Kirjoittaja Aihe: Patakuningas (Opettajaparituksia, K12, romance, drama yms.) 25.luku A-osa 28.3  (Luettu 5309 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa hehacla

  • alien
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Wicked...
  • Tupa: Korpinkynsi
Ei tässä mitään, olen ollut kiireinen itsekin, enkä olisikaan siis ehtinyt kommentoimaan tätä tai leimahtanutta... Joten kyllä sinulla meitä lukijoita on!
Niin sitten: pidin tästä luvusta hyvin paljon, mutta Kalkarosta ja Sinistraa olisi kenties saanut olla hieman enemmän, en kuitenkaan valita, vaikka tässä luvussa olikin hiukan enemmän AD/MM:ää, eikä niin paljoa tuota Kalkarosta ja Sinistraa. Tässä oli koko luvun paras kohta:


“EI OLE TOTTA!” kuului heidän yläpuoleltaan ja jokin epämääräinen, musta pomppi kirjahyllyn reunalle. “Ei ole totta, kaikkien näiden vuosien jälkeen te etsitte sitä!”
McGarmiwa vilkaisi Dumbledoreen ja sitten ylähyllylle, jolla lajitteluhattu nökötti nyt koko pituuteensa suoristautuneena.
“Nähtävästi teoriani olisi ollut oikeassa, mutta yli-innokkaan vihjeen antajan ansiosta minun ei tarvitse sitä kertoa tai perustella”, nainen sanoi häivä paheksuntaa äänessään.



Lisäksi haluaisin lukea enemmän tuosta Minnien ja Deoresin välisestä kaunasta, kuulostaa kiinnostavalta, toivottavasti kerrot siita enemmän seuraavissa luvuissa.
Ja toivottavasti saadaan vähän selvitystä tuohon Verso-Lipetit-Kuhnusarvio kolmiodraamaan...

Ai niin: älä jätä tätä kesken tai joku saa kärsiä (nimellisesti siis lukijaraukat jotka ovat jo täysin koukussa)!
hehacla (kumartaa ja poistuu viitta hulmahdellen).
Nii kenen säärikarvat oli pisimmät?!!!

Poissa Keltsi

  • Kekri
  • Vuotislainen
A/N: Heipä hei. Olen taas (vaihteeksi) kiireessä, joten kommentoin vain opeasti kommenttejanne, kiitokset niistä :)

Teleija: Äläs nyt, pitihän Albuksella ja Minervalla vähän jännitystäkin olla:) (vaikka oikeassa olet, olisivat he jonkun piilottelua paremman keinon keksineet...) Siinäkin olet oikeassa, että Minervan pilkkaaminen on kenties hieman epäalbusmaista, mutta se on heidän välisensä, ööh, leikki? Kumpikin on niin fiksu, että toisen sanoessa jotain vähän typerämpää, on siihen pakko puuttua (ja niitä kohtia on hauskaa kirjoittaa:P) Minervan ja Doloreksen kaunasta selviää lisää myöhemmin, kunhan sinne asti päästään... Kiitos taas ihanan pitkästä kommentistasi  Etenkin tuo ikäraja-huomautus piristi mieltäni (olen tosiaan hieman ollut ongelmissa sen kanssa...)

hehacla: Kuten jo mainitsinkin, Minervan ja Doloresin toilailuista kuullaan lisää myöhemmin, samaten myös kaipaamastasi Kalkaros/Sinistra-kuviosta :) Enpä tiedä, kuinka paljon tämä luku selventää kolmiodraamaa (olen hieman pulassa sen kanssa, ihan tosi) mutta ainakin siitä kuullaan lisää... Kiitos sinullekin mukavasta kommentista:) 

En muuten tiedä, olisiko tuo tarina tuosta alusta kannattanut kursivoida vai ei, mutta lopulta päätin niin tehdä.

19.Luku: Hatun kertomus ja kohtaus kuin harlekiiniromaanista

Lajitteluhattu rykäisi ja näytti uskomattoman omahyväiseltä. Dumbledore ja McGarmiwa katsahtivat toisiinsa yrittäen kumpikin pitää kasvonsa peruslukemilla.
“Kas niin. Kun tämä tapahtui, olin vasta nuori hattu, juuri ommeltu ja niin päin pois. Godric piti minua aina mukanaan ja olin hänelle vähän kuin lemmikki tai ystävä, miten vain.
Oli talvinen päivä, vähän kuten tämäkin, ja Godric ynnä muut olivat juuri lopettaneet kokouksensa tässä samaisessa huoneessa. Tuohon aikaan nelikon välit olivat jo huonot, joten tunnelma oli kireä, eikä kukaan keksinyt mitään sanottavaa. Lopulta Helga avasi suunsa ja kysyi, oliko edellisenä iltana mahtanut nähdä harhoja, vai olivatko Rowena ja Godric oikeasti suudelleet. Noh, kyllähän se oikeasti oli tapahtunut - olin nähkääs paikalla silloin. Välittömästi Helgan kysymyksen jälkeen kansliaan laskeutui jäätävä hiljaisuus, joka tietysti antoi vastauksen paremmin kuin tuhatkaan sanaa ja tuo herkkä nainen alkoi vuodattaa kyyneleitä. Tiedättehän toki, että tupien ominaispiirteet on lainattu suoraan omistajilta, joten siitä voinettekin päätellä, että Helga oli erittäin rehellinen ja ahkera. Mutta ennen kaikkea hän oli herkkä ja ystävät olivat hänelle kaikki kaikessa, joten heidän petollisuutensa oli kova kolaus. Godric ja Rowena katsoivat toisiaan neuvottomina.
“Tämä on aivan kamalaa, miten paljon nykyään salaamme toisiltamme”, Helga vaikeroi ja pyyhki silmiään nenäliinaan.
“Eihän ystävienkään nyt kaikkea tarvitse toisilleen kertoa”, Salazar sanoi seisoen kädet puuskassa suunnilleen siinä, missä Minerva nyt istuu.
“Pitäisi meidän pystyä luottamaan toisiimme”, Rowena sanoi.
“Tepä olettekin luottamuksen arvoisesti toimineet”, Salazar vastasi ja laski kätensä Hegan olalle.
“Sinuna en kävisi arvostelemaan! Et kerro meille enää yhtään mitään ja puuhaat jotain kummallista linnan alla!” Rowena suorastaan huusi.
“Oletko vakoillut minua?”
“En, seurasin vain. Ja sekin oli itse asiassa kokonaan Godricin idea!”
“Minä vain halusin tietää, mitä oikein olet tekemässä”, Godric vastasi tuijottaen ystäväänsä suoraan silmiin.
“Epäluottamus lisääntyy kasvattamalla itseään”, Salazar sanoi kylmästi ja pamautti kanslian oven perässään kiinni. Helga itki entistä lohduttomammin.
“Mene hänen peräänsä ja yritä korjata, mitä korjattavissa on”, Rowena sanoi ja Godric kiiruhti Salazarin perään unohtaen minut naulakkoon tuohon oven viereen. Huoneeseen laskeutui jälleen hiljaisuus, jonka Rowena katkaisi vetämällä tuolin ystävänsä viereen.
“Kuule Helga. En tiedä, voitko ikinä antaa minulle anteeksi eilistä. Itse en välttämättä niin tekisi, mutta tiedän sinun olevan vähintäänkin kolme kertaa minua parempi ihminen… Anteeksi nyt kamalasti joka tapauksessa. Lupaan ja vannon, etten enää koskaan tule tekemään niin.”
Helga kohotti itkuiset kasvonsa ja hymyili - niin, suureksi hämmästyksekseni hän hymyili.
“Ei se mitään, uskon sinua”, hän sanoi vain ja he halasivat toisiaan pitkään.
“Olen todella pahoillani, minun ei ollut tarkoitus”,  Rowena sanoi vielä , mutta Helga vaiensi hänet uskomattoman päättäväisellä katseella.
“Nyt pysyt hiljaa! Ei meidän ystävyytemme yhden erehdyksen takia voi päättyä.”
“No, jos kerran asia on mielestäsi loppuun käsitelty ja olet saanut riittävän anteeksipyynnön, niin mikäs siinä. Onko sinulla ideoita seuraavan vihjeen piilopaikaksi?” Rowena sanoi.
“Ei mitään, mikä sinun mielestäsi olisi tarpeeksi haastavaa tai kieroa aarteenetsijöiden varalle. Onko sinun pakko kiduttaa heitä?” Helga vastasi näyttäen kärsivältä. Sanan ‘aarteenetsijä’-kohdalla mielenkiintoni heräsi toden teolla. Yritin naulakossa tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi ja pieneksi, jotta naiset eivät vain olisi huomanneet minua ja heittäneet ulos, sillä he tuskin olisivat halunneet Godricin hatun kuulevan ilmiselvästi salaiseksi tarkoitettua keskustelua.
“En minä heitä kiduta, kunhan vain vähän järjestän ajattelua vaativaa tekemistä!” Rowena huudahti, mutta virnuili pirullisesti.
“Olet mahdoton”, Helga sanoi ja vilkaisi ovelle päin tietenkin huomaten minut samalla, “Katso, Godric unohti hattunsa! Voi ei, nyt se varmaan on kuullut kaiken…”
Rowenan silmät kapenivat viiruiksi ja hänen hymynsä leveni.
“Aivan loistava idea, Helga, aivan loistava.”
“Mitä oikein puhut? Puhuva hattu on kuullut keskustelumme ja sanot, että minä kerroin loistavan idean, vaikka en edes ehdottanut mitään! Joskus en todellakaan ymmärrä sinua”, Helga voivotteli, mutta Rowena ei kuunnellut, vaan käveli suoraan naulakolle ja otti minut käsiinsä. Oli äärimmäisen kiusallista olla niin tarkan syynin alla, uskokaa pois…
“Hattu! Paljonko kuulit”, hän kysyi minulta terävällä äänellä.
“Kaiken, luulisin”, vastasin, “mutta olen äärimmäisen luotettava!”
“Niinpä niin. Onko sinulla hyvä muisti?”, hän jatkoi tenttaamista.
“Tottahan toki, en unohda koskaan mitään”, vakuutin.
“Hienoa. Lupaatko olla kertomatta kuulemastasi Godricille tai  muillekaan, jos annan sinulle tärkeän luottamustehtävän?”
“Lupaan, lupaan”, sanoin uteliaana kuulemaan lisää.
“No niin. Olemme kätkemässä linnaan aarretta, ja sinä saat olla yksi vihjeen antaja.”
“Ei Rowena! Tuo on aivan kamalaa, et todellakaan saa tehdä noin!” Helga huusi väliin, mutta Rowena ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota.
“Opetan sinulle nyt runonpätkän. Jos joku, aivan kuinka pitkän ajan kuluttua tahansa, tulee kysymään sinulta vihjettä aarteen sijainnista, lausu pätkä hänelle. Jos henkilö vaikuttaa epäilyttävältä, voit kysyä häneltä edellistä vihjettä ja sen kätköpaikkaa, jolloin hänen tulisi vastata…” No, te kyllä tiedätte miten, joten aivan turhaan sen sanoisin. Ja sitten hän opetti minulle runon.”

Lajitteluhatun lopetettua kertomuksensa ilmassa leijui jonkin aikaa mietteliäs hiljaisuus.
“Vaikuttava tarina”, McGarmiwa sanoi, “mutta jotenkin minusta tuntuu hieman siltä, että tuo ei kenties ollut aivan täsmällinen selostus tapahtumista…”
Lajitteluhattu kiemurteli vaivaantuneena vihreän ja sinisen silmäparin läpitunkevien katseiden ristitulessa.
“Noh, tiedättehän, asioilla on joskus tapana hieman muokkautua ajan kuluessa… Kenties repliikit olivat hieman muunneltuja kertomukseen sopivammiksi, mutta pääpiirteittäin tapaus meni noin.”
“Muuten hyvä, mutta välienselvittelyt eivät yksinkertaisesti vain voi tapahtua tuollaisin vuorosanoin”, McGarmiwa sanoi silmälasiensa linssejä huolellisesti hihanreunalla puhdistaen. Hänellä todella oli ollut vaikeuksia pysytellä vakavana hatun selostuksen ajan. Jo tilanne itsessään oli huvittava - kuunnella nyt historiallisesti arvokasta tekstiä päähineen kertomana, mutta vielä huvittavamman siitä teki se, että kyseisellä päähineellä oli kova esiintymisvietti ja se tuskin koskaan oli saanut olla äänessä yhtäjaksoisesti niin kauan kuin äsken.
“Juuri se minua viehättää Tylypahkassa kaikkein eniten, että koskaan ei voi olla täysin perillä kaikesta ja aina putkahtaa esille uusia salaisuuksia”, Dumbledore sanoi ja siirsi katseensa lajitteluhattuun, joka äskeisen, pitkän puheenvuoronsa jäljiltä näytti janoiselta ja uupuneelta, mutta onnelliselta kuin kirjailija, joka on juuri saanut uuden romaaninsa monen vuoden työn jälkeen päätökseen.
“Ja nyt, vanha ystävä, mikäli sinusta vielä lähtee ääntä, haluaisimme toki kuulla sen runonpätkän.”
“Niin, aivan”, hattu sanoi, ja näytti mietteliäältä, “…se runonpätkä. Mitenkäs se nyt menikään.”
“Etkö muista sitä?” McGarmiwa kysyi kulmat uhkaavasti rypistyen tavalla, jonka oppilaat tunnistivat välittömän vaaran merkiksi.
“Kyllähän minä sen muistan. Kai… Tai ainakin muistin, jokin aika sitten. Odottakaapas nyt hetkonen, niin mietin… Muistan kyllä lajittelulaulut viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta, mutta niistä ei taida olla teille apua?”
“No ei varsinaisesti…”
Seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana Dumbledore katseli ulos hieman huolestuneen näköisenä, McGarmiwa tuijotti lajitteluhattua kuin yrittäen sillä tavoin saada sen ajatukset kulkemaan nopeammin ja hattu itse yritti kuumeisesti kaivella muistinsa syövereistä tuota osapuilleen tuhat vuotta sitten opettelemaansa lorua.
“Ei, nyt täytyy kyllä sanoa, että en muista”, se sanoi lopulta ja vilkaisi neuvottomana Dumbledorea. 
“Sepä hienoa!”, McGarmiwa sanoi aikeenaan jatkaa sättimistä, mutta hattu-raukan onneksi hän sattui vilkaisemaan kelloa ja ponkaisi vauhdilla seisomaan.
“Voi Merlinin parta! Olen puoli tuntia myöhässä tunniltani! Minun on pakko mennä, pohditaan tilannetta paremmin illalla…”

Talvi-illan varhain laskeutuva hämärä peitti tilukset ja linnan oppilaiden ja opettajien valuessa päivälliselle uupuneina oppitunneista sekä niiden pitämisestä. Sinistra nojasi opettajainhuoneen kerroksen kaiteeseen ja katseli portaikon alapäässä kuhisevaa mustaa joukkoa, johon väriä toivat ainoastaan ihmisten hiukset ja tupakravatit. Hän haukotteli äänekkäästi ja oli erittäin tyytyväinen siitä, että sinä iltana ei enää ollut oppitunteja, joten odotettavissa oli viikon ainoat kunnollisen pitkät ja normaaliin aikaan sijoittuvat yöunet. Pahimman tungoksen laannuttua Sinistra kääntyi ympäri mennäkseen itsekin portaat alas ja syömään, mutta törmäsi johonkuhun, joka ilmeisesti oli seisonut hänen takanaan.
“Voisit katsoa eteesi!” hän kivahti, sillä oli lyönyt nenänsä varsin kivuliaasti toisen leukaan.
“Kuinka mukava tervehdys”, Kalkaros sanoi ivallisesti, tekemättä elettäkään perääntyäkseen.
“Ai hei Severus… Kauanko oikein olet seisoskellut siinä?”
“Lähes yhtä kauan kuin sinä siinä. Näkee tosiaankin, että olet vasta aloittanut Killassa.”
“Oliko sinulla kenties joku syykin häälyä takanani kuin jokin haamu?” Sinistra sanoi jättäen tyystin huomiotta miehen kommentin hänen tarkkaavaisuudestaan.
“Ajattelin pyytää sinulta vastapalvelusta, sillä avunantoni sen mörön kanssa ei suinkaan ollut ilmaista”, Kalkaros vastasi ilmeettömästi, “Saat luvan tehdä minulle tähtikartan.”
“Mitähän tarkoitusta varten?”
“Ajattelin pistää seitsemäsluokkalaiset kirjoittamaan tyhjentävän esseen taivaankappaleiden liikkeiden merkityksestä pimeän olentojen tapoihin ja tarvitsen aineistoa.”
“No, kai minun täytyy suostua, kun kerran sinäkin autoit silloin. Käykö, että annan sen huomenna aamiaisella?” Sinistra sanoi ja katsoi Kalkarosta ovelasti ripsiensä lomasta.
“Kunhan teet sen viimeistään ylihuomiseksi. Voisit kuitenkin tänään illalla tulla hakemaan tarvittavia tietoja. En nimittäin pidä tapanani kanniskella opetusmateriaalia mukanani.”
“Niin, etpä tietenkään. Käykö, että tulen päivällisen jälkeen?” Sinistra sanoi hymyillen kujeilevasti ja Kalkaros nyökkäsi lyhyesti. Keskustelun aikana ohi kulkeneet oppilaat eivät olleet huomanneet kahden professorinsa välisessä sananvaihdossa mitään kummallista, eikä se herättänyt heissä muita ajatuksia tai tunteita, kuin hienoista myötätuntoa ja kenties myös vahingoniloa seitsemäsluokkalais-parkoja kohtaan.

Ulkona pyrytti sankasti lunta - isoja lumihiutaleita, jotka eivät läpimitaltaan olisi mahtuneet sisään normaalista avaimenreiästä. Satunnaiset kulkijat yrittivät yhä vain paksunevassa hangessa nopeuttaa askeleitaan päästäkseen mahdollisimman pian suojaan. Kolmen luudanvarren ovi kävi tiuhaan yltä päältä lumisten ja kauluksensa pystyyn nostaneiden ihmisten pelastautuessa kadulta lämpimiin sisätiloihin hörppäämään lasillisen kuumaa kermakaljaa tai sulattamaan kenkänsä ennen kotimatkan jatkamista. Himmeähkö valaistus ja takkatuli saivat kahvilan tuntumaan niin mukavalta, että sisään tulijoita oli viisi yhtä lähtijää kohtaan ja iloinen puheensorina täytti salin.

Vain aivan salin nurkassa olevassa pöydässä oli hiljaista. Verso katseli salin hyörinää kiinnittämättä minkäänlaista huomiota vastapäätä istuvaan, juomaansa hörppivään mieheen, jonka katse oli tiukasti kohdistunut hänen kasvoihinsa. He olivat ehtineet sisään juuri ennen lumipyryn alkua ja istuneet nurkkapöydässä viitisentoista minuuttia sanomatta sanaakaan.
“Miksi pyysit minut tänne?” Verso kysyi edelleen poispäin katsellen.
Kuhnusarvio huokaisi teatraalisesti ja laski kätensä naisen käden päälle pitäen hyvänä merkkinä sitä, ettei tämä vastustellut, hätkähti vain.
“Kuulehan Pomona. Tiedän toki, mitä minusta ajattelet, mutta haluan joka tapauksessa sanoa sinulle jotain. Tiedän myös, että olen kenties käyttäytynyt moukkamaisesti, mutta toivon sinun silti kuuntelevan. Katsohan, palasin virkaani Albuksen erityisestä pyynnöstä, vaikka tiesinkin, että mieluiten pitäisit minut vähintään mailin etäisyydellä. Onneksi sentään saimme sen vuosien takaisen väärinkäsityksen selvitettyä, niin olemme taas puheväleissä - ainakin jonkinlaisissa”, hän sanoi ja vilkaisi murheellisesti Versoa onnitellen hiljaa mielessään itseään siitä, että oli jälleen kerran onnistunut näyttelijänsuorituksessa paremmin kuin hyvin; kiharahiuksinen nainen näytti oikeasti kuuntelevan.
“Mutta, palatakseni varsinaiseen aiheeseen, josta sinulle halusin puhua… Olen suorastaan hämmästynyt siitä, miten vuodet voivat parantaa muutenkin jo kaunista ihmistä. Nuo silmät, Pomona, ne vangitsivat minut jo silloin, ja yhä vieläkin tunnen uppoavani niiden orvokinsiniseen syvyyteen! Katseesi on saanut uusia ulottuvuuksia, lisää ymmärrystä. Lisäksi sinun olemuksesi, kauniisti päivettynyt ihosi… Tunteeni ovat samanlaiset - ei, vielä voimakkaammat. Et voi olla niin julma minulle, että…”
“Jestas sentään, Horatius. Lopeta!” Verso huudahti kasvot tulipunaisina, mutta oikeasti varsin ilahtuneena itseensä kohdistuneista kehuista.
“Mitä, eikö enää saa puhua kauniisti?” Kuhnusarvio sanoi loukkaantuneeseen sävyyn.
“Etkö ymmärrä, että seurustelen Filiuksen kanssa?”
Mies antoi vetisten silmiensä katseen vaeltaa ympäri salia ennen kuin hän vastasi aloittaen puheenvuoronsa syvällä huokauksella.
“Niin, tiedän. Se sopii minulle, mikäli olet onnellinen. Onnellisuutesi on tärkeintä, ja se riittää minulle”, hän sanoi. Mikäli puhuja olisi möhömahaisen viiksiniekan sijaan ollut se harlekiiniromaanien tumma, komea ja tulinen nuorimies, olisivat lähes keltä tahansa naispuoliselta henkilöltä voineet pettää jalat alta - niin vakuuttavasti nämä romanttiset repliikit lausuttiin. Horatius Kuhnusarvio oli aina vetänyt roolinsa loppuun saakka kunnialla, mikä nuoruuden vuosina oli aiheuttanut miehelle runsaudenpulaa naissuhteiden saralla ja nyt hän katseli myhäillen, kuinka vastapäätä istuva kollega istui tuolinsa reunalla väännellen käsiään toivottomana.
“Kai minä olen. Olen, miksi en olisi”, Verso sanoi lopulta hieman todistelevasti.
“Niin, Filiushan on aina todella huomaavainen ja kohtelias…”
“On hän”, Verso sanoi onnettomana.
“Tietenkin, pitää ovia auki ja muuta, mutta milloin hän on viimeksi pyytänyt sinut käymään jossain? Milloin hän on viimeksi sanonut jotain kaunista?” Kuhnusarvio tenttasi nojautuen eteenpäin.
“En minä muista.”
“No niin, sitähän minäkin. Milloin hän on viimeksi suudellut sinua? Milloin viimeksi olitte kuutamokävelyllä? Milloin viimeksi edes näitte toisenne?”
“Lopeta jo!”
“Mitä, etkö kestä totuutta, kultaseni? Filius voi olla ihana ihminen, mutta rakastajana hän on toivoton.”
Verso siirteli hermostuneena jalkojaan ja pyöritteli lasiaan eikä vaikuttanut siltä, kuin olisi hetkeen aikeissa sanoa mitään, joten Kuhnusarvio jatkoi:
“Niin, onhan se karua. Lupaatko kuitenkin pohtia asioita, minun vuokseni?”
Verso nyökkäsi, nousi tuoliltaan ja veti ulkoviitan ylleen.
“Lähdetäänkö? Minusta tuntuu, että tämä keskustelu on käyty loppuun.”

“Onko tämä nyt ihan hyvä idea? Tai siis, mahtaakohan muistutusjuoma toimia hattuun?” McGarmiwa kysyi epäilevästi ja kiihdytti askeleitaan pysyäkseen seuraamansa henkilön perässä. Vaikka hän oli tunnettu rivakasta kävelytyylistään, löytyi Tylypahkasta yksi haastaja, joka tosin yleensä asteli huomattavasti rauhallisemmin.
“En tiedä. Valitettavan useat asiat selviävät vasta, kun niitä kokeilee käytännössä ja juuri tästä syystä hengissä on hyvin vähän todellisia neroja, joiden resurssit riittävät uusien asioiden keksimiseen”, Dumbledore vastasi ja kääntyi naisen hämmästykseksi vasemman sijasta oikealle.
“Mihin olet menossa? Horatiuksen huone on aivan toisella suunnalla!”
“Tiedän toki, mutta tässä asiassa turvaudun huomattavasti mieluummin Severuksen apuun. Hän ei kysele turhia ja avaa liemivaraston oven ilman, että teon salaperäisen merkityksen pohtiminen on seuraavana päivänä puolen koulun ongelma.”
“Tuohan kuulostaa melkein epäkohteliaalta Horatiusta kohtaan”, McGarmiwa totesi hieman ilahtuneemmin kuin olisi kohteliaisuuden nimissä ollut suotavaa.
“Ei suinkaan, hän on mitä parhain opettaja ja niin edelleen, mutta tunnet toki itsekin hänen taipumuksensa uteliaisuuteen ja liioiteltuun tarpeeseen olla selvillä asioista.”
“No tunnen, paremminkin kuin haluaisin!”
“Kätevämmin tämä silti hoituisi, jos meillä olisi hallussamme varaston avain. On harmillista vaivata Severusta, etenkin kun hänellä mitä luultavimmin on jotain tärkeämpääkin puuhaa…”
“Mistä voit olla varma, että avain on yhä hänellä?” McGarmiwa kysyi heidän kulkiessaan tyhjän opettajainhuoneen lattian poikki.
“Pyysin häntä pitämään sen itsellään juuri tämänlaatuisten tapausten varalta”, Dumbledore vastasi ja koputti hienovaraisesti Kalkaroksen huoneen ovea.
 
A/N: Pitäisin kommenteista :)
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 16, 2008, 15:29:18 kirjoittanut Keltsi »

Poissa Suvituuli

  • Tsirp tsirp krääk titityy.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • You're not mating with me, sunshine!
  • Pottermore: AccioDream**
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Pahoittelen jo etukäteen todennäköisesti kauhean lyhyttä kommenttiani.

Miten, miten ihmeessä nuo kaksi Tylypahkan ehdottomasti hotteinta paria päätyvät aina samaan paikkaan samaan aikaan? x"D Hyvähyvä, jatka vain, mielenkiinnolla odottelen!
Hatun muisti on ehdottomasti mitä omituisin: tuhat(ko?) vuotta sitten keskustelun se muisti kuin tyhjää vain taiteilijan vapaudella sitä hiukan toki muokaten, mutta kun yksi vaivainen lorunpätkä pitää muistaa, ei hommasta tule mitään.
Mutta niinpä niin, näköjään liki mikään ei ole Tylypahkassa muuttunut vuosien saatossa. Perustajat ovat kyllä kuolleet, mutta samalla tavalla ja yhtä kunniakkaasti nykyiset professorimme siellä setvivät suhteitaan.
Mielenkiintoista, että McGarmiwa oli myöhässä tunniltaan x") Jotain ihan uutta! :D

Kökön kökkö. Nyt katkesi ajatus jo pahemman kerran. Pärjäile tällä kommentilla!
(Kirjoitat yhä sujuvasti ja virheettömästi jne. Ehkä tuo alun perustajien suhteiden setviminen oli hiukan liian pitkä, mutta x"P Jatka kirjoitamista vaan! Minä yritän kommentoida jatkossa. Tiedoksi muuten, että luen tätä kyllä, vaikken kommentoisikkaan: on vähän kiven takana tuo kommentit nyt, ei mitään järkevää sanottavaa jne...)

Suvituuli
Se hyppi ja pomppi, söi ja nauroi. Se istui ja itki. Se ilmassa leijui.
Outo heppu, kummajainen, vailla mieltä ja ruumista.
Itketään yhdessä, olemattomuudessa, ihan yksin.
Jos sinulle sopii, se minulle käy

Poissa Keltsi

  • Kekri
  • Vuotislainen
Vs: Patakuningas (Opettajaparituksia, K13, romance, drama yms.) TAUOLLA
« Vastaus #28 : Toukokuu 13, 2008, 17:17:14 »
A/N: Pahoitteluni taas, että tässä meni näin kauan. Ja siitä, etten ehdi nyt kommentoida kommenttejanne, tulen myöhemmin muokkailemaan... On vähän kiire nyt. Lisään myös muutamat kursiivikohdat tekstiin jälkeenpäin.

20.Luku: Kuolonsyöjien tapaaminen ja muutama järjetön keskustelu

Dolores Pimento katseli myhäillen kuvajaistaan messinkireunaisesta peilistä ja käänteli päätään huuliaan muikistellen. Vaaleanpunapilkullinen rusetti oli kenties hieman liian vinossa eikä sinistä luomiväriä ollut tarpeeksi, mutta noita korjattavissa olevia vikoja lukuun ottamatta hän oli oikein tyytyväinen ulkonäköönsä ja itseensä muutenkin. Vain muutama viheliäinen päivä enää, ja hänestä tulisi Tylypahkan rehtori! Hän ohittaisi itsensä Albus Dumbledoren, syrjäyttäisi tämän, ja mikä parasta, pääsisi lopultakin parempaan asemaan kuin Minerva McGarmiwa. Omahyväinen hymy kohosi naisen punatuille huulille hänen pohdiskellessaan kaikkia niitä inhottavia tehtäviä, jotka hän voisi uudessa virassaan vararehtorille järjestää. Valta-asema tulisi olemaan kiistaton, mutta luultavasti Dumbledore ennemmin tai myöhemmin onnistuisi jollain ilveellä kipuamaan takaisin toimeensa - Pimento oli jonkin verran Toffeeta kaukonäköisempi ja näin ollen hahmotti tämän hyvin todennäköisen vaihtoehdon olemassaolon - joten hänen olisi tehtävä mahdollisimman paljon muutoksia lyhyessä ajassa. Mikäli hän toimisi tarpeeksi hyvin, saattaisi se nutturapäinen harakka jopa erota… Ei, ei nyt sentään. Pimennon käsi puristui nyrkkiin ja varsin huonotekoinen mutta muuten täysin viaton puuterihuisku rusentui ikävästi. Oli kyllä muutamaan otteeseen huomattu, ettei Minerva McGarmiwa suostunut antamaan periksi! Vahingoniloinen, tyhjässä asunnossa mielipuolisen kuuloinen käkätys nousi naisen kurkusta hänen pudottaessaan rikkomansa huiskun surutta roskakoriin. Tällä kertaa sen itsepäisen ja ah-niin ylevämielisen opettajattaren olisi nöyrryttävä hänen tahtoonsa.

“Tiedätkö mitä”, Sinistra sanoi irrottautuen Kalkaroksesta, mutta siirtymättä mihinkään tämän sylistä.
“En.”
“Tuohon kysymykseen ei kuulu vastata, ei ainakaan noin.”
“Viitsisitkö nyt joka tapauksessa sanoa, mitä olit sanomassa, vaikka vastasinkin kelvottomalla tavalla.”
“Meillä on partiovuoro huomenna. Ja ensi viikolla”, Sinistra sanoi.
“Kuka ihme näitä vuoroja oikein järjestelee?”
“En, mutta joku harvinaisen älykäs selvästikin.”
Kalkaros kohotti kulmiaan aavistuksen ivallisesti, mutta ei ehtinyt vastata, sillä ovelta kuului koputus. Sinistra päästi hieman pettyneenä miehen nousemaan tuolilta.
“Iltaa Albus. Ja Minerva”, Kalkaros sanoi havaittuaan, ketkä koputuksen takana olivat olleet.
“Hei Severus. Meillä on tärkeää asiaa, saammehan tulla sisään”, Dumbledore sanoi ollessaan jo puolittain huoneessa. Kalkaros nyökkäsi jurosti ja viittasi McGarmiwankin astumaan sisään.
“Tämäpä mukava yllätys! Hyvää iltaa”, Dumbledore toivotti kohteliaasti huomattuaan vaivaantuneen, nurkassa piilottelevan Sinistran ja oli jo aloittelemassa pienimuotoista keskustelua, mutta McGarmiwan luotua häneen murhaavan katseen luopui aikeistaan - osittain. Pakollisia huomautuksia säätilasta ei kuitenkaan voinut jättää tekemättä
“Hieman kolea ilta, eikö vain? Paljon miellyttävämpi viettää tällä tavoin sisätiloissa…”
“Joten emme häiritse teitä enempää. Tarvitsemme vain liemivaraston avaimen, saat sen heti huomenna takaisin, Severus.”, McGarmiwa sanoi ja Kalkaroksen ojennettua ruostuneen avaimen työnsi Dumbledoren edellään ulos.

“Välillä todellakin ihmettelen, onko sinulla lainkaan tilannetajua tuon akateemisen älykkyytesi lisäksi”, McGarmiwa sanoi heidän päästyään kuulomatkan päähän opettajainhuoneesta ja mulkaisi itsekseen myhäilevää miestä silmät kipinöiden lasiensa yli.
“Pakko sinunkin on myöntää, että tilanne oli uskomattoman koominen! Älä hyvänen aika sentään katso minua noin, vaikuttaa melkein siltä, kuin basiliski olisi opettanut sinua silmäpelin pitämisessä…”
McGarmiwan vasen suupieli nyki uhkaavasti, mutta hän jatkoi äsken aloittamallaan linjalla.
“Ja tilanteen koomisuusko sinut oikeuttaa häiritsemään heitä? Dippetkin kääntyisi haudassaan, jos saisi tietää sinun harjoittavan noin tahditonta toimintaa, Albus Dumbledore!”, hän sätti miestä pakottaen tämän perääntymään nurkkaan.
“Älähän nyt menetä malttiasi, Minnie hyvä. Olen aivan varma, ettei Severus pistänyt äskeistä pahakseen. Hänellähän oli täydet mahdollisuudet olla päästämättä meitä sisään”, Dumbledore sanoi ja kohotti kätensä tyynnyttelevästi.
“Ei Severus ehkä, mutta Sinistra ei tunne sinua aivan yhtä hyvin ja häntä arveluttaa ajatus kasvojen menettämisestä rehtorin edessä. Nuoret naisopettajat ovat usein yllättävän arkoja, vaikka eivät siltä vaikuttaisikaan”, McGarmiwa jatkoi luennoivaksi vaihtuneella äänensävyllä ja tarkkaili seinää vasten seisovaa, huvittuneen näköistä Dumbledorea syrjäsilmällä yrittäen kovasti pitää kasvonsa peruslukemilla.
“Eli jälleen saan todistaa sinut poikkeukseksi?”
“Mitä puhut, minähän olin oikein arasteleva ja epävarma tyttönen täällä aloittaessani!”
“Aivan niin, epävarma tyttönen, joka - mitenkäs se nyt menikään - loitsi ensimmäisellä oppitunnillaan erään oppilaan kielen turpoamaan kuin Weasleyn veljesten kilokielimellin vaikutuksesta ja toinen taisi saada ylimääräisen pään”, Dumbledore sanoi silmät tuikkien, “osuinko oikeaan, vai temppuileeko vanhan miehen muisti?”
“Niin, no, epävarmojen naisopettajien sauvakäsi saattaa olla yllättävän vikkelä”, McGarmiwa sanoi hymyillen vienosti.
“Yllättävää saattaa olla myös se, että arat nuoret naisopettajat suostuvat oikopäätä rehtorin esittämään illalliskutsuun…”
“Arat nuoret naisopettajat? Miksi monikko, onko minulta jäänyt jotain kuulematta?”
“Ei suinkaan, ei sinulla ole mitään syytä olla mustasukkainen.”
“Voi Albus, älä luule itsestäsi liikoja. Miksi ihmeessä minä sinusta olisin mustasukkainen?” McGarmiwa kysyi kohottaen toista kulmakarvaansa kuin arvioiden, hieman Kalkaroksen tyyliin.
 “Voisin toki luetella listan, mutta liian usein olet huomauttanut vaatimattomuuden puutteesta - turhaan, jos saan sanoa - joten riittänee, että tiedän sinun olevan varsin mainiosti selvillä kohdista, jotka siinä luettelisin ja kaiken lisäksi tiedät, että minä tiedän, mutta oikeudentajuisen ja niin kovin kaunosieluisen minäsi alla piilotteleva sadisti sattuu näköjään saamaan tyydytystä esimiehen kiusaamisesta - ja mielestäni se ei ole riittävä peruste mustasukkaisuuden syiden listaamiselle.”
Seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana Dumbledore vain hymyili seesteisesti ja McGarmiwa pohti lauseen merkitystä käsi mietteliäästi leuan alla.
“Jestas Albus, puhetyyliäsi usein kuvaillaan vaikeaselkoiseksi, mutta tuo virke oli minullekin liian pitkä!”
“Sinulla on aikaa pohtia sitä analyyttisesti, sillä muistutusjuoma alkaa toimia vasta viitisentoista minuuttia sen nauttimisen jälkeen”, Dumbledore vastasi ja avasi pahasti saranoillaan vinkuvan liemivaraston oven.
“Pitäneekin huomauttaa Argukselle noiden öljyämisestä. Kas niin, muistutusjuoma… Kehon ja mielen toimintoja tehostava, eli siis vasemmalla, luullakseni pieni pullo”, hän mutisi ja tarkkasi silmä kovana siivouskomeroa vähän isomman huoneen kattoon asti ulottuvia hyllyjä, jotka notkuivat vaikeasti valmistettavia ja kiellettyjä aineita sisältävien lasipullojen painosta.
“Oikean kyynärpääsi vieressä”, McGarmiwa huomautti hetken ovensuusta rehtorin etsintöjä seurattuaan, “mennään, meillä on kiire.”
“Kuinka vihaankaan tuota nykyaikana niin valitettavan usein käytettyä termiä”, Dumbledore huokaisi sulkien varaston oven varovasti.
“Se pakottaa ihmiset tekemään asiat hutiloiden ja estää lopputuloksen kriittisen tarkastelun, mikä usein puolestaan johtaa ikäviin väärinkäsityksiin. Olisi paljon parempi sanoa, että aikaa ei ole paljon tai että sitä on niukalti, sillä kun asiat on tehtävä ripeästi, ne usein hoituvat hyvin, mutta kun käytetään sanaa ‘kiire‘, harva meistä vajavaisista ihmisolennoista osaa järjestää toimensa järkevällä tavalla. Ikään kuin tuo yksi viisikirjaiminen sana lopettaisi kaksi kolmasosaa järjellisestä aivotoiminnasta ja saisi meidät toimimaan hermostumisen vallassa kuten arvon herra Longbottom liemitunneilla. Ja jatkakaamme tämän hyvän esimerkin käyttämistä: pelkään pahoin, että suuri osa Nevillen mahdollisesti jopa hyvistä liemenkeittotaidoista jää hyödyntämättä hänen suuren hermostuneisuutensa vuoksi, mihin eittämättä on syypäänä Severus. Näin pääsemme mielenkiintoiseen vertaukseen kiireestä ja ihmisistä - se hermostuttaa meidät kuten Severus Nevillen, jolloin on mahdotonta toimia tasolla, johon meillä olisi potentiaalia.”
McGarmiwa kuunteli hiljaa. Hän piti Dumbledoren filosofisista - tai aiheesta riippuen vähemmän filosofisista - pohdiskeluista, mutta osallistui niihin itse harvoin muuten kuin kertomalla lyhyesti mielipiteensä tai lisäämällä unohdetun näkökannan, sillä hän suuntasi älykkyytensä mieluummin  konkreettisiin asioihin. Kun tarvittiin suunnitelmaa killan operaatiota varten tai koulussa oli jokin suuri konflikti, kannatti neuvoa kysyä tiukkanutturaiselta vararehtorilta. McGarmiwa ymmärsi suurten ajattelijoiden teorioita, mutta piti itse enemmän käytännön ongelmanratkaisusta, sillä aina oli olemassa jokin ratkaisu kun taas filosofisten kysymysten äärellä hän tunsi itsensä ärtyneeksi ja voimattomaksi, koska ei kyennyt löytämään yksiselitteistä tai edes monimutkaistakaan vastausta.

Kuolonsyöjät ilmiintyivät yksi toisensa jälkeen säännölliseen ympyrämuodostelmaan jästien vanhalle hautausmaalle. Osa hautakivistä oli kaatunut, eikä lunta oltu aurattu koko talvena, joten naamioidut hahmot upposivat hankeen polviaan myöten. Vain ringin keskellä taikasauvaa kapeissa, maidonvalkeissa, pitkissä sormissaan pyörittelevä huputettu henkilö kykeni seisomaan kinoksen harjalla vajoamatta - kaikilta muilta oli kielletty taikominen näissä tapaamisissa tuon niin pelätyn vihreän välähdyksen uhalla. Kolkko tuuli heilutteli hautausmaata ympäröivien kuolleiden puiden oksia, jotka kylmenevän illan hämärässä näyttivät aivan pitkäkyntisiltä, ahnailta käsiltä. Vaimeiden poksahdusten epätasainen sarja loppui ja rinki oli täysi muutamaa pettureiden ja karkureiden paikkaa lukuun ottamatta. Ohuesti pukeutuneet kuolonsyöjät liikehtivät hermostuneesti varoen silti tekemästä liian äkkinäisiä siirtoja, jotka saatettaisiin tulkita ärtyneisyydeksi tai peräti niin, että niiden tarkoituksena oli hoputtaa heidän mestariaan, jonka arvovalta pitkälti perustui erittäin alhaiseen kynnykseen langettaa vaarallisia kirouksia. Minuutit kuluivat ja yhä vain pimeän lordi paistatteli alaistensa katseiden valokeilassa sanomatta mitään.
"Mestari? Eivätkös kaikki ole jo paikalla, joten..."
Hidas käännähdys puhujaa kohti ja tämä havaitsi kauhukseen sauvankärjen osoittavan suoraan otsaansa. Punaisten silmien katse porautui miehen kasvoihin ja tämä astui hätääntyneenä askeleen taaksepäin.
"Avery. En tietääkseni käskenyt sinua neuvomaan", kylmä ja kimeä ääni sanoi ja puhuteltu huokaisi helpotuksesta Voldemortin jatkaessa taikasauvansa pyörittelyä. Kuolonsyöjät hohottivat vahingoniloisesti ja Avery piilotti kiukkunsa naamionsa alle
"Narcissa. Missä Lucius viipyy?"
"Hänen piti hoitaa joku ministeriön asia. Joka tapauksessa hänen pitäisi aivan näillä minuuteilla olla täällä, lordi", muita lyhyempi kuolonsyöjä sanoi näpräten hermostuneesti hupun alta puskevia vaaleita hiussuortuvia.¨
Samassa kuului itsetietoinen poksahdus ja jälleen Lucius Malfoy seisoi ringin keskellä suoraselkäisenä, näyttämättä lainkaan siltä kuin olisi juuri ilmiintynyt muutaman sadan kilometrin päästä. Hän kumarsi lyhyesti Voldemortille. Naamion takaa ei voinut nähdä ylimielistä hymyä, mutta jokainen paikalla olija kykeni päättelemään, että se karehti hänen kasvoillaan. Lucius oli ollut tapaamassa Dolores Pimentoa, mutta se oli vain puolittainen syy hänen myöhästymiseensä - mies oli tarkoituksella viivytellyt tuntien senhetkisen asemansa suoman edun. Tottahan sen kotitonttukin tiesi, että oli paljon tyylikkäämpää tulla hivenen myöhässä ja suoraan ringin keskelle kateellisten aateveljien silmien eteen kuin sulautua mustaan massaan ja odottaa vuoroaan, kunnes lordi päättäisi puhutella. Toisaalta Voldemort oli arvaamaton ja Lucius Malfoy oli ottanut suuren riskin kohottaessaan itsensä muiden yläpuolelle, mutta hän oli järkeillyt tehtävänsä olevan niin tärkeä pimeyden lordin voittokulun jatkumisen kannalta, että tämä tuskin pistäisi pahakseen, vaikka hän pikkuisen näpäyttäisikin muita kuolonsyöjiä. Ja hän oli osunut oikeaan.
"Siinä paha missä mainitaan, Lucius. Aina yhtä narsistinen", Voldemort sanoi hymyillen kylmästi ja kohottaen sormenpäillään miehen leukaa. Tämä naurahti teennäisesti. Häntä kammotti olla niin lähellä tuota pelättyä ja kaikkivoipaa, käärmettä muistuttavaa olentoa ja vielä enemmän häntä kammotti olla tähän kosketuksissa. Eleganssi rapistui ja itsevarmuus varisi kuivahtaneiden joulukuusen neulasten lailla punaisten silmien tuijottaessa suoraan hänen omiinsa. Lucius Malfoyta arvelutti Voldemortin vapaana oleva sauvakäsi, jonka liikkeitä hän ei voinut seurata kääntämättä katsettaan pois ja sitä hän ei puolestaan voinut tehdä, sillä eleen olisi voinut tulkita epäluotettavaksi. Hän nuolaisi hermostuneena huuliaan kostuttaakseen niitä ja toivoi hartaasti, että olisi vain tyytynyt ilmiintymään toisten joukkoon, omalle paikalleen. Lopultakin Voldemort veti kätensä takaisin ja kääntyi puhumaan toisille kuolonsyöjille. Luciuksen polvet olivat pettää ja hän huokaisi helpotuksesta, mutta vain hyvin hiljaa. Hän tavoitti hetkeksi vaimonsa katseen, mutta tämä käänsi päänsä melkein heti poispäin - he olivat keskustelleet asiasta kotona ja Narcissa oli ollut sitä mieltä, että hänen olisi ollut parasta jättää koko tapaaminen väliin ja saapua paikalle silloin kuin muutkin.
"Pian, aivan pian voimme taas alkaa toimia julkisesti ja tämä naurettava piilottelu loppuu. Kunhan rehtori on vaihtunut, joku teistä saa varjostaa Albus Dumbledorea ja valtaamme Tylypahkan. Samassa taistelussa teen selvää Potterista. Omakätisesti", Voldemort sanoi. Kuolonsyöjät aplodeerasivat ja lennättivät sauvojensa kärjistä eri värisiä kipinöitä.
"Kauan eläköön pimeän lordi!"
He kuitenkin vaikenivat nopeasti Voldemortin heilauttaessa ärtyneesti kättään.
"Ei vielä. Ja nyt Lucius, haluaisin kysyä sinulta muutaman kysymyksen", hän sanoi ja lähestyi taas miestä, joka kaikessa hiljaisuudessa oli perääntynyt paikalleen rinkiin.
"Kuka on tuleva Tylypahkan rehtori?"
"Dolores Pimento, lordi."
"Erinomaista. Kun linna on meidän, Severuksesta tulee rehtori ja Pimento saa toimittaa professorin virkaa niinkin turhassa aineessa kuin pimeyden voimilta suojautuminen. Ellei hän kuole taistelussa", Voldemort sanoi ja nauroi kylmästi. Kuolonsyöjät yhtyivät hieman epäröiden hänen nauruunsa.
"Olet toiminut hyvin, Lucius. Tulen palkitsemaan sinut tästä."   

"Kas niin, hyvä ystävä. Kyllä sinä pystyt siihen", Dumbledore sanoi pitäen poreilevalla, liian laimean maitokahvin näköisellä aineella täytettyä pulloa nyrpistelevän lajitteluhatun edessä.
"Tuo litku haisee kaamealta", hattu parkaisi ja kääntyi poispäin.
"Hyvänen aika sentään, ellet olisi hattu, sanoisin, että ole mies! Olet saanut luottamustehtävän, ole sen arvoinen", McGarmiwa sihisi ja käänsi lajitteluhatun ärhäkästi takaisin Dumbledoreen päin.
"Olet pahempi kuin pahimmat oppilaat, jotka minulla on ollut! Miten kukaan voi olla niin tyhmä, että unohtaa runon, jonka tärkeyttä nimenomaan on painotettu? Tässä tilanteessa sinulla ei todellakaan ole muita vaihtoehtoja kuin korjata tekemäsi vahinko ja juoda juoma" McGarmiwa jatkoi kävellen terävin askelein rehtorin kanslian ikkunan ääreen estääkseen itseään kurittamasta hattua enää pahemmin.
"Vararehtori hyvä nyt rauhtoittuu vähäsen ettei ala syöstä tulta suustaan, en katsokaas sitäkään ihmettelisi kun kyseessä on tuollainen lohik..." lajitteluhattu mutisi vihaisena, mutta joutui Dumbledoren keskeyttämäksi.
"Kuulehan, hyväntahtoisuudesta suosittelen Minerva McGarmiwan arvostelemisen sikseen jättämistä, etenkin kun hän on noin ärtynyt. Mikäli siis arvostat terveyttä edistäviä tekoja, kuten aivan varmasti järkevänä hattuna teet", hän sanoi matalalla äänellä lajitteluhatulle, jonka onneksi pihalle katseleva McGamiwa ei ollut kuullut välikohtausta.
"Hyvä on, hyvä on. Minä juon sen", hattu sanoi ja Dumbldore kaatoi ripeästi pullon sisällön suoraan sen avoimeen suuhun.

Opettajainhuoneesta kantautui tasainen puheensorina professorien odottaessa illallisen alkamista. Horatius Kuhnusarvio istui mukavasti nojatuolissa takkatulen ääressä lukien kirjaa ja kuunnellen samalla itseään vastapäätä istuvan Lipetitin ja Kalkaroksen keskustelua.
"... ja kaiken lisäksi pääsen tänään pitämään jälki-istunnon yhdeksän jälkeen. Minerva jostain syystä kuvittelee minun pitävän jälki-istuntojen pitämisestä ja laittaa niitä kasapäin kontolleni. Eihän minulla tietenkään olisi parempaa tekemistä kuin valvoa Tähtitornista kiinni jääneitä esiteinejä heidän siivotessaan Pöllölää."
Lipetit nauroi ja vilkaisi sivusilmällä huoneen toisella puolella istuvaa Versoa, joka jutteli hieman turhankin innokkaasti matami Huiskin kanssa ja varoi vahingossakaan vilkaisemasta Lipetitin ja Kuhnusarvion suuntaan.
"Minusta tuntuu, että Pomona yrittää vältellä minua", Lipetit sanoi enemmän itselleen kuin Kalkarokselle, mutta tämä vastasi oitis:
"Filius, ole ystävällinen ja säästä minut rakkaushuoliltasi."
"Anteeksi, ymmärrän toki", pikkumies sanoi hajamielisesti, "minua vain hieman huolestuttaa tämä tilanne ja haluaisin tietää, mitä kannattaisi tehdä. Olisiko sinulla hyviä neuvoja?"
"Kysytkö tosissasi minulta neuvoja epäonnisiksi kuvittelemiisi parisuhdekiemuroihin?" Kalkaros kysyi kohottaen toista kulmaansa äärimmäisen sarkastisesti ja saaden tällä kertaa Lipetitin lisäksi myös Kuhnusarvion viereisessä tuolissa kokeita korjaavan Sinistran nauramaan. Hän kääntyi naisen puoleen.
"Mikähän sinua tässä tilanteessa huvittaa", hän kysyi kylmäkiskoisesti ja Sinistra oli vähällä purskahtaa uudelleen nauruun.
"Mahdollisesti se, että Filiuksen täytyy olla suhteellisen epätoivoinen pyytääkseen sinua parisuhdeneuvojakseen", tämä vastasi piirtäen kokeen alalaitaan ison P:n punaisella musteella.
"Vai niin. Taidat siis olla hyvinkin perillä minun rakkauselämästäni?"
Nyt Kuhnusarviokin kohotti katseensa kirjastaan ja vilkaisi Kalkarosta kiinnostuneena - henkilökunta oli usein miehen selän takana pohtinut tämän mahdollisia suhteita ja nyt keskustelu näytti kääntyvän siihen suuntaan, että jotain saattaisi paljastuakin.
"Luojan kiitos, en! Vedin vain johtopäätöksiä ilmeestäsi. Ja kysyithän itsekin Filukselta, miksi hän tiedusteli sinulta neuvoja", Sinistra vastasi, mutta kääntyi sitten takaisin koepapereiden puoleen niin, että tummat hiukset valuivat eteen peittäen hymyn hänen kasvoillaan.
"No, eiköhän tämä aihe ole käsitelty. Mutta mitä mieltä te olette Albuksen erottamisesta?" Lipetit sanoi suunnaten kysymyksensä Kalkarokselle ja Kuhnusarviolle.
"Albus on kokenut tässä pelissä, tuskin häntä erotetaan ollenkaan. Aivan varmasti heillä on jonkinlainen juoni Minervan kanssa, mutta eiväthän he siitä ole hiiskahtaneetkaan" Kuhnusarvio sanoi tylsistyneen kuuloisena ja käänsi sivua.
"Luulen niin myös", Kalkaros vastasi lyhyesti ja Lipetit nyökkäsi,
"Haluaako joku pelata shakkia?"

Lajitteluhattu kakoi ja näytti siltä kuin olisi repeämäisillään. Se kieriskeli ympäriinsä Dumbledoren yöpöydällä vuorotellen taittuen kasaan ja suoristuen. Lopulta se asettui aloilleen edelleen kärsivän näköisenä, ja McGarmiwa hyökkäsi toimittajamaisella säälimättömyydellä esittämään kysymyksensä.
"No niin, hattu. Sinun on muistettava Rowena Korpinkynnen sinulle opettama runonpätkä ja nopeasti sittenkin!"
"Minerva, Minerva, älä ole noin kärsimätön! Tiedät aivan yhtä hyvin kuin minäkin, että muistutusjuoma on hidas toimimaan ja vaatii odottelua joka vaiheessa. Ihmisen - tai tässä tapauksessa hatun - muisti on asia, jota ei ole järkevää peukaloida ja juoman kehittelijä on selvästi järkevänä ottanut sen huomioon lisäämällä reseptiin pisaran peikonverta hidastamaan reaktioita. Valitettavasti hän joutui kohtaamaan ongelman: juomalla ei voi palauttaa kuin yhden unohtuneen muiston kerrallaan. Kaiken lisäksi muistutusjuoma ei toimi yhden henkilön kohdalla kuin yhden kerran, sillä elimistö tulee sille immuuniksi. Nerokas liemi yhtä kaikki, ihailen suuresti sen kehittelijää."
"Kuka on kehittänyt muistutusjuoman?", McGarmiwa kysyi korjaillen nutturaansa.
"Pitäisiköhän sinullekin juottaa kyseistä juomaa... Minnie kultaseni, missä päättelykykysi on?"
McGarmiwa antoi keskeneräisen nutturan valahtaa alas ja katsoi Dumbledorea silmät hämmästyksestä levällään.
"Mitä sinä...  Mitä ihmettä? Miksi et ole koskaan kertonut..." hän änkytti yhä partaansa myhäilevää miestä tuijottaen.
"Albus Dumbledore, miten on mahdollista, ettet ole huomauttanut - edes sivulauseessa - kehitelleesi muistutusjuoman?"
"Katsohan, sitä kutsutaan vaatimattomuudeksi."
"Tai itsesuojeluvaistoksi. Mikäli olisi yleisesti tiedossa, että tämä on sinun tekosiasi ja muut juoman uhreiksi joutuneet ovat kokeneet samanlaiset tuskat kuin minä, en yhtään ihmettelisi, vaikka arvon rehtorin oven takana jonain kauniina yönä olisikin murhaa yrittävä ryhmittymä. Haluatteko nyt kuulla sen pahuksen runon vai ette?" Lajitteluhattu sanoi närkästyneenä.

A/N: Kommentit ovat kivoja :)
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 29, 2008, 22:17:33 kirjoittanut Keltsi »

Poissa hehacla

  • alien
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Wicked...
  • Tupa: Korpinkynsi
Tässä luvussa oli todella paljon asiaa, mutta edelleen toivoisin tietoja tuosta Minervan ja Deloresin 'menneisyydestä'. Toivottavasti Albusta ei ehditä edes erottaa, en ollenkaan tykkää tavasta jolla Delores ajatteli valta-asemaaansa ja Minerva-rukan rääkkäämistä. Pidän aina noista Albuksen ja Minervan keskusteluista, voin jotenkin hyvin nähdä heidät yhdessä, vaikka he ovat niin erilaisia, toinen niin kovin ankara ja käytännöllinen jalat maassa opettaja, ja toinen leppoisa pääpilvissä filsofi. Voin hyvin kuvitella Minervan käytännössä katsoen työntävän Albuksen ulos ovesta tämän aloiteltua keskustelua toiselle osapuolelle epämiellyttävässä tilanteessa ja sen jälkeen sättivän häntä.

Koko luku oli hauska, mutta tässä ehdottomasti koko luvun paras kohta:


"Albus Dumbledore, miten on mahdollista, ettet ole huomauttanut - edes sivulauseessa - kehitelleesi muistutusjuoman?"
"Katsohan, sitä kutsutaan vaatimattomuudeksi."
"Tai itsesuojeluvaistoksi. Mikäli olisi yleisesti tiedossa, että tämä on sinun tekosiasi ja muut juoman uhreiksi joutuneet ovat kokeneet samanlaiset tuskat kuin minä, en yhtään ihmettelisi, vaikka arvon rehtorin oven takana jonain kauniina yönä olisikin murhaa yrittävä ryhmittymä. Haluatteko nyt kuulla sen pahuksen runon vai ette?" Lajitteluhattu sanoi närkästyneenä.


Toivottavasti hattu muistaa vihjeen ja kertoo sen seuraavassa luvussa!

Seuraavaa lukua odotellen hehacla (kumartaa ja poistuu viitta hulmahdellen).
Nii kenen säärikarvat oli pisimmät?!!!

Gaploon

  • Ankeuttaja
Tuolta alkupäästä pitää nostaa ylös sellainen havainto että pulla taitaa olla harvinaista Tylypahkassa kerta kokouksiin mennään sen takia =)
Mutta hyvältä kuulostaa ja odotan sitä että hattu kertoo sen runon.
Mielestäni tämä on loistava jo pelkästään hahmojen osalta. Minervan äkkipikaisuus ja kärsimättömyys, Albuksen ilkullisuus ja osittainen kaksimielisyys. Ilahduttavaa on myöskin Severiuksen "sala"suhde hurmaavaan Sinistraan.
Tämä on hieno ficci ja paritukset ovat mielestäni onnistuneet. Huomion arvoista voisi kenties olla etten ole kommentoimassa mitään Verson sotkuihin tai Voroon liittyen.
Saa laittaa jatkoa!
PS. ilmoittaudun ehkä tulevaksi vakiolukijaksi! Siis täksi loppuajaksi... Asiasta 6578... kuinka pitkä tästä on tulossa, onko mitään arviota?

Poissa Keltsi

  • Kekri
  • Vuotislainen
Heipä hei, rakkaat lukijani ja erityisesti kommentoijat :) Aion siis pitää kesätaukoa Vuotiksesta (johtuen siitä, että olen koko kesän tietokoneiden ulottumattomissa) joten Patakuninkaaseen ei ole odotettavissa jatkoa kuin vasta elokuun puolella. Toki kirjoittelen tätä, koska lopettaa en todellakaan aio, mutta paperille ja sitten kun taas joskus pääsen koneelle, siirrän uudet luvut tännekin. Niin ja vielä, en todellakaan tiedä, kuinka aion tämän ficin sitten joskus lopettaa ja minulla on mielessäni muutama hyvin suuri ja lukuja vaativa juonenkäänne, joten uusia lukuja on odotettavissa luultavasti yli kymmenen... Kiitos siis kaikille kommentoineille ja hyvää kesää :D Syksyllä nähdään uusien ja toivottavasti hyvien lukujen parissa!

-Keltsi

Poissa Liekon Lilja

  • Pieni kummajainen
  • Vuotislainen
Vs: Patakuningas (Opettajaparituksia, K13, romance, drama yms.) TAUOLLA
« Vastaus #32 : Elokuu 17, 2008, 14:58:06 »
Oukei... kesällä saadusta, voimakkaasta pottervastaisestainfektiosta selvinnyt palaa kiusaantuneen nolona Vuotikseen ja kertoo, ettei kykene olemaan erossa lempihahmoistaan - eikä sen koomin fiktiostasi, vaikka kuinka yrittäisi... XD Usko tai älä; yritin kyllä molempia oikein olan takaa ja niin kovasti, että ihan kaduttaa. Taidan kuitenkin selvitä suhteellisen hyvin ilman kymmentä potterkirjaani, kolmea VHSääni, kuutta DVDtäni, kahta soundtrackiäni, jotka kaikki on nyt kaatopaikalla, mutta haluan ehdottomasti tietää, miten tämä tarina päätyy ja haluan ehdottomasti lukea vielä Albuksesta ja Minervasta, joten jatkahan pian... :D

Muutenkin Patakuninkaan jatkuminen piristäisi kummasti surullista mieltäni, joka syntyi yksin minun kesäisestä äkkipikaisuudestani; minulla ei ole enää omaa fiktiotani, Leimahtanutta, ei koneella, ei Vuotiksessa eikä tulostusversona, ja arvaa vain, kuinka kaduttaa. Mutta en mahtanut mitään, tuossa kesällä pelästyin kuollakseni sitä tosiasiaa, ettei minulla tuntunut olevan elämässäni mitään muuta kuin potteria. Se vei kaiken vaapa-aikani, jota tarvitsen ehdottomasti muuhunkin ja niinpä olin liian nopea toimimaan - kuten aina silloin, kun ei pitäisi olla - ja heitin kaiken pois sen enempiä miettimättä. Tässä sitä sitten ollaan...

Joten elättelen tässä toiveita, että laittaisit seuraavan luvun mahdollisimman pian, mikäli olet palannut koneen ääreen tauoltasi. :) Ja lupaan kyllä kommentoida! Voisin nyttenkin kaiketi kommentoisa tässä jotain pikaisesti, kun poistin omakätisesti Vuotiksesta kaikki viestit, jotka olin kirjoittanut, myös kommentit...

Nautitko siitä, että lukijasi melkein kuolevat uteliaisuuteen, kun pitkität eräiden asioiden selviämistä kokonaisella kesälomalla? x) Asia on niin, että kidun uteilaisuudesta Minervan ja Doroleksen suhteen ja melkein yhtä paljon vihjeen suhteen. Oli mukavaa lukea luvun alkuun Doroleksesta ja tämän pohdintoja ja minusta se kohtaus oli hyvin elävästi kirjoitettu. Olisin tunnistanut Pimennon, vaikka olisit kirjoittanut hänet "ihmisenä" tai "henkilönä". Pimento oli siis selvä IC-hahmo. Nauroin, kun luin sitä kohtaa, missä Pimento kutsuu Minervaa "nutturapäiseksi harakaksi" - ettäs kehtaakin!

Lainaus
“Niin, no, epävarmojen naisopettajien sauvakäsi saattaa olla yllättävän vikkelä”, McGarmiwa sanoi hymyillen vienosti.
“Yllättävää saattaa olla myös se, että arat nuoret naisopettajat suostuvat oikopäätä rehtorin esittämään illalliskutsuun…”
“Arat nuoret naisopettajat? Miksi monikko, onko minulta jäänyt jotain kuulematta?”
“Ei suinkaan, ei sinulla ole mitään syytä olla mustasukkainen.”
“Voi Albus, älä luule itsestäsi liikoja. Miksi ihmeessä minä sinusta olisin mustasukkainen?” McGarmiwa kysyi kohottaen toista kulmakarvaansa kuin arvioiden, hieman Kalkaroksen tyyliin.
Tuo ja sitä edeltävä kohta oli mainio, en voi olla pitämättä. Tuollaiset kohtaukset ovat niin viihdyttäviä ja kaipaan niitä kovasti lisää kesänkestäneen tauon jälkeen. Minerva hahtusen ihmeissään - ja pikkiriikkisen mustasukkaisena, vaikka ei sitä itse myönnäkään - kyselemässä monikon merkitystä saa suupieleni heti nykimään.

Toinen lempikohtani oli sitten tuo vika kappale. Hatun purevat huomautukset, Albuksen hyssyttelyt, Minervan kärsimättömyys ja nutturan valahtaminen oli aivan loistava yhdistelmä. Se oli kokonaisuutena niin hauska.   Joskus muinoin kai sanoin, että kuolonsyöjien kohtaus oli myös piristävää vaihtelua, mutta sanoinpahan sen nyttenkin.

Muuta minusta ei nyt irtoa, mutta lupaan kommentoida vastedes, kunhan vain jatkat. :)

- Liekon Lilja, joka potee sydänsuruja kadonneen ficcinsä takia ja odottelee jatkoa...
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 19, 2010, 23:39:34 kirjoittanut Liekon Lilja »

Poissa Keltsi

  • Kekri
  • Vuotislainen
Vs: Patakuningas (Opettajaparituksia, K13, romance, drama yms.) TAUOLLA
« Vastaus #33 : Elokuu 18, 2008, 21:35:04 »
A/N: Hei! Palasin viimein kesätauolta, jonka aikana tosin en tätä ficciä saanut edistymään kuin yhden kappaleen verran... Lupaan kuitenkin yrittää nyt syksyllä laitella uusia lukuja aina kun vain ehdin :D Toivottavasti täällä vielä on lukijoita, eivätkä kaikki ole tyystin unohtaneet tätä viritelmääni :)

hehacla: Kiitos kommentistasi :) Juu, vihje tulee tässä luvussa, mutta aarteen löytyminen saa vielä odottaa - ensi lukuun:P
Gaploon: Hej, sainko uuden lukijan? Hienoa:D Kiitos kommentistasi, pituutta en osaa arvioida yhtään. Alle 50 lukua kumminkin varmaan.
Teleija: Oi ihanaa, että päätit sittenkin palata Vuotikseen:) Ennätin jo kauhistua, kun pääsin kesällä vain lukemaan tiedotuksesi, en vastaamaan - jäi huono omatunto... Voi ei, toivottavasti olisi joku hieno kiertotie saada ficcisi takaisin - se oli paras koskaan lukemani. Kiitos taas kommentistasi :D

Anteeksi lyhyet kommentit kommentteihin, mutta pitäisi ehtiä vielä mantsanläksyt tekemään... Ja anteeksi tuo todella kammottava vihje, keksin sen joskus viime keväänä ja pidän sitä itsekin todella kammottavana, mutta ei voi mitään... Teidän iloksenne luvassa on kuitenkin vielä lisää arvoituksia, jotka toivottavasti ovat sitten parempia :P

21.Luku: Viimeinen vihje

"No niin. Sanon tämän vain kerran, ja sen jälkeen on turha tulla vaivaamaan minua tämän aarrejupakan tiimoilta. Ensi syksyn lajttelulaulu on pahasti aikataulusta jäljessä."
"Ai koska olemme vieneet kallisarvoisesta ja kortilla olevasta ajastasi muutaman tunnin?"
"Minerva, yritä ärtymyksestäsi huolimatta olla olematta provosoiva", Dumbledore sanoi varoittavasti.
"Jos nyt olette valmiita kuuntelemaan, niin aloittaisin varsin mielelläni. Ensiksikin Rowena pyysi onnittelemaan näin pitkälle päässyttä etsijää ja kertomaan, että viimeinen arvoitus on helpohko. Ja nyt itse vihje, joka ei muuten oikeastaan ole runo - vaikka kuinka älykkääksi Korpinkynnen naikkonen on mainittu, ei hän ainakaan runoilla osannut - vaan muutama typerä lause, joiden merkitystä en ole keksinyt ja jotka rimmaavat huonosti, huh! Kammottavaa tunkea jotain luonnontiedettä tällaiseen tilanteeseen, äärimmäisen mautonta ja todistaa pätemisen tarvetta..."
"Jospa nyt nielisit katkeruutesi ja lausuisit meille tuon runon!" McGarmiwa sanoi uhkaavasti.
"Hyvä on, älä menetä hermojasi - taas!
Sykkii sydän linnan lailla johtajan
On kammioita kaksi, etsijälle painotan.
Läppä aukenee toiseenkin suuntaan
ja päädyt aarteen luo, alle maan
."
"Hmm. Ärtyisyytesi lienee muistutusjuoman herkullisen maun syytä, mutta haluaisin joka tapauksessa pyytää sinua puhumaan hieman korrektimmin, ystävä hyvä. On totta, ettei Rowena ollut kovinkaan kyvykäs runoilijana, mutta hän joka tapauksessa oli yksi Tylypahkan neljästä kunnioitetusta perustajasta", Dumbledore sanoi hatulle.
"Aivan aivan, mutta tuskin itsekään olisit mitenkään iloinen, jos sinut vasten tahtoasi olisi vedetty mukaan johonkin, joka saa sinut tuntemaan niin fyysistä kuin psyykkistäkin tuskaa."
"Kieltämättä. Kiitos kuitenkin vaivannäöstäsi. Nyt pääset takaisin ylähyllylle, jotta ehtisit saada kaikkien suuresti odottaman lajittelulaulun valmiiksi", Dumbledore sanoi hymyillen ystävällisesti. McGarmiwa ei yrittänytkään peitellä hämmentynyttä ilmettään - hän ei koskaan ollut oppinut ymmärtämään rehtorin pinnaa, joka tuntui venyvän kumilenkin lailla, tosin vain sillä erotuksella, ettei se katkennut tai missään vaiheessa lopettanut venymistään. Tietysti oli tapauksia, joissa mies suuttui, mutta koskaan tämä ei menettänyt hermojaan, jos kyseessä oli jokin Tylypahkaan kuuluva asia kuten oppilas, muotokuva, professori tai tässä tapauksessa lajitteluhattu.
"Albus, älä pönkitä tuon päähineen ennsetäänkin jo ylisuurta egoa yhtään enempää", McGarmiwa sanoi ja tarttui jo hieman leppyneenä hattuun nostaakseen sen kirjahyllyn päälle, mutta se keskeytti hänen aikeensa aiempaa kymmenen kertaa nöyremmässä äänensävyssä lausutulla kommentilla:
"Minerva, viitsisitkö mitenkään antaa minun jäädä tähän - ei lajittelulaululla nyt niin kiire ole. Muistutusjuoma oli vain niin pahuksen inhottavan makuista... Haluan auttaa teitä ratkaisemaan arvoituksen!"
McGarmiwa voihkaisi ja vilkaisi epätoivoisena Dumbledorea, joka nojasi leukaansa ristikkäin pujotettuihin sormiinsa ja seurasi kohtausta nauttien siitä suuresti.
"Tietenkin se sinulle on suotava", hän sanoi saaden hatun ensimmäistä kertaa muistutusjuoman nauttimisen jälkeen näyttämään ilahtuneelta.
"Minulla ei taida olla sananvaltaa tässä asiassa...", McGarmiwa sanoi painaen lajitteluhatun Dumbledoren päähän.
"Nyt voinkin huoletta lähteä teelle Pomonan ja Sinistran kanssa, kuten olin luvannut, ja jättää teidät pohtimaan arvoitusta - luotan siihen, että olette päässeet pitkälle paluuseeni mennessä", hän jatkoi hieman ivallisesti ja asteli ovelle.
"Tänä yönä kaikki ratkeaa", Dumbledore sanoi dramaattisesti ja lisäsi sitten kumoten kokonaan äskeisen lauseen salaperäisyyden: "joten jos suinkin haluat olla mukana löytämässä aarretta, tule ajoissa takaisin, Minnie..."
"Tarvitset nähtävästi pari yleispätevää ohjetta. Kohta yksi: Älä kutsu minua Minnieksi. Kohta kaksi: Jos menette ratkaisemaan arvoituksen ja löytämään aarteen ilman minun läsnäoloani, tulen keksimään jonkin hyvin piinallisen tavan rangaista teitä", McGarmiwa sanoi terävästi. Hän joutui keskittämään kaiken tahdonvoimansa estääkseen itseään nauramasta muka-säikähtäneen näköiselle parivaljakolle.
"Lupaan kyllä, että odotamme - pitkän ikäni salaisuus on, että ole aina ottanut naisten uhkaukset todesta", Dumbledore sanoi vakavana.

Kivihirviön liu'uttua kolahtaen kiinni Dumbledore nosti lajitteluhatun takaisin pöydälle eteensä.
"Minervalla toden totta on temperamenttia", hattu huokaisi näyttäen helpottuneelta päästyään hetkeksi pois tuon pistävän katseen alta.
"Miten ihmeessä pärjäät hänen kanssaan noin hyvin?"
"Katsohan, ystävä kallis, se on taitolaji", Dumbledore vastasi ja nojautui tuolillaan taaksepäin, "onko sinulla ideoita arvoituksen suhteen? Luulenpa, että jo yksinomaan kunniamme vuoksi meillä on oltava jotain valmiina Minervan paluuta varten."

Ulkona oli kaunis helmikuun ilta Sinistran tarpoessa kohti kasvihuoneita. Järvellä oli muutamia luistelijoita, jotka silloin tällöin hätkähtivät jättiläiskalmarin takoessa peilikirkasta jäänpintaa alhaalta käsin. Hämärässä oli vaikeaa erottaa mitään selkeästi, mutta nuoren naisen huomio kiinnittyi jään poikki liukastelevaan, ryhdikkääseen hahmoon, joka jollain ilveellä onnistui tekemään liukastelustaankin tyylikästä eikä kukaan luistelevista oppilaista nähnyt tilanteessa mitään huvittavaa. Sinistran suupielet sen sijaan kääntyivät ilkikuriseen hymyyn tuon majesteetillisesti jään yli suunnanneen naishenkilön tavoittaessa hänet.
"Enpä toista kertaa taida testata tuota reittiä", McGarmiwa totesi kuivasti, "moinen kompurointi ei ole älykästä - olin ainakin kolmesti vähällä kaatua."
"Se olisi ainakin tuottanut hupia oppilaille", Sinistra sanoi virnistäen ja viittasi kädellään luistelijoihin päin.
"Niin varmasti. Mutta sinä olisit nauttinut eniten siitä tilanteesta."
"Totta", Sinistra myönsi ja naiset jatkoivat matkaansa yhdessä.
"Meillä ei olekaan aikoihin ollut teehetkeä! Mitä kaikkea onkaan jäänyt puhumatta", nuorempi nainen huokaisi ja loi merkitsevän silmäyksen ystäväänsä.
"Tiedän kyllä, mitä haet takaa, mutta valitettavasti en voi kertoa mitään. Kyllä sinä pari päivää kestät - erottamiskomitea tulee ylihuomenna. Sitä paitsi sinun asemassasi en vetäisi kasvoilleni tuota syyllistävää ilmettä ja luultavasti tiedät, miksi", McGarmiwa sanoi napakasti ja pysähtyi noukkimaan hangesta puna-keltaisen kaulaliinan, "tämä kuuluu luultavasti jollekin ensiluokkalaiselle", hän mutisi hieman paheksuvasti.
"Muutaman kerran Severuksen seurasta yllätetyn ei parane syyttää muita salailusta..."
"Myönnän tappioni. Tällaiset keskustelut ovat epäreiluja, sinulla on rehtori harjoitusvastustajanasi", Sinistra sanoi murjottaen ja sai McGarmiwan nauramaan. Jos joku oppilas olisi kuullut tämän, olisi hän todennäköisesti järkyttynyt kovin pahasti, sillä ankarakatseisen professorin huvittuneisuuden paljasti yleensä vain vino hymy, joka oli niin epämääräinen, että oppilaat jälkeenpäin epäilivät olivatko Weasleyn kaksosten nokkelat sutkautukset sittenkään olleet hänen mielestään hauskoja.
"Oli miten oli, itse kullakin taitaa olla paljon kerrottavaa... Pomona on viime aikoina ollut ihan kummallinen. Tiedätkö, mikä hänellä on?" Sinistra kysyi huolestuneena.
McGarmiwan ilme kiristyi.
"Tiedän - miesongelmia."
"Niinkö?" Sinistra sanoi yllättyneesti, "hänelläkö?"
"Pomona voi kertoa itse", McGarmiwa sanoi.

Kuultuaan heidän astuvan sisään Verso kurkisti pöheikön takaa hiukset harittaen ja posket punaisina.
"Ai, te tulitte jo. Odottakaa ihan hetki, minun pitää istuttaa tämä riippuniljaska nyt tai se nuupahtaa", hän sanoi ja nosti harvinaisen ruman kasvin toisten nähtäväksi.
"Ei mitään kiirettä, me voimme keittää teetä sillä välin", Sinistra sanoi ja veti McGarmiwan perässään takahuoneeseen, joka oli täysi vastakohta multaiselle ja sotkuiselle kasvihuoneelle. Kaikki tavarat olivat tarkasti omilla paikoillaan eikä missään näkynyt tahraakaan. Vuode oli siististi pedattu ja matot lattialla olivat suorassa - mistään ei olisi voinut huomata, että huoneessa asui henkilö, joka usein saapui päivälliselle naama ja kädet multaisina. Ainoa seikka, josta olisi saattanut päätellä, että he olivat kasvihuoneessa, oli se, että ikkunat olivat höyrystyneet. Vaikka takahuone olikin niin siisti ja kodikas, he joivat teensä aina kasvihuoneen puolella sen takaosassa sijaitsevilla valkoisilla puutarhatuoleilla ja -pöydällä. Siitä vain jotenkin oli päässyt muodostumaan tapa, jota kukaan heistä ei olisi mennyt muuttamaan mistään hinnasta.

"Haluan minttuteetä. Sopiiko se sinullekin?" Sinistra kysyi ja McGarmiwa nyökkäsi. Hetken kuluttua kaikki kolme istuivat pöydän ääressä ja Sinistra sanoi:
"No niin, kaikilla taitaa olla mielenkiintoista kerrottavaa. Kuka aloittaa?"
"Minulla on vähiten sanottavaa", McGarmiwa sanoi ja puhalteli mukistaan nousevaa höyryä, jotta se ei olisi sumentanut hänen silmälasejaan.
"Mutta varmaan sitäkin mielenkiintoisempaa", Verso sanoi siemaisten teetään.
"Enpä tiedä. Lucius Malfoy ja Dolores Pimento saavat nenilleen - Albusta tuskin erotetaan", McGarmiwa totesi sähkösanomamaisen lyhyesti pitäen lyhyen tauon ennen Pimennon mainitsemista.
"Äh, vieläkö sinä jaksat siitä Doloresin ja sinun riidastasi olla katkera? Siitähän on vaikka kuinka pitkä aika!" Sinistra puuskahti saaden osakseen harvinaisen jäisen katseen.
"Hyvä on, anteeksi..." hän sanoi ja McGarmiwa oikaisi nutturaansa.
"Siitä on pitkä aika, mutta hän oli silloin eräs parhaimmista ystävistäni. Ehkä siitäkin voi jo päätellä jotain, että yleensä en ole pitkävihainen."
"No, olihan se kyllä inhottavaa, mitä hän teki", Sinistra totesi, " mutta palataksemme kuulumisiin: kumpi kertoo ensin, sinä vai minä?" hän kysyi osoittaen sanansa Versolle, joka kohautti olkapäitään: "Se ja sama."
"Minä siinä tapauksessa", Sinistra sanoi virnistäen.
"Tämän minä haluan kuulla", Verso sanoi uteliaana, "ja sinä selvästi palat halusta kertoa..."
Sinistra kertoi tapahtumat aina uudenvuodenyöstä - josta toiset tosin olivat jo perillä, mutta hänen mielestään se kuului tarinaan olennaisesti - heidän päätökseensä olla paljastamatta muulle henkilökunnalle mitään.
"...joten tehän pidätte tämän jutun omana tietonanne, eikö vain?"
Verso ja McGarmiwa nyökkäsivät.
"Ilmeisesti siis järjestelemistäni partiovuoroista oli jotain apua", Verso sanoi hymyillen salaperäisesti.
"Sinäkö ne järjestelit?" Sinistra kysyi hämmästyneenä.
"Etkö sinä muka tiennyt sitä? Jos Tylypahkassa tapahtuu jotain epämääräistä, joka liittyy toisten suhdekuvioiden peukaloimiseen edes etäisesti, sen taustalla on Pomona Verso."
"Älä nyt, Minerva. En minä ihan niin paha ole..."
"Et vai? Sinä olet kerrassaan moraaliton otus, mitä rakkausasioiden järjestelemiseen tulee! Kenenköhän ansiota sekin oli, että Argus ja Irma päätyivät seurustelemaan keskenään?" McGarmiwa sanoi teeskennellen paheksuvansa ystävänsä toimia - vaikka niin hän itse asiassa tekikin, mutta koska kyseessä oli Verso eikä kukaan muu ja koska tämän toimet eivät olleet laajamittaisia tai vahingollisia, piti hän asiasta huomauttamista tarpeettomana ja tyytyi esittämään paheksuvampaa, mitä oli sillä seurauksella, että Versolla ja Sinistralla oli hyvin hauskaa.
"Nyt minulle siis selvisi Pomonan todellinen luonne!" Sinistra sanoi nauraen ja läikyttäen samalla teetä päälleen.
"Ihme, että hän on sen näinkin kauan saanut pidettyä salassa", McGarmiwa totesi asiallisesti.
"Mutta nyt on kai sinun vuorosi kertoa kuulumiset - miksi vaikutat hieman allapäin olevalta?" Sinistra sanoi Versolle, jonka ilme synkkeni oitis.
"Minulla on ongelma", hän sanoi ja lähti Sinistran ja McGarmiwan yllätykseksi pöydästä, mutta palasi pian tonttuviinipullo mukanaan.
"Hmm... Pomona? Nythän on arkipäivä..." Sinistra sanoi epäröiden.
"Niin, entä sitten?" Verso kysyi kaataen tilkan viiniä teehensä.
"Sinä et ikinä juo edes kermakaljaa, ellei kyseessä ole erityistilaisuus", McGarmiwa sanoi.
"Nyt on erityistilaisuus", Verso tokaisi, hörppäsi terästettyä teetään ja irvisti, "älkää koskaan laittako tonttuviiniä minttuteehen..."
"Ei kyllä totta puhuen erityisemmin tee mielikään kokeilla. Kerrotko nyt, mikä tämä sinun ongelmasi on?" Sinistra sanoi.
"Horatius on ongelmani. Ja Filius. Pahus soikoon kun en tiedä, mitä pitäisi ajatella", Verso mutisi ravistaen päätään.
"Voisitko hieman selventää?"
"No kun Horatius ei suostu uskomaan minua ja lopettamaan kukkien lähettelyä sun muuta."
"Mikä ongelma siinä muka on?" Sinistra kysyi hölmistyneenä, "Jos ei muu auta, niin turvaudu vanhaan kunnon avokämmenlyöntiin."
Verso naurahti.
"Se ei ole noin helppoa", hän sanoi, "en enää tiedä, mitä haluan."
"Väitätkö, että Horatius on saanut pääsi pyörälle lähettämällä muutamaan otteeseen kukkia ja esittämällä gentlemannia?" McGarmiwa kiivastui ja nousi seisomaan.
"Oletko tosiaankin noin helposti hurmattavissa? Parilla harlekiiniromaaneista plagioidulla korulauseella kuin pahainen teinityttö? Vain koska Filius ei sellaiseen kykene? Pomona Verso, ota itseäsi niskasta kiinni, nuku yön yli ja ruikuta vasta sitten!"
"Niin, olethan sinä tietysti oikeassa, mutta asiassa on monta puolta..."
"Horatius on häikäilemätön eikä arastele käyttää toisen heikkoja puolia hyväkseen!"
"Herran jestas, Minerva! Sinähän puhut kuin Horatius olisi vastustaja, vihollinen..." Sinistra huomautti.
"Noh, ehkä tosiaan menin hieman yli, mutta en missään nimessä hyväksy hänen tapaansa toimia", McGarmiwa myönsi ja nykäisi jo puolityhjän viinipullon sitä tavoittelevan Verson ulottumattomiin, niin että tämä haroi käsillään ilmaa ja kaatoi kaikkien teekupit.
"Onhan hän kiero, mutta voisit välillä yrittää irrottautua tuosta rationaalisesta ajattelutavastasi, niin ehkä ymmärtäisit Pomonaakin paremmin!" Sinistra huudahti ponnahtaen itsekin seisomaan kaataen vahingossa koko pöydän. Samassa jokin valtava astui sisään peittäen oviaukon. Sinistra tukahdutti kirkaisun ja perääntyi tyrkäten nurin vielä tuolinsakin, McGarmiwa vetäisi esiin taikasauvansa ja osoitti tulijaa sillä ja Verso keikahti lattialle. Lyhtyä toisessa ja pergamentinpalasta toisessa kädessä kantava Hagrid näytti hämmentyneeltä ja silmäili kaaosta epäluuloisena.
"Ette tainnu kuulla mun koputusta, niin päätin tulla ite sisään. Rehtori pyys tuomaan tän", hän sanoi ojentaen kirjeen McGarmiwalle.
"Öh. Kiitos, Rubeus", nainen sanoi nolostuneena.
"Ootteko ihan kunnossa?" Hagrid kysyi katsoen viestiä lukevasta McGarmiwasta perin juurin pelästyneen näköisen Sinistran kautta Versoon, joka kömpi vaivalloisesti ylös lattialta.
"Ei tässä mitään. Oletko lähdössä takaisin linnalle päin?" McGarmiwa kysyi Hagridilta, joka nyökkäsi.
"Albus pyysi minua välittömästi kansliaan, joten jos sopii, tulen samaa matkaa kanssasi."
"Pitääkö sinun nyt jo lähteä?" Sinistra kysyi vilkaisten neuvottomana Versoa, joka oli istahtanut kukkalaatikon reunalle ja nojasi päätään käsiinsä.
"On pakko... Pomona, pärjäätkö sinä?" McGarmiwa kysyi huolestuneena.
"Pärjään, pärjään!"
"Tulen heti huomisaamuna käymään", nutturapää sanoi vetäen ulkoviittaa ylleen.
"Minä jään tänne vielä vähäksi aikaa", Sinistra sanoi nostaen pöydän takaisin pystyyn.

Horatius Kuhnusarvio istui Kolmen luudanvarren nurkkapöydässä selaillen Saivartelijan viimeisintä numeroa. Oli ollut uskomattoman vaivalloista kävellä koko matka Tylyahoon, joten hän ei aivan vähään aikaan ollut aikomuksissakaan nousta ylös simatuopin, joka hänet kuivatun ananaksen loppumisen ohella kylään oli vetänyt, ääreltä ja lähteä takaisin linnaan. Kuhnusarvio ei missään elämänsä vaiheessa ollut pitänyt fyysistä ponnistelua vaativasta toiminnasta - ei edes ollessaan nuorukainen - joten tulevaa paluumatkaa polviin asti ulottuvassa hangessa kahlaamisesta piristi ainoastaan tieto siitä, että hänellä oli salkussaan valtava rasia kuivattua ananasta, jolla voisi palkita itsensä takaisin linnaan päästyään. Kuhnusarvio inhosi talvea. Silloin ulkona liikkuminen vaati niin suuria ponnistuksia, että häntä suorastaan puistatti pelkkä ajatuskin ja sen lisäksi oli vielä kylmää ja märkää ja pimeää.

"Näköjään Rubeus toimitti kirjeeni varsin nopeasti perille tai sitten olet kävellyt vielä tavanomaista tahtiasikin nopeammin, mikä tosin tuskin enää puolen metrin lumihangen tuoman vastuksen huomioon ottaen ei ole mahdollista", Dumbledore totesi McGarmiwan astuessa kanslian ovesta sisään.
"Miten Rubeus aina onnistuukin tulemaan sisään väärällä hetkellä? Sillä miehellä totisesti on ihmeellinen kyky", nainen päivitteli irrottaen hiusneuloja kampauksestaan kiinnittääkseen ne uudelleen paremmin.
"Oliko teillä meneillään kovinkin arkaluontoinen keskustelu?"
"Ei - ei oikeastaan... Pöytä vain oli kaatunut, Pomona istui lattialla rikkinäisten teekuppien seassa, Sinistra näytti siltä kuin sisään olisi tullut ankeuttaja Rubeuksen sijasta ja minä itse osoitin häntä taikasauvalla."
"Onko täysin epäkorrektia tiedustella, mikä ihme Rubeuksen sisääntulon lisäksi oli osana aiheuttamassa moista kaaosta?" Dumbledore kysyi seesteisesti.
"Me keskustelimme Horatiuksesta."
"Ah. Me puolestaan saimme selville vihjeen merkityksen."
"Minä sain selville vihjeen merkityksen", lajitteluhattu korjasi.

Sinistra oli saanut siivottua välikohtauksen jäljet, istutettua Verson pöydän ääreen ja keitettyä uuden pannullisen teetä.
"Mitä sinä tekisit minun sijassani?"
"Minä, tuota... En minä tiedä!" Sinistra vastasi häkeltyneenä, "ehkä yrittäisin miettiä asiaa tai jotain..."
Verso kohotti katseensa raidallisesta teemukistaan.
"Sain idean", hän sanoi, "lähdetään Tylyahoon."
"Häh, mitä me siellä teemme? Kello on jo vaikka kuinka paljon."
"Lähdetään nyt", Verso intti.
"Älä viitsi, tiedät hyvin, etten ole lähtemässä sinne enää tähän aikaan!"
"Eihän sinulla ole tänään tuntejakaan tai mitään. Mennään vain istumaan iltaa. En näe yhtäkään hyvää syytä, miksi emme lähtisi."
"Ja minä en näe ainoatakaan hyvää syytä, miksi muka lähtisimme. Ulkona on kylmä, matka on pitkä pimeässä, on aivan liian myöhä, olen väsynyt ja sinä myös..."
"En minä ole väsynyt. Lähden sitten ilman sinua", Verso tokaisi ja alkoi pukea paksumpaa viittaa ylleen.
"Et näköjään aio jättää minulle vaihtoehtoja", Sinistra huokaisi.
"Ei meidän tarvitse olla pitkään - haluan vain vähän pitää hauskaa."
"Pitää hauskaa?"
"Niin, ilman tätä typerää ongelmaani. Haluan unohtaa sen hetkeksi."
"Hyvä on, hyvä on. Minun on kai pakko tulla mukaasi, sillä ei sinua voi yksinkään jättää tuossa mielentilassa!" Sinistra sanoi topakasti.
"En minä ole missään erityisessä mielentilassa."
"Olet juonut puoli pulloa viiniä - se on paljon sinulle - ja kaiken lisäksi olet stressaantunut. Jonkun täytyy vahtia sinua, kun nyt en kerran voi mitenkään estää lähtöäsikään..."
"Nyt mennään", Verso sanoi ja veti Sinistran käsipuolesta mukaansa yön pimeyteen.
 

A/N: Kommentit kelpaavat :D En kyllä itse erityisemmin pidä tästä luvusta - se on hieman lyhyt ja muutenkin. Huomauttakaa muuten virheistä, koska en ehtinyt oikolukea tätä kunnolla. Pitää myöhemmin tulla korjailemaan... Toivottavasti en ole kirjoitellut mitään aivan päätöntä...
« Viimeksi muokattu: Elokuu 19, 2008, 19:45:40 kirjoittanut Keltsi »

Poissa Severina

  • Pirunmarja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Oi, olenkin odotellut tälle jatkoa ties kuinka kauan ja nyt sitä viimein tuli. Ja koska tämä on parhaita lukemiani ficcejä niin minun on pakko, vähän kehnonlaisesta kommentointi taidostani huolimatta, sekä tämänhetkisestä julmettomasta pääkivusta välittämättä, antaa palautetta.

Pidän kerronnastasi. Se ei etene liian nopeasti ja siten tekstiä on helppo ymmärtää. En myöskään ole huomannut mitään pahoja kirjoitusvirheitä.
Toinen syy miksi pidän tästä kovasti on se, että tämän pääpainona on nimenomaan opettajaparitukset, kun taas useimmat keskittyvät oppilasparituksiin. sen lisäksi olet onnistunut valitsemaan jokaiselle sopivan parin ja pystyn kuvittelemaan kaikki ihan realistisiksi. Ainoa mikä jäi vähän harmittamaan oli se, ettei tässä ollut Kalkarosta, mutta muuten aivan erinomaista työtä!

~Severina

Poissa Liekon Lilja

  • Pieni kummajainen
  • Vuotislainen
Hei vain. :) Saa nähdä, minkalaisen kommentin saan raapustettua tänään. Yritän sanoa jotain uutta, jotain sellaista mitä en ole vielä maininnut, ettei kaikki menisi vain muinaisten kommenttieni toistamiseksi - joten jätän kaikki ne ansaitut ylistelyt, joita yleensä toistelen, seuraaviin kommentteihin.

Tekstistäsi löytyy aina silloin tällöin sellaisia "hienon ja vaikean" kuuloisia sanoja, jotka ovat minulle vähän vieraita. Esimerkiksi tässä luvussa oli "provosoiva" - vaikka sen olin kuullut, en muistanut merkitystä, joten jouduin aukaisemaan Wordin ja tarkistamaan sen synonyymit. x) "Korrekti"kin hipoi jo niitä rajoja, etten sen kaikkia synonyymejä muistanut. Tämän tyyppisten sanojen käytössä on niin positiivisia kuin negatiivisiakin puolia: positiivista on esim se, että ainakin lukijoiden sanavarasto saattaa kasvaa ja se tuo tekstiin tietynlaisen oman leiman. Ja mikäli ne esiintyvät nimenomaan Dumbledoren, yleisneron, repliikeissä, niin se sopii oikein hyvin, sillä Dumppiksesta voi vielä uskoa sen, että se puhuu muita korkealentoisemmin - se kuuluu vain asiaan. Mutta eräät vitsit voi helposti mennä silloin ohi, kun ei ymmärrä välitömästi lauseen sisältöä. McGarmiwan luulusi kuitenkin puhuvan arkisemmin, sillä etenkään nuorimmat oppilaat eivät käsittäisi puoltakaan opetuksesta... Kerronnassa toisaalta - en nyt muista, onko tässä niitä kerronnassa esiintynyt, mutta sanon nyt kuitenkin - ne voivat usein esiintyvinä tehdä lukemisesta töksähtelevää, jos joutuu joka käänteessä muitelemaan hienostosanan arkisempaa synonyymiä. Pikkiriikkisinä höisteinä ne kuitenkin käyvät, mutta minä ainakin varoisin käyttämästä niitä liikaa...

En osaa yhtään arvata, mitä vihje voisi tarkoittaa, en sitten yhtään, mutta toisaalta minulla ei ole aikaa eikä voimia jäädä sitä pohtimaan. Sen runollisestakaan arvosta en osaa sanoa mitään, sillä maikkani on antanut ymmärtää, että runot eivät kuulu alaani...Mutta pidän kuitenkin ensimmäisen säkeen painotuksesta - joka selvisi minulle vasta toisella lukukerralla, olen tänään vähän hidasälyinen. xD Ensimmäinen säe kuulosti jotenkin taiteelliselta...

Minnie-rakas on mielikuvani mukaan saanut tarinan edetessä entistäkin enemmän tempperamenttia.:) Vai vaikuttaako lähenevä erotuspäivä, huolet ja Doroleksen ajettelu asiaan? Tai muuten muistan väärin, mutta jotenkin minusta vain tuntuu, että Minerva on ollut entistä pippurisempi kahdessa viimeluvussa. Minerva on niin ihana hahmo ja olet kirjoittanut hänet todella hyvin, että haluan ihan kiittää siitä, että pidät häntä tässä niin hyvin esillä. Olen yrittänyt etsiä suomenkielisiä ficcejä ADMM-parituksella, mutta eipä löydy mitään luettavaa... se on harmi, mutta onneksi sinä olet ottanut asiaksesi kirjoittaa heistä :D Suomalainen HP-fiktioarkisto olisi muuten todella köyhä...

Ja sitten tuttu osa kommentista: lempikohdat.

Lainaus
"Minervalla toden totta on temperamenttia", hattu huokaisi näyttäen helpottuneelta päästyään hetkeksi pois tuon pistävän katseen alta. "Miten ihmeessä pärjäät hänen kanssaan noin hyvin?"
"Katsohan, ystävä kallis, se on taitolaji", Dumbledore vastasi ja nojautui tuolillaan taaksepäin -
Ihana dialogi. Dumbledoten letkautus oli kyllä vain niin mahtava. Tuli sellainen mielikuva, että Minervan tempperamentin kanssa selviäminen on taitolaji, jonka taitaa vain yksinomaan Albus... :D

Lainaus
Ulkona oli kaunis helmikuun ilta Sinistran tarpoessa kohti kasvihuoneita. Järvellä oli muutamia luistelijoita, jotka silloin tällöin hätkähtivät jättiläiskalmarin takoessa peilikirkasta jäänpintaa alhaalta käsin. Hämärässä oli vaikeaa erottaa mitään selkeästi, mutta nuoren naisen huomio kiinnittyi jään poikki liukastelevaan, ryhdikkääseen hahmoon, joka jollain ilveellä onnistui tekemään liukastelustaankin tyylikästä eikä kukaan luistelevista oppilaista nähnyt tilanteessa mitään huvittavaa. Sinistran suupielet sen sijaan kääntyivät ilkikuriseen hymyyn tuon majesteetillisesti jään yli suunnanneen naishenkilön tavoittaessa hänet.
"Enpä toista kertaa taida testata tuota reittiä", McGarmiwa totesi kuivasti, "moinen kompurointi ei ole älykästä - olin ainakin kolmesti vähällä kaatua."
Tietysti McGarmiwa osaa tehdä kaiken niin tyylikkäästi, ettei kenelläkään ole moittimista:D Tuossa kohtaa kerronta oli muutenkin mieleeni jättiläisekalmarineen kaikkineen. Kiva kohta muutenkin.

- Liekon Lilja, joka ei saa tällä kertaa muuta aikaseksi...
 

« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 19, 2010, 23:40:05 kirjoittanut Liekon Lilja »

Poissa Keltsi

  • Kekri
  • Vuotislainen
A/N: Heipä hei pitkästä aikaa. Anteeksi taas, että luvun kanssa meni näinkin pitkään, mutta minulla oli varsin pitkäaikainen koneellemenokielto ja sitä ennen liikaa muuta tekemistä. Mutta tässä siis uusi luku.

Severina: Kiitos piristävästä kommentista! Hauskaa saada uusi lukija :) Edellisestä luvusta jäit kaipailemaan Kalkarosta, tässä hänestä on vaikka millä mitalla...

Teleija: Kiitos ihastuttavan pitkästä kommentistasi :) Juup, erotuspäivä ja kaikki siihen liittyvä kiristää Minervan hermoja. Luin muuten ficcisi trailerin enkä malta odottaa ensimmäisen osan ilmestymistä - Vuotiksen ficcitarjonta on pitkään aikaa ollut minun makuuni huonoa.

hehacla: Kiitos sinullekin kommentista! Tässä luvussa selviää, mitä Versolle ja Sinistralle mahtaakaan käydä...

Heh. Seuraavassa osassa aarre löytyy. Ihan varmasti, lupaan sen... Mutta ei vielä tässä:D Joo, tuo Kalkaroksen pohdinta-kappale on ehkä vähän pitkä yhdeksi kappaleeksi ja sekava, mutta tarkoituksena oli seurata liemimestari-pvs-professorin ajatuksenjuoksua, joten älkää tuomitko :)

22.Luku: Kaaos Sianpäässä

"Te siis luulette selvittäneenne vihjeen? Yllättävän nopeaa toimintaa", McGarmiwa totesi astuessaan kansliaan.
"Aivan! Ja minä keksin ratkaisun", hattu sanoi ylpeänä ja repeämä sen lierissä kääntyi omituiseen asentoon, mitä ilmeisimmin hymyn merkiksi.
"Siinä tapauksessa meidän täytyy pohtia sitä uudelleen", nainen huomautti tyynesti saaden hatun älähtämään loukkaantuneesti.
"Etkö luota minun päättelykykyyni?"
"Enpä oikeastaan."
"Vain koska olen hattu? Hoh hoo, mikä häväistysjuttu! Vararehtori syrjii olentoja rodun perusteella!"
"Rauhoitu toki, vanha ystävä! Minerva vain vitsaili. Miten ihmeessä te kaksi ette tule toimeen keskenänne?" Dumbledore sanoi katsoen moittivasti McGarmiwasta lajitteluhattuun.
"Kyllä me tulemme toimeen", hattu sanoi kuulostaen oppilaalta, joka yrittää selittää tappeluaan toisen oppilaan kanssa välttääkseen jälki-istuntoon joutumisen.
"Pelkäänpä, että olemme antaneet Albukselle aivan väärän kuvan", McGarmiwa sanoi katsoen hattua huvittuneesti silmälasiensa yli.
"Kenties, kenties... Olet viime aikoina kiivastunut helposti ja onhan minun tietenkin täytynyt käyttää tilanne hyväkseni."
"Olet kyllä onnistunut hermostuttamaan minut tavallista useammin - egosi on paisunut melkein sietämättömiin mittasuhteisiin."
"Pelkäänpä, etten aivan kokonaan hahmota tilannetta. Totta puhuen en lainkaan ymmärrä dialogianne", Dumbledore sanoi puhdistaen silmälasejaan purppuranpunaisen kaapunsa hihalla.
McGarmiwa ja lajitteluhattu vilkaisivat toisiaan salaliittolaisten elkein.
"Katsohan, olen hoitanut lajittelun joka vuosi tänne tulostani lähtien. Joka vuosi - ensimmäistä lukuun ottamatta - olen myös hatun pyynnöstä kuunnellut lajittelulaulut etukäteen." McGarmiwa sanoi rehtorin hyvin piilotetusta mutta yhtä kaikki naisen silmiin räikeästi paistavasta hämmennyksestä hilpeänä.
"Mutta en ole koskaan noteerannut parannusehdotuksia, joita hän on minulle esittänyt!"
"Ehkäpä juuri siksi muutamana vuonna laulun sanat ovat olleet kieliopillisesti aivan väärin ja ontuvat muutenkin."
"Eivätpäs. Älä yritä."
"Kyllä vain, mutta et suostu myöntämään sitä tuon iänikuisen ylpeytesi vuoksi."
Dumbledore katsoi kiistelevää kaksikkoa silmät tuikkien.
"Huomasin juuri erään seikan, jota en sen itsestäänselvyyden vuoksi koskaan ole tullut ajatelleeksi", hän sanoi mietteliäästi hymyillen. Hattu ja nutturapää vaikenivat oitis.
"Rakastan Tylypahkaa niin paljon, koska aina paljastuu uusia puolia, joista en aiemmin ole ollut tietoinen, mutta kuitenkin kaikki vanhat puolet säilyvät muuttumattomina."
"Ja...?"
"Ja samat asiat pätevät sinun kohdallasi", Dumbledore sanoi McGarmiwalle, joka ei kyennyt estämään punan kohoamista kasvoilleen. Miten oli mahdollista, ettei hän koskaan tottunut rehtorin omintakeiseen tapaan lausua kohteliaita huomautuksia - vai olivatko ne edes kohteliaita? - mitä yllättävimmissä tilanteissa, ilman varsinaista syytä.
"Albus Dumbledore, jonain kauniina päivänä minä..."
"En olekaan pitkään aikaan saanut sinua punastumaan noin kovasti... Johtuuko reaktiosi hermojen kireydestä, jonka pian tapahtuva kohtaaminen Doloresin kanssa saa aikaan?"
"Luulisi sinun jo oppineen, että on suoranaista typeryyttä huomauttaa samassa lauseessa punastumisestani ja Dolores Pimennosta."
"Ei suinkaan - olen oppinut jotain aivan muuta. Nimittäin sen, että toteutat huomattavan pienen osan kaikista uhkauksistasi. Itse asiassa pidin siitä kirjaa vielä muutama vuosi takaperin ja toteen kävi vain noin puolitoista prosenttia, joten minulla ei pitäisi olla syytä huoleen", Dumbledore sanoi täysin vakavana.

Kalkaros arvosti kovasti pimeitä talvi-iltoja, jolloin saattoi tuijottaa kynttilän liekkiä ja istua nojatuolissa yksin omien ajatustensa kanssa ilman, että kukaan tuli kyselemään, miksi hän oli niin hiljaa ja oliko kaikki hyvin. Tuo luonteenpiirre oli kenties jossain määrin romanttinen, mutta Kalkaros ei suostunut myöntämään sitä seikkaa edes itselleen, joten kukaan ei ollut perillä hänen tavastaan viettää vapaa-aikaansa. Sinäkin iltana liemimestari oli vajonnut nojatuoliin ja ajatuksiinsa, mutta jostain syystä asioiden pohtiminen ei huvittanut häntä lainkaan. Kalkaros naurahti kuivasti. Oikeastaan hän olisi halunnut jutella jonkun kanssa. Lipetitistäkään tuskin olisi juttuseuraa illaksi. Yhteiskunnan asioista kiinnostuneen ja teräviä mielipiteitä esittävän pikkumiehen puheet olivat viime aikoina Kalkaroksen makuun aivan liiaksi suuntautuneet Verso-Kuhnusarvio - kuvion pohtimiseen. Rehtorilla puolestaan ei takuulla olisi aikaa, sillä ilmeisesti nytkin hän oli juoksentelemassa ympäri linnaa McGarmiwan kanssa. Huvittavaa. Luultavasti he etsivät aarretta tai jotain vastaavaa. Vararehtori vielä kehtasi väittää ajattelevansa ainoastaan järjellä, vaikka pieni lapsikin olisi havainnut hänen olevan turhankin optimistinen. Tai ehkei sittenkään - suurin osa Tylypahkan henkilökunnasta kuvitteli Minerva McGarmiwan pahimmanlaatuiseksi realistiksi. Niinhän tämä olikin, mitä tuli Feeniksin Killan toimintaan, koulun johtamiseen ja oppituntien pitämiseen, mutta harva tiesi naisen olevan pohjimmiltaan seikkailunhaluinen. Ei tarvittu kuin rehtorin kannatus asiaan ja hieman menneitten aikojen mystiikkaa, niin tiukka muodonmuutosten professori oli mukana nopeammin kuin oppilaat hiljentyivät hänen tunneillaan. Kalkaroksen suupielet kääntyivät uudelleen hymyntapaiseen. Hän tiesi pystyvänsä katsomaan kollegoitaan ulkopuolisen silmin ja sen vuoksi arvioimaan heitä ja heidän toimiaan tavalla, josta McGarmiwa ei pitänyt. Kaiken lisäksi nainen ei luottanut häneen täysin, vaikka Dumbledore niin tekikin. Ja se puolestaan oli omiaan lisäämään ärtymystä entistä kuolonsyöjää kohtaan. Hah. Ihmisiä oli niin hauska analysoida. Esimerkiksi Lipetit - mies olisi voinut olla jotain suurta, ellei olisi ollut niin pahuksen epävarma. Mistäköhän sekin johtui? Tuskin kuitenkaan lyhyydestä. Kalkarosta suorastaan ärsytti. Lipetit oli varustettu terävällä älyllä ja loistavilla sauvankäsittelytaidoilla, mutta silti tämä oli melkein ylikiltti ja myöntyväinen. Eikö mies vain tajunnut, mihin kaikkeen hänellä olisi potentiaalia, vai tiedostiko hän vain huonot puolensa ja unohti kykynsä? Ihmiset toden totta olivat monikerroksisia olentoja, ja Kalkaros oli käynyt matami Pomfreyn kanssa monta mielenkiintoista keskustelua psykologiasta ollessaan paikattavana sairaalasiivessä. Ilman kunnollista vammaa hän ei sinne päin linnaa eksynyt, vaikka kieltämättä olisi halunnutkin, mutta arvon matami oli kovin ovela ja kutsui hänet silloin tällöin tarkistuskäynnille joko vaarallisen vakoilutehtävän jälkeen tai siitä syystä, että ihoon poltetut kuviot oli syytä tutkia aika ajoin, etteivät ne aiheuttaisi ongelmia. Niinpä Kalkaroksen ei auttanut kuin alistua ylpeys kenties hieman kärsineenä mutta muuten aivan tyytyväisenä ja uppoutua pohtimaan uusimpia tutkimuksia tuon pirullisen viekkaan parantajan kanssa. Itse asiassa juuri sinä iltana häntä olisi huvittanut keskustella matamin kanssa, mutta kello oli aivan liian paljon

Sinistra oli täysin neuvoton ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Kaiken lisäksi tilanne näytti hyvin pahalta. Verso oli raahannut hänet Sianpäähän ja itki parhaillaan onnetonta kohtaloaan tilaten "vielä yhden tuliviskin", joka oli jo kolmas laatuaan. Nuorempi nainen keskittyi liiaksi ystävänsä paimentamiseen, jotta olisi voinut huomata nurkkapöydässä istuvan, huppupäisen miehen tuijottavan intensiivisesti hänen suuntaansa.
"Pomona, olet juonut aivan tarpeeksi", Sinistra sanoi yrittäen kuulostaa tiukalta siinä huonosti onnistuen. Baarimikko näytti siltä kuin olisi mielellään heittänyt hänet pihalle liiketoimien sabotoimisen vuoksi. Sinistra yritti hymyillä tälle niin viehättävästi kuin osasi. Ele tehosi ja baarimikko kääntyi poispäin mutisten jotain epämääräistä ja pyyhkien vimmaisesti lasia likaisella rätillä. Nurkkapöydän mies huokaisi ja hörppäsi lasistaan.
"Ei, ei! Minä osaan kyllä pitää huolen itsestäni, tilaa nyt sinäkin jotain", Verso vastasi kallistuen tuolillaan taaksepäin. Sinistra huokaisi epätoivoisesti.
Olisipa Minerva ollut paikalla tai Severus tai edes joku. Hänellä ei kerta kaikkiaan ollut auktoriteettia! Oppitunnit nyt sujuivat jotenkin, sillä oppilaat eivät edes hirveästi halunneet riehua, koska he pitivät hänestä niin paljon ja koska tähtitieteen tunnit olivat suurimmaksi osaksi yöllä, jolloin kaikki olivat hyvin väsyneitä. Samassa joku istahti heidän pöytäänsä. Joku isokokoinen, jonka alle tuoli katosi kokonaan niin, että sen olemassaolon saattoi päätellä ainoastaan tuskaisasta narinasta.
"Hei tytöt. Käyttekö useinkin täällä?" Horatius Kuhnusarvio kysyi. Verso hihitti typerästi ja Sinistra alkoi olla lähestulkoon pakokauhun partaalla. Miten joku osasi tulla aina huonoimmalla mahdollisella hetkellä?
"Mitä sinä täällä teet?" Sinistra sihahti raivostuneesti ja kietoi kätensä Verson hartioiden ympärille.
"Kunhan katsoin ikkunasta ja huomasin, että täällähän on kaksi kaunista neitiä vailla suojelusta", Kuhnusarvio vastasi myhäillen hyväntuulisesti. Olipa käynyt tuuri, että hän oli päättänyt kulkea Sianpään ohi...
"Sinun suojelustasi tässä kaikkein vähiten kaivataan! Häivy", Sinistra sanoi yrittäen olla vetämättä viereisten pöytien huomiota heihin päin.
"En suinkaan. Minä tulin jäädäkseni. Tarjoilija! Yksi erikoissuuri sima, kiitos!"
"Horatius... Miksi sinä olet täällä?" Verso kysyi vaivalloisesti.
"Etköhän, Pomona hyvä, ole juonut aivan tarpeeksi", Kuhnusarvio sanoi ottaen hellävaraisesti lasin pois Versolta ja kaataen sen sisällön maahan. Baarimikko ei näköjään pitänyt tekoa epätavallisena, koska ei reagoinut siihen mitenkään.
"Lähde ennen kuin suutun ja teen jotain harkitsematonta", Sinistra tiuskaisi, mutta mies vain nauroi sydämellisesti.
"Miksi Horatiuksen pitäisi lähteä?" Verso kysyi nojautuen tämän olkapäähän.
"Niin juuri, miksi minun pitäisi lähteä?"

Kalkaros ei ymmärtänyt, mikä hänet lopulta oli ajanut myöhäiselle iltakävelylle. Sisäilma vain oli alkanut tuntua tunkkaiselta ja ajatukset myös. Ja nyt hän asteli Tylyahon tiellä, sillä jos kerran vaivautui lähtemään ulos, olisi aivan yhdentekevää, vaikka kävelisi saman tien Sianpäähän. Siellä ainakin olisi joku, jonka kanssa keskustella. Todella laadukasta seuraa varmasti, mutta silloin harvoin, kun omituinen sosiaalisuuden puuska iski, hän halusi jutella jonkun kanssa aivan välttämättä eikä tällä hetkellä parempiakaan vaihtoehtoja ollut. Kalkaros tuhahti ivallisesti. Hän oli selvästi pehmenemässä.

"Entäpä jos teorianne onkin aivan väärässä?" rehtorin kanslian ovenvahtina toimiva Kivihirviö kysyi härnäävästi.
"Sitten meillä on suuri ongelma. Mutta koska Minervakin oli samaa mieltä, täytyy ratkaisumme olla oikea", lajitteluhattu sanoi ja Kivihirviö säikähti pahemman kerran.
"Hui! Osaavatko hatutkin nykyään puhua?"
"Minä olen takuulla osannut puhua kauemmin kuin sinä!" lajitteluhattu tuhahti närkästyneesti ja McGarmiwa seurasi mielenkiinnolla kahden hänet useimmin suututtavan esineen yltyvää eripuraa, mutta Dumbledore keskeytti lupaavasti alulla olleen riidan sanomalla:
"Katsohan, olemme aivan varmoja, että lause 'sykkii sydän linnan lailla johtajan' tarkoittaa rehtorin kansliaa, joten 'toiseenkin suuntaan aukeavan läpän' täytyy tarkoittaa sinua."
"Joten jos nyt siirtyisit eteenpäin sen sijaan, että siirryt sivulle avaten portaikon rehtorin kansliaan, altasi tulisi näkyviin tunneli alaspäin", McGarmiwa sanoi.
"Ei kai tässä nyt sitten muukaan auta. Kannattaa muuten varoa, Rowena uhosi minulle kehittelevänsä vielä jotain ajattelutoimintaa vaativaa matkan varrelle", Kivihirviö sanoi edelleen ästyneenä lajitteluhatun läsnäolosta ja liukui vaivalloisesti eteenpäin paljastaen jyrkästi alaspäin viettävän portaikon.
"Onnea matkaan."

Kalkaros astui sisään Sianpään ovesta ja loi pikaisen silmäyksen ympärilleen. Hän asteli tiskille tilaamaan jotain, mutta käännähti ympäri kuullessaan nimensä lausuttavan. Sinistra seisoi hänen takanaan liikehtien hermostuneesti. Kalkaros kallisti päätään odottavasti, sillä nainen näytti siltä, kuin olisi räjähtää kappaleiksi hetkellä millä hyvänsä.
"Tee jotain!"
"Olisi huomattavasti helpompaa tehdä jotain, mikäli tietäisin, mitä tehdä", Kalkaros totesi rauhallisesti.
"Aiotteko tilata vai ette", baarimikko kysyi ja Kalkaros kääntyi takaisin tiskille päin.
"Hän ottaa kuuman kaakaon. Voitte tuoda sen tuonne pöytään", Sinistra sanoi ja kiskoi kulmiaan oudoksumisen merkiksi kohottaneen Kalkaroksen sivummalle ennen kuin tämä ennätti esittää vastalauseita tilauksesta tai mistään muustakaan.
"Miksi tilasit minulle kaakaon?"
"Jotta saisin sinut pois tiskiltä. Et kuitenkaan olisi osannut päättää alle viidessä minuutissa. Sinun täytyy tehdä jotain ja nopeasti - katso tuonne", Sinistra supatti ja osoitti varovasti syrjäiseen pöytään, jota Kalkaros ei ollut edes huomannut ovelta käsin.
"Miksi ihmeessä sinä olet Sianpäässä Horatiuksen ja Pomonan kanssa?"
"Se ei ole nyt tärkeää. Yritä saada Horatius lähtemään niin selitän sinulle myöhemmin", Sinistra sanoi vetäen tapahtumien kulusta täysin tietämättömän ja näin ollen hyvin hämmentyneen miehen istumaan pöytään, jossa Kuhnusarvio selitti jotain ilmeisen sokerista Versolle, joka hihitti itselleen erittäin epätyypillisen tyttömäisesti ja korjaili kiharoista hiuksistaan kokoamaansa löysää nutturaa saaden sen vain entistä sekaisemmaksi.
"Severus? Mitä ihmettä sinä täällä teet?" Kuhnusarvio kysyi häivä loukkaantuneisuutta äänessään hienon suunnitelmansa toteutumista uhkaavan tekijän saavuttua paikalle Kalkaroksen muodossa ja katsoi uteliaasti mustahiuksisesta miehestä Sinistraan, joka oli vetänyt pöytään uuden tuolin ja istahtanut sille.
"Severus sattui astelemaan sisään ja bongasin hänet baaritiskiltä", Sinistra totesi hymyillen viattomasti Kuhnusarvion epäluuloiselle ilmeelle.
"Onhan se mukavampaa, mitä useampi meitä on", hän jatkoi pöyhien lyhyitä hiuksiaan ja potkien ankarasti Kalkaroksen jalkaa pöydän alla saaden aikaan vain sen, että mies kohotti kulmiaan ymmärtämisen merkiksi ja veti jalkansa Sinistran ulottumattomiin.
"Ai! Severus? Mistä sinä siihen tupsahdit", Verso huudahti havaittuaan vasta nyt heidän seurueeseensa liittyneen henkilön läsnäolon.
"Päätin lähteä iltakävelylle", Kalkaros vastasi katsoen arvioiden juopunutta kollegaansa ja alkaen pikkuhiljaa hahmottaa tilannetta, johon oli vasten tahtoaan joutunut. Sinistra siis halusi hoitaa Kuhnusarvion pois, koska tämä oli mitä luultavimmin epätoivottua seuraa ja nainen näköjään oli typerässä kolmiodraamassa Lipetitin puolella aivan kuten McGarmiwakin. Oli oikeastaan hyvin imartelevaa, että Sinistra uskoi hänen tuosta noin vain keksivän jonkinlaisen suunnitelman saada Kuhnusarvio lähtemään, mutta vaikka improvisaatio yleensä olikin Kalkaroksen vahvoja puolia, oli tilanne sellainen, että hän tuskin onnistuisi keksimään yhtään mitään toimivaa.
"Vai niin. No, onhan nyt kaunis yö", Verso sanoi. Baarimikko tuli tuomaan Sinistran Kalkarokselle tilaamaan kaakaota ja mies maksoi nyreissään.
"Juo sinä tämä", hän sanoi työntäen kaakaon Sinistran eteen ja nojautuen Kuhnusarvioon päin.
"Miten sinä puolestasi olet tänne eksynyt? Olisin kuvitellut sinun paljon mieluummin viettävän illan mukavasti entisessä huoneessani takkatulen ääressä", Kalkaros sanoi tavoittaen jälleen puhetavallensa ominaisen piikikkyyden.
"No, sanotaan nyt vaikka, että minäkin päätin lähteä iltakävelylle", Kuhnusarvio vastasi ja virnisti leveästi. Nurkkapöydän mies tuijotti heitä kiinteästi ja näytti jo olevan nousemaisillaan, mutta perui aikeensa Sinistran avatessa suunsa:
"Kummallista, että päädyit juuri tänne. Yleensähän käyt vain Kolmessa Luudanvarressa tai jossain pikkukahviloista."
"Sanoinhan jo, että en olisi tullut tänne, ellen olisi nähnyt sinua ja Pomonaa ikkunasta katsoessani", Kuhnusarvio sanoi liioitellun kärsivällisellä äänellä kuin puhuen pikkulapselle.
"Mutta sen haluaisin tietää, miksi te päätitte tulla juuri tänne? Voisinhan vaikka epäillä, että olit sopinut salaisen tapaamisen Severuksen kanssa, ja sen vuoksi haluaisit niin kovasti, että minä lähden", hän jatkoi ilkeällä äänellä. Sinistra punehtui kiukusta, mutta Kalkaros vain katsoi Kuhnusarviota tyynesti.
"Sehän olisikin varsin looginen selitys, etenkin kun Sinistralla on Pomona mukanaan. Kenties itse järjestäisit salaisen tapaamisen siten, että mukana olisi ylimääräisiä henkilöitä - kuten minä voisin nyt aivan hyvin luulla - mutta en ymmärrä, mikä saa sinut uskomaan, että minä tekisin niin."
Nurkkapöydän mies asteli huojuen heidän luokseen.
"Saanhan liittyä seuraan?" hän kysyi hieman sammaltaen.
"Emme aivan taida tuntea teitä", Kuhnusarvio sanoi kohteliaasti, "mutta mikäpä siinä."
Mies istahti ja laski huppunsa saaden Sinistran kalpenemaan.
"Ei", hän voihkaisi.
"Mitä nyt?" Kuhnusarvio kysyi ihmeissään.
"Miksi tulit tänne?" Sinistra kysyi mieheltä ponkaisten seisomaan.
"Sanoin, etten enää halua nähdä sinua!"
"Mutta kultaseni, minähän myönsin tehneeni virheen", mies sanoi lähestyen Sinistraa, joka pakeni Kalkaroksen tuolin taakse.
"Suokaa anteeksi, mutta haluaisitteko selittää meille muillekin, mistä on kyse", Kuhnusarvio kysyi hyvin ärsyyntyneenä siitä, ettei todellakaan tiennyt, kuka mies oli ja mitä oikein oli tekeillä.
"Jo vain! Tässä on Tethys, entinen miesystäväni, joka jätti minut vuoden alussa toisen naisen takia ja tämän lähdettyä kuvittelee, että rientäisin oitis hänen syliinsä", Sinistra sihahti osoittaen miestä raivoissaan.
"Sanoinhan, että se oli virhe..." Tethys ulisi kaataen kaakaomukin epähuomiossa Kalkaroksen päälle.
"Rauhoittukaa nyt hieman - kummatkin", Kalkaros sanoi nousten itsekin seisomaan ja pyyhki kaakaota yltään. Sinistra seisoi hänen selkänsä takana tuijottaen Tethystä verenhimoisesti.
"Ei tarkoittaa ei! En halua enää puhua saati seurustella kanssasi", hän sanoi vilkaisten Kalkarosta erittäin huojentuneena tämän läsnäolosta. Tethys huomasi eleen ja mulkaisi edessään seisovaa miestä.
"Kuka ihme hän oikein on? Mitä tekemistä sinulla on Sinistran kanssa, häh?"
"Se ei kuulu sinulle", Kalkaros sanoi kylmästi.
"No niin, rauhoitutaanpas nyt!" Kuhnusarvio sanoi levitellen käsiään tyynnyttelevästi. Isällinen äänensävy kuitenkin suututti liian monta tuliviskiä nauttinutta Tethystä entisestään.
"Ole hiljaa. Tämä asia ei mitenkään liity sinuun."
"Liittyy siinä määrin, että uhkailet kollegaani."
"Kiitos Horatius, mutta enköhän osaa itsekin hoitaa tämänlaatuiset tilanteet", Kalkaros sanoi katsoen Tethystä suoraan silmiin. Mies oli häntä kookkaampi ja vaikutti arvaamattomalta.
"Pilkkaatko minua?" tämä uhosi ja löi Kalkarosta suoraan nenään. Kuului rusahdus ja vetäessään nyrkkinsä pois Tethys huomasi sen olevan veressä. Sinistra seurasi tilannetta lamaantuneena ja Kuhnusarvio hivuttautui tuolillaan kauemmas. Kalkaros väisti uutta iskua ja heilautti taikasauvaansa niin, että Tethys lensi selkä edellä viereistä pöytää päin. Baarin pitäjä ja muut asiakkaat olivat kerääntyneet ilmaisen viihteen toivossa tappelijoiden ympärille mylvien kannustushuutoja ja lyöden vetoa voittajasta.
"Lopettakaa!" Sinistra kiljui, mutta miehet kiertelivät toisiaan - Kalkaros mittaillen vastustajaansa ja Tethys raivosta puhisten.
"Onko aiheellista hyökätä itselleen aivan tuntemattoman henkilön kimppuun vain, koska hän on väärässä seurassa?" Kalkaros kysyi väistäen taas lyöntiä ja pitäen toista kättään verta vuotavan nenänsä edessä. Häntä ei todellakaan kiinnostanut tapella, mutta puhe ei tuntunut vaikuttavan mitenkään. Kaiken lisäksi Tethys oli yllättävän nopea ja Kalkaroksella oli täysi työ pysytellä iskujen ulottumattomissa.
"Älä soita suutasi!" Tethys karjaisi vetäen taikasauvansa esiin.
"Sinuna en tekisi noin", Kalkaros sanoi. Tilanne alkoi todella käydä vaaralliseksi.
"Miksi ei? Tainnu..."
"Kangistumis tyystilus!"
Pidempi mies kaatui jäykistyneenä lattialle. Ihmiset ympärillä alkoivat kirkua ja tungeksivat tämän ympärillä. Syntyneen sekasorron turvin Kalkaros poistui Sianpäästä kenenkään huomaamatta.
"RAUHOITTUKAA!" Sinistra huusi metelin yli ja hämmästyi todella, kun väkijoukko vaikeni.
"Ei hän ole kuollut, kangistettu vain.", Sinistra sanoi ja lähti leijuttamaan Tethystä ulos suunnitelmanaan viedä tämä Kolmeen luudanvarteen, maksaa huone, häipyä vähin äänin ja pyytää matami Rosmertaa kumoamaan kirous aamulla.

A/N: Miten se näyttää noin lyhyeltä? Worksissa pituus on yli neljä sivua, melkein viisi... No joo. Kommentit olisivat kivoja:)

Poissa Liekon Lilja

  • Pieni kummajainen
  • Vuotislainen
Oukei... No VIHDOIN ja VIIMEIN tämä jatkuu. Jippii! Jännä juttu, että laitat jatkoa ainakin nykyään aina silloin, kun en sitä todellakaan osaa odottaa (tai en jaksa enää toivoa, että uusi luku tulisi pian)... :D

Mielenkiintoinen luku, kun vihjekin selvisi. Nyt kun sitä ajattelee, niin tottakai se tarkoitti rehtorin kansliaa ja kivihirviötä - kuinka en sitä silloin käsittänyt? No jaa, olen aika huono keksimään ratkuisuja tuollaisiin asioihin. Maltan tuskin odottaa, mikä se aarre on... Mitä jos se ei riitäkään lahjoitukseksi? Se olisi kamalaa, jos Albus lähtisi pois - mutta tietysti siitä kehkeytyisi uusi mielenkiintoinen juonnenkäänne. Säälin Minervaa jo pelkästä ajatuksesta, että Doroles pääsisi niskan päälle... Siitä taitaisi tulla aikamoinen kissatappelu. Ajatus siitä, että rehtorinkansilian alla on joku tunneli, on varsin kivasti keksitty, etenkin oviaukon sijainti... Tylypahkasta pitääkin paljastua uusia puolia, joita Dumppiskaan ei tiedä. ;D

Asiasta toiseen; kohtaus, jossa Dumbledore saa Minervan punastumaan, on aivan ihana. Voisin hyvin kuvitella Dumbledoren sanovan noin ja rinnastavan kaksi "rakkauden kohdetta" toisiinsa. Minerva raukka ei taida olla järin tyytyväinen itseensä, kun vielä tuossa iässä sillä lailla punastelee... Sinänsä on myös varsin hupaisaa ajatella nuo kaksi fiksua ja paljonkokenutta ikäihmistä puhelemassa tuohon sävyyn - ei siinä mitään, tietysti vanhatkin rakastavat, mutta toi on yksinkertaisesti useimmista nuorista niin hupsua luettevaa... :D Yleensä varsinkin ficeissä on aina joku nuori parivaljakko, joten tämä on kivaa vaihtelua :D

Öh... Minulla oli vielä jotain sanottavaa. Mitähän? Kävin tossa syömässä, niin kerkesin unohtaa :D Noh, ehkä voisin kerrankin yrittää vääntää jotain kommenttia Verson ja muiden touhuista, mikä on minulle hirmusen vaikeaa. Tiedä sitä syytä sitten... Että Verso sitten veti itsensä pieneen hiprakkaan... Hmm, taitaa olla melkoisessa sotkussa, kun arvon opettaja siihen asti lankesi... Mutta mikäli oli viikonloppu, niin tuskin se kovin vakavaa on. Olen ihan sekaisin tuon kolmiodraaman suhteen, en tiedä yhtään ketä kannattaisin tai mitä ajattelisin Kuhnusarvion touhuista... Ehkä kuitenkin säälin pikkasen Lipetittiä, hänellä sitä epäonnea sattuu enemmän olemaan kuin Kunhiksella, luulisin... Ainiin! Nyt täytyy kehua itseäni, arvasin melko pian kuka se huppuun kätkäytynyt mies oli. Taitaa olla aikamoinen pöllö, kun tuolla lailla riehaantui :D Kirjoitit sen kohdan oikein hyvin, sen mitä minä pystyn sanomaan omalla vähäisellä kokemuksellani.

Ja jotain rakentavaakin palautetta? Öh, en todellakaan keksi nyt oikein mitään. Muuta kuin, että tuo Kalkaroksen pohdintokipale oli tosiaan hieman liian pitkä. Olisit voinut saada ehkä siitä lukijaystävällisemmän, jos olisit aloittanut välillä uudelta riviltä ja painanut siihen sisennyksen...

Ja iik! Olet lukenut trailerini ja odottelet ensimmäistä osaa? *Eräs panikoi* Olen melkein ajatellut trailerin ottamista pois ja kirjoittaa uutta ficciä vain omaksi huvikseni lainkaan laittamatta sitä tänne. Minulla on nimittäin vähän paineita sen suhteen - Leimahtaneeseen oli niin helppoa ja mukavaa laittaa niitä herkullisia kuvailuja, suorastaan mässäilin niiden kanssa, mutta Tahtojen taiston alkuun ne eivät tunnu sopivan ja mahtuvan yhtä hyvin - synonyymienkin puute vaivaa... Kaiken tämän lisäksi pääni on mennyt miltei sekaisin, kun olen tutkinut 20-lukua ja sen aikaisia muoti-ihanteita, jotka paljastettuani tarinan pari pientä yksityiskohtaa ontuu... (ihan sellaisia pilkunviilausjuttuja, mutta silti). Ja muita kirjoitus projekteja on myös käynissä, niin saa nähdä, ilmestyykö Tahtojen taisto tänne tai ei... (Pelkään kuollakseni, että se jää paljon huonommaksi kuin edellinen...)     

Poissa Keltsi

  • Kekri
  • Vuotislainen
Vs: Patakuningas (Opettajaparituksia, K13, romance, drama yms.) 22.luku 27.9
« Vastaus #38 : Marraskuu 15, 2008, 00:07:04 »
A/N: Juu. Lopultakin tämä jatko-osa. Tuntuu, ettei minulla ole ikinä aikaa kirjoittaa. En kuitenkaan missään nimessä aio keskeyttää tätä, vaikka lukujen ilmestymisvälit näyttävätkin venyvän auttamattoman pitkiksi. Ja järkytyin huomatessani, että näitähän tosiaan on jo 23, joten aloin lukea aiempia lukuja, mistä seurasi muuan tapahtuma tähän lukuun. En ollut muistanut koko juttua ollenkaan, kun se on varsinaisen juonen kannalta hieman epäolennainen... Kiitos kaikille ihanille, jotka kaikesta huolimatta vielä jaksavat kommentoida :)

Mutta mutta, tämä onkin sitten ekstrapitkä luku!

Ja kiitos vielä Teleija pitkästä ja mukavasta kommentista. Se ilahdutti minua suuresti - taas :D Laitahan pian jatkoa Tahtojen taistoon!

23.Luku: Aikojen takaa

"Minunhan ei tietenkään pitäisi kysyä tätä, mutta miten ihmeessä olet onnistunut murtamaan tämän?" matami Pomfrey tiedusteli tutkaillessaan sängynlaidalla edessään istuvan Kalkaroksen nenää.
"Et todellakaan halua tietää, ja kaiken lisäksi tarina on aivan liian pitkä, jotta jaksaisin kertoa sen sinulle", mies vastasi ja sävähti kivusta parantajan painellessa hänen nenänvarttaan.
"Voi Severus, koska joudut valitettavasti jäämään yöksi, sinulla on yllin kyllin aikaa kertoa."
"En jää tänne yöksi."
"Miksi et?"
"Koska eräs henkilö, jota en halua tavata, tulee todennäköisimmin etsimään minua täältä."
"Kuka henkilö?"
"Jos noin palavasti haluat tietää juttuun liittyneet epäolennaiset yksityiskohdat, jotka pian ovat koko henkilökunnan tiedossa ja sen vuoksi pakottavat minut telkeämään itseni huoneeseeni, niin kysy Horatiukselta", Kalkaros sanoi äänellä, joka teki itsepäisellekin utelijalle selväksi, että asia oli loppuunkäsitelty.
"Selvä. Korjaanko liemellä vai loitsulla?" matami Pomfrey kysyi. Vanha nainen oli aina kyennyt hahmottamaan, milloin olisi parasta vaieta, ja tuo ominaisuus takasi sen, että hän oli eräs harvoista Tylypahkan henkilökunnan jäsenistä, jotka tulivat oikeasti hyvin toimeen itsepäisen ja ylpeän kaksoisagentin kanssa.

Kivihirviö liukui takaisin paikalleen mutta ennen kuin portaikko vajosi täydelliseen pimeyteen syttyi kaksi vierekkäistä valoa ja lajitteluhattu yritti painautua matalammaksi Dumbledoren päässä, jotta ei olisi osunut kattoon. Taikasauvoista purkautuvat ohuet valokeilat lakaisivat jyrkkiä kierreportaita paljastaen satojen vuosien aikana kertyneen tomun ja hämähäkinseitit askelmien ja seinän yhtymäkohdissa. Äkisti kuului enää vain yhdet askeleet käytännöllisen matalakorkoisten kenkien omistajan seisahduttua ja näin vaiennettua kiviseinistä kaikuvan kopinan
"Albus - tämä on typerää."
Toisetkin askeleet vaikenivat.
"Mikä saa sinut tuumimaan itsellesi noin epätyypillisen pessimistisiä ajatuksia?"
 "Yritän vain olla realistinen - en lainkaan ymmärrä, miten olemme voineet olla näin aivottomia! Luulisi, että tähän ikään mennessä olisi oppinut harkitsemaan hieman paremmin... 'Suurin aarre on ymmärrys rajaton.' Mitä jos löydämmekin vain vanhoja kirjoja, kirjeitä, kasan arvoituksia? He tulevat ylihuomenna - ei, vaan huomenna, vuorokausi on vaihtunut jo."
"Sitten meidän on keksittävä nerokas suunnitelma, jolla pääsen takaisin Tylypahkan rehtoriksi. Ah, voin aistia paheksuvan katseesi, vaikka en sitä näekään. Vakavasti puhuen, tutkin erittäin tarkasti niitä vanhoja pergamentteja ja löysin muistakin selkeitä viitteitä siihen, että Rowena olisi piilottanut aarteen, joka ei kenties hänen mielestään vastannut suurinta aarretta, mutta auttaa meitä huomattavalla tavalla. Nyt meidän on syytä jatkaa matkaa, jotta saamme selville, oliko Salazar johdettavissa harhaan, vai ymmärsikö hän Rowenan ja Helgan aikeet oikein vakoillessaan heitä", Dumbledore sanoi ja tarjosi käsivartensa McGarmiwalle.
"Vakoiliko Salazar heitä?"
"Näin minä asian käsitin."
"Olisi pitänyt arvata. Et tarttuisi suunnitelmaan, ellei se olisi kaikin puolin varmistettu. Minä sen sijaan... Toimin typerästi, en ajatellut ollenkaan!"
"Älä suotta ruoski itseäsi. Minusta oli varsin viehättävää nähdä sinut vaihteeksi niin innostuneena jostain, että jätät asioiden harkitsemisen hieman vähemmälle - tiedämmehän kumpikin, että niin käy suurin piirtein kerran viidessäkymmenessä vuodessa."
"Mikä on aivan liian usein!"
"Minerva. Olin jo kauan ennen pergamenttien löytymistä varma siitä, että olet Rohkelikon sukua - et voi mitään menneisyydestä periytyneille ominaisuuksille. Täytyy kyllä sanoa, että nuorempana tulisieluisuutesi aiheutti huomattavasti enemmän hankaluuksia."
"Niin, mutta..." McGarmiwa aloitti inttääkseen vastaan, mutta Dumbledore keskeytti hänet.
"Ja kaiken lisäksi toimit vastaavalla tavalla niin harvoin, ettei Kilta suinkaan ole vaarassa menettää erästä parhaimmista strategeistaan."

SInistran lähdettyä kuljettamaan Tethystä pois Sianpää palasi ankean juopuneeseen ja uinuvaan tunnelmaansa sangen nopeasti. Ihmisten vetäydyttyä takaisin pöytiinsä hukuttamaan murheitaan laseihinsa ja huomion käännyttyä pois heistä Kuhnusarvio riemuitsi sattuneen välikohtauksen suomasta tilanteesta.
"Luulenpa, että meidän olisi aika lähteä, Pomona", hän sanoi sivellen viiksiään ja asettaen kätensä Verson käden päälle.
"Ihan miten vain."
Alkoholiin tottumaton nainen horjui noustuaan seisomaan ja nojasi lihavaan mieheen ollakseen kaatumatta. Kuhnusarvio auttoi viitan hänen ylleen ja myhäili itsekseen korjaillen kellonvitjojensa asentoa muhkean vartalon peittävän liivin nappien ollessa kovalla koetuksella.
"Kas niin, kaunokaiseni. Lähdetään."

Portaat loppuivat kuin seinään. Itse asiassa ne kirjaimellisesti loppuivat seinään.
"Mitäköhän nyt olisi tarkoitus tehdä?" Lajitteluhattu kysyi puhuen ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun he olivat alkaneet laskeutua portaita.
"Luultavasti tähän kätkeytyy jonkinlainen arvoitus", McGarmiwa sanoi ja asteli seinän luokse. Äkisti valo hänen taikasauvansa päässä sammui.
"Miksi sammutit sen?" Lajitteluhattu tiuskaisi painautuen aivan littanaksi Dumbledoren päähän.
"En minä tehnyt mitään - se sammui itsekseen", McGarmiwa sanoi kiinnostuneena ja yritti tuloksetta saada valon syttymään uudelleen.
"Albus. Tule tänne."
Dumbledore laskeutui alimmalle portaalle McGarmiwan viereen ja pimeys valtasi käytävän.
"AAAAAAAH!!!! AAAAAAH!!! Minäkuolenhaluanpois!" Lajitteluhattu kiljui paniikissa.
"Rauhoitu nyt, hyvänen aika sentään. Koko linna kuulee!"
"Täällä on pimeää. Minä haluan pois, pois, pois, pois ja äkkiä!!!"
Dumbledore otti tutisevan hatun päästään ja yritti pitää sen paikoillaan.
"Pelkäätkö sinä pimeää?" hän kysyi.
Lempeä ääni tuntui rauhoittavan olennon.
"Kysymys lienee täysin turha", McGarmiwa sanoi murhaavasti; hän oli ollut vähällä kirkaista itsekin aivan yhtäkkisen huudon alettua vieressään.
"No niin, rauhoitutaan nyt ja pohditaan tilannetta", Dumbledore totesi tyynnyttelevästi ja pyöritteli taikasauvaansa mietteliäästi.
"Ilmeisesti tässä on jokin hyvin vahva suojakirous, joka estää sauvojen käytön. Meidän olisi varmaan syytä kartoittaa, millaista taikuutta kirous sietää. En saa loihdittua sanattomastikaan. Hieman ikävämpää siinä mielessä, että emme näe mitään."
"Minä näen, mutta melko huonosti", McGarmiwa sanoi. Animaagius takasi hänelle tiettyjä etuja myös ihmismuodossa ollessaan.
"Näköjään lajitteluhattu ei kuitenkaan menetä puhekykyään. Mutta ilman sauvaakaan ei voi taikoa. Taidamme siis olla jästikeinojen varassa."
"Emme aivan. Voin muuntautua kissaksi, jos yritän tarpeeksi voimakkaasti. Mutta nyt tutkitaan tämä seinä."
"Luultavasti voin valaista sitä, jos nousen yhden askelman ylöspäin", Dumbledore sanoi ja astui takaisin ylemmälle portaalle, jolloin taikasauvan päästä purkautui jälleen valokeila. McGarmiwa syventyi tutkimaan seinää vähintäänkin yhtä huolellisesti kuin oppilaiden esseitä etsiessään niistä virheitä.
"Löytyykö mitään?"
Nainen pudisti päätään huolestuneena.
"Ei yhtään mitään."
"Tutkitaan sivuseinätkin. Pakko täällä on jossain olla jotain", lajitteluhattu ehdotti huojentuneena käytävään palanneesta valosta.

Lipetit hätkähti hereille havaiten makaavansa huoneensa kokolattiamatolla kylmä hiki kohonneena otsalleen ja olevansa täysin sotkeutunut vuodevaatteisiinsa. Hän vilkaisi kelloa. Vasta puoli neljä. Pahus, nyt ei saisi enää nukuttua koko yönä. Se meni aina niin - jos hän heräsi keskellä yötä, ei nukkuminen onnistunut sen jälkeen millään. Lipetit taisteli itsensä irti lakanasta ja istui nojatuoliin miettimään. Hän oli nähnyt todella inhottavaa unta, jossa Horatius oli aivan varoittamatta tullut hänen oppitunnilleen ja lähtenyt kammottavasti hohottaen ajamaan häntä ympäri linnan tiluksia. Lipetit purskahti nauruun - olipa ollut kamala uni. Nukkuessa se vain oli tuntunut siltä. Tulisivatkohan vahtivuorolaiset pian takaisin opettajainhuoneeseen, niin voisi saada juttuseuraa. Ei, vuoron vaihto oli tapahtunut jo tunti sitten. Sitä paitsi sen yön pareina olivat Argus ja Irma sekä Verinen paroni ja Puuskupuhin munkki eli ei ketään, joka olisi halunnut jutella hänen kanssaan. Huomenna voisi yrittää pyytää Pomonaa illalliselle. Lipetit synkistyi. Tuskin tämä kuitenkaan suostuisi, kun oli viime aikoina ollut todella outo. Eikä asiaa voinut selvittää, sillä Pomona tuntui välttelevän häntä. Ehkä pitäisi puhua Minervan kanssa...
 
Lipetit avasi oven ja laahusti kaakaomukin kanssa opettajainhuoneeseen säikäyttäen pahasti pari siivoamassa ollutta kotitonttua. Hän istahti sohvalle takkatulen ääreen ja vaipui ajatuksiinsa. Jostain syystä hänen mieleensä putkahti eräs tietty Kurpitsajuhla kauan sitten. Kurpitsajuhla, jonka mainitseminen sai Minervan ja Pomonan äkisti vaihtamaan puheenaihetta. Kurpitsajuhla, jonka jälkeisen yön sen aikaisen henkilökunnan viisi nuorinta jäsentä olivat viettäneet riistanvartijan mökissä kymmeniä kielletyn metsän puita ja kolme huispaussalkoa kaataneelta myrskyltä suojautuakseen.

Kurpitsajuhla oli ollut tavallista riehakkaampi ja henkilökunnan jatkotilaisuudessa alkoholia oli kulunut runsaasti. Lipetit oli lähtenyt kävelylle selvitelläkseen hieman päätään, mutta aivan äkisti myrsky alkoi yltyä ja ukkonen iski täydellä tehollaan. Hän ei uskaltanut lähteä aukean poikki takaisin linnalle salaman iskun pelossa, joten ainoa vaihtoehto oli suunnata riistanvartijan mökkiin, jonka hän tiesi olevan tyhjillään, sillä vanha herra Lohengrin oli jäänyt linnalle yöksi. Hän avasi saranoillaan nitisevän oven, jonka tuuli välittömästi paiskasi takaisin kiinni hänen astuttuaan sisään. Lipetit ripusti märän viittansa naulakkoon ja istahti sängylle, mutta pomppasi ylös kuullessaan ulkoa kaksi hengästynyttä ääntä, jotka huusivat toisilleen myrskyn metelin yli. Hän katsoi ulos ikkunasta, jonka pinnalta vesi virtasi solkenaan alaspäin tehden näkymästä epätarkan. Siitä huolimatta pystyi helposti erottamaan mustanutturaisen naisen ja miehen, jonka kastanjanruskeista hiuksista ei voinut erehtyä. He juoksivat kohti mökkiä ja seisahtuivat päästyään suojaan katoksen alle. Mitä ihmettä Minerva ja Albus tekivät kahdestaan ulkona tällaisella ilmalla? Lipetit liimasi nenänsä kylmään ikkunaruutuun ja pyyhki höyrystynyttä lasia hihallaan nähdäkseen tarkemmin. Ei, ei hän voinut katsoa niin väärin. Albuksen kädet lepäsivät Minervan vyötäröllä ja kumpikin heistä nauroi. Etenkin Minerva, joka kiinnitti sateesta kihartuneita hiussuortuvia takaisin nutturaansa. Lipetitin sydän jyskytti. Hän oli niin onnellinen, että Minerva oli tullut Tylypahkaan opettajaksi - hän oli elätellyt toiveita jostain muustakin kuin vain ystävyydestä seitsemännen luokan päättäjäistanssiaisista asti. Minerva oli pitkän ystävyyden ja ahdistelevan Jimmy Hatkinsin vuoksi suostunut hänen tanssiparikseen ja heillä oli ollut todella hauska ilta. Mutta nyt, mitä tapahtui? Albus suuteli Minervaa! Mitä? Kyllä, he suutelivat pitkään. Lipetitin kurkkua kuristi pettymyksestä. Olivatko he pari? Vastahakoisesti Lipetit myönsi itselleen, että he todella näyttivät sopivan toisilleen. Hän näki, kuinka Albus kuiskasi Minervan korvaan jotain ja nainen kohotti kulmiaan, hymyili arvoituksellisesti ja veti rehtorin perässään sisään mökkiin. Kumpikaan ei tuntunut huomaavan sängyllä turtuneesti istuvaa Lipetitiä, sillä niin antaumuksella he suutelivat toisiaan. Äkisti Minerva kuitenkin irtautui Albuksesta ja molemmat kääntyivät Lipetitiin päin vaivaantuneen näköisinä.
"Hei Filius", Minerva sanoi erittäin punastuneena, "emme tienneet, että täällä on joku."
"Olin kävelyllä ja myrsky yllätti minut, enkä uskaltanut ukkosen takia lähteä ylittämään pihaa, joten tulin tänne."
"Näyttää siltä, että joudumme jäämään tänne koko yöksi", Albus sanoi tuijottaen mietteliäästi ulos ikkunasta, "tuuli vain yltyy."

Hieman myöhemmin ulkoa kuului jälleen huutoa, mutta tällä kertaa hyvin vihaista sellaista.
"Et sinä minusta oikeasti välitä - tiedän kyllä, mitä haluat!"
"Älä viitsi, Pomona. Meillähän oli mukavaa Kurpitsajuhlassa, miksi sinä nyt yhtäkkiä alat kiukutella?"
"Koska yrität houkutella minua yöksi tuohon typerään mökkiin! Olen kunniallinen nainen ja me olemme seurustelleet vasta aivan liian vähän aikaa."
"Ja eronneet ainakin kolmesti..."
"Niin juuri! Että älä yhtään yritä, Horatius Kuhnusarvio! Minä olen kaksikymmentäyksi ja olen saanut hyvän kasvatuksen. Tiedän mikä on sopivaa, ja mikä ei!"
"Pomona kultaseni, haluatko mieluummin viettää yösi täällä myrskyssä? Yritä nyt olla järkevä. Me emme voi tällaisella ukkosella lähteä ylittämään pihaa päästäksemme takaisin linnalle. Sitä paitsi pihamaa tulvii jo - katso!"
"No hyvä on, mennään sitten mökkiin. Mutta jos yrität koskeakaan minuun..."
"Lupaan olla yrittämättä mitään."
Pomona paiskasi oven vihaisesti auki ja kiljaisi hämmästyksestä nähdessään itseensä ja Horatiukseen suuntautuneet kolmet uteliaat kasvot.
"Kas hei. Mitä tämä oikein tarkoittaa?" Horatius kysyi katsoen ympärilleen pettyneenä, "miksi te olette täällä?"
"Myrsky yllätti meidät kaikki..."


Yö sinänsä oli ollut aivan kiltti ja rauhallinen lukuun ottamatta muutamia seuraleikkejä, jotka aamuyön tunteina tuntuivat hauskalta idealta, mutta joista vaiettiin syvän häpeän sinetöimin huulin. Se, mikä muistosta teki niin kiusallisen, oli siitä seurannut skandaali, sillä siihen aikaan ei kerta kaikkiaan siveyden nimessä ollut sallittavaa, että kaksi nuorta naisopettajaa vietti kokonaisen yön pienessä mökissä kolmen nuoren miesopettajan kanssa. Ja vaikka Albus oli jo tuolloin ollut rehtori ja heitä kaikkia oltiin pidetty luotettavina ja kunnollisina, ei kukaan uskonut, ettei tuona yönä tapahtunut kerrassaan mitään sopimatonta, ellei laskettu väsyneiden nuorten keksimiä seurapelejä, ja se tieto ei lähtenyt koskaan mökin seinien ulkopuolelle. Vaikka eivät nekään olleet erityisen kunniattomia olleet, mutta tuntui vain paremmalta olla lisäämättä enää yhtään enempää vettä skandaalinhaluisen henkilökunnan myllyyn. Kesti yli puoli vuotta, ennen kuin asia oli unohdettu, mutta edelleen matami Pomfrey saattoi - huvittuneena tosin, sillä hän ei alun alkaenkaan ollut pitänyt tapahtumaan pahana - huomauttaa asiasta, mikäli tilanne sen salli.

Lipetit haukotteli ja vilkaisi opettajainhuoneen kelloa, jonka vaihtamista kukaan ei koskaan ollut tullut harkinneeksi, vaikka kaikki pitivät sitä rumana. Viittä yli neljä. Hän otti sohvatyynyn, hakkasi sen paremman muotoiseksi ja kävi pitkäkseen sohvalle. Jestas, miten hän joskus oli ollut pettynyt Minervan ja Albuksen suhteesta...

"Löysin koholla olevan kiven tästä seinästä", Dumbledore sanoi viisi askelmaa ylempää, "painan sitä."
"Rowena on todellakin halunnut varmistaa, ettei aarre joutuisi vääriin käsiin..."
"Tapahtuiko päätyseinässä mitään?"
"Ei. Tapahtuipas. Alas aukeni minimaalinen aukko. Voin yrittää mahtua siitä läpi kissamuodossa."
"Olethan varovainen - emme voi tietää, mitä toisella puolella on."
McGarmiwa muuntautui kissaksi kirouksen vaikutuksen vuoksi varsin vaivalloisesti ja luikerteli aukosta läpi. Toisella puolella oli pieni huone, jonka keskellä oli pöytä. McGarmiwa teki kierroksen hahmottaakseen tilan ennen kuin muuntautui takaisin ihmiseksi ja näkökyky huononi entiselleen.
"Mitä siellä on?" kuului lajitteluhatun kärsimätön ääni seinän toiselta puolelta.
"Rehtorin kansliaa pienempi huone, jonka keskellä on pöytä ja vastakkaisella reunalla on ovi."
"Onko kirous voimassa sielläkin? Löydätkö keinoa saada meidätkin sinne?" Dumbledore kysyi.
"En tiedä, odota hetki... Kirous on voimassa ja seinässä on samanlainen kohonnut kivi kuin silläkin puolella.", McGarmiwa sanoi. Aukko laajeni ja pian Dumbledore ryömi siitä läpi lajitteluhattu edelleen hyvin littanana päässään. Hän nousi ketterästi jaloilleen ja pyyhki pölyjä vaatteistaan.
"Minäkin alan jossain määrin tottua tähän pimeyteen, mutta luulen sinun joka tapauksessa näkevän paremmin. Mitenköhän olisimme päässeet tänne, jos et olisi animaagi?"
"Silloin meillä olisi todellakin ollut ongelma. Katsotaanko vähän tarkemmin tuota pöytää?"

Kivinen pöytä oli tismalleen keskellä huonetta. Sen kanteen oli kaiverrettu tekstinpätkä ja neliö, joka oli jaettu kahteenkymmeneenviiteen pienempään neliöön.
"Tiesitkö muuten, että Salazar keksi rakentaa Salaisuuksien kammion seurattuaan Rowenaa ja Helgaa. Luihuisen suvun kantaisä ei ollut kovin mielikuvituksellinen kopioidessaan idean lähes suoraan", Dumbledore sanoi. McGarmiwa ei voinut olla huomaamatta, että hänen silmänsä tuikkivat pimeydestä huolimatta.
"En tiennyt. En ole ehtinyt tutkia niitä pergamentteja yhtä tarkkaan kuin sinä."
"Täytyy kyllä sanoa, että olen todella pettynyt, jos Godrick Rohkelikko ei ole jättänyt jälkipolville salaperäistä, linnan alla sijaitsevaa kammiota, jonka voisimme etsiä."
"Jospa nyt kuitenkin ensin keskittyisimme tähän ongelmaan."
"Varteen otettava idea. Lukisitko arvoituksen ääneen, minä en näe sitä tehdä."
"Näyttää helpolta, mutta rivejä on paljon. Luulen, että Rowena luotti pitkälti siihen, että täällä ei näe kunnolla."

'Suurin aarre on ymmärrys rajaton
mutta mikäli mammonaa halajat
tämä tilaisuus siihen on.
Valitse meistä oikea
niin pääset kohti aarretta
mutta varo,
jos väärin päättelet
ovat seuraukset pitkät - ikuiset.
Tänne iäksi jäät kärsimään
et pois pääse sä lain
ja luitasi tuskin löydetään.

Ei ratkaisu löydy kulmista
tai reunojen keskimmäisistä.
Lävistäjät vievät turmioon
kuten laidat oikealta, vasemmalta
myös ylhäältä ja alhaalta.
Enää neljä nelikulmiota
jotka osoittavat ilmansuuntia.
Niistä valittava on oikea,
se, joka näyttää pohjoista.
Oikea neliö selvitä
apua saat kivipöydältä.'


"Kiitos. Rajasin mielessäni pois kaikki neliöt, jotka eivät ole mahdollisia. Oletko samaa mieltä, että 'ilmansuuntaneliöt' ovat keskimmäisen yläpuolinen ja alapuolinen sekä oikealla ja vasemmalla puolella olevat. Toisin sanottuna ne, jotka sivuavat sitä", Dumbledore sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"En ole ikinä ollut kovinkaan hyvä geometrisessa hahmottamisessa, mutta luulen sinun olevan oikeassa."
"Seuraava ongelma onkin sitten selvittää, mikä neliö osoittaa mihinkin suuntaan. Täytyy kyllä myöntää, että menin täysin sekaisin suunnista laskeutuessamme niitä kierreportaita ja ryömiessämme aukon läpi."
"Minunkaan tilanteeni ei ole paljon parempi. Voimme kuitenkin olla melko varmoja, ettei ylin neliö ole pohjoinen, alin etelä ja niin edespäin, kuten ne kartassa menisivät, koska Rowena ei koskaan olisi tehnyt asiaa niin yksinkertaiseksi."
"On turhaa sanoa olevansa 'melko varma', koska se tarkoittaa käytännössä samaa kuin ei olisi lainkaan varma. Ja lisäsit tuon epävarmuutta ilmaisevan välisanan, koska juuri tuon olettamuksen vuoksi Rowena on saattanut laittaa neliöt siten. Minä puolestani olen 'melko varma' siitä, että neliötaulukkoa on tulkittava siltä puolelta, jolla sinä seisot, koska kirjaimet ovat siten oikein päin."
"Totta. Mutta meidän on nyt yritettävä selvittää, miten 'saamme apua kivipöydältä', jonka täytyy tarkoittaa tätä."

He kumartuivat tunnustelemaan pöytää, mutta totesivat hetken päästä, ettei se tuntunut antavan kerrassaan minkäänlaista vihjettä.
"Rowena on taas huijannut meitä", McGarmiwa puuskahti turhautuneena.
"Et kai myönnä, että hän olisi ollut sinua älykkäämpi?"
"Hän on ollut kieroutunut ja salakavala... Miten tästä selviää, kun taikoakaan ei voi", nainen sanoi heilutellen taikasauvaansa siinä määrin ärtyneenä, että mikäli se olisi toiminut luultavasti koko kivipöytä olisi räjähtänyt.
"Olemmehan kuitenkin paremmassa asemassa kuin mitä olisimme olleet, jos et olisi animaagi. Näemme sentään vähäsen, vaikka tämä on ilmiselvästi tarkoitettu sokeana suoritettavaksi. Tunnen ilmavirran - huidotko sauvallasi? Tökkäät minua pian silmään."
"Tämä on vain niin raivostuttavaa. No niin. Yritä ajatella kuin olisit Rowena. Minkälaisen vihjeen olisit kätkenyt kivipöytään?"
"Luultavasti sellaisen, joka tekee jotain konkreettista", Dumbledore vastasi.
"Aivan. Mutta mitä olisit piilottanut siihen? Kompassin?"
"Esimerkiksi. Kerropa nyt puolestasi, miten kivipöytään kätketään kompassi, jonka saa esiin taikomatta?"
"Ainakaan sitä ei kyennyt löytämään tunnustelemalla", McGarmiwa totesi.
"Ja täällä ei näe, joten se tarkoittaa sitä, että meidän täytyy rakentaa tuo kompassi. Jos siis lähdemme siitä oletuksesta, että 'apu' on kompassi, mikä vaikuttaisi tällä hetkellä ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, vai kuinka? Etkö keksi ratkaisua?"
"Niin niin, älä viitsi ivata. Miten me voimme rakentaa itse kompassin tuon pöydän avulla? Ei, odota! Nyt ymmärrän, mitä ajat takaa..."
McGarmiwa laski varoen taikasauvansa pöydän kannelle neliöiden päälle ja hetken kuluttua se alkoi pyöriä vinhaa vauhtia.
"Albus - olet..."
"...hyvä käyttämään mielikuvitustani. Mihin päin sauvan kärki osoittaa? Oletan, että meidän tulee painaa sitä neliötä."

Ovi huoneen päädyssä liukui kirskuen sivuun ja paljasti suuren, kahdeksankulmaisen kammion, jonka katossa roikkuvien kotkakuvioitujen kattokruunujen kynttilät syttyivät valaisten molemmat huoneet. Kammio oli ainakin kaksi kertaa kivipöytähuonetta korkeampi ja sitä reunustivat valtaisat, kattoon asti ulottuvat kirjahyllyt, jotka pursuilivat pölyisiä ja hämähäkinseittien peittämiä pergamenttikääröjä, kansioita ja kirjoja. Keskellä huonetta oli koroke, jolla lepäsi suuri pronssinen ja kauan koskemattomana olonsa vuoksi yltä päälät pronssihomeen kuorruttama arkku, jonka jokainen kulma oli kotkanpääksi muotoiltu. Lattiaa verhosi yönsininen kokolattiamatto ja ainoan kirjahyllyttömän seinän peitti valtaisa, kellastunut Tylypahkan kartta.

"Albus! Me teimme sen, me pääsimme loppuun!" McGarmiwa huudahti vihreät silmät hehkuen.
"En aivan sanoisi niinkään."
"Kuinka niin?"
"Nythän varsinainen urakka vasta alkaa - meidän täytyy suunnitella erotuskomitean vastaanotto..."

A/N: Kommentit piristäisivät minua suuresti :) Virheistä saa/pitää huomauttaa.

Poissa Liekon Lilja

  • Pieni kummajainen
  • Vuotislainen
Hei - jatkoa! Jee! :D Mukava piristys ankean harmaalle lauantailleni, joka oletettavimmin kuluu kokeisiin pänttäämällä… ikävä kyllä.

Sanon näin alkajaisiksi - tämä luku oli mielestäni aivan omaa luokkaansa, pidin aivan valtavasti monestakin syystä. Ensinäkin vihdoin se aarrekätkö löytyi. Nuo sanat pöydässä olivat mielestäni kivat – pidin etenkin kohdasta ”jos väärin päättelet, ovat seuraukset pitkät – ikuiset. … et pois pääse sä lain ja luistasi tuskin löydetään.” Tuossa kohdassa oli jotenkin ihanan – miten sen nyt sanoisi – kohtalokas ja fiksun julma sävy. ;) Sopii hyvin juuri tarinoihin, jossa on vähän sitä historian huminaa, jota tässä onkin Rowenan keksintöjen muodossa. Minua myös jotenkin kiehtoi tuo taikasauvasta kyhätty kompassinuoli – voin niin hyvin kuvitella sen pyörimään sillä pöydällä.

Ja sitten se toinen syy, miksi tämä luku oli aivan ihana. No tietysti viittaus noihin menneisiin nuoruuden aikoihin, siihen kursivoituun kohtaukseen. Kerrassaan mieltä piristävää lukemista! (täytyypä lukaista se tästä uudestaan, kun on kerrankin aikaa, niin ehkä osaan sitten kommentoida sitäkin jotenkin järkevästi.) Noniin. Ensinäkin ansaitsit minulta jo suuren plussan siitä, että viittasit tuossa pikaisesti siihen vanhaan aikaan, jolloin siveydestä oltiin paljon tarkempia. Minä olen nimittäin hyvinkin hullaantunut noihin vanhoihin päiviin – elän mielestäni väärällä vuosisadalla – ja rakastan lukea kaikkea, jossa viitataankin ”menneisiin päiviin”. Tästä tulikin mieleeni, että kun joskus kauan aikaa sitten luin ficcisi ”Kolmas kerta toden sanoo”, niin nyt vasta osaan sanoa, että miksi se ei tehnyt niin suurta vaikutusta kuin olisi voinut – se oli liian nykyaikainen, vaikka Albus ja Minerva olivat siinä hyvin nuoria (Dumppishan on syntynyt 1880-luvun alussa). :D
   Ja koska minusta on sukeutunut (onnekseni sekä epäonnekseni) ADMM-fani, kohtaus oli tietysti siinä mielessä aivan loistava. Huvittavaa, itse asiassa äärimmäisen hauskaa, on oikein kunnolla pohtia noita asetelmia tuossa kohtauksessa. Ihan nurinkuriset, kun vielä ajattelee tuota aikaa. Pomona kirkuu siveellisyydestä ja kunniallisuudesta Kuhnikselle vältellen kahden kesken oloa mökissä, kun taas Minerva oikein oma-aloitteisesti ja innolla vetää Albuksen perässään peremmälle. Kaikesta päätellen heillä ei ollut tarkoitus vain pelata kiltisti shakkia… Kieltämättä kävi sääliksi Lipetitiä, voi sitä raukkaa – ei varmasti ollut mukavaa olla todistamassa sitä kohtausta…
    Mutta kiitos tuosta aivan mainiosta kohtauksesta! Mutta sitten siitä myös jotain rakentavaa: Olisit voinut tuohonkin laittaa muutaman tai edes yhden kappalejaon (ei siis riviväliä, vaan sisennyksen) ihan lukijoiden vuoksi – minullakin on näkö sen verran huono ja hajataitteisuuttakin löytyy, että eksyin muutamaan otteeseen väärälle riville. :D
   
Virheistä – no tuota noin – sinulla on kyllä kielioppi mielestäni ihan tarpeeksi hyvin hallussa. Pilkkuja (jestas, kirjoitin tohon ensin pisteitä - pahoittelen ajatusvirhettä - onneksi tulin tsekkaamaan, olenko taas kirjoittanut jotain ihan päätöntä) unohtelee kyllä ihan jokainen, eikä niitä kirjoissakaan aina tarpeeksi esiinny, mutta se kuitenkin voisi tarjota lukijalla pienen hengähdys taon. Joten älä unohda niitä kuitenkaan liikaa etenkään pitkistä lauseista. Tämä on vain tällaista pilkunviilausta (jota taisit itse pyytääkin ;D). Sitten yhden näppäilyvirhe muistui mieleeni: päälät. Mutta mitäs noista pienistä :D Minullakaan ei ole betaa, joten tiedän varsin hyvin, kuinka helposti noita tulee. Teksti pitää lukea itse moneen otteeseen eikä sekään aina auta x)

Hmm… Kiitos hienosta luvusta, jota on tässä jo odoteltukin. On kyllä totta, että lukujen välit venyvät vaarallisen pitkäksi – minä en oikeasti enää muistanut mitä viime kerralla oli tapahtunut ja piti mennä lunttamaan. Mutta minkäs ajan nopealle juoksulle mahtaa, sille ei taida pärjätä oikein kukaan… Ja jatkoahan tietysti kinuan (ja lisää tuollaisia viittauksia menneisiin aikoihin!) sekä jos vain mitenkään mahdollista, lukujen hieman nopeampaa ilmestymistä. Puolisen toista kuukautta on aikamoisen pitkä aika… :)

- Liekon Lilja
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 19, 2010, 23:41:03 kirjoittanut Liekon Lilja »

Poissa Keltsi

  • Kekri
  • Vuotislainen
Heh. Heipä hei. Eihän edellisen luvun laittamisesta tosiaan ole melkein kahta kuukautta? Ei voi. En usko sitä. En.

No, joka tapauksessa, tässä lopultakin uusi luku, jonka kirjoittamisessa meni luvattoman pitkään, mutta jumitin tuossa yhdessä keskustelussa enkä vieläkään ole siihen tyytyväinen.

Kiitos kommentoijille :D

Teleija: Kiitos ihanan pitkästä kommentista taas kerran. Yritän saada luvun 25 tänne nopeammin ja se luultavasti onnistuukin, koska sen luvun kirjoittamista olen todella odottanut. No joo, kiitos kommentista vielä, se piristi mieltäni :)

Anneli: Jee, uusi lukija! Hauska kuulla, että olen onnistunut koukuttamaan :D Kiitos kommentistasi.

Juu ja nyt itse luku. Olen muuten huomannut, että nämä pitenevät (en tiedä huomaatteko te, mutta ihan sama)

24.Luku: Suunnittelematon suunnitelman päätös

Talvisen aamun ensimmäiset auringonsäteet siivilöityivät kasvihuoneen lasisen katon läpi paistaen ikävästi suoraan nukkujan silmiin. Asialle ei oltu koskaan tehty mitään, koska monet kasveista tarvitsivat hoitoa heti aamun sarastaessa. Yleensä Versosta oli mukavaa herätä ennen koko muuta Tylypahkaa, tehdä kierros kasvihuoneilla, lähteä vielä unisen pihamaan läpi linnalle aamupalalle ja kenties törmätä matkalla Hagridiin. Sinä aamuna hän kuitenkin olisi mieluummin jäänyt nukkumaan ja haudannut särkevän päänsä tyynyjen alle, mutta aamuaurinko oli yhtä säälimätön kuin aina.

Verso kampesi itsensä istuma-asentoon ja katseli ympärilleen. Päätä jomotti aivan vietävästi, eikä olo muutenkaan kovin hyvä ollut. Helpotusta ei tuonut sekään seikka, että hän ei kyennyt muistamaan edellisen yön tapahtumista mitään. He olivat lähteneet Sinistran kanssa Tylyahoon - ja mitä sitten? Miten hän oli päätynyt takaisin kasvihuoneille? Sentään hänellä oli kaikki vaatteet yllä ja sauva oli näköjään tallella, mutta...
"Huomenta, kultaseni!" kuului pirteä ääni ja Verso käännähti ympäri.
"Horatius... Miksi olet täällä?" hän kysyi tarjotinta edessään kantavalta Kuhnusarviolta, joka hymyili aurinkoisesti ja istahti sängylle Verson viereen niin, että patja painui kuopalle. Verso jäi ikävästi kuopan reunalle siten, että hänen oli mahdotonta istua suorassa ja näin ollen hän kaatui Kuhnusarviota vasten.
"Ajattelin jäädä illalla katsomaan, että sinulla olisi kaikki hyvin. Näytät huonovointiselta - saisiko olla vettä?"
"Mitä eilen tapahtui? En muista mitään."
"Juo nyt ensin ja lähdetään sitten kävelylle. Pääsi lienee kipeä, joten ulkoilma auttaa parhaiten. Tai siis, tuskin haluat mennä Poppyn luo..."
Verso pudisti ponnekkaasti päätään ja otti tarjotun vesilasin.
"Miten päädyin tänne? Muistan vain, että lähdimme Sinistran kanssa Sianpäähän. Jestas, miten päätäni särkee..."
"Kerron sinulle ulkona. Juo nyt, niin lähdetään sitten."

Yön aikana oli pyryttänyt jälleen, joten hanki oli aivan koskematon eläinten ja Hagridin jälkiä lukuun ottamatta. He kävelivät hiljakseen Kielletyn metsän reunaa pitkin, sillä puiden toimiessa tehokkaana suodattimena siellä oli vähiten lunta.
"No niin, Horatius. Päästä minut piinastani ja kerro, mitä eilen oikein tapahtui. Hyvänen aika miten tunnen itseni typeräksi kuudesluokkalaiseksi niiden ensimmäisten kännijuhlien jälkeen... Tämän takia en juo ikinä mitään viiniä vahvempaa. Mitä edes join eilen?" Verso tuskaili väännellen käsiään ja katsoen Kuhnusarviota epätoivoisena suoraan silmiin.
"Tiedätkö mitä, Pomona?"
"Voi ei, mitä olen sählännyt eilen?"
"Ei ajattelin vain sanoa, että olet todella kaunis", Kuhnusarvio sanoi tutkaillen naisen reaktiota sangen tyytyväisenä.
"Älä viitsi", Verso tokaisi punan kohotessa hänen kalpeille kasvoilleen, "kerro mieluummin eilisestä."
"Hyvä on. Olit Sianpäässä Sinistran kanssa, kun kävelin sattumalta ohi. Olit juonut kenties hieman liikaa tuliviskiä. Tulin sisään, koska ajattelin, että jonkun on tultava valvomaan teidän kahden turvallisuutta - kyseinen pubihan on hieman hämäräperäinen. Jostain syystä Sinistra ei pitänyt läsnäolostani lainkaan, ja äkkiä seurueeseen ilmestyi myös Severus. Noh, nuoripari keskittyi aika lailla toisiinsa, kunnes nurkkapöydästä joku hullu mies - käsittääkseni Sinistran entinen miesystävä - hyppäsi esiin alkaen haastaa riitaa meidän kanssamme. He alkoivat kaksintaistella Severuksen kanssa ja tilanne näytti todella pahalta, mies kun uhkasi tappaa sekä Sinistran että kaupan päälle sinutkin. Severus tietenkin voitti kaksintaistelun minun avullani, mutta katosi jonnekin, kuten myös Sinistra. Pubissa vallitsi yleinen kaaos ja joukkotappelu, joten ajattelin viedä sinut turvaan. Kotimatkalla sitten sammuit, ja kannoin sinut kasvihuoneille, peittelin sänkyyn ja jäin valvomaan, että kaikki olisi hyvin. Oli muuten kamala lumimyrsky, miltei juutuin lumihankeen..."
Verso asteli eteenpäin sanaakaan sanomatta ja tuijotteli kengänkärkiään, joihin lumi paakkuuntui.
"Että ei mitään sen kummempaa", Kuhnusarvio lisäsi tyytyväisenä ja pysähtyi laskien kätensä naisen hartioille.
"Mutta haluaisin puhua kanssasi", hän sanoi ja käänsi Verson itseensä päin.
"Mitä?"
"Olen pahoillani", Kuhnusarvio huokaisi.
"Sinä olet mitä?" Verso kysyi hämmästyneenä ja kohotti katseensa maasta.
"Sanoin vain olevani pahoillani. Olen aiheuttanut sinulle näiden muutaman viikon aikana liikaa huolia - se Sianpääepisodikin oli kokonaan minun vikani. Et olisi mennyt sinne, ellen olisi puhunut sinulle typeryyksiä."
"Ei se ollut sinun vikasi. Olet kyllä toimillasi saanut hiukseni harmaantumaan ennätystahtia, mutta olet saanut minut harkitsemaan asioita uudelleen."
"Ei, ei! Älä nyt suotta. Minua vain harmitti, kun erosimme silloin kauan sitten riidoissa ja olin kenties hieman mustasukkainen Filiukselle. Olet upea nainen, hän on ansainnut sinut ennemmin kuin minä."
"Niin, mutta..."
"Ne ajat silloin olivat jotain, mikä säilyy muistoissani ikuisesti. Mutta se on mennyttä, ymmärrän sen nyt viimein", Kuhnusarvio sanoi kääntyen murheellisesti poispäin.
"Älä viitsi, olen pohtinut asioita ja..."
"Pomona, minulle riittää sinun ystävyytesi. Hyppisin tietenkin riemusta, jos voisit tarjota jotain muuta, mutta ehkä tämä nykyinen tilanne on kaikkien kannalta paras. Hei sitten, lähden tästä takaisin linnalle."
"Odota nyt!" Verso huudahti ja Kuhnusarvio kääntyi takaisin häneen päin vetiset silmät surumielisesti kaukaisuuteen tuijottaen.
"Kiitos, että hoidit tilanteen eilen. En tiedä, mihin olisin joutunut, ellet olisi tullut paikalle", Verso sanoi ja miehen täydeksi yllätykseksi halasi tätä.

Kuhnusarvio eteni hitaasti lumihangessa, mutta tällä kertaa fyysinen ponnistelu ei haitannut häntä. Mursuviikset tärisivät hyväntuulisuudesta - suunnitelma oli onnistunut paljon paremmin ja ennen kaikkea nopeammin kuin hän oli ajatellutkaan. Uskomatonta, miten tuollainen siirappinen löpinä tehosi joihinkin naisiin niin hyvin. Toisiin ei, sen hän oli nuoruudessaan oppinut kantapään kautta. Huh, Minervalta saamaansa löylytystä hän ei vieläkään kyennyt muistelemaan ilman, että korvia alkoi kuumottaa ja poskea kirvellä, kuin lyönti olisi vastikään siihen osunut. Pomona sen sijaan oli täysin ohjailtavissa. Iltaan mennessä Filius olisi varmasti jälleen yksinäinen mies. Harmi sinänsä, että juttu oli täytynyt tehdä hänen kustannuksellaan, mutta kun kerran oli leikkiin ryhtynyt, täytyi se kestää. Kuhnusarvio ei voinut olla sättimättä itseään tuollaisesta typerästä yhteen naiseen takertumisesta, mutta ikävä kyllä hän oli saanut havaita vuosien eron tehneen Pomonan vain entistä viehättävämmäksi ja kun hän oli tottunut aina saamaan haluamansa, niin miksipä sitä enää muuttamaan.

Sinistraa hermostutti pahemman kerran. Hän istui poikittain nojatuolissa huoneessaan ja heilutteli jalkojaan ilmassa osaamatta päättää, mitä kannattaisi tehdä ja missä järjestyksessä. Hän oli yöllä leijuttanut kangistetun Tethyksen Kolmeen Luudanvarteen ja matami Rosmerta oli ollut hyvin ystävällinen lupautuessaan vielä välittämään hänen terveisensä miehelle. Matami oli aina pohjimmiltaan halunnut näyttelijäksi, joten hän oli ollut vain innoissaan Sinistran kertoessa, miten miestä tuli puhutella ja mitä tehdä aamulla. Mutta se oli ainoa asia, joka oli sujunut kuten piti. Palattuaan Sianpäähän Sinistra huomasi kauhukseen Kalkaroksen kadonneen, eikä tätä löytynyt mistään. Hän kävi Sairaalasiivessä, mutta matami Pomfrey vain pudisteli päätään ja ilmeisesti Kalkaros ei ollut työhuoneessaankaan, sillä kukaan ei tullut avaamaan. Tai oikeastaan todennäköisempää oli, että mies oli ollut siellä, mutta ei halunnut tulla avaamaan ovea hänelle. Kun Sinistra lopulta luovutti ja istahti opettajainhuoneen sohvalle päätään käsien välissä kannatellen, hän muisti äkkiä, että myös Verso ja Kuhnusarvio olivat kadonneet jonnekin. Kauhistus valtasi Sinistran uudelleen hänen kuvitellessaan ystävänsä - kaiken lisäksi juopuneessa tilassa - lipevän juomamestarin liehiteltävänä jossain. Hänen olisi halunnut alkaa hakata päätään seinään ja mieliteon toteuttamisen estikin vain Lipetit, joka nukkui vastapäisellä sohvalla mutisten jotain käsittämätöntä unissaan. Lopulta Sinistra keksi, että McGarmiwa varmasti keksisi, mitä kannattaisi tehdä, mutta havaitsi pian, että tämänkin työhuone oli tyhjä.
   Epätoivoisena Sinistra oli romahtanut takaisin sohvalle herättäen vahingossa Lipetitin, joka oli myötätuntoisena kysynyt, mikä hänellä oli hätänä. Sinistra oli selittänyt koko tilanteen ajattelematta, ettei mies kenties ollutkaan perillä kaikista asianhaaroista ja saattoi näin ollen käsittää jotain väärin. Onneksi Lipetit ei kuitenkaan ollut nostanut meteliä, mitä nyt oli hieman hämmentynyt kaikesta häneltä salatusta ja kehottanut Sinistraa menemään nukkumaan ja katsomaan asioita uudelleen aamulla. Helpottuneena järkevästä ohjeesta Sinistra tosiaan oli mennyt nukkumaan ja heräsi vasta puolenpäivän aikoihin muistaen jälleen edellisyön ikävät tapahtumat. Eikä hän edelleenkään tiennyt, mitä tehdä. Jos jokin olisi pielessä, se olisi hänen syynsä. Sinistra nousi venytellen. Ainakaan itsensä syyttelemisestä ei ollut mitään hyötyä - se ei johtanut mihinkään. Sen sijaan lounaalle meneminen ja tilanteen selvittäminen sekä mahdollisesti Minervan etsiminen saattaisivat helpottaa asioita.

Lipetit asteli päättäväisenä kasvihuoneita kohti. Lasisten rakennusten lähestyessä hänen vauhtinsa kuitenkin hidastui hidastumistaan kunnes hän lopulta seisahtui ja jäi murheellisena katselemaan kauniista talvipäivästä nauttivia luistelijoita. Osa huiskutti hänelle, mutta mies ei vastannut. Lipetit seisoi paikoillaan kinoksessa kunnes jalat alkoivat tuntua todella kylmiltä. Hetken hän oli jo lähdössä takaisin linnalle, mutta kääntyi kuitenkin ja asteli sen kasvihuoneen ovelle, jossa arveli Verson todennäköisimmin olevan.

"Hei Filius", Verso sanoi iloisesti laskien kastelukannun kädestään ja tunkien letiltä irronneita kiharoita hatun alle pois näkökenttää rajaamasta, "mitä sinulle kuuluu?"
Nainen yritti kätkeä tilanteen omituista vaivaantuneisuutta oman hyvän tuulensa taakse. Olihan sentään kaunis päivä, Horatius oli kai viimeinkin tullut järkiinsä ja mikä parasta, hän ei ollut tehnyt suurempia typeryyksiä eilen Sianpäässä.
"Meidän pitää jutella", Lipetit vastasi tietämättä oikein miten päin olisi ollut.
Mitä hyötyä oli siitä, että hän tiesi olevansa Tylypahkan paras kaksintaistelija Albuksen jälkeen, kun ei edes osannut esittää asiaansa järkevästi? Hän ei halunnut kuulostaa jästien saippuasarjan henkilöltä - ei sillä, että hän mitenkään olisi kokemuksen kautta oppinut, miten he tapasivat puhua. Mitä hyötyä oli olla yksi Killan päätekijöistä, kun tunsi silti käsittämätöntä ulkopuolisuutta, mitä ihmissuhdeasioihin tuli? Mitä hyötyä oli siitäkään, että hänet tunnettiin sangen monien yleisesti käytössä olevien loitsujen kehittelijänä, kun hän oli niin tottumaton tällaiseen, ettei nytkään ollut saada sanaa suustaan?
"Istu toki alas", Verso sanoi kummeksuvasti ja osoitti tuolia istahtaen itse vastapäiselle paikalle.
"Minä, tuota... Tarkoitan siis, että... Että minä..." Lipetit takelteli.
"Sanoit, että meidän pitää jutella jostain."
"Niin että minusta meidän olisi syytä, tiedäthän... Ei tästä pahus soikoon tule mitään! Meidän olisi syytä lopettaa tämä pelleily. Ainakin hetkeksi ja katsoa, mitä tapahtuu", mies äsähti ja jäi seuraamaan Verson reaktioita.
"Tarkoitatko, että eroaisimme?"
Lipetit nyökkäsi.
"Miksi ihmeessä?" Verso kysyi hämmentyneenä. Ei hän tällaista ollut osannut odottaa.
"Ei tässä koko touhussa ole mitään järkeä!" Lipetit huudahti nousten seisomaan, "minä en kenties paljon näistä asioista tiedä, mutta sen verran kuitenkin, että jollei asioista voida puhua niin..."
"Mistä me nyt emme ole puhuneet? Tarkoitatko Horatiusta? Ei meidän välillämme ole mitään. Tai jos onkin, niin se on hänen kuvitelmaansa!" Verso sanoi yrittäen pitää äänensä rauhallisena.
"Ehkä ei, samantekevää se minulle on. Olisin vain tullut tietoiseksi koko draamasta mieluummin sinun kauttasi kuin jonkun muun! Mutta kun asiat nyt menivät näin, niin antaa niiden sitten mennä!"
"Minä en kertonut sinulle, koska... Äh, anna olla. Miksi ihmeessä välität koko jutusta noinkaan paljon? Se oli vain typerä vanha riita."
"Kuinka valmis itse olisit uskomaan, ettei esimerkiksi vaikka minun ja Sibyllan välillä olisi mitään, jos kuulisit selkkauksistamme jotain muuta kautta kuin minulta itseltäni? Tuollaisesta, tiedätkös, tulee todella luottavainen olo."
"Niin - se kuulostaa takuulla epäilyttävältä, mutta vakuutan, ettei se ole..."
"Minä en välitä onko se vai ei. Tarkoitan vain, ettei ole mitään järkeä jatkaa, jos sinäkin jätät minut ulkopuoliseksi", Lipetit sanoi käsi ovenkahvalla.
"Filius, älä nyt viitsi..."
"Sovitaanko, että pidetään tätä väliaikaisena ratkaisuna?"
"Ihan miten vain..."

Opettajainhuoneen tunnelma oli jollain tapaa erikoinen professori Vektorin saapuessa sinne, mutta hän ei osannut eritellä tuon erikoisuuden syitä sen tarkemmin. Kaikki vain tuntuivat odottavan jotain, mikä ei tietenkään ollut kovin outoa ottaen huomioon sen tosiseikan, että Dumbledoren virallinen erotusmääräys olisi saapuva seuraavana päivänä Dolores Pimennon, Lucius Malfoyn sekä mahdollisesti itse Cornelius Toffeen - sikäli kun taikaministeriä voitiin arvovaltaisena pitää - mukana. Penkit oli aseteltu, kuten aina ennen henkilökunnan viikkokokousta, mutta vaikka nurkan ruma kaappikello näyttikin kokouksen alkavan kymmenen minuutin kuluttua, oli paikalla Vektorin lisäksi vasta muutama henkilö. Kuhnusarvio löhösi epäryhdikkäästi nojatuolissa mursuviikset omituisen hyväntuulisesti hytkyen ja nyökkäsi lyhyesti Vektorille, joka vastasi hieman väkinäisesti - hän ei pitänyt liemimestarista lainkaan. Sinistra puolestaan istui Verson tavanomaisella paikalla muka kirjaa lukien ja kaiken lisäksi esityksessään huonosti onnistuen, sillä kuka tahansa, joka katsoi edes hieman tarkemmin, saattoi huomata, ettei nainen oikeasti lukenut vaan tarkkaili tiiviisti opettajien makuuhuoneisiin vievää ovea. Sibylla Punurmio värjötteli tiiviisti huntuihinsa kääriytyneenä nurkassa ja Vektor istahti paikalleen. Enää yhdeksän kiusallisen hiljaisuuden minuuttia kokouksen alkuun.

"Älä katso minua noin. En pidä tuosta ilmeestä", McGarmiwa sanoi Dumbledorelle, joka nojautui tuolillaan taaksepäin.
"Pohdin vain, mahdatteko kyetä olemaan samassa huoneessa Doloresin kanssa."
"Olen pohtinut sitä itse aivan tarpeeksi todetakseni, että olemme monta vuosikymmentä vanhempia ja luulen, että sen myötä myös hieman harkitsevaisempia."
Dumbledore yskähti huvittuneesti.
"Linnan alla taisi olla hieman vetoisaa, kun olet noin vilustunut. Taidanpa toimittaa sinut Poppyn hoiviin", McGarmiwa totesi tyynesti.
"Ei, älä suotta! Toivon kuitenkin, että hillitsette itsenne. Anteeksiantoa tuskin voi odottaa kummankaan puolelta, mutta ehkäpä jätätte riitelynne muutamaan pahansuopaan katseeseen tällä kertaa..."
"Se nainen ei ansaitse pahansuopia katseitakaan."
"Juuri tuota tarkoitin - yleensä et ole pitkävihainen", Dumbledore sanoi ja painoi sormenpäänsä yhteen katsoen ulospäin viileän rauhallista naista tutkivasti.
"En niin, mutta on joitain asioita, joita ei vain voi antaa anteeksi. Enkä odota häneltäkään mitään vastaavaa, vaikka pakko myöntää, että aluksi en edes ymmärtänyt, mitä tein väärin."
"Oletko puhunut asiasta Alastorin kanssa?"
"Jestas - en! Mitä oikein kuvittelet?" McGarmiwa puuskahti katsoen rehtoria huvittuneena lasiensa yli.
"Niin, ehkä on parempi, ettei hän tiedä, mihin on ollut osallisena. Unohdetaan nyt hetkeksi tämä - henkilökunnan kokous alkaa aivan pian."
"Voi ei!" McGarmiwa parahti äkisti.
"En tiennyt sinun karsastavan kokouksia noin paljon. Hassua, ettet aiemmin ole tullut maininneeksi..."
"Ei, ei, en tarkoittanut sitä. Minun piti aamulla heti käydä Pomonan luona. Olin luvannut!"
"Inhimillinen erehdys, jolle et juuri nyt voi mitään", Dumbledore sanoi nousten seisomaan, "meidän on nyt paras siirtyä opettajainhuoneeseen, sillä arvon kollegat tuskin jaksavat olla kovinkaan kärsivällisiä tällaisena aikana, vaikka todenperäiseksi todetun sanonnan mukaan hyvää kannattaa odottaa."

Vektorin helpotukseksi nuo kymmenen minuuttia eivät sentään muodostuneet aivan kokonaan piinallisen hiljaisuuden täyttämiksi, sillä pian Hagrid saapui hyväntuulisena ei-niin iloisen Verson seuratessa hänen vanavedessään. Kuhnusarvio kirosi mielessään ulkoa tulijat, sillä heidän mukanaan kulkeutui kylmää ilmaa muuten niin mukavan lämpimään huoneeseen. Hilaten tuoliaan lähemmäs takkaa hän yritti luoda katsekontaktin naiseen ja hämmästyi siinä epäonnistuessaan. Hagridin kohteliaasti ripustettua Versonkin viitan naulakkoon yrttitiedon professori asteli Sinistran taakse.
"Olet minun paikallani", hän totesi laimeasti.
Nuorempi nainen nosti katseensa kirjasta.
"Tiedän, olen juuri siirtymässä... Oletko muuten aivan kunnossa, tiedäthän, eilinen..." hän kysyi matalalla äänellä.
"Täysin kunnossa", Verso vastasi pinnistäen hymyn kasvoilleen.
"Minua et hämää, Pomona. Tulen teelle kokouksen jälkeen niin puhutaan."
"Ihan miten vain."
Kuhnusarvio seurasi kohtausta hieman kummeksuen - suunnitelman mukaisesti Verson ei olisi pitänyt toimia noin. Tosin hän oli kokemuksesta oppinut, että naiset osasivat olla arvaamattomia. Itse asiassa, kun tarkemmin alkoi miettiä, ei käytöksessä ollutkaan mitään ihmeteltävää. Päästyään tähän huojentavaan lopputulokseen liemimestari kuitenkin keskeytti pohdiskelunsa, sillä Lipetit tuli opettajainhuoneeseen. Mies näytti siltä, kuin olisi ollut ulkona koko aamun, mutta Kuhnusarvion oli mahdotonta päätellä tämän ilmeestä mitään. Lyhyen miehen perässä seurasi matami Huiski, jonka lyhyet hiukset huispauskentällä vallitseva puhuri oli sekoittanut täysin.
"On muuten todella miellyttävä ilma tuolla! Vaikka onkin vähän tuulista. Huh, ryhmyt olivat ärhäköitä tänä aamuna, kun tein palloille tavanomaista viikkotarkastusta. Kuvittelivat olevansa jotain pahuksen sieppejä - jouduin metsästämään niitä luudan kanssa, kun pääsivät vahingossa karkuun", nainen sanoi reippaasti ja ihmetteli nuivaa vastaanottoa.
"Tehän olette aivan kuin maanne myyneitä. Luulisi nyt kaikkien tietävän, ettei Albusta oikeasti eroteta", hän tokaisi vaiteliaille kollegoilleen ja marssi paikalleen, "no, ollaan sitten hiljaa."
Hetken päästä oven avasi ylimääräisestä kokouksesta hilpeä matami Pomfrey, joka kuitenkin hämmentyi pahasti, kun huoneessa ei vallinnutkaan tavanomainen puheensorina ja vilkaisi neuvottomana matami Huiskia, joka kohautti olkapäitään - ainoa, joka piti yllä varsin yksipuolista keskustelua, oli Hagrid, ja muut tyytyivät puolijätin ikäväksi vastailemaan väkinäisesti.

McGarmiwa ja Dumbledore saapuivat viimeisinä. Sinistraa huvitti suuresti mennyt varttitunti, joka kenties oli tuntunut eräältä hänen elämänsä pisimmistä. Enemmän häntä tosin huvitti aluillaan oleva kokous, sillä nuoren opettajattaren mieliajanvietettä oli tutkailla henkilökunnan jäsenten käyttäytymistä sen aikana. Sinistran suurin suosikki oli matami Prilli, joka loi tiuhaan salaperäisiä katseita vieressään istuvaan Voroon. Tuota oheistoimintaa oli varsin vaikea havaita, ellei sattunut istumaan ringissä kohtisuoraan paria vastapäätä ja Sinistran onneksi hänellä oli aitiopaikka.

"Mehän olemme jo tällä viikolla pitäneet varsinaisen viikkokokouksen, mutta ajattelin kutsua tiedät uudelleen koolle huomisen vuoksi. Lisäksi meidän tulisi pohtia pian järjestettävää ystävänpäiväjuhlaa, jota tosin valvoja- ja johtajaoppilaamme ovat innolla suunnitelleet", Dumbledore sanoi.
"Ja olisi aika järjestää ensimmäinen keskustelu ja sen myötä äänestys ensi vuoden uusista valvojaoppilaista sekä johtajaoppilasparista", McGarmiwa lisäsi selaten paperipinoa sylissään.
"Ehdotan, että aloitamme juhlalla, niin se on pois alta", Voro sanoi happamesti.
"No, siinä ei paljon asiaa olekaan. Kysyin suunnittelijoilta ja heidän mukaansa se on jonkinlainen pienimuotoinen iltatilaisuus perinteisen Tylyahon-vierailun mahdollisuuden lisäksi. Meidän ei tarvitse tehdä sen eteen mitään, ellemme välttämättä halua - paitsi tietenkin valvoa tilaisuus", Verso sanoi.
"Eihän Kelmien lähdettyä voi enää olla mitään valvottavaa", Kuhnusarvio totesi.
"Et selvästikään tunne vielä Weasleyn kaksosia", Voro murahti synkeästi.
Matami Prilli katsoi häntä kuin sankaria ja Sinistran oli hyvin vaikea pidätellä nauruaan.
"Tuleekohan siellä olemaan tanssimista", Vektor kysyi kiinnostuneena.
"Tietenkin, sehän on ystävänpäivän tapahtuma! Kuka haluaa lyödä vetoa pareista..."
"Eiköhän tämä asia ole loppuunkäsitelty. Siirrytään seuraavaan", McGarmiwa sanoi painokkaasti, "haluan, että jokainen tuvanjohtaja toimittaa minulle ensi viikon tiistaihin mennessä perustellut lausunnot mahdollisista uusista valvoja- ja johtajaoppilaista. Seuraavassa kokouksessa keskustelemme asiasta ja muut professorit kertovat mielipiteensä. Tämän jälkeen Albus tekee lopullisen päätöksen."
"Minerva, eivätköhän kaikki tiedä, miten valinta tapahtuu", Kuhnusarvio huomautti sydämellisesti.
"Ikävä kyllä on lakisääteinen asia, että minun on käytävä se joka vuosi läpi. Kai sinä tiedät, miten lajittelukin menee, mutta..."
"No niin. Siirrytään viimeiseen kohtaan, eli huomiseen", Dumbledore sanoi keskeyttäen kimmastuneen McGarmiwan, joka tyytyi ristimään kätensä ja katsomaan Kuhnusarviota pahasti lasiensa yli. Tämä näytti hivenen loukkaantuneelta, mutta väläytti lopulta ystävällisen hymyn sivellen viiksiään. Vararehtori tuntui aavistelevan hänen suunnitelmansa edenneen loppuun saakka ja etsi kai siksi tekosyytä suuttua hänelle. Vaikka ei nainen ollut koskaan pitänyt ammattitaitonsa kyseenalaistamisestakaan. Tai ehkä seuraavan päivän odottaminen vain kiristi hänen hermojaan, tiedä häntä - juuri McGarmiwaa Kuhnusarvio piti tyyppiesimerkkinä arvaamattomasta naisihmisestä.

"Erotetaanko sinut todella, Albus", matami Huiski kysyi epäluuloisena.
"En näe syytä, miksi minua ei erotettaisi. Tokihan aiemmin vastaavissa tilanteissa on käynyt kaikenlaista eriskummallista ja sen mahdollisuus on aina olemassa, mutta näillä näkymin huomisesta lähtien Tylypahkan rehtorina toimii Dolores Pimento."
"Mitä! Se nainen ei todellakaan ole pätevä tehtävään", Vektor ärähti.
"Ministeriön ja johtokunnan päätös. Emme voineet sille mitään", Dumbledore sanoi vakavana.
"Mutta koko kouluhan menee aivan sekaisin", Lipetit voihkaisi.
"Meidän virkamme ilmeisesti säilyvät silti", Kuhnusarvio kysyi tuoden julki monen kollegansa mieltä painaneen ongelman, mutta sai kiitokseksi vain paheksuvia katseita.
"Jos uusi rehtori katsoo niin parhaaksi. He aikovat suorittaa tarkastuksen - vain Minerva ja Severus ovat saaneet hyväksynnän suoralta kädeltä. En kuitenkaan usko teillä olevan syytä huoleen, sillä koko Tylypahkan henkilökuntaa pidetään muihin velhokouluihin verrattuna hyvin ammattitaitoisena ja arvostettuna."
Matami Pomfrey nousi äkisti seisomaan.
"Jos tässä kokouksessa ei ole enää muuta, niin lähtisin mieluusti takaisin hoitamaan sairaita. Se nimittäin on tärkeämpää kuin Albuksen palturipuheen kuunteleminen. Joka ikinen tässä huoneessa tietää, ettei sinua oikeasti eroteta! Tai ainakin kuvittelin, että henkilökunnalla on tarpeeksi älyä sen ymmärtämiseen. Huomiseen", hän sanoi äkäisesti ja poistui paikalta viitan liepeet vihaisesti hulmuten. McGarmiwan oli vaikea pidätellä hymyään.
"Erottamiskomitea saapuu huomenna kello 14.00, joten iltapäivän toinen oppitunti keskeytyy, sillä herra Malfoy on ilmoittanut haluavansa koko koulun saliin", Dumbledore sanoi.
"Onko jollakulla vielä kysymyksiä?" McGarmiwa tiedusteli saaden vastaukseksi kieltävää muminaa.
"Tulethan, Minerva. Meidän pitää vielä ennen huomista hoitaa eräs asia."

McGarmiwan ja Dumbledoren poistuttua henkilökunta lukuun ottamatta heihin ärtynyttä matami Pomfreyta jäi hieman vaivaantuneen hiljaisuuden keskelle.
"Poppy on oikeassa - ei meidän pidä edes epäillä erottamista", Lipetit sanoi lopulta.
"Niin. Huomenna on takuulla odotettavissa viihdyttävin show vähään aikaan", Vektor sanoi innostuneena, "he ovat suunnitelleet juontaan melkein kuukauden..."
"Mutta silti... Mitä jos, tiedättehän - tuntuvat olevan kovin varmoja asiasta", matami Prilli epäröi osoittaen pöydällä avonaisena lojuvaa Päivän Profeettaa. Aukeamalla oli valtava, irvokkaasti hymyilevä kasvokuva Pimennosta ja otsikko kirkui suurin kirjaimin: "Valta vaihtuu Tylypahkassa! Dumbledoren dynastia on viimein ohi."
"Älä viitsi, Irma! Lehti on mennyt viimeiset vuodet tasaista alamäkeä ja tuo juttu voisi aivan yhtä hyvin Riesun kirjoittama", Verso tuhahti.
"Paitsi että sekin on paremmin selvillä yleisistä faktoista..." Kalkaros lisäsi avaten suunsa ensimmäisen kerran opettajainhuoneeseen saapumisensa jälkeen.
"Huomenna rytisee ja paukkuu", Vektor sanoi käsiään yhteen hieroen kuin ei lainkaan malttaisi odottaa seuraavan päivän koittamista.

A/N: Jee jee. Tämä oli tylsä kirjoitettava, tämä luku, kun oli tällainen välitapaus. Ja luultavasti myös aika tylsä lukea. Kommentit olisivat kuitenkin kivoja. Juu, ja tiedän, ettei sanaa dynastia voi käyttää yhdestä henkilöstä puhuttaessa, mutta Päivän Profeetan toimittajat ovat tyhmiä ja halusivat muka-iskevän otsikon (ja kirjoittaja keksii typeriä tekosyitä) Niin, niitä kommentteja saa laittaa, tykkään niistä :D

Poissa Liekon Lilja

  • Pieni kummajainen
  • Vuotislainen
Vs: Patakuningas (Opettajaparituksia, K13, romance, drama yms.) 24.luku 5.1
« Vastaus #41 : Tammikuu 05, 2009, 21:44:19 »
Hmm... jälleen kerran minulta lensi silmät tietokoneruutuun, kun ne olivat näkevinään, että tähän on tullut vihdoin jatkoa. :D Olin juuri seilannut apaattisena pitkin nettiä ja tehnyt havainnon, että Minervasta ja Albuksesta on tosiaan valitettavan vähän fiktioita - etenkin suomenkielisiä... Uusi luku oli siis kiva piristys, vaikka ei tässä kahta lempihahmoani paljoa näkynytkään...

Näin aluksi sanon, että on pelkästään hyvä juttu, että lukusi ovat pidentyneet. Tämäkin oli mielestäni aivan sopivankokoinen, ei yhtään liian pitkä. Tapahtumiltaan tämä luku oli, joo, ehkä hieman tylsää luettavaa - olisit ehkä mahdollisesti voinut tiivistää sen niin, että olisit sekoittanut sen yhteen seuraavan luvun kanssa. Vaikka enhän minä tiedä, kuinka täynnä asiaa se seuraava on - ehkä siihen ei mahtuisikaan enää lisää tavaraa. Minua sitten haluttaisi tietää oikein toden teolla, mikä toi Minerva-Doroles-selkkaus on... muistakin selittää se jossain vaiheessa oikein perusteellisesti! ;D Sitä on tullut tässä jo niin kauan odoteltua. Sinulla on tuo ilmiömäinen taito salailla asioita monien lukujen ajan, että lukija melkein kiemurtelee tyydyttämättömästä tiedonhalustaan. Arvokas taito se on, koska sillä tavoin muun muassa koukutetaan lukijat :D

Vaikka tämä luku jäi vähän tylsänpuoleiseksi, löysin kuitenkin muutaman selvän suosikkikohdan:
Lainaus
Uskomatonta, miten tuollainen siirappinen löpinä tehosi joihinkin naisiin niin hyvin. Toisiin ei, sen hän oli nuoruudessaan oppinut kantapään kautta. Huh, Minervalta saamaansa löylytystä hän ei vieläkään kyennyt muistelemaan ilman, että korvia alkoi kuumottaa ja poskea kirvellä, kuin lyönti olisi vastikään siihen osunut.
Hah! Juuri noin! Minerva kyllä tietää, minkälaisen vastauksen Kuhnis kaltaisiin ansaitsee... :D
Lainaus
Tai ehkä seuraavan päivän odottaminen vain kiristi hänen hermojaan, tiedä häntä - juuri McGarmiwaa Kuhnusarvio piti tyyppiesimerkkinä arvaamattomasta naisihmisestä.
Hih! Voin uskoa sen.
Oli niitä kai joitain muitakin, mutta en nyt jaksa etsiä niitä.

"Äsähti"? Mielenkiintoinen pikku verbi, jota en muistakkaan ennen kuuleeni. Eikä Micr. Wordkään, kun tarkistin nopsasti avonaiselta ohjelmalta. On vain kiva juttu, kun tekstiin laittaa jotain omaa - tai onko tuo kenties minulle tuntematonta murretta? Ja sitten vielä tällainen pieni kieliopillinen korjaus (joka on hyvä tapa venyttää kommenttia, heh... xD) pikkuvirheestä (joka varmasti tuli mukaan vain epähuomiossa?): ihan luvun alussa "Asialle ei oltu koskaan tehty mitään" - senhän pitäisi mennä "Asialle ei ollut koskaan tehty mitään". Mutta tokkohan sinä sen tiedät? Noita pikkuvirheitä tulee auttamatta kaikille. :D Sitten joku pieni juttu oli, mutta ehkä lopetan tämän nipotuksen tähän.

Jaa, jään odottelemaan mielenkiinnolla seuraavaa lukua, jos olet sen kirjoittamista oikein odottanutkin. :D Ehkä siinä on myös vähän enemmän Albusta ja Minervaa? (Joo, minulla on ihan älytön tarve lukea näistä kahdesta, kun oma tuotokseni on vasta tänään siinä pisteessä, että Albus vihdoin putkahtaa esille) :D

- Liekon Lilja, uutta lukua odotellen
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 19, 2010, 23:41:30 kirjoittanut Liekon Lilja »

Poissa Severina

  • Pirunmarja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Patakuningas (Opettajaparituksia, K13, romance, drama yms.) 24.luku 5.1
« Vastaus #42 : Tammikuu 09, 2009, 11:30:29 »
Oih, viimeinkin jatkoa, tätä onkin odotettu. Itseasiassa, luin tämän jo illalla, mutta olin liian väsynyt antamaan palautetta. =)
Tämä kappale piristi päivääni, etenkin Albuksen ja Minervan keskustelu, sekä Sinistran hermoilut. Suosikki kohtani olivat varmaankin nämä:

"Ei, älä suotta! Toivon kuitenkin, että hillitsette itsenne. Anteeksiantoa tuskin voi odottaa kummankaan puolelta, mutta ehkäpä jätätte riitelynne muutamaan pahansuopaan katseeseen tällä kertaa..."
"Se nainen ei ansaitse pahansuopia katseitakaan."

Lainaus
"Eihän Kelmien lähdettyä voi enää olla mitään valvottavaa", Kuhnusarvio totesi.
"Et selvästikään tunne vielä Weasleyn kaksosia", Voro murahti synkeästi.
Matami Prilli katsoi häntä kuin sankaria ja Sinistran oli hyvin vaikea pidätellä nauruaan.

Tässä kohtaa repesin niin totaalisesti että äiti ryntäsi huoneeseni ja käski minun olla hiljaa ettei pikkusisko herää xD.

Erittäin hyvä tämä ficcisi. Harvoin näen ficciä, jota jaksaisin ruveta oikein kunnolla lukemaan, ja vielä sitäkin harvemmin raahaudun kommentoimaan, mutta tämä on sellainen. Saakos udella että montakohan osaa tätä vielä on tulossa?

Poissa Keltsi

  • Kekri
  • Vuotislainen
Vs: Patakuningas (Opettajaparituksia, K13, romance, drama yms.) 24.luku 5.1
« Vastaus #43 : Maaliskuu 28, 2009, 14:51:29 »
A/N: Hei taas aivan liian pitkästä aikaa... Kiitos niille, jotka edelleen jaksavat kommentoida, vaikka lukujen välit venyvätkin aivan liian pitkiksi

Teleija: Kiitos kommentistasi :D (ja laita jatkoa Tahtojen taistoon!) No nyt sain viimein kirjoitettua Minervan ja Doloreksen selkkauksen... Heh. Se venähti niin, että jouduin jakamaan 25.luvun kahtia...

Severina: Kiitos sinullekin kommentistasi! Olen otettu :) Osien määrästä en todellakaan tiedä, koska tämä ficci on todellakin levähtänyt käsiin - en enää hallitse sitä ollenkaan... Pahempi juttu loppuratkaisun kannalta(siitäkään ei ole mitään havaintoa vielä) Juonenkäänteitä tosin piisaa vielä pari suurempaa, mutta muusta en sitten osaakaan sanoa.

Juu. Tosiaan, tämän osan kirjoittaminen on ollut todella hauskaa (mutta se karkasi pois hallinnastani ja Minervan ja Doloreksen juttu paisui hieman liikaa... Innostuin selvittelemään sen... ja nyt tekisi mieleni kirjoittaa tuohon aikaan sijoittuva ficci. Voi pahus). Minervan ja Doloreksen kaunan selvittely veikin lähes koko luvunpuolikkaan. Toivottavasti se on edes mukavaa luettavaa. Koska olen tehnyt tätä todella suurina pätkinä ja aikoina, jolloin olisi tarkoitus esimerkiksi nukkua tai lukea kokeisiin(kuten nyt), en oikein tiedä laadusta. Muutamat keskustelut ovat omasta mielestäni aika kökköjä, mutta koettakaa kestää :D B-osa ilmestynee huhti-toukokuun aikana.


25.Luku, A-osa: Kiistan syy

Horatius Kuhnusarvio kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen yrittäen painautua seinän syvennyksen varjoon siinä sangen heikosti onnistuen. Eteisaulassa vallitsi unettava hiljaisuus ja pölyhiukkasten rauhallinen leijailu näkyi hyvin tammisten pääovien yläpuolella olevasta ikkunasta heijastuvassa heikon auringonvalon keilassa. Miehelle oli tuottanut suuria vaikeuksia saada itsensä ylös niin aikaisin - yleensä hän ennätti aamupalallekin ainoastaan siitä syystä, että arvosti kotitonttujen tekemää ruokaa enemmän kuin nukkumista, mutta jälkimmäistä hän kuitenkin arvosti enemmän kuin koleassa aulassa odottelua. Toimenpide vain oli osoittautunut välttämättömäksi, sillä hän paloi halusta kuulla, miten nerokkaan suunnitelman viimeinen vaihe oli omalla painollaan hoitunut pois alta ja edellisenä iltana Verso oli livennyt paikalta heti kokouksen loppumisen jälkeen eikä ollut ilmestynyt edes illalliselle. Ja todennäköisesti ainoa mahdollisuus koko päivän aikana puhua naisen kanssa kahden kesken tulisi olemaan hänen yllättämisensä pikapuoliin matkalla aamupalalle, koska erottamisjupakka veisi luultavimmin henkilökunnan osalta koko loppupäivän.

McGarmiwa seisoi työpöytänsä edessä kiinnittäen mietteliäästi hiusneuloja nutturaansa. Hän oli edellisenä iltana matkustanut Lontooseen ja vienyt Irvetaan asiakirjat, jotka virallistivat Dumbledoren lahjoittaneen aarteen koululle. Miehen erään Tylyahossa asuvan maahisystävän lähes viipymättä aarteen löytymisen jälkeen tekemä arvio oli todettu oikeaksi pankissa; lahjoitus oli miltei kaksinkertainen säännöstössä määriteltyyn minimiarvoon verrattuna. Tietenkään he eivät olleet muuttaneet esineitä rahaksi niiden historiallisen arvokkuuden vuoksi, mutta erotusmääräyksen kiertämiseksi oli välttämätöntä selvittää arvo myös kaljuunoina. Silläkin hetkellä arkku seisoi rehtorin kansliassa sisältö koskemattomana - lukuun ottamatta riipusta, jonka Dumbledore aivan välttämättä oli halunnut antaa McGarmiwalle, vaikka tämä kuinka oli inttänyt vastaan ja sanonut, ettei voi ottaa sitä ja ettei hän ikinä käyttänyt koruja.
"Mutta se kuuluu sinulle - se on Godric Rohkelikon esineistöä", Dumbledore oli sanonut, pakottanut hänet ottamaan ohueen kultaketjuun pujotetun rubiinisilmäisen miniatyyrileijonan eikä ollut enää suostunut kuuntelemaan vastaväitteitä. Harvinaista sinänsä, sillä yleensä rehtori antoi heistä ensimmäisenä periksi.

Verso vaelsi vähintään yhtä pahasti ajatuksiinsa kuin pihan lumihankeen vajonneena kohti linnaa. Sinistra oli onneksi heidän eilisen teehetkensä aikana pahimmasta järkytyksestään toivuttuaan auttanut häntä selvittämään tilannetta edes hieman, mutta jotenkin kaikki tuntui silti hyvin sekavalta. Ja siihen päälle vielä se typerä erottamissotku, joka tänään menisi päätökseensä - koko linna olisi taatusti aivan sekaisin. Eihän Albusta tietenkään erotettaisi, sen oli voinut päätellä jo Minervan käytöksestäkin. Verso avasi suojataioilla lukitun pääoven ja kopisteltuaan pahimmat lumet kengistään astui eteisaulaan. Hän ehti astua muutaman askeleen eteenpäin ennen kuin joutui kovakouraisesti raahatuksi pimeään ikkunasyvennykseen. Joku, kuka sitten ikinä olikin, piti Versosta tiukasti kiinni niin, ettei tämä kyennyt pakenemaan ja piti vielä kättäänkin hänen suullaan. Tästä päätellen toiminta oli siis melko ammattimaista. Nainen ei antanut hätääntyneisyyden vallata itseään - luultavasti hän ei ollut välittömässä kuolemanvaarassa, sillä jos hänet oltaisiin aiottu tappaa, se olisi tehty jo. Nyt ei ollut aikaa pohtia parasta strategiaa, oli vain yritettävä vapautua ja päästä käsiksi taikasauvaan. Verso tallasi  hyökkääjän varpaille. Tekniikka toimi miltei paremmin kuin Vauhkomieli oli mainostanut ja säikähdyksen, osaksi varmaan kivunkin takia hieman höllentynyt ote salli hänen vielä pukata kaikella voimallaan toista mahaan kyynärpäällään. Verso vetäisi taikasauvan taskustaan ja kääntyi hyökkääjään päin valmiina jatkamaan kamppailua, mutta hämmästyi suuresti nähdessään kaksinkerroin taipuneen Kuhnusarvion voihkivan ikkunasyvennyksessä.
"Pahus... Pomona! Mistä... olet tuollaisia... oppinut?" Mies sai vaivalloisesti sanottua.
"Alastor piti vähän aikaa sitten aseettoman puolustautumisen kurssin..."
"Oikein... mukavaa."
"Turha katsoa syyllistävästi! Mikä ihme sai sinut hyökkäämään tuolla lailla takaapäin? Kuvittelin jo kuolonsyöjien vallanneen Tylypahkan!" Verso puuskahti äkäisenä ja kyräili Kuhnusarviota, joka suoristautui vaivoin ja lysähti ikkunalaudalle istumaan.
"Ajattelin, että jos joku tulee, niin on varminta keskustella pimennossa. Ja se oli nopein tapa, olisit kuitenkin alkanut kysellä tyhmiä, jos olisin vain pyytänyt nätisti. Sitä paitsi oli juuri päästämässä irti, kun sait päähäsi harjoittaa Alastorin tekniikoita minuun. Olisi pitänyt arvata, että kiltalaisena keksit jotain tuon tapaista..."
"Mistä halusit jutella?" Verso kysyi istahtaen Kuhnusarvion viereen ikkunalaudalle.
"Jotain tärkeää sen ilmeisesti on oltava, kun se saa sinut hiippailemaan ennen seitsemää täällä säikyttelemässä viattomia naisopettajia..."
"Vakuutan, etten ole säikytellyt muita", Kuhnusarvio vastasi naurahtaen, "halusin vain puhua kanssasi."
"Ilman mitään erityistä syytä?"
"Tämä lienee päivän ainoa hetki - tänne muodostuu takuulla täysimittainen härdelli ennen pitkää."
"Niin", Verso sanoi painaen päänsä alas.
"Onko kaikki hyvin?"
"Mitä parhaiten."
"Älä valehtele. Kuulen äänestäsi, että jotain on vialla."
"Ei ole. Kaikki on hyvin, usko nyt", Verso intti, mutta varsin ponnettomasti.
"Pomona... Kertoisit nyt, minä voin ehkä auttaa sinua", Kuhnusarvio sanoi maanittelevasti ja laski kätensä naisen harteille.
"No hyvä on, olen huono tällaisessa. Filius tavallaan jätti minut eilen."
"Filius?" Kuhnusarvio henkäisi yllättyneesti, mutta sai nopeasti kerättyä itsensä ja korjasi: "Tai siis, että onpa ikävää, tarkoitin... Ei teistä olisi uskonut... Miksi hän, tuota...?"
"Niin. Hän ei pitänyt siitä, etten ollut kertonut hänelle sinun lepyttely-yrityksistäsi."
"Mitä? Voi ei, olenko minä aiheuttanut tämän... Puhun Filiukselle, hän varmasti..."
"Ei! Ei se sinun syysi ole, etten kertonut hänelle", Verso sanoi tyynesti.
"Oletko varma? Voi, olen niin pahoillani puolestanne", Kuhnusarvio huokaisi. Suunnitelma ei ollutkaan mennyt hänen odottamallaan tavalla, mutta ei tämäkään mikään huono vaihtoehto ollut. Ei ollenkaan, sillä nainen ei vaikuttanut erityisen järkyttyneeltä tai edes surulliselta. Ehkä hieman vain.
"Kuule Pomona, jos haluat juttuseuraa tai lohdutusta tai ihan mitä vain, niin käänny minun puoleeni."
Verso kohotti katseensa.
"Olet ystävällinen..."
"Sehän on vain velvollisuuteni", Kuhnusarvio totesi ja tarjoi käsivartensa Versolle, "mennäänkö aamiaiselle, se helpottaa oloasi takuulla."

Pimento seisoi vaatekomeronsa edessä ja yritti valita jotain tarpeeksi edustavaa. Tänään hän viimeinkin saisi suloisen koston sen McGarmiwan akan viimeisestä tempusta, joka oli kaikkien hänen nerokkaiden suunnitelmiensakin jälkeen jättänyt tämän tavallaan voitolle kiistassa... Pimento kiinnitti hiuksiinsa rusetin ja vilkaisi peiliin. Jos se itseään täynnä oleva naikkonen ei olisi aloittanut, kaikki voisi vieläkin olla hyvin.

Dolores seisoi kokovartalopeilin edessä ja arvioi ulkonäköään. Siedettävää. Kunhan vain hiukset pysyisivät jotenkin. Samassa Minerva pyyhälsi sisään ja vilkaisi häntä pikaisesti.
"Dolores, kehen yrität tehdä vaikutuksen", hän kysyi istahtaen sohvalle ja jääden seuraamaan huvittuneena ystävänsä taistelua hiusten kanssa.
"Äh, älä viitsi! Kerrankin kun opiskelijoille järjestetään tilaisuus viettää iltaa keskenään."
"Aivan kuin he eivät sitä jo muuten tekisi..."
"Ha! Lyön vetoa, että Gribbs seisoo ovella vahtien, ettei yksikään pari poistu juhlasta keskenään."
"Hän tuhlaa voimavarojaan asiaan, jolle ei voi mitään", Minerva totesi ja otti pöydältä paksun kirjan avaten sen kirjanmerkin kohdalta.
"Niin, no. Luulisi hänen ymmärtävän, ettei voi odottaa siveää käytöstä kaikilta", Dolores sanoi pyörähdellen peilin edessä.
"Kuten ei tuosta sangen anteliaasta kaula-aukosta päätellen sinultakaan."
"Sinun käsityksesi ovat vanhanaikaisia!"
"Vaatteiden osalta ehkä, mutta mitä tulee miesten ja naisten väliseen kanssakäymiseen - käsittämätöntä, että heti tullaan kyselemään kihlajaisista, jos keskustelee jonkun miespuolisen henkilön kanssa... En ole aikeissa avioitua, mutta ihmiset eivät tunnu sitä ymmärtävän", Minerva puuskahti tuijottaen vihaisesti sylissään makaavaa teosta.
"Purkauksestasi päätellen joku on jälleen tullut kyselemään sinusta ja Alastorista", Dolores sanoi kiinnittäen korvakoruja.
"Niin", Minerva vastasi synkeästi.
"Myönnä pois, vaikuttaa aivan siltä, kuin hän olisi sulhasesi - tai ainakin tuleva sellainen", Dolores sanoi häivä katkeruutta äänessään.
"Vaan kun ei ole."
"Mutta... Ehkä hän haluaisi olla...?" Dolores kysyi tunnustellen ja jäi jännittyneenä odottamaan vastausta. Minerva kuitenkin vain nauroi heleästi ja jatkoi kirjansa lukemista. Mitä tuokin nyt sitten oli tarkoittavinaan?
"Onhan hän varakkaasta suvusta. Ja vuosikurssia ylempänä, komeakin vielä... Oletko sinä rakastunut häneen?" Dolores jatkoi, mutta sai osakseen hyvin äkäisen katseen. Miksi Minerva ei voinut vastata suoraan? Mitä jos sittenkin... Silloin hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia. Toinen oli kuitenkin parempaa sukua ja - vaikka Dolores ei sitä ääneen suostunut myöntämäänkään - kauniimpi kuin hän. Alastor ei tulisi huomaamaan häntä niin kauan kuin Minerva oli lähistöllä. Hän yritti tehdä kaikkensa, mutta aina he vain roikkuivat toistensa seurassa. Dolores vilkaisi vielä viimeisen kerran peiliin ja paiskasi sitten vaatekomeron oven tarpeettoman lujaa kiinni.
"Oletko nyt aivan varma, ettet halua tulla mukaan?" Hän kysyi ystävältään hilliten äänensä.
"Olen. Valmistaudun mieluummin seuraavaan tasokokeeseen", Minerva vastasi lyhyesti nostamatta katsettaan kirjasta.
"Joka on vasta kahden viikon päästä. No, turha sinua kai on taivutella... Menen nyt", Dolores sanoi peittäen tyytyväisyytensä - kerrankin hän saisi tilaisuuden olla Alastorin seurassa ilman Minervaa.


Pimento heilautti laukkunsa vihaisesti olkapäälleen ja varmisti, että taikasauva oli mukana. Niin, ei siitä tilaisuudesta mitään hyötyä ollut ollut. Ylemmällä vuosikurssilla opiskellut Vauhkomieli ei ollut suunnilleen edes tiennyt hänen nimeään - saati sitten osoittanut minkäänlaista kiinnostusta. Hän oli vain kysellyt McGarmiwan perään koko illan.

"Eikö sinustakin ole tylsää, kun meitä ylempi vuosikurssi valmistui ja vei mukanaan kaikki varteenotettavat sulhasehdokkaat", Dolores sanoi tarkoittaen oikeastaan vain yhtä varteenotettavaa sulhasehdokasta, jota hän ei ollut nähnyt moneen kuukauteen. Minerva huokaisi äänekkäästi.
"Vieläkö jaksat, mehän valmistumme pian itsekin - ainakin toivottavasti", hän sanoi nostamatta katsettaan kirjasta, "ja silloinhan sinä taas pääset niin suuresti ihannoimiesi miesten keskuuteen. Olemme vasta toinen vuosikurssi, jolla on myös naisia auroriopiskelijoina, joten meidät palkataan varmasti ministeriöön."
"Vieläkö olet yhteyksissä Alastorin kanssa?" Dolores kysyi yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä.
"Miksi hän sinua niin paljon kiinnostaa?" Minerva vastasi katsoen ystäväänsä silmälasiensa ylitse kummeksuen.
"Äh, ei miksikään, kunhan uteliaisuuttani kysyin. Mitä sinä luet?"
"Kurssikirjaa, joka sinunkin tulisi hallita ensi perjantaihin mennessä. Alastor kertoi minulle, ettei koe ollut helppo."
Doloreksen ilme synkkeni asteen verran.
"Onko hän töissä ministeriössä?"
"On, mutta harkitsee kuulemma vakavasti oman auroritoimiston perustamista", Minerva vastasi jatkaen lukemista edelleen.
"Mitä haluaisit syödä?"
"Olen itse asiassa menossa syömään Alastorin kanssa. Hän tulee aivan pian", Minerva sanoi.
"Ja sinä vain luet kirjaa?" Dolores kysyi epäuskoisena.
"Mitä minun sitten pitäisi tehdä?"
"Unohda, aivan turhaan minä sinua yritän saada ymmärtämään mitään."


Pimento ilmiintyi ministeriölle hyvin äkäisenä. Tapahtumien muistelu teki hänet aina vihaiseksi, vaikkakin tänään hän lopulta voittaisi vuosikymmenten kiistan. Miten nainen kehtasi esittää laupiasta vararehtoria, joka piti oikeudenmukaisuutta ohjenuoranaan? Miten hän kehtasi sen jälkeen, kun oli vienyt kaiken Alastorin huomion ja pyytänyt tämän parikseen päättäjäisjuhlaan. McGarmiwa oli valehdellut, etteivät he seurustelleet Vauhkomielen kanssa, joskaan hän ei koskaan ollut uskonut sitä, sillä olihan hänellä silmät päässään! He olivat tanssineet jokaisen tanssin yhdessä ja kuka tahansa vähänkään ajatteluun kykenevä henkilö olisi voinut huomata parin hakkailun. Sitä paitsi Roger McKinnon oli kertonut hänelle nähneensä illan päätteeksi, kuinka he suutelivat.

Dolores lojui sängyllään ja oli haudannut itkuiset kasvonsa tyynyyn niin, että se oli aivan märkä. Hän ei ollut huomaavinaan, kun Minerva tuli hyväntuulisena kotiin. Lopulta toinen paikansi hänet ja istahti sängyn laidalle huolestuneena.
"Oletko aivan kunnossa, Dolores?"
"Minua vain harmittaa erota kaikista ja lähteä täältä pois", hän valehteli.
"Onhan se vähän ikävää, mutta on jatkettava eteenpäin. Sitä paitsi suurin osa tulee kuitenkin samalle osastolle - Gribbs sanoi aloittavansa työhaastattelut ensi viikon lopulla."
"Mitä? Pitääkö Gribbs haastattelut?" Dolores kysyi nostaen lopulta päänsä tyynystä. Hän oli saanut ajatuksen...
"Pitää, ja varmaankin suurin syy hylkäämiselle tulee olemaan epäsovinnainen käytös. Rakas rehtorimme ja ministeriön auroriosaston rekrytointivastaava on suorastaan vainoharhainen, mitä siveellisyyteen - tai enemmänkin sen puutteeseen tulee. Tosin kun miettii esimerkiksi meidän vuosikurssiamme, niin ehkäpä hänellä on aihettakin, vaikkakin on typerää, että hänen on heti rinnastettava naisen ja miehen välinen kanssakäyminen tietynlaiseen kanssakäymiseen, mutta täytyy sanoa, että Gribbskin on vain aikansa lapsi. Muutamalla ylilyönnillä maustettuna tietenkin..."
"Minerva! Säästä minut yhteiskuntakriittiseltä monologiltasi, ole niin hyvä! Olen aivan liian usein saanut kuulla mielipiteitäsi nykypäivän ongelmista - etenkin naisten ongelmista ja siitä ahdasmielisyydestä, joka saa sinut tuntemaan suurta taisteluhenkeä. Usko jo, et voi asioille yhtään mitään", Dolores sanoi saaden Minervan vaikenemaan hivenen loukkaantuneena.
“No, jos se jotenkin helpottaa oloasi, niin miten vain.”

“Ymmärrättehän, neiti Pimento, että olen kiireinen mies, enkä pidä siitä, että tulen keskeytetyksi.”
“Olen syvästi pahoillani, mutta katson velvollisuudekseni varoittaa teitä eräästä opiskelijasta, jonka mahdollisesti olette palkkaamassa löyhin perustein”, Dolores sanoi tärkeänä herra Gribbsille.
“En ymmärrä, kenestä puhutte. Haluaisitteko hieman selittää, mutta tehkää se sukkelasti, sillä en halua käyttää aikaa ajan tuhlaamiseen.”
“Katsokaahan, Minerva McGarmiwa on käyttäytynyt hyvin moraalittomasti viime aikoina, ja minusta tuntuu siltä, että häntä ei olisi hyvä päästää näin miesvaltaiselle alalle.”
“Onko tapauksessa jotain, mistä en ole perillä? Tiedän hänen liikkuvan sopimattoman tiuhaan Alastor Vauhkomielen seurassa, mutta kysyin tältä mainiolta nuorukaiselta itseltään, ja hän vakuutti, ettei kyseessä millään muotoa ole siveetön toiminta.”
“Poikaparka on kokonaan joutunut vietellyksi. Eihän tässä olisi minkäänlaista hämminkiä, ellei hän olisi jo neljäs tai viides laatuaan. Olen tuntenut neiti McGarmiwan jo pitkään, ja vakuutan teille, että hän ei ole niin viaton kuin antaa ymmärtää. Esimerkiksi viime yön hän vietti jossain aivan muualla kuin asunnossamme.”
“Niin, olen toki huomannut itsekin hänen merkillisen vapaamielisen käytöksensä, mutta kun sain vakuutuksen tältä nousevalta aurorikysyltämme, niin ajattelin... Ja sitä paitsi Minerva McGarmiwan tutkintotodistus oli ehdotonta parhaimmistoa, paikkaa hakeneista naisista korkeimmat arvosanat ja häntä parempia nuoria miehiäkin oli vain kaksi kappaletta. Olisin kovin mielelläni palkannut hänet, mutta tällainen epäilyttävä lausunto saa minut pohtimaan uudelleen...”


Pimento oli yhä edelleen hämmentynyt siitä, miten helposti hän olikaan saanut käännettyä Gribbsin pään. Mies todellakin oli ollut vainoharhainen. Hän oli siis onnistunut täydellisesti suunnitelmassaan, eikä McGarmiwaa palkattu, mutta valitettavasti jotain kautta - Pimento ei edelleenkään tiennyt miten tai mistä - tämä oli saanut tietää, että hänellä oli ollut näppinsä pelissä. Tuolloin jo opettajana toimiva ja siinä sivussa ammattiin virallisesti kouluttautuva McGarmiwa oli etsinyt hänet käsiinsä.

McGarmiwa asteli tyhjän opettajainhuoneen läpi mennäkseen aamiaiselle. Olisi hyvä löytää rehtori ennen sitä, jotta he voisivat vielä kerran varmistaa kaiken olevan kunnossa erottamiskomiteaa varten. Ja ehkä Dumbledore myös saisi rauhoitettua häntä hieman, sillä parin tunnin päässä häämöttävä Dolores Pimennon kohtaaminen sai naisen hermot todella kireälle. Pimento oli tuhonnut hänen mahdollisuutensa päästä haaveammattiinsa - joskin McGarmiwa oli jo kauan sitten todennut viihtyvänsä opettajana paremmin kuin erittäin hyvin, mutta teko oli silti niin inhottava ja epäoikeudenmukainen, että hän ei katsonut tarpeelliseksi yrittää hieroa sovintoa. Etenkin, kun se olisi ehdottomasti vaatinut Pimennon vilpitöntä anteeksipyyntöä, ja se puolestaan oli asia, jonka hän totesi olevan mahdollista vasta, kun Voro jakaisi oppilaille makeisia.

Siirryttyään Tylypahkaan opettamaan hän oli kuullut Kuhnusarviolta ystävänsä syyllistyneen tuohon rikokseen, mutta kieltäytyi aluksi uskomasta. Tarkemmin pohdittuaan hän kuitenkin tuli huomanneeksi, että Pimento oli vältellyt häntä jo pidemmän aikaa ja se vaikutti ainoalta järkevältä ratkaisulta. Alunperin hänen ei ollut tarkoitus kostaa, vaan selvittää, oliko asia todella niin kuin Kuhnusarvio oli väittänyt - kosto oli ollut puhdas vahinko, vaikkakin hyvin onnekas sellainen. Sitä McGarmiwa ei tosin myöntänyt ääneen.

Minerva soitti Doloreksen ovikelloa ja hämmentyi hieman, kun oven avasikin Barty Kyyry, eräs ministeriön lupaavimmista nuorista työntekijöistä.
"Kas, Minerva. Mikä saa sinut tulemaan tänne?" hän kysyi kohteliaasti ja päästi Minervan ohitseen eteiseen.
"Minulla on tärkeää asiaa Dolorekselle."
"Tule toki peremmälle - hän on keittiössä. Haluaisitko kahvia?"
"En kiitos, en aio viipyä pidempään kuin asian selvittäminen vaatii", Minerva sanoi ja pyyhälsi keittiöön mies kannoillaan.
"Minerva! Miksi ihmeessä sinä olet täällä?" Dolores huudahti nousten seisomaan varautuneena.
"Kuulin erään asian, enkä mitenkään voinut uskoa sen todenperäisyyteen. En vain voinut uskoa, että olisit voinut tehdä minulle jotain sellaista... Vastaa rehellisesti: puhuitko Gribbsin kanssa haastatteluni jälkeen? Valehtelitko sinä hänelle minusta?" Minerva kysyi kiihtyen ja katsoi ystäväänsä läpitunkevasti suoraan silmiin. Seurasi hiljaisuus, jonka aikana naiset vain tuijottivat toisiaan, eikä nurkassa seisova Barty Kyyry uskaltanut sanoa mitään.
"Sinä olit ansainnut sen", Dolores sihahti.
"Miten niin? En ymmärrä! Sinä tuhosit mahdollisuuteni aurorin ammattiin ja kehtaat sanoa, että olin ansainnut sen!"
"Voi, kyllä vain! Sinun tässä pitäisi miettiä kehtaamisiasi, sellaista vehtaamista Alastorin kanssa! Valehtelit minulle, että ette muka seurustelleet ja sitten noin vain suutelette päättäjäisissä. Esität vielä kovinkin oikeudenmukaista ja vaikka mitä ylevää siihen päälle! Se oli sinulle aivan oikein", Dolores kirkui.
"Miten Alastor tähän liittyy? Sinä olet lapsellinen omissa kuvitelmissasi! Sitä paitsi me emme suudelleet, se oli vahinko!"
"Niin varmasti! Luuletko, että uskon sinua?"
"Ainakaan minä en ole valehdellut ystävistäni valtion virkamiehille! Halpamainen temppu, en olisi uskonut sinun..."
"Kuka tässä on halpamainen! Sinä olet olevinasi uudistusmielinen, mutta oikeasti olet vain surkea huora!" Dolores sylkäisi rynnäten kohti Minervaa, joka oli puristanut kätensä nyrkkiin ja kihisi raivosta. Barty Kyyry syöksyi naisten väliin yrittäen epätoivoisesti pitää heidät erillä toisistaan.
"Rauhoittukaa nyt! Dolores, Minerva..."
"Huora!"
"Paviaani!"
"Paviaani?"
"Ole hiljaa Barty, sinulta ei kysytty mitään", Dolores tiuskaisi ja yritti irrottautua miehen tiukasta otteesta, mutta tämä piteli kaikin voimin kiinni ja yritti toisella kädellään pitää Minervaa kauempana.
"Älkää nyt herranjestas repikö toisiltanne silmiä! Käyttäytykää kuin aikuiset ihmiset!"
"Minerva tässä on lapsellinen!"
"Kuinka niin muka olen? Puhu vain omasta puolestasi, sinä ehdottoman rehellisyyden valan vannonut ministeriön työntekijä!"
"Älä aloita! Veit Alastorin minun nenäni edestä ja vielä valehtelit ettei teillä ole mitään!"
"Hänellä ei koskaan ollut minkäänlaisia aikomuksia sinun suhteesi! Eikä kyllä minunkaan, usko nyt jo! Et sitten voinut puhua asiasta kanssani - kuulin vasta nyt, että olit häneen rakastunut. Ei, sinä päätit olla halpamainen! Päätit luottaa omankädenoikeuteen ja menit selittämään Gribbsille jotain minun seksuaalimoraalistani! Miten hän uskoi sinua?"
"Hah! Hän uskoi sen helposti, kun tuntee sinut! Olen täysin tyytyväinen valintaani. Se oli sinulle aivan oikein, mokoma lutka!"
"Dolores, oletko oikeasti valehdellut Minervasta auroriosaston päällikölle ja evännyt siten häneltä mahdollisuuden uraan?" Barty Kyyry kysyi kauhistuneena hahmotettuaan viimein tilanteen.
"Se oli vain hieman liioteltua totuutta."
"Ai hieman liioteltua totuutta! Hän puhui vasten parempaa tietoa! Omaa etua tavoittaakseen, kostoksi!"
"Barty - tämä nainen on hullu, heitä hänet ulos!" Dolores huusi kimeästi.
"Mielelläni. Voisitko lähettää tavarani Vuotavaan Noidankattilaan, joudun ilmeisesti majailemaan siellä muutaman päivän, ennen kuin vuokralainen asunnostani lähtee ja pääsen sinne."
"Mitä? Mihin sinä olet menossa?"
"Mikäli todella olet syyllistynyt tuollaiseen tekoon, minun on valitettavasti purettava kihlauksemme. Ikävää, sillä pidän sinusta todella, mutta tällaisen asian paljastuminen saa pohtimaan, kuinka hyvin lopultakaan tunnen sinut... Ja sitä paitsi se voi osoittautua riskitekijäksi urankehityksenkin kannalta - enhän voi naida naista, joka on valmis koston vuoksi valehtelemaan virkahenkilölle! Ties mitä luurankoja sinulla on kaapissasi."
"Barty, emmekö voisi puhua asiasta? Alastor oli ensirakkauteni, ja..."
"Olemme puhuneet jo enemmän kuin tarpeeksi."

"Ah. Sinä siis sait Pimennon ja Barty Kyyryn kihlauksen purkautumaan. Ei ihme, että hän yhä edelleen on sinulle vihainen. Ensirakkauden hän olisi saattanut unohtaa noin kymmenessä vuodessa, mutta tuhosit vielä hänen toisenkin mahdollisuutensa..." Dumbledore totesi huvittuneena ja ojensi McGarmiwalle teekupin.
"Se oli puhdas vahinko! Enkä sitä paitsi tiennyt hänen olleen rakastunut Alastoriin."
"Pakko kyllä sanoa, että hänellä on melko vaihteleva miesmaku - voiko löytää kahta erilaisempaa ihmistä kuin Alastor Vauhkomieli ja Barty Kyyry?" Dumbledore sanoi pohdikelevaan sävyyn.
"Albus..."
"Se vain tuli mieleeni, älä suotta katso minua noin pahasti. Mikä muuten ylipäänsä sai hänet toteuttamaan suunnitelmansa ja puhumaan Gribbsille?"
"Hän oli paisutellut asioita päässään. Kieltämättä saatoimme vaikuttaa hieman parilta, mutta se oli todellakin pelkkää ystävyyttä. Minä en pitänyt ajan hengestä ja Alastor - hän ei ole ikinä välittänyt siitä, mitä muut ajattelevat. Päättäjäisissä tanssimme parina ja loppuillasta, kun olimme jo poistumassa, Alastor kompastui mekkoni helmaan ja oli vähällä kaatua. Se varmaan näytti takaapäin suudelmalta, josta Pimento puhui, kun riitelimme. Tuskin hän itse sitä oli nähnyt, mutta joku innokas parittaja varmaankin meni raportoimaan hänelle näkemästään."
"Ja nyt hän tietenkin toivoo jäävänsä voitolle teidän kiistassanne."
"Onneksi en ole enää aivan yhtä äkkipikainen kuin nuorena."
"Vakuutan, että Dolores Pimento ei ole ainoa, joka siitä hyötyy..."

A/N: Kommentit piristävät ja tietysti myös inspiroivat kovasti :D

Poissa Liekon Lilja

  • Pieni kummajainen
  • Vuotislainen
Jihuu!!! Kannattipas tulla kurkkaamaan Vuotikseen ja yllättyä erittäin iloisesti. Vaikkakin sain syödä sen takia valtavalla kiireellä, että pääsisin nopeasti keskittymään lukemiseen. :D

Tätä onkin tullut odoteltua suurella innolla jo pitkään. Enkä pettynyt. Täytyy myöntää, että en käsitä sitten ollenkaan Doroleksen ajatustenkulkua, joka ei voisi erota enempää omastani :D Kerrassaan täydellinen tomppeli, mikä tosin sopii kuvaan erittäin hyvin. Pimennolta nyt voikin odottaa tuollaisia pikkumaisuuksia ja ihmeellisyyksiä, jotka loksauttavat leuan komeasti auki. Että nainen kantaa ystävälleen elinikäistä kaunaa kahden sulhasehdokkaan menettämisestä on minun silmissäni jotain niin käsittämättömän pöhköä, että Pimento on pakostikin hyvin IC. Mahtaa naisella olla ruuvit hieman löysällä päässä? xD (Hmm, alan kuullostamaan jo Minervalta...)
Hahaa, muistan vielä hyvin ficcisi sen kohdan, missä Minervaa ei palkatakkaan ministeriöön - kiva tietää, mikä sen taustalla oli. Mutta sanonpa vain, että Pimennon kielen käyttö oli melko ala-arvoista, varsinkin, kun otetaan huomioon, ettei ajankohta ollut ihan tämä nykyinen aikamme...
Kursivoidut kohdat olivat minusta oikein hyvin onnistuneet, mutta niitä olisi parantanut entisestään kuvailu, joka paikoin tuntui hävinneen kokonaan. Olisi kannattanut kuvailla edes hahmoja, sillä minulla oli ainakin suuri työ ajatella Pimentoa nuoren näköisenä, kun häntä ei yhtään kuvailtu - silmissäni pyöri vain joku FK:n kirjankannen ja elokuvan version epämäärinen sekoitus. Mutta toisaalta noista tulikin sellainen olo, että ne olikin tarkoitettu vain pieniksi välähdyksiksi menneisyydestä, joka on jo vuosien jälkeen vähän sumentunut muistista. Niin oli se noinkin erittäin hyvä ja herkullista luettavaa (mutta minä kun vain olen auttamattomasti kuvailun ja kerronnan suuri ystävä^^).

Oli muuten varsin hauska yksityiskohta laittaa Verso mukiloimaan Kuhnis Vauhkomielen ohjeiden pohjalta. Oikein virkistää, kun ukot saavat välillä nenilleen (taas kuulostan epäilyttävästi TT:n Minervalta, *huoh...*) Voin hyvin kuvitella, että Vauhkomieli valmentaa taistelemaan myös tolla "ruumiillisella sektorilla", heh...

Ja niin, jos vain itse haluat, niin kirjoita ihmeessä ficci siitä ajasta. Minä ainakin lukisin! (Vaikkakin tulisin kovasti kaipaamaan Albusta mukaan - eihän Albus ja Minerva vielä tuollein olleet tavanneetkaan, vai olivatko?) Näissä pitkissä fiktioissa ja tarinoissa on yleensä juuri se varjopuoli, että niitä kirjoittaessa tulee päähän valtavasti vaikka mitä taustatietoa, jonka haluaa ehdottomasti myös päästä kirjoittamaan (kyllä vain, puhun kokemuksen syvimmällä mahdollisella rintaäänellä :D)...

Jään mielenkiinnolla odottelemaan, mitä tapahtuu, kun Pimento ja McGarmiwa kohtaavat ja kohtausta, kun Pimento saa jälleen nenilleen... :D Toivottavasti laitat jatkoa pian! Nyt en jaksa alkaa lainailemaan lempikohtia, kun niitä oli suhteellisen paljon...
// tai no, yhden voisin pikaisesti mainita: "Kuten ei tuosta sangen anteliaasta kaula-aukosta päätellen sinultakaan." Kerrassaan jotain sellaista, joka on kuin suoraan Minervan huulilta. :D

- Liekon Lilja (älä nyt pety: en ole uusi kommentoija, vaan vaihdoin vain nimimerkkini) 
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 19, 2010, 23:48:23 kirjoittanut Liekon Lilja »

Poissa Herkkuoone

  • onomatopoettinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
[Tämä viesti on sisällöllisesti täysin tyhjä ja turha.]
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 01, 2016, 22:33:06 kirjoittanut Herkkuoone »
"Vaikka sinulla onkin teelusikan tunneskaala, ei kaikilla ole." Hermione Granger

Poissa Katherine C

  • animaagi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Katherine Casandra
Oi, löysin tämän vuosia sitten seuraamani fikin uudelleen pari päivää sitten ja luin koko tarinan läpi, nyt jäin tietysti odottamaan jatkoa, mutta sitä ei taida ihan heti olla tulossa ottaen huomioon, että edellinen osa on ilmestynyt vuosia sitten :D

Teksti muuttuu luku luvulta sujuvammaksi ja hahmot syvenevät. Erityisesti pidän Dumbledoren hahmosta, jossa olet onnistunut todella hyvin. Dumbledoren ja Minervan keskusteluissa on todella autenttisuuden tuntua! Ja mikä aivotyö täytyy olla Dumbledoren pitkien repliikkien takana. Suosikki kohtauksiani ovat ehdottomasti Sinistran ja Severuksen väliset kohtaukset, vaikka aarteen etsintä olikin superjännittävä ja koukutti lukemaan juonta eteen päin. Etenkin vihjeet oli todella hienosti rakennettuja ja todellakin sellaisia, joita Rowena olisi saattanut keksiä. Plussaa myös siitä miten sujuvasti tarinassa liikutaan Tylypahkan perustamisen ajassa, nykyajassa, sekä vielä Minervan nuoruudessa. Tämä on ehdottomia suosikki fikkejäni ja jos tähän jostain jatkoa löytyy olen todella kiinnostunut lukemaan.

Muutamalle ensimmäiselle luvulle suosittelisin betausta, jolloin pienet kirjoitusvirheet häipyisivät. Teksti on kauttaaltaan todella virheetöntä. Muutamassa kohdassa huomaa, että on osuttu varmaankin näppäimistössä viereiseen kirjaimeen tms. Ei se lukijaa häiritse, mutta jos haluaa viilata pilkkua niin sitten! :)
After all this time? - Always.

Tähtiin Kirjoitettu