Kirjoittaja Aihe: Keskiyön kukka (Kelmit, K-12, het) Hätäepilogi 24.10.11. || LOPETETTU  (Luettu 50306 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 31.7.09
« Vastaus #175 : Elokuu 04, 2009, 00:32:58 »
A/N: Tässä nyt sitten sitä, mitä lupailin: niitä lukuja, joihin en ole ollenkaan tyytyväinen, osa 1.
Olen ollut koko päivän - tai ehkä pitäisi sanoa koko eilisen päivän - huonolla tuulella, enkä ollenkaan ajatellut laittaa uutta osaa nyt, joten kiitokset kuuluvat yksinomaan Muselle tällä kertaa. Ja ihanaiselle mr. Lowelle, joka soitti niiden uusimman sinkun radiossa. Osui ja upposi ja rohkaisi tunkemaan uutta luettavaa tänne.

mamohh: Kiitos :) (Earl Grey tee = ihanuus ;D)
Kurnutaja: Kiitos. TTOYAM jatkuu mahdollisimman pian, mutta harmikseni sitä on kovin vaikeaa kirjoittaa, joten en lupaile suuria jatkon suhteen. Kyllä se kuitenkin edistyy (erittäin hitaasti tosin), ja jatkoakin tulee jossain vaiheessa :)
rullaluistin: Kiitos. Hih, kaksi tuholaistahan olisi valtavan mukava yllätys Tessalle. Se kun rakastaa tuholaistakin yksikössä jo niin valtavan paljon :D
Sari: Kiituksia.
nightingale: Kiitos, kiitos :) TTOYAM, kuten jo sanoin, on työn alla, ja seuraava luku jo valmis noin niin kuin rungollisesti :D Yritän lisäillä sen mahdollisimman pian... Kiva, että sillekin löytyy lukijoita.
Haltiamieli: Kiitos.

Pitemmittä puheitta asiaan.
Kommentteja kaipailen edelleen :)
- Delia

59. luku – Selitys
21.2.1978

Adrian oli paennut sairaalasiivestä heti, kun matami Pomfreyn huulet olivat edes hitusen liikahtaneet hyväksyvään suuntaan. Hänessä ei ollut niin mitään vikaa, mutta sitähän matami Pomfrey ei tietenkään suostunut uskomaan. Toisessa kädessä syvä haava, joka oli jo parantunut arveksi, kiitos matami Pomfreyn kitkeränmakuisten liemien. Muuten hän oli fyysisesti ihan normaalissa kunnossa, ehkä paremmassa kuin koskaan Yosumiksi pukeutumisen jälkeen. Taistelu silloin tällöin teki selvästi terää, vaikka henkisellä puolella taistelut olivat äärettömän rasittavia.
Eilen illalla, kun he olivat saapuneet takaisin Britanniaan, kaikki oli ollut niin sekaisin kuin oli oletettavaakin sellaisen kohtauksen jälkeen. Tytöt olivat olleet järkyttyneitä ja sekavia, mutta olivat rauhoittuneet, kun olivat päässeet linnaan ja matami Pomfreyn uniloitsun alaisiksi. Matami oli korjannut näppärästi fyysiset vammat: Lilyn pöydän jalan lävistämän käden ja Noran pääkivun sekä lukuisat ruhjeet. Adrian oli viettänyt liki edellisen päivän ja sitä seuranneen yön jutellen Dumbledoren kanssa. Rehtori oli tullut sairaalasiipeen, ja Adrian oli antanut miehelle yksityiskohtaisen selostuksen liki kaikesta, mitä oli tapahtunut, koska se ilmiselvästi ärsytti matami Pomfreytä. Matami oli mulkoillut epäystävällisesti rehtoria, koska tämä oli vaikeuttanut lääkintätoimenpiteitä huomattavasti. Lopulta Dumbledore oli lähtenyt, ja matami oli pakottanut Adrianin vuoteeseen nukkumaan.
Adrianin oli tarkoitus matkata suoraan huoneeseensa, koska Dumbledore oli peruuttanut kaikki hänen päivän tuntinsa. Rehtori oli yhdessä Pomfreyn kanssa sitä mieltä, että lepopäivä olisi hyväksi. Se oli kuulemma vähäisin, mitä hän pystyi tarjoamaan kiitoksena oppilaidensa hengen pelastamisesta. Adrian irvisti. Se oli pikemminkin rangaistus kuin palkkio. Nyt hänellä oli koko aikaa ajatella taistelua ja sitä, mitä Graham Bourne oli sanonut hänen vanhemmistaan ja Tessasta. Miksi miehen oli pitänyt ottaa ne kipeimmät asiat esille? Kyllä tässä oli ihan tarpeeksi ajattelemista muutenkin, kiitos vain.
Adrian oli juuri vaipumassa ajatuksiinsa, kun Tessa vyöryi esiin kulman takaa. Vyörymistä oli hassua kuvitella Tessan tapauksessa, mutta Adrian ei keksinyt liikkumiselle parempaakaan verbiä. Oli kummallista katsella Tessaa, kun naista yhtäkkiä oli niin paljon kasvaneen vatsan takia. Tessa oli aina ennen ollut niin pienikokoinen. Adrian oli ajatellut ohittaa Tessan samoin kuin oli tehnyt viime viikkojen aikana: kävelemällä välinpitämättömästi ohi luomatta katsettakaan naiseen. Tessalla oli kuitenkin muuta mielessään, sen Adrian olisi huomannut, jos olisi vilkaissut naisen kasvoja.
”Mitä ne eivät kerro minulle?” Tessa kysyi pysähtyen keskelle käytävää. Adrian kohotti hämmentyneenä katseensa lattiasta, jota oli ollut kiinnostuneena tutkailemassa. Hämmästyneenä siksi, koska Tessan ääni kuulosti jopa normaalilta, ja naisen ärtymysaste oli asteikolla yhdestä kymmeneen vain kolmen tienoilla, ehkä neljän.
”Minä tiedän, että ne valehtelevat. Ne kuvittelevat, että tuholainen päättää saada keskenmenon, jos minua järkytetään liikaa. Kevin on pelotellut niitä”, Tessa jatkoi kuulostaen kireältä kuin äärimmilleen jännitetty kitarankieli. ”Mitä minulle ei kerrota?”
Adrian ei sanonut mitään vaan katseli naista. Tessan silmät leiskuivat niin tutulla tavalla. Naisen silmät leiskuivat niin usein, että niistä oli aina vaikea lukea tunteita. Adrian ei tiennyt itsensä lisäksi ketään, kuka pystyi siihen. Suu sitä vastoin oli se, josta oli muidenkin ihmisten helpompi lukea Tessaa. Tällä kertaa suu oli vääntynyt tiukaksi viivaksi, mikä varoitti Adriania aina vaarasta. Tessan suu muodosti viivan vain kahden eri mielialan yhteydessä: keskittymisen ja suuttumuksen. Ja tällä hetkellä Tessassa ei ollut keskittymisen hiventäkään.
”Helvetti!” Tessan ärtymysaste pomppasi hetkessä kahdeksikkoon. ”Mitä. Minulle. Ei. Kerrota?”
Adrian liikahti paikallaan ja oli entistä vihaisempi Dumbledorelle. Miksei Tessalle voitu vain kertoa asioita? Silloin kaikki olisi ollut helpompaa. Eikö Dumbledore muka tiennyt, että Tessa kaivaisi kuitenkin totuuden esiin jollain tapaa? Esimerkiksi kovistelemalla häntä, mikä ei ollut se kaikkein mukavin tapa. Adrian ei vieläkään vain voinut unohtaa näkyä Tessasta Kevinin kanssa, vaikka hän olisi kuinka tahtonut uskoa Tessaa siinä, ettei mitään ollut tapahtunut. Yksi Tessan ehdottomista säännöistä koski riisuutumista poikaystävien ystävien edessä, ja Adrian oli löytänyt Tessan Kevinin sohvalta ihan liian vähissä vaatteissa. Tessan säännöt eivät olisi koskaan joustaneet niin paljon, joten ainoa vaihtoehto oli, että Tessa oli pettänyt häntä Kevinin kanssa.
”Mitä ne tahtovat sinusta, Adrian?” Tessa jatkoi kuulostaen hivenen hysteeriseltä. Adriania kavahdutti se tosiseikka, että Tessa oli juuri lausunut hänen nimensä. Typerää, koska sillä ei olisi saanut olla mitään väliä.
”Sinä vihaat tätä lasta yhtä paljon kuin minäkin, joten anna tulla”, Tessa huusi kyynel silmäkulmassaan. Adrian kavensi silmiään, muttei jaksanut väittää vastaan, koska Tessan sanat olivat luultavasti äärimmäisen totta. Hän vihasi lasta, koska tiesi sen olevan Kevinin. Kevin tuntui saavan kaiken, minkä hän halusi. Mies oli saanut täydellisen elämän, opiskelupaikan ja lopulta työn – vaikkei Adrian koskaan ollutkaan parantajaksi halunnut, pysyvä työpaikka olisi ollut ihan mukava. Kevin oli lopulta saanut Tessankin, vaikka mies oli aina vannonut, ettei Tessa todellakaan ollut sitä, mitä hän etsi. Ja nyt Kevin sai vielä lapsenkin – yhdessä Tessan kanssa. Adrianin oli myönnettävä itselleen, että vaikka hän ei ollut koskaan vakavammin ajatellut lasta Tessan kanssa – ajatus oli jo kokonaisuudessaan kerrassaan mahdoton, Tessa ja lapsi eivät vain sopineet yhteen – hän oli aina ajatellut sitä jossain alitajunnassaan. Hän rakasti Tessaa ja rakasti lapsia. Vaikkei niitä kahta seikkaa voinut käytännössä yhdistää, teoriassa yhdistelmä olisi ollut täydellinen.
”Ne tahtovat logrimin oikealta Yosumilta”, Adrian huokaisi alistuneesti ja ihmetteli samalla, koska oli alkanut jälleen keskustella ihmismäisesti Tessan kanssa. Miten vain, mutta ihan kuin sellainen tieto järkyttäisi Tessaa niin paljon, että pirpana kuukahtaisi.
”Mikä on logrimi?” Tessa tahtoi tietää. Adrian sulki hetkeksi silmänsä. Ilman Keviniä ja Tessan pettämistä hän olisi jopa voinut muistuttaa naiselle, että auroriakatemia oli oppimista ja kuuntelemista varten. Ei Tessa olisi tietenkään kuunnellut hänen sanojaan, vaan olisi kehittänyt aiheesta massiivisen riidan, joka olisi hyvin todennäköisesti päätynyt seksiin jommankumman huoneen lattialla.
”Ohje taikajuomaan”, Adrian sanoi äkkiä ennen kuin ehti ajatella pidemmälle. Mitä hyötyä siitäkin olisi ollut? Se vain satutti enemmän.
Tessa näytti jopa pettyneeltä hänen sanoistaan. Nainen oli avaamassa suutaan, mutta Adrian ehätti vastaamaan kysymättömään kysymykseen.
”Minun vanhempani olivat mukana sen keksimisessä. Sen takia ne tappoivat vanhempani, ja siksi Amalia varoitti henkilökohtaisuuksista.”
”Miksi ihmeessä ne luulevat, että järkyttyisin tuosta?” Tessa ihmetteli ja oli aikeissa jatkaa matkaansa, mutta muuttikin sitten mielensä. Tessa loi häneen tarkkaavaisen katseen, ja Adrian tiesi, että nainen näki hänen lävitseen.
”Mitä muuta?” nainen tivasi kiivaasti. Adrian kohautti olkiaan välinpitämättömästi.
”Ne luulevat, että minä tiedän siitä jotain, ja tahtovat kiduttaa minuakin – ja sen jälkeen luultavasti tappaa.”
Tessa hätkähti, mutta yritti parhaansa mukaan peitellä järkytystään. Adrian irvisti. Ihan kuin Tessaa oikeasti kiinnostaisi hänen kohtalonsa. Eihän nainen tietenkään enää välittänyt.
”Ja Graham Bourne on aina ollut kostonhimoinen”, Adrian heitti vielä olkansa yli ennen kuin katosi paikalta. Tessa sitä vastoin jähmettyi keskelle käytävää ja jäi tuijottamaan eteensä jälleen kerran välittämättä tuholaisesta, joka oli jälleen alkanut tanssia polkkaa Adrianin kadottua.

Kaikesta teki vielä entistäkin virallisempaa se, että Dumbledore kävi heidän luonaan sairaalasiivessä. Nora nukkui vielä, mutta Lily oli hereillä, kun rehtori asteli vakavana sisään. Mies pysähtyi keskelle huonetta ja hymyili Lilylle lempeästi puolikuulasiensa takaa.
”Huomenta, neiti Evans”, rehtori tervehti vetäessään itselleen tuolin Lilyn ja Noran sänkyjen väliin.
”Huomenta”, Lily vastasi hivenen unenpöpperöisellä äänellä. Dumbledore vilkaisi Noraa, joka tuhisi rauhallisesti peittonsa alla niin, että vain tummanpunaiset suortuvan pilkottivat näkyvissä. Lily oli iloinen siitä, että Noran hiukset olivat päättäneet muuttua juuri nyt punaisiksi. Se oli suhteellisen normaali hiusten väri, ja Nora rakasti sitä miltei yhtä paljon kuin sähkönsinistäkin.
”Antakaamme neiti Whiten nukkua vielä”, Dumbledore totesi rauhallisesti. ”Uni on suloisin pakotie todellisuudesta.”
Lily nyökkäsi. Hän tiesi, että kaiken sen jälkeen, mitä Japanissa oli tapahtunut, Nora ansaitsi nukkua pitkään.
”Tahtoisin puhua kanssasi eilisistä, ikävistä tapahtumista”, rehtori sanoi sitten tyynesti. ”Jos se vain sopii sinulle.”
Lily nyökkäsi uudestaan. Hän ei tahtonut muistella eilistä, mutta ei kai hän Dumbledorelle voinut kieltäytyä puhumasta. Mies oli sentään rehtori ja yksiarvovaltaisimmista velhoista koko maailmassa.
”Ensiksi tahdon sanoa, kuinka syvästi olen pahoillani siitä, että jouduitte kokemaan sen neiti Whiten kanssa”, Dumbledore aloitti. ”Voldemort ei ole koskaan säästellyt ketään, ja jälleen kerran hän osoitti suurinta epäinhimillisyyttä teoillaan. Monet viattomat joutuivat jälleen kärsimään hänen ja hänen seuraajiensa tekojen tähden.” Rehtori tiiraili häntä lasiensa ylitse. ”Minulla on teille sekä hyviä että, ikävä kyllä, huonoja uutisia. Oletan, että välität sanani neiti Whitelle, jahka hän jälleen kunnioittaa seuraamme.”
Lily nielaisi vaikeasti ja tuijotti Dumbledorea turtana. Huonoja uutisia. Hän ei tahtonut kuulla huonoja uutisia. Mikseivät kaikki uutiset voisi olla pelkästään hyviä?
”Hyvä uutinen on se, että Voldemortin isku ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla”, Dumbledore kertoi.
”Mitä hän sitten halusi sieltä?” Lily onnistui kysymään.
”Valitettavasti en voi kertoa sitä”, Dumbledore hymyili. ”Se on osa valtavaa vyyhtiä tapahtumia, joista alan itsekin vasta päästä jyvälle. Toivoisin, ettet vaivaisi päätäsi sillä asialla.”
Lily olisi tahtonut väittää vastaan, mutta tiesi, ettei siitä olisi ollut mitään hyötyä. Niinpä hän piti suunsa kiinni ja valmistautui parhaan taitonsa mukaan niihin huonoihin uutisiin, joihin Dumbledore siirtyikin.
”Ikäväkseni minun on kerrottava, ettei tapahtuneesta selvitty ilman henkilövahinkoja”, Dumbledore sanoi sanat, joita Lily oli pelännytkin. ”Monet saivat vakaviakin vammoja, mutta kaikki vammoja saaneet ovat nyt päässeet hoitoon. Japani sulkeutui muutamaksi tunniksi vain minuutteja sen jälkeen, kun te olitte päässeet pois sieltä, mutta avautui jälleen, kun aurorit olivat saaneet yliotteen. Kaikki kansainväliset vieraat ovat nyt palanneet omiin maihinsa, jossa heitä hoidetaan asianmukaisin toimenpitein. Ikävä kyllä, viiden oppilaan ja yhden aurorin maanpäällinen taival päättyi eilisiltana. Oletan, että tunnet neiti Zara Gironin.”
Voi ei, oli ainoa ajatus, joka Lilyn päähän mahtui.
”Hänet löydettiin kuolleena kolmannen kerroksen isosta teehuoneesta”, Dumbledore kertoi lempeästi. ”En järkytä sinua yksityiskohdilla. Voin vain sanoa, miten äärettömän pahoillani olen tapahtuneesta. Jos on mitään, mitä luulet, että voin tehdä asian hyväksi…” Dumbledore ei lopettanut lausetta, vaan taputti Lilyä hellästi olkapäälle noustessaan ylös.
”Tylypahka kunnioittaa kaikkia uhreja hiljaisella hetkellä, ja sekä sinä että neiti White saatte vapaata koulusta, jos tahdotte osallistua hautajaisiin.”
Lily ei tiennyt, milloin Dumbledore lähti, koska kyyneleet olivat alkaneet valua pitkin poskia. Kultainen Zara, joka oli istunut hänen kanssaan samassa pöydässä ennen kuolemaansa. Lily ei osannut edes ajatella, kuinka lähellä kuolemaa oli itse käynyt, hän ei välittänyt. Miten maailma pystyi olemaan näin epäreilu?
”André?”
Lily ei tiennyt, koska Nora oli herännyt ja nähnyt hänen kyyneleensä. Hän kääntyi vilkaisemaan ystäväänsä, joka katseli häntä vääristynyt ilme kasvoillaan. Nora tiesi odottaa pahinta.
”Zara”, Lily kuiskasi kyynelten täplittäessä hänen poskiaan. Noran ilme pysyi kivettyneen tutkimattomana ja suupieli nyki hiukkasen, mikä kertoi Lilylle, miten paljon tieto oli Noraan iskenyt. Ulkopuolinen olisi voinut luulla, ettei tieto hetkauttanut Noraa, pikemminkin vain huvitti, mutta kyllä se hetkautti. Nora oli vain läpikäynyt niin paljon pahaa, että oli oppinut seisomaan pää pystyssä, vaikka päälle heitettiin kuinka huonoja uutisia. Nora ei itkenyt, mutta osoitti tunteensa toisella tavoin. Nora purki tunteensa kirjoittamiseen, harvoin puhui tunteitaan ulos itsestään niin kuin Lily teki. Lily tiesi Noran tavat, muttei ollut koskaan kyennyt ymmärtämään niitä. Hän ei yksinkertaisesti pystynyt pitämään asioita sisällään. Hänen oli pakko jakaa ne, puhua niin, että olo helpottuisi. Emilykin purki pahaa oloaan puhumiseen – tai toisinaan tyttö vain viskoi tavaroita ympäriinsä, mitä oli vaikea kuvitella muulloin niin hallitusta Emilystä. Mutta Nora vain kirjoitti – ja toisinaan hymyili, nauroikin jopa, mikä oli sopimatonta, muttei Nora voinut estää sitä. Se oli reaktio, joka oli väistämätön.
”D-Dumbledore sanoi, että me voimme mennä ha – hautajaisiin”, Lily itki ja olisi noussut ylös vuoteeltaan, ellei ovi olisi juuri silloin auennut.
Emily lähes juoksi sisään välittämättä matami Pomfreysta, joka kiirehti hyssyttelemään tyttöä.
”Minä kuulin”, Emily huudahti rynnätessään halaamaan Lilyä tiukasti. Emilyn perässä astellut Remus silitti hieman tottumattomasti Noran hiuksia. Nora vilkaisi poikaa, muttei hymyillyt tervehdykseksi, kuten olisi tavallisesti tehnyt.
Noraa Emily halasi hivenen tottumattomammin, koska Nora ei vain ollut niitä halausihmisiä. Sitä paitsi oli vaikea lohdutushalata jota kuta, kuka ei edes näyttänyt kovin surulliselta, vaikka sitä toki olikin.
”Me tultiin heti, kun kuultiin siitä”, Emily kertoi hiljaa palatessaan Lilyn vierelle. ”En voi uskoa sitä.”
”Kuka voisi?” Lily niiskahti. ”Sen piti olla kiva loma.”

                                                               ***

Sirius istui thestralien vetämässä vaunussa, joka poukkoili epätasaisesti routaisella tiellä. James istui häntä vastapäätä yliluonnollisen hiljaisena, ja Sirius muisti taas pojan kumman käytöksen ennen heidän lähtöään Australiaan. Hän oli tehokkaasti unohtanut sen Australiassa olon aikana, mutta nyt se jälleen palasi mieleen. Tietysti hänen olisi pitänyt puhua Jamesin kanssa, kun he olivat Australiassa, koska siellä James olisi ehkä suostunut puhumaankin hänelle. Mutta Australiassa James oli käyttäytynyt niin normaalisti, että Sirius oli kuvitellut sulkeutuneen käytöksen olevan vain joku ohimenevä vaihe. Ilmeisesti se ei ollut, koska sillä minuutilla, kun he olivat ilmiintyneet Tylyahoon, Jamesin kasvoille oli noussut umpinainen ilme, joka ei lupaillut hyvää.
Sirius yritti olla välittämättä ystävästään tällä hetkellä. Mitä tahansa Jamesin mielessä liikkui, se saisi liikkua rauhassa vielä hetken aikaa. Sirius tahtoi vain päästä tarkistamaan, että Nora ja Lily olivat kunnossa Tylypahkassa, ennen kuin ajatteli mitään muuta.
He olivat saaneet tiedon Japanin hyökkäyksestä myöhään torstai-iltana, kun australialaisoppilaat olivat kiireesti palanneet takaisin omaan kouluunsa. Tietoja kuolleista ei ollut saatu, ja koko koulu tuntui olevan aivan sekaisin. Sirius ja James olivat valvoneet koko yön odottaen tietoa tylypahkalaisista. Jossain vaiheessa yöllä oli tullut tieto kuudesta kuolleesta, eikä Sirius ollut koskaan pelännyt niin paljon kuin silloin. Hän oli toistellut itselleen lakkaamatta, ettei Nora voinut olla kuollut. Nora oli liian – liian Nora kuolemaan. Hän oli pakottautunut olemaan miettimättä sitä vaihtoehtoa, että Nora olisi sittenkin saattanut olla poissa. Se ei ollut mahdollista, kun kysymyksessä oli Nora. Aamuyöstä Nea oli tullut helpottuneena sanomaan, että Nora ja Lily olivat päässeet turvallisesti takaisin Britanniaan. Sirius olisi voinut suudella Neaa silkasta helpotuksesta, mutta kaiken jo tapahtuneen huomioon ottaen se ei ehkä olisi ollut kovinkaan järkevä vaihtoehto.
 Koko perjantaipäivä oli kulunut enemmän tai vähemmän sumussa, kun pojat olivat herkeämättä yrittäneet selvittää, mitä Japanissa oli oikein tapahtunut. Kukaan ei tuntunut tietävän hyökkäyksestä yhtään mitään, tai sitten heille ei vain tahdottu kertoa yksityiskohtia.
Lauantaiaamu sitä vastoin oli mennyt pakatessa ja hyvästellessä uusia tuttavia. James oli lähinnä hoitanut hyvästelemisen. Sirius oli käynyt puolen tunnin mittaisen vakavan uhkailutuokion Nean kanssa. Nea oli vannottanut häntä olemaan kertomatta mitään mistään Noralle. Sirius näki, että Nealla oli tekeillä jotain, mikä olisi ehkä saattanut jollain tapaa olla urkkimisen arvoista, mutta sinä hetkenä Siriuksella ei ollut mitään halua udella asioita Nealta. Nainen oli jollain hyvin noramaisella tavalla pelottava, ja oli kovin ilmeistä, että Nea ei pitänyt Siriuksesta piiruakaan enempää kuin oli kohteliasta. Sirius oli luvannut olla hiiskumatta mitään Neasta Noralle, ja vastavuoroisesti Nea lupasi antaa Siriuksen ja Noran tai jotain –suhteelle hyväksyntänsä, vaikkei Nora siitä tietenkään olisi vähempää voinut välittää. Eikä Siriuksellekaan oikeastaan ollut mitään väliä, vaikkei Nea hyväksyisi hänen ja Noran suhdettaan. Nealle sillä kuitenkin oli merkitystä, joten Sirius oli ottanut hyväksynnän vastaan, ehkä siitä joskus vielä olisi hyötyä.

Lily ja Nora viipyivät sairaalasiivessä koko perjantaipäivän ja vielä yönkin, koska heidän makuusalinsa oli Calistan ja ruotsalaisten valtaama. Emily oli lähes linnoittautunut heidän seuraansa, vaikka velvollisuudet kanadalaisten tukena kutsuivatkin äärimmäisen innokkaan Calistan muodossa, jolle kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan, että Lily ja Nora olivat vastikään menettäneet uuden ystävän. Remuskin valvoi heidän seuranaan yhdessä Peterin kanssa. Pojat ylsivät lennokkaassa juttelussaan miltei Jamesin ja Siriuksen tasolle ja saivat ilmeen piristymään hitaasti, mutta ehdottoman varmasti. Noran mieltä oli lämmittänyt myös se, että joku oli maininnut tälle tämän uudesta hiusväristä.
”Me näytetään ihan sisaruksilta”, oli Nora päättänyt peilatessaan itseään ja Lilyä peilistä, jota Lily oli pidellyt vahingoittuneella kädellään. Tai kädellä, joka oli ollut vahingoittunut, koska enää se ei tietenkään sitä ollut. Matami Pomfrey oli kiepauttanut sen kuntoon parissa minuutissa.
Noran hiukset tosiaan olivat melkein samansävyiset kuin Lilynkin. Nora nyppi niitä tyytyväisenä aina, kun sai tilaisuuden, mikä oli lähes koko ajan, koska hänellä ei ollut parempaakaan tekemistä käsillään nyt, kun Sirius oli poissa.
Sirius ja James eivät tosin viipyneet pitkään poissa. Pojat palasivat lauantaiaamuna molemmat hivenen huolestuneina, koska tieto Japanin tapahtumista oli kiirinyt jo laajalle, kun oppilaita oli kotiutettu omiin kouluihinsa. Lily istui juuri sairaalasiiven sängyllään lukemassa Noralle – koska kukaan muu ei tuntunut kuuntelevan – ääneen päivän lehteä, kun pojat tulivat sisään. Emily, joka oli ollut yötä siivessä heidän kanssaan, nuokkui tuolilla Remuksen sylissä. Peter, joka oli myös ollut pitämässä seuraa, koska väitti pakoilevansa makuusalinsa kreikkalaisia, istui Noran sängyn jalkopäässä ja tuijotteli lattiaa kuin se olisi ollut maailman kiinnostavin tuijotuksenkohde.
”… Japanin auroriviranomaiset tutkivat tapausta Britanniasta apuun lähetettyjen kollegojensa kanssa”, Lily kertoi juuri, kun ovi paiskautui auki tavalla, joka sai matami Pomfreyn närkästymään tavallistakin pahemmin.
”Tajuatteko te, kuinka me säikähdettiin?” Sirius kivahti jo ennen kuin oli astunut sisään. Emily pomppasi ylös Remuksen sylistä ja kiirehti Siriuksen luokse.
”Sirius”, tyttö aloitti, mutta Sirius huitaisi tytön sanat syrjään ja tuijotti Noraa.
”Sinun hiuksesi”, poika sanoi, vaikkei varmasti alun perin ollut ajatellut sanoa mitään sellaista. Nora hymähti, mutta Sirius oli liian kiireinen jatkamaan.
”Meille tuli vain ilmoitus, että Japanin velhokoulussa tuhoisa hyökkäys, olkaa hyvät ja odottakaa lisätietoja. Eikö käynyt edes mielessä ilmoittaa, että olitte kunnossa?” Sirius pauhasi.
”Sirius!” Emily yritti taas keskeyttää poikaa.
”Ja seuraava ilmoitus oli, että kuusi ihmistä on kuollut”, Sirius jatkoi välittämättä Emilystä.
”SIRIUS!” Emily tivahti ja tarttui poikaa hihasta. Sirius katsahti melkein-serkkuunsa.
”Heidän ystäviään kuoli siellä”, tyttö mutisi hiljaa. Sirius näytti hetken lamaantuneelta, ennen kuin osasi taas jatkaa.
”André?”
Nora pudisti päätään.
”Yksi toinen”, tyttö mutisi. Sirius keikkui kantapäillään hetken, ennen kuin vilkaisi Lilyä, joka roikotti lehteä kädessään aivan kuin olisi kokonaan unohtanut sen. Muistikuva Zarasta ja heidän viimeisistä keskusteluistaan lamaannutti aivot täysin
”Lily oli viimeinen meistä, joka näki hänet elossa”, Nora mumisi Siriukselle. Sirius katsahti taakseen, jossa James seisoi puhumatta mitään. Poika tuijotti herkeämättä Lilyä, joka puolestaan tuijotti nyt lehteä. Sirius yritti kiivaasti viestittää silmillään Jamesia menemään Lilyn luokse, mutta James ei nähnyt katsetta saati viestiä pojan silmissä.
”Hmm”, Sirius tokaisi, kun hiljaisuus oli käynyt liian painostavaksi. ”No, oletteko kunnossa? Tai siis, hmm, niin kunnossa kuin vain voitte olla?”
Nora väläytti murheellisen hymyn ja nyökkäsi.
”Ei meillä mitään hätää ole. Pari murtunutta luuta, naarmuja ja fyysistä kipua, mutta nyt kaikki on ihan okei. Päästiin vähällä.”
”Ei oikeastaan vieläkään tajuta, mitä todella tapahtui”, Lily jatkoi. Tyttö vilkaisi Jamesia, mutta laski nopeasti katseensa alas. Jamesin tuijotus oli ilmeetön ja jotenkin oudolla tavalla tyhjä. Siriuskin vilkaisi uudestaan ystäväänsä ja katsoi sitten merkitsevästi Remusta ja Peteriä. Remus nousi tottelevaisesti ylös tuoliltaan ja tarttui Emilyn käteen.
”Onko kellään nälkä?” hän kysyi tekopirteästi. ”Ajattelin käydä keittiössä.”
Ajatus sai äänekkäintä kannatusta Noran puolelta, joka huusi matami Pomfreyn paikalla virallisesti päästämään hänet pois siivestä. Matami Pomfrey mittaili tärkeänä Noran pulssia, ennen kuin myöntyi ehdotukseen.
Noran työntäessä Peterin alas sängyltään ja vetäessään verhon eteensä, jotta voisi pukea Emilyn tuomat vaatteet päälleen rauhassa, James näytti virkistyvän.
”Ruoka tekisi kyllä terää”, poika virkkoi hitaasti.
”Eikä tee!” Sirius kielsi heti. ”Sinä jäät tänne.”
James vilkaisi ystäväänsä kummeksuen, mutta taisi tajuta asian ytimen siinä vaiheessa, kun kaikki muut paitsi Lily lähtivät huoneesta. Matami Pomfrey oli palannut kopperoonsa sanottuaan, että Lilykin voisi kadota, jos olo siltä tuntui. Lily istui sängyllään puristaen yhä lehteä kädessään. Hän puri huultaan, koska ei tiennyt, mitä muuta tehdä. Tulisiko nyt se ollaan-sittenkin-vain-ystäviä-koska-olen-ihastunut-Alyssaan –puhe? Sitä Lily oli pelännyt koko viikon.
”Oletko sinä kunnossa?” James kysyi hiljaisuuteen. Lily katsahti poikaa, joka ei tiennyt, pitäisikö tulla lähemmäs vai pysyä paikoillaan. Hän kohautti olkiaan.
”Kuinka kunnossa tässä oikein voi olla?” tyttö kysyi ironisesti ja taitteli lehden syrjään. Hän katsoi Jamesia, joka tuli hitaasti lähemmäs kuin peläten, että hän purisi, jos tämä liikkuisi nopeammin.
”Minä”, ehti James sanoa, ennen kuin keskeytys leijaili sisälle sairaalasiipeen Alyssan muodossa. Lily irvisti huomaamattaan ja vetäisi verhon sänkynsä eteen, ettei näkisi, miten Alyssa lennähti halaamaan Jamesia, joka oli tietysti unohtanut Lilyn sinä silmäräpäyksenä, kun Alyssa astui sisään. Sinä hetkenä, kun hän kuuli Alyssan kiljuvan Jamesille, miten ihanaa oli, että poika oli jälleen Tylypahkassa, Lily päätti, ettei häviäisi tätä taistelua. Alyssa sai pyörittää Jamesia miten tahtoi, kunhan lopulta pyörittäisi pojan Lilyn luokse.

”Pidätkö hiuksistani?” Nora kyseli hyppelehtiessään Siriuksen vierellä kohti keittiötä. ”Minä pidän. Ne ovat ehdottomasti sen kaiken tuskan arvoiset. Olen aina rakastanut Lilyn hiuksia. Hän saa olla aina niin ärsyyntynyt ja kiihkeä ja voi aina syyttää hiustensa väriä. Ja kun minulla on punaiset hiukset, saan olla samanlainen. Ja…”
”Lakkaa pälpättämästä”, Sirius kielsi tarttuessaan kiinni Noran kädestä. Poika veti tytön lähelleen ja kietaisi kätensä tämän vyötärön ympärille. Nora sätki hieman ennen kuin asettui aloilleen.
”Anna olla, minä tiedän kyllä”, poika mutisi. ”Ei sinun tarvitse esittää minulle.”
”Anteeksi”, tyttö sanoi hiljaa jotenkin säyseän kuuloisena ja näytti katuvalta. ”Se tulee tottumuksesta. Se toimii Nean kanssa, tiedäthän.”
Sirius irvisti harkitsemattomasti, mutta piilotti sen taitavasti Noralta. Nora ei saisi koskaan tietää, mitä hänen ja Nean välillä oli tapahtunut. Jos Nora saisi tietää… Sirius ei ollut varma, mitä Nora tekisi. Nora saattaisi tappaa hänet ja repiä sitten jokaisen palasen hänestä irti ja heittää ne ihmissyöjäkasveille. Tai sitten tyttö saattaisi heittää häneen pettyneen katseen ja kääntyä hiljaisena pois, mikä varmasti olisi vielä edellistäkin pahempi vaihtoehto.
”Sinun ei tarvitse esittää minulle”, Sirius toisti. ”Minä tiedän paremmin.”
Nora nyökkäsi hitaakseen ja kietoi toisen kätensä Siriuksen vyötärön ympärille. Sirius huomasi ihmeekseen, että Nora haki lohtua hänestä. Nora ei koskaan ollut vaikuttanut ihmiseltä, joka tarvitsi toista lähelleen selvitäkseen. Nora oli selvinnyt niin paljosta ilman kenenkään apua. Sirius epäili, josko Nora edes itse huomasi hakevansa hänestä tukea. Poika ei viitsinyt huomauttaa asiasta Noralle, sillä tyttö ei varmasti olisi pitänyt ajatuksesta, että tarvitsi muita selvitäkseen. Nora muistutti siinä suhteessa yksinäistä sutta, voimakasta ja vahvaa, joka selvisi mistä tahansa vain oman päättäväisyytensä ansiosta.
”Remus ja Emily näyttävät ällöttävän onnellisilta”, Nora mutisi seuraavaksi ja osoitti kaksikkoa, joka käveli hitusen matkaa heidän edessään. Sirius irvisti tiukentaen otettaan Norasta. Juuri samoilla sanoilla hän olisi kaksikkoa kuvaillut. Ällöttävän onnellisia. Remus ja Emily kulkivat käsi kädessä käytävää. Emily nauru oli hivenen pinnallista, mutta se johtui vain viimeaikaisista tapahtumista. Remuksen peukalo silitti tytön kättä rauhoittavasti.
”Siirappisia miltei”, Sirius pohti.
”Hyvä, että joku täyttää senkin kiintiön”, Nora jupisi vetäessään itseään hivenen kauemmas Siriuksesta. Sirius ei olisi tahtonut päästää tyttöä luotaan, mutta Nora olisi luultavasti vain potkaissut häntä, jos hän olisi yrittänyt vastustella.
”Tuo ilmeisesti tarkoitti, ettei me siirappisoiduta tänään?” Sirius kysyi hiven pettymystä äänessään.
”Oikea termi on karamellisoitua”, Nora korjasi tärkeänä ja hymyili sitten hitusen. ”Ja kyllä, se tarkoitti, ettei me karamellisoiduta tänään. Minua väsyttää.”

Sirius oli syömässä teeleipää, kun ajatus iski häneen. Se oli Nora, joka sanoi sanat, jotka sytyttivät lampun palamaan hänen päässään.
”He vain suutelivat, ei muuta.”
Siriuksella ei ollut aavistustakaan siitä, mistä Nora puhui, mutta sanat palauttivat hänen mieleensä syksyiset tapahtumat. Sen, kun hän oli pakosta joutunut suutelemaan Lilyä. Mikä muu tähän tilanteeseen täsmäisi? James oli kummallinen ja vältteli Lilyn seuraa, vaikka pojan olisi kuulunut riippua tytössä kiinni jokaisen solunsa avulla. Tietysti Alyssa oli saanut jotenkin tietää asiasta, ja kertonut siitä Jamesille. Ja nyt James oli tietysti vihainen Lilylle. Sillä Lilyn syytähän se tietysti oli, Lily oli pakottanut hänet mukaan siihen typerään juoneen.
”Minun täytyy löytää Lily”, Sirius mutisi leipää suussaan ja ryntäsi ylös lattialta. Nora keikahti hämmentyneenä alas pöydältä ja vilkaisi poikaa kummeksuen.
”Juurihan sinä tahdoit jättää hänet ja Jamesin rauhaan”, Nora muistutti. ”Antaisit heidän nyt vain olla kahdestaan.”
”Tärkeää asiaa!” Sirius huudahti ja sylki leivänmuruja lattialle. ”Pitää mennä.”
Sirius juoksi tarkistamassa sairaalasiiven, mutta siellä oli enää vain matami Pomfrey, joka höpisi itsekseen jotain suklaasammakoista. Sirius ei jäänyt kuuntelemaan tarkemmin vaan jatkoi matkaansa. Hänen oli tarkoitus käydä Rohkelikkotornissa hakemassa kelmien kartta, mutta ilmeisesti onni oli hänen puolellaan, sillä hänen ei tarvinnut ryntäillä kuin pari käytävänväliä, kun hän törmäsi Lilyyn, joka harhaili käytävällä eksyneen näköisenä. Sirius juoksi tytön kiinni ja kaappasi tätä käsivarresta.
”Sirius, montako kertaa minun pitää sanoa, etten vain ole kiinnostunut sinusta”, Lily ärähti ensitöikseen rimpuillessaan itseään irti Siriuksen otteesta. Sirius pyöritteli silmiään ja mutisi jotain itsestäänselvyyksistä ennen kuin vastasi mitään.
”Mitä keksin sen”, poika sanoi kiihtyneenä. ”Miksi James on käyttäytynyt niin oudosti viime aikoina.”
Lily lakkasi rimpuilemasta ja tuijotti Siriusta kysyvänä. Sirius raahasi tytön syrjemmälle keskeltä käytävää niin, ettei heihin heti sattuisi törmäämään, jos kulkisi käytävää pitkin. Sirius loi ympärilleen tarkastavan katseen ja varmisti, ettei käytävällä maleskellut ylimääräisiä korvapareja. Tämä ei ollut ihanteellinen paikka puhumiseen, mutta hänen täytyi saada se kaikki sanottua nyt heti. Hän oli Sirius Musta, hän ei voinut odottaa.
”Hän on saanut tietää siitä, että me suutelimme silloin syksyllä, muistatko?”
”Miten voisin unohtaa”, Lily tokaisi laimeasti, mutta näytti kovin epäuskoiselta.
”Kiitos vain, tuo on aika mairittelevaa”, Sirius tokaisi ja näytti pienen hetken tyytyväiseltä itseensä ennen kuin alkoi pyöritellä päätään. ”Ei, EI!”
”Kuule, miten hän olisi voinut saada tietää siitä?” Lily mutisi välittämättä Siriuksesta. ”Minä en ole kertonut hänelle, sinä et varmasti ole kertonut hänelle, eikä kukaan muu tiedä siitä.”
Sirius heilautti kättään vähättelevänä ja osui seinään. Miten Tessa pystyi heilautukseen? Hän tuntui vain ruhjovan itseään, kun yritti jäljitellä elettä.
”Ei sillä ole mitään väliä, hän on ennustanut sen tai lukenut meidän ajatuksemme tai jotain. Tai ehkä Alyssa on ajatustenlukija! Hän on lukenut kaiken meidän ajatuksistamme ja mennyt sitten lavertelemaan Jamesille”, Sirius kohautti olkiaan ja oli aika tyytyväinen teoriastaan.
”Vaikka sinä ehkä ajatteletkin sitä koko ajan – mikä on hyvin huolestuttavaa, sillä kun viimeksi tarkistin, seurustelit parhaan ystäväni kanssa – teoriassasi ei ole mitään järkeä”, Lily huudahti ärsyyntyneenä siitä, että Sirius puristi hänen rannettaan yhä sangen kivuliaasti.
”Me ei seurustella”, Sirius korjasi heti ensimmäiseksi. ”Sitä paitsi se on ainoa selitys! Hän käyttäytyy niin omituisesti, eikä suostu kertomaan minulle mitään siitä. Muista minun sanoneen: hän tietää, että sinä ja minä suutelimme.”
”Mitä?”
Ääni sai sekä Siriuksen että Lilyn kääntymään kauhistuneina ympäri. James seisoi käytävän päässä ja tuijotti heitä hämmentynyt ilme kasvoillaan.

*

A/N2: Sanottavaa? :)

erikka

  • Ankeuttaja
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 4.8.09
« Vastaus #176 : Elokuu 04, 2009, 02:10:33 »
Hahaa! mä tiesin, että toi suutelujuttu tulee vielä jossain vaiheessa ilmi ja sekottaa soppaa! (nyt ei ajatus pysy kasassa, jäin miettimään mikä taikaliemi KK olisi, ei selvinnyt ja nyt taas ajatus karkaa...) Tosin, jos se ei ollut syy Jamesin outoon käytökseen, niin mikä sitten oli... Hitto, tätä James tuskin sulattaa ilman draamoja, vaikka tää lause kyllä häiritsee:
Lainaus
James seisoi käytävän päässä ja tuijotti heitä hämmentynyt ilme kasvoillaan.

 Tai siis, hämmentyneenä, hämmentyminen kuulostaa jotenkin aneemiselta, tai välinpitämättömältä tai jotain. Nyt kyllä todella jäi mietityttämään. Eikä edes huutomerkkiä ton mitä-sanan perässä, tosi hämärää.

Ja kohta Norallekin (mikä punapäälogiikka, btw :D) varmaan paljastuu mitä Nea ja Sirius sähläsivät + se Lily/Sirius suukko. Siinä olisikin sitten taas aineksia ihmissuhdesotkuihin :)

Ai niin joo: mun mielestä tää luku oli ihan yhtä tasokas kun kaikki muutkin, ole vaan tyytyväinen :)

Noi Tessan ärtymysasteikot oli taas mukava mauste ficciin :D
 
Lainaus
Hän rakasti Tessaa ja rakasti lapsia. Vaikkei niitä kahta seikkaa voinut käytännössä yhdistää, teoriassa yhdistelmä olisi ollut täydellinen.

Toivotaan, että Adrianin unelma toteutuu. Sillä menee nyt niin kurjasti ton sen kuvitteleman Tessa ja Kevin ja vauva = onnellinen perhe -kuvion kanssa :( Graham Bourne, sillä on selvästi joku merkitys Tessallekin (olen utelias tässäkin jutussa).

Jätät nää luvut aina sellaseen kohtaan, että lukija janoaa lisää :D Mutta hei, kiitti taas kerran hyvästä luvusta!

Poissa Cirael

  • Kelmeä kalmankoira
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PhoenixWolf25005
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 4.8.09
« Vastaus #177 : Elokuu 04, 2009, 23:54:21 »
Voijestasvoijestas... Nämä kolme viimeistä tuli juuri äsken lempilukukolmikokseni. Olet taitava! Ihana paketti luettavaa nyt kahden viikon italian matkan jälkeen. (tässä syy kommentoimattomuuteeni)
Paljon tuollaista piilo/einiinpiilo Tessa/Adriania. Odottelen täällä, että laitat Tessan testeihin, jolloin saan kokea joko ylihauskan riemastuksen, tai sitten epämääräisen järkytyksen. :D
Tuo loppu oli loistava. (Joku naksahti nyt päässä oudosti, koska olen aina inhonnut ihmissuhdesotkuja, mutta nyt RIEMASTUIN :'D Tuo vaan on jotenkin niin mielenkiintoinen käänne, ja päästiin taas aiheeseen entinen lempilukuni, eli perjantain 13, jos se nyt sen luvun nimi olikaan..)
Tuo osa varmaan ainakin selviytyy aika nopeasti, TAI sitten James on niin tuittupää ja hankkiutuu riitoihin Siriuksen ja Lilyn kanssa, eikä kuuntele idioottina selityksiä, vaan pomppaa Alyssan kaulaan, mikä nyt tuntuu aika suoralta ja todennäköiseltä ratkaisulta.. Älä James tee sitä.. Lily oli jo tarpeeksi kuuntelematon alussa.
Selvältä nyt kuitenkin ainakin päälipuolin vaikutti, ettei tuo ollut Jamesin syy olla tuollainen outo.. Alyssan arkku varmaan öh.. söi Jamesin sielun tai jotain, mutta tuo ihminen.. mihin se on kadonnut? :(
Odottelen jatkoa innokkaampana kuin koskaan! Kiitos upeista luvuista!
"I solemnly swear that I'm up to no good", kuiskaa pieni rohkelikkotyttö Cirael kaivaessaan kelmien kartan taskustaan ja piiloutuu kivipilarin taakse, juuri ennen kuin Voron silmät ehtivät saavuttaa leikistään innostuneen noitatytön.

Poissa Shirlene

  • Introvertti 110%
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 4.8.09
« Vastaus #178 : Elokuu 06, 2009, 17:57:25 »
No niin, minäkin sain tämän ficin viimein luettua - eikä siihen mennyt kuin vähän yli kolme vuorokautta (Paino sanalla vuorokautta, sillä tätä ei ole luettu pelkästään päivällä). Olen kyllä monesti vuosien varrella aikonut aloittaa tämän lukemisen (moni on niin kovasti suositellut tätä), mutta jotenkin minua aina karsasti liikaa tuossa alussa tuo maininta elokuvasta. En vain koskaan osannut mielessäni ajatella velhomaailama ja niin arkista ja jästimäistä asiaa kuin elokuvat yhdessä. Joten siksi tämän aloittaminen on venynyt jo yli vuoden, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mmh? :)
Olen sekä ihastunut että vihastunut tähän. Siis no, vihastumisen syynä ei ole mitenkään se, että ficci olisi jotenkin huono tai ärsyttävä, vaan se johtuu siitä, että tämän ficin takia on luvattoman monta viimeistä lomapäivää kulunut sisällä nyhjöttäessä ja tätä lukiessa. Siis vielä juuri nyt kun on ollut kauhean lämmintäkin! Ihastuminen kuitenkin johtuu yksinomaan KK:n ihanuudesta. Varoitan nyt, etten koskaan ole oppinut kommentoimaan juuri sitä pääasiaa, vaan aina sorrun pulputtamaan aivan asian ja joskus ficinkin vierestä. Mutta yritetäänpä.

Tuo elokuvakilpailu.. Minulla hiukan kesti tottua ajatukseen ja välillä hieman irvistelin niissä ekoissa elokuvamaininnoista, mutta loppujen lopuksi totuin siihenkin ja oikeastaan aloin pitkämäänkin ajatuksesta. Olihan se erikoista, mutta ainakin tiesi ettei tämä ole ihan perinteinen kelmificci. Elokuvan aihe oli ei-niin-yllättävä (lukuunottamatta sitä Keskiyön kukkaa), ja en voi sanoa että erityisemmin olisin tykännyt siitä, mutta eihän se itse elokuva ollutkaan ficin pääjuoni. Rowenan ja Godricin näyttelijät (LilyJames<3) olivat myös ennalta-arvattavat, mutta vaikka sen tiesikin alusta asti, se ei haitannut. Yksinkertaisesti niihin rooleihin ei olisi sopinut kukaan muu ja sitäpaitsi olihan se juonenkin kannalta tärkeää.
Tuo Keskiyön kukan salaisuus ei ole vielä selvinnyt, mutta oikeastaan en ole kerennyt ajattelemaan sitä kovin paljoa. Ficissä on ollut niin paljon muuta salaperäistä ja jännittävää.

Hahmoista sitten.. Kelmit&Lily ovat isoksi osaksi melko tavanomaisia, mutta on heissä kuitenkin jotain omaakin. Heistä muuten kaipailisin niitä extra-hommeleita, olisi kiva tietää näistä sun kelmeistäsi +Lilystäsi jotain pientä.
Kelmeistä ykkösenä tulee (niinkuin minulla melkein aina minulla on ficeissä) meidän iki-ihana James-pojumme. Hän on melko perinteinen tässäkin ficissä, kyllä, mutta se ei haittaa minua yhtään! En edes oikeastaan osaisi kuvitella muunlaista Jamesia ja juuri tätä Jamesia minä rakastan kiihkeästi. Olen melkein, siis pelkästään melkein, onnellinen siitä, ettet vissiinkään kirjoita enempää kuin tuon seitsemännen vuoden loppuun. En varmaan enää kestäisi toista kiintymys-Jamesin kuolemaa (ensimmäinen kokemus by Sharra). Olen muuten hiukan pelännyt Jamieta parin viimeisten lukujen aikana, kun poika ei ole ollut oma itsensä. Katotaan vaan niin joku omg-Alyssa on langettanut komennuskirouksen tai jotain muuta vastaavaa.
Lilyn ja Jamesin suhde eteni sopivan hitaasti ja on muutenkin kautta ficin ollut hyvin uskottava. Ja vaikka heidän auvonsa olikin ihanaa luettavaa, on toki hiton paljon mielenkiintoisempaa nyt kun tuo narttu-Alyssa ilmaantui kuvioihin. (Alyssasta en muuten aio kommentoida tässä viestissä, sillä tästä kommentista tulisi aivan liian ylipitkä. Mutta mainittakoon sen verran, että inhoan juuri tuollaisia "minun täytyy saada se, koska minä haluan-ihmisiä. Tosin vaikka en voi sietää tätä meidän pikkunarttuamme, en vielä toivo hänen kuolemaansa. Hän tuo niin mielenkiintoisen säväyksen tähän ja on melko tärkeä juone kannalta? Mutta byebye Alyssa, kunhan se on tehnyt hommansa. Ainakin toivottavasti :D

Sirius sitten, kestosuosikkini nro 2. Hänkin on hurmaava ficeistä tunnettu Siriuksemme. Hänen suhteensa Noraan on niin siriusmainen kuin olla ja voi, joten kaipaan jotain n. 6-7 tason riitaa heidän välilleen. Heitä ei ole vielä nähty riitelevän kunnolla, joten odotan suurella mielenkiinnolla :) Minulle jäi muuten hieman epäselväksi, mitä Sirren ja Nean välillä tapahtui siellä Aussiassa? Toivon tosiaan, kuten Jameskin, että Sirius olisi onnistunut pitämään pikku-Siriuksensa (Lol :DD) tiukasti housuissaan. Sirius on muuten tähän asti ollut aikalailla huoleton hahmona, ehkä hän kaipaisi hieman syvyyttä?

Remus on tässä ficissä näyttänyt ihan erilaisen puolensa. Hänen agressiivisuutensa ja riidanhaluisuutensa Emily kanssa silloin alussa toi hahmoon ihan uusia tuulia. Minua ärsytti ihan saakelisti silloin kun hän ja Em palasivat yhteen. Olin niin tottunut jo kymmenien lukujen ajan lukemaan sitä "Minä vihaan Remusta, minä vihaan Emilyä"-mantraa, että oli aivan hirveä yllätys kun kaikki ne pahat sanat pyyhkäistiin maton alle Ja alettiin heti pusuttelemaan. Enkä oikeastaan missään välissä saanut heidän rakkaudestaan kiinni. Olihan siinä Lauran ja Remuksen aikana mustasukkaisuutta sun muuta semmoista, mutta on vaikea uskoa heidän rakkauteensa kun ei ole varsinaisesti nähnyt heidän rakastuvan. Ja sitä paitsi en osaa kuvitella Remukselle ketään muuta naista kuin Tonksin, vaikka se ei nyt tähän ficciin kuulukaan. Emmyn ja Remuksen suhde on nyt melko suppeahko, varsinkin verrattuna L/J:hin tai N/S:sään.

Peter on tässä ficissä paljon pidettävämpi kuin monissa muissa ja se on ihan ok. Peter ja myös Remus ovat jäänet tässä kuitenkin vähän taka-alalle ja se harmittaa hieman, koska Peterillä on kuitenkin suuri rooli tulevaisuudessa, ja vaikka et siitä ajasta aio kirjoittakaan, olisi kiva nähdä miten se Peterin pimeä puoli tulee esiin. Veikkaan muuten että sillä sen exällä saattaisi olla jotain tekemistä sen kanssa. Tai sitten ei. (Minä en muuten aio ainakaan vielä spekuloida mitään mitä saattaa tapahtua, sillä minä olen niin huono siinä ja minun arvaukseni ovat yleensä osoittautuneet niin hävettävän vääriksi kuin olla ja voi :D)

Norcia Odessa Ricla Amfilokhia on ehdottomasti ficcihistorian lempihahmojani. Norin traaginen menneisyys (traagiset menneisyydet on niiiiin kiehtovia!) tuo kivasti jotain uutta näihin monesti ficeissä melko persoonattomiin OC-hahmoihin, sekä tuo hiusten värinvaihto on myös mielenkiintoinen lisä (minä haluanhaluanhaluan ne Noran liilat hiukset!). Nora on niin hurmaava luonteeltaan; sanavalmis, temperamenttinen, pirun ärsyttävä ja välillä ihanan lapsekas (siis hei, kuka 17-vuotias ruukaa pomppia sängyllä? ;D), ja sitten nuo menneisyyden aaveet tuo hänen hahmoonsa lisää syvyyttä. Nora ei ole täydellinen Mary Sue-hahmo, kuten joskus kelmificeissä Lilyn ystävät saattavat tupata olemaan, vaan hän on mielettömän hurmaava ja omalaatuinen persoona. Hänen poikamaisuutensa jossain asioissa on ihanan virkistävää, hän olisi takuulla paras ystäväni jos olisi elävä hahmo. Minä yksinkertaisesti rakastan sitä tyttöä! <3 Minua pelottaa jo nyt aivan simona, että miten Noralle tulee käymään. Jos sinä menet tappamaan Noran ficin aikana niin en kyllä tiedä mitä tulee tapahtumaan. Siis minun osaltani. Se ei olisi niin paha jos epilogissa mainittaisiin miten Nora kuolee, mutta jos keskellä ficciä meidän sähäkälle tytöllemme sattuu jotain...
Sirius/Nora on aina ihanaa ja piristävää luettavaa, mutta kuten jo aiemmin sanoin, heidän suhteensa kaipailisi ihan uutta tasoa. Joko vakavaa riitaa tai jotain sellaista (Riitoja varmaan on tulossakin, jos Noralle selviää Australian tapahtumat.)

Ja sitten Tessa. Aluksi en pitänyt hänestä yhtään, enkä oikeastaan vieläkään häntä sen kummemmin rakasta. Hän on liian vaikea ja monimutkainen ihminen, että hänestä varsinaisesti pystyisin pitämään, mutta nyt tuholaisen ja Adrianin tultua kuvioihin olen minäkin alkanut kiinnostumaan hänestä. Tessa on hyvin vaikea ja hänen mielenliikkeitään on välillä erittäin vaikea ymmärtää, joten taidan kommentoida hänestä tarkemmin joskus myöhemmin, sillä nyt pääni on aivan liian sekaisin kaikesta muusta. Mutta mainittakoon vielä sen verran, että vaikka Tessa ei olekaan lempparini, hänestä on aina kiva lukea ja olen jo nyt suuri Tessan ja Adrianin suhteen puolesta liputtava, vaikka he itse ovatkin niin turkasen tyhmiä, etteivät tajua mitään. Mutta avitapa sinä heitä :)

Muuten, olen huomannut että kun tapaan tässä ficissä uusia hahmoja, heistä ei saa oikein minkäälaista ulkonäöllistä kuvaa. Oikeastaan ei ole monista vanhoistakaan vielä (esim Gabrielle, Dina, Roxy) ja se on pirun äsyttävää sen vuoksi, että kun minä luen jotain, minä näen sen tavallaan elokuvana päässäni. Nyt kun monista hahmoista ei oikein ole muodostunut minkäänlaista kuvaa, aina kun he ovat jossain kohtauksessa, he ovat vaan sumeita hahmoja, joka häiritsee lukemista eikä tee kokemuksesta niin nautittavaa kuin se voisi olla. Tottakai nämä pääpäähenkilöt ovat eri asia, sillä heistä on pakostakin saanut jonkinlaisen kuvan kun on niin pitkään ja tarkasti lukenut heistä, ja heitä kuvaillaankin ehkä tarkemmin. (Sinulla ei muuten ollut siinä Nora-extrassa sitä kuvaa, minkänäköisen itse ajattelet hänen olevan. Se sinun kuvasi Emilystä oli muuten lähes prikulleen samanlainen kuin minullakin on hänestä, mutta Tessa taas täysin erilainen :>)

Lisäksi joskus tuppaa olemaan ongelmana se, että henkilöitä joiden näkökulmasta luetaan, on liian paljon. Kun jonkun aivoituksiin on vihdoin päässyt mukaan, mennään taas jonkun toisen pään sisään ja siihenkin pitäisi tottua ja heidänkin ajatuksensa pitäisi sisäistää. (tässä taas poikkeuksena pääpäähenkilöt). Tarkoitan tällä nyt sitä, että tuommoinen monen näkökulmasta katsominen sekoittaa kauheasti ja tuntuu välillä että on liian paljon juttuja joita pitäisi muista ja pitää mielenpäällä.
  Myös se, että suurin osa henkilöistä on niin mielenkiintoisia ja erikoisia, heillä on salaperäinen menneisyys ja heillä on kauheita salaisuuksia, on välillä ongelma. Tuntuu joskus, että tässä ficissä on vain pari sellaista normaalia hahmoa, jolla ei ole kipeää menneisyyttä ja jolla ei ole mitään salaisuuksia ja jolla on ollut suht. normi elämä.

Nyt kun luki tämän yhteen pötköön, huomasi selvemmin sen, miten paljon sinä olet tämän ficin aikana kehittynyt kirjoittajana. Alkuluvuissa kerronta ja kuvailu ja oikeastaan koko teksti oli välillä melko kömpelöä ja teksti kulki hetkittäin vähän niin ja näin ja pilkutkin tuntuivat puuttuvan juuri sieltä missä niitä eniten olisi tarvittu. On ollut ilo huomata, kun melkein luku luvulta jokin ennen ollut ongelmakohta tekstissä sutviutuu ja on tehnyt siten lukemisesta mielekkäämpää. Ne pilkkujen puuttumis-ajatkin ovat jo onnellisesti takanapäin :) Kerronta on nykyään erittäin sujuvaa, iloa silmälle ja kuvailukin paljon paljon tasokkaampaa.

Kuten alussa arvelinkin, en saanut sanottua puoliakaan mitä oikeati olisin halunnut sanoa tästä ficistä. Älä siis välitä noista tyhjänpäivistä jorinoistani tuolla, koska olisin halunnut sanoa paljon enemmän, mutten vain saanut oikeasta langan päästä kiinni.
KK, niinkuin ei mikään ficci, ole täydellinen, vaan siinä on omat puutteensa ja ongelmansa, mutta siitä huolimatta se on parasta mitä vähään aikaan olen lukenut. KK on tunteita herättävä ja ollut minulle tähän asti mielettömän hyvä ystävä. Toivottavasti se on sitä jatkossakin :) Se on kunnioitettavasti ja nopeasti kivunnut jaetulle ykkössijalle Sharran Pakkaskukkia&Memin viereen. Nämä kaksi ficciä ovat minulle kaikkein rakkaimpia ja tärkeimpiä tuhansien ficcien joukosta; niissä on se oma juttunsa ja tunnelmansa, joka vetoaa minuun syvästi ja joka saa minut kunnioittamaan hvyin paljon niiden kirjoittajia. Kiitos <3

"A reader lives a thousand lives before he dies. The man who never reads lives only one."

Poissa Silver

  • Tengo hipo y soy estudiante.
  • Vuotislainen
  • *Arvostaa sankariaan*
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 4.8.09
« Vastaus #179 : Elokuu 06, 2009, 18:39:58 »
(Pahoittelen pitkää poissaoloani kommentoijistasi!)
Tähän lukuun:
On hienoa, että olet tuonut tähän ficciin potterkirjamaista vakavuutta. Liian monet kelmificit sortuvat vain ihmissuhdedraamojen setvimiseen. Voldemort tulee hyökkäyksien avulla paljon ajankohtaisemmaksi ja varmemmaksi vaaraksi. Lisäksi logrimi vaikuttaa jotenkin niin rowlingmaiselta! Voldemorthan on aina pyrkinyt kuolemattomuuteen tuntemiemme viisasten kiven ja hirnyrkkien avulla. Tämä vaikuttaa juuri sellaiselta. ;)

Minä sitten rakastan tapaasi kirjoittaa Dumbledorea!
”Minulla on teille sekä hyviä että, ikävä kyllä, huonoja uutisia. Oletan, että välität sanani neiti Whitelle, jahka hän jälleen kunnioittaa seuraamme.
Siis vain niin oiva sanavalinta! Todella vaikeaa perustella sen enempiä, mutta tuo vain loksahti niin mainiosti Dumbledoren suuhun! :D Aivan mahtavaa!!

Sirius oli syömässä teeleipää, kun ajatus iski häneen. Se oli Nora, joka sanoi sanat, jotka sytyttivät lampun palamaan hänen päässään.
”He vain suutelivat, ei muuta.”

Umm... Pieni ymmärtämättömyyden poikanen: milloin ja missä tilanteessa ja miksi Nora oli sanonut nuo sanat. Miten ne nyt yhtäkkiä Siriuksen mieleen pomppasivat? Eiväthän he olleet edes moista sanoneet esimerkiksi Emilystä ja Remuksesta, joiden siirappisuudesta olivat juuri keskustelleet??
Un-understod. :')

Mutta edellisen välähyksen johdosta ajatukset kuitenkin kulkevat eteenpäin:
...teoriassasi ei ole mitään järkeä”, Siis so think I too! Lily huudahti ärsyyntyneenä siitä, että Sirius puristi hänen rannettaan yhä sangen kivuliaasti.
”Me ei seurustella”, Sirius korjasi heti ensimmäiseksi. ”Sitä paitsi se on ainoa selitys! Hän käyttäytyy niin omituisesti, eikä suostu kertomaan minulle mitään siitä. Muista minun sanoneen: hän tietää, että sinä ja minä suutelimme.”
”Mitä?”
Ääni sai sekä Siriuksen että Lilyn kääntymään kauhistuneina ympäri. James seisoi käytävän päässä ja tuijotti heitä hämmentynyt ilme kasvoillaan.

Koska James/Lily -paritusta niin himoan, olen aivan turtana pelosta! :O En edes oikein tiedä mitä ajatella lopusta. Miksi James sanoi "Mitä?"?
-Johtuiko se siitä, että hän sai tietää suutelusta vasta tuossa tilanteessa Siriuksen sanomana ja Alyssalla oli jokin muu ässä hihassaan? Silloin se vain pahentaisi asiaa, kun James luulisi parhaan ystävänsä pitävän paitsi salasuhdetta hänen selkänsä takana, myös pettävän tyttöystäväänsä ("tai jotain"). Ja lisänä tämä tuntematon Alyssan ässä.
-Vai onko James kuullut heidän koko keskustelunsa ja koko ympyrä valkenee hänelle? (Okei tämä on vähän epätodennäköinen, koska Alyssahan on varmasti lisännyt sitä sun tuota maustetta kertomukseensa, jotta näistä kahdesta tulisi, tai siis varsinkin Lilystä tulisi, pettureita. Tällöin hän vain näiden kahden myöntymys tällaiseen tapahtumaan vain taas jälleen sekoittaa asioita lisää, koska hän ei tiennyt pöllöstä ja muista pakotteista suudelmaan.)

Apua! Jatkoa näihin sekaviin ajatuksiin, pyydän :'D

Silver
Elämä maapallolla on kallista, mutta sisältyyhän siihen matka auringon ympäri.

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 4.8.09
« Vastaus #180 : Elokuu 07, 2009, 16:16:01 »
A/N: Tiedättekö, että KK häiritsee aika merkittävän paljon asiaa, johon liittyy minä ja ylioppilaskirjoitukset syyskuussa. Ajattelin nyt kuitenkin vielä jaksaa painaa tätä parin luvun verran, jonka jälkeen voin pitää vähän pidempää taukoa lukujen välissä. Äh, kieltäkää minulta kirjoittaminen, tätä menoa kirjoitan A:n paperit ylppäreistä, mikä ei todellakaan ole tavoitteeni.

rullaluistin: Kiitosta :)
mamohh: Kiitos, kiitos.
Haltiamieli: Kiitos, kiva, että joku pitää siitä silloin, kun itse en ole tyytyväinen…
Oljolover: Kiitos kommentistasi, sekava tai ei. Jotenkin minulla on taito kaivaa kaikista kommenteista se idea ulos, joten älä välitä, vaikka kirjoittelisitkin omasta mielestäsi sekavia :D
Tahna Lahna: Kiitos.
Trompi: Kiitos. Sotkuja todellakin luvassa, joten et odottele turhaan.
Cirael: Kiitos :)
weemano: Kiitoksia :D
Sari: :) Kiitos!
Shirlene: Kiitos! Rakastan valtavasti näitä pitkiä kommentteja! Minulla tulee niin hyvä mieli, kun luen niitä (no, oikeastaan, kun luen kommentteja ylipäätään, mutta pidemmistä tykkään, koska ne eivät lopu kesken ihan heti :D).
Pistän extra toivomuksesi ylös, ja ehkäpä törmäät toivomiisi extroihin vielä jossain vaiheessa, jos ficin parissa jatkan pyörimistä :) Alyssasta joudun valitettavasti pysymään aika hissukseen, en tahdo pilata lukukokemustanne, joten parasta olla sanomatta yhtikäs mitään.
Siriuksen ja Nean välit oli tarkoituksella vähän epäselvät, mutta palailemme niihin ficin edetessä, jos se etenee suunnitelmieni mukaan (sitä kun ei aina tiedä, koska hahmoillani on aistittavissa pientä kapinahenkeä aina toisinaan).
Olen huomannut itsekin, että ulkonäkökuvailu on jäänyt vähemmälle (ihan jo siitäkin syystä, että sitä on tajuttoman vaikea kirjoittaa olematta liian tönkkö: Tytöllä oli vaaleat hiukset ja plaaplaaplaa.) Voisin kuitenkin tähän mainita muutamia faktoja ainakin mainitsemistasi henkilöiltä, joilta ”puuttuu” ulkonäkö.
Elikkäs, Dina: pitkähköt, maantienväriset hiukset, pyöreät kasvot. Pienikokoinen ja lapsekkaan oloinen, helposti hymyilevä. Muistuttaa hivenen Morgan Yorkia :)
Gabrielle: lyhyet vaaleat hiukset ja sirot kasvot, pehmeät piirteet. Tässä kuva, jollaiseksi olen Gabbyn mielessäni kuvitellut. Aika lähellä kuvitelmaani ainakin.. Jotenkin olen aina mieltänyt Gabbyn ja Lauran tosi samanoloisiksi ulkonäkönsä puolesta..
Roxy: joskus olen varmasti Roxya kuvaillutkin. Eli korpinmustat pitkät hiukset, kuulaan siniset silmät ja vaalea aneemisen näköinen iho. Sydämen muotoiset kasvot. Paras löytämäni kuva tässä, tosin hiukset väärän väriset, mutta silmät ihan täydelliset.
Norasta ei ollut extran yhteydessä kuvaa, koska minusta on mahdotonta löytää täydellistä kuvaa Norasta. Paras löytämäni on tämä, mutta siinä on jotain Norasta... (Hiukset ovat aika lailla leikkaukseltaan samanlaiset, joita olen Noralle kuvitellut ja asento on jotenkin Noramainen, samoin ilme.) Noraa on kyllä mahdotonta löytää tästä maailmasta. Tessa on myös vähän siinä ja siinä. Kuva, jonka postasin tänne on suuntaa antava, muttei se todella ole Tessa viimeistä piirtoa myöten. Jos osaisin piirtää, kaikki olisi helpompaa, mutta kun en osaa, tyydyn näihin epätäydellisiin malleihin.
Luojan kiitos, että olen kehittynyt kirjoittajana! En tahtoisi todellakaan kirjoittaa samalla tavalla kuin 15-16-vuotiaana. Itse en tykkää lukea ollenkaan alkulukuja, koska mietin aina, että mitäköhän ihmettä olen niiden aikana oikein ajatellut. Korjailin jossain vaiheessa typeriä virheitä koneeltani, ja mietin, missä ajatukseni ovat olleet (ja wordin yhteistyöhalukkuus). Nuorempana olin mahdottoman huono pilkuttaja, mutta nyt olen hyvinkin tarkka siitä, mihin niitä tungen ja mihin en :D
Ja vielä lopuksi kiitos itsellesi, kun olet jaksanut lukea ja vieläpä kommentoidakin :)
Silver: Kiitos. Kohtaus, jossa Nora puhui suudelmista, tapahtui keittiössä, ja Nora puhui tällöin Emilylle, jonka takia Sirius ei kuunnellut keskustelua tarkasti eikä siis tiennyt kunnolla, mistä puhuttiin. Sirius ajatteli omiaan (luoja ties, mitä :D) ja kuuli vain satunnaisia lauseita tyttöjen keskustelusta mukaan lukien nuo sanat, jotka sitten saivat poikaan eloa. Toivottavasti selvitti vähän ajatuksiasi :)

Seuraava osa on taas niitä, joiden kohdalla tahtoisin sanoa: älä sano mitään ennen kuin tiedät kaiken. Hohhoijaa, en tykkää ollenkaan (yllätys), mutta areena on teidän.
-Delia

60. luku – Paluu sukunimiin
22.2.1977

”Sinä suutelit Lilyä?” Jamesin ääni tärisi niin, että sanoista oli vaikea saada selvää. Sirius tökkäsi Lilyn äkkiä taaksepäin syrjään ja otti askeleen lähemmäs ystäväänsä. Lily lennähti päin seinää, kun taas James astahti inhoavana taaksepäin. Siriuksen ilme synkkeni muutaman asteen.
”Milloin?” poika kysyi ilmeettömänä.
”Sarvihaara, kuuntele, se ei nyt mennyt aivan noin”, Sirius yritti selitellä. Poika vilkaisi Lilyyn, joka seisoi hämmentyneenä paikoillaan eikä tiennyt, mitä tehdä. James ei katsahtanutkaan tyttöön päin vaan tuijotti jähmettyneenä parasta ystäväänsä.
”Suutelitko sinä sitten Lilyä vai et?”
”Suutelin kyllä, mutta…”
”Milloin?”
”Viime syksynä”, Lily puuttui puheeseen, mutta James tuskin huomasi tyttöä vieläkään.
”Se ainoa tyttö, johon pyysin, ettet koskisi”, James jatkoi Siriukselle. Sirius heitti Lilylle katseen, jota olisi voinut melkein kuvailla murhaavaksi.
”Luulin, että tietäisit siitä. Olet käyttäytynyt ihan kummallisesti. Et huomaa Lilyä, vaikka hän on sinun tyttöystäväsi! Ja heräät Australiasta kahden homon välistä, etkä edes muista, mitä on tapahtunut! Se et ole sinä, vaikka teetkin hulluja juttuja. Luulin, että Alyssa olisi kertonut sinulle…”
James näytti nyt niin vihaiselta kuin voi vain ihminen näyttää. Poika puristi kätensä nyrkkiin, ja Sirius huomasi, että pojan käsi nytkähti kohti taikasauvaa. James kuitenkin jätti sauvan taskuunsa ja tyytyi vain tuijottamaan Siriusta.
”Käyttäytyisit sinäkin vähän kummallisesti, jos saisit yhtäkkiä tietää, että sinulla on sisko, josta vanhemmat eivät ole vaivautuneet kertomaan yhtään mitään!” James ärjähti ja sai Siriuksen leuan tehokkaasti putoamaan alas normaalilta paikaltaan.
”Hetkinen, mitä? Kuka muka…”
Mutta James oli jo kääntynyt ja kadonnut pois.
Siriukselta kesti aikansa tajuta, että toinen oli kadonnut. Kun poika vihdoin sulki suunsa, hän kääntyi Lilyn puoleen. Sirius näytti kovin tyyneltä, vaikka pinnan alla varmasti kuohuikin enemmän kuin oli terveellistä.
”Sinä selvität tämän”, Sirius tokaisi kylmällä äänellä. ”Oli sinun vikasi, että alun perinkin jouduin suutelemaan sinua, joten on sinun tehtäväsi selvittää tämä. Minä en välitä, vaikka hän vihaisi sinua koko loppuelämäsi, mutta sinä selvität tämän, tuli mitä tuli. Minä en menetä parasta ystävääni tämän takia, onko selvä?”
Sirius ei jäänyt kuuntelemaan Lilyn vastausta, vaan riensi pois paikalta jättäen Lilyn yksin käytävään miettimään, mitä oli juuri tapahtunut.

Nora oli aikeissa huikata Jamesille iloisen tervehdyksen, mutta pysähtyi paikoilleen nähdessään pojan ilmeen. Hän oli juuri saapunut oleskeluhuoneeseen yhdessä Peterin, Remuksen ja Emilyn kanssa. James oli seisahtunut keskelle oleskeluhuonetta, joka oli harvinaisen tyhjä oppilaista. Suurin osa porukasta oli yhä syömässä suuressa salissa.
”James?” Nora kysyi hitaasti. Hän aavisti pahaa. Jamesin ilme oli jollain tapaa hiljaisen pelottava. Poika ei vastannut hänelle mitään. Nora ei ehtinyt kysyä, mikä oli vialla, kun Sirius syöksähti läpi muotokuva-aukosta.
”Sarvihaara, ole nyt järkevä”, poika puuskahti ensitöikseen ennen kuin huomasi Noran. Poika hyppäsi metrin taaksepäin tytön nähdessään. Nora onnistui naurahtamaan, vaikka aavistelikin asioiden olevan järkyttävällä tavalla pielessä.
”Mitä sinä minua säikyt?” hän kysyi.
”Hän ei kertonut sinulle”, Sirius puuskahti puolittain helpottuneena. ”Sinä et kertonut hänelle?”
James aukaisi suunsa, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun Lily ampaisi muotokuva-aukon läpi vähän samaan tyyliin kuin Siriuskin aiemmin.
”James”, Lily puhisi, mikä kertoi katselijoille sen, että tyttö oli juossut hyvän matkaa ennen kuin oli saavuttanut määränpäänsä Rohkelikkotornissa. ”Nora, minä olen pahoillani, sinun on pakko kuunnella minua”, Lily huudahti Noralle nähdessään tytön.
”Okei, mitä täällä tapahtuu?” Nora tivasi. Tytön katse sahasi väliä Sirius-Lily-James.
”Sinä et tiedä”, Lily mutisi järkyttyneenä. ”Sinä et kertonut hänelle? Tai sinä?” Lilyn katse viivähti Siriuksessa ja Jamesissa. Jamesin ilme oli ivallinen.
”Meillä on tässä oikein mukava pikku salasuhde menossa”, James ilkkui jäisellä äänellä.
”Mikä suhde?” Nora tahtoi tietää.
”Kenellä?” Peter ja Remus tivasivat yhteen ääneen. James heitti katseen Siriukseen. Sirius tuijotti ilmeettömänä takaisin.
”Siriuksella ja Lilyllä on suhde”, poika sanoi vihasta vääristyneellä äänellä.
”EI OLE”, Sirius ja Lily huusivat samaan aikaan. ”Tuon kanssa, ei todellakaan”, molemmat jatkoivat yhdessä ja vilkaisivat toisiaan inhoavina.
”Mitä?” Nora tiukkasi äänellä, joka enteili vaaraa.
”Niinpä”, Emily vahvisti. ”Mitä?”
”Se oli yksi suudelma. Me suutelimme yhden kerran, ja sekin oli vähän niin kuin suutele tai kuole –tilanne”, Sirius ärähti Jamesille. ”Se ei merkinnyt mitään.”
”Sinä rikoit kelmivalasi”, James mutisi. ”Kelmivalan, Sirius, se merkitsee jotain!”
James käännähti ja kolisteli ulos oleskeluhuoneesta jättäen jälkeensä syvän hiljaisuuden. Sirius tuijotti tyhjää lattiaa edessään. Lily tuijotti Siriusta samoin kuin Nora, Remus ja Peter. Emily tuijotti Lilyä. Kaikki liian järkyttyneinä puhumaan.
”Älä sano, että se on totta”, Nora mutisi pienellä äänellä Lilylle. Lily käännähti katsomaan Noraa, jonka kasvoilla vaara leikki iloisesti.
”Älä vain sano, että se on totta”, Nora rukoili. Lilyä väänsi Noran ääni.
”Nor”, Lily aloitti, mutta Nora ei enää kuunnellut. Lilyn ääni, ilme, kaikki kertoivat jo vastauksen Noran sanoihin.
”Miten te kehtaatte?” Nora huudahti ja vilkaisi Siriukseen. ”Miten te kehtaatte?”
Sirius käänsi viimein katseensa ja kohtasi Noran silmät, jotka paloivat pettymystä. Poika liikahti vaivautuneena paikoillaan.
”Miten te kehtaatte salata minulta mitään tuollaista?” Nora ulvahti sekä Siriukselle että Lilylle. ”Te tiedätte, että vihaan salaisuuksia ja valehtelua! Te tiedätte sen!”
”Nora, anna minun selittää”, Lily aneli. ”Sinä et tiedä, miten se tapahtui.”
”Voi, minä tiedän täsmälleen, miten se tapahtui”, Nora huudahti samalla pettyneellä äänellä, jolla oli koko ajan puhunut. ”Minäkin olen suudellut häntä, tiesitkö.”

”Okei, ymmärsinhän minä nyt varmasti tämän oikein?”
Gabrielle oli palannut onnistuneelta ja täydellisen virkistävältä Ranskan matkaltaan keskelle sotatannerta. Nyt tyttö istui makuusalissa yhdessä Lilyn, joka oli purkanut huonoa oloaan viskaamalla karkkipussin päin kaappia, kanssa. Bertie Bottien jokamaun rakeita vieri ympäri lattiaa, ja Gabrielle oli jo meinannut liukastua kurkun makuiseen karkkiin ennen kuin oli päättänyt, että istuminen oli turvallisin vaihtoehto. Gabrielle tuijotti Lilyä keskittyneesti.
”James on vihainen Siriukselle ja sinulle, koska te suutelitte, vaikka Sirius ei olisi sitä saanut ilmeisesti tehdä”, Gabrielle aloitti kuulemansa kokoamisen. ”Sirius on vihainen sinulle, koska James on vihainen hänelle. Nora on vihainen sinulle ja Siriukselle samasta syystä kuin Jameskin, ja Sirius on ihan vain periaatteesta vihainen Noralle, koska Nora on vihainen hänelle. Remus ja Peter ovat vihaisia Siriukselle, koska tämä ei kertonut teidän suudelmastanne. Ja Emily on samasta syystä vihainen sinulle.”
Lily nyökkäsi. Noin se kaikessa sekavuudessaan meni.
”Ja Em on kai vähän loukkaantunut Siriuksellekin, koska Sirius petti Jamesin luottamuksen tai jotain”, Lily lisäsi. Gabrielle nyökkäili hitaakseen, muttei vieläkään näyttänyt kunnolla tajuavan ongelman ydintä. Lily huokaisi. Gabrielle ei ollut viettänyt tarpeeksi aikaa kelmien seurassa ymmärtääkseen, miten herkistä asioista oli kyse.
”Odota, kenelle sinä sitten olet vihainen?” Gabrielle tahtoi tietää. Lily kohautti välinpitämättömänä olkiaan.
”Vaikka kaikille ihan vain sen takia, että he ovat vihaisia toisilleen”, tyttö mutisi.
”Onneksi en kuulu teidän ystävyyspiirinne sisärinkiin”, Gabrielle huokaisi voimatta piilottaa rahtusta tyytyväisyyttä äänestään. ”Te olette liian monimutkaisia minun aivoilleni.”
Gabrielle nousi ylös vain istahtaakseen kohta lattialle purkamaan Ranskan tuliaisiaan. Tyttö heitti Lilyn sängylle suklaarasian, jonka Lily avasi taikasauvaansa heilauttamalla. Sanoivatpa laihdutusterapeutit tai mitkä lie mitä tahansa, suklaa oli ehdottomasti paras lohduttaja. Sitä paitsi hän oli jälleen laihtunut muutaman kilon joulun jälkeen, joten suunta ei voinut olla kuin ylöspäin. Lily tunki suklaasalamanterin suuhunsa ja sulki silmänsä kelatessaan tehtävälistaansa läpi. Se ei oikeastaan ollut järin pitkä, mutta tuntui rasittavalta jo ajatellakin, mitä edessä odotti.
Ensimmäinen tehtävä: pakota James kuuntelemaan, miten tarina Lily-Sirius-suudelma oikeasti meni. Se olisi ehdottomasti helpommin sanottu kuin tehty. Sen jälkeen, mitä päivällä oli tapahtunut, James tuskin suostuisi edes olemaan puhe-etäisyydellä hänen kanssaan, joten asian selittäminen tulisi olemaan hankalaa. Ja sitä paitsi vaikka James uskoisikin häntä, ei silti voinut olla varma, pystyisikö poika koskaan unohtamaan sen, että Sirius oli rikkonut lupauksensa. Ja miten ikinä kävikin, Lily oli aika varma siitä, että James tuskin halusi jatkaa heidän suhdettaan enää pidemmälle kaiken sen jälkeen. Lyhyen seurustelun nopea loppu vuosien ihastumisen jälkeen. Lily ei pitänyt ajatuksesta. Hän tiesi, että James merkitsi hänelle paljon enemmän kuin hän itse edes itselleen uskalsi myöntää. Pojan kanssa seurustelu oli tuntunut niin oikealta vaihtoehdolta, ennen kuin heidän mahdollisuutensa oli kokonaan revitty alas. Lilyä ärsytti, ettei hän voinut edes syyttää Alyssaa tapahtuneesta. Hän oli itse mennyt suutelemaan Siriusta, vaikka tunteet olivat huutaneet vastaan.
Toinen tehtävä: korjaa ystävyyssuhteesi ja pyydä anteeksi Noralta ja Emilyltä. Hänen olisi tietysti pitänyt kertoa tytöille hänen ja Siriuksen jakamasta suudelmasta. Vaikka toki Noran reaktio olisi ollut liki sama silloin kuin nyt. Tyttö oli aina suhtautunut Siriukseen jotenkin eri tavalla kuin muihin poikiin. Jopa ennen kuin kaksikko alkoi seurustella (tai jotain). Ja Emilylläkin olisi ollut oikeus tietää, vaikka tyttö olisi loukkaantunut hänelle yhtä kaikki. Sirius oli sentään Emilyn melkein-serkku, ja James oli tytön serkku. Sellaiset asiat yksinkertaisesti olisi vain kuulunut kertoa Emilylle seurauksista huolimatta.
Kolmas tehtävä: selvitä, mitä helvettiä James tarkoitti sillä, että oli juuri saanut tietää omistavansa siskon. Lily oli kokonaan unohtanut mainita siitä Noralle ja Emilylle, jotka olivat kuultuaan omasta mielestään kaiken olennaisen rynnänneet mahdollisimman kauas hänen luotaan. Koko ilmoitus oli muutenkin jäänyt kovin vähälle huomiolle muiden tapahtumien tähden, mutta asia häiritsi Lilyä siitä huolimatta. Jos eräitä sattumuksia ei olisi tapahtunut, Lily olisi marssinut suoraa päätä Jamesin luokse ja vaatinut saada tietää totuuden. Nyt hän ei voinut kuin kärvistellä siihen saakka, kunnes saisi välinsä selvitettyä pojan kanssa – jos hän milloinkaan saisi. Gabriellesta ehkä oli outoa ajatella, että he saivat väännettyä tytön mielestä niinkin vähäpätöisestä asiasta niin suuren draaman, mutta toisaalta Gabrielle ei tuntenut kelmejä. Vaikka kelmeille sopi enemmän suora toiminta kuin draama, sai tämänkaltaiset tapahtumat silti veren kiertämään kiivaammin kaikkien suonissa. Lily puraisi yhdeltä suklaataikaeläinfiguureistaan pään poikki ja mussutti sitä lohdutukseksi. Hän ei voinut sille mitään, että ajatteli heidän käyttäytyvän kuin brasilialainen telenovela.

Nora oli palannut keittiöön. Tieto Siriuksen ja Lilyn suudelmasta oli riittänyt käännyttämään hänet takaisin kotitonttujen valtakunnan puoleen. Hän oli onnistunut nappaamaan makuusalista mukaansa päiväkirjan, johon nyt syntyi tekstiä kiivaaseen tahtiin. Iin pisteet painuivat toisinaan läpi paperin, ja teksti oli niin vinoa, että se jopa näytti raivostuneelta.
Miten hän kehtaa? Nora kirjoitti tuohtuneena. Jo sekin, että Lily oli mennyt suutelemaan Siriusta, oli yksinään liikaa, mutta se tosiseikka, ettei Lily ollut kertonut hänelle, kaiveli vielä syvemmältä. Siriuksen käyttäytymisen vielä jotenkin hyvin kummallisella tavalla ymmärsi. Se oli sentään Sirius, kenestä puhuttiin. Siriukselta saattoi odottaakin jotain tämäntapaista. Vaikka Nora ei olisi koskaan uskonut, että poika voisi pettää parasta ystäväänsä sillä tavoin. Mutta Lily! Lily oli tiennyt – jos ei täsmälleen niin ainakin jollain tapaa – mitä hän tunsi Siriusta kohtaan. Lily oli tiennyt, että Sirius oli kielletty kohde, vaikkei Nora sitä koskaan ollutkaan ääneen sanonut – eikä koskaan tulisikaan sanomaan, se oli varma. Se oli niitä kirjoittamattomia sääntöjä: älä rakastu ystäväsi sisaruksiin, toisiin ystäviin, poikaystäviin tai mihinkään muuhun epävarmaan tyyppiin, jonka kanssa ystäväsi on jossain tekemisessä. Sitähän varten he puhuivat poika-asioista: varmistaakseen, ettei toisella ollut mitään suhdetta vastaan.
Nora ei kuullut, missä vaiheessa Emily oli ryöminyt hänen viereensä. Tyttö oli painanut päänsä vasten Noran olkapäätä, minkä olisi pitänyt vaikeuttaa kirjoittamista, mutta mikä ei sitä huomattavasti tehnyt.
”Voitko kuvitella?” tyttö kysyi hiljaa.
”Että palasin juuri keskeltä murhakenttää Japanista ja sitten saan tietää, että paras ystäväni ja tai-jotain-poikaystäväni ovat suudelleet joskus eivätkä ole vaivautuneet kertomaan siitä kenellekään?” Nora nauroi ilottomasti. ”Tiedän, että minulla on hyvä mielikuvitus, mutta edes minun mieleni ei ole noin kieroutunut.”
”Miten sinä otit sen?” Emily kysyi. Liki seitsemän vuoden jälkeenkin hänellä oli hieman vaikeuksia lukea tyttöä. Lily oli aina parempi siinä. Niinpä hän tyytyi vain kysymään. Nora kyllä kertoisi, jos tahtoisi.
Nora kohautti olkiaan ja painoi kirjoitukselleen pisteen niin raivokkaasti, että sulkakynä napsahti poikki.
”Miten tässä pitäisi ottaa se?” tyttö kysyi. ”Sirius saa tietysti tehdä, mitä lystää. Mutta lähinnä se, ettei Lily kertonut minulle. Tai sinulle. Tai kenellekään. Tällaisista asioista yksinkertaisesti vain kuuluu puhua.”
Emily nyökkäsi vakavana. Tyttö oli samaa mieltä. Lilyn olisi kuulunut kertoa heille. Se oli Lilyn velvollisuus heidän ystävänään.
”Mitä tehdään?” tyttö kysyi, ja Nora kohautti jälleen olkiaan.
”Tahtoisin tehdä jotain hyvin siriusmaista ja vaikka räjäyttää Kalkaroksen palasiksi. Mutta sitten kaikki mutkistuisi vielä enemmän, eikä tässä todellakaan kaivata enempää draamaa”, Nora mietti. ”Mennäänkö katsomaan Narnia-käytävää?”
”Narni – mitä?” Emily uteli kiinnostuneena, ja vasta silloin Nora muisti, ettei Emilyllä ollut aavistustakaan siitä, mikä Narnia-käytävä oli.
”Tule, minä näytän sinulle jotain kivaa”, tyttö päätti ja nousi ylös lattialta. Hän ojensi kätensä ystävälleen ja veti tämän ylös lattialta. Emily nousi uteliaana ja mupatti jotain liioista salaisuuksista seuratessaan Noraa ulos keittiöstä.

Sirius harppoi pitkin käytävää ja etsi luihuisia. Kalkaros olisi paras tähän tilanteeseen, mutta oikeastaan kuka tahansa luihuinen – edes ärsyttävä ihminen – kelpaisi. Sirius tahtoi vain purkaa mieltään johonkin muuhunkin kuin vain haarniskoihin, joiden tuhoutumisesta edes Voro ei ollut sillä hetkellä valittamassa. Hän oli lojunut hetken makuusalissa, muttei siellä voinut tuhota mitään kovin pahaan kuntoon, koska siellä piti kuitenkin elää seuraavat neljä kuukautta. Ja sitä paitsi Peter ja Remus olivat siellä mulkoilemassa häntä pahasti – ikään kuin se suudelma olisi ollut hänen vikansa. Lily oli syyllinen, eikä kukaan muu.
James taasen oli kadonnut jonnekin – tarvehuoneeseen tai Tylyahoon, koska poikaa ei näkynyt kelmien kartassa. Sirius veikkasi, ettei tulisi näkemään ystäväänsä päivän aikana. James ehkä saattoi ilmestyä maanantaina tunneille, mutta Sirius ei laskenut sen varaan. Hän tiesi, miten vihainen poika oli. Hän todella tiesi paremmin kuin kukaan muu, mitä tämä Jamesille merkitsi. Joskus monta vuotta sitten Sirius oli tehnyt pyhän kelmilupauksen. Hän oli luvannut, ettei koskaan missään tapauksessa koskisi Lilyyn. Hän ei ollut ihan tiennyt, mitä Lily Jamesille merkitsi, koska hän ei itse ollut koskaan kokenut mitään sellaista, mutta hän osasi kuvitella. Ja hän todellakin tiesi, mitä kelmilupaus merkitsi, koska hän oli ollut yksi niistä, jotka olivat kyseisen lupauksen säätäneet. Se oli pyhä, eikä sitä koskaan missään tapauksessa saanut rikkoa.
”… sellaisia mahdollisuuksia ei tule kovinkaan usein…”
”Loistavaa”, Sirius innostui äänen kuullessaan. Se ei ollut vain Kalkaros vaan myös joku tämän typeristä kavereista. Kaksikko tuli esiin kulman takaa odottamatta ja hämmästyi nähdessään Siriuksen odottamassa sauva pystyssä.
”Hei, Ruikuli”, Sirius tervehti irvistäen. Hän suunnitteli jo kiivaasti, mitä loitsua käyttäisi purkaakseen ulos pahaa oloaan. Ehkä paisekirousta tai lonkeroloitsua. Tai mikä vielä hauskempaa: molempien sekoitusta.
”Musta”, Kalkaros sylkäisi sanan suustaan. ”Sinua ei ole näkynyt pitkään aikaan. Onko friikki tyttöystäväsi pitänyt sinut ruodussa?”
”Hei!” Sirius älähti vihaisena. ”Hän ei ole tyttöystäväni.”
Kalkaros virnisti alentuvasti yrittäen esittää rohkeampaa kuin olikaan. Sirius näki pojan tapailevan taikasauvaansa kaikessa hiljaisuudessa. Samoin teki myös toinen poika, jonka nimeä Sirius ei vaivautunut muistamaan.
”Friikki yhtä kaikki. Ja tuskinpa edes jaksaa viihtyä seurassasi kovin pitkään”, Kalkaros irvisti. Sirius vetäisi oman taikasauvansa alas niin nopeasti, että siitä kuului vain suhahdus. Kalkaros tai toinen poika ei ehtinyt reagoida Siriuksen loitsuun mitenkään. Toinen poika kalahti maahan tainnutettuna.
”Pelottavaa”, Kalkaros tuhahti varmistaessaan otteensa taikasauvastaan. Sirius kohotti kulmiaan.
”Nyt tästä tuli henkilökohtaista”, poika ärähti toiselle. Kalkaros hymähti, muttei enää kuulostanut niin huolettomalta kuin aiemmin. Sirius tunsi kietoutunutta mielihyvää siitä, että Kalkarosta huoletti. Se tarkoitti, että hän oli selkeästi niskan päällä – luonnollisesti, tietysti.
”Mikä saa Mustan noin kihisemään?” Kalkaros ilkkui yhä. ”Tuliko friikki sittenkin järkiinsä ja jätti sinut? Vai tajusivatko limaiset kaverisi, ettet sittenkään ole muuta kuin verenpetturi?”
”Täällä ei ole muuta limaista kuin sinun hiuksesi”, Sirius murahti. ”Jotka muuten näyttävät erityisen kiiltäviltä tänään. Rasvasitko niitä kauemmin kuin tavallisesti?”
Kalkaros heitti vastaukseksi hänelle loitsun, jonka Sirius väisti niukasti. Hän oli liian keskittynyt keksimään sopivia adjektiiveja, jotka rimmaisivat liman kanssa ja sopivat tähän tapaukseen. Sima? Rima? Rima ei ainakaan sopinut, ellei hän aikonut hutkia Kalkarosta palasiksi. Mikä ei kyllä loppujen lopuksi ollutkaan niin huono idea.  
Sirius vastasi Kalkaroksen taikaan paisekirouksella, joka osui seinään, kun Kalkaros käänsi sen suunnan. Kalkaroksen puolelta lennähti jo toinen taika, jota Sirius ei ehtinyt tunnistaa suojautuessaan siltä. Sirius valmistautui kiroamaan Kalkaroksen pois tieltään, kun suunnitelma keskeytyi McGarmiwan toimesta.
”Mitä täällä tapahtuu?” naisen ääni oli pöyristynyt. Sirius jähmettyi paikoilleen kuin myös Kalkaros. Kumpikaan ei vastannut McGarmiwalle, koska kysymys oli tarkoitettu lähinnä retoriseksi.
”Missä herra Potter on?” McGarmiwa kysäisi. ”Eikö hän yleensä ole mukana tämänkaltaisissa tempauksissa?”
”Niin”, Kalkaros irvisti. ”Missä hännän kiillottajasi on?”
”Hiljaa, herra Kalkaros”, McGarmiwa käski virvoittaessaan pojan kaveria. Tainnutettu poika nousi hivenen pökertyneenä ylös ja säikähti aika tavalla nähdessään professori McGarmiwan edessään.
”Jälki-istuntoa teille kaikille yleisten järjestyssääntöjen rikkomisesta”, McGarmiwa niputti. ”Maanantaina vahtimestari Voron toimistossa. Hän keksinee teille jotain tekemistä. Nyt, kadotkaa paikalta ja antakaa tämän olla viimeinen kerta kuin näen tällaista.”
Kalkaros ja tämän ystävä katosivat käskyjen mukaisesti, mutta Sirius liikkui hitaammin.
”On varmasti liian paljon pyydetty jättämään luihuiset vihdoin rauhaan, herra Musta”, McGarmiwa sanoi jotenkin voipuneella äänellä.
”Erittäin”, Sirius myönsi kauniisti hymyillen. ”Mutta pidän huolta siitä, että tämä oli viimeinen kerta kuin näette mitään tapahtuvan.”

Emily pyöritteli itsekseen päätään kurkatessaan poikien makuusalin ovesta sisään. Hän ei vieläkään voinut uskoa sitä, mitä Nora oli hänelle näyttänyt ja kertonut. Narnia-käytävä ja Noran teoriat siitä vaikuttivat kaikki liian – liian sellaiselta, mitä vain Nora voisi keksiä. Nora oli kertonut hänelle olevansa varma, että Narnia-käytävän salakäytävästä löytäisi keskiyön kukan – kukan, jonka piti olla pelkkä legenda, yksi vanhojen tarujen joukossa. Uskomatonta, mutta oikeastaan se kävi järkeen, kun sitä alkoi tarkemmin ajatella. Tietystikään Emily ei ollut maininnut sitä Noralle. Tyttö oli jo muutenkin liian innoissaan ideastaan. Noran ainoa ongelma oli se, ettei hän saanut enää millään käytävän salaovea auki.
”Siinä on pakko olla jokin mekanismi, jota en vain tule ajatelleeksi”, Nora oli pohtinut. Emily oli jättänyt ystävänsä miettimään sitä ja lähtenyt itse etsimään Remusta.
”Em?” Remus kysyi sängyltään.
”Onko Sirius täällä?” Emily kuiskasi kysymyksen ja tarkkaili huonetta oven raosta.
”Ei, hän lähti etsimään Jamesia jostakin”, Remus sanoi ja irvisti. ”James on vähän niin kuin vihainen, jos sen lievästi ilmaisee.”
”En yhtään ihmettele”, Emily mutisi tullessaan sisälle. ”Sirius ja Lily. Kuka olisi arvannut?”
Remus kohautti olkiaan ja viittasi Emilyä istumaan sängylleen. Emily totteli kehotusta mielihyvin. He olivat hiljaa pitkän aikaa, ennen kuin Emily puhui.
”Minä olen loukkaantunut ihan vain periaatteesta, ja tietysti se menee ohi, kun olen saanut sulatella asiaa. Mutta luuletko, että James pystyy koskaan antamaan anteeksi Siriukselle?”
Remus ei vastannut heti, vaan pyöritteli tyynyään käsissään.
”En tiedä”, poika vastasi vihdoin. ”He ovat parhaita ystäviä, mutta se, mitä Sirius ja Lily tekivät… Varmasti se oli jollain tapaa ihan viatonta, mutta Sirius oli luvannut, ettei ikinä missään tapauksessa koskisi Lilyyn.” Remus lopetti lauseensa huokaisuun.
”Välillä tämä on tosi rankkaa”, Emily huomautti. ”Miksi heidän piti ylipäätään mennä lähentelemään toisiaan? Nora on ihan romuna, vaikkei näytäkään sitä, ja James on – jos vain mahdollista – vieläkin kamalammassa kunnossa.”
”Toivotteko tekin, että voitaisiin hypätä tämän kohdan yli siihen onnelliseen loppuun, jossa James kosii Lilyä ja Sirius tanssii muut kumoon häävalssin aikana?” Peter kysyi tullessaan ovesta sisään. Poika heittäytyi sängylleen makaamaan ja tuijotti kattoa vain saadakseen jotain tuijoteltavaa.
”Löysin juuri Jamesin kakkoskerroksen tyttöjen vessasta juttelemasta Myrtin kanssa. He puhuivat mansikoista ja apinoista”, Peter mutisi liki itsekseen. Emily ja Remus vilkaisivat toisiinsa. Lause olisi naurattanut joskus muulloin. Nyt se vain kertoi, miten sekaisin asiat olivat menneet.
”Kai tässä kaikkia rassaa eniten se, etteivät he kertoneet meille”, Remus mutisi enemmän Emilylle kuin Peterille. Peter oli kaksikosta kuitenkin se osapuoli, joka ymmärsi Jamesin ja Siriuksen sekä kelmivalat paremmin kuin Emily.
”Okei, James olisi silti vihainen Siriukselle, vaikka he olisivatkin kertoneet, mutta nyt hänestä tuntuu vain, että hänet olisi petetty”, Remus jatkoi.
”Totuus tulee aina ilmi”, Peter lisäsi.
”Siksi onkin aina paras puhua suoraan kuin salailla”, Remus nyökkäsi huokaisten. Miksi asiat onnistuivat aina solmiutumaan tällä tavoin tiukaksi vyyhdiksi, jota ei saanut auki kuin puukolla? Ja puukot eivät olleet turvallisia. Puukkojen kanssa olisi se vaara, että joku vahingoittuisi. Tai pahempi vielä: kuolisi.

Sirius oli pakottanut Lilyn tähän, vaikka luultavasti hän olisi tehnyt sen ihan ilman pakotustakin. Joku oli kertonut pojalle, että James lymyili Murjottavan Myrtin vessassa, ja Sirius oli kovin epäystävällisin sanoin lähettänyt hänet pojan perään.
”Selvitä koko juttu”, Sirius oli vannottanut jäisellä äänellä. Lily totteli. Hän tahtoi saada kaiken selväksi. Ja jos hän yllättäisi Jamesin vessasta ja selittäisi kaiken todella nopeasti, ehkä James ei ehtisi paeta paikalta. Pojan olisi pakko kuulla jotain, vaikkei ehkä sitä halunnutkaan. Ja jos Lily saisi edes pikkiriikkisen palan totuutta Jamesin mieleen, ehkä poika voisi joskus antaa anteeksi. Heille molemmille, sekä hänelle että Siriukselle.
Murjottavan Myrtin vessan ovi ei ollut kutsuva, mutta Lily ei jäänyt tuijottelemaan sitä pitkäksi aikaa. Hän työnsi oven auki ja astui sisään. James istui lattialla ja kuunteli Myrttiä, joka kertoili kummallista tarinaa jättiläiskalmarista. James kohotti kasvonsa kuullessaan tulijan ja nousi ylös nähdessään Lilyn.
”Kuuntele minua!” Lily pyysi, kun James alkoi esittää lähdön merkkejä.
”Entä jos en tahto?” poika kysyi jotenkin pilkallisella äänellä. ”Sinusta ja Siriuksesta on ollut varmaan hauskaa nauraa minun ja Noran kustannuksella tämä puoli vuotta. Nauttikaa nyt siitä, kun saatte vihdoin julkisesti olla pari.”
”Minä en koskisi Siriukseen pitkällä tikullakaan”, Lily parahti.
”Hassua, noin hänkin joskus sanoi sinusta”, James tuhahti ivallisesti. ”Pitkät tikut eivät ehkä ole teidän tyyliänne, mutta kielistä ei koskaan puhuttu mitään.”
Lily värähti ajatusta, mutta asettui paremmin oven eteen, kun James teki lähtöä.
”Pois edestä”, poika mutisi, mutta Lily pyöritteli päätään.
”En mene, ennen kuin suostut kuuntelemaan”, tyttö sanoi päättäväisesti. James näytti turhautuneelta ja kaiveli taskujaan. Poika kaivoi esille taikasauvansa, jolla osoitti Lilyä.
”Et voi olla tosissasi, James”, Lily voihkaisi.
”Minä teen sen, jos et väisty”, James uhkasi ja käveli ripein askelin lähemmäs. Lily väisti suosiolla, sillä ei tahtonut viettää enempää aikaa sairaalasiivessä. James repäisi oven auki ja kääntyi katsomaan Lilyä.
”Ja sitä paitsi se on Potter sinulle, Evans”, James sylkäisi lähtiessään.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 10, 2009, 11:48:44 kirjoittanut Delia »

Poissa Haltiamieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Photography
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 7.8.09
« Vastaus #181 : Elokuu 07, 2009, 17:49:35 »
Voi hevoskotka vieköön..! Tämä oli kyllä hienosti kirjoitettu, mutten pidä tästä luvusta sen takia, koska tässä James on niin *sensuroitua tekstiä*. Eli nätisti sanottuna idioottien idiootti. Miksei se kuuntele? Vaikka kyllä ymmärrän Jamesia ja muita tuosta paljastuksesta, varmasti aika järkyttävä uutinen, mutta kyllä minä ainakin yrittäisin kuunnella miten se oikein on tapahtunut.

Kuitenkin, tämä oli hienoa ja virheetöntä ja sujuvaa tekstiä, todellakin lukemisen ja Wordille kokoamisen arvoista. Mutta nyt harmittaa, kun niin monen vaikeuden jälkeen James ja Lily päätyivät yhteen ja nyt erosivat kiitos Alyssan (hänen se kertomansa on vielä hieman hämärän peitossa..) ja tuon suutelun paljastumisen johdosta. Liikutuin siitä, mikä on ihmeellistä..

James repäisi oven auki ja kääntyi katsomaan Lilyä.
”Ja sitä paitsi se on Potter sinulle, Evans”, James sylkäisi lähtiessään.

Tuo on todella hieno loppu tälle luvulle. En ole törmännyt tälläiseen aikaisemmin lukuisista kelmificceistä huolimatta, jossa James ilmoittaisi että he puhuisivat sukunimillä. Lily-parka. Onneksi Alyssa ei tullut tässä luvussa ilkkumaan Lilylle, olisin muuten varmaan avadakedavrattanut hänet mielessäni. Nyt sinä kuitenkin nostat odotuksiani, sillä vastoin synkältä näyttävää tulevaisuutta minä toivon onnellista loppua tällekin ficcille! Tapahtumia tosin on tulossa vielä paljon, kun kerran tässä oli 60. luku ja niitä tulee about 100 lukua, mikäli se aikoja sitten antamasi tieto pitää edelleen paikkansa...

Nyt olen kirjoittanut ihmeellisen pitkän kommentin sinulle, tämä on epätavallista minulta, mutta toistan vielä kerran, kiitos hienosta luvusta, odotan jatkoa ja toivon ettei se tulisi Pariisin -matkani aikana, koska toivoisin pääseväni lukemaan sen samantien kun se ilmestyy.
Haltiamieli kiittää ja virnistää surullisenkuuluisan virneensä, pahoittelen kommentin mahdollista sekavuutta.
If more of us valued food and cheer and song above hoarded gold, it would be a merrier world.

Poissa Trompi

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 7.8.09
« Vastaus #182 : Elokuu 07, 2009, 18:00:17 »
Joo, tota... Todellakin ihmissuhdesotkuja, kuten sanoit :). Tuntuu, että kaikki on vihaisia kaikille. Mutta mitä Alyssalle on tapahtunut? Onko joku kuolonsyöjä tappanut sen (jes! :) ), vai missä se on.? Sitä ei ollut tässä luvussa ollenkaan.. Korjatkaa, jos olen niin sokea, etten huomannut! Oliko se siis Alyssa, joka kertoi Jamesille sen siskosta? Ja mikä tämä siskojuttu oli? Ääh, kaikki on niin sekavaa....

Ja sitten. Lily ja James. Yhyyyyy.. Ne on mun lempparipari, ja nyt.. Haluaisin kanssa hypätä kaiken tän yli vain siihen onnelliseen loppuun. Mutta toi Jamesin viimeinen lause kertoi paremmin kuin mikään, että kuinka vihainen se on Lilylle. Ja oli kyllä kiva, että välillä niinkin päin, että James on Lilylle vihainen. Ja olihan se arvattavissa. Mutta silti..

Toivottavasti toi Keskiyön kukan salaisuus ratkeaa pian. Sitä on ollut tässä aika tasasesti, mutta en jaksa odottaa.. Enkä myöskään osaa yhtään arvata, mitä tuleman pitää, joten en siis yritäkään.

Ja, olen myös samaa mieltä siitä, että olet kehittynyt paljon kirjoittajana, niin kuin joku toinenkin tuolla kommentissaan sanoi, vaikken olekaan lukenut tätä putkeen. Ja hei, onnea ylioppilaskirjoituksiin, ja älä ota stressiä tästä, sillä itse ainakin voin lukea koko ficin uudestaan läpi, jos tiukka paikka tulee :). Itse asiassa olet nyt lisäillyt lukuja niin tiuhaan, että itsellänikin on ollut ollut vaikeuksia pysyä perässä, vaikka olenkin lomalla.

No, tätä tekstiä vain tuli, mutta joka tapauksessa kiitos taas kerran mahtavasta luvusta!
Asenne ratkaisee. Aina.

Poissa Kurnuttaja

  • Kukkakaali
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 7.8.09
« Vastaus #183 : Elokuu 07, 2009, 20:19:52 »
Luin kaks viimesintä lukua putkeen, mutta puhun nyt enemmän tosta viimesimmästä.
(On muuten vaarallista olla onnellisten loppujen rakastaja, mulle tuli tästäkin erittäin harmistunut olo.)

Miksi Siriuksen piti mennä möläyttämään asia siellä käytävässä? Nyt on kaikki sitten ihan pilalla ja solmussa.

Tuo loppu, yhyy! Lily, olisit taikonut sille jotkut köydet tai jotain, vanginnut sen vessakoppiin! Tai edes tapellut sen kanssa, Lily ja James on aika tasaverotisia taikomaan, sanoisin. Kyllä se Lily saattaisi voittaa.
Tuo kyllä harmittaa, että Lily on aika yksin, kun Nora (ymmärrettävistä syistä) ja Emily ovat vihaisia. Siriusta en taida niin sääliä, vaikka aika yksin hänkin on. Ja olen vihainen Jamesille.
(Vaan yksi asia auttaa mua kelmificeissä, kun Lilyllä ja Jamesilla menee huonosti: ne päätyy kuitenkin takas yhteen, ellei kirjoittaja tee rajuja muutoksia Pottermaailmaan).
Nytkään en siis kauheasti pelkää Lilyn ja Jamesin puolesta. Toivoa on vielä.

Kunpa tässä kävis niin, että Remus ja Peter uskoo Siriusta ja pojalla on taas jotain seuraa. Ja kunpa Emily menisi Lilyn tueksi. Sitten Nora ja James juonisi yhdessä kaikkea kostosuunnitelmia muun porukan yrittäessä selvittää tilannetta (ok, nyt repeen jo omille ajatuksilleni.)

Lainaus
Et huomaa Lilyä, vaikka hän on sinun tyttöystäväsi! Ja heräät Australiasta kahden homon välistä, etkä edes muista, mitä on tapahtunut!
Tuossa kohtaa aloin jo pelätä, että kohta James muistuttaa Neasta, Noran ollessa kuuloetäisyydellä. Se olisi kyllä täydellinen piste i:n päälle, kaikki niin pielessä kuin voi olla.

Sitten, Alyssa. Hmm, toivottavasti en ymmärtänyt tätä oikein? Tai, jos Jamesilla on joku sisko, niin Alyssa se ei ainakaan voi olla (en kyllä usko siihen). Tuota, mä oon jo vähän sekasin tän asian kanssa. Mitä se Alyssa on sanonut Jamesille?

Näin pienenä offina(?), niin ei sillä TTOYAMilla mikään kiire ole, mulla on aikaa. Sama koskee KK:ta.

Jään kuitenkin odottamaan jatkoa :)

Muoks. (Koskaan ei muista kaikkea kerralla), luvun 59 alun Tessa ja Adrian kohtaus oli kyllä ihana. Nyt pitää vain odotella sitä päivää, kun ne palaa yhteen.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 07, 2009, 20:30:09 kirjoittanut Kurnuttaja »

erikka

  • Ankeuttaja
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 7.8.09
« Vastaus #184 : Elokuu 08, 2009, 16:24:34 »
James ei sitten ottanutkaan tota juttua kauheen kevyesti. Sirius oli kohtuuton kun syytti Lilyä kikesta :( Aika ärsyttäviä noi kaikki kun kukaan ei edes kuuntele Siriusta eikä Lilyä, tekis mieli hypätä tarinaan potkimaan järkeä niitten päähän. Mustakin olisi kyllä ollut kiinnostavaa seurata mitä tapahtuu jos Lily ei olisi suostunut väistymään siitä vessan oviaukosta. Olisin ilahtunu jos James ois todella kironnut Lilyn (HUOM! ei mitään Lilyä vastaan, oikeesti), mutta ehkä draama ois sillon menny jo vähän yli (spekulointia: Lily sanoo: "En voi ikinä antaa Jamesille anteeksi tätä!" ja nyyh nyyh) ja sitten taas vaihteeksi Jamesilla ois morkkis :D

Kaikkien mahdollisten kuolonsyöjähyökkäysten ohella ne onnistuu tehdä yhdestä pususta kipeen numeron :D Kiinnostavaa nähdä miten selvität tän vyyhdin :D

Olisiko Alyssa sitten tosiaan Jamesin sisko (ainakin olettaisin, että sitä tuo Jamesin toteamus meinaa), mutta voisihan Alyssa vain luulla olevansa tai huijata tms. Ehkä se on ihan täysi psykopaatti :))

Hyvää tekstiä taas kerran, tässähän nyt lähinnä puitiin tuota suukko-ongelmaa, mutta ehkä seuraava on sitten taas vähän monipuolisempi (voitonriemusta Alyssaa en kyllä kestä XD) Mutta kiitos taas luvusta! :)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 08, 2009, 16:33:56 kirjoittanut rullaluistin »

Poissa Bolina May

  • Captain Gale
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Valitseeko tie kulkijansa vai kulkija tiensä?
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 7.8.09
« Vastaus #185 : Elokuu 09, 2009, 13:10:35 »
Ärrr.... Turhauttaa, turhauttaa, turhauttaa... Alyssan kyllä tajuan, mitä muutakaan siltä voi odottaa? James.. no, tajuan hänetkin. ja Siriuksen reaktio on ihan oletettava; tottakai hän on vihainen siitä, ettei kukaan kuuntele ja syyttää Lilyä ihan aiheesta - hänen takiaan tuohon tilanteeseen päädyttiin, mutta ne muut... Remus, Peter, Nora ja Emily halooo!!!! kuvittelisi heidän tuntevan ystävänsä sen verran hyvin, että tajuaisivat ettei Lily tai Sirius kumpikaan tekisi mitään tuollaista ilman kunnollista syytä!
Ja Lily, voi hyvänen aika, eikö hän voisi yrittää vähän kovemmin saadakseen jamesin kuuntelemaan?!?! Kyllä sillä räiskyvällä punapäisellä luonteella nyt yhden henkilön saa kuuntelemaan vaikka sitten pitäisi kaksintaistella. Olen oikeasti aika pettynyt siihen miten helposti hän luovuttaa. Tai no, ei nyt sentään luovuta, mutta turhan kiltisti hän väistyi kun James vähän uhkaili. Se ovi olisi pitänyt lukita! Odotin sitä melkein automaattisesti ja järkytyin kun sitä ei oltu lukittukaan

Onneksi Lily sentään pisti merkille Jamesin sanat siskosta. Hetken ehdin jo pelätä, että se taas jäisi arvoitkseksi, jonka ainoastaan lukijat huomaisivat ja jonka takia puolet menettäisi yöunensa...
Jotenkin en usko, että Alyssa olisi tuo sisko. Hän on selvästi tiennyt siitä jo ikuisuuden, ja samaan aikaan ajatellut, että nyt hänellä on tilaisuus saada James itselleen. Miksi näin, jos he kaksi olisivat sisaruksia? Vai eikö hän piiritäkään Jamesia siinä mielessä?
Hämmentävää on Jamesin käytös Australiassa. Miten sisko liittyy Lilyyn? Ei hän ennen Australiaa muutenkaan rähissyt kenellekään - käyttäytyi vain kylmästi ja välinpitämättömästi Lilyä kohtaan. Heti kun tyttö poistui näköpiiristä James jätti sisko-ajatuksensa rauhaan (tai ei ainakaan murehtinut niitä suuremmin). Liittyikö mielitilan vaihdos Lilyyn lainkaan? Jos hän Australiassa pääsi pois Tylypahkasta ja "lomailemaan" ja välttikö hän tyttöä koska ei halunnut puhua tilanteesta ja tiesi tytön alkavan udella? Siriuksen olisi pitänyt puhua siitä kun he olivat kahdestaan... James oli kyllä huolissaan Lilystä kun he palasivat Japanista vaikka ei mitään puhunutkaan, että en sitten tiedä...

Ja James todella sai tietää suudelmasta vasta heidän palattuaan... Hyvä Sirius! *erittäin sarkastinen äänensävy* Fiksua mennä puhelemaan siitä keskellä yleistä käytävää - etenkin kun on vaarana, että joku voi kuulla. Tällä kertaa ikävästi James.


Areena on meidän ja me täytetään se kommenteilla ja arvailuilla liittyen siihen sotkuun jonka sä olet meille aihettanu ;DD Niin, ainahan on pakko sanoa jotain, vaikka ei kannattaiskaan ennen kuin tietää mistä puhuu... mitä voi sanoa? ollaan parantumattomia :D "Paluu sukunimiin" ihan otsikkona on enemmän kuin vain mielenkiintoinen. Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen James salaperäisen systerinsä kera, mutta jos se vaikka voisi tarkoittaa jotakuta/ joitakuita muitakin..?

Vaistoin muiden toiveita, minä en halua kuulla Alyssasta yhtään. Pitäköön nyt matalaa profiilia kunnes Lily ja James ja Sirius ovat saaneet sotkunsa selväksi. Jos hän nyt tulee kiehnäämään Jamesissa ja "lohduttelemaan" ja ties mitä, en varmaan voi estää itseäni avadaamasta häntä... Dinasta ja Roxystä ja Romeosta ja Gabbysta ja Adrian/Tessasta ja Jamesin mummista olisi kiva kuulla taas. Ja Romeon isästä ja siitä katalasta murhasuunnitelmasta :D Tähän ficciin liittyy niin monta sivujuonta, että ihan päätä huimaa. Mua se ei haittaa - päin vastoin, rakastan niitä - mutta kun kaikesta ei ehdi tulemaan tasapuolisesti (mikä yllätys) :D

Jostain syystä en ihmettelisi lainkaan vaikka Tessa tunkisi nenänsä tuohon kelmisotkuun aka Lilyn ja Siriuksen suudelma ;D

Narnia käytävä, Keskiyön kukka.. myönnän olevani pettynyt jos arvoitus ratkeaa sillä, että sen yhden kohdan saa auki. Pakkohan siinä on olla muitakin esteitä. Ja edelleen kannatan aikoja täysikuu, uusikuu, kuunpimennys, auringonpimennys, uusivuosi, keskitalven seisaus ja keskikesän seisaus. Se salaperäinen asuttu huone (jossa oletukseni mukaan asuu se Romeon ja Roxyn isä) ja Romeon murhasuunnitelma... no, jos Romeo ei murhaa isäänsä, eikä Alyssaa, vaihtoehtoni mitätöityvät ja pitää lukea koko ficci uudelleen, että keksin uuden uhrin :D Adrian/Tessa ja professori Potter ja Gabrielle salaperäisen veljensä kera -suhdesotku vaikuttaa vieläkin turhan aukinaiselta. Jotain puuttuu, eikä Gabby edes tiedä koko asiasta! Lisäksi Emilyn isä -juttukaan ei tunnu valmiilta..

ääh... liikaa kysymyksiä ja aukkoja, että ymmärtäisin tätä palapeliä... enkä edes tiedä tunnenko kaikkia puuttuvia palasia :DDD okei, etköhän sä Delia valaise meitä aikanaan :D Mutta jos nyt jotain voisit vastata tohon epämääräiseen puolikysymyspohdintasotkuun joka pyörii mun päässä *toiveikas hymy*

Onnea ylppäreihin, älä kiusaa itteäs sillä että täällä on vaan kymmeniä ihmisiä jotka odottaa uutta lukua :D ei mitään paineita :D Meidän on varmaan ihan oman mielenterveytemme takia luettava kaikki luvut uusiksi että saadaan pää täyteen omaa koontilukua ja mahdollisesti jotakin ratkaistuksi - puhumattakaan uusista epäilyistä :D
Kiitos <3

 //hmm... olenkohan ikinä kirjoittanu näin pitkää kommenttia? varmaan ainakin kolmen parhaan joukkoon menee...
I really need to know is there a place to me

nightingale -> Bolina May

Poissa Shirlene

  • Introvertti 110%
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 7.8.09
« Vastaus #186 : Elokuu 10, 2009, 10:15:44 »
Luku oli kyllä melko ykspuolinen ja oikeastaan vähän tylsäkin lukuunottamatta ensimmäistä ja viimeistä kappaletta. Tai siis, kun koko ajan vain kaikki sanoivat miten suuttuneita ja loukkaantuneita he ovat Siriukselle ja Lilylle, niin alkoi välillä jo maistua vähän puulta. Luvussa ei oikein tapahtunut mitään, vaan kaikki miettivät vain koko ajan tuota Lilyn ja Sirren taannoista pusua. Ja lisäksi kaikkien reaktiot oli niin ennalta-arvattavat. Ehdottomasti olisi tarvittu Alyssa tähän lukuun sekoittamaan pakkaa vielä rajummin :)
Jamesin puolella olen ehdottomasti sillä tavoin siis, että ymmärrän hyvin hänen reaktionsa, toivottavasti hän kostaisi oikein oikein mehukkaasti! ^^ (vaikka se Lilyn ja Sirin suukko ei merkinnytkän mitään ja tehtiinkin olosuhteiden pakosta, mutta silti.) Ihanaa että Lilyn ja Jamesin osat on välillä vaihtuneet toisinpäin ja James saa sanoa nuo legendaariset "se on sinulle vain Potter"-sanat. Luvun loppu oli kyllä herkullinen eikä minua haitannut vaikkei James kironnutkaan Lilyä. Tuohon saatiin ihan tarpeeksi sitä säpinää jo siinä, että James uhkasi Lilyä. Ajatus on tärkein (:D) ja minusta ainakaan ei olisi ollut ainakaan tässä kovin uskottavaa jos James tosiaan olisi tehnyt jotain. Muuten olisi ollut kiva lukea niitä Jamesinkin mietteitä tässä luvussa, koska häntä ja Noraahan asia eniten koski. (Enemmän kuin Remusta ja kumppaneita.) Mutta ehkä seuraavassa luvussa sitten.. Toivottavasti olisi kunnon drrraamaa tiedossa! :)

Minuakin häiritsi hieman, että tuo Jamesin ilmoitus siskosta jäi niin vähälle huomiolle. Olihan tuo riita jo aika iso juttu ja saattoi vähän sekoittaa päitä, mutta toisaalta tuo Jamesin ilmoitus oli jo niin suuri että olisi etenkin Siriuksen vähän miettineen asiaa. Se sisko-asia tuntuu kyllä oudolta. On jotenkin vaikeaa kuvitella ja jos, kuten joku muu kommentoija taisi sanoa,  jos se sisko olisi Alyssa! Neinei, Alyssa on pahispahispahis eikä sitä saa muuttaa mikään! :> (eikä se sitäpaitsi sopis Jamesin siskoksi mitenkään.) Tyttö on niin mehukas juonitar, että sen tarkoitusperät ei voi olla mitenkään hyviä.

Tässä luvussa teksti ei kulkenut niin hyvin kuin joskus. Lyhyitä virkkeitä oli aika paljon ja varsinkin kun niitä oli paljon peräkkäin, lukeminen ei ollut niin sujuvaa kuin se olisi voinut olla tai yleensä sinun tekstisi nykyisin on ollut :)
Luku oli kokonaisuudessaan melko vaisuhko, kun aiheenakin oli noin dramaattinen juttu. Tuo viimeinen kappale kyllä säväytti ihan kivasti mutta luvusta olisi voinut saada enemänkin irti.
Kommentistani tuli nyt melko tynkä, mutta siinä nyt oli kaikki mitä minulla oli sanottavana. (Olen muuten luvannut itselleni että aion kommentoida ainakin joka toiseen lukuun, koska sinä olet antanut minulle niin paljon tässä ficissä. Niin minunkin pitää antaa jotain, vaikka vain näitä kommentteja. :)

/ Kiitos noista Roxyn ja muiden kuvista. (Gabriellen linkki ei tosin toiminut, mutta sain hänestä jo aika hyvän kuvan.) Olen samaa mieltä, Noraa ei voi löytää tästä maailmasta! Knightleyn hiukset tuossa kuvassa on kyllä melko noramaiset (väriä lukuunottamatta) ja ilmekin oli sopiva, mutta muuten minun kuvani norasta on erilainen (Tuokaan kuva ei vastaa täysin Nora-kuvaani, jos hiukset vain olisivat sähkönsiniset/liilat ja ne olisivat hiukkasen pidemmät niin tässä olisi lähes minun Norani ^^
Sano vaikka hep tai jotain, jos sua kiinnostaisi nähdä muitakin hahmoja minun silmin :>)

Niin, ja onnea minunkin osaltani noihin yo-kirjoituksiin!
"A reader lives a thousand lives before he dies. The man who never reads lives only one."

Poissa Sofia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosVine12
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 7.8.09
« Vastaus #187 : Elokuu 10, 2009, 15:26:26 »
Sinähän olet laittanut tuulemaan! :) Täällä on kolme uutta lukua, enkä ole kommentoinut ollenkaan! :o

Olipas siinä Japanin matkassa taistelua kerrakseen! Sitä mä en ole kylläkään vielä ymmärtänyt, että miksi se taistelu käytiin. Onko oikea Yosumi olemassa?? Hurjaa. :D Ja miten se liittyy tähän? Johonkin logrimin (mikä on muuten aivan mielettömän kekseliäs ja hieno nimi taikajuomalle! ;D) valmistusohjeeseen? Sen täytyy olla arvokas, kun Voldemort havittelee sitä. :) Mitenhän muiden Lilyn ja Noran tuttujen kävi? Missä André ja Félix ovat tällä hetkellä? Zara-parka kuoli. :(

Voi Nora-parkaa, että hiusten pitikin ruveta muuttamaan väriään juuri keskellä taistelua (punainen hiusten väri oli ihana juttu! Se kun sattuu olemaan lempivärini ja Norakin näyttää pitävän siitä :)). :( No, onneksi ne pääsi sieltä Tylypahkaan hengissä! Norasta tuli ilmi taas uusi tiedonmurunen, kun Noran olisi pitänyt hypätä ja Nora ei voinut tehdä sitä. Toisaalta en minäkään uskaltaisi hypätä tyhjän päälle, vaikka ilmassa voisikin ilmiintyä eikä tarvitsisi pudota maahan, vaikka en yhtään pelkää korkeita paikkoja. Se olisi hirveän pelottavaa. Mutta onhan sillä tietenkin tekemistä myös korkean paikan kammollakin. :)

Sirius oli tosi söpö, kun lohdutti Noraa ja antoi sen itkeä. <3 :) James taas oli ihan omituinen Lilylle. Ja miten se liittyy siihen, että Jamesillä on sisko? Olen nyt vähän pihalla asiasta. Ellei Lily ole Jamesille sisko (villi arvaus: olisikohan se sisko Alyssa, koska Alyssa siitä kertoikin? Tosin Alyssahan oli mustasukkainen Jamesista, eihän se niin voi olla! :D), jota epäilen, niin ei James ole voinut niin sekaisin mennä, ettei voi pussailla Lilyn kanssa nyt, kun ne ovat jopa julkisesti yhdessä! :) Ja se Jamesin suuttuminen siitä suukosta oli kyllä niin jamesmaista. Voin hyvin kuvitella, miksi James suuttui niin kauheasti Siriukselle. Se ainakin todistaa, että poika välittää Lilystä edelleen. :) Tosin juuri nyt sen ei olisi pitänyt tapahtua, koska ne julistivat juuri suhteensa julki. Jamesin pitäisi antaa Siriuksen ja Lilyn selittää asia, niin sillä siitä päästäisiin. Ja nyt ollaan taas sukunimi-tasolla. Surullista. :(

Adrianista ja Tessasta sitten sen verran, että tahdon lisää tätä paritusta! Ja kun lapsikin on todennäköisesti Adrianin, niin toivon, että Adrian tajuaisi vihdoin ja viimein ettei Tessa ole pettänyt sitä. Mutta, kaikki ajallaan. :) Tätä paria vain on niin vähän esillä. (Seuraan muuten myös TTOYAMia suurella mielenkkiinnolla ;))

Tässä oli nyt paljon arvailuja ja kummastuksen aiheita, mutta eiköhän ne selviä ajan kanssa. :) Juoni on edelleen kerrassaan loistava, enkä ole ollenkaan tyytymätön näihin viimeisiin lukuihin, niin kuin sinä olet. :) Älä kuitenkaan ota turhia paineita lukujen tekemisessä, vaan kirjoita lukuja omassa tahdissasi. :) Onnea kirjoituksiin!
You can be a sweet dream or a beautiful nightmare. ♥

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 7.8.09
« Vastaus #188 : Elokuu 10, 2009, 23:48:19 »
A/N: Heipsu, täällä taas kiitos virkistävän työviikonlopun, ihanan suklaa-vaniljashampooni, Placebon, Green Dayn sekä teidän kommenttien.

mamohh: Kiitoksia! Mukava kuulla, että joku tykkää, vaikka itse tahtoisin deletoida koko luvun (mietinkin eilen, miksen sitä tehnyt ja kirjoittanut vain uusiksi koko roskaa).
Haltiamieli: Kiitos :) Tykkäsin itsekin siitä, että James pääsi sanomaan nuo sanat Lilylle. Se poika on saanut kestää niin paljon Lilyn taholta, että oli ihan oikein, että asiat keikahtivat toistepäin. Näillä näkymin 100 lukua on tulossa, ja ihan uusimpien laskujeni mukaan taitaapi mennä hiukkasen ylikin. Laskiskelin, että tätä tahtia KK olisi valmis vuoden kuluessa, mutta yritän hieman tsempata ja kiriä tämän loppuun ensi kevään aikana :D
Trompi: Kiitos. Tahtoisin itsekin hypätä siihen ihanaaihanaaihanaa -vaiheeseen, mutta toisaalta taas pelkään sitä ihan hirveästi, koska en osaa kirjoittaaa ihanaaihanaaihanaa. Pelkään aina, että kaikesta tulee liian imelää ja karamellisoitunutta, kuten Nora sanoisi. KK:n nimikko arvoitus saattaapi olla lähempänä kuin arvaattekaan :D Pakkohan sen on tästä pikku hiljaa ratketa, kun ficciä on takana 60 lukua (huisia!). Ai niin, ja Alyssa astelee esiin tässä luvussa, ei sitä mihinkään ole heivattu :D
Kurnuttaja: Kiitos. KK:n kanssa onkin vähän sitä ongelmaa, että minulla on halu saada tämä loppumaan! Toisaalta en tahtoisi sitä, mutta on käsittämättömän raskasta elää joka päivä KK jossain alitajunnassa huutelemassa (hahmoni osaavat olla äänekkäitä, kun sille päälle sattuvat). Toisaalta rakastan tätä ihan sairaasti, koska tämä nyt vain sattuu olemaan jotain, mitä itse asiassa olen saanut aikaan ja olen siitä ylpeä, mutta toisaalta vihaan tätä :D
Cirael: Kiitos! Jos te saisitte päättää sairaalasiivessä olisi ihan kiitettävästi porukkaa jo tähän mennessä: Laura, Alyssa, Lilykin nyt :D Olenko ilkeä, kun pidän suurimman osan hahmoistani poissa sieltä? ;D
rullaluistin: Kiitos. Joo, saahan ne aika suurta draamaa pikku asiasta, kun on suurempiakin juttuja mietittävänä, mutta perustelen asiaa sillä, että niillä on kaikilla (Jamesilla varsinkin) tunteet aika pinnassa kaiken tapahtuneen jälkeen, joten iso-pikku draama on ihan sallittavaa :D Seuraava luku on tosiaan monipuolisempi, mutta yhtä kaikki sekava ja monimutkainen ja l-y-h-y-t.
nightingale: Kiitus!:) Palapelinhän minä olen tähän rakentanut ja toivon vain, etten hukkaa tärkeitä palasia. Aika ymmärrettävää tämä on omasta mielestäni (koska tunnen kaikki tuntemattomat muuttujat :D), ja toivon, että tekin tulette jossain vaiheessa ymmärtämään kaiken. Sitä ennen: rakastan teorioitanne ja mietteitänne. Niissä on polkuja, joita en ole itse välillä ajatellutkaan, koska oma tarina vie niin suoraan yhtä polkua pitkin :) Koko juttua vain monimutkaistaakseni (mikä sana!) paloja tulee koko ajan lisää, ja välillä niitä on ihan tuskaista survoa sopimaan joukkoon (onneksi lähettyvilläni on maailman ihanin sisko, joka heittää sopivassa kohdassa sopivan lauseen, ja kaikki naksahtaa kohdalleen <3 ).
Alyssa tulee - ehkä ikäväksesi -takaisin tässä luvussa, samoin sotkusta löytyy Amalia ja - hmm, sanoisinko vaikka että muutama muukin henkilö :)
Sari: Kiitos. Luulisin, että lähinnä Emmy on loukkaantunut siitä, että Lily ja Sirius eivät kertoneet asioista hänelle, mikä pätee myöskin Remuksen ja Peterin kanssa. Näin olettaisin tulkittuani hahmoja :D
Shirlene: Kiitusta! Kuten sanoin, en itsekään pitänyt luvusta (mutta siihen nyt ei tosin paljon tarvitakaan). Korjailin Gabby-linkkiä hieman, sen pitäisi toimia nyt (ainakin itselläni toimii). Olisi muuten ihan kiinnostavaa nähdä hahmoja teidän silmin. Yksärini on aina auki kuville :)
Eara: Kiitos :)
Titta: Kiitos. André ja Félix ovat kunnossa Ranskassa, minkä piti ilmetä luvusta 59, mutta minkä jouduin sieltä poistamaan erinäisistä syistä :) A/T:tä on luvassa tulevaisuudessa, sen takaan. Missä yhteydessä, siitä en puhu mitään ja myöskään lopputuloksesta en hiisku :D

Okei, sitten siihen lukuun. Jatkan sarjaa: lyhyet, monimutkaiset, sekavat ja surkeat! Tämä on muuten myös niitä ollaan-kaikkien-pään-sisällä-vähän-aikaa-eikä-selitetä-mitään-kunnolla -luku :) Sen lisäksi, että tämä on kaikkea edellä mainittua, tässä on eräs tapahtuma, jonka takia en pidä tästä ollenkaan. Olisin tahtonut antaa eräälle hahmolle paljonpaljonpaljon enemmän ja olen syvästi pahoillani siitä, että se jäi tällaiseksi :'(
Mutta tämä on tässä, ja tila on vapaa teidän ajatuksillenne.
- Delia

61. luku – Hengitys
25.2.1978

Alyssa oli nauttinut päivästään. Hän oli lintsannut iltapäivätunneiltaan, koska oli tahtonut kirjoittaa rauhassa kirjeitään. Hänellä oli niin paljon päivitettävää. Koko viime viikko oli mennyt ruotsalaisten kanssa seurustellessa, joten aikaa kirjoittamiseen ei ollut jäänyt paljoa. Hän ei ollut kirjoittanut takaisin Vivienille ja Sofialla pieneen ikuisuuteen.
Teitä kaikkia on ikävä, mutta viimeistään kesällä nähdään, hän oli juuri kirjoittanut Sofian kirjeeseen ja raapustanut sydämen lauseen perään.
Vivienin ja Sofian lisäksi hän oli raapustanut lyhyesti Ericalle, joka oli yhdessä Natalian kanssa palannut takaisin Ruotsiin muutama päivä sitten. Erica oli vannottanut häntä kirjoittamaan, ja Alyssa oli luvannut sen tehdä. Henkilökohtaisesti hän ei ollut pitänyt Ericasta kovin paljon. Tyttö oli ollut hivenen liian ripustautuvainen, mutta sitä ei tietenkään sopinut tälle näyttää. Alyssa oli vain hymyillyt ja ollut salaa mielissään omista näyttelijänlahjoistaan. Erica tuskin huomasi mitään outoa hänen käytöksessään eikä sen puolen kukaan muukaan. Ja ulkokuorihan oli aina tärkeintä. Mitä väliä sillä oli, mitä sisällään tunsi? Kunhan ulkokuori oli kunnossa, muutkin asiat luonnistuisivat.
Lisäksi hän oli kirjoittanut pitkän kirjeen vanhemmilleen. Äiti oli kysynyt, miten asiat kulkivat Jamesin kanssa. Alyssasta oli ollut ihanaa kirjoittaa asioiden olevan loistavasti.
Hän on kirjoittanut vanhemmilleen, enkä tiedä, onko hän saanut heiltä vielä vastausta. Mutta tiedän, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin ja hänkin tajuaa asian oikean laidan, Alyssa oli kirjoittanut. James ei ollut puhunut siitä kaikesta hänelle kovinkaan paljon, yleensä he juttelivat vain yleismaailmallisista asioista, mutta Alyssa tiesi, että poika alkoi hyväksyä asian. Ja miksipä ei olisikaan hyväksynyt? Hän oli ehkä täydellisin pikkusisko koko maailmassa. Ja James oli ehdottomasti täydellisin isoveli. Alyssa hymyili autuaasti. Hän oli aina tahtonut isoveljen itselleen. Pienenä hän oli suuttunut äidilleen verisesti, kun äiti oli kertonut, että se oli mahdotonta. Mahdoton, ei kuulunut Alyssan sanavarastoon. Hän oli hemmoteltu, hän oli aina saanut sen, mitä halusi. Ja sitten äiti oli mennyt sanomaan, ettei isoveli ollut millään tapaa mahdollinen.
Pari vuotta sitten heillä oli äidin kanssa ollut massiivinen riita asiasta, ja Alyssa oli vannonut vihaavansa äitiään ainiaan. Kun äiti oli sitten lopulta suostunut kertomaan rehellisesti menneisyydestään, Alyssa oli ilahtunut ikihyviksi ja pakottanut perheensä muuttamaan. Jos hänellä oli veli Englannissa, hän ei tasan jäisi Ruotsiin kitumaan vaan tahtoisi takaisin synnyinmaahansa. Äiti oli käskenyt häntä olemaan varovainen, etenemään harkitusti. Ja niin hän olikin tehnyt. Hän oli tutustunut Jamesiin ennen kuin edes ajatteli paljastavansa asian todellisen laidan. Hän oli ihastunut veljeensä ikihyviksi. Mutta hänen suunnitelmiinsa ei ollut kuulunut veljen tyttöystävät. Lily oli ollut piikki lihassa niin kauan, kun James oli tyttöä katsellut. Sillä Alyssa tahtoi olla ainoa tyttö veljensä elämässä. Hän oli ollut kateellinen Emilyllekin, mutta Emily oli sukua, joten tytön vielä jotenkin kesti. Mutta Lily oli sietämätön.
Kun hän oli paljastanut asian Jamesille, poika oli luonnollisesti mennyt hieman tolaltaan. No, kukapa ei olisi siinä tilanteessa: kuultuaan isänsä pettäneen äitiään monta vuotta sitten. Alyssa oli kärttänyt koko tarinan äidiltään heti, kun oli päässyt juonesta kiinni. Sara oli monta vuotta sitten tavannut Ralph Potterin jossain Potterien sukujuhlatapaamisessa. Ralph oli tuore isä ja ollut kovin masentunut äidin mukaan. Elämä pienen lapsen kanssa ei ollut kuulemma ollut ollenkaan sitä, mitä Ralph oli odottanut. Äiti oli sensuroinut asiasta liian paljon, mutta Alyssa oli ymmärtänyt, että ilta oli sisältänyt paljon tuliviskiä ja lopulta intohimoisen yön yhdessä. Kun hän oli syntynyt, äiti oli jo tavannut Williamin ja kaksikko oli muuttanut yhdessä Ruotsiin aloittamaan uutta elämäänsä. Ja satu loppui siihen vain alkaakseen uudestaan Alyssan kasvettua vanhemmaksi.
Alyssa ei olisi voinut olla onnellisempi. Nyt hänellä vihdoin oli kaikki se, mitä hän oli hakenut koko elämänsä. Hänen elämänsä oli täydellistä: tanssimista ruusuilla ilman piikkejä. Hänen onneaan häiritsi tällä hetkellä vain se, ettei hän voinut olla Jamesin kanssa, kun poika niin selvästi kaipasi seuraa. James oli ollut eksyksissä pari viimeistä päivää aina siitä saakka, kun oli riidellyt Siriuksen kanssa. Alyssa oli yrittänyt olla Jamesin tukena, mutta tosi asia oli, että hänen koulunkäyntinsä oli rapakunnossa. Monet opettajat olivat uhkailleet häntä tuntuvilla rangaistuksilla, jos hän ei ryhdistyisi. Niinpä Alyssa oli viettänyt illan lukien läksyjään kirjeiden kirjoittamisen jälkeen. Tai oikeammin hän oli kopioinut muiden tekemiä läksyjä ja tehnyt niihin muutamia omia korjauksiaan voidakseen esittää ne ominaan opettajille. Niin Alyssa toimi; se oli hänen tyylinsä.

Hän on vain vihainen sinulle, hän on vain vihainen sinulle, hän on vain vihainen sinulle. Lily ei osannut sanoa itselleen muuta tuijottaessaan ilmeettömin silmin sänkyä, jossa Nora tuhisi uneliaasti. Siihen ajatukseen hän oli nukahtanut jo parina iltana aiemminkin. Se ei ollut häävi ajatus, mutta lohdullisempi kuin totuuden ajattelu. Se, että James oli jättänyt hänet viikon seurustelun jälkeen. Ja se korvensi Lilyä ihan liikaa. Ei hän olisi saanut tuntea näin voimakkaasti. Hän oli antanut itsensä ihastua Jamesiin, se oli ollut ensimmäinen virhe. Toinen virhe oli tietysti mennä suutelemaan Siriusta. Ja kolmas virhe oli ehdottomasti se, että hän oli antanut tunteilleen luvan kasvaa. Hän oli ehdottomasti alkanut miettiä Jamesia ihan vakavissaan ennen kaikkea tätä sähläystä.
Nora käänsi kylkeään ja mutisi unissaan jotain tomaattisosepurkeista. Lily huokaisi itsekseen. Nora ei ollut puhunut hänelle lauantaisen paljastuksen jälkeen. Tyttö oli liikkunut tiiviisti joko Emilyn tai Gabriellen ja tämän korpinkynsikavereiden kanssa. Nora ei osoittanut mitään anteeksiantamisen merkkejä niin hänelle kuin Siriuksellekaan. Emily sitä vastoin oli jopa hymyillyt hänelle tänään ja puhunut melkein normaalilla äänensävyllään. James taas ei suostunut olemaan viittä metriä lähempänä Lilyä. Poika liikkui aina Alyssan seurassa silloin, kun Lily poikaa näki.
Sirius oli ollut viime päivinä vähintään yhtä yksinäinen kuin Lilykin. Poika oli ottanut tavakseen mulkoilla Lilyn suuntaan aina silloin, kun tyttö oli näkyvissä. Muulloin Sirius liikkui yksin tai yritti selittää tekoaan Remukselle ja Peterille. James ei suostunut olemaan missään tekemisissä Siriuksen kanssa, eikä Sirius edes yrittänyt lähestyä poikaa.
”Hän kiroaisi minut kuolleeksi”, Lily oli kuullut Siriuksen urahtavan Emilylle, joka oli ollut koko porukasta ensimmäinen osoittamaan ystävyyden merkkejä. Lily oli niin arvellutkin, sillä pitkävihaisuus ei kuulunut Emilyn luonteeseen. Sitä paitsi Emilyllä oli kaikkein vähiten aihetta olla vihainen. Noran ja Jamesin tietysti ymmärsi, mutta muut olivat lähinnä vain pienesti loukkaantuneita siitä, ettei heille ollut kerrottu niin tärkeitä asioita.
Lilyn ajatukset palasivat takaisin Jamesiin. James oli kutsunut häntä Evansiksi ensimmäistä kertaa hirvittävän pitkään aikaan. Lilyn kulmat kurtistuivat hänen yrittäessä miettiä, koska James oli viimeksi kutsunut häntä sukunimeltä. Hänelle ei ihan heti tullut mieleen ajankohtaa. Lily sulki silmänsä. Miksi näin piti käydä? Miksei elämä voinut olla kepeää ja mukavaa ja täydellisen mutkatonta? Ja miksi ihmeessä hänen itsensä piti olla näin hidas ihminen? Häneltä oli kestänyt kuusi vuotta tajuta, miten mukava ihminen James oli ja miten hyvin he kaksi sopivat yhteen. Kun hän vihdoin oli ymmärtänyt sen, kaikki oli mennyt vikaan sen takia, että hän oli kerran päätynyt suutelemaan Siriusta – eikä hän ollut edes tehnyt sitä omasta tahdostaan vaan pakon edessä.
Hänellä oli ollut runsaasti aikaa miettiä tätä kaikkea, koko sotkua. Hän oli päätynyt tulokseen, johon ei kuollakseenkaan olisi tahtonut. Vaikka hän oli tehnyt monia virheitä, suurin niistä oli ollut antaa ihastumiset Jamesia kohtaan kasvaa niin, että siitä olisi voinut syntyä jotain paljon syvempää, jos kaikki olisi sujunut hyvin.
Tietenkin siitä kaikesta oli turha puhua Jamesille mitään. Hän oli tänään onnistunut pääsemään pojan lähelle kesken PVS-tuntia. He olivat harjoitelleet monimutkaisten suojausloitsujen käytäntöä, ja Lily oli taktisesti liikkunut kohti Jamesia. Lopputulos oli ollut se, että James oli päätynyt kiroamaan hänet. Lily oli ehtinyt suojautua mallikkaasti, ja Adrianin kehuessa häntä, James oli livahtanut tiehensä. Hän ei ollut oikeastaan ehtinyt sanoa pojalle mitään muuta kuin tämän nimen, jota James tuntui hänen suustaan sanottuna ainakin kavahtavan valtavasti. Aivan kuten Lily oli kavahtanut aina ennen, kun James oli kutsunut häntä Lilyksi Evansin sijasta.

Sirius istui oleskeluhuoneessa ja katseli, miten Dinan sammakko hyppi ylös tyttöjen makuusaleihin johtavia portaita. Sammakko kurnahteli kiivaasti, mutta Sirius ei jaksanut kiinnostua siitä. Hän oli liian kiireinen ajattelemaan, ja homma vei nyt kaiken käytettävissä olevan kiinnostuskapasiteetin. Riita Jamesin kanssa ei ollut mainittavasti edennyt suuntaan eikä toiseen. James vältteli sekä häntä että Lilyä kovin taitavasti. Sirius tiesi, ettei voisi tehdä asian suhteen muuta kuin odottaa. James joko antaisi anteeksi ja hyväksyisi tapahtuneen tai eristäytyisi ikuisuudeksi kauas hänen luotaan. Hän oli tiennyt, mitä tulisi käymään, jos James saisi tietää hänen ja Lilyn välisestä suudelmasta. Nyt hänen piti vain kestää seuraukset.
”Sirius?”
Sirius käännähti äänen kuullessaan. Dina oli juuri tullut muotokuva-aukon läpi ja yllättyi nähdessään Siriuksen ylhäällä siihen aikaan.
”Mitä sinä teet jalkeilla tähän aikaan?” Dina kysyi tullessaan lähemmäs. Pikkutyttö istui Siriuksen viereen sohvalle ja katsoi poikaa uteliaana. Dina ilmeisesti odotti kuulevansa jostain kovin salaperäisestä ja mysteerisestä tutkimusmatkasta tai sen suunnittelusta.
”Samaa voisin kysyä sinulta”, Sirius urisi itsekseen. Dina kallisti päätään ja näytti mietteliäältä.
”Kävin Roxyn luona”, tyttö kertoi.
”Tähän aikaan?”
Dina kohautti olkiaan ja yritti näyttää välinpitämättömältä, vaikkei selvästikään ollut sitä.
”Hänestä on mukavaa jutella kanssani, mutta hänen veljensä ei pidä minusta ollenkaan”, Dina sanoi. ”Siksi käyn yleensä öisin ja silloin, kun Roxyn kuume on jo laskenut hieman. Silloin Romeo tapaa nukkua omassa makuusalissaan eikä sairaalasiivessä.”
”Hän taitaa olla aika suojeleva”, Sirius tuumi mietteliäänä. Dina kohautti uudelleen olkiaan.
”Minusta hän vaikuttaa vähän sinulta”, tyttö kertoi sädehtivin silmin. Sirius vilkaisi tyttöä kulmiaan kurtistaen.
”Minulta?”
”Sinä olet ihan samanlainen Emilyä kohtaan”, Dina hymyili. Nyt oli Siriuksen vuoro kohottaa olkapäitään.
”No, Em nyt on melkein kuin sukua. Sitä paitsi olen aina tahtonut pikkusiskon”, poika sanoi hitaasti, piristyi sitten. ”Sinäkin kuulut suojelemispiiriini, pikkukelmi.”
Dina sädehti onnesta ja kaivautui parempaan asentoon sohvalla.
”Näin muuten sammakkosi äsken”, Sirius muisti huomauttaa. ”Se pomppi ylös.”
Sirius osoitti rappuja, ja Dina vilkaisi niihin, vaikka ne tietysti jo nyt olivat autiot. Tyttö kallisti päätään ja näytti hivenen mietteliäältä.
”Se on kumma sammakko”, tyttö kertoi. ”Se karkailee useammin kuin olisi tervettä, ja minusta tuntuu, että sillä on ihan yliluonnollisia kykyjä. Välillä se näyttää siltä kuin ymmärtäisi joka ikisen sanan, jonka sanon. Olen ajatellut lähettää sen tutkittavaksi johonkin taikaeläinkauppaan. Siitä voisi tulla kuuluisa.”
Dinan silmät sädehtivät niin, ettei Sirius hennonut pudottaa tyttöä takaisin maanpinnalle. He olivat hiljaa hetken aikaa, ennen kuin Dina haukotteli harkitsemattomasti.
”Pitäisikö sinun mennä nukkumaan?” Sirius kysäisi. ”Huomenna on aikainen aamu. Eikö sinulla ole McGarmiwaa heti aamusta?”
Dina nyökkäsi.
”Mutta hän on oikeastaan jo hyväksynyt sen, että minusta ei ole mitään toivoa kasvattaa täydellistä noitaa. Liikun liiaksi teidän kanssanne”, tyttö virnisti. ”Ja parasta kaikessa on se, ettei hän edes syytä minua vaan teitä kelmejä.”
Sirius irvisti auttaessaan Dinaa seisomaan.
”Sepä mukavaa”, hän mutisi hivenen poissaolevana. Dina pysähtyi keikkumaan kannoillaan kuullessaan Siriuksen sanat.
”Kuule, kyllä sinä ja James saatte kaiken vielä sovittua”, tyttö vakuutti tarkkasilmäisesti. ”Teidän on pakko. Te olette kelmejä. Teidän täytyy pysyä ikuisesti yhdessä ja kiusata kaikkia vielä vanhainkodissakin.”
Dina tuijotti Siriusta lohduttavasti ja otti askeleen poikaa kohti. Sirius pudisti pienesti päätään.
”Älä sinä vaivaa päätäsi sillä, pikkukelmi”, poika pakottautui naurahtamaan. ”Ja nukkumaan nyt, että jaksat kiusata McGarmiwaa huomenna ja tehdä minut ylpeäksi, okei?”

Amalia istui jäykkänä Dumbledoren toimistossa ja tuijotti vanhaa miestä odottavana. Vanha kello helkkyi naisen takana ja ilmoitti kiivaasti tikittäen juoksevansa jo yli yhtä yöllä. Kellon tikitykseen sekoittui edesmenneiden rehtorien vaimea kuorsaus ja erinäisten esineiden helinä.
”Kerro minulle, Albus!” nainen vaati malttamattomana ja koputti kävelykepillään lattiaa niin, että yksi vanhoista rehtoreista heräsi hätkähtäen vain painaakseen silmänsä pian takaisin kiinni. ”Minulla on oikeus tietää.”
Dumbledore silitti partaansa, johon oli tarrautunut nokea. Mies oli vasta palannut matkaltaan Japanista, jossa oli ollut auttamassa hyökkäyksen tutkimuksessa yhdessä englantilaisten aurorien, joilla oli pätevin aurorikoulutus koko maailmassa, kanssa. Nokea varisi miehen työpöydän papereille, mutta kumpikaan huoneessa valvovista vanhuksista ei näyttänyt kiinnittävän siihen minkään näköistä huomiota. Jos noki olisi osannut ajatella, se olisi varmasti ollut kovin pettynyt siitä, ettei sen likastusta arvostettu asiaan kuuluvalla tavalla.
”Yuuka on kuollut tai viety pois”, Dumbledore kertoi vahvistaen Amalian pelot oikeiksi. ”Hänestä ei löytynyt jälkeäkään koko koulusta. Hänen huoneestaan löydettiin vain kamppailun jälkiä, joten ainakaan hän ei ole antautunut taisteluitta.”
”Tuskin kukaan sitä odottikaan”, Amalia mutisi mietteliäänä ja lakkasi naputtamasta lattiaa kepillään. Nainen silitteli tärkeänä kanariankeltaista viittaansa ja nyppi irti siihen tarttuneita pöllön sulkia. ”Entä Yosumi?”
”Ei mitään”, Dumbledore pudisti päätään. ”Kukaan ei ole nähnyt häntä eikä kuullut mitään uutta.”
”Oletettavaa sekin”, Amalia huokaisi voipuneenkuuloisesti. ”Hän osaa kadota kartalta, jos vain tahtoo sitä. Minulta meni vuosikausia hänen jäljittämiseensä, vaikka tunnenkin hänen tapansa luultavasti paremmin kuin useimmat muut.”
Dumbledore nyökkäsi vakavana ja risti sormensa pöydän päälle. Vanha mies tuijotteli Amaliaa hetken tyynen näköisenä.
”Kai sinä tiedät, että olet seuraavana heidän listassaan?” mies kysyi toiselta. Amalia kohensi ryhtiään ja väläytti hymyn, joka muistutti kovasti Jamesin samaista itsevarmaa hymyä.
”Tietysti”, nainen heläytti eikä vaikuttanut ollenkaan pelästyvän tosiseikkaa. ”Ja voin vakuuttaa sinulle, Albus, etten aio antaa periksi helposti. Jos he joskus löytävät minut – kuten uskon, että tulee tapahtumaan – vien tietoni mukanani vaikka hautaan saakka.”
Dumbledore hymyili hitusen.
”Kukaan ei odota sitä sinulta, Amalia”, mies totesi, vaikka tiesi, että Amalia tiesi asian yhtä hyvin kuin hänkin. Amalian suupieli värähti merkitsevästi.
”Tietenkään ei, mutta se on vähintä, mitä voin tehdä. Totuuden nimissä, en tiennyt ollenkaan, miten tämä juttu paisuisi, kun suostuttelin Adrianin tänne Yosumiksi naamioituneena”, nainen tuumi rauhallisesti. ”On vain oikeutettua, että yritän tehdä kaikkeni selvittääkseni tämän jutun.”
”Aika juttu tämä onkin”, Dumbledore myönsi ja heilautti sitten kättään. ”Yömyssy?”
”Kiitos, Albus, se voisi tehdä hyvää”, Amalia hymyili vastaanottaessaan pikaria, joka leijaili ilmassa. Nainen hörppäsi pikarinsa nestettä ja maisteli sitä hetken suussaan.
”Yosumin tuotantoa, ellen pahasti erehdy”, nainen mutisi.
”Yksi viimeisistä tynnyreistä, joita hän valmisti”, Dumbledore nyökkäsi tyytyväisenä siitä, että Amalia oli huomannut asian. Amalia joi hieman lisää.
”Tiesin sen. En voi koskaan erehtyä tuosta mausta”, nainen tuumi. ”Yosumi kutsui sitä nestemäiseksi ruusuksi, mutta henkilökohtaisesti olen itse aina maistanut siinä enemmän orvokin makua.”
Dumbledore nyökkäili hitaakseen ja maistoi lasistaan hivenen.
”Luulen, että siinä on jotain, mikä saa jokaisen juojan maistamaan sen hiukkasen erimakuisena. Itse maistan eniten narsissia”, mies totesi. ”Käsittääkseni tätä on jäljellä enää vain hyvin vähän. Lukeman voi tietääkseni laskea muutamissa pulloissa.”
”Parempi niin”, Amalia sanoi hitaasti. ”Jos nämä pysyvät piilossa yhdessä Yosumin kanssa, varmasti kaikki voivat hengittää vapaammin.”
Dumbledore ei sanonut mitään, ja Amalia kohotti katseensa pikaristaan, jonka tummanpunaista nestettä oli tarkastellut.
”Albus?” Amalia kysyi kulmiaan rypistäen.
”Tulee toisia pareja”, mies sanoi kuulostaen lievästi alakuloiselta. ”Toisia, jotka ovat vaarassa.”
”Me emme voi tehdä sille mitään, Albus, tiedäthän sinä sen. Sitä paitsi siihen voi mennä vuosikymmeniä. Sellainen rakkaus on harvinaista.”
”Enpä tiedä”, mies mutisi ja katsoi Amaliaa vakaasti. ”Ellen pahasti erehdy – ja minusta tuntuu, etten tällä kertaa erehdy – Tylypahkaa kunnioittaa tälläkin hetkellä kaksi ihmistä, joilla on yhdessä mahdollisuus.”
Amalia puraisi harkitsemattomasti huultaan ja laski pikarinsa pöydälle varomattomammin kuin oli aikonut.
”Tuo äänensävy… Älä vain sano, että joku lapsenlapsistani…”, nainen aloitti hiven säikähdystä äänessään. ”En tahdo edes ajatella, että joku heistä… Albus?”
Dumbledore pysyi vaiti. Amalia tuijotti pikariaan miehen työpöydällä, mutta käänsi katseensa pian kohti lattiaa.
”Miten maailma voi olla näin julma?”

Tytöt olivat jo nukahtaneet kaikki, kun makuusalin ovi narahti hivenen raolleen. Kuutamo valaisi lattialle siivun, jonka valossa näki, miten Dinan sammakko pomppi sisälle huoneeseen. Sammakko kurnahti hiljaa, jotenkin kysyvästi, mutta kukaan tytöistä ei liikahtanut. Sammakko näytti melkein yli-inhimillisen tyytyväiseltä. Sen enempää se ei tunteitaan näyttänyt, sillä se katosi huoneesta. Siinä, missä sammakko oli hetki sitten tyytyväisenä kököttänyt, istui nyt mies, joka virnuili tummanpuhuvasti. Mies muistutti kovasti sammakkoa, joka hän oli vain hetki sitten ollut. Miehen posket lurpsottivat hassusti, ja nenä oli lytistynyt pikkuruiseksi käppyräksi keskelle kasvoja. Silmät olivat pienet ja vetistävät, mutta ne kiiluivat vaarallisesti, kun mies kaivoi taskustaan taikasauvan ja nousi hieman huterasti ylös seisomaan. Miehen liikkeetkin olivat sammakolle tyypillisesti äkkinäisiä ja nytkähteleviä. Hän ei pitänyt mitään kiirettä vaan katseli tyynesti – liki himokkaasti – huoneessa nukkuvia tyttöjä. Yksi tytöistä näytti siltä kuin keikahtaisi juuri alas sängyltään, ja toinen taas puristi peittoaan kuin se olisi tuonut jonkinlaista lohtua uniin. Mies olisi kovasti tahtonut koskettaa tyttöjä, mutta hän hillitsi halunsa. Hänellä oli muutakin tehtävää kuin leikkiä nukkuvien tyttöjen kanssa.
Mies laski sängyt huolellisesti moneen kertaan ennen kuin käveli yhden luokse. Sängyn tyttö nukkui rauhallisesti untaan kädet siististi peitteen päälle ristittyinä. Mies katsahti sänkyä edellisen vieressä. Punahiuksisen tytön hiukset olivat takussa tyynyllä, mutta tyttö nukkui rauhallisesti yhtä kaikki. Kaikki oli täydellisen rauhallista.
Mies kohotti taikasauvaansa ylemmäs. Hänen huulilleen levisi vino hymy, vaikka hän jotenkin sääli tyttöä, joka nukkui hänen edessään. Tyttö oli kaunis, hänellä olisi voinut tehdä paljon muutakin kuin vain tappaa. Mies keksi päässään monia eri vaihtoehtoja tytön päänmenoksi. Hän vilkaisi muita huoneessa makaavia tyttöjä, mutta ravisti päänsä takaisin tehtävään. Hän oli saanut suoran määräyksen olla koskematta muihin. Vain tällä tytöllä näytti olevan merkitystä. Mies ei kyllä tiennyt ollenkaan, miksi Matt oli vannottanut häntä tappamaan juuri tämän yksilön. Tyttö näytti niin viattomalta, että olisi sääli riistää henki tältä. Hän oli ymmärtänyt, että tyttö oli jotenkin sekaantunut Mattin perheongelmiin, mutta hän ei tiennyt tarkemmin. Eikä hän oikeastaan edes tahtonut tietää. Tärkeintä oli, että Matt maksoi tästä ja hyvin maksoikin. Ei hän ihan pikkusummasta olisi tähän ryhtynyt.
Mies veti henkeä osoittaessaan sauvallaan tyttöä. Pakko tämä oli tehdä, kun tänne asti oli sitä tullut tekemään. Mies mutisi loitsun niin hiljaa, ettei se millään voinut häiritä muita makuusalissa nukkuvia tyttöjä. Vihreä valo välähti.
Tyttö miehen edessä näytti yhä nukkuvan rauhassa, mutta se oli vain lumetta. Rintakehä ei enää kohoillut. Huoneessa hengitti nyt yksi ihminen vähemmän.

Sianpää-nimisessä pubissa Tylyahon laitamilla istui yksinäinen mies tuijottamassa eteensä. Mies ei kohdannut muiden pubissa istuvien – yksisilmäisen noidan ja itsekseen nauravan velhon – katsetta vaan oli naulautunut tuijottamaan ovea. Ovesta oli lohkeillut maalia, ja se roikkui saranoillaan siihen malliin, että olisi minä hetkenä hyvänsä voinut tippua pois paikaltaan. Mutta sen näköinen ovi oli ollut jo monta vuotta, joten kukaan ei oikeastaan enää kiinnittänyt oveen mitään huomiota. Ilmassa leijaili savua, jota mies puhalsi suustaan. Käsi ja suu tekivät mekaanista liikettä: käsi vei tupakan suuhun, suu imaisi ja puhalsi sitten savun ilmaan säännöttöminä pilvinä. Toisinaan käsi hakeutui kolpakkoon, joka oli täynnä epämääräisen väristä nestettä. Baarimikko yksin tiesi täysin, mitä kolpakko sisälsi.
Tupakoiva mies näytti odottavan jotain. Mies oli istunut paikoillaan koko päivän, joka oli myöhemmin kääntynyt iltaan ja yöhön. Baarimikko ei enää jaksanut välittää asiakkaistaan vaan nuokkui baaritiskiä vasten ja kuorsasi vaimeasti. Asiakkaat eivät olleen sen aktiivisempia. Yksisilmäisen noidan ainoa silmä lurpsahteli kiinni, ja naurava velho nauroi kai unissaan. Mies oli ainoa valveilla oleva henkilö pubissa, vaikka valveilla olikin ehkä hieman väärä ilmaisu. Pikemminkin mies istui hypnoottisena paikallaan ja liikkuikin vain sen takia, että oli tottunut sitä tekemään. Mies tuskin huomasi sitä, että tupakka oli palanut loppuun.
Kello oli ehtinyt pitkälle yli kahden, ennen kuin pubin ovi vihdoin narahti, ja hypnoottisena istunut mies liikahti hiukkasen. Ovesta pujahti sisään toinen mies, joka oli vähintään yhtä mustanpuhuva ja resuinen kuin ensimmäinenkin. Mies katseli vauhkona ympärilleen ja äkätessään toisen miehen käänsi äkkiä suuntansa tämän pöytää kohti. Mies istuutui kutsumatta ja hörppäsi toisen kolpakon yhdeltä istumalta loppuun.
”Tehty”, juuri tullut mies murisi toiselle ja ojensi kätensä. Ensin pubissa ollut mies katsahti kättä hetkisen ennen kuin heitti sen syrjään.
”Tahdon ensin tietää tuloksen, ennen kuin maksan sinulle yhtään mitään”, mies urahti ja raapi korvallistaan. Toinen mies näytti pettyneeltä ja ehkä hieman suuttuneeltakin.
”Huomenna”, toinen sanoi käskevästi. Ensimmäinen mies katsahti toiseen hivenen ärsyyntyneenä.
”Älä sinä ala käskeä minua, McGray!” mies käski kärkevästi. ”Minä maksan sitten, kun olen varmistanut, että hoidit hommasi kunnolla. Sitä paitsi mitä sinä enää teet täällä? Eikö sinulla ole töitä muualla? Käsittääkseni pimeyden lordi on käskenyt sinut Tylypahkaan.”
”Minä tiedän tehtäväni”, toinen mies ärähti. ”Ja hoidan ne kyllä, sinun ei tarvitse niihin sekaantua.”
Mies kohautti olkiaan ja tumppasi tupakkansa pöytää vasten.
”Hyvinpä oletkin hoitanut”, mies sanoi toiselle halveksuvasti. ”Olet yhtä paha kuin ne. Sekoitat henkilökohtaisuuksia tehtäviisi. Vai eikö Roxanne McGray olekin tyttäresi? Mielestäni pimeyden lordin tehtävänantoon ei kuulunut hänen pahoinpiteleminen tai vainoaminen.”
”Paraskin puhuja”, vastatullut tuhahti ivallisesti. Toinen kohautti välinpitämättömästi olkiaan.
”Välttämätön paha”, mies kuittasi mutisten.
”Mitä hän on sinulle tehnyt? Se tyttö?” toinen kysyi. ”Mistä lähtien sinä olet alkanut pitää viattomia tyttöjä uhkana? Vai tykkäätkö vain tapattaa tuntemattomia?”
Ensin pubissa ollut mies nousi ylös ja laski kätensä pöydälle ottaen siitä tukea. Mies tuijotti toista silmät palaen.
”Se tyttö rikkoi minun avioliittoni ja syöksi minut tähän kirottuun elämään”, mies ärähti. ”Ja sikäli kuin tiedän, se tyttö ei ole tuntematon vaan surkea tyttäreni. Tai oli.”
Mies katosi horjahdellen ulos ovesta itsekseen nauraen.

*

A/N2: Ei pitäisi alkaa lisäillä jatkoa tähän aikaan yöstä.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 11, 2009, 12:07:39 kirjoittanut Delia »

erikka

  • Ankeuttaja
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #189 : Elokuu 11, 2009, 00:19:17 »
Toi Dumbledoren ja Amalian keskustelu oli kanssa todella mielenkiintoinen, kaikki arvotukset selviää yksi kerrallaan... Musta oli kiva kun Dumbledore ehdotti yömyssyjä, kuulin luin yömyssyistä ensimmäisen kerran just Pottereista ja pieni kun olin niin otin sanan kirjaimellisesti.

Ei saatana, Emilynkö se tappoi. Koska Emilyn isähän se Matt kai oli (ellen ole nyt vähän kujalla). Järkytyin, tällasta käännettä en nimittäin osannut odottaa. Voi hitto Remus-raukkaa ja muitakin, jos ne ton jälkeen jaksaa puida vielä jtn. suudelmaa ni ne on järjiltään. Voi helvetti. Ei kai se oikeesti kuollu? Kai se sitte kuoli kuitenkin. Tosi sekavaa tekstiä multa, mutta jotenkin aina odttais, että kaikki selviää, jos vielä Norakin kuolee...

Luku oli (taas kerran:)) hyvä, jäin kyllä tuo tappo-juttu kaivelemaan... Pyydän taas hartaasti jatkoa niin pian kuin jaksat kirjoittaa.

// Lisäilen :):

Lainaus
Mies laski sängyt huolellisesti moneen kertaan ennen kuin käveli yhden luokse. Sängyn tyttö nukkui rauhallisesti untaan kädet siististi peitteen päälle ristittyinä. Mies katsahti sänkyä edellisen vieressä. Punahiuksisen tytön hiukset olivat takussa tyynyllä, mutta tyttö nukkui rauhallisesti yhtä kaikki. Kaikki oli täydellisen rauhallista.
Ymmärsin tämän kohdan niin, että punatukkainen tyttö nukkuu viereisessä sängyssä, kuin se jonka mies aikoo tappaa. Laitoin tämän huomion siksi kun ihmiset tuntuivat jtn. virhettä epäilevän :S

Vähän varmaan vaikutan riippuvaiselta kun oon monta kertaa lukemassa tän ficin jatkoja tunnin sisällä ilmestymisestä :)

(toivon salaa, ettei Emily kuollutkaan vaan se oli vaikka vahingossa mieluummin Gabrielle :( tai että se oli joku robotti, hallusinaatio tms. eikä oikea Emily)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 11, 2009, 23:33:14 kirjoittanut rullaluistin »

Poissa Cirael

  • Kelmeä kalmankoira
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PhoenixWolf25005
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #190 : Elokuu 11, 2009, 00:35:34 »
*kasa sensuroituja kirosanoja, melkein-itkuunpurskahdus ja tyrmistynyt olo*

Dina puhui sammakostaan luvun alussa... Ajattelin, että "tästäpä kommentoin ja sanon, että kyseessä on animaagi" sitten osoittautuikin todeksi ja koitin miettiä jotain olematonta ja sitten päässäni purskahdin nauruun: "onko tuo nyt sitten se Romeon isä" ja taas tuloksia... Ja sitten... Punahiuksinen tyttö... Se ei voi olla Lily! Joten se oli NORA??!!!?! :'( (hemmettikunnämähymiöt eivätpääselähellekkääntodellistamielentilaa) Järkytyin tämän juttusi kanssa enemmän kuin koskaan. Et-ole-tosissasi, et! Sano, että huijasit meitä taas, ja kyseessä olikin joku muu!
Hemmetti... Piti kirjoittaa pitkät pätkät tuosta Alyssasta ja näiden ihmisten sotkuista, mutta järkytit kyllä liikaa, enkä todellakaan pysty sanomaan mitään.
Ilmassa tunne, että itken seuraavassa luvussa silmät päästäni... Pidempää kommenttia et saa, olit nyt sen verran julma.. *on ihan kauhuissaan*

Muoks:

Palasin tänne taas lisäilemään kommenttiini juttua... "hyvin nukutun" yön jälkeen. :D Nukuin tunnin! Whohou!

Punahiuksiset tytön hiukset olivat takussa tyynyllä, mutta tyttö nukkui rauhallisesti yhtä kaikki. Kaikki oli täydellisen rauhallista.
Takkuiset punaiset hiukset... TAKKUISET.. (Nora? Kun en nyt ole varma) On ihan kamala olo.. Matt hommasi palkkamurhaajan, joka on Romeon isä, joka tuli tappamaan Noran?
Häh? Suoraan sanottuna, olen ihan pihalla. :D Emilyllä ei ole punaiset hiukset? Vai onko? *gää* Joten koska se ei vaan yksinkertaisesti voi olla Lily, se on Nora...?
Jotenkin tuli vain sellainen olo, että Matt 'uhkailee' olemassaolollaan murhauttamalla jonkun Emilylle tärkeän henkilön.. Tai sitten yrittää heikentää, satuttaa Emilyä noin. Tai sitten en vaan muista Emilyn hiusten väriä... TAI sitten tuon ukon olisi pitänyt oikeasti tappaa Lily, mutta erehtyi punaisten hiusten takia?
*kasa epämääräisiä kysymysmerkkejä* TAI sitten päätit toteuttaa meidän "kirotaan Lily sairaalasiipeen" miljoona kertaa julmemmalla tavalla.
Sano, että tuo kaikki on vain jonkun unta. *_*

”Oletko sinä nähnyt minun sammakkoani?” Dina kysyi silmiään räpytellen; Alyssa ei ihmetellyt, miksi Sirius piti pikku tytöstä.
”Minä en pidä sammakoista”, Alyssa vastasi halukkaana jatkamaan matkaansa, mutta Dina oli sitkeä.
”Mutta oletko sinä nähnyt sitä?” tyttö kysyi uudelleen. Alyssa pudisti päätään.
”En.”
”Minä sain sen lahjaksi”, Dina jatkoi pirteästi välittämättä Alyssan pisteliäästä äänenvävystä.
”Mhmm”, Alyssa paineli tytön ohi portaisiin. ”Minulla on kiire.”


Oliko Alyssa tarkoituksella outo, vai oliko sillä oikeasti vaan kiire? Vai keneltä Dina sen sammakkonsa sai? ROXANNELTA? Romeolta? O_o ...

---
Olen nyt sen verran selväjärkinen eiliseen verrattuna, että sanon jotain Alyssastakin... Okei.. Totean hyvin kylmästi: Eipä ole sisko tullut veljeensä.
Ja toinen asia... Sano nyt vielä että James on ruotsalainen, niin itse hautaan pääni lähimpään kukkapenkkiin. :P Se vaan jotenkin ei sovi Jamesille. *ägyz*
Tai sitten James ei olekkaan oikeasti veli, ja tämä on taas joku tyhmä juttu... Juonitellaan "vähäsen" ja Alyssa saa haluamansa. Alyssa = Charlie and the chocolate factoryn Marina. (Jos edes tiedät mistä puhun) Mutta on kyllä liikalellitty kakara tuo. *ugh*
Joo.. Näin. Nyt taas odottelen jatkoja. Kirjoitat hienosti, mutta olet kyllä taitava kiusaamaan meitä näillä lopuillasi.^^
*valittelen kommenttini sekavuutta*

MUOKS AGAIN:

http://s604.photobucket.com/albums/tt121/Cirael/somethingg/?action=view&current=KNNYKKKUVIA005.jpg

Siinä on hm... :D Nopea sutaisu Norasta... Tein.. olisikos viimevuoden puolella jopa ehkä siedettävän piirustuksen, mutta en löydä sitä mistään. Ja kaikenlisäksi tuota koko kauhistusta pahentaa se, että se on kuvattu kännykkäkameralla..
« Viimeksi muokattu: Elokuu 14, 2009, 10:25:20 kirjoittanut Cirael »
"I solemnly swear that I'm up to no good", kuiskaa pieni rohkelikkotyttö Cirael kaivaessaan kelmien kartan taskustaan ja piiloutuu kivipilarin taakse, juuri ennen kuin Voron silmät ehtivät saavuttaa leikistään innostuneen noitatytön.

Poissa Haltiamieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Photography
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #191 : Elokuu 11, 2009, 10:18:45 »
Vau. Miksi en osaa muuta sanoa? *synkkää mutinaa* Tämä oli hieno luku, vaikka Lilyn ja Siriuksen ja Noran ja Jamesin riidan jatkuminen harmittaa, sekä tietysti tuo lopun murha. Kuka murhattiin? Minulla on jostain syystä kutina, että se nyt murhattu oli Emily, en tiedä miksi ihmeessä.. Niin Emilyn isältä vaikutti kyllä tuossa lopussa.

”Se tyttö rikkoi minun avioliittoni ja syöksi minut tähän kirottuun elämään”, mies ärähti. ”Ja sikäli kuin tiedän, se tyttö ei ole tuntematon vaan surkea tyttäreni. Tai oli.”

Eli, Emily taitaa olla nyt kuollut. *itkee katkerasti* Vaikka oletkin kyllä tätä ficciä aloittaessasi varoittanut murhista. Mutta jos on edessä murhia, niin tuleeko jo kuolleiden lisäksi vielä lisää meille kaikille niin rakkaita ja tuttuja hahmoja? Sillä jos tulee, niin sinä vastaat kaikkien surun murtamista sydämistä. Vai että Romeon isä oli murhaaja? Vähän kyllä aavisti, että kun Dina puhui siitä sammakosta, että se olisi animaagi ja tämä animaagi olisi Romeon isä, sillä miten muuten tämä voisi niin huomaamattomasti kulkea linnassa?

Mies laski sängyt huolellisesti moneen kertaan ennen kuin käveli yhden luokse. Sängyn tyttö nukkui rauhallisesti untaan kädet siististi peitteen päälle ristittyinä. Mies katsahti sänkyä edellisen vieressä. Punahiuksiset tytön hiukset olivat takussa tyynyllä, mutta tyttö nukkui rauhallisesti yhtä kaikki. Kaikki oli täydellisen rauhallista.

Tuossa taisi olla nyt ensimmäinen virhe, jonka olen tästä koskaan löytänyt. Eikö tuo olekin virhe? Tai ainakin se tuntuu jotenkin epäsuomelta tuossa..

Tämä oli hieno luku, vaikka vähän pelottava tunne jäi kaikista kohdista. Amalian ja Dumbledoren keskustelu, Lilyn ajatukset, Siriuksen ja Dinan keskustelu... Vaikka mitä kohtia, jotka saivat minut janoamaan lisää jatkoa. Onneksi sentään Alyssan koko suunnitelma nyt selvisi, mutta nyt haluan toimittaa hänet Pyhään Mungoon! *synkkää ja pahaenteistä mutinaa* Miksi erottaa Lily Jamesista? He sopivat täydellisesti toisilleen, ja jos Alyssa on kerran Jamesin pikkusisko niin hänen pitäisi tajuta, mikä on isoveljelle on parasta. Ja se on Lily. Mutta Alyssa on niin *sensuroitu*, ettei tajua sitä. Alyssa Pyhään Mungoon!

Pari päivää sitten selailin tämän ficcin alkuun ja huomasin, että olet julkaissut tätä kunnioitettavan pitkään, jo vuodesta 2007. Vaikuttavaa, en osaa muuta sanoa. Vaikka kyllä se alkaa tuntua sinun kannaltasi, että olisi tämä saada päätökseen. Vaikka surku siinä tuleekin, sillä tämä on ficci, jonka jatkoilmoitusta aina odottelen innolla. Mutta koska kaikki päättyy aikanaan, ja nyt on vielä pitkä aika edessä (koko syksy ja talvi, sekä kevättä!!), niin nautin tästä mahdollisimman paljon. Sillä tämä todellakin on yksi parhaista, ellei peräti paras *köhköh*, ficceistä joita olen lukenut! Kiitos todellakin tähän mennessä aivan mahtavasta ficcistä! Niin, ja tämä jatko oli kyllä hieno ja loistava, vaikka monta masentavaa kohtaa olikin.
Haltiamieli kiittää ja virnistää surullisenkuuluisan virnistyksensä silmäniskun kera.
If more of us valued food and cheer and song above hoarded gold, it would be a merrier world.

Poissa Eara

  • kuoli nukkuessaan
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #192 : Elokuu 11, 2009, 11:25:13 »
Eli Emilyn isä palkkasi  Romeon isän tappamaan Emilyn, mutta se tappoikin Noran? EI! Ei Noraa. Ei ainakaan vielä, ei tässä vaiheessa fikkiä. Mielummin vaikka se Emily, mutta Nora ei SAA kuolla, varsinkaan nyt kun se on riidoissa Siriuksen kanssa. Hitto jos Nora ei saa koskaan tietää, että Sirius ei suudellut lilyä omasta halustaan.
Mutta joo, jos Nora kuoli niin se varman yhdistää noita vähän ja riidat unohtuu. Sirius parka. Ää alan kohta itkeä.
Mutta mitä jos se olikin joku muu kuin Lily tai Nora (*toivo elää*). Varmaan tylypahkassa on muitakin punahiuksisia tyttöjä. Ja jos tuo tappaja kerran erehtyi tytöstä niin eikö se olisi voinut samantien erehtyä makuusalista.  Kiltti Delia anna sen olla niin.

Alyssa on kuin onkin Jamesin sisko. Kamala kana. Millä tavalla lily oikeen muka häiritsi sen elämää?? Ärh.

Äkkiä sitä jatkoa :D ei tälläiseen kohtaan voi jättää. (Anna Noran elääää...) TTOYAM: aan kanssa odottelen jatkoa.

//Aahh, kiitos kurnuttaja. Emily siis :( No parempi Emily kuin Nora.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 11, 2009, 13:16:46 kirjoittanut Eara »
Unelmat ovat ikuisia

I felt like I was trapped in one of those terrifying nightmares, the one where you have to run, run till your lungs burst but you can't make your body move fast enough...
-New Moon

Poissa Oljolover

  • kuuroille korville puhuva
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #193 : Elokuu 11, 2009, 12:05:49 »
Hei!

Taas nämä normaalit (siis minulle normaalit) pahoittelut, etten ole kommaillut, mutta eilen kun kävin vuotiksessa luulin että olin jo lukenut jatkon joka tuli 7.8. Joten luin nyt putkeen molemmat osat putkeen... niin kuin minulla on yleensä tapana :)

Sitten itse lukuihin...
Kuinka ihmeellinen oletkaan, Delia. Onnistuit taas viihdyttämään minua täydellisen loistavasti, niin kuin aina :)
Osa 60: Juoni oli taas NIIN onnistunut ja mielenkiintoinen... Ärsyttävä tuo James kun se ei kuuntele ja Nora myös. No niistä vielä ymmärtää miks ne on vihasii, mut silti...
Pidän näistä sun hamoistas... Draamaa, jeah :)
Nyt pitää kyllä myöntää, että erehdyin tosi pahasti Alyssan aikomuksista...:) Luulin et se aikois iskee Jamesin tai jotain, mut se onki sen sisko :DD Yllätit minut taas, onneksi olkoon :) Mutta se ei tarkoita sitä etten enää vihaisi Alyssaa :DD Loppu oli loistavan dramaattinen mutta *niisk*

Osa 61: Vau, muuta en osaa sanoa kuvaillakseni, tai ehkä kuitenkin osaan...:) Aivan mahdottoman mielenkiintoinen loppu... Lumosit minut taas... *uneksuva katse silmissä* Luulisin, että kuolija, joka kuoli (niin kuin yleensä tapahtuu kuin tapetaan, minun pitäisi varmaan harjoitella tekstin muotoilua...) oli Nora, Jos tämä tappaminen tapahtui seskojen makuusalissa, pliis ei seiskojen makuusalissa *aneleva katse*. Siis ei seiskojen makuusalissa, en tietenkään toivo kenenkään muunkaan kuolemaa mutta silti...
Tämäkin luku oli fantastinen, kiitos <3

Kiittäen, että kirjoitat tätä ficciä ja jääden odottamaan jatkoa

<3:llä,

Oljolover
Chill out, baby

Poissa Kurnuttaja

  • Kukkakaali
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #194 : Elokuu 11, 2009, 13:13:13 »
Delia, täältä tulee kohta joku murhaamaan sinut >:( Että kehtaat tapattaa jonkun tuolla tavalla!

Ennen kuin aloitan, niin voisin kaikille muille kommentoijille sanoa, että minusta Nora ei ole kuollut, sillä:
Lainaus
Sängyn tyttö nukkui rauhallisesti untaan kädet siististi peitteen päälle ristittyinä. Mies katsahti sänkyä edellisen vieressä. Punahiuksisen tytön hiukset olivat takussa tyynyllä, mutta tyttö nukkui rauhallisesti yhtä kaikki.
Eli viereisessä sängyssä nukkui punahiuksinen tyttö.

Sain siis sellaisen käsityksen, että Emily *nyyhkytyksiä* kuoli. Oikeastaan toivon, että tyttö olisikin ensimmäinen Harry Potter ja selvisi tappokirouksesta (älysikö joku?). Tai sitten se loitsu olisi voinut mennä ohi.
Kun Dina selitti tuosta sammakosta, totesin vaan "animaagi! animaagi!". Aattelin just Romeon ja Roxyn isää. Ja samoin Emilyn isää.
Ei pirkule, päähän tulee sellainen kuva, kun tytöt aamulla herää ja yhdessä sängyssä makaa ruumis.

Tuo Sirius ja Dina-kohtaus oli hieno. Aloin jo ajatella, että Dinahan se voisi auttaa kelmit sopiman riitansa.
Lainaus
Te olette kelmejä. Teidän täytyy pysyä ikuisesti yhdessä ja kiusata kaikkia vielä vanhainkodissakin.”
Arvaa repesinkö ajattelemassa Siriusta ja Jamesia keinutuoleissa kiusaten jotain pappa-Kalkarosta :'D
Nyt kyllä luulen, että tuo murha saattaa kaikki taas yhteen.
Lainaus
jos ne ton jälkeen jaksaa puida vielä jtn. suudelmaa ni ne on järjiltään
Sama ajatus mullakin, pakko niiden on sopia.

Outoa, että äsken olin järkyttynyt. Nyt meinaan itkeä.

Lopuksi voisin ottaa esiin asian, joka tuli luvussa aluksi. Alyssa.
Hitto, mä vihaan sitä nyt entistä enemmän. Se ei tasan ole Jamesin sisko!
Kauhea täydellisyyden tavoittelija, itserakas ääliö. Vihaa Lilyä vaan, koska James sattuu pitämään tästä. Ei *sensuroitu* mikä tyyppi, ääliö, idiootti! (Jos joku ei huomannut olen erittäin ärtyneessä mielentilassa)
Kiltti Delia, hoida Alyssa jotenkin pois päiviltä. Laita vaikka se hyppäämään alas tähtitornista, tai ....
Hetkinen, Romeon ja Roxyn isähän olis voinu murhata Alyssan! Miks sen piti olla Emily, Alyssa olis ollu paljon parempi kohde!

Olin just ajattelemassa, että laitat jatkoa aika usein. Mun puolesta voit hidastaa, mutta just nyt et kyllä tee sitä. Mä haluun tietää, mitä tässä kaikessa kävi!
(Albuksen ja Amalian keskustelu oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, nyt kun muistin mainita).

Mutta siis, jatkoa pian *anova ilme* Ja olisit laittanut sen Alyssan kuolemaan ....

Poissa Bolina May

  • Captain Gale
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Valitseeko tie kulkijansa vai kulkija tiensä?
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #195 : Elokuu 12, 2009, 22:00:09 »
Okei. Tällainen luku tällä kertaa.

Ihan ensiksi yksi lause, joka jäi häiritsemään:
Lainaus
Mies oli vasta palannut matkaltaan Japanista, jossa oli ollut auttamassa hyökkäyksen tutkimuksessa yhdessä englantilaisten aurorien, joilla oli pätevin aurorikoulutus koko maassa, kanssa
Mielestäni tämä kuulostaisi paremmalta:
Mies oli vasta palannut matkaltaan Japanista, jossa oli ollut auttamassa hyökkäyksen tutkimuksessa yhdessä niiden englantilaisten aurorien kanssa, joilla oli pätevin aurorikoulutus koko maassa.

en pystynyt kopioimaan tuota^^ suoraan joten se sanatarkkuus/oikeinkirjoitustarkkuus on ihan itsestä kiinni...
 

Nyt on maha niin solmussa (ainakin tuntuu siltä, ihan kirjaimellisesti, eikä se liity tähän lukemiseen millään muotoa) että syytä sitten sitä jos a) delaan = en kommentoi kolmeen seuraavaan lukuun b) tää kommentti on hyvin sekava - mitä yritän välttää koska selvitän aina kommentoimalla asiat ittelleni menin ihan sekaisin noista muista kommenteista (älkää pahastuko ihmiset, syyttäkää mahaa :D) ja c) jos täsä on paljo kirjoitusvirheitä


James ei Alyssan veli ole; joko A:n äiti on erehtyny tai sitte se valehteli ettei joutuis kertoo totuutta tai sitte ne on puhunu väärälle henkilölle. Se vasta olisikin läppä jos Romeo olis toi isoveli XD Alyssa on omahyväinen itsekeskeinen lellipentu joka ajattelee vaan miten voi hyötyä kun omistaa niin söpön veljen.
Kumma miten Alyssa "kestää Emilyn ku se on sukua" mutta heti tyttöä ollaan murhaamassa. Jos kuollut onkin Alyssa, mutta en usko sitä. Pahikset kidutetaan kuoliaaksi lopussa, muuten menee kaikki ilo ja jännitys. Jos kuollut on Gabby, käy Romeota enemmän kuin vain sääliksi. Ja pojasta tulee entistä murhanhimoisempi. Ku luin kohtauksen, ajattelin eka että mitä halvattua?! LILY?!

Toivottavasti Roxyn tila paranee. Eihän hän ole osallistunut tunneille yli puoleen vuoteen?!
Oliko se hän vai kuka kun antoi sammakon Dinalle?

Kun Dumbledore puhui parista, jolla "on mahdollisuus" siihen mikä tuo harvinainen rakkaus liittyykään, mieleeni tyli ensin (tottakai) Lily ja James ja heti perään Tessa ja Adrian - ja niistä jälkimmäinen kuulostaa ehdottomasti todennäköisemmältä.

Noista nukkuvista tytöistä... Ihan varmana se, joka oli putoamaisillaan sängystä oli Nora ja se peittoa puristava Lily :D
Kumma, että sammakko-miehen, McGrayn, Roxannen ja Romeon isä, Roxyn pahoinpitelijä(elukkana on helppo olla kun siitä ei välitetä), joutui laskemaan sängyt tietääkseen kenet tappaa... Ja nyt selvisi sekin miksi Sammy aina katoilee. Noiden kahden isä menee sinne yhteen huoneeseen aina kun ei jaksa olla sammakkona koko aikaa...
Ja sitten Emilyn isä Matt käskee hänen tappaa tyttärensä kun ei kerta itse onnistunut. Ja edelleen sama syy: rikkoi avioliiton. Ja paskat. Ikävää, ettei Remus tullut tällä kertaa estämään (Olenko hei ihan tunteeton paskiainen vai voiko tämänkin pistää mahan piikkiin, kun ainoa mitä ajattelen on: yksi nappula poissa pelistä?!?! pelottavaa. Emily oli ihana hahmo <3)

Kaikki tuntuvat olettavan/toivovan/yrittävän vakuutella itseään, että nyt vanhat riidat unohtuvat. Toivon sitä minäkin, mutta samalla olisin myös vähän pettynyt jos se ohitettaisiin tuosta vain. Ei, oma pessimistisyyteni nostaa taas päätään ja itse olen taipuvainen, no, jos en nyt odottamaan tai toivomaan niin ainakin olettamaan seuraavaa:
Remus on murtunut, eikä päästä ketään lähelleen.
Lily ja Nora ovat koko ajan itkun partaalla ja Gabby yrittää lohduttaa tyttöjä TAI antaa heille omaa rauhaa ja aikaa. On helpottunut siitä, etteivät he ole enää riidoissa, jolloin hänen täytyisi valita toinen lohdutettava (Lily) ja suree Emilyä. Toivottavasti Romeo lohduttaa...
James on surullinen ja/tai masentunut ja yrittää lohduttaa Kuutamoa. Jos on järkevä, antaa anteeksi Siriukselle. Lilylle... en usko.
Peteristä en osaa sanoa... Yrittää kai olla jonkun toisen kelmin tukena; Em oli heille läheisempi.
Sirius ei uskalla lähestyä Jamesia, todennäköisesti painuu ryyppäämään ja hyvällä tuurilla joku tulee hänen mukaansa.
JA SITTEN: Dumbledoren veli kertoo niistä kahdesta epämääräisestä hyypästä ja heidän keskustelustaan.          pakko!

Ja ei kun vaan jatkoa odottelemaan. Haluan ehdottomasti kuulla muiden reaktiot Emilystä, sekä sen, että oliko Sirius vielä oleskeluhuoneessa ja jos oli, näkikö hän vihreää valoa?
Dumbledoren ja Amalian keskustelu kaipaa selvennystä...
Lilyn pitää muistaa Jamesin sisko -jupakka. Alyssa oli kuin olikin tuo sisko, mutta onko hän vain puolisisko? eri isähän heillä on?
Kaipaan Tessaa... Alussa hän tunki nenänsä joka paikkaan, mutta nyt hän on jäänyt taka-alalle. Mitä hän oikein puuhaa? Missä on se iloinen pirteä Tessa, johon sai törmätä joka välissä?Ja eivätkö nuo enää käy hänen luonaan teellä ollenkaan?

Kiitos ja kumarrus <3

 //Miten mulla nykyisin tulee nää kommentit aina metrin mittaisiksi?!?! :D Toivottavasti tykkäät ihan positiivisessa mielessä...
« Viimeksi muokattu: Elokuu 12, 2009, 22:03:58 kirjoittanut nightingale »
I really need to know is there a place to me

nightingale -> Bolina May

Poissa Heinähattu

  • kangastossu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #196 : Elokuu 13, 2009, 18:15:15 »
Anteeksi, liian monta lukua ilman kommentointia... Nyt parannan tapani.

Tää luku oli jär-kyt-tä-vä. Yritän silti parhaani mukaan koota ajatukseni ja saada aikaan jotain muuta kuin sen mitä päässä pyörii tällä hetkellä. (Siellä pyörii tämä: EIIIIIH, tässäkö se Delian murha oli, ei Noraa, ei Emilyä... se oli ALYSSA!)

EI HITTO.

Tapoitko sä Emilyn?

Kiitos mammoh. Kerroit sen mun puolesta. Paitsi... Ehkä se ei ollutkaan Emily, nimittäin ne punaiset hiukset hämää. Oon varma, että se ei ollut Lily, sillä en usko että sä sen tappaisit, ainakaan tässä kohtaa, kun se ei vielä oo onnistunut puhumaan Jamesin kanssa siitä Siriuksen jutusta. Ei. Oliko se Nora? Ei sekään saa kuolla, varsinkaan  nyt, kun ne ei oo Siriuksen kanssa väleissä. Eikä Noran kaltainen hahmo edes voi kuolla tolla tavalla. Sen kuoleman pitää olla arvokas ja traaginen, ja mielellään tapahtua hitaasti, Siriuksen istuessa viimeiseen asti hänen vierellään. No okei, viimeisin lause meni ehkä vähän yli, mutta kuitenkin, ehkä ymmärsit mitä haen. Nora ei saa kuolla tollasella salamurhalla. Entäs jos se olikin Alyssa? Toivottavasti. Kjähkjäh. Tai vielä yksi vaihtoehto, jospa sammakkomurhaajan Avada Kedavra menikin ohi, ja se vaan ei huomannut, että uhri hengittää vielä... Ja onhan jäljellä vielä Gabby, mutta se ei vaikuta siltä.

Ja Alyssa on kertonut Jamesille, että he ovat sisaruksia. (Ja mä kun luulin että se vaan yrittää iskeä sitä) En usko! Olenko oikeassa, että et tainnut missään vaiheessa mainita, että Alyssa olisi se Jamesin sisko. Sehän voi olla joku muukin? Ei, olin väärässä. Kyllähän se Alyssa itse selitti jtn siitä, miten täydellinen veli James olisi. Mutta, entäs jos Alyssan äiti onkin valehdellut tyttärelleen? (nightingale tuossa kertoi hyvän ehdotuksen, että Alyssan veli olisikin Romeo) Toivottavasti on, Alyssa on tarpeeksi ärsyttävä muutenkin, ei sen tarvitsisi olla Jamesin veli. Mutta jos olet sen niin päättänyt, minä koitan sen kestää. Joskus saa vihreitä nallekarkkeja, vaikka haluaisi punaisia. :D

Ja olen muuttanut näkemystäni Tessasta, luku luvulta hän on kiinnostavampi ja monimutkaisempi ja olen jopa alkanut kiintyä häneen. Se vaan on niin ihana persoona, ja sen edesottamuksia on mukava lukea. Ja pikku tuholainen. Siinäpä vasta mysteeriä kerrakseen.

Muttamuttta, kiitos jälleen kerran, luku oli kyllä todella hyvä!  (vaikka vieläkin pohdin, mitä jatko tuo tullessaan, ja kuinka pahan sätkyn saan sen luettuani) Ja edelleenkin kirjoitat tosi hyvää tekstiä ja kuvailet hyvin <3 Jatkoa odottelen innolla. Toivottavasti kirjoittelu sujuu jatkossa mukavasti, etkä saa mitä vakavia traumoja kommenteistani. KIITOS.

                                                           --Heinähattu
« Viimeksi muokattu: Elokuu 15, 2009, 13:23:12 kirjoittanut Heinähattu »
odota vielä
kuuntele kuinka rintalastan alla muuttuu rytmi

Poissa Sofia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosVine12
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #197 : Elokuu 15, 2009, 18:12:23 »
Ei. Voi. Olla. Totta.

Kenet sä tapoit? Koska sillä ei ole väliä, se on ihan sama kuka se oli, kaikki hahmot on yhtä tärkeitä! Tosin se vaikuttaa aika lailla Emilyltä, koska Matt on sen isä, joka vainoaa sitä. Mutta miten se voi olla mahdollista? Miten joku mies voi päästä tyttöjen makuusaliin? Senhän pitäisi olla mahdotonta! Ja miksi juuri nyt? Miksi nyt, kun kaikki oli Emilyn ja Remuksen välillä niin hyvin? Remus parka, sehän sortuu aivan täysin, kun sen tyttöystävä onkin ihan yhtäkkiä kuollut. Tosi kamalaa. Mutta kai sulla on tällekin jokin tarkoitus. En vain ole hirveän tyytyväinen tähän ajoitukseen. Eihän Remus saanut edes hyvästellä Emilyä. Eikä niistä ollut kerrottu hetkeen mitään yksityiskohtaista.

Mä en ihan tajunnut tuota Dumbledorea ja Amaliaa. Miten Dumbledore tiesi jo ennalta, että Emilyn ja Remuksen liitto rikkoontuu ja tapahtuu hirveitä? Että Remuksen ja Emilyn rakkaus on niin harvinaista, että se voi koitua niiden huonoksi onneksi? Joka tapauksessa keskustelu oli todella mielenkiintoinen.

Jaa, mutta Alyssa on kyllä aika nerokas hahmo, pisteet siitä sulle. :) Täytyy sanoa, että mäkin oon luullut, että Alyssa on mustasukkainen Jamesista Lilylle siksi, että Alyssa haluaisi olla Jamesin tyttöystävä. Mutta Alyssa halusikin, että James olisi hänelle isoveli. Hui ku monimutkaista. ;o Hyvän juonikuvion ja pohjustuksen olet kuitenkin tehnyt! ;)

- Titta
You can be a sweet dream or a beautiful nightmare. ♥

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 10.8.09
« Vastaus #198 : Elokuu 18, 2009, 15:02:09 »
A/N: Olen nyt sitten virallisestivirallisesti abi, ja kuten rakas rehtorimme oli heti ilmoittamassa, yo-kokeisiin on kaksi ja puoli viikkoa aikaa. Tämän sanon siksi, että KK vetäytyy hivenen, kun keskityn teho-opiskelemaan ruotsia, englantia ja äikkää, joten minä ja KK palaillaan asiaan ehkä joskus syyskuussa, jos ei ihan kamalia tapahdu.

rullaluistin, tackar! Kyllähän se Emilyn isä on tuo Matt Pratt (inhoan sitä nimeä!). Ja ymmärsit ihan oikein tuon koko makuusalikohtauksen. Eli punahiuksinen tyttö ei ollut kohde, vaan nukkui kohteen viereisessä sängyssä :)
Cirael, vau! Tuo sinun "sutaisusi" on ihan tajuttoman upea. (Ja Nora pitää siitä faktasta, että teit hiuksista sähkönsiniset :D) Itse en osaa piirtää edes tikku-ukkoja kunnolla, joten arvostan todella paljon työtäsi. Ihan tajuton! :D Ja mitä seuraavaan lukuun tulee... Eiköhän siitä selviä, kuka siellä oikein kuoli.
Trompi, kiitus. Kuten jo yllä sanoin, seuraavassa luvussahan se selviää, että kuka sieltä oikein kuoli...
Haltiamieli, kiitos. Pyrin noudattelemaan suurin piirtein Rowlingin maalailemaa tietä, joten KK:ssa ei oikein voi olla happily ever after -loppua. Siitä, miten hahmoille käy lopulta, en voi kertoa yhtään mitään. Saatte odotella loppuun saakka tietääksenne, mitä siellä tulee tapahtumaan :D
Tuli muuten nyt elokuussa kaksi vuotta täyteen KK:n kanssa. Joskus heinä-elokuussa 2007 aloittelin tämän kanssa, vaikka vasta marraskuussa uskaltauduin tänne tulemaan.. Joten onhan tätä jo tullut väännettyä pikkuinen aika!
Eara, kiitos. TTOYAM ei tällä hetkellä edisty kovin mainittavasti, mutta enköhän saa siihenkin inspistä jossain vaiheessa. KK on nyt kuitenkin etusijalla (eikä vähiten sen takia, että tahdon tämän edistyvän kohti loppua :D).
Oljolover, kiitos :)
Kurnuttaja, kiitos (tosin ei siitä murhauhkauksesta :D Tahtoisin pysyä elossa vielä hiukkasen kauemmin). Tykkäsin itsekin kirjoittaa Dumbliksen ja Amalian keskustelua. On vain tajuttoman ärsyttävää kirjoittaa jostain, kun tietää, ettei voi sanoa kaikkea, mitä tahtoisi, koska tulevaisuuteen täytyy säilyttää koukkuja :D Enkä meinannut saada kyseistä kohtausta ollenkaan kirjoitettua oikein, se kun osaa olla aika haastavaa, kun kyseessä on niinkin tärkeä juttu...
mamohh, kiitoksia (tosin en tahtoisi tulla syödyksikään ihan vielä) :)
nightingale, kiitos. Itsekin se kyseinen lause kuulostaa hivenen omituiselta, mutta suomen kielioppisääntöjen mukaan sana "joka" viittaa vain edelliseen sanaan (joka ei siis tuossa tapauksessa voi olla kanssa, koska viittauksen kohde on aurorit). Näin olen kielioppisäännöt ymmärtänyt, joskin yritän kiertää niitä parhaani mukaan aina, kun silmä välttää :D
Roxyn puolesta sanoisin sen verran, että kyllä se on tunneille osallistunut aina, kun kuume vain on hitusen laskenut niin, että tyttö pysyy tolpillaan. Ei sitä sairaalasiipeen ole sidottu, vaikka luulen, että Romeo sitä yrittääkin kovasti. Sammakon Dina sai lahjaksi, mutta ei Roxylta :)
Tessalle on tapahtunut pikku vahinko, joka tottelee (tai sitten ei) nimeä tuholainen :D En itse ole koskaan ollut raskaana (onneksi!), joten en sitten tiedä miten muilla, mutta tuholainen ainakin tuppaa viemään kielletyn paljon aikaa Tessalta, joten eihän se enää edes ehdi tai jaksa sekaantua kaikkeen mahdolliseen. Mutta silti, se on Tessa, joten siltä voi odottaa jatkossa ihan mitä tahansa. Jopa teehetkiä, luullakseni.
Ja vielä se, että tykkään erittäin positiivisessa mielessä metrinpituisista kommenteistasi :D Ihanuus!
Heinähattu, kiitos :) Traumoja en kommenteista saa, todellakaan. Rakastan niitä!
Sari, kiitos :)
Titta, kiitos. Kaikkeen olen yrittänyt saada tarkoituksen taakse, mutta välillä tarkoitus on niin kieroutuneen alitajuntainen, etten itsekään huomaa sitä ennen kuin jälkikäteen :D Dumbledoren ja Amalian keskustelu varmasti selviää joskus tulevaisuudessa muiden asioiden ohella...

HUOM! Tässä on sitten se, mitä monet ovat ihmetelleet vielä ihan erikseen. Eli punatukkainen tyttö nukkui sen sängyn vieressä, jonka vieressä mies seisoi (O_o, hyvin yksinkertaisesti sanottu ;D). Eli punatukkainen tyttö ei ollut tappokirouksen uhri.

Ja nyt sitten seuraavaan lukuun, joka kuuluu edelleen putkeen lyhyt (isolla L:llä), tylsät ja kamalat :) Toivon, että tätä seuraava luku ei enää jatkaisi tätä sarjaa.
-Delia

62. luku – Erehdys
26.2.1978

James repi vanhemmilta tullutta kirjettä palasiksi – tai siltä se ainakin ulkopuolisen silmin olisi näyttänyt. Todellisuudessa poika vain yritti vimmatusti saada kirjettä ulos kuoresta. Kirje ei ollut ollenkaan suostuvainen yhteistyöhön, mikä ärsytti Jamesia entisestään. Hän oli muutenkin nukkunut huonosti ja herännyt sitten vielä pöllön naputukseen ikkunan takana. Ja varmasti oli tarpeetonta mainita, että hän oli myöhässä loitsujen tunnilta. Aamu ei olisi voinut alkaa huonommin.
Kirje suostui vihdoin jättämään turvallisen kuorensa ja sujahti esille. James heitti kirjekuoren palaset lattialle. Hän oikoi kirjeen ja alkoi kiivaasti lukea.
Hei, James, alkoi isän käsialalla kirjoitettu kirje.
En tiedä, muistatko, mutta me olimme äitisi kanssa Espanjassa lomailemassa viime viikot. Oli erittäin mukavaa palata kotiin, kun oven avatessa ulos vyöryi lastillinen kirjeitäsi. Vähempikin riittää jatkossa, kiitos vain.
Mitä uutisiisi tulee, voin vain vakuuttaa, että sinä olet ja tulet aina pysymäänkin ainoana lapsenani. Alyssa Harrison on ikävä kyllä erehtynyt pahasti isänsä henkilöllisyydestä ja voin hyvin arvata, mistä se johtuu. On totta, että tapasin äitisi kanssa Sara Harrisonin – tuohon aikaan hän oli vielä nimeltään Sara Rice – eräissä juhlissa paria kuukautta syntymäsi jälkeen. Hän oli hivenen omalaatuinen nainen – suvussa on kuulemma esiintynyt vakavaa pakkomielteisyyttä, joka on ikävä kyllä näköjään periytyvää. Juttelin hänen kanssaan muutaman sanan, muttemme viipyneet juhlissa äitisi kanssa kauempaa, koska sinä aloit hermostua siellä. Syljit erään taikaministerin apulaisen päälle, joten päätimme, että kotona olisi turvallisin paikka sinulle.
Takaan sinulle, etten ollut siihen aikaan millään tapaa masentunut vaan pikemminkin onnellisempi kuin koskaan, vaikka olit aikamoinen kiusankappale vauvana. Valvotit minua ja äitiäsi yökaudet ja nukuit sitten tyytyväisenä päivänä.
Jos vielä joku tulee väittämään sinulle olevansa sisaresi tai veljesi, ole kiltti, äläkä heti usko sitä. Äläkä missään tapauksessa menetä järkeäsi tai muulla tavoin sekoa.
Sano terveisiä Siriukselle ja Emilylle ja muille.
Isä

James laski kirjeen alas ja tuijotti hetken aikaa seinään. Alyssa ei ollutkaan hänen sisarensa, kuten oli väittänyt. Isä ei ollutkaan pettänyt äitiä hänen ollessaan nuori. Hän ei ollutkaan murtanut vanhempiensa avioliittoa syntymänsä jälkeen ja syössyt isää toisen naisen syliin lohdutettavaksi. Alyssa oli vain kuin kuka tahansa tyttö muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, merkityksetön.
Jamesin ajatukset myllersivät kehää, eikä hän oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Itse asiassa hän oli sanalla sanoen pyörällä päästään – vaikka siinä tietenkin oli kaksi sanaa.
Hän oli kohdellut Lilyä – oikeastaan kaikkia muitakin – kuin ilmaa viime viikkojen aikana, mikä oli johtunut vain siitä, ettei hän ollut osannut ajatella muuta kuin Alyssan kertomaa. Hän oli kirjoittanut isälleen ja vaatinut saada tietää totuuden, mutta isä ei ollut vastannut ennen kuin nyt. James oli kokonaan unohtanut vanhempiensa lomamatkan. Nyt kaikki oli viimein selvää: Alyssa ei ollut hänen siskonsa, ja kaikki voisi palata takaisin normaaliksi. Paitsi että…
James oli miltei unohtanut riitansa Lilyn ja Siriuksen kanssa. Hän sulki silmänsä ja hengitti syvään. Hänen pitäisi puhua Siriuksen kanssa – Lilynkin jossain vaiheessa.
Mutta sitä ennen hänen täytyisi löytää Alyssa ja selvittää asiat tytön kanssa.

Lily ryntäsi aamiaiselta takaisin makuusaliin hakemaan kirjojaan ennen loitsutuntia. Hän oli herätessään tahtonut vain pois makuusalista nopeasti, koska Nora oli luonut hänen suuntaansa kovin epäystävällisiä katseita. Kaikessa kiireessä kirjatkin olivat unohtuneet ylös yhdessä laukun kanssa, ja nyt Lilyllä oli yksinomaan kiire. Lipetit oli viimeksi sanonut, ettei enää katsonut myöhästymisiä läpi sormien, eikä Lily tahtonut olla ensimmäinen, joka joutuisi jälki-istuntoon myöhästymisen takia. Sirius tahtoi kuitenkin senkin kunnian itselleen.
Lily repäisi oven auki ja pyyhälsi sisään. Muut olivat jo lähteneet alas, ja makuusali loisti tyhjyyttään. Lily oli niin keskittynyt vetämään loitsukirjaansa esiin Noran paidan alta, ettei ensin huomannut Emilyn sängyssä nukkuvaa hahmoa.
”Em, ylös nyt!” Lily huudahti hämmentyneenä siitä, ettei Emily ollut vielä noussut. Yleensä tyttö oli aikainen ylösnousija. Emily ei reagoinut mitenkään, ja Lily kohottautui loitsukirja onnellisesti kädessään. Hän katsahti Emilyn sänkyyn. Hetkinen…
Peite oli vedetty tytön nenään asti, mutta Lily oli tuntenut ystävänsä jo niin kauan, että tunsi tämän vaikka puolet päästä olikin peitetty. Eikä tyttö Emilyn sängyssä ollut Emily. Nyt kun asiaa tarkemmin ajatteli, hän ei ollut nähnyt Emilyä pitkään aikaan. Tyttö oli tainnut eilen illalla mainita jotain Remuksen kanssa nukkumisesta, mutta Lily oli keskittynyt olemaan katsomatta Noran suuntaan niin tehokkaasti, ettei ollut kuunnellut tytön sanoja. Sen jälkeen hän ei ollut Emilyä nähnyt. Hän oli kääntänyt selkänsä tytön sängylle siinä vaiheessa, kun Alyssa oli kivunnut sinne lukemaan Emilyn muodonmuutosmuistiinpanoja.
”Alyssa”, Lily sanoi varovasti. Hän ei ollut tytön ylin ystävä eikä oikeastaan välittänyt siitä, myöhästyikö tyttö tunneilta vai ei, mutta jokin sai hänet menemään lähemmäs. Ehkä se oli tapa, jolla Alyssa makasi Emilyn sängyssä. Yleensä Alyssa nukkui samalla tavalla kuin Norakin: raajat levällään joka suunnassa niin, että sängylle ei olisi mahtunut nukkumaan kukaan muu. Nyt Alyssa oli jotenkin rauhallisen näköinen, liian rauhallinen ja täydellisen liikkumaton.
Lily veti peitettä Alyssan päältä.
”Lipetit sanoi, ettei suvaitse enää myöhästymisiä”, Lily huomautti nukkuvalle tytölle. ”Hän saattaa jättää koko luokan jälki-istuntoon ihan vain sen takia, että joku myöhästyy.”
Lipetit oli uhkaillut jotain sen suuntaista edellisellä tunnilla.
”Alyssa!” Lily korotti ääntään. Hän vilkaisi tyttöä tarkemmin, kun oli saanut loitsukirjan tungettua turvallisesti laukkuunsa. Laukku kuitenkin tippui unohtuneena lattialle, ja Lily suusta karkasi vaimea kiljaisu. Nopeasti katsottuna Alyssa kyllä nukkui rauhallisesti, mutta lähemmin tarkasteltuna tyttö oli liian rauhallinen ja liikkumaton. Liian eloton, liian kuollut.
”Ei, ei, ei”, Lily mutisi paniikissa kumartuessaan Alyssan ruumiin ylitse. Hän yritti epätoivoisesti löytää pulssia, mutta onnistui vain tärisyttämään Alyssan vetelää kättä hervottomasti. Hänen omat kätensä tärisivät siihen malliin, ettei mistään tullut mitään.
Lily käännähti kannoillaan ja pakeni ulos huoneesta. Hänen täytyi löytää Dumbledore tai McGarmiwa tai matami Pomfrey tai oikeastaan kuka tahansa, joka pystyi tekemään jotain. Ehkä jotain olisi vielä tehtävissä. Lily ei suostunut tajuamaan, mitä oli juuri nähnyt.
Koko oleskeluhuone tuntui jotenkin sumealta. Se oli täydellisen autio, sillä kaikki olivat joko kiirehtineet jo tunneille tai söivät vielä rauhassa aamiaista suuressa salissa. Lily oli kapuamassa ulos muotokuva-aukosta, kun kuuli askelia takanaan. James oli pysähtynyt hänet nähdessään ja aikoi selvästi karata äkkiä takaisin makuusaliinsa, mutta Lilyn kauhistunut ilme sai pojan pysähtymään paikoilleen.
”James”, Lily kuiskasi ääni täristen. ”James, minun täytyy löytää… Täytyy äkkiä… Ehkä jotain…”
James ei auttanut sanoja hänestä ulos niin kuin olisi joskus aiemmin tehnyt. Poika vain tuijotti häntä ja yritti hätistää huolestunutta katsetta pois silmistään.
”Alyssa!” Lily huudahti tajuttuaan, että hänen pitäisi puhua mahdollisimman yksinkertaisesti, jotta James tajuaisi jotain. ”Ei hengitä!”

Kun uutinen Alyssan kuolemasta levisi koulussa, tuntui kuin koko rauhallinen elämänmeno olisi yhtäkkiä keikahtanut päälaelleen. Huolestuneet vanhemmat pommittivat pöllöillä henkilökuntaa, jolla oli tarpeeksi tehtävää ilman vihaisia uteluita siitä, miten täysin turvallisessa linnassa joku saattoi silti murhata oppilaan sänkyyn muiden nukkuessa. Rohkelikkotorni suljettiin kaikilta koko aamupäiväksi, ja useimmat tunnit peruutettiin. Järkyttyneet oppilaat ohjattiin suureen saliin, jossa kävi kauhistunut supina koko aamun. Lily oli viettänyt aamun McGarmiwan toimistossa yhdessä Jamesin kanssa, joka oli matami Pomfreyn mukaan sokissa. Poika oli käynyt Lilyn aamuisten sanojen jälkeen tarkistamassa Alyssan tilanteen ja juossut sitten hakemaan ensimmäistä vastaantulevaa opettajaa, kun Lily oli istunut makuusalin portailla ja miettinyt, miksi elämä oli niin kamalan julmaa. Ensin hyökkäys Japaniin ja Zaran kuolema ja nyt Alyssa. Vaikkei Lily henkilökohtaisesti ollutkaan pitänyt Alyssasta ollenkaan, tytön kuolema iski silti kovaa. Tietysti se iski, kuolemat iskivät yleensäkin. Mutta kun kaikkeen kamaluuteen lisättiin se, että Alyssa oli murhattu – sillä kuolema oli ollut kaikkea muuta paitsi luonnollinen – metrin päässä hänestä, kaikesta tuli entistäkin pelottavampaa.
Nyt James istui yksin suuren salin nurkassa eikä suostunut kohtaamaan kenenkään katsetta. Sirius oli yrittänyt lähestyä ystäväänsä, muttei näköjään pystynyt menemään viittä metriä lähemmäs. Remus ja Peterkin olivat yrittäneet mennä lähemmäs, mutta yksi ilmeetön katse Jamesilta riitti kääntämään heidätkin ympäri. Emily – itkettyään puoli tuntia Remuksen sylissä – oli päässyt pisimmälle heistä kaikista. James oli jopa puhunut tytölle, sanonut kaksi voimatonta sanaa: mene pois. Emily oli kääntynyt, palannut Remuksen luokse ja etsiytynyt lopulta Lilyn seuraan.
”Miten sinä teet sen?” Lily kysyi. Emily hymyili surullisesti.
”Jos syyttäisin itseäni kaikesta tapahtuneesta ja masentuisin, olisin jo mielisairaalassa”, tyttö kuiskasi Lilylle. ”Isän teot ja lähtö, äidin suru, painajaiset, isoisän kuolema. Olisin hullu, jos en olisi päässyt niiden yli ja syyttäisin itseäni.”
”Syyttäisit?” Lily mutisi. ”Mutta eihän se, mitä Alyssalle tapahtui, ollut sinun syysi.”
”Ei se ollut sinunkaan”, Emily kertoi. ”Vaikka ilmiselvästi ajattelet niin. Että sinun olisi pitänyt herätä keskellä yötä ja yrittää pelastaa hänet. Et voinut tehdä mitään, Lil.”
”Mutta…”
”Et voi muuttaa tapahtunutta”, Emily sanoi painokkaasti. ”Ihan niin kuin minäkään en voi muuttaa sitä, että jos olisin jäänyt nukkumaan meidän makuusaliin, ehkä Alyssa olisi vielä elossa.”
”Sinä olet niin samanlainen kuin Norakin”, Lily mutisi. ”Koet, suret, hyväksyt tosiasiat, pääset yli ja elät eteenpäin. En minä osaa tehdä niin. Miten voi vain päästää irti kaikesta? Miten voi lakata syyllistämästä, unohtaa…”
”Et sinä koskaan unohda, Lily”, Emily sanoi hellästi halatessaan ystävänsä. ”Mutta sinä opit elämään sen kanssa.”
”Miten tällaista voi tapahtua?”
”Sitä kutsutaan elämäksi, Lily, eikä se ole aina ihanaa.”
”Mutta kuka tahtoo tappaa Alyssan?” Lily ihmetteli tuijottaen tiiviisti yhtä kohtaa lattiassa. ”Ei sillä, etteikö hän olisi ollut ärsyttävä välillä, mutta…” Lily ei saanut lausettaan loppuun kunnolla alkaessaan nyyhkyttää epätasaisesti. ”Minä en ikinä edes yrittänyt olla ystävällinen hänelle!” tyttö parahti. ”Ja nyt en koskaan saa edes tilaisuutta korjata sitä.”

Jos tapahtuneesta piti etsiä jotain hyvää, olisi se varmasti ollut se, että Nora antoi Siriuksen tulla halaamaan itseään seisottuaan pitkään yksin salin siinä nurkassa, joka ei ollut kansoitettu Jamesilla, donitsia mutustavalla luihuisella tai pelokkailla kolmasluokkalaisilla. Tyttö ei tehnyt elettäkään kirotakseen poikaa pois vaan vastasi halaukseen nojaten päätään pojan olkapäätä vasten.
”Jos…”, Nora aloitti mutisemisen silmät kiinni.
”… minä ikinä suutelen Lilyä enää, kaikki on ohi meidän osaltamme. Tiedän”, Sirius keskeytti.
”Ja…”
”… jos en siirrä kättäni pois, krmh, alaselästäsi, se on ehdottomasti ohi tällä sekunnilla. Tiedän oikeastaan senkin, ajattelin vain kokeilla onneani.”
”No…”
”… lopetan sen heti”, Sirius lupasi ja siirsi kättään ylemmäs soveliaammille alueille sivelemään tytön hiuksia.
”Ja…”
”… jos en lopeta lauseidesi lopettamista, se on ehdottomasti ohi ennen kuin ehdin lopettaa seuraavaa lausetta. Merlin, tämä jää päälle”, Sirius mutisi ja päästi Noran irti. Nora tuijotti poikaa hetken silmiin. Tyttö pyöräytti silmiään.
”Hyvä on”, tyttö myöntyi ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. ”Mutta nopeasti sitten. Tiedät, etten tykkää siitä.”
Sirius virnisti pienesti kumartuessaan suutelemaan tyttöä.
”Oletan, että tarkoitit julkista lähentelyä etkä minun suutelemistani”, Sirius mutisi Noran huulia vasten.
”Ehdottomasti julkista lähentelyä”, Nora mutisi takaisin ja vetäytyi kauemmas tarkistamaan, kuinka moni oli todistanut tapahtunutta. Sirius hymyili pienesti ja siveli kädellään Noran toista kylkeä eikä päästänyt tyttöä liukenemaan kovinkaan kauas. Nora tiesi liiempia miettimättäkin, että Sirius oli aivan yhtä järkyttynyt tapahtuneesta kuin kaikki muutkin.
”Anteeksi”, Sirius mutisi tuskin kuuluvasti. ”Mutta tiedäthän sinä, ettei se tarkoittanut mitään. Ei minulle ole ketään muuta kuin sinä, Nor.”
Nora tiesi, miten paljon Siriukselta vaadittiin sanoa mitään sellaista, joten hän osasi arvostaa asiaa. Hän antoi Siriuksen sivellä kylkeään. Hänen lonkkaluunsa yläpuolella oli kuoppa, johon Siriuksen sormet sopivat täsmälleen. Sirius valitti hänelle useasti siitä, että sormet sopivat siihen liian hyvin, että hän oli liian laiha. Nora tiesi kuitenkin, että pojalla ei ollut mitään sitä vastaan, että sai hipelöidä häntä ja sitä paitsi se tuntui niin mukavalta, ettei Nora jaksanut välittää valittamisesta.
”Tiedänhän minä sen”, Nora mutisi keikkuessaan kantapäillään. ”Mutta silti sinä ja Lily. Voit uskoa, että se järkytti. Kuvittele nyt vaikka minua ja Jamesia yhdessä. Miltä sinusta tuntuisi?”
Sirius nyökkäsi hitaakseen ja etsi katseellaan Jamesia. Poika jökötti yhä itsepäisesti nurkassa ja lähetti ympärilleen aaltoja, jotka karkottivat muut kauas luotaan.
”Minä en tiedä, mitä tekisin hänen kanssaan”, Sirius kertoi Noralle. ”Hän ei suostu puhumaan minulle. Hän ei ole koskaan ollut puhumatta minulle näin pitkään aikaan.”
Nora kiemurteli paikoillaan ennen vastaamistaan.
”Minä en ole hyvä näissä puhumisjutuissa, joten älä odota minulta apua tuohon ongelmaan”, tyttö sanoi lopulta. ”Tai siis, tietysti minä puhun Lilylle, Emilyllekin välillä. Sillä tavalla, vakavasti. Mutta muut.” Nora pudisti päätään. ”Sanon vääriä asioita, olen liian nopea, malttamaton, en muka ole tarpeeksi myötätuntoinen.”
”Kuka noin sanoo?” Sirius tahtoi tietää. Nora kohautti olkiaan.
”Nea.”
”Nea”, Siriuksen ääni oli vain hiukan liian korkea ollakseen luonnollinen. Nora luki siitä kysymyksen, vaikka se oli ollut vain säikky parahdus.
”Nea, minun sisareni”, tyttö muistutti ja naurahti hermostuneesti. ”Ja minua alkaa naurattaa aina näissä tilanteissa, eikä se ole kovin sopivaa.”

Kun Rohkelikkotorni jälleen avattiin oppilaille, oppilaat palasivat sinne kauhunväreet selkäpiissään. Seitsemäsluokkalaiset tytöt eivät tahtoneet ollenkaan palata takaisin makuusaliinsa, jossa niin vastikään oli maannut kuollut ihminen. Gabrielle oli paennut ystäviensä luokse Korpinkynsitorniin majailemaan, ja Emily ja Nora olivat poikien makuusalissa. Lily oli kadonnut jonnekin.
Nora makasi Siriuksen sylissä ja antoi pojan hipelöidä itseään, koska tiesi sen auttavan Siriusta. Emily tuijotti lattiaa Remuksen sängyn vierellä ja näytti siltä kuin yrittäisi porata katsettaan siitä läpi. Sirius istui Noran kanssa lattialla kylpyhuoneen oven edessä. Pojan suu kävi alituiseen läpi jo mekaaniseksi muodostuneita lauseita: James, tule pois sieltä, James, puhutaan, James, anna meidän auttaa.
James oli lukinnut itsensä kylpyhuoneeseen eikä suostunut tulemaa sieltä ulos saati kuuntelemaan Siriuksen sanoja.
”Anna minä yritän välillä”, Emily mutisi hiljaa nousten ylös Remuksen sängyltä. Sirius katsahti tyttöön ja nousi jotenkin alistuneen näköisenä ylös yhdessä Noran kanssa. Poika palasi sängylleen ja veti Noran lähelleen. Nora kiemurteli hetken ennen kuin löysi hyvän asennon pojan sylissä. Nora ei ollut tottunut tämän kaltaiseen lähentelyyn, ja oikeastaan hän vihasi tällaista läheisyyttä. Hän oli tottunut pitämään ympärillään suojamuureja, jonka lävitse ei päästänyt ketään. Mutta Sirius oli jotenkin niin eri asia. Siriusta lohdutti valtavasti, jos poika sai pidellä häntä lähellään, ja jotenkin Nora oli jo tottunut pojan olemassa oloon.
”James, ole kiltti”, Emily jatkoi siitä, mihin Sirius oli jäänyt. ”Ole kiltti ja tule ulos. Puhuminen auttaa aina. Me tiedämme, että sinä olet sekaisin, me kaikki olemme. Mutta e-ei… ei Alyssakaan olisi halunnut, että sinä eristäydyt.” Emily lausui nyt ensi kertaa pitkään aikaan Alyssan nimen, ja se sai jokaisen kohahtamaan hivenen. Oli niin vaikea uskoa, että Alyssa oli poissa.
Tietysti heistä jokainen tiesi, miksi James eristäytyi. Ja nyt he tiesivät myös todellisen syyn siihen, miksi James oli käyttäytynyt niin kummallisesti viime aikoina. Sirius oli löytänyt luetun kirjeen Jamesin sängyltä ja saatuaan äänettömän luvan Jamesilta – niin Sirius itsepintaisesti väitti – poika oli lukenut kirjeen. Lilyn ja Siriuksen välisellä suudelmalla ei ollutkaan mitään tekemistä Jamesin kummallisuuden kanssa. James oli vain ollut outo, koska oli kuvitellut, että hänellä oli sisar, josta herra ja rouva Potter eivät olleet kertoneet pojalleen mitään. James oli kuvitellut, että hän oli rikkonut vanhempiensa avioliiton syntymällään. Ei ihme, että poika oli käyttäytynyt kummallisesti.
Emily jakoi musertuneen katseen Siriuksen kanssa. James ei ollut suostunut puhumaan heille kenellekään mitään vaan oli livahtanut suoraan kylpyhuoneeseen ja lukinnut oven. Peter oli ehdottanut puolitosissaan oven räjäyttämistä, mutta kukaan ei arvellut sen tehoavan kovinkaan hyvin. Ovi ehkä saataisiin pois paikoiltaan, mutta se ei takaisi millään tavoin sitä, että James suostuisi puhumaan heille.
Makuusalin ovi kävi, ja Lily kurkisti varovaisesti sisään. Tytön katse kiersi huonetta ja pysähtyi viimein Emilyyn, joka istui lattialla.
”James”, Emily vastasi Lilyn kysyvään katseeseen ja osoitti ovea. Lily nieleskeli ja mietti hetken ovella, mutta tuli viimein sisään.
”McGarmiwa sanoi, että tämän viikon tunnit on peruttu”, Lily ilmoitti käheällä äänellä. ”Muistotilaisuus on huomenna, ja Alyssan vanhemmat ovat Dumbledoren luona.”
Emily vastasi Lilyn ilmoitukseen kysyvästi. Lily kohautti olkiaan tullessaan peremmälle.
”Kävin kertomassa Dumbledorelle yksityiskohtaisesti aamun tapahtumista”, tyttö mutisi hiljaa ääni sillä tavalla väristen, että tyhmempikin olisi huomannut, miten vaikeaa puhuminen Lilylle oli.
”Sanoiko hän jotain uutta?” Emily tahtoi tietää. Lily tuli sisälle ja sulki oven perässään. Hän kävi istumaan Siriuksen sängyn jalkopäähän, kun Nora oli ystävällisesti vetänyt jalkansa pois tieltä – ja samalla onnistunut potkaisemaan Siriusta vahingossa.
”Makuusalissa oli kuulemma jälkiä tappokirouksesta”, Lily sanoi yrittäen nieleskellä järkytystään alas kurkusta. ”Koko linna on tietysti tutkittu, muttei sitä naista ole löydetty mistään.”
”Naista?” Peter kysäisi.
”Eivät miehet pääse tyttöjen makuusaliin”, Lily muistutti, mutta tuli kohdanneeksi Siriuksen katseen. Kaksikko tuijotti toisiaan hetkisen.
”Pitäisikö Dumbledorelle kertoa salakäytävästä?” Lily kysyi hiljaa. Sirius oli hetken vaiti, pudisti sitten päätään.
”Kukaan ei tiedä, miten se avataan, eikä kukaan edes saa sitä auki ilman meidän apuamme”, poika sanoi varmalla äänellä. ”Sitä paitsi me olisimme heränneet, jos joku olisi hiipparoinut täällä.”

Sianpäässä istui mies tupakalla. Savukiehkurat kohosivat tahrimaan jo muutenkin epämääräisen harmaaksi värjääntyneitä kattopalkkeja. Mies veteli sauhuja kiivaaseen tahtiin, ja kuka tahansa olisi voinut sanoa, että mies oli vihainen. Mies, sama, joka edellisenäkin iltana oli valvonut pubissa yksin, tarkkaili ovea murhaavasti. Pubin uneliasta tunnelmaa korosti baarimikon vaimea kuorsaus. Muita asiakkaita ei ollut.
Ovi aukeni narahtaen vaimeasti, ja sisään astui mies aivan niin kuin edellisenäkin päivänä. Istuva mies tumppasi tupakkansa pöytään ja nousi ylös.
”Minulla ei ole aikaa juosta täällä joka päivä, Pratt, vaikka sinulla ilmeisesti onkin kaikki aika maailmassa”, vasta sisään tullut naljaisi. Toinen otti uhkaavan askeleen miestä kohti. Mies oli ilmiselvästi juopunut, sillä askel oli hutera ja kallistui aivan liikaa päin viereistä pöytää. Mies otti tukea pöydästä pysyäkseen pystyssä. Pöytä vinkaisi hiljaa vastalauseensa ja notkahti, kun mies jäi nojailemaan siihen raskaasti.
”Sinä murhasit väärän tytön!” mies huusi raivoissaan pöydän päältä. ”Se oli väärä tyttö, McGray!”
McGray hätkähti hieman, ja virne miehen kasvoilla sammui. Toinen mies yritti kammeta itseään pystyyn, muttei kyennyt siihen. Sillä hetkellä kaikki miehen voimista oli keskitetty vihasta leiskuviin silmiin, eikä mies kyennyt kontrolloimaan muuta kehoaan.
”Minä toimin ohjeittesi mukaan. Tummahiuksinen tyttö neljännessä sängyssä vasemmalta, nurkassa”, McGray puolusteli ja perääntyi niin, että oli valmis juoksemaan ovesta ulos, jos toinen mies intoutuisi käyttämään taikasauvaansa.
”No, jos kerran toimit ohjeitteni mukaan, kerropa, miksi Emily Pratt vielä elää, kun hänen pitäisi maata kauniisti kuolleena vuoteessaan, häh?” Prattiksi kutsuttu mies huudahti pilkallisena. McGray kohautti olkiaan ja yritti näyttää mahdollisimman viattomalta.
”Vannon, etten tiedä, mistä on kyse. Ihan oikeasti, tein kaiken niin kuin piti”, miehen ääni värisi siihen malliin, ettei paniikki ollut kaukana. Hän oli murhannut viattoman tytön, väärän tytön, tytön, jonka olisi kuulunut elää.
”No, mene takaisin tänä yönä”, Pratt sammalsi. ”Tapa koko makuusali varmuuden vuoksi. Sittenpähän sekin on hoidettu.”
McGray tuijotti toista.
”Koko makuusali?”
”Koko makuusali, niinhän minä sanoin!” Pratt huusi eikä kaiken tohinan keskellä ollut huomannut, ettei baarimikko enää kuorsannut.

*

A/N2: Pettynyt? Helpottunut? Kerro toki.
Ja vielä näin lopuksi tahtoisin pyytää anteeksi pikkusiskoltani, joka rakasti Alyssaa ja joka alun perinkin antoi idean koko hahmolle. Olen pahoillani, että murhautin hänet! Truly.

Poissa Bolina May

  • Captain Gale
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Valitseeko tie kulkijansa vai kulkija tiensä?
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 18.8.09
« Vastaus #199 : Elokuu 18, 2009, 16:12:13 »
Jeee, jatkoa :DD Hengissä ollaan ;D ja kiva kun pidät pitkistä kommenteista <3
Lainaus
Itsekin se kyseinen lause kuulostaa hivenen omituiselta, mutta suomen kielioppisääntöjen mukaan sana "joka" viittaa vain edelliseen sanaan (joka ei siis tuossa tapauksessa voi olla kanssa, koska viittauksen kohde on aurorit).

:D hyvä huomio :P mites näin: "Mies oli vasta palannut matkaltaan Japanista, jossa oli ollut auttamassa hyökkäyksen tutkimuksessa yhdessä pätevimmän aurorikoulutuksen saaneiden englantilaisten aurorien kanssa."
Anteeksi tämä, mutta mua todella häiritsee tuollaiset lauseet, joissa väliin tungetaan jotakin ja sitten lisätään yksittäinen sana :D

Mutta itse ficci:

En ole pettynyt, enkä iloinen. Ehkä aavistuksen verran helpottunut, mutta kuten viimeluvun loputtua ajattelin, ei uhri ollutkaan Emily, vaan Alyssa. En kuitenkaan uskonut tosissani, että tekisit jotakin tämän kaltaista, joten epälyksistäni huolimatta onnistuit yllättämään! Ja olin melkein varma, että juuri Lily löytäisi hänet. Niin tyypillistä. James-parka. Mahtaa olla kovaa kun ei pystykään tekemään tilanteelle mitään vaikka oli juuri ajatellut selvittävänsä asiat... Käyttäytymis-veikkaukseni ei mennyt ihan nappiin kun kuollut ei ollutkaan Emily, mutta aika lähelle meni :P

Vai pitää nyt tapattaa koko makuusali?! oho. No, todennäköisesti kukaan ei ihan heti mene sinne nukkumaan, mutta on McGraylla paha tilanne. Olisi muuten aika mielenkiintoista jos James ja Alyssan äiti tapaisivat toisensa :D
Tämä pisti nyt vähän tyhjäksi kun oli niin lyhyt. Ei se haitannut, mutta nyt jäi vähän sellainen odottava tunne että mitäs seuraavaksi tapahtuu. Ihan hyvään kohtaan jätit, ei sen puoleen. Olisi ollut vähän liian julmaa jos sitten olisi tapahtunut jotakin ja kaikki olisivat aivan *menetän yöuneni kun en tiedä miten tuo päättyy* ;DD

Paras kohta oli kyllä ehdottomasti tuo Siriuksen ja Noran lauseiden lopettelu XD

Lainaus
Mutta miten se voi olla mahdollista? Miten joku mies voi päästä tyttöjen makuusaliin?
Hyvä huomio. Kelmit ovat myös animaageja. Miten heidän päähänsä ei ole tullut, että eläiminä he voisivat päästä tyttöjen makuusaliin?! Ei kuulosta yhtään heidän tapaiseltaan jättää tuollaista yksityiskohtaa kokeilematta! Ymmärtäisin, jos Sammy ei pääsisi itse portaita, vaan se pitäisi kantaa, mutta selvästi se pomppi portaat ihan itse...
Sianpään baarimikko ärsyttää. Kai Aberforth nyt jotain voisi veljelleen kertoa!?!?!?!??!?!?!??!?!?!?!!!

Syyskuuta odotellaan, todella paljon onnea yo-kirjoituksiin!
 - Night
I really need to know is there a place to me

nightingale -> Bolina May