Kirjoittaja Aihe: Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui (Kak zakaljalas stal)  (Luettu 1307 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Lemmonleikko

  • Tom
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • Soulshine!
    • Herra Hahmo
  • Tupa: Mary Sue
Keskustelkaamme innokkaasti tästäkin venäläisklassikosta. Aluksi myönnettäköön, ettei teosta yleensä kovin hanakasti venäläisklassikoiden kastiin lasketa, mutta itse pidän sitä venäläisklassikkona, sillä se on venäläinen kirja ja lisäksi oman lajityyppinsä kulmakivi. Kyseinen lajityyppi tosin on sosialistinen realismi (mikä sinällään on jo melkoisen absurdi termi), jota valitettavasti suorastaan väheksytään.

Itse löysin kirjan viime kesänä vieraillessani tätini luona Kajaanissa ja penkoessani isoäitini jäämistöä runsaine kirja-aarteineen. Rakas mummonihan oli piinkova (joskaan ei sokean aatteellinen) kommunisti, joten hänellä oli hallussaan monenlaista mielenkiintoista kirjallisuutta. Mukaani tarttuivat Marxilaisen taloustieteen oppikirja, osa I sekä Kuinka teräs karaistui, jota olen tässä lueksinut suurella innolla.

Aluksi päätin lukea kirjan enemmän naureskellakseni itselleni ja sokealle neuvostojärjestelmän palvonnalle, mutta huomasinkin siinä lukuisia hienoja piirteitä. Siinä teoksessa siis, en suinkaan itsessäni enkä neuvostojärjestelmässä. Heti alusta saakka kirja hurmaa todentuntuisilla, elävillä henkilöhahmoillaan ja erikoisen sävyisellä, ikään kuin karsitulla ja suoraviivaisella kerronnallaan. Teos kuljettaa todella ihmismäisesti kasvavan Pavel (Pavka, Pavlusha) Kortshaginin tarinaa. Aluksi kyseessä on vain nuori rasavilli, joka hankkii erotuksen koulusta siroteltuaan mahorkkaa papin leipätaikinaan ja siirtyy työelämään poikkeuksellisen nuorena. Kuten sosialistisen realismin ollessa kyseessä arvata saattaa, Pavka painaa duunia ihannoitavalla asenteella eikä luovuta millään.

Tähän saakka teoksen ääreen vangitsee vain sen tyyli ja taiturimaisuus, mutta kukoistukseensa kuvauksen etevyys pääsee vasta, kun Pavkan kotikylä rautateiden risteyskohdassa joutuu keskeiseksi pelinappulaksi vuosien 1915-1919 kaaoksessa. Uskomattoman taitavasti on kuvattu vallinnut yleinen sekasorto, epätietoisuus, valtapeli ja sen häikäilemättömyys sekä kaiken sen keskellä yksittäisen ihmisen valintojen teko. Kirjan luonteen tuntien ei ole ihme, että Pavka-poikanen päätyy lopulta bolshevikkien riveihin moninaisille rintamille ja Leninin vallan vakaannuttua Venäjän kommunistisen bolshevikkipuolueen nuorisoliittoon ja sitä kautta erilaisiin työtehtäviin ja uusiin koettelemuksiin. Näiden tapahtumien myötä Pavka ihan vain luonnostaan muuttuu aatteelliseksi, hiljaiseksi, nokkelaksi ja kovapäiseksi nuoreksi mieheksi, lähes huomaamatta. Tapahtumat vain seuraavat toisiaan ja, toisin kuin monissa toistaitoisempien kirjailijoiden teoksissa, henkilöt kasvavat, kuolevat ja kehittyvät niiden myötä.

Yksi parhaita puolia romaanissa on myös se, että se antaa kerrankin luvan täysin kritiikittä ja terve pilke silmäkulmassa myötäelää ja tuuletella bolshevikkien saavutuksia. On suorastaan hellyttävää, miten sinisilmäisesti ja autuaasti kirja kuvaa neuvostovallan loistoa ja mahtavuutta, joskin se sivuaa myös sen huonoja puolia ylibyrokraattisuuksineen, massiivisuuksineen ja kankeuksineen. Teos tosin sälyttää kaikki ongelmat "huonojen toverien" niskoille, eikä etsi syytä itse järjestelmästä, mutta sepä ei olekaan lukijan ongelma (ainakaan enää, kaiken ollessa onneksi jo ohi). Jotenkin on vain niin uskomattoman hieno fiilis, kun tympeänä arki-iltana keittää teetä, vääntää voileipiä keon ja pari litraa ryystää sitä tsaikkaa ja puolilleöin lueskelee uskomattomia kertomuksia varhaisen 1900-luvun työn sankareiden touhuista.


Voin lämpimästi suositella Kuinka teräs karaistui -romaania kenelle tahansa, joka osaa suhtautua Neuvostoliittoon ja sen propagandaan terveellisen letkeällä otteella. Olen valitettavan monien tahojen nähnyt pitävän teosta yksinomaan vahingollisena kommunistisena saastana, mikä ei tosiasiassa tee oikeutta sille taidokkuudelle ja omistautumiselle, jolla Nikolai Ostrovski on kirjansa kirjoittanut. Nykyäänhän kyseessä on lähinnä tarina seikkalunhaluisen nuorukaisen päätymisestä ensin Kommunistisen nuorisoliiton huipulle ja sittemmin kirjailijaksi (mistä syystä teosta pidetään myös Ostrovskin piiloelämäkertana), miljöönä vain toimii varhaisen Neuvosto-Venäjän vaiherikas hulina.

Lisäksi olisi perin mielenkiintoista kuulla muiden kirjan mahdollisesti lukeneiden mielipiteitä siitä. Allekirjoitatteko sanomani, kritisoitteko sitä, vai soimaatteko sitä kenties avoimesti, kuten moderni trendi vaikuttaa olevan? Kaikessa kirjallisessa nerokkuudessaan, sisällöllisessä sinisilmäisyydessään ja - historialliset faktat huomioiden - surkuhupaisuudessaan se kuitenkin on omiaan jakamaan mielipiteitä.
"You don't have to be black to be a nigger. Being born penniless also makes you an outlaw." -Ronnie van Zant
         Row, row, row thy boat gently down the stream. Oh Charon, hast thou ever know'd that Death is but a dream?
Hyviä emme ole, pahoiksi emme halua tulla - olkaamme siis rumia!