Jessietä pois mistään erityisestä syystä, hän on vaan kiero ja kun sai sellaisen jymyjutun selville niin...
Niin, Alisonin sisarukset tulivat vaan yhtäkkiä mieleeni. En ole pitkään aikaan lukenut tätä ficciä, vaan kirjoittanut eteen päin, että en muista kerroinko, missä tuvassa nämä siskot olivat? Pitäisi varmaan palata ajassa taakse päin ja lukea tätä... no anyway.
Ja siitä Samin halaamisesta. Minä vähän kaavailin päässäni, että Lilyllä ja Samilla oli ennen jotain säpinää mutta se kaatui Jamesin mustasukkaisuuteen ja sen jälkeen L:n ja S:n välit ovat olleet vähän jäässä. No, saat ihan itse päättää, miksi se on niin ihmeellistä, tuo oli vaan minun mielipiteeni siitä asiasta. : ))
Joo, no kiitos kuitenkin ihanasta kommentista ja siitä, että edes viitsit kommentoida. Kiitos, kiitos. ;D

Onyksi: Haa, lähiaikoina ei ole ainakaan mitään sunnitelmia laittaa tätä tauolle. Ja noin kahden viikon tietokoneettomuus sai niskani parantamaan joten sinulta tuskin lukeminen ihan heti loppuu. Inspistäkin on ollut tässä... jaa, en tiedä mistä se on tullut mutta epäilen Serranon perhettä ja erityisesti lemppareitteni (Guillen ja Teten XD) söpöjä kohtauksia mitä tuijotan netistä ja videoilta yötä päivää. Joo, sitten tuohon kommentiin.
Eihän se oikein kävisi, jos Megian tappaisi Jamesin, mutta siihen iskemiseen... no, en sano vielä mitään. ;D
Jaa, saatan sekottua noissa tippuu/putoaa jutuissa mutta sen teen tahallani, jos totta puhutaan. Miksi kiinteä muka aina putoaa, onhan joku maljakkokin kiinteä mutta melkein aina sanotaan että 'se tippui'? Joo, ihan sama. :D
Kiitos sinullekin kommentista ja toivottavasti nautit seuraavasta luvusta. :)

A/N Pitemmittä puheitta, olkaa hyvät. ;D

-----------------------------

8.osa-Liikaa tietoa

”Mitä minä täällä teen?” Lily räpytteli hämmästyneenä silmiään ja katsoi Chris Halliwellia, joka seisoi hänen edessään taikasauvaansa näpertäen.
”Minä pyysin sinut teelle, etkö muista?” opettaja kysyi viittoen kahta teekuppia kohti. Lily pudisti päätään. Monen tunnin takaiset muistikuvat olivat pyyhkiytyneet pois, viimeksi tyttö muisti, miten hän oli istunut Jamesin vierellä ja Annie oli kadonnut Sairaalasiiven ovesta.
”Niin, ja sitten sinä yhtäkkiä vain… vajosit jonkinlaiseen horrokseen ja juuri kun olin taikomassa, sinä havahduit”, Chris jatkoi mutta Lily huomasi, miten hermostunut mies oli.
”Ai. Minä… minun pitää mennä”, tyttö mutisi ja nousi seisomaan.
”Hei, älä huolehdi liikoja. Kyllä ne muistot siitä pikkuhiljaa palaavat”, Chris sanoi, taputti Lilyä selkään ja kääntyi lajittelemaan papereitaan, jotka lojuivat hänen työpöydällään.
”Niin kai sitten. Hei, hei”, Lily mumisi ja kiirehti nopeasti ulos huoneesta. Kun ovi pamahti kiinni hänen takanaan, tyttö rojahti nojaamaan sitä vasten ja sulki silmänsä.
Vaikka hän kuinka muisteli, hän ei millään pystynyt muistamaan, että olisi edes kulkenut täälläpäin.
Alakuloisena punapää lähti vaeltamaan rohkelikkotornia kohti. Käytävillä ei ollut ketään lukuun ottamatta muutamaa valvojaoppilasta, jotka tervehtivät Lilyä vaitonaisesti ja mutisivat pahoittelut Jamesin tippumisesta.
”Mäkimeirami”, Lily sanoi rohkelikon oleskeluhuoneen sisäänkäyntiä vartioivalle Lihavalle leidille joka iski silmää ja heilahti sivuun.
Oleskeluhuoneessa oli täydet juhlat päällä. Humaltunut Alison roikkui Sam Baconin kaulassa ja Sirius ja Jessie olivat siirtyneen nuoleskelemaan sohvalle.
”Lily!” Alison sammalsi ja siirtyi roikkumaan ystävänsä kaulassa. Sam irvisti Lilylle Alisonin selän takaa ja livisti hakemaan itselleen lisää tuliviskiä.
”Missä sinä oikein olet ollut?” Alison kysyi ja yritti seisoa omilla jaloillaan mutta horjahti pahasti. Lily nappasi kiinni tämän vyötäröltä ja huokaisi.
”Paljon sinä olet juonut?” hän kysyi. Alison kikatti ja horjahti taas.
”Ihan vähän vaan”, hän sammalsi. Muutama tyttö katseli häntä säälien.
”Ehkä nyt olisi aika mennä nukkumaan”, Lily sanoi ja lähti kohti tyttöjen makuusalia.
”Minä en halua nukkua, minä haluan juhlia!” Alison kuulutti ja väläytti säkenöivän hymyn Samille, joka livisti nopeasti Timin luokse.
”Minusta olisi ihan hyvä aika mennä nukkumaan, kello on jo paljon”, Lily sanoi jo hieman ärtyneenä ja lähti raahaamaan Alisonia ylös portaita.
Hän riisui tämän alusvaatteille, tiputti sängylle ja veti peiton tytön päälle.
”Ja nyt NUKU. Tämä on käsky”, Lily sanoi ja kääntyi palatakseen paimentamaan muitakin nukkumaan.
Alison mutisi jotain ennen kuin nukahti ja alkoi kuorsata hiljaa.
Portaissa Lilyä vastaan tuli väsyneen näköinen Annie.
”Yritäpä lukea tuollaisessa melussa”, ranskalaisneiti mutisi ärtyneenä ja paukautti makuusalin oven mielenosoituksellisesti kiinni selkänsä takana.
Hänen perässään kipitti Kate joka näytti suunnilleen yhtä ärtyneeltä.
Lily huokaisi. Nyt oli aika lopettaa juhliminen. Tyttö painoi taikasauvan kärjen kurkulleen ja mutisi ”melutus” jolloin hänen äänensä voimistui moninkertaiseksi.
”Nämä juhlat loppuvat nyt tähän!” hän tiuskaisi ja osoitti velhojen radiota taikasauvallaan, jolloin se simahti välittömästi. Tuliviskit haihtuivat pulloistaan ja kermakaljat ampaisivat Lilyn syliin.
”Lils, hei, anna meidän nyt juhlia!” Sirius valitti sohvaltaan. Jessie makasi puoliksi hänen päällään ja Lily näki tämän tekevän mustelmaa Siriuksen kaulaan.
”Te saatte imeä toisianne siinä vaikka koko yön mutta NYT KAIKKI NUKKUMAAN!” Lily karjui. Hänen äänensä kaikui oleskeluhuoneessa ja mutisevat oppilaat marssivat kaikki omiin makuusaleihinsa. Lilykin käännähti punaiset hiuksen hulmahtaen ja marssi seitsemäsluokkalaisten tyttöjen makuusaliin.
Se päivä nousi ilmiselvästi TOP – 10 huonointa päivää listalle.

¤¤¤

Chris Halliwell korjasi samaisena yönä aivan normaalisti kolmasluokkalaisten esseitä, kun ovelta kuului hiljainen koputus.
Ei siinä ollut mitään ihmeellistä, että oveen koputettiin mutta että siihen aikaan yöstä… Chris pudisti päätään ja kiiruhti avaamaan oven.
Sisään astui nainen, jolla oli yllään viitta. Hupun alta valui kaksi mustaa lettiä.
”Bellatrix, sinun pitäisi olla jo nukkumassa”, Chris suhahti mutta päästi silti tytön sisälle. Bellatrix Musta hymyili viileästi ja antoi hupun valahtaa pois päältään. Hän näytti uskomattoman kauniilta mutta samalla niin vaaralliselta, että Chris melkein värähti.
”Niin sinunkin”, tyttö hymisi ja istui nopeasti nahkaiselle nojatuolille.
”Kuulin, että et onnistunut hoitamaan sitä kuraveristä Evansia pois tieltä”, Bellatrix sanoi ja tutki mustien silmiensä katseella miestä, joka liikahti hermostuneena.
”Eikö sinusta olisi vähän ihmeellistä, jos Tylypahkassa ilmoitettaisiin yhtäkkiä nuoren naisen kuolleen? Siitä aiheutuisi hankaluuksia rutkasti kaikille”, Chris sanoi matalalla äänellä ja katsoi Bellatrixiä, joka hymyili ironisesti.
”Minä tiedän tuon, mutta pimeyden lordi on antanut käskyn jota sinun tulee noudattaa”, tyttö sanoi ja kohotti toista ohutta kulmaansa.
”Tiedetään, tiedetään, mutta yritäpä itse tappaa se tyttö. Jo valmiiksi niin epäluuloinen ja sai vielä selville, mitä minä yritin!”
Hymy valahti kokonaan pois Bellatrixin huulilta.
”Mitä sinä sanoit? Tietääkö Evans että sinä olet…”
”Hän ei tiedä siitä mitään mutta huomasi, että yritin tappaa hänet. Pyyhin luonnollisesti hänen muistinsa, mutta miten kauan kestää, että hän tajuaa sen uudestaan?” Chris ärisi ja rysähti istumaan sohvalle, jonka nouset narahtivat hienoisesti.
Bellatrix puri alahuultaan.
”Tämä ei helpota suunnitelmaa yhtään, tiesitkö? Sillä halvatun Miranda Thompsonilla on vaikutusvaltaa ja Pimeyden lordi on suostunut auttamaan häntä sillä ehdolla, että hänen tyttärensä liittyy riveihin”, tyttö sähisi itsekseen.
”Ja vaikka minä taioin ryhmyn lentämään Potteria päin, se helvetin rillipää ei edes suostunut kuolemaan!”
Chris kohensi asentoaan.
”Olitko se sinä, joka sen ryhmyn kirosi?”
”Totta kai se olin minä!” Bellatrix sähähti ja pomppasi seisomaan.
”Bella…” Chris mutisi ja nousi myös seisomaan. Hän veti Bellatrixin lähelleen ja kietoi kädet tämän vyötäisille.
”Sinä tiedät, että tänä yönä meidän ei tarvitse miettiä yhtään murhaa”, mies kuiskasi ja puraisi hellästi Bellatrixin korvaa.
Tyttö hymyili kapeilla huulillaan ja painoi kylmän suukon Chrishin huulille.
”Totta kai tiedän, emmekä me mietikään.”
He kaatuivat päällekkäin sohvalle ja pian enää yksi ainut muotokuva seinällä, oli todistamassa sitä seuranneita tapahtumia. Tapahtumia, mitkä eivät koskaan unohtuisi.

¤¤¤

Seuraavana aamuna Suuressa salissa ei ollut sitä normaalia melua, vaan ihmiset istuivat hiljaa paikoillaan ja mutisivat hiljaisilla äänillä toisilleen. Opettajat olivat aivan ihmeissään, he eivät tajunneet mikä tähän tuhatpäiseen apinalaumaan oli oikein mennyt.
Vain luihuisen pöydästä kuului silloin tällöin suurta naurunremakkaa mikä sai Alisonin sulkemaan tuskallisen näköisenä silmänsä.
”En sano ’mitä minä sanoin’”, Lily sanoi ja hymyili tyytyväisenä Alisonille, joka mulkaisi häntä vihaisesti ja tiputti paahtoleivän kädestään.
”Miksi kukaan ei viitsinyt estää minua kittaamasta niin paljon tuliviskiä?” tyttö valitti ja iski otsansa sellaisella voimalla pöytään, että Jessien kurpitsamehu pikari kaatui ja kaikki oranssin nesteen valuivat lattialle.
”Jos se yhtään helpottaa, minä yritin!” Sam huikkasi hieman kauempaa Timin virnistellessä vieressä. Alison kohotti katseensa ja mulkaisi poikaa pahasti.
”Minä lähden hakemaan särkylääkettä”, hän mutisi ja nousi hitaasti seisomaan.
”Hei, minä tulen samaa matkaa. Menen Jamesin luo ja kysyn yhtä asiaa matami Pomfreyltä”, Lily sanoi nopeasti ja kiiruhti Alisonin perään.
Jessie tuijotti heidän jälkeensä mietteliäänä ennen kuin alkoi murentaa paahtoleipäänsä lautaselle. Lily kiirehti Alisonin vierellä kohti sairaalasiipeä. Hän ei ollut suunnilleen koko yönä saanut unta miettiessään hänen kummallisen muistikatkonsa syytä. Vihdoin joskus aamuyöllä tyttö oli päättänyt kysyä asiaa matami Pomfreyltä.
Vihdoin he saapuivat Sairaalasiiven ovelle. Alison kiirehti heti sairaanhoitajan luokse mutta Lily kaarsi Jamesin sängyn luo ja hymähti surullisesti. Pojan silmä oli muuttunut mustaksi, aivan kuin tämä olisi ollut tappelussa ja huuli oli haljennut.
”Hei, minä tässä taas, Lily”, tyttö kuiskasi ja istui sängyn reunalle. James ei liikahtanutkaan.
Punapää kuunteli puolella korvalla miten matami Pomfrey mutisi jotain inhottavista krapulaisista ennen kuin tyrkkäsi Alisonille pikarin päänsärkyä lieventävää juomaa ja lähti hätistämään tätä pois.
”Tuletko, Lils?” Alison huikkasi ja kohotti kulmiaan hauskasti.
Lily virnisti ja pudisti päätään.
”Minä jään tänne vielä vähäksi aikaa.”
Matami Pomfrey katsoi häntä pahasti.
”Ei sinua ennen täällä ole näkynyt, kun herra Potter on haavoittunut huispausotteluissa. Oikeastaan minusta tuntuu, että Potter on puhunut jotain sinusta ja siitä, miten makeasti naurat kun hän tippui luudaltaan.”
Lily vilkaisi tajutonta poikaa ja virnisti nolona.
”Niin minä ennen kai teinkin, nyt asia on vähän toisin”, hän sanoi.
Matami Pomfrey pudisti päätään, tällä kertaa lievästi huvittuneen näköisenä.
”Viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä”, sairaanhoitaja sanoi ja marssi mekon helmat liehuen kohti sänkyä, jonka ympärille oli vedetty verhot.
Lily oli jo niin tottunut kuulemaan tätä lausetta, että ei viitsinyt kuin vain pyöräyttää silmiään.
”Ai niin, olihan minulla asiaakin. Olin eilen täällä sairaalasiivessä ja seuraavan kerran löysin itseni professori Halliwellin työhuoneesta teekuppi edessäni”, hän sanoi yhtäkkiä.
Matami Pomfrey käännähti häneen päin.
”Tilapäinen muistihäiriö? Ne ovat ihan normaaleja”, sairaanhoitaja sanoi. Lily pudisti päätään.
”Ei, tämä ei ole sellaista. Minä en muista mitään, en yhtään mitään. Oikeastaan epäilen, että – ” tyttö hiljeni huultaan purren.
”Epäiletkö, että tässä olisi mukana taikuutta?” matami kysyi.
Lily nyökkäsi.
”Minulta on kerran ennenkin pyyhitty muisti ja tämä on juuri samanlaista kuin silloin”, hän sanoi.
”No, onneksi siihen on yksi keino. Yksinkertainen loitsu paljastaa onko muistiasi kopeloitu, mutta jos tämä menee väärin… en edes halua kertoa mitä silloin tapahtuu.”
Nainen värähti hienoisesti ennen kuin kohensi asentoaan.
”Sopiiko, että kokeilemme tätä keinoa huomenna. Uskoisin, että herra Potterkin herää tämän päivän aikana. Sinulla onkin kohta jo kiire tunneillesi, että alapa laputtaa!”
Sairaanhoitaja vilkaisi ovea, mikä oli Lilylle selvä merkki, että hänen todella pitäisi lähteä. Hän painoi suukon Jamesin poskelle ja asteli (melko hitaasti tosin) ovelle ja sulki sen kiinni takanaan.
Alison odotti häntä käytävässä.
”No jopas kesti, me myöhästytään Muodonmuutoksista!” tyttö sanoi mutta ei näyttänyt kovin pettyneeltä. Ilmeisesti tieto siitä, että edessäpäin olivat pitkät teoriatunnit, eivät helpottaneet kivistävää päänsärkyä juuri ollenkaan.
”Olet sinä ennekin pinnannut, miksi et nyt?” Lily kysyi kun Alison lähti seuraamaan häntä kohti Muodonmuutosten luokkaa.
Alison hymyili arvoituksellisesti.
”Minun täytyy tehdä hyvä vaikutus”, hän sanoi.
”Professori McGarmiwaan? Minusta tuntuu, että olet tehnyt häneen jo vaikutuksen, eikä tunneilla käynti riitä korvaamaan sitä vaikutusta”, Lily sanoi hymyillen suloisesti.
”Höhlä, en minä opettajaan halua vaikutusta tehdä!”
”Vaan?”
”Remukseen.”
Lily pysähtyi niin yllättäen, että takana kävelevä Alison käveli häntä päin ja he rämähtivät päällekkäin lattialle.
”Remukseen?” Lily kysyi täysin typertyneenä.
”Niin, tiedäthän, Remus Lupin? Sinun poikaystäväsi kaveri, juontaa huispausmatsit ja silleensä.”
Lily työnsi yhä hänen päällään makaavan Alisonin pois ja pomppasi seisomaan puhdistaen likaa valkoisesta kauluspaidastaan.
”Minä luulin, että sinä haluat jonkun… muun”, hän sanoi ja nosti olkalaukkunsa maasta.
”Mikä vika Remuksessa on? Minusta Remus olisi juuri sopiva minulle”, Alison puolusteli.
”Ei Remuksessa ole mitään vikaa, eikä ole sinussakaan mutta oletko varma, että teidän… yhteiselämänne toimisi?” Lily kysyi ja auttoi Alisonin ylös maasta.
Tummempihiuksinen tyttö vilkaisi Lilyä.
”En minä olekaan varma, mutta ainahan sitä voi kokeilla, vai mitä? Vähän niin kuin sinä ja James”, tyttö sanoi kuulostaen yhtäkkiä paljon enemmän omalta itseltään, epävarmalta ja hieman avuttomalta.
”Juu, niin kai”, Lily huokaisi ja jäi vielä hetkeksi paikoilleen seisomaan. Vasta kun Alison oli kääntynyt nurkan taakse, hän jatkoi matkaansa miettien koko ajan ystävättärensä sanoja.

¤¤¤

Silmät oli niin uskomattoman vaikea avata. Kun James vihdoin sai repäistyä silmänsä auki, kaikki näytti kovin sumealta.
Poika hapuili yöpöydältä silmälasinsa. Liike sai matami Pomfreyn kääntymään hänen kohti salaman nopeasti ja pian sairaanhoitaja oli jo työntämässä poikaa takaisin makuuasentoon.
”Olen sanonut tuhannesti, että huispaus on vaarallinen laji…” nainen mutisi kaataessaan pikariin raikasta vettä.
”Minä olen kuullut tuon sinun suustasi tuhannesti”, James sanoi hurmaavasti virnistäen.
”Poika kulta, sinä olet päivä päivältä nenäkkäämpi. Neiti Evans on muuten istunut täällä joka ikinen päivä odottamassa, että heräät”, matami Pomfrey sanoi ja ojensi pikarin Jamesille.
”Lily? Hienoa, en malta odottaa, että näen hänet taas”, James hihkaisi ja otti pitkän kulauksen jääkylmää vettä.
Matami Pomfrey vilkaisi Jamesia pahasti.
”Ei, ei mitään tapaamisia. Sinun pitää levätä, että pääset huomenna pois”, hän sanoi kuulostaen jopa vähän mustasukkaiselta.
James sylkäisi vedet lattialle.
”Tuohon en kyllä suostu! Minun on pakko nähdä Lily, aivan pakko tai tulen hulluksi”, poika valitti ja katsoi vanhemman puoleista naista anovasti.
”Hyvä on, kymmenen minuuttia. Mutta en mene hakemaan neiti Evansia tänne, hän tulee kun tulee. Sanoin kyllä, että heräät melko varmasti tänään – ”
Nainen ei ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun ovi rämähti auki ja Sirius marssi sisälle.
”Arvasin, että olet herännyt, Sarvihaara! Tunsin sen oikeastaan. Remus ei uskonut, hän päätti mennä PVS:n tunnille, mutta minä tulin tänne seuraksesi, oi Julia!” poika hihkui.
”Shhh!” matami Pomfrey suhisi äänekkäästi.
”Anteeksi, madame. Olen nyt hiljempaa. Ainiin, melkein unohdin, ME VOITETTIIN!” Sirius hihkui. James läimäytti häntä selkään.
”Niin sitä pitää, Anturajalka!”
”Olkaa molemmat hiljempaa vai herra Musta saa ikuisen porttikiellon ja herra Potterin pitää olla täällä koko loppu viikko!”
Molemmat hiljenivät kuin taikaiskusta.
”Minä tästä nyt lähden”, Sirius sanoi. ”Menen nimittäin kehumaan Kuutamolle miten olin taas kerran oikeassa. Nähdään, Sarvihaara. Oli mukava tavata, matami.”
Ja pian Sirius oli luikahtanut ovenraosta käytävään.
”Tuo keino tepsii aina. No, juo se vesi loppuun ja sitten saat levätä”, matami Pomfrey sanoi.
”Saan? Joudun pikemminkin”, James mutisi mutta joi pikarin tyhjäksi mutisematta ja painoi päänsä tyynyyn.
”Minä kuolen tylsyyteen!” hän julisti kymmenen minuutin kuluttua.
Matami Pomfrey, joka puhdisti jonkun otsassa komeilevaa avohaavaa, hymähti.
”Se on mahdotonta”, hän sanoi viisaasti.
”Se on mahdollista”, James sanoi ja tuijotti kattoa ja sen jälkeen sen jonkun toisluokkalaisen otsassa olevaa avohaavaa.
Tyttö käänsi katseensa muualle punastuneena.
James huokaisi uudemman kerran ja painoi päänsä taas muhkeaan höyhentyynyyn. Tästä tulisi pitkä iltapäivä…

¤¤¤

”James on herännyt!”
Lily kaatoi mustepullonsa Siriuksen rynnätessä hänen luokseen PVS:n luokassa hihkuen kovaan ääneen. Poika läjäytti kirjat hänen viereiselleen pulpetille ja istui tuolille.
”Hienoa, herra Musta, mutta joudun ottamaan viisi pistettä Rohkelikolta myöhästymisestä”, Chris sanoi ja kääntyi taas liitutauluun päin selostaen jotain.
Lily kuivasi musteen nopeasti pöydältä ja kumartui Siriuksen puoleen.
”Onko hän oikeasti herännyt?” hän kuiskasi ja sipaisi punaiset hiukset korvansa taakse.
”On, on! Ja pirteä kuin leijona!” Sirius ilakoi.
”Peipponen”, Lily korjasi.
”Ei kun leijona. Minä en pidä linnuista.”
Lily pyöräytti tuskastuneena silmiään.
”Eli minä voin mennä katsomaan häntä?”
”Totta kai, matami Pomfrey antaa varmasti luvan, kun katsot häntä mahdollisimman vetoavasti”, Sirius sanoi ja sohaisi jotain pergamenttiin.
”Mikä tuo on?” Lily kysyi ja katsoi jotain puoliympyrän, vähän c:n näköistä sotkua keskellä pergamenttia.
”Muistiinpanoni. Voin kuitenkin kopioida kaikki Kuutamolta.”
Lily käänsi katseensa Remukseen, joka jutteli niin tiiviisti vieressään istuvan Alisonin vieressä, että punapää oli melko varma, että hänenkään pergamentissaan ei lukenut mitään.
”Remuksella näyttää olevan muuta tekemistä kuin kirjoittaa muistiinpanoja”, Lily huomautti.
Siriuskin vilkaisi ystävänsä suuntaan ja voihkaisi.
”Remus on pettänyt minut”, hän sanoi muka-surullisena.
Lily pyöräytti uudemman kerran silmiään ja jatkoi muistiinpanojensa kirjoittamista. Sirius sen sijaan ei edes nostanut sulkakynää vaan nojautui taaksepäin ja tuijotti miten Chris selitti jotain taas kovin hermostuneen oloisena luokan edessä. Oikeastaan poika ei edes tiennyt, mitä opettaja yritti selittää.
Vihdoin tunti loppui. Lily tunki tavaransa laukkuunsa ja oli ensimmäisenä poistumasta luokasta.
”Sano Jessielle ja Alisonille, että olen sairaalasiivessä”, hän huikkasi Siriukselle ja lähti päättäväisesti kohti sairaalasiipeä.
Sairaalasiivessä oli hiljaista. Kun James kuuli oven narahtavan, hän oli salamana istumassa.
”Lils! Olen jo odottanut sinua”, poika sanoi innoissaan. Lily hymyili pienesti ja ennen kuin hän huomasikaan James oli vetänyt hänen syliinsä ja tervehti tyttöystäväänsä ihanan lämpimällä suudelmalla.
Lily vastasi suudelmaan samalla innolla. Hän ei edes ollut tajunnut, miten ikävä hänellä oli ollut Jamesia.
Vihdoin Lily irrottautui vastahakoisesti Jamesin huulista.
”Ihana nähdä taas”, tyttö sanoi ja painoi vielä nopean suukon poikaystävänsä huulille.
James nyökkäili innokkaana.
”Minulla on täällä niin tylsää. Olen kuullut jo aivan liikaa matami Pomfreyn narinaa huispauksen vaaroista. Ja olen myös lopen kyllästynyt sen yhden pikkutytön jatkuvaan punasteluun kun edes vilkaisen sinne päin”, hän sanoi ääntään madaltaen.
Lily nauroi ja hivuttautui pois Jamesin sylistä. Yhtäkkiä hän muisti Katen omituisen käytöksen aiemmin sairaalasiivessä.
”Minusta tuntuu, että Katen salaisuus on vihdoinkin ratkeamassa”, hän sanoi. James kohottautui kiinnostuneena kyynärpäidensä varaan.
”Mikä salaisuus?”
Lily läpsäytti käden suulleen. Tietenkään James ei tiennyt koko jutusta mitään!
”Ei mikään, unohda koko juttu”, hän kiirehti sanomaan.
”Vaikea unohtaa, kun sain tietää jo. Nyt mietin koko yön, mikä salaisuus hänellä voisi olla”, James huomautti.
Lily hymyili ilkikurisesti.
”Älä vaivaa pientä päätäsi tällä asialla. Kaikki selviää sinulle kyllä ajan myötä. Ja jos et voi olla miettimättä, keksin sinulle tekemistä. Tulen myöhemmin käymään ja voin tuoda jotain lukemista, okei?”
Tyttö kohotti pienesti kulmiaan. James veti hänet taas lähemmäs ja painoi suukon tämän huulille.
”Sopii.”
Lily väläytti säteilevän hymyn, painoi suukon Jamesin otsalle, heilautti kättään ja kiiruhti ulos sairaalasiivestä.
James jäi haaveilevana seuraamaan tytön jälkeen ja suorastaan hätkähti, kun kuuli hennon äänen.
”Seurusteletko sinä Lily Evansin kanssa?” ’haavatyttö’ kysyi ja katsoi Jamesia suurilla, tummilla silmillään.
”Uskoisin ainakin”, James vastasi ja kohotti kulmiaan.
”Kuka sinä olet?”
”En kukaan tärkeä. Mutta sinä olet James Potter, olen kuullut sinusta paljon juttuja”, tyttö vastasi. James vilkaisi tytön kaapua, jonka rintaa komisti korpinkynsien tunnus.
”Sinä olet korpinkynsi?” hän kysyi.
”Mm… Hirveän moni meidän tuvasta on ihan lääpällään sinuun”, tyttö sanoi ja punastui taas.
”Jaahas, mutta minun sydämeni kuuluu vain yhdelle. Lilylle”, James sanoi ja hymyili kohteliaasti.
”Harmi, minun siskonikin suorastaan rakastaa sinua”, tyttö sanoi ja painui taas makuuasentoon.
”Kuka sinun siskosi on?”
”Blake Moya, kuudennelta luokalta. Ja minä olen hänen pikkusiskonsa Élisabeth.”
James mietti pitkään ennen kuin sai mieleensä espanjalaissyntyisen Blake Moyan, kauniin kuudesluokkalaisen korpinkynnen, joka omisti pitkät, mustat hiukset ja suuret tummat silmät.
”Ai joo, nyt muistan.”
Poika ei maininnut sanallakaan sitä, että Blake Élisabethin mukaan rakasti häntä.
”Blake on oikeasti tosi mukava, juttelisit hänelle”, Élisabeth sanoi hennolla äänellä.
”Minä olen varattu”, James huomautti hienovaraisesti. Oli maailman typerintä jutella rakkausasioistaan melkein tuntemattoman – ja 12-vuotiaan – tytön kanssa.
”Silti, te voisitte olla kavereita.”
James kohautti olkiaan ja asettui makaamaan. Hän kuuli miten ovi narahti taas auki ja miten askeleet johtivat Élisabethin sängylle.
Vihdoin poika kohotti katsettaan sen verran, että näki Blaken kuiskuttavan siskolleen kiihtyneellä äänellä nopeaa espanjaa.
Poika lysähti taas makaamaan kun ovi taas läjähti auki. Tällä kertaa matami Pomfreykin tuli ulos toimistostaan ja vilkaisi myrkyllisesti Annieta, joka seisoi ovella nolon näköisenä.
”Anteeksi, en tiennyt, että se pamahtaa noin ’urjan kovasti. Tulin katsomaan Jamesia, ’än on kuulemma ’erännyt”, tyttö mutisi.
”Niin olen”, James sanoi väliin ja virnisti sairaanhoitajalle.
”Sinä voit huoletta mennä, Annie ei edes osaa kiljua niin kovaa kuin Sirius puhuu”, hän sanoi.
”Ai en vai?” Annie suhahti mutta James vaimensi hänet nopealla katseella.
”Tai siis, en todellakaan. Olen ’yvin ’iljainen”, Annie selitti nopeasti ja hymyili enkelimäisesti.
Matami Pomfrey kohautti olkiaan ja häipyi taas huoneeseensa.
Hetkeksi vaiennut Blake rupesi taas selostamaan niin vuolaasti ja espanjan kielellä, että Jamesin oli pakko vilkaista mitä nämä kaksi oikein tekivät.
Élisabeth näytti niin nololta, että James arveli Blaken läksyttävän tätä jostain.
” – vai mitä?” Annie lopetti oman saarnansa ja katsoi Jamesia kulmat koholla.
”Häh?”
”’Häh?’” Annie matki Jamesia kädet lanteillaan.
”Sinä olet oikea katastrofi! Koko suku on ollut ’uolissaan etkä sinä edes viitsi kuunnella mitä minä sanon!”
”Ja minkä ihmeen takia koko suku on ollut huolissaan?” James kysyi ällistyneenä.
”Sinä tipuit luudalta ja mursit luitasi! Olit lähellä kuolemaa! Ja sinun vanhempasi tulevat tänään, varaudu siihen!” Annie tiuski kyyneleet silmissään.
”Hei, Ann, rauhoitu. Kaikki on hyvin ja minä olen elämäni kunnossa.”
”Minä en voi rauhoittua! Minä olin niin ’uolissani sinusta, tajuatko?!” Annie kiljui hysteerisenä.
”Matami Pomfrey ajaa sinut kohta ulos, jos et ole hiljempää”, James suhahti ja peitti serkkunsa suun kädellään.
Blake ja Élisabeth katsoivat heitä kiinnostuneena mutta yksi vihainen mulkaisu Annien suunnalta sai heidät kääntämään katseensa.
”Tulevatko äiti ja isä oikeasti tänään?” James kuiskasi kun Annie viimein rauhoittui. Tyttö pyyhki kauluspaitansa hihalla silmiään ja nyyhkäisi.
”Joo, lähetin ’eille kirjeen ja ’e vastasivat, että tulevat tänään. Eivät tiedä vielä, että olet ’erännyt”, hän mutisi.
”Voi hitto. Minä en jaksa äitini paapomista juuri nyt”, James sanoi ja pörrötti hiuksiaan.
”No olen pahoillani, mutta en minä voi estää ’eitä!” Annie tiuskaisi taas tulistuneena.
”No en minä niin sanonutkaan!” James tiuskaisi takaisin. He mulkoilivat hetken toisiaan ennen kuin Annie nousi seisomaan hiukset hulmahtaen.
”Minä en jaksa juuri nyt keskustella kanssasi. Nähdään”, hän sanoi ja marssi ulos sairaalasiivestä. James huokaisi ja haroi taas hiuksiaan.
Hienoa, nyt hän ei ollut enää väleissä lempiserkkuunsakaan. Mitähän seuraavaksi?

¤¤¤

Alison istui tyytyväisenä rohkelikon tupapöydän ääreen ja antoi olkalaukkunsa valahtaa maahan. Tyttö lappoi lautaselleen pihvin ja muutaman perunan mutta ei alkanutkaan syömään vaan vaipui ajatuksiinsa pyörittäen samalla haarukkaa kädessään.
Oikeastaan hänen ajatuksissaan pyöri vain ja ainoastaan Remus. Pojan suloiset hymykuopat aina kun tämä nauroi tai hymyili, tuikkivat silmät…
Kova kolahdus sai Alisonin hätkähtämään. Kelmit olivat istuneet vähän matkan päähän ja Sirius oli onnistunut tiputtamaan pikarinsa vieressään istuvan blondin syliin joka oli huitaissut pikarin lattialle ja huusi virnuilevalle Siriukselle naama punaisena.
”Neiti on hyvä ja istuu”, Sirius sanoi ja taputti tuolia vieressään.
”Minä korvaan tämän kyllä”, hän lisäsi ja iski silmää. Alison iloitsi, että Jessie ei ollut siinä salissa. Oikeastaan hän ei ollut nähnyt tätä ystäväänsä pitkään aikaan, vain vilaukselta tunneilla mutta yleensä Jessie oli kadonnut salama luokasta kellon soinnin jälkeen.
Alison ei jaksanut juuri sillä hetkellä kiinnostua koko asiasta, joten hän vilkaisi vielä kerran kelmien suuntaan, missä äsken huutanut tyttö räpytteli silmiään Siriukselle.
Remus sattui kohtaamaan Alisonin katseen ja hymyili niin, että hänen ihanat hymykuoppansa taas näkyivät.
Alison hymyili ujosti takaisin ja leikkasi palasen pihvistään. Oikeastaan tytöllä ei ollut enää lainkaan nälkä. Tyttö tiputti haarukkansa ja otti pitkän kulauksen kurpitsamehua ennen kuin nosti taas laukkunsa.
Remus jäi katsomaan, miten Alison asteli ulos salista. Poika huokaisi ja painoi katseensa lautaseen. Hän ei jaksanut katsoa Siriuksen ja jonkun tytön (joka oli esittäytynyt Ashleyksi) flirttailua, joten poika nousi.
”Kuutamo, minne sinä olet menossa?” Sirius hihkaisi.
”Ajattelin mennä käymään Jamesin luona. Nähdään”, poika mutisi.
”Hei, minä tulen mukaan!” Peter sanoi nopeasti. Sirius ei välittänyt, kohautti vaan olkiaan ja jatkoi jutteluaan Ashleyn kanssa.
Remus ja Peter lähtivät kohti sairaalasiipeä.
”Onkohan Lily siellä?” Peter kysyi, enemmän itseltään kuin Remukselta.
”En usko, hän sanoi jotain, että menee tekemään läksyjä”, Remus vastasi muistellen mitä Lily oli puhunut Alisonin kanssa viimeisellä tunnilla.
Alison… taas tyttö putkahti hänen mieleensä. Pojan oli pakko pudistaa päätään. Hänestä ja Alisonista ei tulisi ikinä mitään, ei mitään. Remus oli ihmissusi eivätkä ihmissudet voineet rakastaa jotain niin upeaa tyttöä kuin Alison.

¤¤¤

Seuraava aamu valkeni sateisena. James oli jo kuudelta aamulla hereillä ja vetämässä vaatteita ylleen.
”Hyvä matami, minä lähden nyt”, poika sanoi juhlallisesti sairaanhoitajalle joka pyöräytti silmiään.
”Olen siitä ikionnellinen, herra Potter. En jaksaisi enää yhtään sukulaistasi tai ystävääsi”, nainen sanoi.
James virnisti nolona. Hänen vanhempansa olivat eilen ilmestyneen sairaalasiipeen – Jane oli kapsanut itkien Jamesin kaulaan ja Jack oli seisonut nolona vieressä. Sen jälkeen hänen äitinsä oli johdattanut matami Pomfreyn työhuoneeseensa ja melko varmasti selvittänyt kaiken, mitä Jamesille oli tapahtunut, milloin, missä, kenen kanssa, mitä oireita siitä oli ollut ja miten hänen poikansa oli hoidettu.
Jack oli sen sijaan jäänyt Jamesin seuraan. He olivat jutelleet kaikesta miehisistä asioista – huispauksesta ja sen sellaisesta – kunnes Jane oli tullut sairaanhoitajan kanssa ja hänen vanhempansa olivat lähteneet. Myöhemmin Remus ja Peter olivat tulleet, Peter oli vahingossa pudottanut vesikannun lattialle ja saanut koko sairaalasiiven heräämään.
Illalla Lily oli vielä tullut moikkaamaan ja matami Pomfrey valitti, että Lily ja James olivat aiheuttaneet aivovaurion nuorimmille potilaille ’säädyttömällä nuoleskelullaan’.
Ja eihän James ollut kun antanut tyttöystävälleen hyvänyön suukon!
”Sinun täytyy vielä jaksaa, nimittäin Lily tulee tänne aivan kohta hakemaan minut”, James ilmoitti. Matami Pomfrey huokaisi.
”Kunhan käyttäytyisitte, olen nimittäin aika varma, että heräävät potilaat eivät halua nähdä teidän kahden… hmm… suutelua”, hän sanoi ja pyyhälsi tiehensä.
Juuri kun hänen työhuoneensa ovi sulkeutui, sairaalasiiven pääovi avautui ja hilpeä Lily asteli sisälle koulupuvussaan.
”Valmiina päivän oppitunteihin?” tyttö kysyi.
”Totta kai, mieluummin vaikka niihin kun täällä olemiseen”, James sanoi ja hymyili leveästi.
Hetken Lily näytti huolestuneelta, hän puri huultaan ja pyyhkäisi punaiset hiukset korvansa taakse.
”Oletko ihan varma, että jaksat? Eikö sinun olisi hyvä levätä vielä yksi päivä, sait aika pahan tällin…”
”Lils, sinun ei tarvitse leikkiä mitään huolehtivaa tyttöystävää. Minä pärjään loistavasti ja olen pirteä kuin peipponen”, James sanoi ja kietoi kätensä Lilyn vyötärölle.
”Ja olen varmasti illallakin jolloin olen kokonaan sinun käytettävissäsi, neiti Evans.”
Lily hymyili hermostuneena. Tuo jos mikä oli ilmiselvää vihjailua!
James painoi pienen suukon hänen kaulalleen ja kohotti sitten taas katseensa kirkkaisiin silmiin.
”Onko sinulla sitten kaikki hyvin?” hän kysyi. Lily nyökkäsi nopeasti.
”Kaikki on ihan kunnossa.”
Tyttö painoi nopean suukon Jamesin huulille ja rimpuili sitten tämän otteesta irti.
”Okei, mennään, että ei myöhästytä aamupalalta”, hän sanoi ja lähti nopeasti harppomaan käytävää pitkin kohti Suurta Salia.
James kohautti olkiaan ja kiiruhti tyttöystävänsä perään. Tyttö viiletti jo kaukana, joten pojan oli pakko pidentää askeliaan, että sai tämän kiinni.
Suuressa salissa James otettiin hyvin vastaan. Yksi jos toinenkin kävi tervehtimässä häntä, taputti selkään ja jotkut jopa heittäytyivät hänen kaulaansa.
Lily ei vilkaissutkaan poikaystävänsä ympärillä pörräävään väkijoukkoon päin vaan istui Jessien viereen ja rupesi voitelemaan paahtoleipää.
”Hei, hymyili edes vähän, ole kiltti. James on päässyt sairaalasiivestä ja sinä näytät siltä, kun joku olisi kuollut!” Jessie sanoi.
”Minun ei tee mieli hymyillä. Äläkä sinä sitä paitsi puutu tähän, voisin joskus kertoa sinullekin jotain jos olisit paikalla”, Lily sanoi myrkyllisesti. Jessien silmät kaventuivat.
”Tajuatko sinä ollenkaan, että minä yritän vaan saapa Shapovalov-leiman pois otsastani. Raadan sen takia tuntikausia ja sinä kehtaat sanoa minulle, että en ole paikalla!”
Lily pyöräytti silmiään, mikä sai Jessien raivostumaan.
”Mikä sinua vaivaa?!” hän tiuskaisi.
”En usko, että se sinua liikuttaa. Painu sinä vaan kumittamaan sitä Shapovalov-leimaasi”, Lily ärähti. Hän olisi halunnut perua sanansa heti kun sanoi ne, mutta hänen ylpeytensä ei sallinut sitä, joten tyttö nousi seisomaan ja marssi ulos salista punaiset hiukset leimuten kuin liekit.
James huomasi sen väkijoukon keskeltä ja irrotti jonkun kaulassaan roikkuvan tytön. Hän tönäisi muutaman pojan syrjään, mutta kun vihdoin hän näki jotain muutakin kuin hänen palaamisestaan iloisia kasvoja, Lily oli kadonnut hänen näköpiiristään.
”Hei, minä näin sinut sairaalasiivessä.”
James käännähti ärtyneenä ja katsoi Blake Moyan tummiin silmiin.
”Joo, sinä olet Élisabethin sisko, vai mitä?” hän kysyi. Blake nyökkäsi ja räpytteli pitkiä ripsiään.
James peruutti hieman ja törmäsi Siriukseen, joka loikkasi saman tien Jamesin reppuselkään.
”Sarvihaara kulta, miksi et kertonut, että tulet nyt, olisimme tulleet hakemaan?” poika hihkui.
”Lily tuli hakemaan minua. Ainiin joo, tämä on ystäväni Sirius Musta ja tässä on – ”
”Blake Moya, hauska tavata”, Blake sanoi nopeasti ja James hymyili hieman teennäisesti.
Sirius kohotti kevyesti kulmiaan mutta James viestitti ilmeellään ’kerron myöhemmin’ jolloin Sirius nyökkäsi pienesti ja väläytti hymyn Blakelle.
”Kiva. Missä tuvassa sinä olet?” hän kysyi.
”Korpinkynnessä.”
”Aijaa, minun ex-tyttöystäväni on siinä…”
”Aika moni sinun eksäsi on Korpinkynnessä”, Blake huomautti kuivasti ja kääntyi taas Jamesiin päin.
”Olisi kiva tutustua sinuun paremmin, tuletko joskus kahville Tylyahoon?”
”Minä seurustelen”, James sanoi nopeasti.
”Joo, tiedän, Lily Evansin kanssa, mutta ihan vaan kavereina.”
James vilkaisi apua anovasti Siriusta joka tuijotti itsepäisesti poispäin.
”No jaa, kai se sitten käy.”
”Hienoa, nähdään lauantaina tuossa aulassa! Oli kiva jutella!”
Ja pian Blake oli hävinnyt ihmismassaan.
”’Oli kiva jutella!”’ Sirius matki ja katsoi Jamesia kulmiensa alta.
”Mikä juttu teillä on?”
”Minulla ja hänellä? Ei mikään! Blaken pikkusisko oli sairaalasiivessä samaan aikaan minun kanssani ja…”
James selitti Siriukselle koko jutun samalla, kun he kävivät hakemassa kirjansa makuusalista ja lähtivät kohti PVS:n luokkaa.
He olivat jo melkein perillä, kun Jessie ryntäsi heidän luokseen.
”Sirius, voitaisiinko jutella?” tyttö kysyi ja puristi kirjoja rintaansa vasten. Sirius vilkaisi hermostuneena ympärilleen.
”Tunti alkaa kohta…”
”Mistä lähtien sinä olet tuollaisista asioista välittänyt? Tule nyt.”
Jessie tarttui Siriusta kädestä ja lähti vetämään tätä kohti tarvehuonetta.
”Hei, minä en jätä PVS:n tuntia nuoleskelun takia”, Sirius vastusteli.
”Onko sinulla kuumetta?” Jessie laittoi kätensä Siriuksen otsalle, mutta poika käänsi päänsä niin, että Jessien oli pakko vetäistä kätensä pois.
”Okei, nyt kerro, mikä sinua vaivaa?” tyttö tiuskaisi ja laittoi kätensä puuskaan. Sirius huokaisi.
”Tämä ei vaan toimi, Jessie.”
”Mikä ei toimi?” Jessie kysyi aavistaen pahinta.
”Tämä meidän juttumme. Näin sinut viimeksi siellä juhlissa ja sen jälkeen muutaman kerran tunnilla. Se on liian vähän. Kaiken lisäksi, minä en pidä itseäni varattuna jos en edes näe sinulla, kun minulla tätä vientiä riittää”, Sirius sanoi ja peruutti askeleen kauemmas Jessiestä.
”Eli se on loppu nyt. Toivottavasti voimme olla edes ystäviä.”
Jessie puristi kätensä nyrkkiin. Ystäviä?! Miten tuo… tuo… sika kehtasi!
”Minä vihaan sinua, Sirius Musta, en halua kanssasi missään tekemisissä! En tyttöystävä, en ystävä, en kaveri, en edes puolituttu!” hän kiljui ja marssi tiehensä.
”No sehän meni hyvin…” Sirius mutisi ja lähti taas PVS:n luokkaa kohti.


¤¤¤

Tuntien jälkeen Lily pääsi vihdoin livahtamaan sairaalasiipeen. Koko matkan hän mietti, miten matami Pomfrey saisi selville, oliko hänen muistiaan muunneltu taian avulla.
Ainakaan hän ei ollut koskaan lukenut mistään kirjasta sellaisista taikakeinoista. Vihdoin tyttö tyytyi vaan nopeuttamaan askeliaan.
Sairaalasiivessä oli ilmeisesti jonkin verran tungosta. Kun Lily katsoi tarkemmin, puolet potilaista oli luihuisia, jotka kaikki olivat kalmankalpeita ja yökkäilivät vähän väliä.
”Mitä täällä tapahtuu?” Lily kysyi lähimmältä tytöltä, joka vilkaisi häntä halveksivasti.
”Minä en muuten puhuisi kuraveriselle, mutta jos todella haluat tietää… Kaikille meidän tuvassamme on suunnilleen tullut yhtäkkiä ruokamyrkytys. Varmasti taas niiden saastaisten kelmien tekosia”, tyttö sanoi ja yökkäsi itsekin. Lily hivuttautui hieman kauemmas ja vihdoinkin löysi matami Pomfreyn joka seisoi kaaoksen keskellä avuttoman näköisenä.
”Neiti Evans! Hienoa, olenkin jo odotellut sinua!”
”Minä voin tulla kyllä huomenna uudestaan…”
”Ei tarvitse, minä olen nyt valmis eikä tässä mene kauaa. Huoneeni on tuolla, mene edellä. Minun pitää tehdä muutama juttu…”
Vanha nainen liihotti muualle. Lily kohautti olkiaan ja meni sairaanhoitajan työhuoneeseen. Hän ei ollut koskaan ennen käynyt siinä huoneessa. Pöytä oli täynnä papereita ja kirjahylly pursui erilaisia sairaanhoitoon liittyviä kirjoja. Huoneen perällä oli suuri lasikaappi mikä oli täynnä erilaisia rohtoja ja muita tarvikkeita. Tulella porisi noidankattila ja sen vierellä oli paljon tyhjiä lasipulloja. Huoneesta vei yksi ovi, ilmeisesti siihen huoneeseen missä matami Pomfrey nukkui.
Lily istui puiselle tuolille ja katseli ympärilleen, kunnes matami vihdoin tuli.
”Noniin, hienoa, hienoa. Odotas, etsin taikasauvani… jaa, tuossahan se on. Rentoudu, tämä saattaa hieman tuntua, mutta on nopeasti ohi.”
Lily nielaisi mutta sulki silmänsä ja yritti rentoutua. Matami Pomfrey mutisi jotain ja yhtäkkiä tytön pään sisällä alkoi vihloa niin kovasti, että tyttö älähti ja tippui tuolilta kovalle lattialle.
”Olet aivan oikeassa, muistiasi on muunneltu taian avulla”, matami Pomfrey sanoi.
Lily hieroi selkäänsä ja kömpi seisomaan.
”Mitä minä teen?” hän kysyi. ”Haluan nimittäin todella muistaa mitä on tapahtunut.”
”Sinuna menisin juttelemaan Dumbledorelle”, sairaanhoitaja vastasi.
”Anteeksi vaan, mutta minun pitää nyt mennä. Kauhea kiire. Menen Dumbledoren puheille, tyttö kulta. Hän selvittää kyllä asian.” Matami Pomfrey hymyili ja kiiruhti tiehensä.
Lily pudisti hämmentyneenä päätään. Niin paljon oli tapahtunut lyhyessä ajassa…
”Minä juttelen ensin Jamesin kanssa ja menen sitten rehtorin puheille…” tyttö mutisi ja lähti nopein askelin kohti rohkelikkotornia.
Kelmejä ei näkynyt oleskeluhuoneessa, mutta sohvalla istuva Alison osasi kertoa, että pojat olivat makuusalissa.
”Ja hei kuule, Jessiellä ei ole kaikki hyvin. Hän on ollut koko illan makuusalissa eikä päästä ketään sisälle”, ruskeahiuksinen tyttö sanoi lopuksi ja katsahti Lilyä merkitsevästi. Jamesin kanssa puhuminen unohtui melkein saman tien.
”Mitä sinä tuolla tarkoitat?” hän kysyi.
”Sanon vaan yhden sanan ja se on Sirius.”
”Ei kai vain… luuletko, että he ovat eronneet?” Lily kuiskasi, mikä oli kyllä turhaa, nimittäin kukaan ei kuullut heidän keskusteluaan kaamean melun takia.
Alison nyökkäsi.
”Näin heidän juttelevan käytävässä ja Jessie ryntäsi pois paikalta aika murtuneen näköisenä”, hän sanoi vakavana.
”Minä puhun hänelle”, Lily sanoi.
”Kummalle?”
”Jessielle tietysti! Puhun myös Siriukselle jos se idiootti on mennyt sanomaan Jessielle jotain törkeää”, Lily lupasi ja lähti nopeasti pujottelemaan väkijoukon läpi kohti tyttöjen makuusalin ovea.
Oven takana seisoi myös Kate, joka hakkasi ovea molemmin käsin.
”Avaa nyt se ovi, herra jestas, minun on pakko hakea yksi asia!” tyttö kiljui.
Lily rykäisi, mikä sai Katen käännähtämään salamana ympäri.
”Ai sinä. Ystäväsi ei suostu avaamaan tuota ovea ja minun pitäisi vain hakea taikasauvani!” tyttö valitti ja potkaisi ovea vielä kerran.
”Sopiiko, että minä yritän puhua Jessien kanssa? Ja ihan kahdestaan, mieluusti”, Lily ehdotti.
”Siitä vaan, mutta yritys on epäonnistunut jo nyt”, Kate mutisi olkiaan kohauttaen ja lähti taas oleskeluhuoneen suuntaan.
Lily huokaisi ja koputti hiljaa oveen.
”Jessie, oletko sinä siellä?”
Kukaan ei vastannut.
”Jessie hei, päästä minut sisään ja kerro mitä on tapahtunut!” Lily sanoi jo lujemmalla äänellä.
Ovi aukesi narahtaen ja Jessie kurkkasi ulkopuolelle.
”Onko siinä muita?” tyttö kuiskasi paksulla äänellä. Lily pudisti päätään.
Ovi aukesi kokonaan ja Jessie heittäytyi Lilyn kaulaan.
”Sirius jätti minut! Ja kehtasi vielä sanoa, että voimme olla ystäviä. Se sika!”
”Jess, rauhoitu.” Lily irrotti ystävänsä hellästi ja työnsi tämän makuusalin sisälle, että sai oven kiinni.
Jessie nappasi yöpöydällä olevasta paketista nenäliinan ja pyyhki silmiään.
”Minä en tajua tätä. Inhoan Siriusta ja olen oikea onnenpekka kun emme ole enää sen sian kanssa yhdessä mutta silti tästä helvetin itkusta ei tule loppua!”
”Mitä Sirius sitten sanoi sinulle?” Lily kysyi. Häntä ärsytti leikkiä jotain psykologia, mutta kaveria ei jätetty.
”Hän sanoi, että hän ei pidä itseään varattuna turhan takia ja kuvittele, hän kehtasi vielä sanoa, että hänellä on vientiä! Siis muita tyttöjä kuin minä”, Jessie sanoi vihaisen ja itkun sekaisella äänellä ja pyyhki taas silmiään rypistyneeseen nenäliinaan.
”Okei, olen sanonut tämän jo, mutta rauhoitu. Minä menen käymään poikien makuusalissa – ” Lily ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Jessie oli jo pompannut seisomaan.
”Ei, ei, et mene. Et sano Mustalle sanaakaan tai sinulle käy huonosti”, tyttö sanoi murhaavan näköisenä ja siirtyi oven eteen. Lily pyöräytti silmiään ja työnsi hänet pois tieltään.
”Satutko muistamaan, että minä seurustelen James Potterin kanssa. Hienoa, minulla on hänelle vähän asiaa.”
Lily kääntyi vielä ovella vilkaisemaan Jessietä, jonka poskille valui yhä kyyneliä.
”Pese kasvosi ja yritä hallita tuo itku, okei? Minä tulen joskus takaisin. Pärjäile.”
Ovi sulkeutui heidän väliltään ja Lily lähti kohti poikien makuusalia. Kaikki kelmit olivat paikalla, Sirius oikeastaan makasi puoliksi Remuksen päällä ja yritti tavoitella jotain kirjaa kutittaen samalla toisen pojan kylkiä.
Peter ja James sen sijaan pelasivat velhoshakkia eivätkä välittäneet kahdesta muusta juuri ollenkaan.
”Shakki ja matti, Matohäntä, minä voitin taas.”
Peter tuhahti ja vilkaisi shakkilautaa.
”Ei, se ei ole mahdollista, sinä huijasit minua taas”, poika sanoi.
”Ei, Peter, ei, sinä olet vaan huono häviäjä.”
”Hei pojat.” Lily asteli ovelta sisälle makuusaliin. Siriuksen huomio herpaantui, joten Remus sai kieräytettyä hänet päältään lattialle. Peter säikähti niin, että shakkilauta kaatui kaikkine pöytineen ja nappuloineen. Vain James nousi seisomaan ja käveli tyttöystävänsä luokse.
”Ai hei, Lily. Kiva kun tulit käymään, tämä meidän kämppämme ei tosin ole mikään erityisen siisti juuri tällä hetkellä…”
Lily työnsi pojan hieman kauemmas.
”Minä tulin juttelemaan”, hän sanoi mikä sai Jamesin ilmeen venähtämään.
”Älä käsitä väärin, en minä tullut jättämään sinua.” James sai virneensä takaisin.
”Hienoa, sitten se ei voi olla kovin paha juttu. No niin, te muut ulos!” poika sanoi ja huitoi ulko-ovea kohti.
”Minä tulin sitten myös oikeasti juttelemaan, en nuoleskelemaan”, Lily suhahti suupielestään muiden kelmien lähtiessään mutisten muualle.
”Et tietenkään.”
Lily huokaisi ja heittäytyi Jamesin sängylle makaamaan tuijottaen kattoa.
”Minä kävin juuri matami Pomfreyn luona…”
Tyttö kertoi koko jutun oudosta muistinmenetyksestä siihen hetkeen asti.
James kuunteli hiiskahtamatta kunnes Lily vihdoin lopetti ja katsoi poikaa kulmat koholla.
”Sano jotain”, hän komensi.
”Kuka se voisi olla?” James kysyi miettivän kuuloisena ja heittäytyi mahalleen Lilyn vierelle.
”Se minuakin kiinnostaa”, Lily myönsi ja käänsi katseensa katosta Jamesiin, joka tuijotti seinää.
”Joku luihuinen?” James ehdotti.
”Ei, en usko. Tai voi hyvinkin olla, olen huomannut, että Bellatrix esimerkiksi roikkuu aika usein Chrishin huoneen lähistöllä.”
”Entä jos se oli… no, Chris?”
”Opettajako? Enpä usko, James. Chris ei varmasti halua saada potkuja. Entä miksi kukaan haluaisi pyyhkiä muistiani?”
”Ehkä sinulla on ollut liikaa tietoa?” James ehdotti.
Lily virnisti.
”Paino sanalla ollut. En muista ollenkaan, kuka minulle olisi jotain tietoa antanut, miksi ja milloin.”
James virnisti ja painoi suukon tyttöystävänsä nauraville huulille.
”Tiesitkö, että se on muistiloitsun idea?”
Lily nauroi ja tiputti Jamesin sängyltään. Poika ei sanonut hetkeen mitään, jolloin Lily kurkisti sängyn laidan yli ja seuraavaksi huomasi makaavansa lattialla, Jamesin päällä oikeastaan joten ei todellakaan lattialla.
”Senkin roisto”, Lily hihitti mutta kumartui suutelemaan Jamesia, joka kietoi kätensä hänen vyötärölleen.
”Mutta komea roisto, vai mitä?”
”James!”
James virnisti hurmaavasti. Hänellä oli ihana tyttöystävä ja kaikki oli hyvin, joten mikä voisi mennä pilalle?
Ihan kaikki, James, ihan kaikki.

---------------------------

A/N2 Se on siinä ja kommentteja kiitos. :)
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 8.osa 19.6!!
« Vastaus #13 : Heinäkuu 25, 2008, 13:54:07 »
Emparrot: Olen oikeastaan liikuttunut, että sinä viitsit tulla kommentoimaan ficciäni. : ) Olen nimittäin täysin ihastunut sinun kirjoituksiisi, olet tosi hyvä kirjoittaja!
Nyt tästä ylistämisestä tähän kommenttiiin. :D Jaa, en nyt tiedä onko kukaan tappamassa tai sieppaamassa Lilyä, mutta James varmasti auttaa tyttöystäväänsä. ;D Sen toisen kirjoittamani kelmificin nimi on Contigo Corazon ja tämä tosiaan muistuttaisi liikaa sitä, jos tekisin tuollaisen lopun. : )
Blake ehkä onnistuukin yrityksessään mutta en kerro enempää. Kuitenkin tällä tytöllä tulee olemaan ikävä lopppu, niinkuin yhdellä päähenkilöistäkin... ;D
Minäkin tykkäsin tuosta lopusta. :D Ja Lily ja James ovat todellakin toisilleen täydellisiä. :D Kiitos piristävästä kommentista, ei kaiken tarvitse olla sellaista tylsää rakentavaa, missä vaan höpötetään jostain kirjoitusvirheistä. Tälläisistä kommenteista minä tykkään. : ))))
No, joka tapauksessa kiitos kuitenkin kommentista ja ihkutuksesta. :D Kommentoi toistekin, joohan?

HUOM: Okei, minulla on ikäviä uutisia, nimittäin tämäkin ficci menee nyt tauolle. Minulla on yksi... mielenkiintoinen projekti kesken, enkä jaksa kirjoittaa tätä sillä aikaa. : (
Toivottavasti ette suutu, jos joku tästä sattuu tykkäämään. En tiedä, miten kauan tauko kestää mutta jonkinaikaa, kunnes saan taas inspiraation. :D


-Jippu
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) TAUKO!
« Vastaus #14 : Elokuu 03, 2008, 19:35:34 »
Äh, aina kun laitan tämän tauolle, saan kauhean inspiksen, eli rakkaat lukijat: SOPEUTUMISVAIKEUKSIA TULI TAKAISIN! *taputusta*
Kiitosta, kiitosta. Eli siis, olen ollut ilkeä ja minulla on ollut melkein viikon valmiina tämä uusin luku, mutta en ole viitsinyt/jaksanut/kehdannut laittaa sitä nettiin.
Teksti siis ei pakosti ole mistään parhaasta päästä. Jotkut kohdatkaan ei pakosti täsmää, koska on niin pitkä aika, kun olen kirjoittanut tätä, mutta yritin lukea läpi ja katsoa missä mennään.
Eli siis kommentteihin. ;D

Da Kin: Kiitos kehuista. Minäkin tavallaan pidin Sirius/Jessie parituksesta mutta olisi tyhmää, jos S ja J olisivat koko ficin ajan yhdessä. James/Lily on minunkin vakiosuosikkini, siihen ei ikinä kyllästy. ;D Ainiin, vanha kunnon Ruikuli! Olin unohtanut koko tyypin, mutta enköhän (sinun mieliksesi) saa mahtumaan sen johonkin lukuun. Ja se muuten kirjoitetaan Kalkaros ei Kalkkaros. ;D No joka tapauksessa, kiitos positiivisestä kommentista ja tule toki kommentoimaan uudestaan. : ))

papuherne: Kiitos sinullekin kommentista. :D Minulla sama juttu, aina kun yrittää lukea jotain pitkää ficciä, pikkusisko tulee heti kysymään "Pääsenkö mä jo koneelle?" -.-
Nosiis... onneksi ficci ei ole enää tauolla. Kiva jos pidät. ;D Joo, minulla on jotenkin nämä muut hahmot jäänyt kun olen keskittynyt näihin suhteisiin. Siis tarkoitan esimerkiksi luihuisia, Remusta, Peteriä ja alussa esiintynyttä Remuksen ihastusta jonka nimeä en itsekään muista. xD Mutta yritän siis saada Remuksesta enemmän tuollaisen toppuuttelevan. :D
Niin, minun ei ollut tarkoituskaan pitää Siriusta ja Jessietä kauan yhdessä. Minulla on nimittäin yksi hyvä (tai ei hyvä) juttu tiedossa... ;D
Ja totta kai tulet lukemaan kun tämä edistyy ja kommentoitkin, vai mitä? ;))

Eli siis, joka tapauksessa, nyt tähän uusimpaan osaan. James/Lily-paria rakastaville huonoja uutisia, mutta enempää en kerro... ;D

-------------------------------------

9.osa-Sen siitä saa

”Muistinmenetys… minä voin melko varmasti auttaa sinua, neiti Evans.”
Dumbledore katsoi Lilyä silmälasiensa reunan yli.
”Arvasinhan minä, et sinä turhaan ole maailman mahtavin velho!” James hihkaisi.
”Voi kiitos, James, mutta painotan sanoja melko varmasti. Muisti on monimutkainen asia, se teidän pitäisi jo tuossa iässä tietää. Toisaalta, tässä meillä on etunamme se, että muistiasi on kopeloitu taialla ja meidän pitää vaan hieman… hmm, operoida, että saamme sen taas toimimaan.”
James ja Lily vilkaisivat toisiaan epäluuloisina.
”Saanko kysyä, mitä sinä aiot tehdä, rehtori hyvä?” James kysyi.
Dumbledoren silmät tuikkivat puolikuun muotoisten silmälasien takaa.
”Voi, älkää huolehtiko. Kokeilen muutamaa yksinkertaista loitsua ja jos ne eivät auta, kokeilen muutamaa vähän monimutkaisempaa.”
Lily nielaisi.
”Mutta kai sen loitsun saa peruttua, vai mitä?”
”Uskoisin niin, neiti Evans.”
Tyttö hymyili innoissaan Jamesille.
”Mutta tarvitsen rauhaa, että pystyn keskittymään. Saanen pyytää sinua poistumaan, herra Potter?”
Rehtori katsoi Jamesia ilmeellä joka välitti ’ei mitään hätää’.
”Jaa, kai minä sitten… kunhan lupaat palauttaa Lilyn ehjänä”, James lisäsi lopun nopeasti ja virnisti hurmaavasti.
”James!” Lily suhahti mutta Dumbledore vaan nauroi.
”Ei mitään hätää, James, ei mitään hätää.”
James lähti vastahakoisesti ovea kohti mutta kuuli vielä vanhan rehtorin sanovan Lilylle ’miten kaunista nuori rakkaus oli’.
”Matami Pomfreyko sinulle teki testin, oliko muistiasi kopeloitu?” rehtori kysyi edessään istuvalta punapäältä.
Lily nyökkäsi.
”Luotan Poppyyn täydellisesti, joten niin sen sitten pitää olla. Onko sinulle epäilyksiä, kuka sen teki?”
Lily muisteli aiempaa keskustelua Jamesin kanssa ja kertoi epäilyksensä.
”No, tämä ensimmäinen mitä kokeilen, on hieman vaikeampi, mutta yleensä tämä toimii.”
”Oletko ennenkin purkanut muistiloitsuja?” Lily kysyi kiinnostuneena.
”Muutaman kerran, en todellakaan tee sitä usein. Sinä olet erikoistapaus ja teen tämän vain, koska koko juttu on ilmeisimmin tapahtunut Tylypahkan muurien sisällä”, Dumbledore vastasi ja kohotti taikasauvaansa. Yksinkertainen liike sai Lilyn hätkähtämään ja hän istui hitusen suoremmassa.
”Rentoudu, neiti Evans. Tämä saattaa tehdä hieman kipeää mutta tärkeintä on rentoutuminen”, rehtori opasti. Lily rentoutui ja sulki silmänsä.
Yhtäkkiä hänestä tuntui, kun joku olisi antanut hänelle sähköiskun. Tyttö hätkähti mutta pakotti pitämään itsensä rentona, kun hänen päänsä sisällä alkoi tuntua kipua. Aivan kun joku olisi tökkinyt hänen aivojaan neulalla.
Seuraavaksi muistikuvat alkoivat virrata hänen mieleensä. Pimeä hahmo pimeässä nurkassa, Chris, taikasauva kasvojen lähellä, sanat jotka purkautuivat tämän opettajan huulilta…
Lily hätkähti ja katsoi taas rehtorin silmiin. Pään pistely oli loppunut ja muistot tuntuivat nyt paljon selvemmiltä.
”Oletko kunnossa?” Dumbledore kysyi huolestuneen näköisenä. Lily nyökkäsi yhä hämmentyneenä. Miten Chris oli saattanut?!
”No, pystyt varmaan kertomaan kuka sen loitsun langetti.”
Tyttö pudisti päätään.
”Minä en pysty. Olen pahoillani, rehtori”, hän sanoi kenkiään tuijottaen.
”Ei se mitään, ei se mitään.” Dumbledore näytti ymmärtäväiseltä.
”Tuota… voinko nyt mennä?” Lily kysyi. Hänen oli pakko päästä ajattelemaan pimeään, viileään makuusaliin.
”Totta kai. Mutta jos muutat mielesi, tule heti kertomaan minulle, kuka sen teki. Ja se on tärkeää, minä en suvaitse tuollaista koulussani”, rehtori vastasi, risti kätensä pöydän päälle ja nyökkäsi ovea kohti.
Lily nyökkäili ja livisti äkkiä ulos. Hän jäi hetkeksi nojaamaan oveen ja sulki silmänsä ennen kuin pystyi jatkamaan matkaa.
Ajatuskin siitä, että hän kohta saisi olla rauhassa, sai hänet nopeuttamaan askeliaan. Harmi vaan, että suunnitelmat eivät aina onnistu.
Lily ehti hyvä että kömpiä oleskeluhuoneeseen, kun James jo riensi hänen luokseen ja lähti raahaamaan poikien makuusalia kohti.
”James, päästä irti! Minä haluan ajatella tätä nyt rauhassa!” Lily tiuskaisi ja riuhtaisi kätensä irti.
”Okei, okei, mutta oletko kunnossa?”
James näytti niin suloiselta, viattomalta ja huolehtivalta katsoessaan Lilyä sillä tavalla, että tytön oli pakko heltyä ja painaa suukko pojan suulle.
”Älä huolehdi, kaikki on hyvin. Haluan vaan olla vähän aikaa rauhassa ihan kaikessa hiljaisuudessa”, tyttö sanoi.
Harmi vaan, että makuusalissa oli täydet bileet päällä. Jessie viskeli vaatteitaan sinne tänne yhdessä Alisonin kanssa ja musiikki pauhasi velhoradiosta niin, että Lilyn oli pakko läimäyttää kädet kovilleen. Annie makasi sängyllään selailemassa ranskankielistä muotilehteä itsekseen hyräillen ja Kate kähersi hiuksiaan kiharoille peilin ääressä.
”Mitä täällä tapahtuu?” Lily kiljui musiikin yli ja väänsi volyymiä pienemmälle.
”Lils, vihdoinkin! Missä sinä olet ollut?” Jessie hihkui ja kietaisi vaaleanpunaisen huivin punahiuksisen ystävänsä hartioille.
”Ei, ei, tuo ei ole Lilyn väri”, Kate sanoi peilinsä edestä.
”Mitä täällä tapahtuu?” Lily toisti ja viskasi huivin lattialle. Jessie vilkaisi Alisonia, Alison Katea ja Annieta.
”No, nythän on perjantai-ilta ja sillein…” Kate aloitti.
”Niin, me lähdemme bilettämään, turha kierrellä sitä sen enempää. Tule toki mukaan, jos haluat”, Jessie sanoi ja veti jalkaansa kiiltonahkaiset ja piikkikorkoiset, mustat saappaat.
”Tuota… jään mielelläni tänne”, Lily vastasi ja heitti muutaman hameen sängyltään, että pääsi siihen makaamaan.
”Älä ole tylsä!” Alison valitti ja nappasi vaatekasasta vaaleanpunaisen topin.
”Antaa ’änen jäädä tänne, ’än ’aluaa varmasti nuolla serkkuni kanssa”, Annie sanoi ja iski silmäänsä. Hän oli ilmeisesti jo valmis pillifarkuissaan ja keltaisessa tunikassaan, hiukset kivalla, huolettoman näköisellä nutturalla.
”Itse asiassa – ” Lily aloitti vastalauseen, mutta Kate oli taas vääntänyt musiikin täysille joten kukaan ei kuullut mitä hän sanoi.
Punapää huokaisi ja hautasi kasvonsa tyynyyn. Vihdoinkin kaikki neljä tyttöä olivat valmiina ja lähtivät hihkuen pois makuusalista. Lily sammutti yhä pauhaamaan jääneen radion, sammutti valot ja heittäytyi sängylleen makaamaan.
Syysmyrsky riehui ikkunan takana mikä sai Lilyn hautaamaan päänsä tyynyyn. Jopa sateen ropina kuulosti yhtäkkiä kauhean kovalta.
Hänen mielessään pyöri niin, että tyttöä huimasi. Hän nousi seisomaan ja hoiperrellen sai itsensä vessaan, jossa hän oksensi kaiken, mitä oli sinä päivänä syönyt.
Tyttö jäi makaamaan kylpyhuoneen viileälle lattialle ja tuijotti kattoa kunnes vihdoin nukahti.

¤¤¤

Sade jatkui seuraavanakin päivänä. Koko aamun kylpyhuoneessa oli tungosta, kun viisi tyttöä kävi vuorotellen oksentamassa. Niinpä, jopa Lily. Kaikki muut olivat sitä mieltä, että Lily oli salaa ryypännyt itsekseen, mutta Lily tiesi että hänellä oli vain normaali vatsaflunssa.
James sen sijaan hermoili. Hän oli sopinut Blakelle, että lähtisi tämän kanssa kahveille, mutta Lilyä ei ollut näkynyt koko aamuna ja poika alkoi olla huolissaan.
Entä jos tytölle oli tapahtunut jotain kamalaa, kun hänen muistiaan oli taas sorkittu?
”Sarvihaara, te ette ole naimisissa. Sinä voit hyvin lähteä Blaken kanssa YSTÄVINÄ Tylyahoon. Ei teistä muuta voisi tullakaan”, Sirius sanoi viisaasti mättäessään paahtoleipää suuhunsa.
”Mitä sinä tuolla tarkoitat?” James kysyi ja haroi hiuksiaan.
”No siis… sinulla on Lily ja niin edes päin…”
James kohotti kulmiaan mutta tyytyi voitelemaan toisen paahtoleivän itselleen ja haukkaamaan siitä palasen.
Hän näki miten Blake silmäili häntä Korpinkynnen pöydästä ja vihdoin tyttö nousi ylös ja viittoi poikaa mukaansa.
”Joo, nähdään, kaverit.”
Sirius läimäytti Jamesia selkään ja virnisti.
”Siitä se lähtee.”
James pysähtyi.
”Mikä?”
”Mitä mikä?”
”Mikä lähtee?”
”En minä sanonut mitään lähtemisestä.”
”Sanoitpas!”
”Enpäs!”
James pyöräytti silmiään ja lähti kohti aulaa, missä Blake jo odotti. Tyttö näytti kieltämättä kauniilta mutta jotenkin hänen hymynsä ei saanut Jamesia hymyilemään takaisin niin kuin Lilyn kanssa aina kävi.
”Hei”, Blake tervehti ja suukotti hänen molempia poskiaan. Siinä ei ollut tietenkään mitään henkilökohtaista, se oli Espanjassa vain kohteliasta ja ihan normaalia.
Jamesia se silti häiritsi. Entä jos joku näkisi ja kertoisi Lilylle.
”Joo, moi. Eiköhän mennä…”
Poika lähti harppomaan ulko-ovea kohti. Ulkona satoi yhä kaatamalla, mikä sai molempien mielialan laskemaan aika nopeasti.
He suorastaan juoksivat sisälle Kolmeen Luudanvarteen.
”Mitä sinä haluat? Minä tarjoan…” James kysyi ja kuivasi silmälasejaan.
”Vadelmatee maistuisi”, Blake vastasi silmiään räpytellen. James kohautti olkiaan ja marssi tiskille.
”Kermakalja ja vadelmatee”, hän sanoi tiskin takana hilluvalle miehelle joka virnisti tyytyväisenä.
”Uusi tyttöystävä? Jotenkin arvasin, että se sinun ja Lilyn juttu ei onnistu…”
”Suu umpeen, Dan. Minulla ja Lilyllä menee kaikki hyvin. Lupasin vaan tarjota kahvit, tai tässä tapauksessa teet, Blakelle, joka on minun ystäväni”, James sanoi ja painotti viimeistä sanaa erityisesti.
”Ystäviäpä hyvinkin.” Dan iski silmää ja ojensi teekupin ja kermakaljapullon Jamesille.
”Pidä hauskaa ystäväsi kanssa.”
James pyöräytti silmiään ja palasi Blaken luo. Hän todella toivoi, että kukaan Lilyn ystävistä ei näkisi häntä ja saisi vääriä käsityksiä. Silloin kaikki olisi pahasti pilalla.

¤¤¤

Charlotte de la Rose oli koko Tylypahkan pahin juorukello. Mitä kiinnostavaa hän ikinä näkikään, oli varmaa, että puolet koulusta tiesi sen heti seuraavana päivänä. Ei tyttöä ollut kyllä aivoillakaan siunattu, minkä takia lajitteluhattu oli laittanut hänet viisi vuotta sitten Puuskupuhiin.
Aamu oli alkanut myrskyisästi – niin ulkona kuin viidesluokkalaisten puuskupuhien makuusalissakin.
Charlotte marssi ärtyneenä kohti Suurta salia. Miten hänen paras ystävänsä edes kehtasi väittää, että juuri Charlotte oli levittänyt juorua siitä, että hän ja kelminelikon jäsen, Remus, muka olisivat suudelleet.
Charlotte oli toki kieltänyt sen. Hän ei levitellyt perättömiä juoruja, vain ja ainoastaan sellaisia, mitkä oli itse nähnyt.
Juuri silloin hän oli nähnyt James Potterin ja Blake Moyan melko kiihkeissä tunnelmissa aulassa. Tai no, kiihkeissä ja kiihkeissä, mutta Blake painoi hymyillen suukon pojan molemmille poskille ja he poistuivat yhdessä ulos myrskyyn.
”Hei, Anette!”
Charlotte viiletti erään punahiuksinen ystävättärensä luo, joka oli rohkelikossa ja tiesi kaiken juuri rohkelikkojen asioista.
”Niin, Char?” Anette kysyi aavistuksen viileästi.
”Upea kampaus, Ane! Asiasta toiseen… ovatko James Potter ja Lily Evans yhä yhdessä?” Charlotte kysyi kaikki juoruaistit tarkkaavaisina.
”Ovat, joten sinun on turha yrittää napata Jamesia!” Anette sanoi ja yritti jatkaa matkaansa, mutta Charlotte nappasi hänen ranteestaan kiinni.
”Et ikinä arvaa, mitä näin äsken…”
Ja niin lähti taas yksi, melko perätön mutta kuitenkin tositapahtumiin perustuva, juoru liikkeelle.

¤¤¤

Kun juoru vihdoin pääsi Lilyn luo asti, se oli jo muokkautunut niin, että James ja Blake olivat vetäneet kielisuudelmaa kaikkien edessä muiden hurratessa.
”Mitä?” hän älähti noin kolmasluokkalaiselle tytölle, joka tuijotti Lilyä peloissaan.
”Minä luulin, että sinä tiesit jo”, tyttö sanoi ääni väristen.
”Luulit väärin! Kerro koko juttu uudestaan, hitaasti”, Lily käski ja laittoi kätensä puuskaan.
”No, kuulin juuri äsken poikaystävältäni – ” tyttö punastui mutta jatkoi silti ” – että James ja Blake Moya Korpinkynnestä suutelivat inhohimoisesti eteisaulassa ja lähtivät sitten käsi kädessä Tylyahoa kohti.”
”James? Minun Jamesini?” Lily tuijotti tyttöä järkyttyneenä. Pahoinvoinnin aalto velloi taas hänen sisällään mutta se ei johtunut vatsaflunssasta.
”Jaa, onko se vielä sinun Jamesisi? No, Potterista minä puhun.”
Olkiaan kohauttaen tyttö lähti poispäin. Lily seisoi jähmettyneenä paikoillaan, kunnes Jessie tuli heilumaan hänen näkökenttänsä edessä.
”Lily, kaikki OK? Näytät siltä kun olisit nähnyt aaveen”, Jessie hihitti.
”Jos tuo tyttö – ” Lily odotti äsken luonaan ollutta tyttöä ” – on aave, näin todella aaveen. Tai ainakin toivon, että olisin mieluummin nähnyt aaveen kuin hänet.”
Jessie lopetti hihityksen.
”Mitä sinä tarkoitat?”
”Tuo tyttö tuli tähän ja sanoi, että James nuoleskeli jonkun tytön kanssa tänä aamuna tuossa aulassa.”
”Jamesko? Sinun Jamesisi?!” Jessie parkaisi ja laittoi kätensä puuskaan.
”Kelmit ovat oikeita kusipäitä! Minä inhoan niitä, joka ikistä!” hän puhisi.
Lily nyökkäsi mykkänä. Ei James olisi voinut…
”Minä etsin Siriuksen”, hän julisti ja lähti kohti poikien makuusaleja.
”Hei, minä tulen mukaan!” Jessie kiljaisi ja rynnisti hänen peräänsä.
He läimäyttivät seitsemäsluokkalaisten poikien makuusalin oven auki vain nähdäkseen Peterin istuvan yksin sängyllään. Poika vinkaisi ja putosi sängyltään niin, että rumina vaan kävi.
”Oho, anteeksi. Missä Sirius on?” Lily kysyi. Peter tuijotti tätä silmät suurina mutta sai vihdoin avattua suunsa.
”Ki-kirjastossa Remuksen ka-kanssa”, poika änkytti mutta Lily ei edes kuullut lauseen loppua rynnätessään pois.
”Joo, kiitos, Peter”, Jessie huikkasi ja viiletti taas punapäisen ystävättärensä perään.
Peter jäi jähmettyneenä istumaan lattialle kunnes kömpi taas sängylleen. Siinä vaiheessa Lily oli jo kirjastossa ja lysähti istumaan Siriuksen ja Remuksen väliselle tuolille.
”Kuulkaas pojat – ” hän aloitti.
”Joo, ei me kuurojakaan olla”, Sirius letkautti väliin mutta hiljeni punapään mulkaistessa häntä pahasti.
”Kenen kanssa James lähti tänään Tylyahoon?” Lily kysyi.
”Blake Moyan. Mutta ihan vain kavereina, James lupasi tarjota Blakelle kahvit”, Sirius sanoi.
”Sinäkin olet varmaan kuullut sen juorun?” Remus kysyi myötätuntoisen näköisenä.
”Voin sanoa, että se on ihan pötyä. Blake suukotti vaan Jamesin molempia poskia, se on joku espanjalainen tapa”, hän lisäsi.
”Eivätkä he kävelleet käsi kädessä?” Lily tarkisti.
”Eivät todellakaan. Jamesin sydän kuuluu vain ja ainoastaan sinulle”, Sirius sanoi ja hymyili hurmaavasti.
Kukaan ei edes huomannut Jessietä, joka synkkänä lähti marssimaan poispäin kirjastosta.

¤¤¤

Megian käveli ympyrää tyttöjen makuusalissa. Kaikki olivat jossain muualla, joten tyttö oli yksin. Hänellä oli ollut eilen illalla hurjan hauskaa muiden tyttöjen kanssa ja hänen ja Annien jäätävät välit olivat unohtuneen biletyksen tiimassa.
Megian ei voinut enää kuvitellakaan, että iskisi Jamesin. Pelkkä ajatuskin siitä, että hänen pitäisi tappaa joku… tyttöä puistatti.
Hänen oli pakko selittää koko juttu mitä pikemminkin Annielle ja Jamesille ja ehkä he yhdessä keksisivät jotain.
Megian päättikin heti ruveta toimiin. Hän löysi Annien lukemasta kirjaa oleskeluhuoneesta mahdollisimman läheltä takkatulta ja kaikkein muhkeimmassa nojatuolissa.
”Annie?” hän huikkasi niin, että tyttö säpsähti ja tiputti kirjan käsistään.
”Ai ’ei. En kuullut, että olet tulossa, mutta kiva nähdä”, Annie sanoi ja hymyili lämpimästi.
”Joo. Oikeastaan minulla on asiaa.”
”Ai jaa?” Annie kohotti kulmiaan.
”Niin, mutta kerron sen samalla Jamesille. Hän kuuluu tähän asiaan aika vahvasti. Missä James on?” Megian tähyili ympärilleen kuin etsien poikaa.
”James, vai? ’Än on Tylyahossa tänään”, Annie vastasi olkiaan kohauttaen ja laski kirjan käsistään.
”Et kai sinä ole kiinnostunut minun serkustani sillä tavalla?” hän kysyi tuijottaen Megiania tiiviisti.
”Minä tiedän varsin hyvin, että hän seurustelee Lilyn kanssa, enkä minä aio viedä toisten miehiä”, Megian vastasi mutta lisäsi lopun lauseeseen vielä mielessään: vaikka äiti niin haluaisi.
Annie hymyili.
”’Ienoa. Olen kuullut jo huhuja, missä James olisi pettänyt Lilyä, mutta en usko, että ne ovat totta. ’Än tulee varmaan kohta sieltä Tylyahosta, joten…” Annie taputti vieressään olevaa muhkeaa nojatuolia ja hymyili. ”Istu alas.”
Megian hymyili takaisin ja istui nojatuolille. Annie syventyi taas kirjaansa näpräten samalla mustien hiustensa latvoja. Tytön seurasta tuli jotenkin niin turvallinen ja rauhallinen olo, että Megian ihmetteli, miten oli joskus saattanut kuvitella tappavansa hänet.
Hänhän oli ollut suorastaan… idiootti! Onneksi nyt kaikki oli toisin.

¤¤¤

”Minulla oli tosi hauskaa, James”, Blake seisoi Jamesin edessä ja räpytteli suuria, tummia silmiään omasta mielestään varmaan hurmaavasti.
”Niin minullakin”, James valehteli. Oikeasti hän oli kurkkuaan myöten täynnä Blaken aivotonta kikatusta, silmien räpyttelyä ja kertomuksia tämän sadoista poikaystävistä joista kukaan ei kuitenkaan vetänyt vertoja Jamesille.
”Otetaan sitten varmaan joskus uusiksi?” Blake ehdotti flirttailevasti hymyillen ja astui askeleen lähemmäs ollen silloin melkein kiinni Jamesissa, mutta poika työnsi hänet kauemmas.
”Kuule Blake… sinä olet kiva ja kaikkea, mutta minä rakastan Lilyä. Tajuatko?” hän kysyi ja kohotti kulmiaan.
Blake huokaisi ja heilautti hiuksiaan.
”Olisit minun kanssani. Olen tuhat kertaa parempi kuin Lily”, hän sanoi silmissään outo palo, mikä sai Jamesin hetkeksi lumoihinsa.
Poika pudisti päätään ja käänsi katseensa.
”Et sinä ole, Blake.”
Hän kääntyi lähteäkseen mutta Blake tarttui häntä kädestä ja käänsi hänet rajusti ympäri suorastaan hypäten hänen kaulaansa ja ruveten suutelemaan häntä.
James ei vastannut suudelmaan mutta ei myöskään tehnyt elettäkään työntääkseen Blakea pois. Valitettavasti juuri silloin tapahtui se, mitä ei olisi pitänyt tapahtua.
Lily ja Jessie astelivat nurkan takaa nauraen, Jessie käveli tosin muutaman askeleen edellä ja näki ensimmäiseksi nurkan takaa paljastuvat Blaken ja Jamesin. Hän kiljahti kovaan ääneen ja lähti työntämään toiseen suuntaan.
”Jessie, älä pelleile, meidän piti mennä ulos”, Lily tiuskaisi väsyneenä.
”Ei, ei, ei ulos. Minulla on paha ulos… tarkoitan olo”, Jessie soperteli ja lähti raahaamaan ystäväänsä toiseen suuntaan.
”Jessie, irti!”
Lily riuhtaisi itsensä irti mutta Jessie tarttui taas hänen käsivarrestaan.
”Siellähän sataa, sinä sairastut!” hän sanoi.
”Aivan sama! Sinäkin sanoit, että sinun on aivan pakko saada happea”, Lily huomautti ja riuhtaisi itsensä taas irti. Hän lähti päättäväisesti marssimaan taas siihen suuntaan, mihin he olivat alun perin menossa.
”Voi itkujen itku… Lils…”
Mutta Lily oli jo päässyt näkemään sen, mikä rikkoi hänen sydämensä. Tyttö seisoi jähmettyneenä paikoillaan katsomassa, miten Blake oli kietoutunut Jamesiin ja suuteli tätä inhohimoisesti. Lily ei edes välittänyt, että James ei suudellut takaisin! Poikahan petti häntä!
”Lily…” Jessie uikutti, mutta Lily oli jo vetänyt taikasauvansa esille ja marssinut kaksikon luo. Tyttö riuhtaisi Blaken irti Jamesista ja osoitti maassa makaavaa tyttöä taikasauvallaan. Jessie ja James olivat myös vetäneet taikasauvansa esille ja seisoivat katsomassa, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
”Voi pientä Evans-parkaa”, Blake ilkkui mikä sai Lilyn puristamaan taikasauvaansa rystyset valkoisena.
”Voi pientä Evans-parkaa. Onko kova pala, kun ei ole tarpeeksi hyvä poikaystävälleen? Sinä olet nolla ja James valitsi minut”, tyttö jatkoi silmät välähdellen. Lilyn katse siirtyi Jamesiin, joka oli juuri älähtänyt epäuskoisesti ja tuijotti nyt Blakea inhoten.
”Minä en usko sinua”, Lily kuiskasi ääni täristen.
”En usko, en usko…”
”Sinä olet nolla, usko jo”, Blake kehräsi pehmeällä äänellä. Lilyn poskille valui kyyneliä kun hän nosti taikasauvansa.
”Karkotaseet!” Jessie kiljaisi jolloin Lilyn taikasauva lensi suoraan Jamesin käteen.
”Anna se takaisin!” Lily ärjäisi ja mulkoili Jamesia vihaisesti.
”Lils, rauhoitu…” James sanoi ja piilotti sauvan selkänsä taakse.
”Minun ei tarvitse rauhoittua”, Lily kiljui hysteerisenä, mulkaisi maassa makaavaa Blakea ja rynnisti ulos vesisateeseen. James mulkaisi Blakea melkein yhtä pahasti ja juoksi Lilyn perään. Sade sai hänet litimäräksi minuutissa. Lily juoksi niin lujaa, että James ei meinannut pysyä hänen perässään, matkantekoa tietysti myös häiritsivät liukas maa ja suuret kuralammikot.
”Lily, odota!” James huusi punahiuksisen tytön perään joka kääntyi ympäri hiukset heilahtaen ja mulkoili kädet nyrkeissä poikaa, joka hölkkäsi hänen luokseen.
”Lils, sinun on pakko kuunnella minua!” James melkein aneli ja katsoi Lilyä palvovasti.
”Tehdäänpä muutama asia selväksi. Yksi, minun ei ole pakko tehdä mitään. Kaksi, se on Evans sinulle ja kolme, minä jätän sinut.”
Lily läimäytti Jamesia poskelle niin kovaa, että poika älähti ja astui askeleen taaksepäin.
”Lily – Evans…”
Lily pudisti päätään ja James tajusi, että hänen poskilleen valui kyyneliä sadepisaroiden lisäksi.
”Älä. Se on ohi nyt, Potter.”
James jäi sanattomana seisomaan paikalleen, kun Lily katosi sateeseen. Pian Jessie ilmestyi hänen viereensä.
”Sinä olet oikea sika, James Potter”, hän sähähti ja oli jo lähtemässä Lilyn perään, kun James tarttui häntä käsivarresta.
”Jessie, sinun täytyy auttaa minua.”
Jessie yritti riuhtaisi kätensä vapaaksi.
”Meidän täytyy tuhota Blake, tavalla tai toisella. Sinun täytyy auttaa minua, ihan oikeasti.”
”Miksi sinä haluat tuhota uuden tyttöystäväsi?” Jessie kysyi ivallisesti.
”Blake Moya ei ole tyttöystäväni eikä tule ikinä olemaan. Minä… vihaan häntä. Niin juuri, vihaan. Se on oikea sana”, James sanoi epätoivoisesti.
Jessien ilme pehmeni hieman.
”Miten voin uskoa sinua?”
”Voin vannoa vaikka rikkumattoman valan jos haluat”, James kiirehti vakuuttelemaan.
Jessie näytti kauhistuneelta.
”Ei tarvitse, me tarvitsemme vain suunnitelman. Siihen saattaa kuulua Blaken kanssa seurustelua, joten ei todellakaan vannota mitään valoja.”
”Sinä siis autat minua?”
”Toki, minusta sinä ja Lily olette niin söpö pari, että haluan teille onnellisen perhe-elämän, paljon lapsia ja lapsenlapsia”, Jessie sanoi ja väläytti kuuluisan hymynsä.
”Kiitos, Jessie”, James sanoi helpottuneena.
”Joo-o, mutta en anna anteeksi sitä, että särjit Lilyn sydämen. Nähdään puoli kymmeneltä tarvehuoneen ovella, niin keksitään jotain. Nyt minä menen lohduttamaan Lilyä”, Jessie sanoi syyttävän näköisenä, heilautti kättään ja katosi sateeseen, vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan minne hänen ystävänsä oli mennyt.
Jessie marssi suorinta päätä sisälle linnaan, melko varmasti Lily oli sulkeutunut makuusaliin surkuttelemaan elämäänsä.
Oikeastaan Jessie ei arvannutkaan miten alamaissa Lily oli. Opettaja yritti tappaa, hänellä ei ollut enää poikaystävää, ystävät olivat mielummin keskenään… mitä vielä?
Tyttö hautasi kasvonsa tyynyyn ja antoi kyynelten valua vapaasti, välittämättä lainkaan, vaikka valkoinen tyynyliina sotkeutui ripsiväriin. Kotitontut vaihtaisivat sen joka tapauksessa.
Ovelta kuului hento koputus ja Jessie kurkisti sisälle.
”Voinko tulla?”
Lily nyökkäsi kasvot yhä tyynyyn haudattuna eikä kohottanut katsettaan, kun vasta silloin kuin Jessie istui hänen sänkynsä laidalle.
”Oletko kunnossa?”
Lily pyyhki kämmenselällään poskiaan ja pudisti päätään.
”Ei, en ole.”
”Lily…” Jessie aloitti.
”Älä sano mitään, en halua kuulla…”
Lily nyyhkäisi ja hautasi kasvot käsiinsä ennen kun haroi melko väkivaltaisesti hiuksiaan.
”Tämä ei ole mahdollista, James petti minua!”
”Lily, James ei pettänyt sinua!”
Lily mulkaisi Jessietä pahasti ja pyyhki taas kyyneliä poskiltaan.
”Ihan sama minulle, se juttu on nyt loppu.”
Jessie puri huultaan epätoivoisena. Hän oli luvannut auttaa Jamesia ja sen lupauksen hän pitäisi – vaikka mitä tapahtuisi.
”Ehkä sinun pitäisi jutella Jamesin kanssa…”
”Jessie, ei tarkoittaa ei. Minä EN halua nähdä Potteria enää ikinä ja se siitä”, Lily sanoi ja kohotti sitten toista kulmaansa kevyesti.
”Kaikenlisäksi, kumman puolella sinä olet tässä jutussa.”
Jessie puri huultaan, että ei olisi sanonut ”Jamesin”.
”Sinun”, hän lopulta sanoi ja pyöräytti silmiään.
”Hyvä, sitten sinä voitkin varmaan mennä jonnekin muualle siitä. Minä haluan olla yksin.”
Jessie pyöräytti silmiään toistamiseen ja marssi ylväin askelin ulos huoneesta. Hänen tehtävästään tulisi ilmeisesti vaikeampi kuin hän oli luullut.

¤¤¤

Jessie ja James tapasivat illalla tarvehuoneessa mutta aikansa juteltuaan, he eivät keksineet mitään suunnitelmaa millä saisivat Lilyn takaisin Jamesille.
Lopulta, keskiyön aikaan, he lähtivät takaisin oleskeluhuoneeseen ja lähtivät molemmat omiin makuusaleihinsa.
Vielä sängyssäänkin James pohti pilalle mennyttä suhdetta. Hän saattoi tuntea Lilyn pehmeät huulet omiaan vasten, tytön kielen koskettavan hänen alahuultaan, Lilyn kapeat käsivarret hänen kaulansa ympärillä…
James hautasi kasvonsa tyynyyn ja tunsi kuumien kyynelten kastavan tyynyliinan. Hän ei yleensä itkenyt, ei ainakaan silloin kun muut kelmit olivat samassa huoneessa, mutta poika ei voinut estää itseään.
Hän vaan kaipasi Lilyä jo nyt. Kunpa he vaan voisivat olla vielä joskus yhdessä. Kunpa…

Lily sen sijaan makasi omassa sängyssään ja tuijotti kattoa. Kyyneleet polttelivat hänen silmissään, mutta tyttö ei antanut niille valtaa. Hän makasi täysin hievahtamatta ja tuijotti kattoa vaikka halusi jo räpäyttää silmiään.
Hän ei voinut tehdä sitä. Silloin kyyneleet olisivat taas aloittaneet valumisen eikä siitä tulisi millään loppua.
Makuusalin ovi kolahti ja Jessie loikkasi sisälle. Lily ponnisti istumaan ja räpäytti silmiään. Kuten hän arvasi, kyyneleet tulvahtivat taas hänen silmiinsä mutta tyttö pyyhki ne pois.
”Missä sinä olet ollut?” hän kysyi käheällä äänellä. Jessie kiljaisi ja saman tien muutkin tytöt ponnistivat ylös ja makuusali täyttyi valosta ja kysymyksistä.
”Äh, olin iltakävelyllä”, Jessie mutisi ja yritti livistää kylpyhuoneeseen, mutta Annie loikkasi tarttumaan häntä käsivarresta.
”Yksin? Enpä usko. Kuka sinulla on?” Annie kysyi ilkikurisesti.
”Ei kukaan. Halusin vaan hetken ajatella itsekseni”, Jessie tiuskaisi ja riuhtaisi itsensä irti Annien otteesta livistäen kylpyhuoneeseen.
Alison vilkaisi huolestuneena Lilyä, joka tuijotti yhtä kohtaa seinästä ja yritti olla itkemättä.
”Ajatteletko sinä taas Jamesia?” tyttö kysyi hiljaa.
Lily käännähti salamannopeasti Alisonin suuntaan ja kavensi silmänsä kahdeksi, kissamaiseksi viiruksi.
”Sinä et sano tuota nimeä minun kuulleni, sopiiko?” hän kysyi vihaisena ja kaatui sängylleen makaamaan vetäen peiton päänsä päälle.
Hän kuuli Alisonin ja Annien juttelevan hetken hiljaisella äänellä ennen kuin valot sammuivat ja kaikki hiljenivät.
Kylpyhuoneesta kuului vaan vedensolinaa. Jessie istui kylpyhuoneen lattialla jalat koukkuun vedettynä ja kädet kiedottuna jalkojen ympärille.
Lämmin vesi valui hänen päälleen ja tytön silmistä valui kyyneliä.
Kaikki meni pieleen. Mikään ei onnistunut. Hänen elämänsä oli ohi.

------------------------------------

A/N Jos tässä lopussa haluaa fiilistellä, voi laittaa YouTubesta soimaan biisin: Kutless-Promise of a lifetime. Se oli lopussa kirjoitusmusiikkina, nimittäin. :D
Kuitenkin, toivon kauheasti kommentteja, kiltit vuotislaiset. ;D
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 9.osa 2.8!!!!
« Vastaus #15 : Elokuu 06, 2008, 19:43:03 »
Oooi, kaksi kommenttia! : ))

Emparrot: Minä taas olen liikuttunut, että sinä olet liikuttunut siitä, että minä olen liikuttunut siitä, että kommentoit minun ficciäni. Niisk. Okei, nyt saa liikutus riittää ja hyökkään tämän kommenttisi kimppuun. ;DD
Voi elämä. En arvannut, että tämä luku onnistui jotenkin hyvin. Minusta tämä ei taas ollut mitään erityisen hyvää tasoa, mutta ihanaa jos tykkäsit. :'))
(en nyt keksi mitään kovin järkevää sanottavaa tähän kommenttiisi). Oikeastaan se ensimmäinen juttu oli juoru, mutta se toinen suudelma oli ihan totta. ;D
Minuakin käy Jamesia sääliksi, mutta pakko minun oli L ja J erottaa, sehän kuuluu kelmificcien tapoihin. Kaiken lisäksi, sinä osaat tehdä yhtä liikuttavaa tekstiä, voin sanoa. ;D Kirjoita äkkiä jotain surullista, niin varmasti tulen nyyhkimään näytön ääreen. ;)
Kaiken lisäksi tämä uusi luku tuli ihmeen nopeasti, vai mitä? En sitten tiedä laadusta mutta kiltti Em, tule vieläkin kommentoimaan! *rukoilee*

papuherne: En oikein tiedä, miksi lisäsin tuon Jessie-pätkän edes tuonne loppuun, mutta kai tuo biisi sai mieleni jotenkin... heltymään.
Lily ja James todellakin on ihana paritus. Ja kuten sanoin, heidät piti erottaa. Älkää tappako minua. :S Megianista... Totta kai hän on tajunnut, että ei ole paha ihminen mutta ehkäpä hänen äitinsä mahti on liian vahvaa ja Megian vähän ajelehtii puolelta toiselle... mutta eihän sitä tiedä. ;)
Ja hyvä jos ei tökkinyt kauheasti. Olen nimittäin oikeasti kauhean epävarma tästä, kun tämä oli tauolla ja kaikkea. Mutta joka tapauksessa, uuteen lukuun. : )


Kiitos molemmille kommentoijille! Ihanaa, kun viitsitte vaivautua. : )

--------------------------------------

10.osa-Ootko muistanut kuinka silloin rakastin sua?

Eron jälkeen Jamesin päivät vaan suhahtivat ohi eikä aikaakaan, kun ensilumi jo satoi maahan. Poika istui kaikessa rauhassa nojatuolissa, kun Annie ja Kate ilmestyivät tuolin molemmille puolille
”No, Kate, sano nyt”, Annie sanoi ja laittoi kätensä kevyesti puuskaan. James kohotti kyllästyneenä kulmiaan.
”Ei täällä, aivan liikaa ihmisiä. Mennään jonnekin rauhallisempaan paikkaan”, Kate sanoi ja vilkuili hermostuneena ympärilleen näpräten samalla vaalennettujen hiuksiensa latvoja.
”Miten olisi tarvehuone?” James ehdotti. Häntä ei voinut vähempää kiinnostaa tyttöjen höpinät mutta ei hänellä muutakaan tekemistä ollut.
Pahimmassa tapauksessa hän joutuisi muotinäytöksen arvostelijaksi. Silloin hän varmasti kuolisi.
Laiskasti venytellen James nousi seisomaan ja lähti johdattamaan tyttöjä seitsemänteen kerrokseen.
Annie ja Kate kipittivät perässä ja keskustelivat ranskaksi niin hiljaa, että James ei erottanut sanoja. Ei hän kyllä ranskaa muutenkaan ymmärtänyt.
Lopulta he pääsivät tarvehuoneeseen asti. James lysähti lähimmälle tuolille ja tuijotti tulta. Se punaisesta kajosta tuli mieleen Lilyn hiukset ja Lilyn hiuksista koko Lily.
Annie keskeytti hänen ajatuksensa.
”Mitä asiaa sinulla oli, Kate?” hän kysyi lempeästi.
”Tuota… minä en ole Kate Gilbert”, Kate mutisi nolona. James kohotti kulmiaan hämmästyneenä ja Annie nyökkäsi.
”Arvasin.”
Kate näytti hermostuneemmalta kuin Chris Halliwell pilalle menneillä oppitunneilla.
”Olen oikeasti Megian Thompson ja halusin tappaa teidät”, Kate, tai siis Megian, pamautti. Jamesinkin mielenkiinto heräsi mutta Annie näytti lähinnä pakokauhuiselta ja peruutti serkkunsa syliin istumaan.
Megian näytti siltä, että voisi purskahtaa itkuun.
”Olen niin pahoillani. Se oli äitini vika, hän pakotti minut tähän. Tämä on pitkä tarina, mutta koettakaa kestää”, hän sanoi ja aloitti.
”Teidän isoisänne kuoli ja jätti teille kahdelle tarkoitetun testamentin isäni haltuun. Isä tietysti kertoi äidille, mitä testamentti sisälsi ja äiti… äiti halusi sisällön itselleen.”
Tässä kohdassa tuli ensimmäinen keskeytys.
”Mitä se sitten sisälsi?” James kysyi kiinnostuneena.
”En minä tiedä. Saanko jatkaa tarinaa?” Megian kysyi ärtyneenä. James nyökkäsi.
”Äiti siis halusi sisällön itselleen ja keksi olevinaan loistavan suunnitelman. Tapetaan isä ja minä saan testamentin.”
Tällä kertaa Annie keskeytti hänet.
”Miksi juuri sinä?”
”Älkää keskeytelkö koko ajan! Kysymyksen lopussa! Minä tietysti sen takia, koska olen isän perillinen ja minä perin sen. Äiti ei voinut edes koskea testamenttiin, se poltti häntä. Minä tietysti pidin sitä itselläni, mutta sitten äiti keksi paremman suunnitelman”, Megian jatkoi kyynelten valuen poskille.
”Tapetaan Annie ja James Potter, niin saamme testamentin lopulta itsellemme, koska kummallakaan testamentin perijöistä ei ollut lapsia. Niinpä äiti selvitti teistä kaiken ja lähetti minut ensin Ranskaan sinun, Annien, perään. Koko juttu meni mönkään ja pari kuukautta sitten äiti käski minut iskeä Jamesin ja tappaa hänet.”
James säpsähti ja vilkaisi itkevää tyttöä. Vaikka tämä kertoikin koko juttua nyt avoimesti, hän ei varmasti koskaan tulisi luottamaan Kateen. Siis Megianiin.
Anniekin tuijotti Megiania suu auki eikä meinannut saada sanaa suustaan.
”Tappaa meidät?” hän kysyi järkyttyneenä. Tyttö istui yhä tuskastuneen näköisen Jamesin sylissä, joka yritti vähän väliä tökkiä serkkuaan pois sylistään.
”Minä en ikinä, ikinä olisi oikeasti tehnyt sitä. Äitini pakotti minut ja nyt… jos en tapa Jamesia, äiti hakee minut takaisin Ranskaan. Minä tulen hulluksi!” Megian nyyhkytti ja hautasi kasvot käsiinsä.
Annie avasi suunsa sanoakseen jotain mutta sulki sen taas. Hän toisti saman kolme kertaa ennen kuin laittoi kätensä puuskaan ja huokaisi.
”Mitä me nyt teemme?” hän kysyi.
”Ei teidän tarvitse auttaa minua, selviän ihan itsekin”, Megian esteli nopeasti. Annie tuhahti.
”Totta kai me autamme, tämä juttu liittyy meihin ihan yhtä paljon kuin sinuunkin. Okei, mitä sanoo James?” hän kysyi.
James ei näyttänyt ollenkaan entiseltä, huumorintajuiselta itseltään vaan kyllästyneeltä snobilta, jota ei mikään kiinnostanut. Hän oli ollut samanlainen Lilyn ja hänen erosta asti ja Annie alkoi itse asiassa olla huolestunut serkkunsa puolesta.
”James!” Annie tiuskaisi ja tökkäsi serkkuaan kyynärpäällä vatsaan.
”Häh?” James kysyi ja kohotti toista kulmaansa.
”Sinä ilmeisesti ’aluat, että meidät tapetaan”, tyttö tiuskaisi ja laittoi kätensä taas puuskaan.
”Tiedätkö, minulla on oikeastaan suunnitelma”, James sanoi. Hetken hän näytti entiseltä itseltään, ennen kuin muisti taas näyttää kyllästyneeltä.
”Vaikka ei se kyllä onnistu. Ihan sama.”
”Meidän on pakko keksiä jotain”, Megian sanoi epätoivoisena.
”No okei, okei. Kerron suunnitelman, mutta toteutetaan se vasta joululoman jälkeen, okei?” James sanoi.
Megian puri huultaan mutta nyökkäsi.
”Okei, kerro se suunnitelma”, hän sanoi. James huokaisi.
”Mitä jos… lavastaisimme minut kuolemaan. Ei, ehkei se ole hyvä ajatus.”
”Jatka”, Annie komensi rautaisesti.
”Sanoisimme kaikille, että olen kuollut. Päivän profeetassa olisi ilmoitus ”aurori Jack Potterin poika kuollut” tai jotain sellaista. Sitten lavastetaan hautajaiset, mutta täällä muurien sisäpuolella olen yhä elossa. Kerrotaan vaan, että tämä on ainut tapa pelastaa sinut”, James sanoi. Megian puri huultaan niin, että siitä alkoi tulla verta.
”Kuulostaa aika kaukaa haetulta”, hän sanoi.
”Joo, mutta sinun pitää sitten kertoa totuus itsestäsi. Että olet Megian Thompson etkä Kate Gilbert.”
”Ei, se ei onnistu”, Annie sanoi lujasti ja katsoi serkkuaan silmiin.
”Tässä koulussa on aivan varmasti joku, joka kertoo Päivän Profeetalle, että olet ’engissä. Mieti vaikka nyt luihuisia.”
James hymyili toisella suupielellään.
”Okei, se ei onnistu. Keksitään jotain muuta”, hän sanoi.
Annie ja Megian näyttivät molemmat aika epätoivoisilta. James huokaisi. Hänen ilmeisesti piti ottaa ohjat käsiinsä.
”Kuulkaas neidit, tavataan huomenna samaan aikaan samassa paikassa ja kaikilla on jokin suunnitelma. Sitten valitaan paras, okei?”
”Okei”, Annie ja Megian sanoivat yhtä aikaa.
”No hienoa. Nähdään huomenna!” James sanoi, tyrkkäsi Annien melko rajusti pois sylistään ja marssi tarvehuoneen ovelle.
Annie ja Megian jäivät vielä juttelemaan hiljaisella äänellä, kun ovi pamahti Jamesin takana kiinni ja poika oli taas yksin.

¤¤¤

”Lily, tuletko Tylyahoon minun Alisonin kanssa?” Jessie kysyi kietoessaan kaulaansa paksun, vaaleanpunaisen kaulahuivin ja vetäessään käteensä samaan sarjaan kuuluvat lapaset.
”En taida, minua väsyttää”, Lily vastasi. Jessie ja Alison vilkaisivat toisiaan merkitsevästi.
”Lily, sinä et ole ollut missään ulkona sen jälkeen, kun sinä ja James erositte. Ja siitä on sentään jo monta kuukautta!” Alison huomautti ja veti vaaleansinisen toppatakin päälleen.
Lily pyöräytti silmiään.
”Haittaako se teitä? Te juoksette Tylyahossa viikonloppuna ja joskus viikollakin ja teillä on ilmeisesti ihan hauskaa ilman minuakin”, hän sanoi ja tutki kynsiään. Tai oikeastaan teeskenteli tutkivansa kynsiään, ei tyttö oikeasti niitä tutkinut. Hän vaan yritti keksiä jotain tekemistä, että ei tarvinnut katsoa ystäviään silmiin.
Jessie tuhahti ja veti talvisaappaat jalkaan.
”Kuules, me kaikki kolme olemme sinkkuja ja Tylyaho on täynnä vapaita poikia, joten menoksi, Lils!” hän sanoi ja yritti vetää Lilyn ylös sängyltään.
”Minä viihdyn ihan hyvin sinkkuja”, Lily vastasi mutta kohottautui silti ystävänsä mieliksi istumaan, mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen mukaan.
”Älä valehtele. Mieti Jamesin ilmettä, kun – ” Jessie aloitti mutta Lily keskeytti hänet.
”Älä puhu minulle tuollaisia!” hän tiuskaisi terävästi, mutta huokaisi sitten ja jatkoi lempeämmin. ”Anteeksi. Minä vaan haluan, että jätätte minun ja Jamesin asiat rauhaan.”
”Lily, Jessie puhuu asiaa. Sinä itse panit poikki Jamesin kanssa, sinun on turha enää haikailla hänen peräänsä”, Alison liittyi keskusteluun lisäten vielä nenäänsä vähän puuteria.
Lily pyöräytti silmiään.
”Jätättekö minut rauhaan jos tulen teidän kanssanne tämän yhden kerran Tylyahoon?” hän kysyi.
”Ihanaa, Lils. Äkkiä vaatteet päälle, ei ole aikaa hidastella!” Jessie kiljaisi innoissaan ja ryntäsi saman tien Lilyn vaatekaapille vetäen sieltä vaaleat farkut ja tiukan, tummanpunaisen paidan.
”Jessie – ” Lily yritti estellä mutta Jessie jo veti häneltä vaatteita päältä ja puki toisia päälle jo saman tien.
”Älä nyt estele, kulta pieni”, Jessie lässytti ja virnisti sitten.
Lily pyöräytti silmiään.
”Jessie, minä osaan pukea itsekin”, hän hymähti ja läppäsi Jessien käden pois, vetäen housut päälleen ihan itse.
”Noniin, meikkiä, Alison!” Jessie komensi ja Alison hyökkäsi saman tien Lilyn kimppuun puuterihuiskun ja ripsivärin kanssa.
”Hei, hei, hei”, Lily esteli. Hänen mielestään kaverit menivät vähän liiallisuuksiin.
”Lily kiltti, ole hetki hiljaa, kiitos”, Alison sanoi ja laittoi reilusti kultaista luomiväriä Lilyn luomille.
Loppuajan Lily oli aivan tuppisuuna. Lopulta Alison veti puuterihuiskunsa pois ja Jessie käski Lilyn pukea ulkovaatteet päälleen.
Punatukkainen tyttö veti toppatakin päälleen, saappaat jalkaansa, kietoi valkoisen kaulahuivin kaulaansa ja veti samanväriset lapaset käsiinsä.
Hän seurasi hieman epävarmasti kahta iloisesti juttelevaa ja nauravaa ystäväänsä oleskeluhuoneeseen ja muotokuva-aukosta ulos.
Hän työnsi kädet taskuihinsa ja piti katseensa maassa.
”Mihinkäs te olette menossa?”
Lily kohotti katseensa kuullessaan Jamesin äänen. Poika toden totta seisoi heidän edessään mutta ei vilkaissutkaan Lilyyn, joten tyttökin käänsi katseensa muualle.
Kun James tiesi, että Lily ei enää katsonut häntä, poika kääntyi vilkaisemaan häntä. Tyttö näytti kauniilta, hänet oli meikattu taitavasti ja yllään tällä oli tyköistuvat farkut.
”Tylyahoon”, Alison vastasi ja väläytti hymyn.
”Tuletko – ”
Jessie tökkäsi ystäväänsä kovakouraisesti kyynärpäällä kylkeen ja hymyili sievästi.
”Meillä onkin jo kiire, nähdään joskus!” hän sanoi tekopirteästi ja lähti raahaamaan Alisonia ja Lilyä perässään kohti ulko-ovia.
”Oletko hullu?” hän suhahti Alisonille heti, kun he olivat kylmässä ulkoilmassa. Tyttöjen hengitykset höyrysivät ja lumi narskui kenkien alla, kun he lähtivät Tylyahoon päin.
”En, miten niin?” Alison kysyi ärtyneesti.
”Olit pyytää Jamesin mukaan! Oletko miettinyt, että Lily – ”
”Lopettakaa!” Lily tiuskaisi.
Jessie ja Alison vilkaisivat molemmat kalmankalpeaa Lilyä, joka näytti siltä, kun saattaisi oksentaa millä hetkellä hyvänsä.
”Oletko kunnossa?” Alison kysyi huolestuneena.
”Olen, olen elämäni kunnossa. Minne mennään ensin?” Lily kysyi yrittäen näyttää mahdollisimman pirteältä.
”Kolmeen luudanvarteen?” Jessie ehdotti, mutta piti Lilyä samalla tarkasti silmällä. Tyttö näytti oikeasti siltä, että saattaisi pyörtyä minä hetkenä hyvänsä.
”Kyllä se olo siitä paranee, kun saat vähän tuliviskiä”, Jessie sanoi reippaasti ja työnsi ystävänsä sisään Kolmeen luudanvarteen.
Lily nyrpisti nenäänsä, kun Jessie kävi hakemassa heille kaikille tuliviski lasit.
”Mille otetaan?” Jessie kysyi innoissaan.
”Elämälle?” Alison ehdotti. Jessie kohotti lasiaan ja kilisti sitä muiden laseja vasten.
”Elämälle!” hän hihkaisi kovaan ääneen ja kulautti lasin puolilleen saman tien. Lily maistoi juomaa varovaisesti ja irvisti.
”Eihän tätä voi edes juoda”, hän huomautti mutta otti itseään niskasta kiinni ja otti ison kulauksen ja melkein purskautti nesteen pöydälle.
”Johtajatyttö ei osaa ryypätä”, Jessie hihitti ja joi lasinsa tyhjäksi. Hän kohotti tylsää lasia tarjoilijalle, joka tuli saman tien täyttämään kaikkien lasit.
”Elämälle!” Jessie hihkui uudestaan. Lily kohotti lasiaan epävarmasti.
”Elämälle”, hän mutisi, mutta niin hiljaa, että kukaan ei kuullut sitä.

¤¤¤

”Lily lähti Jessien ja Alisonin kanssa Tylyahoon”, James ilmoitti ja käveli suoraan makuusaliin. Sirius makaili mahallaan sängyllä ja Remus makasi selällään taas toisella sängyllä ja molemmat lukivat – niin, jopa Sirius.
Kumpikin kohotti katseensa kirjoistaan, kun James tömisteli sisälle.
Sirius pomppasi salamana ylös.
”Jippii, ryyppyreissu!” hän hihkaisi ja marssi saman tien vaatekaapilleen.
”Anturajalka, ei”, James komensi ja tönäisi ystävänsä takaisin sängylle.
”Olisittepa nähnyt Lilyn ilmeen, hän näytti kauhistuneelta, kun Alison meinasi pyytää minua mukaan”, hän lisäsi alakuloisemmalla äänellä.
Sirius nousi uudestaan seisomaan ja käveli vaatekaapilleen. Hetken päästä hän veti esiin kirkkaan tuliviski pullon ja ojensi sen Jamesille, joka otti sen vastaan yllättyneenä.
”Tuliviskiä”, hän totesi.
”Jep, jos me emme voi lähteä ryyppäämään, ryypätään täällä makuusalissa”, Sirius sanoi. James avasi yhä epäilevänä korkin ja otti pitkän ryypyn.
”Heti tuntuu paremmalta, vai mitä?” Sirius kysyi ja nappasi pullon itselleen. James irvisti.
”No en nyt sanoisi… Kurkkua ainakin polttaa”, hän sanoi.
Sirius ojensi pullon Remukselle, joka työnsi sen kuitenkin kauemmas.
”Kuutamo, ota nyt edes vähän!” Sirius kannusti ja työnsi pulloa itsepäisesti Remuksen eteen, joka vihdoin tarttui siihen ja otti pienen kulauksen ennen kuin antoi sen takaisin ystävälleen.
”Ota nyt vähän lisää, Kuutamo!”
Remus otti pullon takaisin käteensä, mutta heilautti taikasauvaansa ja pullo hävisi.
”Ei ole mitään järkeä ruveta juomaan nyt, tekisitte vaan jotain typerää ja Lily ja Jessie vihaisivat teitä molempia koko loppu elämänsä”, hän sanoi ja työnsi taikasauvansa taas taskuun.
Sirius vilkaisi poikaa murhaavasti.
”He vihaavat jo, ei meidän tarvitse enää varoa sanojamme”, hän huomautti. James nyökkäsi masentuneen näköisenä sanojen vahvistukseksi ja käänsi nopeasti puheenaiheen toisaalle.
”Missä Matohäntä on?”
Remus ei ehtinyt edes vastata, kun Peter ryntäsi makuusaliin syli täynnä täysiä tuliviski pulloja. Remus voihkaisi, mutta Siriuksen ilme kirkastui. James pyöräytti hymyillen silmiään, kun Peter tiputti pullot sängylleen. Kuului kilahteluja, kun ne osuivat toisiaan vasten.
”Mitäs nyt juhlitaan?” James kysyi, kun Sirius ryntäsi nappaamaan itselleen yhden pullon. Peterkin otti kasasta pullon ja avasi korkin hitaasti.
”Minä jätin Marie Scottin”, hän sanoi ja otti pitkän ryypyn pullon suusta. James kohautti harteitaan ja otti myös pullon käteensä.
”Kaverit hei…” Remus yritti estää, mutta ei onnistunut. Sirius nimittäin heilautti taikasauvaansa ja sanoi ”vaietus” jolloin pojan ääni katosi kuulumattomiin mutta suu kävi silti.
Remus mulkaisi Siriusta erityisen vihaisesti ja yritti (mykkänä tietysti) napata pullon ystävänsä kädestä, mutta onnistui vaan hyppäämään mahalleen lattialle, kun Sirius väisti hänen hyökkäyksensä viime tipassa.
”Remus-kulta, sattuiko?” Sirius kiljaisi kuin vanha täti ja virnisti sitten hurmaavasti, kun Remus pudisti päätään murhaavan näköisenä.
”Joku varmasti taikoo tuon loitsun pois oleskeluhuoneessa, vai mitä?” Sirius kysyi. Remus kohautti olkiaan, nappasi taikasauvansa ja paineli ulos makuusalista.
”Suuttuiko se?” Sirius kysyi.
James ja Peter vilkaisivat toisiaan epävarmasti. Remus ei kyllä yleensä suuttunut, mutta…
”Nääh, enpä usko”, James sanoi, vaikka oli toista mieltä.
”Niin juuri, eihän Kuutamo ikinä suutu…”

¤¤¤

Oikeastaan Remus ei ollut suuttunut, mutta hän antoi muiden kelmien juoda päänsä täyteen ja valittaa huomenna päänsärystä ja krapulasta.
Päättäväisesti poika suunnisti ulos siitä huolimatta, että hänellä ei ollut takkia ja ulkona oli pakkasta. Hän halusi löytää tytöt, jotka olivat Jamesin mukaan lähteneet Tylyahoon.
Jo puolivälissä matkaa, poika oli ihan jäässä. Hän ei ollut tajunnut edes ottaa rahaa mukaan, että voisi ostaa itselleen jotain kuumaa juotavaa.
Lopulta Tylyahon valot ilmestyivät näkyviin, joten Remus tihensi askeliaan. Hän veti Kolmen Luudanvarren oven auki – ja katui sitä saman tien rankasti.
Jessie tanssi pöydällä vaaleat hiukset vapaana hulmuten ja jokaisen miespuolisen asiakkaan katse oli kiinnittynyt häneen. Tyttö oli tosiaankin viskannut farkkunsa nurkkaan (hänellä oli yllään vain vaaleanpunaiset stringit) ja nostanut paitansa helmaa reilusti ylös, niin että litteä vatsa näkyi.
Remus antoi katseensa vaeltaa, että löytäisi Alisonin ja Lilyn. Nämä kaksi tyttöä tosiaan olivat myös paikalla, he tosin istuivat nurkassa tuliviskilasit edessään.
”Remus”, Alison sammalsi yllättyneenä ja nousi seisomaan horjahtaen suoraan Remuksen syliin.
Poika pudisti päätään ja osoitti kurkkuaan.
”Onko sinulla kurkku kipeä?” Lily kysyi ystävällisesti. Hänenkään silmänsä näyttivät siltä, että tyttö oli kitannut enemmän kuin pari lasia.
Remus pudisti päätään ja osoitti suutaan ja pudisti sitten päätään.
”Aivan, sinä et voi puhua!” Alison sanoi ja sai Lilyn kikattamaan hysteerisenä.
Remus nyökkäsi ja osoitti sitten Jessietä, teki käsillään sydämen ja veti kädet sitten irti toisistaan niin, että sydän särkyi.
”Sirius?” Lily ehdotti varovaisesti. Remus nyökkäili.
”Eli siis… Sirius taikoi sinulta äänen pois?” Alison tarkisti. Remus näytti peukkua.
Lily rupesi kikattamaan uudestaan, kun Alison veti taikasauvan taskustaan ja osoitti Remusta.
”Finitto”, tyttö sanoi ja heilautti sauvaansa, jolloin Remuksen ääni palautui.
”Luojan kiitos. Piti tulla tänne asti hakemaan apua”, poika sanoi ja yskäisi muutaman kerran.
”Hei, tarjoilija! Yksi kermakalja tänne!” Alison huikkasi ja istutti tärisevän Remuksen penkille. Poika hymyili Alisonille ja käänsi sitten katseensa Jessieen, joka juuri hyppäsi pois pöydältä ja otti farkkunsa vastaan noin 19-vuotiaalta pojalta, jolla oli hymykuopat.
Tarjoilija toi kermakaljan ja Alison ojensi sen Remukselle joka kiitti ja kohotti pullon huulilleen juoden sen muutamalla kulauksella tyhjäksi.
Jessie hoippui heidän pöytäänsä vetäen farkkuja jalkaansa. Lily nuokkui käsiensä varassa sen näköisenä, että sammuisi minä hetkenä hyvänsä.
Alison oli raahannut penkkinsä ihan kiinni Remukseen ja sormeili tämän farkkujen kangasta alakuloisen näköisenä.
”Hei, kello on jo paljon, palataan takaisin linnaan”, Remus sanoi. Jessie heilautti hiukset olkansa yli.
”Nyt jo?”
”Minä joka tapauksessa lähden Lilyn kanssa, tuo tyttö sammuu ihan kohta”, poika huomautti ja tökkäsi Lilyä, joka säpsähti mutta vajosi sitten uudestaan käsien varaan.
”Minä lähden mukaan”, Alison sanoi ja alkoi vetää toppatakkia päälleen. Remus nosti Lilyn käsivarsilleen ja he lähtivät ovea kohti.
Remus kääntyi vielä katsomaan Jessietä, joka nousi taas pöydälle ja heitti paitansa pois hyvin näyttävästi.
Poika pudisteli päätään ja lähti tarpomaan linnaa kohti toivoen, että kelmit olivat vielä järjissään.

¤¤¤

Sirius joi viimeisenkin tuliviski pisaran pullon pohjalta ja heitti sitten tyhjän pullon Remuksen sängylle. Remus oli kadonnut heti sen jälkeen kun oli lähtenyt – poika ei ollut oleskeluhuoneessa eikä oikeastaan missään, mistä voisi etsiä.
Peter oli jo sammunut ja James, joka oli juonut eniten heistä kolmesta, makasi sängyssään kattoon tuijotellen.
Yhtäkkiä ovi pamahti auki ja Remus ilmestyi makuusaliin Lily käsivarsillaan.
”Lily!” Sirius kiljaisi kimeästi. Tyttö näytti olevan aivan tokkurassa eikä edes välittänyt Siriuksen huudahduksesta.
James nousi salamana istumaan.
”Lily?” hän sammalsi ennen kuin kaatui taas makaamaan.
”Tämä on unta. Lily Kuutamon sylissä”, hän sanoi ja tuijotti kattoa.
”James, ota eksäsi nukkumaan viereesi, ole kiltti”, Remus sanoi tuskastuneena. James pyöräytti silmiään mutta teki sen verran tilaa, että toinen poika pystyi laskemaan sammuneen tytön hänen viereensä.
”Aamulla on edessä kamala herätys”, James mutisi epäselvästi ja vetäisi peiton heidän molempien päälleen.
Sirius aloitti laulamaan hyvin epävireisesti jotain laulua, mikä sai muut etsimään korvatulpat. James huokaisi ja sulki silmänsä ja ennen kuin huomasikaan, hän oli jo sikeässä unessa.

¤¤¤

”James Potter!”
Terävä kiljaisu halkaisi makuusalissa vallinneen hiljaisuuden. James pomppasi salamana istumaan ja katsoi sänkynsä vieressä seisovaa Lilyä, joka mulkoili häntä vihaisesti.
Poika hieroi ohimoitaan, sulki silmänsä ja avasi ne taas. Lily ei ollut kadonnut.
”Saanko kysyä mitä helvettiä sinä teet siinä?” James kysyi ja kohotti toista kulmaansa. Oikeastaan vastaus ei edes kiinnostanut, hänen päätään särki niin paljon, että poika olisi halunnut kelata eiliseen ja jättää juomisen väliin.
”Sinä käytit minun juomistani hyväksesi ja vedit heti viereesi!” Lily huusi. Sirius vetäisi peiton päänsä yli ja Peter käänsi kylkeään.
Jameskin alkoi tulistua Lilyn käytöksestä.
”Itse sinä siihen olet tunkenut!” hän tiuskaisi ja kaatui taas makaamaan sulkien silmänsä.
Lily kihisi kiukusta ja veti peiton pois Jamesin päältä.
”Älä yhtään yritä! Minä en tekisi sellaista! Ja jos tekisin, muistaisin sen kyllä!”
”No kyllä minäkin muistaisin jos olisin vetänyt sinun vierelleni nukkumaan!” James huusi takaisin ja mulkoili Lilyä vihaisesti.
Lily hengitti syvään rauhoittuakseen ja heitti peiton takaisin Jamesille. Hän oli jo ovella, kun kääntyi takaisin Jamesiin päin.
”Minä en halua nähdä sinua enää ikinä, Potter.”
James ei vastannut mitään, vetäisi vaan verhot sänkynsä ympärille ja kiskoi vielä peiton päänsä yli, kun Lily pamautti oven kiinni.
Tyttö pidätteli kyyneliään makuusaliin asti, missä kohtasi todella masentava näky. Jessie oli saanut salakuljetettua jonkun tuntemattoman pojan heidän makuusaliinsa ja nyt nämä kaksi nuoleskelivat innoissaan Jessien sängyssä.
Lily läpsäytti käden silmilleen ja luikahti saman tien kylpyhuoneeseen, missä oli suorastaan tungosta. Hänen lisäkseen kolme tyttöä yrittivät tungeksia peilin edessä meikkaamassa ja pesemässä hampaita. Onneksi oli lauantai eikä kenelläkään ollut kiirettä kouluun.
”Kas Lily, päätit liittyä seuraan”, Alison sanoi hilpeästi. Hän istui kylpyhuoneen lattialla, mahdollisimman lähellä vessanpönttöä.
Lily ei vastannut.
”Onko meillä särkylääkettä?” hän sen sijaan kysyi ja rupesi penkomaan lääkekaappia vastausta odottamatta.
”’Etkinen, missä sinä olit viime yön?” Annie kysyi lisäten vielä kerroksen ripsiväriä.
Lily jäykistyi mutta pudisti päätään ja veti jästien särkylääkepaketin lääkekaapista.
”Poikien makuusalissa”, hän vihdoin myönsi nolona.
”Missä?” kolme muuta tyttöä huudahti yhtä aikaa.
”Poikien makuusalissa”, Lily toisti ja nappasi suuhunsa kaksi särkylääkettä kerrallaan huuhdellen ne vedellä alas. Sitten hän istahti lattialle selkä seinää vasten sulkien silmänsä.
Hän tiesi muiden tyttöjen tuijottavan häntä kärsimättömästi.
”Ei siinä ollut mitään ihmeellistä, en edes muista, miten jouduin sinne!” Lily tiuskaisi lopulta.
”Remus”, Alison sanoi yhtäkkiä.
”Mitä Remuksesta?” Megian kysyi.
”Hän kantoi sinut sinne. Minä muistan! En jaksanut raahata sinua tänne ylös, niin Remus vei sinut poikien makuusaliin!” Alison selitti innoissaan.
Lily läpsäytti käden suulleen.
”Voi ei”, hän mutisi. Annie kohotti toista kulmaansa vetäen harjaa mustien hiuksiensa läpi.
”Minä syytin Potteria tästä koko jutusta”, punapää sanoi nolona. Annie mulkaisi Lilyä.
”Tiedätkö, minusta tuntuu, että syytät minun serkkuani vähän joka asiasta”, hän sanoi. Lily punastui vähän.
”Niin varmaan syytänkin. Mitä minä teen?”
”Et mitään. Anna Jamesin olla rauhassa!” Annie tiuskaisi ja ryntäsi ulos kylpyhuoneesta. Hän marssi saman tien ulos koko makuusalista, suoraan oleskeluhuoneesta.
Tänään kaikki kävi hänen hermoilleen. Olihan se ollut kova isku tietää, että samassa makuusalissa nukkuva tyttö oli yrittänyt tappaa hänet ja saman tytön pitäisi tappaa hänen rakas serkkunsa.
Tyttö lysähti sohvalle istumaan. Oleskeluhuone oli sinä aamuna melko tyhjä, vaikka kello olikin jo kaksitoista.
Yhtäkkiä ikkunan taakse, lumiselle ikkunalaudalle laskeutui pöllö, jonka Annie varsin hyvin tunsi.
”Äidin pöllö!” hän hihkaisi hämmästyneenä mutta kiirehti silti avaamaan ikkunan, jotta kaunis tornipöllö pääsisi lehahtamaan sisälle.
Se jalkaan oli sidottu kirje.
Annie irrotti sen hämmästyneenä – kuoressa luki Annie Potter, Rohkelikon oleskeluhuone.
Tyttö repi kirjekuoren auki ja veti esiin kellastuneen paperinpalan, jossa oli hänen äitinsä siistillä käsialalla kirjoitettua tekstiä.

Rakas Annie,

miten siellä Tylypahkassa on sujunut? Minun mielestä Tylypahka on aivan ihana paikka ja toivon, että sinullakin on siellä mukavaa.
Jos ei, minulla on ehdotus. Minun pitää lähteä joulun jälkeen Ranskaan hoitamaan muutamia asioita ja toivoisin, että joko sinä tai Annabel pääsisi mukaani.
Jompikumpi teistä voisi sitten käydä tämän lukukauden loppuun Beuxbatonsissa. Voit toki ehdottaa tätä vaikka Jamesille, jos kumpikaan teistä ei halua.
No, ei minulla sitten muuta ollutkaan. Mutta muista, että harkitset edes asiaa.
Nähdään sitten jouluna!
Rakkain terveisin,
äiti.


Annie luki kirjeen uudestaan läpi. Takaisin Ranskaan? Tyttö pudisti itsekseen päätään. Hän ei todellakaan halunnut palata Ranskaan, kun täällä Englannissakin kaikki oli ihan hyvin.
Annie työnsi kirjeen hupparinsa taskuun ja päätti lähteä aamiaiselle. Salissa istui vaan muutama nuokkuva oppilas, ilmeistä ja olemuksesta päätellen nämäkin olivat eilen olleet juhlimassa.
Yksi tyttö haukkasi palan paahtoleipää ja ryntäsi saman tien yökkien ulos salista. Opettajien pöydän ääressä istui enää Dumbledore ja Chris. Dumbledore kauhoi puuroa suuhunsa ja Chris pyöritteli lusikkaa puurolautasessaan hermostuneen näköisenä.
Pian rehtori kääntyi nuoremman miehen puoleen, sanoi jotain ja poistui sinisen kaavun helmat hulmuten salista.
Chris jäi pöytään istumaan. Annie kauhoi myös puuroa lautaselleen ja yritti syödä sen mahdollisimman nopeasti.
Muutama kikattava kuudenluokkalainen tyttö poistui salista päät yhdessä ja jäljelle jäi vaan Annie, joku nuokkuva poika ja Chris.
Pian Remus ilmestyi saliin raahaten perässään alakuloisen ja vihaisen sekaista Jamesia, puoliunessa nuokkuvaa Siriusta ja Peteriä, joka näytti siltä, kun ei ymmärtäisi mistään mitään.
Kun mikäkin äiti, Remus iski kaikille puurolautaset eteen ja vilkuili heitä. Kukaan ei koskenutkaan lusikkaan.
”Pitääkö teitä vielä syöttääkin?” poika kysyi ystävällisesti ja tarttui Siriuksen lusikkaan.
”Ei kiitos Kuu…” Siriuksen lauseen loppu hukkui jättimäiseen haukotukseen. Remus pyöräytti Annielle silmiään.
”Minä kyllä sanoin, että ei kannata, mutta he eivät uskoneet”, poika sanoi, saaden tytön kikattamaan.
”Ainiin James, kiinnostaisiko sinua muuten lähteä Ranskaan?” Annie kysyi yhtäkkiä ja kaivoi kirjeen taskustaan yllättyneen näköiselle pojalle, joka silti ilmeisesti kiehui vielä kiukusta.
Poika luki kirjeen läpi ja näytti tosiaan miettivän asiaa. Sirius tuijotti parasta ystäväänsä typeränä. Eihän poika edes voinut harkita tuollaista asiaa!
”Ehkä minä tosiaan voisin lähteä…”
Sirius oli hetkessä ihan hereillä.
”Et ole tosissasi”, hän älähti. James näytti ihan vakavalta.
”Minusta maisemanvaihdos voisi olla tässä tilanteessa ihan hyvä asia”, hän sanoi ja kertoi Annielle, mitä Lily oli sanonut hänelle tänä aamuna.
”Sinä vitsailet, vai mitä?” Sirius kysyi. Myös Remus ja Peter näyttivät melko järkyttyneiltä.
”No en. Tämä on loistava tilaisuus saada välimatkaa Lilyyn!” James selitti innoissaan. Hän ei ilmeisesti sillä hetkellä tullut ajatelleeksi miten kelmien kävisi, jos hän muuttaisi puoleksi vuodeksi muualle.
”Minä menen heti lähettämään Cata-tädille kirjeen”, James hihkaisi ja liihotti ulos salista. Hänen lähtönsä jälkeen muiden neljän päälle laskeutui hiljaisuus.
”Hän vitsaili, vai mitä?” Sirius yritti vielä.
”Minusta hän näytti olevan aika tosissaan”, Remus sanoi hiljaa, saaden niskaansa vihaisen mulkaisun Siriukselta ja Peteriltä.
”No anteeksi vaan, sanoin vain oman mielipiteeni”, poika sanoi ja kauhoi vähän Jamesin puuroa suuhunsa.
”Minun pitää mennä”, Annie mutisi ja pomppasi seisomaan. Hänen piti mennä katsomaan, miten neiti Evans suhtautuisi Jamesin Ranskaan lähtöön.

¤¤¤

”Ranskaan? Mitä hän siellä tekisi?”
Lily oli järjestellyt vaatekaappiaan, kun Annie oli rynnistänyt takaisin makuusaliin ja pamauttanut tiedon tytölle.
Nyt punapää makasi mahallaan sängyllään ja tuijotti Annieta, joka istui viereisellä sängyllä.
”No samaa kun täällä. Käy koulua, iskee tyttöjä ja tekee kepposia”, ranskatar sanoi ja kohautti olkiaan.
”Voin sanoa, että Ranskassa tytöt ovat ’uomattavasti kauniimpia kuin täällä. Useimmilla on jopa veelan sukujuuria”, hän jatkoi ja seurasi tarkasti Lilyn ilmeitä.
”Sehän on mukavaa”, toinen tyttö sanoi ja nappasi yöpöydältä naistenlehden, jota rupesi selailemaan.
”Mukavaa?!” Annie rääkäisi. ”Minun serkkuni lähtee Ranskaan, mahdollisimman kauan sinusta ja sinä sanot että mukavaa!” hän huusi.
Lily kääntyi ilmeettömänä katsomaan Annieta.
”Lähteekö hän Ranskaan, että pääsee mahdollisimman kauas minusta? Sanoiko hän niin?” tyttö kysyi värittömällä äänellä.
”Hän sanoi täsmälleen näin: tämä on loistava tilaisuus saada välimatkaa Lilyyn”, Annie kertoi ja pyöritti mustaa hiussuortuvaa sormensa ympärille.
”Aha.”
Hetkeen Lily ei sanonut mitään ennen kuin pyöritti päätään.
”Joo, tämä on loistava tilaisuus, Potter on ihan oikeassa, hän sanoi hiljaa ja syventyi taas lehteensä. Annie olisi halunnut huutaa ja kiljua: James rakastaa sinua yhä, idiootti, mutta ehkä oli parempi pitää tällä kertaa suunsa kiinni.
Sen sijaan tyttö huokaisi ja nappasi myös itselleen lehden. He molemmat selailivat lehtiään siihen asti, kun Jessie asteli sisään.
Tunnelma sähköistyi salamannopeasti.
”Kuka se oli?” Lily kysyi melko terävästi.
”Äh, joku Mike vaan. Hän asuu muutenkin New Yorkissa ja oli täällä vaan käymässä”, Jessie sanoi kevyesti ja heilautti kättään.
Annie ja Lily laskivat katseensa lehtiinsä vilkaisemattakaan toisiinsa, mikä sai Jessien kurtistamaan kulmiaan.
”Mikäs teillä on?” hän kysyi.
”Ei mikään”, molemmat vastasivat yhtä aikaa, mikä sai kolmannen tytön pudistamaan päätään ja marssimaan kylpyhuoneeseen.
Häntä nauratti, kun hän kuvitteli makuusalin muut tytöt kyykkimässä siellä samana aamuna, mutta nauru tyrehtyi nopeasti, kun hän muisti Miken.
Jessie oli luullut, että yhden illan suhde auttaisi unohtamaan Siriuksen, mutta huomaamattaan hän oli verrannut jokaista Miken suudelmaa Siriuksen suudelmiin.
Ne eivät olleet samanlaisia. Sirius oli huomattavasti parempi. Yhtäkkiä raju pahoinvoinnin aalto vyöryi hänen ylitseen.
Jessie pudottautui polvilleen kovalle lattialle ja uikahti kivusta kontatessaan vessanpöntön luo. Hän oksensi niin kauan, kun valahti makaamaan kylmälle laatoitukselle.
Kouristelut olivat lähellä, tyttö tiesi sen. Ovelta kuului koputus.
”Jessie, oletko kunnossa?” Lilyn ääni kuului.
”En”, Jessie kähisi. Kuului askelia ja hiljaista puhetta, mistä Jessie ei saanut selvää. Seuraavaksi Lily jo ilmestyi hänen viereensä.
”Minä ajoin Annien pois”, tyttö kuiskasi. Jessie hengitti raskaasti ja kiemurteli yrittäessään estää kouristuksia. Lily puri huultaan ja livahti takaisin makuusalin puolelle.
Jessie olisi halunnut kiljua. Tällä kertaa kohtaus ei ollut aivan normaali, siihen liittyi suunnaton tuska ja kipu, joka alkoi päästä ja loppui vartaisiin.
Tyttö avasi suunsa ja yritti huutaa, mutta ei saanut aikaa pihahdustakaan. Yhtäkkiä hengittäminenkin oli vaikeamaa kuin ennen.
Lopulta tyttö ei enää jaksanut kamppailla, vaan vajosi suloiseen ja kivuttomaan pimeyteen.

¤¤¤

Samaan aikaan oven toisella puolella Lily kuunteli hievahtamatta, miten hänen ystävänsä pärjäsi. Hetken kuului kähinää, kun Jessie yrittäisi huutaa jotain mutta sitten tuli hiljaista.
”Jessie?”
Lily raotti kylpyhuoneen ovea ja näki kalmankalpean Jessien makaamassa maassa – naama yltä päältä veressä.
”Jessie!” Lily kiljaisi ja polvistui nopeasti ystävänsä viereen.
”Jessie, Jessie, herää…” hän suhisi ja ravisti tyttöä, joka heilui holtittomasti eikä herännyt, vaikka Lily kuinka ravisteli.
Lily ei edes tajunnut, mistä Jessieltä vuosi verta, kunnes tajusi punaisen aineen tulevan nenästä. Punapää melkein purskahti itkuun yrittäessään ravistaa ystäväänsä vielä kerran.
”Minä tarvitsen apua…” hän kuiskasi epätoivoisena yrittäessään nostaa Jessietä ylös, raahatakseen tämän sairaalasiipeen.
Lily sai Jessien makuusalin lattialle asti, kun ovi läjähti auki ja Megian astui sisään suuri kirjapino sylissään. Nähdessään edessään aukenevan näyn, hän kiljaisi ja tiputti kirjakasan lattialle. Yksi kirja osui Jessien päähän, mutta tyttö ei reagoinut vieläkään mitenkään.
”Mitä te touhuatte?” Megian kysyi kauhuissaan ja keräsi nopeasti kirjansa siistiksi kasaksi sängylle.
”Megian (Megian oli kertonut oikean nimensä jo makuusalin muillekin tytöille), luojan kiitos, että tulit”, Lily sanoi ja antoi Jessien valahtaa lattialle.
”Mitä te touhuatte?” Megian kysyi uudestaan ja kyykistyi Jessien vierelle.
”Tuota… Jessie kaatui kylpyhuoneessa ja iski päänsä. On tajuton, hänet pitää saada sairaalasiipeen!” Lily selitti hysteerisenä.
”Lily, rauhoitu”, Megian komensi ja painoi kätensä punapään hartialle ennen kuin tutki vähän Jessietä. Sitten hän kohotti Lilylle kulmiaan.
”Oletko aivan varma, että Jessie kaatui?” hän kysyi terävästi. Lily ei vastannut mitään.
”Minusta tämä nimittäin näyttää epäilyttävästi Shapovalov-sairauden kolmannelta vaiheelta”, Megian jatkoi, mikä sai Lilyn hätkähtämään.
”Ei Jessiellä mitään Shapovalovia ole! Meidän pitää viedä hänet äkkiä sairaalasiipeen ennen kuin on liian myöhäistä!” punapää tiuskaisi ja lähti raahaamaan Jessietä taas ovea kohti.
”Lily, voi olla jo liian myöhäistä”, Megian kuiskasi, mutta tarttui silti Jessietä jaloista ja he lähtivät raahaamaan tyttöä nopeasti sairaalasiipeä kohti.
”Voi herra jestas, mitä on tapahtunut?” matami Pomfrey huudahti saman tien, kun he ilmestyivät sairaalasiiven ovelle.
”Lily, minun pitää mennä. Nähdään”, Megian kuiskasi ja luikahti takaisin käytävään. Lily sen sijaan seurasi matami Pomfreytä, joka laski Jessien yhteen sänkyyn ja huokaisi.
”Tämä on Shapovalovin kolmas vaihe”, hän sanoi hiljaa. Lily kohotti kulmiaan.
”Ensimmäisessä vaiheessa, kun Shapovalov on vielä tuore tapaus kehossa, se ei tuo paljoa oireita. Kohtaus sisältää yleensä päänsärkyä ja ehkä huimausta. Toisessa vaiheessa, mukaan tulee kouristelut, kuume tai muita oireita ja yleensä lyhyt tajuttomuus. Kolmas vaihe alkaa olla jo vaarallisempi. Shapovalov on totuttanut kehon kouristuksiin ja tuottaa lisää kipua. Kolmannessa vaiheessa kohtauksia ei tule enää niin usein, päinvastoin, mutta ne pahenevat koko ajan. Kolmannessa vaiheessa ilmenee verenvuotoa, pitempää tajuttomuutta ja kipua. Sitten tule neljäs vaihe, joka on jo tappava. Viimeinen kohtaus saattaa vaivuttaa uhrin koomaan tai pahimmassa tapauksessa tappaa. Jos uhri selviää neljännestä vaiheesta hengessä, hän on vapaa koko sairaudesta. Niin se on aina ollut”, matami Pomfrey selitti ja rupesi kiireesti tutkimaan Jessietä yrittäen herättää tämän tajuttomuudesta.
Lily nielaisi vaikeasti.
”Ja Jessie on kolmannessa vaiheessa?” hän tarkisti. Matami nyökkäsi.
”Selviääkö hän tästä?” Lily kysyi purren alahuultaan lujasti.
”Mm…” matami Pomfrey mutisi vastaamatta mitään sen tarkemmin. Lily pyörähti ympäri ja ryntäsi sanaakaan sanomatta ulos sairaalasiivestä.
Jessie ei saanut kuolla. Ei vaan saanut.

¤¤¤

James makasi levottomana lattialla ja tuijotti kattoa. Hän oli odottanut jo melkein tunnin vastausta Cata-tädiltä. Hän oli ilmoittanut välittömästi lähtevänsä Ranskaan mutta nyt se ei enää tuntunutkaan niin hyvältä idealta.
Ensinnäkin, Sirius, Peter ja Remus. Kelminelikko menisi rikki, jos James lähtisi. Toisaalta, kolme kelmiä teki melkein yhtä suurta tuhoa kuin neljäkin, mutta se ei olisi sama asia.
Sitten oli Lily. Oli vaan parempi lähteä pois katsomasta, miten Lily vihdoin löytäisi jonkun ja he menisivät sitten myöhemmin naimisiin.
Ehkä James jopa voisi koulun loputtua etsiä töitä Ranskasta. Ilmiintymällä hän voisi milloin tahansa tulla käymään Lontoossa.
Cata-tädin pöllö lehahti sisälle ja laskeutui Jamesin sängyn päätyyn. Poika irrotti nopeasti sen koivesta kirjeen ja aukaisi sen.

James,    

olisi hauskaa, jos lähtisit mukaani Ranskaan. En olekaan koskaan tutustunut sinuun paremmin ja jos tytöt eivät halua lähteä… se olisi todellakin mukavaa.
Joka tapauksessa minulla on vähän kiire järjestelyjen kanssa, joten puhutaan enemmän sitten joululomalla.
Sano terveisiä Annielle ja Annabelille.
Terveisin,

tätisi.


James rutisti kirjeen pieneksi palloksi nyrkkiinsä ja hymyili peilikuvalleen rohkaisevasti. Tässä hän, James Potter, oli menossa kohti uusia haasteita.
Ja mikä parasta, ilman Lily Evansia.

-------------------------
Siinä se nyt olisi. Toivoisin paljon, paljon, paljon kommentteja, ihan sillä periaatteella, että olen nyt taas innostunut tästä ficistä. Ehkä tämän saa vedettyä loppuun asti! ;D

~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 10.osa 6.8!!!!
« Vastaus #16 : Syyskuu 20, 2008, 12:20:57 »
Minulla on ollut uusi osa vaikka kuinka kauan valmiina mutta on ollut olevinaan niin paljon tekemistä, että en ole ehtinyt laittaa sitä, joten nyt se sitten tulisi.
Ja tietysti vastaan samalla myös kommentteihin!

papuherne: Kiitos kommentista! Alussa ajattelinkin kirjoittaa pitemmin Megianin tarinan mutta sitten sen saikin tiivistettyä noin lyhyeksi, että toivottavasti tuo kelpaa. Ja kiva, jos tuo Remus kohta kelpasi. :DD Minulla ainakin oli hauskaa kun kirjoitin sitä. Joo, sen pitäisi olla tyhjää, hyvä kun huomautit. Ja kiva jos tulet uudestaankin kommentoimaan. :D
Kiitos kommentista jokatapauksessa. ;D

Onyksi: Totta kai minä muistan sinut! Oikeastaan vähän ihmetytti kun et ollut kommentoimassa, meinasi tulla jo ikävä, mutta onneksi teit comebackin. Ja toivottavasti kommentoit seuraaviinkin osiin! ;D
No joka tapauksessa itse kommenttiin. Ei olisi uskonut, että luku yhdeksän onnistui. En tosin muista millainen se oli, mutta kai siitä sitten tuli hyvä kerta sitä kehutaan? :D Minusta on jotenkin hauskaa kirjoittaa ongelmia Lilyn ja Jamesin välille, koska heillä on aina niin ihanaa ja lässyn lässyn. : DD Kymppi osa... ehkä minulla ei ollut niin hyvää inspistä siinä osassa. : DD Joo, ja olen katsonut Romeon ja Julian. Ainakin sen version, missä näyttelee Leonardo DiCaprio ja Claire Danes (vai mikä se sukunimi on?). Ihana, ihana, ihana.
Mutta minäkin rakastan onnellisia loppuja, joten en tapa heitä. :D Ja kiitti kommentista! :D

Noniin, kommentit kävin läpi ja nyt seuraavaan osaan. Olkaa hyvät. ;D

---------------------------------------

11.osa-Megianin salaisuudet

Pimeää. Jessie räväytti silmänsä auki mutta ei nähnyt muuta kuin loputonta pimeyttä. Oliko yö vai miksi oli niin pimeää?
Sänkykään ei tuntunut hyvältä, tämä sänky oli kovempi kuin makuusalissa oleva oma sänky. Missä hän ylipäätään oli?
Tyttö hieroi silmiään mutta pimeys ei suostunut väistymään.
”Jessie, oletko hereillä?”
Lily. Miksi Lily istui keskellä yötä hänen sänkynsä vierellä?
”Lily?” Jessie yritti katsoa sinne suuntaan, missä Lily istui, mutta ei nähnyt edes ystävänsä ääriviivoja.
”Onko kaikki kunnossa?”
Lily kuulosti huolestuneelta.
”Olen, olen. Voitko avata verhot?” Jessie kysyi käheällä äänellä ja kohottautui varovasti istumaan. Hetken oli hiirenhiljaista.
”Jessie, verhot ovat auki.”
”Miksi täällä on näin pimeää?” Jessie kysyi peloissaan. ”Onko yö?”
”Nyt on keskipäivä. Täällä ei ole lainkaan pimeää”, Lily selitti kärsivällisesti.
”Älä viitsi vitsailla, Lils”, Jessie tiuskaisi jo hieman kyllästyneenä. Eikö valoja vaan voisi laittaa päälle ja se olisi siinä?
”Odota hetki, Jessie, minä haen matami Pomfreyn.”
Kuului askelia ja hiljaista puhetta, josta Jessie ei saanut selvää. Seuraavaksi joku laski pehmeän mutta hieman ryppyisen tuntuisen käden hänen otsalleen.
”Noniin, neiti Stuart. Oletko kunnossa?” matami Pomfrey kysyi.
”No olen, mutta voisiko joku laittaa valot päälle?” Jessie jatkoi jankutustaan.
”Olen pahoillani, kultaseni, mutta kaikki valot ovat jo päällä. Sinä olet ilmeisesti menettänyt näkösi”, sairaanhoitaja kuiskasi.
”Ei, en ole. En missään tapauksessa!” Jessie sanoi nopeasti. Hän oli halunnut itkeä mutta kyyneleitä ei tullut. Hän olisi halunnut huutaa mutta ei saanut aikaan pihahdustakaan.
”Se on ohimenevää, näin käy useinkin. Voi olla, että jo huomenna näkösi on taas normaali”, matami Pomfrey kiirehti sanomaan.
Jessie ei jotenkin uskonut siihen, vaikka halusi. Hän olisi halunnut takaisin siihen tajuttomuuteen, missä oli pimeää, ilman, että piti silmiä auki.
Hän halusi nähdä edes vilauksen valoa, mutta ei pystynyt.
Hän ei vaan millään pystynyt.

¤¤¤

”Se on nyt varmaa”, James kuulutti heti, kun muut kelmit olivat astuneet makuusaliin.
”Ai mikä?” Peter ehti kysyä ensimmäisenä. James huokaisi teeskennellyn kärsimättömänä.
”Minä muutan lopun lukuvuodeksi Ranskaan Cata-tädin kanssa”, hän sanoi. Tunnelma latistui kuin sähköiskusta.
Kukaan ei sanonut mitään, he vaan tuijottelivat toisiaan masentuneena.
”Kaverit hei, näin on paras. Kaiken lisäksi, totta kai minä tulen heti koulun loputtua takaisin”, James yritti, mutta Sirius vaan kohautti olkiaan, Remus hymyili säälivästi toisella suupielellään ja Peter pyöräytti silmiään.
”Älkää yhtään yrittäkö!” James tiuskaisi yhtäkkiä. ”Vaikka kuinka yritätte, minä en jää tänne vaan hankin elämän ja lähden Ranskaan. Homehtukaa te vaan Englannissa niin kauan kun haluatte.”
”Sarvihaara…” Sirius aloitti vihaisesti mutta Remus vaimensi hänet mulkaisulla.
”Emme me sitä yrittäneet, Sarvihaara”, Remus sanoi yrittäen keksiä sanoja kuvaamaan hänen tunteitaan.
”Minä ainakin ymmärrän, miksi sinä haluat Ranskaan, minäkin varmasti haluaisin, jos olisin tuossa tilanteessa, mutta – ”
”Kuutamo, älä kiertele vaan mene asiaan”, Sirius sanoi.
”Me olemme kelmejä ja ensimmäinen sääntö on: kaveria ei hylätä. Toinen sääntö on – ”
”Vaikka mitä tapahtuisi, me emme pakene ongelmia”, James, Sirius ja Peter lausuivat yhteen ääneen.
”Aivan”, Remus sanoi tyytyväisenä ja laittoi kätensä puuskaan.
”Äh, Kuutamo, säännöt on tarkoitettu rikottavaksi, vaikka ne olisivatkin kelmien ja vielä pyhiä sellaisia. Enkä minä kaiken lisäksi pakene ongelmia, menen vaan selvittämään päätäni vähän kauemmaksi Evansista”, James tuhahti ja heittäytyi makaamaan selälleen sängylleen.
Muut kelmit vilkaisivat toisiaan merkitsevästi. Kerrankin James oli pahasti hakuteillä.

¤¤¤

Lily seisoi tyttöjen makuusalin oven edessä, käsi ovenkahvalla, mutta ei avannut ovea vaan tuijotti sen puista pintaa mitään näkemättä.
Hänen pitäisi mennä makuusaliin ja kertoa kaikille, mitä Jessielle oli tapahtunut. Hänen pitäisi selittää kaikille, että Jessiellä oli Shapovalov. Hänen pitäisi kertoa, että Jessie oli sokeutunut.
”Mitä sinä oikein siinä ’idastelet?”
Lily hätkähti kuullessaan Annien terävän äänen takaansa. Punapää puristi kätensä nyrkkiin ja kääntyi Annieen päin.
”Kuule, vaikka olisit minulle vaikka kuinka vihainen, sinun ei tarvitse tiuskia minulle koko ajan!” Lily tiuskaisi.
Annie laittoi kätensä puuskaan.
”Itse sinä tiuskit koko ajan. Jos aiot jäädä siihen koko päiväksi, voitko päästää edes muut sisälle?” hän kysyi ja vastausta odottamatta tönäisi Lilyn pois tieltään ja meni makuusaliin paiskaten oven vasten Lilyn kasvoja.
Punapää puristi kätensä tiukasti nyrkkiin, että ei olisi alkanut huutaa. Hän kokeili oven kahvaa, mutta ovi oli lukossa.
Lily koputti nätisti oveen, mutta sisältä ei kuulunut mitään.
”Päästä minut sisälle!” hän huusi ja hakkasi ovea kovempaa.
”Mitä sinä meuhkaat?”
Tällä kertaa hänen taakseen oli ilmestynyt Alison, joka kantoi suurta kirjapinoa sylissään. Lily ei vastannut.
”Missä sinä olit?” hän sen sijaan kysyi.
”Kirjastossa Remuksen kanssa. Entä itse?”
Lily puri alahuultaan.
”Jessie joutui sairaalasiipeen.”
”Mitä? Miksi?” Alison kysyi järkyttyneen näköisenä. Lily puri alahuultaan kahta kovemmin, niin, että se alkoi jo sattua.
”Tuota Alison… tiedätkö sinä mikä Shapovalov on?”
”Totta kai! Minähän olen puoliverinen, jos satut muistamaan. Ukillani oli se, mutta hän kuoli neljännessä vaiheessa. Miksi kysyt? Onko sinulla se?” Alisonin kasvoille palasi taas järkyttynyt ilme.
”No ei, minähän olen jästisyntyinen! Mutta Jessiellä on”, Lily pamautti. Alison vetäisi terävästi henkeä.
”Ei kai?”
”Kyllä. Hän sai tänään kohtauksen ja samalla se oli kolmas vaihe. Häneltä meni taju ja näkö, ainakin tilapäisesti”, Lily selitti nopeasti.
”Onko hän siis tajuton tilapäisesti vai sokea tilapäisesti?” Alison tarkisti.
”No sokea!” Lily tiuskaisi mutta hymyili sitten anteeksipyytävästi. ”Anteeksi, kaikki vaan painaa päälle.”
Alison hymyili.
”Ei se mitään, ymmärrän kyllä. Mennäänkö me sisälle vai seisotaan tässä?” hän kysyi huvittuneena. Lily virnisti takaisin ja avasi oven päästäen ensin ystävänsä perään ja meni sitten perässä.
Annie makaisi sängyllään, samoin Megian, joka vilkaisi Lilyä huolestuneena mutta piti onneksi suunsa kiinni.
Lily käveli suorinta tietä kylpyhuoneeseen ja oli säikähtää kuollakseen, kun huomasi, että Megian seurasi häntä.
”Jessiellä on Shapovalov, vai mitä?” Megian kysyi ja kavensi silmiään.
Lily nyökkäsi hermostuneena mutta laittoi sitten kätensä puuskaan.
”Miksi sinä säikyttelet tuolla tavalla? Eikö saa edes vessaan rauhassa mennä?” hän kysyi.
”Totta kai”, Megian sanoi hymyillen säteilevästi, aivan kun olisi juuri kuullut vuosisadan paljastuksen ja kääntyi lähteäkseen, mutta Lily tarttui häntä ranteesta.
”Hei, sitä ei sitten tarvitse kertoa kenellekään”, punapää sanoi ja päästi irti.
Megian virnisti. Hän oli toki jo tiennyt, että Jessiellä oli Shapovalov, mutta ei halunnut kertoa Lilylle, että oli tiennyt. Jotenkin hänestä tuntui vaan hyvältä, että kaikki alkoivat luottaa häneen ja kertoa hänelle salaisuuksia.
Sillä hetkellä edes äiti ei painanut hänen mieltään, vaikka tämä olikin eilen lähettänyt Megianille kirjeen ja kysynyt, miten suunnitelma oli edistynyt.
Megian ei ollut edes jaksanut vastata. Äiti ei saisi joka tapauksessa häntä enää lähtemään Ranskaan, joten hän ei jaksanut heti rynnätä vastaamaan äidin kirjeisiin, kun tämä sellaisia lähetti.
Sillä hetkellä hän tunsi olonsa villiksi ja vapaaksi.
Ja nyt hän halusi juhlimaan.

¤¤¤

”Juhlimaan? Nytkö?”
Annie katsoi Megiania typeränä, kun tämä marssi vaatekaapilleen ja viskasi yhden topin vahingossa suoraan Annien kasvoille.
”No niin, niin. Nyt eikä huomenna”, Megian sanoi kärsimättömänä ja katsoi peilistä, miten hyvin vaaleansininen sopi hänelle värinä.
”Minusta ei ole viisasta mennä juhlimaan nyt eikä ’uomenna”, Annie huomautti. ”Nyt on sunnuntai ja huomenna on koulua.”
”Joo, niin se taitaa olla mutta ainahan sitä ehtii käydä hakemassa särkylääkettä ennen ensimmäisiä tunteja. Tai sitten vaan jätetään menemättä ensimmäisille tunneille”, Megian sanoi huolettomasti ja veti päällensä mustan minihameen mutta otti sen sitten pois päältään ja vaihtoi tiukkoihin farkkuihin.
”En minä silti taida tänään. Kysy vaikka Siriukselta, ’än saattaisi lähteäkin”, Annie sanoi ja sitoi mustat hiuksensa korkealle poninhännälle ennen kuin ponnisti sängyltään seisomaan.
”Minä ajattelin lähteä Jamesin kanssa kävelylle”, hän sanoi ja rupesi vetämään talvitakkia päällensä.
Megian nyrpisti nenäänsä. Hän ei ollut koskaan tutustunut Siriukseen paremmin mutta ehkä nyt olisi korkea aika.
”Joo, minä kysyn Siriukselta.”
Annie väläytti säteilevän hymyn, vetäisi lapaset käteensä ja kietaisi huivin kaulaansa ennen kuin paineli ulos makuusalin ovesta.
Megian sen sijaan työnsi päänsä vaatekaappiin ja rupesi etsimään mustaa toppiaan, jonka etumukseen oli painettu jotain valkoisia kuvioita.
Valitettavasti se löytyi kaikkien muiden vaatteiden alta ja niin ryttyisenä, että sitä ei olisi saanut varmaan edes silitettävänä suoraksi.
Lopulta Megin tyytyi ihan normaaliin, mustavalkoiseen villapaitaan, tiukkoihin farkkuihin ja mustiin piikkikorkoisiin saappaisiin.
Portaissa hän törmäsi punaposkisiin Alisoniin ja Lilyyn, jotka kertoivat olleensa juuri olleensa ulkona lumisotaa Samin ja Timin kanssa.
Megian hymähti kaksikon jutuille ja jatkoi matkaansa poikien makuusaliin, missä ei ollut lainkaan niin hilpeä tunnelma.
James makasi lattialla ja teki vatsalihaksia Siriuksen seisoen hajamielisen näköisenä hänen vieressään. Remus luki keskittyneesti jotain kirjaa sängyllään ja Peter pyöritteli puoliksi tyhjää kermakalja pulloa kädessään.
”Hei”, Megian sanoi ujosti.
Kukaan ei vastannut hetkeen mitään, James rojahti makaamaan kovalle lattialle, Sirius hätkähti, Remus kohotti katseensa kirjastaan ja Peter pullostaan.
”Hei”, kaikki neljä vastasivat kuorossa.
Megian unohti hetkeksi miksi oli tullut, kunnes nähdessään Siriuksen harmaiden silmien tutkivat katseen, hän hätkähti ja hymyili epävarmasti.
”Sirius, huvittaisiko sinua lähteä Tylyahoon?” hän kysyi alahuultaan purren.
”Ai juomaan? Totta kai”, Sirius vastasi sen kummempia miettimättä ja rupesi saman tien vetämään takkia päälleen.
Remus mulkaisi ystäväänsä melko pahasti, James kohautti olkiaan ja Peter taas syventyi tuijottamaan vaaleanruskeaa nestettä läpinäkyvässä pullossaan.
Megian kohautti olkiaan ja heilautti kättään hyvästiksi poistuessaan Siriuksen perässä makuusalista.
Sirius ei puhunut mitään koko matkalla linnan poikki ulos, mutta päästessään ulkoilmaan hän potkaisi ärtyneenä tasaisesti tallaantuneelle tielle lentänyttä lumikokkaretta ja ärähti: ”helvetti”.
”Onko kaikki kunnossa?” Megian kysyi vaivaantuneena. Hän oli toki halunnut seuraa, mutta toivoi todella, että Sirius ei rupeaisi tilittämään naishuolistaan tai hän kääntyisi saman tien.
”No ei”, Sirius tuhahti.
”Tuota… Miksi?”
”James muuttaa Ranskaan lopuksi lukuvuodeksi.”
Megian kohotti kulmiaan hämmästyneenä.
”James Ranskaan? Miksi?” hän kysyi. Yhtäkkiä hänestä alkoi tuntua, että happi loppuisi. Äiti asui Ranskassa ja jos James muuttaisi sinne, poika kuolisi varmasti. Tylypahkassa James oli nyt vähän aikaa turvassa, ennen kuin äiti keksisi jonkun keinon tapattaa tämän.
Tai ehkä äiti oli jo sellaisen keksinytkin, Megian ei ollut tällä hetkellä perillä tämän suunnitelmissa.
Sirius unohti hetkeksi ärtymyksensä ja laski kätensä Megianin olkapäälle.
”Oletko kunnossa? Olet kalpeampi kuin melkein päätön Nick”, poika sanoi huolestuneena. Megian veti syvään henkeä ja yritti hymyillä, melko huonolla tuloksella.
”Äh, muistin vaan yhden kauhean jutun mikä tapahtui Ranskassa. Siellä on sellainen… sarjamurhaaja, joka on tappanut tosi monta nuorta miestä ihan ihmeellisellä tavalla. Luin siitä jästiuutisista ja uskoisin, että tappaja on velho. Jamesin ei ole todellakaan viisasta lähteä Ranskaan ja miksi hän sinne ylipäätään haluaa?” Megian keksi nopeasti valheen.
Siriuksen ilme muuttui taas asteen kylmemmäksi.
”Sanon yhden sanan: Lily.”
”Aivan!” Megian hihkaisi. Jos he Siriuksen kanssa saisivat Lilyn ja Jamesin takaisin yhteen, James ei haluisi Ranskaan eikä äiti voisi toteuttaa kieroa suunnitelmaansa!
Sirius katsoi Megiania kummissaan. Äsken niin kalpea ja voimattoman oloinen tyttö suorastaan puhkui intoa ja marssi päättäväisesti kohti Kolmea luudanvartta Siriuksen seuratessa.
”Minulla on suunnitelma”, tyttö sanoi tyytyväisen näköisenä istuessaan pöytään Siriusta vastapäätä. Sirius nojautui kevyesti eteenpäin kiinnostuneen näköisenä.
”Kerro.”
”James on lähdössä Ranskaan sen takia, että ei kestä Lilyn läsnäoloa, vai mitä?”
”No joo, tavallaan. On kai siihen muitakin ihmeellisiä syitä.”
”Tämä on yksinkertaista. Meidän vaan pitää saada Lily ja James takaisin yhteen ja sitten aivan yhtäkkiä Jamesia ei huvitakkaan enää lähteä Ranskaan. Niin yksinkertaista se on”, Megian selitti.
Siriuksen ilme kirkastui mutta tummeni taas.
”No toivotaan, että se toimii. Kelmit nimittäin kuolevat jos Sarvihaara lähtee”, hän sanoi ja otti kulauksen tuliviskiään, jonka tarjoilija oli juuri tuonut.
”Minua kiinnostaisi enemmän tuo teidän kelmi-juttunne”, Megian sanoi huolimattomasti, vaikka suorastaan tihkui uteliaisuutta.
Sirius hymyili ilkikurisesti.
”Se on salaisuus”, hän sanoi ja iski silmäänsä. Megian mutristi huuliaan mutta hymyili sitten.
”Kyllä minä vielä sen saan selville”, hän sanoi itsevarmasti saaden seuralaisensa nauramaan.
”Sinunlaisista tytöistä minä pidän.”
Megian kohotti huvittuneena toista kulmaansa.
”Minusta tuntuu, että aika moni erityyppinen tyttö on kuullut tuon saman sinun suustasi”, hän sanoi. Sirius näytti mietteliäältä.
”Itse asiassa vaan muutama hyvin itsevarma ja huumorintajuinen on kuullut sen.”
”Ja minä olen sinun mielestäsi itsevarma ja huumorintajuinen?”
”Niin, sen mitä minä sinua tunnen”, Sirius vastasi ja tuijotti Megiania syvälle silmiin. Megian tuijotti takaisin, palaten yhtäkkiä muistoissaan monen vuoden päähän, kun asui vielä Ranskassa.

”Meg, odota!”
Megian kääntyi ja näki Antonin juoksevan häntä kohti yrittäen epätoivoisesti pitää kiinni kirjapinostaan ja koululaukustaan samaan aikaan.
”Ai hei, Anton”, tyttö sanoi hämmästyneenä ja suuteli nopeasti ilmaa pojan poskien molemmin puolin. Anton oli kaikin puolin komea, hänellä oli upean harmaat silmät ja vaaleat, kiharat hiukset.
Poika hymyili ja hänen toisessa poskessaan näkyi hymykuoppa.
”Minä en jaksaisi enää leikkiä tätä leikkiä”, hän sanoi sujuvalla ranskalla. Megian yritti näyttää viattomalta.
”Mitä leikkiä?”
”No tätä kissahiiri-leikkiä. Sinä juokset karkuun ja minä juoksen perässä, vaikka me olemme rakastamme toisiamme niin, että sattuu”, Anton selitti.
Megian puri viattomasti alahuultaan.
”Anton…”
”Sano se, Meg. Sano, että rakastat minua…” Anton kuiskasi ja astui askeleen lähemmäs. Pojan pehmeät huulet olivat vaan sentin päästä Megianin omista, kun tyttö astui askeleen kauemmas.
”Minulla on kiire tunnille”, hän sanoi ja kääntyi lähteäkseen. Hän melkein tunsi Antonin katseen selässään kun käveli poispäin.
Yhtäkkiä tyttö kääntyi ja hymyili.
”Minä rakastan sinua”, hän kuiskasi ja juoksi nopeasti käytävää pitkin pois.


Megian ei ollut ennen huomannutkaan, miten uskomattoman samanlaiset silmät Siriuksella ja Antonilla oli.
Yhtäkkiä tytölle tuli taas uskomaton ikävä ensirakkauttaan. Anton oli ollut hänestä vuotta vanhempi, eli oli nyt 18.
”Onko kaikki kunnossa?” Sirius kysyi ja sipaisi kevyesti Megianin poskea. Tyttö pyyhki varovaisesti silmiään, ettei olisi levittänyt meikkejään ja hymähti sitten.
”Älä sinä minusta välitä, saatan joskus muistaa jotain surullista ja ruveta itkemään.”
Sirius naurahti.
”Minun ei tee kyllä yhtään mieli juotavaa. Lähdetäänkö takaisin linnaan?”
”Kello on vasta yhdeksän”, Megian huomautti, kun Sirius kulautti lasinsa loppuun ja alkoi vetää takkia päälleen.
”Voimme jatkaa linnassa”, Sirius sanoi huolettomasti ja nosti Megianin seisomaan ja alkoi auttaa takkia tämän päälle.
”No, ihan miten vaan”, Megian myöntyi lopulta ja kulautti omankin lasinsa tyhjäksi seuraten Siriusta yhä kiristyvään pakkaseen.
Ulkona alkoi jo olla pimeää, joten Megian puristi kätensä takin taskussa taikasauvan ympärille ja käveli mahdollisimman lähellä Siriusta.
Yhdessä vaiheessa heidän piti kävellä melko kapealla metsätiellä ja pimeää pelkäävänä Megian lopulta myönsi tappionsa ja tarttui Siriuksen käteen kiinni.
Tyttö kuuli pojan hymähtämän hiljaisuuteen, mutta ei vetänyt kättään pois. Vihdoin he kävelivät linnan tiluksille, joten Megian veti kätensä nolona irti.
”Pelkäätkö sinä pimeää?” Sirius kysyi, eikä Megianin yllätykseksi yhtään huvittuneen kuuloisena.
”Tavallaan. Pienenä… pienenä äiti lukitsi minut usein pimeään kellariin ja olen kammonnut pimeitä paikkoja siitä lähtien”, tyttö mutisi nolona ja tuijotti kenkiensä kärkiä, jotka välillä vilahtivat näkyviin lumihangesta.
”Hei, ei se minua haittaa”, Sirius sanoi ja työnsi kädet taskuihinsa vilkaisten vierellään kulkevaa Megiania.
Tyttö oli muuttunut hurjasti puolessa vuodessa. Tullessaan Tylypahkaan hän oli ollut ilkeä ja eikä ollut edes yrittänyt ystävystyä kenenkään kanssa, mutta nykyään tyttö oli mukava ja hyvää pataa kaikkien kanssa.
”Mennäänkö tarvehuoneeseen?”
”Joo, ihan miten vaan. Minua ei kuitenkaan nukuta vielä”, Megian vastasi olkiaan kohauttaen ja veti linnan tammisen ulko-oven auki.
Lämpö ja turva hulmahtivat suloisena aaltona vastaan, kun he astuivat pimeästä pakkasesta valaistuun aulaan.
Kaksikko suunnisti suoraan seitsemänteen kerrokseen ja siihen kohti, missä tarvehuoneen ovi pitäisi olla.
Sirius käveli hetken edes takaisin ja heti oven ilmestyttyä näkyviin, Megian vetäisi sen auki. Huone oli sisustettu lämpimästi punaisella, takkatuli räiskyi iloisesti ja yhdessä nurkassa oli leveä parisänky jossa oli tummanpunainen päiväpeitto.
”Onko tämä väri hyvä?” Sirius kysyi kohottaen kevyesti kulmiaan.
”Joo, minä pidän punaisesta”, Megian sanoi ja istui pehmeälle nojatuolille. Sirius istui hänen viereensä ja hetken he vaan tuijottivat tulta.
”Kuule Megian… minä haluaisin tietää vähän sinun elämästäsi lapsena”, poika sanoi yhtäkkiä. Megian hätkähti hieman ja punastui sitten kevyesti.
”Minä asuin äidin ja isän kanssa. Isä kuoli kun täytin 15.”
”Jamesin ukki kuoli myös, kun James oli 15”, Sirius sanoi väliin.
”Aijaa”, Megian sanoi mahdollisimman värittömällä äänellä ennen kuin jatkoi. ”No, isä ei joka tapauksessa ollut paljoa kotona, yleensä jossain ulkomailla tai myöhään töissä. Asuin äidin kanssa Englannissa, mutta kun täytin 11, isälle ja äidille tuli kauhea riita, mihin taikakouluun minut laitettaisiin. Isä halusi, että menen Tylypahkaan ja äiti taas, että menen Beuxbatonsiin. Lopulta äiti kuitenkin voitti ja me muutimme koko perhe Ranskaan, missä sitten aloitin kouluni. Joo, kun olin 13, isä muutti takaisin Englantiin. Vietin lomani isän kanssa ja muuten asuin sitten Ranskassa. Äiti opetti vielä sillon muodonmuutoksia Beuxbatonsissa joten näimme hänen kanssaan joka päivä. Sitten kun täytin 15, isäni kuoli. Asuin vielä pari vuotta Ranskassa ja muutin nyt 17-vuotiaana takaisin Englantiin.”
”Siksi siis puhut niin hyvin Englantia ja Ranskaa”, Sirius kommentoi viereiseltä nojatuolilta. Megian hymähti.
”Niin kai.”
”Okei, nyt on sinun vuorosi”, tyttö sanoi yhtäkkiä ja suoristi ryhtiään kohottaen kiinnostuneena kulmiaan.
Sirius virnisti toisella suu pielellään.
”Ei minun tarinassa mitään ihmeellistä ole. Synnyin Mustan sukuun ja erosin 16-vuotiaana”, hän sanoi olkiaan kohauttaen.
”Pikkuveljeni Regulus jäi siihen kammottavaan taloon yksin ja on nyt luihuisessa. Pitää vaan pitää peukkuja pystyssä, että hän säilyy elossa edes jonkin aikaa.”
Megian hymyili epävarmasti, koska ei tiennyt vitsailiko Sirius vai ei.
Hetkeksi molemmat vaipuivat muistoihinsa, kunnes Sirius pudisti päätään ja huokaisi.
”Jep, meillä molemmilla on ollut aika rankka lapsuus”, hän sanoi melkein hymyillen.
Megian nyökkäili vakavana.
”Totta puhut.”
Yhtäkkiä kyyneleet taas tulvahtivat hänen silmiinsä ja tytön oli pakko painaa katseensa syliinsä. Äänettömästi Sirius nousi nojatuolistaan ja käveli Megianin eteen kumartuen niin, että heidän kasvonsa olivat samalla tasolla.
”Hei, älä itke. Kaikki on hyvin nyt”, poika kuiskasi. Megian kohotti katseensa ja puri huultaan.
”Mikään ei tule koskaan olemaan hyvin.”
Sirius kumartui vielä lähemmäs ja painoi huulensa Megianin huulille. Suudelma maistui suolaisilta kyyneliltä ja hieman tuliviskiltä.
Megian vastasi suudelmaan hyvin varovaisesti, tajuten melkein heti, miten hyvä suutelija Sirius itse asiassa oli.
Hän olisi halunnut jäädä siihen vaan suutelemaan Siriusta, lämpimän takkatulen lämpöön, kunnes poika vetäytyi kauemmas ja vilkaisi Megiania kysyvästi silmiin.
Tyttö nyökkäsi aivan pienesti, joten Sirius nosti Megianin hajareisin syliinsä ja suuteli tyttöä uudestaan, tällä kertaa intohimoisemmin.
Megian vastasi suudelmaan samalla tavalla ja upotti kätensä pojan mustiin hiuksiin, tämän kantaessa hänet sängylle.
Sirius tiputti yhä sylissään olevan tytön sängylle, jolloin suudelma katkesi hetkeksi, mutta hetken päästä he taas kiemurtelivat peitteen päällä toistensa kimpussa.
Kun Siriuksen suudelmat alkoi valua kaulalle, Megian puri hampaansa yhteen ja toivoi, että koko homma olisi pian ohi.

¤¤¤

”Jessie, minä tässä taas.”
Lily istui Jessien sängyn reunalle ja puri alahuultaan, nähdessään miten Jessie yritti kääntää katseensa siihen suuntaan, missä Lily istui, mutta silmien tyhjä katse katsoi ihan väärään suuntaan.
”Lils?”
”Joo.”
Lily ei osannut sanoa muuta, vaan tarttui Jessien kädestä kiinni ja puristi hellästi.
”Oletko ihan kunnossa?”
Jessien äänessä oli huvittunut sävy, mutta se ei tuntunut aidolta.
”Joo, olen. Onko matami Pomfrey puhunut mitään sinun… tilastasi?” Lily kysyi vaihtaen nopeasti puheenaihetta.
”Hän tarkasti silmäni ja sanoi, että näön pitäisi palautua viikon sisällä. Jos ei palaudu, olen lopullisesti sokea”, Jessie sanoi ontosti ja puristi silmänsä kiinni ja avasi ne, kuin odottaen että musta väistyisi ja nauravan Lilyn kuva ilmestyisi tilalle.
Lily puri huultaan kahta kovemmin nähdessään, miten epätoivoisesti hänen ystävänsä yritti virittää huulilleen hymyä.
”Lils, olen ihan kunnossa. Näköni palaa ja olen pian taas ihan kunnossa”, Jessie sanoi tekopirteällä äänellä.
”Uskon, Jess, mutta minulla on vaan niin ikävä sinua. Kunpa parantuisit pian”, Lily sanoi yrittäen estää itseään murtumasta.
”Se tapahtuu ehkä nopeammin kuin uskotkaan, neiti Evans”, matami Pomfreyn iloinen ääni kuului hänen takaansa.
Sairaanhoitaja heilautti taikasauvaansa ja ilmaan muodostui monimutkaisen näköinen kaavio jossa oli paljon kiemuroita eriväreillä.
Matami Pomfrey hymyili tyytyväisenä ja osoitti pinkkiä kiemuraa.
”Tämän mukaan, neiti Stuartin näön pitäisi palautua huomenna, eli parhaimmassa tapauksessa ystäväsi pääsee jo ylihuomenna pois täältä”, hän sanoi ja heilautti taas sauvaansa, jolloin kaavio haihtui ilmaan.
Lily tuijotti suu raollaan naista, joka kaatoi hopeiseen pikariin läpinäkyvää nestettä.
”Juopa tuo, niin paranet nopeammin”, matami Pomfrey sanoi ja Jessie nielaisi litkun tottelevaisesti. Vanhempi nainen käänsi katseensa takaisin Lilyyn.
”Hetkinen, miten sinä tänne pääsit, kello on jo kymmenen?” hän kysyi kulmat lievästi koholla.
”Minä olin partioimassa ja ajattelin pistäytyä…”
”Eihän se käy, mars töihin siitä!” matami Pomfrey kauhisteli ja ajoi punapään salaman nopeasti ulos sairaalasiivestä.
Ovi pamahti kiinni Lilyn kasvojen edestä ja kuului, miten avainta käännettiin lukossa, joten tyttö työnsi kätensä kaapunsa taskuihin ja lähti nyrpeän oloisena kävelemään kohti tähtitornia, joka hänen olisi pitänyt tarkistaa jo puoli tuntia sitten.
Matami Pomfrey oli törkeä, kerrassaan törkeä. Lily olisi halunnut olla tukemassa Jessietä. Raukka makasi vain yksin pienessä vuoteessa ja odotti, että näkisi jotain.
Huomaamattaan Lily oli ajautunut jo tähtitorniin vieviin portaisiin. Tyttö suoristi ryhtiään ja valmistui ajamaan taas kerran jonkun kuhertelevan parin omiin tupiinsa.
Yllätyksekseen puolivälissä vastaan tuli kasvoiltaan tulipunainen pariskunta, jotka vilkaisivat Lilyä anteeksipyytävästi ja luikkivat nopeasti pakoon.
Parin perässä käveli tyytyväisen näköinen James, kädet rennosti farkkujen taskussa.
”Kas, Lily.”
”Evans”, Lily korjasi automaattisesti, mulkoillen Jamesia vihaisesti.
”Me sovimme, että minä tarkistan tähtitornin”, hän huomautti viileästi. James kohautti anteeksipyytävästi kulmiaan.
”No, näin kun menit sairaalasiipeen ja ajattelin mennä kierroksen yksin. Katsoin myös kaikki salakäytävät. Voi toki kiittää”, poika sanoi itserakkaasti hymyillen.
Lilyn sisällä yhtäkkiä vaan kiehahti ja hän heilautti punaisia hiuksiaan kääntyen poispäin entisestä poikaystävästään.
”Lily?” James sanoi kummastuneen kuuloisena.
Aivan yhtäkkiä kuin hän oli kääntynytkin, Lily kääntyi takaisin Jamesiin päin ja löi tätä avokämmenellä suoraan poskeen.
Poika älähti yllättyneenä ja horjahti askeleen taaksepäin.
”Minä en kiitä sinua, Potter”, Lily sähisi ja ryntäsi pois Jamesin luota, ennen kuin poika ehti sanoa mitään. James tuijotti suu raollaan tytön perään ja painoi käden poskelleen. Ei se lyönti niin ollut sattunut, Lily oli lyönyt häntä joskus paljon kovemminkin, enemmän häntä sattui miten helposti tyttö pystyi heittämään heidän lyhyen mutta ihanan historiansa roskakoriin.
Masentuneena James lähti laahustamaan rohkelikkotorniin. Makuusalissa oli hiljaista lukuun ottamatta hiljaista tuhinaa, mikä kuului Peteristä ja Remuksesta, jotka jo nukkuivat. Siriuksen sänky ammotti tyhjyyttään.
James pyöräytti silmiään eikä edes jaksanut miettiä, missä Sirius oli. Varmasti poika palaisi jossain vaiheessa yötä (tai sitten vasta aamulla) ja oli viettänyt yönsä tyytyväisesti jonkun tytön kanssa jota ei enää tunnistaisi seuraavana päivänä, vaikka näkisi tämän. Sellainen Sirius vaan oli, ennen James oli jaksanut huomautella siitä mutta ei enää nykyään.
”James?”
James melkein hyppäsi metrin ilmaan säikähdyksestä, kun pimeyteen syttyi taikasauvan valo ja Remus katsoi häntä uneliaan näköisenä.
”No?” James melkein tiuskaisi. Jotenkin häntä ärsytti Remuksen herääminen, olisi vaan voinut nukkua ihan rauhassa eikä häiriköidä Jamesia.
”Onko kaikki ihan OK?”
James pyöräytti pimeässä silmiään.
”Kaikki on tosi hyvin, ihan oikeasti”, hän sanoi ja marssi kylpyhuoneeseen paukauttaen oven kiinni kunnon paukahduksen kera.

¤¤¤

Lilyn palatessa makuusaliin, kaikki tytöt olivat vielä hereillä, vaikka oli sunnuntai ja kello oli reilusti yli puolenyön.
”Johtajatyttö palasi! Miten kierros meni?”
Lily huomasi heti, että Alison oli juonut jotain, nimittäin tytön silmät katsoivat hieman lasittuneena yhtä kohtaa ja puhe oli hieman sammaltavaa.
Lily vilkaisi Annieta, joka hymyili toisella suupielellään surumielisesti.
”Tuliviski pullo ja kolme kermakaljaa”, hän muotoili suullaan.
Alison huitaisi kättään laajasti ja onnistui osumaan Lilyä nenään. Punapää älähti ja läimäytti oman kätensä nenänsä peitoksi. Annie tirskahti ja hetkeksi Lilykin unohti kokonaan Jamesin.
Sitten heidän riitansa nousi taas tytön mieleen ja hänen piti purra alahuultaan, että ei olisi itkenyt.
”Ei kai se noin paljon sattunut?” Annie kysyi huolissaan, kun Lilyn poskelle valui yksi kyynel. Tyttö pudisti päätään ja lysähti lähimmälle sängylle istumaan.
”Me… me riitelimme taas Jamesin kanssa.”
”Siitä Ranskaan muutosta?”
”Niin kai. Tai ei. Minä raivostuin hänelle, ehkä vähän senkin takia”, Lily vastasi olkiaan kohauttaen ja vilkaisi Alisonia, joka istui lattialla päätään pidellen.
Anniekin vilkaisi lattiatasoon ja huokaisi.
”Ehkä on viisainta ruveta nukkumaan”, hän sanoi hiljaa ja auttoi Alisonin ylös lattialta. Lily mutisi jotain myöntyvää, vaihtoi nopeasti yöpuvun ja luikahti peiton alle.
Muiden tyttöjen hengitykset tasaantuivat nopeasti, mutta Lily makasi pimeässä huoneessa ja tuijotteli vastapäisestä ikkunasta avautuvaa maisemaa. Pilvetön taivas, puolikuu ja kirkkaita tähtiä, mikä merkitsi, että pakkasta oli ihan reilusti.
Hetkeksi hän pysähtyi miettimään, missä Megian oli, mutta koska ei millään keksinyt missä tämä voisi olla, hän keskittyi vaan pilvettömään taivaaseen ja tähtiin, kunnes vihdoin nukahti.

¤¤¤

Jessie ei uskaltanut avata silmiään. Hän piti ne tiukasti kiinni. Jos hän avaisi ne, hän joko pettyisi tai ilahtuisi.
Jostain kuului askelia. Matami Pomfrey oli varmasti herännyt jo viideltä valvomaan, milloin hän heräisi.
Vihdoin tyttö ei enää jaksanut teeskennellä nukkuvaa, vaan raotti varovaisesti silmiään ja oli ruveta kiljumaan, tajutessaan erottavansa kirkkaan valonsäteen kaakeloidulla lattialla.
Jessie loikkasi innoissaan ylös sängystä ja katseli ympärilleen. Hän näki kaiken, tutut, valkoiset seinät, kaakelilattian, sängyt ja niissä yhä nukkuvat potilaat ja matami Pomfreyn, joka oli yhden sängyn luona selkä Jessieen päin.
Tyttö rykäisi hiljaa ja matami kääntyi häneen päin. Jessie hymyili leveästi ja ryntäsi halaamaan sairaanhoitajaa.
”Kiitos, kiitos paljon! Ilman sinua olisin vieläkin sokea!” hän hihkui. Matami Pomfrey taputti Jessietä kömpelösti selkään mutta sitten viritti kasvoilleen tiukan ilmeen.
”On mukavaa, että olet taas näkevien kirjoissa, mutta silti lepäät vielä yhden päivän, ennen kuin päästän sinut minnekään”, sairaanhoitaja sanoi ja johdatti Jessien tämän sängyn luokse.
”Mutta – ” Jessie aloitti. Matami Pomfrey pysyi tiukkana.
”Minun pitää seurata vielä yksi yö. Voi olla, että huomenna olet taas sokea, tai näkösi huononee reilusti tämän päivän aikana. Joten, nurisematta sänkyyn siitä!” vanhempi nainen komensi. Jessie irvisti sairaanhoitajalle, kun tämä käänsi selkänsä mutta sujahti sitten peiton alle ja oli pian jo sikeässä unessa.

¤¤¤

Verhojen välistä karannut auringonsäde osui Megianin silmiin ja sai tämän käännähtämään. Tytön kädet lähtivät sivelemään Siriuksen paljasta selkää ja nousivat ylemmäs hiuksiin.
Sirius äännähti unisesti ja kääntyi Megianiin päin silmiään siristellen.
”Huomenta, kaunokainen”, poika mutisi ja painoi suukon tytön vaalealle kaulalle.
”Huomenta, komistus”, Megian sanoi hymyillen ja vetäytyi kauemmas varmistaen, että peitto peitti varmasti kaiken ennen kuin nousi ja keräili vaatteensa huoneen lattialta.
”Nytkö sinä jo lähdet”, Sirius nurisi mutta rupesi myös hapuilemaan omia vaatteitaan lattialta.
”Nyt on maanantaiaamu ja kello on seitsemän. Koulu alkaa kahden tunnin päästä ja minun pitää vielä käydä makuusalissa hakemassa kirjat ja kaikki”, Megian selitti ja veti vaatteita kiireellä päälleen. Sirius katsoi tarkasti jokaista Megianin liikettä, miten tämä sitaisi ärtyneenä mustat hiuksensa poninhännälle yrittäessään napittaa kauluspaitaansa kiinni.
Poikakin alkoi laiskasti vetää vaatteita päälleen ja nautti, miten Megianin katse harhautui hetkeksi hänen paljaaseen ylävartaloon, mutta sitten tyttö pudisti vihaisen näköisenä päätään ja puhalsi ylikasvaneet otsahiukset pois silmiltään.
”Onko kaikki hyvin?” Sirius kysyi vetäen t-paidan päälleen. Megian nyökkäsi ja hymyili vähän jähmeästi.
”Joo, on. Olen vaan vähän hermostunut mitä muut tytöt sanovat”, hän sanoi ja puri alahuultaan. Sirius hymyili, kun Megian nappasi takkinsa, kaulahuivinsa ja lapasensa ja käveli ripeästi ovelle.
Vielä ennen kuin hän lähti, tyttö kääntyi ja katsoi Siriusta silmiin.
”Seurustellaanko me nyt?” hän kysyi hermostuneen oloisena.
Sirius iski silmää.
”Uskoisin niin, kulta.”
Megianin kasvoille syttyi oikea hymy ja pian ovi pamahti tytön perässä kiinni, jättäen Siriuksen hymyilemään itsekseen aamuauringon valaisemaan huoneeseen.
Koko matkan rohkelikkotorniin Megian ajatteli vain Siriusta. Hän ei ollut seurustellut vielä kenenkään kanssa Tylypahkassa, ja Beuxbatonsissa vain Antonin kanssa. Anton… miten ihmeessä poika aina hyppäsi hänen mieleensä? Okei, heillä oli joskus ollut ihanan pitkä ja hellä suhde, mutta se oli nyt historiaa.
Nyt oli Sirius ja Tylypahka. Ranska ja Anton saisivat unohtua.
”Lumenvalkea”, Megian lausui tunnussanan Lihavalle leidille joka tietäväisesti hymyillen heilahti sivuun.
Megian pyöräytti silmiään ja käveli ripeästi oleskeluhuoneen läpi makuusalin ovelle. Alisonin ja Annien sänkyjen eteen oli vedetty verhot, Jessien sänky ammotti tyhjyyttään ja suihkusta kuului veden kohina ja Lilyn hyräily.
Megian naurahti itsekseen ja meni kaivamaan koululaukkuaan. Läksyt oli tekemättä, mutta Megian ei jaksanut välittää vaan työnsi oikeat kirjat taikasauvan kanssa laukkuun ja heilautti laukun olalleen.
Kylpyhuoneen ovi aukesi juuri kun Megian oli lähtemässä oleskeluhuoneeseen. Ennen kun ovi heilahti kiinni, tyttö ehti kuulla Lilyn huudahduksen: ”Megian!”
Tummatukkainen tyttö liihotti oleskeluhuoneen poikki ja törmäsi muotokuva-aukolla Siriukseen, joka virnisti.
”Nytkö sinä vasta tulet?” Megian kysyi painaen nopean suukon pojan suupieleen. Sirius kiersi kätensä Megianin lantiolle ja virnisti vähän nolona.
”Itse asiassa nukahdin vahingossa uudestaan.”
Megian naurahti iloisesti.
”Aiotteko seisoa siinä koko päivän vai voinko jo sulkeutua?” Lihava leidi kysyi mutta ei lainkaan ärtyneen kuuloisena.
”Olimmekin juuri lähdössä, leidi-kulta”, Sirius sanoi ja he siirtyivät kauemmas. Lihava leidi mutisi jotain ennen kuin pamahti kiinni melko kovaan ääneen.
Sirius ja Megian vilkaisivat toisiaan tietäväisesti ennen kuin lähtivät kävelemään kädet toistensa ympärillä Suurta salia kohti.
Siihen aikaan siellä ei ollut vielä oikein mitään. Opettajat istuivat opettajanpöydän ääressä ja Korpinkynnen pöydässä oli muutama kikattava 13-vuotias. Rohkelikon pöydässä muutama poika nuokkui puurolautastensa päällä, Sam ja Tim kuuluivat myös tähän joukkoon.
Luihuisen pöydässä oli vain muutama 11-vuotias, jotka juttelivat päät yhdessä. Puuskupuheja oli ehkä eniten ja kaikki höpöttivät innoissaan tulevasta koulupäivästä.
Kellon lähestyessä kahdeksaa, koko Sali oli muuttunut taas apinalaumaksi. Dumbledore sai juuri ja juuri aikaan sellaisen järjestyksen, että pystyi sanomaan asiansa.
”No niin, uusi kouluviikko on siis taas alkamassa. Pyydän teitä kiinnittämään hetkeksi katseenne tänne, minulla on ilmoitusasia!” vanha rehtori huusi melun yli ja sai kaikki hiljenemään välittömästi.
”Eli siis, olemme luvanneet Beuxbatonsin väelle, että muutama koulun oppilas, jotka ovat menossa tästä ohikulku matkalla Venäjälle suorittamaan erästä kurssia, saavat yöpyä tässä linnassa pari yötä, tosin vasta joululoman jälkeen. Ajattelimme sijoittaa väen Rohkelikon ja Luihuisten tupiin. Emme toki syrji kahta muuta tupaa, mutta tällä hetkellä vähiten oppilaita on Rohkelikossa ja Luihuisessa, joten päädyimme tähän tulokseen”, rehtori sanoi.
Megian suoristi hieman selkäänsä, kuin odottaen nimiä, ketkä vanhasta koulusta tulisivat. Olisiko mahdollista nähdä vanhoja ystäviä? Vanhoja tuttuja ja typeriä, lapsellisia poikia, jotka olivat naurattaneet häntä ja hänen kavereitaan pimeinä syysiltoina?
Sirius kohotti toista kulmaansa Megianille, joka virnisti iloisesti.
”Toivottavasti tulee jotain tuttuja”, tyttö sanoi. Sirius virnisti takaisin ja painoi suukon Megianin poskelle.
James, Remus ja Peter lysähtivät kaksikkoa vastapäätä ja vilkaisivat heitä merkitsevästi.
”Ei sanaakaan”, Sirius sanoi ja suunsa juuri aukaissut James sulki sen vikkelästi ja puraisi palasen paahtoleivästään.
Seuraavaksi pöytään ilmestyivät krapulaisen näköinen Alison, hieman surkean Lilyn ja haukottelevan Annien kanssa.
”Onpa iloista porukkaa”, Sirius sanoi ensisanoikseen ja virnisti leveästi, kun sai niskaansa kolme vihaista mulkaisua.
”Alison rellesti koko yön”, Lily valitti. Hän ei suonut katsettakaan Jamesiin, vaan pongasi jonkun tutun pöydän toisesta päästä ja kiirehti sinne.
”Lily on vähän ’armistunut teidän eilisestä riidasta”, Annie sanoi Jamesia mulkoillen.
”No itse hän sen aloitti”, James vastasi nyrpeän näköisenä. Poika työnsi paahtoleipää kauemmas. Hän voi pahoin ensinnäkin siksi, että Megian ja Sirius olivat siirtyneet intohimoisen näköiseen kielisuudelmaan pöydän toisella puolella, toiseksi koska Alison yökkäili käsi suunsa edessä ja kolmanneksi, koska oli riidoissa Lilyn kanssa.
Miksi he eivät vaan voineet olla onnellisesti yhdessä, mennä naimisiin ja saada paljon lapsia?
Sillä hetkellä koko ajatus tuntui aika kaukaiselta. James vilkaisi Lilyä, joka tuijotti kiinteästi pöydän pintaa jonkun viidesluokkalaisen tytön elehtiessä kiihkeästi vieressä.
”Minä taidan lähteä. Pitää käydä vielä makuusalissa ennen tunteja, taikasauva unohtui”, James mutisi.
”Hei, minä lähden samaa matkaa sairaalasiipeen”, Alison mutisi ja pomppasi seisomaan.
”Ja minä kirjastoon”, Remus sanoi vilkaisten Megiania ja Siriusta.
”Entäs minä?” Peter ynähti.
”Sinä… jäät siihen”, James ehdotti olkiaan kohauttaen ja lähti äkkiä kävelemään poispäin Alison ja Remus perässään.
Käytävässä he lähtivät eri suuntiin, Remus ja Alison jatkoivat matkaa yhdessä ja James lähti kiipeämään portaita ylöspäin.
Remus ja Alison olivat hetken hiljaa. Yhtäkkiä Alison muuttui kalpeaksi ja otti tukea Remuksesta, että ei olisi kaatunut.
Remus piti Alisonista tiukasti kiinni ja kohotti toista kulmaansa.
”Tulenko kanssasi sairaalasiipeen?”
Alison horjahti uudestaan.
”Ehkä se olisi ihan hyvä ajatus”, tyttö mutisi. Remus hymyili omaa, lämmintä hymyään ja tuki Alisonia aina sairaalasiipeen asti.
Matami Pomfrey vilkaisi tulijoita nopeasti ja käänsi katseensa mutta käänsi sen sitten taas takaisin kaksikkoon.
”Mikäs teillä on? Oletteko liimaantuneet yhteen?” hän kysyi voipuneena.
”Ei nyt sentään. Alison vaan voi vähän pahoin ja tarvitsee jotain lääkettä.”
Sanojen vahvistukseksi Alison nyökkäsi painokkaasti.
”Paljon lääkettä.”
”Voi ei. Herra Lupin, laske hänet tuohon sängylle. Tässä ei mene kauaa, voit odotellessa vaikka jutella Jessien kanssa”, matami Pomfrey sanoi.
Remus kohautti olkiaan ja käveli sängyn luokse, josta kuului ilmiselvästi Jessielle kuuluvaa valitusta.
”Remus!” Jessie hihkaisi innoissaan ja pomppasi halaamaan poikaa. ”Tulitko hakemaan minut pois täältä?”
”En. Olisiko pitänyt?” Remus kysyi kummastuneena ja istui Jessien sängyn reunalle.
”Kyllä. Olen niin kyllästynyt täällä olemiseen, että olisin iloinen, jos joku tulisi kaappaamaan minut”, Jessie huokaisi ja istui pojan viereen.
Sitten hän aloitti valitusvirren miten matami Pomfrey ei päästänyt häntä pois sairaalasiivestä ja miten hän tekisi rehtorille valituksen terveiden potilaiden vangitsemisesta sänkyihin.
Remus vilkaisi pahasti sairaanhoitajaan päin, joka oli ilmiselvästi tyytyväinen, että oli päässyt hetkeksi eroon Jessiestä.
Mitä pitemmin Jessie puhui, sen varmempi Remus oli, että halusi pois. Lopulta poika nousi seisomaan ja vilkaisi muka-huolestuneena rannekelloaan.
”Hei, minun pitää mennä. Tunnit alkaa. Nähdään!”
Jessie mulkaisi häntä mutta heilautti blondeja hiuksiaan ja huokaisi dramaattisesti.
”Sinäkin, Remukseni”, hän sanoi ja lysähti makaamaan vuoteelleen surullisen näköisenä. Remus ei katunut hetkeäkään, vaan käänsi selkänsä ja lähti puolijuoksua pois Jessien luota.
”Olisit varoittanut”, hän suhahti matami Pomfreylle, joka kohautti olkiaan.
”Sinun ystäväsi, ei ole minun ongelmani”, sairaanhoitaja sanoi ja kaatoi pikariin vaaleaa nestettä ojentaen sen Alisonille, joka joi sen tottelevaisesti.
Remus pyöräytti silmiään ja nojasi rennosti seinään. Alison nuolaisi vielä huuliaan ja nousi seisomaan, kun sairaanhoitaja antoi luvan.
”Kiitos”, tyttö sanoi lyhyesti.
”Tämä on työtäni”, matami Pomfrey sanoi olkiaan kohauttaen ja kiersi Jessien sängyn kaukaa mennessään jakamaan lääkkeitä potilaille.
Remus ja Alison lähtivät yhtä matkaa sairaalasiivestä kohti tyrmiä, missä heillä olisi ensimmäisenä liemiä.
Alison näytti yhä kalpealta ja oli harvinaisen hiljaa, Remuksen jutellessa arkipäiväisistä asioista kuten läksyistä ja tulevaisuuden ammateista.
”Oletko jo harkinnut mitään uraa itsellesi?” Remus kysyi. Alison puri huultaan.
”Oikeastaan haluaisin olla aurori, mutta minusta ei ole ehkä niin rankkaan työhön. Parantajakin olisi ihan OK, mutta kammoan verta. En oikein tiedä yhtään mitään”, Alison puuskahti turhautuneena.
Remus kohotti säälivän näköisenä kulmiaan.
”Hei, ihan mitä tahansa tapahtuu, olen kanssasi”, hän sanoi. Alison pysähtyi ja kohotti katseensa Remuksen vaaleanruskeisiin silmiin.
”Oletko tosissasi?”
Remus nyökkäsi ja kietoi kätensä Alisonin vyötärölle. Alison kohottautui varpailleen ja painoi huulensa Remuksen pehmeitä huulia vasten. Se oli lämmin mutta rakastavainen suudelma ja vielä sen loputtua, he jäivät halaamaan kylmään käytävään, joka ei enää tuntunutkaan niin kylmältä ja kalsealta, kuin äsken.

¤¤¤

”Olen tehnyt yhden havainnon”, James sanoi Annielle. Tyttö kohotti kulmiaan kääntäen katseensa kuhertelevasta Remuksesta ja Alisonista.
Kun nämä kaksi olivat aamulla menneet yhteen, he eivät olleet voineet pitää käsiään erossa toisistaan ja tuntien aikana, he olivat vaihtaneet kaipaavia katseita luokan toisilta puolilta.
”No kerro”, Annie sanoi kyllästyneen oloisena ja vaihtoi asentoaan niin, että hänen jalkansa olivat Jamesin sylissä.
”Minun ja Lilyn ystävät menevät yhteen, mutta minä ja Lily vaan pysymme riidoissa”, poika sanoi nyrpeän oloisena ja vilkaisi Lilyä, joka ahersi yksin läksyjään oleskeluhuoneen nurkassa.
”’Yvä ’uomio”, Annie onnitteli ja tutki huolellisesti kynsiään. Päivä oli ollut sanalla sanoen kyllästyttävä. Jokaisella tunnilla samaa paapatusta, haukotuksia ja sulkakynien rapinaa. Kaikki jo odottivat innoissaan joululomaa, eikä kukaan oikein jaksanut keskittyä enää, mikä sai opettajatkin hermostumaan.
Annie taisi olla ainut, joka ei odottanut joululomaa. Joulun jälkeen äiti ja James lähtisivät Ranskaan, ja Annie olisi taas yksin tässä koulussa. Onneksi hänellä oli sentään muutama mukava ystävä, muuten hän olisi hukassa.
”Oletko ihan varma, että ’aluat lähteä Ranskaan?” Annie kysyi tuhannennen kerran ja vilkaisi Jamesia epätoivoisesti.
Poika loi vielä yhden kaipaavan katseen Lilyyn ja nyökkäsi.
”Aivan varma. Lily ei huoli minua ikinä enää takaisin, joten minulla ei ole enää mitään tekemistä täällä”, hän sanoi.
”Entä kelmit?” Annie sanoi epätoivoisesti.
”Serkku kulta, kestät kyllä puoli vuotta ilman minua. Tulen kesällä takaisin”, James huomautti ja pörrötti serkkunsa hiuksia.
Annie nyrpisti nenäänsä.
”Juuri kun pääsimme taas yhteen monen vuoden jälkeen, sinä karkaat”, tyttö sanoi ja katsoi Jamesia anovasti.
James pyöräytti silmiään eikä sanonut enää mitään, vaan tuijotti takkatulta ja hautautui ajatuksiinsa. Tulesta tuli mieleen Lilyn leiskuvanpunaiset hiukset. Yhtäkkiä poika kohotti taas katseensa Lilyyn ja tajusi myös tämän tuijottavan häneen päin.
Katse kesti vaan hetken, mutta jotenkin Jamesille tuli lämmin olo. Hetken kaikki oli kuin ennen, mutta sitten Lily käänsi katseensa läksyihin ja James takkatuleen.
Ehkä heillä oli vielä yhtä tulevaisuutta. Tai sitten ei. Kukaan ei voinut tietää. 
Lily tuijotti tiukasti kirjan tekstiä niin kauan, että se rupesi kiemurtelemaan kummallisesti ja tytön oli pakko kohottaa katseensa.
Hänen poskiaan kuumotti, eikä se johtunut siitä, että oleskeluhuoneessa oli takkatulen takia melko lämmintä, vaan Jamesin kaipaavasta katseesta.
Miten poika pystyi katsomaan Lilyä tuolla tavalla, vaikka ensin tyttö oli jättänyt hänet ja sen jälkeen vielä lyönyt ilman syytä?
Ehkä poika oli vaan niin toivottoman rakastunut, että ei enää osannut ajatella järkevästi. Lily pudisteli päätään ja yritti taas syventyä läksyihinsä.
Hänen päässään pyöri sama ajatus kuin Jamesinkin. Ehkä heillä oli tulevaisuutta, ehkä ei.
Annie heilautti mustat hiukset ärtyneenä kasvoiltaan ja vilkaisi vielä kerran serkkuaan, joka tuijotti takkatulta kasvoillaan jotenkin jähmettynyt ilme.
Tyttö heilautti kättään Jamesin kasvojen edessä, mutta poika ei reagoinut mitenkään. Huokaisten Annie heilautti jalkansa lattialle ja käveli suorinta tietä ulos oleskeluhuoneesta. Yksi jos toinenkin poika jäi katsomaan hänen peräänsä, niin se oli aina ollut, mutta Annie ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
Ensiksi poikien huomio oli ollut imartelevaa ja hän oli flirttaillut kaikkien kanssa, mutta vanhetessaan hän oli ottanut opikseen ja oli nykyään paljon fiksumpi ja aikuisempi.
Päästyään puoliväliin käytävää, Annie tajusi että ei tiennyt, minne oli menossa. Ulos hän ei voisi mennä, eihän hänellä ollut edes ulkovaatteita, joten askeleet lähtivät viemään sairaalasiipeen. Jessie oli siellä toivottavasti vieläkin.
Yhtäkkiä Annie pysähtyi. Hän jäi tuijottamaan käytävän toiseen päähän, sairaalasiiven oven eteen. Siellä oli Annabel ja… Sirius?
”Annabel!” Annie kiljaisi halkaisten jännittyneen hiljaisuuden kuin veitsellä.
Kauempana seisova pariskunta hätkähti eroon toisistaan nolonnäköisinä ja he kääntyivät Annieen päin. Poika ei ollutkaan Sirius, aivan samannäköinen tosin, mutta nuorempi. Eikä ehkä kuitenkaan niin komea.
”Ja kukahan sinä mahdat olla?” poika kysyi törkeästi ja kietoi kätensä Annabelin ympärille, tytön punastuessa somasti.
”Mahdan olla Annabelin isosisko. Oletko jotain sukua Siriukselle?” Annie kysyi kiinnostuneena.
Pojan ilme muuttui nyrpeämmäksi.
”Pikkuveli”, hän sähähti.
Annie suhtautui hieman kummissaan pojan reagointiin mutta yritti silti hymyillä ojentaessaan kätensä.
”No, minä olen Annie Potter.”
”Regulus Musta”, poika sanoi puristaen kättä nopeasti ja työnsi sitten kätensä taskuun, kuin peläten joutuvansa koskemaan Annieta uudestaan.
Annabel vilkaisi nolona sisartaan ja painoi sitten katseensa lattiaan.
”’Ei Regulus, mennäänkö…”
Regulus kohautti olkiaan ja lähti johdattamaan Annabeliä poispäin Anniesta. Nuoremmista siskoksista vilkaisi isosiskoaan vielä kerran ennen kuin riuhtaisi kätensä irti Reguluksen otteesta ja jatkoi kävelemistä jutellen kiihkeästi pojan kanssa.
Annie kohautti olkiaan. Jos pikkusisko oli löytänyt onnensa Siriuksen pikkuveljestä, niin mikäs siinä. Itse hän jatkoi matkaansa sairaalasiipeen ja löysi hyvin, hyvin tympääntyneen Jessien makaamasta sängyssään.
”Annie, mikä ilo nähdä sinua!” Jessie hihkaisi ja pomppasi istumaan.
”Eipä uskoisi, että sanot noin. Onko sinulla kuumetta?”
Jessie heilautti vaaleat hiukset olkansa taakse ja nyrpisti nenäänsä.
”Minä olen niin kyllästynyt, että olisin iloinen jos vaikka Voldemort pistäytyisi käymään.”
Annie säpsähti nimen kuullessaan ja puraisi vahingossa alahuultaan niin, että siihen tuli haava.
”Älä edes puhu tuollaisia”, hän sanoi kauhuissaan, saaden Jessien pyöräyttämään silmiään.
”Kyllä, äiti”, hän sanoi kyllästyneenä ja kaatui taas makaamaan.
”Sinä olet kyllä tylsä vieras.”
”Niin minäkin sinua”, Annie sanoi pirullisesti ja nappasi yöpöydältä lehden, jota selaili hajamielisesti.
”Oliko sinulla asiaa, vai tulitko tänne muuten vaan?” Jessie kysyi, kyllästyttyään taas hiljaisuuteen.
”Ei oikeastaan, en vaan jaksanut tuijotella Lilyn perään ’uokailevaa Jamesia ja tulin tänne”, Annie vastasi kohottamatta katsettaan lehdestään.
”Jaahas. Onko tapahtunut mitään muuta mukavaa?” Jessie kysyi. Hän hillitsi juuri ja juuri itsensä, että ei repinyt lehteä Annien käsistä.
”Jaa-a, Meg ja Sirius seurustelevat, samoin Remus ja Alison. Ei kai kummempaa”, Annie vastasi hajamielisesti tutkien tarkasti uutta juhlakaapu mallistoa.
Jessie repäisi lehden hänen kädestään.
”SIRIUS JA MEG?!” hän kiljaisi niin kovaa, että muutama potilas säpsähti hereille.
”Ei sitä nyt kaikille tarvitse kuuluttaa”, Annie sanoi rauhallisesti. Jessie sen sijaan näytti murhanhimoiselta.
”Ei voi olla totta. Siis se… lehmä ja Sirius!” hän päivitteli.
”Sinä olet vaan mustasukkainen.”
”Minä en ole mustasukkainen!” Jessie rääkäisi pahantuulisesti, mikä sai matami Pomfreyn lehahtamaan salamana paikalle.
”Neiti Potter, en salli potilailleni sellaisia vieraita, jotka saavat heidät raivon valtaan. Joten, pyydän teitä poistumaan”, sairaanhoitaja sanoi.
Annie vilkaisi vielä kerran tympääntynyttä Jessietä, ennen kuin nousi sängyn laidalta ja sanaakaan sanomatta käveli ulos sairaalasiivestä katsomattaan taakseen.

---------------------------

Loppuuko tämä osa jotenkin kesken? :D ei voi mitään, kommentoikaa paljon ennen seuraavaa osaa! :D
Love ya. ;D
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 11.osa 20.9!!
« Vastaus #17 : Joulukuu 07, 2008, 19:43:59 »
Minäseolen: Kiva kun olet tykännyt. (: Todellakin, en halunnut tästä perinteistä kelmificciä tuossa aloitusosiossa vaikka muuten tämä ehkä onkin aika peruskliseekelmificci. :D
Noista parituksista, Siriuksella ja Jessiellä saattaa olla jotain säpinää jatkossa, sen voin sanoa, mutta seurustelua siitä jutusta ei ehkä ihan tule. En tiedä vielä. :D
Remus/Alisoniin tullaan keskittymään enemmän lähiaikoina, sen lupaan. :D
Kiitos kuitenkin kommentista ja kommentoi toistekin. :DD

ettsu: kiitos kun viitsit jotain kirjoittaa, tässähän tätä jatkoa tulee.

A/N Eli siis anteeksi viivästynyttä jatkoa mutta toivon, että kukaan ei ole kyllästynyt tähän ficciin ja jaksatte lukea uuden osan.
Ja kommentti tietysti piristää päivää. :D

----------------------

12.osa-Joulu

Jessien päästyä pois sairaalasiivestä, elämän meno taas nopeutui huomattavasti. Heti kun hän pääsi oleskeluhuoneeseen, Megianilla ja Jessiellä oli kunnon riidat Siriuksen ja Megin suhteesta.
Vielä kaksi viikkoa ennen jouluaattoa, he jaksoivat mulkoilla toisiaan eri puolilta oleskeluhuonetta, Megian tietysti Siriuksen kainalosta ja Jessie millon kenenkin sylistä.
Lily ei enää jaksanut edes yrittää sovitella näiden kahden riitoja, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Sen sijaan ja tyytyi laskemaan päiviä siihen, että joululoma alkaisi. Senkin alkamisella oli hyvät ja huonot puolensa, hyvä puoli oli se, että Lilyn serkut tulivat viettämään joulua Evanseille ja huono se, että James lähtisi Ranskaan.
Lily oikeastaan mietti usein, pitäisikö hänen estää Jamesin lähtö, mutta aina nähdessään Jamesin kävelevän käytävällä esimerkiksi jonkun tytön kanssa, hän ei uskaltanut vaan kääntyi toiseen suuntaan.
James sen sijaan masentui enemmän päivä päivältä. Hänestä tuntui, että Lily vältteli häntä, eikä poika uskaltanut enää edes suunnilleen katsoa tyttöön päin.
Hän oli jo luovuttanut temperamenttisen punapään suhteen.
Pian linnaa alettiin jo koristella joulua varten. Tytöt kerääntyivät kasoiksi mistelien alle poikien mennessä ohi, mutta James ja Sirius olivat jo monta joulua sitten keksineet sellaisia salareittejä ja käytäviä, minne ei koskaan misteleitä laitettu, joten saivat olla melko rauhassa tyttöjen huulien mutristeluilta ja muilta lähentely-yrityksiltä.
Hagrid raahasi Suureen Saliin upeita kuusia, jotka opettajat ja johtaja -, ja valvojaoppilaat koristelivat tuntien aikana. Suuri Sali muutettiin muutaman tunnin aikana upeaksi jääpalatsiksi, siitä tylsästä, vanhasta salista, jollainen se ennen oli ollut.
James muotoili vielä seinään muutaman sulamattoman jääpuikon, ennen kuin astui kauemmas ihailemaan työnsä tulosta. Harmi vaan, että Lily käveli hänen takanaan korkean koristelaatikkopinon kanssa ja kun James astui taaksepäin, Lily sattui olemaan juuri hänen takanaan ja molemmat lensivät kovalle kivilattialle.
”Ai helvetin helvetti…” Lily puhisi kovaan ääneen ja sai McGarmiwalta äkäisen mulkaisun niskaansa, kun opettaja käveli ohi.
James sen sijaan vilkaisi vaan ilmeettömästi Lilyä, kun ei olisi tuntenutkaan häntä ja auttoi tämän ylös sanaakaan sanomatta.
Heti kun Lily seisoi taas omilla jaloillaan, poika kääntyi ja lähti kiireesti Salin toiseen päähän ohjaamaan yhtä valvojaoppilasta, joka yritti leijuttaa misteleitä niin, että ne myös pysyisivät ilmassa jouluun asti.
Lily melkein purskahti itkuun.
”Lily, onko kaikki OK?”
Yhtäkkiä Jessie seisoi hänen takanaan koululaukku olalleen heitettynä. Tyttö näytti hilpeältä ja huolettomalta, posket punoittivat ja hiukset oli tuulen tuivertamat.
”Äh, kaikki on hyvin”, Lily vastasi ja vilkaisi vielä kerran Jamesia, joka jutteli kauempana Remuksen ja Alisonin kanssa.
Jessien ilmeestä huomasi, että hän ei uskonut sitä, mitä Lily sanoi, mutta kumpikaan ei jaksanut jankata aiheesta, joten Jessie vain heilautti hiuksiaan ja laittoi kätensä puuskaan.
”Oletko jo valmis? Läksynä on yksi essee, minkä voisit tehdä…” hän sanoi hymyillen pirullisesti.
”Jessie, olen sanonut tuhat kertaa, että et saa kopioida minun läksyjäni”, Lily huokaisi ja työnsi taikasauvan taskuunsa.
Jessie väläytti suloisen hymyn.
”Sinä olet vaan niin uskomattoman hyvä kaikissa koulujutuissa”, hän sanoi imartelevasti.
”Älä yhtään yritä. Sanon yhden asian, et saa kopioida minun läksyjäni”, Lily sanoi mahdollisimman selvästi ja lähti marssimaan ulko-ovea kohti.
”Lils!” Jessie kiljaisi hänen peräänsä ja pyrähti juoksuun. Harmi vaan, että lattia oli niin liukas, että tyttö lensi selälleen ja Lily ehti sillä aikaa luikahtaa ovesta ulos pirullisesti hymyillen, eikä punapäätä enää näkynyt.
Jessie yritti nousta seisomaan, mutta onnistui vain liukastumaan uudestaan ja kolauttamaan päänsä jääksi muutettuun maahan.
”Tarvitsetko apua?”
Sirius kohotti kevyesti toista kulmaansa. Jessie hieroi päähänsä ilmestynyttä kuhmua mutta onnistui silti mulkaisemaan poikaa murhaavasti.
”En halua sinulta mitään apua”, hän tiuskaisi ja yritti vielä kerran nousta seisomaan, kaatuen suoraan kätensä päälle. Kuului inhottava rusahdus, mikä sai Siriuksen kohauttamaan olkiaan ja kääntämään Jessielle selkänsä.
”Musta hei… viitsitkö sittenkin auttaa?” Jessie älähti. Hän oli varma, että ranne oli murtunut tai ainakin venähtänyt.
Hetkeen Sirius ei kääntynyt, mutta lopulta vilkaisi Jessietä huvittuneena.
”Nyt apu siis kelpaa?” hän kysyi, melkein ivallisesti, mutta nosti entisen tyttöystävänsä takaisin jaloilleen ja sitten kohotti taas kulmiaan.
”Tarvitsetko vielä apua?” hän kysyi.
”Kaikki on mainiosti, kunhan vaan häivyt siitä”, Jessie tiuskaisi. Kyyneleet olivat kihonneet hänen silmiinsä ranteessa olevan kivun takia ja tyttö oli varma, että ei pääsisi hengissä sairaalasiipeen asti.
Sirius virnisti.
”Ehkä minun olisi parasta saattaa sinut, vaikka et siitä ehkä pidäkään”, poika sanoi. Jessie kohautti ilmeettömänä olkiaan ja he lähtivät yhdessä kävelemään sairaalasiipeä kohti. Oikeastaan tyttö kammosi nykyään sitä paikkaa, hän kävi siellä liian usein. Kerran viikossa piti käydä tarkastuksessa, matami Pomfrey halusi olla varma, että Jessie oli täysin kunnossa, ennen kuin päästi tämän edes kotiin joululomaksi.
Jessie ei olisi edes halunnut mennä kotiin jouluksi. Joka joulu sama juttu, samat tanssiaiset, sukujuhlat ja kaikki tapahtumat, mitkä piti kiertää läpi. Heillä ei istuttu jouluaattona suihkun jälkeen villapaidassa takkatulen ääressä syömässä suklaata ja lukemassa kirjoja, vaan tanssittiin jossain hyvin koristellussa salissa, juhlapuku päällä.
Sirius vilkaisi vierellään kävelevää, oudon hiljaista Jessietä. Yleensä tyttö olisi edes haukkunut häntä, joten kaikki ei varmasti ollut kunnossa.
”Tuota… oletko kunnossa?” poika kysyi varovasti. Jessie tulistui salamannopeasti.
”Olen, miksi en olisi?” hän tiuskaisi vihaisesti ja astui askeleen kauemmas Siriuksesta.
”Olet oudon hiljainen.”
Jessie pysähtyi.
”Okei, pitääkö minun puhua? Huudan sinulle, jos sitä haluat! Onko sinun niin vaikeaa pitää joskus turpasi kiinni ja olla puuttumatta minun asioihini?! Häivy vaan nyhjäämään sen lehmä Megisi kanssa, minua ei kiinnosta enää! Ja osaan sairaalasiipeen ihan itse kiitos!” Jessie huusi.
Sirius hätkähti äänenvoimakkuutta ja astui askeleen kauemmas.
Jessie lähti kävelemään rivakasti poispäin mutta kääntyi vielä parin metrin päässä katsomaan Siriusta.
”Eikä sinun tarvitse koskaan enää edes puhua minulle”, hän sähähti ja pyyhälsi tiehensä jättäen typertyneen Siriuksen seisomaan itsekseen käytävään ja tuijottamaan peräänsä.

¤¤¤

Vihdoin oli viimeinen koulupäivä ennen joululomaa. Annie tuijotti suu hiukan raollaan opettajaa, joka selitti jotain ilmeisesti tärkeää asiaa, josta Annie ei kuitenkaan ollut ymmärtänyt puoliakaan.
Tyttö havahtui vasta kun pieni paperimytty tippui kopsahtaen hänen eteensä pulpetille. Hän kääntyi katsomaan taakseen ja James muotoili suullaan sanan: ”lue”.
Annie pudisti päätään mutta suoristi paperin nopeasti ja luki lyhyen viestin nopeasti läpi.

Sinun on pakko lähteä mukaan Ranskaan.

Annie vilkaisi taas olkansa yli Jamesiin, joka yritti näyttää anovalta. Tyttö huokaisi ja kääntyi eteenpäin raapustamaan nopean vastauksen lapun tyhjälle puolelle.

Puhutaan lisää välitunnilla.

James näytti tyytyväiseltä tähän vastaukseen ja tunti jatkoi taas tylsää kulkuaan. Annie ei jaksanut enää edes yrittää ymmärtää opettajan puhetta, vaan rupesi miettimään omia ajatuksiaan. Hän ei todellakaan lähtisi enää Ranskaan. Liikaa muistoja, liikaa kaikkea pahaa, mitä Annie ei todellakaan halunnut enää ajatella.
Tyttö pudisti päätään. James saisi vinkua niin paljon kun halusi, itse poika oli halunnut Ranskaan lähteä eikä Annie todellakaan lähtisi mukaan.
”Oletko samaa mieltä, neiti Potter?”
Annie hätkähti. Professori McGarmiwa seisoi aivan hänen pulpettinsa edessä ja mulkoili oppilastaan pahasti.
”Aivan samaa mieltä, professori”, Annie vastasi, vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse. McGarmiwa vilkaisi Annieta silmälasiensa yli ja huokaisi.
”Ehkä olet kuunnellut edes vähän”, professori sanoi ja palasi takaisin luokan eteen.
Annie kohtasi Jamesin katseen ja poika yritti taas näyttää anovalta. Kivikasvoin Annie tuijotti hetken serkkunsa kasvoja ennen kuin käänsi katseensa taas eteenpäin eikä enää vilkaissutkaan poikaan päin lopputunnin aikana.

¤¤¤

”Minä en tuonne tule.”
Jessie pysähtyi matka-arkkunsa kanssa paikalleen ja vilkaisi vaunuosioon, jossa kelmit jo istuivat Annien, Alisonin ja Megianin kanssa.
Lilykin pysähtyi ja puri alahuultaan vilkaistessaan sisälle. Totta puhuen häntäkään ei huvittanut istua kelmien kanssa, joten kaksikko jatkoi matkaansa ja istuivat kahdestaan tyhjään vaunuosioon.
Kun juna nytkähti liikkeelle, he molemmat olivat hiljaa.
Lopulta Lily kyllästyi ja avasi suunsa.
”Tämän jälkeen en enää näe Jamesia.”
Jessie huokaisi ja tuijotti ikkunasta ulos.
”Olisin ikionnellinen jos Sirius muuttaisi Ranskaan ja veisi sen ämmänsä mukana”, hän sanoi katkerana.
Lily oli hetken hiljaa ennen kuin hymyili alakuloisesti.
”Sinä pidät vielä Siriuksesta, siis enemmän kun ystävänä”, hän totesi hiljaa. Jessie ei tehnyt mitään tuijotti vaan ikkunasta ulos lumen peittämää maisemaa.
”Joo, niin se taitaa olla. En tajua, mutta aina kun näen Siriuksen, sydämeni hakkaa ja sekunnin päästä huudan ja Siriukselle naama punaisena. Aivan kun se olisi hänen vikansa, että olen yhä ihastunut häneen”, tyttö sanoi hiljaa. Kyyneleet valuivat hitaasti hänen poskilleen.
Lily ei ollut koskaan nähnyt Jessien itkevän, mutta ei silti sanonut mitään. Lopulta Jessie veti syvään henkeä ja pyyhki silmänsä katsoen Lilyä tarkkaavasti.
”Okei, minä olen myöntänyt jo pitäväni yhä Siriuksesta, joten nyt on sinun vuorosi.”
”Ai minun vuoroni myöntää Siriuksesta? Usko unelmiisi.”
”Äh, minä tarkoitin Jamesia. Sinä pidät hänestä yhä”, Jessie sanoi itsevarmana.
”En”, Lily kielsi. ”Olen vaan huolissani, miten hän pärjää Ranskassa.”
”Toisin sanoen ikävöit häntä jo nyt. Ajattele, et enää voi törmätä häneen käytävällä ja auttaa häntä liemientunnilla. Et saa apua pimeydenvoimilta suojautumisessa ja – ”
”Lopeta!” Lily kiljaisi. Hän ei ollut ajatellut asiaa tuolta kantilta, mutta oikeastaan jossain sisällään, hän ikävöi oikeasti Jamesia jo nyt, vaikka poika istui vaan muutaman vaunuosion päässä.
”Arvasin, Lils. Sinuna ottaisin härkää sarvista ja menisin heti puhumaan Jamesin kanssa”, Jessie sanoi tyytyväisenä.
”Mene itse puhumaan Siriuksen kanssa”, Lily tuhahti hiljaa ja käänsi taas katseensa ikkunasta ulos. Pimeys alkoi jo laskeutua lumisen maiseman ylle. Molemmat tytöt katsoivat ikkunasta ulos hetken aikaa, ennen kuin Jessie hymähti.
”Olen tosissani, Lils. Vaikka olenkin sinulle kuin pikkusisko, voin sanoa, että puhuminen voisi auttaa”, blondi tyttö sanoi.
”Jessie, ei se auta enää. James muuttaa ja sillä selvä. Turha sitä asiaa on enempää setviä”, Lily sanoi surumielisesti hymyillen.
Jessie kohautti olkiaan.
”No, sinulla on vielä aikaa muuttaa mieltäsi. James ja hänen tätinsä muuttavat vasta joulun jälkeen”, hän sanoi ja iski silmäänsä.
Lily pyöräytti silmiään ja oli raapivinaan poskeaan, että saisi salattua hymynsä. Jessie oli oikeassa. Hän ehtisi vielä jutella Jamesin kanssa – jos haluaisi.

¤¤¤

”Oletko varma, että täällä ei ole liian kylmä?”
Rouva Potter vilkaisi Annieta, joka heilautti kättään laajassa kaaressa.
”Ihan sopiva täällä on. Ei tarvitse ’össöttää, olen nukkunut kylmemmässäkin”, tyttö sanoi ja käpertyi hyvään asentoon peiton alle.
”No, hyvää yötä sitten”, rouva Potter sanoi epäilevän näköisenä ja napsautti valot kiinni. Annie ehti vain painaa päänsä tyynyyn, kun ovi jo aukesi hiljaa narahtaen ja James luikahti sisälle napsauttaen taas valot päälle.
”Annie, minä tarvitsen apuasi”, poika sanoi epätoivoisena ja istui serkkunsa sängyn laidalle.
”James, en tiedä paljon kello on, eikä oikein välitä, mutta minä ’aluan nukkua!” Annie sanoi mahdollisimman hienovaraisesti ja veti peiton päänsä yli.
”Minulla on naishuolia!” James suhahti epätoivoisena.
”Sinulla on ollut naishuolia koko vuoden”, Annie kommentoi peiton alta.
”Nyt on tosi kyseessä!” James huudahti vähän liian kovaa, nimittäin pian ovi aukesi ja Sirius astui sisälle silmät kiinni.
”En halua nähdä, mitä teette, mutta olkaa hiljempaa, kiitos”, poika sanoi.
”Me olemme serkkuja”, Annie ja James sanoivat yhtä aikaa. Sirius avasi silmänsä.
”Aivan, melkein jo unohdin. Missä on tosi kyseessä?” poika kysyi ja hypähti myös innostuneena Annien sänkyyn.
”Jamesilla on naishuolia”, tyttö sanoi.
”Ainahan hänellä”, Sirius huomautti.
”Kiitos vaan”, James mutisi ja laittoi kätensä puuskaan.
”Anteeksi”, Annie ja Sirius sanoivat kuorossa.
”Joo, ihan miten vaan, mutta voidaanko keskittyä ongelmaani?” James kysyi jo hieman tuskastuneena.
”Minusta tässä ei ole mitään ongelmaa”, Annie totesi.
”Eikö?” Sirius kysyi. James muksautti ystäväänsä tyynyllä.
”Puhuminen auttaa aina. Saanko nyt nukkua?” tyttö kysyi ärtyneenä ja hautasi kasvonsa tyynyyn.
”Totta kai”, James sanoi ja raahasi Siriuksen perässään ulos huoneesta. Hän oli sulkemassa jo ovea, kun Annie kiljaisi sängystään: ”valot!”
James napsautti valot pois ja virnisti tyytyväisenä.
”Annie on sitten viisas”, hän sanoi ja marssi omaan huoneeseensa jättäen Siriuksen tyhmänä seisomaan keskelle käytävää.

¤¤¤

”En ole varma, viihdytkö uudessa huoneessa, mutta ajattelin tehdä tästä vierashuoneen ja pidän itse enemmän tästä sävystä.”
Rouva Evans vilkaisi Lilyä, joka tuijotti oman huoneensa kanariankeltaisia seiniä. Hän oli palannut päivällä kotiin ja pistäytynyt omaan huoneeseen – nähden vain kamalat uudet seinät ja uuden järjestyksen. Kukaan ei ollut kotona, joten rouva Evans oli tullut nyt selittämään, kun Lily oli menossa jo nukkumaan.
”Äh, minä rakastan keltaista”, Lily sanoi virnistäen epävarmasti. Rouva Evans hymyili huojentuneena.
”Petunia oli kerrankin oikeassa”, hän sanoi ja painoi suukon tyttärensä otsalle. ”Kauniita unia.”
Valot napsahtivat kiinni ja ovi sulkeutui.
”Petunia?” Lily sähähti pimeyteen. Sisko oli tiennyt, että hän vihasi keltaista. Hän oli tehnyt tämän tahallaan.
Lily oli niin vihainen, että ei saanut unta. Hän makasi valveilla tuijottaen kattoa, kun yhtäkkiä vaatekaapista kuului kovaa ruminaa.
Kiljaisten tyttö pomppasi istumaan ja tuijotti vaatekaappiaan pelokkaana. Kuka hullu voisi olla hänen vaatekaapissaan keskellä yötä?
Ovi pamahti auki ja Lily kiljaisi, nähdessään Jamesin kaatuvan pitkin pituuttaan keltaiselle matolle.
”Sinulla on harvinaisen pieni vaatekaappi, Evans”, poika sanoi kömpien seisomaan.
Lily tuijotti suu auki Jamesia, joka virnisti tyytyväisenä.
”Ei voi olla totta”, Lily parahti hiljaa.
”Joo, minäkin luulin, että sinulla on isompi vaatekaappi, nimittäin Annien vaatekaappi on niin iso, että minä ja Sirius mahdumme molemmat sinne, mutta ei se mitään. Pieni vaatekaappi on myös ihan kiva”, James sanoi vakavalla naamalla.
”Minä en tarkoittanut vaatekaappia, vaan sinua, Potter!” Lily tiuskaisi.
”Olenko minä sinun mielestäsi pieni?” James kysyi kulmat koholla. 
Lily tuijotti häntä hetken. Yhtäkkiä tyttöä alkoi naurattaa ja hänen oli pakko olla yskivänään, piilottaakseen naurunsa.
”Unohda koko juttu, Potter”, hän sanoi mahdollisimman kylmästi. ”Ja minä haluaisin nyt nukkua, joten hei, hei.”
”Tämä on epäkohteliasta. Tulin varta vasten juttelemaan kanssasi ja sinä ajat minut pois”, James sanoi laittaen kätensä puuskaan.
”Liikuttavaa, Potter, mutta ei ole kovin mukavaa, että ilmestyt vaatekaappiini keskellä yötä”, Lily tiuskaisi.
”Nyt ei ole keskiyö. Ja kaiken lisäksi – ” James aloitti mutta Lily viittoi häntä vaikenemaan. Oven takaa kuului askelia.
Salamannopeasti Lily nappasi taikasauvansa ja yhdellä äänettömällä loitsulla taikoi oven lukkoon, juuri kun kahva painui alas.
”Kaappiin!” Lily suhahti mahdollisimman hiljaa.
”Lily!” hänen äitinsä huhuili oven toiselta puolelta. James kurtisti kulmiaan.
”En todellakaan mene enää tuonne kaappiin”, poika kuiskasi.
”Sängyn alle sitten!” Lily tiuskaisi ja pomppasi seisomaan, kun rouva Evans koputti kiivaasti oveen.
”Avaa ovi, Lils!”
”Odota hetki, äiti”, Lily huikkasi ja työnsi Jamesin nopeasti sängyn alle.
Taikasauvan heilautus ja lukko naksahti auki. Rouva Evans kurkisti huoneeseen.
”Kenen kanssa sinä juttelit?” nainen kysyi pälyillen ympäri huonetta.
”En kenenkään”, Lily sanoi nopeasti. ”Kuuntelin vaan radiota.”
Rouva Evansin tiukka ilme suli hymyyn.
”Jaahas. No, hyvää yötä sitten.”
Ovi sulkeutui ja Lily heilautti taas taikasauvaansa, jolloin se loksahti lukkoon. Oli hetken hiljaista ennen kuin James kömpi pois sängyn alta – Lilyn rintaliivit kädessään.
”Hassua mitä kaikkea tyttöjen sängyn alta löytyy”, hän totesi huvittuneena.
Lily sulki silmänsä ja laski hitaasti kymmeneen ennen kuin pystyi taas katsomaan Jamesia, joka yritti näyttää mahdollisimman viattomalta.
”Evans, en voi mitään sille, että piilotat vaatteitasi sängyn alle”, poika sanoi olkiaan kohauttaen.
”Anna ne tänne!” Lily räjähti ja ryntäsi nappamaan liivinsä Jamesin käsistä. Poika astui hämmästyneenä askeleen kauemmas, kompastui lattialla lojuviin korkokenkiin ja lensi kirjoituspöytää päin onnistuen kaataman suuren kirjapinon lattialle.
Lily sulki kauhistuneena silmänsä, kun huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Hän odotti, että äiti tulisi ja näkisi Jamesin hänen huoneessaan.
Silti hiljaisuus jatkui. Ei askelia, eikä oven kahva painunut alas. Varovasti Lily uskalsi avata silmänsä ja näki nolon Jamesin istuvan lattialla kirjojen keskellä.
”Anteeksi”, poika kuiskasi ja nousi seisomaan keräten kirjatkin takaisin pöydälle. Lily ei näyttänyt kovin iloiselta.
”Minun vikanihan se oli. Okei, sinulla oli asiaa. Puhu.”
James näytti hämmästyneeltä, mutta istui kirjoituspöydän tuolille ja avasi suunsa sulkien sen ja avaten taas uudestaan.
”Anteeksi”, hän toisti. ”En tajua, miksi Blake teki silloin joskus niin kuin teki, mutta ehkä minun ei olisi koskaan edes pitänyt lähteä hänen kanssaan kahveille. Blake on kiero. Oikeasti. Enkä ole jutellut hänelle… sen jälkeen.”
Lilyn silmiin kohosi kyyneliä, mutta hän vaan tuijotti Jamesia ilmeettömänä. Poika puri alahuultaan.
”Minusta tämä on ihan typerää. Meillä oli hauskaa yhdessä ja sitten annoit Blaken tulla väliimme. Voin sanoa ihan vakavalla naamalla, että Blake ei koskaan merkinnyt minulle mitään”, hän jatkoi.
Kyyneleet alkoivat vieriä Lilyn poskille, mutta hän ei vieläkään sanonut mitään.
”Minä vaan tulin sanomaan anteeksi ja samalla hyvästi. Lähden Ranskaan joulun jälkeen ja tuskin näemme enää”, James sanoi ja nousi seisomaan.
”Anteeksi. Ja hyvästi.”
Poika katsoi vielä kerran Lilyä ennen kuin katosi poksahtaen jättäen Lilyn itkemään tyhjään huoneeseen.

¤¤¤

Jouluaattona oli suorastaan kauhean ihana keli. James olisi halunnut maata omassa pimeässä huoneessaan koko päivän, mutta jo kahdeksalta Annie tuli ravistelemaan hänet hereille ja patisti hänen ja Siriuksen kanssa ulos.
”Annie, siellä on kylmää ja pakkasta ja kirkasta ja kylmää ja…” James yritti mutta Annie vaan nauroi iloisesti ja repi serkkunsa ylös sängystä.
”En tajua mikä sinulla on. Tänään on jouluaatto, olisit iloinen!” tyttö hihkui. Jamesin ilme kuitenkin sai Annienkin hymyn hyytymään.
”Sinä kävit juttelemassa Lilyn kanssa”, hän totesi.
”Joo. Kävin pyytämässä anteeksi ja sanomassa hyvästi, mutta hän vaan itki eikä sanonut mitään”, poika sanoi alakuloisena.
Annie halasi serkkuaan lujasti.
”Lily ei tajua, mitä menettää. Nyt lähdetään ulos, tai Sirius huolestuu ja esittää taas tyhmiä teorioitaan miksi sinun herättämisessä kesti näin kauan”, tyttö sanoi ja pomppasi sängyn reunalta pystyyn.
James virnisti ja nousi myös venytellen seisomaan.
”Tänään pitäisi pakatakin”, hän sanoi. Pähkinänruskeissa silmissä häivähti suru, mutta sitten poika taas virnisti iloisesti ja rupesi vetämään farkkuja jalkaansa ja t-paitaa päälleen.
”Ai niin joo”, Annie sanoi, ei yhtä iloisesti kuin serkkunsa. Hänestä tuntui, että he kaksi menivät koko ajan rastiin. Annie Ranskassa, James Englannissa. Annie Englannissa, James Ranskassa.
”Hei, älä nyt rupea masentumaan. Tänään piti olla hauskaa!” James sanoi tekopirteästi. Annie hymyili, mutta hymy ei yltänyt silmiin asti.
”Olet oikeassa. Nyt mennään ulos!” tyttö hihkaisi ja he lähtivät yhtä aikaa huoneesta pois. Sirius istui aamiaispöydän ääressä juttelemassa Annabelin kanssa. Poika vilkaisi Annieta ja Jamesia nopeasti ennen kuin jatkoi huispauksen selittämistä. Annabel nieli jokaisen sanan tuijottaen Siriusta lumoutuneena.
”No, lähdetäänkö?” James kysyi. Sirius nyökkäsi ja taputti Annabeliä päälaelle.
”Nähdään!” hän huikkasi ja kolmikko lähti eteiseen päin. Ulkona oli tosiaan kylmä ja hengitys höyrysi, kun kolmikko lähti kävelemään läheisille kukkuloille.
Sieltä avautui mahtava maisema jäätyneelle lammelle ja sen upeaan ympäristöön. Annie veti syvään henkeä kunnes yhtäkkiä lumipakko muksahti hänen selkäänsä sellaisella voimalla, että tyttö kompastui ja vieri loivaa rinnettä alaspäin kiljuen.
James ja Sirius virnistivät viattomasti.
”Senkin siat!” Annie kiljui kömpiessään seisomaan. Hän yritti puhdistaa lunta vaatteistaan, mutta Sirius heitti häntä lumipallolla tönäisten tytön taas kumoon Jamesin nauraessa vieressä.
”Pojat!” Annie kiljui, kun molemmat alkoivat pommittaa tyttöä lumipalloilla. ”Lopettakaa!”
Tyttö yritti lähteä kiipeämään rinnettä taas ulos, mutta liukastui ja tuiskahti nenälleen.
”Tulkaa auttamaan minua!” hän huusi ääni käheänä kiljumisesta. Pojat vilkaisivat toisiaan ja liukuivat rinnettä alaspäin auttaen Annien pystyyn ja ennen kuin huomasivatkaan, molemmat olivat selällään lumihangessa ja Annie hankasi lumisia lapasiaan heidän kasvoihinsa.
Lopulta luminen, märkä ja hengästynyt kolmikko palasivat sisälle. Cata-täti vilkaisi heitä kävellessään lahjapaketti kasan kanssa aulan poikki ja pudisteli päätään, mikä sai nuoret nauramaan.
”Aikuiset ihmiset, hyvänen aika”, Cata mutisi ja kiiruhti olohuoneeseen.
Annie pudisti päätään ja heitti pipon nurkkaan.
”Minulla ei ole aikoihin ollut noin ’auskaa!” hän hihkaisi. James ja Sirius virnistivät tyytyväisinä. Ehkä joulu sittenkin onnistuisi – ainakin jotenkin.

¤¤¤

Megianin joulu ei sen sijaan alkanut ollenkaan hyvin. Heti kun tyttö saapui aamiaispöytään, äiti vilkaisi häntä nenänvarttaan pitkin ja huokaisi.
”Juurikasvu näkyy. Ja hiukset roikkuvat silmillä, niitä on leikattava. Kampaaja tulee tunnin päästä, ole sitten valmiina”, rouva Thompson sanoi ylimielisesti.
Megian pyöräytti silmiään ja kaatoi kupillisen teetä itselleen istuen pöydän ääreen nakertamaan piparia.
”Älä yhtään pyörittele silmiäsi. Toivon, että löydät tänä iltana hyvän miehen itsellesi, ja sinun on näytettävä hyvältä”, rouva Thompson sanoi.
”Äiti, minä en tarvitse miestä”, Megian sanoi ja pamautti teekupin pöydälle niin, että kuumaa teetä loiskahti hänen kädelleen.
Rouva Thompson hätkähti mutta suoristi sitten selkänsä ja vilkaisi Megiania halveksivasti. Hän päätti jättää aiheen hetkeksi ja rupesi puhumaan Pottereista.
”Miten James Potteria koskeva suunnitelma edistyy?” nainen kysyi ja hämmensi kahviaan. Megian kohautti ilmeettömänä olkapäitään.
”Hyvin.”
”Oletko varma?”
Megian liikahti epävarmasti. Äidin läpitunkeva katse sai hänen melkein paljastamaan totuuden, mutta onneksi vain melkein.
”Joululoman jälkeen Potteria ei enää ole”, Megian sanoi ja pomppasi seisomaan. Hän jätti teekupin ja puoliksi syödyn piparin pöydälle rynnäten yläkertaan ja omaan huoneeseensa.
Tyttö pysähtyi peilin eteen. Hän näki vain kalpean, vampyyrin näköisen tytön tummine silmänalusineen ja verenpunaisine huulineen.
Sellainen hän melkein olikin. Vampyyri, murhaaja. Tyttö tarttui taikasauvaan ja kiljuen räjäytti sen tuhansiksi säpäleiksi.
Terävät sirut raapivat hänen käsivarsiinsa verisiä jälkiä, samoin kasvoihin ja kirkkaat peilipalat jäivät hänen tummiin hiuksiinsa.
Vielä hetken vampyyrimainen kuvajainen leijui hänen silmiensä edessä, ennen kuin tyttö pudisti huokaisten päätään ja vilkaisi lattialla lepääviä sirpaleita.
Ehkä hänen olisi parasta siivota ne ennen kuin äiti ja palvelijat saapuisivat paikalle.

¤¤¤

”En pane tuota päälleni, vaikka maksettaisi”, Jessie sanoi jyrkästi ja heilautti violetin mekon pois silmiensä edestä.
Rouva Stuart alkoi näyttää toivottomalta. Joulu ei tuntunut joululta, kun hänen miehensä ei ollu kotona. Ihan kun joulu muutenkaan olisi koskaan tuntunut joululta.
”Jessie, älä rupea enää vaikeaksi. Sinulla on enää tasan kaksi vaihtoehtoa – ” rouva Stuart sihisi itsensä vaatekaappiin työntäneelle Jessielle, joka loikkasi sieltä yhtäkkiä ulos kaunis, punainen silkkimekko käsissään.
”Tämä on täydellinen!” hän hihkaisi.
Rouva Stuart vilkaisi mekkoa halveksivasti mutta kohautti sitten olkiaan ja marssi nenä pystyssä ulos huoneesta. Ei ollut hänen ongelmansa, jos Jessie halusi näyttää typerältä.
Jessie sen sijaan tuijotti löydöstään tyytyväisenä. Hieno kampaus ja kaunis meikki, eikä illasta ehkä sittenkään tulisi hullumpaa.
Tyttö sujautti mekon päälleen ja pyörähti peilin edessä muutaman kerran. Se oli sanalla sanoen sulavan kaunis, kirkkaanpunaista silkkiä, spagettiolkaimet ja vekkihelma.
Jessie väläytti peilikuvalleen hymyn. Korkea nuttura ja runsas, mutta juhlava meikki ja se olisi siinä. Hän olisi takuuvarmasti illan kuningatar.

¤¤¤

”Lily, oletko hereillä?”
Lily pyyhki nopeasti silmiään ja vilkaisi itseään peilistä. Silmänympäristöt olivat punaiset, samoin nenä ja iho oli muuten laikukas. Tyttö oli nukkunut vain muutaman tunnin ja huomasi selvästi, että hän oli itkenyt.
Tyttö ei sanonut mitään, istui vaan hiljaa lattialle ja toivoi, että äiti menisi pois.
”Lily!” rouva Evans huhuili kovempaa. Lily vilkaisi kirjoituspöytäänsä ja kyyneleet kohosivat taas hänen silmiinsä, kun hän muisteli Jamesin eilisen kaatumisen.
Joskus se varmaan naurattaisi häntä. Tällä hetkellä siinä ei ollut kuitenkaan mitään hauskaa.
”Lily!” rouva Evans jo melkein karjui. Lattialla istuva tyttö hätkähti ja pyyhki tuhannennen kerran silmiään.
”Niin, äiti?”
”Isäsi tuo kohta joulukuusen. Saat luvan tulla koristelemaan sitä, olet ollut koko päivän huoneessasi”, rouva Evans komensi oven takaa.
”Joo, joo”, Lily mutisi, vaikka hänen äitinsä ei sitä kuullutkaan. Jos totta puhuttiin, hänen ei yhtään tehnyt mieli mennä hymyilemään perheensä keskelle ja kuuntelemaan joululauluja.
”Kuulitko?” rouva Evans hakkasi ovea muutaman kerran.
”Joo, joo”, Lily karjui ja pomppasi seisomaan. Hän melkein kuuli äitinsä hätkähtävän oven takana.
”Tulen ihan juuri!” tyttö jatkoi huutamistaan.
”Ei sinun tarvitse huutaa”, rouva Evans mutisi oven toiselta puolelta ja pian kuului kaikkoavia askelia, kun nainen kipitti tiehensä.
Sillä hetkellä Lily olisi halunnut hakata maailman jokaisen ihmisen.
”Kiitos, James Potter, kun taas pilasit elämäni”, hän kuiskasi tyhjälle huoneelle ja vaipui sängylleen makaamaan nieleskellen taas uusia kyyneliä.

¤¤¤

”James, piristy nyt hieman”, Cata-täti sanoi ja ojensi veljenpojalleen tuliviskipulloa, johon poika tarttui äitinsä mulkoilusta huolimatta.
”Cathrine…”
”Poika tarvitsee ilmiselvästi piristystä”, Cata-täti totesi hiljentäen veljensä ja tämän vaimon saman tien.
”Piristystä voi olla muukin, kun alkoholi”, rouva Potter huomautti.
”Tuossa vaiheessa muu ei oikein enää auta.”
James nyökkäili tätinsä sanojen vahvistukseksi ja ojensi pullon Siriukselle.
”Me olemme sentään jo täysi-ikäisiä”, Sirius sanoi ja kohotti pulloa hieman herra Potterille, joka pudisti päätään virnistellen.
”Niinhän se taitaa olla.”
”Lahjoja!”
Angelina ryntäsi eteisestä olohuoneeseen perässään nolon näköinen Annabel. Heidän perässään vielä kulki Annie suuren säkin kanssa virnistellen tyytyväisenä.
”Katsokaa mitä oven takaa löytyi”, vanhin tyttö sanoi. Angelina ei jaksanut odottaa, vaan ryntäsi salamana säkin kimppuun ja kaatoi lahjakasan lattialle.
”James, mene auttamaan”, rouva Potter sanoi lempeästi. James kohotti toista kulmaansa mutta polvistui serkkunsa viereen ja hymyili nostaessaan ensimmäisen paketin.
”Tämä on sinulle”, hän sanoi Angelinalle, joka hihkaisi ja repi punaisen paperin pois lahjan päältä. Sen alta paljastui nukke, mikä sai Angelinan hihkumaan kahta lujempaa.
Annie iski hymyillen silmää Jamesille, joka virnisti leveästi ojentaen seuraavan lahjan äidilleen, joka nauroi hyväntuulisesti.
”Enpä olisi uskonut, että saan vieläkin lahjoja”, nainen sanoi ja laittoi paketin syrjään. Muutamassa minuutissa koko olohuoneen lattia lainehti lahjapapereita.
Kaikki nauroivat ja esittelivät lahjoja toisilleen. James hymyili vaikka ei hymyilyttänyt. Hän vilkaisi Cata-tätiä, joka taikoi iloisena tuikkivia tähtiä leijumaan ilmaan.
Enää yksi päivä Englannissa.

¤¤¤

Megian tarkasti ulkonäkönsä vielä nopeasti peilistä. Hänen musta, maahan asti yltävä mekkonsa näytti upealta pitkine hihoineen ja avarine kaula-aukkoineen. Hänen mustia hiuksiaan oli leikattu hieman ja Megian oli vaan harjannut ne ja jättänyt auki. Meikkiä oli runsaasti, mutta se ei silti näyttänyt suttuiselta.
Tyttö lisäsi vielä kerroksen läpinäkyvää huulikiiltoa ja sujautti mustat korkokengät jalkaansa. Vihdoin hän oli valmis Stuartejen joulujuhlaan. Jos oli. Tuntui jotenkin vaikealta, nähdä Jessie. Rouva Thompson luuli, että Megian ja Jessie olivat jotain ylimpiä ystäviä. Kai he joskus olivat olleet edes jonkunlaisia ystäviä, mutta nyt kaikki oli pilalla. Siriuksen takia.
Megian antoi harjan vielä valua vielä kerran hiuksiensa läpi. Hän kyllä piti Siriuksesta, mutta tytön periaatteena oli aina, että pojat eivät saaneet rikkoa ystävyyssuhteita. Silti se oli aika huono syy jättää Sirius.
Tyttö antoi harjan tippua lattialle ja pudisti päätään. Hän ajattelisi lisää huomenna.
Rouva Thompson oli jo alakerrassa. Hän kaiveli pienestä iltalaukustaan tupakka-askin ja sytytti yhden.
Nainen vaan vilkaisi ohimennen Megiania, kun tämä laskeutui portaita alas.
”Oletko valmis?” Megian kysyi yrittäen pysyä mahdollisimman kauan tupakansavusta. Rouva Thompson nyökkäsi. Hänen punatuista huulistaan oli jäänyt tahroja savukkeeseen.
”Äiti, olen pyytänyt monta kertaa, että et polttaisi sisällä”, Megian sanoi hiljaa. Rouva Thompson tiputti tuhkat matolle ja saman tien eräs palvelijatar tuli keräämään ne.
”Ja olen sanonut monta kertaa, että en aio lopettaa tätä”, rouva Thompson sanoi ja tiputti tupakantumpin posliiniseen tuhkakuppiin.
Megian nyrpisti nenäänsä, kun rouva Thompson käveli hänen ohitseen suureen eteisaulaan ja veti naulakosta mustan tekoturkiksen juhlapukunsa päälle.
”Etkö laita mitään takkia?” nainen kysyi sytyttäen taas uuden savukkeen.
Megian nappasi naulakosta mitään sanomatta mustat samettijakun ja veti sen mekkonsa yläosan peitoksi.
”Millä me menemme sinne?”
”Kulta, Stuartit asuvat melkein naapurissa. Me kävelemme”, rouva Thompson sanoi. Hän avasi ulko-oven ja kylmä pakkasilma hulmahti sisään aulaan.
Megian kietoi jakun paremmin ympärilleen ja astui marmorisille portaille, jotka olivat lumen peitossa. Ovi sulkeutui heidän takaansa. Rouva Thompson puhalsi savua Megianin kasvoille ja hymyili.
”Missä se on?” hän kysyi yrittäen näyttää mahdollisimman ystävälliseltä.
”Mikä?” Megian kysyi hämmästyneenä.
”Testamentti”, rouva Thompson sanoi arvokkaasti. Megian perääntyi automaattisesti kauemmas. Tupakan oranssi tulipää hehkui pimeässä.
”Se on… Tylypahkassa”, tyttö kuiskasi. Rouva Thompsonin kasvoilta heijastui raivo ja hän tiputti tupakan lumihankeen polkaisten korollaan sen päälle.
”Mitä minä olen sinulle sanonut?”
Megian perääntyi vielä hieman.
”Että minun täytyy pitää sitä koko ajan mukana.”
”Miksi sinä et tottele minua?!” rouva Thompson karjaisi. Megian hätkähti ja istahti vahingossa lumikasaan.
”Minä…”
”Älä selitä!” rouva Thompson karjaisi ja pyyhkäisi nutturasta karanneen mustat hiussuortuvan korvansa taakse.
Megian nousi seisomaan ja katsoi äitiään uhmakkaasti.
”Minä en anna sitä ikinä sinulle”, hän tiuskaisi hiljaa. Rouva Thompson kohotti kätensä ja läimäytti avokämmenellä tytärtään poskeen.
”Sitä minä en usko.”
Ja niine hyvineen nainen käveli ulos porteista ja lähti taivaltamaan kohti Stuartejen kartanoa.

¤¤¤

Jessie vilkuili ympärilleen. Tanssisali oli täynnä nauravia ja iloisia ihmisiä, mutta Jessie ei ollut lainkaan iloinen.
Kukaan ei ollut pyytänyt häntä koko iltana tanssimaan, eikä kukaan ollut edes kiinnittänyt huomiota häneen, vaikka hän oli pynttäytynyt koko päivän.
Tylsistyneenä hän valui juomapöydän luo ja kaatoi pikariinsa tuliviskillä terästettyä boolia katsellen samalla ympärillä tanssivia ihmisiä.
Menossa oli juuri hidas kappale, mikä sai Jessien muistamaan Siriuksen. He olivat joskus tanssineet tätä, kun olivat vielä yhdessä…
Viha läikähti hänen sisällään, kun hän muisti Megianin. Outoa, että tyttöä ei ollut näkynyt koko iltana. Tämän äiti oli kyllä tullut jo monta tuntia sitten, yksin tosin, eikä Megiania vieläkään näkynyt missään.
Jessien mieliala laski taas asteen. Tietysti Megian vietti mielummin joulua Pottereilla Siriuksen luona kun jossain tappavan tylsissä tanssiaisissa.
Sillä hetkellä Jessie olisi maksanut mitä tahansa jos olisi saanut pelleillä Jamesin, Siriuksen ja muiden kelmien kanssa samalla tavalla kuin ennen. Tyhmiä vitsejä myöhäiseen yöhön asti, naurua ja yöllinen karkaaminen ikkunasta.
Olisiko heillä enää koskaan sellaista? Jessie vaihtoi hieman asentoa.
”Hei, siirrytkö vähän?”
Jessie oli niin ajatuksissaan, että oli jumittunut boolimaljan eteen. Ärtyneen näköinen Peter seisoi hänen takanaan oman pikarinsa kanssa, eikä poika näyttänyt lainkaan iloiselta kiristävässä juhlakaavussa ja kuristavassa kauluspaidassa.
”Oho, anteeksi.”
Jessie astui sivuun virnuillen pirullisesti, kun Peter täytti pikarinsa.
”Et taida viihtyä?” tyttö sanoi kädet puuskassa. Peter näytti säikähtäneeltä.
”Totta kai minä viihdyn, minä vain – ”
Jessie nauroi.
”Hei, ymmärrän kyllä. Tekisi mieli lähteä, mutta en voi.”
Poika virnisti nolona ja kulautti pikarinsa tyhjäksi täyttäen sen taas. Hän tunsi olonsa hermostuneeksi niinkin kauniin tytön kuin Jessien seurassa. Koko tämän olemus säteili sellaista ylellisyyttä, mikä sai Peterin tuntemaan itsensä mitättömäksi.
Muutama ohitse kulkeva miespuolinen ihminen katsoivat Jessietä haltioituneena ja Peteriä, kuin tämä olisi hyönteinen joka pitäisi saada liiskattua.
Jessie tosiaan näytti upeammalta kuin upealta. Punainen, spagettiolkaimisen mekon yläosa nuoli tytön muodokasta ylävartaloa ja alaosa heilahteli aina kun Jessie liikahti. Huulet oli punattu samansävyisellä huulipunalla ja meikki oli runsas mutta juhlava. Vaaleat hiukset näyttivät hohtavilta, kun ne oli saatu sileälle nutturalle vaikka minkälaisten hiustaikojen avulla.
Valokeila suorastaan seurasi tyttöä ja Peter meni siinä siivellä, valokeilan varjossa. Aina hän oli varjossa, poika ei ikinä ollut päässyt loistamaan kunnolla.
”Haluatko tanssia?”
Lause lipsahti Peterin suusta, ennen kuin hän pystyi estämään itseään. Jessie näytti hämmästyneeltä.
”Osaatko sinä tanssia?”
”Osaatko sinä?” Peter väisti kysymyksen. Jessie näytti hämmästyneen sijaan kiinnostuneelta.
”No, mennään sitten tanssimaan”, tyttö sanoi. Sinisissä silmissä välähti huvittuneesti, kun Peter tarttui tyttöä kädestä ja talutti tämän tanssilattialle.
Hermostuneena poika laski kätensä Jessien vyötärölle. Tyttö hymähti hiljaa, kun kappale alkoi ja Peter lähti varovasti mutta melko taitavasti tanssittamaan häntä muiden ihmisten seassa.
Jessie hämmästyi. Hän ei ollut uskonut, että Peter tosiaan osasi tanssia. Muuten niin kömpelö poika näytti olevan elementissä tanssilattialla, hän pyöräytteli ja taivutteli Jessietä taitavaksi ja sai tytön tuntemaan itsensä huonoksi tanssijaksi rinnallaan.
”Missä sinä olet oppinut tämän kaiken?” tyttö kysyi hämmästyneenä kun he kappaleen lopuksi seisahtuivat taas juomapöydän ääreen täyttämään pikareitaan.
”Ei minulla ole muutakaan tekemistä kotona”, Peter vastasi melko ympäripyöreästi. Hän oli taas oma, kömpelö itsensä ja onnistui kaatamaan boolia kauluspaitansa rinnuksille.
Jessie hymyili epävarmasti. Se ei merkinnyt mitään, se oli vaan hymy, ei ivallinen eikä huvittunut ja ehkä juuri siksi se lämmittikin Peterin sydäntä huomattavasti enemmän kuin mikään muu sinä iltana.
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 12.osa 7.12!!!
« Vastaus #18 : Joulukuu 08, 2008, 22:02:51 »
Velia: Kiiiitos kommentista. :D Ehkä tuollainen kohtaus tulee tässä seuraavassa osassa mutta voin luvata, että James lähtee Ranskaan, ainakin vähäksi aikaa. ;D
En tiedä mistä tuli ajatus, että Peter on hyvä tanssija. Se vaan pomppasi mieleeni. Remus/Alisonia lupaan, että sitä tulee lisää. Eikä tämä ficci ainakaan lähiaikoina ole loppumassa,vaikka välillä tulee pitempiä taukoja lukujen välillä. (;
Kiitos kovasti kuiteskin kommentista. (:

papuherne: Minulla on myös vaikeuksia muistaa itse näitä juonijuttuja ja henkilöitä. :D Aina pitää välillä niitä johonkin väliin ujuttaa. Annie tosiaan vaikuttaa tässä luvussa tuollaiselta, mutta ensiluvussa hänestä paljastuu toinenkin puoli.
Niin, tässä seuraavassakin luvussa henkilöt ja paikat pomppii aika nopeasti, en vaan jaksa kirjoittaa pitkiä pätkiä samoista henkilöitä. Voin luvata, että sitä ei ole ensijaksoissa.
Minusta oli vaan mukava kirjoittaa välillä Peterinkin näkökulmasta, vaikka hänestä ei tule merkittävää henkilöä tässä ficissä. Ainakaan kovin.
Eikä kritiikki haittaa, minusta tulee vaan parempi kirjoittaja sellaisten myötä. :D Kiitos kommentista kuitenkin. (;

A/N oikestaan minulla oli laiskuus laittaa edellinen luku tänne vaikka sain sen kauan sitten valmiiksi joten tämä toinen luku valmistui juuri äsken. :D
Anteeksi ja nauttikaa. :D

--------------------

13.osa-Sovinto

”James, sinä tarvitset mukaan enemmän vaatteita. Olet siellä puoli vuotta, et puoli päivää!”
Rouva Potter tuijotti Jamesin matka-arkkua. Sen pohjalle oli heitetty muutama vaatekappale. James oli hävinnyt ovesta sillä samalla sekunnilla, kun rouva Potter oli sinne tullut mutta oli tullut hetken päästä takaisin viattomasti virnistellen.
”Äh, minä en ikinä muutenkaan vaihda vaatteita, niin turha niitä on kantaa mukana”, poika tuhahti ja kohautti olkiaan.
Rouva Potter aukaisi suunsa järkyttyneenä mutta sulki sen taas.
”Minun täytyy kyllä jutella Minervalle tästä…” hän mutisi ja työnsi sitten päänsä poikansa vaatekomeroon ja alkoi lappaa sieltä vaatteita matka-arkkuun.
James kohautti olkiaan ja livahti ulos huoneesta. Hän palasi vielä takaisin hakemaan lompakkonsa ja poistui sitten vähin äänin eteiseen.
Nopeasti hän sujautti kengät jalkaan ja takin päälle ennen kuin avasi oven ja livahti viileään ulkoilmaan. Aurinko paistoi houkuttelevasti taivaalla ja sai lumihangen kimaltelevaan, kun se olisi koristeltu jalokivillä.
Poika lähti nopeasti marssimaan tallottua polkua pitkin portille, jonka avasi tarkistaen vielä, että kukaan ei huomannut hänen lähtöään.
Ikkunassa ei näkynyt kiinnostuneita kasvoja ja ovi pysyi kiinni. Poika sulki portin nopeasti ja heilautti sauvakättään.
Sinivioletti bussi ilmestyi poksahtaen hänen eteensä ja ennen kuin kukaan ehti nähdä, James hyppäsi sisään.
”Vuotavaan noidankattilaan”, hän sanoi hämmästyneen näköiselle kuljettajalle, joka ampaisi kaasu pohjassa eteenpäin.
Hetken päästä bussi pysähtyi Vuotavan noidankattilan eteen. James heitti muutaman kolikon oven vieressä seisovalle nuorelle miehelle, joka nosti hattua. Ovet aukesivat ja James hyppäsi kadulle ja käveli saman tien sisälle Vuotavaan noidankattilaan.
”Mitä sais olla?” tiskin takana seisova mies kysyi.
”Olen vaan läpikulku matkalla”, James mutisi ja poistui takaovesta tiiliseinän eteen, mistä pääsi Viistokujalle.
Viistokujalla oli melko tyhjää sinä päivänä. Kaksi kikattelevaa noitaa käveli hänen ohitseen, molemmat olivat ilmiselvästi päissään.
James parkkeerasi itsensä lopulta Kahvila Kattilaan. Hän tilasi yhden ison kahvin ja istui ikkunapaikalle tuijottelemaan Viistokujalle eksyneitä ihmisiä.
Tarjoilija toi hänen kahvinsa ja hetkeksi koko kahvila hiljentyi. James huokaisi. Tästä oli tulossa pitkä iltapäivä.

¤¤¤

Lilyn jouluaatto ei onnistunut erityisen hyvin, mutta seuraava aamu oli vielä pahempi. Tyttö oli ilmeisesti ottanut eilen muutaman lasillisen viiniä liikaa, nimittäin päätä särki ja huone pyöri silmissä. Kun hän nousi istumaan, oli pakko rynnätä saman tien vessaan oksentamaan. Kalpeana ja huonovointisena hän lysähti takaisin sängylleen makaamaan.
”Jamesin vika tämäkin”, hän voihkaisi hiljaa ja hautasi kasvonsa tyynyyn. Jamesin nauravat kasvot kohosivat hänen mieleensä.
Yhtäkkiä tyttö oli täysin hereillä eikä lainkaan pahoinvoiva. Päänsärky jumputti vielä takaraivossa, kun tyttö veti farkut jalkaansa ja villapaidan päällensä.
Tyttö veti harjan hiuksiensa läpi ja sitoi ne nopeasti poninhännälle sen enempää niitä murehtimatta. Kukaan muu ei ollut vielä herännyt, mutta hänen oli pakko nähdä James.
Hänen oli pakko jutella pojan kanssa ennen kuin tämä lähtisi Ranskaan. Ovi kolahti melko kovaäänisesti kiinni Lilyn perässä, kun hän pyyhälsi ulos ja lähti päättäväisesti suunnistamaan Pottereiden kotia kohti.
Vartin päästä hän koputti jykevää ovea joka avautui melkein saman tien. Pyjamanhousuissa ja tiukassa topissa kulkeva Annie tuijotti Lilyä suu hiukan raollaan ennen kuin perääntyi ja päästi Lilyn eteiseen.
”’Ieman… outoa nähdä sinut täällä”, tummempihiuksinen tyttö sanoi ja virnisti hurmaavasti.
”Onko James kotona?” Lily kysyi ja vilkuili Annien selän taakse nähdäkseen edes vilauksen pojasta. Annie kohautti olkiaan.
”Ei ole näkynyt.”
Lily huokaisi. Anniella oli taas sellainen päivä, kun hänestä ei saanut mitään irti.
”Missä hän sitten on?”
”Näin, miten aamulla lähti jonnekin. En tiedä enempää”, Annie sanoi olkiaan kohauttaen.
”Kävellenkö hän lähti?” Lily kysyi tyhmänä.
Annie pyöräytti silmiään ja nojasi rennosti seinään.
”Lähti pommittajaislinjalla. Oliko vielä muuta?”
Lily pudisti päätään ja kääntyi hyvästelemättä. Ovi pamahti kiinni hänen takaansa ja Lily näki oven vieressä olevasta ikkunasta, miten venytellen Annie lähti tallustelemaan yläkertaan vieviä portaita kohti.
Tyttö pinkaisi juoksuun ja pysähtyi vasta kun keuhkot tuntuivat olevan halkeamaisillaan. Tyttö istahti lumipenkkaan eikä välittänyt lainkaan, vaikka hänen takamuksensa kastui hieman sulaneesta lumesta.
Lopulta tyttö ei enää jaksanut istua kylmässä maassa vaan hyppäsi seisomaan ja heilautti sauvakättään. Takaraivossa jyskytti ajatus siitä, että hän ei pakosti enää näkisi Jamesia. Sinivioletti pommittajaislinjan bussi ilmestyi hänen eteensä. Lily nousi kyytiin ja heitti muutaman kolikon nuorelle miehelle, joka nosti hattua ja tunki rahat vyölaukkuun.
Tyttö silmäisi bussin alakerroksen läpi näkemättä kuitenkaan Jamesia.
”Viistokujalle”, hän mutisi miehelle, joka huikkasi osoitteen kuljettajalle ja bussi ampaisi matkaan. Lily horjahti seinää vasten ja istahti nopeasti lähimmälle tuolille, joka kaatui kampaten Lilyn mukanaan.
Kiroillen tyttö kömpi jaloilleen ja lensi saman tien lähellä istuvan nuoren pojan syliin, joka säikähtäneenä tönäisi tytön lattialle.
”No kiitos vaan”, Lily mutisi. Poika punastui ja katseli muualle.
”Voitko edes auttaa minut ylös täältä?” Lily tiuskaisi. Poika säpsähti ja ojensi kätensä nostaakseen tytön pystyyn.
Lily vilkaisi poikaa vielä kerran halveksivasti ennen kuin istui uudestaan penkilleen ja piti siitä tiukasti kiinni loppumatkan ajan.
Vihdoin hän pääsi hiljaiselle Viistokujalle. Lumessa näkyi vaan muutamia jalanjälkiä, joten siellä ei ollut sinä päivänä paljon porukkaa.
Tyttö pudisteli punaisia kiharoitaan ja kaiveli taskujaan. Hänellä olisi vielä varaa teehen ja johonkin leivokseen.
Valitettavasti suurin osa kahviloista oli kiinni, joten Lilyn täytyi tyytyä Kahvila Kattilaan. Hän avasi oven ja sulki hetkeksi silmänsä tuntiessaan lämmön hulmahtavan vastaan. Nurkassa istui kaksi juopuneen näköistä noitaa, joille ei enää tarjoiltu.
Sitten hän näki Jamesin. Poika istui melko surkean näköisenä ikkunan vieressä katse painettuna suureen, valkoiseen kuppiin.
Lily huokaisi. Vihdoinkin hän löysi Jamesin. Vihdoinkin hän voisi selittää.
Poika ei edes kohottanut katsettaan, kun Lily istui häntä vastapäätä.
”Moi”, Lily sanoi hiljaa. James hymyili ilmiselvää tekohymyä.
”Hei vaan.”
Tarjoilija tuli hakemaan Lilyltä tilauksen. Tyttö tilasi kupillisen yrttiteetä ja suuren piparkakun, jotka tuotiin melko pian. He olivat pitkän aikaa hiljaa.
”Oikeastaan minä tulin – ” Lily aloitti.
”Joo, ymmärsin jo silloin illalla. Sinua ei kiinnosta enää. Mutta ei se haittaa, minä jaksan odottaa sinua vaikka kuolemaan asti”, James sanoi urheasti hymyillen.
Lily ei kestänyt enää. Hän kumartui niin rivakasti, että kaatoi teensä mutta sekään ei häirinnyt sitä, miten hän painoi suorastaan väkivaltaisesti huulensa Jamesin huulille.
Poika älähti hämmästyneenä mutta vastasi pian suudelmaan melkein yhtä intohimoisesti. Vihdoin Lily vetäytyi kauemmas ja hymyili.
”Minä rakastan sinua, James Potter”, hän sanoi täydestä sydämestään, lainkaan katumatta. Hän tarkoitti joka sanaa.
James näytti hämmästyneeltä.
”Minäkin rakastan sinua, Lily Evans”, hän lausui hitaasti.
Tytön kasvoille levisi hymy, joka sai pojankin hymyilemään. Tarjoilija, joka oli seurannut tapahtumia tiskin takaa, ei olisi halunnut keskeyttää nuorten hellää hetkeä, mutta hänen työnkuvaansa kuului läikkyneiden nesteiden luuttuaminen, joten hän nappasi rätin ja liihotti pöydän luokse.
James vilkaisi tarjoilijaa, joka näytti nololta hinkatessaan teetä pöydältä.
”Lähdetäänkö jonnekin muualle?” poika kysyi.
Yhtäkkiä Lily näytti surulliselta.
”Eikö sinun pitäisi olla pakkaamassa?”
”Pakkaamas – voi paska.”
Hymy kuoli Jamesin huulilta.
”Minä… lähden huomenna Ranskaan.”
”Tiedän.”
Kaksikko tuijotti toisiaan. James huokaisi ja pörrötti hajamielisesti hiuksia toisella kädellään.
”Minä en voi enää sanoa Cata-tädille, että en lähde. Hän on niin innoissaan”, poika sanoi. Jossain syvällä Lilyn sisällä kirpaisi niin, että kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
”Minä saan sinut ja menetän heti. Miksi meidän elämämme on tämmöistä vuoristorataa?”
James näytti mietteliäältä.
”Me vaan olemme sellaisia ongelmanuoria. Minä voin lähettää kirjeitä ja tulla käymään joka viikonloppu. Ei tämä ole niin kauhea asia, miltä tuntuu”, poika sanoi.
Niin, tämä on vielä kauheampaa, hän ajatteli.
Koko elämä todellakin meni niin pielestä pilalle. Erossa tai yhdessä, aina he satuttivat toisiaan ja itseään.
Mutta sitä se rakkaus on.

¤¤¤

Pottereiden perheen illallispöydässä oli sinä iltana yksi ylimääräinen. Vaikka Lily sulautui joukkoon hyvin, Annie ajatteli tätä koko ajan ylimääräisenä.
Miten tämä kehtasi ensin jättää Jamesin, vältellä häntä vaikka kuinka kauan ja sitten istua hymyilemässä herra ja rouva Potterille.
Sen sijaan, että nämä kaksi olisivat jotenkin syrjineet Lilyä, rouva Potter jutteli iloisesti poikansa tyttöystävän tulevaisuuden ammateista ja herra Potter tarjosi tälle koko ajan lisää ruokaa.
Yhtäkkiä Annie tunsi ITSENSÄ ylimääräiseksi. Jopa Annabel, joka yleensä palvoi isosiskoaan, tuijotti Lilyä silmät suurina ja kuunteli kiinnostuneena, miten tämä kertoi kotitonttujen huonoista oloista ja muistakin syrjäytyneistä oliosta, jotka halusi nostaa taas ihmiskunnan joukkoon.
James suorastaan säteili. Annie halusi sillä hetkellä vain heittää perunamuusinsa ja paistinsa neiti ihanuuden naamalle, sen sijaan, että olisi syönyt ne.
”Kiitos”, tyttö sanoi kovaan ääneen. Kukaan muu ei edes vilkaissut häntä, paitsi Lily, jonka smaragdinvihreät silmät loisivat innosta.
Jamesilla oli tosi mukava perhe ja hänen tätinsä ja serkkunsa olivat upeita. Angelina halusi väkisin tunkea Lilyn syliin ja Annabel kyseli hyviä kysymyksiä kotitonttujen oikeuksista.
Cata-täti nauroi, samoin Jamesin vanhemmat ja Sirius nauratti kaikkia vitseillään.
Vain Annie ei ollut tunnelmassa mukana. Tyttö siirteli perunamuusia lautasellaan ja mulkoili muita pöydässä istuvia, eniten ja pahiten Lilyä.
Lopulta tyttö nousi seisomaan ja kantoi astiansa pesualtaaseen ennen kuin juoksi yläkertaan.
Lily vilkaisi Jamesia kulmiensa alta. Poika kohautti olkiaan ja haukkasi palasen leivästään.
”Lily, muuten, niistä kotitontuista…” Annabel aloitti.
Tyttö vilkaisi vielä kerran poikaystäväänsä ja toivoi tämän tajuavan, että halusi jutella ennen kun kääntyi kuuntelemaan vielä yhtä kysymystä kotitontuista.

¤¤¤

Jessie tunsi olonsa joulun jälkeisenä päivänä todella huonoksi. Hän oli juonut muutaman lasin boolia liikaa ja sen kyllä huomasi.
Upea juhlapuku makasi ryttyisenä läjänä lattialla ja kampaus oli purkautunut huonosti vietetyn yön jälkeen.
Silmät aluset olivat tummat ja kun tyttö vilkaisi itseään peilistä, hän olisi halunnut kiljua. Lopulta Jessie vajosi takaisin sängylleen ja sulki silmänsä. Koulu alkaisi viikon päästä. Hän halusi jo päästä pois kotoa, nukkua omassa pylvässängyssä tyttöjen makuusalissa ja kuunnella muiden tyttöjen rauhallista hengitystä sen sijaan, että kuuntelisi päivästä toiseen äitinsä valitusta jokaisesta asiasta.
Päivä kului nopeasti. Alkoi jo hämärtyä, kun Jessie raahasi itsensä ylös sängystä ja veti yöpuvun sijaan päälleen valkoiset farkut ja pitkän, tummansinisen villapaidan.
Alakerrassa hänen äitinsä vilkaisi tytärtään pitkään. Naisen hiukset olivat moitteettomasti kiharoilla, sormien välissä paloi pitkä savuke ja mekko myötäili jokaista muotoa.
”Minä lähden ulos”, Jessie sanoi kuuluvalla äänellä. Rouva Stuart ei näyttänyt ollenkaan tyytyväiseltä.
”Minä luulin, että saan viettää tämän päivän sinun kanssasi”, nainen sanoi ja nousi seisomaan kävellen lantio heiluen hänen luokseen.
Jessie astui kauemmas.
”Vietä vaan iltapäivä koko taikamaailman kerman kanssa”, hän sähähti ja ryntäsi eteiseen, vetäen tukevat saappaat jalkaansa ja ryntäsi ulos.
Oli hämärää ja satoi lunta. Suuret lumitähdet putoilivat tytön vaaleisiin hiuksiin ja laskeutuivat nenänpäälle ja poskille.
Jessie oli päättänyt jo aamulla, että menisi tänään selvittämään asiat Siriuksen kanssa. Hän ei halunnut aloittaa uutta lukuvuotta riidoissa vanhan poikaystävänsä kanssa.
Tyttö oli päättänyt ymmärtää, että Siriuksella oli uusi ja oli luvannut itselleen ystävystyä Megin kanssa.
Vaikeaa se tulisi olemaan, mutta pakkohan sitä oli yrittää. Jessie ei halunnut menettää mahtavia ystäviä yhden pojan takia.
Lopulta hän oli Pottereiden pihamaan portilla. Muistot kesästä vierivät hänen mieleensä, Olivian häät, Angelina puskassa piilossa…
Tyttö työnsi raskaan portin auki ja käveli kolattua pihatietä pitkin ovelle. Hän ehti kopauttaa vaan yhden kerran kun ovi jo aukesi ja Sirius tuijotti häntä kulmat koholla, niin komeana, että Jessie melkein kääntyi.
”Hei”, tyttö sanoi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle.
Sirius ei vastannut mitään, he vaan seisoivat siinä ja tuijottivat toisiaan.
”Haluatko tulla sisälle?” poika kysyi yhtäkkiä ja siirtyi sen verran sivuun, että Jessie mahtui hänen ohitseen sisälle.
”Minä tulin… juttelemaan”, Jessie sanoi ja riisui kenkänsä. Sivusilmällä hän huomasi tutun näköiset talvisaappaat nurkassa, mutta ei osannut yhdistää niitä keneenkään.
”Kenen kanssa?” Sirius kysyi.
”Sinun.”
Jessie vaikutti todella vaivaantuneelta, joten Sirius ei hiillostanut häntä enempää vaan virnisti suloisesti.
”Saisiko olla vaikka kahvia?”
”Mielummin teetä, mutta kyllä kiitos.”
Hetken kaikki oli melkein samalla tavalla kun eilen. Siriuksen sormet hipaisivat Jessien kättä, kun tämä otti tytön takin ja laittoi sen naulakkoon roikkumaan.
Tilanne oli hetkessä ohi. Sirius näytti vaivaantuneelta ja tunki kädet taskuunsa.
”Lilykin on täällä.”
”LILY EVANS?!” Jessie kiljaisi ehkä hieman liian kovaa, nimittäin Jamesin täti kurkisti olohuoneen puolelta ja kohotti kulmiaan.
”No, tännehän ilmestyy koko ajan enemmän kauniita neitoja. Onko hän tyttöystäväsi, Sirius?” nainen kysyi ja hymyili iloisesti.
”En!” Jessie kauhistui.
”Ei!” Sirius sanoi nopeasti. He vilkaisivat toisiaan ohimennen ja Cata-täti huomasi tämän katseen.
”Niinhän sitä aina sanotaan”, hän virnuili ja vetäytyi taas olohuoneen puolelle.
Sirius ei sanonut enää sanaakaan vaan käveli nopeasti keittiöön ja veti kaapista kaksi mukia.
”Sitruuna -, vai appelsiiniteetä?” hän kysyi avaten toisen kaapin oven ja vilkaisi sitten Jessietä, joka puri alahuultaan.
”Appelsiini”, hän lopulta sanoi ja istui keittiönpöydän ääreen. Siinä oli vaan muutama istumapaikka, toisin kuin salin ruokapöydässä, mutta pieni pöytä teki keittiöstä vain kotoisamman.
Hetken päästä Sirius kantoi kaksi höyryävää kuppia pöytään ja istui Jessien seuraksi. Hetken heidän välillään oli hiljaista, kunnes Jessie avasi suunsa.
”Miksi Lily on täällä?”
Sirius kohautti olkiaan.
”Kai he sopivat Jamesin kanssa.”
”Eikä minulle ole kerrottu mitään.”
Sirius hymyili.
”Se tapahtuikin vasta tänä aamuna.”
”Ja nyt on jo ilta”, Jessie huomautti. ”Kyllä Lily on minulle ennen kaiken kertonut.”
”Ehkä hän ei ole ehtinyt”, Sirius sanoi ja otti ison kulauksen teetään.
”Ihan sama minulle. Muuten, olitko eilen Megin kanssa?” Jessie kysyi. Kysymys kirpaisi jossain hänen sisällään. Ihan varmasti Meg oli jättänyt tylsät tanssiaiset väliin ja nauttinut illasta poikaystävänsä kanssa.
”En ole nähnyt Megiä pitkään aikaan. Miten niin?”
Tyttö kurtisti kulmiaan.
”Ei häntä näkynyt eilen tanssiaisissakaan. Missä hän oikein piileskelee?”
Sirius nauroi tuttua ja turvallista naurua, mikä sai Jessien tuntemaan olonsa niin iloisen huolettomaksi.
”Älä sinä hänestä huolehdi, kyllä minä tämänkin arvoituksen selvitän”, hän sanoi ja haukkasi palasen piparkakusta.
”No mutta, kerropa mitä sinulle nykyään kuuluu?”
Jessie huokaisi ja heitti hiukset olkansa taakse.
”Oikeastaan, siitä yhdestä päivästä lähtien…”

¤¤¤

Alisonin joulu oli mennyt paremmin, kun hän oli odottanut. Koko perhe oli ollut koossa ja ilta oli sujunut varsin rauhallisesti ilman riitoja.
Vasta aamulla se oli alkanut. Äiti ja Elisabeth olivat aloittaneet siitä samasta aiheesta mistä aina, Elisabethin ammatista. Tyttö työskenteli jästiyhteisössä matkaoppaana, mikä sai äidin raivon valtoihin. Hän oli kaavaillut vanhimmasta tyttärestään suurin piirtein taikaministeriä tai ainakin jotain arvovaltaista ja mieluusti velhomaailmassa suoritettavaa ammattia.
”Olen sanonut monta kertaa, että minua ei kiinnosta!”
Alison sulki korvansa Elisabetin huutamiselta ja silitti Larsin silkinpehmeitä hiuksia. Veli oli painautunut häntä vasten ja sulkenut silmänsä.
Emma, Ellen ja Jasmin pelasivat lastenhuoneen lattialla räjähtävää näpäystä, Alex ja Adrian leikkivät leikkiautoilla ja Annea oli näkynyt viimeksi eilen.
Alison muisteli, miten oli saapunut kotiin. Äiti oli itkuinen, hän suri vieläkin keskenmenoaan. Elisabeth oli saapunut hämärän aikaan poikaystävänsä Edin kanssa ja myös Anne oli hiihdellyt kotiin päin.
Isälläkin oli vapaapäivä ja he viettivät ihanaa joulua perheen kesken.
Sitten koko lumous oli särkynyt. Anne oli lähtenyt illalla jostain syystä ovet paukkuen, isällä oli töitä ja äiti ja Elisabeth olivat aloittaneet iankaikkisen riitansa.
Alison ei kestänyt enää sekuntiakaan. Hän halusi pois kotoa, takaisin Tylypahkaan ja Remuksen luo. Lars hänen sylissään alkoi itkeä, kun olohuoneesta kuului särkyvien lasien helinää ja kiljuntaa. Muidenkin leikit keskeytyivät ja kaikki kääntyivät pelokkaana katsomaan Alisonia, joka nousi ketterästi seisomaan.
”Odottakaa te tässä”, hän sanoi hiljaa ja livahti ulos lastenhuoneesta.
Olohuoneessa häntä odotti ontto näky. Kirjahyllyn lasiovi oli rikki ja lattialla oli verta. Elisabethia eikä äitiä näkynyt missään.
Alison nielaisi ja sipaisi ruskeat hiukset korvansa taakse.
”Huhuu?” hän huhuili ja astui verilammikon yli. Missään ei näkynyt ristin sielua. Ellen ja Emma hiippailivat myös pois lastenhuoneesta ja seisoivat vierekkäin olohuoneen ovella.
”Missä äiti ja Elisabeth ovat?” Ellen kysyi. Emma tuijotti verilammikkoa silmät suurina.
”En tosiaan tiedä”, Alison kuiskasi. Kolmikko seisoi hetken kauhuissaan paikallaan, ennen kun Alison pudisti päätään ja kyykistyi lattialle. Hän rupesi poimimaan lasinsiruja välittämättä lainkaan, vaikka terävät reunat vetivät ohuita viiltoja hänen käsiinsä.
”Menkää te sanomaan muille, että kaikki on kunnossa”, vanhin tytöistä sanoi. Kaksoset nyökkäsivät mykkinä ja livistivät äkkiä pois paikalta.
Alison yritti pysyä rauhallisena, vaikka hänen päänsä sisällä surisi. Mitä hän nyt tekisi? Isä pitäisi hakea ministeriöstä, Anne löytää jostakin…
Oven kolahdus havahdutti tytön mietteistään. Hän nousi salamana seisomaan ja vilkaisi sisälle astunutta Annea, joka tuijotti sotkua tyhjä katse silmissään.
”Missä sinä olet ollut?” Alison sähähti hieman peloissaan. Hän ei ollut ennen nähnyt siskonsa vaaleansinisissä silmissä sellaista katsetta.
Tyttö kohotti suupieliään.
”Jästien Lontoossa”, tyttö sanoi.
”Oletko sinä ottanut jotain?”
Anne tuijotti yhä samaa kohtaa eikä vastannut.
”Tämä tästä nyt vielä puuttui…”
Alison olisi halunnut itkeä. Hän oli aina ollut hieman nössö ja tämä oli liikaa hänelle. Tyttö lysähti lattialle istumaan, kaikkien niiden lasinsirpaleiden sekaan ja huokaisi.
”Äiti ja Elisabeth ovat kadonneet”, hän sanoi vaikka tiesi puhuvansa kuuroille korville. Anne ei reagoinut mitenkään.
”Kuuletko?!” Alison kiljui.
Meteli herätti taas Emman ja Ellenin mielenkiinnon ja kaksoset ilmestyivät olohuoneen ovelle kurkkimaan.
Alison kiepautti taikasauvaansa jolloin sotku hävisi. Laskeutui vaan hiljaisuus, aivan kuin kaikki olisi yrittänyt olla ennallaan.

¤¤¤

”Annie vihaa minua.”
Lily veti harjaa yhä uudestaan hiuksiensa läpi ja vilkaisi Jamesia peilin kautta.
”Hän vihaa minua.”
James nauroi ja istui sänkynsä laidalle.
”Ei hän sinua vihaa. Hän on vaan mustasukkainen.”
Lily mulkaisi poikaystäväänsä pahasti.
”Mukava tietää, että serkkusi on ihastunut sinuun”, hän mutisi ja varoi hetkeen katsomasta poikaa, joka vaan hymyili.
”Höpsö, tule tänne.”
Lily ei kiinnittänyt kutsuun mitään huomiota.
”Lilyy…”
Vihdoin tyttö laski harjan peilin viereiselle pöydälle ja istui Jamesin viereen sängylle, mutta sen verran kauas, että he eivät koskettaneet.
”Annie on vaan aina ollut omistushaluinen. Hän on minulle tärkeä ihminen ja pelkää menettävänsä paikkansa, kun olet taas kuvioissa”, poika selitti.
Lily kääntyi katsomaan tämän pähkinänruskeita silmiä.
”Olet siis sitä mieltä, että hän ei vihaa minua?”
”Ei vihaa. Hän ei vaan hyväksy sinua.”
Tyttö huokaisi ja veti jalkansa ristiin.
”Se helpottaakin paljon.”
James hivuttautui lähemmäs tyttöystäväänsä ja painoi suukon tämän sileälle poskelle.
”Tämä on viimeinen iltani Englannissa, haluatko mököttää minulle?”
Lily hymyili toisella suupielellään.
”En.”
Tyttö käänsi päätään sen verran, että pystyi painamaan nopean suukon poikaystävänsä huulille ja vetäytyi sitten hieman kauemmas, mutta Jamesille tämä pieni suukko ei riittänyt.
Hän veti Lilyä lähemmäs ja kaatui selälleen vetäen tytön päälleen. Suudelma oli täydellinen ja Lily tunsi olonsa onnellisemmaksi kuin pitkästä aikaa.
Hän antoi Jamesin kiepauttaa heidän toisin päin ja nautti, miten poika vangitsi hänet alleen. Tämän suudelmat alkoivat valua hitaasti alemman kaulalle.
”Hei James…” Lily keskeytti pojan.
”No?”
”Haluaisin vaan nukkua tämän yön sinun vieressäsi. Sopiiko?”
James kierähti pois hänen päältään ja hymyili.
”Totta kai.”
Lily sujahti peiton alle ja kumartui sammuttamaan valot. Pimeys lankesi huoneeseen. Hetken oli hiljaista.
”James?”
”No?”
”Minä rakastan sinua.”
”Niin minäkin sinua.”
”Hyvää yötä.”
”Öitä.”

¤¤¤

”Minusta alkaa tuntua, että en pärjää ilman sinua.”
Jessie vilkaisi Siriusta ripsiensä alta ja painoi katseensa nolona sileäksi kuluneeseen pöydän pintaan. Sirius oli kuunnellut tytön puhumista jo tunnin, mutta ei ollut vieläkään kyllästynyt. Jessie oli kertonut ihastumisistaan, jokaisesta humalastaan ja siitä, miten paljon vihasi Megiä.
Poika ei voinut muuta, kun olla ylpeä itsestään. Taas kerran hän oli saanut tytön pään sekaisin.
”Ymmärrän”, poika sanoi ja nyökytteli. Hän kaatoi jo kolmannen kupin teetä itselleen.
”Et ymmärrä”, Jessie sanoi täysin rauhallisesti. Hän ei ollut huutanut kertaakaan koko keskustelun aikana.
”Kyllä minä ymmärrän, mutta minä olen nyt Megin kanssa. Ei siitä meidän jutusta olisi mitään ikinä tullut, me olemme liian temperamenttisia toisillemme”, Sirius sanoi ja hymyili. Se oli outoa, yleensä hän virnisteli mutta tämä oli ystävällinen hymy.
Jessie vastasi siihen.
”Niin. Kai me voidaan olla kavereita, vaikka olen ollut tökerö sinua kohtaan?”
Sirius naurahti.
”Totta kai. Olet yksi lempitytöistäni.”
Jessie hymyili säkenöivästi ja vilkaisi rannekelloaan.
”Herra jestas, miten paljon se jo on. Minun pitäisi mennä.”
Sirius nappasi teekupit ja laski ne tiskipöydälle. Hän seurasi Jessietä eteiseen ja nojaili seinään sillä aikaa, kun tyttö veti kengät jalkaansa.
”No… nähdään sitten varmaan Tylypahkassa?”
Sirius nyökkäsi.
”Joo. Äläkä huolehdi siitä Megistä, minä selvitän missä hän on.”
”Mm…”
Hetken mielijohteesta Jessie kumartui eteenpäin ja painoi hidastetun suukon Siriuksen suupieleen ennen kuin väläytti draamakuningattaren hymynsä ja paineli ulos kirpeään talvipakkaseen.

¤¤¤

Se yö oli Alisonin mielestä maailman pisin. Hän istui isän kanssa keittiön pöydän ääressä ja tuijotti kynttilän lepattavaa liekkiä kunnes melkein nukahti.
”Meidän on pakko tehdä jotain”, isä sanoi.
Alison säpsähti.
”Niin”, hän mutisi.
”Kulta pieni, mene sinä vaan nukkumaan, minä käyn ilmoittamassa auroreille”, isä sanoi ja nousi seisomaan.
”Minä tulen mukaan”, tyttö sanoi.
”Ei, minä menen itsekseni. Jos jaksat, voit valvoa ja odottaa, jos äiti ja Liz tulevat kotiin.”
Mies hymyili ja pian katosi poksahduksen kera.
Alison pakotti silmänsä auki ja tuijotti liekkiä. Se tanssi ilmavirtausten mukana ja näytti turvalliselta ja lämpimältä…
Seuraavan kerran Alison avasi silmänsä, kun kuuli ulko-oven kolahtavan. Isä astui sisään sen näköisenä, että ei ollut nukkunut koko yönä.
”Ei jälkeäkään heistä kahdesta”, mies sanoi ja taikoi kahvinkeittimen päälle. Alison kaivoi kaksi kuppia kaapista ja pian molemmat ryystivät kahvia hiljaisuuden vallassa.
”Entä jos… heitä ei löydy ikinä?” tyttö kysyi yhtäkkiä.
Isän kasvoilla häilähti outo ilme mutta hän hymyili.
”Totta kai löytyy, älä ole huolissasi.”
Alison ei sanonut mitään, laski vaan kuppinsa tiskialtaaseen ja häipyi keittiöstä. Lastenhuoneessa kaikkien katse kiinnittyi väsyneen näköiseen isosiskoon, joka rojahti nojatuoliin istumaan ja sulki silmänsä.
Emma ja Ellen istuivat käsinojille.
”Onko mitään uutta tietoa?” molemmat kuiskasivat yhtä aikaa.
”Ei, yhä kateissa”, Alison vastasi avaamatta silmiään. Viime yön nukkumattomat tunnit painoivat päälle ja ennen kun hän huomasikaan, hän vaipui syvään uneen.

--------------------------

A/N2 Pomppi ja teki vaikka mitä, mutta toivon että piditte. :D ja nyt skarpatkaa ja enemmän kommenttia kun äskeiseen lukuun. (;
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa papuherne

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 13.osa 8.12!!
« Vastaus #19 : Joulukuu 09, 2008, 19:13:32 »
 Hellou. Taas uusi luku, nyt en voi valittaa että sinulla olisi inspiraation puutetta tai luvut ilmestyisivät hitaasti, tai ei kai siinä mitään valittamista sinäänsäkkään ole.
Ainakin yhden kirjoitusvirheen löysin, mutta en enää löytänyt sitä uudelleen jotta voisin huomauttaa, mutta sis jonkun repliikin alusta puuttui alkukirjain ja sen tilalle oli kirjoitettu sanan toinen kirjain isolla, joten tämä pisti silmään. Toivottavasti ymmärsit ja jos haluat niin löytäisit sen helpommmin :)

Juups, hieman pomppimista havaittavissa vieläkin ja olin hieman ulalla tuossa kun tuli yht'äkkiä hirveästi siskoja ja riita jonkun siskon ja äidin välillä, mutta pääsin perille kuitenkin.
Kliseitä tekstissä aikas paljon ja en oikein pidä niistä, paitsi joskus kun on hömppä/klisee päivä, mutta tänään ei ole sellainen päivä. Silti tällaisia kliseitäkin on joskus ihan hauska lukea, mutta liika on tietty aika liika. Juuri tuo Lilyn ja Jamesin tapaaminen oli mielestäni klisee niin kuin myös Minäseolen tuossa aiemmin jo mainitsikin, samoin että Lilyyn, Jamesin luo yöksi jääminen. Söpöä, mutta kliseistä pumpulivaahtoa.
Tässä nyt tapahtuu paljon kerralla Elisabethin ja hänen äitinsä katoaminen, Megin poissa olo, Ranskaan lähtö- ja siitä seuraavat Lilyn sydänsurut. Mutta näin voi olettaa käyvänkin kun tarinaa kerrotaan usean henkilön näkökulmasta.
Älä nyt ymmärrä väärin! Tähän ficciin sopii mielestäni että asioita kerrotaan eri näkökulmista ja eri hnekilöt.
Anteeksi lyhyehkö kommenttini. Jatkoa tulen lukemaan ja Remuksesta olisi mukava kuulla.


Yhtäkkiä tyttö oli täysin hereillä eikä lainkaan pahoinvoiva. Päänsärky jumputti vielä takaraivossa, kun tyttö veti farkut jalkaansa ja villapaidan päällensä.


”Me vaan olemme sellaisia ongelmanuoria. Minä voin lähettää kirjeitä ja tulla käymään joka viikonloppu. Ei tämä ole niin kauhea asia, miltä tuntuu”, poika sanoi.

Tuosta ensimmäisestä. "Eikä lainkaan pahoinvoiva..." --tämän jälkeen sanot että päänsärky kuitenkin jumputti hänen takaraivossaan. Kyllä, ymmärrän että olet pahoinvoinnilla tarkoittanut kenties lähinnä vatsakipuja-ja pahoinvointia, mutta minun mielestäni päänsärkykin on eräänlaista pahoinvointia.

Sitten tuosta toisesta: En pitänyt sanasta ongelmanuoria se kuulostaa siltä kuin he olisivat kauheita kauhukakaroita, paitsi jos se oli tarkoitettu ironiaksi niin sitten.

Jatkoa odotellen

-Papu


"Elämä on epävarmaa, syö ensin jälkiruoka"

Poissa momentum

  • Daydreamer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hi~ ♥
    • Tunneterapiaa
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 13.osa 8.12!!
« Vastaus #20 : Joulukuu 14, 2008, 11:06:07 »
Hiton nettiyhteys, tapan sen. -.- Meillä katkesi nettiyhteys eilen koko päiväksi enkä voinut tulla kommentoimaan tätä, vaikka luinkin koko ficin yhteen menoon alusta loppuun perjantaina. :p Enkä kyllä itse asiassa muista kamalasti mitä mun piti sanoa, mutta yritän nyt jotakin sanoa, mikä muistuu mieleen. Mulla oli perjantaina ihan kamalasti sanottavaa tästä, mutta joo.

Tykkäsin todella paljon tästä. Ensimmäinen asia, joka mun mielenkiinnon herätti, oli tuo Megian. Hän on ehkä ficin kiinnostavin hahmo. Mutta tämän likan äiti on ihan ärsyttävä ämmä. Yrittää saada tyttärensä tappamaan ihmisiä. Tekisi mieli kuristaa se. :p Mutta toisaalta siinä on yksi syy, miksi tämä ficci on hyvä. Pirulliset ja ärsyttävät hahmot tuovat oman makunsa tähän. :> Mutta tuo Megian on tosi mielenkiintoinen kuitenkin, ihan näin palatakseni asiaan. Pidän hänestä jonkin verran, en kuitenkaan ihan niin paljon, että voisin ihastua kunnolla kuten Jessieen esimerkiksi. :3 Mutta Megian on kuitenkin oikein kiva. Jäi tuon uusimman osan jälkeen hieman mietityttämän minne se lähti, kun ei näkynyt missään. :p

No sitten Jessie. Hän on todella loistava hahmo. Vähän sellainen ääliö, mutta juuri sen takia todella mahtava. Pidän hänen suhtaumisestaan Megin ja Siriuksen suhteeseen. *evil grin* Joku taitaa olla vähän mustis... ;I Mut joo. Aika mielenkiintoinen tuo tauti, joka hänellä on. Ja sillä on hieno nimikin, tykkään. :> Mutta tosiaan, Jessie on yksi tämän ficin hauskimmista hahmoista, ehdottomasti. <3 Ihana luonne ja kaikki.

Alisonkin on hauska. En vain ole oikeastaan kunnolla vielä sisäistänyt hahmoa, mutta en tiedä miksi. Pidän hänestäkin kovasti. Sellainen vähän rauhallisempi Jessieen verrattuna ja se toimii. Pitäähän sellaisiakin hahmoja olla. Mukavaa, että hän pääsi Remuksen kanssa yhteen. He ovat suloisia yhdessä, vähän kuin Lily ja James. <3 Mutta Alison tosiaan. Pidän, vaikka tunnenkin olevani jostain syystä hieman etäinen tähän hahmoon. o.O En vain osaa sanoa miksi, koska onhan Alisonillekin tapahtunut kaikenlaista ja olet kirjoittanut tarinaa hänenkin näkökulmastaan. Aika outoa.

Ja joo. Lily ja James olivat ihania taas. ^_^ Kyllä ne sitten sopivat toisilleen todella hyvin. Lily oli todella ihana tuossa välillä, kun yritti epätoivoisesti kieltää rakkautensa, vaikka olikin selvästi hulluna Jamesiin. Tykkäsin todella paljon tuosta kun Lily tekikin aloitteen lopulta suhteelle. Harvoin sellaista näkee. Yleensä se on James, joka suutelee Lilyä, vaikka kyllähän pörröpää suutelikin Lilyä, mutta periaatteessa Lily teki aloitteen itse suhteelle. :p Pidin myös suuresti siitä, kun nuo päätyivät takaisin yhteen. Olin innoissani, onnellinen ja leveä hymy nousi kasvoilleni, kun oli niin söpö kohtaus vaikka klisee olikin. Minusta se kuitenkin toimi ihan hyvin. Oli jotenkin niin Lilyn tapaista mennä tekemään noin. :I

Joo, nyt loppu hehkutus. Jamesin sukulaiset ovat muuten todella mukavia. Annie tosin välillä aiheuttaa sellaisia epämiellyttäviä olotiloja jolloin tekisi mieli kuristaa hänet, mutta ne on varmaan normaaleja. Annie taitaakin olla tosiaan aika mustis Jamesista nyt. Toisaalta ymmärrän kyllä hänen tunteensa, koska varmasti tuntisin samalla tavalla. Olen silti sitä mieltä, että Lily ja James ansaitsevat toisensa, vaikka tuossa onkin paljon draamaa mukana. :p Mutta joo. Jamesin sukulaiset... <3

Kaikin puolin oikein toimiva ficci, jossa on vauhtia, pahiksia ja kaikkea muuta ihanaa. Juuri sellainen jollaisista minä pidän kaikista eniten. :> Uutta osaa odotellessa. ->
Löydätte mut myös näistä:
last.fm||Twitter||Facebook||LiveJournal||Fanfiction.net||DeviantART

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 13.osa 8.12!!
« Vastaus #21 : Joulukuu 29, 2008, 18:42:52 »
Minäseolen: Tiedän, että se kohta meni vähän kliseiseksi, mutta eihän kelmificci ole mitään ilman kliseitä! ;D Annie mustasukkaisuus oli myös hauskaa kirjoitettavaa, halusin ihan uuden puolen esille siitä hahmosta. Alison todella on jäänyt hieman epämääräiseksi hahmoksi, en osaa kirjoittaa siitä mitään. :D Ja nyt kun miettii, Siriuksen raivokohtaus olisi ollut hyvä juttu. No, kirjoitettu mikä kirjoitettu, kai se menee tuolleinkin. Kuiteskin, kiitos kommentista ja kommentoi toistekin! ;DD

Velia: Juu tiedän, että kahvilakohtaus on kliseinen ja hauska (?) mutta oli pakko kirjoittaa se juuri noin. :D Remus ja Meg katosivat jonnekin, en tiedä minne. :D ei vaan ole tehnyt mieli kirjoittaa niistä mutta tässä seuraavassa osassa heitä taas on. Kommentti oli ihan hyvä, kiitti siitä ja kommentoi myös seuraavaan lukuun. ;p

papuherne: Juu, kirjoitusvirheitä varmasti tulee, hyvä kun huomautat. Yritän etsiä sen tuosta luvusta joskus. En osaa kirjoittaa ilman pomppimista! Todella ärsyttävää, mutta on vaikeaa kirjoittaa jostain kohdista tosi pitkiä ja siksi pomppiii. Niin, kai päänsärkyä voi pitää pahoinvointina, mutta tarkoitin nyt lähinnä sellaista kuvotusta. Jajoo, ironiaa se oli. :D Eihän pienet Lily ja James voi olla sellaisia ongelmanuoria. :D Kiitos kuitenkin kommentista (alas toistaa itseäni...) :D

momentum: Mekin kun muutettiin, nettiyhteys oli katki monta päivää. Silloin kyllä ärsytti. Muttajoo, tein tahallani Megin äitistä tuollaisen hirviön. Niinjoo... Megianista on puhuttu aika vähän tässä ficissä, ehkä se siksi on mielenkiintoinen. :D
Jessiestä taas on aina paljon. Kaikki sanoo, että Jess on Mary-Sue ja sillein, mutta kiva kun sinä tykkäät. :D Juupajuu, kukaan ei taida oikeasti ymmärtää, minkälainen Alison on. :D Ehkä kirjoitan vaan siitä hahmosta huonosti. :D Ja tottakai Lily ja James on ihania. ;) Kiva kun tykkäät! Ja kommentoi lisää... ;DD

A/N jokatapauksessa, tässä on ficin nimikko-osa! :DD Nauttikaa ja kommentoikaa! ;D

-------------------

14.osa-Sopeutumisvaikeuksia

Lily heräsi monta tuntia aikaisemmin Jamesia. Herätyskello ilmoitti kellon olevan tasan kuusi, kun tyttö hivuttautui varovasti pojan kainaloista ja hipsutteli varovasti huoneesta ulos.
Hetken hän seisoi käytävässä toimettomana, ennen kuin hänen rupesi tekemään mieli teetä ja tyttö lähti laskeutumaan portaita alakertaan.
Annie istui keittiön pöydän ääressä silkkisessä yömekossaan. Tyttö vaihtoi Päivän Profeetan sivua ja vain vilkaisi Lilyä, joka kaatoi pannusta valmista teetä kuppiin.
”Oliko mukava yö?” hän kysyi ivallisesti ja vaihtoi taas sivua.
”Nukuin ihan hyvin, kiitos kysymästä”, Lily vastasi epävarmasti.
”En minä sitä tarkoittanut”, Annie sanoi ylimielisesti. ”Onko serkkuni hyvä sängyssä?”
Lilyn silmät kapenivat viiruiksi.
”Kylläpä se sinua kiinnostaa.”
Toinen tyttö kohautti olkiaan ja siemaisi teetään.
”Viimeisenä yönä varmasti teitte muutakin kun nukuitte.”
”Itse asiassa, emme.”
”Jamesia mahtaa harmittaa kun et antanut”, Annie sanoi.
Lily ei vastannut mitään, vaan puristi teekuppia ja yritti olla tiuskaisematta mitään tyhmää. Kaikesta huolimatta hän halusi olla tytön kaveri.
”Kissa taisi viedä kielen?”
”Annie”, Lily sanoi mahdollisimman rauhallisella äänellä. ”Minä en ole viemässä sinun paikkaasi Jamesin sydämessä, turhaan olet tuollainen.”
”Ihan sama minulle, hän kuitenkin löytää kivan tytön Ranskasta ja unohtaa sinut.”
”Ole hiljaa!” Lily kiljaisi. Posliininen kuppi tippui hänen kädestään ja sirut levisivät keittiön lattialle. Annie nauroi.
”Mitä täällä tapahtuu?”
Uninen Sirius asteli keittiöön löysissä yöpuvun housuissa ja mustassa t-paidassa. Pian hänen perässään marssi rouva Potter vetäen aamutakkia päälle ja sen jälkeen Cata-täti, joka oli pukeutunut tyylikkääseen jakkupukuun ja korkokenkiin.
”Lily tiputti mukin”, Annie sanoi viattomasti.
”Tuohan on sinun lempimukisi”, Sirius sanoi rouva Potterille. Lily puri alahuultaan ja vilkaisi rouva Potteria, joka hymyili.
”Ei se mitään, kulta pieni.”
Yhdellä taikasauvan heilautuksella kuppi lensi korjattuna kaappiin ja tee hävisi lattialta.
”Miten se sillein tippui?” Sirius kysyi laskien hanasta itselleen lasillisen vettä. Lily vilkaisi Annieta, joka oli harvinaisen keskittynyt sanomalehteensä ja hymyili sitten.
”Lipsahti vaan.”
Sirius kohautti olkiaan ja löntysti vesilasinsa kanssa pois keittiöstä.
Rouva Potter yhdessä Cata-tädin kanssa alkoi koota pöytään kunnon aamiaista. Tunnelma oli mukavan leppoisa, jotenkin täysin erilainen kun Lilyn kotona.
Siellä tytöstä tuntui, että jokainen kananmunakin oli täydellinen ja aseteltu huolellisesti lautaselle. Tunnelmakin oli niin kireä, että sitä melkein pystyi leikkaamaan veitsellä.
Vaikka Lilyllä ei ollut nälkä, hän otti kohteliaisuuden vuoksi toisen kupin teetä ja voiteli itselleen paahtoleivän.
Annie sulki lehtensä ja nousi venytellen seisomaan.
”Minä menen katsomaan, mitä James puuhaa”, hän sanoi ja väläytti säkenöivän hymyn. Lily hymyili, vaikka hänen olisi tehnyt mieli huutaa. Joku Anniessa sai hänet ainakin tänään pahalle tuulelle.
Annie pystyi ylläpitämään hymyä siihen asti, kun pääsi keittiöstä pois. Sen jälkeen hän marssi kyllästyneen, jopa vihaisen näköisenä Jamesin huoneeseen.
Poika nukkui vielä täysin tyytyväisen näköisenä, selkä ovelle päin.
”Ylös!” Annie tiuskaisi. Ei mitään reaktiota.
”YLÖS!”
James hätkähti salamana istumaan ja tuijotti serkkuaan unisena.
”Mitä sinä oikein meuhkaat?”
”Ranska”, Annie sanoi ja virnisti tyytyväisenä, kun James voihkaisi ja vajosi takaisin makaamaan.
”Enkö voi enää peruuttaa?”
Tyttö pudisti päätään ja heitti pojan sänkyyn farkut ja mustan hupparin.
”Vaatteet päälle vaan ja menoksi.”
James vilkaisi serkkuaan murhaavasti mutta rupesi silti vetämään vaatteita päälleen.
”Äiti on innoissaan”, Annie lisäsi vielä ennen kuin heilautti pitkät, mustat hiukset olkansa taakse ja purjehti pois huoneesta.
Poika pudisti päätään, vilkaisi itseään peilistä ja pörrötti nopeasti hiuksiaan ennen kuin lähti alakertaan paiskaten huoneensa oven kiinni perässään.
Koko perhe istui jo pöydän ääressä, Lily ja Sirius vierekkäin jutellen jostain hiljaa, Annabel Siriuksen vieressä tuijottaen paahtoleipäänsä, Annie pöydän päässä viilailemassa kynsiään, Angelina Lilyn ja rouva Potterin välissä, herra Potter pöydän toisessa päässä ja Cata-täti intoa täynnä Annabelin vieressä.
James vilkaisi heitä kaikkia ja tunsi kurkkuaan kuristavan. Poika istui nopeasti ainoalle tyhjälle paikalle.
”Vihdoinkin. Luulin, että et heräisi ikinä.”
Cata-täti hymyili leveästi ja nousi seisomaan.
”Minä menen vielä tarkistamaan, että kaikki on pakattu. Onhan sinulla kaikki varmasti mukana?”
James vaan nyökkäsi ja kohtasi Lilyn katseen. Tyttö hymyili rohkaisevasti, mikä sai Annien yskimään pöydän päässä.
Oli jotenkin oudon hiljainen tunnelma. Edes Sirius ei laukonut tyhmiä vitsejä, vaan kallisteli tuoremehu lasiaan niin kauan, kunnes se kaatui ja mehut kaatuivat Lilyn syliin.
”Sirius!” tyttö tiuskaisi.
Poika näytti nololta.
”Lily…”
”Ei mitään hätää, minä autan.”
Rouva Potter heilautti taikasauvaansa ja tahrat Lilyn valkoiselta paidalta hävisivät.
”Älä heiluttele sitä lasia”, Annie neuvoi ystävällisesti.
Sirius väläytti hänelle hymyn ennen kuin pomppasi seisomaan.
”Minä ehdin käydä Megin luona, ennen kuin teidän lento lähtee, vai mitä?”
”Lento?” James kysyi hämillään.
”Niin, te menette jästilentokoneella”, rouva Potter sanoi. James kalpeni.
”Ei se ole niin kauheaa”, Lily sanoi hilpeästi. ”Se on jopa hauskaa.”
Siitä huolimatta poika nousi seisomaan.
”Unohdin, että minulta puuttuu yksi…kirja”, hän sanoi ja käveli nopeasti pois keittiöstä. Annie ja Lily vilkaisivat toisiaan ja ennen kuin Annie ehti edes liikahtaa, Lily nousi seisomaan ja lähti poikaystävänsä perään.
Annie nousi seisomaan, mutta yksi ainut äkäinen mulkaisi punapään suunnalta, sai hänet vajoamaan takaisin tuoliinsa.
James seisoi omassa huoneessaan selkä oveen päin tuijottamassa ikkunasta ulos. Lily nojasi ovenkarmiin ja tuijotti pojan selkää.
”Sinä et haluaisi lähteä”, tyttö totesi.
James hätkähti ja kääntyi tyttöystäväänsä päin.
”Totta kai haluan, mutta mielummin jäisin tänne.”
Poika hymyili ja halasi nopeasti Lilyä, ennen kuin lähti raahaamaan matka-arkkuaan hänen ohitseen käytävään.
”Tämä ei vaan ole matkan hauskin asia…”
Lily lähti hyppelemään portaita pitkin hänen perässään.
”Äitisikö pakkasi?”
”Joo, olisin pärjännyt puolillakin”, James sanoi huolimattomasti ja jätti matkalaukkunsa lojumaan eteisen lattialle.
”James, siinähän sinä olet! Nyt kiirettä tai myöhästymme lennolta.” Cata-täti rynnisti keittiöstä ja suoristi hermostuneen oloisena veljenpoikansa paidan etumusta.
Annie, Annabel ja Angela tulivat hieman hitaammin äitinsä perässä eteiseen.
Lily puri alahuultaan ja vilkaisi kelloaan. Kaikki viisi huomasivat sen.
”Onko sinun mentävä kotiin?” Cata kysyi. James kohotti kulmiaan.
”Oikeastaan… on.”
Tyttö vilkaisi pahoittelevasti poikaystäväänsä, jonka ilme valahti silmissä.
”Olen tosi pahoillani”, Lily sanoi. James kietoi kätensä tytön vyötärölle ja asiaan kuuluen muut ryntäsivät keittiöön, vessaan ja kuka mihinkin. Annie vilkaisi heitä vielä pahasti mutta marssi äitinsä perään keittiöön ”keittämään teetä”.
”Minulle tulee ikävä”, James sanoi ja rutisti tyttöystävään kovasti.
”Minullekin”, Lily mutisi pojan kaulaa vasten. Tyttö kiemurteli irti pojan otteesta, vilkaisi tätä vielä kerran ja kättään heilauttaen livahti ulos ovesta.
”Joko voi tulla?” Cata huhuili keittiöstä.
”Ihan rauhassa”, James nauroi. Kaikki neljä palasivat eteiseen. Pian myös rouva ja herra Potter ja Sirius saapuivat täysissä pukeissa alakertaan.
”No, eiköhän lähdetä sinne lentokentälle”, rouva Potter sanoi suoristaen hamettaan.
James kohautti olkiaan ja kohtasi Siriuksen katseen. Molemmat virnistivät yhtä aikaa.
”Oliko kiihkeät jäähyväiset?” Sirius kysyi ohimennen.
”Niissä ei ollut mitään kiihkeää”, toinen poika vastasi ja nosti matka-arkkunsa. Muu porukka kiirehti jo pientä autoa kohti, johon he kaikki eivät varmasti mahtuisi.
”Entä viime yö?”
”Nukkumista, Antsukka.”
”Tylsää”, Sirius valitti ja heittäytyi istumaan auton takapenkille Annien viereen. Sinne mahtui vielä juuri sopivasti James.
”Minä pidän tylsästä. Kaiken lisäksi, Lilyn kanssa mikään ei ole tylsää.”
Sirius tunsi Annien jäykistyvän vierellään. Tyttö todella taisi inhota tällä hetkellä Lilyä.
Poika tunsi parhaaksi vaihtaa puheenaihetta, ennen kuin Annie räjähtäisi.
”Tuota… minkälaista Ranskassa oli kun asuit siellä?” Sirius kysyi. Annien kädet puristuivat nyrkkiin ja kynnet upposivat pehmeään ihoon.
”Okei, se oli typerä kysymys. Minkälaista Tylypahkassa on ollut?” poika jatkoi epätoivoisesti. James vilkaisi serkkuaan, joka istui jäykkänä, kädet tiukasti nyrkeissä.
”Onko sinulla huono olo?” Annien toisella puolella istuva Annabel kysyi.
Vanhempi tyttö pudisti päätään.
Autoon laskeutui hiljainen, kiristävä tunnelma. Vaan etupenkillä istuvat aikuiset höpisivät innoissaan keskenään eivätkä näyttäneet edes huomaavan nuorison hiljaisuutta.
Lopulta herra Potter kaarsi auton lentokentän parkkipaikalle ja seurue purkautui autosta. James ja Sirius kantoivat herrasmiesmäisesti Cata-tädin kaikki laukut, joita oli ihan kiitettävästi.
Selvittelyissä kesti kauan, koska James luuli jättäneensä passinsa kotiin vaikka se olikin hänen matka-arkussaan.
Vihdoin he selviytyivät lähtö portille.
”Minun pikkupoikani lähtee maailmalle”, rouva Potter yritti sanoa kevyesti, mutta kyyneleet kimalsivat hänen pähkinänruskeissa silmissään.
”Älä viitsi vetistellä äiti, lähetän sinulle kirjeen.”
Nainen kurtisti kulmiaan.
”Yhden kirjeen?”
”Hyvä on, kirjoitan kymmenen minuutin välein uuden. Sopiiko?”
”Älä viitsi olla hupsu”, rouva Potter sanoi, nyt jo nauraen ja rutisti poikaansa kovasti.
”Yritä pärjäillä äläkä joudu vaikeuksiin”, herra Potter sanoi koruttomasti ja taputti Jamesin olkaa.
”Totta kai, isä”, James sanoi yrittäen näyttää viattomalta. Se ei onnistunut kovin hyvin, koska Annie purskahti nauruun ja rouva Potterkin tyrskähti itkuisesti.
Sirius sen sijaan virnisti leveästi.
”Minä lupaan huolehtia Lilystä ja pitää huolta, että hän ei vahtaa muiden kanssa, kun olet poissa”, poika lausui juhlallisesti ja hyppäsi ystävänsä kaulaan niin, että he olivat kaatua.
Annie vaan vilkaisi serkkuaan pitkien ripsiensä takaa.
”Tulee ikävä”, hän sanoi ja painoi suukon Jamesin poskelle. Annabel rutisti häntä kunnolla ja Angelina halasi serkkunsa polvia.
”Noniin, mennäänpä”, Cata-täti nyyhkäisi. Hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä, kun James perässään he näyttivät passinsa portin vieressä seisovalle naiselle ja livahtivat käytävään, joka vei heidät lentokoneeseen.
”Tästä alkaa uusi, upea elämämme”, Cata-täti lausui juhlallisesti, kun kone nousi puolen tunnin päästä taivaalle.
”Mm…” James mutisi ja toivoi, että täti ei huomaisi hänen surullista ilmettään. Uusi elämä. Mahtavaa.
Entä jos hän halusi takaisin siihen entiseen?

¤¤¤

”Okei, uusi elämä. Mistä minä aloitan?”
Lily seisoi keskellä uudenlaista, keltaista huonettaan ja vilkuili sängyllä istuvaa Jessietä, joka hymyili iloisesti.
”Vaatekaapista”, toinen tyttö ehdotti ja pomppasi sulavasti seisomaan. Saman tien hän oli Lilyn vaatekaapilla ja alkoi heitellä vaatteita kasaan lattialle.
”Ensinnäkin, kaikki violetti pois”, Jessie sanoi ja heitti vaaleanvioletin t-paidan roskakoriin. Lily aikoi sanoa jotain, mutta Jessie vaiensi hänet.
”Kaksi sanaa: uusi elämä.”
Punapää pyöräytti silmiään mutta heitti syvästi inhoamansa violetin villapaidan roskakoriin. Pian kaikki violetti oli karsittu pois ja Jessie vetäytyi hetkeksi katsomaan vaatekasaa.
”Sitten…”
Tyttö alkoi lajitella vaatteita kolmeen pinoon.
”Mitä sinä NYT mahdat tehdä?” Lily kysyi.
”Tämä ensimmäinen pino on käytettäviä vaatteita. Toinen on pieneksi menneitä ja kolmas muuten vaan karmeita”, Jessie sanoi ja jatkoi lajittelua.
Lily huokaisi ja asettui sängylleen makaamaan. Hän tuijotti vaaleaa kattoa ja mietti, miten Jamesilla meni. Olivatkohan he jo perillä ja oliko James juuri iskemässä upeita ranskalaisia tyttöjä kaupungilla?
Puhelin pirinä herätti hänet ajatuksistaan. Tyttö kumartui nostamaan luurin yöpöydältä.
”Lily puhelimessa.”
”Lily! Alison täällä! Mietin vaan, voisinko millään tulla teille? Minulla on kerrottavaa!”
Tyttö kuulosti niin hätääntyneeltä, että Lily ei voinut kieltäytyä.
”Olen siinä kohta, hei!”
Kuului naksahdus ja puhelu sammui.
”Mitä asiaa Alisonilla oli?” Jessie kysyi rauhallisesti jatkaen vaatteiden viikkausta.
”Mistä tiesit, että se oli Alison?” Lily kysyi.
”Kuulin hänen äänensä kilometrien päähän mutta en saanut sanoista selvää.”
”Hänellä on jotain kerrottavaa.”
Huoneeseen laskeutui taas hiljaisuus. Ennen kuin Lilyn ajatukset ehtivät siirtyä Jamesiin, ovikello soi.
Lily pomppasi ylös ja ryntäsi portaisiin.
”Minä avaan!”
Ovi lennähti selälleen ja itkuisen näköinen Alison pelmahti eteiseen. Hän ryntäsi saman tien halaamaan Lilyä.
”Jotain kauheaa on tapahtunut…” hän nyyhkytti. Rouva Evans kurkisti uteliaana eteiseen.
”Ai hei, Alison.” Nainen näytti hyvin hämmästyneeltä.
”Mennään yläkertaan…” Lily mutisi ja tarttui kiinni ystävänsä kädestä. Jessie istui yhä hänen huoneensa lattialla vaatepinojen keskellä kallistaen päätään puolelta toiselle. Hylättyjen pino oli huomattavasti korkeampi kuin hyväksyttyjen.
”Hei, Jessie”, Alison mutisi itkuisen kuuloisena. Jessie pomppasi salamana seisomaan.
”Herra jestas, mitä sinulle on sattunut. Ei kai Remus ole tehnyt sinulle mitään pahaa?”
”En ole nähnyt koko Remusta koko loman aikana”, Alison nikotteli.
”Hei, älä huoli, ei hän sinua petä”, Jessie kiirehti sanomaan.
”En minä siitä huolehdi, vaan minun äitini…”
Tyttö purskahti taas itkuun ja heittäytyi makaamaan mahalleen sängylle.
”Ihan rauhassa”, Lily kuiskasi ja selitti tytön ruskeiden hiuksien verhoamaa selkää. Hän vaihtoi kummastuneen katseen Jessien kanssa.
”Minun äitini…” Alison mumisi tyynyä vasten.
”Hänet ja vanhin siskoni löydettiin murhattuna tänä aamuna.”
Lily ja Jessie vetäisivät terävästi henkeä.
”Miten…” Lily aloitti.
”Se typerä Voldemort.” Alison itki niin rajusti, että pystyi hyvä että puhumaan.
”Voi kulta…” Jessie kumartui halaamaan tyttöä. Alison kietoi kätensä Jessien hoikan varren ympärille ja painoi päänsä tämän neulepaidan olkapäähän.
”Minä en selviä tästä. En ikinä!”
”Sinä… kyllä selviät. Minun, Jessien ja Remuksen avulla”, Lily lupasi.
”Niin, ja sinulla on perheesi”, Jessie sanoi. Hän ei näyttänyt nauttivat olostaan mutta antoi Alison itkeä. Vaikka he eivät aluksi olleet pitäneet toisistaan, tytöllä ei ollut aikomustakaan hylätä tätä nyt.
”Me selviämme”, Lily sanoi. Hän ei oikein edes tiennyt mitä tarkoitti, Alisonin äidin kuolemaa, Jamesin lähtöä vai jotain suurempaa ja pahempaa joka olisi vielä edessä.
He kyllä selviäisivät.

¤¤¤

”Minä lähden Siriuksen luo, äiti”, Meg huikkasi eteisestä. Hän oli ollut viikon lukittuna omaan huoneeseensa mutta vihdoin, uuden vuoden aattona, hän pääsi ulos.
”Minä en pidä että vietät aikaasi verenpettureiden kanssa”, rouva Thompson sanoi nenäänsä nyrpistäen.
”Sirius on upea ihminen”, Meg mutisi. Hänen äänestään oli kadonnut kokonaan se itsepäinen ja kapinoiva äänen sävy.
”Enpä usko, kultaseni”, rouva Thompson kehräsi ja sipaisi tyttärensä poskea pitkällä, punaisella kynnellään.
”Selvä äiti, minä menen Jessien luo”, Meg sanoi ja astui askeleen kauemmas. Nainen seurasi. Hän veti pitkän naarmun tytön poskeen ja nauroi sitten.
”Et koskaan, koskaan, ymmärrätkö, tapaa sitä poikaa”, hän kähisi ja sytytti savukkeen.
Meg nyökkäsi mykkänä, veti saappaat jalkaansa ja perääntyi selkä edellä ovesta ulos kuin peläten äitinsä taikovan hänen peräänsä.
Asiaan kuuluvasti tyttö lähti kävelemään Stuartejen kartanoa kohti. Kun hän tiesi, että äiti ei enää voisi nähdä häntä ikkunasta, tyttö pinkaisi juoksuun. Hän juoksi suoraan metsään, koska vain sen läpi hän pääsisi livahtamaan äitinsä huomaamatta Siriuksen luo.
Tyttö vilkaisi taakseen ja ennen kuin huomasikaan, hän oli törmännyt johonkin. Tai oikeastaan, johonkuhun. Meg kompastui ja kaatui selälleen lumihankeen.
”Auts!”
Ääni kuului ilmiselvästi Jessie Stuartille.
”An-anteeksi”, Meg änkytti. Hän oli valahtanut aivan kalpeaksi.
Jessie nyrpisti nenäänsä.
”Mikä sinua vaivaa?”
”Minä…olen menossa Siriuksen luo.”
”Ai, niin minäkin!”
Jessie väläytti säkenöivän hymyn, johon Meg yritti vastata.
”Oikeastaan, olemme olleet vähän huolissaan kun sinua ei ole näkynyt.”
”Ai olette?”
Meg näytti piristyvän vähän.
”Joo. Miksi et muuten ollut edes tanssiaisissa? Siellä oli… hyvin turhauttavaa.”
Jessie ojensi kätensä vetääkseen tytön seisomaan.
Meg puhdisti lunta vaatteistaan. Hän oli hyvin hämmästynyt, että Jessie kohteli häntä kuin ihmistä. Blondi tyttö mittaili häntä katseellaan.
”Sinä olet muuttunut.”
”Aijaa”, Meg mutisi tuijottaen kenkiensä kärkiä.
”Sinä olet kalpea ja laihtunut. Ja sinun silmäsi… niistä on kadonnut jotain”, Jessie jatkoi.
”Jatketaanko vaan matkaa”, toinen tyttö mutisi ja marssi Jessien ohi.
”Hei odota, missä sinä oikeasti olet ollut?”
Jessie tarttui Megin ranteesta ja seurasi katseellaan tämän poskessa kulkevaa naarmua. Meg väisteli katsetta.
”En kaukana”, hän sanoi yrittäen pitää kyyneliä kurissa. Älä itke vahvempien edessä…äidin ääni kaikui hänen päässään.
”Meg oikeasti… myönnän, että olen ollut törkeä, mutta se johtuu vaan Siriuksesta. Minulla ei ole mitään sinua vastaan.”
”Minä en voi kertoa, Jessie”, Meg sanoi jo hieman vahvemmalla äänellä. Silti se kuulosti ihan pieneltä piipitykseltä.
”Ehkä joskus…”
Jessie hymyili säkenöivästi.
”Hei, ei se mitään. Mennään!”
Tyttö sujautti kätensä Megin kainaloon ja he lähtivät yhdessä taivaltamaan metsän poikki. Jessie höpötti koko ajan Siriuksen viimeaikaisista kuulumisista, poika oli aika maassa, koska James oli lähtenyt Ranskaan mutta nykyään poika oli jo oma itsensä. Hän aikoi viettää uuden vuoden Remuksen ja Peterin kanssa ja nyt tietysti Jessien ja Megin. Lilykin ehkä ilmestyisi paikalle, samoin Alison, jos surultaan kehtaisi.
”Miksi Alison on surullinen?” Meg kysyi. Tuntui rennolta kuulla jonkun toisen puhuvan, hänen ei itse tarvinnut sanoa juuri mitään.
”Se on kauheaa, traagista. Pari päivää sitten hänen äitinsä ja vanhin siskonsa löydettiin murhattuina.”
Meg värähti.
”Kauheaa.”
Jessie nyökkäsi ja painautui lähemmäs toista tyttöä.
”Pahuus on pääsemässä valloilleen”, hän sanoi. Meg olisi halunnut kiljua. Onneksi metsä loppui ja katuvalot lakaisivat katua.
Jessie asteli kuunvalo upeissa hiuksissaan välkkyen Pottereiden ovelle ja koputti siihen. Sirius pelmahti salamana avaamaan.
Poika ei edes aluksi huomannut Megiä, vaan halasi Jessietä niin, että tämän jalat nousivat maasta ja pyöräytti tyttöä.
”Katsos, kenet löysin”, Jessie sanoi ja osoitti peukalollaan Megiä. Meg yritti hymyillä, mutta tiesi näyttävänsä kammottavalta, kalpealta ja hänen hiuksensa –
Kaikki ajatuksen loppuivat kun seinään, kun Siriuksen kasvoille levisi komea virne ja hän painoi huulensa Megin huulille.
Tyttö sulki hämmentyneenä silmänsä ja tajusi melkein liian myöhään, vastata suudelmaan.
”Minä menen jo sisälle”, Jessie sanoi, vaikka tiesi, että kumpikaan ei kuunnellut. Remus, Peter ja Lily istuivat keittiön pöydän ääressä pelaamassa korttia.
”Älä viitsi, Remus, sinulla on pakko olla ässä”, Lily valitti. Peter nyökkäili innokkaana.
Remus pudisti päätään silmät loistaen.
”Ei, ei missään tapauksessa ole.”
”Sinä valehtelet!” Lily kiljaisi ja syöksyi kutittamaan Remusta, joka tippui tuoliltaan kiemurrellen nauraen.
”Okei, okei, minä myönnän että minulla on ässä!” hän hihkui.
Jessie naurahti ja lysähti Peterin viereen istumaan.
”Hyvää uutta vuotta”, tyttö toivotti. Peter melkein tukehtui kermakaljaansa.
”Puhutko sinä minulle?” hän kysyi hämmästyneenä.
”En vaan tuolle aaveelle. Totta kai puhun, tyhmä!”
Peter punastui ja piiloutui pelikorttiensa taakse. Vihdoin Remus ja Lily pystyivät jatkamaan peliä. Jessie katsoi Lilyn iloisena loistavia smaragdinvihreitä silmiä ja toivoi voivansa virittäytyä tunnelmaan. Megin ja Siriuksen jälleennäkeminen oli riipaissut syvältä, vaikka tyttö oli kuinka valmistautunut.
”Sinulla on siinä tapauksessa nelonen”, Remus sanoi tutkittuaan kortteja.
Lily pudisti uskottavasti päätään.
”Ei missään nimessä ole.”
Remus kohotti kulmiaan ja Lily väläytti hänelle säkenöivän hymyn.
Keittiön ovi narahti ja Jessie puristi kätensä nyrkkiin. Hän oli valmis näkemään Siriuksen ja Megin kävelevän keittiöön kädet toistensa ympärillä ja hämmästyi suuresti, kun ovesta astui tämän kaksion sijasta Alison.
Hetkeksi huoneeseen laskeutui hiljaisuus, mutta sitten Lily ja Peter alkoivat lätkiä kortteja luonnottoman nopeasti pöytään ja Remus pomppasi seisomaan niin, että hänen tuolinsa kaatui.
Kun poika oli jo melkein Alisonin luona, Lily kumartui kurkistamaan, minkälaiset kortit Remuksella oli ja Peter purskahti raikuvaan nauruun.
Remus vilkaisi epäilevästi pelikavereitaan, mutta välittämättä Lilyn ja Peterin identtisen viattomista ilmeistä, hän painoi suukon Alisonin huulille ja halasi tätä lujasti.
”Missä sinä olet ollut koko loman?” Alison kysyi syyttävän kuuloisena.
Remus nielaisi.
”Tuota… mummolassa. Amerikassa”, poika sanoi. Alison kohotti kulmiaan mutta hymyili sitten. Hymy näytti vaativan paljon, eikä se edes näyttänyt kovin aidolta, mutta silti se lämmitti Remuksen sydäntä.
”Me pelataan korttia, haluatko mukaan?” Lily kysyi. Remus istui paikalleen Lilyn viereen ja vilkaisi tätä epäilevästi.
”Mille sinä ja Peter äsken nauroitte.”
”Ei millekään erityiselle”, Peter sanoi nopeasti. He lätkivät Lilyn kanssa pöytään kortteja ja pian Remus huomasi olevansa pahasti alakynnessä.
”Hei, te huijasitte minua!”
”Minä en ikinä huijaa”, Lily kiisti ja iski viimeisen korttinsa pöytään. Nelonen.
”Sinä sanoit, että sinulla ei ollut nelosta”, Remus huomautti huvittuneena.
”Sinä sanoit, että sinulla ei ollut ässää”, Lily vastasi.
Alison naurahti aidosti näiden kahden sanailulle.
”Missä Annie on?” hän kysyi.
Lily vaihtoi synkän silmäyksen Remuksen kanssa.
”Ei suostu tulemaan huoneestaan”, Remus vastasi olkiaan kohauttaen.
”Miksi?”
”Hän ei oikein pidä minusta”, Lily sanoi ja jakoi kortit uudestaan.
”Ennen – ”
”Ennen oli ennen”, Sirius astui hilpeästi keittiöön käsi kädessä Megin kanssa.
”Ja nyt on nyt”, Jessie mutisi.
”Mitä?” poika kysyi ja päästi irti Megin kädestä.
”Nyt on nyt”, tyttö toisti ja katsoi tiukasti Siriuksen harmaisiin silmiin. Poika hymyili toisella suupielellään ja kohautti olkiaan istuessaan Jessien toiselle puolelle. Meg istui hänen syliinsä.
Jessie huokaisi ja rummutti pitkillä kynsillään pöydän pintaa.
Remus, Lily ja Peter jatkoivat korttipeliään Alisonin seuratessa vieressä ja Sirius ja Meg olivat siirtyneet tekemään jotain, mistä Jessie ei erityisemmin pitänyt.
Lopulta tyttö pomppasi seisomaan ja livahti kenenkään huomaamatta pois keittiöstä. Hän jäi hieman epävarmana seisomaan eteiseen. Pitäisikö hänen mennä Annien luo vai katsomaan rouva ja herra Potterin kanssa televisiota.
Lopulta tyttö huokaisi ja lähti kapuamaan portaita ylöspäin. Hän koputti Annien huoneen oveen ja kurkisti sisälle. Tyttö kirjoitti kirjettä sulkakynä sauhuten, eikä ilmeisesti ollut kuullut koputusta.
”Kop kop”, Jessie sanoi ja astui sisälle huoneeseen. Annie pyörähti tuolillaan ja hänen siniset silmänsä kaventuivat viiruiksi.
”Jos tulit juttelemaan Evansista, häivy.”
”Anteeksi vaan, mutta en erityisemmin jaksa olla katsomassa exäni nuoleskelua toisen tytön kanssa ja neljän muun korttipeliä”, Jessie sanoi silmät melkein yhtä viiruina.
Annie naurahti.
”No siinä tapauksessa, tervetuloa.”
Jessie näytti yhä viileältä istuessaan sängylle ja katsellessaan ympärille. Pottereiden vierashuone oli muuttunut upeaksi, teinitytön huoneeksi.
”Kenelle kirjoitat?” Jessie kysyi. Annie kiersi mustepullon korkin kiinni ja huokaisi.
”Jamesille.”
Jessie meinasi sanoa jotain, mutta piti sittenkin suunsa kiinni. Ehkä olisi parasta vaan olla hiljaa.
”Minua vähän huolestuttaa, miten me pärjäämme ilman Jamesia”, tyttö lisäsi.
Jessie väläytti hymyn.
”Enemmän minua huolestuttaa miten James pärjää ilman meitä.”

¤¤¤

James istui hyvin synkän näköisenä uuden kotinsa punaisella sohvalla ja selaili laiskasti television kanavia. Kaikki ohjelmat tulivat ranskaksi, joten pojalla ei ollut pahemmin mitään tekemistä.
Cata-täti oli muutama tunti sitten lähtenyt vanhojen ystäviensä kanssa lasilliselle johonkin yökerhoon ja oli pahoitellut, että joutui jättämään Jamesin yksin.
Poika oli vaan nauranut ja käskenyt Cata-tätiä lähtemään.
Nyt poika katui sitä kovasti. Heidän asuntonsa oli kerrostalon ullakkohuone, jossa oli vaan yhdistetyn keittiö-olohuoneen lisäksi kylpyhuone ja yksi makuuhuone.
James oli luvannut tädilleen nukkua sohvalla, mutta Cata oli luvannut hankkia hänelle sängyn olohuoneen nurkkaan heti, kun ehtisi.
Poika kurottautui nappamaan puhelimen sohvapöydän nurkalta. Täti oli välttämättä halunnut ostaa sellaisen ja oli opetellut, miten sitä käytettiin. Hän oli myös jättänyt ohjeet veljenpojalleen.
James lukaisi ne läpi. Ensin valittiin numero… poika kaivoi Lilyltä saamansa lapun taskustaan, jossa oli myös tämän puhelinnumero.
Hän valitsi numeron, painoi nappulaa ja painoi luurin korvalleen. Alkoi kuulua tuuttausta. Lopulta James ei jaksanut odottaa vaan paiskasi luurin takaisin paikalleen.
Niinpä tietysti. Lily varmasti ottaisi ilon irti elämästään eikä nyhjäisi kotona odottamassa poikaystävänsä soittoa.
No, James yrittäisi huomenna uudestaan. Hän sulki television, kävi suihkussa, laittoi yöpaidan päälleen ja sujahti peiton alle.
Raketit räjähtelivät hilpeästi ikkunan ulkopuolella. James puristi silmänsä tiukasti kiinni ja kirosi sitä hetkeä, kun oli suostunut lähtemään Ranskaan.

¤¤¤

”Remus, odota!”
Lily yritti raahata painavaa matka-arkkua ihmistungoksen seassa ja tavoitella samalla poikaa, joka ei näkynyt kuuntelevan häntä.
”REMUS!”
Vihdoinkin poika kääntyi ja hänen huulilleen levisi hämmentynyt hymy.
”Lily”, hän sanoi silti ilahtuneen kuuloisena ja halasi tyttöä pyöräyttäen tätä ilmassa. Lily nauroi. Kun James oli lähtenyt, muut kelmit olivat alkaneet pitää hänestä huolta kuin pikkusiskosta.
Loma ei ollut lainkaan niin kamala, kuin tyttö oli kuvitellut. Hän melkein halusi, että loma olisi jatkunut ikuisesti, mutta paluu arkeen odotti.
”Missä Alison on?” Remus kysyi, kun Lily jalat taas koskettivat maata.
”Jäi juttelemaan isänsä kanssa muurin toiselle puolelle. Tulee varmasti kohta, älä huolestu”, tyttö vastasi.
Sirius ilmestyi paikalle kuin tyhjästä Megin kanssa. Meg näytti vielä laihemmalta ja kalpeammalta kuin uutena vuotena ja hänen poskeensa oli ilmestynyt tällä kertaa syvempi naarmu, siitä oli varmasti tullut aikoinaan verta.
”Mitäs täällä tapahtuu?” Sirius kysyi. Hän halasi Lilyä samalla tavalla kuin Remus mutta pyöritti niin kauan, että tyttöä alkoi melkein pyörryttää. Kun Sirius viimein päästi irti, tytön piti ottaa hänestä tukea, että ei olisi kaatunut.
Meg hymyili ja Lily halasi häntäkin.
”Kivaa palata taas kouluun”, Meg sanoi nöyrällä äänellä. Lily melkein hämmästyi äänensävyä mutta hymyili.
”Joo, olet oikeassa.”
Remus ja Sirius olivat vetäytyneet hieman kauemmas ja keskustelivat jostain vakavan näköisinä.
”Remus, minä en ole tehnyt hänelle mitään!” Siriuksen ääni kuului kovempana. Meg vilkaisi kaksikkoon päin, samoin kuten Lily. Punapää puraisi alahuultaan.
”He taitavat keskustella minusta”, Meg mutisi.
”Mm… Remus on vaan huolissaan aina kaikista.”
”Se ei ole ollut Sirius”, Meg melkein kuiskasi.
”Vaan?” Lily kysyi myötätuntoisesti.
”Minun äitini.”
Lily ei ehtinyt sanoa mitään, kun Jessie, Annie ja Alison ilmestyivät heidän viereensä. Jessie ja Alison ryntäsivät halaamaan Lilyä, mutta Annie mulkaisi häntä vihaisesti ja marssi saman tien Siriuksen ja Remuksen luo.
”Miten uusi elämä on sujunut?” Jessie kysyi.
”Näimme viimeksi kaksi päivää sitten. Hyvin.”
Outoa, että uudesta vuodesta oli vasta kaksi päivää. Aika tuntui paljon pidemmältä.
”Niin, eilinen kauheassa krapulassa ja tänään pääsit juuri ja juuri ylös sängystä ja oksentamatta asemalle asti”, Jessie tulkkasi. Lily pyöräytti silmiään, vaikka asia oli melkein juuri niin.
”En minä niin paljoa juonut.”
”Täsmälleen saman verran kuin minä, ja minulla on aivan kauhea olo vieläkin”, Jessie totesi hilpeästi. Alisonkin hymyili ja vilkaisi Remusta, joka keskusteli nyt Megin ja Siriuksen kanssa, yhä matalalla ja kiihkeällä äänellä.
”He tulevat kyllä kohta, mennään etsimään jo yksi vaunuosa meille”, Lily sanoi.
Alison vilkaisi poikaystäväänsä vielä kerran, ennen kuin Jessie nykäisi hänet matkaansa ja nelikko lähti suunnistamaan junaa kohti raahaten painavia matka-arkkujaan perässä.

¤¤¤

”Oletko innoissasi vai jännittääkö?”
Cata-täti iski murokulhon Jamesin nenän eteen ja väläytti säkenöivän hymyn.
”En kumpaakaan, oikeastaan”, poika sanoi ja maistoi lusikallisen. Ihan hyviä ranskalaisiksi muroiksi.
Cata näytti hieman surulliselta.
”Tiedän, että olisit mielummin Tylypahkassa, mutta minusta koulunvaihdos tekee hyvää”, nainen sanoi.
”Mm…”
Täti hyppäsi ikkunan luo ja melkein kiljaisi.
”Kyytisi on saapunut! Vauhtia nyt!”
James työnsi kulhon kauemmas ja nappasi laukkunsa lattialta. Hän suikkasi suukon tädin poskelle ja ryntäsi asunnosta ulos.
Kadulle oli pysäköity upea, valkoinen auto jonka toista kylkeä koristi kultainen, koristeellinen B-kirjain. Ilmeisesti Beuxbatonsissa oli hieman erilaiset kyydit kuin Tylypahkassa.
Se oli muutenkin hyvin erikoinen koulu. James livahti auton takapenkille ja kuljettaja ampaisi saman tien matkaan. Koko viikon koulussa sai asustella mutta viikonloput täytyi viettää kotona. Kouluviikko alkoi maanantaina kello 9 ja loppui perjantaina kello 15.00, jonka jälkeen oppilaille järjestettiin kyydit kotiin. Tupia ei ollut, oppilaat oli jaettu sukupuolensa ja ikänsä perusteella huoneisiin. Joissakin huoneissa oli myös ikäryhmiä sekaisin.
James hätkähti, kun ovi aukesi ja iloisesti hymyilevä tyttö tunkeutui takapenkille hänen seurakseen. Tytön vaaleat hiukset olivat kahdella löysällä saparolla, vasemmassa poskessa oli kauneuspilkku ja sinivihreät silmät välkkyivät iloisesti. Hän väläytti hymyn.
”Sinä olet varmasti James Potter”, tyttö sanoi. Hänen äänessään ei ollut pätkääkään ranskalaista korostusta.
”Olen Katie”, tyttö sanoi ja ojensi kätensä. James puristi sitä nopeasti.
”Joo, olen.”
Hetkeksi heidän välilleen laskeutui hiljaisuus.
”Mistä sinä tiesit?”
”Äiti kertoi. Hän on Catherinen ystävä”, Katie sanoi ja hymyili taas.
”Ai.”
Jamesia nolotti, kun hän ei keksinyt muuta sanottavaa.
Katie rupatteli leppoisesti koko loppumatkan, puolivälissä mukaan hyppäsi vielä kalpea ja tuiman näköinen poika, joka tuijotteli ikkunasta ulos. Silti tyttö pysyi äänessä.
Vihdoin auto pysähtyi töksähtäen kullattujen porttien eteen, joiden takaa kohosi iso, valkoinen rakennut. Jokainen ikkunan pieni ja ovi oli kullattu.
”Ihan nättiä täällä on, olisin mielummin Tylypahkassa, isäni asuu Lontoossa, mutta olen jo sopeutunut tänne”, Katie sanoi ja vilkutti portinvartijalle. Mies hymyili.
”Katie Hewer, ilo nähdä. Mitä äidille kuuluu?”
”Hyvää vaan.”
Katie heilautti kaulassaan roikkuvaa passia, jossa oli hänen kuvansa, ikänsä ja koulun nimi. Vartija hymyili ja vilkaisi sitten Jamesia, hieman viileämmin.
”Ja kukas tämä on?” hän kysyi.
”James Potter”, James kiirehti sanomaan ennen kuin Katie ehti sanoa mitään. ”Olen tulossa tänne oppilaaksi.”
”Kai sinä Jamesista tiedät, William?” Katie varmisti. Vartija, William, nyökkäsi ja naksautti portin auki päästäen kaksikon sen toiselle puolelle, ennen kuin kullattu lukko naksahti taas kiinni.
Katie tarttui Jamesin kädestä, poika hätkähti vähän mutta antoi tytön johdatella hänet marmoriportaita pitkin aulaan.
”Sinun pitäisi varmaan käydä ilmoittamassa rehtori Frenchille, että olet paikalla”, tyttö sanoi ja leikitteli vaaleiden hiuksiensa latvoilla.
”Hyvä idea muuten, mutta – ”
”Minä vien hänet sinne, Katie.”
Heidän viereensä ilmestyi kiharahiuksinen poika, joiden harmaat silmät muistuttivat Jamesia Siriuksesta. Silti poika värähti kun näki niiden ilmeen.
”Anton, sinä lopetit opinnot jo viime vuonna”, Katie huomautti.
”Rehtori pyysi minua opastamaan tänne Jamesia. Ja haluan suorittaa muutaman kurssin”, Anton sanoi katse tiukasti Jamesissa. Poika tuijotti yhtä uhmakkaana takaisin.
”Ihan miten vaan”, Katie huokasi. Yhdessä viitan heilahduksessa hän oli kadonnut käytävän nurkan taakse.
James vilkaisi Antonia, joka lähti kylmänrauhallisesti johdattamaan häntä eteenpäin käytävällä.
”Muuten, varoitan sinua, Potter”, Anton sanoi yhtäkkiä ja käännähti katsomaan Jamesia, joka tuijotti takaisin yhtä viileästi. ”Tarkkailen jokaista liikettäsi.”
”Mukava tietää, että olen heti suosittu”, James lohkaisi. Anton hymyili, mutta kapeilla huulilla se näytti enemmänkin irvistykseltä.
”En sanoisi niinkään, Potter.”
James kohotti toista kulmaansa ja vilkaisi Antonin perään, joka jo käveli poispäin käytävältä. Poika huomasi seisovansa rehtorinkanslian edessä ja koputti oveen.
”Sisään!” joku rääkäisi.
James raotti ovea. Huone oli sisustettu samoissa kullan ja valkoisen sävyillä, kun muukin koulu. Pöydän takana istui nainen, jonka hiukset olivat yhtä tiukalla nutturalla, kuin McGarmiwan ja hänen huulensa oli punattu rajusti.
”Ah, herra Potter, uskoisin?” nainen sanoi ja nousi seisomaan ja ojensi kätensä.
”Rehtori French, hauska tavata”, hän sanoi. James tarttui käteen.
”James Potter.”
”Sinussa on jotain samanlaista kuin Anniessa”, rehtori sanoi ja hymyili. ”Teistä huokuu samanlaista itsevarmuutta ja… rohkeutta. Kyllä, ehdottomasti rohkeutta.”
”Olin Tylypahkassa Rohkelikko nimisessä tuvassa”, James sanoi.
”Olet yhä, poikaseni. Kerran rohkelikko, aina rohkelikko”, rouva French sanoi ja istuutui taas. James istui pöydän toiselle puolelle.
Rehtori rapisteli hetken papereitaan ja ojensi sitten pojalle paperinpalan.
”Lukujärjestyksesi. Anton varmasti ohjaa sinut ensimmäiselle tunnille”, nainen sanoi ja hymyili.
”Totta kai, rouva.”
Antonin ääni kuului Jamesin selän takaa, vaikka hän ei ollut kuullut pojan tuloa. Vanhempi poika hymyili ilkeästi ja kääntyi.
”Nähdään, James”, rehtori sanoi.
”Totta kai, rehtori”, James sanoi ja kääntyi Antoniin päin. Anton lähti johdattamaan häntä käytävälle.
”Mitä sinulla on ensimmäiseksi?”
”Tuota… Pimeydenvoimilta suojautumista”, James vastasi tarkistettuaan aineen lukujärjestyksestä. Anton tuhahti ja jatkoi matkaansa.
”Pimeydenvoimilta suojautuminen… ihan kun siltä voisi suojautua”, poika mutisi itsekseen.
”Minä uskon, että voi”, James sanoi. Antonin katse lennähti häneen.
”Sinun isäsi on aurori, totta kai uskon. Herää, Potter”, hän sanoi ivallisesti. James pyöräytti silmiään.
”Hyvän ja pahan taistelu on tulossa, tajuatko sen?” Anton kysyi pehmeällä äänellä.
”Enemmän kuin hyvin”, James sanoi tuijottaen harmaisiin silmiin. Ne olivat niin samanlaiset kuin Siriuksella. Ei, eivät olleet. Sirius ei ikinä katsoisi Jamesia noin kylmästi.
”Mutta uskon silti, että hyvä voittaa”, poika sanoi. Hän huomasi Katien kävelevän kauempana.
”En tarvitse enää apuasi, kiitos”, James tiuskaisi ja juoksi Katien perään.
”Ai siinä sinä olet!” Katie hihkaisi. ”Oliko rehtori mukava?”
”Mm…” James mutisi.
”Dumbledore on varmasti mukavampi, ymmärrän.”
Tytön kasvoille ilmestyi unelmoiva ilme.
”Minä niin haluaisin käydä Tylypahkassa koulua.”
”Miksi?” James kysyi.
”No jos tosiaan halut tietää… tapasin kolme vuotta sitten Lontoossa aivan ihanan pojan ja rakastuin häneen täydellisesti.”
Katie säteili puhuessaan tästä pojasta, mikä sai Jamesin virnistämään.
”Hän käy Tylypahkassa koulua ja taitaa nyt olla seitsemäntoista, niin kuin minä”, tyttö jatkoi.
”Upeaa, saatan tuntea hänet. Nimi?”
”Sirius... tuota… en muista sukunimeä.”
James säpsähti.
”Musta?”
”Täsmälleen! Tunnetko hänet?”
Jostain syystä poika ei halunnut myöntää, että Sirius oli hänen paras ystävänsä.
”Mm… tiedän”, James sanoi. Katie säteili.
”Onko hänellä tyttöystävää?” tyttö kysyi uteliaana.
”En ole varma”, poika vastasi ja työnsi oven auki, minkä eteen Katie oli hänet pysäyttänyt. Tyttö nyrpisti nenäänsä. Hän istui luokan takaosaan ja James istahti hänen viereensä laskien koululaukkunsa tuolin viereen.
Suuri osa luokan tytöistä kääntyi katsomaan poikaa ja tirskuivat kuiskaillen toisilleen jotain.
”Seurusteleekohan hän?” joku kuiskasi niin kovaa ääneen, että Jameskin kuuli sen. Katie hymyili uudelle ystävälleen ilkikurisesti.
”Heti suosittu”, hän sanoi. Tyttöjoukko jatkoi kuiskailuaan ja he vilkuilivat murhaavasti Katieta, joka näytti rennolta.
”Minulla on kyllä tyttöystävä”, James kuiskasi sen verran hiljaa, että muut kun Katie eivät kuulleet sitä.
”Vau, hienoa? Uskoisin, että joku upea blondi, jolla on siniset silmät. Vai?”
”Oikeastaan Lilyllä on punaiset hiukset ja smaragdinvihreät silmät.”
Katie mittaili poikaa katseellaan ja hymyili säkenöivästi.
”Olette varmasti upea pari”, hän sanoi
James pyöräytti silmiään ja virnisti sitten itserakkaasti.
”Et edes arvaa miten upea!”

¤¤¤

Lily huokaisi ja pyyhkäisi punaisen hiussuortuvan korvansa taakse. Vasta muutama päivä koulussa ja nyt oleskeluhuoneen pöytää jo koristi iso pino kirjoja ja erilaista materiaalia taikajuomien ja muodonmuutosten esseitä varten.
Tyttö huokaisi uudestaan ja alkoi selata lähintä kirjaa yrittäen löytää jotain tietoa ihmismuodon muutoksista ja animaageista. Lopulta hän pamautti kirjan äkäisenä kiinni. Hänhän oli ihan idiootti! Parin metrin päässä istui kaksi animaagia ja hän etsi tietoa kirjoista! Juuri kun Lily oli nousemassa, Tim istahti hänen viereensä ja sulki silmänsä.
”Hei, Lily”, hän sanoi hengästyneen kuuloisena.
”Ai hei, Tim.” Lily hymyili. ”Miten loma meni?”
”Surkeasti”, poika vastasi.
Lilyn hymy hyytyi.
”Miten niin?”
”Tiedäthän, että seurustelin sen korpinkynteläisen Amandan kanssa?”
Lily pinnisti muistiaan ja sai mieleensä hennon, ruskeahiuksisen tytön, joka hymyili koko ajan ja liikkui isossa kaveripiirissä.
”Mm…”
”Hän jätti minut lomalla jonkun toisen takia”, Tim sanoi. Hän näytti synkältä ja leikitteli vaaleilla hiuksillaan.
”Voi… sinua.”
Lily ei keksinyt mitään muuta sanottavaa, mutta Tim jatkoi puhumista.
”Kaiken lisäksi, nyt kun Amanda ei ole neuvomassa minua, olen ihan pihalla läksyistä.”
”Minä voin auttaa sinua.”
Poika vilkaisi Lilyä hämmästyneenä.
”Oikeasti?”
”Joo, totta kai. Kaikenlisäksi, voisi olla ihan hyvä kerrata viimevuoden juttuja”, tyttö sanoi mutta sisällä torui itseään. Ihan kun hänellä ei olisi omia läksyjä, makuusalissa odotti vielä lisää kirjoja, joista pitäisi tehdä tehtäviä, esseitä ja vaikka mitä muuta.
”Milloin?” Tim kysyi.
”Miten olisi huomenna kirjastossa? Neljältä”, Lily vastasi. Eiköhän hän siihen mennessä ehtisi tehdä läksyt loppuun. Ja hän voisi varmasti tehdä samalla omia tehtäviään, kun neuvoi Timiä.
”Sovittu!” poika hihkaisi ja pomppasi seisomaan. Lily kumartui taas kirjansa puoleen.
”Hei, yksi juttu vielä.”
”Niin?”
”James on saanut ihan huipun tyttöystävän”, Tim sanoi ja livisti tiehensä. Lily jäi hämmästyneenä katsomaan paikkaan, missä poika oli vielä äsken seisonut. Huipun tyttöystävän?
Outoa. Hyvin outoa.

¤¤¤

”Tämä on oikeasti tosi yksinkertainen juttu, vaikka tuntuu monimutkaiselta”, Lily opasti ja kumartui pöydän yli lähemmäs Timin kirjoja.
”Katsos… kun käännät nämä numerot näin ja jaat ne, saat oikean vastauksen.”
Numerologia ei ollut koskaan tuntunut niin helpolta. Lily oli neuvonut Timille jo monta tehtävää ja tuntui, että poikakin alkoi päästä jyvälle.
”Siis… vastaus on kaksikymmentäneljä.”
Lily nyökkäsi.
”Juuri niin.”
Tim väläytti vinon hymyn ja leikitteli taas hiustensa latvoilla.
”Olet kyllä paras opettaja mikä minulla on ollut”, poika sanoi. Lily naurahti ja vetäytyi taas omalle paikalleen. Hän ei ollut eilen saanut tehtyä animaageista ja ihmismuodon muutoksista kertovaa esseetä, joten hänen pitäisi tehdä se tänään loppuun. Sirius ja Peter varmasti suostuisivat, että tyttö kyselisi heiltä ja Remus varmasti kertoisi myös jotain hyödyllistä, vaikka ei varsinaisesti animaagi ollutkaan.
Tim herätti hänet ajatuksistaan.
”Hei, entäs tämä tehtävä?”
Lily hätkähti ja kumartui taas pöydän yli.
”Samalla tekniikalla, mutta kun olet jakanut, kerro vastaus vielä kahdella”, tyttö sanoi. Kirjaston ovi aukesi ja Timin katse lennähti kirjasta ovelle.
Sisälle astui Amanda, tai ainakin Lily arveli sen olevan Amanda, ja joku tuntematon poika. He astelivat käsi kädessä hyllyjen väliin ja puolessa välissä tyttö kääntyi ja väläytti Timille vahingoniloisen hymyn.
”Oliko tuo Amanda?” Lily kuiskasi. Tim nyökkäsi. Hän näytti yhtäkkiä todella tuskastuneelta ja alkoi kasata kirjoja laukkuunsa.
”Sori Lily, mutta en voi enää keskittyä.”
”Ymmärrän…” Lily vilkaisi hyllyihin päin, mutta Amandasta ja tämän uudesta poikaystävänsä ei näkynyt jälkeäkään.
”Lopetetaanko tältä päivältä?” Tim kysyi. Lily nyökkäsi, joten poika pomppasi seisomaan ja halasi tyttöä hieman kömpelösti.
”Huomenna samaan aikaan samassa paikassa?” Lily sanoi hieman järkyttyneen kuuloisena.
”Joo, nähdään, Lils.”
Poika lähti kävelemään poispäin kirjastosta ja heti kun ovi sulkeutui, Amanda ryntäsi hyllyjen välistä Lilyn luo.
”Sinä olet Lily Evans, vai mitä?”
”Kyllä.”
”Oletko Timin uusi tyttöystävä?”
Lilyn silmät kaventuivat kahdeksi vihreäksi viiruksi.
”Sinuapa se näyttää kiinnostavan.”
Amanda kohautti olkiaan.
”Haluan vaan tietää, joko Tim löysi uuden.”
”Sinä ainakin näytit löytävän.”
”Äh, vastaa vaan kysymykseeni”, Amanda tiuskaisi.
”Tiedät varmasti varsin hyvin, että en, en seurustele. Tiedät myös varmaan sen, että olen Jamesin kanssa yhdessä”, Lily tiuskaisi takaisin.
Amanda näytti hämmästyneeltä.
”Minä luulin, että sinä ja James erositte.”
”Palasimme yhteen. Oletko nyt tyytyväinen?”
Lily kahmaisi kaikki kirjat syliinsä ja sulloi niin monta kuin mahtui laukkuunsa, ennen kuin pyyhälsi Amandan ohi ulos kirjastosta.
Tyttö muisti Timin suloisen ja surullisen ilmeen, kun Amanda oli hymyillyt hänelle uuden pojan vierestä. Lily huokaisi ja käveli mahdollisimman nopeasti oleskeluhuoneeseen.
Hän halusi kirjoittaa Jamesille, mitä oli tapahtunut.
Tyttöjen makuusali oli tyhjä, joten Lily kaivoi kirjoituspöydän laatikosta pergamenttia, sulkakynän ja mustetta ja rupesi kirjoittamaan.

Hei!

Olen pahoillani, että kirjoitan vasta nyt. On pitänyt kirjoittaa monta kertaa, mutta on vaan ollut niin paljon tekemistä, läksyjä ja kaikkea sellaista.
Miten uusivuosi meni? Minä olin teillä, Alison, Jessie, Meg, Remus ja Peter olivat myös. Pelasin koko illan korttia Remuksen, Alisonin ja Peterin kanssa, kun Sirius ja Meg keskittyivät johonkin muuhun... Jessie taisi viettää laatuaikaa Annien kanssa, joka on tällä hetkellä aika kyllästynyt minuun.
Johtuu sinusta, uskoisin.
Mutta joka tapauksessa… tämä lukuvuosi on alkanut todella tylsästi. Outoa, kun et ole täällä. Vaikka vihasin sinua ennen, oli silti hauskaa, että kävit täällä koulua. Nyt on jotenkin niin… kuollutta. Muut kelmitkään eivät tee metkujaan juuri ollenkaan, etkä arvaa miten vaikeaa on suoriutua johtajaoppilaan tehtävistä ilman apuasi.
No, joka tapauksessa, minulla riittää silti tekemistä. Oikeastaan, olen ruvennut auttamaan Timiä läksyissä. Raukan tyttöystävä jätti hänet ja tänään kirjastossa hän oli jopa aika suloinen.


Lily pysäytti sulkakynänsä ja vilkuili viimeistä lausetta. James varmasti ilmestyisi Tylypahkaan heti luettuaan sen tai ainakin lähettäisi Timille kirjeen täynnä haukkuja. Lily viivasi lauseen yli ja jatkoi kirjettään.

No, joka tapauksessa minulla riittää silti tekemistä. Oikeastaan, olen ruvennut auttamaan Timiä läksyissä. . Raukan tyttöystävä jätti hänet ja tänään kirjastossa hän oli jopa aika suloinen. Raukka on ihan pihalla, vaikka koulua ei ole ollut kuin vaan muutama päivä.
Haluat varmasti tietää myös jotain huispauksesta! Joukkue on ollut vähän hukassa, kun lähdit, mutta Sirius laittoi asiat järjestykseen. Hän otti kapteenin paikan ja otti lyöjäksi varalyöjän, en muista nimeä. Olisiko ollut joku Harold? Ei, se oli joku muu, mutta H:lla se alkoi. Rohkelikot voittivat Korpinkynnet, tietysti. Vaikka täpärällä se oli, kun et ollut täällä.
Minulla on ikävä. Toivottavasti aika kuluisi nopeammin ja tulisit pian takaisin Lontooseen.
Rakkaudella, Lily.


Lily luki tyytyväisenä kirjeen kerran läpi, ennen kuin lähti pöllölää kohti. Matkalla Annie ja Jessie kävelivät häntä vastaan. Jessie hymyili ja iski silmää, mutta Annie käyttäytyi täysin välinpitämättömästi.
Sellaista se oli ollut koko ajan. He kävivät samoilla tunneilla ja nukkuivat samassa makuusalissa, mutta Lily oli Annielle kuin ilmaa.
Jessie pysähtyi. Annie vilkaisi häntä ennen kuin kohautti olkiaan ja luomatta katsettakaan Lilyyn, hän marssi ohi koululaukku olalla heiluen.
”Minne matka?” Jessie kysyi hilpeästi.
”Pöllölään, kirjoitin Jamesille kirjeen”, Lily vastasi ja liikahti eteenpäin. Jostain syystä hän halusi lähettää kirjeen matkaan nopeasti.
”Äh, minunkin pitäisi kirjoittaa, en vaan ole ehtinyt.”
Lily väläytti hymyn.
”Yhden kirjeen kirjoittamisessa meneekin niin kauhean kauan.”
Jessie pyöräytti silmiään.
”Annan sinun jatkaa matkaasi, ennen kuin rupeat ilkeäksi”, hän virnuili ja lähti melkein tanssahtelemaan oleskeluhuonetta kohti.
Lily naurahti ääneen ja jatkoi matkaansa. Vihdoin hän oli perillä ja valitsi suloisen, valkoisen pöllön nurkasta.
”Toivottavasti jaksat lentää Ranskaan asti”, tyttö kuiskasi ja silitti pöllön päätä ennen kuin se lehahti ikkunasta ulos ja katosi pian metsän taakse.
Lily väläytti pöllöille säkenöivän hymyn ja antoi hyvän mielen levitä koko kehoonsa kävellessään pois.

¤¤¤

”Kiihkeä kirje tyttöystävältä, vai?”
Katie istui käytävän penkille Jamesin viereen ja yritti kurkistaa pergamenttiin, mitä poika luki salaperäisen näköisenä.
”En nyt sanoisi, että kiihkeä. Ihan peruskuulumisia”, poika vastasi ja veti kirjettä kauemmas Katien uteliailta silmiltä.
”Niin tietysti”, tyttö huokaisi ja nojasi taaksepäin sulkien silmänsä. Viimeyön unet olivat jääneet hieman vähäiseksi, mutta onneksi oli perjantai.
”Hei”, Katie hihkaisi pirteän kuuloisena. ”Lähdetkö tänä iltana jonnekin kanssani? Asumme vain parinsadan metrin päästä toisistamme ja siinä lähellä on kiva kahvila josta saa ihania pirtelöitä.”
James kohautti olkiaan.
”Ei kai minulla muutakaan tekemistä ole.”
”Hienoa!” Katie hihkaisi ja pomppasi seisomaan. Hän tarttui poikaa kädestä ja veti tämän ylös.
”Jos aiot lukea sitä kirjettä siinä koko päivän, me myöhästymme tunnilta.”
James naurahti. Hän ei ollut ehtinyt lukea kuin pari riviä, mutta ehtisi varmasti myöhemminkin. Katie alkoi vetää häntä oikeaa luokkaa kohti, joten poika työnsi kirjeen nopeasti laukkuunsa, ennen kuin se jäisi matkan varrelle.
Koulupäivä kului nopeasti ja ennen kuin James huomasikaan, hän heilutti hyvästiksi Katielle, joka lupasi soitella. Beuxbatonsin auto pysähtyi toisen kerrostalon eteen ja James hyppäsi alas.
Kuski huristeli tiehensä sanaakaan sanomatta.
James huokaisi ja kaivoi avaimet taskustaan. Hän avasi rappukäytävään vievän oven ja pomppi portaat ylös ullakkokerrokseen.
Cata-täti ei ollut kotona, pöydällä oli lappu missä hän kertoi käyvänsä pankissa ja parissa työhaastattelussa, jääkaapissa oli ruokaa ja niin edes päin.
James etsi jotain ruokaa ja muisti sitten Lilyn kirjeen. Poika luki sen loppuun ja hymyili itsekseen ennen kuin rupesi itse kirjoittamaan.

Rakas Lily,

olen todella iloinen, että Tylypahkassa menee tylsästi ilman minua. Itse asiassa täällä Ranskassa on ihan… no, joka tapauksessa, olen viihtynyt ainakin viikon ihan hyvin.
Ja totta kai olen tavannut ihastuttavia ihmisiä. Anton sanoi heti ensimmäisenä päivä seuraavan tekemisiäni ja mulkoili minua vihaisesti. Tytöt liikkuvat porukassa ja ovat aivottomia kanoja, jotka kikattavat aina kun katseeni osuu sinne päin.
Katie Hewer on ihan mukava. Hänellä on blondit hiukset ja siniset silmät, hän asuu naapurissani ja hän on aina pirteä kuin leijona. Ja mukava.
Mutta älä huoli, kukkanen, Katie on korviaan myöten rakastunut Siriukseen ja minä sinuun, joten ei tarvitse tulla tarkistamaan tilannetta.
Beuxbatons on hyvin erilainen paikka kun Tylypahka. Ei ole tupia ja viikonlopuksi pitää tulla kotiin. Cata-täti huitelee enimmäkseen ulkona, nytkin on jossain. Eikä huispausta. Se on oikeastaan todella huono juttu.
Ai Henry on päässyt joukkueeseen? Miksi Sirius ei itse pelaa lyöjän paikkaa ja ota minun tilalleni varajahtaajaa? Voi idiootti. Toisaalta, Sirius osaa pelata myös jahtaajan paikkaa…
Olet varmaan nukahtanut, kun pääse tähän vaiheeseen kirjettä. Kaikenlisäksi, lähden kohta pirtelölle Katien kanssa joten täytyy lopettaa. Rakastan sinua.
James.


------------------

A/N2 Sain ihme inspiraation yhdessä vaiheessa, enkä yhtään tiedä, minkälaista tekstiä kirjoitin. Kommentoikaa ja kertokaa. (;
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 29, 2008, 20:33:40 kirjoittanut Jippu »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 14.osa 29.12!!!
« Vastaus #22 : Helmikuu 22, 2009, 17:14:56 »
Velia: Kiiiitos kommentista. :> Tietysti Jamesia kaduttaa Ranskaan lähtö, kun hän sai juuri sovittua asiat Lilyn kanssa. Ainakin minua kaduttaisi. :D Eihän siinä mitään, jos ne ei liikuta, ei oikeastaan liikuta minuakaan, mutta jotain sillekin perheelle piti tapahtua. Ja pahoittelen kirjoitusvirheitä, kun betaa ei ole niin niitä saattaa välillä jäädä sinne väliin. Ja korjasin tuon yhden virheen. Mutta kiitos kuitenkin kommentista ja kommentoi seuraavaan lukuunkin. ;)

tulitikkutyttö: Kiitti sinullekin kommentista. Ja kiva kun rekisteröidyit ja tulit kommentoimaan. Eli siis, asiasta toiseen... Anniesta tein tahallani tuollaisen mutta älä pelkää, se on vaan väliaikaista. Ja noista murhista kirjoitan toki lisää, jos jossain vaiheessa muistaisin ja saisin kirjoitettua siitä sillein fiksusti. Minäkään en osaa lainata, että ei siinä mitään. Ja joo, se Anton on Megin ex. Sekin piti saada ujutettua mukaan tänne, en tiedä miksi. xP Etkä kuulostanut ääliöltä etkä idiootilta, tosi kiva kun kirjoitit noin pitkän kommentin ja kirjoita uudestaankin yhtä pitkä! :D

Largemos: Kiitos, kiitos ja kiitos vielä kolmannen kerran. :D Totta kai tähän tulee jatkoa, hieman hitaasti kylläkin. Ja olenko minä hyvä kirjoittaja? o_O enpä tiedä, mutta kiitos siitäkin.

momentum: Hihi, joskus tulee noista muistikatkoja, joo-o, mutta onneksi muistit sitten lopulta kommentoida. En oikein tiedä, mitä kirjoitan Lilyn ja Timin välille. Ehkä jotain kliseistä, en tiedä vielä... ;D
Ja tosiaan, Megin äiti on ärsyttävä. Itsekin ärsyttää kirjoittaessa. :> ei kai siitä ensin sellaista pitänyt tulla, tuli sitten vaan jostain syystä. :p
Annienhan ottaa moni puheeksi. o_O no, tässä osassa hänkin saattaa alkaa muistuttaa omaa itseään...
Ja anteeksi tuhannesti kirjoitusvirheitä, huomautelkaa vaan niin korjailen niitä... :S Ja tässähän tätä jatkoa nyt tulee, kommentoi uudestaankin. ;p

Kurnuttaja: No eipä tuo nimimerkki niin tyhmä ole, ihan hyvä. :) pääasia että rekisteröidyit, hyvä hyvä! Minustakin on kiva, että Lily ja James palasivat yhteen. Tai siis se oli mukava kirjoittaa. Ja en ole huomannut että rohkelikot ryyppää usein? No, se on vaan tuota nuoruuden huumaa (tai jotain sinne päin...) :pp Mutta kiitos kommentista. :>

A/N huh, vihdoinkin sain tämän osan valmiiksi, kuinka moni on jo odotellut tätä? Jos olette, niin kommentoikaa rakkaat vuotislaiset? ;D
Ja tässä se nyt tulee, anteeksi kun kesti.

---------------------

15.osa-Onnettomuus

James oli juuri ehtinyt pörröttää hiuksensa kunnolla, kun ovikello pirisi. Poika napsautti lukon auki ja Katie pelmahti saman tien huoneeseen. Tyttö näytti viehättävältä lantiofarkuissa, jäänsinisessä neulepuserossa, silkkiset hiukset vapaina.
”No, joko lähdetään?” Katie kysyi iloisesti ja katseli ympärilleen. James nappasi takkinsa sohvalta.
”Totta kai.”
Tyttö käännähti ja lähti kevyesti pomppimaan portaita alas.
”Ei kai sinua haittaa, että pyysin muutaman kaverin mukaan?”
Poika pudisti päätään. Pirtelöbaari oli lyhyen matkan päässä ja se oli sisustettu hauskasti, lattia oli neonvihreä, seinät limenvihreät ja joka puolella oli pyöreitä, vihreitä pöytiä. Baaritiski oli keltainen ja sitä ympäröivät keltaiset baarijakkarat.
Väriloisto sai Jamesin räpäyttämään silmiään, mutta Katie suunnisti ketterästi ikkunan vieressä istuvaa kaksikkoa kohti. Tytöllä oli olkapäille yltävät, ruskeat hiukset ja raju silmämeikki. Pojalla oli päässään baskeri ja silmät olivat tummat mutta eloisat.
”Tässä on Emmy ja Louis”, Katie selitti innoissaan. Emmy väläytti vinon hymyn ja Louis nyökkäsi. Molemmat siemailivat vaaleanvihreitä päärynäpirtelöitä.
”Ei uskoisi, että sisäoppi laitoksesta löytyisi tuollaisia namupaloja”, Emmy sanoi ja sekoitti pirtelöään vihreällä pillillä.
He eivät ilmeisesti tienneet, että Katie kävi velhokoulua.
”Joskus käy niinkin”, tyttö vastasi ja hivuttautui vihreälle muovipenkille istumaan. James istui nopeasti hänen viereensä, Emmyä vastapäätä. Tyttö hymyili ja kallisti päätään. Silmämeikin alta paljastui nätit, harmaanvihreät silmät.
Tarjoilija, joka oli pukeutunut keltavihreään työpukuun, ilmestyi heidän pöytänsä viereen.
”Ja mitä saisi olla?”
”Tykkäätkö sinä mansikasta?” Katie kysyi Jamesilta, joka nyökkäsi nopeasti.
”Kaksi mansikkapirtelöä”, tyttö sanoi. Tarjoilija nyökkäsi ja häipyi palaten kuitenkin pian vihreällä tarjottimella keikkuen kaksi imelänvaaleanpunaista pirtelölasia.
”Kippis”, Katie sanoi ja kilautti omaa lasiaan Jamesin lasia vasten. Emmy ja Louis kohottivat myös omia lasejaan.
James nojautui taaksepäin ja vilkuili kadulle. Ranskassa oli mukavan vilkasta, bilevaatteisiin pukeutuneita nuoria käveli jatkuvasti ohi, jotkut kääntyivät sisälle ja jotkut kävelivät ohi. Oli myös vanhempia ihmisiä salkut kädessään ja pahvinen kahvimuki kädessään.
Poika ei ollut koskaan nähnyt niin vilkasta jästielämää. Katie hymyili hänelle pirtelöbaarin hämärissä valoissa, Emmy höpötti jatkuvasti sujuvalla englannin kielellä ja Louis pysyi hiljaa tuijottaen pirtelölasiaan.
”Voi hitsi, kello on jo noin paljon”, Katie sanoi yhtäkkiä. James vilkaisi seinäkelloa (sekin oli vihreä) ja kohotti kulmiaan. Se oli jo keskiyö.
”Onko sinulla kotiintulo ajat, Kat?” Emmy kysyi huvittuneena.
”Äiti on Jamesin tädin luona”, Katie vastasi ja nyökkäsi Jamesiin päin. ”Mutta en usko, että kello on hukassa. Mennään, James.”
Emmy pomppasi seisomaan, suikkasi suukon Jamesin molemmille poskille ja hymyili vinosti.
”Oli hauska tavata”, tyttö sanoi. Louis ei sanonut mitään, joten James vaan veti takin niskaansa ja seurasi Katieta ulos. Tyttö tarttui poikaa kädestä, ehkä vaan sen takia, että he eivät eksyisi toisistaan iltaruuhkassa.
Käsi kädessä he kävelivät ruuhkaisia katuja Jamesin kerrostalolle asti. Poika työnsi lasioven auki, he loikkivat portaat alas ja soittivat ullakkoasunnon summeria.
Cata-täti avasi. Hänen hiuksensa olivat pörrössä ja kädessä oli drinkkilasi.
”Kappas”, nainen sanoi ilahtuneena. ”Sarah, tules katsomaan ketkä saapuivat.”
Melko paljon Katien näköinen, tietysti vanhempi, nainen hoippui eteiseen.
”Katie Hewer, olenko koskaan sanonut sinulle mitään kotiintulo – ai hei, sinä olet varmasti James.”
Nainen tarttui Jamesin käteen ja puristi tiukasti.
”Minä olen Sarah Hewer, tuon kakaran äiti”, hän nauroi. Katie pyöräytti silmiään.
”Eiköhän lähdetä kotiin, äiti”, hän sanoi ja tarttui äitiään käsivarresta.
”Totta kai, pupunen. Hauskaa illan jatkoa, Cata. Ja James.”
Katie väläytti Jamesille hymyn.
”Nähdään huomenna”, hän sanoi ennen kuin ovi pamahti kiinni.
Cata-täti kohotti kulmiaan.
”No, oliko hauskaa?”
”Ihan mukavaa”, James vastasi ja lysähti sohvalle istumaan. Hän tuijotti sammutettua televisiota.
”Katie esitteli minulle jotain jästikavereitaan.”
Cata-täti nyökkäsi hajamielisen näköisenä.
”Kuulepas, minä menen nukkumaan. Oli rankka päivä. Hyvää yötä.”
Täti hävisi makuuhuoneeseensa. James kaatui makaamaan sohvalle ja sulki silmänsä. Pian koko asunto oli vajonnut pimeään hiljaisuuteen.

¤¤¤

Lily seisoi peilipöydän edessä tuijottamassa kuvajaistaan. Hän tapaisi taas Timin puolen tunnin päästä kirjastosta ja oli juuri tullut suihkusta. Tytön hiukset sojottivat jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan ja iho oli jostain syystä laikukas.
Alison istui sängyllään lakkaamassa varpaankynsiään. Lily oli muutaman kerran yrittänyt kysyä tältä jotain, mutta tyttö ei ollut vastannut.
Ovi pamahti dramaattisesti auki ja Annie pelmahti huoneeseen. Hänellä oli koululaukku olallaan, vaikka koulu oli loppunut jo monta tuntia sitten.
Annien silmät kiinnittyivät Lilyyn. Pitkästä aikaa, tyttö tunsi itsensä näkyväksi. Sitten Annien silmät kaventuivat vihasta.
”Minä en kestä tätä enää”, ranskatar mutisi ja marssi suoraan Lilyn eteen. Punapää kohotti toista kulmaansa.
”Sinä et tajua. Sinä et ole tarpeeksi hyvä Jamesille!” Annie tiuskaisi.
”Anteeksi mitä? SINÄ tässä et ole tarpeeksi hyvä hänelle!” Lily ärähti takaisin. Alison kohotti hetkeksi katseensa varpaankynsistä.
”Minä sentään haluan vain Jamesin parasta!” Annie kiljui.
”Juuri tällä hetkellä, anteeksi vaan, minä olen hänelle parasta!”
”Sinä et tajua serkkuni tunteista yhtään mitään. Hän olisi onnellisempi ilman sinua.”
”Hän olisi onnellisempi ilman tuollaisia serkkuja!” Lily tiuskaisi.
Annien silmät leimahtivat vaarallisesti. Hän vetäisi taikasauvan taskustaan ja kiepautti sitä. Kipinäsuihku lennähti Lilyä kohti. Punapää kuitenkin reagoi nopeasti. Hän vetäisi oman sauvansa esille ja taikoi itselleen suojakilven, jolloin kipinät lennähtivät kattoa kohti.
Kuului rätinää, kun loitsu osui kattoon. Hetkeksi huoneeseen laskeutui kauhistunut hiljaisuus, ennen kuin alkoi kuulua jyrinää, aivan kuin ukkosta.
Se voimistui, kunnes katto alkoi halkeilla. Alison kierähti pois sängyltään. Katto alkoi murtua, suuria kivipalasia tipahteli lattialle.
Kivipalasten vauhti alkoi kiihtyä ja huone oli täynnä pölyä. Viimeinen asia, minkä Lily näki, oli miten Annie kaatui voihkaisten lattialle ennen kuin joku iskeytyi tytön päähän ja hän vajosi pimeyteen.

¤¤¤

”Mitä täällä on tapahtunut?”
Jessie ryntäsi järkyttyneenä olohuoneeseen. Hän oli juuri viettänyt todella turhauttavan lounaan Siriuksen ja Megin seurassa ja oli jättänyt nämä kahdestaan kuhertelemaan vedoten kirjojen painoon. Ne pitäisi todellakin saada makuusaliin.
Tytön kauhuksi oleskeluhuone oli pölyn peitossa, ihmiset näyttivät pelokkailta ja seitsemäsluokkalaisten tyttöjen makuusaliin vievät portaat olivat kadonneet.
”Mitä täällä on tapahtunut?” Jessie kysyi lähellä seisovalta Timiltä, joka liikahteli levottomasti.
”Makuusalinne katto murtui. Lily, Annie ja Alison kiidätettiin juuri äsken sairaalasiipeen ja opettajat on katsomassa vaurioiden vakavuutta”, poika selitti.
Jessie tuijotti järkyttyneenä eteenpäin. Lily, Annie, Alison…sairaalasiipi…
Professori McGarmiwa oli huomannut Jessien ja käveli häntä kohti.
”Neiti Stuart”, hän lausui arvokkaasti.
”Ovatko he hengissä?”
Professori liikahti, aivan kuin olisi tuntenut olonsa epämiellyttäväksi.
”Mm… ovat. Haluaisin puhua kanssasi järjestelyistä”, nainen sanoi, huulet tiukasti yhteen puristettuina.
”Rehtori ehdotti, että muuttaisitte seitsemäsluokkalaisten poikien makuusaliin, koska omanne on korjauksessa. Poikien makuusaliin vain siksi, koska sinne mahtuu vielä muutama sänky…”
”Sopii minulle. Muillakaan ei varmasti ole mitään valittamista”, Jessie keskeytti nopeasti. Professori McGarmiwa nyökkäsi ja marssi takaisin muiden opettajien joukkoon.
Jessie käännähti ja ryntäsi ulos oleskeluhuoneesta. Hän juoksi koko matkan Suureen saliin, missä Meg ja Sirius vieläkin istuivat.
”Jäikö jotain?” Sirius kysyi.
Meg kohotti kulmiaan nähdessään Jessien kalpeat ja huolestuneet kasvot.
”Onko jotain sattunut?”
”Ai onko?” Jessie rääkäisi. ”Tyttöjen makuusalin katto romahti ja Lily, Annie ja Alison ovat sairaalasiivessä!”
Sirius säpsähti. Meg kalpeni.
”Lily, Annie ja Alison”, Sirius toisti hitaasti. James ei antaisi hänelle koskaan anteeksi, jos hän ei olisi pitänyt tämän kahdesta lempitytöstä huolta.
”Ovatko he…”
”Elossa, ovat”, Jessie sanoi kärsimättömästi. ”Meidän pitää mennä sairaalasiipeen, heti!” hän komensi ja nyki kaksikkoa ylös.
Muut oppilaat katsoivat hämmästyneinä, kun kolmikko pomppasi pystyyn ja he ryntäsivät pois salista. Tuntui, kun jalat olisivat painaneet tonnin. Jessiestä tuntui, kun joku olisi vetänyt häntä koko ajan, eikä hän pystynyt liikkumaan. Silti tyttö pakotti itsensä eteenpäin, vaikka jäi jälkeen Siriuksesta ja Megistä.
Sairaalasiiven ovet olivat lukossa.
”Voi helvetti”, Sirius sähähti. Jessie rupesi kävelemään ympyrää. Meg lysähti hengästyneenä lattialle istumaan.
Silti mikään ei auttanut. Heidän pitäisi vaan odottaa.

¤¤¤

Lily heräsi polttavaan tunteeseen käsivarressa. Tyttö kohotti päätään sen verran tyynystä, että näki vasemman käden, joka oli kääritty siteisiin ranteesta kyynärpäähän asti. Hän kohotti terveen käteensä kokeilemaan otsaansa. Sekin oli siteissä. Pieni hipaisu oli saanut aikaan niin kovan kivun, että kyyneleet ilmestyivät Lilyn smaragdinvihreisiin silmiin. Kun hän avasi silmänsä, hän näki kaiken kahtena.
”Neiti Evans, olet vihdoin hereillä.”
Matami Pomfrey kiiruhti hänen luokseen.
”Millainen olo?”
Lilyn piti kerätä paljon voimaa, että sai ääntä aikaan.
”Sattuu”, hän kähähti.
”Mihin? Onko muuta?” sairaanhoitaja kysyi.
”Käteen… päähän… kaikki näkyy… kahtena”, Lily onnistui kähisemään.
Matami Pomfrey pudisti päätään.
”Aivotärähdys, kultaseni. Odota hetki, käyn hakemassa lääkettä.”
Punapää nyökkäsi, vaikka liike melkein halkaisi hänen päänsä. Tyttö sulki silmänsä ja yritti muistaa, mitä oli tapahtunut. Jyrisevä ääni, tippuileva katto, Annie ja Alison…
Matami Pomfrey palasi pikarin kanssa, joka oli täynnä helmiäisenvalkoista nestettä.
”Yhdistettyä uni – ja kipulääkettä”, hän sanoi. Hän auttoi Lilyä juomaan sen ja astui sitten kauemmas.
”Annie ja Alison…” Lily mutisi. Järkevien lauseiden tekeminen tuntui mahdottomalta. Vasenta käsivartta poltteli kuin se olisi laskettu tulisille hiilille.
”Ystäväsi ovat kunnossa”, matami Pomfrey sanoi. ”Sinun täytyy nukkua.”
Lily sulki silmänsä ja pian vajosi syvään uneen. Tyttö raotti seuraavan kerran silmiään vasta monen tunnin päästä. Hänellä oli vieläkin unelias olo. Käteen ei enää koskenut, mutta päätä särki. Hän rykäisi.
Matami Pomfrey oli salamana hänen sänkynsä vieressä. Lilystä tuntui, että hän pystyi taas puhumaan selkeästi.
”Ovatko Annie ja Alison kunnossa?” hän kuiskasi.
Sairaanhoitaja näytti hieman huolestuneelta.
”Alison selvisi vain muutamalla naarmulla. Oikeastaan on hänen ansiotaan, että te kaksi olette hengissä. Alison onnistui luikahtamaan sängyn alle ja jostain syystä sänky pysyi kasassa. Hän on kunnossa.”
”Entä Annie?”
”No, hän on huonommassa kunnossa kun sinä, mutta ei kuolemassa. Tajuttomana vieläkin. Vasen jalka napsahti siististi poikki ja oikeassa käsivarressa on muutama hiusmurtuma. Kaikki on hänellä ihan hyvin” sairaanhoitaja sanoi.
”Sinuna olisin enemmän huolissasi itsestäsi. Kätesi haava oli yksi pahimmista avohaavoista joita olen Tylypahkassa hoitanut. Verta tuli todella paljon ja luu näkyi… sinulla oli paha verenhukka. Päässäkin oli paha haava ja aivotärähdys. Sinun pitää levätä.”
Lily huokaisi ja yritti kaikesta huolimatta rentoutua. Hänen kavereillaan oli kaikki hyvin, mutta silti tytöllä oli hieman levoton olo.
Hän sulki silmänsä ja pian matami Pomfrey poistui hänen sänkynsä viereltä.
”Lily, nukutko sinä?”
Tyttö raotti silmiään ja näki Timin seisovan sänkynsä vierellä.
”En”, hän sanoi ja kohottautui paremmin tyynyjen varaan. Hänen käsivarressaan häilähti kipu, mutta tyttö yritti olla välittämättä siitä.
”Olen tosi pahoillani, että en ilmestynyt kirjastoon”, hän vitsaili. Tim naurahti.
”No, ainakin sinulla oli hyvä syy.”
Poika vilkaisi Lilyn siteisiin käärittyä käsivartta ja sitten hänen katseensa harhaili tytön päähän, johon oli myös kietaistu sideharsoa.
”Jotain vakavaakin?” hän kysyi.
”Aivotärähdys ja jotain avohaavoja. Kai ne paranevat ajan myötä”, Lily vastasi olkiaan kohauttaen. Liike sai hänet irvistämään kivusta.
Tim hymyili myötätuntoisena.
”Kuule, tästä tukiopetus systeemistä…”
”Voidaan pitää taukoa, jos haluat”, tyttö sanoi nopeasti. Jotenkin ajatus siitä, että he lopettaisivat tuntuivat pahalta. Oli hauskaa mennä opettamaan Timiä kirjastoon. Heillä oli yleensä hauskaa ja kai se sai Lilyn ajatukset pois Jamesista. Muuten hän kuolisi ikävään.
”Ei, kun mietin vaan, antaisikohan matami Pomfrey pitää niitä täällä sen aikaa, kun olet vuodepotilas?” Tim sanoi vinosti hymyillen.
Lily naurahti helpottuneena.
”En usko, mutta voihan sitä aina kysyä.”
Matami Pomfrey palasi pikarin kanssa Lilyn sängyn viereen ja vilkaisi epäilevästi kiltisti hymyilevää kaksikkoa.
”Mitä te juonitte?” nainen kysyi laskien pikarin yöpöydälle.
”Tuota… miten kauan minun pitää olla täällä?”
Sairaanhoitaja huokaisi.
”Ehkä noin viikko. Aivotärähdyksen kanssa ei pidä leikkiä, sinulle voi tulla myöhemmin vakavia aivovaurioita tai – ”
”Mietimme vaan Timin kanssa”, Lily keskeytti nyökäten Timiin päin. ”Että voisimmeko pitää tukiopetusta täällä. Hän on aivan hukassa numerologian ja taikuuden historian kanssa?”
Matami Pomfrey mulkaisi Timiä ja sitten taas Lilyä.
”Minä luulin, että seurustelet herra Potterin kanssa.”
Nimityksestä tuli ensimmäisenä mieleen Jamesin isä, mikä sai punapään tyrskähtämään. Äkkinäinen nytkähdys sai päätä kivistämään ja kättä polttelemaan. Tyttö voihkaisi hiljaa.
”Ei me Timin kanssa seurustella”, hän sanoi yrittäen selvitellä ajatuksiaan. Hänellä oli taas oudon utuinen olo. Aivan kun koko sairaalasiipi olisi keikkunut.
”James on… Ranskassa…”
Tyttö yritti tarkentaa katseensa Timiin, mutta ei onnistunut. Poika näkyi kahtena ja kaikenlisäksi sahalaitaisena.
”Minä…”
Tyttö ei saanut aikaan järkevää lausetta, ennen kuin näkökenttä hävisi kokonaan ja pimeys imaisi hänet taas sisäänsä.

¤¤¤

”No, miten Englannissa menee?”
Katie istahti Jamesin seuraksi penkille ja vilkaisi poikaa, joka näytti samaan aikaan rennolta ja uskomattoman hyvältä. Tyttö pudisti päätään. James oli varattu ja hän itse rakasti Siriusta – vai rakastiko?
”Oikeastaan en tiedä. Lilyltä ei ole tullut kirjettä eikä mitään, mutta kai hänellä on muuta tekemistä”, poika sanoi ja väläytti vinon hymyn.
Katie hymyili takaisin.
”Kuulostaa… huolimattomalta.”
”Äh, luotan Lilyyn. Hän ilmoittaisi varmasti, jos jotain vakavaa tapahtuisi”, James sanoi. Katie kohautti olkiaan.
”Niin kai sitten. Muuten, oletko tehnyt PVS:n esseen? Minä en saanut mitään irti siitä opuksesta, minkä professori Olsson jakoi…”
James kaiveli laukkuaan ja löysi ainakin kirjan, minkä ruotsalainen professori Olsson oli kaikille jakanut, mutta ei muistanut tehneensä yhtään esseetä.
”Juu en. Milloin sen palautuspäivä on?”
”Huomenna”, Katie sanoi ja puri alahuultaan. James katsoi häntä mietteliäästi.
”Hei kuule”, poika aloitti samaan aikaan kun Katie sanoi: ”mitä sanoisit”.
”Jos tehtäisiin se tänään yhdessä”, he lausuivat yhtä aikaa.
Katie hymyili aurinkoisesti.
”Hienoa, nähdäänkö kirjastossa neljältä?” hän ehdotti. James nyökkäsi nopeasti. Lilykin auttoi Timiä läksyissä, hänkin saisi viettää aikaansa tekemällä läksyjä Katien kanssa.
Katie kumartui painamaan suukon Jamesin poskelle ja raikkaan tuoksuinen tuulahdus lehahti pojan nenään. Saman tien tyttö oli jo kadonnut ranskaa selittävien nuorien joukkoon.
Poika jäi hämmästyneenä istumaan paikalleen. Heti hän alkoi sättimään itseään. Sinulla on Lily, muistatko? Elämäsi rakkaus! Mutta Katie… Katie ei ole sama asia. Mutta…
Jamesin oli pakko pompata seisomaan ja lähteä vaeltamaan vastakkaiseen suuntaan kun Katie. Todellakin, oliko hän ihan idiootti?
Lily oli hänen ainoa oikea ja ikuinen rakkautensa, eikä hän antaisi vuosien työn valua hukkaan yhden ranskalaisneidon takia.
Silti pojan takaraivossa kehittyi ajatus toisenlaisesta tulevaisuudesta. Hän voisi jäädä ranskaan, viettää kesäillat Pirtelöbaarissa Katien, Emmyn ja Louisin kanssa. Toisaalta hän taas voisi palata Englantiin, mennä Lilyn ja parhaiden kavereidensa luokse.
James pudisti päätään. Hän todellakin taisi olla sekoamassa.

¤¤¤

Alisonin mielestä poikien makuusaliin muuttaminen oli samalla kauheaa ja ihanaa. Sinne oli raahattu neljä sänkyä lisää (Lilylle oli varattu paikka Jamesin tyhjäksi jääneestä sängystä) ja nyt makuusali vaikutti vähän täyteen ahdetulta. Tuntui kiusalliselta vaihtaa vaatteita, kun Sirius, Remus ja Peter vielä kuorsasivat sängyissään. Milloin tahansa joku saattaisi avata silmänsä, kun Alison oli alusvaatteillaan!
Samalla asuminen Remuksen kanssa samassa huoneessa oli uskomatonta. Yleensä tyttö meni illalla poikaystävänsä viereen, käpertyi tämän hoikkaa vartaloa vasten ja nukahti siihen, miten Remus silitti hänen hiuksiaan.
Nyt tyttö makasi kerrankin omalla sängyllään ja kuunteli melkein nukahtaneen makuusalin ääniä. Hänen sänkynsä oli ahdettu Annien ja Megin sänkyjen väliin ja Megin vieressä nukkui vielä Jessie. Jostain syystä sinä iltana Jessie ei vaan ollut vielä ilmestynyt makuusaliin.
Sängyt olivat niin lähekkäin, että väliin ei jäänyt mitään rakoa. Aivan kuin he olisivat nukkuneet jättimäisessä parisängyssä.
Alison kohottautui hieman tyynystään ja vilkaisi pöydällä oleilevaa herätyskelloa. Kello oli jo melkein puoli kaksi yöllä ja Jessie luuhasi omilla teillään.
Tyttö valahti taas makaamaan ja tuijotti kattoa. Jostain syystä Dumbledore oli halunnut, että tyttöjen makuusali korjattaisiin ilman taikakeinoja. Aivan kun rehtori olisi halunnut, että tytöt nukkuivat poikien makuusalissa mahdollisimman kauan.
Alison vaipui hetkeksi levottomaan uneen ja heräsi viideltä. Häntä ei nukuttanut, mutta ei hän myöskään ollut aivan pirteä. Jessien sänky oli yhä tyhjä, tai tavallaan oli, nimittäin Meg oli kierähtänyt niin, että makasi puoliksi Jessien paikalla.
Alison pudisti päätään ja yritti hivuttautua sängystään pois herättämättä Megiä. Meg äännähti ja kierähti kokonaan omalle paikalleen.
Annie ja Lily olivat tietysti sairaalasiivessä ja Jessie ties missä. Tyttö pudisti päätään ja hiipi suihkuun yrittäen olla mahdollisimman hiljaa, että muut saisivat vielä nukkua. Sirius pomppasi saman tien istumaan. Hän näytti oikeastaan aika nololta.
”Minä luulin, että Jessie…” poika mutisi.
”Oletko valvonut koko yön?” Alison kysyi myötätuntoisesti. Sirius katseli kattoon.
”Oikeastaan, nukahdin muutamaksi tunniksi, mutta melkein.”
Poika ei edes vitsaillut! Alison väläytti hymyn.
”Älä välitä, kyllä Jess vielä palaa”, hän sanoi ja livahti kylpyhuoneeseen. Kylmä suihku sai hänet hereille kokonaan ja tyttö luikahti pyyhe päällä hakemaan vaatteensa. Hän pukeutui kylpyhuoneessa ja veti kosteat hiuksensa poninhännälle.
Kun hän palasi taas makuuhuoneen puolelle, kaikki olivat jo heränneet. Eikä kello ollut edes vielä kuutta.
”Ennenäkemätöntä”, Alison sanoi ja hymyili. ”Kaikki te hereillä ennen kuutta. Tästä pitäisi kirjoittaa lehteen.”
”Heh, heh, neiti vitsiniekka”, Sirius mutisi. Hän livahti saman tien kylpyhuoneeseen. Remus taas tuli toivottamaan Alisonille hyvää huomenta pitkällä suukolla, mikä sai Megin ja Peterin tuijottelemaan kattoon. Aivan yhtäkkiä Jessie pelmahti huoneeseen. Hänen vaaleat hiuksensa olivat sekaisin ja ripsiväri oli tuhriintunut, mutta tyttö suorastaan puhkui intoa.
”Missä sinä olet ollut?” Alison kysyi saman tien, kun Remuksen huulet irtosivat hänen omistaan.
Jessie pyöräytti silmiään.
”Eihän se sinulle kuulu, et ole äitini.”
”Onneksi…”
”Mitä sanoit?”
”Että kaunis ilma tänään…”
Mikään ei näyttänyt saavan Jessien hymyä hyytymään… paitsi Sirius joka asteli kylpyhuoneesta pelkkä pyyhe vyötäröllä. Poika mulkaisi Jessietä kylmästi, nappasi vaatemyttynsä ja meni kylpyhuoneeseen pukeutumaan. Pian hän saapui takaisin makuusalin puolelle ja oli, kun ei olisi huomannut Jessietä. Jessien hymy oli todellakin enää pelkkä muisto, hän oikeastaan näytti hieman vihaiselta. Alison toivoi, että tämä ei räjähtäisi.
Blondi todellakin veti syvään henkeä ja marssi pää pystyssä ulos makuusalista. Sirius näytti pahantuuliselta.
”Kuitenkin ollut kutemassa jonkun pojan kanssa koko yön”, hän mutisi.
Megin kulmakarvat kohosivat.
”Mitäs se sinua liikuttaa?”
”Minä en kaipaa enää yhtään draamaa… voidaanko mennä aamiaiselle?” Alison kuiskasi Remuksen korvaan. Poika nyökkäsi, vaihtoi nopeasti vaatteita ja käsi kädessä he livahtivat ulos makuusalista.

¤¤¤

”Jessie, odota!”
Tyttö pysähtyi närkästyneenä ja odotti kärsivällisesti, miten Sirius juoksi hänet kiinni.
”Minua ei huvita kuunnella sinua juuri nyt”, hän sanoi ja yritti jatkaa matkaansa, mutta poika tarttui häntä käsivarresta kiinni.
”Kuuntele nyt”, Sirius sanoi lujasti ja veti sitten syvään henkeä. Jessie yritti virittää kasvoilleen kiinnostuneen ilmeen, vaikka häntä ei voinut kiinnostaa pätkääkään, mitä pojalla oli sanottavana.
”Minua ei kiinnosta pätkääkään, kenen kanssa olit viime yön – ” Sirius aloitti.
”Jos puhut totta, sinun ei pitäisi seisoa siinä valittamassa”, Jessie keskeytti katkeransuloisesti hymyillen. Poika mulkaisi häntä.
”Ihan miten haluat, mutta meidän makuusalissa – ”
”On kotiintulo ajat? Suloista. Noudatatko itse niitä?”
Sirius ja Jessie tuijottivat toisiaan tiiviisti silmiin. Jessie melkein tunsi kipinöiden lentelevän.
”Mitä te touhuatte?”
Meg ilmestyi aivan kuin yhtäkkiä Siriuksen viereen. Jessien vihainen katse lennähti häneen.
”Puhutaan huomenna lisää”, Sirius sanoi, melkein tiuskaisten ja veti sitten Megin mukanaan Jessien ohi.
”Luuseri!” tyttö huusi hänen peräänsä. Muutama alempien luokkien oppilas vilkaisi Jessietä pelokkaasti.
”Mitä tekin tuijotatte?” tyttö tiuskaisi ja marssi tiehensä. Meg sen sijaan yritti epätoivoisesti pysyä Siriuksen perässä, joka harppoi niin pitkiä askelia, että Megin piti melkein juosta hänen vierellään.
”Mistä te puhuitte?” tyttö yritti udella. Sirius pysähtyi niin yllättäen, että tyttö törmäsi häneen ja kaatui lattialle.
”Oho, anteeksi.”
Poika kumartui nopeasti auttamaan tyttöystävänsä ylös.
”Mistä te puhuitte?” Meg kysyi uudelleen.
”Äh, siitä vaan, miksi Jessie ei ollut yötä makuusalissa”, Sirius mutisi ja jatkoi matkaansa.
”Mitä se sinua kiinnostaa?” tyttö jatkoi kyselyään. Sirius ei vastannut.
”Sirius, saanko kysyä yhtä juttua…”
”Sinä kyselet koko ajan jotain”, poika vastasi huvittuneena.
Meg ei edes hymyillyt.
”Mikä hätänä?” Sirius kysyi toinen kulma suloisesti kohollaan. Meg tukahdutti halunsa suudella poikaa vaan veti sen sijaan syvään henkeä ja tuijotti suoraan poikaystävänsä harmaisiin silmiin.
”Oletko sinä vielä ihastunut Jessieen?”

¤¤¤

”Outoa, kun kotoa ei ole kuulunut mitään”, James sanoi. Oli lauantai ja he istuivat kaikessa rauhassa aamiaispöydässä Cata-tädin kanssa.
”Sanos muuta. Olen odottanut kirjettä pikku tyttöystävältäsi”, täti nauroi ja puraisi juustosarvea. James virnisti.
”Niin minäkin.”
Oikeastaan poika alkoi olla jo huolissaan. Lilystä tai kenestä muustakaan ei ollut kuulunut mitään pitkiin aikoihin. Ei edes kelmeistä, vaikka he olivat luvanneet lähettää Ranskaan kirjeitä tunnin välein.
Poika huokaisi ja otti kulauksen jo hieman jäähtynyttä kahviaan. Pöydässä oli vielä runsaasti tarjolla voisarvia, Cata-täti kai odotti Katieta ja tämän äitiä aamiaisella.
Jameskin huomasi, että kun ei ollut Katien kanssa, hän ikävöi tätä. Kun he olivat yhdessä, Jamesilla oli helpottunut olo.
Poika yritti palauttaa Lilyn kuvan silmiensä eteen. Punaiset hiukset, smaragdinvihreät silmät, maidonvaalea iho…
Muuta hän ei muistanut. Ei vihreiden silmien terävää katsetta, eikä huulien asentoa kun tyttö hymyili.
Kauhistuneena James otti liian ison kulauksen kahvia ja oli tukehtua juomaan. Hän pärskähti ja sylkäisi vahingossa kahvin valkoiselle pöytäliinalle.
Cata-täti kohotti huolestuneena kulmiaan.
”Oletko kunnossa?”
”Mm…”
James yritti pyyhkiä kahvitahroja paidaltaan onnistumatta kuitenkaan kovin hyvin. Molemmat säikähtivät, kun ovikello soi.
”Sanoiko Katie, että hän tulee tänä aamuna?” täti kysyi. James pudisti päätään ja kiirehti avaamaan ovea.
Katie väläytti vinon hymyn, kun ovi aukesi. Hänellä oli yllään vaaleat housut ja siisti kauluspaita, kaulaan oli kietaistu elegantti huivi ja päälaelle oli aseteltu baskeri, vinoon tietenkin.
James naurahti.
”Mistäs päin nyt tuulee?” hän kysyi.
”Väärästä suunnasta, hiukset menivät ihan sekaisin tuossa matkalla”, Katie sanoi närkästyneen näköisenä ja työntyi rappukäytävästi sisälle asuntoon.
”Huomenta Katie”, Cata-täti sanoi ja kaatoi tyhjään kuppiin kahvia. Tyttö istui heidän seuraansa pöydän ääreen ja nappasi yhden voisarven.
”Mitäs te meinasitte tänään tehdä?” täti jatko kyselyä.
”Minä ajattelin näyttää Jamesille yhden upean paikan”, Katie sanoi ja vilkaisi Jamesia kysyvästi. Poika väläytti hänelle vinon hymyn.
”Kuulostaa kivalta”, Cata-täti kommentoi mutta jostain syystä vilkaisi veljenpoikaansa terävästi. Katie joi nopeasti kahvinsa ja nousi seisomaan. James seurasi esimerkkiä.
”Katie, mene sinä vain edeltä, minulla on yksi tärkeä asia Jamesille”, Cata-täti sanoi yhtäkkiä.
Tyttö vilkaisi ystäväänsä kummastuneena mutta livahti ulos ja sulki oven perässään.
”James”, täti aloitti. ”Minusta tuo sinun touhusi alkaa näyttää aika pahalta.”
James kohotti kulmiaan.
”Mikä touhu?”
”Ymmärrän, että haluat olla Katien kanssa, mutta muista, että sinulla on Lily. Jos olet ihastunut Katieen, kerro se Lilylle.”
James tyrskähti.
”Minä yritän vaan kerätä täältä kavereita, että voin kertoa kaikille miten upeaa täällä on ollut. En ole ihastumassa Katieen. Saanko nyt mennä?”
Vaikka poika kuulosti vakuuttavalta, hänestä tuntui että hän silti jostain syystä valitti. Oliko hän todellakin ihastumassa Katieen?
”Juu, toki. Pidä hauskaa”, Cata-täti sanoi mahdollisimman ystävällisesti mutta silti hän oli huolissaan, kun ovi sulkeutui ja asuntoon lankesi hiljaisuus.
Nainen vilkaisi pöydän nurkalla nököttävää roskaposti pinoa ja sen enempää sitä selaamatta huitaisi mainokset roskakoriin.
Päätään pudistellen hän lähti silittämään Jamesin kauluspaitoja eikä huomannut ollenkaan Englannista lähetettyä kirjettä, joka lojui roskakorissa.

¤¤¤

”Minne me olemme menossa?”
James yritti pysyä Katien perässä, joka melkein juoksi eteenpäin ruuhkaista katua pitkin. Tytön posket punoittivat ja hiukset hulmusivat tuulessa.
”Yhteen paikkaan”, tyttö sanoi silmät salaperäisesti tuikkien ja jatkoi matkaansa. Lopulta hän pysähtyi ränsistyneen rakennuksen eteen ja koputti kolmesti oveen.
Lahoamispisteessä oleva ovi avautui narahtaen ja Katie veti Jamesin perässään sisälle ummehtuneen hajuiseen eteiseen.
Emmy seisoi heidän edessään samantyylisissä vaatteissa kuin Katie.
”Kiva, kun pääsitte tulemaan”, hän sanoi englanniksi ja lähti johdattelemaan kaksikkoa pois eteisestä. James vilkuili ympärilleen, kun he kävelivät viileää käytävää pitkin. Seinät olivat betoniset ja melkein hohkasivat kylmyyttä. Poika kietoi hupparia paremmin päälleen ja kiristi askeliaan, että ei jäisi tytöistä jälkeen.
Lopulta he pääsivät käytävän päähän ja Emmy avasi heille sen päässä olevan oven.
Oven takaa paljastui upea, pyöreän muotoinen huone, jonka seinät olivat lämpimän oranssit ja niitä koristi suuret ikkunat, joista näkyi melkein koko Pariisi.
”Olemme aika korkealla”, Katie kommentoi ja hymyili Jamesille ilkikurisesti. Poika nyökkäsi vakuuttuneena. Hän ei ollut edes tajunnut, että he käytävää edetessään olivat koko ajan nousseet ylöspäin.
Louis ilmestyi melkein heti heidän jälkeensä huoneeseen.
James veti Katien vähän sivumpaan.
”Tietävätkö he, että olet..?” hän kuiskasi. Katie pudisteli päätään ja painoi etusormen huulilleen merkiksi, että myös James tajuaisi olla hiljaa.
Poika nyökkäsi.
”Mitä te supattelette?” Emmy kysyi leveästi hymyillen.
Katie ja James vilkaisivat toisiaan muka yllättyneen näköisenä.
”Ei me mitään supatella”, Katie sanoi ja huitaisi kättään. James nyökkäili hänen vierellään. Jostain syystä tuntui kauhean vaikealta olla siinä, Katien vieressä, kaikkien Cata-tädin sanojen ja muun tapahtuneen jälkeen.
Tyttö vilkaisi häntä kirkkaansinisillä silmillään ja poika päätti olla murehtimatta tulevaa.
Kaikki menisi miten menisi.

¤¤¤

Lily avasi silmänsä ja räpytteli muutaman kerran. Hän oli yhä sairaalasiivessä. Tyttö kohottautui hieman ja yritti hillitä päänsärkyään. Sahalaidat olivat hävinneet, mutta päätä taas särki enemmän kuin ennen.
Matami Pomfrey ilmestyi hänen sänkynsä viereen.
”Mitä tapahtui? Missä Tim on?” Lily kysyi typertyneenä.
”Sinä pyörryit. Tim lähti melkein heti sen jälkeen, kun menetit tajuntasi”, sairaanhoitaja vastasi kokeillen tytön otsaa.
”Ahaa.”
Lilyllä oli vieläkin omituinen olo. Hän pudisteli päätään, mutta se sai vaan päänsäryn pahentumaan.
”Aivotärähdys ei parannu heti. Odota, haen sinulle lääkettä”, matami Pomfrey sanoi ja katosi hetkeksi ennen kuin palasi hopeisen pikarin kanssa.
”Miten Annie voi?” Lily kysyi, kun sai pahanmakuisen liemen nieltyä.
”Heräsi tänä aamuna. Voitte tavata, jos haluat.”
Lily pudisti varovasti päätään.
”Ei tarvitse.”
Matami Pomfrey kohautti olkiaan.
”Sano, jos muutat mielesi”, hän sanoi ja häipyi. Lily huokaisi ja sulki silmänsä. Hän yritti nukkua, mutta ajatuksen pyörivät hänen päässään semmoista vauhtia, että tyttö ei saanut unenpäästä kiinni.
Iltapäivällä verhot hänen sänkynsä ympäriltä vedettiin sivuun ja Tim istui hänen sänkynsä laidalle.
”Oletko ihan ok?” poika kysyi ja hymyili toisella suupielellään kuin peläten, että Lily taas yhtäkkiä pyörtyisi.
”Suurin piirtein”, Lily vastasi.
”Mitä tuo tarkoittaa?” Tim kysyi.
”No, kaikki on muuten hyvin, mutta jos olisin täydellisen ok, en makaisi sairaalasiivessä.”
Tim hymyili pienesti.
”Tiedätkö muuten ollenkaan mitä Annielle kuuluu?” hän kysyi. Lily pudisti päätään.
”Me riitelimme Annien kanssa… siksi me myös olemme täällä molemmat. Entäs Alison, hän ei ole käynyt täällä ollenkaan?”
”Kuulin jostain, että hänen isänsä on alkanut tutkia hänen äitiinsä ja siskoonsa liittyviä juttuja ja Alisonilla on ollut kiirettä sen asian kanssa.”
Lily nyökkäsi ja puri alahuultaan. Tim liikahti vaivaantuneen oloisena.
”Tukiopetus ei taida onnistua vähään aikaan?” hän hymähti.
”En usko… mutta kyllä sinä pärjäät.”
Tyttö hymyili mutta kaikesta huolimatta Tim huomasi, että tämä kaipasi lepoa.
”Minä jätän sinut nyt lepäämään, nähdään myöhemmin.”
Poika sipaisi Lilyn poskea ja nousi seisomaan.
”Odota”, tyttö sanoi ja tarttui pojan kädestä.
”Tietääkö James tästä?”
”Totta kai, lähetin hänelle kirjeen sen sinut pyörtymisesi jälkeen.”

Lily yritti hymyillä mutta silmät painuivat koko ajan kiinni.
”Olen pahoillani siitä… Tim.”
”Kauniita unia”, poika kuiskasi, mutta tyttö oli jo nukahtanut.

¤¤¤

”Mistä sinä päättelet, että minä olen vieläkin ihastunut Jessieen?”
Sirius ja Meg tuijottivat toisiaan silmiin. Muut oppilaat hälisivät taustalla, mutta kumpikaan ei kiinnittänyt mitään huomiota ihmismassaan.
Megiä pelotti.
”Äh, kyllä minä tiedän, että et, minä vaan…” tytön ääni hiipui. Sirius näytti vaivaantuneelta.
Sitten, sanaakaan sanomatta, poika kääntyi ja jatkoi nopeatahtista kävelyään oikeaa luokkaa kohti.
”Sirius!” Meg tiuskaisi hänen peräänsä, mutta poika ei pysähtynyt.
”Sirius!” tyttö huusi uudestaan ja lähti juoksemaan tämän perään, mutta ihmiset tukkivat hänen tiensä ja tönivät häntä, joten Sirius katosi pian näköpiiristä.
”Kiitos vaan!” Meg tiuskaisi nuoremmalle tytölle, joka vahingossa astui hänen jalalleen. Pikkutyttö melkein purskahti itkuun ja huultaan purren juoksi äkkiä pois.
”Paha päivä?”
Remus seisoi hänen edessään myötätuntoisen näköisenä, kantaen huojuvaa kirjapinoa. Meg nappasi päällimmäiset kirjat jotka olivat vaarassa tippua ja puristi huulensa tiukaksi viivaksi.
”Minä en tajua miehiä”, hän sähähti.
”Mitä Sirius on taas tehnyt?” Remus kysyi.
”Miten niin taas?”
”No… Sirius ei ole tyttöjen joukossa se luotettavin poikaystävä ehdokas, pikemminkin sellainen… pika poikaystävä”, poika vastasi.
”Eli hän on seurustellut ainakin viiden tämän koulun tytön kanssa?” Meg kysyi.
”Oikeastaan… ainakin viidenkymmenen.”
Se nyt tästä vielä puuttuikin. Meg ei halunnut olla yksi nimi Siriuksen tuhottoman pitkässä tyttöystävälistassa, hän halusi olla pojan ainoa rakkaus, nainen, jonka kanssa tämä menisi isona naimisiin ja saisi lapsia.
Mutta eihän hän tietenkään pärjäisi draamakuningatar Jessielle, joka kietoi kaikki pikkusormensa ympärille.
Ja ilmeisesti nyt Siriuksenkin.
”Missä Alison on?” tyttö kysyi kääntääkseen ajatuksensa muualle.
”Hän pyysi rehtorilta lomaa ja lähti vähäksi aikaa kotiin. Hänen isänsä taitaa olla romahduspisteessä”, Remus vastasi hieman surullisen näköisenä.
Meg ei sanonut mitään, puristi vaan huulensa taas viivaksi ja seurasi Remusta liemien luokkaan.
Sirius istui jo paikallaan, hän tuijotti suoraan eteensä eikä edes vilkaissut ovelle, vaikka tunnisti varmasti Megin ja Remuksen äänet.
Remus ilmeisesti huomasi tytön alaspäin kääntyneet suupielet nimittäin hän hymyili lohduttavasti.
”Minä puhun hänelle.”
”Kiitos, Remus, mutta ei sinun tarvitse.”
”Minä teen sen mielelläni.”
Meg hymyili vinosti ja käveli pää painuksissa omalle paikalleen. Hän tuijotti Siriuksen takaraivoa ja toivoi, että olisi voinut tappaa pojan pelkällä katseella.
Jessie kaahasi luokkaan tyylikkäästi viimeisillä minuuteilla ja istui Siriuksen viereiseen pulpettiin. Meg näki niinkin kaukaa, että he puhuivat toisilleen, eivätkä välttämättä kovin ystävällisesti.
Tyttö puri alahuultaan ja teki päätöksen.
Hän tiesi, että tulisi katumaan sitä, mutta ei halunnut aina jäädä tossun alle.

¤¤¤

James ja Katie olivat molemmat melko hiljaisia, kun he lähtivät kävelemään kotiin päin. He kävelivät niin lähellä, että heidän käsivartensa hipaisivat välillä toisiaan.
James puristi kätensä nyrkkiin ja vilkaisi kerrostaloa, jossa Katie asui. He pysähtyivät sen eteen ja vilkaisivat toisiaan.
”James…” Katie aloitti mutta hiljeni sitten huultaan purren.
”Katsos James, kun…” hän aloitti taas mutta hiljeni samalla tavalla kun äsken. Lopulta tytön kasvoille ilmestyi päättävä ilme ja hän kohottautui varpailleen.
James hämmästyi, kun tytön pehmeät huulet painuivat hänen omilleen. Silti poika ei työntänyt häntä pois, vaan vastasi varovaiseen suudelmaan hämmästyneenä.
Molemmat säpsähtivät samaan aikaan irti toisistaan ja laskivat katseensa nolona maahan.
”Joo, nähdään”, Katie selitti posket hehkuen ja kääntyi nopeasti.
”Nähdään”, James sanoi hitaasti ja tuijotti hetken tytön perään, ennen kuin työnsi kädet taskuun ja lähti kävelemään kotiin päin.
Huulia poltteli, kun hän ajatteli Katieta. Lily työntyi hänen mieleensä kaiken muun ohi ja poika olisi halunnut lyödä itseään. Mitä hän nyt tekisi? Hänen ja Katien suhde saattaisi kehittyä eteenpäin aivan huomaamatta jos he viettäisivät enemmän aikaa yhdessä. Ja Lily…
Poika pudisteli päätään ja kokeili kerrostalon ovea. Se oli lukossa. Poika kaivoi avaimia taskustaan ja avasi lasisen oven. Rappukäytävässä haisi palaneelta, poika nyrpisti nenäänsä ja jatkoi matkaansa kädet taskussa ullakkokerrokseen.
Hän naksautti lukon auki ja astui sisälle asuntoon.
”James, tule katsomaan mitä löysin oven takaa!” Cata-täti hihkaisi keittiöstä. James ripusti avainnippuna naulakkoon ja kurkkasi keittiöön. Annabel istui pöydän ääressä, teemuki kädessään ja hymyili pienesti serkkunsa nähdessään. Hän näytti jotenkin kuluneelta, hiuksista oli hävinnyt kiilto eivätkä silmissä enää palanut iloisesti vilkkuvat tähdet.
”Hei”, hän sanoi. Ranskalainen aksentti oli kulunut kokonaan pois.
”Hei.”
James vilkaisi epävarmasti Cata-tätiä, joka näytti jotenkin anelevalta. Poika yritti tavoitella kelmivirnistystään, se oli ranskassa hävinnyt melkein kokonaan. Annabel tyrskähti itkuisen kuuloisesti ja otti ison ryypyn teetään.
”Tosi kiva nähdä”, poika sanoi ja istui pöydän ääreen. Hän nappasi nopeasti keksin ja jyrsi sitä hiljalleen.
”Mitä Tylypahkaan kuuluu?”
Annabel kohautti olkiaan.
”Kai ihan hyvää.”
”Oletko jutellut Siriuksen, Remuksen ja Peterin kanssa?” James jatkoi kyselyään.
”En erityisemmin.”
Tytöstä ei ilmeisesti saanut mitään irti, joten poika huokaisi.
”James, viitsitkö tulla minun kanssani katsomaan yhtä juttua makuuhuoneesta, sänky on romahduspisteessä”, Cata-täti kiirehti sanomaan.
James kohotti kulmiaan. Täti olisi saanut sängyn varmasti korjattua helpommin ilman sähläävää poikaa.
Kaksikko käveli makuuhuoneeseen ja Cata-täti kurkisti vielä keittiöön.
”Odota hetki, kulta, tulemme aivan kohta!” hän huikkasi ja sulki oven vilkaisten sitten Jamesia.
”En tiedä mikä hänellä on”, nainen kuiskasi hermostuneen näköisenä. ”Hän ei ole puhunut juuri mitään sen jälkeen kun tuli… mitä minun pitäisi tehdä?”
James päätteli, että hän ei kuitenkaan odottanut vastausta joten pysyi hiljaa.
”No, on tässä toinenkin ongelma”, Cata-täti jatkoi. ”Tämä asunto on todellakin liian pieni kolmelle ihmiselle.”
Lause jäi leijumaan ilmaan. James käänsi sen nopeasti mielessään: jonkun oli lähdettävä tai heidän olisi hankittava isompi asunto.
”Minä voin lähteä takaisin Englantiin.”
Sanat livahtivat pojan huulilta ennen kuin hän ehti estää itseään. Cata-tädin kasvoille levisi samalla helpottunut mutta surullinen ilme.
”James-kulta, ei sinut tarvitse, voimme hommata isomman asunnon.”
”Hei, sinä tiedät varsin hyvin, että sinulla ei riitä rahat isompaan”, James sanoi virnistellen. ”Kaiken lisäksi minulla alkaa olla ikävä kavereita ja tietysti Lilyä.”
Cata-täti huokaisi.
”No, jos sinä todella tahdot. Minä voin nukkua tämän yön sohvalla, niin Annabel pääsee nukkumaan tänne ja sinä tietysti omassa sängyssäsi…”
”Minä voin nukkua sohvalla”, James tarjoutui.
Cata-täti nauroi kuplivasti.
”Sopii minulle. Hommaan sinulle huomenna ne lentoliput”, hän sanoi.
James virnisti. Huomenna olisi sunnuntaina ja parhaimmassa tapauksessa hän pääsisi pois jo maanantaina.
Katielle hän jättäisi kirjeen ja pahoittelisi kaikesta, mitä oli tapahtunut.
Ja Lilylle hän ei kertoisi mitään Katiesta eikä muistakaan sekoiluistaan.

¤¤¤

Lily ei voinut viivyttää sitä enää kauempaa. Hän seisoi epävarmana Annien sänkyä piirittävien verhojen takana ja liikahteli levottomasti. Päässä humisi ja käsivarteen koski, mutta hän ei halunnut paeta, kun oli jo päässyt siihen asti.
Lopulta hän raotti sen verran verhoa, että sai kurkattua sisälle. Annie makasi kalpeana sängyllään ja luki lehteä käännellen sivuja vasemmalla kädellään. Oikea oli kipsattu ja samoin toinen jalka.
”Hei”, Lily sanoi yrittäen kuulostaa urhealta. Silti hänen äänensä värähti hieman.
Annie käänsi sinisten silmiensä pistävän katseen Lilyyn ja jostain syystä hänen suunsa levisi hymyyn. Se ei ollut edes ivallinen hymy, vaan jopa ystävällinen.
”Lily”, hän sanoi ja vilkaisi tytön käsivartta. Hänen suupielensä kääntyivät hiukan alaspäin.
”Anteeksi, anteeksi kauheasti”, hän sanoi ja vilkaisi vieressä seisovaa tyttöä katuvasti. ”Olen niin pahoillani, että minun piti riehua sillä tavalla. Kuulin, että koko makuusali romahti.”
Lily nyökkäsi.
”Niin, Jessie, Alison ja Meg nukkuvat poikien makuusalissa.”
Annie puri alahuultaan.
”Tämä on ihan minun vikani”, hän huokaisi.
”Ja minun”, Lily muistutti.
”Se oli meidän molempien vika”, Annie huokaisi ja naurahti sitten. ”Me olemme kyllä idiootteja.”
Toinen tyttö hymyili vinosti.
”Niin olemme.”
”Ja kaikki Jamesin takia! Olin vaan niin mustasukkainen sinulle, olen tottunut olemaan Jamesin ykköstyttö ja nyt kun sinä tulit kuvioihin…”
”Sinä olet yhä hänen ykköstyttönsä”, Lily kiirehti sanomaan.
”Tai sitten me jaamme sen sijan”, Annie ehdotti hymyillen.
Molemmat hymyilivät toisilleen ja Lilyn oli pakko halata tätä.
”Minulla oli niin ikävä sinun ystävyyttäsi.”
”Minullakin sinun. Milloin pääset pois täältä?”
”Huomenna… Minusta on vähän outoa, että Jamesista ei ole kuulunut mitään”, Lily sanoi ja istahti sängyn laidalle.
”Äidistäkään ei ole. Eikä kyllä Annabelistäkään”, Annie sanoi ja mutristi suutaan. ”Tosi outoa.”
”Kirjoitan heti huomenna Jamesille ja kysyn syytä”, Lily lupasi ja pomppasi seisomaan, kun matami Pomfrey ilmestyi verhon raosta sängyn vierelle.
”Kappas”, hän sanoi ilahtuneen näköisenä. ”Olette taas ystäviä.”
”No niin me taidamme olla”, Annie sanoi.
”Olen pahoillani, että keskeytän juttu hetkenne, mutta on lääkkeidesi aika. Ja kuten tiedät, ne nukuttavat.”
Annie vilkaisi Lilyä pahoittelevan näköisenä.
”Jutellaan huomenna lisää, jooko?”
Tyttö nyökkäsi ja sipaisi vielä Annien kättä nopeasti.
”Nähdään”, hän sanoi ja häipyi oman sänkynsä luokse mieli huomattavasti kevyempänä kuin äsken.
Asiat näyttivät taas menevän ylämäkeen.

------------------

A/N2 Laadusta en ole varma, mutta kiva kun sain tämän nyt tänne. :p kommentoikaa, kommentoikaa. ;D


~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 15.osa 22.2!!!
« Vastaus #23 : Maaliskuu 06, 2009, 15:57:08 »
ooooij, näin paljon kommentteja. 8)

tulitikkutyttö: Kiitos kommentista. : > Nosiis... tuosta onnettomuuskohdasta tuli tosiaankin vähän omituinen, piti kirjoittaa siitä dramaattisempi mutta sitten en jaksanut. Toivottavasti se kelpaa tuollaisena. Ja Siriuksen ja Jessien välillä on... no, se selviää tässä seuraavassa luvussa. ;D Emmy ja Loius eivät olekkaan mitään keskeisiä henkilöitä, niin en viitsinyt kirjoittaa mitään pitkiä juttuja heistä, ne menevät vaan tuossa sivulla. Ja kiva kun pidit. (: En vielä tiedä, monta osaa tulee, uskoisin että ainakin viisi vielä? En ole varma. Ja tuo kommentti ei ollut ollenkaan sekava, ihan ymmärrettävä. Ja ole hyvä luvusta, kiitos sinulle vielä kerran kommentista. :D

Cassie: Kiva kun tulit kommentoimaan. (: Minustakin Sirius ja Jessie ovat parempi pari, mutta se vasta olisikin tylsää jos Tylypahkan naistenmies seurustelisi koko ficin ajan saman tyypin kanssa. Mutta lupaan vielä romantiikkaa Siriuksen ja Jessien välillä. ;> Tosiaan, Alisonista aika moni on sanonut samaa, mutta yritän nyt ujuttaa vihjeitä hänen äitinsä ja siskonsa kuolemasta tähän seuraavaan osaan. Katsotaan  nyt tajuaako joku. : D Mutta tosiaan, yritän syventää sitä hahmoa jos johonkin väliin saan ujutettua tekstiä siitä. Niin, Katien, Jamesin, Lilyn ja Timin välillä tulee nyt olemaan vähän noita suhdesotkuja tässä. :D Mutta kiitos siis sinullekin kommenista.

Kurnuttaja: Juu, minäkin luin yhteen aikaan kelmificcejä niin paljon, että olin ihan sekaisin päästäni, eli ei haittaa vaikka nimet ja tämmöiset jutut menisivät sekaisin. :> En tiennytkään että ihmiset odottavat tähän ficciin jatkoa. o.O kummallista ajatella. : D Lily saa ehkä tietää Katiesta, en tiedä vielä. ;> Ja ihan kivoja ideoita sinulla, voisinkin tehdä niin, että Katie tapaa Siriuksen... enpä tiedä vielä. Ja tässähän tuli aika äkkiä jatkoa, vai mitä? : D Hihii, no kiitos kuitenkin kommentista ja tule uudestaankin. :D

Velia: Oikeastaan kun luin tuon Annie/James/Katie vinkkisi, meinasin oikeasti kirjoittaa semmoisella parituksella, mutta muutin mieleni. :D Menisi koko juoni sekaisin. Jeeps, minäkin katsoin sen World Trade Center elokuvan, eikä ollut kovin hyvä. Uskon, että katon romahdus oli siihen verrattuna laimea. Minusta on hauska kirjoittaa, että kaikille henkilöille sattuu jotain. Ja Annien sattumisesta siis oli yhtä hauska kirjoittaa. Kolmiodraamaa tässä ficissä vielä tulee, mutta ei ehkä ihan A/J/K parituksella. Katsoo nyt. Kiitosta kommentista.

Nooraijai: Juuu, kirjoitusvirheitä tulee kun kirjoitan vauhdilla, huomautelkaa jos löydätte sellaisia niin korjailen jos jaksan. 8D Juu, tämä on ihan normaali kelmific kaikkine kliseineen ja niin edespäin. Ja James palaa Englantiin nopeasti. :D Eli siiiiis... sain paljon viestistäsi irti ja kiva jos kommentoisit uudestaankin. : D

A/N Eli siis vielä suuuuuuri kiitos kaikille jotka kehtasivat kommentoida ja uutta osaa kehiin vaan. : D
Lisää yhtä paljon yhtä ihania kommentteja. ;>

-----

16.osa-Paluu

James puristi istuimensa käsinojia ja puri huultaan. Hän kammosi lentämistä lentokoneella, se oli inhottava kone, joka saattoi pudota milloin vain. Matka olisi sujunut paljon mukavammin luudalla.
Poika pudisti päätään ja maistoi kokistaan. Lentokoneessa ei edes tarjottu tuliviskiä, kurpitsamehua eikä suklaasammakoita.
Jäykästi hymyilevä lentoemäntä tuli kysymään halusiko poika vielä jotain, mutta tämä pudisti äkkiä päätään ja toivoi, että he olisivat äkkiä Englannissa.
James oli jättänyt Katien postilaatikkoon kirjeen, jossa oli pahoitellut kaikkea tapahtunutta. Hän tiesi, että tyttö suuttui hänelle ja varmasti hirttäisi hänet mahdollisimman hitaasti ja kivuliaasti kun he seuraavan kerran näkisivät.
Silti hänellä oli jotenkin helpottunut olo. Minuutti minuutilta Lily oli lähempänä ja Katie kauempana.
James pudisti päätään ja joi juomansa loppuun. Hän nojautui taaksepäin ja ennen kuin huomasikaan, oli jo unessa.
Poika heräsi vasta, kun kone lähti laskeutumaan. Hän hätkähti ja vilkaisi viereisellä istuimella istuvaa naista, joka näytti melkein pakokauhuiselta ja oli kalpea kuin lakana. Tai melkein päätön Nick.
”Oletko kunnossa?” James kysyi ystävällisesti. Nainen mulkaisi häntä pahasti ja sulki silmänsä, kun kone laskeutui kiitoradalleen.
Lentoemäntä toivotti vielä hyvää päivänjatkoa, kun James käveli hänen ohitseen. Poika virnisti vinosti ja käveli sisälle lentokentän aulaan.
Rouva Potter lennähti salamana ruukkukasvin takaa poikansa kaulaan.
”Voi James!” hän hihkaisi ja oli murtaa poikansa kylkiluut. ”Minulla on ollut niin ikävä sinua!”
”Äiti, ihmiset katsovat”, James mutisi mutta rutisti silti äitiään lujasti. Herra Potter virnuili heidän vierellään ja kaappasi poikansa halaukseen heti kun rouva Potter päästi irti.
”No, miten Ranskassa meni?”
James mietti hetken ennen kun vastasi virnuillen.
”Tosi hyvin.”
”Oliko hyvännäköisiä tyttöjä?” isä kiusoitteli.
”Jamesilla on Lily”, rouva Potter huomautti ja lähti raahaamaan poikaa kohti hihnaa, jossa jo liukui erilaisia matkalaukkuja.
Kun äiti ei nähnyt, James kääntyi iskemään isälleen silmää. Hän kertoisi kaiken myöhemmin.

¤¤¤

Lilyllä oli jotenkin orpo olo, kun hän asteli oleskeluhuoneeseen Siriuksen kanssa. Sirius oli välttämättä halunnut tulla hakemaan hänet, ehkä hän tunsi syyllisyyttä kun ei ollut muuten melkein ollenkaan käynyt katsomassa parhaan kaverinsa tyttöystävää.
”Katsokaa kaikki, kuka on palannut takaisin elävien kirjoihin!” Sirius hihkui ja veti Lilyn kainaloonsa. Melkein kaikki oleskeluhuoneessa norkoilevat rohkelikot puhkesivat taputuksiin ja jotkut vihelsivät.
Lily tunsi punan nousevan poskilleen ja tökkäsi poikaa kyynärpäällä kylkeen.
”Anteeksi vaan, mutta haluaisin vaan lepäämään ja – ”
Lause jäi kesken, kun Tim loikkasi ihmisjoukosta paikalle.
”Ai, sinä pääsit jo tänään pois sieltä”, poika sanoi. Sirius vilkaisi tätä jotenkin omituisesti ja käänsi sitten katseensa Lilyyn.
”Minä voin saattaa sinut makuusaliin”, hän sanoi.
”No, jutellaan huomenna”, Tim mutisi. Lily jotenkin sääli häntä mutta seurasi silti Siriusta makuusaliin ja mulkaisi häntä vihaisesti.
”Mikä sinua vaivaa?”
”Ei mikään”, Sirius sanoi viattoman näköisenä ja osoitti Jamesin sänkyä. ”Voit nukkua tuossa, James ei kuitenkaan tule takaisin lähiaikoina eikä tänne mahdu lisää sänkyjä.”
”Olit kauhean tyly Timiä kohtaan”, Lily huomautti huomioimatta ollenkaan Siriuksen epätoivoisia yrityksiä kääntää puheenaihetta muualle.
”Lupasin Jamesille, että pidän sinusta huolta. Ja Timistä näkee kilometrien päähän, että hän pitää sinusta liikaa”, Sirius sanoi.
”Me olemme vaan ystäviä”, tyttö huokaisi ja laittoi kätensä puuskaan.
”Tuo oli todella klisee lause, Evans”, Sirius huomautti ja nytkäytti päätään lipastoa kohti. ”Kaikki vaatteesi ovat tuolla, minä lähden pitämään hauskaa. Lepää vaan rauhassa.”
Ovi kolahti ja Sirius pakeni makuusalista.
Lily oli jostain syystä niin ärtynyt, että ei pystynyt lepäämään. Hän käveli ympyrää, katseli ympärilleen makuusalissa, penkoi laatikoita ja viskasi herätyskellon seinään. Sen osat levisivät lattialle ja ärsyttävä ääni sai päätä jomottamaan.
Tyttö vilkaisi peiliin. Siteet oli poistettu hänen päänsä ympäriltä, mutta otsassa oli ruhje, joka maastoutui kyllä taitavasti hiusten punaiseen väriin. Käsivartta ympäröi vielä sideharso, mutta senkin sain viikon päästä ottaa pois.
Lily huokaisi ja istahti sängylle. Hänellä oli enemmän ikävä Jamesia kuin koskaan.
Eikä hän millään jaksaisi odottaa kesälomaan asti. Tyttö hautasi kasvonsa tyynyyn.
”Olen tulossa hulluksi…” hän mutisi itsekseen ja kaatui makaamaan selälleen. Ajatukset pyörivät hänen päässään hurjaa vauhtia, kunnes rauhoittuivat ja tyttö viimein nukahti.

¤¤¤

”Sirius.”
Poika hätkähti, kun kuuli hiljaisen äänen viereltään. Hän tiesi, että oli juonut muutaman tuliviski lasillisen liikaa ja katseen kohdistaminen oli vaikeaa.
Meg vilkuili poikaa samaan aikaan ujon ja itsevarman oloisesti.
”Hei”, Sirius sanoi kuulostaen jopa olevansa ihan selvin päin. Tyttö vilkaisi häntä ripsiensä alta.
”Voitaisiinko jutella hetki?”
”Totta kai.”
Poika loikkasi sohvan selkänojan yli ja horjahti hieman, mutta Meg piti häntä pystyssä. He molemmat olivat hiljaa, kun kävelivät ulos oleskeluhuoneesta, uteliaiden ja juorujenhaluisten korvien ulottumattomiin.
”Sirius”, Meg aloitti. Hän tuijotti kattoa ja veti syvään henkeä ennen kuin käänsi katseensa pojan silmiin. ”Me emme voi jatkaa näin?”
Poika vastasi silmiään räpäyttämättä katseeseen.
”Miten ’näin’?”
”Sirius, minä pidän sinusta todella, todella paljon, mutta en voi seurustella sellaisen ihmisen kanssa, joka on ihastunut johonkin toiseen tyttöön.”
”Minä en ole ihastunut – ”
Nähdessään Megin vihaisen ilmeen, Sirius lopetti lauseensa kesken ja napsautti suunsa kiinni.
”Hei, ei muistella pahalla. Sinä ja Jessie sovitte paljon paremmin toisillenne kuin me kaksi”, tyttö totesi. ”Ja se on ohi nyt.”
Hän kääntyi dramaattisesti mustat hiukset heilahtaen ja jätti Siriuksen seisomaan typertyneenä keskelle käytävää.
”Vihdoinkinko se aivotoiminta lakkasi pelittämästä, Musta?” ivallinen ääni kysyi hänen takaansa.
Poika kääntyi katsomaan Jessietä, joka tuijotti takaisin pää kallellaan. Sirius voihkaisi.
”Tämä on jo hieman liikaa”, hän mutisi.
Tyttö kohotti kevyesti kulmiaan.
”Osaat ilmeisesti vielä puhua. Olen kuullut, että kun harjoittelee kovasti, niin kyllä ne aivot alkavat taas toimimaan, mutta taitaa olla myöhäistä sinun kohdallasi.”
”Hah, hah”, Sirius tokaisi kuivasti ja lähti marssimaan muotokuva-aukkoa kohti. Hän pysähtyi Lihavan leidin eteen, joka hymyili leveästi.
”Punkpore”, poika mutisi. Taulu heilahti sivuun.
”Odota!” Jessie kiljaisi hänen peräänsä ja kirosi saman tien korkokenkiään. ”Leidi, älä sulkeudu vielä!”
Taulu pysyi kohteliaasti auki, kun tyttö kömpi sisälle oleskeluhuoneeseen, mutta Sirius oli jo kadonnut ihmisvilinään.
Jessie potkaisi korkokengät jalastaan ja juoksi avojaloin poikien makuusaliin. Lily oli nukahtanut poikittain Jamesin sängylle ja lattialla oli rikkinäinen herätyskello. Remus istui lukemassa kirjaa omalla sängyllään ja Peterin jalat näkyivät sängyn alta.
”Mitä täällä tapahtuu?” Jessie kysyi ja sipsutti omalle sängylleen.
”Peter etsii sukkiaan”, Remus sanoi matalalla äänellä. Hän ei halunnut herättää Lilyä. Peter hinasi itsensä pois sängyn alta ja aivasti pölyn takia. Sukkia hän ei ollut löytänyt.
Jessie istui sängylleen ja veti jalat alleen. Hän vilkuili vuoroin poikia, vuoroin Lilyä ja lopulta huokaisi.
”Tiedättekö missä Sirius on?”
”Oleskeluhuoneessa?” Remus ehdotti.
”Niin, voi olla…”
Jessie huokaisi. Hänellä oli kärsimätön olo. Aika kului hitaasti. Jossain vaiheessa Meg raahautui makuusaliin, hänen silmänsä olivat punaiset ja turvonneet ja näytti kun hän olisi itkenyt. Lopulta, kun kaikki jo nukkuivat, Sirius ilmestyi paikalle, varoen herättämästä ketään.
Silti Jessie oli hereillä ja hän hiljaa kuunteli, miten Siriuksen sängyn vieressä laudat narahtelivat ja miten pojan hengitys lopulta tasaantui ja muuttui hiljaiseksi kuorsaukseksi.

¤¤¤

”Oletko varma, että haluat lähteä jo Tylypahkaan?”
James heitti pöydän yli silmäyksen äitiinsä, joka näytti huolestuneelta ja surulliselta. Hän ei halunnut luopua pojastaan, heti kun oli saanut hänet takaisin.
”Minulla on ikävä kelmejä ja muita”, poika sanoi ja ryysti kahvikuppinsa loppuun.
”Olisit ollut nyt edes pari päivää kotona”, rouva Potter yritti vielä, mutta James ei edes harkinnut sitä. Hän halusi Tylypahkaan mahdollisimman nopeasti.
”No, joko olet valmis?”
Herra Potter oli luvannut ilmiintyä Jamesin kanssa Tylyahoon, josta hän voisi kävellä koululle.
”Juu, olen.”
James pomppasi seisomaan ja suikkasi äitinsä poskelle suukon.
”Nähdään”, hän huikkasi.
”No nähdään vaan”, rouva Potter sanoi hieman nyrpeän oloisena. James seurasi isäänsä niin sanottuun ilmiintymishuoneeseen ja sulki silmänsä.
Seuraavan kerran kun hän avasi ne, he seisoivat keskellä lumista kylää. Muutama nainen vilkaisi heitä kummissaan mutta kävelivät ohi pitäen hatuistaan kiinni, että tuuli ei vienyt niitä.
”Minun pitää joutua töihin. Pidä itsestäsi huolta, poika”, herra Potter sanoi ja vilkaisi Jamesia tuuheiden kulmiensa alta.
”Totta kai, isä.”
He halasivat nopeasti ja James lähti raahaamaan matka-arkkuaan Tylypahkan linnaa kohti, kun taas herra Potter hävisi poksahtaen muualle.
Lunta tuprutti koko ajan naamalle. Poika yritti nykiä kaulahuiviaan ylemmäs, mutta se oli vaikeaa, kun piti samalla raahata matka-arkkuaan mukana eikä hän halunnut pysähtyi. Lily oli enää vain muutaman metrin päässä.
Kun James ilmestyi aulaan, kaikki olivat jo hävinneet tunneilleen. Hän pudisti enimmät lumet viitastaan ja lähti nopeasti pomppimaan portaita ylös kohti rohkelikkojen oleskeluhuonetta.

¤¤¤

Lily hätkähti, kun suihkusta iskeytyi hänen iholleen jääkylmää vettä mutta se lämpeni nopeasti. Kaikki olivat lähteneet jo tunneilleen, mutta hänellä oli vielä yksi päivä vapautusta koulusta ennen kuin normaali arki taas alkaisi.
Tyttö väänsi suihkun hanan pois päältä ja kietoutui paksuun pyyhkeeseen. Hän ehti juuri ja juuri makuusalin puolelle kun ovi avautui ja tuttu pörröinen pää kurkisti sisälle.
Lilyn suu loksahti auki. Samoin Jamesin. Poika tuijotti punaiseen pyyhkeeseen kietoutunutta Lilyä, joka näytti hyvin hämmästyneeltä ennen kuin suloiset huulet kaartuivat hymyyn ja hän päästi jonkun kiljaisun ja hihkaisun välimuodon.
Poika tiputti matka-arkun kädestään ja se jäi oviaukon eteen. Lily juoksi makuusalin poikki ja kietoi kätensä Jamesin ympärille painaen huulensa pojan huulille rajusti ja intohimoisesti. Kosteat hiukset liimaantuivat pojan poskille, mutta kumpikaan ei pyyhkinyt niitä pois.
James ei oikeastaan edes tajunnut ihmetellä, mitä ihmettä hänen tyttöystävänsä teki hänen ystäviensä makuusalissa pyyhe päällä siihen aikaan aamusta. Hän oli niin haltioitunut haistaessaan Lilyn kukkaisen tuoksun ja tuntiessaan tämän huulet huulillaan, että ei edes halunnut ajatella.
He kaatuivat lähimmälle sängylle, joka sattui olemaan Siriuksen, ja syvensivät suudelmiaan aavistuksen.
Juuri silloin ovi lennähti auki ja sisään rynnistävä Sirius kompastui tielle jätettyyn matka-arkkuun ja lensi mahalleen kovalle lattialle.
”James kuomaseni!” hän huudahti hämmästyneenä. James kohottautui kyynärpäidensä varaan ja hymyili aitoa kelmihymyään.
”Sirre muruseni!”
Sirius pomppasi lattialta ylös ja hyppäsi sängylle, Jamesin päälle ja muiskautti märän suukon tämän poskelle. Lily purskahti nauruun ja kömpi seisomaan.
”Hempeilkää te vaan siinä, minä käyn laittamassa vaatteet päälle”, hän sanoi ja katosi vaatemytyn kanssa kylpyhuoneen puolelle.
Sirius virnuili tyytyväisen näköisenä.
”Olipa mukava vastaanotto seremonia sinulla täällä. Tulin oikeastaan hakemaan muodonmuutosten kirjaa…”
Poika kurottautui Jamesin yli nappaamaan kirjan yöpöydältä ja virnuili sitten vähän lisää.
”Jatkakaa vaan siitä mihin jäitte, jutellaan myöhemmin.”
James tönäisi hänet alas sängyltä ja Sirius livisti nauraen ulos makuusalista. James taas ei voinut lopettaa hymyilemistä. Oli vaan niin yksinkertaisen ihanaa olla taas tutussa paikassa, tuttujen kavereiden kanssa, tuttujen ihmisten keskellä.
Lily ilmestyi kylpyhuoneesta löysissä housuissa ja topissa, kosteat hiukset korkealle poninhännälle vedettynä.
Ensimmäisenä James kiinnitti huomiota otsassa paistavaan ruhjeeseen, joka hän ei äsken ollut nähnyt. Sitten hänen katseensa vaelsi alemmas käsivarteen, joka oli paksuissa siteissä.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” poika kysyi ja veti tytön vierelleen sängylle. Lily hymyili hennosti.
”Se on pitkä juttu.”
”Mutta yksi kysymys, ennen kuin alat selittämään. Mitä teet täällä pyyhe päällä? Ja miksi tuossa on neljä ylimääräistä sänkyä?”
Lily virnisti viattomasti.
”Tuossa on yksi kysymys liikaa.”
”Haluan silti molempiin vastauksen”, poika sanoi ja kohottautui kokonaan istumaan.
”No, oikeastaan kaikki alkoi siitä, kun minä ja Annie riitelimme. Huusimme toisillemme ja sitten otimme taikasauvat käyttöön ja tietysti onnistuimme romahduttamaan katon. Jouduimme molemmat sairaalasiipeen, Annie on oikeastaan siellä vieläkin ja minä pääsin eilen pois. No, Dumbledore sai sitten hyvän idean, että siirretään meidät tytöt poikien makuusaliin, koska tänne sai työnnettyä noita sänkyjä vielä pari ja täällä me nyt sitten olemme. Tyttöjen makuusalia korjataan toivottavasti tälläkin hetkellä, voin sanoa että tämä systeemi on hieman ahdas. Jos haluaa ehtiä käydä suihkussa, pitää herätä suunnilleen neljältä”, Lily selitti ja vilkaisi sitten Jamesia. ”Toisaalta sinun pitäisi tietää tuo jo. Miksi et ole lähettänyt kirjettä etkä mitään?”
Poika huomasi, että hänen tyttöystävänsä silmät alkoivat leimuta uhkaavasti, joten hän päätti rauhoittaa tilanteen.
”Ensinnäkään, kukaan ei ole ilmoittanut minulle mitä täällä on tapahtunut. Olisin varmasti tullut aikaisemmin, jos olisin tiennyt”, hän vakuutti.
”Hetkinen, mitä sinä ylipäätään edes teet täällä nyt? Sinun piti tulla kesälomalla.”
”Tuli vähän ongelmia.”
”Älä vaan sano, että olet saanut koko Ranskan sekaisin. Heti kun sinut päästää hetkeksi silmistään, olet jo laittamassa pakkaa sekaisin”, Lily voihkaisi.
”Ei mitään sellaista. Annabel tuli sinne ja asunto oli liian pieni kolmelle. Ja minulla oli niin kova ikävä, että halusin takaisin tänne”, James sanoi ja kumartui taas suukottamaan tyttöystäväänsä, mutta tämä väisti ja vilkaisi poikaa terävästi.
”Ja voit vannoa että sinulla ei ollut siellä muita tyttöjä?”
”Ei tietenkään”, James vakuutti silmät loistaen. Hän tiesi, että oli taitava valehtelija, vaikka valehteleminen Lilylle olikin melkein mahdotonta.
Tyttö taisi tyytyä siihen vastaukseen ja suukotti vielä nopeasti pojan huulia ennen kuin vetäytyi kauemmas.
”Olen melko varma, että Sirius on jo kuuluttanut kaikille, että olet taas Tylypahkassa ja kohta – ”
Hän ei ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun ovi lennähti rajusti auki ja Sirius, Remus, Peter, Jessie ja Meg ryntäsivät makuusaliin ja kaikki juoksivat hihkuen halaamaan Jamesia. Meg tosin jäi hieman taka-alalle, eihän hän edes tuntenut Jamesia kunnolla, mutta joku vetäisi hänet mukaan halailukierrokselle.
”Hei, te myöhästytte tunneilta”, James nauroi kun Sirius hyppäsi niin innoissaan hänen kaulaansa, että molemmat kaatuivat pölypilven saattelemana lattialle.
”Milloin täällä on viimeksi siivottu?” Lily kysyi nenäänsä nyrpistäen.
”Kotitontut eivät tykkää oikein käydä täällä”, Remus vastasi. ”Oikeastaan – ”
”Minä kielsin niitä”, Sirius päätti lauseen tyytyväisen näköisenä.
Lilyn silmät kapenivat kahdeksi smaragdiseksi viiruksi.
”Törkeää, eihän täällä voi elävät ihmiset elää”, Jessie sanoi ilkeästi ja mulkaisi Siriusta. Meg taas mulkaisi näitä kahta tosi äkäisen näköisenä ja heitti koululaukun olalleen.
”Minä menen”, hän mutisi ja häipyi huoneesta pamauttaen oven kiinni perässään. Sirius ja Jessie vilkuilivat toisiaan ärtyneen näköisinä.
Lily ei oikein tiennyt mitä oli tapahtunut. Ainakin Siriuksen ja Megin välit olivat näköjään viilentyneet.
Tyttö pudisti päätään ja kohtasi Jamesin yhtä hämmästyneen katseen.
Jotain tosiaan oli tapahtunut eikä kumpikaan tiennyt mitä.

¤¤¤

Alison painoi nuorimman veljensä, 5-vuotiaan Larsin, tiukasti itseään varten ja suukotti tämän pellavaisia hiuksia. Kotona oli melkoista hullunmyllyä, isä oli päättänyt, että ei halunnut kertoa lapsille vielä mitään äidistä, mutta kaikki alkoivat käydä epäileväksi siihen tekosyyhyn, että äiti oli lomalla isosiskon kanssa.
”Lars, sinun pitää ruveta nukkumaan”, Alison kuiskasi pojan korvaan. Poika hieroi silmiään ja pudisti päätään.
”Minä haluan sadun.”
”Minä voin lukea sinulle”, Alison sanoi ja nousi seisomaan veli yhä sylissä.
”Minä haluan äitin”, Lars inisi.
”Äiti on lomalla”, tyttö yritti sanoa mahdollisimman vakaalla äänellä, vaikka oli juuri purskahtamassa itkuun.
”Minä haluan äitin!” poika melkein huusi.
”Shh, rauhoitu. Äiti tulee ihan kohta takaisin. Ehkä jopa silloin, kun nukut. Sinun pitää nukkua”, Alison hyssytteli ja laski veljensä sänkyyn ja kumartui suukottamaan tämän otsaa.
Lars itki, kyyneleet kastelivat hänen tyynynsä ja valuivat pyöreitä poskia pitkin. Alison seisoi sängyn vierellä huultansa purren niin kauan, että poika nukahti ja livahti sitten ulos lastenhuoneesta.
Adrian, Alex, Jasmin, Emma ja Ellen istuivat olohuoneen sohvapöydän ääressä pelaamassa lautapelejä. He kaikki kääntyivät pelästyneen näköisenä katsomaan Alisonia kuin peläten, että hänellä oli jotain uutisia.
Adrian, Alex ja Jasmin eivät tienneet vielä Elisabethin ja äidin kohtalosta mitään ja Emma ja Ellen lupasivat pitää suunsa kiinni asiasta.
Paha olo velloi Alison sisällä kun hän katsoi kaikkia sisaruksiaan. Adriankin oli vasta seitsemän, miten hän selviäisi ilman äitiä?
”Pääsenkö mukaan?” Alison kysyi.
Alex tökkäsi isosiskonsa käteen pelinappulan ja kaikki hymyilivät jotenkin jähmeästi. Tyttö istui rinkiin Adrianin ja Jasminin väliin ja asetti nappulansa laudalle.
Kukaan ei voinut ruveta nukkumaan, ennen kuin isä tulisi kotiin. Mies veti ylitöitä, töiden jälkeen hän jäi vielä selvittämään perheenjäsentensä murhia.
Vasta kun Adrianin silmät painuivat kiinni eikä hän avannut enää niitä, Alison käski muiden kerätä pelit kasaan. Hän sai jotenkin nostettua pojan hennoille käsivarsilleen ja raahattua tämän samaan huoneeseen Larsin kanssa.
Sillä aikaa Anne oli ilmestynyt olohuoneeseen. Hän istui mustissa vaatteissaan nojatuolissa ja tuijotti eteensä jotenkin apaattisen näköisenä.
”Onko kaikki ok?” Alison kysyi, mutta sisko ei reagoinut siihen mitenkään. Alex ja Jasmin kurkkivat olohuoneen puolelle, mutta Alison ajoi heidät peteihinsä ja peitteli huolellisesti.
”Minulla on ikävä äitiä, milloin hän tulee takaisin?” Alex mutisi unisesti, kun tyttö painoi suukon hänen otsalleen.
”Ihan varmasti pian”, Alison mutisi ja suukotti vielä nopeasti Jasminia, joka tuijotti siskoaan silmät suurina.
”Entä jos hän ei tule ikinä takaisin?”
”Älä viitsi, Jas”, Alex sähähti ja vilkaisi vanhinta siskoaan kuin peläten, että tämä suuttuisi. Alisonin piti taas nieleskellä kyyneliä. Hän käänsi selkänsä kaksikolle ja käveli hitaasti ovelle.
”Kyllä hän tulee, omalla tavallaan”, hän mutisi ja toivoi, että kumpikaan ei kuullut.
Kellon viisarit lähestyivät jo yhtä. Emma ja Ellen istuivat keittiön pöydän ääressä identtisissä yöpuvuissaan ja jyrsivät hieman kuivunutta leipää.
”Teidänkin pitäisi mennä jo nukkumaan”, Alison sanoi väsyneesti ja napsautti kahvinkeittimen päälle. Kaksoset pudistivat päätään.
”Me odotamme isää”, Emma sanoi Ellenin nyökkäillessä vieressä.
Keittiöön laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vaan katkonainen kahvinkeittimen porina. Vasta puoli kolmeen mennessä isä palasi kotiin.
Hänen silmiensä alla oli mustat varjot ja oikeastaan hän näytti siltä, kun nukahtaisi kohta pystyyn.
”Te olette vieläkin hereillä”, isä sanoi ja yritti hymyillä, mutta onnistui vaan virnistämään jotenkin mielipuolisen näköisesti.
Alison huokaisi.
”Onko mitään uutta ilmennyt?”
Isä pudisti päätään.
”Mutta minä en luovuta, ennen kuin saan asian selville.”
Alison ei voinut sanoa siihen mitään, hän tarttui molempaa kaksosta yöpaidan hihasta ja raahasi nämä mukanaan nukkumaan.
Isän kasvot jäivät kummittelemaan hänen mieleensä, vaikka hän kuinka yritti nukahtaa.
Kulahtaneet kasvot.
Isä ei jaksaisi enää kauaa elää sellaista elämää.

¤¤¤

”Tänne ei yksinkertaisesti mahdu enää yhtään sänkyä”, Sirius totesi ja mittaili makuusalia katseellaan. Jessie ja Meg istuivat omien sänkyjensä päällä tuijottaen uhmakkaasti takaisin, Lily seisoi hänen takanaan kädet puuskassa, Remus ja Peter Siriuksen sängyn laidalla ja James makaili rentona Remuksen sängyllä.
”Alisonin ja Annien sängyt ovat tyhjillään”, Remus huomautti.
”Entä kun he palaavat?” Peter kysyi ja kohotti kulmiaan.
”Jonkun pitää mennä johonkin muuhun makuusaliin nukkumaan”, Jessie sanoi ja vilkaisi Megiä, joka mulkaisi murhaavasti takaisin.
”Mene vaan itse”, tummahiuksinen tyttö tiuskaisi ja kavensi silmiään.
”Ajattelin lähinnä sinua”, Jessie sanoi viileästi mutta hänenkin silmänsä salamoivat.
”Hei, minä voin mennä. Olen ainoa, jolla ei ole omaa sänkyä”, Lily kiirehti sanomaan. Jamesin katse lennähti salamana häneen.
”Minusta tässä ei ole mitään ongelmaa”, hän sanoi ja kohottautui kyynärpäidensä varaan. ”Minun sängyssäni on tilaa kahdelle.”
Sirius virnuili.
”Ja jos ei ole, ainahan te voitte olla päällekkäin tai – ”
Hän ei ehtinyt sanoa mitään, kun James jo heitti tyynyn ystäväänsä päin ja sai tämän hiljenemään.
Lily pyöräytti silmiään, mutta hymyili silti.
”Niin tosiaan, voimme nukkua samassa sängyssä väliaikaisesti”, hän sanoi. Sirius oli jo sanomassa jotain, mutta vihreiden silmien tyly mulkaisu sai hänet sulkemaan suunsa.
”Loistava juttu.”
Jamesin silmät loistivat, kun hän ponnisti seisomaan ja kietoi käsivartensa Lilyn ympärille
”Minä ajattelin mennä käymään sairaalasiivessä ilmoittamassa Annielle, että olen taas täällä. Tuletko mukaan?”
Tyttö nyökkäsi ja pujotti kätensä Jamesin vyötärölle.
”Pitää käydä samalla kirjastossa.”
James huokaisi teatraalisesti.
”Minulla onkin ollut jo ikävä sitä pölymäärää.”
Lily vetäytyi kauemmas.
”Ei sinun sinne tarvitse tulla”, hän sanoi ivallisen kuuloisesti. ”Jos siellä on sinun mielestäsi liikaa pölyä.”
James virnisti ja hänen kätensä lennähti hiuksiin.
”En minä sitä tarkoittanut, Lily-kulta. Minähän rakastan kirjastoja.”
Tyttö pyöräytti silmiään ja vetäytyi irti pojan otteesta marssien makuusalin ovelle ja livahti portaikkoon.
Poika vielä kääntyi virnistämään muille huoneessa olijoille ja juoksi tyttöystävänsä perään valmiina pyytämään anteeksi.
Lily harppoi eteenpäin käytävällä mutta pitkäjalkaisempi James sai hänen nopeasti kiinni.
”Lils”, hän sanoi vetoavan kuuloisesti. ”Älä viitsi.”
”Älä viitsi mitä?” tyttö tiuskaisi.
”Suuttua. Minulla on ollut ikävä.”
James katsoi tyttöä pähkinänruskeilla silmillään. Lily pysähtyi töksähtäen ja hänen punaiset kiharansa lennähtivät kasvoille.
Virnuillen James pyyhkäisi ne pois ja suukotti lempeästi tytön huulia ennen kuin tarttui lujasti tämän kädestä ja he jatkoivat matkaa sairaalasiipeen.
Oikeastaan he etenivät aika hitaasti. Jatkuvasti ihmiset pysäyttivät Jamesin (Lilystä tuntui sillä hetkellä, että poika tunsi joka ikisen Tylypahkan oppilaan) ja kyselivät mitä hänelle kuului ja mitä kaikkea Ranskassa oli tapahtunut.
Vihdoin he olivat sairaalasiiven ovelle. Annie oli hereillä ja kiljaisi innoissaan, kun näki Jamesin. Poika hymyili rennosti ja istui serkkunsa sängyn laidalle.
”Halaisin sinua, mutta se sattuu”, tyttö sanoi ja mutristi suutaan. Lily irvisti pahoittelevasti Jamesin sängyn takaa, mikä sai Annien hymyilemään aurinkoisesti.
”Mutta pääsen täältä jo viikon päästä pois”, hän lisäsi.
Matami Pomfreykin ajautui paikalle ja hymyili hyvin leveästi nähdessään Jamesin, vaikka yrittikin peitellä sitä.
”Voi herra jestas, huomenna taas joku teistä kelminelikosta on sairaalasiivessä korjattavana”, hän päivitteli.
Poika virnuili.
”Lupaan kelmien kunniasanalla, että pysymme kaikki yhtenä kappaleena ainakin huomiseen asti.”
Matami Pomfrey pudisteli päätään ja häipyi palaten kuitenkin pian takaisin Annien lääkkeiden kanssa.
”Olen pahoillani, herra Potter ja neiti Evans, teidän pitää nyt kyllä mennä. Annien lääkkeet ovat sen verran vahvoja, että hän nukahtaa pian”, nainen sanoi.
James kumartui painamaan suukon serkkunsa poskelle.
”Nähdään huomenna”, Annie sanoi. Lily hymyili toisella suupielellään ja nyökkäsi. Hän kietoi kätensä Jamesin käteen ja vilkutti toisella Annielle, joka jäi katsomaan kaksikon perään ennen kuin vaipui uneen.
Lily ja James sen sijaan kävelivät jo hieman tyhjempiä käytäviä pitkin kohti kirjastoa. He eivät jutelleet mitään, vaan olivat molemmat vaipuneet ajatuksiinsa.
Vasta kirjaston ovella James avasi suunsa.
”Miksi sinä haluat käydä kirjastossa?”
Lily huokaisi.
”Pitää tehdä yksi essee. Tarvitsen lisää materiaalia.”
Poika seurasi hymyillen tyttöystäväänsä, joka kulki kirjahyllyjen välissä napaten välillä jonkun kirjan ja selaten sitä hetken.
”Lily!”
Molemmat kääntyivät äänen suuntaan ja näkivät Timin, jonka posket hehkuivat innosta.
”Joko olet levännyt kunnolla?”
Tyttö punastui kevyesti ja vilkaisi Jamesia, jonka kulmat olivat kohonneet melko korkealle.
”Mm…joo”, Lily sanoi.
”Hei vaan sinullekin, Tim”, James sanoi huvittuneen näköisenä. Poika muuttui melkein vaarallisen punaiseksi ja astui askeleen kauemmas.
”Ai, hei. James. Olet tullut takaisin Ranskasta”, Tim änkytti.
”Joo, tulin tänään”, toinen poika sanoi ja kietoi rennosti mutta silti omistavasti kätensä Lilyn vyötärölle. Tyttö ei voinut estää hymyään.
”Muuten, jatkammeko me tukiopetusta nyt kun olet päässyt pois sieltä sairaalasiivestä?” Tim kysyi yhä nolon näköisenä tuijottaen Jamesin kättä Lilyn vyötäröllä.
”Totta kai, mutta pidetään ihan muutama päivä taukoa, jooko?”
Poika nyökkäsi, mutta Lily huomasi selvästi, että tämä oli surullinen.
”Mennäänkö?” James kysyi ja hänen otteensa tiukkeni hiukan. Tyttö nyökkäsi ja vilkaisi vielä kerran anteeksipyytävästi Timiä, joka jäi tyrmistyneenä seisomaan kirjahyllyjen väliin kun kaksikko hävisi näkyvistä.

¤¤¤

Ovi kolahti ja sisälle baariin tuprahti lunta. Chris Halliwell nykäisi huppua paremmin kasvojensa suojaksi ja toivoi, että Kolmen luudanvarren omistama ei tunnistaisi häntä.
”Yksi tuliviski”, hän mutisi mahdollisimman matalalla äänellä ja vilkaisi nurkkapöytään, missä Bellatrix istui jalat ristissä, kermakaljapullo käsiensä välissä.
Mies piti katseensa tiukasti tiskin puisessa pinnassa, kun tuliviskilasi iskettiin hänen eteensä. Chris nappasi sen nopeasti ja harppoi Bellatrixin pöytään. Tyttö kohotti suupieliään aavistuksen.
”Kylläpä kesti.”
Chris ei vieläkään ottanut huppua pois päästään.
”Piti korjata kokeita.”
Bellatrix nyrpisti nenäänsä.
”Meidän piti keskustella siitä uudesta projektista”, hän sanoi hiljaisuuden jälkeen.
Chris kohotti ryhtiään.
”Se tapahtuu viimeisellä kouluviikolla”, hän sanoi.
”Ja mitä muuta?”
Tyttö liikahteli paikallaan malttamattomana, mutta Chris ei suostunut kertoa enempää. Lopulta tyttö pomppasi seisomaan kaataen tuolin takanaan.
”Rauhoitu”, Chris sähähti kun ihmiset kääntyivät katsomaan.
Bellatrixin katse leimusi.
”Ilmoita sitten kun olet halukas kertomaan enemmän”, hän sähisi hampaidensa välistä.
”Bella!”
Mutta tyttö oli jo mennyt. Hänen mustan viittansa helmat liehuivat tuulessa, kun hän astui ulos lumimyrskyyn ja lähti tarpomaan linnaa päin.
Chris kulautti lopun tuliviskistä kurkkuunsa ja pää painuksissa marssi ulos pamauttaen baarin oven takanaan kiinni.
Teinit olivat kyllä tosi omituisia ja vaikeita.

¤¤¤

”Hei, se oli minun vuoroni!”
Sirius ehti livahtaa juuri ennen Jessietä kylpyhuoneeseen ja pamautti oven tämän naaman edestä kiinni. Tyttö näytti siltä, kun olisi räjähdyspisteessä ja hakkasi ovea muutaman kerran nyrkillä.
”SIRIUS MUSTA!”
Lily ja James astuivat juuri sillä hetkellä makuusaliin ja vilkaisivat hämmästyneenä Jessietä, joka puristi käsiään tiukasti nyrkkiin.
”Minä räjäytän sen oven jos et päästä minua sinne!” hän kiljui.
Oven toiselta puolelta alkoi kuulua suihkun kohinaa. Jessie säntäsi huoneensa poikki melkein yliluonnollisen nopeasti ja nappasi taikasauvansa osoittaen ovea sillä.
”Jessie”, Lily sähähti varoittavasti. Toisen tytön vaaleat hiukset heilahtivat kuin erittäin hieno silkki, kun hän kääntyi katsomaan paikalle ilmestynyttä kaksikkoa.
Jessie rentoutui hieman mutta ei laskenut taikasauvaansa.
”Tuo sika päätti mennä nyt suihkuun”, hän sanoi vihaisen kuuloisena.
”Tuskin hänellä menee kauan”, James huomautti mahdollisimman ystävällisesti peläten, että hänen niskaansa lennähtäisi kipinäsuihku.
Tosiaan, suihkun hana käännettiin kiinni ja närkästyneen näköinen Sirius kurkisti ulos. Hänen litimärät hiuksensa valuivat otsalle ja Jessie hypähti kauemmas nenäänsä nyrpistellen.
”Sarvihaara, viitsitkö tuoda nuo housut ja tuon paidan?” poika kysyi osoittaen epämääräisesti sänkynsä luo. James heitti vaatemytyn huoneen poikki ystävälleen, joka vetäytyi takaisin kylpyhuoneen puolelle palaten pian makuusaliin täysissä pukeissa, vesipisarat tipahdellen hiuksien latvoista.
Jessie mulkoili häntä kädet puuskassa rintakehällä.
”No, eikö neiti nyt mene suihkuun?” Sirius kysyi melkein ivallisesti.
”Ei enää huvita”, Jessie nälväisi takaisin.
”Joo, minun pitää käydä oleskeluhuoneessa”, Lily sanoi livistäen pois sotatantereelta.
”Minä tulen mukaan”, James kiirehti sanomaan. Jessie ja Sirius jäivät kahdestaan makuusaliin mulkoilemaan toisiaan.
”Minä en suoraan sanottuna tajua, miksi sinun pitää olla tuollainen!” Sirius puuskahti lopulta ja heilautti otsalle liimaantuneita hiuksia pois silmiltä.
”No samaa voisi sanoa sinulle”, Jessie sähähti.
”Vihaatko sinä minua tosiaan noin paljon?”
Jessie hiljeni ja katsoi Siriusta suoraan silmiin. Poika tuijotti takaisin.
”En.”
Poika hämmästyi suoraa vastausta.
”Minä en vihaa sinua Sirius”, Jessie vastasi lujalla äänellä. ”En vaan voi sietää sinua.”
Tyttö käännähti mielenosoituksellisesti mutta ei ehtinyt kävellä kauas, kun Sirius tarttui häntä lujalla otteella ranteesta.
”Päästä irti, Sirius.”
”En.”
”Me ollaan selvitetty tämä asia jo, minulla on muuta tekemistä.”
Sirius vetäisi Jessien aivan itseään vasten ja painoi melkein väkivaltaisesti huulensa tämän huulille. Tyttö äännähti hämmästyneenä mutta vastasi suudelmaan melkein yhtä rajusti.
Vasta parin minuutin päästä hän tajusi mitä teki ja työnsi Siriuksen kauemmas järkyttyneenä. Poika tuijotti häntä hengästyneenä.
”Nyt minä tosiaan vihaan sinua”, Jessie henkäisi ja painui puolijuoksua ulos makuusalista jättäen Siriuksen pyyhkimään huulipunaa suupielestään.

¤¤¤

Makuusalissa nukkumaan asettuminen oli yllättävän helppoa. Kaikki olivat väsyneet pitkän päivän jäljiltä ja sitä mukaan, kun kaikki saapuivat paikalle, he asettuivat nukkumaan.
Lily käpertyi Jamesia vasten ja poika kietoi käsivartensa hänen ympärilleen.
”Hyvää yötä, James”, tyttö kuiskasi ja sulki silmänsä.
”Kauniita unia”, poika mutisi jo puoliunessa ja painoi suukon tytön niskaan.
”Hyi!” Sirius hihkaisi omasta sängystään. Jessien sängystä kuului tuhahdus.
”Olkaa kunnolla, täällä on muitakin kun te!” Sirius jatkoi.
”Kyllä, isi”, Lily sanoi ja kääntyi nopeasti vielä suukottamaan Jamesin poskea ennen kuin painoi päänsä tyynyyn. ”Öitä teille muillekin.”
Joka puolelta kuului epämääräistä mutinaa. Lilyn käsivartta pisteli ja päätä särki. Matami Pomfrey oli sanonut, että oireita saattoi ilmetä vielä monta viikkoa, mutta ne menisivät aikanaan ohi. Jamesin syli tuntui turvalliselta ja lämpimältä.
Tyttö kuunteli pojan hengitystä ja vaipui pian itsekin uneen.

¤¤¤

Olohuoneeseen vievä ulko-ovi aukesi narahtaen ja Lily asteli sisään hienosti sisustettuun olohuoneeseen. Hän hämmästyi nähdessään edessään kaksi naista, vanhemman ja nuoremman, molemmat ruskeahiuksisia ja hoikkia.
”Äiti, ole jo hiljaa!” nuorempi tiuskaisi.
”Elisabeth!” vanhempi nainen älähti loukkaantuneena.
”Hiljaa!”
”Lopettakaa”, Lily kuiskasi, mutta kumpikaan ei kuunnellut.
Ulko-ovi hänen takanaan aukesi narahtaen ja tyttö loikkasi sivuun. Kolme mustapukuista hahmoa astuivat olohuoneeseen, maskit kasvoillaan, taikasauvan nostettuina.
Riitely loppui ja molemmat naiset kääntyivät katsomaan tulijoita.
”Kappas.”
Aivan joukon edessä seisovan miehen ääni kuulosti tutulta ja Lily rypisti otsaansa. Hän ei saanut millään mieleensä, kenellä oli sellainen ääni.
”Älkää viitsikö riidellä koko ajan”, kimeä naisääni sanoi miehen selän takaa.
”Bellatrix?” Lily kuiskasi, mutta kukaan ei kuullut. Kolmas heistä oli ihan hiljaa, liikahteli vain paikallaan hermostuneen oloisena.
”Mitä asiaa teillä on?” vanhempi ruskeahiuksinen nainen kysyi pelosta tärisevällä äänellä. Nuorempi puristi äitinsä kättä lujasti.
”Asiaa. Ei mitään asiaa”, etunenässä seisova mies sanoi. Lily huomasi, miten miehen ja vanhemman naisen katseet kiinnittyivät toisiinsa.
”Sinä”, nainen henkäisi.
”Tappakaa”, mies totesi kylmällä äänellä. Hänen takanaan seisovat naiset kohottivat taikasauvansa.
”Avada Kedavra!”
Kaksi vihreää kipinäsuihkua lennähtivät taikasauvojen kärjistä ja osuivat molempien ruskeahiuksisten naisten rintakehiin. Lily avasi suunsa kiljuakseen.


”Lily! Lily herää!”
”Olet yrittänyt herättää häntä jo vartin, onko hän tajuton?”
”Pitäisikö McGarmiwalle ilmoittaa?”
”Tai viedä hänet sairaalasiipeen?”
Lily räväytti silmänsä auki. Sängyn ympärillä häilyi huolestuneita naamoja. Huone pyöri silmissä, otsalle kohosi kylmä hiki ja hän kumartui nopeasti sängynlaidan yli oksentamaan.
”Lily, haluatko sinä sairaalasiipeen?” Remus kysyi ja tuijotti tyttöä ruskeilla silmillään. Tyttö pudisteli päätään ja oksensi uudestaan.
”Kiva juttu, Sirius, kun kotitontut eivät käy täällä enää”, Meg sanoi vihaisen kuuloisesti.
”Tässä on vettä”, Jessie sanoi ja ojensi Lilylle vesilasin. Tytön kädet tärisivät niin paljon, että puolet vedestä lensivät Jamesin päälle, mutta poika ei edes hätkähtänyt.
”Mikä sinulle tuli, Lils?” hän kysyi ja silitti tämän punaisia hiuksia. Tyttö pudisti päätään ja joi kiitollisena kylmää vettä.
”Näin… erään asian.”
”Painajaisiako?” Sirius kysyi.
”Se oli niin aidon tuntuinen.”
”Painajaiset ovat”, Meg sanoi. ”Älä pelkää.”
Lily vaipui makaamaan selälleen. Peter oli juossut hakemaan kotitontun joka siivosi lattialta sotkua.
”Tarvitsetteko muuta, herrat ja neidit?” kotitonttu piipitti.
”Voit mennä, kiitos”, Remus sanoi. Tonttu kipitti pois.
”Nukkukaa vaan”, Lily sanoi. James asettui hänen viereensä ja silitteli yhä hänen hiuksiaan. Tyttö olisi käskenyt hänen muuten lopettaa, mutta sillä hetkellä se tuntui hyvältä.
”Oletko varmasti kunnossa?” Jessie kysyi. Lily nyökkäili pontevasti.
”Älkää minusta huolehtiko”, hän sanoi. Kaikki palailivat epäilevän näköisinä omiin sänkyihinsä.
”Niin, minä teen sen teidän puolestanne”, James lupasi ritarillisesti, mikä sai Siriuksen virnuilemaan.
Valot napsahtivat taas kiinni ja Lily painautui mahdollisimman tiukasti poikaystävänsä kylkeen.
Vasta unen rajamailla hän tajusi, että oli kuullut unessa Chris Halliwellin äänen.

¤¤¤

”Saisinko huomionne, hyvät oppilaat?”
Rehtori Dumbledoren ääni kajahti saliin ja normaali, leppoinen aamupuhelu loppui saman tien. Vanhan rehtorin katse kiinnittyi hetkeksi Jamesiin, joka istui Lilyn kanssa vierekkäin, ja hän hymyili siniset silmät välähtäen. James vastasi hymyyn virnistäen tyytyväisen oloisena.
Koko sali odotti, että Dumbledore jatkaisi puhettaan.
”Olen jo varmaan ilmoittanut ajat sitten, että Beuxbatonsin oppilaita tulee muutamaksi yöksi Tylypahkaan”, mies sanoi.
Lily huomasi, että James jähmettyi hänen vierellään, mutta tyttö keskittyi silti rehtorin sanoihin.
”Tosiaan, he ovat vain ohikulkumatkalla, eivätkä viivy kuin muutaman yön. Toivon todella, että viihdytätte vieraitamme parhaanne mukaan. Beuxbatonsin oppilaita tulee yhteensä noin 40, jokaiseen tupaan sijoitetaan kymmenen”, Dumbledore jatkoi.
”Milloin he tulevat?” joku huusi korpinkynsien pöydästä.
”Huomenna”, rehtori sanoi. Saliin puhkesi heti jännittynyt puheensorina, kun mies istui paikalleen ja syventyi taas aamiaiseensa.
James pysyi yhä jähmettyneenä.
”Oletko kunnossa?” Lily kysyi, mutta poika ei vastannut. ”James?”
”Joo, mietin vaan, tuleeko ketään… öö… tuttuja tänne Ranskasta”, poika sanoi ja virnisti pörröttäen hiuksiaan. James vaipui taas ajatuksiinsa.
Jos Katie pelmahtaisi paikalle, hän olisi ongelmissa. Hänen ja Lilyn suhde olisi ongelmissa.
”Minun pitää hakea makuusalista muistiinpanot ennen kuin tunnit alkavat, tuletko mukaan?” tyttö kysyi.
James hätkähti ja nyökkäsi.
”Minne te olette matkalla?”
Sirius kaahasi paikalle juuri kun kaksikko oli lähdössä.
”Hakemaan muistiinpanoja”, Lily vastasi hajamielisen Jamesin puolesta.
”Taas minun pitää syödä aamiainen yksin”, Sirius sanoi muka-surullisen näköisenä.
”Jessie tulee tuolta”, punapää huomautti ja lähti raahaamaan Jamesia perässään ulos salista.
Tosiaan, Jessie ilmestyi paikalle hiukset upeasti hulmahdellen ja istui Siriusta vastapäätä hymyillen.
”Huomenta, Sirius”, hän lirkutti herttaisesti.
Sirius ei vastannut, vaan mulkoili tyttöä epäluuloisesti.
”No ei sitten”, Jessie sähähti sekunnissa tulistuen.
Poika ei vieläkään vastannut mitään. Tyttö yritti heittää häntä lusikalla, mutta Sirius väisti ja lusikka kolahti lähellä istuvan puuskupuhin päähän.
Jessien mieliala vaihtui taas sekunnin nopeudella ja hän hymyili omituisen näköisenä.
”Upea ilma tänään.”
Siriuksen suu loksahti auki mutta hän sulki sen nopeasti.
”Onko sinulla kaksisuuntainen mielialahäiriö vai?”
Tyttö tuhahti ja pyöritti lusikkaa puurokulhossa syömässä kuitenkaan mitään.
”Idiootti”, hän mutisi kuin itsekseen.
Meg käveli heidän ohitseen ja mulkaisi molempia yhtä pistävästi. Sirius huokaisi ja painoi päänsä käsiin. Hän oli tosiaan keittänyt itselleen aikamoisen sopan.
Jessie vain vilkaisi häntä, mutta ei viitsinyt sanoa mitään. Välillä, kun hän halusi sanoa pojalle jotain ystävällistä, se muuttui aivan vahingossa pistäväksi lauseeksi tai piikittelyksi. Siksi hän piti nytkin mielummin suunsa kiinni.
Tyttö tökkäsi poikaa vasta sitten, kun sali alkoi uhkaavasti tyhjentyä ja suurin osa lähti valumaan tunneille.
”Häh? Mitä minä täällä teen?”
Jessie kohotti kulmiaan.
”No mitäs luulet?”
”Mitä meillä on ensimmäisenä?”
”Pimeydenvoimilta suojautumista.”
Sirius pudisti päätään niin, että hiukset valahtivat silmille ja Jessien sydän hakkasi muutaman ylimääräisen lyönnin.
”Minä menen nukkumaan”, poika mutisi ja raahautui salin ovelle.
”Huono idea”, Jessie sanoi. ”Chris sanoi, että tänään tapahtuu jotain kivaa.”
Sirius haukotteli ja heitti koululaukun olalleen venyttäen itsensä täyteen pituuteen ja antaen ruumiinsa taas lysähtää kasaan.
”Minä en jaksa”, hän mutisi unisen oloisena. Jessie huomasi, että poika oli kävelemässä jonkun koululaukkua päin, se oli jätetty lattialle, mutta ei viitsinyt huomauttaa asiasta.
Sirius vaan raahusti eteenpäin ja huomasi pian makaavansa kovalla lattialla mahallaan.
”Upeaa, jään tähän nukkumaan”, poika sanoi ja kolautti otsansa lattiaan. ”Ai helvetti…”
Jessie hihitti ja kumartui ojentamaan kätensä auttaakseen tämän ylös.
Sirius tarttui kyllä käteen, mutta hento tyttö ei saanut tätä vedettyä ylös vaan kaatui pojan päälle. Poika ähkäisi ja virnisti heti perään. Jessie huokaisi ja yritti pyyhkiä Siriuksenkin kasvoille eksyneitä hiussuortuvia korvan taakse.
Heidät katseensa lukkiutuivat toisiinsa ja tyttö kumartui lähemmäs pojan huulia.
”Eikö teidän pitäisi olla tunnilla?” terävä ääni sai heidät hätkähtämään erille toisistaan. Jessie lehahti tulipunaiseksi ja vilkaisi McGarmiwaa, joka katseli heitä silmälasiensa sankojen yli.
”Me… hän… Sirius”, tyttö sanoi pystymättä muodostamaan järkevää lausetta.
”Minä kaaduin, professori. Ja Jessie yritti auttaa minut ylös, mutta koska minunlaisessani komeassa miehessä on niin paljon lihaksia, hän ei jaksanut vaan kaatui päälleni”, Sirius kiirehti apuun.
McGarmiwa näytti yhä epäilevältä.
”Joo, tosiaan. Niinhän siinä kävi”, Jessie myönteli.
”Me myöhästymme tunnilta”, Sirius huudahti yhtäkkiä ja kumarsi professori McGarmiwaan päin.
”Oli mukava rupatella, Minerva-kulta, mutta me tosiaan myöhästymme neiti Stuartin kanssa tunnilta. Hauskaa päivänjatkoa!”
Poika nykäisi Jessien mukaansa ja liihotti käytävää eteenpäin ja kääntyi nurkan taakse. Tyttö yritti pysyä perässä, mutta Sirius oli liikkunut paljon enemmän nopeasti liukkailla marmorilattioilla.
”No, ei ainakaan ehtinyt ottaa pisteitä pois”, poika totesi kun he hidastivat vauhtinsa kävelyksi ja lähtivät kävelemään rennosti PVS:n luokkaa kohti.
”No aika lähellä oli”, Jessie sanoi ja mutristi suutaan. ”Opettajia ei kannata sanoa ’kullaksi’.”
Tytön äänensävy kuulosti sen verran myrkylliseltä, että Sirius päätti olla hiljaa, hän tyytyi vaan virnistelemään itsevarmasti.
Chris oli jo päästänyt oppilaat luokkaan, kun Sirius ja Jessie saapuivat paikalle. Opettaja vaikutti hajamieliseltä, hän istui pöytänsä päällä ja vilkuili yhä uudestaan ja uudestaan luokassa istuvia oppilaita.
”Kaikki taitavat olla paikalla…”
”Joo, paitsi Annie”, James sanoi ja suurin osa kääntyi katsomaan häntä. Melkein kuuli, miten luihuiset ärtyivät pojan näkemisestä.
”Tiedän, hän on sairaalasiivessä”, Chris sanoi väsyneellä äänellä ja haroi hiuksiaan. Bellatrix nyrpisti nenäänsä.
”Minulla on oikeastaan aika… köh… hauska projekti työn alla. Se tapahtuu vasta keväällä, mutta alamme valmistautua siihen jo nyt.”
Luokassa kuului kohahdus joka vaimeni, kun opettaja nosti toisen kätensä ylös.
”Tänään on kaksintaistelua. Kaikki loitsut, paitsi tietysti ’komennu’, ’kidutu’ ja ’avada kedavra’, ovat sallittuja. Jaan teidät pareihin. Ensin, James Potter ja Bellatrix Musta, Sirius Musta ja Jessie Stuart…”
James vilkaisi Bellatrixiin, joka tuijotti takaisin vihaisen näköisenä.
”No, ei ole ainakaan kuraverinen”, Bellatrix suhahti vieressä istuvalla luihuispojalle, joka virnisti typeränä. Tyttö pyöräytti silmiään ja marssi Jamesin luo.
Poika vilkaisi Siriusta, jonka silmät kapenivat raivosta kun hän näki serkkunsa.
”Rauha”, James suhahti olkansa yli ja kohtasi taas tytön katseen.
”Tainnutu!” tyttö sähähti ennen kuin Chris edes ehti antaa merkkiä, että sai aloittaa. James oli silti nopea liikkeissään.
”Varjelum!”
Loitsu kimposi poikaa suojaavasta kilvestä ja osui seinään yhden tytön yläpuolelle. Tyttö kiljaisi ja väisti vielä seinästä laiskasti kimpoavia kipinöitä jotka jäivät lattialle ja sammuivat siihen.
”Musta ja Potter!” Chris sanoi vihaisena. ”Vasta sitten kun annan merkin.”
Bellatrix pyöräytti silmiään ja kiinnitti sitten taas katseensa Jamesiin.
”No, nyt voitte aloittaa!”
Luokassa räjähti, kun kaikki karjaisivat jonkun loitsun yhtä aikaa. Kipinöiden loisto sai siristämään silmiään.
James tuijotti Bellatrixiä ja mietti, miten taikoisi. Tyttö seisoi rävähtämättä paikoillaan odottaen pojan tekevän ensimmäisen siirtonsa.
”Karkotaseet!”
”Kangistus tyylistys!”
Loitsut menivät ristiin ja James syöksyi lattialle väistäen täpärästi kipinäsuihkun. Hän huomasi Bellatrixin tehneen samoin.
Tyttö ei edes ehtinyt ylös lattialta, kun poika jo heitti uuden loitsun.
”Halkinaurus!”
Vaikka loitsu osuikin tytön vatsaan ja hän suorastaan taittui kaksinkerroin naurusta, tämä ei luovuttanut.
”Estous!” hän hirnui.
James näki kipinöiden tulevan lujaa vauhtia kohti ja ehti väistää, juuri ja juuri. Bellatrix oli päässyt eroon naurukohtauksesta ja tuijotti nyt poikaa niin vihaisesti, että jos katse olisi voinut tappaa, James makaisi kuolleena maassa.
”Tainnutu!”
”Karkotaseet!”
Kumpikaan ei taas osunut. Tainnutu-loitsu lensi Jamesin selän takana taistelevaan Peteriin, joka kaatui vatsalleen ja James onnistui riisumaan vain Lilyn aseistaan. Punapää mulkaisi Jamesia pahasti olkansa yli ja ryömi hakemaan taikasauvansa.
Valitettavasti pojan huomio oli herpaantunut ja Bellatrix oli valmiina seuraavan loitsunsa kanssa. Vain tytön huulet liikkuivat, ääntäkään ei kuulunut mutta silti tapahtui.
Vaarallisen punainen kipinäsuihku iskeytyi pojan rintakehään ja kipu valtasi hänen jokaisen solunsa. Poika ei halunnut huutaa, hän puri alahuultaan kaikin voimin ja tunsi lämpimän veren maun suussaan.
”Bella, lopeta!”
Kipu loppui ja James ponnisti täristen istumaan. Oppilaat olivat kerääntyneet heidän ympärilleen, Lily puski ihmismuurin läpi ja polvistui pojan viereen.
”Oletko kunnossa?”
James nyökkäsi ja sylkäisi hieman verta pois suustaan. Muutama tyttö kiljaisi ja pomppasi kauemmas ringistä.
Kukaan ei kiinnittänyt erityisemmin huomiota nurkkaan vetäytyneisiin Bellatrixiin ja Chrisiin.
”Tuo on vaarallista, Bella”, mies sanoi ja puristi tytön olkapäätä lujasti.
”Niin sekin, mitä sinä touhuat”, tyttö vastasi ja sysäsi Chrisin käden pois. ”Olet huonoin henkilö neuvomaan minua, mitä pitää tehdä!”
”Käytit kidutus-kirousta. Dumbledore – ”
”En halua tietää, mitä Dumbledore tekee!” Bellatrix sähähti vihaisesti. ”Minua ei kiinnosta!”
”Kannattaisi kiinnostaa”, Chris mutisi lyötynä. Bellatrix loi häneen vielä yhden säälivän silmäyksen ja pyyhälsi ulos luokasta kaataen mennessään huojuvan kirjapinon ja yhden mustepullon.
”James, oletko kunnossa?”
Chris vilkaisi poikaa, jonka alahuuli oli auki, mutta muuten hän näytti loistavalta. Lily oli polvillaan hänen vieressään ja he kinastelivat, mutta eivät kovin tosissaan.
”James, anna nyt kun katson!”
”Se sattuu.”
”Älä ole idiootti. Pitääkö sinut viedä sairaalasiipeen?”
”Tuskinpa.”
”No anna sitten minun katsoa sitä!”
”Ei siinä ole mitään vikaa…”
”James, sinun alahuulesi on auki ja siitä tulee verta.”
”No ihan normaali tilanne minulle.”
”Oletko varmasti kunnossa?” Chris kysyi huolestuneena.
”Joo, joo, älkää hössöttäkö”, James sanoi turhaantuneena.
”Minulla olisi muutama kysymys, jos jaksat…” opettaja jaksoi.
”Totta kai.”
”Muut voitte poistua. Jatketaan seuraavalla kerralla!”
Hälisevä joukko hajaantui ja useimmat hakivat laukkunsa ja häipyivät luokkahuoneesta. Vain James, Lily ja Sirius jäivät seisomaan paikalleen. Jessie kääntyi vielä ovella katsomaan taakseen, mutta Lily kehotti häntä vain menemään.
”James, haluaisin tietää miltä sinusta tarkalleen tuntui, kun Bellatrix langetti loitsun yllesi”, Chris sanoi. Lily kuunteli hänen ääntään ja tuntui, kun happi olisi loppunut. Miksi opettaja tappoi hänen unessaan kaksi viatonta ihmistä?
”No, miltä nyt yleensä tuntuu, kun kidutus-kirous langetetaan. Uskoisin, että tiedät”, James sanoi rennosti olkiaan kohauttaen. Chrisin suu vetäytyi tiukaksi viivaksi ja hän liikahti vaivaantuneesti.
”Minun täytyy kertoa asiasta rehtorille, uskon, että hänkin haluaa jutella kanssasi.”
Poika nyökkäsi.
”Varmasti.”
Lily tarttui hänen kädestään ja Sirius vilkaisi vielä kerran pöytänsä ääreen istuutunutta Chrisiä, ennen kuin he häipyivät luokasta ja pamauttivat oven lujasti kiinni perässään.

¤¤¤

”Minkälainen mahtaa olla Chris Halliwellin hauska projekti?” Sirius kysyi ja ahtoi suunsa täyteen perunaa. Jessie vaan pyöritteli perunamuusiaan lautasella ja kohautti olkiaan huokaisten.
Sirius nielaisi.
”Mikä on?”
”Ei mikään”, tyttö vastasi ja tuijotti suoraan pojan ohi jonnekin kaukaisuuteen. Sirius jopa vilkaisi taakseen, mutta ei nähnyt mitään erityisen kiinnostavaa.
”Jessiee…”
”No?” tyttö äyskäisi ja työnsi lautasen kauemmas. ”Minulla ei ole enää nälkä!”
Sirius jäi hämmästyneenä katsomaan, miten tyttö pomppasi seisomaan ja pujotteli ihmisten seassa pois suuresta salista.
Jessie puri huultaan päästessään pois täyteen ahdetusta salista. Äiti oli lähettänyt kirjeen, jossa kerrottiin, että hänellä oli ovela suunnitelma. Ja se koski sitä, miten saataisiin isä pois vankilasta.
Tyttö ei halunnut kuulua yhteenkään äitinsä suunnitelmaan. Hän vihasi, vihasi niin kovasti perhettään, että tuntui, kun pää räjähtäisi kohta.
Jessie ei oikeastaan tiennyt, minne olisi mennyt, joten päätti vaeltaa vaan suorinta tietä makuusaliin. Hän kaatui sängylleen makaamaan ja tuijotti kattoa. Jos isä palaisi takaisin vankilasta, hän ei koskaan enää menisi kotiin. Ei edes sekunniksi.
”Jessie?”
Ovi raottui ja Sirius kurkkasi sisään. Tyttö kierähti mahalleen ja hautasi kasvonsa tyynyyn.
”Mikä sinulla on?”
”Ei mikään.”
Jessien ääni kuulosti vain epäselvältä muminalta järkevien lauseiden sijaan. Sirius vilkaisi epätoivoisesti tyhjää makuusalia ja istui tytön sängyn laidalle. Tämä hivuttautui kauemmas ja kierähti kyljelleen kasvot poispäin Siriuksesta.
”Kyllä minä huomaan, että et ole ihan okei.”
”Hanki silmälasit”, tyttö mutisi onnistumatta pistävässä äänensävyssä kovin hyvin.
”Jessie…”
Sirius ei kuitenkaan keksinyt mitään järkevää sanottavaa, vaan sulki suunsa ja tuijotti Jessien vaaleita hiuksia, jotka valuivat hänen selkäänsä pitkin ihanan silkkisen näköisenä.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen tyttö käänsi katseensa Siriukseen. Hänen poskensa kimalsivat kyyneleistä.
”Äiti haluaa vapauttaa isän vankilasta ja pyysi minua mukaan suunnitelmaansa”, hän sanoi.
”Jessie hei. Sinun ei missään nimessä tarvitse suostua sellaiseen, sanot vain, että – ”
”Minä tiedän, että minun ei tarvitse suostua!”
”No miksi sinä sitten itket?”
”Koska minä vihaan heitä!”
Sirius pudisti päätään, kun Jessie kietoi kätensä lujasti hänen kaulansa ympärille ja hautasi kasvonsa pojan kaavun etumukseen. Hän ei todellakaan aina ymmärtänyt tyttöjä, mutta antoi Jessien itkeä, jos se kerta helpotti.
Lopulta tyttö hellitti hieman kuristusotettaan ja vetäytyi hieman kauemmas. Hän ehti juuri ja juuri pyyhkiä kyyneleet poskiltaan, kun ovi rävähti melko lujasti auki ja nolon näköinen James asteli sisälle Lily perässään.
”Katso nyt, James, täällä ei tapahdu mitään jännittävää”, Lily sanoi kärsimättömällä äänellä.
”Taulun rikkoutuminen on kyllä tosi jännittävää”, Sirius sanoi nyökkäillen ja virnisti lasinsirpaleita lattialla. James virnisti.
”Ajattelin vaan, kun olitte täällä kahdestaan ja sillein…”
”Sirius, Jessie ja romantiikka ei mahdu enää samaan lauseeseen”, kommentoi juuri huoneeseen pyyhältänyt Remus, joka virnisti nolona Siriukselle. ”Anteeksi vaan.”
Sirius yritti näyttää loukkaantuneelta mutta se oli vaikeaa, koska hän oli purskahtamaisillaan nauruun.
”Missä Matohäntä on?” hän lopulta kysyi.
”Tuota… tuossa.”
Peterkin rynnisti sisälle omituisen korkean kirjapinon kanssa.
”Matohäntä, et kai sinä ole vaan alentunut tekemään läksyjä?” Sirius kysyi kauhistuneena.
Poika laski kirjapinon yöpöydälleen ja pyöräytti silmiään.
”Chris Halliwell sanoi, että saan peikon jos en perehdy koulunkäyntiin.”
”Peikon?”
”Arvosana, idiootti”, Lily sanoi Peterin puolesta Jamesille, jonka ilme kirkastui mutta sitten synkkeni.
”En minä ole idiootti.”
”Et tietenkään”, tyttö kiirehti korjaamaan ja suukotti nopeasti Jamesin huulia.
”Minä sain oikean kuningasidean!” Sirius huudahti yhtäkkiä niin kovaa, että yhä hänen vieressään istuva Jessie hätkähti ja tippui kolahtaen sängyltä.
”Anteeksi, sattuiko sinuun?”
”No ei…”
”No Sirre, mikä se sinun kuningasideasi on?” James kysyi huvittuneen näköisenä.
”Pullonpyöritystä!”
”Keskellä viikkoa?” Lily puuttui keskusteluun epäilevän näköisenä. ”Minulla on kasa läksyjä – ”
”Jotka saavat odottaa”, Sirius päätti lauseen tytön puolesta.
”Sirius…” Jessie aloitti myös epäilevänä.
”Tytöt hei, irrotelkaa välillä. Mitä väliä, vaikka eletäänkin ihan normaalia arkipäivää?” poika hihkui ja huitoi käsillään.
Lopulta tytöt, yhä hieman vastustelevina, suostuivat pelaamaan pullonpyöritystä, mutta vain vähän aikaa. He olivat juuri asettuneet lattialle istumaan ja James asetti juhlallisesti pullon ringin keskelle, kun Meg ilmestyi paikalle.
”Mitä te puuhaatte?”
”Pelataan pullonpyöritystä. Haluatko mukaan?” Remus kysyi kohteliaasti. Meg kohautti olkiaan.
”Eihän minulla muutakaan tekemistä ole.”
Tyttö istui rinkiin Jessien ja Remuksen väliin. Rento tunnelma jännittyi vähäsen.
”Yksi sääntö”, Sirius sanoi ja pyöritteli lasipulloa käsissään. ”Se, joka ei suostu tekemään annettua tehtävää tai kertomaan kysyttyä totuutta, hänet leikataan kaljuksi.”
”Mitä?” Jessie älähti.
”Jep, se on meidän sääntö”, James myönteli ja kohautti olkiaan. Jessie kokeili kultaisia suortuviaan ja värähti. Hän ei todellakaan halunnut ajella päätään kaljuksi.
”No, aloitetaan”, Peter hoputti. Sirius asetti pullon paikalleen ja pyöräytti sitä. Se pysähtyi Remuksen kohdalle.
”Totuus vai tehtävä?”
”Totuus”, poika vastasi nopeasti ja vilkaisi kattoa.
”Rakastatko ihan oikeasti, aikuisten oikeasti Alisonia?” Sirius kysyi haastavasti.
Remus ei edes epäröinyt.
”Ihan aikuisten oikeasti, rakastan.”
Sirius huokaisi pettyneen näköisesti, aivan kun olisi odottanut Remuksen pudistavan päätään ja julistavan sen jälkeen rakkauttaan Jessielle.
”No, pyöräytä”, hän sanoi ja nyökkäsi toiselle pojalle, joka tarttui pulloon. Se osoitti tällä kertaa Jessietä.
”To… Te… Tot… Tehtävä”, tyttö lopulta sai päätettyä.
Remus vilkaisi Jamesia, joka kumartui kuiskaamaan pojan korvaan jotain. Remus hymyili ovelan näköisesti, kun James vetäytyi kauemmas.
”Suutele Siriusta.”
”Siriusta?” tyttö parkaisi. Sitten hän muisti taas, mitä tapahtuisi jos hän ei tottelisi ja kipitti nopeasti Siriuksen luo ja painoi ihan nopean suukon tämän huulille.
”Suudelma on eriasia kuin pusu”, Peter huomautti. ”Ja tuo oli pelkkä pikkupusu.”
”Tämä on epäreilua”, Jessie sähisi.
”Kalju”, James muistutti ja tyttö veti syvään henkeä kumartuen suutelemaan Siriusta kunnolla. Hän sulki silmänsä ja yritti olla välittämättä siitä, että muut katselivat heitä uteliaina.
Se olikin yllättävän helppoa. Sirius vastasi suudelmaan aivan kuin tekisi sitä joka päivä ja kun he vetäytyivät eroon toisistaan, kaikki vaikuttivat helpottuneilta, että he eivät kynsineet toisiltaan silmiä päästä.
”Okei, pyöräytä”, Sirius sanoi ihan tyynesti, vaikka hänen sisällään kuohui. Poika olisi halunnut pomppia paikallaan, mutta ei halunnut herättää epäilyksiä, joten huokaisi ja katsoi, miten Jessie pyöräytti pulloa.
Se pysähtyi Lilyn kohdalle. Tyttö näytti hämmästyneeltä ja räpäytti silmiään.
”Tuota… tehtävä.”
Jessie kohotti kulmiaan ja puri huultaan miettien, mitä Lily voisi tehdä. Jamesin suuteleminen olisi ihan liian helppo juttu, tyttö tekisi sen kuitenkin mielellään.
Siriuksen kasvoille kohosi virne ja hän kumartui supattamaan tytön korvaan jotain. Jessie hymyili ja tirskahti sitten.
”Okei”, hän sanoi ja tuijotti Lilyn epäileviä kasvoja. ”Anna Jamesille sylitanssi.”
Kesti hetken, ennen kuin sanat upposivat Lilyn päähän.
”Syli – MITÄ?”
”Sylitanssi”, Jessie toisti hitaasti.
”Ei, ei onnistu!”
Tyttö pudisti päätään poninhäntä heiluen.
”Remus, onko sinulla mitään hyviä taikoja irrottamaan hiukset?” Jessie kysyi herttaisesti hymyillen Remukselta, joka mietti hetken ja nyökkäsi sitten.
”EI!”
Lily tarttui hiuksistaan kiinni ja pudisteli vielä rajummin päätään.
”No, valitse sylitanssi tai kalju.”
”Uusien hiuksien kasvattamiseen ei saa käyttää taikakeinoja”, Peter huomautti väliin.
Tyttö sulki silmänsä ja kävi molemmat vaihtoehdot mielessään läpi. Hän oli joskus nähnyt televisiosta sylitanssia jossain saippuasarjassa mutta tanssia nyt sellaista Jamesille… jos he olisivat kahdestaan, ehkä, mutta kaikkien edessä, ei ikinä. Toisaalta, kaljuksi ajeleminen…
Lily huokaisi.
”Okei, mutta saanko musiikkia?”
Jamesin suu loksahti auki, mutta hän sulki sen nopeasti. Remus kaivoi nopeasti radion sängyn alta ja napsautti kanavan, josta tuli menevää tanssimusiikkia.
Lily oli naamaltaan samanvärinen kuin hiuksensa, kun hän lyhensi kouluhamettaan niin, että se oli oikea malliesimerkki minihameesta, nosti paitansa helmaa ja kietoi sen rintojen alapuolelle paljastaen vaalean mutta litteän vatsansa. Lopuksi hän vielä avasi hiuksensa ja antoi punaisten kiharien pudota valtoimenaan olkapäille.
Kun musiikki alkoi, hän vilkaisi odottavan näköistä Jamesia ja punastui vielä muutaman asteen lisää. Lily puristi silmänsä kiinni ja yritti muistella mitä televisiossa oli nähnyt. Vähän lanteiden keikutusta, muutama pyörähdys, piti huolehtia, että hiukset hulmahtivat juuri oikein.
Tyttö tunsi kasvojaan polttelevan, kun hän laskeutui härnäävän hitaasti Jamesin syliin, kuljetti sormiaan tämän hiuksissa, tuijotti tämän pähkinänruskeita silmiä, onnellista mutta tuskastunutta ilmettä ja koholle noussutta suupieltä.
Lopulta Lily painoi kevyen suukon pojan huulille ja vetäytyi yhä tulipunaisena kauemmas. Hän nykäisi hameensa alemmas, laski paidan helman oikealle paikalleen ja vetäisi hiuksensa taas poninhännälle.
Remus napsautti radion pois päältä ja makuusaliin laskeutui hämmentynyt hiljaisuus.
”Pitää käydä vessassa”, James kähähti ja juoksi vessaan. Lily seurasi häntä katseellaan.
”Ei kai se noin kauheaa ollut?” hän kysyi alahuultaan purren.
”Se näytti hemmetin… upealta”, Sirius sanoi.
”Tiedäthän sinä pojat”, Jessie sanoi ja vilkaisi merkitsevästi vessaan päin. Lily sai ahaa-elämyksen ja naurahti epävarmasti. Ei hän nyt uskonut, että oli ollut niin… keimaileva.
James palasi hetken päästä nolon näköisenä ja istui paikalleen.
”No, Lils, pyöräytä.”
Tyttö pyöräytti. Pullo osoitti Megiä, joka karahti punaiseksi.
”Teh – Totuus.”
Lily mietti hetken ennen kuin hoksasi asian, jonka halusi tietää.
”Rakastatko sinä vielä Siriusta?”
”Minä haluan sittenkin sen tehtävän”, Meg sanoi nopeasti.
”Hei, ei saa vaihtaa”, Sirius kommentoi. Hän tuijotti tyttöä kiinteästi ja tyttö punastui vielä enemmän.
”Kalju”, Peter muistutti omituisesti hymyillen.
Meg tuhahti.
”Okei, rakastan vähän”, hän sähähti nopeasti.
Jessien silmät kaventuivat ja Lily melkein aisti, miten ilmapiiri kiristyi näiden kahden välillä kuin jännitetty kumilenkki, jolla ammuttaisiin kohta.
”Minulla on kauheasti läksyjä, jatketaanko vaikka viikonloppuna?” tyttö kysyi ja ilman muiden mielipiteitä pomppasi seisomaan.
Jessie ja Meg mulkoilivat yhä toisiaan. Lily ei keksinyt mitään muuta keinoa, joten hän nappasi pullon ja paiskasi sen lattialle. Särkyvän lasin helinä sai tyttöjen huomion kiinnittymään muihin asioihin.
Sirius välitti parhaan kaverinsa tyttöystävälle kiitollisen katseen muiden päiden yli ja huokaisi sitten.
”Lilylle en suosittele lisää sylitanssia, jos hänestä tulee noin aggressiivinen”, hän sanoi huvittuneesti virnuillen. ”Remus, autapa korjaamaan nuo lasinsirut.”
Remus pyöräytti silmiään, mutta heilautti taikasauvaansa ja ilman sanallista loitsua pullo korjautui entiselleen.
”Minä voin auttaa sinua läksyissä”, James sanoi Lilylle, joka vilkaisi poikaystäväänsä huvittuneena.
”Ihan kun sinusta olisi jotain apua”, tyttö sanoi, mutta häipyi silti makuusalista poika perässään.
Remus nappasi koululaukkunsa sängyn viereltä.
”Minullakin on läksyjä. Tuletko, Peter?” hän kysyi ja kohotti olkiaan lyhyemmälle pojalle, joka nyökkäsi ja kipitti nopeasti ystävänsä perään.
”Minäkin tulen!” Sirius kiirehti huudahtamaan. Häntä kauhistutti ajatus jäädä kahden murhanhimoisen tytön kanssa kolmestaan makuusaliin.
Remus mulkaisi häntä ’selvitä asia’-katseellaan ja paineli Peter perässään portaita alas oleskeluhuoneeseen ja sieltä kirjastoon.
”Tosiaankin”, Sirius sanoi ja vilkaisi kahta tyttöä, toistensa vastakohtia, ja yritti virnistää. ”Minullakin on läksyjä…”
”Sirius Musta!” Jessie sihisi. ”Sinä et ole ennenkään tehnyt läksyjä.”
Meg nyökkäsi mustat hiukset hulmahtaen.
”Minä haluan tietää, kumman valitset. Minut vai Jessien?”
Jessie mulkaisi toista tyttöä pahasti.
”Tuo on tyhmä kysymys”, hän huomautti.
”Viisaampi kuin sinun.”
”Väitätkö sinä, että minä olen tyhmä?”
”Oikeastaan… väitän. Näkeehän sen jo naamasta, blondit – ”
”Ole hiljaa!”
Sirius livahti nopeasti pois makuusalista eikä palannut, vaikka kuuli ilkeää ruminaa ja särkyvien lasien helinää.
Molemmat tytöt olivat voimakasta tekoa, kyllä he kestäisivät. Poika huokaisi ja lysähti istumaan takkatulen ääreen.
Jessie oli kyllä ollut oikeassa, läksyt saisivat tänäänkin odottaa.
Ja ennen kuin poika huomasikaan, hän oli jo unessa.

¤¤¤

jatkuu...
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 06, 2009, 16:39:32 kirjoittanut Jippu »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 16.osa 6.3!!!
« Vastaus #24 : Maaliskuu 06, 2009, 16:40:28 »
jatkuu...

James rakasti katsoa, kun Lily teki läksyjä. Tytön siro käsi liisi pergamentin päällä, punaiset hiukset laskeutuivat peittäväksi verhoksi kirjoituksen päälle ja suu oli keskittyneesti mutrulla.
Poika vaihtoi asentoaan ja tunsi poskiensa taas lehahtavan hieman punaiseksi, kun muisti Lilyn sylitanssin. Se oli ollut uskomatonta… poika värähti. Hän ei olisi ikinä uskonut, että Lily osaisi olla niin… seksikäs.
”James”, tyttö sanoi ja poika hätkähti.
”Niin, Lils?”
”Sinä tuijotat minua koko ajan.”
Poika virnisti ja hänen kätensä lennähti automaattisesti hiuksiin.
”Sinä olet niin kaunis.”
”Älä viitsi.”
James ehti nähdä Lilyn punaiseksi lehahtaneet posket ennen kuin tytön hiukset valahtivat taas kasvojen peitoksi ja hän kumartui pergamentin ylle.
James kuunteli hetken sulkakynän rapinaa ja tuijotti Lilyn siroa kättä ennen kuin huokaisi ja nojautui taaksepäin.
”Minulla on tylsää.”
”Tekisit läksyjä.”
”Minä haluan tehdä jotain muuta.”
Tyttö vilkaisi poikaa smaragdinvihreällä katseellaan.
”Minä arvasin, että oli huono idea ottaa sinut mukaan”, hän sanoi mutta hymyili. James hymyili takaisin ja ennen kuin Lily ehti edes tajuta, hän nappasi tytön kirjat ja piilotti ne selkänsä taakse.
”Läksyjen teko loppui nyt”, poika sanoi.
”James, anna ne kirjat takaisin.”
”En.”
”James.”
Lily kurotteli paikaltaan poikaa kohti, mutta löysi seuraavaksi itsensä lattialta pojan jalkojen juuresta. Kaikkien katseet oleskeluhuoneessa kääntyivät heihin.
”Häivytäänkö täältä?” James ehdotti ja ojensi kätensä Lilylle, joka pomppasi nopeasti seisomaan. Tyttö olisi halunnut raivostua poikaystävälleen, mutta nähdessään tämän pähkinänruskeiden silmien katseen, hän ei vaan pystynyt.
Lily nappasi naurahtaen kirjansa takaisin.
”Okei, ei tänään enää läksyjä”, hän lupasi ja sinetöi lupauksensa nopealla suukolla. James hymyili voitonriemuisesti tytön huulia vasten ja tarttui tämän käteen.
Kaksikko ei ollenkaan huomannut, kuka tarkkaili heitä oleskeluhuoneen nurkan varjoista. Tim puristi sulkakynäänsä niin lujasti, että se napsahti kahtia.
Poika viskasi palaset lattialle, eikä välittänyt kahden tytön katseista. Hänen katseensa oli kiinnittänyt vain ja ainoastaan yhteen tyttöön, jonka punaiset kiharat näyttivät räikeiltä Jamesin mustaa paitaa vasten.
Tim puristi huulensa tiukasti yhteen, kun näki miten kaksikko nousi käsi kädessä ja lähtivät nauraen makuusalia päin.
Heti kun Potter oli ilmestynyt taas kuvioihin, tukiopetuskin piti lopettaa. Poika vilkaisi numerologian omituisia kiekuroita. Ne kaikki vaikuttivat niin tuntemattomilta kun Lily ei ollut vieressä neuvomassa lempeällä äänellään.
Poika huokaisi ja viskasi kirjan lattialle sulkien silmänsä.
Hän aikoi pyydystää tytön takaisin itselleen, keinolla millä hyvänsä.

----

A/N2 Jeps, anteeksi kaikille jotka ehtivät lukea tuon keskeneräiseksi jääneen edellisen viestin. :D
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Sheridan

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SkyHazel4429
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 16.osa 6.3!!!
« Vastaus #25 : Maaliskuu 06, 2009, 22:28:53 »
Ei. Ei näin. Ei todellakaan näin. Mieluiten miten tahansa toisin.

Murskasit sydämeni miljooniksi sirpaleiksi kun palautit Jamesin Lilyn luokse, voi surkeutta. Lily/Tim ja Annie/James/Katie menevät, ei James/Lily. Älä huoli, näitä paritusehdotuksia minulta voi löytyä helposti vaikka kuinka monta - kerran koulumatkalla(parasta aikaa ajatteluun, minun kävelyvauhdillani melkein puoli tuntia korvessa) suunnittelin kai jotain kasiodraamaa(mitensetaivutetaan.com) tai sen tyyppistä. Hahaa, Remus/Alison/Tim/Lily/James/(Annie)/Katie/Sirius/Jessie/Severus/Megan/Louis/Emmy/Peter- neliötoistadraamaa :''''D Hihii, innolla odottelen 8'''D Unohda, olen vain niin onnellinen kun olen katsonut juuri Star Warsin Uuden toivon - voiko parempaa elokuvasarjaa ollakaan?

Pullonpyöritys on niin Iso Paha Klise kelmificeissä, en olisi toivonut sitä ollenkaan. Erityisesti tehtävät/totuudet melkeinpä särkivät silmiäni, pelkkään Kelmien+ kumppanieden rakkauselämään liittyen. Joo, sylitanssi liittyy tähän aiheeseen läheisesti. Kiltti, älä kirjoita enää ikinä pullonpyörityksestä tässä ficissä - se pilaa vaikutelman sangen onnistuneesti.

Ai juu. Ranskikset Tylypahkaan, vihdoin neljätoistadraamaista ficciä kehiin <3 Melkein tungin Anakinin Severuksen tilalle loistavaan suunnitelmaan, kunnes juuri silloin keksit loppuivat ja palauduin maan pinnalle. Nami nami, jaffakeksit ovat hyviä paitsi kun niitä veti kahden leffan(Sithin koston ja Uuden toivon) aikana yhden paketin sekä kolme lasia mansikkamehua, pippurinuudeleita ja viisi pasteijaa. Mutta haloo, kuka voi olla rakastamatta Anakinia tai Annie/James/Katieta? Varmaan suurin osa ihmisistä ketkä tiedän, mutta silti. Minä en. Meni ohi aiheesta, anteeksi.
Lainaus
(pieni off, Velia, kun luin sunkin kommentin, sain jostain syystä sellaisen käsityksen, että meillä on erilaiset toiveet tän ficin suhteen ;P)
No joo, mä olen aina kannattanut happy endejä, ja haluan aina kaikille hyvää (Tästä on tullut jopa ongelmia simssiä pelatessa, kun en voi pitää niiitä ukkeleita nälässä XD)

Sori vain Kurnuttaja, meillä on ihan eri toiveet tän ficin suhteen 8'''D Rakastan surullisia loppuja, ja kun Simsiä pelasin niin huvin vuoksi laitoin ne kuolemaan kun oli hassun näköistä kun ne kärsi. Ja ei, kuvitellaan että en sytytellyt tulipaloja tahallaan taloissa missä ei ollut palohälytintä. Nyt kaikki varmaan pitävät minua hulluna x_x

Odotan jatkoa ja Remus/Alison/Tim/Lily/James/(Annie)/Katie/Sirius/Jessie/Severus/Megan/Louis/Emmy/Peteriä <3 Jota ei kylläkään tule, mutta saahan sitä toivoa, joksikin ihan turhaan.

Poissa momentum

  • Daydreamer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hi~ ♥
    • Tunneterapiaa
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 16.osa 6.3!!!
« Vastaus #26 : Maaliskuu 12, 2009, 15:58:37 »
Minä sain juuri hetki sitten luettua kaksi uusinta osaa. En ollut edes huomannut, että niitä oli tullut kaksi ennen kuin tänään. Mutta joo.

Aika outoa, että molemmat osat herättivät minussa erikoisia tunteita. Koin ärtymystä, onnea, huvittuneisuutta ja neutraalisuutta. Huomasin ärtymykseni lähteeksi tuon omituisen quadrupledraaman Jamesin, Lilyn, Katien ja Timin välillä. :p Minua aina ärsyttää jostain syystä tämmöset, mutta silti lueskelen aina ficcejä eteenpäin. Alan kyllä vähitellen saada sellaisia ajatuksia mieleeni, että Katie tulee Tylypahkaan ja yrittää viedä Jamesin Lilyltä samalla kun Tim yrittää viedä Lilyn Jamesilta. Minua ärsyttää aina tällaiset kuviot, mutta sitten taas huomaan niiden kuitenkin toimivan. Tämän tarinankin kohdalla ne saattaisivat hyvinkin toimia. Hieman kyllä huolestuttaa se kun James valehtelee Lilylle, eikä se ole hauskaa. :< Uskallan jo melkeinpä sanoa tietäväni, että Lily saa tietää Katien pikku suudelmasta jossain vaiheessa ja James ja Lily eroavat taas vaihteeksi. Se menisi kyllä toistoksi enkä toivoisi sitä tapahtuvan.

Mutta tuo olikin ainoa asia, joka aiheutti raivoa. Koska fanitan Annieta kovasti, olen iloinen että Lily ja hän ovat jälleen ystäviä. Annie oli todella epämiellyttävä välillä, mutta nyt hän on taas todella mukava. Toivottavasti hän on sitä ficin loppuun saakka. Ja käskee Katieta painumaan hiiteen, ettei mitään draamaa taas tule. :3

Tuo Lilyn näkemä painajainen oli mielenkiintoinen juttu. En tiedä, oliko se jokin enne uni, joita minä ainakin näen joskus, mutta ainakin tuossa paljastui se mitä olinkin jo epäillyt jonkin aikaa. PVS opettaja on kuolonsyöjä. Siltä minusta tuntuu. :3

Lilyn sylitanssi oli ehdottomasti paras kohtaus noissa kahdessa osassa. :D Minusta oli hauskaa lukea sitä ja nähdä melkein sieluni silmin muiden ilmeet, kun Lily Evans, nörttibeibi, vetää sylitanssin James Potterille. Mahtava idea. En muista olisinko jossain muualla koskaan tällaista kohtausta nähnyt. Se toimi tosi hyvin. Olin täällä ihan että "Voi lol, Lily-parka". :3 Koomisemmaksi koko homman teki se kun James joutui juoksemaan vessaan.

Tykkäsin molemmista osista todella paljon, vaikka olenkin alkanut pitää vähemmän Timistä ja Katiesta, jos totta puhutaan en pitänyt kummastakaan alun alkaenkaan. Mutta osat olivat oikein viihdyttäviä ja jään odottelemaan lisää jatkoa. :)
Löydätte mut myös näistä:
last.fm||Twitter||Facebook||LiveJournal||Fanfiction.net||DeviantART

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 16.osa 6.3!!!
« Vastaus #27 : Maaliskuu 16, 2009, 17:03:27 »
Oooi, miten paljon kommenttia. Rakastan teitä. :D
Mutta koska olen tänään tosi laiskalla tuulella ja haluan vaan äkkiä laittaa uuden luvun, en jaksa vastata kaikkiin erikseen, eli
Kiiitos kaikkille ihanille ihmisille toooooosi paljon että viitsitte kommentoida. Ja toivon, että kommentoitte seuraaviinkin lukuhin. Kiitos, kiitos, kiitos.<3 :)

Ja tosiaan, sitten seuraavaan lukuun. <:

-----------------

17.osa-Ranskalaisia

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena – ja kylmänä. Makuusalissa oli jäätävän kylmä ja Lily painautui lähemmäs Jamesia, joka silitti unenpöpperössä hänen hiuksiaan.
Sirius sen sijaan päätti pyöräyttää esityksen käyntiin heti aamusta ja kun hän nousi silmät vain puoliksi auki, lattialle jäänyt matka-arkku kamppasi hänen komeasti kovalle kivilattialle. Poika ei viitsinyt edes nousta vaan painoi otsansa lattiaa vasten ja antoi unen taas ottaa vallan. Hitot mistään aamuherätyksistä, häntä väsytti suunnattomasti ja ajatuskin koulusta maistui pahvilta.
”Kuka hitto rupeaa kolistelemaan keskellä yötä?” Jessie rääkäisi närkästyneenä. Hän oli hautautunut kokonaan peittonsa alle ja vain suikale vaaleita hiuksia valui sängyn laidan yli.
Remus oli ainoa aamuvirkku. Hän palasi makuusaliin kirja kainalossaan ja vilkaisi lattialla torkkuvaa Siriusta ja muita kavereitaan, jotka näyttivät sillä hetkellä vain epämääräisiltä möykyiltä, koska kaikki olivat mahdollisimman syvällä peittojensa alla.
”Kello on jo kahdeksan”, hän kuulutti kovalla äänellä. ”Ja ne ranskalaiset ovat täällä tunnin päästä.”
Se sai makuusaliin liikettä. Tai ainakin melkein.
Lily viskasi peiton päältänsä välittämättä poikaystävänsä närkästyneestä murinasta, kun kylmä ilma iskeytyi iholle. Jessien ja Meginkin peitot lensivät ympäriinsä, kun he hyppäsivät ylös sängyistään. Kaikki kolme rynnistivät kohti kylpyhuoneen ovea hurjalla vauhdilla, kaikilla mielessä kuuma suihku ennen muita. Isossa porukassa huomasi, että lämmin vesi loppui usein ennen viimeistä, joka suihkuun päätti raahautua.
Harmi vaan, että siinä vauhdissa kaikki kolme ryntäsivät toisiaan kohden ja kaatuivat sätkiväksi kasaksi lattialle.
Sirius oli herännyt lattialta juuri hetki sitten ja kiersi kasan tyytyväisesti virnuillen. Kylpyhuoneen ovella hän vielä kääntyi katsomaan kolmea tyttöä, jotka kaikki tuijottivat murhaavan ja anelevan sekaisilla ilmeillä takaisin.
”Sori, tytöt, mutta nopeat syövät hitaat”, poika sanoi ja läimäytti oven kiinni perässään. Jessie näytti pahantuuliselta pompatessaan seisomaan.
”Hyvästi, lämmin suihku, tervetuloa jääkylmä vesi”, hän sanoi ärtyneenä. ”Me tarvitsemme suihkuvuorot.”
Lily napsautti sormiaan ja hymyili, kuin olisi juuri tajunnut jotain tärkeää.
”Loistava idea, Jessie.”
Meg näytti nyrpeältä, aivan kuin olisi harmissaan siitä, että ei itse ollut tajunnut ehdottaa samaa. Lily jo kaivoi pergamenttia esiin koululaukustaan ja kiersi mustepullon korkin auki.
”Maanantai”, hän kirjoitti. ”Ja aamulla…”
”Mitä sinä teet?”
James raotti unisena silmiään ja vilkaisi Lilyä, joka kirjoitti jo täyttä päätä suihkuvuoroja.
Tyttö heilautti paperia niin nopeasti pojan nenän edessä, että tämä ei ehtinyt tajuta mitään. James hapuili silmälasejaan yöpöydältä ja tyrkkäsi ne nenälleen lukien pergamenttia Lilyn olan yli.
”Suihkuvuorot… Fiksua!”
”Minun ideani”, Jessie sanoi. Hän oli taas kääriytynyt peittonsa sisälle ja kyttäsi kylpyhuoneen oven vieressä milloin pääsisi suihkuun. Heti kun Sirius asteli hiukset kosteina, koulupuku epämääräisesti päälle vedettynä takaisin makuusaliin, tyttö hylkäsi peittonsa ja syöksähti eteenpäin lukiten kylpyhuoneen oven perässään.
”Okei, eli torstaina ensimmäisenä Sirius, toisena Jessie, sitten…”
”Sinä voit mennä kolmantena, niin minä voin olla neljäs”, Meg lupasi jalomielisesti.
Remus virnisti.
”Minä kävin jo monta tuntia sitten suihkussa”, hän huomautti ja yritti samalla tökkiä Peteriä hereille.
”Mitä, missä, milloin?” Peter hätkähti hereille ja katseli ympärilleen. ”Hitto täällä on kylmä!”
”Hieno huomio, Matohäntä”, Sirius sanoi. Hän vaikutti huomattavasti hilpeämmältä nyt, kun oli herännyt kunnolla suihkussa.
”Paljon ulkona on pakkasta?” Peter kysyi. Sirius vilkaisi ulkona kimaltavaa lumihankea ja virnisti vinosti.
”Aika paljon.”
Jessiekään ei viipynyt kauaa suihkussa vaan palasi kavereidensa luo napittaen koulupuvun kauluspaidan nappeja kiinni. Dumbledoren pyynnöstä kaikilla oli koulupuku, että vieraat saisivat mahdollisimman hyvän kuvan koulusta.
Lilykin keräsi koulupukunsa ja paineli suihkuun. Remus kyllästyi jo seisomaan makuusalin ovella ja nappasi koululaukkunsa tunkien vielä viimehetkellä muutaman kirjan jo muutenkin täyteen laukkuunsa ennen kuin lähti Suurta Salia kohti.
Seuraavaksi makuusalista poistuivat Jessie ja Sirius hieman vaitonaisissa tunnelmissa. Lopulta Jessie avasi suunsa.
”Ovatkohan ne ranskalaiset mukavia?”
Sirius kohautti olkiaan ja työnsi kädet koulupuvun housujen taskuun. Puku ahdisti häntä. Sellaiseen piti tunkeutua ihan vaan jotain typeriä nipottajia varten!
”Toivon todella, että ovat, tai heitän tämän hemmetin puvun lähimpään roskikseen.”
Jessie hymyili hartaasti pojan ahdingolle. Oikeastaan hän ymmärsi tätä. Harmaa villahame kutitti ja rohkelikon kravatti kuristi hieman. Tyttö löysensi sitä ja veti syvään henkeä.
Suuri Sali kuhisi kuin muurahaispesä, kun kaksikko pelmahti paikalle. Opettajat yrittivät epätoivoisesti rauhoitella oppilaita, mutta huonolla menestyksellä.
Jessie ja Sirius istahtivat rohkelikon tupapöydän puoliväliin ja molemmat lappoivat lautasilleen aamiaista hiljaisuuden vallitessa.
Ei kestänyt kauaa, kun kirjastossa poikennut Remus saapui paikalle ja istui Jessien viereen.
”Täällähän on kuin jossain markkinoilla”, poika sanoi ja voiteli itselleen paahtoleipää.
”Sanos muuta”, Sirius myönteli ajatuksissaan. Hänen katseensa lipui Jessieen, joka näytti niin kauniilta, että poika ei pystynyt hetkeen kääntämään katsettaan hänestä.
James ja Lily ilmestyivät heidän viereensä, nauraen ja käsi kädessä. Sirius virnisti. James näytti onnellisemmalta kuin ikinä. Kai hän olikin.
Yhtäkkiä Dumbledore ponnahti seisomaan ja löi käsiään yhteen.
”Vieraamme ovat saapuneet”, hän sanoi juhlallisesti. Sali hiljeni yhtäkkiä tyystin, mutta puheensorina räjähti taas käyntiin kun rehtori kipitti kaavun helmat liehuen eteisaulaan päin.
Hiljaisuus palasi, kun vanhus palasi vierellään näyttävä nainen, James tunnisti rouva Frenchin, Beuxbatonsin rehtorin ja perässään neljäkymmentä oppilasta, jotka katselivat hämmästyneenä salin kattoa ja Tylypahkan oppilaita, jotka tuijottivat vieraita varuillaan.
Jokaiseen tupapöytään sijoitettiin kymmenen ranskalaista. Pikarit kaatuilivat, kun oppilaat tekivät nopeasti tilaa ranskalaisille.
James näki heti Katien väkijoukon seassa. Tytön vaaleat hiukset häikäisivät ja poika käänsi heti katseensa Lilyyn. Seuraavan kerran kun James vilkaisi ranskalaisia vieraita, Katien ympärillä oli neljä toinen toistaan kauniimpia tyttöjä. Poika muisti nämä hämärästi norkoilemassa Beuxbatonsin käytävillä, mutta nimiä hän ei saanut mieleensä.
Katien katse kääntyi Jamesiin ja kauniisiin silmiin iski saman tien salamia. Tyttö mulkaisi poikaa murhaavasti ja kääntyi sitten näyttävästi kavereidensa puoleen sanoen jotain ranskaksi. Kaikkien muidenkin tyttöjen uteliaat katseet kiinnittyivät Jamesiin.
”Mennäänkö?” James kysyi käännähtäen kavereihinsa päin. Sirius kohotti kulmiaan suu täynnä paahtoleipää ja pekonia. Lily oli tukenut kirjan kurpitsamehu kannua vasten ja vain vilkaisi poikaa kääntäen katseensa saman tien takaisin kirjaan. Eilinen lupaus läksyjen jättämisestä harmitti jälkeenpäin ja tuntui, kun läksyjä olisi jäänyt hurja pino tekemättä.
”Minne?” Jessie kysyi ystävällisesti huomatessaan, että kukaan ei viitsinyt vastata pojalle.
”No tunnille.”
James alkoi näyttää niin tuskastuneelta, että Lilykin hylkäsi kirjansa ja kurtisti kulmiaan.
”Et sinä ennen ole välittänyt milloin tunnit alkavat. Kaikenlisäksi nyt on taikuudenhistoriaa”, hänen tyttöystävänsä huomautti kummastuneena.
”Minähän rakastan taikuudenhistoriaa”, poika sanoi viattomasti hymyillen. Sivusilmällä hän vilkaisi Katieta ja tämän neljää ystävää, jotka tuijottivat yhä.
”Sinulla on jotain kieroa mielessä”, Sirius mutisi suu yhä täynnä ruokaa.
”Ei tietenkään ole.”
”Älä yritä”, Jessie sanoi.
”Tämä on epäreilua, sinä olet Siriuksen puolella!”
”Niin, mutta vain siksi koska tiedän, että sinulla on tosiaan jotain mielessäsi.”
”Hmm… niin on. Nimittäin taikuudenhistorian tunti”, James tuhahti loukkaantuneena. Sirius nielaisi viimeisen suupalan ja kulautti päälle vielä kahvikupin lopun.
”No, mennään.”
Jessiekin työnsi vain puoliksi tyhjän lautasen kauemmas itsestään, Lily nappasi kirjapinon syliinsä ja Remuskin keräsi tavaransa. He olivat jo Suuren Salin ovella, kun Peter ja Meg ilmestyivät paikalle ja saivat päälleen ystäviensä epäilevät katseet.
”Teillä on sitten likainen mielikuvitus”, Peter voihkaisi nähdessään tutun pilkkeen Siriuksen silmissä. ”Me tultiin vaan samaa matkaa.”
Meg nyökkäsi.
”Joko te söitte?”
Tällä kertaa oli Lilyn vuoro nyökätä.
”Joo, herra Potterilla on kiire taikuudenhistorian tunnille.”
James virnisti mahdollisimman viattoman näköisesti ja kohensi koululaukkunsa asentoa. Harmi vaan, että hän sattui vilkaisemaan samalla olkansa taakse ja näki hyvin, hyvin vihaisen näköisen Katien tulevan heitä kohti ystäviensä kanssa.
”Mennään”, poika hoputti ja tarttui tiukasti kiinni Lilystä, joka näytti hämmästyneeltä. Hän vilkaisi taakseen ja sitten taas Jamesia.
”Mikä sinua vaivaa?”
”Hei, Potter!” Katie rääkäisi. ”Pysähdy siihen paikkaan tai minun pitää noitua sinut!”
Lily mulkaisi poikaystäväänsä pahasti. Katie ystävineen pysähtyivät heidän viereensä ja Meg ja Peter livistivät syömään.
”Se oli tosi törkeä temppu”, Katie aloitti räyhäämään. ”Ilmoitit sitten kirjeellä, että lähdet. Oli aika paha juttu, kun postilaatikosta löytyi kirje eikä sinua näkynyt missään! Cata kertoi, että lähdit takaisin Englantiin! Senkin – ”
Tyttö hiljeni kun tajusi jokaisen Jamesin ystävän ja jopa omien ystäviensä tuijottavan häntä hämmästyneenä.
”Tosiaan, tämä on Katie Hewer, ystäväni Ranskasta”, James sanoi ystävilleen, jotka näyttivät yhä hämmästyneitä. Katie esitteli nopeasti Jamesin vielä virallisesti ranskan kielellä omille ystävilleen.
”Niin, ja Katie, tässä on tyttöystäväni Lily, ja sitten Remus, Jessie ja Sirius.”
Katien katse kiinnittyi Siriukseen ja hän valahti kalpeaksi. Sirius virnisti omituisen näköisenä.
”Hauska tavata. Taas”, poika virnuili.
”Niinpä”, tyttö mutisi. Hänen kalpeat poskensa hehkuivat punaisina, kun hän kääntyi ystäviinsä päin.
”Ainiin, tässä on Bianca – ”
Tyttö, jonka ruskeat hiukset olivat kauniilla laineilla, käänsi toffeenruskeiden silmiensä katseen Jamesiin ja tämän ystäviin ja nyökkäsi sirosti.
” – Olivia – ”
Tyttö näytti aivan kreikkalaiselta tai joltain muulta siltä seudulta kotoisin olevalta, hänen ihonsa oli oliivinvärinen, hiukset olivat paksut mutta kiiltävän mustat ja oliivinvihreissä silmissä oli hullunkurinen pilke. Olivia väläytti säkenöivän hymyn.
” – Keira – ”
Keira näytti siltä joukon vähä-älyiseltä blondilta, hänen hunajanvaaleat hiuksensa valuivat olkapäille kuin silkkilanka ja suuret, mantelinmuotoiset ja täydellisen siniset silmät tuijottivat ympärilleen.
”Ja Jules.”
Julesissa oli kaikki sellaista, mikä sai tuijottamaan häntä hetken pidempään kuin muita. Iho oli niin kalpea, että näytti melkein yhtä valkoiselta kuin puhdas lumi. Hänelläkin oli mustat hiukset, mutta ne korostuivat vielä tummempina kuin muilla, koska iho oli niin vaalea. Silmätkin olivat melkein mustat ja hän tuijotti uhmakkaasti, leuka nostettuna, ylöspäin. Huulilla ei näkynyt hymynhäivääkään.
”Oletteko te jonnekin kauneuskilpailuihin menossa?” Sirius kysyi saaden kaikki muut paitsi Katien ja Julesin kikattamaan. Katie hymähti ja Jules käänsi vain mustien silmiensä katseen Siriukseen.
”Meillä alkaa tunti”, James huomautti. Hänellä oli yhä vaivaantunut olo. Lily seisoi mahdollisimman kaukana hänestä, tai niin kaukana kun vain pystyi että ei herättänyt epäilyksiä.
Katiekin mulkaisi poikaa pahasti.
”Oli mukava jutella”, hän sanoi ivallisesti. Katsellaan hän vielä viestitti: tämä ei jää tähän. James lähti toiseen suuntaan ystäviensä kanssa ja Katie toiseen tyttöjoukko perässään.
”Minun pitää vielä käydä kirjastossa, tuletko mukaan James?” Lily kysyi, kun he olivat kirjaston kohdalla. James näki tytön ilmeen ja nyökkäsi nopeasti. Sirius kohotteli kulmiaan mutta ennen kuin ehti sanoa mitään, Remus ja Jessie nykäisivät tämän mukaansa ja kolmikko jatkoi matkaansa oikeaa luokkaa kohti.
James pysähtyi Lilyn viereen. Molemmat vilkaisivat kyllä kirjaston ovea mutta eivät menneet sisälle.
”Mitä helvettiä tuo oikein oli?”
”Mikä?” James kysyi yrittäen näyttää mahdollisimman tietämättömältä.
”No Katie Hewer, se ystäväsi.”
Lily sylkäisi ystävä-sanan kuin se olisi polttanut hänen kieleensä reiän.
James kohotti toista kulmaansa.
”Niin, Lily-kulta, ystäväni. Pelkkä ystäväni.”
No melkein, poika kuitenkin ajatteli itsekseen. Jos ei lasketa suudelmaa ja paria muuta juttua niin pelkkä ystävä.
”Minä en usko sinua, James Potter”, Lily sanoi vihaisella äänellä. ”Minä näin sen… ystäväsi katseet.”
”Hmm… hän katsoi varmaan silloin Siriusta”, James sanoi. Häntä alkoi ärsyttää tyttöystävänsä asenne. Okei, heillä oli ollut jotain säpinää Katien kanssa mutta se oli ohi eikä sitä pitänyt enää muistella.
Lily tuhahti ja vetäisi kirjaston oven rajusti auki.
”Lils!” James huusi hänen peräänsä, mutta ovi heilahti jo kiinni ja poika jäi seisomaan yksin käytävään. Ärtyneenä hän potkaisi seinää.
”Helvetti!”
Lily oli melkein yhtä kiukkuinen. Hän marssi hyllyjen välissä tietämättä mitä oikeastaan edes etsi. Tyttö ei viitsinyt edes katsoa eteensä ja suuttui vielä enemmän, kun törmäsi johonkin ja löysi itsensä lattialta.
Lily oli kävellyt suoraan Timin selkää päin. Poika kääntyi yllättyneen näköisenä ja tyrkkäsi käsissään olevan kirjan takaisin kirjahyllyyn.
”Oho, anteeksi”, poika sanoi ja ojensi kätensä auttaakseen tytön ylös. Lily pudisteli likaa vaatteistaan ja tuhahti äänekkäästi.
”Onko kaikki okei?”
”No ei”, Lily sähähti ja vilkaisi ympärilleen, että kirjastonhoitaja ei kuullut. Ketään ei näkynyt.
”Ai”, Tim sanoi hämmästyneenä suorasta vastauksesta. ”Minne olet Potterin jättänyt?”
”No uuden tyttöystävänsä luokse”, Lily sanoi melkein täristen vihasta.
”Tyttöystävän? Minä luulin, että sinä ja – ”
”Niin minäkin, Tim, niin minäkin”, tyttö sanoi mahdollisimman kärsivällisellä äänellä mutta ei pystynyt hillitsemään kiukkuaan. ”Minä vihaan ranskalaisia!”
Saman tien kirjastonhoitaja ilmestyi hyllyjen väliin ja osoitti tiukasti koukkuisella sormellaan ovelle päin. Lily epäili, että heti kun hän pääsisi koulusta, vanha kotka jäisi eläkkeelle.
”Ulos”, kirjastonhoitaja sähisi käheällä äänellä. ”Heti!”
Lily käännähti punaiset kiharat heilahtaen ja marssi ulos. Tim yritti pysytellä hänen perässään.
”Hei kuule, mitä jos pidetään tänään taas tukiopetusta?” tyttö kysyi kääntyen poikaa päin niin nopeasti, että tämä ei ehtinyt pysähtyä ja he törmäsivät.
Tim astui hämmästyneenä taaksepäin ja haroi hiuksiaan.
”Öö… totta kai se käy. Entäs Potter..?”
”Minun asiani ei kuulu hänelle”, Lily tulistui salama poikaystävänsä nimestä. ”Tai kuuluvat mutta ei tänä iltana.”
”Okei, okei, rauhoitu”, Tim kiirehti sanomaan. ”Mutta hei, oleskeluhuoneessa seitsemältä?”
Tyttö puristi huulilleen hymyn.
”Joo, nähdään”, hän sanoi ja kääntyi nopeasti. Taakseen katsomatta hän paineli eteenpäin ja toivoi, että ei olisi paljon myöhässä taikuudenhistorian tunnilta.

¤¤¤

”Lily, voidaanko jutella hetki?”
Tyttö vilkaisi nopeasti kelloa ja sitten Jamesia, joka tuijotti takaisin pää kallellaan.
”Ei nyt James, minulla on muuta tekemistä.”
”Niin kuin mitä?”
”Ei kuulu sinulle”, Lily tiuskaisi ja yritti päästä pojan ohi oleskeluhuoneeseen, mutta tämä seisoi oven edessä eikä liikahtanut minnekään.
”Mene pois tieltä!”
”En.”
”James Potter!”
Poika vilkaisi tyttöystävänsä leimuavia silmiä ja uhmakasta ilmettä.
”Minä haluan vaan jutella”, hän sanoi.
”Jutelle Katiesi kanssa”, Lily ehdotti mahdollisimman herttaisella äänellä.
”Minä ja Katie – ”
”En halua kuulla”, tyttö tiuskaisi ja yritti työntää Jamesia pois tieltä. ”Minulla on oikeasti kiire.”
Silti poika ei liikahtanut minnekään. Hän katsoi Lilyn epätoivoisia yrityksiä hetken ennen kuin astui sivulle.
”Olisin vaan halunnut jutella”, hän sanoi hiljaisella äänellä.
Tyttö kuuli sen, mutta ei viitsinyt edes kääntyä katsomaan. Hän halusi vain mahdollisimman kauas pois, että pystyisi rauhoittumaan ja sanomaan jotain viisasta.

¤¤¤

Tim odotti jo alhaalla. Hän vaihtoi hermostuneena painoa jalalta toisella ja hymyili helpottuneesti, kun näki Lilyn loikkivat poikien makuusalin portaista oleskeluhuoneeseen. Tyttö heilautti kättään ja hymyili pienesti.
”No, missä aineessa sinä olet tällä kertaa ongelmissa?” Lily kysyi ja vilkaisi pojan sylissä komeilevaa kirjapinoa.
”No tuota… aika monessa.”
Lily ei ehtinyt sanoa mitään, kun muotokuva-aukko heilahti auki ja kikattava tyttöjoukko tunkeutui sisälle oleskeluhuoneeseen Katie etunenässä. Tyttö nyrpisti nenäänsä. Heidän katseensa kohtasivat Katien kanssa huoneen poikki ja toinen tyttö hymyili ystävällisesti mutta Lily mulkaisi jäätävästi takaisin.
”Mennäänkö mielummin kirjastoon, täällä on aika kova melu?” punapää kysyi. Tim nyökkäsi hämmästyneen oloisena ja seurasi Lilyä, joka lähti päättäväisesti kirjastoon päin. He valtasivat rauhallisen nurkan kirjaston perältä ja alkoivat töihin.
Tim oli tosiaan jäänyt jälkeen melkein joka aineessa. Heillä kesti tunti kun Lily edes sai selitettyä perusasiat ja sitten he pääsivät vasta tekemään läksyjä.
Lily oli oikeastaan ihan muissa maailmoissa, kun poika rupesi raapustamaan pergamenttiin sanoja. Jamesin hiljainen ääni kaikui hänen päässään. Olisin vaan halunnut jutella…
”Kuunteletko sinä ollenkaan, Lils?”
Tyttö hätkähti ja käänsi katseensa Timiin.
”Joo, totta kai.”
”No, miten on?”
Lily katsoi nopeasti, mitä Tim oli kirjoittanut ja selitti nopeasti, mitä pojan pitäisi tehdä.
Tim sen sijaan jäi vaan tuijottamaan Lilyä. Tämän huulia, silmiä, ilmeitä, kaikkea. Tyttö oli vaan yksinkertaisesti niin upea…
Poika keräsi kaiken rohkeutensa ja veti syvään henkeä.
”Lily hei”, hän sanoi omituisen käheällä äänellä. Tyttö nosti katseensa pergamentista ja kohotti kulmiaan.
”No?”
Tim ei sanonut mitään, vaan kumartui eteenpäin ja painoi huulensa tytön huulille.
Lily jähmettyi mutta ei pystynyt työntämään poikaa kauemmas. Hän maistui ihan erilaiselle kuin James. James maistui kermakaljalle ja salmiakkipastilleille, joita söi koko ajan salassa muilta.
Tim sen sijaan oli karheamman makuinen, jonkin mausteen ehkä. Lily vain istui paikoillaan, ei vastannut suudelmaan mutta ei työntänyt poikaa kauemmaskaan.
Harmi vaan, että Sirius sattui näkemään koko tapahtuman ja lähti saman tien oleskeluhuonetta kohti etsimään Jamesia.

¤¤¤

”James! SARVIHAARA!”
Sirius ryntäsi makuusaliin semmoista vauhtia, että James kavahti hämmästyneenä kauemmas. Hän oli juuri lähdössä oleskeluhuoneeseen katsomaan, mitä siellä tapahtuisi, mutta Sirius tukki hänen tiensä.
”No mitä, Anturajalka?” James kysyi.
”Arvaa mitä minä näin?” Sirius jatkoi yhä huutaen.
”No en tiedä! Ei tarvitse huutaa!” James huusi virnuillen takaisin, mikä sai Siriuksen hiljenemään.
Poika virnisti nolona ja puhalsi otsalle valahtaneet mustat hiukset pois tieltä. Sitten hän alkoi tosiaan miettiä, kertoisiko ystävälleen mitä Lily oli puuhannut kirjastossa ja vielä Timin kanssa.
”No, mitä sinä näit?” James kysyi uteliaana.
”Tuota… kirjastonhoitajan”, Sirius sanoi. Toinen poika pyöräytti silmiään.
”No, mitä hän sitten teki?”
”Järjesteli kirjoja…”
”Anturajalka, mitä sinä salailet?” James kysyi kulmiaan kohottaen. Sirius pudisti päätään.
”En mitään!”
”Sirius”, poika sanoi mahdollisimman painostavasti.
”NoLilyjaTimolivatsiellä”, Sirius sanoi jättäen suosiolla loppuosan kirjoittamatta.
”Häh?”
”Että Lily ja Tim olivat siellä”, toinen poika toisti hitaammin.
Jamesin käsi puristui nyrkkiin, mutta hän yritti olla mahdollisimman normaalisti.
”Niin?”
”Senkin sarviaivo”, Sirius puuskahti. ”Sinun tyttöystäväsi ja Tim, joka vei viimevuonna Peterin tyttöystävän. Muistatko?”
”Eihän Peter edes tykännyt siitä tytöstä.”
”No ei niin, mutta ajatus tässä on tärkein. Tyttöystävänviejä, tajuatko?”
Sirius yritti katsoa ystäväänsä mahdollisimman merkitsevästi, mutta tämä vaan tuhahti ja astui pojan ohi makuusalin ovelle.
”Ei hän onnistu viemään Lilyä minulta”, James sanoi itsevarmasti ja pamautti oven kiinni selkänsä takana.
”No mutta kun – ” Sirius yritti, mutta poika ei enää kuullut. Hän vetäisi oven auki ja juoksi ystävänsä perään.
”Sarvihaara”, hän sanoi ja lysähti sohvan käsinojalle. James kohotti muka-kiinnostuneen näköisenä kulmiaan.
”No mitä, Anturajalkanen?”
Ranskalaisneidot nurkassa vilkaisivat tätä harvinaisen hyvännäköistä kaksikkoa ja kikattivat.
Sirius valui melkein Jamesin syliin istumaan ja virnisti hurmaavasti.
”Suututko jos kerron jonkun asian?”
”En, jos se ei liity Lilyyn.”
”No ei sitten.”
”Sirius! Mitä asiaa sinulla on Lilystä?”
”No kun hän on yhä kirjastossa Timin kanssa…”
”Hän auttaa Timiä läksyissä.”
”No joo, mutta kun – ”
Sirius oli juuri sanomassa lauseensa loppuun ja kertomassa Lilyn ja Timin hellistä hetkistä, kun Katie pelmahti paikalle ja istui Jamesin viereen.
”Olet siis ilmeisesti vaihtanut tuollaiseen homokulttuuriin, Potter.”
”Aina yhtä teräväkielinen”, Sirius virnisteli ja kietoi toisen kätensä löyhästi Jamesin hartioiden ympärille. He molemmat virnistivät yhtä aikaa identtisesti, mikä sai Katien pyöräyttämään silmiään.
”Aina yhtä ärsyttävä.”
”Niin mikäkin sinua, Katie-kulta”, Sirius sanoi.
Katie huokaisi.
”Oikeastaan minä tulin haukkumaan sinut, James, mutta ei huvita enää.”
”Mitä tämä sarviaivo on nyt tehnyt?”
”En mitään”, James sanoi viattomasti ja vilkaisi Katieta merkitsevästi.
”Minä huomasin tuon”, Sirius julisti heti.
”Minkä?”
”No tuon katseen.”
”Vilkaisin vaan, onko Katiella kaikki kunnossa. Hän saa välillä outoja kohtauksia.”
”Enkä saa!” Katie kiisti heti. ”Itse saat!”
Sirius nauroi.
Yhtäkkiä James napsautti sormiaan.
”Hei, tehän tunnette jo.”
Katie punastui ja katseli kattoa, kuin se olisi ollut maailman kiinnostavin asia.
”Joo, tapasimme kolme vuotta sitten Lontoossa”, Sirius sanoi melko kovalla äänellä.
”Oikeastaan törmäsimme”, Katie korjasi. ”Tuo pyyhälsi suoraa minua päin ja – ”
”Kaadoin hänen kirjapinonsa.”
”Mielenkiintoista”, James kommentoi väliin, vähän ironisesti tosin.
”Joo, ja Sirius auttoi minua korjaamaan kirjat kadulta ja tarjosi jäätelön.”
”Niin, juttelimme ja sitten Katie häipyi eikä ole sen jälkeen näkynyt”, Sirius päätti tarinan dramaattisella äänellä.
”No olipas jännää”, James virnisteli ja Katie löi häntä tuttavallisesti tyynyllä päähän.
”Todella”, Sirius sanoi ja nyökkäsi tuijottaen Katien sinivihreitä silmiä.
”Mitä täällä tapahtuu?”
Jessie heittäytyi rennosti sohvalle puoliksi istuvaan, puoliksi makaavaan asentoon ja vilkaisi sylikkäin istuvia poikia ja Katieta, joka näytti taas viattomalta.
”Ei mitään ihmeellistä. Homoillaan Jamesin kanssa”, Sirius sanoi ja muiskautti märän suukon parhaan ystävänsä poskelle, joka purskahti nauruun.
”Herra jestas teidän kanssa. Missä Lils on?”
”Kirjastossa Timin kanssa”, Sirius sanoi ja vilkaisi Jamesia, jonka käsi puristui taas automaattisesti nyrkkiin.
”Vai niin”, Jessie sanoi ja vaipui ajatuksiinsa. Samoin taisi käydä muillekin kolmelle, nimittäin kaikki hiljenivät ja jäivät tuijottamaan takassa palavia liekkejä.

¤¤¤

”Mitä hittoa sinä teet?”
Lily sai viimeinkin tönäistyi Timin kauemmas. Hän näki tutunnäköisen hahmon livahtavat ulos kirjastosta ja voihkaisi. Se oli Sirius. Hemmetti.
”Minä… minä pidän sinusta tosi paljon, Lily. Enemmän kuin ystävänä.”
”Tim!” Lily parahti. ”Minulla on James.”
”No olen huomannut”, Tim mutisi myrkyllisesti. ”Potter sitä ja Potter tätä. Etkö sinä tajua, että minäkin pidän sinusta yhtä paljon?”
”Tim”, tyttö sopersi. Hän ei yksinkertaisesti keksinyt muuta sanottavaa. ”Minä… minä…”
”Joo, tämä taitaa olla tässä.”
Tim pomppasi ylös niin pikaisesti, että tuoli kaatui. Hän kahmaisi kirjat syliinsä ja paineli vauhdilla ulos kirjastosta välittämättä lainkaan ihmisistä, joita töni pois tieltään.
”Neiti Evans!”
Kirjastonhoitaja ilmestyi raivosta täristen pöydän luo.
”Olen huomauttanut sinulle jo kaksi kertaa tänään, että metelöit ja saat kohta porttikiellon, jos tuo ei lopu!”
Lily huokaisi ja painoi katseensa kenkien kärkiin.
”Olen hyvin pahoillani, matami. Tämä ei tule toistumaan.”
Kirjastonhoitaja mulkaisi häntä teräksenharmailla silmillään ja köpötteli pois tytön näköpiiristä. Hetken Lily jäi paikalleen istumaan ja miettimään Timin sanoja. Tosiaan, hän oli ollut idiootti, kun ei tajunnut että Tim oli ihastunut häneen. Tyttö oli tukeutunut Timiin, kun hänellä oli ikävä Jamesia, ja koko ajan hän oli ajatellut vain poikaystäväänsä, kun toinen poika oli täysin lääpällään häneen.
Lily pamautti itseään kirjalla päähän ja kasasi tavaransa huolellisesti laukkuun. Hän halusi viivytellä makuusaliin palaamista, Jamesille pitäisi selittää koko juttu…
Paitsi että hän oli riidoissa Jamesin kanssa. Oliko tosiaan niin, että poika olisi pettänyt häntä Ranskassa ja vielä Katien kanssa?
Tyttö oli niin sekaisin ajatuksistaan, että pamautti itseään uudelleen ja yritti ajatella järkevästi. Timin kanssa mikään juttu ei tulisi koskaan toimimaan. Parin kuukauden päästä Lily jo lopettaisi koulun ja vuoden nuoremmalla pojalla oli sitä vielä jäljellä.
Jamesin kanssa taas kaikki menisi varmasti hyvin. He menisivät naimisiin ja hankkisivat lapsia eläen elämänsä onnellisena loppuun, istuen vanhana kiikkutuoleissa muistellen kouluaikoja lastenlapset ympärillä peuhaten. Oli typerää kuvitella, että Jamesilla ja Katiella olisi suhde…
Lily huokaisi ja nousi seisomaan mahdollisimman hiljaa ja melkein hiipi ulos kirjastosta. Hän vaelteli käytävillä tietämättä, mitä sanoisi Jamesille nähdessään tämän taas. Pyytäisi vaan anteeksi ja suutelisi?
Lihavan Leidin muotokuva kohottautui uhkaavana hänen edessään.
”Punkpore”, hän mutisi.
”Onko kaikki hyvin, kultaseni?” maalaus kysyi heilahtaen auki.
”Kaikki on… mainiosti”, Lily mutisi ja nielaisi nähdessään Siriuksen, Jamesin, Jessien ja harmikseen Katien istuvan sohvalla. Mustasukkaisuuden aalto vyöryi hänen ylitseen, mutta tyttö kohotti uhmakkaasti päätään ja käveli nelikon luo.
”James”, hän sanoi pelästyen melkein miten heiveröiseltä hänen äänensä kuulosti. Rykäisten hän jatkoi. ”Voidaanko jutella?”
”Mit – totta kai!”
Poika tönäisi Siriuksen sylistään puoliksi Jessien ja puoliksi Katien syliin ja kompuroi tyttöystävänsä luo.
”Mennään jonnekin rauhalliseen paikkaan”, Lily pyysi. James mietti hetken.
”Tähtitorniin?” hän ehdotti. Tyttö nyökkäsi epäröiden. Poika vilkaisi ystäväänsä, joka näytti nauttivan olostaan kahden hyvännäköisen tytön sylissä. Sirius iski silmää, joka selvästi tarkoitti: mene jo, komistus, voita Lily takaisin itsellesi.
Kaksikko vaelsi hiljaisena käytäviä pitkin. Siellä täällä tuli oppilaita vastaan, jotka kipittivät nopeasti kauemmas luullen varmaan johtajaoppilaiden olevan partioimassa käytävillä. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan.
Heidän kätensä hipaisivat välillä toisiaan, mutta kumpikaan ei tiennyt olivatko he niin hyvissä väleissä, että pystyivät pitämään käsistä kiinni.
Vihdoin he nousivat ikuisuudelta tuntuvat portaat tähtitorniin. Alkuillan kirkkaat tähdet olivat syttyneet taivaalle ja valaisivat koko pyöreän muotoisen huoneen tuikkeellaan. Lily värähti kylmyyttä ja katui, että oli unohtanut kaapunsa makuusaliin.
”Sinulla on kylmä”, James sanoi käheällä äänellä ja riisui oman viittansa kietoen sen nopeasti tyttöystävän harteille.
”Hei, sinullakin on.”
Jamesilla oli päällään vaan ohut kauluspaita, mutta hän hymyili urhoollisesti.
”Kyllä minä kestän.”
Lily hymähti ja nojasi ikkunalautaan katsellen taivaalla vilkkuvia tähtiä. James asettui hänen viereensä, mutta tarpeeksi kauas peläten, että tyttö hakkaisi hänet, jos hän tekisi jotain väärää.
”Tim suuteli minua”, Lily pamautti yhtä äkkiä. James hätkähti ja värähti heti perään, tuntiessaan kylmyyden ihollaan.
”Tim?”
”Tim.”
”Okei.”
”Okei?”
Lily alkoi raivostua, mutta James yritti pysytellä tyynenä.
”Kai se on niinkun tasapeli, kun olin Ranskassa, Katie suuteli minua…”
”Minä arvasin!” tyttö sähähti ja käännähti nopeasti katsomaan Jamesia. Hänen silmänsä räiskyivät taas uhkaavia salamia.
”Mutta siinä ei ollut mitään ihmeellistä”, poika yritti sanoa.
”Hän suuteli sinua!” Lily tiuskaisi.
”Helvetti!”
Jameskin raivostui.
”Tim suuteli sinua, mutta raivoanko minä sinulle?” hän tiuskaisi vielä murhaavammalla äänellä kuin tyttöystävänsä.
”No raivoat!”
”Koska sinä olet niin yksinkertaisen raivostuttava!” James ärähti. ”Se oli yksi helvetin suudelma, onko sillä väliä?”
”No on!”
”Suuteli se niljakas tyttöystävänviejä sinuakin ja se on okei, niinkö?”
”No… on.”
Lilyn uhmakas äänensävy alkoi hiipua, mutta James oli vasta päässyt vauhtiin.
”Tajuatko sinä, että Katien suudelma ei merkinnyt mitään? Minä en jaksa kuunnella, kun sinä jaksat valittaa siitä, kun nuolet itse Timisi kanssa kirjastossa!”
”Minä en ’nuollut’ hänen kanssaan! En edes vastannut siihen suudelmaan!” Lily tulistui taas.
”No minä vastasin siihen Katien! Ja arvaa mitä, kaduin sitä niin paljon, että palasin takaisin Englantiin ja halusin unohtaa koko jutun!”
”No mene sitten vastaamaan niihin Katiesi suudelmiin”, Lily karjui ja viskasi viitan Jamesin syliin. ”Minä vihaan sinua!”
”No samoin!” James huusi tytön perään, mutta tämä juoksi jo kaukana portaissa.

¤¤¤

Minerva McGarmiwalla oli ollut todella mukava ilta. Hän oli ollut Albus Dumbledoren työhuoneessa teellä ja he olivat jutelleet monta tuntia taikamaailmaa koskevista uutisista.
Heidän hauska iltansa päättyi käytävillä partiointiin.
McGarmiwa hätkähti ajatuksistaan, kun kuuli askelia. Hän vilkaisi terävästi Lily Evansia, joka marssi kiukkuisesti tähtitornilta päin.
”Neiti Evans”, nainen sanoi. Tyttö pysähtyi, yhä vihaisen näköisenä. ”Sinulla ei ole tänä iltana partiointia.”
”No onneksi ei”, Lily mutisi.
”Viisi pistettä pois Rohkelikolta”, McGarmiwa sanoi tiukasti. ”Ja nyt heti omaan tupaasi!”
Tyttö kohautti olkiaan ja paineli sanaakaan sanomatta muualle.
”Nykyajan nuoriso”, nainen sanoi Dumbledorelle, joka hymyili siniset silmät tuikkien. Heti kun Lily katosi nurkan taakse, James pyyhälsi heidän eteensä.
”Potter!” McGarmiwa sanoi. Kiukku alkoi nousta päällimmäiseksi tunteeksi. ”Miksi et ole tuvassasi?”
”No oli muuta tekemistä”, poika tiuskaisi takaisin.
”Kymmenen pistettä pois Rohkelikolta!” McGarmiwa sanoi vihaisena. ”Ja omaan tupaasi, HETI!”
James tuhahti aivan kuin asia ei olisi liikuttanut häntä ollenkaan ja marssi opettajien ohi.
”Mikähän heitä vaivasi?” nainen ihmetteli.
”Se on sitä nuorta rakkautta, Minerva, nuorta rakkautta”, Albus totesi hymyillen.

¤¤¤

”No, mikä on Lils?”
Jessie vilkaisi varovasti Lilyä, joka käveli ympäriinsä makuusalissa levottoman oloisena. Tämä oli tullut noin viisitoista minuuttia sitten, vihasta kiehuen, ja nyt tytön ilme alkoi muuttua epätoivoiseksi. Koko aikana tyttö ei ollut sanonut sanaakaan tervehdystä lukuun ottamatta.
”Me riideltiin”, Lily sanoi surullisen näköisenä ja lysähti sängylle istumaan.
”Ketkä?”
”No minä ja James! Ja hän huusi minulle.”
”No kai sinäkin huusit hänelle?”
”No joo, mutta…”
”Tasapeli. Miksi sinä saisit huutaa joka toinen päivä Jamesilla, jos hän ei saa huutaa sinulle ollenkaan?” Jessie kysyi fiksusti.
”Mutta James on James”, Lily huokaisi. ”Hän vaan virnuilee, eikä huuda ikinä.”
”No joo, taidat olla oikeassa. Mutta miksi te edes riitelitte?”
Lily näytti heti vaikealta. Hän nypläsi päiväpeitosta työntyvää langanpätkää ja tuijotteli kenkiensä kärkiä.
”Suutelemisesta.”
”Onko teillä jotain ongelmaa sen kanssa?”
”Ei tietenkään”, Lily sanoi ja vilkaisi kattoa. ”Mutta jollain muilla on.”
”Älä kaartele, Lils, vaan kerro koko juttu”, Jessie käski ja istui ystävänsä viereen päätään kallistaen.
Juuri kun tyttö oli aloittamassa, ovi pamahti auki ja Peter ja Remus ryntäsivät sisään.
”Anteeksi jos keskeytimme jotain”, Remus sanoi nolon näköisenä. Peter virnisti nolosti.
”Me lähdetään saman tien, tultiin vaan hakemaan rahapussini.”
Pulleampi poika kaivoi hetken matka-arkkuaan ja työnsi ruskean kukkaron taskuunsa.
”Jatkakaa toki”, Remus sanoi ja sulki oven perässään.
”No”, Jessie kannusti innostuneena kuulemaan koko tarinan.
”Tim suuteli minua tänään kirjastossa”, Lily huokaisi. ”Ja James kertoi, että Katiekin oli suudellut häntä Ranskassa.”
”Taas tasapeli”, Jessie kommentoi. ”Miksi sinä sitten raivostuit?”
”James oli hei Ranskassa. Minä en ollut siellä vahtimassa häntä, mutta Tim ja James ovat nyt samassa maassa ja samassa rakennuksessa! Kaikenlisäksi, James oli vastannut siihen Katien suudelmaan ja minä en vastannut Timin suudelmaan.”
”Sinä olet kyllä pöhkö, Lily Evans.”
”Kiitos.”
”No, rakastatko sinä Jamesia vai Timiä?”
Siinä vaiheessa Lilyn silmät täyttyivät kyynelistä ja ne lähtivät hitaasti valumaan poskille.
”Minä sanoin Jamesille, että vihaan häntä.
”Ihan ymmärrettävää, olit vihainen.”
”Hän sanoi, että samoin”, Lily nyyhki.
”Hänkin oli vihainen.”
Lily hautasi kasvonsa tyynyyn.
”Hitto että minä olen tyhmä”, hän ulisi.
”Etkä ole, Lils”, Jessie sanoi neuvottomana. Hän silitti ystävänsä punaisia hiuksia ja huokaisi kärsivästi toivoen, että joku tulisi pelastamaan hänet.
Jessie oli aina ollut surkea lohduttaja. Ja Lily nyt oli aina tarvinnut lohduttajaa, kun James oli ahdistellut häntä koko kouluajan ja muutenkin kariutuneissa suhteissaan.
”Kyllä sinä voit mennä”, Lily nyyhki ja kohotti tyynyn kasvoiltaan pyyhkien poskiaan. ”Minä tiedän, että vihaat näitä tilanteita.”
”Ei kun minä olen sinun kanssasi”, Jessie totesi rautaisesti ja puristi ystävänsä kättä.
”Kiitos, Jess.”
”Ei kestä, Lils.”
Lily hymyili niin hyvin kun siinä tilassa pystyi. Sitten hän huokaisi ja kumartui kaivamaan yöpöydän laatikosta nenäliinapakkauksen.
”Hei, pärjäätkö hetken, käyn katsomassa miten Jamesilla menee?” Jessie kysyi ja rutisti Lilyä lujasti.
”Juu, totta kai”, Lily sanoi pyyhkien silmiään nenäliinalla.
Jessie halasi vielä kerran ystäväänsä ja hyppeli sitten oleskeluhuoneeseen.
Kaikki kelmit olivat kerääntyneen nurkkaan, pyöreän pöydän ympärille. James oli aika epätoivoisen näköinen, mutta ei sentään pillittänyt samalla tavalla kuin Lily.
Jessie istahti viattomasti viimeiselle vapaalle tuolille kelmien valtaaman pöydän ääreen.
”Hei”, hän sanoi aurinkoisesti.
”Häivy, Stuart”, Sirius sanoi, mutta ei kovin tosissaan. ”Meillä on kriisikokous.”
”Liittyykö se jotenkin itkevään Lilyyn?” Jessie kysyi viattoman näköisesti.
”Itkeekö Lils?” James kysyi. Jessie nyökkäsi ja kohautti olkiaan heti perään vaikuttaakseen välinpitämättömältä. Se oli paras tapa onkia tietoja kelmeiltä.
”Helvetti, ei olisi pitänyt huutaa hänelle…”
”No hei, hänkin huusi sinulle”, Peter sanoi. Porukan ainoa tyttö vilkaisi tätä poikaa melko terävästi ja sai tämän punastumaan.
”Matohäntä on ihan oikeassa, turha mulkoilla siinä, Stuart”, Sirius kommentoi ja läimäisi Jamesia selkään.
”Ja minulla on sinulle ratkaisu ongelmiisi!”
”Jos siihen liittyy alkoholia – ”
”Ole hiljaa, Stuart, sinulta ei kysytty mitään.”
”Sirre, minun ei oikeasti mieli tee ryypätä tänään”, James mutisi väsyneen näköisenä. ”Taidan mennä nukkumaan…”
”Lily on siellä!” Jessie kiljaisi saman tien. ”Et voi mennä sinne.”
”Ei herra jestas, Jessie, se oli alun perin meidän makuusali…”
”Ole hiljaa, Musta. Käyn vain sanomassa Lilylle, että James on tulossa.”
Tyttö pomppasi pystyyn hiukset hulmahtaen ja asteli lanteet keinuen poikien makuusaliin vieviin portaisiin. Hän vielä kääntyi portaiden alapäässä vilkaisemaan taakseen ja väläytti Siriukselle hymyn ennen kun katosi portaisiin.
”No mitäs tuo oli?” Remus kysyi katsoen kohtaa, josta Jessie oli hävinnyt portaisiin.
”No en tiedä”, Sirius vastasi mahdollisimman viattomasti. ”Ei aavistustakaan.”

¤¤¤

Sinä yönä Lily ei nukkunut Jamesin vieressä niin kuin yleensä. Koska Annie ja Alison olivat yhä poissa ja heidän sänkynsä tyhjinä, tyttö meni nukkumaan Annien sänkyyn.
Tyttö kävi nopeasti suihkussa, veti yöpuvun päälleen ja pujahti peiton alle vetäisten sen myös päänsä yli.
Ei kestänyt kauaa, kun meluava kelmijoukko ja äänistä päätellen myös Jessie saapuivat makuusaliin. Lily puristi silmänsä kiinni ja yritti estää kyyneliä. Jamesin ääni tunkeutui hänen tajuntaansa peittokerroksesta huolimatta.
Puolen tunnin hyörimisen päästä makuusali alkoi rauhoittua. Meg ilmestyi myös paikalle, äänestä päätellen ryntäsi suoraan kylpyhuoneeseen ja läimäytti oven perässään kiinni.
Jessie asettui nukkumaan Lilyn viereen. Tyttö tunsi tämän vartalon lämmön ja kuuli tämän hengityksen. Lopulta Lily uskaltautui pois peiton alta ja tuijotti pimeää huonetta. Vain kylpyhuoneesta kuului suihkun kohinaa ja oven alta pieni valonsäde lankesi tummalle lattialle.
Tyttö puristi silmänsä kiinni ja käänsi kylkeä. Hän kuuli myös jonkun kelmin liikahtavan. Suihku väännettiin kiinni ja hetken päästä Meg sujahti omalle paikalleen Lilyn toiselle puolelle.
Vaikka oli hiljaista ja rauhallista, tyttö ei pystynyt nukahtamaan. Jokainen pikkuinenkin rasahdus sai hänet hätkähtämään horroksen kaltaisesta tilasta takaisin hereille.
Lopulta kello alkoi näyttää kolmea ja Lily sai viimein pariksi tunniksi unenpäästä kiinni. Hän heräsi kuudelta siihen, kun Jessie alkoi pyöriä ja lopulta viskasi peittonsa lattialle marssien suoraan kylpyhuoneeseen.
Saman tien muutkin alkoivat heräillä. Ensimmäisenä Jessien jälkeen nousi Remus, joka alkoi penkoa matka-arkkuaan mahdollisimman hiljaa. Meg oli seuraava, hän ei ollut niin hiljainen vaan tippui levottomasti pyöriessään sängystään ja voihkaisi kovaäänisesti osuessaan lattiaan.
Lily ei voinut enää nukkua. Hän ponnisti istumaan ja hieroi silmiään.
Remus vilkaisi häntä anteeksipyytävästi.
”Sori jos metelöin”, hän sanoi ja työnsi matka-arkkunsa takaisin sängyn alle. Hänen sänkynsä ympäristö oli huomattavasti siistimpi kuin muiden, kaikki tavarat olivat siististi yöpöydän laatikossa tai matka-arkussa eikä jokainen likainen vaatekappale lojunut ympäriinsä.
”Ei, et metelöinyt”, Lily mutisi yhä unisena ja vilkaisi Megiä, joka kömpi juuri ylös lattialta.
Sitten koitti se hetki, mitä tyttö oli pelännyt. Jamesin pörröinen pää kohosi tyynystä ja hänen ruskeat silmänsä kohtasivat Lilyn vihreiden silmien katseen.
Tuntui, kun kaikki olisivat hiljentyneet. Remus vilkaisi pariskuntaa uteliaasti, Megin pää kohosi ja jopa Jessie kurkisti kylpyhuoneen ovesta mitä tapahtui.
Sitten Lily siristi silmiään ja katsoi mielenosoituksellisesti toiseen suuntaan. James huokaisi ja vilkaisi Siriusta, joka nukkui vielä ihan tyytyväisenä. Hän tönäisi pojan pois sängystään.
”Ylös, Sirius, kello on jo vaikka kuinka paljon.”
”No jaa”, Sirius mutisi äkäisenä ja vetäisi vaan peiton päänsä yli. ”Minä haluan nukkua!”
”Sori kamu, mutta ei onnistu tänä aamuna”, James sanoi ja vetäisi peiton itselleen.
”Anna peitto takaisin!” Sirius ulisi. Peterkin heräisi hätkähtäen.
”Mitä täällä tapahtuu?”
”Sarvihaara varasti peiton!”
”Älä ole vauva, Anturajalka, herää jo.”
Sirius mulkaisi ystäviään vihaisena ja pomppasi pystyyn kun vieteriukko.
”Minun tekee mieli kahvia”, hän sanoi ja lähti päättäväisesti makuusalin ovea kohti.
”Boksereissa ja ilman paitaako?” suihkusta ilmestynyt Jessie kysyi suloisesti hymyillen.
Sirius vilkaisi asustettaan ja huokaisi pahantuulisesti.
”Ihan sama”, hän tokaisi ja marssi ulos ovesta.
”Hän on sekaisin”, Jessie sanoi päätään pudistellen. Oleskeluhuoneesta kuului innostunut kiljaisu ja sitten hieman epäinnostuneempi kiljaisu: ”SIRIUS!”
”Minä käyn katsomassa”, suihkusta tullut tyttö julisti. Lily livisti saman tien suihkuun ennen kuin kukaan ehti hänen edelleen.
Jessie kietaisi vielä hieman kosteat hiuksensa poninhännälle ja kietaisi rohkelikon kravatin puolihuolimattomasti kaulaansa ennen kun loikki oleskeluhuoneeseen.
Sirius seisoi ärtyneen näköisenä Katien ja tämän kavereiden ympäröimänä ja yritti päästä heidän ohitseen, mutta kaikki muut paitsi Katie puhuivat yhtä aikaa niin, että siitä ei saanut sanaakaan selvää.
Jessie virnisti ilkikurisesti ja purjehti tyttöjoukon läpi Siriuksen viereen.
”Hei”, hän sanoi imelällä äänellä ja kietoi kätensä pojan vyötärölle ennen kuin käänsi kasvonsa tähän päin ja painoi viivytellyn suukon pojan suupieleen.
”Sirius-kulta, suosittelen laittamaan vaatteet päälle, ennen kuin lähdet huitelemaan ympäri linnaa”, tyttö sanoi ja tarttui pojan kädestä. ”Minä voin jopa auttaa sinua pukemisessa, jos sinä sitä haluat.”
”Onko tuo tyttöystäväsi?” Katie kysyi kun Jessietä ei olisi olemassakaan ja vilkaisi tyttöä jotenkin halveksivasti.
”Tuota…”
”Juu, olen. Mennään nyt!”
Tyttö nyki poikaa eteenpäin ja veti perässään makuusaliin vieviin portaisiin.
”Mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi?” Sirius kysyi kun he olivat kuuloetäisyyden päässä. Poika vetäisi kätensä irti tytön otteesta ja laittoi ne puuskaan paljaan ylävartalon päälle.
”Idiootti, pue päällesi”, Jessie tiuskaisi takaisin ja vetäisi makuusalin oven auki. Sirius marssi oman sänkynsä luokse ja vetäisi samettiset verhot sänkynsä ympärille ja äänestä päätellen rupesi vaihtamaan vaatteita.
Jessie pyöräytti silmiään Lilylle, joka juuri veti polvisukkia jalkaansa. James seurasi koko ajan mitä hänen, ainakin sillä hetkellä vielä, tyttöystävänsä teki.
Juuri kun Jessie ja Lily olivat lähdössä makuusalista, poika avasi suunsa.
”Lils, voidaanko jutella?”
”Ja miksihän?” tyttö kysyi ja vilkaisi poikaa kylmästi.
James yritti olla rauhallisena ja möläyttämättä jotain typerää.
”Minä haluan”, hän sanoi olkiaan kohauttaen.
”No minä en”, Lily vastasi ja paineli ulos makuusalista.
”Huono säkä, kamu”, Sirius kommentoi. Hän astui esiin verhojensa takaa kauluspaita puoliksi napitettuna ja vilkaisi itseään peilistä antaen hiusten valua silmien eteen ja puhalsi ne taas pois näköyhteyden edestä.
”Itselläsi on”, James mutisi ja heitti ystäväänsä mustalla t-paidalla, joka osui ensimmäisenä käteen. Sirius nappasi sen taitavasti kiinni ja antoi tippua lattialle. Sitten poika virnisti säkenöivästi.
”Ala tulla, James, minä haluan muutaman paahtoleivän ennen kuin Stuart ehtii syödä kaikki.”
Jameskin vilkaisi itseään vielä kerran peilistä pörröttäen hiuksiaan ennen kuin löysensi hieman solmiotaan ja seurasi muita kelmejä pois makuusalista.
Suuressa Salissa oli jo tungosta. Sirius istui nopeasti lähimmälle vapaalle paikalle ja kasasi lautaselleen mahdollisimman monta paahtoleipää.
”Onko hauskaa juosta ilman paitaa ympäri koulua, Sirius?”
Katie istui herttaisesti hymyillen Siriusta vastapäätä, Jamesin viereen ja nappasi itselleen yhden paahtoleivän.
”Harrastan sitä joka päivä”, poika vastasi rennosti ja vilkaisi Katieta naistenmies-katseellaan. Tyttö pyöräytti silmiään ja vilkaisi Jamesia, joka vaikutti harvinaisen hiljaiselta.
”No, mikä on?”
”Naiset”, James puuskahti. ”En voi tajuta niitä.”
”En minäkään”, Sirius nyökkäili.
”Ongelmia Lilyn kanssa?” Katie kysyi välittämättä Siriuksen kommentista.
James tyytyi vaan tuhahtamaan ja hämmentämään puuroaan raivokkaasti. Katie oli juuri sanomassa jotain, kun hänen ystävänsä, Bianca, Olivia, Keira ja Jules ilmestyivät paikalle.
”Tule jo, Katie”, Keira sanoi englanniksi, vaikka siitä kuuluikin vahva korostus. ”Myöhästymme linnan esittelykierrokselta.”
Tyttö vilkaisi Siriusta ja Jamesia ennen kuin laski puoliksi syödyn paahtoleivän lautaselle ja nousi seisomaan.
”Jutellaan myöhemmin, James”, hän sanoi ja katosi sitten tyttönelikon kanssa muiden ranskalaisten joukkoon.
”Joo, jutellaan vaan”, James mutisi hänen peräänsä vaikka tyttö tuskin enää kuuli.
”Sarvihaara hei”, Sirius aloitti. ”Mistä sinä ja Lily edes riitelette?”
Toinen poika huokaisi ja vilkaisi kattoa.
”Pitkä juttu.”
”Onhan meillä aikaa.”
”PVS:n tunti alkaa kohta.”
”Äh, ei se mitään. Kerro!”
James virnisti ja pomppasi seisomaan.
”Minä lähden ainakin tunnille”, hän sanoi ja pyyhälsi nopeasti kauempana seisovan Peterin luokse. Sirius tuhahti.
”Pojat…”

¤¤¤

Meg vihasi Jessietä. Hän vihasi Jessietä koko sydämestään ja aina kun hän edes näki tytön, vihan aallot pyyhkäisivät kaikki muut tunteet syrjään. Hänen oli pakko puristaa kädet nyrkkiin, että ei hyökännyt toisen tytön kimppuun.
Meg vilkaisi kirjansa reunan yli ovelle, joka oli juuri auennut. Se oli Jessie. Meg puristi kirjaa niin kovaa, että sivu repeytyi ja kirjastonhoitaja mulkaisi häntä murhaavasti.
Täydellinen Jessie. Tyttö näytti jopa pölyisten kirjojen keskellä upealta ja itsevarmalta, blondit hiukset valuivat tasaisen kiiltävänä selkää pitkin ja hän haravoi katseellaan kirjahyllyjä ja pöytiä, jossa vielä oli jotain oppilaita. Hän ei tietenkään noudattanut koulupuvun sääntöjä ja oli ballerinojen sijaan vetänyt jalkaansa tyylikkäät korkokengät näyttäen vielä pidemmältä kuin oikeasti oli.
Meg vilkaisi kelloaan. PVS:n tunti alkaisi ihan parin minuutin päästä, mutta hänellä ei ollut mikään kiire. Jessien katse pysähtyi Megiin ja hän muuttui viileän näköisesti nykäisten päänsä toiseen suuntaan.
Meg tuhahti itsekseen ja käänsi kirjan sivua niin rajusti, että se repesi vähän lisää. Kirjastonhoitaja oli saman tien hengittämässä hänen niskaansa.
Lopulta tyttö ei enää kestänyt näiden kahden pistäviä katseita vaan läimäytti kirjan kiinni ja nautti nähdessään, miten vieressä istuva kolmasluokkalainen hätkähti ja tiputti oman kirjansa. Kirjastonhoitaja siirtyi hänen luokseen ja Meg pystyi yhtään selittelemättä nappaamaan laukkunsa, tunkemaan sinne muutaman lainaamansa kirjan ja pyyhältämään Jessien ohi ulos.
Hän maleksi käytäviä pitkin toivoen, että hänellä kestäisi mahdollisimman kauan ennen kuin olisi oikean luokan kohdalla.
Ei kestänyt kauaa, kun takaa alkoi kuulla se ääni, kun korkokenkien korot kopsahtelevat lattiaan. Meg käännähti ympäri ja Jessie käveli melkein suoraa häntä päin.
”Varo vähän”, Meg tiuskaisi. Jessie näytti siltä kun saattaisi lyödä häntä.
”Varo itse!”
”No mikäs siinä jos haluat kävellä ihmisiä päin, mutta jos kävelet minua päin…”
Meg jätti lauseen lopun leijumaan ilmassa. Jessie naurahti pilkallisesti.
”Teet mitä? Kerrot rehtorille?”
”Älä ole typerä.”
”Älä itse ole”, Jessie sähähti ja marssi Megin ohi korot maahan napsahdellen.
”Idiootti!” Meg kiljaisi hänen peräänsä. Jessie kääntyi vielä kerran vilkaisemaan yhden vihaa uhkuvan katseen olkansa yli ennen kuin jatkoi matkaansa ripeästi.
Meg jäi hetkeksi seisomaan itsekseen käytävälle, ennen kuin huomasi iloisesti ranskaa puhuvan lauman ilmestyvän lähemmäs. McGarmiwa käveli lauman edessä ja pysähtyi nähdessään Megin.
”Neiti Thompson”, opettaja sanoi närkästyneenä. ”Tunnit ovat alkaneet jo. Miksi seisot siinä?”
”Professori Halliwell lähetti minut hakemaan muutaman kirjan kirjastosta”, Meg valehteli ja laittoi sormensa ristiin selkänsä takana.
”Miksi seisot sitten siinä?”
”Unohdin mitä kirjoja minun piti hakea ja jäin hetkeksi miettimään, käännynkö takaisin.”
McGarmiwan kireä ilme alkoi hellittää hiukan.
”No, mene jonnekin suuntaan”, nainen tiuskahti ja kohensi noidanhattuaan. ”Minulla on tässä vähän kiire…”
”Siltä näyttää. Hauskaa päivänjatkoa, professori”, Meg toivotti ystävällisesti ja lähti kirjastoa päin. Ranskalaisten nauravat kasvot vilahtelivat ohi ja Meg yritti tunnistaa edes yhdet. Suurin osa näytti tutuilta, mutta nimet eivät palautuneet mieleen.
Yhtäkkiä hän jähmettyi paikalleen ja vilkaisi mustahiuksista tyttöä, joka näytti olevan ainoa joka ei nauranut.
”Jules!”
Tytön katse kääntyi Megiin ja hänen huulilleen levisi hymy.
”Megian!”
Jules hyppäsi ystävänsä kaulaan ja rutisti tätä lujasti.
”Ei olla nähty pitkään aikaan”, Meg sanoi ranskaksi ja irrottautui ystävänsä otteesta. Jules hymyili toisella suupielellään.
”Et ole kirjeitäkään lähetellyt.”
”Olen tosi pahoillani, Juls, minulla on ollut – ”
”Kiireitä, ymmärrän.”
Kaksikko vilkaisi McGarmiwaa, joka viipotti hattunsa kanssa jo kaukana.
”Minun pitää mennä…” Jules mutisi ja astui askeleen kauemmas katse maassa. ”Mutta jutellaan myöhemmin?”
”Minä etsin sinut käsiini”, Meg lupasi juhlallisesti käsi sydämellään ja jäi katsomaan, miten hänen entinen paras ystävänsä juoksi muiden tovereidensa perään.
Sitten hän kääntyi ja lähti taas kirjastoa päin. Ehkä hän saisi siellä kulutettua aikaansa ainakin ruokailuun asti.

¤¤¤

Lily huokaisi. Sitten hän huokaisi uudestaan mutta kellon viisarit eivät liikahtaneet mihinkään suuntaan. Se oli pitkäveteisin taikuudenhistorian tunti ikinä. Aave-professori vaan puhui ja puhui, tasaisella äänellä ja sai innokkaimmatkin oppilaat vajoamaan horroksen kaltaiseen tilaan.
Sirius nukkui jo täyttä päätä, hänen poskensa oli pergamenttia vasten ja mustepullo keikkui niin lähellä pulpetin reunaa, että se oli vaarassa tippua millä hetkellä hyvänsä. Lily siirsi katseensa Jamesiin, joka nojaili kyynärpäillään pulpettiin ja tuijotti pitkästyneen näköisenä lattialle tippunutta sulkakynää viitsimättä nostaa sitä.
Remus yritti ainakin näyttää siltä, kun kuuntelisi. Hän raapusteli jotain pergamentille mutta se tuskin liittyi millään tavalla taikuuden historiaan. Peter kuorsasi onnellisena ihan viimeisessä pulpetissa ja näytti siltä, kun ei edes tajuaisi olevansa oppitunnilla.
Kello pirahti soimaan ja koko luokka hätkähti eloon. Ympärillä kuhisi, kun jokainen halusi uneliaasta ilmasta pois.
Lily sulloi muistiinpanovälineet laukkuunsa ja venytellen lähti maleksimaan ovea kohti. Hän vielä vilkaisi taakseen, Remus ja James olivat jääneet herättelemään unisia ystäviään.
Tyttö kääntyi poispäin hiukset hulmahtaen ja lähti etsimään Jessietä, joka oli lopettanut taikuudenhistorian opiskelun jo viidennen luokan jälkeen.
Lily lähti vaeltamaan Suurta salia kohti, vaikka oli melko varma, että Jessie ei viettäisi vapaatuntiaan siellä, ehkä tämä olisi kirjastossa tai makuusalissa kauneusunilla.
Tyttö kuuli jonkun juoksevan hänen selkänsä takana, mutta ei viitsinyt kääntyä katsomaan kuka siellä oli. Tylsän tunnin jälkeen hänellä oli yhä laiska olo.
Yhtäkkiä joku kaappasi häntä vyötäröltä toisella kädellä ja toisen painoi Lilyn suun eteen vaimentamaan ilmoille karkaavan kiljaisun.

-----------------------

A/N2 Hihiii. <: kommentteja yhtä paljon kun edelliseen lukuun! :D
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 16, 2009, 17:07:21 kirjoittanut Jippu »
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 17.osa 16.3!!!
« Vastaus #28 : Huhtikuu 11, 2009, 21:23:08 »
Oi, kiitos taas kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat viitsineet tulla kommentoimaan. Olen taas laiskalla tuulella enkä jaksaa vastata jokaiseen erikseen, mutta tuskimpa tekään kaipaatte turhanpäiväisiä löpinöitä tässä alussa.
Eli, pidemmittä puheitta, uutta lukua kehiin ja kiitos vielä tosi, tosi, tosi kovasti kaikki kommentoijille. :) ♥

----------------

18.osa-Kevättä rinnassa

”Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.”
Lily huokaisi salaa helpotuksesta. James. Ihana, turvallinen, suloinen James. Saman tien tyttö suuttui ja yritti rimpuilla itsensä pojan otteesta irti.
James irrotti kätensä hänen suultaan mutta piti silti tiukasti kiinni.
”Päästä irti!” Lily tiuskaisi ja yritti ravistaa pojan kättä lantioltaan. Ote ei hellittänyt.
”Minä haluan selvittää tämän jutun nyt”, James totesi ja kaappasi tytön kevyesti käsivarsilleen. Lily ei jaksanut rimpuilla joten tyytyi kontrolloimaan kaiken vihansa äänensävyyn.
”Päästä minut alas, Potter.”
”En.”
”Oikeasti, James!”
”En.”
Lily napsautti suunsa vihaisena kiinni ja huokaisi. Häntä ei huvittanut kuunnella, mitä sanottavaa pojalla oli.
Lopulta he olivat tarvehuoneen edessä. James käveli muutaman kerran ympyrää ja nykäisi sitten oven auki. Huone oli muuttunut upeaksi, se oli kuin pieni asunto. Keittiönurkkaus, parisänky ja suuret ikkunat, josta avautui näkymä linnan tiluksille.
Poika laski Lilyn parinsängylle ja napsautti oveen munalukon sujauttaen avaimen taskuunsa.
”Se on sitten sataprosenttisesti taikuudelta suojattu, joten sinun on turha yrittää pakoon, Lils”, James sanoi ja istui tytön viereen parisängylle, tarpeeksi kauas tietenkin.
Lily ei sanonut mitään. Hän laittoi kätensä puuskaan ja tuijotti kattoa.
”Okei, sinun ei tarvitse sanoa mitään, kunhan vaan kuuntelet”, James sanoi epätoivoisen kuuloisena. Lily pysyi yhä hiljaa.
”No, ihan miten vaan. Mieti sitä hetkeä, kun Tim suuteli sinua. Jos se ei merkinnyt mitään, miltä se tuntui? Ihan sama juttu silloin, kun Katie suuteli minua. En välittänyt siitä. Minä vaan… jotenkin se tuli automaattisesti että vastasin siihen. Minulla oli niin kova ikävä sinua ja…” pojan ääni vaimeni koko ajan ja hävisi lopulta kokonaan. Sitten hän veti syvään henkeä.
”Olen niin pahoillani, Lily, muuta en voi sanoa.”
Lily tuijotti yhä eteenpäin. James kaivoi lukon avaimen taskustaan ja ojensi sen tytölle.
”Mene ihan rauhassa, jos haluat.”
Lily nappasi avaimen ja puristi sen nyrkkinsä sisään. Hän nousi hitaasti ja käveli ovelle. Tyttö vilkaisi olkansa yli Jamesia, joka tuijotti lattiaa kuin se olisi ollut maailman mielenkiintoisin asia.
Tyttö pudisti päätään ja työnsi avaimen lukkoon.
”Lily, yksi juttu vielä”, James sanoi yhtäkkiä. Lily kääntyi vielä katsomaan poikaa.
”Minä rakastan sinua.”
Tyttö ei sanonut mitään, naksautti vaan lukon auki ja asteli käytävään enää taakseen katsomatta.

¤¤¤
James olisi halunnut itkeä. Hän jäi istumaan sängylle ja tuijotti ovea, joka oli juuri sulkeutunut hänen elämänsä naisen perässä.
Silti, pojat, eivätkä varsinkaan kelmit, itkeneet. Poika pomppasi seisomaan ja potkaisi ärtyneenä sängyn jalkaa. Ihan kun se olisi mitään auttanut, varpaaseen vaan rupesi koskemaan.
Lopulta James huokaisi ja lähti huoneesta pamauttaen oven takanaan kiinni hieman turhankin lujaa. Hän haahuili hetken käytävällä ennen kuin kokosi ajatuksensa ja päätti jättää seuraavan tunnin väliin. Anniella oli varmasti tylsää sairaalasiivessä.
Annie oli tosiaan sen näköinen, että saattaisi kuolla tylsyyteen minä hetkenä hyvänsä. Hän selaili jotain muotilehteä niin rajusti, että sivut melkein repesivät.
Nähdessään Jamesin, hän viskasi lehden lattialle ja väläytti säkenöivän hymyn.
”Herrajumala James, pelastit juuri päiväni!” tyttö huudahti ja loikkasi ketterästi seisomaan ja kapsahti serkkunsa kaulaan.
”Ai, sinä olet jo noin hyvässä kunnossa”, James sanoi ja rutisti tyttöä kunnolla ennen kuin astui askeleen kauemmas.
”Pääsen jo huomenna pois!” Annie hehkutti hymyillen.
”Hienoa”, James sanoi yrittäen kuulostaa innostuneelta, mutta ei onnistunut kovin hyvin. Lilyn vihreiden silmien kylmä katse oli juuttunut hänen verkkokalvolleen eikä lähtenyt pois.
”Et kuulosta kovin innostuneelta”, tyttö sanoi moittivalla äänellä ja istui sängylleen taputtaen tyhjää tilaa vieressään. ”Istu ja kerro koko juttu.”
James istui serkkunsa viereen ja tuijotti yöpöydällä lojuvaa lääkemäärää.
”Me varmaan erotaan Lilyn kanssa.”
”Taas?”
”Se on monimutkainen juttu. Tunnetko Katie Hewerin?”
”Kaikki tuntevat hänet”, Annie tuhahti. ”Miten Katie liittyy tähän juttuun.”
”No, Ranskassa tutustuin häneen ja hän suuteli minua ja minä tietenkin vastasin siihen suudelmaan. Lähdin heti seuraavana päivänä takaisin Englantiin ja nyt Katie on täällä koulunsa kanssa”, James sanoi melkein yhteen hengen vetoon.
”Tuossako koko juttu?”
”No, Tim oli mennyt suutelemaan Lilyä. Lily kertoi siitä minulle ja minä tietenkin kerroin siitä Katien suudelmasta siinä samalla. Lily suuttui aivan suunnattomasti ja ei ole sen jälkeen puhunut minulle. Minä tavallaan kidnappasin hänet, kiidätin tarvehuoneeseen ja pyysin anteeksi, mutta hän ei sanonut mitään ja vaan lähti”, poika selitti jutun loppuun.
Annie hymyili vinosti, näyttäen oikeastaan vähän vahingoniloiselta.
”Oletpa taas sopan keittänyt, serkku-kulta”, hän sanoi ja pudisti päätään. ”En oikein voi tietää, mitä voisit tehdä.”
James pyöräytti silmiään.
”Annie, sinä tiedät aina kaiken, eikö sinulla ole mitään neuvoa, millä saisin Lilyn lepytetyksi?” hän melkein aneli.
”Tuohon ei enää mikään kukkakimppu auta, uskoisin. Kirje voisi olla aika kova juttu…”
”En minä osaa kirjoittaa kirjeitä”, James sanoi kauhistuneen näköisenä. ”Entä jos sinä…”
”Ei, James, minä en kirjoita sinun puolestasi sitä kirjettä. Se on tärkeintä, että Lily tajuaa, että olet itse kirjoittanut sen ja tarkoitat joka sanaa”, Annie sanoi ja hymyili rohkaisevasti. ”Kyllä sinä osaat.”
Poika huokaisi ja vilkaisi ympärilleen.
”Ehkä tuossa on ideaa”, hän sanoi ja nousi seisomaan. ”Kiitos, Annie.”
”Oli hauska auttaa”, Annie sanoi. James virnisti.
”Monelta pääset huomenna?” poika kysyi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle.
”Aamulla, yhdeksän aikaan”, Annie vastasi ja rupesi taas selailemaan jotain muotilehteä.
”Minä tulen hakemaan sinut”, James lupasi.
”Siitä vaan.”
”Nähdään huomenna”, poika sanoi ja suikkasi suukon serkkunsa poskelle. Annie hymyili hajamielisesti ja heilautti sirosti kättään, kun James lähti astelemaan ovea kohti.
Pojalla oli huomattavasti kevyempi olo, kun hänellä oli edes joku idea Lilyn lepyttämiseksi. Kirje oli oikeastaan aika hyvä idea, vaikka hän ei erityisemmin osannutkaan kirjoittaa.
Oleskeluhuoneessa ei ollut ketään. James vilkaisi kelloa ja päätteli, että tunnit olivat vielä menossa. No, se oli hänen kannaltaan vaan hyvä asia. Poika kipaisi hakemassa makuusalista pergamenttia, sulkakynän ja smaragdinvihreää mustetta, jota käytti harvoin.
Hän istui pyöreän pöydän ääreen ja pureskeli sulkakynän kärkeä miettien miten aloittaisi. Ehkä normaali aloitus olisi hyvä.

Lily,

huomasin kyllä, että sinua ei kiinnosta, mutta haluan sanoa vielä yhden kerran, että olen pahoillani ja rakastan sinua, aina ja ikuisesti vaikka sinä jättäisit minut nyt.


James luki alun ja rupesi miettimään jatkoa. Mitään imelää lässytystä hän ei siihen halunnut, Lily tuskin välitäisi sellaisesta. Hän kastoi sulkakynän taas musteeseen ja jatkoi kirjettään ensimmäisellä ajatuksella, joka välähti päähän.

Tiedän, että olet vihainen ja kai se on minulle ihan oikein. Tiedän myös sen, että olen idiootti ja sika, etkä voi ehkä enää luottaa minuun, mutta sinä tiedät jossain sisimmässäsi, että se typerä suudelma ei merkinnyt mitään minulle.
Katie häipyy kohta lopullisesti elämästämme, tai minun elämästäni, jos jätät minut, ja sitten koko asian voi unohtaa.
En tietenkään halua, että jätät minut. Voisin sanoa sen vaikka sata kertaa ja tarkoittaisin sitä joka kerta: minä rakastan sinua, Lily Evans. Rakastan, ymmärrätkö?
Äh, tästä tuli aika siirappinen vaikka ei pitänyt. Olet varmaankin kuitenkin ymmärtänyt, mitä tarkoitan.
Olen pahoillani, kaikesta.
Rakkaudella James.


James ei ollut kovin tyytyväinen kirjeeseen, mutta hän oli sentään yrittänyt ja kirjoittanut sen koko sydämestään. Poika taitteli sen huolellisesti ja sujautti taskuunsa. Ehkä hän saisi sen ujutettua Lilyn koululaukkuun jossain vaiheessa.
James huokaisi ja korjasi musteen ja sulkakynän laukkuunsa ennen kuin lähti kapuamaan makuusaliin. Hän ehtisi nukahtaa hetkeksi, ennen kuin tunnit loppuisivat.

¤¤¤

Alisonilla oli hyvin epävarma olo, kun hän seisoi matka-arkkunsa kanssa poikien makuusalin ulkopuolella. Oleskeluhuoneessa ei ollut vielä ketään, joten tyttö oli päässyt sinne asti ilman kyselyjä. Lopulta Alison veti keuhkonsa täyteen happea ja vetäisi oven auki. Makuusali näytti ensisilmäyksellä tyhjältä, mutta tarkemmin katsottuna hän huomasi yhden peiton alla mustan hiuspehkon.
”James?” Alison huhuili ja jätti matka-arkkunsa ulko-oven viereen. Pojan pää kohosi tyynystä ja hän hapuili nopeasti silmälaseja.
”Alison!”
James vaikutti aidosti iloiselta, hän loikkasi ylös viskaten peiton lattialle ja halasi kaverinsa tyttöystävää lujasti.
”Miten menee?” poika kysyi vetäytyen kauemmas.
Tyttö hymyili ilottomasti
”No, tiedät varmaankin. Ei kovin hyvin. Sinulla?”
James virnisti suunnilleen yhtä ilottomasti.
”Ei kovin hyvin. Olen taas onnistunut suututtamaan Lilyn.”
Alison ei oikein keksinyt siihen mitään sanottavaa. Rehellisesti häntä ei jaksanut kiinnostaa koko asia, äiti ja Elisabeth pyörivät hänen päässään koko ajan, eikä hän saanut ajatuksiltaan rauhaa. Hän oli itkenyt niin paljon, että ei enää pystynyt itkemään ja pelkkä suru ahdisti häntä suunnattomasti.
James ei oikein tiennyt mitä sanoa. Alison oli muuttunut siinä ajassa kun oli ollut poissa todella paljon. Hän näytti jotenkin sulkeutuneelta, sellaiselta, että häneltä oli turha kysyä mitään tai yrittää auttaa jotenkin. Silmät näyttivät surullisilta, niistä vaan heijastui niin loputon suru, että poika värähti tahtomattaankin.
Lopulta Alison avasi suunsa.
”Täällä ei varmaan ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, kun olin poissa?”
”No, ainahan täällä tapahtuu kaikenlaista”, James aloitti virnuillen. ”Mutta tosiaan, ei mitään kovin ihmeellistä.”
Alisonkin hymyili hieman.
Ei kestänyt kauan, kun makuusalin ovi pamahti auki ja iloisesti höpöttävä joukko sulloutui sisään huoneeseen. Jessie oli ensimmäinen, joka älysi Alisonin.
”Ali!” hän hihkaisi ja loikki huoneen poikki kapsahtaen ystävänsä kaulaan. Alison naurahti käheästi ja vilkuili sisälle sulloutunutta joukkoa. Kaksi ihmistä, jotka hän kipeimmin olisi halunnut nähdä, puuttuivat. Lily ja Remus.
”Missä Lils ja Rem ovat?” tyttö kysyi kun Jessie vihdoin irrottautui hänestä.
”Lily ei oikein viihdy makuusalissa, hän meni… jonnekin. Ja Remus taisi mennä kirjastoon”, toinen tyttö vastasi ja vilkaisi Jamesia, joka näytti yhä hieman uniselta.
”Missäs sinä olit viimeiset tunnit?” tyttö kysyi kiinnostuneen näköisenä.
”Nukkumassa”, James vastasi ja sanojensa todistukseksi haukotteli mahtavasti. Sirius mutristi suutaan.
”Tyhmä, olisit pyytänyt minut mukaan.”
”Seuraavalla kerralla, kultaseni.”
Sirius ei näyttänyt siltikään tyytyväiseltä, mutta väläytti kelmivirneensä ja halasi Alisonia aivan yllättäen.
”Tosi kiva kun päätit palata takaisin.”
Alison ei vastannut mitään. Ei hän sitä ollut päättänyt, isä oli pakottanut hänet takaisin. Hän oli kuulemma ihan turhaan kotona, isä pärjäsi loistavasti ja Alisonin opinnot eivät saaneet häiriintyä äidin ja Elisabethin kuolemasta.
Alison tuhahti. Totta kai ne häiriintyivät, ihan kun kouluun palaamisesta olisi ollut mitään hyötyä. Lopulta kavereiden vaivaantunut hiljaisuus ja tutkivat katseet saivat tytön pomppaamaan sängyltä ylös.
”Minä lähden etsimään Remusta”, hän mutisi ja häipyi makuusalista. Ennen kun ovi sulkeutui, hän ehti vielä kuulla kavereiden helpottuneet huokaisut ja hiljaiset kuiskaukset.

¤¤¤

Remus ei voinut olla tuijottamatta nurkassa istuvaa tyttöä, vaikka hän kuinka yritti ajatella Alisonia ja kirjaa, jota yritti lukea.
Tytön kiiltävän mustat hiukset olivat valahtaneet kasvojen peitoksi joten silmiä ei näkynyt ja tämä jyrsi pitkiä kynsiään hermostuneen oloisena.
Remus huokaisi ja vilkaisi kirjansa sivuja, mutta kirjaimet pomppivat hänen silmissään eikä lukemisesta tullut mitään. Hän käänsi taas katseensa tyttöön, joka tuijotti seinää ilmeettömän näköisenä.
Lopulta poika pomppasi seisomaan ja sulki kirjansa. Hän tunki sen laukkuunsa ja vilkaisi tyttöä taas. Uskaltaisiko hän mennä juttelemaan? Tyttö oli varmasti niitä ranskalaisia, hän ei näyttänyt kovin tutulta.
Dumbledore oli kyllä kehottanut hieromaan tuttavuutta ulkomaalaisten kanssa. Lopulta Remus nousi seisomaan, pyyhki hiostuneet kätensä housuihinsa ja asteli tytön luo.
”Hei”, poika sanoi. Tyttö nosti tummien silmiensä katseen ylöspäin ja kohtasi Remuksen vaaleampien silmien katseen.
”Hei”, hän sanoi uhmakkaalla äänellä. Remus hätkähti mutta toipui hämmennyksestään nopeasti.
”Voinko istua?” poika kysyi. Tyttö kohautti olkiaan ja kääntyi tuijottamaan toiseen suuntaan.
”Minä olen Remus.”
”Jules”, tyttö mutisi ja pureskeli taas kynsiään. Hän vilkaisi ovelle, tuijotti ikkunasta ulos ja kattoa, mutta ei kertaakaan katsonut Remusta.
”Sinä olet varmaan niitä ranskalaisia?” Remus kysyi, kun ei muuta sanottavaa keksinyt.
”Mm…” Jules mutisi ja vilkaisi häntä taas jonkun takia vihamielisen näköisenä.
”Odotatko sinä täällä jotain?” poika kysyi jo melko epätoivoisena.
Jules ei ehtinyt vastata, kun Meg pyyhälsi paikalle.
”Jules! Ja Remus”, tyttö sanoi mahdollisimman hiljaisella äänellä. Hän halasi tyttöä ja hymyili nätisti Remukselle.
”Tunnetteko te toisenne?” Meg kysyi ja istui yhdelle vapaalle paikalle pöydän ääreen.
Jules pudisti päätään nopeasti ja pomppasi seisomaan.
”Mennäänkö jonnekin muualle, Meg?” hän kysyi vilkaisten Remusta, joka näytti melko hämmentyneeltä. Meg nyökkäsi vilkaisten Remusta suunnilleen yhtä hämillään, mutta seurasi tyttöä ulos kirjastosta.
Remus jäi istumaan pöytään ja tuijotti kaksikon perään. Jokin Julesissa sai hänen mielenkiintonsa heräämään. Poika pudisti päätään ja kumartui kaivamaan koululaukustaan kirjaa, jota oli lukenut ennen kuin Jules oli kiinnittänyt hänen katseensa.
”Rem?”
Poika hyppäsi tuolistaan melkein metrin ilmaan kuullessaan tutun, hieman hennon äänen selkänsä takaa.
”Alison?”
Tyttö hymyili toisella suupielellään. Remus olisi halunnut vain hymyillä säälivästi nähdessään tytön kokonaisuudessa. Alison oli vaan varjo entisestä. Hiuksista oli hävinnyt kiilto, silmissä ei näkynyt naurua ja hän oli laihtunut jo muutenkin laihasta olemuksestaan suorastaan anorektiseksi.
Alison olisi halunnut vajota maan alle nähdessään poikaystävänsä katseen. Kaikesta päätteli, että Remus oli odottanut jotain muuta.
Tyttö livahti istumaan viereiselle penkille ja vilkaisi kirjan kantta, jota poika luki. Täysikuu – pelastus vai painajainen?
Alison irvisti ja vilkaisi Remuksen nyrkkiin puristettuja käsiä. Kumpikaan ei puhunut mitään ja hiljaisuus tuntui hieman ahdistavalta.
”No, mitä kuuluu?” Remus kysyi lopulta ja survoi kirjan laukkuunsa. Alison huokaisi.
”Näet varmaan. Sinulle?”
”Ei mitään ihmeellistä.”
He hiljenivät taas hetkeksi ja juuri kun Remus oli sanomassa jotain, kirjastonhoitaja ilmestyi haukankatseineen hyllyjen välistä.
”Tämä ei ole mikään seurustelupaikka, menkää muualle”, nainen suhisi vihaisena.
”Mennään”, Remus mutisi ja pomppasi seisomaan. Hän meinasi tarttua Alisonin kädestä mutta muutti mielensä viime hetkellä.
Tyttö seurasi Remusta itku kurkussa pitkin linnan käytäviä. Kaikesta päätellen he olivat menossa tarvehuoneeseen. Maalausten iloiset kasvot vilahtelivat ohi, käytävät loppuivat ja uudet alkoivat. Koko ajan Alison käveli poikaystävänsä perässä, katse maahan painettuna ja tuijotti Remuksen kenkiä.
He pysähtyivät tosiaan tarvehuoneen ovelle ja kävelivät suoraan sisälle. Huone oli kuin pienoismalli rohkelikkojen oleskeluhuoneesta, kaikkine nojatuoleineen ja takkatulineen.
Remus istahti yhdelle nojatuolille ja Alison hänen viereensä. He olivat hetken hiljaa, ennen kuin poika rupesi puhumaan.
”Kiva kun tulit takaisin”, hän sanoi tuijottaen takkatulta.
”Tosiaanko?” Alison sanoi hieman ivallisemmin kuin oli tarkoitus. Remus painoi nolona katseensa lattiaan ja potki maton hapsuja.
”Anteeksi”, Alison totesi kuuliaisesti. ”Tarkoitan vaan sitä, että tuntuu, kun kaikki olisivat jotenkin sopeutuneet elämään ilman minua. Nyt kaikki ovat kauhean vaivaantuneita, kun palasin takaisin.”
Poika hymähti mutta ei silti vieläkään katsonut tyttöystäväänsä kunnolla. Alison oli oikeassa, mutta Remus ei halunnut myöntää sitä.
Alison oli kyllästynyt kun ihmiset eivät katsoneet häntä silmiin.
”Remus, katso minua”, hän kuiskasi yrittäen pitää äänensä kuitenkin hieman uhkaavana. Se ei onnistunut, hänen äänensä vapisi ja murtui melkein lauseen lopussa.
Poika veti syvään henkeä ja kohotti katseensa Alisonin silmiin vaan hetkeksi, mutta saman tien se kaikki tuska sai hänet laskemaan katseensa maton kuviointiin.
Tyttö pomppasi ylös niin nopeasti, että nojatuoli oli kaatua. Se keikkui hetken paikallaan ennen kuin saavutti tasapainonsa ja palautui oikeaan asentoon.
”Alison”, Remus sanoi hiljaisella äänellä ja pomppasi seisomaan. Tyttö vilkaisi poikaystäväänsä silmät salamoiden.
”En olisi uskonut sinusta, Rem”, hän tiuskaisi ja lähti ovea kohti.
”Alison, pysähdy!” poika sanoi, mutta tyttö ei ollut kuulevinaankaan. Hän repäisi oven auki vauhdilla ja livahti käytävään jättäen jälkeensä vain vaivaantuneen hiljaisuuden.
Alison ei itkenyt, hän ei vaan yksinkertaisesti pystynyt. Hän pystyi vaan huutamaan. Tyttö pysähtyi seinän viereen ja kiljui niin kovaa kun jaksoi. Hän valui istumaan selkä kylmää seinää vasten, veti jalat rintaansa vasten, painoi pään polviin ja jatkoi huutamista.
”Neiti Weinstein!”
Alison nosti päänsä ja vilkaisi häntä kohti juoksevaa Chris Halliwelliä hiuksiensa alta.
”Oletko kunnossa?” Chris kysyi vaivaantuneen oloisena ja jäi seisomaan tarpeeksi pitkän etäisyyden päähän. Alison ei vastannut, hän käänsi katseensa toiseen suuntaan ja puristi silmänsä kiinni.
”Huhuu?” opettaja huhuili ja astui askeleen lähemmäs.
”Älä tule!” Alison sähähti.
”Öö… käynkö hakemassa matami Pomfreyn?”
”Mitä täällä tapahtuu?”
Lily ilmestyi juuri sopivasti kulman takaa, hän painoi rintaansa vasten kirjapinoa ja toisella olalla roikkui täyteen ahdattu koululaukku.
”Lils!” Alison parkaisi ja loikkasi seisomaan. Chris kavahti kauemmas ja työnsi kädet taskuihin, kun tyttö loikkasi punahiuksisen ystävänsä kaulaan ja halasi tätä lujasti.
”Missä vaiheessa sinä siihen ilmestyit?” Lily kysyi silittäen tytön selkää. Hän vilkaisi Chrisiä sen merkiksi, että tämä tajuaisi häipyä.
”Minä tulin jo ajat sitten”, Alison mutisi ystävänsä olkapäätä vasten.
”Pitäisikö minun ilmoittaa sairaalasiipeen?” Chris yritti vielä kerran.
”Mistä?” Lily kysyi hämmästyneenä.
”Löysin neiti Weinsteinin täältä kiljumasta”, mies vastasi mahdollisimman asiallisella äänellä. Hän yritti kaikin voimin pitää kiinni opettajan roolistaan.
”Onko kaikki kunnossa, Alison?” Lily kysyi ja työnsi ystävänsä hellävaraisesti kauemmas. Hänkin värähti tytön silmien katsetta, mutta ei katsonut muualle.
”No mitäs luulet?” Alison kysyi ja ripustautui taas ystävänsä kaulaan. Lily huokaisi ja vilkaisi Chrisiä, joka vaikutti hyvin levottomalta. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle ja tuijotti halaavaa kaksikkoa.
”Hei, jospa käydään sairaalasiivessä?” punapää kuiskasi ystävänsä korvaan ja tarttui tämän kädestä.
”Minä en halua sinne”, Alison kuiskasi ja tuijotti kivilattiaa kohottaen ääntään. ”En halua!”
Lily säikähti ystävänsä huutamista mutta ei päästänyt irti tämän kylmästä kädestä.
Chris vilkaisi Lilyä katseella, joka viestitti: vie hänet sairaalasiipeen, heti! Kerrankin tyttö päätti totella opettajan ohjeita ja lähti johdattamaan ystäväänsä sairaalasiipeä kohti.
”No, miten kotonasi voidaan?” hän yritti puhua mahdollisimman rauhallisella äänellä. Alison vaikutti hysteeriseltä.
”Ihan hyvin”, tyttö sanoi kimeällä äänellä, ympärilleen vilkuillen. ”Isä on koko ajan töissä ja minä pidin enimmäkseen perhettä pystyssä. Anne nyt jäi sinne, mutta…”
Tyttö hiljeni ja huokaisi. Lilykin pysyi vaan vaiti ja keskittyi ohjaamaan ystävänsä sairaalasiipeen. Alison puhui sekavia, toinen tyttö ei saanut nopeasti virtaavista sanoista paljoakaan selvää.
Vasta sairaalasiiven ovella Alison hätkähti.
”Minä en halua tuonne”, hän sanoi ja mulkaisi Lilyä pahasti. Punapää huokaisi ja raahasi vastaan taistelevan Alisonin melkein väkivaltaisesti ovesta sisälle.
”Mitä täällä tapahtuu?”
Matami Pomfrey ilmestyi paikalle kuivaillen käsiään esiliinaan.
Alison ja Lily pysähtyivät hänen eteensä, Alison näytti yhä vihamieliseltä ja Lily epätoivoiselta.
”Ali hei, minulla on matamille asiaa. Annie on ihan yksin tuolla…”
Alison tuhahti ja kääntyi mielenosoituksellisesti marssien Annien sängyn luokse.
”No, mitä nyt?” matami Pomfrey kysyi, hieman jopa ärtyneen oloisena. Hänellä oli kiire eikä kumpikaan tytöistä vaikuttanut vakavasti loukkaantuneelta.
”Minusta vähän tuntuu, että Alisonilla ei ole kaikki ihan kunnossa”, Lily sanoi madaltaen ääntään. Matami Pomfrey vilkaisi Alisonia, joka istui Annien sängyn vieressä. Annie puhui, mutta toinen tyttö näytti olevan ihan omissa maailmoissaan.
”Mistä sinä niin päättelet?”
”No, tiedät kai, että Alisonin äiti ja sisko kuolivat vähän aikaa sitten. Alison lähti kotiin perheensä tueksi ja kun hän palasi… no, Chris Halliwell löysi hänet kiljumasta käytävällä. Äsken hän höpötti ihan omituisia ja kun olimme tuossa ovella, hän vasta hätkähti hereille siitä horroksestaan.”
”Mitä hän höpötti?” matami Pomfrey kysyi.
”Minusta vähän tuntuu, että hän… hän jutteli äidilleen ja siskolleen”, Lily sanoi surullisen kuuloisena. Sairaanhoitaja huokaisi ja vilkaisi vielä kerran Alisonia.
”Minä juttelen hänen kanssaan, sopiiko?”
Tyttö nyökkäsi nopeasti.
”Juttelen hänen kanssaan saman tien, sinä voit mennä jo”, vanhempi nainen lisäsi ja lähti Annieta ja Alisonia kohti.
Lily vaihtoi nopean katseen Annien kanssa ennen kuin hymyili ja livisti ulos sairaalasiivestä. Hänellä oli huono olo.
Entä jos Alison menettäisi mielenterveytensä ja joutuisi jollekin suljetulle osastolle? Lily tuhahti ajatuksilleen ja mutisi salasanan Lihavalle leidille, joka päästi hänet paheksuvan näköisenä sisälle. Ei Alisonilla ollut mitään vikaa päässään, hän oli vaan vähän väsynyt.
Tyttö käveli ajatuksissaan makuusaliin ja jähmettyi ovelle nähdessään vain Jamesin sisälle. Pojan katse nousi salamana PVS:n kirjasta oviaukolle, kun Lily vetäisi henkeä.
”Ai hei”, poika sanoi pehmeästi ja laski kirjan käsistään. Lily aukoi suutaan saamatta aikaan järkeviä lauseita.
”Äh… missä kaikki muut ovat?” tyttö sai lopulta kysyttyä. James kohautti olkiaan ja kohottautui istumaan.
”Heistä ei saa koskaan selvää, kuka menee kirjastoon ja ketkä luutakomeroon…”
”Luutakomeroon?”
”Tarkoitin lähinnä Siriusta ja Jessietä”, James tarkensi virnuillen. Lilykin hymyili epävarmasti ja antoi koululaukkunsa tippua lattialle.
Poika seurasi tämän jokaista liikettä, kun tyttö käveli huoneen poikki ja istahti Annien sängylle. Hän nappasi yöpöydältä kirjan ja käänteli sitä hetken käsissään ennen kun laski sen sängylle.
”James”, hän aloitti.
”Lily”, James aloitti täsmälleen samaan aikaan. He vilkaisivat toisiaan epävarmasti.
”Sano sinä ensin”, poika kiirehti sanomaan.
Lily huokaisi ja väänteli käsiään sylissään.
”Minusta meidän täytyy pitää vähän taukoa”, hän sanoi.
”Mutta – ” James aloitti. Lily kohotti toisensa kätensä sen merkiksi, että poika hiljenisi.
”Se riita oli typerä ja pyydän anteeksi, että suutuin sillä tavalla, mutta minusta olisi terveellistä pitää vähän aikaa etäisyyttä.”
”Lils…”
Tyttö pudisti päätään ja pomppasi seisomaan.
”Älä, James”, hän kuiskasi ja melkein juoksi ulos makuusalista. James jäi tuijottamaan tytön perään suu raollaan ennen kuin huokaisi ja vetäisi aiemmin kirjoittamansa kirjeen tyynynsä alta.
”Yritys hyvä kymmenen”, hän mutisi. ”Mutta pieleen meni.”
Poika rutisti kirjeen palloksi ja tähtäsi roskakoriin. Kirje tippui juuri sinne, minne sen pitikin. James vaan mulkaisi roskakoria äkäisesti kun kaikki olisi sen vika, ennen kuin kaatui selälleen makaamaan ja yritti taas keskittyä kirjaansa.

¤¤¤

Sirius huokaisi ja valahti istumaan sohvalle Katien viereen. Tyttö kohotti katseensa lukemastaan lehdestä vaan hetkeksi ennen kuin tuhahti kyllästyneen oloisena ja jatkoi lukemistaan kaikessa rauhassa.
”Minulla on tylsää”, Sirius sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Ahaa”, Katie mutisi kohottamatta katsettaan.
”Keksi minulle jotain tekemistä”, poika jatkoi.
”Etsi vaikka se tyttöystäväsi”, tyttö vastasi hajamielisesti ja käänsi sivua. Sirius tuhahti.
”Jessie ei ole minun tyttöystäväni.”
”Ei tietenkään…”
Sirius repäisi lehden Katien kädestä. Tyttö käänsi närkästyneenä katseensa tämän silmiin ja ojensi kätensä.
”Saisinko sen takaisin, kiitos?”
”Jessie ei ole minun tyttöystäväni”, Sirius sanoi uudestaan irrottamatta katsettaan Katien silmistä.
Tyttö pyöräytti silmiään ja yritti kurotella sen verran, että saisi lehtensä takaisin.
”Ei minua oikeastaan edes kiinnosta, Musta”, hän sanoi.
”Ei silti ole.”
”Voisitko häipyä?” Katie kysyi pakottaen äänensä kohteliaaksi. ”Yritän lukea tätä lehteä ja sinä häiritset minua aika pahasti.”
”No anteeksi”, Sirius sanoi loukkaantuneen kuuloisena. ”Minä menen.”
”Etsimään Jessien”, Katie mutisi itsekseen ja painoi katseensa lehteen, kun Sirius mulkaisi häntä pahasti.
Poika huokaisi ja heilautti itsensä sohvan selkänojan yli. Hän vilkaisi vielä kerran Katien vaaleaa hiuspehkoa mutta koska tyttö ei vastannu katseeseen, Siriuskin luovutti siltä erää ja lähti rennosti muotokuva-aukkoa kohti. Koska hänellä ei ollut muuta tekemistä, hän tosiaan päätti etsiä Jessien.
Käytävät alkoivat jo tyhjetä, kello oli sen verran paljon. McGarmiwa mulkaisi Siriusta pahasti ohi kävellessään, mutta poika näytti viattoman ilmeensä.
”Tuo ei tehoa, Musta”, nainen sanoi kireästi.
”Olen pahoillani, Minerva”, Sirius sanoi kohteliaasti ja suoristi ryhtinsä. ”Olen etsimässä Jessie Stuartia, lupaan palata oleskeluhuoneeseen heti kun löydän hänet.”
McGarmiwa näytti epäilevältä, mutta hänen suupielensä nyki hieman.
”En usko sinua, mutta jos saan sinut ja tyttöystäväsi kiinni hiippailusta, olette molemmat jälki-istunnossa koko loppukevään!”
”Totta kai, rouva”, Sirius sanoi yhä kohteliaalla äänellä ja kumarsi syvään ennen kuin käännähti ja lähti harppomaan käytävää eteenpäin. Hän kuuli McGarmiwan huvittuneen tuhahduksen, ennen kuin nainen hävisi opettajanhuoneeseen ja Sirius jäi yksin käytävään.
Ikkunoista lankesi kuunsäteitä lattialle ja soihduissa paloi tulet. Sirius huokaisi ja vilkuili ympärilleen. Hänellä ei ollut aavistustakaan, missä Jessie mahtoi piileskellä.
Poika oli niin ajatuksissaan, että ei edes tajunnut löytäneensä etsimänsä, ennen kuin kuuli Jessien suusta ärtyneen älähdyksen ja huomasi tämän istuvan maassa.
”Sirius Musta, auta minut heti ylös, tai…”
”Tai mitä?” Sirius virnuili työntäen kädet taskuihinsa. Jessie työnsi alahuultaan ulospäin.
”Nilkkaan sattuu”, hän sanoi hieman liian hilpeällä äänellä, että Sirius olisi uskonut.
”Olet huono näyttelijä, kulta.”
”Itse olet! Enkä ole kultasi, Musta!”
Sirius kohotti toista suupieltään.
”Se on harmi juttu”, hän sanoi ja astui Jessien ohi.
”Sirius! Auta minut ylös!”
Poika kääntyi katsomaan taakseen. Jessie istui yhä lattialla, hänen vaaleat hiuksensa olivat korkealla poninhännällä ja kasvoilla oli vihainen ilme.
”Minä nostan vaan kultani lattialta.”
Jessie yritti nousta itse, mutta ilmeestä päätellen, häneen sattui.
”Oletko kunnossa?” Sirius kysyi ja astui hieman lähemmäs.
”Kynteni katkesi!”
Jessie kohotti toista kättään ja yhtä revennyttä kynttä. Sirius pyöräytti silmiään ja käänsi tytölle taas selkänsä. Ei hänellä ollut aikomustakaan mennä minnekään, mutta Jessien ärsyttäminen oli harvinaisen hauskaa.
”Sirius!” tyttö alkoi jo kuulostaa epätoivoiselta. ”Auta minut ylös.”
”Voin taikoa sinulle kynsiviilan, jos haluat.”
”Mikä siinä on niin vaikeaa auttaa vaan minut ylös!” Jessie rääkäisi hieman liian lujaa. Sirius kohotti kulmiaan huvittuneena.
”Huuda toki kovempaa, silloin Voro tulee nostamaan sinut.”
Tyttö kavensi silmiään, mutta sitten hänen äkäinen ilmeensä muuttui kuin taikaiskusta anovaksi.
”Sirius, olen sinun rakkaasi, kultasi, mussukkasi, ihan mitä tahansa.”
Poika veti kädet taskuistaan ja ojensi sen Jessietä kohti. Hän auttoi tytön helposti ylös, vetäisten tämän samalla itseään vasten.
Heidän katseensa kohtasivat. Sirius kallisti päätään ja antoi katseensa valua Jessien huulille. Tyttö hengitti nopeasti kuulostaen hengästyneeltä ja nojautui hieman eteenpäin.
Heidän huulensa koskettivat ensin varovasti ja sitten rohkeammin. Hetken päästä he vetäytyivät hengästyneenä kauemmas toisistaan.
”Minä vihaan sinua, Musta”, Jessie henkäisi ja painoi huulensa taas Siriuksen huulille.
”Niin minäkin sinua, Stuart”, Sirius mutisi tytön huulia vasten. Hänen kätensä vaeltelivat paidan verhoamalla selällä.
”Jatketaanko jossain muualla?” Jessie kysyi hengästyneenä. Sirius vilkaisi ympärilleen käytävällä ja mietti lupausta, minkä oli antanut McGarmiwalle.
Pojan huulille kohosi ilkikurinen hymy.
”Jatketaan vaan”, hän sanoi ja kaappasi tytön käsivarsilleen. Jessie naurahti ja kietoi käsivartensa taas pojan ympärille. Hänelle oli ihan sama minne Sirius hänet kantaisi, kunhan he vaan saisivat olla hetken kahdestaan.

¤¤¤

Makuusalissa ei ollut ketään. Lily seisoi typertyneenä sänkyjen keskellä ja vilkuili ympärilleen, kuin ei olisi uskonut sitä, että kaikki olivat jossain muualla.
Lopulta tyttö huokaisi ja istahti peilipöydän ääreen. Jessie oli vaatinut ja taistellut sen puolesta, että pöytä oli saatu raahattua sinne ja pojat olivat suostuneet, koska joka puolelle levitetyt meikit ja muut purkit olivat alkaneet häiritä kaikkia.
Tyttö huokaisi ja kuljetti kättään punaisten hiuksien lomassa. Hän huokaisi vielä toisen kerran ja katseli taas ympärilleen.
Makuusalissa oli jotenkin sotkuista. Vaatteita lojui lattialla, niitä pursusi ulos lipastoista ja roikkui ovien päällä. Vaikka kaikki purnukat oli yritetty pitää peilipöydällä, niitäkin löytyi mitä oudoimmista paikoista. Roskakorista pursusi paperimyttyjä lattialle. Lily huokaisi ja kumartui noukkimaan papereita takaisin sinne, mistä ne olivat tippuneetkin.
Yhtäkkiä hän jähmettyi yksi palloksi puristettu pergamentti käsissään. Hän tunnisti Jamesin käsialalla kirjoitettuja sanoja ja silitti nopeasti paperin auki.

Lily,

huomasin kyllä, että sinua ei kiinnosta, mutta haluan sanoa vielä yhden kerran, että olen pahoillani ja rakastan sinua, aina ja ikuisesti vaikka sinä jättäisit minut nyt.
Tiedän, että olet vihainen ja kai se on minulle ihan oikein. Tiedän myös sen, että olen idiootti ja sika, etkä voi ehkä enää luottaa minuun, mutta sinä tiedät jossain sisimmässäsi, että se typerä suudelma ei merkinnyt mitään minulle.
Katie häipyy kohta lopullisesti elämästämme, tai minun elämästäni, jos jätät minut, ja sitten koko asian voi unohtaa.
En tietenkään halua, että jätät minut. Voisin sanoa sen vaikka sata kertaa ja tarkoittaisin sitä joka kerta: minä rakastan sinua, Lily Evans. Rakastan, ymmärrätkö?
Äh, tästä tuli aika siirappinen vaikka ei pitänyt. Olet varmaankin kuitenkin ymmärtänyt, mitä tarkoitan.
Olen pahoillani, kaikesta.
Rakkaudella James.


Kuumat kyyneleet kohosivat taas tytön silmiin. Hän yritti pyyhkiä niitä pois, mutta ei onnistunut tyrehdyttämään tunteenpurkaustaan.
Lopulta hän ei enää jaksanut estellä vaan antoi kyynelten valua vapaasti poskilleen.
Lily tiesi, että Jamesille se Katien suudelma ei merkinnyt mitään. James oli toistanut sitä niin monta kertaa, mutta oikeastaan tyttö ei edes ollut kuunnellut sanoja, hän oli vain ajatellut automaattisesti, että totta kai Jamesin nyt rakasti Katieta.
Mutta eihän hän itsekään rakastanut Timiä, vaikka he olivat suudelleet. Lily kyllä muisti pienen tunteen sisällään suudelman aikana mutta pohjimmiltaan koko juttu ei ollut merkinnyt mitään.
Ovi avautui ja tyttö piilotti kasvonsa saman tien.
”Ai, hei.”
Se oli Remus. Lily tuijotti seinää.
”Hei”, hän sanoi ja olisi halunnut vajota saman tien maan alle kuullessaan miten tukkoiselta hänen äänensä kuulosti.
”Itketkö sinä?” Remus kysyi. Lily pudisti päätään ja yritti nopeasti pyyhkiä hihalla kyyneleitä poskiltaan.
”Lils, hei…”
Poika kuulosti vaivaantuneelta mutta ei kuitenkaan lähtenyt pois. Tyttö huokaisi ja kääntyi katsomaan Remusta.
”Mitä on tapahtunut?” poika kysyi ja oli saman tien Lilyn luona. Punapää nyyhkäisi ja pyyhki taas poskiaan. Hän tökkäsi pöydälle levittämäänsä kirjettä ja purskahti taas itkuun.
Remus luki Jamesin kirjoittamat sanat ryppyiseltä paperilta ja huokaisi.
”Tuntuu, että James on ihan tosissaan.”
”Minäkin rakastan häntä”, Lily ulisi. Remus puri huultaan ja nappasi nopeasti nenäliinan pöydälle jättämästä paketista.
”Mikä ongelma tässä sitten on?” poika kysyi.
”En minä tiedä”, Lily sanoi tukahtuneella äänellä ja paineli silmiään nenäliinalla. Remus kurtisti kulmiaan. Tytöt olivat kummallisia olioita, hänen aivonsa eivät ainakaan riittäneet ymmärtämään näiden mielten muutoksia ja muita outoja juttuja.
”Minä jätin Jamesin tänään.”
”Ahaa”, Remus totesi. ”No miksi sinä et vaan kerro, että sinäkin rakastat häntä?”
”Te pojat olette kyllä hidasälyisiä”, Lily tuhahti ja heilautti kättään, että Remus ojentaisi hänelle uuden nenäliinan.
”Miten niin?”
”No mieti miltä sinusta tuntuisi, jos Alison jättäisi sinut ja illalla kertoisi rakastavansa sinua.”
”No olisihan se vähän outoa”, Remus nyökkäsi ja ojensi kolmannen nenäliinan yhä hiljaa itkevälle Lilylle. Tyttö nyökkäili pontevasti ja heitti kaksi käytettyä liinaa roskakoriin.
Hetken kaksikko istui hiljaa, Lily pyyhki poskiaan ja niisti nenänsä. Ovi avautui niin yhtäkkiä, että molemmat hätkähtivät. Meg vaan vilkaisi ilmeettömästi kaksikkoa ja istahti sängylleen seinää tuijottaen.
”Onko kaikki kunnossa?” Remus kysyi vilkuillen vuoroin Lilyä, vuoroin Megiä.
”Äh, mietin vaan Julesia”, Meg huokaisi kättään heilauttaen. Jules oli muuttunut oudoksi. Ennen tyttö oli nauranut, kertonut hauskoja juttuja ja puhunut pojista. Nykyään tämä puhui arvoituksellisia lauseita ja tuijotteli tyhjyyteen. Se oli kerrassaan kummallista.
Remus mietti Julesia ja palautti mieleen jokaisen yksityiskohdan minkä muisti. Miten tyttö oli jyrsinyt kynsiään ja nykinyt hiustensa latvoja.
Poika huokaisi. Kahden masentuneen tytön seura alkoi ahdistaa, mutta eipä hänellä ollut muutakaan tekemistä. James, Sirius ja Peter huitelivat ties missä ja Alison oli sairaalasiivessä. Ranskalaisten seura oli hieman tylsää, koska Remus ei ollut treenannut ranskan puhumista moneen vuoteen, eikä hän ymmärtänyt nopeasti virtaavista sanoista paljon mitään.
”Rem, sinä näytät kyllästyneeltä”, Lily sanoi hieman huvittuneella äänellä. Remus kohotti toista suupieltään.
”Minua vaan väsyttää.”
Meg huokaisi ja nousi sirosti seisomaan.
”Minä menen suihkuun.”
Lily kohotti kulmiaan ja seurasi tytön selkää, kun tämä livahti kylpyhuoneeseen ja sulki oven hitaasti kiinni perässään.
”Outoa”, Remus sanoi ääneen. Lily nyökkäsi. He molemmat tuijottivat hetken kylpyhuoneen ovea ja kuuntelivat suihkun ääntä, ennen kuin poika nousi huokaisten seisomaan.
”Minä lähden etsimään Peteriä.”
Poika oli jo ovella menossa, kun Lily havahtui.
”Rem hei…”
”No?”
”Älä sitten kerro Jamesille. Minä kerron sitten kun tuntuu oikealta.”
Remus mietti hetken ennen kuin nyökkäsi. Lily hymyili kiitollisena ja kääntyi taas lukemaan Jamesin kirjettä ties monennen kerran.
Poika vilkaisi Lilyn punaisia hiuksiaan, pudisti päätään ja livahti ovesta ulos iskien sen takanaan kiinni ehkä hieman turhankin kovaa.

¤¤¤

James kaatoi viimeiset tipat tuliviskilasista kurkkuunsa ja tähyili ihmisjoukon läpi baaritiskille. He olivat Peterin kanssa päättäneet viettää poikien illan ja koska Remusta ja Siriusta ei näkynyt, he lähtivät kahdestaan Tylyahoon.
James oli tilittänyt koko Lily-sotkun Peterille, joka oli kuunnellut hiljaa ja aina välillä kantanut pöytään uudet lasilliset tuliviskiä.
”Pitäisikö meidän lähteä?” Peter kysyi ja vilkaisi kelloa. Jos he jäisivät kiinni, siitä seuraisi jälki-istuntoa. Paljon jälki-istuntoa.
Toinen poika tuhahti ja kulautti ystävänsäkin lasin tyhjäksi. Peter näytti epätoivoiselta, ei juomansa vaan ystävänsä takia.
”Hei, turha sinun on hukuttaa murheitasi viinaan”, poika aloitti.
”No mihin sitten?” James kysyi turhaantuneena ja väänteli läpinäkyvää lasia käsissään.
”Mieti nyt, miten epätoivoisena Lily pitää sinua kun makaat huomenna, joka sattuu olemaan koulupäivä, krapulassa.”
James mietti hetken ystävänsä sanoja ja päätti, että kerrankin tämä puhui ihan viisaita. Juominen piti lopettaa siihen.
”Olet oikeassa”, hän sanoi ääneen ja työnsi lasinsa kauemmas. ”Lähdetään.”
Peter huokaisi helpottuneena mielessään mutta Jamesille hän tyytyi vaan virnistämään. Molemmat pomppasivat seisomaan ja lähtivät ovea kohti.
”Potter ja Piskuilan!” ääni kajahti ihmisjoukon halki. Ihme kyllä, kukaan ihmisistä ei tuntunut kuulevan sitä, vaan nämä jatkoivat omia juttujaan edes vilkaisematta paikalleen jähmettynyttä kaksikkoa.
Chris Halliwell sulloutui ihmismassan seasta heidän eteensä. Opettaja ei näyttänyt kovin vihaiselta, hieman ärtyneeltä vain.
”Potter ja Piskuilan”, mies sanoi uudestaan. ”Mitä ihmettä te teette täällä ja vielä tähän aikaan?”
”Eihän nyt ole vielä edes keskiyö”, James sanoi ihmettelevän kuuloisena.
”Kello on puoli kaksitoista ja teidän olisi pitänyt olla linnassa yhdeltätoista”, Chris sanoi.
”Et kai sinä jätä meitä jälki-istuntoon?” Peter kysyi, puoliksi peloissaan, puoliksi hieman hyökkäävällä, jopa ivallisella asenteella.
”Chris, minne sinä hävisit…”
Varjoista astui esiin…
”Bellatrix?” James ja Peter älähtivät yhtä aikaa. Tyttö sähähti epämääräisesti ja astui nolostuneen Chrishin taakse piiloon.
”Minä käskin sinun pysyä piilossa”, Chris tiuskaisi olkansa yli tytölle, joka nakkeli ärtyneenä niskojaan tummat hiukset heilahdellen.
”Miksi te olette täällä kahdestaan?” James kysyi kulmiaan kohottaen.
Chrisin kasvoille ilmestyi uhkaava ilme.
”Meillä on… keskusteltavaa. Ja te kaksi”, hän mutisi. ”Pysytte ihan hiljaa, okei?”
Molemmat nyökkäsivät, Peter vähän peloissaan ja James rennosti.
”Totta kai, professori”, James sanoi vähän pilkallisesti ja käännähti tallustellen baarista ulos Peter perässään.
”No, ei ainakaan saatu jälki-istuntoa”, Peter sanoi yrittäen kuulostaa hilpeältä. James vilkaisi ystäväänsä ja purskahti nauruun.
Nauraen he lähtivät vaeltamaan linnaa kohti.

¤¤¤

Jessie venytteli kissamaisesti nauttien Siriuksen tuijotuksesta vartalollaan. Poika hipaisi kevyesti hänen selkäänsä mikä sai tytön värähtämään.
”Sirius, kello on jo vaikka kuinka paljon”, hän naurahti mutta kumartui silti painamaan suukon pojan suupieleen. Sirius veti tämän itseään vasten ja hymyili tytön huulia vasten.
”Me voidaan jäädä tänne yöksi.”
”Minä haluan nukkua muutaman tunnin”, Jessie nauroi ja kumartui noukkimaan paitaansa lattialta.
”No miksi et voi nukkua täällä?”
”Sinun kanssasi ei voi nukkua.”
Sirius virnisti viattoman näköisenä.
”En tiedä mistä puhut, muru.”
”Mutta minä tiedän”, Jessie vastasi vetäen farkut jalkaansa. Sirius seurasi hänen jokaista liikettään tarkasti ja hymähti aika välillä.
Tyttö huokaisi ja vetäisi hieman sekaiset hiuksensa poninhännälle.
”Etkö sinä tule?” hän kysyi ja vilkaisi itsensä vielä peilistä. Sirius pudisti päätään.
”Tulen perässä, muut ihmettelevät jos tulemme yhtä matkaa.”
Jessie kohautti olkiaan ja lähetti vielä lentosuukon pojalle, ennen kuin pyrähti ovesta ulos ja sulki sen perässään.
Tyttö olisi halunnut pomppia ja loikkia paikallaan, mutta ei viitsinyt. Hän käveli autioita käytäviä pitkin yrittäen vilkuilla eteen ja taakseen, että ei törmännyt opettajiin. Hän kuuli takaansa askelia ja kääntyi sinne päin kävellen takaperin.
Yhtäkkiä hän törmäsi johonkin. Jessie tukahdutti kiljaisun käteensä ja vilkaisi ylöspäin. Hän huokaisi helpotuksesta nähdessään vaan Jamesin kasvot ja kun hän hieman käänsi katsettaan, tyttö huomasi Peterin seisovan hieman sivummalla.
”Missäs sinä olet ollut?” James kysyi ja auttoi tytön ylös lattialta. Jessie avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen. Hän ei tiennyt mitä sanoa.
”Minä… kävelyllä”, tyttö sanoi luonnottoman nopeasti. James ja Peter vaihtoivat keskenään tietävän katseen.
”Ihan oikeasti”, Jessie totesi äkäisemmin kuin oli tarkoitus. Hän ravisti hieman poninhäntäänsä ja laittoi kätensä puuskaan.
”Mitä te täällä jumitatte?”
Sirius ilmestyi varjoista. Jessie henkäisi hiljaa ja halusi saman tien läimäyttää itseään. Sirius näytti rennolta ja hyvännäköiseltä, hänen hiuksensa valuivat suloisesti otsalle ja harmaissa silmissä pilkahteli iloisesti.
Kukaan kolmesta ei ehtinyt vastata, kun McGarmiwa astui käytävän vastakkaisesta suunnasta kuin Sirius heidän eteensä.
”Musta! Potter! Piskuilan! Ja Stuart!” hän ärjäisi.
Kaikki neljä säpsähtivät ja vaistomaisesti kohensivat ryhtejään, aivan kuin siitä olisi ollut jotain hyötyä.
”Musta”, McGarmiwa sanoi ja käänsi pistävän katseensa Siriukseen. ”Sinä lupasit, että etsit vaan neiti Stuartin ja painutte sitten molemmat omaan tupaanne!”
”Niinhän minä lupasin”, Sirius sanoi. ”Ja niin minä teinkin. Jessie vaan lähti saman tien hakemaan laukkuaan, joka oli jäänyt ennustusluokan eteen ja kun häntä ei kuulunut, lähdin etsimään häntä uudestaan.”
Jessie mulkaisi Siriusta pahasti mutta onneksi McGarmiwa ei huomannut sitä. Nainen oli kääntänyt katseensa Jamesiin ja Peteriin.
”No, mikäs teidän selityksenne on?”
”Professori Halliwell lähetti meidät viemään Tylyahoon joitakin paketteja jotka liittyvät seuraavaan PVS:n projektiin”, James valehteli kirkkain silmin. ”No, professori oli siellä itsekin ja jäimme juttelemaan hänen kanssaan.”
Peter nyökkäsi vahvistaakseen tarinan.
”No, entäs sinä Stuart”, McGarmiwa jatkoi kierrostaan. ”Minne jäit kun lähdit hakemaan laukkuasi ennustusluokan edestä?”
Jessie huokaisi. Sirius oli tahallaan ajanut hänet umpikujaan.
”Sitä on hieman nolo myöntää, mutta…”
Sirius virnuili tyytyväisen näköisenä.
”Löysin kristallipallon. Se oli jäänyt käytävään. Ja minä rakastan ennustamista ja kristallipalloja joten päätin kokeilla ennustamista… jäin tuijottelemaan palloa moneksi tunniksi ennen kuin havahduin ja tajusin miten paljon kello on.”
Kerrankin hyvistä näyttelijän lahjoista oli hyötyä. Jessie onnistui jopa punastumaan ja hän painoi katseensa nolona lattiaan.
McGarmiwa antoi katseensa kiertää vielä kerran kaikkien kasvoissa ennen kuin hän suoristi ryhtinsä ja kehitteli kasvoilleen tiukan ilmeen.
”Te neljä”, hän aloitti äänellä, joka ei merkinnyt hyvää. ”Jälki-istuntoa kolme viikkoa eteenpäin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Ja ensimmäinen kerta on huomenna!”
”Kolme viikkoa?” Jessie ähkäisi.
”Kolme kertaa viikossa?” Sirius kysyi poissaolevalla äänellä.
”Eli yhteensä yhdeksän kertaa”, James sanoi.
McGarmiwa näytti siltä, että saattaisi räjähtää millä hetkellä hyvänsä.
”Nyt. Tupiinne. Siitä!” hän ärjäisi ja osoitti sormellaan suuntaa, johon nelikko lähti saman tien.
”Missä te oikeasti olitte?” James kysyi kun he olivat kuulomatkan ulkopuolella. Jessie ja Sirius vilkaisivat toisiaan.
”Kävelyllä”, Jessie sanoi uudestaan ja hänen kasvoilleen kohosi itsepäinen ilme.
”Minä olin vaan… kävelyllä”, Sirius sanoi ja vilkaisi kattoa, että ei tarvitsisi katsoa ystäviään silmiin. Lihava leidi hätkähti hereille, kun nelikko ilmestyi hänen eteensä.
”Potter ja Musta”, hän mutisi unisena ja vilkaisi myös Jessietä ja Peteriä. ”Taas pahanteossa?”
”Ei tietenkään, leidiseni”, Sirius sanoi ja väläytti hurmaavimman hymynsä.
”Punkpore”, Jessie tokaisi pojan selän takaa väsyneenä. Lihava leidi huokaisi ja heilahti auki.
”Hyviä öitä!” hän huikkasi nelikon perään. Kaikki mutisivat jotain epämääräistä vastaukseksi ja painelivat poikien makuusaliin vieviin portaisiin tyhjän oleskeluhuoneen poikki.
Makuusalissa suurin osa oli vielä hereillä ja ilmeisesti odottamassa milloin muut ilmestyisivät paikalle. Lilyn kasvoilla oli jotenkin pettynyt, jopa hieman katkera ilme mutta hänen suupielensä kääntyi yllättäen hymyyn, kun hän näki Jamesin. Poika hymyili hieman hämillään takaisin ja heitti takkinsa naulakkoon.
”Missä te olitte?” Remus kysyi mulkaisten pahasti kolmea ystäväänsä.
”Minä ja Peter olimme Tylyahossa ja Sirius ja Jessie kävelyllä”, James sanoi.
”Niin kävelyllä, mutta erikseen kävelyllä”, Jessie kiirehti lisäämään. Lily kohotti kulmiaan epäilevän näköisenä ja vilkaisi nauruaan pidättelevää Megiä mutta ei sanonut mitään.
Vähitellen makuusali alkoi rauhoittua eikä kestänyt kauaa, kun kaikki seitsemän nukkuivat.

¤¤¤

James heräsi aamulla ensimmäisenä. Se oli oikeastaan aika harvinaista, yleensä Lily tai Remus oli ensimmäisenä pystyssä mutta nyt heidän sänkyjensä ympärille oli vedetty verhot ja jokaisesta sängystä kuului tuhinaa.
James pudisti päätään ja potki peiton lattialle. Oikeastaan häntä väsytti vielä, mutta poika ei pystynyt nukkumaan. Eilisten tuliviski lasien takia päänsärky jyskytti takaraivossa ja hän päätti pyytää samalla krapulalääkettä kun hakisi Annien sairaalasiivestä.
”James?”
Lily oli töninyt samettisia verhoja sänkynsä ympäriltä sen verran pois, että pystyi katsomaan poikaa.
”Huomenta”, James sanoi mahdollisimman rennosti ja kaiveli lipaston laatikosta vaatteita.
Tyttö hymyili. Hän näytti uniselta, punaiset hiukset olivat pörrössä ja vihreät silmät näyttivät jotenkin sumeilta. James vastasi hymyyn epävarmasti ja osoitti sitten kylpyhuoneen ovea.
”Minä menen suihkuun”, hän sanoi. Tyttö nyökkäsi huvittuneen oloisena ja poika livisti nopeasti suihkuun. Hänellä ei kestänyt kauaa ja pian poika ilmestyi hiukset märkänä, koulupuku päälle vedettynä makuusalin puolelle.
”Minne sinulla on kiire?” Lily kysyi ja kietoutui paremmin peittoonsa. Hänen huulillaan leikitteli koko ajan pieni hymy, mikä sai Jamesinkin heti paremmalle tuulelle.
”Annie pääsee tänään pois sairaalasiivestä ja lupasin hakea hänet sieltä”, poika kertoi samalla kun yritti asetella hiuksiaan vähän siistimmin. Siitä ei tietenkään tullut mitään ja lopulta tämä tyytyi vaan pörröttämään niitä vähän lisää.
”Monelta sinä lähdet sinne?” Lily kysyi ja viskasi peittonsa lattialle.
”No tuota… Annie pääsee yhdeksältä ja ajattelin käydä sitä ennen aamupalalla… eli kohta.”
Lily vilkaisi kelloa, joka osoitti kahdeksaa ja puri sitten huultaan.
”Viitsitkö odottaa minua? Voisin tulla samaa matkaa sairaalasiipeen ja hakea Alisonin.”
James kohautti olkiaan ja tyttö ryntäsi saman tien suihkuun. Hänellä kesti huomattavasti kauemmin kun Jamesilla ja poika alkoi olla jo kärsimätön kun Lily vihdoin kirmasi makuusalin puolelle. Hän oli pukeutunut huolellisesti, koulupuvussa ei näkynyt yhtään likaa ja solmio oli suorassa. Tyttö oli vetänyt punaiset hiuksensa korkealle poninhännälle ja meikannut hieman.
”Kylläpä kesti”, James totesi. Lily ei vastannut mitään, nappasi vaan koululaukun olalleen ja pyyhälsi pojan edeltä ulos makuusalista. James seurasi häntä hieman hitaammin. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, kun he kävelivät kohti Suurta Salia.
”Ranskalaiset lähtevät huomenna”, Lily sanoi yhtäkkiä. James vilkaisi vierellään kävelevää tyttöä.
”Niin. Niinhän ne lähtevät.”
Tyttö pysähtyi ja James seurasi hänen esimerkkiään.
”Minä luin sen kirjeen.”
”Minkä kirjeen?”
”Sen kirjeen, jonka kirjoitit.”
Poika punastui ja käänsi katseensa poispäin.
”Ai sen.”
”Niin.”
Lilynkin poskilla paloi punaiset läikät. Hän tavoitteli Jamesin katsetta.
”Oliko se kirje totta?”
”Häh?”
”Olitko sinä tosissasi kun kirjoitit sitä?”
James katsoi Lilyn kirkkaan smaragdinvihreitä silmiä ja veti syvään henkeä.
”Olin. Olin täysin tosissani.”
Lily seisoi hetken paikallaan mietteliään näköisenä. Hän mittaili poikaa katsellaan ja sitten hymyili hieman ujosti.
”Minäkin rakastan sinua, James. Vaikka oletkin tuollainen ääliö.”
James väläytti naistenmies virneensä ja vetäisi Lilyn sitten itseään vasten. Poika painoi huulensa lujasti tytön huulia vasten ja nautti tämän kukkaisesta tuoksusta.
”Äh, aika klisee!”
Sirius käveli heidän viereensä ja pudisteli päätään.
”Mistä sinä siihen ilmestyit?” James kysyi närkästyneenä keskeytyksestä.
Sirius virnisti arvoituksellisesti.
”Taivaasta”, hän vitsaili.
”Anturajalka!”
”Okei, okei, seurasin teitä.”
”Miksi ihmeessä?” Lily kysyi kulmat kevyesti koholla.
”Halusin tietää mitä ihmettä te teette kahdestaan tähän aikaan aamusta. Tai siis, teidänhän piti olla eronneita, vai?”
James ja Lily vilkaisivat toisiaan hitaasti.
”Oikeastaan”, poika aloitti.
”Me olemme taas yhdessä”, tyttö päätti lauseen päättäväisesti Jamesin puolesta.
Sirius vilkaisi vuorotellen molempia kuin etsien merkkejä, että kaksikko huijasi häntä mutta nähdessään ystäviensä vakavat ilmeet, pojan suu levisi ilkikuriseen virneeseen.
”Mahtavaa! Onnea vaan, teille molemmille”, hän hihkaisi. Kauempana kävelevä tyttöjoukko käänsi katseensa Siriukseen ja jokaisen tytön silmät pyöristyivät hämmästyksestä ja ihastuksesta. Koko joukko pysähtyi ja jäivät tuijottamaan Siriusta.
Sirius ei näyttänyt edes huomaavan innokkaita fanejaan, vaan tunkeutui Jamesin ja Lilyn väliin niin, että pariskunta joutui vetäytymään erilleen, ja kietaisi kätensä molempien hartioille. Päättäväisesti hän lähti johdattamaan heitä kohti Suurta Salia.
”Minnes me aamiaisen jälkeen menemme?” Sirius kysyi. Lily vilkaisi taakseen ja huomasi samaisen tyttöjoukon seuraavan heitä muutaman metrin päässä. Tyttö huokaisi ja käänsi katseensa takaisin eteenpäin.
”Annie ja Alison pitäisi hakea pois sairaalasiivestä”, hän vastasi Siriuksen kysymykseen. James mutisi jotain myöntyvää pojan toiselta puolelta.
Kolmikko astui Suureen Saliin ja James antoi katseensa kiertää ihmisjoukossa. Suurin osa oli vielä siihen aikaan nukkumassa, koska perjantaina tunnit alkoivat aina vasta kymmeneltä ja kello oli vasta puoli yhdeksän. Rohkelikon tupapöydästä he valtasivat parhaat palat ja alkoivat kerätä lautasilleen aamiaista.
Lily lappoi itselleen kaurapuuroa ja levitti päälle hieman hilloa, Sirius kasasi kultaiselle lautaselleen jättimäisen kasan paahtoleipiä ja James tyytyi muroihin. Herrasmiesmäisesti hän kaatoi kaikkien pikareihin kurpitsamehua ja he hiljenivät syömään.
Lily selaisi pöydälle jäänyttä Päivän Profeettaa hajamielisesti samalla kun lusikoi puuroa suuhunsa. Mitään järisyttävää ei ollut tapahtunut ja lehdessä vaan kerrottiin taikaministerin koiranpennusta.
”Hei, kello on jo varttia vaille”, James sanoi yhtäkkiä. Lily hätkähti ja onnistui tönäisemään pöytää sen verran, että kurpitsamehua loiskahti pikarin reunan yli pöydälle. Siriuskin vilkaisi Jamesia kulmiensa alta.
”Minulla on vielä ruokailu kesken”, hän huomautti teennäisen närkästyneellä äänellä.
”No, seuraahan sinä aina saat”, James sanoi ja nytkäytti huomaamattomasti päätään kauempana istuvan tyttöjoukon suuntaan, jotka kaikki tuijottivat Siriusta ja rupesivat kikattamaan pojan kääntäessä katseensa heihin.
Lily taitteli lehden huolellisesti ja jätti sen siihen, mistä oli ottanutkin. Hän nousi seisomaan ja sujautti kätensä Jamesin käteen. He vilkaisivat vielä Siriusta, joka pienensi keskittyneesti paahtoleipäkasaansa ja lähtivät sitten uloskäyntiä kohti.
”Se teidän kohtaamisenne oli silti paha klisee!” Sirius vielä huikkasi heidän peräänsä. James kääntyi ja näytti ystävälleen kieltään vetäen sitten Lilyn mukanaan ulos salista.
Annie odotti jo malttamattomana sairaalasiiven oviaukolla. Alison seisoi hänen vieressään normaalin, mutta hieman kyllästyneen näköisenä.
”James Potter, aina myöhässä. Meinasin jo lähteä itsekseni käveleksimään ja – ai hei, Lils.”
Annien tiukka äänensävy suli, kun hän näki Lilyn. Tytön katse valui Jamesin ja Lilyn yhteen liitettyihin käsiin ja hän hymyili.
”Te olette taas yhdessä.”
James ei ehtinyt edes avata suutaan mitään, kun Lily jo puhui.
”Niin olemme”, tyttö sanoi ja katsoi hymyillen poikaystäväänsä. James virnisti epävarman oloisesti ja vilkaisi Annieta ja sitten Alisonia.
”No, oletteko valmiita lähtemään?” hän kysyi. Saman tien matami Pomfrey ilmestyi lääkevarastonsa uumenista pyyhkien käsiään esiliinaan.
”No, mitä te vielä siinä seisotte. Annoin luvan lähteä jo ajat sitten”, hän sanoi hilpeällä äänellä.
”Tuota… kiitos”, Annie sanoi ja hymyili kauniisti sairaanhoitajalle, joka huitaisi kättään.
”Se on vaan työtäni. Yritäpä pysyä erossa ongelmista ja romahtavista katoista”, nainen sanoi. Annie naurahti.
”Minä yritän”, hän sanoi. Kaikki hyvästelivät matamin nopeasti ja lähtivät joukolla kohti Suurta Salia.
”Jengi on taas koossa”, Annie naurahti. ”Me kaikki, kelmit, minä, Lily, Alison, Meg ja Jessie.”
Lily virnisti ja painautui tiukemmin Jamesin kainaloon.
”Tehtäisiinkö jotain kivaa tänä iltana?” Alison ehdotti hieman ujosti.
”Mahtava idea!” Annie innostui saman tien.
”Tuota”, James aloitti. ”Minulla, Siriuksella, Peterillä ja Jessiellä on jälki-istunto.”
”Jälki-istunto?” Lily kysyi terävällä äänellä ja vetäytyi askeleen kauemmas poikaystävästään.
”Hmm… joo. McGarmiwa yllätti meidän eilen käytävältä ja… niin, no olemme kolme viikkoa eteenpäin jälki-istunnossa joka maanantai, keskiviikko ja perjantai. Ja tänään on ensimmäinen kerta.”
”No, osataanhan me pitää hauskaa ilman Jamesia, Siriusta, Peteriä ja Jessietä?” Annie huomautti.
”Ai osaammeko?” Alison kysyi ironisesti ja kohotti toista kulmaansa.
”No tuota… ehkä ei sittenkään. Tai siis, James ja Sirius ovat joukon vitsiniekkoja ja ilman Jessien ja Siriuksen kinastelua koko ilta kuihtuisi kokoon.”
James virnisti itsekseen. Kuunnellessaan puheita siitä, miten jengi olisi taas koossa, poika tunsi itsensäkin pitkästä aikaa kokonaiseksi.
Ja se jos mikä oli hyvä tunne.

---------------------

ääh, tiedän jo että Velian mielestä tuo Jamesin ja Lilyn yhteenpaluu on ällöttävä klisee, mutta sentään yritin Remus/Jules paritusta. :D
Toivon taas PAAALJON kommentteja, joten:
Rakkaat vuotislaiset, lava on teidän.

~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 18.osa 11.4!!!
« Vastaus #29 : Kesäkuu 24, 2009, 22:45:48 »
Iiiiso kiitos kaikille taas kommenteista ja syvimmät pahoittelut siitä, että tämän uusimman luvun ilmestymisessä on kestänyt näin kauan. Toivon, että ette ole ihan unohtanut tätä ficciä ettekä vihaa minua, vaikka tässä tosiaan kesti pari kuukautta. Kiitos ja kumarrus. Olette rakkaita. ;>
Eli pidemmittä puheitta uusimpaan osaan, sitähän te tässä lähinnä odottelette, vai mitä?

--------------

19.osa-Jälki-istuntoa ja bileitä

Jessie vilkaisi huolestuneena peilikuvaansa ja sen jälkeen kelloa. Hänellä ei tosiaan olisi aikaa vaihtaa vaatteita mutta jälki-istunto korkokengissä ja minihameessa ei kuulostanut kovin viisaalta. Kaiken lisäksi McGarmiwa kilahtaisi nähdessään tytön sellaisissa vaatteissa.
Huokaisten tyttö potkaisi saappaansa nurkkaan ja kiemurteli ulos minihameesta. Kello tikitti eteenpäin ahdistavan nopeasti. Hän saisi varmasti ylimääräisiä jälki-istunto kertoja jos myöhästyisi.
Onni oli hänen puolellaan, nimittäin kun Jessie kaahasi tyylikkäästi liemin luokan eteen tasan minuutin yli kahdeksan, siellä ei vielä ollut muita kuin James, Sirius ja Peter, jotka nojailivat kiviseen seinään. Sirius puhalteli purukumikuplia jotka räjähtelivät hänen naamalleen ja kaksi muuta huokailivat kyllästyneen oloisena.
Jessie ei ehtinyt edes tervehtiä poikia, kun McGarmiwa ilmestyi käytävään perässään Voro, joka hymyili ilkeästi.
”Kas, kas”, mies mutisi. ”Te kelmit taas.”
”Joo, ja Jessie”, Sirius sanoi ja nytkäytti päätään Jessietä päin. Tytön poskille ilmestyi punaiset laikut, kun Voro kääntyi katsomaan häntä.
”Neiti Stuart”, mies sanoi. Jessie hämmästyi hänen kunnioittavaa äänensävyään. Myös poikien kulmat kohosivat aavistuksen.
”No, mitä te vielä jumitatte?” McGarmiwa äyskäisi. Hän näytti muutenkin olevan pahalla tuulella eikä kukaan halunnut ärsyttää häntä enempää. Pojat hätkähtivät irti kiviseinästä ja Jessie seurasi heitä koleaan liemien luokkaan.
McGarmiwa heilautti kättään laajassa kaaressa.
”Täällä on törkyistä, noita pöytiä ei ole puhdistettu kunnolla viikkokausiin. Ja lattiakin kaipaa puhdistusta. Professori Biel myös tuumi, että varaston voisi lajitella kuntoon, kaikki ainekset ovat sekaisin”, nainen selitti töykeästi.
Kaikki neljä voihkaisivat yhteen ääneen.
”Kaikkiko nuo pitää tänään tehdä?” Jessie kysyi kauhistuneella äänellä. McGarmiwa vilkaisi häntä lasiensa yli.
”Onhan teillä kolme viikkoa aikaa.”
Sen sanottuaan nainen käännähti ja häipyi kaavun helmat liehuen ulos tyrmistä. Jessie nyrpisti nenäänsä.
”Kamala, vanha akka”, Sirius mutisi myrkyllisesti. Jessie nyökkäsi osoittaakseen olevansa samaa mieltä.
”No, töihin siitä!” Voro komensi tiukasti ja raahasi kaapista sankon, kaksi rättiä ja kaksi moppia.
”Saatte ihan itse jakaa, kuka tekee mitä”, hän jatkoi ilkeällä äänellä ja linnoittautui nurkkaan seuraamaan nuorison tekemisiä.
”Minä voin luututa lattioita”, Jessie kiirehti sanomaan. Pelkkä ajatuskin pöytien jynssäämisestä sai hänen niskavillansa pystyyn.
”Minä voin luututa pöytiä”, Sirius sanoi.
”Minäkin”, James sanoi tyrkäten Peterin syliin mopin. Pienempi poika horjahti ottaessaan sen kiinni mutta pysyi tasapainossa.
”No, ei kun vaan töihin”, James sanoi yrittäen kuulostaa pirteältä, mutta Jessien mielestä kaikki näyttivät jotenkin lannistuneilta. Edes Jamesin tsemppaus ei auttanut.
Ensimmäiset viisitoista minuuttia he luuttusivat lattiaa ja hankasivat pöytiä puhtaaksi hiljaisuuden vallitessa. Yhtäkkiä suoraan tyrmien yläpuolella sijaitsevalta käytävältä kuului kova pamahdus ja sen jälkeen askelia.
Voro hätkähti ja loi katseensa kattoon. Lattialle tipahti vähän kivimurskaa ja pölyä. Äänet jatkuivat, lisää askelia ja uusi räjähdys.
”Minä käyn katsomassa mitä siellä tapahtuu”, Voro mutisi ja loi häijyn katseen nelikkoon, jotka tuijottivat takaisin kiinnostuneen ja pettyneen sekaisilla ilmeillä. Hekin halusivat mennä katsomaan, mitä yläkerrassa tapahtui.
”Ja sillä aikaa te siivoatte, ymmärrättekö? Mopit ja rätit käteen ja jos te teette jotain muuta kun siivoatte kun palaan takaisin, pidennän jälki-istuntoanne kahdella viikolla!” mies rähisi ja paineli ulos tyrmistä.
”Mitähän siellä tapahtuu?” James mietti ääneen heti kun Voro oli kuulomatkan etäisyydellä. Sirius kohautti olkiaan ja hankasi sitkeästi pulpetin pintaan pinttynyttä likatahraa.
”Varmaan jotain rohkelikko – luihuinen rähinöitä taas”, hän ehdotti ja kohotti katseensa tahrasta kohdaten Jessien sinisten silmien katseen. Tyttö kohautti olkiaan ja jatkoi sitten lattian luuttuamista keskittyneen näköisenä.
”Harmi kun emme ole mukana”, Peter sanoi haikeasti ja nojasi mopinvarteen. Harmi vaan, että moppi ei ollut sillä hetkellä parhaassa asennossa, vaan lipesi ja poika huomasi makaavansa kovalla kivilattialla.
Jessie tirskahti mutta peitti sen aivastukseksi ja purjehti lähemmäs.
”Oletko kunnossa?”
”Hmm joo, moppi vaan petti alta…”
James ja Sirius rupesivat ulvomaan naurusta. He nojasivat toisiinsa, että eivät olisi kaatuneet.
”Tuo oli – ” James aloitti nauraen niin kovasti, että ei pystynyt sanomaan lausettaan loppuun.
”Hulvattoman näköistä!” Sirius ulvoi lopettaen lauseen ystävänsä puolesta.
Jessiekin purskahti nauruun auttaen samalla Peteriä pois lattialta. Poika näytti närkästyneeltä.
”Ei se noin hauskaa voinut olla”, hän tuhahti ja puhdisteli vaatteitaan.
”Oli se!” Sirius hihkui. Harmi vaan, että hän onnistui samalla tönäisemään pöytää sen verran, että sen päälle jätetty sanko kaatui ja saippuavesi vyöryi lattialle.
Nauru loppui kun seinään.
”O-ou”, Jessie sanoi tuijottaen hitaasti leviävää lammikkoa.
”Tuosta Voro ei tykkää”, James ennusti.
”Antakaa se saamarin moppi tänne!” Sirius sähähti ja ojensi kättään Jessietä kohti. Hän astui saippualammikkoon ja liukastui – löytäen itsensä seuraavaksi makaamassa selällään lammikossa.
”Hyi helvetti!” hän parkaisi ja yritti nousta seisomaan, mutta saippua oli sen verran liukasta, että hän liukastui uudestaan ja tällä kertaa mahalleen.
James nauroi kaksinkerroin ja otti tukea Jessiestä, joka seisoi vaarallisen lähellä lammikkoa. Tyttö horjahti ja astui veteen, kaatuen saippuan vaikutuksesta saman tien Siriuksen päälle ja kierähti sitten siitä pois veteen. Ilman tukea Jameskin kaatui, ei sentään näiden kahden päälle vaan hieman kauemmas, mutta tähän samaan lammikkoon kuitenkin.
Peter purskahti hermostuneen hihitykseen ja astui varovasti lähemmäs kolmea ystäväänsä, jotka makasivat maassa vaatteet saippuavedessä ja nauroivat niin paljon, että eivät päässeet ylös. 
”Matohäntä, auta vähän!” Sirius tyrskähteli ja yritti vielä viimeisen kerran epätoivoisesti päästä ylös.
Käytävästä kuului askelia, mikä sai kaikkien naurun hiljenemään. Ovi pamahti auki ja liemien opettaja, Heidi Biel, astui sisälle.
”Mitä ihmettä te teette?” hän kysyi vilkaisten kolmea oppilasta jotka makasivat lattialla ja yhtä, joka seisoi hermostuneena hieman kauempana.
Sirius avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Heidi nosti kätensä ylös vaientaakseen pojan.
”Se oli retorinen kysymys, en halua oikeastaan edes tietää”, nainen sanoi ja kaappasi paperipinon opettajanpöydältä.
”Jatkakaa vaan mihin jäitte. Mutta pikku vinkki, tuo yläkerran kahnaus on kohta selvitetty ja toivon todella, että olette päässeet jaloilleen ja siivonneet kun Voro palaa paikalle”, hän sanoi, iski silmäänsä ja häipyi saman tien.
”Matohäntä, auta meidän nyt vaan ylös täältä”, James sanoi yhä huvittuneella äänellä. Peter virnisti ja ojensi kätensä nykäisten ensin Jamesin, sitten Jessien ja viimeiseksi Siriuksen pystyyn.
Kolmikko oli niin huvittava näky, että Peter purskahti uudelleen nauruun. Kaikkien vaatteista tippui lattialle vettä ja he näyttivät melkein surkeilta, ellei jokainen olisi hymyillyt leveästi.
”Äkkiä ennen kun Voro tulee”, Sirius hoputti ja nappasi mopin käteensä. Saman tien hän alkoi mopata vettä lattialta puristaen aika märän rätin sankoon. Peter auttoi häntä oman moppinsa kanssa ja Jessie ja James rupesivat hinkkaamaan taas pöytiä, että näyttäisi siltä, että he olisivat saaneet edes jotain aikaiseksi.
Kun Voro palasi takaisin, suurin osa pöytien pinnoista melkein hohti, kiitos Jessien ja Jamesin uurastuksen ja lattialta oli pyyhitty kaikki ylimääräinen vesi pois. Sirius ja Peter moppasivat innokkaasti likaista kohtaa ja näytti siltä, kun mitään jännittävää tai hauskaa ei olisi tapahtunut.
”Voitte lopettaa tältä illalta”, Voro sanoi voipuneen kuuloisena. ”Mutta muistakaa maanantaina, sama aika ja sama paikka!”
Kaikki neljä nyökkäilivät, tunkivat sangot, mopit ja rätit siivouskaappiin ja kaahasivat ulos luokasta.
”Kello on vasta kymmenen”, Sirius sanoi vilkuiltuaan rannekelloaan käytävän hämärässä valaistuksessa. ”Tässähän ehtii tehdä vaikka mitä!”
”Minä kyllä etsin Lilyn”, James mutisi puoliääneen. Jessie nyökkäsi.
”Minunkin pitää kertoa Lilylle, miten traumatisoivia jälki-istunnot voivat olla. En mene enää ikinä metriäkään lähemmäs saippuavesisankoja”, tyttö sanoi ja värähti dramaattisesti.
”Höh”, Sirius sanoi pettyneen näköisenä. ”Minä olisin halunnut Tylyahoon.”
Jessie vilkaisi häntä ja hymyili arvoituksellisen näköisenä. Katse oli täynnä lupauksia ja jotain muutakin. Sirius iski silmää huvittuneena ja jatkoi kävelyään rohkelikkotornia kohti.
Remus, Annie, Alison, Lily ja Meg olivat kaikki uppoutuneet omiin hommiinsa makuusalissa. Remus ja Lily lukivat, Annie selaili lehteä, Alison raapusti pitkän näköistä kirjettä ja Meg parsi villasukkiaan.
”Mihin sinä tarvitset villasukkia?” Sirius kysyi heittäytyen sängylleen makaamaan. ”Kevät on tulossa jo kovaa vauhtia.”
Meg kohotti katseensa sukista.
”Kevätsäät ovat petollisia”, hän mutisi painaen katseensa taas työhönsä. Sirius kohautti olkiaan.
”No, miten jälki-istunnossa meni?” Lily mumisi katse yhä kirjaan painettuna.
”Jos totta puhutaan, sain elinikäisiä traumoja”, Jessie huokaisi. Lily kohotti katseensa.
”Miten niin?” hän kysyi kiinnostuneena ja pani kirjansa syrjään.
”Saippuavettä sisältävät sankot ovat hengenvaarallisia”, toinen tyttö vakuutti vakavalla naamalla.
”Saippuavettä sisältävät sankot?” Lily toisti hämmästyneen näköisenä. James virnisti ja istui Lilyn nojatuolin käsinojalle.
”Jessie on hieman… hupsu”, poika sanoi.
”Siinä ei ollut mitään hupsua”, Jessie julisti. ”Se hemmetin sanko pilasi melkein koko jälki-istunnon.”
”Voisiko joku nyt selittää mitä siellä jälki-istunnossa tapahtui?” Remus pyysi kärsivällisesti.
”Minä selitän!” James hihkaisi. ”Meidän piti kuurata liemien luokan pöydät ja lattiat ja sitten yläkerrassa tapahtui jotain ja Voro ryntäsi sinne. Peter oli hieman kömpelö ja kompastui – ”
”Se oli mopin vika”, Peter kommentoi.
”No ihan sama kenen vika, joka tapauksessa se oli niin typerän näköistä että olimme kuolla nauruun. Sirius nojasi siihen pöytään, jonka päällä oli saippuavesisanko ja… no, sanko tippu. Ja tietysti se kaikki vesi levisi lattialle. No, Sirius sitten yritti mopata sitä, mutta kaatui sinne veteen ja koska siinä oli saippuaa hän ei päässyt ylös. Ja Jessie yritti auttaa häntä ylös mutta kaatui itsekin ja loppujen lopuksi minäkin kaaduin sinne”, James selitti.
”Joo, ja loppujen lopuksi minä sain nostettua kaikki ylös sieltä”, Peter lopetti tarinan ylpeän näköisenä.
Sirius virnisti.
”Että sellaista”, Lily totesi ja nosti taas kirjansa pöydältä.
”Se oli kuule traumaattinen kokemus. Makaat kahden kelmin kanssa saippuavesilammikossa ja professori Biel asteli sisälle”, Jessie sanoi ja huokaisi. ”Todella traumaattinen.”
Lily naurahti ja uppoutui taas kirjaansa.
”Äh, kaverit”, Jessie voihkaisi vähän ajan päästä. Muut vilkaisivat häntä kiinnostuneena. ”Nyt on sentään perjantai-ilta ja te vaan luette ja luette ja luette ja…”
”Luemme?” Remus ehdotti virnuillen. Hän taittoi lukemansa sivun yläreunan hiirenkorvalle ja sulki kirjan laskien sen viereensä yöpöydälle.
”Bileet!” Sirius hihkaisi ja pomppasi pystyyn.
”Älä viitsi”, Alison tuhahti ja kieritti kirjeensä rullalle vilkaisten sitten ystäviään. Kaikki katsoivat takaisin hämmästyneen näköisenä.
”Minä lähden”, hän mutisi ja nousi seisomaan. Tuolin jalat raapaisivat lattiaa ja herkkäkorvainen Annie irvisti.
”Lähdet minne?” Remus kysyi huolestuneen näköisenä.
”Muualle”, Alison vastasi ja kohautti olkiaan. Hän työnsi kirjerullan kaapunsa syvyyksiin ja häipyi makuusalista ovet paukkuen.
”Hmm”, Sirius mutisi mietteliään kuuloisena. ”Tyttöystäväsi on sekoamassa, Kuutamo.”
”Sirius”, Lily, Jessie ja Annie sähähtivät yhtä aikaa.
”Alison on ihan kunnossa”, Lily lisäsi itsevarmana, vaikka ei oikeasti ollut asiasta ollenkaan varma. Remus hymyili surullisesti toisella suupielellään ja kääntyi sitten Siriukseen päin.
”Pidetäänkö ne bileet joskus toiste, Anturajalka?”
Sirius nyökkäsi hämmästyneen näköisenä ja katsoi, miten Remus nousi seisomaan ja paineli ulos ovesta.
Meg sai sukkansa parsittua ja tunki ne matka-arkkuunsa. Annie selaili lehtensä loppuun ja viskasi sen sitten lattialle. Lily asetteli kirjanmerkin huolellisesti kirjan väliin ja laski kirjansa sitten pöydälle.
Hetkeksi makuusaliin lankesi hiljaisuus.
”No, mitäs sitten?” James kysyi.
”Öö… miten olisi joku lautapeli?” Annie ehdotti vaivaantuneena. Idea sai heti kannatusta ja Lily kaiveli jästilautapelejä kaappinsa uumenista.
”Ei tätä… eikä todellakaan tätä… inhoan tätä peliä… juu, ei kiitos… tässä! Afrikan tähti!” tyttö hihkaisi lauseen lopun kovaan ääneen ja kohotti peliä hieman.
”Afrikan tähti?” James toisti typertyneen oloisena.
Lily levitti pelin lattialle ja komensi kaikki sen ympärille. Muut siirtyivät epäilevästi lähemmäs ja seurasivat Lilyä, joka jakoi nappuloita ja selitti sääntöjä.
Ja vaikka heillä oli hauskaa, huoli Alisonista ja Remuksesta kiristi silti heidän ilmapiiriään. Ja vaikka he kuinka yrittivät nauraa ja ottaa rennosti, huolestuneet vilkaisut kelloon ja epävarmat katseet vaan lisääntyivät, kun kellon viisarit siirtyivät eteenpäin.

¤¤¤

Alison oli raivoissaan. Hän läimäytti poikien makuusalin oven perässään kiinni tarpeettoman lujaa ja ryntäsi portaat alas toivoen, että kompastuisi ja taittaisi niskansa. Tietysti hänellä ei voinut olla huonoa tuuria sinä päivänä ja portaiden laskeutuminen onnistui upeasti.
Muutama alempiluokkalainen tyttö vilkaisi Alisonia pelästyneesti, kun hän pyyhkäisi oleskeluhuoneen poikki muotokuva-aukolle läimäyttäen sen auki.
”Varovasti!” Lihava Leidi kiljaisi. Alison ei viitsinyt edes pyytää anteeksi vaan jatkoi etenemistään leidin kiroukset päässään kaikuen.
Lopulta hän pysähtyi ja valui istumaan selkä seinää vasten. Hän hengitti raskaasti mutta yritti kaiken voimin rauhoittua.
”Oho”, kuului tuntematon ääni hänen vierellään. Tyttö kohotti salamana katseensa lattiasta ja vilkaisi poikaa, joka oli ilmestynyt varjoista.
Poika näytti muutenkin siltä, että viettäisi kaiken aikansa varjoissa. Hänen mustat hiuksensa olivat lyhyet ja sojottivat pystyssä, iho oli melkein yhtä valkea kuin paperi ja silmien alla oli tummat varjot, jotka näyttivät kalpeaa ihoa vasten pahemmilta kuin oikeasti olivat. Poika oli pukeutunut mustiin mikä sai hänen muutenkin liian laihan vartalonsa kuihtumaan kokoon.
”Kuka sinä olet?” Alison kysyi ja yritti nousta seisomaan, mutta jalat eivät kestäneet. Pojan tummien silmien läpitunkeva katse sai vilunväreet kulkemaan hänen selkäänsä pitkin.
”Onko sillä väliä?” poika kysyi laiskasti ja nojasi seinään.
”Minulle on.”
”Olen Andreas. Oletko nyt tyytyväinen?”
”Andreas. Oletko sinä tästä koulusta?”
Andreas hymyili ivallisesti.
”Sitä on varmaan vaikea uskoa. Kukaan ei koskaan kiinnitä mitään huomiota.”
Alison olisi halunnut kieltää sen, mutta ei halunnut valehdella. Hän ei ollut koskaan huomannut Andreasta.
”Sinä seurustelet sen yhden kelmin kanssa”, Andreas totesi. Hänen katseessaan näkyi ivaa.
”Niin, Remuksen”, Alison mutisi. Yhtäkkiä häntä nolotti kauheasti. Miten ihmeessä hän oli päätynyt yhteen kelmin kanssa? Andreas mittaili häntä katseellaan.
”Ehkä sinusta voisi vielä tulla jotakin, jos vaan jättäisit sen idiootin.”
Alison painoi katseensa maahan.
”Hei, tarvitset piristystä”, Andreas sanoi. ”Lähdetkö kanssasi Tylyahoon?”
Tyttö vilkaisi poikaa terävästä.
”Tutustuin sinuun kymmenen minuuttia sitten, miksi ihmeessä luottaisin, että et raiskaa ja tapa minua matkalla?”
Andreas naurahti ja autiossa käytävässä se kuulosti pelottavalta. Silti Alison vaan tuijotti häntä, kuopalle painuneita poskia ja tummia silmänalusia.
”Et voi tietää sitä, ellet lähde mukaan.”
Tyttö nousi seisomaan harkitsematta sekuntiakaan.
”Ja vaikka olisitkin joku hullu murhaaja, minä en välitä. Minulla ei ole enää täällä mitään.”
Andreas kohotti kulmiaan mutta ei sanonut mitään, lähti vaan kävelemään eteenpäin käytävällä. Alison veti syvään henkeä ja seurasi häntä itsevarmasti. Heidän askeleensa kaikuivat aavemaisesti tyhjillä käytävillä. Soihtujen liekit heilahtelivat ilmavirtojen mukana ja jostain kuului pöllön huhuilua.
Alison huokaisi helpottuneena kun he pääsivät ulkoilmaan. Kevään tulo näkyi jo, lumi oli muuttumassa harmaaksi sohjoksi ja pakkastakaan ei ollut enää kuin muutama aste.
Andreas oli hiljaa. Hän vaikutti hermostuneelta, rapisteli koko ajan jotain taskussaan ja huokaili.
”Onko kaikki okei?” Alison kysyi vähän ajan päästä. Andreas huokaisi ja nykäisi kätensä pois taskusta.
”On, on”, hän mutisi ja potki lumisohjoa.
Alison hämmästyi, kun Andreas ohjasi hänet suosiolla normaalien baarien, Sianpään ja Kolmen Luudanvarren ohi.
”Minne me ollaan menossa?” tyttö kysyi. Andreas ei vastannut, vaan tarttui häntä lujalla otteella ranteesta ja veti perässään syrjäiselle metsäpolulle.
”Päästä irti”, Alison tiuskaisi ja yritti riuhtoa itseään irti, mutta pojan ote oli luja. Poika veti hänet yhä syvemmälle ja syvemmälle metsään.
”Minne sinä olet minua viemässä?” Alison äyskähti. Andreas pysähtyi metsäaukion reunalle, vilkuili ympärilleen ja kaivoi taikasauvan taskustaan. Hän kohotti sen ylös ja mutisi jotain kielellä, mitä Alison ei tunnistanut. Taikasauvan päästä purkautui valonsäde, joka kiersi aukion ympäri ja aivan yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi melko suuri talo, jonka suurista ikkunoista lankesi valoa lumelle. Musiikki pauhasi kovalla ja ihmisiä lappoi talosta ulos ja sisälle. Suurin osa oli kuin Andreas, kalpeita ja laihoja. Tummia silmänalusia ja kuopalle painuneita poskia. Alison värähti tahtomattakin mutta seurasi Andreasta sisälle.
Näky sai hänet jähmettymään paikalleen oven rakoon. Andreas oli tuonut hänet huumebileisiin! Tyttö värähti, mutta siinä vaiheessa hän ei enää voinut perääntyä. Poika tarttui häntä lujasti kädestä ja nyki peremmälle taloon. Olohuone oli täynnä väkeä, kaikki olivat luonnottoman hiljaa. Musiikki soi, mutta tuskin kukaan sitä edes kuunteli. Kukaan ei tanssinut, kukaan ei nauranut.
”Andreas!” eräs poika sanoi kumealla äänellä nousematta sohvalta. ”Toitko nappeja?”
Andreas kaiveli taskujaan ja viskasi paperipussin pojan syliin, joka hyökkäsi sen kimppuun kuin hänen henkensä olisi siitä kiinni. Alison astui pienen askeleen poispäin, kun poika kaatoi kämmenelleen kourallisen sähkönsinisiä pillereitä ja kulautti ne tuliviskiryypyllä alas.
”Tässä on Alison”, Andreas esitteli ja tönäisi tyttöä hieman eteenpäin. Alison mulkaisi poikaa pahasti eikä sanonut tämän ystäville mitään. Hekään eivät sanoneet mitään, tuijottivat vaan Alisonia poissaolevan näköisinä.
”Minä haluan pois”, tyttö sähähti, kun poika yritti nykiä häntä sohvalle istumaan.
”Älä viitsi”, Andreas sanoi ärtyneen oloisena. ”Bileet ovat vasta alkamassa.”
Alison ei uskaltanut enää sanoa mitään, vaan hivutti itsensä sohvan nurkkaan istumaan ja yritti olla kiinnittämättä muiden huomiota.
Andreas kaatoi kahteen lasiin tuliviskiä ja ojensi toisen Alisonille, joka otti sen vastahakoisesti itselleen. Poika nappasi pari sähkönsinistä pilleriä itselleenkin ja kulautti ne kerralla alas. Ei kestänyt kauaa, kun Alison huomasi Andreaksenkin käyvän vaisuksi, poika tuijotteli häntä kuin ei olisi ikinä nähnytkään.
Andreas nappasi paperipussin taas syliinsä ja kaatoi viimeisen pillerin kämmenelleen.
”Otatko?” hän kysyi tytöltä, joka vaan tuijotti pientä, viatonta pilleriä ennen kuin nyökkäsi ja ojensi kätensä. Andreas virnisti poissaolevan näköisenä tiputtaen sen tytölle ja kääntyi tuijottamaan ikkunasta ulos.
Alison pyöritteli pilleriä kädessään. Vain yksi ainut nielaisu ja hän pääsisi maailmaan, jossa voisi vaan olla, ilman tuskallisia ajatuksia ja huonoa omatuntoa.
Lopulta tyttö nappasi sen suuhunsa ja nielaisi tuliviskihuikan kanssa. Sitten hän käpertyi sohvan nurkkaan odottamaan mitä tapahtuisi.
Ensin aika pysähtyi. Tai ei, viisarit liikkuivat eteenpäin mutta mikään muu siinä huoneessa ei liikkunut. Musiikki jumputti raivokkaasti ja Alison halusi vaan vajota syvemmälle siihen maailmaan. Hän keskittyi vaan musiikkiin, äiti, Elisabeth, Remus, kaikki muu pyyhkiytyivät pois mielestä.
Tyttö nauroi, hän ei tiennyt nauroiko hän ääneen vai vaan omassa mielessään. Andreas hymyili, hänen silmänsä olivat ilmeettömät mutta hymy näytti ainakin sillä hetkellä aidolta.
Sitten Alison jo tanssi, jalat veivät kuin itsestään ja musiikki sai koko huoneen sykkimään värejä ja ääniä. Muutkin nousivat ja huojuivat epämääräisesti musiikin tahdissa.
Alison ei huolehtinut enää mistään. Mutta joku muu huolehti hänenkin edestään.

¤¤¤

Remus potkaisi lumikokkaretta ja vilkaisi Sianpäätä ärtyneenä. Hän oli etsinyt Alisonia jo melkein kaksi tuntia, mutta tyttöä ei löytynyt mistään. Poika oli etsinyt tätä linnasta ja lopulta lähtenyt Tylyahoon. Sianpäästä virtasi ulos miesjoukko, jotka kaikki olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin ja piiloutuneet huppujensa sisälle. Remus värähti ja kääntyi lähteäkseen takaisin linnaan. Etsinnät olivat turhia, mutta poika luotti, että Alison palaisi yön mittaan takaisin makuusaliin.
Kello oli jo reilusti yli kaksitoista ja yö oli pimeä ja kylmä. Poika kietoi viittaa paremmin ympärilleen ja nykäisi hupun päähänsä. Hän astui pari epävarmaa askelta ja pysähtyi taas. Ei hän pystyisi lähtemään takaisin linnaan ilman Alisonia.
Aivan yhtäkkiä läheisestä metsästä kuului epämääräistä ääntä, aivan kuin joku olisi rynnännyt oksien päältä niin, että ne katkesivat. Remus hätkähti ja hapuili taikasauvaa taskustaan.
Puiden seasta ilmestyi Alison, joka nauroi itsekseen ja kompastui puunrunkoon kaatuen mahalleen suoraan Remuksen eteen. Poika hätkähti ja auttoi hänet nopeasti ylös.
”Hei”, tyttö sanoi oudolla äänellä, samealla mutta samaan aikaan oudon kirkkaalla. ”Tunnetaanko me jostain?”
”Mitä sinulla on tapahtunut. Mitä sinä tuolla metsässä teit?” poika kysyi ja vilkuili metsään päin, mutta näki vain puita ja pimeyttä.
”Hihihi, olin vuosisadan parhaissa bileissä”, Alison hihitti. Remus kurtisti kulmiaan.
”Mitä sinä olet ottanut?”
”Mitä luulet?” tyttö kikatti. Poika huokaisi ja tarttui tyttöä kädestä.
”Mennään nukkumaan”, hän sanoi. Alison huokaisi, nojasi hetken poikaan ja aivan yhtäkkiä hätkähti kauemmas.
”Enhän minä edes tunne sinua!” hän kiljui. ”Miksi lähtisin sinun kanssasi yhtään mihinkään?”
”Alison”, Remus sanoi hitaasti.
”Mistä sinä tiedät minun nimeni?” tyttö parkaisi.
”Minä olen sinun poikaystäväsi!”
Alison mulkoili poikaa vihaisesti ja kääntyi sitten taas metsään päin. Hän huojui ja kaatui taas lumihankeen mutta nousi sinnikkäästi pystyyn ja lähti tarpomaan pientä polkua pitkin eteenpäin. Remus ryntäsi hänen peräänsä ja tarttui kiinni ranteesta.
”Andreas!” Alison parkaisi ja yritti irrottaa pojan otetta, mutta se oli liian luja.
”Kuka on Andreas?” Remus kysyi terävästi.
”Minun oikea poikaystäväni”, tyttö rääkäisi. Pojan suu loksahti auki ja ote heikkoni sen verran, että Alison sai repäistyä itsensä irti. Tyttö vilkaisi Remusta vielä kerran pelokkaan näköisenä ja lähti sitten huojuen juoksemaan metsän syvyyksiin.
Remus ei pystynyt huutamaan eikä lähtemään hänen peräänsä. Poika vaan tuijotti metsään johtavaa polkua ennen kuin kääntyi ja lähti kohti linnaa.
Makuusalissa kaikki olivat vielä hereillä ja kohottivat uteliaina katseensa lautapelistä jota pelasivat, kun Remus asteli huoneeseen. Poika hymyili ystävilleen surumielisesti ja paineli kylpyhuoneeseen. Hän ei ehtinyt kylpeä kovin kauaa, kun ovelta kuului jyskytystä.
”Kuutamo, löysitkö sinä sen hemmetin Alisonin?” Sirius rääkyi.
”Älä viitsi!” Lily tiuskaisi.
Remus huokaisi ja väänsi suihkun pois päältä. Sirius hakkasi yhä ovea, kun hän pamautti sen auki. Hämmästyneenä toinen poika astui kauemmas ja tuijotti ystävänsä kasvoja. Remus näytti oudolta; samaan aikaan vihaiselta ja surulliselta.
”Minä kyllä löysin hänet”, poika sanoi.
”No missä hän sitten on?” Lily kysyi.
”Poikaystävänsä luona”, Remus murahti katkerana.
”Mitä? Taisin pudota kärryiltä. Mutta sinähän olet…”
”Niin minäkin luulin, mutta hän puhui jostain Andreaksesta… ’oikeasta poikaystävästään’. Kaikenlisäksi hän ei edes tunnistanut minua.”
Jessien kulmat kohosivat.
”Mitä hän oli vetänyt?”
Remus kohautti olkapäitään.
”En kysellyt.”
Kaikki hiljenivät huolestuneina. Meg näytti mietteliäältä ja loikkasi yhtäkkiä seisomaan kaivaen matka-arkustaan paksun kirjan.
”Mitä sinä oikein touhuat?” Annie kysyi epäilevän näköisenä.
”Nyt ei ole tosiaan aikaa lukea”, Jessie lisäsi nenäänsä nyrpistellen.
”Ei, en minä sitä. Olen ihan varma yhdestä asiasta…” Meg mutisi nenä kiinni kirjassa. Kaikki tuijottivat tyttöä, joka selasi kirjan sivuja hurjaa vauhtia.
”Siinä se on! Andreas Carlsson!”
Lily ja Remus kiirehtivät ensimmäisenä hänen viereensä tutkimaan kirjaa ja muut seurasivat hitaammin perässä.
”Andreas on muuttanut Englantiin Ruotsista. Hänen vanhempansa ovat eronneet, isä on ruotsalainen ja äiti englantilainen. Isä kuoli kun Andreas oli seitsemän ja sen jälkeen poika muutti äitinsä luo Lontooseen. Ollut erottamisuhan alla kaksi kertaa huumeiden hallussapidon ja pahoinpitelyn takia, mutta saanut molemmat kerrat anteeksi ja luvannut parantaa tapansa”, Meg luki kirjastaan.
”Kerran narkkari, aina narkkari”, Jessie mutisi myrkyllisesti.
”Mikä kirja tuo oikein on?” Sirius kysyi. Meg vilautti kirjan kantta.
”Tylypahkan vuosikirja viimevuodelta. Ostin kesälomalla, halusin vähän tutustua porukkaan ennen kuin tulin tänne.”
Remus vilkaisi vielä Andreaksen kuvaa. Poika näytti kuvassa kyllästyneeltä, likaiselta ja Jessien sanojen mukaan narkkarilta.
”Ja Alison on tuon kanssa viettämässä iltaa?” Annie kysyi typertyneen näköisenä.
”No, eipä täällä koulussa muitakaan Andreaksia taida olla.”
”Mikä häneen on oikein mennyt?” Jessie voihkaisi dramaattisesti. Lily pyöräytti silmiään tuskastuneen näköisenä.
”En tosiaan tiedä, mutta meidän pitää hakea hänet pois sieltä ennen kuin hän tapattaa itsensä!”
”En usko että se onnistuu”, Remus huokaisi alakuloisesti. ”Hän ei tunnistanut minuakaan eikä suostunut lähtemään mukaani.”
Sirius ja James huokaisivat täsmälleen samaan aikaan, mutta Lily ei lannistunut.
”Älkää viitsikö”, tyttö tiuskaisi ja veti takkiaan esiin vaatekaapista. ”Minä lähden sitten vaikka yksin!”
”Minä tulen sinun mukaasi”, James sanoi nopeasti.
”Minä myös”, Sirius sanoi.
”No, jos tekin niin sitten minäkin”, Jessie huokaisi ja heilautti hiuksiaan.
”Totta kai minäkin tulen etsimään tyttöystävääni”, Remus huomautti. ”Vaihdan vaan vaatteita.”
”Jos muutkin kelmit lähtevät, niin kyllä minäkin”, Peter piipitti hieman onnettoman näköisenä. Mielummin hän olisi jäänyt lämpimään makuusaliin, mutta ystäviensä takia hän teki mitä tahansa.
”Jonkun olisi parasta jäädä makuusaliin, jos Alison vaikka palaakin paikalle”, James totesi fiksusti. Kaikki kääntyivät katsomaan Annieta ja Megiä, jotka myös vilkaisivat toisiaan.
”No, kai me sitten jäämme tänne”, Meg mutisi. Annie kohautti olkiaan.
”Sopii minulle.”
”No, älkää hidastelko!” Lily ärähti käsi ovenkahvalla. Muut vetivät nopeasti lisää vaatetta päälleen ja sulloutuivat ovesta ulos huikaten hyvästit makuusaliin jääneelle kaksikolle.
”Hei tyypit”, Jessie sanoi hieman epäilevän oloisena, kun he luikkivat oleskeluhuoneesta käytävään. ”Jos me nyt jäämme kiinni, saamme tulla suorittamaan jälki-istuntoja vielä kesälomallakin.”
James ja Sirius vilkaisivat toisiaan ja sen jälkeen Jessietä.
”Älä viitsi”, Sirius tuhahti.
”Eivät opettajat nyt niin ilkeitä voi olla”, James lisäsi ja tarttui Lilyn käteen. He hiippailivat käytäviä pitkin ja livahtivat sitten raikkaaseen ilmaan.
”Mihin päin, Kuutamo?” Sirius kysyi. Remus vilkaisi häntä kuin vähä-älyistä.
”Tylyahoon”, hän sanoi ja siirtyi porukan etunenään lähtien tarpomaan eteenpäin. Muut seurasivat perässä.
Vasta kun he olivat turvallisesti linnan porttien ulkopuolella, he uskalsivat hengähtää ja jopa hieman jutella. He olivat jo melkein Tylyahon keskustassa, kun Remus pysähtyi ja vilkaisi puiden sekaan.
”Mitä nyt?” Sirius kysyi ja vilkuili myös eteensä, mutta näki vaan ammottavaa pimeyttä.
”Alison ilmestyi ja hävisi aiemmin tänään tuonne”, Remus sanoi ja osoitti lumisohjoon tallattua polkua, joka johti syvemmälle metsään.
”Sinne siis”, James sanoi ja astui pari askelta eteenpäin. Muut viisi seurasivat häntä hiljaisina, jopa hieman pelokkaina, puristaen taikasauvoja käsissään.
Polku tuntui jatkuvan ikuisuuden, kunnes yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi metsäaukio. Kuusikko jäi seisomaa aukion reunalle.
Lily näytti mietteliäältä.
”Minä tunnen, että täällä on jotain”, Jessie sanoi ja katseli ympärilleen.
”Ehkä…” Lily mutisi enimmäkseen itselleen kuin muille. Hän kohotti taikasauvaansa jännittyneen näköisenä ja sanoi jotain erikoisella kielellä. Hänen taikasauvansa päästä purkautui valonsäde, joka kiersi aukean.
Jessie kiljaisi, kun heidän eteensä ilmestyi talo. Talon sisältä kuului musiikinpauhu ja ikkunoissa paloi kirkkaat valot.
Remus huokaisi ja vilkaisi Lilyä kiitollisena ennen kuin marssi talon luo ja vetäisi oven auki kadoten saman tien sisälle.
Joka puolella oli ihmisiä, jotka näyttivät siltä, kun eivät ymmärtäisi mitään, mitä ympärillä tapahtui. Remus haki Alisonia katseellaan ja pongasi hänet vihdoin huoneen nurkasta sen narkkari-Andreaksen kainalosta.
”Alison!” poika sanoi lujasti ja asteli aivan tytön eteen.
”Sinä taas”, Alison voihkaisi. ”En tunne sinua, jätä minut rauhaan.”
”Me lähdemme takaisin Tylypahkaan. Nyt heti!”
Remus hämmästyi itsekin vihaista äänensävyään. Alison tuijotti häntä lasittunein silmin, poika huomasi selvästi, että tämä oli ottanut jotain muutakin kun tuliviskiä.
”Minä en lähde minnekään”, tyttö sanoi jääräpäisesti.
”Kyllä sinä lähdet”, Lilyn luja mutta ystävällinen ääni kuului Remuksen takaa. Alison pyöräytti silmiään.
”Lily”, hän sanoi. ”Olisi pitänyt arvata.”
”Me lähdemme nyt”, Jameskin sanoi ja tarttui kiinni Alisonin käsivarresta. Tyttö ei edes rimpuillut vastaan.
”Olipa hauska tavata”, Sirius sanoi ivallisesti kaikki haamujen näköisille ihmisille, jotka tuijottivat ilmeettömästi takaisin. ”Toista kertaa ei tulla.”
Jessie katsoi inhoavasti ympärilleen ja ripustautui sitten Siriuksen käteen. Peterkin mutisi jotain epämääräistä ja hävisi sitten ensimmäisenä pihalle. Sirius ja Jessie seurasivat häntä, Remus vilkaisi vielä kerran ympärilleen ja viimeisenä ulos lähtivät James, Alison ja Lily.
”Alison”, Andreas yritti sanoa vielä jotain, mutta James hiljensi hänet äkäisellä mulkaisulla. Sitten hekin kolme lähtivät ja pamauttivat oven lujasti kiinni perässään.

¤¤¤

Remus ei pystynyt nukkumaan. Hänen selkänsä oli niin märkä, että paita oli liimaantunut siihen kiinni ja lakanat olivat kietoutuneet hänen kroppansa ympärille liian sängyssä pyörimisen vuoksi. Pojan suuta kuivasi ja lopulta hän pomppasi ylös sängystä heittäen peiton ja lakanan lattialle.
Hän kaatoi kannusta itselleen pikarillisen vettä ja hyppäsi ikkunalaudalle painaen otsansa viileää lasia vasten. Ajatukset syöksyivät hänen päässään kuin kaato huispausottelussa.
Remus vilkaisi Alisonia, joka makasi kaikessa rauhassa omassa sängyssään. Tytön rintakehä kohoili rauhallisesti hengityksen tahtiin. Hän oli hieman kalpea, mutta muuten näytti olevan kunnossa.
Poika käänsi katseensa taas ulos. Miksi Alison oli tunnistanut kaikki muut, paitsi ei häntä, omaa poikaystäväänsä? Jopa Jamesin ja Siriuksen!
”Remus”, joku kuiskasi käheästi. Poika hätkähti ja käänsi katseensa Jamesin sängyn suuntaan kohdaten nousevan auringon oranssissa hohteessa Lilyn silmät.
”Miksi olet valveilla?” tyttö kysyi ja pujahti pois Jamesin sängyn alta. Remus katsoi taas surumielisenä ulos. Oli tulossa ilmeisesti lämmin päivä, huomasi selvästi miten kevät oli tulossa. Ja kesä… ja Tylypahkan loppu.
”En saanut unta”, poika vastasi todenmukaisesti ja teki ikkunalaudalle tilaa, että Lilykin mahtui istumaan. Auringon oranssi hehku sai tämän punaiset hiukset hohtamaan. Lily näytti uneliaalta ja Remusta kadutti, että oli onnistunut herättämään hänet.
”Alisoniako mietit?” tyttö kysyi ja veti jalat rintakehäänsä vasten kietoen kätensä niiden ympärille.
”Mm…”
”Älä välitä, hän oli sekaisin. Aion kysyä mitä hän oikein otti, kunnes hän herää.”
”Ei kun minä vaan sitä… miksi hän ei tunnistanut minua”, Remus mutisi. Lily vilkaisi häntä mutta ei sanonut mitään.
Remus huokaisi ja antoi ajatuksensa vaeltaa pois Alisonista. Eräs toinenkin henkilö mietitytti häntä. Eräs mustahiuksinen, vihamielinen ja kalpea…
”Älä murehdi sitä Alisonia”, Lily sanoi ja laski kätensä lohduttavasti Remuksen olalle.
”En, en”, poika sanoi mahdollisimman normaalilla äänellä. ”Minä taidan käydä pienellä kävelyllä…”
Lily hymyili ja hypähti pois ikkunalaudalta. Remus seurasi esimerkkiä.
Tyttö iski hänelle silmää ja sujahti taas Jamesin viereen sängylle. Poika hymähti, veti aamutossut jalkaan ja paineli ulos makuusalin ovesta.
Oleskeluhuoneessa oli hiljaista, ainoastaan takassa räiskyi iloiset liekit. Remus asteli lähemmäs takkaa eikä huomannut lainkaan mustahiuksista hahmoa, joka istui nojatuolissa hieman syrjemmässä.
”Remushan sinä olit?”
Poika hätkähti ja kääntyi nopeasti äänen suuntaan.
”Ai. Jules?”
Tyttö nousi seisomaan. Hän näytti yhtä kalpealta kuin silloin kirjastossakin ja mustat hiukset olivat pörrössä.
Remus istui nopeasti sohvalle takkatulen viereen ja Jules asettui hänen viereensä, turvallisen välimatkaan päähän tosin.
Hetken he istuivat hiljaa, ennen kuin Remus avasi suunsa.
”Te siis lähdette tänään.”
”Hmm… juu.”
”Saanko kysyä yhtä asiaa?” poika kysyi yhtäkkiä. Jules kohotti kulmiaan mutta nyökkäsi.
”Miksi sinä mulkoilit minua siellä kirjastossa niin vihaisesti?”
Jules ei vastannut heti. Hän pureskeli hetken kynsiään ennen kuin nykäisi kätensä kauemmas ja puristi sen nyrkkiin.
”Jos totta puhutaan, vaikutit niin helvetin täydelliseltä, että minua pelotti.”
Remus tuijotti häntä hämmästyneenä.
”No, sinä olet komea ja puhuit hienostuneesti. Minä itse en ole tottunut sellaiseen ja minua… niin, pelotti. Harva asia saa minut pelkäämään, mutta täydellisyys… se on juuri sellainen asia”, tyttö sanoi ja katseli ulos ikkunasta.
Remus kuunteli häntä lumoutuneena. Hän huomasi, että tytöllä oli paljon sydämellään, paljon kipeitä asioita, joista hän halusi kuulla lisää.
”Meillä on liian vähän aikaa”, poika mutisi puoliääneen. Jules ei katsonut häntä, hetken Remuksesta tuntui, että tämä ei edes kuullut, mutta sitten tyttö hymyili. Hän näytti oudolta hymyillessään, se oli jotenkin ristiriidassa tytön luonteen kanssa. Oudolta, mutta kauniilta.
”Ihan tarpeeksi”, Jules sanoi. ”Sinä et halua tutustua minuun enkä minä erityisemmin sinuun. Mutta yhden asian me voimme tehdä.”
Remus katsoi suoraan tytön tummiin silmiin ja kumartui lähemmäs. Heidän huulensa kohtasivat.
Julesin suuteleminen oli täysin erilaista kuin Alisonin. Julesin kanssa se tuntui joltain erilaiselta. Jännittävältä, ei voinut tietää mitä seuraavaksi tapahtui. Alisonin kanssa se oli jo hieman tylsää, kuin hyvä kappale, jota oli kuunnellut niin kauan että teki mieli löytää jotain uutta kuunneltavaa.
He vetäytyivät kauemmas toisistaan ja katsoivat vielä kerran toistensa silmiin.
”Au revoir, Remus Lupin”, Jules sanoi ja pomppasi seisomaan. Remus antoi sanojen upota päähänsä, ennen kuin vasta tajusi mitä tämä oli sanonut.
”Mistä sinä tiesit sukunimeni?” hän kysyi, mutta tyttö oli jo menossa makuusaliinsa eikä kuullut.
Remus istui vielä hetken järkyttyneenä paikoillaan ennen kuin nousi hänkin seisomaan ja paineli poikien makuusaliin
Hyvällä tuurilla hän ehtisi vielä nukkua pari tuntia.

¤¤¤
”En varmasti tule”, Alison tiuskaisi ja pysähtyi aivan pimeydenvoimien luokan eteen näyttäen pahoinvoivalta.
”Alison”, Lily sanoi tiukasti ja tarttui kaveriaan kaavun hihasta. ”Sinun pitää.”
”Minun ei ’pidä’ tehdä mitään. Minä lähden takaisin kotiin enkä tule tänne enää ikinä takaisin”, toinen tyttö sanoi epätoivoisen näköisenä ja perutti muutaman askeleen.
”Älä viitsi”, Lily sanoi jo hieman väsyneen kuuloisena. ”Ihan tiedoksi vaan, alan jo hieman väsyä sinun kiukutteluusi. Perjantaina sinut piti raahata jostain huumehörhöjen bileistä keskellä yötä, lauantaina sinulle piti kantaa päänsärkyrohtoa viiden minuutin välein ja eilen et viitsinyt edes nousta ylös sängystä! Ja nyt et tule tunnille! Mikä sinua oikein vaivaa? ”
Tytön ääni nousi uhkaavasti ja Alison tuijotti suoraan tämän vihaisesti leimuaviin silmiin.
”Okei, ymmärrän kyllä, että sinulla on vaikeaa ja niin edelleen, mutta ryhdistäydy! Et voi murehtia äitiäsi ja Elisabethiä koko elämääsi!”
Alison ja Lily tuijottivat toisiaan pitkään, molemmat yhtä vihaisen näköisinä, ennen kuin Alison pyyhälsi PVS:n luokkaan nenä pystyssä.
Lily seurasi häntä yhä ärtyneen näköisenä.
”Oletpas sinä taas aurinkoisella päällä”, Jessie sanoi, kun Lily lysähti istumaan hänen viereensä. Punapää mulkaisi ystäväänsä vihaisesti ja iski pimeydenvoimilta suojautumisen kirjan pulpettiin. Hän kiinnitti katseensa Alisoniin, joka istui luokan toisella puolella tuijottaen tiukasti eteenpäin.
”Ai, Alison”, Jessie älysi ja pyöritteli sulkakynää laiskasti käsissään. ”Älä sinä hänestä huolehdi, kyllä hän toipuu.”
”Noniin, luokka!”
Chris Halliwell käveli ovesta sisälle leijuttaen vierellään suurta paperipinoa. Hän istahti opettajanpöydän taakse hermostuneen näköisenä ja heilautti taikasauvaansa, jolloin paperipino laskeutui siististi pöydän kulmalle.
”Minulla on uutisia, nimittäin projektini on melkein valmis toteutettavaksi.”
Luokassa syntyi uutisen jälkeen hieman hälinää, mikä sai opettajan näyttämään entistä hermostuneemmalta.
”En kerro vielä enempää”, Chris sanoi melun yli. ”Mutta – ”
Ovi lennähti auki ja James ja Sirius pyyhälsivät luokkaan viattoman näköisinä.
”Potter, Musta”, Chris sanoi. ”Myöhässä.”
”Niinkö?” James sanoi ja vilkaisi opettajaa merkitsevästi, jolloin mies punastui hieman ja katsoi ikkunasta ulos.
”Istukaa alas, kiitos”, hän sanoi. Sirius vilkaisi Jamesia kysyvästi ja he istuivat nopeasti vakiopaikalleen Jessien ja Lilyn taakse.
”Mitäs tuo oli?” Sirius kysyi. Chris aloitti taas selityksensä projektista, mutta pojat eivät kuunnelleet.
”Näin erään mielenkiintoisen jutun torstai-iltana kun tulimme Matohännän kanssa Tylyahosta”, James supatti ja vilkaisi Peteriä ja Remusta, jotka istuivat hieman kauempana. Remus katsoi häntä kysyvästi mutta James vaan hymyili.
”Minkälaisen?” Sirius tenttasi uteliaana.
”Hän oli Tylyahossa Bellatrixin kanssa.”
”Bellatrixin?”
”Jep. Ja hän käski meitä olemaan hiljaa, joten nyt Chris ei uskalla ryppyillä meille lainkaan”, James sanoi tyytyväisen näköisenä.
Hänen edessään istuva Lily nojautui hieman taaksepäin ja vilkaisi poikaystäväänsä kysyvästi.
”Miksi te myöhästyitte?” tyttö suhahti.
”Bisneksiä, muru”, Sirius vastasi Jamesin puolesta. Jessiekin kääntyi katsomaan taaksepäin.
”Minkälaisia bisneksiä?” tyttö kysyi terävästi.
”Onko teillä joku ongelma?” Chris kysyi ystävällisen kuuloisena ja vilkaisi nelikkoa. Lily käänsi katseensa salamana eteenpäin, Jessie teki samoin, hieman hitaammin tosin.
”Ei”, James vastasi.
”Ei minkäänlaista ongelmaa”, Sirius lisäsi nyökkäillen ja katsoi opettajaa merkitsevästi. Mies yskäisi ja kääntyi tauluun päin.
”Siinä tapauksessa jatketaan. Odotum Suojelius on…”
Lily vilkaisi vielä poikaystäväänsä nopeasti, mutta James vaan iski silmää ja käänsi sitten katseensa taululle.
Tyttö pudisti päätään ja lupasi itselleen pitää kunnon kuulustelun kunhan he pääsisivät välitunnille.

¤¤¤

”James, olisiko sinulla hetki aikaa?”
Katie pysähtyi pojan taakse ja laski matka-arkkunsa maahan. Tyttö oli pukeutunut vaaleansiniseen viittaan ja siistiin jakkupukuun, joka oli myös vaaleansininen. Hänen vaaleat hiuksensa olivat kahdella letillä ja päässä hänellä oli vaaleansininen baskeri.
”Ai, joo, totta kai.”
James pomppasi nopeasti seisomaan ja vilkaisi Lilyä, joka näytti olevan harvinaisen kiinnostunut aamuisesta Päivän Profeetasta. Sirius ryysti keittoaan äänekkäästi Jessien mulkoillessa häntä pahoinvoivasti.
James tarjoutui herrasmiesmäisesti kantamaan Katien matka-arkun ja seurasi sitten tyttöä aulaan, jossa vilisi paljon vaaleansinisiin vaatteisiin pukeutuneita ranskalaisia hyvästelemässä Tylypahkasta saatuja ystäviä.
”Minä… minä haluaisin vain sanoa, että olen onnellinen sinun ja Lilyn puolesta”, Katie sanoi tuijotellen lattiaa. ”Olette upea pari.”
”Kiitos”, James sanoi kun ei muuta keksinyt. ”Ja anteeksi. Se kirjetemppu oli tosi törkeä, en vaan keksinyt muuta tapaa.”
Katie hymyili.
”Olin aika raivoissani. Mutta ei se mitään, nyt minä ymmärrän varsin hyvin miksi teit sen.”
James vastasi hymyyn helpottuneena ja antoi katseensa sitten kiertää aulassa.
”Katie!” Bianca huudahti hieman kauempaa. ”Meidän täytyy mennä, tai myöhästymme!”
Katie pyöräytti silmiään ja katsoi sitten Jamesia suoraan silmiin ojentaen kätensä.
”Kavereita?”
Poika tarttui käteen ja vispasi sitä hieman turhan hurjasti.
”Kavereita.”
Leveä hymy valaisi Katien kasvot ja hän kapsahti James kaulaan rutistaen tiukasti. Poika taputti häntä hämmästyneesti selkään.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi huolestuneena. Katie astui kauemmas ja pyyhki poskiaan nyyhkäisten.
”Olen, olen. Näin annetaan kunnon jäähyvästit, ei millään typerällä kirjeellä”, tyttö sanoi. Sitten hän vielä suukotti ranskalaisittain Jamesin molempia poskia ja paineli Biancan luokse.
James seurasi katseellaan, miten Bianca kietoi kätensä Katien hartioille ja johdatti hänet ulkoilmaan, ennen kuin poika käännähti ja käveli takaisin Suureen Saliin.
Lily kohotti katseensa sanomalehdestään tuijottaen Jamesia pistävästi.
”Toivottavasti oli mukavaa”, tyttö sanoi.
”Mikä?” poika kysyi hämmästyneenä.
”No, antaa ranskalaisneidillesi jäähyväissuukkoja, tietysti.”
”Minä en antanut Katielle jäähyväissuukkoja”, James kiisti heti.
”Etpä tietenkään.”
Lily työnsi sanomalehden kauemmas tuijottaen itsepäisesti opettajienpöytää.
”Lily, sinä olet ainut jolle haluan antaa suukkoja”, poika sanoi alistuvasti huokaisten.
”Ai jäähyväissuukkoja?”
”No, niitäkin, jos olet lähdössä jonnekin. Ja hyvänhuomenentoivotussuukkoja, läksyjenlukusuukkoja, hyvienunientoivotussuukkoja ja sitten muuten vaan suukkoja”, James luetteli. Lily hymyili toisella suupielellään.
”Okei, okei, minä uskon sinua”, tyttö sanoi. James virnisti hyvin kelmimäisesti.
”Tämä on sitten päivällissuukko”, hän sanoi ja kumartui pöydän yli painamaan huulensa tytön huulille.
”Inhottavaa, Sarvihaara”, Sirius kommentoi. Hän oli aloittanut kolmannen lautasellisensa keittoa ja kittasi sitä suuhunsa hyvällä ruokahalulla.
”Itse olet inhottava, senkin piski.”
”Haista hirvi, ystäväiseni.”
”Niin minäkin sinua, muru.”
Lily ja Jessie vilkaisivat toisiaan kärsivästi mutta tajusivat pitää suunsa kiinni.
”Minä lähden oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjä”, Lily totesi ja nousi seisomaan.
”Minä tulen mukaan”, James sanoi nopeasti ja seurasi tyttöystävänsä esimerkkiä. Yhdessä he kävelivät ulos Suuresta Salista.
”Minä en sitten halua mitään läksyjenlukusuukkoja tällä kertaa”, Lily sanoi vilkaisten poikaystäväänsä varoittavasti. James yritti näyttää viattomalta.
”En minä sellaista ajatellutkaan.”
Hetken he jatkoivat matkaansa hiljaisuuden vallitessa. Yhtäkkiä James pysähtyi.
”No mikä sinulle nyt tuli?” Lily kysyi hämmästyneenä. Pojan silmiin kohosi ilkikurinen pilke.
”Miten olisi yksi käytäväsuukko?”
”James!”
”Yksi vaan?”
”Hyvä on, yksi, mutta sitten menemme tekemään läksyjä.”
James kietaisi kätensä tyttöystävänsä vyötärölle ja suuteli tätä pitkään ja hartaasti. Lily naurahti, kun poika viimein vetäytyi kauemmas.
”Ja nyt, me jatkamme matkaa”, tyttö määräsi. James virnisti ja tarttui tämän kädestä.
”Totta kai.”
Sillä kertaa he tosiaan pääsivät oleskeluhuoneeseen asti. Lily käveli suoraan yhden pöydän luo, mikä oli sijoitettu hieman syrjemmäksi. James seurasi häntä virnuillen. Juuri sen pöydän ääressä he olivat suunnitelleet suurimman osan piloistaan kelmien kanssa.
Lily purki koululaukkunsa sisällön pöydälle ja alkoi saman tien kirjoittaa sulkakynä sauhuten. Jameskin kaivoi pimeydenvoimilta suojautumisen kirjan laukustaan ja selaili laiskasti sivuja lukien muutaman lauseen sieltä täältä.
”Eikö edes yhtä läksyjenlukusuukkoa?” poika aneli ja katsoi tyttöystäväänsä toiveikkaasti.
”Ei, James”, Lily vastasi nostamatta katsetta pergamentista. James huokaisi kyllästyneenä ja nojasi taaksepäin antaen katseensa kulkea oleskeluhuoneen poikki. Missään ei näkynyt ketään tuttuja, lukuun ottamatta Timiä, joka oli keskittynyt omiin läksyihinsä huoneen toisella puolella.
”Yksi pienenpieni – ”
”Ei”, Lily toisti teräksisesti.
Juuri silloin Sirius ja Jessie astuivat oleskeluhuoneeseen. Ilmeisesti he kinasivat jostain, nimittäin Sirius näytti ärtyneeltä ja Jessie huitoi käsiään ilmassa niin, että Siriuksen piti väistää vähänväliä.
”Anturajalka!” James huudahti ja heilautti kättään. Sirius kääntyi katsomaan pöytään päin, sanoi vielä jotain Jessielle, joka näytti raivostuneelta, ja marssi sitten Jamesin luo.
”Hei, Sarvihaara”, poika sanoi. Ärtymys paistoi yhä hänen komeilla kasvoillaan. ”Täällä on aika kireä tunnelma, mennään.”
Lily kohotti viimeinkin katseensa pergamentista ja katsoi kaksikkoa kysyvästi.
”Minä menen käymään…” James vilkaisi Siriusta, joka katseli muualle. ”Jossain. Nyt voisin antaa nähdäänkohta-suukon.”
Lily huokaisi mutta antoi silti poikaystävälleen nopean suukon ennen kuin jatkoi kirjoittamista.
”Mistä te nyt riitelitte Jessien kanssa?” James kysyi heti kun he pääsivät ulos oleskeluhuoneesta.
”Äh, ei se ollut mitään vakavaa”, Sirius vastasi ja virnisti sitten aidon kelmivirneen. ”Lähdetäänkö Tylyahoon?”
”Ei, ei lähdetä, Anturajalka.”
”Älä ole tylsä, Sarvihaara, minä tarvitsen vähän tuliviskiä.”
”Kerro ensin mistä te riitelitte Jessien kanssa”, James sanoi.
”Minähän sanoin jo, että se oli vaan pikkujuttu!”
”Ei se siltä näyttänyt”, James tiuskaisi takaisin. Sirius mulkaisi häntä.
”Ihan kaikella rakkaudella, Sarvihaara-muruni, se ei kuulu sinulle. Sinulla ja Lilyllä on omat salaisuutenne, niin on minulla ja Jessielläkin.”
James tuhahti ja pyöräytti silmiään.
”Ihan miten vaan.”
”Minä menen pyytämään Matohäntää mukaani, hän lähtee varmasti”, Sirius mutisi. Hän teki täysikäännöksen ja harppoi nopein askelin samaan suuntaan mistä he olivat tulleetkin.
James ei viitsinyt kääntyä, vaan jatkoi matkaansa kohti ulko-ovia. Ehkä pieni happihyppely tekisi hyvää.
Pehmeäksi sohjoutunut lumi kasteli kengät melkein heti ja viileä tuuli sotki pojan jo muutenkin sotkuisia hiuksia vielä lisää.
James tunki kädet taskuihin ja lähti kiertämään Tylypahkaa ympäri. Puolessa välissä hänen sukkansa olivat aivan litimärät ja pojalla oli muutenkin hyvin epämukava olo. Silti hän jatkoi matkaansa kunnes pääsi vihdoin takaisin sisälle. Hän vilkaisi kelloa joka näytti viittä vaille kahdeksaa.
”Ihan kun minulla olisi ollut jotain tekemistä tänään…” poika mutisi puoliääneen. Yhtäkkiä hän muisti.
”Helvetti!” hän sähähti. Muutama pelokkaan näköinen toisluokkalainen vilkuili häntä kuin mielipuolta.
”Jälki-istunto!”
James säntäsi nopeasti juoksuun, onnistuen matkan aikana kaatamaan yhden viidesluokkalainen luihuisen, tönäisemään haarniskaa niin, että se levisi ruostuneeksi peltikasaksi maahan ja lopulta vielä kaatamaan yhden kolmasluokkalaisen rohkelikkotytön kirjapinon.
”Anteeksi”, hän huikkasi olkansa yli. Loppujen lopuksi hän ehti ajoissa tyrmien ovelle. Ainoastaan Jessie oli paikalla, hän nojaili jotenkin surullisen näköisenä kiviseen seinään.
”Ai, hei James”, tyttö sanoi. ”Minä olin jo ihan varma, että saan kohdata tämän kärsimyksen itsekseni.”
James väläytti ystävällisen hymyn.
”Ei nyt sentään. Tosin, Anturajalka ja Matohäntä eivät taida ilmestyä tänään paikalle.”
Jessien kasvoille ilmestyi synkkä ilme, kun hän kuuli Siriuksen lempinimen.
”Mitä teidän välillä oikein tapahtui?” James uteli.
”Eikö Sirius muka kertonut sinulle?”
”Ei”, poika vastasi lyhyesti.
”Hän flirttaili sen… sen lehmän kanssa!” Jessie sähähti vihaisen näköisenä.
”Hän flirttailee kaikkien kanssa”, James huomautti kuivasti. ”Kuka tällä kertaa?”
”Se helvetin täydellinen Amalia Jones”, tyttö melkein sylkäisi nimen suustaan.
”Minä en tiennyt, että olette Siriuksen kanssa yhdessä”, poika sanoi hieman virnistäen.
”Ei me tavallaan ollakaan, vaan – ”
Tyttö ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Voro köpötteli paikalle Norriska – kissa perässään.
Jessie värähti inhosta, mutta onnistui muuttamaan sen taidokkaasti vilunvärähdyksen näköiseksi.
”Missä Musta ja Piskuilan ovat?” Voro kysyi ja mulkoili kaksikkoa pahasti. Jessie oli avaamassa suunsa kertoakseen poikien lintsauksesta, mutta James ehti ääneen ensin.
”Meidän makuusalissamme on hyvin paha vatsatauti, herra vahtimestari”, poika sanoi huolettoman näköisesti. ”Valitettavasti he molemmat makaavat kylpyhuoneen lattialla ja vuorottelevat, kumpi saa oksentaa sillä kertaa vessanpönttöön. He eivät todellakaan jaksaneet liittyä seuraamme.”
Voro huokaisi raskaasti ja näytti ärtyneeltä.
”Sitten teillä onkin kaksin verroin hommia”, vahtimestari mutisi ja naksautti liemien luokan oven auki.
”Jatkakaa lattioiden ja pöytäpintojen hankausta, minulla on hieman muuta tehtävää. Tulen kohta tarkistamaan oletteko työnteossa. Ja antakaa taikasauvanne tänne!”
James ojensi hyvin vastahakoisesti taikasauvansa Vorolle, joka nappasi sen hyppysiinsä ja tunki taskuunsa Jessien taikasauvan kanssa.
”Ja nyt töihin!”
Jessie ja James nappasivat nopeasti sankoja, luutuja ja moppeja ja rupesivat hommiin ahkeran näköisinä. Vahtimestari mulkoili heitä hetken ennen kuin painui muualle jättäen kuitenkin Norriskan istumaan nurkkaan. 
”Minä tapan Siriuksen”, Jessie sanoi vihaa tihkuvalla äänellä ja hankasi pöydän pintaa niin raivokkaasti, että James pelkäsi sen kuluvan puhki.
”Huomisessa on hänelle tarpeeksi rangaistusta”, James sanoi mopaten lattiaa huomattavasti rauhallisemmin kuin Jessie hankasi pöytiä.
”Mitä tarkoitat?”
”Voin kuvitella sen krapulan, jos he Matohännän kanssa eksyivät Tylyahoon.”
Norriska tuijotti heitä keltaisilla silmillään himoavasti.
”Minua inhottaa tuo kissa”, Jessie sanoi nenäänsä nyrpistäen. ”Se on jotenkin perverssi.”
James tyrskähti mutta hillitsi naurunsa ja kastoi sitten taas moppinsa ämpärissä.
”Älä viitsi, Jess, kissoillakin on tunteet”, hän sanoi katsoen muka-säälivästi Norriskaa.
”Myös pervoilla kissoilla”, Jessie myönteli yhä ärtyneen kuuloisena. Yhtäkkiä hän viskasi rättinsä lattialle.
”Minä vihaan Sirius Mustaa”, hän julisti.
James säikähti nähdessään kyyneliä tytön sinisissä silmissä.
”Jessie hei…” hän aloitti yrittäen keksiä jotain sanottavaa. ”Älä välitä Siriuksesta. Hän kyllä toipuu. Minä uskon, että hän välittää sinusta todella.”
”Sirius ei välitä kenestäkään tytöstä todella”, Jessie nyyhkytti. James huokaisi. Kaksi itkevää tyttöä yhden päivän aikana oli hieman liikaa, ainakin hänen hermoilleen.
”No okei, tuo saattaa olla totta, mutta miksi hän olisi palannut takaisin luoksesi jos hän ei välittäisi sinusta?”
Jessie kohautti olkiaan ja pyyhki sitten poskiaan.
”Anteeksi, James, minun ei todellakaan ollut tarkoitus aloittaa mitään pillityskohtausta…”
”Ei se mitään”, James sanoi nopeasti ja ojensi rätin taas Jessien käteen. ”Mutta meidän pitäisi saada jotain aikaan ennen kuin Voro ilmestyy paikalle.”
Jessie hymyili itkuisesti ja kohotti rättiään alistuneen näköisenä.
”Palveluksessasi, Potter”, hän sanoi tukkoisella äänellä ja alkoi taas hangata pöytää. James virnisti vaikka ei tuntenut oloaan kovin hilpeäksi.
Hänen piti tosiaan jutella Siriuksen kanssa, kunhan tämä palaisi ryyppyreissultaan.

¤¤¤

Kun James ja Jessie raahautuivat keskiyön jälkeen makuusaliin rättiväsyneinä, kädet rakoilla, kaikki muut näyttivät olevan jo nukkumassa. Ainakin Alisonin, Annien ja Megin sängyistä kuului tasaista hengitystä, Remuksen sängyn ympärille oli vedetty verhot ja Jamesin peiton alta näkyi tukko punaisia hiuksia.
Jessie hiippaili suihkuun ja kääntyi vielä ovelta toivottamaan Jamesille hyvää yötä, joka vastasi nyökkäyksellä ja hymyllä. Sen jälkeen poika vaihtoi nopeasti inhottavan kauluspaidan t-paitaan, viskasi housunsa jonnekin vaatekaapin lähettyville ja pujahti peiton alle yrittäen olla herättämättä Lilyä.
”James?”
Lily kääntyi katsomaan poikaystäväänsä, joka hymyili.
”Joo, nuku vaan, olen pahoillani jos herätin.”
”Et sinä herättänyt”, Lily sanoi mutta hänen ulkonäkönsä paljasti hänet. ”Okei, torkahdin hetkeksi, mutta – ”
James hiljensi hänet suutelemalla tyttöä hellästi.
”Se oli hyvienunientoivotussuukko”, poika sanoi ja iski silmää, vaikka hämärässä huoneessa sitä ei oikeastaan huomannut. ”Kauniita unia.”
Lily hymyili ja sulki sitten silmänsä. James makasi vielä kauan valveilla sormeillen tytön punaisia hiuksia kunnes viimein vaipui levottomaan uneen.

¤¤¤

Lily heräsi seuraavana aamuna siihen, että sadepisarat ropisivat ikkunaan hyvin häiritsevästi. Tyttö yritti vielä hetken saada unenpäästä kiinni, mutta tyytyi lopulta kohtaloonsa ja hivuttautui pois lämpimän peiton alta asettuen hetkeksi istumaan viileälle ikkunalaudalle.
Ulkona satoi aivan kaatamalla. Harmaat pilvet olivat peittäneet taivaan ja suuret sadepisarat hakkasivat rytmikkäästi ikkunaa. Sillä säällä jäi kaikista mieluiten nukkumaan pitkäksi aikaa ja heräsi myöhään lukemaan hyvää kirjaa ja syömään suklaata. Harmi vaan, että se ei tiistaipäivinä onnistunut.
Tyttö kävi nopeasti suihkussa ja kun hän palasi pukeutuneena koulupukuun, hiukset siistillä poninhännällä, kaikki nukkuivat yhä. Lily kulutti hetken aikaansa lukien läpi eilen kirjoittamansa taikaeläinten hoidon aineen, mutta siinäkään ei mennyt muutamaa minuuttia kauemmin.
Lopulta hän päätti herättää Jessien, joka nukkui täysin tietämättömän näköisenä sateisesta päivästä Alisonin ja Annien keskellä.
”Jess!” Lily suhahti ja yritti ravistella ystäväänsä, joka ynähti jotain unissaan. ”Jessie!”
”Jätä minut rauhaan, Lily, nyt on varmaan vasta keskiyö…”
”Kello on vartin yli kuusi”, Lily suhisi.
”Vartin yli kuusi? Oletko hullu?” Jessie sähähti ponnahtaen istumaan.
”En”, toinen tyttö sanoi kuivasti. ”Minua ei enää nukuttanut.”
”Mutta minuapa nukuttaa. Herätä poikaystäväsi, hän varmasti pitää sinulle seuraa…”
”Varmasti”, Lily mutisi. Hän seurasi ärtyneenä, miten Jessie painoi taas päänsä tyynyyn ja näytti pian olevansa taas untenmailla.
Lopulta Lilylle ei jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin herättää Remus. Poika sentään ymmärsi häntä, James olisi ollut huonolla tuulella koko päivän, jos hänet olisi herättänyt siihen aikaan.
”Remus?” Lily kuiskasi ja tökkäsi poikaa varovasti. ”Reemuus?”
”Häh?”
Poika hätkähti istumaan ruskeat hiukset sotkussa, kasvoillaan hämmästynyt ilme.
”Lily? Onko jotain tapahtunut?”
Tyttö virnisti nolona.
”Anteeksi kun herätin, mutta minä kaipaan juttuseuraa.”
”Ai, joo. Totta kai”, Remus mutisi yhä unisen näköisenä ja kömpi pois peittonsa alta. Hän veti päälleen ensimmäiset housut jotka osuivat käteen ja seurasi sitten Lilyä oleskeluhuoneeseen.
”Mistä sinä halusit jutella?” poika kysyi ja peitti haukotuksensa.
”Ihan mistä vaan”, Lily vastasi ja hiljeni hetkeksi. ”Miten Alisonin kanssa menee?”
Remus katsoi ikkunasta ulos.
”Me… me emme ole oikein jutelleet viime aikoina.”
”Kyllä Alison siitä piristyy, hän tarvitsee vaan vähän aikaa.”
”Lily, tässä ei ole aikaa kovin paljoa”, Remus sanoi kuulostaen vihaiselta jopa omiin korviinsa. ”Siis tarkoitan, että koulu loppuu kohta. Ulkomaailmassa meitä odottaa joku, mitä emme osaa odottaa, mitä emme voi edes kuvitella. Aikaa ei ole tarpeeksi.”
Lily katseli jalkojaan ennen kuin käänsi katseensa pojan silmiin.
”Remus, sinä et voi jättää Alisonia nyt. Hän ei kestäisi sitä.”
Remus tuijotti itsepäisesti ikkunasta ulos.
”Minä ymmärrän sen”, hän sanoi yhtäkkiä. ”Mutta minä en kestä tätä. Hän on kun zombi, sinäkin olet huomannut sen. Hän… hän ei ole enää Alison.”
Lily kurtisti kulmiaan ja tuijotti takkatuleen.
”Ehkä sinä olet oikeassa”, hän mutisi. Remus huokaisi ja haroi hajamielisesti hiuksiaan.
”Anteeksi, mutta minä menen suihkuun.”
”Mene vaan. Olen pahoillani, että herätin sinut.”
Remus väläytti uupuneen näköisen hymyn ja katosi poikien makuusaliin vieviin portaisiin. Lily istui hetken paikallaan odottaen, että joku saapuisi hänen seurakseen ennen kuin kyllästyi ja lähti Suureen Saliin aamiaiselle.
Kello oli vasta sen verran, että siellä nökötti vaan muutama oppilas. Rohkelikkojen pöydässä istui uupuneen näköinen Tim lukien kurpitsamehukannua vasten asetettua kirjaa. Lily ei viitsinyt häiritä poikaa, joten istui hieman kauemmas ja nappasi itselleen paahtoleivän.
Ei kestänyt kauaa, kun Remus ilmestyi Suureen Saliin. Poika oikoi solmiotaan ja istahti tyttöä vastapäätä virnistäen hieman nolon näköisenä.
”Anteeksi jos olin töykeä aamulla”, hän sanoi ja nappasi itselleen myös paahtoleivän. ”Elämä on nykyään vähän turhan vaikeaa.”
Lily nyökkäsi toivoen, että näytti edes etäisesti ymmärtäväiseltä. Oikeastaan hänen ajatuksensa juoksivat muualla, säässä, Alisonissa, koulun loppumisessa ja Jamesissa.
”Kurjaa kun sataa”, Remus sanoi yhtäkkiä. Lily kohotti nopeasti katseensa paahtoleivän kullanruskeasta pinnasta ja vilkaisi pojan kasvoja. Remus näytti masentuneelta ja tyttö uskoi, että se ei johtunut pelkästään säästä.
Kello tikitti hitaasti eteenpäin. Lily söi paahtoleipänsä loppuun mahdollisimman hitaasti ja nousi sitten seisomaan.
”Minä menen herättämään ne unikeot”, hän sanoi päättäväisesti. Remus nyökkäsi lukien muodonmuutosten oppikirjaa.
Tyttö vilkaisi häntä vielä kerran ennen kuin lähti kohti rohkelikkotornia.
Oli tosiaan aika herättää muut. Jos ei muuten, niin ainakin todellisuuteen.

-----------

Olisiko liikaa pyytää ainakin yli viisi kommenttia? Jään odottelemaan. ;D
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Kurnuttaja

  • Kukkakaali
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #30 : Kesäkuu 25, 2009, 18:45:06 »
Härre gyyd, mähän olen melkein unohtanut tän ficin =O
Pyydän anteeksi ja lupaan, että tulen kommentoimaan ensi kerralla.

Lukuun: ensimmäinen jälki-istunto nauratti. Ei alkanut kauhean hyvin.
Muutenkin olen iloinen, että löydän kohtauksia joita lukiessa naurattaa. Mulle ei ole annettu taitoa kirjoittaa huumoria, se on liian vaikeaa.
Tuo Alison kyllä huolettaa minua. Kiljuntaa, itsekseen mutinaa, aineita, mitä seuraavaksi?
Toivottavasti tyttö toipuu jotenkin.
Tästä kommentista tuli aika epämääräinen. Syy voi olla, että olen viime yönä nukahtanut n. neljän aikaan aamuyöllä johtuen muutamasta eri seikasta. En siis ole nyt niin virkeä, kuin voisin.

Mutta, odottelen että kirjoitat jatkoa =)

Muoks. Juu, tästä kommentista tuli erittäin epäselvä.
Voin muuten sanoa Velialle ei ku Sheridanille (kirottu, kaikilla vaihtuu nimimerkit ja mä meen ihan sekasin), että minä olen saanut hänen aivoistaan jotain salaperäisiä singnaaleja (kirjoitetaanko se noin?), sillä Remus/Jules on kiinnostava, ja Alison ei enää tunnu sopivan tähän.
Toisin sanoen, minäkin taidan jopa toivoa Julesin jäävän (oikeesti, mikä muhun on menny? Epäilen vahvasti Velian, ei ku Sheridanin ilmeisesti kierojen aivojen lähettämiä singanaaleja (huomaako joku, etten viime yönäkään saanut unta? Huone on kuin sauna, eli minulla on syy, miksi olen nukahtanut kolmen aikaan).
Taidan häipyä tästä, mutta odotan silti seuraavaa lukua.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 27, 2009, 15:44:34 kirjoittanut Kurnuttaja »

Poissa Sheridan

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SkyHazel4429
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #31 : Kesäkuu 26, 2009, 12:24:34 »
Håhåå. Mä rakastan sua, Jippu! Mutta en enää jos tosissasi lähetät Julesin pois, sano et se voi jäädä, pliiiiiiis 8<<< Alisonilla menee lujaa, se on nyt entistäkin oudompi, Juleshan tasapainoittaa tätä ficciä sopivasti? Ah kun olen hyvä tekosyissä <3

Mutta. Todennäköisesti tiedät mikä oli lempikohtani - Remus/Jules, äwws :3 Söpöä. Ei sellaista hattaramaista kuin Lilylla ja Jamesilla vaan sellaista siedättävää ihanaa fluffia :D Oikeasti, save me, jätä Jules Tylypahkaan! Alison voi heilastella huumebileissään Andreaksen kanssa, eikösjuu ^^

Olen jostain syystä(köhön, siksi että tänään on siivouspäivä ehkäpä) äärimmäisen ärtynyt enkä jaksanut lukea kunnolla kaikkea :----D "juu ne on jälki-istunnos ja Peter... no se sano jotain"- meiningillä. Älä tapa :< Mutta ainoa kohta jonka jaksoin lukea toistamiseen oli se söpösöpöihanaihanaJules/Remus <3 I'm in love !

Hyvä alku hirwittäwälle siivousurakalle oli kyllä tämän lukeminen. Onkohan meidän mielien välillä yhteys kun osaat kirjoittaa minun mieleisiäni kohtauksia ó_________Ò

e// ah. aivopesu ihkuttamiseni siis toimii :------D
ee// c'mon, miten sä voit tehdä tän meille D:::: hohoo, haen kohta julesin takaisin! *pirullista naurua*. nojoo. palauta se sitten, muistakin :D
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 15, 2009, 11:05:35 kirjoittanut Sheridan »

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #32 : Heinäkuu 01, 2009, 22:50:31 »
Tulinpa vaan vastailemaan kommentteihin, tylsä ilta kun on. :>

Kurnuttaja: Ihan ymmärrettävää, että olet unohtanut, kesti tosiaan aika kauan tämän uuden luvun kanssa, inspis hävisi jonnekin mutta palasi kuitenkin takaisin. :D Minusta vähän tuntuu, että aina kun yritän kirjoittaa jotain huumorijuttuja, ne menee ihan pipariksi, mutta onnistui ilmeisesti ihan hyvin tällä kertaa. :o vau, nyt voin olla ylpeä itsestäni. :D
Kerta noin moni (tai siis kaksi...) tuosta Remus/Julesista on kiinnostunut, voi olla mahdollista, että heidän välillään ehkä tapahtuu vielä jotain. Huom. EHKÄ! :D Ja minunkin huoneessani on aika trooppinen tunnelma, enkä pysty nukkumaan, joten anteeksi jos tässä vastaillessa tulee aika paljon kirjoitusvihreitä. Sorisori. :D Ja suuuuuri kiitos ja iso hali kommentista. ;D

Sheridan: Hähähää, olen ilkeä ja lähetän Julesin pois - ainakin vähäksi aikaa. Katsellaan jos hän (ihan sinun ja vähän myös Kurnuttajan mieliksi) palaa kuvioihin jossain vaiheessa. En oikeastaan tiedä mikä teitä tuossa parituksessa kiehtoo. :oo Mutta Alison on nykyään aika kuiva tyyppi, myönnän, vaikka itsepä hänet olen luonut. :D Ja hyvin mahdollista, että meillä on jotain omituisia yhteyksiä mielien välillä. :DDDDD Pitääkin pyydystää jostain sinun kirjoittamia tekstejä ja vilkaista, pidänkö niistä. :DDD
No mutta kiitokset sinullekin kommentista. :D

HEI KAMOON TYYPIT, KOMMENTTIA KEHIIN NYT. :DDD Kaksi vasta, ja pyysin viittä. En haluaisi ruinata mutta pliispliispliiiiiis, elämäni riippuu näistä kommenteista.
Ehhhh... taidan tästä häippästä kirjoittamaan Draco/Hermione ficciäni mutta lupaan ja vannon kirjoittaa myös Sopeutumisvaikeuksia tänä iltana yönä. Joooten, baibai. (ja niitä kommentteja, pliis *koiranpentu katse*)
Jippu kuittaaaaa...
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #33 : Marraskuu 01, 2010, 19:00:08 »
Voi... jatkoa on tullut viimmeksi yli vuosi sitten, joten sitä ei varmaankaan tule enää.
Muttaa joo... rakastuin ficciisi. Luin sen kahdessa illassa läpi <3

Siinä ei ollut pariakaan piirrettä jotka ärsyttävät minua suunnattomasti ja niistä kaikkein tärkeimpänä:
Hahmot eivät päätyneet heti yhteen, vaan kiertelivät ja kaartelivat synnyttäen erillaisia jännitteitä, eikä kokoajan tiennyt ketkä lopulta pariutuvat. Kliseitä ja saippuaoopperaa! Minä tykkään :)
Oli myös ihanaa, kun ihmisiä eroili ja päätyi aina yhteen. Esim Lily ja James. Mutta he erosivat kyllä toisella kerralla jotenkin vähän.. tai siis ei se eroamis tilanne, se oli mielestäni ihan hyvä [heidän viimmeisin yhteenpaluunsa oli järkyttävä! Pahoitteluni :D Vaikka yleensä rakastan Gliseitä ja Siirappia se oli jotenkin... liian pehmeä. Jännitteet puuttuivat. Pahoitteluni :( ], mutta se että he erosivat kahdesti oikeastaan saman saian takia... se ei toiminut, mutta pidin siitäsilti :D

Kuvailua (esim ulkonäöistä) olisit voinut limittää enemmän tekstiin, vaikka tiedänkin kokemukseta, että se on hieman vaikeaa. Kuvaukset vain ryöppysivät nopeina pätkinä päälle. Yleensä tekstistä tekee sujuvampaa, kun esim hiustenvaäri ja muu ulkonäkö on laitettu rivienväliin. Onnistuin kyllä kuvittelemaan kaikki hahmot tosi hyvin, vaikka oma Jessieni olikin tavalisen pituinen/hieman lyhyt ja sinun tais olla pitkä, ja vaikka minun Katieni hiukset olivatkin olkapituiset :)

Mutta tuo Sirius/Jessie paritus! Kuinka ihana! Ja onnistuit tekemään Lily/Jamesistakin niin ihanan (rakastan niitä kyllä aina, mutta tämä oli niin ihana kun se ei sujunut sillee vettä vaan...) Allison/Remus oli mielestäni aluksi jotenkin tylsä ja liian luonnistuva kuten Remus paritukset yleensäkkin (miksi niin harvat kirjoittavat ongelmia ihmissuteuden ja tyttöjen välille?) mutta kun Remsu oli Tylyahossa etsimässä Alicea (Alisonia siis, omat lempinimeni :D Anteeksi.) Minun oli pakko heltyä kun Remus oli ja on vain niin hellyyttävä!
Tuo Tim juttu oli tuolla välissä hauska ja sitä olisi voinut olla vähän enemmän, ja siis lisää ongelmia, mutta loppuen lopuksi kallistun (tietenkin <3) Jamesin kannalle.
Ja olikos vielä muita tärkeitä parituksia...
Ai niin! Ann(Annabel)/Regulus parituksesta olisin halunnut kuulla enemmän :)

Tuo Chris (oliko se opettaja Chris) (ja Bella) juttu oli mielestäni vähän random... tai siis perjaatteessa en pitänyt siitä, mutta perjaatteessa se jäi häiritsemään minua. En ole koskaan pitänyt ficceistä joissa joku vainoa jotakuta/joitakuita (jos nyt ei lasketa Neigen Athenea)... Se jotenkin pilaa tunnelmaa, ja rasittaa mkinua, vaikka n toisaalta ihan kivaa :D En ainakaan puhu itseäni solmuun :D

Oli mielestäni hieman outoa kun kokoajan jotkun tytöt olivat riidoissa. Ensin Annie (valitan miuelstäni aika tylsä hahmo... ehkä hänestä ei vain  kerrottu tarpeeksi..) ja Lily ja sitten Jessie ja Meg...

Mutta joo... mä tykkäsin. Oo kiltti ja jatka...  

Tuli vähän sekava viesti ja pahoitrtelen jos masensin sinut haukuilla, mutta pidin kyllä todella paljon. Yritän vaan antaa mahdollisimman paljon rakentavaa kritiikkiä... :)

Pyydän vielä erittäin nöyrästi,
jatka, jatka kiltti Jippu. Ei ketään haittaa että ficci on ollut vuoden tauolla...



//  Oi voi ja kiitos jos jatkat Jippu! Olen kiinnostunut olen :)
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 14, 2010, 00:16:54 kirjoittanut Gemmssy »
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #34 : Marraskuu 12, 2010, 15:45:31 »
Oho, luulin että tämä ficci on jo kokonaan unohdettu :o

Nojoo, mutta yllätyin (iloisesti tottakai) kun huomasin että tähän on kommentoitu. Etkä ollenkaan masentanut minua kommenteilla, kaikki tuo on varmasti totta.
Hmm, jatkosta en osaa luvata mitään, mutta kun huomasin, että joku on kiinnostunut, voi olla että katson saanko inspistä kirjoittamaan tätä pitemmälle.
Wau, kiitos kommentista. Olen ihan otettu. 8)

~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa elephanthouse

  • kesän lapso mä oon
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: FeatherHallow19419 & QueenRune11201
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, k-13) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #35 : Helmikuu 20, 2012, 01:24:48 »
Moi, lueskelin tässä juuri koko ficin yhessä illassa yössä.
Ymmärrän kyllä, että viimeisestä kommentistakin on jo yli vuosi, mutta elättelen silti toivoa, että jatkaisit tätä vielä.
Teksti oli mukavan virheetöntä ja juoni sujuvaa. Näin putkeen lukiessa ei minulle ainakaan silmään pistänyt hirveitä hyppimisiä. Paritukset suloisen ärsyttäviä <3 haluaisin kuulla loputkin ficistä :::)))

Vilpittömästi,

The Elefantti Talo
Yksi ajatus täyttää äärettömyyden - William Blake
Amin mela lle = Minä rakastan sinua
Ficcifoorumi

Poissa hainippari

  • Vuotislainen
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, L/J, k-12) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #36 : Lokakuu 03, 2012, 17:01:21 »
Luin koko jutun yhdessä illassa :o aivan ihana ficci. Ymmärrän kyllä jos jatkoa ei enää tule, koska viimeisimmästä kommentista on aiika kauan, mutta ainahan saa toivoa ;) toivottavasti saat inspistä kirjottamiseen :) rakastan tätä ficciä <3

Poissa Jani

  • Vuotislainen
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, L/J, k-12) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #37 : Syyskuu 07, 2016, 20:52:30 »
Olisiko mitenkään mahdollista, että kirjoittaisit vielä jatkoa tähän ficciin? Sain nimittäin juuri luettua 19. osan, ja haluaisin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ymmärrän kyllä, jos jatkaminen ei enää kiinnosta, mutta jos kuitenkin päätät kirjoittaa uusia osia, niin täällä on ainakin yksi innokas lukija odottamassa. :)

Poissa Hattaraprinsessa

  • Pikkunoita jääräpää
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: miisaneen
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Sopeutumisvaikeuksia (kelmit, L/J, k-12) 19.osa 24.6!!!
« Vastaus #38 : Helmikuu 01, 2017, 18:26:17 »
Löysin tän ficcin ihan vaa 'pari' vuotta myöhemmin julkasemisen jälkee ja voin sanoo et tää on yks parhaimmista ficceistä minkä oon lukenu:D jäi vaa vähä harmittaa ku loppu tollee aik äkkii :( Mut tykkäsi iha sikana ja oli sika kiva lukee tätä :) Aluks ku löysin tän joskus ehkä marraskuussa aattelin et on aika tylsä mut päätin kummiski vilkasta. Luin kaks ekaa osaa ja pidin pienen tauon, rupesin taas tänään lukemaan ja sainkin huomata että olin yhtäkkiä lukenut koko ficcin loppuun :'D Nautin todella tätä lukiessani kun kuuntelin samaan aikana mm. 5 seconds of summerin biisiä Wherever you are. (muuten sopii aiva täydellisesti joihinkin osiin;) )
Warning! Olet astunut vaaravyöhykkeelle! Varo ärsyttävää ja hattarapäistä prinsessaa!

Miisaneen -> Hattaraprinsessa