Kirjoittaja Aihe: Keskiyön kukka (Kelmit, K-12, het) Hätäepilogi 24.10.11. || LOPETETTU  (Luettu 50416 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Nimi: Keskiyön kukka
Kirjoittaja: Delia
Ikäraja: K-12
// Ikäraja muokattu & pyöristetty sääntömuutoksen mukaiseksi. :) -R
Paritukset: James/Lily, Sirius/OC, Remus/OC, Peter/OC
Genre: Romance, drama + muuta kivaa
Summary: Kelmien, Lilyn ja kumppaneiden seitsemäs ja viimeinen vuosi alkaa. Velhomaailmassa järjestetään kansainvälinen elokuvakilpailu, jonka myötä kelmeille selviää asioita, joita he eivät ennen edes uneksineet tietävänsä. Muun muassa tarunomaisen Keskiyön kukan arvoitus on lähellä ratketa.
Varoitukset: Ensimmäinen kunnon ficcini. Sisältää murhia...
Disclaimer: Row omistaa kaiken, minkä tunnistatte hänelle kuuluvaksi, muu on minun.
Beta: Ei ole.

A/N: Kelmificcejähän on tunnetusti paljon täällä, mutta päätin silti lisätä oman näkemykseni joukkoon. Idea kehittyi Erittäin Tylsällä Filosofian Tunnilla, mutta toivottavasti se ei vaikuta tekstin tasoon. Rakentavaa palautetta ja kommentteja on aina sallittua antaa. Minä en syö ketään!
Enjoy!

1. luku – Takasin Tylypahkaan
1.9.1977

Punaiset hiukset välähtivät väkijoukossa. Vetivät poikaa puoleensa kuin lumottua. Maailmassa oli yksi ainoa tyttö, jonka hiukset loistivat tuolla tavalla. Poika puski itseään eteenpäin. Töni ihmisiä pois tieltään ja sai palkaksi pahoja katseita. Poika ei välittänyt. Hän tahtoi vain saada punahiuksisen tytön kiinni ennen kuin olisi liian myöhäistä. Ennen kuin tyttö katoaisi kokonaan. Poika kiihdytti vauhtiaan. Lisää pahoja katseita ja huutoja perään. Ei mitään väliä. Kunhan pääsisi vielä vähän lähemmäs. Hän melkein pystyi jo huutamaan tytölle. Punaiset hiukset loistivat edempänä. Katosivat välillä, mutta kuin ihmeen kaupalla löytyivät taas. Pari askelta vielä ja poika pystyisi koskettamaan kaunotarta. Sanomaan tälle, kuinka paljon tätä rakasti. Kuinka paljon kaipasi ja halusi. Enää pari askelta. Poika ojensi kätensä valmiina koskettamaan tyttöä.

”Sarvihaara, aika herätä!” Ääni oli käskevä ja niin kova, että Jamesin korvat soivat kuin joku olisi tullut soittamaan torvea niiden juureen. Poika rypisti kulmiaan ja puristi silmiään tiukemmin kiinni. Ehkä uni ei ollut ehtinyt juosta vielä liian kauaksi. Ehkä hän saisi sen vielä kiinni, jos oikein yrittäisi.
Mutta tietenkin se oli jo mailien päässä ja kiinnijuoksemisesta ei ollut toivoakaan. James puhisi turhautuneena kuin vihainen siili. Taas kerran Lily Evans oli onnistunut karkaamaan häneltä.
”Kuulepas nyt, Jamie, sinun täytyy sanoa hei-heit vanhemmillesi”, sama ääni kuului sanovan. Sama ärsyttävän pirteä ja tuttuakin tutumpi ääni. James tunsi jonkun tarttuvan käteensä ja heiluttavat sitä ponnekkaasti. ”Kiltti poika!” Hän avasi silmänsä ja repäisi kätensä toisen otteesta.
”Minä osaan heiluttaa kättäni itsekin, kiitos vain, Anturajalka”, hän tiuskaisi edessään virnuilevalle komealle pojalle. Tämä kohautti olkiaan ja mutisi jotain ystävien auttamisesta hädässä.
Samassa kello alkoi jossain kauempana lyödä yhtätoista ja poika nytkähti eteenpäin. Häneltä kesti hetken hahmottaa, missä oli ja mitä oli juuri tapahtunut. Syyskuun ensimmäinen, Tylypahkan pikajuna. Tilanne alkoi pikku hiljaa valottua. Jos vain vielä pääsisi eroon tästä hemmetin väsymyksestä. James raahautui ikkunan viereen, missä toinen poika jo vilkutti tarmokkaasti ulkona seisoville ihmisille, ja sotki jo valmiiksi sotkuisia, mustia hiuksia entistäkin pörröisemmiksi.
”James tuo jouluna Lilyn käymään!”, poika karjui junan metelin yli Jamesin vanhemmille, jotka näyttivät kuulevan ottopoikansa huudon paremminkin kuin hyvin. ”Saattepa nähdä. Me aiomme olla tehokkaita tänä vuonna.”
”Sirius!”
”Minä yritän vain auttaa sinua”, Sirius puolustautui ja tarttui taas Jamesin ranteeseen. ”Kun sinä et näytä saavan itse mitään aikaan.” James riuhtaisi kätensä toistamiseen pois Siriuksen pihtimäisestä otteesta ja huokaisi syvään.
”Minä en tajua, mitä me tässä vilkutamme. He ovat vain hyvillään, kun pääsevät taas eroon meistä”, hän mutisi, mutta heilutti silti kuuliaisesti kättään nähdessään Siriuksen mutristavan huuliaan. Pian junan vauhti kiihtyi kuitenkin liiaksi ja laiturilla seisovat saattajat katosivat näkyvistä. James laski kätensä alas ja painautui syvemmälle penkkiin sulkien silmänsä.
”Saanko minä nukkua nyt?”
”Jamie”, Sirius valitti ja hyppelehti hieman paikallaan Jamesia vastapäätä, ”ei nyt nukuta. Tunnit ovat sitä varten. Nyt otetaan ilo irti tästä vähästä vapaudesta, mikä meillä vielä on. Ylös, ulos ja Ruikulia etsimään!”
”Sirius, minä olen nukkunut viime yönä vain kolme tuntia, minkä sinä hyvin tiedät. Ole kiltti ja anna minun nukkua nyt”, James pyysi ja yritti taikoa kasvoilleen samaa ilmettä, jota hän aina käytti opettajien hurmaamiseen, kun läksyt olivat myöhässä. Sirius ilmehti takaisin ja pomppi vielä vähän paikallaan.
Syyskuun ensimmäinen päivä oli aina ollut Siriukselle melkein yhtä tärkeä kuin joulu. Se tarkoitti paluuta Tylypahkaan ja niihin tuttuihin rutiineihin, joita Jameskin oli viimeisten kuuden vuoden aikana oppinut rakastamaan. Kelmit, Lily, McGarmiwan ja Ruikulin kiusaaminen, Tylypahka oli sitä kaikkea. Siriukselle se oli lisäksi pakopaikka. Paikka, jossa perhe ei ollut sanelemassa elinehtoja. Paikka, jossa poika sai olla oma itsensä. Siriuksen into alkoi kyllä mennä hieman liiallisuuksiin, James tuumi nuokkuessaan penkillä. Tänäänkin poika oli herännyt jo kukon laulun aikaan eikä ollut malttanut antaa Jamesinkaan enää nukkua. Yhdessä he olivat viimeistelleet pakkauksensa ja lähteneet yliaikaisin Lontooseen – Sirius näet halusi saada parhaan paikan junassa. Toisin sanoen paikan aivan junan kärkipäässä, mistä lounaskärry lähti kierrokselleen.

”Hyvä on”, Sirius tokaisi vihdoin keskeyttäen täydellisesti Jamesin puoliunen. ”Etsitään ensin Kuutamo ja Matohäntä ja lähdetään vasta sitten Ruikuli-jahtiin.” Kuin tämä olisi ollut suurikin myönnytys, Sirius ryntäsi käytävään ja melkein unohti väsyneen ystävänsä. James ei kuitenkaan saanut sitä rauhaa, koska ihmispyörremyrsky palasi pian takaisin ja tarttui velttoa Jamesia kädestä.
”Ryhdisty nyt jo, hyvä hirvi. Johan sinulle Lilykin nauraisi!”

Mainittu Lily Evans katseli ulos junan ikkunasta onnelliset tietämättömänä Jamesin unista tai muistakaan poikaan liittyvistä asioista. Maisemat liukuivat toistensa ohi tiuhaan välillä oltiin metsässä, välillä kuljettiin laajojen nummien poikki. Aurinko korvensi maailmaa eikä Lily voinut olla ajattelematta ensimmäistä junamatkaansa Tylypahkaan. Sää oli ollut silloin aivan toisenlainen. Taivaalta oli sadellut salamoita lähes yhtä tiuhaan tahtiin kuin vesipisaroitakin. Auringosta ei ollut tietoakaan, ja venematka järven poikki oli ollut enemmänkin kuin vain seikkailu. Lily ihmetteli vieläkin, miten he kaikki olivat selvinneet hengissä siitä. Tyttö hymyili muistaessaan itsensä silloin. Vaatteet olivat olleet niin märät, että niistä olisi voinut vettä puristaa monta sangollista. Kengät olivat hyvin vesitiiviit tosin vesi oli silloin pysynyt sangen tehokkaasti kenkien sisällä eikä niiden ulkopuolella. Hiukset olivat liimautuneet kiinni päähän ja olo oli muutenkin surkea.

Tyttö oli niin uppoutunut muistoihinsa ettei luultavasti olisi huomannut vaunuosaston oven aukeamista, jos se olisi aukaistu hellävaraisemmin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaan ovi temmattiin auki voimalla, joka sai siinä olevan lasin miltei hajoamaan. Niinpä Lily joutui keskeyttämään muistonsa, jotka olisivat johtaneet hänen luoja ties mihin, jos hän olisi saanut niitä jatkaa.
Lily rekisteröi ovella seisovat kaksi tyttöä, jotka näyttivät yhtä aikaa niin tutuilta, mutta silti niin vierailta. Pidemmällä oli päällään jonkin näköinen lakana viritys, jonka ehkä olisi pitänyt olla kimono, jos se olisi puettu oikein päälle. Vaate oli heleän vaaleanpunainen, mikä ei oikein sopinut kyseessä olevan tytön hiuksien väriin. Hiukset olivat kirkuvat vihreät ja sojottivat joka suuntaan aivan kuin niitä ei olisi kammattu viikkoon. Tytön syvän ruskeat silmät kiersivät vaunuosastoa ja alkoivat loistaa kilpaa hiuksien kanssa, kun tyttö näki Lilyn.
Toinen tytöistä näytti enemmän ihmiseltä. Päätä peitti sininen huivi, jonka alta valui olkapäille kaksi ruskeaa palmikkoa, melkein saman väriset kuin toisen tytön silmät. Vaatteetkin näyttivät asiallisilta, joskin hieman kuluneilta. Tytön posket hehkuivat punaisina ja silmät valuivat vettä niin kuin ainakin ihmisen, joka oli juuri tukehtumassa nauruun.  Kummatkin tytöt raahasivat perässään painavan näköistä matka-arkkua ja lisäksi viherhiuksisella oli mukanaan kangaskassi, josta pursusi ulos erinäisiä vaatekappaleita ja pari luetun näköistä kirjan kantta.
”Lily, ihana nähdä sinua pitkästä aikaa. Sano, ettet ole vihainen minulle, kun emme pystyneet tapaamaan kesälomalla. Se ei oikeasti ole minun vikani. Nea halusi välttämättä minut mukaansa Australiaan ja tietenkin minä lähdin. Kun kerran mummikin asuu siellä”, vihreähiuksinen aloitti. Ja ennen kuin Lily ehti edes harkita vastausta, tyttö oli jo polvillaan Lilyn edessä kädet ristissä, matka-arkku ja kassi lattialle heitettynä.
”Kiltti, kiltti, kiltti Lily!”
”Äh, nouse ylös, Nora. Tietenkään minä en ole vihainen. Petunia oli oikein mukavaa seuraa kesälomalla”, ilkikurisesti hymyilevä Lily vastasi ja siirtyi lähemmäs ikkunaa, jotta Nora mahtuisi istumaan hänen viereensä. Tyttö kuitenkin vähät välitti Lilyn tarjoamasta paikasta vaan keräili tavaroitaan lattialta.
”Voi, Lily! Olisi pitänyt arvata, että sinä olet kärsinyt. Mutta et voi väittää, ettenkö olisi kutsunut sinua meille”, toinen tytöistä, Emily, sanoi reippaasti ääni vieläkin hieman täristen jo ohimenneen naurukohtauksen jäljitä. Tyttö istui Lilyä vastapäätä ja pyyhki naurun kyyneleitä silmistään. Nora tyytyi istumaan lattialla, missä hän yritti samalla koota vanhaa kirjaansa, josta oli lähtenyt sivuja irti lattialle heittämisen takia.
”No, jos minun pitää valita Petunian tai Potterin väliltä, valitsen kyllä mieluummin Petunian. Ei millään pahalla, Em, mutta saan kestää Potteria ja Mustaa aivan tarpeeksi koulussakin.”
Emily puri huultaan ja päätti vaieta aiheesta toistaiseksi. Välillä oli aika rasittavaa olla samaan aikaan Lilyn paras ystävä sekä James Potterin serkku.
”Lily, eiväthän James ja Em edes asu samassa paikassa. Tai itse asiassa lähelläkään toisiaan”, Nora totesi lattialta, missä hän yhä tuskaili kirjansa kanssa.
”Hyvä yritys! Me kummatkin tiedämme, että Potter viettää kaikki kesälomat Emilyn luona – tai ainakin vietti silloin, kun Musta oli ihastunut häneen.”
”Sirius ei ole ollut ihastunut minuun, me olemme melkein serkuksia. Se olisi väärin”, Emily kivahti Lilylle, joka virnisti takaisin. Emily ei kestänyt pienintäkään vihjausta siitä, että Sirius olisi joskus ollut ihastunut häneen. Miksi ei? Ehkä ajatus tosiaan oli liian vastemielinen ottaen huomioon sen, että nyt Emily ja Sirius tosiaan olivat serkkuja. Ainakin käytännössä katsoen. Siriushan oli kuin oma poika Jamesin vanhemmille – Potterin, korjasi Lily ajatuksissaan. Joka tapauksessa oli Sirius ollut ihastunut tai ei, se ei ollut johtanut silloin mihinkään. Remus Lupin, Siriuksen ja Jamesin hyvä ystävä, oli tuolloin vetänyt pidemmän korren. Remus ja Emily olivat seurustelleen melkein kaksi vuotta aina viidennen luokan alusta lähtien. Viime keväänä jotain oli kuitenkin tapahtunut ja pariskunta erosi myrskyisissä merkeissä ystäviensä suureksi harmiksi. Kaikki olivat olleet sitä mieltä, että Emily ja Remus olivat olleet kuin luodut toisilleen.

”Siriuksesta tuli mieleen, että etkö sinä sanonut olevasi johtajatyttö, Lily?” Nora kysyi nousten vihdoin istumaan penkille Lilyn viereen ja heittäen korjaamatta jääneen kirjansa takaisin kangaskassiin. Emily katsoi Noraa otsa rypyssä.
”Siriuksesta tuli mieleen? Miten ihmeessä sinä saat Siriuksesta mieleesi johtajaoppilaan?”
”Vastakohdat”, kuittasi Nora ja vilkaisi sitten Lilyyn vastausta odottaen. ”Lily, mikä sinulle tuli?” Lily oli muuttunut valkoiseksi kuin Rohkelikon kotikummitus Melkein päätön Nick – joka tosin ei ole valkoinen vaan läpinäkyvä, mutta ymmärsitte varmaan idean. ”Lily?”
”Voi ei”, tyttö kuiskasi ja oli hetkessä muuttunut valkoisesta punaiseksi. ”Minä unohdin sen. Minä unohdin valvojaoppilaskokouksen!” Nora vetäisi äkkiä jalkansa sivuun, koska Lily oli pompannut ylös ja pyrki nyt ovelle niin nopeasti kuin vain mahdollista. ”Nähdään myöhemmin!” Huikkaus kuului jostain käytävästä, missä Lily jo mennä pyyhälsi ja näytti huonoa esimerkkiä nuoremmille oppilaille.

Nyt jo ex-pyörremyrsky Lily käveli – tai ennemminkin hyppelehti – takaisin ystäviensä luokse. Kokous oli sujunut ongelmitta vaikkakin itse johtajaoppilas oli ollut myöhässä. Yksikössä, Lily mietti kävellessään käytävää pitkin. Johtajapoika – kuka ikinä sitten olikaan – ei ollut vaivautunut ilmestymään paikalle. Hän sentään oli ilmestynyt. Myöhässä tosin, mutta kuitenkin. Lily hymyili ystävällisesti vastaantulevalle ensiluokkalaiselle, joka luikki nopeasti tytön ohi pelokas ilme kasvoillaan. Lily ei voinut uskoa, että vain pari vuotta sitten hän itsekin oli ollut yhtä pieni ja pelokas ja vasta aloittamassa koulua. Miten nopeasti aika olikaan vierähtänyt. Tämä olisi viimeinen junamatka Tylypahkaan ja viimeinen vuosi siellä. Sen jälkeen – mitä? Sitä Lily ei vielä tiennyt. Mitä velhot yleensä tekivät koulun jälkeen? Lähtivät opiskelemaan? Vai suoraan töihin? Hän päätti pistää asian muistiin ja kysyä sitä Tylypahkassa professori Stillwellilta, joka opetti SOAPia – sekalaisiin oppiaineisiin perehdytystä. SOAPia opetettiin Tylypahkassa vain kuudes- ja seitsemäsluokkalaisille. Se sisälsi alkeita muun muassa jästitiedosta, koulun jälkeisestä opiskelusta, elämästä ja kotitaloudesta. Tosin kotitaloutta opetettiin vain seitsemäsluokkalaisille. Lily epäili sen johtuvan siitä, että Dumledore ei uskonut nuorempien oppilaiden osaavan toimia vaarallisten jästilaitteiden läheisyydessä; Lilyn mielestä eräät seitsemäsluokkalaisetkaan eivät olleen vielä valmiita siihen.

Lilyn kasvoilla loistanut hymy sammui nopeasti, kun hän saapui vaunuosaston luo, minne Nora ja Emily olivat jääneet. Osaston väkiluku oli kasvanut huomattavasti sitten viime näkemän. Sinne oli ilmestynyt kolme kutsumatonta vierasta. Tai ainakaan Lily ei henkilökohtaisesti olisi kutsunut heitä sinne, yhden heistä ehkä, mutta muita kahta ei missään nimessä. Noran ja Emilyn kanssa nimittäin istuivat kelmit. Ainakin kolme neljäsosaa heistä. Lilyn ei tarvinnut miettiä, missä Peter mahtoi olla. Hän oli nähnyt pojan eräässä vaunuosastossa Puuskupuhilaisen tytön kanssa. Ja Lilyllä oli vahva aavistus siitä, että tyttö, luultavasti Stephanie nimeltään, oli Peterin tyttöystävä.
Huokaisten tyttö avasi oven ja sai lähes välittömästi varoituksen olla paiskaamatta sitä liian kovakouraisesti kiinni.
”Sirius jo melkein rikkoi lasin, kun he tulivat”, Emily hymyili ja katsoi vieressään istuvaa komeaa poikaa moittivasti. Lilynkin katse siirtyi poikaan, joka hymyili hänelle viattomasti.
”Näitä ovia ei ole tehty Sirius-kestäviksi”, Emilyn toisella puolella istuva Remus puuttui puheeseen ja katsahti hänkin Siriukseen, joka ei näyttänyt huomaavan saamiaan pahoja katseita. Päinvastoin pojan kasvot säteilivät kuin hän olisi juuri kuullut Kalkaroksen kuolleen erittäin kivuliaaseen tautiin. Lilyn katse kiersi vaunuosaston loputkin ihmiset läpi ja pysähtyi sitten poikaan, joka ei ollut sanonut sanaakaan Lilyn tulon jälkeen.
”Mitä te olette tehneet Potterille?” Kysymys purkautui Lilyn huulilta ennen kuin tyttö ehti estää itseään. James nuokkui vieressään istuvan Noran olkapäätä vasten silmät kiinni. Poika hengitti tasaisesti, joten kuollut hän ei ainakaan voinut olla.
”Jamie on vain vähän väsynyt”, Sirius vastasi Lilylle ja kehotti tätä liittymään joukkoon. Lily antoi oven liukua hillitysti kiinni ja istui sitten Noran viereen Remusta vastapäätä. Muut jatkoivat keskusteluaan siitä, mihin he olivat jääneet ennen Lilyn saapumista, mutta Lily itse ei osannut ottaa osaa siihen. Hän tunsi aina itsensä hiukan ulkopuoliseksi, kun Nora ja Emily seurustelivat kelmien kanssa. Sattuneesta syystä hän ei ollut oikeastaan ikinä ollut puheväleissä Jamesin tai Siriuksen kanssa ja Peter ja Remus viihtyivät vallan mainiosti muiden kanssa, joten hän  jäi pakostakin aina yksin. Nytkin Lily vääntelehti vaivautuneena paikoillaan ja toivoi, että James heräisi pian ja pojat päättäisivät lähteä muualle. Vaikka mikään maailman mahti ei olisi saanut häntä luopumaan Noran ja Emilyn ystävyydestä, oli silti toisinaan vaikeaa, kun tytöt olivat niin hyvissä väleissä kelmien kanssa ja hän ei.
Tosin tällä kertaa Lily ei ollut ainoa vaivautunut ihminen paikalla. Katsoessaan edessään istuvaa poikaa Lily pystyi vallan selvästi nähdä ettei osaston istumisjärjestely miellyttänyt Remusta. Poika yritti vaivihkaa hivuttautua poispäin Emilystä, joka puolestaan ei luonut silmäystäkään Remukseen tai millään tavoin osoittanut huomaavansa pojan olemassaoloa. Lily kulmat rypistyivät ihmetyksestä, sillä vaikka hän tiesikin Remuksen ja Emilyn eronneen sangen riitaisissa merkeissä pari kuukautta sitten, oli Emily silti luultavasti ystävällisin ihminen, jonka Lily tunsi. Ja Emilyn luonteeseen ei todellakaan kuulunut olla huomaamatta ihmisiä, oli hän sitten heille kuinka vihainen tahansa. Lily tavoitti Remuksen katseen ja hymyili tälle osaaottavasti. Poika vastasi hänen hymyynsä iloisesti ja piilotti taitavasti äsken kasvoilta paistaneen vaivautuneisuuden.

Päivä alkoi väistyä sivuun illan tieltä ja varjot hiipivät hiljaa maan poikki. Ennen kuin kukaan huomasikaan juna alkoi hidastaa vauhtiaan ja oppilaille tuli kiire vaihtaa kaavut päälleen. Lily laskeutui junasta ensimmäisten joukossa ja oli iloinen, että pääsi vihdoin eroon kelmeistä. Jameskin oli loppumatkasta jo herännyt ja ollut taas ärsyttävä itsensä. Tyttö yritti kehitellä hymyn kasvoilleen ja unohtaa Potterin. Poika ei ollut hänen ajatuksiensa arvoinen.

Lily selvitti tiensä vaunujen luokse ja kapusi niistä yhteen Emily perässään; Nora oli ilmeisesti mennyt kelmien kanssa. Lily oli juuri saanut vaunujen oven kiinni, kun se avautui taas. Sisään astui kaksi muuta tyttöä, jotka Lily tunnisti seitsemäsluokkalaisiksi Puuskupuheiksi. Tytöt vilkaisivat nopeasti Lilyyn, mutta käänsivät yhtä nopeasti päänsä pois eikä Lily ehtinyt huomannut ilmettään, joka heidän kasvoillaan oli häivähtänyt.
”Miten teidän kesänne meni?” Toinen tytöistä – Lily ei tiennyt kumpi, sillä Rochelle ja Rozalia Brooks olivat kaksoset – kysyi rikkoen hiljaisuuden. Emily vilkaisi Lilyä, joka oli kääntänyt katseensa ikkunaan ja alkoi sitten kertoa omasta kesälomastaan liioitellun ystävällinen hymy huulillaan. Lilyä alkoi väkisinkin hymyilyttää, kun hän kuuli Emilyn äänen. He kummatkin tiesivät, että Rochelle ja Rozalia olivat ihastuneet Jamesiin ja yhtä hyvin he tiesivät, että James kammoksui kaksosia. Lily oli varma, että pian oli odotettavissa hienovaraista vihjailua Jamesin mahdollisista seurustelusuhteista. Tokihan kaksosten piti pysyä kartalla ihastuksensa tekemisistä.
”Sinä varmaan olit paljon tekemisissä Jamesin kanssa?” Puhuva kaksonen jatkoi Emilyn lopetettua
”Ottaen huomioon, että hän on minun serkkuni niin kyllä”, Emily vastasi ja sai kaksoset hymyilemään leveästi.
”Hän näytti hyvin yksinäiseltä astuessaan ulos junasta”, toinen kaksosista jatkoi puhetta vihjailevaan sävyyn, ”hänellä ei varmaankaan ole tyttöystävää. Ja jos olisi niin sinä varmasti tietäisit siitä.” Lilyn piti purra huultaan ettei olisi alkanut nauraa. Kuinka läpinäkyviä kaksoset oikein olivat. Lily näki Emilyn kulmien kurtistuvan hitusen. Tämä ei pitänyt utelusta ja vielä vähemmän juoruilusta. Lily oli varma ettei Emilyn tuleva vastaus tyydyttäisi kaksosia.
”Niin, James ja minä olemme uskomattoman läheisiä”, Emily hymyili kaksosille. ”Voi, katsokaa! Me olemme jo perillä”, hän jatkoi nopeasti ja alkoi valittaa nälkäänsä ennen kuin kaksoset ehtivät udella lisää.
 
Nora käveli ripeästi Suuren salin keskikäytävää pitkin rohkelikkojen tupapöydän päähän. Pöytä oli jo miltei täysi, mutta Nora onnistui löytämään paikan aivan sen päästä, läheltä opettajien pöytää. Tyttö istui kikattavien viidesluokkalaisten viereen – lienee kai turha mainita, että nämä kikattavat viidesluokkalaiset olivat tyttöjä – ja toivoi, että Lily ja Emily huomaisivat hänet tulessaan sisään. Pelkkä ajatuskin avajaispitojen viettämisestä yksin hirvitti häntä. Mihin ne kelmitkin olivat kadonneet? Nora manaili mielessään lähes kaikkea mieleen juolahtavaa ja haroi lyhyitä hiuksiaan, joihin viidesluokkalaiset loivat pitkiä katseita.
”Mitä sinä siinä tuijotat?” Nora tiuskaisi eräälle tytölle, joka katseli häntä avoimemmin kuin muut. Tyttö ei näyttänyt hämmentyvät Noran pisteliäästä sävystä vaan katsoi tyttö edelleen.
”Tiesitkö sinä, että sinut hiuksesi ovat vihreät?” Nora tuhahti tytön kysymykselle.
”No totta helvetissä minä nyt sen tiedän. Luuletko sinä minua aivan tyhmäksi?”
”En minä mitään luule. Minä tiedän, että olet. Kukaan täysjärkinen ei värjäisi hiuksiaan vihreiksi.” Tytön ystävät tirskuivat kannustavasti tytön heitolle. Nora sulki silmänsä hetkeksi ja pakottautui vain hymyilemään tytölle sen sijaan, että olisi huutanut tälle ettei todellakaan olisi värjännyt hiuksiaan vihreiksi, jos olisi itse saanut asiasta päättää.
”Minä satun tietämään, että Siriuksen lempiväri on vihreä”, Nora sanoi ja vaiensi armotta päässään kiljuvan pikkuotuksen, joka muistutti Siriuksen oikeasta lempiväristä: tummanpunaisesta. Oli tietysti epäreilua vetää Sirius mukaan näinkin pieneen asiaan, mutta Nora hyvittäisi sen pojalle jotenkin – kuten aina. Sirius joutuisi kestämään pari seuraavaa viikkoa vihreäasuisia tyttöjä, mutta se oli pieni paha verrattuna niihin ilmeisiin, jota Nora sillä hetkellä näki edessään.

”Voi, katsokaa! Lajittelu alkaa!”
”Sirius, sinä et voi sanoa ´voi, katsokaa´. Tajuatko, kuinka tyttömäiseltä se kuulostaa?”
”Tytöt eivät sano `voi, katsokaa`. Se saa heidät näyttämään liian tyttömäiseltä.”
”Siinä näet. Kukaan ei sano `voi, katsokaa`. Eivät tytöt eivätkä pojat. Eivät varsinkaan pojat. Ja tytöt elävät tyttömäiseltä näyttämistä varten. Ei kukaan tyttö halua olla poika.”
”En olisi niin varma Mar – ”
”Olkaa nyt jo hiljaa kummatkin. McGarmiwa katsoo tännepäin epäystävällinen ilme kasvoillaan”, Remus varoitti Siriusta ja Jamesia, joiden väittely oli taas karkaamassa käsistä.
”Katsotaan nyt vain se lajittelu”, Peterkin – joka oli viimein löytänyt tiensä muiden kelmien luokse – sanoi ilmiselvästi jo kyllästyneenä kuuntelemaan Jamesin ja Siriuksen ainaista pilkunviilaamista. James käänsi katseensa Siriuksesta salin etuosaan, missä professori McGarmiwa seisoi hyvin ankaran näköisenä kädessään pitkä nimilista. Poika käänsi äkkiä katseensa ikivanhaan hattuun sillä hänestä tuntui, että professorin haukansilmät olivat kohdistautuneet suoraan häneen. Rispaantuneen hatun puhjetessa lauluun ei James voinut olla muistelematta omaa lajittelutilaisuuttaan. Hän oli seissyt korokkeella muiden oppilaiden nenien edessä serkkunsa Emilyn ja pienen, siilitukkaisen pojan välissä. James muisti, kuinka hän oli jalat vavisten kävellyt jakkaralle omalla vuorollaan ja painanut hatun päähänsä. Tai hän olisi painanut sen päähänsä, jos olisi ehtinyt. Hattu ehti tuskin hipaista hänen hiuksiaan, kun se jo huusi tuvan, joka oli onneksi ollut Rohkelikko. Hän oli jännittänyt omaa lajitteluaan niin paljon ettei ollut pystynyt seuraamaan kunnolla muiden lajittelua ennen häntä.

Jälkeen päin hän oli saanut kuulla ystäviltään, miten heidän lajittelunsa oli sujunut; Siriuksen kohdalla hattu oli jaaritellut Luihuisen ja Rohkelikon hyvistä ja huonoista puolista ja Sirius oli istunut jakkaralla kokonaista kymmenen minuuttia ennen kuin hänet – sukulaistensa kauhistukseksi – oli nimitetty Rohkelikoksi. Peterin kohdalla hattu oli miettinyt Puuskupuhin ja Rohkelikon välillä, Remus taas oli lajiteltu melko nopeasti Rohkelikkoon. Emily oli seurannut pian Jamesia Rohkelikkojen pöytään, mutta Nora oli istunut jakkaralla lähes luvattoman kauan. James muisti Noran lajittelun erittäin selkeästi; hän muisti vihanneensa lajitteluhattua silloin, sillä hän oli kuolemaisillaan nälkään eikä hatulla ollut aikomustakaan julkistaa tytön tupaa muille oppilaille. Nora oli myöhemmin kertonut hatun käyneen läpi kaikki tuvat eikä vielä senkään jälkeen olisi osannut  päättää Noran tupaa.
"Minä tiuskaisin sille, että heittäköön minun Rohkelikkoon, sillä minulla oli niin nälkä ja halusin äkkiä syömään", Nora oli sanonut virnuillen.
Lilyn lajittelusta James ei tiennyt, sillä tyttö ei ollut ikinä suostunut kertomaan siitä mitään hänelle.

”Roxanne McCray”, McGarmiwan ääni havahdutti Jamesin takaisin todellisuuteen. James näki korokkeella seisovien ensiluokkalaisten ryhmän harventuneen nyt jo puoleen, kun etualalle kompuroi korpinmustat hiukset omistava, pieni tyttö. Tyttö painoi hatun päähänsä, joka upposi niin syvälle, että tytön kasvoista ei näkynyt enää kuin pelosta raollaan oleva suu. Silmäkulmasta James näki Siriuksen kumartuvan itseään kohti huolestunut ilme kasvoillaan. Siriuksen seuraavat sanat hukkuivat kuitenkin lajitteluhatun huutoon, joka kertoi Roxannen tuvaksi Puuskupuhin.
”Mitä sanoit?” James kysyi.
”Että en näe vanhaa kunnon Ruikulia missään”, Sirius toisti. ”Toivottavasti hänelle ei ole tapahtunut mitään.”
”Tuo kuulostaa aivan siltä kuin oikeasti välittäisit hänestä.”
”Minähän välitänkin; tästä vuodesta ei tule mitään, jos en saa välillä lepuuttaa hermojani ja kiusata häntä.” Sirius kurkottautui taas koko pituuteensa ja silmäili valtavaa salia. ”Ei, hän ei ole täällä.”

”Dina Wright”, kuulutti McGarmiwan ääni viimeisenkin korokkeella seisovan ensiluokkalaisen nimen samalla, kun James yritti repiä innosta hihkuvaa Siriusta takaisin penkille. Pikkuinen Dina-parka punastui hiusjuuriaan myöten luullen tietenkin, että komea seitsemäsluokkalainen hihkui niin innostuneesti hänelle. Totuus kuitenkin oli se, että Severus Kalkaros oli juuri hiipinyt paikalleen luihuisten tupapöytään näyttäen – jos vain mahdollista – tavallistakin kalpeammalta ja rasvaisemmalta.
”Yritä hillitä itsesi, Anturajalka. Jotkut voivat luulla, että sinä olet tietyllä tavalla – kröhm – suuntautunut.” Sirius loi Jamesiin paheksuvan katseen. ”Ei sillä tietenkään mitään väliä olisi, vaikka olisitkin – tiedäthän – mutta että olisit kiinnostunut Ruikulista; se menisi jo liian pitkälle.” Lajitteluhatun huuto keskeytti taas Siriuksen ja Jamesin kaksinpuhelun sen ilmoittaessa Dinan tuvaksi Rohkelikon. James taputti muiden mukana Dinan kipittäessä heidän pöytäänsä ja näki Siriuksen iskevän tytölle silmää tämän istuutuessa pöytään lähelle Kelmejä.
”Älä kiusaa häntä, Sirius!” Remus moitti kääntäen pojan huomion takaisin Kelmeihin.
”Hän on liian nuori sinulle”, James jatkoi ja käänsi katseensa Dinasta, joka muistutti kasvoiltaan nyt jo epäilyttävästi tomaattia.
”Onko teidän aina pakko ajatella, että minä isken jokaisen eteeni sattuvan tytön?”
”Etkö sitten iske?” Peter kysyi kulmiaan kohottaen. ”Hassua. Minä kun olen aina luullut.”
”Pidä pienempää ääntä Matohäntä tai saatat löytää hampaasi lattialta.” Sirius uhkasi ja sormeili sauvaansa, joka pisti ulos pojan housujen taskusta. Peter vinkaisi ja kumartui hieman niin, että oli kokonaan Jamesin takana piilossa.

Dumbledoren noustessa seisomaan melutaso Suuressa salissa pieneni lähes olemattomiin, ja Siriuskin hellitti otettaan sauvastaan ja keskitti huomionsa Peterin sijasta iloisesti hymyilevään rehtoriin.
”Tiedän, että olette kaikki valtavan nälkäisiä enkä aiokaan kiduttaa teitä kauempaa. Olkaa hyvät ja nauttikaa!” Dumbledoren sanoja seurasi raikuvat suosionosoitukset, jotka kuitenkin katkesivat kuin seinään, kun pöytiin ilmestyi mitä herkullisimman näköisiä ruokia; oli selvää, että ihmiset olivat kuolemaisillaan nälkään syötyään junassa vain noidankattilaleivoksia ja muuta sokeripitoista.
”Miltä sinusta tuntuu aloittaa Tylypahkassa? Jännittääkö?” Sirius tiedusteli pikkuiselta Dinalta, joka oli jo melkein palautunut normaalin väriseksi, mutta punastui taas Siriuksen puhutellessa häntä.
”Mi – minä – minua jännittää – hieman”, tyttö sai sanottua tuskin kuuluvalla äänellä lautaselleen. Sirius virnisti muiden Kelmien ilmeille ja kääntyi taas tytön puoleen kasatessaan samalla lautasensa täyteen ruokaa.
”Oletko sinä taikovasta perheestä vai jästisyntyinen?” hän kysyi keskustelusävyyn ja hymyili tytölle tämän kohottaessaan katseensa lautasestaan.
”Minun äiti oli noita”, Dina kuiskasi katse yhä kaikkialla muualla paitsi Siriuksessa. Sirius rypisti hieman kulmiaan kuulleessaan tytön vastauksen.
”Oli?”
”Hän kuoli viime vuonna.”
”Olen pahoillani”, Sirius sanoi yrittäen kuulostaa osaaottavalta, mikä oli vaikeaa, koska hänellä oli suu täynnä sisälmyspiirasta. Poika nielaisi kuuluvasti ja katsoi hieman vaivautuneena Dinaan, joka yhä tuijotti tyhjää lautastaan. Sirius vilkaisi ystäviään, jotka olivat nyt syventyneet keskustelemaan eri luutamallien hienouksista ja nojautui sitten lähemmäs tyttöä perunavadin kanssa. ”Sinun pitäisi syödä jotain kuule. Nämä eivät ole tässä vain silmänruokana.”

Kun viimeisetkin ruuan hivenet katosivat lautasilta, Dumbledore nousi jälleen seisomaan. Saliin laskeutui hiiskumaton hiljaisuus, ja jokainen oppilas kääntyi katsomaan vanhaa rehtoriaan.
”Nyt kun kaikki ovat syöneet ja juoneet, haluaisin sanoa muutaman asian. Tiedän, että olette jo hyvin väsyneitä ja valmiita nukkumaan, joten puhun lyhyesti. Ensiluokkalaisten on hyvä muistaa, että Kielletty metsä on oppilailta kiellettyä aluetta. Riistanvartija Hagrid haluaa myös lähettää terveisensä muutamalle vanhemmalle oppilaalle ja pyytä heitä viimeisen kerran tottelemaan sääntöjä.” James ja Sirius virnistivät toisilleen.
”Opettaja riveihimme on tänä vuonna liittynyt kaksi uutta opettajaa. Taikajuomia ja pimeyden voimilta suojautumista opettavat tänä vuonna opettajat, joiden nimiä en vielä paljasta heidän omasta pyynnöstään. ” Salissa puhkesi oitis kiivas sorina, ja oli ilmeistä ettei Dumbledoren sanat miellyttäneet oppilaita. ”Huispauksen koelennot järjestetään tavalliseen tapaan toisella kouluviikolla ja halukkaiden osallistujien pyydetään ilmoittautumaan tuvanjohtajilleen. Lisäksi etsimme myös uutta huispausselostajaa. Halukkaat toimikoot samoin kuin huispaajiksi haluavat. Professori McGarmiwa haluaa tähän väliin todeta, että herra Sirius Musta ei valitettavasti voi päästä selostajaksi viime vuonna sattuneen välikohtauksen takia.”
”Syrjintää”, Sirius huusi paikaltaan ja mutinasta päätellen suurin osa salin muista oppilaista oli asiasta samaa miltä.
”Valituksia voi esittää professori McGarmiwalle”, Dumbledore jatkoi ja hymyili valittelevasti Siriukselle. ”Vahtimestari Voro pyysi minua muistuttamaan taas kerran, että taikoja ei saa tehdä käytävillä oppituntien välillä. Kiellon rikkomisesta rankaistaan. Eiköhän siinä ollut kaikki tältä päivältä. Sänkynne odottavat!”

”Lily Evans, voisinko vaihtaa sanasen kanssasi?” Professori McGarmiwan ääni kuului Lilyn takaa, kun hän oli kävelemässä ystäviensä kanssa pois salista. Lily vilkaisi ystäviään kehottaen heitä menemään edeltä ja nyökkäsi professorille. McGarmiwa ohjasi Lilyn pois väkijoukosta omaan huoneeseensa, jossa Lily ei ollut käynyt sen unohtumattoman kerran jälkeen, jolloin hän oli saanut jälki-istuntoa taiottuaan Jamesin hiusten tilalle kourallisen limaisia, kiemurtelevia matoja. Se oli tapahtunut joskus neljännellä luokalla, ja Lily häpesi yhä salassa malttinsa menetystä. Huone ei ollut paljon muuttunut parissa vuodessa. Yhä samat valokuvat iäkkäistä noidista ja velhoista koristivat hyllyjä. Ainoa taulu, joka huoneessa oli, esitti yhä samaa vanhaa noitaa, joka soitti pianoa. Takkatuli lämmitti muuten kylmää huonetta kuten silloinkin vuosia sitten, ja McGarmiwa istui työpöytänsä takana yhtä suorana ja ankaran näköisenä kuin aiemminkin.

”Huomasit varmaan johtajapojan puuttumisen junassa”, McGarmiwa totesi ja viittasi Lilyn istumaan kovalle puutuolille eteensä, joka sekin oli sama tuoli, jolla Lily oli istunut aiemmin. Lily istuutui ja nyökkäsi liian väsyneenä sanoakseen mitään.
”Se johtui yksinkertaisesti siitä, että johtajapoikaa ei ole vielä nimitetty”, professori jatkoi.
”Mitä?” Lily terästäytyi ja kohottautui tuolillaan parempaan asentoon. McGarmiwa hymyili hänellä rauhoittavasti joskin Lily huomasi, että professori oli itsekin hieman kireä.
”Rehtori ei osannut päättää kahden varteen otettavan ehdokkaan väliltä, joten hän päätti, että sinä saisit valita johtajapojan. Loppujen lopuksi saathan sinä työskennellä hänen kanssaan koko loppu vuoden. Mielestäni tämä on kuitenkin liiallista yhden oppilaan suosimista, minkä jo rehtorille sanoinkin. Rehtori Dumbledore päätyi siihen tulokseen, että saat arpoa parisi; silloin et voi ainakaan syyttää rehtoria puolueellisuudesta”, McGarmiwa sanoi sävyyn, josta kävi selvästi ilmi, että hän piti Dumbledorea sangen haksahtaneena tämän asian suhteen.
”Joten ole hyvä ja nosta tästä pussista tulevan työparisi nimi”, professori ojensi Lilylle samettista pussia, johon tyttö työsi vapisevan kätensä. Hänellä oli aina niin tavattoman huono onni, että pahimmassa tapauksessa hänen vetämässään lapussa lukisi Severus Kalkaroksen nimi. Mitä ihmettä Dumbledore sitä paitsi oikein pelleili, kun ratkaisi näin tärkeän asian tällä tavoin? Tämä oli ennen kuulumatonta. Varmasti kertaakaan Tylypahkan historiassa ei ollut tapahtunut mitään vastaavaa. Lily nosti kätensä ylös samettipussista ja avasi kauniisti taitellun lapun. Tyttö hengähti.

Vaikka lapussa ei lukenutkaan Kalkaroksen nimeä, hengähdys ei ollut helpotuksesta. Nimi oli paljon pahempi kuin Lily oli osannut odottaa. Se oli jopa mahdotonta. Ei tällaista voinut tapahtua. Lily ojensi lapun McGarmiwalle kykenemättä puhumaan. Professori nappasi paperin Lilyn otteesta ja tiirasi sitä. Myös taulun noita oli nyt lakannut soittamasta ja kurkki uteliaana pianon yli.
”James Potter”, professori kirahti ja muotokuvan noita esitti sangen huonosti pyörtymistä. ”Harmi, minä toivoin – no jaa, ei kai sillä niin väliä enää ole. Joudumme tyytymään tähän.” Lily vääntelehti tuolillaan ja ehti jo toivoa, että lapussa olisi lukenut Kalkaros.
”Professori, emmekö me voisi vaihtaa? Ei kerrota kenellekään. Otetaan vain se toinen vaihtoehto”, Lily yritti sanoa; häntä kuvotti ajatuskin vuoden viettämisestä James Potterin läheisyydessä. McGarmiwa katsoi Lilyä silmät viiruina ja Lily toivoi ettei olisi sanonut mitään.
”Pelkäänpä ettemme me voi tehdä enää mitään. Herra Potterista tulee johtajapoika ellei hän itse kieltäydy kunniasta. Mitä epäilen ottaen huomioon sen, että sinä olet johtajatyttö.” professori sanoi napakasti. ”Minä ilmoitan hänelle huomenaamuna aamiaisella asiasta ja toivon teidän kummankin tulevan toimistooni huomenna illalla; Potteria täytyy kai hieman valaista omista valtuuksistaan. No niin, hyvä yötä, Lily!” hän toivotti määrätietoisesti. Lily pomppasi ylös tuolistaan ja ryntäsi ovelle toivoen ettei koskaan olisi vetänyt pussista Potterin nimeä. Vielä ennen oven sulkeutumista jäljessään hän saattoi kuulla McGarmiwan sadattelevan taululleen huonoa onneaan.

Lily kapusi muotokuva-aukosta sisään rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Huoneen lämpö tulvahti Lilyä vastaan kuin toivottaen tytön tervetulleeksi takaisin. Tytön kasvoille puhkesi hitaasti syttyvä hymy, joka karkotti pois kiusalliset mietteet James Potterista. Hän oli taas kotona. Ilman Petuniaa ja tämän piikikkäitä kommentteja. Täällä kukaan ei huutaisi hänen olevan friikki. Täällä hän sai olla oma itsensä. Lilyn katse kiersi melkein tyhjää huonetta; kaikki näyttivät olevan purkamassa tavaroitaan ja laittautumassa nukkumaan. Takkatulen kajossa istui huoneen ainoa elävä olento Lilyn lisäksi. Tuli levitti aavemaisia varjoja riutuneen näköisen pojan kasvoille, joiden ilme oli vakava. Hetken mielijohteesta Lily asteli pojan viereen ja istui nojatuolille tämän eteen.
”Hei, Remus. Mitä sinä vielä täällä teet?” Remus kohotti katseensa Lilyyn ja vastasi tytön tervehdykseen ja taikoi pikaisen hymyn kasvoilleen.
”Sirius pitää hirveää meteliä meidän makuusalissamme. Ei siellä oikein pysty oleskelemaan juuri nyt. Minä ehdin purkaa tavarani myöhemmin. Tahdoin vain olla yksin hetken.” Lily liikahti tuolillaan vaivautuneena kuullessaan Remuksen sanat.
”Minä – minä kai häiritsen sinua”, hän sanoi epävarmana siitä pitäisikö hänen lähteä heti vai kysyä, mikä Remusta vaivasi. Juuri kun Lily oli nousemassa tuolista Remus puhui taas, mutta pojan ääni ei ollut enää iloinen niin kuin äsken vaan täynnä kaipausta.
”Minä vain – on outoa olla täällä taas. Tuntuu kuin kaikki olisi muuttunut tänä vuonna. Emily ei – hän ei edes katsonut minuun junassa. Se tuntuu niin oudolta. Kun vasta pari kuukautta sitten kaikki oli niin hyvin”, Remus sanoi hiljaa katse tiukasti kiinni takkatulessa. Lily katseli pojan kasvoja ja mietti, mitä hänen pitäisi sanoa. Emily ei koskaan ollut kertonut, miksi hän ja Remus olivat eronneet. He olivat olleet niin onnellisia yhdessä, he olivat rakastaneet toisiaan hyvin paljon. Mikä ihme oli voinut tulla heidän väliinsä?
”Remus, varmasti te voitte vielä sopia. Teidän täytyy voida”, Lily sanoi pojalle ja laski kätensä tämän kädelle. Remus vilkaisi Lilyn kättä ja näytti kokoavan itsensä. Päätään hitaasti ravistaen poika katsoi nyt Lilyn käden sijasta tytön kasvoja.
”Älä välitä siitä, Lily. Olen kai vain väsynyt, ei muuta. Ethän – ethän kerro tästä Emilylle, ethän?” Lily pudisti päätään ja hymyili.
”Tietenkään en kerro.” Remus vastasi hymyyn ja nousi ylös.
”Taidan mennä rauhoittelemaan Siriusta. James ei sitä kuitenkaan aio tehdä. Hyvää yötä, Lily!” Remus käänsi tytölle selkänsä ja oli jo puolessa välissä poikien makuusaleihin vieviä portaita, kun Lily huusi hänet takaisin. Pojan kysyvät kasvot ilmaantuivat näkyviin.
”Mietin vain – voisitkohan tehdä minulle palveluksen?”
”Tietysti, kunhan se ei vaan liity mitenkään Jamesin hiljentämiseen. Minä olen sanonut hänelle ettet sinä lämpene hänen treffipyynnöilleen, mutta James on James”, Remus virnisti. Lily nousi ylös nojatuolistaan ja puri hermostuneesti huultaan.
”Pidäthän huolen siitä ettei James – ”, Lily katsoi kauhistuneena Remukseen, ” – ettei Potter – ”, tyttö korjasi kiireesti, ” – ettei hänellä ole suussaan ruokaa, kun McGarmiwa tulee jakamaan teille uudet lukujärjestykset huomenna.” Remus kurtisti kulmiaan ja Lily kiirehti selittämään. ”Minä en halua murhaa omatunnolleni. Ja hän varmasti tukehtuisi ruokaansa, jos sitä olisi hänen suussaan.” Remuksen kulmat kurtistuivat hieman lisää, mutta pojan onnistui nyökätä kaiken hämmästyksensä keskeltä.
”Kiitos”, Lily henkäisi ja riensi tyttöjen makuusalien portaisiin. Hän ei voinut uskoa, että oli juuri tehnyt tuon. Kaiken sen jälkeen, mitä Potter oli hänelle tehnyt, hän oli käytännössä katsoen pelastanut pojan hengen. Lily pudisti päätään ihmetellen ja avasi tutun puuoven, joka johti makuusaliin, jossa hän oli viettänyt viimeiset kuusi kouluvuottaan. Makuusalin tuttu näkymä tervehti Lilyä aivan kuten oleskeluhuonekin oli tehnyt vain minuutteja sitten. Lily hymyili ja sulki oven perässään. Huone oli yksi Tylypahkan lukuisista tornihuoneista. Siellä oli viisi vuodetta, joista kolme olivat ovelta katsottuna vastakkaisella seinällä ja muut kaksi kummallakin seinustalla oven vieressä.

Lilyn oikealla puolella oleva ovi avautui ja Nora astui ulos vihreitä hiuksiaan kuivaillen.
”Mikä sinulla kesti?” tyttö kysyi ja asteli huoneen poikki omalle vuoteelleen kompastuen samaan suuren kotikutoiseen mattoon, joka makasi keskellä lattiaa. Lily tyytyi kohauttamaan olkiaan ja riensi Noran perässä oman vuoteensa luokse, jossa hänen matka-arkkunsa jo odotti. Nora ei jatkanut aiheesta, sillä tyttö oli keskittynyt manaamaan Emilyn aikoinaan kutomaa mattoa alimpaan hornan kattilaan. Emily loi Noraan pahan katseen yli Lilyn vuoteen.
”Matto on tuossa ja se myös pysyy siinä. Uskallakin koskea siihen, Nora.” Lily sulki korvansa Emilyn ja Noran väittelyltä ja katsoi tyttöä, joka istui omalla sängyllään lähellä suihkuun vievää ovea.
”Hei, Gabby!” Lily tervehti makuusalin neljättä ja viimeistä asukasta. Gabrielle vastasi Lilylle hiljaa hymyillen samalla ujoa hymyään. Tyttö oli aina ollut hiljaisin makuusalin asukkaista – mihin ei tosin paljon vaadittu – eikä Lily ollut oikein koskaan päässyt samalle aaltopituudelle hänen kanssaan. Gabrielle liikkui useimmiten Korpinkynnessä olevien Scarlettin ja Shannonin kanssa, ja Lilyn käsityksen mukaan tytöt olivat tunteneet toisensa jo ennen Tylypahkaan tuloa. Ehkä Gabrielle tunsi olonsa hieman yksinäiseksi Rohkelikkojen kanssa ja oli siksi niin sulkeutunut, Lily tuumi hymyillessään vielä kerran Gabriellelle ennen kuin veti verhot sänkynsä eteen ja painoi päänsä tyynyyn. Äkillinen voimattomuuden tunne syöksyi Lilyn yli ja tyttö tunsi silmiensä painuvan tahtomattaankin kiinni. Lily näki unta jo ennen kuin hän ehti itse edes huomata nukahtaneensa. Unessa hän ja James tanssivat valssia Siriuksen laulaessa täyttä kurkkua juomalauluja taustalla.

« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 04, 2012, 15:28:53 kirjoittanut Renefer »

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het)
« Vastaus #1 : Marraskuu 28, 2007, 13:49:47 »
A/N: Vau, kommentteja!
vidlaia: Toivottavasti kirjoitin oikein ;D Kiitos paljon kommentistasi. Se kummasti piristi päivääni. Tai aamuani oikeastaan. Olin loppu päivän ihan pilvissä ja kirjoittelin sen johdosta italian kokeeseen vähän mitä saattuu. Mutta teitä varmaan kiinnostaa taas.
ashley: Kiitos todella paljon sinullekin. Mukavaa, että pidit. Seuraavassa saat lukea Jamesin ja muiden reaktion koskien tuota johtajapoika asiaa.

Tämä seuraava luku on hieman lyhyempi kuin edellinen ja omasta mielestäni tavattoman sekava. Mutta sitä oli hauska kirjoittaa :D
Edelleen palautetta kaipaillen,
-Del

2. luku – Uudet opettajat
2.9.1977

Lily heräsi aikaisin seuraavana aamuna eikä muistanut edellisen yön unestaan muuta kuin hataria mielikuvia ja pätkiä Siriuksen laulamista lauluista. Aamuauringon säteet paistoivat sisään yhdestä makuusalin monista ikkunoista. Lily nousi ylös ja oikoi rypistyneitä vaatteitaan, jotka päällään hän oli edellisenä iltana nukahtanut. Haukotellen leveästi tyttö vetäisi verhot pois sänkynsä edestä ja silmäili huonetta. Kahdesta sängystä kuului vielä rauhallista tuhinaa, mutta Noran sänky oli tyhjä. Lily näki Noran istuvan huoneen viimeisellä sängyllä, joka oli ollut tyhjä viimeiset kuusi vuotta. Lily ei ymmärtänyt, miksi sänky edes oli huoneessa, kun heitä oli makuusalissa vain neljä.
Lily heitti jalkansa sängyltä alas lattialle; liike sai Noran kohottamaan kasvonsa. Vihreähiuksinen hymyili Lilylle aurinkoisesti.
”Unohdin tehdä muodonmuutoksen tutkielmani kesällä. Toivottavasti meillä ei ole McGarmiwaa jo tänään. Hän ei tule pitämään tästä”, Nora kohotti mustetahraista pergamenttiään Lilyn nähtäväksi. Lily virnisti Noralle ja kumartui etsimään pyyhettään matka-arkustaan.

James venytteli sängyssään ja kuunteli Siriuksen epävireistä laulua, joka sekoittui veden lotinaan seinän takana. Hymyillen uneksuvasti poika muisteli untaan, jossa oli suudellut Lilyä ja Lily häntä yhtä halukkaasti; aina voi uneksia. James oli jo pitkään tiennyt ettei Lily tulisi lämpenemään hänen treffipyynnöilleen ja lähentymisyrityksilleen. Siitä huolimatta hän yritti, yritti lähestyä tuota tyttö, jonka sydän näytti olevan jäätä, ikuista jäätä, jonka sulattaminen on mahdotonta. Hän ei suostunut myöntämään itselleen sitä tosiseikkaa, että Lilyn jahtaaminen oli ajan hukkausta. Ajatus oli liian pelottava, liian hirveä, liian totta. Oli paljon helpompaa elää Lilystä unelmoiden, vaikka James tiesikin samalla aiheuttavansa loppujen lopuksi tuskaa niin itselleen kuin Lilyllekin. Silti hän ei voinut luopua unelmastaan, jota oli jo niin kauan vaalinut ja josta oli niin kauan haaveillut.

”Sarvihaara, sinä teet sitä taas”, Sirius valitti tullessaan suihkusta hiukset märkinä, pyyhe lanteillaan roikkuen. James vilkaisi parasta ystäväänsä ja karkotti Lilyn mielestään hetkiseksi.
”Se tyttö on jäätä. Unohda hänet; se olisi parasta kaikille”, Sirius jatkoi istuen omalle sängylleen, joka oli lähinnä Jamesia. Poika katsoi Jamesia kiinteästi tummilla silmillään ja yritti tahdonvoimalla saada tämän uskomaan sanojaan. Lily Evans, olkoonkin tyttö kuinka hyvä ystävä Noran ja Emilyn kanssa tahansa, oli saavuttamattomissa, ja Jamesin olisi helpompi vain unohtaa hänet.
James heittäytyi takaisin sängylleen ja hautasi päänsä tyynyyn.
”Ketä sinä ehdotat?” Kysymys kuulosti oudolta mutinalta ulkopuolisen korvaan, mutta Sirius tunsi ystävänsä jo niin hyvin, että tiesi, mitä James oli sanonut. Pojan ilme kirkastui ja hän kumartui alas lattian rajaan ja veti sängyn alta esiin pitkän pergmanenttikäärön. James katseli varuillaan paperia tyynynsä suojista. Siitä paperista oli muodostunut jo pieni legenda kelmien keskuudessa. Paperi sisälsi yksityiskohtaiset tiedot kaikista Tylypahkan tytöistä ja se kaivettiin esiin vain äärimmäisissä hätätilanteissa. Sirius tutkaili listaa keskittyneesti muutaman minuutin ja Jameskin nousi jo hieman piristyneempänä ylös odottamaan.
”Hannah”, Sirius aloitti, mutta Jamesin parahdus keskeytti hänet.
”Et voi olla tosissasi, Anturajalka. Mieluummin suutelen McGarmiwaa kuin ehdotan Hannahille treffejä!”
”Minä vain ehdotin”, Sirius mutisi ja kylmät väreet kulkivat läpi pojan hänen ajatellessaan seitsemäsluokkalaista puuskupuhia. Hannah oli iskenyt silmänsä kelmeihin jo heidän ensimmäisinä vuosinaan Tylypahkassa. Tyttö oli ollut suurin piirtein ensimmäinen ihminen koko linnassa, joka tajusi, että neljästä viattomasta rohkelikkopojasta oli kasvamassa jotain muuta kuin neljä tavallista ihmistä. Hannah, joka oli kuulemma jo ensimmäisenä päivänään linnassa lyönyt vetoa seurustelevansa aikanaan Tylypahkan suosituimman pojan kanssa, oli mankunut kelmejä vuoron perään treffeille jo aikoja. Jossain vaiheessa tyttö oli kuitenkin huomannut, että James oli menetetty tapaus ja Peter seurusteli, joten Siriuksesta oli tullut tytön silmätilkku. Remus oli aina saanut olla rauhassa Hannahilta, koska tyttö oli saanut jostain päähänsä, että Remuksen mieltymykset suuntautuivat enemmän poikiin.
Hannahin pakkomielle jopa ohitti Jamesin pakkomielteen Lilyä kohtaan ja se oli jo aika hyvin tehty.
”Hannah on poissa laskuista. Ota itse hänet, jos kerran olet noin halukas muistelemaan häntä jo näin aamutuimaan”, James sanoi ja noukki lattialta parin mustia sukkia ja veti ne jalkaansa. Sirius pyöritteli inhoavana päätään ja keskittyi taas listan tutkimiseen.

Emily astui suureen saliin vaatteitaan oikoen. Suorat palmikot riippuivat jälleen molemmin puolin tytön päätä alas olkapäille. Tytön katse kiersi salia hänen yrittäessään paikantaa ystäviään. Lily näkyi istuvan rohkelikkojen pöydän toisessa päässä lähellä opettajia. Tyttö istui paikallaan käsi poskella poissaoleva ilme kasvoillaan. Toinen käsi vei oliiveilla päällystettyä leipää suuhun. Emily kohotti kulmiaan. Lilyn täytyi olla todella ajatuksissaan, sillä tyttö inhosi oliiveja eikä olisi täysjärkisenä ikinä laittanut niitä leipänsä päälle. Saati sitten suuhunsa.
Kelmit istuivat pöydän toisella puolella parin penkin päässä Lilystä. Jamesilla ja Siriuksella näkyi taas olevan suuri väittely menossa. Peterin pää kääntyili puolelta toisella pojan seuratessaan ystäviään, ja Remusta Emily ei halunnut edes ajatella.

”Herra Potter, minulla on asiaa sinulle”, Lily kuuli professori McGarmiwan sanovan salin melun yli. Tyttö ravisti päätään ja tavoitti Remuksen katseen, joka sekin oli valpastunut. Lily näki Remuksen kumartuvat Jamesin puoleen, mutta poika viittasi ystäväänsä kauemmas ja kohdisti katseensa McGarmiwaan ilmeisen valmiina kuulemaan kunniansa jostain kepposesta. Lily seurasi hampaitaan kiristellen, kuinka Jamesin käsi vei mehupikaria huulille ja kuinka poika joi pikarista aimo kulauksen välittämättä estelevästä Remuksesta. Lily sulki silmänsä ja toivoi parasta. Hetken aikaa ei kuulunut muuta kuin salissa syövin oppilaiden ääniä. Mutta sitten: kaameaa yskintää. Tyttö avasi silmänsä ja kohtasi Jamesin vetistän katseen. Sirius hakkasi poikaa selkään, Peter kuivasi kurpitsamehutahroja paidastaan, ja Remus paasasi vieressä ystävien kuuntelemisesta. McGarmiwa naputti ärtyneenä jalallaan lattiaa.
”Kuulkaapas, professori, tuo on huono vitsi jopa teiltä. James olisi voinut tukehtua”, Sirius valitti McGarmiwalle, joka tuijotti Jamesia kuin poika olisi erityisen limainen fletkumato.
”Minä olin tosissani, herra Musta”, McGarmiwa totesi kylmästi. ”Kello seitsemältä minun toimistossani, Potter”, nainen jatkoi ja ojensi hätäisesti kelmeille heidän lukujärjestyksensä halukkaana jatkamaan matkaansa.
Sirius jäi tuijottamaan professorin perään; James tuijotti yhä epäilevänä Lilyä.
”Jos tämä oli sinun ja Minervan käsitys vitsistä, niin olen erehtynyt suhteesi”, James sanoi ja ojensi Peterille lisää paperia.
Emily saavutti tavoitteensa tunkeuduttuaan suuren ensiluokkalaislauman ohi Lilyn viereen. Tyttö saapui juuri parahiksi kuulemaan Lilyn vastauksen.
”Siinä tapauksessa olen hyvin pahoillani ettei se ollut vitsi.”
Pöytä tärähti, kun Sirius rojahti sen päälle nauramaan. Remus väisti suosiolla syrjemmälle, ja Peter rupesi rähjäämään Siriukselle, koska poika oli kaatanut kurpitsamehupikarinsa Peterin syliin. James tuijotti Lilystä Siriukseen ja edelleen McGarmiwaan, joka yhä jakoi lukujärjestyksiä vähän matkan päässä.
”Sarvihaara, meille tulee hauskaa tänä vuonna”, kuului ääni paahtoleipien keskeltä.

”Mitä minulta jäi väliin?” Paria minuuttia myöhemmin saliin kiirehtivä Nora kysyi istuessaan Lilyn ja Emilyn viereen ja alkaessaan suunnattomalla kiireellä voidella leipäänsä. Lily, joka oli juuri haukannut palan omasta leivästään pyöritteli nyt kättään ja pureskeli kiivaasti. Emily seurasi hetken Lilyn kamppailua, mutta päätti sitten itse selvittää tapahtunutta.
”Jamesista tehtiin johtajapoika!”
Noran voitelema leipä putosi lattialle.
”Hänestä mitä?”
”Tehtiin johtajapoika. McGarmiwa kävi kertomassa äsken. James meinasi tukehtua kurpitsamehuunsa”, Emily kertoi.
”En usko”, Nora sanoi ja potkaisi leipänsä pöydän alle piiloon, ”missä hän on?” Nora käänteli päätään edestakaisin seuraten tarkkaavaisena rohkelikkopöytää.
”Hän lähti sairaalasiipeen Siriuksen kanssa. Siriuksella oli paahtoleipää silmässään. Tai niin Peter sanoi. En tiedä, minne he oikeasti katosivat”, Lily mutisi saatuaan vihdoin nielaistua leipänsä. Tyttö tuijotti hetken Noran leivän jälkeensä jättämää voivanaa Noran kysyessä hämmentyneenä, miten Sirius oli saanut paahtoleipää silmiinsä. ”Mitä meillä on ensiksi?” Tyttö jatkoi vastaamatta Noran kysymykseen ilmiselvästi haluten unohtaa äskeisen puheenaiheen. Emily tiirasi lukujärjestystään.
”Muodonmuutoksia. McGarmiwa on varmasti innoissaan, kun saa aloittaa kelmien opettamisen heti ensimmäisenä päivänä.” Nora voihki ahdistuneena kuullessaan ystävänsä sanat. McGarmiwa ei todellakaan ollut hänen lempiopettajansa ja ajatuskin makuusalissa lepäävästä tuhruisesta muodonmuutostutkielmasta sai hänet vääntelehtimään.

Myöhemmin samana aamupäivänä Sirius istui muiden seitsemäsluokkalaisten kanssa tuskastuttavan kuumassa muodonmuutosluokassa oikeastaan kuuntelematta pätkääkään McGarmiwan puhetta eläin- ja ihmismuodonmuutosten eroista. Sirius nojasi päätään raskaasti käsiinsä ja puhalsi tummia suortuvia pois silmiensä edestä. Katse vaelsi ympäri luokkaa kiinnittyen milloin kehenkin. Lily ja Remus näyttivät olevan ainoita, jotka todella kuuntelivat opetusta. Lily silmät tuikkivat ja punaiset hiukset olivat siististi kiinni. Sirius ymmärsi hyvin, miksi James piti tyttöä kauniina. Jos vain tytön luonne olisi hiukan lammasmaisempi ja jos James olisi hiukan vähemmän hänen ystävänsä, olisi hän voinut kokeilla onneaan tytön suhteen. Mutta koska asiat olivat kuten olivat Sirius jätti mieluusti Lilyn Jamesin huoleksi. Ainakin muulloin kuin tänään. Jamesin masennuskohtaukset alkoivat olla liian tuttuja muille kelmeille. Lilyn suhteen pitäisi tehdä jotain. Sirius pureskeli huultaan ja aivojen raksutuksen melkein kuuli. Kaikki oli ollut vielä niin hyvin ennen McGarmiwan aamuista ilmoitusta. James oli jo melkein luvannut lähteä treffeille korpinkynteläisen Maryn kanssa, mutta nyt ajatuksesta oli varmasti turha enää edes haaveille; Lily-vaihde oli taas vaihtunut päälle.
”Kyllä minä jotain keksin”, Sirius kuiskasi nojautuen Jamesin puoleen. Toinen näytti hämmentyneeltä. ”Lilyn suhteen”, Sirius selvitti, ”kyllä hän vielä tajuaa, kuinka hyvä saalis sinä olet.”
James tukahdutti naurunsa.
”Saalis?”
”Potter, Musta, hiljaa” McGarmiwa kivahti luokan edestä ja kohdisti haukansilmänsä poikiin. Sirius hymyili hurmaavasti ja kääntyi takaisin oikeaan suuntaan.
”Anteeksi, professori, yritin vain valottaa Jamesille muodonmuutoksien hienoutta.” McGarmiwa maiskautti kieltään ja näytti sangen ärsyyntyneeltä.
”Jospa jättäisit sen minun huolekseni, herra Musta, ja keskittyisit itse puheeseeni”, professori ehdotti ja vastausta kuuntelematta kääntyi takaisin taulun puoleen ja jatkoi puhettaan täsmälleen siitä, mihin oli hetki sitten jäänyt.

Kellon soidessa tunnin päättymisen merkiksi Lily pomppasi ylös paikaltaan ja kiisi ovelle Noran, joka oli ollut vieläkin nopeampi, perässä.
”Minä en voi uskoa, että McGarmiwa edes suostui vastaanottamaan sinun tutkielmasi”, Lily hymyili Noralle, joka kohautti olkiaan.
”Se näyttää paremmalta kuin on.” Tyttö sanoi ja pysähtyi penkomaan laukustaan uutta lukujärjestystään. Lily nojasi seinään ja katseli ohi kulkevia ihmisiä. Tytön katse pysähtyi seuraamaan mustiin pukeutunutta poikaa, jonka teräksiset silmät olivat luotuina kohti lattiaa ja mustat hiukset roikkuivat silmillä tuoden jotenkin Siriusmaisen vaikutelman.
”Jotkut eivät sitten koskaan muutu”, Lily huokaisi ja sai Noran katsahtamaan ystäväänsä ja seuraamaan tämän katsetta tummaan poikaan.
”Aina yhtä salaperäinen”, tyttö vahvisti Lilyn sanat ja seurasi hänkin hetken pojan menoa kunnes tämä kääntyi kulman taakse. ”Luulisi, että hän olisi viimeistään tähän mennessä oppinut hymyilemään.”
”Kuka olisi oppinut ja mitä?” Jamesin ääni kysyi tyttöjen takaa. Nora käännähti kannoillaan ja iski silmää Siriukselle, joka seisoi hänen edessään käsi Emilyn olalla.
”Teitähän voisi vaikka luulla pariksi”, Nora sanoi ilkikurisesti kaksikolle, joka näytti säikähtäneeltä ja irrotti välittömästi otteensa toisistaan. Nora vilkaisi nopeasti Lilyyn, joka hivuttautui vaivihkaa kauemmas Jamesista, ja tempaisi sitten lukujärjestyksensä muodonmuutoksen kirjan välistä.
”Kuka ja mitä?” James kysyi toisen kerran katse kiinni Lilyssä. Nora tutkaili hetken lukujärjestystään ja tunki sen sitten takaisin laukkunsa pohjalle.
”Romeo”, tyttö töksäytti. ”Ei ole muuttunut yhtään.”
”Kukapa täällä olisi”, Sirius sanoi huokaisten ja tökkäsi Jamesia kylkeen. ”Sarvihaara, käännä jo katseesi Lilystä, hän ei tule katsomaan sinuun päinkään lähiaikoina, ja kuuntele minua.”
Nora ja Emily purskahtivat nauruun nähdessään Jamesin hölmistyneen ilmeen, ja Lily käytti tilaisuuttaan hyväksi ja pakeni paikalta.

Lilyn kasvoilla karehti hymy, kun hän tuntia myöhemmin asteli ulos muinaisten riimujen oppitunnilta. Riimut olivat yksi hänen lempiaineistaan sekä siksi, että aihe oli mielenkiintoinen ja paljon antava että siksi etteivät kelmit olleet samalla tunnilla. Tunneilla oli aina vain kourallinen ihmisiä, joista kaikki olivat motivoituneita opiskeluun ja halusivat oppia asiasta eivätkä olleet tunneilla vain huvin vuoksi.
”Lily!” Huuto keskeytti tytön mietteet ja sai hänet pysähtymään odottamaan tyttöä, joka juoksi hänet kiinni.
”Sinä lähdit niin hirveällä kiireellä luokasta”, toinen puuskutti ja pysähtyi Lilyn viereen nojaten käsillään polviinsa ja tasaten hengitystään. Tytön pitkät vaaleat hiukset viistivät melkein maata tytön ollessa taipuneena kaksinkerroin.
”Jos joku aamu heräät kaljuna, Laura, niin tiedät minun olleen asialla”, Lily sanoi tytölle, joka suoristi vartalonsa juuri parahiksi nähdäkseen Lilyn ilkikurisen hymyn. ”Ihan totta, sinun hiuksesi ovat vuosi vuodelta upeammat.”
Laura vastasi Lilyn hymyyn ja suki hiuksiaan.
”Kiitos – taas kerran. Sinä sanot tuon saman asian joka vuosi.” Laura poimi laukkunsa maasta ja irvisti Lilylle. ”Oletko menossa syömään? Minulla on sudennälkä.”
Lily nyökkäsi tytölle ja kiristi tahtiaan kiriäkseen nopeasti harppovan tytön kiinni. Tutut maalaukset tervehtivät kaksikkoa nyökkäillen ja käsiään heilautellen. Lily vastaili tervehdyksiin parhaansa mukaan heidän kummankin puolesta, sillä Laura oli niin keskittynyt kertomaan omasta kesälomastaan Saksassa ettei ehtinyt tehdä oikein muuta kuin puhua ja elävöittää kertomustaan käsiään huitomalla.
”Aika uskomatonta, että tämä on viimeinen vuosi täällä”, Lily pisti väliin Lauran pitäessä taukoa kertomuksestaan. Laura meinasi kompastua portaissa laskeutuessaan niitä niin kovalla vauhdilla. Kompuroiden hieman tyttö selviytyi alas ja odotti Lilyä tämän seuratessa maltillisemmin perässä.
”Niinpä. Olen sanonut samaa varmaan ainakin kymmenelle ihmiselle tänään. Aika menee niin nopeasti.”
Tytöt saapuivat suuren salin oville, josta virtasi tasaiseen tahtiin oppilaita ulos ja sisään.
”Nähdään”, Laura huikkasi olkansa yli ja suuntasi kulkunsa kohti Korpinkynnen tupapöytää. Lily nyökkäsi Lauralle hyvästiksi ja yritti itse nähdä, missä Nora ja Emily, joilla oli ollut hyppytunti, olivat.

Nora selvitti tapansa mukaan kovaäänisesti kelmien viimeisimpiä tempauksia ja tempausaikomuksia, kun kolmikko myöhemmin samana päivänä odotteli taikajuomien kaksoistuntia alkavaksi tyrmissä. Lily pyöritteli silmiään Noran kertomukselle ja pinnallinen hymy karehti tytön huulilla. Emily sitä vastoin kuunteli kiinnostuneena Noraa ja piti samalla tarkasti silmällä tyrmän ovea; kukaan ei vieläkään tiennyt sen enempää liemien kuin pimeyden voimilta suojautumisen opettajan nimeä.
”Minä veikkaan, että se on joku ikivanha harppu, joka syö oppilaita välipalaksi”, Sirius sanoi. Sanat jäivät roikkumaan painostavina ilmaan, kun tyrmän ovi lennähti auki ja kelmit etunenässä tunkivat uteliaina sisään. Lily odotti maltillisesti alkutungoksen laantumista ja seurasi sitten muita sisään.
Tyrmä oli sinä vuonna Lilyn mielestä tavallistakin puhtaampi ja tuoksuvampi. Hyllyillä olevat purkit seisoivat suorassa ja opettajan pöydälle oli tuotu kukkia. Lily rypisti kulmiaan kukille, jotka yrittivät epätoivoisesti päästä pois vaasistaan syömään pöydällä lepääviä yrttejä. Itse opettajaa ei näkynyt missään, mutta luokan etuosassa oleva ovi oli raollaan ja sen takaa kuului outoa mutinaa.
Lily meni istumaan luokan etuosaan Emilyn ja Noran viereen, mutta kuitenkin mahdollisimman kauas takana istuvista kelmeistä. Sirius osoitteli jo innostuneesti Kalkarokseen päin Jamesin nyökytellessä kiivaasti vieressä.

Luokassa kävi kova kohahdus, joka keskeytti Siriuksen ja Jamesin vaimean keskustelun eri tavoista pilata Kalkaroksen tuleva liemi ja toivottavasti myös saattaa itse poika sairaalasiipi kuntoon. Pojat nostivat päänsä ylös ja kummaltakin pääsi hassu äännähdys.
”Mummi?”
”Amalia?”
Luokan edessä seisoi pitkä nainen, jolla oli yllään loimuavan oranssi kaapu ja päässään pinkki hattu, jonka alta pilkistivät valkeanharmaat hiukset. Nainen seisoi suorassa ja piti rautaisella otteella kiinni puisesta kävelykepistään. Nainen näytti hyvin vanhalta, mutta sangen hyväkuntoiselta ja virkeältä. Katse kiersi luokassa ja raudanharmaissa silmissä tuikahti ystävällinen pilke, kun nainen tavoitti Jamesin, Emilyn ja Siriuksen katseet.
”Hyvää päivää, oppilaat. Minun nimeni on Amalia Alexandra Potter, mutta te tulette tuntemaan minut professori Potterina tai pelkkänä professorina. Ei opettaja nimitystä kiitos, sillä vannoin jo monia vuosia sitten ettei minusta ikinä tule opettajaa enkä aio rikkoa lupaustani, kun olen jo näinkin pitkälle päässyt”, Amalia aloitti ja silmäili luokkaa, joka tuijotti ilmestystä suu ammollaan.
”Kyllä, olen sekä herrojen Potter ja Musta että neiti Prattin isoäiti, mutta kyseiset oppilaat eivät tule saamaan erityiskohtelua sen vuoksi”, Amalia vastasi sanattomaan kysymykseen ja jatkoi: ”Joten suosittelisin herra Potteria laittamaan sen verkkourmusjuuren takaisin omalle paikalleen, sillä jos löydän palasenkin kyseistä ainetta väärästä paikkaa, tiedän kenet laitan jälki-istuntoon.”
James laski pettyneenä verkkourmusjuuren takaisin pöydälleen ja vilkaisi lannistuneena Siriukseen, joka pyöritteli vieläkin päätään silkasta epäuskosta.
Amalia tuijotti hetken tiukasti oppilaita, jotka alkoivat vääntelehtiä vaivautuneina tiukan katseen alla.
”Oletan, että kaikki ovat ostaneet oikean kirjan ja tarvittavat apuvälineet. Jos teiltä ei niitä löydy, sanokaa hep.” Luokka pysyi vaiti ja Amalia nyökytteli hyväksyvästi. ”Siispä voimme aloittaa. Pyydän kaikkia avaamaan kirjan sivulta kahdeksan ja lukemaan kaksi ensimmäistä kappaletta. Sen jälkeen oletan, että kaikki osaavat kertoa minulla huppelijuoman käyttötarkoituksen.”
Sirius pyrskähti kuullessaan juoman nimen, mutta vaikeni taas tavoittaessaan Amalian katseen. Luokka täyttyi lehtien havinalla, kun oppilaat etsivät oikeaa sivua ja ryhtyivät lukemaan.

Tunnin kuluttua luokka oli täynnä poreilevia noidankattiloita, joista kaikista tuprusi mitä erivärisimpiä höyryjä. Amalian napakka ääni kuului kirkkaasti höyryjen läpi aina hänen pysähtyessään neuvomaan oppilaita. Jo niin lyhyessä ajassa luokalle oli käynyt selväksi, että vaikka tyrmä oli niin täynnä erilaisia höyryjä, että niiden läpi tuskin näki, Amalian näkö ei ollut heikentynyt iän myötä. Varsinkin kelmit olivat saaneet tuntea tämän tosiasian.
”Voi hyvä luoja, Sirius, jos haluat välttämättä tunkea sammakonkoipiviipaleen herra Kalkaroksen noidankattilaan, tee se edes niin etten minä huomaa, muuten minun on pakko antaa sinulle jälki-istuntoa!”
Sirius virnisti syyllisesti ja käänsi selkänsä Amalialle, joka tarkkaili poikaa hetken aikaa ja purjehti sitten Lilyn luokse.
”Mitäs meillä täällä on?” Amalia kumartui kurkistamaan Lilyn kattilaan, jossa kiehui kirkkaan keltainen, paksu seos. Seos oli lähes tarkalleen sen väristä ja paksuista, mitä huppelijuoman pitikin olla. Lily vaihtoi painoa jalalla ja odotti huultaan purren professorin tuomiota.
”Tämä jopa jo muistuttaakin huppelijuomaa, neiti – ?”
”Evans”, Lily sanoi ja huokaisi helpotuksesta. Näytti siltä, että hän oli juuri saavuttanut professori Potterin hyväksynnän.
”Lily Evans?” Amalia kysyi uudemman kerran ja katsoi nyt Lilyä vallan erilainen ilme kasvoillaan. ”Minä olen tainnut kuulla puhuttavan sinusta.”
Lily lehahti punaiseksi ja vilkaisi vähän matkan päässä pelleilevää Jamesia. Amalia seurasi Lilyn katsetta ja kun Lilyn katse palasi professoriin, tyttö näki tämän iskevän silmä. Sillä hetkellä Amalia näytti vähintäänkin kymmenen vuotta ikäistään nuoremmalta ja muistutti hyvin paljon Jamesia. ”Älä pelkää. Pelkkää hyvää hän on kertonut.” Amalia seilasi pois ja jätti Lilyn katsomaan tulipunaisena noidankattilaansa.

”Läksyksi luette kaksi ensimmäistä lukua kirjastanne ja kirjoitatte esseen huppelijuoman valmistamisesta ja sen vääränlaisen käytön vaaroista. Palautuspäivä ensi viikon maanantaina.” Amalia ilmoitti ja kopautti sanojen vakuudeksi pari kertaa kävelykepillään pöydänkulmaansa. Pöydällä olleet huppelijuomanäytepurkit hypähtelivät uhkaavasti kohti pöydän reunaa, mutta Amalia ei näyttänyt huomaavan mitään vaan iski keppinsä vielä pari kertaa pöytään.
”James, Sirius, Emily jääkää hetkeksi aikaa tänne. Muut voivat poistua. Hyvää päivän jatkoa!” Luokassa syntyi kova hälinä, kun oppilaat kiirehtivät kasaamaan tavaroitaan ja poistumaan luokasta.
Lily jäi odottamaan Noraa, joka oli jäänyt juttelemaan Amalian kanssa, oven suuhun. Tyrmästä pois kiirehtivät oppilaat tönivät tyttöä, ja Lily väistyi suosiolla syrjemmälle, kun Kalkaros ystävineen lipui ohi ja jätti jälkeensä ainaisen mädäntyneen tomaatin hajun. Lily irvisti ja viittoi Noraa pitämään kiirettä.
”No, mitä mieltä sinä olet Amaliasta?” Nora kysyi, kun he kävelivät melkein tyhjää käytävää pitkin kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa. Lily katsahti ystäväänsä, joka pyöritteli vihreitä hiuksiaan sormensa ympärille.
”Vaikuttaa ainakin asiansa osaavalta ihmiseltä”, tyttö vastasi. ”Ja ainakin saa pidettyä kelmit kurissa. Kuhnusarviosta kun ei oikein ollut siihen.” Lily unohtui muistelemaan edellistä taikajuomien opettajaa, joka oli jäänyt viime keväänä eläkkeelle Lilyn suureksi helpotukseksi. Professori Kuhnusarvio oli sekä ahdistellut Lilyä liittymään omaan Kuhnukerhoonsa sekä ollut vakavasti sitä mieltä, että Lilyn pitäisi lähteä pikimmiten ulos James Potterin kanssa. ”Et voi vastustaa kohtaloa enää pitkään, rakas neiti Evans”, oli ollut yksi Kuhnusarvion lempilauseista Lilylle. Kylmät väreet kiirivät pitkin tytön selkäpiitä hänen muistellessaan viime vuotta, joten Lily piti parhaimpana vaihtaa puheenaihetta.
”Minusta tuntuu, että sinun hiuksesi ovat taas vaihtamassa väriä, Nora.”
Noran vilkaisi Lilyyn ja tytön katseessa häivähti epätoivo.

James, Sirius ja Emily laukkasivat käytävää pitkin kohti pvs-luokkaa. Amalian kanssa vietetty juttutuokio oli venähtänyt pidemmäksi kuin kukaan olisi edes kuvitellut, koska oli niin paljon kuulumisia vaihdettavana ja asioita puhuttavana. Tunnit olivat alkaneet jo aikoja sitten eikä myöhästyminen vuoden ensimmäisenä koulupäivänä ollut suotavampaa kuin tavallisina päivinäkään. James tarttui Emilyä kädestä kiinni, kun pojat taas kiihdyttivät juoksuun tytön pyynnöstä. Emilylle myöhästyminen oli kaikkein pahinta, sillä tyttö oli tunnollinen opiskelija, vaikkakin viihtyikin kelmien seurassa.
Pimeyden voimilta suojautumisluokan ovi oli raollaan, mutta sisältä ei kuulunut pihahdustakaan. James päästi irti Emilyn kädestä, kun taas Sirius pamautti oven auki niin että saranat nitisivät tuskasta. Emily tupsahti poikien perässä sisään eikä hetkeen pystynyt erottamaan mitään luokasta, sillä sisällä oli liian pimeää. Kaikkien ikkunoiden edessä oli raskaat tummat verhot, ja kynttilöitä ei palanut. Kukaan luokassa ei puhunut mitään eikä opettajaa näkynyt opettajanpöydän takana. Siriuksen kovakouraisen oven avauksen jäljiltä luokassa kaikui vieläkin narina.
Emily hiipi hiljaa omalle paikalleen Lilyn viereen, sillä jokin huoneen ilmapiirissä sai hänet hiljenemään, ja nykäisi tyttö hihasta.
”Mistä me jäimme paitsi?” Jo kuiskaaminenkin tuntui rikokselta, sillä luokan hiljaisuus ja rauhallisuus oli heti rikottu. Lily kumartui ystävänsä puoleen ja puhui vasta, kun tiesi olevansa niin liki toista ettei lähemmäs voinut enää päästä.
”Ette oikeastaan mistään. Opettaja ei ole vielä puhunut mitään.”
Emily kurtisti kulmiaan ja vilkaisi kelloaan. Tuntia oli kulunut jo yli 20 minuuttia, joten olivatko muut vain istuneet hiljaa pimeässä sen ajan. Tyttö kääntyi paikallaan ja tavoitti Jamesin katseen väistettyään ensin Remuksen vastaavan. Poika kohautti olkiaan ja ilmeisesti käski Siriusta lopettamaan käsittämättömän hihityksensä.

”Nyt kun kaikki ovat vihdoin paikalla, voimme aloittaa tunnin”, kuului usvainen ääni jostain Siriuksen yläpuolelta. Emily niska niksahti kuuluvasti äkkinäisen kääntymisen johdosta.
”Terveyttä, neiti Pratt”, sama ääni toivotti ja leijui nyt lähemmäs luokan etuosaa. Sirius, joka oli joutunut äsken tuijottamaan suoraan kohti kattoa, sai nyt oikaistua päänsä oikeaan asentoon ja hieroi niskaansa kuten Emilykin.
”Minun nimeni on Yosumi Akihito, ja rehtori Dumbledore on ystävällisesti pyytänyt minua opastamaan teidän suojautumisen jaloon taitoon tänä vuonna”, ääni jatkoi ja leijui nyt jossain opettajanpöydän yläpuolella.
Äkkiä verhot lennähtivät pois ikkunoiden edestä ja valo sai Emilyn siristelemään silmiään. Silmien totuttua valoon tyttö saattoi nähdä miehen, joka istui – tai pikemminkin leijui – lootusasennossa pari jalkaa opettajan pöydän yllä. Mies oli kalju, mutta leuasta alkava letitetty harmaa parta ulottui syliin asti. Miehen päällä oleva oikein puettu kimono sai Noran vetämään henkeä ihastuneesti. Miehen vinot silmät katselivat lempeästi oppilaita, jotka nyt tuijottivat hämmentyneinä uutta opettajaansa.
”Opetatteko te meitäkin leijumaan tuolla tavoin, professori?” Sirius kysyi innostuneena välittämättä Remuksen luomista hiljentävistä katseista. Yosumi käänsi katseensa Siriukseen ja leijui muutaman tuuman eteenpäin.
”Kaikki aikanaan, herra Musta”, hän sanoi, sulki silmänsä ja hymisi hetken aikaa. Emily kohotti kulmiaan ja katsahti Lilyyn ja Noraan, jotka näyttivät aivan yhtä pöllämystyneiltä. Luokka kohisi hiljaa Yosumin hymistessä taustalla. Koko tilanne vaikutti sangen koomiselta, ja Emily ihmetteli mikseivät Sirius ja James olleet jo purskahtaneet nauruun. Hiljaisuus kuitenkin laskeutui taas, kun opettaja puhui.
”Tehtäväni on opettaa teille edistyksellisiä suojautumiskeinoja, joilla tulette pärjäämään elämässänne. Tehtävä on sangen haastava, mutta tartun siihen innolla. Velhojen ylikami olkoon suojelijani”, sanoja seurasi äskeistä pidempi hyminä, joka näytti kuuluvat Yosumin tunnuspiirteisiin. Emily puri huultaan ettei olisi kikattanut.
”Aloitamme tehtävämme harjoittelemalla mielen hallintaa, jota ei voi koskaan opetella liikaa. Pyydän kaikkia nousemaan pulpettienne päälle istumaan, ristimään jalkanne ja sulkemaan silmänne”, Yosumi jatkoi ja hymisi taas.
Tuolien jalat raapivat lattiaa, kun oppilaat nousivat pöytiensä päälle. Emily hengitti syvään ja varoi katsomasta Lilyä, Noraa tai kelmejä silmiin, sillä silloin naurua olisi ollut mahdotonta pidätellä. Sirius ei onnistunut tavoitteessaan yhtä hyvin vaan Emily saattoi jo kuulla pojan tyrskivät takanaan. Yosumi heilautti kättään hitaalla liikkeellä, ja verhot lennähtivät taas ikkunoiden eteen pimentäen luokan. Emily sulki silmänsä ja jäi odottamaan lisäohjeita.
”Tyhjentäkää mielenne ja tavoitelkaa sisäistä kamianne”, Yosumi utuili edestä. Emily nosti kätensä ilmaan ja huitoi hieman kiinnittääkseen opettajan huomion. Yosumi tuntui leijuvan lähemmäs.
”Niin, neiti Pratt?”
”Mikä on sisäinen kami?” Emily kysyi silmät yhä suljettuina. Huoneesta kuului myöntelevää mutinaa. Yosumi leijaili hetken Emilyn ympärillä – tai siltä se ainakin tytöstä vaikutti – ennen kuin vastasi.
”Kami on jumalhahmo, joka löytyy jokaisen ihmisen sisältä. Se antaa turvaa ja suojelee teitä pahalta, ja on suuri etu, jos saatte siihen yhteyden. Asiaa on vaikea selittää, mutta tajuatte, kun löydätte sen”, Yosumi sanoi äänensävyllä, joka esti lisäkysymykset. ”Pyhitämme tämän tunnin kamin etsimiselle, huomenna avitan teitä oikeaan suuntaan, jos ette sitä tänään itse löydä”, Yosumi jatkoi.

Emilystä tunti kului tavallistakin hitaammin. Koko luokka istui hiljaa pulpeteillaan tunnin ajan etsien omaa kamiaan, joka tuntui olevan erityisen hyvä piiloleikissä. Emilyn keskittymiskyky alkoi herpaantua lopputunnista. Oli vaikea pitää mieli tyhjänä, mutta samalla etsiä sieltä jotain.
Yosumin ilmoittaessa tunnin loppuneen kaikki avasivat silmänsä enemmän tai vähemmän närkästyneinä. Kukaan ei ollut onnistunut löytämään kamia, ja itse asiassa Sirius oli jopa nukahtanut etsiessään sitä. Yosumi ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä, kun Peter joutui tuuppimaan ystävänsä hereille.
”Ei se ainakaan unessa ollut”, Sirius totesi haukotellen Yosumille, joka leijaili kiivaasti pojan ympärillä.
”Läksyksi yritätte pohtia keinoja kamin löytämisen helpottamiseksi. Yritämme huomenna uudestaan, sayônara”, Yosumi toivotti, leijui takaisin paikalleen työpöytänsä ääreen ja ensimmäistä kertaa koko tunnin aikana laskeutui istumaan pöydälleen, johon oli sitä varten raivattu tyhjä tila laskeutumista varten.

”Se Yosumi on outo”, Lily sanoi pilkkoessaan perunaansa vähän ajan kuluttua päivällisellä. ”Vielä oudompi kuin Cassie-Cat”, tyttö jatkoi ja sai Noran ja Emilyn purskahtamaan nauruun heidän muistellessaan viimeisintä PVS-opettajaa. Professori Cassandra Catwalk, tai niin kuin nainen oli itse itseään halunnut kutsuttavan, Cassie-Cat, oli toiminut pimeyden voimilta suojautumisen professorin virassa ruhtinaalliset puoli vuotta. Cassie oli ollut vastavalmistunut Taikaopetuksen professori erikoisalanaan pimeältä taikuudelta suojautuminen ja hän oli tullut tuuraamaan Tylypahkan edellistä PVS-opettajaa, joka oli jäänyt äitiyslomalle ja myöhemmin kuollut synnytykseen. Cassien opetusmetodit olivat olleet lähes yhtä outoja kuin Yosumin. Opetettavina aiheina olivat olleet muun muassa vastustajan valloittaminen, keinoja siitä, kuinka näyttää hyvältä taistelussa ja itsepuolustusloitsut – vain sitä varten ettei ulkomuoto kärsisi taisteltaessa. Oppilaat olivat joutuneet tekemään esitelmiä oikeasta kynsienhoitotaktiikasta aina erilaisimpiin silmänisku tekniikkoihin asti. Cassie-Cat oli joutunut irtisanoutumaan tehtävästään keväällä, koska häntä oli syytetty oppilaan lähentelystä ja luvattomasta ahdistelusta – Sirius ei ollut vieläkään toipunut asiasta täydellisesti.
”Dumbledorelta alkaa kai loppua varteenotettavat ehdokkaat, koska viimeaikoina hän on palkannut monta täysin idioottia”, Nora sanoi ja keihästi haarukkaansa palan aurinkokuivattua tomaattia. Lily nyökkäsi Noran puheille ja heilautti kättään Lauralle, joka oli juuri kävellyt sisään muutaman kaverinsa kanssa.
”Mitä luulette, milloin Romeo avaa sanallisen arkkunsa ja suostuu puhumaan jollekin?”, Emily kysyi tuijotellessaan Puuskupuhin tupapöytään päin. ”Minä en ole nähnyt näiden kuuden vuoden aikana hänen puhuvan vapaaehtoisesti vielä kenellekään.”
Lily etsi silmiinsä tumman hahmon, joka kyhjötti Puuskupuhin pöydän päässä yksin, kuten tavallista. Romeossa oli jotain omituista ja salaperäistä, joka vaivasi kolmea rohkelikkotyttöä suunnattomasti. Oli vaivannut jo melkein ensimmäisestä luokasta asti. Mutta vielä tähänkään päivään mennessä he eivät olleet onnistuneet saamaan selville, mikä oli pojan salaisuus. Sillä salaisuus hänellä oli siitä he olivat varmoja.
”Kyllä me vielä se selvitetään”, Nora mutisi suu täynnä tomaattia ja tuijotti hänkin itsepäisesti Romeon takaraivoa kuin yrittäen lukea pojan ajatukset.
”Mitä te muuten puhuitte professori Potterin kanssa, Emily?” Lily kysyi ja jätti Romeon tuijottamisen Noran harteille – tai silmille. Emily näytti hetken ajan hämmentyneeltä, mutta pian sanat tavoittivat tytön tajunnan.
”Ai mummin? Hän vain pyysi meitä tästä lähtien tulemaan perjantaisin luokseen teelle. Me pidämme isoäiti-lapsenlapsi hetkiä. Mummi haluaa pysyä ajan tasalla meidän kuulumisistamme”, Emily selvitti ja tökkäsi haarukan päällään Noraa käsivarteen. ”Älä tuijota häntä, Nora.”
Emilyn ja Noran aloittaessaan haarukkasodan Lily kuljetti katsettaan läpi salin, joka oli täynnä iloisesti ruokailevia oppilaita. Romeo yksin Puuskupuhin pöydässä, kelmit meluamassa rohkelikkopöydän päässä, pikkuinen Dina kyhjöttämässä yksin lähellä kelmejä.
”Hemmetinmoinen vuosi tulossa”, sanat olivat kuin suoraan Noran suusta, mutta Lilynkin suusta puhuttuna totta. Tosin eipä voinut Lilykään todella aavistaa, mitä tuleman piti.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 28, 2008, 16:35:47 kirjoittanut Delia »

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) 2. luku
« Vastaus #2 : Tammikuu 04, 2008, 13:14:10 »
A/N: Tervehdys taas kaikki ihmiset siellä ruudun toisella puolella ja oikein hyvää uutta vuotta! Jatkon pistäminen on hieman venähtänyt, syynä on erittäin epämiellyttävä tapahtuma nimeltään joulu :D Ennen sitä olin niin kiireinen koulun ja lahjojen hankinnan kanssa etten ole ehtiny kirjoittamaan ja sen jälkeen vanhemmat raahasivat minut melkein viikoksi värjöttelemään Lappiin 25 asteen pakkaseen. Terveiset vaan sieltä.
vidlaia: Kiitos taas kommentistasi. Ei se italian koe loppujen lopuksi niin huonosti mennytkään (vaikka huolimattomuusvirheitä kyllä oli).
Laurasta et seuraavassa tule ihmeempiä kuulemaan, mutta jatkossa kylläkin. Romeosta tulee pientä juttua, mutta se tuskin selvittää ajatuksiasi yhtään enempää. Pikemminkin varmasti sekoittaa niitä. Mutta kaikki aikanaan :D
Dinin: Kiitoksia sinullekin. Remus/Emily -juttu ei selviä vielä tässä osassa, mutta 5. luvussa saat kuulla siitä enemmän (toivottavasti et pety). Noran hiusten väristä tulee lisää tässä luvussa, mutta siitä enemmän sitten seuraavassa luvussa.
Littleprayer: Kiva, että sinäkin löysit tiesi kommentoimaan ficciäni.
Lilyn ja Jamesin yhdessä olo. Hmm. En voi sanoa siitä mitään paljastamatta liikaa, mutta saat kyllä odotella sitä kunnon seurustelun aloitusta ainakin vähän aikaa. Yosumi todella on mielenkiintoinen hahmo, ehkä tulevaisuudessa vielä mielenkiintoisempi kuin nykyään.

Mutta joo. Seuraava osa on vähän sirpaleinen, mutta toivottavasti saatte siitä jotain otetta.
Olkaa hyvät!
-Del

3. luku – Se unohdettu ajatus
2.9.1977

Emily kasasi kiireellä ympärilleen kirjallista suojamuuria kirjastossa. Tyttö veteli satunnaisesti kirjoja pois hyllystä ja kasasi ne keoiksi ympärilleen. Kun muurit olivat tarpeeksi korkeat ja peittävät, tyttö veti itselleen tuolin ja järjesteli kirjoja vielä hieman niin, että näyttäisi mahdollisimman tehokkaalta ja työhön uppoutuneelta. Emily levitti eteensä pitkän, tyhjän pergamentin ja kastoi sulkakynänsä vihreään musteeseen, jota Nora inhosi sydämensä pohjasta.

Äiti,

Emily aloitti kirjeensä ja pysähtyi miettimään ensimmäisen sanan jälkeen. Äiti ei saisi missään nimessä huolestua hänestä. Kaikkein helpointa olisi tietysti kertoa Noralle, mitä halusi kirjeen sisältävän ja siitä syntyisi parissa minuutissa kelpo suoritus. Mutta tällä kertaa Emily halusi kirjoittaa itse. Jotain kepeää.

toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.

Kuulostipas tönköltä.

Tylypahka ei ole muuttunut kesän aikana yhtään. Mutta ihmiset kyllä ovat senkin edestä. Lilystä on tullut entistäkin etäisempi. Minä pelkään, että Lilyn inho Jamesia kohtaan tuhoaa lopulta minun ja Norankin välit Lilyyn. Kelmit ovat meidän ystäviämme siinä missä Lilykin, mutta hän ei taida oikein tajuta sitä. Lily on alkanut olla yhä enemmän sen korpinkynnen kanssa. Minua pelottaa meidän ystävyytemme tulevaisuus.

No, sepäs olikin kepeää, Emily tuumi, mutta jätti kuitenkin lauseet paperille.

Tosin kelmienkään seura ei ole kauheasti enää tänä vuonna houkuttanut. Lähinnä Remuksen takia, tiedäthän. Minä en saa sitä mielikuvaa irti päästäni millään, vaikka olen koittanut ties kuinka monta kertaa. Se saa vieläkin kyyneleet silmiin. Vain ajatteleminen. Miten Remus pystyi tehdä sen? Me seurustelimme melkein kaksi vuotta. Kyllä siinä ajassa pitäisi oppia luottamaan toiseen. Ja minä luotinkin Remukseen. Ja nyt minusta tuntuu, että kaikki romahtaa kasaan.

Ei tästä ainakaan kepeää kirjettä ollut tulossa.

Mutta vähän Remuksesta. Minä olen yrittänyt päästä eroon hänestä ja luulenkin onnistuneeni siinä jo aika hyvin. Ehkäpä annan Noran järjestää sokkotreffit minulle.
No tuo oli kyllä jo aika epätoivoista.
Joka tapauksessa. Tiesitkö sinä, että mummi oli tulossa tänne tänä vuonna? Ihanaa nähdä häntä nyt säännöllisesti. Meillä on myös toinen uusi opettaja. Joku Yosumi tyyppi. Aika outo, mutta menkööt. Kunhan ei vain tarvitse kestää enää Cassie-Catia, se nainen oli täystuho.
Kirjoitathan minulle nopeasti,
Emily

PS. EION?


Emily lisäsi jälkikirjoitukset tottumuksesta mukaan ei niinkään siksi, että sillä olisi ollut jotain väliä. Se oli hänen ja äidin keksimä lyhennys sanoista ”Eihän isää ole näkynyt?”. Mutta isä ei ollut enää pitkään aikaan ollut yhteydessä äitiin, ja äitikin alkoi jo tuntea olonsa suurin piirtein turvalliseksi. Kaikkeen täytyy kuitenkin varautua, totesi Emily mielessään ja rukoili isän ymmärtäneen jo häipyä heidän elämästään.
Tyttö huoahti hiljaa. Äiti oli jättänyt isän pian Emilyn syntymän jälkeen, koska tämä oli yrittänyt tappaa lapsensa. Emily tiesi olleensa vahinkolapsi eikä isä ollut koskaan oppinut hyväksymään Emilyä, joka hänen mukaansa oli tuhonnut avioliiton Rebeccan kanssa. Äiti on saanut kärsiä niin paljon minun takiani, Emily mietti ja lukaisi kirjoittamansa tekstin läpi halukkaana unohtamaan isänsä. Kirje oli töksähtelevä – ja erittäin masentava. Ehkä olisi vain parempi antaa Noran kirjoittaa, tyttö tuumi ja oli aikeissa rypistää paperin ennen kuin kuuli äänen kirjahyllyjen välistä. Äänen, jota ei yleensä saanut kuulla muuta kuin harvoin tunneille. Romeon äänen.
”Yritä vain unohtaa, mitä hän sanoi. Hän valehteli. Minä rakastan sinua, ihan oikeasti.”
Emily puri huultaan ettei olisi hihkunut ääneen. Romeo puhui jollekulle. Romeo rakasti jotakuta. Ja se ketä Romeo rakasti, tietäisi varmasti, mitä salattavaa pojalla oli ja miksi hän oli niin sulkeutunut. Emily nousi varovasti tuolistaan ja hiippaili äänettömästi hyllyjen väliin. Siriukselta opitut äänettömyys taiat olisivat olleet hyödyllisiä nyt, tyttö harmitteli ja sadatteli sitä kertaa, jolloin oli kieltäytynyt opettelemasta niitä. Vielä pari askelta niin hän näkisi kenelle Romeo oli puhunut. Äänet hyllykön takana olivat nyt vaimenneet vain olemattomiksi kuiskailuiksi, ja Emily kehitteli innoissaan mielessään salaista kohtaamista rakastavaisten välillä.
”Hei, Emily!”
Emily sulki silmänsä. Tämä ei voinut olla totta, Sirius ei ikinä käynyt kirjastossa. Tyttö käännähti ympäri ja pakottautui hymyilemään pojalle.
”Mitä sinä täällä hiivit?” Sirius jatkoi tullen lähemmäs. Emily katsahti nopeasti suuntaan, josta Romeon ääni oli kuulunut. Siriuskin kiinnostui ja kurkkasi nurkan taakse.
”Matami Prilliäkö sinä vakoilet?”

Lily istui syvän punaisella sohvalla ja pureskeli kynsiään. Avonainen muodonmuutosten kirja lepäsi tytön sylissä, mutta Lily ei oikeastaan jaksanut keskittyä tekstiin vaan antoi mielensä kelata läpi päivän tapahtumia. Huone, jossa Lily oli, oli sangen ahdas, mutta kodikkaaksi sisustettu. Ikkunoita ei ollut, mutta valoa toivat seinillä palavat soihdut ja lämmin ainiaan palava takkatuli.  Seinillä ei ollut tauluja, mutta takan viereisellä seinustalla roikkui suuri vanha ryijy, joka esitti entisajan muodonmuutosvelhoa työssään. Sohvan lisäksi huoneen kalustukseen kuului pieni pöytä, joka oli sillä hetkellä täynnä erilaisia kirjoja ja papereita, sekä kirjahylly, joka notkui kirjojen painosta.
Lily laski kätensä kirjalle ja sulki sen hieman kovakouraisemmin kuin oli alun perin tarkoittanut. Oli turha edes yrittää lukea, kun ajatukset harhailivat muualla. Juuri nyt Romeossa ja tämän salaperäisyydessä. Lilyä häiritsi suunnattomasti pojan alituinen hiljaisuus ja yksin olo. Monen monta kertaa tytöt olivat yrittäneet lähestyä yksinäistä sutta, mutta poika oli joka ainoan kerran kääntänyt heille tylysti selkänsä ja marssinut tiehensä. Ei edes Noran epätoivoiset yritykset pukeutua minimaalisiin asuihin olleet tehonneet poikaan. Ehkä hän tosiaan oli homo, Lily mietti. Nora oli jo vahvasti kallistunut sille kannalle; se selittäisi kaiken. Miksi poika oli niin yksinäinen ja sulkeutunut. Ja eritoten sen, miksei hän ollut välittänyt minihameessa poukkoilevasta Norasta, kun Siriuskin oli suostunut vilkaisemaan ystäväänsä toisen kerran; ystävää, johon oli luvannut olla ikinä katsomatta sillä silmällä.
Lily huokaisi ja sulki hetkeksi silmänsä yrittäen löytää sisäistä kamiaan, kuten Yosumi oli neuvonut, mutta pää oli niin täynnä Romeota ettei siitäkään tullut mitään. Turhautuneena tyttö potkaisi lähellä nököttävää pöytää, joka päästi vinkaisun ja ravisti pari paperia lattialle. Lily ei välittänyt papereista vaan sulki uudestaan silmänsä ja uppoutui sohvan pehmeään syliin. Tyttö veti syvään henkeä ja haistoi huoneen vanhan tuoksun ja aisti hiljaisuuden. Hän rakasti tätä huonetta. Oli rakastanut aina siitä saakka, kun oli löytänyt tämän kuusi vuotta sitten, Lily oli vieraillut ahkerasti yksinäisessä huoneessa usein tekemässä läksyjään rauhassa, toisinaan vain piilottelemassa Jamesilta. Huone oli yksinäinen ja unohdettu, ja Lily epäili olevansa ainoa, joka muisti ja tiesi sen olemassa olon ehkä itse Dumbledorea lukuun ottamatta. Lily oli löytänyt huoneen sattumalta ollessaan ensimmäistä viikkoa Tylypahkassa. Hän oli eksynyt matkallaan takaisin rohkelikkotorniin ja oli seikkaillut ties kuinka kauan autioissa käytävissä. Lopulta hän oli ollut niin kiukkuinen sekä itselleen että vanhalle linnalle, että oli tokaissut suutelevaa paria esittävälle taululle hankkimaan huone itselleen ja suutelemaan jossain muualle. Lilyn ihmetykseksi taulu oli avautunut ja paljastanut oviaukon, joka johti kodikkaaseen huoneeseen.
Lily hymyili muistolleen ja onnitteli itseään varmasti tuhannetta kertaa huoneen löytymisestä. Sen avulla hän oli jaksanut kestää Jamesin loputtomat treffipyynnöt ja ahdisteluhyökkäykset, joita oli toden totta mahtunut kuuteen vuoteen enemmän kuin tarpeeksi. James Potter oli ainoa syy, miksi Lily ei pitänyt Tylypahkaa täydellisenä paikkana olla. Tosin tänä vuonna poika oli ollut tavallistakin hiljaisempi. Lily arveli sen johtuvan alkukankeudesta. Kunhan poika taas pääsisi vauhtiin oli Lilyn taas pidettävä varansa.
Lily vilkaisi takan yläpuolella riippuvaan vanhaan kelloon, joka näytti pian seitsemää. Hän venytteli makeasti, mutta pysähtyi äkkiä kesken venytyksen muistaessaan jotain.
”Kello seitsemältä minun toimistossani”, McGarmiwan ääni tunkeutui Lilyn päähän ja sai hänet pomppaamaan tuolistaan ja keräämään hätäisesti tavaransa kasaan. Miten hän oli voinut unohtaa tapaamisen McGarmiwan kanssa?

Lily kiisi käytävää pitkin kohti rohkelikkotornia. James toivottavasti oli vielä makuusalissaan, koska Lilyn suunnitelmiin kuului saapua McGarmiwan toimistoon yhdessä hänen kanssaan luodakseen parempaa kuvaa ja todistaakseen McGarmiwalle, että heidän yhteistyöstään voisi tulla jotain muutakin kuin fiasko – toivottavasti. Lily rukoili, että James ei ollut tapansa mukaan muistanut mennä jo McGarmiwan puheille.
”Mehiläisvaha”, Lily puuskutti salasanan lihavalle leidille, joka nyökytteli tärkeänä ja heilahti sivuun Lilyn tieltä. Tyttö kompuroi sisään oleskeluhuoneeseen ja oli kompastua maassa makaavaan kolmasluokkalaiseen, joka kai piti mukavampana tehdä läksyjä lattialla kuin pöydän ääressä. Lily hyppi poikien makuusaleihin johtavat portaat ylös tarkkaillen samalla ovissa olevia kylttejä. Hän ei ollut koskaan käynyt poikien makuusalissa eikä hänellä siksi ollut aavistustakaan, missä kelmit majailivat. Viimeinen ovi aivan tornin huipulla näytti kutsumattomimmalta, mutta Lilyllä ei ollut aikaa pysähtyä miettimään sitä. Hän vetäisi oven auki ja melkein kaatui sisään.
Huone oli aivan niin sotkuinen, mitä Lily oli ajatellutkin sen olevan silloin, kun ylipäätään oli ajatellut koko asiaa. Erinäisiä vaatekappaleita lojui lattialla aivan niin kuin tyttöjenkin makuusalissa. Huoneessa oli neljä sijaamatonta vuodetta. Sirius ja Peter istuivat yhdellä sängyistä tutkimassa vanhalta näyttäviä papereita ja näyttivät sangen pelästyneiltä Lilyn nähdessään. Sirius vinkaisi erittäin epäsiriusmaisesti, ja Peter heitti sängyllä olleet paperit äkkiä sen alle Lilyltä piiloon. Lily pysähtyi vetämään henkeä ja samaan aikaan suihkuun vievä ovi avautui, ja James astui ulos pyyhe ympärillään. Lilyn nähdessään poika pysähtyi hämillään ja pyöritteli hetken päätään.
”Näenkö minä unta?” poika kysyi yllättyneenä ja vilkaisi muita kelmejä. Lily, joka milloin muulloin tahansa olisi paennut paikalta pää kolmantena jalkana, nappasi lähimmältä sängyltä t-paidan ja viskasi sen Jamesille, joka otti kopin.
”Pue päällesi, ääliö, meidän pitää olla McGarmiwan toimistossa kahden minuutin päästä”, Lily tiuskaisi pojalle, joka yhä sulatteli tytön ilmaantumista paikalle. Kun sanat painuivat Jamesin tajuntaan, poikaan tuli eloa.
”Anna minulla puoli minuuttia”, James sanoi ja kahmaisi toiselta sängyltä kasan vaatteita ja ryntäsi takaisin kylpyhuoneeseen. Ovi kolahti kiinni Jamesin jäljessä ja Lily huomasi vähän matkan päässä peilin, josta kuvastuvan tytön kasvot helottivat kirkkaan punaisina. Peter kohotti kulmiaan Lilylle, ja Sirius virnisti.
”Sitä se rakkaus teettää”, poika tuumi. Lily ei ehtinyt vastata mitään, sillä James riensi jo takaisin – tällä kertaa pukeissa, tosin t-paita väärinpäin – ja heitti pyyhkeensä sängylle Siriuksen ja Peterin seuraksi.
”Mennäänkö sitten?”

James koputti McGarmiwan huoneen oveen, joka aukeni lähes välittömästi. McGarmiwa istui jo tikkusuorana pöytänsä takana ja katsoi vihjailevasti kelloaan. Lily veti syvään henkeä ja tasautti hengityksensä.
”Anteeksi, että olemme myöhässä. Riesu kiusasi ekaluokkalaisia aulassa ja meidän piti jäädä hoitamaan tilannetta. James karkotti sen yläkerroksiin”, Lily sanoi ja sai sekä Jamesin että McGarmiwan katsomaan itseensä. Se tosiasia, että Lily käytti nyt ensikerran Jamesin etunimeä sai pojan kasvoilla syttymään pienen hymyn; ehkä tästä loppujen lopuksi tulisikin jotain.
”No, istukaa sitten, olkaa hyvät”, McGarmiwa kehotti hieman ystävällisemmällä äänellä kuin äskeisestä ilmeestä olisi voinut päätellä. James ja Lily istuivat koviin puutuoleihin, jotka pakottivat heidät istumaan selkä suorassa; se varmaan oli McGarmiwan tarkoituskin.
”Kuten ehkä tiedättekin johtajaoppilailta odotetaan vastuullista ja esimerkillistä käyttäytymistä”, McGarmiwa aloitti ja Lily nyökkäsi vakavana, kun taas James istui tuolillaan katse yhä Lilyssä. ”Teidän tehtäviinne kuuluu muun muassa ensisijaisesti valvojaoppilastoiminnan valvominen. Emme edellytä johtajaoppilailta säännöllistä yöpartiointia, koska teillä on paljon läksyjä ja kokeita ajateltavana. Ainakin pitäisi olla”, McGarmiwa sanoi ja vilkaisi häijysti Jamesiin. ”Saatte ottaa muista pisteitä pois ja antaa heille jälki-istuntoa, mutta vain asiallisesta ja hyväksyttävästä syystä. Myös erilaisten juhlatilaisuuksien järjestelyjen valvonta on osittain tai kokonaan tapauksesta riippuen teidän vastuullanne. Toimitan teille näistä tilaisuuksista pikimmiten listan”, professori jatkoi ja katsoi puhuessaan lähinnä Lilyyn ikään kuin olisi halunnut kieltää sen tosiasian, että James Potter oli johtajaoppilas. James kohotti kyllästyneenä kulmiaan, otti paremman asennon tuolilla ja jatkoi Lilyn tuijottamista kuunnellen McGarmiwan puhetta vain puolella korvalla, jos silläkään.

Kun kaksikko myöhemmin käveli takaisin rohkelikkotorniin, oli pimeys jo laskeutunut ulos kuin jättimäisen McGarmiwan pahaenteinen varjo; ajatus sai Jamesin värähtämään. Lily käveli pojan vierellä reippain askelin luomatta silmäystäkään poikaan. James vilkuili tyttöä aika ajoin ja yritti keksiä turvallista puheenaihetta. Mitä Sirius olikaan sanonut tästä? James yritti muistella aiemmin päivällä käytyä keskustelua. Treffipyynnöt olivat varmasti kiellettyjä, mutta mitä muuta. James puri huultaan ja päätti pysyä varmalla pohjalla.
”Siellä on aika ankea sää”, sanat olivat tuskin päässeet ulos pojan suusta, kun hän jo halusi ottaa ne takaisin. Kelmi puhumassa tytön kanssa säästä; Sirius nauraisi itsensä kuoliaaksi, jos joskus kuulisi tästä.
”Hassua”, Lily sanoi täysin käsittämättömästi ja vilkaisi lähimmästä ikkunasta ulos. Jameskin katsoi ulos eikä voinut ymmärtää, mikä sanoissa oli niin hassua.
”Ai mikä?”
Lily pysähtyi ja kääntyi nyt ensimmäisen kerran koko pyyhe-episodin jälkeen katsomaan Jamesia. James seurasi perässä ja tuijotti rävähtämättä Lilyn mantelinmuotoisiin silmiin.
”Sinä käytit noita täsmälleen samoja sanoja, kun puhuit minulle ensimmäisen kerran”, Lily sanoi punan hiipiessä tytön poskille. James katsoi Lilyä epäuskoisena ja yritti muistella vuosien takaista tapahtumaa.
”Minä luulin, että muistan kaikki sinuun liittyvät tapahtumat”, James tunnusti, sillä ensimmäisestä kohtaamisesta ei ollut jäänyt Jamesin mieleen muuta kuin kauniit silmät, jotka nauroivat hänelle – nimenomaan hänelle eivätkä hänen kanssaan, mutta kuitenkin.
Lily laski katseensa maahan ja jatkoi kiireesti matkaansa. James manasi huonoa onneaan; ei näköjään mitään viittauksia hänen kuolemattomaan rakkauteensa Lilyä kohtaan.
Poika otti Lilyn kiinni ja hetken aikaa kumpikin käveli hiljaisuuden vallitessa. Äkkiä Lily taas pysähtyi ja sai mietteisiin vajonneen Jamesin törmäämään itseensä. James älähti ja yritti pysyä pystyssä pitkine jalkoineen, jotka olivat jotenkin menneet solmuun.
”Seuraavalla kerralla voisit varoittaa”, poika tiuskaisi ja halaili vieressään olevaa haarniskaa tasapainon säilyttääkseen.
”Seuraavalla kerralle voisit kävellä hieman kauempana”, Lily sanoi samalla mitalla takasin ja suoristi haarniskaa, jonka James oli jättänyt omituiseen asentoon saatuaan sen mitä oli halunnut – tasapainon. ”Minä haluaisin vain tehdä selväksi pari asiaa”, tyttö jatkoi ja taputti haarniskaa olkapäälle. Haarniska tuntui hymyilevän. ”Nyt kun me joudumme olemaan tavallistakin enemmän tekemisissä toistemme kanssa, minun on näköjään pakko alkaa puhua sinulle.”
James hymyili lammasmaisesti ja totesi Lilyn olevan oikeassa.
”Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minä pitäisin sinusta yhtään sen enempää kuin ennenkään”, Lily sanoi, ja hymy Jamesin kasvoilla hyytyi hitusen verran. ”Ja minä vannon, että jos vielä kerrankin pyydät minua ulos tai yritän muutenkaan lähennellä, minä manaan sinut Alaskaan ja lähetän McGarmiwan perääsi.”
Kesti hetken ennen kuin James tajusi kunnolla tytön sanat. Poika värähti.
”Kenet tahansa muun, mutta ei McGarmiwaa.”
”Minä olen oikeasti niin kyllästynyt tähän koko touhuun. Minä olen sanonut sinulle varmasti jo miljoona kertaa ettei minua kiinnosta”, Lily jatkoi kasvavalla äänensävyllä. Jamesista tuntui, että vuosia patoutuneet tunteet purkautuivat nyt ulos. ”Me olemme jo melkein aikuisia. Meidän pitäisi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti. Ja sinun pitäisi jo tajuta ettei meidän välillämme voi koskaan olla mitään”, Lily lopetti ja huokaisi syvään. ”Anteeksi, minun oli vain pakko saada se ulos.”
James nielaisi kurkkuunsa kohonneen möykyn ja yritti hymyillä kuin Lilyn sanat eivät olisi satuttaneet häntä. Totta puhuttaessa James arveli sydämensä olevan vähintäänkin miljoonana sirpaleena sillä nimenomaisella hetkellä.

Kun Lily myöhemmin ilmestyi makuusalinsa ovensuuhun, häntä odotti siellä kaoottinen näky. Lattia oli täynnä erilaisia kirjoja ja paperisuikaleita sekä erinäisiä pikkuesineitä. Kaiken tavaran keskellä istui Nora vaipuneena vihreäkantisen kirjan lumoihin. Sekä Emily että Gabrielle olivat paenneet omien sänkyjensä päälle lukemaan läksyjään.
Nora tuskin huomasi Lilyä, joka yritti kävellä omalle sängylleen astumatta papereitten päälle. Gabrielle sen sijaan tervehti Lilyä hiljaa ja hymyili ujosti. Lily nyökkäsi takaisin.
”Mitä Nora tekee?”
”Noralta voi kyllä kysyä ihan suoraankin”, Nora ilmoitti ja sulki hymyillen vihreäkantisen kirjansa. ”Minä yritin siivota kaappiani, mutta juutuin loppujen lopuksi lukemaan näitä”, tyttö jatkoi ja viittasi lattialla oleviin kirjakasoihin. Lily silmäili kasoja ja yritti laskea kirjojen lukumäärän. Niitä oli kymmenittäin, erivärisiä, kokoisia ja näköisiä. Ne olivat Noran rakkain aarre, hänen Tylypahkan vuosiensa aikana kirjoittamat päiväkirjat.
Tytön katse siirtyi Noraan, joka luki innoissaan kirjojaan hieroen välillä päätään. Lily tiesi, että kohta tytön oli taas aika lähteä sairaalasiipeen. Noran hiusten värin vaihtuminen, jota tapahtui tasaisin väliajoin, aiheutti aina tytölle pahan olon ja päänsärkyä ja yleensä myös oudon innon alkaa siivota. Usein kuitenkin kivut estivät Noran viimeistellä siivoustaan, ja Lily epäili joutuvansa tälläkin kertaa viemään Noran aloittaman työn loppuun.
”Minusta tuntuu, että olisin taas 15-vuotias”, Nora unelmoi ja etsi kaikkien papereittensa alta tyhjän valkoisen arkin ja kirjoitti lauseen muistiin.
Emily haukotteli ja heitti muodonmuutosten kirjansa yöpöydälleen ja kääntyi hänkin Noraan päin.
”Minä en tajua sinun intoasi. Tuollaista sinä kyllä kirjoitat, mutta et sitten kouluaineita”, Emilyn äänensävy oli pisteliäs, vaikka tyttö yrittikin piilottaa sen.
Nora silmiin syttyi vaarallinen pilke ja hän selasi vihreästä kirjasta esiin sivun, joka oli täytetty pienen pienillä sydämillä.
”4.11.1975”, Nora luki kirjasta voitonriemuinen ilme kasvoillaan. Emily irvisti tuskallisesti ja käski tyttö lopettamaan. Nora vähät välitti kiellosta ja jatkoi lukemista: ”Koko päivä on ollut täyskaaos. Aamulla Nealta tuli pöllö Australiasta. Mummi on venäyttänyt jalkansa eikä suostu menemään lääkäriin. Tyypillistä. Tätä vauhtia Nea ei ikinä pääse kotiin jouluksi… Blaa, blaa, blaa…”, Nora hyppi tylsimpien kohtien ohi. ”Siirryin äsken kirjoittamaan tänne poikien makuusaliin. Näköjään ainoa paikka, jossa saa olla rauhassa. Emily on tainnut liimautua lopullisesti kiinni Remukseen. Vihdoinkin. Taitavat olla kummatkin harvinaisen hitaita ihmisiä. Minä olen vihjaillut jo vaikka kuinka kauan siitä, mutta nyt ne vasta suostuivat tajuamaan olevansa luotuja toisilleen. Samaa ei voi sanoa Lilystä. En tajua, mikä sitä tyttöä vaivaa. Olisi vain iloinen, kun joku Jamesin kaltainen suostuu edes vilkaisemaan sillä silmällä. Minä ainakin olisin. Antaisin mitä vain päästäks…”, Nora sulki kirjan ja näytti hetken ajan hämmentyneeltä. Mutta vain hetken. Kohta tyttö avasi kirjan uudelleen, tällä kertaa summittaisesti ja ryhtyi lukemaan.
”16.12.1975 Sirius muutti tänään McGarmiwan hiukset punaisiksi. Sanoi sen olleen vahinko, mutta minä kuulin, kuinka hän kuiskasi Jamesille, että ehkä James nyt vaihtaisi kiinnostuksen kohdetta Lilystä McGarmiwaan. Lilykin taisi kuulla sen. Ei ollut kovin iloinen”, Nora purskahti nauruun, ja Lilynkin huulilla kareili hymy.
”Minä muistan sen päivän”, Emily sanoi miettien ja unohti kokonaan piikitellä Noraa. ”Sirius oli ihan mahdoton. Eikö Kalkaroskin kaljuuntunut sinä päivänä?”

”15.4.1973”, Nora aloitti tunteja myöhemmin samana iltana. Tytöt istuivat edelleen makuusalissaan, sillä erotuksella, että Gabrielle oli nyt lähtenyt kirjastoon viimeistelemään läksyjään, ja Emily oli selostanut muille kahdelle Romeon puheista aiemmin päivällä. Tytöt olivat miettineet hyvän tovin mahdollisia Romeon paljastamistaktiikoita täksi vuodeksi, ja Lilykin oli tunnustanut kannattavansa Noran teoriaa, mutta loppujen lopuksi aihe oli taas haudattu. ”Rakas päiväkirja, suutelin tänään kolmasluokkalaista puuskupuhia, sitä Antoniota. Tai oikeastaan se suuteli minua. Se oli aika ällöttävää. Antonio maistui sammakolle.
Lily, älä naura”, Nora tokaisi väliin Lilylle, joka makasi sängyllään kippurassa vedet silmillä.
”Minä en voi sille mitään, Nora. Lopeta se lukeminen, minä en kestä”, Lily nikotteli  ja onnistui putoamaan lattialle. Nora jatkoi lukemista Lilystä välittämättä, ja Lily itse yritti selvitellä itseään. Kädet haroivat lattiaa ja yrittivät nostaa vartaloa ihmismäiseen asentoon. Käteen osui yksi Noran papereista, punainen, mustetahrojen peittämä. Tyttö kohotti paperia silmiensä tasalle ja tihrusti lapsekasta käsialaa. Minun käsialaani, Lily tajusi ja yritti entistäkin enemmän lukea tekstiä.

James Potter on Tylypahkan kivoin ja ihanin poika.

Lily huudahti hiljaa ja hivutti paperin kenenkään huomaamatta taskuunsa piiloon. Tyttö kompuroi ylös ja pudisteli pölyjä vaatteistaan.
”Minä käyn alhaalla”, Lily huikkasi ovelta ja ryntäsi ulos ennen kuin tytöt ehtivät nähdä tytön punaisia kasvoja.

Oleskeluhuoneessa oli sangen meluisaa, vaikka kello oli jo reippaasti yli yhdeksän. Pienet ensiluokkalaiset tutkivat innoissaan uusia kirjojaan, kun taas vanhemmat oppilaat näyttivät selailevan omiaan hieman laimeampi ilme kasvoillaan. Pari valvojaoppilasta kuljeskeli huoneessa ja hätisti pienempiä nukkumaan muistuttaen että huomenna olisi taas aikainen herätys ja uudet oppitunnit.
Lily vaipui perimmäisessä nurkassa olevaan tuoliin mahdollisimman kauas kaikesta melusta. Tyttö katsoi toisella puolella huonetta olevaa vanhaa kaappikelloa, joka raksutti äänekkäästi eteenpäin. Aika kului nopeasti. Niin nopeasti, että ne tärkeimmätkin ajatukset tuppasivat unohtumaan. Lily kaivoi taskustaan rypistyneen paperin ja tuijotti sitä hetken. Miten hän oli voinut unohtaa pitäneensä Jamesia joskus mukavana ja hyvännäköisenä? Tietysti siitä oli aikaa, Lily tuumi ja tarkasteli paperia. Se oli päivätty vuodelle 1971 eli Lilyn ensimmäiselle vuodelle Tylypahkassa. Mutta silti. Ei sellaisia ajatuksia saanut unohtaa.
Lily uppoutui muistoihinsa ja yritti epätoivoisesti muistella, mistä lähtien hän oli alkanut vihata Jamesia ja miksi. Loppujen lopuksi kun sitä alkoi ajatella, ei James ollut niin hirveä. Itse asiassa James oli käyttäytynyt miltei ihmismäisesti tänä vuonna. Lily ei muistanut kuulleensa vielä kertaakaan, että kukaan kelmeistä olisi tehnyt mitään luihuisille, ei edes Kalkarokselle ehkä taikajuomatunnin tapahtumia lukuun ottamatta. Ehkä James tosiaan oli vihdoinkin kasvanut aikuiseksi, Lily mietti ja häntä alkoi kaduttaa aikaisemmin illalla sanomansa asiat. James oli tietenkin pitänyt häntä aivan lapsellisena ja rasittavana. Äkkiä ajatus häiritsi Lilyä suunnattomasti, vaikka vielä pari tuntia sitten hän ei ollut välittänyt rahtuakaan siitä, mitä James Potter hänestä ajatteli. Mutta uudestaan ajateltuna James ehkä sittenkin ansaitsi toisen mahdollisuuden. Mahdollisuuden näyttää olevansa Lilyn ystävyyden arvoinen. Muu oli mahdotonta. En voisi koskaan rakastaa Jamesia, Lily tuumaili ja värähti ajatellessaan itseään suutelemassa Jamesia. Joka tapauksessa Jamesilla oli oikeus kuulla, mitä hän pojasta ajatteli, Lily päätti ja oli jo nousemassa ylös tuolistaan, kun muotokuva-aukko heilahti auki.
Sisään astuivat kelmit, kaikki neljä, nauraen. Lily huomasi tilaisuutensa puhua Jamesille tulleen ja heilautti kättään. James ei huomannut vaan otti tukea Siriuksesta, jotta olisi pysynyt pystyssä.
”Näittekö sen ilmeen?”
”Näittekö sen kasvot?” James vastasi Siriuksen kysymykseen kysymyksellä. Peter, joka oli juuri saanut hillittyä nauruaan, hajosi nyt uudelleen, ja Remuksenkin oli vaikea hillitä itseään; James ja Sirius eivät edes vaivautuneet yrittämään. Nelikko käveli yhteistuumin portaikkoon. Pojat olivat jo hävinneet näkyvistä, ja Lily aikoi mennä perään puhumaan Jamesille, mutta pysähtyi kuulleessaan Siriuksen äänen portaista.
”Kalkaros tuskin kehtaa huomenna näyttää naamaansa julkisilla paikoilla. Sinä saat muuten opettaa sen loitsun minullekin, Sarvihaara.”
Mitä hän oli oikein ajatellut? Eihän James ikinä voinut kasvaa aikuiseksi, hän oli henkeen ja vereen kelmi; lapsellinen ja ääliö.

Jamesia väsytti aikaisemman naurukohtauksen jälkeen. Ajatukset pyörivät Lilyssä ja tytön sanoissa: ”Sinun pitäisi jo tajuta ettei meidän välillämme voi koskaan olla mitään.” Lily oli ärsyttävä, kun ei huomannut, että heidät oli tarkoitettu toisilleen. Vaikka toisaalta olihan hän aina tiennyt ettei jutusta voinut tulla mitään. He kaksi olivat liian erilaisia. Olivat aina olleet ja tulivat aina olemaan. Oli aika mennä eteenpäin ja unohtaa tyttö niin kuin Sirius oli neuvonutkin.
James katsahti Siriukseen, joka kertasi viereisellä sängyllä viimeisimmän tempauksen kohokohtia; kuinka Kalkaros oli ensin vikissyt kuin pikku vauva ja myöhemmin pinkonut pakoon kasvot täynnä pitkiä, limaisia lonkeroita. Peter lisäili välillä väliin omia kommentteja, mutta Remus tyytyi Jamesin tapaan hiljaisuuteen.
James pyöritteli muodonmuutostenkirjaa laiskasti ilmassa taikasauvansa varassa. Kirja törmäili välillä seiniin, mutta James ei liiemmin kiinnittänyt siihen huomiota; McGarmiwa keksisi joka tapauksessa jotain valitettavaa hänestä olipa hänen kirjansa minkä näköinen tahansa.
Remus vaikuttaa tavallistakin hiljaisemmalta tänä iltana, James tuumaili pohdittuaan loppuun Lily-ongelman. Poika tarkasti seinällä roikkuvasta kalenterista seuraavan täysikuun ajankohdan; siihen oli vielä kaksi viikkoa. Oli vain kaksi asiaa, jotka saivat Remuksen tuon näköiseksi, James ajatteli, täysikuun lähestyminen ja Emily. Ja koska kuu ei ollut tänään ajankohtainen aihe, oli syyn pakko olla Emily, James päätteli ja tunsi itsensä teräväksi, mutta samalla voimattomaksi. Emily oli niin paljon vaikeampi asia kuin täysikuu. Emily oli niin ärsyttävän monimutkainen ja selittämätön ja yhä täysin rakastunut Remukseen, jos vain suostuisi myöntämään sen itselleen. Ja Remuskin rakasti yhä Emilyä sehän oli selvä. Nyt vain pitäisi keksiä, miten kaksikon saisi itse tajuamaan asian ja tekemään sen hyväksi jotain.
”Mikä teitä vaivaa tänään? Onko Matohäntä tosiaan ainoa täällä, joka osaa pitää enää hauskaa? Minun lisäkseni siis”, Sirius marisi ja katsoi Jamesista Remukseen ja Remuksesta Jamesiin pettynyt ilme kasvoillaan.
”Voidaanko unohtaa tytöt edes vähäksi aikaa ja pitää hauskaa?” poika jatkoi.
”Sanoo ihminen, joka pyörittää tyttöjä miten päin haluaa ja milloin vain haluaa”, Remus totesi ja väläytti Siriukselle tunnetun kelmivirnistyksen, jonka eteen melkein jokainen Tylypahkan tytöistä olisi ollut valmis vaikka tappamaan. Melkein jokainen.
”Minä olen kyllästynyt tyttöihin. Samat jutut ja tarinat jokaisella. Ei enää mitään haastetta. Minä vaihdan suuntausta”, Sirius valisti ystäviään ja pomppasi pois sängyltään. ”James vaihda sinäkin niin meistä tulee Tylypahkan ykköspari!”
James näytti järkyttyneeltä ja hivuttautui hitaasti poispäin Siriuksesta.
”Kalkaros teki hänelle jotain, kun meidän silmämme välttivät”, James kuiskasi suupielestä Remukselle ja Peterille, jotka nyökkäilivät vakavina. Sirius ei tuntunut huomaavan mitään, jatkoi vain vatsalihastensa peilailua seinällä riippuvasta kokovartalopeilistä.

James heräsi keskellä yötä siihen, että hänellä oli jano. Yön pimeydessä haparoidessaan poika onnistui heittää pari koulukirjaansa lattialle ennen kuin käteen osuivat silmälasit. James laittoi lasit päähänsä tottumuksesta, ei niinkään siksi, että ne olisivat auttaneet häntä näkemään. Yö oli niin pimeä ettei muu kuin valojen päälle sytyttäminen olisi auttanut asiaa.
James manaili hetken istualtaan sängyllään ja etsi turhaan taikasauvaansa, jota Sirius oli aiemmin lainannut ties mihin tarkoitukseen. Kun sauvaa ei hetken heilumisen jälkeen löytynyt, nousi James ylös ja hoiperteli kylpyhuoneeseen.
Peilistä olisi kuvastunut väsynyt nuorukainen, jos huoneessa olisi ollut valoa. James haukotteli ja laski vettä kuppiin löydettyään sen ensin Siriuksen lempipaidan alta. Paidan teksti ilkkui Jamesille pimeässä.
Kauniita unia, Kalkaros. Älä pidä turhia kiireitä heräämisen kanssa!
Sirius oli saanut paidan joskus Noralta syntymäpäivälahjaksi. Kieroutuneita, James ajatteli.

Oleskeluhuoneessa Lilykin valvoi saamatta unta. Ajatus Jamesista nauramassa muiden kelmien kanssa kummitteli Lilyn mielessä. Mikseivät he voi jo jättää Kalkarosta rauhaan, tyttö mietti ja vaihtoi asentoa nojatuolissa. Takka lämmitti niin mukavasti ettei hän halunnut jättää paikkaa ja hiipiä jäätävän kylmiä portaita pitkin makuusaliin. Hän oli jo ollut valmis antamaan Jamesille anteeksi menneiden vuosien kohellukset ja aloittamaan alusta ja luomaan ehkä uuden ystävyyssuhteen. Hän oli jo kuvitellut, että James olisi kesällä aikuistunut ja ehkä vihdoinkin kuunnellut Emilyn neuvoja, joita Lily tiesi tytön antavan. Mutta ei. James oli kelmi. James ei muuttunut.
Lilyn James-pohdinnan keskeytti muotokuva-aukon kolahdus jonkun kavutessa sisään. Lily kääntyi katsomaan tulijaa ja sai hämmästyksekseen huomata sen olevan Nora.
”Nora, mitä ihmettä?” Lily kuiskasi ja sai Noran kiljaisemaan säikähdyksestä.
”Lily, hemmetti sinun kanssasi. Mitä ihmettä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?”
 Lily kohautti olkiaan.
Nora liikkui lähemmäs takkatulta, joka heitti pelottavia varjoja huoneeseen.
”Minulla oli paha olo. Olin sairaalasiivessä”, tyttö kuittasi Lilyn katseen, ja Lily nyökkäsi ymmärtäväisenä ; tätä hän oli odotellutkin. ”Minkä väriset ne ovat?” ääni oli masentunut.
Lily hymyili osaaottavasti ja tarkasteli Noran hiuksia.
”Jotain lilertävää. Lähempänä kuitenkin sinistä kuin punaista”, tyttö sanoi ja levitti kätensä.
”Tarvitsetko sinä halausta?”
Nora nyökkäsi pienesti ja kumartui halaamaan Lilyä. Lily puristi ystäväänsä ja ihmetteli jälleen kerran tytön ilmiömäistä kykyä olla itkemättä. Nora oli vahva. Nora ei itkenyt, ainakaan julkisesti, vaikka moni olisi niin tehnyt, jos olisi kokenut sen, minkä Nora oli. Nora irrotti otteensa Lilystä ja istahti tuoliin lähelle Lilyä.
”Miksi sen aina pitää sattua niin kamalasti?” Nora kysyi, mutta vakuutti kyllä pärjäävänsä, kun Lily sitä kysyi. Tyttö yritti näyttää iloiselta. ”Kunhan et vaan kerro kenellekään.”
”Sinä tiedät etten kerro”, Lily totesi hieman loukkaantuneena siitä, että Nora ylipäätään edes uskalsi epäillä, että hän kertoisi jollekin. Nora nyökkäsi kiitokseksi ja veti syvään henkeä käsi otsallaan.
”McGarmiwa ei ole iloinen huomenna, kun mekin kelmien lisäksi nukumme tunnilla”, tyttö totesi ja haukotteli sitten sanojen vakuudeksi. Äkkiä ilkikurinen hymy kuitenkin kohosi tytön kasvoille, ja Lily joutui hylkäämään ajatukset nukkumaan menemisestä.
”Mitä sanot, mennäänkö muuntelemaan Siriuksen unia?” Nora kuiskasi innoissaan ja hyppäsi pystyyn vauhdilla vetäen Lilyn mukanaan. Lily yritti vastustella, mutta Nora hiipi jo vauhdilla kohti poikien makuusalia Lilyä mukanaan raahaten.

Nora raotti kelmien makuusalin ovea varovasti ja hiipi sisään. Lily tuli perässä, veti oven kiinni ja jäi sen eteen seisoskelemaan valmiina pinkomaan pakoon, jos joku pojista heräisi. Nora hiippaili Siriuksen sängyn luo taikasauvansa himmeän valon avulla ja tarkasti huolellisesti, että pojalla oli kriittiset paikat vaatteiden peitossa ennen kuin kyykistyi sängyn viereen ja ujutti kätensä Siriuksen yöpöydän taakse. Nora veti kaapin takaa esiin pitkänmallisen metallisen vehkeen, joka muistutti hieman kaukoputkea. Tyttö nousi ylös ja asetti putken leveämmän pään Siriuksen korvan viereen ja ohuemman pään suunsa eteen.
Lily ei saanut selvää Noran sanoista, jotka tyttö mutisi hiljaa putkeen, mutta aavisteli tietävänsä, mitä Nora sanoi. Putki hehkui hetken aavemaisen sinisenä Noran lopetettua puhuminen. Kun hehku himmeni tyttö asetti putken hiljaa omalle paikalleen kaapin taakse ja kumartui Siriuksen ylle.
”Kauniita unia, kultapoju!” Noran huulet koskettivat Siriuksen poskea. Lily katseli Noraa kulmat kohollaan, vaikkei Nora sitä kaiken sen pimeyden keskellä pystynytkään näkemään. Aavistellen kuitenkin ystävänsä ajatukset Nora kääntyi Lilyyn päin ja kohautti olkiaan.
”Kyllä minäkin jotain kehuskeltavaa tarvitsen”, Nora kuiskasi ja hiipi takaisin Lilyn luokse. ”Sitä paitsi Sirius tuoksuu hyvälle, kokeile vaikka!”
Lily ei voinut hillitä itseään vaan naurahti mielikuvalle.
”Mitä te laitoitte hänet näkemään?” ääni sai tyttöjen sydämet lyömään monta ylimääräistä kertaa. James kohottautui ylös sängystään, ja jo toisen kerran sinä päivänä Lily sai huomata tuijottavansa Jamesin paljasta ylävartaloa.
”James, senkin ääliö. Onko sinun pakko säikytellä tuolla tavoin? Lily täytti jo yhden päivän kiintiön”, Nora kuiskutti kiivaasti ja kurkotti iskemään poikaa nyrkillä käsivarteen. Lily käänsi katseensa pois pojasta ja jätti Noran selvittämään asiaa paeten itse paikalta.

Lily veti peiton päälleen ja muisteli putkea Noran kädessä. Se oli nimeltään unettaja ja sen avulla oli mahdollista vaikuttaa muiden ihmisten uniin. Sirius oli saanut kapistuksen muinoin sedältään joululahjaksi ja sen jälkeen putki olikin ollut ahkerassa käytössä. Lähinnä kelmien keskuudessa, mutta myös tyttöjen, koska Norasta ja Emilystä oli aina yhtä huvittavaa laittaa Lily uneksimaan Jamesin suutelemisesta. Lily arveli Noran käskeneen Siriuksen näkemään unta Emilyn kanssa seurustelusta. Se oli tyypillinen aihe, ja Nora oli aina vihjailemassa ja kiusoittelemassa sekä Siriusta että Emilyä siitä. Ehkä hieman kulunuttakin jo, Lily mutisi itsekseen ja ummisti silmänsä. Hyvällä tuurilla hän ehtisi nukkua pari tuntia ennen päivän koittoa.
Unen tuloa häiritsi kuitenkin ajatus, jota Lily ei saanut ajettua ulos päästään, vaikka kuinka yritti. James Potterin näytti sangen hyvältä ilman paitaa.


« Viimeksi muokattu: Helmikuu 13, 2008, 18:41:19 kirjoittanut Delia »

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 4.1.08
« Vastaus #3 : Tammikuu 07, 2008, 20:02:35 »
A/N: Heipä hei, rakkaat lukijat. Tai jos ei muut, niin ainakin rakas vidlaia siellä :D Ilahdutit taas minua valtavasti kommentillasi. Emily todellakin on hyvin läheinen äitinsä Rebeccan kanssa (joka muuten näin sivumennen sanoen on Jamesin isän sisko). Mutta isäänsä tyttö ei todella oppinut koskaan tuntemaan. Onhan se surullista, mutta Emily on oppinut elämään asian kanssa eikä usein edes ajattele sitä.
Eksyinköhän taas aiheesta? Ehkä hieman. Mutta joo, tässä todellakin on paljon selvitystä kaipaavia asioita ja minullakin on välillä hieman hankalaa pitää kaikki langat tiukasti käsissäni. Mutta eiköhän se tule onnistumaan, joten saatte odottaa aika loppu metreille asti kaikkien asioiden selviämistä (ja niitä epäselvyyksiä on kyllä rutkasti tulossa lisää, joten älkäähän huoliko).
Viimeksi muuten unohdin vastata Littleprayerille tämän ficin pituutta koskevaan kysymykseen. En ole ajatellut asiaa vielä täysin loppuun asti, mutta tarkoitus olisi kirjoittaa tämä kelmien viimeinen vuosi aina kesäkuuhun asti. Sen jälkeen (jos ja toivottavasti kun joskus pääsen sinne asti) kirjoitan vielä massiivisen epilogin, jossa selviää hahmojen kohtalon sitten tulevaisuudessa. Eli aika pitkä tästä on tulossa, koska jos olette huomanneet, en hallitse tiivistämistaikaa juuri ollenkaan vaan tyyliini kuuluu selittää kaikki mahdollinen :D

Tämä seuraava luku on tähän mennessä yksi suosikeistani, vaikka se onkin hyvinhyvinhyvin dialogi painotteinen (anteeksi kamalasti, kuvailua on kyllä tulossa lisää, tähän osaan sitä ei vain saanut tungettua ei sitten millään). Noran menneisyydestä selviää pari asiaa, toivottavasti nautitte. Tai edes vihaatte niin paljon, että saavutte kommentoimaan ;D
-Del

4. luku – Käytävä
3.9.1977

Sirius vilkuili järkyttyneen näköisenä Emilyyn päin, kun kelmit aamulla istuivat syömässä Suuressa salissa. Poika tökki haluttomana pekoniaan ja muisteli häpeillen viime öistä unta. Se oli ollut vain uni, mutta silti, Emily oli hänelle kuin serkku. Mitä Jameskin sanoisi, jos kuulisi tästä?
Sirius vilkaisi parasta ystäväänsä, joka ei näyttänyt huomaavan minkään olevan vialla. Söi vain leipäänsä kuin mikäkin robotti, Sirius ajatteli.
”Hei, kultapoju!” Noran ääni kuului Siriuksen takaa. Sirius käännähti ja hymyili hurmaavasti Noralle ja tämän liiloille hiuksille, jotka kirkuivat ristiriitaa vihreän paidan kanssa.
”Näytät tavallistakin pirteämmältä tänään”, poika sanoi viitaten Noran tummiin silmän alusiin, jota tyttö ei ollut vaivautunut peittämään. Nora kohautti olkiaan ja tunki istumaan Siriuksen viereen.
”Oli kiireinen yö. Miten itselläsi meni? Näitkö kauniita unia?”
Siriuksen päässä raksutti pojan yhdistellessä asioita toisiinsa.
”Minä tapan sinut”, hän ilmoitti hymyillen yhä hurmaavasti. Nora vastasi hymyyn omalla aurinkoisella tyylillään.
”Kiitos, minäkin rakastan sinua.”

Sirius rakasti loitsutunteja, koska oli taattua, että kukaan ei tarkemmin katsellut toisten tekemisiä. Tälläkin kertaa luokassa liihotteli irtipäässeitä pöllöjä, joita oppilaat yrittivät taikoa takaisin orrelleen voidakseen kokeilla niihin värinvaihdostaikaa. Meteli oli sanoinkuvaamaton, kun pöllöt huhuilivat hädissään ja yrittivät päästä pakoon oppilailta. Kääpiöprofessori Lipetit – tyynypinon valtiaanakin tunnettu – mateli jossain opettajanpöydän tienoilla ja yritti tutustuttaa Kalkarosta ja tämän harmahtavaa lehtopöllöä paremmin toisiinsa; Kalkaroksella oli hienoisia vaikeuksia loitsia pöllöään, joka tuntui kammoavan pojan hiuksia ja niiden ominaistuoksua. James nauroi katketakseen parivaljakolle ja lisäsi Peterin kanssa huvia lähettämällä sanattomia haisuloitsuja Kalkarokseen päin.
Sirius istui paikallaan miettien, mitä taikaa käyttäisi Noraan sillä kertaa. Hän oli jo läpikäynyt kutitustaian sekä hikkaloitsun ja nyt mielessä muodostui kuva Norasta täynnä samoja lonkeroita kuin Kalkaroksellakin oli ollut eilen. Ei, se olisi ollut jo liian julmaa. Sitä paitsi matami Pomfreyllä oli vastamanaus jo valmiina odottamassa sairaalasiivessä, ja ilo olisi jäänyt liian lyhytaikaiseksi. Sirius käänsi katseensa Kalkarokseen, jonka kasvot loistivat siloisuuttaan yön jälkeen. Tosin vaikutelmaa pilasi vihreä savu, jonka Peter oli juuri aiheuttanut.
”Anturajalka, ottaisitko pöllösi omalle puolellesi”, Remus pyysi ja yritti tökkiä Siriuksen pöllöä kauemmas itsestään. Sirius käännähti ystäväänsä päin ja purskahti nauruun nähdessään tornipöllön lähentelevän kovaa vauhtia punaiseksi muuttuvaa Remusta. Sirius heilautti sauvaansa, ja pöllö lennähti kiltisti takaisin orrelleen ja yritti sieltä vinkkailla Remukselle.
”Pitäisikö nyt olla imarreltu tai jotain?” Remus sähisi pöllölle, joka huhuili viekoittelevasti. Sirius taipui pöydän alle nauramaan. Saatuaan itsensä jälleen kasaan poika katsoi edessään avautuvaa maisemaa: pelkkiä jalkoja. Suoraan edessä näkyi Noran sääret paljaina ja erittäin houkuttelevan näköisinä. Sirius ei voinut vastustaa kiusausta vaan lausui taikasanat ja katseli nautinnollisesti, kuinka Noran jalat muuttuivat täsmälleen saman liilaksi kuin tämän hiuksetkin olivat.
”Neiti White, tarkoituksenamme on muuttaa pöllöjen väriä eikä itsensä”, professori Lipetit vikisi paetessaan hajua Kalkaroksen luota. Noran otsa rypistyi tytön kääntyessä katsomaan ensin jalkojaan sitten Siriusta, joka sukelsi esiin pöydän alta. Tyttö muodosti huulillaan sanan, jota ei voinut tulkita väärin: ”Kuollut.”
Sirius kohautti olkiaan.
”Sinun sääresi herättävät enemmän huomiota liiloina”, poika virnisti. ”Ja ne ovat niin hemmetin upeat, että nyt ne saavat ansaitsemansa huomion.”
Noran korvista pystyi helposti kuvittelemaan sauhuavat savuvanat. Tyttö liikkui itsehillintänsä äärirajoilla. Sirius säilytti kasvoillaan raivostuttavan virneensä, vaikka todella syvällä sisimmässään häntä alkoi jo pelottaa hieman. Siis todella syvällä ja vain hieman. Norasta tuntui huokuvan pelottava energia. Onneksi Emilykin huomasi tilanteen ja ryntäsi ritarillisesti auttamaan muuttamalla ensitöikseen Noran sääret oikean värisiksi. Emily veti Noran takaisin oman työnsä eteen niin ettei tyttö enää voinut nähdä Siriusta. Sirius huokaisi helpotuksesta ja taikoi pöllönsä sulat pinkeiksi. Pöllö lakkasi välittömästi iskemästä silmää Remukselle ja huhuili hermostuneesti tarkastellessaan uutta asuaan.

”Minä tapan hänet”, Nora uhosi Emilylle ja Lilylle toisaalla. ”Minä vihaan häntä. Minä en halua olla hemmetin upea. Minä tapan hänet, jos hän vielä sanoo niin.” Muut kaksi myöntelivät Noran sanoja ja keskittyivät lintuihinsa. Emily laski kätensä rauhoittavasti Noran olkapäälle, kun oli lopettanut loitsunsa.
”Me tiedämme ettet sinä halua, Nora”, Emily sanoi myötätuntoisesti. Nora ravisteli päätään ja sotki hiuksiaan näyttäen hieman Jamesin kopiolta. Tytön suttuinen ulkokuori hymyilytti Emilyä; Nora oli niin outo. Kuka tahansa muu olisi halunnut olla samanlainen. Niin huoleton, mitä tuli ulkonäköön. Nora ei välittänyt siitä: sisin oli se, mikä merkitsi jotain.
Nora syyti Siriusta halventavia sanoja suustaan vauhdilla ja muutti lintunsa sulkien väriä mielialojensa mukaan. ”Ääliö, lapsellinen, itsepäinen, sikamainen…” Sanoista ei tullut loppua. Noran pöllö-parka joutui valitettavalla tavalla todistamaan Noran purkausta, ja tunnin lopussa, kun linnut piti palauttaa, oli Noran pöllön jokainen sulka erivivahteinen.
”Erinomaista työtä, neiti White”, Lipetit kimitti. ”Kymmenen pistettä Rohkelikolle.”
Edes pisteiden ansaitseminen ei hetkauttanut Noraa sillä hetkellä. Tyttö paineli ulos luokasta hameenhelmat heiluen jättäen Lilyn ja Emilyn kävelemään kahdestaan.

Päivän viimeinen tunti oli PVS-tunti, ja Norakin oli jo siihen mennessä unohtanut vihaavansa Siriusta. Kaksikko käveli sulassa sovussa rinnakkain luokkaan ja laski tavalliseen tapaan leikkiä Kalkaroksen ja murjottavan Myrtin huhutusta suhteesta.
Luokka oli tälläkin kertaa pimeänä, ja oppilaat istuivat tuoleilleen vain noustakseen taas hetken kuluttua Yosumin käskystä pulpeteille. Yosumi leijui tällä kertaa lähellä kattokruunua, joka helisi hiljaa miehen aiheuttamassa ilmavirrassa.
”Mieli on mystinen asia”, Yosumi totesi ja hyräili hiljaa ennen kuin taas jatkoi: ”Jatkamme siitä, mihin eilen jäimme. Olkaa hyvät ja aloittakaa.”
Nora sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Päähän sattui vieläkin. Siihen sattui aina, kun hiukset vaihtoivat väriä. Tyttö hengitti syvään ja yritti unohtaa pääkipunsa. Sen pystyi sulkemaan taka-alalle, jos vain tarpeeksi yritti, sen Nora oli oppinut niiden 13 vuoden aikana, joina hän oli päänsärystä kärsinyt. Yleensä paras konsti unohtamiseen oli Sirius. Pojan päättömät jutut saivat aina hyvälle tuulelle, tuskin poika vakava osasi ollakaan.
Nora unohti kokonaan oman kaminsa sukeltaessaan painaviin vuosien takaisiin muistoihinsa.

Se oli kesän siihen mennessä kuumin päivä Australiassa. Tammikuinen ilma väreili 4-vuotiaan Noran istuessa pihalla kuivuneen kuralammikon vieressä sotkemassa uutta kirkkaanpunaista röyhelömekkoaan, jonka oli saanut aiemmin samana päivänä mummilta. Mekko oli kaunis, mutta Nea oli taas saanut hienomman; tummansinisen, joka olisi sopinut kauniimmin Noran ruskeisiin hiuksiin kuin Nean vaaleampiin vastaaviin. Kaikki hieno annettiin aina Nealle, Nora kiukutteli. Kaiken lisäksi Nea oli lisännyt pilkkaa puhuttelemalla Noraa tämän koko nimellä. Ärsyttävä sisko! Nora vihasi Neaa melkein yhtä paljon kuin nimeäänkin sillä hetkellä. Vanhemmat olivat typeriä, kun kiusasivat lapsiaan antamalla heille sellaisia nimihirviöitä kuin Noralla oli. Nean nimikin oli aika kamala, mutta mieluummin Nora olisi ollut oikealta nimeltään Necochea kuin Norcia. Nora värähti ajatellessaan nimeään ja työnsi mekkoa syvemmälle maahan. Tyttö hinkkasi vaatetta maata vasten, mutta tuntui kuin ilmakin olisi ollut häntä vastaan tänään. Eihän mekko edes näyttänyt sotketulta, kun siinä ei ollut muuta kuin pölyä. Nora nousi ylös ja potkaisi maata, josta nousi suuri pölypilvi. Australia oli maailman tyhmin paikka. Nora asuisi mieluummin, vaikka Englannissa, jota oli aina pitänyt ikävimpänä paikkana koko maailmassa; tähän asti ainakin.
Nora marssi turhautuneena sisälle jättäen mekon lojumaan maahan. Parhaassa tapauksessa tulisi sade, ja mekko menisi pilalle. Viileä ilma sai tytön laihat käsivarret nousemaan kananlihalle. Tyttö otti kasvoilleen murjottavan ilmeen, kun tapasi äitinsä keittiössä. Äiti hymyili Noralle aurinkoisesti, vaikka hikipisarat valuivat pitkin naisen kasvoja. Nora käänsi selkänsä äidille ja tämän kasvaneelle mahalle ja toivoi ties kuinka monennen kerran, että vauvalle tapahtuisi jotain pahaa. Nora ei halunnut lisää ihmisiä taloon, sillä Neassakin oli jo ihan tarpeeksi kestämistä. Tyhmä vauva, tyhmä äiti, kun oli ottanut haikaralta nyytin vastaan, tyhmä Nea, joka sai aina kaiken kivan. Tyhmä mummi. Ja isäkin vielä, kun ei ollut koskaan kotona, vaan aina kaupungilla jästiystäviensä kanssa typerässä jästityöpaikassa.
Nora jatkoi matkaansa omaan huoneeseensa ja tuli matkallaan vilkaisten Nean huoneeseen. Ovi oli houkuttelevasti raollaan, Nora puikahti vaivihkaa sisään. Huone oli siisti toisin kuin hänen omansa. Nean rakkain nukke istui aitiopaikalla tytön sängyn päädyssä. Kauniisti sijatun sängyn päädyssä, pikku-Nora pani merkille. Noran kasvoille kohosi hymy, kun tyttö kurkotti nostamaan Lauren-nuken alas. Vaikka Nora vihasikin elottomia jästinukkeja, oli Nean nukke poikkeus. Nuken maidonvalkeat kasvot ja syvänruskeat kiharat olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan kauniit, ja Nora toivoi, että hänenkin hiuksensa kihartuisivat niin kuin nuken. Nora istahti lattialle nuken kanssa ja nyki hetken nuken hiuksia. Pari kiharaa irtosi, ja Nora sovitti niitä itselleen. Katsahtaen seinällä olevaan peiliin tyttö virnisti. Lopputulos oli ihan kelvollinen. Nora ryhtyi nyhtämään enemmän hiuksia nukelta. Lauren-parka kaljuuntui kovaa vauhtia eikä enää näyttänyt niin kauniilta kuin ennen, Nora mietti, mutta jatkoi nuken parturointia. Lattialla oli jo oiva tukku hiuksia. Nora kasasi ne käteensä ja länttäsi päähänsä. Ne valuivat heti alas. Tytön huulet mutristuivat taas, mutta levisivät jälleen hymyyn, kun Nora näki teippirullan Nean pöydällä. Nousten ylös tyttö kurkotti ottamaan sen ja yletti juuri ja juuri. Parin minuutin päästä Noran pää oli täynnä teippiä ja nuken hiuksia. Peilistä kuvastui nyt paljon kauniimpi tyttönen. Mutta nyt Lauren oli ruma. Äkkiä Nora pelästyi, että Nea huomaisi Laurenin hiusten lähdön. Tietenkin Nea huomaisi sen. Nora seisoi hetken neuvottomana peilin äärellä, mutta äkkäsi sitten pöydällä jo toisen hyödyllisen kapineen. Sakset tipahtivat lattialle kovan kurkottelun tuloksena. Nora leikkasi muutaman suortuvan päästään ja teippasi ne Laurenille. Kelpo tulos!
Samaan aikaan huoneen ovi avautui, ja Nea astui sisään isänsä taikasauva kädessään. Nora pudotti pelästyneenä sakset lattialle.
”Katso, Lauren, mitä minulla on”, ihastunut tyttö esitteli innoissaan ennen kuin huomasi pikkusiskonsa. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Nean hurjistuneet kasvot, ja sitten yllättyneet, kun sauvasta suihkusi kirkkaan oransseja kipinöitä kohti Noraa. Nean kiljaisu, kun tyttö näki Noran makaavan elottomana keskellä lattiaa, nukkea puristaen, hiukset levällään.


Nora puri huultaan ettei olisi antanut tuskan ottaa valtaa itsestään. Hän ei ollut miettinyt tapahtumaa enää vuosiin, mutta nyt kaikki taas palasi mieleen kutsumatta ja tunkeillen; hän ei kaivannut muistutusta siitä, että hiukset eivät enää palautuisi oikean värisiksi. Tietysti oli turhamaista kiukutulla hiusten takia, kun itsekin olisi voinut menettää henkensä ja turhamainen Nora ei ollut ikinä ollut. Mutta silti, kun hiusten värin vaihtumiseen liittyi niin paljon niin fyysistä kuin henkistäkin tuskaa ei asiasta voinut olla iloinenkaan.
Nora puristi kätensä nyrkkiin ja antoi vihan ja raivon Nean tekoa kohtaan haihtua ilmaan ja rauhan tunteen vallata itsensä. Viha lähti, mutta olo ei tuntunut tavalliselta vaan jotenkin hehkuvalta.
”Ooh, neiti White onnistui”, Yosumin ääni kuulosti yllättyneeltä. ”Avatkaa silmänne, olkaa hyvät ja katsokaa neiti Whitea.
Nora avasi silmänsä muiden mukana ja huudahti nähdessään kehonsa hohtavan sähkönsinistä valoa.
”Onko sinun kamisi joku kiiltomato, Nora?” Siriuksen huvittunut ääni kysyi. Nora käännähti poikaa kohden ja sisäinen rauhan tunne hävisi kuten sininen hehkukin. Yosumi hymisi ärsyttävästi Siriuksen ympärillä, ja poika katsahti syyllisenä opettajaan.
”Neiti White, haluaisitteko kertoa meille, miten löysitte oman kaminne? Yosumi kysyi katsoen vuorostaan Noraa, joka tuijotti yhä murhaavasti Siriusta. Sirius oli se, joka ensimmäisenä joutui kääntämään katseensa. Vasta sen jälkeen Noran katsoi opettajaa, joka hymisi nyt rauhallisesti vastausta odottaen.
”Minä vain – yritin vain rauhoittua, ei muuta”, Nora tiivisti kokemansa ja yritti hymyillä Yosumille, jonka hyminä sai kylmät väreet kiirimään pitkin selkäpiitä; ääni oli jotenkin niin aavemainen.

Lopputunti kului tavalliseen tapaan oppilaiden yrittäessä tavoitella kamiaan. Nora onnistui luomaan hehkun vielä pari kertaa tunnin aikana, mutta muilla tulos ei ollut yhtä hyvä. Vain Laura sai aikaan jonkin näköisen loisteen, jota kesti noin pari sekuntia.
Yosumi antoi kamin etsimisen läksyksi kaikille muilla paitsi Noralle, jolle mies hymyili lempeästi.
”Sayônara, neiti White”, mies kuiskasi leijuessaan Noran ympärillä ennen kuin tyttö astui ulos ovesta. Nora hymyili epävarmasti ja toivotti miehelle hyvää päivän jatkoa.
Juostessaan käytävällä Siriusta kiinni Nora mietti mielessään, miten hän sillä nimenomaisella hetkellä muistutti hyvin paljon niitä tyttöjä, jotka oikeasti juoksivat Siriuksen perässä. Hänelle Sirius ei ollut koskaan ollut muuta kuin hyvä ystävä, sillä Nora ei ollut koskaan ajatellut ketään poikaa muuna kuin ystävänä. Paitsi Jamesia. Mutta siitä nyt oli jo aikaa. Nora muisteli, miten naurettavaksi hän oli itsensä tuntenut, kun oli tunnustanut Jamesille ihastuksensa vuosia sitten. Hän ei ollut koskaan tuntenut itseään niin haavoittuvaksi, ja kun James oli sanonut ettei koskaan voisi olla muuta kuin ystävä Noralle, oli tyttö päättänyt ettei enää koskaan antaisi kenenkään pojan vaikuttaa itseensä niin. Ja lupauksessaan hän oli pysynytkin. Varmasti siksi Sirius minun kanssani viihtyykin, Nora tuumi, koska hän tietää, että olen turvallinen tapaus. Ajatus sai tytön hymyilemään; hän oli kaikkea muuta kuin turvallinen.
Nora huusi Siriusta odottamaan tullessaan kuuloetäisyydelle. Tottelevasti poika pysähtyi ja käännähti.
”Sinä olet melkein yhtä punainen kuin Lilyn hiukset”, poika tuumi iloisesti ja virnisti hurmaavasti Noran närkästyneelle ilmeelle.
”Onko sinun aina pakko puhua noin totta?” tyttö kysyi ja hetken hengähdettyään jatkoi: ”Menivätkö muut jo?”
Sirius nyökkäsi edelleen virnuillen. Nora iski poikaa olkapäähän, jotta saisi pyyhittyä virneen pojan kasvoilta, onnistuen tehtävässään. Sirius hieroi kättään.
”Miksi sinä aina olet noin väkivaltainen?” poika marisi. Nora kohautti olkiaan ja hymähti: ”Ainakin minä osaan pitää huolen itsestäni niin ettei sinun tarvitse vaivautua puolustamaan minua pahassa paikassa.”
”Miksi ihmeessä minä edes vaivautuisin puolustamaan sinua?” Sirius mutisi niin hiljaa ettei Nora kuullut.
”Minun täytyy näyttää sinulle jotain”, Nora keskeytti Siriuksen mutinan ja tarttui poikaa kädestä. Sirius roikkui parhaansa mukaan Noran mukana tytön kävellessä määrätietoisesti eteenpäin täysin vastakkaiseen suuntaan Suuresta salista.
”Minulle on kuule nälkä”, poika yritti sanoa väliin, mutta Nora katkaisi vastaväitteiltä siivet heti alkuunsa.
”Sinä ehdit syödä muulloinkin.”
”Jos sinä yrität näin saada minut kanssasi luutakomeroon niin turha toivo. Vaikka olenkin nykyisin vapaa, en missään tapauksessa alentuisi sinuun”, Sirius totesi seuraavaksi. Nora jatkoi matkaansa pojan piikittelystä piittaamatta.
”Mikä saa sinut kuvittelemaan, että minä alentuisin sinuun?”

Kaksikko pysähtyi tavalliselta näyttävän oven eteen kolmannessa kerroksessa.
”Eikö tämä ole riimukäytävä?” Sirius kysyi pyöritellen hetken päätään. ”Odotas. Ei. Riimukäytävä on tuo seuraava. Missä me olemme? En ole koskaan käynyt näissä luokissa.”
Noran oli vaikea pidätellä omahyväistä hymyään.
”Minä tiesin ettet ole. Törmäsin näihin silloin, kun Voro laittoi minut siivoamaan Riesun, jälkiä viime vuonna”, Nora sanoi ja pysähtyi muistelemaan saamaansa jälki-istuntoa. Se oli ollut vuoden viimeisiä päiviä, ja Voro oli todennäköisesti suuttunut siitä, että hän oli heitellyt Siriuksen kanssa kaatoa sisätiloissa. Sirius oli silloin ehtinyt livahtaa pakoon, mutta hän ei ollut ollut yhtä nopea. Täysin tunteeton ihminen; jättää nyt prinsessa pulaan ja karata itse.
Sirius liikahteli vaivautuneena paikoillaan.
”Kuule, se oli – ”, poika aloitti, mutta Nora keskeytti hänet.
”Hei, ihan sama se minulle oikeasti. Sitä paitsi ilman sitä jälki-istuntoa en olisi löytänyt tätä”, Nora sanoi viitaten oveen, joka ei Siriuksen mielestä eronnut mainittavasti Tylypahkan muista ovista. Tyttö painoi kätensä kahvalle ja painoi sitä, mutta ovi ei ehtinyt avautua ennen kuin joku kääntyi käytävään.
Kaksikko käännähti yhteistuumin ympäri, ja Nora irrotti kätensä kahvalta syyllinen ilme kasvoillaan. Tulija oli pieni ensiluokkalainen tyttö, jonka kanssa Sirius oli puhunut ensimmäisenä päivänä.
”Hei, Dina, eikö ollutkin?” Sirius kysyi ja astui askeleen pientä tyttöä kohti, joka oli pysähtynyt nähdessään muut kaksi. Tyttö nyökkäsi pienesti kaksi palmikkoa emilymäisesti heiluen ja nielisi vaikeasti.
”Mitä sinä täällä teet? Eikö sinun pitäisi olla syömässä tai jotain?” poika jatkoi yksipuolista keskustelua. Dina punastui tapansa mukaan ja mumisi jotain vastaukseksi.
”Mitä se sanoi?” Nora uteli, mutta Sirius viittasi tyttöä pysymään vaiti.
”Oletko koittanut kutsuloitsua? Kadonneet sammakot saa aina takaisin kutsuloitsulla”, Sirius auttoi ystävällisesti. Dina kohotti katseensa Siriukseen ja mutisi jotain, jonka hyvällä tuurilla pystyi tulkitsemaan niin ettei tyttö osannut kutsuloitsua. Sirius kumartui tytön viereen niin, että he olivat samalla tasolla ja tarttui tytön käteen, joka puristi tiukasti uutuuttaan kiiltävää sauvaa.
”Minä näytän sinulle, miten se tehdään”, poika opasti ja heilautti Dinan kättä. ”Tulejo, sammakko.” Kun Sirius ei heti päästänyt irti pienen tytön kädestä, Nora koki tarpeelliseksi naputtaa lattiaa kengänkärjellään. Sirius vilkaisu Noraa kiinnostunut ilme kasvoillaan, mutta päästi Dinan kädestä irti ja kuunteli hetken aikaa tarkkaavaisesti.
”Sieltä se tulee.”
”Miten sinä voit kuulla mitään?” Nora kysyi ärsyyntyneenä siitä, että Dina viivästytti hänen yllätystään sekä siitä, että Sirius tuntui nauttivan pikku tytön seurasta.
Pian sammakko leijaili ilmassa melkein yhtä syyllisen näköisenä kuin Norakin oli äsken ollut. Dinan kasvoille syttyi iloinen hymy tytön puristaessa sammakkoaan tiukasti sylissään.
”Kiitos”, tyttö sanoi vahvemmalla äänellä ja hymyili nyt ensi kerran suoraan Siriukselle. Sirius vastasi hymyyn.
”Minä voin opettaa joskus sinulle tuon loitsun. Voi olla ihan hyödyllinen tuon kanssa”, poika sanoi ja kehotti sitten Dinaa menemään syömään ennen kuin ruoka loppuu kesken. Nora tuhahti kuuluvasti.

”Minä en tiennytkään, että sinussa on lastenvahti ainesta”, Nora piikitteli Siriusta, kun Dina oli kadonnut takaisin kulman taakse. Sirius pudisti päätään inhoavana.
”Dina vaikuttaa erilaiselta ei siinä muuta. Minä inhoan lapsia”, poika sanoi värähtäen. ”Voidaanko nyt katsoa se, mitä halusit näyttää ja mennä sitten syömään. Minä kuolen kohta.”
Nora pyöritteli silmiään, avasi edessään olevan oven ja työnsi Siriuksen sisälle mennen itse perässä. Sisällä oli pimeää ja siellä haisi tunkkaiselle. Nora epäili ettei kukaan ollut käynyt huoneessa viime vuoden siivoustapahtuman jälkeen.
”Minusta tämä vaikuttaa aika luutakomero touhulta”, Sirius valitti ja törmäsi Noraan, kun ei pimeässä osannut hallita kulkuaan. Nora tönäisi pojan taaksepäin nautittuaan ensin päivittäisen Sirius-tuoksu annoksensa.
”Minä en kuhertele kanssasi, vaikka olisit viimeinen poika maan päällä, ettäs tiedät sen”, Nora kivahti Siriukselle, joka huokaisi helpotuksesta, mutta jatkoi kuitenkin tytön ärsyttämistä.
”Sinä sanoit aamulla rakastavasi minua”, ääni oli syyttävä. Nora veti syvään henkeä ja mietti tuhannennen kerran sinä päivänä, miksi edes vaivautui olemaan Siriuksen ystävä.
”Valois”, Nora kuiskasi  pimeyteen, joka hävisi äkkiä tytön taikasauvan päähän syttyneen valon tieltä. Sirius siristeli silmiään ja katseli ympärilleen uteliaana. Huone näytti aivan tavalliselta luokkahuoneelta vain sillä erotuksella, että pulpettien päällä oli huomattavan paksu kerros pölyä – Nora ei todellakaan ollut hoitanut siivoushommiaan kovin hyvin. Sirius mietti ahkerasti, mitä Riesu oli ylipäätään niin syrjäisessä huoneessa tehnyt; yleensä se sotki paikkoja yleisimmin käytetyillä alueilla. Taululla luki epämääräistä tekstiä, jonka Nora oli sinne tuhertanut edellisen vierailun aikana Voron silmän välttäessä. Sirius luki tekstin ja purskahti nauruun. Niin Noran tapaista kirjoittaa jotain tuollaista.

Vain kiltit ihmiset pääsevät pois koulusta. Opettajat eivät ole kilttejä.

Nora vähän välitti Siriuksesta vaan lähes juoksi luokan perälle, jota hallitsi vanha vaatekaappi.
”Mitä tuollainen täällä tekee?” Sirius kysyi varautuneesti ja tuli hänkin lähemmäs. ”Kuhertelu vaatekaapissa ei ole kovin tyylikästä, Nora.”
Nora käännähti kannoillaan ja tähtäsi taikasauvallaan Siriusta rintaan.
”Jos sinä haluat suudella minua niin sen kuin suutelet. Kunhan lopetat tuon vihjailun, Sirius. Tämä on vakava asia!”
”Suuteleminenkin on vakavaa”, Sirius nurisi ja kohotti kätensä antautumisen merkiksi. ”Hyvä on, en sano enää mitään.”
Nora nyökkäsi hyväksyvästi ja avasi vaatekaapin oven. Tyttö astui sisään vanhojen viittojen keskelle ja piti ovea auki Siriukselle.
”Leikitkö sinä Narniaa tai jotain?” poika kysyi kulmat kohollaan.
”Luetko sinä jästikirjoja tai jotain?” Nora vastasi kysymykseen kysymyksellä ja viittoi Siriusta astumaan sisään. ”Tule nyt, minä lupaan etten lähentele.”
Sirius astui vaatekaappiin varautuneesti ja painautui sen toista seinämää vasten ettei olisi joutunut liian läheisiin kosketuksiin. Nora antoi oven painua kiinni. Kaappiin laskeutui pimeys, joka sai taas väistyä Noran uusittua valois-loitsunsa. Vanhat kaavut kutittivat ikävästi Siriuksen kasvoja, mutta poika esti taidokkaasti aivastuksen ja samalla Noran päälle sylkemisen.
”Sinähän näytät aivan aloittelijalta”, Nora huomautti. ”Luulisi, että olet kokenut kaappileikeissä.”
Sirius kohotti leukaansa arvokkaasti ja huitaisten näköesteet pois tieltä; se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä kaapuja oli kaapissa enemmän kuin ensisilmäykseltä oli vaikuttanut.
”Minä en hypi vaatekaapeissa. Valitsen paikat huolellisemmin. Sillä on suuri merkitys, missä lähentelee toista”, Sirius valisti Noraa, joka liikehti epäilyttävästi vaatekaapin takaosaan päin.
”Mitä vaatekaappi sitten meinaa?” Nora kysyi kiinnostuneena tutkien käsillään kaapin takaseinää.
”Että on rakastunut ystäväänsä”, Sirius sanoi hampaitaan kiristellen. ”Luutakomero on varmin ratkaisu.”
Nora hymähti hiljaa. Ja mutisi jotain ruusujen symbolisuudesta.
”Äh, ei tästä tule mitään. Auta nyt vähän”, Nora sanoi vähän ajan kuluttua ja tyrkkäsi taikasauvansa Siriuksen käteen. Kaksin käsin tyttö tunnusteli seinää ja tuntui pian löytävän jotain. ”Tässä se on. Valoa, kiitos.” Sirius työnsi tottelevaisesti valon lähemmäs Noraa ja kumartui itse perässä.
”Mikä on?”
Noran ei tarvinnut vastata, sillä siististi naksahtaen kaapin takaseinä liukui syrjään ja paljasti pitkän käytävän takaansa.
”Minä tiesin, että sinä viet minut Narniaan”, Sirius mutisi vahingossa ajatuksiaan ääneen. Nora hyrähti ja astui käytävään.
”Tuletko sinä?”
”Minne se johtaa?” Sirius kysyi muistaen taas äkkiä olla varautunut. Noran kanssa ei ikinä voinut olla tarpeeksi varovainen.
”En minä tiedä. Siksi minä halusinkin sinut mukaan. Tästä tulee mahtavaa”, tyttö iloitsi ja lähti lyhyin askelin johdattamaan Siriusta eteenpäin.

”Mihinköhän Nora ja Sirius katosivat?” James mietti istuessaan Rohkelikkopöydässä syömässä. Peter kohautti olkiaan ja jatkoi syömistään; poikaa ei selvästi olisi voinut vähempää kiinnostaa kaksikon tekemiset. Emily, joka istui Jamesin toisella puolella ilmeisen haluttomana todistamaan Remuksen olemassa oloa, alkoi hymyillä vihjailevasti.
”Mihin vain, heidän tuntien”, tyttö sanoi ja tervehti Lilyä, joka saapui Korpinkynnenpöydästä Lauran luota. Lily istui Emilyn toiselle puolen.
”Missä Nora on? Lauralla oli kiinnostavia uutisia”, tyttö ilmoitti ja käänteli päätään puolelta toiselle ystäväänsä paikantaen. Emily pyöritteli päätään sen merkiksi, että etsiminen oli turhaa.
”Lähti jonnekin Siriuksen kanssa. Luultavasti saattaa kestää ennen kuin he pääsevät takaisin. Mitä Laura sitten kertoi?” Kolme neljäsosaa kelmeistä kumartui lähemmäs Lilyä ja Emilyä kuullakseen, mitä Lilyllä oli sanottavana.
”Jotain vain jostain Me noitien kirjoituskilpailusta”, Lily mumisi ja etsi nyt katseellaan perunavatia.

”Nora, minulla on nälkä”, Sirius valitti taas hetken kuluttua. He olivat kävelleet käytävää eteenpäin jo hyvänaikaa, mutta vielä ei mitään sen kiinnostavampaa ollut tullut vastaan kuin se, että matkan varrella he olivat laskeutuneet jo monet portaat. Sirius alkoi jo pikku hiljaa kyllästyä koko touhuun ja mietti Jamesia, joka oli taas kerran vetänyt pidemmän korren ja istui nyt luultavasti syömässä ruokaa Suuressa salissa. Käytävä oli niin pimeä ja tylsä ettei sen päässäkään voinut olla mitään mielenkiintoista.
”Ole jo hiljaa. Minä otan seuraavalla kerralla Jamesin mukaan enkä sinua”, Nora uhkasi pysähtymättä ja huitaisi edessään olevan hämähäkinseitin pois tieltä. Sirius mutristi suutaan mielenosoituksellisesti ja mutisi jotain naisten kamaluudesta. Nora tuhahti hiljaa kuullessaan Siriuksen sanat.
”Sinähän se hyvä olet puhumaan, kun itse metsästät naisia elannoksesi”, tyttö sanoi säälimättä.
”Miten sinä voit olla noin ilkeä?” Sirius valitti. ”Miksi minä edes vaivaudun seurustelemaan kanssasi?” Sirius mietti hetken sanojaan ja korjasi sitten hädissään: ”En siis sillä tavalla seurustelemaan. Se oli kuvainnollisesti sanottu.”
”Miten vain, Sirius. Jos olet nyt lopettanut tuon puhetulvasi niin kertoisitko ystävällisesti, kumpaan suuntaan meidän pitää kääntyä?”
Sirius pysähtyi hämmästyneenä nähdäkseen käytävän, joka tosiaan haarautui. Nälkä kurni mahassa, ja se sai Siriuksen närkästyneeksi.
”Mistä minä sen voisin tietää? Tämä on sinun käytäväsi, hemmetti.”
”Hyvä on sitten, vasemmalle”, Nora mutisi ja kääntyi kulkemaan toista käytävää pitkin vasemmalle.
Sirius seurasi tyttöä vilkaistuaan ensin oikealle. Käytävä oli yhtä tumma ja mitäänsanomattoman näköinen kuin kaikki muukin täällä.
”Minä olisin lähtenyt oikealle”, hän tuumasi ja sai kieroa mielihyvää Noran kiristyvistä olkapäistä.

Käytävä, jonka varressa oli nyt ylöspäin vieviä portaita, ei tuntunut loppuvan koskaan tai johtavan mihinkään, kunnes yhtäkkiä Noran taikasauvan valoon osui puinen ovi. Puu oli tummaa, mutta koska tosin oli niin pimeää, ei voinut tarkasti sanoa, johtuiko tummuus valon vähyydestä vai kenties jostakin muusta seikasta.
”Vihdoinkin”, Sirius ja Nora huokaisivat yhteen ääneen, sillä kumpikin oli jo kyllästynyt toisen seuraan. Siriuksella oli lisäksi kova kiire keittiöön kotitonttujen hemmoteltavaksi; ne olivat aina valmiina tarjoamaan mitä tahansa arvon nuori herra Musta sattui kaipaamaan.
Nora etsi kädellään mekanismia, jolla olen sai auki ja löysikin sen hetken kuluttua. Ovi liukui auki, ja Nora astui sisään Sirius kannoillaan.
”Ei kai taas näitä vaatekaappeja?”
He toden totta olivat taas vaatekaapissa. Tosin tällä kertaa hieman täydemmässä kuin edellinen jos se vain oli mahdollista. Kaavut olivat uudemman näköisiä kuin ne vanhat kuluneet rievut, jotka he olivat jättäneet taakseen. Sirius hätisti edestään kirkkaan vihreän kaavun, joka toi erehdyttävästi mieleen Noran vanhat hiukset. Norakin näytti huomaavan sen, sillä tyttö suki uusia hiuksiaan tutkimaton ilme kasvoillaan.
”Missäköhän me olemme?” Nora kysyi kuiskaten, sillä jokin kaapin olemuksessa sai hänet varautuneeksi. Sirius kohautti olkiaan Noran taikasauvan valokeilassa ja pidätti taas aivastusta; sen täytyi johtua kaapin ominaistuoksusta, Sirius arveli. Tuntui kuin joku olisi kaatanut kaappiin täysinäisen purkin matami Damselflyn kamalinta parfyymiä, johon kelmitkin olivat sattumalta viime vuonna tutustuneet – ja tuoneet tuoksun, tai hajun pikemminkin, ikävällä tavalla muidenkin oppilaiden tietoisuuteen.
”Eiköhän se selviä tuon oven avaamalla”, Sirius vastasi ravistaen itsensä pois muistoista ja nyökäten oven kohti puhuen hänkin hiljemmin kuin tavallisesti.
Noran käsi oli jo työntämässä ovea auki, kun sen toiselta puolelta kuului naisen kirkas ääni.
”Mutta, Adrian, et voi olla tosissasi. Minerva on erittäin herttainen ihminen.”
Sirius vilkaisi kulmiaan rypistäen Noraan ja nyökkäsi takaisin vastaukseksi; ääni kuului Amalia Potterille.
”Olemmeko me opettajanhuoneen vaatekaapissa”, Sirius kuiskasi paniikissa ja kompuroi niin hiljaa ja nopeasti kuin vain mahdollista takaisin pimeään käytävään. Mitä opettajatkin mahtaisivat ajatella, jos löytäisivät heidät kaksi täältä?

”Kuka on Adrian?” Sirius kysyi, kun he myöhemmin kävelivät kohti keittiötä syömään. Noran olat kohosivat ja laskeutuivat taas.
”Mitä väliä? Minä haluan tietää, miksi opettajienhuoneen vaatekaapista johtaa salainen käytävä ties minne”, Nora tuumi ja nopeutti askeliaan kuullessaan Siriuksen vatsan kapinoivan. Mielikuvitus oli jo valmiina kehittelemään ties minkälaisia tarinoita. ”Ja minä haluan tietää, minne päätyy, jos käytävästä kääntyy oikealle”, tyttö jatkoi ja sanoi samaan hengenvetoon ettei poika saisi pukahtaa tapahtumista halaistua sanaa kenellekään.
”Ei edes Jamesille?” Sirius kysyi ahdistuneena jo ajatuksestakin, että hänen pitäisi salata jotain parhaalta ystävältään.
”Ei edes Jamesille”, Nora vahvisti. ”Kerrotaan vasta sitten, kun tiedetään, minne se johtaa.”

« Viimeksi muokattu: Tammikuu 08, 2008, 19:22:58 kirjoittanut Delia »

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 7.1.08
« Vastaus #4 : Tammikuu 28, 2008, 18:30:17 »
A/N: Hmmm. Koulunkäynnin kannalta on erittäin epäterveellistä löytää ispistä kirjoittamiseen näin koeviikon alla. Mutta joo, koulu nyt sietää hieman kärsiäkin. Ja ainakin saan sopivan tekosyyn pakoilla lukemista :D
Vidlaia: Ei kannata mitään turhia paineita ottaa tämän kommentoinnista. Saat meinaan aikas kauan roikkua kommentoimassa täällä muuten :D Mutta kivahan se on aina palautetta saada. Kiitos siis jälleen kerran sinne päin.

Seuraavaksi päästäänkin sitten asiaan. Eli elokuvan kuvaus tulee vihdoinkin ajankohtaiseksi. Tai ei ehkä kuvaus ihan vielä, mutta ei sekään enää kaukana ole. Luvusta sanoisin vielä sen verran, että erittäin kyseenalainen hahmo astuu mukaan kuvioihin. Aluksi saattaa olla aika ärsyttävä tyyppi, mutta jälleen loppua kohti paljastuu asioita - minun ei taas pitäisi kertoa teille liikaa...
Muttamutta. Yksäriäkin tosiaan saa lähettää, jos haluatte kertoa aurorien silmille sopimatonta materiaalia tätä koskien.
Kiitos, ja olkaa hyvät.
-Del

5. luku – Elokuva
6.9.1977

Aurinko hymyili sinä aamuna Remukselle, kun poika kauan paikallaan maattuaan jaksoi vihdoin nousta ylös. Ensimmäisen viikon viimeinen koulupäivä tuntui tuskalta eikä Remus uskaltanut edes ajatella sitä tosiasiaa, että edessä oli vielä aika kunnioitettava määrä viikon viimeisiä koulupäiviä ennen seuraavaa kesälomaa. Raukeasti venytellen Remus nousi ylös ja kohtasi Jamesin tumman ruskeat silmät, jotka tuijottivat häneen.
”Heräsithän sinä vihdoin”, poika totesi ja katsoi merkitsevästi kelloa. Remuskin vilkaisi sitä ja totesi yllättyneenä sen olevan vasta vähän yli seitsemän.
”Oletko sinä sairas vai miksi ihmeessä olet vaivautunut nousemaan näin aikaisin?” Remus, joka tunnettiin kelmien keskuudessa virallisena herätyskellona, tiedusteli, mutta oli sangen mielissään siitä ettei tänä aamuna joutunut potkimaan hereille muuta kuin Siriuksen ja Peterin.
”Minun pitää puhua sinun kanssasi”, James sanoi totisena ja tarkasteli kriittisesti punaista ja mustaa sukkaa lattialla yrittäen miettiä kummalle alkaisi etsiä paria.
”Täytyy olla todella tärkeä asia, koska se saa sinut näin aikaisin ylös”, Remus tuumasi. ”Jaksatko odottaa, että käyn suihkussa?”
James nyökkäsi ja sukelsi sänkynsä alle sukkametsästykseen. Remus hymyili ystävänsä sätkiville jaloille, nappasi pyyhkeen sänkynsä päädyltä ja marssi suihkuun.

”No, joko kerrot, mikä herätti sinut niin aikaisin?” Remus uteli, kun pojat kävelivät hetkistä myöhemmin kohti Suurta salia aamupalalle; Sirius ja Peter oli jätetty armotta jälkeen.
”Minä haluan tietää, mitä sinun ja Emilyn välillä tapahtui”, James ilmoitti lujalla äänellä katsoen ystävänsä kasvoja, joiden hymy vaihtui masennukseksi kuin taikaiskusta. Remus nopeutti askeliaan, mutta James laukkasi sitkeästi perässä; hän alkoi olla jo hyvin taitava tässä harjoiteltuaan vuosia Lilyn kanssa.
”Onko kaikkien pakko puhua siitä koko ajan? Eikö vain voitaisi antaa sen asian jo olla. Se on ollutta ja mennyttä”, Remus tuskaili välittämättä Jamesin anovasta katseesta, jota sitäkin oli harjoiteltu paljon.
”Minulla on oikeus tietää, Kuutamo. Sinä olet minun ystäväni ja Emily minun serkkuni. Sitä paitsi on päivän selvää, että te kumpikin haluaisitte asioiden olevan toisin, joten mikä estää”, James sanoi ja veti Remuksen eräästä käytävänhaarasta vastakkaiseen suuntaan Suuresta salista.
Poika retuutti toista pari käytävän väliä. Remus oli niin väsynyt ettei edes yrittänyt vastustella vaan mutisi vain kiukkuisena, kun James tuuppasi hänen ovesta sisään tarvehuoneeseen. James istutti ystävänsä ruokapöydän ääreen ja istui itse toiselle puolelle voitelemaan paahtoleipää ja kuuntelemaan.
Remus puri huultaan, mutta päätti loppujen lopuksi antaa periksi, sillä tiesi, että James pitäisi häntä täällä panttivankina niin kauan, kunnes hän valottaisi asiaa.
”Sinä päivänä, jolloin minun olisi kuulunut olla maailman onnellisin”, poika aloitti, mutta James oli heti keskeyttämässä.
”Sinä päivänä, jolloin te harrastitte sek – ?”
”Niin, niin. Haluatko sinä kuulla tämän vai et?”
James nyökkäsi ymmärtäväisenä ja sulki suunsa.

Sirius nauroi täyttä kurkkua poikien makuuhuoneessa. Remus istui vaivautuneena sängyllään. James ja Peter eivät tienneet, mitä olisivat tehneet; sekä Remuksen että Siriuksen suhteen.
”Voitteko uskoa, että meidän puhtoinen Kuutamomme on ensimmäinen, joka menetti poikuutensa?” Sirius nikotteli ja ei ollut kauaa yksin, sillä James nielaisi kotitontuilta aiemmin vastaanottamansa kurpitsamehun väärään kurkkuun.
”Tarkoitatko ettet sinä ole ikinä – ?” Kolme neljäsosaa kelmeistä näyttivät hämmästyneiltä; Siriuksella totisesti oli vääränlainen maine.
”Voi, teillä ei kyllä ole niin minkäänlaista tietoa siitä, mitä komeroissa oikeasti tehdään”, poika valitti, mutta ryhdistäytyi sitten. ”Millaista se oli?” ääni oli kiinnostunut. James peitti äkkiä närkästyneenä korvansa.
”Älä, älä, älä! Emily on minun serkkuni.”
”Mistä sinä tiedät, että se oli Emily, kenen kanssa Remus oli?”
Nyt oli Remuksen vuoro näyttää närkästyneeltä.
”No, kuka muu sitten? Tietenkin se oli Emily, minä rakastan häntä!”
James, joka oli kohottanut kättään korvaltaan, ei tiennyt pitäisikö hänen näyttää huojentuneelta vai pahoinvoivalta; serkun kanssa oli kyllä sallittua mennä naimisiin, mutta ajatus oli silti jotenkin omituinen.
”Rakastat?” Peter kysyi järkyttyneenä. Sirius näytti puhekyvyttömältä; koko tunne oli varmasti pojalle täysin tuntematon, sillä hänen huhuttiin harrastavan tyttöjen kanssa muita touhuja. Tosin illan aikana huhut olivat osoittautuneet perättömiksi. Remus näytti pojista kaikkein hämmentyneimmältä. Hän oli tajunnut sen vasta äsken. Vasta äsken ajatus oli oikeasti iskeytynyt tajuntaan; hän tosiaan rakasti Emilyä.
”Minä rakastan häntä”, Remus mumisi. James haroi käsillään sängyn päällistään ja heitti poikaa ensimmäisellä käteensä osuneella tavaralla, joka sattui olemaan näkymättömyysviitta. Remuksen pää katosi hetkeksi näkyvistä viitan osuttua kohteeseensa.
”No, mene ja sano se hänelle meidän sijastamme. Tytön kuule pitävät näitä asioita arvossa. Minä olen hokenut tuota Lilylle jo vuosien ajan.”
”Kuule, Sarvihaara, ehkä se juuri on sinun ongelmasi.”

”Remus!”
Remus käännähti kannoillaan kuullessaan huudon takaansa. Lauralta kesti vain pari sekuntia juosta poika kiinni. Käytävässä oli hiljaista. Oppilaat olivat jo vetäytyneet tupiinsa nukkumaan. Kellokin kävi jo yhdeksää. Remus oli tullut jaloittelemaan taka-ajatuksenaan puhua Emilylle, mutta tyttöä, joka oli aiemmin kertonut menevänsä kirjastoon, ei ollut näkynyt lähimaillakaan koko paikkaa.
”Minulla on asiaa, Remus”, Laura sanoi näyttäen vakavalta. Remus yritti olla näyttämättä kärsimättömältä; hänellä oli kiire Emilyn luokse eikä nyt ollut aikaa kuunnella Lauraa, joka luultavasti halusi puhua hänen kanssaan heidän yhteisestä jästitiedon esitelmästään.
Laura selvitteli kurkkuaan ja veti hiukset kasvoilleen niin, että Remuksen oli vaikea nähdä tytön ilmettä; ehkä se juuri oli tytön tarkoituskin.
”Min – ”, Laura aloitti, mutta jätti sanan kesken ja pysähtyi uudestaan miettimään, miten muotoilisi asian. ”Mehän olemme viettäneet viime aikoina aika paljonkin aikaa yhdessä, vai mitä?” tyttö kysyi. Remus nyökkäsi. Sitä he tosiaan olivat tehneet. Jästitiedon esitelmä, joka olisi tarkoitus esittää ylihuomenna muulle luokalle, oli vienyt luvattoman paljon aikaa. Luvattoman paljon aikaa pois Emilyn luota, poika tuumi.
”Minä ajattelin, että – että – ”, tyttö ei saanut asiaansa ulos suustaan. Remus huokaisi hiljaa. Miksi Laura oli tuollainen tänään? Eihän tyttö ikinä änkyttänyt vaan sanoi aina asiat mahdollisimman suoraan ja nopeasti, toisinaan liiankin nopeasti.
”Kuule, jos sinä haluat lisätä sen Hitlerin lapsuudesta kertovan osion siihen esitelmään niin sen kun lisäät. Mutta minusta se on jo valmiiksikin liian pitkä, joten se olisi viisainta jättää pois. Mutta jos sinä välttämättä haluat”, Remus lupasi. Tästä he olivat kaikkein pisimpään väitelleet. Laura halusi kertoa muille Hitlerin inhimillisempääkin puolta sen toisen lisäksi, mutta Remuksesta se ei ollut tarpeellista. Esitys, jonka enimmäismitaksi oli asetettu 15 minuuttia, oli jo nyt reippaasti yli 20 minuutin pituinen, vaikka he kummatkin puhuivat niin nopeasti kuin vain mahdollista.
”En minä sitä”, Laura änkytti pojan ihmetykseksi. ”Annetaan sen esitelmän nyt vain olla sellainen kuin se on.”
”No, mitä sitten?” Kysyi Remus kärsimättömänä. Kohtahan Vorokin jo tulisi jälki-istunto kierrokselleen. Laura vaihtoi painoa jalallaan.
”Minä pidän sinusta, Remus.”
”Ja minä pidän sinusta”, Remus vastasi takaisin ja ihmetteli, mihin tämän kaiken olisi tarkoitus johtaa. Laura punastui jostain kumman syystä.
”Ei kun – ”, tyttö astahti lähemmäs Remusta. Ennen kuin poika ehti liikahtaakaan Lauran kädet kiertyivät hänen niskan taakse ja tyttö painoi suunsa hänen omalleen.

”Remus?” Ääni, jonka Remus olisi viimeiseksi halunnut sinä nimenomaisena hetkenä kuulla, kuiskasi järkyttyneenä. Remus taisteli itsensä irti Lauran kuristusotteesta ja käännähti tyttöystäväänsä päin syyllinen ilme kasvoillaan. Emily puri huultaan ja yritti ilmeisesti estää kyyneleitä valumasta alas poskille.


”Sinä suutelit Lauraa?”, James kysyi närkästyneenä suu täynnä leipää. Remus vilkaisi ystävänsä syyttäviä kasvoja.
”Minä en suudellut Lauraa vaan hän suuteli minua”, hän korjasi ja nappasi leivän itselleen. James pureskeli kiivaasti ja nielaisi kuuluvasti.
”Miksi?”
”Mistä minä tiedän. Naiset ovat outoja”, Remus huudahti puolustellen.

Emily nojasi seinään ja odotti jo kärsimättömänä SOAP-opettajaa saapuvaksi. Hänellä oli miljoona kysymystä professori Stillwellille ja vaikkei hän yleensä voinut sietää kihertävää opettajaa, menivät kysymykset nyt inhonkin edelle.
”Missä hän viipyy?” Lilykin tuskaili jo. Käytävä oli täynnä seitsemäsluokkalaisia rohkelikkoja ja korpinkynsiä, jotka jo kyllästyneen näköisinä odottelivat pääsyä Turhan Oppiaineen Tunnille eli TOT:iin kuten Sirius sitä oli kutsunut siitä asti, kun joku oli viime vuonna opettanut pojalle saksaa.
Emily ilmehti edessään seisovalle vanhalle haarniskalle, jolle Riesu oli tehnyt pilojaan ja jättänyt sen seisomaan hyvin kyseenalaiseen asentoon. Tyttöä hymyilytti hänen ajatellessaan, miten paljon Riesu muistutti Siriusta ja Jamesia. Siinä paha, missä mainitaan, Emily tuumi nähdessään Siriuksen tulevan puolijuoksua käytävää pitkin Peter perässään.
”Missä Kuutamo on? Minä tapan hänet”, Sirius murisi ja pyyhkäisi loputkin unenrippeet silmistään. Emily ei vastannut eikä Sirius sitä odottanutkaan, sillä kysymys, joka loppujen lopuksi oli ollut enemmän toteamus, oli lausuttu vain selitykseksi poikien myöhäiseen saapumiseen. Emily huomasi Lilyn hivuttautuvan Lauran luo, joka seisoi nauramassa läheisessä korpinkynsirykelmässä. Tyttö tuntui kammoavan kelmien seuraa tavallistakin enemmän tänä vuonna, Emily mietti. Harmi oikeastaan, sillä heillä olisi ollut valtavan hauskaa, jos Lilykin olisi viihtynyt mukana. Nyt Emily tunsi aina piston sydämessään viettäessään aikaa kelmien kanssa ja jättäessään Lilyn yksin. Lily oli muinoin vakuuttanut asian olevan kunnossa, mutta Emily ei silti pystynyt työntämään mielestään sitä faktaa, että Lily tosiaankin tuntui päivä päivältä lipuvan yhä kauemmaksi hänestä ja Norasta. Erityisesti se asia, että Lily oli lipumassa Lauran suuntaan, ärsytti Emilyä.

Emilyn seisoessa Siriuksen, joka virnuili haarniskalle, vieressä, käytävää pitkin purjehti eteenpäin pienikokoinen, nuori nainen. Naisen hiekanruskeat hiukset oli vedetty löysälle nutturalle, jollaista McGarmiwa ei olisi kuunaan suvainnut, ja tummat vaatteet korostivat naisen vaaleaa ihoa. Silmät olivat viirumaiset ja tuikkivat iloisen näköisesti, mutta Emily oli huomaavinaan pienen ahdistuksen kiillon loistavan ilon läpi. Naisen hurjan korkeista korkokengistä kuuluva kopina kaikui käytävässä, jonne oli salamannopeasti syntynyt täysi hiljaisuus.
”Kuka sinä olet?” Sirius töksäytti naiselle, joka avasi kiireisenä luokan ovea. Nainen vilkaisi Siriukseen ja näpräsi lukkoa kuin se olisi ollut hyvin hankala avata.
”Eiköhän se selviä sinulle pian”, nainen vastasi, työnsi oven auki ja kopisteli tärkeänä sisään. Emily seurasi Siriusta sisään ja noteerasi uuden sisustuksen tai oikeastaan sisustamattomuuden. Professori Stillwellin aikana luokka oli ollut täynnä kepeitä vaaleanpunaisia, -keltaisia, -vihreitä ja -sinisiä värejä ja täysiä kukkamaljakoita oli tungettu joka paikkaan. Nyt luokka oli paljon normaalimman näköinen. Muutamia luontoaiheisia tauluja oli ripustettu seinille, mutta muuten luokka olisi voinut olla kenen tahansa muun opettajan.
”Hieman vielä sisustaminen kesken”, nainen tokaisi järjestellessään valtavia paperipinoja opettajanpöydän päällä.
Luokalta kesti hetken aikaa asettua paikoilleen ja sulkea suunsa odottavan näköisenä. Nainen järjesteli yhä pöydällä olevia papereita kuin se olisi ollut huomattavan mielenkiintoista hommaa eikä välittänyt uteliaista katseista. Kun hän vihdoin katsoi oppilaita, olivat nämä jo
tukehtumaisillaan uteliaisuuteen, varsinkin Sirius, joka roikkui pulpettinsa päällä ja silmäili nuorta naista arvioivasti. Juuri kun nainen oli avaamassa suutaan, luokan ovi lennähti jälleen auki ja James ja Remus kompuroivat sisään.
”Anteeksi, että me – Kuka hemmetti sinä olet?” James kysyi täsmälleen samalla äänensävyllä kuin Siriuskin aiemmin. James oli jähmettynyt paikoilleen oudon ihmisen nähdessään ja Remus joutui väkipakolla työntämään pojan eteenpäin, jotta olisi päässyt itse sisään. Remus raahasi ystävänsä saman tien tämän paikalle Siriuksen viereen, koska poika ei osoittanut merkkejä toipumisesta.
”Miksenköhän hämmästy siitä, että te kaksi olette ystäviä?” Nainen tuumasi itsekseen ja istahti rennosti opettajanpöydälle ja risti huolellisesti jalkansa niin, että kaikki varmasti näkivät naisen upeat sääret – upeammat kuin Noralla Siriuksen ilmeestä päätellen. Sirius tuijotti ilmestystä niin hartaasti, että sai sekä Peterin että Noran potkaisemaan itseään.
”Minä olen Tessa Dawson ja tuuraan tänä vuonna Professori Stillwellia”, nainen aloitti ja hymyili säteilevästi Siriukselle, joka hieroi jalkojaan. Emilyn käsi nousi pystyyn ja tyttö puhui ennen kuin opettaja edes oli nyökännyt häntä kohti.
”Missä professori Stillwell sitten on?”
”Voi, hänelle tuli muita kiireitä”, nainen virnisti. Oppilaat katsahtelivat toisiinsa kulmat rypyssä. Emily viittasi taas.
”Miksei Dumbledore kertonut alkajaispidoissa, että meillä on kolmaskin uusi opettaja tänä vuonna?”
Tessa hymyili hurmaavasti paljastaen suoran hammasrivistönsä.
”Minä halusin olla yllätys”, nainen sanoi kuin se olisi ollut itsestäänselvyys, joka jokaisen olisi pitänyt tajuta. ”Jospa sitten pitäisin nimenhuudon.” Hän jatkoi kurkottaen ottamaan nimilistan pöydältä ja aloitti nimien. Emily vilkaisi Lilystä Noraan ja sitten vielä Siriukseen, joka hieroi yhä jalkojaan. Poika kohautti olkiaan tytön äänettömään kysymykseen ja ilmoitti olevansa paikalla, kun terävä ääni sitä kysyi, kuulemma jo toisen kerran.

”Onpa mustavalkoinen luokka”, Tessa totesi päästyään listan loppuun. Nora ja Sirius vilkaisivat toisiaan ja muut miettivät kuumeisesti, pitäisikö sanoille nauraa vai ei.
”Professori – ”
”Sano Tessa”, Tessa keskeytti Lilyn.
”Hyvä on, Tessa, käymmekö me tänä vuonna läpi Tylypahkan jälkeisiä opiskelumahdollisuuksia?” Tyttö kysyi mieltään polttavan kysymyksen pois alta toivuttuaan uuden opettajan tuomasta ensijärkytyksestä.
Tessa asetteli hamettaan paremmin ja alkoi heilutella jalkojaan ennen kuin vastasi. Nora kurkotti jälleen potkaisemaan Siriusta.
”Älä potki, hullu nainen, minä en edes katsonut”, Sirius kääntyi tiuskaisemaan Noralle, joka hymyili viattomasti.
”Mutta sinä harkitsit sitä”, tyttö sanoi. Sirius leuka kohosi aavistuksen ylöspäin.
”Minä olen vapaa mies, saan tehdä mitä haluan” poika sanoi arvokkaasti ja käänsi Noralle selkänsä. Nora yritti olla katsomatta Emilyyn ja hillitä samalla nauruaan.
”En olisi niin varma siitä miehestä, Sirius”, Nora kumartui kuiskaamaan Siriuksen korvaan ennen kuin tavoitti Tessan kiinnostuneen katseen.
”Anteeksi, prof – Tessa. Sirius ärsytti”, Nora sanoi ja hymyili opettajalle, joka yhä heilutteli jalkojaan pöydällä. Tessa nyökkäsi hyväksyvästi Noralle ja näytti kokoilevan ajatuksiaan.
”Minä ajattelin, että voisimme tällä tunnilla tutustua enemmän toisiimme”, Tessa aloitti ja pyysi oppilaita nousemaan seisomaan. Yhdellä sauvanheilautuksella pulpetit katosivat reunustamaan seiniä ja keskelle huonetta jäi tyhjä tila, johon pian ilmestyi ruma, vihertävä matto ja erivärisiä tyynyjä.
”Jospa sitten asettuisitte istumaan tyynyille”, Tessa ehdotti ja nappasi itselleen muhkeimman, pinkin tyynyt ja risti jalkansa sille muistuttaen hyvin paljon Yosumia. Oppilaat seurasivat perässä ja pian koko luokka istui täydellisessä ympyrässä keskellä lattiaa. Tessa hymyili ystävällisesti ja himmensi taikasauvallaan valoja. Pehmeämpi valaistus teki Tessasta entistäkin kauniimman näköisen ja nainen taisi tietää sen täydellisen hyvin itsekin.
”Ajattelin, että jokainen voisi kertoa itsestään jotain, että saan teistä edes jonkinlaisen kuvan”, nainen sanoi ja asetteli taas hamettaan paremmin. ”Minä aloitan. Nimeni on siis Tessa Dawson, kuten tulikin jo ilmi. Olen 24-vuotias ja lopetin Tylypahkan 6 vuotta sitten. Täytyy sanoa, että luulin McGarmiwan jo hieman pehmenneen kuluneina vuosina, mutta harmikseni huomasin, että hän on yhä sama vanha harppu.”
Sirius virnisti ja kumartui kuiskaamaan Jamesille pitävänsä Tessasta minuutti minuutilta aina vain enemmän.
”Opetustyö ei ole todellakaan kutsumusammattini, joten tunnit tulevat olemaan hyvin erilaisia kuin ne mihin olette tähän mennessä tottuneen”, Tessa jatkoi samalla terävällä äänellä, jolla oli koko ajan puhunut. ”Olen opiskellut Auroriakatemiassa nopean toiminnan osastolla ja valmistuin sieltä toissa vuonna. Nopean toiminnan joukoilla on tällä hetkellä hyvin paljon töitä, mutta minut ikävä kyllä hyllytettiin toiminnasta parin tapauksen jälkeen.”
Siriuksen käsi halkoi ilmaa.
”Mitä tapahtui, jos saan kysyä teidän professoriutenne?”
Tessa irvisti pojalle ja ravisti päätään.
”Et saa, olen pahoillani.”
Tessa jatkoi puhettaan kuin kysymystä ei olisi kysyttykään eikä välittänyt pätkääkään, vaikka oppilaiden keskuudessa oli heti alkanut kiivas suhina.
Sirius viittasi taas innokkaana, kun muutaman minuutin päästä vaikutti siltä, että Tessa oli lopettanut kertomuksensa.
”Seurusteletko sinä?” Innokas ääni kysyi ja parahti sanojen vakuudeksi, kun Siriuksen toisella puolella istuvan Noran nyrkki osui pojan olkapäähän.
”Etkö sinä muista, mitä tapahtui viime vuonna?” Tyttö kysyi ja mainitsi vihjailevasti Cassie-Catin nimen. Tessa kohotti kulmiaan Siriukselle ja tokaisi huolettomasti ettei seurustellut tällä hetkellä.
”Eikä minulla ole aikomustakaan sekaantua oppilaisiin”, nainen jatkoi ja yritti edelleen pitää äänensä kevyenä. Emilyn otsa rypistyi ja tyttö ajatteli asiassa olevan jotain outoa; Tessa puhui nyt täsmälleen samalla äänensävyllä, jota hänkin käytti joutuessaan puhumaan Remuksesta.

Aika tuntui lentävän, kun oppilaat esittelivät itsensä Tessalle. Kun viimeinenkin oppilas oli lopettanut tarinansa, Tessa löi kätensä yhteen ja näytti innostuneelta.
”Meillä taitaa olla vielä vähän aikaa jäljellä, joten ehdottaisinkin, että käyttäisimme sen ajan hyödyksi ja leikkisimme hieman.”
Sanoja seurasi kiivas mutina, kun oppilaat katselivat toisiinsa ja protestoivat olevansa liian vanhoja leikkimään. Vain kelmit näyttivät innostuneilta.
”Minä rakastan leikkimistä”, James hihkaisi.
”Ainakin Lilyn kanssa”, Remus täydensi ystäväänsä.
”Minun kuului sanoa tuo”, Sirius valitti Remukselle, joka iski silmää.
”Aikainen lintu madon tappaa.”
”Nappaa”, Emily korjasi mietteisiinsä vajonneena. Kelmien katseet kääntyivät Emilyyn paitsi Remuksen, joka tuijotti tyttöä jo valmiiksi. Emily tuijotti hetken mattoa ja nosti sitten kauhuissaan katseensa ja tuijotti Remusta. Hetki oli ajaton.
Tessa selvitteli kurkkuaan huomatessaan tapahtuneen.
”Jospa leikittäisiin ensi kerralla”, nainen ehdotti, nousi ylös ja yritti kiinnittää kelmien huomion jälleen itseensä. ”Sirius, tulisitko tänne?”
Sirius käänsi katseensa Emilystä ja Remuksesta, jotka tuijottivat yhä toisiaan ja nousi varautuneena ylös. Tessa viittoi kädellään poikaa astumaan lähemmäs. Sirius nytkähti hieman eteenpäin.
”Jakaisitko nuo paperit muille?” Nainen sanoi ja viittasi epämääräisesti pöydällä oleviin kasoihin. Sirius vilkaisi pöytää.
”Sinä saisit taiottua ne muille sekunnissa”, poika huomautti, ja Tessa virnisti iloisesti.
”Mutta minä haluan, että sinä jaat ne”, nainen sanoi ja osoitti kasoja määrätietoinen ilme kasvoillaan. Hän puhui taas, kun oli ensin varmistanut, että Sirius totteli.
”Annan teille nyt kattavan infopaketin tämän vuoden tapahtumista, sillä se tulee poikkeamaan hieman aikaisemmista. Mukana on kaikki tietämisen arvoinen asia sekä hieman enemmän.”
Sirius sinnitteli raskaiden vihkojen ja muiden papereiden alla ja nakkeli niitä milloin mihinkin. Emily nappasi kiinnostuneena omansa enemmänkin kuin halukkaana saada muuta puuhaa kuin muistella Remuksen olemassa oloa.
”Uuden vuoden valvojaiset?” tyttö kysyi otsa rypyssä selaten omaa vihkostaan. ”En ole koskaan kuullut sellaisista.”
”Voi, tietenkään et ole”, Tessa sanoi pirteästi ja hyppäsi taas istumaan pöydälle. ”Niistä ei puhuta nuoremmille oppilaille. Dumbledoren mielestä muut tulisivat kateellisiksi”, naisen ääni vaimeni ja katse harhaili hetken luokassa. Lily ja Emily katsahtivat toisiinsa.
”Joten, jos saan kuulla yhdenkin teistä puhuvan niistä muille kuin muille seitsemäsluokkalaisille, vannon, että ne tulevan olemaan viimeiset sananne.”

”Pyytäisin kaikkia seitsemäsluokkalaisia saapumaan viipymättä Suureen saliin.” Kuulutus kaikui oppilastäyteisillä käytävillä. Seitsemäsluokkalaiset mutisivat kiinnostuneina toisilleen ja käänsivät kulkunsa kohti Suurta salia.
Toisaalla Remus kohotti katseensa Siriukseen, joka lopetti seinän tutkimisen ja suoristautui. Käytävä, jossa kelmit olivat oli täysin autio lukuun ottamatta Dinan sammakkoa, joka kurnutti hiljaa lähellä ikkunanurkkausta.
”Eikö täällä saa enää perjantaisinkaan olla rauhassa?” Sirius kysyi närkästyneenä. Remus käski Siriusta pitämään pienempää ääntä ja siirtyi itse Jamesin viereen niin, että näki kunnolla kelmien kartan, jota poika piteli kädessään.
”Mennään näitä portaita pitkin ja sitten tämän kuvakudoksen läpi niin kukaan ei epäile mitään, vaikka näkisikin meidät”, Remus ehdotti Jamesin nyökkäillessä vakavana vieressä. ”Nouse ylös, Peter, tullaan myöhemmin jatkamaan.”
Peter nousi Siriuksen avustamana lattialta, jossa oli ollut kontallaan tutkimassa samaa seinää kuin Siriuskin vähän ylempänä. Nelikko livahti alaspäin vievään portaikkoon, ja sammakko jäi yksin varjoihin.

”Mitä me teemme täällä?” Remus kysyi Noralta, kun pojat myöhemmin saapuivat viimeisten joukossa saliin. Nora pudisteli tietämättömänä päätään ja viittasi kelmejä istumaan alas, sillä korokkeella seisova Dumbledore näytti enemmänkin kuin halukkaalta selventää tilannetta toisilleen puhuville seitsemäsluokkalaisille. Dumbledoren takana opettajien pöydän ääressä istuivat kaikki opettajat paitsi Yosumi, joka leijui hieman pöydän yläpuolella ja Tessa, joka istui sen päällä jalkojaan heilutellen. McGarmiwa ja Amalia tuijottivat kumpikin Tessaa: toinen paheksuen, toinen arvioiden. Dumbledore levitti kätensä vaatien hiljaisuutta, joka laskeutuikin vähitellen saliin. Peter tökki Jamesia ja Siriusta, jotta pojat vaikenisivat ja tajuaisivat katsoa oikeaan suuntaan.
”Yritän pitää puheeni lyhyenä, sillä rouva Tr –”, rehtorin puhe katkesi valtavaan yskäkohtaukseen Tessan suunnalta. Oppilaiden huomio kiinnittyi nyt rehtorin sijasta Tessaan, jonka kasvot olivat kirkuvat punaiset ja joka yski silmittömästi. Yosumi leijui ystävällisesti lähemmäs ja iski naista muutaman kerran selkään. Sen jälkeen Tessa näytti sekä punaiselta että säikähtäneeltä.
”Yleensä se olen minä, joka keskeytän Dumbledoren puheen”, Sirius kumartui kuiskaamaan muille kelmeille. Remus käski poikaa olla yskimättä tällä kertaa, sillä Tessa ei tuntunut pitävän siitä, että joku muu varasti häneltä huomion.
”Anteeksi, tarkoitan tietysti neiti Dawson. Neiti Dawson odottaa jo malttamattomana teille puhumista”, Dumbledore korjasi kiireesti ja vilkaisi Tessaan, joka näytti enemmänkin närkästyneeltä ja hieman surulliselta kuin malttamattomalta. ”Joka tapauksessa. Syy, miksi kutsuin teidät tänne on se, että haluan ilmoittaa teille jotain. Tänä vuonna järjestetään jo kymmenettä kertaa kansainvälinen koulujen kuvauskilpailu. Tarkoituksena on kuvata velhomenetelmin samanlainen tuotos, jota jästit tapaavan kutsua elokuvaksi. Neiti Dawson kertoo teille kohta hieman lisää tästä. Aikaa on marraskuun loppuun saakka, ja voitonjako tapahtuu ystävänpäivänä ensi vuonna. Tylypahka on perinteisesti ollut mukana kärkikahinoissa, joten toivon innokasta osaan ottoa tänäkin vuonna. Kerron tästä kyseisestä kilpailusta ensin teille koulumme vanhimmille oppilaille, sillä sen toteuttaminen on teidän vastuullanne. Nuoremmille kerrotaan vasta maanantaina, jolloin teillä toivottavasti on jo jonkinnäköinen kokonaiskuva asiasta. Näiden muutaman alkukokouksen jälkeen vastuu siirtyy siis teille. Toivon todella, että ette anna meille – ”, Dumbledore viittasi laajassa kaaressa takana istuviin – tai leijuviin – opettajiin, ” – aihetta häpeään. Neiti Dawson?” Dumbledore katsoi kysyvästi Tessaan, joka – nyt jo normaalin värisenä – mutisi jotain rehtorille. Dumbledore kääntyi oppilaiden puoleen. ”Neiti Dawson haluaa, että siirtyisitte hieman edemmäs, sillä hän ei halua käheyttää ääntään huutelemalla ympäri salia.”
Remus olisi voinut vaikka vannoa, että näki nopean virnistyksen Yosumin kasvoilla, mutta ennen kuin hän ehti sanoa muille mitään, se oli jo kadonnut.
”Ihan kuin hänen tarvitsisi mitään huutaa”, Sirius marisi noustessaan ylös paikaltaan. ”Hänen äänensä kuuluu varmasti Kiinaan asti.”

Tessa karaisi kurkkuaan ennen kuin aloitti.
”Kuten rehtori siis jo ystävällisesti sanoikin”, Tessa aloitti ja vilkaisi ilkeästi Dumbledoreen päin, joka keskusteli matalalla äänellä Yosumin kanssa, ”tarkoituksena on kuvata elokuva. Aihe on tänä vuonna oman koulun perustaminen, mutta historiallisia faktoja ei tarvitse noudattaa orjallisesti”, tällä kertaa vilkaisu kohdistui haamuprofessori Binssin suuntaan, joka ei tuntunut kuuntelevan ollenkaan. ”Tarkemmat ohjeet saatte tilaisuuden jälkeen minulta”, Tessa viittasi suureen paperipinoon takanaan. ”Tämä kilpailu on läpi vuosien ollut hyvin arvostettu, ja voittajat on aina palkittu ruhtinaallisesti”, Dumbledore yskähti merkitsevästi Tessan takana. Nainen vilkaisi rehtoriin ja kääntyi sitten taas oppilaiden puoleen. ”Hyvä on, ei ehkä ruhtinaallisesti, mutta ainakin hyvin. Kilpailu järjestettiin alun perin Britannian taikaministeriön kansainvälisen taikayhteistyön linjan toimesta ja tarkoituksena on alusta alkaen ollut kansainvälisen taikayhteistyön parantaminen sekä nuorien että hieman vanhempienkin noitien ja velhojen keskuudessa”, Tessa piti pienen tauon, ja Remuksen katse harhaili taas Yosumiin, joka hymyili salaperäisesti Tessan sanoille.
”Joka tapauksessa tapaamme ensimmäisen kerran huomenna. Kello kolmelta minun luokassani. Vaadin kaikkien läsnäoloa. Kerron ensimmäisessä kokoontumisessa teille hieman yleisiä ohjeita ja käytännön vinkkejä, mutta sen jälkeen saatte pärjätä omillanne”, Tessa ojensi kätensä taaksepäin ja kasa papereita lennähti naisen ojennettuihin käsiin. Tessa piteli papereita odottavan näköisenä käsissään, mutta kukaan ei näyttänyt tajuavan mitään ennen kuin Remus liikahti vihjailevasti eteenpäin. Syntyi hälinä ja mylläkkä, jonka aikana jokainen yritti saada käsiinsä paperin Tessalta. Nainen hymyili raukeasti oppilaiden parveillessa hänen ympärillään.
 
”Teetä, kahvia, kaakaota, maitoa, kurpitsamehua?” Amalia pyörähteli pyörremyrskyn lailla ympäri huonettaan jo ennen kuin James, Sirius ja Emily olivat ehtinyt edes sisälle. Sirius antoi Emilyn sulkea oven ja katsoi itse uteliaasti huonetta. Amalian persoonallinen tyyli näkyi. Seinillä oli erilaisia muotokuvia, jotka esittivät värikkäästi pukeutuneita vanhoja mummoja. Työpöydällä oli valokuvia, tällä kertaa nuoremmista ihmisistä. Sirius kurkotti kaulaansa ja näki pöydällä ainakin Jamesin vanhempien, Emilyn äidin sekä Jamesin, Emilyn että hänen itsensä kuvia.
Emily ilmoitti kaikkien puolesta teen käyvän hyvin. Amalia hymyili ja selitti innoissaan jotain keskustelustaan Tessan kanssa aiemmin päivällä.
”Täydellinen opettaja teille”, Amalia sanoi napakasti. ”Eikä varmasti ole vaarana, että se viimevuotinen Cassandran tilanne toistuisi”, nainen jatkoi ja sai Siriuksen ihon kananlihalle. Emily vilkaisi poikaan myötätuntoisena. James lähinnä yritti pidätellä nauruaan.
”Mikä sinulla on kädessäsi, Sirius?” Amalia noteerasi kelmien kartan, jota kolmikko oli tutkaillut Riesun, Voron ja Norriskan varalta; vaikka perjantai-illan vietto Amalian kanssa oli täysin sallittua, ei koskaan voinut olla liian varovainen.
”Ei mikään”, poika sanoi hätäisesti, mutta ei ehtinyt työntää karttaa taskuunsa ennen kuin Amalian taipuisat sormet tavoittivat sen.
”James, Emily, hakisitteko luokasta pari kuppia, minulla ei ole täällä kuin yksi”, Amalia selitti ja istui vihdoin työpöytänsä ääreen tutkimaan karttaa, jota ei ollut ehditty pyyhkiä puhtaaksi. ”Tämä siis on se kuuluisa kartta”, nainen mutisi Siriukselle ja puolihuolimattomasti pudotti pöydällä lojuneen paperinivaskan lattialle. Sirius kumartui ystävällisesti keräämään papereita ja kun poika nousi takaisin Amalia ojensi kartan hänelle.
”Pidä parempaa huolta ensi kerralla ja kiitä onneasi etten ole Minerva”, Amalia virkkoi ja nappasi taikasauvan pöydältä, johon se oli jostakin ilmestynyt ja lähti taas pyörimään ympäri huonetta, kun James ja Emily tulivat takasin kuppien kanssa.

Tunteja myöhemmin Emily lojui Amalian huoneen sohvalla jalat Jamesin sylissä. Sirius oli tyytynyt istumaan lattialle sohvaan nojaten todettuaan itse sohvan ylikansoitetuksi. Amalia istui työpöytänsä ääressä ja oli alkanut huvikseen korjata ensiluokkalaisten aineita. Välillä nainen luki ääneen parhaimpia kohtia tai vastaavasti pahimpia virheitä. Emily tuijotti takkaan, jossa roihusi punainen tuli. Lämpö tavoitti ehkä vähän liiankin voimakkaana tytön jalat, joita alkoi jo polttaa. James ei tuntunut huomaavan mitään.
”Mummi, mikä tuo on?” Emily kysyi äkkiä huomatessaan tulessa jotain outoa. Pojat havahtuivat horroksestaan ja käänsivät kumpikin katseensa Emilyn osoittamaan suuntaan. Amaliakin suvaitsi katsoa, mikä oli kiinnittänyt lapsenlapsiensa huomion. Tulessa näkyi kasa valkoisia sulkia.
”Onko se –?” Emily kysyi kauhuissaan ja nousi ylös niin nopeasti, että potkaisi vahingossa Jamesia. ”Se on Silkki!”
Emily kiiruhti tulen viereen juuri parahiksi vastaanottamaan tulesta putkahtanutta valkoista lemmikkipöllöään, joka tosin ei sillä nimenomaisella hetkellä ollut mainittavan valkoinen.
”Mummi, käytätkö sinäkin Silkkiä?” Emily kysyi rapsuttaessaan pöllöään, joka huhuili vienosti. Amalia hymyili hämillisesti hetken jäätyään kiinni.
”Minä vain lainasin vähän. Toivottavasti ei haittaa. Herra Trottenheimer on sairastellut paljon viime aikoina eikä siitä ole oikeastaan enää lentopöllöksi”, Amalia sanoi viitaten omaan ikäloppuun pöllöönsä. Emily ojensi Silkin jalassa olleen nuhjuisen näköisen kirjeen isoäidilleen.
”Miksi Silkki tuli takasta?” Sirius kysyi vaikkei asia liiemmin poikaa kiinnostanutkaan. Amalia repi jo innoissaan auki kirjettä.
”Paljon helpompaa lähettää se takan kautta kuin lentäen tuossa säässä”, Amalia mutisi lukien kirjettä. Emily riensi ikkunaan ja totesi hämmästyksekseen tuulen yltyneen luultavasti jo myrsky lukemiin.
”Siellä tosiaan on aika koiran ilma”, James tokaisi pilke silmäkulmassaan. Emily ei ymmärtänyt, miksi Sirius alkoi puolustella tuulisen ilman ihanuutta, ja Amalia oli liian innokas lukemaan paksua paperinivaskaa, joka oli kuoriutunut esiin kirjekuoresta.

”Amalia-käynnit ovat epäterveellisiä”, Sirius mutisi muille, kun kolmikko käveli takaisin rohkelikkotorniin autioita käytäviä pitkin.
”Kukaan ei pakota sinua syömään joka kerralla viittä lautasellista kakkua”, Emily tokaisi Silkki olkapäällään. ”Minä vien Silkin takaisin pöllölään”,  tyttö jatkoi ja kumosi poikien onnettomat yritykset lähteä saattojoukoksi.

Kello alkoi jossain lyödä puoltayötä. Emily havahtui huomaamaan, kuinka kauan he tosiaan olivat olleet Amalian luona. Tyttö pidensi askeliaan, sillä Voro tuskin uskoisi hänen olevan tulossa isoäitinsä luota teeltä näin myöhään. Askeleet kaikuivat käytävillä ja lepattavat soihdut valaisivat tytön kulkua. Kaikki näytti niin aavemaisen pelottavalta kuin painajaisunelta. Emily huomasi puhelevansa Silkille hiljaa. Pöllön läheisyys rauhoitti.
”Minusta tuntuu etten minä kestä tätä enää”, Emily mutisi äkkiä, ja Silkki kallisti päätään sympaattisen näköisenä. ”Minä yritän olla niin vahva, mutta ei kukaan voi olla sitä koko ajan.”
Silkki huhuili hiljaa ja asetteli jalkojaan paremmin.
”Minä en saa mielestäni sitä näkyä, en saanut koko kesänä, vaikka yritinkin”, Emily huomasi kyyneleen poskellaan ja naurahti. ”Yöt ovat niin kamalia, Silkki. Minä olen jo muuttumassa äidiksi.” Äidin ajatteleminen sai Emilyn masentumaan. Äiti oli aina niin yksin, kun hän oli Tylypahkassa. ”Ja minä puhun sinulle niin kuin ihmisille. Nora nauraisi itsensä kuoliaaksi”, Emilyn äänessä häivähti katkeruus, kun kuva Norasta ja Lilystä ilmestyi ajatuksiin. ”He ovat niin onnellisia. Lily varsinkin.” Silkki huhuili vienosti ja kihnutti päätään Emilyn hiuksia vasten. Tyttö ei onnistunut taikomaan hymyä kasvoilleen, vaikka yleensä Silkin reaktiot sen saivat aikaan. Liikaa muistoja, liikaa tuskaa. Kaikki oli mennyt niin hyvin. Hyvä on, täytyi myöntää, että seurustelun alkuaikoina oli ollut aika takkuista ja vaikeaa. Oli tuntunut jotenkin oudolta olla kahdestaan, kun oli tottunut siihen, että muita oli aina ympärillä.
Emily antoi haavojen avautua vapaasti, vaikka olikin niin kauan taistellut sitä vastaan; muistot olivat liian kauniita, liian rakkaita unohdettaviksi. Vuosi, 7 kuukautta ja 15 päivää autuutta, onnea ja rakkautta. Onnellisimmat päivät koko elämässäni, Emily tunnusti itselleen. Ensirakkaus, se oli kaikista kaunein, intohimoisin, petollisin ja julmin. Kyyneleet valuivat poskille, kun Emily salli itsensä miettiä Remusta.

”Näkee taas mailien päähän, kenen kanssa sinä olet viettänyt viimeisen tunnit”, Nora ilmoitti tarpeettomasti, sillä Emily tiesi sen hyvin itsekin. Peilistä näkyi kirkkaat silmät, tutut palmikoidut hiukset, jotka reunustivat hehkuvia kasvoja.
”Et sinä tavallisesti noin hehkuva ole”, Lilykin totesi kammatessaan omaa hiuspehkoaan, joka oli kesätuulesta takussa. Emilyn suu kaartui tahtomattaan hymyyn hänen ajatellessaan kuluneita tunteja. Lily tarkasteli ystäväänsä tarkasti, Norakin käänsi katseena häneen. Emily punastui.
”Marisevat Minervat sentään”, Nora huudahti käyttäen yhtä lempihuudahduksistaan, ”te teitte sen!”
Emilyn puna syveni, hän ei voinut estää itseään. Miksi, voi miksi, hän oli näin läpinäkyvä? Kaikkihan lukivat vastauksen jo Koreasta saakka. Nora puhkesi hihkumaan ja taputti haltioituneena käsiään yhteen.
”Oliko hän hyvä?”
”Nora!” Lilyn kauhistunut huudahdus täytti makuusalin. ”Et sinä voi tuollaista mennä kysymään.”
”Mutta minä haluan tietää?”
”Tulevaisuuden varalle vai?” Emily sai sanottua saatuaan puhekykynsä takaisin. Nora tuhahti ja kumartui kaivamaan päiväkirjaansa sänkynsä alta.
”Älä viitsi, Remus rakastaa sinua. Hän ei vilkaisekaan muihin päin.” Kynä alkoi lentää paperilla. Noran silmät sädehtivät tuttua valoaan tytön uppoutuessa mielipuuhansa pariin. Emily istui Lilyn sängylle tytön viereen; Noralle oli turha puhua, kun hänellä oli tuo ilme kasvoillaan.
”Sehän siinä onkin”, tyttö mutisi Lilylle, joka oli alkanut availemaan Emilyn palmikkoja; Lilyllä oli ihme pakkomielle ihmisten hiuksiin. Emily tiesi, että jos Lily ei olisi vannonut elämään koskematta Jamesiin pitkällä tikullakaan, pojan hiukset olisivat kurissa alta aikayksikön.
”Ai, missä?” Lily ei pysynyt kärryillä. Emily puri huultaan eikä tiennyt, miten olisi ilmaissut asian. Ehkä olisi paras puhua suoraan.
”Hän ei ole ikinä sanonut rakastavansa minua.”
Lilyn kädet jähmettyivät hetkeksi liikkumattomiksi.
”Epäiletkö sinä sitten sitä? Tietenkin hän rakastaa sinua”, kädet alkoivat taas availla palmikoita. Emily huokaisi syvään.
”Mutta olisi kiva, jos hän sanoisi sen minulle; jotenkin todellisempaa.”

Laura on aina ollut paljon kauniimpi kuin minä, oli ainoa ajatus, joka Emilylle pälkähti päähän, kun hän näki Remuksen suutelevan Lauraa käytävällä. Remus ja Laura, nimetkin jo sopivat yhteen paremmin kuin Remus ja Emily. Remuksen silmät tuijottivat anovina Emilyyn, Laura vääntelehti käsiään jossain pojan takana.
”Emily, tämä ei ole sitä miltä näyttää”, poika kiirehti selittämään. Emilyn päässä pyöri: minä en ollut tarpeeksi hyvä. Tietenkin hän valitsi Lauran. Minä en ollut tarpeeksi hyvä. Minä olin surkea, surkea, tiedän sen itsekin. Helvetti, mistä minä olisin voinut tietää, minne kädet kuuluu laittaa; en minä ole koskaan tehnyt sitä ennen. Lauralla on varmasti ollut miljoonia harjoituskertoja, näkeehän sen jo tuosta tavasta, miten hän suutelee.
Emily ei vastannut mitään. Ei ollut mitään sanottavaa, mutta kuitenkin niin paljon. Mutta eihän hän, Emily, voinut koskaan sanoa mitään. Hän ei koskaan voinut saada kysymyksiinsä vastauksia, koska ei uskaltanut kysyä niitä. Oliko Laura parempi kuin hän? Kuinka kauan tätä oli jatkunut? Koska Remus aikoi kertoa?
Emily käänsi selkänsä parille ja yritti viestittää jaloille lähtökäskyn; ne eivät totelleet. Kaikki ympärillä oli sumuista. Hän tuskin tajusi mitään ympärillä olevaa.
”Emily”, Remuksen ääni. Käsi tarttui häntä kädestä ja käänsi ympäri; sumu hälveni. Emily näki nyt kirkkaasti edessään pojan, entisen poikaystävänsä, ja tiesi täsmälleen, mitä piti sanoa. Vapaa käsi tarttui sauvaan.
”Päästä irti tai minä tapan sinut”, Emily oli melkein ylpeä äänestään; se oli pelottava, ilmekin oli. Ja kaikkein kauhistuttavinta, kaikkein ihastuttavinta, oli huomata, että hän kykenisi tekemään sen. Ei ehkä tappamaan, mutta vahingoittamaan. Ja hän olisi valmis tekemään sen, jos poika ei tottelisi. Mutta Remus totteli, päästi irti ja perääntyi askeleen.
”Emily –  ”
”Älä enää ikinä puhu minulle! Älä enää ikinä yritäkään lähestyä minua! Minä vihaan sinua!”


Pöllölässä kuhisi, kymmenet huhuilijat liihottelivat ympäri huonetta liian diivoina lähtemään ulos myrskyyn etsimään syötävää. Emily irrotti ystävällisesti Silkin varpaat neuleestaan ja mutisi pöllölle muutaman sanan ennen kuin kiirehti takaisin portaikkoon. Vuodatetut kyyneleet olivat kuivuneet poskille tai jääneet matkan varrelle. Emily yritti taas olla ajattelematta asioita liian syvällisesti. Hän oli jo ehdottomasti päässyt yli Remuksesta.
Tyttö haukotteli ja tunsi olonsa yksinäiseksi ilman Silkin painavaa seuraa, pöllö oli totisesti ollut ruoka-aikoina hereillä.
”Minä en puhu hänelle. Hän tietäisi heti, kuka olen”, miehen ääni kuului raollaan olevasta luokkahuoneesta. Emily pysähtyi äänen kuullessaan; siinä oli jotain tuttua. Tyttö painautui seinää vasten kuuntelemaan. Ääniä ei kuulunut vain hiljaista mutinaa luokasta. Sydämen lyönnit kuuluivat varmasti ulos asti. Mitä kukaan tekee jalkeilla näin myöhään, Emily mietti mielessään ja unohti kokonaan olevansa myös itse hereillä. Mielikuvitus alkoi juosta heti läpi mitä oudoimpia selityksiä äänelle. Olen selvästi ollut liikaa Noran seurassa, Emily tuumi sen jälkeen, kun oli ajatellut, että mies oli McGarmiwan salainen rakastaja. Tyttö rentoutui hieman ja muistutti itselleen, että oli sentään Tylypahkassa. Ei tänne kukaan mielipuoli pääse, Emily ajatteli ja hengitti jälleen rauhallisemmin.
”Unohda se, Amalia. Minä en ole valmis vielä!”
Emily nielaisi väärään kurkkuun ja vesi alkoi valua silmistä, kun hän yritti olla yskimättä. Mummi? Luokan ovi aukeni narahtaen, ja Emily painautui seinän viereen entistä tiukemmin ja rukoili ettei ovea avattaisi kokonaan, sillä silloin hän paljastuisi.
Ovi ei avautunut enää ja Emily saattoi kuulla askelien loittonevan käytävää pitkin. Mutta vain yhden ihmisen, vaikka oli päivänselvää, että luokassa oli ollut ainakin kaksi ihmistä, sillä kukaan ei riitele yksin. Emily hengähti syvään ja päätti ottaa riskin. Varovasti tyttö kurkotti oven reunaa kohti ja vilkaisi nopeasti käytävää.
Amalian vieressä leijui Yosumi.

« Viimeksi muokattu: Helmikuu 09, 2008, 18:13:36 kirjoittanut Delia »

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 28.1.08
« Vastaus #5 : Helmikuu 04, 2008, 18:08:12 »
A/N: Heipä hei taas! Lumesta ei ole tietoakaan (en laske tuota pihalla olevaa loskaa lumeksi), mutta kirjoittamista se ei onneksi haittaa.

vidlaia: Sait pelastettua minunkin päiväni tuolla lukuvirheelläsi koskien herra Trottenheimeria X) Hymyilin sille koko loppu illan. Tuo lyhennys SOAP tulee siis sanoista sekalaisiin oppiaineisiin perehtyminen, ja sitä siis opetetaan Tylypahkassa kuudes- ja seitsemäsluokkalaisille. Se on vähän niin kuin opo, mutta en halunnut nimittää sitä sillä nimellä - sattuneesta syystä. SOAP sisältää (tai sen pitäisi sisältää) joitain alkeita jästitiedosta, kotitaloudesta ja yleisesti muutenkin siitä, miten jästimaailmassa selviää sitten koulun jälkeen. Lisäksi kaikenmoinen ammatinvalintaohjaus -juttu on SOAP opettajan alaa (tosin Tessan pätevyys ko. aineeseen on ehkä hieman kyseenalainen).
Hih, rakastin pohdintojasi Tessasta. Naisessa todellakin on hieman enemmän kuin miltä päälle päin näyttää. Jatka toki pohdintojasi, saatat jopa osua naulan kantaan :D
viltsuti: Ihan ensiksi täytyy sanoa, että kiitos hurjan paljon ihanasta viestistäsi. Ihanaa, kun sinäkin löysit tiesi kommentoimaan. Viestisi ei ollut ollenkaan sekava, ainakin minä sain siitä helposti olennaisen irti (näkisitpä minun sekavat viestini! Ne vasta sekavia ovatkin).
Emily/Remus -parituksesta en sano muuta kuin että kyseessä olevat ihmiset ovat sangen ärsyttävän itsepäisiä, joten saa nähdä, mitä tuleman pitää. Tai siis te saatte nähdä. Minut on siunattu ennustamisen lahjalla ja siis tiedän sen jo ;D
Tessan miehestä sanoisin sen verran, että miestähän ei välttämättä ole ollenkaan :D Dumblis nyt on sellainen vanha ja huonomuistinen eikä välttämättä aina muista, miten asiat ovat. Välttämättä siis (olenpas minä tänään sekava!).
Jippu: Kiitos myös sinulle!

No niin, seuraavaan lukuun sitten. Elokuvaprojektista tulee ehkä hieman sirpaleista tietoa, ja pieniä vihjailuja tulevasta on jälleen viljelty sopivasti joukkoon :D
Var så god!
-Del


6. luku – Aloitus
7.9.1977

James ja Sirius marssivat määrätietoisesti huispauskentälle seuraavana aamuna. Edellisillan tuulesta ei ollut tietoakaan vaan aurinko paistoi ja sai lehtien kastepisarat kimmeltämään. Ilma oli vielä aamuisen kirpeä, mutta se ei haitannut kelmejä, jotka olivat jo innokkaina järjestämässä koelentoja.
Poikien perässä pari askelta jäljessä kulki lauma ensiluokkalaisia, jotka olivat kaikki niin innostuneita torstaisesta ensimmäisestä lentotunnistaan, että päättivät heti pyrkiä huispusjoukkueeseen.
”Miten noille voi sanoa, että ne ovat surkeita?” James mutisi Siriukselle, kun pojat hetkistä myöhemmin katsoivat ensiluokkalaisten avuttomia yrityksiä pysyä luudallaan. Sirius ei vastannut vaan katseli kriittisesti ensiluokkalaisia.
”Tuo yksi on itse asiassa aika hyvä. Ekaluokkalaiseksi siis”, poika totesi ja osoitti vaaleahiuksista poikaa, joka onnistui pysymään luudallaan paremmalla menestyksellä kuin muut. James nyökkäsi vastaukseksi ja katseli hetken katsomoon, lentäjien sijasta.
”Onko tuolla se Dina taas?” Poika kysyi, ja Sirius käännähti ympäri. Dina tosiaan istui katsomossa kylmästä täristen ja yksin kuten tavallisestikin. Sirius heilutti tytölle ja kehotti häntä liittymään seuraan. Dina käveli ujosti poikien luokse.
”Tiedätkö sinä, kuka tuo vaaleahiuksinen poika on?” James kysyi ja osoitti poikaa, josta he olivat äsken Siriuksen kanssa jutelleet. Dina katsoi Jamesin osoittamaan suuntaan.
”Ryan Gale”, Dina sanoi vahvemmalla äänellä kuin alkajaispidoissa. Hän alkaa jo tottua siihen, että me puhumme hänelle, James tuumi ja vinkkasi ensiluokkalaisia laskeutumaan alas.
”Te olitte ihan hyviä”, James aloitti, ja nuoret hymyilivät innoissaan. ”Kannattaa kuitenkin kartuttaa taitoja vielä ensivuoteen ja yrittää sitten uudestaan”, poika jatkoi. Ensiluokkalaiset eivät näyttäneet kovin pettyneiltä vaan kipittivät innoissaan katsomoon katsomaan vanhempien lentoa.
James huusi Ryanin, joka oli seuraamassa muita, luokseen, ja Dina, joka oli puhunut Siriuksen kanssa, liikahti nyt pojan varjoon piiloon.
”Sinä lensit hyvin”, James totesi pojalle, joka vilkuili kiinnostuneena Siriuksen ohi Dinaan. ”Paremmin kuin muut, mutta älä vaan sano sitä heille. Yritä ihan tosissaan ensi vuonna uudelleen. Sinulla voi olla mahdollisuus”, James jatkoi ja epäili hetken, oliko poika edes kuunnellut, mitä hän sanoi.
Sirius väistyi suosiolla syrjemmälle, kun James veti Dinan esiin ja työsi tytön Ryanin viereen.
”Kerro hänelle, mitä sanoin äsken”, James kuiskasi Dinalle ennen kuin hätisti kaksikon katsomoon.
”Toivottomia”, James tokaisi Siriukselle, joka jostain kumman syystä virnuili paljon puhuvasti.
”No, en minä nyt tiedä. Vähän samanlaisia kuin sinä ja Lily.”

Aurinko ehti kivuta jo korkealle ennen kuin James ja Sirius lopettelivat ulkona. Rohkelikkojen huipausjoukkue oli taas täysilukuinen. James oli onnistunut hankkimaan kaksi uskomattoman tehokasta lyöjää, vaikka heidän lentotaitoaan täytyikin vielä hioa rutkasti. Lisäksi puuttuva jahtaaja oli löytynyt neljänneltä luokalta.
”Sirius, sinä tiedät, että olisit enemmänkin kuin tervetullut joukkueeseen”, James oli mankunut koko aamun, mutta Sirius oli pysynyt päätöksessään pysyä katsomon puolella.
”Minä voin sieltä käsin kirota paremmin luihuisia”, Sirius jankutti vastaan eikä James voinut loppujen lopuksi tehdä muuta kuin tyytyä hakemaan pelaajia muilta luokka-asteilta.
Remus ja Peter olivat myös ilmestyneet ulos kentän reunalle tekemään läksyjään ja myöhemmin Nora oli liittynyt heidän seuraansa. James oli ollut hieman pettynyt, kun Lily ei ollut tullut, mutta muistutti sitten itselleen, että oli luvannut Siriukselle pysyä erossa tytöstä.

Lily istui Emilyn kanssa oleskeluhuoneen takan edessä. Läksykirjat makasivat odottavina pöydällä, mutta kumpikaan tytöistä ei tehnyt elettäkään niiden suuntaan. Oleskeluhuone oli hiljainen, sillä puolet oppilaista oli lähtenyt seuraamaan huispausjoukkueen karsintoja ja toinen puoli oli pyrkimässä mukaan joukkueeseen. Huoneessa kuului vain puikkojen helinä Emilyn kutoessa ties kuinka monennetta pipoaan. Lily tiesi kokemuksesta ettei Emily voinut istua paikoillaan tekemättä mitään ja yleensä tytöllä olikin vähintään viisi eri neuletta kesken.
”Minusta tuntuu, että tästä vuodesta tulee kamalampi kuin muista yhteensä”, Lily sanoi Emilylle. Emily avasi silmänsä ja katsoi Lilyä. Tytön kampaamattomat hiukset roikkuivat silmien edessä, joten näkyväisyys oli heikko. Kädet tekivät yhä taitavasti työtä silmukoita pudottelematta.
”Mitä kamalaa tässä sinulle voi olla? Sinä varmaan läpäisisit S.U.P.E.R:it vaikka unissasi. Joiden pitää itse asiassa työskennelläkin niiden eteen”, Emily mutisi ja paransi asentoaan nojatuolissa. Lily irrotti kätensä muodonmuutoskirjasta, johon oli hetki sitten tarttunut.
”Tämä jotenkin vain tuntuu niin – tyhmältä. Mitä hyötyä esimerkiksi jostain riimuista on oikeassa elämässä? Ei mitään. Mieluummin minä haluaisin poikaystävän kuin täydet pisteet kokeesta”, Lily tunnusti. Emily pyyhkäisi hiukset silmiltään ja näytti järkyttyneeltä.
”Tuonko takia sinusta tämä vuosi on kamalampi kuin muut. Sen kun sanot Jamesille rakastavasi häntä niin sinulla on poikaystävä alle kahdessa sekunnissa”, Emily tokaisi Lilylle, joka pyöritteli päätään Jamesin nimen kuullessaan.
”Minä en halua Jamesia, minä haluan poikaystävän.”
”Sama asia sinun tapauksessasi”, Emily totesi ja sulki jälleen silmänsä tarkastettuaan ensin piponsa tilan. ”Pojista ei ole mitään muuta kuin haittaa, usko minua.”
Lily heitti jalkansa tuolin käsinojan yli ja kohensi koristeellisia tyynyjä selkänsä takana.
”Kerro minulle, mitä sinun ja Remuksen välillä tapahtui niin minä harkitsen Jamesia”, tyttö sanoi uskomatta itsekään korviaan; halusiko hän tosiaan näin epätoivoisesti kuulla Emilyn tarinan?
Emily kohautti olkiaan.
”Ei siinä oikeastaan mitään hohdokasta ole; minä en vain jaksaisi puhua siitä. Mutta jos sinä välttävättä haluat tietää niin minä yllätin Remuksen suutelemassa Lauraa ja heti seuraavana iltana sain kuulla hänen olevan ihmissusi. Ilmeisesti kaikki muut tiesivät sen jo”, Emily mutisi. Lily katsahti ympärilleen varmistuakseen etteivät kaksi läksyjään lukevaa neljäsluokkalaista kuunnelleet.
”Laura ja Remus mitä?” Tyttö kysyi vielä, ja Emily toisti asian samalla tylsistyneellä äänen sävyllä, jolla oli koko ajan puhunut.
”Minä tulen hulluksi sen näyn kanssa, Lily”, Emily tunnusti hiljaa ja avasi silmänsä katsoen Lilyyn kostein silmin.

Myöhemmin samana päivänä kelmit istuivat oleskeluhuoneessa Dinan ympärillä. Sirius yritti opettaa tytölle kutsuloitsua toistaiseksi vielä huonoin tuloksin. James häiritsi jatkuvasti kaksikon puuhastelua kyselemällä Dinalta Ryanista. Dina lennähti aina punaiseksi kuullessaan pojan nimen eikä suostunut hetkeen puhumaan mitään; James tuntui nauttivan tytön ärsyttämisestä.
Peter ja Remus keskustelivat vaimeaan sävyyn toisen kerroksen seinästä, jota tutkimassa kelmit olivat eilen olleet ennen Dumbledoren aiheuttamaa keskeytystä.
James katseli laiskasti huonetta saatuaan Dinan taas hetkeksi punastumaan. Lily istui yksin huoneen kauimmaisessa nurkassa kirjoittamassa jotain. James yritti olla katselematta tyttöä, jonka hiukset putoilivat jatkuvasti silmille ärsyttämään. James näki Lilyn hymyilevän kirjoituksilleen. Hänen silmänsä säteilivät ja suu kaartui kauniisti ylöspäin. Äkkiä Lily kohotti katseensa kuin aistien jonkun tuijottavan. Tyttö käänteli hämillään päätään ja kohtasi Jamesin katseen. James hymyili Lilylle lämpimän tunteen vallatessa koko kehon. Lily ei hymyillyt, mutta ei myöskään kääntänyt katsettaan vaan kohtasi Jamesin silmät vakavana. Aika tuntui pysähtyneen, ja kaksikko tuijotti toisiaan määräämättömän ajan, kunnes Remus sai Jamesin kääntämään katseensa Lilystä kysymällä pojan mielipidettä.
”Öhöm”, James vastasi epämääräisesti tietämättä, mistä puhuttiin. Remus vilkaisi uteliaasti ympärilleen, ja rekisteröi Lilyn, joka tuijotti yhä jähmettyneenä kelmien suuntaan. Poika kääntyi takaisin Jamesin puoleen.
”Onko sinulla ja Lilyllä jotain silmäpeliä meneillään?” hän kysyi sai Jamesin yskimään.
”Ei tietenkään ole. Minä lupasin Siriukselle”, James vastasi puolustellen.
”Lupasit mitä? Ja milloin?”
”Eilen illalla. Minä sanoin, että jätän Lilyn rauhaan tänä vuonna. Että keskityn muihin asioihin.”
”Muihin?”
”No, siihen seinään esimerkiksi. Mitä Mark oikein tarkoitti sanoessaan, että siinä on jotain mätää? Eivät seinät voi mädäntyä.”
Mark Impey oli valmistunut Tylypahkasta viime vuonna ja oli jättänyt perintönä kelmeille arvotuksen, jota ei ollut itse saanut ratkottua loppuun asti omina kouluvuosinaan. Mark oli saanut selville, että toisen kerroksen seinä oli jotain muutakin kuin pelkkä tavallinen seinä. Mistä tai miten tämä tieto oli selvitetty, se oli arvoitus vielä kelmeillekin, mutta pojat luottivat Markin sanaan tässä asiassa; Mark oli ollut koulun johtavia kelmeilijöitä heti itse kelmien jälkeen eivätkä kelmit koskaan petä toisiaan. Varsinkaan näin tärkeän tuntuisessa asiassa.
”Kerro tuo Lilylle niin hän näkee sinut heti uudessa valossa”, Remus tuumasi miettien, kuinka syvä olikaan Siriuksen ja Jamesin ystävyys. James kohottautui ylemmäs tuolissaan ja vilkaisi nopeasti Lilyyn päin kiinnostunut ilme komeilla kasvoillaan.
”Luuletko?”

Tessa istui jo tuttuun tapaan opettajanpöytänsä päällä jalkojaan heilutellen, kun seitsemäsluokkalaisen samana iltapäivänä valuivat hitaasti huoneeseen. Huoneen sisustus oli saanut nyt tessamaisen leiman. Kaikki pulpetit ja tuolit olivat kadonneet, ja lattialla oli jäljellä vain tuttu, ruma matto ja tyynyjä. Seinät oli liimattu niin täyteen erilaisia kuvia ja tauluja, että itse seinää tuskin erotti. Lily kumartui kiinnostuneena tutkailemaan seinää. Kuvat esittivät lähinnä Tessaa itseään lukuisien muiden ihmisten –yleensä miehien – ympäröimänä. Lisäksi oli kuvia monenmoisista maista ja kaupungeista, joissa Tessa oli ilmeisesti joskus elämänsä aikana vieraillut.
”Tunnetko Rikhard Dawsonin?” Lily kysyi kiinnostuneena bongattuaan seinältä kuvan, jossa Tessa poseerasi iloisesti hymyillen isokokoisen miehen rinnalla. Tessa kohotti päätään Lilyn suuntaan ja nyökkäsi.
”Hän on minun isäni. Tai oli.”
Lily ei voinut muuta kuin tuijottaa.
”Rikhard Dawson on varmasti yksi Englannin rikkaimmista velhoista. Onko hän kuollut?”
”Itse asiassa toiseksi rikkain. Ja ei, hän ei ole kuollut. Muttei varmasti myöskään tunnista minua tyttärekseen, joten on kai turha kutsua häntä isäksi”, Tessa sanoi. ”Joko aloitetaan?”
Lily tuijotti hämmästyneenä Tessaa, joka vaikutti enemmänkin siltä kuin olisi juuri kertonut sään olevan hieno eikä puhunut isästään. Tessa ei tuntunut huomaavan mitään, heilutteli vaan tavalliseen tapaan jalkojaan pöydällä ja suki hiuksiaan, jotka olivat tänään auki. Lily näki Noran lähestyvän Siriusta käsi jo valmiina pudottamaan pojan takaisin maan pinnalle, jos tämä hairahtaisi katsomaan Tessaa sillä silmällä. Tyttö ei voinut kuin hymyillä; Nora oli nykyään niin tarkka siitä, että Cassie-Cat -episodi ei saisi jatkoa.
”Jos jokainen voisi sitten tukkia suunsa ettei minun tarvitsisi huutaa täällä”, Tessa ehdotti hurmaavasti hymyillen paljastaen hohtavat hampaansa. Ihmiset luokassa asettuivat pikku hiljaa tyynyilleen istumaan Tessan valvovan silmän alle.
”Toivoakseni jokainen on lukenut ohjeet, jotka annoin teille eilen illalla”, nainen aloitti, ja oppilaat katsoivat toisiinsa syyllisesti hymyillen. Tessa sulki silmänsä nopeasti kuin rauhoitellakseen itseään. ”Eikö kukaan ole lukenut ohjeita?” Oppilaat pyörittelivät päitään, ja Tessa veti syvään henkeä ennen kuin hymyili taas. ”Annoin ne ohjeet siksi ettei minun tarvitsisi selittää täällä tänään jokaista pientä yksityiskohtaa. Joten jos jatkossa itse asiassa lukisittekin paperit, jotka annan teille, olisin hyvin kiitollinen”, Tessa totesi herttaisesti ja nappasi selkänsä takaa paperin, jonka Lily muisti saaneensa eilen ja joka nyt luultavasti lepäsi rypistyneenä hänen laukkunsa pohjalla niin kuin varmasti kaikilla muillakin.
”Hyvä on, käydään tämä läpi sitten suullisesti, kun kerran ette osoita mielenkiintoa lukemista kohtaan”, Tessa tuumasi. ”Kuten jo eilen sanoin, jos joku ei silloin viitsinyt kuunnella, kilpailu on järjestetty taikayhteistyön parantamiseksi, joten rehtori Dumbledore ystävällisesti pyysi minua sanomaan teille, että tätä ei kannata ottaa niin vakavasti. Mutta jos mieluummin kuuntelette minua, neuvoni on teille, että taistelkaa kynsin hampain, sillä vain voitto merkitsee jotain”, Tessan tummat silmät leimusivat vaarallisesti naisen katsellessa vaitonaisia oppilaita. ”Sitä paitsi palkinto todella on ruhtinaallinen!” Hän lisäsi hiljemmalla äänellä kuin peläten Dumbledoren kuulevan.
Lily näki Siriuksen hymyilevän Tessan sanoille ja nyökkäillen Jamesin kanssa.
”Aihe tosiaan on oman koulun perustamishistoria, mutta orjallisesti ei faktoja tarvitse noudattaa, joten Tylypahkan historiaa ei ole pakko lukaista läpi vain tämän tähden. Professori Binns varmaan tähän väliin sanoisi, että kirja on hyvin hyödyllinen luettava, mutta täytyy myöntää etten ole itsekään vaivautunut lukemaan sitä”, Tessa piti pienen tauon ja mietti sanojaan. ”Ei olisi varmaan pitänyt kertoa teille sitä. Opettajien pitäisi olla esimerkillisiä”, nainen tuumaili, mutta antoi sitten vallattoman hymyn kohota vahvasti meikatuille kasvoilleen. ”Älkää missään tapauksessa ottako minusta mallia.”
Oppilasjoukko hymähti Tessan sanoille, koska nainen tuntui sitä odottavan. Lilyn mielestä Tessa vaikutti hivenen katkeralta, vaikkakin yritti peitellä sitä hymynsä alle.
”Vaikka opettajat eivät saakaan auttaa kilpailutyön toteuttamisessa, otin kuitenkin vapaudekseni hankkia teille muutaman kirjan, joista luulen olevan paljon hyötyä, jos joku ne jaksaisi lukea. Sitä paitsi saksalaiset huijaavat aina, joten tästä ei pitäisi olla mitään haittaa”, Tessa jatkoi yksinpuheluaan muiden kuunnellessa hiljaisina tyynyiltään. Lilyn katse etsiytyi valtaviin kirjapinoihin, jotka oli kasattu huteran näköisesti Tessan pöydälle. Jos siinä oli kaikki kirjat, jotka heidän pitäisi lukea ennen työn aloittamista, he eivät ehtisi saada elokuvaa valmiiksi edes toukokuuhun mennessä. Moni muukin katseli epäillen kirjakasoja, ja Tessan tarkat silmät tavoittivat epätoivon useammasta kuin kahdesta kasvosta.
”Voi, eivät nuo ole niitä McGarmiwan nuttura vieköön”, Tessan sanat loivat uskoa joukkioon. ”Ainakaan kaikki”, nainen jatkoi ja epätoivon parahduksia kuului monelta taholta.
”Kuulkaas, haluatteko te voittaa vai ette?” Tessa kysyi tuimasti ja heilutteli jalkojaan mielenosoituksellisesti.
”Onko se palkinto varmasti ruhtinaallinen?” Sirius kysäisi Tessaa tuijottaen. Nainen nyökkäsi vakavana, ja Sirius näytti tyytyväiseltä.
”Sitten me voitetaan se!”
”Minä pidän sinun asenteestasi, Sirius”, Tessa virkkoi hymyillen ja lakkasi heiluttelemasta jalkojaan. ”Minä alan pikku hiljaa kyllästyä tähän puhumiseen. Ääni voi käheytyä liikaa.”
Sirius oli taas innokkaana keskeyttämässä Tessan puheen.
”Käheä ääni on seksikäs”, poika huomautti ja ansaitsi jälleen palan väkivaltaa Noran suunnalta. Tessa hymyili imarreltuna.
”Jos minä sitten vielä puhuisin vähän”, nainen myöntyi hymyillen. Lily tukahdutti hymynsä; Tessa oli vielä enemmän turhamainen kuin päälle päin vaikutti. Sirius hymyili rohkaisevasti Noran selän takaa, ja Tessa risti nyt huolellisesti jalkansa ja asetteli tällä kertaa kirkkaan keltaista hamettaan suoraan ennen kuin aloitti taas.
”Minulta voi aina tulla kysymään neuvoja tätä projektia koskien. Inhimilliseen aikaan kuitenkin, mieluiten oppituntien jälkeen. Eikä ainakaan ennen kello 12 viikonloppuisin, joku raja sentään täytyy vetää. Olisin otettu, jos ette hirveästi puhuisi muille opettajille tästä, koska en ole varma, onko se sääntöjen rajoissa. Säännöt muuten löytynevät ilmoitustauluiltanne sekä luokkani ovesta, josta voitte ja toivottavasti tulettekin lukemaan ne”, Tessa piti hetken miettimistauon. ”Tosiaan nuorempia oppilaita voi ottaa mukaan näyttelemään, jos ja kun siihen on tarvetta, mutta muuten he eivät saa osallistua projektin tuotanto osuuteen. Tämä on tarkoitettu erityisesti teidän ikäisillenne, koska johtokunta luottaa siihen, että olette jo tarpeeksi kypsiä näkemään kilpailun todellisen tarkoituksen, joka on siis edelleen taikayhteistyön parantaminen eri maiden välillä.”
Lily huomasi nurkassa istuvan luihuisjoukkion mielenkiinnon jo pikkuhiljaa herpaantuvan poikien alkaessa jutella keskenään. Tessakin tuntui huomaavan sen.
”Luullakseni olen käheyttänyt ääntäni tänään jo aivan tarpeeksi. Luokkani on aina avoin kokouksille. Pyytäisin vain, että ilmoitatte minulle etukäteen, jos aiotte tulla tänne. Minä jätän teidät nyt aloittelemaan.” Tessa hyppäsi pois pöydän päältä ja kasasi hetken pöydällä olevia kirjoja eri pinoihin. Pian kasa papereita ja enemmänkin kuin vain pieni kasa kirjoja lennähti lattialle Siriuksen eteen. Poika katsahti otsa rypyssä Tessaan, joka oikoi hamettaan.
”Minä ajattelin, että sinä voisit taas jakaa”, nainen heläytti ovelta, jonne oli ehtinyt kopistella. ”Hyvää viikonlopun jatkoa.”

Tessan poistuttua luokassa alkoi välittömästi kuhina. Suurin osa luihuisista poistui paikalta naisen jäljessä, mutta melkein kaikki muut jäivät paikoilleen tuijottamaan Siriusta, joka katsoi yhä mietteliäänä kasoja edessään. Hetken kuluttua Sirius katsahti Jamesiin, joka nyökkäsi pienesti.
”Hyvä on, ehkä meidän kannattaisi aloittaa heti, jos meillä on aikaa vain marraskuun loppuun”, Sirius totesi. ”Minä olen sitten ohjaaja”, poika ilmoitti omahyväisenä. Nora näytti närkästyneeltä.
”Miksi sinä?”
”Koska olin ensimmäinen ilmoittautuja.”
Nora oli aikeissa väittää vastaan, mutta Laura puuttui puheeseen.
”Ehkä se on ihan hyvä ajatus”, tyttö sanoi olkiaan kohauttaen. ”Tai siis, jos me tarvitaan nuorempia mukaan, he todennäköisesti tekevät sen, mitä Sirius käskee. Tytöt nyt ainakin. Siriuksella on valtaa koulussa.”
Sirius näytti puhtaasti hämmästyneeltä.
”Onko?”
”Kuinka sokea sinä oikein olet, Anturajalka? Sinä olet hyvännäköinen, vapaa ja kelmi. Mitä muuta siihen tarvitaan?” James kysyi ja sieppasi yhden kirjoista Siriuksen edestä. ”Joten, mitä tehdään, pomo?”
Sirius tuumaili hetken, ja viimeistään silloin, kun pirullinen virnistys kohosi pojan kasvoille, Lily tiesi, että koko kilpailuprojektista olisi tulossa vähintäänkin omalaatuinen kokemus.
”Hyvä on, kuunnelkaa sitten kaikki. Nora, sinä käsikirjoitat, ja Laura auttaa niiden faktojen kanssa. Olethan sinä lukenut Tylypahkan historian?” Sirius vielä varmisti Lauralta, joka nyökkäsi hymyillen.
”Kolmesti, joten enköhän minä pärjää.” Luokasta kuului kunnioittavaa mutinaa; vaikka tiedettiinkin Lauran olevan erityisen kiinnostunut historiasta, ei varmasti kukaan muu ollut päässyt alkua pidemmälle järkälemäisessä kirjassa, joka lepäsi hyödyttömänä kirjastossa.
Sirius käänsi katseensa Noraan, joka näytti varautuneelta.
”Kai sinä tajuat, että minä en ota käskyjä sinulta?” Tyttö kysyi lausuen sanat huolellisesti kuin peläten ettei Sirius tajuaisi. Poika kuitenkin nyökkäsi heti vetoavasti hymyillen.
”Mutta sinä teet sen kuitenkin. Etkö teekin, Nora? Sinä olet paras kirjoittaja koko koulusta”, Sirius lisäsi tarpeettoman kohteliaisuuden loppuun. Kaikki tiesivät Noran rakastavan kirjoittamista ja olevan myös siinä hyvä. Monien tosin täytyi myöntää etteivät he koskaan olleet nähneet Noran kirjoituksia, sillä vain harvat olivat. Siriuksenkin kokemukset perustuivat vain lähinnä kuulopuheisiin ja muutamaan aineeseen, joita poika oli lukenut.
Nora yritti olla näyttämättä liian tyytyväiseltä kuullessaan Siriuksen sanat.
”No, tämän kerran. Mutta uskallakin edes ajatella, että teen sen vain siksi, koska sinä pyysit.”
Sirius nyökkäsi uudemman kerran ja työnsi laukustaan repimänsä pergamenttikäärön Emilyn eteen ja käski tätä kirjoittamaan ylös sovitut asiat. Emily tarttui kääröön tottelevaisesti ja kirjasi vinolla käsialallaan Siriuksen olevan ohjaaja ja Noran ja Lauran hoitavan käsikirjoituspuolen.
”Ehtisitkö saada idean valmiiksi ensi viikonloppuun mennessä?” Sirius kysäisi Noralta, joka ynähti myöntävästi. Laura tyytyi vain hymyilemään kannustavasti.
”Okei, mitä muuta me vielä tarvitaan?” Sirius kysyi katse Remuksessa. Remus kohautti olkapäitään tietämättömänä. Myös muut näyttivät hieman epäröiviltä; se tosiasia, että suurin osa ei ollut eläessään nähnyt oikeaa elokuvaa tuli väistämättömästi ilmi.
”Evans?” Siriuksen kysymys sai Lilyn hätkähtämään.
”Mitä?” Lily kysyi varautuneena, sillä Sirius ei koskaan käyttänyt hänen sukunimeään paitsi silloin, kun halusi erityisesti miellyttää häntä.
”Sinä olet jästisyntyinen. Sinun pitäisi tietää nämä asiat”, poika järkeili ja tapitti Lilyä herkeämättä. Lily puri huultaan, kun vähitellen kaikkien katse kääntyi häneen päin. Hän ei ollut vieläkään täysin tottunut ihmisten katseisiin vaikkei enää ollutkaan sellainen hissukka kuin ensimmäisenä vuonna.
”No, ainakin me tarvitaan kuvaaja. Ja puvustaja, lavastaja, äänivalvoja tai muu tekniikka tyyppi”, Lily aloitti empien. ”Ja näyttelijöitä, mutta niitä on ehkä vielä tässä vaiheessa vähän paha miettiä, kun ei ole tarinaakaan.”
Emilyn käsi viuhtoi kirjoittamaan Lilyn mainitsemat asiat ylös. Luokan takaosasta nousi varovainen käsi ja katseet kääntyivät tällä kertaa sinne; Lily huokaisi helpotuksesta ja kurkotti muiden mukana katsomaan viittaajaa. Tyttö istui Peterin vieressä, toinen käsi pojan kädessä toinen vielä ilmassa. Ilme oli ujo.
”Minun enoni on jästihullu, ja hän työskentelee elokuva-alalla äänitarkkailijana. Minä – minä uskon, että voisin hoitaa sen tekniikka puolen”, tytön ääni oli epävarma. Lily näki Peterin puristavan tytön kättä rohkaisevasti.
”Minä voin auttaa häntä”, Peter tokaisi Siriukselle, ja Emilyn käsi sai taas töitä.
”Peter Piskuilan ja Stephanie – öhöm?”
”Speed”, Stephanie täydensi sukunimensä. Sirius näytti tyytyväiseltä.
”Onko ketään halukasta puvustajaa?”
Muutama käsi nousi ilmaan. Emily kirjasi puvustajiksi kaksi tyttöä korpinkynnestä sekä Gabriellen, joka ilmoitti tätinsä omistavan vaatetusliikkeen sekä Tylyahossa että Viistokujalla.
”Me saamme varmasti sieltä tavaraa ilmaiseksi”, Gabrielle sanoi tutulla hiljaisella äänellään. ”Hyvää mainosta”, hän lisäsi, kun Sirius ilmoitti epäilevänsä asiaa.

Iltapäivä vierähti pitkälle Tessan luokassa. Siriuksen innokkuus tarttui pian muihinkin, ja Emilyllä oli täysi työ pysyä mukana ihmisten ilmoitellessa omia vahvuuksiaan. Jamesista tehtiin virallinen tuottaja, jonka tehtävänä olisi sopia aikatauluista ja käytännönasioista esimerkiksi kuvauspaikkojen järjestämisestä. Remus ilmaisi halukkuutensa kuvaajan rooliin ja oli jo napannut Siriuksen edestä elokuvan kuvauksesta taikakeinoin kertovan kirjan ennen kuin Emily oli ehtinyt edes harkita pojan nimen kirjoittamista listaan.
Tessan löytämät kirjat osoittautuivat mainioiksi oppaiksi. Niistä löytyi tarpeellista tietoa elokuva-alasta ja yksityiskohtaisia käytännön vinkkejä oman elokuvan tekoon taikakeinoin. Nora kaappasi itselleen sinikantisen kirjan, jossa kultaiset kirjaimet kirkuivat otsikkoa: Ollako vai eikö olla – Kuolemattomat lauseet ja niiden synty kautta aikain. Muutkin kirjat katosivat nopeasti lattialta. Gabrielle silmäili P. Ukevan teosta Vuosisatojen vaatteet velhoille niiden kahden korpinkynnen kanssa, jotka olivat kiinnostuksensa puvustukseen osoittaneet, ja Stephaniekin luki Peterin sylissä jotain tekniikkakirjasta.
Kellon lähennellessä jo seitsemää Sirius taputti käsiään yhteen vaatien huomiota. Seitsemäsluokkalaiset vaikenivat vastentahtoisesti.
”Ensi viikolla tähän samaan aikaan, käykö?”
Luokasta kuului myötäilevää mutinaa, ja Sirius näytti tyytyväiseltä.
”Alkakaahan kalppia sitten, meillä on tekemistä. Vai mitä, Sarvihaara?”
James pomppasi innoissaan ylös punakeltaiselta tyynyltään ja laukkasi ovelle Sirius jäljessään.

Lily kaivoi laukustaan Tessan edellisenä päivänä antaman lapun ja suoristi sen kulmia. Istuen sängylleen Lily lukaisi paperin läpi; siinä ei ollut mitään uutta. Lily heitti paperin yöpöydälleen jaksamatta sen enempää olla järjestelmällinen. Hän oli vieläkin väsynyt siivottuaan pari päivää sitten Noran jäljet, kun tyttö oli joutunut lähtemään sairaalasiipeen. Nora voisi muistaa kiittää joskus, Lily tuumi mielessään katsellen Noraa, joka istui ylimääräisellä sängyllä kirjoittamassa tarmokkaasti.
”Mitä mieltä te olette tästä koko jutusta?” Emily kysyi tullen suihkusta hiukset kosteina. Tyttö jätti jälkeensä vesivanan kulkiessaan sängylleen etsimään kampaa. Nora oli uppoutunut päiväkirjaansa, koska ei vastannut, ja Lilykin tyytyi vain hymähtämään.
”Ihan mukavaa vaihtelua kai. En vain muista, että tällaista olisi koskaan aiemmin järjestetty.”
”Ei meidän aikanamme olekaan”, Emily vastasi hiuksiaan selvitellen. ”Minä kysyi Tessalta. Tämä järjestettiin edellisen kerran vuosina 1970-1971 silloin, kun Tessa oli viimeistä vuottaan täällä. Siksi hän kai onkin niin innostunut tästä.”
Lily nyökkäsi pienesti; hän oli unohtanut Tessan olevan vasta niin nuori.

Nora lopetteli kirjoituksiaan.
”Miten muuten Amalia voi eilen?” Tyttö kysyi muistaen vihdoin kysyä asiaa, joka hänellä oli ollut mielessään koko päivän. Emilyn käsi pysähtyi kesken mekaanisen liikkeen ja tytön silmät kapenivat.
”Siitä minun pitikin puhua teille”, Emily aloitti, mutta vaikeni sitten. Olikohan hän ylireagoinut asian kanssa? Ei se kuitenkaan niin omituista ollut; Amalia oli vain riidellyt Yosumin kanssa. Tai oikeastaan Yosumi oli riidellyt. Kun oikein tarkkaan ajatteli, Emily muisti ettei ollut edes kuullut Amalia ääntä luokasta. Ehkä hän oli nähnyt sittenkin vain unta. Tai ehkä hän oli tulossa hulluksi. ”Minä vain kuulin eilen illalla, kuinka Yosumi riiteli mummin kanssa”, tyttö tokaisi lopulta nopeasti ettei ehtisi muuttaa mieltään asiasta kertomisen suhteen. Molemmat sekä Lily että Nora käännähtivät katsomaan Emilyä.
”Yosumi?”
Emily kiirehti selittämään: ”Ei se kai ollut mitään erikoista. Mutta minusta Yosumi sanoi jotain, että ei halua puhua jollekin. Ja että joku tunnistaisi hänet heti, jos hän puhuisi.” Ääni ei tosin ollut kuulostanut kovin yosumimaiselta. Se oli paljon vahvempi eikä siinä ollut ollut häivähdystäkään sitä utuisuutta, mikä Yosumin äänessä oli ensimmäisen viikon aikana totuttu kuulemaan. Emily ravisti sekoittavat ajatukset ulos päästään.
”Yosumi on outo”, Nora kuittasi sen enempiä miettimättä ja tervehti kovaan ääneen Gabriellea, joka astui ovesta sisään. Tyttö näytti tavallistakin innokkaammalta eikä niin ujolta kuin tavallisesti.
”Eikö tämä olekin hienoa”, tyttö kysyi. Äänikään ei ollut tavallinen Gabbylle; se oli paljon, paljon voimakkaampi eikä yhtään ujo. Emily arveli tietävänsä, mistä tyttö puhui, mutta Nora ei tavalliseen tapaansa ollut ollenkaan perillä asiasta.
”Ai mikä?”
”No, koko tämä elokuva juttu. Siitä tulee mahtavaa.”
Kun Nora tajusi, mistä puhutaan, innon puna nousi tämän kasvoille. Kaksikko aloitti massiivisen hehkutuksen asiasta, ja Siriuskin olisi sitä kuunnellessaan joutunut tukkimaan korvansa. Emily heittäytyi sängylleen ja painoi tyynyt korvilleen haluamatta kuunnella enempää Siriuksen ohjaajan taidoista tai Remuksen sopivuudesta kuvaajaksi.

 
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 01, 2009, 10:20:44 kirjoittanut Delia »

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 4.2.08
« Vastaus #6 : Helmikuu 09, 2008, 18:12:18 »
A/N: Näin syntymäpäiväni aattona on hyvä tilaisuus tulla lisäilemään jatkoa :D Ehkäpä saisin muutaman kommentin synttärilahjaksi, jooko?
Sizro: Kiva saada uusia tyyppejä kommentoimaan! Kiitos paljon viestistäsi. Siihen verrattuna, mitä olen suunnitellut tämän ficin varalle, tuo sinun veikkauksesi Tessan isästä tuntuu ihan realistiselta ajatukselta. Mutta enpä paljasta vielä liikaa mitään. (Muuten rakastan rivien väliin kirjoitusta, joten jo ilmestyneistä luvuista voi poimia miljoonia tiedon siruja tulevaa koskien. Tosin ehkä piilottelen niitä liiankin hyvin, en tiedä. Kiero mielikuvitukseni saa kaiken näyttämään erilaiselta kuin se oikeasti on.) Kiva, kun tykkäät Remus/Emily parituksesta. Seuraavassa luvussa saat kuulla jotain lisää heistä :D

Pari seuraavaa lukua tulevat olemaan tavallista lyhempiä. Toivottavasti kuitenkin kaikesta huolimatta saatte niistä jotain irti :D
Bitte schön!
-Del

7. luku – Hyvästit
9.9.1977

McGarmiwa tavoitti Lilyn seuraavana maanantaina käytävällä ennen muodonmuutosten kaksoistunnin alkua. Lilyn yllättyneisyys paistoi varmasti kirkkaasti kasvoilta, sillä professori kiirehti hymyilemään ja ojentamaan Lilylle kädessään pitelemänsä paperin.
”Lupasinhan toimittaa sen listan juhlatilaisuuksista”, professori huomautti Lilylle, joka katseli hämmentyneenä kädessään pitämäänsä virallisen sinistä paperia. ”Pidäthän huolen siitä, että herra Potterkin saa tiedon näistä tapahtumista”, nainen jatkoi ja ennen kuin Lily ehti vastata McGarmiwa oli jo kadonnut kulman taakse.
Lily tarkasteli uteliaana paperia.

”Johtajaoppilaiden vastuulla olevien juhlatilaisuuksien järjestelyt”, rääkyi otsikko.

Halloween – Suuren salin koristelun valvominen (valvojaoppilaat hoitavat koristelun) ja mahdollisen teemajuhlan suunnittelu ja toteuttaminen (ei pakollinen). (31.10.1977)
Joulu – Linnan koristelu joulukuntoon. Johtajaoppilaat antavat ohjeet valvojaoppilaille. Valvojaoppilaat auttavat tarpeen mukaan opettajia. Ei johtajaoppilaiden vastuulla ellei toisin sovita (ajankohta myöhemmin ilmoitettava, ennen joulua).
Uuden vuoden valvojaiset – Täysin johtajaoppilaiden vastuulla. Valvojaoppilaille puhuminen tai heidän avun pyytäminen kielletty. Kotitontut käytettävissä. Vanhojen valvojaisten suunnitelmat pyydettävissä opettajanhuoneelta. Tapahtuma vain päättöluokkalaisille. (31.12.1977)
Ystävänpäivä – Mahdollinen teemajuhla johtajaoppilaiden ja opettajien päätettävissä. Suunnitelmista neuvoteltava puolin toisin. Mahdollinen elokuvakilpailun palkintojen jako (lisäinfoa tulossa). Päivästä johtajaoppilaille tiedotustilaisuus myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. (juhlapäivä 14.2.1978)
Päättäjäisjuhla – Johtajaoppilaat valvovat salin koristelua ja toimivat apuna. Suunnitelmat ja koristukset opettajilta myöhemmin. (26.6.1978)

Ystävällisin terveisin
professori Minerva McGarmiwa
vararehtori, muodonmuutokset


Taas ne mystisen uuden vuoden valvojaiset, Lily mietti niin uppoutuneena paperin lukemiseen, että melkein törmäsi eteensä kävelevään kurnuttavaan haarniskaan, jonka Riesu oli ilmeisesti taas loitsinut pelästyttelemään muita. Lily mutisi hiljaa vastaloitsun. Haarniska pysähtyi tottelevaisesti käytävän reunalle, minne se kuuluikin, mutta kurnutus ei lakannut. Lily käveli eteenpäin välittämättä kurnutuksesta, joka vaimenikin pian hänen selkänsä taakse. Täytyy pyytää joutuin joltain opettajalta vanhoja suunnitelmia, jotta asiaan saisi jonkinnäköistä tolkkua, Lily pohti saapuen vihdoin muodonmuutosluokan eteen, missä Nora ja Laura jo istuivat lattialla selaillen – Noran tapauksessa kovaäänisesti – paksua kirjaa, jonka Lily tunnisti Tylypahkan historiaksi.
Tytöt kohottivat katseensa, kun kuulivat Lilyn askeleet. Nora hymyili iloisesti.
”Jos olisin tiennyt tämän kirjan olevan näin mielenkiintoinen, olisin lukenut sen jo aiemmin”, tyttö hehkutti uusinta löytöään. Lauraa hymyilytti.
”Miten käsikirjoitus sujuu?” Lily vastasi vaivautumatta muistuttamaan Noraa siitä, kuinka Laura oli monia kertoja ehdottanut kirjaa Noran lukemiston jatkeeksi. Nora lehteili lattialla makaavaa kirjaa vielä hetken ennen kuin vastasi.
”Tarina on jo valmis. Ärsytin Tessaa eilen aamulla ja sain kinuttua lupalapun salaiselle osastolle. Siellä oli yksi niin mielenkiintoinen kirja etten pystynyt nukkumaan viime yönä ennen kuin olin saanut sen luettua. Tämä on jo valmiiksi paras työni ikinä”, tyttö sanoi ja kumartui taas kirjoittamaan jotain ylös paperille, joka lepäsi lattialla kirjan vieressä. ”Sirius tulee rakastumaan tähän.”
”Minä rakastan mitä vain, kunhan sinä olet kirjoittanut sen”, Siriuksen ääni leperteli Lilyn takaa. Nora tuijotti tuimasti Siriukseen, joka nosti kätensä ylös. ”Tuo ei ollut lähentelyä!”

Nora ja Sirius eivät ehtineet aloittaa väittelyään, koska McGarmiwa avasi luokkahuoneensa oven juuri sillä hetkellä ja päästi oppilaansa sisälle. Lily istui paikalleen Emilyn viereen ja kohotti kysyvästi kulmiaan, kun Nora seurasi Siriusta ja istui Jamesin paikalle.
”Minun pitää puhua käsikirjoituksesta”, Nora kuittasi ja väisti Lilyn pahan katseen. Lily kiristeli hampaitaan, kun näki Jamesin tulevan luokkaan Peterin perässä. Jameskin tuijotti Noraa närkästyneenä – melkein yhtä närkästyneenä kuin Lilykin.
”Sinä olet minun paikallani.”
Nora hymyili Jamesillekin ja viittoili suureen paperinivaskaan, joka lepäsi tytön sylissä.
”Tiedän, minun täytyy puhua Siriuksen kanssa käsikirjoituksesta”, Nora toisti sanansa pojalle. James näytti hämmästyneeltä ja vaihtoi painoa jalalla.
”Miksi?”
”Koska hän on ohjaaja”, Nora vastasi ja äänestä pystyi helposti huomaamaan, että tyttö piti Jamesia tyhmänä, kun tämä ei tajunnut näin yksinkertaista asiaa. Sirius ilmiselvästi piti sanan ohjaaja kaiusta, sillä hän kohottautui parempaan asentoon tuolissaan ja näytti tyytyväiseltä. James seisoi edelleen keskellä luokan pääkäytävää.
”Minne minä sitten istun?”
”Minun paikalleni”, Nora totesi kysymykseen ja hätisti pojan katseellaan pois luotaan kääntyen sitten Siriuksen puoleen. Vaimeasti mumisten kaksikko alkoi selata sivuja professori McGarmiwan tarkkojen silmien ja vieläkin tarkempien korvien välttäessä.
James mutisi itsekseen tovin, kunnes McGarmiwa kiiruhti häätämään pojan istumaan. James totteli Lilyn kauhuksi Noran käskyä ja istuutui Lilyn toiselle puolelle. Poika ei vilkaissut Lilyyn päinkään kaivaessaan kirjaansa esiin. Lily nojasi tuolinsa selkänojaan ja valui alemmas yrittäen katouttaa itsensä. James tekisi varmasti tästä tunnista yhtä helvettiä. Hän olisi enemmänkin kuin vain kuollut tunnin jälkeen.

Lilyn suureksi helpotukseksi ja ihmetykseksi hän oli vielä elossa tunnin jälkeenkin. Itse asiassa kuluneet pari tuntia olivat olleet aivan samanlaisia kuin mitkä tahansa muut muodonmuutostunnit aikaisemmin. James ei ollut noteerannut Lilyä mitenkään. Poika oli istunut koko tunnin paikallaan ja käyttäytynyt kuin Lily olisi ollut ilmaa. Hän oli jutellut tavalliseen tapaan Lilyn yli Emilylle muttei ollut sanallakaan osoittanut huomaavansa Lilyä.
Lily hymyili leveästi Riesulle, joka rämisytteli haarniskoita kulkiessaan ohi. Ehkä. Ehkä James oli vihdoin ymmärtänyt. Ehkä hän saisi olla tästä edes rauhassa. Keskittyä muuhunkin kuin James Potterilta pakoon juoksemiseen. Keskittyä kouluun, muihin poikiin, ystäviinsä. Ehkä. Lily yritti olla liian toiveikas onnistumatta kovinkaan hyvin. Mielikuvitus kehitteli jo kuvaa hänestä liihottelemassa tuntemattoman pojan käsivarsilla kauas Jamesin ulottumattomiin.

Amalia Potter seisoi tikkusuorana luokassaan ja ilmoitti suu tiukkana viivana pitävänsä pistokokeen huppelijuomasta, josta oli siksi kerraksi pitänyt kirjoittaa tutkielma. Luokasta kuului yksimielistä voihketta. Emily painoi päänsä käsiinsä ja mietti ankarasti, pitäisikö asiasta olla huolestunut vai ei. Tyttö päätyi kielteiseen vastaukseen, koska eilen tehty tutkielma oli vielä kirkkaasti muistissa, mutta saatuaan kysymykset eteensä hänen kasvonsa venähtivät. Kysymyksiä oli yhteensä vain kymmenen, mutta ne olivat Emilylle täysin hepreaa. Mistä mummi oli saanut päähänsä kysellä tällaisia kysymyksiä; ne eivät mitenkään testanneet oppilaiden tietämystä aiheesta yleensä, sillä kysymykset olivat lähinnä nippelitietoa ja pilkun viilausta.

Luettele kolme tunnettua tapausta, johon huppelijuoman vääränlainen käyttö on johtanut.

Mitä tuohon voisi vastata? Emily kyllä hyvin tiesi, että huppelijuoma oli väärin käytettynä hyvin vaarallinen juoma ja että se voisi pahimmassa tapauksessa jopa muuttaa juojansa persoonallisuutta kokonaan. Lisäksi huppelijuoma aiheutti liikaa käytettynä äänen muuntamista helpottavia bakteereja, jotka olivat vaaraksi keholle, koska ne vähensivät vaarallisesti kehon painoa ja lisäsivät sen heikkoutta muita sairauksia vastaan.
Emily tiesi kertoa yksityiskohtaisesti vääränlaisen käytön vaikutuksista, sivuvaikutuksista ja jopa Taikaministeriön laatimista säännöksistä koskien huppelijuoman rajoittamista, mutta hän ei ollut koskaan kuullutkaan erinäisistä tapauksesta käytännössä. Vilkaisten ympärilleen tyttö näki muidenkin pudistelevan päätään ja olevan selvissä vaikeuksissa.
Mummi oli selvästi seonnut!

Saapuessaan myöhemmin sinä päivänä PVS-luokan eteen Emily sai huomata tuijottavansa Remuksen harmaisiin silmiin. Pojan katse vangitsi hänet ennen kuin hän ehti varoa ja kääntää katsettaan sivuun. Tutut haavat repeilivät auki. Emilyn kurkkua kuristi.
”Hei, Remus”, hiljainen ääni rikkoi hiljaisuuden, ja Emily pakotti väkisin katseensa lattiaan. Laura tanssahteli Remuksen luokse ja ilmapiiri vaihtui menneisyyden tuulahduksesta kiusalliseksi. Emily katosi nopeasti luokkaan ja jätti Remus-Laura –kaksikon kävelemään jäljessään.
Yosumi näytti innostuneelta leijuessaan tällä kertaa lattian rajassa. Emilyltä kesti hetken huomata muutokset luokassa. Takaseinää ei enää koristanut kirkas japanilainen seinävaate vaan siihen oli ilmestynyt viitisen ovea vieri viereen.
Kun oppilaat olivat asettuneet paikoilleen, Yosumi leijui muutaman tuuman ylöspäin ja hymisi ennen aloittamistaan.
”Ikävä kyllä emme voi käyttää aikaamme enää kamien etsimiseen, mutta pyytäisin teitä silti harjoittelemaan taitoa vapaa-ajallanne. Kami on erittäin hyödyllinen pikku otus”, Yosumi pysähtyi hymisemään. ”Tällä kertaa ajattelin valaista teille hieman tulevia S.U.P.E.R. –kokeita. Pimeyden voimilta suojautumisen kokeessahan on kaksi osiota aivan kuten samaisissa V.I.P. –kokeissa oli toissavuonna. Teoriakoe on aamupäivällä ja se on suurin piirtein samanlainen kuin V.I.P. –kokeessakin vaikeampi vain. Käytännönosuuteen on varattu iltapäivä ja se eroaa huomattavasti V.I.P. –kokeiden käytännönosiosta. Taikaministeriö pitää näinä päivinä tärkeänä käytännöntaikojen hallitsemista tiukoissakin tilanteissa. Koe on täysin erilainen ja paljon totuttua tasoanne vaikeampi, joten sitä on syytä harjoitella paljon etukäteen.”
Sirius haukotteli Yosumin puheelle ja sai miehen hymisemään taas kesken kaiken. Emily vilkaisi poikaa varoittava ilme kasvoillaan; hän todella halusi kuulla tästä, sillä kaikki apu tulevia kokeita varten olisi imettävä itseensä kuin vesi pesusieneen. Moni muukin näytti närkästyneeltä Siriuksen aiheuttamasta keskeytyksestä. Laura kehotti Yosumia jatkamaan; tytön ääni sai Emilyn irvistämään. Täydellinen, kaiken taitava Laura sai tietysti opettajalta kiitokseksi harvinaisen hymyn.
”Kokeessa keskitytään siis taitoihin käytännössä. Jokaiselle kokelaalle loihditaan huone, jonka vaaroista pitää selvitä läpäistäkseen kokeen. Huoneita on jo alettu suunnittelemaan ja voin rehellisesti sanoa, että ne ovat sangen kekseliäitä. Pisteitä saa sitä enemmän, mitä tyylikkäimmin selviytyy huoneen koetuksista. Olen loihtinut teille täksi kerraksi harjoitushuoneita, joihin saatte tutustua tällä kertaa pareittain. Huoneissa ei ole mitään kovin vaarallista, koska tällä kertaa haluan testata teidän yhteistyökykyänne. Olen valinnut mahdollisimman epäsopivat parit, mutta vilpitön pyyntöni on ettette taikoisi toisianne sairaalasiipeen vaan keskittyisitte työskentelyyn. Parit näette taululla, joten olkaa hyvät ja menkää istumaan parinne kanssa.”
Emily siristeli silmiään taululle, jonne oli ilmaantunut ylikoukeroista tekstiä.

Emily Pratt ja Remus Lupin

Hitto, Yosumi todella tietää, mistä naruista vetää, Emily mietti hampaitaan kiristellen siirtyessään istumaan Remuksen viereen. Hän ei luonut poikaan katsettakaan ja tiesi Remuksen toimivan samoin. He eivät todellakaan olleet ainoa hiljainen pari luokassa. Monet olivat joutuneet täysin tuntemattomien ihmisten viereen eikä luokassa näyttänyt olevan yhtäkään iloista ilmettä, Emily totesi, mutta joutui perumaan puheensa vilkaistessaan Lilyyn. Lilyn kasvot sädehtivät, mitä Emily ei käsittänyt ollenkaan, sillä tyttö istui Jamesin vieressä.
”Mahdollisimman epäsopivat parit”, Lily muodosti sanat huulillaan vastaten Emilyn sanattomaan kysymykseen. Emily soi ystävälleen nopean hymyn ja toisen – pahoittelevan – Jamesille, joka ei kuitenkaan sitä huomannut. James oli keskittynyt tiirailemaan tsirppejä, jotka olivat karanneet taikaolentojen hoidon tunnilta ja lentelivät nyt vapaina ikkunan ulkopuolella.
Sirius sitä vastoin jutteli vilkkaasti Peterin tyttöystävän, Stephanien kanssa. Stephanie vaikutti hieman hämmentyneeltä saamastaan parista, mutta ei näyttänyt olevan kuolemaisillaan kauhuun toisin kuin Nora, joka istui tuolin reunalla mahdollisimman kaukana Kalkaroksesta.
Emily kohotti katseensa opettajaan, kun tämä jälleen puhutteli oppilaita.
”Ensimmäiset parit, siirtykää oville ja odottakaa niiden avautumista. Saatte käyttää taikasauvaanne vasta, kun ovi on kokonaan sulkeutunut takaanne”, Yosumi hymisi ja leijui lähemmäs ovia. Sirius ryntäsi ensimmäiselle ovelle malttamattomana. Stephanie seurasi perässä samoin Nora.
”Hyvä on, hoidetaan tämä sitten pois päiväjärjestyksestä!” Tyttö kajautti muttei edelleenkään näyttänyt hiukkaakaan innostuneelta. Lilykin nousi ylös ja liittyi muiden seuraan samoin kaksi muuta paria.
Huoneiden ovet lennähtivät auki kaikki täydellisen samaan aikaan, ja parit astuivat sisään kukin omaan huoneeseensa. Emily yritti kurkkia huoneiden sisältöä muttei pystynyt erottamaan muuta kuin sankkaa savua. Ovet sulkeutuivat, ja Yosumi hymyili merkillisesti. Emilyn mielessä kävi ajatus, että Yosumi tavoitteli joukkomurhaa huoneiden avulla, ja hän meinasi hihittää ääneen ajatukselle; hän oli ehdottomasti hyvin hermostunut, kun kerran ajatteli tällaista.
”Seuraavat, olkaa hyvä”, Yosumi opasti. Remus nousi ylös edelleenkin vilkaisemattakaan Emilyyn eikä tytön auttanut muu kuin seurata perässä. He kävelivät ovelle numero neljä. Samalle mistä Lily ja James olivat hetki sitten kadonneet.
Ovet lennähtivät jälleen auki, ja kaksikko astui sisään.

Sisällä oli savuista – tai sumuista, Emily ei erottanut kumpaa se harmaa massa oli. Huoneen ääriviivoja ei näkynyt, sillä harmaus peitti alleen kaiken. Oven kolahtaessa kiinni heidän jäljessään Emily odotti jäävänsä pimeyteen, mutta yllättäen harmaus alkoi hohtaa aavemaisesti heitellen varjoja kaksikon kasvoille. Emily tarttui taikasauvaansa ja valmistautui kiroamaan näkymättömissä odottavat vaarat. Niin murhamiehiä kuin ankeuttajiakaan ei kuulunut eikä näkynyt. Itse asiassa ympäriltä ei kuulunut yhtään mitään muuta kuin hänen ja Remuksen hengitys ja selkäpiitä karmiva kohina, joka tuli siitä harmaudesta, joka täytti huoneen. Emily ei osannut arvioida, kuinka iso huone oli, mutta sen täytyi olla iso, sillä Lilystä ja Jamesista ei näkynyt jälkeäkään.
”Lily?” Emily huhuili kokeilevasti harmauteen.
”Eivät he ole täällä”, Remuksen karhea ääni vastasi. Emily käännähti nyt ensi kerran katsomaan pariaan silmiin; tällä kertaa Laura ei ollut häiritsemässä.
”Miten niin eivät ole? Juurihan he menivät tänne”, Emily sai sanottua sydän pamppaillen. Remuksen äänen kuuleminen oli taas saanut luvattoman ihanat muistot liikkeelle; miksi hänen piti tuntea vielä näin, vaikka Remus ei halunnut häntä? Vaikka Remus oli satuttanut häntä enemmän kuin kukaan oli koskaan satuttanut?
”Tämä huone katouttaa aikaisemmat tulijat”, Remus sanoi nyt normaalimmalla äänellä. Emily käänsi katseensa pojasta. Hän ei voinut uskoa, että he keskustelivat melkein normaaliin sävyyn toisilleen. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Emily yritti taikoa mieleensä kuvan Laurasta ja Remuksesta; se toimi. Katkeroitunut viha poikaa kohtaan palasi ja todelliset tunteet jäivät taka-alalle. Jos Remus halusi käydä tämän uudestaan läpi niin halutkoon.
”Sinä ja Laura sitten vai?” Hän kysyi tavoitellen huoletonta sävyä; se ei ihan onnistunut, sillä ääni kuulosti lähinnä syyttävältä. No, miten vain, mitä väliä sillä kuitenkaan oli? Remus näytti yllättyneeltä joka tapauksessa, kun Emily edes puhui pojalle suhteellisen normaaliin sävyyn.
”Ei ole mitään minua ja Lauraa ja sinä tiedät sen ihan hyvin”, Remus ärähti ja käännähti niin, että Emily saattoi nähdä pojan kasvot kunnolla; ne loistivat turhautuneisuutta.
”Hassua”, Emily tokaisi ilkeästi. ”Minun tapoihini ei ainakaan kuulu kaulailla muiden poikien kanssa silloin, kun seurustelen.” Emily koki suurta tyydytystä nähdessään Remuksen leukapielen kiristyvän. Tätä hän rakasti. Oikeastaan kamalaa, millainen ihminen minusta on tullut, Emily mietti itsekseen, minä nautin nähdessäni Remuksen kärsivät vain siksi, että hän satutti niin paljon minua.
”Sinä olet hirveä ihminen, Emily, toivottavasti tiesit sen”, Remus sanoi liian kovaan ääneen. Emily nosti leukaansa ylpeästi.
”Ainakaan minä en petä poikaystävääni”, tyttö sanoi ja oli purra kielensä poikki estäessään kyyneliä valumasta kasvoille; hänellä ei ollut mitään aikomusta hävitä tätä. Remus teki kädellään oudon kiemuran aivan kuin poika olisi aikeissa tarttua Emilyä kädestä, mutta olikin sitten muuttanut mielensä. Emily oli jo kavahtanut taaksepäin säikähdyksestä.
”Älä koske minuun!” Tyttö kivahti.
”Miksi minä vaivautuisin?” Remus kysyi halveksuvasti. ”Sinä yrität koko ajan tehdä itsestäsi uhria tässä jutussa. 'Lily, minä en voi uskoa, että Remus teki niin. Lily, haukutaan Remusta yhdessä niin minulle tulee parempi olo, Lily'”, Remus matki Emilyn ääntä. ”Se on kuitenkin niin, että sinä olit syyllinen. Sinä et antanut minun selittää. Sinä tulit seuraavana aamuna huutamaan minulle ihmissuteudestani. Sinä ajattelit vain itseäsi kuten tavallista.”
Sanat sivalsivat sekä ilmaa että Emilyä. Tyttö perääntyi vieläkin kauemmas pojasta.
”Minä vihaan sinua! Sinä yrität saada minua tuntemaan huonoa omaatuntoa tästä. Minä en suudellut Lauraa! Minä en olisi suudellut ketään muutakaan”, Emily kiljahti ja nosti uhkaavasti sauvaansa ylöspäin ja osoitti sillä Remusta rintaan. Remus nauroi pilkallisesti.
”Minäkään en suudellut häntä! Sinä vain haluat uskoa niin. Totuus on, että meitä ei koskaan tarkoitettu yhteen, Emmy”, Remus kutsui Emilyä lempinimellä, jonka hän oli antanut tytölle heidän seurusteluaikoinaan. Kumpikin oli liian raivoissaan huomaamaan sitä. Emily pudisti päätään.
”Hyvä, että olemme sentään jostain asiasta samaa mieltä.”
Harmauteen laskeutui hetken hiljaisuus. Kumpikin mietti sanojaan: sattuvia, syyttäviä sanoja, joita ei saanut enää takaisin. Emily punastui tahtomattaan ajatellessaan sitä iltaa ennen eroa. Sen oli pitänyt olla täydellinen ilta, mutta se olikin ollut kaikkea muuta.
”Mitä tästä eteenpäin?” Hiljainen kysymys purkautui tytön huulilta ennen kuin hän ehti miettiä asiaa uudemman kerran. ”Aiotaanko me vain vihata toisiamme tämä vuosi loppuun ja sitten häipyä sanaakaan sanomatta päättäjäisten jälkeen?”
Remus pysähtyi miettimään.
”Suurin piirtein niin”, poika sanoi katsomatta entistä tyttöystäväänsä. Emily nyökkäsi pojan sanoille.
”Voidaanko me sanoa hyvästit huutamatta”, oli outoa pystyä puhumaan näin rauhallisesti ihmiselle, jota vihasi sydämensä pohjasta. Mutta toisaalta taas ihmiselle, jota rakasti hulluna.
”Yritetään”, Remus mutisi. Emily laski sauvansa alas eikä tiennyt, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Kätellä? Ei, ei missään tapauksessa. Hän ei halunnut enää ikinä koskea Remukseen. Remus näytti miettivät samaa.
”No, hyvästi sitten”, Emily sanoi kokeeksi. Sanat tuntuivat oudoilta, ylidramaattisilta. Remus tuijotti käsiään puhuessaan.
”Hyvästi.”

”Olkaa hyvät ja siirtykää seisomaan vieretysten parinne kanssa”, Yosumin ääni kuului hetkistä myöhemmin. Emily liikahti Remukseen päin, ja ovi heidän edessään avautui lähes samalla hetkellä. Luokkahuoneen kirkas valo sai silmät siristelemään. Yosumi ohjasi ovista putkahtelevat oppilaat istumaan paikoilleen vieretysten parinsa kanssa. Emily tavoitti Lilyn muiden seasta. Tytön hiuksen olivat pörrössä ja poskessa oli ruhje. Katse siirtyi Jamesiin, jonka viitta oli pölyssä. Mitä ihmettä kaksikko oli oikein puuhaillut? Jos Emily ei olisi tuntenut Lilyä ja toisaalta Jamesiakin niin hyvin, hän olisi ehdottomasti ajatellut sen liittyvän jotenkin lähentelyyn. Mutta kun kyseessä oli Lily ja James, ajatus ei ollut mahdollinen. Emily tiesi, että Lily mieluummin olisi jättänyt lukematta vaikka S.U.P.E.R. –kokeisiin kuin koskenut Jamesiin, ja James oli luvannut Siriukselle unohtaa Lilyn eikä poika ikimaailmassa rikkoisi lupaustaan.
”Hmmm”, hymisi Yosumi leijuessaan opettajanpöydän yllä. ”En ollut ollenkaan tyytyväinen saamiini tuloksiin.”
Luokka vaikeni vaivautuneena.
”Käydäänpäs sitten vähän läpi niitä tuloksia”, mies jatkoi ja vilkaisi taululta ensimmäisen parin nimet. ”Sirius Musta ja Stephanie Speed.”
Sirius kohottautui paikallaan Stephanien vierellä ja virnisti niin Noralle kuin Yosumillekin, jotka kummatkin katsoivat häneen päin.
”Te  saitte kiinni kahdeksan kymmenestä”, Yosumi ilmoitti, ja Sirius näytti pettyneeltä.
”Vain kahdeksanko?”
”En olisi sinuna pettynyt, herra Musta, sillä pärjäsitte parhaiten”, Yosumi totesi kuivasti ja jatkoi listaansa eteenpäin. Seuraavat parit olivat saaneet vain kaksi kymmenestä tai vähemmän. Emily oli ihan ulkona keskustelusta, sillä hän ei ollut sattuneesta syystä huomannut mitään erikoista siinä savuisessa huoneessa.
”Emily Pratt ja Remus Lupin, haluaisin huomauttaa, että ihmissuhdesotkut voi ratkoa muuallakin kuin minun tunneillani.”
Monet päät kääntyivät katsomaan kaksikkoa, ja Emily punastui railakasti. Oliko Yosumin pakko kuuluttaa se kaikille?
”Lily Evans ja James Potter”, Yosumi hymisteli eteenpäin ja piti dramaattisen tauon ennen kuin jatkoi. ”Olen itse asiassa melko tyytyväinen suoritukseenne vaikkette saaneetkaan kiinni kuin puolikkaan.”
”Puolikkaan?” James voihkaisi. Emily katsahti poikaan ja näki tämän pudistelevan epätoivoisesti päätään. ”Miten niin puolikkaan?”
Yosumi hymisi taas. James ei tuntunut pitävän siitä vaan vaati nopeaa vastausta.
”Teidän yhteistyössänne on hieman parantamisen varaa”, Yosumi totesi. Lily ja James vaihtoivat nopean katseen, mutta Yosumin jatkaessa kaksikon huomio kiinnittyi taas opettajaan: ”Mutta ajatelkaa positiivisesti. Selvisitte hengissä kahdenkeskisestä ajastanne. Koen syvää ylpeyttä!” Yosumi hehkutti kuin olisi itse tehnyt kovasti työtä asian eteen.

McGarmiwa yritti hyssytellä Suuressa salissa istuvaa oppilasjoukkoa. Seitsemäsluokkalaiset tiesivät, miksi heidät oli kutsuttu tänne, mutta muilla oppilailla ei ollut aavistustakaan asiasta, joten ihmettely oli melkoinen. Kaikki opettajat istuivat taas pääpöydän ääressä lukuun ottamatta luonnollisesti Yosumia. Tessakin olisi luultavasti tehnyt poikkeuksen, mutta sillä hetkellä nainen loisti räikeästi vain poissaoloaan.
Lipetit nousi avuliaasti seisomaan tuolillaan, mikä ei tehnyt häntä siltikään pidemmäksi kuin muita, ja kilautti lusikalla lasiaan. Kirkas lasin helähdys kaikui läpi salin ja sai puolet oppilaista sulkemaan suunsa. Seuraa helähdys sulki loppujenkin oppilaiden suut ja kolmas varmistushelähdys rikkoi lasin. Muutama oppilas naurahteli Lipetitin hämmästyneelle ilmeelle.
”Olen pahoillani seitsemäsluokkalaistemme puolesta, jotka joutuvat kuuntelemaan puheeni jo toisen kerran”, rehtori Dumbledore aloitti. Seitsemäsluokkalaiset saivat osakseen muutaman uteliaan vilkaisun. ”Mutta kuten jo heillekin sanoin, heidän oli parempi tietää tämä etukäteen. Olen hyvin ylpeä saadessani kertoa, että tänä lukukautena Tylypahka kunnostautuu jästimäisen harrastuksen parissa. Koulumme osallistuu arvostettuun kansainväliseen elokuvakilpailuun. Seitsemäsluokkalaiset ovat jo aloittaneet urakan ideoinnin ja jos teille tulee käyttökelpoisia ideoita mieleenne pyydän teitä kääntymään neiti Whiten puoleen, joka hoitaa käsikirjoittamisen”, Dumbledore viittasi Noraan päin, joka heilutteli innokkaasti kättään. Rehtori karaisi kurkkuaan kiinnittääkseen oppilaiden huomion jälleen oikeaan suuntaan. Dumbledore jatkoi puhettaan kertomalla kilpailun järjestämisen syistä ja  sen tavoitteesta, joka ei miehen mielestä – toisin kuin Tessan – ollut voitto vaan hyvä yhteishenki ja erityisesti suhteiden parantaminen ulkomaalaisiin velhokouluihin.
”Ilmoitustauluillenne ilmestyy listoja, joiden kautta voitte hankkia itsellenne ulkomaalaisia kirjeenvaihtotovereita. Suosittelen sitä lämpimästi, sillä kirjeitse solmitut ystävyyssuhteet voivat olla kauaskantoisia. Muistan eräänkin ystäväni, jonka kanssa pidimme yhteyttä pitkään – ja pitäisimme vieläkin, jos kyseinen ystävä ei olisi kuollut viime vuonna. Simon oli – ”, McGarmiwan yskähteli merkitsevästi rehtorille muistuttaakseen häntä asiassa pysymisestä. ”Aivan”, Dumbledore jatkoi muistaen alkuperäisin aiheen. ”Lisäksi parhaimmat kilpailutyöt esitetään keväällä koulussamme ja niiden mukana saapuu oppilaita ja opettajia ympäri maailmaa kertomaan omista kouluistaan sekä töistään.”
Tämä oli uutta tietoa kaikille oppilaille. Suuressa salissa puhkesi taas meteli, kun kuultu puitiin nopeasti läpi.

”Toivoisin, että Dumbledore ei olisi kertonut minun työstävän käsikirjoitusta”, Nora valitti Lilylle, kun tytöt kävelivät kohti oleskeluhuonettaan myöhemmin sinä iltana. ”Olen saanut jo yli kymmenen ehdotusta siitä, millainen käsikirjoitus minun pitäisi vääntää. ’Hei Nora, laita siihen paljon suutelua. Ja tee päähenkilöstä minun näköiseni ja miespääosasta Sirius’”, Nora matki kimeää tytön ääntä. ”Ihmiset ovat niin epätoivoisia.”
Lily pyöritteli silmiään.
”Lyön vaikka mistä vetoa, että tuo oli se puuskupuhin Hannah”, hän veikkasi. Nora nyökkäsi hymyillen.
”Sirius vihaa häntä eikä ole pelännyt osoittaa sitä, mutta Hannah ei vain tunnu tajuavan”, Nora jupisi itsekseen.


Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 9.2.08
« Vastaus #7 : Helmikuu 11, 2008, 15:41:57 »
A/N: Kirjoitusvauhtini on ollut ihan kiitettävää viime aikoina, joten saatte uuden luvun jo tänään.
Emparrot: Kiitos kommentistasi! En todellakaan tiedä, mikä Lily/Jamesissa vetoaa. Minunkin parituslistani kärjestä löytyvät :D Jos maltat odottaa vielä pari lukua niin takaan L/J -parituksen sinulle. 11. luku on suorastaan ylitsepursuavan täynnä kyseistä paritusta ja se keskittyykin kaksikon vaiheisiin ensimmäistä kertaa tarkemmin. Tämän luvun luettuasi ehkä tiedät jo, mistä tuo kyseinen 11. luku tulee kertomaan.
vidlaia: Kiitos taas valtavan paljon ihanasta kommentistasi. Saat aina piristettyä päiväni sillä :D Hih, rakkaalla Jamiella on kyllä erittäin suuri työ yrittää olla välittämättä Lilystä. Ja kaikkihan me hyvin tiedämme ettei pojan yritykset loppujen lopuksi tule onnistumaan :D

Seuraava luku jatkaa tätä lyhyiden lukujen sarjaa. Se on omasta mielestäni erittäin ärsyttävä ja teennäinen luku, mutta menkööt.
Kommentteja?
-Del

8 luku – 13. perjantai
13.9.1977

Tessa aloitti perjantaisen tuntinsa tuttuun tapaan nimenhuudolla, koska nainen itsepintaisesti väitti ettei ollut vielä oppinut kaikkien nimiä. Sirius ilmoitti olevansa paikalla ja kääntyi sitten taas puhumaan Jamesille matalalla äänellä.
Tessan päästyä loppuun nainen odotti oppilaiden hiljenemistä ja sitä, että kaikki tajuaisivat kääntyä katsomaan tähän päin.
”Haluaisin ilmoittaa, että suoritatte SOAP:iin kuuluvan pakollisen kotitalousjakson lokakuun alussa”, Tessa aloitti puhuen huolellisesti hiljaisella äänellä ilmiselvästi haluten välttää sen käheytymistä, vaikka Sirius jälleen muistuttikin käheän äänen hyvistä puolista. ”Silloin pääsemme keittiöön harjoittelemaan kotitaloustaikoja professori Potterin johdolla. Minä en ole koskaan ollut hyvä leipomaan”, Tessa totesi ja tarkasteli punaiseksi lakattuja kynsiään kriittisesti. Oppilaiden joukosta ei kuulunut yllätyksen henkäyksiä; asia oli ollut aika ilmiselvä.
”Koska jästilaitteet eivät tietyistä syistä toimi Tylypahkassa, käytte suorittamassa jästiosuuden saman viikon perjantai-iltapäivänä Tylyahossa. Kerron siitä sitten lisää, kun asia on enemmän ajankohtainen. Halusin vain nyt sen jo ilmoittaa, sillä harjoittelemme tällä kerralla muutamia professori Potterin mukaan kotitaloudessa tarvittavia taikoja”, nainen jatkoi.

Tessa pisti oppilaat harjoittelemaan tavaroiden leijutusta taikasauvan avulla, sillä Amalia kuulemma ehdottomasti vaati oppilailtaan taian osaamista ennen kuin suostui neuvomaan ketään eteenpäin. Nähtyään kaikkien tarttuvan innokkaina tai vähemmän innokkaina toimeen Tessa kiirehti ulos huoneesta jättäen oppilaat oman onnensa nojaan.
Sirius leijutteli umpitylsistyneenä vesikannuaan ja kaatoi välillä vettä annettuun lasiin. Tehtävä oli naurettavan helppo ja siitä olisi suoriutunut jokainen ensimmäisen luokan oppilaskin leikiten.
Poika vilkaisi kulmiensa alta Jamesia, joka kaateli vettään hiljakseen vuoroin Emilyn ja Noran niskaan ja sai tytöt kiemurtelemaan. Noran pirullisesta ilmeestä Sirius ennusti pahaa, mutta ei viitsinyt varoittaa Jamesia sillä kertaa. Nora vain kääntyisi hänen kimppuunsa. Katsoessaan Noran sotkuisia liiloja hiuksia Siriusta alkoi väkisinkin hymyilyttää. Kukaan ei saanut liilaa näyttämään noin kauniilta väriltä.

Nora vilkaisi tuimasti Siriukseen huomatessaan pojan tuijottavan itseään.
”Älä tuijota minua!” Tyttö tiuskaisi ja valmisteli salassa vastahyökkäystä Jamesia vastaan. Sirius hymyili unenomainen ilme kasvoillaan ja sai Noran entistäkin hämmentyneemmäksi. ”Mikä sinulla on?” Nora uteli ja käveli lähemmäs poikaa hyläten vastahyökkäyssuunnitelmansa hetkeksi. ”Sinun ilmeesi on hassu”, Sirius tuntui tuskin kuuli tytön puhetta. Nora naputti jalallaan lattiaa ja heilutti kättään Siriuksen kasvojen edessä.
”Sinähän melkein näytät katsovan minua ihailevasti”, Nora tuumasi. Sirius ravisteli ja päätään ja katsoi Noraa silmiin.
”Älä uneksikaan, rakas”, Sirius puuskahti, mutta äänessä ei ollut tuttua kiusoittelun sävyä. Kun poika vielä pudotti vahingossa pitelemänsä vesilasin lattialle, Nora katsoi poikaa oudosti.
”Oletko sinä nukkunut viime yönä yhtään? Sinähän olet aivan sekaisin.”

Minä olen sekaisin. Jos en ole sekaisin, olen vähintään sekoamassa, Sirius mietti hätääntyneenä liukuessaan käytävää pitkin eteenpäin. Muut kelmit olivat jääneet suosiolla jälkeen. Sirius kutitti hätäisesti päärynää, joka avasi kihertäen oven keittiöön. Keittiön lämmin ilma rauhoitti. Sirius painui seinää vasten istumaan. Eräs kotitonttu kiikutti kiireesti pojan luokse pikarin kurpitsamehua ja kasan keksejä.
”Kiitos”, Sirius mutisi ja nappasi keksin lautaselta. Sitä nakerrellessaan poika mietti kulunutta tuntia. Noran tuikkivat silmät, kauniit hiukset. Mikä hänellä oli? Voisiko se olla pelkkää unen puutetta? Sen oli pakko olla, hemmetti vieköön. Ei Noralla ollut uneksimisen arvoisia silmiä tai vielä vähemmän hiuksia. Tai ehkä olikin jollekin toiselle pojalle. Mutta Siriukselle? Ei ikinä. Nora oli hänen ystävänsä. Hänen paras ystävänsä heti kelmien jälkeen. ’Älä uneksikaan, rakas.’ Ei hän puhunut noin. Ei koskaan, ei kenellekään. Nora saattoi välillä piloillaan kutsua häntä kultapojuksi, – mistä Sirius ei koskaan ollut pitänyt – mutta eihän hän, Sirius, ollut koskaan kutsunut ketään rakkaaksi.
Jos ei unen puutetta, niin sitten James oli keksinyt maailman ilkeimmän päänsekoitus loitsun. Ei, ei James ollut niin katala. Kalkaros sitten? Eihän rasvaletti edes ollut tunnilla. Tessa? Ei, hän oli sentään opettaja ja nainenhan oli rynnännyt pois luokasta ensimmäisten kymmenen minuutin aikana. Sirius kävi mielessään läpi vaihtoehtoja ja nappasi lautaselta viimeisen keksin; se oli täydellisen sydämen muotoinen. Poika tuijotti sydäntä hetkisen ja mursi sen sitten kahtia; se oli unenpuutetta, mutta olisi ehkä silti varminta etsiä käsiinsä Mindy.

Mindy Harper ei ollut koskaan tajunnut, miksi lajitteluhattu oli pistänyt hänet Puuskupuhiin. Hänen koko sukunsa oli aina ollut Korpinkynnessä. Shanekin, kaksi minuuttia aiemmin syntynyt ja siksi armoitettu isoveli, oli siellä. Puuskupuh ei todellakaan ollut oikea paikka hänelle. Ei hän tosin korpinkynteenkään kuulunut. Vielä vähemmän Luihuiseen tai Rohkelikkoon. Mindy tunsi oikeastaan olevansa vähän kutakin tupaa. Mutta vain vähän, ei niin paljon, että olisi kuulunut johonkin niistä. Tyttö oli aina ollut sitä mieltä, että Tylypahkassa olisi kuulunut olla tupa niille, joilta ei löytynyt tarpeeksi ominaisuuksia muihin tupiin: eräänlainen sekoitus tupa, jonne kaikki jämäoppilaat heitettäisiin.
Mindy iski silmää vastaantulevalle viidesluokkalaiselle pojalle, jonka kanssa oli joskus viettänyt päivän tai kaksi; se kuului hänen tyyliinsä. Kehenkään ei saanut jämähtää lopullisesti. Siinä ei ollut mitään hauskaa; elämä piti pitää raikkaana ja vaihtelevana. Erityisesti vaihtelevana. Hän ei ollut koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Hänellä ei ollut koskaan ollut mitään vakavaa meneillään, mutta se ei haitannut ketään muuta kuin Shanea, joka marisi hänelle aina silloin kuin ehti jotain kiertopalkinnon maineesta. Marinalla ei koskaan ollut saavutettu erityistä tulosta, sillä Mindy rakasti kiertopalkintona oloa. Kukapa ei haluaisi olla palkinto? Vieläpä tavoiteltu sellainen. Shane, joka ei myöskään koskaan ollut seurustellut muttei myöskään koskaan luultavasti ollut koskenut muihin tyttöihin kuin siskoonsa, ei ymmärtänyt häntä. Kukaan ei ymmärtänyt häntä paitsi ehkä Sirius Musta, Mindyn miehinen versio Rohkelikosta.

”Mindy!” Siriuksen tuttu ääni kutsui tytön takaa. Mindy käännähti sulavasti ympäri ja iski jälleen silmää, tällä kertaa ohi pujahtavalle neljäsluokkalaiselle.
”Sirius”, tyttö nyökkäsi Siriukselle, mutta ei iskenyt silmää kuten muille pojille.
”Minulla on asiaa”, Sirius töksäytti. Asiaa. Asiathan tiedettiin, Mindyä hymyilytti ja hän nyökkäsi toistamiseen.
”Toisen kerroksen tyhjässä luokkahuoneessa Hurjistunutta hevoskotkaa esittävää taulua vastapäätä?” Mindy ehdotti, vaikka tiesi sen olevan turhaa. He tapasivat aina samassa paikassa.
”Ensi tunnin jälkeen?” Sirius vahvisti ja molemmat nyökkäsivät; tämä oli tuttua.

Sirius istahti rikkinäiselle pulpetille, joka narahti niin kuin se aina narahti, kun Sirius istui sille. Pulpetilla piti istua omalla erikoisella tavallaan ettei sen risa jalka katkeaisi. Sirius osasi tavan harjoiteltuaan sitä niinä monina kertoina, jolloin he olivat Mindyn kanssa olleet täällä.
 Mindy pyyhki pölyjä pois toiselta pulpetilta, omalta lempipaikaltaan, ja hyppäsi sen päälle istumaan. Luokassa oli hämärää miltei pimeää. Suljettujen, hutsujen syömien verhojen raosta pujahti yksinäisiä auringon säteitä leikkimään lattialle. Ympärillä leijui hiljaisuus – ja pöly Mindyn puhdistuksen jäljiltä.
Sirius katseli lattiaa, jolla kipitteli hämähäkkejä. Mindy odotti hiljaa. Mindy oli tottunut siihen. Tyttö tiesi miten toimia.
”Onko sinulla koskaan ollut ajatuksia, kiellettyjä ajatuksia, jotakuta kohtaan, ketä kohtaan niitä ei pitäisi olla?” Sirius kysyi jotain minuutteja myöhemmin.
Mindy ei tarvinnut miettiä pitkään. Tyttö nyökkäsi.
”Unenpuutetta.”
”Onko?” Sirius kysyi toiveikkaana nostaen päätään ylös lattialta. Mindy nyökkäsi taas.
”Ehdottomasti.” Tytön ääni oli kevyt, mutta määrätietoinen.
”Ketä sinä olet – ?” Kysymystä ei tarvinnut sanoa loppuun asti.
”Se on unenpuutetta, muuta sinun ei tarvitse tietää”, tyttö tokaisi.

Nora oli hieman loukkaantunut, kun näki Siriuksen saapuvan Suureen saliin yhdessä Mindy Harperin kanssa. Vain parikymmentä minuuttia sitten poika oli kieltäytynyt kutsusta – tai käskystä – lähteä seikkailemaan taas kolmannen kerroksen tyhjän luokan vaatekaappiin. Sirius oli vedonnut kiireisiin asioihin. Nora tuhahti; ainahan asiat Mindyn kanssa olivat kiireisiä. Nora yritti seivästää salaattia haarukkaansa. Se ei suostunut pysymään siinä, se ei halunnut tulla syödyksi.
Tyttö ajatteli Siriusta ja Mindyä. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä kaksikon välillä oli. Pelkää kuhertelua? Se sopisi kummankin tyyliin, mutta Nora ei suostunut tyytymään selitykseen, johon kaikki muut turvautuivat. Jonkin näköistä ystävyyttä? Jos siitä oli kyse, pitäisi olla vielä enemmän loukkaantunut, Nora mietti; Sirius tietää hyvin, että voi puhua minulle, jos tarvitsee neuvoja. Minä tunnen yhtä hyvin tyttöjen sielun elämän kuin Mindykin vaikken meikkaakaan tai seurustele tai tee muitakaan tyttömäisiä asioita.
”Oletko sinä jo normaali?” Nora kysyi varautuneemmin kuin oli alun perin tarkoittanut, kun Sirius pujahti hänen ja Jamesin väliin pöytään.
”Unenpuutetta”, Sirius kuittasi kysymyksen.

Lily istui salaisessa huoneessaan kirjoittamassa vanhemmilleen. Emilyn Silkki-pöllö kökötti kirjahyllyn päällä ja huhuili Lilylle tasaisin väliajoin. Lilyllä ei ollut omaa pöllöä. Ei sen jälkeen, kun hänen ensimmäinen pöllönsä oli halvautunut ja myöhemmin kuollut noin vuosi sitten. Emily oli enemmänkin kuin vain iloinen voidessaan lainata Silkkiä, joten Lilyllä ei ollut edes tarvetta uudelle pöllölle. Saati halua.
Lily käänsi kirjoittamansa paperin ympäri ja valmistautui kirjoittamaan toiselle puolelle, mutta joutui yllätyksekseen toteamaan tehneensä sen jo. Turhautuneena tyttö kumartui laukulleen kaivamaan lisää paperia, mutta ei löytänyt yhtäkään.
”Hemmetin Nora”, Lily manasi ääneen muistaessaan Noran, joka oli aamulla lainannut paperia käsikirjoitusharjoituksiaan varten. Lily nousi ärtyneenä ylös paikaltaan ja päätti kipaista nopeasti makuusalissa hakemassa lisää paperia ja tulla sitten takaisin viimeistelemään kirjeensä. Ja ehkä tekemään loppuun McGarmiwan sinä päivänä antaman muodonmuutostutkielman.
”Minä tulen ihan kohta takaisin”, Lily lupasi Silkille, joka huhuili luottavaisesti.

Noralle ei saa olla vihainen, hän ei voi itselleen mitään, Lily mietti ankarasti palatessaan hämärää käytävää pitkin takaisin huoneeseen. Nora oli taas sekoittanut koko makuusalin hukattuaan yhden kallisarvoisista käsikirjoitussuikaleistaan; sen tärkeimmän suikaleen, Nora väitti kivenkovaa ja oli vaatinut Lilyä tyhjentämään kaappinsa siltä varalta, että paperi olisi siellä.
”Miten ihmeessä se sinne olisi joutunut?” Lily oli kysynyt eikä ollut totellut Noran käskyä vaan oli kumartunut ottamaan lisää paperia sänkynsä alta ja paennut paikalta mahdollisimman nopeasti. Nora oli jäänyt mekastamaan yksin huoneeseen, josta Emily ja Gabriellekin olivat jo aikaa sitten kaikonneet.
”Hankkikaa huone”, Lily mutisi salasanan taululle ja törmäsi ajatuksissaan päin taulua, koska se ei ollut heilahtanutkaan auki kuten tavallista. Lily hieroi käsivarttaan ja toisti sanansa astahtaen kauemmas seinästä.
”Voi kultapieni, me emme voi”, taulun nainen sanoi kimeällä äänellä. Lily rypisti kulmiaan uskomatta silmiään. Suuteleva pari ei enää suudellut vaan kumpikin osapuoli istui sohvalla mahdollisimman kaukana toisesta. Lily ei ollut koskaan nähnyt parin olleen erossa toisistaan niiden vuosien aikana, jotka hän oli Tylypahkassa viettänyt.
”Miten niin ette voi? Äh, antaa olla, avatkaa vain se ovi. Minä haluan kirjoittaa kirjeeni loppuun”, Lily sanoi taululle, mutta nainen pyöritteli päätään.
”Ovea ei saa auki, jos me emme suutele”, nainen kimitti.
”No, suudelkaa sitten ja päästäkää minut sisään”, Lily kivahti hermostuneena.
”Me emme voi”, nainen vaikutti aika hysteeriseltä Lilyn mielestä. ”Me emme voi jatkaa suutelua ennen kuin joku huoneen sisällä suutelee toista.”
Lily yritti ymmärtää kuulemaansa. Naisen sanoista oli vaikea saada selvää, koska ne lausuttiin jättimäisen nenäliinan takaa.
”Mutta eihän huoneessa ole ketään. Paitsi Silkki, joka ei voi suudella. Ja sinne ei pääse kukaan suutelemaan, koska te ette suutele”, Lily yhdisti vaivalloisesti sekavat langat yhteen. Nainen kaiketi nyökkäsi Lilyn sanoille, koska nenäliina heilahteli epämääräisesti. Lily yritti estää pakokauhua nousemasta mieleensä.
”Silkkihän kuolee tuonne.”
”Ei välttämättä”, taulun mies puuttui puheeseen. Naisen itku taukosi hetkeksi.
”Eikö?”
”Ei”, mies sanoi ja pomppasi innoissaan ylös sohvalta ja tarttui naisen käteen. ”Me saamme päästä sisään kaksi henkilöä, jos he ovat tavanneet toisensa sattumalta. Niinhän se taitelija sanoi”, mies riemuitsi, ja naisenkin kasvoille syttyi hetken kuluttua varovainen hymy.
”Ja jos ne kaksi suutelevat huoneessa, mekin pystymme jälleen tekemään niin. Voi, Hubert, olen niin iloinen”, nainen kimitti ja lennähti miehen kaulaan. Lily yskähteli merkitsevästi kiinnittääkseen pariskunnan huomion takaisin itseensä.
”Kulta, se on yksinkertaista sittenkin”, nainen sanoi. ”Sinun pitää tuoda tänne ensimmäinen tapaamasi mieshenkilö. Me pystymme päästämään teidät sisään, mutta ette pääse takaisin ulos ennen kuin olette suudelleet.”
Lily pohti otsa rypyssä kuulemaansa.
”Jos minä en tee sitä, en enää ikinä pääse huoneeseen, ja Silkki kuolee sinne”, tyttö mutisi ajatuksiaan ääneen. Nainen nyökytteli vakavana.
”Ja me emme enää ikinä voi suudella toisiamme, ja aika käy hyvin tylsäksi iäisyyden aikana”, nainen kimitti niin vetoavasti kuin pystyi.
”Miksi hemmetissä teidän piti erota?” Lily puuskahti ärtyneenä. Naisen kasvoille levisi tyytymätön ilme.
”Hubertin vika se oli”, nainen viittasi mieheensä, joka näytti vaivautuneelta. ”Yli 200 vuotta kaikki on ollut hyvin, mutta sitten häntä alkoi aivastuttaa. Se on varmasti 13. perjantain kirous. Me olemme selvinneet jo monista 13. perjantain asettamista vastoinkäymisistä, mutta tämä oli näköjään liikaa”, nainen iski nyrkillä miestään käsivarteen. Lilylle tuli elävästi mieleen Nora ja Sirius.

Lily asteli hitaasti käytävää pitkin eteenpäin ja mietti, minne kannattaisi mennä metsästämään suutelukumppania. Aulaan? Ei varmastikaan. Perjantai-iltaisin se oli täynnä vaikka ketä idiootteja. Kirjasto tuntui luontevimmalta vaihtoehdolta. Siellä ei olisi ketä tahansa. Vain järkeviä poikia. Toivottavasti. Taulu saisi kyllä olla iloinen tästä uhrauksesta. Ja Emily myös, sillä Silkin takia hän joutuisi kohta suutelemaan ties ketä. Mitä jos se olisi joku ensiluokkalaisista? Silloinhan hänestä tulisi lapsiin sekaantuja. Riittäisiköhän pelkkä poskipusu?
Lily raotti varovasti kirjaston ovea. Sisällä oli hiiren hiljaista eikä ympärillä näkynyt ristinsielua. Lily hiipi hiljaa eteenpäin. Sydämen lyönnit luultavasti kaikuivat linnan toiseen päähän asti. Käännyttyään ensimmäisestä risteyksestä taikuuden historiasta kertovien hyllyjen väliin ja sieltä edelleen huispaushyllyköille Lily näki edessään pojan. Sydän jätti pari lyöntiä lyömättä, ja suusta purkautui epätoivon parahdus. Poika oli pudottaa kirjansa lattialle kääntyessään katsomaan Lilyä.
”Sinähän näytät aivan aaveelta, Evans”, poika totesi iloisesti. ”Oletko sinä? Kiusasiko James sinut vihdoinkin hengiltä?”
Lily nielaisi vaikeasti eikä alentunut vastaamaan Siriuksen esittämiin kysymyksiin. Sirius, Sirius, Sirius. Miksi juuri Sirius?
”Mi – minun täytyy näyttää sinulle jotain”, Lily piipitti naurettavasti ja viittoili poikaa seuraamaan itseään. Sirius näytti ensin hämmästyneeltä ja sitten epäilevältä.
”Nora tarvitsee minua eikö niin?”
Lily ravisti päätään.
”Ei, ei se ole Nora tällä kertaa. Ole kiltti, ja tule minun mukaani”, Lily aneli ja mietti kuumeisesti, mitä tapahtuisi, jos Sirius päättäisi olla tottelematta. Miksi poika olisikaan totellut? Eiväthän he olleet ystäviä. Itse asiassa Lily ei ollut varmasti koskaan aiemmin puhunut Siriuksen kanssa järkevästi. Hän oli aina vain tiuskinut jotain Jamesiin liittyvää tai  puhunut McGarmiwamaisella äänensävyllä jostain Kalkarokseen kiusaamiseen liittyvästä asiasta.
Olisi siis ihan luonnollista, että Sirius ei lähtisi hänen mukaansa. Huomaisikohan Emily, jos ostaisin hänelle uuden pöllön ja jättäisin Silkin huoneeseen, Lily huomasi kauhukseen miettivänsä.

Loppujen lopuksi Siriuksen uteliaisuus Lilyn asiaa kohtaan voitti epäilykset ja Lilyn suureksi helpotukseksi poika lähti hänen mukaansa.
Matka taulun luokse oli tuskainen. Hiljaisuus oli painostava, ja Lily ehti jo useampaan kertaan toivoa olevansa Nora, jolle puhuminen oli niin helppoa. Sirius oli tiedustellut alkumatkasta ystävälliseen sävyyn kuulumisia ja sitä, minne oltiin matkalla, mutta koska vastaukseksi oli kuulunut vain tuhahdus, oli poika jättänyt asian siihen.
”No niin”, Lily tokaisi ääni väristen taululle ja pysähtyi. Sirius asteli tytön viereen ja tarkasteli taulua kriittisesti.
”En ole mikään maalausten asiantuntija, mutta sanoisin, että sangen taitavaa tekoa”, poika analysoi ja naputti taulun alareunaa. Lilyn piti purra huultaan ettei olisi sanonut sopimattomia pojalle; hän oli niin hermostunut siitä tosiasiasta, että hänen pitäisi kohta suudella Sirius Mustaa ettei osannut ajatella järkevästi.
”Voi, kulta”, taulun nainen sirkutti, ja Sirius peruutti kauhuissaan taaksepäin luullen, että nainen puhui hänelle. ”Kävipä se nopeasti. Siirtyisittekö hieman eteenpäin, että meidän olisi helpompi keskittyä.”
Lily työnsi järkyttyneen Siriuksen lähemmäs taulua ja liikahti itse perässä. Sirius ei ehtinyt tajuta, mitä tapahtui, kun taulu väistyi jo sivuun paljastaen huoneen. Lily tuuppasi pojan sisään ja hymyili hermostuneena taulun naiselle, joka nosti peukalonsa pystyyn. Lily astui huoneeseen ja pakotie ulos sulkeutui tytön takana.

”En olisi uskonut, että sinä, Evans, kaikista Tylypahkan tytöistä fantasioit minusta”, Sirius tuumasi ja katseli huonetta. Lily ei ehtinyt vastata mitään, koska Silkin närkästynyt huhuilu täytti huoneen. Sirius käännähti kannoillaan ja tunnistettuaan pöllön poika ei pystynyt peittämään kasvoiltaan loistavaa ymmärtämättömyyttä.
”Mitä täällä oikein tapahtuu? Mitä asiaa sinulla oli? Ja miksi minä en ole koskaan käynyt tässä huoneessa?” Sirius lateli kysymykset silmittömällä nopeudella, ja Lilyn oli vaikea saada niistä selvää. Tyttö tunsi parhaimmaksi istuutua sohvalle ennen vastaamista. Hän veti syvään henkeä ja katsoi silmää räpäyttämättä Siriusta.
”Minä yritän olla murhaamatta Silkkiä. Minä haluan suudella sinua, ja sinulla on varmaan ollut muutakin tekemistä kuin etsiä juuri tätä huonetta”, Lily vastasi samalla nopealla tempolla, jota poikakin oli käyttänyt. Sirius huitaisi vahingossa Silkki parkaa käännähdettyään katsomaan Lilyä.
”Ei, kun oikeasti?” Sirius kysyi uskomatta hetkeäkään Lilyn sanoja.
Lily sulki silmänsä ja valmistautui pitkään selitykseen.

”Ja me emme pääse pois täältä ennen kuin olemme suudelleet”, Lily lopetti ja ihmetteli itsekin, miten pystyi nyt puhumaan asiasta niin rauhallisesti. Sirius pudisteli päätään vieläkin aika epäuskoisena. Poika oli jo hyvän aikaa tökkinyt maalauksen selkäpuolta ja yrittänyt päästä ulos. Maalaus ei ollut hievahtanutkaan; ei tietenkään.
”Mitä jos emme suutele?”
”Me jäämme tänne.”
Sirius jatkoi päänsä pudistelua nyt selvästi aiempaa ärtyneempänä.
”Haluatko sinä vapaaehtoisesti tappaa itsesi? Miksi helvetissä sinä valitsit minut?” Sirius äyskähti kädet puuskassa. Lily naputti kynnellään pöytään.
”En minä sinua valinnut. Sinä olit ensimmäinen poika, johon törmäsin. Minun piti ottaa sinut”, Lily kivahti takaisin. ”Luuletko sinä, että haluan tätä yhtään enempää kuin sinäkään?”
”Älä yritä. Kukaan ei halua tätä vähempää kuin minä”, Sirius valisti Lilyä, joka alkoi jo pikku hiljaa loukkaantua. Siriukselle ei ollut tuottanut mitään ongelmaa suudella puolia Tylypahkan tytöistä. Mikä tässä oli niin vaikeaa? Esitettyään näkemyksensä ääneen, Lily kuuli Siriuksen tuhahtavan.
”Se ei johdu sinusta, Evans. Se johtuu Jamesista. Minä en voisi tehdä sitä hänelle”, Sirius tiuskaisi Lilylle, joka nousi pystyyn. Tyttö otti pari askelta kohti Siriusta. Sirius astahti kauhuissaan taaksepäin ja törmäsi seinään.
”James ei saa koskaan tietää tästä. Kukaan ei saa koskaan tietää tästä, Sirius. Ei kukaan”, Lilyn määrätietoinen ääni sai Siriuksen ajattelemaan asiaa. Pojan ilmeestä päätellen Lily uskoi saaneensa tämän vakuuttuneeksi asiasta.
”Ei kukaan?”
”Ei kukaan.”
”Hyvä on, minä teen sen yhdellä ehdolla”, Sirius tokaisi ja potkaisi maalausta harmissaan. Lilyn ei tarvinnut sanoa mitään. Varautunut ilme kieli äänihuulten puolesta.
”Sinä et tiedä, kuinka suuri myönnytys tämä on minulle, Evans. Minä olen luvannut Jamesille – minä olen luvannut parhaalle ystävälleni, veljelleni – olen vannonut kelmien valan kautta etten koskaan edes yrittäisi lähennellä sinua. Et tiedä, kuinka paljon vaatii rikkoa se lupaus, mutta voit kuvitella että paljon. Joten saat tehdä yhden asian, muuten me tulemme molemmat ennemmin tai myöhemmin kuolemaan tänne”, Sirius sanoi tuijottaen määrätietoisesti Lilyä silmiin. Lily oli se, joka käänsi katseensa ensimmäisenä.
”Mikä ehto?”
Sirius nyökkäsi hyväksyvästi.
”Sinä lähdet Jamesin kanssa Tylyahoon. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna on vierailu, ja sinä pyydät Jamesia lähtemään kanssasi. Sinä vietät päivän hänen kanssaan ja käyttäydyt kunnolla. Jos se ei johda mihinkään, te olette ainakin yrittäneet”, Sirius saneli ehtonsa hyvin huolellisesti jättämättä Lilylle pakotietä. Tyttö mietti asiaa hetken. Jos hän ei suostuisi, Sirius ei suostuisi suutelemaan häntä. Ja koska Sirius oli mies, vahvempaa tekoa siis, hän tulisi elämään pidempään ja ties mitä keinoja poika hänen kuoltuaan käyttäisi päästäkseen ulos. Hänellä ei tosiaankaan ollut valinnan varaa. Hänen olisi suostuttava, rikottava lupaus, jonka oli joskus kauan sitten tehnyt. Hänen olisi pyydettävä Jamesia lähtemään kanssaan Tylyahoon. Annettava pojalle turhaa toivoa juuri, kun oli näyttänyt siltä, että James alkoi vierottua hänen jahtaamisestaan. Lily veti hitaasti henkeä ja nyökkäsi silmät ummessa.
”Sovittu”, Lily ojensi kätensä Siriukselle, ja poika puristi sitä nopeasti.
”Ja kukaan ei saa koskaan tietää tästä”, Lily vannotti vielä. Sirius nyökkäsi.
”Ei kukaan. Koskaan.”
Lily puri huultaan ja astahti lähemmäs poikaa, mutta Sirius vetäytyi äkkiä taaksepäin.
”Ja minä saan tästä lähtien kutsua sinua Lilyksi”, poika määräsi. Lily nyökkäsi hätäisesti.
”Ihan miten vaan.”
Poika näytti tyytyväiseltä ja kumartui hitaasti alemmas. Lilyn mieleen tuiskahti ajatus, ikävä ajatus, niin kuin niiden oli tapana tulla juuri pahimmalla hetkellä. Sirius oli suudellut varmasti yli puolta sataa tyttöä elämänsä aikana. Siriuksella oli miljoonia vertailukohteita. Lily yritti karkottaa ajatuksen päästään ja onnistuikin huomattuaan tuijottavansa Siriuksen tummiin silmiin. Siriuksen kasvot olivat vain muutaman sentin päässä. Nora ei pitäisi tästä, jos joskus kuulisi, Lily ehti miettiä vielä.
”Jamesin takia”, Sirius kuiskasi ennen kuin painoi huulensa Lilyn omille. Ehkä se oli ollut Siriuksen tarkoitus ehkä ei, mutta Lily Jamesin kasvot ilmestyivät Lilyn tajuntaan tytön suudellessa Siriusta.
Se ei kestänyt kauan. Vain pari sekuntia ja se oli ohi. Ovena toimiva taulu lennähti jälleen auki, ja Sirius kiirehti ulos luomatta enää katsettakaan Lilyyn. Lily vaipui sohvalle ja hautasi päänsä käsiinsä. Tämä oli ehdottomasti kauhein 13. perjantai, jonka hän oli koskaan viettänyt.


A/N2: Haluaisin vain ilmoittaa, että Siriuksen ja Lilyn välille on sitten turha odottaa mitään suurempia ;)
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 11, 2008, 17:02:40 kirjoittanut Delia »

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 11.2.08
« Vastaus #8 : Helmikuu 15, 2008, 19:02:15 »
A/N: Tarkoituksenani oli laittaa tämä osa jo eilen, mutta laiskuuttani se tulee vasta tänään. Joka tapauksessa hyvää myöhästynyttä ystävänpäivää kaikille!
Emparrot: Kiitos kommentistasi! Edellinen osa ei kuulunut omiinkaan suosikkeihini...
Kaura: Kiitos sinullekin! Olen ihan innoissani täällä päässä, kun pääsin vihdoinkin kirjoittamaan kunnollista Lily/Jamesia. Enää pari lukua niin tekin näette, mitä olen saanut aikaan :D Hih, älkää pettykö!

Seuraavassa luvussa lisää Tessa-mysteeriä ja... no, saatte itse lukea ja katsoa.
Olkaa hyvät,
 -Del

9. luku – Keskiyön kukka
14-15.9.1977

Sirius vaati hiljaisuutta.
Seitsemäsluokkalaiset olivat taas kerääntyneet Tessan luokkahuoneen lattialle kokoukseen. Joukon keskipisteenä sädehti Nora jättimäisen paperipinon edessä vieressään Sirius, joka hakkasi erästä kirjaa lattiaan.
”Noralla on asiaa teille”, Sirius sanoi saatuaan aikaan jonkinnäköisen hiljaisuuden. Katseet kääntyivät Noraan, jonka silmät loistivat kirkkaimpana kuin mikään muu luokassa. Tessa ei olisi ollut kovinkaan iloinen, jos olisi ollut sillä hetkellä huoneessa.
”Ajattelin vain, että ehkä haluaisitte kuulla, millaista elokuvaa me olemme tekemässä”, Nora sanoi yrittäen kuulostaa vaatimattomalta onnistumatta kovinkaan hyvin. Tytön ääni oli täynnä ylpeyttä. Kuuntelijat nyökkäilivät yhtenä joukkona ja kannustivat Noraa jatkamaan.
”Ainakin Binns tulee olemaan iloinen, sillä tämä tarina pohjautuu faktoihin aika suuressakin määrin”, Nora jatkoi. ”En kyllä tiedä, miten suuressa osassa sen koulun perustamisosan pitäisi tässä olla, mutta ei kai sillä niin väliä ole. Joka tapauksessa tarina alkaa siitä, kun Godric, Rowena, Helga ja Salazar saavat idean Tylypahkan perustamisesta. Alku on aika kivikkoinen, mutta monen vuoden raskaan puurtamisen jälkeen Tylypahka saadaan vihdoin auki. Kotitontut ja muut taikaolennot ympäri maata ovat osallistuneet linnan rakennukseen. Se on rakennettu syrjään jästeiltä, mutta muita suojaustaikoja ei ole asetettu siitä syystä, että niiden luominen vie niin paljon aikaa ja voimia. Kutsut ensimmäisille oppilaille lähetetään pian linnan valmistumisen jälkeen. Suurin osa rakennuksessa mukana olleista kotitontuista on luvannut jäädä auttamaan linnaan ja muutama maalaisvelhokin on hyväksytty joukkoon. Eräs näistä velhoista on Anthony D’Acre, joka täyttää portinvartijan kunnioitetun toimen.”
Emilyn viittaus keskeytti Noran.
”Eikö tuo nimi ole vähän liian hieno portinvartijalle?” Tyttö kysyi.
”En minä voinut sille mitään. Täällä tosiaan oli portinvartija nimeltään Anthony D’Acre. Tosin sain sellaisen kuvan, että hänen oikea nimensä olisi ollut Tony Deaker, mutta hän vaihtoi sen päästyään ensimmäistä kertaa elämässään kunnon töihin”, Nora kohautti olkiaan hymyillen. ”Niin. Anthony siis pääsee ensimmäisenä heti ajureiden jälkeen näkemään Tylypahkan ensimmäiset oppilaat. Tuohon aikaan ei ollut vielä junia, joten oppilaat tulevat ympäri maata hevosvaunuilla. Heitä tulee yhteensä 28 ensimmäisenä vuonna. Oppilaat ovat eri ikäisiä aina kymmenvuotiaasta 21-vuotiaaksi asti. Perustajat ovat tuolloin noin 30 tai 40.”
Tällä kertaa Noran keskeytti Sirius, joka naputti kirjalla lattiaa.
”Pikakelausta, Nora. Meillä ei ole koko päivää aikaa tähän”, poika sanoi kyllästyneenä, sillä hän oli jo kuullut tarinan kertaalleen. Nora pyöritteli silmiään, mutta nopeutti tahtiaan.
”Anthony siis näkee ensimmäisenä tulijat ja rakastuu palavasti erääseen nuoreen tyttöön Ceciliaan. Cecilia on 18-vuotias ja hänen vanhempansa ovat kuolleet ja surkki-isoäiti ei ole voinut opettaa taikoja, joten kouluun pääsy oli helpotus.
Anthonyn rakkaus ei saa kuitenkaan vastakaikua, sillä Cecilian sydämen on vienyt itse sir Godric. Godric ja Cecilia rakastuivat heti ensi silmäyksellä ja yrittivät alkuun pitää rakkautensa salassa peläten muiden perustajien paheksuntaa. Asia tulee kuitenkin ilmi, ja Salazarin ja Godricin jästioppilaiden kelpuuttamisesta kouluun syntynyt riita syvenee; Salazarin mielestä  Cecilia ei ole tarpeeksi hyvä ja ylevä Godricille. Rowena on samaa mieltä, sillä nainen on itsekin salaa rakastunut Godriciin ja on olettanut miehen myös rakastavan häntä. Vähän ajan kuluttua Salazar jättää linnan, ja Rowena yrittää voittaa Godricin sydäntä omakseen onnistumatta.
Tilanne tuntuu toivottomalta, kunnes portinvartija D’Acre saa idean, jonka kertoo pikimmiten valtiattarelleen lady Rowenalle. Rowena on haltijoissaan ideasta ja saa suostuteltua Helgan mukaan siihen. Rowena ja Helga valmistavat loitsun, joka pakottaa Cecilian sielun vangiksi erääseen esineeseen. Esine talletetaan linnan sydämeen, jolloin se suojaa linnaa sekä jästeiltä että muilta pahoilta tapahtumilta. Ceciliasta tulee siis linnan sielu. Rowena on innoissaan, sillä taikaa ei voi purkaa, ja Godricin rakkaus voi vihdoin kääntyä oikeille poluille.
Eräänä talvisena yönä loitsu laitetaan täytäntöön. D’Acre varastaa Cecilian vuoteestaan, ja Rowena langettaa loitsun. Cecilian sielu lukitaan Helgan rakkaudella kasvattamaan ruusuun, joka puhkesi kukkaan ensimmäisen kerran sinä päivänä, jolloin Cecilia tuli Tylypahkaan. Cecilia-kukkanen piilotetaan linnan sydämeen, ja Tylypahka on saanut sielunsa”, Nora päätti tarinansa dramaattiseen huokaisuun.
Luokassa oli epäilyttävän hiljaista. Nora ravisteli itsensä pois luomastaan maailmasta takaisin maanpinnalle.
”Hyvä on, se on rakkaustarina, mutta palkintotuomarit ovat suurin osa naisia, ja tämä varmasti vetoaa heihin”, Nora puolusteli ärtyneenä. Emily kohautti olkiaan.
”Minusta se oli hyvä. Mutta mitä Cecilian vangitsemisen jälkeen tapahtui?”
”Godric tietysti murtui ja karkotti D’Arcen linnasta. Hän ei koskaan saanut tietää Rowenan ja Helgan osuutta asiaan. Rowenan sydän särkyi myös, koska Godric ei tapahtuneesta huolimatta unohtanut Ceciliaa. Perustajat kuolivat yksi toisensa jälkeen, ja Cecilian sielu jäi vartioimaan linnaa iäksi”, Nora kertoi. ”Se kukka on vieläkin täällä jossain piilossa. Ja se juuri pitää yllä suojataikoja ja muuta mukavaa. Sitä kutsutaan Keskiyön kukaksi, koska se loihdittiin kellon lyödessä kahtatoista. Kukaan oppilaista ei ole koskaan nähnyt sitä, vaikka monet ovatkin yrittäneet etsiä. Luultavasti kaikki opettajatkaan eivät ole. Siitä on kai tullut jonkinlainen legenda, mutta se on jo kauan sitten unohdettu, joten minusta on ihanaa tuoda se jälleen esiin.”

Sirius antoi ihmisille hetken aikaa pyöritellä tarinaa mielessään ja käydä sitä läpi ja kun enemmistö oli jo sitä mieltä, että se oli ihan mukiinmenevä, oli pojan mielestä aika jatkaa eteenpäin.
”Nora on kirjoittanut jo valmista käsikirjoitutusta – ööh?”
”Siihen asti, kun sir Godric ja Cecilia tapaavan ensimmäisen kerran”, Nora auttoi. ”Siriuksen mielestä meidän pitäisi aloittaa kuvaaminen mahdollisimmat pian, koska emme muuten ehtisi saada koko elokuvaa valmiiksi koskaan”, tyttö jatkoi ja ääni kieli siitä, että Nora itse ei ollut samaa mieltä.
”Älä viitsi, Nora. Se alku on ihan hyvä kaikkien muiden paitsi sinun mielestäsi”, Sirius tokaisi Noralle ja kääntyi sitten muiden puoleen. ”Kuvataan kronologisesti niin Nora kirjoittaa sitä eteenpäin sitä mukaan, kun me kuvaamme. Me aloitetaan ensi viikon perjantaina, joten siihen mennessä näyttelijät on pakko valita ja puvut ja muut jutut on oltava valmiina”, Siriuksen ääni oli määrätietoinen ja se sai muutkin luokassa olijat pikku hiljaa vakuuttuneiksi siitä, että elokuvasta voisi itse asiassa tullakin jotain, vaikka edessä odottava työmäärä oli hieman suurempi kuin oli odotettu.
Emily alkoi innoissaan kirjata ylös tarvittavia näyttelijöitä. Perustajia tulisi näyttelemään seitsemäsluokkalaiset, sillä nuorempia ei saataisi näyttämään tarpeeksi vanhoilta, mutta D’Acrea ja Ceciliaa aiottiin hakea nuorempien joukosta. Lisäksi tarvittaisiin lukuisia avustajia esittämään kotitonttuja ja saapuvia oppilaita. Sirius halusi saada näyttelijät opettelemaan vuorosanojaan ensimmäisiä kohtauksia varten mahdollisimman nopeasti, joten poika määräsi näyttelijävalinnat seuraavaksi päiväksi.
”Minä laitoin jo siitä laput kaikille ilmoitustauluille”, poika ilmoitti.

”Onko sinulla jotain visiota siitä, kenen pitäisi näytellä perustajia, Nora?” James kysyi tytöltä, kun muut olivat jälleen uppoutuneet joko miettimään omaa työtään, lukemaan kirjoja tai keskustelemaan muuten vain elokuvasta. Nora nyökkäsi innokkaasti.
”Camilla Nott Luihuisesta on täydellinen Helgaksi”, tyttö aloitti, mutta pysähtyi saman tien nähdessään Jamesin torjuvan ilmeen. ”Äh, älä viitsi. Eivät kaikki luihuiset ole samanlaisia kuin Kalkaros. Camilla on itse asiassa ihan ihminen, tiesitkö.”
Jamesin ilme kieli siitä, että poika ei tiennyt, mutta Nora ei antanut sen häiritä.
”Ensin minä ajattelin Romeota Salazariksi, mutta Gabby kysyi häneltä ja hän ei osoittanut mitään mielenkiintoa näyttelemistä kohtaan. Joten Shane, Mindyn veli, on kai paras siihen osaan. Mutta Rowena ja Godric ovat vaikeimpia”, Nora pysähtyi miettimään. James  huomasi ettei tyttö paljastanut hänelle kaikkea.
”Mitä?” poika kysyi kärkkäästi. Nora näytti siltä kuin ei tietäisi, pitäisikö hänen kertoa kaikkea vai ei.
”Oikeastaan minä kirjoitin Rowenan osan Lilylle”, Nora paljasti matalalla äänellä. Kaksikko vilkaisi yhdessä tuumin Lilyä, joka puhui Lauran ja Gabriellen kanssa puvustuksen vaikeuksista.
”Lily ei ikinä suostu siihen”, James huomautti Noralle, joka nyökkäsi vastaukseksi.
”Minä tiedän, mutta hänet on pakko saada tekemään se jotenkin. Kukaan muu ei ole niin Rowena kuin Lily. Lily on ainoa, jolla on tarpeeksi temperamenttia siihen osaan.”
”Sitä hänellä kyllä on”, James myönsi auliisti puhuen kokemuksen viisaalla äänellä. ”Oletko sinä puhunut Siriukselle?”
Nora nyökkäsi ja naurahti sitten.
”Luuletko, että Siriuksella olisi mitään vaikutusvaltaa Lilyyn?”

”Minähän sanoin jo etten tee sitä!” Lily huudahti turhautuneena siitä ettei Nora suostunut kuuntelemaan. ”Minä en tule näyttelemään, Nora. Ihan mitä muuta tahansa.”
Nora sulki avonaisen suunsa ja pysähtyi miettimään. Tytöt istuivat oleskeluhuoneessa takan ääressä. Emily kutoi punaista villapaitaansa ja kuunteli Noran ja Lilyn riitelyä hiljaa sivusta itse liian väsyneenä ottamaan siihen osaa.
”Lily, sinä olet ainoa, joka sopii Rowenaksi”, Nora tolkutti itsepäisesti. Lily pudisteli päätään melkein yhtä itsepäisesti; Noraa voittanutta ei ollut löytynyt vielä mistään.
”Mitä minä teen sinun kanssasi, Lily? Sinä pilaat koko elokuvan”, Nora valitti ja löi nyrkkinsä pöytään. Emilyn lankakerä hypähti lattialle Gabriellen kissan seuraan. Kissa hyppäsi innoissaan kerän kimppuun ja oli hetkessä sekaisin langassa.
”No, auttoiko tuo nyt sitten jotain?” Emily kysyi närkästyneenä ja kumartui selvittelemään sotkua. Nora ei vastannut Emilylle.
”Minä lähetän Siriuksen kiusaamaan sinut hengiltä, jos et suostu hyvällä”, Nora uhkasi. Lily sävähti ajatellessaan Siriusta, mutta pudisti silti itsepintaisesti päätään.
”Sinä et voi aina saada sitä, mitä haluat”, tyttö töksäytti. Nora kiristeli hampaitaan.
”Enhän minä saakaan.”

Sirius katseli välimatkan päästä Lilyä, joka istui yksin oleskeluhuoneen nurkassa. Kello lähestyi jo kymmentä, ja vaikka oli viikonloppu, huone alkoi jo pikku hiljaa tyhjentyä. Varmistuttuaan siitä, että muut kelmit olivat varmasti lähteneet hiippailumatkoilleen, Sirius nousi ylös paikaltaan ja suuntasi kulkunsa kohti Lilyä. Tyttö näytti säikähtäneeltä, kun Sirius istui tuoliin, josta Nora oli vain hetkeä aikaisemmin noussut kiukuissaan ylös.
”Minusta sinun pitäisi tehdä se, Lily”, Sirius huomautti. Lily laski katseensa kirjaansa eikä vastannut mitään hetkeen.
”Pyytää Jamesia jo ulos vai suostua esittämään Rowenaa?”
”Kumpikin”, Sirius vastasi ja pyöräytti näppärästi käsiinsä Lilyn sulkakynän, joka oli lojunut tarpeettomana pöydällä. Poika tarkkaili Lilyä herkeämättä ärsyttävä ilme kasvoillaan. Vihdoin Lily laski kirjansa alas ja suostui vastaamaan tämän katseeseen.
”Kiristätkö sinä minua?” Lily kysyi haastavasti vaihtaen asentoaan tuolissaan. Sirius hymyili entistäkin leveämmin.
”Ei minun tarvitse”, poika sanoi ärsyttävän itsevarmasti. ”Ole kiltti tyttö, ja suostu esittämään Rowenaa. Tee Nora onnelliseksi, hän on saanut kestää jo ihan liikaa ilman sinun tuittuiluasikin. Ja pyydä Jamesia ulos huomenna”, Sirius jatkoi ja osoitti ilmoitusta ilmoitustaululla. Se ilmoitti Tylyaho-viikonlopun olevan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna eli kolmen viikon päästä. ”Ja tee se niin, että minä olen paikalla. Minä haluan nähdä hänen ilmeensä. Ja sinun!”

Lily valvoi saamatta unta. Sirius oli ärsyttävä. Yhtä ärsyttävä kuin Nora oli aina väittänytkin hänen olevan ellei ärsyttävämpikin. Miksi, miksi, miksi sen piti olla Sirius, jonka hän oli ensimmäisenä tavannut? Miksei kuka tahansa muu? Miksei edes Remus? Miksei edes joku niistä ekaluokkalaisista, jota hän oli eilen niin kovin pelännyt kävelevän vastaan? Miksi Sirius?
Lily kuunteli huoneesta kuuluvaa tasaista hengitystä, joka kantautui kolmelta eri taholta. Mitäpä syytä muilla olisikaan valvoa? Lily katseli hetken tummaa kattoa ja sulki sitten silmänsä. Mieleen tuli heti kuva Siriuksesta ja pojan tummista silmistä juuri ennen heidän huuliensa kohtaamista. Tyttö räväytti silmänsä auki ja pomppasi ylös sängystään; jotain oli tehtävä ennen kuin hän tulisi hulluksi.

Portaat alas oleskeluhuoneeseen, ulos muotokuva-aukosta, juosten pitkin tyhjää käytävää. Lily pysähtyi hengästyneenä nojaamaan seinään. Hän ei tiennyt tarkalleen, missä oli, koska ympärillä oli niin pimeää. Tarkemmin tarkasteltuaan Lily oletti olevansa aika lähellä Tessan huonetta. Tai ainakin se oli joskus kuulunut professori Stillwellille, joten kai siellä nyt sitten majaili Tessa.
Lily liukui istumaan kylmälle lattialle ja veti jalkansa tiukasti itseään vasten yrittäen lämmittää itseään. Huomenna hänen pitäisi pyytää Jamesia ulos kanssaan. Hän oli luvannut Siriukselle. Ja vaikka Lily tiesi, että Sirius ei olisi kertonut kenellekään heidän suudelmastaan, vaikka hän rikkoisikin lupauksensa, hän ei voinut tehdä sitä. Lupaus oli lupaus; sitä ei voinut rikkoa. Lily ei ainakaan voinut.
Entä se Rowenan rooli sitten? Lily halusi suostua siihen. Hän halusi tehdä Noran iloiseksi. Hän halusi tehdä kaikkensa tehdäkseen tästä kokemuksesta mieluisen Noralle. Noralle, joka oli joutunut kokemaan niin paljon pahaa menneisyydessään. Noralle, joka ansaitsi vain parhaan kestäessään sellaista, mitä muut eivät kestäneet. Nora eli elämää, jollaista toisaalta kukaan ei halunnut, mutta jollaista toisaalta kaikki halusivat. Nora oli kaunis, itsevarma, ihastuttava ihminen, josta ei voinut olla pitämättä. Mutta Nora oli myös sairas. Päänsärkyä, pahoinvointia, syyllisyys pikkusiskon kuolemasta. Lily tiesi, että monikaan ei tiennyt siitä. Tiesikö edes Sirius, joka oli aina ollut yksi Noran parhaista ystävistä yhdessä Lilyn ja Emilyn kanssa? Ainakin poika arveli jotain, koska halusi niin kärkkäästi täyttää tytön kaikki toiveet ja halusi Lilyn olevan Rowena.
Kohta olisi taas se aika vuodesta; se aika vuodesta, jolloin oli se päivä. Se päivä, jolloin Noralla oli vaikeampaa kuin milloinkaan muulloin. Noran siskon, Ninan, kuoleman vuosipäivä. Lily ei tiennyt tarkkaan, mitä oli tapahtunut sinä päivänä monta vuotta sitten, mutta hän tiesi tarpeeksi tajutakseen sen, että Nora otti kaiken syyllisyyden ja vastuun Ninan kuolemasta; ikään kuin se olisi ollut Noran syy. Ehkä hänen tosiaan piti suostua Rowenaksi. Loppujen lopuksi Lilyhän rakasti näyttelemistä. Hän oli kuulunut kerran nuorempana erääseen näytelmäkerhoon ja pienempänä vanhemmat olivat aina lähettäneet hänet ja Petunian näytelmäleireille kesäloman ajaksi. Tylypahkaan tulon jälkeen kaikki oli muuttunut ja näytteleminen oli jäänyt; Lilystä oli tullut ujompi eikä hän ollut enää niin ulospäinsuuntautunut kuin pienenä. Mutta eihän se voisi niin kamalaa olla? Esittää rakkaudessaan seonnutta Rowenaa.
Luoja, mitä hän oikein ajatteli? Tietenkin se olisi kamalaa. Eihän Lily tiennyt, miten esitettiin rakastunutta. Hän ei ollut koskaan ollut rakastunut kehenkään!

”Teetä?” Ystävällinen ääni kysyi pelästyttäen Lilyn perin juurin. Tyttö kohotti kasvonsa ja huomasi tuijottavansa Tessan silmiin. Vaikka valo saattoikin valehdella vaikutuksen, Lily oli melkein varma siitä, että Tessa oli meikannut. Jopa yöllä! Vaatetuskin oli niin tuttua Tessaa. Kuka tahansa muu olisi siihen vuorokauden aikaan ollut aamutakissaan niin kuin Lilykin, mutta Tessa ei näyttänyt luopuvan hameistaan milloinkaan. Punainen hame, valkoinen toppi, mutta korkokengissään Tessa oli joustanut; jalassa näkyi tavalliset rantasandaalit, jotka pitivät läpsyttävää ääntä, kun Tessa käveli Lilyn edeltä takaisin huoneeseensa.
”Mikä saa sinut vaeltelemaan tähän kellon aikaan ympäri käytäviä?” Tessa kysyi kaataessaan teetä Lilylle, joka ei saanut sanaa suustaan. Tessan huone oli niin epätessamainen. Lily ei olisi koskaan kuvitellut huoneen olevan niin – normaali. Sehän olisi voinut olla vaikka McGarmiwan huone. Sisustuksessa oli käytetty vain neutraaleja värejä, vaalean sinistä, harmaata ja valkoista. Huone oli hyvin yksinkertainen. Työpöytä, sänky, yöpöytä ja sohva takan vieressä. Lily rypisti kulmiaan nähdessään ettei sängyn peitettä ollut vedetty syrjään. Valvoiko Tessa aina näin myöhään? Huomatessaan Lilyn katselevan huonetta uteliaasti Tessa hymyili leveästi ja astahti – ehkä tarkoituksellisesti, ehkä vahingossa – niin ettei Lily saattanut nähdä yöpöydän ainoata esinettä: yksinäistä, kultareunaista valokuvaa. Nähdessään Tessan seisovan edessään Lily muisti kysymyksen, joka odotti vastaustaan.
”En saanut unta”, Lily mutisi ja istui osoitetulle sohvalle. Tessa ojensi tytölle teekupin ja hypähti itse istumaan pöytänsä päälle.
”Tuttu juttu”, nainen tokaisi ja hörppäsi teetään. Lily teki samoin. ”Miten teidän elokuvanne sujuu?” Tessa kysyi keskustelusävyyn hetken kuluttua. Lilyn ei tarvinnut kauan miettiä vastaustaan.
”Sirius pisti kaiken pyörimään heti, kun sinä olit jättänyt hänelle ohjat.”
Tessa nauroi hyväntuulisesti.
”Ajattelinkin, että Siriuksesta olisi siihen.”
Kaksikon välille laskeutui taas äänettömyys, jonka aikana Lily yritti vaivihkaa kurkkia kuvaa Tessan yöpöydällä. Hän inhosi omaa uteliaisuuttaan, mutta koska Tessa oli niin innokas piilottamaan kuvaa, oli se tietenkin pakko nähdä. Ikävä kyllä huoneessa oli niin hämärää ettei kuvasta erottanut muuta kuin ääriviivat. Lily päätti luovuttaa, kun huomasi Tessan katsovan häntä oudosti.
”Mikä teema kilpailussa oli silloin, kun sinä osallistuit siihen?” Lily kysyi suoristaen itsensä sohvalla. Tessan silmissä välähtivät muistot ja naista alkoi taas hymyilyttää.
”Vapaavalintainen merkittävä tapahtuma koulun historiassa”, Tessa sanoi silmät tuikkien. Lily jatkoi aiheesta, koska näki Tessan puhuvan siitä mielellään. Ehkä tulisi vielä tilaisuus yön mittaan nähdä se kuvakin.
”Meidän tarinamme oli niin hullu”, Tessa virkkoi Lilyn seuraavaan kysymykseen. ”Se kertoi Romeo ja Julia –tyyppisestä rakkaustarinasta, joka  tapahtui täällä joskus vuosisadan vaihteessa. Siitä kerrottiin jokaisessa Päivän profeetassa, joten ainakaan materiaalista ei ollut pulaa. Meidän mielestämme se oli hyvä aihe, mutta oli hieman kiusallista esitellä se muille kouluille. Kaikki muut osallistujat olivat tehneet kuvaelman jostain koulusta valmistuneesta poliitikosta tai muusta virkamiehestä ja meillä oli ’vain’ rakkaustarina”, Tessa virnisti. ”Mutta kai se oli ihan hyvä erottua joukosta. Me tulimme kolmansiksi silloin. Ja kolmannetkin saivat palkinnon”, nainen mainitsi kuin se olisi ollut tärkein asia koko kilpailussa.
”Mitä te saitte?” Lily kysyi innokkaana tietämään, millaisia asioita Tessa piti arvossa palkintoja silmällä pitäen.
”Kolmen päivän mittaisen tutustumiskäynnin Lontooseen Taikaministeriön taikayhteistyön linjan tiloihin. Se paikka on varmasti vieläkin sekaisin meidän jäljiltämme.”
Lily nauroi voiden hyvin kuvitella Tessan ystävineen riehumassa Lontoossa.
”Mitä osaa sinä esitit?” Lily kysyi vielä, vaikka aavistelikin jo tietävänsä vastauksen.
”Minä olin Elizabeth, naispääosan esittäjä”, Tessa nauroi. ”Kuka muukaan olisin voinut olla? En suostunut näyttelemään, jos en olisi saanut vähintäänkin niin paljon suutelukohtauksia kuin minulla silloin oli. Harmi vain, että vastanäyttelijäni ei ollut mikään maailman paras. Parhaimmat ihmiset olivat valmistuneet Tylypahkasta jo edellisvuosina, joten jouduimme tyytymään oman ikäisiimme”, Tessa värähti hienoisesti muistoilleen. ”Eipä silti ettei meillä olisi toiminut Paulin kanssa. Me menimme kihloihinkin koulun jälkeen”, Tessan hymy hyytyi äkkiä ja nainen puri huultaan ja näytti siltä kuin olisi kertonut liian paljon.
”Paul nyt oli sellainen hetken hairahdus. Ei mitään vakavaa koskaan. Ei koskaan kenenkään muun kanssa kuin – Lisää teetä?” Tessan silmittömän nopea puhe oli liikaa Lilyn korville. Tyttö hymyili epävarmasti ja nosti auttavasti kuppiaan lähemmäs Tessaa. Nainen kaatoi sen piripintaan ja läikytti matollekin aimo annoksen.
”Minäpä olen väsyneempi kuin ajattelinkaan”, Tessa tuumiskeli ja palasi paikalleen. ”Minä puhun välillä ihan liikaa ihan väärille ihmisille”, nainen selitti. Lily oli polttaa kurkkunsa hörpätessään liian nopeasti kupistaan. Hetki kului yskien.
”Nora on ihan samanlainen. Hänkin puhuu aina liikaa”, Lily sanoi vetistävin silmin. Tessa nyökkäsi.
”Minä ja Nora taidamme olla hyvin samanlaisia. Rakastaako hän Siriusta?” Tessa kysyi äkkiä kiinnostuneena. Lily veti teetä väärään kurkkuun kuullessaan yllättävän kysymyksen. Tessahan hyppi asiasta toiseen nopeammin kuin Nora ikinä.
”Ei kai. Ei minun tietääkseni. He ovat vain ystäviä.”
”Mutta onko se molemmin puolista?” Tessa jatkoi kärkkäästi. Lily nyökkäsi vakaasti.
”Sirius tuskin voisi koskaan rakastaa ketään sillä tavalla. Hän on liiaksi naistenmies.”
”Sitähän minäkin ajattelin”, Tessa mutisi ja joi teekuppinsa nopeasti tyhjäksi. Jostain syystä Lilylle tuli tunne, että Tessa ei puhunut enää Siriuksesta ollenkaan. Tyttö joi varovasti lisää teetä eikä enää yrittänytkään pysyä mukana Tessan vauhdissa.
”Sinä et siis haluaisi esittää Rowenaa?” Kysymys tuli yllättäen. Lily ei ollut tiennyt, että Tessa oli näin perillä heidän tekemisistään. Tyttö huokaisi.
”Minä en haluaisi, mutta toisaalta taas – Äh, en minä tiedä”, Lily mutisi vaivautuneena Tessan katseesta. Nainen heilutteli jalkojaan pöydällä ja kaatoi kolmatta kupillista teetä itselleen.
”Olen niin koukussa teehen nykyään. Vaikka se kellastaakin hampaita”, Tessa kuittasi Lilyn katseen. ”Minä suosittelen näyttelemistä. Siitä saattaa olla hyötyäkin. Ehkäpä sinäkin päädyt kihloihin sen kanssa kuka nyt sitten tuleekaan esittämään Godricia”, Tessa sanoi ja nyökkäsi Lilyn katseelle. ”Voi kyllä, minä tiedän teidän tarinanne. Nora selitti sen minulle juurta jaksain viime yönä. Olisikohan ensi yönä sitten vuorossa juttelutuokio Emilyn kanssa, mitä luulet”, Tessa kysyi ja nauroi.

”Minusta nämä yöjuttelut ovat niin virkistäviä”, Tessa sanoi myöhemmin saattaessaan Lilyä ovelle. ”Minusta tuntuu, että olisin vielä nuori.”
”Sinähän olet vielä nuori”, Lily vastasi naiselle, joka näytti olevan mielissään kohteliaisuudesta.
”Tule milloin vain uudestaan. Yöllä siis. Minä en ole aamuihminen. Oletko huomannut, että minulla on tunteja vain loppuviikosta. Tässä syy. Minulla on aina alkuviikko aikaa toipua viikonlopusta. Dumbledore tuntee sittenkin minut hieman paremmin kuin luulin”, Tessa tuumasi. ”Harkitsethan sitä Rowenan roolia? Nähdään!”
Lily hyvästeli Tessan ja kiirehti käytävää pitkin eteenpäin. Vilkaistessaan kelloon Lily totesi kauhukseen sen olevan jo varttia vaille kolme yöllä. He olivat jutelleet Tessan kanssa melkein kolme tuntia. Aika oli mennyt niin nopeasti. Lily oli huomannut nauttivansa Tessan seurasta vähintään yhtä paljon kuin Tessakin nautti seurasta yleensä. Hänen kanssaan oli niin helppo jutella, vaikka nainen olikin oikea mysteerikasa. Mitä olivat olleet ne kaikki puheet kihlauksesta ja hairahduksista? Ja ne kysymykset Norasta ja Siriuksesta? Lily pudisteli päätään. Ehkä Tessa kertoisi joskus, kun olisi ensin osoittanut osaavansa pitää suunsa kiinni ja olevansa luottamuksen arvoinen.

”Minä teen sen”, Lily kuiskasi Noralle, joka nukkui sykkyrässä sängyssään. Lilyn piti ravistella tyttöä tovin saadakseen hänet hereille. ”Minä teen sen, kuulitko”, Lily toisti Noralle, joka hieroi silmiään tajuamatta hetkeen mitään. Kun Lilyn sanat tavoittivat Noran tajunnan, tyttö pomppasi innoissaan ylös vuoteestaan ja lennähti Lilyn kaulaan.
”Oikeasti?” Nora kiljaisi. Lily painoi sormen huulilleen ja nyökkäsi Emilyä ja Gabriellea kohti. Nora ei ymmärtänyt näyttää edes katuvalta. ”Mitäs tulet ilmoittamaan sitä keskellä yötä. Sinä tiedät, millainen olen.”
Tytöt olivat hetken aikaa hiljaa.
”Mikä sai sinut muuttamaan mieltäsi? Ei Sirius ainakaan. Vai?” Nora kysyi. Lily kohautti olkiaan.
”Minä juttelin Tessan kanssa.”
”Tessa on aika hyvä, eikö olekin”, Nora hymyili. ”Mutta välillä kyllä todella outo. Oletko huomannut, että hän alkaa puhua hirveällä vauhdilla aina, kun tulee muistelleeksi tai sanoneeksi jotain väärää?”
Lily nyökkäsi pohtien itsekin asiaa.
”Ehkä hän kertoo meille joskus menneisyydestään”, tyttö mietti. ”Minä ainakin olisi kiinnostunut kuulemaan. Näitkö muuten, kuka siinä yöpöydän valokuvassa oli?”
Nora pudisti päätään.
”Tessa piilotti sen tahallaan”, Nora sanoi nyrpeänä painuen takaisin sänkyynsä. ”Saanko minä nyt nukkua?”
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 24, 2008, 16:43:20 kirjoittanut Delia »

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 15.2.08
« Vastaus #9 : Helmikuu 19, 2008, 20:04:20 »
A/N: Heipä hei ja hyvää hiihtolomaa (jos jollakulla sattuu samaan aikaan olemaan)!
vidlaia: Kiitoksia taas kommentistasi! Kyllä, olen suunnitellut tätä jonkin verran :D Ehkä hieman liikaakin! Ja mitä tulee tuohon Godricin esittäjään... No, se selviää seuraavassa luvussa.
Tuota Jamesin ja Lilyn ensisuudelman kirjoittamista odotan enemmän kuin innokkaana. Siihen liittyy niin paljon mutkia kyllä, että toivottavasti saan edes jotain järkevää aikaan. Mutta siihen nyt menee vielä vähän aikaa, että saat nauttia muista asioista ennen sitä!
Kaura: Erittäin myöhästyneet, mutta sitäkin paremmat synttärionnittelut! Helmikuu on kyllä paras kuukausi syntyä, eikö?
Tessan huoneen valokuvassa ei todellakaan majaile Paul, sen verran voin paljastaa. Kyllä se valokuvan tyypin henkilöllisyys kuten kaikki muut Tessaan liittyvät mysteerit sieltä aikanaan ratkeavat.
Velns Meica: Tervetuloa kommentoimaan! Tajusin kyllä tuon, mitä sanoit Emilyn ja Noran luonteiden sekoittumisesta. En halunnutkaan tehdä tyypeistäni mitenkään ylikliseisiä (myönnän, että ne ovat hieman), joten kiva kun tykkäät.
Remuksen aggressiivisuuden puolustukseksi sanoisin, että poika oli syystäkin aika vihainen ja turhautunut. Emily ei suostunut kuuntelemaan selittelyjä vaan leimasi pettäjäksi automaattisesti, joten pakostakin yli vuoden seurustelun jälkeen siinä turhautuu ;D
Hah, Yosumi on kyllä outo. Todellakin aivan seko tyyppi. Mutta sillekin löytyy selitys. Ja minä taas kerron ystävällisesti teille kaiken ihan ennen aikojaan!
Laurastakin tulet kuulemaan lisää, jos vain jatkat lukemista. Hih, paras tapa koukuttaa ihmiset on olla paljastamatta kaikkea yhdellä kertaa!

No niin, pitemmittä puheitta sitten siihen lukuun!
-Del

10. luku – Koe-esiintyminen
15.9.1977

Sirius ohjaili taitavana ihmisiä Suuressa salissa seuraavana aamuna. Tupapöydät oli opettajien luvalla heitetty seinän vierille, ja tyhjää tilaa keskellä salia täyttivät lukuisat koe-esiintymiseen tulleet oppilaat. Sirius seisoi Dumbledoren tavallisella paikalla ja karjui ohjeita taikakeinoin vahvistetulla äänellään.
Koe-esiintyjät oli jaettu eri ryhmiin sen mukaan, mihin rooliin he olivat hakemassa. Jakoa ennen Nora oli taas saanut aiheen Sirius-ärsytykseen kertomalla tarinan juonen. Sirius oli tuhonnut enemmänkin kuin vain yhden kirjan kannen naputtelullaan.
Ylivoimaisesti eniten ihmisiä seisoi ryhmässä, joka oli tarkoitettu Ceciliaksi pyrkiviä varten. Huhut Godricin näyttelijästä olivat lennelleet hulluina käytävillä, mutta paljon väliä ei näköjään nuoremmille oppilaille ollut sillä, kuka osan esittäisi, sillä se tulisi joka tapauksessa olemaan seitsemäsluokkalainen. Suutelukohtaus tulisi siis olemaan ihana kokemus huolimatta vastanäyttelijästä.
Nora ja Lily, jotka seisoivat Siriuksen kanssa korokkeella, puhuivat vaimeasti keskenään haluamatta häiritä poikaa, joka nautti käskyjen jaosta silmin nähden hyvin paljon. Siriuksen saapui kuitenkin keskeyttämään James, joka tuli puolijuoksua ovista sisään samalla hetkellä kuin Sirius sai kaikki Ceciliat järjestykseen.
”Anturajalka”, James huusi ja heilutteli tarpeettomasti kättään, sillä Sirius olisi huomannut parhaan ystävänsä helposti ilman sitäkin. ”Matohäntä ja minä kerättiin muut Tessan luokkaan. Hän ja Kuutamo jäivät pyörittämään hommaa siellä päässä”, James informoi ja kipusi hengästyneenä portaat ylös korokkeelle. ”Tirskuttavat tsirpit soikoon, minä olen juossut ympäri linnaa koko aamun!” James heittäytyi opettajanpöydän päälle lepäämään. Sirius jatkoi käskyjensä antoa ja sai pian salin järjestykseen. Jaettuaan Noran kirjoittamat harjoituskohtaukset kaikille ja kerrottuaan enemmän aikataulusta poika patisti ihmiset harjoittelemaan. Kaikki muut paitsi ryhmä, joka koostui D’Acren esittäjistä, poistuivat paikalta.
”Hyvä on. Lily, koska sinä olet ainoa, joka on jo valittu, saat avustaa näitä”, Sirius sanoi ja katsoi merkitsevästi Lilyyn, joka näytti hieman pelästyneeltä tajuttuaan, että hänen pitäisi itse asiassa alkaa näytellä heti. ”Sinun on parasta olla hyvä Rowena, koska meillä ei ole aikaa hankkia uutta”, poika lisäsi ja töni Jamesin ylös pöydältä.

Alun perin noin kolmekymmentä poikaa sisältänyt ryhmä karsiutui nopeasti kymmeneen ja pian jo viiteen. Monet olivat ihan potentiaalisia näyttelijöitä, mutta Nora hyllytti useimmat ulkonäön perusteella. D’Acre ei kuulemma saanut olla liian komea ettei hän veisi huomiota tärkeimmiltä henkilöiltä.
Lilyä alkoi jo kyllästyttää lausuttuaan samat vuorosanat aina vain uudestaan ja uudestaan eri ihmisille. Nora oli häthätää kyhännyt kokoon kohtauksen, jossa D’Acre kertoi Rowenalle ideastaan Cecilian eliminoimista varten. Noran mielestä se oli D’Acren tärkein kohtaus, ja näyttelijän piti saada mukaan tunnetta. Lily ojenteli kättään suudeltavaksi omasta mielestään niin monta kertaa, että se alkoi jo tuntua iljettävältä. Sirius kuitenkin oli vakuuttunut hänen näyttelijän taidoistaan, joten ehkä se oli sen arvoista.
”Minusta meillä on voittaja”, Sirius julisti, kun eräs viidesluokkalainen oli lopettanut esityksensä Lilyn käden suutelemiseen. Nora nyökkäsi vakavana.
”Ehdottomasti David. Sinä olit niin luonnollinen.”
Viidesluokkalainen David hymyili innoissaan ja kiitteli ensin Siriusta, Noraa ja Jamesia ja kumarsi lopuksi Lilylle. Lily niiasi liian takertuneena Rowenan aikakauteen ja hymyili sitten pojalle.
”Sinä olit oikeasti hyvä”, hän kannusti ja löysi pian itsensä Davidin halauksesta. ”Säästä tuo Ceciliallesi”, Lily mutisi hämillään, kun David irrotti otteensa.
”Hyvä on, ei lähentelyä, jos niin ei käsketä”, Sirius kailotti, ja James riensi ojentamaan Davidille lisäinformaatiota ja kuvausaikatauluja.

Pian D’Acren valinnan jälkeen näyttelijöiden ryhmään liittyi Lilyn ja Davidin lisäksi myös Camilla esittämään Helgaa ja Shane esittämään Salazaria. James ei edelleenkään pitänyt Camillaa oikeana ihmisenä Helgaksi, mutta joutui silti myöntämään tytön sopivat rooliin hyvin. Camillassa oli kuitenkin loppujen lopuksi sitä lämpöä, jota Helgalta vaadittiin, huolimatta siitä tosiasiasta, että tyttö oli Luihuisesta.
Lily joutui myöntämään näyttelemisen olevan erittäin rankkaa. Davidin valinnan jälkeen hän oli saanut juosta – kirjaimellisesti – lukuisten Helgaksi aikovien perässä anelemassa heitä suostumaan Cecilian loitsimiseen. Ja Salazarin näyttelijöiden kanssa sekä Camilla että Lily olivat saaneet juonitella pitkät tovit. Lily käveli voipuneena Noran ja Siriuksen luokse, jotka tutkivat pitkää listaa Godricin näyttelijöistä, onniteltuaan Shanea ja varoitettuaan poikaa Jamesista, joka ei näyttänyt väsyvän enää ollenkaan vaan kiisi myrskyn lailla kertomaan jatkosuunnitelmista. Shane kiitti varoituksesta ja vakuutti pärjäävänsä. Lily hymyili katsellessaan Shanea, joka oli häntä vähintäänkin päätä pidempi. Pojan pitkä, laiha vartalo ja hiljainen olemus oli kuin luotu näyttelemään Salazaria. Nora saisi olla kiitollinen löydettyään näin sopivia ihmisiä rooleihin.
Lily liikahti aavistuksen lähemmäs Noraa ja Siriusta kuullakseen kunnolla heidän puheensa Jamesin kailotuksen yli.
Godricin koe-esiintyminen oli avoin myös kuudesluokkalaisille, koska Sirius oli päättänyt, että taidokkaalla meikkauksella heistäkin saataisiin tarpeeksi vanhoja.
”Minusta meidän pitäisi koe-esiinnyttää Rowenan ja Godricin välistä suutelukohtausta”, Sirius mietti. Lily kavahti kauhuissaan taaksepäin; hän oli unohtanut, että Rowenallakin oli yksi suutelukohtaus elokuvassa. Nora oli kertonut, että pian Cecilian poistumisen jälkeen Rowena koetti onneaan Godricin kanssa. Mies kuitenkin hylkäsi Rowenan intohimoisen – Rowenan puolelta ainakin – suudelman jälkeen.
”Minähän en ala suudella melkein kahtakymmentä poikaa täällä”, Lily protestoi. Sirius vilkaisi tyttöön nopeasti ja oli aikeissa väittää vastaa, kun Nora puuttui puheeseen.
”Minusta se on ihan hyvä ajatus, mutta ilman sitä suutelua. Jos otettaisiin se kohtaus siihen asti, että Lily ehtii repiä Godricin luokseen paidasta, mutta jätetään suutelu pois.”
Sekä Sirius että Nora vilkaisivat Lilyyn, joka nyökkäsi vastahakoisesti.
”No, kai minä niitä paitoja voin repiä.”

Ja paitoja Lily saikin repiä! Koska Godric oli yksi tärkeimmistä henkilöistä koko elokuvassa Nora ja Sirius halusivat löytää parhaan mahdollisen ihmisen kyseiseen rooliin. Monet pojista olivat sangen hyviä, mutta Nora osoitti heille armottomasti ovea; he eivät kuulemma osanneet peittää tarpeeksi hyvin innostustaan, kun Lily repi heidät lähelleen.
”Tästä ei tule mitään”, Nora valitti Siriukselle myöhemmin päivällä. Godricit oli passitettu yksi toisensa jälkeen ulos ovesta, ja Lily makasi nyt vuorostaan pöydällä ja valitteli jalkojaan; seisominen, juokseminen, hyppelehtiminen ja repiminen koko päivän ei ollut niin helposti tehty kuin sanottu. Nora lehteili epätoivoisena listaa Godricin näyttelijöiksi ilmoittautuneista. Sirius tuhosi parhaillaan jälleen yhtä Tessan antamista kirjoista; tällä kertaa se oli kopio Noran omimasta kirjasta Ollako vai eikö olla. Nora nappasi kirjan ärsyyntyneenä itselleen tajuttuaan Siriuksen puuhat.
”Tee jotain järkevämpää kuin tuhoa kirjoja”, Nora kivahti. Sirius väisti taidokkaasti tytön nyrkin, joka oli tarkoitettu pojan olkapäätä varten.
”Mitä muuta minä voin enää tehdä?” Sirius tiedusteli ja liittyi Lilyn seuraan pöydälle. ”Me olemme käyneet jo kaikki varteenotettavat ehdokkaat läpi. Eikö elokuvaa voisi tehdä ilman Godricia?”
”Tietenkään sitä ei voi”, Nora tiuskaisi ja hyppäsi hänkin pöydälle. ”Godric on elokuvan toiseksi tärkein hahmo.”
Lily sulki korvansa väittelyltä ja vetäytyi taas haluttomana ylös. Jalat olivat kuin hilloa tytön kävellessä kokeeksi pari askelta ovelle päin. Häntä väsytti ja ärsytti Noran ja Siriuksen jatkuva väittely; miten ihmeessä kaksikko kesti toisiaan niin suuren annoksen päivässä?
”No, kertokaa sitten, kun tiedätte, kehen minun pitää rakastua”, Lily ärähti.
James pyyhälsi samassa taas ovista sisään ja sai kolmikon huomion itseensä. Lilyn oli pakko ihailla pojan jatkuvaa energisyyttä. Siriuksen mukaan James oli ollut jalkeilla jo aamuvarhaisesta lähtien ja oli heti alkanut innokkaana järjestelemään kuvausasioita. Aamiaisen jälkeen James oli vieraillut sekä Dumbledoren, McGarmiwan että Amalian luona sopimassa aikatauluista ja kuvauspaikoista. Jamesin into tuntui olevan loputon.
”Ketä minä saan valistaa Godricin osan aikataulusta?” James kysyi tullessaan lähemmäs. Nora voihkaisi liioitellun raskaasti ja kupsahti pöydälle. Sirius kiirehti selittämään tilannetta.
”Godricia on mahdotonta löytää.”
Äkkiä Nora nousi taas tikkuna pystyyn. Lily tiesi tytön saaneen idean, joka oli tytön ilmeestä päätellen erittäin huono muiden kuin tytön itsensä mielestä.
”James”, tyttö sanoi katsoen Siriusta. Sirius laski kätensä Noran olkapäälle.
”Oletkohan sinä hieman ylirasittunut jo, Nora-pieni? Minä olen Sirius, muistatko?”
Nora ravisti Siriuksen käden pois.
”Ei kun James! James on täydellinen Godric!” Tyttö huudahti silmät loistaen. Sekä Sirius, James että Lily katsoivat Noraa kulmat koholla. Salissa oli hiiskumaton hiljaisuus.
”Mutta minä olen jo tuottaja”, James vastusti vakuuttuessaan siitä ettei Nora pilaillut.
”Älä viitsi, James. Joku muu voi ihan hyvin olla tuottaja. Sinä olisit mahtava Godric”, Nora jatkoi sinnikkäästi ja hypähti pois pöydän päältä. ”Kiltti James, pelasta tämä elokuva!”
”Minä pidän tuottajana olosta”, James intti ja vilkaisi Siriukseen. ”Sano hänelle!” Poika määräsi, mutta Sirius katsoi vain arvioiden Jamesiin.
”Sinä kyllä olisit hyvä Godric”, poika myönsi nyökytellen Noralle. ”Ajattele nyt vähän, Sarvihaara. Sinä voisit ihan hyvin olla tuottajakin siinä samalla. Tarvitset vain jonkun apulaisen, joka voi hoitaa vähäpätöisimmät jutut. Ja sinä saisit vihdoinkin suudella Lilyä!”
”Mitä?” Lily huudahti miettimättä sanojaan. ”Uskallakin vedota tuohon, Sirius!”
Sirius hymyili vastustamattomasti.
”Hän alkaisi kutsua sinua Jamesiksi, tiedäthän. Hän sinuttelee jo minuakin”, Sirius iski silmää Jamesille, joka pyöritteli päätään.
”Äh, James. Koitetaan edes sitä! Sinähän voit olla vaikka kuinka huono näyttelijä, jolloin emme tietenkään valitse sinua. Mutta yritetään edes”, Nora pyysi.

Loppujen lopuksi James saatiin suostuteltua yrittämään. Lily katseli varautuneena Jamesia, joka luki jo tutuksi tulleita vuorosanoja Noran antamasta paperista. James ei ollut – ikävä kyllä – huono, ei ollenkaan, mutta Lily yritti luottaa siihen, että poika ei osaisi olla tarpeeksi torjuvan näköinen, kun hän kohta yrittäisi suudella tätä.
”Minä en voisi koskaan rakastaa ketään muuta kuin Ceciliaa”, James lopetti ja katsoi Lilyä, joka keikkui kantapäillään kahdenvaiheilla. Pitäisikö hänen tarttua Jamesiakin paidasta vai lopettaisiko hän kohtauksen tähän? Noran vihjaileva yskähdys päätti asian Lilyn puolesta. Näyttelemistähän tämä vaan oli. He eivät olleet Lily ja James nyt. Lily ja James eivät olleet syntyneetkään vielä. He olivat Rowena ja Godric. Ja Rowena rakasti Godricia epätoivoisesti. Lily harppasi Jamesin luokse ja tarttui poikaa tämän paidan rinnuksista. Lily unohti olevansa Rowena, sillä hetkellä, kun hän kosketti Jamesia. He eivät olleet koskaan olleet näin lähellä toisiaan. Jamesin kasvoilla oli puhtaasti hämmästynyt ilme Lilyn teon johdosta. Lily tuijotti poikaa silmiin rävähtämättä. Noran innostunut taputus kaikui salissa, ja Lily heräsi todellisuuteen. James tyrkättiin pois melkein väkivaltaisesti. Lily punastui, vaikka asiassa ei ollut mitään punastumista aihetta.
Nora ryntäsi halaamaan Jamesia.
”Onneksi olkoon, Godric!”
Lily ei voinut uskoa korviaan. Hän vilkaisi Siriusta, joka hymyili omahyväisesti ja muodosti huulillaan sanat, joista ei voinut erehtyä: ”Minä haluan bestmaniksi.”
Lily pudisteli päätään ja veti sormen kaulansa yli.

Remus oli taistellut kuvaustaikojen kanssa koko aamupäivän. Tessan antama kirja oli kyllä hyödyllinen, mutta taiat eivät vain suostuneet toimimaan käytännössä. Yli kuuden tunnin harjoittelun jälkeen taikasauva oli suostunut yhteistyöhön, ja kuvaustaika oli vihdoinkin onnistunut. Remus kuvasi kokeeksi Lauraa, joka auttoi pukusuunnittelijoita historiallisten faktojen kanssa. Laura nauroi helisevästi, kun huomasi Remuksen puuhat ja irvisti ruudulle, jonka poika oli onnistunut luomaan. Remus hymyili takasin ja yritti sammuttaa kameran. Se oli helpompaa kuin poika oli arvannutkaan; hän alkoi saada tuntumaa tähän. Kameran ruudun luominen oli vaikeaa, mutta kuvaus sitäkin helpompaa. Remus ei oikeastaan tiennyt, miten jästit asian hoitivat, mutta taikamenetelmin se ainakin oli yksinkertaista. Kuvaustaika synnytti ilmaan kehikon, jota pystyi taikasauvan avulla leijuttamaan haluamaansa suuntaan. Kehikon alareunassa oli säätönappeja, joista sai zoomattua ja tarkennettua ja tehtyä kaikkea muutakin mukavaa. Kuvattu materiaali tallentui pieneen kiven tapaiseen esineeseen. Remus ei ollut aivan varma, miten sitä sai katsottua kivestä, mutta se olisi sen ajan murhe.
”Lily, sinä näytät hassulta”, Lauran tuttu ääni kuului huoneen metelin yli. Remus nosti katseensa luomastaan kehikosta ja huomasi Lilyn ilmestyneen oviaukkoon. Remus kohotti kättään tervehtiäkseen häntä, mutta tyttö ei näyttänyt huomaavan sitä vaan käveli Emilyn luokse. Remuksen katse ei seurannut enää tyttöä vaan se kääntyi välittömästi Lauraan, joka käveli hänen luokseen. Laura ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun huoneesta kuului Emilyn kiljahdus. Lily näytti nyrpeältä, kun Emily lennähti sisään astuneen Jamesin kaulaan.
”Kiltti, kiltti, kiltti James. Tee minusta apulaistuottaja, kiltti!” Remus ei pystynyt kääntämään katsettaan Emilystä, vaikka olisi kuinka halunnut. Juuri sillä hetkellä hän toivoi olevansa Jamesin tilalla enemmän kuin missään muualla.
James nauroi hyväntuulisesti ja liikahti oven edestä niin, että Nora ja Siriuskin pääsivät sisään.
”Jos sinä välttämättä haluat”, James lupasi, ja Emily halasi serkkuaan uudestaan. Remus pakotti katseensa Lauraan, joka puhui hänelle.
”Sait sen sitten onnistumaan”, tyttö totesi ja yritti ilmiselvästi saada hänen ajatuksensa pois Emilystä. Remus tarttui aiheeseen innokkaana unohtamaan muut huoneessa olijat. Lauran kanssa oli niin helppo olla. Silloin ei tarvinnut ajatella Emilyä. Remus tiesi, että vaikka muut kelmit eivät sanoneetkaan mitään, he toivoivat silti, että hän ja Emily löytäisivät vielä tiensä takaisin yhteen. Hienovaraisin vihjauksin ja uteluin he yrittivät urkkia selville vihjeitä ja heikkoja kohtia, joita voisivat mahdollisesti käyttää saadakseen heidät takaisin yhteen. Remus tiesi, että se oli turhaa, mutta ei viitsinyt sanoa huomanneensa mitään. He ovat minun ystäviäni, he yrittävät vain auttaa, Remus ajatteli usein ja salli ystäviensä yrittää, vaikka se ei johtaisikaan tuloksiin. Hän ja Emily olivat mahdoton yhtälö. Olivat olleet ehkä aina, mutta ainakin sen typerän riidan ja hyvästien jälkeen. Remus ei suostunut myöntämään edes itselleen kaipaavansa Emilyn läheisyyttä ja seuraa kuin hullu. Oli kaikkein helpointa sulkea se pois mielestään ja jatkaa eteenpäin. Kaikkein helpointa se oli Lauran kanssa. Laura oli Emilyn vastakohta. Aina äänessä, aina iloinen. Aina positiivinen, aina valmiina viihdyttämään Remusta.
”Eihän siihen mennytkään kuin puoli päivää”, Remus tokaisi ja hymyili lämpimästi tytölle, joka heilautti vaaleat hiukset pois silmiensä edestä ja hymyili takaisin.

”Okei, kaikki, kuunnelkaa sitten”, Sirius kajautti, kun Emily oli hetkisen kuluttua rauhoittunut. ”Meillä on nyt kaikki päänäyttelijät sitten selvillä. Saanko esitellä, sir Salazar Luihuinen”, Sirius viittasi Shaneen, joka kumarsi jäykästi. Sirius esitteli Camillan lady Helgana ja Lilyn lady Rowenana. Jamesin kiinnitys sir Godriciksi synnytti aikaan keskustelun, joka turvin Sirius haetutti sisään kaksi muuta ihmistä.
”Ja tässä on uskottu portinvartijamme”, poika kailotti viitaten Davidiin. ”Sekä kukkaistyttömme Cecilia”, Sirius kumarsi muodollisesti tytölle, joka seisoi Davidin vieressä. Remus kurkotti katsomaan tyttöä muiden mukana. Tyttö oli arviolta ehkä kuudesluokkalainen. Vaaleat, pitkät hiuksen muistuttivat hieman Lauran vastaavia, mutta tytöllä vaalea oli tummempaa sävyä.
”Hän on Carla Warren”, Laura kuiskasi Remukselle. ”Kuudesluokkalainen korpinkynsi.”
Remus nyökkäsi kiitokseksi tiedosta: toisinaan oli hyvä, että Laura osasi lukea ihmisiä niin hyvin kuin osasi.
James kiirehti kiidättämään Carlaa ympäri huonetta ja esittelemään hänet ihmisille. Sirius hymyili tyytyväisenä Noran vieressä, ja Norakin oli silmin nähden iloinen löydettyään sopivan Cecilian.

Lily oli iloinen siitä, että James ei ollut mennyt aivan sekaisin saatuaan kuulla ihanan tosiasian siitä, että Rowena ja Godric tosiaan tulisivat suutelemaan elokuvan aikana. James käyttäytyi ihan normaalisti häntä kohtaan tullessaan esittelemään Carlan hänelle.
”Rowena Korpinkynsi. Voin rehellisesti sanoa, että odotan sinun kiroamistasi”, Lily tokaisi hymyillen esitellen itsensä. Hymy tarttui Carlankin kasvoille tytön tarttuessa Lilyn ojennettuun käteen.
”Carla, tässä on Lily Evans”, James sanoi varovasti ja vilkaisi Lilyyn nähdäkseen, miten tyttö suhtautui häneen. Lily ei jaksanut aloittaa massiivista riitaa asiasta vaan nyökkäsi pienesti Jamesille. ”Evans, tässä on Carla”, James jatkoi käyttäen kiltisti Lilyn sukunimeä. James liukeni Carlan kanssa pois paikalta, kun Lily oli ensin ehtinyt vaihtaa pari sanaa tytön kanssa. Lily jäi seisomaan yksin keskelle huonetta miettien, kannattaisiko sittenkin vain vältellä mahdollisuuksien mukaan Siriusta ja jättää annettu lupaus toteuttamatta.
”Lily?”
Lilyn suunnitelmat romuttuivat, kun tyttö kuuli Siriuksen ääneen takaansa. Tyttö käännähti ympäri hitaasti, sillä jokainen liike painoi valtavasti näyttelemissession jälkeen; minä tosiaan olen huonossa kunnossa, Lily tuumasi itsekseen.
Tavoittaessaan Siriuksen ärsyttävän vihjailevan katseen Lily tyytyi vain nyökkäämään.
”Minä teen sen vielä tänään”, tyttö lupasi hiljaa. Sirius ei vastannut mitään, tuijotti vaan itsepintaisesti. ”Ja silloin, kun sinä olet paikalla”, Lily jatkoi huokaisten. Sirius nyökkäsi hyväksyvästi.

Tessan luokassa oli sinä iltana hyvin yllättyneitä ihmisiä. Pitkän päivän jälkeen oli ihme, että ihmiset ylipäätään pystyivät olemaan niin hiljaa ja ihmeissään. Peter seisoi paikoillaan tuntien vallan hyvin – liian hyvin – kaikkien katseet itsessään. Kaikkein vaikuttuneimpina Peteriä katsoivat muut kelmit. Sirius oli melkein kateellinen siitä ettei itse ollut keksinyt ideaa. Remus ja James katsoivat ylpeinä ystäväänsä.
”Ja vieläkö joku epäilee, miksi hän on kelmi?” James kysyi muilta ja ryntäsi hakkaamaan Peteriä selkään. Sirius ja Remuskin liikahtivat lähemmäs, ja pian Peter oli onnittelijoiden ja ihailijoiden ympäröimä.
”Tietenkin me käytämme tervehuonetta”, Sirius tokaisi. ”Eihän tässä ole enää mitään ongelmaa!” Peterin kasvoilta paistoi ilo; hän oli tehnyt jotain, mitä ei hevin unohdettaisi. Sirius pörrötti vielä isällisesti Peterin hiuksia ennen kuin taas hyppäsi Tessan pöydän päälle ja karaisi kurkkuaan.
”Kello on jo aika paljon, mutta olisi kiva saada vielä vähän tehtyä tänään”, Sirius mekasti menemään. Puhe kuului jopa iloisena hälisevien ihmisten yli ja sai kaikki kuuntelemaan. ”Koska Peter osoitti taas kerran olevansa oikea kelmi ja käytännössä katsoen ratkaisi puolet pulmistamme, ehdotan, että hän saa erityismaininnan lopputeksteissä”, Sirius katsoi Emilyä, joka kirjoitti nyökäten asian ylös. Peter yritti olla näyttämättä liian tyytyväiseltä itseensä. ”Joka tapauksessa tänään voitaisiin vielä katsoa sitä vaatetusta. Ja harjoitella ensimmäistä kohtausta. Joten Camilla, Lily, James ja Shane, jos tavataan tarvehuoneessa muutaman minuutin päästä? Ja ketkä nyt hoitivatkaan sitä puvustusta, tulkaa tekin mukaan. Ja Nora, sinua on kai turha edes käskeä”, Sirius jakoi käskyjään. ”Muut voivat alkaa lopetella, jos haluavat.”

James johdatti pientä joukkoa tarvehuoneeseen. Pysähdyttyään tyhjän seinän eteen poika jäi odottamaan Siriusta, joka tuli juoksujalkaa perässä. James katsoi ystäväänsä odottavasti, ja Sirius alkoi ravata tottelevaisesti käytävää pitkin hiljaa itsekseen mutisten. Ovi ilmestyi seinään tuttuun tapaansa. Shane huudahti yllättyneenä, ja pari muutakin näyttivät hämmästyneiltä. James hymyili ja kehotti väkeä astumaan sisään.
Tullessaan huoneeseen porukan viimeisenä James varmisti ensin, että ovi varmasti sulkeutui kunnolla takanaan. Vasta sitten poika kääntyi katsomaan Siriuksen toivomaa huonetta; se oli iso ja täynnä täysinäisiä vaatetankoja ja meikkipöytiä. Gabrielle ystävineen kiirehti tankojen väliin ihastuneena hihkuen. James istui Camillan ja Shanen viereen sohvalle, jota Sirius osoitti. Lily istui Siriuksen viereen, ja Nora kävi nurkkaan kirjoittamaan jaettuaan ensin nelikolla ensimmäisen kohtauksen käsikirjoitukset. Sirius piteli omaa, kärsineen näköistä kappalettaan huolettomasti kädessään ja kehotti Camillaa avaamaan keskustelun.

Kun ensimmäinen kohtaus oli muutaman kerran luettu läpi, ja Sirius oli tyytyväinen puhujien äänenpainoihin ja -sävyihin, joihin kukaan ei olisi kiinnittänyt ilman pojan neuvoa huomiota, poika kehotti puvustajia esittelemään saaliitaan. Ei kulunut aikaakaan, kun Lily seisoi keskellä huonetta pystymättä kunnolla hengittämään tiukassa korsetissaan ja valtavan painavassa, mutta kauniin sinisessä puvussaan.
”Aika tiukka”, Lily pihisi hampaidensa välistä ja yritti potkaista Shanea, joka kehtasi nauraa ääneen. Shane väisti potkun ja pahoitteli epäkohteliaisuuttaan.
”Se on oikeasti ihan kaunis, Lily. Minua vain väsyttää”, Shane totesi ja siirtyi tarkastelemaan peilin eteen omia polveen asti ylettyviä housujaan ja hassua tunikaansa. James saapasteli ympäri huonetta heilutellen valtaisaa sulkahattuaan ja loilottaen innoissaan itse keksimäänsä laulua. Nora piteli korviaan, ja Sirius kiirehti selittelemään ystävänsä käytöstä.
”Sarvihaarakin on väsynyt.”
”Minä en ole väsynyt”, James hoilasi epävireisesti ja pysähtyi sohvan viereen. ”Minä olen nääntynyt”, poika jatkoi ja retkahti sohvalle makaamaan. Lily istui pojan viereen, kun oli saanut taisteltua korsetin päältään Gabriellen avustuksella ja oli jälleen omissa vaatteissaan. Tyttö vilkaisi Siriukseen, joka terästäytyi kuuntelemaan.
”James, minulla olisi asiaa”, Lily aloitti lausuen huolellisesti pojan etunimen; eihän se niin kamalaa ollut. James nauroi.
”Kuulitko, Anturajalka, se toimii jo. Hän kutsui minua Jamesiksi.”
Sirius nyökkäsi poissaolevana. Lily veti syvään henkeä ja valmistautui siihen, mitä hän oli joskus luvannut olla tekemättä. No, aina ei voinut kaikkia lupauksiaan pitää.
”James, haluaisitko lähteä kanssani Tylyahoon lokakuussa?” Lily kysyi. Nora pudotti tarkastelemansa peruukin järkyttyneenä lattialle. James nauroi taas.
”Anturajalka, sinäkin olet minun unessani”, poika hymyili autuaasti. ”Mene takaisin todellisuuteen ja sano Kuutamolle ja Matohännälle ettei minua saa herättää vielä, jooko.”
Sirius loi pahoittelevan katseen Lilyyn ennen kuin vastasi Jamesille.
”Minusta tuntuu ettet sinä näe unta juuri nyt.”
James kohottautui ylös sohvalla ja katsoi nyt ensi kerran Lilyyn kunnolla.
”Enkö?”
Lily pudisti päätään. James toimi samoin ja katsahti ärsyyntyneenä Siriukseen.
”Oletko sinä juottanut minulle jotain?”
Sirius pudisti päätään.
”No, painu sitten ulos taikoinesi. Tämä ei ole kivaa”, poika ärähti ja nousi ylös sohvalta. Noran pää kääntyi Jamesista Siriukseen ja sitten taas Lilyyn ja näytti kuin tyttö olisi seurannut jonkinmoista kolmen pelaajan tennisottelua.
”Minä olin tosissani”, Lily kivahti liian väsyneenä olemaan enää kauhuissaan tilanteesta. ”Mutta jos et sinä halua, niin ei sitten.” Lilykin nousi ylös ja otti askeleen kohti ovea. James katsahti uudestaan Siriukseen joka pudisti säälivästi päätään.
”Ei, ei. Tietenkin minä haluan, hemmetti.” Sanat pysäyttivät Lilyn kuin seinään. Tyttö käännähti katsomaan Jamesia, joka haroi hermostuneena hiuksiaan. ”Pitääkö sinun edes kysyä tuollaista? Vastauksen luulisi olevan aika ilmiselvä.”
Lily kohautti olkiaan.
”Hyvä sitten. Nähdään!” Tyttö huikkasi olkansa yli ja pakeni käytävään. Ennen oven sulkeutumista takanaan Lily saattoi kuulla Noran iloisen hihkunnan.

”Lily, sinä olet ehdottoman hullu!” Emily huudahti Noran saapuessa kertomaan uutisia. Lily painoi tyynyn korvilleen haluamatta kuunnella. Se kuitenkin revittiin kovakouraisesti pois, ja Lily pakotettiin istumaan suorassa.
”Mikä sinulla on?” Emilyn ääni oli hilpeän huolestunut. ”Tai siis, minä olen tietysti iloinen siitä, että annat Jamesille mahdollisuuden, mutta sinä vannoin jo vuosia sitten ettet koskaan edes harkitsisi Jamesia.”
Emily tuijotti Lilyä lähes yhtä hartaasti kuin Norakin. Jopa Gabrielle, joka oli ollut todistamassa historiallista tapahtumaa, vilkuili Lilyä ihmetellen alta kulmien. Lily vääntelehti paikoillaan ja yritti miettiä sopivaa valhetta. Hän inhosi valehtelua muttei voinut kertoa oikeaa syytäkään.
”Minä ajattelin, että jokainen ansaitsee edes mahdollisuuden”, Lily saneli hätäisesti. ”Ainakin sen kerran jälkeen ette voi sanoa, että en olisi yrittänyt.”
Tekaistu syy tuntui menevän läpi. Ainakin Nora näytti tyytyväiseltä.
”Minä jo ajattelin, että Sirius on löytänyt keinon kiristää sinua jotenkin”, Nora tuumasi ja heittäytyi omalle sängylleen. Lily puri huultaan ja yritti olla huutamatta ääneen; Nora ei aavistanutkaan, kuinka oikeaan oli osunut.


Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 19.2.08
« Vastaus #10 : Helmikuu 22, 2008, 19:49:37 »
A/N: Owlis: Tervetuloa ja kiitos, kun ilahdutit minua kommentillasi! Kevyt tämä kieltämättä on, mutta myös ersyttävän sekava, mutta kiva jos pidät! Ooh, tulin uteliaaksi, jos saan udella millaiseen projektiin olet ryhtymässä? :D
KK tulee kyllä tutuksi ficin myötä tosiaan tarkemmin kuin kukaan henkilöistäni osaa odottaakaan. Nimikin sen jo varmasti tosin kertoi ;D
gilyan: Kiitos sinullekin! Lilyn ja Jamesin lähentyminen on... mutkainen juttu. Helpolta saatta alussa tuntua, mutta sitä se ei kuitenkaan tule olemaan, joten ole huoleti.
Kaura: Shanesta tullaan kuulemaan lisään, tosin korjaisin sen verran, että Shane on Korpinkynsi. Jotenkin sain viestistäsi sen kuvan, että pidät häntä luihuisena. Siis Korpinkynteen poika kuuluu, vaikka elokuvassa esittääkin sir Salazaria. Mutta Camilla siis on Luihuisessa.
Aloin itsekin lukea uudestaan tuota Peter-kohtausta ja täytyy myöntää, että se saattaa vaikuttaa hieman sekavalta. Peter siis keksi, että tarvehuonetta voitaisiin käyttää apuna kuvaushommissa. Sieltä saa näet kaiken tarpeellisen rekvisiitan ja oikeanlaisen kuvausympäristönkin, jos muualta Tylypahkasta ei sellaista satu löytymään. Hih, anteeksi sekavuuteni, välillä kuvittelen kaikkien lukevan ja ymmärtävän asiat samalla tavalla kuin minäkin ;)

Seuraavassa luvussa on sitten luvassa sitä odotettua Lily/James -härvellystä. Toivottavasti ette pety, kun olette kauan odottaneet. Itse olen melkein tyytyväinen saamaani lopputulokseen ;D
Kommentteja siis?
-Del

11. luku – Veto
5.10.1977

Seuraavat viikot kuluivat niin kiireisinä ettei Lily paljon ehtinyt ajatella lähestyviä – niin, kai niitä oli pakko siksi kutsua – treffejään Jamesin kanssa. Sirius ja Nora pitivät huolen siitä, että yhdelläkään seitsemäsluokkalaisella ei ollut vapaata hetkeä viikkojen aikana. Jos ei tehty läksyjä tai istuttu tunneilla, harjoiteltiin vuorosanoja tai etsittiin sopivia roolivaatteita. Jos ei tehty sitä, istuttiin kuuntelemassa Siriuksen ja Jamesin ja hiukan Emilynkin pitämiä puheita aikatauluista ja muista tärkeistä asioista. Lily ei todellakaan tiennyt, miten selvisi tunneilta läpi suurimmitta moitteitta. Hänen täytyi tosiaan antaa tunnustusta Jamesille ja muille huispaajille, jotka Siriuksen harmiksi pitivät harjoituksiaan välillä kolmekin kertaa viikossa muun työn ohessa.
Kaikki seitsemäsluokkalaiset eivät pärjänneet aivan Lilyn tasolla tunneilla, koska eivät yksinkertaisesti ehtineet tehdä kaikkia läksyjään ja tutkielmiaan. Jouduttuaan reputtamaan yli puolen luokan tutkielmat animaagiudesta, McGarmiwa määräsi, että elokuvaa oli kuvattava vuoroviikoin. Vapaina viikkoina aikaa uhrattaisiin opiskelulle.
”Tämä on teidän viimeinen vuotenne. Jos ette nyt tee ahkerasti töitä, en todellakaan tiedä, miten voitte läpäistä kesäkuiset kokeenne”, McGarmiwa oli tiuskaissut oppilailleen. Sirius, jonka intoa ja tarmoa ei tuntunut lannistavan mikään, oli McGarmiwan kehotuksesta järjestänyt niin, että kuvattaisiin vain joka toinen viikko. Poika oli kuitenkin kiertänyt käskyä ja antanut väliviikoiksi enemmän vuorosanoja harjoiteltavaksi ja enemmän tehtävää tehtäväksi.

Elokuva aloitettiin perjantaina ensimmäisellä kohtaukselle. Lily huomasi elokuvan teon olevan hyvin hauskaa puuhaa. Naurulihakset joutuivat ehdottomasti koville, kun vietti päivän Jamesin, Camillan ja Shanen kanssa. Koska kohtausten valmistelu sisälsi paljon odottelua näyttelijöiden taholta, Lily huomasi ystävystyvänsä sekä Shanen että Camillan kanssa. Camilla oli aluksi sangen hiljainen ja karsasti Lilyä yhtä paljon kuin hänkin tätä. Rohkelikkojen ja luihuisten välinen kuilu oli syvä ja siitä oli vaikea päästä eroon. Shane toimi kuitenkin erinomaisena siltana kuilun välillä, ja pian Lily jutteli jo yhtä vapaasti Camillan kanssa kuin Shanenkin.
Shane oli hauskaa seuraa, ei ehkä yhtä kaksimielinen kuin James, ja rakasti Lilyn ja Camillan viihdyttämistä. Lily tuskin huomasi ajan kulua nauraessaan pojan jutuille. Välillä Lily kauhistui löytäessään itsensä tuijottamasta Shanen syvänsinisiä silmiä ja ajattelemasta poikaa hieman enemmän kuin olisi pitänyt, mutta hetket menivät ohi jonkun keskeyttäessä ajatukset. Usein se joku oli Sirius, joka käski näyttelijöitä lorvailemaan oman näköpiirinsä ulkopuolella.
Koska James oli sinnikkäästi halunnut pitää kiinni tuottajan roolistaan, oleskeli poika harvoin heidän muiden kanssa. Lily oli siitä kiitollinen, koska hän oli todennut parhaimmaksi yrittää olla ajattelematta lähestyvää Tylyahon vierailua. Se toimi parhaiten, jos hänen ei tarvinnut tuijotella Jamesin nauravaisia kasvoja joka välissä.
Näytteleminen oli vaativaa työtä ja vaati paljon keskittymistä. Lily omaksui kuitenkin nopeasti Rowenan roolin ja alkoi nauttia naisena esiintymisestä. Ainoa asia, mihin hän uskoi tuskin ikinä tottuvansa oli kamala korsetti, jota Gabrielle pakotti hänet pitämään. Korsetti puristi inhottavasti ja vaikka Gabby sanoikin yrittävänsä sitoa sen mahdollisimman löysästi, Lily oli huomannut löysän olevan hyvin suhteellinen mitta.
Sirius oli osoittanut kykynsä ohjaajan työhön. Tosin välillä poika innostui hieman liikaakin, ja siksi olikin hyvä, että Nora tapasi istua jossain huoneen nurkassa kirjoittamassa eikä tyttö arkaillut puuttua peliin, jos Sirius yritti vetää yli. Remus oli saanut taikomansa ruudut jo kuvaukseen mennessä hallintaan ja niitä risteili pitkin poikin ilmassa. Lisäksi kuvauspaikalla oli usein lukuisia muita taikavempaimia, joita Peter ja Stephanie ohjailivat taitavasti.

Lily oli muutamaan otteeseen joutunut Siriuksen kanssa kaksin huoneeseen, minkä olisi sinänsä pitänyt olla sula mahdottomuus, sillä kuvauspaikoilla pyöri aina enemmän kuin liikaa ihmisiä. Sanoja kaksikko ei kuitenkaan koskaan vaihtanut. Siriuksen ilme varoitti puhumasta salaisessa huoneessa vaihdetusta suudelmasta, ja Lilyn ilme oli täysin samanlainen. Lily uskoi Siriuksen olevan iloinen Jamesin puolesta eikä tytöllä ollut aavistustakaan kamppailusta, jota poika kävi sisällään kertomisenhalua vastaan. Lily ei tosiaankaan tiennyt, miten suuri halu Siriuksella oli paljastaa Jamesille kaikki ja ehkä parempi niin. Tyttö oli tarpeeksi hermostunut jo muutenkin, kun Tylyaho-viikonloppu alkoi lähestyä ja siitä alettiin puhua käytävillä.
Syyskuun vaihtuessa lokakuuhun Nora ja Emily alkoivat kuumeisesti miettiä Lilyn pukeutumista suurta päivää varten. Lily, joka ei enää yrittänytkään olla miettimättä koko asiaa, oli huolestuneempi puheenaiheista. Paperille mietityt valmiit puheenaiheideat olivat tyssänneet huispaukseen ja säähän. Kun epätoivottu päivä koitti, Lily heräsi hiestä märkänä nähtyään kamalaa painajaista ihmissyöjä-Jamesista. Päivänvalo sai painajaisen tuntumaan naurettavalta, mutta Lily ei silti saanut karistettua lepattelevia perhosia vatsastaan.
Nora ja Emily olivat tehneet Lilyn aamusta mahdollisimman helpon. Tytön käytyä suihkussa sängyllä odotti valmiiksi valitut vaatteet: polvipituinen, harmaa hame ja v-aukkoinen, vihreä pusero. Lily hymyili ensimmäistä kertaa koko aamuna pukeutuessaan; Emily oli onneksi selvästi saanut tahtonsa läpi vaateasiassa. Lily kauhistutti ajatellakin Noran esittelemiä toinen toistaan lyhempiä hameita, joita tyttö oli kaivanut kaappinsa pohjilta. Lily ei tiennyt, miksi Noralla edes oli sellaisia hameita, kun tyttö ei niitä koskaan käyttänyt – paitsi Romeon iskuyrityksissään, joista tyttö oli luopunut jo vuosia sitten.

Lilyn saapuessa Suureen saliin aamupalalle hän noteerasi heti ensimmäiseksi Jamesin, joka istui liidunvalkeana muiden kelmien sekä Noran ja Emilyn ympäröimänä. Todennäköisesti meneillään oli suuri neuvojenantohetki. James näytti olevan hieman eksyksissä, kun viisi eri ihmistä tuputtivat ohjeita toistensa päälle puhuen. Lily oli iloinen siitä, että oli herännyt niin myöhään ja oli siis itse tältä hetkeltä säästynyt. Kävellessään kohti Rohkelikkopöytää Lily huomasi närkästyksekseen katseiden kääntyvään itseensä. Joku – luultavasti Nora – oli pitänyt velvollisuutenaan kertoa jokaiselle Tylypahkan oppilaille, että Jamesin pitkäaikainen unelma oli vihdoin käymässä toteen. Lily tavoitti Shanen katseen ja kuvitteli näkevänsä siinä häivähdyksen haikeutta. Toiveajattelua! Shane ei ollut kiinnostunut hänestä yhtään sen enempää kuin Siriuskaan. Tai kukaan muukaan Tylypahkan pojista ehkä Jamesia lukuun ottamatta.
”Äläkä vain yritä iskeä häntä”, Sirius selitti kiihtyneenä Lilyn kävellessä ohi. ”Ajattele, että Lily on ihan kuka muu tahansa, vaikka minä. Sinä selvisit niin hyvin silloin, kun yritit olla huomaamatta häntä.”
Lily pujahti istumaan muutaman metrin päähän ryppäästä, Gabriellen viereen. Gabby hymyili rohkaisevasti hänelle.
”Haluatko, että minäkin annan joitakin neuvoja vai puhutaanko mieluummin jostain muusta?” Tyttö kysyi ystävällisesti ja ojensi leipäkoria lähemmäs Lilyä. Lily otti palan leipää ja huomasi käsiensä vapisevan hienoisesti.
”Jostain muusta, kiitos”, Lily sanoi, ja Gabriellella oli heti aihe valmiina.
”Minä löysin tarvehuoneesta eilen mekon, jota voisit koittaa joskus. Se on vähän kevyempi kuin ne muut, joita olet nyt käyttänyt, ja kelpaisi varmasti siihen kohtaukseen, jossa sinun täytyy juosta Godricin perässä.”
Lily mieleen putkahti kuva kyseisestä kohtauksesta. Se tulisi päättymään hänen ja Jamesin suuteluun.
”Kiitos, Gabby. Tuohan auttoikin asiaa”, pahoinvointi kuvastui varmasti selkeästi kasvoilta. Gabrielle hymyili pahoittelevasti, mutta loppujen lopuksi sai kuin saikin Lilyn ajatuksen muualle kuvailemalla yksityiskohtaisesti mekon ominaisuuksia. Gabby oli juuri selittämässä jotain uudesta kampauksesta, joka varmasti sopisi hyvin mekon kanssa, kun Nora pomppasi ylös paikaltaan ja totesi kovaan ääneen olevan aika lähteä. Lily oli aikeissa jäädä paikoilleen istumaan, mutta Nora siirtyi, ilmeisesti ystävänsä ajatuksen arvaten, riuhtomaan Lilyä ylös penkiltä.
”Nähdäänkö vaikka huomenna niin sinä voit koittaa sitä mekkoa?” Gabrielle kysyi kaataen rauhassa lisää mehua lasiinsa; tytöllä ei näyttänyt olevan mikään kiire lähteä alkutungoksen mukana kylään. Lily rimpuili itsensä irti Noran otteesta.
”Jos minä elän siihen asti.”
Nora tuhahti turhautuneena.
”Tietenkin sinä elät. Älä nyt ala dramaattiseksi. Hei, hei Gabby!” Nora huikkasi olkansa yli kävelyttäen Lilyä kohti eteisaulaa. ”Sinä halusin antaa Jamesille mahdollisuuden, joten nyt sitten annat kanssa. Se poika on miljoona kertaa hermostuneempi kuin sinä”, tyttö jatkoi Lilylle. Lilyn olo koheni hieman; ainakin heitä oli sitten kaksi samassa veneessä.
James seisoi tosiaankin hermostuneen näköisenä eteisaulassa yhdessä Siriuksen kanssa. Sirius iski silmää Noralle ja heitti varoittavan katseen Lilyyn ennen kuin antoi Noran vetää itsensä väkijoukon mukana pois. Lily jäi seisomaan paikoilleen tuijottamaan Jamesia. Poika tuijotti takasin.
”Ehkä on vain parempi aloittaa ihan alusta”, Lily tuumasi yrittäen epätoivoisesti unohtaa hermostuneisuutensa. ”Minä olen Lily Evans”, Lily ojensi kätensä. James tarttui siihen epäröiden.
”James Potter.”

Alku  ei tosiaankaan vaikuttanut lupaavalta. Lily ja James kävelivät hiljaisuuden keskellä pitkin aurinkoista tietä eteenpäin. Edempänä kulkivat Sirius, Emily ja Nora kaikki iloisesti nauraen. Sirius vilkuili tuon tuostakin sivuilleen ja nopeutti tahtiaan, jos huomasi Remuksen tulevan liian lähelle. Syy tähän oli ehkä se, että Remus oli ilmiselvästi päättänyt viettää vapaapäivänsä iloisesti kikattavan Lauran kanssa. Emily ei ollut vielä näyttänyt huomaavan kaksikkoa, ja Sirius halusi epäilemättä pitääkin asian sillä kannalla.
Lily tuijotteli kenkiään ja mietti kuumeisesti puhuttavaa. Säästä oli typerää alkaa keskustella, koska keskustelu olisi luultavasti kuivunut alkuunsa. Sää oli aurinkoinen ja kaunis; paljon muuta sanottavaa siitä ei ollut. Listalla oli siis vain yksi asia jäljellä.
”Miten teidän huispausharjoituksenne sujuvat?”
Jamesin ilme kirkastui, kun Lily oli vihdoinkin avannut keskustelun. Unohtaen täysin jännittyneisyytensä James alkoi kertoa yksityiskohtaisesti harjoituksista, joista pojalla riittikin puhuttavaa. Lily sai nopeasti selonteon koko tuvan huispausjoukkueen tasosta ja sen mahdollisuuksista pärjätä muita tupia vastaan. James selitti hartaasti yksityiskohtia eri pelaajien hyvistä ja huonoista puolista ja heidän vahvuuksistaan ja asioista, joita pitäisi vielä parantaa. Jos Lily olisi toivonut Luihuisen voittavan seuraavan ottelun, ei tytön olisi tarvinnut muuta kuin mennä puhumaan Luihuisjoukkueen kapteenille, sillä James jakoi auliisti perusteellista tietoa Rohkelikon taktiikoista Luihuista vastaan.

”Minä pitkästytän sinua”, James totesi yksipuolisen puheensa päätteeksi. Lily nauroi yllättäen sekä itsensä että Jamesin; hän oli itse asiassa kuunnellut ihan mielenkiinnolla vaikkei yleensä välittänytkään paljon niin huispauksesta kuin mistään muustakaan urheilulajista.
”Ainakin meillä – tai sinulla – on jotain puhuttavaa”, Lily kohautti hymyillen olkiaan. Jameskin hymyili epävarmasti, mutta piti silti parhaimpana vaihtaa aihetta.
”Se elokuva edistyy yllättävän hyvin”, poika huomautti. Lily hyppäsi kepeästi tielle syntyneen kuopan yli ennen kuin vastasi.
”Sirius ja Nora ovat lyömättömiä yhdessä.”
James oli hetken hiljaa.
”Oletko sinä koskaan ajatellut, miten hyvä pari heistä tulisi?”
”Monesti”, Lily nyökkäsi. ”Mutta ehkä on parempi, että he ovat vain ystäviä. He ärsyttäisivät meidät hengiltä, jos alkaisivat seurustella.”
James nauroi vapautuneesti ja totesi Lilyn olevan ehkä oikeassa.
”Entäs Emily ja Remus sitten? Ärsyttäviä, eivätkö olekin?” James jatkoi ystäviensä suhteiden läpi puimista.
”Rakastavat toisiaan, mutta eivät suostu näkemään sitä taaskaan”, Lily myönsi.

Loppujen lopuksi Lilyn täytyi myöntää, että Jamesin kanssa oli yllättävän helppo puhua silloin, kun poika oli järkevällä päällä eikä yrittänyt kiusata häntä hengiltä lähentelyllään. Tylyahoon saapumista ennen he olivat ehtineet miettiä jo lukuisia tapoja saada Emily ja Remus taas takaisin yhteen. Jamesilla oli niin paljon ideoita kyseisestä aiheesta, että Lily oli melkein varma pojan käyneen samanlaisia keskusteluja aiheesta Siriuksen ja Peterin kanssa.
”Tai sitten kirotaan Remus sairaalasiipi kuntoon ja väitetään Emilylle Remuksen olevan kuolemankielissä. Ehkä hän silloin tajuaisi”, James ehdotti, kun he saapuivat Tylyahon pääkadulle. Lily seisahtui tietämättä, minne jatkaa.
”Miksi Remus?”
”Koska Remus on helpompi yllättää. Ja Emilyn puolustustaiat ovat vahvempia”, James hymyili. ”Minne sitten?” Poika kysyi seisahtuen hänkin.
”Minä toivoin, että sinä kertoisit minulle”, Lily tuumasi ja harmitteli ääneen sitä ettei ollut tullut ottaneeksi yhtä Emilyn huiveista mukaansa. Hiukset lennähtelivät koko ajan kasvoille ärsyttämään.
”Minä voin ostaa sinulle huivin”, James tarjoutui auliisti ja jatkoi mateluaan pitkin katua. Lily nauroi Jamesin avuliaisuutta.
”Enköhän minä pärjää ilmankin. Minne me olemme menossa?”
James kohautti olkiaan.
”Ellei sinulla ole mitään tähdellisempää tekemistä näyttäisin sinulle erään paikan”, poika kertoi.
”Kunhan et eksytä minua metsään ja karkaa itse viettämään päivää Siriuksen kanssa”, tyttö myöntyi hymyillen. Vielä eilen ajatus olisi miellyttänyt häntä suuresti, mutta nyt hän huomasi nauttivansa Jamesin seurasta niin paljon ettei ollut vielä valmis palaamaan vanhaksi Jamesia vihaavaksi itsekseen.
”Kaikkein näiden vuosien jälkeen, luuletko sinä, että minä tosiaan tekisin niin”, James kysyi vakavissaan.

Muutaman minuutin kävelymatkan jälkeen Lily huomasi tuijottavansa Rääkyvää Röttelöä tosin ei siitä tavallisesta kulmasta, josta taloa yleensä tuijotettiin. James oli käyttänyt jotain Lilylle tuntematonta kiertotietä ja kiertänyt rinteelle talon vasemmalle sivulle. Maisema rinteeltä oli kaunis. Lily kurkotti varpailleen ja näki juuri ja juuri kaistaleen Tylypahkasta talon takana.
James heittäytyi istumaan auringon kuivattamalle ruohikolle ja antoi auringon leikkiä kasvoillaan. Lily istui pojan viereen ja suoristi hamettaan tessamaisesti.
Muutama hetki vierähti siihen pakolliseen sääkeskusteluun ja maisemien ihailuun.
”Miksi sinä oikeastaan vihaat minua niin paljon?” James kysyi yllättäen keskeyttäen Lilyn maisemahehkutuksen. Lily vaikeni hämillään. Kysymykseen oli juuri nyt niin vaikea vastata; tällä nimenomaisella hetkellä hän ei vihannut Jamesia tipan tippaa. Itse asiassa tällä hetkellä hän melkein nautti pojan seurasta. Lily punastui tahtomattaan.
”Sinä päivänä, jolloin päätit aloittaa kiusaamiseni, minulla oli sangen huono päivä”, tyttö aloitti. James nyökkäsi ja odotti jatkoa. ”Minä olin juuri saanut kuulla, että vanha koirani oli kuollut, kun sinä tulit siihen kyselemään tyhmiä. Se oli huono ajoitus ei muuta. Ja sitten, kun et pysynyt hetkeäkään poissa tieltäni, minä vain ärsyynnyin yhä enemmän.”
James ymmärsi sentään näyttää katuvalta.
”Minä olen tainnut olla aika riesa sinulle”, poika totesi katuen.
”Tajusithan sinäkin sen vihdoin”, Lily virnisti. ”Mutta on minulla ollut toisinaan ihan hauskaakin. Se toissavuotinen kuutamoserenadi oli varsin mielenkiintoinen.”
Nyt oli Jamesin vuoro punastua. Lily oli iloinen saatuaan käännettyä asian toisinpäin.
”Se oli uusivuosi. Minä olin juonut, ja Remus ei ollut estämässä Siriusta ehdottelemasta tyhmiä”, James mutisi puolustelleen. Lily purskahti nauramaan.
”No, onneksi rohkelikkotorni on sen verran syrjässä ettei McGarmiwa kuullut sitä. Siinä tapauksessa olisit vieläkin jälki-istunnossa.”
”Olinko minä niin huono?” James kysyi unohtaen edes hävetä itseään.
”Minä tarkoitin kyllä lähinnä sitä juomista. Sinä olit alaikäinen”, Lily vastasi. James kohautti olkiaan.
”Nuorena teki niin paljon tyhmyyksiä”, poika huokaisi kuulostaen vanhalta vaarilta, joka istui keinutuolissa muistelemassa haikeana nuoruuttaan. ”Mutta en minä kyllä sitä juomista kadu”, James jatkoi. ”Sen ansioista en muista, kuinka surkea laulaja olen.”
Lily pudisteli päätään.
”Minä olen pärjännyt tähän asti ihan hyvin juomatta”, tyttö totesi. James näytti aidosti hämmästyneeltä.
”Sinä tosiaan olet se puhtoinen Lily Evans, josta Nora aina puhui”, poika sanoi vakuuttuneena. ”Oletko sinä absolutisti?”
Tyttö ravisti päätään.
”En, mutta miksi minä joisin? Mitä kivaa siinä on?”
”Voi, sinä olet paljosta paitsi”, James huudahti ja alkoi innoissaan selittää juomisen hyviä puolia.

”Milloin sinulla on syntymäpäivä?” James kysyi luultavasti tuntien kuluttua. Poika oli jokin aika sitten aloittanut massiivisen kyselyn Lilyn elämästä. Tuntui kuin mikään ei olisi riittänyt. Lily oli kertonut jo perheestään, Tylypahkaan tulostaan ja aiemmista jästiystävistään. Olipa James jopa vihdoinkin saanut kuulla Lilyn lajittelustakin.
”Tammikuun 30. Entä sinun?” Lily heitti ennen kuin James ennätti kysymään lisää.
”Maaliskuun 27”, James tokaisi. ”Lempiväri?”
”Vihreä.”
”Kuin myös. Lempikouluaine?”
”Muodonmuutokset.”
”Ilman McGarmiwaa kyllä. Muuten loitsut. Lempieläin?”
”Hirvi.”
”Onko tosiaan? Minunkin. Lempi – ”
”Voisitko jo lopettaa? Tuo on stressaavaa. Minusta tuntuu kuin olisin jossain tentissä”, Lily pyysi keskeyttäen Jamesin kysymykset. James sulki vaivautuneena suunsa.
”Minä innostuin taas”, poika mutisi. ”Okei, sinun vuorosi sitten. Mitä haluat tietää? Lempivuodenaikani? Se on kesä. Tai lempi – ”
Lily nosti kätensä ilmaan, ja Jamesin puhe lakkasi taas.
”Minä haluan tietää, miten teistä tuli kelmejä”, Lily sanoi nopeasti ennen kuin James ehtisi taas päästä vauhtiin. Pojan silmät alkoivat jälleen loistaa. ”Se taitaakin olla yksi sinun lempiaiheistasi”, Lily arveli, ja James naurahti.
”On kyllä”, poika aloitti innokkaana. ”Minä tapasin Siriuksen jo junassa. Hän istui yksin eräässä vaunuosastossa, kun minä ja Emily tulimme sisään.” James naurahti muistoilleen. ”Sirius oli masentavin tyyppi, jonka olin eläessäni nähnyt. Ajattelin silloin etten ikinä haluaisi olla hänen kanssaan samassa tuvassa. Se oli yksi Siriuksen angstipäivistä; hän pelkäsi kuollakseen joutuvansa Luihuiseen.”
Lily tuhahti.
”Sirius pelkäsi?”
”Olisitpa nähnyt hänet silloin niin uskoisit”, James vakuutti. ”Hän murjotti yksin nurkassaan eikä suostunut puhumaan minulle tai Emilylle. Joka tapauksessa Nora liittyi kirkuvine hiuksineen seuraamme vähän ajan kuluttua ja sai Siriuksenkin ehkä vähän paremmalle tuulelle. Hän taisi jopa sanoa Noralle jotain. Jo viimeistään makuusalissa sain nähdä ensimmäistä kertaa oikean Siriuksen; hän oli täysin sekopäinen päästyään Rohkelikkoon. Silloin näin myös ensimmäistä kertaa Peterin. Remuksen tiesin jo entuudestaan; meidän perheemme tuntevat toisensa. Jokin vain naksahti sinä iltana, tiedäthän. Me toimimme hyvin yhdessä”, James muisteli otsa rypyssä. ”Kelmi-nimitys taisi itse asiassa tulla McGarmiwalta. ’Mitä te kelmit olette taas menneet tekemään’”, James matki McGarmiwan ääntä sangen tehokkaasti. ”Hän taisi sanoa sen joskus toisen luokan alussa, kun me olimme värjänneet muodonmuutoskäytävän keltaiseksi.”
Lily naurahti.
”Minä muistan sen. Te käytitte jotain ihme maalia siihen ja ruiskutitte sitä minun parhaalle paidalleni”, Lily kertoi. ”En ole vieläkään saanut sitä puhtaaksi.”
”Oletko koettanut puhdistustaikaa?” James kysyi kiinnostuneena. Lily nyökkäsi.
”Se teki paidasta vielä enemmän likaisen.”
Poika purskahti nauruun.
”Se oli Peterin keksintö. Harmi ettei McGarmiwa yrittänyt sitä seiniin”, ääni oli haikea. Lily ei voinut muuta kuin hymyillä koko jutulle; kelmit olivat niin kieroutuneita. Olivat olleet jo ensimmäisestä luokasta lähtien, vaikka Lilyllä ei ajasta paljon muistikuvia ollutkaan.

Remus istui Lauran kanssa Kolmessa luudanvarressa ja tuijotteli ulos ikkunasta. Pääkatu vilisi tuttuja Tylypahkan oppilaita, mutta Remus ei kiinnittänyt huomiota yhteenkään heistä. Sen sijaan huomion vei Tessa, joka astui ulos eräästä kaupasta kädet täynnä paperikasseja. Remus katsoi Tessan menoa. Naisen kasvoille oli pakotettu iloinen ilme. Vähän väliä nainen pysähtyi juttelemaan ihmisille tai ainakin tervehtimään heitä. Tessan kadotessa kulman taakse Remus käänsi katseensa takaisin Lauraan, joka selitti innoissaan joululomasuunnitelmiaan. Remus yritti päästä mukaan kärryille sillä hän ei ollut kuunnellut ollenkaan tytön puhetta viimeisten kymmenen minuutin aikana.
”Äiti lupasi minulle sen matkan Norjaan jo viime vuonna”, Laura selosti parhaillaan. ”Viime vuonna emme päässeet ollenkaan sinne, koska pikkusiskoni sairastui pahasti juuri joulun alla. Ja tänäkin vuonna vierailu jää lyhyeksi, koska joudun tulemaan takasin jo uudeksi vuodeksi niihin valvojaisiin, joista Tessa kertoi.”
Remus nyökkäsi yrittäen näyttää edes hivenen kiinnostuneelta. Katse lähti seikkailemaan pitkin huonetta, joka oli täynnä iloisesti puhuvia kasvoja. Kylmä tuulahdus ulkoilmaa terästi Remuksen apaattisen katseen. Ovesta astui sisään Sirius seurueineen. Remus puri huultaan ja mietti, seurasiko Sirius häntä tahallaan vai olivatko törmäykset, joita oli päivän aikana tapahtunut luvattoman paljon, sattumaa.
”Kolme kermakaljaa”, Sirius tilasi samalla, kun Nora johdatti Emilyä vapaaseen pöytään parin metrin päähän hänestä ja Laurasta. Remus näki, että Emily yritti olla katsomatta heidän suuntaansa ja päätti toimia samoin. Laura oli se, joka merkitsi jotain nykyään.
”Sinunko veljesi siis asuu Norjassa?” Remus kysyi, kun Laura pysähtyi juomaan teetään. Laura nyökkäsi innokkaana.
”Paul oli siellä ensin vain lomailemassa, mutta rakastui sitten johonkin tyttöön ja jäi sille tielle”, Laura totesi iloisesti. ”Äidistä se ei kai ollut niin kivaa, koska me emme näe häntä enää kuin pari kertaa vuodessa, mutta minä olin iloinen”, tyttö naurahti. ”Paul kihlautui erään tytön kanssa valmistuttuaan koulusta. Minä en koskaan tavannut sitä tyttöä, mutta Paul kai tosissaan rakasti häntä. En tiedä tarkalleen, mitä siinä tapahtui, mutta kai se tyttö petti Paulia tai jotain. He erosivat riidellen. Paul oli aika maassa pitkään, joten olin positiivisesti yllättynyt, kun hän päätti lähteä Norjaan ja myöhemmin sitten kertoi Astridista.”
Remus nyökkäsi toistamiseen tällä kertaa kiinnostuneempana.
”Taidat olla aika läheinen veljesi kanssa?”
Lauran helisevä nauru kiiri läpi pubin.
”Ainoa ihminen, jolle pystyin tosissani puhumaan, pakeni tietenkin ulkomaille heti tilaisuuden tullen.”

Aika kului Lilystä nopeammin kuin tavallisesti sinä päivänä. Pian alkoi jo hämärtää, ja James totesi haikeana olevan kai aika lähteä takaisin linnaan. Lily arveli pojan olevan oikeassa, ja yhdessä kaksikko palasi metsikön läpi kylään.
”Oliko sinulla vielä jotain kysymyksiä jäljellä?” Lily kysyi rikkoen hiljaisuuden, jonka ympäröimänä he olivat kävelleet muutaman tovin.
”Sinua ei haittaa, vaikka kyselisin taas?” James kysyi yllättyneenä. Lily pudisti päätään.
”Hyvä on. Valmis?”
Lily nyökkäsi ja mietti, mihinköhän oli taas tullut suostuneeksi.
”Lempi Noran hiusten värisi?” James ampui alkuun. Lily ei pystynyt hillitsemään itseään.
”Kuinka monta tuollaista sinulla vielä riittää?”
”Vastaa”, James määräsi vastaamatta itse tytön kysymykseen. Lily kohautti olkiaan.
”Se sähkönsininen. Se on Norankin suosikki ja hän on paljon pirteämpi sen värisenä.”
James nyökkäsi hyväksyen perustelun.
”Lempipaikkasi Tylypahkassa?”
Lily puri huultaan ja mietti. Se salainen huone oli kyllä ihana paikka, mutta voittaisiko se oman makuusalin. Makuusaliin kuitenkin liittyi niin paljon rakkaita muistoja ja ihania kokemuksia.
”Meidän makuusali”, Lily päätti.
”Minä haluaisin käydä siellä joskus”, James mutisi. Lily hämmästyi sekä siksi, että oli odottanut uutta kysymystä että siksi, että oli yllättynyt Jamesin sanottua toiveensa ääneen.
”Pojat eivät ikävä kyllä pääse sinne”, Lily pahoitteli olematta todellisuudessa kovinkaan pahoillaan. Mitä siitäkin nyt tulisi, jos ei saisi olla rauhassa edes omassa makuusalissaan vaan pitäisi aina pelätä löytävänsä sieltä Siriuksen makailemasta Noran sängyllä ärsyttämässä tyttöä.
”Minä en ole kelmi, jos en joskus pääse sinne”, James uhosi. Lily pudisteli päätään.
”Et sinä pääse sinne, vaikka olisit kuinka kelmi”, Lily totesi varmana.
”Lyödäänkö vetoa?” James tiedusteli ärsyttävä hymy huulillaan, joka oli melkein kopio Siriuksen samanlaisesta hymystä. Lilyäkin alkoi hymyilyttää; hän ei yleensä ikinä lyönyt vetoa, koska hävisi aina, mutta tämä asia oli niin selvä, että hänkin olisi voinut uskaltautua.
”Mistä lyödään?” Lily huomasi kysyvänsä ennen kuin ehti hillitä itsensä. Jamesilla oli selvästi epäterveellinen vaikutus häneen. Jamesin kasvoille levisi entistäkin itsevarmempi hymy.
”Sinä lähdet minun ja Siriuksen kanssa juontireissulle, jos voitan”, James ilmoitti. Lily puntaroi asiaa mielessään, vaikka olikin sitä mieltä, että enää ei voinut perua.
”Ja sinä et juo puoleen vuoteen tippaakaan alkoholia, jos minä voitan.”
”Sovittu.”
”Sovittu.”
He kättelivät, ja James virnisti voitonriemuisena.
”Valmistaudu jo henkisesti”, poika uhosi. ”Minä olen makuusalissasi nopeammin kuin uskotkaan.”
”Luuletko tosiaan, että pystyt siihen?”
”Minä pystyn mihin tahansa.”

Linnassa oli oudon hiljaista, kun Lily ja James saapuivat vihdoin sinne. James ei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, mutta Lily epäili Noran järjestäneen heille tahallaan enemmän kahdenkeskeistä aikaa. Kivuttuaan Jamesin perässä muutamat portaat Lily pysähtyi muistaessaan luvanneensa Tessalle piipahtaa kertomassa suuren päivän uutiset naiselle.
”Minun täytyy käydä Tessan luona”, Lily ilmoitti, kun James oli kääntymässä Rohkelikkotorniin suuntaan. James kääntyi takasin tyttöön päin. Nyt se painostava hiljaisuus sitten tuli, Lily tuumaili vaihtaessaan painoa jalalla. Tätä hetkeä hän oli vähän jo odotellutkin.
”Mm – ööh – minulla oli kivaa tänään. Luonnollisesti”, James soperteli hämillään. Lilyn itsevarmuus kasvoi taas, kun hän näki Jamesin olevan tilanteessa aivan yhtä hukassa kuin hänkin. Lily hymyili pienesti.
”Minullakin, ihme kyllä”, Lily tunnusti. James hymyili epävarmana.
”No, nähdään”, Lily tokaisi kääntyen vastakkaiseen suuntaan. Hän ehti ottaa kaksi askelta, kun James huusi hänet takaisin.
”Saanko minä kutsua sinua Lilyksi tästä lähin vai onko Evans-sääntö vieläkin olemassa?” James näytti niin puhtaan viattomalta kerrankin elämässään, että Lilyn oli pakko sallia hymyn hiipiä kasvoilleen.
”Jos sinun on pakko, niin sano Lily”, tyttö lupasi hymyillen. Jamesin piti purra huultaan ettei olisi hihkunut ääneen.
”Nähdään sitten, Lily!” Poika toivotti. Lily kääntyi päätään pudistellen jatkamaan matkaansa eikä siis nähnyt, kuinka James iski nyrkkinsä ilmaan ja tanssahteli matkansa aina Rohkelikkotorniin asti.

Tessa näytti tavallistakin kalpeammalta, kun tuli hetken kuluttua avaamaan Lilylle oven.
”Hengissä vielä”, Tessa totesi virnistäen. Lily irvisti naiselle ja yritti tavalliseen tapaansa kurkkia kuvaa Tessan yöpöydällä. Se oli kuitenkin tälläkin kertaa käännetty kuvapuoli alaspäin kuten muinakin kertoina sen ensimmäisen jälkeen, kun Lily oli Tessan luona vieraillut, joskus yksin joskus Noran kanssa. Tytön katse kääntyi kuvan sijasta lattialle, jossa lojui ainakin tusina kassia täynnä erinäköisiä vaatteita.
”Shoppausinto iskee toisinaan”, Tessa kuittasi Lilyn katseen. ”No, paljastuiko James unelmiesi prinssiksi vai pelkäksi sammakoksi?” nainen kysyi kaataessaan tuttua teetä Lilyn vakiokuppiin. Lily kohautti olkiaan.
”Minulla oli ihan hauskaa oli hän sitten sammakko tai prinssi.”
”Mutta enemmän prinssi, eikö niin?”
”Enemmän sammakko”, Lily tokaisi tottumuksesta. Jamesko muka prinssi? Ei, hänelle James tulisi aina olemaan sammakko. Jonkinlainen ystävyyssuhde sammakon kanssa voisi toimiakin.
”Oletko sinä nyt sitten haudannut sotakirveen?” Tessa kysyi hörppiessään teetään. Vastausta odottamatta nainen laski äkkiä teekuppinsa inhoavana alas. ”Minä en tajua, mikä minulla on. Minä vihaan teetä!”
Lily ei tiennyt, kumpaan hänen oletettiin vastaavan. Koska Tessan viimeisimmät lauseet eivät olleet sisältäneet kysymystä, Lily päätti vastata ensimmäiseen.
”Minä voisin kuvitella olevani Jamesin kaveri – tai jotain – jos hän tajuaisi alkaa käyttäytyä normaalistikin niin kuin käyttäytyi tänään”, Lily tunnusti. Tessa silmäili kireänä teekuppiaan, ja Lily näki, että naisen teki mieli juoda teensä loppuun.
”Varo tuota ’tai jotain’. Siitä voi äkkiä tosiaan tulla tai jotain, jos et heti päätä, mitä sinun ja Jamesin välillä on”, Lilystä tuntui oudosti taas siltä, että Tessa puhui kokemuksella.

Lily palatessa makuusaliin pakolliselta Tessa-vierailultaan Nora ja Emily odottivat häntä jo innokkaina.
”Me luulimme, että James oli murhannut sinut jutuillaan, kun et tullut takaisin”, Emily hihkaisi ja tarttui Lilyä käsistä. Lily yritti hillitä ystäviensä intoa.
”Minä olin Tessan luona”, hän yritti selitellä.
”Kerroit Tessalle ennen meitä?” Nora huudahti kateellisena. ”Lily, sinä kiusaat minua tahallasi. Tiedäthän ettei Jamesista saa irti selvää sanaa, kun hän on oleskellut läheisyydessäsi.”
Lily hymyili pahoittelevasti ja rimpuili irti Emilyn otteesta.
”No?” Sekä Emily että Nora kysyi johdattelevasti, kun Lily istui rauhassa sängylleen. Lily irvisti.
”Minä olen vielä elossa”, tyttö totesi ilkikurisesti. Nora huusi turhautuneena ääneen.
”Kerro, kerro, kerro, kerro”, hän mankui ja heittäytyi lattialle Lilyn jalkojen seuraan kuten silloin kuukausi sitten pikajunassa. Nora tiesi ettei Lily voinut vastustaa sitä.
”Minä olen vielä elossa”, Lily aloitti taas, ”joten ei kai se niin kamalaa voinut olla.”
Nora halasi innoissaan Lilyn jalkoja, ja Emily lennähti jälleen kuristamaan tyttöä halauksellaan.
”Minä tiesin sen. Te sovitte niin hyvin yhteen”, Nora riemuitsi lattialta.
”Älä yritä alkaa leikkiä Amoriinaa, Nora”, Lily mukisi tukahtuneena Emilyn olkapäätä vasten. ”Voisitteko antaa minun hengittää?”
Tytöt päästivät tottelevaisesti irti.
”Mennään kiusaamaan Jamesia”, Emily päätti. Lily jäi yksin huoneeseen, kun muut kaksi ryntäsivät alas portaita. Nora kuului kompastuvan alimpiin askelmiin. Lily saattoi kuulla tytön kiroilun ylös asti samoin kuin Emilyn hyssyttelyn.
Lily heittäytyi sängylleen makaamaan ja yritti ajatella järkevästi. Mitä tästä eteenpäin? Pystyisivätkö he Jamesin kanssa yrittämään ystävyyttä? Pystyisikö James tyytymään siihen? Lily todella toivoi, että poika pystyisi, sillä hän oli viihtynyt erinomaisesti sen tämänpäiväisen Jamesin kanssa. Elokuvan kuvauksistakin tulisi paljon rennompia tilaisuuksia, kun ei tarvinnut katsoa joutuvansa kahden kesken Jamesin kanssa; ikään kuin se olisi edes mahdollista, kun ympärillä pyöri miljoonia tuotantopuolen ihmisiä aina Siriuksesta Lauraan.
Olisi ehkä ihan kivaakin olla Jamesin ystävä. Silloin hän voisi hyvin mennä mukaan Emilyn ja Noran seurustellessa kelmien kanssa ilman vaaraa eri tavoin esitetyistä treffipyynnöistä tai lähentely-yrityksistä.

”Ja sitten me löimme vetoa”, James kertoi auliisti päivästä Noralle ja Emilylle. Muut kelmitkin näyttivät kuuntelevan kiinnostuneena.
”Älä viitsi! Lilykö muka löi vetoa?” Nora tuhahti pomppiessaan Siriuksen sängyllä välittämättä pojan varoittavasta ilmeestä. ”En usko. Lily ei ikinä lyö vetoa kenenkään kanssa.”
James kohautti olkiaan.
”Löi hän minun”, poika puolusteli.
”Väärin. Minä lyön sinut”, kuului ovelta. Kaikki kääntyivät katsomaan, kun Lily avasi varovasti oven ja tuli sisään. Emilyn oli pakko hymyillä, kun Nora tivasi kateellisena syytä.
”Sinä et lyö ikinä vetoa minun kanssani”, tyttö valitti. Lily hymyili pahoittelevasti ja heilutteli kädessään olevaa sinistä paperia.
”Minun pitää puhua Jamesin kanssa johtajaoppilasvelvollisuuksista”, tyttö kertoi syyn tuloonsa. Tuhahduksia kuului monelta suunnalta.
”Ihan kuin sinulla ei olisi ollut kokopäivää aikaa tehdä sitä”, Sirius marisi.
”Ai, se on James nyt”, Norakin kiusasi, mutta hätisti kuitenkin muut liikkeelle. ”Me jätämmekin teidät sitten tekemään töitä kahdestaan. Olkaa kiltisti”, Nora huikkasi ja työnsi marisevan Siriuksen portaikkoon Remuksen jäljessä.
Lily hymyili hämillisesti heidän jäätyä kahden.
”McGarmiwa käski minun kertoa sinullekin tästä”, Lily työnsi sinisen paperin Jamesin eteen. James kohottautui istumaan säädyllisemmin sängyllään ja otti paperin käteensä.
”Mahdollinen teemajuhla, uuden vuoden valvojaiset, toinen mahdollinen teemajuhla”, poika mutisi lukiessaan läpi paperia. Lily odotti kärsivällisesti istuen ilmeisesti Siriuksen sängyllä. Lopetettuaan poika katsahti Lilyyn.
”Moni tyttö kadehtisi sinua nyt”, poika tokaisi. Lily näytti epävarmalta. ”Kun istut Siriuksen sängyllä”, James selvensi ja sai Lilyn hymyilemään hiukan. ”Onko sinulla jotain ideoita näitä varten?” Kysymys kysyttiin paperiin viitaten. Lily risti jalkansa.
”Ajattelin hakea huomenna ne suunnitelmat noista valvojaisista”, Lily kertoi. ”Ja minusta olisi kiva järjestää jotain halloweeniksi tai ystävänpäiväksi. Kuitenkin meidän viimeinen vuotemme täällä. Olisi kiva tehdä siitä ikimuistoinen.”
James nyökkäsi mietteliäänä.
”Jos sinä haet ne suunnitelmat huomenna, niin mietitäänkö jotain ideoita vaikka sitten huomenna kuvaustaukojen aikana”, poika ehdotti.
”Eikö sinulla ole tuottajan hommia?” Lily kysyi epäillen, sillä yleensä James oli pitänyt itsensä sangen kiireisenä taukojenkin aikana.
”Emily hoitaa ne enemmän kuin mielellään”, James totesi luottavaisesti.
”No”, Lily sanoi hitaasti miettien asiaa, ”jos lupaat käyttäytyä samalla tavalla kuin tänään, harkitsen asiaa.”


akinnah

  • Ankeuttaja
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 22.2.08
« Vastaus #11 : Helmikuu 23, 2008, 13:37:46 »
Pääsinpäs nyt kommentoimiseen asti. Juu, olen tosi laiska kommentoija ja saatan koko ficciä kommentoida kerran ja siinä se, luen vain luvut aina läpi. Olen julma, I know. No, kuitenkin, olen tyytyväinen itseeni kun nyt tulin. Tykkään nimittäin tästä ficistä ^^ Paljon.

Aloitin tämän lukemisen jo kauan sitten, mutta se ensimmäinen luku ei koukuttanut. Summarykin oli hieman erikoinen enkä jaksanut innostua. Otin sitten kuitenkin itseäni kiinni niskasta ja sain luettua kokonaan. Saat kyllä lukijan koukuttumaan, kun jätät paljastamatta asioita ja aina annat odottaa, että jutut paljastuvat vihdoin, Mutta sitten on taas seuraava salaisuus ja seuraava tapahtuma jota jää odottamaan kovasti. Näin ollen minun oli pakko lukea kaikki ja nyt olen lukenut kaikki luvut tähän uusimpaan asti kahteen kertaan.

Jamesin ja Lilyn hahmot ovat onnistuneet todella hyvin. Aluksi ärsytti ne kelmificcikliseet "James, eikun Potter", mutta jätin sen omaan arvoonsa ja jatkoin lukemista. Kerrot tosi hyvin, kuvailevasti ja hauskasti. James ja Lily ovat vain niin suloisia, vaikkeivat he ole edes yhdessä. Mutta tuo Shane epäilyttää minuakin... No, kai me saamme hänestä tietää jatkossa jotain. Se, kun tyypit etsivät poikaa Godricin rooliin ja James ilmestyy paikalle. Se oli niin mahtava! Ja pystyin kuvittelemaan Lilyn ajatukset ja Jamesin ja heidän ilmeensä ja tunteensa siinä kohtaa! Ei olisi pitänyt katsoa Tanssi jos osaat -ohjelman parasta tanssia, tangoa nimittäin. Intohimoa ja rakkautta. Tykkään. Rakastan. Tylyaho reissukin oli tosi kivasti kirjotettu, tykkäsin siitä. Teit sen juuri niin kivaksi, kuin sen kuuluikin mennä.

Sirius ja Nora olisivat niiiiin ihana pari! Oh, rakastan sitä kohtaa, missä Sirius vain tuijottaa Noraa ja ajattelee siitä kaikkea ihanaa ^^ Oh, ikuinen romantiikan ja fluffyn nälkäinen annika puhuu jälleen. Ja kun Sirius on ihan sekaisin, ah! Luin sen kohdan moneen kertaan, vaikkakin ensimmäisellä kerralla tunne oli parhain. Joo, tykkään juuri tuollaisista. Ja kummatkin varmasti tykkäävät toisistaan, mutta haluavat vain pysyä ystävinä. Eikä mitään Sirius/Emilyä. Se olisi kai jonkinlaista sukurutsausta : D Noei. Mutta ajatuskin...

Siriuksen into kuvausta kohtaan on huvittavaa. Pystyn kuvittelemaan hänet hyvin huutamaan kaikille. Ja muutenkin koko elokuva -juttu on todella hyvin keksitty. Propsit siitä. Aluksi se arvelutti, niinkuin sanoin, mutta nyt voisin sanoa, että tämä on yksi parhaista ficeistä, joita olen lukenut vähään aikaan.

Remus ja Emily... Voi että minä toivon, että nämä kaksi päätyvät lopulta kuitenkin yhteen. Tykkää heistä yksittäisinä hahmoina ja parina. Parina oikeastaan vielä enemmän. Olet saanut kerrottua heidän tarinansa niin hyvin. Yksinkertainen, mutta ruma syy eroamiseen ja vihaan. Helppoa, mutta niin typerää. Ja minähän en sitten tykkää Remus/Laurasta. Remus/Emily kuulostaa kauniimmaltakin. Ja nämä kaksi rakastavat toisiaan, heidät pitää laittaa takaisin yhteen! Se oli sitten käsky, ei pyyntö.

Ja niin, tästähän ei tule mitään, tästä kommentoimisesta siis. Mutta vielä Camilla. Tykkään oikeastaan tästä hahmosta, vaika hänestä ei paljoa ole puhttukaan. Luihuinen, mutta se ei haittaa. Hän tuntuu mielenkiintoiselta. Shanekin on erikoinen, hauska varmasti, mutta hänestä en niin tykkää, koska pelkään että hällä ja Lilyllä tulee olemaan jotain. Toivottavasti ei, mutta se toisi tähän sen viimeisen silauksen, joka tekisi tästä vielä ehkä paremman. James mustasukkaisena on niin kiduttavaa ja ihanaa luettavaa.

Mutta nyt taidan lopettaa tämän epäselvän pälättämisen. Todella, tästä ei saa mitään selvää. Mutta tulen (ehkä) kommentoimaan seuraavia lukuja, mutta varaudu siihen, ettei minua näy vähään aikaan. Luen tätä silti, en jättäisi mistään hinnasta pois! Kiitos mahtavasta ficistä!

akinnah

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 22.2.08
« Vastaus #12 : Maaliskuu 01, 2008, 14:40:41 »
A/N: Tervehdys! Enää viisi päivää Kuoleman varjeluksiin! Sitä odotellessa ilahdutan teitä uudella osalla. Jatkossa on vähän kestänyt tällä kertaa, ja seuraavaakin osaa saatte ehkä odottaa hieman kauemmin ellei yllättävä inspis iske. Seuraavat päivät kuluvat Kuoleman varjeluksia odotellessa, ja täytyy sanoa, että olen sen verran fiiliksissä jo, että jos alkaisin kirjoittaa, sekavaa tekstiä tulisi liiankin kanssa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä!
vidlaia: (Sinulla on muuten äärettömän kaunis nimimerkki. Rakastan sitä ihan suunnattomasti ;D) Kiitos taas kommentista. Lily/Shane -suhdetta tai suhteettomuutta en vielä paljasta, mutta jos se minusta on kiinni (niin kuin se onkin) en mitään suunnattomia juttuja ala kaksikon välille kehitellä. Vaikuttaa omastakin mielestäni vähän teennäiseltä, jos Lily ensin rakastuisi palavasti Shaneen ja sitten jossain vaiheessa tajuaisi, että pitääkin Jamesista enemmän. Ei näin!
Lilyn ja Jamesin suuteleminen, kun tuli puheeksi, niin sanon, että olen ihan pulassa sen kanssa, koska tulin asettaneeksi itselleni aikarajan (Rowena ja Godrichan suutelevat elokuvassa). Inhoan aikarajoja, mutta yritän tehdä ensisuudelmasta mahdollisemman uskottavan. Ei siis todellakaan ensitreffeillä tapahtuvan ;D
Ja se veto vielä ;) No, se paljastunee sitten tulevaisuudessa!
Kaura: Kiitos sinullekin! Naah, Paul tuskin oli sattumaa, sen voin sanoa ;D Harvinaisen suunniteltu juttu!
Remuksesta ja Laurasta kuullaan parin luvun päästä hieman tarkemmin, joten ehkä tuo lähentyminen ei silloin enää tunnu niin oudolta. Remus toki rakastaa vielä Emmyä, vaikkei sitä myönnäkään, mutta mutta. Hyvästit olivat hyvästit, joten end of story sekä Remin että Emmyn mielestä. (Vaan ei minun mielestäni, hah!)
akinnah: Tervetuloa! Huu, olen itsekin ihan samanlainen, täytyy myöntää. Olen äärettömän laiska kommentoija, vaikka luenkin aktiivisesti jotain ficciä. Kiva kuitenkin, kun ilmoitit olemassaolostasi.
Huh, jäin ajattelemaan tuota Sirius/Emilyä, kun mainitsit siitä. Outo ajatus, en ole koskaan pahemmin edes miettinyt sitä, koska mainittu kaksikko on niin serkuksia minun päässäni. Sukurutsausta tosiaan :D
Käskysi Rem/Emistä otetaan huomioon! Sangen ärsyttäviä ja mitään tajuamattomia ihmisiä, kyllä. (Tietäisittepä, millaista se oli silloin, kun kaksikko ensimmäisen kerran alkoi seurustella. Pelkkää vänkäämistä monta viikkoa, kun kumpikin oli liian tyhmä tajuamaan omia tunteitaan.)
Emparrot: Kiitos! Olet kyllä kommentoinut ennenkin (pettämätön - kröhm - muistini sanoo niin). Mutta kiva, kun tulit uudemmankin kerran.

En tiedä, selviääkö näistä vastauksistani mitenkään, mutta arvostan kyllä kommenttejanne todella paljon (sekavat vastaukset eivät välttämättä tuo sitä parhaalla tavalla ilmi). Kiitos siis kaikille todella paljon! Te saatte kirjoittamisen tuntumaan entistäkin ihanemmalta :D
Seuraavassa luvussa esiintyy eräs henkilö, jonka luomisessa on auttanut eräs todellinen ihminen. En kuvitellut koskaan sanovani tätä, mutta olen tälle henkilölle kovin kiitollinen nyt. Hah, kukaan ei tajua mitään, mutta ei sillä väliä. Tämä luku on ehdottomasti omistettu Xx:lle. Hyvää loppuelämää, ei muistella pahalla!
Bitte schön sitten vaan. Toivottavasti nautitte!
-Del

12. luku – Se oli pelkkä vitsi!
6.10.1977

Lily ei katunut päätöstään istuessaan seuraavana päivänä Jamesin kanssa Suuren salin nurkassa ideoimassa teemajuhlia. James oli luultavasti kekseliäin ihminen, jonka Lily oli koskaan tavannut, ja se kertoi jo sinänsä paljon, koska Lily tunsi Noran.
Lily tunsi monet uteliaat katseet selässään sinä aamuna, ja Sirius meinasi moneen otteeseen menettää hermonsa ohjatessaan extroja, jotka olivat kiinnostuneempia Lilyn ja Jamesin hommista kuin Siriuksen ohjeista. Lily meni tahtomattaankin hämilleen ihmisten tuijotuksesta, mutta Jamesin välillä liiankin päättömät kommentit saivat hänet pian unohtamaan ympärillä olevat ihmiset. Tänään kuvattaisiin ensimmäiset kohtaukset, jotka sisältäisivät muutakin kuin Tylypahkan perustajien välistä keskustelua. Tällä kertaa kuvattaisiin oppilaiden ensimmäistä ateriaa Suuressa salissa, jossa päivällisti oppilaiden lisäksi sekä perustajat että lukuisat kotitontut ja niukka muu henkilökunta. Koska elokuvasäännöissä selvästi sanottiin, että kuvaukseen ei saisi käyttää oikeita kotitonttuja, koska se kuulemma oli väärin tonttujen uskomuksia kohtaan, olivat James ja Sirius saaneet kinuttua Dumbledorelta ja McGarmiwalta luvan muuttaa joitain oppilaita kotitonttujen näköisiksi. James, Sirius ja Emily, jotka olivat koko koulun parhaat oppilaat muodonmuutoksissa, olivat käyttäneet koko aamun muuttaen McGarmiwan tiukan valvonnan alaisena ensi- ja toisluokkalaisia kotitontuiksi. Pienimmät oppilaat olivat siinä mielessä parhaita kotitonttujen rooliin, koska he olivat kokonsakin puolesta helppo muuttaa. McGarmiwan oli ollut vaikea peitellä tyytyväisyyttään nähdessään kolmikon onnistuvan tehtävässään.

Siriuksella oli täysi työ ohjata lukuisat oppilaat oikeille paikoille ja neuvoa heitä näyttelemisen kanssa.
”Olkaa mahdollisimman luontevia”, poika mekasti vahvennetulla äänellään ennen kuin jätti asian Noran huoleksi ja siirtyi vaatimaan päänäyttelijöitä oikeille paikoilleen. Lily nousi paikalle rientäneen Gabriellen avustuksella ylös tuolistaan ja lähti hitaasti vaappumaan kohti lavaa. Korsetti puristi aivan liikaa, mekon helmat painoivat varmasti monta kymmentä kiloa ja koristeellisen viitan, joka oli hyvin painava sekin, nyörit kuristivat kaulaa. Lily valitti Gabriellelle asun hirveyttä ties kuinka monennetta kertaa, mutta tyttö ei tuntunut ottavan vastalauseita kuuleviin korviinsa.
”Meidän pitää todellakin miettiä sitä suutelukohtaustasi, kun sinun pitää juosta”, Gabby tuumi vain tukiessaan Lilyä ylös portaita. ”Se ei tule onnistumaan tuossa puvussa.”
Lily tuhahti paljon puhuvasti ja istuutui paikalleen pitkän pöydän keskivaiheilla Camillan viereen. Gabrielle viitasi parille viidesluokkalaiselle, jotka tulivat salamana korjailemaan Lilyn peruukkia. Peruukkiin oli päädytty sen jälkeen, kun ensimmäisellä kerralla kampauksen tekeminen Lilyn hiuksiin oli kestänyt yli puolitoista tuntia. Sirius oli hermostunut ja vaatinut peruukkia maskeeraamisen vauhdittamiseksi.
James lueskeli repliikkejään hypellessään Lilyn jäljessä korokkeelle. Poika istui keveän näköisesti Lilyn toiselle puolelle ja nyökkäsi Siriukselle, joka ärsytti kommenteillaan Remusta tämän asennellessa kameraruutujaan valmiiksi. Lily kiemurteli puvussaan vaikeuttaen mahdollisimman paljon maskeeraajien työtä.
”Minä vihaan tätä”, tyttö pihisi Camillalle, joka istui jähmettyneenä paikoillaan.
”Olet aina niin malttamaton, lady Rowena”, Camilla vastasi jäljitellen vanhaa puhetapaa, jota heidän tuli – Siriuksen vaatimuksesta jälleen – käyttää. Shane kumartui pöytää vasten nähdäkseen Lilyn paremmin Camillan kampauksen takaa.
”Lady Rowena onkin aina ollut se äkkipikaisin meistä, eikö totta, sir Godric”, Shane sanoi ärsyttäen Lilyä vielä enemmän. Lily kääntyi Jamesin puoleen ja anoi tukea. James irvisti ilkikurisesti.
”Olen ehdottoman samaa mieltä, sir Salazar.”
”Hyvä on, lopettakaa jo!” Lily kiljaisi tuskastuneena. ”Teidän ei tarvitse pitää puristavaan korsettia tai yli kuumia mekkoja. Yrittäkääpä joskus niin katsotaan, kuka täällä on malttamaton.”
Shane ja James vilkaisivat toisiinsa.
”Siitähän tulisikin kiinnostavaa.”

”Hiljaisuus”, Sirius huusi, ja saliin laskeutui silmän räpäyksessä rikkomaton rauha. Laura oli ollut oikeassa; Siriuksella todella oli vaikutusvaltaa muihin oppilaisiin. ”Okei, hyvä. Kuvataan sitten.” Sirius nyökkäsi Remukselle, joka käänsi ystävällisesti kameransa oikeaan suuntaan. Suuren salin ovet avautuivat ja pikkuinen Dina-kotitonttu johdatti 28 uutta oppilasta sisään. Oppilaat kerääntyivät korokkeen eteen ja katsoivat odottavina pääpöytään päin. Camilla yritti nousta ylös, mutta epäonnistui ja romahti nojaamaan pöytää vasten. Lily purskahti hyväntahtoiseen nauruun muiden mukana.
”Anteeksi, minä jäin kiinni”, Camilla pahoitteli, kun Sirius oli huutanut poikki-käskyn Remukselle. Camilla repi pukuaan irti tuolin jalan alta.
”Katsokaa nyt. Nämä puvut ovat vaarallisiakin”, Lily puolusti urheasti omaa näkökulmaansa, kun oppilaat palasivat takaisin ovien taakse Siriuksen käskystä.
”Lily, varmista, että olet vapaa nousemaan”, Sirius komensi Lilyä. Lily nousi käskystä ylös ja levitteli käsiään.
”Vapaa kuin kedon kukka”, Lily tokaisi.
”Toistaiseksi ainakin”, Sirius vastasi ja iski silmää Jamesille. Lily ei ollut huomaavinaankaan vaan istui takaisin paikoilleen ja sieti mukisematta Gabbyn, joka tuli varmistamaan peruukin pysyvyyden; sekin oli niin painava, että se oli tipahtanut jo muutaman kerran ja saanut Siriuksen ärtyneeksi.

”Kuvataan”, Sirius kailotti taas hetken kuluttua. Tällä kertaa Camilla onnistui nousemaan ongelmitta. Lilykin antoi Siriukselle ylpeyden aihetta nousemalla sulavasti ilman peruukin tai puvun aiheuttamia keskeytyksiä. Tuntui unenomaiselta, että Shane ja Jameskin suorittivat osansa mallikkaasti. Lily yritti keskittyä rooliinsa ja olla ajattelematta Siriusta, joka luultavasti yritti sillä hetkellä olla itse pilaamatta kohtausta riemunkiljahduksillaan.
”Tuokaa hattu”, Shane sihisi täydellisen luihulla luihuisäänellä. Eräs kotitontuista kiikutti lajitteluhatun korokkeelle. Tosin ei sitä oikeaa hattua, sillä se olisi ollut aivan liian resuinen tähän kuvaan.
”Poikki”, Sirius huusi. ”Eiköhän tämä ollut tässä?” Poika kääntyi katsomaan Noraa, joka oli rientänyt tutkimaan Remuksen kuvamateriaalia kriittisesti. Hienovarainen nyökkäys, ja Sirius alkoi antaa jatko-ohjeita ryhmälle.

Lily tunsi itsensä typeräksi huojuessansa hienossa puvussaan pitkin Tylypahkan käytäviä. Sirius oli ystävällisesti antanut perustajien näyttelijöille tunnin mittaisen tauon, jonka aikana Lily oli päättänyt käydä hakemassa vanhojen valvojaisten suunnitelmat opettajainhuoneesta. Roolivaatteiden riisumista ei ikävä kyllä ollut sallittu, joten Lilyn täytyi varoa jokaista askeltaan laskeutuessaan portaita pinkka papereita kädessään. Kengillä oli jo muutenkin vaikea kävellä ja yhdistettynä painavaan pukuun, portaat olivat vuoren kokoinen haaste Lilylle. Vielä pari viimeistä askelmaa, ja hän olisi alhaalla.
Turha toivo. Kengän kanta luiskahti kiven halkeamaan, ja Lily horjahti vaarallisesti alas. Paperit lentelivät sinne tänne, kun Lily huitoi käsillään ja yritti olla katkaisematta niskaansa kaatuessaan.
”Hoplaa!” Lily tunsi käsivarret ympärillään. Katsoessaan pelastajaansa hän huomasi olevansa Jamesin tiukassa syleilyssä. Jamesin lämpimän ruskeat silmät tuijottivat vakavina Lilyä.
Lily nielaisi vaikeasti, ja James nosti hänet pystyyn eikä päästänyt heti irti.
”Kiitos”, tyttö mutisi irrottaen määrätietoisesti kädet ympäriltään. Hän katsahti Jamesiin varoittava ilme kasvoillaan ja kumartui keräämään ympärille levinneitä papereita. James ymmärsi hitaasti katseen merkityksen ja kumartui auttamaan.
”Ilo oli minun puolellani. Kiva, kun voin estää sinua ärsyttämästä Siriusta”, poika vastasi tavoitellen keveää sävyä. ”Hän saisi hermoromahduksen, jos teloisit itsesi nyt.”
Lily nousi hymyillen ylös.
”Valmiina havisuttelemaan historian lehtiä?” tyttö kysyi heilutellen papereita Jamesin edessä. James nyökkäsi innokkaana.

”Hmm. Eivät nämä niin mielenkiintoisia olleetkaan”, James totesi miltei pettyneenä lukiessaan vanhoja uuden vuoden valvojaisten suunnitelmia. Lily rypisti otsaansa ja selasi yhtä paperinippua läpi. Kannessa sanottiin sen olevan viime vuoden suunnitelma. Ensimmäisellä sivulla lueteltiin kaikki osallistujat, ja seuraava sivu oli sisällysluettelo.
”Näyttää siltä, että valvojaiset olisivat joku revitellään-ennen-kokeisiin-lukemisen-aloittamista-tilaisuus”, Lily tuumasi. James nyökkäsi.
”Katso nyt tätäkin”, poika kumartui lähemmäs ja osoitti sormellaan erästä kohtaa lapussa.
”Carl piti puheen lajittelutilaisuudestamme”, Lily luki ääneen ja nosti katseensa Jamesiin. Kaksikko katsoi toisiaan kulmat kohollaan kumpikin selvästi ajatellen samaa asiaa. Kunnon revittelyä!
”Miltä vuodelta tuo on?” Lily kysyi purskahdettuaan nauramaan Jamesin mukana. James näytti kantta: 1946-47.
”Jos me järjestämme jotain tuollaista, meidät nauretaan pihalle”, James tokaisi. ”Etsi Tessan vuosi sieltä. Ehkä silloin oli jotain vaihtelua.”
Lily totteli kuuliaisesti ja selasi esiin paperinipun, jonka kannessa komeili vuosiluku 1970-71. Nipun löytäminen ei ollut vaikeaa, sillä jo sen ulkomuoto poikkesi vahvasti muista. Paperit olivat kirkuvan vihreitä.
”Minusta tuntuu, että Tessan ikäryhmä on ollut aika hulvatonta porukkaa”, James totesi ihailevasti ja yritti nykäistä nippua Lilyn käsistä. Lily nosti nipun pojan ulottumattomiin.
”Älä yritä. Minä haluan katsoa ensin”, Lily kielsi ja kurkotti vielä kauemmas, kun James tavoitteli papereita.
”Yhdessä?” James tyytyi kaaduttuaan melkein tuolillaan liiallisen eteenkurkotuksen seurauksena. Lily supisti suutaan, mutta myöntyi huomattuaan, että vapaa-aikaa ei olisi enää kauan.
Nippu tosiaan oli muita mielenkiintoisempi. Tessan valvojaisissa oli jätetty turhat muodollisuudet kylmästi pois  ja keskitytty hauskanpitoon. Lähinnä juomista ja opettajien kustannuksella pilailua. Muiden oppilaiden ollessa vielä turvallisesti joululoman vietossa kotonaan, linnaa oli käytetty hyväksi ehkä liiankin railakkaasti, sillä nipun loppuun oli kirjoitettu McGarmiwan jämäkällä käsialalla: Ei suositella otettavan mallia!

”Auttakaa joku Lily ylös tuolta, hemmetti”, Sirius karjui myöhemmin salissa. Iltapäivä oli venynyt jo pitkälle, ja elokuvakin oli edistynyt jonkin verran. Suuri sali -kohtaukset alkoivat olla valmiita yhtä lukuun ottamatta.
”Minä en pysty tähän, Sirius”, Lily kivahti, kun Shane repi häntä kainaloista takaisin ylös. Kohtaus oli mennyt pilalle jo monen monta kertaa Lilyn liukastuessa portaita laskeutuessaan. Portaat olisivat vielä ehkä yksinään menneet hyvin, mutta jos samalla piti yrittää taikoa ilmaan Tylypahkan vaakunaa, lukea vuorosanojaan ja näytellä uskottavasti, hommasta tuli rutkasti vaikeampaa.
”Sinä olet näyttelijä”, Sirius äyskähti takaisin ja tuijotti Lilyä itsepintainen ilme kasvoillaan. Lily tuijotti takaisin.
”Minä olen ihminen”, hän tiuskahti ennen kuin suoristi taas peruukkiaan ja horjui Shanen avustamana lähtöpaikalleen. ”Ja minä vihaan sinua”, Lily lisäsi valmistuessaan taas kohtaukseen. Sirius irvisti ja nyökkäsi kiitokseksi.
”Kuvataan!” poika käski.
Lily lähti kulkemaan lavaa eteenpäin kohti portaita hitaammin kuin alun perin oli tarkoitus.
”Ja toivomme todella, että annatte meille ylpeyden aihetta”, Lily uppoutui Rowenan rooliin. Shane astui askeleen eteenpäin ja ojensi kätensä Lilylle.
”Te olette tulevaisuus”, poika sihisi vakuuttavasti. Lily hymyili Shanelle armeliaasti ja käänsi katseensa taas takaisin oppilaisiin. Shanen käsi irtosi Lilyn omasta, kun Lily alkoi laskeutua portaita.
”Ja teihin me luuuu – ”, Lily kompuroi taas. ”Hemmetti!”
”Poikki!” Sirius kuiskasi väsyneenä ja kääntyi Noran puoleen. ”Ehdotuksia?”
Nora kohautti olkiaan. Lily nousi portaat ylös jälleen Shanen avustuksella.
”Miksemme me vain voi kävellä yhdessä alas?” Shane kysyi ja ansaitsi Lilyltä kiitollisen hymyn.

”Aika mennä nukkumaan”, Lily sanoi tukeutuessaan Shanen käsivarteen. Kaksikon yläpuolella roikkui hieno vaakuna käärmeestä, mäyrästä, leijonasta ja kotkasta. Oppilaat nousivat ylös ja järjestäytyivät jonoon.
”Poikki”, Sirius hihkaisi. Lily lennähti innoissaan Shanen syliin.
”Minä tein sen!”
Shane halasi tyttö nauraen.
”Eihän se niin paha ollut”, poika sanoi Lilyn vetäytyessä taaksepäin.
”26 ottoa myöhemmin sinun on hyvä sanoa noin”, Lily nauroi ja kumartui repimään kengät jalastaan. ”Minä en enää ikinä laskeudu portaita nämä jalassa”, tyttö uhkasi.
Emily lennähti Lilyn luokse halaamaan tätä.
”Sirius ei varmaan edes vaatisi sitä enää. Aika on kuulemma rahaa”, Emily sanoi. Lily loi kyseenalaisen katseen Siriukseen, joka pudisteli päätään.
”Ei enää ikinä, Lily”, poika huikkasi. ”Sinä et mitenkään sädehtinyt siinä osassa.”
Nora säästi Lilyltä vaivan kävellä Siriuksen luokse ja iski poikaa olkapäähän.
”Sinä olet varsinainen fletkumato”, Nora kirahti. ”Lily teki parhaansa.”
Sirius kohotti leukaansa ja yritti peittää kipua, joka loisti kasvoilta Noran lyönnin johdosta.
”Minä teen vain työtäni.”

”Lily!” Shanen huudahdus keskeytti Lilyn juttelun Noran kanssa. Lily käännähti katsomaan poikaa ja tunsi suurta riemua siitä, että ei tarvinnut enää kävelytysapua muilta. Päivän kohokohta oli ehdottomasti se, kun sai riisua roolivaatteet yltään.
”Minulla on asiaa”, Shane sanoi kävellessään lähemmäs tyttöjä. Lily käännähti takaisin Noran puoleen ja kehotti tyttöä jatkamaan matkaansa. ”Puhutaan myöhemmin lisää”, Lily huikkasi Noralle lähtiessään seuraamaan Shanea. Nora tuhahti itsekseen ja juoksi Siriuksen, joka oli kävellyt hieman tyttöjen edellä, kiinni.
”Lily jätti minut”, Nora selitti syynsä tulla kiusaamaan poikaa. Sirius pyöritteli silmiään.
”Minä olen siis vain korvike, kun et halua olla yksin”, Sirius totesi.
”Juuri niin”, Nora nauroi. ”No, korvike, koska lähdetään tutkimaan sitä Narnia-käytävää?”
”Silloin, kun en ole nälkäinen”, Sirius vastasi. Kylmät väreet kiirivät pitkin pojan selkäpiitä hänen ajatellessaan viimeistä käyntiä käytävässä. Nora oli ollut liian lähellä kiusata hänet hengiltä silloin.
”Pelottaako sinua, kultapoju?” Nora kysyi viattomasti. Sirius pysähtyi kuin olisi kävellyt päin näkymätöntä muuria. Nora pysähtyi tottelevaisesti perässä.
”Älä. Käytä. Tuota. Nimeä”, Sirius lausui niin selvästi kuin mahdollista ja heristi sormeaan uhkaavasti Noran kasvojen edessä. Nora tuijotti rävähtämättä takaisin, kun Siriuksen katse porautui hänen lävitseen.
”Minulla on oikeus siihen”, tyttö väitti itsepintaisesti hymyillen eikä vieläkään kääntänyt katsettaan. Sirius tiesi, että ei tulisi voittamaan Noraa tässä. Hän ei ikinä voittanut Noraa tuijotuksessa.
”Sinulla ei ole mitään oikeutta”, poika totesi näennäisen rauhallisesti. Nora hymyili edelleen ja lähti hitaasti kiertämään poikaa kääntämättä katsettaan tästä. Sirius pyöri vastentahtoisesti mukana.
”Niin kauan kuin sinulla ei ole tyttöystävää, kunnollista tyttöystävää, sinä olet minun kultapojuni”, Nora kehräsi vaarallisella äänellä ja jätti huulensa raolleen. Siriuksen katse etsiytyi huuliin vahingossa.
”Voitin!” Nora hihkaisi ja palautti kasvoilleen tavallisen ilmeensä. ”Sinä olet toivoton, kultapoju!” Tyttö heläytti ennen kuin jatkoi matkaansa. Sirius marisi itsekseen seuraten Noraa. Tyttö oli liian hyvä. Ihan liian hyvä.
Siriuksen marinan keskeytti Peter, joka juoksi henki kurkussa kaksikkoa vastaan.
”Hannah-hälytys”, Peter kähisi pysähdyttyään hengittämään. ”Kahden kulman päässä teistä. Et ehdi enää pakoon, Sirius.”
Noran kasvoille levisi virne, kun taas Sirius näytti pakokauhuiselta.
”Onnea”, Peter huikkasi jatkaessaan juoksujalkaa matkaansa. Peterin käännyttyä kulman taakse Sirius harppasi Noran luokse ja puristi tytön käsivarsia liian kovaa. Nora älähti tuskaisena.
”Sinun täytyy auttaa minua, Nora”, Sirius rukoili hätäisenä. ”Minä teen mitä tahansa, kunhan et vain jätä minua Hannahin armoille.”
Nora veti Siriuksen tuoksua itseensä miltei liian kauan, sillä Sirius puristi koko ajan vain kovempaa.
”Painu piiloon kulman taakse”, Nora myöntyi hyväsydämisesti. Siriuksen katse riitti kiitokseksi, kun poika laukkasi piiloon.
Nora jäi yksin käytävään odottamaan. Tytön ei tarvinnut odottaa kauan, sillä Hannah tuli melkein yhtä kovaa kuin Peterkin vain hetki aikaisemmin. Tytön pinkit leopardikuvioiset housut kirkuivat ristiriitaa oranssin nahkatakin kanssa. Tummissa hiuksissa oli ties minkä värisiä raitoja ja kokonaisuus oli kaikkea muuta kuin tyylikäs. Silmissä loisti miltei hullunkiilto, jota ei peittänyt edes pettymys Hannahin nähdessä käytävällä vain Noran.
”Minä luulin, että Sirre olisi sinun kanssasi”, Hannah tokaisi epäystävällisesti ja valmistautui jatkamaan matkaansa. Noran käsi kuitenkin pysäytti tytön kulun.
”Onneksi minä törmäsin sinuun”, Nora yritti taikoa kasvoilleen innokasta ilmettä onnistumatta aivan yrityksessään. Hannah ei kuitenkaan huomannut mitään erikoista. ”Tiedätkö, puhuin juuri Siriuksen kanssa sinusta”, Nora jatkoi pysytellen puolitotuudessa. Hannah näytti heti paljon kiinnostuneemmalta keskustelukumppaninsa puheista. Tyttö heilautti dramaattisesti hiuksensa pois silmiensä edestä ja otti kasvoilleen kysyvän ilmeen.
”Mitä hän sanoi?” Hannah kysyi innokkaana silmät pyöreinä ja suu hassusti auki. Noran kasvoille nousi pirullinen virne, jonka tyttö yritti peittää Hannahilta. Puuha oli turhaa, sillä Hannahin ollessa Sirius-vaihteella, tyttö ei huomannut mitään muuta.
”Sirius oli kuulemma nähnyt sen sinun poikalistasi”, äänikin oli liian huvittunut mennäkseen läpi, mutta Hannah uskoi joka sanan mukisematta. Tyttö veti käden suulleen ja hihitti kammottavasti.
”Hän taisi pitää näkemästään”, Hannah kihersi. Nora sai käyttää kaiken itsehillintänsä ollakseen pyörittämättä silmiään. Sirius oli tosiaan nähnyt listan, johon Hannah oli listannut Tylypahkan ihanimmat pojat, mutta toisin kuin Hannah näköjään kuvitteli, Sirius ei todellakaan ollut pitänyt näkemästään. Siriuksen nimi komeili kunniapaikalla isoilla kirjaimilla kirjoitettuna ja sydämin koristeltuna.
”No joo”, Nora tuumi, ”tiedä häntä sitten. Minusta tuntuu, että Siriuksen mielenkiinto oli jossain muualla silloin”, tyttö sanoi vihjailevasti. Se ei sentään jäänyt Hannahilta kuulematta.
”Missä muualla?” Hannah kysyi otsa kurtussa ja näytti ilmeisesti huomaamattaan vielä tavallistakin tyhmemmältä. Nora räpytteli silmiään ja kikatti hämillisesti ja erittäin epänoramaisesti.
”No, tiedäthän sinä Siriuksen. Ei voi olla ajattelematta muuta kuin tyttöjä”, Nora pyöritteli nauraen silmiään. ”Ja minä nyt satuin olemaan ainoa tyttö siinä huoneessa silloin.”
Hannah näytti kauhistuneelta.
”Sinä ja Sirre, vai?” tyttö kysyi epäuskoisena. ”Minä luulin, että te olette vain ystäviä.”
”Ihan kuin se poika pystyisi olla pelkkiä ystäviä jonkun tytön kanssa”, Nora sanoi eikä vastannut Hannahin kysymykseen. Hannah näytti mietteliäältä.
”Minä luulin, että Sirre tykkää minusta”, tyttö pohti ääneen. Nora puri huultaan ettei olisi huutanut ääneen tytön ääliömäisyyttä.
”Minusta tuntuu, että sinun täytyy selvittää tämä asia Siriuksen kanssa”, Nora huomautti niin ystävällisesti kuin vain pystyi. ”Hän mainitsi käyvänsä ulkona, kun viimeksi tapasimme. Luulen, että hänen piti päästä vähän jäähdyttelemään vietettyään niin paljon aikaa minun seurassani”, Nora kikatti taas ja räpsytteli silmiään epäaidosti. Hannah näytti miettivät seuraavia liikkeitään tarkasti.
”Sinua ei siis haittaa, jos Sirre päättääkin kohdistaa huomionsa minuun keskustelumme jälkeen”, Hannah kysyi. Nora virnisti.
”Minkäs niille miehille mahtaa”, tyttö totesi. Hannah hymyili leveästi.
”Sehän olisi vain luonnollista, jos Sirre vaihtaisi minuun”, Hannah kertoi ja oli pienen hetken hiljaa. Nora tuijotti tyttöä kulmat kohollaan. ”Se oli pelkkä vitsi!” Hannah huudahti hetken päästä ja purskahti nauruun. Nora pakotti itsensä hymyilemään kiristellessään hampaitaan. Hannah kikatti hetken ennen kuin jatkoi taas: ”Velvollisuuden kutsuvat. Kiitos avusta, Nora. Olet paras”, tyttö kiljaisi kääntyessään samaan suuntaan, josta oli tullutkin. ”Nähdään!”

Nora varmisti, että Hannah oli varmasti lähtenyt kohti ala-aulaa ennen kuin kutsui Siriuksen takaisin.
”Sinä ja minä sitten, vai?” Sirius kysyi ärtyneenä. Nora virnisti taas.
”Voi, kultapoju, ole hyvä vain!” Tyttö heitti olkansa yli jatkaessaan matkaa oleskeluhuonetta kohti. Sirius laukkasi perässä.
”Miksi helvetissä sinun piti sanoa Hannahille jotain sellaista?” Poika intti raivostuneena. ”Kohta sen tietää koko Tylypahka.”
”Ensinnäkin: minä en sanonut mitään, kuulit sen itsekin. Minkä minä sille voin, että Hannah vetää sellaisia johtopäätöksiä. Ja toiseksi: sinun asenteesi romuttaa ihan kiitettävästi itsetuntoani”, Nora totesi ja nopeutti askeliaan.
”Älä viitsi, Nora. Sinulla on niin korkea itsetunto, että se voi vähän romuttuakin”, Sirius huomautti säälimättä. ”Sinun piti pelastaa minut ei antaa minulle lisää murehtimisen aihetta.”
Nora ei vilkaissutkaan poikaan vaan jatkoi eteenpäin.
”Sinun pitää puhua itse asiat selviksi hänen kanssaan”, Nora kivahti. ”Ja onko se muka niin kamalaa, jos ihmiset uskovat meidän seurustelevan? Luuletko tosiaan, että he uskovat niin kauan? Sinä olet sinä ja minä olen minä. Meidän suhteemme kestäisi korkeintaan kaksi tuntia ja sitten olisimme kummatkin kuolleet ärsyyntymiseen.”
Sirius kurkotti nappaamaan Noran kädestä kiinni ja esti tyttöä jatkamasta matkaa.
”Minä en voi uskoa, että sinä edes voit puhua siitä”, Sirius tiuskahti. ”Haluaisitko sinä tosiaan, että me alkaisimme seurustella?”
Nora yritti repiä kättään irti, mutta Siriuksen ote piti.
”Tietenkään minä en halua sitä!” Nora huudahti ja ihmetteli itsekin keskustelun saamaa käännettä. ”Mutta mitä pahaa siinä olisi?”
”Me olemme ystäviä, Nora.”
”Minä tiedän sen, Sirius. Se oli vitsi. Hannah ei kerro sitä kenellekään, koska ei halua myöntää kenenkään voittaneen hänen kilpailuaan sinusta”, Nora kivahti. Sirius päästi irti Noran kädestä.
”Sirius, sinä tulet aina olemaan minulle vain ystävä”, Nora jatkoi yhä kiihtyneenä. ”Jätetäänkö tämä keskustelu tähän?”
Sirius nyökkäsi katsomatta Noraan. Nora nyökkäsi takasin.
”Rauhoitutaan ensin ja katsotaan, mitä Hannah päättää tehdä”, Nora sanoi. ”Hyvää yötä!”
Sirius ei vastannut mitään vaan jäi yksin käytävään kuuntelemaan Noran loittonevia askelia.

Toisaalla Lily seurasi Shanea pitkin autioita käytäviä. Poika oli sanonut haluavansa näyttää hänelle jotain, mutta tähän mennessä ainoa mielenkiintoinen asia oli ollut Riesu, joka oli madellut ohi Veristä paronia nuoleskellen.
”Ei enää pitkä matka”, Shane vakuutti Lilylle, joka oli juuri miettimässä sitä, miten paljon tilanne muistutti parin viikon takaista tilannetta hänen ja Siriuksen välillä.
”Mennäänkö me pöllölään?” Lily veikkasi kivutessaan portaita ylös Shanen jäljessä. Poika kääntyi nyökkäämään arvoituksellinen ilme kasvoillaan.
Lily astui sisään pöllölään Shanen jäljessä ja kääntyi sulkemaan oven. Käännyttyään takaisin Shane seisoi hänen edessään pidellen jotain käsissään.
”Kiltti Lily, pelasta minut!” Shane aloitti, ja Lily kohotti kulmiaan. ”Minä tiedän ettet sinä halua uutta pöllöä, mutta olen todellakin pulassa tämän kanssa.” Shane kohotti käsiään ja näytti Lilylle pienen pöllön, joka sirkutti pirteästi tyttöä kohti. Harmaanruskeat sulat olivat huvittavasti pörrössä ja mustat nappisilmät loistivat valossa. Lily äännähti tukahtuneesti ja ojensi kätensä koskettaakseen pöllöä. Pöllö puri hänen sormeaan kaikella voimallaan, jota oli kokoon nähden yllättävän paljon
”Mikä – ?” Lily kysyi ihmetellen tarkastellessaan sormeaan, josta oli alkanut vuotaa verta.
”Tiedäthän sinä Mindyn?” Shane aloitti viitaten pikkusiskoonsa. Lily nyökkäsi; kukapa ei tuntisi Mindyä.
”Mindyn pöllö on vähän suojelevaa laatua. Se synnytti keväällä kahdeksan poikasta eikä suostunut päästämään niitä pois huostastaan ennen kuin elokuun lopussa. Mikään kauppa ei enää ottanut näitä, koska nämä olivat jo sen verran isoja ja kurittomia”, poika jatkoi. Lily, joka yritti saada veren vuodon loppumaan, nyökkäsi ja kehotti poikaa jatkamaan.
”Muut ovat jo löytäneet omistajansa, mutta tämä on ei”, Shanen ääni oli epätoivoinen. ”Kiltti, Lily. Se selvästi tykkää sinusta. Se ei ole suostunut edes koskemaan kehenkään muuhun ja sinua se heti puree. Sen täytyy olla jokin merkki.”
Lilyn oli pakko hymyillä.
”Se on kyllä suloinen”, tyttö myönsi ja koketti varovasti pöllön päätä. Se yritti taas nokkaista, mutta tällä kertaa Lily oli varautunut siihen ja veti nopeasti kätensä pois. Hän mietti asian nopeasti läpi. Hän pääsisi lainaamasta Silkkiä viimein. Hän kyllä piti Silkistä eikä Emilylläkään ollut lainaamista vastaan mitään, mutta Silkki oli viime aikoina vaikuttanut aika stressaantuneelta jouduttuaan hoitamaan Amaliankin kirjeet perille. ”Kai minun sitten täytyy, kun sinä noin epätoivoisesti pyydät”, Lily myöntyi vihdoin, ja Shanen kasvot alkoivat loistaa. ”Mutta vain, jos se suostuu tulemaan käteeni purematta”, Lily sanoi ja ojensi kokeeksi sormensa. Pöllö yritti taas näykkäistä. Shane puri huultaan.
”Jos sinulla on aikaa, me saadaan se kyllä tottumaan sinuun”, poika lupasi. Lily kohautti olkiaan ja istui lattialle sen likaisuudesta välittämättä.

”Minähän sanoin”, Shane huudahti, kun pöllö kökötti hetken kuluttua kiltisti Lilyn käsissä. Lilyn oli pakko hymyillä.
”Minkä lajinen se on?” Tyttö kysyi silitellessään uutta pöllöään. Nyt pöllö näytti nauttivan siitä eikä yrittänyt enää purra.
”Minervanpöllö”, Shane sanoi varovasti tarkkaillen Lilyn ilmettä.
”Et ole tosissasi”, tyttö huudahti. Shane nyökkäsi pienesti. Lily purskahti nauruun.
”Mikset tyrkyttänyt tätä kelmeille? He olisivat rakastuneet omaan Minervaan.”
Shane kohautti nauraen olkiaan.
”Ehkä minä olisinkin, jos sinä olisit pettänyt”, poika tuumasi. Lily päästi pöllönsä maahan tepastelemaan ja katsoi sen vaappumista.
”Onko sinulla jo nimi sille?” Shane kysyi kiinnostuneena. Lily mietti hetken.
”McGarmiwa olisi ehkä vähän liian ilmiselvä”, Lily pohti, ”joten olkoot vaikka Jupiter.”
Shane nyökkäsi hyväksyvästi.
”Tunnetko sinä roomalaista mytologiaa?” Poika kysyi aavistus arvostusta äänessään. Lily nyökkäsi; hän rakasti muinaisia mytologioita. Varsinkin roomalais- ja kreikkalaismytologiat olivat hänelle hyvin tuttuja.
”Jupiter oli taivaan
jumala”, Shane mutisi ja katsoi eteenpäin vaappuvaa pöllöä.
”Sekä Minervan isä”, Lily täydensi tuijottaen hänkin Jupiteriaan. Jupiter ei näyttänyt hämmentyvän katseista vaan räpytteli siipiään ja lennähti Lilyn olkapäälle rääkyen.
”Nyt tajuan, mistä McGarmiwa on saanut äänenlahjansa”, Shane tuumasi.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 02, 2008, 11:42:50 kirjoittanut Delia »

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 1.3.08
« Vastaus #13 : Maaliskuu 05, 2008, 18:15:21 »
A/N: Arvatkaa mitä? Kirjoitin sittenkin jatkoa ennen KV:n ilmestymistä. Olen aika ylpeä itsestäni, mutta saa nyt nähdä, kuinka sekava tämä osa on teidän mielestänne.
gilyan: Kiitos kommentistasi. Sekä Narnia-käytävästä että Dinasta ja sammakosta tulet varmasti kuulemaan lisää jatkossa.
Kaura: Kiitos sinullekin. Voin kertoa, että minäkin odotan ystävänpäivää jo innokkaana ;D Mutta sitä ennen kuitenkin valvojaiset ja halloween. Hih, halloweenista on tulossa sangen mielenkiintoinen :)
vidlaia: Hih, uskollinen kommentoijani ;D Sinun kommenttejasi on aina niin piristävä lukea.
Sirius ottaa elokuvan tosiaan aika tosissaan, mutta sehän vain kielii siitä, että tuloksesta tulee jotain - hmm - upeaa ;) Ja eihän kukaan voi aina olla sellainen ylihuoleton tyyppi. Ei edes rakas Siriuksemme!
Hannah on tarkoituksella tehty ärsyttämään kaikkia. Puran siihen hahmoon kaikki agressioni ;D Hah, käytän julmasti hahmojani hyväksi! Täytyy vain sanoa, että Sirius-parka. Ei ole kivaa, kun tuollainen kiusanhengetär roikkuu perässä.
Seuraavassa luvussa hieman lisää Norasta ja Siriuksesta. Toivottavasti saavut piristämään taas kommenteillasi!
Arya: Hei, tervetuloa. Kiva, kun pidit, ja toivottavasti luet jatkossakin tätä!

Seuraava luku onkin sitten sullottu täyteen Noraa. Muutamia kliseita ehkä joukkoon on saattanut pujahtaa, mutta katsokaa läpi sormien, jos vain voitte. Kuten jo viime kerralla sanoin, teksti saattaa olla sekavaa, koska KV:n odotus sekoittaa vähän päätä (köh, vähän). Ajattelin myös piristää päiväänne uuden luvun lisäksi myös pienellä extra - ööh - jutulla. En oikein tiedä, miten sitä pitäisi nimittää. Mutta extra löytyy siis luvun lopusta ja liittyy Noraan, joten alaspäin vaan, jos kiinnostaa.
No niin, yritin tehdä tästä surullista, mutta - njaa, en tiedä onnistuinko siinä yhtä täydellisesti kuin olisin halunnut. Toivottavasti en masenna teitä :D

(HUOM. Minut löytää Helsingin Akateemisen edestä jonottamasta Kuoleman varjeluksia huomisesta illasta lähtien. Jos joku liikkuu sillä suunnalla ja haluaa tulla tervehtimään, lupaan olla purematta. Hihkaiskaa Delia-nimeä niin hihkaisen takasin. Tai etsikää tyttönen, joka kantaa ylpeästi (tai vähemmän ylpeästi) punaista pipoa esittävää taideteosta, jossa lukee keltaisella Potterholic. Olette löytäneet kohteen! Ja jos ei törmäillä, erittäin antoisia lukuhetkiä Kuoleman varjelusten parissa.)

Ja se luku sitten.
-Delia (lähtee etsiskelemään makuupussiaan)

13. luku – Paha päivä
7.10.1977

Nora hautasi päänsä syvemmälle tyynyyn ja yritti unohtaa. Miten hän oli eilen unohtanut niin helposti, että tänään oli se päivä? Miksei hän eilen ollut muistanut? Tänään muistot vyöryivät yli entistäkin tuskaisimpina, koska niihin ei ollut varauduttu. Niitä ei ollut muistettu eikä odotettu. Nora tirkisti ripsiensä välistä, oliko hän yksin huoneessa. Kyllä oli. Muut olivat lähteneet makuusalista varmasti jo aikaa sitten aamiaiselle ja tunneille. Muut olivat varmasti muistaneet ja paenneet paikalta etteivät olisi joutuneet todistamaan tätä päivää ja tätä Noraa. Tätä Noraa, joka ei jaksanut olla iloinen tai ajatella positiivisesti.
Joku koputti vaativana ikkunaan. Pöllö. Nora tunnisti isonsiskonsa tornipöllön ikkunan takaa. Se nokki vaativana ikkunaa ja halusi päästä sisään. Nea oli takuulla käskenyt sen nokkia itsensä vaikka pakolla sisään, jos muu ei auttaisi. Nora nousi vastahakoisesti ylös ja kävi avaamassa ikkunan ennen kuin pöllö tulisi sen läpi. Pöllö huhuili vienosti ja pudotti pitelemänsä kirjeen lattialle palaten samaa tietä takaisin ulos. Nora paiskasi ikkunan kiinni ja sukelsi takaisin peittonsa alle pakoon kylmää lokakuista tuulahdusta, joka pakeni ulkoilmasta sisälle.
Lattialle jätetty räyhääjä värisi hetken ennen kuin aloitti puheensa. Nora tuijotti lasittunein silmin eteensä ja pakottautui kuuntelemaan kirjeen lempeitä sanoja.

Nora rakas, Nea ääni aloitti kirjeen melkein kuiskaten, minä tiedän, että sinulla on vaikeaa tänään, mutta yritä muistaa ettei Ninan kuolema ollut sinun syysi.

Nean ääni tärisi ja murtuisi pian kyyneliin, siitä Nora oli varma.

Minä kävin Ninan haudalla mummin kanssa aamulla. Se pieni hauta on jo melkein kasvanut umpeen vanhalla hautausmaalla. Vuosittaiset käynnit eivät sitä paljon lohduta, mutta tärkeintä on, että pikku-Nina tietää meidän ajattelevan häntä kaikesta huolimatta. Sinun pitäisi nähdä se hauta joskus, Nora. En tiedä, olisiko siitä apua, mutta sinun pitäisi tehdä se silti. Sinun pitäisi kohdata Nina. Sinä heität Ninan vain mielestäsi vuodeksi ja pysähdyt sitten tänä päivänä murjottamaan vuoden edestä. Se on sinun tapasi, Nora, minä tiedän, mutta minä en koskaan totu siihen. Minä olen erilainen.
Mummi ja minä veimme haudalle kukkia, niitä punaisia, joita Nina rakasti –


Nora puristi kätensä nyrkkiin ja yritti keskittyä sisarensa sanoihin, vaikka se olikin vaikeaa, koska muistot puskivat väkisin esiin. Vaikka niitä ei kaivattu tai haluttu.

”Nora, katsothan Ninan perään hetken”, äiti enemmän määräsi kuin kysyi. 7-vuotias Nora nyökkäsi ja yritti näyttää vanhalta ja kokeneelta lastenhoidossa. Nora tunsikin itsensä isoksi, kun hänelle uskottiin näin vastuullinen tehtävä. Äiti nyökkäsi kiitollisena ja juoksi sisälle luultavasti kirjoittamaan mieleensä putkahtaneen idean kiireesti paperille ennen kuin se taas katoaisi mielen syviin syövereihin. Äiti teki sitä aina. Äiti oli tyypillinen kirjailija.
Iloisena siitä, että häneltä oli kerrankin pyydetty palvelusta Nean sijasta, Nora kääntyi katsomaan pikkusiskoaan, joka leikki jästien jalkapallolla keskellä aurinkoista pihaa. Nora tepsutteli sisarensa viereen ja istahti maahan.
Nina kihersi innoissaan, kun Nora vieritteli palloa edestakaisin maassa.
”No-ra!” Nina kiljui ja kurkotti sisarensa syliin. ”Minä lakastan sinua”, Nina lässytti ja halasi siskoaan lujasti. Nora vastasi halaukseen ja nauroi mielihyvästä.
”Ja minä rakastan sinua, pikku-Nina.”
Keväinen aurinko häikäisi Australian lokakuuta ja sai Noran vihertävät hiukset loistamaan kilpaa itsensä kanssa. Nora laski Ninan takasin maahan, jolloin tyttö kipitti kiireesti takaisin pallonsa perään. Hymyillen vanhempi katsoi sisarensa leikkiä. Aidattu piha rajoitti jonkin verran Ninan liikkumista, mutta kaikesta päätellen tällä oli silti hyvin hauskaa. Noran mieleen putkahti ne ajat liki neljä vuotta sitten, jolloin hän oli vastustanut äidin raskautta kaikin keinoin. Mutta nyt kun Nina oli tässä, Nora ei vaihtaisi häntä mihinkään. Ei edes hiuksiensa alkuperäiseen väriin, ja se oli jo paljon sanottu, sillä Nora vihasi hiuksiaan yhtä hartaasti kuin aina ennenkin. Vaikka toisena vaihtoehtona olisikin ollut kuolema, Nora ei silti ollut vielä vuosienkaan jälkeen oppinut hyväksymään hiuksiaan. Eikä niitä pahan olon kohtauksia, joita värin vaihtuminen aina toi mukanaan.
Nina oli heti synnyttyään ollut kaikkien lemmikki. Jopa Norankin, joka oli rakastunut sisareensa ensi silmäyksellä. Yksinpä mummikin oli suostunut jättämään turvallisen mökkinsä kaupungin laitamilla ja vieraillut sairaalassa katsomassa nuorinta lastenlastaan.

Aidan portti narahti auki, ja Nora kohotti katseensa sisarestaan tulijaan.
”Isä!” Nora hihkaisi ja juoksi isäänsä vastaan. Teddy White kaappasi keskimmäisensä syliin ja hyppyytti tätä ilmassa.
”Oliko ikävä jo, Nora-kulta?” Isän lämmin ääni kysyi nauraen. Nora nyökkäsi innokkaana ja ryhtyi kiireesti selittämään päivän tapahtumia.
”Minun päähäni ei ole sattunut yhtään tänään, vaikka Nea laski, että hiuksien pitäisi jo vaihtua. Nea oli kerrankin väärässä.”
Teddy nauroi.
”Jättikö äiti sinut yksin ulos?” Hän kysyi laskien Noran takaisin maahan. Tyttö nyökkäsi uudelleen ja selitti vahtivansa Ninaa äidin puolesta.
”No, menehän vahtimaan sitten”, isä patisti ja vilkutti Noralle harpatessaan sisälle. Nora vilkutti takasin ja käännähti etsimään Ninaa katseellaan.
”Nina? Leikitäänkö me piilosta nyt?” Nora huhuili ja lähti kiertämään taloa ympäri. Nina löytyi kukkapenkistä pilaamasta äidin istuttamia kukkia. Nora torui siskoaan hienovaraisesti hetken, mutta oli sangen mielissään, että Nina oli pilannut istutukset. Äiti oli valinnut istutettavaksi punaisia kukkia Nean toivomuksesta eikä ollut huomannutkaan Noran vihjailuja oransseista ja keltaisista kukista. Siitä sait, Nea, Nora ajatteli ilkeästi ennen kuin patisti Ninan takaisin etupihalle.

Sisältä kantautuva railakas huuto herpaannutti Noran ajatukset taas Ninasta. Nea huusi äitiä katsomaan uusinta maalaustaan. Nora hivuttautui ikkunan ääreen ja ylettyi juuri ja juuri katsomaan sisään keittiöön. Äiti ja Nea seisoivat pöydän äärellä katsomassa Nean uusinta luomusta. Nean maalaus esitti selkeästi heidän taloaan. Nora harmitteli tunnistettuaan kohteen niin helposti, mutta lohdutti itseään sillä tosiasialla, että hän itsekin olisi osannut maalata tunnistettavan kuvan heidän talostaan. Äiti ihasteli asiaankuuluvasti tyttärensä taitoja ja maalauksen ihmeellisyyttä. Nora käänteli päätään, mutta ei silti nähnyt maalauksessa mitään niin erikoista. Vanha, valkoinen puutalo, jossa oli vihreät ikkunanpielet ja kuisti täynnä leluja. Kaistale auringon korventavaa pihaa, jossa ei kasvanut kuin pari ruohonkortta, ja punainen säleaita, jossa oli portti salpoineen.
”Sinä piirsit siihen autonkin”, äiti hehkutti, ja Noran täytyi kurkottaa varpailleen nähdäkseen maalauksen alalaidan. Siellä tosiaan näki ohi viuhahtava auto. Se huono puoli heidän talossaan olikin. Se yksi ainoa. Se oli rakennettu vilkkaan tien varrelle. Nora vihasi uteliaita ohikulkijoita melkein yhtä paljon kuin hiuksiaankin, ja ohi ajavien autojen ääni oli vallan sietämätöntä.
”Ja siellä on Ninakin leikkimässä”, äiti jatkoi. Nora pudottautui takasin maahan ja katsahti säikähtäneenä ympärilleen. Mihin se Nina oli tällä välin jo ehtinyt? Edes palloa ei tällä kertaa näkynyt pihalla, kun Noran katse kiiri yli pihamaan. Katse pysähtyi aukinaiseen porttiin. Miten se oli auki? Isä oli varmasti sulkenut sen jäljessään. Ei, ei hän ollut ehtinyt, koska Nora oli lennähtänyt häntä vastaan. Nora puri huultaan ja toivoi, että Nina oli tarpeeksi viisas välttämään porttia. Äiti oli ehdottomasti kieltänyt portin avaamisen kaikilta lapsiltaan paitsi Nealta, joka oli kaikkien mielestä tarpeeksi vastuullinen ja tarkkasilmäinen tajuamaan ulkona odottavat vaarat.
Nora juoksi pelästyneenä portille. Nina oli juuri konttaamassa pallonsa perässä keskellä autotietä. Kulman takaa lähestyi hurjalla vauhdilla punainen avoauto. Nora yritti huutaa, mutta pihahdustakaan ei päässyt ulos. Hän yritti liikkua, juosta auton eteen, mutta jalat eivät totelleet. Nina huudahti riemusta saavuttaessaan pallonsa, ja samalla hetkellä auto kääntyi kulman takaa. Kuski näytti säikähtäneeltä ja tööttäsi, muttei ehtinyt jarruttaa.
Nora seisoi portin edessä jalkakäytävällä ja katseli kauhunäytelmää. Hän vihasi itseään siinä silmänräpäyksessä, kun Ninan ruumis ruhjoutui renkaiden alle. Hän ei ollut tehnyt mitään. Hän ei ollut juossut tielle kuollakseen Ninan puolesta. Ninan, joka kaikkien suosikkina olisi ansainnut sen. Ninan, jota kaikki rakastivat miljoona kertaa enemmän kuin häntä. Hän oli vain seissyt.
Auton kuski sai autonsa pysäytettyä ja juoksi tielle Ninan viereen. Nora seisoi paikoillaan ja katsoi sisartaan.
”Kuollut”, nuori mies kuiskasi.
Katsoi sisartaan , joka oli kuollut hymy huulillaan.


Nean ääni kuului enää nyyhkintänä kirjeestä.

– Nina rakasti sinua, Nora. Hän rakasti meitä kaikkia. Ja hän haluaisi meidän olevan onnellisia. Katso taivaalle, Nora. Nina on siellä, katsoo meitä taivaasta ja nauraa suloista nauruaan.
Minä kirjoitan taas pian. Yritä pärjäillä.
Rakastan sinua,
Nea.


Kirje vaikeni, ja Nora puristi käsiään entistäkin tiukemmin nyrkkiin. Kynnet painuivat kämmeniin, ja Nora yritti keskittää siihen kaiken huomionsa. Näinä hetkinä oli kaikkein vaikeinta pysyä vahvana ja olla itkemättä. Nora melkein toivoi ettei olisi koskaan päättänyt olla itkemättä. Olisi ollut vain kaikkein helpointa antaa tuskan tulla ulos, mutta Nora ei pystynyt siihen. Hän tiesi, että hänen piti kärsiä tästä tuskasta. Hänen piti kärsiä, koska Nina oli kuollut hänen takiaan. Hän oli vain seissyt katsomassa sitä kuin mitäkin huonoa kauhuelokuvaa. Seissyt katsomassa, kuinka pikkusisko kuoli silmien eteen. Kuoli.

Sirius juoksutti katsettaan läpi taikajuomien luokan vain todetakseen taas ettei Nora ollut siellä. Amalia seisoskeli edessä syvän violetissa kaavussaan jo malttamattomana aloittamaan, mutta Sirius ei pitänyt mitään kiirettä madellessaan omalle paikalleen.
”Pistä vauhtia askeliisi, Sirius”, Amalia komensi ja aloitti tunnin pidon ennen kuin Sirius oli ehtinyt edes puoleenväliin käytävää.
Sirius istui paikalleen eikä jakanut Jamesin tarjoamaa katsetta. Missä Nora oli piileskellyt koko päivän? Vaikka tyttö olikin sangen huoleton, tunneilta poisjäänti ei kuulunut hänen tapoihinsa sen enempää kuin kenenkään muunkaan. Sirius tuhahti itsekseen ajatellessaan eilistä riitaansa tytön kanssa. Varmastikaan Nora ei voinut olla vieläkin vihainen sen takia ja yritti siksi vältellä häntä. Tietenkään se ei olisi syy, jos hän vain vähänkin tyttöä tunsi. Ja sitä paitsi ei Noran edes kuulunut olla vihainen. Jos jonkun pitäisi olla vihainen, niin Siriuksen.
”Mitä sinä huokailet?” James kysyi, kun Amalia oli hetken päästä antanut käskyn alkaa valmistaa sokeutusseosta. Luokka oli hetkessä täyttynyt oppilaiden pulppuavalla äänellä, joten ajatustenvaihto oli turvallista.
”Mietin vain, missä Nora mahtaa olla”, Sirius tunnusti totuudenmukaisesti. Ohi kulkenut Emily  pysähtyi kuin seinää ja kääntyi poikien puoleen kummallinen ilme kasvoillaan.
”Etkö sinä tiedä, mikä päivä tänään on?” Emily kysyi. Pojat vilkaisivat serkkuaan tietämättöminä.
”Maanantai?” James veikkasi Siriuksenkin puolesta. Emily tuhahti.
”Tänään on Nora huono päivä”, tyttö kertoi kuin se olisi ollut päivänselvää.
”Emily, meillä ei ole tähän koko päivää aikaa”, Amalia näpäytti seilatessaan ohi. Emily nyökkäsi kiireesti ja kiirehti omalle paikalleen. Kumartuen noidankattilansa yli Emily jatkoi.
”Noran sisaren kuoleman vuosipäivä.”
James ja Sirius vilkaisivat toisiinsa ihmetellen.
”Onko Nea kuollut?” Sirius kysyi hämmästyneenä. Emily pyöritteli silmiään ja lisäsi seokseensa kaksi tomaatinsiementä ohjetta noudattaen.
”Noran pikkusiskon kuoleman”, tyttö täsmensi.
”Onko Noralla pikkusisko?”
”Oli. Nina kuoli jo monta vuotta sitten, silloin, kun he vielä asuivat Australiassa.”
”Onko Nora asunut Australiassa?” James uteli silmät pyöreinä.
”Hemmetti! Enhän minä tiedä mitään siitä tytöstä”, Sirius sadatteli.

Nora kuuli oven avautuvan ja jonkun ryntäävän sisään puuskuttaen. Jos hän ei olisi paremmin tiennyt, hän olisi jopa voinut luulla Emily olisi kuolemassa hengästymiseen. Mutta hän tiesi paremmin. Hän tiesi, että Emily oli juossut koko matkan tyrmistä aina tänne saakka vain tarkistaakseen, että hän oli vielä hengissä.
Nora ei jaksanut kohottaa kättään tai avata suutaan tervehtiäkseen. Hän ei jaksanut tehdä mitään muuta kuin katsoa lattialla lepäävää kirjettä ja yrittää pitää itsensä kurissa.
”Sirius on huolestunut”, Emily ilmoitti hiljaa tullessaan istumaan Noran sängyn reunalle. Sirius! Noran mieleen putkahti kuva Siriuksesta, joka huusi hänellä käytävällä. Siriuksella ei ollut oikeutta olla huolestunut. Sirius ei saanut välittää. ”Minä kerroin hänelle Ninasta”, Emily jatkoi. Nora pudisti päätään ja pakottautui puhumaan.
”Älä”, varoitus kaikui hiljaisessa huoneessa. Emily oli lausunut Ninan nimen niin huolettomasti. Niin tavallisesti. ”Älä puhu siitä. Älä Siriukselle!” Sirius ei ymmärtäisi. Sirius uskaltaisi laskea asiasta leikkiä. Sirius ei voinut tajuta.
”Sirius haluaa puhua sinun kanssasi, Nora”, Emily kertoi puhuen edelleen hiljaa lempeällä äänellä. Tytön käsi silitti Noran hiuksia, jotka loistivat pinkkeinä valkoista tyynyä vasten.
”Huomenna”, Nora mutisi tukahtuneesti. Tänään hän ei halunnut. Ei jaksanut riidellä Siriuksen kanssa tyhmistä ja merkityksettömistä asioista.
”Hän tulee tänne keinolla millä hyvänsä, jos on niin päättänyt”, Emily totesi hitaasti. ”Säästäisit vaivan, jos tulisit alas. Ihan hetkeksi”, ääni oli rukoileva. Nora pudisti toistamiseen päätään.
”Yosumi ei pidä siitä, että joku myöhästyy tunneilta”, tyttö muistutti ja kuuli Emilyn nousevan huokaisten ylös.
”Se ei ollut sinun syysi”, Emily tokaisi nyt jo kovemmalla äänellä kulkiessaan kohti ovea. Ovi avautui ja sulkeutui tytön jäljessä.
”Sinä et tiedä, mitä tapahtui”, Nora kuiskasi tyhjälle huoneelle.

”Nina! Nina!” Äidin tuskainen ääni kuului Noran takaa. Tyttö seisoi liikahtamatta paikallaan ja antoi äidin juosta tielle isä ja Nea perässään. Äiti kumartui Ninan lähelle ja otti tytön syliinsä välittämättä vereen tahriintuvista vaatteista. Äidin nyyhkintä oli tuskaista kuultavaa.
”Minä soitin ambulanssin”, autoa ajanut nuori mies kertoi avuliaasti. ”Ehkä jotain on vielä tehtävissä. Olen niin pahoillani. En huomannut häntä ollenkaan.”
Äiti ei kuullut miehen pahoitteluja eikä isä eikä Neakaan. Nora kuuli, mutta ei halunnut uskoa. Mitään ei ollut tehtävissä. Nina oli kuollut.
Aurinko paistoi yhä, ja heinäsirkatkin kuuluivat sirittävän jossain ruohikon kätköissä. Nora seisoi paikoillaan ja tunsi olonsa oudon kylmäksi, vaikka ilma oli lämmin. Rinnassa tuntui oudolta. Kuin sisuskaluja olisi painettu väkisin kasaan. Hengittäminen oli vaikeaa. Siihen piti keskittyä sataprosenttisesti saadakseen sen kulkemaan oikein. Nora oli kiitollinen siitä. Hän pystyi keskittymään siihen ja sulkemaan kaiken muun mielensä ulkopuolella.

Ambulanssin pillit kuuluivat jo kaukaa, mutta Nora ei tajunnut auton tuloa ennen kuin se oli aivan vieressä. Jästilääkintämiehet riensivät ulos ja pakottivat äidin kauemmas. Nina nostettiin varovasti paareille muuta Nora ei nähnyt. Miehet peittivät paarit näkyvistä. Nora katseli tyynesti, kuinka paarit nostettiin autoon ja keskittyi itse hengittämiseen. Äiti kipusi sisään pyytämättä, ja isä ja Nea juoksivat nuoren miehen autolle.
Autot lähtivät liikkeelle. Kaikki melkein samanaikaisesti. Nora katseli niiden menoa seistessään paikallaan käytävällä. Hänet oli jätetty yksin.
Ystävällinen nainen, joka oli muiden ohikulkijoiden tapaan pysähtynyt katsomaan näytelmää, kysyi Noralta, halusiko hän lähteä jo kotiin.
”Minä olen kotona”, Nora vastasi tuijottaessaan tielle kohtaan, jossa Ninan pallo yhä oli.


Yosumikaan ei Siriuksen mielestä vaikuttanut täysin normaalilta sinä päivänä. Samoin kuin Amalia mieskin vaikutti kireämmältä kuin tavallisesti. Tai ehkä hän keskittyi vain liiaksi Noran murehtimiseen huomatakseen mitään muuta.
Yosumi leijui paikoillaan taulun edessä eikä puhunut moneen minuuttiin, vaikka oppilaat istuivat jo kaikki hiljaa paikoillaan.
”Neiti White ei siis ilahduta seuraamme läsnäolollaan”, mies totesi vihdoin. Emily kiirehti selittämään tytön poissaoloa, mutta Sirius ei jaksanut kuunnella. Emily oli aikaisemmin sanonut, että Nora ei tahtonut, jaksanut tai halunnut puhua kenenkään kanssa tänään. Sirius mietti vaihtoehtojaan. Saisiko tunnelin valmiiksi jo tänään? Sitä kannattaisi ainakin yrittää. Poika nojautui Jamesin puoleen Emilyn selityksen aikana.
”Voidaanko koittaa tunnelia jo tänään? Minun pitää päästä Noran luokse.”
James vilkaisi varoittavasti Yosumin suuntaan, joka tuntui tarkkailevan poikia, vaikka esittikin kuuntelevansa Emilyä.
”Jos on pakko”, James kuiskasi takasin kumarruttuaan Siriuksen puoleen niin etteivät muut voineet kuulla. Sirius nyökkäsi ystävälleen kiitokseksi ja keskittyi nyt ensimmäistä kertaa kunnolla Yosumiin. Mies oli alkanut papattaa jotain S.U.P.E.R. –kokeista aivan kuin ne olisivat olleet maailman tärkein asia sillä hetkellä. Sirius ei jaksanut keskittyä kauan vaan ajatukset alkoivat harhailla. Jos käytävä saataisiin valmiiksi, hän olisi Noran luona nopeammin kuin tyttö ehtisi edes huomata, mikä huoneeseen pelmahti.

Sirius käveli hermostuneena edestakaisin poikien makuusalissa myöhemmin päivällä. James harjoitteli hallittua räjäytystaikaa kiviin, jota pojat olivat aikaa sitten poimineet ulkoa. Kivet räjähtivät yksi toisensa jälkeen palasiksi, ja palaset jäivät roikkumaan ilmaan muutaman sentin päähän alkuperäisestä lähtöpaikastaan.
”Onnistui. Mennäänkö sitten?” James kysyi, ja Sirius nyökkäsi. Pojat kohottivat taikasauvojaan ja hipaisivat niillä seinää Siriuksen ja Remuksen sänkyjen välissä.
”Kelmit kunniaan!” He lausuivat yhteen ääneen ja pysähtyivät odottamaan. Seinä väreili hetken kummallisesti, mutta vetäytyi sitten kiltisti sivuun ja paljasti takaansa mustan aukon.
”Minä rakastan meitä!” James mutisi lähinnä itselleen astuessaan aukosta tunneliin. Sirius virnisti ja astui Jamesin perässä sisälle. He eivät olisi kelmejä, jos eivät joskus pääsisi tyttöjen makuusaliin! Ja koska sinne ei päässyt ovesta tai ikkunasta ei auttanut muu kuin rakentaa oma tie sisään. Siriuksen oli pakko hymyillä kelmien nerokkuudelle. Kuka tämäkin tunneli-idean oli keksinyt? No, mitä väliä sillä oli. Pääasia oli, että muutaman minuutin päästä, jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan, hän olisi Noran luona vaatimassa selitystä asioihin.

James tutki hetken lattialla makaavia suunnitelmapiirroksia, mutta väisti nopeasti syrjän, kun Sirius räjäytti taas osan seinämää. Kelmien kartan ja animaagiksi muuttumisen jälkeen tämä oli ehdottomasti vaikeinta, mitä he olivat ikinä tehneet. Käytävän rakentaminen umpikallioon oli kyllä naurettavan helppoa, mutta umpikallion luominen ilmaan ei niinkään. Varsinkin, kun kallio piti luoda niin, että se oli olemassa vain silloin, kun joku oli sisällä tunnelissa ja silloinkin sen piti olla näkymättömissä ulkopuolisten katseilta. James pyöritteli päätään ja toivoi, että tunneli maksaisi vaivan. Jos he onnistuisivat puhkaisemaan aukon tyttöjen makuusaliin, edellyttäen vielä, että se olisi seitsemäsluokkalaisten makuusali, Sirius pääsisi puhumaan Noran kanssa, ja Lily joutuisi lähtemään juontireissulle hänen ja Siriuksen kanssa. James nyökkäsi vakuuttuen asiasta; tunneli maksaisi tosiaankin vaivan, jos se vain onnistuisi.
”Minusta meidän pitäisi olla nyt perillä”, Sirius tuumasi naputtaen seinämää. James asteli eteenpäin ja käski taikasauvaansa valaisemaan kirkkaammin.
”Tuo on piirrostenkin mukaan oikeaa seinää eikä enää meidän luomaamme”, James vahvisti ja naputteli hänkin kiveä. Tämä oli ehkä yksi vaikeimmista asioista koko tunnelissa. Pitäisi luoda salaovi, joka aukenisi vain salasanasta.
Sirius alkoi piirtää sauvallaan kiveen oven ääriviivoja. James kipaisi takasin heidän makuusaliinsa hakemaan kirjan, joka oli pihistetty aikaa sitten kirjaston salaiselta osastolta. Alkaessaan lukea neuvoja Siriukselle James tosiaan toivoi, että he osuisivat kerralla oikeaan paikkaan. Ei olisi todellakaan mukavaa selitellä pienille ensiluokkalaisille, miksi he tunkeutuivat kutsumatta heidän makuusaliin suoraan seinän läpi.
”Siinä”, Sirius tokaisi lopetettuaan monimutkaisen kuvion piirtämisen seinään. ”Valmis. Kai.” James hymyili epävarmasti ystävälleen. Sirius vastasi hymyyn yhtä epävarmasti.
”Minä tapan itseni, jos me teimme sen väärin”, James mutisi ja viittasi Siriusta kokeilemaan. Poika kuitenkin perääntyi taaksepäin miltei pelästyneen näköisenä.
”Sinun jälkeesi”, hän tarjosi, mutta James pyöritteli itsepintaisesti päätään.
”Sinä tämän halusit tänään tehdäkin, joten saata sitten työsi loppuun.”

Nora nousi vuoteeltaan yrittäen näyttää hieman vähemmän aaveelta. Nämä päivät eivät tosiaankaan tehneet hyvää hänelle. Onneksi tästä joutui kärsimään vain kerran vuodessa. Muina aikoina Noran onnistui jotenkin karkottaa sekä Nina-haamu että mieltä poltteleva syyllisyys mielestään. Muina aikoina hän oli normaali.

”Me lähdemme, Nora. Pakkaa tavarasi. Vain välttämättömimmät”, äidin ääni tunkeutui Noran mieleen keskeyttäen tytön raapustuksen. Nora sulki uutuutta kiiltävän, ensimmäisen päiväkirjansa ja katsoi äitiä, jonka kasvoille vuodatetut kyyneleet olivat jo aikaa sitten kuivuneet. Nea seisoi äidin takana mustassa mekossaan näyttäen kuten tavallista kadehdittavan kauniilta normaaleine hiuksineen kaikkineen. Vanhemmat ja Nea olivat juuri palanneet Ninan hautajaisista. Nora ei ollut halunnut mennä. Hän ei ollut halunnut muistaa tai kohdata repivää syyllisyyttä tapahtuneesta. Nora halusi unohtaa, ja paras tapa siihen oli yrittää olla muistamatta kuukauden takaista onnettomuutta.
”Minne me menemme?” Nora kysyi hitaasti. Häntä ei huvittanut lähteä lomalla juuri nyt, kun kesä alkoi olla kauneimmillaan.
”Englantiin”, äiti vastasi. ”Isä sai siirron sikäläiseen taikaministeriöön. Kone lähtee aamulla kuudelta.”
Nora kuuli sanat, mutta ei suostunut käsittämään niiden sisältöä. Englantiin. Asumaanko? Hänhän vihasi Englantia. Äitikin vihasi, ihan varmasti vihasi. Äiti ei ollut ikinä puhunut hyvällä siskostaan, joka oli vastoin mummin tahtoa lähtenyt Englantiin miehen perään. Miehen, joka oli myöhemmin jättänyt tädin yksin outoon maahan. Äiti ei ollut ikinä kertonut mitään positiivista tädin uudesta kotimaasta. Äiti oli aina puhunut siitä vihaten, ja aikaa myöten Norakin oli oppinut vihaamaan sitä sateista ja kurjaa maata, jossa miehet pettivät ja lähtivät toisten naisten matkaan.
”Minä en halua”, Nora kertoi äidille. Varmasti äiti ymmärtäisi. Varmasti he voisivat jäädä tänne. Isälle tulisi vain hieman pidemmät työmatkat ei muuta.
”Voi kulta, meidän täytyy!” Äiti vakuutti lempeästi ja jatkoi Noran vaatteiden läpikäymistä. Nora otti murjottavan ilmeen kasvoilleen ja irvisti Nealle, joka irvisti takasin.
”Siksikö, kun Nea haluaa?” Nora kysyi. Nea tietenkin rakasti Englantia. Nea rakasti matkustelua ja halusi nähdä kaiken elämänsä aikana, joten tästä oli hyvä aloittaa. Nean idea tämä varmasti oli, vaikka äiti väittikin syyn olevan isän.
”Ei, Nora. Tämä ei johdu Neasta. Isä sai ihan totta sieltä töitä. Ja Winona järjesti meille jo talonkin. Oikein sievän. Sinä tulet ihastumaan siihen, Nora.”
Nora pudisti päätään uskomatta sanoja. Hän ei voisi koskaan rakastaa mitään muuta maata kuin Australiaa. Australiaa, joka oli ja tulisi aina olemaankin hänen kotinsa. Miksi heidän piti lähteä? Miksi nyt? Nora ei ymmärtänyt.
Vasta paljon myöhemmin hän tajusi, että he olivat lähteneet pakoon Ninan muistoa.


Ei-kenenkään sängyn vierestä kuului epäilyttävää kolinaa. Nora käänsi katseensa seinään ja kavahti taaksepäin, kun se äkkiä katosi paljastaen, ei ulkoilmaa niin kuin sen olisi pitänyt, vaan tumman aukon, josta kohta ryömivät esiin Sirius ja James. James tuuppi ei-kenenkään sänkyyn kuuluvaa yöpöytää pois aukon edestä, ja Sirius sai hienoisesti siirrettyä sänkyäkin syrjempään.
”Milloin minä nukahdin?” Nora kysyi itseltään yrittäen muistella päivän kulkua. Muistot olivat hataria, sumuisia eikä Nora ollut varma, oliko hän ylipäätään ollut hereillä koko päivänä.
”Me tehtiin se!” Sirius kiljaisi saatuaan itsensä ulos seinästä. Poika kohotti kätensä Jamesin lyötäväksi. James läppäisi ystävänsä kättä ja hymyili aurinkoisesti Noralle.
”Hei, päivänsäde”, poika tervehti. Nora pudisti päätään ja yritti vakuuttua siitä, että tämä oli unta. Se oli vaikeaa, sillä hän ei koskaan nähnyt tällaisia unia. Hänen unissaan oli aina sentään jotain järkeä. Tässä ei ollut mitään. Ei sitten yhtä järjenhiventäkään.
”Mitä helvettiä te teette?” Ääni oli terävä, ja James perääntyi takaisin tunneliin, josta oli tullutkin.
”Minä taidan jättää teidät kahden kesken. Hehkutan Lilylle sitten myöhemmin!” James yritti hymyillä Siriuksella rohkaisevasti. Tiiliseinä liukui takasin paikalleen, ja Sirius astui eteenpäin ilmiselvästi hyvin tyytyväisenä itseensä. Nora jatkoi päänsä pyörittelyä ja katsoi yöpöytää, joka oli siirretty keskelle lattiaa, ja sänkyä, joka oli vinossa.
”Sinä tulit seinästä!”
”Eikö olekin hienoa”, Sirius hehkutti. ”Minä olen sittenkin aito kelmi!”
”Sinä tulit seinästä!” Nora kiljaisi kovempaa. ”Seinästä!”
Sirius yritti näyttää vähemmän tyytyväiseltä onnistumatta kovinkaan hyvin. Nautiskeltuaan hetken historiallisesta hetkestä tyttöjen makuusalissa Sirius näytti palaavan takasin maanpinnalle. Poika istui Noran sängylle ja kallisti päätään katsoessaan Noraa, joka tuijotti seinää mitään näkemättömin silmin.

”Emily kertoi minulle Ninasta, Nora”, Sirius sanoi hetkisen kuluttua annettuaan ensin Noralle omasta mielestään paljonkin aikaa toipua seinään ilmestyneen salakäytävän aiheuttamasta järkytyksestä. Nora näytti jo hieman normaalimmalta pyöritellessään päätään. Ainakin tyttö oli vihdon uskonut olevansa valveilla.
”Älä puhu siitä”, Nora käski ja käänsi selkänsä Siriukselle, joka tutki nyt kiinnostuneena Emilyn virkattua pehmoleluvalikoimaa. Sirius ei ottanut kieltoa kuuleviin korviinsa. Ei tietenkään ottanut, Nora manasi. Sehän oli sentään Sirius. Sirius ei ikinä totellut käskyjä. Sirius uskalsi puhua Ninasta yhtä huolettomasti kuin Emilykin. Mutta toisin kuin Emily Sirius oli valmis riitelemään, ärsyttämään ja kiusaamaan tarinan Ninasta ulos Norasta. Miten Sirius kehtasi tunkeutua tänne tänään? Tänään!
”Minä haluan tietää, mitä tapahtui”, poika vaati tyynesti jatkaessaan tutkimusmatkaansa Emilyn sängyltä Gabbyn vuoteen luokse.
”Mutta minä en halua kertoa”, Nora kiristeli hampaitaan. Sirius ei luovuttanut vaan intti sinnikkäästi vastaan, kunnes Nora oli jo räjähtämispisteessä.
”Sinä lupasit olla ystäväni, ja ystävät kertovat toisilleen mieltään painavia asioita”, Sirius valisti tarkastellessaan Emilyn kutomaa mattoa lattialla. Nora olisi nauranut, jos tutkinta olisi tapahtunut minä muuna päivänä tahansa. Nyt hän ei halunnut. Nauraminen ei sopinut tähän päivään.
”Tämä ei paina minun mieltäni”, Nora tiuskahti ja kieltäytyi edelleenkin katsomasta Siriusta silmiin. ”Tämä repii minut palasiksi!”
”Anna minun korjata sinut takaisin yhdeksi”, Sirius lepersi. Nora kääntyi vihaisena katsomaan poikaa ja oli lyödä tätä taas, mutta Siriuksen kädet olivat tällä kertaa nopeammat. Poika lukitsi Noran ranteet tiukasti käsiensä suojaan ja katsoi tyynesti Noran rimpuilua.
”Uskallakin tehdä tuota tänään”, tyttö kirahti hampaidensa välistä.
”Kerro minulle!”
”En!”
”Minä suutelen sinua, jos et kerro”, Sirius uhkasi.
”Sinä et uskaltaisi.”
”Katsotaanko?” Poika kysyi haastavasti, ja Nora näki tämän silmistä pojan todella tarkoittavan sitä. Tyttö repi itsensä pakosti irti Siriuksen otteesta.
”Sinulla ei ole mitään oikeutta tulla tänne kiusaamaan minua tänään”, Nora kiljaisi perääntyen kauemmas pojasta. Sirius seurasi perässä.
”Minulla on kaikki oikeus olla huolissani ystävästäni.”
Nora pudisti päätään hysteerisenä.
”Minun pikkusiskoni kuoli, Sirius”, Nora huusi liian kovalla äänellä menettäen vähä vähältä sitä itsehillintää, jota hän oli koko päivän yrittänyt pitää yllä. ”Ja minä seisoin katsomassa sitä. Minä olisin voinut pelastaa Ninan, mutta minä vain seisoin paikoillani. Minä katsoin, kuinka se auto ajoi Ninan päälle. Minä katsoin”, Nora menetti täysin malttinsa, ja hetken Siriuksesta näytti siltä kuin tyttö olisi oikeasti voinut alkaa itkeä. Sirius harppasi välimatkan umpeen ja kietoi kätensä Noran vastusteluista huolimatta tytön ympärille. Huomattuaan vastustelun turhaksi Nora tyytyi nojaamaan päätään Siriuksen rintaa vasten.
”Minä vain seisoin”, Nora kuiskasi hengästyneenä.
”Hengitä”, Sirius komensi hiljaa huomattuaan Noran katkonaisen hengityksen. ”Rauhoitu. Itke.”
Muistojensakin läpi Noran onnistui pudistamaan päätään.
”Minä en itke. Minä haluan kärsiä. Minä ansaitsen sen.”


A/N: Ja vielä se lupailemani extra, olkaa hyvät.


Seitsemän asiaa, joita ette tienneet Norasta:


1. Noran oikea nimi on Norcia Odessa Ricla Amfilokhia White. Tyttö inhoaa nimeään eikä salli kenenkään puhutella itseään Norciana. Noran suvussa on ollut tapana nimetä lapset maantieteellisin nimin, ja usein nimiyhdistelmät ovat sangen kauheita aivan kuten Norankin tapauksessa (Noran siskon koko nimi on Necochea Ezine Alice). Suvussa on myös sääntö, jonka mukaan tyttö ei saa mennä naimisiin miehen kanssa, jos tämän sukunimi ei löydy kartalta. (Nora on tarkistanut kaikkien tuntemiensa poikien sukunimet ja joutunut toteamaan, että avioliitto Jamesin ja Peterin kanssa ei ole mahdollinen, elleivät pojat suostu vaihtamaan sukunimeään.)

2. Nora ihastui Jamesiin ollessaan viidennellä luokalla, mutta James teki selväksi ettei tahtonut muuta kuin tytön ystävyyttä. Nora ymmärsi asian ja pitää nykyään vanhaa ihastumistaan hetken hairahduksena ja nauraa sille, jos sattuu muistelemaan. Jamesia lukuun ottamatta Noralle ei ole koskaan ollut kiellettyjä tunteita ketään muuta poikaa (paitsi erästä) kohtaan. Tosin treffipyyntöjä on sadellut tasaisesti puolelta jos toiseltakin aina sen jälkeen, kun holhoava isosisko Nea lähti koulusta. Nora on sinnikkäästi jatkanut sinkkulinjaansa eikä ole aikeissa luopua siitä vähään aikaan. (Ilkeällä Delialla on kuitenkin muita suunnitelmia.)

3. Noran hiuksien alkuperäinen väri on mahongin ruskea. Nean kirouksen jälkeen alkuperäistä väriä lähimmäksi on päästy kerran, jolloin Noran hiukset muuttuivat rusehtavan oransseiksi. Ruskean lisäksi vain mustaksi hiukset eivät ole koskaan muuttuneet, melkein kaikki muut värit on kyllä käyty läpi. Noran kolme lempiväriä ovat järjestyksessä sähkönsininen, tummanpunainen ja auringon keltainen. Ja inhokkiväri on taas valkoinen, koska – vaikka Nora ei ulkonäöstä tuon taivaallista välittäkään – on kiusallista näyttää elävältä aaveelta.

4. Noralla on korkeanpaikankammo. Kukaan ei varmaan enää muista, mutta aina ensimmäisen luokan lentotuntien aikaan, Nora kärsi jos jonkinmoisesta vaivasta ja pystyi näin välttelemään tunteja. Nora ei ole koko elämänsä aikana istunut luudan selässä saati lentänyt sillä kammon takia. Siriuksella varmasti riittäisi kiusattavaa asiasta, joten ei paljasteta sitä pojalle ihan vielä. Eihän?

5. Nora rakastaa erilaisten listojen laatimista. Makuusalissa Noran valtaamasta kaapista löytyy vanhoja listoja tulevaisuuden haaveista, lempiasioista, muistoista ja ties mistä muusta. Myös Emily ja Lily ovat saaneet osansa Noran listainnosta, sillä tyttö on pakottanut heidät täyttelemään listoja myöskin. Ehkäpä Nora joskus vielä näyttää meille erittäin mielenkiintoisen listan tulevaisuuden suunnitelmistaan. (Ja Nora haluaisi vielä muistuttaa, että poikalistaa hän ei ole koskaan tehnyt eikä tule koskaan tekemäänkään, vaikka moni sen haluaisikin nähdä. Hannahin tasolle Nora ei sentään ole vajoamassa.)

6. Nora rakastaa äitinsä tapaan kirjoittamista ja on täsmälleen ottaen kirjoittanut täyteen 27 päiväkirjaa. Numero 28 on tällä hetkellä puolessa välissä ja voi paksusti (Noralla on tapana tunkea päiväkirjojensa väliin kaikkea mahdollista, mikä vain välissä suostuu pysymään). Päiväkirjoihin on koottu Noran elämää aina Ninan kuolemasta lähtien, jolloin Nora tajusi kirjoittamisen helpottavan tukalaa oloa. Valtaosa kirjoituksista on päiväkirjoissa, mutta vuosia sitten tyttönen onnistui saamaan kunniamaininnan erääseen kirjoituskilpailuun kirjoittamastaan kirjoituksesta ja kirjoitus julkaistiin Irlannin huispausjoukkueen syntymäpäiväjuhlan Päivänsäde ja metsinkäinen –nimisessä juhlalehtisessä. Noralla on vieläkin yksi lehtinen tallessa, vaikka muut ovatkin varmasti jo joutuneet olemattoman suosion takia papereiden hautausmaalle.

7. Nora on yksi Delian kestosuosikeista. Norasta on ihana kirjoittaa, vaikka välillä temperamenttinen tyttö pistää kirjoittajansakin pasmat sekaisin tilanteista selvitään aina hammasta purren ja jatketaan eteenpäin. Nora jaksaa vängätä vastaan eikä aina suostu tekemään muiden tahdon mukaisia asioita vaan toimii oman päänsä mukaan. Delia kuitenkin roikkuu Noran mukana aina surulliseen loppuun saakka. Toivottavasti lukijatkin roikkuvat!


« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 03, 2009, 10:26:48 kirjoittanut Delia »

akinnah

  • Ankeuttaja
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 5.3.08
« Vastaus #14 : Maaliskuu 05, 2008, 23:03:36 »
Tosissaan, minua aina masentaa nähdä vidlaian ylipitkät kommentit ja itselle tulee sellainen "olen p*ska" -fiilis. No, e voi mitään, olen muutenkin todella laiska kommentoimaan, niinkuin kerroinkin. Ja luultavasti monet muutkin, ainakin verrattuna siihen määrään, mitä joitain tekstejä on luettu ja sitten tuleekin vaan se yksi kommentti. Mutta ehkä lopetan tämän, Jep, menen asiaan.

Nora on kyllä yksi lempihahmoistani. Tykkään kyllä monesti Siriuksen kavereista, mutta tämä on ihan toppen hahmo. Jag tycker. Ja en, en tule viettämään viikonloppua ruotsalaisten seurassa (mitäköhän siitäkin tulee). Aluksi ajattelin, että joo, ei nyt jaksaisi Nora -lukua, mutta tämä oli todella hyvä. Itkin lopussa, vaikka sitä yritinkin sitten peitellä. Mutta tosi koskettava luku. Ja komppaan vidlaiaa siinä, että sinulla on sellainen taito, että saat lukijan koukuttumaan ja on aina pakko lukea koko luku, vaikka alussa ei jaksaisi. Se on todella hyvä. Onnea siis siitä. Tätä lukee todellakin mielellään, kun aina tulee jotain uutta, mutta et kerro kaikkea. Pakko lukea.

Nuo kaikki Noran muistot oli tosi hyvin kirjoitettu. Ne oli koskettavia ja tuossa ensimmäisessä on hyvin kuvailtu lapsen ajatuksia ja muutenkin se kuulostaa ihan siltä, että se oikeasti 7 -vuotiaalle tapahtuu, jos tajusit mitä tarkoitin. Siis pystyit kuvailemaan sen "lapsekkaasti". Minä kun liikuskelen juuri tuon ikäisten seurassa päivät pitkät. Muutenkin nuo muistot oli hyvin ja sait minut itkemään, oikeasti. Sitä teen vain harvojen tekstien kanssa, vaikka herkkä olenkin. Kuvailu oli surullisen hyvää.

Noraan pystyy helposti samaistumaan. Kaikki on kerrottu niin täydellisesti. Ja kun Nora syyttää itseään tuossa. Höh, se on vaan niin surullista, mutta sen voi niin hyvin kuvitella Noran ajatukseksi, ettei se kuulosta pöljältä ja marttyyrimäiseltä. Ja se, että hän on päättänyt olla itkemättä. Varmasti kiduttavaa ja ehkä hieman harmillistakin, joillekin se kun on tapa purkaa suruaan ulos. Mutta ehkei se ole Noraa varten, sitä en sitten tiedä.

Ihmettelin vähän, että kun Sirius ei tiennyt Ninasta. Mutta sitten tajusin, että tuskin Nora tai muutkaan tytöistä puhuu siitä kovin paljon. Se on kuitenkin yksi herkistä aiheista. Mutta minut sai naurahtamaan hieman Emilyn sanat: ”Tänään on Noran huono päivä”. Siihen kun olisi voinut keksiä vaikka minkälaisia selityksiä, mitä kiero mieleni minun ajatuksiini syöttää turhankin usein. Ja kun Sirius sitten miettii, miten huonosti Noran tuntee. No, sitä en ihmettele sen pahemmin. Hän on kuitenkin Sirius.

Siriuksen huolestuneisuus Norasta oli suloista. Voi että tykkään tuosta sanasta näköjään. Tungen sitä joka paikkaan. No, kuitenkin. Jamesin ja Siriuksen luolanrakennus meni minulla vähän nopeasti ohi, en siihen jaksanut niin keskittyä, koska halusin päästä lukemaan Siriuksesta ja Norasta. Ah, tykkään siitä parituksesta. Mutta tuo luolajuttu oli ihan hauskasti keksitty, vaikkakin aika nopeasti ne pojat sai sen tehtyä.

Sirius/Nora. Voi että! Pystyin niin hyvin kuvittelemaan, kun Sirius katselee niitä tavaroita ja näen vieläkin mielessäni sellaisen videoklipin, missä näkyy vaan Siriuksen jalat ja sen kädet kun se seuraa niillä niitten sänkyjen pylväitä ja kun se kävelee ja se matto menee ohi ja ne kaikki.... ooooh, se olisi ihana. Ja kun siellä taustalla kuuluu, kun ne puhuu silleen harvakseltaan ja sitten näkyisi Siriuksen huolestunut katse ja Nora istumassa sängyllään lasittunut katse kasvoilla. Ah! Se olisi täydellinen! Ja seuraava keskustelu:
Lainaus
”Minä suutelen sinua, jos et kerro”, Sirius uhkasi.
”Sinä et uskaltaisi.”
”Katsotaanko?”
Senkin pystyi kuvittelemaan mielessään niin hyvin! Rakastan tätä ficciä ja tätä paria niin paljon. Huoh. Mutta siis se halaus ja Siriuksen sanat ja kaikki oli niin AWW ettei voinut olla hymyilemättä. Ja kun mietti, miten tilanne olisi voinut jatkua... Mutta Noran sanat oli niin tuskaiset ja kituvat, että ne pystyi helposti kuvittelemaan enkuksi lausuttuna. Se jätti jälkeensä sitten sellaisen haikeen ja surullisen olon... Ja kyyneleet vaan valu. ”Minä en itke. Minä haluan kärsiä. Minä ansaitsen sen.”

Ja tajusin vielä yhden jutun, kun luin vidin kommenttia. Minäkin tykkään noista "yhden sanan lauseista". Ne tehostaa vielä edellisen lauseen tunnetta ja jättää sellaisen hassun olon ja sitten on välttämättä siinä tilanteessa, että haluaa vaan lukea sen kaiken muunkin ja sitten on ihan nyyh. Ja se tekee siitä lauseesta niin todellisen. Seissyt katsomassa, kuinka pikkusisko kuoli silmien eteen. Okei, joo. Ja sitten kun perään laittaa vielä sen yhden sanan uudestaan. Kuoli. Se vielä tarkentaa sen ja sitten vasta tajuaa, mitä se tarkoittaa. Mahtavan nerokasta ja käytät sitä tosi kivasti.

Nuo extra -jutut oli mielenkiintosia. Nuo vihjaukset poikiin sai minut kuivaamaan kyyneleet ja naurahtamaan, koska pystyn niin helposti kuvittelemaan kaikkea. Vilkas mielikuvitus? Ehkä.
Lainaus
Delia kuitenkin roikkuu Noran mukana aina surulliseen loppuun saakka.
Tuo sai sitten taas mieleni matalaksi. Mitä katalaa sinä olet oikein keksinyt?! Sait epäilykseni heräämään, todellakin. Ja mielenkiintoni, taas. I'm in loppuun asti, sitä ei tarvitse epäillä.

Tarina ei voi tästä muuta kuin parantua, jatkoa vaan kehiin meidän lukijoiden iloksi! Ja toivottavasti ei ole kovin sekava kommentti, saatan välillä kirjoittaa jotain niin mystistä O.o

Poissa Velns Meica

  • Viinirypäleiden suursyömäri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 5.3.08
« Vastaus #15 : Maaliskuu 07, 2008, 15:25:40 »
En ole taas tätäkään kommentoinut, mutta nyt tulen taas piristämään ihmisiä ihanilla kommetillani :)
Luku 11: Tämä luku oli tosi hyvä. Alitit sen hyvin Lilyn näkökulmasta, on helppo kuvitella hänet pelkäämässä Jamesin kanssa olevia treffejä vaikka Jameshän lopulta pelkäsi enemmän. James oli tosi itsensä oloinen pelätessään Tylyaho tappamista Lilyn kanssa, Lilyhän kun lopulta on Jamesin suuri rakkaus, olisi ollut todella tökeröä laittaa hänen olevan aivan sujut asian kanssa. Olisi ollut kyllä hyvä, että olisit laittanut myös Jamesin tunnetiloja noista treffestä, mutta kävihän se noinkin :D
 Jamesin ja Lilyn odotetut ensitreffit vastasivat odotuksiani. Oli tosi ihanaa, että ensin ei keksinyt mitään puhuttavaa, mutta sitten James alkaa jaaritella huispauksesta, tyypillistä Jamesia *naur*
 Jamesin kyselykausi oli ihana, sanoin se seinänvärjäys-jutut, mutta riittä tästä jutusta, ihkutan ihan liikaa saadakseni tästä jotain järkevää kommenttia aikaan :)
 Remuksen ja Lauran suhde on hienosti rakennettu, itse asiassa Emilynkin siinä sivussa,m utta se ei nyt kuulu tähän. Kuitenkin, tykkään Laurasta (nykyään), vaikka tovonkin Remuksen ja Emilyn sopivan, mutta olisihan se ihan hyvä paritus, Laura ja Remus :D
 Olin vähän pettynyt treffien lopusta, olisin toivonut suudelmaa, mutta toisaalta ei pidä päästää tätä suhdetta etenemään liian nopeasti ;)
Luku 12: En oikein osaa sanoa tästä mitään paitsi että tykkäsin tästä luvusta ihan hirveästi sen takia, että kuvaat tuon elokuvan tapahtumat tosi hyvin. Lilyn asu ei todellakaan kuulosta kammottavan mukavalta :)
Siriuksen ja Noran alkaa melkein etenemään :) En pidä siitä, mutta olisihan se ihan hauskaa nähdä pystyisivätkö he seurustelemaan... Noran pelastustapa oli varsin mielenkiintoinen, kovin noramainen, vaikka itse olisin sanonut jotain pahempaa ja pirullisempaa *virn*
Siriuksen suuttuminen asiasta oli aika tyhmää, hänhän voisi vain sanoa, että erosi Norasta tai jotain mutta olihan se ihan hyvä, koska tuli aika selväksi etteivät kummatkaan halua muuta kuin ystävyyttä (paitsi ilkeä Delia taitaa pilata senkin? :))
Luku 13: Ah, oikein kunnon Nora luku, ihanaa. Olen huomannut, että minä oikeasti rakastan tätä hahmoa :) Nora on niin hauska ja siriusmainen olematta kuitenkaan Sirius liian selvästi (älyääköhän kukaan?) hänellä on myös tuo hiusongelma (minä kyllä melkein tappaisin saadakseni tuollaisen "taidon", mutta en taidakaan ymmärtää siitä muuta kuin että hiusten väri vaihtuu ilmaiseksi)
ja tietenkin tuo Nina. Oih, se oli niin söpö juttu, voi Nora parkaa. Opimmehan ainakin jotain hänestä ja huomattin hänen olevan varsinainen epä-itkupilli. Olen muuten huomannut ihan sikana samankaltaisuuksia minun ja Noran välillä (toivottavasti et pelästy :D), pystyn samaistumaan häneen niin hyvin ja onnittelen siitä, että olet onnistunut luomaan niin täydellisen hahmon, hänen olematta liian täydellinen (jos et ymmärrä, niin en ihmettele)
 Tuota Siriuksen ja Jamesin tunneli-juttua en ihan älynnyt. Siis mistä ne meni läpi ja miten? Sinä kyllä luultavasti selitit sen tossa tosi hyvin, mutta voisitko selittää sen vielä minulle vähä-älyisellekin :)
Sirius oli kyllä tosi ihana <3 Ihana lohduttelija ja Noran vikat sanat olivat tosi hienosti keksityt.

Joten, yhteenvetona: Tee jatkoa nopeasti ja oikein hyvät luvut, kiitos niistä
- Velns Meica (joka toivottaa ihania lukuhetkiä vimeisen Harry Potterin parissa :))
Emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme. Vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen.

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 5.3.08
« Vastaus #16 : Maaliskuu 13, 2008, 17:44:55 »
A/N: Delia's back, mates! (Sain KV:n jonotuksesta kammottavan nuhan, jota häpeilemättömästi käytän tekosyynä kirjoitusintoni laskemiseen. Ja tulihan se KV:kin tässä välissä luettua ja taas todistettua Rowlingin kirjoitusmahtia.)
Oii, jopa viisi piiitkää kommenttia. Taitaa olla ennätykseni ;D Erittäin piristävää! (Kyllä, osaan nauttia elämän pienistä iloista.)
vidlaia: Olen aina ollut ehdottomasti sitä mieltä, että liian pitkiä kommentteja ei voi olla olemassa. Kommenttisi ei siis todellakaan ollut mitenkään liian pitkä, ja vaikka sen lukemiseen vierähti muutama tovi, en kadu menetettyjä hetkiä ollenkaan. Hih, rakastan kommenttejasi niin paljon. Saan aina uutta intoa kirjoittamiseen ja niin paljon palautetta, että pää tuppaa mennä pyörälle ;D Koskapa olet niin innokkaasti roikkunut täällä lukemassa ja heitellyt minua kommenteillasi, en kai voi kieltäytyä kertomasta Ninan koko nimeä. Ninan täydellinen nimi siis on Niamey Isabella Noci Amalia. (Ja nyt vasta huomaan, että tytön neljäs nimi on sama kuin isoäiti Potterin ;D)
Hei, tosi ihanaa kuulla, että sain lukuun sentään jotain tunnetta mukaan. Pelkäsin, että se olisi vain sellainen lättänä roska, jonka muka pitäisi saada välitettyä osa Noran kärsimyksistä muille. Kiva kuulla, että sain sinut itkemään (onko väärin olla iloinen siitä?) ;D
Mutta kiitos taas erittäin paljon sinulle, kun rasitit sormiasi ja näpyttelit kommentin minulle!
akinnah: (Olen erittäin hyvä mystisten asioiden ratkaisemisessa, joten viestisi ei tuottanut ongelmia. Kiitos siitä (viestistä ;D)) Luultavasti se, että olen saanut Noran kuulostamaan 7-vuotiaalta (onnistuiko tosiaan?) johtuu siitä, että olen itsekin jumittunut henkisesti sille tasolle ;D Hihi, olen piilo 7-vuotias!
Tunnelini puolustukseksi täytyy sanoa, että sehän on ollut puolivalmiina vaikka kuinka ja kauan. Eli ihan hetkessä ei mitään salakäytäviä rakennella, vaikka se ehkä siltä viime luvussa vaikutti. Kelmeillä on ollut suunnitelmat jo pitkään valmiina, mutta kesäloma keskeytti taas rakennuspuuhat ;D Mutta onneksi olkoon vain kelmeille (ja sääli Lilyä, joka joutuu muokkaamaan juomisperiaatteitaan uusiksi tämän johdosta).
Olen erittäin katala ihminen! Noran kohtalo on sinetöity ja sinettiä tuskin tullaan rikkomaan (hitto, en kyllä millään haluaisi kirjoittaa mitään sellaista, mitä olen suunnitellut ;D). Mutta lohdutukseksi voin sanoa, että tämän tarinan ratkaisut (niin hyvät, huonot, iloiset kuin surullisetkin) löytyvät vasta kaukaa tulevaisuudesta, joten eipä huolta, saatte kestää sekä minun, Noran että kaikkien muidenkin seuraa vielä tovin ;D
Arya: Huu, kiitos paljon kommentistasi (outoa: déjà vu, olen tainnut sanoa tuon ennenkin).
Olen jotain kammottavaa suunnitellut Noralle, kuten jo äsken sanoinkin. Toivottavasti aiot ottaa selvää siitä, mitä se on ;D (Lukijoiden motivointia ;D)
Velns Meica: (Kiitos lukuhetkitoivotuksista, toivottavasti itsekin vietät/vietit kivoja hetkiä KV:n parissa.)
Remus ja Laura. Laura ja Remus. Itsekin melkein jopa pidän Laurasta välillä ;D Välillä taas, no, olen hieman puolueellinen tämän asian suhteen.
Tuo tunnelijuttu sitten. Kelmit ovat taikoneet näkymättömän käytävän omasta makuusalistaan tyttöjen makuusaliin. Pojat menivät viime luvussa tunneliin salaovesta, joka avautuu Siriuksen ja Remuksen sänkyjen väliin jäävään tyhjään tilaan. Ovi aukea taikasanoilla "Kelmit kunniaan" sekä erityisellä taikasauvan kosketuksella. (Salaovien tekeminen on muuten erittäin vaikeaa, mutta pari luvattomasti vietyä kirjaa salaiselta osastolta sekä paljon harjoitusta mahdollistivat oven luonnin kelmien kuudennen vuoden puolivälissä.) Olihan se aika sekavaa, joten ymmärrän täydellisesti, kun et tajunnut ;D
Kaura: KV tuli jo luettua (köh, eihän tässä yhtään koulustakaan oltu poissa sen takia, ei ollenkaan), ja olen päässyt jatkon kimppuun! Kehittelin taas erittäin ilkeitä ideoita jatkoa varten ja odotan jo kovasti, että pääsen toteuttelemaan niitä. (Te tulette vihaamaan minua!) Kiva, kun pidit extrasta. Rakastan itsekin niiden kirjoittamista, ja tuo seitsemän asiaa, joita ette tienneet -juttu pisti miettimään. Ajattelin vääntää sellaisen myös ainakin Emilylle ja ehkä muillekin OC-hahmoilleni. (Toisin sanoen: kertokaa kenestä haluatte kuulla jotain niin ehkä ilahdutan teitä kiitoksena uskomattomista kommenteistanne.)

No niin, miten minusta tuntuu, että puoli viestiä menee vastailemiseen ;D En valita, kommentit ovat ihania ja vastailen mielelläni! Seuraava luku onkin sitten S.U.P.E.S (=se uskomattoman paha ja erittäin sekava). Aluksi oli ideana kirjoittaa muidenkin kuin tavallisten hahmojeni näkökulmista, mikä tekee alusta sirpaleisen (kun tunkee Tessan, Lauran ja Shanen mietteitä yhteen tulos ei voi olla muuta). Mutta loppua kohti tutut hahmot tunkivat itsensä mukaan, joten voin hyvällä omatunnolla sanoa etten ylläty, jos kerrotte tason laskeneen. Mutta saapukaahan taas piristämään minua, ja kertomaa ihmeessä toivomuksianne niiden extrojen suhteen.

Prego!

-Del

14. luku – Kokkaus
11.10.1977

Tessa ei tuntenut oloaan normaaliksi kävellessään perjantaiaamuna luokkaansa. Vatsassa kiersi, mutta se johtui varmasti vain liian teen juonnista. Eihän hän, herran jestas todellakaan, ikinä ollut juonut niin paljon teetä kuin näinä kahtena lyhyenä kuukautena. Kaikki ei ollut kunnossa. Aluksi hän oli luullut ylenmääräisen teenjuonnin johtuvan vain ikävästä, vaikka hän yrittikin olla ikävöimättä sitä hemmetin miestä. Mutta ei kukaan terve ihminen itkenyt miehen perään näin pitkään. Ei edes hän. Ei varsinkaan hän! Sen täytyi johtua jostakin muusta.
Luokan ovi oli jo auki ja oppilaat istuivat kiltisti tyynyillään, kun Tessa astui sisään. Hän jäi oven suuhun seisomaan ja odotti turhaan oppilaiden hiljenemistä.
”Kotitaloutta tänään”, Tessa ilmoitti kireästi muiden puheen päälle ja viittasi oppilaita kohti ovea. Askeleet kaikuivat päässä ja kerrankin Tessaa ärsytti ainaiset korkokengät. Niistä kuuluva kopina oli enemmän kuin omiaan käynnistämään päänsäryn. Oppilaiden äänet tuntuivat kimeimmiltä kuin tavallisesti. Että niiden pitikin huutaa noin paljon! Olivatko ne aina huutaneet?

Amalia piteli jo keittiöön johtavaa ovea auki, kun Tessa joukkoineen ehti keittiöön asti. Tessa oli siihen mennessä jo lähes hermoraunio. Kengät kopisivat, oppilaat huusivat, ja päänsäryn ensilyönnit sykkivät vaarallisesti päässä.
Astuessaan viimeisenä keittiöön ja antaessaan oven liukua kiinni Tessa yritti keskittyä. Keittiössä leijuvat tuoksut saivat hänet vain voimaan entistäkin pahemmin. Eräs kotitonttu kipitti kiireesti häntä vastaan, kun hän pakottautui kävelemään eteenpäin. Tontulla oli päällään kirkuvan vihreä kauluspaita, joka oli niin iso, että sen liepeet laahasivat maata tontun liikkuessa. Pullottavat silmät näyttivät tippuvan päästä minä hetkenä hyvänsä, ja repaleiset korvat oli sidottu yhteen punaisella nauhalla. Tessa tunnisti lempitonttunsa Samsonin ja kumartui alemmas. Antaessaan tontun suudella itseään kummallekin poskelle Tessa tunsi oppilaiden katseet itsessään. Mitä hän niistäkin katseista välitti!
”Ilo tavata taas, neiti Dawson”, Samson kimitti. Oliko tontun ääni aina ollut noin kimeä?
”Kiitos, samoin”, Tessa pakottautui vastaamaan ja yritti hymyillä kauneinta hymyään. Eihän se tietenkään onnistunut. Hymy oli vain irvikuva entisestä. Eihän hän onnistunut taikomaan sitä taianomaista hymyä kasvoilleen sen jälkeen, kun – niin no, sen jälkeen kun.
”Toivoakseni herra Trent voi yhtä hyvin kuin tekin, neiti”, tonttu jatkoi. Herra Trent! Toivottavasti tosiaan. Toivottavasti se helvetin ääliö kärsi miljoona kertaa pahemmin kuin hän.
”Ikävä kyllä en ole tietoinen herran viimeaikaisista tuntemuksista”, Tessa vastasi, kun tonttu tuntui sitä odottavan. Samson näytti äkkiä toruvalta ja risti ruipelot kädet rinnalleen.
”Ette kai te taas ole riidelleet, neiti?” Samson kysyi hiven ankaruutta äänessään. Tessa heilautti kevyesti kättään nähdessään oppilaiden kuuntelevan herkeämättä keskustelua. Hän pakottautui hymyilemään.
”Kyllä se tästä”, hän vakuutti melkein jo nauraen. Kyllä se tästä vielä ohi menee. Kyllä minä vielä joskus pystyn olemaan ajattelematta häntä. Joskus vielä, saattepa nähdä!

Amalia johdatti seitsemäsluokkalaiset keittiön perälle, missä oli pitkä tasopöytä seinän vieressä. Pöydän eteen parin metrin päähän oli piirretty viiva ja sen taakse Amalia komensi oppilaansa. Pöydän alapuolella oli kauniissa rivissä tummaksi lakattuja kaappeja, jotka eivät sopineet ollenkaan keittiön muihin, vaaleisiin sävyihin, ja sen päällä komeili ruokatarvikkeita ja kulhoja.
Laura astui Remuksen viereen viivalle ja hymyili pojalle jännittyneenä. Oli ihanaa päästä kokeilemaan ruuanlaittoa taikakeinoin. Ja oli ihanaa tehdä se yhdessä Remuksen kanssa. Laura huomasi Remuksen katseen viivähtävän takanaan. Katsomattakin Laura tiesi Emilyn seisovan siellä. Vaikka ärtymys kolkutteli mielessä, Laura pystyi pitämään hymynsä kasvoillaan. Emilystä ei olisi enää haittaa. Remus oli kertonut hänelle hyvästeistä. Remus oli uskoutunut hänelle. Antanut hänelle pikkusormen, ja Laura tiesi saavansa pian koko käden. Oli vain ajan kysymys, koska se tapahtuisi.
Lauraa alkoi hymyilyttää entistäkin enemmän hänen ajatellessaan Remusta ja häntä yhdessä. He olisivat ihana pari. Täydellinen.

(19.6.1977)
”Miksi sinä suutelit minua?” Remuksen äänessä oli sellaista vihaa, jota Laura ei ollut ennen kuullut. Pojan kasvoilla oli ilme, joka ei kuulunut sinne. Laura ei tuntenut Remusta sillä hetkellä. Edessä ei seisonut hänen Remuksensa, vaan joku uppo-outo ihminen. Vihainen ihminen.
Laura yritti selittää. Siinä hän oli hyvä. Mutta ei ilmeisesti niin hyvä, että olisi saanut Remuksen kuuntelemaan. Poika pakeni paikalta melkein liian nopeasti. Laura jäi käytävälle yksin puistelemaan päätään. Remus toipuisi kyllä. Kaikki riippuisi nyt vain Emilystä. Laura puristi silmänsä kiinni ja toivoi sydämensä pohjasta, että oli saanut Emilyn suuttumaan tarpeeksi.

(20.6.1977)
Seuraavana iltana tilanne oli jo parempi. Remus oli vihdoinkin tajunnut pysyä siellä, minne kuului. Toisin sanoen Lauran syliin. Hyvä on, ei ehkä syliin vielä, mutta ainakin poika oli suostunut omasta vapaasta tahdosta tulemaan hänen luokseen. Laura yritti pitää ilmeensä asiaankuuluvan pahoittelevana istuessaan pohjoistornin kylmällä lattialle Remusta vastapäätä.
”Se on ohi, Laura”, Remus huokaisi hiljaisuuteen. ”Emily vihaa minua.”
Laura laski kätensä pojan kädelle. Remus ei vetänyt kättään pois, ja Laura sai rohkeutta jatkaa.
”Minä voin kertoa hänelle, ihan totta. Minä kerron, mitä eilen oikeasti tapahtui”, ääni tunkeutui väkisin Lauran suusta ja tyttö puri huultaan. Hän oli ehdottomasti liian kiltti varastamaan toisen tytön poikaystävää. Eihän tällaista kuulunut sanoa!
Remus ravisti kuitenkin – luojan kiitos – päätään vastaukseksi.
”Hän vain kiroaisi sinut kappaleiksi”, Remus totesi hivellen Laura kättä. ”Ja sitä paitsi, jos hän ei suostu uskomaan minua, ehkä se vain kielii meidän suhteemme tasosta.”
Laura nyökkäsi, ehkä liiankin innokkaasti. Onneksi Remus oli keskittänyt kaiken huomionsa hänen kätensä sivelemiseen eikä tuntunut huomaavan muuta.
”Me seurustelimme hitto vie yli vuoden. Luuleeko hän tosiaan, että voisin pettää häntä?” Remus kysyi kiivaasti.
”Kyllä se siitä, Remus. Aika parantaa haavat”, Laura hymyili. Ja jos aika ei tee sitä, minä olen valmis auttamaan.

(9.9.1977)
Laura seisoi tällä kertaa pöllölässä Remuksen kanssa. Poika nojasi ikkunalautaan ja tähyili tummalle taivaalle. Laura piti kärsivällisen ystävällistä ilmettä kasvoillaan. Onneksi hän oli pitkäjänteistä tyyppiä. Tämä Remuksen jo melkein kolme kuukautta kestänyt jankkaus alkoi jo puuduttaa. Tänä iltana pojalla oli kuitenkin vihdoin ollut hyviä uutisia: lopulliset hyvästit Emilyn kanssa eikä enää toivoakaan yhteen paluusta.
Lauran teki mieli tanssia onnentanssia ympäri pöllölää. Kesäloman jälkeen Remus oli osoittanut selviä lämpenemisen merkkejä häntä kohtaan, ja nyt, kun Emilystä ei ollut enää haittaa, ties mitä heistä voisi vielä tulla.
Laura käveli Remuksen vierelle ja tarttui poikaa kädestä. Remus katsoi häneen melkein yllättyneenä. Laura hymyili.
”Sinä selviät tästä. Minä olen kanssasi.”
Remus nyökkäsi ja vastasi hymyyn.


”No niin, sitten pariudutaan”, Amalia palautti Lauran takaisin nykyhetkeen. Ennen kuin Laura ehti vilkaistakaan opettajansa suuntaan Amalia oli tehnyt parin hänestä ja Remuksesta. No, sehän sopi! Laura hymyili Remukselle, joka tarjosi tytölle kättään.
”Etsitäänkö tie väljemmille vesille?” poika kysyi. Laura tarttui nyökäten tarjottuun käteen ja antoi Remuksen johdattaa itsensä keittiön perimmäiseen nurkkaan.

”Asettukaa parinne kanssa viivalle seisomaan”, Amalia jatkoi käskyjensä jakoa, kun oli saanut kaikki paritettua. Oppilaat tottelivat kuuliaisesti, kaikki muut paitsi Sirius ja James, jotka olivat syventyneet hiljaiseen keskusteluun erään kotitontun kanssa.
”Käsky luultavasti koskee myös teitä”, Tessa kertoi avuliaasti erään pöydän päältä pojille. Kotitonttu kiirehti äkkiä takaisin töihinsä, ja Sirius ja James asettuivat viivalle muiden jatkeeksi. Amalia nyökkäsi Tessalle, joka nyökkäsi takaisin. Tessa jatkoi jalkojensa heiluttelua pöydällä ja antoi Amalian syventyä työhönsä.
”Teillä on tunti aikaa valmistaa parinne kanssa määrätty ruokalaji”, Amalia kertoi kierrättäessään puista koria parien joukossa. Laura nosti korista lapun ja näytti sitä Remukselle. Omenapiiras. Sen ei pitäisi olla niin vaikea.
”Käytätte apunanne ainoastaan taikasauvaa ettekä ylitä jalallannekaan lattialle piirrettyä viivaa. Onko selvä? Ohjeet löytyvät lapusta. Aloittakaa”, Amalia siirtyi istumaan tuolille, jonka joku kotitontuista toi hänelle. Nainen kumartui eteenpäin ja aloitti vaimean keskustelun vastahakoisena kuuntelevan Tessan kanssa.

Shane loisti leijutustaidoillaan Peterin vieressä. Poika oli toivonut pääsevänsä Lilyn pariksi, sillä hän olisi halunnut ehdottomasti kysyä Jupiterin kuulumisia, mutta oli Peterkin mukavaa seuraa kokkauksessa. Leijutellessaan jauhoja kulhoon Shane yritti vilkuilla vaivihkaa Lilyn suuntaan. Tyttö nauroi yhdessä Gabbyn kanssa parin metrin päässä. Vihreissä silmissä välähti ilo, kun tyttö kohtasi Shanen katseen. Shane kohotti kättään tervehtiäkseen ja pudotti vahingossa jauhot lattialle. Lily purskahti hyväntahtoiseen nauruun ja nosti peukalonsa pystyyn.
”Hyvin menee, Shane!”
Shane pyyhkäisi jauhot lattialta sauvan heilautuksella ja aloitti uuden yrityksen. Tällä kertaa jauhot löysivät oikean paikkansa. Peter nyökkäsi hyväksyen vierestä ja kaatoi jauhojen seuraan maitoa läikytellen sitä reippaasti yli laitojen.
Kädet tässä väsyivät, jos ei mitään muuta, Shane mietti. Ja oli hankalaa saada ainekset toimimaan niin kuin tahtoi ja leijumaan oikeaan paikkaan. Käden, silmän ja sauvan piti pelata saumattomasti yhteen. Shane alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, miksi Dumbledore niin ehdottomasti vaati kotitaloutta opetettavaksi Tylypahkassa. Hommassa harjaantui muutkin kuin pelkät loitsintataidot.

”Aika loppui!” Amalia ääni keskeytti monet työt. Sirius yritti vielä vaivihkaa törkkiä hänen ja Jamesin aikaansaannosta paremman näköiseksi. Valitettavasti kurpitsapaistos näytti kasalta hiiltyneitä papereita liiallisen kuumennusloitsun takia, ja kasaa oli turha yrittää kohennella. ”Katsotaanpa sitten, mitä te olette saanet aikaan.”
Amalian lähtiessä kierrokselleen Lily siirtyi lähemmäs Shanea päästäkseen puhumaan pojan kanssa.
”Jupiterilla on jotain ongelmia lentämisen kanssa”, Lily aloitti keskustelun saapuessaan kuuloetäisyydelle. Shane kurtisti kulmiaan katsoessaan alas Lilyyn. ”Se ei tykkää oikein tuulesta”, Lily jatkoi, ja Shanen oli pakko hymyillä.
”Pikkudiiva, vai?”
”No, sitä se kyllä on”, Lily puuskahti. ”Kun se ei näyki toisia pöllöjä, se sukii sulkiaan järjestykseen tai kerjää silityksiä. Sinun olisi sittenkin pitänyt antaa se kelmeille.”
Shane kääntyi vilkaisemaan Jamesia ja Siriusta, joita Amalia parhaillaan ruoti. Oli ilmeistä, ettei poikien ruuanlaitto ollut onnistunut aivan yhtä hyvin kuin kepposet. Shane käänsi katseensa takaisin Lilyyn, joka tuijotti häntä niska vinossa.
”Ihan totta, Lily. En minä noin pitkä ole”, poika tokaisi vaihtaen aihetta. Lily pudisteli päätään vastalauseeksi.
”Ihan totta, olet sinä”, tyttö nauroi. ”Sinun kanssasi on oikein kiva näytelläkin. Saat minut näyttämään kääpiöltä.”
Shane kohautti olkiaan.
”Ainakin sinä olet hyvännäköinen kääpiö”, hän sanoi eikä todellakaan tiennyt, miksi oli tehnyt niin.
”Flirttailetko sinä?” Lily kysyi suoraan kummallinen ilme kasvoillaan. Shane vaihtoi painoa jalallaan.
”Vain jos se ei kuulostanut idioottimaiselta”, poika vastasi ja oli purra kielensä poikki. Mindy oli aina nauranut hänen olevan surkea tyttöjen kanssa. Hän ei ollut ikinä uskonut sitä, mutta alkoi pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että se oli ikävä kyllä totta. Hän oli maailman surkein tässä!
”Se kuulosti ihan hyvältä”, Lily nauroi ja kiirehti pois nähdessään Amalian lähestyvän yksin jäänyttä Gabriellea.

Nora yritti kävellä mahdollisimman normaalisti Lilyn ja Emilyn vierellä tietä Tylyahoon. Aamupäivällä suoritetun taikamenetelmin valmistetun ruuan vastapainoksi pitäisi kohta tehdä jotain ilman taikasauvaa. Nora ei ollut läheskään yhtä kauhuissaan kuin esimerkiksi James, joka ei ollut miettinytkään ruuanlaittoa ennen tätä päivää, mutta ei silti tuntunut oloaan täysin varmaksi. Taikasauva oli niin olennainen osa kaikkea, että tulisi olemaan vaikeaa jättää se pois.
Nora yritti keskittyä Lilyn ja Emilyn kepeään jutusteluun, muttei saanut keskustelun hännästä kiinni. Tyttö huomasi muiden kahden tarkkailevan häntä vaivihkaa silmäkulmasta tasaisin väliajoin ja yritti olla välittämättä. Tällaista se aina oli Sen päivän jälkeen. Pariin päivään ei vain osannut olla normaali, vaikka kuinka yritti. Varsinkin tällä kertaa normaaliin päivärytmiin paluu oli kaikkein vaikeinta. Ainakin Siriuksen kanssa. Nora koetti ravistaa muiston Siriuksen käsistä ja pojan sylin lämmöstä mielestään. Hän yritti unohtaa menetetyn itsehillinnän ja sen, että Sirius tiesi hänen salaisuutensa; tiesi Ninasta. Nora tiesi, että hänen pitäisi puhua Siriuksen kanssa. Pitäisi selittää, puolustella tekojaan tai tehdä jotain. Se vain tuntui liian vaikealta. Hän oli ollut niin lähellä itkemistä. Sirius oli nähnyt jotain sellaista, mitä kukaan ei olisi saanut koskaan nähdä. Noraa ärsytti. Häntä ärsytti, koska Sirius oli toiminut tilanteessa niin ihailtavan epäsiriusmaisesti. Poika oli tehnyt jotain sellaista, johon Nora epäili Lilyn ja Emilynkin olevan kykenemättömiä. Sirius oli vain ollut. Ollut hänen tukenaan.
”Mitä mieltä sinä olet?” Emily kysyi ja kääntyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan katsomaan Noraa avoimesti.
”Mistä?”
”Lilyn ja Jamesin vedosta. Kumpi voittaa?”
Noran mieleen putkahti kuva Siriuksesta ja Jamesista, jotka ilmestyivät seinästä. Sitten, kun välit olivat taas entisen, pitäisi kysyä, miten ihmeessä he siinä olivat onnistuneet, Nora mietti. Hänellä ei ollut pienintä aavistustakaan siitä, miten Sirius oli lähtenyt makuusalista. Mitä luultavammin hän oli jossain vaiheessa nukahtanut pojan syliin. Olipa kiusallista!
”Veikkaisin Jamesia”, Nora arveli pokkana. Hänellä ei ollut mitään aikomusta kertoa Lilylle tietävänsä tuloksen. Jos James ei ollut sitä vielä kertonut, oli pojalla varmasti siihen hyvä syy eikä Nora halunnut pilata pojan kertomishetkeä.
Lily ei näyttänyt tyytyväiseltä ystävänsä vastaukseen vaan alkoi sinnikkäästi puolustella omaa näkökantaansa.
”Sinä olet viettänyt liian vähän aikaa kelmien seurassa, Lil”, Nora sanoi. ”He oikeasti pystyvät melkein mihin tahansa.”
”Melkein”, Lily muistutti, mutta pysähtyi kuitenkin miettimään Noran kantaa. ”Sinähän olet ollut heidän mukanaan juomassa?”
”Vasta siitä lähtien, kun täytin 17”, Nora puolusteli haluten näyttää itsensä paremmassa valossa ystävänsä silmissä. Lilyn mielipiteet juomisesta olivat ehkä liiankin jyrkät.
”Millaista se on?” Lily kysyi uteliaana kuulemaan mahdollisesta – tosin vielä Lilyn mielestä sangen epätodennäköisestä – vaihtoehdosta. Nora purskahti nauruun ensi kertaan Sen päivän jälkeen.
”Sinä et kuule tiedä, mihin olet tullut suostuneeksi”, Nora pyöritteli päätään. ”Kelmit ovat ärsyttäviä jo selvinäkin, joten voit vain kuvitella, millaisia he ovat päissään.”

Järjettömät jästiherkut oli kodikkaan näköinen pikkukuppila Kolmen luudanvarren vieressä. Lily  astui sisään Emilyn ja Noran jäljessä. Oven avaus sai kellon kilisemään katossa ja tuulen vire pyöritteli kristallikruunua. Lily ihmetteli ääneen, miten kaikki seitsemäsluokkalaiset ikinä mahtuisivat kokkaamaan kuppilassa samaan aikaan. Ennen kuin kukaan ehti vastata pyöreä, pullantuoksuinen nainen lyllersi huoneeseen ja viittoi sisälle änkeytyneitä ihmisiä seuraamaan perässä. Baaritiskin takaa johti ovi keittiöön, joka vastasi Lilyn kysymykseen. Keittiö loisti puhtaan valkoisena ja yliluonnollisen isona täynnä tuttuja jästivekottimia. Lily epäili taikuudella olevan jotain tekemistä keittiön koon kanssa.
Saatuaan kaikki oppilaansa sisälle neliönmuotoiseen keittiöön Amalia ja erittäin vastahakoisen näköinen Tessa kävelivät tervehtivään pullantuoksuista naista. Nainen halasi Amaliaa lämpimästi ja vinkkasi silmää Tessalle. Tessa pyöritteli silmiään ja näytti kaikin tavoin kiusaantuneelta tilanteesta.
”Etkö aio edes tervehtiä vanhaa tätiäsi?” pullanainen kysyi. Lilyn, joka oli Emilyn pyynnöstä juuri selittämässä uunin tarkoitusta kelmeille, keskittymiskyky herpaantui ja katse lennähti Tessaan, joka halasi vaivautuneena tätiään. Lily vilkaisi Noraan, joka tämäkin oli huomannut Tessan tädin kommentin, ja vaihtoi tytön kanssa merkityksellisen katseen. Kokkauksen jälkeen Tessan täti voisi hyvinkin olla puheliaalla tuulella ja valottaa Tessan salaperäistä menneisyyttä.
”Miten miesrintamalla?” Tessan täti jatkoi, kun Tessa oli vetäytynyt tädin mielestä näköjään liiankin nopeasti pois halauksesta. Tessa katseli kattoon vastatessaan.
”Ei kummempia”, äänensävy oli liiallisen kepeä. Täti vilkaisi Amaliaan päätään pudistellen. Amalia kohautti olkiaan ja vastasi pään pudisteluun.

”Tessa, voisit varmaankin jakaa oppilaat ryhmiin”, pullanainen ehdotti. ”Minä ja Amalia keskustelemme hieman sillä välin.”
Tessa irvisti tädilleen tämän selän takana, mutta totteli joka tapauksessa. Pirullinen ilme häivähti naisen kasvoilla, kun tämä suuntasi oppilaiden rypästä kohti. Sirius oli ensimmäinen, jonka Tessa veti esiin joukosta ja työnsi syrjään odottamaan loppua ryhmää. Nora yritti piiloutua naisen haukankatseelta onnistumatta ja löysikin pian itsensä keskeltä kiusallista hiljaisuutta Siriuksen ja Romeon välistä. Sirius naputti jalallaan lattiaa ja vilkuili Noraa odottaen, että tämä avaisi keskustelun. Nora huokaisi ja päätti hoitaa keskustelun pois alta, jotta kokkaussessiosta ei tulisi liian suurta katastrofia; Siriuksen kanssa kokatessa se olisi jo muutenkin vähintäänkin pieni katastrofi.
”Jos sinä puhut siitä kenellekään tai edes ajattelet sääliväsi minua, olet kuollut ennen kuin ehdit sanoa Minervan mäkätys”, tyttö uhkasi hiljaa, mikä oli tarpeetonta, sillä Romeo ei olisi kuullut sanaakaan muiden oppilaiden metelin yli. Oli turhaa sanoa ääneen, mistä oli kyse. He kumpikin tiesivät sen vallan hyvin.
Sirius nyökkäsi helpottuneena siitä, että Nora oli jälleen alkanut puhua hänelle. Uhkauksetkin olivat sentään parempia kuin se epänoramainen hiljaisuus.
”Jos minä en puhu tai ajattele mitään siitä, palaatko sinä tavalliseksi Noraksi taas?”
Nora nyökkäsi nopeasti, ja Sirius nyökkäsi takasin.
”Anteeksi, että minä huusin sinulle Hannah-kohtauksen jälkeen.”
”Anteeksi, että minä kiusasin taas.”
Sirius ja Nora hymyilivät toisilleen.
”Sinä olet silti minun kultapojuni”, Nora virnisti eikä Siriuskaan ryhtynyt vastustamaan tällä kertaa; Nora oli jälleen oma itsensä, muulla ei ollut väliä.

Tessa oli onnistunut saamaan kunnon sekasortoryhmiä aikaan yhdistelyllään. Se oli ollut mitä todennäköisemmin naisen tarkoituskin, mutta tieto asiasta ei yhtään keventänyt monien ryhmien kiusallista tilannetta.
Tessa virnisti viattomasti Emilylle, joka yritti hivuttautua pois ryhmästään. Laura ja Remus eivät näyttäneet yhtään sen iloisimmilta tilanteesta. Sen sijaan Lily-James-Shane –ryhmä puheli innokkaana, vaikka Lily huomasikin poskiensa kuumottavan nähdessään sekä Jamesin että Shanen vilkuilevan häntä vaivihkaa. Kolmiodraamaa tässä viimeiseksi kaipasi!
”Tessa on ilkeä”, Nora totesi hetken päästä Siriukselle ja Romeolle. Tosin Romeolle vain kohteliaisuudesta, ei siksi, että poikaa olisi mitenkään kiinnostanut.
Sirius nyökkäsi muttei ehtinyt sanoa mitään, koska Amalia taputti käsiään ja vaati ihmisiä kuuntelemaan.
”Täytyy myöntää, että jästimenetelmin kokkaus on minullekin aika vierasta puuhaa, joten luovutan ilomielin ohjat hyvälle ystävälleni Rina Dawsonille”, Amalia viittasi pullanaiseen, joka vilkutti oppilaille äidillisesti.
”Minun nimeni tosiaan on Rina, mutta voitte kutsua myös Rina-tädiksi, jos haluatte”, Rina aloitti innokkaana ja lyllersi eteenpäin. Tessa valui häpeissään alemmas pöydällä, jolle oli istuutunut lepäämään. ”Tänään tarkoituksenamme on valmistaa lempiherkkuani pullaa”, Rina jatkoi leveästi hymyillen eikä joko välittänyt tai kuullut Tessan parahdusta, joka kuului lattianrajasta naisen pudottua pöydältään.

Emily arveli kasvojensa punoittavan sekä kiusallisuudesta, ärtymyksestä että kuumuudesta, kun oppilaat olivat myöhemmin jakaantuneet ryhmiinsä eri puolille keittiötä. Työskentely Remuksen kanssa oli jo itsessään kamalaa, vaikka Emily yrittikin unohtaa viha-rakastavansa poikaa ja kohdella tätä kuten ketä tahansa tyystin tuntematonta ihmistä. Mutta kun Remuksen mukana tuli iloisena – liian iloisena, ja Emilyn mielestä voitokkaana – hymyilevä Laura, ei kukaan voinut esittää rauhallista. Emily oli joka hetki ärsyttävän tietoinen Lauran jokaisesta liikkeestä Remuksen vierellä.
”Rem, sinulla on jauhoa tuossa”, Laura kikatti osoittaessaan Remuksen poskea. Emily koetti olla katsomatta, kuinka Laura pyyhki jauhoa pojan poskelta ja kuin ihmeen kaupalla onnistui vain sotkemaan omatkin kasvonsa. Kaksikko nauroi hyväntuulisesti, kun Remus siisti puolestaan Lauran kasvoja.
”Ojentaisitko sokerin”, Emily pyysi tavoitellen normaalia äänensävyä. Laura kääntyi hämmentyneenä katsomaan Emilyä.
”Mitä?” tyttö nauroi ja työnsi syrjään Remuksen käden, joka siveli tytön kasvoja edelleen, vaikka ne olivat jo täysin puhtaat.
”Sokeri”, Emily ärähti raivostuneemmin kuin oli tarkoittanut. Laura ojensi sokerikupin ja näytti niin viattomalta, että Emily meinasi melkein katua sanojaan.
”Me emme taida oikein olla avuksi”, Laura hymyili. Emily hymyili teeskennellysti takaisin; kaksikosta oli rutkasti enemmän haittaa kuin hyötyä.
Remus kietaisi kätensä Lauran olkapäiden ympäri, ja katse, jonka poika loi Emilyyn oli miltei uhmakas.
”Anteeksi, Em. Ihastuneena on vaikea keskittyä, tiedäthän”, Laura kihersi ja etsi käteensä Remuksen käden. Remus hymyili. Emily esti itseään kiljumasta ääneen. Totta helvetissä hän tiesi, millaista oli olla ihastunut. Millaista oli olla ihastunut nimenomaan Remukseen! Millaista oli luulla, että poika vastasi tunteisiin. Hän tiesi täydellisen hyvin, mitä Laura tunsi. Hän oli kokenut sen kaiken. Tietysti ilman sitä riemua, että oli saanut vieteltyä toisen poikaystävän. Remus oli ollut varmasti helppo tapaus. Eihän poika ollut koskaan rakastanut häntä. Ei oikeasti.

Lily oli riemuissaan käsillä leipomisen johdosta. Kerrankin hän oli ylpeä ollessaan jästisyntyinen. Kerrankin hän tiesi täsmälleen, mitä piti tehdä, eikä jäänyt ihmettelemään leivänpaahtimen käyttötarkoitusta kuten muut. Pyörittäessään taikinaa vasten pöytää Lily tunsi erittäin hyvin sekä Shanen että Jamesin katseen niskassaan. Pojat seisoivat hänen takanaan ja jättivät auliisti pullien muovauksen hänen huolekseen koetettuaan ensin itse puuhaa onnistumatta. Lily vilkaisi pellillä lepääviä möykkyjä, jotka eivät olleet lähelläkään sitä pyöreää muotoa, joka oli pitänyt tehdä.
”Minun onkin lajitteluhattu”, James oli puolustautunut Lilyn kohotellessa kulmiaan pojan tekeleelle.
Lily ei ollut mielissään ryhmästään. Hänen täytyi tunnustaa itselleen pienen pieni ihastuminen Shaneen, ja orastava ystävyys Jamesin kanssa ei vielä välttämättä kestänyt ihastuksen sulattamista. Lilyn epäilyt olivat saaneet tuulta alleen Jamesin kyräilyjen ja vilkuiluiden seurauksena. James oli ehdottomasti mustasukkaista tyyppiä eikä poika näköjään sulattanut hänen lämpimiä välejään jonkun toisen pojan kanssa. Lily puri huultaan. Hän oli ollut innoissaan uudesta ystävästä, mutta jos ystävä ei voinut pysyä irti toisten poikapuolisten ystävien kurkuista, ei ystävyydestä voinut tulla mitään. Shane oli kiva poika. Hän ei ansainnut melkein päättömän Nickin kohtaloa vain siksi, että Lily piti häntä enemmän poikaystävämateriaalina kuin Jamesia.
Työntäessään pullansa uuniin Lily mietti, miten olisi järkevintä toimia. Yrittää puhua Jamesille vai antaa tilanteen kehittyä omia aikojaan? Ehkä omia aikojaan kehitys. Jamesille piti antaa mahdollisuus. Heidän alkavalle ystävyydelleen piti antaa mahdollisuus. Suoristaessaan itsensä ja kääntyessään poikien puoleen Lily heitti varoittavan katseen Jamesille, joka oli kuitenkin ilmeisen sokea katseen sanomalle.
”Hei, tämä on oudon näköinen”, Siriuksen ääni kuului Lilyn vasemmalta puolelta. Lily kääntyi muiden mukana katsomaan, mikä oli kiinnittänyt pojan huomion. Sirius seisoi Noran vieressä pidellen kädessään samaista leivänpaahdinta, jota Jameskin oli aiemmin ihmetellyt.
”Sinä pidät sitä väärinpäin, Sirius”, Lily huokaisi.
”Hupsista!”
Paahdin putosi lattialle räminän saattelemana, kun Sirius yritti kääntää sitä käsissään. Rina lyllersi paikalle sauvoineen, kiirehti korjaamaan vauriot ja käski Siriuksen olemaan varovaisempi kallisarvoisten laitteiden läheisyydessä.

Pullien ollessa valmiita Rina lyllersi pöydän luota toiselle Amalian kanssa tarkastamassa tuloksia. Tessa oli kadonnut jo aikaa sitten omalta pöydältä kuppilan puolelle jonkin tekosyyn varjolla. Lily nyökkäsi vaivihkaa Noralle, joka kumartui Rinan puoleen uteluidensa kanssa. Lily, jonka käytännössä katsoen yksin leipomat pullat oli jo tarkistettu, jätti Shanen ja Jamesin syömään ja livahti itse Tessan perään kuppilan puolelle.
Tessa istui ikkunapöydässä nojaten päätä käsiinsä. Nainen katseli haaveellisen näköisenä ulos ikkunasta eikä huomannut Lilyä ennen kuin tyttö istuutui tätä vastapäätä.
”Minä inhoan häntä”, Tessa tokaisi palattuaan takasin maan pinnalle sieltä, missä ikinä oli ollutkin.
”Minusta Rina on ihan kiva”, Lily puolusteli. Hän olisi kuollakseen halunnut tuollaisen tädin: lämpimän ja sellaisen, joka antoi rakastaa itseään. Hänellä itsellään oli vain tätejä, jotka tunkivat nokkansa joka paikkaan, kiusasivat ja utelivat kiusallisia kysymyksiä kaikkien edessä. Lily kertoi sen Tessalle.
”No, Rina on juuri sellainen”, Tessa tuhahti. ””Miten miesrintamalla””, Tessa matki tätinsä ääntä. ”Ihan kuin kaikki eivät aivan hyvin tietäisi.”
”Minä en tiedä”, Lily livautti ennen kuin ehti hillitä itseään. Ei kai ollut kovin soveliasta udella opettajansa yksityiselämään kuuluvia asioita. Tessa oli vain niin poikkeustapaus. Nainenhan oli itsekin sanonut ettei osannut olla oikea opettaja. Sitä paitsi Tessa oli liian nuori opettajaksi. Lily koki hänet enemmänkin jonkinlaisena ystävänä kuin McGarmiwan kaltaisena auktoriteettina.
Tessa kohotti katseensa pöydän kukkamaljakosta ja tarkasteli Lilyä läpitunkevilla silmillään. Lily vastasi katseeseen ja huomasi vasta silloin, miten väsyneeltä Tessa näytti läheltä katsottuna. Taitava meikkauskaan ei saanut täysin piilotettua tummia silmänalusia eikä Norallekin ominaisia päänsärkyryppyjä otsalla.
”Ehkä jonain päivänä tiedät”, Tessa vastasi hiljaisuuden jälkeen.

Lily ja Emily kipusivat märkinä makuusalin portaita ylös jättäen jälkeensä vesivanan. Paluumatkalla takaisin linnaan sade oli yllättänyt oppilaat ja kastellut kaikki alle minuutissa läpimäriksi. Lily hytisi kylmästä ja mietti odottavana ylhäällä odottavaa kuumaa suihkua, jonne joutuisi luultavasti jonottamaan monta kymmentä minuuttia. Nora oli nimittäin juossut heidän edellään ylös, ja Lily tiesi, miten tyttö rakasti kuumia suihkuja.
Työntäessään tuttua ovea auki Lily harmitteli haikeana sitä, ettei ollut jaksanut juosta Noran edelle vaan oli tyytynyt kävelemään Emilyn kanssa.
”Mitä helvettiä?” Emilyn ääni oli terävä. Lily ei ymmärtänyt ystävänsä kiroilua ennen kuin katsoi tarkemmin makuuhuonetta. James istui virnuillen Lilyn sängyllä.
”Valmiina treffeille minun ja Anturajalan kanssa?” poika kysyi omahyväisenä. Emily lennähti serkkunsa vierelle tökkimään tätä todistuakseen pojan aitoudesta.
”Mi – miten sinä – ?” Lily änkytti ja sai vaivoin suljettua oven risteilevien ajatuksiensa lomassa.
”Minä olen kelmi”, James totesi samalla, kun Nora tuli suihkusta.
”Hän tuli seinästä”, tyttö kertoi avuliaasti ja varmisti pyyhkeen olevan tarpeeksi peittävästi ympärillään. James kääntyi soveliaasti poispäin ja antoi Noran kuivata hiuksiaan rauhassa.
”Käykö tänään, vai haluatko sinä totutella ajatukseen?” James kysyi johdatellen, kun Lily ei osoittanut puhumisen merkkejä. Emily kumartui katsomaan Lilyn lattiaan päin painettuja kasvoja.
”Hän haluaa totutella”, Emily vastasi ystävänsä puolesta, hätisti Jamesin pois Lilyn sängyltä ja talutti Lilyn istumaan sille. James siirtyi kohteliaasti syrjemmälle antaen tilaa.
”Sinä järkytit häntä”, Emily moitti Jamesia, joka kohautti olkiaan ja nousi ylös.
”Kerro, kun sinulle käy, Lily. Me olemme aina valmiita”, James totesi iloisesti ja pysähtyi tökkimään mutisten ei-kenenkään sängyn viereistä seinää. ”Minä varoitan Siriusta, Nora. Hän ei varmasti haluaisi nähdä sinua puolipukeisena niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin”, James huikkasi vielä ennen kuin katosi seinästä ilmestyneeseen aukkoon. Aukko sulkeutui, ja makuuhuoneeseen laskeutui hiljaisuus. Noran hiukset sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan rajun kuivauksen jälkeen. Emilyn käsi oli yhä Lilyn olkapäällä. Lily tuijotti seinää.
”Hän meni seinään!”

« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 14, 2008, 17:54:42 kirjoittanut Delia »

Poissa Pomeroy

  • Siriuksen jalkavaimo
  • Vuotislainen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 13.3.08
« Vastaus #17 : Maaliskuu 16, 2008, 12:25:22 »
Jostain syystä kommentoin aika vähän ficcejä, ja nyt en ehdi edes lukea niitä kun lukiojutut painaa.. mutta soin itselleni viikonloppuna aikaa astua HP-hetin pariin. Hitsi, että teki taas mieli lukea kelmejä. Olen nyt taas vaihteeksi kelmipäissäni..
No täytyypä sanoa, että vau. En ala nyt kommentoimaan jokaikistä lukua (niitäkin on tullut vaikka kuinka paljon jo) mutta täytyy sanoa että pidän tästä ficistä valtavasti. Nykyään nimittäin en ole löytänyt sellaista sopivaa mistä itse pidän, näitä kun tursuaa joka piipusta ja laatu on nyt vähän mitä on. Mielestäni olet onnistunut tähän mennessä saavuttamaan sellaisen tasapainoisen tekeleen, jota on hauskaa lukea. Vihdoinkin hyvin kirjoitettua arkea. Et mässäile toiminnalla ja angstilla vaan niitä on juuri sopivasti. Olet näköjään pitänyt paritkin sellaisessa laukeamisvaiheessa, joka on ainakin minun suhteeni juuri hyvä juttu. Se nimittäin tuuppaa menemään melko tylsäksi sitten kun kaikki ovat saaneet toisensa. Ficcisi on juuri nyt ihassa vaiheessa, en taida pysyä penkillä kun olen niin innoissani.
Olet kyllä taitava kirjoittamaan. En tiedä mikä siinä on, mutta joku tässä menee oikein. Ehkä se että kirjoitat tapahtumat niin sulavasti etkä sorru töksähtelyihin ja dialogia ja kerronta ovat sovussa. On rasittavaa lukea pelkkää kerrontaa - luen melkein mieluummin dialogiaa. Dialogiastasi sen verran, että puheet kuulostavat aidoilta, vaikka kirjoitatkin aika paljon tätä kelmihuumoria. Vähän joka lauseessa se paistaa :D Mutta mikä olisi kelmificci ilman sitä? Ja kliseitä tarvitaan.. mitäs nyt aiheesta vielä mainitsisin. Haluan jo päästä purkamaan hahmoja. No, juonen kulusta yleisesti että sekin kulkee hyvin. Alku oli sellaista tutustuttamista, ja nyt tämä etenee todella jännittävästi. En voi olla mainitsematta suhdekuvioita, joista pidän. Siriuksen ja Noran seikkailuista olen myös erittäin kiinnostunut tietämään lisää.
Okei, no nyt hahmoihin. Minusta kirjoitat hyvin erityisesti Siriuksen, Lilyn ja Jamesin. He ovat juuri sellaisia mitä olen kuvitellut, erityisesti ehkä Lily ja Sirius. Okei, Sirius on aivan ihana. Toinen lempihahmoistani niinikään, ja ilmeisesti myös sinun mieleesi kun näytät kirjoittavan hänestä mielelläsi. Tai tuo määrä ainakin puhuu puolestaan. Sirius on perus (ehkä vähän enemmänkin) kelmi ja ajattelematon, mutta tosipaikassa vakava. Siksi se kohtaus missä Sirius lohdutti Noraa oli oikein koskettava. Lilystä on hankala sanoa mitään, koska hän on niin selvä Lily-tapaus. Onneksi tämä ei ole langennut vielä Jamesiin. Vaikka toki odotankin sitä, mutta vielä hauskempaa on odottaa jännittyneenä kaikkea tulevaa, mm. elokuvan suutelukohtausta. James muuten oli aivan ihana kun Lily pyysi häntä Tylyahoon. Heidän kummankin ilmeensä oli varmaan näkemisen arvoinen! Toivottavasti James ei saa koskaan tai ainakaan lähiaikoina selville että kaiken takana olikin Sirius.
Remus on vähän semmoinen erikoinen. Ihme naistenpyörittäjä! :D Toivon todellakin että pyrkijä-Laura lähtee veke ja Emily ja Remus menevät joskus yhteen. Heidän tapauksensa kyllä vaikuttaa aivan toivottomalta. En olisi uskonut Remuksen luovuttavan niin helpolla Emilystä sen inhottavan tapauksen jälkeen. Mutta kai puhtoinen Remuskin saa tehdä virheitä. No plöö. Pitää jäädä odottelemaan. Muuten Remppa on aika oma itsensä. Peter harmittaa sinänsä, että tämä on jäänyt niin taka-alalle kuten yleensäkin kelmificeissä. Olen kyllä itsekin syyllistynyt siihen, että en voi paljoa valittaa.
No voisin jotain ilmaista OC-hahmoistakin. No Norasta automaattisesti pidän, samantyylinen kuin Sirius. Vaikka toistatkin vähän tätä Sirius/MS kaavaa niin tuskin kukaan siitä voi valittaa. Tämä on vain niin sopiva yhtälö, siis Sirius/Nora. Noran ja Siriuksen suhde on tosin vähän klisahtava, flirttailevia ystäviä ja luultavasti ilmeisimmin (ainakin muutamista vihjeitä antavista kohtauksista päätellen) he päätyvät yhteen. Ole kiltti ja pitkitä sitä :D Aww. Joo.
Pakko sanoa että pidän paljon Shanesta. Hän on nimittäin samanlainen kuin yksi läheinen ihmiseni :D Mainitsitkin jo, ettei hänelle ja Lilylle pitäisi tulla mitään vakavempaa, mutta Shane näyttää pitävän Lilystä? Ainakin enemmän kuin Lily hänestä. Saa nähdä mitä seuraa. James ja Shane näyttävät tulevan toimeen keskenään aika loistavasti. Ja sitten jotain Emilystä. Vähän hankala sanoa kun hänestä ei ole löytynyt vielä niin syvää puolta kuin Norasta, mutta jäädään odottelemaan. Symppikseltä hahmolta hän kuitenkin vaikuttaa, ei siinä mitään.

Minun piti jättää joku tärkeä juttu tänne loppuun, mutta nyt unohdin sen, hitto. No, olen varma että jatkan ficin lukemista. Jäi vain ihmetyttämään miksen ole lukenyt tätä aikaisemmin. Tämä nousee ehdottomasti tämänhetkisiin lemppareihin. Jouduin pistämään teipin palan tohon näyttöön kun jätin kesken tämän ficin ensimmäisen sivun, kun se oli niin pitkä ja piti löytää nopeasti se kohta, mistä jatkaa lukemista. Se kertoo jo jotain :D No, nämä perinteiset "jatkoa!" kinuamiset sitten. Ja tiedän, että viestini on sekava. Olen huono jäsentelmään sanottavani :D
Jatkoa, pliis!
-Pomeroy
\\\\\\\"Suurin aarre on ymmärrys rajaton\\\\\\\"

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 13.3.08
« Vastaus #18 : Maaliskuu 17, 2008, 18:38:04 »
A/N: Ooi, kommentteja! Ihanaa!
Kaura: Kiitos sinulle! Minustakin oli kiva välillä kirjoittaa muillakin kuin tavallisilla hahmoilla. Vaihtelu virkistää :D
Laura tosiaan ehkä on aika ärsyttävä hahmo, mutta loppujen lopuksi (=parin viikon päästä ehkäpä (pari on niin suhteellinen käsite)) saa kuitenkin minun sympatiat puolelleen erään tapahtuman johdosta. Njäh, you'll see! Lilystä ja Shanesta en nyt sana mitään. Malta vielä pari lukua niin näet, mitä tapahtuu.
Ja siitä lopettamisesta vielä. Minä tuskin tulen koskaan jättämään tätä ficciä kesken (tietenkin never say never, mutta tuskinpa). Sen verran itsepäinen ihminen kuitenkin olen, että pakko on aina kaikki viedä loppuun asti, jos niin olen päättänyt (ja tämän suhteenhan minä olen). Jos siitä huolimatta satun kupsahtamaan ennen aikojani, olen armeliaasti jakanut kaiken tietoni siskoni kanssa ja valtuuttanut hänet paljastamaan teille kaiken kuolemani jälkeen. Mutta eipäs maalailla piruja seinille nyt, eihän?
Owlis: Minä itse pidän Tessasta sen verran paljon, että extra on hyvinkin mahdollinen ;D Ja Shanesta on jo neljä asiaa paperilla, joten extra saapuu ilahduttamaan päivääsi joku päivä!
Korjailin heti tuota lattiaan painettuja kasvoja -kohtaa kommenttisi luettuani. Se tosiaan antoi hieman väärän kuvan tapahtuneesta, mutta itse tulee harvinaisen puusilmäiseksi omalle teksilleen, kun tuijottelee ruutuun tarpeeksi kauan (ja pikkusisko ymmärsi asian samalla tavalla kuin sinäkin, muttei huomauttanut mitään, joten pisteet sinulle!).
Cirael: Kiitos sinnekin päin. Tästä pituudesta en kyllä tiedä, omasta mielestäni jotkut luvut jäävät aika tyngiksi (ei hyvä). Mutta kiva, jos pidit, ja tervetuloa kelmien maailmaan!
Kauan sinun ei enää tarvitse ensimmäisiä juhlia odotella, sillä halloween kurkkii jo oven takana! Itse odotan jo innolla, että pääsen kirjoittamaan sitä, sillä siitä lähteekin sellainen tapahtumien vyöry liikkeelle että - jei!
Pomeroy: (Lukio tosiaan vie ihan liikaa aikaa! Minä heitän kylmän rauhallisesti pienimmät jutut roskakoriin ja syvennyt mieluummin ficciini. Köh, tunnollista. Erittäin. Tessaa lainatakseni, älkää missään tapauksessa ottako minusta mallia.)
Kiva, että pidät tätä tasapainoisena (omasta mielestäni tämä on aikamoinen keinulauta). On totta, että happy endin lukeminen tuppaa toisinaan käymään tylsäksi. Olen ehdottomasti sillä kannalla, että jotain kitkaa pitää olla ilmassa, etteivät lukijat ihan nukahda kesken tai huku fluffiin ;D
Lähiaikoina James ei saa tietää kaiken (treffien) takana olleen Sirius, mutta saippuasarjamaisesti kaikki tulee jossain vaiheessa ilmi :D (Voi että, miten minä paljastelen asioita!) Muttamutta, sitä saat odottaa niin kauan, että olet luultavasti jo ehtinyt jättää koko ficin lukemisen tai ainakin unohtaa sellaisten pienien yksityiskohtien olemassa olon (kyllä, tästä ficistä on tulossa pitkä sanan varsinaisessa merkityksessä).
Huoh, mitä kelmificci olisi ilman kliseitä? Olen yrittänyt taistella sitkeästi Nora/Sirius yhtälöä vastaan, koska en halunnut toistaa sitä klisettä, mutta minkäs teet, kun Nora ripustautuu Siriuksen kaulaan joka välissä ja seuraavassa hetkessä väittää, että kaikki on pelkkää ystävyyttä. Jatkan ehdottomasti taisteluani, mutta minusta hieman tuntuu siltä, että klise voittaa (never say never, taas).
Emilyyn pitäisi jatkossa tulla vähän lisää syvyyttä.. Nythän olen melkein kokonaan keskittynyt Noraan (järkyttävä määrä Nora-lukuja, kun alkaa katsoa, ja lisää tulossa). Ja Remuksesta vielä. Kukaan ei ole täydellinen, ja saatte nähdä, miten tässä lopulta käy (ei enää kauaa mene minun mittapuuni mukaan).
Mutta kiitos todella paljon kommentistasi. Sain olennaisen revittyä irti, se on tärkeintä. Hiiteen järjestelmällisyys, olen itsekin niin sekava ihminen.
vidlaia: Last but not least!
Lauraa olenkin jo puolustellut tuossa ylempänä. Kyllä se siitä ihmistyy :D Ehkä.
Joudut nyt sikäli pettymään, että juomareissu antaa vielä odottaa itseään. Mutta marraskuun alussa pääset kelmien ja Lilyn mukaan Tylyahoon ja sen jälkeen puimaan juonnin seurauksia (tässä olen Lilyn kanssa samaa mieltä: juomisessa ei ole mitään järkeä, ainakaan ylenmääräisessä. Pelkkiä selvittelyjähän siitä seuraa ;D). Mutta kiitos jälleen, kun vaivauduit kommentoimaan ;D Delia kiittää!

Sarjassamme S.U.P.E.S.-lukuja sitten jälleen. Erittäin sekavaa, nopeatempoista ja auttamattomasti täynnä Noraa (ja Siriusta). Ja Tessaakin vähän siinä sivussa.
Prego!

-Del

15. luku – Sähkösininen
16.10.1977

Professori Verso puhui kasvihuone vitosessa riistokkaan kasvatuksesta. Pöydällä oppilaiden edessä oli ruukuissa riistokkaita, jotka venyttelivät vaivihkaa oksiaan oppilaita kohti. Yksi riistokas oli päässyt kietoutumaan salaa Kalkaroksen kaavun helman ympärille, ja nyt oksa nakersi tyytyväisesti reikää kaapuun lehden alapinnalla sijaitsevilla pikku hampaillaan.
Nora ei pystynyt keskittymään professorin puheeseen, sillä tutut päänsäryn merkit hakkasivat takaraivoa. Hiukset, jotka olivat tällä hetkelle pinkit, olivat taas muuttamassa väriä. Nora puristi silmänsä kiinni ja yritti kaikin voimin keskittyä tuntiin. Mitä Verso olikaan sanonut riistokkaiden otteen irrottamisesta? Mitä nainen oli ylipäätään puhunut riistokkaiden otteesta?
Nora avasi silmänsä ja puri huulta yrittäen pitää päänsäryn loitolla. Se oli mahdotonta, ja pian päässä tuntui viiltelevä kipu. Aivan kuin joku olisi repinyt hänen päätään kahtia. Silmissä sumeni ja  Nora horjahti. Lilyn katse herpaantui opettajasta.
”Taasko?” tyttö kysyi huolestuneena, ja Nora nyökkäsi äänen suuntaan ja horjui paikallaan yrittäen ylläpitää tasapainoaan.
Lily viittasi. ”Nora voi huonosti. Hänen pitää päästä sairaalasiipeen.”
Professori Verso ei ollut iloinen keskeytyksestä, mutta nyökkäsi kuitenkin Lilylle nähdessään Noran nyt jo maidonvalkeat kasvot.
Nora tunsi jonkun johdattavan häntä pois kasvihuoneen kuumasta ilmasta.
”Minä voin auttaa”, Nora kuuli Siriuksen tarjoutuvan, mutta Lily pudisti näköjään päätään, mistä Nora oli kiitollinen. Siriusta tässä nyt viimeksi kaipaisi todistamaan hänen haavoittuvaisuuttaan.

Nora ei jaksanut muistaa, milloin oli nukahtanut sairaalasiiven tutulle sängylle tai kuinka kauan oli nukkunut. Päänsärky oli kuitenkin lepäämisen takia helpottanut, ja ehkä matami Pomfreyn antamalla inhan katkeralla liemelläkin oli jotain vaikutusta asiaan. Nora ei halunnut avata silmiään ja katsoa, minkä väriset hiukset oli tällä kertaa saanut. Hän ei jaksanut tätä. Se otti joka kerta yhtä koville. Joka kerta, auttavista liemistä ja unestakin huolimatta, se oli yhtä kamalaa. Tykyttävä päänsärky, oksettava olo ja halu kuolla kipuun.
Nora halusi vajota yli pehmeän patjan läpi jonnekin höyhensaarien hellään valtakuntaan. Ikävä kyllä se ei onnistunut, sillä oven raju kolahdus sai Noran avaamaan silmänsä ja jättämään höyhenet rauhaan. Suljettujen verhojen raosta Nora onnistui näkemään Tessan, joka horjui eteenpäin kuin humalainen. Matami Pomfrey ryntäsi kopistaan auttamaan naisen sängylle lähelle Noraa. Väistyvästä pahasta olostaan huolimatta Nora pakottautui kurkottamaan eteenpäin seuratakseen tapahtumia viereisellä sängyllä. Kurkottaminen oli kuitenkin turhaa, sillä Tessan ääni kaikui äärimmäisellä voimakkuudella läpi huoneen.
”Tee minulle jotain! Minä en ole normaali!” Ääni oli vaativa ja yliluonnollisen kimeä. Ei ollenkaan Tessan normaalin äänen kuuloinen. Matami ilmeisesti yritti hyssytellä naista ja tiedustella hienovaraisesti oireita. Tessa voihkaisi kuuluvasti ja käski matamia selvittämään itse, mikä häntä vaivasi. Sairauksien selvitys ja hoitohan oli naisen työ.

Nora veti verhot edestään ja nousi kokeillen pystyyn juuri, kun matami Pomfrey kiirehti takaisin Tessan luokse kopistaan. Tessa lopetti jalkojensa heiluttelun ja katsoi vaativasti matamia.
”Mikä minulla on?” naisen kimeä ääni kysyi, ja Norakin lopetti askelkokeilunsa kuunnellakseen. Matami Pomfrey vilkaisi äkäisesti Noraan, joka teeskenteli suoristavansa paitansa ryppyjä, ja kumartui Noran harmiksi Tessaan päin ja kuiskasi vastauksen. Nora irvisti matamin selälle, mutta ilahtui, kun Tessan näytti järkyttyvät sairaudestaan sen verran, että piti tarpeellisena huutaa asiasta.
”MITÄ HELVETTIÄ?”
”Kuulkaapas, neiti, täällä ei kiroilla”, matami Pomfrey tokaisi ärtyneenä ja väistyi kauemmas, kun Tessa pomppasi ylös sängyltään.
”Minä kiroilen, jos minua huvittaa tehdä niin”, Tessa ärähti takasin ja harppoi ovelle ja takasin täysin hallitusti muistuttamatta enää humalaista. Nora huomasi miettivänsä, teeskentelikö Tessa huonoa oloaan tahallaan vai vahingossa. ”Se ei voi olla mahdollista.”
Nyt matami näytti entistäkin vihaisemmalta Tessan uskaltaessa kyseenalaistaa hänen ammattitaitonsa.
”En ole erehtynyt”, matami sanoi jäisesti. ”Harvinaisen selvä juttu, vaikken olekaan perehtynyt tähän alaan.”
Tessa vaipui taas istumaan sängylle. ”Se ei voi olla – se – minä – en – ”, Tessa soperteli nyt hämmentyneenä enemmän itselleen kuin ärtyneelle matamille tai uteliaana kuuntelevalle Noralle.
”Kuulkaapas, tämä on iloinen asia”, matami tokaisi hetken kuluttua tyynnyttelevästi. Tessa pomppasi taas sängyltään ja katsoi raivoissaan matamia.
”Jos minä olen raskaana, se ei todellakaan ole iloinen asia!” Tessa kiljahti, ja Nora nielaisi väärään kurkkuun päänsärkyliemensä. Tessako raskaansa?
Tessa veti henkeä ja tuntui vihdoin rentoutuvan hieman saatuaan huutaa asiasta jollekin. Nainen kävellä kopisteli ympäri sairaalasiipeä. Matami Pomfrey ja kakova Nora seurasivat katseellaan harppovaa Tessaa. Viimein Tessa pysähtyi nojaamaan Noran sängyn päätyyn.
”Minä haluan sen pois”, Tessa totesi rauhallisesti ja tuijotti rävähtämättä matamia, joka ei näyttänyt Tessan päätöksestä ollenkaan iloiselta. ”Kai sen vielä saa pois?” Tessa kysyi hiukka raivoa jälleen äänessään.
Matami Pomfrey nyökkäsi hitaasti. ”Näyttää siltä, että olet nyt 10. viikolla, joten sen pitäisi käydä vielä helposti. Mutta etkö keskustelisi ensin isän kans – ”
”Isälle ei kerrota”, Tessa keskeytti äkkiä ärtyneenä. ”Hän ei tiedä eikä tulekaan tietämään. Hänellä ei ole mitään sanottavaa tässä asiassa. Joten minä päätän ja minä päätän poistaa sen.”
Pomfrey näytti närkästyneeltä.
”Tule huomenna uudestaan niin jutellaan.”
”Minä haluan sen pois nyt heti”, Tessa vaati korottaen taas ääntään, mutta matami oli näköjään jo tottunut Tessan eikä enää hätkähtänyt.
”Huomenna. Minun täytyy valmistautua. Tämä ei kuulepas – luojan kiitos – ole tavallista Tylypahkassa.” Matami käänsi Tessalle ja Noralle selkänsä ja palasi koppiinsa. ”Voit lähteä, kun tunnet olosi tarpeeksi vahvaksi, neiti White”, matami lisäsi ennen kuin marssi koppiinsa.

Nora kuiskasi salasanan lihavalle leidille melkein edes itse kuulematta omaa ääntään. Ajatukset vilistivät eteenpäin niin nopeasti kuin vain yhä hieman arka pää salli. Tessan raskaus. Raskautta tässä viimeksi oli odotettu. Eihän Tessa edes seurustellut. Ei ainakaan hänen tai Lilyn tietojen mukaan, ja he totisesti tiesivät Tessasta enemmän kuin kukaan muu Tylypahkassa. Tai ainakin arvelivat tietävänsä.
”Nora?”, Siriuksen ääni tavoitti Noran tajunnan sumun ja ajatuksien keskeltä. Nora kääntyi toinen jalka makuusaliin johtavilla portailla katsomaan poikaa.
”Minulla on kiire”, tyttö ärähti, sillä hän halusi päästä nopeasti kertomaan kuulemastaan muille tytöille. Sirius kurtisti kulmiaan ihmetellen, ja Noran turhautuminen kasvoi. ”No? Naljaile nyt, että minä pääsen lähtemään.”
Sirius avasi suunsa sanoakseen jotain. Kenties taas muistuttamaan tyttöä sateenkaarien kalpenevuudesta hänen hiuksiensa rinnalla. Poika kuitenkin sulki suunsa. Nora pyöritteli silmiään.
”Kerro jo! Olenko minä punainen kuin veri, keltainen kuin aurinko vai vihreä kuin sinä krapulassa?”
”Sähkösiniset, Nora”, olivat ainoat sanat, jotka Sirius sai suustaan ulos ymmärrettävällä kielellä. Sanoilta kesti hetken lipua ilman poikki Noran tajuntaan.
”Sähkönsiniset”, Nora kuiskasi. Sähkönsiniset. Sähkösininen oli hänen lempivärinsä hiusten väreistä. Sen värisiin hiuksiin liittyi niin paljon rakkaita muistoja. Ensimmäinen junamatka Tylypahkaan Siriuksen, Emilyn ja Jamesin kanssa. Ensimmäiset oikeat ystävät. Ensimmäinen julkaistu kirjoitus. Kymmenet illat Siriuksen kanssa pohjoistornissa jutellen. Nauraen Lilyn ja Emilyn kanssa. ”Sähkönsiniset”, tyttö kiljahti innokkaan ilmeen levitessä kasvoille. Siriuksenkin ilme muuttui iloiseksi.
”Sähkönsiniset”, poika myönsi.
”Sähkönsiniset!” Nora ei tiennyt mikä häneen meni. Ehkä värin tieto sai hänet sekaisin, sitä sen oli pakko olla. Nora lennähti Siriuksen kaulaan ja halasi poikaa lujasti. Siriuksen kädet kietoutuivat epäröiden tytön ympärille, ja Nora tunsi Siriuksen hengityksen hiuksissaan ja ihanan tuoksun ympärillään. Sydämet löivät toisiaan vasten, ja Nora unohti kerrankin kaiken kivun, tuskan, epätoivon. Kaiken muun paitsi riemunsa Siriuksen sylissä. Ja tällä kertaa hän ei edes näyttänyt säälittävältä tai halunnut kuolla joka toinen sekunti.
”Okei”, Nora tokaisi selviteltyään päätään sen verran, että ymmärsi vetäytyä pois kuristamasta Siriusta. ”Nähdään, kultapoju!” Nora katosi lentäen portaikkoon.

”Ne ovat sähkönsiniset taas!” Nora huusi riemuissaan saavuttaessaan määränpäänsä makuusalin. Emilyn typerä matto aiheutti taas kompurointia, mutta tällä kertaa Nora ei jaksanut välittää. ”Sähkönsiniset! Ai niin, ja Tessa on raskaana”, Nora muisti pistää siniset, siniset, siniset –rallatuksen väliin. Lily, Emily ja Gabby näyttivät hämmästyneiltä. Tytöt olivat kuitenkin kaikki niin tottuneita Noran innokkuuteen, että tajusivat nopeasti pääpointit. Ja tytöt myös tiesivät, miten tilanteessa piti toimia. Saatuaan melkein yhtä innokkaita kommentteja hiuksien väristä kuin hänen omansakin oli ollut Nora myöntyi loilottamaan lauluaan vain muutaman minuutin ennen kuin keskittyi vastaamaan Tessa -kysymyksiin.
”Niin Tessa itse ainakin huusi”, Nora nyökytteli leveä hymy huulillaan. Tyttö ei malttanut pysyä paikoillaan vaan ponnahteli ylös alas peilin edessä ja nyki hiuksiaan.
Lily nauroi ystävänsä riemulle. ”Haittaako, jos en todistele riemuasi tämän enempää? Menisin kysymään Jamesia suunnittelemaan halloweenia.”
Nora pudisti päätään hyppyjensä keskeltä. ”Mene vain. Minä kiusaan Emilyä.”

James siirsi luonnospaperin syrjään kirjan päältä ja ryhtyi jälleen lukemaan. Kirjaston unettavan hiljainen tunnelma leijui ympärillä, ja matami Prillin väijyvä katse kyräili hyllyjen takaa. James yritti keskittyä lukemaansa, mutta se oli vaikeaa. Lilyn punaiset hiukset heilahtelivat houkuttelevina vieressä tytön lukiessa omaa kirjaansa. James tunsi melkein pakottavaa halua koskettaa hiuksia ja koettaa, tuntuivatko ne siltä, millaiselta hän oli aina kuvitellut niiden tuntuvan.
James puristi kätensä nyrkkiin ja piti ne visusti pöydällä. Lily oli sanellut selvästi – liian selvästi – ehdot ystävyydelle. Ei lähentelyä, treffipyyntöjä tai ahdistelua. He olisivat ystäviä. Pelkkiä ystäviä eivätkä koskaan mitään enempää. Jos James ei osaisi pitää itseään kurissa ja tyytyä siihen, Lily katkaisisi välit ja muuttuisi taas etäiseksi, saavuttamattomaksi jääprinsessaksi, jollainen tämä oli ollut edeltävät vuodet. Ja vaikka jääprinsessasta oli ihanaa haaveilla, James halusi pitää Lilyn lähellään. Edes pelkkänä ystävänä.
Silti todellisia tunteita oli vaikea tukahduttaa ystävyyden alle. Sillä James myönsi itselleen täydellisen ihastumisen Lilyyn. Ennen se oli ollut vain tytön jonkinmoista tavoittelua. Halua tutustua tyttöön tarkemmin ja turhautumista, kun kelmi-virnistys ei Lilyn kohdalla toiminut. Mutta aina sen Tylyahopäivän jälkeen James oli ollut varma siitä, että Lily oli hänen unelmiensa tyttö. Se oikea niin kuin Nora ikuisena romantikkona asian ilmaisi. Oli pirun vaikea vain hymyillä vierestä, kun Lily – sangen kömpelösti, mutta silti suloisella tavalla – flirttaili Shanen kanssa. Osoitti Shanea kohtaan niitä tunteita ja eleitä, joita James olisi halunnut kohdistettavan itseensä.
Perjantaina asianlaita oli ehkä luisunut liian pitkälle. Hän oli käyttäytynyt kielletyn mustasukkaisesti ja tiesi sen itsekin. Mutta James ei voinut itselleen mitään. Hän ei voinut sille mitään, että halusi joka hetki olla Shanen tilalla ja toivoi Lilyn ymmärtävän heidän yhteensopivuutensa. Toivoi tytön ymmärtävän, miten paljon häntä sattui nähdä Lily jonkun muun kuin itsensä kanssa.
”James?” Lily heilautti kättään hymyillen Jamesin lasittuneiden silmien edessä. ”Oletko sinä kunnossa?”
James pudisteli päätään häätäen ylimääräiset ajatukset pois sieltä.
”Täydellisessä”, hän vastasi ja vastasi Lilyn katseeseen ehkä liiankin vihjailevasti. Lily käänsi katseensa äkkiä pois, kiusaantuneena. James hakkasi päätään pöytään päänsä sisällä ja käänsi hänkin katseensa pois. Tunteita oli paljon helpompi hallita, kun Lily ei hymyillyt viekoittelevana silmien edessä.
”Minusta tuntuu, että hallitsen tämän loitsun jo”, Lily totesi painaen kirjansa kiinni. ”Käytkö sinä pyytämässä luvat?”
James pudisti päätään hienovaraisesti. ”Minusta tuntuu, että olisi parempi, jos sinä kävisit. Minerva ei ehkä innostu ajatuksesta, jos minä esitän sen hänelle. Saati suostu kertomaan siitä Dumbledorelle.”

Seuraavana päivänä Tessa avasi varoen oven sairaalasiipeen ja kurkisti sisään vain todetakseen huoneen tyhjäksi. Helpottuneena Tessa käveli sisälle ja sulki itsepintaisesti huutavat ajatukset pois mielestään oven mukana. Istuessaan eräälle sängylle Tessa keskittyi ajattelemisen sijasta katselemaan huoneen sisustusta. Se oli yksinkertaisesti valkoinen. Nainen irvisti. Hän oli aina pitänyt valkoista jotenkin mitäänsanomattomana värinä. Jotenkin liian tylsänä, puhtoisena ja viattomana.
Matami Pomfrey riensi tyynen näköisenä kopistaan vastaanottamaan häntä. Matamin kantamista kirjoista päätellen nainen aikoi pitää hänelle kunnon luennon. Tessa pudisti ärhäkästi päätään jo ennen kuin Pomfrey ehti edes avata suutaan.
”Minä haluan sen pois äkkiä. En halua puhua”, Tessa töksäytti. Matami avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Tessa keskeytti taas. ”Ja tiedän kyllä hyvin eri ehkäisykeinoista, kiitos vain.”
Matami sulki närkästyneenä suunsa, ja Tessa nyökkäsi hyväksyvästi.
”Miten se tapahtuu?”
Pomfrey laski kantamansa kirjat sängyn vieressä olevalle yöpöydälle ja istui Tessan viereen.
”Se on helppo ja nopea toimitus. Yksi ainoa loitsu ja tämä liemi sen päälle”, matami kohotti pientä läpinäkyvää purkkia, joka sisälsi hienoisesti vihertävää lientä. Naisen äänensävy muuttui lempeämmäksi. ”Minä vaadin, että mietit tätä vielä hetken. Tulen kohta takasin.”
Matami jätti Tessan yksin istumaan sängylle ja purjehti itse takasin koppiin valmistelemaan loitsua. Tessa ei ehtinyt huutaa naista takasin ennen kuin ovi sulkeutui. Tessa jäi yksin hiljaisuuteen. Juuri tätä hän oli vältellyt aina eilisestä asti. Juuri miettimistä. Hän ei halunnut miettiä. Hän ei halunnut miettiä mahassa väijyvää pikku tuholaista ja vielä vähemmän tuholaisen isää. Tessa huomasi hengittävänsä raskaammin ajatuksien lipuessa pakosta tuholaiseen. Hänestä oli tulossa murhaaja. Vain pari minuuttia enää.
Kopin ovi aukeni, ja matami kopisteli takasin taikasauva hassusti ojossa. Taikasauvan päästä roikkui hassun näköinen punertava nauha. Tuholaisen kuristusnyöri, kenties?
”Valmis?”
Tessa ei kyennyt nyökkäämään. Mieleen oli putkahtanut ääni. Hyvin, hyvin epätoivottu ääni. Hänen äänensä.
”Voi sinua, Tess”, ääni sanoi tutulla matalalla soinnillaan. ”Luuletko sinä tosiaan, että saat minut ulos elämästäni vain murhaamalla pirpanan?”
”Tessa?” matami Pomfreyn ääni kuului enää vain heikosti taustalta. Tessa haukkoi henkeään ja yritti saada äänen lakkaamaan. Se ei suostunut vaan kuiski tuttuja sanoja, lauseita, muistoja.
”Ei!” Tessa kirkaisi ja vetäytyi sängyllä kauemmas matamista. ”Minä en pysty! Minä en ole murhaaja.”
Tessa oli liian syvällä muistoissaan huomatakseen matamin helpottuneita kasvoja ja pehmeitä sanoja, jotka kertoivat kaiken olevan hyvin.
”Kaikki auttavat sinua parhaansa mukaan tämän ajan läpi”, matami totesi. Ne sanat Tessa kuuli. Hän kuuli ne, koska tiesi etteivät ne olleet totta. Yksi ihminen ei ollut täällä auttamassa. Se kaikkein tärkein ihminen ei ollut täällä.

Sirius käveli nauraen yhdessä Noran kanssa kohti keittiötä. He olivat päättäneet juhlistaa kahdestaan Noran hiuksia. Noran elämänasenne oli muuttunut kuin taikaiskusta hiuksien myötä. Koska tämä sinisen sävy oli tytön lempiväri hiuksissa, mielialakin oli aina katossa. Sirius oli vasta tällä kertaa huomannut, mikä teki Norasta näillä hiuksilla niin eri näköisen kuin tavallisesti. Se tuttu tuska, joka piili piilossa silmien nurkissa oli kadonnut. Norasta huokui positiivisuus.
”Otetaanko ruokaa mukaan ja mennään juttelemaan pohjoistorniin niin kuin aina ennen vanhaan?” Sirius kysäisi kepeästi Noran jutustelun väliin. Nora nyökkäsi ja oli selvästi iloinen siitä, että Sirius oli muistanut vanhan tavan.
Siriuksen raukea katse huomasi soihtujen syttymisen käytävillä. Marraskuu lähestyi jo kovaa vauhtia, ja käytävillä alkoi tuntua kolealta. Sirius värisi ajatellessaan ulkona puhaltavaa viimaa, jonka ahdistunut valitus kuului sisälle paksujen seinienkin läpi. Käytävillä seilasi harvoja oppilaita eikä kukaan kiinnittänyt nauravaan kaksikkoon liiemmin huomiota. Ainakaan ennen kuin he kääntyivät eräästä kulmasta ja näkivät edessään Hannahin tutun hahmon.
Sirius kääntyi hätäisesti vilkaisemaan Noraa, joka kohautti olkiaan valittelevasti osaamatta näyttää kovin osaaottavalta.
”Jos sinä et halua seurustella minun kanssani, en voi tehdä mitään”, tyttö mutisi suupielestään, ja Sirius melkein ärähti turhautuneena siitä, miten erilaisilta sanat ulkopuolisen korviin kuulostivat. Katsoessaan uudestaan Hannahia, jonka silmiin oli noussut tuttu kiilto, Sirius suostui kahmaisemaan Noran käden omaansa. Noran käsi oli lämmin ja se puristi salaliittolaisen elkein Siriuksen omaa.
”Sirre!” Hannah kiljaisi tullessaan kuuloetäisyydelle. Sirius oli kavahtaa taaksepäin, mutta Noran käsi piti hänet paikoillaan. Sirius yritti hymyillä, vaikka pakokauhu olikin ottamassa valtaa. Nora pysyi kuitenkin yllättävän tyynenä, vaikka joutuikin pakosta esittämään muuta kuin oli. Sirius tiesi, että tyttö vihasi esittämistä ja valehtelua sydämensä pohjasta, ja osasi arvostaa sitä, että tyttö valehteli hänen pelastuksekseen. Vaikka valehtelikin sitten näin kammottavasta asiasta.
”Hei, Hannah”, Nora sanoi ja puristi rohkaisevasti Siriuksen kättä. Sirius ynähti tervehdyksensä.
”Haittaisiko sinua, jos puhuisin kanssasi hetken?” Hannah kysyi äänensävyllä, joka paljasti ettei tyttö hyväksynyt kuin yhdenlaisen vastauksen. Nora hymyili sävystä huolimatta pahoillaan.
”Meillä on vähän kiire”, tyttö pahoitteli, mutta ei ehtinyt jatkaa, kun Hannah jo puhui.
”Minä puhun nyt Sirrelle”, sävy oli epäystävällinen. Sirius nielaisi vaikeasti ja pakottautui katsomaan Hannahia, jonka vaatteet loistivat tänään seepran raitoja.
”Meillä ihan totta on kiire”, Sirius yritti tavoitella tuttua, määrätietoista kelmi-ääntään. Hannahin suu mutristui, ja otsa rypistyi.
”Minulla on asiaa sinulle”, tyttö intti ja tukki parhaansa mukaan kaksikon tien. Sirius pyöritteli silmiään, ja Nora nyökkäsi vaivihkaa hänelle.
”Hyvä on, äkkiä sitten”, poika ärähti vastahakoisesti, ja Hannahin silmät alkoivat loistaa.
”Minä haluan, että sinä jätät Noran ja alat seurustella minun kanssani”, Hannah sanoi seesteisesti. Noran käden puristus esti Siriusta kiroamaan Hannahia ja pakenemaan sitten paikalta.
”Se ei valitettavasti käy”, Sirius kiristeli hampaitaan ja yritti näyttää mahdollisimman epäystävälliseltä.
”Sinä et rakasta Noraa!” Hannah kiljaisi turhautuneena. Sirius veti Noran eteensä suojaksi.
”Rakastanpas”, Sirius mutisi epäuskottavasti. Noran huulilla leikki sietämätön hymy.
”Etpäs!” Hannah väitti. Sirius tunsi Noran vetävän häntä eteenpäin.
”Meidän täytyy nyt mennä”, Sirius sanoi Noran vetäessä häntä pois. Hannah jäi kiljumaan epäonneaan käytävään.
”Minä saan sinut vielä joskus, Sirre!”

Ystävällinen kotitonttu kiikutti korillisen ruokaa Siriuksen eteen. Nora kaiveli kauempana erästä laatikkoa ja veti hetken kuluttua iloisena esiin kaksi huopaa.
”Vielä tallella”, tyttö totesi iloisesti ja muisteli vuosia, joiden aikana huovat olivat olleet ahkerasti taistelemassa pohjoistornin kylmyyttä vastaan. Sirius koppasi helposti oman huopansa ja pisti sen koriin kermakaljapullojen päälle. Hän oli enemmänkin kuin vain iloinen päästessään puhumaan Noran kanssa rauhassa kaukana Hannahista. Siitä tyttö todellakin alkoi olla jo melkoisen sietämätön.
”Mennäänkö sitten?”
Nora nyökkäsi ja vilkutti kotitontuille kiitokseksi. Keittiön ovi sulkeutui pehmeästi heidän jäljessään ja sulki keittiön kiireisen ilmapiirin taakseen.

Pohjoistornissa oli kylmempi kuin Sirius oli muistanutkaan. Varmistettuaan oven olevan varmasti kiinni ettei kukaan päässyt yllättämään heitä Sirius veti huopansa suojakseen ja ojensi Noralle kermakaljapullon. Nora otti pullon vastaan saatuaan sytytettyä pari valoa tuovaa kynttilää, joiden liekit lepattivat naurettavan pieninä laskeutuvassa pimeydessä.
”Hiuksille”, poika kohotti omaa pulloaan.
”Hiuksille”, Nora nauroi ja kilisti pullollaan toista tarpeettoman kovaa. Nora yritti juoda siivosti huopansa sisältä onnistumatta. Nestettä läikkyi iloisesti tytön rinnuksille, huovalle ja lattialla. Sirius virnisti, kun Nora manasi itseään puhdistaessaan paitaansa. Tyttö luovutti kuitenkin muutaman minuutin päästä ja valitti nyt tahmaisuuttaan.
”Olen kuin mikäkin fletkumato”, Nora mukisi ja työnsi kermakaljapullonsa syrjään onnistuen melkein kaatamaan loputkin sisällöstä lattialle.
”Siinä tapauksessa olen paras fletkumato ikinä”, Sirius tokaisi ja liikahti paikallaan niin, että oli Noraa vastapäätä.
”En ota tuota kohteliaisuutena, koska vertailukohde on niin huono”, Nora sanoi ja siirtyi tuhoamaan kotitontun antaman korin sisältöä. ”Minä en vain osaa syödä siististi”, Nora jatkoi murentaessaan keksiään lattialle juoman sekaan. Sirius nyökytteli hiljaisena päätään ollen asiasta täydellisen samaa mieltä.
”Sinä olen sottaisin koko koulusta.”
Nora nyökkäsi. ”En minä siisti haluaisi ollakaan.”

”Minusta tuntuu, että tarvitsisin oikean tyttöystävän Hannahia vastaan taistelussa”, Sirius virkkoi muutamien hetkien päästä, kun Nora oli onnistunut juomaan vähän kermakaljaansa sotkematta. Sirius katsahti tyttö, jonka nenä alkoi jo punoittaa kylmästä.
”Eikö minussa ole jo ihan tarpeeksi?” Nora kysyi pilaillen, mutta Sirius pysyi vakavana.
”Mehän sovimme ettemme puhu tästä”, Sirius muistutti, ja Nora nyökkäsi kuuliaisesti ja vakavoitui.
”Entä Mindy?” Nora kysyi ja pystyi tuskin piilottamaan äänestään kuultavaa uteliaisuutta. Sirius ravisti päätään.
”Me olemme vain jotain – epämääräistä”, poika vastasi. Noran otsa rypistyi.
”Ystäviä?” Ääni oli niin täynnä mustasukkaisuutta ettei se jäänyt Siriukseltakaan kuulematta.
”Oletko sinä mustasukkainen?” poika kysyi kiinnostuneena ja tarkkasi tytön kasvoja kynttilän lepattavassa valossa.
”Miksi olisin?” Nora yritti pitää äänensä kevyenä onnistumatta. Sirius purskahti nauruun.
”Älä viitsi, Nor. Minä tunnen sinut.”
Nora näytti ärtyneeltä sekä itseensä että Siriukseen. ”Hyvä on sitten. Mutta tiedäthän sinä, että voit puhua minunkin kanssa kaikesta. Tiedän vähintään yhtä paljon kuin Mindykin. Kyllä minäkin pystyn katsomaan asioita tyttöjen näkökulmasta ja antamaan vinkkejä”, Nora puolusteli loukkaantuneena.
Sirius kallisti päätään ja katsoi virnuillen Noraa, joka oli niin suloinen mustasukkaisena.
”Mutta kenen kanssa minä sitten puhuisin sinusta?” Sirius uteli. Nora sulki suunsa hämmentyneenä Siriuksen kysymyksestä.
”Sinä puhut Mindyn kanssa minusta?”
”Toisinaan”, Sirius vastasi vältellen. Tosiasiassa Nora oli sangen yleinen puheenaihe hänen ja Mindyn välillä.
”Okei, mutta muistakin, että minä olen sinun ykköstyttöystäväsi”, Nora myöntyi. ”Ykköstyttöpuolinen ystäväsi”, tyttö korjasi hymyillen. Sirius nyökkäsi.
”Se paikka on aina sinun!”
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 18, 2008, 15:53:47 kirjoittanut Delia »

al

  • Ankeuttaja
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 17.3.08
« Vastaus #19 : Maaliskuu 19, 2008, 21:36:20 »
Hieno ficci! Pidin tästä todella paljon! Olen metsästellyt kelmeistä kertovia ficcejä, koska heistä ei erityisemmin kirjoissa kerrota.
Kuten monet muutkin, yritän omalla tavallani korjailla pettymystäni siitä, ettei Potter-kirjoja enää tule, lukemalla täällä mitä mainioimpia ficcejä. Yritän nyt tiivistää tähän kommenttiin kaikki tähän mennessä ilmestyneet luvut, uskon kuitenkin, että lipsahtelen vielä tulevaisuudessa. Tämä on löytö!
Kuvailet hienosti henkilöitä ja ympäristöä. Olen ehkä hieman ihastunut Jamesiin, hän on niin salskea (mitä se ikinä tarkoittaakaan) ja hurmaava, että tekisi mieli revetä saumoista *naurahtaa*. Olet onnistunut rakentamaan näitä valmiita ja omia hahmojasi tosi hienosti.
Aluksi ajattelin ficin otsikosta, että saa nähdä onko tässä James -hänen ja Lilyn mentyä yhteen- keksinyt rakkaalleen karmean lempinimen..Onneksi ei kuitenkaan. Yllätyin tosi positiivisesti kun sain tietää nimen oikean merkityksen. Ja James ja Lily elokuvan pääosissa! Ja mikä mahtavinta, James pääsee suutelemaan Lilyä! Toivon kovasti, että Lily avaa pian silmänsä päivän selvälle rakkaudelle Jamesiaan kohtaan! Rakastan Lillyn ja Jamesin hahmoja, mun feivörittejä ;)  Sirius ja Nora ovat myös tosi hyvä pari, toivottavasti Pohjoistornin reissu antaa tukevaa pohjaa, jos (ja toivottavasti KUN) rakkaus roihahtaa. Remukseen olen hieman pettynyt, mutta elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimistä. Hän on -omassa mielessäni- aina selvittänyt kaikki ongelmat ja epäselvyydet loppuun kerralla ja ollut järkähtämätön, periksiantamaton hyvällä tavalla. Noran "sairaus" on toinen ikävä juttu, hän on hyvin mielenkiintoinen hahmo.
Tietyllä tavalla kuitenkin.. nämä hommat -Emmyt, Remukset ja Noran sairaus- tuovat tarinaan tasapainoa.... eihän tälläinen romanttikkokaan saa leijua aina pilvissä. Liika onni ja jännitys onnistumisen puolesta tekee kipeäksi.
Uudet opettajat olivat loistavia! Ja Tessan raskaus... enpä olisi itse osannut kehitellä Tylypahkaan tälläistä draamaa, seuraan innoissani -ja suu virneessä- tapahtumia.
Minua innostaa tälläinen tietynlainen suoranaisuus ficissäsi, juontireissuja ja kelmien (miten se nyt sanotaan nätisti) poikamaisuutta -you know what i mean-, toivottavasti ryyppäämistä seuraa pian, ja humalassa olemisen suoraa toimintaa *wink wink*.

Seurasin sen verran päivämääriä, että huomasin sinun kirjoittavan -lukijoita miellyttäen- melko tiuhaan! Tämä on mahtava juttu.

Alusta sain heti hienon käsityksen, kelmimäisyys paistoi ensimmäisistä lauseista ja lähdin heti mukaan. Sirius:"Älä nyt hyvä hirvi.." vai mitä samantapaisia juttuja siellä oli... ja James pää pilvissä uneksimassa Lilyn hiuksista. Helpotus oli myös ettei Matohännästä puhuta paljon! Se ällöttävä petturi! Toivoisin enemmän Lilly&James kamaa, ja sitä että Lilly lämpenisi Jamesille viimein, ei ajattelisi tätä rupikonnana :))) Juontireissu kunniaan!!!

Toivottavasti nyt sain ilmaistuani itseäni tarpeeksi selvästi näin pähkinän kuoressa.. kiireessä. Ylitäydet lauseet ovat valitettavasti minun paheeni :/  Nyt täytyy rientää. Toivon kovasti että saan lukea pian uutta tekstiä! En malta odottaa!

/Al

ps. mutta taidanpa ottaa tuon tulostusversion vielä iltalukemiseksi ;) kertaus ei ikinä tee pahaa.

Poissa taivaan tähtönen

  • raindancer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 17.3.08
« Vastaus #20 : Maaliskuu 23, 2008, 15:09:51 »
No niin. Lueskelin tätä ficciä nyt tässä tämän viikonlopun, ja tulin siihen tulokseen, että tämä on kyllä yksi parhaiten kirjoitettuja Lily/James -ficcejä, jonka olen koskaan lukenut. Alku kyllä vähän epäilytti, elokuva Tylypahkassa. Se sai minut melkein menemään takaisin ficcien listaussivulle ja etsimään uuden ficin. Mutta onneksi luin eteenpäin, kuin pelkän summaryn.

Osaat mennä hahmojen pään sisälle omalla hauskalla - ehkä hieman kieroutuneellakin - ja luovalla tavalla. Saat heidät tuntumaan todellisilta. Sen huomaa myös, että painostat kirjoittamiseen - ainakin useimmiten. Jossain vaiheissa tuntui siltä, kuin et olisi jaksanut miettiä jotain kohtaa niin paljon, kuin seuraavaa. Mutta se ei haittaa juuri ollenkaan. Olen nimittäin lukenut sellaisiakin ficcejä, jossa kaikki rakastuvat heti ensimmäisessä kappaleessa, ja teksti on tyyliin: "Hei", James sanoi. "Hei", Sirius vastasi. "Mitä kuuluu?" James kysyi. "Hyvää", Sirius sanoi. "Entä sinä?" Sirius kysyi.  <--- juuri tuollaista en voi kyllä millään lukea, koska haluan, että tekstit on huolella mietitty ja tehty, eikä yhdestä mielijohteesta keksitty. Kiitän siitä sinua, että olet nähnyt tarpeeksi vaivaa tälle tekstille.

Nyt voisimme siirtyä OC:hin. Alitetaan vaikka Emilystä (ja sotketaan mukaan Lauraa ja Remusta myöhemmin). Ensinnäkin: rakastan hänen nimeä! Se tuo mieleen kesäisen tunteen jostain syystä. Mutta en ole oikeastaan saanut kiinni Emilystä samalla tavalla kuin muista OC:istä. Hän tuntuu enemmänkin taustahahmolta, joka on tuotu mukaan etunäyttämölle, eikä tiedä mitä tehdä. Häneen haluaisin hieman enemmän kolmiulotteisuutta, jos ymmärrät ponttini. Olet kertonut mahtavasti Norasta ja hänen luonteesta; hän tuntuu aidommalta kuin Emily. Et ole tehnyt kenestäkään OC:stä täydellistä Mary Sueta, luojan kiitos. Kumarruksia ja taputuksia siitä sinulle. Tapu tapu!

Täytyy sanoa, että pidän Laurasta jostain kumman syystä aivan kamalasti. Hän on varmaan lempi-OC:ni kaikista. Hänessä on sitä jotain ilkeää puolta, joka teki vaikutuksen minuun. Hän osaa ottaa minkä haluaa, eikä pelkää ottaa sitä, vaikka sitten kynsin ja hampain. Hän on myös omalla tavallaan kiinnostava, koska koskaan ei voi tietää, mitä hän tekee, koska hänessä on kaksi puolta: se ilkeä, jonka jo mainitsin, ja myös se ”enkeli-puoli”, jos sitä tuoksi kutsuisi. Hän vain on kasvanut minuun. Miten muuten selittäisin tämän...?

Sitten Emily/Remus/Laura -komidraamaan. Remus on yksi pelkuri, kun ei yritä puhua Emilylle, ja sama koskee Emilyä. Laura on se suuri messinkinen ovi heidän välissään, ja heillä kummallakaan ei ole avainta siihen. Minusta Remus ja Emily voivat aivan rauhassa vältellä toisiaan vielä jonkin aikaa, antaa Lauran pitää hauskaa Remuksen kanssa. Emily voi ampua Lauran alas myöhemmin.

Tästä pääsemme Shaneen (ja Lilyyn ja Jamesiin later on). Hän on myös aivan kärkilistoilla kun pitäisi valita lempihahmoja OC:iden joukosta. Hän on yllättänyt minut pari kertaa, varsinkin silloin kun hän antoi Lilylle Jupiterin. Se asia, mikä on alkanut mietityttämän, on se, että hän valittiin Salazarin esittäjäksi. Jostain syystä se on jäänyt hamuamaan mieltäni, koska muuten poika on todella mukava tyyppi - tai mitä olen ymmärtänyt tähän mennessä. Mutta, varoituksen sana: älä tee hänestä idioottia omistushaluista ääliötä, kiltti, joka rakastuu Lilyyn niin, että vain ah-niin-ihana James voi pelastaa Lilyn. OK?

Ja nyt Lily/James -paritukseen, josta voisin kirjoittaa vaikka kolme sivua mielipiteitä. Mutta taidan jättää sen väliin. Lily on ehdottomasti lempihahmoni tässä ficissä, ja toivoisin, ettet keskittyisi vain Noraan (+Sirreen), vaikka hänellä onkin ollut hankala elämä jne. Ymmärtääkseni Lily on kunnon punapää, jolla on hirveän hirveä temperamentti. Mutta eikös kaikilla punapäillä ole lyhyt temperamentti? (Puhuu kokemuksesta, olen valitettavasti punapää, ja se on oma väri) En ole huomannut Lilyn raivostuvan kenellekään vielä kertaakaan, ja se hitusen hämmästyttää minua. Niin, ja haluaisin todella mielenkiinnosta tietää, mitä Lajitteluhattu ajatteli, kun hän lajitteli Lilyn. Sama koskee Jamesin.

Jamesista pidän todella paljon myös, hän ei ole rakkaudenkipeä ääliö, joka seuraa Lilyä kuin perävaunu majakkaa. Pidän myös tavastasi, jolla tuot heidät yhteen; hiljaa, mutta varmasti. Useaan kertaan kirjoittaja kyllästyy viivyttelemään ja tuppasee heidät yhteen melkein alkumetreillä. Olen oikeasti lukenut sellaisen ficin, jossa he rakastuvat jo ensimmäisillä lauseilla vuosien vihanpidon ja kirousten heittelyiden jälkeen.  Joten älä pidä kiirettä heidän yhteen tuomisessa! Ja vielä siitä ryyppykeikasta, olisi todella mukavaa, jos sinne lähtisivät vain Sirius, James ja Lily, ei Noraa, Remusta tai Emilyä (äläkä tunge Kalkkarostakaan) sinne. Nimittäin olisi mukavaa, jos Lilyn ja Siriuksen välille tulisi vahva – tai ei niin vahva – ystävyyssuhde, koska Lily ja James haluaisivat hänen myöhemmin olevan heidän salaisuudenhaltija. 

Ja nyt hypätään Noraan ja Siriukseen. Täytyy sanoa, että vihaan, että rakastan Noraa. Hän on kokenut paljon, mikä voi olla hyvä tai huono asia, koska monet Mary Suet ovat yleensä menettäneet perheenjäsenen yms. Myös hän on kaunis ja bla bla bla… mutta ei välitä siitä. Hän on kokenut paljon ja hiuksetkin vaihtavat väriä tiuhaan tahtiin. Mutta sitten hänen luonteensa tekee hänestä normaalimman, hän ei ole paras koulussa, mutta rakastaa kirjoittamista, mikä ei kuitenkaan näy hänen kouluarvosanoissaan. Hyvä! Nyt hän ei ole niin täydellinen.

Voi Sirius-parkaa. Hän todellakin tuntuu pelkäävän Hannahia. Minulle tulee Hannahista heti mieleen hieman ylipainoinen blondi tyttö, joka käyttää liian tiukkoja trikoohousuja ja lyhyttä, väljää paitaa, ja pukeutuu värikkäästi. Tiedät kai sen takatukka-tyylin, joskus 80-90-luvulla(?) ja ne vaatteet. Sellainen ihminen minulle tulee mieleen.

Sitten vielä Siriuksesta: hän on aivan mahtava, ei sellainen kana-aivoinen Sirius, josta olen tottunut lukemaan. Tässä hän ottaa härkää sarvista, tai jotain sinne päin, ja alkaa elokuvan ohjaajaksi. Jes! Haluaisin kyllä Sirius/James –ystävyyshetkiä enemmän, tuntuu kuin Nora olisi hänen ainoa kunnon ystävä, ja Kelmit vain olisivat tyyppejä, joiden kanssa hän roikkuu. Pidin esimerkiksi tästä kohdasta:

Lainaus
”Voi, katsokaa! Lajittelu alkaa!”
”Sirius, sinä et voi sanoa ´voi, katsokaa´. Tajuatko, kuinka tyttömäiseltä se kuulostaa?”
”Tytöt eivät sano `voi, katsokaa`. Se saa heidät näyttämään liian tyttömäiseltä.”
”Siinä näet. Kukaan ei sano `voi, katsokaa`. Eivät tytöt eivätkä pojat. Eivät varsinkaan pojat. Ja tytöt elävät tyttömäiseltä näyttämistä varten. Ei kukaan tyttö halua olla poika.”
”En olisi niin varma Mar – ”

Ja tästä me hyppäämme Tessaan. Hän on kyllä mahtava opettaja, häipyy kesken tunnin. Sellaisen opettajan minäkin haluaisin. Asia, joka on jäänyt mieleen vahvasti Tessasta, on se, että hänellä on se ruma vihreä matto luokkahuoneessaan. Ja hän on raskaana! Täytyy kyllä sanoa, että se oli odotettavissa, sori. Sellainen hulivili kyllä varmaan raskaaksi helposti joutuukin, ja jotenkin ficci kaipasi juonenkäännöstä. Haluan vielä kertoa, että minusta tuntuu, että Tessa voisi olla metamorfimaagi. Sellainen tuli mieleen tässä äskettäin. Ei hän varmaan ole, mutta se vain sopisi hänelle.

Ja vielä voisi mainita PVS-professorista ja koulun liemimestarista muutaman sanan. Mukavaa, että Emmyn ja Jamien sekä Sirren isoäiti opettaa sitä ainetta, ja rakasti sitä kohtaa kun hän tapaa Lilyn ensimmäistä kertaa. Sitten Yousami Yosumiin. Hän on kyllä outo veikko, täytyy myöntää. Ja minulla on tunne, että hän olisi Emilyn isä, kö? Älä vastaa, vaikka en usko, että kertoisitkaan. Outo hiippari hän kyllä on. Ja vielä Dina, mihin hän on kadonnut?

No, tässä on nyt kolmen sivun pituinen kommentti, jos ei haitta. Mutta, olet löytänyt itsellesi uuden lukijan!
White shores are calling. You and I will meet again. And you’ll be here in my arms, just sleeping

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 17.3.08
« Vastaus #21 : Maaliskuu 23, 2008, 21:59:53 »
A/N: Hyvää pääsiäistä ihmiset siellä ruudun takana! Palasinpas vihdoin laittamaan sitä jatkoa ;D
Cirael: Kiitos paljon kommentistasi! Tessasta tulette todellakin kuulemaan lisää tulevaisuudessa. Enhän minä voi sitä naisparkaa jättää yksin selviämään raskaudestaan! Täytyyhän sitä auttaa, kun eräs toinen ei ole paikalla :D
Warthog: Kiva, kun löysit tänne. (Ja kiitos sille ystävälle, joka tätä suositteli.) Onhan tämä jo aika pitkä.. Omalla koneellani on nyt joku 140 sivua (ja olen siis kirjoittanut pari lukua enemmän kuin täällä on vielä ilmestynyt). Mutta toivottavasti pääset joskus loppuun asti ja saavut lukemaan lisää.
vidlaia: Na-a, Nora ei todellakaan pidä siitä, että häntä säälitään. Yritäpä joskus Noran nähden ja saatat löytää itsesi hyvinkin vahingoittuneena sairaalasiivestä.
Hmm, Tessan mies sitten. Kyllä sekin sieltä tiensä lukijoiden, jos ei sydämiin, niin ainakin tietoisuuteen löytää. Jännä muuten, että kutsuit Tessan ongelmaa pirpana ongelmaksi :D Tessa kutsuu vatsassaan möyrivää olentoa tuholaiseksi, mutta minäkin kutsun sitä pirpanaksi (tosin olen puolueellinen tämän asian suhteen) :D
Toivottavasti voit jo paremmin! Ei ole kyllä mitään kamalampaa kuin kipeänä olo. Kiva jos lukuni piristi! (Ja varmasti löydät vielä joskus jostain oman Jamesisi ;D) Ja kiitos taas valtavasti kommentistasi ;D (Merlin, käskekää minun lopettaa hymiöiden käyttö!)
al: (Toivon todella, että tulostamisessa ei kestänyt puolta yötä, jos sen teit. Tämä on meinaan hieman venynyt jo tässä vaiheessa.) Todella mukavaa, että pidät tästä. Itse en ollenkaan ole tyytyväinen tuohon otsikkoon. Muutenkin olen todella huono keksimään kaikenlaisia nimiä (seuratkaapa huviksenne lukujen nimiä, ne ovat suuren tuskan takana, ja sen takia myös aivan järkyttävän kuuloisia). Mutta joo, kukaan ei ole täydellinen.
Peteristä ei pahemmin kyllä ole puhuttu, mutta yritän (ehkä sinun harmiksesi) korjata tilannetta. Tämä on kuitenkin loppujen lopuksi kelmificci ja Peter oli kelmi (ikävä kyllä) siinä missä muutkin.
Lilystä ja Jamesista tulee, jos ei vielä tässä luvussa, niin ainakin seuraavissa lisää. Itse asiassa sitä tulee niin paljon, että itsestäni alkoi tuntua, että muut hahmot ovat kokonaan kadonneet. Toivottavasti jaksat odottaa vielä tämän luvun verran tuota ihanaa kaksikkoa!
tiny: Kiitos sinullekin! Tosiaan 10. viikolla Tessa oli eikä toki kuulla. Inhimillinen erehdys, pitääpä olla tarkempi jatkossa.
Kaura: Pakkomielteet kunniaan! Olen aina yhtä otettu, jos vaivaudut kommentoimaan, joten älä missään nimessä pahoittele sitä.
Kuten jo kerroinkin, Tessa on 10. raskausviikollaan, joten siitä voit jatain laskeskella, jos matikkapääsi ei ole aivan yhtä huono kuin minun. Isästä tulee kyllä tavaton sotku sitten myöhemmin sen verran voin sanoa (minusta tuntuu, että voin aina sanoa sen verran).
Huoh, Hannah parka tulee tuskin koskaan saamaan omaa Sirreään (en ihmettele kyllä yhtään). Hauskaa, että Hannah piristää sinua!
Elokuvaa ei toki sovi unohtaa. Tässä luvussa sitä ei vielä ole, mutta 17. luvussa sitten sitäkin enemmän (ja 18. myös). Hihi, toivottavasti jaksat odottaa, kivoja asioita tulossa (olen varmasti ärsyttävin kirjottaja, joka täältä löytyy).
taivaan tähtönen: Kiitos, kun selvisit kommentoimaan asti. En osaa kuvitella tuota summaryani muiden kannalta, mutta ehkä se on vähän epäilyttävä, kun muutkin ovat sen maininneet :D (Hyvä tapa aloittaa ficci!)
Olen kieroutunut ihminen, kiva kun huomasit!
Emilyn olen itsekin huomannut vetäytyvät hieman sivummalle. No worries, kyllä se tyttö sieltä esiin vedetään! Laura ja Remus ovat ottaneet vihjeestäsi irti olennaisen, ja todellakin pitävät hauskaa seuraavassa luvussa. Toivottavasti (hmm, tuotakin olen toistellut ihan mukavasti) pidät! Ja Dinakin kuuli pyyntösi ja kipittää takasin pikimmiten.
Voi, voin luvata, että minun pikku Shanestani ei tule omistushaluista ääliötä (toki olen puolueellinen tässäkin asiassa). Shane on sellainen ujohko naapurin poika, joka ei voisi koskaan kuvitella omistavansa ketään. Ehei, ei tämä Shane! (Se extra Shanesta on muuten tulossa piakkoin, joten kaikki Shanesta pitävät katsokaapas tarkasti luvun 18 loppua. KORJAUS: jo lukua 17. kannattaa tarkkailla!)
Lilyni ei ole ehkä vielä tyypillinen punapää. Varsinkin kelmeihin tyttö on vasta tutustunut paremmin ja hivenen ujo kun on niin eihän sitä voi mennä huutelemaan mitä sattuu (kyllä sekin kohta on vielä tulossa, missä hermostutaan ja huudetaan - ja paljon). Kiinnostuksesi Jamesin ja Lilyn lajittelua kohtaan pistetään muistiin (ja kaikki ne asiat, jotka pistän muistiin, tuppaavat ilmestymään jossain vaiheessa).
Veto on veto, kuten James ja kaikki muutkin ovat todenneet Lilylle jo monta kertaa. Ja vetohan kuului näin: ”Sinä lähdet minun ja Siriuksen kanssa juontireissulle, jos voitan”, James ilmoitti. Eli nimenomaan Jamesin ja Siriuksen, muita ei mukaan tungeta (vaikka Nora kuinka haluaisi nähdä, miten loppujen lopuksi käy).
(Ja Norasta pitää kertoa sen verran, että tuo hiusten värin vaihtumisjuttuhan ei missään tapauksessa ole hyvä asia. Se on vähän niin kuin kohtalon sinetti, josta ei tule mitään iloa (ja köh, taas minä kerron teille liikaa).)
Tessa ei tosiaan ole metamorfimaagi (vaikka minusta kyllä tuntuu, että välillä nainen sitä haluaisi olla).
Ja rakas, ihana Yosumini. Pistän suuni tiukasti kiinni ja heitän avaimen tulevaisuuteen. (Mutta taas sen verran täytyy sanoa, että minä ja siskoni, jotka olemme viettäneet liian monta hetkeä tätä ficciä pohtien, odotamme jo kovasti kevättä. Se helmi-toukokuu akseli on kalenterini mukaan sangen täynnä tapahtumia!)
Pitkät sepustukset eivät todellakaan haittaa! Tänne vaan vaikka minkä pituiset kommentit, risut, ruusut, ankat ja mitä nyt keksittekään lähettää.

Huh, minä se sitten en osaa tiivistää! No mutta, sitten itse lukuun. Aikamoinen väliluku tulossa. Liian paljon asiaa ja liian tiiviisti (luvuissa minä sitten osaan tiivistää kaiken).
Unohtuneita hahmoja mainitaan taas (köh, Romeo) ja kaikki on erittäin sekavaa. Ja sitten vielä loppuun matikan opettajaani lainatakseni varoituksen sana: Lauraa vihaavat tai muut siihen suuntaan tuntevat ihmiset pidelkää korvianne kikatukselta säästyäksenne. Muut: antakaa palaa.
Minä kaikkoonnun kirjoittamaan. Herätkää tässä vaiheessa horroksestanne ja lukekaa (myönnän, että alkuhöpinäni ovat erittäin puuduttavia).
Prego!

-Del

16. luku – Tyttöjen ilta ja poikien juttuja
18.10.1977

Seuraavana perjantaina Tessan luokan edessä odotti tuntia alkavaksi muutkin kuin vain rohkelikot ja korpinkynnet. McGarmiwa oli käynyt aamulla ilmoittamassa, että sen aamuinen SOAP-tunti oli kaikille seitsemäsluokkalaiselle yhteinen, joten puuskupuhit ja luihuisetkin nojailivat seinään odottaen Tessaa. Kun Tessa vihdoin ilmestyi avaamaan luokkansa ovea, oli ilmeistä, että huhut naisen raskaudesta kiirineet jo pitkälle. Lähinnä ehkä kelmien takia, sillä pojat olivat pohtineet Noran kertomaa avoimesti torstaiaamuna suuressa salissa.
Tessa näytti sangen ärtyneeltä, kun oppilaiden vaimea sipinä lakkasi naisen tullessa kuuloalueelle. Sirius kurkotti kaulaansa ja yritti epätoivoisesti nähdä naisen vatsaa, joka tosin oli vielä aivan normaalin näköinen. Avatessaan ovea avaimet luiskahtivat käsien tärinän johdosta lattialle, ja Tessa kähähti ärtyneesti kumartuessaan noukkimaan ne. Ovi lävähti auki, ja Tessa harppoi sisään.
Nainen hyppäsi kevyesti taas pöytänsä päälle ja odotti, että oppilaat löysivät paikkansa tyynyillä, joita oli ilmestynyt puolet lisää lattialle. Luokassa oli hiiren hiljaista, ja Tessan ärtynyt katse mulkoili oppilaita hetken ennen kuin nainen puhui.
”Kyllä, minä olen raskaana. Kyllä, aion pitää lapsen. Kyllä, tiedän, kuka isä on. Ei, en kerro sitä teille, koska isäkään ei tiedä tästä mitään. Ja kyllä, tämä asia on loppuun käsitelty”, Tessa ärähti ensi sanoikseen. Sirius vilkaisi Jamesin ohi Noraan ja Emilyyn, jotka tuijottivat Tessaa rävähtämättä.
”Jos sitten mentäisiin päivän aiheeseen”, Tessa jatkoi vieläkin tiukalla äänensävyllä. Nainen ojensi kättään taaksepäin ja lennätti pinon papereita lattialla oppilaiden eteen. ”Olkaa hyvät ja täyttäkää”, Tessa komensi.

Emily kurkotti pinoa päin ja nosti yhden papereista itselleen. Paperin mukana tuli viitisen muuta paperia, jotka kaikki oli nidottu yhteen. Emily katseli paperipinoaan, joka oli täynnä kysymyksiä. Perinteisten nimen ja iän lisäksi kysymyksiä oli lempiasioista, tulevaisuudesta, menneisyydestä ja nykyisyydestä. Lähes kaikesta, mitä vain voi kuvitella. Emily tarkisti viimeisen paperin lopussa olevan viimeisen kysymyksen numeron: 72. Vetäessään alistuneena sulkakynäänsä esiin Emily vaihtoi katseita Lilyn kanssa. Noran katsetta oli turha yrittääkään tavoittaa, sillä tytön sulkakynä viuhtoi jo ensimmäisten kysymyksien yli silmittömällä vauhdilla. Nora rakasti listojen täyttämistä, ja tämä lista oli luultavasti pisin, jonka tyttö oli eläessään nähnyt.

Monen hiljaisen hetken jälkeen Emily kohotti vihdoin päätään paperista. Viimeinenkin kysymys (Ammatti, johon tähtäät koulun jälkeen?) komeili vastauksineen paperissa, ja Emilyn niskaa pakotti oudossa asennossa kirjoittamisen johdosta. Katsellessaan ympärilleen Emily totesi muiden vielä taistelevan kysymysten kimpussa. Muiden paitsi Noran. Nora pörrötti hiuksiaan Siriuksen vieressä ja näytti tyytyväiseltä itseensä kurkkiessaan Siriuksen vastauksia.
Kun alkoi näyttää ja kuulostaa siltä, että suurin osa oppilaista oli saanut työnsä valmiiksi, Tessa pyysi heitä tuttu pilke silmäkulmassaan jakautumaan tyttö-poika pareihin. Emily tavoitti Jamesin katseen. Poika nyökkäsi ehkä hieman alakuloisesti, ja Emily arveli tietävänsä syyn: Lily oli siirtynyt istumaan Shanen viereen.
”No niin, sitten”, Tessa tokaisi heilutellessaan sauvaansa parin luota toiselle. Parien viereen ilmestyi hohtamaan punainen numero. Emily vilkaisi koukeroa Jamesin pään vieressä: 6. ”Seuraavaksi täytätte samat paperit, mutta jonkun toisen tiedoilla. Ettei tämä menisi liian helpoksi, ajattelin vielä sekoittaa hieman pareja”, Tessan kasvoilla oli pirullinen virnistys, kun nainen alkoi yhdistellä numeroita. ”Kakkonen ja vitonen, vaihtakaa olkaa hyvät.”
Sirius näytti huojentuneelta siirtyessään istumaan Gabriellen viereen, sillä Hannah oli luonut poikaan epäilyttäviä katseita jo pitkän aikaan. Oli suorastaan ihme, ettei tyttö ollut rynnännyt pariutumaan Siriuksen kanssa, kun Tessa oli niin käskenyt. Emily arveli, että Noran ripustautuminen Siriuksen kylkeen ja Siriuksen ilmeisen torjuva katse yhdessä olivat hillinneet hieman Hannahia.
”Ykkönen ja kuutonen”, Tessa ilmoitti, ja Emily vilkuili ympärilleen nähdäkseen, kenen numero oli kuutonen. James oli jo kadonnut hänen viereltään ja näkyi nyt juttelevan vilkkaasti Lauran kanssa. Lauran, ei helvetti, Emily ajatteli. Lauran pari ei voinut olla kukaan muu kuin –
Remus lampsi haluttomana lähemmäs Emilyä, ja tytön oli pakko irvistää Tessan selälle. Mikä hemmetin hinku kaikilla oli parittaa heitä? Heidän juttunsa oli ollutta ja mennyttä jo. Remus istui hänen vierelleen ja työnsi toisen kädessä olevista papereistaan Emilyn nenän alle. Emily tarttui taas sulkakynäänsä ja raapusti täyttäjän nimen omalle paikalleen sekä Remuksen nimen paikalle, jossa kysyttiin parin nimeä. Innottomana muistelemaan Remukseen liittyviä asioita Emily alkoi täyttää paperinippua.
”Jos ette tiedä vastausta, jättäkää kohta tyhjäksi”, Tessa opasti pöydältään. Emily tuhahti tarpeettomasti ja merkitsi paperiin Remuksen toisen nimen.

Kuten Emily oli haluttomana aavistellutkin, hänen paperiinsa jäi sangen vähän tyhjiä kohtia.  Luovuttaessaan paperin virnuilevalle Tessalle Emily ei voinut olla kuin huokaisematta.  Koskakohan tämä piiloparittaminen loppuisi? Vilkaistessaan salavihkaa Remusta Emily totesi, ettei poika näyttänyt yhtään sen iloisemmalta kuin hänkään. Tosin pojan kasvoilla alkoi taas loistaa tämän mennessä istumaan paikalleen Lauran viereen. Remus kumartui kuiskaamaan jotain tytölle, ja Laura kikatti helisevästi. Emilyn teki mieli tukkia korvansa. 
   
Laura leikki Remuksen hiuksilla odotellessaan loitsutuntia alkavaksi. Remus kertoi matalalla äänellä tarinaa Siriuksesta ja sitkeästä mehiläisestä. Sirius tuntui olevan hunajaa muillekin kuin pelkille tytöille. Dinan sammakon kurnutus sekoittui oppilaiden kepeään jutusteluun. Laura rypisti kulmiaan nurkassa kököttävälle sammakolle: hän ei ollut koskaan pitänyt rumista sammakoista eikä ymmärtänyt, miksi joku välttämättä halusi pitää sellaista lemmikkinä.
Professori Lipetit avasi luokkansa oven ja päästi oppilaat sisälle. Sammakko pomppi kurnuttaen muiden perässä. Laura istui paikalleen vähän matkan päähän Remuksesta. Loitsutunnit olivat Lauran mielestä ehkä jästitiedon tuntejakin mukavampia, sillä vaikka Remus ja hän istuivat jästitiedossa vierekkäin, loitsutunneilla he harjoittelivat usein yhdessä. Ainakin silloin, kun muut kelmit olivat liian kiireisiä loitsimaan Kalkarosta sairaalasiipeen, mitä tapahtui vähintään joka toinen tunti.
Lipetit vikisi tyynypinonsa päällä jotain läksytehtävien keräämisestä. Laura huomasi oman esseensä lennähtävän kuin itsestään professoria kohti. Hän hymyili Remukselle, joka luovutti oman esseensä ilmaan. Esseet tuskin olivat sitä totuttua korkeaa tasoa, sillä sekä Lauralla että Remuksella oli ollut häiritsevästi muuta tekemistä juuri esseiden teon aikana. Remus virnisti Lauralle salaliittolaisen elkein ennen kuin kääntyi Siriuksen puoleen vastamaan pojan kuiskaten esitettyyn kysymykseen.
Lipetit piti alkutunnista pitkän puheen loitsujen tunnistamisesta ja niiden tehokkaasta käytöstä. Laura huomasi pian Remuksen liikkeiden seuraamisen olevan mahdotonta, sillä taululle ilmestyi kopioitavaa tekstiä siihen tahtiin, että muun tekemisestä oli turha uneksia.
Tunti oli miltei ohi, kun Lipetit vihdoin salli heidän alkaa harjoitella loitsujen tunnistamista. Laura ei pitänyt tehtävästä, sillä siinä oli tarkoitus käyttää sanattomia loitsuja, jolloin puhuminen Remuksen kanssa oli poissuljettu vaihtoehto. Sulkiessaan silmänsä kuten Lipetit oli kehottanut Laura tunsi aistiensa herkistyvän. Muotoillessaan mielessään taikaa omaan lasipikariinsa Lauran oli vaikea kadottaa mielestään Remuksen kuvajaista. Pojalla oli nykyään niin suuri merkitys Lauran elämässä, ettei ajatuksia niin vain suljettu mielestä taikojen tieltä. Laura tunsi taian tunnustelun turhaksi, koska aikaa oli tänään niin vähän ja kukaan muukaan tuskin saavuttaisi huomattavia tuloksia.
Lauran piti kuitenkin perua sanansa kuullessaan Jamesin innostuneen hihkaisun. Avatessaan silmänsä Laura näki Jamesin kirjoittavan jotain ylös sulkakynä viuhuen. Lasipikarista, joka oli pojan edessä, loisti punaista valoa ympärille. Lauran sisimmässä läikähti pieni kateus. Hän oli tottunut olemaan hyvä koulussa ja saavuttamaan usein ensimmäisenä tuloksia. Oli turhauttavaa nähdä jonkun muun onnistuvan.

James istui suuressa salissa katselemassa Siriuksen pohjatonta ruokahalua. Remus ja Peter olivat jo poistuneet pöydästä kyllästyttyään odottamaan ystäväänsä, mutta James oli alistunut odottajan osaan.
”Haittaako sinua, jos en tule katsomaan harjoituksia tänään?” Sirius kysyi taivuttautuessaan repimään Noran omimaa leipäkoria itselleen. Nora puolusti koriaan kaikin voimin, mutta suostui antamaan Siriukselle yhden leivän jatkaen sitten jutteluaan Lilyn ja Emilyn kanssa. James pudisti päätään.
”Enköhän minä saa pidettyä joukkueeni kasassa ilman sinuakin”, poika totesi. Sirius virnisti ja mutisi lautaselleen, ettei se ollut niin varmaa, kun kyseessä oli James. James pyöritteli silmiään ja kumartui juttelemaan tyttöjen kanssa jättäen Siriuksen seurustelemaan lautasensa kanssa.
”Huispausharjoitukset tänään?” Emily kysyi tarpeettomasti, sillä asia oli tullut harvinaisen selväksi poikien vaihtamista sanoista. James nyökkäsi silti vastaukseksi. Sirius oli ottanut tavakseen tulla katselemaan rohkelikkojoukkueen harjoituksia, mutta tänä iltana pojalla oli näköjään parempaakin tekemistä kuin kyhjöttää viimaisessa ilmassa katselemassa kohmeisia pelaajia.
”Oletko jo päättänyt päivän?” James kysyi aihetta vaihtaen Lilyltä. Lily vilkaisi häneen alta kulmien ja näytti hämmentyneeltä.
”Minkä päivän?” tyttö kysyi viattomasti. James virnisti tytön yritykselle.
”Et sinä tästä noin helpolla pääse”, James kertoi. ”Juontipäivän.”
Lily katsahti Noraan, joka heitti takasin mitäs-menit-lyömään-vetoa-hänen-kanssaan –katseen.
”Kuule, eikö sinustakin olisi aikuismaisinta käytöstä, jos me vain lähdettäisiin uusille treffeille, tai jotain?”
Jamesin kasvoilla komeileva virnistys leveni entisestään. ”Ai ne olivat treffit, joilla me olimme?”
Lily karahti punaiseksi, takelteli selitykseksi jotain epämääräistä ja kiinnostui äkkiä tavattomalla innolla kengännauhojensa solmimisesta. Kun Lily suoristautui takaisin ylös jo normaalin väriseksi palautuneena, James pudisti säälivästi päätään.
”En olisi uskonut, että joskus vielä kieltäydyn sinun tarjoamasta treffikutsusta, mutta veto on veto. Koska lähdetään?”
”Minä tarvitsen totutteluaikaa!”
”Kunhan et totuttele liian kauan. Jos minä ehdin kuolla, palaan kummittelemaan sinulle.”

”Hei, Dina! Tule istumaan tänne”, Sirius mongersi suu täynnä leipää ja heilutti pienelle ensiluokkalaiselle, joka oli juuri astunut sisään ovista. Dina kiirehti Siriuksen luokse iloinen ilme kasvoillaan, ja James teki tytölle tilaa, kun tämä saapui.
”Jokin erityinen syy myöhäiseen tuloon?” James kysyi ystävällisesti ja ojensi salaattikulhoa lähemmäs. Dina nyökkäsi reippaasti, eikä James voinut olla ajattelematta, miten tyttö oli muuttunut parissa lyhyessä kuukaudessa ujosta hissukasta reippaaksi ensiluokkalaiseksi.
”Professori McGarmiwa halusi keskustella kanssani edistymisestäni muodonmuutoksissa”, Dina kertoi. ”Olen kuulemma paras ekaluokkalaisista.”
Sirius kurotti pörröttämään tytön hiuksia.
”Tietenkin sinä olen, Din. Kaikki kelmit ovat parhaita muodonmuutoksissa.”
”Kelmit?” Nora huudahti pöydän toiselta puolelta.
”Minusta tehtiin kunniakelmi”, Dina selitti Noralle hymyillen. Sirius kohautti olkiaan Noran ilmeelle.
”Dinassa on tyyliä”, poika vastasi Noran äänettömään kysymykseen.
”Minussako sitten ei ole?”
”Pakko myöntää, Nora, kunniakelmiksi vaaditaan himpun verran enemmän”, James vastasi Siriuksen puolesta. ”Ei millään pahalla, mutta et ole nähnyt Dinan taitoja. Hän on mahtava.”
Dina säteili kelmien välissä, ja Nora risti kätensä ja käänsi mielenosoituksellisesti selkänsä sekä Siriukselle että Jamesille.

Kävellessään myöhemmin sinä päivänä tuntien jälkeen takasin rohkelikkotorniin Emilyn päässä kaikui Lauran kikatus. Hän oli tulossa ehdottomasti hulluksi. Emily pyöritteli päätään, ja kikatus katkesi kuin veitsellä leikaten. Emily näytti tyytyväiseltä, mutta kääntyessään kulman taakse tytön ilme venähti. Lauran kikatus ei ollutkaan kuulunut Emilyn päästä. Se oli kuulunut Laurasta. Laurasta vain hetkeä ennen kuin Remus suuteli tätä.
Emily katsoi hievahtamatta entistä poikaystäväänsä suutelemassa Lauraa. Se oli kuin mieleen palaileva déjà vu. Remuksen kädet upposivat Lauran hiuksiin. Laura hymyili nautinnollisesti suudelmalle. Miksei olisikaan hymyillyt? Remus oli hyvä suutelija. Emily tiesi, että poika oli. Laura oli se joka vetäytyi kikattaen irti. Nauru kuoli kuitenkin tytön huulille tämän nähdessä Emilyn.
Remuskin kääntyi katsomaan selvästi epätoivottua vierasta. Emily ei tiennyt, mitä piti tehdä. Näyttää loukkaantuneelta? Vihaiselta? Välinpitämättömältä? Viimeisin kuulosti parhaalta. Se tuntuikin parhaalta, sillä eihän hän enää rakastanut Remusta. Remus sai tehdä, mitä huvittaa, eikä Emily välittänyt enää siitä, ketä poika suuteli.
”Anteeksi”, Emily mutisi kiirehtiessään ohi kaksikosta luomatta katsettakaan Remukseen. Hän oli ehdottomasti päässyt yli tuosta pojasta! Toista kertoivat kuitenkin kyyneleet, jotka valuivat vastentahtoisesti alas poskia.

Nora hakkasi lattiaa tyhjällä muovipullolla, kun Emily riensi makuusaliin. Noran lisäksi sekä Lily että Gabrielle istuivat lattialla peittoihinsa kääriytyneinä. Nora viittilöi Emilyä liittymään muiden seuraan. Emily vetikin sängystään peiton, istui hymyillen Lilyn viereen ja yritti epätoivoisesti unohtaa kaikki Remukseen liittyvät ajatukset ennen kuin Nora huomaisi mitään.
Nora kalauttikin pian pullolla lattiaa ja tuijotti ärtyneenä Emilyä. ”Pyyhi tuo ilme kasvoiltasi ja pojat mielestäsi, Em. Tänään vietetään tyttöjen iltaa.”
Emily irvisti Noralle ja hautasi kasvonsa peittoonsa niin, ettei Nora pystynyt näkemään niitä. Nora näköjään hyväksyi eleen, sillä tyttö kiisi jo tuttuja tyttöjen ilta –mallia läpi. He neljä rohkelikkotyttöä olivat viettäneet tyttöjen iltoja jo monta vuotta. Ilta jutellen ja nauraen pelkkien tyttöjen kesken oli välillä tosiaankin tarpeen. Emilyä hymyilytti, kun hän muisteli, miten kaikki poikiin liittyvät asiat olivat jotenkin aina helpottaneet, kun niistä sai puhua muiden kanssa.
”Onko kellään mitään mielenkiintoisia uutisia?” Nora uteli oman peittonsa suojista. Emily nyökkäsi niin, että koko peittokasa heilui.
”Remus ja Laura seurustelevat”, hän ilmoitti puhuen niin kovaa, ettei tärisevä ääni kuulunut. Lily kaivautui esiin peitostaan, ja tytön kasvoilla oli lilymäisen huolestunut ilme. Emily näytti ärtyneeltä, koska tiesi Lilyn säälivän itseään. Se jos mikä oli yhteistä hänelle ja Noralle: he kumpikin vihasivat sääliä sydämensä pohjasta.
”Oletko varma?” Nora kysyi. Emily nyökkäsi Noralle, joka näytti hänkin hieman levottomalta.
”Ainakin he iilimatoilivat käytävällä siihen malliin.”
”Voi, Em – ”, Lily aloitti, mutta Emily pudisti päätään.
”Ei se mitään, ihan totta.”
Muut näyttivät siltä kuin heidän olisi vaikea uskoa Emilyn vakuutteluja. ”Ihan totta, minähän vihaan Remusta”, Emily sanoi määrätietoisesti ja aneli katseellaan Noraa lopettamaan tuijotuksen. Nora käänsi katseensa lattiaan ja oli kerrankin hiljaa. Lily sen sijaan ei malttanut olla yhtä hienotunteinen.
”Em, ei sinun tarvitse esittää meille mitään”, Lilyn ääni kertoi, ja tytön käsi laskeutui jonnekin Emilyn peiton päälle. Emily hautautui syvemmälle kasaansa eikä suostunut katsomaan ystäväänsä silmiin. Lilyn oli kaikkein vaikeinta hyväksyä hänen ja Remuksen ero. Norakin ikuisena romantikkona oli sentään ottanut asian tarpeellisen draaman kannalta, mutta Lily oli aina kannattanut täydellistä parisuhdetta. Sitä Lily itsekin etsi, ehkä siinä syy, miksi tyttö oli pysynyt yksin läpi vuosien. Lily tavoitteli täydellisyyttä ja viattomuudessaan kuvitteli sen mahdolliseksi. Emily pidätteli huokausta. Hän ja Nora olivat joutuneet jo kohtaamaan maailman rumuuden. Nora Ninan muodossa, ja hän isänsä. Mutta Lily oli kasvanut täydellisyydessä eikä tiennyt maailman toisesta puolesta mitään. Siksi Lily ei ymmärtänyt hänen ja Remuksen eroa. Lily ei ymmärtänyt sitä tuskaa ja kipua.
”Lopeta”, Emily sanoi tyynen hiljaisella äänellä. Lilyn käsi putosi lattialle. ”Sinä ymmärrät vielä joskus, Lil. Vaikka kukaan ei haluaisi, että ymmärrät. Täydellisyyttä ei ole.”
Emilyn katse häivähti Norassa, joka puri huulta. Gabbykin katseli kattoa sen näköisenä, että tiesi vallan hyvin maailman toisenkin puolen. Lilyn silmistä huoli ei kadonnut, mutta tyttö nyökkäsi muka ymmärtäväisesti. Emily tiesi, ettei Lily kaikesta huolimatta ymmärtänyt.
”Mennäänkö iloisempiin asioihin?” Nora kysyi saatuaan ilmiselvästi tarpeekseen vakavista puheenaiheista. ”Tämä on kuulkaa tyttöjen ilta. Kiva ilta.”
”Ja ensimmäinen ilta, jolloin kaikki ovat sinkkuja”, Emilykin sanoi tavoitellen piristävää ääntään. Gabby yskähti merkitsevästi sänkynsä päätyyn nojaten. Kaikkien katse kääntyi tyttöön, joka puristi peittonsa kulmaa rystyset valkeina.
”Tuota – ”, Gabrielle mutisi, ”ikävä pilata tätä iltaa, mutta minä tuota noin – öh, tavallaan seurustelen.”
Noran pullo kalahti lattialle.
”Et ole tosissasi?”
”Kenen kanssa?”
”Tunnetaanko me hänet?”
Kolmesta suusta lennähtivät kysymykset ilmoille melkein samanaikaisesti. Gabrielle pyöritteli peittonsa kulmaa käsissään ja venytti vastaustaan. Kun vastaus sitten vihdoin tuli, sanat olivat nopeat ja tulivat yhtenä ryppäänä.
”Sanoitko sinä Romeo?” Nora, joka istui lähinnä Gabbya ja jolla oli näin paras kuuloyhteys, parahti. Emily kaivautui esiin peitostaan, ja Lily kasvoilla leikki iloinen hymy.
”Romeo on homo”, Nora valisti tuohtuneena.
”Kun viimeksi tarkistin, hän vaikutti olevan täysin hetero”, Gabrielle nauroi hermostuneesti.

Sirius naputteli seinää taikasauvallaan ja mutisi sille käsittämättömiä sanoja. Peter istui lattialla Siriuksen jalkojen seurassa ja nuokkui seinää vasten. Pojan silmät olivat auki, mutta lasittuneet yhteen ja samaan kohtaan, ja pojan taikasauva oli piirtänyt samaa viivaa jo hyvän aikaa. Pojat olivat taas tutkimassa sitä mystistä seinää, joka ei kuulemma ollutkaan pelkkä seinä. Sirius ärähti ajatuksilleen: tähän mennessä seinästä ei ollut paljastunut mitään sen kummallisempaa kuin mistään muustakaan tavallisesta seinästä, ja kelmit olivat sentään puuhailleet seinän kimpussa jo monia viikkoja.
Peter havahtui puoliunestaan, kun näki lattialla olevasta kelmien kartasta nopeasti lähestyvän täplän.
”Joku tulee.”
Sirius lopetti mutinan ja kumartui selkä niksahtaen kasaamaan lattialle levitettyjä kirjoja ja piirroksia.
”Ei, se onkin vain Kuutamo”, Peter totesi tarkemmin katsoen. Sirius valitteli selkäparkaansa noustessaan ylös ja jättäessään kirjat ja paperit suloiseen sekasotkuun lattialle.
Remus kääntyikin kotvan kuluttua kulmasta. Peter hörppäsi kermakaljapullostaan kulauksen ja alkoi hivenen virkistyneempänä mutista sanoja seinälle. Sirius sitä vastoin katsoi vasta saapunutta ystäväänsä ja naputteli sormellaan vihjaavasti suupieltään.
”Onko sinulla joku ongelma, Anturajalka?” Remus kysyi ilmiselvästi tajuamatta vihjettä.
”Ei ole, jos meikkasit tarkoituksella”, Sirius vaikeroi ystävänsä tajuamattomuudelle. Remus pyyhkäisi virnistäen suupieltään.
”Sinä ja Emily sitten vihdoinkin, vai?” Peter kysäisi kyllästyen jälleen seinän kanssa keskusteluun. Remuksen virne pyyhkiytyi kasvoilta Siriuksen juoksuvauhtiakin nopeammin.
”Minä ja Laura. Onko sitä niin vaikeaa ymmärtää?”
Sirius ja Peter vaihtoivat säälivän katseen.
”Teidän tapauksessanne on!”

James saapui Voroa ilahduttavan kuravanan kera juuri parahiksi keräilemään papereita ja kirjoja pois lattialta. Kello kävi jo pian kymmentä, ja kelmit olivat joutuneet taas toteamaan seinän sitkeämmäksi vastukseksi.
”Ette uskokaan, miten siellä sataa”, James huudahti posket punoittaen saavuttaessaan kuuloetäisyyden. ”Mitkä vauhtiviivat sinulla on poskessasi, Kuutamo?”
Remus pyyhkäisi jälleen poskeaan ja näytti neuvottomalta.
”Mitä ihmeen huulipunaa Laura oikein käyttää?”
”Laura?”
”Niin, Laura. Laura eikä Emily. Laura. Äl, aa, uu – ”
”Joo, tajusin”, James nosti kätensä antautumisen merkiksi ja pudotti luutansa sekä aimo annoksen kuraa lattialle. ”Väsyttääkö?”
Remus nyökkäsi huultaan purren. ”Anteeksi, minua vain alkaa tympiä se, että kaikki puhuvat minusta ja Emmy – Emilystä.”
James yritti hymyillä myötätuntoisesti Remukselle, vaikkei käsittänytkään ollenkaan, mikä mätti kaksikon välillä. Kaikki olisivat olleet paljon onnellisempia, jos Remus ja Emily saisivat sovittua välinsä. Pojan alkaessa selostaa huispausharjoitusten viimeisimpiä käänteitä Remuskin piristyi hieman.
”Siirtäisitkö jalkaasi, Sarvihaara”, Sirius pyysi kontaten lattialla hävittämässä todisteaineistoa. James nosti kuuliaisesti jalkaansa ja keskeytti juttunsa etsijänsä luudalta putoamisesta.
”Tiedätkö, tuon voisi hoitaa taikakeinoinkin?”
”Ooh, totta”, Siriuksen ilme piristyi, ja poika nousi ylös lattialta ja viimeisteli siivouksensa taian avulla.
”Välillä minä ihmettelen, oletko sinä velho vai et”, James kertoi ystävälleen, joka kasasi nyt kirjaston kirjoja huteraan pinoon.

Kello oli jo kiitänyt luvattoman pitkälle, kun Nora vihdoin tuntui uskovan Gabriellen vakuuttelut siitä, että Romeo tosiaan oli hetero. Silti tytön kasvoilta paistoi pieni epäilys, kun tytöt kuuntelivat Gabbyn kertomusta seurustelun alkuajoista (Nora oli tietenkin kysynyt, sillä Gabby ei olisi mistään hinnasta kertonut mitään sellaista omasta aloitteestaan).
Emily tunsi silmiensä painuvan väkisinkin kiinni kesken ensimmäisen suudelman kuvauksen. Tai viidennen toiston ensimmäisen suudelman kuvauksesta. Nora näet halusi selvittää asian pienintä yksityiskohtaa myöten, sillä tyttö ei ollut itse koskaan suudellut ketään. Emily painoi poskensa peittoon ja antoi käsien kutoa pinkkiä pipoa, joka oli tilaustyö Gabbylle.
”Tuntuu jotenkin hassulta”, Nora totesi kuunneltuaan hartaasti loppuun kuudennen kuvauksen. ”Mistä tietää, minne kädet kuuluu laittaa?”
Emily oli pakko nauraa Noran kysymykselle: se oli niin koomisen kuuloinen Noran suusta. Nora ei välittänyt ystävästään vaan keskittyi seitsemänteen toistoon. Kuunneltuaan senkin hiljaisuudessa loppuun Nora nyökkäsi.
”En tajua kyllä vieläkään, mutta kiitos silti.”
Gabby muistutti kasvoiltaan hehkeästi jo Lilyn hiuksia. Lily tärisi naurusta, mutta yritti näyttää asiaankuuluvan osaan ottavalta Gabbya kohtaan.
”Etköhän sinä osaa suudella sitten, kun vastaan kävelee oikea ihminen”, Lily kertoi ystävällisesti Noralle ja siirtyi makaamaan pehmeämmälle alustalle sänkynsä päälle.
”Enpä usko, että oikea ihminen koskaan kävelee minua vastaan”, Nora tuumaili ja noudatti Lilyn esimerkkiä siirtyen omalle sängylleen. ”Minä olen ikisinkku!”
”Me muistutamme sinua tuosta polttareissasi”, Emily lupasi, ja Nora alkoi innokkaana miettiä, millaiset polttarit aikoi järjestää tulevaisuudessa muille tytöille. Emily lopetti kuuntelemisen siinä vaiheessa, kun hänen sulhasekseen paljastui – kukapa muukaan kuin Remus. Lilykään ei näyttänyt iloiselta huomatessaan Noran parittavan häntä innokkaasti Jamesin kanssa.
”Ehdottomasti strippari”, Nora suunnitteli ja repi jostain paperia, jolle kirjoitti ajatuksiaan. ”Vai olisiko pelkkä tyttöjen ilta–tyyppinen ilta parempi?” Nora ratkaisi ongelmansa järjestämällä Gabbylle stripparin, Lilylle perinteisen tyttöjen juopottelureissun ja Emilylle naamiaiset. Lily pyöritti nauraen päätään ja alkoi kostoksi suunnitella Noran polttareita.
Kun alettiin suunnitella häitä, Emilynkin kiinnostus pipon kaventamisesta herpaantui.
”Norcia Musta on oikein kaunis nimi”, Emily pilaili ja ansaitsi pahan mulkaisun.
”Ei Norcia”, Nora käski, ”vaan Nora.”
”Nora Musta on ihan kelpo nimi myös”, Lily vakuutti pilke silmäkulmassaan.
”Niin on Lily Potterkin!” Nora huudahti. ”Ooh, se muuten on hyvä!”
Nora aloitti Lily Potter –rallatuksen, jota säesti Emilyn puikkojen kilinä ja Gabbyn iloinen nauru. Lily ei näyttänyt kovin onnelliselta saamaansa uuteen sukunimeen, mutta ei alkanut vastustaakaan sitä, koska vastustuksesta Nora vasta olisikin riidan aloittanut. Emily pyöritteli päätään nauraen hänkin; oli niin ihanaa omistaa näin ihania ystäviä.

« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 24, 2008, 11:16:17 kirjoittanut Delia »

Poissa chérupei

  • Chinese Mushroom
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • no limits
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 23.3.08
« Vastaus #22 : Maaliskuu 23, 2008, 23:07:07 »
Mitähäh enkö minä muka ole kommentoinut tätä aikasemmin? Voi kamala, kyllä minun on pitänyt, mutta... No, erhe korjataan nyt.

Ensinnäkin sanon että tämä koko idea - elokuvan kuvaaminen, on loistokeksintö ja se ainakin erottaa massasta, vaikka ei ihan realistinen olekaan. Myös omat hahmosi ovat hyvin, hyvin mielenkiintoisia, varsinkin Nora. Nora on juuri sellainen, johon minun on helppo samaistua. Aikaisemmin olleet extrajutut Norasta olivat loistavia ja ne valoittivat hahmoakin hieman. Nora on hieman mystinen ja ei aivan niin helposti tajuttavissa oleva hahmo, mutta siitäkin huolimatta samaistuttava. Kai sinä paritat Noraa ja Siriusta oikein kunnolla vielä? Voi että, se olisi ihanaa luettavaa.

Sitten Kelmit. Olet saanut kaikista luotua omanlaisiansa ja varsinkin Sirius ja James ovat juuri sellaisia, kuin joksika heidät olen kuvitellut. Remus poikkeaa hieman omasta käsityksestäni, mutta se on vain hyvä että joku tuo esiin erilaisen näkökulman hahmosta. Peterkin on oikein onnistunut hahmo, vaikka se onkin hieman taka-alalle jäänytkin. Remus/Emily paritusta lukisin oikein mielelläni, Lauran voisi heittää jonnekin kaivoon. Oikeasti. En voi sietää sitä, mutta se on vain plussaa sinulle kirjoittajana, koska on hienoa miten olet saanut Laurasta niin vastenmielisen minun silmissäni.

Sitten vaikka muutama sananen Lilystä. Lily on - kuten kaikki - onnistunut hahmo, mutta jotenkin Lilyn luonne on jäänyt hiukkasen epäselväksi minulle. Tai siis jollain tapaa en ole saanut otetta hahmosta ihan kunnolla. Joka tapauksessa olet saanut luotua Jamesin ja Lilyn orastavan suhteen hienosti alulle, kun oli se huone ja sitten se Lilyn ja Siriuksen suudelma ja sitä kautta syntyneet treffit Jamesin kanssa ja vielä se veto ja tuleva ryyppyreissu. En malta odottaa sitä, millaisen siitä kehität kun mahdollisuuksia on niin monia.

Ja sitten vaikka Tessa. Tessa on vielä Noraakin salaperäisempi hahmo. Tessan menneisyys on vielä sumun peitossa, mutta eiköhän se sieltä vähitellen paljastu. Tessa on erikoinen hahmo. Ensin pidin sitä turhamaisena, mutta sehän on kaikkea muuta. Raskaus oli yllättävä juonenkäänne, yllättävä mutta vallan mainio. Minä oikeasti kauhistuin kun ajattelin että se Tessa tekee abortin, mutta onneksi se ei siihen pystynyt. Minä kun olen jollain tasolla abortteja vastaan. Minua oikeasti kiinnostaa tietää Tessasta enemmän, paljon enemmän. Kuka lapsen isä on? Miksi se on niin salamyhkäinen? Kuka siinä kuvassa on? Onko se kuvassa oleva henkilö lapsen isä? jne.

Sitten hieman vähemmän esille tuotuja hahmoja. Shane vaikka näin alkuun. Shanesta olen saanut sellainen kuvan, että se olisi normaali tyyppi, jolla ei pahemmin ole synkkiä salaisuuksia. Ei se mitenkään ärsyttävä hahmo ole, mutta kun se on Lilyn ja Jamesin suhteen edessä... Eikö sitä voisi parittaa sen luihuistytön kanssa joka esiintyy myös siinä elokuvassa, mutta jonka nimeä en juuri nyt muista? Nojaa, luotan siihen että se heivataan jossain vaiheessa maisemista. Sitten Gabby ja Romeo. Yllätyin positiivisesti kun ne oli alkaneet seurustelemaan. Romeo on pimentoon jäänyt hahmo, mutta eiköhän se vähitellen ala tulla ulos varjoista. Gabby on mukava hahmo, josta kuulisi mielellään hiukan enemmänkin. Ketäs muita on vielä...? Oi, Dana. Danakin on hieman varjoihin jäänyt, tai minä en ainakaan ole siihen niin kiinnittänyt huomiota, tässäkin luvussa olin hetken sillein että "Kuka Dana?", mutta kyllä se ohi meni kun alko muisti pelaamaan. Noran niin kutsuttu mustasukkaisuus on huvittavaa, Dana kun on ensiluokkalainen ja tuskin Sirius sen kanssa alkaisi seurustelemaan, kun eikös se salaa ole mustasukkainen Siriuksesta, vaikkei sitä itse tahdo myöntää?

Oijoijoi meinasin ihan unohtaa Emilyn! Emily on (nyt toistan liikaa) kiva hahmo, joka on tullut sopivasti esille. Kuten jo sanoin aikaisemmin, Remus/Emilyä olisi kiva lukea. Nyt en saa oikein ajatuksia enää kiinni, joten kiitän tästä luvusta ja taidan tallustella nukkumaan. Kiitoshei (:
I'd love to just give in,
I'd love to live this lie.

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 23.3.08
« Vastaus #23 : Huhtikuu 04, 2008, 20:56:03 »
A/N: Huoh, luulisi, että kevään tullessa iskisi inspis, mutta se karkasikin auringon mukana taivaalle. (Metsästin sen kuitenkin alas sieltä, ja täällä ollaan taas.)
chérupei: Nora ja Sirius haluavat varmasti itse tulla tekemään selkoa omasta suhteestaan, joten enpä tässä sano enempää, vaan vien kysymyksesi eteenpäin, ja hätistän Siriuksen ja Noran tänne kertomaan. Ehkä vähän aikaa joudut vielä odottamaan. Sirius kun on niin hidas tietyissä liikkeissään.
(Ja vielä pieni korjaus kunniakelmin nimeen: se on Dina ;D)
al: Minusta alkaa tuntua, että Lilyn silmiä Jamesin suhteen ei avaa oikein mikään. Pitäisikö usuttaa Sirius uudelleen suutelemaan sitä, että se tajuaisi? Ehkei, mutta juontireissu toivottavasti auttaa asiaa (marraskuu lähestyy kovaa vauhtia, joten ei enää kauaa mene kyseisen reissun järjestämiseen. Marraskuussahan sen olen teille luvannut, enkös olekin?).
Kaura: Minäkin haluaisin työntää jo Emmyn takaisin Remin luokse, mutta eihän sitä sinne voi työntää, kun syli ei ole vielä vapaa. (Hihii, sain naurukohtauksen, kun ajattelin Remusta toisessa kainalossaan Laura ja toisessa Emily. Mikä näky!)
taivaan tähtönen: Pelästyin tavattomasti, kun luin kommenttiasi. Odotin tuon 'jaahas'-aloituksen perusteella kunnon murska kritiikkiä (jaahas kuulostaa niin kriittiseltä omiin korviini). Yllätyin iloisesti siis kommentistasi. Kiitos siitä.
vidlaia: Gabbysta ja Romeosta tulet varmasti kuulemaan lisää vielä tulevaisuudessa. Nyt kuitenkin tapojeni vastaisesti en pukahda senkään vertaa heistä vaan annan tulevaisuuden näyttää teille, mitä tuleman pitää.
Cirael: Juontireissun kirjoittamista odotan minäkin. Siitä tulee hauskaa (ihan kuin minulla ei jo muutenkin olisi hauskaa tämän ficin kanssa).

Katsokaa, olen oppinut tiivistämään!
Seuraava luku sitten. Hmm, se sanalla sanoen on. Mielenkiintoista nähdä, mitä pidätte.
Ja lopussa odottaa Shane-extra, jonka tuuppaan jo tähän lukuun. Extrasta tuli hieman suppeahko, koska Shane on yksinkertaisesti liian tavallinen, jos tiedätte, mitä tarkoitan. Ei luurankoja kaapissa, kuten melkein kaikilla muilla. Puhtoinen poika se on!
Edelleen otan niitä extra-toivomuksia vastaan. Emmystä saatte aikatauluni mukaan lukea silloin, kun ficcini aikajana näyttää 30. marraskuuta. Silloin tapahtuu Emmyn osalta, joten extralle on siellä oikea paikka!
Ja sitten lukemaan ja kommentoimaan, eikös!
Olkaa hyvät.
-Del

17. luku – Pahin painajainen
21.10.1977

Yosumi hymisi hiljaa ilmassa, kun Lily saapui maanantaina PVS-tunnille. Miehen silmät olivat kiinni, mutta rypistyneestä otsasta saattoi päätellä, että mies ei ollut hyvällä tuulella. Lily sujahti paikalleen Noran viereen ja katsoi niska vinossa ylös tarkastellen Yosumia kriittisesti. Pitkästä, letitetystä parrasta hapsotti haivenia, ja muutenkin miehen olemus tuntui tänään paljon nuhjuisemmalta kuin tavallisesti. Vaikutelmaa vahvisti tummat pussit, joita ei ollut vaivauduttu peittämään, silmien alla.
Kun Yosumi avasi silmänsä ja katsoi oppilaitaan, Lily oli erottavinaan pienen avuttoman häivähdyksen miehen silmissä. Lilylle tuli mieleen pieni, märkä koirapentu, joka tallusteli epätoivoisesti etsimässä omistajaansa suuressa maailmassa. Yosumin puhuessa koiranpentu karkasi Lilyn ajatuksista, ja Lily keskittyi puheeseen. Puhe oli hiljaista kuten tavallistakin ja sen keskeytti aina välillä epämääräinen hyminä.
”Tänään saatte yrittää hyödyntää omaa kamianne käytännössä”, Yosumi kertoi. Luokassa näkyi hivenen ahdistuneita katseita, sillä kaikki eivät vieläkään olleet oppineet tavoittamaan omaa kamiaan tehokkaasta harjoittelusta huolimatta. Yosumi nyökkäsi aavistuksen verran Siriuksen suuntaan, kun poika niin itsepintaisesti viittasi.
”Anteeksi, professori, mutta opettelemmeko me koskaan mitään hyödyllistä?”
Äkkiä Yosumi näytti Lilystä enemmänkin itseään hillitsevältä leijonalta kuin koiranpennulta.
”Jos sinua ei kiinnosta opetukseni, voit hyvin lähteä”, Yosumi ärähti kiivaasti. Koko luokka kohahti pelästyneenä, sillä rauhallinen Yosumi oli tuskin koskaan korottanut ääntään luokassa saati sitten näyttänyt ärtymystään oppilaille. Sirius valui tuolillaan alaspäin, mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. ”Tulette huomaamaan tämän taidon hyödyllisyyden kyllä tulevaisuudessa, takaan sen”, Yosumi jatkoi hitaammin ja hymisi eteenpäin ilmassa. Käden heilautuksella takaseinälle syntyi taas ne tutut viisi ovea. Toisella käden heilautuksella Yosumin hihasta lennähti punainen nauha, joka jakoi luokan kahtia.
”Vasen puoli ovista sisään, olkaa hyvät”, Yosumi määräsi. Peter viittasi epävarmana.
”Kummalla puolella minä olen?” poika kysyi. Lily kääntyi katsomaan Peteriä, jonka pään päältä nauha kulki. Yosumikin hymisteli lähemmäs.
”Sinä saat valita puolesi”, mies vastasi, ja Peter siirtyi kuuliaisesti vasemmalle puolelle Stephanien viereen.
”Hylkäätkö sinä meidät tänne?” Sirius huudahti hämmästyneenä, kun Peter käveli tyttöystävänsä perässä oville. Peter kääntyi ja kohautti olkiaan.
”Minä mieluummin teen jotain kuin jään istuskelemaan.”

Kun puolet oppilaista oli kadonnut ovista sisään, Yosumi heilautti kättään vielä kerran. Pulpetit ampaisivat seinien vierustoille ja jättivät lattialle tyhjää tilaa. Yosumi käski jäljelle jääneitä oppilaita raahaamaan tuolinsakin pöytien seuraksi. Lily totteli muiden mukana ja huomasi miettivänsä, ettei ollut koskaan vielä nähnyt Yosumin käyttävän taikasauvaa. Raijatessaan tuolinsa Noran tuolin viereen Lily arveli sen johtuvan kulttuurieroista. Japanissa – mistä Yosumi mitä luultavimmin oli kotoisin – oli varmasti hivenen eri tapoja kuin täällä Englannissa.
”Herra Musta, joka näköjään mieluummin opettelee käytännön taikoja kuin henkipuolen asioita, suostuu varmasti avustamaan seuraavassa pikku näytöksessä.” Yosumin ääni kieli siitä, ettei kieltävää vastausta otettu vastaan. Sirius astui Yosumin ympärille muodostuneesta piiristä eteenpäin, ja muut väistyivät taaksepäin jättäen Siriuksen ja Yosumin keskelle lattiaa.
Näky oli sangen huvittava. Nuori, komea poika seisomassa keskellä lattiaa taikasauva uteliaasti esillä vastassaan vanha, korkealla leijuva mies, joka hymisi silmät kiinni.
”Minä haluan, että yrität kirota minut”, Yosumi käski edelleen silmät ummessa.
”Anteeksi?” Sirius näytti kuin puusta pudonneelta. Lily liikahti lähemmäs Emilyä ja rypisti kulmiaan. Tytöt vaihtoivat merkityksellisen katseen. He kummatkin tiesivät täydellisen hyvin, miksi Sirius ei ollut uskoa kuulemaansa. Yosumi näytti niin heiveröiseltä, että miehen olisi voinut luulla murtuvan pienemmästäkin tuulen leyhähdyksestä.
”Kuulit kyllä, herra Musta. Käytä mitä tahansa tuntemaasi kirousta. Mitä tahansa”, Yosumi toisti hivenen kärsimättömän kuuloisena. Sirius vaihtoi painoa jalallaan ja vilkaisi hätäisesti Jamesiin, joka nyökkäsi ystävälleen pienesti. Yosumin silmät olivat edelleen kiinni.
”Hyvä on, professori”, Sirius sanoi kuuluvasti, ja kun professorin silmät eivät vieläkään avautuneet, poika lisäsi: ”Minä aloitan nyt.”
Sirius ehti tuskin kohottaakaan sauvaansa saati avata suutaan kiroukseen, kun kuului jo kova pamaus, ja poika makasi maassa pöllämystyneenä. James kiirehti auttamaan ystäväänsä pystyyn, ja Yosumi avasi silmänsä.
”Karvastus kirous, arvaan”, Yosumi sanoi hiljaa ja leijaili hivenen oppilaisiin päin. Siriuksen ei tarvinnut sanoa mitään, sillä jo pojan ilme kieli Yosumin osuneen oikeaan. ”Ajattelin opettaa teille nyt sangen hyödyllisen pikku niksin, jonka avulla pystytte helposti suojautumaan eri kirouksilta ja manauksilta ennen kuin ne ovat ehtineet tehdä tuhojaan”, Yosumi vilkaisi merkitsevästi Siriukseen. ”Ellette sitten tahdo tehdä jotain muuta?”
Sirius kiirehti ravistelemaan päätään Yosumin kysymykseen, ja mies näytti tyytyväiseltä.
”Kaiken alku ja loppu on taas kamissa, joskin sen tavoittaminen ei ole aivan välttämätöntä tässä tapauksessa”, Yosumi aloitti. Ääni hiljaa soljuen mies piti kymmenen minuutin teoreettisen luennon aiheesta ja päästi sitten oppilaat harjoittelemaan kaikuluotausloitsuksi kutsumaansa loitsua.

Lily istui Emilyä vastapäätä lattialle. Yosumin mielestä istualtaan ja mahdollisimman lyhyeltä välimatkalta loitsun yrittäminen oli helpompaa. Emily kohotti taikasauvaansa, ja Lily puristi silmänsä kiinni ja pyrki tyhjentämään mielensä seilaavista asioista. Seuraavassa hetkessä Lily huomasi jäykistyvänsä ja kaatuvansa kylmälle lattialle. Emily poisti kokovartalolukko kirouksensa hetken päästä ja hymyili valittelevasti Lilylle.
”Minun vuoroni!” tyttö hihkaisi ja sai Yosumilta pahan katseen.
”Kaikkein tärkeintä on keskittyä”, Yosumi sihisi hiljaa Emilyn korvan juuressa. Emily nyökkäsi ja sulki suunsa. Parin hetken kuluttua oli Emilyn vuoro maata lattialle poski kylmää kiveä vasten.

Lilystä ajatus kirouksilta suojautumiselta oli mahdoton. Oli paljon helpompaa vain loitsia suojaustaika, mutta Yosumin mielestä se oli liian hidasta. Pään sisällä loitsittu loitsu oli kuulemma paljon nopeampi ja sen lisäksi myös paljon tehokkaampi, koska silloin kirous estettiin heti alkuunsa. Kun hetken kuluttua Sirius lennähti taaksepäin hämmästyneenä, Lilyn usko itseensä palasi. Jos James onnistui siinä, miksei hänkin voisi. James näytti tyytyväiseltä itseensä saadessaan kehuja Yosumilta. Sirius uhosi Jamesille kostavansa, ja pian Jameskin lennähti taaksepäin.
”Vaihdetaanpa sitten pareja”, Yosumi totesi hiljaa nähdessään Jamesin ja Siriuksen torjuvan toistensa taikoja nyt jo kilpaa. ”Minähän sanoin, että kun sen kerran oppii, sen osaa aina. Musta, Evans, vaihtakaa pareja, olkaa hyvät.”
Sirius siirtyi virnistäen Emilyn luokse, eikä Emily ehtinyt edes tervehtiä serkkuaan, kun lennähti jo taaksepäin.
”Hei, minä en edes aloittanut vielä”, Emily protestoi lattialta, jonne oli kaatunut. Sirius naurahti ja auttoi tytön pystyyn.
Lily käveli hitaasti Jamesin luokse ja istui poikaa vastapäätä niin lähelle, että heidän polvensa koskettivat toisiaan.
”Koska sinä osaat jo, minä haluan yrittää”, Lily kuiskasi nähdessään Yosumin hyssyttelevän Emilyä ja nauravaa Siriusta. James nyökkäsi myhäillen, ja Lily sulki silmänsä. Oli vaikea keskittyä, kun mieleen tunki epätoivottuja ajatuksia. Lily veti syvään henkeä ja yritti tunnustella edessään olevaa tyhjyyttä mahdollisimman tarkasti.
Jamesin hengitys on niin lämmin.
Hän huomasi makaavansa lattialla tuijottaen Jamesin ruskeita silmiä. James tarjosi kätensä ja veti Lilyn ylös.
”Anteeksi”, poika sanoi vilpittömästi, kun he jälleen istuivat vastakkain. Lily pyöritti päätään.
”Uudestaan”, tyttö käski ja sulki silmänsä aikoen nyt vakaasti pitää ajatuksensa kurissa.

”Minä onnistuin”, Lily hihkaisi. Yosumi hymyili kannustavasti, mutta veti sormen huulilleen. Lily hymyili anteeksipyytävästi ja virnisti Jamesille, joka makasi lattialla hieroen kylkeään.
”Onko sinun pakko olla noin kovakourainen?” poika kuiskasi Lilylle. Lily hymyili leveästi ja istutti pojan uudelleen paikalleen.
”Minä yritän uudestaan”, tyttö supisi ja sulki silmänsä. Mieli tuntui oudolta, kun ajatukset eivät täyttäneet sitä. Hetken oli hiljaista, mutta sitten ilma tuntui väreilevän ja Lily tunsi lämpöaaltojen hyökyvän kohti. Keskittyen aaltoihin täysin tyttö sai ne vaimenemaan ja sitten pysähtymään. Lily avasi silmänsä ja katsoi Jamesia, joka makasi Peterin jalkojen juuressa.
”Te tulitte takaisin”, James totesi tyhmästi noustessaan ylös. ”Ooh, mitä sinulle on tapahtunut?” poika kysyi nähdessään ystävänsä kylmän hikiset kasvot, repeytyneen paidan ja haljenneen huulen. Peter huohotti katkonaisesti, ja pojan kasvoille valui hiljakseen kyyneliä.
”Se – se oli ka – kamalaa”, poika sai sanottua rysähtäessään istumaan syrjään vedetylle pulpetille. Lily nousi ylös ja kiirehti Lauran, joka oli ilmestynyt eräästä ovesta Peterin perässä, luokse. Jos Lily olisi sillä hetkellä nähnyt Emilyn ilmeen, hän olisi ehkä jättänyt Lauran oman onnensa nojaan.
”Mitä tapahtui, Laura?”
Laura pudisti hitaasti päätään ja horjahti vaarallisesti eteenpäin. Remus kiirehti tukemaan Lauraa, ja Lilyn huolestunut katse liisi tiukasti läpi tytön kuin silitysrauta paidalla. Laurankin kasvoilla oli kammottavan hätääntynyt ilme. Tyttö nieleskeli ilmeisesti itkuaan ja yritti pitää itsensä koossa.
Lily käännähti katsomaan muita ovista tulleita ja joutui toteamaan, että he eivät näyttäneet yhtään paremmilta. Eräs puuskupuhin tyttö itki hysteerisesti ystävänsä halauksessa.
Yosumi hymisi ilmassa pöytänsä yläpuolella eikä näyttänyt tyytyväiseltä. Mies heilautti kättään ja jonkinlainen sumu ilmestyi leijumaan ovista tulleiden ympärille. Remus veti äkkiä kätensä Lauran ympäriltä ja tarkasteli järkyttyneenä rannettaan, johon oli ilmestynyt polttojälkiä.

”No niin, ovista sisään kiitos”, Yosumi paimensi loppuja oppilaita huoneisiin. Lily nielaisi vaikeasti ja vilkaisi hätääntyneenä Noraan, joka ei näyttänyt paljon iloisemmalta. Järkytys muiden oppilaiden kunnosta sai Lilyn pelkäämään huonetta ja sen sisältöä.
Oven sulkeutuminen lukitsi Lilyn pimeyteen. Huone oli täysin erilainen kuin se, jossa hän oli Jamesin kanssa ollut silloin lukuvuoden alussa. Silloin huone oli muistuttanut enemmän jonkinlaista latoa kuin huonetta, nyt huone oli vain täynnä pimeyttä. Lily ei tiennyt, mitä hänen oletettiin tekevän. Siinä ladossa kirouksia oli vain lennellyt sinne tänne, ja he olivat Jamesin kanssa yrittäneet selviytyä parhaan taitonsa mukaan, mutta tässä pimeydessä ei ollut mitään muuta todellista kuin hän yksin.
Lily otti askeleen eteenpäin ja oletti tulleensa laukaisseeksi jonkinmoisen systeemin, sillä pimeydessä alkoi loistaa punaisia pisteitä aivan kuin kiiluvia silmiä. Pisteitä loisti siellä täällä ja Lily nieleskeli pelkonsa alas kurkusta; hän oli aina pelännyt pimeää. Aina siitä saakka, kun Petunia oli vahingossa lapsena lukinnut hänet ulkovajaan. Hän oli virunut pimeässä vajassa monta tuntia, huutanut kenenkään kuulematta. Lilyllä oli aina ollut vilkas mielikuvitus – tosin ei yhtä vilkas kuin Noralla – ja yön tunteina mieleen oli juolahtanut vaikka mitä kauhujuttuja. Se oli ollut juuri sitä aikaa, kun Lilyn taikavoimat puskivat jästikuoren läpi, ja kun hän oli pelästynyt ohi ajavan auton ääntä, vajan ovi oli jotenkin vain lennähtänyt auki. Siitä Lily oli mennyt vielä enemmän sekaisin, ja vaikka hän nykyään jo tiesikin taikuutta olevan olemassa, olivat lapsuuden kokemukset olleet sen verran traumaattisen, ettei niitä hevin unohdettu.
Lily hapuili taikasauvaansa käteensä ja onnistui vain pudottamaan sen maahan. Kopeloidessaan taikasauvaansa maasta Lily yritti sulkea silmänsä ja käyttää kaikuluotausloitsua, jonka Yosumi oli äsken opettanut. Lily tiesi osaavansa loitsun, mutta silti mieleen ei osunut mitään. Aivan kuin huoneessa ei olisi ollut mitään, mitä vastaan pitäisi puolustautua. Lily koetti hengittää tasaisesti, mutta punaiset silmät saivat hänet tuntemaan olonsa vaivautuneeksi. Hiipivä paniikki tuntui tiukentavan otettaan. Pimeys puristi tiukasti syliinsä, ja Lilystä tuntui, ettei henki enää kulkenut. Jonkinlainen ahtaanpaikan kammo yhdistettynä pimeän pelkoon vaikutti Lilyyn. Lily ei ollut koskaan ennen huomannut potevansa ahtaanpaikan kammoa, mutta nyt, kun pimeys puristi yhteen, Lily toivoi olevansa aukealla niityllä, jossa tuuli suhisi vapaasti ympäriinsä. Hän astahti taas askeleen eteenpäin. Punaisen pisteet alkoivat vilkkua, ja pimeys alkoi puhua ympärillä.
”Liiilyyy”, se kutsui pehmeän venyttelevällä äänellä. Lilyn sydän takoi ylös kurkkuun. Äänessä oli jotain kammottavan suloista. Se tuntui jotenkin niin tutulta, mutta jotenkin niin vääristyneeltä. ”Lily-kulta, tule lähemmäs. Minä en tee pahaa sinulle”, ääni jatkoi samalla kammottavalla vääristyneisyydellä. Lily astui vaistomaisesti askeleen taaksepäin, ja punaiset pisteet lennähtivät lähemmäs. Surrasivat nyt Lilyn silmien edessä ja ympärillä, aivan lähellä.
”Lily, tiedän, että haluat tulla”, äänen samettisuudelle ei tuntunut olevan loppua.
”Ku – kuka sinä olet?”
Ääni nauroi. ”Kulta, en minä ole. En oikeasti. Mutta luullakseni sinun mittapuusi mukaan olen pahin painajaisesi.” Äänen samettisuuteen tuli ilkeä vivahde. ”Minä saan sinut, Lily. Sinä pelkäät jo. Pian olet kokonaan minun.”
Lily huomasi hengittävänsä katkonaisesti. Haukkovan henkeä kuin ei olisi koskaan ilmaa saanutkaan. Se ääni. Se oli jotenkin niin tuttu. Lily ei vain saanut mieleensä, missä oli sen kuullut.

Äkkiä vihreä välähdys valaisi pimeyttä. Lily ei ehtinyt nähdä mitään, mutta punaiset silmät ampaisivat edemmäs näyttämään maassa makaavaa hahmoa. Noran kuollut ruumis. Välähdys. Emilyn ruumis. Välähdys. Äiti ja isä. Välähdys. Shane, James, Sirius, Laura. Välähdys. Petunia, Remus, Peter, tuntemattomia ihmisiä.
”Sinä olet yksin, kukkaseni. Yksin”, ääni kertoi avuliaasti ja nauroi. Nauroi pehmeällä soinnilla, joka toi Lilyn mieleen muistoja. Muistoja mistä? Muistoja kenestä? Lily ei tiennyt. Lily ei muistanut. Hän oli yksin. Ei ollut muita. Ei ollut ketään, ketä muistella.
Pimeys puristi entistäkin tiukemmin.
”Lilyy”, ääni kysyi jostain läheltä, entistäkin lähempää. ”Haluatko sinä kuolla? Sinulla ei ole enää ketään. Kuolema on ystävä”, äänen pehmeys silitti ilmaa. Ääni helpotti hengitystä. Lily tunsi lipuvansa kauemmas kehostaan. Hän halusi seurata ääntä. Äänen lähellä oli helpointa olla.
”Haluatko, kukkanen? Sano se!”
”Minä haluan kuolla”, Lily henkäisi pimeyteen, ja punaiset pisteet kiirehtivät ruumiiden ympäriltä takasin hänen ympärilleen. Ääni kehräsi Lilyn korvan juuressa.
”EI!” Jostain kuului uusi ääni. Ääni, joka ei kuulunut pimeyteen. Kuin kaiku siitä äänestä, joka kehräsi korvan vieressä. Sen vääristyneen äänen oikea sointi. Jamesin ääni.
”Ei, älä kuole Lily. Älä jätä minua”, Jamesin ääni aneli, mutta Lily ei ymmärtänyt. Jamesin ääni kuulosti niin kovalta ja karkealta. Hän piti enemmän siitä kehräävästä äänestä.
”Astu kuolemaan, kukkanen”, ääni kehräsi, ja pimeyteen ilmestyi kirkas valo, joka karkotti punasilmät pois. Lily astui valoon.

Pimeys oli poissa. Ympärillä oli tuttu luokkahuone, ja joku kiirehti tukemaan Lilyn istumaan.
”Kaikki hyvin, Lily. Se on ohi nyt.” Lily oli tunnistavinaan Lauran äänen, mutta ei voinut olla varma.
”Lily, sinun täytyy päästää irti”, joku sanoi. Lily yritti rypistää kulmiaan ja kysyä, mitä puhuja tarkoitti, mutta suusta ei lähtenyt ääntä. Joku repi käsistä, ja vasta silloin Lily ymmärsi, että se puristava voima ympärillä oli hänen omat kätensä, jotka halasivat tiukasti ruumista. Revintä lakkasi, ja Lily huomasi jonkinlaisen sumun ympäröivän itsensä. Sumu tuntui avaavan silmät ja selkiyttävän mielen. Lily ravisti päätään ja mietti, oliko mahdollisesti nähnyt unta vai mitä oli tapahtunut. Sumu lämmitti ihanasti, eikä Lily jaksanut miettiä vaihtoehtoja. Hän halusi nukahtaa uudelleen.
Sumu väistyi, ja luokka näkyi selkeästi. Emily istui tuolilla vähän matkan päässä hänestä ja katsoi vihaisena Yosumia, joka leijaili taas lähellä katonrajaa. Nora tuuditti itseään nurkassa eikä järkyttynyt ilme väistynyt sumun myötä, kuten Lily arveli oman ilmeensä väistyneen. Kelmit seisoivat yhtenä ryppäänä lähellä Noraa ja puhelivat matalalla äänellä.
Kun Yosumi käski oppilaita siirtymään paikoilleen, kaikki tottelivat mukisematta. Selitys kuultaisiin toivottavasti pian. Lily seurasi pulpettiaan ja tuoliaan, jotka liukuivat hänen edellään, omalle paikalleen. Istuessaan paikalleen Lily vilkaisi Emilyä, joka tuijotti yhä herkeämättä vanhaa velhoa.
Yosumi laskeutui hieman alemmas katonrajasta.
”Mietitte varmaan, mikä äskeinen kokemus oikein oli”, Yosumi hymisi. Luokasta kuului myöntelevää mutinaa. Lilyn mieleen pälkähti, että Yosumi ei ollut kertonut, mitä oli tapahtunut, vielä toisellekaan puolella ryhmää. ”Tarkoitus oli testata, miten osaatte käyttää kamianne käytännössä. Ja miten muutenkin hallitsette mieltänne ja pelkojanne. Lienee turha sanoa, että reputitte kaikki. Koen surua”, Yosumi jatkoi ja pysähtyi hymisemään. ”S.U.P.E.R.-kokeissa testataan  sangen usein pelkojen hallintaa, ja tämä koetus oli hyvä esimerkki tavallisesta koetehtävästä. Olisitte saaneet kaikki arvosanaksi peikon, jos tämä olisi ollut koe.” Yosumi näytti ärtyneeltä, ja tavallisesti leppoisa ja unelias hyminä oli kuin ärtynyttä murinaa tänään. ”Puhumme tästä ensi kerralla enemmän. Läksyksi kirjoitatte jalan mittaisen esseen peloista ja niiden hallitsemisesta sekä luette kirjasta luvut seitsemän ja kahdeksan. Sayônara!”

”Onko tuollainen edes sallittua?” Emily kysyi kiivaasti astellessaan Lilyn ja Gabriellen edellä kohti tarvehuonetta. Elokuvasta oli tarkoitus kuvata illan aikana yksi kohtaus, ja Gabrielle oli pyytänyt Emilyä auttamaan Lilyä pukeutumisessa. Lilyn vaatteet kun olivat sangen hankalat saada päälle yksinään, ja Gabrielle halusi koettaa värjäystaikaa erääseen mekkoon eikä tapansa mukaan ehtinyt auttaa tällä kertaa.
”Laittoiko se huone meidät siis näkemään pahimmat pelkomme?” Lily kysyi otsaansa rypistäen, ja Emily nyökkäsi tomerasti.
”Ja meidän olisi muka pitänyt osata karkottaa ne”, Emily jatkoi ja tuhahti. ”Se on liian edistyksellistä taikuutta meille. Yosumi varmasti unohti mainita sen”, tyttö pilkkasi ja oli selvästi järkyttynyt opettajan käytöksestä.
”Mitä sinä näit?” Lily kysyi hiljaa. Emily kääntyi katsomaan ystäväänsä silmiin.
”Mitäs luulisit?”
Lily nielaisi. Hän tiesi kyllä hyvin, mitä Emilyn huoneessa oli ollut. Gabrielle kuunteli kiinnostuneena.
”Isä on kummitellut mielessäni niin kauan kuin muistan, mutta oli ihan eri asia nähdä hänet elävänä edessään kuin vain mielessään”, Emily kuiskasi. ”Entä sinä?”
Lily vaikeni. Hän ei tiennyt oikeastaan, miten voisi ilmaista näkemäänsä niin, että joku muukin tajuaisi.
”Minä näin – teidät, sinut ja Noran ja muut kuolleina. Ja – kuulin jonkun äänen, joka suostutteli minut kuolemaan. Oli ihan pimeää, minä olin yksin”, Lily muisteli tuskaisia minuutteja, hetkiä huoneessa. ”Minä en halua enää ikinä sinne takasin.”
Emily nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Näitkö sinä Noran? Hän oli ihan sekaisin. Oli luultavasti nähnyt Ninan, raukka. Ja Peter oli ollut jossain taistelussa. Sirius ei edes suostunut kertomaan näkemäänsä. Ja James – James oli ihan outo.” Emily vaihtoi nyökkäilyn pään pudisteluksi, ja tytön katse osui Gabrielleen, joka yritti näyttää siltä, ettei salakuuntelisi muiden kahden keskustelua. Emilyn mieleen muistui kohtaus aivan koulun alusta. Romeo oli kertonut rakastavansa jota kuta kirjastossa. Gabriellea varmasti, Emily tuumi ja oli iloinen asian selvittyä: se oli vaivannut häntä monet pitkät yöt.
”Koska sinä ja Romeo aloitte seurustella?” Emily kysyi haluten unohtaa huoneen kauhut. Gabriellen huulille nousi hymy. ”Lokakuun alussa. Silloin, kun te kaikki olitte niin kiinnostuneita Jamesista ja Lilystä”, Gabby vastasi, ja Emilyn rypisti otsaansa. Oliko mahdollista, että Romeo oli tunnustanut rakkautensa jo melkein kuukautta ennen seurustelun alkamista? Ehkä, olihan Jameskin tolkuttanut rakkauttaan Lilylle jo vuosia, eikä kaksikko vieläkään näyttänyt olevan kovin lähellä seurustelua.
”Koska Romeo kertoi rakastavansa sinua?” Emily inhosi itseään ollessaan näin utelias, muttei voinut itselleen tällä kertaa mitään. Romeo oli kummitellut mielessä liian kauan.
Gabrielle punastui, kun Lilynkin kiinnostunut katse kääntyi katsomaan tyttöä vastausta odottaen.
”Sinä päivänä, kun te olitte kaikki Tylyahossa. Me jäimme kouluun viettämään laatuaikaa kahdestaan”, tyttö mutisi.
”Ei siis lähelläkään kirjastoa syyskuun alussa?”
”Kirjastoa?” Gabbyn äänestä kuulsi ihmetys. ”Ei, en ole ollut lähelläkään kirjastoa Romeon kanssa. Miten niin?”
Lily katsahti ystäväänsä varoittavasti. Emily ei nähnyt katsetta eikä pysähtynyt ajattelemaan, mitä tulisi paljastaneeksi.
”Minä kuulin Romeon  sanovan rakastavansa jotakuta syyskuussa kirjastossa”, Emily sanoi. Toisin kuin Lily oli odottanut Gabrielle ei näyttänyt järkyttyneeltä vaan hymyili vapautuneesti.
”Varmasti hän sanoi sen siskolleen Roxylle. Muistatteko sen korpinmustahiuksisen tytön lajittelusta? Roxanne McCrayn? Hän on Romeon sisko.”
Emilyn muistiin pelmahti kuva pikkutytöstä, joka oli lajiteltu Puuskupuhiin, samaan tupaan, jossa Romeokin oli. Miksei hän ollut tajunnut yhteyttä aiemmin. Romeo ja Roxanne. McCray-nimisiä, saman näköisiä. Kuinka ilmiselvää!

Lily asetteli peruukkiaan peilin edessä suoraan. Emily kaivoi parhaillaan Lilyn käsineitä muiden vaatteiden seasta. Lily veti Emilyn hetkeä myöhemmin ojentamat, valkeat käsineet käteensä ja tarkasteli itseään kriittisesti. Vaalea silkkipuku oli kevyempi kannettava kuin se raskas päiväpuku, jota hän käytti arkikuvauksissa. Tänään kuitenkin kuvattaisiin yökohtaus, jolloin Lilyn sallittiin pitää kevyempää yöpukua. Peruukin päälle oli asetettu hullunkurinen yömyssy ja korkokengät oli korvattu sandaaleilla. Lily piti nykyisestä asustaan. Se ei painanut melkein yhtään verrattuna edellisiin ja sen kanssa oli helpompi liikkua. Tumman viitan nyöritkään eivät kuristaneet, vaan viitta hulmuili keveästi Lilyn takana tytön kävellessä eteenpäin.
”Oletko sinä säädyllisesti pukeissa?” Siriuksen ääni huikkasi ovelta, ja Emily kehotti poikaa tulemaan sisään. Sirius astui sisään ja tarkasteltuaan hetken edessään poseeraavaa Lilyä poika nyökkäsi hyväksyvästi. ”Kelpaa. Mutta me kuvaamme vasta keskiyöllä.”
Lily pudotti pitelemänsä myssyn lattialle, ja Emilyn pää pilkisti esiin vaatekasasta.
”Keskiyöllä? Miksi kaiken pitää aina tapahtua keskiyöllä?”
”Koska se kuulostaa hyvältä”, Sirius virnisti. ”Ja sitä paitsi James ehti jo sopia asiasta McGarmiwan kanssa. Saadaan olla luvallisesti väsyneitä huomenna!”
”Mitä hittoa minä sitten teen pukeissa jo nyt?” Lily kysyi ärtyen ja vilkaisi tarvehuoneen seinällä tikittävää kelloa, joka näytti tuskin viittä.
”Meillä on harjoitukset. Ja ajattelimme tehdä vähän jotain extramateriaalia elokuvaan liittyen. Nora haastattelee teitä Suuressa salissa parin minuutin kuluttua. Joten vauhtia töppösiin”, Sirius pajatti ja lennähti ovesta ulos silmät innosta kiiluen.

”Miksi ryhdyit tähän vaativaan tehtävään?” Nora kysyi kiinnostuneella äänellä. Lily, Camilla, Shane ja James istuivat kukin omilla tuoleillaan opettajienpöydässä suuressa salissa. Kaikilla neljällä oli yllään roolivaatteet, mutta ei meikkiä, joten he näyttivät suhteellisen paljon omilta itseltään vain vanhanaikaisesti pukeutuneina.
”Sinun takiasi”, Lily tokaisi.
”Lily, ole kunnolla!” Nora käski ja viittasi Remusta jatkamaan kuvausta. Remus nyökkäsi pienesti Noralle, ja Nora kumartui omalla tuolillaan eteenpäin ja oli kaatua.
”No niin, miksi ryhdyitte tähän vaativaan tehtävään? Shane?”
Shane karaisi kurkkuaan.
”Pikemminkin miksi en olisi ryhtynyt? Mikäs tässä on työskennellä päivän pitkät kauniiden tyttöjen kanssa.”
Lily ja Camilla nauroivat, ja Camilla pukkasi Shanea nyrkillä kylkeen, koska Lily ei ylettänyt. Shane naurahti. ”Oikeasti, meillä on kuvauksissa niin hauskaa, että en kadu ollenkaan koekuvauksiin menoa.”
”James?”
”Herra Ohjaaja ja neiti Käsikirjoittaja raahasivat minut paikalle ja lykkäsivät vuorosanat eteen”, James kertoi avuliaasti Lilyn oikealta puolelta. Camilla nyökkäsi.
”Neiti Käsikirjoittaja oli minutkin jo valinnut ennen varsinaisia koekuvauksia. Ei siinä auttanut kieltäytyä”, Camilla selitti Noralle, joka nyökkäsi toimittajamaisesti. Katseet kääntyivät Lilyyn.
”Sinulla on suuri ja kunniakas tehtävä suudella sir Godricia loppuelokuvasta. Millaisin tuntein valmistaudut kohtaukseen? Sinunhan pitää suudella häntä melkein väkipakolla”, Noran silmät tuikkivat, ja Lily oli karahtaa punaiseksi. Viime hetkellä tyttö kuitenkin muisti, että jokainen reaktio tallentui kuvaavalle kameralle ja jälkipolville. Lily pakotti hymyn huulilleen. Oli kiusallista vastata kysymykseen, kun sekä James että Shane kuuntelivat varmasti hänen jokaista sanaansa.
”Siitä tulee varmasti varsin mielenkiintoista”, Lily vastasi totuudenmukaisesti.
”Aiotteko harjoitella kohtausta etukäteen sir Godricin kanssa?” Nora kysyi viattomasti. Lily vilkaisi Jamesiin, joka lojui rennosti tuolillaan.
”Mehän emme muuta teekään kuin harjoittele”, James tokaisi huolettomasti ja risti kätensä päänsä taakse. Lily naurahti. Jamesin oli niin helppo ottaa kaikki huolettomasti ja vääntää vitsiä joka asiasta.
”He eivät pysty pitämään näppejä erossa toisistaan”, Camilla pisti väliin ja sai Lilyn yskähtelemään sanoille.
”Todellakin”, Lily onnistui nauramaan kasvot epäilyttävän punaisina.

Nora oli käskenyt Remuksen seurata kameroineen nelikon loppuiltaa herkeämättä. Extramateriaalia piti saada paljon ja sen piti olla mahdollisimman luontevaa. Lily arveli materiaalin olevan todellakin luontevaa, sillä hän unohti pian ilmassa leijuvat kamerat ja antautui täysin päättömänä polveilevaan jutusteluun, jota lähinnä James ja Shane pitivät yllä.
”Mitä kohtausta me edes kuvaamme tänään?” Camilla kysyi äkkiä. Shane nauroi.
”Hyvin sinäkin olet perillä näistä jutuista. Miten ihmeessä sinä ajattelit opetella vuorosanat, jos et tiedä edes, mikä kohtaus on kyseessä?”
Camilla kohautti olkiaan ja vastaanotti Lilyn ojentaman käsikirjoituksen.
”Sivu 52”, Lily neuvoi, ja Camilla selasi tottelevaisesti oikean sivun ja alkoi lukea.
”Ei ole totta!” tyttö huudahti ja katsoi Shaneen. ”Aiotko sinä jättää meidät tänään?” Camillan lukema kohtaus kertoi Salazarin ja Godricin kohtalokkaasta ja viimeisestä riidasta ennen kuin Salazar jätti koulun.
”Se olisi tarkoitus”, Shane nyökkäsi. Camilla katse liisi eteenpäin kohtausta.
”Oi, Lily, sinähän käyt kovakouraiseksi”, Camilla jatkoi pian hihittäen. Jamesin mielenkiintokin heräsi.
”Mitä hän tekee?”
”Taitaa repiä sinulta hihan irti.”
”Enkä revi! – Revinkö muka?”
Camilla ojensi yhä hihittäen käsikirjoituksen takasin Lilylle, joka pysähtyi lukemaan kohtausta. James kurkki tytön olan yli tekstiä.
”Ooh, mahtaa tulla hauskaa”, James virnisti ja tutki pahoillaan vasenta hihaansa. ”Minä niin pidin tästä paidasta.”

”Minä en alennu jäämään tähän saastaiseen paikkaan. Jästisyntyiset marssivat tahraamaan käsieni jälkiä, ja paras ystäväni alenee oppilaiden tasolle. Et sitten edes minun takiani vaivautunut rakastumaan ylhäiseen naiseen”, Shane sihisi raivoissaan Jamesille ja loi pettyneen katseen myös Lilyyn. ”Etkä sinäkään, lady Rowena, tehnyt mitään rakastamasi sydämen valloittamiseksi. Minä lähden.” Shane marssi ikkunan luo ja kohotti ylväästi leukaansa. ”Hyvästi!” Shane levitti viittansa ja katosi sen taakse piiloon.
”Hyvä, kiitos”, Sirius korotti ääntään ja nyökkäsi Remukselle kuvauksen poikkaisemisen merkiksi. Shane tuli esiin viittansa alta ja hymyili Lilylle.
”Ohi on”, poika totesi ojentaessaan viittaa Gabriellelle. Lily vastasi hymyyn hieman surullisena. Olisiko kuvaaminen yhtä hauskaa ilman Shanea? Lily ei kuitenkaan ehtinyt miettiä asiaa tarkemmin, sillä Nora tuli tönimään häntä eteenpäin.
”Lily, meillä on tiukka-aikataulu”, Nora hoputti.
”Valmiina repimään hihani irti?” James virnisti kävellessään omalle paikalleen valmiiksi. Lily irvisti sekä Jamesille että Noralle, joka oli seurannut häntä samaisen ikkunan, jonka alta Shane oli hetki sitten kadonnut, luokse.
”Sinä kirjoitit minulle tahallasi kaikki repimiskohtaukset”, Lily valitti, ja Nora vain hymyili leveästi vastaukseksi.

Lily juoksi käytävää pitkin Jamesin perässä. Sandaalit pitivät läpsyttävää ääntä, ja viitta hulmahteli kevyesti takana. Lily tunsi yömyssynsä tippuvat Emilyn taian ansiosta juuri oikealla hetkellä. Saavuttaessaan edessään kirmanneen Jamesin Lily tarrautui poikaa hihasta kovalla otteella. Kovemmalla kuin aikaisemmissa otoksissa. Nyt tämä sai luvan onnistua, Lily tuumi mielessään ennen kuin alkoi puhua.
”Jätä se heitukka”, Lily aneli. ”Jätä hänet, ja Salazar voi vielä tulla takaisin!”
James pudisti aavistuksen päätään.
”Hän ei tule takasin, Lily. EI. Rowena, Rowena!”
”Poikki”, Sirius karjaisi. ”Keskity, Sarvihaara!”
Lily ravisteli päätään ja korjasi myssynsä talteen matkallaan takaisin lähtöpaikalleen. Remus järjesteli kameransa jälleen ajan tasalle ja nyökkäsi Siriukselle, joka mekasti näyttelijöille ohjeita. Lily pyöritteli silmiään pojan puheille ja terästäytyi. Tämä oli ehdottoman haastavaa. Miksi ihmeessä Sirius oli vaatinut kuvausta keskiyöllä, kun kaikki olivat jo yliväsyneitä? Lily lähti juoksuun Siriuksen merkistä ja yritti näyttää mahdollisimman aidolta eikä pelkästään askeliinsa keskittyvältä. Tiukka ote Jamesin hihasta, vuorosanat, raivoisan aneleva ilme.
”Hän ei tule takaisin, Rowena”, James ärähti. ”Ehkä minä jätä Ceciliaa. Minä rakastan häntä!”
”Sinun ei pitäisi rakastaa”, Lily kiljaisi tuntien Rowenan turhautumisen. ”Hän on pelkkä oppilas!”
James lähti liikkeelle, ja Lily vetäisi hihasta niin kovaa kuin jaksoi. Kuului repeävän kankaan ääni, kun Jamesin hiha repesi kahtia. James paineli jo puolessa käytävässä hihastaan välittämättä.
”Sinä et rakasta häntä!” Lily ulvahti pojan perään.

”Sitten nukkumaan, ihmiset”, Sirius mesosi hetken kuluttua, kun kohtaus viimeisetkin Lilyn ja Camillan väliset puheet oli saatettu loppuun. Poika hätisteli ihmisiä pois tieltään. Remus hävitteli ruutujaan, ja Peter ja Stephanie kasasivat valotaikojaan yhteen. Pari alempiluokkalaista poikaa kasasi Gabriellen ja Shanen apuna lavasteita pois käytävältä.
”Tuletko sinä vaihtamaan vaatteita, Lily?” Camilla kysyi tarjoten käsivarttaan Lilylle. Lilyn katse viivähti nopeasti Shanessa, joka seisoi muutaman metrin päässä juttelemassa Gabbyn kanssa.
”Minä taidan kävellä Shanen kanssa. Haittaako?” Lily vastasi anteeksipyydellen. Camilla ravisti päätään.
”Huomenna loitsuja aamulla. Älä nuku pommiin”, Camilla varoitti kävellessään pois Emilyn kanssa.

Lily odotti kärsivällisesti, että Gabrielle sai kerrottua tarinansa loppuun Shanelle.
”Laita tuo puku sitten siihen tuolille”, Gabby opasti Lilyä ennen kuin jätti Shanen ja Lilyn kahden käytävään. Lily astui askeleen lähemmäs poikaa, ja kevyt yöviitta hulmahti jäljessä. Shane hymyili.
”Aika haikeaa jättää Salazar taakse”, poika kertoi hiljaisuuteen. Lily nyökkäsi. Hän tiesi täsmälleen, miltä pojasta tuntui. Roolihahmot olivat kuluneet kuukauden aikana tulleet niin läheisiksi, että oli vaikeaa antaa heidän alkaa elää omaa elämäänsä. Lily oli iloinen siitä, että hän sai pysyä Rowenana vielä hieman pidempään.
”Kuvauksista tulee tylsiä ilman sinua”, Lily vastasi ja oli nyt jo niin lähellä, että joutui taivuttamaan päätään nähdäkseen Shanen kasvot kunnolla.
”Tuskinpa niistä koskaan voi tulla tylsiä”, Shane tokaisi hiljaa, ja Lily supisi suutaan.
”Tylsempiä kuitenkin”, tyttö intti.
”Minä voin tulla häiritsemään teitä väliajoilla, jos haluat”, Shane nauroi matalasti, ja Lilynkin oli pakko hymyillä ajatellessaan Siriusta, joka ei varmasti olisi innoissaan ylimääräisestä häirinnästä.
”Eikä tässä enää edes ole kuin muutamia viikkoja kuvaus aikaa, koska Remuksen pitää saada kaikki materiaali leikkaajille ja editoijille ja muille ihmetyypeille, joita me emme edes osaa ajatella”, poika jatkoi ja ojensi kätensä Lilylle. Lily tarttui käteen ja tunsi pojan käden lämmön omaansa vasten. Shane veti häntä lähemmäs, eikä Lily osannut vastustella. Hetki muuttui äkkiä kepeästä jutustelusta latautuneeksi. Yö verhosi heidät syliinsä, ja viimeistenkin lähtijöiden iloinen rupattelu vaimeni yhä hiljaisemmaksi ja katosi pian kuulumattomiin.
”Shane – ”, Lily mutisi, koska ei tiennyt, pitikö asioiden saamasta käänteestä vai ei. Oli ilmiselvää, että poika tulisi suutelemaan häntä kohta. Lily ajatteli paniikissa Noraa, jonka kysymykset kaikuivat selvinä mielessä. Minne kädet kuului laittaa? Pitikö suun olla auki vai kiinni? Helvetti, Lily ärähti mielessään, olenhan minä ennenkin poikia suudellut! Niin, silloin kolmannella sitä Georgea. Ja sekin suukko oli vain poskelle painettu, sitä ei lasketa, pieni, ivallinen ääni piipitti päässä.
Shanen kasvot lähenivät.
Ja Siriusta, Lily mietti kauhistuneena muistaen salaisuuden, jonka ansiosta hän oli vihdoin tutustunut Jamesiin paremmin. Se suudelma Siriuksen kanssa oli läpihuutojuttu, inhottava ääni piipersi, sitäkään ei lasketa.
”Minä – tuota – ”
Ääni ei kuulunut sen enempää Lilylle kuin Shanellekaan. Lily vetäytyi kiireesti kauemmas pojasta ja hetken kuvitteli jopa tuntevansa helpotusta keskeytyksestä katsoessaan Jamesin järkyttyneisiin kasvoihin.
”Minä jätin käsikirjoitukseni tänne”, James kiirehti mutisemaan ja tempaisi pinkan papereita Lilyn vieressä jököttävän haarniskan takaa. Vielä ennen kuin poika riensi pois, Lily ehti nähdä musertuneen ilmeen ja eksyneen kyyneleen pojan kasvoilla. Ei, kyynel oli ehdottomasti mielikuvitusta. Oli liian pimeää, jotta voisi erottaa sellaisia yksityiskohtia, ja sitä paitsi James oli ehkä viimeinen ihminen, jonka oletti itkevän julkisilla paikoilla.

Kävelymatka tarvehuoneelle oli tuskainen. Ilmapiiri oli painostava. Niin Shane kuin Lilykin lörpöttelivät omiaan eivätkä viitanneet sanallakaan melkein-suudelmaan. Lily oli iloinen päästessään sermin taakse vaihtamaan vaatteita. Shane oli niin ihana, niin suloisen arka ettei ehdottomasti olisi ansainnut tuollaista lopetusta ensimmäiselle suuteluyritykselleen. Lily repi peruukin päästään ja ravisteli hiuksensa olkapäille. Miksi Jamesin oli pitänyt tulla keskeyttämään? Shanen itsetunto rysähti varmasti kellariin asti. Lily ajatteli niin innoissaan Shanen itsetuntoa, että unohti omat tunteensa roolivaatteiden mukana lattialle.
Sanottuaan hätäiset hyvät yöt Shanelle Lily kiirehti rohkelikkotorniin. Lihava leidi ei ollut mielisään herätyksestä, mutta Lilyn ajatukset olivat liikaa pojissa, joten moitteet menivät toisesta korvasta sisään ja jättivät tuskin jälkeä aivoihin soljuessaan niiden läpi.

Emily, Nora ja Gabrielle olivat jo sykkyröityneet sänkyihinsä Lilyn hiipiessä sisään. Nora tuhisi sikiöasennossa omassa pedissään, mutta Emily oli vielä hereillä.
”Mikä sinulla kesti?” tyttö kuiskasi. Lily vilkaisi Gabbyyn, jonka tasainen hengitys kieli tämänkin vaipuneen pumpulipilvien maailmaan.
”Juttelin Shanen kanssa.”
”Ja?” Emilyn ääni oli kiinnostunut.
”Mitä ja?”
Emily tuhahti. ”Lil, sokeakin näkisi, että jompikumpi teistä tuntee toista kohtaan enemmänkin kuin vain ystävyyttä.”
Lily puri huultaan ja mietti, kuinka läpinäkyvä oli oikein ollut. Tai Shane?
”Me melkein-suutelimme.”
”Melkein-suutelitte?”
”James unohti käsikirjoituksensa”, Lily supisi vastaukseksi. Emilyn silmät kiiluivat kosteina. Lily tiesi, että Emily oli aina ollut herkin ihminen, jonka tunsi, muttei silti tajunnut, mitä itkettävää tässä asiassa oli. Ei kai kukaan voinut sentään itkeä sen takia, ettei ystävä päässyt suutelemaan jotain poikaa.
”James-parka”, Emily kuiskasi ennen kuin sulki silmänsä ja käänsi selkänsä Lilylle sen merkiksi, että oli aika mennä nukkumaan.


Seitsemän asiaa, joita ette tienneet Shanesta:

1. Shane on pari minuuttia sisartaan Mindya vanhempi, ja sen vuoksi armoitettu esikoinen Harperin perheessä. Shanen vanhemmat  ovat molemmat puhdasverisiä, mutta puhdasverisyys ei ole koskaan erityisellä tavalla korostunut perheen arjessa. Harpereiden perheeseen kuuluu vanhempien ja Shanen ja Mindyn lisäksi myös 10-vuotias pikkusisko Sarah, joka aloittaa Tylypahkan, kun vanhemmat sisaret ovat sieltä poistuneet. Saa nähdä lajitellaanko tyttö sukunsa tavoin Korpinkynteen vai muodostaako hänkin poikkeuksen, kuten kävi Mindyn tapauksessa.

2. Shanella ei ole koskaan ollut tyttöystävää eikä Shane ole Lilyä ennen tuntenut vetoa yhteenkään tyttöön. Hieman ujohko Shane ei oikein osaa käyttäytyä normaalisti tyttöjen läheisyydessä, mutta Lilyn ja Camillan seura on opettanut poikaa avoimemmaksi. Pian nähdään, katkeaako Shanen melkein 18 vuotta kestänyt sinkkulinja vai löytääkö poika arvoisensa tyttöystävän.

3. Shane on aina ollut hieman suojelevaa sorttia. Varsinkin pikkusisko Mindy on aiheuttanut ennenaikaisia harmaita hiuksia välillä vastuuttoman tuntuisilla toimillaan. Shanen suojelevuus johtuu luultavasti siitä, että poika yrittää itse välttää pettymyksiä ja siksi harvoin vetää itseään kuorestaan. Shane ei halua kokea pettymyksiä tai muitakaan negatiivisia tunteita, ja sen vuoksi tyttöystävätkin ovat jääneet vähemmälle. Seurusteluhan tunnetusti vaatii riskin ottoja, joten saamme nähdä, jättääkö Shane turvallisen elämänsä taakseen ja antautuu tunteidensa vietäväksi, vai jääkö poika kuoreensa ja pettää itsensä pahemman kerran.

4. Noralla on kaappinsa kätkössä salaperäinen punakantinen kirja, joka kertoo armottoman totuuden jokaisesta Tylypahkan pojasta (kirja kaivetaan esiin joka vuosi ja päivitetään). Shanen kohdalla oleva merkintä kertoo seuraavaa: Shane Harper, s. kesäkuu, 1960, korpinkynsi 1971-1978. Naapurin poika. Liian hiljainen kenenkään lähestyttäväksi, ei osoita minkäänlaista mielenkiintoa tyttöjä kohtaan. Armottoman tylsän oloinen. Päätelmä: homo (sopisi Romeon pariksi).
(Nora on antanut allekirjoittaneelle virallisen luvan salaisten kirjoitustensa julkiseen levitykseen.)

5. Shanen tulevaisuus näyttää ennustusta taitavalle immeiselle sangen valoisalta. Vaitiolovelvollisuus sitoo allekirjoittanutta paljastamaan enempää ennen The massiivista Epilogia, mutta kuolema näyttäisi kivuttomalta ja nopealta vieraalta. Shanen kuolemaa jää suremaan joukko ihmisiä.
(Valitettavasti muun selville saaminen saa jäädä The Epilogiin.)

6. Shanen lajittelemisessa on pieniä ongelmia vuosia sitten. Sisko Mindy oli vain hetkeä aiemmin lajiteltu suvun perinteistä poiketen Puuskupuhiin, ja Shane istui sisarensa jälkeen piinapenkkiin koulun töllisteltäväksi. Shane ei ollut aluksi pelännyt lajittelua, koska oli ollut varma pääsystään Korpinkynteen. Mindyn Puuskupuhiin sijoittamisen jälkeen varmuus oli huuhtoutunut alas hikipisaroiden mukana. Vanha, rakas lajitteluhattumme, joka oli pitänyt puheita jo niin monelle ensiluokkalaiselle, sai melkoisesti pohdittavaa joutuessaan lajittelemaan jo toisen Harperin heti ensimmäisen perään. Hattu taisi papattaa liian kauan Mindyn lajittelusta, koska Shane alkoi käydä jo hivenen kärsimättömäksi (ja enemmänkin kuin hivenen kalvakaksi). Valkoiseksi valahtanut poika joutui viettämään ensimmäisen päivänsä sairaalasiivessä pyörryttyään kesken lajitteluseremonian. (Myöhemmin Shane vetosi yliluonnolliseen pituuteensa ja taipumukseensa pyörtyilyyn, kun kelmit eivät saaneet asiasta huomauttelemisesta tarpeekseen.)

7. Shanen salainen haave on tulla joskus hamassa tulevaisuudessa taikaministeriksi. Kunnianhimoisen nuoren miehen molemmat vanhemmat ovat töissä taikaministeriössä politiikan parissa ja kipinä politiikkaan on syntynyt jo varhain. Shanella riittäisi varmasti parannusehdotuksia taikamaailmaan, jos poika vain oppisi sanomaan mielipiteitään ääneen mielessään hautomisen sijasta.

Poissa Delia

  • Sieluton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • In This Madness
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Keskiyön kukka (Kelmit, K-13, het) Jatkoa 4.4.08
« Vastaus #24 : Huhtikuu 09, 2008, 16:13:08 »
A/N: Hei vaan kaikki! Sain pidettyä inspiksestä sen verran kiinni, että tulin kirjoittaneeksi pisimmän lukuni ikinä (se ei siis ole tämä seuraava luku vaan luku 20, joka tunnetaan myös Lily-alistuu-tappioonsa-ja-lähtee-juomaan-Siriuksen-ja-Jamesin-kanssa-lukuna). Mutta sitä lukua saatte vielä odotella vähän aikaa.
Cirael: Toivottavasti et traumatisoitunut niin paljon, ettet enää saapuisi lukemaan seuraavia lukuja ;D
White lady: Kiitos kommentistasi, ja tervetuloa takaisinkin lukemaan ;)
luis: Kiitos sinullekin.
Kaura: Saavuit kommentoimaan tätä jälleen, joten miten voisin ikänä suuttua  ;D Jos et pidät Shanesta Lily/James-parituksen sotkijana, tulet pitämään luvusta 20, jossa kerrotaan vaikka mitä kivaa kaikesta :D Mutta siihen asti...
al: Minusta taas tuntuu pahasti, että olet oikeassa Romeon suhteen :) Kirjastossa tosiaan Romeo vannoi ihan sisaruspohjaista rakkauttaan Roxylle (ei mitään insestiä tähän ficciin ole tulossa).
Emili: (Nimimerkkisi tuo niin mieleen Emilyn ;D) Remus/Emily-paritusta saat lukea jo tässä seuraavassa luvussa. Muistojen muodossa tosin, mutta eiköhän se ainakin näin alkuun kelpaa. Kyllä sille Laurallekin piakkoin tehdään jotain radikaalia.
Arya: Yosumin ja Amalian riita selviää tulevaisuudessa. Kuten kaikki muutkin epäselvyydet.
gilyan: Yosumi todellakin on sangen sekopäinen. (Kerron kokemuksella.)

(Hui, kun minä järkytyin ihan kamalasti, kun luin kommenttejanne. Te alatte osua arvauksienne kanssa liian lähelle totuutta. Eräs nimeltä mainitsematon kommentoija aiheutti kyllä erityisen paljon sydämentykytystä (lukekaa kommentteja ja tiedätte jo puolet totuudesta). Apua, pitää tosissaan yrittää pitää sitä jännitystä yllä eikä vihjailla liikoja. Vihjailua on kuitenkin tulossa ihan lähi luvuissa, ja taas ihan liian paljastavasti.)

Sitten se itse luku. Loppu on ihan järkky, mutta annoin sen olla (kun joskus tulevaisuudessa luen sitä, kuolen varmasti nolouteen). Kommentteja?
Prego!
-Del

18. luku – Suojelius
22.10.1977

Seuraavana aamuna puolet seitsemäsluokkalaisista torkkui tunneilla ja toinenkin puoli pysyi hereillä vain sen takia, etteivät olleet ottaneet osaa keskiyön kuvauksiin. Shane vältteli Lilyä sangen tehokkaasti koko päivän, eikä Lilylläkään ollut mitään hinkua juosta Shanen syliin selvittelemään asioita. Koko tilanne jotenkin nolotti häntä. Ja kaikista kamalinta oli, että James oli vetänyt tapahtuneesta omia johtopäätöksiä ja loi nyt epäilyttäviä katseita sekä Lilyyn että Shaneen ja mietti selvästi, miksei kaksikko julistanut seurusteluaan kaikille.
PVS-tuntiin mennessä Lily oli toipunut pahimmasta väsymyksestään ja odotti nyt kiinnostuneena tunnin alkamista. Yosumin määräämä essee poltteli puolivalmiina laukussa; se oli hutaistu aamulla vapaatunnin ja lounaan aikana, eikä Lily ollut ollenkaan tyytyväinen jälkeen, mutta paremman tekemiseen ei ollut aikaa.
Lily paineli luokkaan Noran perässä ja istui paikalleen ennen kuin James ehti luoda hermostuttavan tietäväisiä katseita hänen suuntaansa. Yosumi hymisi lattianrajassa ja kohosi sieltä, kun oppilaat olivat asettuneet paikoilleen. Käden heilautuksella esseepaperit lennähtivät miehen syliin – jopa Siriuksenkin, vaikka poika oli parhaansa mukaan yrittänyt pitää paperistaan kiinni korjauksia tehden.
”Tänään aiheena on pelot”, Yosumi hymisteli menemään. ”Neiti Lily, mitä sinä pelkäät eniten?”
Monet kiinnostuneet katseet kääntyivät Lilyyn, mutta Lily pisti merkille vain sen, että Yosumi oli siirtynyt tuttavallisempaan puhuttelu tapaan. Yosumi joutui toistamaan kysymyksensä ennen kuin Lily tajusi harkita vastausta. Tyttö pureskeli kieltään pitkittäen vastaustaan. Kysymys oli aika henkilökohtainen.
”Että minulle läheiset ihmiset kuolevat ja että minä jään yksin pimeään”, Lily mumisi hameelleen. Yosumi nyökkäsi hyväksyvästi ja kehräsi hetken kuin mukavuutta tunteva kissa.
”Sangen ymmärrettävä pelko. Entä sinä, herra Remus? Mitä huone näytti sinulle?”
Lily kääntyi katsomaan Remukseen, joka nieleskeli.
”Jättäisin mieluummin vastaamatta, jos vain sopii, sir”, Remus vastasi, ja Lily arveli tietävänsä miksi. Remuksen pelot liittyivät varmasti auttamatta ihmissuteuteen, eikä sitä ollut järkevintä kuuluttaa kaikille.
Yosumi näytti ymmärtävän Remuksen vastauksen ja jatkoi eteenpäin. Yosumin tenttauksen kohteeksi joutuivat vielä Emily, joka tunnusti kasvot kirkkaan punaisina isänsä osan omassa pelossaan, ja Camilla, jonka hiljaista vastausta tuskin kuuli.
”Te kaikki reputitte eilisen kokeen, mutta ei huolta, saatte uuden yrityksen”, Yosumi kertoi hymisten. Luokasta kuului voihketta, ja Lily arveli monen miettivät vakavissaan PVS-tuntien pois jättämistä lukujärjestyksestä. Hänellä ainakin henkilökohtaisesti ei ollut mitään hinkua palata huoneeseen sen kamalan äänen vieteltäväksi. ”Tosin sitä ennen harjoittelette aktiivisesti erilaisia loitsuja, kirouksia ja muuta mukavaa, mistä pitäisi olla hyötyä, kun palaatte huoneeseen”, Yosumi jatkoi ja tiiraili kattoa. ”Sillä sinne teidän on palattava niin monta kertaa, että suoritatte kokeen tarpeeksi tasokkaasti.” Miehen ääni oli lempeän vaativa. ”Tänään aloitamme heittäytymällä suojeliuksien pariin.”

Peter yritti saada suojeliustaan näyttämään hieman muodokkaammalta. Hopeanharmaa savu häilyi hetken ilmassa, mutta katosi sitten taas. Peter ärähti turhautuneena, ja aloitti alusta. Jokin iloinen ajatus. Tarpeeksi iloinen. Peter valitsi tällä kertaa sen muiston, jonka aikana hän ja Stephanie alkoivat seurustella vuosi sitten. Antaen muiston täyttää itsensä Peter lausui taikasanat, ja taikasauvasta pöllähti jälleen muodoton savupilvi. Peter koetti epätoivoisesti tunnistaa pilvestä jonkinlaisen hahmon, mutta se oli mahdotonta. Pilvi haihtui jälleen, ja Peter laski sauvansa alas keskittyen katsomaan ystäviensä suorituksia. Remus oli selvissä vaikeuksissa, mikä ihmetytti Peteriä, sillä Remus oli tavallisesti luokankärkitasoa. Nyt pojan kasvoilla loisti päättäväinen ilme, mutta Peteristä tuntui, että päättäväisyys ei ollut suunnattu suojeliuksen loitsimiseen vaan johonkin ihan muuhun. Kenties onnellisten muistojen karkottamiseen mielestä? Peterin katse liukui Emilyyn, jonka ilme oli melkein kopio Remuksen ilmeestä. Peter ei ollut koskaan oppinut tuntemaan Emilyä yhtä hyvin kuin muut kelmit, mutta hän tunsi tytön tarpeeksi hyvin tietääkseen, että Emily yritti olla ajattelematta niitä yhteisiä muistoja Remuksen kanssa. He ovat liian itsepäisiä, Peter tuumi.
Siriuksella ja Jamesilla sitä vastoin ei ollut ongelmia muistojensa kanssa. Jamesin savupilvi muistutti jo epäilyttävästi hirveä, ja Siriuksen pilvi liikehti siihen malliin, että onnistuminen taisi olla lähellä.
”Herra Peter, jatkaisitko yritystäsi, ole hyvä”, Yosumi kehotti liihottaessaan ohi. Peter nyökkäsi kiireesti ja hetken pohdinnan jälkeen päätyi muistoon ensimmäisistä ystävistään, kelmeistä.
”Odotum suojelius”, Peter lausui kokeilevasti ja keskittyi ajattelemaan Siriusta, Jamesia ja Remusta, parhaita ystäviään, jotka eivät olleet ylenkatsoneet häntä, vaikka hän olikin ollut vuosia sitten säälittävä pikku raukka. Sauvan päästä purskahti ulos möykky, joka ei enää ollut täysin muodoton. Peterin kasvoille kohosi innostunut hymy, kun poika tajusi katsovansa hiukan omituisenmuotoista korppia, omaa suojeliustaan.
”Erinomaista, herra Peter”, Yosumin tasainen hyminä kuului Peterin korvan juuresta. Peter käännähti katsomaan opettajaansa ja hymyili leveästi.
”Vau, Pete, sehän on korppi”, Sirius hihkaisi huoneen toisesta päästä juoksuttaessaan omaa koiraansa pitkin luokkaa. ”Minä odotin rottaa!”
Remus loi varoittavan katseen ystäväänsä, ja Sirius jopa tajusi oman virheensä.
”Sinähän olet aina niin pitänyt rotista”, poika paikkaili mokaansa.

”Sinä olet niin kaunis, Emmy”
, Remuksen ääni kaikui Emilyn päässä. Emily yritti taistella ääntä vastaan. Yritti pakottaa muistot mielestään. Tietenkin hänellä oli onnellisempiakin muistoja kuin ne, jotka liittyivät Remukseen.

Emily seisoi tarvehuoneessa ja tarkasteli itseään kriittisesti peilistä. Hän näytti ehdottomasti omituiselta hiukset kerrankin auki. Emily rypisti kulmiaan vaaleapukuiselle kuvajaiselleen, jonka hiukset kihartuivat olkapäille.
Ovi hänen takanaan avautui, ja Remus astui sisään. Emilyn katse kääntyi poikaan, jonka hiuksilla helmeili kastepisaroita.
”James halusi vertailla lentotaitojaan”, poika pukahti vastaukseksi Emilyn sanattomaan kysymykseen. Tyttö nyökkäsi hymyillen. Jamesilla oli kumma tarve todistella itselleen olevansa hyvä lentäjä.
Remus harppoi heitä erottavan välimatkan umpeen ja kosketti tyttöystävänsä hiuksia.
”Sinä et ikinä pidä hiuksiasi auki”, Remus mutisi suudellessaan tytön otsaa. Emily hymyili Remusta vasten.
”Ajattelin kokeilla. Vaihtelu virkistää.”
”Olet kaunis”, Remuksen huulet koskettivat Emilyn huulia. Jo kevyt hipaisu sai Emilyn unohtamaan kaikki ikävät asiat. Koko maailman! Remuksen kädet kietoutuivat hänen ympärilleen. Sulkivat hänet turvalliseen syliin, josta Emily ei halunnut ikinä lähteä pois. Hän ei tiennyt, miten tulisi selviämään kesälomasta ilman Remusta.
”Älä lähde Ranskaan”, Emily kuiskasi silmät kiinni nojaten päätään pojan rintaa vasten. Remus tuuditti häntä sylissään. ”Älä jätä minua.”
”Minun täytyy, Emmy”, Remus mutisi hänen hiuksiaan vasten. ”Mutta minä tulen takasin. Minä lupaan. En ikinä jätä sinua.”
Emily hymyili ja kohotti katseensa Remukseen. Remus hymyili takasin ja veti hänet istumaan sohvalle.
”Tiedätkö, kukaan ei tiedä, missä me olemme”, Remus kertoi hänen käsivarttaan silittäen. Emily virnisti raukeasti. Remuksen kosketus oli niin tuttu ja turvallinen.
”Ja meillä on koko ilta aikaa.”


”Odotum suojelius”, Emily tiuskaisi saadakseen muistot kaikkoontumaan. Muistot eivät totelleet. Remuksen huulet tuntuivat iholla liian selvästi, kädet vartalolla olivat piirtyneet muistiin pienintäkin liikettä myöten.
”Hienoa, neiti Emily”, Yosumi hymisi katonrajassa, ja Emily ravisteli päätään ja katsoi hopeista pilveä, joka ei enää ollutkaan pelkkä pilvi. Kaunis, notkea naarassusi kierteli häntä sulavin liikkein. Emily vilkaisi ympärilleen. Noran ja Lilyn katseet olivat kiinnostuneet, mutta Remus tuijotti häntä järkyttyneenä. Emilyn kasvoille levisi puna ja hän yritti hätistellä suojeliustaan pois. Hopeinen ilmestys kaikkosi, ja Emily jäi tuijottamaan tyhjää kohtaa lattialla.
Susi? Susi! Emilyn oli vaikea keskittyä hengittämään tasaisesti. Hän toivoi ettei olisi saanut suojeliusta aineellistumaan. Ei ainakaan tässä kaikkien edessä. Tässä Remuksen edessä.

”Harjoitukset tänään kuudelta, Lily”, Camilla huikkasi, kun he purkautuivat ulos PVS-luokasta. Lily nyökkäsi tytölle painellessaan käytävää pitkin eteenpäin.
”Minä olen siellä”, Lily huikkasi olkansa yli ja kääntyi käytävästä toiseen. McGarmiwan paheksuva hyväksyntä, lupaus puhua Dumbledorelle ja myöhemmin täysi hyväksyntä kelautuivat Lilyn mielessä. Äkkiä hän ei ollutkaan ihan täysin varma, oliko halloweenista tulossa niin mahtava kuin he olivat Jamesin kanssa aluksi suunnitelleet.
Matami Prilli silitteli rakkaita kirjojaan, kun Lily avasi oven kirjastoon. Matamin hyssyttelevä katse sai Lilyn liikkumaan hitaasti niin, ettei kenkien kopina vain rikkoisi kirjaston pyhää hiljaisuutta.
James odotti jo tuttuun tapaan laajamittaisista loitsuista kertovien kirjojen hyllykön läheisessä pöydässä. Lilyn mielessä häivähti kysymys, miten poika oli ehtinyt sinne häntä aiemmin, vaikka oli lähtenyt luokasta myöhemmin. Tyttö kuitenkin piti parhaimpana olla kysymättä. James oli sentään kelmi, joten vastaukseksi olisi voinut odottaa melkein mitä tahansa. Mitä luultavimmin poika olisi kuitenkin vain virnistänyt ärsyttävästi ja pysynyt hiljaa.
”Luvat saatu”, Lily ilmoitti Jamesille, joka istui pöydän ääressä pinkka avaamattomia kirjoja edessään. James nyökkäsi hajamielisenä ja tuijotti mitään näkemättömin silmin eteensä. Lily istuutui poikaa vastapäätä ja nappasi yhden kirjan pinosta. Lily avasi kirjan ja luki sitä, kunnes Jamesin tuijotuskohtaus oli mennyt ohi. Hän oli jo tottunut kohtauksiin, jossa Jamesin silmät lukkiutuivat jonnekin kauas pois eikä pojasta saanut järkevää sanaa irti. Ensimmäisellä kerralla Lily oli kyllä tosissaan pelästynyt, kun yhtäkkiä poika ei enää reagoinutkaan normaalisti puheeseen eikä muihin liikkeisiin.
Kirjan teksti tuntui menevän toisesta silmästä sisään ja tulevan toisesta ulos. Lilyn oli vaikea keskittyä.
”Ei kai tässä enää sitten muuta tekemistä ole?” James kysyi yhtäkkiä. Lily irtautui mieluusti kirjastaan ja nytkäytti päätään.
”Joo, eiköhän tämä ole aika valmis”, tyttö vastasi ja painoi kirjan kiinni. ”Kumpi loitsii sen?”
James virnisti. ”Yhdessä? Heille pitää kuitenkin antaa jonkinlainen varoitus etukäteen. Minä puhun, sinä loitsit.”
”Okei, mutta sinä sitten autat, jos en saa sitä toimimaan”, Lily vannotti ja mietti, miten tyhmältä mahtaisi näyttää, jos epäonnistuisi koko koulun edessä. James vakuutteli auttavansa.
”Oletko sinä muuten miettinyt jo sitä juontireissua?” James äänensävy oli kepeän huvittunut. Lily voihkaisi ääneen ja painoi päänsä käsiinsä.
”Onko sinun pakko muistuttaa minua siitä kokoajan?” Lily kysyi pöydältä, ja James otti kasvoilleen epäuskottavan osaaottavan ilmeen.
”Siitä tulee kivaa”, James lupasi virnuillen. Lily pyöritteli päätään uskomatta poikaa. Ohi luikahtava toisluokkalainen loi kaksikkoon ihmettelevät katseen. James irvisti pojan selälle ja käänsi sitten taas huomionsa Lilyyn.
”Minun periaatteeni menevät suoraan roskikseen, jos teen sen”, tyttö valitti vakuuttavasti, mutta James virnuili itsepintaisesti.
”Sinun olisi alun perinkin vain pitänyt pysyä periaatteessasi olla lyömättä vetoa kenenkään kanssa”, James kertoi. ”Joten nyt kun on rikottu yksi periaate, voidaan rikkoa samalla pari muutakin.”
Lily näytti ahdistuneelta.
”Lily, minä pidän Siriuksen irti sinusta”, James maanitteli.
Ahdistuneisuuden tilalle vaihtui lennossa järkytys.
”Anteeksi, mitä?”
”Sirius saattaa vähän innostua päissään. Mutta älä huoli, minä pidän hänet erossa sinusta”, James kiirehti vakuuttelemaan.
”Entä sinä?”
”Mitä minusta?”
”Innostutko sinäkin? Olet nimittäin melkoisen sietämätön ihan selvänäkin”, Lily kertoi kauhuissaan, miettien millaisen ahdistelun kohteeksi tulisi joutumaan. James pudisti päätään.
”Minä olen ollut ihan kunnolla nytkin!” poika puolusteli
”Ai jaa? Entä ne katseet, joita tänäänkin lennättelit minun suuntaani?” Lily kysyi. James alkoi punertaa hienoisesti.
”Minä vain ihmettelin, miksette ole kertoneet kenellekään seurustelevanne Shanen kanssa”, James mutisi kirjapinolle, joka makasi yhä miltei koskemattomana heidän välissään.
”Me ei seurustella”, Lily huokaisi.
”Ai pelkkää kuhertelua, vai?
”Me ei kuherrellakaan!”
James näytti epäilevältä.
”Entä se eilinen?”
”No, kuten itsekin todistit, mitään kummempaa ei tapahtunut.”
”Mutta olisi tapahtunut, jos en olisi tullut keskeyttämään. Se muuten oli vahinko, en keskeyttänyt tahallani.”
Lily huokaisi ja totesi ettei tulisi voittamaan Jamesia tässä kiistassa.
”Innostutko sinäkin päissäsi?” Lily palasi alkuperäiseen aiheeseen lannistuneena. James sulki avonaisen suunsa ja mutristi sitä.
”En tiedä.”
”Et tiedä?”
”Kuule, ei sitä kaikkea voi muistaa!” James ärähti. ”Mutta voin olla juomatta liikaa, kun sinä olet mukana. Keskity vaan hauskanpitoon, kyllä se hyvin menee. Mutta koska siis mennään?”
”Minun täytyy miettiä vielä.”
”Sinä vastaat aina noin”, James valitti.

James yritti näyttää palavasti rakastuneelta suudellessaan Carlaa myöhemmin illalla. Se oli yllättävän vaikeaa, ja Sirius olisi repinyt hiuksiaan, jos se ei olisi sattunut niin paljon kuin se sattui.
”Sarvihaara, onko tosiaan noin vaikea suudella tyttöä?” Sirius marisi katkaistessaan kuvauksen. James vetäytyi irti Carlasta, joka vaihteli painoa jaloillaan ilmiselvästi hyvin hämmentyneenä. James hätisti meikkaajat kauemmas.
”Kuule, en minä yleensä suutele tyttöjä puolen koulun katsellessa”, James vastusti ja viittasi Remuksen kameroitten taakse kertyneeseen väkijoukkoon. Sirius rypisti kulmiaan katsojille, muttei hätistänyt heitä pois.
”Sinä olet kelmi! Käyttäydy sen mukaisesti”, poika käski, ja James liikahti lähemmäs ystäväänsä.
”On outoa suudella jotakuta toista Lilyn nähden”, James mutisi suupielestään, ja pojat vilkaisivat Lilyä, joka seisoi syrjempänä harjoittelemassa vuorosanojaan Camillan kanssa.
”Merlin, Sarvihaara!” Sirius huokaisi ja hätisti ystävänsä kauemmas. ”Tee nyt sitten Lily edes mustasukkaiseksi, jos ei muuta.”
James käveli takasin Carlan luokse, joka kuunteli Noran antamia neuvoja.
”Tehdäänkö tämä sitten?” poika kysyi. Carla nyökkäsi, ja Nora väistyi syrjemmälle. Remus nyökkäsi Siriukselle sen merkiksi, että oli valmis kuvaamaan. Sirius antoi kuvauskäskyn, ja koko käytävä hiljeni odottavana. James ja Carla seisoivat keskellä käytävää toisiaan halaten.
”Salazar olisi lähtenyt muutenkin”, James mutisi Carlalle, jonka poskia pitkin valuivat kyyneleet  Emilyn itketystaian johdosta.
”Minusta tuntuu, ettei meistä voi tulla koskaan mitään, Godric”, Carla kuiskasi itkien. James otti Carlan kasvot käsiinsä ja katsoi tyttöä vakaasti.
”Älä sano noin, Cecilia. Minä rakastan sinua. Me rakastamme toisiamme. Me pystymme – EI! Taas!”
”Poikki”, Sirius kiljaisi. Carlaa alkoi hymyilyttää, kun James hyppi paikoillaan hokien vuorosanojaan.
”Me pysymme, pysymme, pysymme!”
”James, jos me emme saa tätä valmiiksi määräaikaan mennessä, se on sinun syysi. Voitko opetella sanomaan vuorosanasi oikein?”
”Nora kirjoitti minulla kaikki vaikeimmat puheet”, James valitti vuorosanojensa muistelun välissä ja irvisti Noralle, joka teeskenteli olevansa huomaamatta Jamesin katseita. Sirius hengähti ja käski Jamesin aloittaa viimeisistä vuorosanoistaan uudestaan.
James karaisi kurkkuaan ja asettui paikalleen. Sirius nyökkäsi kuvauksen merkiksi.
”Älä sano noin, Cecilia. Minä rakastan sinua. Me rakastamme toisiamme. My pysymme aina yhdessä”, James lausui painottaen pysyä-sanaa. Carla nyökkäsi kyynelsilmin Jamesin vakuuttavalle äänelle.
”Mutta Rowena – ”
”Ei”, James keskeytti, ja Lily kääntyi kulman takaa juuri oikeaan aikaan. Tyttö pysähtyi kaksikon nähdessään, ja eräs Remuksen kameroista zoomasi tämän ilmeeseen. Lily yritti näyttää mahdollisimman järkyttyneeltä. ”Rowenaa ei ole olemassa meille kahdelle”, James jatkoi, ja Lily hengähti kuuluvasti. James näytti tuskin kuulevan, ja tällä kertaa Carlakin onnistui näyttämään olevan täysin Jamesin katseen lumoissa.
James kumartui lähemmäs Carlaa ja koetti kuvitella tytön tilalle Lilyn ja sulkea ympärillä tarkkailevat ihmiset pois mielestään. Intohimoiseksi tarkoitettu suudelma latistui hieman Jamesin ja Carlan käsittelyssä, mutta Siriukselle se näytti vihdoin kelpaavan.
”Poikki!” Sirius kailotti, ja James ja Carla palasivat takaisin nykyisyyteen. ”Eteenpäin sitten. Camilla, ilmoita itsestäsi, jos olet paikalla.”
Camillan käsi huitoi väkijoukossa, ja Lilykin tuli Emilyn avustamana lähemmäs. Tyttöjen korkokenkien kopina hukkui poistuvien katsojien ääniin. Jamesin ja Carlan suutelu oli kai ollut se tärkein katsottava
”Kuinkakohan paljon porukkaa täällä on, kun kuvataan sinun ja Jamesin herkkää hetkeä?” Sirius virnisti Lilylle, joka pyöritteli silmiään.
”Ei se kovin herkkä ole, jos muistat. James taitaa menettää pari nappia paidastaan ja saada muutaman naarmun”, Lily muistutti.
”Grau”, Sirius kähisi seksikästä ääntään tavoitellen. ”Ei enempää yksityiskohtia teidän rakkauselämästänne, kiitos”, poika pyysi ja viittasi tyttöjä istumaan viereensä. Lily ja Camilla tottelivat välittömästi, sillä kumpikaan ei liiemmin pitänyt hiertävistä korkokengistään.
”Minä haluan saada tämän nopeasti kasaan, koska minulla ja Noralla on suunnittelu palaveri vielä illalla. Joten jos viitsisitte olla unohtelematta vuorosanojanne ja kompuroimatta, olisin hyvin kiitollinen. Ja Nora myös. Okei?”
Tytöt nyökkäsivät. Lily hieman ärhäkkäänä, sillä Sirius ei vieläkään tuntunut tajuavan, kuinka paljon työtä näytteleminen vaati. Sirius näytti tyytyväiseltä.
”Ja Cam, muista korostaa sitä aksenttiasi, se on kulumassa melkein pois jo”, Sirius lisäsi vielä ennen kuin patisti kaksikon korjailemaan meikkejään ennen kohtauksen kuvausta.

Kun kuvausryhmä oli jo kasaamassa tavaroitaan, Amalia kiirehti käytävälle ja tähyili lapsenlapsiaan. Emily plarasi suurta paperipinoaan ja pudotteli tasaisesti tärkeitä papereita lattialle. James jutteli Siriuksen ja Noran kanssa ja näytti jotenkin kärsivältä. Amalia kiirehti eteenpäin ja viittasi Emilylle sekä pojille. Sirius näytti tuskin huomaavan sijaisisoäitinsä kutsua, mutta James kiirehti naisen luokse tuultakin nopeammin.
”Sirius ja Nora flirttaavat minut kuoliaaksi”, James valitti mummilleen. Amalia näytti puhtaasti hämmästyneeltä ja tukeutui hyödyttömänä roikkuvaan kävelykeppiinsä luultavasti ensimmäisen kerran moneen vuoteen.
”En tiennytkään, että heillä on jotain meneillään”, Amalia totesi ja tarkasteli Siriusta ja Noraa pilke silmissään. James nyökkäsi.
”En minäkään, eivätkä luultavasti hekään, mutta Sirius ei ole koskaan ennen ollut tuollainen Noran seurassa”, poika kertoi mummilleen sekä Emilylle, joka oli selvinnyt papereineen paikalle.
”Mitä asiaa sinulla oli, mummi? Minun pitäisi vielä katsoa viikonlopun kuvausaikataulu ja ilmoittaa siitä Siriukselle”, Emily pudotti taas pinon papereita lattialle. Amalia ravisteli päätän ja käänsi katseensa Siriuksesta.
”Tosiaan. Viitsisittekö tulla käväisemään huoneessani pikimmiten? Minulla on hieman asiaa”, Amalia kysäisi keveästi ja suoristi kirkkaanpunaista kaapuaan.
”Nytkö heti?” James kysyi katse viivähtäen omissa pussihousuissaan ja vanhanaikaisessa viitassaan. Amalia nyökkäsi kiireisesti ja käännähti kannoillaan.
”Siinä ei mene kauan”, nainen lupasi. ”Herra Lupin, tulisitko sinäkin mukaan.”
Remus, joka oli kiikuttamassa kuvausmateriaalia Siriuksen ja Noran luokse, pysähtyi kuin seinään ja tuijotti Amaliaa.
”Minäkö?”
”Näetkö täällä muita herra Lupineita?” Amalia kysäisi ennen kuin kääntyi viitta hulmahtaen kulman taakse. Remus katsoi Jamesia, joka kohautti olkapäitään.
”Mummi on aina yhtä salaperäinen”, James kertoi ja huikkasi Siriukselle, joka ei ottanut ystäväänsä kuuleviin korviinsa. Remus pudotti käyttämänsä tallennuskivet pieneen samettipussiin ja työnsi sen Siriukselle. Sirius tuskin huomasi vastaanottamaansa pussia nauraessaan Noran sen hetkiselle ilmeelle.
”Tuskin mummi Siriusta tarvitsee”, Emily arveli. ”Hän olisi raahannut Siriuksenkin vaikka korvasta luokseen, jos olisi tarvinnut.”
James naurahti ja tarjosi kättään serkulleen. Emily hylkäsi tarjouksen viittaamalla papereihinsa. Kolmikko lähti vaeltamaan käytävää pitkin. James käveli Emilyn ja Remuksen välillä ja piti yllä pakotetun kepeää jutustelua. Yrityksistään huolimatta James ei saanut Emilyä tai Remusta vilkaisemaan kertaakaan toisiinsa saati sanomaan sanakaan toisilleen.

Amalia keskusteli vilkkaasti eräälle taululleen, kun James, Emily ja Remus saapuivat sisään. James heittäytyi tutulle sohvalle eikä näyttänyt yhtään niin arvokkaalta kuin oli toisinaan kuvauksissa onnistunut näyttämään. Amalia nyökkäsi taululle, ja taulun vanha noita katosi kehyksiin. Amalia kääntyi katsomaan tulijoita. Emily istui sohvan käsinojalla, ja Remus seisoskeli typerän näköisenä keskellä huonetta.
”Sinun aineesi oli sangen mielenkiintoinen”, Amalia totesi Remukselle ja ojensi pojalle pergamenttikäärön. Remus otti sen vastaan ja vilkaisi raapustusta lopussa.
”Surkea?” Remus kysyi tukahtuneesti ja tarkasteli ainettaan. James yskähti sohvallaan.
”Mistä sinä oikein kirjoitit, Kuutamo?”
Remus ei vastannut vaan katsahti Amaliaan outo ilme kasvoillaan. Amalia kohautti olkiaan.
”Jääpä juttelemaan”, Amalia kehotti ja kääntyi sitten Emilyn ja Jamesin puoleen unohtaen Remuksen täysin. ”No niin, miksi minun lapsenlapseni ovat unohtaneet mumminsa olemassaolon?” nainen kysyi tiukasti ristien kädet rinnalleen. James ja Emily vilkaisivat nopeasti toisiinsa. Oli totta, että Amalian luona vietetyt perjantai-illat olivat jääneet viime aikoina hieman vähemmälle.
”Kiireitä”, James vetosi kokeilevasti, mutta Amalia pudisti päätään.
”Vai pikemminkin unohdus?”
”James oli treffeillä Lilyn kanssa”, Emily pisti kiireesti väliin ennen kuin Amalia ehti aloittaa valitustaan vanhojen ihmisten muistamisen tärkeydestä. Amalian kasvoille kohosikin kiinnostunut ilme ja katse kääntyi Jamesiin. James kohautti olkiaan.
”Mutta Lily ei halua olla muuta kuin ystäviä”, poika kertoi alakuloisella äänellä. Amalia mutristi suutaan.
”Se tyttöhän on itsepäisempi kuin arvelinkaan. Mistä muusta en ole vielä perillä?”
James ja Emily vilkaisivat toisiinsa. Luultavasti Amalia ei tiennyt puoliakaan heidän asioistaan ja, utelias kun oli, tahtoi tietää aivan kaiken.
”Siriuksella ja Noralla on jotain säpinää”, James kertoi avuliaasti pitääkseen mumminsa hyvällä tuulella.
”Mutta Sirius kyllä väittää heidän olevan pelkkiä ystäviä”, Remus puuttui puheeseen, ja Amalia näytti hämmästyneeltä ihan kuin olisi unohtanut pojan olemassa olon huoneessa.
”Entä sinun seurustelutilanteesi, Emily?” Amalia kysyi kiinnostuneena ja vaikutti hyvin paljon ystävältään Rinalta, joka oli ahdistelut Tessaa samanlaisilla kysymyksillä vähän yli viikkoa aiemmin. Emily ei voinut estää itseään vilkaisemasta Remukseen, joka tähyili kiinnostuneena kattoa. Amaliankin katse viivähti pojassa samoin Jamesin, mutta Remus vaikutti liian kiinnostuneelta kattotiilistä huomatakseen mitään.
”Se – tiedäthän – ”, Emily änkytti vaivaantuneeseen hiljaisuuteen. ”Se on jotain sinnepäin.”
Amalia näytti sokealta Emilyn ja Remuksen väliselle jännitteelle ja jatkoi vaan uteluaan kysymällä mahdollisista poikaystävä kandidaateista. Emily kertoi nolostuneena kandidaattien olevan sangen vähissä. Oli erittäin mukavaa tunnustaa se tässä Remuksen läsnä ollessa. Vaikutti siltä, että Emily olisi jäänyt itkemään entisen poikaystävänsä perään eikä hankkinut heti uutta niin kuin Remus oli hankkinut Lauran.
”Mitä sille sinun viime poikaystävällesi kävi?” Amalia kyseli ilmeisen tietämättömänä siitä, että kyseinen poikaystävä seisoi sillä hetkellä samassa huoneessa muistuttaen jo epäilyttävästi kasvoiltaan Amalian kaavun väriä. Emily muisti liian myöhään ettei ollut koskaan tullut kertoneeksi Amalialle seurustelevansa juuri Remuksen kanssa. ”Miksi sinä edes erosit siitä poikaraukasta? Etkös sinä ollut niin rakastunut?”
James sai järkyttävän epäaidon kuuloisen yskäkohtauksen, ja Emilynkin nolous alkoi näkyä kasvoilta. Remus tarkkaili nyt erittäin kiinnostuneena lattiatiiliä ja liikehti siihen malliin, että halusi sulkea Emilyn ja Amalian välisen keskustelun korvistaan.
”Minä”, Emily aloitti hiljaa pohtien pitäisikö kertoa totuus vai valehdella Remuksen muiston kunniaksi. ”Me tavallaan kasvoimme erillemme”, Emily mutisi pysytellen puolitotuudessa. ”Se ei koskaan oikein toiminut. Meillä oli vähän ongelmia suullisessa kanssakäymisessä.”
Amalia näytti epäilevältä. ”Etkö sinä suudellut tarpeeksi hyvin?”
”Mummi!” Jamesin järkyttynyt huudahdus peitti alleen Emilyn köhähtelyn. ”Sinähän olet ihan samanlainen kuin Sirius.”
Amalia näytti tyytyväiseltä vertaukseen. ”Olenkin aina ihaillut Siriuksen taitoa väärinkäsittää asioita”, nainen hymyili leveästi. James pudisteli päätään ja mutisi jotain Siriuksen huonosta vaikutuksesta ihmisiin.
Kun Amalia näytti odottavan vastausta Emilyltä, tyttö puri huultaan. ”Ehkä en suudellut”, Emily mutisi ja pysyi tällä kertaa hillitsemään itsensä ja olemaan katsomatta Remusta.
”Tuskinpa se siitä oli kiinni”, Amalia napautti tiukasti. ”Se poika vaan oli harvinaisen tyhmä.”
James nyökkäsi. ”Harvinaisen tyhmä tosiaan.” Katse, jonka James loi Remukseen, oli liian läpinäkyvä, mutta Remus ei ollut näkevinään sitäkään.
”No, joka tapauksessa”, Amalia jatkoi tomerasti, ”tänä perjantaina raahaatte itsenne tänne ja otatte Siriuksenkin mukaan. Onko selvä?”
James ja Emily nyökkäsivät kuuliaisesti, ja Amalia alkoi hätistää heitä ulos ovesta.
”Sinä ainakin olit tällä kertaa vähintään yhtä tyhmä kuin Emilyn poikaystävä. Se sinun aineesi oli katastrofaalinen”, Amalia aloitti hyökäten Remuksen kimppuun, kun Emily ja James oli saatu ulos. ”Oletko sinä koskaan ollut rakastunut?”
Remus puristi lemmenjuomista kertovaa ainettaan kädessään eikä vastannut.

(26.10.1977)
Sirius istui ohjaajantuolillaan ja kailotti ohjeita ympärilleen. Lily ja Camilla seisoivat kärsivinä vähän matkan päässä selvästi kuuntelematta kailotusta. Sirius ei antanut sen häiritä itseään vaan jatkoi antaumuksella. Saatuaan Davidin vihdoin tajuamaan, mitä hän halusi tämän tekevän, Sirius siirtyi tyttöjen kimppuun. Camilla kuunteli alistuneena ohjeistusta, mutta Lilyn leuka oli siihen malliin koholla, että Sirius arvasi odottaa vastalauseita.
”Minähän sanoin etten enää juokse näillä kengillä”, Lily ärähti. ”Matami Pomfrey sanoi, että minun nilkkani ei kestä enää toista samanlaista nyrjähdystä.”
Sirius supisti suutaan ja muisteli parin viikon takaista kohtausta, jolloin Lily oli onnistunut nyrjäyttämään nilkkansa juostessaan eräässä kohtauksessa Salazarin ja Godricin perässä. Matami Pomfrey oli raivostunut Siriukselle ja vaatinut koko elokuvatuotannon keskeyttämistä, koska se muka oli liian vaarallinen oppilaiden terveydelle, mutta Sirius oli saanut Dumbledorelta siunauksen jatkaa.
”Hyvä on sitten, tämän kerran. Lady Helga on pysähtynyt juttelemaan jonkun oppilaan kanssa, ja sinä saat hänet kiinni”, Sirius myöntyi ja viittasi Noralle. ”Me tarvitsemme oppilaan.”
Nora sotki hiuksiaan ja tuijotti Siriusta rävähtämättä.
”Oppilaan?” tyttö toisti ihmeissään.
”Meidän pikku lady Rowenamme tässä ei suostu enää juoksentelemaan noilla kengillä”, Sirius vastasi ja irvisti Lilylle, joka napitti viattomin silmin takasin. Nora kääntyi Lilyn puoleen ja näytti tytölle pergamenttia, joka oli raapustettu täyteen numeroita ja kirjaimia.
”Meillä on hieman kiireinen aikataulu. Tämän koko elokuvan pitäisi olla lähetys valmiina marraskuun lopussa, ja editoijat sun muut ihmiset haluavat ehdottomasti saada materiaalin käsittelyyn marraskuun puoleenväliin mennessä. Joten meillä ei nyt todellakaan ole aikaa hankkia tänne ylimääräistä oppilasta ja alkaa muuttaa käsikirjoitusta, eli toisin sanoen sinä juokset noilla kengillä vaikka mikä olisi”, Nora heilutteli pergamenttia Lilyn nenän edessä, ja äänensävy oli määrätietoisen luja. Lily veti henkeä ja oli väittämässä vastaan, mutta Nora keskeytti tytön säälimättä.
”Jos sinun nilkkasi murtuu tai nyrjähtää taas, minä lupaan puhua Jamesin jättämään teidän juomareissunne toteuttamatta”, Nora maanitteli, ja Sirius tiesi, että peli oli voitettu. Lily yritti vängätä vastaan vielä hetken, mutta tarjous oli niin houkutteleva, että siihen oli pakko tarttua.
”Jos Lily murtaa nilkkansa, James tappaa minut sinun lupauksesi johdosta”, Sirius kertoi Noralle suupielestään, kun Lily ja Camilla olivat palanneet Emilyn informoitavaksi. Nora virnisti pojalle rennosti.
”Minä loitsin Lilyn kenkiin kaatumattomuus taian, joten murtumisesta on tuskin huolta”, tyttö tokaisi kepeästi. ”Luuletko tosiaan, että päästäisin Lilyn irti siitä juomareissusta? Sehän on parasta, mitä tuolle tytölle on tapahtunut sitten syntymän.”

Lily ei toden totta kaatunut kuvauksissa. Ei edes horjahtanut saati murtanut nilkkaansa. Sirius ei voinut olla tuntematta ylpeyttä Norasta vastaanottaessaan jälleen Remuksen kuvauskivipussin. Saatuaan porukan kasaamaan lavasteita Sirius vinkkasi Noralle, joka miltei juoksi pojan luokse.
”Ei enää montaa kertaa ja tämä on kasassa”, Sirius tuumi heidän kävellessään kohti tarvehuonetta näyttelijöiden jäljessä. Nora nyökkäsi hieman haikeana.
”Tämä on ollut ihan yli kivaa puuhaa”, tyttö myönsi ohittaessaan lauman ensiluokkalaisia, jotka jäivät tuijottamaan ohi purjehtivaa kaksikkoa.
”Tuo oli Sirius Musta”, Sirius kuuli erään ensiluokkalaisen kuiskaavan kaverilleen. Epäilemättä Norakin kuuli sen, sillä tyttö naurahti ääneen.
”Jos sinä sitä tyttöystävää kaipasit, niin tuossa on pari ehdokasta”, Nora viittasi taaksejääneisiin oppilaisiin.
”Hieman nuoria minun makuuni”, Sirius totesi hypellessään portaita ylös joka toinen askelma kerrallaan. Nora tuli perässä niin nopeasti kuin vain lenkkareissaan pääsi. Sirius jäi odottamaan tyttöä yläaskelmalle ja ojensi kätensä syystäkin Noraa vastaan. Noran kenkä luiskahti viimeisillä askelilla ja ilman pojan kättä Nora olisi luultavasti löytänyt itsensä sairaalasiivestä matami Pomfreyn paikkailtavana.
”Sinä olet mahdoton, Nor”, Sirius hekotti, kun Nora kapusi ylös ja suoristi verkkahousujaan. Nora irvisti Siriukselle, joka otti jo tukea läheisestä haarniskasta.
”Okei, minä olen sottainen ja kömpelö ja aivan räjähtäneen näköinen. Entäs sitten? Kukaan ei pakota sinua oleskelemaan kanssani”, Nora ärähti Siriukselle, joka kuivaili vetistäviä silmiään.
”Nora, juuri noiden asioiden takia, minä oleskelen kanssasi.”

(30.10.1977)
Lily seisoi kyllästyneenä suuressa salissa ja ohjasi valvojaoppilaita salin koristelussa. Kurpitsajuhla olisi huomenna kuin myös hänen ja Jamesin suunnittelema yllätys. Lilyä pelotti jo etukäteen huominen. Kun kelmin päästi suunnittelemaan koulun yhteistä juhlaa, ei voinut pelätä kuin pahinta ja toivoa parasta.
”Lily, siirtyisitkö hieman?” James kysäisi leijuttaessaan jättimäistä kurpitsaa kohti kattoa. Lily siirtyi mieluusti syrjemmälle kertomaan parille viidesluokkalaiselle, miten kurpitsalyhdyt sai hohtamaan aavemaista valoa. Sali alkoi jo monen tunnin työn jälkeen muistuttaa sitä taianomaista paikkaa, jota Lily oli tottunut viimeisten kuuden vuoden aikana aina halloweenina tuijottamaan. Kurpitsalyhtyjä roikkui katossa, ja valtava korillinen eläviä lepakoita oli valmiina lentelemään huomenna ympäri salia. Ryhmä valvojaoppilaita seisoskeli tyhjänpanttina oven suussa näyttäen jo kerrassaan ikävystyneeltä. Lily kiirehti ryhmän luokse ja kertoi valvojaoppilaille heidän olevan jo vapaita lähtemään.
”Me saamme tämän Jamesin kanssa valmiiksi. Kiitos vain teille!”
Valvojaoppilaat kiirehtivät pois kuka mihinkin suuntaan täydellisesti välittämättä siitä, että kello läheni jo kymmentä ja kaikkien olisi kuulunut jo olla omissa makuusaleissaan.
”Nukkumaan sitten!” Lily huusi pois kiirehtivien ihmisten perään. ”20 pistettä pois siltä, jonka löydän vielä käytäviltä harhailemasta.” Uhkaukset tuntuivat kaikuvan kuuroille korville.
”Minusta tuntuu, että muut eivät ota minua todesta”, Lily valitti Jamesille auttaessaan poikaa ripustamaan viimeisenkin lyhdyn paikoilleen. James virnisti väsyneenä.
”Sinä et ole näyttänyt heille, että tosiaan pystyisit tekemään jotain ilkeää”, poika vastasi. ”He eivät usko, että kiltti johtajatyttö Evans voisi viedä heiltä pisteitä.”
Lily pysähtyi miettimään Jamesin sanoja ja joutui myöntämään pojan puhuvan totta.
”Pitäisikö minun alkaa huutaa heille samalla tavalla kuin huusin sinullekin ennen?” Lily pohti naama rypyssä. James nauroi ja kipusi alas taikomiltaan tikkailta.
”Voisithan sinä yrittää, jos vielä osaat. Et ole huutanut minulle pitkään aikaan. Oletko varma, että taitosi ei ole vielä ruostunut?”
Lily risti kätensä rinnalleen ja otti kasvoilleen uhkaavan ilmeen.
”Luuletko sinä, etten pystyisi kiroamaan sinua tulitikkurasiaan, jos haluaisin?” Lily kysyi, mutta uhkaavan vaikutelman pilasi eittämättä kumpuileva nauru, joka tahtoi päästä ulos Lilyn suusta. ”Ehkä sinun pitäisi alkaa käyttäytyä taas yhtä typerästi kuin ennen, että saisin harjoitusta”, Lily huokaili leikillään ja taikoi lepakot omalle paikalleen huomista odottamaan.

Kaksikko lähti nauraen suuresta salista. Lily työnsi ovet kiinni perässään ja tarkkaili autiota käytävää. Ketään ei näkynyt tai kuulunut, joten ehkä valvojaoppilaat olivat ottaneet sanat edes puolitodesta. Lily harppoi portaita ylös Jamesin vanavedessä ja pohti huomista. Hänen ja Jamesin – lähinnä kuitenkin Jamesin – keksimä yllätys odotteli loitsijaansa, mutta olisiko yllätys niin mahtava kuin he olivat suunnitelleet. Ainakin James piti sitä hauskana, mutta Lily ei voinut estää itseään huolehtimasta josko joku sittenkin loukkaisi itsensä illan aikana. Tai eksyisi tai jos jotain muuta ikävää sattuisi. McGarmiwa ei antaisi hänelle koskaan sitä anteeksi. Eihän nainen nytkään täysin hyväksynyt heidän suunnitelmaansa. Vain koska Dumbledore oli sen sallinut, piti McGarmiwankin sietää se.
”Ei kai se sitten tule koskemaan opettajiakin? Se loitsu”, Lily kysyi Jamesin kovaa vauhtia loittonevalta selältä. James kääntyi ja jäi odottamaan, että hän sai pojan kiinni.
”En usko”, James vastasi. ”Tai jos koskee, niin luultavasti opettajat saavat helposti kumottua sen omalta kohdaltaan. Tuskin maltan odottaa”, James intoili ja jatkoi matkaansa. Lily harppoi perässä eikä ollut asiasta yhtä vakuuttunut. Kuunvalo valaisi kaksikon matkaa halki hiljaisena nukkuvan linnan. Lilyn katse vaelsi ulos ohi vilahtavasta ikkunasta.
”Täysikuu”, tyttö mutisi hiljaa, ja James hänen edessään pysähtyi ja kääntyi katsomaan ulos.
”Pahus”, James manasi käsittämättömästi. ”Kuule, taisin unohtaa sauvani saliin”, poika sanoi äkisti ja käänsi kulkunsa tulosuuntaan. Lilyn kulmat rypistyivät.
”James, sinun sauvasi on taskussa”, Lily osoitti taikasauvaa, jonka pää pilkisti esiin Jamesin housun taskusta. James pysähtyi jälleen ja jäykistyi. Pojan koko olemus muuttui kireäksi ja luotaantyöntäväksi.
”Se olikin jotain muuta, mitä minä unohdin”, poika sanoi niin äkkiä, että Lily olisi tunnistanut valeen jo mailinkin päästä. James jatkoi matkaansa, ja Lily hetken mietittyään juoksi perään. James aikoi ilmiselvästi tehdä jotain erittäin typerää. Miksi poika muuten olisi valehdellut hänelle?
”James, ulkona on vaarallista tähän aikaan”, Lily huudahti eikä tiennyt, mikä oli saanut hänet sanomaan sen. James alkoi vaikuttaa jo hieman ärtyneeltä joutuessaan pysähtelemään jatkuvasti.
”Minä menen saliin hakemaan jotain, mitä unohdin”, poika ärähti. ”En astu jalallanikaan ulos, joten mitä ihmettä sinä vihjailet.” Lily ei olisi tunnistanut Jamesin ääntä ellei olisi tiennyt, että se oli tosiaan James, joka puhui. Ääni oli kylmä ja levoton.
”Minä tiedän Remuksesta”, Lily kuiskasi hiljaisuuteen muistaen ihmissudeksi muuttuvan pojan. Ehkä James aikoi tehdä jotain Remukseen liittyvää. Poikahan oli alkanut käyttäytyä omituisesti, kun hän oli maininnut täysikuun. James teki oudon liikkeen aivan kuin olisi aikonut kääntyä lähteäkseen, mutta päättikin sitten jäädä paikoilleen.
”Remus nukkuu meidän makuusalissa”, James yritti heikosti, vaikka tiesikin sen turhaksi. Lily pudisti päätään.
”Remus nukkuu rääkyvässä röttelössä ihmissutena”, tyttö kuiskasi. ”Hän kertoi minulle itse jo vuosia sitten.”
”Sinä – sinä tiedät? Meistä?” James parahti ja otti tukea läheisen muotokuvan reunasta. Poika näytti järkyttyneeltä ja kylmän hiki kimmelsi kasvoilla. Lily pudisti päätään.
”Minä tiedän Remuksesta. Mutta en tiedä, miksi haluat nyt yhtäkkiä lähteä takaisin alas muka hakemaan jotain unohtunutta. Kerro minulle!”
James irrotti otteensa kultakehyksistä ja harppasi taaksepäin.
”Mene nukkumaan”, poika sanoi värittömällä äänellä ja lähti harppomaan pimeyteen. Lily laukkasi perässä inhoten itseään, kun oli näin kiinnostunut Jamesin tekemisistä. Mitä se hänelle kuitenkaan kuului? Kuuluu se, jos James aikoo mennä ulos ihmissusi-ilmalla, pieni ääni piipersi päässä.
James pysähtyi vihdoin ala-aulassa. ”Lily, älä tee tätä”, James sanoi hiljaa kääntyen katsomaan tyttöä. Lilyn kasvoilla oli itsepäinen ilme.
”Sinä olet tekemässä jotain typerää”, Lily kertoi pojalle, joka puisteli päätään.
”Ei ole typerää yrittää auttaa ystäväänsä.”
”Sinä et voi auttaa Remusta. Hän ei ole oma itsensä nyt.”
Äkkiä James harppasi häntä kohti ja kuroi välimatkan heidän välillään vain muutamaan senttiin.
”Ystävät auttavat toisiaan. Aina.”
Lily oli aikeissa avata suunsa, mutta James keskeytti hänet.
”Jos Noralle sattuisi jotain – tai Emilylle – sinä olisit hänen tukenaan. Sinä tekisit mitä tahansa lievittääkseen heidän tuskaansa”, James mutisi. ”Sinä teet sitä jo nyt.”
”En tiedä, mistä puhut”, Lily kielsi ja ihmetteli asioiden saamaa käännettä. Jamesin hengitys tuntui niin luonnolliselta hänen kasvojaan vasten.
”Kun Emily näyttää ajattelevan isäänsä, sinä kerrot tarinan Norasta ja ampiaisesta”, James sanoi, ja hetkeksi Lilyn ajatukset lensivät raiteiltaan. Nora ja ampiainen oli yksi huvittavimpia tositarinoita, mitä kukaan tiesi. ”Minä olen tarkkaillut sinua jo liian monta vuotta, Lily. Minä tiedän, kuinka utelias sinä olet. Minä tiedän, että sinä haluat tietää, mitä tapahtuu. Mutta Remuksen tähden, Lily, mene nukkumaan.”
”Lupaatko kertoa joskus?” Lily henkäisi muistojen takaa. James kohotti kättään ja siveli hänen poskipäätään. Lily oli liian unenomaisessa tilassa raivostuakseen eleestä.
”Lupaan.”
”James”, Lilyn ääni kutsui juuri, kun James oli kääntymässä lähteäkseen.
”Niin?”
”Sinä et yrittänyt suudella minua äsken.” Äänestä kuulsi ihmetys, ja Jamesin oli pakko virnistää, vaikka hänellä olikin jo kiire Remuksen luokse.
”Olisitko sitten halunnut sitä?” poika kysyi kiinnostuneena, ja Lily ravisti päätään.
”Mietin vain.”