Kirjoittaja Aihe: Keskiyön kukka (Kelmit, K-12, het) Hätäepilogi 24.10.11. || LOPETETTU  (Luettu 50301 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Kurnuttaja

  • Kukkakaali
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 11.6.09
« Vastaus #150 : Kesäkuu 14, 2009, 22:45:33 »
Sì, scrivi píù l'italiano, è così bellissimo =)
(en usko, että kaikki täällä osaavat italiaa, joten voisin varmaan kertoa mitä tuossa lukee, tai pitäisi ainakin lukea:
kyllä, kirjoita enemmän italiaa, se on niin ihanaa)

Aivan, torstaina päättyi italian kurssi ja heti huomaan sitä joka paikassa (tämän lisäksi siis.)

Itse lukuun, todellakin yksiä parhaita. Tessa oli niin ihanan Tessamainen. Toivon todella, että Tessa/Adrian jutussa käy hyvin.
Nuo kaikki Lilyn ympärillä pörräävät ulkomaalaiset huolestuttavat minua. Olen kylläkin enemmän huolestunut Tylypahkassa tapahtuvista asioista.
Alyssa on siis Romeon ja Roxyn isä? Ööh, jotenkin häiritsevää. Tajusinkohan edes tätä oikein?
Mutta, voin sanoa, että olet antanut minulle toivoa. Jos Romeo valmistautuu murhaan, ja Alyssa onkin Romeon ja Roxyn isä, joka on hylännyt heidät pieninä (tai miten se nyt menikään). Sehän voisi tarkoittaa, että Romeo haluaa kostaa isälleen ja tappaa tämän. Tämä siis tarkoittaa, että Romeo murhaa Alyssan!
Tajusiko kukaan? (Näin myöhään ja näin väsyneenä ei pitäisi keksiä teorioita tai ylipäätään kirjoittaa kommenttia.)

Jään odottamaan jatkoa innolla. Varsinkin Alyssan synttäreitä, Lilyn&kumppaneiden paluuta, Tessa/Adrian juttuja ja sitä Lilyn ja Noran Japanin matkaa. Ja toivon, että Tessa juttelee lisää professore mikä-hänen-nimensä-nyt-olikaan kanssa.

(Muuten, luin tämän luvun jo pari päivää sitten, enkä ehtinyt kommentoida. Siksi en ihan muista tapahtumia sana tarkasti ;))

Poissa Haltiamieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Photography
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 11.6.09
« Vastaus #151 : Kesäkuu 16, 2009, 12:12:35 »
Varoitan sitten näin etukäteen, luin tuon uusimman osan eilen puolenyön aikoihin, joten suhtauduin siihen aika tavalla erilailla kuin esim. keskellä päivää. Joten varoitan jos kommentista tulee sekava ja kaikin puolin outo, siis taattua Haltiamieli -laatua. Muaha.

Juu, tämä oli todellakin yksi parhaista luvuista. Kuvailua oli hienosti, pystyi todella hyvin kuvittelemaan koko hotelli Cosmon silmiensä eteen. Hihkuin riemusta kun Tessa tuli taas, hän lempihahmoni heti Noran jälkeen. Muaha. Italiasta en ymmärrä hölkäsen pöläystäkään, joten en voi tietää menivätkö ne oikein vai eivät. Olisi mukava tietää, mitä Tessa ja se professora puhuivat keskenään. Mahdollista saada käännöksiä? Romeo, mielenkiintoinen tyyppi, kiinnostukseni heräsi viimeistään siinä kun hän suunnitteli tappavansa jonkun. Varmaan heidän isänsä? Alyssan tahtoisin tappaa, inhoan häntä, mutta olen saanut hänen hahmostaan pientä inspiraatiota omassa ficcissäni erääseen henkilöön.. Muaha. Loistavaa kun Lily viimein haluaa hänen ja Jamesin suhteen julkiseksi! Pystyin kuvittelemaan Alyssan ilmeen. Ei Merlinin parta, siinä repesin niin että putosin tuoliltani. Kjäh kjäh.
Juu, nyt menee sekavaksi. Mutta unta ei ole paljoa kertynyt, ja tämä on loistava ficci, joten ei kai muuta selittelyä kaipaa. Kiitos hienosta jatkosta, ja erityisesti kiitos sen pituudesta Delia!

Haltiamieli kiittää ja virnistää surullisenkuuluisan virnistyksensä pahoitellen sekavaa kommenttia.
If more of us valued food and cheer and song above hoarded gold, it would be a merrier world.

Poissa Silver

  • Tengo hipo y soy estudiante.
  • Vuotislainen
  • *Arvostaa sankariaan*
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 11.6.09
« Vastaus #152 : Kesäkuu 18, 2009, 03:23:47 »
Ihan mahtavaa! Siis todella superia! Kun kommenoit tuossa luvun puoliintumiskohdassa, että vain arvostetuimmat ficcarit pystyvät tähän, niin olen sitä mieltä, että voit ylpeänä ottaa tuon arvomerkin itsellesi! Varsinkin tämän luvun jälkeen! Sanon että se on ehdottomasti ykkönen!!!
   Cosmon kuvailu oli niin onnistunutta, niin hienoa, että pystyin silmissäni näkemään sen kaiken!
   Plussana muistamasi Alyssa -vihani! Hienoa, että Lily julisti suhteen julkiseksi! Nyt jopa melkein odotan mitä Alyssalla on hihassaan, innoissani. Pystyykö hän sillä tiedolla voittamaan Lilyn? OOH! Todella onnistunutta lukijoiden jännityksen ylläpitämistä!!! Mahtavaa! Jos tämä olisi normaali kirja, lukisin sen yhdellä kerralla, koko ajan, syöden samalla, nukkumatta! Aivan perfecto!
   Noiden kielten kanssa olet saanut duunata!! En itse lue, joten ei mitään korjattavaa, toistaiseksi. ^^ Saa lähettää yksärillä suomennokset. :D
   Ja ulkomaalaiset olivat todella mainiosti kuvattuja! Paljon uusia henkilöitä, mutta kaikki ovat silti sulla hanskassa! Upeaa! Sulle on varmasti jo kerrottu, että henkilöt ovat sun vahva puoles ja tässä se näkyi. Delia, se näkyi! Incredibile! ;D
   Tämä luku loppuikin upeasti! (Apua, kehuvaa adjektiivi -sanastoa pitää laajentaa!!!) Jäi sillai mietiskelemiseen. Todella hyvä!
   Siis ei voi muuta sanoa, kuin hienoa ficci -kirjallisuutta! Jäin ihan lukemaan ja nyt klo on 3 yöllä ja täällä edelleen! Unohdin edes olevani koneella! Tarina vie niin mukanaan. :) Ehdottomasti parasta antiasi ja kiitän suuresti, suuresti!
   Ja vielä lisää ihkutusta: eli tämä on varmasti, siis aivan varmasti koukuttavin!!! luku mitä olen ever täällä lukenut! :D KIITOS!!

TODELLA innokkaana jatkoa tähän ÄÄRIMMÄISEN sujuvaan ja hienoon tekstiin odottaen,
Silver
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 25, 2009, 00:05:07 kirjoittanut Silver »
Elämä maapallolla on kallista, mutta sisältyyhän siihen matka auringon ympäri.

Poissa Sofia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosVine12
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 11.6.09
« Vastaus #153 : Kesäkuu 24, 2009, 18:14:56 »
Aivan ihana luku! <3 Eikä pituudessakaan ollut valittamista. :)

Oli jännittävää päästä seuraamaan Tessan, Lilyn, Noran ja Siriuksen matkaa. Hotelli Cosmo oli mielenkiintoinen paikka. Hovimestarin olit kuvannut tosi osuvasti ja sait sen tuntumaan aivan kaavoihin kangistuneelta! :D Pidin siitä. :) Tessasta taas tulee tämän matkan aikana yhä mutkikkaampi hahmo. Ja se, miten Tessa puki kolme oppilastaan, oli tosi vaikuttavaa. Haluaisin itsekin pukeutua niin nätiksi kuin Lily pukeutui. :) Siriuksenkin asusta päätellen poika oli tosi komea. :) Tessa tuntuu yllättävän aina uudestaan. Se osaa puhua ranskaa ja italiaakin! Italiasta en tiedä mitään, mutta ranskaa olen opiskellut kaksi vuotta. En nyt jaksanut kieliasua tarkistaa, mutta ymmärsin ihan hyvin, mitä olit ranskaksi kirjoittanut. :)

Oli tosi suloista, kun Lily ja James hyvästelivät ennen Lilyn matkaa. Awws. <3 Onneksi Lily viimeinkin tajusi, mikä on sille parhaaksi. Amalia muuten tuntuu ihan Potterilta, joten sekin hahmo on toteutettu hyvin. Oli niin hullunkurista ja oudon tuntuista, kun se sanoi: "miniäkokelas". :) Peilikeskustelu kesken tervetulojuhlien oli osaksi huvittava, osaksi aivan ihana. <3 :) Tässä luvussa olikin kaksi peilikeskustelua. Pidin niistä, Jamesin ja Siriuksen peilit on aina kiehtoneet mua. Nyt kun Alyssa vain pysyisi poissa kuvioista, niin kaikki olisi täydellisesti. Miten ihmeessä tyttö suunnittelee saavansa Jamesin itselleen? Tilanne alkaa jo pelottaa mua. Onneksi edes Emily on havainnut jotain outoa siinä tytössä.

André ja Pierre olivat aivan uusia tuttavuuksia ja pidin molemmista paljon. Carloksesta en osaa sanoa mitään, se oli niin vähän aikaa kuvioisssa. Oli tosi hellyttävää, kun Sirius oli heti hyökkäämässä poikien kimppuun, kun ne puhuivat Lilylle. Sen oli ihan pakko huomauttaa, että Lily seurustelee. :) Kiva sattuma, että Andrékin menee Japaniin, mitähän siitäkin tulee? :D

Romeon käytös on outoa. Ja mitä se puhe sen isästä on? Kuka sen isä on ja mitä se tekee Tylypahkassa?

Tämä luku oli parhaita tämän ficin lukuja niin pituuden kuin tapahtumienkin takia. Tykkäsin aivan älyttömästi tästä luvusta! :D Lisää tällaista, tämä piristi niin ihanasti helteistä päivää! :)
You can be a sweet dream or a beautiful nightmare. ♥

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 11.6.09
« Vastaus #154 : Kesäkuu 29, 2009, 19:13:49 »
A/N: Pakko sanoa, että ugh! En ole yhtään kirjoitustuulella. Kirjoitin eilen kolme sivua yhtä Tessa-kohtausta ja ajattelin sen olevan ihan ok. Kunnes sitten tänään tajusin, ettei mitään sellaista voi koskaan tapahtua siinä kyseisessä luvussa, jossa kohtaus oli. Jouduin siirtämään sen pois ja myöhemmin varmaan vielä kirjoittamaan uudestaan. Jotenkin ihan kokonaan veto pois. Katsoin KK:n kalenteria eilen, ja mietin, että mitä hittoa KK:n maalis-huhtikuussa tapahtuu? Kahden kuukauden aikahyppäys? Ei oikein innosta.. Kamalaa kirjoittaa, kun olo on tämä, mutta pakko se on yrittää jaksaa eteenpäin.

Trompi: Kiitos :D
nightingale: Kiitos.. Tosiaan se Tessan ystävän nimeksi tuli Delia, koska sen piti vain olla yksi pikkiriikkinen maininta yhdessä luvussa, ei sen enempää. Mutta sitten ne hemmetin ystävät tahtoivat saada isomman osan, ja suoraan sanottuna nyt minua ärsyttää valtavasti, että se nimi on Delia :) Mutta minkäs teet, se se nyt vain harmikseni on... Nimestä en tykkää, mutta hahmona Delia on sangen viihdyttävä :) Ainakin Adrianin ja Tessan alkuvaiheista kertovassa sähellyksessäni, joka ei kyllä edisty juuri nyt yhtään minnekään..
Cirael: Kiitos ;D Sain lukea noita sinun teorioitasi aika kauan, ennen kuin tajusin, kuka oli mitäkin ja missä muodossa. Kuvittelin, että omat räpellykseni ovat monimutkaisia, mutta nuo ovat jo ihan liikaa minulle ;) En ymmärrä ollenkaan, miten saatat keksiä mitään noin monijohtoista tästä. Pisteet sinulle siitä :)
Atrèju: Kiitos, ja kiva, kun olet tykännyt tästä ja jaksoit vielä kommentoimaankin tulla :D
Meriadoc: Kiitos.
Sari: Kiitos :)
Heinähattu: Kiitos. Extra-juttuja on kyllä tulossa lisää, ja niitä ehdotuksia saa minulle päin pistää ;D KK:n tarinaa on aina kiva syventää kirjoittamalla kaiken näköistä pikku sälää, joten ihan rohkeasti voi lähestyä, jos on jotain mielessä, mistä tahtoisitte lukea.
Kaura: Kiitos :D Tuota edellistä lukua kirjoittaessa tajusin, miten sulkeutunut hahmo Tessa on, ja oikeastaan vasta edellisen luvun aikana pääsin kunnolla kosketuksiin Tessan kanssa. Ei mikään maailman helpoin homma, joten olen ylpeä tuloksestani :D
Lurraa: Kiitos! Se, missä Gabby Romeon isän näki, jäi tarkoituksella epäselväksi. Emmehän tahdo paljastaa kaikkea yhdellä kertaa ;)
Kurnuttaja: Kiitos :D Voi, että rakastan näitä teidän teorioitanne! Teillä on niin lennokkaat suunnitelmat, että oikein pelottaa paljastaa sitten asian oikea laita.. En tiedä, kuinka tyytyväisiä tulette siihen olemaan…
rullaluistin: Kiitos :)
Haltiamieli: Kiitos.
Silver: Kiitos! Ihana saada noinkin paljon positiivista palautetta luvusta, jonka kanssa olen tapellut jo pitkään :D
Titta: Kiitoksia ;D Kiva, että piristi.

Tästä seuraavasta luvusta en sitten taas tykkää ollenkaan. Se on ihan kamala ja siitä puuttuu kohtia, joita olisin halunnut siihen kirjoittaa, mutta jotka eivät sitten loppujen lopuksi kuitenkaan sopineet mukaan. Vihaan kaikkea tässä ja vielä vähän enemmänkin. En nyt ole yhtään sillä tuulella, että jaksaisin mitään, joten piristäkäähän minua taas kommenteillanne.
- Delia (ei niin positiivisella tuulella)

54. luku – Tuloksia
14.2.1978

Lily heräsi ensimmäisenä huoneistossaan, mikä ei ollut yllättävää ottaen huomioon, kenen kanssa hän huoneiston jakoi. Tyttö veti vaatteitaan päällä samalla, kun herätteli Noraa. Nora nukkui raajat levällään sänkynsä vasemmassa laidassa ja näytti hyvin paljon siltä kuin aikoisi kohta kuukahtaa alas koko sängyltä.
”Nor, minä lähden aamiaiselle”, tyttö sanoi. ”Kello on puoli yhdeksän, joten jos haluat ruokaa, raahaudu alas tunnin kuluessa.”
Nora ynähti ja käänsi kylkeään niin, ettei olisi välittömässä sängyltätippumisvaarassa.
”Yritä huutaa Siriukselle”, tyttö mutisi. Lily hymyili ja lupasi yrittää. Hän talsi ulos huoneesta ja huoneen poikki Siriuksen huoneen ovelle. Ovi lennähti sulavasti auki, ja Lily astui sisään.
”SIRIUS!” Lily yritti karjua niin, että Sirius kuulisi, mutta Tessa ei. ”HERÄÄ!”
Sirius ei liikahtanutkaan. Lily huokaisi raskaasti ja liikahti oven suusta eteenpäin.
”Sirius, Kalkaros on liittynyt Voldemortin joukkoihin ja he tekevät rynnäkön tänne minä hetkenä hyvänsä!” Lily kokeili seuraavaksi. Sirius liikahti pienesti ja urahti uneliaasti.
”James on vaarassa!” tyttö kiljaisi seuraavaksi. Sirius sävähti pystyyn, ja peitto valahti pojan yltä. Lily ei kavahtanut, koska Sirius oli yhä eilisissä vaatteissa – tai öisissä.
”Sarvihaara?”
”On turvallisesti Tylypahkassa. Mutta aamiaistarjoilu loppuu tunnin päästä, joten jos heräät, saat ruokaa”, Lily kertoi. ”Minä tulen uudestaan vähän ennen kymmentä, kun pitää lähteä kaupunkikierrokselle. Silloin ei saa enää ruokaa. Ja silloin on kiire.”
Lily kääntyi ja paiskasi pojan huoneen oven kiinni. Jos hän yhtään Siriusta tunsi, poika ei tulisi alas, ellei Nora suostuisi heräämään ja jaksaisi raahata pojan mukanaan syömään. Lily pyöritteli silmiään avatessaan ovea. Ei siinä muuten mitään, mutta Sirius varmasti valittelisi nälkäänsä koko kaupunkikierroksen ajan ja yrittäisi lakkaamatta karata jonnekin syömään. Lily päätti vakaasti liimautua Andrén tai muiden mukaan. Siriuksen kanssa hän ei päiväänsä viettäisi, jos poika lähtisi valituslinjalle.
”Lily!”
Lily käännähti huudahduksen kuullessaan. Hän näki Pierren vaalean hiuspehkon kurkkivat ranskalaisten oven raosta ja käden vilkuttavan hänelle.
”Huomenta”, tyttö vastasi Pierrelle. Pierre hymyili hivenen varovaisesti ja kääntyi huutamaan jotain ranskaksi olkansa yli. Lily erotti huudosta oman nimensä. Huoneistosta Pierren takana kuului kolinaa, ja pian Andrén pää ilmestyi oviaukkoon.
”Huomenta”, Lily toisti. André hymyili ja tulkkasi tytön sanoman Pierrelle. Pierre vastasi jotain lyhyesti.
”Hän kysyy, oletko menossa alas syömään”, André tulkkasi ja napitti kiivaasti kauluspaitaansa kiinni samalla, kun puhui. Lily nyökkäsi Pierrelle.
”Kyllä olen. Tuletko mukaan?”
André käänsi kysymyksen lyhyesti. Pierre nyökkäsi innoissaan. Lily irvisti harkitsemattomasti.
”Mitä luulet, onko alhaalla ketään ranskantaitoista?” tyttö kysyi. ”Koska muuten tästä ei tule yhtään mitään.”
André virnisti hänelle.
”Minä tulen. Haen vain kenkäni.” Poika katosi sisälle ja ilmaantui taas pian takaisin pomppien yrittäen samalla vetää kenkiään jalkaan. Poika sanoi jotain Pierrelle, mutta Pierre ei vastannut. André yritti uudelleen ja sai lyhyen tuhahduksen Pierreltä. Lily näytti kysyvältä.
”Hän ei pidä siitä, että minä tungin mukaan”, André hymyili. Lily irvisti pojalle ja kääntyi katsomaan Pierreä.
”Tulisi aika hiljaista, jos André ei olisi mukana tulkkaamassa”, tyttö sanoi. Pierre kohautti olkiaan, kun André oli kääntänyt tytön sanat.

Nora kallistui huokaisten sängystä lattialle. Häntä ei ollut väsyttänyt enää moneen hetkeen. Hän oli vain kerännyt voimia jaksaakseen taistella Siriuksen kanssa. Tyttö pukeutui sukkelaan ja sukelsi esiin omasta huoneestaan. Lily ei ollut vaivautunut nostamaan erästä tuolia, jonka Tessa oli aamuyöllä kaatanut, pystyyn, joten Nora raahautui sen luokse ja nosti sen oikeaoppisesti seisomaan neljälle jalalleen. Uteliaisuudesta hän käveli kurkistamaan Tessan huoneeseen. Ovi narahti hiljaa, muttei häirinnyt Tessaa. Nainen nukkui pienessä sykkyrässä sängyn vasemmassa laidassa ja puristi kaksin käsin peittoaan. Näky oli omalla tavallaan hyvin viaton. Tessa näytti kovin hauraalta ja haavoittuvaiselta nukkuessaan sillä tavoin.
Nora sulki oven hitaasti ja kääntyi tuijottamaan silmät viiruina Siriuksen huoneen ovea. Tyttö veti henkeä ja marssi määrätietoisesti ovelle. Siriuksen herättäminen oli aina vähintäänkin pieni sota, johon täytyi olla valmistautunut sekä henkisesti että fyysisesti. Nora vetäisi oven kovakouraisesti auki ja valmistautui huutamaan Siriuksen hereille. Huuto kuoli tytön huulille, kun hän näki Siriuksen istumassa sänkynsä laidalla napittamassa paitaansa kiinni. Nora hämmentyi niin, että astahti taaksepäin ja nojautui päin oven karmia.
”Mitä sinä teet?” hän ihmetteli. Sirius tuijotti häntä pitkään, virnisti sitten.
”Kuule, Nor, vaikken olekaan enää vapaa, tytöt silti innostuisivat ehkä hieman liikaa, jos kulkisin yleisillä paikoilla ilman paitaa”, poika muistutti ja pomppasi seisomaan. ”Mennäänkö sitten?”
”Minne?” Nora kysyi typerästi.
”Syömään, tietysti, minulla on kiljuva nälkä”, Sirius nauroi ja tarttui Noraa kädestä.
”Milloin sinulla ei olisi?” tyttö mutisi hitaasti. ”Mitä sinulle on oikein tapahtunut?”
”Lily”, Sirius kuittasi lyhyesti pidellessään ovea auki Noralle. Nora kompastui kynnykseen, mutta onnistui pitämään tasapainonsa yllä Siriuksen ansiosta.
”Hän on aika hyvä”, Nora mutisi hoiperrellessaan itselleen kunnon tasapainoa.
”Paras”, Sirius myönsi kiltisti.

”Ja edessä näette Britannian velhopankki Irvetan”, Derek Sheldon kertoi niin monotonisella äänellä, ettei kenellekään jäänyt varmasti epäselväksi, ettei mies ollut ilmoittautunut vapaaehtoiseksi oppaaksi kiertokävelylle. Mukaan oli Sheldonin lisäksi tullut vanhemmista ihmisistä vain Emiliana Calogero, jonka vuoksi Sheldon näytti edes pienesti yrittävän suoriutua esittelykierroksesta kunnialla.
”Tutustumme velhopankkiin tarkemmin hetken kuluttua, mutta ennen sitä pidämme tunnin tauon. Olkaa hyvät ja liikkukaa ryhmissä, jottette eksyisi”, Sheldon muistutti kireästi ja oli ensimmäinen katoamaan paikalta. Sirius siirtyi Lilyn vierelle Noran puhuessa kiihkeästi Andrén kanssa. Poika näytti niin korostetun mietteliäältä, ettei Lily voinut olla kysymättä asiasta.
”Mietin vain Noraa ja tuota lirkuttelijaa”, Sirius vastasi Lilyn kysymykseen ja kavensi silmänsä viiruiksi. ”Ranskalaisissa on aina jotain mätää.”
”André on kiva. Huomaisit sen itsekin, ellet keskittyisi katselemaan tyttöjen perään”, Lily huomautti viileästi.
”Teen sitä tottumuksesta”, Sirius irvisti rennosti silmäillessään Brigitteä, joka puhui kiivaasti Pierren kanssa. Brigitte kohtasi Siriuksen katseen ja näytti epävarmalta. Lily oli varma, että vaikka tyttö esittikin nirppanokkaa ja piittaamatonta, ei tyttö kuitenkaan voinut täysin vastustaa Siriuksen hurmaavaa hymyä. Brigitte suki muka piittaamattomasti hiuksiaan, vaikka selvästi vastasi Siriuksen flirttiin parhaan mahdollisen taitonsa mukaan.
”Lopeta tuo!” Lily älähti hutaistessaan Siriusta. ”Sinä olet pahempi kuin Nora.”
Sirius väisti Lilyn iskun taitavasti ja hyppeli kauemmas.
”Miten niin?” poika kysyi viattomasti hymyillen. Lily irvisti vastatessaan.
”En tajua teidän suhdettanne. Flirttailette muiden kanssa minkä kerkiätte”, tyttö huokaisi. ”Olette mahdottomia.”
”No, onpa hyvä, että olemme mahdottomia yhdessä”, Sirius hymyili ja heilutti Noralle, kun tyttö tuli Andrén kanssa lähemmäs. Lily liittyi Andrén vierelle, kun Nora kompuroi päin Siriusta. Sirius nauroi jotain kompurointikirouksesta kopatessaan Noraa syliinsä.
”Suloista, että haluat lähennellä minua jo yleisillä paikoillakin”, poika virnisti. Lily pyöritteli silmiään yhdessä Noran kanssa. André puolestaan heitti kätensä Lilyn olkapäiden ympärille ja sai Siriuksen katsomaan poikaa epäluuloisesti.
”Hyvä on, sinä olet mustasukkaisempi minusta kuin omasta tyttöystäväsi”, Lily tuhahti ja näytti niin kotoisalta Andrén vierellä, että Sirius tuhahti vielä tehostaakseen vaikutelmaa.
”Minun täytyy pitää Sarvihaaran puolia, kun hän ei ole täällä”, poika sanoi. Lily pyöritteli päätään ja irvisti Siriukselle. Hän käänsi tälle selkänsä ja osoitti Andrélle kauppaa kauempana kujalla. André nyökkäsi innokkaana, ja kaksikko lähti kävelemään pientä putiikkia kohti perässään tasainen letka muita opiskelijoita.

James nojaili seinään Tessan luokan ulkopuolella. Remus ja Peter miettivät juuri kuumeisesti, kuka olisi tulossa hoitamaan heidän tuntinsa Tessan ollessa poissa. Jamesia asia ei suoraan sanottuna voinut hirveästi kiinnostaa. Hänellä oli kiinnostavampaakin mietittävää. James pohti juuri, miten onnistuisi selviämään kuluvasta päivästä ilman Siriusta. Iltapäiväisestä muodonmuutostunnista tulisi täyttä tuskaa, kun hän joutuisi istumaan yksin. Ehkä hän voisi siirtyä tunnin ajaksi Emilyn viereen, joka istui myös yksin nyt, kun Nora ja Lily olivat poissa.
”Hei, Em, varaan paikan sinun vieressäsi muodonmuutostunnilla”, James huikkasi nähdessään Emilyn tallustelevan esiin nurkan takaa yhdessä Gabriellen kanssa.
”Huomenta vain sinullekin”, tyttö haukotteli suurieleisesti. James oli odottanut, että Gabrielle livahtaisi muualle Emily pysähtyessä juttelemaan heidän kanssaan, mutta tyttö pysyikin sinnikkäästi Emilyn vierellä, vaikkei selvästi tuntenutkaan oloaan kovin mukavaksi.
”Hyvää ystävänpäivää”, Remus muisti kertoa Emilylle kiertäessään kättään tytön vyötäisille. Emily nojasi päätään poikaa vasten ja näytti niin perusteellisen väsyneeltä, että olisi varmasti voinut nukahtaa siihen paikkaan, jos olisi sulkenut silmänsä.
”Samoin”, tyttö mutisi uneliaasti.
”Minulla on sinulle lahjakin, mutta taidan antaa sen vasta sitten, kun et nukahda sen päälle”, Remus tuumasi. ”Huomenta, Gabrielle”, poika lisäsi kohteliaasti Gabriellelle, vaikkei tyttöä kovin hyvin tuntenutkaan.
”Huomenta”, Gabrielle vastasi poissaolevana.
”Hän on ollut tuollainen koko aamun ja eilisin illankin”, Emily mutisi kelmeille, kun näytti siltä, ettei Gabrielle kuunnellut. ”En tajua, mikä häneen on oikein mennyt.”
”Se on tarttuvaa lajia”, Peter tiesi kertoa. ”Stephanie on ollut tuollainen jo monta viikkoa, vai kuukauttako jo? En tiedä, välillä tuntuu, että minulla ei ole enää tyttöystävää.”
”Siksikö harrastit kielikontaktia sen blondin kanssa Tylyahossa Lilyn synttäreillä?” Remus kysyi viattomasti. Peter pelästyi niin, että oli pudottaa koululaukkunsa lattialle.
”Älä välitä, Peter, ei me katsottu tarkemmin”, Emily mutisi. ”Me lähdettiin heti, kun nähtiin, että sinulla on seuraa.”
”Wendy on vanha perhetuttu”, Peter mutisi puolittain puolustellen.
”Ei sinun tarvitse meille mitään selitellä”, Emily jaksoi muistuttaa, vaikka väsynyt olikin. ”Kunhan selvität Stephanien kanssa kaiken. Väärinkäsitykset ovat kamalan rasittavia.”
”Nimimerkillä kokemusta on”, Remus kertoi. ”Ja paljon onkin valitettavasti.”
”Ei puhuta siitä nyt, jooko? Minä olen liian väsynyt”, Emily haukotteli. ”Jos puhun tuollaisia, tarvitsen 65 kertaa enemmän energiaa.”
James kallisti päätään ja tuijotti Emilyä silmät arviosta sirrillään.
”Mitä sinä oikein teit yöllä, jos et kerran ole nukkunut?” poika kysyi epäluuloisena. Emily yritti heilauttaa kättään, kuten Tessakin aina teki, mutta eleestä jäi puuttumaan jotain, sillä se ei ollut ollenkaan niin kuvaava kuin Tessan ele.
”Alyssa ja minä juttelimme pitkälle yöhön. En oikein tiedä, miten aika meni niin nopeasti. Meillä oli tajuttoman hauskaa”, Emily mutisi. ”Häntä on mahdotonta vihata”, tyttö muisti jälleen. ”Vaikka yritinkin kyllä tehokkaasti.”
Remus nauroi ja pyöritteli päätään tytölle. Hän oli juuri huomauttamassa tälle jotain eilisestä, kun Adrian harppoi esiin nurkan takaa.
”SOAP:ia?” mies kysyi lähimpänä seisovilta oppilailta, jotka myönsivät asian. ”Tess on Lontoossa, joten voitte pitää tämän tunnin vapaata”, Adrian jatkoi äänellä, joka kieli siitä, että hän ei pitänyt juoksupoikana olosta kovinkaan paljon. Mies ei myöskään näyttänyt huomaavan, että oli jälleen käyttänyt Tessan lempinimeä. Se tuli niin luonnostaan, ettei sille mahtanut mitään.
”Mahtavaa”, James huudahti ja otti vauhtia seinästä lennähtäessään pystyyn. Poika tarkisti, ettei Adrian ollut kuuloetäisyydellä jatkaessaan. ”Minä ehdotan, että mennään tutkimaan kakkoskerroksen seinää. Olisi upeaa yllättää Anturajalka. Hän on sitä mieltä, ettemme me saa mitään aikaan ilman häntä.”

Loppujen lopuksi James sai mukaansa Remuksen ja Peterin lisäksi Emilyn, joka ei pitänyt epämääräisistä tutkimuksista, mutta piti sitä selvästi parempana vaihtoehtona kuin yksinoloa. Emily nojaili Peterin kanssa seinää vasten ja vahti kelmien karttaa, kun kaksi muuta hääräili taikoineen seinän kimpussa. Emilyä selvästi viehätti kartta yksin jo senkin takia, että se oli kovin edistyksellistä taikuutta.
”Voro on tuolla”, Peter osoitti Voro-nimistä täplää, joka juoksenteli tyrmissä. ”Norriska ei varmasti taaskaan suostu tulemaan hänen luokseen. Veikkaan, että sillä on pesupäivä.”
”Pestäänkö Norriskaakin joskus?” Emily hämmästyi. Kissanrääpäle oli aina niin resuinen, ettei pesu näyttänyt kuuluvan ollenkaan sen sanavarastoon. Peter kuitenkin nyökkäsi.
”Me katseltiin kerran”, poika nauroi. Emily virnisti varovasti. Sen hänkin olisi halunnut olla näkemässä.
”Mikä tämä seinäjuttu edes on?” Emily kysyi sitten ja vilkaisi seinää, jota Remus juuri valaisi taikasauvasta tulevalla vihreällä valolla. Peterkin kääntyi vilkaisemaan seinää ja kohautti olkiaan.
”Kuulemma jotain muutakin kuin pelkkä seinä. Ei me oikeastaan tiedetä siitä mitään.”
”Jos se on kaiken tämän vaivan jälkeen pelkkä seinä, minä tapan Markin”, James tuiskahti auttaessaan Remusta seinän valaisemisessa. Vihreään valoon sekoittui Jamesin lähettämä tummansininen.
”Ja Riesu on tuolla”, Peter kääntyi jatkamaan kartanluvun opettamista Emilylle. Riesu poukkoili pohjoistornissa Verisen paronin ympärillä. ”Siitä ei tarvitse välittää, kun se on paronin kanssa. Se voi jatkaa nuoleskeluaan ikuisuuksia.”
Emily katseli pientä Riesu-täplää, joka liehakoi toisen täplän, paronin, ympärillä.
”Hei, Dina on tulossa”, Peter kertoi huomatessaan Dina-täplän lähestyvän heidän käytäväänsä. Remus katsahti Jamesia, joka kohautti olkiaan.
”Dina on turvallinen, ei häntä tarvitse varoa”, poika päätti. Emily katseli, kuinka Dina tuli lähemmäs ja pian kääntyi näkyviin.
”Oh, hei!” tyttö tervehti yllättyneenä ja pieni epävarmuuden pilkahdus välähti tytön silmissä. James katsoi tyttö läpitunkevasti.
”Mitä sinä teet?” poika kysyi epäillen. ”Pinnaatko sinä tunnilta?”
Dina pysähtyi ja vääntelehti paikoillaan. Vastaus oli aika selkeä jo ennen kuin Dina sanoi sen ääneen. James asetti kädet puuskaan lopettaen seinän valaisemisen. Poika näytti isoveljellisen toruvalta. Dinan vääntelehtiminen lisääntyi.
”Lipetit opettaa meille leijuttamisen perusteita”, Dina puolusteli. ”Minä osaan jo leijuttaa! Sanoin Lipetitille, että päätäni särkee, ja hän lähetti minut pois.”
James tuijotti hetken ankarasti, ennen kuin antoi kasvojensa pehmentyä hymyyn.
”Siinä meidän tyttömme!” James huudahti hyväksyvästi. ”Tahdotko auttaa seinän kanssa?”
Dina kohautti olkiaan ja arveli olevansa parempi kartan tutkimisen kanssa kuin seinän tökkimisessä.

Emily ei todellakaan tiennyt, mitä oli juuri tapahtunut. Ensin hän oli seisonut nojaamassa seinään, jota James oli juuri potkinut turhautuneena ja jo seuraavassa hetkessä seinän tilalla olikin pelkkää tyhjyyttä, ja hän kaatui pimeyteen.
”Oho”, oli Dinan ensimmäinen reaktio tapahtuneeseen.
”Emily?” Remus huudahti huolestuneena. Tyttö tuskin kuuli poikaystävänsä sanoja Jamesin kiljunnan ylitse.
”Me tehtiin se! Me tehtiin se! En malta odottaa, että Anturajalka kuulee tästä!” poika huuteli kaapatessaan Dinan syliinsä ja pyöritellessään tyttöä ympäri käytävää. Remus sitä vastoin auttoi Emilyn pystyyn ja huolehti, että tyttö oli kunnossa ennen kuin ryhtyi järjestelmällisesti valaisemaan aukkoa, joka seinään oli syntynyt. Poika astahti Emilyn editse pimeyteen itsekseen mutisten. Emily pysytteli tiukasti turvallisella käytävällä ja poimi kelmien kartan takaisin käteensä varmistaen, ettei käytävään ollut odotettavissa ylimääräisiä ihmisiä.
”James”, Remus korotti ääntään pimeydestä. ”Sinun pitää nähdä tämä.”
James laski tottelevaisesti Dinan alas ja ryntäsi ystävänsä perään. Emily kohtasi Dinan säteilevät silmät ja irvisti tytölle väistäessään syrjään.
”Kun kumminkin tahdot katsoa”, tyttö hymyili. Dinan hymy leveni tytön sännätessä Jamesin perään. Emily keikkui hetken kantapäillään ja tuijotti karttaa, jossa ei näkynyt sitten yhtään mielenkiintoista liikehdintää. Tyttö huokaisi raskaasti ja käännähti Dinan perään.
Remus ja James tuijottivat näkyä Dina välissään kurkkien. Emily astahti sisälle aukkoon ja räpytteli silmiään totuttaakseen ne hämärään. Ääriviivat alkoivat pikku hiljaa hahmottua Remuksen taikasauvan valossa.
”Onko tuo sänky?” Emily kysyi typeränä, vaikka keskellä pientä kammiota selvästi jökötti petaamaton sänky, jonka vieressä oli kasa luettuja Päivän profeettoja. Muita tavaroita – puoliksi syöty leipä, lohkeillut muki, kumiankka, kulunut paita – lojui siellä täällä pitkin lattiaa.
”Joku asuu täällä”, Dina kuiskasi selvästi kiihtyneenä. Emily näki Jamesin ja Remuksen jakavan merkityksellisen katseen, ja tyttö oli tarpeeksi taitava lukemaan yhteisen kysymyksen molempien kasvoilta: kuka?

Tessa oli herännyt, kun Lily, Nora ja Sirius saapuivat takaisin hotellille. Nainen oli jo pukeutunut ja meikannut ja näytti jälleen omalta itseltään eikä siltä naiselta, joka oli eilen illalla ollut. Tällä kertaa Tessalla oli norsunluun värinen mekko, joka leijaili naisen ympärillä samaan tapaan kuin se eilinenkin mekko oli tehnyt.
”Vauhtia, vauhtia, meillä on vain kaksi tuntia aikaa!” Tessa huudahti leijaillessaan tulijoiden luokse. ”Ja italialaiset ovat tilanneet jonkun meikkaajan tänne. Meidän on pakko näyttää paremmilta. Lily, sinä ensin! Nora, etsi itsellesi ne valkoiset housut ja se valkoinen takki ja liila toppi.”
”Minä en halua olla valkoinen”, Nora protestoi.
”Sinä olit eilen musta. Et voi olla samanvärinen tänään. Sitä paitsi edes minä en saa hiuksiasi näyttämään hyvältä minkään muun värin kanssa”, Tessa napautti ja loi ilkeän katseen Noran liiloihin hiuksiin.
”No, anteeksi vain, mutta en voi hiuksilleni mitään”, Nora tuhahti lähtiessään kaivelemaan itselleen vaatteita.
”Sirius, sinulle samat housut sinulle kuin eilen ja valkoinen paita, niin sovit yhteen Noran kanssa. Ja kun olet valmis, voit etsiä Lilylle sen kermanvärisen mekon”, Tessa jatkoi ja veti Lilyn kädestä kylpyhuoneeseen pöydän eteen, jolle oli levitetty lukematon määrä erilaisia purkkeja ja puikkoja.
”Tapan teidät, jos ette saa palkintoa tänään”, Tessa mutisi suihkuttaessaan Lilyn hiukset täyteen siniseen vivahtavaa suihkutetta. ”Ja sen jälkeen tapan kilpailulautakunnan. Siellä on jäseniä, joiden kanssa minulla on hevoskotka kynittävänä. Ja kun olen päässyt murhaamisen makuun, voisin teloa pois päiviltä pari muutakin tyyppiä.” Tessan äänensävy oli niin kiivas, että Lily piti parhaimpana vaihtoehtona pitää suunsa kiinni, jottei Tessa olisi lisännyt häntä listimislistalleen jo toistamiseen. Kahdesti kuoleminen ei houkutellut.
Lilyn oli pakko myöntää, että Tessa oli hyvä siinä, mitä teki. Nainen näytti tietävän täydellisen hyvin, mitä mikin purnukka sisälsi. Purkit olivat Tessan aseet ja yhteistyökumppanit, ja nainen toimi niiden kanssa täydellisesti yhteen.
”Miksi ihmeessä sinä menit auroriakatemiaan opiskelemaan?” Lily kysyi, kun Tessa muotoili hänen kampaustaan taikasauvansa avulla. Nainen käänteli päätään ja tiiraili tekelettään kriittisesti silmiensä raosta ennen kuin suostui edes harkitsemaan vastausta.
”Koska se oli jotain, mitä äiti ei voinut sietää”, nainen vastasi lyhyesti. ”Hänen mielestään minun olisi pitänyt tyytyä olemaan kihloissa. Hän olisi halunnut kouluttaa minusta moitteettoman siivellä eläjän, kotiäidin tai jotain vastaavaa.”
Tessa ärisi niin, että kiharsi vahingossa pari suortuvaa Lilyn otsalta aivan säkkärään.
”Oletko sinä aina vihannut vanhempiasi?” Lily kysyi Tessan korjaillessa vahinkoja. Nainen oli hetken hiljaa, pudisti sitten pienesti päätään.
”Olen aina kapinoinut heitä vastaan”, Tessa mutisi liki äänettömästi. ”Aloin vihata heitä vasta silloin, kun todella tajusin, että he eivät välitä minusta tippaakaan. Heille tärkeintä on pitää yllä täydellistä nukkemaailmaa.”
Lily ei osannut sanoa Tessan sanomisiin mitään. Hän tahtoi kuollakseen tietää enemmän, muttei enää uskaltanut kysellä. Lilyn onneksi Tessa näytti olevan päässyt paljastelun makuun, sillä nainen jatkoi omatoimisesti.
”Äiti halusi, että minä menisin naimisiin täydellisyyden muottiin istuvan miehen kanssa. Hän on listannut 48 asiaa, joita tulevalta mieheltäni tulee löytyä”, Tessa kertoi hampaitaan kiristellen. Nainen vaikeni suihkuttamaan kiinnikettä Lilyn hiuksiin. Toisella kädellään nainen ohjaili kiinteen kulkeutumista taikasauvansa avulla.
”Miten sinä tajusit sen: etteivät he välittäneet sinusta? Miten sinä tiesit?” Lily kysyi varovasti tietämättä, suostuisiko Tessa kertomaan sellaista asiaa. Tessa kuitenkin näytti olevan sen verran avoimella tuulella, että vastasi säyseästi, vaikka asia tuntuikin olevan kipeä.
”Kun vein Adrianin tutustumaan heihin. He vihasivat häntä. Yritin olla välittämättä siitä, yritin sulkea siltä silmäni. Mutta kun Adrian jätti minut, tajusin, etteivät he välitä minusta. He olivat vain hyvillään, että suvun maine oli pelastunut. He eivät piitanneet, vaikka olin ihan murtunut sen takia. Vaikka todella rakastin häntä”, Tessa kuiskasi viimeisen lauseen ääni murtuneena. Lily ei uskaltanut katsoa Tessaa suoraan, sillä hän arveli, ettei nainen olisi pitänyt siitä. Sen sijaan Lily tuijotteli kynsiään ja yritti keksiä jotain sanottavaa. Tessa kuitenkin ehti ensin. Nainen köhi kurkkuaan ja taputti käsiään pakottaen tyytyväisen ilmeen kasvoilleen.
”Valmis!” nainen nyökkäsi syvään huokaisten. ”NORA! Sinun vuorosi!”

Nora uskotteli itselleen, ettei häntä koskaan ollut jännittänyt yhtä paljon kuin silloin. Todellisuudessa häntä ei jännittänyt sinä hetkenä tippaakaan, mutta jännitys kuulosti hienolta, joten hän oli päättänyt olla jännittynyt. Noran vieressä istuvan Lilyn ei tarvinnut esittää jännittynyttä. Nora näki, että tyttö liki tärisi sekä jännityksestä että innosta. Sirius Lilyn toisella puolella sen sijaan letkotti rennosti penkillään ja näytti niin yliluonnollisen välinpitämättömältä, että Nora oli varma, että poikaakin jännitti. Tessakin näytti kovin paljon siltä, kuin olisi tahtonut pureskella kynsiään, joten Nora oletti, että naistakin jännitti. Se vain sai hänet ärsyyntymään, kun ei itse osannut jännittää tilannetta ollenkaan.
Carnella Woodruff oli juuri noussut seisomaan sairaan vihreä kirjekuori kädessään. Huoneen jännittynyt sipinä oli lakannut välittömästi, ja kaikki tuijottivat kuorta hypnoottisina.
”Hetki, jota olette kaikki odottaneet”, madame Woodruff aloitti kuuluvalla, mystisyyttä tavoittelevalla äänellä ja heilutti kirjekuorta, ”on vain muutamien minuuttien päässä. Tahtoisin kuitenkin ensin julkistaa huimat palkintomme, joita on luvassa menestyneimmille kouluille.” Madame piti taidepaussin ennen kuin jatkoi. ”Kolmanneksi sijoittunut koulu pääsee mahtavalle viikonlopun mittaiselle tutustumiskäynnille oman maansa taikaministeriön kansainväliselle osastolle. Ja toiseksi ja ensimmäiseksi sijoittuneet koulut pääsevät tajuttoman upealle, ainutkertaiselle viikon matkalle Wieniin, Itävaltaan.”
Ilmoitus nostatti jälleen innokkaan pulinan huoneeseen. Madame Woodruff antoi pulinan vaimentua ennen kuin jatkoi.
”Pitemmittä puheitta tahtoisin aloittaa palkintojenjaon, että pääsette juhlimaan”, madame jatkoi ja repäisi kuoren auki suureleisesti. Tessa puristi kätensä nyrkkiin ja vilkaisi pikaisesti taivasta. Nora pyöritteli silmiään ja kielsi äkäisesti Lilyä pureskelemasta kynsiään.
”Tessa ei tykkää”, tyttö mutisi Lilyn katsellessa häntä oudosti.
”Kolmanneksi on sijoittunut”, madame sanoi ja piti paussin, jolloin jokainen saattoi kuvitella ilmaan rumpujen pärinää, ”Kanada!”
Kanadan delegaatio näytti lievästi pettyneeltä, kaikki paitsi opettajavastaava, joka taputti innoissaan käsiään yhteen ja yritti tartuttaa intoaan oppilaisiinsa. Nora taputti kohteliaasti muiden mukana, vaikkei ollutkaan kovin kiinnostunut kolmannen sijan saaneesta koulusta.
Kaikki olivat niin keskittyneitä tuijottamaan Kanadan ryhmää, että madamen seuraavat sanat menivät ohi miltei kaikilta.
”Mitä se sanoi?” Sirius penäsi ärsyyntyneenä siitä, ettei ollut kuullut naisen sanoja. ”Sanoiko se Ranska?”
Madame toisti sanansa ranskaksi, mikä vahvisti tiedon. Nora väisti, kun André hyppäsi nauraen ylös halaamaan Brigitteä. Poika selitti jotain nopeasti ranskaksi, eikä Nora erottanut ainuttakaan sanaa.
Tessa näkyi nyökkäävän kohteliaasti monsieur Profondille, joka oli pompannut seisomaan ryhmänsä mukana. Tylypahkalaisille Tessa irvisti ranskalaisten silmien välttäessä. Tessan huulilta saattoi lukea sanat: moukan tuuri.
”Onneksi olkoon”, Lily sanoi Andrélle ääni täristen jännityksestä. André tuskin kuuli tytön sanoja. Nora katsoi Lilyä, joka näytti hivenen pettyneeltä.
”Me ei ikinä voida voittaa. Ei se niin hyvä ollut”, tyttö mutisi toiselle, kun madame köhi taas kurkkuaan.
”Voittajan kohdalla tuomaristomme oli kovan paikan edessä. Tasokkaasta ryhmästä erottui kaksi selvästi erilaista elokuvaa. Tuomaristo mietti päätöstään pitkään, mutta lopulta voittajaksi selviytyi…”
Jälleen mielikuvituksellista rumpujen pärinää jokaisen paikallaolijan mielessä, siitä Nora oli varma. Nora risti sormensa ja toivoi parasta. Hän toivoi, että olisi kyennyt tärisemään jännityksestä, kuten Lily teki tai edes letkottamaan Siriuksen lailla. Mutta kaikki, mitä hän pystyi tekemään, oli tököttää paikoillaan ja tuijottaa. Se oli jälleen yksi asia, joka erotti hänet Lilystä. Norasta tuntui välillä kuin muunlaisia asioita ei olisikaan. Hän ja Lily olivat niin erilaiset ihmiset, että oli outoa, että he olivat niinkin hyvät ystävät. Lily jännitti, hän ei. Lilyssä oli jotain, mikä sai tytön elämään hetkessä koko olemuksellaan. Emily taas oli aivan erilainen. Pessimistinen. Tyttö varjeli itseään pettymyksiltä, sinänsä ihan ymmärrettävää, muttei Nora silti aina ymmärtänyt. Ja mitä Nora sitten oli? Hän ei ollut mitään. Hän ei kyennyt edes jännittämään.
”… Italia!” madame julisti. Jännityksen sijaan pettymys iski sitäkin suuremmalla voimalla. Nora kohotti katseensa käsistään ja tuijotti ilmeettömänä Lilyä. Lilyn kasvoilta ei loistanut muu kuin pettymys, vaikka tyttö olikin vakuutellut varmaa häviötä – niin Emilykin olisi tehnyt.
”Ei voi olla totta”, Sirius mutisi pöytäliinalle.
”Odottakaa, hän jatkaa!” Tessa kuiskasi kiihtyneen kuuloisena ja puristi tiukasti pöydän reunaa.
”Sekä Iso-Britannia!” madame toden totta jatkoi. Italian voitonjuhlat katkesivat kuin ylisyöneen possun siivet. Koko huone oli hiljaa.
”Mitä?” Lily kuiskasi hiljaisuuteen.
”Tänä vuonna nämä kaksi maata olivat niin tasaväkiset niin erilaisilla elokuvilla, että tuomariston oli mahdotonta päättää voittajaa. Voitto jaetaan tämä vuonna kahden maan kesken, joten Wienin matkallekin lähtee kahden koulun asemasta kolme. Onnea voittajille!” madame Woodruff sanoi ja istahti alas. Huone oli hetken hiljaa, kunnes se räjähti. Kanadalaiset, ranskalaiset ja italialaiset, jotka olivat jähmettyneet paikoilleen, jatkoivat nyt riemunjuhliaan, joihin Tessa yhtyi. Nainen pomppasi ylös niin kiivaaseen tahtiin, ettei tuholainen tainnut oikein pitää siitä, vaan pakotti Tessan taipumaan kaksin kerroin. Tessa kirosi raskaasti ojentuessaan Siriuksen auttamana ylös.
”Siitäs saitte, idiootit!” Tessa naljaisi tuomaristoon päin, mutta lausahdus hukkui meteliin, joka salissa vallitsi. Nora istui hiljaa paikoillaan yhdessä Lilyn kanssa, kun Sirius ja Tessa tanssivat voittotanssia heidän ympärillään.
”Mitä juuri tapahtui?” Nora kysyi hitaasti.
”Taidettiin voittaa”, Lily virkkoi yhtä hitaasti, ja varovainen hymy levisi tytön kasvoille. Sirius repäisi Lilyn ylös ennen kuin Nora ehti tuijottaa enempää. Poika tarttui Lilyä olkapäistä ja muiskautti suukon tytön huulille. Lily tuijotti Siriusta pitkään ennen kuin työnsi tämän määrätietoisesti kauemmas ja käänsi ympäri.
”Nora on tuolla”, Lily kertoi. Sirius repi Norankin ylös ja suuteli tätäkin. Lily työnsi kätensä eteen, kun Sirius näytti jälleen olevan valmis suutelemaan häntä uudestaan. Sirius jäi seilaamaan Noran ja Lilyn väliin. Lily puhkesi nauramaan, kun tajusi Siriuksen miettivän, kehtaisiko Tessaa suudella kaikessa voitonhuumassa. Nora näytti vieläkin hivenen epävarmalta, ei sanonut mitään, vaikka Sirius etsi kiihkeästi uutta suutelukohdetta.
Siriuksen pomppiessa kauemmas André tuli lähemmäs leveästi hymyillen.
”Miten minusta tuntuu, ettette pääse minusta eroon, vaikka yrittäisittekin?” poika hymyili Noralle, kun Lily oli liian kiireinen kuuntelemaan Tessan ylistäviä sanoja. ”Ensi viikko Japanissa ja kesäkuussa Itävallassa.”
”No sepä hyvä, että minä satun pitämään sinusta”, Nora väläytti. ”Muuten jompikumpi meistä saattaisi kokea ennen aikaisen kuoleman.”
André virnisti ja vaati saada halausta voittajalta. Nora myöntyi, ja André rutisti hänet karhunhalaukseen.
”Sinä olet vahva!” oli ainoa, mitä Nora pystyi sanomaan vapautuessaan halauksesta.
”Sinä olet kummallinen”, André vastasi virnistäen. ”Te voititte juuri!”
”Sano se huomenna”, Nora mutisi. ”Silloin olen ehkä tajunnut asian.”
 
Alyssa oli kuvitellut pitävänsä kunnolla hauskaa syntymäpäivänään. Hauskan sijasta hän istui Jamesin, Remuksen, Peterin ja Emilyn kanssa Kolmessa luudanvarressa ja kuunteli muiden veikkailuja siitä, miten Tylypahka tulisi pärjäämään elokuvakilpailussa. Alyssan oli myönnettävä, että hänkin oli pikkuriikkisen utelias kuulemaan tuloksesta. Varsinkin Ruotsin sijoittuminen kiinnosti. Mutta kun tulos olisi selvillä, hän kertoisi Jamesille oman asiansa, antaisi pojalle ajattelemisen aihetta. Sitten Lily tulisi takaisin, ja James olisi ihan muissa maailmoissa. Ja sunnuntaina James lähtisi viikoksi Australiaan – eroon Lilystä – jolloin poika saisi aikaa ajatella rauhassa. Ja kun James palaisi matkalta, kaikki olisi hyvin, eikä James enää vilkaisi Lilyyn päinkään, kun Alyssa oli paikalla. Suunnitelma oli täydellinen, eikä mikään voinut mennä siinä vikaan.
Alyssa vilkaisi Jamesia, joka nauroi juuri Emilyn ilmeelle. Emily oli tainnut maistaa Jamesin tilaamaa juomaa.
”Yääk! Mitä se on?” tyttö tivasi puolittain nauraen puolittain irvistäen. James pudisti päätään eikä suostunut kertomaan.
”Et halua tietää”, poika virnisti ja kääntyi Alyssan puoleen. ”Tahdotko maistaa?”
”Ehkä jätän väliin tällä kertaa”, Alyssa vastasi autuaasti hymyillen.
”Ei kannattaisi”, James kertoi. ”Voi olla ainoa kerta, kun ikinä saat mitään tällaista.”
”Silti”, Alyssa pysyi päätöksessään. James kohautti olkiaan ja hörppäsi lasinsa puolilleen ilmekään rävähtämättä. Emilyn ilme muuttui inhonsekaiseksi.
”Miten kukaan voi pitää tuollaista sisällään?” tyttö kysyi. James ei vastannut vaan tuijotti Emilyä rävähtämättä ennen kuin hätkähti äkkiä.
”Anturajalka”, poika mutisi kaivellessaan taskustaan esiin peilinsä. ”Kerro!” James määräsi peiliin. ”Lily?” poika hämmästyi, kun tajusi, etteivät kasvot peilissä olleetkaan Siriuksen. Lily virnisti pienesti.
”Sirius ei ole kunnossa”, Lily sanoi. James ei säikähtänyt tytön äänensävyä, sillä osasi lukea naurun tämän kasvoilta.
”Hän meinasi rusentaa minut halauksellaan”, Lily aloitti.
”Tuo ei kuulosta hyvältä”, James mutisi, muttei osannut suhtautua asiaan kovin vakavasti, koska Lilyn ääni oli niin kevyt ja iloinen.
”Odota, tämä jatkuu. Sen jälkeen hän yritti suudella Tessaa, mutta Tessa iski häntä niin, että hän ei saanut kunnolla henkeä muutamaan minuuttiin. Ja nyt hän esittää tankotanssia aulassa”, Lily virnisti vallattomasti. ”Mutta sillä ei ole mitään väliä, koska me voitettiin!” tyttö huudahti.
”Odota, mitä?” James kysyi.
”Me voitettiin! Jaettu ykköstila italialaisten kanssa. Me lähdetään Wieniin kesäkuussa!”
James ei osannut muuta kuin tuijottaa. Hän tuijotti, tuijotti, tuijotti vielä hetken tyttöystävänsä – että hän rakasti sitä sanaa! – kirkkaina loistavia kasvoja. Poika hymyili kokeilevasti.
”Tuokaa Anturajalka hengissä takasin”, poika vannotti osaamatta sanoa muuta. Lily nyökkäsi ja lähetti pojalle lentosuukon ennen kuin katosi peilistä. James kääntyi katsomaan muita, jotka tuijottivat häntä malttamattomina. Emily oli nojautunut pöydän yli ja puristi hänen hihaansa pakonomaisesti. Tyttö näytti odottavan pahinta, kuten hän aina odotti. Remus Emilyn vieressä puristi tytön kättä rohkaisevasti, mutta tuijotti hänkin vaativasti Jamesia. Peter pureskeli huultaan, ja Alyssa tuijotti Jamesia yhtä autuaasti kuin aina ennenkin.
”No?” Remus hoputti Jamesia. James antoi kasvoilleen levitä levän virnistyksen.
”Jaettu ykkössija.”
Emily kiljahti ja kaatoi tuolin hypähtäessään Remuksen kaulaan. Remus nauroi tytön eleelle Peterin kumartuessa nostamaan tuolia pystyyn.
”Entä Ruotsi?” Alyssa kysyi. James pyöritti päätään.
”Ei Lily sanonut”, poika vastasi huomaamatta ilmettä Alyssan kasvoille.
”Ai, Lily taas”, Alyssa mutisi, mutta kukaan ei kiinnittänyt tyttöön minkäänlaista erityishuomiota.

”James, minulla on asiaa sinulle”, Alyssa mutisi myöhemmin, kun he kävelivät takaisin Tylypahkaan Hunajaherttuan salakäytävää pitkin. Peter, Remus ja Emily olivat menneet jo edeltä, Emily iloisesti hypähdellen poikien jäljessä. Tytön iloisen naurun saattoi yhä kuulla kauempaa käytävästä, jos oli oikein hiljaa ja liikkumatta.
”Kerro”, James kehotti väsyneesti. Ilta oli venynyt pitkälle, ja James unelmoi pitkistä yöunista. Kerrankin rauhallisista sellaisista, koska Sirius ei olisi jatkuvasti keskeyttämässä unen saantia jollain epämääräisellä kommentillaan. Huomenna Sirius ja tytöt tulisivat jälleen takaisin, ja yöunet varmasti jäisivät vähäisemmiksi. James ei kuitenkaan valittanut asiasta. Mieluummin hän otti Siriuksen ja vähäiset yöunet kuin oli ilman parasta ystäväänsä ja nukkui hyvin. Nukkuminenhan oli loppujen lopuksi yliarvostettua.
”Pysähdy hetkeksi”, Alyssa sanoi ja ojensi kätensä pysäyttämään Jamesin. James katsoi hentoa kättä, joka piti häntä käsivarresta. Emilyn sanat muistuivat hänen mieleensä. Voisiko se olla totta? Voisiko Alyssa todella olla ihastunut häneen? Mutta tyttöhän tiesi, että hän seurusteli Lilyn kanssa, että Lily oli hänelle ainoa oikea tyttö. Ajatus kuulosti yhtä absurdilta kuin se olikin. Ei hänen ja Alyssan välillä ollut ikinä ollut mitään sellaista. Ei Alyssa voinut edes kuvitella mitään sellaista. Eihän? Toisaalta Alyssa oli tyttö, ja tyttöjen mielenliikkeistä ei koskaan voinut olla täysin varma. Sitä Sirius oli aina painottanut, ja sen Jameskin oli vuosien varrella oppinut.
”Alyssa, jos tämä on sitä, mitä ajattelen sen olevan”, James aloitti päättäen tarttua hevoskotkaa hännästä – ottaa vastoin parempaa tietoaan valtavan riskin ja puhua asiat halki heti kättelyssä. Alyssa katsoi häntä uteliaana.
”Mitä sitten ajattelet tämän olevan?” tyttö kysyi kiinnostuneena.
”Oletko sinä ihastunut minuun?” James täräytti. Hän ei ollut ikinä ollut hyvä puhumaan näistä asioista, mutta sen hän tiesi, ettei tyttöjen kanssa pitänyt kierrellä. Sirius oli joskus sanonut, että paras tapa tyttöjen kanssa oli puhua suoraan, niin mitään noloja väärinkäsityksiä ei tapahtuisi.
Alyssan ilme oli ensin hämmästynyt, kunnes tyttö äkkiä puhkesi nauramaan.
”Sinuunko? Voi hyvä Merlin, mitä sinäkin ajattelet?” Alyssa kikatti.
”Mistä sitten on kyse?” James tivasi. Häntä ärsytti, että Alyssa nauroi hänen sanoilleen. Alyssa pyyhki taitavasti naurun kasvoiltaan ja tuijotti Jamesia ruskeilla silmillään.
”Tämä ei ole vielä virallista, mutten voi olla kertomatta sinulle”, Alyssa aloitti, ja tytön kasvoille kohosi liki mielipuolisen innostunut ilme. ”On asioita, joita sinun ehdottomasti pitäisi tietää.”

”Hyvää ystävänpäivää”, André hymyili Noralle myöhemmin illalla. Nora pörrötti jamesmaisesti hiuksiaan havahtuessaan hereille Carloksen ja Noriakin välisestä keskustelusta, jonka keskipisteessä oli paistatellut. Hiukset sotkeutuivat vielä lisää, eikä Tessa varmasti olisi pitänyt näkemästään, jos olisi sillä hetkellä ollut huoneessa. Tessa oli kuitenkin hävinnyt yläkerroksiin muutaman muun opettajan kanssa heti, kun oli säkenöinyt voittajakoulujen saamassa huomiossa tarpeeksi kauan.
”Ai, sekin on tänään”, Nora muisti taputtaessaan paikkaa vierellään. André istui alas ja hipaisi Noran kättä. Nora tyytyi vain hymyilemään vastaukseksi.
”Minne sinä Lilyn jätit?” hän kysyi pojalta, joka seurattuaan hetken Noriakin hidasta jutustelua, luovutti suosiolla eikä yrittänytkään ymmärtää, mistä poika puhui.
”En minnekään”, André vasasi irvistäen. ”Hän jätti minut. Lähti vahtimaan Siriusta kuulemma. Hän taisi innostua vähän liikaa teidän voitostanne.”
Nora ei kieltänyt asiaa, sillä tiesi sen olevan totta. Hän oli nähnyt Siriuksen vilaukselta illan aikana, kun poika oli rynnännyt ruokasalin läpi luultavasti kohti keittiötä. Sirius oli ollut ympäripäissään jo silloin, eikä Nora ihmetellyt ollenkaan Lilyä. Hän toivoi, että Lily saisi Siriuksen kunnialla takaisin ylös nukkumaan. Häntä pisti tosiasia, että hänellä Siriuksen tyttöystävänä olisi ollut suurempi vastuu pojalta, mutta tänään hän ei jaksanut välittää siitä. Tänään joku muu sai pitää huolen Siriuksesta.
Antautuessaan syvälliseen keskusteluun perhetaustoista Andrén kanssa Noran oli helppo unohtaa kaikki muu. Andrén kanssa oli niin helppo jutella, yhtä helppo kuin Siriuksenkin kanssa, sehän tässä häiritsevää olikin. Nora ei ollut koskaan löytänyt poikaa, jonka kanssa oli helppo puhua. Sirius oli ollut ainoa aina siihen saakka, kun hän oli tavannut Andrén. Andréssa oli sitä jotain, mikä sai Noran luottamaan poikaa. Ja Siriuksesta poiketen André ei koko ajan laskenut kaikkea leikiksi, kuten Sirius suurimman osan ajasta teki. André osasi olla vakava, silloin kuin tahtoi. Siriukselta se harvemmin onnistui aivan täysin.
André oli jollain tapaa niin samanlainen kuin Sirius, mutta osin taas täysin erilainen. André oli miltei täysin samanlainen kuin hänkin oli. Ehkä se oli syy, jonka takia hän viihtyi niin hyvin pojan seurassa.
”Sisaruksia?” Nora kysyi, kun André oli lopettanut vanhempiensa rakkaustarinan kauniisiin häihin Seinen rannalla.  Andrén silmiin syttyi katse, jollaista Nora ei ollut koskaan nähnyt kenenkään muun silmissä kuin omissaan ja Nean.
”Sisar vai veli?” Nora kysyi hiljaa.
”Molemmat”, poika vastasi yhtä hiljaa.
”Minulla oli sisko”, Nora yllätti itsensäkin sanomalla sen. Hän ei puhunut Ninasta kenenkään kanssa. Hän oli haudannut siskonsa syvälle eikä ikinä ottanut sitä esille omasta tahdostaan.
”Jäi auton alle, ja minä katsoin vierestä”, Nora jatkoi hämmästyttäen itseään aina vain enemmän. André katseli lattiaa pitkään ennen kuin sanoi mitään. Nora antoi pojalle aikaa. Hän ymmärsi tämän tunteita täsmälleen.
”Hukkuivat jokeen, kun leikittiin piilosta”, André sanoi lopulta.
”Etkö puhu siitä kenenkään kanssa”, Nora totesi kuin se olisi ollut täysin luonnollinen asia.
”En ikinä.”
”En minäkään”, tyttö sanoi. Kaksikko jakoi pitkän silmäyksen, joka kertoi paljon. He ymmärsivät toisiaan.
”Hyvä on, jos Sirius tulee tänä iltana lähellekään alakertaa, joku toinen saa hoidella hänet”, Lily puuskahti äkkiseltään kaksikon yläpuolelta. Nora teki tilaa Lilyn vaipuessa sohvalle.
”Hän on mahdoton”, tyttö valitti huomaamatta tunnelmaa, jonka oli tullut rikkoneeksi.

Huoneen lävisti korvia huumaava ujellus. Lily sätkähti ylös tuoliltaan, jolla oli mukavasti istunut juttelemassa Leahin kanssa. Leah näytti ihan yhtä säikähtäneeltä. Kuka tahansa olisi, jos oli juuri hetki sitten nauttinut kertomuksesta australialaisesta barbeque-juhlasta.
”Mitä tapahtuu?” Leah kysyi pelästyneenä. Moni muukin oli noussut pystyyn ja katseli huolestuneena ympärilleen. Nora oli sännännyt pystyyn Andrén vierestä ja etsi Lilyn käsiinsä.
”Tule, mennään katsomaan”, tyttö pyysi vetäen Lilyn mukaansa. Lily lähti hieman vastahakoisesti mukaan. Hän tiesi, että Nora tahtoi selvittää, mitä tapahtui uteliaisuuttaan. Norasta oli kiehtovaa, kun jotain epätavallista tapahtui. Nora oli kokeilunhaluinen, aina valmis lähtemään minne tahansa. Lily oli puoliksi iloinen, että oli mukana. Tarpeen tullen hän pystyisi raahaamaan Noran pois paikalta, jos meno yltyisi liian rajuksi. Tietysti hänkin oli utelias, mutta Noran uteliaisuus oli välillä tytölle itselleenkin vaarallista.
Aulassa oli täysi hulina päällä. Virkapukuisia ihmisiä sujahteli sinne tänne. Ensin Lily erehtyi luulemaan ihmisiä hotellihenkilökunnaksi, mutta toisen vilkaisun jälkeen hän erotti punaisista virkapuvuista mustat kaulukset, jollaisia hotellihenkilökunnalla ei ollut. Lukuisat miehet ja muutamat naiset näyttivät säntäilevän ympäriinsä täydellisessä epäjärjestyksessä, mutta lähempi tarkastelu kertoi ihmisten etenevän hyvin hallitusti. Kaikilla aulassa olevilla ihmisillä oli taikasauvat esillä, ja liki jokainen posotti äänettömästi jonkinmoista loitsua.
”Ei voi olla totta”, Nora henkäisi ihastuksesta. Lily alkoi aavistella pahinta. Noran ääni oli liian ihastunut. Ja Nora rakasti kaaosta ja epäjärjestystä, joten luvassa ei voinut olla mitään hyvää.
”Mitä?” Lily vaati saada tietää, kun yksi punapukuinen syöksähti heidän ohitseen mutisten jotain varjelum-taian tapaista.
”Nuo ovat auroreita”, Nora sanoi osoittaen juoksevia ihmisiä.
”Tyhjentäkää aula!” yksi ihmisistä huusi samassa. Joukko ihmisiä ryntäsi heitä kohti, mutta kukaan ei ehtinyt tehdä mitään, kun hissi kilahti ja avautui. Tessa harppoi ulos korkokengissään ja mekossaan, hiukset tosin sekaisin aivan kuin nainen olisi tehnyt hetki sitten jotain hyvin epäilyttävää. Osa punapukuisista jähmettyi kesken liikkeen, vain sekunneiksi ennen kuin tajusivat jatkaa toimiaan.
”Neiti Dawson?” mies, joka oli pukeutunut kokomustaan, hämmästyi usean muun mukana. Tyyppi vaikutti joukon johtavalta, ja se mies varmasti olikin. Tessa nyökkäsi miehelle kiireesti juostessaan Lilyn ja Noran ohi ulko-oville, joiden edessä seisoi rivi punapukuisia.
”Nora, Lily, häipykää takaisin saliin!” Se oli suora käsky eikä antanut aihetta vastusteluun, mutta Tessa ei jäänyt katsomaan sen tehoa.
”Neiti Dawson”, mustapukuinen mies huusi juostessaan Tessan jäljessä. ”Tessa, helvetti, odota! Juuri tämän takia sinut hyllytettiin!”
Tessa pysähtyi kuin seinään ja kääntyi. Nainen näytti tärisevän kiukusta, ja Lily oli varma, että Tessa aikoi ärjäistä miehelle jotain vastaan. Odotusten vastaisesti Tessa kuitenkin piti suunsa kiinni, vilkaisi vain miestä raivokkaasti ja käänsi kulkunsa takaisin oppilaidensa suuntaan.
”Näytös on ohi”, Tessa ähisi kiukkuisesti ja käännytti Lilyn, Noran sekä pari muuta uteliasta takaisin saliin. ”Menkää takaisin juhlimaan, kun teillä on vielä tilaisuus siihen.”
Tessa kääntyi katsomaan tumma-asuista miestä, näytti nyt täysin rauhoittuneelta.
”Tyytyväinen?” nainen kysyi. Mies ei vastannut kysymykseen, liu’utti vain katseensa Tessan vatsanseudulle.
”Kuka on se onnellinen?” mies kysyi sarkastisesti kiirehtiessään Tessan ohi takaisin peremmälle hotelliin. Kysymys oli selvästi tarkoitettu retoriseksi, mutta Tessa vastasi silti.
”Ei kukaan, minä olen neitsyt Maria”, nainen irvisti.

Korvia repivä ujellus lakkasi kymmenen minuutin kuluttua, ja kaikki palasi normaaliin järjestykseen. Tessa tuli hymyillen juhlasaliin, johon valveilla olevat oppilaat oli suljettu viiden valvovan aurorin seuraan. Aurorit poistuivat mitään sanomattomina, ja kaikkien huomio keskittyi Tessaan, joka hymyili säteilevästi.
”Perus turvaharjoitus”, nainen kertoi. ”Selvisitte hyvin, joten jatkakaa vain sitä, mitä ikinä olittekaan tekemässä.”
Tessa käänsi sanomansa niin monelle kielelle kuin osasi: englannin lisäksi italiaksi ja espanjaksi. Saatuaan kangertelevat sanat ulos suustaan nainen katosi pois. Lily vilkaisi uteliaana Noraa, joka kohautti olkapäitään.
”En tajua, mitä juuri tapahtui, mutta tuskinpa se mitään vakavaa oli, kun meidän annettiin jäädä tänne”, tyttö mutisi ja alkoi etsiskellä Andréa, jonka kanssa hänellä oli jäänyt juttu kesken. Lilykin kääntyi takaisin Leahin puoleen ja yritti unohtaa tapahtuneen.
Hän unohtikin pitkäksi aikaa, mutta kun he paljon myöhemmin Noran kanssa kävelivät aulan läpi hisseille, se palautui jälleen mieleen. Kaksi auroria seisoi ulko-ovien edessä syventyneenä hiljaiseen keskusteluun. Jos katsoi miehiä oikein tarkasti, saattoi nähdä, etteivät he vain seisoneet siinä juttelemassa. He seisoivat selvästi vartiossa.

Poissa Sari

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Ficciholisti
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 11.6.09
« Vastaus #155 : Kesäkuu 29, 2009, 21:44:14 »
Jeij, jatkoa!
Täytyy ihan näin aluksi sanoa, että jos yhtään piristää, niin minä ainakin pidin luvusta (:
Heh, hyvä tuo Lilyn Siriuksen-herätystaktiikka :D Ja Noran reaktio oli mahtava xD
Huu, kuulosti pelottavalta tuo huone siellä seinän takana  :| Tuli joku vankiselli mieleen :P Kukahan siellä asuu? Romeon isä? Se joku joka esittää Alyssaa? Käväisi kyllä mielessä Adriankin, silloin kun kaikki luulivat häntä vielä Yosumiksi...
Siellä on jäseniä, joiden kanssa minulla on hevoskotka kynittävänä.

”Alyssa, jos tämä on sitä, mitä ajattelen sen olevan”, James aloitti päättäen tarttua hevoskotkaa hännästä – ottaa vastoin parempaa tietoaan valtavan riskin ja puhua asiat halki heti kättelyssä.

Noi on musta kivoja velhomaisia versioita meidän sanonnoista :) Mukavia lisäyksiä tuolla välissä :P

Jeee, Iso-Britannia voitti! :D  Vaikka eihän siinä nyt muuta mahdollisuutta olisi pitänytkään olla :P

André on kyllä kun poikapuolinen Nora. Tosin nyt pelottaa entistä enemmän Sirius/Noran puolesta...Vaikka olihan jotain tällaista rakoilua nyt odotettavissa mutta jooh...

Jännä tuo loppu! Mikähän hätätilanne siinä sitten oikeasti oli kun ne aurorit siihen oviaukkoon jäivät? :o

Kiinnostavaa, jatkoa siis! (:

(By the way, hyviä teorioita Alyssasta ja Romeosta sinulla, Cirael xD)
I think you said what do you think to make me think you do, but really you don't.

Poissa Haltiamieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Photography
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 29.6.09
« Vastaus #156 : Kesäkuu 30, 2009, 12:54:36 »
Tämä ei ollut kamala jatko Delia, mutta mielenkiintoista olisi tietää mitä kohtia olisit tähän tunkenut. Merlinin parta, minä olen kateellinen sinun kirjoitustaidoillesi! Tätä ficciä lukiessa tuntuu kuin lukisi jo valmista kirjaa! Olen kateellinen, mutta annan silti palautteeni mikä on pelkkää positiivisuutta täynnä, ainakin melkein. Muaha.
Hienoa kun Iso-Britannia voitti! Sirius suhtautui juuri siriusmaisesti siihen, vaikka luulin aluksi kun hän suuteli Lilyä että nyt on päässyt kirjoitusvirhepaholainen mutta ei se ollutkaan. Noran ja Siriuksen suhde on todellakin mielenkiintoinen, ja silti he sopivat täydellisesti yhteen. Mukavaa kun saatiin tietää lisää Tessan menneisyydestä, selvisi myös että Tessa ja Adrian selvästi vielä pitävät toisistaan. Kjäh kjäh. Myös Tessan aurori-asia kiinnostaa, miksi hän tuli Tylypahkaan eikä ole edelleen aurorina? Repesin tuossa alussa Lilyn Siriuksen-herättelyihin. Aivan loistavia!

Lily heräsi ensimmäisenä huoneistossaan, mikä ei ollut yllättävää ottaen huomioon, kenen kanssa hän huoneiston jakoi. Tyttö veti vaatteitaan päällä samalla, kun herätteli Noraa. Nora nukkui raajat levällään sänkynsä vasemmassa laidassa ja näytti hyvin paljon siltä kuin aikoisi kohta kuukahtaa alas koko sängyltä.
”Nor, minä lähden aamiaiselle”, tyttö sanoi. ”Kello on puoli yhdeksän, joten jos haluat ruokaa, raahaudu alas tunnin kuluessa.”
Nora ynähti ja käänsi kylkeään niin, ettei olisi välittömässä sängyltätippumisvaarassa.
”Yritä huutaa Siriukselle”, tyttö mutisi. Lily hymyili ja lupasi yrittää. Hän talsi ulos huoneesta ja huoneen poikki Siriuksen huoneen ovelle. Ovi lennähti sulavasti auki, ja Lily astui sisään.
”SIRIUS!” Lily yritti karjua niin, että Sirius kuulisi, mutta Tessa ei. ”HERÄÄ!”
Sirius ei liikahtanutkaan. Lily huokaisi raskaasti ja liikahti oven suusta eteenpäin.
”Sirius, Kalkaros on liittynyt Voldemortin joukkoihin ja he tekevät rynnäkön tänne minä hetkenä hyvänsä!” Lily kokeili seuraavaksi. Sirius liikahti pienesti ja urahti uneliaasti.
”James on vaarassa!” tyttö kiljaisi seuraavaksi. Sirius sävähti pystyyn, ja peitto valahti pojan yltä. Lily ei kavahtanut, koska Sirius oli yhä eilisissä vaatteissa – tai öisissä.
”Sarvihaara?”
”On turvallisesti Tylypahkassa. Mutta aamiaistarjoilu loppuu tunnin päästä, joten jos heräät, saat ruokaa”, Lily kertoi. ”Minä tulen uudestaan vähän ennen kymmentä, kun pitää lähteä kaupunkikierrokselle. Silloin ei saa enää ruokaa. Ja silloin on kiire.”

Että olen katellinen kun osaat kirjoittaa niin hyvin.. Perkule. Uteliaisuus nousee myös Alyssan suhteen. Mitä ihmettä hän oikein on suunnitellut saadakseen Jamesin itselleen?

Alyssa oli kuvitellut pitävänsä kunnolla hauskaa syntymäpäivänään. Hauskan sijasta hän istui Jamesin, Remuksen, Peterin ja Emilyn kanssa Kolmessa luudanvarressa ja kuunteli muiden veikkailuja siitä, miten Tylypahka tulisi pärjäämään elokuvakilpailussa. Alyssan oli myönnettävä, että hänkin oli pikkuriikkisen utelias kuulemaan tuloksesta. Varsinkin Ruotsin sijoittuminen kiinnosti. Mutta kun tulos olisi selvillä, hän kertoisi Jamesille oman asiansa, antaisi pojalle ajattelemisen aihetta. Sitten Lily tulisi takaisin, ja James olisi ihan muissa maailmoissa. Ja sunnuntaina James lähtisi viikoksi Australiaan – eroon Lilystä – jolloin poika saisi aikaa ajatella rauhassa. Ja kun James palaisi matkalta, kaikki olisi hyvin, eikä James enää vilkaisi Lilyyn päinkään, kun Alyssa oli paikalla. Suunnitelma oli täydellinen, eikä mikään voinut mennä siinä vikaan.
Alyssa vilkaisi Jamesia, joka nauroi juuri Emilyn ilmeelle. Emily oli tainnut maistaa Jamesin tilaamaa juomaa.

Sopivan salaperäistä, palan halusta tietää mikä se suunnitelma on, mitä Merlinin parta vieköön Alyssa voi Jamesille kertoa jotta James muka jättäisi Lilyn?
Teksti oli sujuvaa eikä häirinnyt, toistan vielä kerran, tämä ei ollut kamalaa jatkoa!!
Haltiamieli kiittää ja virnistää surullisenkuuluisan virnistyksensä.
If more of us valued food and cheer and song above hoarded gold, it would be a merrier world.

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 29.6.09
« Vastaus #157 : Heinäkuu 01, 2009, 21:30:33 »
A/N: Täällä taas ja jopa paremmalla tuulella tällä kertaa :) Olen kirjoitellut aika ahkerasti viime aikoina ja olen päässyt siihen rakastamaani pikkutunneille-kirjoitustyyliin, jolloin hulluimmat ideat syntyvät ;D Joten saatte nauttia tai kärsiä tai miten vaan jatkosta jo nyt.

Sari: Kiitos, kiitos, tässähän sitä jatkoa sitten tulee :)
Bell: Kiitoksia! Tessa tosiaan on hyllytetty työstään, mistä varmasti kuulette lisää jossain vaiheessa..
Haltiamieli: Kiitos. Näin pikkiriikkisenä paljastuksena luvussa olisi pitänyt olla mm. Remuksen ystävänpäivälahjan antaminen Emilylle, Jamesin huono aamu sukkien kanssa ja pikkiriikkinen keskustelu Jamesin ja Kalkaroksen välillä. Mutta tosiaan kohtaukset eivät sopineet kunnolla mukaan, ja olin aivan liian ärsyyntynyt kaikkeen jaksaakseni tapella niiden kanssa, joten ne vain jäivät pois. Ja hmm, kuten sanoin Tessa on hyllytetty auroritoiminnasta, mistä tulee sitten lisää, kun Tessa tahtoo siitä lisää kertoa ;D
Kurnuttaja: Kiitos, ja pahoitteluni Alyssan puolesta, jos hän on unesi yrittänyt varastaa. Outoja vaikutuksia teihin näillä hahmoillani :DD
Siberia: Kiitoksia sinullekin.
rullaluistin: Kiitos ;D Andrén käyttäytymistä olikin hiukka vaikea kirjoittaa, kun se oli juuri tuollainen vähän ristiriitainen hahmo.. Ja pohjimmiltaan sitten kuitenkin jotain ihan muuta :)

Seuraava luku on edellisiä hieman lyhkäisempi ja vähän välilukutyyppinen ja nopeasti-kaiken-läpi -luku ;), ja sanalla sanoen aika mitäänsanomaton. No, siinä oli kaksi sanaa :) Mutta siitä huolimatta: olkaa hyvät!
- Delia

55. luku – Uutinen
15.2.1978

Sirius ei pitänyt tavasta, jolla André oli rutistanut sekä Lilyn että Noran syliinsä. Kolmikko nauroi yhdessä jollekin eikä näyttänyt välittävän Siriuksesta lainkaan. Heidän takanaan Pierre rapsutti päätään ja näytti suunnattoman kateelliselta Andrélle. Brigitte sen sijaan vilkuili toiveikkaana Siriusta ja toivoi selvästi pääsevänsä pojan halaukseen. Sirius ei välittänyt Brigittestä vaan kavensi silmiään, kun Nora kaivoi esiin kolhiintuneen kameran, jonka oli lainannut Remukselta, ja napsautti kuvan Lilystä ja Andrésta sylikkäin. James ei tulisi pitämään kuvasta, jos joskus näkisi sen, Sirius ajatteli ja päätti tuhota kuvan heti tilaisuuden tullen.
”Oli viehättävää tavata sinut, Tessa”, monsieur Profond kertoi syrjemmällä Tessalle suudellessaan naisen kättä. Tessa pyöritteli silmiään, mutta näytti avoimen tyytyväiseltä nauraessaan. Sirius oli pienesti ärsyyntynyt siitä, ettei kukaan tuntunut muistavan häntä – paitsi Brigitte, jota hän itse ei tahtonut muistaa.
”Luonnollisesti”, nainen sädehti saadessaan kätensä takaisin itselleen. ”Mutta siitä huolimatta, ehdotan, että alkaisitte pikku hiljaa lähteä, koska muuten italialaiset syyttävät meitä hidastelusta.”
Monsieur myönsi Tessan puhuvan totta ja komensi yhdellä lyhyellä käskyllä oppilaat ympärilleen. Tessa kääntyi omiensa puoleen ja antoi hymynsä hyytyä. Hymyn takaa Tessa näytti kuoleman väsyneeltä. Sirius livahti lähemmäs Noraa, mutta tyttö näytti tuskin huomaavan häntä katsellessaan Andrén takaraivoa yhdessä Lilyn kanssa. Siriusta ärsytti. Hän ei todellakaan tiennyt, mikä ranskalaisessa viehätti niin paljon.
”Okei, teillekin pari sääntöä, ennen kuin lähdetään täältä yhtään mihinkään”, Tessa mutisi niin hiljaa, että ranskalaisten oli mahdotonta kuulla yhtään mitään. ”Jos joku kysyy, täällä on mennyt kaikki todella hienosti. Te olette käyttäytyneet mallikkaasti ja edustavasti, ja minä olen ollut malliopettaja. Onko selvä?”
Sirius nyökkäsi kuuliaisesti ja tökkäsi sekä Noraa että Lilyä kylkeen, jotta tytöt ymmärtäisivät tehdä samoin. Lily nyökkäsi hätäisesti, Nora pysyi paikoillaan tuijottaen yhä Andréa.
”Jos sanotte jotain ylimääräistä, voitte olla varmoja, että kesäkuun Wienin matkasta tulee teille täyttä tuskaa!” Tessa ärähti ja kääntyi jälleen monsieurin puoleen ja antoi hymyn koristaa kasvonsa. Monsieur oli vienyt ryhmänsä erään takan viereen ja ojensi juuri Pierrelle hormipulveria. Pierre kauhaisi sitä ja vilkutti Lilylle ja Noralle ennen kuin astui tuleen.
”He ovat varattuja”, Sirius ärjäisi pojan perään, mutta Pierre kieppui jo siihen malliin kadoksiin, että tuskin kuuli Siriuksen sanoja. Brigitte oli seuraavana vuorossa. Tyttö katosi hyvästejä jättämättä, loi vain vielä viimeiseksi kyseenalaisen katseen Siriukseen. Katseen, jota Sirius tuskin huomasi.
Andrén lähtö oli hitaampi.
”Me nähdään taas ihan huomenna”, Lily muistutti. ”Japanissa, muistatko? Ei tämä maailmanloppu ole.”
André virnisti ja heilautti kättään englantilaisille.
”Nähdään!” poika huikkasi astuessaan tuleen. Monsieur katosi pian Andrén perään, ja Tessa antoi jälleen hymynsä hyytyä.
”Sama takka meilläkin”, Tessa kertoi. ”Vauhtia nyt, Tylypahkan takka on auki vain muutaman sekunnin kerrallaan turvallisuussyistä. Lily, sinä menet ensin.”
Tessa ojensi Lilylle hormipulveripurnukan, josta Lily kauhaisi pulveria. Tyttö puristi laukkua toisessa kädessään ja astui lähelle takkaa. Tessa tarkkaili kelloa, joka oli asetettu tikittämään kuuluvasti takanreunukselle.
”Valmistaudu”, nainen käski. ”Kolme, kaksi, yksi, mene!”
Lily viskasi hormipulverin takkaan ja astui liekkeihin heti pulverin jäljessä. Lilyn sanat katosivat tuleen yhdessä tytön kanssa.
”Nora!” Tessa käski välittömästi Lilyn kadottua. ”15 sekuntia aikaa.”
Nora odotti rauhallisesti omaa vuoroaan ja astui tuleen kompuroimatta, mikä oli epätavallista, ja katosi. Sirius harppasi eteenpäin ennen kuin Tessa ehti sanoa mitään. Poika tarttui omaan laukkuunsa sekä pariin Tessan. Tessa nyökkäsi kiitollisena.
”Eikö raskaana matkustaminen ole jotenkin riskialtista?” Sirius kysyi, kun Tessa ei heti vilkuillut kelloaan samanlaisella kiireellä kuin hetki sitten.
”Niinhän ne sanovat”, nainen tuumi hitaasti ja antoi ymmärtää, ettei välittänyt vähääkään siitä, mitä muut sanoivat. ”Sinun vuorosi sitten viiden kuluttua.”
Tessa laski viimeiset sekunnit ja päästi Siriuksen matkalle. Sirius tuiskahti mukaan hormiverkoston syövereihin. Pyöriessään vinhasti ympäri hän tuli miettineeksi, miten maiden väliset kuljetukset oikein toimivat. Hän oli ymmärtänyt, että hormiverkosto oli vain maan eikä koko maailman laajuinen.
Sirius paiskautui pihalle ennen kuin ehti tajuta itse mitään. Lily ja Nora olivat jo puhdistautuneet ja seisoivat opettajanhuoneen nurkassa laukkuineen. Sirius kompuroi ylös eikä ehtinyt tehdä mitään muuta, kun Amalia säntäsi hänen luokseen.
”Mitkä ovat lempinimet, jolla kutsut ystäviäsi?” Amalia tiukkasi pysähtyen käsivarren mitan päähän pojasta.
”Sarvihaara, Kuutamo ja Matohäntä. Miten niin?” Sirius rypisti kulmiaan.
”Merlinille kiitos, että olet yhtenä kappaleena”, Amalia huokaisi vastaamatta ja alkoi putsata pojan vaatteita. Sirius vilkaisi kysyvänä Lilyä ja Noraa, joista kumpikaan ei vastannut hänelle mitään, ja virnisti rennosti Amalialle.
”Tietysti olen”, hän sanoi, kun Amalia ohjasi hänet syrjemmälle pois Tessan tieltä. Sirius vilkaisi huonetta, joka oli tyhjä opettajista. Vain Adrian seisoi taikasauva valmiina mahdollisimman kaukana takasta. Amalia huomasi Siriuksen oudoksuvan katseen ja kiirehti selittämään.
”Koskaan ei voi olla liian varovainen. Elämme vaarallisia aikoja”, nainen kertoi.
”Kuka tänne haluaisi?” Sirius yritti laskea asiasta leikkiä, vaikka Adrianin vakava ilme huolestuttikin häntä pienesti. Hän vilkaisi tyttöihin, jotka seisoivat hiljaa huoneessa ja näyttivät hivenen epävarmoilta. Tai Lily näytti – tyttö jyrsi kynsiään – Nora näytti olevan uppoutunut aivan omiin ajatuksiinsa.
”Voldemort”, Amalia mutisi poissaolevana. Sirius näki silmäkulmastaan, miten Adrian värähti ja paransi otettaan taikasauvastaan. Miehen ilme kertoi, ettei mies pitänyt siitä, että Amalia puhui oppilaille tällaisista asioista.
”Se hullu, joka tappaa jästejä?” Sirius kysyi välittämättä Adrianista. ”Mitä tekemistä hänellä olisi täällä?”
Amalia huokaisi syvään, voipuneen kuuloisena.
”Hän on muutakin kuin pelkkä hullu, joka tappaa jästejä”, nainen sanoi, muttei ehtinyt sanoa muuta, koska Tessa ampaisi ulos takasta vaappuvalla tyylillä. Adrian puristi taikasauvaansa entistä tiukemmin.
”Miksi minä suutelin sinua silloin ensimmäisellä kerralla?” Adrian tivasi jäisellä äänellä Tessalta. Mies tuijotti Tessaa jännittyneenä, liki pelokkaana.
”Koska halusit todistaa minulle, ettet ollut homo. Et sitten parempaa keksinyt?” Tessa kiristeli hampaitaan suoristautuessaan ylös. Adrian rentoutui selvästi, ja Amaliakin huoahti syvään helpotuksesta, ja vasta silloin Sirius tajusi, miten kireä tunnelma huoneessa oli ollut.
Tessa päästi irti laukustaan ja hoiperteli istumaan tuolille ja siistimään vaatteitaan. Nainen vilkaisi ärhäkästi Adriania ja tuhahti kuuluvasti.
”Sinäkö?” nainen mutisi vähättelevänä. Adrianin olkapäät kiristyivät uudelleen.
”Kaksi vuotta Japanin parhaassa pimeältä taikuudelta suojautuvassa koulussa”, Adrian muistutti kireästi. ”Ja seuraavat kuusi vuotta Englannin parhaissa kouluissa ja osittain itseopiskelutaktiikalla. Vai etkö muka muista?”
”Miten voisin unohtaa? Tuskin olit koskaan kotona” Tessa ärähti, hänkin kireästi. ”Mutta osaan kyllä pitää huolen itsestäni.”
”Tulinkin heitä varten”, Adrian nyökkäsi Siriukseen, Noraan ja Lilyyn. Äänestä kuului, ettei Tessan kohtalo voisi vähempää hetkauttaa Adriania. Tessan silmät tummuivat, ja nainen käänsi äkkiä katseensa pois miehestä.
”Terveisiä Delialta. Hän kuolaa yhä perääsi”, Tessa pakottautui sanomaan keveällä äänellä unohtaen omat vannotuksensa siitä, että asiasta ei saanut puhua. Adrian äännähti tukahtuneesti, muttei sanonut mitään vaan vilkaisi Amaliaa. Amalia nyökkäsi pienesti, ja Adrian harppoi ulos huoneesta paiskaten oven voimakkaasti kiinni perässään.
Tessa sulki silmänsä ja piteli vatsaansa kärsivän näköisenä.
”Helvetin tuholainen”, nainen kirosi. Amalia tuijotti Tessaa omituisen näköisenä hetken ennen kuin muisti velvollisuutensa.
”Suuressa salissa odotetaan teitä”, Amalia muisti. ”He tahtovat malttamattomina tietää, miten elokuvamme pärjäsi kilpailussa. Ehdotan, että jätätte laukkunne tänne, kotitontut toimittavat ne makuusaleihinne, ja lähdette itse viemään uutisia eteenpäin. Minä vien Tessan sairaalasiipeen ja tulen myöhemmin perässä.”
Sirius nyökkäsi osaamatta tehdä muuta ja avasi oven tytöille. Kun ovi sulkeutui heidän takanaan, Sirius harppoi näkymättömiin kulman taakse, pysähtyi sitten.
”Mitkä ovat lempinimet, jolla kutsut ystäviäsi?” hän matki Amalian ääntä. Lily nyökkäsi painokkaasti.
”Minkä niminen on kissasi?” Lily kertoi oman kysymyksensä.
”Eihän sinulla ole…”, Sirius aloitti.
”Tiedän, se oli hämäys”, Lily keskeytti, ja Sirius kääntyi tuijottamaan Noraa.
”Mikä on oikea nimesi?” Nora kiristeli hampaitaan kertoessaan omansa. Siriuksen kulmat kohosivat hetkiseksi.
”Mikä on?”
”Suu kiinni”, Nora käski äänellä, joka kielsi lisäkysymykset. Sirius pyöritteli päätään.
”Jotain on tapahtunut”, hän tuumasi. ”Jotain vakavaa. He eivät ikinä kysyisi tuollaista muuten.”
”Luuletteko, että sillä on jotain tekemistä sen eilisen hälytyksen kanssa?” Lily kysyi. Sirius näytti hämmästyneeltä.
”Sinä sammuit ennen sitä”, Nora kertoi avuliaasti kääntyen sitten Lilyn puoleen. ”Sen on pakko olla. Muistatko, miten ne miehet seisoivat vartiossa illalla, kun mentiin ylös?”
Lily nyökkäsi ja lähti jälleen kävelemään pakottaen muut kaksi seuraamaan.
”Lukiko joku profeettaa aamulla?” tyttö kysyi miettien. Sekä Nora että Sirius pudistivat päätään. Nora oli syventynyt aamiaisella keskusteluun Noriakin ja Andrén kanssa, Sirius oli keskittynyt aamiaiseen. Lilykin oli itse seurannut Leahin ja Carloksen välistä keskustelua eikä lukenut lehteä, joka oli levännyt unohtuneena pöydän sivussa.
”Luetaan se ensin, mietitään sitten”, Lily päätti.
”Siinähän varmasti kerrotaankin se, mitä me halutaan tietää”, Sirius valitti. ”Minä ehdotan, että mennään takaisin ja kysytään mummilta.”
”Ei hän kerro mitään”, Nora kertoi. ”Ei nyt, kun meidän pitäisi olla salissa juhlimassa.”
”Myöhemmin?” Sirius kysyi. Nora tuhahti ja vilkaisi Lilyyn, joka kiirehti askeliaan.
”Luuletko, että Lily on lähdössä tänään yhtään mihinkään? Hän etsii Jamesin, ja loppu ilta on menetetty”, Nora irvisti.
”Mennään kahdestaan”, poika ehdotti, mutta Nora pudisti päätään.
”Kysytään Japanin reissun jälkeen. Silloin on aikaa.”

Amalia talutti Tessaa kohti sairaalasiipeä. Tessa suostui autettavaksi, sillä hormiverkkokuljetukset eivät todellakaan olleet hyväksi raskaana oleville. Tuholainen potki kiivaasti ja vaati saada ääntään kuuluville. Tessaa ärsytti ja väsytti potkinta niin paljon, että hän oli melkein valmis lähtemään etsimään Adriania. Adrian oli ainoa, jonka läsnä ollessa tuholainen oli täysin hiljaa. Se rakastaa häntä, vaikkei ole koskaan nähnytkään, Tessa tuumi ärtyneenä.
”Miksi hän oikeasti oli siellä?” Tessa kysyi hiljaa. Amalialta uskalsi kysyä sellaista. Amalia oli neutraali, ei katsonut häntä karsaasti tai pelokkaana, kun hän kysyi jotain Adrianista. Ehkä Amalia jollain kieroutuneella ja omituisella tavalla ymmärsi häntä.
”Tai siis, tietysti hän on hyvä, mutta se ei ollut ainoa syy”, Tessa sanoi. Hän oli tuntenut Adrianin liian kauan. Hän osasi lukea miestä välillä liiankin hyvin.
”Ei, se ei ollut ainoa syy”, Amalia virkkoi hitaasti.
”Miksi sitten?” Tessa penäsi. ”Ärsyttämässä minua?”
”Ei, hän oli tarkistamassa sinut”, Amalia kertoi kuin se olisi ollut itsestäänselvyys. ”Kukaan muu linnassa ei tunne sinua yhtä hyvin kuin hän. Jos olisit ollut kuolonsyöjä, Adrian olisi osannut kertoa sen vaikka silmät kiinni.”
Tessa sulki suunsa ja piti sanat, jotka pyrkivät ulos, sisällään. Hän oli ollut aikeissa tuhahtaa ja heittää jonkun piikikkään kommentin. Mutta siitä ei olisi ollut mitään hyötyä, koska Amalia oli oikeassa. Jos joku olisi yrittänyt esiintyä hänenä, Adrian olisi ollut ensimmäinen, joka olisi huomannut sen. Adrian tunsi hänet, vaikkei ehkä juuri sillä hetkellä tahtonutkaan.
Amalia avasi sairaalasiiven oven, mutta Tessa pysähtyi eikä astunut sisään vaan horjui seinän viereen ja koukistui pitämään vatsaansa. Kevin oli ollut oikeassa siitä, että hänen olisi pitänyt ottaa rauhallisemmin. Tuholainen vihasi hänen liikkuvuuttaan ja paikasta toiseen juoksua. Osittain senkin takia Tessa oli lähtenyt Lontoossa Joannen ja Delian matkaan. Hän oli tahtonut kapinoida tuholaista vastaan. Hänellä oli sisäinen pakko kapinointiin. Tietysti tuholainen nyt maksoi takaisin olemalla kahta kauheampi.
”Minä vihaan sitä”, Tessa kirahti.
”Miksi sitten pidit sen?” Amalia kysyi rennosti. Tessa oikeni tyrmistyneenä. Kukaan muu ei ollut ennen uskaltautunut kysymään tuollaista kysymystä, vaikka se oli selvästi pyörinyt useamman kuin yhden mielessä. Paitsi Delia, mutta häntä ei laskettu, koska Delia oli suurimman osan ajasta niin aineissa, ettei tajunnut ollenkaan, mitä puhui.
”Minä en ole murhaaja”, Tessa sanoi pitäen äänensä kurissa. Sitä hän yritti itselleen todistella. Hän piti tuholaisen vain sen takia, ettei tahtonut tappaa viatonta.
”Mutta olethan sinä, Tessa”, Amalia huomautti rauhallisesti, ei syyttävästi, toteavasti vain. Tessa vilkaisi kiireesti ympärilleen, ettei kukaan maleksinut kuuloetäisyydellä. Hän oli jo kauan sitten oppinut elämään asian kanssa, vaikka Gabriel aina välillä kummittelikin hänen unissaan.
”Se oli itsepuolustusta ja sitä paitsi puhdas vahinko, jonka on selvitetty jo kauan sitten”, Tessa sihisi hiljaa. ”Adriankin antoi minulle anteeksi.”
”Vain siksi, että hän rakastaa sinua ja vihasi Gabrielia niin paljon”, Amalia totesi laimeasti. ”Tietääkö Gabrielle muuten siitä?”
”Älä aloita”, Tessa ärähti. ”Minulla on tarpeeksi vaikeaa muutenkin.”
Amalia kohautti olkiaan ja siristi silmiään.
”Totuus on, että loppujen lopuksi minä en pidä sinusta Tessa”, vanha noita totesi rauhallisesti. ”Asia ehkä muuttuisi, jos antaisit Adrianille mahdollisuuden. Se poika on sen ansainnut kaiken sen jälkeen, mitä kesti. Ennen sitä voin inhota sinua ihan vapaasti. Ja samalla voin olla sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa Gabriellelle. Oletko koskaan edes pyytänyt anteeksi?”
”Sinä et tiedä, mistä puhut”, Tessa kuiskasi raskaasti hengittäen. Tuholainenkaan ei pitänyt aiheesta ja se sai Tessan ärtymään entistä enemmän. Tuholainen oli tuskin koskaan hänen puolellaan. Ja kaikista maailman asioista se oli valinnut juuri tämän, josta se samaa mieltä hänen kanssaan.
”Kerro minulle sitten. Tuskinpa se voi olla mitään, mikä saisi minut muuttamaan mieltäni”, Amalia tuumi. Tessa kouristui taas pitelemään vatsansa. Tuholainen tahtoi hänen suuttuvat Amalialle oikein kovasti. Tessa irvisteli tuholaisen liikkeille, ja oli aikeissa ärähtää jotain, kun tuholainen äkkiä hiljeni. Tessa tiesi välittömästi, mistä oli kyse, mutta Amalia ei tuntunut huomaavan mitään.
”Murha on aina murha”, nainen jatkoi. Tuholainen pysyi hiljaa, mutta Tessa tiesi, että se olisi potkinut ja kiljunut Amalialle, jos olisi ollut kolmin Tessan ja Amalian kanssa.
”Sinä. Et. Tiedä. Mitään. Siitä”, Tessa tavasi ja suoristautui. Hän yritti pitää ilmeensä kurissa. ”Sinä et ole ikinä kokenut mitään sellaista, mitä minä olen käynyt läpi.”
”Minä…”, Amalia aloitti.
”Lopeta.”
Amalia hätkähti ääntä, mutta niin hätkähti Tessakin. Naiset kääntyivät yhdessä tuumin katsomaan Adriania, joka seisoi jäykkänä käytävän reunassa. Miehen ääni oli tasainen, määrätietoinen, ja hän tuijotti suoraan Amaliaan. Tessa puri huultaan nähdessään miehen vilkaisevan häntä. Adrian tarkisti, oliko hän kunnossa. Tessa sulki silmänsä ja pakottautui kääntymään pois. Sairaalasiipeen hän oli ollut menossa, ja sinne hän pakotti itsensä kävelemään.
Amalia jäi käytävään tuijottamaan Adriania.
”Sinä tiedät, mitä mieltä minä olen tästä kaikesta tappamisesta”, nainen mutisi puolustellen. Adrianin ilme ei värähtänytkään.
”Sinä et tiedä, mitä tapahtui”, hän sanoi aivan samoin kuin Tessa. Amalia näytti korostuneen kysyvältä. Adrian liikahti vaivautuneena, pitämättä muistoistaan.
”Hän lähti Gabrielin mukaan baarista yhtenä iltana”, Adrian mutisi irvistäen voimatta olla kertomatta sitä Amalialle. ”Hän ahdisteli Tessaa aina koulussakin, eikä koskaan päässyt yli siitä, ettei Tessa koskaan kunnolla lämmennyt hänelle. He kai riitelivät taas, ja Gabriel yritti…”, Adrianin ääni tärisi vihasta, kun mies ei pystynyt enää kontrolloimaan sitä. ”Hän olisi ottanut Tessan väkisin, tehnyt mitä tahansa. Sinä et tiedä, millaisessa kunnossa hän tuli kotiin sinä aamuna. Vaatteet revitty, vartalo verillä, kaula mustelmilla. Gabriel oli yrittänyt kuristaa häntä”, Adrian ei jatkanut enää, katsoi vain Amaliaa. ”Älä enää ikinä puhu hänelle siitä”, mies kielsi ehdottomalla äänellä, kääntyi ja katosi kulman taakse.

Tessa hengitti raskaasti sairaalasiiven ovea vastaan. Hän kuuli Adrianin sanat yhtä selkeästi kuin jos olisi seissyt miehen vieressä. Vaatteet revitty… kuristaa… olisi ottanut väkisin… Muistot siitä kaikesta palasivat mieleen. Lukuisat tunnit kuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä, lukuisat toistot. Montako kertaa hän oli tavannut sen kaiken läpi? Monta kertaa hän oli häpeillen itkenyt kaikkien edessä omaa haavoittuvaisuuttaan? Monta kertaa hän oli hävennyt itseään, juonut itsensä uneen sen takia? Monta kertaa Adrian oli vannonut hänelle kaiken olevaan kunnossa? Monta kertaa mies oli vienyt hänet psykiatrille ja lukuisille eri parantajille? Liian monta.
Tessa ei halunnut ajatella sitä. Hän oli jättänyt sen taakseen. Painajaisetkin olivat vähentyneet, vaikka ne nyt tulivat jälleen takaisin, kun Adrian ei ollut hänen rinnallaan. Pimeä huone, kylmä lattia hänen allaan, painajaiset olivat aina samanlaisia: toistivat kaiken samanlaisena kuin se oli silloin ollut. Gabriel hänen päällään mieletön hymy kasvoillaan, kädet hänen kurkullaan, sininen välähdys, kun hän oli tavoittanut taikasauvansa. Gabrielin hengettömät kasvot, kun mies makasi vääntyneenä lattialla. Tapahtunutta oli vaikea unohtaa, kun näki miltei päivittäin Gabriellen kasvot koulussa. Tyttö muistutti veljeään ulkonäöllisesti äärettömän paljon, vaikka luonne oli aivan toinen. Kasvot olivat leveät, ja silmät tuikkivat samaan tapaan kuin Gabrielinkin silmät olivat joskus tuikkineet. Gabriellen silmissä ei vain ollut mitään mielipuolista tai pelottavaa niin kuin Gabrielin silmissä oli ollut, ennen kuin Tessan loitsu oli ne lopullisesti sammuttanut.
Hän oli kertonut kaikille kaiken siitä, pakotettuna puolustamaan itseään murhasyytettä vastaan. Oli vain yksi asia, josta hän ei ollut koskaan puhunut kenellekään. Ei edes sille kammottavalle psykiatrille, joka oli esittänyt ymmärtäväistä ja udellut turhia kysymyksiä. Ei edes Adrianille, vaikka mies oli nähnyt salaisuuden painavan häntä kuin selkään sidottu vapauden patsas: häntä oli pelottanut silloin enemmän kuin koskaan.

Lily ei olisi millään tahtonut astua suureen saliin, vaikka toisaalta tahtoi sitä aivan valtavasti. Häntä hermostutti ihmisten katse – Norakaan ei pitänyt siitä osasta – mutta toisaalta sekä hän että Nora tahtoivat nähdä Emilyn jälleen. Ja Lily tahtoi nähdä Jamesin. Hymyillä pojalle, suudella, olla tyttöystävä ihan julkisestikin.
Siriuksella sen sijaan ei näyttänyt olevan mitään vaikeuksia astua saliin. Sirius nautti huomiosta, poika oli luonnollinen.
”Se on menoa sitten”, Sirius virnisti astuessaan salin ovista sisään. Oppilailta ei kestänyt kauan huomata tulijat oven suulla. Ympärillä – kaikkialla paitsi luihuisten pöydässä – ihmiset taputtivat villisti – lähinnä Siriukselle.
”… jotka tulevan nyt kertomaan teille tuloksista”, Dumbledore kertoi korokkeeltaan.
”Sinä puhut”, Lily sihahti hermostuneena Siriukselle.
”Selvä se, jääprinsessa”, poika hymyili ja kohotti kätensä tervehdykseksi kaikille, muttei suostunut puhumaan ennen kuin oli päässyt opettajanpöydän luokse. Sirius kääntyi ja virnisti hurmaavasti Lilylle ja Noralle, jotka olivat jääneet korokkeen alle seisomaan. Jo sekin paikka näytti aiheuttavan epämukavuutta varsinkin Lilyssä, joka venkoili paikoillaan katseitten ristitulessa.
”Terveisiä Lontoosta!” Sirius kailotti ja hiljensi salin hetkessä. ”Oh, hei Sarvihaara!” Sirius vilkutti ponnekkaasti Rohkelikkopöydän suuntaan, jossa James istui tuijottaen perusteellisen jämähtäneenä eteensä. Lily yritti Siriuksen mukana tavoittaa Jamesin katseen onnistumatta siinä ollenkaan. James vaikutti olevan ihan pihalla kaikesta siitä, mitä ympärillä tapahtui.
”En tiedä, mitä teille on kerrottu, mutta me ollaan jännitetty Lontoossa niin paljon, että teitä tuskin kannattaa pitää enää jännityksessä. Eli jaettu ykköstila Italian kanssa tuli”, Sirius sanoi asian niin nopeasti, että pari sekuntia kului yksinomaan siinä, että ihmiset salissa sulattelivat asiaa.
”Mitä se sanoi?”
”Sanoiko se...?”
”Voitto?”
Salissa kuului kiivas supina, jonka jälkeen tuntui kuin koko huone olisi räjähtänyt. Sirius katsoi tyytyväisenä aiheuttamaansa reaktiota.
”Okei, ei sitten muuta tällä kertaa”, Sirius huusi metelin yli ja vilkuili opettajanpöytään päin, jossa Dumbledore nousi ylös.
”Palkintona oli tänä vuonna kulttuurimatka Wieniin, Itävaltaan, jonne seitsemäsluokkalaisemme lähtevät kesäkuussa kokeidensa jälkeen. Annetaan vielä raikkaan railakkaat aplodit kaikille elokuvantekoon osallistuneille”, rehtori kuulutti, ja oppilaat hurrasivat taas kuuliaisesti. Sirius ojensi kätensä Noralle laskeutuessaan alas korokkeelta. Nora tarttui siihen hetken mietittyään ja antoi Siriuksen vetää itsensä Rohkelikkopöytään, joka oli täynnä voittouutisesta haltioituneita seitsemäsluokkalaisia.
”Sarvihaara?” Sirius kysyi Jamesilta, jonka katse harhaili yhä kaikkialla muualla paitsi kolmikossa, joka oli juuri istuutunut pöytään.
”James?” Lilykin koetti herättää pojan huomion. James vilkaisi pikaisesti Siriusta, Lilyä poika katsoi alle sadasosa sekunnin.
”Ai, hei”, poika mutisi ja palautti katseensa takaisin pöytään. Sekä Lily että Sirius näyttivät tyrmistyneitä, Nora ei huomannut mitään erikoista, koska oli keskittynyt utelemaan Emilyn kuulumisia. Sirius kumartui epäillen häntä vastapäätä istuvan Remuksen puoleen.
”Mitä hänelle on tapahtunut?” poika kysyi vaivautumatta merkittävästi alentamaan ääntään. James ei vaikuttanut piittaavan ystävänsä kysymyksestä vähääkään. Remus pyöritteli päätään ja joutui korottamaan ääntään, että Sirius olisi kuullut hänen sanansa Emily ja Noran pälpätyksen yli.
”En tiedä. Hän on ollut tuollainen eilisestä lähtien. Aamulla luulin, että se on vain krapulaa, koska olimme eilen juhlimassa Alyssan syntymäpäivää, mutta nyt en todella tiedä, mikä häneen on iskenyt. Kaikkien arvioiden mukaan hänen pitäisi hyppiä riemusta juuri nyt”, Remus vastasi ja nyökytteli Lilyä kohti, joka tuijotteli Jamesia outo ilme kasvoillaan. Siriuskin katseli silmät viiruina ystäväänsä ja pureskeli mietteliäänä huultaan.
”Älä huoli, Kuutamo, minä hoidan sen, mitä se ikinä onkaan”, Sirius nyökkäsi.
”Toivoinkin, että sanoisit noin”, Remus huokaisi. ”Ehkä hän puhuu sinulle. Minä en saa hänestä irti yhtään mitään.”

”Kerro”, Sirius vaati. James makasi vatsallaan omalla sängyllään ja tuijotti eteensä. Sirius istui omallaan tuijottaen Jamesia. Hän oli ajanut Peterin ja Remuksen pois makuuhuoneesta. Pojat olivat lähteneet käskystä, he tiesivät, että Sirius saisi parhaita tuloksia, jos saisi jakaa hetken yksin Jamesin kanssa.
”Minua väsyttää”, James mutisi vastaukseksi. Sirius ärähti tukahtuneesti.
”Varmasti väsyttää, kun et edes jaksanut Lilyä tervehtiä!” poika pauhasi. ”Minä pidin sinun takiasi kaiken maailman ällöttävät ranskalaiset ja muut niljakkeet poissa hänen kimpustaan, ja tässä on sinun kiitoksesi.”
”Minua ei kiinnostaisi ajatella mitään ranskalaisia juuri nyt”, James tuhahti vastaukseksi.
”Ei vai?” Sirius toisti ironisesti. ”No, mitä helvettiä sinua sitten kiinnostaa ajatella?”
Sirius sai vastaukseksi hyvin mitään sanomattoman huokaisun. Hänen olisi tehnyt mieli äristä Jamesille lisää, ja sen hän olisi varmasti myös tehnyt, ellei hänen silmänsä olisi osuneet juuri silloin lattialla lepäävään Päivän Profeettaan. Sirius kumartui noukkimaan lehden käteensä välittämättä enää Jamesin outoudesta. Lehden etusivun otsikko kiljui kaiken muun ulos hänen päästään: ”Hyökkäys luksushotelliin: kolme auroria loukkaantui vakavasti. Sivut 1-2" Ja sen heti sen alla: ”Aurorit kieltäytyvät kertomasta hyökkäyksen syytä. Sivu 2.”
Sirius käänsi sivua ja huomasi tuijottavansa hotelli Cosmon pahoin turmeltunutta julkisivua. Oven yläpuolella nimeä kertovista kultakirjaimista puolet oli räjäytetty alas ja toinen puoli oli mustan pölyn peittämä. Hotellin edessä parveili virkapukuisia auroreita, jotka näyttivät koluavan kiivaasti maata. Sirius tiiraili kuvaa järkyttyneenä ennen kuin alkoi lukea.
Myöhään eilen illalla yhteen Lontoon ylellisimmistä velhohotelleista, hotelli Cosmoon, hyökkäsi joukko pimeyden lordi tiedät-kai-kenen kannattajiksi todistettuja kuolonsyöjiä. Kuolonsyöjät ehtivät ampua hotellia kohti muutaman räjäytystaian ennen kuin hotellin turvajärjestelmä laukesi. Aurorit olivat paikalla muutamassa minuutissa, mutta kuolonsyöjät olivat jo ehtineet kadota paikalta. Paikalle oli kuitenkin jätetty vaarallisia loitsuja, joiden purkamisen yhteydessä kolme nuorta auroriopiskelijaa loukkaantui vakavasti. Opiskelijat saivat ensiapua paikan päällä, jonka jälkeen heidän kiidätettiin Pyhään Mungoon. Kaikkien kolmen olo on tällä hetkellä vakaa.
Kuolonsyöjät ovat kuluneiden parin vuoden aikana tehneet lukuisia iskuja yleisille paikoille, mutta viime aikoina hyökkäykset ovat selvästi muuttuneet aggressiivisimmiksi. Hotelli Cosmon hyökkäyksen syytä ei kuitenkaan kerrota julkisuuteen.
”Emme kommentoi tapahtunutta tutkintavaiheen aikana”, sanoo auroriakatemian varapääjohtaja Brick Rubac. Huhut kuitenkin kertovat, että hyökkäys olisi ollut vain hämäys. Onko näin?
”Emme tosiaankaan aio kommentoida asiaa millään tavalla”, Rubac toteaa.

Sirius silmäili lopun artikkelin läpi hätäisesti. Siinä ei kerrottu muuta kuin tuhoja, joita hyökkäys oli hotellin julkisivulle aiheuttanut. Toisen sivun lopussa oli lyhyt juttu loukkaantuneista auroreista, muttei muuta.
Sirius katsahti Jamesiin, joka tuijotteli yhä seinään. Hän nousi ylös ja kun James ei millään tapaa reagoinut liikkeisiin, ryntäsi avaamaan tyttöjen makuusaliin johtavan käytävän.

”Oletteko te jo nähneet tämän?” Sirius kysyi kiihtyneenä ujuttautuessaan tyttöjen makuuhuoneeseen kapeasta raosta seinän sekä Alyssan sängyn välistä. Poika heitti lehden Noran kasvoille ja jäi itse pomppimaan Lilyn sängylle, kun Lily siirtyi auttamaan Noraa esiin lehdestä. Tytöt lukivat artikkelin pikavauhtia Emilyn udellessa vierestä, mitä tapahtui.
”Me olimme tuossa hotellissa”, Lily mutisi ja selitti tapahtuneen Emilylle lyhyesti.
”Kamalaa”, tyttö kauhisteli. ”Mitä jos ne olisivat päässeet sisälle asti?”
”Minusta tuntuu, että jos ne olisivat halunneet sitä, ne olivat kyllä päässeet”, Sirius tuumi. ”Sen mukaan, mitä olen kuullut Voldemortista, hotellimurron olisi pitänyt olla pikku juttu.”
Sirius vilkaisi Lilyä, joka näytti hivenen huolestuneelta. Poika ymmärsi tytön ilmeen täydellisesti. Viime vuosien saatossa Voldemort oli tullut tutuksi ennen kaikkea jästien ja jästisyntyisten vihaajana.
”Sinulla ei ole mitään hätää Tylypahkassa”, Sirius lohdutti. ”Dumbledore on täällä.”
”En minä itsestäni olekaan huolissani”, Lily tuhahti ja käänsi Siriuksen lohduttaville sanoille selkänsä. Näin ollen tyttö joutui kohtaamaan Emilyn vakaan katseen.
”Alyssa sanoi hänelle jotain”, tyttö kertoi lukien Lilyn ilmeen oikein. ”Hän ja Alyssa jättäytyivät jälkeen, kun me oltiin tulossa takaisin. Ja siitä lähtien hän on käyttäytynyt ihan kummallisesti. Hän ravasi koko aamun pöllölässä lähettelemässä kirjeitä.”
”Miksi juuri nyt?” Lily kuiskasi.
”Alyssa osaa valita oikein hetken ja iskeä sinne, missä tuntuu”, Emily muistutti. ”Hän sanoi asiansa, mitä se ikinä olikaan silloin, kun sinä olit poissa. Ja nyt James lähtee viikoksi Australiaan eroon kummastakin teistä.”

***

A/N: Edelleen kommentteja kaipailen!

Poissa Cirael

  • Kelmeä kalmankoira
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PhoenixWolf25005
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 1.7.09
« Vastaus #158 : Heinäkuu 01, 2009, 23:33:56 »
O_o Nyt on todella sanaton fiilis, mutta kai pitäisi jonkunnäköinen kommentti väsätä. Tappakaa Alyssa hemmettisoikoon. En tajua ollenkaan mikä voi Jamesin saada tuollaiseksi. Alyssa on kiero kun korkkiruuvi (tai sinä, koska kirjoitat tätä ja laitat Alyssan ajattelemaan Alyssan lailla:P Älä ihmeessä ota haukkuna, olet fiksu kun osaat tehdä kaiken näin monimutkaisesti, mutta kuitenkin niin selkeästi, mutta kuitenkin näin salaperäisesti) :D
Täytyi olla nyt tosi hyvä juttu Alyssalla jos sai Jamesin noin sekaisin! Tai sitten jos joku Volde on koittanut Alyssan kautta Jamesin ns. pimeään ja jos James menisi sinne niin Lily olisi turvassa ja jotain.. Äh.. tuskin.. Täytyy olla kyseessä jotain paljon kierompaa Alyssan/SINUT tuntien ;D
Adrian oli jotenkin kiva nyt taas (niinkun aina) :D Mutta nyt tuli puolustamaan Tessaa, mistä tuli ihana "aijaiaww" olo. :) Ehkä niiden välit siitä vielä lämpenee.. I hope so:>
André on pelottava. Saisi jättää Lilyt ja Norat rauhaan ja toisinpäin. Nora voi nyt pitää katseensa Siriuksessa... Sirius on Noralle se parhain... André on vähän liian öhm.. "hissukka".
Muttajuu, jatkajatkajatka... Tämä James/Alyssa/Lily härdelli vie yöuneni. :D
"I solemnly swear that I'm up to no good", kuiskaa pieni rohkelikkotyttö Cirael kaivaessaan kelmien kartan taskustaan ja piiloutuu kivipilarin taakse, juuri ennen kuin Voron silmät ehtivät saavuttaa leikistään innostuneen noitatytön.

Poissa Bolina May

  • Captain Gale
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Valitseeko tie kulkijansa vai kulkija tiensä?
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 1.7.09
« Vastaus #159 : Heinäkuu 03, 2009, 09:07:16 »
Tosi kiva tulla mökiltä kun on kaksi lukua tullut :)
Mutta Deliarakas, kyllä tää menee nyt liian pitkälle! Yritäksä tärvellä meiän kesäloman???!!! Please, oikeesti! Ton Alyssan jutun on nyt PAKKO selvitä!!!!!!!!!!!!!!!

Adrian/Tess <333 Awww... Adrian oli niin ihana ku hän tuli puolustamaan Tessaa (jos ihan rehellisiä ollaan, tuo tilanne oli täsmälleen sellainen joksi itse olisin sen kirjoittanut! Se oli minulle koko tämän fikin yksi tärkeimmistä asioista mitä tuon kaksikon välillä on tapahtunut <3 Vaikka Adrian kuinka väittäisi vihaavansa Tessaa, hän ei voi täysin peitellä mitä sen alla on.)

Lily. James. Alyssa. Tahdo tietää mitä se kamala tyttö sanoi että noista kahdesta tuli tuollaisia!!!!!!!!!!!!!!!

Gabbyn veli mielipuoli, Tessan murhaama... Tämähän menee mielenkiintoiseksi. Arvasin jo fikin alussa, että Gabbylla on suurempi osa kuin vain tupatoveruus ja salaperäisen Romeon tyttöystävä, mutta tämä on jotain... järkyttävää. Siis että kuka tuo veli sitten oli tarkemmin otettuna? Tiesikö Alyssa hänestä jotakin? Gabbyn reaktio vaikutti kummasti samalta kuin Lilyn ja Jamesin. Sehän johtui siitä kun hän näki Alyssan kanssa kävellessään Romeon isän (joka todennäköisesti sitten asuu siellä omituisen seinän takana). Mutta missä Gabrielle näki hänet??????? Ja Romeo tiesi isästään, mikä on vähintäänkin hälyttävää. Roxyn takia Romeo aikoo tehdä murhan... Sanothan, että uhri on Alyssa?! Ja eikös Emmyn isäkin ole vielä vapaalla jalalla?

Noran teko-jännittely oli hyvin Noramaista. Tunsin itseni ;)

Okei, loppujen lopuksi mikä tässä ficissä tällä hetkellä koukuttaa eniten, on Tess, Adrian ja tuholainen/pirpana.

Ja Extra-toivomuksia: 1. "tiivistelmä alusta" Jos vain millään jaksat, se olisi hieno homma. Eikös kakkospulikkaan pitänyt tulla heti kun jaksat? 2. Kymmenen totuutta Adrianista. 3. Kymmenen totuutta Andrésta.

Hmm-- eipä kai sitten muuta kuin JATKOA PIAN ja toivottavasti Kelmit tekevät jonkin kamalan kepposen Alyssalle. Tai Kalkarokselle tai Vorolle :D Noralla on taas ollut liilat hiukset aika kauan (fikin alussahan ne vaihtuivat tosi usein..). Tessa ei oikein pidä väristä ;D

 - nightingale *kiittää ja uskoo ja rukoilee Delian jaksavan tulevat puolitoista vuotta tämän fikin parissa (ja janoaa Alyssan verta, murrr..)*
I really need to know is there a place to me

nightingale -> Bolina May

Poissa Heinähattu

  • kangastossu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 1.7.09
« Vastaus #160 : Heinäkuu 05, 2009, 12:44:08 »
En ehtinyt sanoa tosta edellisestäkään mitään, ja ehdit jo laittaa uuden luvun. Ihanaa!

Muut sanoo kaikki parhaat jutut, mun tarvii vaan kopioida niitä, koska tahtoisin itse sanoa juuri samalla lailla. Voisin copypastettaa esim. ton edellisenkin kommentin kokonaan, koska se on lähes täynnä sitä, mitä haluan sanoa. Ja Kurnuttajan quotetkin on sellasii, mitä mä meinaan lainata :D

Eli mä lainaan tähän nyt suoraan teidän muitten viesteistä, koska olen kyllästynyt quotenappulaan...

Cirael: "Tappakaa Alyssa hemmettisoikoon."
Kurnuttaja:"Oikeesti, eiks se Romeo vois samantien murhata Alyssan?"
Kylläkyllä. Samaa mieltä. Niin siinä samalla tapahtuisi se murhakin, niin ei tarttis pelätä Emilyn puolesta? Kiltti Delia??
Mutta Silver sanoi kyllä sen, mikä pisti miettimään: "Ja mistä vetoa, että Alyssa on kuolonsyöjien puolella ja kiristää Jamesia."
Todellakin. Se on joku monijuomalientä hörppivä kuolansyöjä, joka yrittää käännyttää kelmit Voldemortin puolelle ja siinä sivussa se tahtoo mennä naimisiin Jamesin kanssa. Ja luultavasti tähän kuuluu vielä se, että Alyssa yrittää jossain vaiheessa murhata Lilyn...

Noniin, nyt taidan sanoa jotain omaakin, enkä vain lainailla muilta. Tää ei ollenkaan vaikuttanut väliluvulta, vaan oli semmoinen, mitä luvut yleensäkin, eli koukuttava. Valitettavasti Alyssa vie varmaan munkin yöunet, koska en tiedä mitä se sanoi Jamesille. Ja kuka tuo Gabriel oli? Ehkä luin vähän epäselvästi, mutta se siis oli jtn sukua Gabriellelle?

Koko luku oli taas täynnä kaikkea ihanaa, mä en tajua kuinka osaat kirjoittaa noin hyvin. Lisää kiitos!

                                                                  -Heinähattu

Meinasi ihan unohtua. Kävisikö extra Andrésta??
odota vielä
kuuntele kuinka rintalastan alla muuttuu rytmi

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 1.7.09
« Vastaus #161 : Heinäkuu 07, 2009, 02:34:27 »
Rakas Delia...

Olen rakastunut tähän ficciin.

Siinä olisi kommenttini lyhyesti sanottuna, mutta luulenpa että joudun kirjoittamaan pidemmän kommentin mikä on yhtä tuskaa minulle. Ainakin joskus. Jos ei ole kommentoinut jotakin alusta lähtien on aika vaikea kirjoittaa se ensimmäinen kommentti minkä laittaa, koska on niin paljon asioita mitä ei koskaan ole sanonut ja jotka pitäisi sanoa, mutta mikä on mahdotonta sisällyttää yhteen viestiin asiallisesti. En edes muista, koska aloin lukea tätä mutta olen varma että silloin oli jo monia kymmeniä lukuja.
En siis osannut kommentoida tähän vaikka olisinkin niin kovasti halunnut sillä lukiessani muiden kirjoittamia kilometri kommentteja minun oli todella vaikea tietää mitä voisin sanoa jotta korvaisin kaikki ne luvut joihin en ole kirjoittanut yhtään mitään kommenttia. En siis tiedä mikä minut laittoi tänään, keskellä yötä, kirjoittamaan mutta äkkiä vain mietin: Hei, voisin kirjoittaa Keskiyön kukkaan kommentin.

Se niistä alkusanoista. Minulle on ollut jostain syystä erittäin vaikeaa saada jotenkin sitä läheisyyttä hahmoihisi. He ovat erittäin vaikeita ja kaikkien tarinassa on jotain hyvin erilaista. Jopa vanhat tutut kelmit eivät ole tässä aivan niitä kehen olen tottunut ja olet ihmeellisellä tavalla saanut hahmoista omiasi. Peter on ollut tässä ficissä hämmästyttävä ja melkein lojaalin tuntuinen. Hän on yksi niistä harvoista joihin olet mielestäni jättänyt sitä tarrautumistilaa joka on minulle sopiva. Myös oma OC hahmosi, Tessa, on yllätys kyllä sellainen. Tessa on kivunnut tuholaisineen välittömästi sellaisiin hahmoihin joista tahtoo lukea lisää ja joiden tarina jaksaa kiinnostaa aina vaan. Olet ripotellut palasia hänen kohtalostaan sinne sun tänne ja niitä yhdistelemällä saa kootuksi palapelin. Haluaisin mieluusti tietää hänestä ja hänen menneisyydestään vielä enemmän. Hänen kouluaikansakin kiinnostavat minua ja samoin tekee hänen koko vaikea suhteensa Adrianiin. Se miten he tuntevat toisensa parhaiten ja ovat omaksuneet niitä pieniä yksityiskohtia toisiltaan tekee heidän tarinastaan mielenkiintoisen. Myös heidän ensi kohtaamisensa oli minusta hyvin jännittävä ja kun muisteli Adrianin edellistä aikaa Professori Hymisijänä se tekee kaikesta mielenkiintoisempaa. Oli jännittävää yhdistellä niitä pieniä palasia yhteen jotka kertoivat hänen reaktioistaan aikaisemmin kun esimerkiksi Tessa joutui huispausmatsin jälkeen sairaala siipeen ja hän lensi sinne perässä professori Hymisijän muodossa. Siinä vaiheessa minä jo ehdin kuvitella että professori Hymisijällä ja Tessalla oli jotain meneillään, mutta en olisi kyllä millään voinut arvata että hän on Tuholaisen isä! Tuholainen on aina kiehtonut minua ja toivon kiihkeän palavasti että Tessa pitää hänet. Toisaalta minun on kamalan vaikea kuvitella Tessa vastuuntuntoisena äitinä tai jopa vaimona. Toisaalta tietysti ajatus Tessan ja Adrianin onnellisesta lopusta on kamalan kiehtova, mutta sitten taas ajattelee että se on Tessa eikä hän mielestäni ole kotirouva tyyppiä. Mutta taas toisaalta, miksi hänen luonteensa ja asenteensa elämään pitäisi muka muuttua niin paljon vaikka hän olisikin naimissa? Eihän se loppujen lopuksi niin iso asia ole. Veikkaan että Tessa osaisi olla oma itsensä mitä tahansa tapahtuisikaan. Kuule muuten, Delia, hassu juttu tässä on se että Adrian ja Tessa muistuttavat minua elävästä Pakkaskukkia by Sharra - ficissä olevasta professori Red Stronista ja Jazz Thomasista. Mutta toisaalta taas eivät sitten ollenkaan. Tessa on ainakin välillä mielestäni aivan Jazzin ( joka tuo aina mieleeni Tonksin ja Red taas Remuksen ) vastakohta. Hänen luonteensa on sitä parasta laatua mitä tästä ficistä löytyy, ainakin minun mieleeni se on ollut tähän asti :D Tessan nimi häiritsi jostain ihme syystä alusta, kai se oli mielestäni liian arkinen, mutta kuten usein käy ( ficci hahmojen kuten eläintenkin kohdalla ) nyt nimi pimeyden piirron lailla syöpynyt hahmoon eikä suostu lähtemään pois vaikka itse Aberfoth kutsuttaisiin paikalle sitä hinkkaamaan. En tiedä mikä Tessassa on niin koukuttavaa, mutta hänen tarinansa on todella jännittävä alusta loppuun, kaikki hänen vanhemmistaan melkein-raiskaukseen mikä päättyi itsepuolustus murhaan - ja kaiken lisäksi hänellä on vielä lisää kerrottavana. Olen koko tämän ficin ajan pitänyt Tuholaista ilmiselvänä poikana. Jotenkin se on ollut niin selvää. Hänestä tulisi selvä tuholainen Voron ja tulevien sukupolvien ajaksi. Kelmimäinen ilmestys :"D Mutta jos hän onkin tyttö... Toisaalta jos hän olisi tyttö niin minulla ei olisi mitään sitä vastaan päin vastoin. Itse olen enemmän kiehtoutunut juuri siitä ideasta että Tessan tuholainen on tyttö, koska tytöllä olisi niin monta lukematonta mahdollisuutta mihin suuntaan kasvaa. Hänestä voisi tulla poikatyttö jonka ikuiseksi lempinimeksi jäisi Tessan raskausajoilta Tuholainen, sellainen pieni vintiö jolla olisi kesäisin ruskeat henkselihousut jalassaan ja ihana olkihattu peittämässä mudan tuhrimia kasvoja ja joka kasvaisi muiden poikien mukana maalla tai kielletyssä metsässä itsensä hankaluuksiin eittämättä hankkien. Hän voisi olla oikea vintiö joka osaisi karkottaa mahdolliset lapsen vahdit pois luotaan ja eläisi kuin villilapsi. Hän olisi Tessan ikioma kesälapsi. Sepä vasta kaunista olisikin. Toinen mahdollisuus olisi Tessamainen nuori neiti jonka elämä olisi tasapainoilua hyvän ja pahan välillä ja joka aiheuttaisi ties minkälaisia sydän suruja satunnaisille pojille, kiertäisi ympäri maailmaa Tessalle maisemakortteja lähetellen ja hankkiutuisi vielä teininä raskaaksi. Sellainen maailmanmatkaaja kuin miltä Tessa on aina minusta tuntunut ja jolla on satunnaisia tuttuja ympäri maailman hotelleja kuten Tessalla lontoossa. Sitten olisi tietenkin se hemmoteltu ja kaunis lapsi, jolla olisi vanhempiensa parhaat piirteet ja josta kasvaisi vanhempiensa rankan elämän tasapainoksi hyvä sydämeltään oleva ja kiltti lapsi joka omistaisi kasan kenkiä ja hamosia, punastelisi poikien ollessa lähimaillakaan ja olisi aina ja ikuisesti Tessan pienienkeli. Eli huomaat luultavasti että olen hyvin kiinnostunut Tessasta, Adrianista ja Tuholaisesta - särjet sydämeni jos Tessa saa keskenmenon. Eli Tessasta siis lisää tietoa. Kuitenkin pitää ottaa huomioon että hänestä olet tosiaan tiputellut leivän muruja ja vielä niin ovelasti etteivät harakat ole syöneet niitä - ja viime luvussahan tuli yksi major paljastus, mutta halua vielä tietää enemmän ja enemmän. Haluan tietoa sellaisesta leivästä josta et vielä olet muruja maahan ehtinyt tiputtelemaan. Muuten pitää sanoa, että vaikka ilmiselvä Tessa-fani olenkin en muista yhtään millaiseksi itse olet hänet kuvaillut :"D *häpeää* Itse olen aina kuvitellut hänelle lyhyet, juuri leukaluihin ylettyvät hunajanoranssit hiukset, ja hyvin avoimet vaaleat kasvot, kauniit sini-vihreä-harmaasilmät ja hieman samannäköisyyttä Tonksin näyttelijän kanssa. Adrian taas on vaaleahiuksinen ja muistuttaa hieman kuollutta Heath Ledgeriä - mutta vain hieman. Mutta ehkä minun pitäisi jo siirtyä aiheesta ´näin-paljon-minä-rakastan-Tessaa´ jotta pääsen joskus nukkumaankin. Eli sanon vielä lyhyesti näiden rivien sisällön: Olen Tessa-intoilija. Tai fanaatikko. Miten vain.

Dina on toinen hahmo joka tuntui minulle alussa hyvinkin tärkeältä. Ensi kohtaaminen hänen kanssaan ei antanut oikeastaan juurikaan viehättelevää kuvaa hänestä ja haluaisin tietää Delia, että olitko suunnitellut Dinan kelmiksi alusta lähtien vai muuttuiko hän siksi tarinan edetessä? Kasvatitko hänet itse auringonkukaksi vai huomasitko kesken kaiken että hänenlaisensa otus oli yllättäen puhjennut maasta kukkaan? Dina oli alussa muistaakseni se joka punasteli ja ujosteli ja nyt hänestä on tullut selvä pikku-kelmi. Siriuksen kiintyneisyys tuohon pikkumonsteriin on vallattoman suloista ja hymyilen aina lukiessani heidän yhteisiä kohtauksiaan. Dina on KeKussa selvästi sellainen hahmo joka johdattaa kelmit ja heidän kelmittärensä niihin ficin tärkeisiin kysymyksiin joita tässä on. Onko hän sinulle tietynlainen opastushahmo jonka lailla viet hahmot ja heidän kauttaan lukijat aina niihin tilanteisiin mitä haluat meidän kuulevan? Onko hän variksien neuvonantaja joka vie nämä kätkemillesi leivänmuruille? Hänellä on hyvin tarkat korvat ja näkö ja hänen tapansa tupsahtaa niihin tilanteisiin minkä todistaminen tulevaisuudessa voi olla olla tärkeää on suorastaan ilmiömäinen. Hänen viattomanolemuksensa alla oleva kelminkoulutus on hyvin yksityiskohta ja tekee hänestä korvaamattoman. Hänet olen kuvitellut vaaleahiuksiseksi pikkutytöksi jolla on suuret korvat, pyöreä pää, naurava suu ja hyvin kirkkaina kiiltelevät silmät. Saat hänet aina tupsahtamaan tiettyihin paikkoihin ja hänen läsnäolonsa antaa täysin uuden värisävyn koko ficille. Hän muistuttaa minua omalla tavallaan Potter-kirjojen Colin Creeveystä periksi antamattomuudellaan ja innostuksestaan Potter-leffojen Nigelistä. Haluan kuitenkin kuulla vielä enemmän hänestä vaikka ymmärrän hänen paikkansa päähahmoja noudattavana sivuhahmona. Onko hänelle tulossa suurempaa osaa tulevaisuudessa Delia? Toivon että on, koska hän sisukas pieni tyttö jotka ovat aina mielenkiintoisia. Hän muistuttaa myös Kultaisen Kompassin ja sen jatko-osien Lyralta sekä Pienen suklaapuodin ja Karamellikenkien Anoukilta. Vaikkakin toki paljon pienemmässä ja mitättömämmässä muodossa. Haluaisinkin saada häneen enemmän kosketusta, sillä vaikka pidänkin hänestä todella paljon, hän vaikuttaa vielä hieman etäiseltä sillä yhtäkään erikoista tai herkkää ja liikuttavaa tunnetta ei hänestä ole löytynyt. Hän vasta puoliksi täytetty pinata, josta olet unohtanut karamellejen lisäksi ne pahan makuiset tikkarit. Eli haluan että näytät hänestä sen huonon tai surullisen puolen Delia, sillä kukaan ei voi olla täydellinen. Ja hänestä on tullut hieman liiankin paikalle osuva hahmo joten aitous on alkanut karisemaan hänestä pois. Sinun pitää vain maalta talo tällä kertaa hieman tummemmalla värillä jotta se ei kulu niin nopeasti pois tai muutu itsestäänselvyydeksi. Kyllä, hänestä on tullut hieman itsestäänselvyys. Kehtaanko siis udella oletko suunnitellut mitään hänen varalleen? Toivottavasti olet sillä pidän siitä pikku-ryhmystä kovasti.

Siinä siis minun mietteitäni kahdesta tämän ficin lempihahmoista ja nyt siirrytään sitten muihin. Lily on minusta ollut turhankin pinnallinen ja omituinen hahmo tässä, mutta toimiva yhtä kaikki. Eli kuten sanoin tässä ficissä on jostain syystä minun tarrautua moneenkaan hahmoon. Lilyn ja Jamesin tarina oli minulle kuitenkin hyvin tyydyttävä sillä en vain kestä niitä ficcejä jossa 1/4 osa on sitä että Lily ei pidä Jamesista romanttisessa mielessä ja loput taas pelkkää ärsyttävää fluffia ja sitä samaa vanhaa soopaa kun muutkin kelmit yrittävät löytää itselleen omia kultia. Siinä suhteessa olet pidätellyt tätä ficciä ja samalla onnistuit tekemän tästä hyvin uniikin mikä oli mahtavaa. Muutenkin tässä olet selvästi kirjoittanut sinä eikä kukaan muu, olet kirjoittanut juuri niin kuin haluat, etkä niin kuin muutamat nimeltä mainitsemattomat ficcarit jotka tekevä omaperäisten tarinoiden sijasta Pakkaskukkia kopioita ja täydellisiä Arianna kopioita. Heti kun Nora astui lavalle minä arvasin että tässä on jotain omaperäistä. Ensiksi Nora ärsytti minua todella hänen japanilaisasusteineen ja muutenkin sen tyylisine intoiluineen. Ja sitten tuli vielä professori Hymisevä ja silloin kohotin kyllä kulmiani. Myös oli jotenkin hieman turhankin arvattavaa arvata että juuri Lily ja Nora päätyvät Japaniin. Olen miettinyt jokainen sekunti tuon tapaisia tapauksia lukiessani tätä kysymystä: Oletko japani-fani?
Se on ärsyttävänä pörrännyt päässäni aina kun luen tätä ficciä ja nyt viimein pääsin kysymään sitä. Aika hassua oikeastaan. Nora on mielenkiintoinen hahmo vaikka ärsyttääkin helvetin ulos minusta. Onko hän henkilökohtainen hahmo sinulle Delia ja yhdisteletkö omia tapojasi ja piirteitäsi häneen? Minä olen myös sitä miettinyt, sillä osa hänessä hohkaa niin vahvoja inhimillisiä sarakkeita että ihmettelen toden teolla ellei hänellä ole jonkinlaista ihmistä taustakuvanaan. Esimerkiksi se kuinka hän tekee listoja, se kuinka hän on utelias, yritteliäs ja samaan aikaan se että häntä ei jännitä. Niitä pieniä asioita jotka tekevät hänestä sen hahmon ketä hän on. Myös erimaat kiinnostavat häntä kuten Australia ja Japani. Sekä päiväkirjojen kirjoitteluja. Siksi juuri kysyinkin onko hänellä suurempi menneisyys kuin muilla ja myös suurempi nykyisyys sekä tulevaisuus? Oletko ajatellut hänen elämänsä tarkasti alusta loppuun? Hänen tarinansahan on traaginen, ensinnäkin ne hiukset jotka tuovat lisävaloa hänen tarinaansa ja sitten vielä se kuinka hän joutui todistamaan oman pikkusiskonsa murskaantumista autonrenkaiden alle. Aika traumaattinen olento loppujen lopuksi ja se sekä se että hän ja Sirius ovat ystävystyneet ennen suhdettaan on mielenkiintoista. Minua tosin huolestuttaa kamalasti se Andrén tapaus. Ensinnäkin me kaikki tiedämme, sinä ja minä ja muut lukijat, millaista Siriuksen elämä tulee olemaan lopussa. Yhtä Azkabania. Ennen Andréa minä olin aika varma että Nora tulee kuolemaan ennemmin tai myöhemmin. Hänhän itsekin myönsi sen kertomalla Siriukselle että on aina tiennyt tulevansa kuolemaan ennen tätä. Ja se on surullista. Ei vain rakkaan Noran kannalta vaan myös Siriuksen jonka kohtalo on niin kirosanan epäreilu että kirosanatuttaa vielä enemmän :"D Noran hahmo on ilmimillisyydessään hyvin helposti lähestyttävä ja hänen auransa monivärisyys ja koko persoonansa värikkyys ja iloisuus on hämmästyttävää. Narnia-käytävä on mahtava veto sinulta ja häneltä ja vaikka KeKu on jäänyt vähän syrjemmälle, en malta odottaa että meidän sankarimme lopettavat maailmalla matkaamisen ja palaavat kotiin. Ai niin mutta olin vielä puhumassa siitä André-hemmosta. Eli tyyppi on varsin hämärä ja säikäyttää minua pahemman kerran. Hän on varmasti yksi niistä hahmoista jotka ovat niin taivaallisen monimutkaisia että vain sellaista voi sinulta odottaa. Hän on kokenut tietyn verran samoja asioita kuin Nora, mutta veikkaan että hänen menneisyytensä on sitäkin tummempi. En ihmettele vaikka hän olisi murhannut hukkuneen sisaruksensa yksin. Myös se, että hänen tarinansa on niin monimutkainen ja synkkä ja aivan liiankin täsmäävä Noran omaan tekee hänestä täysin tummanhahmon. Mitä me hänestä tiedämme? Tuskin mitään. Ja nyt pitää kestää häntä vielä Japanissakin. Vaikka hänen tarinansa täsmääkin aika tavalla Noran omaan sen täytyy olla täysin ( tai edes hieman ) erilainen. Synkkyyttä siltä suunnilta siis odotettavissa. Japanin matkaa odottelen lähes yhtä paljon kuin grande paluuta Tylypahkan rauhaan ( siltä se ainakin tuntuu kaiken maailman maailmanmatkailun ja viiksiniekkojen Tessa-ystävien jälkeen ). Olenko oikeassa siitä että et itse ole käynyt Japanissa? Vai muistanko aivan väärin? Jos näin on niin kirjoittaminen mahtaa jonkin verran hankalaa vaikka eihän siihen loppujen lopuksi muuta kuin hieman mielikuvitusta tarvita. Eli Nora on kiehtova ja ehkä hieman ailahtelevakin hahmo. Hänessä on juuri sitä tunteikkuutta ja rakastettavaa totuutta minkä olet mielestäni Dinasta kuluttanut pois. Mutta ymmärrän että Nora on hyvin tärkeä hahmo toisin kuin Dina, mutta kai Kermakaljaa saa silti terästää pienellä huikalla Tuliviskiä vai mitä? :p

Sitten päästää Alyssaan. Viimeinkin. Hän on ehdottomasti mielenkiintoinen hahmo ja olet saanut kokonaisen lauman Vuotislaisia veren janoisiksi. Onnitteluni. Minä sen sijaan pidän hänestä. Aika kummallista vai? Hän on ehdottomasti henkilö jota sinun ei tule murhata. Mitä nyt viaton salamurha ratkaisisi loppujen lopuksi. Ymmärrän hyvin että saattaa tulla sellaisia hetkiä jolloin tekisi mieli syöttää hänet Remukselle ihmissuden muodossa ja antaa repiä tämän pään, mutta hänet kannattaa silti ehdottomasti pitää hengissä sillä hän on epäilemättä mitä kiehtovin hahmo. Ainoa mikä hänessä ärsyttää on se että hän Ruotsista. Minulla on muuten yksi Nalle niminen sukulainen Ruotsissa, mutta muuten en koko maasta kovinkaan paljon perusta ( huumeruiskuja keskellä Tukholmaa, kamalan eksyttävät metrot ja vuoteet kauppojen edessä? Ei minun makuuni ollenkaan. Ja ruotsin kieli on ärsyttävän koukuttavaa ja se äännetäänkin niin kamalan ylväästi... ) joten harmittaa että sellaisen iki-ihanan pikku pahiksen hahmon on ottanut Ruotsalainen. Mutta kuitenkin pidän hänen hahmostaan sukujuurista piittaamatta. Erityisenä mieleen on jäänyt kiehtova arkku mihin hän oli sullonut osan taikuudestaan. Se vasta mielenkiintoista olikin. Varsinkin se kuinka hän pystyi puhumaan sille ja niin edelleen. Olisi mukavaa tietää enemmän siitä miten hän on saanut sen toimimaan niin ja onko sillä jotain erikoista tarkoitusta tässä tarinassa. Pahin uteliaisuus menee luonnollisesti siihen seikkaan että hänellä on jokin hyvin vahva side - voisi sanoa - Jamesiin. Minä kuten varmasti monet muutkin KeKun lukijat olin varma niin varma, että se on jokin ihastumisen tapainen juttu. Mietin lemmenjuomaa, veelautta tai mitä tahansa sellaista mikä pakottaisi hänet saamaan Jamesin rakastumaan itseensä. Nyt tietenkin tiedän paremmin että eihän se ole mitenkään mahdollista - tai ainakin siltä se nyt vaikuttaa. Tämän täytyy liittyä jotenkin Jamesin vanhempini tai ainakin ole aiemmin ajatellut niin. Siinähän mainittiin että James oli koko päivän lähetellyt pöllöjä kotiinsa. Eli monet voisivat varmasti päätellä että James olisi jotain sukua Alyssalle - kadonnut siskopuoli? Tai jopa rouva ja herra Potterin adoptiolapsi? Toisaalta minua kiehtoi se että Alyssahan on muistaakseni useammin kuin kerran maininnut haluavansa Jamesin ja saavansa aina mitä hän haluaa. Mutta mitä Alyssa haluaa? Mitä hän haluaa juuri Jamesistä? Onko hän joku tulevaisuudesta hypännyt hemmo joka haluaa olla se joka synnyttää Harry Potterin? Onko hän tulevaisuudesta tullut Voldemortin kätyri joka tuli kertomaan miten James kuolee ja että hän voi pelastaa tämän? Äh, menee täysin hakuammunnaksi. Täytyy myöntää että olin raivoissani sinulle kun kehtasit jättää meidät usvaan paljastamatta Jamesin ja Alyssan käymää keskustelua, sitä oli oikeasti odotettu! Toivottavasti alat pian imuroimaan tätä sumua pois ja paljastamaan minkä värinen Alyssan juoni oikein on sillä olen ratketa uteliaisuudesta. Ainakin jotain suurta ja mullistavaa se on siitä olen varma. Olisin tosi pettynyt jos olisitkin tehnyt siitä jonkin aivan mitättömän asian ja huijaten kaikki pelkäämään ja odottamaan mikä Alyssan paljastus oikein on. Vielä siitä taika-arkusta joka hänellä on, se tuo kummallisesti mieleeni Daimonin kaltaisen otuksen Universumin Sumu sarjasta. Daimonithan olivat ihmisten sielu ja vaikka tiedän ettei se arkun pahainen ole mitään samanlaista niin se on silti hyvin mielenkiintoinen.

Nyt taisi kyllä sana-arkkuni tyhjetä, sillä mitään muuta sanottavaa en keksi, paitsi että onnea matkaan tämän kanssa ja toivottavasti saat tämän valmiiksi asti. Kuinka monta vuotta muuten olet tätä jo ehtinyt kirjoittamaan? Pidän kovasti tästä ja toivottavasti saat tästä oudosta kommentista edes jotakin revittyä. Odottelen jatkoa aina samalla mielenkiinnolla ja juonii muuttuu jännittävämmäksi joka luku kerralla. Anteeksi että venähti vähän ja että kirjoitusvirheet saattavat väijyä joka nurkan takana :"D


Pan

Poissa Sofia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosVine12
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 1.7.09
« Vastaus #162 : Heinäkuu 10, 2009, 21:24:36 »
Olin viikon poissa ja olit jo laittanut uuden luvun. Ja heti samana päivänä, kun saavuin kotiin, laitit toisen. Ja sitten tämä kommentoiminen on taas vähän jäänyt, jotenkin tuntuu, että olen taas viimeisenä... :D Mutta joka tapauksessa nyt tulee tekstiä oikein kahden luvun edestä! :D

Ensiksi haluan sanoa pari lausetta Alyssasta. Mitä se likka oikein teki Jamesille?? Mikä ihme on sen salainen ase, jolla se saa Jamesin pois Lilyn kimpusta? Mikä ihme sai Jamesin niin tyhjän oloiseksi? Toivottavasti siitä on luvassa pian lisää, mä en kestä enää kauaa tätä tiedottomuutta! Sen sanon, että Alyssa on kyllä niiiin kiero ja epämiellyttävä ihminen, että sen tekemisiä seuraa aika vastentahtoisesti. Olet luonut tarinaan oikein kunnollisen pahan tyypin! Pidän siitä, että KK:ssa on hyvien lisäksi myös pahoja. Mutta silti tuo Alyssa nyppii. Koska tietenkin mä oon hyvien puolella, varsinkin (vaikka olen yleensäkin), kun tämän ficin päähenkilöt ovat hyviä! :D Sanon vaan, että toivottavasti tilanne laukeaa pian, eikä jää paikalleen junnaamaan. Tahtoo tietää nopeesti lisää! :D Ja Lilyn ja Jamesin on ihan pakko pysyä yhdessä! :)

Seinän arvoituskin ratkesi! :) Ja ihan tuosta vain! Mikähän sen seinän loppujen lopuksi avasi, mikä mekanismi siinä oli? Kauan ne sitä yritti auki ja sitten lopulta siihen vain nojattiin ja yhtäkkiä seinä on poissa! Kuka ihme sielläkin tahtoo nukkua? Ehkä Romeon isä? Tämäpä mielenkiintoista... Siitäkin miehestä haluaisin kuulla lisää.

Sitten se aurorien yhtäkkinen ilmestyminen sinne hotellille. Mitä ihmettä silloin tapahtui? Miksi kaikki oli niin salaperäistä jopa senkin jälkeen, kun Lily&kumppanit palasivat Tylypahkaan? Nyt pyörii tosi monta kysymystä mielessä. Toivottavasti edes johonkin niistä saan vastauksen seuraavasta luvusta. :) Oli muuten aika söpöä, kun Tessa ja Adrian tapasivat Tessan tullessa takaisin Tylypahkaan. :) Haluaisin niin kovasti kuulla lisää tästä parista. :) Nauratti aivan mielettömästi tuo kysymys ekasta suudelmasta. Ja vastaus se vielä naurattavampi olikin! :D

Ihanaa, kun Tylypahka voitti! Ajattelin aluksi, että tästä tulee sellainen tylsä "onnellinen loppu", eli Tylypahka voittaa ylivoimaisesti. Mutta kun päästiin ekaan palkintoon, sain huomata, ettei Tylypahka edes ollut kolmen parhaan joukossa! Silloin ajattelin, että olisit voinut laittaa heidät edes sille kolmannelle sijalle. Mutta sitten tarina jatkuikin aivan odottamattomalla tavalla: Tylypahka sai jaetun ensimmäisen sijan! :) Se oli mukava yllätys, Tylypahka ei voittanut ylivoimaisesti. ;) Ja voi sitä onnen juhlaa, mikä sen jälkeen syntyi. :)

Andrén ja Noran samanlaiset kokemukset yllättivät nekin. Ja ihan hyvällä tavalla. :) Kiva, että Nora löysi sielunkumppanin. :) Kuvio kuitenkin häiritsee jonkin verran. Ensin ajattelin, että Lilyllä ja Andrélla synkkaa hyvin keskenään ja että niistä tulee ylimpiä ystäviä ja että ne sopivat toisilleen. Mutta nyt Nora sekoitti sen ajatuksen perin pohjin. Nyt tuntuu, että Nora sopii paremmin Andrén kanssa yhteen. Ja sitten tuntuu, että Siriusta ei saa unohtaa. Toivottavasti André ei tule Noran ja Siriuksen väliin. :) André vaikuttaa kuitenkin niin kivalta tyypiltä, että en toivoisi sen joutuvan hankaluuksiin.

Amalian ja Tessan välinen keskustelu jäi mietityttämään. Tessa on siis murhannut jonkun Gabriel-nimisen miehen. Ja taas yksi yhteys hahmojen välillä, se mies oli Gabriellen veli, jos nyt ymmärsin oikein! :D Jännää... Adrian taas puolusti ihanasti Tessaa. <3 :) Amalian tavoin en tiedä kaikkea asiasta, olisi kiva saada tietää lisää. Ja eiköhän siitä jossain vaiheessa olekin tulossa tietoa, et sinä muuten sujauttaisi tätä "arvoitusta" tänne tekstisi sekaan. ;D

Nyt tässä tarinassa on tapahtunut aivan mielettömän paljon asioita yhtä aikaa. Toivottavasti et aivan solmuun mene näiden asioiden kanssa (mä nimittäin meinaan mennä sekaisin asioissa vain lukemalla tätä). ;) Jatka vain, kirjoitat niin hyvin tätä ficciä, että saat melkein kylmät väreet juoksemaan selkääni pitkin! ;D

~ Titta
You can be a sweet dream or a beautiful nightmare. ♥

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 1.7.09
« Vastaus #163 : Heinäkuu 12, 2009, 23:34:24 »
A/N: Päivän tunnelmat: plussaa. Entä KK:n suhteen? Pitkä miinus. Miksen vain voi olla tyytyväinen tähän? En todellakaan tiedä.

Sari: Kiitos :)
Cirael: Kiitos! Toivottavasti et ole ihan täydellisesti menettänyt uniasi Alyssan takia :D
Silver: Kiitos.
Haltiamieli: Kiitoksia!
rullaluistin: Kiitos. Noudatan Vuotiksen kahden jatkoficin sääntöä, joten Tessan ja Adrianin tarinaa ei Vuotikseen ole tulossa. Sen sijaan se on kotiutunut omaan blogiinsa, jossa on tällä hetkelle prologi luettavissa (ja luultavasti myöhemmin tänään myös ensimmäinen luku). Kommentteja olisi siitäkin kiva saada, joten siihen suuntaan pää, jos kiinnostaa.
nightingale: Kiitos, ja anteeksi jos ihan hirveästi kidutan teitä :D Tarkoitukseni ei ole millään tapaa viedä teitä ennen aikaisesti hautaan :) Otin extratoiveesi ylös. Itse asiassa Andrésta on juttua tämän luvun lopussa, Adrianistakin on tulossa (samoin Tessan ja Adrianin suhteesta). Ja myöskin koontilukua on tulossa jahka pääsen taas siihen lukemisen vauhtiin. Äärimmäisen tappavaa lukea omaa tekstiään (koska tahtoisin valtavasti koko ajan korjailla kaikkea, ja omalla koneellani sitä teenkin… :D ).
Varo, ettei sinusta tule pian vampyyria, kun Alyssan verta niin kovasti janoat… :)
mamohh: Kiitos. Kirjoitusvirheitä karsin sitä mukaan, kun ne omaan silmään sattuvat. Toivottavasti eivät liikaa pomppaa silmään.
Kurnuttaja: Kiitoksia ja edelleen anteeksi niistä yöunista. Älkää kiltit ajatelko tätä, kun menette illalla nukkumaan :D Minä teen niin, ja siksi olenkin hivenen vähäjärkinen :) Tessa tosiaan murhasi (jos sitä murhaamiseksi haluaa kutsua. Virallisesti se oli itsepuolustusta) Gabriellen veljen Gabrielin (yhtäläisyys nimissä ei voi olla huomaamattomampi :D )
Heinähattu: Kiitos. Extra Andrésta odottaa alempana, joten rollaapa sinne :) Ja kuten ylempänä sanoin, Gabriel oli Gabriellen veli, siinä sukulaisuussuhde.
Pantalaimon: Kiitos. Ja heti seuraava sana, joka tulee mieleen: vau! En tajua, miten olet sen tehnyt, mutta jollain kieroutuneen kummallisella tavalla, olet ymmärtänyt KK:n koko sielun. Jotkin kuvailemasi asiat ovat täsmälleen sitä, mitä minäkin olen miettinyt. Arvaa, monestiko olen kuvitellut tuholaisen kasvua, jos se koskaan pääsee maailmaan asti. Arvaa, olenko leikkinyt mielessäni erilaisilla vaihtoehdoilla sen kohtalosta. En nyt mene pilaamaan mielikuvaasi Tessasta kertomalla asian sitä laitaa, joka on minun käsitykseni hänestä. Jokaisella olkoon omat mielikuvansa hänestä :)
Hyvin harvat asiat olivat tarkoin suunniteltuja alussa (koska alussa tosiaan oli hyvin vähän nykyistä juonta). Dinakin on yksi niistä, jotka ovat muovautuneet tarinan viedessä eteenpäin, ja minua järkyttää ajatellakin, mihin se tarina sen suloisen pikku tytön lopulta kuljettaakaan… En voi taaskaan sanoa mitään paljastamatta liikaa. Sanon vain sen, että Dinasta tullaan vielä kuulemaan, ja vaikka kuinka tahtoisin pitää sen pikkuisen neiti Täydellisyytenä, on sillekin pakko maalata se huonompi puoli…
Täytyy kyllä myöntää, että en todellakaan ole Japani-fani. Maa on kiehtova, kuten monet muutkin maat, mutten voi sanoa fanittavani sitä kovinkaan paljon. Se ei vedä minua puoleeni yhtä vahvasti kuin jotkut muut maat, vaikka todellakin tahtoisin sielläkin joskus käväistä. En tiedä, miten se on oikeastaan tullut KK:seen niin suurelta osin (koska en kuollaksenikaan muista, miksi tätä Italiassa suunnitellessani tahdoin tunkea japanilaisen professorin mukaan kuvioihin), mutta jotenkin se on vaan kasvanut osaksi KK:ta. Eipä silti, minulla on ollut kivaa leikkiä japanilaisten tavoilla ja lisäillä omia juttujani sekaan :D En ole koskaan tosiaan käynyt japanissa, joten jouduin tekemään mukavan määrän taustatyötä sen suhteen (paljon ruokakulttuuria ja tapoja!). Mutta hauskaa se oli, olen itse niin kiinnostunut kaikesta, että olisin voinut tonkia japanilaisuutta hivenen syvemminkin.
Kaikki hahmoni ovat jollain tapaa hyvin henkilökohtaisia minulle, siksi ehkä itse saankin tästä eniten irti niiden ohella, ketkä todella tuntevat minut. Nora ei ole mitenkään suurempi hahmo kuin muut, paitsi siinä suhteessa, että hän oli ensimmäinen suuremmista hahmoista, jotka kehitin tähän. Nora on aina ollut jotenkin tosi läheinen minulle, mutten tiedä, onko hän läheisempi kuin joku muu. Ei hänellä sen suurempaa menneisyyttä tai tulevaisuutta ole kuin muillakaan. Hän on vain yksi hahmo pääni sisällä (joka välillä tosin saattaa olla äänekkäämpi kuin muut). Mutta tosiaan Noran tarina oli ensimmäisenä, silloin, kun KK oli vielä jotain ihan muuta. Niistä ajoista olen tarinaa joutunut hivenen muokkaamaan, mutta toisin kuin joillakin muilla, Noralla on aina ollut tulevaisuus mietittynä. Hän ei ole oikeastaan kehittynyt, hän on aina ollut.
Olen tehnyt KK:ta liki kaksi vuotta kohta, mikä on ihan mukava aika näinkin turhalle tavaralle.. No, voin rehellisesti sanoa, että odotan loppua, vaikka sen jälkeen voikin tulla hivenen tyhjä olo. On tämä sen verran iso osa elämääni ollut.. Mutta vielä lopuksi sanon, että jos et tosiaan ole mitään ajatustenlukija sukua (sillä olen varma, että olen varkain käynyt tonkimassa aivojani), nostan sinulle hattua, koska kommenttisi oli jotain, minkä varmasti kopion talteen ja ihmettelen myöhemminkin. Ilmiömäistä! Kiitos sinulle.
Titta: Kiitos! James vastasi päässäni kysymykseesi: hänen mielestään seinän avasi puhtaan turhautunut potkiminen :D Itse en ole ihan varma, luottaisinko tuohon vastaukseen, mutta eiköhän sitäkin asiaa selvitellä jossain vaiheessa.
Adrianin ja Tessan vaiheista voit lukea täällä. TTOYAM saa luultavasti myöhemmin tänään ensimmäisen varsinaisen lukunsakin, joka kantaa nimeä ”Miten kaikki alkoi aka suudelma jälki-istunnossa”. Eli jos kiinnostaa niin hiipparoi sinne ja tökkää kommentillakin, jos viitsit :) Toivon todella itsekin, etten sekoa näissä kaikissa asioissa :D Näkisitpä, millaiset muistiinpanot minulla on KK:sta! Massiiviset ja täydellisessä kaaoksessa ja epäjärjestyksessä! Niitä ei voi tulkita kukaan muu kuin minä :D

Elikkäs nopeana koontina. Tessan ja Adrianin tarina aka TTOYAM (The Tale of You and Me) asustelee
täällä
. Kommentteja on erittäin sallittua jättää jälkeensä. Lyhyt André extra (erityisesti nightingalen ja Heinähatun toivomuksesta) löytyy lopusta. Extra Adrianista sekä Adrianin ja Tessan suhteesta on valmistumassa, ja koontiluku nro 2 syntyy hitaasti, mutta toivottavasti varmasti ;) Ja extratoiveita otan edelleen vastaan jaaa... Hmm, no, odottelemme HBP:tä teattereihin, mikä ei kyllä mitenkään liity tähän, mutta tuli vain mieleen :D Pitäkäähän hauskaa melkein Alyssavapaan luvun kanssa :)
- Delia

56. luku – Muilla mailla
16.2.1978

”Nora, meillä on kiire!” Lily hoputti keikkuessaan vaunujen ovella. Nora irrottautui Emilystä ja vilkaisi ärhäkästi Siriusta. Sirius levitti kätensä.
”Sinä pääset sentään Japaniin”, poika muistutti, kun Nora selvästi aikoi ärhennellä jotain Australiasta. Nora sulki suunsa ja hetken mietittyään nyökkäsi tyytyväisenä.
”Japaniin”, tyttö hengähti ja kompastui portaisiin yrittäessään nousta vaunuihin Lilyn seuraksi. Sirius huokaisi.
”Hän tappaa itsensä parin ensimmäisen päivän aikana”, Sirius mutisi Emilylle. Emily nauroi pojan sanoille, mutta varoitti kuitenkin Noraa katkomasta kaulaansa. Nora tuskin kuuli varoitusta paiskatessaan vaunun oven kiinni. Tyttö vaipui nojaamaan vaunun selkänojaa vasten.
”Hyvästeleminen on rankkaa”, tyttö huokaisi Lilylle, joka virnisti.
”Sinun tyylilläsi se onkin”, Lily nauroi. ”Kun ripustaudut jokaiseen viideksi minuutiksi kerrallaan. Me tullaan takaisinkin, tiesitkö? Ei tässä mihinkään olla kuolemassa.”
”Ikinä ei voi olla varma”, Nora väläytti.
”Älä nyt aloita tuollaisia puheita”, Lily kielsi kumartuessaan vilkuttamaan vaunun ikkunasta Emilylle, joka oli tullut saattamaan Siriuksen kanssa. Muut nukkuivat vielä, ja oli ollut suoranainen ihme, että Sirius oli omatoimisesti lähtenyt tyttöjen seuraksi. Nora epäili, ettei Sirius ollut öisiltä vaelluksilta edes ehtinyt nukkumaan saakka – kellohan oli vasta puoli neljä aamulla – ja siksi poika oli tullut mukaan. Lilyä oli pistänyt, ettei James vaivautunut edes heräämään ja toivottamaan onnea Japanissa tai muuta yhtä tyhjänpäiväistä. Lily sanoi ajatuksensa ääneenkin.
”Voi, kyllä hän on hereillä”, Nora oli tokaissut miettimättä sanojaan. ”Hän hiippaili kolmen aikoihin jonnekin, kun hain sukkiani alhaalta.”
Lily sulki silmänsä ja yritti olla ajattelematta Noran sanoja. Hän oli miltei iloinen siitä, että pääsisi viikoksi pakoon Jamesin outoa mielialaa. Viikko Japanissa Noran ja Andrén kanssa saisi varmasti mielen taas positiivisuuden puolelle.

Tylyahon hormikuljetusvirasto oli laudoitettu pikku tönö pitkän talorivistön päässä. Talon edessä odotteli aamutakkiin pukeutunut vanha velho, jonka takki osoittautui lähemmin tarkasteltuna jonkinlaiseksi virkapuvuksi. Velholla oli ruokkoamaton parta, joka teki vaikutelman jotenkin nuhjuiseksi aamuhämärässä. Lily raahasi laukkunsa ulos vaunusta ja teki saman Noran laukullekin, koska Noralla oli vaikeuksia jo itsensä raahaamisessa ulos.
”Evans, White?” mies kysyi narisevalla äänellä. Lily nyökkäsi ja ojensi kätensä pitääkseen Noran pystyssä.
”Tätä tietä, että ehditte täyttää paperit ennen kuin on aika lähettää teidät matkaan. Onko laukkunne nimikoitu?” mies kyseli köpötellessään heidän edellään taloon, joka oli sisältä paljon isompi kuin oli ulkoapäin näyttänyt. Takkoja seisoi rivissä papereita täynnä olevan pöydän takana, ja lattialle oli varissut saaveittain hormipulveria. Mies ohjasi heidät sisälle ja työnsi heidän eteensä pinkan papereita.
”Nimet, päivämäärät sekä matkustuspäämäärä näihin kiitos”, mies mutisi ja läikytti mustetta pitkin pöytää ojentaessaan sulkakyniä tytöille. Kumartuessaan eteenpäin täyttämään tarvittavia tietoja Lily näki silmäkulmasta Noran säteilevät kasvot: tyttö viihtyi sekasotkun keskellä. Se kuulemma inspiroi.
”Teidän vuoronne on viiden minuutin kuluttua”, mies neuvoi, kun paperit oli saatu kuntoon. Velho viittoili peremmälle kohti takkaa, jonka yläpuolella numero kaksi oli vinksahtanut vinoon. Nora harppoi peremmälle raahaten laukkunsa perässään. Lily potki omaansa lähemmäs takkaa haukotellen. Mies seurasi köpöttäen perässä ja ojensi hormipulveria molemmille tytöille ja karautti sitten kurkkuaan kaivaen taskustaan pitkän listan. Miehen alkaessa lukea listaa läpi Lilyn haukottelu tarrautui Noraan, ja pian molemmat tytöistä nuokkuivat paikoillaan.
”Ollaan Lontoossa vähän yli neljä”, Nora haukotteli. ”Sitten etsitään se porttiavainkeskusjuttu ja ilmoittaudutaan sinne ja sitten voidaan nukkua pari tuntia.”
”Nukkuminen kuulostaa hyvältä”, Lily mutisi uneliaasti karistaessaan puolet kädessä olevasta hormipulveristaan lattialle.
”Evans, Lily ensin”, mies luki listastaan ja viittasi takkaan päin. ”Kun olet valmis.”
Lily haukotteli Noralle hyvästiksi astuessaan takkaan laukkunsa kanssa. Imu vetäisi hänet hormiverkostonsyövereihin, karisti nokea hänen väsyneisiin silmiinsä ja suuhunsa, joka oli jäänyt haukotuksesta auki.
Hormiverkostokeskus Lontoon päässä erosi lähes kaikessa Tylyahon vastaavasta. Lily ampaisi ulos massiivisesta takasta, ja häneen tarttui välittömästi pari käsiä, jotka vetivät hänet lattiaan maalatun punaisen viivan toiselle puolen. Nora, joka seurasi häntä muutaman sekunnin kuluttua, koki saman kohtalon. Lily ei ehtinyt avata silmiään ennen kuin häntä revittiin läpi jonkinlaisen koneiston, joka puhalsi puhdistus- ja tarkistustaikoja hänen päälleen. Laitteet humisivat, ja taiat piippailivat ja välähtelivät. Huone oli täynnä tasaista jytkettä ja melua aivan kuin jossain jästitehtaassa.
”Nimi?” mekaaninen taikaääni vaati tietää, kun Lily uskalsi avata silmänsä.
”Lily Evans”, Lily mutisi.
”Täsmää”, ääni sanoi, ja joku viittoi Lilyn eteenpäin ulos suurista ovista. Lily räpytteli silmiään kirkkaassa valossa oven ulkopuolella ja tarkisti, oliko Nora yhä hänen kannoillaan. Nora kompuroi juuri ulos samaisista ovista ja hieroi vapaalla kädellä silmiään.
”Missä me olemme?” tyttö mutisi tarkastellessaan laajaa aulaa, jossa ihmiset laahustivat kuka mihinkin suuntaan matkalaukkujaan raahaten. Lily kaiveli taskustaan esiin ohjeita, jotka Tessa oli muinoin antanut heille. Hän tuijotteli Lontoon karttaa pitkään ennen kuin hahmotti mitään.
”Virallinen hormiverkostokeskus, jossa me olemme, on tässä”, Lily osoitti karttaa, jota Nora ei suostunut katsomaan.
”Älä turhaan tuhlaa aikaasi minuun”, Nora tuhahti. ”Minulla on surkea suuntavaisto. Hoida sinä vain nuo hommat.”
Lily irvisti kääntyessään katselemaan karttaa.
”Viiden minuutin kävelymatka sanoisin”, tyttö mutisi hetkisen kuluttua ja tunki kartan takaisin taskuunsa. ”Mennäänkö sitten?”

Emily haukotteli leveästi ja yritti muistuttaa itselleen, miksi oli suostunut johtamaan järjestelmäkomiteaa. Juuri sillä hetkellä, auringon lakaistessa viimeisiäkin yönrippeitä piiloon, hän ei muistanut yhtäkään. Hänen vieressään Mindy Harper vaihteli painoa jalalta toiselle ja pörrötti hiuksiaan tavalla, joka toi Emilyn mieleen Jamesin ja toisaalta taas Noran. Toisella puolella Alyssa tarkasteli kriittisesti kynsiään ja näytti niin suunnattoman tyytyväiseltä itseensä, että Emily oli varma, että tytöllä oli jotain tekemistä Jamesin viimeaikaisen oudon käytöksen kanssa.
Emilyllä ei todellakaan tiennyt, miksi Alyssa tai Mindy olivat järjestelmäkomiteassa. Mindyn suhteen hänellä oli pieni aavistus, mutta Alyssan suhteen ei sitäkään. Alyssa ei ollut osoittanut koskaan mitään kiinnostusta muuta kuin Jamesia kohtaan.
Kolmas ihmetyksen aihe oli Tessa, joka keikkui kannoillaan pienen välimatkan päässä ja haukotteli antaumuksellisesti. Sen verran Emily Tessasta tiesi, että nainen vihasi aikaisia herätyksiä, eikä hän keksinyt ainuttakaan syytä siihen, miksi Tessa olisi vapaaehtoisesti herännyt näin aikaisin viikonloppuna. Ainoa vaihtoehto oli, että Dumbledore oli värvännyt Tessan tervetulokomiteaan paremman puutteessa.
”Ensimmäinen ryhmä: Ruotsi”, Tessa ilmoitti hetken kuluttua, ja Alyssan ryhti koheni huomattavasti. Emilykin tiiraili huomattavasti aktiivisemmin porteille, josta ensimmäinen vaunu tulla kolisteli muurien suojiin. Pian vaunun perässä seurasi toinen ja kolmaskin.
”Ja Kanada ja Ranska”, Tessa ilmoitti heti perään. Emily kohensi itsekin ryhtiään. Heille jokaisella oli määrätty oma maansa, jonka oppilaiden tutustuttamisesta heidän tulisi vastata, ja Emilyn maaksi oli osunut Kanada kaikeksi onneksi. Emily arveli pärjäävänsä kanadalaisten kanssa englannilla ja hätätilassa alkeellisella ranskallaan, jota oli joskus äitinsä johdolla opiskellut.
”Alyssa, Emily, Tye”, Tessa haukotteli unisesti, kun ensimmäinen vaunu pysähtyi heidän eteensä ja kaksi muuta sen jäljessä. Emily riensi kanadalaislipuin varustetun vaunun luokse. Vaunusta astui juuri ulos tummaihoinen tyttö jäljessään vaalea poika, joka muistutti hieman lutuista kultaistanoutajaa.
”Hei, tervetuloa Tylypahkaan”, Emily toivotti hymyillen. ”Minä olen Emily.” Hän ojensi kätensä lähimpänä seisovalle tytölle, jolla oli huomattavan paksut huulet ja vieläkin huomattavamman tuuhea tukka, joka oli säkkärällä jokaiseen mahdolliseen suuntaan.
”California, mutta sano Calista”, tyttö kertoi. Emilyn onnistui säilyttää hymy kasvoillaan tytön erikoisesta nimestä huolimatta.
”Rrmmoohd”, poika sanoi oman nimensä paksulla aksentilla puhuen. Emily irvisti harkitsemattomasti. Pojan mongerrus olisi ehkä liikaa jopa hänen kielikorvalleen. Nimi oli ehkä ollut Richard tai Raymond muuta vastaavaa.
”Raymond”, tyttö kuiskasi suupielestään kävellessään Emilyn viitoittamaan suuntaan. ”Hän on Quebecistä, ja on meidän koulussa ranskalaisella puolella. Sinä totut siihen muutamassa päivässä.”
Emily hymyili Calistalle kiitollisena.
”Tätä tietä sitten”, hän virnisti ohjatessaan kaksikon sisälle linnaan.
Calistalla ja Raymondilla oli mukanaan vain muutama pikku kassi, joten Emily ei tarjoutunut auttamaan kantamisessa. Hän suuntasi suoraan yläkerroksiin vieviin portaisiin välittämättä aikaisista aamukukkujista, joita oli kerääntynyt uteliaana katselemaan vieraita.
”Te nukutte Rohkelikkomakuusalissa”, Emily kertoi kävellessään portaita ylös. ”Rohkelikko on yksi Tylypahkan neljästä tuvasta. Onko teillä Kanadassa sellaisia?”
Calista pudisti päätään.
”Meillä on vain englannin- ja ranskankielinen linja, jotka on jaettu tyttöjen ja poikien osastoihin”, Calista selitti. ”Onko teillä ihan sekakoulu?”
Emily nyökkäsi ja tuumi mielessään, mitähän siitäkin olisi tullut, jos Sirius olisi vuodeksi erotettu kaikista muista naisista paitsi opettajista. Poika olisi tullut mitä luultavimmin hulluksi parissa päivässä – tai sitten sekaantunut opettajiin, mikä ei koskaan ollut hyvä vaihtoehto.
”Rohkelikko, Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen”, Emily kertoi kaikkien Tylypahkan neljän tuvan nimet. ”Jokaisella tuvalla on oma oleskeluhuone linnan eri osissa. Oh, hei, Dina!” Emily tervehti Dinaa, joka tallusteli vastaan käytävällä sammakkoaan silitellen. Tytön silmät kohtasivat loistaen Emilyn vastaavat. Tyttö tuskin huomasi Emilyn seurassa olevia kahta tuntematonta.
”Olen tulossa Roxyn luota”, tyttö kertoi sädehtien. ”Hän on taas paranemaan päin ja löysin Sammynkin samalla reissulla. Se väijyi Roxyn sängyn alla. Matami Pomfrey meinasi saada kohtauksen nähdessään sen.”
Emily irvisti pikku rohkelikolle, joka ei jäänyt juttelemaan vaan kertoi vievänsä Sammyn saliin syömään aamiaista.
”Se tykkää pomppia lautasellani”, tyttö selitti vakavana. Emily toivoi täydestä sydämestään, ettei Dina syönyt ruokaa, jossa sammakko oli uinut. Joistain hygieniasäädöksistä sentään kannatti pitää kiinni.

Lily ei tiennyt, miten matkustaminen velhomenetelmin saattoi olla niin raskasta. Hän makasi juuri maassa – erittäin epämukavalla, vahatulla lattialla – rankan porttiavainmatkan jälkeen eikä olisi jaksanut liikauttaa jäsentäkään, ellei olisi huomannut tutunnäköistä liikettä yläpuolellaan.
”Nora? Lily?”
Tutun äänen kuuleminen jossain niinkin oudossa paikassa kuin Kiinan kansallisessa porttiavainkeskuksessa sai Lilyn hymyilemään autuaasti ja kohottautumaan ylös lattialta, josta Nora oli jo pompannut Andrén kaulaan.
”Merlinille kiitos, että sinä olet täällä”, Nora huokaisi kiitollisena aikoen selvästi rutistaa pojan pieniksi palasiksi.
”Kantoapua?” André arveli pilke silmäkulmassaan.
”Sitä juuri”, Lily nyökkäsi halatessaan nyt vuorostaan poikaa kivuttuaan vihdoin ylös lattialta. ”Et tajuakaan, miten raskas päivä meillä on ollut… Tai aamu oikeastaan. Kello on vasta hiukan yli kahdeksan Englannissa.”
André nyökkäsi ymmärtäväisenä. Poika näytti miltei yhtä väsyneeltä kuin hekin.
”Me herättiin tänään neljältä, että ehdittäisiin Pariisin porttiavainkeskukseen ajoissa.”
”Ai jaa? Me oltiin ylhäällä jo kolme aikoihin”, Nora tuhahti yrittäessään pyyhkiä lattialta tarttunutta pölyä pois paitansa etumuksesta. André virnisti ja siirtyi hiukkasen sivuun niin, että tytöt näkisivät paremmin toisen pojan, joka seisoi puoliksi Andrén takana. Pojan kuparinsävyisen hiukset kihartuivat lierihatun alta, ja suurin osa hiuksista oli karannut nutturalta pojan takaraivolta. Poika hymyili flirttaillen ja kohotti hattuaan kohteliaasti. Nora, joka oli lakannut välittömästi sukimasta paitaansa, suli kohteliaan eleen edessä, huomasi Lily tarkkasilmäisenä.
”Tässä on Félix. Félix, Lily ja Nora, joista kerroin jo”, André esitteli. Félix hymyili heille lämpimästi.
”Hauska tutustua”, poika virkkoi vahvemmalla aksentilla kuin se, jolla André puhui.
”Kuin myös”, Lily nyökkäsi ja vilkaisi kelloaan, jonka oli jo siirtänyt Kiinan aikaan, jottei sekoisi aikaerosta pahemmin. Se tikitti kiivasta vauhtia hieman eteenpäin, ja paksuin viisari mateli karkuun numero neljää.
”Onko teilläkin ilmiintyjäsaattajan kanssa ilmiintyminen Japanin päähän?” Lily kysyi, kun Nora huolehti, että matkalaukut olivat vielä yhtenä kappaleensa kammottavan porttiavainmatkan jälkeen. André nyökkäsi ja vilkaisi kelloaan.
”Lähtö 15 minuuttia vailla seitsemän”, poika kertoi. ”Liki kahden ja puolen tunnin päästä.”
”Meidän aika on kymmenen minuuttia ennen teitä”, Nora kertoi. ”Kiinan kansallisesta ilmiintymiskeskuksesta. Onko teillä mitään hajua, missä se mahtaisi olla?”
Sekä André että Félix pyörittelivät päätään. Nora nyökkäili vakavana, mutta Lily ehti sanoa tytön ajatukset ääneen ennen kuin Nora ehti edes avata suutaan.
”Ehkä sitä ne hakivat takaa tässä, kun lähettivät meidät tänne näin aikaisin. Mitä luulette, osaavatko kiinalaiset englantia?”
”Ranskaa niille ainakin on turha puhua”, Félix nauroi. ”Me koitettiin jo, eikä siitä tullut yhtään mitään.”
”Hei, anteeksi”, Nora viittilöi kiivaasti eräälle itsekseen mutisevalle vanhukselle. ”Anteeksi!”
Vanhus ei vaikuttanut kuulevan Noran huutoa vaan jatkoi tyynesti matkaansa eteenpäin. Lilyä huvitti nähdä Noran silmien kapenevat hitusen. Jos hän olisi ollut vanhuksen tilalla, hän olisi kääntynyt kuuntelemaan jo pelkän tuiman katseen voimasta.
”ANTEEKSI!” Nora karjaisi vanhuksen perään niin, että puolet hallissa olevista ihmisistä kääntyivät toljottamaan heitä. Vanhus ei kuitenkaan välittänyt, vaan jatkoi rahjustamistaan. Nora kääntyi irvistämään Lilylle, jonka suupielet nykivät nyt jo vaaralliseen malliin.
”Kuuro yksilö?” Lily ehdotti huvittuneena.  Nora tuhahti ja marssi määrätietoisesti kauemmas Lilystä nykimään hihasta erästä nuorempaa ja vähemmän kuuroa velhoa.

”Huh!”
”Älä muuta sano”, Sirius tokaisi. Pojat hiljenivät tuijottamaan edessään leviävää näkyä. ”Huh” oli juuri oikea sana kuvaamaan sitä. Heidän edessään kohosi paahtavassa auringossa punaiseksi värjäytyvä vuori, kuten Sirius ja James olisivat sitä kuvailleet, kivi, kuten Nora oli sanonut sen olevan. Satunnaiset jästituristit ottivat kuvia Ayers Rockista ja tuskin huomasivat kahta poikaa, jotka seistä tököttivät matkalaukkuineen tienreunassa, johon he olivat juuri avustajan kanssa ilmiintyneet. Avustaja oli saman tien ilmiintynyt pois ja jättänyt heidät selviytymään yksin kuivaan – ja tajuttoman kuumaan – erämaahan lukuisien jästien keskelle.
”Niidenkö koulu on kiven sisässä?” James mietti.
”Tuo kuulostaa hyvin epäilyttävältä”, Sirius vahvisti ja oli salaa mielissään siitä, että heti, kun Tylypahka oli kadonnut näkyvistä, James oli muuttunut takaisin omaksi itsekseen. Poika oli pilaillut tuttuun tyyliinsä ja nauranut hänen jutuilleen. Kaikki oli ollut niin kuin kaiken olisi aina pitänytkin olla.
”Miten sinne pääsee sisälle?” Sirius kysäisi. James kohautti olkiaan alkaessaan kaivella ohjeita taskustaan. Poika kaivoi taskusta esille pinon papereita ja alkoi selailla niitä mutisten itsekseen.
”Vauhtia, he katsovat minuun oudosti”, Sirius mutisi suupielestään ja tiiraili liki pelokkaina turisteja, joista osa oli kääntänyt nyt kameransa Siriukseen päin. James vilkaisi huolissaan turisteja, joille Sirius yritti hädissään poseerata.
”Okei, tässä se on!” poika huudahti helpottuneena kaivaessaan esiin rypistyneen paperin. ”Glecolu marrcde gloku!” James tavasi.
”Oletko sinä tullut hulluksi?” Sirius kysyi huolestuneena ja yritti tunnustella Jamesin otsaa kaiken poseeraamisen keskellä.
”Se on salasana”, James mutisi väistäessään ystävänsä kättä. ”Ja katso, se toimii. He eivät enää katso meeee – ”
Jamesin lause jäi roikkumaan ilmaan, kun äkillinen voima vetäisi pojat maan alle. James ei ehtinyt ajatella edes pahinta paiskautuessaan päin jotain kovaa ja kylmää. Siriuksella oli sinällään onnea, sillä siinä missä Jamesilla oli vastassaan kallioinen lattia, Sirius tumpsahti Jamesin päälle.
”Kiitos”, Sirius totesi hyveellisesti oikoessaan itseään pois Jamesin päältä. James kiristeli hampaitaan poski maata vasten liiskaantuneena ja ärisi Siriukselle jotain hyvästä tuurista.
”Missähän me olemme?” Sirius kyseli tepastellessaan ympäriinsä pimeässä onkalossa. Poika tiiraili ylöspäin, muttei nähnyt muuta kuin kallioluolan likaisenharmaan katon. James kohautti olkiaan Siriuksen kysymyksen, muttei ehtinyt sanoa muuta, koska osa kalliota poikien vasemmalla puolella liukui syrjään ja valaisi koko onkalon. Valosta astui esiin säkkärätukkainen nainen, jonka aurinkoinen hymy olisi varmasti onnistunut valaisemaan luolaa yksinäänkin.
”Iso-Britannia?” nainen tiedusteli herttaisesti. Sirius ehätti nyökkäämään ennen Jamesia.
”Tätä tietä sitten”, nainen sanoi ja viittilöi heidät jäljessään toiseen huoneeseen.
”Huh!” pojat ähkäisivät yhdessä astuessaan valoisaan luolaan. Luolan katto katosi valoon, se oli useamman kymmenen metrin korkeudessa, ja sitä pitelivät ylhäällä valkeat pilarit. Luolan seinät eivät olleet enää tässä toisessa huoneessa tummat, vaan ne loistivat vaaleina kuin marmori Irvetassa. Lattia vietti alaspäin, ja alhaalla luolan pohjalla läikkyi sinisenä vesi, joka aaltoili rauhallisena. Maanalainen järvi jatkui silmän kantamattomiin, oli varmasti monta kymmentä kertaa isompi kuin kotoinen järvi Tylypahkan tiluksilla. Vesikin oli kutsuvampaa kuin Tylypahkan järven tummat syöverit. Järvi läikkyi turkoosinsinisenä sekoituksena, jossa vaahtopäät leikkivät yhdessä toistensa kanssa ja aallot löivät pyöreiksi hioutuneisiin rantakiviin.
”Oppilaamme pitävät surffaamisesta”, hymyilevä nainen kertoi nähdessään poikien ilmeet ja viittoi sitten valkeisiin kierreportaisiin, jotka nousivat kohti kattoa. ”Jos olisitte niin ystävällisiä ja tulisitte tätä tietä. Vien teidät ylös, jotta voitte vaihtaa vaatteenne ennen tervetuliaisateriaa.”

Ylös käsitti valtavan kokoisen hallin loputtomien portaiden päässä. Hallista johti käytäviä jokaiseen mahdolliseen suuntaan niin, että Sirius tihensi askeliaan halukkaana pysymään naisen perässä. Jos hän olisi kadottanut naisen, hän ei olisi varmasti pian tiennyt, mistä oli tullut. Tilat olivat valtavan kokoiset jopa niinkin lahjakkaalle kelmille kuin Sirius oli.
”Kuinka monta oppilasta teillä on?” James uteli sanoen ääneen Siriuksenkin mielessä pyörineen kysymyksen.
”Arviolta tuhatkunta. Todennäköisesti pari sataa ylikin”, nainen kohautti olkiaan kääntyillessään käytäviä sinne tänne. Sirius yskähti hämmästyksestä ja vilkaisi Jamesia, jonka kasvoilta oli luettavissa yhtä epäuskoinen ilme.
”Teillä on aika suuri koulu”, James totesi kunnioitusta äänessään. Nainen kohautti olkiaan uudemman kerran.
”No, tiedä siitä nyt sitten. Olemme ainoa koulu Australian mantereella, joten luonnollisesti olemme suurikokoinen. Tasmaniassa on yksi pienempi koulu, mutta seuraavat velhokoulut ovatkin sitten jo Uudessa Seelannissa ja Antarktiksella”, nainen puheli ja pörrötti hiuksiaan hyvin tutuntuntuisesti. Sirius vilkaisi salavihkaa Jamesia, joka ei tuntunut huomaavan mitään.
”Ah, siinähän sinä olet”, nainen sanoi huomatessaan toisen naisen kävelevän vastaan käytävällä. Sekä Sirius ja James pysähtyivät kuin seinään nähdessään naisen. Nainen oli valokuvista muuttunut, mutta silti helposti tunnistettavissa, vaikkei kumpikaan pojista ollut koskaan nähnyt tätä elävänä. Piirteet olivat niin tutut, että yhtäläisyys kahden ihmisen välillä oli häkellyttävä. Nainen heilautti pähkinänruskeat enkelikiharansa taakseen ja katseli poikia tyynesti.
Säkkärätukkainen nainen ei näyttänyt huomaavan mitään, kääntyi vain tohkeissaan poikien puoleen.
”Jätän teidät Nean kanssa. Hän ohjaa teidät sinne, minne kuuluukin”, nainen sanoi ja katosi paikalta hiukset heilahtaen. Enkelikutrinen nainen astui hymyillen lähemmäs.
”Meitä ei ole esitelty, vaikka olen kuullut teistä kaiken mahdollisen”, nainen hymyili samaa hymyä, jota Norakin aina hymyili. ”Nea White.”
Nea kätteli ensin Siriusta sitten Jamesia. Naisen puristus oli jämäkkä ja määrätietoinen.
”Nora ei kertonut, että sinä olet täällä”, James mutisi omalla kättelyvuorollaan. Nea veti kätensä takaisin itselleen.
”No, hän ei tiedä sitä itse asiassa”, Nea kertoi hivenen jäyhästi. Naisen silmät kapenivat viiruiksi hyvin samankaltaisesti kuin Norankin. ”Ettekä te kerro hänelle!” Nea kielsi. ”Häneltä on tarpeeksi vaikeaa salata asioita muutenkin. En tarvitse vielä teitäkin pilaamaan kaikkea.”
”Pilaamaan mitä, tarkalleen?” Sirius uteli. Nea loi poikaan läpitunkevan katseen, mikä sai Siriuksen liikahtamaan vaivautuneena paikallaan.
”Sinä olet Sirius”, Nea totesi vastaamatta alkuperäiseen kysymykseen.
”Ainakin, kun viimeksi tarkistin”, Sirius myönsi asian herttaisesti hymyillen. Nea tuhahti, ja Siriuksesta alkoi kovaa vauhtia tuntua, että Whiten sisaruksista Nea oli se vakavamielisempi.
”Teidän ei tarvitse muistaa tästä mitään muuta paitsi se, ettette nähneet minua täällä”, Nea päätti ja viittasi heidät mukaansa. James ja Sirius vilkaisivat toisiaan ja kohauttivat molemmat olkiaan lähtiessään seuraamaan Neaa.
”Kuinka kauan sinä olet ollut täällä?” Sirius penäsi Nean selältä, jolla kiharat tanssahtelivat huolettoman näköisesti. Nainen kohautti olkiaan eikä vastannut.
”Miksei Nora tiedä mitään?” Sirius jatkoi uteluaan. ”Hän luulee, että sinä olet Englannissa hoitamassa hylättyjä pöllöjä jossain ihme hoitokodissa.”
Nea kohautti jälleen olkiaan, mutta vastasi tällä kertaa muullakin tavoin.
”No, Nora on aina ollut kovin hyväuskoinen, mitä minuun tulee. Hän ei osaa epäillä, jos hoidan hommani taitavasti”, Nea kertoi hiven hymyä äänessään. Sirius irvisti, koska oli täydellisen samaa mieltä asiasta. Nora oli tarkkanäköinen, mutta uskoi kyllä asioita, jos ne osasi kertoa oikealla tavalla. Nealla oli Norasta koko elämänsä kokemus, se auttoi asiaa huomattavasti. Siriuksen läpi Nora sitä vastoin tuppasi näkemään toisinaan ihan liiankin taitavasti.

Emily ei voinut muuta kuin tuijottaa Gabriellea, joka vääntelehti käsiään hänen edessään ja näytti kovin katuvalta.
”Minun ei olisi pitänyt kertoa tuota, minun ei olisi pitänyt kertoa tuota”, Gabrielle hoki ja halasi itseään lohduttavasti. Emily pureskeli huultaan ja tuijotti tyttöä, joka oli aina ennen ollut niin kiltti ja viaton. Sellaisen tytön viimeiseksi odotti sekaantuvan mihinkään niin monimutkaiseen ja kammottavaan kuin se, mitä Gabrielle oli juuri hänelle kertonut.
”Siis… Kerrataan vielä”, Emily sanoi hitaasti ja otti paremman asennon sängyllään. Gabrielle nojasi päätä käsiinsä eikä katsonut häneen, mutta vaikeni kuuntelemaan Emilyä.
”Eli sinä aloit seurustella Romeon kanssa, ja kaikki oli vielä hyvin”, Emily aloitti, ja Gabrielle nyökkäsi hiukset heilahtaen.
”Siinä vaiheessa”, tyttö myönsi pienellä äänellä.
”Ja Romeon perhetausta vielä”, Emily pyysi ystävällisesti. Gabrielle nosti päänsä ylös ja katsahti Emilyä.
”Roxy on sairastellut ties kuinka kauan. Sairauteen ei ole lääkettä, ja vielä joskus hän ylikuumenee ja kuolee siihen”, Gabrielle piti äänensä kurissa. ”Heidän isänsä jätti heidän äitinsä joskus, kun Roxy oli vasta pieni ja sairaus aluillaan. He eivät ole nähneet häntä sen jälkeen. Sen verran he tietävät, että hän on sekaantunut joihinkin pimeän juttuihin. On ehkä joissain yhteyksissä tiedät-kai-kenen kanssa.”
Emily nyökkäsi ymmärtäväisenä.
”Ja nyt?” hän kysyi vielä, jotta varmasti ymmärtäisi koko asian. Gabrielle veti henkeä ja sulki silmänsä puhuessaan.
”Romeo kertoi minulle, että nyt hän on täällä. Tylypahkassa. Hän oli se, joka pahoinpiteli Roxyn silloin kauan sitten, muistatko?”
Emily nyökkäsi muistaen kyllä kerran, jolloin Lily oli löytänyt Roxyn pahoinpideltynä tyhjästä luokkahuoneesta. Kaikki olivat tienneet, ettei Roxyn tapaturma ollut pelkkä tapaturma, ja tässä oli nyt sen oikea aiheuttaja: tytön oma isä. Emilyä kuvotti, mutta hän ei ihmetellyt, niin kuin ehkä joku muu olisi tehnyt, miten yksikään isä pystyi tekemään mitään sellaista lapselleen. Hänen oma isänsä oli aivan samanlainen, hän tiesi tilanteen.
”Mitä hän tekee täällä?” Emily kysyi, mutta Gabrielle pudisti päätään ja pyyhki kyyneleitä silmistään.
”Ei Romeo tiedä, ei kukaan tiedä. Hän vain ilmestyi tänne ja… On jotain, mitä Romeo ei kerro minulle. Hän on alkanut käyttäytyä niin kummallisesti. Hän ei puhu enää minullekaan mitään, mutta näen hänen silmistään, että jotain on vialla. Pelkään, että hän tekee jotain kamalaa”, Gabriellen ääni värisi itkusta, ja tyttö katsoi Emilyä äkkiä kovin peloissaan. ”Löysin kerran yhden kirjeen hänen kirjansa välistä. Siinä puhuttiin luultavasti juuri hänen isästään, tajuan sen nyt. Sävy oli hätääntynyt, ja siinä mainittiin jotain uhkailusta ja kontakteista ministeriöön ja lähestymiskiellosta.” Gabrielle näytti niin perusteellisen säikähtäneeltä, että Emily yritti kehitellä kasvoilleen mahdollisimman rauhallista ilmettä.
”Sinä et saa kertoa tästä kenellekään”, tyttö vannotti. ”Minä en olisi saanut kertoa edes sinulle, mutten voinut elää sen kanssa yksin.”
”En minä kerro”, Emily lupasi.
”Et edes Remukselle.”
”En edes Remukselle”, Emily vannoi, vaikka asioiden pitäminen salassa Remukselta olikin vaikeaa. Poika näki joka kerta, kun häntä painoi jokin.
Gabrielle huokaisi helpotuksesta ja nousi ylös sängyltään.
”Minun pitäisi olla tunnin päästä ala-aulassa Shannonin kanssa”, tyttö mutisi kävellessään suihkuun. ”Huh, ihanaa päästä vähäksi aikaa ulkomaille kauas tästä sotkusta.”
Emily nousi myös ylös katosi portaisiin jättäen Gabriellen makuusaliin yksin. Hän tahtoi löytää Remuksen ja arveli pojan olevan omassa makuusalissaan. Matka poikien makuusaliin oli liian pitkä. Emily kaipasi toista lähelleen. Gabriellen kertomus oli tuonut mieleen muistot hänen omasta isästään, joka oli toivottavasti juuri nyt niin kaukana kuin vain mahdollista.
”Hei, Em, me puhuimme juuri sinusta”, Peter tervehti häntä nähdessään oven aukeavan. Poika makasi mahallaan sängyllä ja tökki kelmien karttaa taikasauvallaan.
”Emmy?” Remus tuli hymy huulillaan kylpyhuoneesta. Poika seisahtui parin jalan päähän hänestä ja katsoi häntä tarkasti, vilkaisi sitten pikaisesti Peteriä. Peter kohotti päätään sängyltään Remukseen.
”Anteeksi, etten vieläkään ole yhtä hyvä tässä kuin James ja Sirius. Onko tuo lähde-pois-meillä-on-juttuja-tehtävänä –katse, lähde-pois-meidän-täytyy-jutella –katse vai me-käyttäydytään-sivistyneesti-älä-lähde-mihinkään –katse?” Peter uteli. Remus katsahti uudelleen Emilyyn.
”Toinen vai kolmas?” poika kysyi. Emily yritti taikoa hymyn kasvoilleen.
”Mitä? Etkö sinä tahdo tehdä juttuja kanssani juuri nyt?” Hän oli tavoitellut kiusoittelevaa ääntä, mutta arveli epäonnistuneensa surkeasti. Remus kaappasi hänet syliinsä ja puristi häntä lohduttavasti, vaikkei edes tiennyt, mistä oli kyse. Emily painautui lähemmäs ja muisti jälleen kerran, miksi rakasti poikaystäväänsä niin valtavasti.
”En, kun sinulla on tuo ilme”, Remus mutisi.
”Mikä ilme?”
”Että aiot itkeä päälleni, jos suutelen sinua”, Remus irvisti hyväntahtoisesti. Emily naurahti pakotetusti.
”En itke, lupaan.”
”Onko tuo merkki minulle?” Peter kysyi ja oli jo kipuamassa ylös sängystään. ”Taidan mennä etsimään Stephanien ja muistuttaa itselleni, että minullakin on tyttöystävä. Välillä tuntuu kuin ei olisi.”
Peter virnisti heille ohittaessaan heidät matkallaan ulos. Remus hymyili Emilyn hiuksia vasten vetäessään hänet sängylle istumaan.
”Mikä on?” poika kysyi työntäessään hänet kauemmat, jotta saattoi nähdä hänen kasvonsa. Emily puri huultaan ja katseli Remuksen vakavia kasvoja. Hän hymyili hitusen.
”Ei oikeastaan mikään. Gabrielle kertoi minulle asioita, en voi kertoa, mitä. Mutta muistin vain… isän taas.”
”Sinä olet turvassa täällä. En tiedä ollenkaan, mihin hänet lähetin viime kerralla. Ja tämä on Tylypahka, ei tänne kuka tahansa pääse”, Remus lohdutti miltei täsmälleen samoilla sanoilla, joita Emily oli odottanutkin. Hän hymyili hitaasti syttyvää hymyä ja liukui hitaasti lähemmäs poikaa. Hän oli aikeissa suudella tätä, mutta ovi levähti auki ennen kuin hän ehti sitä tehdä.
”Te nukutte täällä!” Ääni oli Tessan, ja se oli äärimmäisen ärtynyt. Tessa irvisti heille nähdessään heidät sängyllä.
”Anteeksi häiriö”, Tessa pahoitteli, muttei kuulostanut kovinkaan pahoittelevalta. ”Tänne olisi tulossa vieraita.”
Tessa viittasi muutamaan poikaan, jotka seisoskelivat naisen takana.
”Manolis ja Pedro, Kreikasta”, nainen esitteli. Emily nousi seisomaan ja hymyili pojille ystävällisesti.
”Tervetuloa”, hän yritti lausua mahdollisimman selkeästi. Tessa tuhahti.
”Jos viitsitte katsoa, että he tajuavat edes jotain, mitä yritätte sanoa heille ja tuotte alas lounaalle vähän ajan päästä, olisin kovin iloinen”, Tessa sanoi, mutta onnistui kuulostamaan vain kireältä kitarankieleltä. Emily nyökkäsi tottelevaisena ja hätkähti hieman, kun Tessa paiskasi oven perässään kiinni niin lujaa kuin jaksoi.
”Olipas hyvällä tuulella”, Remus virkkoi hyväntuulisesti noustessaan hänkin tervehtimään tulijoita. ”Remus Lupin.”

Peter tiesi tasan tarkkaan, mistä hän löytäisi tyttöystävänsä. Stephanie oli kehittänyt itselleen kumman tavan istua päivät pitkät yhdessä kirjaston nurkassa lukemassa vanhoja Päivän Profeettoja. Yksin Merlin tiesi, mitä tyttö vanhoista lehdistä etsi.
Peter ei ollut viihtynyt tyttöystävänsä seurassa pitkään aikaan. Toisinaan hänestä tuntui, että olisi vain parempi lopettaa koko juttu ja elää eteenpäin, koska Stephanieta ei selvästi voisi enää piiruakaan kiinnostaa se, mitä hän mistään ajatteli. Silti – omaa saamattomuuttaan – hän ei saanut mitään tehtyä. Eropuhe tuntui liian raskaalta jo pelkkänä ajatuksenakin. Sirius olisi hoitanut asian kädenkäänteessä, tai James. Remuskin oli luultavasti parempi eroaja kuin hän. Peter irvisti ja mietti jälleen kerran, miksi ihmeessä häntä oli muistettu kaikkein surkeimmilla geeneillä koko ystäväporukassa. Oli sanalla sanoen säälittävää olla niin saamaton, ettei edes pystynyt eroamaan omasta tyttöystävästään. Ja loppujen lopuksi Peter ei edes tiennyt, tahtoiko erota. Rakastiko hän Stephanieta? Jos sen olisi tiennyt, kaikki olisi voinut olla hivenen helpompaa.
Jos hän pitäisi taukopuheen… Olisiko se helpompaa? Hän oli kuunnellut sen läpi lukemattomia kertoja, kun Sirius kertoili sitä eri tytöille. Että annetaan toisillemme aikaa, otetaan vähän etäisyyttä ja katsotaan, minne elämä kuljettaa. Siriuksen elämä aina kuljetti uuden tytön luokse ennen kuin poika oli mystisesti törmännyt Noraan, josta ei päässyt enää eroon, eikä Peter tiennyt, tahtoiko Sirius edes eroon Norasta. Nora oli jollain tapaa niin erilainen kuin muut Siriuksen tytöt. Mutta se nyt ei ollut pointti, Peter ravisteli ajatukset takaisin Stephanieen. Taukopuhe kuulosti hyvältä, Peter mietti avatessaan kirjaston oven. Jos he ajautuisivat tauon aikana erilleen, olisi se vain helppoa kaikkia kohtaan. Jos he taas pysyivät yhdessä, no, olihan sekin jotain. Yleensä tytön kaartoivat aina hänen ohitseen Siriuksen ja Jamesin luokse – Remus oli tavallisesti sen verran varattu, etteivät tytöt yrittäneet häntä. Oli sula ihme, että hän oli ylipäätään saanut tytön ottaen huomioon seuran, jossa hän liikkui. Kuka valitsi kohteekseen hänet, kun saattoi saada ilkikurisen hymyn Siriukselta?
Peter löysi Stephanien sieltä, mistä oli ensin etsinytkin. Tyttö oli kumartunut vanhan lehden ylitse ja luki pikkuista printtiä ilmeisen kiinnostuneena. Peter kurkkasi tytön olan ylitse ja yritti selvittää jutun aiheen. Stephanie oli niin keskittynyt lukemiseen, ettei huomannut mitään.
Tiedät-kai-kenen joukot kasvavat, ilmoitti otsikko. Otsikon alla oli suttuinen kuva kuolonsyöjästä, yksi ensimmäisistä, joka oli koskaan otettu.
”Miksi sinä luet tuollaista?” Peter kysyi säikäyttäen Stephanien perin pohjin. Tyttö vilkaisi säikähtäneenä häneen ja peitti lehden käsivarsillaan.
”Sattui käteen”, Stephanie yritti, vaikka tiesi, että Peter tiesi, että hän valehteli. Peter kohautti olkiaan ja veti itselleen tuolin.
”Meidän täytyy puhua”, hän sanoi noudattaen tiukasti Siriuksen hyväksi toteamaa kaavaa. Oli helpointa käydä suoraan ongelmaan tyttöjen kanssa.
Stephanie ei näyttänyt hämmästyneeltä vaan kehotti häntä jatkamaan. Tämähän menee paremmin kuin kukaan osasi odottaa, Peter pohti itsekseen. Sirius olisi varmasti ylpeä hänestä, jahka kuulisi asiasta.
”Minusta meidän pitäisi pitää vähän taukoa”, Peter jatkoi Siriuksen kaavalla. ”Eihän me nytkään nähdä miltei koskaan. Otettaisiin vähän etäisyyttä, katsottaisiin, minne elämä kuljettaa.”
Stephanie tuijotti häntä jotenkin laimea ilme kasvoillaan vähän aikaa.
”Tauko”, tyttö sanoi sitten hitaasti.
”Tauko”, Peter vahvisti nyökkäillen. ”Viikko, pari, kuukausi… Katsotaan, miten menee.”
Kuukausi?” Stephanie irvisti. Peter puri kieltään. Sirius sai tämän näyttämään niin helpolta, nopealta ja vaivattomalta. Hän kohautti Stephanielle olkiaan ja hymyili varovaisesti.
”Sinä olet ollut niin muissa maailmoissa viime aikoina, että ajattelin, että olisi parempi, jos me…”, hän aloitti, muttei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun.
”Muissa maailmoissa?” Stephanie keskeytti jälleen irvistäen. Irvistys ei sopinut tytön kasvoille. Tyttö näytti irvistäessään jotenkin vääntyneeltä, epäluonnolliselta.
”Niin”, Peter sanoi varovaisesti. Hemmetti, Sirius ei ollut koskaan maininnut, että taukopuhe oli näin kamalaa. Vai tekikö hän sen jotenkin väärin? Ei, hän noudatti täsmällisesti Siriuksen kaavaa. Ehkä häneltä puuttui se luontainen charmi, joka Siriuksella oli ja joka puri jokaiseen tyttöön, vaikkeivät tytöt sitä itse välttämättä huomanneetkaan.
”Tauko”, Stephanie sanoi uudelleen värisevällä äänellä. ”Tauko!”
Peter arveli kielensä olevan jo aivan verillä pureskelun jäljiltä. Hemmettiin Siriuksen neuvot, ne eivät toimineet hänelle ollenkaan. Tässä kaivattiin jotain aivan muuta kuin Siriuksen läpikäytettyä taukokaavaa.
”Minä suutelin yhtä tyttöä baarissa”, Peter ehätti kertomaan, ennen kuin Stephanie avasi jälleen suunsa. Stephanie jäi haukkomaan henkeään, ja Peter virnisti harkitsemattomasti muistaessaan Wendyn.
”Sin – sinä… suutelit…?”
”Minä suutelin”, Peter nyökkäsi. Stephanie nousi ylös niin kiivaasti, että hänen tuolinsa kaatui kalahtaen lattialle. Peter vilkaisi ympärilleen ja odotti matami Prillin ryntäävän heti hyssyttelemään heitä. Matami kuitenkin oli varmaan toisaalla sättimässä, sillä he saivat olla rauhassa – hetken.
”Sinä tulet katumaan sitä vielä, Pete”, Stephanie sanoi vaarallisella äänellä. Niin vaaralliseksi Peter ei osannut Stephanien ääntä edes kuvitella. Tytön ääni värisi kiukusta, ja Peter piti parhaimpana istua liikahtamatta paikallaan – hän halusi pitää kaikki sormensa tallella.
”Usko minua! Joskus sinä vielä anelet minua puolellesi. Ja silloin – en tiedä, tahdonko tehdä sinulle sitä palvelusta.” Niine sanoineen tyttö kääntyi ja lähti jättäen lehdet pöydälle levälleen ja tuolin lattialle kaatuneena. Peter tuijotti kirjahyllyä, jonka taakse Stephanie oli kadonnut, ja mietti, mitä oli juuri tapahtunut. Hän oli aloittanut taukopuheen, mutta päätynyt näköjään eroon, mikä ei ollut negatiivinen asia. Itse asiassa hän oli aika ylpeä itsestään. Jopa Sirius kammosi eropuhetta, eroa yleensäkin. Poika suosi taukoja. Peter oli juuri saanut eron liki ilmaiseksi. Mitä pari tylsää, kulunutta uhkausta oli sen rinnalla, että hän oli juuri tehnyt sen, mitä jopa Sirius vältti? Ei mitään! Sirius pitäisi häntä vähintäänkin sankarinaan tämän jälkeen. Ero ilman turhia mutinoita ja vakuutteluita, ero oikeastaan ilman minkään näköistä vänkäämistä. Peter oli tyytyväinen, erittäin tyytyväinen.
”Kuulepas, poika, kirjasto ei ole riehumista varten! Nosta heti tuoli ylös ja pistä lehdet paikoilleen. En tahdo nähdä niissä yhtäkään ryppyä, onko selvä?” matami Prilli saapui palauttamaan Peterin takaisin maanpinnalle.


*

Seitsemän asiaa, joita ette tienneet Andrésta

1. Perusasiat ensin! André Detavernier Delbart syntyi esikoisena kaksikieliseen perheeseen äidin ollessa irlantilainen ja isän ranskalainen. André oppi puhumaan sujuvasti kahta kieltä yhdessä pienten sisartensa, Adelphen ja Alvinin, kanssa. Syntymäpäiväksi on Andrén papereihin merkitty 15.5.1960, jos se jota kuta kiinnostaa.

2. Seurustelusuhde tyttöystävä Donatiennen kanssa on jatkunut jo hyvän aikaa, ja Andrélla on sormus takataskussa odottamassa oikeaa hetkeä – vaikka ulkopuoliset jaksavatkin aina muistuttaa siitä, miten nuoria kaksikko vielä on. Tyttöystävä ei kuitenkaan estä avointa poikaa katselemasta muita tyttöjä, siinä suhteessa poika on perinyt piirteitä isänsä Espanjaan ulottuvilta sukujuurilta. André on kuitenkin täydellisen vakavissaan Donatiennen kanssa, joten poikaa on liki mahdotonta parittaa tässä vaiheessa kenellekään muulle. Vai kuinka?

3. André pitää kovasti matkustelusta ja tahtoisi työn matkailualan parista. Poika on miettinyt opiskelua Iso-Britanniassa, muttei ole päässyt aikeissaan suunnitelmia pidemmälle, koska suhde tyttöystävään mutkistaa asioita valtavasti. Donatiennen sukujuuret vetävät saksankielisiin maihin päin, jotka André on jo pikku poikana kolunnut läpi perheensä kanssa. Ristiriita on suuri, ja se on toistaiseksi pysynyt ratkaisemattomana. Veri vetää kuitenkin Andréa ulkomaille siihen malliin kovaa, että saa nähdä, kuinka pitkään André Ranskassa viihtyy opiskelujensa päätyttyä Beauxbatonsissa.

4. Andrén elämän kovin paikka oli luultavasti sisarusten kuolema Andrén ollessa kymmenenvuotias. Kolmikko oli leikkimässä kotinsa läheisen joen rannalla piilosta, ja pikku sisarukset puskivat onneaan liian pitkälle. Virta oli kova, ja se vei sisarukset mennessään. Molemmat löydettiin tunteja myöhemmin virran alajuoksulta hukkuneina. André oli sisarustensa kanssa erityisen läheinen, koska perhe asui maaseudulla, jossa samanikäiset ihmiset olivat hivenen vähissä. Yksi Andrén lähimmistä ystävistä, Félix, asuu suhteellisen lähellä Andréa, ja pojat ovatkin olleet ystäviä aina vaippaikäisestä saakka. Félix auttoi Andréa jatkamaan jotenkin sisarustensa kuoleman jälkeen, vaikkei voinutkaan todella ymmärtää Andrén kokemaa surua.

5. Beauxbatonsin elokuvaan André osallistui tuotantopuolelta käsin. Poika osittain ohjasi ja leikkasi elokuvan kasaan, osittain työskenteli myös puvustuspuolella yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Andrélta ei kovin paljon näyttelijänlahjoja löydy, mikä karsi näyttelemisen kokonaan pois. André olisi kyllä tahtonut näytellä elokuvassa, mutta jättäytyi suosiolla pois, koska oli omastakin mielestään surkea.

6. Siinä missä Noran intohimo on kirjoittaminen, on André enemmän lukijoita. Poika on lukenut tajuttoman määrän kirjoja niin ranskaksi kuin englanniksikin. Lukeminen on poikinut kirjoitusinnonkin, ja André on kirjoittanut muutamia artikkeleita ranskalaisiin velholehtiin opintojensa ohella. Andrén päämäärä ei ole kuitenkaan kirjoittamisen parissa, vaan tosiaan matkailualalla.

7. Andrén tulevaisuus näyttää sikäli kiinnostavalta, että tässä vaiheessa on varmasti vaikea arvata, mihin poika tulee loppujen lopuksi päätymään. Mutta sekin seikka tulee selviämään aikanaan, joten eiköhän anneta tarinan viedä eteenpäin ja katsoa, mitä se tuo tullessaan.


***

A/N2: Ja näin tällä kertaa. Seuraavaksi sitten luvassa järkyttävää sekoilua 57. luvussa, joka kulkee nimellä Aamuja. Sitä ennen kommentteja kellään?

Poissa Sari

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Ficciholisti
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 12.7.09
« Vastaus #164 : Heinäkuu 15, 2009, 21:33:52 »
Kiitos jälleen kerran hyvästä luvusta!
Voi jestas James on ärsyttävä! Ehdin jo melkein toivoa että Sirius kysyisi mistä tuo outo käytös johtuu...Mutta toivottavasti kysyy edes myöhemmin! Lilyä käy sääliksi :(

Ehdin jo ajatella Siriuksen ja Jamesin Australia-kohtauksessa että miten ne jo nähtävyyksiä on ehtinyt katsomaan :D Tosi hyvä keksintö tuo että koulu on Ayers Rockin sisällä!

Jaa isänsäkö se Romeo meinasi murhata? :o  Toisaalta en kyllä enää ihmettele. Hirveä isä, ja tollasia vanhempia kun on varmasti oikeastikin olemassa... Kauheata miten paljon joku voi vihata omaa lastaan  :S

En oikein koskaan tykännyt tuosta Stephaniesta :/ Ihme uhkailija. Kuolonsyöjäksiköhän se meinaa kun noita lehtiäkin katselee noin kiinnostuneesti?

Huh, kiitos tuosta André-ekstrasta, valaisi jonkun verran :)  Nyt voin ainakin toistaiseksi olla varma ettet parita Lilyä tai Noraa Andrén kanssa :D  Eikä  sitten kyllä mielellään tuota Felixiäkään!
Pitääpi lukaista myöskin tuo TTOYAM:n ensimmäinen luku!
Mutta jeep, jatkoa tänne myös (:
I think you said what do you think to make me think you do, but really you don't.

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 12.7.09
« Vastaus #165 : Heinäkuu 17, 2009, 13:37:42 »
A/N: Toissapäivänä Vuotisnäytös, jonka ansiosta olen vieläkin niin loistavalla tuulella, että jaksan tapella KK:n kanssa. Kiitoksia kovasti kommenteistanne rullaluistin, Oljolover, Sari sekä mamohh. Piristivät taas mieltäni, kuten kommentit tavallisesti tekevätkin :D
Pitemmittä puheitta seuraavaan lukuun, olkaa hyvät.
- Delia

57. luku – Aamuja
20.2.1978

Siriuksen aamu ei ollut paras mahdollinen. Kuka ihme oli pakottanut juomaan hänet niin paljon eilen illalla? Tai oikeastaan yöllä – ja aamuyöllä. Hmm, tarkemmin mietittynä hän oli tainnut itse olla syyllinen. Monta pulloa hän oli juonut? Muistikuvat olivat hivenen sumuisia. Miksei James ollut käskenyt hänen lopettaa? Sirius rypisti kulmiaan ja hieroi ohimoitaan silmät kiinni. Nyt, kun asiaa oikein ajatteli, hän muisti Jamesin ryömineen jossain vaiheessa lattialla yrittäen päästä pakoon makkaraa, jota joku yritti tälle syöttää. James ei ollut tainnut olla paljon paremmassa kunnossa kuin hänkään.
Sirius urahti ja pohti, uskaltaisiko avata silmänsä vai ei. Olikohan huoneessa kovinkin kirkasta? Hetkinen, missä hän ylipäätään oli? Sirius kurtisti kulmiaan entisestään yrittäessään muistaa. Eilen oli ollut barbequejuhlat alhaalla rannalla. Tapahtuma oli ollut ilmeisen opettajavapaa – lukuun ottamatta Neaa, joka oli ollut näennäisesti valvomassa, mutta nainen oli niin nuori, että oli sekoittunut hyvin joukkoon – ja tarkoitettu vain vanhemmille oppilaille. Joku brasilialaistyttö oli tainnut tarjota hänelle ensi alkuun jotain, joka oli kuulemma perinteinen brasilialainen alkudrinkki. Sirius ei ollut välittänyt siitä, minkä maan mitä drinkkiä maistoi, kunhan se maistui hyvältä. Ja se brasilialaisjuttu oli todellakin maistunut hyvältä. Niin hyvältä, että hän oli tainnut juoda sen ensimmäisen drinkin jälkeen pari ylimäärästäkin – vai pitikö määrä laskea kymmenissä? Päänsäryn mukaan piti. Mutta se nyt ei ollut idea. Idea oli selvittää, missä hän nyt oli. Oliko James jossain? Toivottavasti ei kovin lähellä, koska Jamesilla oli tapana pitää vessaa varattuna kovin pitkään aina krapulan aikana. Sirius veti henkeä ja avasi silmänsä. Aluksi hän ei nähnyt mitään, mikä johtui vain siitä, että joku valaisi häntä valolla suoraan silmiin. Oho, se olikin pelkää aurinko, joka leikki hänen kasvoillaan. Sirius käänsi katseensa syrjään auringosta. Katse osui ihmiseen, joka makasi hänen vierellään.
”Ei, helvetti!” Sirius karjaisi tajutessaan, kenen viereltä itsensä löysi. Hän nousi ylös liian nopeasti, mutta pakotti kuvotuksen tahdonvoimalla alas. Sirius hieroi taas otsaansa. Helvetti, helvetti, helvetti. Ja hetkinen taas, kai hänellä oli vaatteet päällään? Kiltti Merlin tai joku siellä ylhäällä, auta nyt vähän, Sirius rukoili tarkistaessaan asian. Kyllä, housut olivat yhä jalassa, mikä oli tärkeintä. Paita sitä vastoin oli teillä tietämättömillä.
Nainen hänen viereltään oli ilmeisesti herännyt hänen huutoonsa ja noussut myös ylös.
”Helvetti”, Nea kirosi Siriusta matkien. ”Helvetti, helvetti, mitä tapahtui?”
”Toivoin, että sinä kertoisit sen minulle”, Sirius urahti ja etsiskeli paitaa. ”Missä hemmetissä me edes olemme?”
Nea katseli ympärilleen ja pöyhi hiuksiaan. Nainen näytti hivenen poissaolevalta ennen kuin vihdoin tajusi olevansa puoli alasti.
”Voi, hyvä luoja!” Nea kiljaisi vetäessään jotain suojakseen. Jotain oli Siriuksen eilinen paita. Siriuksen ilme kirkastui ja hän kiskaisi paidan itselleen. Nean silmät kaventuivat, mutta nainen tyytyi vain etsimään uutta suojaa vartalolleen. Seuraava vaatekappale, jonka Nea käteensä löysi, oli paita, joka Nealla oli eilen ollut päällään. Se oli toppi, joka paljasti enemmän kuin peitti, ja se oli revennyt siististi keskeltä kahtia. Sirius katseli toppia mietteliäänä, osittain kauhuissaan. Hän muisti repeämän. Hän muisti, että oli itse repinyt paitaa – vahingossa tietysti – vai intohimon huumassa? Hän oli nauranut yöllä repeämälle ja heittänyt topin Nean yltä. Riisunut tyttöystävänsä – tai jotain, koska ihan tyttöystävä ei Nora hänelle ollut, mutta melkein – isosiskon topin ja viskannut sen lattialle? Hyvä on, hänen oli ehdottomasti löydettävä se brasilialainen ja kuristettava tämä.
”Loitsuluokassa”, Nea kertoi heidän olinpaikkansa. Sirius katseli ympärilleen siristellen silmiään niin paljon, että näki tuskin mitään. Lattialla lojui vaatteita hujan hajan: Nean housut – miksi Nea oli riisuutunut, mutta hän ei? – Nean huivi, Siriuksen takki, heidän kenkänsä – ainakin kolme, yksi oli kateissa. Lattialle heidän alleen oli levitetty valtava kasa tyynyjä, yksi oli mennyt rikki. Sirius arveli muistavansa senkin. Hän muisti höyhenien leijailua ympäriinsä, hän oli aivastellut paljon.
”Okei”, Nea kasaili ajatuksiaan. ”Mietitään! Pakko muistaa, miksi päädyin tänne siskoni poikaystävän kanssa.”
”Tai jotain”, Sirius mutisi poikaystävä-sanan käytölle.
”Minulla on hyvä viinapää”, Nea vakuutteli. ”Enkä minä unohda asioita, odota vaan hetki, kyllä minä muistan.”
Sirius antoi Nean muistella rauhassa. Hän itse mietti kuumeisesti, voisiko oksentaa kaappiin.
”Hengenpelastus!” Nea kiljaisi lopulta kuulostaen hyvin paljon Noralta.
”Voisitko puhua vähän hiljempaa?” Sirius kysyi mittaillen yhä kaappia katseellaan.
”Sinä tahdoit nähdä, miten suusta suuhun elvytys toimii”, Nea jatkoi hiljemmin. Sirius puristi silmänsä kiinni ja yritti muistaa tapahtuman. Hän muisti vain makkarantuoksun, joka oli leijaillut rannalla. Ei, hetkinen, hän muisti muutakin! Joku limaisen näköinen tankki oli ahdistellut Neaa, ja hänen oli pakko esittää pelastavaa prinssiä. Miksei kukaan ollut estänyt häntä? Hän oli ollut aivan liian kännissä prinssitouhuihin. Hän ei edes ollut muistanut, että Nora oli olemassa. Hän ei ollut muistanut, että Nora oli olemassa, vaikka hän oli viettänyt illan vikitellen tämän siskoa! Auta armias basiliski, miksei James ollut pelastanut häntä? Miksi poika oli viettänyt illan mieluummin hippasilla makkaran kanssa kuin vahtimassa hänen toilailujaan?
”Nora”, Nea henkäisi kauhistuneena, ”ei saa koskaan tietää tästä, onko selvä? Hän vihaa minua säännöllisesti ihan ilman tätäkin, kuuletko? Nora. Ei. Kuule. Tästä.”
Sirius oli taas kadottanut Nean mielestään. Hän pohti nyt kiivaasti, mistä löytäisi Jamesin tarpeeksi nopeasti. Tai vessan. Vessan ehkä ensin, koska James tuskin arvostaisi häntä kovin paljon, jos hän ensitöikseen yrittäisi oksentaa tämän päälle. Sirius muisti jälleen Nean ja kääntyi tämän puoleen aikeenaan kysyä, missä lähin vessa oli. Nea korjaili kiroillen paitaansa – tai siis taikasauva korjasi paitaa, Nea hoiti kiroilemisen. Käsillään Nea haali kokoon muita vaatteitaan ja ujutti juuri housuja takaisin jalkaansa, kun huomasi Siriuksen tuijotuksen.
”Mitä?” nainen ärähti.
”Kuinka vanha sinä olet?” Sirius kysyi vessakysymyksensä sijaan.
”Naisen ikää ei koskaan kysytä”, Nea tiuskahti vastaukseksi ja napitti farkkunsa kiinni ja kiroili vähän lisää.
”Kuinka vanha?” Sirius penäsi.
”21.”
Sirius tuijotti Neaa hetken, ennen kuin nousi kokonaan seisomaan. Helvetit siitä, mitä joku saattaisi sanoa, kaappi oli loistava oksennustarkoituksiin.

James mietti, kehtaisiko nousta ylös vai jäisikö paikoilleen makaamaan. Paikoilleen jääminen kuulosti houkuttelevalta, mutta James tahtoi myös erittäin kovasti tietää, mikä aiheutti sen kurluttavat äänen, jonka hän kuuli jostain päin huonetta, jossa nyt oli. Poika teki kompromissin ja avasi toisen silmänsä kurkkimaan huonetta. Se oli se erittäin sama huone, jossa hän ja Sirius olivat nukkuneet Australiassa ollessaan. Tosin huone oli hivenen kansoitetumpi kuin tavallisesti. Yleensä huoneessa nukkui – jos joskus joku sattui kuukahtamaan kesken hauskuuden – heidän lisäkseen pari italialaista poikaa, mutta tänä aamuna italiaanoja ei näkynyt missään – paitsi toisen pojan jalka, joka pilkisti esiin sängyn alta. Sen sijaan huone oli täynnä muuta väkeä. Brasilialaistytöt – kaksoset, joiden nimiä James ei tiennyt – neljä australialaispoikaa, joihin James ja Sirius olivat tutustuneet lähemmin, toinen kreikkalaistytöistä, yksi ruotsalainen ja kultainennoutaja – ja näköjään sammakkokin, jota ei tosin näkynyt, mutta kurnutus kuului jostain nurkasta.
Kurlutus kuului ruotsalaisen suusta, kun poika pesi hampaitaan, sen James huomioi, ennen kuin puristi silmänsä takaisin kiinni. Hän tiesi, että tässä tilanteessa järkevintä olisi raahautua vessaan ja heittää sieltä kaikki ylimääräiset pois – toisin sanoen ne, jotka tukkivat tien vessanpöntölle tai lavuaariin. Sitten kannattaisi oksentaa, yrittää saada jostain krapulalääkettä ja etsiä Sirius, mikä oli varmasti haasteellisin tehtävä. James ynähti itsekseen. Jos Sirius oli tehnyt jotain peruuttamatonta, Nora potkisi pojan sisuskalut hajalle ja hyökkäisi sitten hänen kimppuunsa. James ei voinut rehellisesti sanoa pitävänsä ajatuksesta, siksi hän toivoikin, että Sirius oli onnistunut pitämään pikku-Siriuksen tiukasti housuissaan.
”Minä vihaan krapulaa”, James mutisi Davelle, yhdelle australialaispojista, joka makasi hänen toisella puolellaan. Dave nyökkäsi vakavana ja näytti siltä, että olisi helposti voinut puklata Jamesin päälle jotain kovin epämukavaa. Dave osoitti suutaan ja elehti, ettei uskaltanut avata sitä vähään aikaan. James nyökkäsi ymmärtäväisenä. Viisas päätös, erittäin viisas.
”Missähän Sirius on?” James käänsi päätään ja mutisi toiselle puolelleen, jossa makasi toinen australialainen, Davion. Davion kohautti olkiaan, mikä oli kovin vaikeaa ottaen huomioon asennon, jossa poika makasi. James katsahti vatsanseutuvilleen, jossa toinen Davionin käsistä lepäsi. Sitten hän katsoi vielä uudestaan Davea, joka tuijotteli häntä, ja tarkisti vielä varmuuden vuoksi Davionin. Epäilykset alkoivat hiipiä hänen mieleensä. James katsoi vielä uudestaan toisen pojan kättä paljaalla vatsallaan. Kuka oli riisunut hänen paitansa ja missä välissä se oli riisuttu? Housut sentään olivat jalassa, mutta vyötä oli selvästi kopeloitu.
James, ylös, ääni Jamesin päässä karjui, ja James totteli ääntä mielihyvin. Hän ponnahti seisomaan ja vilkaisi alas. Oksennus olisi sopinut Daven kasvoille, mutta ehkä se olisi ollut liian radikaalia.
”Hetero ja ylpeä siitä!” James kajautti ja osoitti itseään. Paras turvautua mahdollisimman yksinkertaiseen kieleen, kun ihmiset olivat sellaisessa kunnossa kuin nyt olivat.
”Ei mekään kuin vain kokeilla”, Davion yritti.
”Kokeilut eivät sovi tyyliini”, James sanoi vakavana. Hyvä on, hän valehteli hitusen. Kokeilut sopivat hänen tyyliinsä erittäin hyvin. Mutta eivät tällaiset kokeilut, Merlin soikoon! James värähti ja pakeni vessaan, jossa toinen brasilialaisista nuokkui vessanpytyn yllä. Lavuaarissa oli suurin osa koiran häntäkarvoista ja puolikas omena, mutta James nojautui silti lähemmäs huuhtelemaan kätensä ja kasvonsa. Kylmä vesi selvitti ajatuksia paremmin kuin mikään muu tähän hätään. Jamesin mielessä välähti kuva makkarasta, joka jahtasi häntä, ja Davesta, joka tarjosi turvaa. Okei, lopeta, James käski aivojaan. Hän ei tahtonut muistaa enempää.
Sirius posotti sisään parinkymmenen minuutin päästä. Tai jotain siihen suuntaan, James ei oikeastaan ollut katsonut kelloaan kovinkaan tarkasti. Oikeastaan hän ei ollut katsonut kelloaan ollenkaan, koska se oli hukkunut jonnekin. Siriuksen silmien alla roikkuivat tummat pussit, ja pojan ilme oli jollain tapaa kauhistunut. Poika tavoitti ystävänsä katseen ja tuijotti tätä vakavana.
”Minä heräsin Nean vierestä”, Sirius kertoi äänellä, joka ei sinällään kieltänyt lisäkysymyksiä, muttei myöskään toivottanut niitä tervetulleiksi.
”Minä heräsin kahden hipelöijän välistä”, James valisti ystäväänsä ja viittasi Daveen ja Davioniin, jotka vilkuttivat lattialta.
”Tästä ei puhuta kotona”, Sirius julisti kiihkeästi ja katsahti hivenen kummeksuen läähättävään koiraan, jonka nimi oli näköjään Oksa, koska se luki tämän kaulapannassa. Myös James oli miettinyt koiran olemassa oloa. Mitähän hittoa se teki täällä heidän kanssaan?
”Ei todellakaan”, James vahvisti ja tallasi vahingossa italialaisen sojottavan jalan päälle yrittäessään raivata tietään kohti ovea.

Lily ei tiennyt, miten he ikinä onnistuivat pääsemään kunnialla Japanin velhokouluun saakka. Tekemisen täyteisten päivien jälkeen muistikuvat saapumisillasta olivat sumuisia. Hän muisti vain sen, että tien löytäminen Japaniin oli ollut kokonaan ranskalaisten ansiota. André oli tuntunut kokonaan olevan heidän – Noran varsinkin – lumoissa, mutta Félixin suuntavaisto oli pettämätön sitten, kun poika pääsi vauhtiin. Kukaan ei Kiinassa ymmärtänyt ranskaa tai englantia, minkä Nora oli joutunut kokemaan kovimman kautta. Mutta kun Félix oli löytänyt odottamattomat viittojanlahjansa, kansallisen ilmiintymiskeskuksen löytäminen ei enää ollutkaan niin vaikeaa. Ilmiintyminen olikin sitten asia erikseen. Kiinalaiset eivät selvästikään olleet panostaneet siihen, ja ilmiintyminen oli ollut tavallistakin kamalampaa. Lily oli ollut ehdottoman kuollut, kun oli vihdoin päässyt Fuji-vuoren velhokouluun.
Viime päivät olivat lentäneet ohi kielletyn nopeasti, koska tekemistä oli jokaiselle minuutille. Japanilaiset olivat kovin vieraanvaraisia, mutta toisinaan tapojensa vuoksi jäykkiä. Lily oli viime päivien aikana tottunut japanilaiseen elämänmenoon ja tutustunut niin muihin vieraisiin kuin isäntiinkin. Kaikkein lähimmät välit hänellä oli silti yhä Andrén ja Félixin kanssa. Pojat olivat rentouttavaa ja hauskaa seuraa ja saivat hänet unohtamaan Jamesin käytöksen Tylypahkassa. Se kaiveli Lilyä joskus iltaisin. Sirius oli sanonut, että se menee pian ohi. Kun Lily tulisi takaisin Japanista, James ryntäisi jo täyttä päätä kuolaamaan Lilyn kasvoja, kuten oli sanatarkka lupaus Siriuksen suusta kuulunut. Lily ei tiennyt, tulisiko niin käymään, mutta kuolauskin kuulosti paremmalta kuin se sanaton kylmyys, jota James oli ympärilleen lähettänyt. Lily tiesi, että mikä tahansa olikin saanut Jamesin siihen tilaan, se liittyi jotenkin Alyssaan. Alyssa oli ollut kovin tyytyväinen itseensä silloin, kun Lily oli tytön vilaukselta nähnyt.
Ensimmäisenä päivänä he ulkomaalaiset vieraat olivat ryhmäytyneet tiiviiksi ryhmäksi, kun olivat kierrelleet tutustumassa japanilaiseen kouluun. Nora oli ollut haltioissaan nähdessään jokaisen opettajan pitävän kimonoa tunneilla. Tuntien kulku oli opettajien vaatetuksen lisäksi tyystin erilainen kuin Britanniassa. Oppilaat istuivat tyynyillä lattialla ja kuuntelivat herkeämättä opettajia. Käytännönopetusta aineissa oli tuskin ollenkaan. Kun Lily oli kysynyt asiaa, hänelle oli sanottu, että käytäntöä opetettiin vain harvoissa koulunjälkeisissä opiskelupaikoissa. Japanilaiset uskoivat, että kun teoria oli tarpeeksi hyvin hallussa, käytäntökin sujui moitteettomasti. Lily ihmetteli kyseistä ajatusmallia kuin myös japanilaisia oppiaineita. Japanissa ei opetettu lainkaan pimeyden voimilta suojautumista. Sen sijaan koulussa opetettiin mielen hallintaa ja symmetriaa, jonka opetussuunnitelmasta Lily ei ollut aivan päässyt perille. Symmetrian tunnilla oppilaat sekä opettaja istuivat hiljaa paikoillaan ja tuijottivat eteensä. Lilylle oli tullut mieleen kamin etsintä Yosumi-Adrianin ensimmäisiltä tunneilta. Kun hän oli kysynyt kamista oppilailta, he olivat vastanneet ystävällisesti hymyillen, että kami oli kaiken alku ja loppu ja vielä viimeiseksi kaikki toivottivat kamin siunausta ja voimaa.
Niiden kolmen kokonaisen päivän aikana, jotka he nyt olivat Japanissa viettäneet, he olivat myös nähneet omia elokuviaan. Lilyä oli lievästi nolottanut Tylypahkan elokuvan kohdalla. Hän oli näyttänyt ja kuulostanut elokuvassa niin järkyttävältä. Kukaan muu tosin ei ollut huomannut mitään. Nora oli loistanut tyytyväisyyttään nähdessään parin italialaistytön pyyhkivän silmiään elokuvan lopussa. Tyttö oli nyökkäillyt tyytyväisenä, että he kyllä ansaitsivat voittonsa. Elokuva oli mahtava joidenkin muiden maiden yrityksiin verrattuna. Lilynkin oli pitänyt myöntää sen verran, että elokuvaa tosiaan kehtasi näytellä muille, vaikka hänen oma suorituksensa ei ollutkaan mitenkään taivaita hipova.
”Sinä olit loistava”, Félix oli vakuutellut kovaan ääneen ja miettinyt, suostuisiko Lily suutelemaan häntäkin yhtä intohimoisesti kuin oli elokuvassa suudellut Jamesia.
”Minulla on poikaystävä”, Lily oli pahoitellut, vaikkei ollutkaan enää kovin varma siitä, tahtoiko James olla hänen poikaystävänsä vai ei. Félix oli kohauttanut olkiaan ja tuuminut, että se, mitä poikaystävä ei tiennyt, ei voinut tätä häiritä. Lily ei siitä huolimatta ollut antautunut esittelemään Félixille suutelutaitojaan.
Félix oli ehdotellut samantapaisia juttuja Norallekin, mutta oli lopettanut, kun Nora oli näyttänyt olevan enemmän Andrén perään. Lilykin oli huomannut sen eikä oikein tiennyt, mitä hänen odotettiin tekevän. Sikäli, kun hän oli asian ymmärtänyt, Nora seurusteli – tai jotain, mikä Noran ja Siriuksen tapauksessa muistutti muiden ihmisten seurustelua – Siriuksen kanssa, ja Andréllakin oli jo tyttöystävä. Eikä Nora ollut koskaan liiemmin ollut kiinnostunut pojista, paitsi nyt, kun tytön ei enää pitäisi katsella muuta kuin omaa poikaystäväänsä. Lily oli luvannut itselleen, että puhuisi Noran kanssa, jos näkisi Noran ja Andrén suhteen menevän seuraavalle tasolle – mitä se sitten ikinä tarkoittikaan.
Torstaina oli ohjelmassa vapaata, jonka Lily oli ajatellut viettävänsä Noran ja uusien ystäviensä kanssa. Kun hän aamulla kipusi ulos ahtaasta kallioon koverretusta onkalosta, joissa japanilaiset nukkuivat tilaa säästääkseen eikä nähnyt Noraa tytön omassa onkalossa, suunnitelmiin tuli suuria muutoksia. Nora oli vielä eilisiltana vakuutellut olevansa täydellisesti Lilyn käytettävissä, ja Lilyä ärsytti hienoisesti se, että tyttö oli surutta hylännyt hänet. Vaikka eipä silti, se vain oli Noran tyylistä.
Harhaillessaan tyhjiä käytäviä pitkin eteenpäin etsien seuraa Lily törmäsi – kirjaimellisesti, koska poika juoksi esiin kulman takaa – Félixiin, joka muistutti ensitöikseen kiusoittelevalla äänellä odottavansa yhä suutelunäytettä Lilyltä.
”Sitä saat odottaakin”, Lily tuhahti hymyillen ojentaessaan Félixille takaisin pojan ainaisen lierihatun. ”Tiesitkö, että nykyinen poikaystäväni jankutti treffeistä vuosia, ennen kuin suostuin ulos hänen kanssaan?”
”Pitäisikö palata asiaan sitten sanotaanko vaikka viiden vuoden päästä?” Félix pohti vakavana ja ojensi Lilylle käsivartensa, johon Lily mielihyvin tarttui. Lilyn mielestä kunnon vanhan ajan tyylistä puuttui vain kukikas kesäleninki ja kävelykeppi Félixille.
”Nora?” tyttö kysyi toiselta heidän lähtiessä kävelemään pitkin käytävää suuntaan, jossa Lily oletti teehuoneen olevan. Japanilaisilla ei ollut ollenkaan ruokasalia vaan lukuisia pieniä teehuoneita ja yksi suurempi ympäri koulua. Aamiaista sai tavallisesti kaikista teehuoneista, mutta Lily oli oppinut, että suurimmassa huoneessa tarjoilu oli monipuolisempaa ja ihmisten löytäminen oli helpompaa.
”He lähtivät Andrén kanssa kiertelemään koulua”, Félix kertoi irvistäen sille tosiseikalle, että André oli taas saanut tytön ja hänet oli jätetty yksin. Félix oli kertonut, että niin tapahtui normaalistikin. Andréssa oli jotain, joka vetosi tyttöihin, kun taas Félixille kuulemma vain hymyiltiin kohteliaasti ja käännettiin selkä.
”En suutele sinua säälistäkään”, Lily kertoi hymyillen. Félix irvisti jälleen ja tuumi Lilyn olevan sangen haastava pala purtavaksi.
”Jos alat purra, voit olla varma, että katoan lähettyviltäsi”, Lily nyökkäsi vakavana. ”Ihmissyöjiä tässä viimeiseksi kaivataan.”

Noran aamu oli alkanut hyvin. Hän oli herännyt siihen, että André koputti hänen kolonsa seinään ja pyysi häntä kanssaan aikaiselle aamupalalle. Nora oli unohtanut, ettei ollut aamuihminen eikä normaalisti herännyt näin aikaisin. Hän oli ponkaissut ylös ja lähtenyt muitta mutkitta Andrén matkaan. He söivät aamiaista tunnelmallisessa pikku teehuoneessa, jota olisi voinut kutsua romanttiseksi, jos he olisivat seurustelleen tai olleet sillä tapaa kiinnostuneita toisistaan. Nyt se oli vain tunnelmallinen ja mukavan rauhallinen paikka keskustella. André tietysti tiesi jo Noran poikaystävästä, jopa siitä ”tai jotain” –varauksesta, joka oli yleisesti olemassa, sekä lähes kaikesta muustakin, mikä liittyi Noraan. Tämä aamu oli pyhitetty Andrén kertomuksille.
”Kerro sinun tyttöystävästäsi”, Nora pyysi ensitöikseen. André oli jo Lontoossa maininnut tyttöystävänsä lyhyesti sivulauseessa, ja nyt Noralla oli vihdoin aikaa kuulla enemmän.
”Donatienne Dumas, seurusteltu viisi vuotta ja kihlasormus odottamassa oikeaa hetkeä”, André tiivisti tottelevaisesti.
”Noin nuorena?” Nora ihmetteli tökkiessään riisikulhoaan syömäpuikoilla, joita ei vieläkään osannut käyttää kunnolla. Japanilainen kotitonttu katseli häntä sivummalta hivenen karsaasti, ja Nora arveli sen johtuvat siitä, että hän oli hetki sitten seivästänyt kalaa toiseen puikkoon ja kuljettanut sen erittäin epäsivistyneesti suuhunsa. Tosin tuijotus saattoi johtua siitä, että hän oli jo ensimmäisellä kerralla, kun oli tonttuun törmännyt, aivastanut vahingossa kesken aterian. Tonttu oli kai luullut hänen niistävät, mitä pidettiin äärimmäisen epäkohteliaana Japanissa – hyvä, että Nora oppi asian ennen kuin oli liian myöhäistä – ja tuijottanut häntä erittäin murhanhimoisesti – ainakin niin murhanhimoisesti kuin japanilainen hymymaski antoi myöten.
”Parempi nyt, kun ollaan vielä elossa molemmat”, poika kohautti olkiaan. ”Näinä aikoina ei voi olla koskaan liian varovainen.”
Tiedät-kai-kenen aloittama sota lähes kaikkia vastaan ei kuulunut Noran lempikeskustelunaiheisiin, mutta Andrén kanssa hän olisi voinut keskustella miltei mistä tahansa, vaikkei siitä pitänytkään.
”Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että tämä vain paisuu tästä?” Nora kysäisi ja kohotti riisikulhoaan oikealla kädellään. Kotitonttu näytti siltä, että olisi voinut kuukahtaa järkytyksestä lattialle. Nora korjasi kulhon kiireesti vasempaan käteensä ja taisteli puikot oikealla tavalla otteeseensa.
”No, meillä Ranskassa sanotaan, ettei tämä ainakaan tästä parane hetkeen”, André jatkoi ja maistoi omaa kalaansa. André tietenkin söi puikoilla kuin vanha konkari, mikä sai Noran näyttämään vielä surkeammalta kuin hän oikeasti oli.
”Yritän yleensä olla ajattelematta koko asiaa”, Nora tunnusti ja vilkuili ahkerasti kotitonttua. Aina, kun tontun silmä vältti, Nora hotki riisiään käsin. ”Masentaa vaan turhaan. Mutta jatka toki Dona… siitä niin.”
André kohautti olkiaan. ”Mitäs jatkettavaa siinä oikeastaan on? Olen ajatellut kosia häntä kesällä Wienissä. Hän rakastaa Itävaltaa ja hyppi riemusta, kun kuuli, että me pääsemme sinne.”
Romanttista, jos sellaista kaipasi. Nora arveli, että itse olisi yökkäillyt ahkerasti, jos joku olisi yrittänyt kosia häntä niin romanttisesti. Nora oli ehdottomasti sitä mieltä, että romantiikka sopi ihan todella vain kirjoituksiin – ja Emilylle ja Remukselle, Lilyllekin, jos James vain alkaisi esittää itseään eikä elävää kuollutta.
”Hän tahtoo opiskelemaan lapsityön pariin. Hän rakastaa lapsia luultavasti enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa”, André jatkoi edelleen silmät rakkaudesta säihkyen.
”Okei, okei, palataanko sinuun sitten taas”, Nora keskeytti häikäilemättä. Liika annostus rakastuneen läpätystä aiheutti hänelle päänsärkyä. ”Lemmikkejä?”

Emily heräsi Calistan riemunkiljahdukseen, kuten joka aamu kuluneen viikon aikana. Saman viikon aikana hän oli oppinut, että Calista oli yksi niistä harvoista onnekkaista ihmisistä, jotka onnistuivat olemaan heti aamusta energisiä ja raikkaan iloisia. Ja Calista vieläpä jaksoi olla sellainen koko päivän. Emily käännähti kyljelleen katsomaan, mikä oli aiheuttanut kiljahduksen tällä kertaa. Maanantaina syynä oli ollut Alyssan englantilais-ruotsalaisaksentilla toivotettu huomenta, tiistaina luihuisten huispausjoukkueen ylimääräiset aamuharjoitukset – luihuiset lennähtelivät sikin sokin ilmassa, muutaman kerran heidän makuusalin ikkunankin ohitse – keskiviikkona Remus, joka oli tullut salakäytävää pitkin hakemaan Emilyä loitsutunnille. Ja tänään syynä oli ilmeisesti pöllö, joka koputteli nokallaan heidän ikkunaansa.
”Se on varmasti Robertilta”, Calista intoili. Emily väläytti väsyneen hymyn ja kaipasi jälleen kerran Lilyä ja Noraa takaisin, jopa Gabriellea ja tytön kammottavia kertomuksia siitä, mitä Tylypahkassa oli oikein pinnan alla tekeillä. Calista oli kyllä tajuttoman mukava, mutta aamuisin Emily ei vain aina jaksanut ihmisiä yleensäkin. Hän ei kehdannut ärähtää Calistalle niin kuin aina ärisi Noralle, Calista oli vieras sentään.
”Se on Robertilta!” Calista hyppi riemusta repiessään kuoren pöllöltä, joka lähti kirjeen jätettyään äkkiä karkuun. Robert oli australialainen poika, jonka kanssa Calista oli kehittänyt kunnon lomaromanssin. Emily, joka vietti paljon aikaa kanadalaisten kanssa huolehtien, että kaikki oli hyvin, oli saanut seurata kaksikon vaiheita läheltä – liian läheltä toisinaan, sillä hän ei todellakaan olisi tahtonut nähdä, miten Robert yritti luultavasti syödä Calistalta korvan irti kerran rohkelikkojen oleskeluhuoneen edustalla. Emily epäili, ettei niin Calista kuin Robertkaan muistaisi Englanninmatkastaan mitään muuta kuin kielikontaktit toistensa kanssa. Calista leijui pilvissä, oli rakastunut jokaista soluaan myöten.
”Hän toivottaa hyvää huomenta”, Calista kertoi autuaasti hymyillen. Emily nousi istumaan sängyllään ja yritti olla irvistämättä. Suloista, mutta eikö Calista jo hukkunut tuohon kaikkeen siirappiin, mitä Robert hänelle lähetti.
”Mitä me teemme tänään?” Calista kysyi, kun oli tarpeeksi hehkunut Robertin lähettämän toivotuksen lumoissa. Emily oli sen aikana ehtinyt käydä suihkussa, pukeutua koulupukuunsa ja tunkea tarvittavat kirjat laukkuunsa.
”Minä menen aamusta PVS tunnille ja sitten loitsuihin”, Emily kertoi. ”Jos et tahdo tulla mukaan, voit vapaasti kuljeskella ympäriinsä. Lounaan jälkeen minulla on vapaata, voitaisiin mennä katsomaan tiluksia. Verso varmasti päästää sinut katsomaan kasvihuoneita, jos pyydetään.”
Calista nimittäin rakasti luontoa ja kasveja. Tyttö oli ihastunut varpaitaan myöten Emilyn kaktuksiin, varsinkin siihen yksilöön, jonka Emily oli vastikään saanut Remukselta ystävänpäivälahjaksi. Nytkin tyttö taputti innoissaan käsiään, ja silmät tuikkivat kuin kirkkaimmatkin tähdet.
”Iltapäivällä minulla on vielä tuplaliemet ennen päivällistä”, Emily jatkoi. ”Ja illalla käydään vielä shoppailemassa Tylyahossa.”
”Mutta ensin aamiaiselle katsomaan, löytyisikö Robertia salista”, Calista päätti seuratessaan Emilyä ovelle.
”Lähtivätkö Erica ja Natalia jo alas?” Emily kysäisi, vaikka asia oli sangen ilmiselvä.
”He menivät Alyssan mukana”, Calista nyökkäsi.
Erica ja Natalia olivat Ruotsista ja asuivat myös Rohkelikkotornissa jo vain senkin takia, että Alyssa oli Dumbledoren lisäksi koko koulusta ainoa ruotsintaitoinen. Emily ei pitänyt kummastakaan ruotsalaistytöstä, vaikka sietikin heidän seuraansa vain kohteliaisuudesta. Tytöt olivat molemmat vaaleita kuin veelat, ruskettuneita kuin pavut etelässä ja suurin piirtein yhtä syvällisiä kuin Siriuksen hiusvaha.
Alyssalla sitä vastoin ei näyttänyt olevan mitään ongelmia pitää tytöistä. Kolmikko jutteli päivät pitkät ruotsia, ja Emily oli ottanut tavakseen lojua kaiken vapaa-aikansa Remuksen ja Peterin luona, koska epäili, että ruotsi tursuisi ulos kohta korvistakin. Hän toki rakasti kieliä, mutta liika oli aina liikaa. Remus ja Peter majoittivat makuusalissaan kreikkalaisten lisäksi myös Raymondin, joka oli yksi syy lisää oleskella poikien makuusalissa. Kun Calista tahtoi harrastaa yleistä kuhertelua Robertin kanssa, kaksikko oli yleensä heidän kanssaan. Calista tulkkasi ystävällisesti Raymondin mongerrusta selvälle englannille – siis silloin, kun Robertin kieli ei ollut tytön kurkussa. Heillä oli ollut kivaa pienellä kahdeksan hengen porukalla, mutta Emily huomasi siitä huolimatta alkuperäisen seitsikon – kelmien ja heidän tyttöjen – olevan voittamaton.
Heidän tullessa alas oleskeluhuoneeseen Peter oli juuri kapuamassa ulos muotokuva-aukosta.
”Hei, Remus, Emily tuli!” Peter huusi ulos. ”Hei, Em”, poika kääntyi sitten sanomaan Emilylle. Emily hymyili ja etsi edelleen merkkejä Peterin kasvoilta siitä, että ero oli satuttanut poikaa enemmän kuin tämä näytti. Peter oli ottanut eronsa Stephanien kanssa jotenkin liian kevyesti. Emily oli varma, että poika vain yritti esittää kuin ero ei sattuisi, vaikka sen todellisuudessa piti tehdä kipeää. Peter ja Stephanie olivat kuitenkin seurustelleet iät ja ajat. Emily ei edes muistanut, milloin kaksikko oli aloittanut yhdessä.
”Me vain kasvoimme erillemme”, Peter oli tolkuttanut hänelle ja kieltänyt säälimästä. ”Parempi näin, ihan totta. Tykkään olla vapailla markkinoilla vaihteeksi. Jonkun täytyy pitää kelmien poikamieselämää yllä.”
Remus, kreikkalaiset ja Raymond seisoskelivat käytävällä yhdessä Peterin kanssa, kun Emily ja Calista pääsivät läpi muotokuva-aukosta. Calista heitti Raymondille ranskaksi kommentin, josta Emily ei ymmärtänyt sanaakaan. Calista puhui tavallisestikin Raymondille mahdollisimman paljon ranskaa, jotta poika tuntisin olonsa edes hiukkasen kotoisammaksi. Raymondilla mahtoi olla rankkaa, sillä useimmiten kukaan ei ymmärtänyt, mitä poika puhui.
Remus tervehti Emilyä suudelmalla, kreikkalaiset tuijottivat häntä suu auki – Emily vilkaisi poikia hiukan kummissaan – ja Raymond palpatti Calistalle innoissaan jotain ranskan ja englannin sotkua.
”Sinulla on hammastahnaa hiuksissa”, Remus kuiskasi, siinä kreikkalaisten tuijotuksen syy.
”Oho”, Emily sanoi yrittäessään repiä palmikoitaan silmiensä eteen. ”Missä?”
Remus osoitti hänelle kohdan ja lopulta kaivoi oman taikasauvan taskustaan ja puhdisti Emilyn hiukset, kun Emilyn sohiminen omalla sauvallaan alkoi näyttää vaaralliselta.
”Mitä ihmettä sinä olet tehnyt?” poika kysyi huvittuneesti.
”En tosiaan tiedä”, Emily kohautti olkiaan vilkaistessaan, oliko Calista vielä tallella. Tyttöä vähääkään tuntien hän veikkaili Calistan jo haikailevan Robertin luokse.
”Aamiaista?” Calista kysyikin, kun oli saanut kuulumiset vaihdettua Raymondin kanssa. Emily nyökkäsi ja suunnitteli syövänsä mahdollisimman nopeasti, että ehtisi alta pois ennen kuin pakolliset aamun kielikontaktit alkoivat. Sitä ei ollut kovin mukava katsella. Varsinkin, kun Robertissa vaikutti olevan ripaus etelänmaalaista luonnetta ja poika näytti toisinaan syövän Calistan kasvot tai vähintään kuolaavan tytön märäksi. Emily oli iloinen siitä, että Nora inhosi julkista lähentelyä ja että Lily oli aivan liian hyveellinen siihen. Hän ei millään kestäisi, jos hänen pitäisi katsella kielenvenytysennätysyrityksiä jokaisella aamiaisellaan.

Siitä päivästä lähtien, kun Amalia oli kipeällä tavalla ottanut Gabrielin kuoleman esille, Tessa oli nähnyt joka yö kammottavia painajaisia tapahtuneesta. Tuholainen vihasi sitä, kun hän herätessään ponnahti äkkiä pystyyn eikä hetkeen välittänyt, vaikka se kuinka potki.
Tämä aamu ei ollut mitenkään poikkeava, paitsi siinä suhteessa, että hän heräsi oman huoneensa sijasta sairaalasiivestä.
”EI!” Tessa huudahti unen Gabrielille, joka nauroi hänen säikylle ilmeelleen mielipuolisesti. Tessa ponnahti ylös sängyltään eikä hetkeen tajunnut, että se ääni, jonka hän kuuli, oli hänen oma kiivas hengityksensä ja sydämen lyönnit.
”Ei, ei, ei”, Tessa rukoili pidellessään päätään. ”Mene pois!”
Hän tajusi vasta liian myöhään, ettei ollut yksin huoneessa. Kun hän oli saanut unen lipumaan kauemmas ja jaksoi keskittyä tuholaiseen, hän tajusi, ettei se potkinut ollenkaan. Tessa nosti kauhuissaan katseensa lattiasta ja kohtasi Adrianin vakavat silmät. Mies makasi parin sängyn päässä kyynärpäiden varaan kohottautuneena ja tuijotti häntä katseessa pikkiriikkinen huolen pilke. Tessa oli niin sekaisin, ettei hetkeen osannut muuta kuin vastata katseeseen. Hitot siitä, mitä hän oli itselleen vakuutellut pitkin vuotta – ja oikeastaan aina siitä lähtien, kun hän oli Adrianin tavannut! Hän rakasti tuota miestä enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Ilman sitä typerää riitaa hän olisi voinut nytkin syöksyä Adrianin syliin lohdutettavaksi. Ilman sitä riitaa hän olisi voinut suudella miestä, antaa miehen suudella itseään, kunnes hengittäminen kävisi vaikeaksi.
Tuholainen liikahti hiljaa. Se piti hänen suunnitelmistaan. Tessa sulki hetkeksi silmänsä ja keräsi kokoon kaiken tahdonvoimansa. Adrian ei rakastanut häntä, Adrian ei uskonut, ei kaivannut. Eikä hän ollut se, joka anelisi anteeksiantoa. Hän ei antaisi periksi. Jokaisella naisella piti olla periaatteita. Kun hän avasi jälleen silmänsä, Adrian oli jo kääntynyt muualle. Tuholainen ei ollut tyytyväinen, eikä ollut Tessakaan, vaikka itselleen muuta uskottelikin.
”Parempi olo, neiti Dawson?” Tessa kuuli kysymyksen oven suusta. Hän sulki uudelleen silmänsä. Tuota ääntä hän oli odottanut, muttei juuri nyt. Miksi toisten piti ajoittaa kaikki niin huonosti? Kun Tessa jälleen nosti katseensa, hän näki oven suussa käppyrän kaljun miehen, joka puristi nuhjuista salkkuaan kuin henkensä hädässä. Mies tihrusteli häntä paksusankaisten silmälasiensa takaa, jotka peittivät puolet kasvoista. Sivusilmällä Tessa näki Adrianinkin tuijottavan miestä hivenen hämillään. Adrian aavisteli miehen asiaa, muttei tiennyt sitä varmaksi niin kuin Tessa tiesi.
”Huomenta, John”, Tessa mutisi laimeasti eikä kysynyt, mistä John tiesi etsiä häntä täältä. John normaalisti tiesi kaiken muunkin, joten tämä ei ollut poikkeus.
”Voinko tulla sisään?” John tiedusteli ystävällisesti. Tessa olisi tahtonut vastata kieltävästi, mutta tiesi, ettei siitä olisi ollut mitään hyötyä. John tulisi kuitenkin, ellei tahtoisi kuolla ennenaikaisesti isän toimesta. Tessa nyökkäsi voipuneena ja painautui istumaan takaisin sängylleen.
”Erinomaista, että olette molemmat täällä”, John narisi pirteämmin kuin tavallisesti köpötellessään sisälle. Tessa vilkaisi miestä kummastuneena.
”Molemmat?”
”Asiani koskee myös herra Adrian Trentiä”, John selitti ja vilkaisi Adrianiin, joka oli nyt noussut istumaan sängyllään. ”Oletan, että Te olette herra Trent.”
”Äh, älä nyt viitsi”, Tessa hermostui. ”Kaikki tietävät, ettet ole unohtanut häntä.”
John hieraisi kuin huomaamattaan vasenta olkavarttaan, ja Tessa näki silmäkulmasta, miten Adrian virnisti huolimattomasti. Niin, kukaan ei varmasti unohtaisi Adrianin hermostumista Tessan vanhempien cocktailjuhlissa. Aina muulloin niin tyyni ja rauhallinen Adrian oli menettänyt itsehillintänsä täydellisesti, ja Tessa oli saanut nauraa tapahtuneelle vielä viikkoja sen jälkeen. Adrian oli ollut muodollisesti pahoillaan tapahtuneesta, mutta todellisuudessa Tessa tiesi, ettei Adriania kaduttanut lainkaan. Loppujen lopuksi Adrian oli niin samanlainen kuin hänkin, niin temperamenttinen.
”No, toivon, että voisimme unohtaa tapahtuneen”, Johnin ääni narisi.
”Mitä?” Adrian tuhahti ilmeisesti pystymättä pitämään suutaan kiinni. ”Oletko jo oppinut kähmimään oman ikäisiäsi?”
John lehahti punertavaksi, mutta käänsi Adrianille selkänsä tullessaan Tessan sängyn luokse. Mies avasi salkkunsa ja kaiveli sieltä suuren pinon papereita esille.
”Tässä on virallista ja epävirallista”, John kertoi selatessaan papereita. ”Kummat ensin?”
”Viralliset”, Tessa kirahti tahtoen ohittaa kamalat asiat mahdollisimman nopeasti. John karaisi kurkkuaan ja otti esille virallisensinisen paperin. Tessa otti paremman asennon ja varoi katsomasta Adriania.
”Ajattelin tulla ajoissa, koska Teistä ei ikinä tiedä”, John narisi Tessalle ja näytti paperia. ”Täytätte toukokuussa 25 vuotta ja tulette ikään, jonka vanhempanne on asettanut rajaksi avioliitollenne.”
Tessa irvisti sanalle.
”Ehto kuuluu…”
”Tiedän kyllä, miten se kuuluu”, Tessa keskeytti. John hymyili ystävällisesti harvat hampaat loistaen.
”Tiedän, että tiedätte, mutta velvollisuuksiini kuuluu kertoa se siitä huolimatta. Ehto kuuluu, että peritte Nizzan huvilan ja pari kymmentä tuhatta kaljuunaa, jos olette säädyllisesti naimisissa 25 syntymäpäiväänne mennessä. Mikä on, jos saan huomauttaa, vain murto-osa siitä, mitä tulette lopulta perimään, jos elätte elämänne sivistyneesti”, John lopetti ja kaivoi salkustaan listan, jonka kieritti auki. Lista kieri pitkälle lattiaan saakka ja jatkoi kierimistään Johnin jalkojen ympärillä.
”Säädyllinen käsittää…”
”Kaikki ne 48 kohtaa, jotka äiti on listannut. Tiedän kyllä”, Tessa ärähti jälleen. ”Tahdotko, että pistän nimeni johonkin?”
”Ei näihin tarvitse ennen kuin Teillä on sormus nimettömässä”, John kertoi, mutta veti esiin toisen paperin pinostaan. ”Mutta nämä epävirallisemmat sitten. Laskettu aikannehan on…”
”Toukokuun puolessa välissä tai alussa… Tai jotain”, Tessa tuhahti. ”Kevin sanoo, että se voi tulla etuajassa, koska minä riehun niin paljon.” Tessa irvisti sanoilleen, mutta John ei näyttänyt tietävän, mitä tehdä. Mies rapisteli papereitaan tekemisen puutteessa.
”Herra Trent”, John sanoi seuraavaksi ja sai Adrianin hätkähtämään ryhdikkääksi jähmettyneestä asennostaan. ”Herra ja rouva Dawson ovat esittäneet pyynnön, jonka he toivovat, että välitän Teille.”
”En ymmärrä ollenkaan, mitä tekemistä minulla on tämän asian kanssa”, Adrian sanoi jäyhästi katsomatta Tessaa. John näytti lievästi hämmästyneeltä, mutta piilotti sen hyvin ja jatkoi eteenpäin.
”He toivovat, että sekä Te että neiti Dawson allekirjoittaisitte sopimuksen, jolla luovutte oikeuksistanne tulevaan lapseen. Huoltajiksi merkittäisiin herra ja rouva Dawson, neiti Dawson saisi tietysti tapaamisoikeuden, ja herra Trentille myönnetään kymmenen tuhannen kaljuunan avustusraha.”
”Ei”, Tessa totesi niin tyynesti kuin vain pystyi, vaikka hänen sisällään kiehui ja riehui muukin kuin pelkkä tuholainen. ”Ei.”
”Teillä on toki aikaa miettiä asiaa. Palaan asiaan tuh… lapsen syntymän jälkeen”, John pysytteli rauhallisena.
”En vieläkään ymmärrä minun osaani tässä”, Adrian kertoi Johnille. ”Eivätkö he tiedä, että me erosimme?”
John tuijotti hetken hämmentyneenä Adriania ennen kuin vastasi.
”Mutta ettekö Te silti…?”
”En.”
”Oletteko olleet testeissä?”
”En.”
”Joten siihen on mahdollisuus”, John riemastui.
”Hyvin vähäinen”, Adrian ärähti.
”Vähäinen?”
”Isäehdokkaita on miljoona muutakin!”
”Eikä ole”, Tessa ärähti kiukkuisena, mutta Adrian ei suostunut kuuntelemaan häntä eikä liioin Johnkaan.
”Mutta myös teillä on mahdollisuus?” John jatkoi uteluaan.
”Teoreettinen”, Adrian myönsi. John näytti niin korostetun kysyvältä, että Tessan oli pakko puuttua keskusteluun.
”Tahdotko välttämättä tietää yksityiskohtia meidän seksielämästämme?” hän huudahti ja muisti liian myöhään katsoa ympärilleen. Sairaalasiipi oli – Merlinin kiitos – tyhjä oppilaista sinä aamuna, joten viattomat pikkuiset eivät saaneet traumoja hänen sanoistaan. John näytti pureskelevan kieltään.
”No, en kiellä, etteikö tätä asiaa pitäisi selvittää perinpohjaisesti. Vanhempanne ovat toki varakkaita, mutten usko, että he tahtoisivat maksaa turhaan kaikille isäehdokkaille”, John virkkoi.
”Helvetti sinun kanssasi”, Tessa kiljahti ennen kuin pysähtyi miettimään. ”Takarajana on elokuun alku.”
”Miksi?” John uteli.
”Miksi, helvetti! Tiedätkö sinä mitään lapsien tekemisestä?” Tessa ärähti ja sai Johnin punehtumaan hitusen. ”Elokuun toinen viikko”, Tessa päätti ja vilkaisi Adrianiin, joka ei selvästi tahtonut muistella elokuisia tapahtumia. ”Me erosimme 15. päivä, joten siinä toinen raja.”
”Oletko muka elänyt selibaatissa viisi kuukautta?” Adrian naljaisi.
”En ole koskaan ollut kiertopalkinto”, Tessa muistutti jäyhästi ja kohotti leukaansa hieman ylöspäin. Hän ei voinut uskoa, että Adrian puhui hänelle, että he puhuivat tällaisista asioista. Ja Johnin kuunnellessa! Maailmankirjat tosiaan olivat sekaisin.
”Elokuun alussa”, Tessa jatkoi ja vilkaisi Adrianiin, joka tuijotteli vaivaantuneena lattiaa, ”oli tasan11 mahdollisuutta tälle lapselle.”
John oli tukehtua kuullessaan Tessan sanat, samoin Adrian.
”Laskitko sinä ne?”
”Puolentoista viikon aikana?”
Tessa kohautti olkiaan sekä Adrianin että Johnin kysymykseen ja loi kyseenalaisen silmäyksen vanhaan mieheen. ”Välillä pari kolme kertaa päivässä.”
”Tess”, Adrian keskeytti. Tessa vilkaisi miestä ja sulki suunsa. Se oli Adrianinkin asia, eikä Adrian halunnut, että John tietäisi ihan kaikkea. Mies arvelisi varmasti kuitenkin tarpeeksi lähelle totuutta, joten yksityiskohtia ei tarvinnut kertoa – tai tekniikoita.
”11 eri isäehdokasta?” John hinkui narisevalla äänellään.
”Merlin, ei tietenkään!” Tessa huudahti. ”11 kertaa Adrianin kanssa, ääliö.”
Adrian yskähti ja muuttui epäilyttävän punaiseksi Johnin tarkkailevan katseen alla.
”Kevin”, Adrian onnistui yskimään väliin.
”Ei ollut mitään helvetin Keviniä, helvetti!” Tessa kiljaisi. ”Käydäänkö tämä vielä kerran läpi? Koska minä kyllä jaksan huutaa nyt, kun olen nukkunut tarpeeksi, helvetti.”
”Lakkaa kiroilemasta!” Adrian keskeytti.
”Minä kiroilen niin paljon kuin haluan”, Tessa kivahti takaisin. Adrian pyöritti päätään ja kääntyi katsomaan Johnia.
”Hyvä on, se on vähän suurempi mahdollisuus, mutta tiedän kyllä, ettei se ole minun”, mies kertoi. ”Käyn vaikka mitkä testit läpi varmistaakseni sen, mutta se ei ole minun.”
”Mistä voit olla noin varma?”
”Minä olen”, Adrian sanoi vakaasti ja nousi ylös omalta sängyltään. ”Minulla on muutakin tekemistä kuin puhua tästä. Jos tarvitset niitä testejä, tiedät luultavasti, mistä löydät minut. Hyvästi.”

***

A/N2: Kommentteja?

Poissa Eara

  • kuoli nukkuessaan
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 17.7.09
« Vastaus #166 : Heinäkuu 20, 2009, 20:25:49 »
Enpä ole taas pitkään aikaan kommentoinut, mutta älä vaan luule, että olen lopettanut tämän lukemisen.

Luin juuri tätä läpi suunnilleen siitä asti kun Kevin tulee mukaan kuvioihin ja on pakko sanoa, että olen taas kerran ihan järkyttävän koukuttunut Tessaan ja Adrianiin. Tavallaan tykkään tuosta riitelystä, mutta kunpa ne nyt tajuaisivat asiat ja olisivat taas yhdessä. Ad oli kamalan ihana kun puolusti Tessaa Amalialta. Ja olenko ihan kamalan tyhmä, kun toivon, että Tessa tekisi jotain harkitsematonta. (Aijuu ja TTOYAM on ihana, jatkoa siihenkin :D)

Siis onko Alyssa nyt ihastunut Jamesiin vai ei? Tuokin tyttö on niin mielettömän moniutkainen, että...

Sirius ja NEA huh? Kammottaa ajatellakin, mitä Nora sanoisi, jos saisi tietää. Tykkään muuten taas Norasta aikas paljon.

Kumminkin juoni etenee upealla tavalla. Jaksan aina vain ihastella, että miten oletkin osannut tehdä tästä näin monimutkaisen ja upean. Ihanasti saat velhomaailman sisäistettyä tähän tarinaan.
Ja sitten kinuan jatkoa. Nopeasti :)
Unelmat ovat ikuisia

I felt like I was trapped in one of those terrifying nightmares, the one where you have to run, run till your lungs burst but you can't make your body move fast enough...
-New Moon

Poissa Haltiamieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Photography
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 17.7.09
« Vastaus #167 : Heinäkuu 21, 2009, 11:08:00 »
Minun tyypillistä tuuriani, menen mökille kahdeksi viikoksi ja tähän tulee jatkoa peräti KAKSI lukua! Sitten tietysti kun poistun paikalta koulujen alkuun asti, niin tänne tulee tietysti ainakin kolme, ellei neljä lukua lisää... Hevoskotka vieköön!

Aah, nämä luvut olivat aivan huippuja. Luin ne tosin eilen illalla yhdentoista aikoihin, joten en ollut virkeimmilläni ja repeilin ties missä kohdin. Kiitos muuten uudesta 7 asiaa -jutusta, ne piristävät kummasti tätä muutenkin uskomatonta ficciä! Molemmat luvut, niin Muilla mailla kuin Aamuja olivat aivan loistavia, eritoten tuo Aamuja luku, aivan loistava, repeilin siinä useassa kohdin (välillä ilman mainittavaa syytäkään). Jes, Tessa myönsi nyt itselleen ja Tuholaiselle rakastavansa vielä Adriania! Ja voi Merlinin parta sentään, repesin aika pahasti kun John alkoi kertoa niitä virallisia ja epävirallisia asioita...

Niin, ja luin myös prologin ja ensimmäisen luvun siitä Tessan ja Adrianin tarinasta, kommentoin niitä sinne.

Mutta kiitos näistä todella upeista luvuista, ja voin ilolla myöntää että tämä oli ensimmäinen ficci jota aloin lukea enkä ole aikeissa kadota lukijakunnastasi mihinkään! Pahoittelen kun en saa pitkiä kommentteja aikaan, aivoni eivät pysty siihen varsinkaan kesälomalla...
Haltiamieli kiittää ja virnistää surullisenkuuluisan virnistyksensä.
If more of us valued food and cheer and song above hoarded gold, it would be a merrier world.

Poissa Sofia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosVine12
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 17.7.09
« Vastaus #168 : Heinäkuu 21, 2009, 23:35:21 »
Nyt olet oikein innostunut laittamaan jatkoa tosi usein! :) Ja vai niin, potkimisella se ovi sitten aukesikin. :D

Tuo tokavipa luku oli vähän sellainen väliluku-tyyppinen mielestäni. En pitänyt siitä niin paljon kuin yleensä luvuista. Siitä luvusta ei oikein saanut mitään irti. Jamesin käytös on aika outoa, miksei Sirius jo kysy siltä siitä? Mutta oli tässä luvussa valopilkkukin, kun sai tavata Nean. :) Ja André-extra oli tosi hyvä, selvitti monta asiaa. Ei se sitten taidakaan olla mikään uhka, kun sillä on sormus jo takataskussa odottamassa. :)

Tämä uusin luku taas oli aivan ihana ja hauska! :D Ja tuo Sirius ja Nea... Oikeesti, oli tosi kiva lukea jostakin sellaisesta kuin Sirius paniikissa! :D Ja samoin James, kyllä se nauratti, kun Sirius heräsi opettajan vierestä ja James joidenkin poikien keskeltä. ;D Ja se koira, jonka nimi oli Oksa... :D Mistä keksitkin tuon nimen? :D
Japanista kerroit hyvin mielenkiintoisia asioita. On sulla ollut keksimistä noissa kaikissa Japanin velhokoulun tavoissakin. :) Noran ja Andrén tutustumista oli kiva seurata ja kotitontun paheksunta Noran syöntityylistä oli kyllä tosi hyvä lisä. ;)
Tylypahkassa olevat vieraat on kyllä aika outoja. Ja Alyssakin sai kavereita Ruotsista, sepäs sopivaa. Tuosta Emilyn hiuksissa olleesta hammastahnasta tulee kyllä erehdyttävästi mieleen Puoliverinen prinssi-elokuvassa kuultu minttuhammastahna. <3 :) Emily ja Remus on sitten söpö pari, ihanaa että niillä menee hyvin! :)
Adrian ja Tessa on kyllä ihana pari nekin! Tuo luvun loppu oli kyllä ihana, taas sitä niiden riitelyä ja vielä tuollaisesta asiasta. :) Ja se perintö jäi mietittymään. Toukokuu tulee kuitenkin niin pian tässä ficissä ja Tessan pitäisi silloin olla naimisissa, että saisi Nizzan huvilan. Huhhuh. :D Tosin ehkä Tessa ei välitä mistään huviloista, eikä sen tarvitse mennä naimisiin. Mutta ehkä Adrian pelastaa tilanteen? :)

Lainaus
”11 eri isäehdokasta?” John hinkui narisevalla äänellään.
”Merlin, ei tietenkään!” Tessa huudahti. ”11 kertaa Adrianin kanssa, ääliö.”
Adrian yskähti ja muuttui epäilyttävän punaiseksi Johnin tarkkailevan katseen alla.

Tää oli kyllä paras kohta tässä luvussa! :D Eiköhän se ole jo selvää, että Tuholaisen isä on Adrian, kunpa Adriankin tajuaisi jo sen asian. :) Sittenhän niillä olisi oikein oma perhe, kun ne palaisivat yhteen ja kaikkea... Lisää tätä paritusta! :)
You can be a sweet dream or a beautiful nightmare. ♥

Amanecer

  • Ankeuttaja
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 17.7.09
« Vastaus #169 : Heinäkuu 24, 2009, 19:30:27 »
Olen lukenut nämä kaikki yli viisikymmentä lukua tässä parin päivän aikana. Koukutuin heti ensimmäise luvun jälkeen, enkä päässyt irti, ennen kuin olin taas ajan tasalla näiden lukujen tulossa. Joskus kauan sitten taisin lukea tätä hieman ilman nimimerkkiä. Päätin nyt sitten kuitenkin kommentoida, vaikken tästä mitään pidempää romaania saisikaan. Pitkät kommentit eivät ole oikein alaani. Kiusaus avata sanainen arkkuni oli kuitenkin liian suuri.

Aloitetaanpa hahmoista. Minusta kaikki Siriukset, Jamesit, Peterit, Remukset sun muut Rowlingin henkilöt ovat olleet tässä juuri omassa elementissään. Rakastan sitä, ettet ole Peter-parkaa jättänyt muiden varjoon, vaan hänkin tekee kepposia ja haluaisi olla koko ajan Severuksen (Ruikulin!) kimpussa ja lisäillä jotain eri tilaisuuksien ruokiin ja juomiin. Tässä ficissä hänet näkee jotenkin mielenkiintoisena, eikä niin yksinkertaisena ja vastenmielisenä heppuna, jona yleensä hänet näkee. Lilyn tulivuorimaisuus oli taas hienosti esillä, samoin Jamesin pakkomielle, mitä häneen tulee. OC -hahmotkaan eivät tuottaneet pettymystä. Kaikilla oli oma – traaginen tai ei – menneisyys, joka tuli hyvin esille aina jossain vaiheessa. Emilystä pidän erityisen paljon hänen tavallisuutensa ja kestävyytensä kannalta (hänen isänsä ”ongelmat”, Remuksen hetkellinen menetys Lauralle ym). Nora taas... Hän on aika outo, mutta juuri sopiva Siriukselle. Tuo hiusten värin vaihtelu oli kivasti keksitty, ja tapa, jonka takia näin kävi. Dinalle onnistun aina nauramaan. Pikkutyttö, joka hiippailee kelmien tavoin ja omistaa uskomattoman uteliaan ja kelmimäisen luonteen (en halua edes tietää, mitä tytöstä aikoinaan tulee). Tessan, Adrianin ja Kevinin välit ovat myös todella... mielenkiintoiset? Ja että Jamesin mummikin on jotenkin mukana sotkussa oli kiva. Nauran aina, kun Tessa juttelee tuholaiselle (pointsit nimityksen keksimisestä, rakastan sitä!) ja on jotenkin tullut jo ”riippuvaiseksi” hänestä, jos tiedät mitä tarkoitan. Uskon aina onnellisiin loppuihin, vaikka uskomukseni yleensä romahtavatkin, ja luulenpa, että jossain vaiheessa Tessa ja Adrian päätyvät takaisin yhteen. Niin, ja vielä Alyssasta! Hänhän on tuollainen perinteinen parisuhteentuhoaja, tällä kertaa Jamesiin ihastunut. Tai enpä tiedä. Haluaisin tietää heti, mitä asiaa hänellä oli Jamesille tuossa yhdessä vaiheessa, ja miksi poika oli sittemmin niin hiljainen. Romeon ja Roxyn tilanne on vaikuttava. He ovat mukavana pienenä osana tätä ficciä.

Juonesta vain sen verran, että elokuvanteko oli mieluisaa luettava (varsinkin Lilyn ja Jamesin suutelukohtaus oli ihanaihanaihanaihana). Hmm, en sitten tiedä siitä, onko tässä vähän liikaa matkustelua sinne sun tänne, mutta toisaalta se tuo omaperäisyyttä. Jos minulta kysytään, niin Lily/Jamesia saisi olla paljon enemmänkin (krhm, lempiparitukseni koko höskässä R/E :n ohella). Pieni söpöily ei ole koskaan pahitteeksi (en voi uskoa, että kirjoitin tuon).

Mielenkiinnolla odottelisin sitten seuraavaa lukua, joka varmaan tupsahtaa tänne sitten jossain vaiheessa. Ja ihan meinasin unohtaa kiittää näiden osien pituudesta! Joskus näkee sellaistakin, että loppu on kirjoitettu hieman hosuen, jotta saisi luvun mahdollisimman nopeasti julkistettua, mutta tästä ei havainnut sellaista. Kiitos!

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 17.7.09
« Vastaus #170 : Heinäkuu 31, 2009, 11:49:32 »
A/N: Tästä sitten lähtee ties kuinka monen luvun jyrkkä laskusuhdanneputki. Luvut ovat surkean lyhyitä (tätä ehkä lukuun ottamatta) ja huonolaatuisia ja hyvin omituisia. Olen varoittanut!

mamohh: Kiitos :) Olihan se vähän pirteämpi kuin tavallisesti, mutta tästä lähtee sitten se ei-niin-pirteä jakso, joten beware!
Sari: Kiitosta! Tuholaisen kohtalo selviää kyllä jossain vaiheessa, sen voi taata.
rullaluistin: Kiitos.
Eara: Kiitos.
Haltiamieli: Kiitos. Mukava kuulla, ettet ole katoamassa minnekään, vannomatta silti paras ;)
Tahna Lahna: Kiitos. Joo, et todellakaan ole ainoa, joka vihaa Alyssaa. Se tyttö on saanut yllättävän monen täällä murhanhimoiseksi :D
Titta: Kiitos. Oksa-nimi on taas niitä asioita, jotka vaan tulevat paperille. En miettinyt sen enempiä sitä, se vain oli Oksa sinä hetkenä, kun se paperille ilmeistyi ;) Ilahduin kyllä aika paljon, kun näin Puoliverisen prinssin ensimmäistä kertaa ja sen minttuhammastahna kohdan. Olin kirjoittanut oman kohtaukseni KK:seen vain paria päivää aikaisemmin. Minun ja PP:n käsikirjoittajien ajatukset selvästi kulkevat samoja ratoja :D
Nagydaar: Kiitos :) Tuo luin-parissa-päivässä -juttu jaksaa yhä vieläkin ihmetyttää minua. Itse saan parhaina päivinä ehkä kolme lukua luettua juuri ja juuri, siksi koontilukukaan ei mainittavasti etene :D Mutta kiva, että teillä on intoa :)
Amanecer: Kiitoksia!

Tämä luku ja ainakin seuraavat neljä ovat niitä ei-niin-suosikkejani. Muttei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin: tämän luvun myötä KK:ssa on nyt wordillani yli 500 sivua. Jei! (Tällä hetkellä tarkka luku on 521.)
Kommenteista nauttisin kovasti.
- Delia

58. luku – Pelko
20.2.1978

Lilyllä oli mukava päivä jopa ilman Noraa. Hän söi aamiaisen Félixin kanssa suurimmassa teehuoneessa. Se kesti tavallistakin kauemmin, koska Félix keksi työnnellä syömäpuikkoja hänen nutturansa läpi. Aamupäivällä hän meni seuraamaan muutamaa oppituntia ihan vain mielenkiinnosta ja myöhemmin lähti Félixin kanssa miekkailemaan. Heille oli edellisenä päivänä opetettu kendomiekkailun alkeita, ja Lily oli hurmaantunut lajista täysin. Félix oli harrastanut miekkailua jo muutaman vuoden, joten vastus oli tietysti mahdollisimman vaikea, mutta Lily oppi nopeasti.
Päivä olisi voinut olla yhtä hyvä kuin kaikki aiemmatkin, ellei iltapäivä olisi mennyt kammottavalla tavalla vikaan. Lily sätti itseään myöhemmin siitä, että hänen olisi pitänyt tajuta jotain olevan tapahtumassa, kun oli nähnyt erään japanilaisopettajan juoksevan käytävää pitkin partaletit hulmuten. Lily ei ollut nähnyt kenenkään japanilaisista – opettajista varsinkaan – juoksentelevan sillä tavalla ympäriinsä. Hän oli ymmärtänyt, että juokseminen oli hyvin vakava rike koulussa. Lily ihmetteli asiaa silloin, mutta antoi sen olla, koska hänellä oli väittely kesken Félixin ja italialaisen Zaran kanssa. Se oli kummallinen väittely, sillä Zara ei puhunut kunnolla englantia, eikä Lily välillä ymmärtänyt ollenkaan, mitä tyttö yritti sanoa. Félix taas lisäili puheensa väliin toistuvasti sanoja ranskaksi, kun ei osannut sanoa niitä englanniksi. Toisinaan Félix puhui kokonaisia lauseita ranskaksi ja katsoi kysyvästi Zaraa, josko tyttö ymmärtäisi jotain. Välillä Zara ymmärsikin jotain, mutta sitten taas Lily oli pudonnut keskustelusta.
Lilyä nauratti, kun Zara lopulta sanoi, että oli luullut heidän puhuvan sukista – oikea aihe oli kuitenkin ollut suklaa. Tai suklaasta Lily oli ainakin puhunut. Hän ei oikeastaan ollut ihan varma siitä, mistä Félix oli puhunut. Poika väitti kivenkovaa tajunneensa kaiken ja puhuneensa sekä sukista että suklaasta, mutta Lily ei oikein jaksanut uskoa siihen. Sen sijaan, että olisi alkanut kinastella asiasta Félixin kanssa, Lily nopeutti tahtiaan vallatakseen itselleen parhaan paikan pöydästä. He olivat juuri saapuneet suurimpaan teehuoneeseen päivälliselle. Huone oli jo miltei täynnä oppilaita – Lily näki Norankin istuvan polvillaan yhden pöydän ääressä Andrén ja ruotsalaisen tytön kanssa. Siinä oli jälleen yksi kummallisuus japanilaisten syömistavoissa – ei siis ruotsalaistyttö vaan istumistapa. Heille oli heti ensimmäisenä päivänä opetettu, että päivällisellä piti aina istua polvillaan. Säännöt olivat hyvin tarkat, ja niitä piti noudattaa ehdottomasti. Aamiaisella istumistyylinä oli risti-istunta, lounaalla tyyli oli vapaa – koska lounaskin yleensä oli sangen epämuodollinen ja minimaalinen, yleensä vain pieniä paloja – päivällisellä ja illan teehetkellä piti istua polvillaan. Se oli pidemmän päälle rasittavaa, mutta mukavaa vaihtelua toki Tylypahkan ainaiseen penkillä jököttämiseen.
Félix ja Zara seurasivat hänen perässään vapaille paikoille matalan pöydän ympärille. Zara mutisi yhä jotain sukista ja siitä, että hänen todella täytyi harjoitella enemmän englantia. Lily yritti vakuutella, että väärinkäsitykset saattoivat johtua jo pelkästään aksentistakin. Zaran ilme ei mainittavasti piristynyt. Félix sitä vastoin poimi jo innoissaan syömäpuikkoja käteensä ja tuumi, kaipaisiko Lilyn kampaus niitä lisää. Nutturasta sojotti jo ennestään aamun jäljiltä pari puikkoa, jotka Félix oli sinne pistellyt.
”Tunge omiin hiuksiisi”, Lily kehotti ja tarjoutui auttamaan Félixin nutturan koristamisessa. Poika innostui asiasta ja tökkäsi yhden puikon hiuksiinsa ja pisti toisen korvansa taakse. Lily kohotti peukalonsa ylös ja vakuutti pojan näyttävän täydellisen järkevältä. Félixin napatessa pöydältä toiset puikot syömistä varten Lily tutkaili katseellaan huonetta. Se oli matala Tylypahkaan verrattuna ja koristeltu. Punaisia paperilamppuja riippui ilmassa valaisemassa huonetta pehmeällä valollaan. Lampuista roikkui hapsuja, joihin ylettyi helposti, jos nosti kätensä ylös seisoessaan. Oppilaita ja ulkomaalaisia vieraita istui hujan hajan pöytien ympärillä. Japanilaiset kumartelivat kiivaasti toisilleen, ja joka puolelta kuului innokasta puheensorinaa: suurimmaksi osaksi japania, mutta myös englantia ja portugalia sekä muutamia muita kieliä, joita Lily ei tunnistanut.
Lily oli juuri tunkemassa suuhunsa jättikatkaravun palasen, jonka oli onnistunut onkimaan syömäpuikkoihinsa, kun jostain – luultavasti koulun yläkerroksista Fuji-vuoren huipulta – kuului valtava räjähdys. Koko huone tuntui vavahtavat räjähdyksen voimasta, mutta aiheutti se muutakin. Kaikki hiljenivät ja katsoivat huolestuneina toisiaan. Lilyn jättikatkarapu tippui takaisin lautaselle. Ilmassa leijailevat lamput alkoivat heilahdella, ja yksi niistä putosi alas ja meni rikki. Joku nousi ylös ja kysyi jotain japaniksi. Kukaan ei vastannut kysyjälle. Kysyjä mutisi hetken itsekseen, kumarsi sitten ja lähti ulos huoneesta. Lily etsi Noran silmiinsä. Noran ilme oli yhtä huolestunut kuin hänen omansakin, ja tyttö viestitti silmillään, että jotain oli pahasti vialla.
Kului kuusi minuuttia, eikä kukaan liikahtanut minnekään. Siellä täällä ihmiset alkoivat syödä jälleen, rupattelukin jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lily ei voinut vaientaa päässään inisevää intuitiota, joka väitti aistivansa vaaran. Ehkä se ei ihan totta ollut mitään, Lily mutisi itselleen. Harhautunut loitsu vain, tai jokin kokeilu, tai jotain todella viatonta, ei mitään kummallista saati vaarallista.
Sitten se alkoi ihan todella. Aluksi se oli vain pientä sihinää, johon kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota, mutta sihinä kasvoi, ja kun se oli tarpeeksi kovaa, jotta sen saattoi kuulla, oli jo liian myöhäistä toimia. Huoneen ainoista ovista – kauniisti koristelluista haitaripariovista sihisi sisään valtavankokoinen taika, joka räjähti heti, kun oli päässyt ovista sisään. Lily, joka oli istunut huoneen laitamilla lähellä ovea, paiskautui päin seinää ja löi päänsä johonkin kovaan. Hän tunsi veren maun suussaan ja yritti sylkeä sitä pois. Huone oli äkkiä täynnä kauhunkiljuntaa ja itkua samoin kuin harmaata savua ja karkeita huutoja. Lilyn päätä särki, varmasti hiusrajastakin tuli verta. Vasen käsi oli jäänyt perässä seuranneen pöydän alle, ja Lily oli iloinen siitä, ettei nähnyt, miten katkennut tuolinjalka lävisti hänen kättään. Kipu oli aivan tarpeeksi.
”Nora!” Lily yritti paniikissa kiljua mellakkaan, vaikkei sinä hetkenä ehkä ollutkaan maailman viisainta kertoa kaikille, mistä hänet löytäisi. ”NORA!”
Nora oli istunut – Merlinille tai kenelle tahansa muulle kiitos – kauempana oviaukoista, miltei huoneen perällä, jonne loitsun voima ei ollut ylettänyt niin hyvin. Mutta Noran huono tuuri oli tunnettu, ja se sai Lilyn olemaan huolissaan ystävänsä voinnin puolesta. Lily ei uskaltanut nousta seisomaan vaan eteni ryömien. Vasen käsi oli tulessa, eikä tuli tällä kertaa ollut mukavaa lämmitystä vaan korventavaa tuskaa.
”MOSHK”, joku huusi, tai siltä se ainakin Lilystä kuulosti. Ehkä japanilaisten korviin se kuulosti järkevältä sanalta. Äänistä päätellen huoneessa oli yhä ulkopuolisia miehiä. Lily kuuli heidän karkeat äänensä ylitse oppilaiden kiljunnan. Miehen huusivat jotain – käskyjä – mutta Lilyllä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä miehet käskivät heidän tehdä, koska käskyt tulivat japaniksi.
Lily pysähtyi kesken konttauksen, koska oli törmännyt johonkin, joka muistutti epäilyttävästi ruumista – ei, se olikin murskautunut pöytä. Hän ujuttautui pöydän taakse piiloon ja kiitti onneaan, sillä samalla hetkellä huoneessa räjähti taas – kolmesti. Punaiset räjähdyksen valaisivat huonetta, ja Lily näki kivunkyyneleidensä läpi mustiin viittoihin pukeutuneiden huppupäisten miesten harppovan edestakaisin huoneen ovella. Yksi miehistä palpatti lakkaamatta toisille ja huusi välillä karuja käskyjä huoneeseen.
Lily puri huultaan, vaikkei olisi kaivannutkaan yhtään enempää kipua. Häntä itketti, mutta nyt ei saanut itkeä. Oli pakko löytää Nora. Oliko taikasauva vielä tallella, Lily muisti tarkistaa. Hän yritti kopeloida taskujaan terveellä kädellään. Hyvä, siellä se oli yhä. Lily ujutti sen käteensä, varmuuden vuoksi. Hän arveli, ettei pärjäisi miehiä vastaan, mutta jos joku yrittäisi tulla tappamaan hänet, ei hän varmasti luovuttaisi taistelutta. Lily hämmästyi itsekin omaa rohkeuttaan. Mistä se tuli? Hän oli aina kuvitellut tällaisen tilanteen. PVS tunnilla näitä asioita tuli pakosta mietittyä. Silloin hän oli aina luullut olevansa liiaksi pelkuri tekemään mitään. Nyt hän tiesi, että uskaltaisi puolustaa itseään. Kysymys olikin nyt vain siitä, ettei hän sattunut muistamaan yhtäkään käyttökelpoista loitsua. Ainoa loitsu, joka hänelle tuli mieleen, oli saippuakuplataika, joka ei ehkä ihan sopisi nyt tilanteeseen. Parhaassa tapauksessa miehet – ketä sitten olivatkaan – kuolisivat nauruun, mikä oli sekin kovin epätodennäköistä.
”MOSHK!” yksi miehistä huusi jälleen. Ääni ei kuulostanut kovin japanilaiselta saati sitten itse sana, mutta Lily ei antanut asian nyt häiritä häntä. Hänellä oli muutakin mietittävää. Kuten se, miten ihmeessä hän löytäisi Noran täältä ja miten he ikinä pääsisivät pois ja miten hän saisi pöydän jalan irti kädestään.

Nora oli paennut pöydän alle. Tai oikeammin pöytä oli paennut hänen päälleen räjähdyksien säikäyttämänä. Nora makasi puolittain piilossa matalan pöydän alla liiskaantuneena vasten lattiaa. Pöydän päällä oli jotain raskasta, minkä takia Nora ei kyennyt nostamaan sitä pois päältä. Hän ei tiennyt ollenkaan, mitä oli juuri tapahtunut. Hetki sitten hän oli jutellut normaalisti Andrén kanssa kissoista – joista he kumpikaan eivät pitäneet kovin paljon – ja sitten aivan yhtäkkiä heidän pöytänsä oli tuntenut pakottavaa halua lähennellä häntä. Nyt hän makasi paikoillaan ja mietti, oliko mahdollisesti nukahtanut ja joutunut painajaiseen. Siltä tämä kovasti alkoi vaikuttaa.
Parin metrin päässä hänestä käveli suurikokoinen mies, joka huusi moshkia, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. Nora ei tiennyt, ja hän arveli, että tilanteen huomioon ottaen hän ei edes tahtonut tietää. Tyttö veti henkeä, mikä ei ollut helpoin mahdollinen tehtävä, sillä pöytä painoi hänen rintaansa ikävästi pölyistä lattiaa vasten.
Noran mieleen putkahti kaikuluotausloitsu, jonka Yosumi-Adrian oli joskus kauan sitten heille opettanut. Hän tyhjensi mielensä ja tunnusteli ilmaa tavalla, jonka oli Adrianilta – silloiselta Yosumilta – oppinut. Ilmassa väreili jälkiä räjäytystaitoista ja rippeitä loitsusta, jota Nora ei tuntenut. Hyödytöntä, tyttö manaili itsekseen ja mietti kuumeisesti, pitäisikö hänen pelätä henkensä edestä vai ei. Miehen eivät vaikuttaneet väkivaltaisilta ollenkaan, pelottavilta vain.
”MOSHK!” kuului taas huuto, johon Nora oli jo ehtinyt tottua. ”Moshk, helvetti, kauan sinulla oikein voi kestää noin yksinkertainen homma?” kuului sitten selvällä englannilla. Nora vetäisi harkitsematta henkeä, ja pöydästä lohjenneet puunkappaleet pistelivät häntä säälimättä selkään. Nora nielaisi vaikeasti ja keskittyi kuuntelemaan. Huoneessa sihisi, ja miehet huutelivat toisilleen. Oppilaat olivat hiljentyneet, ja Nora todella toivoi, että hiljeneminen johtui pelosta eikä jostain lopullisemmasta.
”Missä me oikein ollaan menossa?” miehen ääni kysyi ilmeisesti Moshkilta.
”Tämä on tylsää”, Moshk vastasi. ”Miksi me saamme aina tylsimmät hommat?”
”Sinä olit juuri valvomassa, joten sulje suusi”, toinen sanoi ja räjäytti pöydän Noran oikealla puolella. Joku kiljaisi kivusta, mutta uikutus vaikeni nopeasti. Noraa ärsytti se, että pöytä oli vanginnut hänet paikoilleen. Hän olisi tahtonut potkaista miehiä tai kirota heidät tai tehdä edes jotain muuta kuin piilotella tässä paikallaan, vaikka piilottelu ilman muuta oli järkevin vaihtoehto.
Nora ei tiennyt, kuinka kauan aikaa kului. Miehet karjuivat lakkaamatta, nauroivat välillä remakasti, kun törmäsivät haavoittuneeseen oppilaaseen. Hän alkoi tottua kipuun pikku hiljaa ja tunsi itsensä uneliaaksi, vaikka tiesi, ettei nyt saanut nukahtaa. Jos hän nukahtaisi, hän ei tiennyt, heräisikö enää ikinä. Nora puri kieltään niin kovaa kuin jaksoi ja piti suunsa kiinni, vaikka olisi tahtonut ynistä hiljaa. Hän tunsi kivun lisäksi jotain muutakin. Hiukset. Ne olivat vaihtamassa väriä. Ei nyt, ei nyt, ei nyt, Nora rukoili. Hän ei tiennyt, kestäisikö värin vaihtumista ilman matami Pomfreyn liemiä. Hän ei ollut käynyt läpi hiusten värin vaihtumista ilman lääkkeitä sen ihan ensimmäisen kerran jälkeen. Nora ei tahtonut muistella ensimmäistä kertaa. Se oli ollut helvetillistä!
Pääsärky sykki jo tutunlaisesti. Se kumahteli päässä niin, että Nora olisi tahtonut lyödä päätään jonnekin saadakseen muuta mietittävää. Se ei nyt käynyt päinsä, koska pää oli vangittu pöydän alle. Nora tunsi muutoksen alkavan. Se alkoi nopeammin kuin tavallisesti, mikä oli helpotus. Nopeasti alkanut oli nopeasti ohi. Tuntui, kuin joku olisi repinyt häntä hiuksista ja tökkinyt samalla neuloja – tai nauloja – hänen päänsä läpi. Eikä se ollut hetkessä ohi, ei edes muutamassa hetkessä. Sitä kesti kiduttavan kauan, ja samalla Noran oli koko ajan pelättävä, että joku miehistä päättäisi törmätä häneen. Ne törmäilivät muihin oppilaisiin alituiseen. Sylkivät, nauroivat, kiduttivat, mitä nyt keksivätkään tehdä tappamatta kuitenkaan kokonaan. Nora toivoi, että Lily oli tajunnut ryömiä johonkin nurkkaan turvaan. Hän ei kestäisi, jos Lilylle tapahtuisi jotain kauheaa. Tai tietysti hän kestäisi sen. Hän oli kestänyt Nean kirouksen ja Ninan kuolemankin, mutta hän ei tahtonut kestää enempää.
Yksi miehistä huusi jotain japaniksi, kun Noran hiukset olivat keskellä värinvaihtoa ja kipu oli korkeimmillaan. Mies toisti saman huudon, ja Nora kuuli kauhukseen päässään tykyttävän kivun läpi ihmisten liikkuvan huoneessa, nousevan ylös ja kävelevän keskemmälle huonetta, jossa paloi nuotio valaisemassa muuten savuista ja hämärää huonetta. Huutava mies jatkoi kurkkusuorana huutoaan, ennen kuin toinen keskeytti sanomalla jotain miltei yhtä kovaa huutaen. Nora ei keskittynyt miesten keskusteluun – hän ei olisi kuitenkaan ymmärtänyt siitä sanaakaan – vaan rukoili Merliniä ja muita edesmenneitä velhoja lopettamaan kivun hänen päässään. Se ei ollut enää järjellistä vaan silkkaa kidutusta.
Ehkä jokin vastasi hänen rukouksiinsa – vaikka Nora uskoi sen olevan vain hyvää tuuria, sillä hän ei ollut kovin uskonnollinen – sillä paino pöydän päältä nousi tai nostettiin pois, ja puunkappaleet hellittivät pistelyään. Nora ei kyennyt liikkumaan työntääkseen pöytää pois, mutta hänen onnekseen – tai epäonnekseen – joku nosti sen pois hänen puolestaan.
Mies seisoi hänen edessään, potkaisi häntä vatsan seutuville ja sanoi jotain japaniksi.
”Minä en ymmärrä”, Nora sai kuiskattua. Sanojen mukana hänen suustaan purskahti verta. Noraa olisi kuvottanut, jos hän ei olisi jo pyörtymässä kivusta. Mies potkaisi häntä uudelleen ja huusi jälleen Moshkille jotain. Niin Nora ainakin oletti. Moshk hiljeni vähän matkan päässä kuuntelemaan.
”Tulkaa kaikki esiin kädet ylhäällä, tai me tapamme teidät”, Moshk karjaisi sitten – käänsi ilmeisesti sanat, joita oli hetki sitten karjuttu japaniksi. Enää Nora ei ihmetellyt ollenkaan, miksi ihmiset olivat kasaantuneet yhteen.  Miehet eivät vain vaikuttaneet olevan tosissaan, he todella olivat sitä.
”Ei mitään pakenemisyrityksiä!” Moshk jatkoi. Nora yritti irvistäen nousta ja tarkistaa samalla vaivihkaa, oliko taikasauva turvallisesti tallessa. Ilman sitä hän ei astuisi askeltakaan lähemmäs noita miehiä.

Lily näki Noran nousevan haparoiden pystyyn ja huokaisi helpotuksesta, vaikka se sattuikin. Tässä tilanteessa jokainen liike sattui, joten Lily oli päättänyt olla enää sävähtämättä jok’ikistä liikahdusta. Nora näytti järkyttävältä. Tytön hiukset olivat puoliksi liilat, puoliksi jotain muuta väriä, jota ei voinut vielä määritellä varsinkaan tässä hämärässä ja savussa. Lily oli aikansa yskinyt savua, mutta siihenkin oli tottunut. Tai sitten hän oli vain tottunut olemaan yskimättä paljastumisen pelossa.
Nora ei tainnut nähdä häntä, mutta Lilylle riitti tieto siitä, että ystävä oli kunnossa. Tai edes kykeneväinen nousemaan jaloilleen. Kunnossa heistä oli tuskin kukaan.
Lily oli niin keskittynyt tuijottamaan Noraa, ettei huomannut miestä, joka oli hiipinyt poikkeuksellisen hiljaa hänen taakseen. Mies tuuppasi häntä kivuliaasti käteen, josta Lily oli kipua nieleskellen repinyt puunkappaleen pois. Lilyn oli pakko inahtaa kivusta, vaikka hän olikin päättänyt olla antamatta miehille sitä tyydytystä, että häntä sattui.
”Eteenpäin!” mies käski vaikeaselkoisella aksentilla. ”Muiden luokse.”
Lily kulki tottelevaisesti pienen ryhmän luokse, mahdollisimman huomaamatta mahdollisimman lähelle Noraa. Nora vaivoin huomasi hänet kivun sumentamien silmien läpi niin, että Lily tyytyi vain hymyilemään mahdollisimman rauhoittavasti. Hän ei tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan, eikä hän tiennyt, miten pääsisi tästä tilanteesta vahingoittumatta pois, mutta tärkeintä juuri nyt oli tietää, että Nora oli kunnossa.
Lily ei ehtinyt edes miettiä pakoa kunnolla, kun hänen vieressään räjähti jälleen. Joku miehistä nauroi, kun hän iskeytyi lattialle vasten kipeää käsivartta. Lily ulvaisi tuskasta, vaikka olikin vakaasti päättänyt olla antamatta miehille tyydytystä nähdä, että häneen sattui. Lily makasi lattialla jaksamatta nousta ylös. Voimat olivat lopussa. Oliko tosiaan väliä, makasiko hän vai seisoiko? Oliko millään mitään väliä? Lily sulki silmänsä.
Hän oli jo luovuttanut, antanut periksi, ei sillä kuitenkaan mitään väliä ollut, kun hän kuuli päästään tutun äänen.
”Lily, taistele, älä anna niille periksi!” Se oli Jamesin ääni, ja se oli jotenkin lohduttava tämän kaiken kaaoksen keskellä. Lily hengitteli syvään pari kertaa ja antoi Jamesin vakuuttaa hänet siitä, että ylösnouseminen oli kannattavaa. Oli helppoa uskoa se, kun kuuli sen Jamesilta, vaikka tiesikin, että James hänen mielessään oli mielikuvituksen tuotetta.
Huultaan purren Lily kohottautui ylös ja nousi uudelleen seisomaan oppilaiden ryhmään välittämättä nauravista miehistä.
”Siinä minun tyttöni”, Jamesin ääni hymyili hänelle, ja Lilyn oli pakko hymyillä takaisin. Hullu tai ei, ainakin hän oli jälleen jaloillaan.

Adrian istui rauhassa opettajanhuoneessa ja joi aamuteetään. Hän irvisteli yhä Johnin vierailulle. Miten hän inhosikaan sitä miestä! Adrian tunsi muiden opettajien vaivautuneisuuden. Kukaan ei uskaltanut oikein rentoutua. Kaikki pelkäsivät Tessan reaktiota. Adrian ei ollut koskaan kunnolla tajunnut, miten kukaan pystyi pelkäämään Tessaa. Tokihan nainen osasi olla pelottava suuttuessaan – siitä Adrianilla oli hieman liikaakin omakohtaisia kokemuksia – mutta Adrian ei siitä huolimatta ymmärtänyt, miten kukaan pysyi pelkäämään niin jumalaisen kaunista naista. – Ja taas ajatukset kulkivat vallan vääriä ratoja, huomasi Adrian omaksi harmikseen.
Tessa istui opettajaringissä Earl Garetin vieressä ja jutteli hitaakseen miehen kanssa. Adrian istui normaalilla paikallaan syrjässä katseilta, joihin ei ollut koskaan kunnolla tottunut. Hän ei todellakaan tajunnut, miksi kaikkien piti alkaa nyt tuijottaa. Olihan siihen ennenkin ollut vuosia aikaa. Hän melkein myönsi itselleen kaipaavansa Tessan seuraa. Kun hän oli Tessan seurassa, kaikki tuijottivat normaalisti Tessaa – koska nainen ei vain voinut sulkea suutaan ja olla vetämättä huomiota itseensä. Silloin Adrian sai olla rauhassa ja keskittyä vain siihen, mitä nyt tahtoikaan rauhassa tehdä.
Hiljainen rauha opettajanhuoneessa rikkoutui, kun Amalia kaahasi sisään normaaliin räväkkään tyyliinsä. Naisen silmistä paistoi huoli ja järkytys, kun nainen pysähtyi vetämään henkeä: ikä muistutti jälleen olemassa oloaan ikävällä tavalla.
”Adrian, hyvä Merlin, että löysin sinut! Japani…”, Amalia pysähtyi hengittämään. Adrian laski teekuppinsa alas ja nousi ylös paikaltaan. Amalian äänessä oli jotain, mikä ei enteillyt hyvää.
”Mitä Japanista?” hän kysyi varautuneena. Amalian ääni lupasi pahaa, ja sitä oli myös luvassa.
”Siellä on täysi kriisi päällä”, nainen kertoi henkeään haukkoen. ”Dumbledore kysyy, voitko lähteä sinne. Tuoda oppilaat turvallisesti kotiin. Sinä olet asunut siellä. Tiedät tavat ja osaat toimia tällaisissa tilanteissa.”
”Mitä siellä tapahtuu?” Adrian kysyi, alkoi heti kartoittaa tilannetta.
”Voldemort hyökkäsi johonkin jästikohteeseen ja sitten kouluun. En tiedä, kai ne piilottelivat siellä Yosumia, uskomatonta kyllä. Joku puhui jo, että Yuuka olisi tapettu, mutta ei kai kukaan voi tässä vaiheessa vielä varmaksi vahvistaa sitä tietoa. Ja nyt ne kuolonsyöjät kai rellestävät koulussa. Sitä normaalia, yrittävät saada sekasortoa ja kauhua aikaan. Eivätkä japanilaiset tietenkään osaa tehdä mitään. Tilanne ei ole heille yhtä tuttu kuin meille, eikä Nokitoto koskaan suostunut kriisinhallintakoulutuksiin. Sanoi, etteivät he mitään koulutusta tarvitse, pärjäävät kyllä omillaan. Kukkua, sanon minä”, Amalia puhui kiireellä vähäisiä tietoja. Adrian suoristi ryhtiään ja nyökkäsi vakavasti kiidättäessään katsettaan ylitse opettajainhuoneen, joka oli hiljentynyt hetkessä. Joku taisi pyyhkiä kyyneleitä pois silmäkulmastaan, joku toinen paineli sydänalaansa.
”Tuo oppilaat pois. Kuuletko sinä?” Amalia vannotti. ”Et ala sooloilla, kuuntele nyt, Adrian. Siellä on ammattilaisia auttamassa. Sinun tehtäväsi on tuoda nuoret pois”, Amalia sanoi ankarasti.
”Tietysti, tietysti”, Adrian mutisi poissaolevana. Miehen katse harhaili yhä ympäri huonetta ja pysähtyi Tessaan. Tessa tuijotti miestä ilmeettömänä. Adrian avasi suunsa, sulki sen sitten taas. Hänen ei tarvinnut sanoa sitä. Tessa tietäisi kyllä, jos enää välittäisi lukea hänen kasvojaan. Adrian käännähti ja riensi ulos huoneesta. Tessa jäi tuijottamaan miehen perään.
”Adrian?” nainen kuiskasi järkyttyneenä, mutta kukaan ei ollut tarpeeksi tarkkaavainen kuullakseen sanaa.

Lily ei oikein tajunnut, mitä oli juuri tapahtunut. Ensin he olivat kaikki seisseet tiiviissä kasassa keskellä huonetta, mutta yhtäkkiä kaikki heittäytyivät kuka mihinkin suuntaan suojaan loitsuja, jotka lentelivät sisään avoimista ovista.
”Aurorit!” joku miehistä rääkäisi englanniksi, ja sanat ilmeisesti toistettiin japaniksikin. Lilyllä oli kiire kaatua maahan tainnutustaian tieltä, joten hän ei ehtinyt olla edes helpottunut.
”Nora”, Lily huusi välittämättä siitä kuuliko joku, koska luultavasti kukaan ei kuitenkaan kuunnellut. Hän yritti raahautua kohti sitä paikkaa, jossa oli Noran viimeksi nähnyt. Lily ei missään tapauksessa lähtisi tästä kuolemanhuoneesta yksin, hänen oli pakko löytää Nora.
”Lil”, Lily kuuli heikon äänen vasemmalta puoleltaan, kun oli aikansa huhuillut.
”Nora?”
Lily näki ensin vain lian peittämän käden, joka oli puristunut nyrkkiin.
”Helvetti, näiden hiusten kanssa”, hän kuuli seuraavaksi eikä voinut olla hymyilemättä pienesti kaikesta huolimatta. ”Ne tapaavat minut tehokkaammin kuin yksikään kuolonsyöjä ikinä voisi”, Nora jatkoi hampaitaan kiristellen ja ryömi kokonaan esiin pölystä.
”Oletko hengissä?” Lilyn oli pakko kysyä. Hän olisi kaikkein mieluiten halannut ystäväänsä ja itkenyt ilosta, mutta se ei käynyt nyt päinsä, kun he molemmat makasivat vatsallaan lattialla ja yrittivät selviytyä hengissä.
”Tietysti”, Nora päsähti.
”Kolmosella ylös ja sitten juostaan?” Lily ehdotti ja toivoi, että Nora ei onnistuisi kompastumaan mihinkään matkan varrella. Tai että tyttö ylipäätään olisi tarpeeksi järjissään pystyäkseen juoksemaan.
”Onnistuu”, Nora henkäisi ja vilkaisi ylös huonetta, joka oli muuttunut taistelutantereeksi. Maassa makaava ei erottanut, ketkä olivat vihollisia ja ketkä liittolaisia, koska loitsuja lenteli jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja karjunta oli huumaava.
”Okei, sitten. Yksi, kaksi”, Lily aloitti ja puristi tiukasti taikasauvaa toisessa kädessään ja piteli toisella kädellään kiinni Norasta. ”KOLME!”
Matka oville – tai sinne, missä ovet olivat viimeksi olleet – tuntui loputtoman pitkältä. Lilystä tuntui, ettei hän ollut koskaan juossut niin kovaa kuin silloin. Hän paiskoi saippuakuplataikoja ympäriinsä, koska se oli ainoa, mitä hän pystyi tekemään, ja raahasi Noraa perässään. Noran loitsumuisti toimi paremmin, tyttö sai jopa loitsittua pari kehnoa tainnutustaikaa ja varjelumloitsun matkalla kohti – jos ei vapautta, ainakin jonkinlaista turvaa. 
Lily oli henkäisemässä helpotuksesta, mutta sitä ei näköjään koskaan pitänyt tehdä liian aikaisin, sillä juuri, kun hän oli sukeltamassa esiin paksusta savumassasta, hän törmäsi johonkin, joka oli liian elävä ollakseen pelkkä seinä. Lily oli jo valmiina sylkemään törmäyskohdetta päin niin paljon saippuakuplia kuin vain mahdollista, mutta hän ei ehtinyt edes kohottaa sauvaansa, kun kuuli tutun äänen.
”Merlinin parta! Onneksi olette kunnossa.” Se oli Adrian, joka ihan oikeasti kuulosti helpottuneelta. Lily katsoi miehen nokisia kasvoja ja vasenta kättä, josta tippui verta lattialle. Hän ei tiennyt, mistä Adrian oli tullut läpi, mutta oli tärkeintä, että mies oli siinä nyt.
”Kunnosta en tiedä, mutta hengissä”, Lily huokaisi ja kiitti kaikkia maailman voimia siitä, että Adrian oli tässä. Mies tarttui heitä kumpaakin käsistä – vasen käsi toimi vähän hitaammin – ja veti syrjemmälle. Lily ei tiennyt, loitsiko Adrian jonkun taian, mutta seuraava, mitä hän tajusi oli, että he leijailivat ilmassa ja kiisivät huomattavaa nopeutta läpi tyhjien käytävien.
”Kuolonsyöjiä on ympäri koulua, ja teidät täytyy saada äkkiä pois koko maasta”, Adrian selitti samalla. ”Aurorit aikovat minä hetkenä hyvänsä sulkea kaikki yhteydet, ja teidän on pakko päästä pois ennen sitä, muuten ollaan vaikeuksissa.”
”Entä muut oppilaat?” Lily kysyi kauhuissaan. ”Heidätkö vain jätetään tänne?”
”Tärkeintä on saada teidät pois”, Adrian sanoi ehdottomalla äänellä. ”Minä sain ohjeet ja noudatan niitä, vaikka mikä olisi. Helvetti, minä en sekoita tähän henkilökohtaisuuksia.” Adrian taisi vakuutella enemmän itseään kuin Lilyä tai Noraa.
Kun Adrian viimein laski irti heidän käsistään, he olivat leijailleet hyvän matkaa koulun yläkerroksiin lähellä yhtä ulkoiluun tarkoitettua parveketta. Adrian veti heidät savun peittämään nurkkaan pois hälinästä, jota edes takaisin ryntäilevät oppilaat, opettajat, aurorit ja ylimääräiset ihmiset aiheuttivat.
”Mitä ne tekevät täällä?” Lily tahtoi tietää tukiessaan Noraa pystyyn. Noran silmät olivat jälleen alkaneet seisoa päässä, kun uusi kohtaus teki tuloaan. Tyttö ei sillä hetkellä tajunnut ympäristöstään mitään muuta, ja Lilyä repi ajatella, että Nora tunsi vain kivun ja tuskan.
”Se ei kuulu sinulle”, Adrian sanoi hivenen töykeästi ja vilkuili tarkkaavaisena ympärilleen sekä epätavalliseen rannekelloonsa, joka piippaili oudosti.
”Kuulu se siinä määrin, että me meinattiin juuri kuolla heidän takiaan”, Lily ärähti vastaan eikä tosissaan kuvitellut, että Adrian olisi reagoinut hänen sanoihinsa, mutta mies ei vastannut odotuksiin, vaan kääntyi katsomaan Lilyä.
”Voldemort alkaa käydä kärsimättömäksi, kun ei saa sitä, mitä haluaa”, mies sanoi vakavana ilmekään värähtämättä pimeyden lordin nimen kohdalla.
”Joka on mitä?” Lily kysyi. ”Siksikö ne hyökkäsivät Cosmoonkin?”
Adrian avasi suunsa vastatakseen, mutta sulki sen, kun rannekello lakkasi yhtäkkiä piippailemasta.
”Nyt mennään”, mies mutisi ja nappasi Lilyn kädestä kiinni puristaen toisella kädellään tiukasti taikasauvaansa. Lily tuki Noran mukaansa ja yritti vielä jotenkin säilyttää otteensa sauvastaankin.
Adrian johdatti heidät seiniä pitkin ulos parvekkeelle, jossa iltailma puhalsi vastaan raikkaana kaiken sen pölyn ja savun jälkeen. Parvekkeella oli näköjään myös räjäytelty, koska kauniit patsaat olivat kaatuneet – tai kaadettu – ja rikkoutuneet lattialle. Parveketta ympäröi muutaman metrin korkuinen muuri, jonka yli ei nähnyt, ellei kiivennyt näköalatasanteelle, joka oli täynnä hätääntyneitä ihmisiä.
”Tämä on ainoa keino päästä pois täältä”, Adrian selitti ohjatessaan heitä näköalatasannetta kohti. ”Kaikkia uloskäyntejä vahditaan, ja heillä on määräys olla päästämättä ketään pakoon. Tämä on ainoa mahdollisuus karata, ja tämänkin he äkkäävät kohta puoliin, joten meillä on kiire.”
Lily oli ensin luullut ihmisten ilmiintyvän pois tasanteelta, mutta kun hän tuli lähemmäs, hän näki heidän vain hyppäävän kaiteen yli. Adrian raahasi heidät koko ajan hupenevaan ihmisjoukkoon.
”Okei, kuunnelkaa nyt tarkasti”, Adrian vannotti. ”Teidän pitää hypätä, koska koulun alueelta ei voi kaikkoontua ihan niin kuin ei voi Tylypahkastakaan. Jossain vaiheessa ilmassa ilmiintymiseste alkaa rakoilla ja poistuu kokonaan, en tiedä, huomaatteko te sitä, mutta varmuuden vuoksi ajatelkaa Tylyahoa, Iso-Britanniaa.”
”Maiden väliset ilmiintymiset ovat hirmu vaarallisia”, Lily huudahti. ”Mannerten väliset ovat hengenvaarallisia, olen kuullut.”
”Kuoletko mieluummin täällä?” Adrian tivahti hänelle työntäessään heitä kohti reunaa. Lily katsahti alas, mikä ei ollut kovin viisasta. He olivat miltei äkkijyrkän vuoren huipulla, ja tiputus alas oli monta sataa metriä. Norakin oli tällä välin herännyt transsistaan ja piilotteli Lilyn takana. Lily ihmetteli ensin ystävänsä toimia, ennen kuin kääntyi katsomaan tytön hätääntyneitä kasvoja.
”Sinä pelkäät korkeita paikkoja”, Lily kuiskasi kauhistuneena. Nora näytti purevan kieltään. Tyttö ei tahtonut myöntää sitä edes pakon edessä.
”Minä en pysty siihen, Lil”, Nora kuiskasi takaisin ja katsahti taakseen, josta kuului lähestyvää räjähtelyä.
”He ovat täällä hetkenä minä hyvänsä”, Adrian kertoi ja näytti hivenen huolestuneelta ja erittäin paljon siltä, että olisi tahtonut kääntyä ja lähteä tulijoita vastaan.
”Nyt on pakko mennä, Nor. Hyppää vaikka silmät kiinni”, Lily yritti rohkaista ystäväänsä, joka katseli kauhistuneena pudotusta alas. Hän oli kokonaan unohtanut, että pelkäsi itsekin. ”Kuvittele, että näet unta, jossa lennät.”
”Minä vihaan lentämistä”, Nora muistutti pienellä äänellä. Lily ei ehtinyt vastata, koska samalla hetkellä heidän takanaan räjähti ja hänen ylitseen vyöryi kuuma aalto. Nora kiljaisi ja peruutti päin aaltoa, koska ei tahtonut tippua alas. Lily keikahti kohti reunaa ja oli pudota pää edellä alas, ja Adrian oli jo vetäissyt sauvallaan ilmaan monimutkaisen kuvion, joka synnytti muovimaisen kalvon heidän kilvekseen. Ihmiset Lilyn vierellä kiljuivat ja hyppivät alas tasanteelta kuin heidän henkensä olisi riippunut siitä – se riippuikin.
”MENKÄÄ!” Adrian karjaisi käskyn ja liki työnsi Lilyn alas. Lily ei ehtinyt vastustella tuntiessaan putoavansa tyhjyyteen. Hän sulki silmänsä ja rukoili sadannen kerran – siltä se tuntui – sinä päivänä unohtaen miltei ajatella Tylyahoa. Tuuli repi hänen vaatteitaan, ja kipeään käteen sattui valtavasti. Lily toivoi, että olisi voinut olla jo matami Pomfreyn luona sairaalasiivessä paikkailtavana. Hän tahtoi lämpimän sängyn Tylypahkassa ja kaikki ystävänsä hengissä ja Jamesin vierelleen lohduttamaan. Hän tahtoi kelata elämästään kymmenen vuotta taaksepäin ja olla jälleen sinisilmäinen – vihreäsilmäinen hänen tapauksessaan – pikku tyttö, jonka ainoa huoli elämässä oli yrittää varmistaa, etteivät vanhemmat unohtaneet ostaa karkkipäivän karkkeja. Lily tahtoi olla nuori ja viaton taas, pumpuliin kääritty. Hän tahtoi, ettei mikään olisi vialla ja että elämä olisi täydellistä.
Sitä hänen elämänsä oli likimain ollut tähän mennessä. Mitä hän oli ikinä menettänyt elämässään? Koiransa ja isotätinsä. Nyt hän saattoi menettää lukuisan joukon uusia ystäviään. Hän oli nähnyt enemmän kuin oli koskaan ennen nähnyt. Hän oli nähnyt kidutusta, raakuutta, pahuutta, jolta hän oli onnistunut pakenemaan 18 ensimmäistä vuotta. Lily ymmärsi vihdoin Noraa ja Emilyä. Nyt hän tajusi välähdyksen, joka oli haudattu molempien tyttöjen katseen taakse. Emily oli kokenut sen isänsä pahoinpitelyn muodossa, Nora siskonsa kuolemana, ja Lily – hän oli ollut keskellä kauhukertomusta eikä tiennyt vielä, ketä oli menettänyt.

Nora oli kaatunut maahan – tai oikeammin Adrian oli kaatanut hänet maahan tieltään. Adrianin oli ollut tarkoitus kaataa hänet reunan yli, kuten mies oli kaatanut Lilynkin, mutta Nora oli onnistuneesti muuttanut kaatumisensa suuntaa. Mieluummin hän kuolisi täällä ehkä taistellen, jos Adrian päästäisi hänet kalvonsa läpi, kuin hyppäämällä kuolemaan.
Adrian huitoi hänen yläpuolellaan sauvallaan minkä kerkesi. Räjähdysten hieman tauottua Nora uskaltautui nostamaan päätään lattiasta ja etsimään omaa sauvaansa, joka oli vierinyt jonnekin. Tuolla se oli miltei reunan partaalla. Nora ojensi kättään sauvaa kohti.
”Trent”, kuului ääni samalla, kun Nora sai sauvan käsiinsä. Nora hämmentyi kuuntelemaan ympäristöään, joka oli hiljentynyt. Vain kaukaa alhaalta saattoi kuulla räjähdyksiä ja kiljuntaa. Minne kaikki olivat kadonneet? Nora katsahti ympärilleen ja näki vierelleen lyyhistyneen japanilaiset tytön, jonka silmissä oli tyhjä katse. Kuollut vai jonkun kirouksen alaisena – hän ei tiennyt eikä halunnutkaan vaan kieri kauemmas. Hän törmäsi Adrianin jalkoihin ja kohottautui hieman niin, että saattoi nähdä, kenen kanssa Adrian jutteli – tai kuka jutteli Adrianille. Pimeydessä terassilla seisoi resuinen mies, jonka revenneen paidan hihan välistä pilkotti leimuava pimeän piirto. Noraa kuvotti. Mies näytti mielipuoliselta ulospullistuvine silmineen ja irveen vääntyneine suineen.
”Ehkä Merlin on sittenkin puolellani”, kuolonsyöjä sanoin. ”Oikein toivoin, että törmäisin sinuun täällä.”
Adrian liikahti tönäisemään Noran piiloon niin, ettei mies näkisi tyttöä. Nora tajusi painautua matalaksi ja mietti samalla kuumeisesti, miksei Adrian tehnyt miehelle mitään. Katsoessaan ylös hän tajusi, että Adrianin taikasauva oli tiukasti toisen miehen kädessä.
”Vanhempasi olivat oikein mukavaa seuraa”, hullu mies jatkoi. ”Tiesitkö, että he anelivat meitä säästämään heidät. Anelivat kuin rotat.”
”Minun vanhempani eivät anelleet”, Adrian kuiskasi ääni kireänä. Toinen mies nauroi huvittuneesti.
”Heistä ainakin oli vastusta. Sinusta ei näytä olevan mihinkään, vai onko? He taistelivat ihan mukiinmenevällä tavalla. Hyödytöntä tietysti, mutta ehkä tahdot tietää. Äitisi oli muuten sangen simpsakka nainen ikäisekseen.”
”Jätä minun äitini ulos tästä”, Adrian jatkoi samalla kireällä, tuskantäytteisellä äänellä.
”Meillä oli kovin hauskaa hänen kanssaan, ennen kuin hän romahti”, mies kertoi välittämättä Adrianista. ”Kerro, onko tyttöystäväsikin yhtä suloinen? Onko hän muuttunut paljonkin vuosien kuluessa? Koulussa hän oli aika sähäkkä. Tahtoisin mieluusti yrittää häntäkin.”
”Jos kosketkaan Tessaa, minä tapan sinut!” Adrian ärisi raivostuneesti. Kuolonsyöjä nauroi mielipuolisesti.
”Tessa Dawson ei ole sinua varten, Trent. Olet aivan liian tavallinen hänelle”, mies muistutti.
”Tainnutu!” Nora ei tajunnut, että taika oli tullut hänen suustaan, ennen kuin kuolonsyöjä kupsahti tajuttomana lattialla. ”Oho”, Nora mutisi pää sumusta sekaisin. Miten ihmeessä hän oli tajunnut tehdä noin?
”Hyvää työtä, Nora”, Adrian mutisi poissaolevana juostessaan hakemaan taikasauvaansa mieheltä. Hän sylkäisi toisen päälle ja potkaisi kengänkärjellään.
”Ja silti Tessa valitsi minut ohitse teidän kaikkien”, Nora olisi vaikka voinut vannoa Adrianin mutisevan toiselle, mutta toisaalta hän oli aika kaukana ja ihan liian kivuliaassa tilassa tajutakseen mitään kunnolla.
Adrian juoksi takaisin, veti Noran ylös maasta eikä antanut tytölle aikaa vastustella vaan hyppäsi alas jyrkänteeltä Nora mukanaan.
”Kauas täältä”, mies kuiskasi tuulen ujeltaessa heidän molempien korvissa.

**

A/N2: Ei oikeastaan mitään muuta kuin Lilya ja Noraa, mutta tajusin, etten pystynyt tunkemaan Jamesia ja muita tähän lukuun, pahoitteluni... Kommenteista tykkään :)

Poissa Kurnuttaja

  • Kukkakaali
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 31.7.09
« Vastaus #171 : Heinäkuu 31, 2009, 13:38:10 »
Olen taas täällä, kolme lukua on ehtinyt mennä, enkä ole kommentoinut lainkaan.

Kaksi aiempaa ovat hyviä, niin kuin kaikki luvut muutenkin. Luin ne pari päivää sitten, joten on muistikuva vähän ruosteessa (muistini on hyvä, mutta huono ja lyhyt.

Puhun nyt tästä viimeisimmästä luvusta.

Todellakin jännittävää. Lily ja Nora keskellä tuhoisaa taistelua. Onneksi kaksikolle ei käynyt kuinkaan.
Koko kohtaus oli hyvin kirjoitettu, pysyin aika hyvin perässä ja pääsin mukaan tunnelmaan.
Koko tämä Japanin velhokoulu-ajatuksesi on hyvin mielenkiintoinen. Eroa tällä koululla ja Tylypahkalla on aika paljon, mikä on aika luonnollista, kun jästikultuuritkaan eivät ole aivan identtisiä.
Tuo Noran puikoilla sählääminen, repesin. Mäkin aina kymmenen vuotiaana kiinalaisessa ravintolassa työnsin puikon jonkin ruuan läpi ja aloin syömään. Japanissa osasin onneksi käyttää kahta tikkua ruokaillessa, olisin muuten joutunut tyytymään lusikkaan.

Lopun (ja oikeastaan siinä keskivaiheillakin oleva opettajanhuone-kohta) Adrian/Tessa oli niin ihana. Molemmat hahmot alkaa oikeasti kiinnostaa, samoin kyseinen paritus. Varsinkin, kun luin tuota The Tale of You and Me. (Näin offina, milloinkohan se mahtaa jatkua? Tahtoo lisää =))
Mutta siis, koko luku oli hyvä (tykkään toistaa sitä, minkä oon jo sanonut) ja Tessa/Adrian on oikeasti ihana. Menee kohta Lilyn/Jamesin ohi (koska James on tuollainen omituinen).

Lainataan vielä yksi lause, mikä oli ihana:
Lainaus
”Ja silti Tessa valitsi minut ohitse teidän kaikkien”
Ei voi muuta sanoa, kuin <3

Taidan lopettaa tähän, ennen kuin pääsen vauhtiin. Tulin nyt ilmoittamaan, että olen taas paikalla. Laitathan jatkoa kohtalaisen pian? Lopetit luvattoman jännään kohtaan.

Poissa Sari

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Ficciholisti
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 17.7.09
« Vastaus #172 : Elokuu 02, 2009, 00:33:16 »
Hoo, vähänkö siisti luku, tykkäsin!
Katsoin juuri Push-elokuvan dvd:ltä niin jotenkin tällanen toinenkin action-pläjäys sopi tähän tilanteeseen :D

En kyllä osannut aloittaessani lukemaan tätä lukua odottaa näitä tapahtumia! Kuvittelin heti että Lilyllä on taasen mukava päivä tuolla koulussa, mutta toisinpa kävi. Mitähän Andrélle, Félixille ja Zaralle kävi?  :o

Oppilaat olivat hiljentyneet, ja Nora todella toivoi, että hiljeneminen johtui pelosta eikä jostain lopullisemmasta.
Toi on musta jotenkin kiva lause. Tai ei kiva, mutta hieno.

Hän tahtoi kelata elämästään kymmenen vuotta taaksepäin ja olla jälleen sinisilmäinen – vihreäsilmäinen hänen tapauksessaan – pikku tyttö, jonka ainoa huoli elämässä oli yrittää varmistaa, etteivät vanhemmat unohtaneet ostaa karkkipäivän karkkeja.
Awww, toi oli jotenkin söötti kohta :)

Voi juma jos pitäisi itse hypätä jostain noin korkealta  :o  En yhtään ihmettele ettei Nora uskaltanut hypätä.

Joo, rakentavaa ei taaskaan tippunut, mutta mahtava luku oli, en malta odottaa jatkoa! :)
I think you said what do you think to make me think you do, but really you don't.

Poissa Bolina May

  • Captain Gale
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Valitseeko tie kulkijansa vai kulkija tiensä?
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 31.7.09
« Vastaus #173 : Elokuu 02, 2009, 01:07:29 »
Aika pahksen toiminnallinen luku! En itseasiassa ole yhtään pettynyt, ettei Jamesista sun muista ollut mitään; se ei tosiaan olisi sopinut. (Mahtaa poika parka kauhistua kun kuulee tapauksesta - parempi ainakin olisi!!!)
Lily oli tyypillinen Lily, Nora vielä parempi ja kaiken huipuksi hänen tuurinsa osui jälleen kohdalleen. Mikäs sen parempi ajoitus hiusten värin vaihtumiselle?!
Korkeanpaikankammoisena en todellakaan olisi hypännyt ellei joku olisi käytännössä kantanut sylissä. Ajatuskin saa täysin lamaantuneeksi. Se tainnutustaika oli mainio :D Etenkin, kun Nora ei itse edes tajunnut heti loitsineensa sitä. Adrian <3 Hän todella alkaa saada päänsä selväksi Tessan suhteen, mikä on parempi kuin hyvä.

Se katse, jonka hän loi Tessaan ennen kuin lähti hakemaan tyttöjä, kaipaa selitystä!
Ja se henkilökohtaisuuksien hoiteleminen joka sai väistyä tyttöjen pelastamisen edestä.

Toivottavasti myös muista oppilaista saadaan kuulla. Ja toivon todella, että ne uudet ystävät säilyivät hengissä ja vakavammitta vahigoitta.

Lainaus
”Kerro, onko tyttöystäväsikin yhtä suloinen? Onko hän muuttunut paljonkin vuosien kuluessa? Koulussa hän oli aika sähäkkä. Tahtoisin mieluusti yrittää häntäkin.”
”Jos kosketkaan Tessaa, minä tapan sinut!” Adrian ärisi raivostuneesti. Kuolonsyöjä nauroi mielipuolisesti.
”Tessa Dawson ei ole sinua varten, Trent. Olet aivan liian tavallinen hänelle”, mies muistutti.
”Tainnutu!” Nora ei tajunnut, että taika oli tullut hänen suustaan, ennen kuin kuolonsyöjä kupsahti tajuttomana lattialla. ”Oho”, Nora mutisi pää sumusta sekaisin. Miten ihmeessä hän oli tajunnut tehdä noin?
”Hyvää työtä, Nora”, Adrian mutisi poissaolevana juostessaan hakemaan taikasauvaansa mieheltä. Hän sylkäisi toisen päälle ja potkaisi kengänkärjellään.
”Ja silti Tessa valitsi minut ohitse teidän kaikkien”, Nora olisi vaikka voinut vannoa Adrianin mutisevan toiselle

Tämä. <3. Koko luvun paras kohta. <3. Varsinkin tuo tappouhkaus :D
Jatkoa sitten heti kun mahdollista, kiitos!!!

 - nightingale *tahtoo jatkoa TTOYAM:ään*
I really need to know is there a place to me

nightingale -> Bolina May

Poissa Haltiamieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Photography
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 31.7.09
« Vastaus #174 : Elokuu 02, 2009, 17:08:06 »
Vau. En voi muuta sanoa. Todellakin, vaikuttavaa tekstiä. Sekasortoa juuri sopivasti, ja jotenkin tässä saa hyvin esille Lilyn ja Noran ystävyyttä. Tämä luku sai oikeastaan minut todella liikuttuneeksi. En tiedä miksi. Ehkä se, kun Adrian on nyt selvästi tajunnut rakastavansa Tessaa ja että Tessa taitaa tietää tämän pienesti.. Joten yhteenpalaamismahdollisuus on! Mutta myös se, kuinka kuvasit Lilyn ja Noran ajatuksia tuon hyökkäyksen keskellä. Todella hienoa tekstiä. En itse pystyisi tähän.
Mutta, en voi muuta sanoa kuin kiitos tästä hienosta luvusta, vaikka harmittaakin kun Jamesia ja Siriusta ei ollut, mutta jos heitä olisi ollut niin se ei olisi välttämättä sopinut.. Tämä oli kuitenkin todella hieno tälläisenään.
Haltiamieli kiittää ja virnistää surullisenkuuluisan virnistyksensä pahoitellen tynkää kommenttia.
If more of us valued food and cheer and song above hoarded gold, it would be a merrier world.